suomen nuorisovaltuustojen liitto...
TRANSCRIPT
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry.
Verna Castrén
Koulutuksen tavoiteSaada yleiskuva seuraavista aiheista:
1. Liiton talouden rakenne2. Liiton taloustilanne pidemmällä aikavälillä 3. Liiton taloustilanne 20174. Miten piirien talous liittyy liiton talouteen?
5. Piirien avustukset6. Piirien taloushallinto7. Talousarvio8. Tilinpäätös9. Oma talouden seurantavastuu
Talouden lähtökohdatJäseniä varten: • Liiton talouden lähtökohtana on samat asiat, kuin liiton
muullakin toiminnalla.
Tarkoitus on tuottaa palveluita jäsenille: • Aktiivipäivät ABC• Aktiivipäivät HC• Aktiivipäivät PRO• Muut tapahtumat• Edunvalvonta ja nuorisovaltuustotuki
Liiton talouden lähtökohdat
Opetus- ja kulttuuriministeriö & oma varainhankinta• Liiton suurin rahoittaja on opetus- ja kulttuuriministeriö• Tämän lisäksi liitolla on omaa varainhankintaa (paikalliset
koulutukset, valtakunnalliset koulutukset, PeVaVakoulutukset)
• Liiton toiminnan rahoituspohjaa on myös pyritty monipuolistamaan mm. valtiovarainministeriön kanssa tehtävä yhteistyö Huipputapaamisen rahoituksessa ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa Lape –kuulemisissa.
• Uusia tapoja mietitään koko ajan, esimerkiksi kaksikieliseentoimintaan etsitään rahoitusta muualta.
Liiton taloudenrakenneTulotOma varainhankinta• Paikalliset koulutukset• Valtakunnalliset koulutukset• Liittokokouksen maksu• PeVaVa• Muut tavat (tuet, laskutuslisä, ostopalvelu)
Avustukset• Yleisavustukset• Erityisavustukset• Mahdolliset muut säätiöt tms.
Jäsenmaksut• Kannatusjäsenmaksu
Liiton taloudenrakenneMenot
Henkilöstökulut
• Luottamushenkilöpalkkiot
• Pääsihteeri
• Osallisuusasiantuntija
• Järjestösihteeri
• (Viestintäasiantuntija)
• Toimistosihteeri
• Harjoittelija(t)
• Kesätyöntekijä(t)
Liiton taloudenrakenne
Muut kulut
• Luontaisedut
• Työterveys
• Koulutus
• Muut vakuutukset
• Matkakulut (henkilöstö, hallitus, piiritoiminta, paikalliset koulutukset)
• Majoitus
• Aktiivipäivät
• Ruokailut (hallitus, piiritoiminta, työryhmät)
• Kokous- ja neuvottelu
Liiton taloudenrakenne
• Tilavuokrat
• Omat tilat
• Sähkö, vesi etc.
• Puhelin, netti, postitus
• Materiaalit ja tarvikkeet (tietokoneet, printteri, paperi, kynät jne.)
• Taitto ja painatus
• Huipputapaaminen
• Edustus
• Kirjanpito
• Piiritoiminta (palataan tähän tarkemmin)
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry.
Liitto lukuina 2015Liikevaihto• Liiton kustannuspaikan 100 liikevaihto 173 102,69€• Koko liikevaihto 263 908,35€• Koko liikevaihto - vuodelle 2016 siirtyneet erityisavustukset 212 017,43€
Avustukset• Yleisavustus 129 600 €• Perusta, vakiinnuta, vahvista avustus 60 000€ jakautui vuodelle 2016• Nuoren vaikuttajan ABC 25 000€ jakautui vuodelle 2016• Lanuke -hanke 9400€ käyttöaika ollut vielä tammikuussa 2015• Vaikute.net jatkohankkeen 20 000€ käyttöaika ollut vielä huhtikuussa
2015
Liitto lukuina 2015
Jäsenmaksun vuonna 2015 maksaneet• 12670 eli 845 maksanutta jäsentä
Kaikki jäsenet vuonna 2015• Uusia liittyneitä jäseniä 338• Yhteensä jäseniä koko vuonna 2157
Tuotot• Koulutusten osallistumismaksut 21020€• Liittokokouksen osallistumismaksut 3075€• Paikallisten koulutusten tuotot 3086€• Muut tuotot 992,11 €• Vuokratuotot 1800€ (Varusmiesliitto muutti syyskuussa 2015)
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry.
