pyhÄj oen kuulumisetkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset-40.pdfja hänen ilmeitään,...

8
P YHÄJOEN K UULUMISET PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU TORSTAI 4.10.2018 – VIIKKO 40 NETTE JYLKKÄ Parhalahdella, Pyhäjoen kunnassa sijaitsevassa ky- lässä asuu perheensä kanssa herttainen 16 -vuotias nuo- ri neiti, Ninni Jylkkä. Ninni syntyi terveenä, kaksosista ensimmäisenä 14. kesäkuu- ta vuonna 2002. Vuoden ja kahden kuukauden ikäisenä Ninni sairastui harvinaiseen herpesvirukseen, vauvarokon jälkitautina. Tämän pohjalta hänen aivoihinsa tuli niin suuri vaurio, että Ninni vammautui pysyvästi. Ninni on neliraaja- halvaantunut, sokea sekä vai- keasti kehitysvammainen. Asia tietenkin järkytti en- sin Ninnin läheisiä. Tämä oli hyvin raskasta aikaa Ninnille sekä hänen läheisilleen. Kun alkujärkytyksestä selvittiin, lähdettiin menemään vain päi- vä kerrallaan ja tehtiin asioita Ninnin hyväksi, että hän kun- toutuisi ja että hänellä olisi hyvä olla. Ninnin kehitysvammaisuus vaikuttaa hänen elämään- sä kaikilla osa-alueilla. Nin- ni liikkuu avustajan kanssa pyörätuolilla ja syö osaksi letkuruokaa. Hän tarvitsee jatkuvaa valvontaa hänen pa- han epilepsiansa takia. Ninnin ympärillä on paljon apulaisia. Ninnin omaishoitajana toi- mii hänen oma äitinsä Anne Sipola. Koulussa hänellä on oma avustaja Mari He- laakoski. Helaakoski hoitaa Ninniä koulupäivän ajan. Nin- niä jumppaamassa käy kolme kertaa viikossa hänen oma fysioterapeuttinsa. Fysiotera- pioista kaksi on niin sanottua kuivaa jumppaa koululla ja yksi allasterapia Raahen kuntokei- das Vesipekassa. Ninni pitää jumppaamisesta, mutta uinti on kuitenkin hänen lempipuu- haansa. Ninni ymmärtää puhet- ta, mutta hän ei itse kykene tuottamaan puhetta lainkaan. Hänellä on kuitenkin oma kieli ja hänen ilmeitään, eleitään ja ääntelyitään voidaan tulkita hyvinkin tarkasti. Ninni osaa ilmaista, milloin hän on iloinen ja milloin hänellä on jokin hä- tänä. Ninnin kasvoilta näkee, että hän ymmärtää kaiken, mitä hänelle sanotaan. Ninni on hyvin rauhallinen ja kaikesta huolimatta todella tyytyväinen nuori. Hän on to- della nauravainen eikä vähäs- tä itke. Kehitysvammaisuus ei vaikuta hänen luonteeseensa juuri lainkaan. ’’Ninnin paras luonteenpiirre onkin iloisuus, tyytyväisyys sekä rauhalli- suus”, toteaa hänen äitinsä. Vaikka Ninnin oppivelvolli- suus päättyikin keväällä 2018, hän kuitenkin oleskelee päi- visin Saaren koululla erityis- luokassa yhdessä muiden eri- tyisoppilaiden kanssa. Ninnin koulunkäynti ja etenkin oppi- aineet ovat aina poikenneet normaaleista, sillä hän ei näe, eikä puhu ja hän tarvitsee apua kaikissa toiminnoissa. Hänen oppiaineitaan olivat muun muassa ulkoilu, lepo- sekä teinitunti. Koulupäivän jälkeen Ninni viedään Niitty- kotiin, kehitysvammaisten yk- sikköön. Siellä tyttö on muu- tamia tunteja, kunnes taksi vie hänet kotiin Parhalahdelle. Ihmiset suhtautuvat Ninniin yleensä todella hyvin. Eten- kin lapset ovat usein hyvin kiinnostuneita muun muassa pyörätuolista ja Ninnin kehi- tysvammaisuudesta. He usein kyselevät, mitä Ninnille on käynyt, miksi hän on pyörä- tuolissa ja paraneeko Ninni koskaan. Joskus ihmiset jäävät juttelemaan Ninnille, ja yleen- sä silloin tytön silmät alkavat heilua ja hänen kasvoilleen il- mestyy leveä hymy. Ninnin tulevaisuuden tavoit- teet ovat, että Ninnikin itse- näistyisi ja että hänelle löy- tyisi oma koti jostain hyvästä palvelukodista, josta hän saa tarvitsemansa hoidon ja ym- pärivuorokautisen huolenpi- don. Tähän kuitenkin menee vielä vuosia, että Ninni muut- taisi pois kotoa. Ninni on joutunut kokemaan pienen elämänsä aikana paljon kaikenlaista. On ollut ylämä- kiä, mutta myös paljon alamä- kiä. Kuitenkin kaikesta tyttö on selvinnyt loistavasti. Moni ei varmastikaan olisi selvinnyt Ninni Jylkkä - Syntyi 14. kesäkuuta 2002 kaksosista ensimmäisenä. - Sairastui elokuussa 2003 todella harvinaiseen ADEMiin (akuutti disseminoitunut engefalomyeliitti) vauvarokon jälkitautina. - Tämän seurauksena Ninni on neliraajahalvaantunut, sokea sekä vaikeasti kehitysvammainen. - Tarvitsee apua kaikissa päivittäisissä toiminnoissa. Super selviytyjä kaikista Ninnin kokemista vas- toinkäymisistä, mutta hän on erityisen sitkeä tyttö. Takana on lukuisia sairaalareissuja, leikkauksia ja muita toimenpi- teitä. Voikin todeta, että Nin- ni on super selviytyjä. Ninni Jylkän ilmeitä, eleitä ja ääntelyitä voi tulkita hyvin tarkasti.

