1ANALOGI 5/2012

www.ort.fi/analogiORTODOKSINEN SEURAKUNTALEHTI

52012

Muk ana irrote t tava seur ak untali ite

HAMINAN, HÄMEENLINNAN, KOTKAN, LAHDEN, LAPPEENRANNAN, TAMPEREEN JA TURUN ORTODOKSISET SEURAKUNNAT 13.12.2012

Kulttuurien tulkkina Sivut4–7

SuomenPietarin-instituutinjohtajaElinaKahla

Sivut12–15

Lintulanuusiigumenia

MikaelaJoulun

Suuri JuhlaKristus syntyy!Kiittäkäämme!

2 ANALOGI 5/2012

5.201213. vUOSIKERTA SISÄLLYS

n Tämän lehden on sinulle TilannuT oma seurakunTasi

2–3 Hamina Kouvola 4–6 Hämeenlinna Forssa 7–8 Kotka Loviisa 8–12 Lahti Heinola, Hyvinkää, Riihimäki

vAKIOPALSTAT

LIITE jumalanpalvelukset ja seurakuntien toiminta

12–17 Lappeenranta Imatra 17–21 Tampere Pori 21–24 Turku Rauma, Salo

Seuraava Analogi 1/2013 ilmestyy 28.2.2013 Siihen tuleva aineisto on jätettävä toimitukseen viimeistään keskiviikkona 30. tammikuuta.

”T änä päivänä Neitsyt yliolennollisen synnyttää ja maa tarjoaa luolan

lähestymättömälle. Enkelit paimenten kanssa ylistystä veisaavat. Tietäjät tähden mukana vaeltavat, sillä meidän tähtemme on syntynyt lapsukainen, iankaikkinen Jumala.”

Tuttu joulun veisu kertoo tyhjentävästi joulun ihmeestä. Vaatimattomassa luolassa Jumala ottaa ihmislapsen muodon. Ääretön asettuu asumaan äärelliseen. Kaiken Luoja syntyy aineelliseen maailmaan.

Jouluna Jumala Kristuksessa tuli ihmisek-si viitoittaen meille tietä elämän täyteyteen ja kokonaisuuteen. Tämä tapahtui rakkaudesta ihmisiä ja kaikkea olevaista kohtaan. Ylitsevuo-tavassa rakkaudessaan Jumala otti kantaak-seen ihmisen osan kaikkine vastuksineen ja vaivoineen.

Kristuksessa Jumalan rakkaus syntyy maailmaan. Se koskettaa jokaista meistä. Siksi saamme viettää joulua kiitollisella mielellä. Koemme erityisen voimakkaana juuri jouluna enkelien läheisyyden, enkelin siiven kosketuk-sen. Paimenten tavoin jokainen meistä saa yhtyä enkelkuoroon, ylistää enkelien kanssa joulun ihmettä.

Rakkauden ihmettä on myös se, että se jaettaessa kasvaa, tuhlattaessa lisääntyy. Kun muistamme jouluna omia läheisiämme, kuljemme tähteä seuranneiden tietäjien jalanjälkiä. Tietäjien tavoin kumartakaamme Kristus-lasta ja antakaamme hänelle lahjam-me. Silloin elämme todeksi Jumalan rakkautta, ja hänen rakkautensa elää ja voimistuu meissä.

Toivotan jouluun rauhaa, toivoa ja iloa! Olkoon juhlamme Kristuksen rakkauden täyttämä!

MetropoliittaAmbrosiuksen JoulutervehdyS

4–7 Kahden kaupungin ortodoksi. Elina Kahlan haastatteluHellevi Matihalti

9–10 Kirkko on uusi todellisuusIsä Markus Aroma

11–14 Kaikkien palvelija. Igumenia Mikaelan haastatteluHellevi Matihalti

14–16 Avioliitto vai luostarikilvoittelu?Isä Ville Kiiveri

18–19 Taittajan testamentti. Heikki O. Jokisen haastatteluMikko Junes

20–21 Solovetski – tie ikuisuuteenViktoria Kilpeläinen

22–23 Prahan ortodoksinen kirkkoMikko Brigatjev

24–25 Kirkolliskokouksen käytäviltäHannu Pyykkönen

25 Kirkon jäsenten arvot ja odotuksetJyri Roihuvuo

26–27 Pyhät kanonit kirkon elämän lääkkeinäIsä Jarmo Hakkarainen

27–28 Возрождение Старой ЛинтулыНадежда Рююппё

SYKETTÄ SEURAKUNNISSA 29–37

3 PääkirjoitusIsä Hariton

3 Puheenjohtajalta Isä Timo Tynkkynen

8 MetropoliitaltaAmbrosius

17 ArkkipiispaltaLeo

21 MusiikkikolumniJaakko Olkinuora

38–39 Lapset ja nuoretLeena Lomu

3ANALOGI 5/2012

T

A

ANALOGI 5/2012

Juhlaikoni

l Julkaisija:Haminan, Hämeenlinnan, kotkan, lahden,lappeenrannan, tampereen ja turunortodoksiset seurakunnat

l Kustantaja:kustannusosakeyhtiö kotimaakahdestoista vuosikerta, painosmäärä 10 200 kpl.

l Päätoimittaja:kari M. räntilä, puh. 040 550 6272

l Graafikko:Heikki o. Jokinen, puh. 050 524 6007ho.jokinen@kolumbus.fi

l Toimitus:rautatienkatu 52 e, 13210 Hämeenlinna

l Sähköposti:analogi@kotimaa.fi taianalogi.toimitus@pp.inet.fi

l Tilaaminen ja osoitteenmuutokset:tampereen kirkkoherranvirasto,suvantokatu 10 a, 33100 tampere, puh. 020 610 0355 (ti–pe klo 9–13)

l Julkaisuneuvosto:kirkkoherra timo tynkkynen (pj.),kirkkoherra alexander Hautamäki (vpj.),kirkkoherra Markus aroma, kirkkoherra ion Durac, kirkkoherra leo Huurinainen, kirkkoherraaki leskinen, kirkkoherra Markku toivanen,päätoimittaja kari M. räntilä, Maria Hokkinen,Marita Jouhki-inkinen, Mikko Junes,leena lomu, Matti Pulkkinen,satu timonen ja Mari Waldén.

l Toimituskunta:Mikko Junes, esko nikander, simo ojanen

l T Tilaushinta25 euroa/vuosilehti ilmestyy viisi kertaa vuodessa

l Ilmoitushinnat (sis. alv):1/1-sivu 1260 euroa, ½-sivua 680 euroa ¼-sivu 520 euroa, 1/8-sivu 260 euroa, ks. verkkosivuilta mediakorttia

l Ilmoitusmyynti (kaupalliset ilmoitukset):kotimaa-Yhtiöt oy, myyntipäällikköPirjo teva, puh. 020 754 2284 tai 040 680 4057,pirjo.teva@kotimaa.fi,aineistot: ilmoitusmyynti@kotimaa.fi.

issn 1458-9257

Jakelu: itella Posti oy.

sinulle kirkostasi

Puheenjohtajalta,isätimotynkkynen

www.ort.fi/analogi 13. JOULUKUUTA 2012

Isä Hariton(Kari M. Räntilä)

Joulu yhteisessä Jumalan maailmassa

leen

a V

ieri

kko

KRISTUKSEN SYNTYMÄ, 25.12.

Ihminen tarvitsee pyhiä kokemuksia, jotka nostavat mielen hengen korkeuk-siin. Ilman näitä tunteita elämän lahjan arvokkuus hämärtyy. Jokaisessa

jumalanpalveluksessa ja kirkon juhlassa voi löytää hetkiä, jotka puhuttelevat kauneutta kaipaavaa sielua.

Historia osaa kertoa meille, että ajanlaskumme alussa Jerusalem oli juutalaisille maailman keskipiste, jonne tehtiin pyhiinvaellus vähintään kerran vuodessa. Se oli talouden, itsehallinnon ja juutalaisen kulttuu-rin keskus, Palestiinan roomalaishallintoa sen sijaan johdettiin Kesa-

reasta. Jeesuksen syntymän aikoihin Palestiinaa hallitsi Rooman vasallikuningas Herodes Suuri. Hän pyrki politiikassaan ottamaan huomioon valtakuntansa kan-sallisen ja uskonnollisen moninaisuuden. Hänen aikanaan maassa vallitsi rauha, talous kasvoi ja juutalaiset instituutiot nauttivat hallitsijan tukea. Hän pani alulle myös useita mittavia rakennushankkeita, näiden joukossa Jerusalemin temppelin uudelleenrakentaminen. Mutta tiedämme myös historiasta, että juutalaisten sil-missä Herodes oli idumealaisen syntyperänsä vuoksi muukalainen, hellenismin suosija ja Rooman käsikassara. Herodeksen kuoltua hänen hallintoalueensa jaettiin kolmeen osaan hänen poikiensa Arkelaoksen, Antipaksen ja Filippoksen kesken, jotka jatkoivat Rooman vasalleina.

Poliittisen hallinnon historia kertoo meille edelleen, että vanhin Herodok-sen pojista, Arkelaos sai hallittavakseen Juudean ja Jordanjoen itäpuolisen Pere-an alueen, vaikka oli kehno kuningas. vuonna kuusi alamaisten valitukset saivat aikaan sen, että keisari lähetti Arkelaoksen maanpakoon Galliaan. Samalla Juu-dea, Samaria ja Idumea yhdistettiin Juudean provinssiksi, jonka asiainhoitajana toimi Syyrian keisarillisen legaatin alaisuudessa Rooman edustaja. Näistä prefek-teistä tunnetuin ja pitkäaikaisin oli Pontius Pilatus.

Sitten kerran jouluna kaikki muuttui. Poliittisen todellisuuden lisäksi avautui muunlainen todellisuus, kun juuri tähän maailmantilanteeseen syntyi Jumalan Immanuel, Jeesus. Mutta silläkin todellisuudella on omat lakinsa, koska vain kirk-ko osaa sanoa, että silloin taivas ja maa sekoittuivat, ylihistoria ja historia kohta-sivat, kun hengellinen ja poliittinen ottivat alusta alkaen mittaa toisistaan. Tästä tarina jatkuu meidän aikaamme, mutta nyt historia ja kirkko yhdessä kertovat, että joulun ihme on yhä meitä varten.

ANALOGIN KYSELYAnalogi pyysi viime numerossa lukijapalautetta seurakuntien ja kirkon työn ke-hittämiseksi. Kysely perustui nyt kirkolliskokouksessa käsiteltyyn esitykseen (ks. s. 25) siitä, että ortodoksinen kirkko käynnistäisi selvityksen, millaisia ovat kir-kon jäsenten arvot ja millaisia odotuksia he kohdistavat kirkon toimintaan. Tar-koitus oli tukea positiivisella ja rohkaisevalla tavalla tätä selvitystyötä.

Analogi-seurakuntien kirkkoherrat päättivät lokakuun lopussa kuitenkin kieltää kyselyn suorittamisen ja raportoinnin lehdessä. Kiitos kaikille, jotka lä-hettivät palautetta, saadut vastaukset jäävät nyt arkistoon lehtityön taustamate-riaaliksi.

4 ANALOGI 5/2012

A haastattelee

Kahden kaupungin ortodoksi

Elina Kahla, 52, käsitteli pyhiä naisia väitöskirjassaan Elämä kilvoitteluna – 1900-luvun py-hien naisten representaatioita

Venäjällä. Pyhiksi luettujen kilvoittelijoi-den joukossa naisten lukumäärä on häviä-vän pieni, vain kaksi prosenttia, ja se tie-tenkin oli aiheen valinnassa yksi kiinnos-tava seikka.

Vaikka näin on, Venäjällä kristinusko neuvostoaikana säilyi ja siirtyi tuleville su-kupolville nimenomaan naisten ansiosta.

– Naiset, symbolisesti sanottuna mummot, välittivät tiedon tuleville suku-polville, kun ei ollut Raamattuja eikä ollut lupa pitää hallussa mitään uskonnollista kirjallisuutta, Kahla selittää.

– Isoäideillä, jotka eivät enää olleet työelämässä ainakaan virallisesti, oli pie-nempi riski kuin niillä, jotka olivat Komso-molissa, jossain koulussa tai virassa. Kai-kella on siis luonnollinen selityksensä.

Lisäksi ortodoksisuus on hänen mu-

kaansa niin konkreettista, että sitä oli mahdotonta juuria pois venäläisyydestä.

– Se on aineen pyhittämistä, ja sitä tehtiin koko ajan. Hyvä esimerkki on ke-vätpulla, jota kaupoissa myytiin – ei sa-nottu kulitsaksi vaan kevätpullaksi, mutta sama kulitsa se oli. Ja mummot veivät ku-litsan kirkkoon siunattavaksi.

Hän arvioi kuitenkin, että naisen ase-ma Venäjän kirkossa tänäkin päivänä on paradoksi.

– Kaikki ei ole sitä, miltä se ensim-mäiseksi näyttää. Naisten asemahan on kirkossa epävirallinen, mutta silti se on äärimmäisen tärkeä. Ei ole mitään epäi-lystä siitä, että edelleenkin naiset pitävät toimintaa yllä kirkon piirissä.

Miksi pyhät naisetMutta oikeastaan minusta tuntuu, että Elina Kahlan koko elämä on vastaus kysy-mykseeni, miksi pyhät naiset, 1900-luvun

EnsilumionvalkaissutPietarissaSuurentallikadun,jonkavarrellasi-jaitsevassaSuomi-talossasijaitseeFTelinakahlantyöhuone.SenikkunastanäkeevastapäisenPyhänMariankirkonristin.Ensilu-mionvalkaissutmyösMeilahden,jossahänenHelsingin-kotinsasijaitsee.

NäidenkahdenkaupunginväliäKahlaonkulkenutsäännölli-sestiotettuaanvastaankolmivuo-tiskaudeksiSuomenPietarin-insti-tuutinjohtajantehtävättämänvuodensyyskuunalussa.

5ANALOGI 5/2012

#

ortodoksinaiset, päätyivät hänen tutki-muskohteekseen.

Hän kertoo hellyydellä omasta mum-mostaan, joka eli yli kolmekymmentä vuotta leskenä ja joka oli hyvin läheinen hänelle. Isoisästä hän ei muista kovin pal-jon:

– Mutta esimerkiksi sen muistan, mi-ten olen laskenut neilikoita hänen hau-dalleen ja miten istuin pikkuautossa hä-nen uurnansa vieressä. Se oli pienelle lapselle merkittävä kokemus, sillä se oli ehdottomasti ensimmäinen sairaus ja kuolema, jotka muistan.

Hän oli silloin kolmivuotias.– Juuri sen ikäinen, että olin rukoil-

lut, että voisiko Jumala vielä tuoda iso-isän takaisin…

Isoisä oli Impilahdelta, meni naimi-siin luterilaisen tytön kanssa, mutta hä-nen sisarensa avioitui ortodoksin kanssa. Kahla muistaa, että ortodoksien ja luteri-laisten välillä vallitsi jokseenkin poleemi-nen suhde.

– Mutta sisäisesti merkityksellisem-pää minulle oli, kun isoäiti kertoi siitä, miten Aukusti, isoisäni, oli koko nuoruu-tensa Venäjällä, osasi venäjää niin hyvin, että häneltä kysyttiin, mistä kuvernemen-tista hän on… Se kaikki oli niin luonnol-lista, ja se kiinnosti minua.

TulehdusvaaraaOman isän innostamana hän koulussa al-koi opiskella venäjää, liittyi ortodoksiseen kirkkoon varsin nuorena, kävi ensimmäi-sen kerran oma-aloitteisesti Venäjällä 17-vuotiaana – Neuvostoliitto se toki sil-loin oli.

– Kaikki nämä kertomukset isoisästä jäivät tavallaan salaisuuksiksikin. Niissä oli paljon myös traagista, ne ovat aina kiehtoneet minua – ja ajattelen, että kun minulla nyt on mahdollisuus olla kulttuu-rialan töissä niin hienossa paikassa kuin olen, tässä Pietarin-instituutissa, niin mi-nun täytyy toimia kulttuurien tulkkina.

Hän kertoo Suomi-talon vieressä si-jaitsevasta Pyhän Marian kirkosta, jossa yhä toimitetaan suomenkielisiä jumalan-palveluksia, ja miettii, miten tärkeitä juu-ri nämä tienoot olivat sata vuotta sitten Suomelle:

– Koska meidän oma valtiollinen ideamme on lähtenyt täältä, täällä Cyg-naeuskin aloitti toimintansa, niin tälle ta-lolle pitäisi palauttaa sama luonnollisuus läheisyydestä ja vuorovaikutuksesta kuin tuolloin oli. Ettei kaikki olisi niin kovin tulehtunutta.

– Ja kun työhuoneestani näen tuon Pyhän Marian kirkon ristin, ajattelen ai-na, että sekin jollain tavalla velvoittaa mi-nua, että minun suomalaisena täytyy edustaa ymmärtämystä.

Hetki hiljaisuutta, sitten hän huokaa:– Vaikka tietysti Venäjällä ekumenia

on hirveän huonossa huudossa.Eivätkä ulkomaalaiset ortodoksit-

kaan ole välttämättä hyväksyttyjä, huo-mautan. Enhän tyttäreni kanssa päässyt Aleksanteri Nevskin lavran kirkkoon pal-velukseen – olisi pitänyt käyttäytyä turis-tin tavoin ja ostaa pääsylippu…

Maria PariisilainenPietarin-instituutin johtajaksi Elina Kah-la siirtyi Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin toimituspäällikön tehtävästä. Hänellä on mittava kirjallinen tuotanto, ja hän on kääntänyt myös venäläistä kau-nokirjallisuutta suomeksi.

Itse asiassa ensimmäisen kerran tu-tustuin Elina Kahlaan juuri kääntäjänä, kun vuonna 2007 haastattelin äsken edesmennyttä ystävääni Konstantin Gontcharovia Aamun Koittoon, ja hän kertoi senhetkisestä mielikirjailijastaan Ljudmila Ulitskajasta niin hurmaan-tuneena, että minun oli välttämättä han-kittava itselleni tämän ainoa suomenkie-lisenä ilmestynyt teos Iloiset hautajaiset. Sen oli kääntänyt Elina Kahla.

Kahlan omasta kirjallisesta tuotan-nosta olen aistivinani teoksen Tuli ja valo jatkumona väitöskirjalle – kirja on tehty yhteistyössä venäläisen kuvataiteilijan Irina Zatulovskajan kanssa, ja se välit-tää lukijalle seitsemän kertomusta pyhis-tä naisista – alkaen Magdalan Mariasta ja päättyen toiseen Mariaan, äiti Maria Pa-riisilaiseen.

Elina Kahla huudahtaa: – Niin! Ja kun kävin äsken äänestämässä konsulaa-tissa ja kävelin Pestelin katua pitkin, niin silloin näin sen laatan: ”Tässä talossa asui venäläinen runoilija ja Teologi” – se oli isolla, se teologi – Jelizaveta Kuzmina-Karavajeva eli äiti Maria Pariisilainen. ”Olin niin iloinen – hänhän oli ymmär-

tääkseni Venäjän ensimmäinen muodol-lisen koulutuksen saanut naisteologi! Ja hänet on nyt tunnustettu siinä laatassa! Tuota taloa vastapäätä on talo, jonka par-vekkeella roikkuu eräänlainen lakana, la-kanassa teksti: ”Tässä asui runoilija Jo-seph Brodsky.” Ne käyvät ikään kuin dia-logia, nämä muistolaatat.

Kahla jatkaa Maria Pariisilaisesta:– Hän oli poikkeusihminen, meidän

aikamme esikuva. Hän oli todella eku-meeninen.

Meillä luterilaisen valtion käytännötElina Kahla toteaa äiti Marian olleen ko-toisin traditiosta, joka lähti marxismista mutta päätyi kristinuskoon – traditiosta, jossa on myös isien Sergei Bulgakovin, Pavel Florenskin ja monien muiden koti.

Olen lukenut Tuli ja valo -teoksesta, että äiti Marian mukaan yhteisöllisyys on vastakkaista niin individualismille kuin kollektivismillekin. Heitän esiin ajatuk-sen, että mielestäni tämä hiukan hipaisee Suomen ortodoksisessa kirkossa omak-suttua demokratiaa.

Kahla arvelee, että kirkkomme suu-rin ongelma saattaa olla luterilaisen val-tion käytäntöjen toteuttaminen.

Tietynlainen mukava mukautumi-nen? Jokin, mihin Maria Pariisilainen ei koskaan suostunut?

– Tietysti hän eli hyvin poikkeukselli-sena aikana. Ja paradoksaalista tässäkin on, kuten ihmisten kohtaloissa monesti, että hänen hagiografinsa oli hänen äitin-sä, joka eli satavuotiaaksi. Hänen oli

Venäjällä,neuvostoaikana,kristinusko säilyinimenomaannaisten ansiosta.

n ElinaKahlallaonmittavakirjallinentuotanto,hänonkääntänytmyösvenäläistäkaunokirjalli-suuttasuomeksi.

6 ANALOGI 5/2012

Kahd

en ka

upun

gin...

# mahdollista kertoa sellaista, mitä kukaan muu ei olisi voinut – esimerkiksi sen, mi-ten hänen tyttärensä jo kaksitoistavuoti-aana nousi seurakunnan arvokkaita rou-via vastaan ja esti kirkkoherran erottami-sen… Se on todella huikeaa.

Hän vaikenee hetkeksi ja sanoo sit-ten, että tietysti asioita voi suhteuttaa:

– Varmaan kaikkina aikoina on ollut ihmisiä, jotka koko olemuksellaan ja kai-killa teoillaan ovat julistaneet evankeliu-mia, mutta se on aina tehty jotenkin kiis-tattomalla tavalla. Toisin kuin Maria Pa-riisilaisen kohdalla.

Aina ihmisestä itsestään kiinniMaria Pariisilainen ei ollut aivan sovin-nainen henkilö. Tietyllä tavalla häntä voi pitää hyvinkin radikaalina uudistajana or-todoksisessa kirkossa – mutta silloin on muistettava eräs tärkeä seikka: hän toimi aina kirkon tradition puitteissa.

Uudistukset ortodoksisessa kirkossa puhuttavat kaikkina aikoina. Tämänvuo-tinen kirkolliskokouskin käsitteli omalta kannaltaan näitä kysymyksiä. Sanon, että mielestäni tärkeintä kirkon elämässä lie-nee osallistuminen palveluksiin; huoles-tuttavaa onkin juuri vähäinen osallistumi-nen. Mistä se johtunee?

Elina Kahla sanoo, ettei halua yleis-tää, vaan pohdiskelee asiaa mieluummin vain omalta kannaltaan.

– Sehän on aika paljon itsestä kiinni. Mutta ei ihminen, erilaisten paineiden al-la, voi aina toimia niin kuin haluaisi. Kun ajattelen, lähdenkö sunnuntain liturgiaan, minun on tehtävä päätös jo edellisenä päi-vänä, että voin paastota ja lukea rukouk-set… Usein sitä miettii myös, pitääkö kirk-koon lähtiessä olla aina hyvin innostunut, vai voiko olla niin, että vain mennään kirkkoon, ei kyseenalaisteta sitä.

