talosyke asiakaslehti 2016

20
UUDELLA TAVALLA KETTERÄ KIINTEISTÖPALVELU ASIAKASLEHTI 2016

Upload: hm-media

Post on 02-Aug-2016

290 views

Category:

Documents


4 download

DESCRIPTION

Talosyke Asiakaslehti 2016

TRANSCRIPT

Page 1: Talosyke Asiakaslehti 2016

UUDELLA TAVALLA KETTERÄ KIINTEISTÖPALVELU

ASIAKASLEHTI 2016

Page 2: Talosyke Asiakaslehti 2016

2

SIIVOUSMARKKINAT ovat Suomessa kasvaneet ja eräiden alan toimi-joiden arvioiden mukaan liikevaihtoa alalla olisi 1,7 miljardia euroa vuodessa. Kokonaispotista yksityiset siivousliikkeet hallitsevat noin kol-mannesta ja niiden osuus markkinoista on kasvanut noin 10 prosentin vauhtia aina viime vuosiin saakka.

SIIVOUSHAN ON TUNNETUSTI ELÄMÄN KANNALTA YKSI PERUSTEHTÄVIS-TÄ ja käy päivä päivältä entistä tärkeämmäksi. Useimmilla työpaikoilla hyvä siivous on välttämätön, jo työviihtyvyydenkin kannalta katsottu-na. Sama asia koskee myös asuin kiinteistöissä porrashuoneiden, sau-nojen ym. siivousta. Viihtyisät tilat tuovat aina ihmiselle hyvän mielen.Siivousmenetelmät kehittyvät koko ajan, siivoustyöllisyys paranee ja siivoustarpeet kasvavat. Tosin samaan aikaan on mainittava siivo-uksen ammatin aliarvostuksesta, joka edelleen näkyy päivittäisessä toiminnassa. Siivoustyön mieltä vähentää roimasti myös liikkeiden ve-rinen kilpailu asiakkaista. Kun kisan voittaa yleensä halvimmalla tarjo-uksella ja henkilökulujen vaikutus hinnoissa on kuitenkin 80 prosenttia, on joskus vaikea ymmärtää liiketoiminnan kannattavuutta.

Kova kilpailutilanne aiheuttaa tilanteen, jossa sekä siivoojat, että sii-vousyritykset syyttävät tilanteesta palvelujen ostajia. Laadun merkitys kilpailutuksissa usein ohitetaan, tai ainakin niin väitetään — eikä ehkä aivan aiheetta. Tästä tietysti aiheutuu se, että monella työpaikalla sekä asuinkohteessa siivouksen tasosta on kehittynyt yleinen vitsailun kohde. Pöly ja lika pitäisi ottaa yhtenä viihtyvyyden tekijänä ja vaatia työnantajia sekä kiinteistöomistajia pitämään parempaa huolta tur-vallisesta työympäristöstä sekä viihtyisästä asuinympäristöstä.Talosyke Oy:n siivousyksikkö työllistää kolmanneksen koko yrityksen henkilöstöstä ja suuntaus on kasvava. Olemmekin ottaneet teemak-semme siivoustoiminnan kehittämisen edelleen.

SIIVOUKSEN LAATU JA TEHOKKUUS kriteereinä on otettu kehityksen rattaisiin ja uskomme, että laadukkaalla siivouksella pystymme tuot-tamaan laadukasta ja kustannustehokasta siivouspalvelua niin yksityi-selle kuin julkiselle sektorillekin.

Kevät terveisin,

Mikko KannistoHallituksen p. johtaja

TALOSYKE-ASIAKASLEHTI on Talosyke Oy:n asiakaslehti yrityksen sidosryhmille

JULKAISIJA Talosyke Oy, Hakamäenkuja 10, 01510 VANTAA , puh.020 749 80 60, Y-tunnus: 2266597-8, www.talosyke.fi

TOIMITUS Mikko Leivo Hm-Media Oy

ULKOASU JA TAITTO Heidi Leivo Hm-Media Oy

PAINOPAIKKA Karkkilan Painopalvelu Oy

PAINOSMÄÄRÄ 2000 kpl

PALAUTE [email protected]

Lomakepankin avulla Talosyke Oy:n asiakkaat voivat täyttää

kiinteistön vikailmoituksen, ilmoittaa muutosta ja poismuutosta.

Lomakepankin kautta voit pyytää myös tarjouspyynnön sekä täyttää

meille työhakemuksen.

