rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, … · 2015. 12. 8. · sismin...

Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisenarkkitehtuurin tyylit, osa IElina StandertskjöldAmanuenssi, Suomen rakennustaiteen [email protected]

Tämä teksti on ensimmäinen osa kokonaisuu-desta, jossa esitellään 1900-luvun suomalaisenarkkitehtuurin tyylipiirteitä. Teksti rajautuuvuosisadan vaihteesta 1920-luvun loppuun.Arkkitehtuurin tutkijoiden keskuudessa tosinkeskustellaan nykyään siitä, onko eri aikakausiaerottavien tyylimääritelmien käyttö ylipäänsämielekästä. On käynyt ilmi, että nimikkeidenkäyttö rajaa käsittelyn ulkopuolelle tärkeitä il-miöitä ja saattaa vääristää todellisuutta. Arkki-tehtuurista on kuitenkin vaikea kirjoittaa ilmanvakiintuneita termejä, varsinkin kun arkkitehdititsekin käyttivät niitä kirjoittaessaan oman ai-kansa rakennuksista. Ne selittävät kaikesta huo-limatta eri aikakausien eroja ja helpottavat ra-kennusten tunnistamista.

Aikavälistä 1890–1910 käytän nimitystä kan-sallisromantiikka tai jugend-kausi, vaikka ”suo-malainen art nouveau” lienee tätänykyä oikea-oppisin termi. 1920-luvun arkkitehtuuria nimi-tetään joko ”Pohjoismaiseksi klassisismiksi” taiyksinkertaisemmin ”Pohjoismaiseksi klassis-miksi”. Olen valinnut jälkimmäisen. 1910-lu-vun erilaisista virtauksista käytetään yleisnimi-tystä historismi. Historismia esiintyy eri muo-doissa eri aikakausina, samoin kuin klassismia.1910-luvun tyyli on kuitenkin syytä erottaa ju-gend-kautta edeltäneestä ”kertaustyylien” kau-desta. Myöhemmässä vaiheessa arkkitehdit otti-vat vaikutteita oman maansa historiallisista tyy-leistä, sekä naapurimaista Ruotsista ja Tanskas-ta, kun 1800-luvulla esikuvana kaikissa maissaoli antiikin sekä Italian renessanssin ja barokinarkkitehtuuri.

Kansainvälistä kotimaisittain1900-luvulla1800-luvun loppu oli Suomen historiassa kan-sallisen heräämisen aikaa. Suomi oli tuolloin au-tonominen suuriruhtinaskunta ja osa Venäjänvaltavaa keisarikuntaa. Vaikka suomalaisetmielellään korostivatkin kulttuurinsa omalei-maisuutta ja pyrkivät myös valtiolliseen itsenäi-syyteen, oli kulttuurielämä kansainvälisempää

kuin koskaan aikaisemmin. Liikenneyhteyksienkehittyessä tiedemiehet, taiteilijat, kirjailijat,muusikot ja arkkitehdit matkustivat eri puolillaEurooppaa. Heidän mukanaan Suomeen välittyinopeassa tahdissa erilaisia uutuuksia. Myös vir-kamiehet, teollisuuspatruunat ja yrittäjät mat-kustivat ja toivat muassaan tietoa alansa kehi-tyksestä muualla.

Venäjän 1890-luvun lopussa harjoittama ki-ristynyt aluepolitiikka kiteytyi Suomen osalta1899 Helmikuun manifestissa, joka heikensiSuomen autonomista asemaa. Tulenarassa po-liittisessa tilanteessa taiteet nousivat erityisase-maan. Musiikissa, kuvataiteessa, taideteollisuu-dessa ja arkkitehtuurissa pyrittiin korostamaan

327

Kuva 1. Herman Gesellius, Armas Lindgren jaEliel Saarinen: Pariisin maailmannäyttelyn pa-viljonki 1900.

suomalaisen kulttuurin omaleimaisuutta. Ta-voitteena oli luoda uusi tyyli, joka oli sopusoin-nussa maan historiallisen perinteen kanssa. Pyr-kimys kulminoitui suomalaisten esiintymiseenPariisin maailmannäyttelyssä 1900. Maallam-me oli ainoana Venäjään kuuluvana alueenaoma osasto. Näyttelyrakennus oli nuoren arkki-tehtikolmikon Herman Geselliuksen, ArmasLindgrenin ja Eliel Saarisen läpimurtotyö.Näyttelyyn valittiin taideteoksia, joiden sisältöviittasi muuttuneeseen poliittiseen tilanteeseen.Sisätilan Kalevala-aiheiset freskot, jotka sym-bolisoivat suomalaisten taistelua venäläistämis-tä vastaan, maalasi Akseli Gallen-Kallela.

