SAANKO USKOA? Elämänkatsomukselliset erot parisuhteen haasteena

Itä-Suomen yliopisto,

teologian osasto

Läntinen teologia

Pro gradu -tutkielma,

Käytännöllinen teologia

Marja Pyyny-Nevalainen

Tiedekunta – Faculty Filosofinen tiedekunta

Osasto – School Teologian osasto

Tekijä – Author Marja Pyyny-Nevalainen

Työn nimi – Title Saanko uskoa? Elämänkatsomukselliset erot parisuhteen haasteena

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Käytännöllinen teologia Kandidaatintutkielma 6.1.2018 102.s

Pro gradu -tutkielma x

Aineopintojen tutkielma

Sivuainetutkielma

Tiivistelmä – Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan evankelisluterilaisten ja uskonnottomien tai ateistien väli-siä parisuhteita. Tutkielmassa keskitytään siihen, millainen merkitys eriävällä elämänkatsomuksella on uskovan omaan uskonnollisuuteen, parisuhteeseen ja perheeseen. Tutkielman aineisto koostuu 37 e-lomakkeella saadusta vastauksesta ja kolmesta kirjeitse saadusta vastauksesta. Kaikki vastaajat kuuluivat Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tutkimusaineisto on käsitelty sisällön analyysillä. Tämän tutkielman perusteella voidaan todeta, että puolison uskonnottomuudella tai ateismilla on eri-näisiä vaikutuksia vastaajan omaan uskonnollisuuteen, heidän parisuhteeseensa ja perheeseen. Nämä vaikutukset tulevat ilmi siinä, miten vastaajat ovat kokeneet puolisoiden suhtautuvan vastaajien us-koon ja uskonnon harjoitukseen. Vastaajien kirjoituksista ilmenee, että erilaisten elämänkatsomusten vuoksi parisuhteissa esiintyy paljon puhumattomuutta uskonnollisista aiheista. Yli kolmasosa vastaa-jista kirjoittaa, ettei keskustele lainkaan puolisonsa kanssa uskonnollisista aiheista. Keskusteluja ai-heesta puolisot välttävät pääosin siksi, ettei aiheesta syntyisi riitoja. Vastaajien mukaan eriävä elämänkatsomus saa aikaan mielenkiintoisia ja haastavia keskusteluja, jotka parhaimmillaan vahvistavat omaa uskoa. Toisaalta vastaajat myös kokevat parisuhteissaan halveksun-taa ja väheksyntää johtuen omasta uskostaan. Vastaajat kokivat, että heidän yhteisessä elämässään puolison uskonnottomuutta tai ateismia huomioitiin huomattavasti enemmän, kuin heidän uskonto-aan. Puolisoiden eriävän elämänkatsomuksen vaikutukset perheeseen ja lasten kasvatukseen vaikuttavat tutkielman perusteella olevan vähäisiä. Puolisot ovat pystyneet tekemään kompromisseja avioliiton solmimisen, lasten kastamisen ja uskonnollisen tai uskonnottoman kasvatuksen suhteen. Suurin osa niistä vastaajista, joilla on lapsia, kertoo lasten tulleen kastetuiksi Suomen evankelis-luterilaiseen kirk-koon. Päätös kastamisesta on suurimmalle osalle pariskunnista ollut helppo, vain muutama kertoo asiasta olleen erityistä keskustelua puolison kanssa. Vain kaksi vastaajaa kertoo, ettei lapsia ole kastettu eriävän elämänkatsomuksen vuoksi. Tämän tutkielman vastausten perusteella parisuhteissa uskovien ja ei-uskovien välillä voi vallita kun-nioitus puolisoiden eriäviä elämänkatsomuksia kohtaan, jolloin uskova puoliso kokee voivansa va-paasti uskoa niin kuin itse haluavat. Tällöin oman uskonnollisuuden muutoksien ei koeta olevan puo-lisosta riippuvaisia. Joissakin parisuhteissa taas ei puolisoilla ole vapautta uskoa ja osallistua uskonnol-lisiin tilaisuuksiin niin kuin itse haluaisivat, vaan he kokevat puolisonsa rajoittavan uskoaan. Näissä parisuhteissa uskonvapaus toteutuu, mutta tietyin ehdoin. Joissakin parisuhteissa ei-uskova puoliso ei kunnioita uskovan uskoa. Kunnioituksen puute ilmenee muun muassa uskovan uskonnollisuuden ra-joittamisena, negatiivisena kommentointina ja uskovan halveksuntana. Tällöin parisuhteissa ei toteudu uskonvapaus. Avainsanat – Keywords [etsi avainsanat yhdessä ohjaajasi kanssa] uskova, uskonnoton, ateisti, ei-uskova, parisuhde, avioliitto, evankelis-luterilainen Joensuun yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, läntinen teologia

Tiedekunta – Faculty Philosophical Faculty

Osasto – School School of Theology

Tekijä – Author Marja Pyyny-Nevalainen

Työn nimi – Title Am I Allow to belive? The differens between view of life as a challenge for couples relationship

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Practical Theology Kandidaatintutkielma 6.1.2018 102.p

Pro gradu -tutkielma x

Aineopintojen tutkielma

Sivuainetutkielma

Tiivistelmä – Abstract

This master`s thesis examines the dynamics between couples’ relationships in the cases of each person within the relationship having altering views within the differentiations of that of the Evangelical Lutheran beliefs and that of the non-religious or atheist beliefs. This thesis focuses on how these particular relationships are and can be effected with varying views of life in relation to religiousness, the relationship itself and the families. The material of this thesis consists of one 37 e-form and three responses by letter. All the respondents belonged to the Finnish Evangelical Lutheran Church. The method of studying this material was done by content analysis. Based on this study, it can be stated that the partner’s non-religious or atheist views have different effects on the respondent's own religion, the relationship and their family. These effects have reflected and have been shown in how the Evangelical Lutheran respondents have experienced their partner`s attitudes towards their religion and the practice of religion. The respondents' answers show that, due to a different view of life, there is an obtuse amount of non-discussion towards religious matters. More than a third of respondents write that they do not talk at all with their partners about religious matters. Discussions on the subject are mainly avoided by both partners to avoid arguments. How-ever, according to the Evangelical Lutheran respondents, a different view of life generates a lot of interesting and challenging discussions; whereas such dialogue can create a strengthening of faith. On the other hand, the Evangelical Lutheran respondents experienced condescension and dismissal within their relationship because of their own religious beliefs. The Evangelical Lutheran respondents felt that in their daily lives the partner`s non-religiousness or atheist views were given considerably more attention than their own beliefs. The impact of the partners’ different view of life is very minor towards raising children within the thesis observations. It was also observed, in this thesis, that the couples have been able to make compromises on marriage, children's baptism and raising their own children. Majority of the respond-ents who have children state that the children have been baptized in the Evangelical Lutheran Church. The decision to baptize the children has been easy for most of these couples; only a few of the re-spondents say that they had a specific serious discussion with their partner over the baptism. Based on the respondents to this thesis, relationships between people with opposing life views tend to have a respectable attitude towards their spouses' differing views of life. The couple’s respectable partner allow them to believe however they feel. In this case, the changes in one's own religion are not considered to be dependent on the partner’s view of life. In some relationships, however, partners do not have the freedom to believe and participate in religious events as they would like, but instead they feel that their partner is restricting their faith. In these previously stated relationships, freedom of religion is realized, but only under certain conditions.

Avainsanat – Keywords religious, religion, atheist, relationship, marriage, Evangelical Lutheran University of Joensuu, University of Eastern Finland, Western Theology

1

Sisällysluettelo

1 JOHDANTO .............................................................................................................. 3

2 TEORIATAUSTA ..................................................................................................... 7

2.1 Aikaisempi tutkimus ........................................................................................... 7

2.2 Parisuhde .......................................................................................................... 12

2.3 Uskonnottomuus ja ateismi .............................................................................. 21

3 TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN .................................................................. 25

3.1 Tutkimustehtävä ............................................................................................... 25

3.1 Aineiston keruu ................................................................................................ 26

3.2 Aineiston analyysi ............................................................................................ 29

3.3 Tutkielman luotettavuus ja eettisyys ................................................................ 30

4 VASTAAJIEN USKONNOLLINEN TAUSTA ..................................................... 32

4.1 Perheen uskonnollisuutta mitataan tekojen kautta ........................................... 32

4.2 Kotikasvatuksesta pohja omalle uskolle ........................................................... 37

4.3 Kasteen kautta kirkon jäseneksi ....................................................................... 38

4.4 Oma usko kantavana voimana .......................................................................... 39

5 ERIÄVÄN ELÄMÄNKATSOMUKSEN MERKITYS PARISUHTEESSA JA

PERHEESSÄ .............................................................................................................. 43

5.1 Jokaisella on oikeus katsomukseensa ............................................................... 43

5.2 Avioliiton solminen .......................................................................................... 45

5.2.1 Syyt kirkolliseen vihkimiseen tai avioliiton siunaamiseen ....................... 46

5.2.2 Suomalainen tapakulttuurin merkitys solmittaessa avioliittoa .................. 48

5.3 Lapset kahden katsomuksen perheessä ............................................................ 50

5.3.1 Monta tapaa kasvattaa ............................................................................... 50

5.3.2 Päätös lapsen kasteesta tehdään yhdessä ................................................... 53

5.4 Uskonnosta ei puhuta, jotta riidoilta vältyttäisiin ............................................. 55

5.5 Eriävä elämänkatsomus voi aiheuttaa riitoja .................................................... 59

5.6 Oman uskon kanssa jää yksin ........................................................................... 61

5.7 Eettiset ja moraaliset arvot ............................................................................... 62

5.8 Kaikkea se ei kestä ........................................................................................... 63

6 EI-USKOVAN PUOLISON MERKITYS NÄKYY VASTAAJAN

KOKEMUKSESSA OMASTA USKONNOLLISUUDESTAAN ........................... 68

6.1 Hiljaista hyväksyntää tai negatiivista kommentointia ja halveksuntaa ............ 68

2

6.2 Tasavertaisuus ei aina toteudu uskovan kohdalla ............................................. 73

6.3 Oma usko muuttuu ja aktiivisuus osallistua kirkon toimintaan hiipuu ............ 76

6.4 Jokainen saa uskoa niin kuin haluaa, vai saako? .............................................. 79

8 JOHTOPÄÄTÖKSET ............................................................................................. 83

9 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS ........................................................................ 91

10.1 Lähteet ............................................................................................................ 91

10.2 Kirjallisuus ..................................................................................................... 91

LIITTEET ................................................................................................................... 99

3

1 JOHDANTO

Kirkosta eroaminen on jo vuosia ollut kovassa kasvussa.1 Maallistumisen vaikutukset

näkyvät tilastoissa ja ihmisten henkilökohtaisissa valinnoissa. Uskonnottomuus tai

ateismi ei ole enää vain poikkeus, vaan yhä useampi ihminen elää ilman uskonnollista

vakaumusta.2 Uskonnollinen vakaumus voidaan kokea liian rajoittavaksi tai uskoa Ju-

malaan ei ole. Yhteisön paine ei ohjaa nykyajan ihmistä kirkkoa kohti, vaan ihminen

on vapaa tekemään omat valintansa, omien kokemustensa ja näkemystensä pohjalta.

Uskonnottomuus tai ateismi on yleisesti hyväksyttävää.

Uskonnottomuuden tai ateismin yleistyminen näkyy myös kirkossa solmittavien avio-

liittojen vähentymisenä. Erityisen voimakkaasti kirkossa vihkiminen on vähentynyt

2000-luvulla. Vielä 1980-luvulla kaikista vihittävistä pareista yli 80 prosenttia valitsi

kirkollisen vihkimisen. 1990-luvulla kirkollisen vihkimisen valitsi yli 70 prosenttia

avioliiton solmivista pareista. Kirkollisten vihkimisten suosio lähti laskemaan 2000-

luvulle tultaessa. Vuoteen 2015 mennessä kirkollisten vihkimisten määrä oli laskenut

jo alle 50 prosenttiin. Kirkollisten vihkimysten lisäksi lasten kasteiden määrä on las-

kenut Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. 1980-luvulla yli 90 prosenttia lapsista

kastettiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniksi, vielä 1990-luvulla kasteiden

osuus oli lähes yhtä korkea, mutta 2010-luvulle tultaessa kasteiden määrä on laskenut

selvästi alle 80 prosentin. 3 Yhä useammassa perheessä toinen vanhemmista ei kuulu

kirkkoon ja tällöin lapsi jää usein kastamatta.4

Tässä tutkielmassa kartoitetaan uskovan ja uskonnottomien tai ateistien5 välisiä pari-

suhteita. Tutkielmassa pyritään kartoittamaan kyselytutkimuksella, millä tavalla vas-

taajat kokevat puolisonsa ei-uskonnollisuuden muuttaneen heidän oman uskonnolli-

suutensa merkitystä? Lisäksi selvitetään, mikä merkitys ei-uskovalla puolisolla on vas-

taajan aktiivisuuteen harjoittaa omaa uskoaan ja millainen merkitys eriävällä elämän-

katsomuksella on vastaajan mukaan heidän parisuhteeseen ja perheeseen?

1 Sohlberg & Ketola 2016, 32−33. 2 Lehtonen 2013, 14–15. 3 Sohlberg & Ketola 2016, 30−31. 4 Hytönen 2016, 113−117. 5 Jatkossa käytän nimitystä ei-uskova, uskonnottomien ja ateistien yhteisnimityksenä.

4

Tutkielmani on ajankohtainen, koska kirkosta eroaminen on kiivaampaa, kuin koskaan

aikaisemmin. Vuonna 2014 kirkosta erosi ennätysmäärä ihmisiä, tuolloin kirkosta

erosi noin 78300 henkeä. Vuoden 2015 lopussa kirkkoon kuului maan koko väestöstä

72,9 prosenttia. Prosenttiluku on edelleen melko korkea, vaikka kirkosta eroaminen on

ollut kiivasta 2000-luvulla. Varsinaista romahdusta kirkon jäsenluvuissa ei ole tapah-

tunut. Osaltaan tätä selittää myös kirkkoon takaisin liittyjien kasvanut määrä.6

Tutkielmani on ajankohtainen myös siksi, että Suomessa on viimevuosien aikana jul-

kaistu paljon tutkimuksia ja kirjallisuutta koskien uskonnollisten yhteisöjen jäsenten

kokemuksia. Erityispainotus julkaisuissa on ollut hengellisellä väkivallalla. Teologian

maisteri Aila Ruoho on kirjoittanut vanhoillislestadiolaisuudesta ja sen jäsenten koke-

muksista. Lisäksi Ruoho on kirjoittanut Jehovan todistajien kokemuksista liikkeestä

irtautumisen yhteydessä. Viime vuosina erilaisten uskonnollisten liikkeiden parissa

koettu hengellinen väkivalta ja syrjintä on nostettu esille ja siihen on myös pyritty vai-

kuttamaan. Lisäksi hengelliseen väkivaltaan keskittyneitä tutkimuksia ja julkaisuja on

ilmestynyt lukuisia. Teologian kandidaatti, kirjailija ja terapeutti Janne Villa on kir-

joittanut laajasti hengellisestä väkivallasta vuonna 2013 ilmestyneessä kirjassaan Hen-

gellinen väkivalta. Kirjassaan Villa muun muassa selkeyttää, mitä on hengellinen vä-

kivalta, miten se ilmenee ja millaisia seurauksia sillä voi olla?7 Oma tutkielmani aihe

liittyy näihin tutkimuksiin, koska tutkielmassani nousee esille samankaltaisia aiheita.

Uskovat ovat aikaisempien tutkimusten mukaan kokeneet parisuhteissaan ei-uskoviin

hengellisellekin väkivallalle tyypillistä vähättelyä, mitätöintiä ja pilkkaamista. Uskon-

nollisiin yhteisöihin kuuluvat ovat kokeneet uskonnollissävytteistä käyttäytymistä,

jolla on pyritty murtamaan tai nujertamaan uskonnollisin uhkauksin, vaatimuksin tai

pakottein ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide. Hengellinen väkivalta

on koettu uhkailuna, vaientamisena, rajoittamisena ja nöyryyttämisenä.8 Samanlaisia

kokemuksia ilmeni myös tutkielmaani vastanneiden keskuudessa.

Aloittaessani tutkimaan aihetta käytännöllisen teologian kandidaatintutkielmassani

huomasin, että aiheesta ei ole aikaisempaa tutkimusta. Seka-avioliittoja, eli avioliittoja

eri kulttuureja, uskontoja tai rotua edustavien välillä, on tutkittu paljon maailmalla,

6 Sohlberg ja Ketola 2016, 28−38. 7 Villa 2013. 8 Gothóni 2014, 128−129.

5

kuten myös meillä Suomessa. Seka-avioliittojenkaan tutkimus ei kuitenkaan ole yltä-

nyt uskovien ja ei-uskovien parisuhteisiin. Kandidaatintutkielmassani esille nousi, että

uskovien ja ei-uskovien välisissä parisuhteissa näkemyserot aiheuttavat ristiriitoja, pu-

humattomuutta, mutta mikä positiivista, myös parantavat kykyä tehdä kompromisseja.

Lisäksi puolisoiden eriävän elämänkatsomuksen myötä puolisot voivat oppia ymmär-

tämään paremmin erilaisia elämänkatsomuksia ja uskonnollisia vakaumuksia.9

Useat kandidaatintutkielmaani varten laatimaani kyselylomakkeeseen vastanneista

kirjoittivat oman uskonnollisuuden muuttuneen parisuhteen myötä. Vastaajat kokivat,

etteivät he voineet enää uskoa niin vapaasti, kuin aikaisemmin. He kokivat oman us-

konnollisuuden olevan aihe, josta puolison kanssa ei voi keskustella, tai ainakin kes-

kusteluista seuraa riitoja. Riitojen pelossa uskonnollisista aiheista keskustelemista väl-

tettiin. Merkittävämpänä muutoksena omassa uskonnollisuudessaan vastaajat kokivat

oman uskonnon harjoittamisen vähentymisenä. Vastaajat kirjoittivat, että eivät enää

osallistuneet seurakunnan tapahtumiin yhtä aktiivisesti kuin ennen. Uskonnon harjoit-

taminen kotona oli usein säilynyt lähes ennallaan.10

Kandidaatintutkielman kyselyyni vastanneet olivat kokeneet parisuhteissaan vähätte-

lyä uskoaan kohtaan. Osa vastaajista oli myös kokenut hyvin negatiivisena puolisonsa

suhtautumisen heidän uskoonsa. Vaikka kyselyssäni kandidaatintutkielmaani varten

nousi esille myös useita positiivisia tilanteita ja kokemuksia uskovan ja ei-uskovan

parisuhteissa, koin tärkeäksi tutkia aihetta lisää ja keskittyä mahdollisiin ongelmakoh-

tiin. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole hakea varmistuksia tutkielman avulla ongelmille,

vaan laajemmin yrittää ymmärtää erilaisia tilanteita ja ratkaisumalleja parisuhteissa,

joissa toinen on uskova ja toinen ei-uskova.11

Tutkielman avulla pyrin saamaan selkeämmän kuvan siitä, millaisten ongelmien ja

mahdollisuuksien kanssa tällaisissa parisuhteissa elävät ihmiset ovat jatkuvasti teke-

misissä. Tutkielmani aineiston kautta aion tehdä päätelmiä ja linjauksia koskien erilai-

sia ilmiöitä, jotka aiheutuvat puolison uskonnottomuudesta tai ateismista, tai vastaajan

uskonnollisuudesta. Näiden ilmiöiden kartoittamisen ja niistä päätelmien tekemisen

kautta toivon voivani avata tätä vaikeaakin aihetta niin, että siitä syntyisi keskustelua

9 Pyyny-Nevalainen 2017. 10 Pyyny-Nevalainen 2017. 11 Pyyny-Nevalainen 2017.

6

myös niiden ihmisten parissa, jotka työskentelevät tällaisten pariskuntien kanssa, tai

kenties itse elävät tällaisissa parisuhteissa. Kirkko on tunnustanut ja kohdannut erilai-

sia ongelmia koskien seka-avioliittoja. Kirkko on huomioinut esimerkiksi eri kirkko-

kuntien jäsenten väliset parisuhteet, mutta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen-

ten ja ei-uskovien välisiin avioliittoihin ei tutkimus, eikä kannanotot ole juurikaan yl-

täneet. Tutkielmani perusteella on kuitenkin noussut selkeästi esille, että Suomen

evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet, jotka elävät tällaisissa parisuhteessa, jäävät

melko yksin ongelmiensa kanssa. Lisäksi mainitun kaltaisissa parisuhteissa elävät

myös ajautuvat kauemmas kirkon toiminnasta ja seurakuntayhteydestä.

Tavoitteenani on, että tutkielmani myötä muun muassa kirkon työntekijät heräisivät

pohtimaan, kuinka tämän kaltaisissa avioliitoissa eläviä ihmisiä voitaisiin tukea ja kan-

nustaa, mutta myös saada säilyttämään yhteytensä Suomen evankelis-luterilaiseen

kirkkoon. Papit siunaavat avioliittoon pareja, joista toinen ei kuulu kirkkoon, joten

olisiko heillä toimituskeskustelun yhteydessä mahdollisuus lyhyesti nostaa esille pa-

riskuntien elämänkatsomukselliset erot ja keskustella niistä heidän kanssaan? Tutkiel-

massani nousee esille, että parisuhteessa uskova on usein se, joka vieraantuu kirkosta,

mutta uskonnoton tai ateisti säilyttää elämänkatsomuksensa muuttumattomana. Mah-

dollisesti pappi voisi myös neuvoa, kuinka pariskunnat voisivat saada apua, jos elä-

mänkatsomukselliset erot johtavat ongelmiin. Pappi voisi myös kehottaa uskovaa jat-

kamaan oman uskonsa harjoittamista ja kannustaa tätä säilyttämään seurakuntayhtey-

tensä.

7

2 TEORIATAUSTA

2.1 Aikaisempi tutkimus

Aikaisempaa tutkimusta evankelisluterilaisten ja ei-uskovien välisistä parisuhteista ei

ole Suomessa tehty.12 Aihetta sivutaan hyvin vähän parisuhteisiin ja kirkkoon liitty-

vissä tutkimuksissa. Lähimmäksi aihetta tullaan tutkimuksissa, joissa käsitellään pari-

suhdetta ja sen ongelmia. Lisäksi aiheesta on hyvin suppeita mainintoja kirkollista vih-

kimistä ja avioliiton siunaamista käsittelevissä tutkimuksissa ja ohjeistuksissa, näissä

painopiste on kuitenkin vihkimisen juridisessa puolessa, eli siinä, ketkä kirkossa voi-

daan lain mukaan vihkiä. Jonkin verran aiheesta mainitaan lapsen kastetta käsittele-

vissä tutkimuksissa ja kirjallisuudessa. Näissä viittaukset aiheeseen ovat kuitenkin

vain kirkollisen toimituksen näkökulmasta, niissä aiheeseen paneudutaan kasteen, ei

parisuhteen näkökulmasta. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuissa on paljon erilaisia

tilastoja, joissa ilmenee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärien muutoksia

ja muita kirkollisia tilastoja, kuten vihkimiset ja kasteet. Lisäksi näistä julkaisuista löy-

tyy runsaasti muutakin ev-lut. kirkkoon liittyvää tilastollista tietoa.13

Suomalaisissa parisuhteiden ongelmia käsittelevissä tutkimuksissa ja kirjallisuudessa

on mainintoja siitä, kuinka eriävä elämänkatsomus voi aiheuttaa parisuhteessa konflik-

teja, mutta nämäkin maininnat ovat hyvin suppeita, ilman tarkempaa paneutumista ai-

heeseen. Näissä tutkimuksissa ja kirjallisuudessa aiheen käsittely jää maininnan ta-

solle, joten näistäkään ei löydy tutkimuksellista tietoa aiheesta. Aikaisempaa tutki-

musta parisuhteista uskonnollisesta näkökulmasta löytyy runsaasti, mutta ne ovat kes-

kittyneet avioliittoon, avoliittoon ja avioeroon, sekä erilaisiin parisuhdeongelmiin.

Seka-avioliitoihin keskittynyttä tutkimusta on tehty runsaasti meillä Suomessa ja maa-

ilmalla. Seka-avioliitolla tässä yhteydessä tarkoitan avioliittoja, joissa osapuolet tule-

vat eri kulttuureista tai kuuluvat eri uskontokuntiin. Tutkimusaiheeni evankelisluteri-

laisten ja uskonnottomien tai ateistien välisistä parisuhteista voidaan luokitella kuulu-

vaksi seka-avioliittojen ryhmään. Runsaasti seka-avioliitoihin liittyvää tutkimusta on

12 Tästä eteenpäin käytän nimitystä ev-lut. kirkko viitatessani Suomen evankelis-luterilaiseen kirk-

koon 13 Osallistuva luterilaisuus 2016. Haastettu kirkko 2012. Monikasvoinen kirkko 2008.

8

tehty erityisesti Yhdysvalloissa. Suomessa seka-avioliittojen tutkiminen on kohdistu-

nut erityisesti Suomen ortodoksisen kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon

jäsenten välisiin parisuhteisiin ja niiden haasteisiin. Lisäksi Suomessa on tehty run-

saasti monikulttuurisiin avioliitoihin liittyvää tutkimusta.

Tässä tutkielmassani pyrin hyödyntämään mahdollisimman laajasti aikaisempaa tutki-

musta koskien seka-avioliittoja ja parisuhteita. Käytän tutkielmassani erilaisia kirkol-

lisia tilastoja ja tutkimuksia, koskien yksilön uskonnollisuutta ja uskonnon harjoitta-

mista. Lisäksi tutkielmassani viittaan jonkin verran tutkimuksiin lasten uskonnollisesta

kasvatuksesta perheissä. Pyrin hyödyntämään mahdollisimman laajasti myös parisuh-

teisiin liittyvää tutkimusmateriaalia ja parisuhdekirjallisuutta.

Teologian tohtori Pekka Metso on tutkinut ortodoksien ja muuhun uskonnolliseen yh-

teisöön kuuluvien seka-avioliittoja ja keskittynyt lasten uskonnolliseen kasvatukseen

seka-avioliitossa. Tutkimuksessaan Metso kirjoittaa, että ortodoksinen kirkko ei ole

kärsinyt samalla tavalla jäsenten menetyksestä seka-avioliittojen myötä, kuin evanke-

lis-luterilainen kirkko. Yleensä jos vanhemmat kuuluvat eri uskontoryhmiin, lapsi ir-

taantuu helpommin kristillisestä yhteisöstä. Ortodoksien kohdalla näin ei kuitenkaan

ole Metson mukaan tapahtunut. Metson mukaan ortodoksisessa kirkossa kehotetaan-

kin erilaisista lähtökohdista tulevia puolisoita perehtymään toistensa perinteisiin,

mutta tavoitteena ei ole, että toinen luopuisi omista perinteistään. Metso on tutkimuk-

sessaan keskittynyt lasten uskontokasvatukseen ja perheen rooliin uskontokasvatuk-

sessa.14

Teologian tohtori Paavo Kettunen on sivunnut aihetta kirjassaan Kätketty ja vaiettu,

suomalainen hengellinen häpeä, jossa hän on tutkinut suomalaisten kokemaa hengel-

listä häpeää useasta eri näkökulmasta. Kettunen on aikaisemmin kirjoittanut suoma-

laisten rippikokemuksista ja niiden pohjalta hän alkoi kiinnostua hengellisestä häpe-

ästä, koska koki, ettei tutkittavien kohdalla kysymyksessä aina ollutkaan syyllisyys,

vaan häpeä. Oman aiheeni kannalta kiinnostavaa on, että Kettusen tutkimuksessa nou-

see esille vastaajien kokemukset oman puolison väheksynnästä ja halveksunnasta vas-

taajien uskonnonharjoitusta kohtaan. Tämän tyyppinen toiminta puolison taholta, on

voinut vaikuttaa uskovaan niin, että tämä on alkanut kokea uskostaan häpeää15

14 Metso 2015. 15 Kettunen 2011.

9

Teologian tohtori Jouko Kiiski on tutkimuksessaan Rajallinen rakkaus, suomalaisten

teologien käsitykset parisuhteesta keskittynyt suomalaisten teologien käsityksiin pari-

suhteesta. Tutkimuksessaan Kiiski paneutui teologian ammattilaisten ja opiskelijoiden

mielipiteisiin hyvästä perhe-elämästä, erilaisista parisuhteen muodoista ja monista

muista perheeseen ja parisuhteeseen liittyvistä asioista. Tutkimuksessaan Kiiski käsit-

teli myös parisuhteeseen liittyviä ongelmia ja niiden ratkaisukeinoja useista näkökul-

mista, kuten riidoista ja niiden rakentavista vaikutuksista parisuhteeseen, mutta hän

myös kirjoittanut riitojen vahingollisista vaikutuksista parisuhteeseen.16

Jouko Kiiski on tutkinut suomalaista avioeroa väitöskirjassaan Suomalainen avioero

2000-luvun alussa, Miksi avioliitto puretaan, miten ero koetaan ja miten siitä selviy-

dytään? Tutkimuksessaan Kiiski tarkasteli vastaajien kokemuksia ja käsityksiä avio-

liiton purkautumisesta, avioeron motiiveista, sekä avioerosta selviytymisen keinoja.

Kiisken tutkimuksen mukaan naiset olivat aktiivisempia avioeron hakijoita, kuin mie-

het. Avioero koettiin yleensä vaikeana ja avioerosta seurasi vastaajien mukaan psyyk-

kistä kuormitusta. Avioeroa pidettiin tutkimukseen osallistuneiden keskuudessa oi-

keana vaihtoehtona. Avioero oli parantanut elämänlaatua ja tuonut helpotuksen tun-

netta. Kiisken tutkimuksen mukaan yleisimpiä syitä avioerolle olivat läheisyyden

puute, erilleen kasvaminen ja puolison itsenäistyminen. Harvinaisempia syitä olivat

oma itsenäistyminen, puolison ongelmallinen käytös tai oma ongelmakäytös. Vastaa-

jat olivat avioerotilanteissa kokeneet eniten apua tuoneiksi selviytymiskeinoiksi tule-

vaisuuteen suuntautumisen, eron työstämisen ja sosiaalisen tuen. Muina selviytymis-

keinoina vastaajat mainitsevat avioeron pohtimisen välttämisen, ammattiapuun tur-

vautumisen ja uskonnollisen tuen.17

Filosofian tohtori Cools, Carine on väitöskirjassaan Relational dialectics in intercultu-

ral couples’ relationships tutkinut monikulttuurisia parisuhteita Suomessa. Tutkimuk-

sessaan hän on pyrkinyt ymmärtämään monikulttuurisissa parisuhteissa eläviä paris-

kuntia. Hän on tutkimuksessaan halunnut erityisesti selvittää, onko parisuhteissa jat-

kuvaa kulttuurisista eroista johtuvaa painostusta, joka tulee suhteen sisältä tai sen ul-

kopuolisilta tahoilta. Hän on pyrkinyt huomioimaan, miten parisuhteissa suhtaudutaan

16 Kiiski 2006. 17 Kiiski 2011.

10

monikulttuurisuuteen ja millainen osa sillä on heidän parisuhteessaan. Kolmantena tut-

kimuksen alueena Cools on keskittynyt siihen, syntyykö parisuhteissa monikulttuuri-

suudesta johtuvia jännitteitä?18

Filosofian tohtori Marsha Frame on artikkelissaan The Challenges of Intercultural

Marriage: Strategies for Pastoral Care käsitellyt Yhdysvalloissa kolmen viime vuo-

sikymmenen aikana yleistyneitä seka-avioliittoja, eri kulttuurien ja uskontojen välillä.

Yhdysvalloissa yli 50 prosenttia pariskunnista on monikulttuurisessa avioliitossa. Ar-

tikkelissa Frame kirjoittaa yleisistä ongelmista, joita erilaisista kulttuurisista tai uskon-

nollisista taustoista tulevat pariskunnat kohtaavat parisuhteissaan. Frame ottaa kirjoi-

tuksessaan huomioon niin kulttuuriset, kuin uskonnolliset eroavaisuudet ja puhuu suo-

raan seka-avioliittojen konflikti herkkyydestä. Hän toteaa kirjoituksessaan, etteivät pa-

riskunnat useinkaan rakastumisen huumassaan ajattele asioita kovinkaan pitkälle ja

ennen avioitumista erilaiset kulttuuriset tai uskonnolliset taustat voivat tuntua vain jän-

nittäviltä tai toisarvoisilta.

Frame toteaa artikkelissaan, että ongelmia kohdataan yleensä usein viimeistään silloin,

kun perheeseen syntyy lapsia ja pitäisi päättää esimerkiksi lapsen kastamisesta tai

muusta uskonnollisesta seremoniasta. Artikkelissaan hän nostaa esille myös mahdol-

liset erilaiset arvot, koskien muun muassa rahaa ja suhtautumista työn tekoon. Erilaiset

kulttuuriset tai uskonnolliset taustat voivat vaikuttaa siihen, miten ihminen ymmärtää

rahan tai perheen arvon, ja millaisia odotuksia heillä on perhe-elämältä. Frame koros-

taa artikkelissaan pastoraali ohjauksen merkitystä ja nostaa esille sen, kuinka tällaista

työtä tekevien ja erilaisia pariskuntia kohtaavien tulisi olla hyvin valveutuneita, jotta

he voisivat auttaa tällaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä ja tukea heitä heidän pa-

risuhteissaan.19

Teologian tohtori Hanna Ranssi-Matikainen on väitöskirjassaan tutkinut erokriiseiksi

kärjistyneitä parisuhteita. Erokriisiin parisuhde ajautuu Ranssi-Matikaisen mukaan

yleensä silloin, kun elämä koetaan kokonaisvaltaisesti kuormittavaksi. Muita syitä ero-

kriiseille ovat muun muassa kommunikaatiovaikeudet, liian suuret odotukset ja sivu-

suhteet. Ranssi-Matikainen on tarkastellut kyseistä ilmiötä sellaisten pariskuntien nä-

18 Cools 2011. 19 Frame 2004. Viitattu 24.10.2017

11

kökulmasta, jotka ovat saaneet tukea parisuhteensa jatkamiseen oma-apuryhmätoimin-

nasta. Tutkimustuloksissa on tullut ilmi, että erokriisiin kärjistyneissä parisuhteissa

muutos on edellytys parisuhteen jatkamiselle. Tutkimustulosten perusteella Ranssi-

Matikainen kirjoittaa oma-apu ryhmien sopivan hyvin parisuhdeongelmien läpi käy-

miseen. Ryhmistä saadaan vertaistukea ja kuullaan myönteisiä selviytymistarinoita,

jotka voivat auttaa pääsemään yli oman parisuhteen kriisistä. Kriiseistä selviämiseksi

parisuhteessa on tehtävä muutoksia. Tutkimuksen mukaan muutokset parisuhteissa

ovat kohdistuneet erityisesti ajankäyttöön. Perheen hyvinvoinnin asettaminen tärkeim-

mäksi tavoitteeksi on ollut merkittävä tekijä suhteen jatkumisen kannalta. Lisäksi pa-

risuhteissa vuorovaikutusta pyrittiin parantamaan. Myös oman henkilökohtaisen iden-

titeetin vahvistaminen koettiin tärkeäksi, koska sen koettiin vaikuttavan parisuhteen

tasapuolisuuteen, muun muassa kotitöiden osalta. Oma-apuryhmätoiminnan ja erokrii-

sin työstämisen välisiä yhteyksiä ei ole Suomessa aikaisemmin tutkittu niin, että tutki-

muksessa mukana olisivat olleet molemmat puolisot.