Liitto lukuina 2016
Liikevaihto• Liiton kustannuspaikan 100 liikevaihto 247 448,50€• Koko liikevaihto 303 789,39€
Avustukset• Yleisavustus 180 000 €• Perusta, vakiinnuta, vahvista avustus 60 000€ jakautui
vuodelle 2016• Nuoren vaikuttajan ABC 25 000€ jakautui vuodelle 2016
Liitto lukuina 2016
Jäsenmaksun vuonna 2016 maksaneet• 12465 eli 831 maksanutta jäsentä
Kaikki jäsenet vuonna 2016• Uusia liittyneitä jäseniä 390• Yhteensä jäseniä koko vuonna 2547
Tuotot• Koulutusten osallistumismaksut 31 672€• Liittokokouksen osallistumismaksut 3845€• Paikallisten koulutusten tuotot 4773€• Muut tuotot 8199,90 €• Vuokratuotot 7200€ (Varusmiesliitto)
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry.
Vertailua 2015-2016
*Liiton toiminta on kasvanut viimeisen kolmen vuoden aikana merkittävästi.
Taloudentunnusluvut 2015 2016 Erotus
Jäsenet 2157 2547 390Maksaneetjäsenet 845 831 -14LiikevaihtoKP100 173102,69€ 247448,50€ 74345,81€Liikevaihtoyhteensä 263908,35€ 303789,39€ 39881,01€
Yleisavustus 129600€ 180000€ 50400€
Yleisavustuksen kehitys
2013 120 000 €2014 120 000 €2015 129600 € +9600 €2016 180 000 € +50 400 €2017 210 000 € + 30 000 €
Yleisavustuksen kehitys
• Liiton yleisavustus on viimeisen kolmen vuoden aikana noussut 90 000€.
• Avustus on noussut vuoden 2013 tilanteesta 75%.• Vuonna 2016 liiton yleisavustus nousi eniten kaikista
nuorisojärjestöistä eli yli 50 000€.• Vuonna 2017 kolmen järjestön avustus nousi 30 000€ ja liitto
oli yksi näistä kolmesta jonka avustus nousi eniten.• Liitto on yksi ainakin avustusten mittapuulla nopeimmin
kasvavista järjestöistä.
Liiton henkilöstöresurssien kehitys
2013 Pääsihteeri ja järjestösihteeri
2014 Pääsihteeri, järjestösihteeri, projektityöntekijä Vaikute.net, projektityöntekijä Tutkimushanke
2015 Pääsihteeri, järjestösihteeri, projektityöntekijä Vaikute.net
2016 Pääsihteeri, järjestösihteeri, osallisuusasiantuntija, projektityöntekijä Vaikute.netja projektityöntekijä Materiaalipankki, kesätyöntekijä, harjoittelija, sivari
2017 Pääsihteeri, järjestösihteeri, osallisuusasiantuntija, viestinnänasiantuntija, kesätyöntekijä, harjoittelija(t), sivari, projektityöntekijät Maakunnallisten nuorisovaltuustojen kehittämishanke?
Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma (KTS)
• Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto – Nuva ry:n keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma (KTS) on laadittu liiton strategiassa 2012-2017 esitettyjen toimenpide ehdotusten mukaisesti.
• Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma ei linjaa sitovasti liiton linjaa nyt tai tulevaisuudessa, vaan toimii tukena ja puitteina talouden sekä toiminnan suunnittelulle.
• KTS on laadittu, jotta liiton taloussuunnittelu olisi pitkäjänteistä ja liiton perustoiminta olisi paremmin turvattu opetus- ja kulttuuriministerin avustusten mahdollisilta vaihteluilta.
• KTS:n perusperiaatteina ovatkin olleet jäsenmäärän kasvu, tulopohjan kasvattaminen, ennakoidumpi ylijäämä ja saavutettavat jäsenhinnat.
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry.
Liiton talous vuonna 2017Tulot arvioituna talousarviossa ja reaalitalousarviossa• Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liitolle yleisavustusta
210 000 €.• On huomioitava, että saatu OKM avustus ei osu kumpaankaan
hyväksyttyyn talousarvioon (240 000 ja 180 000 avustuksilla lasketut talousarviot)
• Liittohallitus tulee käsittelemään kokouksessaan 2/2017 uuden reaalitalousarvion.
Oma varainhankinta• Paikalliset koulutukset noin 2640€-3840€• Valtakunnalliset koulutukset noin 30750€• PeVaVa noin 3000€-7840€• Muut tavat noin 0- taivas on rajana….ja verottaja...
Liiton talous vuonna 2017
Avustukset• Yleisavustukset 210 000€• Erityisavustukset (Maakunnallisten nuorisovaltuustojen
kehittämishanke) ?• Maakunnallisten nuorisovaltuustojen kehittämishanke on
opetus- ja kulttuuriministeriössä käsittelyssä, sitä ei ole vielä esitelty ministerille.
Jäsenmaksut• 17€/henkilö noin 14127€-20400€ (ensimmäinen vuoden
2016 tilanteen mukaan)
Piiritoimintaan varatut menotPiiritoiminnan kulut:• Piirineuvoston matkakulut• Piirineuvoston kokouskulut• Piirikokouksissa käyminen ja piirien kehityskeskustelut• Kirjanpito• Välilliset kulut (mm. mallisäännöt etc.)• Työntekijöiden työaika
Avustukset• Perusavustus• Tulosperusteinen avustus• Erityisavustus• Kampanja -rahoitus
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry.
PerusavustusLiiton myöntämä perusavustus• Liitto myöntää vuoden alussa jokaiselle
piirijärjestölle 200 euron suuruisen perusavustuksen.• Lapin piirille myönnetään pitkien etäisyyksien
vuoksi korotettu 300 euron suuruinen perusavustus.• Perusavustuksen suuruus voidaan tarvittaessa
tarkistaa liittohallituksen ensimmäisessä kokouksessa vastaamaan yleistä hintojen nousua.
PerusavustusLiiton myöntämä perusavustus• Perusavustukset laitetaan maksuun mahdollisimman
pian.• Piirien puheenjohtajia on pyydetty ilmoittamaan
piirin tilinumero viimeistään 10.2.2017 liiton pääsihteerille.• Liittohallituksen kokouksen 1/2017 mukaisesti
perusavustuksista tullaan tekemän vuoden 2016 käyttämättä jääneiden hankerahoitusten takaisinperintä (palataan tähän myöhemmin).
Tulosperusteinen avustusLiiton myöntämä tulosperusteinen avustus• Liitto hyvittää piireille 10% jokaisesta uudesta liittyneestä
jäsenestä. • Piirin alueella järjestettävistä paikallisista koulutuksista
hyvitetään piirille 10% saadusta tuotosta ja 10% kouluttajan piirille.
• Lisäksi piirijärjestöjen kesken voidaan järjestää erilaisia kilpailuja ja kampanjoita, joiden tulosperusteisista avustuksista liitto päättää ja tiedottaa erikseen.
• Avustukset tilitetään piireille maalis- ja syyskuussa edellisen kuukauden viimeisen päivän tilanteen mukaan.