Suomalaiset arkkitehdit alkoivat kansainväli-siä esikuviaan seuraten keskustella siitä, minkä-lainen tyyli parhaiten sopisi uudenlaisiin raken-nuksiin ja moderniin aikaan. He tulivat siihentulokseen, että aiempien vuosikymmenien tyyli-jäljittelyt, kipsiornamentit ja materiaali-imitaa-tiot olivat jo aikansa eläneitä. Rakennuksissatuli käyttää aitoja materiaaleja, kuten luonnon-kiveä, sekä uusinta rakennustekniikkaa. Orna-mentiikasta ei kuitenkaan haluttu luopua. Sarja-tuotantona valmistetut ja ulkomailta tuodut kip-siset akanthuksen lehdet vaihtuivat kotimaisiinkasveihin, ulpukkaan, lumpeeseen, ohdakkee-seen ja saniaiseen, ja klassistiset ihmishahmotkarhuun, pöllöön, oravaan ja sammakkoon.

Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, osa I

328

Kuva 2. Herman Gesellius, Armas Lindgren jaEliel Saarinen: ”Lääkärien talon” sammak-ko-koriste, Fabianinaktu 17, Helsinki 1901.

Kuva 3. Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen: Salomo Wuorion huvila HelsinginLaajasalossa 1898.

Vuosisadan vaihteen uudesta tyylistä käyte-tään rinnakkain eri nimiä: kansallisromantiikka,jugend ja art nouveau. Yleisimmin käytetty ni-mitys jugend viittaa Saksaan. Nimi tuli 1896 pe-rustetusta saksalaisesta lehdestä ja tarkoittaa”nuoruutta”. Sana sopiikin hyvin kuvaamaan

Suomen nuorta kulttuuria, mutta toisaalta bel-gialaisella, ranskalaisella ja englantilaisella mo-dernilla tyylillä oli myös suuri vaikutus, mistäsyystä nimitys ”suomalainen art nouveau” (=uusi taide) on myös yleisesti käytössä. Aikakau-den kivirakennuksien tyylipiirteitä olivat luon-nonkiven, vaalean rappauspinnan ja punaistentiilikattojen yhdistely sekä julkisivujen epäsym-metrinen järjestely ja yksityiskohtien raskasmuotoilu. Puurakennuksissa tummat maalaamat-tomat hirsiseinät, joissa oli pitkät nurkat, paanu-tai tiilikatot ja rikkaat puuleikkauskoristeet.

Uuden tyylin kansallisina pidetyt piirteet ei-vät kuitenkaan olleet yksiselitteisiä. Esimerkik-si luonnonkiven käyttöä julkisivuissa on pidettyosoituksena perisuomalaisuudesta, koska gra-niittia käytettiin keskiaikaisten kivikirkkojen jalinnojen rakennusmateriaalina. Uudella kiviark-kitehtuurilla oli kuitenkin monia esikuvia, tär-keimmät Skotlannissa ja Yhdysvalloissa. Suo-malaisen identiteetin kannalta tärkeät rakennuk-set, kuten Kansallisteatteri ja Turun taidemuseoovat itse asiassa hyvin amerikkalaisvaikutteisia.

Suomalaiset arkkitehdit ja geologit tekivätopintomatkoja Skotlannin Aberdeen, joka olipaikallinen graniittityön keskus. Meillä otettiin-kin käyttöön skotlantilainen squared rubble elirubbelilimitys, josta tuli yksi vuosisadanvaih-teen suomalaisen luonnonkiviarkkitehtuurin ta-varamerkeistä. Luonnonkiven käyttöön liittyimyös puhtaasti taloudellisia intressejä. Geolo-


329

Kuva 4. Onni Tarjanne: Suomen Kansallisteat-teri, Helsinki 1902.

Kuva 5. Lars Sonck: Puhelinyhdistyksen talo, Helsinki 1905.

gien rooli luonnonkivien markkinoinnissa olikeskeinen. Ensimmäinen suuri louhintayhtiö,Oy Granit Ab, perustettiin 1886 ja Suomen kivi-teollisuus 1900.