Uskonnosta luopumista on tutkinut pohjois-amerikkalaisten parissa Filosofian tohtori

Phil Zuckerman. Hän on julkaissut tutkimuksensa tulokset kirjassaan Faith No More.

Tutkimuksensa tärkeyttä Zuckerman perustelee sillä, että ateismi ja uskonnottomuus

on ollut Pohjois-Amerikassa kasvussa 2000-luvulla. Hän myös uskoo trendin jatkuvan

tulevaisuudessa. Zuckerman on korostanut, että uskostaan luopuvien ja uskonnotto-

mien ymmärtäminen on tärkeää, koska mitä paremmin ymmärrämme kyseistä ilmiötä,

sitä mukaa kasvaa ymmärryksemme ihmisten hyvinvoinnista. Zuckerman haastatteli

tutkimustaan varten 87 uskostaan luopunutta. Tutkimuksessaan Zuckerman on keskit-

tynyt ymmärtämään, mitä uskosta luopumisen takana on ja millainen on kokonaisuu-

dessaan uskosta luopumisen prosessi. Zuckerman kumoa tutkimuksensa pohjalta käsi-

tystä vihaisista ja nihilistisistä uskonnottomista ihmisistä ja toteaa uskonnottomien ih-

misten olevan iloisia, elämäänsä tyytyväisiä ja elämästään nauttivia. Zuckerman toteaa

tämän toki olevan hänen haastattelemiensa ihmisten yleiskuvaus ja uskostaan luopu-

neiden joukkoon mahtuu varmasti monenlaisia henkilöitä.20

Teologian tohtori Kati Niemelä on tutkinut evankelis-luterilaisesta kirkosta eroamista.

Tutkimuksensa Niemelä on tehnyt suurimmaksi osaksi kirkosta eronneiden kirjeiden

perusteella ja erilaisia tilastollisia materiaaleja käyttäen. Tutkimuksessaan Niemelä on

20 Zuckerman 2012.

12

paneutunut kirkosta eroamisen syihin. Niemelän tutkimuksen mukaan syitä kirkosta

eroamiseen on monia. Toiset kokevat kirkon liian ahdasmieliseksi ja toiset taas liian

suvaitsevaksi. Jotkut eroavat kirkosta jonkun sen työntekijän mielipiteiden tai tekojen

vuoksi. Eron syynä voi myös olla, etteivät he usko kirkon opetuksiin. Kirkkoon voi-

daan pettyä ja siitä voidaan vieraantua. Myös taloudelliset syyt saavat ihmisen eroa-

maan kirkosta. Syynä voi myös olla kielteinen kuva kirkosta ja sen toiminnasta. Suurin

yksittäinen kirkosta eroamisen syy vaikuttaa Niemelän tutkimuksen mukaan olevan

kuitenkin se, ettei kirkolla koeta olevan riittävästi henkilökohtaista merkitystä.21

2.2 Parisuhde

Rakastuminen on helppoa. Sitä on kuvattu muun muassa kemiallisena reaktiona, jossa

kaksi persoonaltaan melko hyvin sopivaa ihmistä tuntee toisiinsa vahvaa vetovoimaa.

Myös vastakohtaisuus voi kiehtoa, jolloin rakkaus voi syttyä kahden hyvinkin erilaisen

ihmisen välille. Romanttisen rakkauden vuoksi ihminen ei aina havaitse, varsinkaan

suhteen alussa, kumppanissaan niitä ominaisuuksia, joista ei pidä, vaan itseä miellyt-

tävät ominaisuudet nousevat kumppanissa vahvimmin esille. Tällä on suuri merkitys

ihmissuvun jatkumiselle, koska romanttinen rakkaus ja rakastuminen saavat ihmisen

ohittamaan mahdolliset epämiellyttävät piirteet. Rakastuessa ihminen on avoimempi

ja kertoo itsestään uudelle kumppanilleen. Avoimuus luo suhteelle pohjaa tulevaisuu-

teen. Kiintymys ja tarvitsevaisuus auttavat suhteen syvenemisessä ja parisuhteen osa-

puolten toisiinsa tutustumisessa.22

Vaikka rakastuminen onkin helppoa, rakastaminen ei aina ole. Pitkä suhde vaatii tah-

toa ja pitkä parisuhde onkin eräänlainen tahtotila. Puolison kanssa on haluttava olla

silloinkin, kun rakastumisen alkuhuuma on kadonnut.23 Rakkauden säilyttäminen vaa-

tii kompromisseja ja toisen erilaisuuden hyväksymistä ja kunnioittamista. Puolisoiden

on yhdessä kasvettava toisilleen sopiviksi. Parisuhteessa on myös otettava riskejä, jos

parisuhde halutaan säilyttää ja siihen halutaan sitoutua loppuelämäksi. Tällainen riski

voi olla avioliiton solminen, vaikka sille ei kukaan voikaan antaa takuuta elinikäisestä

kestävyydestä24

21 Niemelä 2006. 22 Kinnunen 2007, 15–16. 23 Kinnunen 2007, 17. 24 Kinnunen 2007, 18.

13

Mikäli parisuhde vaikuttaa molempien osapuolten mielestä itseä tyydyttävältä ja siihen

ollaan valmiita sitoutumaan, on usein edessä päätöksiä siitä, kuinka suhdetta alun seu-

rustelun jälkeen jatketaan. Nykyaikana on yleistä, että seurustelusuhteen jossakin vai-

heessa muutetaan yhteiseen asuntoon, aloittamaan yhteistä elämää. Avoliitto koetaan

usein turvallisena vaihtoehtona avioliitolle, jonka solmiminen voidaan siirtää myö-

hempään vaiheeseen suhdetta, kun ensin ollaan avoliitossa testattu suhteen kestä-

vyyttä. Avoliiton määritteleminen ei ole niin yksinkertaista, kuin avioliiton määritte-

leminen. Jokainen voi oikeastaan itse määritellä, onko hän seurustelusuhteessa, vaki-

naisessa parisuhteessa vai avoliitossa. Avioliiton ja avoliiton suurin ero on siinä, ettei

avoliittoa koske juridiset oikeudet. Konkreettisesti ero on helppo huomata esimerkiksi

koskien sukunimeä, elatusvelvollisuutta tai omaisuuden jakoa parisuhteen päättyessä

eroon. Lisäksi ero tulee esiin monien sosiaalietuuksien kohdalla ja lisäksi myös perin-

töoikeudessa. Vaikka avoliitto voidaan rinnastaa avioliittoon asuinliittona, se on kui-

tenkin juridisesti vapaa liitto, jossa ei ole oikeuksia, eikä velvollisuuksia puolisoa koh-

taan.25 Laissa avoliitolla tarkoitetaan yhteistaloudessa asuvia pariskunta, jotka ovat

asuneet yhdessä vähintään viisi vuotta tai joilla on, tai on ollut yhteinen tai yhteisessä

huollossa oleva lapsi.26 Lasten asemaan avoliitto ei juurikaan vaikuta, vaan lasten oi-

keudellinen asema on lähestulkoon sama, kuin avioliitossa. Lapset ovat siis syntype-

rästään huolimatta tasavertaisessa asemassa.27

Aina parisuhde ei johda avioliittoon, vaan parisuhteen osapuolet haluavat jatkaa yh-

teistä elämäänsä avoliitossa. Ev-lut. kirkon kanta avoliittoon on ollut pitkään hyvin

negatiivinen. Avoliiton suurimmaksi ongelmaksi on noussut sen sitoutumattomuus.

Avoliitto on nähty kokeiluvaiheena, eikä siihen ole koettu sisältyvän päätöstä elämän

mittaisesta sitoutumisesta. Kirkollisen parisuhdekäsityksen mukaan seksuaalinen

kanssakäyminen kuuluu vain avioliittoon, joten tästäkin syystä avoliitto on kirkon kan-

nalta ongelmallinen. 28 Piispat ovat 1980-luvulla ottaneet paljon kantaa avoliittoasiaan.

Piispojen mukaan ongelmaa ei ole sellaisten avosuhteiden kohdalla, joissa osapuolet

ovat valmiiksi kypsiä solmimaan avioliiton ja avoliitto on vain eräänlainen siirtymä-

vaihe kohti avioliittoa. Huolensa piispat ovat ilmaisseet avoliittojen suhteen juuri nii-

den juridisen pätemättömyyden suhteen, koska ne eivät tuo samanlaista turvaa kuin

25 Väestöliitto 2017. 26 Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta 2011/26 27 Väestöliitto 2017. 28 Yli-Opas 2010.

14

avioliitto. Piispat ovat kuitenkin olleet vahvasti sitä mieltä, että avoliitoille ei tule antaa

samankaltaista juridista asemaa, kuin avioliitolle. Piispojen mukaan riittää, että avio-

liitto on yhteiskunnan turvaama parisuhteen muoto, eli sen solmineilla on juridisia oi-

keuksia ja velvollisuuksia toisiaan kohtaan.29 Kirkon kanta avoliittoon on tullut julki

useaan kertaan viime vuosikymmeninä piispojen puheenvuorojen kautta. Suurim-

maksi ongelmaksi on noussut sen siveettömyys, turvattomuus ja näkemys siitä, että

Jumala on antanut avioliiton miehelle ja naiselle lahjaksi, ja siitä johtuen se on paras

tapa elää yhdessä.30 Piispojen puheenvuorossa Rakkauden lahja piispat ottavat myös

kantaa avoliitto-asiaan tällä vuosituhannella. Piispojen kannanotto ei suoraan kohdistu

avoliittoon, vaan piispat vertaavat avoliittoa ja avioliittoa keskenään. Kannanotossaan

piispat edelleen korostavat avioliittoa miehen ja naisen välillä Jumalan lahjana ja tasa-

arvoisena sitoutumisena toiseen ihmiseen.31

Avioliitto on yhteiskunnan lainsäädännöllä sääntelemä parisuhteen muoto.32 Avio-

liitto on kahden ihmisen keskenään solmima juridinen liitto, joka oikeuttaa perheen

turvaksi ja tueksi säädettyjen lakien piiriin pääsyn. Avioliiton voi solmia 18 vuotta

täyttänyt henkilö, joka ei ole holhouksen alainen tai jo naimisissa oleva.33 Oikeusmi-

nisteriö voi kuitenkin erityisistä syistä antaa kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle lu-

van mennä avioliittoon. Ennen asian ratkaisemista luvanhakijan huoltajalle on varat-

tava tilaisuus tulla kuulluksi, jos hänen olinpaikkansa voidaan kohtuullisin toimenpi-

tein selvittää.34 Lähisukulaiset eivät voi solmia keskenään avioliittoa. Ennen avioliit-

toon vihkimistä tulee selvittää esteiden tutkinta, jonka jälkeen pari voidaan vihkiä,

joko kirkollisesti tai siviilivihkimisellä. Avioliitto päättyy puolison kuolemaan tai

avioeroon. Ennen avioliiton solmimista pariskuntien tulee kihlautua. Avioliiton voivat

solmia eriä tai samaa sukupuolta olevat henkilöt.35

Juridisesti avioliitto on hyvin selkeästi säännelty kahden ihmisen keskenään tekemä

sopimus elämän jakamisesta. Avioliiton keskenään solmivat ihmiset tuskin kovinkaan

usein kokevat avioliittoa vain juridisena sopimuksena, vaan se perustuu keskinäiseen

29 Hytönen, 2003. 215−216. 30 Hytönen 2003. 219. 31 Rakkauden lahja 64-65. 32 Väestöliitto 2017. 33 Väestöliitto 2017. 34 Avioliittolaki 16.4.1987/411 35 Väestöliitto 2017.

15

rakkauteen ja toiveiseen yhteisestä loppuelämästä. Vaikka ihmisten silmissä aviolii-

tolla on muukin kuin juridinen merkitys, on avioliiton juridisuudella merkittävä vai-

kutus siihen, millaisia sitoumuksia avioliittoon liittyy. Avioliiton juridinen puoli ei

velvoita toisen rakastamiseen, mutta siihen sisältyy monia muita velvoitteita ja oikeuk-

sia. Avioliitto velvoittaa puolisoita huolehtimaan toisistaan ja yhteisistä lapsista. Avio-

liitto ei vaikuta puolisoiden omistussuhteisiin tai velkoihin. Puolisot ovat toistensa lä-

himmät sukulaiset ja tämän myötä ovat oikeutettuja saamaan tietoa toistensa tervey-

dentilasta. Puolisot voivat myös päättää toistensa hoidosta, mikäli toinen puoliso ei

siihen itse kykene. Avioerotilanteessa puolison taloudellinen asema pyritään turva-

maan. Aviopuolisoiden perintävero on huomattavasti matalampi, kuin avopuoli-

soilla.36

Jos puolisot päätyvät solmimaan keskenään avioliiton, on silloin mietittävä, miten

avioliitto solmitaan. Avioliitto voidaan solmia joko siviilivihkimisenä tai kirkollisena

vihkimisenä. Vihkimistavan valintaan voivat vaikuttaa monet tekijät, kuten puolisoi-

den uskonnolliset tai elämänkatsomukselliset valinnat. Lisäksi vihkimisen valintaan

voi vaikuttaa aikataululliset seikat, kuinka pian halutaan naimisiin, onko kirkossa tilaa

tai mikä merkitys avioliitolla on sen keskenään solmiville?

Kirkollisen avioliittoon vihkimisen erottaa siviilivihkimisestä sen kaksi ulottuvuutta.

Kristillisen uskon mukaan, avioliitto perustuu Jumalan käskyyn ja luomisjärjestyk-

seen. Jumala on luonut ihmiset mieheksi ja naiseksi, ja antoi heille avioliiton lahjaksi

ja siunasi heidän liittonsa.37 Kristus on vahvistanut tämän luomisjärjestykseen perus-

tuvan liiton (Matt.19:4−6). Kirkollisessa vihkimisessä toteutuu hengellisen tehtävän

lisäksi myös maallisen lainsäädännön säätämä oikeudellinen tapahtuma. Pappi hoitaa

avioliittoon vihkiessään myös yhteiskunnan hänelle antamaa tehtävää, toimimalla vih-

kivänä viranomaisena. Papin on siis tiedettävä, milloin hänellä on oikeus vihkiä ja mitä

juridisesti pätevä vihkiminen edellyttää. Tästä johtuen papin on oltava tietoinen, mil-

laisista asiakirjoista hänen on huolehdittava.38 Lisäksi papin on käytettävä tiettyjä sa-

namuotoja vihkiessään paria, jotta liitto olisi oikeudellisesti pätevä.39

36 Väestöliitto 2017. 37 Sinä olet kanssani 2009, 65. 38 Sinä olet kanssani 2009, 65. 39 Sinä olet kanssani 2009, 72–73.

16

Ev-lut. kirkolla on käytössään kolme kaavaa liittyen avioliittoon vihkimiseen. Nämä

kaavat ovat avioliittoon vihkiminen, morsiusmessu ja avioliiton siunaus. Avioliittoon

vihkimisen ja morsiusmessun kaavaa voidaan käyttää silloin, kun avioliitto solmitaan

kirkollisesti. Avioliiton siunaamisen kaavaa käytetään niissä tilanteissa, kun avioliitto

on jo solmittu muussa kuin ev-lut. kirkon käyttämässä järjestyksessä. Avioliiton siu-

naamisen kaavaa käytetään silloin, kun avioliitolle halutaan pyytää Jumalan siunaus.

Teologisesti kaikissa kolmessa kaavassa kysymyksessä on sama asia, siunauksen pyy-

täminen avioliitolle, joka julkisesti solmitaan Jumalan edessä yhteiskunnan lakeja ja

asetuksia noudattaen.40

Kirkollisen vihkimisen edellytykset ovat samat kuin siviilivihkimisessä. Avioliiton

siunaaminen voidaan kuitenkin suorittaa kahteenkin kertaan. Tällaiset siunaamiset

ovat yleistyneet, kun ihmiset avioituvat muualla kuin kotimassaan. Teologisesti tälle

ei ole estettä. Tuolloin käytetään aina avioliiton siunaamisen kaavaa. Jos avioliitolle

myöhemmässä vaiheessa halutaan pyytää erityistä siunaamista, käytetään siihen ko-

dinsiunaamisen tai rukoushetken kaavaa.

Aina yhteinen elämä ei olekaan sitä, miltä se alussa vaikutti olevan. Unelmat täydelli-

sestä parisuhteesta yleensä jossain vaiheessa häviävät ja tilalle astuu arki. Parisuhteen

ei tarvitse olla huono, vaikka se kohtaisikin arjen, mutta joskus liian suuret odotukset

ja niiden myötä pettymykset voivat johtaa siihen, että parisuhde ajautuu kriisiin.41 Krii-

sissä on aina kysymys mielen terveistä reaktioista, jotka aktivoituvat tarvittaessa, ku-

ten havaitun uhkan tai muun yksilöelämään liittyvän vaikeaksi oletetun tapahtuman

yhteydessä. Kriisissä on aina kysymys elämän perustuksia koettelevasta tapahtumasta.

Kriisi johtaa usein siihen, että ihminen joutuu uudelleen arvioimaan tai kyseenalaista-

maan omia arvojaan tai elämänkatsomustaan.

Parisuhde voi ajautua kriisiin monien erilaisten tapahtumien myötä. Joskus parisuhde

ajautuu kriisiin molempien toiminnan kautta, mutta joskus vain toinen osapuoli voi

olla kriisin aiheuttaja. Parisuhteen kriisin voi aiheuttaa monet tekijät, kuten avioliiton

ulkopuoliset suhteet, alkoholismi tai mielenterveysongelmat. Edellä mainitut ovat yk-

silöstä kumpuavia kriisin syitä. Parisuhde voi ajautua kriisiin myös kommunikaation

40 Sinä olet kanssani 2009, 66. 41 Kinnunen 2007, 20–21.

17

puutteen vuoksi tai esimerkiksi talousongelmista johtuen. Parisuhteeseen voi muodos-

tua vakavia ongelmia monien erilaisten asioiden tai tekijöiden seurauksena.42

Kommunikaatio on inhimillisen elämän perusedellytys ja sitä ei tule aliarvioida. Ihmi-

sen identiteetin kehitys perustuu kommunikaatioon. Opimme sen, keitä olemme, vain

suhteessa toisiin ihmisiin. Vuorovaikutuksen kautta opimme muodostamaan käsityk-

sen itsestämme. Kommunikaatiota on sekä verbaalista, että non-verbaalista. Nonver-

baalista viestintää ovat muun muassa kaikki eleet, ilmeet, ruumiinliikkeet, etäisyyden

ottaminen tai läheisyyteen hakeutuminen, sekä puhetyyli. Verbaalinen viestintä on asi-

oiden ääneen sanoittamista. Kommunikaation tapahtumisen edellytyksenä on välineet,

joilla viesti voidaan välittää, kuten suullinen puhe. 43

Kommunikaation edellytyksenä on lisäksi kommunikaation toisen osapuolen sanoman

ymmärtäminen ja oman sanoman ymmärretyksi tuleminen. Tämä tarkoittaa sitä, että

kommunikaation osapuolilla on oltava riittävän yhtenevä käsitys kommunikaatiossa

käytetyistä käsitteistä. Ihmisen elämän historia tai kulttuurinen tausta voivat vaikuttaa

siihen, miten osapuolet ymmärtävät kommunikaation yhteydessä käytetyt käsitteet.

Käsitteiden ja sanoman ymmärtämisen lisäksi, on kommunikaation ja vuorovaikutuk-

sen kannalta tärkeää, että he ymmärtävät viestin lisäksi myös viestiin liittyvän inten-

tion. Usein on toivottavaa, että intention ymmärrettyään, kuulija ryhtyy intention mu-

kaisiin toimiin. Toiminnan kautta asianomainen voi kokea, että hänestä välitetään ja

hänen viestinsä kokonaisuus on tullut kuulluksi ja huomioiduksi.44

Nykyajan parisuhteiden suurimpana haasteena on useissa tutkimuksissa havaittu kom-

munikaatiovaikeudet. Kommunikaatiovaikeudet voivat johtaa muihin ongelmiin pari-

suhteessa, kuten puhumattomuuteen ja eropuheisiin. Kommunikaatiovaikeudet voivat

myös johtaa parisuhteen päättymiseen. Kommunikaation vähäisyyden on todettu li-

säävän parisuhdeongelmia. Huonosta kommunikaatiosta johtuen puolisot ovat pari-

suhteissa kokeneet etääntymistä puolisosta.45

42 Ranssi-Matikainen 2013. 195−206. 43 Kettunen 2013, 85−88. 44 Kettunen 2012, 88. 45 Ranssi-Matikainen 2012, 177−178.

18

Erityisen vaikeina kommunikaation aiheina on pidetty tunteisiin liittyvistä asioista pu-

humista, mutta myös vaikeiden asioiden käsitteleminen on koettu hankalaksi. Jos vai-

keita aiheita vältellään, yhä useammat asiat ja aiheet jäävät käsittelemättä, joka taas

johtaa aina vain vaikeampiin kommunikaatio-ongelmiin. Vaikeista asioista keskuste-

lemista vältetään erityisesti siksi, että keskustelun pelätään johtavan yhä vaikeampaan

tilanteeseen parisuhteessa.46

Vaikeiden aiheiden välttely ja pelko tilanteen huonontumisesta voi johtaa puhumatto-

muuteen, joka taas etäännyttää puolisoita yhä enemmän toisistaan. Puhumattomuuden

on todettu johtuvan haluttomuudesta kohdata vaikeita asioita, lisäksi on koettu, ettei

asioita osattu kohdata tai niiden kohtaamiseen ei ollut riittävästi uskallusta. Parisuh-

teelle asetetaan usein epärealistisia tavoitteita, johon vaikeudet eivät sovi. Parisuhteen

ajatellaan olevan hyvää silloin, kun siinä ei ilmene vaikeuksia tai ristiriitoja. Todelli-

suudessa tällaisen parisuhteen saavuttaminen ei ole realistista.47

Puhumattomuutta parisuhteissa voi aiheuttaa myös erilainen näkemys parisuhteen ti-

lasta. Toisen osapuolen näkemyksen mukaan parisuhde voi olla hyvä, toinen taas voi

kokea parisuhteen epätyydyttäväksi. Puhumattomuudesta johtuen puolisoilla ei ole

välttämättä todellista tietoa siitä, millaisena puoliso parisuhteen kokee. Lisäksi erilai-

nen käsitys parisuhteesta voi aiheuttaa asetelman, jossa toinen ilmaisee voimakkaasti-

kin tyytymättömyyttään parisuhteeseen. Tällöin parisuhteen toinen osapuoli voi kokea

tilanteen hyvin vaikeaksi, eikä osaa vastata puolison kritiikkiin.48

Parisuhdekriisi voi myös eskaloitua erokriisiksi, jossa ongelmista eroon pääsemiseksi

ei enää nähdä muuta ratkaisua, kuin eroaminen. Erokriisiin parisuhde voi ajautua eri-

laisten muiden kriisien myötä, joita ei saada selvitettyä. Erokriisin aiheuttajia ovat

muun muassa useamman elämänkriisin ajoittuminen samaan aikaan. Elämästä tulee

ylikuormittavaa ja ihmisten voimavarat loppuvat. Kiireinen työelämä ja muut arjen

haasteet voivat aiheuttaa sen, että puolisoilla ei ole enää lainkaan aikaa toisilleen, vaan

kaikki aika menee arjesta suoriutumiseen.49 Kun yhteistä aikaa ei ole ja velvollisuudet

painavat päälle yhä kovemmin, on parisuhteen kriisiin ajautumisen riski korkea.

46 Ranssi-Matikainen 2012, 179. 47 Ranssi-Matikainen 2012, 179. 48 Ranssi-Matikainen 2012, 183. 49 Ranssi-Matikainen 2012. 154−157.

19

Parisuhdekriiseistä selvitään yhdessä tai sitten parisuhde päättyy eroon. Ihmiset sel-

viävät parisuhdekriiseistä eri tavoilla. Keskustelu ja ammattilaisilta saatu apu nousevat

tutkimuksissa hyvin merkittäviksi tekijöiksi parisuhdekriisistä selviämiseen. Henkisen

tuen saaminen, joko oman tukiverkoston ja läheisten kautta tai ammattilaisten kautta

koetaan tarpeelliseksi. Sukulaisilta tai ystäviltä on voitu myös saada ohjeita ja neuvoja.

Aikaisempiin tutkimuksiin vastanneet olivat kokeneet, että erityisesti sellaiset neuvot,

joissa ohjattiin hakemaan apua tai tekemään muutoksia olivat olleet vastaajille hyö-

dyllisiä.50

Aikaisemmissa tutkimuksissa nousee erokriisin selviytymiskeinona esille muun mu-

assa yhteiset lapset. Lapsien takia vastaajat ovat kokeneet jaksaneensa vaikeinakin het-

kinä. Puolisolta saatu tuki on myös nähty jaksamisen edistäjänä.51 Joillekin työ tai

opiskelu voi olla selviytymiskeino kriisistä. Työ voi tuoda elämään mielekkyyttä ja

antaa elämälle tarkoitusta. Työssä käyminen voi myös mahdollistaa muiden ihmissuh-

teiden ylläpitämisen.52 Myös harrastukset ja uskonnollisuus koettiin aikaisemmissa

tutkimuksissa kriiseistä selviytymisen keinoina. 53

Aina parisuhteen vaikeuksista ei selvitä ja suhde voi päättyä. Eron uhatessa parisuh-

detta, on tärkeää pysähtyä miettimään, miten tästä eteenpäin. Joskus ero voidaan vält-

tää parisuhdeterapian avulla, jossa ongelmia voidaan selvittää ja niistä voidaan puhua.

Ammatti apuun kannattaa turvautua silloin, kun omat keinot eivät enää riitä. Ammat-

tilaiset voivat kyetä tarjoamaan parisuhteen ongelmien ratkaisemiseen sellaisia kei-

noja, joita ei itse olisi huomannut käyttää.

Joskus ero on ainoa vaihtoehto parisuhteelle. Ongelmat voivat vain kasvaa ja paha olo

suhteessa lisääntyä. Joskus eroon voi johtaa toisen puolison passiivisuus hoitaa ja rat-

kaista parisuhteen ongelmia. Parisuhteen ongelmien hoitaminen ja korjaaminen, on

aina molempien osapuolten tehtävä.54 Mikäli suhdetta ei saada korjattua ja parisuhde

päätyy eroon, on hoidettava useita asioita, kuten missä eron jälkeen kumpikin asuu,

50 Kiiski 2002. 229−235. 51Kiiski 2002. 234−235. 52 Kiiski 2002. 239. 53 Kiiski 2002. 247−253. 54 Kinnunen 2007, 29.

20

miten mahdolliset lapset huolletaan ja miten raha-asiat järjestetään. Avioliitossa elä-

neille on eron tullessa huomattavasti selkeämmät säännöt, joiden mukaan toimia, kuin

avoliitossa eläneille.

Avioerolla tarkoitetaan avioliiton purkamista, joka on oikeudellinen toimi. Juridisena

tapahtumana avioero tarkoittaa sopimuksen purkamista. Avioerossa velvoitteet puoli-

soa kohtaan lakkaavat, mutta jos parilla on lapsia, vastuu lapsista säilyy. 1980-luvulla

Suomessa uudistettiin avioliittolakia, jonka seurauksena avioeroon ei enää tarvittu eri-

tyistä syytä, vaan avioeron voi saada, vain toisenkin puolison anomuksella.55

Avioerojen määrän puhutaan usein koko ajan kasvavan. Todellisuudessa avioerojen

määrä on pysynyt suhteellisen samana jo yli kaksikymmentä vuotta. Ensimmäisistä

solmituista avioliitoista alle puolet päättyy eroon. Vuonna 2015 13939 avioliittoa päät-

tyi avioeroon. Erotessaan naiset ovat keskimäärin (vuoden 2015 tilaston mukaan) 40,4

vuoden ikäisiä ja miehet 42,8 vuoden ikäisiä. Jos ensimmäinen solmittu avioliitto päät-

tyy eroon, se tapahtuu avioliiton kestettyä keskimäärin kymmenen vuotta.56

Teologisesti avioeron tulkinta on paljon moniulotteisempaa, kuin juridisesti. Kirkko

suhtautuu avioeroon kriittisesti, eikä sen koeta tuovan ongelmiin ratkaisua. Aikaisem-

missa lausunnoissaan piispat ovat vahvasti olleet sitä mieltä, että avioero on syntiä ja

rikkomus Jumalan tahtoa vastaan.57 Rakkauden lahjassa, joka on piispojen puheen

vuoro perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta, piispat toteavat, että vaikka aviolii-

ton ihanne on sen elinikäinen kestävyys, ei tämä ihanne kuitenkaan aina toteudu. Jat-

kuva epäsopu, joka on haitallista koko perheelle tai jokin muu asia, kuten avioliiton

ulkopuolinen suhde tai perheen perusturvallisuutta uhkaava asia, voi olla perusteltu ja

järkevä syy avioliiton päättämiselle.58

Avioeron tulkinnassa ev-lut. kirkko on pyrkinyt yhdistämään avioliiton maallisen re-

gimentin ohjaamana instituutiona ja Jumalan sanan määrittelemänä elämänmuotona.

Yksilön katsotaan voivan purkaa avioliittonsa, mutta purkaminen nähdään kuitenkin

Jumalan tahdon vastaisena. Avioero on kirkon näkökulmasta kuitenkin mahdollinen,

mutta sille odotetaan olevan vahvat perusteet. Oikeudellisesti perusteita ei ole enää

55 Yli-Opas 2010. 100. 56 Tilastokeskus 2017. 57 Yli-Opas 2010. 100−101. 58 Rakkauden lahja 2008.

21

vuoden 1987 jälkeen tarvittu. Avioeron purkamisen suhteen luotetaan kuitenkin yhä

enemmän ihmisen omaan päätökseen, vaikka se ei kirkon kannalta olekaan ongelma-

tonta.59

Avioero on henkisesti raskas prosessi ja sen hoitamiseen liittyy monia toimenpiteitä ja

velvollisuuksia. Avioeroon liittyy aina myös menetyksiä. Avioerossa ihminen menet-

tää puolisonsa, mutta lisäksi hän voi menettää yhteyden lapsiinsa tai ainakin jatkuvan

yhteyden, jos lapset jäävät avioerossa puolisolle. Lisäksi ihminen voi avioerossa me-

nettää kotinsa ja osan yhteisistä tavaroista. Avioeron yhteydessä ihminen voi menettää

yhteyden ystäviinsä. Joskus yhteiset ystävät eivät enää pidä eron jälkeen yhteyttä, vaan

voivat kokea, etteivät halua asettua kummankaan puolison puolelle ja näin jättäytyvät

kokonaan pois heidän elämästään. Avioerosta voi kuitenkin selvitä ja elämä voi jatkua

muutosten jälkeen. Avioerosta selviämiseen ihmiset käyttävät erilaisia keinoja. Tär-

keimpinä keinoina ihmiset ovat kokeneet puhumisen ystävien kanssa ja positiivisen

ajattelun, sekä tulevaisuuteen suuntautumisen. Myös omasta uskosta on koettu saavan

voimaa selviytyä avioerosta.60

2.3 Uskonnottomuus ja ateismi

Suomessa uskonnollisten instituutioiden asema on heikentynyt viime vuosikymme-

ninä. Maailmanlaajuisestikin ilmiö on yleinen. Suomessa uskonnollisten instituutioi-

den heikentyminen on näkynyt erityisesti siinä, kuinka ihmiset kuuluvat uskonnollisiin

yhteisöihin. Myös ihmisten sitoutuminen kirkon opetuksiin ja uskonnollinen osallistu-

minen on laskenut. Ilmiöstä puhutaan yleisesti sekularisaationa.61

Sekularisaatio on maallistumista, joka tarkoittaa uskonnollisuuden vähenemistä ihmis-

ten elämässä. Ihmisten uskonnollisuus vähenee ja erityisesti sen intensiivisyys heikke-

nee. Sekularisaatio rajoittaa ihmisen uskonnollisuutta yhteydessä yhteiskuntaan ja so-

siaaliseen elämään. Uskonnollisuus siirtyy sekularisaation tieltä ihmisten yksityiseen

elämään, irti yhteiskunnallisesta kontekstista. Uskonnollisuus sopeutuu siihen osaan

59 Yli-Opas 2010. 103−104. 60 Kiiski 2011, 156−169. 61 Niemelä 2006, 20.

22

yhteiskuntaa, johon se ihmisen nyky ajattelun mukaan kuuluu. Uskonnollisuutta raja-

taan ja sille suotava tila yhteiskunnassa kapenee.62

Sekularisaatiota on eniten länsimaissa, joissa suurten kirkkokuntien jäsenmäärät ovat

laskeneet jatkuvasti. Lisäksi jumalanpalveluksiin osallistuminen on vähentynyt huo-

mattavasti. Uskonnollisten yhteisöjen poliittinen ja yhteiskunnallinen valta on kaven-

tunut. Uskonnollisilla yhteisöillä ei myöskään ole aikaisemman kaltaista vaikutusval-

taa yksilön ajatteluun tai käytökseen. Yksi syy maallistumiseen voi olla yleinen yh-

teiskunnallinen muutos. Tällaisia muutoksia ovat kaupungistuminen, taloudellinen va-

pautuminen ja ihmisten elämän yksityistyminen.63

Tutkimusten mukaan länsimaissa suhtautuminen uskonnollisuuteen on edelleen melko

myönteistä, mutta kiinnostus uskontoa kohtaan kanavoituu yksityiseen uskonnonhar-

joittamiseen. Tämä on uskonnolle kohtalokasta, jos sen seuraus on uskonnollisen pe-

rinteen välittämisen katkeaminen. Uskonnollisen perinteen välittäminen tapahtuu per-

heiden lisäksi seurakunnan yhteydessä ja tutkimusten mukaan ihmisten osallistuminen

seurakunnan toimintaan on vähentynyt.64

Maallistumisesta johtuu myös se, kuinka ihmiset uskonnollisesti määrittelevät itsensä.

Yhä useammin ihminen määrittelee itsensä uskonnottomaksi tai ateistiksi. Kirkolliset

opit eivät sovi omaan elämänkatsomukseen. Kirkolliset opit voidaan kokea epäloogi-

sina ja älyllisesti kestämättöminä. Tuolloin kirkkoon kuulumista ei koeta itselle mie-

lekkääksi.65 Suomessa itsensä uskonnottomaksi määritteli vuonna 2011 Gallup Ec-

clesiastican kyselyssä 19 prosenttia kyselyyn vastanneista. Aikaisempia tuloksia ih-

misten uskonnottomuudesta on vaikeaa verrata vuoden 2011 tuloksiin, koska aikai-

semmin tutkimuksissa ei ole ollut mahdollisuutta vastata uskonnoton, vaan vaihtoehto

on ollut ei-uskonnollinen. Koska nimike uskonnottomalle on eri, on vertausta turha

tehdä. Selkeästi on kuitenkin havaittavissa, että uskonnottomien tai ei-uskonnollisten

määrä on Suomessa kasvanut viime vuosien aikana.66

62 Heitink 1993, 40–43. 63 Lehtonen 2013, 11–14. 64 Lehtonen 2013, 11–15. 65 Niemelä 2006, 40–41. 66 Niemelä 2003, 140−141.