Tulosperusteinen avustus
• Tulosperusteiset avustukset ovat kasvattaneet piirien saamia avustuksia.• Piirit voivat itse vaikuttaa omaan rahoitukseensa.
=
ErityisavustusLiiton myöntämä erityisavustus• Liitto voi myöntää piireille puheenjohtajiston
päätöksellä erityisavustusta piirin toiminnallisiin kuluihin. Halutessaan piirit voivat myös hakea yhteistä erityisavustusta.• Mikäli avustusta haetaan piirin tapahtuman
järjestämiseen, haettava avustus saa kattaa korkeintaan puolet tapahtuman kokonaiskuluista.• Erityisavustusta voidaan hakea perustellusti myös
piirien erityisen vaativan taloustilanteen takia.
Erityisavustus• Piirit voivat hakea liitolta erityisavustuksia kaksi
kertaa vuodessa: helmikuun loppuun mennessä ja elokuun loppuun mennessä. • Erityisavustukset maksetaan samaan aikaan
tulosperusteisten avustusten kanssa maaliskuussa ja syyskuussa. • Erityisen painavasta syystä erityisavusta voi hakea
myös muulloin.• Erityisavustukset tulee käyttää niiden
myöntämisvuoden loppuun mennessä, muutoin Liitto voi periä ne takaisin.
Esimerkki vuoden piiriltä 2016•
Erityisavustushakemukset 28.2
• Mikäli piiri haluaa hakea erityisavustusta keväällä 2017 on se tehtävä 28.2 mennessä.• Kevään erityisavustukset maksetaan maaliskuussa.• Erityisavustuksen hakemista varten tarvitset vain
hyvän idean siitä, minkälaista toimintaa piiri voi alueellaan järjestää.• Lomakkeen alussa kerrotaan kaikki kysymykset,
joten voitte valmistella hakemuksen yhdessä.
Erityisavustushakemukset 28.2•
Hae erityisavustusta tämän lomakkeen kautta: https://my.surveypal.com/Piirien-erityisavustushaku
Kampanja-rahoitus • Vuonna 2017 kampanja-rahoitusta myönnetään
kuntavaaleihin #Nuoriehdokas-verkoston perustamiseen ja kuluihin.• Esimerkiksi vuonna 2016 rahoitusta myönnettiin
Kutsu liitto kylään –kampanjaan.• Avustuksista päättää aina liittohallitus.• Hyödyntäkää kuntavaali –kampanja rahoitusta!!!• Avustuksista raportoidaan annettujen ohjeiden
mukaisesti (lomake).
#Nuoriehdokas –verkosto
• Avustusta saa, kun tapahtuman on järjestetty ja sitä haetaan/se raportoidaan 28.5.2017 mennessä!• Avustukset maksetaan jälkikäteen tai etukäteen, jos
asiasta on sovittu pääsihteerin kanssa.• Miksi jälkikäteen? Voimme korvata koko summan
ilman takaisinperintää.
#Nuoriehdokas –verkosto
Avustusta voi hakea: https://my.surveypal.com/Nuoriehdokas_avustus_hakemus_piirit
Avustusten raportoiminenLiiton myöntämien avustusten raportoiminen• Liiton piireille maksamien perus- ja tulosperusteisten
avustusten käytöstä ei tarvitse raportoida.• Kaikista maksetuista erityisavustuksista tulee
raportoida liitolle viimeistään myöntämisvuoden loppuun mennessä.• Liitto määrää tarkemmin avustusten raportoinnista
sekä raportoinnin aikatauluista.
Takaisin periminenLiiton myöntämien avustusten takaisin periminen• Liitto voi periä takaisin myöntämiään tulosperusteisia
avustuksia sekä erityisavustuksia, mikäli niitä ei ole käytetty myönnettyyn tarkoitukseen.
• Myös annettujen ohjeiden vastaisesti tai raportoimatta jätetyt avustukset voidaan periä takaisin.