Upload: others

Post on 30-Dec-2019

0 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset-40.pdfja hänen ilmeitään, eleitään ja ääntelyitään voidaan tulkita hyvinkin tarkasti. Ninni osaa ilmaista,

PYHÄJOEN

KUULUMISETP Y H Ä J O E N L U K I O N T U O T T A M A J O U K K O J U L K A I S U

T O R S T A I 4 . 1 0 . 2 0 1 8 – V I I K K O 4 0

NETTE JYLKKÄ

Parhalahdella, Pyhäjoen kunnassa sijaitsevassa ky-lässä asuu perheensä kanssa herttainen 16 -vuotias nuo-ri neiti, Ninni Jylkkä. Ninni syntyi terveenä, kaksosista ensimmäisenä 14. kesäkuu-ta vuonna 2002. Vuoden ja kahden kuukauden ikäisenä Ninni sairastui harvinaiseen herpesvirukseen, vauvarokon jälkitautina. Tämän pohjalta hänen aivoihinsa tuli niin suuri vaurio, että Ninni vammautui pysyvästi. Ninni on neliraaja-halvaantunut, sokea sekä vai-keasti kehitysvammainen.

Asia tietenkin järkytti en-

sin Ninnin läheisiä. Tämä oli hyvin raskasta aikaa Ninnille sekä hänen läheisilleen. Kun alkujärkytyksestä selvittiin, lähdettiin menemään vain päi-vä kerrallaan ja tehtiin asioita Ninnin hyväksi, että hän kun-toutuisi ja että hänellä olisi hyvä olla.

Ninnin kehitysvammaisuus vaikuttaa hänen elämään-sä kaikilla osa-alueilla. Nin-ni liikkuu avustajan kanssa pyörätuolilla ja syö osaksi letkuruokaa. Hän tarvitsee jatkuvaa valvontaa hänen pa-han epilepsiansa takia. Ninnin ympärillä on paljon apulaisia. Ninnin omaishoitajana toi-mii hänen oma äitinsä Anne Sipola. Koulussa hänellä on oma avustaja Mari He-laakoski. Helaakoski hoitaa Ninniä koulupäivän ajan. Nin-niä jumppaamassa käy kolme kertaa viikossa hänen oma fysioterapeuttinsa. Fysiotera-pioista kaksi on niin sanottua kuivaa jumppaa koululla ja yksi allasterapia Raahen kuntokei-das Vesipekassa. Ninni pitää jumppaamisesta, mutta uinti on kuitenkin hänen lempipuu-haansa.

Ninni ymmärtää puhet-ta, mutta hän ei itse kykene tuottamaan puhetta lainkaan. Hänellä on kuitenkin oma kieli ja hänen ilmeitään, eleitään ja ääntelyitään voidaan tulkita hyvinkin tarkasti. Ninni osaa ilmaista, milloin hän on iloinen ja milloin hänellä on jokin hä-tänä. Ninnin kasvoilta näkee,

että hän ymmärtää kaiken, mitä hänelle sanotaan.

Ninni on hyvin rauhallinen ja kaikesta huolimatta todella tyytyväinen nuori. Hän on to-della nauravainen eikä vähäs-tä itke. Kehitysvammaisuus ei vaikuta hänen luonteeseensa juuri lainkaan. ’’Ninnin paras luonteenpiirre onkin iloisuus, tyytyväisyys sekä rauhalli-suus”, toteaa hänen äitinsä.