23

Uskonnottomuus on elämänkatsomus, joka ei perustu mihinkään uskontoon. Uskon-

noton ihminen ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön tai liikkeeseen, eikä tun-

nusta minkään uskonnon mukaista ajattelua. Uskonnoton ihminen voi kuitenkin olla

hengellinen. Tämä hengellisyys ei kuitenkaan ole samaa, kuin uskonnollinen hengel-

lisyys. Uskonnottomuuden määritteleminen on usein vaikeampaa kuin ateismin, koska

se ei ole yhtä selkeä rajaista, eikä siihen liity voimakasta katsomusta, toisin kuin ateis-

miin. Uskonnottomuudelle ei ole olemassa virallista määritelmää. Tässä tutkielmassa

uskonnottomalla tarkoitetaan henkilöä, joka ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhtei-

söön tai usko Jumalaan, niin kuin ev-lut. kirkko opettaa.

Ateistiksi identiteettinsä määrittelevien määrä on kasvanut nopeasti. Vuosien 2008-

2011 ateistiksi itsensä määrittelevien määrä on noussut viidestä prosentista kolmeen-

toista prosenttiin. Miehet määrittelevät itsensä useammin ateistiksi kuin naiset ja nuo-

ret (15−29-vuotiaat) useammin kuin sitä vanhemmat.67 Ateismi on filosofinen käsitys,

jonka mukaan Jumalaa ei ole olemassa. Ateistien mielestä Jumala on ihmisen mieli-

kuvituksen tuotetta. Ateistin mielestä jumalauskolta puutuvat tiedolliset todisteet,

jotka tekisivät sen olemassa olon mahdolliseksi. Ateismissa on kaksi selkeää linjaa,

negatiivinen ateismi ja positiivinen ateismi. Positiivinen ateismi tarkoittaa sitä, että

henkilö uskoo, ettei Jumalaa ole olemassa. Negatiivinen ateisti taas ei usko Jumalaan.

Positiivisesta ateismista seuraa negatiivinen ateismi, koska muuten aate olisi ristirii-

dassa itsensä kanssa. Jumalauskon puuttuminen on merkittävin ateismin edellytys.68

Uusateistisen näkemyksen mukaan Jumala-usko on jopa vaarallista. Äärimmilleen vie-

tynä aatteen mukaan kristinusko ja muut uskonnot ovat syy sille, miksi väkivaltai-

suutta ei saada kitkettyä pois maailmasta. Uskonto nähdään vain ja ainoastaan negatii-

visena tekijänä, ja se koetaan ahdasmielisenä ja elämänkielteisenä. Ateistit usein pe-

rustavat väitteensä niin kutsuttuihin koviin tieteisiin, kuten fysiikkaan ja kemiaan. Kun

Jumalan olemassa oloa ei voida tieteellisesti todistaa, ajatellaan Jumalan olemassaolon

olevan mahdottomuus.69

Aina uskonnottomuuden tai ateismin perusteet eivät ole järjellä selitettäviä, vaan liit-

tyvät ihmisen kokemuksiin. Tällöin ajatus siitä, että Jumalaa ei ole olemassa selittyy

oman kokemuksen mukaan. Jumala ei ole millään tavoin ilmaissut itseään ihmisen

67 Haastettu kirkko 2012, 42. 68 Lehtonen 2013, 20−21. 69 Eskola 2009, 10–11.

24

elämässä ja tämän vuoksi ihminen kokee, että Jumalaa ei ole olemassa. Silloin kun

omaa uskonnottomuutta tai ateismia perustellaan tunteen kautta, on ihminen yleensä

etsinyt Jumalaa ja kokemuksia Jumalan olemassa olosta, kuitenkaan niitä löytymättä.

Jos ihminen ei ole löytänyt Jumalaa, on se johtanut pettymykseen ja sitä kautta koke-

mukseen siitä, että mitään löydettävää ei ole, koska Jumalaa ei ole.70

Tässä tutkielmassa uskonnottomuus ja ateismi käsitellään yllä annetun määrittelyn

mukaan, mutta tutkielman kyselyyn vastanneet ovat itse kertoneet puolisonsa elämän-

katsomuksellisen suuntauksen ja tässä tutkielmassa luotamme vastaajien tekemään

määritelmään puolison elämänkatsomuksesta. Tämän tutkielman kannalta oleellisem-

paa on se, ettei puoliso kuulu mihinkään uskontokuntaan, eikä usko Jumalaan, kuin se,

onko puoliso uskonnoton vai ateisti. Tutkielman kannalta oleellisinta on erilainen kat-

somus ja puolison kirkkoon kuulumattomuus.

70 Niemelä 2006, 48.

25

3 TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN

3.1 Tutkimustehtävä

Tutkielmani aihe valikoitui vuonna 2017 tekemäni kandidaatintutkielman pohjalta.

Kandidaatintutkielmassani tutkin uskovan ja uskonnottoman välisiä parisuhteita ja

heidän kokemuksiaan elämänkatsomuksellisista eroista ja niiden merkityksistä pari-

suhteessa.71 Mielenkiintoni aiheeseen vain syveni ja saamani palaute tutkielmastani ja

ihmisten kokemukset aiheen tärkeydestä saivat minut jatkamaan aiheen parissa tässä-

kin tutkielmassa.

Tutkielmani tarkoitus on selvittää, millainen merkitys puolison uskonnottomuudella

tai ateismilla on siihen, miten vastaaja kokee oman uskonnollisuutensa ja sen muutok-

set suhteen aikana. Lisäksi pyrin selvittämään, millainen merkitys ei-uskovalla puoli-

solla on vastaajan uskonnon harjoittamiseen. Tutkielman avulla pyrin luomaan käsi-

tystä siitä, miten merkittävänä vastaaja kokee puolison uskonnottomuuden tai ateismin

suhteessa hänen omaan aktiivisuuteensa harjoittaa uskontoaan, heidän mahdollisuuk-

siaan osallistua erilaisiin seurakunnan tapahtumiin ja jumalanpalveluksiin? Tarkoituk-

sena tutkielmassani on myös selvittää, onko puolison uskonnottomuudella tai ateis-

milla merkitystä siihen, miten vastaaja harjoittaa omaa uskonnollisuutta kotonaan ja

miten vastaajan uskonnollisuus näkyy perheen arjessa? Tutkielmassani syvennyn tar-

kastelemaan myös puolison suhtautumista vastaajan uskonnollisuuteen ja puolison

mielipiteiden merkitystä vastaajan kokemukseen omasta uskostaan ja siitä, miten hän

kokee voivansa harjoittaa omaa uskoaan puolison mielipiteistä tai näkemyksistä huo-

limatta?

Tutkielmassani pyrin myös selvittämään, millainen merkitys puolisoiden eriävällä elä-

mänkatsomuksella on heidän parisuhteeseensa? Millaisia haasteita erilaisen elämän-

katsomuksen omaavat parit kohtaavat yhteisessä elämässään ja millaisia kompromis-

seja parit joutuvat tekemään elämänkatsomustensa yhteensovittamisessa? Aiheutuuko

erilaisesta elämänkatsomuksesta parisuhteessa riitoja?

71 Pyyny-Nevalainen 2017.

26

Tutkielmassani tarkastelen lisäksi puolison uskonnottomuuden tai ateismin merkitystä

parisuhteeseen ja perheen elämän merkittäviin tapahtumiin, kuten avioliiton solmimi-

seen ja lasten mahdolliseen kasteeseen. Millaisia ratkaisuja parisuhteessa tehdään ky-

seisissä tilanteissa ja millaisia tunteita ne herättävät vastaajissa?

Tutkielmani pääkysymys on: Millainen merkitys puolison uskonnottomuudella tai

ateismilla on uskovan puolison uskonnollisuuteen ja heidän yhteiseen elämään?

Tästä olen johtanut seuraavat alakysymykset:

1) Millainen uskonnollinen tausta vastaajilla on?

2) Miten puoliso suhtautuu vastaajan uskonnollisuuteen?

3) Millainen merkitys eriävällä elämänkatsomuksella on vastaajan kokemuksen

mukaan heidän parisuhteeseen?

4) Millaisen merkityksen vastaaja kokee eriävällä elämänkatsomuksella olevan

heidän perheensä elämään?

3.1 Aineiston keruu

Tutkielmani aineiston keräsin kesä–lokakuun 2017 aikana. Tutkielmani aineiston ke-

ruutavaksi valitsin sähköisen kyselylomakkeen72, jotta kyselyyn vastaaminen olisi

mahdollisimman helppoa. Sähköisen lomakkeen lisäksi annoin mahdollisuus kirjeitse

vastaamisen, jotta myös ne henkilöt, jotka eivät halua vastata sähköisesti voisivat osal-

listua kyselyyn. Vastaajien tavoittamiseksi lähetin kirjoituspyynnön73 useisiin kirkol-

lisiin lehtiin ja sanomalehti Lapin Kansaan. Vastausaikaa kyselyyn oli kuukausi, mutta

johtuen kesäajasta, jolloin kaikkia kirkollisia lehtiä ei julkaistu, päätin riittävän vas-

tausmäärän saavuttamiseksi jatkaa vastausaikaa lokakuun puoleen väliin asti.

Kyselylomakkeessa oli yhdeksän taustatietoja kartoittavaa kysymystä. Kysymykset

koskivat vastaajan sukupuolta, ikää ja siviilisäätyä. Lisäksi kartoitin taustakysymysten

avulla vastaajan uskontokuntaa, perhesuhteita ja puolison elämänkatsomusta. Kaikki

taustatietoja kartoittavat kysymykset olivat pakollisia ja niihin oli annettu vastausvaih-

toehdot valmiiksi.

72 Liite 1. 73 Liite 2.

27

Avoimia kysymyksiä, joilla keräsin tietoa tutkimusaihetta koskien, oli lomakkeessa

kymmenen kappaletta. Avointen kysymysten avulla keräsin tietoa vastaajan omasta

uskonnollisuudesta, uskon merkityksestä vastaajan elämässä, sekä vastaajan aktiivi-

suudesta osallistua oman uskontonsa mukaiseen toimintaan. Kysymyksillä keräsin tie-

toa myös vastaajan menneisyydestä puolisonsa kanssa, ja tiedustelin vastaajan reak-

tiota tietoon puolison ateismista tai uskonnottomuudesta. Kysymysten avulla keräsin

lisäksi vastaajan kokemuksia puolison suhtautumisesta vastaajan uskonnollisuuteen ja

siitä, millainen merkitys erilaisella elämänkatsomuksella on parisuhteeseen ja perhee-

seen.

Avoimet kysymykset muotoilin siten, että niihin saattoi vastata hyvin suppeasti tai laa-

jasti. Avoimissa kysymyksissä saattoi yhteen vastauskohtaan olla liitettynä useampia

kysymyksiä. Tämä aiheutti paikoin sitä, että kaikkiin kohdan kysymyksiin en saanut

vastausta. Kysymysten avoimuudesta johtuen vastaukset menivät osittain päällekkäin

aikaisempien vastauksen kanssa. Tämä ei kuitenkaan aiheuttanut ongelmia tutkielman

teon suhteen, mutta kaikkien vastaajien kohdalta ei jokaiseen kysymykseen saatu vas-

tausta. Avoimiin kysymyksiin vastaaminen oli muutoinkin vapaaehtoista. Kyselylo-

makkeessa oli myös kysymyksiä, jotka eivät olleet kaikkien vastaajien kohdalla ajan-

kohtaisia, joten niihin kaikki vastaajat eivät oleet vastanneet.

Kyselyn lopussa oli vielä vapaata tilaa, johon vastaaja voisi kirjoittaa omia tuntemuk-

siaan kyselyn aiheisiin liittyen. Lopussa oli myös vastauskenttä, johon vastaajan oli

mahdollista jättää omat yhteystietonsa mahdollista myöhempää haastattelua varten.

Haastattelun mahdollisuuden sisällytin tutkielman aineiston keruuseen sen varalta, että

vastauksia kyselyyn ei olisi tullut riittävästi. Haastatteluja en tätä tutkielmaa varten

tehnyt, koska kyselylomakkeella sain riittävän määrän vastauksia.

Vastauksia kyselyyn sain yhteensä 54 kappaletta. Vastauksia kyselyyn sain sähköisellä

lomakkeella yhteensä 48 kappaletta. Kirjeitse vastauksia kyselyyn sain 6 kappaletta.

Sähköisellä lomakkeella saaduista vastauksista 8 kappaletta ei ollut tutkimuksen kan-

nalta käyttökelpoisia, koska niihin ei oltu vastattu kyselyn edellyttämällä tavalla tai ne

olivat kahdesti tallentuneita vastauksia. Kirjeitse saaduista vastauksista 3 kirjettä ei

ollut tutkimuksen kannalta käyttökelpoisia, koska ne eivät vastanneet kyselyyn, vaan

olivat kannanottoja tutkielmaani kohtaan. Kirjeitse saaduissa vastauksissa oli puutteita

28

taustatiedoissa. Puuttuvilla taustatiedoilla ei kuitenkaan ole merkitystä tutkielman suo-

rittamisen kannalta, eikä se vaikuta tutkielman lopputulokseen.

Päädyin rajaamaan aineistoa niin, että tutkielmaan otin mukaan vain niiden osallistu-

jien vastaukset, jotka ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Tähän rajauk-

seen päädyin, koska tällöin pystyin tarkastelemaan vastaajien uskonnollisuutta pelkäs-

tään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opetuksien ja näkemyksien kautta. Rajauk-

seen päädyin myös siksi, että voisin tarkastella kirkollista vihkimistä, avioliiton siu-

nausta ja lapsen kastetta yhden kirkon oppien mukaan. Suomen evankelis-luterilaisten

valinta rajauksessa oli selkein siksi, että vastaajista suurin osa kuului Suomen evanke-

lis-luterilaiseen kirkkoon. Lisäksi evankelisluterilaisuus on Suomessa suurin uskon-

nollinen yhteisö. Lopulta tutkielmani lähteeksi valikoitui 40:n kyselyyn osallistuneen

vastaukset. Niistä 37 oli e-lomakkeella saatuja vastauksia ja kolme kappaletta kirjeitse

tulleita vastauksia.

Tutkielmaani vastanneet henkilöt valittiin ei-satunnaisesti, eli vastaajajoukko rajattiin

koskemaan sellaisia henkilöitä, jotka ovat uskovia eli kuuluvat johonkin uskonnolli-

seen yhteisöön ja ovat tai ovat olleet parisuhteessa henkilön kanssa, joka on uskonno-

ton tai ateisti. Vastaajajoukon päädyin valitsemaan ei-satunnaisella otannalla johtuen

tutkielman laadullisesta luonteesta.74 Rajaus oli tutkielman teon kannalta oleellista,

koska muutoin sellaisten vastausten saaminen, jotka ovat tutkielmani aiheen kannalta

oleellisia olisi ollut epätodennäköistä. Vastaajien joukkoa rajasin jo kyselyn kirjoitus-

pyynnön julkaisuvaiheessa. Lisää rajausta päädyin tekemään siinä tutkielmani vai-

heessa, kun olin saanut kaikki vastaukset. Lopulta rajasin tutkielman koskemaan vain

ev-lut. kirkkoon kuuluvia siitä syystä, että suurin osa vastaajista kuului ev-lut. kirk-

koon ja rajaus selkeytti tutkielmani aihetta. Rajaus tehtiin harkintaa käyttäen, aineis-

tolähtöisesti.

Vastaajista 37 oli naisia ja kolme miehiä. Vastaajat olivat iältään 19−86-vuotiaita.

Avioliitossa eläviä vastaajista oli 28 ja avoliitossa eläviä 5. Eronneita kyselyyn osal-

listuneista oli 5, yksi vastaaja oli leski ja yksi naimaton. Vastaajista 30 oli parisuh-

teessa uskonnottoman tai ateistin kanssa tällä hetkellä ja 10 vastaajista oli ollut pari-

74 Laadullisen tutkimuksen käsikirja 2006, 45.

29

suhteessa uskonnottoman tai ateistin kanssa aikaisemmassa elämänvaiheessa. Vastaa-

jista 15 oli määritellyt puolisonsa elämänkatsomuksen uskonnottomaksi ja 24 vastaa-

jaa ateistiksi. Yhden vastaajan näkemys puolison elämänkatsomuksesta jäi epäsel-

väksi. Vastaajista 32:lla oli lapsia.

3.2 Aineiston analyysi

Tutkielmani on laadullinen eli kvalitatiivinen. Tutkielmani ensisijaisena metodina on

aineistolähtöinen sisällönanalyysi, lähdemateriaalin sisällöllinen jaottelu aineistosta it-

sestään käsin. Aineistoon käytetään myös sisällönerittelyä eli kerättyä materiaalia ana-

lysoidaan kuvaamalla aineiston sisältöä kvantitatiivisesti.75 Aineiston kvantitatiivinen

analysointi auttaa ymmärtämään tutkielmassa esille nousseiden ilmiöiden yleisyyttä.

Ilmiöiden yleisyyden ymmärtäminen on tärkeää tehtäessä päätelmiä kerätystä tutki-

musmateriaalista.

Sisällönanalyysi perustetaan tulkintaan ja päättelyyn, jossa pyritään empiirisen aineis-

ton avulla tekemään johtopäätöksiä ja yleistyksiä kyseisestä tutkielman kohteesta. Näi-

den johtopäätösten ja yleistyksien perusteella pyritään ymmärtämään paremmin tutkit-

tavaa ilmiötä, sen yleisyyttä ja seurauksia.

Tässä tutkielmassani aineistolähtöinen analyysi on toteutettu kolmevaiheisen proses-

sin mukaan.76 Tutkielmani aineisto koostui sähköisellä lomakkeella annettujen vas-

tausten lisäksi myös vapaasti kirjoitetuista kirjeistä. Ensin redusoin eli pelkistin aineis-

toani niin, että siitä karsittiin pois tutkimukselle epäolennaiset vastaukset. Redusointi

vaiheessa tutkimusaineistostani karsin pois kaikkien muiden vastaajien, paitsi Suomen

evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien vastaajien aineistot. Tähän päädyin siksi,

että se kavensi tutkimukseni näkökulmaa ja selkeytti tutkimustehtävää. Lisäksi karsin

joukosta ne vastaukset, jotka eivät vastanneet tutkielman kysymyksiin tai olivat kan-

nanottoja tutkielmaani kohtaan, eivätkä näin ollen sisältäneet tutkielman kannalta

oleellista tietoa.

75 Tuomi & Sarajärvi 2004, 107. 76 Tuomi & Sarajärvi 2004, 110.

30

Seuraavassa vaiheessa klusteroin eli ryhmittelin aineistoani niin, että tiettyyn kysy-

mykseen saadut vastaukset olivat selkeästi erotettavissa muiden kysymysten vastauk-

sista. Ryhmittelyä tein suurimmaksi osaksi kirjeiden kohdalla, koska sähköisen lomak-

keen kohdalla vastaajat olivat pääasiallisesti vastanneet kysymyksiin niissä kohdin,

kun niitä oli lomakkeella kysytty. Joissakin sähköisenkin lomakkeen vastauksissa oli

kuitenkin tarvetta vastausten ryhmittelylle. Ryhmittelin aineistoa kysymysten aiheiden

mukaan, vastaajien mukaan ja vastauksista nousseiden aiheiden mukaan. Lisäksi tein

miellekarttoja vastauksista nousseiden aiheiden pohjalta. Tein erilaisia diagrammeja

vastaajien taustatiedoista saadakseni selkeän kuvan vastaajista.

Abstrahoinnissa eli käsitteellistämisessä etenin käsitteisiin ja johtopäätöksiin alkupe-

räisen formaation pohjalta. Luokittelujen perusteella pyrin muodostamaan käsitteitä ja

jäsentelemään vastaajien kokemuksia niin, että niistä nousi esille selkeitä johtopäätel-

miä. Johtopäätösten perusteella pyrin ymmärtämään, mitä tutkielmassa esille nousseet

asiat merkitsevät vastaajille.

3.3 Tutkielman luotettavuus ja eettisyys

Kaikki tutkielmaani varten kerätty tieto on ainoastaan tutkielman tekijän, eli minun

käytössäni, eikä sitä tulla käyttämään muuhun kuin tutkielmaan, jota varten se on ke-

rätty. Koko kerättyä aineistoa säilytetään Joensuussa. Tutkielman aineisto on säilytetty

niin, ettei siihen ole ulkopuolisilla pääsyä. Tutkielmani valmistuttua kaikki paperilla

oleva tieto tuhotaan, tietosuojalain mukaisesti. Virtuaalisesti kerätyn tiedon poistan

kaikilta laitteilta, joille se on tallennettu. Kaikki laitteet joille tietoa tutkimuksesta on

tallennettu, ovat ainoastaan minun käytössäni.

Tutkielmassani saatuja vastauksia olen käyttänyt niin, ettei niistä ole mahdollista tun-

nistaa vastaajaa. Tarvittaessa olen muuttanut vastaajan tietoja tunnistamisen estä-

miseksi. Lainauksissa en ole käyttänyt vastaajien nimiä, vaan ainoastaan sukupuolta

ja ikää. Tarvittaessa tunnistamisen estämiseksi olen muuttanut myös näitä tietoja. Tut-

kielman teossa on pyritty kaikin keinoin toimimaan niin, että vastaajien anonymiteetti

säilyy.

31

Tutkielmani vastaajien määrä oli melko suppea, eikä sen pohjalta voi tehdä yleistyksiä,

mutta sen pohjalta nousee esille ilmiöitä, joita ihmiset kohtaavat parisuhteissa ei-us-

kovien kanssa. Vastaukset ovat vastaajien omia henkilökohtaisia näkemyksiä ja koke-

muksia. Vastaajat olivat vastanneet kaikkiin taustakysymyksiin ja vastausvaihtoeh-

doista oli löytynyt jokaiselle vastaajalle sopiva vaihtoehto. Kuusitoista vastaajaa oli

jättänyt yhteystietonsa mahdollista haastattelua varten. Koska vastaajista niin moni oli

kokenut mahdolliseksi vastata mahdolliseen haastatteluun, kertoo tämä myös siitä, että

vastaajat olivat sitoutuneet kyselyyn ja luottaneet tutkielman tekijään.

Tutkielman luotettavuus perustuu vastaajien vastauksiin ja siihen, että kyselyn kysy-

myksiin oltiin pääosin vastattu huolellisesti ja kysymysasettelun mukaisesti. Vastauk-

set olivat johdonmukaisia ja ne vaikuttivat luotettavilta. Pääosin vastaukset olivat laa-

joja ja vastaajat olivat kirjoittaneet vastauksensa niin, että ne avasivat vastaajien koke-

muksia selkeästi. Lähes kaikki vastaukset olivat laajuudeltaan useiden virkkeiden mit-

taisia ja vastaajat ovat kohdistaneet vastauksensa annettuihin kysymyksiin. Vastauk-

siin on selkeästi panostettu myös ajallisesti, koska ne ovat huolellisesti kirjoitettuja.

Tulkinta vaikuttaa tutkielmani luotettavuuteen. Kyselyn vastausten lukeminen ja niistä

päätelmien tekeminen on tulkintaa, joka on aina konteksti sidonnaista. On mahdollista,

että olen tulkinnut joitakin vastauksia, toisin kuin niiden kirjoittaja on tarkoittanut.

Olen lukenut vastaukset läpi useaan kertaan ja huolellisesti, jotta ymmärtäisin oikein

vastausten sanoman. Aineistoa läpi käydessäni olen pyrkinyt tulkitsemaan ja analysoi-

maan niitä mahdollisimman objektiivisesti ja uskon kyenneeni siihen.

32

4 VASTAAJIEN USKONNOLLINEN TAUSTA

4.1 Perheen uskonnollisuutta mitataan tekojen kautta

Kyselylomakkeessa tiedustelin vastaajien uskonnollista taustaa. Kysymyksillä kartoi-

tin, millaisista uskonnollisista lähtökohdista vastaajat ovat. Lomakkeessa tiedustelin

vastaajan lapsuuden perheen uskonnollisuutta ja sitä, miten vastaajasta on tullut ev-

lut. kirkon jäsen. Uskonnollisen taustan kartoittamisella pyrin ymmärtämään niitä us-

konnollisia lähtökohtia, joissa vastaaja on kasvanut ja elänyt. Millaista kristillistä kas-

vatusta vastaajat ovat lapsuudessaan saaneet ja mistä he ovat sitä saaneet? Yleensä

kristillisen kasvatuksen on katsottu kuuluvan vanhemmille ja se on määritelty kristil-

listen perinteiden siirtämisenä sukupolvelta toiselle.77

Kolmasosa vastaajista kirjoittaa uskonnon olleen osana lapsuuttaan. Oman perheen

uskonnollisuuden määrittely tuntuu kuitenkin olevan vastaajille vaikeaa. Vastaajat ko-

kevat perheensä uskonnolliseksi selkeimmin silloin, kun perheessä on osallistuttu ev-

lut. kirkon toimintaan melko aktiivisesti ja suhtautuminen ev-lut. kirkkoon ja sen op-

peihin on myönteistä. Usean vastaajan kirjoituksista nousi esille perheen myönteinen

suhtautuminen ev-lut. kirkkoon, vaikka kasvatuksen ei koettaisikaan olleen erityisen

uskonnollista. Lapsuuden kodin kristillisellä kasvatuksella tiedetään olevan yhteys yk-

silön myönteiseen suhtautumiseen ev-lut. kirkkoa kohtaan.78

Kolme neljäsosaa vastaajista kirjoittaa, että heidän lapsuuteensa on kuulunut uskonnon

harjoittamista. Noin puolet (n=17) vastaajista kirjoittaa uskonnon harjoittamisen ol-

leen aktiivista. Noin neljäs osa (n=12) vastaajaa kirjoittavat, ettei perheessä harjoitettu

uskontoa aktiivisesti. Ne 12 vastaajaa, jotka kirjoittavat, ettei perheessä uskonnolli-

suutta harjoitettu aktiivisesti, ovat lapsuudessaan kuitenkin lukeneet iltarukousta, käy-

neet satunnaisesti kirkossa tai osallistuneet johonkin muuhun Suomen evankelis-lute-

rilaisen kirkon seurakunnan79 toimintaan. Se, kuinka aktiivista toiminta on ollut, ei

nouse vastauksissa esille. Vastausten perusteella ei voida myöskään selvittää, miksi

vastaajat eivät koe uskonnonharjoittamisen olleen aktiivista, vaikka siihen on liittynyt

77 Hytönen 2016, 111. 78 Hytönen 2016, 117. 79 Jatkossa puhuessani evankelis-luterilaisesta seurakunnasta käytän nimitystä seurakunta

33

useita erilaisia uskonnon harjoittamisen muotoja. Vastausten perusteella voi ainoas-

taan ajatella tämän johtuneen siitä, ettei uskonnon harjoittaminen ole ollut säännöllistä.

Säännöllisyys ja aktiivisuus koetaan usein toisistaan riippuvaisiksi.

Lapsuuden kodissa uskonnollisuutta harvoin koettiin harjoitettavan aktiivisesti niissä-

kään perheissä, joissa seurakunnan toimintaan osallistuttiin usein. Kotona uskonnon

harjoittaminen rajoittui pääosin näidenkin vastaajien kohdalla iltarukouksiin. Vain

yksi vastaajista kirjoittaa, että hänen lapsuutensa uskonnon harjoittamiseen on kuulu-

nut Raamatun lukemista. Raamatun lukeminen ei tutkimusten mukaan ole kovin

yleistä evankelisluterilaisten uskonnonharjoituksessa. Raamattua lukevat yleensä

enemmän sellaiset henkilöt, jotka osallistuvat myös aktiivisesti jumalanpalveluksiin.80

Virsien laulaminen oli kuulunut myös joidenkin vastaajien lapsuuden kodin uskonnon

harjoittamiseen. Vastaajat eivät kerro itse laulaneensa virsiä, mutta kertovat niitä lau-

letun kotona.

Kaikkein yleisin uskonnon harjoittamisen muoto oli iltarukous, niiden vastaajien lap-

suudessa, jotka kokevat perheensä olleen uskonnollinen. Näiden vastaajien kohdalla

perheessä harjoitettiin uskonnollisuutta muutoinkin, kuin iltarukouksen kautta. Rukoi-

leminen on yleisin yksityisen uskonnonharjoittamisen muoto ev-lut. kirkon jäsenten

keskuudessa. Päivittäin rukoilevia ev-lut. kirkon tutkimusten mukaan on noin kolmas-

osa ja yli 50 prosenttia ilmoittaa rukoilevansa vähintään kerran vuodessa.81 Nekin vas-

taajat, jotka kirjoittavat, ettei lapsuuden koti ollut uskonnollinen, kirjoittavat kuitenkin

vanhempien, usein äidin, opettaneen heille lapsena iltarukouksen. Iltarukouksen opet-

taja onkin useimmiten nainen.82 Iltarukous vaikuttaisi olleen yleisin osa vastaajien lap-

suudenkodin uskonnollisuutta.

Kotimme ei ollut erityisen uskonnollinen. Iltarukous luettiin iltaisin, mutta sen

enempää ei uskontoa tuotu perheessämme näkyväksi. Kirkossa kävimme juma-

lanpalveluksissa satunnaisesti. (Nainen 45 v.)

Vanhempani kuuluivat evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta kotini ei ollut

erityisen uskonnollinen. Lapset kastettiin ja äiti opetti iltarukouksen. Kävin py-

häkoulua ja seurakunnan päivähoidossa. Mutta kirkossa ei käyty muulloin kuin

häissä ja hautajaisissa, ei edes juhlapyhinä. (Nainen 57 v.)

80 Ketola 2016.79−80. 81 Ketola 2016, 78−79. 82 Hytönen 2016, 120.

34

Osa niistäkin vastaajista, jotka kirjoittavat, ettei perhe ollut uskonnollinen, kuitenkin

kirjoittaa perheen käyneen kirkossa satunnaisesti. Kukaan vastaajista ei kirjoita, että

perheessä olisi osallistuttu jumalanpalveluksiin säännöllisesti. Kuten jo aikaisemmin

tulikin ilmi, jumalanpalveluksiin osallistuminen ei ole enää ev-lut. kirkon piirissä ko-

vinkaan yleistä. Jumalanpalveluksiin osallistuminen koetaan hankalaksi erityisesti las-

ten kanssa, koska heidän ei koeta jaksavan olla paikoillaan jumalanpalveluksen ajan.

Lisäksi lasten ajatellaan häiritsevän muita kirkossa kävijöitä, joten jumalanpalveluk-

sissa ei käydä muun muassa näiden syiden vuoksi.83

Tähän tutkielmaan saadut vastaukset, koskien vastaajien lapsuuden uskonnollista kas-

vatusta, ovat hyvin samassa linjassa aikaisemmankin lapsen uskonnollisesta kasvatuk-

sesta tehdyn tutkimuksen kanssa. Vanhemmat eivät koe hyvin nuoren lapsen uskon-

nollista kasvatusta kovinkaan mielekkääksi. Lisäksi uskonnollisen kasvatuksen anta-

minen voidaan kokea vaikeaksi. Virsien ja hengellisten laulujen laulaminen oli per-

heissä aikaisemmankin tutkimuksen mukaan harvinaista, sitä tapahtui vain muutamia

kertoja vuodessa, eikä kaikkien kohdalla silloinkaan. Juhlapyhien viettäminen oli hy-

vin yleistä ja tuolloin kirkossa kirjoittaa käyvänsä hieman alle puolet tutkimukseen

vastanneista. Juhlapyhien ulkopuolella kirkossa käyminen ei ollut aktiivista, mutta

perhekirkkoihin vastaajat osallistuivat useammin, jopa neljäsosa ilmoittaa osallistu-

vansa perhekirkkoihin satunnaisesti. Perheiden osallistuminen seurakunnan toimin-

taan ei aikaisemmankaan tutkimuksen mukaan ole ollut säännöllistä, vaan osallistumi-

nen on ollut enemmänkin satunnaista.84

Tilanne ei siis juurikaan vaikuta muuttuneen vastaajien lapsuudesta tähän päivään

mennessä. Kirkolliset juhlapyhät ovat perheille tärkeitä ja niitä vietetään kodeissa ja

jonkin verran osallistutaan juhla-aikojen jumalanpalveluksiin. Uskontokasvatus ei ko-

deissa ole juurikaan muuttunut ainakaan aktiivisempaan suuntaan. Omien vanhempien

aktiivisuus uskonnonharjoittajina on merkittävä tekijä siihen, miten aktiivisia vanhem-

mat itse ovat uskontokasvattajina. Uskontokasvatusta vastaajat kirjoittavat saaneensa

enemmän perheen ulkopuolelta, erilaisista seurakunnan kerhoista ja pyhäkouluista.

83 Ristimäki 2009, 127. 84 Ristimäki 2009, 118−128.

35

Kaikki vastaajat eivät koe perheen satunnaisen uskonnonharjoittamisen tekevän per-

hettä uskonnolliseksi. Eräät (n=4) vastaajista myös kirjoittaa perheensä olleen ta-

pakristittyjä. Tällä vastaajat tarkoittavat perheen kuuluneen ev-lut. kirkkoon, mutta ei-

vät osallistuneet kirkon toimintaan tai harjoittaneet uskoa kotonaan. Huomattavaa oli,

että iltarukouksen opettamista lapsille tai sen lukemista vastaajat eivät vielä koe

asiaksi, joka olisi tehnyt perheestä uskonnollisen.

Vain muutama (n=3) vastaaja kirjoittaa, että koti ei ollut erityisen uskonnollinen, mutta

vanhemmilla oli syvä uskonnollinen vakaumus. Perheen uskonnollisuutta mitataan te-

kojen ja osallistumisen kautta. Pelkän vakaumuksen, vaikka se olisi kuvattu vahvaksi,

ei koeta tekevän kotia uskonnolliseksi. Vanhempien uskonnollinen vakaumus koetaan

enemmänkin osaksi vanhempien omaa identiteettiä, joka ei heijastunut muuhun per-

heeseen tai vastaajaan itseensä.

Uskonnolliseksi lapsuuden perheensä kokee noin puolet (n=17) vastaajista. Uskonnol-

liseksi perheensä kokeneet kirjoittavat vanhempien olleen aktiivisia seurakunnan tai

herätysliikkeen jäseniä. Vanhempien aktiivisuus ev-lut. seurakunnan jäseninä on nä-

kynyt vastaajien lapsuudessa perheen osallistumisessa ev-lut. kirkon toimintaan ja ju-

malanpalveluksiin. Yleisimmin vastaajat kokevat perheensä uskonnollisiksi suoraan

vanhempiensa kautta, mutta joissain tapauksissa uskonnollisen perhetaustan tekijäksi

nimettiin joku muu itselle läheinen henkilö, kuten isovanhempi. Perhe voidaan kokea

uskonnolliseksi myös silloin, kun omat vanhemmat eivät olleet uskonnollisia, mutta

isovanhemmat olivat. Vastausten mukaan myös isovanhemmat ovat voineet toimia us-

kontokasvattajina vastaajille näiden lapsuudessa.