• Liitto voi periä myöntämänsä perusavustuksen takaisin erityisen painavista syistä.
• Myönnettyjen avustusten takaisin periminen tapahtuu lähtökohtaisesti vähentämällä takaisin perittävät avustukset piirille maksettavista perus- ja tulosperusteisista avustuksista.
• Myönnettyjen avustusten takaisin periminen tapahtuu liittohallituksen tarkemmalla päätöksellä.
Takaisin periminen1. Mikäli piirin saamien avustusten yhteen laskettu käyttämättä jäänyt summa on alle 70 euroa, avustuksia ei peritä takaisin. Muussa tapauksessa koko käyttämättä jäänyt summa vähennetään piirille vuonna 2017 maksettavasta perusavustuksesta.
2. Mikäli takaisin perittävä summa on suurempi kuin maksettava perusavustus, laskutetaan käyttämättä jääneet avustukset takaisin kokonaisuudessaan, mikäli laskutettavan summan ja laskennallisen perusavustuksen erotus on yli 50 euroa.
3. Määräaikaan raportoimatta jättäneiden piirien perusavustuksesta pidätetään vuonna 2017 10 euron viivästysmaksu/raportoimatta jätetty avustus.
4. Kaikkien piirien tulee raportoida avustusten käytöstä annettujen ohjeiden mukaan viimeistään 18.1.2017 tai muussa tapauksessa avustus peritään takaisin kokonaisuudessaan aiemmin mainittujen ehtojen mukaisesti.
5. Avustuksia voidaan kuitenkin periä takaisin korkeintaan piirin maksukyvyn verran.
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry.
Piirien taloushallinto
• Piirin talous ja hallinto on piirihallituksen vastuulla.
Yhdistyslain § 35 toteaa hallituksen vastuusta mm. seuraavaa:
”Hallituksen on lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaan huolellisesti hoidettava yhdistyksen
asioita. Hallituksen on huolehdittava siitä, että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on
luotettavalla tavalla järjestetty.”
Vuoden ensimmäinen järjestäytymiskokous
• Järjestäytymiskokouksessa päätetään piirin tilinkäyttö- ja nimenkirjoitusoikeuksista.
• Valitkaa piirille taloudenhoitaja, joka maksaa laskut ja kerää piirin talousaineiston.
• Piirihallitus vastaa siitä, että piirin ajantasaiset yhteystiedot (postiosoite, hallituksen vastuuhenkilöiden yhteystiedot, tilinumero) toimitetaan liiton toimistolle (tähän toimitetaan usein myös lomake).
• Piirihallitus vastaa myös nimenkirjoittajien muutosilmoituksen tekemisestä Patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH). Ilmoituksen tekijän tulee olla nimenkirjoitusoikeudellinen eli piirin puheenjohtaja.
PRH
• Piirihallitus vastaa myös nimenkirjoittajien muutosilmoituksen tekemisestä Patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH). • Nimenkirjoitusoikeuden muutoksen voit tehdä tästä:
https://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/muutokset/nimenkirjoittajat.html• Ilmoituksen tekijän tulee olla
nimenkirjoitusoikeudellinen eli piirin puheenjohtaja.
PRH
Taloudenseuranta kokouksissa
• Piirin hallituksella on vastuu piirin taloudenseurannasta. • On hyvä sopia yhteiset pelisäännöt, niin että kaikki
tietävät miten piirin talouspäätöksiä tehdään. • Piirihallituksen kokouksissa on aina hyvä käydä läpi
maksetut laskut, sekä hyväksyä hallituksen jäsenten matkalaskut epäselvien tilanteiden välttämiseksi.
• Lisätkää esityslistalle kohta talous, jossa laskut merkitään tiedoksi.
• Piiri voi kieltäytyä maksamasta matkakulukorvauksia, mikäli matkoista ei ole sovittu yhdessä.