Vaikka Ninnin oppivelvolli-suus päättyikin keväällä 2018, hän kuitenkin oleskelee päi-visin Saaren koululla erityis-luokassa yhdessä muiden eri-tyisoppilaiden kanssa. Ninnin koulunkäynti ja etenkin oppi-aineet ovat aina poikenneet normaaleista, sillä hän ei näe, eikä puhu ja hän tarvitsee apua kaikissa toiminnoissa. Hänen oppiaineitaan olivat muun muassa ulkoilu, lepo- sekä teinitunti. Koulupäivän jälkeen Ninni viedään Niitty-kotiin, kehitysvammaisten yk-sikköön. Siellä tyttö on muu-tamia tunteja, kunnes taksi vie hänet kotiin Parhalahdelle.

Ihmiset suhtautuvat Ninniin yleensä todella hyvin. Eten-kin lapset ovat usein hyvin kiinnostuneita muun muassa pyörätuolista ja Ninnin kehi-tysvammaisuudesta. He usein kyselevät, mitä Ninnille on käynyt, miksi hän on pyörä-tuolissa ja paraneeko Ninni koskaan. Joskus ihmiset jäävät juttelemaan Ninnille, ja yleen-sä silloin tytön silmät alkavat heilua ja hänen kasvoilleen il-mestyy leveä hymy.

Ninnin tulevaisuuden tavoit-teet ovat, että Ninnikin itse-näistyisi ja että hänelle löy-tyisi oma koti jostain hyvästä palvelukodista, josta hän saa tarvitsemansa hoidon ja ym-pärivuorokautisen huolenpi-don. Tähän kuitenkin menee vielä vuosia, että Ninni muut-taisi pois kotoa.

Ninni on joutunut kokemaan pienen elämänsä aikana paljon kaikenlaista. On ollut ylämä-kiä, mutta myös paljon alamä-kiä. Kuitenkin kaikesta tyttö on selvinnyt loistavasti. Moni ei varmastikaan olisi selvinnyt

Ninni Jylkkä

- Syntyi 14. kesäkuuta 2002 kaksosista ensimmäisenä.- Sairastui elokuussa 2003 todella harvinaiseen ADEMiin (akuutti disseminoitunut engefalomyeliitti) vauvarokon jälkitautina. - Tämän seurauksena Ninni on neliraajahalvaantunut, sokea sekä vaikeasti kehitysvammainen.- Tarvitsee apua kaikissa päivittäisissä toiminnoissa.

Super selviytyjä

kaikista Ninnin kokemista vas-toinkäymisistä, mutta hän on erityisen sitkeä tyttö. Takana on lukuisia sairaalareissuja, leikkauksia ja muita toimenpi-teitä. Voikin todeta, että Nin-ni on super selviytyjä.

Ninni Jylkän ilmeitä, eleitä ja ääntelyitä voi tulkita hyvin tarkasti.

Page 2: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset-40.pdfja hänen ilmeitään, eleitään ja ääntelyitään voidaan tulkita hyvinkin tarkasti. Ninni osaa ilmaista,

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 4 . 1 0 . 2 0 18sivu 2

IIVARI RANTALA, PIETA TÖLLI

Tunnettu videobloggaa-ja ja somepersoona Sita Salminen vieraili Pyhäjoen messuilla: “Tuli heti sellainen lämmin olo, kun entiset py-häjokiset oli, että ihana kun tulet tänne.” Ennen messu-vierailua hän ei tiennyt Py-häjoesta juuri mitään: “Olisi kiva tutustua Pyhäjokeen, pitää kesällä tulla käymään.”

Salmisen mielestä pyhä-jokiset ovat aivan ihania ihmisiä. Hänen mielestään pienemmillä paikkakunnilla sellainen yhteisöllisyys nä-kyy ja ihmiset tekevät sinulle tosi tervetulleen olon.

Pyhäjoen messuja Sita kuvailee hyvin järjestetyik-si: “Koska välillä joihinkin paikkoihin, kun on mennyt, niin on saattanut olla asiat vähän sinnepäin ja on ollut tosi orpo olo itselläkin, että missäs sitä mennään. Pyhä-joen messuilla on ollut hyvät järjestelyt ja paljon erilaista toimintaa.”

Sita kertoo, että on muka-vaa nähdä faneja ja hän on otettu, että seuraajia löytyy Pyhäjoeltakin: “On kiva tulla

vähän kauemmaskin tapaa-maan faneja, kun ei täällä päin voi niin helposti tör-mätä kaupassa esimerkiksi tubettajaan niin kuin Helsin-gissä.”