Vastaajissa oli kuitenkin useita (n=6) sellaisia, jotka kirjoittavat lapsena oppineensa

iltarukouksen kotona ja myös osallistuneensa seurakunnan kerhoihin. Tästä voi pää-

tellä, että kotona uskonnollisuuteen suhtauduttiin vähintään hyväksyvästi. Kaikki

näistä vastaajista eivät kuitenkaan koe kasvaneensa uskonnollisessa kodissa tai tämän

myötä saaneensa uskonnollista kasvatusta. Myös tämä vastaus noudattaa samaa linjaa

aikaisemmin tehdyn tutkimuksen kanssa, jossa vastaajat olivat kokeneet, että lapsuu-

den kodissa uskonnollisuus ei ollut esillä, vaikka siellä olisi opetettu ja luettu iltaru-

kous, sekä osallistuttu seurakunnan kerhoihin. Tutkimuksen mukaan tämän kaltainen

36

uskonnollinen toiminta koetaan kuuluvan enemmän suomalaiseen elämäntapaan, kuin

varsinaiseen uskonnon harjoittamiseen.85

Puolet (n=8) niistä vastaajista, jotka kertovat oman perhetaustansa olevan uskonnolli-

nen, kirjoittavat osallistuneensa lapsena ja nuorena aktiivisesti seurakunnan tai ev-lut.

kirkon herätysliikkeiden toimintaan. Vastaajat ovat osallistuneet lapsena pyhäkouluun

ja seurakunnan kerhoihin. Suurin osa (n=11) aktiivisesti seurakunnan toimintaan jo

lapsena osallistuneista, ovat olleet aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa myös

teini-ikäisenä. Tutkielmani kyselyn tulokset eivät poikkea aikaisemmin aiheesta teh-

tyjen tutkimusten tuloksista. Aikaisempien tutkimusten mukaan kahdelle kolmesta

suomalaisesta on kotona opetettu iltarukous ja he ovat käyneet seurakunnan kerhoissa.

Noin puolet suomalaisista on lapsena käynyt joulukirkossa tai kotona on puhuttu us-

konnosta.86

Usean (n=14) vastaajan kohdalla jo lapsena rakentunut yhteys seurakuntaan on säily-

nyt koko elämän. Osan kohdalla yhteys seurakuntaan ja sen toimintaan on voinut hii-

pua, mutta suurimmalla osalla jonkinlainen yhteys seurakuntaan on säilynyt. Lapsuu-

den uskonnollisella kasvatuksella ja kodin suhtautumisella ev-lut. kirkkoon ja sen op-

piin, vaikuttaisi olleen vastaajien kohdalla suuri merkitys. Tämä näkyy seurakuntayh-

teytenä ja osallistumisena seurakunnan toimintaan, aktiivisesti tai vähemmän aktiivi-

sesti, mutta oleellisempaa aktiivisuuden sijaan onkin osallistuminen yleisesti ja yhtey-

den säilyminen lapsuudesta aikuisuuteen. Lapsuuden kodin uskonnollisuudella on to-

dettu olevan suora yhteys ihmisen omaan uskonnollisuuteen. Mitä uskonnollisempi

koti on ollut, sitä uskonnollisemmaksi ihminen itsensä kokee.87

Kukaan vastaajista ei kirjoita osallistuneensa lapsena aktiivisesti jumalanpalveluksiin.

Vain harvat (n=4) vastaajista mainitsevat käyneensä lapsena jumalanpalveluksissa.

Nämä vastaajat olivat osallistuneet jumalanpalveluksiin juhlapyhinä, kuten jouluna ja

pääsiäisenä, sekä satunnaisesti muina aikoina. Kolme vastaajista kirjoittaa osallistu-

neensa usein lapsena herätysliikkeiden seuroihin tai kesäjuhliin. Lähes kaikki vastaa-

jat, huolimatta perheen uskonnollisuudesta, kirjoittavat osallistuneensa lapsena ev-lut.

kirkon kasuaalitoimituksiin. Tämä selittyy sillä, että suomalaisten suuret perhejuhlat,

85 Hytönen 2016, 118. 86 Hytönen 2016, 118. 87 Hytönen 2016, 121.

37

kuten häät ja hautajaiset, tapahtuvat yhä hyvin usein kirkossa tai muissa seurakunnan

tiloissa. Häiden ja hautajaisten lisäksi konfirmaatio ja kaste ovat tilaisuuksia, joihin

perheet usein osallistuvat yhdessä.

Kyselyssä saadut vastaukset noudattavat suomalaisille ja muillekin pohjoismaisille

tyypillistä jumalanpalveluksiin osallistumisen linjaa, joka on hyvin passiivista. Juma-

lapalveluksiin osallistuminen ei ole aktiivista ja säännöllistä, vaan niissä painottuvat

juhlapyhät ja niihin liittyvät jumalanpalvelukset.88 Jumalanpalveluksiin osallistumisen

kynnystä on yritetty ev-lut. kirkossa madaltaa uudistamalla jumalanpalvelusta niin,

että seurakunnalla on enemmän mahdollisuuksia osallistua messun toteuttamiseen.89

Lisäksi ihmisiä on toivottu tavoitettavan erilaisten erityisjumalanpalvelusten myötä,

kuten vauva- ja perhekirkot, sekä muut erityisryhmille suunnatut jumalanpalveluk-

set.90

4.2 Kotikasvatuksesta pohja omalle uskolle

Yli puolet vastaajista, joiden perhetausta on uskonnollinen, kirjoittaa osallistuneensa

jo lapsena aktiivisesti ev-lut. kirkon tai jonkun ev-lut. kirkon herätysliikkeen toimin-

taan. Vanhempien aktiivisuus seurakunnassa on kannustanut myös lapsia mukaan seu-

rakunnan toimintaan. Vanhempien aktiivisuudella osallistua seurakunnan toimintaan

näyttäisi olevan selkeä yhteys lasten aktiivisuuteen seurakunnassa, mutta myös myö-

hemmin nuoruudessa ja aikuisuudessa. Vanhempien aktiivisuuden voidaan ajatella

laskevan lasten kynnystä osallistua seurakunnan toimintaan, koska sen toiminta on tul-

lut tutuksi vanhempien kautta jo varhaisesta iästä lähtien. Tätä samaa näkemystä tukee

myös aikaisempi tutkimus. Lapsuuden kodin uskonnollinen aktiivisuus vaikuttaa usein

siihen, kuinka uskonnolliseksi ihminen kokee itsensä.91 Vanhemmilla onkin tutkimus-

ten mukaan suuri vaikutus siihen, miten lapsen uskonnollisuus kehittyy. Äidit ovat

usein perheessä päävastuussa uskonnollisesta kasvatuksesta. Myöhemmin kuitenkin

molempien vanhempien uskonnollisella esimerkillä on selkeä vaikutus lasten uskon-

nonharjoitukseen. Tytöt seuraavat äidin esimerkkiä uskonnollisen osallistumisen suh-

teen, kun taas pojat seuraavat isänsä esimerkkiä. Miehen myöhempään uskonnolliseen

88 Ketola 2016, 74. 89 Monikasvoinen kirkko 2008, 81. 90 Monikasvoinen kirkko 2008, 86. 91 Hytönen 2016, 121.

38

toimintaan osallistumiseen vaikuttaa se, miten aktiivisesti isä on toimintaan osallistu-

nut. Naisten osallistumisen aktiivisuuden taustalla taas vaikuttaa äidin esimerkki. Tut-

kimusten mukaan vanhempien vaikutus lasten uskonnollisuuden harjoittamiseen on

selkeästi nähtävissä.92

Vastaajien joukossa on myös kaksi henkilöä, joiden kotona uskonnollisuuteen oli suh-

tauduttu välinpitämättömästi tai jopa negatiivisesti. Nämä vastaajat kirjoittavat, että

kodin mahdollinen välinpitämätön tai negatiivinen suhtautuminen oli johtanut siihen,

ettei yhteyttä seurakuntaan ollut lapsena muodostunut. Vastaajat itse olivat teini-ikäi-

senä, usein rippikoulun aikaan, päättäneet liittyä seurakunnan toimintaan mukaan.

Vastaajat kirjoittavat, että perheen suhtautumisesta huolimatta oma kiinnostus ja kut-

sumus olivat olleet vahvoja. Eräs vastaaja kirjoittaa, että vaikka kotona suhtauduttiin

ev-lut. kirkkoon ja uskontoon välinpitämättömästi, vastaajan hakeuduttua seurakunnan

toimintaan mukaan, hän oli kuitenkin saanut perheeltä siihen kannustusta.93 Kukaan

vastaajista ei varsinaisesti kokenut perheen estäneen seurakunnan toimintaan osallis-

tumista tai uskonnon harjoittamista, vaikka suhtautuminen olisikin ollut torjuva.

4.3 Kasteen kautta kirkon jäseneksi

Suurin osa (n=30) tutkielman kyselyyn vastanneista kirjoittaa liittyneensä ev-lut. kirk-

koon lapsikasteen kautta. Vain muutama (n=3) vastaaja oli liittynyt kirkkoon aikui-

sena. Kaikki vastaajat eivät kirjoittaneet, miten ovat liittyneet ev-lut. kirkkoon. Aikui-

sena ev-lut. kirkkoon liittyneiden kohdalla kyseessä on ollut henkilökohtainen valinta.

Lapsikasteessa päätöksen ev-lut. kirkkoon liittämisestä ovat tehneet vanhemmat. Lap-

set päädytään usein kastamaan sen kirkon jäseneksi, johon ainakin toinen vanhem-

mista kuuluu.94 Aina taustalla ei ole uskonnolliset syyt, vaan kyseessä voi myös olla

tapa ja tottumus. Suomalaisessa kulttuurissa luterilaisuudella on hyvin vahvat juuret,

jotka yhä tänäkin päivänä näkyvät suomalaisessa yhteiskunnassa.95 Vastaukset, kos-

kien vastaajien uskonnollista taustaa, noudattavat Suomessa hyvin tyypillistä tapaa,

jonka mukaan lapset kastetaan saman kirkon jäseniksi, johon vanhemmat kuuluvat.

Suomessa ev-lut. kirkon jäsenmäärä on laskenut 2000-luvulla huomattavasti ja tämän

92 Hytönen 2016, 122. 93 Tutkielman aineisto, Nainen 41 v. 94 Hytönen 2016, 113−118. 95 Ristimäki 2009.120.

39

myötä myös ev-lut. kirkon kasteen suosio on laskenut ja vuonna 2015 kaikista synty-

neistä alle 70 prosenttia kastettiin ev-lut. kirkon jäseniksi,96 mutta esimerkiksi 1960-

ja 1970-luvulla ev-lut. kirkkoon kastettiin noin 95 prosenttia kaikista syntyneistä lap-

sista. Kirkkoon kuului 1960-luvulla 92 prosenttia suomalaisista, ja 1970-lvulla kirk-

koon kuului noin 90 prosenttia suomalaisista. Vielä 1980-luvulla 90 prosenttia väes-

töstä kuului ev-lut. kirkkoon ja yli 90 prosenttia kaikista syntyneistä lapsista kastettiin

ev-lut. kirkon jäseniksi.97 Vastaajien ikäjakauman perusteella onkin varsin helppo ym-

märtää, miksi suurin osa vastaajista on kastettu ev-lut. kirkon jäseniksi jo lapsena.

4.4 Oma usko kantavana voimana

Vastaajista kaksi kolmasosaa (n=28) kirjoittaa pitävänsä omaa uskoaan tärkeänä

asiana elämässään. Vain yksi vastaaja kirjoitti, ettei oma usko ole hänelle tärkeä. 10

vastaajan kohdalla uskon tärkeys jäi epäselväksi, mutta suurin osa näistäkin vastaajista

kirjoittaa omalla uskolla olevan jonkinlainen rooli elämässään. Nämä vastaajat eivät

kirjoita tarkemmin, millainen rooli omalla uskolla heidän elämässään on. Epäselväksi

uskon tärkeys jäi vastaajien elämässä siitä syystä, että he eivät suoraan vastaa kysy-

mykseen uskon tärkeydestä heidän elämässään, vaan he kirjoittavat enemmän siitä,

millaisiin seurakunnan tapahtumiin he osallistuvat tai he kertovat siitä, miten usko il-

menee heidän elämässään.

Suurimmalle osalle (n=21) niistä vastaajista, jotka kokevat oman uskonsa tärkeäksi,

on omalla uskolla suuri rooli heidän elämässään. Vastaajat kokevat uskonsa antavan

heille toivoa ja turvaa. He kokevat uskonsa tuovan heille lohdutusta vaikeinakin ai-

koina. Oma usko koetaan hyvin henkilökohtaisena ja intiiminä asiana. Moni (n=5)

vastaajista kirjoittaa, että on kiireinen ja eikä aikaa aina oman uskon harjoittamiselle

ole niin paljon, kuin he toivoisivat. Kysyttäessä oman uskon merkityksestä vastaajat

eivät epäröi kertoa, kuinka merkittävinä he omaa uskoaan pitävät.

Minulle uskonto on henkilökohtainen tukipilarini, johon tukeudun erityisesti

surun hetkinä. Se helpottaa jaksamistani ja auttaa kokoamaan omia ajatuksia.

(Nainen 27 v.)

96 Sohlberg & Ketola 2016, 31. 97 Haastettu kirkko 2012.

40

Se on koko elämäni ja vaikuttaa kaikessa arkielämässäni. (Nainen 86 v.)

Usko on tärkeä ja erottamaton osa minua. (Nainen 28 v.)

Omaa uskoa kuvataan hyvin voimakkailla ilmaisuilla, koko elämäni, tukipilari ja mo-

net muut ilmaisut, joilla kuvataan oman uskon merkittävyyttä. Kun omaa uskoa kuva-

taan sanoilla koko elämäni, kertoo se hyvin suoraan, miten merkittävä asema uskon-

nolla vastaajalle on. Se ei ole osa, joka voitaisiin irrottaa elämästä, vaan se on koko

elämä.

Vastaajat kirjoittavat oman uskon kantavan elämän vaikeinakin hetkinä. Omasta us-

kosta ja uskonnollisuudesta koetaan saavan turvaa silloinkin, kun kaikki muu turva

tuntuu olevan mennyttä. Kyselyyn osallistuneiden vastauksista nousee vahvasti esille

oman uskon parantava ja kantava voima. Vastaajat käyttävät uskostaan kuvausta tuki-

pilari tai peruspilari. Oma uskon ajatellaan olevan elämässä merkittävä koossa pitävä

osa, jonka ympärille koko elämä rakentuu. Oman uskon kautta vastaajat kokevat sel-

viävänsä vaikeistakin hetkistä ja elämän eteen tuomista vaikeista tilanteista. Monet

vastaajat kirjoittavatkin turvautuvansa uskoonsa erityisesti silloin, kun elämässä on

vaikeaa. Uskosta saadaan lohtua ja voimaa jatkaa eteenpäin vaikeinakin aikoina.

Eräs vastaajista kirjoittaa, ettei yleisesti puhu omasta uskostaan. Hän kirjoittaa voi-

vansa kertoa, jos kysytään, mutta hän ei koe itselleen luontevaksi puhua uskostaan

julkisesti. Vastaaja kokee nyky-yhteiskunnan olevan niin kristinuskon vastainen, että

hänestä tuntuu paremmalta pitää matalaa profiilia uskonsa suhteen.98 Suomessa on ol-

lut jo vuosikymmeniä uskonnon vapaus, mutta teologian tohtori Paavo Kettunen on

tutkimuksessaan suomalaisten hengellisestä häpeästä todennut omien lähdemateriaa-

liensa perusteella, että erilaista painostusta ja vainoa kuitenkin esiintyy uskovia koh-

taan, jopa heidän omissa perheissään.99 Sama asia on noussut esille omassa lähdema-

teriaalissani. Omasta uskosta puhumista vältellään. Eräät vastaajista ovat kokeneet pai-

nostusta puolisonsa taholta koskien omaa uskoaan ja uskonnollista käyttäytymistä.

Vastauksista nousi esille selkeästi vastaajien oman uskon tärkeys, mutta useat vastaajat

myös kokevat, ettei oman uskon korostaminen tai sen voimakas esille tuominen ole

sopivaa, koska puoliso on ei-uskova.

98 Tutkielman aineisto, Mies 38 v. 99 Kettunen 2011, 326.

41

Useat (n=8) tämän tutkielman kyselyyn vastanneista kirjoittavat, että toivoisivat voi-

vansa osallistua enemmän kirkon tilaisuuksiin. Vastaaja saattaa kokea, ettei osallistu

riittävästi kirkon toimintaan. Tällä ei kuitenkaan ollut merkitystä siihen, kuinka sy-

väksi ja tärkeäksi vastaaja oman uskonsa kokee. Tämä kertoo selkeästi siitä, ettei oman

uskonnon syvyys ja merkityksellisyys ole riippuvainen kirkon toimintaan osallistumi-

sesta. Oma usko on vastaajille jotakin enemmän, kuin osallistumista kirkon toimin-

taan. Oma usko on jotakin sellaista, mikä on ihmisessä itsessään sisällä ja toimii muun

muassa kantava voimana arjessa. Nämä vastaajat kokevat selvästi halua kuulua ev-lut.

kirkkoon ja kokevat uskovansa sen oppien mukaan. Kuuluminen yhteisöön ei kuiten-

kaan välttämättä tarkoita sitä, että sen toimintaan osallistuttaisiin. Usein myös voidaan

valikoida sitä, mihin osaan yhteisön toimintaa osallistutaan.100

Filosofian tohtori Kimmo Ketola viittaa suomalaisten spirituaaliteettia käsittelevässä

artikkelissaan vuonna 2008 tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan kaikista suomalai-

sista puolet osallistuu vähintään kerran vuodessa uskonnollisiin tilaisuuksiin. Kolmas-

osa tutkimukseen vastanneista osallistuu uskonnollisiin tilaisuuksiin harvemmin kuin

kerran vuodessa ja kymmenesosa vastaajista ei koskaan käy uskonnollisissa tilaisuuk-

sissa.101 Suomalaisten uskonnollisuus ei vaikuta olevan suoraan yhteydessä uskonnol-

lisiin tilaisuuksiin osallistumiseen.

Vastaajista suurin osa kirjoittaa osallistuvansa jumalanpalveluksiin. Vastaajista 9 hen-

kilöä kirjoittaa osallistuvansa jumalapalveluksiin säännöllisesti. Yli puolet (n=24) vas-

taajaa kirjoittaa osallistuvansa satunnaisesti, vain kolme vastaajaa ei osallistu jumalan-

palveluksiin lainkaan ja alle kuudesosa (n=7) vastaajan kohdalla ei ole tietoa osallis-

tumisesta jumalanpalveluksiin. Useat (n=8) vastaajat kirjoittavat, että osallistuisivat

mielellään useammin jumalanpalveluksiin ja muihin seurakunnan tapahtumiin, mutta

elämäntilanteen vuoksi aikaa ei ole. Monet (n=9) niistäkin vastaajista, jotka eivät osal-

listu jumalapalveluksiin aktiivisesti, pyrkivät käymään jumalanpalveluksissa ainakin

juhlapyhinä.

Oma uskonnollisuus näkyy vastaajien mukaan selkeimmin rukouksena ja omana hil-

jaisena uskonnon harjoittamisena. Osalle vastaajista seurakunnan toiminta on tärkeä

100 Salminen 2016, 65. 101 Ketola 2010, 147.

42

osa uskonnon harjoittamista, mutta suurin osa harjoittaa uskoaan pääosin yksityisesti.

Vastaajat kirjoittavat myös lukevansa Raamattua ja muuta uskonnollista kirjallisuutta.

Myös hengellinen musiikki kuuluu useammankin (n=5) vastaajan uskonnon harjoitta-

miseen.

Jumalanpalveluksiin osallistumisen sijaan yksityinen uskonnollisuuden harjoittami-

nen korostuu vastauksissa. Moni kokee omassa arjessaan uskonnollisuuden luonte-

vaksi harjoittamiseksi rukouksen, siunauksen ja Raamatun lukemisen. Kiireisyys ja

elämäntilanteet vaikuttavat paljon siihen, miten aktiivisesti uskontoa harjoitetaan. Ko-

tona uskonnon harjoittamiselle tuntuu vastaajien mukaan olevan matalampi kynnys.

Noin neljäsosalla (n=31) vastaajista on lapsia, jolla voi olla merkitystä siihen, miten

aktiivisesti perheessä osallistutaan esimerkiksi jumalanpalveluksiin. Lapsiperheen ar-

jessa on paljon haasteita ja kynnys lähteä esimerkiksi jumalanpalvelukseen voi olla

korkea. Osaltaan tämä johtuu varmasti työajan ja vapaa ajan rajan hämärtymisestä.

Työn ja vapaa-ajan yhteen sovittaminen voi olla vaikeaa ja vapaata voi tuntua olevan

hyvin vähän.102 Aikaisemmissa tutkimuksissa on myös noussut esille, etteivät vanhem-

mat lähde lasten kanssa jumalanpalveluksiin muun muassa siksi, että lapset eivät jaksa

istua paikallaan ja vanhemmat pelkäävät lasten häiritsevän muita jumalanpalvelukseen

osallistuneita.103

102 Nummela & Ojell 2009,169. 103 Ristimäki 2009, 127.

43

5 ERIÄVÄN ELÄMÄNKATSOMUKSEN MERKITYS PARISUHTEESSA JA

PERHEESSÄ

Parisuhteen alussa toisen erilaisuus on usein viehättävä ja puoleensa vetävä ominai-

suus, eivätkä ihmiset rakastumisen alkuhuumassa tule miettineeksi erilaisuuden seu-

rauksia kovinkaan pitkälle. Useissa tutkimuksissa on todettu, että parisuhteita muo-

dostettaessa toisen erilaisuus voi alussa viehättää ja vetää puoleensa. 104 Viimeistään

ensimmäisen lapsen syntyessä uskonnollisiin ja elämänkatsomuksellisiin asioihin jou-

dutaan ottamaan kantaa. Seka-avioliitoissa kahden eri uskontokuntaan kuuluvan vä-

lillä on paljonkin mietittävää, miten lapsi kasvatetaan ja minkä kirkon jäseneksi lapsi

kastetaan?105 Sama koskee myös pareja, joista toinen on ev-lut. kirkon jäsen ja toinen

uskonnoton tai ateisti. Tällöin joudutaan myös pohtimaan samoja asioita, kuin uskon-

nollisessa tai kulttuurisessa seka-avioliitossa. Parisuhteen alussa voi puolison uskon-

nottomuus tai ateismi vaikuttaa merkityksettömältä seikalta, eikä oma uskonnollisuus-

kaan nouse vahvasti esille, mutta siinä vaiheessa, kun täytyy tehdä päätöksiä kirkossa

vihkimisestä, lapsen kastamisesta tai perheen uskonnonharjoituksesta, tullaankin jo

sellaiseen tilanteeseen, jossa eriävällä elämänkatsomuksella voi olla paljonkin merki-

tystä siihen, millaisiin ratkaisuihin päädytään.

5.1 Jokaisella on oikeus katsomukseensa

Suurin osa vastaajista, (n=32) kirjoittaa tienneensä puolisonsa ateismista heti suhteen

alkuvaiheessa. Osa (n=3) on tuntenut puolisonsa jo aikaisemmin ja näin ollen ollut

tietoinen puolison vakaumuksesta. Osa on keskustellut puolisonsa kanssa omista elä-

mänkatsomuksistaan suhteen alkuvaiheessa. Neljä vastaajaa kirjoittaa, että puolison

ateismi selvisi vasta myöhemmin suhteen aikana. Nämä vastaajat myös kertovat puo-

lisonsa päätyneen eroamaan kirkosta tai todenneen olevansa uskonnoton tai ateisti

vasta suhteen myöhemmässä vaiheessa. Viiden vastaajan kohdalla ei ole tietoa siitä,

missä vaiheessa puolison uskonnottomuus tai ateismi selvisi.

104 Yahya & Boag 2014. 105 Oksi-Walter & Roos & Viertola-Cavallari 2009, 179−180.

44

Puolet (n=21) kirjoittaa, että suhtautui puolison uskonnottomuuteen tai ateismiin avoi-

min mielin. Eräät (n=3) vastaajista ovat tienneet puolison ateismista tai uskonnotto-

muudesta jo ennen suhteen aloittamista. Kuusi vastaajista kirjoittaa puolison ateismin

tai uskonnottomuuden olleen heille vaikeaa hyväksyä tai, että se on herättänyt heissä

ristiriitaisia tunteita. Loppujen vastaajien mielipiteitä asiasta ei saatu kyselyn avulla

selville.

Vain muutamat (n=4) vastaajat kirjoittavat tiedon puolison ateismista tai uskonnotto-

muudesta herättäneen myös epäilyksiä mahdollisista ristiriidoista tulevaisuudessa.

Vastaajat kuitenkin korostavat, ettei varsinkaan suhteen alkuhuumassa eriävät elämän-

katsomukset tuntuneet erityisen merkittäviltä. Useat (n=15) kyselyyn vastanneista kui-

tenkin kirjoittavat kokeneensa, ettei puolison eriävällä elämänkatsomuksella ole suurta

merkitystä. Kukaan vastaajista ei ole kokenut puolison eriävää elämänkatsomusta suu-

reksi ongelmaksi tai mahdolliseksi esteeksi parisuhteelle. Tämä on aikaisempien tut-

kimusten valossa hieman yllättävää, koska aikaisemmassa kahden eri uskonnon väli-

siin parisuhteisiin kohdistuneissa tutkimuksissa, on noussut esille voimakas torjuva

suhtautuminen kahta eri uskontoa olevien seurustelusuhteisiin. Erityisesti tutkimuk-

sessa on noussut esille se, ettei erityisen uskonnollisen ihmisen kanssa ole haluttu sol-

mia parisuhdetta, vaan se on koettu ongelmaksi. Aikaisemman tutkimuksen osallistu-

jat eivät olleet muun muassa halunneet itse tai mahdollisen puolisonsa joutuvan luo-

pumaan tai vähentämään uskonnollisuuttaan.106 Miksi tutkielmani tulokset poikkeavat

aikaisemmasta voi hyvinkin selittyä sillä, että vaikka puoliso ei ole uskova, jakavat

vastaajat puolisoidensa kanssa silti hyvin pitkälle saman kulttuurin. Suomessa uskon-

nollisuutta pidetään myös hyvin yksityisenä asiana ja ehkä myös siksi sen mahdolli-

suutta aiheuttaa niin suuria ongelmia, että ne olisivat esteen parisuhteelle, ei nähdä

kovinkaan todennäköisenä.

Eräät (n=3) vastaajista ovat pohtineet jo suhteen alussa, millainen merkitys eriävällä

elämänkatsomuksella voi olla parisuhteeseen pidemmälläkin aikavälillä. Lisäksi kaksi

vastaajista ovat pohtineet ongelmien tai ristiriitojen mahdollisuutta. Vastaajat kuiten-

kin painottavat vastauksissaan puolison muiden ominaisuuksien tärkeyttä, eivätkä koe

elämänkatsomusta mitenkään tärkeäksi kriteeriksi puolison valinnan suhteen.

106 Yahya & Boag 2014.

45

Ei uskonkatsomuksella ole väliä, rakastuin henkilöön en hänen uskontoonsa.

(Nainen 47 v.)

Minua ei haitannut miehen ateismi, vaikkakin aavistelin, että se saattaa aiheut-

taa joitakin ongelmia. (Nainen 39 v.)

Kaikki vastaajat ovat suhtautuneet pääosin tietoon puolison uskonnottomuudesta tai

ateismista avoimin mielin. Elämänkatsomuksista on vastaajien kohdalla keskusteltu jo

suhteen alkuvaiheessa. Kaikki eivät kuitenkaan olleet suorastaan ilahtuneet tiedosta,

että puoliso on uskonnoton tai ateisti. Eräs vastaaja kirjoittaa, että tieto ei ollut hänelle

mitenkään mieluinen:

Olin harmistunut tiedosta. Katsoin kuitenkin, ettei minulla ole varaa valita

kumppania tällä perusteella. (Mies 38v.)

Vaikka vastaaja ei ole ollut kovinkaan innostunut kumppaninsa uskonnottomuudesta

hän oli kokenut, ettei se ole syy jättää uutta kumppania. Vastaajien joukossa on kaksi,

jotka kirjoittavat suoraan puolisonsa uskonnottomuuden tai ateismin olleen pettymys,

mutta rakkaus oli syttynyt erilaisuudesta huolimatta.107 Ne vastaajat, jotka olivat ko-

keneet pettymyksen tunteita kuullessaan puolisonsa uskonnottomuudesta tai ateis-

mista, ovat miettineet elämänkatsomuksellisista eroista johtuvien ongelmien mahdol-

lisuutta tulevaisuudessa. Usein ongelmia elämänkatsomuksellisissa eroissa ei välttä-

mättä nouse esille heti suhteen alussa, vaan vasta ensimmäisen lapsen synnyttyä, jol-

loin joudutaan pohtimaan muun muassa lapsen kastamista kirkon jäseneksi.108

5.2 Avioliiton solminen

Suomen laissa avioliitosta sanotaan näin: Kaksi henkilöä, jotka ovat sopineet mene-

vänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet. Avioliitto solmitaan vihkimisellä. En-

nen vihkimistä on selvitettävä, ettei avioliitolle ole esteitä.109 Vastaajista 28 on avio-

liitossa, viisi avoliitossa, viisi eronnut ja yksi on leski. Vastaajista puolet (n=19) kir-

joittaa, että heidät on puolison kanssa joko vihitty kirkossa tai avioliitto on siunattu

kirkossa. Avioliittoon kirkossa vihittyjä on joukossa yli neljäsosa (n=12), heidän koh-

107 Tutkielman aineisto, nainen 51 v, nainen 59 v. 108 Viertola-Cavallari 2009, 179. 109 Avioliittolaki 1987.

46

dallaan puoliso on liittynyt kirkkoon vihkimistä varten tai eronnut kirkosta vasta myö-

hemmin. Ainakin yhden vastaajan puoliso yhä kuului kirkkoon, mutta muista kuin us-

konnollisista syistä.

Vastaajat kirjoittavat joutuneen puolisonsa kanssa tekemään avioliittoon vihkimisen

suhteen kompromisseja. Moni vastaajista kirjoittaa, ettei kirkossa vihkiminen ollut

edes mahdollisuus, koska puoliso ei kuulunut kirkkoon. Vain kolme vastaajaa kirjoit-

taa, että heidät on vihitty maistraatissa, eikä avioliittoa ole siunattu kirkossa. Eräs vas-

taajista kokee, että avioliitto on juridinen sopimus, eikä olisi itsekään halunnut kirkol-

lista vihkimistä.110

5.2.1 Syyt kirkolliseen vihkimiseen tai avioliiton siunaamiseen

Vastaajien mukaan suurin syy kirkossa vihkimiseen tai kirkossa avioliiton siunaami-

seen on ollut vastaajien oma toivomus, johon puoliso on suostunut. Muutamat (n=4)

vastaajat kirjoittavat myös puolison kannattaneen kirkossa siunaamista tai vihkimistä.

Vastaajien mukaan puolisolle syyt kirkolliseen vihkimiseen tai siunaamiseen on suo-

malaisessa perinteessä, eivät kristillisessä uskossa. Vastaukset kirkollisen vihkimisen

suhteen noudattelevat lasten kastamisesta saatuja vastauksia.

Evankelisluterilainen tapakulttuuri vaikuttaa voimakkaasti suomalaisessa vihkiperin-

teessä, kirkollinen vihkiminen on osa suomalaista kulttuuria ja avioitumismallia. Suu-

rin osa nuorista aikuisista yhä edelleen valitsee kirkollisen vihkimisen, vaikka suosio

onkin ollut jo pitkään laskussa. Tämä laskusuhdanne johtuu muun muassa ev-lut. kir-

kon jäsenmäärän laskusta. Aikaisemmista tutkimuksista on noussut esille, että kirkol-

linen vihkiminen voidaan kokea tärkeäksi, huolimatta siitä minkälainen suhde puoli-

soilla on uskontoon tai ev-lut. kirkkoon.111 Tässä tutkielmassani osa (n=4) vastaajista

kirjoittaa, että kirkolliseen vihkimiseen päädyttiin, koska se on ollut vastaajalle tärkeää

ja puoliso on suostunut tekemään kompromissin asian suhteen. Samanlaisia näkökul-

mia on noussut esille myös aikaisemmassa tutkimuksessa. Puolison toive kirkollisesta

110 Tutkielman aineisto, nainen 49 v. 111 Muona 2009, 56−58.

47

vihkimisestä halutaan toteuttaa. Tällaista myöntymistä ei aikaisemmissakaan tutki-

muksissa ole koettu negatiivisena, vaan on koettu, että kompromissin tekeminen on

tärkeää.112

Puolisoiden välillä ei ollut juurikaan ollut eriäviä näkemyksiä kirkollisen vihkimisen

suhteen. Esille nousi, että joidenkin kohdalla puoliso on suostunut kirkolliseen siunaa-

miseen, vain koska se on ollut vastaajalle tärkeää. Vastauksista, koskien niin kastetta

kuin avioliittoon siunaamista, nousee selkeästi esille puolisoiden toisiaan kohtaan

osoittama kunnioitus. Vastaajien puolisot ovat olleet valmiita kirkolliseen vihkimiseen

tai siunaukseen, tai lasten kastamiseen, koska ovat tienneet sen merkityksen uskovalle

puolisolleen. Oman elämänkatsomuksen siirtäminen syrjään vastaajan uskonnon ja sen

mukaisten rituaalien vuoksi ei kirjoitusten mukaan tuntunut olevan vastaajien puoli-

soille vaikeaa. Tutkielman perusteella, vastaajien puolisoille on tärkeämpää oman puo-

lison onni ja hänelle tärkeän asian, kuten kirkollisen vihkimisen, mahdollistaminen,

kuin oman vakaumuksen vaaliminen.

Vastaajat kirjoittavat myös puolisoiden suostuneen niin lasten kastamiseen, avioliit-

toon vihkimiseen tai siunaamiseen myös siksi, ettei heille ollut merkitystä sille kaste-

taanko lapsi tai miten avioliitto solmitaan. Kirkollisella vihkimisellä ei vastaajien mu-

kaan aina ollut puolisolle samanlaista merkitystä, kuin heille itselleen. Eräs vastaajista

kirjoittaa kyselyssä, että vasta kun puolisolla oli avioliiton ulkopuolinen suhde, hän

ymmärsi, ettei avioliitolla ollut puolisolle samanlaista merkitystä, kuin hänelle itsel-

leen. Tämä vastaaja kokee, ettei puoliso ollut nähnyt avioliittoa yhtä sitovana ja mer-

kityksellisenä kuin hän itse.113 Avioliiton erityinen merkitys vastaajalle selittyy sen

merkityksestä ja sitovuudesta, kun sitä katsellaan kirkollisen vihkimisen kautta. Kir-

kollisessa vihkimisessä avioliitto solmitaan Jumalan kasvojen edessä ja sille pyydetään

Jumalan siunaus. Avioliitto myös nähdään ihmiselämän mittaisena sitoumuksena toi-

seen ihmiseen.114

Kaikki vastaajat eivät ole suhteissaan löytäneet yhteistä ratkaisua avioliiton solmimi-

selle. Eräs vastaaja kirjoittaa, ettei naimisiin meno onnistunut, koska puoliso ei ole

halunnut naimisiin lainkaan. Vastaaja kokee, ettei kyseessä ole ollut yhteinen päätös,

112 Muona 2009, 60. 113 Tutkielman aineisto, nainen 53 v. 114 Muona 2009, 64.

48

vaan puolison yksin tekemä valinta.115 Vastaaja ei kuitenkaan tarkemmin vastaukses-

saan kerro, onko avioliiton solmimisen esteenä kirkollinen vihkiminen vai puolison

yleinen kielteisyys avioliittoa kohtaan. Tästä voi kuitenkin päätellä, ettei yhteisten lin-

jojen löytyminen aina onnistu.

5.2.2 Suomalainen tapakulttuurin merkitys solmittaessa avioliittoa

Selkeää linjaa siitä, kuinka parit, joista toinen on ev-lut. kirkon jäsen ja toinen uskon-

noton tai ateisti toimivat avioliittoon vihkimisen suhteen, ei vaikuttaisi tämän kyselyn

perusteella olevan. Enemmistö (n=21) niistä pariskunnista, jotka ovat naimisissa on

joko vihitty ev-lut. kirkossa tai avioliitto on siviilivihkimisen lisäksi siunattu kirkossa.