Lomakepankki

PÄÄKIRJOITUS - TALOSYKE MYÖS SIIVOAA

Page 3: Talosyke Asiakaslehti 2016

3

TALOSYKE INVESTOI, ASIAKAS HYÖTYY

HOTEL ARTHUR JA TALOSYKE. KUN ARVOMAAILMAT KOHTAAVAT

VANTAAN LÄNSIAUTOLLE SILKKAA SÄÄSTÖÄ TALOSYKKEEN TOIMESTA

TALOSYKE AREENA TUUSULASSA

LAUTTASAAREN YHTEISKOULU, SIISTIÄ

UUSI MYYNTIPÄÄLLIKKÖ SIIVOUSPALVELUIHIN

4

6

10

12

14

16

6

SISÄLLYSLUETTELO

10

4

12

Page 4: Talosyke Asiakaslehti 2016

4

TALOSYKE INVESTOI, ASIAKAS HYÖTYY

Talosykkeen investoidessa käyttökustannuksiltaan edulliseen kalustoon, siirtyvät säästöt asiakkaille. Talosyke Oy:n menestys erittäin kilpaillulla kiinteistönhuollon alalla selittyy osin järkevillä investoinneilla. Yksi kiinteistönhuoltoa harjoittavien yritysten merkittävimmistä kuluista on eittämättä konekanta. Koneita ja laitteita tarvitaan itse kiinteistöiden huoltotöihin, mutta myös henkilöstön ja tarvikkeiden kuljetukseen.

VEHO JA TALOSYKE - KATSEET TIUKASTI YHTEISESSÄ TULEVAISUUDESSA

Page 5: Talosyke Asiakaslehti 2016

5

Usein ajatellaan, että olemassa oleva ja maksettu kalusto on yritykselle edul-lisin vaihtoehto. Yrityksen kasvaessa, kasvaa myös koneiden, että laittei-den määrät sen seurauksena. Näin ollen vaikuttaa pienikin yksikkösäästö kokonaisuuteen varsin merkittäväs-ti. Yrityksen kulurakennetta saadaan pienemmäksi tuoreella, kokonaiskus-tannuksiltaan edullisemmalla kalustol-la. Urakoiden tarjouskilpailuissa me-nestyy se yritys, jonka kulurakenne on pieni ja kulutetun euron hyötysuhde suuri.

Nyt uusitaan kuljetuskalustoa ja tark-kojen laskelmien perusteella on työ-välineiksi valikoituneet kokonaisedulli-suutensa vuoksi Mercedes-Benz Vitot. Toki edullisuuden lisäksi vaakakupissa painoivat auton muutkin ominaisuu-det, kuten mukavuus, etenemiskyky liukkaalla sekä kattavat huoltopalve-lut. Mercedes-Benz maahantuonnin myyntipäällikkö Sami Hallikainen to-teaakin Vito 109 CDI:n olevan oiva valinta kiinteistöhuollon tarpeisiin. – Olemme Vehossa kiinnittäneet erityis-huomiota Talosykkeen kaltaisten yritys-ten erityistarpeisiin, Hallikainen toteaa.

– Tiedämme ja tiedostamme, että

auton tulee olla luotettava ja huolto-organisaation joustava. – Meidän asi-akkaiden ei tarvitse välttämättä tuoda autoa määräaikaishuoltoon työpäi-väksi. Huollon voi varata työnpäivän jälkeen, esimerkiksi vantaan Kehäve-hon huollosta. Huoltomme palvelee aina ilta yhdeksään asti. Auton voi hakea aamulla taas tositoimiin, mies jatkaa. Meillä on 24/7-huoltopäivystys, jossa vastataan puhelimeen ympäri vuorokauden. Jos esimerkiksi Talosyk-keen asentajalta katkeaa matka yöl-lä teknisen vian takia, niin takaamme Mobilo Van palvelun kautta matkan jatkumisen esimerkiksi sijaisauton tur-vin.

– Haluan vielä korostaa, että 16 toimipisteen huoltoverkostomme on Vehon oma, eli emme ole minkään ulkopuolisen tahon varassa. Tämä luo toimintavarmuutta ja voimme varmis-taa omien korjaamoidemme henkilö-kunnan jatkuvan kouluttamisen. Omi-en pisteiden lisäksi meillä on useita valtuutettuja huoltopisteitä, painottaa Hallikainen.