Keskiajan arkkitehtuurin ihailu liittyi haluunkorostaa oman maan kunniakasta menneisyyttä,mutta suunnittelijoille kelpasi esikuvaksi myösmuiden maiden historiallinen arkkitehtuuri.Keskiajan rakennuksiin viittaavia piirteitä käy-tettiin kirkoissa ja Skotlannin Ylämaan karunyksinkertaisten asuinlinnojen vaikutusta onnähtävissä jugend-kauden asuinkerrostaloissa.Romanttinen menneisyyden ihailu näkyi myössisustustaiteessa. Osa kalusteista tehtiin kiin-teiksi, kuten oli ollut tapana keskiajalla. Arkki-tehdit ihastuivat myös vanhoissa kirkoissa näke-miinsä lasimaalausikkunoihin ja niitä alkoikinilmestyä kaupunkitalojen porraskäytäviin ja va-rakkaamman väen edustustiloihin. Kaikki eivätkuitenkaan pitäneet keskiajan kirkkojen ja lin-nojen arkkitehtuuria erityisen suomalaisena,monelle ne edustivat Ruotsin vallan aikaa ja län-tistä kulttuurivaikutusta. Vanhoista rakennuk-sista oltiin kuitenkin kiinnostuneita, ja niitä ryh-dyttiin tutkimaan ja kunnostamaan.

Museoviraston edeltäjä Muinaistieteellinentoimikunta järjesti tutkimusretkiä muun muassavanhoihin kirkkoihin. Retkille osallistui arkki-tehteja, jotka tekivät tarkkoja mittauspiirustuk-sia maalauksista, yksityiskohdista ja esineistä.

1800-luvun lopulla suomalainen sivistyneis-tö innostui myös talonpoikaiskulttuurista. Tämäliittyi ajatukseen, että kansainvälisyys ja massa-tuotanto rappeuttavat yhteiskunnan sekä tappa-vat luovuuden ja yksilöllisyyden. Romantikko-jen mielestä uudistava voima oli löydettävissä

ennen muuta kansasta, jonka kulttuuri oli yti-meltään tervettä. Käsityötaitoa ja vanhoja perin-teitä alettiin taas arvostaa. Euroopassa tämänsuuntauksen tärkein edustaja oli englantilainenarkkitehti William Morris. Kansankulttuurin ar-von nousua osoitti myös ulkomuseoiden perus-taminen. Tukholman Skansen perustettiin jo1891 ja Helsingin Seurasaaren ulkoilmamuseo1909.

Itäkarjalainen puuarkkitehtuuri nousi erityi-sen huomion kohteeksi. Sen parhaat esimerkitlöytyivät Venäjän puolelta rajaa, Vienasta jaAunuksesta, mihin taiteilijat ja arkkitehdit ryh-tyivät tekemään kansatieteellisiä matkoja. Ko-tiin palattuaan he esittelivät tutkimustensa tu-loksia esitelmissä, näyttelyissä ja kirjoissa. Ark-kitehtien kannalta tärkein teos oli Yrjö Blom-stedtin ja Victor Sucksdorffin vuosina 1900–1901 julkaisema ”Karjalaisia rakennuksia ja ko-ristemuotoja keskisestä Venäjän Karjalasta”.Kirjassa oli runsaasti arkkitehtien rakennustenyksityiskohdista tekemiä piirustuksia.

Karjalantalot olivat kaksikerroksisia, harja-kattoisia rakennuksia, joissa oli runsaasti koris-tellut päädyt. Tätä omintakeista arkkitehtuuriapidettiin alkuperäisenä suomalaisena kansantai-teena, mitä se ei itse asiassa ollut. Rakennustapaoli alkuperältään venäläinen. Itäkarjalaisen ark-kitehtuurin piirteitä ja ornamentiikkaa käytettiinjonkin verran vuosisadan vaihteen huviloissa,


330

Kuva 6. Seurasaaren ulkomuseo: Niemeläntorppa Konginkankaalta.

Kuva 7. Yrjö Blomstedtin ja Victor Sucksdorffinkirjan kansilehti.


331

Kuva 8. Asuintalo Karjalasta 1800-luvulta.

Kuva 9. Lars Sonck: Pirttiniemi, Kuopio 1902. Kuva: Kuopion museo.

kuten Lars Sonckin Pirttiniemessä Kuopion lä-hellä ja Birger Federleyn suunnittelemassa hu-vila Tirkkolassa Näsijärven rannalla. Karjalai-set aiheet olivat suosittuja myös huonekaluissa,jotka olivat jykeviä, maalaismaisia, usein kai-verruksin tai maalauksin koristeltuja.