• Matkalaskujen hyväksymisessä sovelletaan liiton Matkustusohjesääntöä.
Liiton matkustusohje
• Matkakorvaukset maksetaan vain asianmukaisen, liiton toimistolle lähetetyn matkalaskun perusteella.
• Liitto ei maksa puutteellisia laskuja. • Matkalasku on toimitettava liitolle viimeistään kuukauden
kuluessa matka-ajankohdasta ja siihen tulee liittää kuitit ja muut tarvittavat tiedot matkan korvaamiseksi.
• Myöhemmin toimitettavia matkalaskuja ei korvata. • Matkalasku tulee toimittaa liiton toimistolle joko postitse tai
sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Sähköisesti toimitettavien matkalaskujen tulee olla PDF-muodossa ja allekirjoitettuja
• Piirin on hyvä sopia jokin päivämäärä mihin mennessä matkalaskut tulee toimittaa.
Korvausperiaatteet• Matka on tehtävä halvinta julkista kulkuneuvoa (juna tai bussi) käyttäen.• Matkaa ostaessa on käytettävä mahdollisia alennuskortteja.• Mikäli julkisen liikenteen käyttö on olosuhteet huomioiden hankalaa tai
kohtuutonta on mahdollista käyttää omaa autoa tai taksia.• Oman auton käyttöön on aina pyydettävä lupa liiton puheenjohtajalta tai liiton
pääsihteeriltä.• Ennalta sovitusta autonkäytöstä korvataan noin puolet siitä kilometrikorvauksen
määrästä, jonka verohallinto vuosittain vahvistaa omalla kulkuneuvolla tehdyn työmatkan korvaukseksi. Jos junan tai bussin käyttö olisi ollut kohtuudella mahdollista, korvataan oman auton käytöstä lisämaksuttoman matkalipun hintaa vastaava summa, kuitenkin korkeintaan kilometrikorvausta vastaava hinta.
• Liittohallitus määrittää korvattavan kilometrikorvauksen suuruuden vuosittain (v. 2017 sovittu 21,0 snt / km). Mikäli liittohallitus ei ole korvausta muuttanut, on edellisen vuoden päätös yhä voimassa.
• Oman auton parkkimaksuja ei korvata, paitsi välttämättömäksi katsottavan liityntä-tai muun pysäköinnin osalta.
• Matkat korvataan henkilön vakituisesta osoitteesta tapahtumapaikalle, ellei toisin sovita.
Taloudenhoitajan tehtävät
• Taloudenhoitaja maksaa laskun• Taloudenhoitaja laittaa laskun piirin talouskansioon
päällimmäiseksi ja merkkaa sen maksetuksi• Lasku tuodaan tiedoksi piirihallituksen kokoukseen,
jotta piirihallitus pysyy kärryillä siitä mihin rahaa on käytetty!
• Taloudenhoitaja tulostaa piirin tiliotteen, jossa maksutapahtuma on näkyvissä. Kuitit tulee liimata/teipata/niitata a4 paperille niin että ne pysyvät hyvässä tallessa mapissa.
• Piiri toimittaa kirjanpitoaineiston seuraavaan aineistontoimituspäivään mennessä liiton toimistolle/skannaa sähköisen aineiston liiton toimistolle
Materiaalien toimitus
Materiaaleja ovat:1. Hallituksen kokouksen pöytäkirjat2. Tiliote (pankista)3. Kuitit ja matkalaskut, sekä liiton myöntämät avustukset.4. Myyntilaskut
• Materiaaleja toimitetaan liiton toimistolle neljännesvuosittain, materiaalin toimituspäivät ovat 4.1, 4.4, 4.7 ja 4.10.
• Kirjanpitoaineisto tulee toimittaa siististi ja organisoidusti liiton toimistolle tai sähköisesti osoitteeseen [email protected].
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry.