Hän miettii jonkin aikaa, ennen kuin jatkaa:

– Joka tapauksessa se on aina ihmi-sestä itsestään kiinni, minusta – ei muis-ta. Täällä Pietarissa ei liioin ole sellaista yhteisöä, joka tavallaan vaatisi säännöllis-tä osallistumista – voi olla menemättä

kirkkoon. Ja se on surullista.– Mutta kun ajattelen hengellistä elä-

mää, niin emmehän me käy kirkossa muodon vuoksi. Käymme siksi, että koh-taamme lähimmäisessä Jumalan, että et-simme hengellistä yhteyttä. Silti pidän surullisena sitä, etten käy säännöllisesti kirkossa enkä aina palveluksessa ollessani ole lainkaan rukousmielellä. Voin miettiä, laulaako kuoro kauniisti tai muuta ulkois-ta. Ja ne ovat vääriä ajatuksia.

Hän sanoo haluavansa kokea hengelli-syyden jonakin semmoisena, mikä vie mei-tä yhdessä eteenpäin, kohti kirkkautta.

Kirkolta tukea ja ymmärtämystäMinulla on sellainen käsitys, että on mo-nia, joille ortodoksisuus on tärkeää ja se jollakin tavalla ilmenee heidän jokapäi-väisessä elämässään, mutta silti syystä tai toisesta osallistutaan yhteisiin jumalan-

palveluksiin varsin harvoin.– Mehän elämme tietynlaisessa

diasporassa luterilaisen enemmistön kes-kellä, Kahla pohtii, – ja kun luterilaiset eivät ole yleisesti kovin ahkeria kirkossa-kävijöitä, sekin vaikuttaa omalla taval-laan. Elämästä katoaa kaikki kilvoitus, tai se on ainakin hirveän vaikeaa.

Hän kertoo keskustelleensa aihetta sivuten venäläislasten huostaanotosta Suomessa, ja eräänä syynä huostaanotol-le oli väitetty olleen, että lapsen oli pitänyt paastota kotona.

– Keskustelukumppanini totesi ihan spontaanisti, että saihan lapsi koulussa ruokaa! Kukaan ei puuttunut siihen, että paastoaminen voi olla tärkeää eikä sitä pi-täisi kyseenalaistaa. Elämme tällä hetkel-lä niin vastakkaisten voimien vaikutuk-sen alla.

Hän sanoo kokevansa nyt, vanhem-pana, että saa kirkolta sitä tukea ja ym-märtämystä, mitä tarvitsee.

– Nuorempana ehkä oli toisin, hän naurahtaa.

Kirkko ei muutu minun toiveideni mukaanKysyn Elina Kahlalta, pitääkö hän tar-peellisena kirkon uudistamista, ja millä tavalla kirkon pitäisi uudistua.

– Ei se sillä tavalla mene, että kirkon pitäisi muuttua minun toiveideni mu-kaan. Kirkon salaisuudet, ne kohdataan mysteereissä, ja kun niihin osallistun, menen hyvällä mielellä enkä arvostele, kuka on toimittamassa, hän sanoo. – Ai-van niin kuin silloin, kun suutelemme pa-pin tai piispan kättä, suutelemme Kris-tuksen kättä. Sekin on salaisuus.

– Mutta me olemme varsin poik-keuksellinen porukka, hän jatkaa innos-tuneesti. – Meitä on suunnilleen yksi pro-sentti Suomessa, ja siinä joukossa on eri-kielisiä, eri kulttuureista tulevia – on ai-kuisiällä kirkkoon liittyneitä, joita moti-voi etsiminen.

Vilpittömyyttä hän kaipaa:– Tekopyhyys ja pitäytyminen johon-

kin ulkoiseen traditioon ei ole totuuden hetki. Totuuden hetki on siinä, miten me kirkkona ja seurakuntana kohtaamme konkreettiset ongelmat. Uskollisuus kris-tillisyyden ytimelle on tärkeintä.

Hän tunnustaa kavahtaneensa kaik-kea seurakunnan hallintoon liittyvää, seurakunnanneuvostoa esimerkiksi.

Analogi haastattelee...

7ANALOGI 5/2012

– Ajattelen, että se ei todellakaan ole mun juttuni, kuten sanotaan.

Tekopyhyys ja ulkokohtaisuusTekopyhyys ja pitäytyminen ulkonaiseen traditioon olivat juuri sitä, mitä äiti Maria Pariisilainen kavahti. Sitä ovat jotkut ka-vahtaneet myös tämän päivän Venäjällä.

Heitän esiin ajatuksen, johon olin Pietarissa törmännyt – ennen kuin en-simmäisen kerran tapasin Elina Kahlan.

Olin lukenut hänen väitöskirjansa tii-vistelmän samana iltana, kun löysin ne-tistä suomenkielisen käännöksen Pussy Riotin punkrukouksesta, jonka esittämi-sestä Moskovan Kristus-Vapahtajan kir-kossa, tämän päivän vallanpitäjien sym-bolina pidetyssä, heidät tuomittiin van-keuteen.

– Yksi heistä on nyt Mordvassa ja toi-nen Permissä, Kahla tietää.

Karkotettuna, kuten entisessä Neu-vostoliitossa karkotettiin runoilijoita, ajattelen.

Kerron Kahlalle, että nämä kaksi asi-aa – 1900-luvun venäläiset kirkonsäilyt-täjät, pyhät naiset, ja Pussy Riot olivat yhtäkkiä merkillisesti yhdistyneet mie-lessäni. Voisiko näitä nuoria naisia pitää meidän aikamme houkkina, jotka ovat esittäneet hätähuudon Venäjän kirkon puolesta tilanteessa, jossa kirkko tuntuu

liiaksi samastuvan valtiovaltaan?Kahla ei pidä ajatustani mahdotto-

mana. – Venäläiset tuttavani ovat yksimie-

lisesti olleet sitä mieltä, että tämä oli pro-vokaatio, joka palveli ainoastaan lännen tavoitteita ja jonka tarkoitus oli loukata pyhää Venäjää, hän sanoo. – Mutta meil-lä on oikeus nähdä se eri tavalla.

Kirjallinen rakkausTapasimme ensimmäisen kerran Pieta-rissa, Elina Kahla ja minä. Oli syyskuu, harvinainen kesän aurinkoinen päivä.

Kiireesti kulkevien ihmisten joukos-sa kuljimme Nevski prospektia kohti kir-jakauppa Dom Knigiä ja puhuimme kiih-keästi, mitä puhuimmekin. Tsvetajevas-takin, jonka kertomuskokoelmaa Piru ja muita kertomuksia, suomentamaansa, Elina Kahla kantoi mukanaan.

Kuten kaikilla kirjallisuusihmisillä, myös Elina Kahlalla on oma kirjallinen rakkautensa, juuri tämä Marina Tsve-tajeva.

Hän sanoo myös Tsvetajevan merki-tyksen itselleen liittyvän siihen, mitä or-todoksisuus on.

– Opiskeluaikana jo luin hänen teok-siaan ja jouduin todella miettimään, mitä kaikki symbolit olivat, mitä on esimer-kiksi Maria Magdalena -runo ja moni

muu runo. Ja palaan yhä uudelleen ja uu-delleen niihin.

Tsvetajevan elämä ei ollut helppoa, ja Kahlan mielestä siinä joissakin kohdis-sa on ulkoisia yhtymäkohtia Maria Parii-silaisen elämään:

– He olivat suunnilleen samanikäi-siä, he menettivät lapsensa – molemmat muuttivat Ranskaan. Tsvetajevan tyttä-ren Ariadnan ja Maria Pariisilaisen Gaiana-tyttären kohtalot ovat melko sa-manlaiset. Gaiana kuoli – Ariadna joutui vuosikausiksi vankileirille ja karkotuk-seen.

Älä ihmettele…– Kaikkihan he olivat kansanvihollisia, Elina Kahla hymähtää. – Siihen aikaan kaikki ulkomailta tulleet olivat potentiaa-lisia pettureita.

– Ariadna toimi tulkkina, ja siihen aikaan luettiin tulkin viaksi, jollei länsi-maista tuotettu henkilö puhunut – tai kirjoittanut kotimaahan palattuaan – juuri sitä, mitä olisi pitänyt. Tulkki sai luodin niskaansa.

Han katselee Dom Knigin suuresta ikkunasta kuhisevaa väkijoukkoa, joka kulkee Nevski prospektilla, ja jatkaa:

– Sitä on tietysti vaikea käsittää. Mutta yhä tänä päivänä ei ole helppoa esimerkiksi osallistua mielenosoituksiin. Venäjällä ihmiset ihan oikeasti mielettö-män pienestä syystä voivat joutua van-keuteen tai tulla tapetuiksi…

– Ja se panee miettimään, millaista oli silloin, kun kirjoitti jotakin ja sitten piti syödä se paperi…

Hän siteeraa muistinvaraisesti: ”Jos ihmettelet, älä puhu. Jos ajattelet, älä kir-joita. Jos kirjoitat, älä allekirjoita. Jos al-lekirjoitat, älä ihmettele…”

n Teksti ja kuvat: Hellevi Matihalti

Trimeeri Oywww.trimeeri.

n Kutenkaikillakirjalli-suusihmisillä,myösElinaKahlallaonomakirjallinenrakkautensa.

8 ANALOGI 5/2012

mMetropoliitalta

Mietteitä joulupaaston aikaan

Perinteemme valossa ei ole mitenkään ristiriitaista toivottaa riemukasta paaston aikaa. Ortodoksinen paastoaminen on elämänmyönteistä. Paaston tar-

koituksena ei ole lietsoa halveksuntaa aineellista todelli-suutta kohtaan. Päinvastoin! Paasto auttaa meitä näke-mään aineellisen todellisuuden arvon, kaikessa luodussa asuvan pyhyyden. Kun paastokilvoittelija tajuaa ruuan ar-von, jokapäiväisen leivän pyhyyden, hän oppii uudella ta-valla kunnioittamaan itseäänkin.

Paastoon kuuluu hiljentyminen ja sisäinen tutkistelu. Kristittyinä elämme ajassa, mutta katseemme on tulevas-sa. Joulupaaston aikana kristillisen kirkon iankaikkisuuden perspektiivi ja maallisen maailman meno ajautuvat kui-tenkin helposti törmäyskurssille. Kaksi maailmaa näyttäi-si kulkevan aivan eri tahtiin. Kristityn mielessä siintää paaston kirkas keveys, mutta kalenteri täyttyy puolipa-kollisista menoista. Jouluun on vielä kaksi viikkoa aikaa, mutta monella taholla juhlinta on jo täydessä käynnissä. Aikaa hiljentymiseen ei tunnu löytyvän.

Entä kuinka käy säästeliäisyyden ja askeettisen mie-lenlaadun maailmassa, jossa kuluttamisesta on tehty suo-rastaan kansalaisvelvollisuus. Joulun alla kulutushysteria saavuttaa huippunsa. Joulun myynnillä on kuluttajien mää-rä pelastaa kansantalous. Ylikalliilla lahjoilla taas yritämme pelastaa omat kiireisessä arjessa laiminlyödyt ihmissuh-teet.

Kristityt ovat aina saaneet kokea olevansa kahden maan kansalaisia. Kun kristillinen usko ensimmäisinä vuo-sisatoina levisi Rooman valtakunnassa, sai kirkko koko ajan elää ”joulupaaston tunnelmissa”. Jotkut kirkon opet-tajat halusivat silloin kääntyä sisäänpäin, torjua kaiken maailmallisen elämän ja tuomita koko ulkopuolisen kult-tuurin. Toiset taas näkivät antiikin kulttuuriperinnössä paljon hyvää. Esimerkiksi Basileios Suuri opasti nuorisoa valitsemaan tarkasti. Oleellista oli arvostelukyky ja itse-näinen ymmärrys.

Paasto muistuttaa meitä siitä, että kaikki mitä omis-tamme on lopulta lahjaa. Oikeastaan emme omista mi-tään. Eräs teologi on sanonut osuvasti: ”Kaikki ruoka täs-sä maailmassa on syötäväksi tehtyä Jumalan rakkautta.” Niin kauan kuin emme anna omistamisen kahlita ajatuk-siamme ja tunteitamme, tulee tämä Jumalan rakkaus jat-kuvasti ilmi täyteydessään. Mutta kaiken, minkä otamme

omiin käsiimme omistaaksemme sen, otamme pois rak-kauden valtakunnasta. varmasti se mahtuu omaisuusluette-loomme, mutta rakkaus on kadonnut.

Paastoaminen ja pidättäytyminen turhasta kuluttami-sesta on luonnostaan ekologista. Siinähän ihminen vaisto-maisesti tajuaa maailman resurssien rajallisuuden ja pyrkii tasapainoon ympäristönsä kanssa. Joensuun kirkkopäivillä kesällä 2010 patriarkka Bartolomeos kysyi: ”Milloin opim-me sanomaan: ’Riittää!’ Milloin käännämme huomion siitä mitä tahdomme siihen mitä maailma tarvitsee?” Paastoaja huomaa, että yksi ihminen tarvitsee lopulta perin vähän, mutta maailmassa on paljon niitä, joille ei tunnu löytyvän edes sitä vähää. Ympäristön kunnioittamisen tie on myös matkantekoa kohti sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa maailmaa.

Vähästä riittäävähästä riittää useammalle. Kuinka vähällä lopulta tulem-mekaan toimeen ja kuinka paljon kevyemmäksi elämä sil-loin muuttuukaan. Paastoaja saa heittää maalliset huolensa, matkata kevein kantamuksin. Hän saa todella kokea pyhää huolettomuutta, kokea omakohtaisesti todeksi Kristuksen sanat: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leik-kaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen isän-ne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!” (Matt. 8:26)

Basileioksen suosittelemaa arvostelukykyä tarvitaan myös omassa ajassamme, jossa on paljon huolestuttavia il-miöitä. Maailmanlaajuinen viihdeteollisuus ei juuri perintei-siä arvoja kunnioita. Sille kaikki kulttuuri on vain raaka-ai-netta. Talouden epävarmuus ei näytä olevan kenenkään kontrollissa. Hallitsemattomat ympäristöongelmat suoras-taan pelottavat.

Kulttuurissa on kuitenkin myös paljon toivoa herättä-viä ilmiöitä. Avointa pohdiskelua, uusia avauksia, kriittistä mielenlaatua ja nerokkaita innovaatioita. Jokaisen Kristuk-sen seuraajan tulee olla suolana ja esimerkkinä tässä ajassa. Ortodoksinen paasto on aina myös ekopaasto. Se on mei-dän panoksemme kestävän kehityksen, elävän ympäristön ja paremman, tasa-arvoisemman, tulevaisuuden puolesta.

Metropoliitta Ambrosius

Riemukastajoulunodotuksenaikaa!Joulupaastoonedennytylipuolenvälin.KatseemmesuuntautuvatjoKristuksenvaloisaansyntymäjuhlaan.

9ANALOGI 5/2012

Hengellistä opetusta

Kirkon olemusta on vaikea mää-ritellä tarkalleen, sillä sitä voi-daan kuvata vain sisältäpäin. Isät eivät luoneet mitään täs-

mällistä kirkko-oppia, koska he eivät ha-lunneet määritellä itsestäänselvää todelli-suutta. Näin ollen kirkon todellisuutta on lähestyttävä uskolla. Varhaiskristityt kä-sittivät kirkon uudeksi todellisuudeksi, josta he olivat osallisia. Kirkko on todelli-nen Israel – uusi valittu Jumalan kansa ja sukukunta.

Kristinusko on alusta alkaen ollut luonteeltaan yhteisöllinen, ja kristittynä oleminen merkitsi juuri kuulumista yh-teisöön. Kukaan ei voinut olla kristitty yk-sinään, erillään muista, vaan yhdessä vel-jien ja sisarien kanssa yhteydessä heihin. Persoonallinen vakaumus tai jokin tietty elämän periaate ei vielä tee yksilöstä kris-tittyä, vaan kristittynä oleminen edellyt-tää juuri yhteisön jäsenyyttä. Kristinusko merkitsee yhteistä elämää. Kristittyjen tulee pitää toisiaan veljinä ja sisarina, yh-den ruumiin jäseninä, jotka ovat läheises-sä yhteydessä toisiinsa. Sen vuoksi rak-kauden tulee olla tämän ykseyden ensisi-jainen tunnusmerkki ja todiste.

Ykseys on peräisin ylhäältäKristillinen kirkko ei ole pelkästään inhi-millinen yhteisö, sillä kristityt eivät ole vain keskenään yhtä, vaan he ovat ennen kaikkea yhtä Kristuksen kanssa, jossa ja jonka kautta myös kristittyjen välinen yh-

Kirkkoonuusi todellisuusKirkkoherramarkusaromaesittääisäGeorgesFlorovskinartikkeleitamukaillenjasuomentaen,ettäkristinuskomerkitseeyhteistäelämää.Senvuoksikristittyjentuleepitäätoisiaanveljinäjasisarinajaollalähei-sessäyhteydessätoisiinsa,niinettäkeskinäi-nenrakkausontämänykseydenensisijainentuntomerkki.

Pyhät salaisuudetKirkon ykseys toteutuu sakramenttien eli pyhien salaisuuksien kautta: kaste ja eu-karistia ovat kirkon kaksi yhteisöllistä sakramenttia, ja niissä ilmenee kristilli-sen ykseyden todellisuus jatkuvasti. Aino-astaan sakramenteissa kristillinen yhtei-sö ylittää inhimilliset rajat ja tulee kirkok-si. Sakramentit eivät ole pelkästään uskon tunnustamisen, vaan pikemminkin pelas-tavan armon vaikuttavia merkkejä ja ju-malallisen toiminnan ulkoisia symboleja. Niissä meidän inhimillinen olemuksem-me on yhteydessä Jumalaan ja kohote-taan jumalallisen elämän yhteyteen Py-hän Hengen, Elämän Antajan kautta. Kirkko kokonaisuutena on pyhä ja pyhi-tetty yhteisö ja siten eroaa maailmasta.

Apostoli Paavali käyttää sanoja kirk-ko ja pyhät toisiaan vastaavina käsitteinä. Uudessa testamentissa nimi pyhä on mel-kein aina monikossa. Pyhyydellä on näin yhteisöllinen luonne, sillä se ei viittaa mi-hinkään inhimilliseen saavutukseen, vaan lahjaan, pyhitykseen. Kaikki pyhyys on peräisin Jumalasta, Ainoasta Pyhästä. Pyhittyminen merkitsee jumalalliseen elämän osallistumista, ja se saavutetaan ainoastaan yhteisössä – Kristuksen kir-kossa.

Kirkko on aina ylösnousseen Herran lunastavan läsnäolon paikka maailmassa. Kristuksen ruumis on Kristus itse, ja kirk-ko on Kristus. Kirkko on myös karismaat-tisen eli armoelämän ykseyttä. Tämän ykseyden lähde kätkeytyy Herran ehtool-lisen ja helluntain mysteereihin eli salai-suuksiin. Kristuksen kirkossa helluntain mysteeri jatkuu apostolisessa piispuudes-sa, mikä ei tarkoita piispuuden mekaanis-ta siirtymistä, vaan uskollisuutta aposto-liselle totuudelle ja hengelle. Virka itses-sään on karismaattinen – jumalallisen ”taloudenhoidon” virkaa. Papit toimivat ensisijaisesti Kristuksen eivätkä usko-vaisten edustajina. Heidän kauttaan Kris-tus – kirkon ainoa todellinen pappi – jat-kaa pastoraalista toimintaansa maail-massa.

teys toteutuu. Kirkon ykseyden keskukse-na on itse Kristus ja ykseyden luojana Py-hä Henki. Täten kristittyjen ykseys on peräisin ylhäältä.

Jumala on perustanut kirkkonsa Jee-suksen Kristuksen kautta, ja se on hänen ”veden ja sanan kautta synnyttämänsä uusi luomus”. Kristus ei ole kirkon ylä-puolella eikä ulkopuolella, vaan kirkko on ja elää Kristuksessa. Kirkko ei ole pelkäs-tään Kristukseen uskovien yhteisö eikä niiden yhteisö, jotka saarnaavat hänen käskyjään ja opetuksiaan. Se on niiden yhteisö, jotka asuvat Hänessä ja jossa Hän itse asuu Pyhän Hengen kautta. Kris-tillinen kirkko on sakramentaalinen yh-teisö – yhteyttä pyhään.

n IsäGeorgesFlorovski

#

10 ANALOGI 5/2012

Kirkko tarkoittaa elämää Pyhässä Hengessä Kirkko merkitsee karismaattisen elämän ykseyttä, jonka lähteinä ovat eukaristian ja helluntain mysteeri – ainutlaatuinen Pyhän Hengen laskeutuminen maail-maan. Sen vuoksi kirkko on apostolinen. Pyhän Henki on luonut ja sinetöinyt sen kahdentoista apostolin kautta, ja aposto-linen virka eli pappeus on se ”elävä ja mystinen lanka”, joka sitoo kirkon koko historiallisen elämän yhdeksi katoliseksi kokonaisuudeksi. Me voimme nähdä sii-nä kaksi eri näkökantaa: objektiivisen ja subjektiivisen. Objektiiviseen puoleen kuuluu katkeamaton apostolinen virka eli pappeus. Pyhä Henki ei laskeudu maan päälle yhä uudestaan ja uudestaan, vaan se asuu näkyvässä ja historiallisessa Kris-tuksen kirkossa, jossa se hengittää ja toi-mii. Tätä on helluntain täyteys ja katoli-suus. Subjektiiviseen puoleen kuuluu us-kollisuus apostoliselle traditiolle, ja se merkitsee tradition mukaista elämää – elämää totuuden valtakunnassa. Tämä on ortodoksisen ajattelun perusedellytys, ja se kieltää kaiken yksilöllisen hajottami-

sen ja vaatii sen sijaan katolisuutta.Kirkon katolinen luonne näkyy sel-

vimmin siinä, että kirkon kokemus kuu-luu kaikille aikakausille. Kirkon elämässä ja kokemuksessa kaikki on nykyisyyttä eli tapahtuu tässä ja nyt. Hengen ykseys sul-kee salatulla tavalla kaikkien sukupolvien uskovat piiriinsä. Kirkko on ikuisuuden elävä kuva ajassa. Aika ei riko eikä kes-keytä kirkon kokemusta ja elämää. Kirk-ko tietää, että se on kaikkien aikojen ykse-ys, ja tämän pohjalle sen koko elämä ra-kentuu. Sen vuoksi kirkko ei pidä men-neisyyttä jonakin, jota ei enää ole olemas-sa, vaan jo saavutettuna täyttymyksenä, joka elää ja on läsnä yhden Kristuksen ruumiin katolisessa täyteydessä.