- Alati kiristyvien päästönormien myötä tietoisuus ja sen myötä kiinnos-tus ympäristöasioihin on lisääntynyt.

Tämä nä-kyy lisään-t y n e e n ä kysyntänä polttoainetaloudellisia ja vähäpäästöisiä moottoreita kohtaan. Vakuutusmaksut, polttoainetaloudelli-suus ja veroedut kumuloituvat säästöi-nä Talosykkeen hankkimissa Vito 109 Cdi pakettiautoissa. Esimerkkinä tästä on moottorit. Viton etuvetomalliston kuutiotilavuus on alle 1600cc, joten ne menevät alhaisempaan vakuutus-maksuluokkaan. Ero vakuutusmaksuis-sa perinteisiin isomoottorisiin autoihin on huomattava. – Vanhan liiton iso-koneiset Dieselit ovat päästöiltään ja polttoainetaloudeltaan kalliita omis-taa. Ja kun vielä lisätään juuri nämä vakuutusmaksut, veroedut ja muut auton käyttökulut, on uuden auton hankinta taloudellisesti järkevää, Sami Hallikainen toteaa.

Mitä enemmän kalustoa yrityksel-lä on, sitä enemmän säästöä syntyy. – Näin se vaan on, vaikka hullulta kuulostaisikin, Hallikainen tietää. – Ja tiedän myös, että esim. Talosykkeen tapauksessa säästöstä hyötyy loppu-jen lopuksi heidän asiakkaansa, Halli-kainen toteaa.

<< Veholla on koko maan kattava oma huoltoverkosto, joka toimii joka päivä kellon ympäri. – Se on tärkeä palvelumuoto yrityksille, joissa kaluston täytyy olla käytettävissä jatkuvasti kellonaikaan katsomatta, toteaa Vehon kenttätoimintojen myyntipäällikkö Sami Hallikainen (kuvassa vasemmalla) – Käytössäni oleva keskipitkä versio Vito 109 CDI on kokonsa puolesta optimaalinen käyttötarkoitukseemme, kehuu puolestaan Talosykkeen huoltomies Jani Kangassalo.

• Veho Hyötyajoneuvojen 16 huoltokorjaamosta koostuvan oman koko maan kattavan huoltoverkoston lisäksi valtuutetut huolto-edustajat pitävät huolen, että asiakkaiden ajoneuvojen pyörät pysyvät pyörimässä

• Veho huoltaa paketti- ja kuorma-autot, erikoisajoneuvot sekä perävaunut.• Service 24h-hätäpalvelu on valmiina antamaan pikaista ja asiantuntevaa apua kellon ympäri. FA

KTAA

VEH

OSTA

Page 6: Talosyke Asiakaslehti 2016

6

HOTEL ARTHUR JA TALOSYKE OY

KUN ARVOMAAILMAT KOHTAAVAT

Myyntijohtaja Tanja Tähtinen ja hotellinjohtaja Ere Mero kauniin harmonisella kerroskäytävällä.

Aivan Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva, pitkät ja kunniakkaat perinteet omaava Hotel Arthur sekä Talosyke Oy, tekevät kiinteää yhteistyötä. Hotelli huolehtii asiakkaistaan hyvin ihmisläheisesti. Kauniit ja yksilölliset tilat sekä poikkeuksellisen lämmin ilmapiiri, luovat vierailijoille ikimuistoiset puitteet. Näitä ominaisuuksia ei välttämättä kasvottomista ketjuhotelleista löydä.

Samoilla arvoilla Talosyke huolehtii Hotel Arthurin kiinteistön kunnosta, niin kuin monen muunkin huoltokohteensa. Talosyke ei tyydy vain suoriutumaan annetuista tehtävistä.

Yritysten toimintamuodot poikkeavat toisistaan, mutta molemmilla toiminnan tärkeimmät arvot ovat asiakaslähtöisyys, lämmin palveluhenkisyys sekä joustavuus. Niitä ei suurilta ketjuuntuneilta organisaatioilta löydy.