Puurakennuksiin saatiin vaikutteita paitsiItä-Karjalasta, myös muinaispohjoismaisestaarkkitehtuurista. Räystäslistoissa, kattojen pää-tylistoissa ja ikkunoiden vuorilaudoissa käytet-tiin viikinkiajan ja varhaiskeskiajan koristeai-heita. Myöhemmin puhuttiin myös norjalaisesta


332

Kuva 11. Lars Sonck ja Valter Jung: Privatbankenin kattotuolit, Helsinki 1904.

Kuva 10. Lars Sonck: Suunnitelma kylpylähotelliksi Loviisaan 1897.

”lohikäärmetyylistä”. Nimensä se oli saanut lo-hikäärmeen päätä muistuttavista kattoharjan ko-risteista. Parhaat esimerkit pohjoismaisesta tyy-listä Suomessa ovat Lars Sonckin suunnitelmaLoviisan kylpylähotelliksi 1897 sekä Privatban-kenin konttori (nyk. Jugend-sali), jonka katto-tuolien koristeet jäljittelevät viikinkilaivojen

keulakuvia. Arkkitehtien yksityistalojen jul-kisivuissa käyttämä paanuvuoraus puolestaanomaksuttiin Yhdysvalloista. Arkkitehti GustafStrengellin Kauniaisiin 1907 suunnittelemassaVilla Koskullissa oli paanuilla katettujen jyrkki-en katonlappeiden lisäksi myös niin kutsuttuamerikkalainen kehikkorakenne.


333

Kuva 12. Gustaf Strengell: Villa Koskull, Kaunianen 1910.

Kuva 13. Karl Lindahl: Henkivakuutusyhtiö Suomen toimitalo, Helsinki 1912. Helsingin kaupun-ginmuseo.

Symmetriaa ja historiallisiatyylejä 1910-luvullaPuhe kansallisesta tyylistä alkoi vaimentua Suo-messa, kun poliittinen tilanne muuttui vuoden1906 valtiopäiväuudistuksen seurauksena. Kan-sallisromantiikan onkin katsottu alkaneen väis-tyä jo niinkin aikaisin kun 1907. Tyylin rinnallaoli koko sen olemassa olon ajan esiintynyt mui-takin suuntauksia, klassiset piirteet eivät esi-merkiksi koskaan täysin kadonneet rakennuk-sista. Ajanjakson loppupuolen arkkitehtuuristakäytetäänkin jugendin ohella nimitystä jugend-klassismi.

1910-luvulla tulivat taas muotiin symmetria,klassiset pylväsjärjestelmät, yhtenäiset kattolis-tat ja suorat ikkunarivit. Suomalaiset arkkitehditeivät enää hakeneet vaikutteita keskiaikaisistakirkoista ja linnoista, kuten vuosisadan vaih-teessa, vaan kotimaan kulttuurimaisemasta, kar-tanoiden, ruukkien ja pikkukaupunkien yhtenäi-sestä puutaloasutuksesta. Suunnan muutoksestakertoo 1912 Helsingissä pidetty näyttely, jossaoli esillä nuorten arkkitehtiopiskelijoiden ym-päri Suomea tekemiä piirustuksia vanhoista her-raskartanoista, kirkkojen kalkkimaalauksista jaalttarilaitteista sekä talonpoikaistaloista. Arkki-tehti-lehdessä julkaistiin heidän tekemiään piir-roksia Viipurin läänin kartanoista, Kiiskilästä,

Alaurpalasta, Horttanasta, Saarelasta ja Hapen-saaresta.

1800-luvun uusklassismi eli empire-tyylilöydettiin uudelleen. Carl Ludvig Engelin teke-mistä suunnitelmista Senaatintorin järjestelyksijulkaistiin laaja kirjoitus Arkkitehti-lehdessä1911. Kaksi vuotta myöhemmin järjestettiin kil-pailu Helsingin kaupungintalosta. Uusi raken-nus olisi sijainnut samalla tontilla kuin nykyi-nenkin, Kauppatorin ja Senaatintorin välissä.Lähes kaikissa ehdotuksissa oli Senaatintorinpuoleinen julkisivu suunniteltu siten, että semyötäili Engelin rakennusten arkkitehtuuria jamittakaavaa. Julkisivut olivat symmetrisiä, mo-nissa oli pylväs- tai puolipylväsrivistö ja muuta-missa jopa päätykolmiot. Rahapulan vuoksi uut-ta kaupungintaloa ei kuitenkaan rakennettu.