Ajan voittaminenTraditio heijastaa tätä ajasta saatua voit-toa. Oppiaksemme traditiosta tai parem-minkin sanottuna traditiossa meidän on opittava tästä kirkon ajan voittavasta ko-kemuksesta, jonka jokainen kirkon jäsen voi oppia tuntemaan ja omistamaan oman hengellisen kypsyytensä mukaises-ti. Tämä merkitsee sitä, että me voimme

• Hiljaisuuden retriitti 12.–16.12.• Kohti sisäistä joulua 13.–16.12.• Joulu Valamossa 23.–26.12.

- täysihoitopaketit alk. 269 e/hlö/3 vrk• Armenia elokuvissa 2.–5.1.• Pläkkityö 16.–20.1.• Troparikurssi 18.–20.1.• Rikasta minua -parisuhdekurssi 18.–20.1.Koht i

sisäistäjoulua.

Valamontie 42, 79850 Uusi-ValamoPuh. 017 570 111, valamo@valamo.fiwww.valamo.fi

Luonamme löydät minkä kiireelle kadotit.

Koe kanssamme kaukana arjesta:

Valamon myymälä HelsingissäTuohus, Liisankatu 29. Tervetuloa jouluostoksille!

LAHJAKSI ARVOKASTA AIKAA.Muista tänä jouluna läheistäsi tai itseäsi antoisalla kurssielämyksellä Valamossa!Tilaa kotiin uusi kurssiohjelmamme tai tutustu esitteen nettiversioon: www.valamo.fi

Valamontalvi

2012 | 2013

Toteuta haaveitasi

Hengähdä ja nauti

Opi uusia taitoja

LUOSTARIVIERAILUTOPISTON KURSSIT

Tervetuloaluostarin vieraaksi!

oppia historiasta, kuten olemme nähneet ilmoituksesta. Kuuliaisuus traditiolle ei merkitse kuuliaisuutta menneitä aikoja kohtaan tai kuuliaisuutta jotakin ulkoista auktoriteettia kohtaan, vaan se on läheis-tä yhteyttä kirkon kokemuksen täytey-teen. Traditio ei ole vain jotakin kristillis-tä ”arkeologiaa”, eikä siinä ole pelkästään kysymys kirkon ulkoisesta todistuksesta, vaan kirkko kokonaisuudessaan on tuon elävän tradition todistus. Ainoastaan kir-kon sisältä käsin me voimme oppia tunte-maan ja hyväksymään tämän tradition varmuudella. Traditio on Pyhän Hengen todistusta, Pyhän Hengen lakkaamatonta evankeliumin julistusta ja saarnaa. Elävil-le kirkon jäsenille traditio ei ole mikään ulkoinen historiallinen auktoriteetti, vaan Jumalan ikuinen ääni, joka ei ole pelkäs-tään menneisyyden ääni, vaan nimen-omaan ikuisuuden ääni tämän ajan kes-kellä. Usko ei perustu pelkästään mennei-syyden esimerkkiin ja perintöön, vaan Pyhän Hengen armoon, joka todistaa us-kosta nyt ja iankaikkisesti. Aamen.

n Isä Markus Aroma

Hengellistä opetusta...

#

11ANALOGI 5/2012

#

Lintulan uusi igumenia

Kaikkien palvelija

#

Toimittajahellevimatihaltinhaastattelemaigumeniamikaelakertootunnoistaanuudessatilanteessa.

Ei tätä Lintulan Pyhän Kolminai-suuden luostarin uuden igume-nian, äiti Mikaelan haastattelua sairauskertomuksilla pitänyt

aloittaa. Mutta niin tapahtui, että ensim-mäisen keskustelumme aikaan igumenia Mikaela odotti pääsyä leikkaukseen uu-siutuneen syövän takia – minä samasta syystä olin saamassa sädehoitoja. Toisen

tapaamisemme aikaan, marraskuisen-harmaana sadepäivänä, Karjalan valista-jien juhlana, äiti igumenia oli toipumassa leikkauksestaan – minä sädehoidoistani. Seitsemäntoista vuotta tämä sama saira-us on jotenkin ikään kuin yhdistänyt mei-tä, äiti Mikaela ollut useasti ajatuksissani oman sairauteni eri vaiheissa.

Syövän uusiutumista igumenia Mika-

ela ei kuitenkaan murehtinut, mutta kan-toi huolta kynttilätehtaasta, jossa on työs-kennellyt. Tehtaalla on kiirettä syksyisin, turistikauden päättymisen jälkeen, ja jo-kaista työntekijää tarvittaisiin.

– Mutta muuten minulla on koko ajan ollut ihan levollinen mieli, hän sanoo rauhallisena. – Kaiken aikaahan tilannet-ta on seurattu, vuosittain katsottu, kas-vaako siellä jotakin vai ei. Nyt tuli ohut-neulanäytteen jälkeen tuli tieto, että leik-kaus on välttämätön.

Tieto syövän uusiutumisesta tuli vas-ta, kun hänet oli valittu igumeniaksi. Hän naurahtaa:

- Oikeastaan en millään tavalla ajatel-lut leikkausta etukäteen, en ole ajatellut koko syöpää, kun on ollut niin paljon kaikkea tekemistä. Minä vain luotan sii-hen, että tapahtuu niin kuin tapahtuu – mitä eteen tulee, se on otettava vastaan, ja Jumala varmasti tietää, mitä tekee. Hä-nellä on oma aikataulunsa itse kullekin.

Rakastan kirkkoaSairasvuoteella igumenia Mikaela, silloi-nen nuori opettaja Unelma Röpelinen, te-ki myös päätöksen luostarikilvoittelusta.

– Olin sairaalassa, olin ollut jo viikko-ja kuumeessa, eikä sairauteni syytä ollut saatu selville, hän muistelee nyt. – Minä luin siellä Mika Waltarin kirjan Valta-kunnan salaisuus, ja jotenkin se vaikutti minuun niin voimakkaasti, että tuntui kuin olisin itse ollut Jerusalemissa, elänyt itse ne tapahtumat. Siitä kirjasta tuli mi-nulle vahva hengellinen kokemus, ja oli helppo tehdä päätös, että jos paranen, menen luostariin.

Sairaus selvisi, se hoidettiin lääkkeil-lä, ja Unelma palasi takaisin luokanopet-tajaksi.

– Tein minä Jumalan kanssa sopi-musta, että kymmenen vuotta vielä, että ei isän eläessä, vaan menen luostariin, kun hän on kuollut. Jumala salli kaiken mennä sen mukaan, ja kun kymmenen vuotta oli kulunut, niin lupaukset oli täy-tettävä. Niin sitten olen täällä.

Kaksikymmentäkuusi vuotta siitä on, eikä hän sano koskaan takaisin maail-maan halunneensa.

– Minä olen aina rakastanut kirkkoa, hän toteaa tyynesti, kertoo, miten tuo rakkaus syntyi jo lapsuudessa:

– Minähän olen kasvanut karjalaises-sa evakkoperheessä, ja siellä ortodoksi-

12 ANALOGI 5/2012

suus kuului aivan luonnostaan arkiseen-kin elämään. Kun iltasella kävin nukku-maan, mamma siunasi ristinmerkillä, sa-noi: ”Piiritä Herra sinun kalliin ja eläväksi tekevän ristisi voimalla”, ja siitä jäi aina hyvä ja turvallinen tunne. Mamma rukoili säännöllisesti aamu- ja iltarukoukset iko-ninurkassa, ei hän minua sinne pakotta-nut seisomaan, vaan minä istuin pöydän ääressä ja katselin, kun hän rukoili, teki ristinmerkit, ja odotin hiljaa. Ja muistan, kun lähdin Kajaaniin opiskelemaan, isä toi minut maantienvarteen autolle ja sa-noi siinä lähtiessään, että ”pidä rukous mielessä”. Tämä kaikki on seurannut mi-nua koko elämäni… niin, minä olen aina rakastanut kirkkoa.

Pitkän kilvoituksen aikaKaksikymmentäkuusi vuotta luostarikil-voittelua, sinä aikana kaksi igumeniaa, vahvoja persoonallisuuksia molemmat – kaksi hyvin erilaista luostariperheen äitiä, igumeniat Antonina ja Marina.

Äiti Mikaela hoiti vuoteenomana sai-rastavaa igumenia Antoninaa vuosikau-det, ja sanoo nyt:

– Igumenia Antonina oli minulle semmoinen luostarivanhus, johon minä olin kuin oppilassuhteessa. Eihän minulla mitään luostaritietoa ollut, kun tulin, ja sinä aikana, jolloin hoidin igumeniaa, hä-nen kauttaan välittyi hyvin paljon hengel-lisyyttä. Joskus, kun menin hänen huo-neeseensa, hän sanoi: ”Voi, minä just ru-koilla, että Jumala panna Mihaila tänne, minä tarvitsen häntä, ja sinä tulla just!” Tai kun nukuin viereisessä huoneessa ja menin yöllä hänen luokseen – hän tarvitsi öisin kääntämistä vuoteessaan – hän luki Totisesti on kohtuullista, venäjäksi hän luki tietenkin, ja sanoi: ”Minä lukee seit-semän kertaa, sinä herätä.”

– Tällä tavalla koko siihen hoitami-seen tuli aivan erilainen sävy – kun ajatte-lee, että jos hän olisi huutanut, käskenyt – mutta että lukee rukousta. Kaikki tällai-nen oli kohottavaa itsellenikin. Hänen kauttaan myös pyhittäjä Serafim Sarovi-lainen tuli hyvin läheiseksi, samoin Jo-hannes Kronstadtilainen. Koko luostari-elämä tuli minulle läheisemmäksi hänen kauttaan.

Jumalanäiti kaiken kestääIgumenia Mikaela kertoo, että myös suh-

tautumisessa Jumalanäitiin hän oppi uu-den näkökulman hengellisen äitinsä kautta.

– Hän turvautui hyvin vahvasti Ju-malanäitiin, ja minulle on jäänyt mieleen näkökohta, jota en koskaan aikaisemmin ollut tullut ajatelleeksi. Tulimme suurena torstaina kirkosta, jossa olimme olleet kuuntelemassa kärsimysevankeliumit. Hän istui pyörätuolissa, ja minä työnsin sitä käytävää pitkin. Hän sanoi: ”Ajatella, miten Jumalanäiti kesti kaiken tuon, mitä tapahtui.” Minä en koskaan ollut ajatellut kärsimysevankeliumia siltä kannalta, Ju-malanäidin kärsimyksen kannalta, ja siitä syntyi ikään kuin myötätunto ja entistä suurempi rakkaus Jumalanäitiä kohtaan. Igumenia Antonina sanoi myös aina, että kun pyydät Jumalanäidiltä jotakin, muis-ta viedä kynttilä kiitokseksikin.

Igumenia Mikaela arvelee hengelli-sen äitinsä oppineen aivan erityisen Ju-malanäitiin turvautumisen omien, varsin traagisten kokemustensa kautta eläes-sään vielä maailmassa.

– Ja rakkauden pyhittäjä Serafim Sa-rovilaista kohtaan opin häneltä myös, hän jatkaa. - Pyhittäjä Serafim oli igumenia Antoninalle hyvin läheinen, ja kun hänen pyhäinjäännöksensä löydettiin ja niitä riemuiten Venäjällä kuljetettiin, igume-

Lintulan uusi igumenia

#K

aikk

ien

palv

elija

...nia Antonina, sänkyyn sidottu, sanoi: ”Voi, kun minä olla terve, minä olla siellä, missä tämä kulkee.” Hän olisi niin kovin tahtonut olla siellä mukana…

Muistan hetken igumenia Antoninan hautauspalvelusta – näen yhä silmissäni äiti Mikaelan jättämässä jäähyväisiä hä-nelle avoimen arkun äärellä…

Läheiset työtoveritIgumenia Marinan suhteen tilanne oli jo alun alkaen toinen: Maria Iltola ja Unelma Röpelinen tunsivat toisensa en-nen luostariin tuloaan, kun molemmat työskentelivät opettajina. He olivat koko yhteisen luostarikilvoitteluaikansa lähei-siä työtovereita.

– Hän otti aina huomioon muut, ky-syi minunkin mielipidettäni päätöksiä tehdessään, ja hänen kanssaan pohdittiin yhdessä asioita. Hän painotti johtamises-saan hyvin paljon yhteistyötä sisariston kanssa. Hänhän oli hyvin vahva vaikutta-ja kirkossa jo ennen luostariin tuloaan, hänellä oli runsaasti kirkollista tietoutta ja hän oli kasvanut sellaisessa ympäris-tössä. Kaikkea tätä hän käytti luostariin tultuaan sen hyväksi, luostarin elämän kehittämiseksi. Asiat saatiin kuntoon, ja niin kokouskäytännöt kuin kaikki muut-kin käytännön toimet hoituivat erinomai-sesti. Se oli hänen hyvin vahva puolensa, igumenia Mikaela kertoo.

Henkilökohtaisesti hän kokee oppi-neensa igumenia Marinalta eniten kirk-kolaulun suhteen.

– Minähän en ollut perehtynyt luos-tarien jumalanpalveluksiin, joten häneltä sain oppia siinä suhteessa. Hän myös kannusti, että pitää tulla rohkeasti laula-maan – ei ollenkaan kannata jäädä pel-käksi kuuntelijaksi.

Igumenia Mikaela kertoo laajasti ja kunnioittavasti siitä työstä, mitä hänen edeltäjänsä teki suomenkielisen kirkko-laulun hyväksi esimerkiksi ottamalla no-peasti käyttöön uusia suomenkielisiä tekstejä.

Arvostettu johtajatarIgumenia Mikaela on Lintulan luostarin kahdestoista johtajatar ja viides igumenia Heinävedellä sijaitsevassa luostarissa.

Hän kertoo ennen igumenian valin-taa sanoneensa sisaristolle, ettei ole käy-tettävissä.

13ANALOGI 5/2012

Lintulan uusi igumenia

– Se auto-onnettomuus painoi mi-nua, hän sanoo hiljaa. – Esirukouksethan minua kantoivat sen murheen aikana, se on selvä – en minä muuten kykenisi ole-maan näin levollinen, en näe painajaisia eikä mitään semmoista. Koska minä kumminkin ajoin sitä autoa, ja vaikka ti-lanne ei ollut minun aiheuttamani, siitä jäi itselle sellainen murheen risti, jota mi-nä aina kannan.

– Lisäksi ajattelin sitäkin, että tässä tilanteessa olisi mahdollisuus ikään kuin nuorentaa luostaria. Ainahan nuoret voi-mat ovat enemmän intoa täynnä, vaikka tietysti luostarissa on omat säännöt. Ei luostarielämää mielivaltaisesti vietetä.

– Mutta jokainen vain ikään kuin piti itsestään selvänä, että enkö minä nyt kummin voisi… Niin lopulta ajattelin, että

katsotaan, mitä tapahtuu – että minä en sano asiasta enää mitään.

Arvelen, että hänellä kuitenkin oli hy-vä tuntuma luostarinjohtajan tehtäviin, joista hän huolehti jo igumenia Marinan-kin aikana. Hän myöntää, että se on totta, mutta huomauttaa myös, ettei hänen kos-kaan tarvinnut itsenäisesti tuona aikana tehdä päätöksiä.

Vaalin tulos kuitenkin oli selvä, ja si-saristolta olen kuullut, että he saivat igu-menian, jota he sekä arvostavat että ra-kastavat.

Kaikkien palvelijaIgumenia Mikaela naurahtaa kysymyk-selleni, onko hänellä uusia visioita luosta-rin suhteen, sanoo, että aikaa ei ole ollut minkäänlaisten visioiden ajattelemiseen-kaan.

- Olen ajatellut vain sitä, että luosta-rin johtajan pitäisi olla esimerkkinä toisil-le, että pitäisi itse elää luostarielämää mahdollisimman hyvin – omaa itseään sitä ensiksi pitää kehittää, että voi heijas-taa Jumalan rakkautta myös lähimmäi-siin ja itse kokea sitä. Luostarielämähän on työtä ja rukousta, rukousta ja työtä.

Luostarin igumenian päivä on työte-liäs ja pitkä. Aamujumalanpalvelukset ovat varhaiset, päivään sisältyy työnte-koa, on otettava vastaan vieraat ja pyhiin-vaeltajat, on luostariperheen äitinä huo-lehdittava sisariston hengellisestä ja ai-neellisesta hyvinvoinnista.

– Ja sitten on puhelimeen vastaamis-ta, asioista sopimista, sähköposteihin ja #n KynttilätehtaallatyöskentelyonkuulunutigumeniaMikaelantehtäviin.Yläkuvassahänesittelee

kynttilöidenvalmistustaIraMatsille.

14 ANALOGI 5/2012

kirjeisiin vastaamista, hän sanoo.– Mutta ennen kaikkea, hän huo-

mauttaa, evankeliumin mukaan sen, joka on ensimmäinen, pitää tulla viimeiseksi, olla kaikkien palvelija…

Kaksi punaista kynttilääIgumenia Mikaela kertoo paljon pohdis-kelleensa unta, jonka näki jo ennen luos-tariin tuloaan:

– Olin sisareni kanssa koulun juhla-salissa, jossa kulki paljon ihmisiä. Siellä oli näyttämö, niin kuin juhlasaleissa on, ja sen edessä oli verho. Verhon taakse meni vain muutamia ihmisiä, ja sanoin sisarelleni haluavani mennä katsomaan, mitä siellä on. Sisarella ei ollut aikaa tulla kanssani, ja niin menin yksin.

– Verhon takana oli pitkä pöytä ja sii-nä paljon valkoisia kynttilöitä, joissa oli risti päässä – kirkkokynttilöitä, ja sitten oli myös punaisia kynttilöitä. Otin koural-lisen niitä valkoisia ja aioin ottaa myös punaisia, mutta sitten joku sanoi minulle, että niitä en saa ottaa – hän hakee toisesta huoneesta minulle punaisia kynttilöitä. Näin hän teki, toi kaksi kynttilää ja sanoi, että ne ovat Jumalanäidin suojeluksen kynttilöitä.

– Ja olen paljon ajatellut näitä punai-sia kynttilöitä, niiden merkitystä.

Hetken on aivan hiljaista, vain muu-tama sadepisaran ropsahdus luostarin vierassalin ikkunaan. Sitten igumenia sa-noo hiljaa:

– Minut siunattiin igumeniaksi Juma-lansynnyttäjän suojeluksen päivänä…

Teksti ja kuvat: n Hellevi Matihalti

#K

aikk

ien

palv

elija

...

KIITOSKiitämme lämpimästi

esirukouksista, joita olettekantaneet kuluneena vuotena,

sekä muistamisesta igumeniaksisiunaamiseni yhteydessä.

Hyvää Kristuksen syntymäjuhlaa ja Jumalan siunausta vuodelle 2013.

Igumenia Mikaela jasisaristo

Lintulan uusi...

Kun luemme hengellistä elämää koskevia kirjoituksia, emme voi olla huomaamatta pohjavirettä, jossa luostarikilvoitus nähdään

ylhäisempänä elämänmuotona kuin per-he-elämä. Pyhityksen tiehen ikään kuin kuuluu kilvoittelu yksinäisyydessä, maail-mallisen elämän taakse jättäminen ja kai-ken ajallisen hylkääminen. Todellinen elä-mä ei löydy kaupungin hälystä tai arkisten asioiden hoitamisesta vaan todellista Kristuksen seuraamista on näiden asioi-den hylkääminen.

Voimme varmasti löytää useita esi-merkkejä ihmistä, jotka näin ovat tehneet ja saavuttaneet pyhyyden, mutta onko tä-män koko totuus asiasta? Kirkkomme py-hät opettajat harvemmin elivät maallik-koina tavallisissa perheissä, mutta kaven-taako tämä näkemystämme Kristuksen seuraamisesta? Voiko ihminen pyhittyä perheessä vai tulisiko jokaisen jossain elä-mänvaiheessa siirtyä luostariin kilvoitte-lemaan pelastuakseen?

Pyhien ihmisten nousu papistosta ja luostariväestä kertoo toki heidän omistau-tumisestaan hengellisille asioille, mutta

näemmekö itse pyhityksen tien käyvän mieluummin erämaan kautta kuin aivan arkisen elämän myötä? Kristuksen seu-raaminen kuitenkin on tarkoitettu kaikille ja jokaisella meistä on mahdollisuus py-hittyä niistä lähtökohdista, jotka meille on annettu. Puitteet molemmissa elämän-muodoissa ovat perimmältään samanlai-set ja hengelliset haasteet ovat molemmis-sa samanlaiset.

KohtaaminenAvioliitossa ja luostarielämässä me työs-kentelemme aktiivisesti sen hyväksi, että opimme kohtaamisen taidon. Ihminen on luonnostaan yksilö, mutta persoona hä-nestä tulee vasta toisen ihmisen kohtaa-misessa. Ihmisen kehittymisen edellytys on dialogi, vuoropuhelu toisen ihmisen kanssa. Se vaatii meiltä puhumisen sijaan kuulemista ja kuuntelemista.

Syvimmillään me ymmärrämme, että voimme pelastua vain toisen ihmisen kautta. Toinen ihminen on meille Juma-lan antama mahdollisuus osoittaa konk-reettisesti rakkautta ja epäitsekkyyttä. Me

Avioliitto vailuostarikilvoittelu?

15ANALOGI 5/2012

#

pelastumme kun opimme elämään vuoro-vaikutuksessa Jumalan kanssa: puhu-maan, kuuntelemaan ja tekemään. Tällöin voimme ymmärtää myös mikä merkitys oli Kristuksen ihmiseksi tulemisella ja kuinka ihminen voi tulla Jumalaksi.

Molemmissa elämänmuodoissa me joudumme ja saamme kohdata toisen ih-misen vajavaisena ja saamme nähdä myös oman itsemme puutteellisena. Tämä kes-keneräisyys päivästä toiseen tuo usein meille pettymyksiä, mutta samalla se myös muistuttaa meitä olla olematta liian ankaria itsellemme. Toinen ihminen muokkaa persoonallisuutemme ja me kasvamme aina kun olemme tekemisissä toisen ihmisen kanssa.

Me näemme Jumalan lähimmäises-sämme. Tuomiosunnuntain evankeliu-missa tämä asia tuodaan konkreettisesti eteemme: Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. (Matt. 25:40). Lähim-mäisenrakkauden vaatimus koskee meitä kaikkia elimmepä luostarissa tai maail-massa.

SitoutuminenIhmisen sitoutumista voidaan mitata mo-nissa elämän haasteissa. Kuinka kestäm-me vaikeuksia, miten huomioimme toisen ihmisen ja millaisen arvon annamme hen-gelliselle elämälle? Omaisuudettomuuden tai köyhyyden vaatimus on ehdoton luos-tarissa eläville. Vaikka jonkinlainen omai-suus on sallittu perheellisille, niin aviolii-ton sakramentissa kehotetaan käyttä-mään omaisuutta vastuullisesti: Täytä heidän talonsa vehnällä, viinillä ja öljyl-lä, ja kaikella hyvyydellä, jotta he jakaisi-vat puutteessa olevillekin. Kirkon opetuk-sessa pyritään omistamaan vain välttämä-tön jokapäiväinen omaisuus, jonka avulla voimme pitää huolta omasta itsestämme ja perheestämme.