MAJOITUSTA JO TOISTASATAA VUOTTA

Hotel Arthur on toiminut majoitusti-lana yhtäjaksoisesti vuodesta 1907. Talon peruskivi muurattiin vuonna 1906 ja seuraavan vuoden mar-raskuussa vietettiin jo rakennuk-sen vihkiäisiä. Tästä noin kahden vuoden kuluttua taloa ryhdyttiin laajentamaan Kaisaniemenkadun puolelle arkkitehti Vilho Penttilän piirustusten mukaan siten, että laajennus valmistui vuonna 1912. Vuonna 1956 muurattiin peruskivi uudelle rakennukselle, jossa sijait-sevat pääosa nykyisen Hotel Art-hurin hotellihuoneista sekä ravin-tola. Talo vihittiin joululuun alussa vuonna 1957. Vuonna 1912 tehdyn laajennuksen ansiosta huoneita oli majoituskäytössä jo 60. Vuonna

Page 7: Talosyke Asiakaslehti 2016

7

Hotel Arthurista löytyy erilaisia asiakastiloja kokouksiin ja juhliin.

Erinomaiset ravintolapalvelut, 12 ajanmukaista kokoustilaa ja 182 viihtyisää yksilöllistä huonetta. Niistä on yksityinen Hotel Arthur tehty.

1957 valmistuneen Vuorikatu 19:ssa sijaitsevan rakennuksen myötä ho-tellihuoneiden määrä kasvoi huo-mattavasti käsittäen siinä vaihees-sa jo yli 100 huonetta ja ravintolan. Tämän hetkinen huonemäärä on yhteensä 182. Hotellissa on 12 eri kokoista kokoushuonetta, joista löytyvät tilat yli 500 hengelle.

Hotelli on vuosikymmenien saa-tossa tarjonnut monelle matkai-lijalle viihtyisän kodin keskellä kaupunkia. Pitkiä jaksoja hotellin kanta-asukkaana oli mm. kirjailija Aino Kallas. Ulkomaisista hotellivie-raista voidaan mainita Bill Clinton, Arnold Schwarzenegger ja Matias Rust.

Hotellillamme menee tällä het-kellä hyvin, kehuu myyntijohtaja Tanja Tähtinen. – Vieraamme ja-kautuvat melko tasaisesti kotimais-ten ja ulkomaalaisten välillä, hän jatkaa. Samoin jakautuvat puoliksi myös asiakkaidemme yöpymiset bisneksen ja vapaa-ajan matkai-lun suhteen, Tähtinen tietää. Vie-raamme saapuvat n. 130 eri maas-ta, joten olemme mielestämme onnistuneet myös kansainvälisessä markkinoinnissamme. Selkeää se-sonkia ei nykyään juurikaan ole, vaan hotellin käyttöaste on hyvä ympäri vuoden. - Ainoastaan jou-luna on hiljaisempaa ja niinhän joulun tulee ollakin, hän naurah-taa.

YKSILÖLLISTÄ PALVELUA

Käytimme aiemmin suurta valta-kunnallista kiinteistönhuoltoyritys-tä, mutta Talosykkeen toiminta-malli sopi meille paremmin, sanoo hotellinjohtaja Ere Mero. – Tarjo-amme itse omille vieraillemme henkilökohtaista palvelua ja jous-toa asiassa kuin asiassa. Huoleh-dimme heistä ja olemme mukana iloissa sekä ikävissäkin tapahtumis-sa. Meidän talossa tulee jokaisen tekijän toimia samojen arvojen mukaisesti ja se ei kylmän, kasvot-toman huoltoliikkeen kanssa on-nistu, kertoo Mero. – Kyllästyimme oma-aloitteisuuden puuttumiseen sekä työtehtävien välttelyyn.

Suurin osa huoltomiehen tehtä-

vistä tulee vierailtamme ja siistijöil-tämme, jotka raportoivat puutteet ja viat suoraan huoltomiehelle. – Ei-vät ne kaikki toki vikoja tai puuttei-ta ole. Joskus asiakkaat eivät osaa käyttää television kaukosäädintä tai huoneen ovilukko osoittautuu hankalaksi, Mero naurahtaa. Näi-

hinkin opastuksiin huoltomiehen tulee mennä kerta toisensa jälkeen kohteliaasti ja saattaa vieraamme hyvälle mielelle ja ennen kaikkea kuunnella tätä, hän tietää. – Uskon, että se vaatii välillä pitkää pinnaa, mutta näin sen vaan kuuluu palve-luammatissa hoitua.

TARJOAMME ITSE OMILLE VIERAILLEMME HENKILÖKOHTAISTA

PALVELUA JA JOUSTOA ASIASSA KUIN ASIASSA. SAMANLAISTA PALVELUA

SAAMME TALOSYKKEELTÄ.

Page 8: Talosyke Asiakaslehti 2016

8

• Hotel Arthur on vanhin, vuodesta 1907 yhtäjaksoisesti samalla paikalla toiminut hotelli. Hotel Arthur sijaitsee keskellä Helsinkiä.