Muutos kansallisromanttisesta tyylistä klas-sismiin näkyy erityisen selvästi kun vertaa 1902valmistuneen Suomen Kansallisteatterin arkki-tehtuuria yksitoista vuotta myöhemmin valmis-tuneeseen Tampereen teatteriin. ArkkitehtiKauno S. Kallion suunnitteleman teatterin pää-julkisivu päätykolmioineen on niin tyylipuhdas,että rakennusta voisi erehdyksessä luulla 1800-luvun alkupuolella piirretyksi.

Arkkitehtuurissa esiintyi 1910-luvulla klas-sismin rinnalla muitakin tyylipiirteitä. Suoma-laiset kuuluivat tässä suhteessa yleiseurooppa-laiseen aatesuuntaukseen. Eri maissa otettiinesikuvaksi aina se aikakausi menneisyydestä,


334

Kuva 14. Kauno S. Kallio: Teatteri, Tampere 1913.

jonka katsottiin olleen kullekin maalle kun-niakas. Esimerkiksi Saksassa ja Preussissa ihail-tiin uusantiikkia, Tanskassa 1600-luvun rehe-vää barokkia ja Ruotsissa Vasa-suvun aikaistarenessanssia.

Tämä historismiksi kutsuttu ajattelutapaomaksuttiin myös Suomessa. Meille se tuli lä-hinnä Ruotsin ja Tanskan kautta. Historiallisten

tyylien arvostusta lisäsi omalta osaltaan arkki-tehti Armas Lindgrenin 1914 julkaisema teos”Rakennus ja koristetyylit”, joka oli lyhyt tyyli-en historia runsaasti kuvitettuna. Se oli ensim-mäinen laatuaan Suomessa. Lindgren toteaakinkirjan esipuheessa: ”Näihin asti ei ole ollut suo-menkielistä historiallista rakennus- ja koriste-tyylejä esittävää erikoisteosta”.


335Kuva 16. Jarl Eklund: Asuintalo Juhani Ahontie 4, Helsinki 1910.

Kuva 15. Armas Lindgren: Suunnitelma kaupungintaloksi, Senaatintorin puoleinen julkisivu, Hel-sinki 1913.

Suomalaiset ottivat suoria vaikutteita myösruotsalaisten tekemistä vanhojen rakennustenmittauksista ja dokumentoinneista, joita julkais-tiin näyttävinä kuvakirjoina. Kirjojen ansiostaVasa-renessanssin ohella myös barokki- ja ro-kokoo-tyylit alkoivat kiinnostaa suunnittelijoi-ta. Suomessakin yleistyi 1910-luvulla barokilleominainen mansardi- eli taitekatto asuin- ja lii-kerakennuksissa. Erityisen kiinnostunut Ruot-sin historiallisesta arkkitehtuurista oli arkkitehtiJac. Ahrenberg, joka tutki vanhojen linnojen jakirkkojen korjauksia. Ahrenbergin piirtämän,1914 valmistuneen Viipurin postitalon esikuva-na oli Tukholman ulkopuolella sijaitseva 1600-luvulla rakennettu Drottningholmin linna.

Hienovireisestä jugend-arkkitehtuurista tun-nettu arkkitehti Valter Jung innostui 1910-lu-vulla renessanssi- ja barokkiarkkitehtuurista.Hänen 1914 suunnittelemansa Svenska Han-delshögskolanin julkisivut Merimiehenkatu11:ssa ovat rehevästi koristellut ja värikkäät.Rakennuksen alin kerros, ikkunalistat, kulma-listat ja kattolista ovat harmaata terastia. Rapatutseinät oli maalattu tumman punertaviksi ja kattooli alunperin vihreää tiiltä. Rakennusta pidettiinjo sen valmistumisen aikoihin hyvin barokki-henkisenä. Jungin Bulevardin varrelle piirtämäHelsingin Seurakuntien punatiilinen talo puo-lestaan jäljittelee renessanssipalatsia.

1910-luvulla tiiliseinät jätettiin yhä useam-min rappaamatta. Yhtenä syynä tähän oli julki-sivutiilien laadun paraneminen. Kaupunkienkeskustoihin pystytettyjen punatiilisten liike- ja


336

Kuva 17. Jac. Ahrenberg: Pääposti, Viipuri 1914.