Ihminen tekee tietoisen valinnan Kristuksen seuraamisesta kun hän siirtyy luostariin ja antaa noviisivaiheen jälkeen luostarilupaukset. Ymmärrämmekö me tekevämme saman mittaluokan lupaukset myös avioliiton sakramentissa? Kirkossa avioliittoa ei solmita sillä mielellä, että tä-mä liitto saattaa epäonnistua tai ettei se välttämättä ole viimeinen.

Avioliiton sakramentti on kertakaik-kinen sakramentti, joka päättää yhden vaiheen elämässä ja sitoo avioparin lopul-lisesti toiseen ihmiseen ja Jumalaan. – Sa-moin kuin pappeudessa ja munkkeudes-sa. Sama itse asiassa koskee myös lasten hankkimista: suhde lapsiin ja vanhem-muuteen ei ole määräaikainen, vaan elä-män loppuun jatkuva. Erityisen suuri vas-tuu kuitenkin on aina perheessä, jossa on lapsia kasvatettavana, koska silloin elä-mässä ei voida palata taaksepäin vaan ai-noa suunta on eteenpäin.

Kuuliaisuus: Veden muuttaminen viiniksiAvioliiton sakramentin epistolasta me lu-emme (Ef 5:20-33): Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. Samalla taval-la kuin luostarielämä on kuuliaisuuden kautta nöyrtymistä toisen tahdolle niin sa-moin myös avioliitto on avioparin yhteistä nöyrtymistä Jumalan tahdolle. Useimmil-le meistä tämä on yksi vaikeimmista teh-tävistä elämässämme.

Nöyrtyminen useimmiten tarkoittaa oman tahdon mukauttamista Jumalan tahtoon tai oman tahdon kieltämistä. Oman tahdon nöyryyttäminen näkyy eri-

Avioliitto vailuostarikilvoittelu?

Molemmissa elämän-muodoissa joudummeja saamme kohdatatoisen ihmisen vaja-vaisena ja saammenähdä myös itsemmepuutteellisena.

tyisen voimakkaana Kristuksen rukoilles-sa Getsemanessa: ”Isä, jos se on mahdol-lista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.” (Matt. 26:39)

Avioliiton sakramentin evankeliumis-sa kuulemme tärkeän periaatteen ihmisen kilvoitukselle: Mitä hän teille sanookin, se tehkää. Samanlaisen käskyparin kuulem-me myös lähetyskäskyssä, menkää ja teh-kää (Matt. 28:19). Kyse on siis Kristuksen sanojen kuulemisessa ja toteuttamisessa. Kun me otamme vastaan Herran käskyn ja noudatamme sitä, me voimme omassa elämässämme nähdä veden muuttuvan viiniksi. Kun me olemme kuuliaisia, me voimme ymmärtää oman itsemme merki-tyksen tässä elämässä.

Siveellisyys: Rakkaus kaiken perustanaAvioliiton sakramentin epistolassa meitä kehotetaan: Rakastakaa niin kuin Kris-tuskin rakasti seurakuntaansa ja antoi henkensä sen puolesta. Rakkaus on kris-tittynä olemisen perusasia, niin maail-massa kuin luostarissakin. Me harvem-min joudumme antamaan henkeämme

kilvoituksessa ja sen vuoksi saatamme helposti myös unohtaa sen, että rakkau-den puolesta me joudumme päivittäin te-kemään uhrauksia toistemme hyväksi.

Etsiessämme puhtautta ja siveel-lisyyttä elämässämme, me väistämättä päädymme rukouksen maailmaan. Sään-nöllinen ja elävä rukous auttaa meitä yhä uudelleen puhdistamaan mielemme ja te-kemään sielumme otolliseksi ottamaan vastaan Herran pyhän ehtoollisen. Syvä kunnioitus ehtoollista kohtaan tuo mo-lemmista kilvoittelumuodoista esille

16 ANALOGI 5/2012

oleellisen: elävän rakkauden Jumalaa kohtaan.

Samalla tavalla kuin luos-tareissa erityisen painoarvon saavat luostarin perustajat esi-rukoilijoina, niin myös per-heen suojeluspyhiä muiste-taan kirkoissamme. Me emme ole ensimmäisiä tai satunnai-sia kilvoittelijoita vaan muo-dostamme apostolisen jatku-mon kirkon pyhien kanssa. Niin maailmassa kuin luosta-rissakin. Pyhistä aviopareista eteemme tuodaan Aabraham ja Saara, Joakim ja Anna, sekä Sakarias ja Elisabet. Erityisen lapsirakkaana pyhänä muis-tamme pyhän Nikolaoksen. Meitä ennen eläneet kilvoitte-lijat antavat meille rohkaisua kivikkoisella tiellä ja vahvista-vat askeleitamme kohti tai-vaallista päämäärää.

Munkin ja nunnan suurin tehtävä on harjoittaa sydämen rukousta koko maailman puo-lesta. Vaikka käytännössä jo-kaisen ihmisen tehtävä on ru-koilla, niin erityisesti luostari-kilvoittelijalle on annettu teh-täväksi rukouksen ja kilvoituk-sen kautta pyhittää maailma. Perheen vanhempien (ja kum-mien) yksi tärkeimmistä teh-tävistä on opettaa lapsi rukoi-lemaan ja saattaa hänet kirkon elämä pariin.

Avioliiton sakramentti ei ole vain kahden ihmisen väli-nen asia, vaan kyse on tilasta ja paikasta, joka jätetään Py-hän Hengen toiminnalle. Sakramentissa kyse ei ole vain avioparin kahden välisestä so-pimuksesta, vaan kyse on kol-men liitosta: miehen ja naisen yhteisestä suhteesta Kristuk-seen. Tämän vuoksi aviopari kruunataan oman perheensä hallitsijoiksi. Kun epistolassa mainittu rakkauden ehto täy-tetään, voivat hallitsijat olla turvallisin mielin.

Huolenpito toisesta Perheen tarkoitus on huomat-

tavasti konkreettisempi kuin luostarissa eläminen, koska sen vanhemmilla on erityinen huolenpidon vastuu. Huolen-pito puolisosta, lapsista ja omista vanhemmista ja suku-laisista muodostaa hyvinvoin-timme keskeisen perustan. Ongelmitta tämä vastuunkan-taminen harvoin tapahtuu ja sen vuoksi on tärkeää pitää toi-mivaa suhdetta omaan rippi-isään.

Seurakuntapapistolla on erittäin tärkeä rooli perheiden tukemisessa, koska emme voi nojautua pelkästään luostari-väen ohjaukseen, jos itse eläm-me maailmassa. Ongelmat puolisomme, vanhempiemme ja lastemme kanssa ovat usein vieraita sellaisille, jotka eivät itse elä perhe-elämää. Perhe-elämän problematiikan oppii usein vain kokemuksen kautta elämällä perheessä.

Seurakunnissa toimivilla työntekijöillä on erityinen haaste myös siinä, että toinen avioliiton puolisoista ei välttä-mättä itse ole valinnut kilvoit-teluelämää. Moni puoliso luonnostaan ottaa vastaan tä-män kutsun mutta kaikilta sitä ei voida odottaa.

Erityisen lisähankaluuden asiaan tuo se että usein pappi ja kanttori ovat naimisissa kahden eri perheen kanssa: oman perheen ja seurakunnan. Sitoutuessaan seurakuntaan

hengellisen työn tekijä on aina vastuussa seurakuntaperhees-tään ja sen jokaisesta jäsenes-tä. Tämän takia monen pitää erikseen miettiä se kuinka so-vittaa perhe-elämä seurakun-taelämän kanssa ja löytää tasa-paino näiden kahden välille. Tasapainon saavuttaminen edellyttää usein myös perheen aitoa, rakastavaa suhdetta

Kirkkoon, mutta myös seura-kunnan avointa ja vastaanotta-vaa suhtautumista työntekijän perheeseen. Monet meistä ovat epäonnistuneet tai heiluneet kuilun partaalla ja kaikille per-heellisille tämä on erityinen kilvoittelun muoto.

LopuksiAvioliitto ja luostarielämä merkitsevät valintaa ja sitou-tumista. Olemme jo kasteessa antaneet kummimme välityk-sellä lupauksen Kristuksen seuraamisesta ottamalla hä-nen ristinsä kannettavaksem-me. Kummassakin elämän-muodossa me olemme vas-tuussa koko maailman pelas-tumisesta. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että tuemme kaikkia tämän suuren valin-nan tehneitä ja muistamme heitä rukouksessamme.

n Isä Ville Kiiveri

#A

viol

iitto

vai..

.

Kohteet: Jerusalem – Beetlehem – Kuollut Meri – Jordan Tiberias – Kapernaum – Nasaret – Taabor – GennesaretTeemat: 12 – suurta juhlaa ja sunnuntai evankeliumitekstitHinta: 1.470 eur /2hh puolihoidolla, 1 hh lisä 350 eur. huom. sis. retkipaketitIlmoittautuminen: viimeistään 31.1.2013 mennessä e-mail iisalmi@ort.fi puh. 017 816 441

ISRAEL – PYHÄ MAA

Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkatoimisto Artosoppaana isä Elias

Pyhiinvaellusmatka Israeliin 10.–19.4.201310 päivää Jerusalemin Patriarkan Teofi loksen kutsusta,

vierailu Patriarkan vastaanotolla kutsusta

17ANALOGI 5/2012

Arkkipiispan kolumni

Suomen ortodoksinen kirkko saa toteuttaa tehtä-väänsä demokraattisessa oikeusvaltiossa. Vaikka puitteet toimia ovat kansalaisyhteiskunnassa kai-

kille samanlaiset, on ortodoksisen kirkon identiteetin pohjana paljon muutakin kuin maan lait, perinteet, ta-vat tai tottumukset.

Ortodoksisen kirkon identiteetti ei kasva suomalai-suudesta vaan ortodoksisen maailman historiallisesta liturgisesta ja hengellisestä perinnöstä. Kirkko ei ole al-kuperäisessä todistuksessaan sidottu yhteiskuntajärjes-telmään. Myös ortodoksinen kirkko osana Uuden testa-mentin globaalia kristillistä kirkkoa noudattaa Suomes-sakin ensisijaisesti Rooman valtakunnassa yli 2 000 vuotta sitten lausuttuja linjauksia maallisen ja hengelli-sen kuuliaisuuden eroista: ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu (Matt. 22:21) ja ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. (Ap. t. 5:29)

Kuinka ajankohtaisia nuo Matteuksen evanke-liumin ja Apostolien tekojen kirjan lauseet ovatkaan tä-nään! Apostoleja seuraavilla vuosisadoilla marttyyrit todistivat periaatteesta kieltäytymällä menemästä mu-kaan maallisen vallan tai mammonan kulttiin.

Tämän päivän yhteiskunta ja sen notkea media kohtelevat armottomasti vanhoja instituutioita. Tämän on myös kirkko saanut kokea. Monet ovat valmiita muuttamaan kirkkoa. Mutta miten? Tekemällä siitä kaikkien yhteiskunnassa olevien trendikkäitten hyvien ideoiden tyyssijan? Suomalaisen synkretistisen ”kaikki-en” kirkon, joka on valmis tarkistamaan uskonperintö-ään mukautumalla yhteiskunnan arvoihin?

Arkkipiispa saa kuulla päivittäin ohjeita siitä, miten kirkkoa pitäisi muuttaa. Harvemmin kuulen sen sijaan siitä, millaisena näemme sen kallion, jolla muutoksen tuulissa kirkkona seisomme. Kuluneen vuoden alussa kirkkomme venäjänkielisten maahanmuuttajien parissa palvellut pappi siirtyi uusiin tehtäviin Permin hiippakun-taan Venäjälle. Isä Viktor teki lähes viisi vuotta kestä-

neestä työstään Suomen ortodoksisen kirkon parissa raportin, jossa hän kertoi työnsä iloista ja suruista. Hä-nen raportistaan jäi erityisesti mieleen yksi näkökulma, jonka haluan tuoda tässä esille.

Monessa suhteessa palavasieluinen idealisti isä Viktor oli pannut merkille, että kirkkomme on vaarassa kadottaa historiallisen ortodoksisen muistinsa eli tradi-tionsa. Kaiken ekumeenisen, hallinnollisen ja yhteiskun-nallisen vuorovaikutuksen keskellä meidän on muistet-tava, mistä me olemme kotoisin. Ketkä ovat kirkkoisiäm-me ja -äitejämme? Mihin ankkuroidumme hädän hetke-nä?

Olemme kuluneena vuonna menettäneet keskuu-destamme taivaan kirkkauteen Lintulan Pyhän Kolmi-naisuuden luostarin igumenian äiti Marinan ja Helsin-gissä palvelleen rovasti Aleksei Samoldinin. He ovat liit-tyneet niiden satojen edesmenneitten palvelijoiden joukkoon, joiden tulee olla kirkossa ensisijaisia esimerk-kejämme.

Myös ortodoksisen kirkon on seisottava perintee-seensä nojaten. Kirkko on näkyvänäkin organisaationa täysin toinen kuin mikään poliittinen järjestelmä. Kirkol-la on oma kutsumuksensa ja oma hierarkkinen järjestel-mänsä, jolla se sitä toteuttaa. Kirkko ei ole enemmistön tai opposition puolella, vaan pidättää itselleen oikeuden olla moraalin esikuva molemmille osapuolille yhteiskun-nassa.

Me voimme olla esikuvia vain sillä, että pidämme yhteisesti kiinni kirkon yhteydestä ja uskosta apostoli Paavalin opetuksen mukaan.

”Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutam-me aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyy-den, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita.” (Ef. 4:13–14)

n Arkkipiispa leo

Seisokaammetradition kalliolla

18 ANALOGI 5/2012

Graafikkoheikkio.jokinenjäijoulu-kuussaeläkkeelleAnalogintaittajantehtä-vistäkymmenenvuodentyörupeamanjälkeen.Jokisenmukaanlehdenulkoasulletekisihyvää,jostekstinmäärääsuhteessasivumääräänvoisiselvästivähentääjataitonväljyyttälisätä.

”Vähemmän olisi enemmän”

Jokinen on Ateneumin käynyt graafikko, jolla on myös mainosgraa-fikon koulutus. Pää-

osan työurastaan hän on teh-nyt kristillisten julkaisujen ja kirjankansien ulkoasujen pa-rissa.

– Ortodoksinen kuva-maailma on hyvin kaunis ja vaikuttava, Jokinen pohdiske-lee. Ikonit, tuohukset ja muut jumalanpalveluksiin liittyvät

aiheet ovat keskeisiä, mutta joskus olisi hyvä kokeilla leh-dessä myös tavanomaisempia kuva-aiheita.

Taittajan tehtävänä on asemoida materiaali lehden sivuille. Tavoitteena on visu-aalinen tasapaino tekstiblok-kien, kuvien ja otsikoiden vä-lillä. Taiton tärkein elementti on kuitenkin tyhjä tila, josta on yleensä eniten puutetta. Liian usein taitosta tulee ah-

taamista, jolloin lopputulos ei ole enää helposti lähestyttävä.

Analogin taiton suunnit-telussa Jokinen on voinut hyödyntää graafikon koulu-tustaan. Suuri edistysaskel oli siirtyminen kokonaan nelivä-riseen lehteen vuonna 2006. Pari vuotta myöhemmin leh-den sivukokoa madallettiin ja levennettiin, mikä toi taittajal-le lisää mahdollisuuksia.

– Taiton kannalta suurin

ongelma on jatkuva materiaa-lin runsaus suhteessa sivu-määrään. Kun mitään ei voi jättää pois eikä sivuja tule li-sää, lehden visuaalinen ilme kärsii ensimmäisenä, Jokinen selvittää.

Seurakuntauutiset ovat tärkeitäJokinen pitää Analogin seura-kuntauutisia (Sykettä seura-kunnissa) tärkeinä ja suree si-tä, ettei tällaiselle human inte-rest -aineistolle ole ollut riittä-västi tilaa lehdessä.

– Niille pitäisi ilman muuta olla enemmän tilaa ei-kä mitään pieniä silppukuvia, kuten nyt, vaan kunnollista kuvamateriaalia.

Seurakuntauutisten kir-joittajille Jokinen antaa vih-jeen tiivistää tekstiä ja keskit-tyä olennaiseen. Pyhiinvael-lusmatkoilta ei ole tarpeen mainita jokaista kahvitaukoa. Valokuvat pitäisi ottaa kame-ran parhaalla kuvalaadulla ja lähettää lehteen vain 2–3 pa-rasta ja keskenään erilaista otosta.

Taittajan testamentti:

19ANALOGI 5/2012

”Vähemmän olisi enemmän”

n Purjehdusonollutmieluinenharrastuspikkupojastalähtien.VanavedelläJokinenpurjehtiiitserakentamallaankahvelitakilaisella"Sofialla".

n PurjehduksenjalaivojenpienoismallienrakentamisenohellaJokinenaikoopanos-taaeläkepäivilläänhänellerakkaaseenakvarellimaalaukseen.Seonolluthyväkeinopitääylläkädentaitojatietokonei-denaikakaudella.Suoraviivajaympyrävapaallakädelläolivatentisajangraafikolleitsestäänselvyys.

Kolme kuukauden väli on liian pitkäAnalogin ilmestymiskertojen pudottaminen viiteen pari vuotta sitten hankaloitti tait-toa entisestään. Pitkät juma-lanpalveluslistat ja tapahtu-maluettelot eivät millään tah-toneet enää mahtua erilliseen liitteeseen. Seurakuntaliittees-tä luovutaankin vuonna 2013 lähinnä kustannussyistä.

– Julkaisukertojen vä-hentäminen oli suuri takapak-ki nimenomaan seurakunta-laisten kannalta, koska kol-men kuukauden mittaiseksi venyvä lehden ilmestymisväli on liian pitkä, jotta lehti toimi-si kunnolla informaatiokana-vana saati sitten linkkinä seu-rakuntaan.

Ortodoksiselta kirkolta puuttuu yhä edelleen kirkon yhteinen lehti, mitä aukkoa seurakuntalehdet ovat yrittä-neet paikata parhaansa mu-kaan. Jokinen tarjoaa tähän ratkaisuksi kahdenlaisia leh-tiä.

– Olisi yksi vahva kirkon äänenkannattaja, joka julkai-sisi artikkeleita ja opillista materiaalia ja ilmestyisi viisi tai kuusi kertaa vuodessa. Li-säksi voisi olla useamman seurakunnan yhteisiä tiedo-tuslehtiä, jotka ilmestyisivät kerran kuukaudessa. Tiiviim-pi kontakti jäsenistöön saat-taisi lisätä myös kirkossa-käyntiä.

n Haastattelu: Mikko Junes

269 e/3 vrk/2 hh320 e/4 vrk/2 hh

Katso pääsiäisen ohjelmakokonaisuudessaan: www.hotelartos.fi

Uudistunut Artos kutsuupääsiäisen viettoon28.3.-1.4.2013

Hotel ArtosKirkkopuistonkatu 2874100 Iisalmi www.hotelartos.fi

Varaukset ja lisätiedotPuh. 0500 271 163info@hotelartos.fi

Hinnat alkaen:

Iisalmen Evakkokeskus on uudistunut ja tunnetaan nyt nimellä Kulttuuri Artos. Majoitu upeassa ja yksilöllisessä Hotel Artoksen boutique-huoneessa ja nauti lähiruokaan erikoistuneessa ravintolassamme.

Suuren viikon kaikki palvelukset toimittaa isä Elias Profeetta Elian kirkossa. Artoksen pääsiäiseen kuuluu lisäksi kulttuuriohjelmaa, laulutuo-kioita, askartelua sekä mahdollisuus opiskella venäjää.

n Analogintaittosaaviimeisensilauksensapäätoimittajanjataittajanpalaverissa.

20 ANALOGI 5/2012

”Solovetskin luostari on vuosi-satojen aikana vienyt uskon-non valoa Pohjoisen kansoil-le ja antanut maailmalle yhä

uusia pyhittäjäisiä ja myöhemmin mart-tyyrejä ja rippi-isiä, jotka jäivät elämään Kristuksen kanssa julmien uskonvainojen ajoista asti”, kertoo ortodoksisuuden suu-resta hengellisestä keskuksesta Spaso-Preobrazhenskin Solovetskin munkkiluos-tarin johtaja arkkimandriitta Porfiri.

Kaukaisella ja asumattomalla saarella oli suuri vetovoima yksinäisyyttä kaipaavil-le. Syksyllä vuonna 1429 kilvoittelijat Sav-vati ja Herman aloittivat erakkoelämän Solokan saarella. Pyhittäjä Savvatin kuol-tua Herman palasi unelmiensa saarelle Sosima-munkin kanssa, ja he päättivät yh-dessä ryhtyä rakentamaan luostaria. Herra näytti pyhittäjä Sosimalle paikan jumalalli-sella näyllä, ja sinne he rakensivat ensim-mäisen puukirkon Kristuksen kirkastumi-sen muistolle. Näin vuonna 1436 alkoi pit-

Historiallisia luostareita

Solovetskikä ja rikas Vienan alueen kuuluisimman pitäjän historia.

Vuosisatojen aikana ”Pohjolan Athok-sesta” on tullut eristäytynyt rukouspaikka, pyhiinvaeltajien harras toive, linna, vanki-la, keskitysleiri, uskon sankareiden Gol-gata, museo ja Unescon maailmanperintö-kohde vuodesta 1992 alkaen. Luostari oli merkitty flaamilaisen maantieteilijän ja kartanpiirtäjän Abraham Orteliuksen ensimmäiseen ”Theatrum Orbis Terra-rum” -maailmankartastoon, joka julkais-tiin Antwerpenissa vuonna 1570. Sadan vuoden ajan tämä kartasto oli merimiesten ”maantieteellisenä raamattuna”, siten So-lovetskin kupolit eivät jääneet huomaa-matta maailmassa.

Luostarin ansiosta kristinusko levisi ja edisti kulttuurin kehittymistä Vienanme-ren alueella. Kirkkoja rakennettiin 1500–1600-luvuilla alueen rannikkokyliin luostarin varoilla. Näin syntyivät Kemin, Suman ja Kierettiin seurakunnat. Ennen

vuotta 1917 luostari otti vastaan ja ruokkii yli 20 000 pyhiinvaeltajaa vuodessa.