Pelkästään maistraatissa vihittyjä on vähemmistö (n=4). Kirkossa vihittyjen tai siunat-

tujen välillä on kuitenkin paljon erilaisia syitä, miksi kuhunkin ratkaisuun on päädytty.

Päätösten syistä ei voi tehdä selkeää päätelmää tai yhtenäistä linjausta siitä, miksi kir-

kolliseen vihkimiseen tai avioliiton siunaamiseen kirkossa on päädytty. Yleisin syy

kirkossa vihkimiseen tai avioliiton siunaamiseen, on tutkielman vastausten perusteella,

vastaajan oma toivomus kirkollisesta vihkimisestä tai avioliiton siunaamisesta.

Meillä oli siviilivihkimys ja avioliiton siunaus minun toiveestani. (Nainen 64

v.)

Puolisoni myöntyi kirkolliseen vihkimiseen ja lapsemme kasteeseen, koska hän

tiesi niiden olevan minulle tärkeitä, vaikka hän itse olisi pärjännyt ilmankin.

(Nainen 27 v.)

Vastauksissa korostui selvästi, jo aikaisemminkin mainittu suomalainen tapakulttuuri,

johon kirkollinen vihkiminen voimakkaasti liitetään. Tämä selittääkin sen, ettei avio-

liiton solminen kyselyn mukaan juurikaan aiheuttanut pariskunnille näkemyseroja. Ai-

kaisemmissa tutkimuksissa syiksi kirkolliselle vihkimiselle on noussut esille kulttuu-

riin kuuluva tapa, kirkollisen vihkimisen näyttävyys ja juhlavuus.116 Monet kokevat,

että vaikka kirkossa vihkiminen ei onnistuisi, on avioliiton siunaaminen lähes sama

asia. Avioliiton siunaamisen kaava poikkeaakin ev-lut. kirkossa hyvin vähän avioliit-

toon vihkimisen kaavasta. Kaiken kaikkiaan syitä kirkollisen vihkimisen valinnalle on

vastausten perusteella monia. Selkeä enemmistö vastaajista kirjoittaa sen olleen itsel-

leen tärkeää ja puoliso suostui kirkolliseen vihkimiseen. On myös tapauksia, joissa

115 Tutkielman aineisto, mies 52 v. 116 Muona 2009, 62−63.

49

molemmat ovat halunneet kirkollisen vihkimisen, toisen ei-uskonnollisuudesta huoli-

matta.

50

5.3 Lapset kahden katsomuksen perheessä

Parisuhteen alussa monet asiat saattavat tuntua merkityksettömiltä tai ainakin niiden

mahdolliset merkitykset voidaan haluta sulkea pois ajatuksista. Eriävät elämänkatso-

mukselliset näkemykset eivät välttämättä ole pinnalla rakastumisen hetkellä. Usein

kuitenkin uskonnolliset asiat ja kannat nousevat puheeksi viimeistään ensimmäisen

lapsen synnyttä. Lapsen syntymä voi johtaa uskonnollisen jännitteen syntymiseen per-

heessä.117

Kun perheeseen syntyy lapsia, voi heidän kasvatuksestaan olla vanhemmilla hyvin eri-

lainen näkemys. Vanhempien omaan tapaan kasvattaa lapset voi vaikuttaa myös se,

miten heidät itsensä on kasvatettu. Sellainen vanhempi, joka on kasvatettu käyttäen

tiukkaa kuria, voi haluta itse kasvattaa lapsensa hieman vapaammin tai arvostaa tiukan

kurin merkitystä kasvatuksessa ja kasvattaa lapsensa samoin.118 Vanhemmilla voi olla

hyvin vastakkaiset kasvatukselliset lähtökohdat, joiden sovittamisessa yhteen voi tulla

yhteen törmäyksiä.

Kun jo erilaiset taustat kasvatuksen suhteen voivat aiheuttaa vanhemmille näke-

myseroja, niin ei ole ihme, jos erilainen elämänkatsomus aiheuttaa vanhemmille mie-

lipide-eroja. Lasten kasvatuksessa on toivottavaa, että kumpikin vanhemmista tulee

kuulluksi ja saa siirtää omia kokemuksiaan lapsille, mutta kuinka se tehdään, jos van-

hempien ajatukset, kuten tässä tutkielmassa, ovat täysin vastakkaisia? Miten toinen

vanhempi voi ev-lut. kirkon mukaisesti opettaa omaa uskoaan Jumalasta, jos toisen

vanhemman ajatusmaailmaan Jumala ei sovi lainkaan? Tällöin on kyettävä kompro-

misseihin ja etsittävä yksilöllisiä ratkaisuja, jotka sopivat parhaiten kullekin perheelle.

5.3.1 Monta tapaa kasvattaa

Vastaajat kirjoittavat, että lasten kasvatus on aiheuttanut jonkin verran erityistä poh-

dintaa, mutta kukaan vastaajista ei kirjoita, että lastenkasvatuksen suhteen puolisoilla

olisi keskenään riitoja tai vakavampia ylitsepääsemättömiä näkemyseroja. Suurin osa

(n=7) niistä vastaajista, joilla on lapsia kirjoittavat, että perheissä on pyritty kertomaan

117 Oksi-Walter & Roos & Viertola-Cavallari 2009, 179. 118 Joutsenniemi & Mustonen 2013, 32–36.

51

lapsille kummankin vanhemman näkemykset, eikä asettamaan toisen näkemyksiä tär-

keämpään asemaan. Kuitenkin se vanhempi, jolle oma elämänkatsomus on ollut hyvin

tärkeää ja näkyvää, on tuonut omaa elämänkatsomustaan myös voimakkaammin lasten

elämään.

Vastaajat myös kirjoittavat, että uskonnottoman puolison kanssa he ovat kasvattaneet

lapsensa oman uskonsa mukaisesti, koska puolison suhtautuminen uskontoon on ollut

hyvin pitkälle välinpitämätön, eikä tämä ole kokenut lasten uskonnollista kasvatusta

mitenkään vääräksi tai haitalliseksi lapselle. Joidenkin vastaajien kohdalla, on lasten

kasvatuksessa tullut ilmi eroja näkemyksistä ja ne ovat tulleet esille arjen toiminnoissa.

Eräs vastaaja kirjoittaa, että lapsi osallistuu koulun uskonnonopetukseen, mutta puo-

liso ei auta lasta uskonnonopetuksesta saaduissa koulutehtävissä.119 Toisen vastaajan

mukaan puolison, sekä puolison sukulaisten negatiivisella suhtautumisella uskontoon,

on ollut merkitystä siihen, miten lapset suhtautuvat uskonnollisuuteen.120 Vanhempien

asennoituminen uskontoon välittyy lapselle erityisesti perheen ilmapiirin kautta. Lap-

set eivät kasva tyhjiössä, joten lapset saavat vaikutteita kodin uskonnollisuudesta tai

sen puuttumisesta. Myös vaikeneminen uskonnosta tai uskontoon liittyvä ahdistunut

ilmapiiri vaikuttavat lapseen.121

Useat (n=6) vastaajista kirjoittavat, että lapsia on kasvatettu uskonnollisesti. Lapset

ovat osallistuneet erilaisiin seurakunnan kerhoihin ja monet vastaajien lapsista ovat

käyneet rippikoulun. Vastaajat kirjoittavat, että puoliso on suhtautunut tähän sallivasti,

eikä asiasta ole ollut kiistoja. Suomessa lasten ja varhaisnuorten osallistuminen seura-

kunnan toimintaan on melko aktiivista. Ev-lut. kirkon rippikoulun kävi vuonna 2011

86,2 prosenttia 15-vuotiaiden ikäluokasta. Rippikoulun yhteydessä nuoria liittyy kirk-

koon huomattava määrä, vuonna 2011 heitä oli noin 1300.122 Rippikoulu selkeästi ta-

voittaa suuren osan nuorista ja tarjoaa kosketus pinnan ev-lut. kirkkoon myös niille

nuorille, jotka eivät aikaisemmin ole olleet ev-lut. kirkon jäseniä.

Selkeästi suurin osa vastaajista on päätynyt puolisonsa kanssa kasvattamaan lapset

niin, että he suhtautuvat avoimesti erilaisiin elämänkatsomuksiin. Eräs vastaajista kir-

119 Tutkielman aineisto, nainen 48 v. 120 Tutkielman aineisto, nainen 36 v. 121 Hytönen 2016, 118. 122 Haastettu kirkko 150−151.

52

joittaa, että lasten kasvatus on voinut olla hieman ristiriitaista, koska molemmilla van-

hemmilla on ollut asioista omat näkemyksensä, joita kumpikin on tuonut esille. Vas-

taaja kirjoittaa kokevansa, että jos lapset olisi kasvatettu yhteisen elämänkatsomuksen

mukaisesti, olisi kasvatus ollut selkeämpi linjaista.123 Toiset eivät ole halunneet pa-

nostaa lasten uskonnolliseen kasvatukseen, koska ovat koneet, että kahden erilaisen

katsomuksen opettamisen sisäistäminen olisi liian vaikeaa lapsille.

Lapset on kastettu ja konfirmoitu, mutta muuten heidän uskonnollinen kasva-

tuksensa on jäänyt vähälle. Minusta on tuntunut väärältä myös se, että me van-

hempina kertoisimme heille kahta eri käsitystä. Olen sanonut lapsilleni, että

toivon heidän pohtivan avoimin mielin uskon kysymyksiä ja antavan itselleen

mahdollisuuden uskoa myös sellaiseen, joka ei ole meille näkyvää ja järjellä

perusteltavissa. (Nainen 53v.)

Monikulttuurisuudella ja uskontojen moninaisuudella, voi kuitenkin olla lasten kan-

nalta hyvinkin positiivinen vaikutus. Jos vanhemmat kunnioittavat toistensa va-

kaumuksia oppivat lapsetkin todennäköisesti kunnioittamaan molempien vanhempien

vakaumuksia. Vanhempien asenteesta on paljon kiinni se, miten lapsi suhtautuu van-

hempien erilaisuuteen uskonnollisissa kysymyksissä. Jos vanhemmat osaavat toimia

oikein, voi uskontojen ja elämänkatsomusten erilaisuus olla lapsille positiivinen

asia.124

Kahden vastaajan kohdalla toistuu näkemys, jonka mukaan lasten uskonnollinen kas-

vatus olisi ollut aktiivisempaa, jos molemmat vanhemmat olisivat olleet uskovia. He

kokevat, että eivät ole voineet kasvatuksessaan korostaa niin paljon uskonnollisia nä-

kemyksiään, kuin olisivat kokeneet hyväksi.

Olen ollut hieman maltillisempi kuin ehkä uskovan puolison kanssa olisin ollut.

(Nainen 36v.)

Vastaajat ovat myös välttäneet uskonnollista kasvatusta johtuen puolison elämänkat-

somuksesta. Vastaajat ovat kokeneet, että ei olisi oikein kasvattaa lapsia kovinkaan

uskonnollisesti, kun puoliso ei ole uskova.

123 Tutkielman aineisto, nainen 42 v. 124 Viertola-Cavallari 2009, 44.

53

5.3.2 Päätös lapsen kasteesta tehdään yhdessä

Tässä tutkielmassa kaksikolmasosaa (n=19) niistä vastaajista, joilla on lapsia, kirjoit-

taa, että puolisoiden yhteiset lapset on kastettu ev-lut. kirkon jäseniksi. Lasten kasta-

misella ja kirkollisella vihkimisellä on Suomessa toisiinsa yhteys. Jos vanhemmat on

vihitty kirkossa, yleensä myös lapset kastetaan ev-lut. kirkkoon.125 Lasten kastaminen

koetaan tämän tutkielman vastaajien keskuudessa itsestään selvyytenä. Vastauksien

pohjalta nousee selkeästi esille toiminta malli, jonka mukaan kastaminen suoritetaan,

vaikka ajatellaankin, että lapsella on oikeus myöhemmin valita itse oma elämänkatso-

muksensa. Kasteen voisi ajatella olevan jopa eräänlainen varotoimi. Suurimmaksi

osaksi vastaajien keskuudessa lasten kastamista koskeva päätös on koettu helpoksi.

Molemmat vanhemmat elämänkatsomuksestaan huolimatta ovat yleensä halunneet

kastaa lapsensa. Kasteesta kysyttäessä vastauksissa nousi esille melko suoraviivainen

suhtautuminen kasteeseen, kaste koettiin jopa itsestään selvyytenä.

Mieskin piti itsestään selvänä, että lapset kastetaan. (Nainen 53v.)

Lasten kaste oli minulle olennainen asia ja puolisoni mielestä ok. (Nainen 64v.)

Vastaajat kirjoittavat, että päätös lasten kastamisesta on tehty yhdessä puolison kanssa.

Päätös lapsen kastamisesta on ollut pääosin pariskunnille helppo, eikä se juurikaan ole

aiheuttanut ristiriitoja. Kaksi vastaajaa kirjoittaa, että kastamispäätös on ollut itsestään

selvä, vaikka puoliso ei ole ev-lut. kirkon jäsen.126 Tästä huolimatta molemmat van-

hemmat ovat olleet kasteen kannalla. Osa vastaajista kirjoittaa, että Suomessa lasten

kastamiseen liittyy niin vahva tapakulttuuri, että kastamiseen suostuminen on puolison

osalta tapahtunut osittain myös tästä syystä. Lasten kastamisen yleisyyteen vaikuttaa

Suomessa vahvasti yhä vallitseva evankelisluterilainen perinne, jonka myötä lasten

kastaminen on usein koettu jopa enemmän tavaksi, kuin uskonnolliseksi tapahtumaksi.

Lasten kastamiseen voi myös liittyä yleinen väärin ymmärrys lapsen nimen annon suh-

teen. Jopa aikuisten suomalaisten keskuudessa on virheellistä ajattelua siitä, että lapsi

saisi nimensä kasteessa. Kasteen oikean merkityksen opettamiseen on panostettu esi-

merkiksi rippikouluissa. Rippikouluissa opetetaan kasteen todellisesta merkityksestä

ja sen sakramentaalisesta luonteesta.127

125 Hytönen, 2016, 117. 126 Tutkielmanaineisto, nainen 64 v, nainen 53 v. 127 Koivisto & Paalanne & Siukonen 2014, 309.

54

Toiselle puolisolle syynä kasteeseen on voinut olla tapa ja toiselle syvä uskonnollinen

merkitys, päätös on kuitenkin usein ollut yhteinen ja kaste on molemmille ollut mie-

luinen tapahtuma. Vastauksissa nousi esille myös se, että puolisolle kastaminen on

ollut yhdentekevää, mutta koska se vastaajalle on ollut tärkeää, ei puolisolla ole ollut

tarvetta sitä vastustaa.

Puolisoni myöntyi kirkolliseen vihkimiseen ja lapsemme kasteeseen, koska hän

tiesi niiden olevan minulle tärkeitä. (Nainen 27 v.)

Pääosin kastaminen on perheissä mennyt vastaajan toiveiden mukaisesti. Kaikista

niistä vastaajista, joilla on puolisonsa kanssa yhteisiä lapsia, vain kaksi kirjoittaa, että

heidän perheessään lapsia ei ole kastettu puolison uskonnottomuuden tai ateismin

vuoksi. Helsingin hiippakunnassa 2012 tehdyn tutkimuksen mukaan suurin syy jättää

lapsi kastamatta, on halu antaa tämän valita myöhemmässä elämänvaiheessaan oma

elämänkatsomuksensa. Tällöin vanhemmat ovat kokeneet, että lapsen kastamatta jät-

täminen on paras vaihtoehto tuon mahdollisuuden takaamiseksi. Toinen merkittävä

syy sille, että lasta ei kasteta on se, että puoliso tai lapsen isä ei halua lasta kastettavan.

128

Kukaan vastaajista ei kirjoita, että lasten kastamiseen olisi liittynyt erimielisyyksiä,

mutta monet vastaajista korostivat, että puoliso on suostunut heidän toiveeseensa kas-

taa lapset, koska on tiennyt tämän olevan vastaajalle tärkeää. Huomion arvoista on,

etteivät vastaajat juurikaan koe puolison tehneen kompromissia, kysyttäessä lasten

kastamisesta. Voi olla, että vastaajat ymmärsivät kysymyksen asettelusta, että komp-

romissien teolla tarkoitettiin vain vastaajien tekemiä kompromisseja. Kukaan vastaa-

jista ei myöskään käyttänyt suoraan sanaa kompromissi, vaan totesi puolison suostu-

neen hänen toiveeseensa.

128 Hytönen, 2016, 117.

55

5.4 Uskonnosta ei puhuta, jotta riidoilta vältyttäisiin

Tutkielmassani pyrin selvittämään vastaajan oman uskonnollisuuden mahdollisten

muutosten lisäksi myös sitä, millainen merkitys eriävällä elämänkatsomuksella on pa-

risuhteeseen. Erityisesti keskityin siihen, pystyvätkö puolisot keskustelemaan keske-

nään uskonnosta tai uskonnollisista aiheista. Samassa osiossa kysyin myös aiheuttaako

puolisoiden erilainen elämänkatsomus erimielisyyksiä tai riitoja. Näillä kysymyksillä

pyrin saamaan selville, millaisia konkreettista merkitystä eriävillä elämänkatsomuk-

sella voi olla parisuhteeseen? Halusin selvittää, kokevatko vastaajat uskonnottomuu-

della tai ateismilla olevan merkitystä heidän yhteiseen elämään, ja jos sillä koettiin

olevan merkitystä niin, millaista merkitystä sillä koettiin olevan?

Kysymyksen asettelun suuntasin koskemaan keskustelua uskonnosta ja uskonnolli-

sista aiheista. Tähän päädyin, koska kandidaatintutkielmassani nousi esille, että uskon-

nosta puhuminen ja uskonnolliset aiheet olivat pariskunnille sellaisia, ettei niistä

kyetty puhumaan. Uskonnosta ja uskonnollisista aiheista saatettiin lakata jopa koko-

naan keskustelemasta.129 Useiden tutkimusten mukaan suomalaisten parisuhteiden on-

gelmien on todettu johtavan juurensa hyvin usein kommunikaatio-ongelmista. Suoma-

laisissa parisuhteissa kärsitään puhumattomuudesta, monien aihealueiden osalta, mutta

kandidaatintutkielmassani nousi jo esille, että myös uskonto on aihe, josta keskustele-

minen koetaan hankalaksi ja se voi aiheuttaa parisuhteissa riitoja.130 Parisuhteen on-

nellisuus ja kestävyys ei ole kiinni sen ongelmattomuudesta, vaan siitä, että vuorovai-

kutusta kyetään jatkamaan ongelmista ja eroavaisuuksista huolimatta. Puolisoilla tulee

tällaisessa tilanteessa olla riittävästi sitoutumista ja tahtoa kuunnella ja ymmärtää

toista. Riittävän hyvä vuorovaikutus ja tunnevuorovaikutus, on keskeinen osa toimivaa

parisuhdetta.131

Erimielisyyksistä ja riidoista koskien eriävää elämänkatsomusta kysytään sillä, että

saataisiin selville, miten suuria ongelmia eriä elämänkatsomus voi aiheuttaa? Riidoista

kysytään kyselyssä myös siksi, että tutkimusten mukaan niillä voi olla myös positiivi-

nen vaikutus parisuhteeseen. Riitojen avulla voidaan saada käsiteltyä aiheita, joista ei

129 Pyyny-Nevalainen 2017. 130 Pyyny-Nevalainen 2017. 131 Kumpula & Malinen 2007, 53−54.

56

muuten olisi kyetty keskustelemaan. Lisäksi riidellessä voidaan ilmaista tunteita voi-

makkaammin, kuin yleensä. Riidoilla voidaan päästä erimielisyyksistä eroon ja saada

ongelmiin ratkaisuja, joten niiden voidaan nähdä myös uudistavan parisuhdetta. Riidan

jälkeen, kun aihe on loppuun käsitelty, voidaan se jättää taakse ja jatkaa parisuhdetta.

Riidan avulla, voi myös oppia ymmärtämään puolisoaan paremmin, silloin kun riidan

seuraus on asioiden loppuunsaattaminen, toisen paremmin ymmärtäminen ja parisuh-

teen vahvistuminen. Edellä mainitun kaltaisissa tilanteissa on kyseessä rakentava

riita.132

Riita ei kuitenkaan aina ole parisuhdetta vahvistava ja rakentava, vaan se voi myös

olla parisuhdetta vahingoittavaa. Vahingoittavaa riita on silloin, jos sen tavoitteet eivät

ole asioiden ratkaisussa, vaan puolison syyllistäminen ja alistaminen. Parisuhteessa

puolisot tuntevat toisensa hyvin ja tietävät toisistaan ne aiheet, joilla toista on helppo

satuttaa. Riidan tavoitteen ollessa toisen arvon kieltäminen ja oman korottaminen, on

kyseessä riita, joka ei ole rakentava, vaan kysymys on tuolloin valtataistelusta, joka

taas voi olla parisuhteelle haitallista.133

Riidan avulla voidaan parisuhteessa käsitellä sellaisia aiheita, joiden käsittely voisi

muutoin olla liian hankalaa. Riitojen yhteydessä puolisot pääsevät ilmaisemaan itseään

vahvemmilla tunteilla ja näin oppivat myös toisistaan. Riitoja voidaan käyttää parisuh-

teen eheyttämiseen ja ongelmien selvittämiseen, mikäli kummallakin osapuolella on

riittävästi kykyä toimia riitatilanteissa toisiaan kunnioittaen. Riitojen välttäminen pa-

risuhteessa voi olla vaikeaa, jopa mahdotonta. Riitoihin suhtautuminen niin, että näh-

dään niiden mahdollisuudet rakentavina, voi avata riitojen suhteen täysin uuden näkö-

kulman. Opittaessa suhtautumaan riitoihin niin, että niillä voi olla parisuhteen kannalta

positiivinen vaikutus, ei riitoja tarvitse enää välttää tai pelätä. Tämä voi myös johtaa

parempaan kommunikaatioon parisuhteessa, kun keskusteluyhteyttä myös vaikeista ja

riitaakin aiheuttavista aiheista uskalletaan avata.134

Hieman alle kolmasosa ei vastannut kysymykseen uskonnollisista aiheista keskustele-

misesta. Tästä voidaan päätellä, että olen kyselylomakkeessa epäonnistunut tämän ky-

symyksen muotoilussa. Vastaajista yli kolmasosa (n=14) kirjoittaa, ettei keskustele

132 Kiiski 2006. 145−148. 133 Kiiski 2006, 149. 134 Kiiski 2002, 170.

57

puolisonsa kanssa lainkaan uskonnollisista aiheista. Saman verran vastaajia kirjoittaa

keskustelevansa puolisonsa kanssa uskonnollisista aiheista.135 Tämän kysymyksen

suhteen vastanneiden vastaukset noudattelevat samaa linjaa, kuin kandidaatintutkiel-

mani vastaavaan kysymykseen saadut vastaukset. Kandidaatintutkielmassani seitse-

mästä vastaajasta kolme kirjoitti, ettei keskustele uskonnollisista kysymyksistä puoli-

soidensa kanssa, koska keskusteluista voi seurata riitoja erilaisten elämänkatsomusten

vuoksi.136

Tiedusteltaessa vastaajilta mahdollisista riidoista ja erimielisyyksistä johtuen erilai-

sesta elämänkatsomuksesta, vastaajista yli puolet eli 17 jätti vastaamatta kysymykseen

ja 15 vastaajaa kirjoittaa, ettei riitoja ole. Seitsemän vastaajaa kirjoittaa erilaisen elä-

mänkatsomuksen aiheuttavan riitoja tai erimielisyyksiä. Kahdeksan vastaajaa kirjoit-

taa, ettei riitoja uskonnosta ja uskonnollisista aiheista synny, koska niistä ei keskus-

tella. Vastaajat pitävät todennäköisenä, että riitoja syntyisi, jos aiheesta puhuttaisiin,

mutta riidoilta vältytään, kun keskustelua aiheesta vältetään.

Uskonnollisista aiheista ei yleensä puhuta. Erimielisyyksiä ei tule, koska ai-

hetta vältellään. (Nainen 38 v.)

Arka aihe, ei kannata ottaa puheeksi tai tulee tappelu. (Mies 41 v.)

Uskonnollisista aiheista ja uskosta puhuminen koetaan parisuhteissa niin vaikeaksi,

että sen puhumista vältellään kokonaan. Syitä aiheen välttämiselle on riitojen synty-

minen, mutta myös itsesuojelu. Itselle tärkeää asiaa, omaa henkilökohtaista uskoa ei

haluta asettaa toisen vähättelyn kohteeksi. Aihe on hyvin arka ja henkilökohtainen,

koska usko on seksuaalisuuden lisäksi ihmisen henkilökohtaisimpiin asioihin kuulu-

vaa. Se on niin lähellä ihmistä, syvällä itsessä, että toisen ihmisen päästäminen sen

lähelle on vaikeaa. Ihminen voi kokea ahdistusta ja yksinäisyyttä, jos hän ei voi jakaa

tätä merkittävää osaa itsestään puolisonsa kanssa. Tuolloin ihminen voi kokea jää-

vänsä tilaan, jossa hän ei ole hyväksytty. Tästä voi seurata häpeää omasta uskosta ja

vuorovaikutuksettomuutta puolison kanssa. Tällainen tilanne voi johtaa umpikujaan,

jossa toiselle puolisolle uskosta puhuminen olisi tärkeää, koska se on hyvin suuri osa

häntä itseään, mutta puoliso ei halua aiheesta keskustella.137

135 Kysely, 2017. 136 Pyyny-Nevalainen, 2017. 137 Kettunen, 2011, 327−328.

58

Vastaajista kahdeksan kirjoittaa, että heidän parisuhteessaan uskonnollisuudesta ja us-

konnollisista aiheista voidaan keskustella. Vastaajat korostavat, että koska parisuh-

teessa vallitsee syvä keskinäinen kunnioitus, voidaan kaikista aiheista keskustella.

Pystymme keskustelemaan kaikesta, usein myös abstrakteista teemoista kuten

uskonnosta, Jumalasta, teologiasta, elämänkatsomuksesta tai politiikasta.

(Nainen 28 v.)

Ei ole riitoja. Kyllä pystymme hyvin keskustelemaan. Kunnioitamme toisi-

amme. (Nainen 64 v.)

Parisuhteiden kohdalla, joissa on selkeä keskusteluyhteys myös uskon ja uskonnollis-

ten asioiden suhteen, ovat pariskunnat löytäneet keinon kommunikoida sellaisella ta-

solla, jossa asioista voidaan keskustella ja kumpikin tuntee toistensa rajat keskustelu-

jen suhteen. Omista tunteista saa ja tulee puhua, mutta on silti syytä miettiä, miten

tunteensa ilmaisee. Aikaisemmassa esimerkissä nainen kirjoittaa miehensä olevan epä-

asiallinen, kun keskustelun kohteena on uskonnollisuus. Nainen kirjoittaa miehensä

pitävän uskoa huuhaa-juttuna.138 Tällaisessa tilanteessa mies kokee selvästi tarvetta

ilmaista omaa kantaansa huolimatta siitä, että oletettavasti tietää sen loukkaavan vai-

moaan. Asioista, tärkeistä ja vähemmän tärkeistä voidaan parisuhteissa olla eri mieltä.

Jotta vältyttäisiin vahingoittavilta riidoilta ja toisen tahalliselta loukkaamiselta, on

puolisoiden kyettävä itse ymmärtämään, miten toiselle tärkeistä asioista voidaan pu-

hua ja miten oma eriävä mielipide voidaan esittää niin, ettei se ole toista väheksyvä.

On eri asia todeta puolisolle että: Minä en usko Jumalaan, enkä ymmärrä kirkon toi-

minnan merkitystä, kuin todeta toiselle merkittävän asian olevan merkityksetöntä.

Vastauksissa nousee esille keskinäinen kunnioitus. Riitoja ei synny ja asioista voidaan

keskustella, koska parisuhteessa vallitsee molemmin puolinen kunnioitus puolisoa

kohtaan ja tämän uskontoa tai uskonnottomuutta tai ateismia kohtaan. Näissä parisuh-

teissa on löydetty keino kommunikoida niin, että molemmilla osapuolilla on tilaa

omille mielipiteille ja oikeus omiin näkemyksiin. Osa vastaajista myös kirjoittaa, että

puolison uskonnottomuuden tai ateismin vuoksi heillä on erittäin syvällisiä keskustelu

kummankin katsomuksesta. Vastaajat kokevat, että johtuen juuri puolison uskonnot-

tomuudesta tai ateismista he ovat päässeet pohtimaan omaakin uskontoaan syvemmin

ja kriittisemmin.

138 Tutkielman aineisto, nainen 43 v.

59

Keskustelumme uskontoaiheista ovat olleet erittäin hedelmällisiä ja teroitta-

neet omaa ajatteluani. (Nainen 40 v.)

Vastaajat kirjoittavat kokevansa, että toisen kriittisyys saa pohtimaan omia näkemyk-

siä ja käsityksiään. Muutamat (n=3) vastaajat kuvaavat keskusteluja puolisoidensa

kanssa avartavina. Kyky nähdä toisen erilaisuus avartavana rikkautena on varmasti

kasvavan, kehittyvän ja kestävän parisuhteen yksi merkittävimmistä tekijöistä. Jos pa-

risuhteessa saa olla oma itsensä, omine ajatuksineen ja uskomuksineen, on silloin

helppo antaa tilaa toisellekin. Oman uskon tärkeys ja merkittävyys ja sen hyväksytyksi

tuleminen antavat tilaa myös sille, että on helpompaa myös itse hyväksyä toisen eriävät

näkemykset ja uskomukset.

5.5 Eriävä elämänkatsomus voi aiheuttaa riitoja

Seitsemän vastaajaa kirjoittaa, että parisuhteessa on riitoja johtuen elämänkatsomuk-

sellisista eroista. Reilu kolmasosa (n=15) vastaajista, ettei parisuhteessa synny riitoja

elämänkatsomuksellisten erojen vuoksi. Lähes puolet (n=17) vastaajista ei vastaa tä-

hän kysymykseen suoraan. Vastaajat, jotka aikaisemmin kirjoittavat, että eivät keskus-

tele uskonnollisista aiheista, joten niistä ei synny erimielisyyksiä tai riitoja, on myös

laskettu tähän 15 vastaajan joukkoon, jotka ilmoittavat, ettei riitoja ole. Tästä syystä

keskityn nyt niihin seitsemään vastaajaan, jotka kirjoittavat elämänkatsomuksellisten

erojen synnyttävän erimielisyyksiä ja ristiriitoja.

Meillä oli minun uskoon tulooni liittyen todella pahoja riitoja, eikä se, että

liityin uudelleen kirkkoon, helpottanut ollenkaan asiaa. (Nainen 36 v.)

Riitoja on. Mieheni on epäasiallinen usein kun keskustellaan uskosta. Hän näl-

vii ja vähättelee. Pitää huuhaa-juttuna. (Nainen 43 v.)

Vastaaja (nainen 43v.) kirjoittaa, että puoliso on epäasiallinen uskosta keskusteltaessa

ja hän nälvii ja vähättelee. Tällaisessa tilanteessa riidassa ei enää ole kysymys raken-

tavasta toiminnasta, vaan toisen ihmisen arvon vähättelemisestä. Puolisoon suhtaudu-

taan alentuvasti tämän uskonnollisen vakaumuksen vuoksi. Tällainen suhtautuminen

toisen ihmisen uskoon voi aiheuttaa uskovalle alemmuuden tunnetta, mutta myös olla

hyvin haitallista parisuhteelle. Toisen asettuessa toisen yläpuolelle, ei parisuhteessa

olla enää yhdenvertaisia, vaan toinen on ottanut roolin oikean ja väärän määrittäjänä.

60

Niiden vastaajien kirjoituksissa, jotka kertovat eriävän elämänkatsomuksen aiheutta-

van riitoja, korostuu puolison negatiivinen suhtautuminen vastaajan omaan uskoon ja

uskonnollisuuteen. Eräs vastaaja kirjoittaa ärsyyntyvänsä, kun puoliso ”niputtaa yh-

teen” kaikki uskovat yhdeksi ja samaksi massaksi.139 Vastauksista voi päätellä, että

joidenkin vastaajien puolisoilla puuttuu kykyä ymmärtää uskonnon yksilöllisyys. Täl-

lainen harhaluulo, jonka mukaan kaikki uskovat voidaan nähdä yhtenä suurena mas-

sana, on hyvin yleistä. Medialla on myös tapana puhua uskonnoista yksikköinä, jossa

ajatellaan kaikkien siihen ryhmään kuuluvien ajattelevan ja toimivan samalla tavalla.

Hyvin yleistä vaikuttaa nykyisin olevan myös tiedon puute. Ihmiset eivät ole valmiita

etsimään tietoa asioista paikkaansa pitävistä lähteistä, vaan uskovat omat olettamuk-

sensa todeksi.

Mieheni on sen sortin ateisti, että hänen on vaikea nähdä uskonnollisuuden eri

sävyjä, joten en useinkaan jaksa heittäytyä keskusteluun uskonnosta; ärtyisin

vain. (Nainen 39 v.)

Emme me oikeastaan kyenneet keskustelemaan uskonnollisista aiheista, koska,

kuten kerroin, ateistiavopuolisoni piti kaikkia uskovia hulluina, sairaina ja

skitsofreenikkoina. (Nainen 36 v.)

Avoimen keskustelun sijaan päädytään pitämään kiinni olettamuksista ja puolitotuuk-

sista, eikä anneta tilaa toiselle kertoa todellisista tunteistaan tai uskonnostaan. Tällai-

sessa tilanteessa toiselle ei anneta mahdollisuutta tuoda omia näkemyksiään esille.

Huolimatta siitä, että toinen saisikin mielipiteensä ja näkemyksensä tuotua esille, voi

toinen olla kyvytön suhtautumaan niihin vakavasti ja pohtimaan asioita toisenkin kan-

nalta. Joskus ihmiset ovat niin vahvasti jumiutuneita omiin mielipiteisiinsä, etteivät he

kykene ymmärtämään lainkaan toisen näkemystä. Keskustelujen tarkoitus ei ole, että

sen osapuolten tulisi saavuttaa yhteinen näkemys asiasta, vaan keskustelun tavoitteena

tulisi olla toisen näkemyksen ymmärtäminen, sen pohtiminen ja hyväksyminen näke-

myksenä, vaikkakaan ei omana näkemyksenä.

Ne vastaajat, jotka kirjoittavat erilaisen elämänkatsomuksen aiheuttavan riitoja, kir-

joittavat myös, että keskusteluja uskonnollisista aiheista käydään tai on aikaisemmin

käyty. Yleensä puhumisesta oltiin luovuttu, koska riitoja syntyy, kun vaikeista aiheista

keskustellaan. Tämä kertoo paljon siitä, miten vaikea uskonto ja uskonnollisuus voi

139 Tutkielman aineisto, nainen 39 v.

61

olla keskustelun aiheena. Tämä myös kertoo syvemmin suomalaisten parisuhteiden

vaikeuksista. Suomalaisissa parisuhteissa yleisenä ongelmana on puhumattomuus. Pu-

humattomuus rasittaa parisuhteita ja aiheuttaa kommunikaatio-ongelmia. 140

Kommunikaatio on asia, jonka monet näkevät yhtenä hyvän ja kestävän parisuhteen

edellytyksenä. Hyvän kommunikaation avulla voidaan lisätä parisuhteen hyvinvointia.