Kuva 18. Valter Jung: Seurakuntien talo, Hel-sinki 1915.

konttorirakennusten esikuvina olivat saksalaisetrationaalista tyylisuuntaa edustaneet rakennuk-set. Erityisesti tavaratalot kiinnostivat suoma-laisia, sillä se oli aivan uusi rakennustyyppimaassamme. Suomessa rakenteellisuutta koros-tavaa ”järjen arkkitehtuuria” puolusti voimak-kaimmin Sigurd Frosterus, joka sai suunnitel-lakseen Stockmannin tavaratalon vuonna 1916järjestetyn kilpailun perusteella.

Parhaat esimerkit laadukkaasta punatiiliark-kitehtuurista löytyivät Tanskasta. Suomalaisetarkkitehdit vierailivatkin maassa tiuhaan tahtiin1910-luvulla. Tunnetuin julkinen punatiilira-kennus oli Martin Nyropin suunnittelema Köö-penhaminan kaupungintalo, joka valmistui jo1903. Kolmannen palkinnon Helsingin kaupun-gintalokilpailussa saanut ehdotus oli lähes kopioNyropin kaupungintalosta. Ruotsalaisista esiku-vista tärkeimmät olivat Ragnar Östbergin suun-nittelema Tukholman kaupungintalo, jota ra-kennettiin koko 1910-luvun ajan, sekä vuoden1912 Olympialaisiin valmistunut stadion. Sensuunnitteli Torben Grut.

Suomessa tiilijulkisivujen arvokkuutta lisät-tiin koristeellisilla metallipakotuksilla sekä te-rasti- ja luonnonkiviornamenteilla. Koristeidenaiheet eivät enää olleet suomalaiskansallisia,vaan ne liittyivät usein rakennuksen käyttötar-koitukseen. Esimerkiksi vakuutuslaitoksen


337

Kuva 19. Arkkitehtitoimisto Palmqvist & Sjö-ström: Kalevankatu 23, Helsinki 1915.

Kuva 20. Gunnar Taucher, Gösta Cajanus ja Rafael Blomstedt: Kilpailuehdotus kaupungintaloksiHelsinkiin 1913, 3. palkinto.

ovenpielissä saattoi komeilla runsaudensarvetja Anniskeluyhdistyksen talon ikkunoiden ylä-puolella oli snapsilasi kahden sillin välissä.

Klassismiapohjoismaalaisittain1920-luvulla1910-luvulla alkanut arkkitehtuurin pelkistymi-nen jatkui edelleen 1920-luvulla. Historiallistenaiheiden käyttö kuitenkin väheni ja julkisivujensommittelu muuttui kevyen hienostuneeksi. Ra-patut seinät tulivat taas muotiin, mikä oli osaksi1800-luvun klassismin vaikutusta. Ulkoseinissäsileän pinnan osuus kasvoi suhteessa koriste-luun ja erilaisiin pintamateriaaleihin. Säästäväi-syyssyistä ei esimerkiksi asuinrakennusten poh-jakerroksiin enää tehty kiviverhoilua.

Muutos tyylien kirjavuudesta kohti klassi-sempaa arkkitehtuuria tapahtui samaan aikaankaikissa Pohjoismaissa. 1920-luvulla vallinnut-ta suuntausta onkin ryhdytty kutsumaan ”Poh-joismaiseksi klassismiksi”. Suomalaisten arkki-tehtien suhteet ruotsalaisiin ammattiveljiinsäolivat aina olleet hyvät johtuen pitkälti siitä, ettäheidän äidinkielensä oli ruotsi. 1920-luvullanuorempi sukupolvi hakeutui jopa töihin ruotsa-

laisiin toimistoihin ja Gunnar Asplundin piirtä-mästä Tukholman kaupunginkirjastosta(1918–27) tuli suorastaan pyhiinvaelluskohdesuomalaisille arkkitehdeille.

1920-luvun klassismille oli ominaista rikasvärien käyttö. Värejä käytettiin paljon enemmänkuin 1910-luvulla ja jugend-kaudella. Raken-nusten julkisivut maalattiin vaaleanpunaisiksi,vaaleanvihreiksi tai keltaisiksi. Kipsikoristelutehtiin matalana kohokuviona. Koristeet olivatyleensä seinää vaaleampia, mutta joskus nemaalattiin tummemmiksi. Asuinkerrostaloissavoimakkaimmat värit keskitettiin pitkälle ul-konevan räystäslistan alle.