Sita Salmisen tulevaisuu-teen ei liity yhtä tiettyä pää-määrää vaan olisi monia jut-tuja, joita hän tykkäisi tehdä. Somepersoona voisi kirjoit-taa kirjaa, tehdä televisio-ohjelmia ja juontaa. Yritys-ten somemarkkinoijana olisi myös mielenkiintoista työs-kennellä, sillä siitä hänellä on kokemusta ennen tubetta-mista ja vloggaamista.

“Henkilökohtaisesti vauva ja koira jossain vaiheessa oli-si kiva”, hän miettii.

Sita pohtii, minkälaisia odotuksia hänellä oli Pyhä-joen Messuista: “Odotin, että tapaisin nuoria, kun sain sellaisen vaikutelman, että te olette panostaneet tosi pal-jon tähän. Toivoin, että on paljon porukkaa.” Hänen toi-veensa messuista täyttyivät ja jopa ylittyivät.

Suosittu somepersoona Sita Salminen vieraili Pyhäjoen messuilla

Liikenteen perusteet Pyhäjoen lukiolla 11.10.2018 Klo 16-20

Mukaan voivat tulla kaikki mopo, traktori, kevari tai henkilöautokortin ajamista aloittelevat, myös opetuslupalaiset.

Lisätietoja: 0440221265

Tervetuloa

Messujen järjestäjien rakentama palloseinä osoittautui loistavaksi ideaksi. Monet halusivat kuvauttaa itsensä somepersoona Sita Salmisen kanssa. Jonottajia riitti.

Page 3: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset-40.pdfja hänen ilmeitään, eleitään ja ääntelyitään voidaan tulkita hyvinkin tarkasti. Ninni osaa ilmaista,

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 4 . 1 0 . 2 0 18 sivu 3

MARTTA RAUTAKOSKI

“Metsästyksessä kaikkein parasta on luonnossa liik-kuminen”, toteaa 16-vuotias Jukka Simonen Pyhäjoel-ta. Jo pienestä pitäen hän on käynyt metsällä isän ja isoveljiensä kanssa, ja oman metsästyskortin hän hankki viidennellä luokalla: “Met-sästys on minulle todella tärkeä harrastus, koska olen harrastanut sitä pienestä asti.”

Simonen on aloittanut koulunkäynnin Kempelees-sä logistiikka-alalla ja asuu koulun asuntolassa. Metsäs-tysharrastukseenkin koulun sijainti on vaikuttanut. “En kerkeä niin paljon metsästää kuin jos asuisin kotona”, hän harmittelee.

“Aina on hyvä fiilis, kun saa saalista”, Jukka toteaa. Saalis ei kuitenkaan tule ilman vai-

vannäköä. Lintuja pitää ruok-kia jo pitkään ennen metsäs-tyksen alkamista: “Tuntuu hyvältä saada saalista, kun on nähnyt niin paljon vaivaa sen eteen.”

“Ei saalis ole kuitenkaan se tärkein juttu, vaan se fiilis. Ja hyvät eväät”, hän naurah-taa. Jukka metsästää sorsia, kettuja, teeriä ja kyyhkysiä. Eniten hän pitää kyyhkysen lihasta, jonka hänen äitinsä laittaa hauduttamalla padas-sa.

Metsästysharrastuksen aloittamista Jukka suosit-telee ihmisille, jotka pitävät luonnossa liikkumisesta: “Metsästys tuo myös vas-tuuta, sillä aseen kanssa liik-kuessa tulee olla erityisen varovainen.”

Jukka Simonen, innokas metsästäjä

Jukka kyyhkyjahdin aloituspäivänä 10. elokuuta vuonna 2018 saaliinsa kanssa.

Jukka Simonen

- Syntynyt vuonna 2002

- Harrastanut metsästystä koko ikänsä

- Pitää luonnossa liikkumisesta KUULUMISTEN AAKKOSET

*Lehti tehdään koulutyönä, 15-19 -vuotiaiden nuorten työnä.*Kuulumiset on lukijoilleen ilmainen.*Lehti ilmestyy kerran viikossa paperilehtenä ja verkossa.*Kuulumiset on ilmoittajille edullinen ja peittoaa koko kunnan.*Haluamiaan asioita saa innokas yksilö/järjestö/ryhmä/muu toimija omina juttuinaan tai toimittajien tekeminä julkisuuteen.

*Toimittajat vaihtuvat (ne toimittajakurssin valinneet) lukuvuoden ai-kana ja seuraavaan lukuvuoteen.*Taittajat vaihtuvat (ne taittokurssin valinneet) lukuvuoden aikana ja seuraavaan lukuvuoteen.