Luostarilla oli 1900-luvun alussa kuusi skiittaa, kolme erakkomajaa ja 19 kirkkoa, joissa oli 30 alttaria sekä 30 tsasounaa. Neuvostovallan aikana valtio lakkautti luostarin toiminnan ja pakkolunasti koko omaisuuden. Solovetskille valmistettiin Venäjän Golgatan rooli, ja siitä tuli osa pa-hamaineista vankileirien saaristoa. Sinne järjestettiin Neuvosto-Venäjän tunnetuin keskitysleiri, Solovetskin erikoisleiri, joka toimii vuosina 1923–1939. Siellä kärsi van-keusrangaistusta Venäjän kansan valio-joukko. Solovetskissa oli kaikkiaan noin 80 000 vankia, puolet heistä jäi ainiaaksi So-lovetskin maahan. Osa heistä oli myös suo-malaisia. Noin 60 Solovetskin vankia – piispat, papit, munkit ja maallikot – julis-tettiin Venäjän ortodoksisen kirkon pyhik-si. Uskonsa vuoksi kuolleet uusmarttyyrit ovat ehkä tärkeintä, mitä 1900-luvun Ve-näjällä on tapahtunut.

Vuonna 1939 vankila lakkautettiin ,ja vuosina 1940–1957 saarella isännöi Venä-jän Pohjoisen laivaston harjoitusjoukko, joka poistui saarelta vasta vuonna 1991. Näistä ajoista luostarille jäi perinnöksi vanha, neuvostoarmeijaa muistuttava, mutta arkielämässä hyödyllinen omaisuus.

Solovetskissa alkoivat 1960-luvulla konservointi- ja restaurointityöt. Luostarin arvokkaat rakennukset olivat vuosia sään armoilla. Osa rakennuksista tuhoutui ja osa käytettiin polttopuuna. Vuonna 1967 perustettiin Solovetskin historiallinen ja arkkitehtoninen ulkoilmamuseo, joka vuo-den 1974 lopussa muutettiin historian, ark-kitehtuurin ja luonnon suojelualuemuse-oksi.

Venäjän kirkon pyhän synodin pää-töksellä Solovetskin luostarin toiminta aloitettiin uudelleen 25.10.1990. Nykyhis-torian merkittävin päivä oli 20.8.1992, jol-loin palautettiin Solovetskin perustajien Sosiman, Savvatin ja Hermanin pyhäin-jäännökset patriarkka Aleksin toimesta luostarille.

Tuhotyöstä huolimatta ortodoksinen pyhyys säilyi ja kesti julmuuden vuodet. Verellä ja kyyneleillä kostutettu pyhittäjien erakkoluostari nousi raunioista rukouksel-la ja ahkeralla työllä. Nykyään Solovetski elää uutta nousun kautta.

Luostarilla on neljä kaupunkiedustus-

n Solovetskinluostarinäyttäytyykauniinapyhiinvaeltajille.

Tie ikuisuuteen

21ANALOGI 5/2012

Historiallisia luostareitatoa Moskovassa, Arkangelissa, Vienan-Ke-missä ja Moskovan alueen Faustovon ky-lässä. Solovetskin saaristossa on neljä uu-distettua skiittaa, ja luostarissa on yli 50 asukasta. Kolme pientä hotellia palvelee vuodessa seitsemäätuhatta pyhiinvaelta-jaa, joista moni palaa takaisin etsimään hengellistä puhtautta.

Siellä kaukana, keskellä jäistä merta asuu erityinen veljestö löytääkseen yhtey-den Kristuksen kanssa. Heidän sekä kaik-kien pyhien kilvoittelijoiden rukouksella voimme oppia henkistä lujuutta ja kristityl-le kuuluvaa uskon puolustamista ja lähim-mäisenrakkautta.

n Viktoria Kilpeläinen

n ”Solovki-Suomi”-projektionosalahtelaisenvenäjänkielisen”Tarina.Perinteet,HistoriajaKulttuuri”-yhdistyksentoimintaa.ProjektitoteutuuyhteistyössäSolovetskinluostarinkirkollis-arkeolo-gisenyksikönkanssa.

n YhdistysjärjestisyyskuunlopullaArvoAhlroosin”Solovetski-elämänjakuolemanluostari”(1995)dokumenttielokuvannäy-töksenjapienenvalokuvanäyttelynLahdenkaupunginkirjastonauditoriossa.YhteistyössäolivatmukanaLahdenortodoksinenseurakun-ta,LahdenkaupunkijaSolovetskinluostari.

MuK, TM JaakkoOlkinuoraon bysanttilaisenmusiikin opettaja.

Veisut kirkonopetuksenjakajina

Syksyn aikana maatamme on erityis-esti tiedotusvälineiden kautta kuo-huttanut kiivas keskustelu valtion-

kirkkojen asemasta ja kirkkojen dogmaattisesta ja eettisestä opetukses-ta. Monet uskonveljet ja -sisaret ovat minulle esittäneet epätietoisuutensa si-itä, miten ortodoksinen kirkko milloin mistäkin asiasta opettaa.

vanhoina aikoina, kun kirjoja ei taloudellisista syistä ollut vielä yleisesti saatavilla, tärkein kirkon opetuksen väline oli hymnografia eli veisurunous. Homiliat eli kirkkoisien puheet toimivat usein varsin paikallisesti, kun taas samo-ja hymnejä käytetään ympäri maailmaa ortodoksisissa kirkoissa.

Hymnografisen tradition aloittivat kirkkomme itäisillä alueilla, erityisesti Antiokian seudulla, harhaoppiset julista-akseen omaa propagandaansa. Tähän ortodoksinen kirkko vastasi omilla veisuillaan, jotka julistavat puhdasta, ort-odoksista uskoa. Ne on siis ladattu täy-teen kirkon teologista ja dogmaattista opetusta – erityisesti sellaista “suullista” traditiota, joka ei ole löytänyt tietään kanoneihin tai Raamattuun.

Oma väitöskirjani käsittelee Juma-lansynnyttäjän temppeliintuomisen juh-lan (21.11.) hymnografiaa. Tämä juhla on hyvä esimerkki kirkon opetukseen tärkeänä kuuluvasta tapahtumasta, jo-hon liittyvää dogmatiikkaa ei lukija löy-dä Raamattua tai kanonikokoelmia se-laamalla. Juhlan hymnografia perustuu apokryfiseen Jaakobin protoevankeli-umiin, joka ei kuulu Uuteen testament-tiin. Niinpä tärkein juhlaan liittyvän teo-logian välittämisen media on ollut hymnografia.

Kirkkoveisut kertovat kirkon his-toriallisista tapahtumista. Ne avaavat näkökulmia myös kirkon etiikkaan ja ovat toisinaan uskovan suulla esitettyjä rukouksia Luojan puoleen. Eettisistä opetuksista hyviä esimerkkejä ovat paastostikiirat, joissa kuvataan todel-lisen paaston luonnetta. Hymnografia

myös tulkitsee kirkon teologiaa ja toisi-naan selittää kanonien dogmaattista il-maisua. Esimerkiksi kolminaisuustroparit, joissa analysoidaan kirkolliskokousten laatimia kolminaisuusdogmia eri sanoin ja vertauskuvin, auttavat uskovaa käsit-tämään paremmin Kolminaisuuden luon-teen. Samoin Jumalansynnyttäjän tropare-issa ja stikiiroissa, joita usein liitetään veisuryppäiden loppuun, julistetaan Mari-an asemaa kirkon pelastushistoriassa Kristuksen inkarnaation osana.

veisujen tärkeää antia ovat myös al-legoriset – vertauskuvalliset – ja typolo-giset – kahden tapahtuman tai ilmiön, yleensä Uuden ja vanhan testamentin yhteyttä korostavat – ilmaisut. Lähestyvän joulujuhlan teksteissä niitä on runsaasti: Esimerkiksi jouluaaton aamupalveluksen kanonin 5. veisussa annetaan allegorinen merkitys itämaan tietäjien kantamille lah-joille: “Mirhan kautta he kuvaavat kuol-evaisuuttasi, kullan kautta kuninkaallista valtaasi ja suitsukkeen kautta kaiken voit-tavaa jumaluuttasi.” Toisaalta taas aato-naaton aamupalveluksen kanonin 9. veisussa lauletaan: “Betlehem aukaisee Eedenin ja Sinusta, oi Jumalansynnyttäjä, ihmeellisesti lihaan tullut saapuu luomaan uudelleen Aadamin.”

Suomen seurakunnissa on valitet-tavaa, että jumalanpalveluksia lyhen-netään erityisesti stikiiroiden ja muiden vaihtuvien tekstien osalta runsaasti. Näiden tekstien kuulumattomuus lienee myös yksi siihen, miksi kirkon opetus edelleen jää vieraaksi myös jumalanpalve-luksiin usein osallistuville uskoville. On-neksi kuitenkin liturginen tekstistö on helposti saatavilla esimerkiksi ortodoksi.net-sivustolla.

Toivokaamme siis, että joulunajan palveluksissa tarjottaisiin uskovien kuul-tavaksi myös kirkkomme rikas hymno-grafinen traditio. Rauhallista joulupaaston ja Kristuksen syntymäjuhlan aikaa kaikille Analogin lukijoille!

n Jaakko Olkinuora

22 ANALOGI 5/2012

Kirkkomatkailua maailmalla

Prahanortodoksinenkirkko

Prahankaupunkikuvaakaunistavatmoneteriaikojenkatolisetkirkot,muttavainyksiortodoksinenkirkko.

n Pitkäkirkkosalikorkeineholveineentekeetilastajuhlavan.Katonholvitovataikojensaatossatummuneet.Tummasä-vyinenikonostaasierottuuhyvinkirkonvaaleastasisätilasta.Ikonostaasikullattui-nekoristeineenontaitavastiveistetty.

TeksTi ja kuVaT: mikko BrigaTjeV

Pyhien Kyrilloksen ja Methodiok-sen ortodoksinen kirkko seisoo uljaana korkean kivijalustan päällä vain kulman takana Vlta-

vajoen rannoilta ja kuuluisasta ”Tanssi-vasta talosta”.

Alun perin paikalla oli ollut kirkko jo 1100-luvulla ja myöhemminkin. Sodat tu-hosivat vanhat kirkot, nykyinen kirkkora-

kennus on 1700-luvulta. Rakennus edus-taa tyypillistä keskieurooppalaista barok-kiarkkitehtuuria.

Ilon ja surun kirkkoPyhien Kyrilloksen ja Methodioksen kir-kon tarina alkaa 1920-luvulla. Tuolloin etsittiin sopivaa kirkkoa Tšekin ortodok-

sisen kirkon toimintaa varten, sillä kirkol-la ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia rakentaa omaa kirkkorakennusta. Viran-omaisten kanssa päädyttiin 1933 osta-maan jo olemassa oleva oppimisen ja tai-teen suojelijan, Milanon piispan Pyhän Carlo Borromeon katolinen kirkko. Kir-kon muutostyöt aloitettiin välittömästi, esimerkiksi ikonostaasi tehtiin venäläi-seen 1850–1860-luvun tyyliin ja poltto-kullattu kattokruunu saatiin lahjoitukse-na Venäjältä. Kirkko vihittiin useamman piispan läsnäollessa juhlallisin menoin 28.9.1935.

Toisen maailmansodan aikana kirk-ko joutui vuonna 1942 tuhoisan iskun kohteeksi. Kirkon kryptassa piilottelivat tšekkiläiset ja slovakialaiset sotilaat, jotka toteuttivat hallituksen suunnitteleman saksalaisen kenraalin Reinhard Heyd-richin salamurhan. Kenraalin kuoltua vammoihinsa saksalaiset miehittäjät täyt-tivät kirkon kryptan vedellä, ja siellä ol-leet sotilaat hukkuivat. Samalla kirkko it-se kärsi pahoja vaurioita, se suljettiin ja käytettiin varastona. Tšekin ortodoksinen kirkko todettiin laittomaksi ja sen esipai-men piispa Gorazd henkilökuntineen surmattiin. Nykyään kirkon krypta toimii hukkuneiden sotilaiden muistomuseona.

Heti sodan jälkeen 1945 Pyhien Ky-rilloksen ja Methodioksen kirkko palau-tettiin Tšekin ortodoksiselle kirkolle ja kahdessa vuodessa kirkko kunnostettiin entiseen asuunsa. Tuhoutuneiden taide-aarteiden tilalle kirkko on saanut lahjoi-tuksena muun muassa vanhoja ikoneita. Kirkkoa on kunnostettu ja restauroitu ja maalauksia on lisätty lähes kaikkina vuo-sikymmeninä. Ikonostaasin takaseinällä on suuri ikonisarja 1940–50-luvuilta.

Kansan ja kynttilöiden paljouttaPortaat ja juhlavan koristeellinen tako-rauta-aita johdattavat kirkkoon tulijan pienelle etupihalle ja pääovesta sisään. Heti edessä avautuu pitkä kirkkosali, joka kohoaa korkeuksiin, katon kaarien koris-

23ANALOGI 5/2012

Kirkkomatkailua maailmallateellisiin kattomaalauksiin asti. Tummaa puuta oleva pienehkö ikonostaasi kultai-sine koristeineen luo sopivan kontrastin vaalean interiöörin kanssa. Ikonit ja muut kirkolliset esineet rytmittävät tasaisesti kirkkosalin kaarin ja pilasterein jäsennel-tyjä seiniä.

Isä Jaroslav Suvarskyn papistoi-neen toimittamaan sunnuntain aamuli-turgiaan saapuu paljon seurakuntalaisia, erityisesti nuorempaa sukupolvea, muka-na on paljon myös lapsia. Keskelle kirk-kosalia, keskikäytävän molemmin puolin ovat tuolirivit istumaan haluaville. Tuo-huksia on sytytetty runsaasti ja ne tuovat lämpimän tunnelman kirkkoon. Länsi-parvella erittäin taidokas kuoro laulaa tuttuja kirkkosäveliä, joiden kaiku soi pit-kään kirkkokansan yllä. Liturgian toimi-tus ei suuremmin poikkea suomalaisesta käytännöstä. Vain ruokia tuodaan enem-män siunattavaksi, ja ehtoollisen jälkeen papit käyvät siunaamassa polvistuneita

n Muutostöissäkirkonbarokki-il-meeimuuttunut.Vainortodoksi-nenristikirkontornissakertoosenkäyttötarkoi-tuksesta.

n PyhätKyrillosjaMethodiossuojelevatPrahanainoaaortodoksistakirkkoa.

n IsäJaroslavsuomalaisinevieraineen.

seurakuntalaisia kaikkialla kirkossa.Isä Jaroslav arvokkaan näköisenä

mitrassaan ja papin puvussaan ilahtuu kuullessaan kirkon saaneen vieraita Suo-mesta. Välittömästi hän kertoo tunte-neensa edesmenneet esipaimenet arkki-piispa Paavalin ja metropoliitta Johan-neksen sekä emerituskirkkoherra Veik-ko Purmosen Helsingistä. Hän on tu-tustunut myös nykyiseen arkkipiispa Leoon, joka on vieraillutkin tässä Pra-han ainoassa, mutta sitäkin näyttäväm-mässä ja eläväisemmässä ortodoksisessa kirkossa.

n Mikko Brigatjev

n Kotoinensaviastiatuokirkkoonomanetnisenpiirteenjatoimiihienostikynttelikkönä.

24 ANALOGI 5/2012

Jo muutaman vuoden lähes jokai-sessa kirkolliskokouksessa on keskusteltu Suomen ortodoksisen kirkkomuseon rahoittamisesta,

milloin toiminta-avustuksista, milloin museon remonttirahoista. Usein rahoitu-sanomus on lisäksi tuotu kirkolliskokouk-seen kauhealla kiireellä ja aina viime het-kellä, ja kyse on aina ollut useista sadoista tuhansista euroista.

Vastikään selvisi, että vuosien 2009–2011 aikana on kirkon keskustaloon, mis-sä museokin sijaitsee, käytetty rahaa jo noin 2,400 000 euroa, ja siihen ei vielä sisälly mahdollinen tuleva, arviolta noin 1 – 1,3 miljoonan euron korjausraha muse-olle. Noissa summissa ei ole myöskään mukana museon vuosittain - siis joka vuosi - saama vajaan puolen miljoonan toiminta-avustus. Luonnollisestikaan ei ole sanottu, kuinka paljon rahaa sitten oi-keasti rakennuksen korjauksiin ja näytte-lytilojen uudistamiseen meneekään, kun kyseessä on hometalo ja uudistuksien suunnittelu ja taso hipoo ”taivaita”. Aikai-sempi talon korjausarvio nousi vajaasta puolesta miljoonasta yli kahteen miljoo-naan. Katsotaan, miten tässä käy.

Näiden remontti- ja toiminta-avus-tusrahojen lisäksi useita kirkolliskokous-edustajia on hiertänyt myös tieto siitä, että museorakennuksen jouduttua re-monttiin muutama vuosi sitten henkilö-kunta on jatkanut entisellään, ketään ei ole lomautettu tai irtisanottu. Näin he museon mukaan jatkavat täystyöllistetty-nä ilman perinteisiä asiakkaita, museo-vieraita, ja näin jatkunee aina vuoteen

Kirkolliskokous Valamon luostarissa

KirkolliskokouksenkäytäviltäSuomenortodoksisenkirkonylinpäättäväelin,kirkolliskokous,kokoontuijälleensäädettyynaikaanmarraskuunlopullavuotuiseenkokoukseen-saValamonluostarissaHeinävedellä.Asialistallaolimielenkiintoisiaasioita,joistasaatiinaikaantiukko-

jakinkeskustelujajamielenkiintoisiapäätöksiä.edustajahannuPyykkösentekstionkirjoitettuennenkirkolliskokousta,jotenlopullisetpäätöksetovatsyntyneetvastatämänjälkeen.

2014 saakka, jolloin museo mahdollisesti avataan taas uudestaan yleisöllekin noin viiden vuoden kiinni olemisen jälkeen.

Esityslistan asioissa on aina riittänyt pohdittavaa niille noin kolmelle päivälle, jotka varataan varsinaista kirkolliskoko-usta varten. Asioita on runsaasti – osa yleisiä, osa yksityiskohtaisia, osa laajoja, osa ”nippeli-nappelia”, mutta niissäkin on yleensä aina ollut aineksia myös kiis-toihin, vaikka toisaalta aina hartaasti toi-voisi asioiden sujuvaa ja mutkatonta kä-sittelyä. Suurin työ tehdään valiokunnis-sa, joita ovat sivistys-, talous-, hallinto- ja lakivaliokunnat sekä tarkastusvaliokunta.

Valtakunnallinen lehti: sähköisenä vai paperillaYksi keskustelua herättävä aihe oli ja tu-lee jatkossakin olemaan allekirjoittaneen tekemä aloite valtakunnallisesta ortodok-sisesta lehdestä. Asian käsittelyn yhtey-dessä toimitin kaikille kirkolliskokous-edustajille ja luonnollisesti muillekin vi-rallisille tahoille lisäselvityksen asiasta. Aloitehan syntyi Helsingissä keväällä 2012 pidetyssä viestintäseminaarissa, ja allekirjoittanutta pyydettiin aloitteen vi-ralliseksi tekijäksi ja allekirjoittajaksi. Näin tein, koska katsoin asian sen arvoi-seksi. Mutta halusin antaa asiaan myös oman henkilökohtaisen näkemykseni, ja siksi toimitin lisäselvityksen jälkeenpäin. Lisäselvitystä ei ilmeisesti virallisesti kä-sitelty kirkollishallituksessa eikä se näky-nyt millään tavalla asian esittelyssä edus-tajille toimitetussa kirkolliskokouksen

esityslistassa. Siksi laitan se vielä var-muudeksi tähän näkyville.

Heinäkuun 7. päivänä tänä vuonna kirjaamassani tarkennuksessa sanottiin:

1. Pidän ensisijaisena vaihtoehtona valtakunnallisen sähköisen lehden perus-tamista. Seurakunnilla tai muilla lehteä lukevilla tahoilla tulisi sitten olla mahdol-lisuus tulostaa lehti ja tarvittaessa postit-taa se sellaisille oman yhteisönsä jäsenil-le, joilla ei ole käytössään internet-yhteyt-tä.

2. Lehden perustaminen ei saa aihe-uttaa uusien toimien perustamista, vaan toimitustyön tulee tapahtua olemassa olevin seurakuntien/hiippakuntien tiedo-tuksesta vastaavien ja kirkon oman tiedo-tusosaston resurssein. Sähköisen lehden perustaminen vaatii kuitenkin perusta-misvaiheessa ja jonkin verran jatkossakin taloudellisia resursseja lähinnä erilaisten ohjelmien ja muun tietoteknisen osaami-sen hankinnassa, ylläpitämisessä ja päi-vittämisessä.

3. Jo ilmestyviä ja olemassa olevia lehtiä ei ole syytä lakkauttaa tämän säh-köisen lehden perustamisen vuoksi. Näi-den jo ilmestyvien seurakunnallisten tai alueellisten lehtien (lähinnä: Aamun Koitto, Analogi, Ortodoksiviesti ja Pai-men-Sanomat) yhteistyötä esimerkiksi sisällöntuotannossa, lehtien painamises-sa ja muissa mahdollisissa näiden lehtien toimittamista ja julkaisemisen taloudelli-suutta tukevissa asioissa tulee vahvistaa ja tukea.

Näin siis tarkennuksessani. Kirkollis-kokousedustajille toimitetussa esittelyssä oli laskettu seurakuntien ja koko kirkon tiedottamiseen menneitä kuluja mielestä-ni varsin ”suurella haarukalla”. Kokouk-sessa vaadittiin tarkennuksia, kuinka pal-jon esimerkiksi kuluihin oli kirjattu sel-laisten ihmisten palkkakuluja, joista vain osa kuuluisi tiedotuskuluihin, koska hen-kilö tekee mahdollisesti muutakin seura-kunnallista tai kirkollista työtä. Noin äk-kiseltään esittelyssä esitetty summa vai-kutti melko suurelta.

Rankkaa kokoustamistaKirkolliskokouksen työ koostuu yleisko-kouksista eli täysistunnoista ja valiokun-tatyöskentelystä. Normaalisti työskentely kestää aamuvarhaisesta iltamyöhään. Nytkin kokous otti ”varaslähdön” ja mo-nia valmistelevia toimia ja kokouksia pi-

25ANALOGI 5/2012

Kirkolliskokous Valamon luostarissa

dettiin jo sunnuntaina 25.11.Yleensä kokouksen jälkeen edustajil-

la on ns. ”takki tyhjänä” ja ajatukset missä lie. Niin nytkin. Kokouksessa oli puolet eli 18 maallikkoja ja toiset 18 papistoa, siis neljä piispaa, pappeja ja kolme kanttoria. Jako hiippakuntiin näkyi ja tuntui, kun yksi hiippakunnista tavoilleen uskollise-na yritti liian usein määräillä muita ja jät-tää jalkoihinsa pienemmät. Sekin lisäsi jännittyneisyyttä kokouksessa, sillä asi-oista ei useinkaan neuvotella, vaan ne yri-tetään liian usein jyrätä ylivoimalla.