• Arthurin alkuperäinen nimi Hospiz tulee latinan sanasta hospitium, joka merkitsee vieraanvaraisuutta. Hotellin henkisiin voimavaroihin kuuluvat edelleen kodikkuus, lämpö ja asiakkaista huolehtiminen ja siksi Hotel Arthur onkin asiakkailleen koti Helsingin sydämessä. Toisesta välittäminen, yhteen hiileen puhaltaminen ja vastuuntunto kuuluvat arthurilaisten palveluasenteeseen.

• Hotel Arthur on yksi harvoista yksityisistä hotelleista Helsingissä. Arthurin taustayhteisö on HNMKY, joten toiminnasta saadut tulot menevät varhaisnuoriso- ja nuorisotyöhön sekä urheilu- ja liikuntakasvatukseen.

KYLLÄ MAUNO HOITAA

Mauno Paavola Talosykkeestä on enemmän kuin mies paikallaan, Mero kehaisee. – Yhteinen his-toriamme Maunon kanssa juon-taa jo vuosien päähän, Maunon edellisen työnantajan aikoihin. – Kun vaihdoimme aikoinaan huol-toyhtiötä, oli Maunon ikäväksem-me silloin lähdettävä.

Solmimme kattavan kiinteistön-huoltosopimuksen Talosykkeen kanssa keväällä 2015. - Sopimus sisältää kaikki kiinteistömme huoltotyöt, niin rakennuksen kuin ulkoalueidenkin osalta. Siihen kuuluvat mm. rakennuksen ylei-nen toimivuus ja kunnossapito, sekä lämmönjako ja ilmastointi-järjestelmien toimivuuden takaa-minen sekä lumen pudotukset katoilta, valoittaa Mero.

– Tehdessämme sopimusta Ta-losykkeen kanssa oli Maunollakin oma osuutensa asiaan, mies ker-too. – Rakennus on hänelle tuttu-akin tutumpi ja niin on myös suu-

rin osa henkilöstöstämme. Maunon kuuluminen Talosykkeen henkilös-töön oli suuri plussa meille huol-tokumppania valitessamme, hän sanoo. – Toki täytyy aina muistaa, ettei synnytetä kenestäkään henki-löstä myyttiä. – Me kaikki olemme korvattavissa, jos tilanteet niin vaa-tivat, Mero painottaa. Olemme kuitenkin enemmän kuin tyytyväi-siä, että Mauno on tullut takaisin, onhan hän kuin yksi meistä.

Meidän omaan henkilöstöömme on valikoitunut vain asiakaspalve-lun aatelia, sanoo Tanja Tähtinen. – Ihmiset viihtyvät työssään mainiosti ja henkilöstön vaihtuvuus on todel-la vähäistä, Tanja kertoo ylpänä. – Kyllä minäkin lasken Maunon tä-hän samaan ”aateliin”, hän nau-rahtaa. – Olemme kaikki sopeutu-miskykyisiä ja kohteliaita luonnos-tamme sekä rohkeita kohtaamaan vieraamme eri tilanteissa. – Ne ovat ominaisuuksia, joita kaikilla ei ole, eikä niitä oikein voi väkisin opetellakaan, Tähtinen miettii.

PITKÄT PERINTEET OMAAVA YKSILÖLLINEN HOTEL ARTHUR ON TOIMINUT VUODESTA 1907 HELSINGIN YDINKESKUSTASSA.

HOTEL ARTHUR

Page 9: Talosyke Asiakaslehti 2016

AMMATTITAITOISTA KIINTEISTÖNHUOLTOA KELLON YMPÄRI!

Talosyke Oy on luotettava ja ammattitaitoinen kiinteistönhuoltoyritys, joka toimii pääosin Uudenmaan alueella. Tarjoamme palveluja sekä yritys- että yksityisasiakkaille. Nykyaikaisen kaluston ja kattavan

yhteistyöverkoston avulla suoriudumme ammattitaitoisesti vaativienkin kiinteistöjen huoltokokonaisuuksista.