*Vastuu lehden käytännöstä on hyvin harvoilla hartioilla.

*Kysymys lukijoille:Mitä osasitte itse tehdä 15-19 -vuotiaina?*Kasvatusvinkki: Nuoria tulee enemmän kiittää ja kannustaa kuin moittia.

*Tärkeiden ilmoitusten ja tärkeiden juttujen jättäjien tulee käydä lehden teon aikana toimituksessa tai pyytää ilmoituksensa/juttunsa sähköpostilla nähtäväkseen.

Sari Hidén

Page 4: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset-40.pdfja hänen ilmeitään, eleitään ja ääntelyitään voidaan tulkita hyvinkin tarkasti. Ninni osaa ilmaista,

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 4 . 1 0 . 2 0 18sivu 4

JOSEFIINA SAUKKO, HANNA SILVOLA

Syksyllä 2018 jokaiselle Lukuklaani-kampanjaan il-moittautuneelle Suomen ala- ja yhtenäiskoululle saa-pui Lukuklaani -hankkeen lahjoittama kirjapaketti. Koulut saivat valita yhden kirjapaketin viidestä eri vaih-toehdosta. Saman kirjapake-tin kirjoilla on yhteinen tee-ma. Paketissa on kahdeksan erilaista kirjaa, joita jokaista on viisi kappaletta. Lisäksi kaikissa paketeissa on samat 10 kirjaa, eli jokainen kir-japaketti sisältää 50 kirjaa. Lastenkirjallisuuden ammat-tilaisten valitsemat kirjat on suunnattu 3.-4.-luokkalaisil-le.

Kirjapaketit sisältävät kol-men tasoista luettavaa. No-peammille lukijoille on kirjo-ja, joissa on enemmän tekstiä ja hitaammille vähemmän tekstiä. Opettajille on tehty opas, jonka avulla voi toteut-taa lukupiirejä. Oppilaille on omat vihkoset, joissa on kir-joihin liittyviä tehtäviä. Esi-merkiksi salapoliisikirjoihin liittyviä tehtäviä ovat muun muassa etsintäkuulutus ja tapahtumapaikasta tehtävä piirustus. Niiden avulla kes-kustellaan ryhmissä kirjojen tapahtumista.

Saaren koulu valitsi Klaa-nin tähystäjät -paketin, joka sisältää salapoliisikirjoja. Kaisa Tornbergin neljäs-luokkalaiset lukevat kirjo-ja lukupiireissä äidinkielen tunneilla. Tällä hetkellä he

lukevat viittä eri kirjaa pie-nissä ryhmissä. Ryhmän jä-senet ovat yhdessä jakaneet kirjan neljään osioon, joista jokaisesta on omat tehtävät. Tornberg on pitänyt luku-piirejä jo viime vuonna, ja joskus kaikilla oli sama kirja luettavana.

Yppärissä kirjapaketeista valittiin Klaanin narrit -pa-ketti. 1.-2.-luokkalaiset ovat jo lukeneet Apo Apponen -kirjan yhdessä. Yhtenä päi-vänä lukutaitoiset lukivat niille, jotka eivät vielä osaa lukea. Toisena päivänä taas heidän opettajansa Niina Yrjänä luki ääneen kaikille oppilaille. Kun kirja oli luet-tu, liikuttiin kirjan teemois-sa piirtäen ja askarrellen. 3.-4.-luokkalaiset ovat otta-neet paketin kirjoja pulpet-tikirjoiksi. Oppilaat ovat yhdessä opettajan kanssa lukeneet myös paketin runo-kirjoja, jotka löytyvät jokai-sesta kirjapaketista. Keväällä he aikovat lukea Lukuklaani -kirjoja lukupiireissä.

Lukuklaani -hanke on hyvä tapa saada oppilaat luke-maan monenlaisia kirjoja. Vaikka kaikista kirjoista ei tykkäisikään, se tutustuttaa oppilaita eri tyyppisten kir-jojen lukemiseen.

Lukuklaani-hanke innostaa oppilaat lukemaan

Page 5: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset-40.pdfja hänen ilmeitään, eleitään ja ääntelyitään voidaan tulkita hyvinkin tarkasti. Ninni osaa ilmaista,

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 4 . 1 0 . 2 0 18 sivu 5

1. Tykkäätkö lukemisesta?2. Minkälainen kirjapaketti on mielestäsi?3. Mikä on lempikirjasi paketin kirjoista?

Lukuklaani-Gallup

Inni Mattila1. Tykkään lukemisesta.2. Kirjapaketti on hyvä.3. Lempikirjani on Allu ja salainen ihailija

Atte Valtonen 1. Tykkään lukemisesta.2. Kirjapaketti on ihan hyvä.3. Allu ja salainen ihailija on varmaan paras.