Allekirjoittaneelle tämä kokous oli viimeinen kirkolliskokous. Toimittuani kaksi kautta kirkolliskokousedustajana olen mielestäni antanut sen, mitä minulla on annettavaa. Tämän säännön voisi toki ulottaa hieman laajemmallekin, mutta useille edustajille valta maistuu hyvältä ja heidän on vaikea luopua ”kultapossuker-hon paikasta”. Toivottavasti keväällä jär-jestettävissä kirkolliskokousedustajien valitsijamiesvaaleissa seurakunnilla ja sitten valitsijamiehillä olisi esitettävänä uusia ja tuoreita, ajattelevia ja suunsa au-

ki saavia vaikuttajia valittaviksi uudelle kirkolliskokouskaudelle vanhojen jääri-en, tuppisuiden untuvikkojen ja yksisil-mäisten jyrääjien tilalle. Tarvetta ei ole rajuihin muutoksiin, mutta kun jonkin edustajan istuntokausien määrä ylittää kolme kautta, pitää muiden opastaa ja neuvoa vaihtoon menoon, jos edustaja it-se ei asiaa tajua.

n Hannu Pyykkönenpian entinen kirkolliskokousedustajanettihoukka@gmail.com

Vuoteen 2015 ulottuvan strate-giansa mukaan Suomen orto-doksinen kirkko on etsivä, pal-veleva ja ylistävä jumalanpal-

velusyhteisö. Toisaalta ortodoksinen kirkko on perinteessään pitäytyvä ja hi-taasti muuttuva. Olemme osa maailman-laajuista ortodoksista yhteisöä, mutta silti omaleimainen kansallinen kirkko. Kirkkoomme kuuluu taustaltaan erilai-sia ryhmiä: on evakkoja ja heidän jälke-läisiään, emigranteista polveutuvia, eri-tyisesti Itä-Suomessa vanhastaan olleita ortodoksisukuja, kirkkoon liittyneitä ja maahanmuuttajia.

Jäsenistön alkuperän erilaisuudesta huolimatta olemme onneksi kyenneet säilyttämään kirkkomme yhtenäisyyden hyvin. Joissakin asioista saadaan sen-tään aikaan erimielisyyttä. Vaikkapa tie-dotuslehtien määrästä ja sisällöstä on erilaisia mielipiteitä. Kirkkomusiikissa jotkut ovat kallellaan Venäjälle, toiset Bysanttiin tai Kreikkaan, kolmannet ha-luavat luoda omaa, suomalaista sävel-mistöä. Toisinaan kiistellään suurista periaatteellisista kysymyksistä, kuten

autokefaliasta tai suhteestamme valti-oon.

Kirkon asioihin ottavat näkyvästi kantaa (kirkon työntekijöiden lisäksi) vain aktiivisimmat seurakuntalaiset. Mi-tä mahtavat ajatella ne muut? Mikä yli-päätään on kirkkomme hiljaisen enem-mistön suhde kirkkoon, ortodoksisuu-teen ja hengellisyyteen?

Tämän asian selvittämiseksi olem-me isä Iivo Suvannon kanssa tehneet kirkolliskokousaloitteen. Aloitteessa esi-tämme, että Suomen ortodoksinen kirk-ko käynnistäisi tutkimuksen, jossa selvi-tetään, millaisia ovat kirkon jäsenten arvot ja millaisia odotuksia he kohdis-tavat kirkon toimintaan. Aloitteemme tarkoituksena on myös aktivoida orto-doksista teologista tutkimusta.

Ihmisten arvoja, hengellisyyttä ja suhdetta uskontoon on toki tutkittu pal-jon. Esimerkiksi maailmanlaajuisesti ke-rätty World Values -tutkimusaineisto si-sältää tietoja parinkymmenen vuoden ajalta. Suomen ev.lut. kirkon tutkimus-keskus on osaltaan tutkinut suomalais-ten arvomaailmaa, mutta ortodoksisen

Kirkolliskokouksen asioita

Kirkonjäsenten arvotja odotuksetKirkolliskokousaloitteessaanammattikorkea-koulunlehtorijyriRoihuvuokyselee,mikäonseurakuntiemmehiljaisenenemmistönsuhdekirkkoon,ortodoksisuuteenjahengellisyyteen?

kirkon jäsenistöstä tehtyjä tutkimuksia ei ole tiedossani.

Tehdyissä tutkimuksissa on havaittu yleisinä uskontososiologisina kehityst-rendeinä sekularisaatio ja privatisoitu-minen. Sekularisaatio ilmenee muun muassa yliluonnollisten asioiden kieltä-misenä (desakralisaationa) tai uskonnol-lisen elämän eriytymisenä muusta yh-teiskunnasta. Privatisoitumisen seu-rauksena uskonnollisesta uskomuksista tulee henkilökohtaisia – ei yhteisiä eikä jaettuja.

Kirkollishallitus on ottanut aloittee-seemme myönteisen kannan. Mikäli kir-kolliskokous asian hyväksyy, voidaan tutkimus aloittaa Itä-Suomen yliopistos-sa vuoden 2013 alussa. Tuloksista on apua kirkkomme uutta strategiaa tehtä-essä. Uskon, että se tulee antamaan hyö-dyllistä tietoa myös seurakuntatyössä toimiville.

n Jyri Roihuvuo

lKirkonyhteisenlehdenjulkaisemi-seeneiolerealistisiamahdollisuuksia,kuitenkinaloitejasentarkennusovathyviä.

l Aloitekirkonjäsentenarvoistajakirkontoimintaanasetetuistaodotuk-sistahyväksyttiin.Kirkolliskokouspitäätärkeänäkirkkoonliittyväntutkimuksensuunnitelmallisuuttajatarkoituksen-mukaisuutta.

l Ennenuusienpiispojennimityksiäontehtäväselvityksetjaratkaisutkirk-koaparhaitenpalvelevastahiippakun-tajakomallista.

Kirkolliskokouksenpäätöksiä

26 ANALOGI 5/2012

Patristisenmerkityksenmukaisesti jokai-nenihminenonmieleltäänsairas.Häneneitarvitseollaskitsofreenikkoollakseensairasmieleltään.PyhienIsienmääritte-

lemämielensairaustarkoittaa,etteimielemmeenergiatoimioikein,silläihmisensieluontäyn-nä ajatuksia, ei pelkästään pahoja, vaan yhtälailla myös hyviä ajatuksia. Tässä yhteydessäkäytetään käsitettä logismos (mon. logismoi),joka tarkoittaa ajatuksen yhdistymistä mieliku-vaan.Kristusopetti,ettäpahatajatukset,mur-hat,aviorikokset,haureusjaväärätodistusläh-tevätihmisensydämestä(Matt.15:19).

PyhienIsienmukaankukatahansa,jokaeiolepuhdistanutsieluaanhimoistaeikäolesaa-vuttanut Pyhän Hengen armosta jumalallisenvalistumisentilaa,onsairasmieleltään,muttaeipsykiatrisessamerkityksessä.Maallisellepsykiat-rillemielensairausonjotakinmuuta,psyykosistakärsimistätaiskitsofreenikkonaolemista.

Ortodoksisenkirkonkaikissajumalanpalve-luksissa samoin kuin askeettisessa perinteessämainitaankolmehengellisenkehittymisenastet-ta: sielu ja ruumisovatpuhdistuneethimoista,ihmismielionkirkastunutPyhänHengenarmos-tajaihmisensielujaruumiskokevatjumaloitu-misen.Jälkimmäinentarkoittaamyöspuhdistu-mistajavalistumista.

Bysantin pyhästä kanonisesta perinteestäBysantinkirkkoaeihallittuahtaastikanonientailakien, vaan paljon enemmän hengellisen lainhengessä.Tämätuleeselkeästiesiinortodoksi-senkirkonhyväksymissäkanoneissa,joidentar-koituksenaolisäädelläkirkonelämääeliuskovi-en suhdetta kirkkoon ja toinen toisiinsa. Orto-doksisenkirkonkanonittuleeymmärtääpasto-raalisinaohjeina,janiitäpidetäänortodoksisenhengellisyydenhedelminä, joidentarkoituksenaonauttaakirkonjäseniäpelastukseen.

Ortodoksisenkanonisenperinteenalkupe-räinenlähdejaarvovaltaperustuuJumalanpy-hääntahtoonhuolehtiamaanpäälläkirkonelä-mästä.Kanonientehtävänäonohjatapelastuk-seenliittyvissäasioissajapalvellakirkkoa,janeperustuvat ekumeenisten kirkolliskokoustendogmeihin ja määritelmiin ja ilmaisevat niidenkäytännön. Ne ovat lääkkeitä, jotka auttavatsynninsairastuttamiaihmisiäkasvamaanaskee-sissa Jumalan ilmoittaman totuuden kokemi-seen. Uskon dogma toimii meissä – Jumalan,Sanan lihaksitulemiseen ja kirkkoon liittyvätdogmittulevatihmisenhengelliseksiravinnoksi,ja me otamme tämän vastaan elämällä pyhätkanonittodeksi.

Ortodoksikristittyonpyhänkasteenjamir-

Joulupaaston aikaan

Pyhät kanonitkirkonelämänlääkkeinäPyhienisienteologialiittyykirkonelämänolemukseen.Setarkoittaasielunjaruumiinpuhdistumista,valistumistajakirkastumista.Isätlähestyivättästänäkökulmastaaikansayhteiskuntaajasensosiaali-siailmiöitä,kirjoittaaisäjarmohakkarainen.

havoitelunjälkeenaltiskaikenlaisillekiusauksillejasairauksille.Katumuksessajapyhienkanonienkäyttämisessä kasteen ja mirhavoitelun armoalkaatoimiameissä.Pyhätkanoniteivätolevaineettistensääntöjentaimoraalistenvelvoitteidenkokoelma, vaan myös meidän pelastuksemmelääkkeitä.

Pyhien kanonien traditioKanoninen oikeus viittaa käsitteenä samankal-taisuuteenmaallisenoikeudenkanssa.Yhtymä-kohtiavaikuttaaolevanpaljon.Molemmissaoi-keuksissaonniitä,jotkakäyttävätvaltaasäätäälakeja,soveltavatlakiasekävalvovatniidennou-dattamista. Toisaalta kanoninen oikeus viittaakäsitteenä liikaa maalliseen oikeuteen. Kirkonopetuksenjakäytännönmukaisestinimityspyhi-enkanonientraditioonparempijavastaakano-nienterapeuttistaluonnetta.

Pyhienkanonientraditionvaltuudetperus-tuvat Jumalan tahtoon. Kanoninen laki eroaanäinmaallisestalaistatarkoituksen,aikakäsityk-sen, laajuuden ja paikan suhteen. Se ilmaiseesyvimmiltäänkirkonpastoraalistatehtäväämaa-ilmassa.Ortodoksinenpastoraalinenpalveluvir-kaonekklesiologinenjaerottamatonosakirkonmysteeriota.

Hengellisyyden hedelmiäKirkkoonjumalallis-inhimillisenäyhteisönäKris-tuksessa ainoa paikka, jossa pastoraalinen työ

onhedelmällistä.Pyhätkanonitpainottavatkir-konluonnettaJumalanjaihmistenvälisenäyh-teisönäKristuksessa.

Kirkonisätjapyhätovatkirkonjäsenilleus-kovan esikuvia. Pastoraalisen palvelutehtävänpäämääränä on tutustuttaa kristillinen yhteisökirkonpyhääntraditioon,muttasensiirtämistäuskovilleeituleymmärtääulkonaisestijaratio-naalisesti.Kirkon jäsenten tehtäväonkokea jaoppia tuntemaan tämä totuus persoonallisestieukaristisessa yhteisössä. Ortodoksinen pasto-raalinenpalvelutehtäväedellyttääkirkontraditi-onhyväksymistähengellisenelämänvälttämät-tömänäehtona.

Bysantinkanonistaoikeuttaeipidäsekoit-taa maalliseen oikeuteen. Kanonit osoittavatuskovillekristillisenelämänesikuvan,janetuleeymmärtääkirkonpastoraalisinaohjeina,silläneovatuskoviapelastukseenjohtaviaortodoksisenhengellisyyden hedelmiä.Toisin kuin maallisenoikeudenrikkomisenseuraamukset,kanonisessaoikeudessa seuraamukset tähtäävät luonteel-taansääntöjenrikkojanhengelliseenparantumi-seen. Kanoninen oikeus ilmaisee kirkon pasto-raalistajaterapeuttistatehtävää.

Katolisen ykseyden lahjaOrtodoksisen kirkon ykseys merkitsee Jumalanmeilleantamaakatolisenykseydenlahjaa.Usko-vastatuleekirkonykseydessäkatolinenihminen(katholikosanthropos).Hänenkatolisuutensaonortodoksisen pastoraalisen palveluviran pää-

27ANALOGI 5/2012

#

ВозрождениеСтарой ЛинтулыКак часто, находясь в столь разнообраз-

ном и полном развлечений мире, среди множества людей, мы ощущаем душев-ное одиночество, и начинаем искать

утешения. Господь Милостив, Он ведет нас, незримым образом, туда, где мир и покой. Для меня местом утешения стал Свято-Троицкий Линтульский женский монастырь в Палокки, Хейнявеси, Финляндия. Когда попадаешь в мо-настырь, проблемы и тревоги суетного мира отступают, кажутся незначительными. Здесь все внушает умиротворение. Словно сама Бо-жия благодать витает в воздухе, звучит в пес-нопениях, отражена во всей природе: цветах, порхание бабочек и птиц. Радуешься душой и понимаешь: для многих людей посещение это-го святого места может стать началом дороги к Богу.

Первый раз приехала туда потрудить-ся в летом 2006 года и уже не смогла забыть любовь и заботу, ныне почившей игумении Марины (+2012) и сестер. Жизнь в монастыре помогла мне быстрее освоить финский язык. Утром приходила на литургию, вечером – на всенощную, так наслух и выучила службы на финском. Удивительно: поднимаются матуш-ки рано, целый день в трудах, но и к вечеру лица добрые, приветливые, готовые помочь незнакомому человеку советом и делом. Понимаешь,что люди, которые здесь живут и служат Богу, вкладывают и силы, и душу в свой нелегкий труд. В монастыре познакомилась с православными из других приходов и стран, приезжают туда и духовные наставники.

История православия Финляндии и Рос-сии тесно переплетается. Ранее Свято-Тро-ицкий Линтульский женский монастырь на-ходился на территории Великого княжества

Финляндского, входившего в состав Российс-кой Империи на правах частной автономии, на Карельском перешейке, в 50 км от Петербурга.

Линтульский монастырь был процве-тающей обителью. При нем действовали си-ротский дом и школа для местных жителей. Во время советско-финской войны 1939 года сестры покинули намоленное место - обитель, оказавшуюся в прифронтовой зоне. С собой взяли лишь чтимую икону Божией Матери Ие-русалимскую. Сестры обосновались в Финлян-дии, в селе Палокки в Хейнявеси.

Старая Линтула долгие годы ждала свое-го возрождения. Оно началось 1 ноября 2007 года бывший Линтульский монастырь был приписан, как подворье, к Константино-Еле-нинскому женскоиму монастырю, находяще-муся в 10 км, в пос. Ленинское. В Духов день 2008 года, у разрушенного храма священник и сестры обители отслужили благодарствен-ный молебен и литию об упокоении почивших насельниц, теперь ежегодно 4 августа туда со-вершается крестный ход - молитвенное шест-вие посвященое дню памяти равноапостоль-ной Марии Магдалины.

Узнав об этом крестным ходе, решила присоединиться к молитвенному подвигу, ведь для меня Линтула стала родной. В 2010 году мы шли вдвоем Раиса Корка и я. Ехали в Константино-Еленинский монастырь из Финляндии, путь был не близким, пейзажи за окном автомобиля менялись, невсе радо-вали глаз. Но когда подъехали к обители, нас поразила чистота и красота храмов - райский уголок. Поселили нас в уютной келье. Утром пошли на литургию, а затем - в крестный ход. Было очень жарко +30 и, конечно, физически трудно. Без труда ничего не дается. Когда мы

kuVaT: nadezda ryyppö

n Ristisaatonalku.

Joulupaaston aikaan

määrä. Se voittaa kaiken elämäämme liittyvänheikkouden ja pirstoutumisen. Katolinen ihmi-nenontäysinavoinJumalallejalähimmäisilleen,jahänelääJumalantotuudenjarakkaudentäy-teydestä.

Heikko, langennut ja itsekeskeinen elä-mämmeeheytyykokonaiseksijumalallis-inhimil-lisessäyhteisössä.MeemmesitouduaikammeinhimillisiinpyrkimyksiinemmekähylkääPyhänHengenhedelmiäelikirkoneläväätraditiotajakanonisiasääntöjä.Kaikenkirkossatapahtuvantarkoituksenaonihmiskunnanpelastuminen.

Kirkonhengellinen terapia edellyttää, ettäjokaisella kirkon jäsenellä on hengellinen isä.Synnin jaSaatananvaikutuspiirissäoleva ihmi-nen ei voi parantua itsekseen. Hengellinen isätarvitsee työssään syvää luottamusta PyhänHengen armon suomaan arviointikykyyn, ettähänvoisiviisaastitoteuttaasielunlääkärinteh-täväänsä.

Ortodoksisen pastoraalisen palvelutehtä-vän tärkeänä tehtävänä on parantaa ihminensynnintaudeista.Pyhien isienmukaansyntionsairaus,jokaaiheuttaameissähengellisenkuo-leman,silläsyntierottaameidätJumalasta.Ai-noalääkesynninsairauksiinonvakavamielinenkatumuksemme,japyhätkanonittuntevatjuuritämän lääkkeen.Papin tuleeohjatakatuva to-delliseen katumukseen. Ortodoksinen usko eitoteudu ilmanKristuksessa tapahtuvaaeheyty-mistäjaparantumista,eikäortodoksistateologi-aaeioleilmanniitä.Siksielämämmepäämääräonhengellinenparantuminen.

n Isäjarmohakkarainen

KIRJALLISUUTTA

Burgmann, L., Juritische Buchproduktion in Byzanz. Coll V. (ed.). – Juritische Buchproduktion in Mittelalter. Frankfurt, 2002.Gallagher, Clarence SJ, Church Law and Church Order in Rome and Byzantium. A Comparite Study. Birmingham Byzantine and Ottoman Monographs. Vol. 8. Ashgate Variorum, 2002.Ohme, Heinz, Sources of the Greek Canon Law to the Quinisext Council (691/2). Councils and Church Fathers. – The History of Byzantine and Eastern Canon Law to 1500. Edited by Wilfried Hartmann and Kenneth Pennington. Washington, D.C., 2012.Patsavos, Lewis J., -The Canonical Tradition of the Orthodox Church. – A Companion to the Greek Orthodox Church. Ed. by F. Litsas. New York, 1984.- Spiritual Dimensions of the Holy Canons. Brookline, 2003.Potz, R & Synek, E., Orthodoxes Kirchenrecht: eine Einführung. Freistadt, 2007.Pyhien isien kanonit, Suomennos: Johannes Seppälä. Pieksämäki, 1986.Rodopoulos, Panteleimon, An Overview of Orthodox Canon Law. Translated from the Greek original by W.J. Lillie. Rollinsford, 2007.Troianos, Spyros, Byzantine Canon Law to 1100. – The History of Byzantine and Eastern Canon Law to 1500. Edited by Wilfried Hartmann and Kenneth Pennington. Washington D.C., 2012.

28 ANALOGI 5/2012

# шли, и было невозможно жарко и душно, вспо-миналось, как люди спасались и спасаются в тех местах, где глоток воды на вес золота. Все основатели монашества, где они подвизались и терпели все ради Бога, дабы смирить себя и утончить свою плоть. А наши физические труд-ности так незначительны и кратковременны.

На следующий год в крестном ходе меня поддержали Ольга Большова и монахиня Кристодула из Новой Линтулы. По пути в Кон-стантино-Еленинский монастырь 3 августа, мы заехали на подворье, к матушке Марии. Радушно побеседовали за чаем и отправились в монастырь. Вечером были на всенощной, после трапезы немного потрудились вместе со всеми в подготовке к празднику - помогали на кухне. Утром после литургии - в молитвен-

Imatralainen Nadežda Ryyppö, joka toimiikirkkoleivänpaistajana ja vahtimestarinaImatrankirkolla,kertooartikkelissaanhen-

gellisistäsiteistäänLintulanluostariin.Ensim-mäisenkerranNadeždaolivuonna2006tal-kootyössä Lintulassa, josta on tullut hänellehengellisen voiman lähde. Jo alusta alkaen,nytedesmenneenigumeniaMarinanjasisaris-tonosoittamatukijarakkausovatolleettär-keitä.TalkootyöLintulassaonollutmyösapu-nakotoutumisessa jasuomenkielenoppimi-sessa.

VanhaLintulaKarjalankannaksellaauti-oituisodissa,muttanoinkymmenenkilomet-rinpäähänluostaristaLeninskoeen(ent.Haa-palan kylä) on 2000-luvulla syntynyt uusiKonstantinoksen ja Helenan nunnaluostari,jotajohtaanunnaIlariona.Vuonna2007van-haLintulaannettiinuudelleluostarillepodvo-reksijaensimmäinenrukouspalvelusjalitaniatoimitettiinLintulanraunioillavuonna2008.

Nykyisin vuosittain järjestetään elokuun4.päivänäristisaattoKonstantinoksenjaHele-nan luostarista vanhaan Lintulaan. Nadeždaonollutmukananäissäristisaatoissajokolmekertaa.ViimevuonnamukanaolimyösnunnaKristoduliLintulanluostarista.

Nyt vanhan Lintulan kirkkoa jälleenra-kennetaan.Kivijalkaanonsijoitettualakirkkoja vielä keskeneräinen yläkirkko rakennetaanhirrestä alkuperäistä kirkkoa mukaillen. Tä-mänvuotisenristisaatonpäätteeksivedenpyhi-tyksentoimittijälleenrakennettavassakirkossaKonstantinoksenjaHelenanluostarinrippi-isä,igumeniVitalij.Ristisaattoonosallistuiylikol-mesataahenkeä,jasentunnelmastaNadeždatoteaa:”Seonpaikka, jossaet tunne itseäsiyksinäiseksi, kuljet yhdessä kaikkien kanssa,rukoilet läheistesi jaystäviesipuolesta,eiolerajoja valtioiden välillä, ei vanhan ja uudenLintulan välillä. On vain pyhä ortodoksinenkirkko!Jameolemmesenjäseniä!”

ный путь. Второй раз идти гораздо легче, путь знаком.

На месте уничтоженного Свято-Троиц-кого храма, где установлен поклонный крест, был совершен водосвятный молебен. После молебна для всех была предложена монастыр-ская трапеза: гречневая каша, овощи, арбуз, чай с булочкой. Радостно было видеть сущест-венные изменения: на восстановленном ранее фундаменте Свято-Троицкого храма возводят-ся стены, колокольня.