UUDELLA TAVALLA KETTERÄ

KIINTEISTÖPALVELU

KIINTEISTÖHUOLTO SIIVOUSPALVELUTLVI-PALVELUT

MAAURAKOINTI LUMIURAKOINTI KONEVUOKRAUS

Meiltä myös vaihtolavavuokraus ja niiden kuljetukset

Kaikki palvelut kätevästi yhdestä numerosta020 749 80 60

WWW.TALOSYKE.FI

Page 10: Talosyke Asiakaslehti 2016

10

- Talosyke on tosiaan saanut aikaiseksi merkittäviä säästöjä kiinteistömme ylläpitokuluissa, kehuu huoltopäällikkö Jyri Virkkumaa Vantaan LänsiAutosta. He ovat tutkineet, sää-täneet ja kehitelleet IV-laitteistoamme sekä tehneet tarvit-tavat laiteoptimoinnit lämmitysjärjestelmäämme. – Yhtälö on sikäli mielenkiintoinen, että eihän heidän näin tarvitsisi toimia. Heidän tehtävänsä sopimuksen mukaan olisi vain pitää paikat kunnossa. Talosykkeen henkilöstö on kuitenkin niin kunnianhimoista, että haluavat itsekin kehittyä ja siinä ohessa tuoda asiakkailleen selvää säästöä. – Ihailtavaa toi-mintaa, Virkkumaa kiittää.

HOIDIMME ENNEN KIINTEISTÖNHUOLLON ITSE

LänsiAuto konserni on vuonna 1978 perustettu perheomis-teinen yhtiö. Konserni työllistää noin 450 autoalan ammat-tilaista ja toimii kymmenellä paikkakunnalla. LänsiAuton myymien autojen kokonaismäärä vuositasolla on huikeat

15 000 autoa.Perheyrityksen organisaatio on kevyt ja joustava. Päätök-senteko on nopeaa ja firman johtokin on täysillä mukana päivittäisessä toiminnassa, ihan ruohonjuuritasollakin. Yritys on menestynyt hyvin viimeaikaisissa kuluttajatutkimuksissa, joissa LänsiAuto on valittu valtakunnallisesti kolmen arvos-tetuimman autoalan toimijan joukkoon.

Vantaan LänsiAuto toimii Pakkalassa vuonna 2007 val-mistuneessa omassa kiinteistössä. - Hoidimme kiinteistön-huollon aiemmin itse ja meillä oli siihen yksi palkattu henkilö sekä hänelle tarvittavat työkalut kiinteistötraktorista lähtien, Virkkumaa kertoo. Tosiasia oli kuitenkin se, että yksi henki-lö ei ehdi mitenkään hoitamaan tämän kokoisen kiinteis-tön toimintoja. – Kyllä minäkin olen usea-na yönä puskenut lunta tuolla ulko-na, kun kunnon myräkkä sat-tui kohdalle, mies muiste-lee.

SILKKAA SÄÄSTÖÄ TALOSYKKEEN TOIMESTA

Pelkkä halvin hinta palvelussa tai tuotteessa ei ole aina se edullisin. Edullisuus muodostuu ko-konaisuudesta. Mitä monimutkaisempi asia, tavara tai palvelu, sitä kokonaisedullisimmaksi

se saattaa muodostua oikealla asenteella ja oikeilla teoilla.

VANT

AAN

LÄNS

IAUT

O

Page 11: Talosyke Asiakaslehti 2016

11

Vuonna 2012 silloinen talousjohtaja, nykyinen konsernin toi-mitusjohtaja päätti, että kiinteistönhuollosta järjestetään tarjouskilpailu. Saimme useamman tarjouksen niin pienem-miltä, kuin suurilta valtakunnallisiltakin kiinteistöalan yrityk-siltä. Talosykkeen omistajien sitoutuneisuus sekä todellinen intohimo alaan ja tietysti läheinen sijainti olivat heidän valt-tinsa. – Heidän lupauksensa olivat kattavia ja tarmokkuu-tensa ihailtavaa. Nyt muutaman vuoden yhteistyön jälkeen voin sanoa käsi sydämellä, että he ovat pitäneet kaikki lu-pauksensa.

Meille on syntynyt Talosykkeen henkilöstön kanssa hyvin kaverilliset välit. Heidän työnjohtajansa Samy Loikkanen on enemmän kuin mies paikallaan. - Häneen voi luottaa aina, kiittää Jyri Virkkumaa.

Samy on toiminut täällä ihan sopimuksemme synnystä saakka. – Alkuun hän työskenteli huoltomiehenä ja noin pari vuotta sitten hän siirtyi työnjohtoon. Ja luonnollisesti hä-nestä tuli kohdevastaava meille LänsiAutoon, mies kertoo.