1920-luvun tyyli poikkesi edellisen vuosi-kymmenen historistisesta klassismista sikäli,että suunnittelussa nostettiin nyt etusijalle es-teettisyys. Viimeistellyillä yksityiskohdilla javäreillä korostettiin kauneutta. Arkkitehdit ryh-tyivät käyttämään ulkoseinien pintakäsittelyätaiteellisena tehokeinona. Rappaus tehtiin epä-tasaisesti, jotta valo ja varjo muodostaisivat kau-niita kuvioita sen pintaan. Rapparit tekivät mär-kään laastiin elävän pinnan raapimalla tai hiertä-mällä. Helsingin Vallilassa on asuintaloja joi-den julkisivuihin on tehty tahallisesti jopa syviäkuoppia. Laastia voitiin vetää myös niin ohutkerros, että tiilimuuraus kuulsi sen läpi muodos-taen elävän pinnan. Hyviä esimerkkejä tästäovat Alvar Aallon suunnittelema Aira-talo Jy-


338

Kuva 21. Valter Jung: Anniskeluyhdistyksentalo, Helsinki 1914.

Kuva 22. Erik Bryggman: Asunto Oy Brahenka-tu 9, Turku 1924.

väskylässä ja Olaus Petri -kirkko HelsinginTöölössä.

Yhteistä kaikille pohjoismaisille arkkiteh-deille oli, että he käyttivät klassisia koristeaihei-ta varsin vapaasti. He eivät enää noudattaneetorjallisesti vanhoja tyylioppeja, vaan suunnitte-livat esimerkiksi pylväiden päät oman mielensämukaan. Asuinkerrostalojen julkisivujen koris-teina he käyttivät medaljonkeja, palmikoitujakasvinauhoja, maljakoita ja simpukoita. Orna-mentit sijoitettiin yleensä ikkunoiden väliin en-simmäiseen tai toiseen kerrokseen. Leveillä lis-toilla tai pylväillä kehystetyt ovet sijoitettiin jul-kisivujen keskiakselille.

Sen lisäksi, että suomalaiset omaksuivatklassisia piirteitä Ruotsin ja Tanskan arkkiteh-tuurista sekä kotimaisesta empirestä, he saivatvaikutteita myös Italiasta. Vaikutteet välittyivätaikaisemmin naapurimaiden kautta, nyt nuoretarkkitehdit suuntasivat opintomatkansa suoraanItaliaan. Armas Lindgren, joka opetti arkkiteh-tuurin historiaa Teknillisessä korkeakoulussa,sai oppilaansa innostumaan pohjoisitalialaisistapikkukaupungeista. He ryhtyivät tutkimaan japiirtämään kansanrakennuksia. Nuoret arkki-tehdit näkivät yhtäläisyyksiä pohjoismaisenkansanrakentamisen ja Italian maaseudun japikkukaupunkien yksinkertaisen, suhteiltaan ta-sapainoisen arkkitehtuurin välillä.

Italialaiset vaikutteet näkyivät eritoten 1920-luvulla pidetyissä kirkkokilpailuissa ja siinä, mi-ten arkkitehdit sijoittivat rakennukset ympäris-


339Kuva 24. Gunnar Taucher ja Väinö Määttä:Kunnallinen työväen asuintalo, Helsinki 1926.

Kuva 23. Erik Bryggman: Asunto Oy Atrium, Turku 1927.

töönsä. Suunnittelijat saattoivat myös käyttää Ita-lian matkoillaan kopioimiaan vanhoja koristeai-heita sellaisenaan omissa rakennuksissaan. Näintekivät esimerkiksi Hilding Ekelund ja MarttiVälikangas sisustamissaan elokuvateattereissaja Alvar Aalto Jyväskylän työväentalossa.

Italialaisvaikutusta oli myös valeperspektii-vin käyttäminen ulko- ja sisätiloissa. Se saatiin


340

Kuva 25. Gunnar Taucher: Työväenopiston julkisivupiirustus, Helsinki 1927.

Kuva 26. Alvar Aalto: Kilpailuehdotus Töölönkirkoksi, Helsinki 1927.