В этот раз погода была не жаркая, перио-дически моросил дождь, но идти было легко. Шествие началось с акафиста иконе Божией Матери ”Всецарица”. Многие паломницы ша-гали, держа в руках акафисты, кто-то пел напа-мять, я же по немощи своей лишь подпевала. Вот это место, где не чувствуешь себя одино-ким, вместе со всеми идешь, молишься за сво-их близхих, друзей, и нет границ между госу-дарствами, нет Старой и Новой Линтулы, а есть Святая Православная Церковь! И мы ее члены!

n NunnaKristodulimukanaristisaatossa.

Более трехсот богомольцев прошли 10 км по шоссе из Константино-Еленинского мо-настыря с чтимой иконой и частицей мощей святой к восстанавливающейся обители, осно-ванной в 1895 году и разрушенной в советское время.

Внутри восстановленного из глыб ка-рельского камня исторического фундамента, Свято-Троицкого храма у поклонного креста был совершен водосвятный молебен. Его воз-главил духовник Констинтино-Еленинского монастыря игумен Виталий (Гришин). Палом-ники порадовались началу возрождения оби-тели.

Крестный ход каждый год помогает привлечь новых людей, помогающих восста-навливать святыни. ”Это ни в коем случае не поход, не проверка физических сил, а молит-венное делание. Часто неразрешимые про-блемы в духовной жизни можно преодолеть физическими усилиями. Господь, видя наше усердие, пусть малое, посильное, подает Свою милость. Идея нашего делания - подражание святой Марии Магдалине. Она много шество-вала с проповедью, а мы немножко следуем по ее стопам”, – считает настоятельница мо-настыря монахиня Илариона (Феоктистова).

Закончился крестный ход, после общей трапезы, разъехались крестноходцы, но бла-гостная радость от общей молитвы не покида-ла, подольше бы ее сохранить, не потерять в суете мирской.

Слава Богу за все!n Надежда Рююппё, прихожанка Свято-Никольской церки г.Иматра

n VanhaaLintulaarakennetaanuudelleen.

n RukousvanhassaLintulassa.

29ANALOGI 5/2012

kotk

a

Sykettä SEURAKUNNISSA

ham

ina

n IkonimaalaritKouvolanOrtodoksiakeskusSypressissä. n Kouvolanlastenkerho.

Mirjam Laineen 10.11. avattu akva-rellinäyttely oli kotkalaisgallerias-

sa nähtävänä kolmen viikon ajan. Mir-jam Laine oli kesämökillään tarkkailut menneen sateisen kesän luontoa ja ikuistanut kesän kukkia akvarelleihin-sa, kun ne alkoivat kukoistaa. Hän oli maalannut myös itselleen tuttuja Kymi-joen maisemia. Sivellin on pysynyt var-masti, mutta myös herkkänä 91-vuoti-aan taitelijan kädessä. Enkeli-akvarellit liittyivät luontevasti ikonimaalarina tunnetun Mirjam Laineen näyttelyko-konaisuuteen. Toivottavasti saamme nauttia luomisvoimaisen tiistaiseura-laisemme töistä myös tulevaisuudessa.

leenakarjalainen

n LeenaNortamaaopastaaHelenaKähäräätarkassareunaviivanvedossa.

kotkanseurakunnanikonikerho

Syyskauden alkaessa sovimme ikoniker-hossa, että olisi mukava, kun mahdolli-

simman moni meistä alkaisi maalata Kris-tuksen syntymäikonia (jouluikonia). Haas-teeseen tarttui viisi ikonimaalaria tietäen, että tapahtumaikonin maalaaminen ei ole helppo tehtävä. Luotimme vahvasti siihen, että saamme toisiltamme opastusta ja tu-kea ikonin valmistumisen edetessä. Tavoit-teeksi ikonien valmistumiselle asetimme joulunajan.

Olemme maalanneet ikoneita niin koto-na kuin ikonikerhoilloissakin. Eräässä ker-hoillassa heitimme ilmoille idean, että olisi mukava maalata joskus yhdessä koko vii-konlopun. Päätöksen tehtyämme kokoon-nuimme kuuden maalarin voimin ”maalaus-leirille” lokakuun lopulla. Viikonlopun aika-na maalaamisen lisäksi sisäistimme ikonin tehtävää välineenä rukouselämässä ja osa-na kirkon jumalanpalvelusta. Kävimme lävit-se myös teologian tuntemusta, sillä jokaisen ikonin taustalle kätkeytyy paljon tietoa.

n MaalausviikonloppunakuvattukolmeKris-tuksensyntymä-ikoniajaNektariosEginalaisenikoni..

leena nortamaa antoi kädestä pitäen ja lempeästi ohjaten opastusta ja tukea maa-laamisensa ohessa meille toisille maalareille.

Koska tunsimme, että saimme paljon voimaa ja koimme viikonlopun kokonaisan-nin erittäin rikkaaksi, niin päätimme, että pidämme keväällä vastaavanlaisen viikonlo-pun. Kevätkaudella maalaamme yhdessä kirkollemme kolme uutta ikonia, jotka ovat Käsittä tehty Kristus, Pyhittäjät Sergei ja Herman Valamolainen ja Pyhä Nikolaos.

kesäkukkia,kymijoenrantojajaenkeleitä Veikko lisiTsin

30 ANALOGI 5/2012

kotk

a...

n Joululitur-giaNairobinortodoksisessakatedraalissavuonna2011.Toimittamassa(vas.)Kenianark-kipiispaMakarios,hänestäoik.isäVeikkoLisitsinjaäärimmäisenäoikeallaKreikansilloinenKeniansuurlähettiläs.

n Jouluna2011arkkipiispaMa-kariosjakamassakirkonlahjoitta-miajoululahjojaNairobinseminaa-rinlähistönlapsille.

Toukokuussa teimme Suomesta matkan Keniaan ja lahjoitimme arkkipiispa maka-

riokselle25 polkupyörää annettavaksi edel-leen papeille eri puolille Keniaa. Ajatus pol-kupyörien lahjoittamisesta Kenian ortodoksi-selle papistolle sai alkunsa, kun jouluna 2011 olimme joulupäivän aamun liturgiassa Nairo-bissa. Arkkipiispa Makarios toimitti palveluk-sen useiden pappien avustuksella. Palveluk-sen jälkeen piispa kutsui luokseen joululou-naalle ja tutustumaan siihen, mitä pappisse-minaarilla tapahtuu jouluna.

Seminaarin opiskelijat olivat lähes kaikki lähteneet joululomalle kotiseuduilleen, mut-ta muuta mieliin painuvaa toimintaa kyllä oli. Seminaaria ympäröivällä alueella asuu todel-la köyhiä ihmisiä, jopa ruuasta, vaatteista ja muista jokapäivän välttämättömistä asioista on puutetta. Joka joulu kutsutaan seminaa-rin vieressä olevaan kouluun kaikki ympäris-tön lapset jouluruualle, kaikki saavat myös joululahjan ja muuta pientä hyvää. Pakettien käärimisessä oli kaksi nuorta kyproslaista va-paaehtoistyössä koulussa olevaa opettajaa tehnyt töitä pari päivää. Tuntui mukavalta katsoa, kun parhaimpiinsa pukeutuneita lap-sia vanhempineen alkoi saapua paikalle. Il-massa oli todellista juhlan tuntua. Vielä enemmän alkoi joulu tuntua, joululta kun arkkipiispa aloitti lahjojen jaon. Lapset sei-soivat jännityksestä kihisten jonossa odotta-en omaa vuoroaan ja sitten ryhtyivät innolla paketteja avaamaan.

Keniassa on yli miljoona ortodoksia ja noin kolmesataa ortodoksista pappia. Miten voisi auttaa edes jotakin? Tämä kysymys he-räsi meidän kolmen mieleemme, ja kysyim-mekin arkkipiispa Makariokselta tätä. Arkki-piispa kertoi ongelmista ja puutteista semi-naarilla ja vielä monesta monesta muusta,

Polkupyörämatkakeniaan

niiden joukossa oli muun muassa pappien pitkät ja hankalat matkat seurakuntalaisten luo. Pappisseminaari pitää hyvää huolta opiskelijoistaan, jotka tulevat paitsi Keniasta myös useista muista Afrikan maista.

Koulutus, asuminen ja ruokailu ovat opiskelijoille ilmaisia. Valmistuttuaan nuoret

sijoittuvat eri puolille maataan, tiet ovat mitä ovat, seurakuntalaiset asuvat hajallaan, yh-teydenpito heihin, varsinkin kaupunkien ja suurimpien kylien ulkopuolella, on hankalaa, palkka on pieni ja se riittää elämiseen, muttei enää kulkuvälineisiin. Seminaari on hankki-nut joillekin papeille moottoripyörän, mikä onkin Kenian oloissa erittäin hyvä kulkuväli-ne.

Entä polkupyörä? Arkkipiispa piti ajatus-ta hyvänä. Nairobilaiset ystävät etsivät Nai-robista pyöräkaupan, josta saisi suuremman-kin määrän pyöriä muutaman päivän varoi-tusajalla. Toukokuussa 2012 olimme sitten polkupyörien ostomatkalla Nairobissa. Mak-soimme pyörät kauppiaalle, ja pyöräkaupan lava-auto vei seminaarille ensin 18 pyörää ja seuraavana päivänä seitsemän lisää. Elo-kuussa tuli arkkipiispa Makariokselta viesti, että pyörät on toimitettu papeille, kanttoreil-le ja opettajille pääosin Länsi-Keniaan.

Kiitos kaikille pyörälahjoitukseen osaa ottaneille! Polkupyörien lahjoituskeräykseen ja lahjoituksiin osallistuivat mm. Riitta ja Lauri Tuderman, Leena ja Juhani Karjalainen, Eeva Riiali, Veikko ja Kyllikki Lisitsin, Kotkan Tiistaiseura, isä Veikon 35-vuotisen pappeus-juhlan lasipurkkikeräys seurakuntalaisilta.

n kyllikkilisitsin

n Lahjoitettujenpolkupyörienvientiarkkipiispanjaseminaarinvarastoonmyöhemminkäyttöönvietävik-si.ArkkipiispaMakariosjaKyllikkiLisitsintaustalla.

kyllikki lisiTsin

Sykettä SEURAKUNNISSA

31ANALOGI 5/2012

laht

i

n ”Paritonperjantai”-nuortenilloissakäysäännöllisesti20-30nuortaLahdenjaHaminanseurakunnista.

n RiihimäenMineassa6.1.2013saakkanähtävissäolevanUlottuvuus-näytte-lyntaiteilijatSakuPaasilahti,AjlaSelenicjaTiinaMalinen-Woodward.Vas.SakunjaAjlanpoikaFilimon,oik.SakunSerbiassakuvaamateosMunkkiKosma.

n HyvinkäänTiistaiseurakävitutustumassaHelsinginseurakunnanleirikes-kukseenKaunisniemeen.

n Lahdessaikonimaalarittoimivataktiivisesti.Ikonimaalausryhmiäonkaksi,janetoimivatikonimaalariAnttiNarmalanjohdolla.

n ”PetrijaPetrinenkelit”.NuoretmuistivatPetriänuortenillanyhteydessä.

kiitos!

Elettiin kesää 1995, kun seurakuntamme silloinen kirkkoherra, isä Olavi, kutsui minut, uuden kirkkomusiikin opiskelijan rivis-

töön, kanttorin kesälomituksia hoitamaan. Siitä alkoi yli 17 vuotta kestänyt taival Lahden seurakunnassa mitä erilaisimmissa työteh-tävissä. Vuosien varrelta on kertynyt ikimuistoisia hetkiä niin kirk-kokuorotoiminnan, uskonnonopetuksen sekä muun seurakunta-työn, kuten lapsi- ja nuorisotyön tiimoilta. Mukaan mahtuvat lu-kuisat leirit, retket, pyhiinvaellukset, kirkkoleipätalkoot, konsertit ja ekskursiot, erilaiset juhlat, koululaisliturgiat jne.

Näin jäähyväisten hetkellä mieleen nousee erityisesti kaksi muistoa. Kevättalvella 2007 olimme varhaisnuorten kanssa pyhiin-vaelluksella Kuopiossa ja Siilinjärvellä, kun antoisan laskettelu- ja kylpyläpäivän jälkeen iltaa viettäessämme silloin 16-vuotias myk-käsenlotta kysyi, mistä löytyy inspiraatio järjestää näitä tapah-tumia. Vastausta ei tarvinnut miettiä: ”Katso ympärillesi”, sanoin. Ja mitä ympärillä näkyi – suuri joukko iloisia ja onnellisia nuoria pyhiinvaeltajia toistensa seurasta nauttien.

Talvella 2011 juhlistimme äitini soilin70-vuotispäivää Hyvin-kään seurakuntasalilla. Kuoro esiintyi, ja viimeisenä veisuna lau-loimme Jeesuksen rukouksen. Esityksen päätteeksi äitini kummi-tytön 4-vuotias tytär huokaisi syvään ja sanoi: ”LISÄÄ!”

Kaikkia työtovereita, kirkkokuorolaisia, leiriläisiä, uskonnon-oppilaitani ja kaikkia seurakuntalaisia sydämeni pohjasta näistä vuosista kiittäen,

n minnajokinen

32 ANALOGI 5/2012

Sykettä SEURAKUNNISSA

n Lappeenrannankirkonpraasniekkaavietettiinjuhlallisesti1.10.kanttorikuoronlaulaessajumalan-palveluksessa.OmanpapistonlisäksiliturgiaanosallistuivatmyösrovastiVeikkoLisitsinjaprotodiakoniKonstantinMarkovitsPietarista.

seurakunnanvanhojaikoneitakonservoidaanSuurin osa seurakuntamme vanhoista iko-

neista on konservoitu 1980–1990-luvuilla, mutta kirkkoihin ja varastoon on jäänyt mer-kittäviä vanhoja ikoneita, jotka ovat odotta-neet pitkään kunnostamista. Syksyn aikana Valamon konservointilaitoksella kunnostet-tiin kuusi vanhaa ikonia. Jo aiemmin konser-voitu vuodelta 1790 oleva Lappeenrannan kirkon Jumalanäiti – kaikkien murheellisten ilo -ikoni jouduttiin kunnostamaan uudelleen pohjalaudan halkeamisen ja väri-irtoamien vuoksi.

Imatran kirkon vanhoja ikoneja ei ole ai-emmin konservoitu ja nyt kunnostettiin yh-teensä viisi maalausta: pyhittäjäisät Sergei ja Herman Valamolaiset, pyhittäjä Arseni Kone-vitsalainen, Jumalanäidin Kasanilainen ikoni, Kristus kaikkivaltias sekä pyhittäjä Serafim Sarovilainen. Ikonit palautettiin paikoilleen li-turgian yhteydessä 18.11.

Ikonien konservoinnin mahdollisti kirkol-kauko pussinen

n Yksityiskohtakunnostamattomasta1900-luvunalussamaalatustapyhänPanteleimoninikonista.

Timo Tynkkynen

lishallituksen avustus sekä Ikonin Ystävien, Imatran Tiistaiseuran sekä Imatran venäjän-kielisen kerhon lahjoitus. Kunnostamattomi-en ikonien konservointia jatketaan vähitellen ja varastoista saadaan esille monia arvokkai-ta seurakunnan vanhoja ikoneja.

n Suomenorto-doksistenkantto-rienliittovietti80-vuotisjuhlaansaLappeenrannassa1.10.Pokrovanpäivänä.Kanttoriu-orolauloiliturgiankanttoriJarmoHutunjohdollajapitijuhlakonsertinLappeenMariankir-kossajohtajanaanRitaVaronen. n Seurakunnallaonpaljonhuollettaviakiinteistö-

jävastuullaan.Talkoolaisapuonainatervetullutta,jamoniatehtäviävoidaannäinhoitaaomatoimi-sestikin.

n Imatrankirkonjuhlamattoetenee,jauusiaompelijoitamahtuuedelleenmukaan.Sinuneitarvitseollaammattilainen,ettävoisitosallistuatyöhön.Tulemukaantekemäänristipistoilla12meträpitkäämattoa!TiedustelutTiinaPussille,puh.0503683302.

kauko pussinen

n Kirkkokahvitkokoavatseurakuntalaisiavapaa-muotoiseenyhdessäoloonjumalanpalveluksenjälkeen.Seurakunnanvapaaehtoisettoimintapiirithuolehtivattästätärkeästäkohtaamisenmahdol-lisuudesta.KirkkokahvitImatrallaNeitsytMariansyntymänjuhlanliturgianjälkeen.

raija muTanen

lapp

eenr

anta

33ANALOGI 5/2012

raija muTanen

tam

pere

Opiskelijaryhmä teki tutustumisretken Uuden Valamon luostariin Heinävedelle

11.–12. lokakuuta. Matkaan oli lähtenyt 17 tammerkoskelaista ja 10 norssilaista opet-tajiensa kanssa. Seurakunnan nuorisotyön-tekijä nemanjaBalcinoli mukana osaava-na oppaana. Hän kertoi matkalaisille orto-doksisuudesta jo menomatkalla bussissa se-kä illalla musiikin ja tuoksujen avulla ren-toutumis- ja meditaatiohetkessä. Perillä ryhmää opasti erityisesti munkki joona. Matka sujui mukavasti ja oli elämys opiske-lijoille sekä piristys opettajien arkeen. Nor-maalikoulun opiskelija lotta makkonen valottaa seuraavalla jutullaan retkeä nuo-ren naisen näkökulmasta.

Opiskelijan kertomus:matkaValamonmunkkiluostariin– Pitkältä tuntuvan bussimatkan jälkeen kaarroimme luostarin pihaan. Ennakko-odotuksena olin odottanut hymyileviä munkkeja hoitamassa ison linnamaisen ra-kennuksen pihaa, auringon paistaessa ja lintujen laulaessa. Mistä lie sekin käsitys tullut, sillä mitä muuta Suomessa voi loka-kuisena päivänä odottaa kuin kolkkoa ja tuulista ilmaa? Luostarin pihakin näytti hy-vin tavalliselta, rakennukset olivat vanhan oloisia, ja puut olivat tiputtaneet lehtensä. Veimme tavaramme vierasmajoihin, jotka olivat hyvin pelkistettyjä huoneita. Juuri sel-laisia, joita jokainen pyhiinvaeltaja etsii ja jotka antavat avaimet rauhalle. Matkamme aikana tutustuimme kirkkoihin, Valamon aarteet -näyttelyyn ja teimme kävelyreissun hautausmaalle.

Ensimmäisen kosketuksemme munk-keihin saimme, kun Joona-munkki tuli ker-tomaan sekä esittelemään vanhaa kirkkoa. Sisällä leijui kolea ja kostea ilma, seinät oli-vat täynnä maalauksia ja ikoneita. Jokainen maalaus oli kauniisti tehty, mikä vangitsi katsojan hetkeksi paikoilleen. Uudessa kir-kossa oli paljon ikoneita, mutta myös enem-män kauniita pieniä yksityiskohtia. Juma-lanpalveluksessa paloivat lukuisat kynttilät, tunnelma oli erittäin lämmin ja rauhallinen. Saavuimme sinne vieraina yrittäen kunnioit-taa munkkeja ja heidän elämäntapaansa. Laskimme huivimme hiusten peitoksi ja sei-soimme sivummalla hiljaa ihmettelemässä. Penkit oli tarkoitettu vanhoille tai esimer-kiksi sairaille, me nuoret kyllä jaksoimme vielä seistä. Kun pappi alkoi suitsuttaa iko-neita, me siirryimme sivummalle pidättäen henkeämme jännityksestä. Kaikki oli meille uutta ja erilaista. Tilaisuus oli kaunis, erilai-nen ja hyvin rauhoittava, joten ei ihme, jos muutkin matkalaiset osallistuvat jumalan-palvelukseen.

Valamon aarteet -näyttelyssä oli paljon tavaroita, jotka oli pelastettu talvisodan ai-kana Venäjän Valamosta. Ne olivat mielen-kiintoisia, ja niiden parissa vierähtikin use-ampi tovi. Seinillä oli muotokuvia useista

n MunkkiJoonanopastusjakyselytunninaikanakerrotutnäkökulmatkiinnostivatmatkalaisia.

n Ryhmäläisetmenossakirkkoon.

lukiolaistenmatkauuteenValamoonValamon Ystävät ry tukee ortodoksisen luostariperinteen säilyttämistä Suomessa. Tampereen osaston tuki on jo useana vuonna mahdollista-nut eri koulujen opiskelijoiden matkaamisen Uuteen Valamoon. Tänä vuonna tuki kohdistui Tammerkosken lukioon ja Tampereen yliopiston normaalikoulun lukioon.

igumeeneista, jotka myöhemmin löysimme lepäämästä luostarin hautausmaalta. Hau-tausmaa oli täynnä pelkistettyjä ristejä, vain luostareiden johtajilla ja muilla korkea-ar-voisilla oli erikoisempi risti, esimerkiksi rau-dasta. Hautausmaalla käyminen oli mietteli-äs kokemus. Miten ne munkit silloin ennen vanhaan olivat eläneet, miltä he olivat näyt-täneet, mitä kuului heidän tapoihinsa? Lu-kuisat kysymykset täyttivät mielen ja jätti-vät pohtimaan tätä ennestään tuntematon-ta elämäntapaa. Miksi joku ryhtyy munkik-si?

Munkin kyselytunnilla yritimme saada vastauksia Joona-munkilta mieltä askarrut-taviin kysymyksiin sekä jonkinlaista kuvaa munkkien elämästä. Munkit hylkäävät edel-lisen elämänsä ja luopuvat maallisesta omaisuudestaan. Se mahdollistaa maan-päällisten huolien unohtamisen. He ovat kuuliaisia luostarinjohtajaa ja muuta veljes-töä kohtaan, sitoutuvat omistamattomuu-teen ja naimattomuuteen. Minusta, nuores-ta ihmisestä, se kuulosti oudolta, mutta sa-malla salaa ihailin häntä. On kunnioitetta-vaa, oikeastaan todella hienoa, jos joku oi-keasti pystyy irtautumaan edellisestä elämästä ja tulemaan luostariin pysyvästi asumaan. Itse en olisi siihen valmis, aina-kaan vielä. Mutta niin kuin munkki Joona sanoi, vain vilpitön sydän tulee luostariin, sen täytyy siis tuntua kutsumukselta, eikä itseään voi pakottaa luostariin asumaan.

Jokainen munkki asuu omassa keljassa, joka on pieni yksiö ilman hienouksia. Heillä on rukoilun lisäksi myös yksi päivätyö, esi-merkiksi kirkon siivous. Luostarissa on omat kokit, jotka valmistavat todella herkulliset ja monipuoliset ruuat munkeille ja pyhiinvael-tajille. Munkit itse syövät enimmäkseen ka-laa. Omantunnon mukaan saa kuulemma syödä lihaakin. Moni asia oli omantunnon kysymys. Munkkeja ei kielletä juomasta vii-nilasillista tai polttamasta savuketta, mutta toistuvaa käyttöä ei katsota kovin hyvällä-kään.