Mikael Tuuttila1. En tykkää lukemisesta.2. Kirjapaketti on hyvä.3. Lempikirjani on Allu ja salainen ihailija.

Pyhäjokiset vanhemmat ja isovanhemmat. Tuliko sukuun uusi vauva? Lapsi tai lapsenlapsi? Kuulumiset julkaisee vuonna 2018 syntyneiden vauvojen kuvia ilmaiseksi. Lähetä kuva vauvastasi sähköpostilla osoitteeseen [email protected] ja [email protected]

Vauvavuoden 2018 kuvat

Muista laittaa mukaan: vauvan nimi (myös sukunimi), syntymäaika, kotikunta, vanhempien nimet

ilmoitus-pyhajoki-99x88mm.indd 1 28.9.2018 16:12:03

Page 6: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset-40.pdfja hänen ilmeitään, eleitään ja ääntelyitään voidaan tulkita hyvinkin tarkasti. Ninni osaa ilmaista,

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 4 . 1 0 . 2 0 18sivu 6

PYHÄJOEN PALVELUHAKEMISTO

LISÄTIETOJA0400 189 018

Vihannintie 10, 86100 Pyhäjoki

OSTAMME JA OTAMME VASTAANROMUAUTOJA YM. METALLIROMUAISOIMMAT ERÄT NOUDAMME NOSTURIAUTOLLA

MYYTÄVÄNÄ RST-PUTKIA esim. 40 - 140 mmAVOINNA MA - PE 8 - 1708 - 434 333 www.rannikonautojavaraosa.fi

[email protected]

JUMPPA- JUSSINFYSIOTERAPIAFT: Vesa Mikkonen Satu Mikkonenpuh 433 921, Kuntatie 4, 86100 Pyhäjoki

0442391887

Vanhatie 4886100 PYHÄJOKIPuh. 0503399459

-Catering-Juhlapalvelu / Pitopalvelu-Lounas- ja Kahvilapalvelu-Tilausravintola

-Kokouspalvelu-Edustustilaisuudet-Kotona järjestettävät tilaisuudet

netta.grekula@grekula.�www.katri-aleksi.�

Lounasbuffet arkisin klo 10.30-14

Puh. 045 6394185, SaijaPuh. 050 5527 005, Eija

Palvelemme maanantaisin 9-17 ilman ajanvarausta. Ti-la sopimuksen mukaan. Tervetuloa!

Page 7: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset-40.pdfja hänen ilmeitään, eleitään ja ääntelyitään voidaan tulkita hyvinkin tarkasti. Ninni osaa ilmaista,

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 4 . 1 0 . 2 0 18 sivu 7

PÄÄTOIMITTAJATSari Hidén

Arvo Helanti

TOIMITUSNiklas Impola

Julius Yrjänä

Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%)>> 0,45 €/pmm, toistohinta 0,35 €/pmm, minimikoko 35 pmm>> puoli sivua: 120 € >> koko sivu: 180 €>> järjestöpalsta: 50 €/vuosi

IlmoitusehdotLehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 € lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitse-män vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä.

Seuraava lehti (41) ilmestyy >> torstaina 11.10.2018

Aineisto toimitettava >> torstaina 4.10.2018 klo 17.00 mennessä

Painosmäärä >> vko 40:2600 kpl >> vko 41:2600 kpl

Puh. 040 359 6166

http://kuulumiset.pyhajoki.fi [email protected]

Toimitus: 040 359 6166 Päätoimittaja: 040 359 6165 Taloussihteeri: 040 359 6160

PYHÄJOEN

KUULUMISET

Järjestöt toimivatSeurakunta tiedottaa

Painopaikka: KalevaLehden jakelu: Posti, ilmoitukset jakeluhäiriöstä sähköpostitse osoitteella: [email protected] tai puh 0200 77 000

Julkaisija: Pyhäjoki Data OyISSN 0788-6071

50

60

0,40

Kuulumisten mielipiteet

Mielipidekirjoitusten enimmäismitta on puoli konekirjoitus-liuskaa. Myös selkeitä käsin kirjoitettuja juttuja voi lähettää julkaistavaksi. Mielipiteen kirjoittaminen ei tietenkään maksa mitään. Nimimerkkikirjoituksia julkaisemme vain todella poik-keustapauksissa. Kaikkien kirjoitusten mukana pitää olla kir-joittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kirjoitusten valinta, otsikointi, muokkaaminen ja lyhentäminen jäävät toimituksen tehtäväksi. Tekstejä ei palauteta.