Kuva 27. Hilding Eekelund: ElokuvateatteriCapitolin kassahallin lattia, Helsinki 1926.

aikaan pylväiden ja seinien sijoittelulla siten,että syntyi näköharha syvyysvaikutelmasta.Valeperspektiivi oli yleinen Italiassa renessans-sin ja barokin aikana.

1920-luvulta löytyy useita esimerkkejä vale-perspektiivin käytöstä. Martti Välikangas piirsiKäpylän puutarhakaupunkiin Sampsantien jaOsmonkujan risteykseen pihapiirin, jonka ra-kennukset on sijoitettu niin, että puutarha näyt-tää pidemmältä kuin se todellisuudessa on.Hänen suunnittelemansa elokuvateatteri BioAthenan (nyk. Orion) eteisaulassa perspektiivi-harha on luotu kaventamalla tilaa jyrkästi katso-mon ovea kohti sekä lattian ja katon kuvioinnil-la. Erik Bryggman puolestaan piirsi 1927 Tur-kuun valmistuneen asuintalo Atriumin yh-teyteen pitkän portaikon, joka kapenee ylöspäinnoustaessa.

Mielenkiintoinen historiallinen muoti-ilmiö1920-luvulla oli egyptiläisen muinaiskulttuurinja historian harrastus. Faarao Tutankhamoninhauta löydettiin Kuninkaiden laaksosta 1922.Löydöstä muodostui sensaatio, josta kirjoitettiinlaajalti maailman lehdistössä. Arkkitehtuurissaegyptiläisyys näkyi muun muassa mittakaaval-lisena liioitteluna. Oviaukot tehtiin suhteetto-man suuriksi ja niitä reunustavat pylväät usei-den kerrosten korkuisiksi. Suosituksi tuli myöskaventaa oviaukot yläosistaan ja kehystää ne le-vein listoin kuten muinaisissa temppeleissä.Suomessa näyttävä esimerkki tästä on Jussi jaToivo Paatelan suunnittelema Kinkomaan tu-berkuloosiparantola. Sen pääsisäänkäyntiä ke-


341

Kuva 28. Yrjö Waskinen: Kirkko, Viinikka 1932.

Kuva 29. J.S. Sirén: Eduskuntatalo, Helsinki 1931.

hystävät korkeat korkokuvanauhat, joissa ih-mishahmot on egyptiläiseen tapaan kuvattu si-vulta. Tunnetuin esimerkki maassamme lieneekuitenkin Eduskuntatalo, jota ruotsalainen krii-tikko Gotthard Johansson kutsui ”ruusunpunai-seksi egyptiläiseksi hautakammioksi”.

1920-luvun loppua kohden muuttui julkisivu-jen koristelu yhä niukemmaksi häviten lopultakokonaan. Ornamentiikan korvasivat mainos-valot ja -kirjaimet. Esimerkiksi Helsingin kes-kustaan rakennetun Liittopankin talon ensim-mäisessä kerroksessa oli pyöreät valkoiset pal-lovalaisimet ja Fazerin liikepalatsin pääsisään-käynti oli valaistu ulkokatoksen sisään asenne-tuilla lampuilla. Muutos näkyi myös rakennuk-sista otetuissa kuvissa. Yökuvat yleistyivät, kos-ka mainosvalot näkyivät niissä paremmin.

Koristelun vähetessä alettiin rakennuksiamyös maalata vaaleammin värisävyin. Suomes-sa valkoinen julkisivuväri yhdistetään yleensä1930-luvun sankarilliseen ”funkikseen”, mutta1920-lopulta löytyy useita esimerkkejä tyylil-tään klassisista rakennuksista, joiden julkisivutovat lähes puhtaan valkoiset. Näitä ovat UnoUllbergin suunnittelema Viipurin taidemuseo ja-koulu, Erik Bryggmanin Hospitz BetelinHotelli Turussa ja Gunnar Taucherin Nikkilänmielisairaala Sipoossa.

Lisää tietoa aikakauden arkkitehtuurihistorias-ta saa Suomen rakennustaiteen museon ja Ra-kennustietosäätiö RTS:n yhdessä julkaisemastaja Rakennustiedon kustantamasta kirjasta”Arkkitehtuurimme vuosikymmenet 1900–1920”.Teoksessa on myös luettelo oheiskirjallisuudesta.


342

Kuva 30. P. E. Blomstedt: Liittopankki, Helsinki1929.

Kuva 31. Uno Ullberg: Taidemuseo- ja koulu, Viipuri 1930.

rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, … · 2015. 12. 8. · sismin...

Documents