Talousarvio• Talousarvio eli budjetti on järjestön tilikauden taloussuunnitelma. • Se siis kertoo, minkä verran 12 kuukauden mittaisella tilikaudella
arvioidaan hankittavan tuloja, ja minkälaisiin menoihin ja minkä verran rahaa suunnitellaan käytettävän.
• Talousarvio on toimintasuunnitelman pari siten, että se kertoo, millaisilla taloudellisilla resursseilla toimintasuunnitelman projekteja toteutetaan, ja mistä tämä raha tulee.
1. Laatikaa talousarvio ja toimintasuunnitelma yhdessä.2. Hyväksykää talousarvio hallituksessa.3. Hyväksykää talousarvio uudelleen piirin vuosikokouksessa!4. Seuratkaa talousarviota piirin kokouksissa, eli verratkaa
maksamianne laskuja siihen.
Talousarvio
• Talousarvio antaa hallitukselle vallan käyttää siinä osoitetut varat toimintaan, ja toisaalta velvoittaa hallitusta olemaan ylittämättä arvioitua määrärahaa ja hankkimaan rahat talousarvion osoittamalla tavalla.
• Toimintasuunnitelmaan on hyvä kirjata, kuinka talousarviossa osoitettu varainhankinta toteutetaan.
• Kun talousarviossa esimerkiksi sanotaan, että varainhankintaa tehdään 500 euron edestä, toimintasuunnitelmassa voi lukea, että 500 euroa hankitaan myymällä piiripaitoja.
TalousarvioTärkeimmät asiat, jotka talousarvioon on tultava ovat:• Toimintasuunnitelmassa linjattuihin toimintoihin on
osoitettava rahat.• On osoitettava, mistä kaikki käytettävät rahat otetaan:
pankkitililtä, varainhankinnalla, jäsenmaksulla jne.• Talousarvioon kirjattava kaikki menot ja tulot, joita
tilikaudella arvioidaan tulevan. • Kaikkea ei voi tietenkään tietää etukäteen, mutta
yllätyksiinkin on varauduttava varaamalla rahaa ennakoimattomiin kulutusmenoihin.
Talousarvio• Talousarvion ei tulisi olla alijäämäinen eli tappiota
tuottava.• Paitsi jos kyseisenä vuonna toteutetaan jokin isompi
projekti, johon on aiempina vuosina kerätty varoja.Tällainen hanke voisi olla vaikkapa piirin vuosijuhla.
• Vastaavasti järjestön talousarvion ei pitäisi olla myöskään ylijäämäinen, ellei olla varautumassa edellä mainittuun isompaan investointiin.
• Yhdistyksen tehtävänä ei ole tuottaa voittoa vaan toteuttaa perustoimintaansa.
• Toisin sanoen talousarvion loppusumman tulisi olla lähellä nollaa.
TalousarvioTalousarvion voi tehdä esimerkiksi näin:Tuotot
• Tapahtuman osallistumismaksut
• Piiripaitojen myynti tms.
Kulut
• Matkakulut
• Kokous- ja neuvottelukulut
• Ruokakulut
• Virkistäytyminen
• Tilavuokrat
• Lahjat ja muistamiset
• Pankkikulut
Avustukset
• Liiton perusavustus
• Liiton tulosperusteinen avustus
• Liiton erityisavustus
Talousarvio Vaikute.netissä
*Pohja löytyy kokonaisuudessaan Vaikute.netistä!
Tapahtuman budjetti esimerkki
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry.
Tilinpäätösten tekeminen toimistolla
• Piirien kirjanpito tehdään helmikuussa, mikäli piiri on toimittanut tilinpäätöksen koostamista varten tarvittavat aineistot liiton toimistolle ajoissa. • Tilinpäätös toimitetaan piirille maaliskuussa, jolloin
piirihallitus käsittelee kokouksessaan tilinpäätöksen ja hyväksyy sen. • Tilinpäätöksen allekirjoittaa aina istuva hallitus, eli
ei edellisen vuoden hallitus. • Allekirjoitettu tilinpäätös toimitetaan piirin
toiminnantarkastajalle.