Mielipiteen voi lähettää sähköpostilla suoraan päätoimittajal-le [email protected]

MIELIPIDE

Kuulumiset ilmestyy torstaisin. Materiaali lehteen tulee lähettää edelli-

sen viikon torstaina. Myöhemmin lähetet-tävä materiaali ei välttämättä ehdi lehteen.

MATERIAALIKUULUMISIIN

Eläkeliitto Pyhäjoen yhdis-tys ry

Ma 8.10. Harmaahapset Il-taruskossa klo 18.00. Ti 9.10. Päiväkahvit seurakuntatalolla klo 12.00, mukana kuulonhuol-toliiton kuntoutussihteeri Tiina Maija Leinonen. Arvontaa. Ti 9.10 Senioritanssiryhmä Mo-nitoimitalolla klo 14.00. Ma 15.10 Äijäkööri Iltaruskossa klo 17.00. Ti 16.10. Senioritans-siryhmä Monitoimitalolla klo 14.00

Keskusta. Yppärin paikallisyhdistyksen

ja Yppärin Keskustanaisten syyskokoukset Irja Kestilällä pe 9.11. klo 19. Sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!

KotiseutuyhdistysPyhäjokialueen Joululehti il-

mestyy 56. kerran. Juttuja, kuvia, piirroksia, runoja ja tari-noita kaivataan kaiken ikäisiltä. Viimeistään 15.10. mennessä. Aineiston voi lähettää osoittee-seen [email protected] tai [email protected] Tiedustelut Päivi 040-7051582

MLLMannerheimin lastensuoje-

luliiton Pyhäjoen yhdistyksen sääntömääräinen syyskoko-us maanantaina 29.10. kello 18.00 alkaen monitoimitalolla lohko 3. Asialistalla mm.uuden puheenjohtajan valinta ja halli-tuksen henkilövalinnat. Terve-tuloa!

Pyhäjoen maa- ja kotitalo-usnaiset

Syysmessut olivat jälleen ker-

ran onnistuneet! Iso kiitos mes-sujen järjestäjille, talkoolaisille, leipojille, tavaroiden lahjoittajil-le, ja tuotteiden ostajille. Pipa-reita purkissa oli 63 kpl. Oikein arvasi 4. Voittaja arvottiin. Ar-pajaisvoitot toimitettu . Onnea voittajille! Perinteinen syysretki tehdään tänä vuonna Kajaaniin 26-28.10.2018! Teatteria, kylpylää ja shoppailua ! Lähtö S- Marketin pihasta klo 10.00. Linja-auto ajaa niin, että SEO n luota pysäkiltä pääsee kyytiin ja Yppärin Nesteeltä.

Raahen seudun Omaishoi-tajat ja Läheiset ry

Ma 8.10. klo 13-14.30 omais-taan hoitavien/hoitaneiden Pisara-ryhmä Sarpatissa. Ter-vetuloa uudet ja aikaisemmin mukana olleet omaiset sekä lä-heiset! Omaishoitajien itsenäi-nen kuntosaliharjoittelu perjan-taisin klo 16-17 Palvelukeskus Jokikartanon kuntosalilla. Joki-laakson Omaishoitajayhdistys kutsuu alueemme omaishoita-jat läheisineen Elokuvapäivään ”Iloisia aikoja, Mielensäpahoit-taja” Ylivieskan Akustiikkaan ma 29.10. Järjestämme linja-auto-kuljetuksen, pieni omavastuu. Ennakkoilm. ja lisätiedot puh. 044 551 6804/Milla tai 044 551 6803/Riitta.

Mannerheimin lastensuojeluliiton Pyhäjoen yhdistyksensääntömääräinen syyskokous Maanantaina 29.10. kello 18.00 alkaen monitoimitalolla lohko 3. Asialistalla mm.uuden puheenjohtajan valinta ja hallituksen henkilövalinnat. Tervetuloa!

Kuollut: Veli Kalervo Martin-mäki Parhalahdelta 65 v 10 kk 27 pv

Lähetysilta to 4.10. klo 18 seurakuntatalolla. Esittelyssä saliin pystytetty Jurtta, Mon-goliassa käytetty asumusteltta.

Perhekerho on torstaisin klo 10-12 Sarpatissa. Aihee-na 4.10. Mongolialaisen Jurtan esittely srk-talolla.

SarpattiÄxön pe 5.10. klo 18 Sarpatissa.

Messu su 7.10. klo 18 kirkos-sa. Rippikoulun aloitus. Lähe-tyskahvila.