LAMPUN VAIHDOSTA ISOHKOIHIN RAKENNUSPROJEKTEIHIN

Autokauppa on kiinteistönhuollolle vaativa kohde. Ulkoalu-eilla on aina paljon autoja, joten on oltava erityisen tarkka-na lumitöissä, hiekanpoistoissa, lakaisutöissä yms. Autojen siirtelyä sekä työjärjestyksen suunnittelua on huomattavan paljon, Samy Loikkanen kertoo.

Sisätiloissa puolestaan kaiken tulee olla ihan tip top. Au-tovalmistajien edustajia, eli niin kutsuttuja päämiehiä käy melko usein vieraana. – Emme tiedä koskaan, milloin nii-tä delegaatioita tänne saapuu. Meille on todella tärkeää, että kaikki paikat ovat aina viimeisen päälle, hän jatkaa. Remonttihommissakin esimerkiksi värimaailman tulee olla juuri se mitä päämies edustajiltaan edellyttää. – Jos väriksi

määritellään vaikka tietty sininen, sen tulee olla just se, eikä vaan sininen, Loikkanen tietää. Sama koskee ulkoalueiden istutuksia, nurmialueita ja muita huoltomme kohteita. Kai-ken kuuluu autokaupassa olla just eikä melkein ja siitä mei-dän porukka ei tingi, Loikkanen lupaa.

-Hoidamme kiinteistössä kaiken lampunvaihdosta uuden väliseinän rakentamiseen. Teemme päivittäisen tarkastus-kierroksen, jossa mm. lämmöjakohuoneet sekä valvomot tarkastetaan ja katsomme mitä tehtäviä ja korjauksia kul-loinkin on tullut. Tehtävälista tulee LänsiAutossa poikkeuk-sellisen hienosti ja Virkkumaa soittaa kyllä minulle, jos on jostain unohtanut mainita, Loikkanen sanoo.

-Niin se menee, Jyri Virkkumaa myöntää. – Ja sattuu-han niitä unohduksia, mutta hienoa yhteistyössämme on se, että voin soittaa Loikkaselle milloin vain ja hän hoitaa asian sataprosenttisella varmuudella. - Muistan eläväs-ti eräänkin aamun, kun huomasimme töihin tullessamme, että kolarikorjaamolla oli erään autonosturin toisen puo-len hydrauliikka pettänyt. Auto roikkui vinossa, toinen kylki ylhäällä asennuskorkeudella ja toinen lähes maassa, Virk-kumaa muistelee. – Hetken tilannetta mietittyämme soitin Loikkaselle ja Talosykkeen kaverit saapuivat paikalle. – Voin yhtään liikoja kehumatta sanoa, että vajaa tunti soitosta-ni Talosykkeeseen, oli auto saatu turvallisesti alas ja pää-sin soittamaan nosturinkorjaajan paikalle. – Eihän tehtävä suoranaisesti olisi kiinteistönhuoltofirmalle kuulunut, mutta asiakassuhteemme on niin hyvä, että kehtaan soittaa heille melkein asiasta kuin asiasta, Virkkumaa kehaisee.

Yleisarvosana Talosykkeen sekä henkilöstön, että yrityk-sen toiminnasta on kiitettävä plus, sanoo Virkkumaa.

Sopimusasiat soljuvat automaattisesti ja muut enemmän kuin hyvin. – Jos joku paikka täällä repsottaa, on vika useim-miten minun. Olen yksinkertaisesti unohtanut siitä informoi-da Samy Loikkasta, mies päättää.

>> Kuvassa Samy Loikkanen Talosykkeestä ja huoltopäällikkö Jyri Virkkumaa LänsiAutosta. – Meille on muodostunut kaverillinen yhteistyö koko Talosykkeen henkilöstön kanssa, Virkkumaa kehuu. – He ovat kohteliaita, siistejä ja kaikin puolin asiallista porukkaa. – Olemme ylpeitä saadessamme toimia Talosykkeen kanssa.

<< Kohdepäällikkö Samy Loikkanen LänsiAuton sprinklerihuoneessa. – Tarkistamme päivittäin valvomot, lämmönjakohuoneet ja muun talon tekniikan, hän kertoo.

<< Talosyke on hoitanut LänsiAuton Pakkalan kiinteistön vuodesta 2012. – Autokaupassa tulee kaiken olla tip top, sekä ulkona, että sisällä, tietävät Samy Loikkanen ja Jyri Virkkumaa.