Tilinpäätösten tekeminen toimistolla
1. Toimita tilinpäätösaineisto liiton toimistolle.2. Vastaa toimiston kysymyksiin ja toimita
mahdollisesti puuttuvat asiakirjat.3. Tarkista tilinpäätös.4. Käsitelkää tilinpäätös ja hyväksykää se
piirihallituksessa.5. Allekirjoittakaa tilinpäätös (kokouksessa).6. Toimittakaa tilinpäätös toiminnantarkastajille.*Huom! Tilinpäätöksen allekirjoittavat ne hallituksen jäsenet, jotka ovat olleet läsnä siinä kokouksessa, jossa se on hyväksytty!
Muistilista
q Kaikki tiliotteet tilikaudelta 1.1.201X-31.12.201Xq Kaikki tositteet/matkalaskut/kululaskut tilikaudelta
1.1.201X-31.12.201XqKaikki myyntilaskut tilikaudelta 1.1.201X-31.12.201Xq Tiedot kaikista joille piiri on maksanut
kilometrikorvauksia (nimi, sotu, maksettu summa)q Kaikki hallituksen kokouksen pöytäkirjatq Vuosikokouksen pöytäkirja liitteineen (allekirjoitettu
tilinpäätös ja toiminnantarkastuskertomus)q Saldotodistus pankkitililtä
Tasekirja esimerkki
Tilinpäätöksen rakenne
u Tuloslaskelmau Tase
u LiitetiedotuAllekirjoitukset
u Tilinpäätösmerkintä
= Tasekirja
Tilinpäätöksen rakenne
VastaavauPysyvät vastaavat, koneet ja kalustouVaihtuvat vastaavat, kuten myyntisaamiset
VastattavauPiirin oma pääoma edellisiltä tilikausiltauTämän tilinpäätöksen ylijäämän/alijäämän vaikutus omaan pääomaanuMahdollinen vieraspääoma, kuten piirin saamat avustukset seuraavalle vuodelle ja ostovelat
Tilinpäätöksen säilytys
u Tilinpäätöstä on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10).
u Tilikauden tositeaineistoa on säilytettävä vähintään 6 vuotta sen vuoden lopusta, jonka aikana tilikausi on päättynyt.
Hallituksen talousseurantavastuu käytännössä
• Ole aktiivinen piirin kokouksissa!• Seuraa mitä laskuja piiri maksaa!• Pidä huolta, että saadut avustukset käytetään niihin
tarkoitettuun toimintaan!• Budjetoikaa rahat huolellisesti ja seuratkaa mihin rahat
kuluvat!• Pidä huolta, että piiri raportoi saadut avustukset ajoissa!• Perehdy talusmateriaaleihin, jotka löytyvät piiritoiminnan
oppaasta
Hallituksen talousseurantavastuu käytännössä
• Vaikute.netin piiritoimijaopasLiiton upeassa Vaikute.netissä on piiritoimijoille oma jäsensivu!
• Kirjautumaan pääset klikkaamalla jäsensivuille ja syöttämällä salasanan Vaikutepiiri2016 .
• Sivuilta löydät kaiken mitä piiritoimija eri tehtävässään tarvitsee matkalaskuista liiton graafiseen ohjeistukseen.
• Sieltä löytyy myös pohjia talousarvion ja tapahtuman budjetin tekemiselle!
• Piiritoimijanopasta päivitetään vuonna 2017!
Piiriasioista liiton toimistolla vastaavat sekä pääsihteeri, että osallisuusasiantuntija.
Piirien talous- ja hallintoVerna CastrénPää[email protected]+35844-3311194 Piirien neuvonta
Anna [email protected]+358 44 705 7777
Yhteystiedot piirien talous- ja hallinto asioissa
Verna Castrén