Omaishoitajat ja hoidetta-vat kokoontuvat ma 8.10. klo 13 – 14.30 Sarpatissa.

Raamattupiiri ma 8.10. klo 18 Sarpatissa.

Musiikkiopiston konsertti ma 8.10. klo 19 srk-talolla.

Päiväkerhot toimivat viikoit-tain. Tiedustelut sähköpostilla [email protected] tai [email protected] sekä puhelimitse p. 050 441 6095.

Messu su 14.10. klo 10 kir-kossa. Lähetyskahvila.

Kirkkokuoro seurakuntata-lolla keskiviikkoisin klo 18.30 - 20. Uudet laulajat ovat terve-tulleita !

Lapsikuorot- Parhalahden koululla keski-

viikkoisin klo 12.15-12.45- Srk-talolla keskiviikkoisin klo

17-17.45- Yppärin koululla torstaisin

klo 11-11.30Kaikkiin ryhmiin mahtuu lisää

laulajia. Ilmoittautumiset kant-tori Outi Krankille p. 050 3059 490/ [email protected]

Nuoren seurakunnan toi-mintaa

Kasvuryhmä kokoontuu vii-

koittain Sarpatissa. Aikataulus-ta myöhemmin.

Gospelcafe lauantaisin Sarpa-tissa klo 19 – 23.

Musaprojekti 7.10. iltakirk-koon.

Jatkis menneen kesän rippi-koululaisille ! Leiri on 13.-14.10. Törmähovilla Oulaisissa.

Maata Näkyvissä –festarit tulee 16.-18.11. Tarkemmin ai-heesta lokakuussa.

Alakoululaisten sählykerhoon etsitään vetäjiä. Ilmoittautu-miset/ tiedustelut Hannulta p. 0500 766031

RY:Ompeluseurat pe 5.10. klo

18.30 ry:llä, Jouko Karhumaa.Pyhäkoulut su 7.10. klo 12

Tero Hummastilla ja Jari Kinnu-sella.

Hartaus ti 9.10. klo 13.30 Jo-kikartanossa, Eero Pisilä.

Naistenilta to 11.10. klo18.30 Eila Nikillä.

Kerho pe 12.10. klo 17 ry:llä.Raamattuluokka pe 12.10 klo

19 Pekka Impolalla.Seurat su 14.10. klo 16 ry:llä,

Tapio Mustonen, Vesa Lahti.rauhanyhdistys.fi/pyhajoki

Pyhäjoen seurakunta, Vanha-tie 27, 86100 Pyhäjoki, p. 08 433 119

Kirkkoherranvirasto avoinna: MA 8-12, TI 12-16 ja TO 11-14.

Tarvittaessa voitte ottaa yh-teyttä papistoon: kirkkoher-ra Jukka Malinen p. 040 505 0016 ja seurakuntapastori Olli Luhtasela p. 050 3288 107

www.pyhajoenseurakunta.fi Kirkko, seurakuntatalo, kirk-

koherranvirasto, taloustoi-misto ja Sarpatti sijaitsevat kaikki osoitteessa Vanhatie 27, 86100 Pyhäjoki.

Aihetta kiitokseen

Kiitokset kaikille Tasauspäivään osallis-tuneille! Kiitos myytävän tuojille ja osta-jille. Kiitos arpojen ostajille ja voittojen lahjoittajille. Kiitos lähetyskahvilan pitä-jille. Tuottoa kertyi 799,05 euroa.

Lähetystyön johtokunta

PÄIVÄN RETKI OULUUN

Kädentaito- ja hyvinvointi Messuillelauantaina 13.10.2018Lähtö klo 8.30 Pirttikosken koululta8.45 S-marketin piha ja väliltä voimyös nousta kyytiin. Paluumatkallelähdemme klo 15.00. Matkan hinta on20€/henk.sis.messulipun+kyydin.Ilmoittautumiset Tarjalle p.0405876723tiistaihin 9.10.mennessä.LÄHDETÄÄN PORUKALLA MESSUILEMAAN.

Pirttikosken Maaseutunaiset

PERINTEINEN SYYSKIRPPIS ILTARUSKOSSA

Lauantaina 6.10. klo 9.00-15.00Tule tekemään löytöjä ja tapaamaan tuttuja,kahvittelemaan ja ostamaan arpoja.

TERVETULOA järj.Pirttikosken maaseutunaiset

Page 8: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/uusinkuulumiset-40.pdfja hänen ilmeitään, eleitään ja ääntelyitään voidaan tulkita hyvinkin tarkasti. Ninni osaa ilmaista,

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 4 . 1 0 . 2 0 18sivu 8