Hyvä kommunikaatio ei ole ainoastaan kykyä puhua asioista, vaikkakin se on merkit-

tävää oman mielipiteensä esiintuomisen suhteen, mutta tärkeää on myös kyetä kuun-

telemaan toista ja antamaan tälle tilaa puhua. Hyvään kommunikaatioon kuuluu myös

toisen kunnioittaminen. Kommunikaatio ei voi olla onnistunutta, vaikka osapuolet

osaisivat keskustella ja kuunnella, mutta keskinäinen kunnioitus puuttuisi.141 Muuta-

mat niistä vastaajista, jotka kirjoittavat elämänkatsomuksellisten erojen aiheuttavan

riitoja parisuhteessa, kirjoittavat puolison suhtautuvan heidän uskoonsa ja ev-lut. kirk-

koon vähättelevästi. Toisen uskon vähätteleminen kertoo kunnioituksen puutteesta

omaa puolisoa kohtaan.

5.6 Oman uskon kanssa jää yksin

Muutamat (n=5) vastaajat kirjoittavat, että koska puoliso on ei-uskova he kokevat jää-

vänsä uskonsa kanssa yksin. Vastaajat myös kirjoittavat, että toivoisivat voivansa kes-

kustella puolisonsa kanssa uskoon liittyvistä asioista tai osallistua yhdessä seurakun-

nan toimintaan. Vastaajat kirjoittavat kokevansa yksinäisyyttä ja ahdistusta, koska ei-

vät voi jakaa uskoaan puolisonsa kanssa.

Keskustelemme harvoin asiasta ja silloin päädymme olemaan eri mieltä. En

tosin usko sellaiseen jumalaan, jota hän pitää kristinuskon Jumalana. Tilanne

aiheuttaa kyllä puhumattomuutta joistain asioista, silloin tuntuu, että iso pala-

nen parisuhteesta puuttuu kokonaan. (Mies 52 v.)

Edellisessä lainauksessa vastaaja kirjoittaa, miten tilanne saa vastaajan tuntemaan, että

parisuhteesta puuttuu kokonaan jokin osa. Useat (n=5) vastaajat kirjoittavat koke-

neensa yksinäisyyttä ja jopa ahdistusta. Vastaajat kokevat tarvetta saada puhua ja jakaa

kokemuksiaan omasta uskostaan. Vastauksien perusteella he kokevat, että heidän olisi

140 Ranssi-Matikainen 2012, 178−180. 141 Kiiski, 2006, 138−143.

62

tärkeää saada puhua ääneen uskonsa herättämistä ajatuksista ja näkemyksistä, sekä ru-

koilla. Puolisoiden suhtautuminen heidän uskoonsa kuitenkin pois sulkee tällaisen

mahdollisuuden. Suurin osa vastaajista ei koe, että se olisi väärin tai johtuisi varsinai-

sesti mitenkään puolisosta tai tämän toimista, vaan nimenomaan erosta elämänkatso-

muksessa.

Vastaajat toivat kirjoituksissaan esille myös ajatuksensa siitä, miten erilaista kenties

elämä voisi olla, jos puolisokin kuuluisi ev-lut. kirkkoon ja olisi uskova. Eräs vastaa-

jista uskoo, ettei kokisi oloaan niin yksinäiseksi, jos puoliso olisi myös uskova. Vas-

taaja koki suurta yksinäisyyttä uskonasioiden kanssa.142 Uskonnollisuuteen liittyy

usein myös vahva yhteisöllisyys. Jos uskonsa kanssa on jatkuvasti yksin ja kokee oman

uskon olevan kielletty, tai ainakin välteltävä puheen aihe elämässä ja itselle tärkeän

ihmisen kanssa, on helppo ymmärtää, miksi se herättää yksinäisyyden ja eristäytynei-

syyden tunteita. Yhden kokonaisen elämänalueen pois sulkeminen parisuhteesta, voi

rasittaa yksilön jaksamista ja eriyttää tätä puolisostaan.

5.7 Eettiset ja moraaliset arvot

Selvästi yli puolet (n=26) vastaajista kokee, etteivät näkemykset eettisten ja moraalis-

ten kysymysten vuoksi eronneet uskonnon tai uskonnottomuuden tai ateismin vuoksi.

Kolme vastaajista kirjoittaa, että samanlaisten arvojen olevan merkittävä tekijä heidän

parisuhteessaan. Yhteiset eettiset ja moraaliset näkemykset koetaan erittäin tärkeänä.

Vastauksissa nousee esille myös suomalaisessa kulttuurissa voimakkaana edelleen

vaikuttavan evankelisluterilaisuuden arvomaailma, jonka vastaajat kokevat näkyvän

myös puolisoissaan, vaikka he eivät kuulu ev-lut. kirkkoon.143

Yhdeksän vastaajaa kokee, että eettiset ja moraaliset näkemykset erosivat, koska vas-

taajilla on erilainen elämänkatsomus kuin puolisolla. Vastaajien mukaan eroja on suh-

tautumisessa rahaan, alkoholiin ja uskottomuuteen. Jotkut vastaajat kuvailevat puoli-

son olevan minä-keskeisempi kuin itse, koska omassa uskossa he kokivat korostuvan

lähimmäisenrakkauden. He kirjoittivat kokevansa lähimmäisenrakkauden olevan mer-

142 Tutkielman aineisto, nainen 59 v. 143 Ketola & alt 2016, 254−255.

63

kittävä tekijä siinä, miten he suhtautuvat muihin ihmisiin. Aikaisemmassa tutkimuk-

sessa on kuitenkin noussut esille, että ei-uskovat ihmiset eivät välttämättä poikkea us-

kovista ihmisistä heidän eettisten tai moraalisten arvojensa kautta. Ihmiset vaikuttavat

olevan yhtä tunteellisia ja heillä voi olla yhtä korkea moraali kuin uskovillakin ihmi-

sillä.144 Näkemys puolison erilaisesta etiikasta tai moraalista voikin olla varsin hyvin

vain yksilön persoonallisuuteen liittyvä piirre.

Kaksi vastaajista kirjoittaa, että suhtautuminen parisuhteeseen ja avioliittoon on eri

kuin itsellä. Nämä vastaajat kirjoittavat puolisoillaan olleen ulkopuolinen suhde hei-

dän parisuhteensa aikana. Vastaajat kokevat, ettei avioliitolla ollut puolisolle saman-

laista merkitystä, kuin heille itselleen.145 Ev-lut. kirkolla on selkeä näkemys aviolii-

tosta ja sen merkityksestä, moraalisesti ja laillisesti sitovana liittona kahden ihmisen

välillä. Vaikka avioliittoon vihkiminen on kirkonkin kannalta katsottuna vahvasti ju-

ridinen toimi, liittyy siihen myös kirkolliset motiivit. Kirkollisen vihkimisen perustar-

koitus on siunata solmittu suhde ja rukoilla siihen vihittyjen puolesta.146 Jos avioliitto

sitoo toista osapuolta vain laillisesti, jää sen merkitys melko ohueksi. Ev-lut. kirkkoon

ja sen opetuksiin uskovalla, voi olla avioliitosta huomattavasti erilainen näkemys, kuin

sellaisella, joka ei usko ev-lut. kirkon opetuksiin avioliitosta. Erityisesti esiin voi

nousta ero ajattelusta avioliiton jatkuvuudesta ja rikkomattomuudesta. Avioliiton teo-

logiseen kontekstiin liittyy ajatus avioliiton rikkomattomuudesta. Kirkollisessa vihki-

misessä korostuu näkemys avioliitosta elinikäisenä sitoumuksena toiseen ihmiseen.147

5.8 Kaikkea se ei kestä

Vastaajista neljäsosa (n=11) vastaa olleensa parisuhteessa uskonnottoman tai ateistin

kanssa aikaisemmassa elämän vaiheessa. Näistä yhdeksän vastaajan kohdalla pari-

suhde on päättynyt eroon. Vastaajista kolme kirjoittaa, ettei eriävällä elämänkatso-

muksella ollut osuutta heidän eroonsa. Neljä vastaajaa kirjoittaa, että eriävä elämän-

katsomus oli osasyynä eroon ja kaksi vastaajaa kirjoittaa eriävän elämänkatsomuksen

olleen syy heidän eroonsa puolisostaan.

144 Zuckerman 2012, 173−174. 145 Tutkielman aineisto, nainen 36 v. nainen 53 v. 146 Yli-Opas 2010, 204. 147 Vikström 2016, 235.

64

Kaikkien eroon päätyneiden vastaajien puolison elämänkatsomus oli ateismi. Useat

(n=6) vastaajat kirjoittavat puolison olleen hyvin uskontovastainen. Uskonnollisista tai

elämänkatsomuksellisista aiheista ei eroon päätyneissä parisuhteissa pääosin ole pys-

tytty keskustelemaan. Vastaajat ovat kokeneet puolisoidensa puolelta voimasta pilkkaa

ja halveksuntaa uskoaan kohtaan. Vastaajat kirjoittavat pyrkineensä vähentämään

omaa uskonnollista toimintaansa ja jopa piilotelleet osallistumistaan uskonnollisiin ta-

pahtumiin, kuten messuun.

Alkuun häpesin ja piilottelin asiaa, en esim. uskaltanut kertoa käyneeni mes-

sussa, mutta sittemmin pääsin asiasta yli. Meillä oli kuitenkin jatkuvia konflik-

teja uskooni ja uskonnollisissa tilaisuuksissa käymiseni johdosta. Tämä söi pa-

risuhdettamme. (Nainen 36 v.)

Vastaajat kirjoittavat, että johtuen puolison negatiivisesta suhtautumisesta heidän us-

koonsa, uskonnollinen toiminta ja osallistuminen vähenivät heidän elämässään. Vas-

taajat ovat kokeneet, ettei heillä ole ollut suhteessa vapautta uskoa haluamallaan ta-

valla. He ovat kokeneet puolisoidensa rajoittaneen heidän oikeuttaa uskoa vapaasti.

Rajoittaminen on näkynyt ajankäytöllisesti, sekä negatiivisena suhtautumisena puoli-

son uskonnollisiin tapahtumiin osallistumisesta.

Vastaajat kirjoittavat, että liian suuret näkemyserot olivat johtaneet parisuhteen päät-

tymiseen. Osa vastaajista kirjoitti jo suhteen alussa osanneen odottaa vaikeuksia,

koska näkemyserot olivat olleet niin suuret. Rakastuessaan he olivat kuitenkin koke-

neet, ettei elämänkatsomukselliset erot tulisi olemaan este parisuhteelle. Lopulta kui-

tenkin näissä parisuhteissa näkemykselliset erot ovat kasvaneet niin suuriksi, usein

muiden ongelmien lisäksi, niin ettei parisuhteen jatkaminen ole enää ollut mahdollista.

Teologian tohtori Jouko Kiisken tutkimuksessa suomalaisesta avioerosta 2000-luvulla

ei avioeron syyksi noussut puolisoiden erilaiset elämänkatsomukset, mutta tutkimuk-

sessa avioeron syyksi nousi esille erilaiset elämänarvot, kommunikaatiovaikeudet ja

ratkaisemattomat ristiriidat.148 Niiden vastaajien, jotka ovat vastanneet erilaisen elä-

mänkatsomuksen olleen syy tai osittainen syy avioerolle, kirjoittavat myös samoista

ongelmista omissa päättyneissä parisuhteissaan. Kyselyssä ei kysytty avioeron syitä

tarkemmin, mutta nämä samat kokemukset nousivat esille, kun vastaajilta kysyttiin

148 Kiiski 2011, 125−126.

65

puolison suhtautumisesta vastaajan uskonnollisuuteen. Eräs vastaajista kirjoittaa suo-

raan eronneensa puolisostaan siksi, ettei kyennyt enää elämään ihmisen kanssa, jolla

oli niin erilaiset elämänarvot.149

Kaksi vastaajista kirjoittaa parisuhteen päättyneen elämäkatsomuksellisten erojen

vuoksi. He ovat kokeneet, että elämänkatsomukselliset erot ovat niin suuria, ettei pa-

risuhde voi enää jatkua. Toinen vastaajista kirjoittaa myös, että oli parisuhteessaan

joutunut kokemaan hengellistä väkivaltaa ja puoliso oli muillakin keinoilla pyrkinyt

rajoittamaan vastaajan elämää.150 Hengellisestä väkivallasta puhutaan yleensä silloin,

kun uskonnollisuuden varjolla harjoitetaan henkistä väkivaltaa. Samalla tavalla mie-

lestäni hengelliseksi väkivallaksi voi määritellä myös ateistin harjoittaman henkisen-

väkivallan, vaikka ateismi ei olekaan uskonto, se on kuitenkin elämänkatsomus. Ateis-

tin harjoittama hengellinen väkivalta ei kumpua uskonnosta, eikä siihen liity Jumalalla

pelottelua, vaan se kumpuaa ateistin omista elämänkatsomuksellisista näkemyksistä.

Henkistä väkivaltaa on toisen mitätöinti, halventaminen ja solvaaminen. Puo-

lison pilkkaaminen ja nimittely erikoisesti toisten läsnä ollessa satuttaa ja mu-

rentaa itsetuntoa. Tavaroiden rikkominen on henkistä väkivaltaa, vaikka sitä

ei aina sellaiseksi mielletä. Henkinen väkivalta alkaa usein hyvin huomaamat-

tomasti. Väkivallan kohde alkaa esimerkiksi muuttaa arkipäivän tekemisiään

tai pukeutumistaan toisen miellyttämiseksi. Hän voi rajoittaa ystävien ja suku-

laisten tapaamisia, jottei toinen osoittaisi mieltään. Elinpiiri alkaa kaventua

vähitellen. Pitkälle mennessään henkistä väkivaltaa harjoittava puoliso kont-

rolloi ja hallitsee toisen osapuolen kaikkia tekemisiä ja eristää hänet sosiaali-

sesti.151

Onko sitten kyseessä hengellisestä vai henkisestä väkivallasta, voi rajan veto olla vai-

keaa. Tutkielmani kannalta on tärkeää se, että vastaaja itse on kokenut puolison toi-

minnan hengelliseksi väkivallaksi. Eräs vastaaja kirjoittaa, että vaikka puoliso oli

ateisti, hänellä oli voimakas näkemys siitä, millainen uskova ihminen on ja käytti tätä

näkemystään vastaajan henkiseen alistamiseen.152 Puoliso käytti ateismistaan huoli-

matta uskontoa eräänlaisena henkisenä lyömäaseena puolisoaan kohtaan.

149 Tutkielman aineisto, nainen 48 v. 150 Tutkielman aineisto, Nainen 59 v. 151 Väestöliitto, 7.11.2017. 152 Tutkielman aineisto, nainen 48 v.

66

Se, mikä koetaan hengelliseksi väkivallaksi, voi vaihdella suuresti. Hengelliseksi vä-

kivallaksi voidaan määritellä sellainen toiminta, joka on tahallista fyysistä, henkistä

tai hengellistä vahinkoa tuottavaa. Hengellisen väkivallan kohteeksi joutuvan etuja tai

oikeuksia loukataan tai rajoitetaan tai häntä ei muutoin kohdella tasavertaisesti, vaan

hänen tahtonsa jätetään huomioimatta. Hengellinen väkivalta voi olla hyvin ahdistavaa

ja jättää ihmisen mieleen ja sieluun jälkensä.153

Parisuhteeni päätyi eroon 30 vuoden yhdessäolon jälkeen. En voinut enää elää

ihmisen kanssa, jonka arvomaailma oli niin täysin erilainen. Eron hetkellä

puolisoni totesi itsekin, että arvomaailmamme eivät ole koskaan kohdanneet.

(Nainen 48 v.)

Koin voimakasta hengellistä väkivaltaa ex-liitossani. Siihen liittyi myös talou-

dellinen väkivalta ja seksuaalinen halveksunta. Hänen ajattelunsa mukaan

seksi on uskoville paha. (Nainen 59 v.)

Vastaajat kirjoittavat parisuhteidensa päättyneen eroon elämänkatsomuksellisten ero-

jen vuoksi tai ainakin osittain niistä johtuen. Eroon päätyneissä parisuhteissa puolisot

eivät olleet pystyneet keskustelemaan avoimesti elämänkatsomuksellisista asioista.

Vastaajat kirjoittavat, että erityisesti uskoon ja uskontoon liittyvistä asioista ei ole

kyetty keskustelemaan rakentavasti. Parisuhteissa oli myös ollut riitoja liittyen erilai-

seen elämänkatsomukseen. Useat (n=6) vastaajat kirjoittavat koneensa, että puoliso oli

yrittänyt rajoittaa heidän uskonnollisuuttaan. Vastaajat myös kirjoittavat, että kodin

tuli olla neutraali alue niin, ettei siellä ollut tilaa heidän uskonnollisuudelleen, kuten

uskonnollisten televisio-ohjelmien katselulle tai radio-ohjelmien kuuntelulle. Tasa-

arvo ei ole toteutunut kaikilla niin, että heillä olisi omassa kodissaan ollut mahdolli-

suutta harjoittaa omaa uskoaan. Sekularisaatioon liittyvä näkemys siitä, että yhteiskun-

nan tulee olla vapaa uskonnollisista arvoista ja tavoista,154 näkyy tutkielman perus-

teella myös käsityksissä siitä, miten uskonnonvapauden tai uskonnottomuuden tulisi

näkyä perheissä. Joissakin kodeissa on tilaa vain ei-uskovan puolison tavoille. Niin

kauan, kun toisen uskonnollisuus koetaan olevan haitta ja pois suljettava tekijä, ei

voida parisuhteissa päästä sellaiseen tilanteeseen, että kummallakin parisuhteen osa-

puolella olisi tasavertaiset mahdollisuudet toteuttaa itseään ja uskontoaan tai katso-

mustaan yhteisessä kodissa.

153 Villa 2013, 13−14. 154 Niemelä 2006, 20–21.

67

Eroon päätyneissä parisuhteissa oli ollut riitoja liittyen elämänkatsomuksellisiin eroi-

hin. Eräs vastaaja kirjoittaa, että myös lapset olivat tulleet vedetyksi mukaan elämän-

katsomuksellisiin ristiriitoihin. Vastaaja kirjoittaa, että puoliso oli kokenut tarvetta

saada lapset ”puolelleen” ja irti uskonnollisuudesta.155 Tästä johtuen vastaaja kokee,

että lapset olivat kasvaneet enemmän uskonnottomiksi tai ateisteiksi, sillä uskonnolli-

suuteen oli perheessä puolison toimesta suhtauduttu negatiivisesti ja uskonnollisuus

oli pyritty häivyttämään perheen elämästä, vaikka se olikin merkittävä ja tärkeä osa

vastaajan elämää.

Vastaajat ovat kokeneet parisuhteissaan elämänkatsomuksellisuuteen liittyviä näke-

myseroja, jotka ovat olleet syynä tai osasyynä eroon. Vastaajat kirjoittavat, että usein

vasta suhteen loputtua he todella huomasivat, miten suuri negatiivinen merkitys erilai-

sella elämänkatsomuksella oli ollut heidän parisuhteessaan. Tämän voidaan kuitenkin

nähdä koskevan vain niitä parisuhteita, joissa erilainen elämänkatsomus oli koettu vai-

keaksi ja riitoja aiheuttavaksi. Vastaajat kirjoittavat, että parisuhteen loputtua he olivat

vapautuneet omassa uskossaan ja suhde omaan uskoon ja uskonnon harjoittamiseen

oli eron jälkeen muuttunut. Vastaajat ovat kokeneet vapautuneensa ja tunsivat, että

erottuaan puolisostaan heillä vihdoin on vapaus uskoa ja harjoittaa uskoaan vapaasti.

Nyt tiedostan uskon tärkeyden itselleni ja otan parhaani mukaan takaisin hu-

katut vuodet. Ilman tätä kriisiä uskoni ei olisi saanut niin paljon vahvistusta

eli uskoni on nyt suurempi, vahvempi ja tärkeämpi kuin ennen. (Nainen 51 v.)

Joskus ero on voitu kokea, kuten yllä olevassa lainauksessa, jopa helpotuksena ja

mahdollisuutena löytää oma usko vahvempana. Eron myötä voidaan kokea vapaus

omaan uskonnollisuuteen aivan uudella tavalla. Kun puolison koetaan rajoittavan

omaa uskoa, voi eron myötä tulla tunne siitä, että kykenee jälleen toimimaan niin

kuin itse haluaa, ilman rajoituksia ja jopa saamaan vahvistusta omaan uskoon.

155 Tutkielman aineisto, nainen 51 v.

68

6 EI-USKOVAN PUOLISON MERKITYS NÄKYY VASTAAJAN KOKEMUK-

SESSA OMASTA USKONNOLLISUUDESTAAN

6.1 Hiljaista hyväksyntää tai negatiivista kommentointia ja halveksuntaa

Erilaisuus viehättää ja se voi saada aikaan paljon hyvää. Erilaisen elämänkatsomuksen

pohjalta voi syntyä kiinnostavia ja avartavia keskusteluita. Erilaiset elämänkatsomuk-

set voivat nostaa pintaan vaikeitakin tunteita. Aina toisen ihmisen erilaisen näkemyk-

sen ymmärtäminen ei ole helppoa. Vahingossakin voidaan ylittää hyvien tapojen ra-

joja. Milloin kysymys on vain leikkimielisestä kiusoittelusta toisen uskolla ja milloin

raja ylittyy ja kysymyksessä on kunnioituksen puute puolisoa ja puolison uskoa koh-

taan? Vastaajat ovat kohdanneet puolisoidensa puolelta kannustusta uskonnollisuut-

taan kohtaan, mutta joidenkin vastaajien kohdalla puolison suhtautuminen vastaajan

uskonnollisuuteen täyttää jo henkisen väkivallan merkit. Millaisia merkitys erilaisella

elämänkatsomuksella voi olla yksilön omaan uskonnollisuuteen?

Kolmasosa (n=13) vastaajista kirjoittaa, etteivät he ole koskaan kokeneet puolisonsa

suhtautuvan heidän uskontoonsa tai uskonnollisuuteensa mitenkään negatiivisesti.

Kaksi vastaajaa kirjoittaa puolison olevan välinpitämätön heidän uskonsa suhteen ja

olisivat toivoneet jonkinlaista kannustusta tai oman uskonsa huomioimista puolisol-

taan. Nämä vastaajat eivät kuitenkaan ole kokeneet puolison suhtautumista millään

tavoin negatiiviseksi, vaan puoliso ei ole huomioinut heidän uskontoaan millään ta-

valla. Kolmasosa (n=14) vastaajista on kokenut, että heidän parisuhteessaan kumpikin

on antanut toisen pitää oman elämänkatsomuksensa, eikä siihen ole puututtu kommen-

toimalla tai arvostelemalla negatiivisesti.

Puolet vastaajista (n=20) kirjoittaa, ettei heidän puolisonsa ole koskaan kommentoinut

heidän uskoaan negatiivisesti. Vastaajat ovat kuitenkin usein kokeneet, ettei puoliso

hyväksy heidän uskoaan. Eräs vastaajista kuvaa kokemuksiaan niin, että hän tunsi puo-

lisonsa ylenkatsovan hänen uskoaan ja uskonnollisuuttaan.156 Myös muiden vastaajien

vastauksissa ilmenee kokemuksia negatiivisesta suhtautumisesta sanattoman viestin-

nän kautta. Mielipiteitä voi esittää hyvin monella tavalla ja sanaton ilmaisukin voi olla

hyvin voimakasta ja yhtä loukkaavaa kuin sanallinen ilmaisu.

156 Tutkielman aineisto, mies 38 v.

69

Viisi vastaajaa kirjoittaa, että puolison suhtautuminen ei ole ollut mitenkään erityisen

negatiivista, mutta toivoivat, että puoliso olisi paremmin huomioinut heidän uskonsa.

Eräät (n=5) vastaajista kirjoittavat, että puolisolla oli oikeus tuoda oma uskonnotto-

muutensa tai ateisminsa esille keskusteluissa ja arjen toimissa, mutta heille ei ollut

oikeutta tuoda omaa uskontoaan esiin samalla tavalla. Eräät vastaajat (n=5) myös kir-

joittavat kokeneensa, että puolison uskonnottomuus ja ateismi huomioidaan heidän

perheessään esimerkiksi joulun vietossa niin, ettei siihen tuotu mukaan uskonnollisia

elementtejä, vaan sitä juhlitaan maallisesti, kuten joulupukin vierailulla ja lahjojen an-

tamisen kautta. Osa (n=5) vastaajista kirjoittaa, ettei elämänkatsomuksen huomioimi-

nen perheessä ollut tasapuolista, vaan painottui niin, että puolison uskonnottomuus ja

ateismi huomioidaan paremmin kuin heidän uskonnollisuutensa.

Vastaajista lähes puolet (n=18) kirjoittaa kokeneensa negatiivista kommentointia hei-

dän uskostaan tai uskonnollisuudestaan. Kaikki eivät koe, että negatiivinen kommen-

tointi olisi kohdistunut suoraan heihin itseensä, vaan heidän uskoonsa. Useat (n=10)

näistä vastaajista kirjoittavat, että puolisolla on tapana moittia kirkon toimintaan ja

kirkkoon kuuluvien ihmisten mielipiteitä esimerkiksi, jos niitä on noussut esille lehti-

jutuissa tai televisio-ohjelmassa. Suurin osa (n=11) niistä vastaajista, jotka ovat koke-

neet puolisonsa taholta negatiivista kommentointia kirjoittavat, että negatiivinen kom-

mentointi ja suhtautuminen ei ole kohdistunut yksistään heidän uskoonsa, vaan he ovat

kokeneet puolison kritisoivan heitä uskovina henkilöinä.

Yleisin negatiivisen kommentoinnin muoto on uskonnolle tai uskonnollisuudelle nau-

reskelu, uskovaisista vitsailu ja halveksuen uskovista puhuminen. Erityisen loukkaa-

vina vastaajat kirjoittavat kokeneensa pilkkaamisen, joka johtuu siitä, että he ovat us-

kovaisia. Yleinen uskonnon varjolla vitsailu on useiden vastaajien mielestä vielä jo-

tenkin hyväksyttävää, mutta osa vastaajista kokee kaiken uskonnollisuuteen ja uskon-

toon kohdistuvan vitsailun ja pilkkaamisen hyvin loukkaavaksi. Eräs vastaajista kir-

joittaa, että erityiset juhlapyhät olivat hänen puolisolleen yleinen vitsailun aihe, jonka

hän koki vähättelynä.

Vähättely tuntui joskus pahalta - esimerkiksi vitsit pääsiäisestä munajuhlana

tai joulusta antamisen ilon juhlana kaksimielisesti murjaistuna. (Nainen 36 v.)

Hän piti sitä (uskoa) lähinnä naurettavana harrastuksena. (Nainen 36 v.)

70

Negatiiviset kommentit ovat yleensä sellaisia, joissa kuvataan uskovat ihmiset

huonompina. (Nainen 48 v.)

Kolmen vastaajan kirjoituksissa toistuu sama inhottavaksi ja loukkaavaksi koettu asia,

heidän puolisonsa on viitannut heidän Jumalaansa satuolentona, ja näin ollen heidän

mielestään vähätellyt ja halveksinut heidän henkilökohtaista uskoaan. Näistä parisuh-

teista puuttuu puolisoiden keskinäinen kunnioitus, jossa on tilaa yksilölle ja tämän tar-

peille. Uskonnosta tulee parisuhteessa helposti ongelma, jos toinen ei hyväksy toisen

uskontoa ja suhtautuu siihen halveksuen.157 Toisen ihmisen uskon vähättely ja mitä-

töiminen kertoo yleisestä kunnioituksen puutteesta tämän uskoa ja elämänarvoja koh-

taan.

Lähes kaikkien 18 vastaajan kohdalla suurin ongelma puolison suhtautumisessa heidän

uskoonsa oli kunnioituksen puute heidän uskontoaan ja uskonnonharjoitustaan koh-

taan. Toiselle merkittäviä uskonnollisia juhlia tai tapahtumia vähäteltiin, ja niistä las-

kettiin leikkiä. Uskontoon liittyviä menoja ei huomioida yhteisessä ajankäytössä, eikä

niille ole aikaa tai tilaa yhteisessä arjessa. Vastaajat kirjoittavat kokevansa, ettei heidän

uskonsa ole huomioimisen arvoista edes niin, että heille suotaisiin vapaus harjoittaa

omaa uskoaan. Vaikka vastaajat eivät kirjoita puolisoidensa suoraan kieltävän uskon-

non harjoittamisen, he kirjoittavat, etteivät puolisot siihen myöskään millään tavoin

kannusta. Eräs vastaajista kirjoittaa, että puoliso kokee, että hänen uskontoonsa liitty-

viin tapahtumiin käytetty aika on puolisolta pois.158 Kahden vastaajan kirjoituksista

nousee esille, että vastaajien puolisot pelkäävät menettävänsä vastaajan uskonnolle.

Puolisot kokevat vastaajan uskonnon ja uskonnon harjoituksen uhkana heidän parisuh-

teelleen.

Loukkaavana vastaajat kokevat myös käytöksen, jossa puoliso yhtyy muiden ihmisten

uskontoihin kohdistuvaan pilkkaan, silloin kun vastaaja itsekin on tilanteessa läsnä.

Eräs vastaaja kirjoittaa, että yleensä puoliso ei kommentoi hänen uskoaan negatiivi-

sesti, vaan pilkkaavaa ja loukkaavaa puolison käytös on vastaajan mukaan vain silloin,

157 Viertola-Cavallari 2009, 38. 158 Tutkielman aineisto, nainen 64 v.

71

kun paikalla on muita ihmisiä, jotka aloittivat vastaajan loukkaavaksi kokeman käy-

töksen.159 Vastaaja kirjoittaa näiden tilanteiden korostavan uskontoon ja uskonnotto-

muuteen tai ateismiin suhtautumisen eroa heidän perheessään tai parisuhteessaan,

koska hän ei itse koe tarvetta missään tilanteissa vähätellä puolisonsa elämänkatso-

musta.

Olisin toivonut häneltä avarakatseisuutta ja sallivuutta, koska minua ei häirin-

nyt hänen ateisminsa enkä millään tavalla koskaan yrittänyt häntä käännyttää

uskooni. Tämä tuntui epäreilulta. Miksi toinen sai uskoa (tai siis olla usko-

matta) miten halusi, mutta minulta se oli kiellettyä? (Nainen 36v.)

Lähes puolet (n=18) vastaajista on kokenut suoranaista vähättelyä johtuen heidän us-

konnollisuudestaan. Muutaman vastaajan kommenteissa nousee esille puolisoiden

suhtautuminen uskoviin niin, kuin he olisivat hieman yksinkertaisia, kun uskovat jo-

honkin, mitä ei ole heidän mielestään ole olemassa. Uskoviin puolisoihin suhtaudutaan

alentuvasti, jopa niin, että ajatellaan heidän olevan vähemmän älykkäitä kuin he itse,

koska puolisot uskovat Jumalaan.

Negatiiviset kommentit ovat yleensä sellaisia, joissa kuvataan uskovat ihmiset

huonompina, tyhminä tai yksinkertaisina. (Nainen 48 v.)

Yllä kirjoitetun kaltainen kommentointi voi olla hyvin loukkaavaa. Tällainen kom-

mentointi ei kohdistu ainoastaan vastaajan uskontoon ja uskonnollisuuteen, vaan vas-

taajaan itseensä ja tämän älykkyyteen. Kommentointi, joka on toista loukkaavaa ja

vähättelevää, voidaan määritellä väkivallaksi toista ihmistä kohtaan. Väkivaltaa on

kaikki sellainen, mikä rikkoo toisen ihmisen koskemattomuutta. Se voi olla henkistä,

fyysistä tai seksuaalista. Väkivaltaa on toisen fyysisen tai seksuaalisen koskematto-

muuden loukkaaminen, mutta sitä on myös toisen nimittely, väheksyntä ja alistami-

nen.160

Suurin osa (n=15) vastaajista, jotka kokevat negatiivista kommentointia puolisoidensa

tahoilta, vastasivat puolison elämänkatsomusta koskevassa kysymyksessä puolisonsa

olevan ateisti. Tällainen jakauma voisi selittyä sillä, että ateismi on vahvemmin elä-

mänkatsomus kuin uskonnottomuus. Ateismi voimakkaammin pois sulkee Jumalan

159 Tutkielman aineisto, mies 52 v. 160 Kinnunen 2007, 168.

72

olemassa olon kuin uskonnottomuus. Ateistin mukaan Jumalaa ei ole olemassa ja Ju-

mala on ihmisen mielikuvituksen tuotetta.161 Vastaajat, joiden puoliso oli uskonnoton,

eivät ole kokeneet yhtä paljon negatiivista kommentointia puolisoiltaan, kuin sellaiset

vastaajat, joiden puoliso on ateisti. Vastausten perusteella uskonnottomat puolisot suh-

tautuvan uskontoon vapaamielisemmin kuin ateistit.

Loukkaavana vastaajat myös kirjoittavat kokevansa puolisoidensa tavan nähdä kaikki

uskovaiset ihmiset yhtenä massana. Vastaaja voi kertoa olevansa hyvin maltillinen

kristitty, jonka uskonnollisuus on hyvin yksityistä ja hillittyä. Puoliso kuitenkin voi

keskustelussa leimata hänet samaan ryhmään kuuluvaksi radikaalienkin uskonnollis-

ten ryhmittymien kanssa. Vastaajien kirjoitukset koskien puolisoiden suhtautumista

heidän uskoonsa yhdisti usean vastaajan ikäväksi kokema puolison kykenemättömyys

ymmärtää uskontojen ja uskovaisten välisiä eroja. Kaikkien uskovaisten koettiin ole-

van yhtä ja vastuussa toistensa sanomisista. Tällaista näkemystä uskonnoista ja usko-

vaisista yhtenä massana on hyvin paljon esillä mediassa ja keskusteluissa Islamista

maahanmuuton ja terrorismin yhteydessä. Samoin yhdeksi ja samaksi massaksi lei-

maaminen nousee usein esille herätysliikeisiin kohdistuvissa keskusteluissa. Usko-

vaisten näkeminen ryhmänä, ei yksilöinä tuntui olevan hyvin loukkaavaa useamman

vastaajan kokemuksien pohjalta.

Välillä ärsyttää, kun puoliso niputtaa kaikki uskovaiset yhteen. Ensinnäkään

en koe itseäni "uskovaiseksi", toiseksi en koe suurta yhteenkuuluvuutta vaikka

paavin tai naispappeutta vastustavan vitoslaisen kanssa - kuinka hän ei näe,

että minun uskoni ei ole yhtään sama kuin heidän! (Nainen 39 v.)

Negatiivista kommentointia vastaajat ovat kirjoittavat kohdistuvan myös kirkkoa ja

seurakuntaa kohtaan tai herätysliikettään kohtaan. Vastaajat kirjoittavat, etteivät puo-

lisot ehkä osaa ajatella, että kirkon, seurakunnan tai herätysliikkeen negatiivinen kom-

mentointi loukkaa heitä henkilökohtaisesti. Eräs vastaaja kirjoittaa puolisonsa arvos-

telleen hänen uskoaan vertaamalla häntä muihin uskoviin.162 Puoliso oli sanonut ar-

vostavansa enemmän sellaisia uskovia, jotka noudattavat tarkemmin kirkon oppeja

kuin vastaaja. Toinen vastaaja taas kirjoittaa, että puolisolla ei ollut mitään hänen us-

koaan vastaan, kunhan se ei vienyt liikaa aikaa. Vielä eräs vastaaja kirjoittaa, että hän

161 Lehtonen 2013, 20−21. 162 Tutkielman aineisto, nainen 27 v.

73

sai vapaasti uskoa, mutta kotonaan hän ei puolisonsa vuoksi voinut laittaa mitään us-

konnollisia esineitä, kuten enkeli-aiheisia tauluja esille.163 Muutamista (n=3) vastauk-

sista nousee esille, että vaikka puolison suhtautuminen vaikuttaisi melko sallivalta, on

puoliso kuitenkin se, joka asettaa vastaajan uskonnollisuudelle rajoja. Vastaaja saa us-

koa täysin vapaasti, kunhan se ei näy yhteisessä kodissa, ei vie liikaa aikaa ja on puo-

lison näkemysten mukaan oikeaa uskonnollisuutta. Vastauksista nousee selkeästi

esille, että kaikissa suhteissa vastaajat eivät voi uskoa vapaasti, vaan puolison katso-

muksella on merkitystä siihen, miten he harjoittavat uskontoaan. Esille nousee myös,

että he kokevat puolisonsa rajoittavan heidän omaa uskonnollisuuttaan.