Kaiken kaikkiaan matka luostariin oli opettavainen, stereotypiat katosivat, opim-me paljon uutta luostareista, ortodoksisuu-desta ja ylipäätään munkkien arjesta ja elä-mästä. Paikka oli ihanan rauhallinen, joka puolella oli lämmin tunnelma ja meidät otettiin vastaan erittäin hyvin. Vaikka mat-kan tarkoitus oli opintoretki, oli se myös hy-vin rentouttava kokemus, herkullisia ruokia unohtamatta. Kesällä paikka on varmasti vielä kauniimpi.

Terveisin ja hyvää alkanutta joulupaas-toa!

n tarakoivistopj., Valamon Ystävät ry,Tampereen osasto

34 ANALOGI 5/2012

Sykettä SEURAKUNNISSAta

mpe

re

Tampereen seurakunnassa on ryhdytty tänä syksynä laulamaan liturgian uutta

nuottikirjaa. Laulut ovat vanhoja tuttuja. Ai-noastaan muutamien veisujen sanat ovat vaihtuneet, koska raamatunteksteissä käy-tetään nyt vuoden 1992 suomennosta. Sitä

n TampereenkirkonkuorojaUspenskinkuorosaivattilaisuudenyhteiseenpalvelukseenliturgiassasunnuntaina18.11.Uspenskinkatedraalissa.KanttoreinatoimivatElisabetPetsalojaHeikkiHattunen.DiakoniksivihittiinAndreasSalminen.KuvassaTampereenkirkonkuorokaksoiskuoroasetelmissavalmiinalaulamaanantifonisesti.

kuVa

: saT

u p

uu

rTin

en-l

ehTi

n UusienliturgiakirjojensiunaaminenTampereenkirkossa16.9.2012.

n PyhänJohannesVenäläisentsasounallaViljakkalassavietettiinliturgialauantaina22.9.isäHeikkiHonkamä-entoimittamana.Tsasounallevalettuauuttakirkonkelloasoitettiinensimmäistäkertaakirkkokansaakutsumaan.LiturgiassakirkkokuoronatoiminuortenlaulajienISON-ryhmäkanttoriHeikkiHattusenjohdolla.Eripaikkakun-niltasaapuneetlaulajanuoretolivatTampereellekokoontuneinanuortenvaltakunnalliseenkirkkolaulutapahtu-maan.Nuoretesittivätkirkkokahvinlomassamyösiloisiakansanlaulujasuomeksijakarjalankielellä.”

TeksTi ja kuVaT marina mironoff

on käytetty lukukappaleissa jo 20 vuotta, mutta uudet nuotit saatiin vasta nyt. Tämä vaikuttaa palveluksen alkuosan lauluihin, jotka ovat pääosin Psalmien kirjasta. Lisäksi troparien, juhlien tunnuslaulujen, sanamuo-toja on nykyaikaistettu.

Uutta kirjaa harjoitteli Kolhon kirkon li-säksi Ikaalisissa kolme laulajaa ja Akaassa kolme laulajaa. Porin ja Tampereen kirkko-jen kuorot harjoittelivat myös. Uusia laulajia otetaan jokaiseen paikkaan. Seurakunnan nettisivuja voi vilkaista tai ottaa kanttoriin yhteyttä.

n heikkihattunen

uusinuottikirjakäyttöön

35ANALOGI 5/2012

tam

pere

TeksTi ja kuVaT marina mironoff

Vaikka seurakunnalla on päätoimisia toimihenki-

löitä, kirkon todellinen vah-vuus on vapaaehtoistyössä. Seurakuntatyö on niin moni-ulotteista, että kukaan toi-mihenkilö ei ehdi eikä voi täysin hallita kaikkea. On-

neksi kuitenkin seurakuntalaiset muodosta-vat sellaisen moniammatillisen joukon, jolla riittää ammattitaitoa ja kokemusta kaikilta elämänaloilta.

Porin pyhäkköyhteisössä on tehty osaa-miskartoitus niiden keskuudessa, jotka ak-tiivisesti osallistuvat palveluksiin ja kirkon toimintaan. Näin on voitu luoda hyvä tuki-verkosto pyhäkön toimintojen monipuoli-seen järjestämiseen. Kun on yksituumai-suutta ja tehtäviä jaetaan, voidaan ryhtyä suuriinkin hankkeisiin.

Myös Tampereella vapaaehtoistyössä

tukiryhmättarvitsevatuusiajäseniä!ahkeroineet ovat kunnostautuneet. Seura-kunnan toimintojen lisääntyessä ja moni-puolistuessa tarvitsemme uusia vapaaeh-toisia mukaan toimintaan. Ainakin kolme toimialuetta kaipaa lisää apuvoimia.

Kirkon jumalanpalvelusten lisääntymi-sen johdosta tarvitsemme isännöitsijätii-miin tuoreita voimia. Emme odota mitään erityisosaamista, vaan halua antaa hetki omasta ajastaan yhteiseen käyttöön. Tarvit-semme sekä miehiä että naisia, nuoria ja varttuneempia. Tarjolla on pientä päivystys-tä, vahtimestarin ja kynttilänmyyjän autta-mista tai jumalanpalveluksissa avustamista.

Myös keittiön toiminnassa tarvitsemme joukkuehenkeä. Seurakunnan toimintapiirit ovat olleet mukana järjestämässä kirkko-kahveja. Siitä niille suuri kiitos! On kuiten-kin tilanteita, jolloin ekumeenisissa tilai-suuksissa ja seurakuntalaisten perhejuhlissa tarvitsemme emännän avuksi aktiivisia

apuvoimia. Emme edellytä ammattiosaa-mista, sillä päätoiminen emäntämme on ammattilainen, mutta haluamme koota hä-nen tuekseen keittiötiimin. Pienikin apu on arvokasta, joten tulkaa rohkeasti mukaan kehittämään palveluamme!

Jumalanpalveluksiin tarvitsemme altta-riapulaisia eli ponomareja. Ponomarin teh-täviä alttarissa voimme tarjota kouluikäisil-le pojille. Vanhempien on hyvä kotona kes-kustella lasten kanssa ja rohkaista heitä ko-keilemaan ponomarina palvelemista. Olem-me valmiita opettamaan, joten kenenkään ei tarvitse pelätä, että ei osaa. Perheen yh-teisestä kirkkomatkasta tulee juhlaa, kun poika hoitaa tehtävänsä alttarissa ja muu perhe kirkkosalissa!

Ottakaa siis rohkeasti yhteyttä kirkon vahtimestariin, isännöitsijään, emäntään, nuorisotoimenohjaajaan tai papistoon. Yh-teistyössä on yhteisömme voima!

n Isä markkutoivanen

Lokakuussa 1987 pidetyn liturgian yhtey-dessä perustettiin Jämsän Seudun Tiistai-

seura, jonka nimi myöhemmin muutettiin Ortodoksiakerhoksi. Seuran kummina oli Tampereen silloinen kirkkoherra Ristolin-tu.Koko 25-vuotisen toiminnan aikana on kerhon puheenjohtajana toiminut marttimisukka ja sihteerinä eeva Blom. Kerho on Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskun-nan jäsen.

Aluksi seura kokoontui jäsentensä ko-deissa, joissa myös pidettiin liturgiapalve-lukset. Sittemmin kokouspaikoiksi samoin kuin jumalanpalveluspaikoiksi vakiintuivat

n JämsänTiistaiseurankokoontuminen1980-luvulla.Vas.OvojaKerttuLainkari,LauriPakkanen,TuulajaMarttiMisukkajaEilaPakkanen.

marTTi misukka

jämsänseudunortodoksiakerho25vuotta

luterilaisen kirkon eri tilat, viimeksi liturgiat on pidetty seurakuntakeskuksessa luterilai-sen kirkon vieressä.

Tiistaiseuran kymmenvuotisjuhlien yh-teydessä vuonna 1997 saimme luvan pys-tyttää matkamiehen ristin luterilaiselle kirk-komaalle merkiksi ortodoksisesta väestöstä paikkakunnalla.

Pidämme 25-vuotisjuhlat Jämsän lute-rilaisessa kirkossa ja seurakuntakeskukses-sa ekumeenisella viikolla 23. päivänä tam-mikuuta 2013. Juhlaan osallistuu myös met-ropoliitta Ambrosius. Kutsumme kaikkia ys-täviämme osallistumaan juhlaan toimin-tamme merkkipäivän kunniaksi.

n marttimisukka

Verna koTkaVaaranemanja Balcin

n Tampereenseurakunnansyysleiri14.-16.9.2012.-Leiriläistytötkuuntelemassaopetuspuhetta.

n Hämeenlinnan,TampereenjaTurunseurakuntienjatkokripariTurussa24.-26.8.2012.

36 ANALOGI 5/2012

Sykettä SEURAKUNNISSAta

mpe

re/P

ori..

.

Porin kymmenen vuotta täyttänyt ortodoksi-nen kirkko ja 50-vuotias Porin Seudun Tiis-

taiseura saivat runsaasti tervehdyksiä ja ylis-tystä kirkon praasniekassa syyskuun lopulla. Temppelijuhlaan saapui pitkälti toistasataa vierasta.

Porissa juhlamielelle virityttiin jo tiistai-seuran historiikin julkistamispäivänä. Kirkko-herra markkutoivanen luonnehti juhlakirjan ja koko juhlaviikonvaihteen merkitsevän kunni-anosoitusta kaikille niille, jotka aikojen saatos-sa ovat Porissa seurakuntaa rakentaneet sekä aineellisesti että henkisesti. Ehtoopalveluksen toimitti metropoliitta ambrosius.

Praasniekan liturgian toimitti metropoliit-ta Ambrosius avustajinaan kirkkoherra Markku Toivanen, pastorit heikkihonkamäki ja jor-makudjoi. Kuoroa tahditti kanttori marian-na länne. Liturgian yhteydessä toimitettiin myös vedenpyhitys. Ristisaaton aikana metro-poliitta Ambrosius vihmoi kirkon kupeessa Po-rin kaupungin lahjoittaman serbiankuusen.

PorinpraasniekkahuokuiiloajakiitollisuuttaKirkko 10, tiistaiseura 50 vuotta

Oma kirkko suurten ponnistelujen tulos- Porin kirkon viettäessä 10-vuotisjuhlaa muis-tamme lämmöllä myös Porin 50-vuotiasta tiis-taiseuraa ja kaikkia teitä, jotka omalla panok-sellanne olette pitkään olleet rakentamassa Poriin elävää temppeliyhteisöä, lausui liturgian opetuspuheessaan metropoliitta Ambrosius.

- Oman kirkon aikaansaaminen Poriin oli suurten ponnistelujen tulos. Työ oman kirkon ja sen piirissä elävien hyväksi kirkon ensimmäi-senä kymmenvuotiskautena on vaatinut valta-van määrän vapaaehtoista työvoimaa, talkoo-henkeä ja uhrautuvaisuutta, sanoi metropoliit-ta Ambrosius ja osoitti erityisen kiitoksensa 50-vuotiaalle tiistaiseuralle.

Ruokailun jälkeen koettiin herkkiä juhla-hetkiä. annasalonen soitti pianoa ja Berndtschauman lauloi. annikki limatius-toiva-nen lausui ja Marianna Länne ja Porin kirkko-kuoro lauloivat. Juhliva tiistaiseura sai vas-

taanottaa lukuisia tervehdyksiä naapuriseu-roilta.

Tiistaiseura jakoi PSHV:n kultaisen ansio-merkin isä Jorma Kudjoille ja leenaleinolle sekä pronssisen Riikkajoelle. ellihonkalal-le luovutettiin käsinmaalattu ikoni. Lisäksi ku-kitettiin ansioituneita tiistaiseuralaisia.

Kirkko jalostunut Porin kirkkohankkeen aikana rakennustoimi-kunnassa puheenjohtajana ollut hämeenkyrö-läinen keijokyyrönen ja sihteerinä toiminut sastamalainen marjaRauhala kokivat Porin praasniekan iloisena ja elähdyttävänä koke-muksena. Molemmat olivat tyytyväisiä kirkon nykyasuun ja muistelivat istuneensa lukuisia kertoja tiistaiseuran kokouksissa Itsenäisyy-denkadun rukoushuoneessa. He olivat muka-na myös juhlivan kirkon maapohjan siunauk-sessa ja peruskiven muurauksessa.

- Kauniita ikoneita ja kirkkotekstiilejä on runsaasti. Porin kirkko on vuosikymmenen saatossa jalostunut ilahduttavasti, Kyyrönen ja Rauhala kiittelivät.

”Kulta-Kallen” ensi vierailu kirkossa Meksikon olympialaisten kultamitalimies kaarlo kangasniemi vieraili Porin kirkossa ensi kertaa praasniekan aikana Marina-vai-monsa kanssa.

- Kyllä minä näytin vakaasti vihreää valoa tälle kirkolle silloin, kun tonttiasiasta päätettiin Porin kaupunginvaltuustossa, muisteli Kalle.

- Monta kertaa olen mielinyt tulla katso-maan kirkkoa sisältä, ja nyt juhlan aikana toive toteutui. Vaimoni kanssa olen viime vuosina päässyt tutustumaan Pietarin ortodoksisiin kirkkoihin. Porin kirkko on pieni, mutta hyvin kaunis.

Porin kymmenvuotiaaseen kirkkoon tu-tustui kaupungin nimikkopäivänä yli 200 kau-punkilaista.

n simoojanen

simo ojanenn Praasnie-kanliturgiantoimittimetropoliittaAmbrosiuspapistonavustuksella.

n ”Kulta-Kalle”jahänenvaimonsaMarinatutus-tuivatensikertaaPorinkirkkoon.

ris

To h

on

kala

n Metropo-liittaAmbro-siusvihmoikaupunginlahjoittamanserbiankuu-sen.

37ANALOGI 5/2012

Turun, Tampereen, Hämeenlinnan ja Lahden seurakuntasihteereille on muodostunut perin-

teeksi yhteinen tapaaminen kerran vuodessa. Tä-nä vuonna sihteerit olivat vieraina Turussa syys-kuun alussa. Vierailun tarkoituksena on tutustua samaa työtä tekeviin henkilöihin ja samalla vaih-taa ajatuksia ja kertoa omasta työstään.

Vierailu alkaa perinteisesti kirkkoherran toi-mittamalla rukoushetkellä seurakunnan kirkossa. Sen jälkeen tutustumme seurakuntatiloihin ja ker-romme omista työtehtävistä. Myöhemmin ruokai-lemme ja teemme jotain yhdessä. Tänä vuonna suuntasimme linja-autolla Turunmaan saaristoon ja vierailimme Nauvossa ja Korppoossa.

n leenahaapala-lindholm seurakuntasihteeri, Turku

seurakuntasihteerittapasivat

turk

u

n KarjalainenkädentaidonnäyttelyoliAleksandra-salissa15.-28.10.Näyttelys-tävastasiKarjalanliitto.Näyttelyssäoliesillämm.salolaisenseurakuntalaisem-meArvoHaponpuutöitä.

n KuvassaNauvonvierasvenesatamassavasemmaltaMaritaInkinen(Tampere),EevaLehtinen(Lahti),ArjaPikkuharju(Tampere)jaHellevivonEssen(Hämeenlinna).

n Korppoonilmatieteenlaitok-sensäätutka,johontutustuimmeretkellämme.

n Turunseurakuntajärjestääkeväisinjasyksyinkoulu-laisillesuunnatunliturgiankaikissaTurunseurakunnanpyhäköissä.Salossaliturgiatoimitettiin7.11.,Raumalla14.11.jaTurussa21.11.KuvaRaumanrukoushuoneenkoululaisliturgiasta.

OIKAISU

Analogin numerossa 4/2012 Mikko Junes ilmaisi mielestäni aiheellisesti huolensa

kirkon varojen käytöstä toiminnan sijasta kiinteistöihin. Haluan kuitenkin tehdä pie-nen tarkennuksen. Kirjoituksessa maini-taan, että Joensuun seurakunta olisi muka-na Joensuuhun rakennetussa kulttuurikes-kuksessa. Näin ei kuitenkaan ole. Seurakun-nan edustajana olin runsas vuosikymmen

sitten hankkeen ohjausryhmässä. Kantani oli, että keskuksen rakentaminen ei ole pa-ras tapa edistää Ortodoksisen Kulttuurin Säätiön tarkoitusperiä. Säätiön valtuuskun-nan kokouksessa (olin tuolloin varajäsen, varsinainen jäsen oli poissa) vastustin kes-kuksen rakentamista, koska en pitänyt han-ketta – haetusta runsaasta julkisesta rahoi-tuksesta huolimatta – taloudellisesti järke-vänä. Jäin muutaman muun kanssa vähem-mistöön.

Joensuun seurakunta ei ole sitoutunut taloudellisesti kulttuurikeskushankkeeseen. Säätiön johdolle on tehty varsin selväksi, et-tei niin tapahdu vastaisuudessakaan. Näin ollen huoli Joensuun seurakunnan toiminta-varojen sitomisesta kulttuurikeskukseen on aiheeton.

n iivosuvantokirkkoherraJoensuun ortodoksinenseurakunta

tam

pere

38 ANALOGI 5/2012

lastensivujentoimitus:LeenaLomu,puh.0407076715,leena.lomu@hotmail.com

Keisari Konstantinus Suurella on merkit-tävä asema kristinuskolle, sillä hän oli ensimmäinen kristitty keisari. Hän laillis-

ti kristinuskon vuonna 313, kun kristittyjen vainot lopetettiin ja kirkolta takavarikoitu omaisuus palautettiin.

Konstantinos ISuuriKristittyjen suojelija ja kirkonrakentaja

Ekumeeniset, yleiset ja yhteiset koko kristikuntaa käsittelevät kirkolliskokoukset kutsuttiin koolle päättämään kirkolle tärkeistä asioista. Uskontun-nustus on laadittu näissä kokouksissa, ja siinä tiivistyy koko uskomme perusta. Ikonissa keisari Konstantinos kannattelee uskontunnustusta kirkkoisien kanssa.

VäritäkonstantinossuurijabasilikaKonstantinoksenaluspukuonpunainen,hihansuutjakoristeellisetkankaat(orarintapaiset)ovatokrankeltaiset.Hiuksetruskeat,jalokivinkoristeltukruunuvähänvaaleammanruskea.Basilikanovetovatruskeatjamuurisekäkirkonsisärakennuksetsiniharmaat.Taustaonkullanvärinen.

Uskonnonvapaudella oli suotuisa vaiku-tus kristittyjen asemaan, ja Konstantinos an-toi kristityille erilaisia etuoikeuksia. Yksi Kons-tantinoksen merkittävimmistä tehtävistä oli kutsua koolle ensimmäinen ekumeeninen kir-kolliskokous Nikeaan vuonna 325.

Konstantinos rakennutti apostoli Pietarin haudan päälle valtavan basilikan, jonne mah-tui tuhansia pyhiinvaeltajia. Hän siirsi Rooman valtakunnan pääkaupungin Byzantioniin, jon-ka hän nimesi Uudeksi Roomaksi. Keisarin kuoltua kaupungin nimeksi tuli Konstantino-poli, Konstinoksen kaupunki (nykyinen Istan-bul). Byzantioniin hän rakennutti paljon uusia merkittäviä rakennuksia ja kirkkoja.

täytäaukkopaikatallaolevanlaatikonavulla.

uskontunnustus __________yhteenJumalaan,kaikkivaltiaaseenIsään,______________jamaan,kaikennäkyvänja________________________Luojaan.

Uskon__________Herraan,JeesukseenKristukseen,Jumalanainoaan______________,jokaonsyntynytIsästäennenaikojenalkua,valovalosta,tosi___________tosiJumalasta,syntynyteiluotu,jokaonsamaaole-mustakuinIsäjajonkakauttakaikkionsaanut________________,jokameidänihmistenjameidän_____________________tähdenastuialastaivaista,tulilihaksiPyhästäHengestäjaNeitsytMariastajasyntyiihmiseksi,_________________________________meidänpuolestammePontius______________________aikana,kärsijahaudattiin,nousikuolleistakolmantenapäivänä,niinkuinolikirjoitettu,astui_______taivaisiin,istuuIsänoikeallapuolellajaonkirkkaudessatulevatuomitsemaaneläviäjakuolleita,jajonkavaltakunnallaeioleloppua.

UskonPyhään____________,Herraanjaeläväksitekijään,jokalähteeIsästä,jotayhdessäIsänjaPojankanssakumarretaanja_______________________jajokaonpuhunutprofeettojenkautta.

Uskonyhteen,pyhään,katoliseenjaapostoliseenkirkkoon.__________________yhdenkasteensyntien__________________________________,odotankuolleidenylösnousemustajatulevanmaailmanelämää.

Aamen.

”Jumala on kolmiyhteinen – Isä, Poika jaPyhä Henki. Kolme persoonaa, mutta vain

yksi Jumala.” (Nikea v. 325)

39ANALOGI 5/2012

Etsioikeavaihtoehtolaatikostajakirjoitasekirkonalle

Minkä kaupungin tai seurakunnan kirkko?

Hamina, Hämeenlinna, Kotka,Lahti, Lappeenranta,Tampere, Turku

Konstantinoksen aikana kristinus-kosta ei kuitenkaan tehty valtionus-kontoa eikä pakanallisuutta kielletty, joten hänen jälkeensä tuli uusia hallit-sijoita, joille kristinusko ei merkinnyt mitään. Näin vainot kristittyjä kohtaan alkoivat uudelleen.

Konstantinoksen rakennuttaman tuhatvuotisen Pietarin kirkon raken-teet alkoivat rapistua 1400-luvulla. Paavi Sikstus IV rakennutti lähistölle Sikstuksen kappelin. Kuitenkin vanha kirkko täytyi rakentaa uudelleen. Kirk-koa rakennettiin sata vuotta. Uusi Pie-tarinkirkko oli kaikkien nähtävissä pal-musunnuntaina 12.4.1615. (LL)

tropari,8.säv.Nähtyäsi taivaassa ristin merkin, | ja apostoli Paavalin tavoin otettuasi vas-taan kutsun korkeudesta, eikä ihmisil-tä, | sinut asetettiin apostoliksi kunin-kaiden joukossa ja hallitsijaksi keisaril-liseen kaupunkiin, || jossa rauha säilyy Jumalansynnyttäjän esirukouksien tähden.

kontakki,3.säv.Äitinsä Helenan kanssa Konstantinos tuo tänään | kunniallisen ristin valon häpeäksi uskottomille, | aseeksi oikea-uskoisille kristityille vihollisia vastaan, || sillä se on julistus meille suuresta ja peljättävästä merkistä taistelussa.

40 ANALOGI 5/2012

Analogi toivottaa lukijoilleenhyvää Joulua ja

onnellista uutta vuotta!

herra antaa merkin Neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel (Jes. 7:14)

Seimijatähti.PirkkoPullinen-ValtosenmaalausIittalannaivistienjoulunäyttelyssäNaivistienJoulu2012Iittalanvanhallapuukoululla.