Kahden eri uskonnon välisissä seka-avioliitoissa on todettu olevan suurempi ero riski,

kuin sellaisissa avioliitoissa, joissa parisuhteen osapuolilla on sama usko. Puolisoiden

samankaltaisuus uskonnollisuudessa on todettu olevan yhteydessä siihen, kuinka pari-

suhteeseen on sitouduttu, mutta myös siihen, kuinka tyytyväisiä puolisot ovat suhtee-

seensa. Parisuhteen kannalta heikentävänä tekijänä on noussut esille tilanne, jossa puo-

lisot suhtautuvat eri tavalla uskonnollisuuteen. Erityisesti tämä on ollut ongelma sil-

loin, kun puolison erilaista suhtautumista uskonnollisuuteen ei ole kunnioitettu tai puo-

lisoa on pyritty muuttamaan. Uskonnollisten erojen on koettu voivan olla suhteelle

ongelma, jopa aiheuttaa eroja, jos jompikumpi puolisoista on luopunut uskonnostaan

harkitsematta tai jos se on tapahtunut painostuksen vuoksi.164 Samankaltaisia ongelmia

olivat kohdanneet myös kyselyyni vastanneet henkilöt. He ovat kokeneet painostusta

puolisoidensa taholta koskien oman uskonnollisuutensa harjoittamista ja uskonnolli-

suutensa julkituomista. Joidenkin vastaajien kohdalla oma usko on jäänyt sivuun puo-

lison painostuksen vuoksi.

6.2 Tasavertaisuus ei aina toteudu uskovan kohdalla

Vastaajat toivovat, että puolison suhtautuminen uskoon olisi neutraalia ja, että puoliso

pidättäytyisi negatiivisesta kommentoinnista heidän uskoaan kohtaan. Vastaajat myös

toivoivat, että suhtautuminen olisi samanlaista kuin heidänkin suhtautuminen puolison

uskonnottomuuteen tai ateismiin. Vastaajat kirjoittavat antavansa puolisoiden olla ei-

uskovia, eivätkä tyrkytä heille omaa uskoaan. Samaa suhtautumista odotettiin myös

163 Tutkielman aineisto, nainen 39 v. 164 Viertola-Cavallari 2009, 38.

74

puolisoilta. Viertola-Cavallari on kirjoittanut monikulttuurisista parisuhteista ja niiden

haasteista. Viertola-Cavallari on todennut, että eri uskontokuntiin kuuluvien ja eri us-

kontoa tunnustavien väliset parisuhteet voivat olla hyvin onnellisia ja antoisia, mutta

niiden edellytyksenä on puolisoiden kunnioitus toistensa vakaumuksia kohtaan, sekä

kyky tehdä kompromisseja.165 Sama pätee parisuhteisiin, joissa toinen on uskova ja

toinen ei-uskova. Parisuhteen kestävyyden ja onnellisuuden kannalta tämän tutkiel-

manvastausten pohjalta nousee selkeästi esille se, että puolisoiden on kunnioitettava

toistensa erilaisia elämänkatsomuksia ja molempien parisuhteen osapuolten on kyet-

tävä tekemään kompromisseja.

Vastaajat toivovat, että saisivat omassa kodissaan tuoda uskontoaan esille edes jonkin

verran ja joissain tilanteissa. Tällaisilla tilanteilla tarkoitetaan esimerkiksi joulua, jol-

loin vastaajat toivovat, että he saisivat juhlia joulua haluamallaan tavalla, kuten koris-

teiden esille laittamisella ja joulukirkkoon osallistumalla. Suurimmaksi osaksi vastaa-

jat toivovat, että heillä olisi yhtäläinen oikeus tuoda esille omaa uskoaan, kuin puoli-

soilla osoittaa omaa elämänkatsomustaan. Vastaajat kokevat, että heidän pitää piilo-

tella uskoaan, eikä se saisi näkyä lainkaan heidän arjessaan. Osa (n=4) vastaajista kir-

joittaa, ettei heidän kodissaan saanut olla uskontoon viittaavia esineitä tai kuvia. Eräs

vastaaja166 kirjoittaa, että olivat saaneet keskustelujen myötä puolison suostumaan sii-

hen, että kotona on seimiasetelma jouluna. Yhteisten linjojen löytäminen onkin koettu

tärkeäksi taidoksi elettäessä parisuhteissa, joissa puolisoilla on eri uskonto. Parisuh-

teen kannalta on nähty hyväksi, jos puolisot pystyvät yhdessä luomaan yhteisen us-

konnollisen elämän, jossa on elementtejä molempien uskonnollisuudesta.167 Saman-

lainen ajattelu toimii varmasti myös sellaisissa parisuhteissa, joissa toinen on uskova

ja toinen ei-uskova. Tällaisissa parisuhteissa tulisi tasapuolisesti ottaa huomioon mo-

lempien näkemykset ja vakaumukset, joiden pohjalta luotaisiin parisuhteen ja perheen

kannalta parhaat ja toimivimmat ratkaisut.

Tutkielmanvastauksissa korostuu voimakas uskonnollisuuden pois sulkeminen vastaa-

jien ja puolisoiden yhteisessä elämässä. Kyselyyn osallistuneiden vastauksissa tulee

esille, että tasapuolisuus parisuhteessa elämänkatsomuksen suhteen koetaan toteutu-

van silloin, kun uskonnollisuus ei näy laisinkaan. Tällainen näkemys tasapuolisuudesta

165 Viertola-Cavallari 2009, 44. 166 Tutkielman aineisto, nainen 39 v. 167 Viertola-Cavallari 2009, 39.

75

on melko hankala ymmärtää tasa-arvoisuudeksi, jos toisen täytyy luopua omastaan sen

toteutumiseksi. Tasa-arvoisuus yleisesti koetaan toteutuvan silloin, kun molemmilla

on yhtäläinen oikeus tuoda omia näkemyksiään ja itselleen merkittäviä asioita esille.

Vastaajat kirjoittavat, ettei parisuhteen alussa uskonnollisuus tullut juurikaan esille,

eikä siihen kiinnitetty huomiota. Kuitenkin jo parisuhteen alussa olisi hyvä käydä läpi

erilaiseen elämänkatsomukseen liittyviä asioita. Tällöin olisi mahdollisuus välttyä suu-

remmilta konflikteilta parisuhteen myöhemmissä vaiheissa. Monikulttuuristen avio-

liittojen kohdalla, joihin kuuluu uskonnolliset erot voi toinen puolisoista, joko kääntyä

puolisonsa uskoon tai jopa lakata harjoittamasta omaa uskoaan. Tällaisissa tilanteissa

on kuitenkin aina omat riskinsä, jos päätös kääntymyksestä tai uskonnosta luopumi-

sesta on tehty liian harkitsemattomasti, voi tämä aiheuttaa parisuhteeseen ongelmia

myöhemmin.168

Niiden 13 vastaajan kohdalla, jotka kirjoittavat, etteivät koskaan ole kokeneet negatii-

vista kommentointia puolisoiltaan uskonnollisuutensa suhteen, vastauksissa korostuu

tasa-arvoisuus ja näkemys kummankin oikeudesta omiin näkemyksiin. Vastaajat kir-

joittavat vapaasti osallistuvansa ja harjoittavansa uskoaan, eikä heidän puolisonsa

puutu siihen.

Positiivisesti "hienoa että joku uskoo". Ei koskaan negatiivista. (Nainen 36 v.)

Antaa minun olla itseni. Ei kommentteja negatiiviseen suuntaan. (Nainen 62

v.)

Puolisoni kunnioittaa omaa vakaumustani. Ei suhtaudu negatiivisesti. (Nainen

42 v.)

Joidenkin vastaajien kirjoituksissa kuitenkin nousee esille ajatus siitä, kuinka muka-

vana he kokisivat sen, että he voisivat joskus osallistua esimerkiksi jumalanpalveluk-

siin yhdessä puolisonsa kanssa. He kuitenkin tuntuvat hyvin ymmärtävän sen hanka-

luuden puolisoilleen ja kirjoittivatkin, etteivät halunneet painostaa puolisoitaan, koska

ymmärsivät ettei esimerkiksi jumalanpalveluksilla ollut mitään annettavaa heidän puo-

lisoilleen. On ymmärrettävää toivoa puolison innostuvan ja nauttivan samoista asioista

kuin itse. Eri asia olisi yrittää pakottaa puoliso tekemään ja arvostamaan samoja asioita

168 Viertola-Cavallari 2009, 38.

76

kuin itse. Vastaajat kirjoittavat, että ajatuksena yhteinen kirkossa käynti olisi mukavaa,

mutta kukaan ei maininnut, että odottaisi puolisonsa osallistuvan kirkossa käyntiin.

6.3 Oma usko muuttuu ja aktiivisuus osallistua kirkon toimintaan hiipuu

Vastaajista yli neljäsosa (n=14) kirjoittaa puolison ateismilla tai uskonnottomuudella

olleen merkitystä siihen, kuinka vastaaja kokee oman uskonnollisuutensa. Kolme vas-

taajista kokee, että puolisoiden elämänkatsomuksellisten erojen merkitys heidän

omaan uskonnollisuuteen on positiivinen, koska erot elämänkatsomuksessa saavat

pohtimaan omia näkemyksiä tarkemmin. Eräs vastaajista kirjoittaa puolison olevan

hyvin kannustava hänen uskonnollisuutensa suhteen ja kannustaa häntä osallistumaan

uskonnollisiin tilaisuuksiin.169 Eräät (n=7) vastaajat kirjoittavat puolisoidensa osallis-

tuvan heidän kanssaan uskonnollisiin tilaisuuksiin, kuten joulukirkkoon ja muihin ti-

laisuuksiin. Eräs vastaajista kirjoittaa, että osallistuu puolisonsa kanssa muun muassa

kirkkokonsertteihin. Vastaaja kirjoittaa puolisonsa arvostavan kirkkoja niiden kauneu-

den vuoksi ja vastaaja itse niiden hengellisen aspektin vuoksi. Hän kirjoittaa, että kum-

pikin kokee kirkossa käynnin itselleen luontevaksi, vaikkakin erilaisista lähtökoh-

dista.170 Lähes puolet (n=17) vastaajista kirjoittaa, että puolison uskonnottomuudella

tai ateismilla ei ole minkäänlaista merkitystä vastaajan omaan uskonnollisuuteen. Vas-

taajat kertovat, että vaikka puolison kanssa on elämänkatsomuksellisia eroja, he kun-

nioittavat toistensa näkemyksiä ja ajatuksia. Vastaajien kirjoituksista nousee esille nä-

kemys siitä, että suhde omaan uskoon on niin vakaa, ettei puolison negatiivisellakaan

suhtautumisella ole merkitystä omaan uskoon tai aktiivisuuteen osallistua uskonnolli-

siin tapahtumiin.

Neljäsosa (n=10) vastaajista kirjoittaa, että puolison ateismin tai uskonnottomuuden

merkitys tulee esille siten, etteivät he osallistu yhtä aktiivisesti ev-lut. kirkon toimin-

taan, kuin aikaisemmin. Osa (n=7) oli kokenut puolison asenteen uskoaan kohtaan ole-

van kielteinen, että tästä johtuen oman uskon harjoittaminen ja uskonnollisiin tilai-

suuksiin osallistuminen ei enää vastaajista tuntunut sopivalta. Vastaajat kirjoittavat

oman aktiivisuutensa ev-lut. kirkon tapahtumiin ja jumalapalveluksiin vähentyneen.

Seitsemän vastaajista ei koe puolison mielipiteillä olleen suoranaista siihen, että he

169 Tutkielman aineisto, nainen 23 v. 170 Tutkielman aineisto, nainen 40 v.

77

eivät ole enää yhtä aktiivisia osallistumaan seurakunnan toimintaan, kuin aikaisem-

min. Enemmänkin vastaajat kirjoittavat kokevansa, ettei tunnu luontevalta osallistua

tilaisuuksiin yksin. Erityisesti tällaisia kokemuksia heräsi vastaajilla, joiden puoliso

oli löytänyt ateismin tai uskonnottomuuden parisuhteen aikana.

Kyllähän se rajoitti, kun ei saanut enää puolisoa mukaan ja puoliso ei suhtau-

tunut positiivisesti minun uskonnonharjoittamiseen. (Mies 41 v.)

Ehkä käyn paikan päällä kirkossa harvemmin mutta toisaalta omaan uskooni

liittyvät asiat ovat tulleet henkilökohtaisemmiksi ja tärkeämmiksi, kun ne haas-

tetaan niin läheltä. (Mies 52 v.)

Vastaukset noudattavat samaa linjaa, kuin kandidaatintutkielmassani.171 Puolison mer-

kitystä omaan uskonnollisuuteen ei koeta kovinkaan suureksi, mutta osallistuminen

seurakunnan tapahtumiin on vähentynyt vastaajalla parisuhteen aikana. Syynä tähän

nähdään sama tekijä kuin kandidaatintutkielmassanikin, syy on, että vastaajat eivät koe

luontevaksi osallistua yksin seurakunnan tapahtumiin. Tämä johtuu todennäköisesti

siitä, että parisuhteen alkamisen jälkeen ajattelu suurimmalla osalla ihmisistä muuttuu

minä-ajattelusta me-ajatteluksi. Tällä tarkoitan sitä, että vapaa-aikaa ja arkea aletaan

miettiä me-näkökulmasta, mitä me teemme, minne me menemme? Erityisesti, jos on

perustettu perhe ja hankittu lapsia koetaan, että niin vapaapäivinä, kuin arjessakin on

luontevaa tehdä asioita ja osallistua tapahtumiin yhdessä, ei yksin. Tällöin voi olla

helpompi jättää osallistumatta sellaisiin tapahtumiin, jotka eivät ole puolisolle luonte-

via tai niihin osallistuminen on puolisolle vaikeaa, lisäksi ne voivat olla vastaan tämän

näkemyksiä ja elämänarvoja.

Puolet (n=20) vastaajista kirjoittaa, että oma uskonnollisuus on muuttunut suhteen ai-

kana. Kymmenen vastaajista kokee, että puolisolla olisi ollut merkittävää osuutta

oman uskon muuttumiseen. Eniten vastaajat kokevat olevan muutoksia aktiivisuudessa

harjoittaa omaa uskoaan. Eräät (n=3) vastaajat kertovat puolison uskonnottomuuden

tai ateismin avartaneen heidän omaa näkemystään uskosta.

Vastaajat kirjoittavat, että puolison uskonnottomuus tai ateismi on avartanut vastaajan

omaa uskoa. Puolison erilainen elämänkatsomus on vastaajien mukaan saanut pohti-

maan omaa uskoa ja avartanut näkemystä muiden uskonnollisuudelle ja elämänkatso-

mukselle. Vastaajat kirjoittavat, että koska puoliso ei ole uskova, he pohtivat omaa

171 Pyyny-Nevalainen 2017.

78

uskoaan ja uskonnollisuuttaan mahdollisesti jopa enemmän kuin, jos olisivat parisuh-

teessa ihmisen kanssa, jolla on sama uskonnollinen vakaumus. Vastaajien mukaan

oman uskon pohdinta, ja uskoa ja elämänkatsomusta koskevat keskustelut ovat myös

vahvistaneet heidän omaa uskoaan. Lisäksi se on myös avartanut vastaajan näkemystä

heidän omasta uskostaan.

Puolison esittämät kriittisetkin kommentit koskien vastaajien uskoa, on osa vastaajista

kokenut omaa uskoa vahvistavina ja rakentavina. Tällaista näkemystä on perusteltu

sillä, että joutuessaan pohtimaan vaikeitakin kysymyksiä, vastaajat ovat kokeneet sen

tuovan varmuutta omasta uskosta. Eräs vastaaja kirjoittaa, että kun omaa uskoaan jou-

tuu puolustamaan, se myös pakottaa miettimään, mihin todella uskoo ja mikä sen mer-

kitys itselle on.172 Puolison kriittinen suhtautuminen vastaajan uskoon on pakottanut

vastaajan pohtimaan omaa uskoaan ja sen merkitystä, mutta myös vahvistanut sitä sa-

malla. Aina kyseenalaistaminen ei ole huono asia, mutta erilaiset ihmiset reagoivat

kyseenalaistamiseen eri tavoilla. On myös erilaisia tapoja kyseenalaistaa asioita. Pu-

huttaessa toiselle tärkeistä asioista on hyvä muistaa, ettei kukaan halua tulla louka-

tuksi, eikä toisen haukkuminen tai vähättely ole kyseenalaistamista. Keskustelu on hy-

väksi, mutta sen on oltava tasapuolista ja toista ihmistä ja tämän arvoja kunnioittavaa.

Olen itse tietoisempi uskostani ja siitä mitä se merkitsee minulle. Koen, ettei

mieheni rajoita uskoani millään tavalla, vaikka onkin haastanut minua pohti-

maan uskoani ja suhdettani uskontooni. (Nainen 30 v.)

Puolet (n=20) vastaajista kokee, että oman uskon merkitys on muuttunut parisuhteen

aikana. Kymmenen vastaajista kokee, että puolisolla on suoranaista merkitystä koke-

mukseen oman uskon tärkeydestä. Puolet (n=10) niistä vastaajista, jotka kokevat muu-

toksia tapahtuneen heidän uskossaan kirjoittavat muutosten johtuneen suurimmaksi

osaksi heistä itsestään, eikä puolisolla ole ollut osuutta muutokseen. Eräs vastaaja ku-

vailee oman uskonsa laimentuneen.173 Yhtenä syynä hän kokee uskonsa laimenemi-

selle uskonsa kanssa yksin jäämisen. Vastaaja ei suoranaisesti kirjoita tämän johtuvan

ateisti puolisostaan. Kyseessä voi olla henkilö, jolla ei ole yhteyttä seurakuntaan, eikä

lähipiirissä uskovia, joiden kanssa jakaa uskon kokemuksiaan. Vastauksista nousee

esille kokemus siitä, että uskon kanssa jää yksin, kun sitä ei voi jakaa puolison kanssa.

Eräs vastaaja kokee, että jos puoliso olisi uskova, voisi omakin usko olla vahvempaa.

172 Tutkielman aineisto, nainen 40 v. 173 Tutkielman aineisto, nainen 45 v.

79

Se, että vastaajat kirjoittivat kaipuusta osallistua tapahtumiin yhdessä, sopii hyvin suo-

malaisten uskonnonharjoittamisen profiiliin. Suomalaiset harjoittavat uskontoa yksi-

tyisesti kohtuullisen aktiivisesti, mutta osallistuvat jumalanpalveluksiin melko harvak-

seltaan. Kirkollisista tilaisuuksista suomalaisia kiinnostaa eniten sellaiset, joissa on

selkeä pyrkimys yhteyteen toisten ihmisten kanssa, kuten erilaiset ryhmät ja vertais-

toiminta.174

Yli neljäsosa vastaajista (n=11) kirjoittaa seurakuntayhteyden vähentyneen suhteen ai-

kana. Vastaajat kuitenkin kokevat vaikeaksi sen määrittelemisen, mistä seurakuntayh-

teyden väheneminen johtuu. Osa vastaajista kirjoittaa, että arki on suurin este seura-

kuntayhteydelle. Eräät vastaajista kirjoittavat, etteivät koe luonteviksi osallistua yksin.

Vastaajat eivät koe, että seurakuntayhteyden vähenemisellä olisi merkitystä oman hen-

kilökohtaisen uskon kannalta. Huolimatta siitä, että seurakuntayhteys on vähentynyt,

ovat vastaajat kuitenkin kokevat uskonsa pysyneen ennallaan. Suomalaisille vaikuttaa

olevan tyypillistä osallistumattomuus seurakunnan toimintaan. Tutkimuksissa osallis-

tumattomuuden syyksi on ilmoitettu oma saamattomuus. Esimerkiksi jumalanpalve-

lukset voidaan kokea laadukkaiksi, mutta osallistuminen on kiinni vain omasta viitse-

liäisyydestä. Tähän on kirkon piirissä pyritty vaikuttamaan lisäämällä seurakuntalais-

ten osallisuutta muun muassa jumalanpalveluksien toteuttamiseen.175 Ihmisten kiin-

nostus osallistua kirkollisiin tapahtumiin, kuten jumalanpalveluksiin on todettu olevan

heikentyneen. Tämä voi osaltaan liittyä sekularisaatioon, jonka seurauksena on muun

muassa ihmisen uskonnollisuuden yksityistyminen ja jumalanpalveluksiin osallistu-

misen aktiivisuuden hiipuminen.176

6.4 Jokainen saa uskoa niin kuin haluaa, vai saako?

Puolet (n=19) vastaajista kokee, että on saanut ja saa uskoa vapaasti. Nämä vastaajat

kokevat, ettei puoliso rajoita mitenkään heidän uskoaan. Vastaajat kirjoittavat voi-

vansa harjoittaa uskoaan kotonaan vapaasti ja osallistua ev-lut. kirkon tilaisuuksiin

niin aktiivisesti, kuin haluavat. Vastausten perusteella parisuhteissa vaikuttaa olevan

174 Monikasvoinen kirkko 2008, 37. 175 Monikasvoinen kirkko 2008, 80−81. 176 Lehtonen 2013, 12–14.

80

tasa-arvo kummankin elämänkatsomuksen suhteen. Nämä vastaajat ovat löytäneet pa-

risuhteissaan yhteisymmärryksen, koskien elämänkatsomuksellisista eroja. Näissä pa-

risuhteissa toteutuu uskonnonvapaus ilman ehtoja.

Vähemmistö (n=6) vastaajista kirjoittaa, ettei voi uskoa niin kuin itse haluaisi. Oma

uskonnollisuus ja erityisesti osallistuminen ev-lut. kirkon toimintaan on vähentynyt

parisuhteen aikana, johtuen puolison näkemyksistä. Eräs vastaaja kirjoittaa, ettei puo-

lisolta löydy lainkaan ymmärrystä hänen uskolleen ja näin ollen vieraantumista uskon-

nosta on omalla kohdalla tapahtunut.177 Muutaman (n=6) vastaajan mukaan puolison

kielteinen suhtautuminen vastaajan uskoon on rajoittanut puolison mahdollisuuksia

harjoittaa omaa uskoaan, jonka myötä se on muuttanut sitä, kuinka vastaaja kokee

oman uskonsa. Tämä on näkynyt oman uskon yksityistymisenä, jolloin oma usko ei

näy ulospäin. Omasta uskosta on tullut olosuhteiden pakosta sisään kääntynyttä ja yh-

teys seurakuntaan on osalla jäänyt kokonaan, osalla vähentynyt. Myös parisuhteen

mahdolliset vaikeudet voivat heijastua yksilön uskonnonharjoittamiseen ja seurakunta

elämään. Ihmisen psyykkiset ongelmat heijastuvat myös hengellisyyteen. Omien hen-

kilökohtaisten ongelmien pohjalta voi muodostua ajatus siitä, että ihminen kokee Ju-

malan rakkauden heidän kohdallaan loppuneen. Ne voivat vähentää rukousyhteyttä ja

saada ihmisen irtautumaan seurakuntayhteydestä.178

Eräät (n=6) vastaajat kirjoittavat, että mikäli puoliso olisi uskova, omakin uskonnolli-

suus voisi olla vahvempaa. Erityisesti koetaan, että seurakuntayhteys ja osallistuminen

ev-lut. kirkon tapahtumiin voisi olla aktiivisempaa, mikäli myös puoliso osallistuisi

toimintaan. Vastaajat kirjoittavat, että uskon jakaminen puolison kanssa voisi olla

omaakin uskonnollisuutta vahvistavaa. Ajatus uskovasta puolisosta koetaan omaa us-

konnollisuutta helpottavana. Tällä tarkoitan sitä, että oma uskonnollisuus koettaisiin

luontevampana osana arkea ja yhteistä elämää, mikäli puolisolla olisi sama vakaumus.

Uskonnon harjoittamisen kynnyksen koettaisiin laskevan, jos se voitaisiin jakaa puo-

lison kanssa. Tällaisessa näkemyksessä korostuu ajatus kristinuskon yhteisöllisyy-

destä, sekä sen kokemuksellisuudesta. Uskonnollisuus koettaisiin voimakkaammin ja

selkeämmin osana elämää, jos se voitaisiin jakaa puolison kanssa. Uskon harjoittami-

nen voidaan kokea erottavana tekijänä puolisosta, jolloin siihen käytettävän ajan ja

177 Tutkielman aineisto, mies 41 v. 178 Jokinen 2004, 96.

81

energian määrä vähenee. Vastaajat kirjoittavat, etteivät enää osallistu seurakunnan ti-

laisuuksiin niin usein, kuin ennen parisuhdetta, koska kokevat sen olevan hankalaa tai

epämukavaa puolisolle.

Mietin enemmän kuin ennen, aiheutuuko esim. kirkkoon lähtemisestä liikaa

vaivaa kotiin jäävälle miehelleni. (Nainen 27v.)

Kysymyksessä ei siis ole mitenkään puolison esille tuoma mielipide siitä, ettei vastaaja

saisi osallistua seurakunnan tapahtumiin, vaan vastaajan oma tuntemus siitä, että ai-

heuttaa mahdollisesti vaivaa puolisolle, jos osallistuu tapahtumiin. Tällainen ajattelu

on varsin ymmärrettävää varsinkin lapsiperheissä, joissa toisen puolison irtaantuminen

kodista voi aiheuttaa toiselle puolisolle enemmän tekemistä. Arkisten toimien jättämi-

nen yksin toisen vastuulle, voi aiheuttaa huonoa omaatuntoa ja epäreiluuden tunnetta.

Tällöin on helppo jättää lähtemättä esimerkiksi kirkkoon, kuten yllä olevassa lainauk-

sessa ilmeni.

Joillekin uskon harjoittaminen kotona yksityisesti, on luonteva vaihtoehto ja he eivät

kaipaa seurakuntayhteyttä. Toisille seurakuntayhteys voi olla oman uskon kannalta

hyvin merkittävä tekijä. Toisille yhteinen kokeminen, ehtoollinen ja virsien veisaami-

nen voivat olla jumalasuhteen hoitamisen ja ylläpitämisen kannalta keskeisiä tekijöitä.

Tällöin tunne siitä, että oma uskonharjoittaminen on parisuhteelle rasite, voi johtaa

oman uskonnollisuuden ohenemiseen. Tämä ei ole puolison aiheuttamaa, koska puo-

liso ei mitenkään estä vastaajaa osallistumasta uskonnon harjoittamista, vaan kysymys

on enemmänkin siitä, kuinka useampi tekijä yhdessä on muuttanut vastaajan oman us-

kon merkitystä.

Parisuhteissa koetaan usein vaikeuksia silloin, kun yhteistä aikaa ei tunnu löytyvän

riittävästi parisuhteen hoitamiseen. Suomenkielessä on yleistynyt käsite ruuhkavuodet,

joilla tarkoitetaan parisuhteen niitä vuosia, jolloin lapset ovat pieniä, lapsilla on har-

rastuksia, joihin vanhemmat kuljettavat lapsia ja vanhemmat käyvät ansiotyössä. Yk-

silöön voi kohdistua paljon paineita työnantajan puolelta. Tällaisissa elämäntilanteissa

elävien ihmisten haluttomuutta lisätä puolison työtaakkaan ottamalla omaa aikaa har-

rastuksille, tai seurakuntayhteydelle, on ymmärrettävää. Tällaisissa elämäntilanteissa

voi omalle uskonnollisuudelle ja sen harjoittamiselle olla vaikea löytää aikaa. Jos mo-

lemmilla puolisoilla on sama uskonnollinen vakaumus, voi uskonnonharjoittaminen ja

siihen käytettävä aika olla perhettä ja parisuhdetta lujittavaa. Silloin kun yhteistä uskoa

82

ei ole, on oman uskon harjoittaminen ja toimintaan osallistuminen pois yhteisestä

ajasta. Vastaajat eivät suoraan kerro tämän tyyppisistä tilanteista, mutta kertovat, että

eivät halua rasittaa puolisoaan sillä, että menevät itse kirkkoon tai kertovat uskon vain

jääneen muun elämän kiireiden vuoksi. Nykyään työkiireet ja uran luomisen aiheutta-

mat paineet voivat mennä perhe-elämästä ja parisuhteesta huolehtimisen edelle. Myös

puolisoiden omat menot, kuten harrastukset ja ystävyyssuhteiden hoitaminen voi viedä

parisuhteelta aikaa ja aiheuttaa parisuhteessa ristiriitoja.179 On siis varsin ymmärrettä-

vää, että vastaajat voivat kokea omat uskonnolliset menonsa parisuhdetta kuormitta-

viksi ja yhteistä aikaa vähentäviksi, erityisesti silloin, kun perheelle ja parisuhteelle

käytettävä aika on muutoinkin vähissä.

179 Ranssi-Matikainen 2012, 155−156.

83

8 JOHTOPÄÄTÖKSET

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoitus oli selvittää, millainen merkitys ei-uskovalla

puolisolla on uskovan puolison omaan uskonnollisuuteen ja aktiivisuuteen harjoittaa

omaa uskoaan. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, millaisia merkitys puolison ei-us-

konnollisuudella on heidän parisuhteeseensa ja lapsiinsa? Tämän tutkielman aineisto

kerättiin kesä-lokakuun 2017 aikana e-lomakkeella ja kirjeitse. Tutkielman aineisto

koostuu 37 e-lomakkeella saadusta vastauksesta ja kolmesta kirjeitse saadusta vastauk-

sesta. Kyselyyn vastanneet ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä ja he

ovat tai ovat olleet aikaisemmassa elämänvaiheessa parisuhteessa uskonnottoman tai

ateistin kanssa. Vastanneista kolme oli miehiä ja 37 naisia.

Suurimmalla osalla (n=29) vastaajista uskonnollisuus on ollut osana lapsuuden kodin

kasvatusta. He olivat osallistuneet ainakin jonkin verran ev-lut. kirkon tai sen sisällä

toimivan herätysliikkeen toimintaan. Aktiivisesti uskonnon harjoitusta on ollut 17 vas-

taajan kotona. Kaiken kaikkiaan kodin uskonnollisuuden määritteleminen tuntuu ole-

van vastaajille vaikeaa. Tämä nousi esille muun muassa siinä, ettei kotia koeta erityi-

sen uskonnolliseksi, vaikka siellä on harjoitettu uskonnollisuutta rukouksen ja osallis-

tumalla erilaisiin seurakunnan tapahtumiin. Vastaajien kirjoituksista nousee kuitenkin

selkeästi esille, että lähes kaikilla uskonnollisuus on ollut läsnä lapsuudesta asti.

Yhtä vastaajaa lukuun ottamatta oma uskonnollisuus koetaan tärkeäksi. Omasta us-

konnosta kirjoitetaan hyvin voimakkain ilmaisuin. Oma usko koetaan vastaajien kes-

kuudessa hyvin merkittäväksi ja sitä kuvaillaan muun muassa kantavana voimana.

Vastaajat kirjoittavat saavansa uskostaan voimaa ja turvaa elämäänsä. Oma usko koe-

taan myös elävänä, tällä tarkoitetaan sitä, ettei uskoa koeta stabiiliksi, vaan sen koetaan

kasvavan ja muuttuvan ihmisen mukana koko elämän ajan.

Puolison uskonnottomuuteen tai ateismiin vastaajat suhtautuvat omasta mielestään hy-

vin ja ymmärtäväisesti. Osa vastaajista kuitenkin kokee tai on kokenut pettymystä sen

johdosta, ettei puoliso ole uskova. Pettymyksen tunteet ovat heränneet, kun he eivät

ole voineet puolison uskonnottomuuden tai ateismin vuoksi jakaa heidän kanssaan

omaa uskoaan, jonka kokevat itselleen hyvin merkittäväksi osaksi omaa elämää.

84

Puolet vastaajista (n=19) kokee, että on saanut parisuhteessaan uskoa vapaasti. Vas-

taajat kirjoittavat, että puoliso suhtautuu heidän uskoonsa kunnioittaen ja suoden heille

vapauden olla sitä, mitä he haluat ja uskoa niin kuin he itse haluavat. Tällaisissa pari-

suhteissa olevat ovat myös pääosin avoimia uskonnollisuutta tai elämäkatsomusta kos-

keville keskusteluille. Parisuhteissa, joissa vastaaja kokevat voivansa uskoa vapaasti,

puoliso suhtautuu myös vastaajan uskoon usein hyvin kannustavasti. Tämä ilmenee

vastaajien mukaan puolisoiden kannustaessa heitä osallistumaan uskonnollisiin tapah-

tumiin ja ilmaisemaan omaa uskonnollisuuttaan vapaasti. Puolisot myös osallistuvat

puolisoidensa seurana uskonnollisiin tilaisuuksiin, vaikka ne eivät olekaan heidän elä-

mänkatsomuksensa mukaisia.

Parisuhteissa, joissa vastaajat kokevat voivansa uskoa vapaasti, nousee selkeästi esille

puolisoiden keskinäinen kunnioitus ja hyvät kommunikaatiotaidot. Avoin keskustelu

ja toisen näkökulmien ymmärtäminen ovat vahva pohja tasavertaiselle parisuhteelle,

jossa molempien näkemykset ja arvot huomioidaan ja niitä kunnioitetaan. Näissä pa-

risuhteissa vastaajat kokevat, että heillä on puolisonsa kanssa erittäin hyvä keskuste-

luyhteys koskien kaikkia mahdollisia aiheita, eikä heidän parisuhteessaan ole aiheita,

joista he eivät kykenisi keskustelemaan. Vastaajat myös kirjoittavat positiivisista ko-

kemuksista, jotka nousevat uskonnollisista keskusteluista, jotka haastavat heitä pohti-

maan omaa uskoaan. Vastaajat kokevat näiden keskusteluiden vahvistavan omaa us-

koaan. Tämän tutkielman perusteella avoin keskusteluyhteys on edellytys hyvään ja

tasa-arvoiseen parisuhteeseen uskovien ja ei-uskovien välillä. Keskusteluyhteyden ja

kunnioituksen merkitystä ei voi liikaa korostaa silloin, kun puhutaan niinkin herkästä

aiheesta, kuin oma usko.

Avioliittoon vihkiminen tai avioliiton siunaaminen ei ole tähän kyselyyn vastanneilla

aiheuttanut parisuhteissa juurikaan ristiriitoja. Vastaajat kirjoittavat puolisonsa usein

suostuneet kirkolliseen vihkimiseen tai avioliiton siunaamiseen, koska se on ollut vas-

taajille itselleen tärkeää. Puolisot ovat kyenneet keskenään tekemään kompromisseja

koskien lapsen tai lapsien kastetta ja avioliittoon vihkimistä. Avioliiton kirkollisen vih-

kimisen tai siunaamisen kohdalla nousee kuitenkin voimakkaasti esille sen kulttuuri-

sidonnaisuus. Suomessa kirkollisella vihkimisellä ja lasten kastamisella on hyvin

vahva perinne, josta poikkeaminen voidaan kokea itselle vieraaksi, vaikka olisikin ei-

uskova. Suomalainen hää-perinne rakentuu vahvasti kirkkohäiden ympärille. Kaikkien

vastaajien kohdalla ei kuitenkaan ole päästy avioliitosta yksimielisyyteen. Kahden

85

vastaajan kohdalla avioliitto on jäänyt solmimatta erilaisten elämänkatsomusten ja

avioliittoa koskevien mielipiteiden vuoksi.

Erääksi ongelmaksi parisuhteissa nousi puhumattomuus. Uskonnollissuuteen liittyvät

asiat saattoivat olla parisuhteissa aiheita, joista ei voida keskustella lainkaan. Osassa

parisuhteita uskonnolliset keskustelut ovat jossain vaiheessa aiheuttaneet riitoja ja

niistä on sen vuoksi luovuttu. Osan kohdalla keskusteluja ei ole koskaan käyty riitojen

pelossa. Puhumattomuus parisuhteissa on usein hyvin ongelmallista. Aikaisempienkin

tutkimusten mukaan, puhumattomuus voi olla parisuhteelle tuhoisaa. Ongelmien ja

vaikeiden aiheiden välttely voi aiheuttaa jännitteitä parisuhteessa, tai kuten tässä tut-

kielmassa nousee esille, sulkea yhden puolisolle tärkeän elämän osa-alueen kokonaan

parisuhteen ulkopuolelle. Puhumattomuus on tämänkin tutkielman perusteella melko

suuri ongelma parisuhteissa. Kaikkein avoimimmin toistensa eriäviin elämänkatso-

muksiin suhtautuivat ne pariskunnat, jotka kykenivät keskustelemaan myös uskonnol-

lisista ja elämänkatsomuksellisista aiheista keskenään. Vaikeimpia ongelmia eriävän

elämänkatsomuksen suhteen on niissä parisuhteissa, joissa uskonnosta tai elämänkat-

somuksesta ei kyetä keskustelemaan. Toki huomioitavaa on myös se, että joihinkin

näistä parisuhteista liittyi myös henkistä väkivaltaa, kuten toisen halveksuntaa tai vä-

heksymistä. Pääosin halveksunta ja väheksyntä kohdistuivat puolison uskoon, mutta

joissakin suhteissa henkinen väkivalta ulottui muillekin parisuhteen osa-alueille.

Useat vastaajat ovat jo suhteen alussa tiedostaneet mahdollisuuden ristiriitoihin joh-

tuen heidän eriävästä elämänkatsomuksestaan. Suurempia ongelmia ei kukaan vastaa-

jista ole suhteen alussa kuitenkaan osannut odottaa. Ongelmat eriävästä elämänkatso-

muksesta johtuen ovatkin ilmenneet vasta suhteen edetessä. Useissa aikaisemmissa

tutkimuksissa, koskien erilaista elämänkatsomusta puolisoiden välillä, on lasten syn-

tymä ja mahdollinen kaste nostettu esiin ristiriitojen ja näkemyserojen aiheuttajana.

Tässä tutkielmassa ei kuitenkaan lasten kastaminen ole juurikaan aiheuttanut puolisoi-

den välillä erimielisyyksiä. Suurin osa lapsista on kastettu ev-lut. kirkkoon. Tämä

poikkeama aikaisempiin tutkimuksiin selittyy suurimmaksi osaksi suomalaisten vah-

valla evankelisluterilaisella tapakulttuurilla, johon lasten kastaminen ev-lut. kirkkoon

selkeästi kuuluu. Lisäksi erimielisyyksien puuttumista selittää ei-uskovan puolison vä-

linpitämätön asenne kastetta kohtaan. Puolisot eivät koe kasteen olevan mitenkään

merkityksellinen, joten he ovat suostuneet kasteeseen, koska se on ollut puolisolle tär-

keää ja itselle merkityksetöntä.

86

Lasten kasvatuksen suhteen pariskunnilla on jonkin verran näkemyseroja. Pääosin pa-

riskunnat ovat päätyneet kasvattamaan lapsensa niin, ettei lapsia kasvateta kumman-

kaan vanhemman näkemysten mukaan, vaan lapsille puhutaan molempien elämänkat-

somuksista tasapuolisesti. Kaikkien kohdalla ei kuitenkaan ole menetelty näin, vaan

osa lapsista on kasvatettu uskovan vanhemman vakaumuksen mukaisesti ja osassa per-

heistä lapsen elämänkatsomuksesta on tullut kilpailu vanhempien kesken. Vastauk-

sissa nousee myös esille näkemys, että lasten uskonnollinen kasvatus olisi todennäköi-

sesti aktiivisempaa, jos puoliso olisi myös uskova. Vastaajat kokevat, että eivät yksin

osaa kasvattaa lapsiaan uskonnollisesti niin vahvasti, kuin kokisivat hyväksi.

Vähemmistö vastaajista (n=6) kokee, etteivät he saa uskoa niin kuin he itse haluaisivat.

Syitä näihin kokemuksiin ovat muun muassa se, että puolison kommentit heidän us-

koaan kohtaan ovat halveksivia. Puolisot saattavat rajoittaa vastaajien uskonnonhar-

joitusta esimerkiksi niin, ettei kotona voi kuunnella uskonnollista musiikkia tai katsella

uskonnollisia ohjelmia televisiosta. Jotkut vastaajat kirjoittavat, ettei heidän kotonaan

saa olla esillä mitään uskonnollisia esineitä, kuten enkelikoristeita tai Jeesuksen kuvia.

Näiden vastaajien kodeissa uskonnonvapaus toteutuu vain ei-uskovan puolison osalta.

Kodeista on karsittu pois sellaiset asiat, jotka kuuluvat vastaajan omaan uskontoon.

Kodissa ei ole mahdollisuutta tasavertaisuudelle katsomusten suhteen.

Vastaajat, jotka kokevat puolison rajoittavan omaa uskonnollisuuttaan eivät voi va-

paasti osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin. Osallistuessaan uskonnollisiin tilaisuuk-

siin puoliso voi pilkata ja väheksyä heitä tai tehdä osallistumisen mahdottomaksi ajan-

käytöllisesti. Vastaajat myös kertovat osallistuneensa salaa uskonnollisiin tilaisuuk-

siin, jotta puoliso ei voisi ilkeästi kommentoida heidän osallistumistaan. Vastaajat ko-

kevat, että puolison mielipiteiden vuoksi he ovat ajautuneet kauemmas seurakuntayh-

teydestä ja omasta uskosta on tullut hyvin yksityistä ja sisäänpäin kääntynyttä.

Muutamat (n=6) vastaajat kokevat, että uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuminen

olisi helpompaa ja luontevampaa, jos puolisokin osallistuisi niihin. Vastaajat kirjoitta-

vat, että oman uskon kanssa jää yksin ja osallistumisesta tulee vaikeaa, kun niihin täy-

tyy mennä yksin. Vastaajat kirjoittavat, että jos puoliso olisi uskova osallistuminen

erilaisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin olisi luontevampaa ja mukavampaa. Vastaajat

ajattelevat, että oma usko olisi vahvempaa ja se voisi näkyä elämässä enemmän jos

87

sen voisi jakaa oman puolison kanssa. Erityisesti vastaajien kirjoituksissa nousee esille

kokemus yksinäisyydestä oman uskon kanssa. Kokemus siitä, ettei uskoaan voi jakaa

puolison kanssa tuntuu vaivaavan vastaajia melko paljon. Joidenkin vastaajien koh-

dalla uskonnollisiin tilaisuuksiin, kuten jumalanpalveluksiin osallistuminen ja yksityi-

nen uskonnon harjoittaminen on jäänyt myös ajan käytöllisten syiden vuoksi, ei niin-

kään puolison uskonnottomuuden tai ateismin vuoksi. Tämän kaltaiset kokemukset

ovat yleisiä sellaisten vastaajien kohdalla, joilla on lapsia.

Osa vastaajista on kokenut henkistä väkivaltaa, halveksuntaa, haukkumista ja alista-

mista, johtuen omasta uskostaan. Vastaajat ovat tulleet kohdelluksi huonosti puoli-

sonsa taholta. Vastaajat kirjoittavat puolisoiden muun muassa pilkanneen ja häpäis-

seen heitä, johtuen heidän uskonnollisesta vakaumuksestaan. On kuitenkin mahdol-

lista, että parisuhteissa on myös muitakin ongelmia. Vastauksista nousee kuitenkin sel-

keästi esille, että eriävä elämänkatsomus on ongelmien osatekijä ja uskova puoliso on

kokenut itseensä kohdistunutta henkistä väkivaltaa, joka liittyy hänen uskonnollisuu-

teensa.

Vastausten pohjalta on nähtävissä, että ev-lut. kirkon jäsenten ja ei-uskovien välisissä

parisuhteissa on kolme selkeää ryhmää, sen perusteella, kuinka parisuhteissa kohda-

taan erilainen elämänkatsomus. Ensimmäisen ryhmän puolisoilla ei ole eriävästä elä-

mänkatsomuksesta johtuvia erimielisyyksiä, mutta ei myöskään avointa keskustelua

uskonnosta tai uskonnollisista asioista. Tähän ryhmään kuuluu seitsemän vastaajaa.

Keskustelua tähän ryhmään kuuluvat eivät harjoita pääosin siitä syystä että, erimieli-

syyksiltä vältyttäisiin.

Toisessa ryhmässä puolisot yrittävät keskustella, mutta elämänkatsomukselliset asiat

aiheuttavat erimielisyyksiä ja riitoja. Riidoista ja erimielisyyksistä huolimatta keskus-

teluja käydään ja keskustelujen aiheet koetaan parisuhteessa niin tärkeiksi, että niistä

tulee voida keskustella, vaikka se aiheuttaisikin riitoja. Riidoista huolimatta parisuh-

teissa on olemassa keskusteluyhteys ja kyky keskustella vaikeistakin aiheista, vaikka

ne voivatkin kärjistyä riidoiksi. Näissä parisuhteissa puolisot eivät ensimmäisen ryh-

män tavoin sulkeudu vaikeiden aiheiden edessä.He eivät kuitenkaan kykene sellaiseen

keskusteluun, joka ei menisi liiaksi henkilökohtaisuuksiin ja näin ollen pysyisi sellai-

sella tasolla, jossa riidoilta voitaisiin välttyä. Edellä mainittuun ryhmään kuuluu kym-

menen vastaajaa.

88

Kolmanteen ryhmään kuuluvat ne pariskunnat, joiden parisuhteessa asioista keskus-

tellaan avoimesti ja toisten mielipiteitä kunnioitetaan. Tässä ryhmässä olevien paris-

kuntien välillä vallitsee keskusteluyhteys, vaikka elämänkatsomukset ovat erilaiset.

Puolisoiden kommunikointia helpottaa se, että he osaavat arvostaa toisen näkemyksiä,

vaikka ne eivät edustaisikaan samaa linjaa kuin omat näkemykset. Parisuhteessa on

riittävän hyvä kommunikaatioyhteys, jotta kumpikin kykenee ilmaisemaan itseään

niin, että rakentava keskustelu onnistuu, eikä riitoja aiheudu mielipide erojen vuoksi.

Tähän ryhmään kuului 10 vastaajaa.

Nämä kolme ryhmää esiintyvät vastauksissa melko selkeä rajaisina, mutta niillä on

myös yhtymäkohtia keskenään. Parisuhteiden kuuluminen johonkin ryhmään voi

myös vaihdella parisuhteen edetessä ja muuttuessa. Usein parisuhteen alussa yhteen

törmäyksiä tulee enemmän, mutta parisuhteen edetessä voivat näkemyserot kaventua,

tai niihin voidaan oppia suhtautumaan eri tavalla. Voi toki myös käydä niin, että alussa

esiintyneiden erimielisyyksien ja ristiriitojen vuoksi päädytään pidättäytymään kes-

kustelusta niiden aiheiden kohdalla, jotka aiheuttavat ristiriitoja. Tällöin voi käydä

niin, ettei koskaan päästä etenemään siihen ryhmään, jossa osataan kuunnella ja kun-

nioittaa toisen eriäviä mielipiteitä.

Yllä kuvatun kaltaiset ryhmät voikin nähdä myös eräänlaisena kehitysmallina, johon

erilaisen elämänkatsomuksen omaavien pariskuntien olisi hyvä pyrkiä. Tavoitteena

olisi, että jos pariskunnat kuuluvat kahteen ensin mainittuun ryhmään, eli niihin joissa

keskustelua ei ole lainkaan tai siihen, jossa keskustelua on, mutta siitä aiheutuu riitoja,

tulisi pariskuntien pyrkiä päätymään kolmanteen ryhmään, jossa keskustelu uskonnol-

lisista tai elämänkatsomuksellisista aiheista on mahdollista ilman riitoja, toisen mieli-

piteitä ja arvoja kunnioittaen. Huolimatta siitä, että kysymyksen asettelussa puhutaan

vain uskonnollisista kysymyksistä ja uskonnosta on tärkeää, että molemmat puolisot

voivat puhua oman vakaumuksensa mukaisista asioista. Eriävän elämänkatsomuksen

omaavien pariskuntien tulee molemmin puolin kunnioittaa toistensa vakaumusta, jotta

parisuhde voisi olla tasa-arvoinen ja kumpikin voisi toteuttaa uskonnonvapautta pari-

suhteessa.

Tutkielmani pohjalta nousee esiin paljon positiivisia kokemuksia parisuhteissa, joissa

puolisoista toinen on uskova ja toinen ei-uskova. Positiivisina on koettu erilaisuus ja

89

sen tuoma rikkaus. Rikkautena on koettu erityisesti keskustelut, jotka viriävät erilai-

sista näkemyksistä. Negatiivisina asioina on koettu puolison ymmärtämättömyys ja se,

ettei parisuhteissa toteudu tasa-arvo puolisoiden elämänkatsomusten välillä. Erityisen

negatiivisena puolena nousee esille henkinen väkivalta, jota uskovaa puolisoa kohtaan

on harjoitettu johtuen tämän uskonnollisesta vakaumuksesta.

Tutkielmani perusteella kommunikaatio ja keskinäinen kunnioitus ovat toimivan pari-

suhteen tärkeimmät työkalut, silloinkin kun puolisoilla on eriävä elämänkatsomus.

Kunnioitus ja kommunikaatio mahdollistavat tasa-arvoisen kohtelun parisuhteessa ja

auttavat erimielisyyksissä, sekä riitatilanteissa. Kommunikaation puute vaikuttaa sii-

hen, millaiseksi oma arvo suhteessa koetaan. Mikäli omia kokemuksia ja näkemyksiä

ei voida tuoda keskusteluissa esille, eivät vastaajat ole kokeneet omaa asemaansa suh-

teessa tasa-arvoiseksi tai huomioiduksi.

Tutkielmani perusteella parisuhteissa ei aina toteudu elämänkatsomusten suhteen tasa-

arvo. Tutkielmani vastausten perusteella voi päätellä, että kaikissa parisuhteissa us-

kova ei saa uskoa niin kuin itse haluaisi. Puolison merkitys vastaajan uskonnon vapau-

den toteutumisessa tulee esille siinä, kuinka puoliso suhtautuu uskovaan, hänen uskon-

nollisuuteensa ja uskonnon harjoittamiseen. Tutkielmani mukaan ei-uskovan puolison

merkitys tulee esille siinä, miten vastaaja suhtautuu omaan uskonnollisuuteensa, joh-

tuen puolison suhtautumisesta hänen uskonnollisuuteensa ja uskontoonsa. Puolison

negatiivinen kommentointi ja väheksyntä vähentävät vastaajan aktiivisuutta harjoittaa

omaa uskoaan. Myöskään perheen arjessa ja kotioloissa ei aina uskovan uskonnolli-

suutta huomioida tasavertaisesti ei-uskovaan puolisoon nähden.

Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista perehtyä aiheeseen yhä enemmän ja syvälli-

semmin. Laajempi tutkimusaineisto antaisi mahdollisuuden selkeämmille yleistyksille

ja antaisi mahdollisuuden tehdä päätelmiä esille nousseista ilmiöistä. Aihe pysyy tule-

vaisuudessakin ajankohtaisena sekularisaation kasvamisen myötä. Kirkosta eroami-

nen, lasten kastamatta jättäminen ja yhteiskunnan maallistuminen johtavat siihen, että

yhä useammissa perheissä toinen puolisoista on uskova ja toinen ei. Aihe on niin vähän

tutkittu, että siitä olisi mahdollisuus levittäytyä laajemmalle tai tarkemmin paneutua

johonkin tiettyyn osaa-alueeseen uskovien ja ei-uskovien välisissä parisuhteissa. Täl-

laisia aiheita voisi olla puolison vaikutukset yksilön omaan spirituaaliteettiin tai sy-

ventyminen parisuhdeongelmiin, joiden aiheuttajana on erilainen elämänkatsomus.

90

Aiheen koskemattomuus avaa täysin uusia mahdollisuuksia sen jatko-tutkimuksen

suhteen. Kokonaisuudessaan aiheessa on paljon potentiaalia jatko-tutkimukselle,

mutta sen tutkimattomuus aiheuttaa omat vaikeutensa ja haasteensa. Suurimpia ongel-

mia on valmiin lähdemateriaalin vähäisyys.

91

9 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS

10.1 Lähteet

Avioliittolaki

1987 16.4.1987/411

Rakkauden lahja

2008 Rakkaudenlahja. Piispojen puheenvuoro perheestä, avioliitosta ja seksuaa-

lisuudesta. Paarma, Jukka & Huotari, Voitto & Salmi, Samuel & Peura,

Simo & Huovinen, Eero & Pihkala, Juha & Heikka, Mikko & Björkstrand,

Gustav. Helsinki: Kirjapaja.

Sähköisellä tutkimuslomakkeella ja kirjeitse kerätty tutkimusaineisto 41 kappaletta.

Tutkielman tekijän hallussa, Joensuu.

Tilastokeskus

2017 Siviilisäädynmuutokset.

http://www.stat.fi/til/ssaaty/2015/ssaaty_2015_2016-04-21_tie_001_fi.html.

Luettu 13.11.2017

10.2 Kirjallisuus

Cools, Carine

2011 Relational Dialectics in Intercultural Couples' Relationships. Diss. Jyväs-

kylä. University of Jyväskylä.

Eskola, Timo

2009 Ateismin sietämätön keveys. Helsinki: Uusiotie.

Frame, Marsha

92

2004 The Challenges of Intercultural Marriage: Strategies for Pastoral Care.

https://link-springer-com.ezproxy.uef.fi:2443/arti-

cle/10.1023%2FB%3APASP.0000010024.32499.32. Viitattu 24.20.2016.

Gothòni, Raili

2014 Auttava kohtaaminen II. Sielunhoidon menetelmät ja käytäntö. Helsinki:

Kirjapaja.

Haastettu kirkko

2012 Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina2008-2011. Kirkontutki-

muskeskuksen julkaisuja 115. Porvoo.

Heitink, Gerben

1999 Practical Theology. History, Theory, Action Domains.Manual for Practi-

cal Theology. Cambridge, U.K: William B. Eerdmans Publishing Com-

pany.

Hytönen, Maarit

2016 Kristillisen perinteen välittyminen. − Osallistuva luterilaisuus. Suomen

evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2012-2015: Tutkimus kirkosta ja

suomalaisista. Toim. Ketola, Kimmo & Hytönen, Maarit & Salinen, Veli-

Matti& Sohlberg, Jussi & Sorsa, Leena. Kirkon tutkimuskeskuksen julkai-

suja. Kuopio: Grano.110−144.

Jokinen, Seppo

2004 Yksinäisyydestä yhteyteen. Toim. Marja Sèvon. Jyväskylä: Päiväosakeyh-

tiö.

Joutsenniemi, Kaisla & Mustonen, Veera

2013 Ruuhkataidot. Iloa vanhemmuuteen. Juva: Bookwell.

Ketola, Kimmo

2016 Luterilainen usko nykyajan Suomessa. − Osallistuva luterilaisuus. Suomen

evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2012-2015: Tutkimus kirkosta ja

suomalaisista. Toim. Ketola, Kimmo & Hytönen, Maarit & Salinen, Veli-

93

Matti& Sohlberg, Jussi & Sorsa, Leena. Kirkon tutkimuskeskuksen julkai-

suja. Kuopio: Grano. 47−87.

2010 Suomalaisten spiritualiteetti. Minä uskon? Jumala-usko 2010-luvulla.

Toim. Maarit Hytönen. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 110. Tam-

pere. 140−160.

Kettunen, Paavo

2012 Auttavakohtaaminen I. Sielunhoidon perusteet ja teologia. 2. Painos. Hel-

sinki: Kirjapaja.

2011 Kätketty ja vaiettu. Suomalainen hengellinen häpeä. 2. Painos. Helsinki:

Kirjapaja.

Kiiski, Jouko

2011 Suomalainen avioero 2000-luvun alussa Miksi avioliitto puretaan, miten

ero koetaan ja miten siitä selviydytään? Publications of the University of

Eastern Finland Dissertations in Education, Humanities, and Theology

Nro. 15. Diss. Joensuu. University of Eastern Finland.

2006 Rajallinen rakkaus. Suomalaisten teologien käsitykset parisuhteesta. Kir-

kontutkimuskeskuksen julkaisuja 97. Jyväskylä: Gummerus.

Kinnunen, Saara

2007 Kahden kauppa. Kestävää parisuhdetta rakentamassa. Helsinki: Kirjapaja.

Koivisto, Johanna & Paalanne, Helena & Siukonen, Antti

2014 Ihan sama. Eilen, tänään ja ikuisesti. Opettajan opas. Helsinki: Nuorten

keskus.

Kumpula, Sinikka & Malinen, Vuokko

2007 Unelma paremmasta parisuhteesta. Navigointiopas aikuissuhteeseen. Vä-

estöliitto. Jyväskylä: Minerva Kustannus.

94

Laadullisen tutkimuksen käsikirja

2006 Laadullisen tutkimuksen käsikirja. Toim. Jari Metsämuuronen. 1. laitos, 1.

painos. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino.

Lehtonen, Tommi

2013 Ateismi ja maallistuminen. − Ihmisten maa- esseitä sekularisaatiosta.

Toim. Koponen, Ari & Savolainen, Tuomas. Uusikaupunki: Sivuosa.

10−35.

Metso, Pekka

2015 Ortodoksisen uskontokasvatuksen tutkimuskenttä. http://www.kasvatus-

ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=694. Luettu 31.10.2017.

Monikasvoinen kirkko

2008 Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2004–2007. Kirkon tutki-

muskeskuksen julkaisuja 103. Tampere: Kirkontutkimuskeskus. 56 – 69.

Muona, Ulla

2009 Vihkiminen valintana – nuorten aikuisten syyt valita kirkollinen vihkimi-

nen. − Perhe, parisuhde ja kirkko. Lähikuvia leikkauspintoihin. Käytän-

nöllisen teologian laitoksen vuosikirja 2009. Toim. Pessi, Anne Birgitta &

Grönlund, Henrietta. Helsinki: Hakapaino. 56−69.

Niemelä, Kati

2006 Vieraantunut vai pettynyt? Kirkosta eroamisen syyt Suomen evankelis-lu-

terilaisessa kirkossa. Kirkontutkimuskeskuksen julkaisuja 95. Tampere.

2003 Muutoksen tulkkina. − Kirkot ja uskonnollinen elämä osa yhteiskuntaa.

Toim. Helander, Eila. Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian lai-

toksen julkaisuja 106. Helsinki: Kirjapaja. 140−157.

Nummela, Irene & Ojell, Raija

2010 Kommentti artikkeli: Näkökulmia kirkon perhetyöhön. Perhe, parisuhde ja

kirkko. Lähikuvia leikkauspintoihin. Käytännöllisen teologian laitoksen

vuosikirja 2009. Helsingin yliopisto.

95

Oksi-Walter, Päivi & Roos, Jonna & Viertola-Cavallari

2009 Monikulttuurinen perhe. Helsinki: Kustannus Arkki.

Osallistuva luterilaisuus

2016 Osallistuva luterilaisuus. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina

2012-2015: Tutkimus kirkosta ja suomalaisista. Toim. Ketola, Kimmo &

Hytönen, Maarit & Salinen, Veli-Matti& Sohlberg, Jussi & Sorsa, Leena.

Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja. Kuopio: Grano.

Perhe, Parisuhde ja kirkko

2009 Perhe, parisuhde ja kirkko. Lähikuvia leikkauspintoihin. Käytännöllisen

teologian laitoksen vuosikirja 2009. Toim. Pessi, Anne Birgitta & Grön-

lund, Henrietta. Helsinki: Hakapaino.

Pyyny-Nevalainen, Marja

2017 Puolisoiden eriävän uskon tai elämänkatsomuksen vaikutukset parisuhtee-

seen. Painamaton käytännöllisen teologian kandidaatintutkielma. Tekijän

hallussa.

Rajallinen rakkaus

2006 Kiiski, Jouko. Rajallinen rakkaus. Suomalaisten teologien käsitykset pari-

suhteesta. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 97. Tampere.

Ranssi-Matikainen, Hanna

2013 Paremman avioliiton rakkauspankki. Toim. Hanna Ranssi-Matikainen.3.

Painos. Hämeenlinna. PäiväPsakeyhtiö.

2012 Yhdessä sittenkin. Kokemukset erokriisistä, vertaistuesta ja muutoksesta

parisuhteessa. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 116. Diss. Tampere.

Ristimäki, Anu

2009 Kristillinen kasvatus 0-3-vuotiaiden lasten perheissä. − Perhe, parisuhde

ja kirkko. Lähikuvia leikkauspintoihin. Käytännöllisen teologian laitoksen

vuosikirja 2009. Toim. Pessi, Anne Birgitta & Grönlund, Henrietta. Hel-

sinki: Hakapaino. 118-133.

96

97

Salminen, Veli-Matti

2016 Suomalaisten uskonnollisuus – passiivinen osallistuminen, aktiivinen et-

sintä. − Miten Suomi uskoo? Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran

symposiumissa marraskuussa 2015 pidetyt esitelmät. Toim. Salminen,

Joona. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura. 62−76.

Sinä olet kanssani

2009 Sinä olet kanssani. Kirkollisten toimitusten opas. 2. Painos. Jyväskylä:

Gummerus Kirjapaino.

Sohlberg, Jussi & Ketola, Kimmo

2016 Uskonnolliset yhteisöt Suomessa. − Osallistuva luterilaisuus. Suomen

evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2012-2015: Tutkimus kirkosta ja

suomalaisista. Toim. Ketola, Kimmo & Hytönen, Maarit & Salinen, Veli-

Matti& Sohlberg, Jussi & Sorsa, Leena. Kirkon tutkimuskeskuksen julkai-

suja. Kuopio: Grano. 15−46.

Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli

2004 Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. 1.−3. painos. Helsinki. Kustan-

nusosakeyhtiö Tammi. /Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino.

Viertola-Cavallari, Ritva

2009 Monikulttuurinen perhe. Toim. Oksi-Walter, Päivi &Roos, Jonna & Vier-

tola-Cavallari, Ritva. Helsinki: Kustannus Oy Arkki.

Vikström, Björn

2016 Monta rakkautta. Seksuaalisuuden, parisuhteen ja avioliiton teologia. Hel-

sinki: Kirjapaja.

Villa, Janne

2013 Hengellinen väkivalta. Helsinki: Kirjapaja.

Väestöliitto

2017 a Parisuhdeväkivalta. http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuh-

teesta/parisuhdevakivalta/henkinen-vakivalta. Luettu 7.11.2017.

98

2017 b Avio- ja avoliiton lakitietoa. http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tie-

toa_parisuhteesta/avio-ja_avoliiton_lakitieto/avoliitto. Luettu 8.11.2017.

Yahya, Siham & Boag, Simon

2014 Till Faith Do Us Part …: Relation Between Religious Affiliation and At-

titudes Toward Cross-Cultural and Interfaith Dating and Marriage.

http://www-

tandfonline−com.ezproxy.uef.fi:2048/doi/abs/10.1080/01494929.2014.90

9376. Luettu 10.11.2017.

Yli-opas, Antti

2010 Avioliiton teologia. Englannin kirkoissa ja Suomen evankelis-luterilai-

sessa kirkossa vuosina 1963−2006. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja

112. Tampere.

Zuckerman, Phil

2012

Faith No More. Why people reject religion. New York: Oxford University Press.

99

LIITTEET

Liite 1

Elätkö tai oletko elänyt parisuhteessa uskonnottoman/ateistin kanssa?

Oletko kristillisen vakaumuksen omaava henkilö ja elät tai olet elänyt parisuhteessa

uskonnottoman/ateistin kanssa? Pyydän sinua vastamaan tämän kyselyn kysymyk-

siin, jotka liittyvät kokemuksiisi puolisosi uskonnottomuuden/ateismin vaikutuksista

omaan uskonnollisuuteesi. Puolison uskonnottomuuden/ateismin mahdollisista vai-

kutuksista parisuhteeseen, ja jos teillä on lapsia, myös siihen millaisia vaikutuksia

sillä on ollut lastenne kasvatukseen. Saat vapaasti vastata niin pitkästi ja laajasti kuin

haluat, vastaustilaa ei ole rajoitettu.

Voit vastata nimettömänä ja kaikki vastaukset käsitellään ehdottoman luottamukselli-

sesti. Jos koet voivasi osallistua mahdolliseen haastatteluun tutkielman teon yhtey-

dessä, liitä mukaan yhteystietosi. Aineistoa käytän pro gradu -tutkielman tekemiseen

Itä-Suomen yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Tutkielmani ohjaajina ovat profes-

sori Jouko Kiiski ja yliopistonlehtori Harri Koskela.

Vastaus aikaa on 16. lokakuuta 2017 saakka.

Kiitän sinua jo etukäteen vastauksestasi!

Marja Pyyny-Nevalainen

Taustatiedot

Sukupuolesi

Ikäsi

Sivilisäätysi

Uskontokuntasi

Kuinka monta lasta nykyisessä perheessäsi on?

Missä elämänvaiheessa olet ollut parisuhteessa uskonnottoman/ateistin kanssa?

Jos olet eronnut uskonnottomasta/ateisti puolisostasi liittyikö ero eri elämänkatso-

mukseen?

Puolisosi sukupuoli

Puolisosi elämänkatsomus

100

Kysymykset

1. Millainen on oma uskonnollinen taustasi? Oletko kasvanut uskonnollisessa per-

heessä? Miten olet päätynyt siihen uskontokuntaan, johon kuulut?

2. Miten tärkeä asia usko on elämässäsi? Miten uskosi näkyy sinun elämässäsi ja

ajankäytössäsi? Kerro osallistumisestasi uskontosi mukaiseen toimintaan, kuten ju-

malanpalveluksiin.

3. Miten päädyit yhteen puolisosi kanssa? Kuinka pian sinulle selvisi, että puolisosi

ei ole uskova? Miten suhtauduit tietoon?

4. Millainen vaikutus uskonnottomalla/ateisti puolisolla on ollut omaan uskonnolli-

suuteesi? Miten puolisosi näkemykset tai mielipiteet ovat vaikuttaneet oman uskon-

tosi harjoittamiseen tai uskonnolliseen toimintaan osallistumiseen?

5. Aiheuttaako erilainen elämänkatsomus erimielisyyksiä tai riitoja?

6. Eroavatko näkemyksenne moraalista tai eettisistä kysymyksistä uskontosi vuoksi

tai puolison uskonnottomuuden/ateismin vuoksi? Jos eroavat niin kerro miten.

7. Jos teillä on lapsia millaisia vaikutuksia puolisosi uskonnottomuudella/ateismilla

on ollut lasten kasvatukseen?

8. Millaisia kompromisseja olette tehneet parisuhteessanne esimerkiksi avioliittoon

vihkimisen tai lasten kastamisen suhteen?

9. Miten puolisosi suhtautuu uskonnollisuuteesi? Miten toivot puolisosi huomioivan

uskosi? Koetko koskaan negatiivista kommentointia tai käyttäytymistä uskoasi koh-

taan puolisosi taholta? Jos koet niin kerro millaista.

10. Miten uskonnollisuutesi on muuttunut suhteenne aikana? Onko uskosi merkitys

muuttunut? Koetko, että olet saanut uskoa vapaasti puolisosi uskonnottomuu-

desta/ateismista huolimatta? Jos et, kerro miksi tunnet näin

11. Tähän voit halutessasi kirjoittaa vapaasti tämän kyselyn aiheisiin liittyen.

Voit halutessasi kirjoittaa tähän yhteystietosi mahdollista haastattelua varten. Tämä

on kuitenkin täysin vapaaehtoista.

Lämmin kiitos vastauksestasi!

101

Liite 2

Elätkö tai oletko elänyt parisuhteessa uskonnottoman/ateistin

kanssa?

Oletko kristillisen vakaumuksen omaava henkilö ja olet elänyt parisuhteessa uskon-

nottoman/ateistin kanssa? Pyydän sinua vastaamaan kyselyyn e-lomakkeella, jossa on

kysymyksiä uskonnottomuuden/ateismin vaikutuksista omaan uskonnollisuuteesi.

Voit kertoa myös puolison uskonnottomuuden/ateismin vaikutuksista parisuhteeseen,

ja jos teillä on lapsia, myös millaisia vaikutuksia sillä on ollut lastenne kasvatukseen.

Jos et jostain syystä halua vastata e-lomakkeella voit myös kirjoittaa kokemuksistasi

ja lähettää ne minulle sähköpostitse tai postitse. Pyydän sinua kirjoittamaan siitä, mikä

on oma uskonnollinen taustasi, mihin uskonnolliseen yhteisöön kuulut ja miten olet

siihen yhteisöön päätynyt? Millainen merkitys uskollasi sinulle on. Miten uskosi nä-

kyy elämässäsi? Kuinka aktiivinen olet omassa uskonnollisessa yhteisössäsi? Millaisia

vaikutuksia puolisosi ateismilla/uskonnottomuudella on ollut omaan uskonnollisuu-

teesi ja osallistumiseesi uskolliseen toimintaan, kuten jumalanpalveluksiin, seuroihin

ja uskonnollisiin tapahtumiin? Millaisia vaikutuksia puolison uskonnottomuu-

della/ateismilla on ollut parisuhteeseenne tai lastenne kasvatukseen.

Voit kirjoittaa nimettömänä ja kaikki vastaukset käsitellään ehdottoman luottamuksel-

lisesti. Taustatietoina pyydän sinua kertomaan sukupuolesi ja ikäsi. Jos koet voivasi

osallistua mahdolliseen haastatteluun tutkielman teon yhteydessä, liitä mukaan yhteys-

tietosi. Aineistoa käytän pro gradu -tutkielman tekemiseen Itä-Suomen yliopiston teo-

logisessa tiedekunnassa. Tutkielmani ohjaajina toimivat käytännöllisen teologian pro-

fessori Jouko Kiiski ja käytännöllisen teologian lehtori Harri Koskela.

Odotan vastauksia mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään 15. lokakuuta

2017.

Kiitän sinua jo etukäteen avustasi!

E-lomakkeen löydät osoitteesta: https://elomake.uef.fi/lomakkeet/16843/lomake.html

Vastaukset lähetetään kirjeitse tai sähköpostina alla olevaan osoitteeseen. Samasta

osoitteesta voit tiedustella lisätietoja.

Marja Pyyny-Nevalainen

Koivulantie 24

80140 Joensuu

marjpy@student.uef.fi