Page 12: Talosyke Asiakaslehti 2016

12

Urheilupuistoon rakennettiin aikoi-naan jäähalli sekä tekojää, mutta leu-tojen talvien sekä yhden jäähallin riit-tämättömyyden takia tekojään tilalle rakennettiin toinen jäähalli vuonna 2002. Halliyhtiön omistaa kolme eri ur-heiluseuraa sekä Tuusulan kunta.

- Ilman kuntaa ei halli olisi syntynyt, mutta ei sitä olisi tullut ilman urheilu-

seurojakaan, tietää alusta asti hank-keessa mukana ollut halliyhtiön toimi-tusjohtaja Teijo Jalonen.

Teijo Jalonen on halliyhtiön ainut va-kituinen työntekijä ja hänen toimenku-vansa on vähintäänkin laaja. Jalonen kutsuukin itseään mieluummin joka-paikanhöyläksi kuin toimitusjohtajak-si. – Myyn jääajan, hoidan jäävuoro-jen vuokraukset, aikataulutukset jne. - Tehtäviini kuuluu myös luonnollisesti yhtiötoiminnan perusasioiden hoito. Eli lyhyesti, pitää kulurakenne tuloraken-netta pienempänä, Jalonen kertoo. Velaton halliyhtiö pyörii omillaan, eli kunta tai mikään muukaan instanssi ei ”pumppaa” tänne varoja. Velvollisuu-teni toimitusjohtajana on pitää yhtiö taloudellisesti vakaassa kunnossa ja huolehtia siitä, että harrastustoimin-

nalla on hyvät, edustavat puitteet.Jalonen harrasti itse nuoruudessaan

jääkiekkoa, mutta sitten työt ilmavoi-mien lentokonemekaanikkona sekä rajavartiolaitoksen helikopterimekaa-nikkona työllistivät miehen niin tiiviisti, että aikaa rakkaalle harrastukselle ei liiennyt.

- Onneksi omat lapseni innostuivat ringetestä sekä jääkiekosta ja näin mi-näkin löysin itseni taas hallilta, Jalonen naurahtaa.

Oikeastaan sille tielle sitten jäinkin. – Eläköidyin ammatistani vuonna 2011 ja heti seuraavana vuonna löysinkin it-seni halliyhtiön toimitusjohtajan jakka-ralta, mies kertoo. – Olin toki toiminut yhtiön hallituksessa sen perustamises-ta lähtien, hän jatkaa.

TALOSYKE AREENA TUUSULASSA

Teijo Jalonen toimii Talosyke Areenan toimitusjohtajana. – Kyllähän

oikeampi titteli olisi jokapaikanhöylä, mies itse naurahtaa.

Jo 1600-luvun puolivälissä perustetussa Tuusulan kun-nassa on jääurheilulla ja liikunnalla pitkät perinteet.

Reilun 38 000 asukkaan kunnassa on peräti kolme jäähallia. Tuusu-lan urheilupuisto on suosittu suo-rituspaikka monelle urheilulajille sekä tunnettu myös erilaisten ta-pahtumien näyttämönä.

Page 13: Talosyke Asiakaslehti 2016

13

KAKSI VUOTTA TALOSYKE AREENANA

Talosyke on hoitanut jäähallin siivouksen vuodesta 2013. - Ulkoalueissa ei liiemmin huoltamista ole, sillä halliyhtiön hallinnoimaa maata on noin 2 metriä seinästä, Jalonen naurahtaa.

Talosyke siivoaa jäähallin sisätilat kauttaal-taan sekä huolehtii muutoinkin, että paikat ovat kunnossa. Jos siistijä havaitsee esimer-kiksi ovenkahvan rikkoutuneen tai suihku-hanan vuotavan, ilmoittaa hän siitä työn-johdolleen, joka sitten kysyy tarvittaessa Teijo Jaloselta valtuuden korjaukseen. – Sehän riippuu korjauksen kokonaishinnas-ta kysyvätkö minulta vai eivät, Jalonen huomauttaa. Jos jossain on lamppu palanut, vaihdetaan se. Mutta jos korjaustarve on hin-nakkaampi, kysyvät he siihen minulta luvan. Toi-mintamalli on hyvin selkeä ja perustuu molemminpuoli-seen luottamukseen.

Talosyke Areenaksi jäähalli nimettiin kaksi vuotta sitten. – He tukevat jääurheilua ja saavat vastaavasti yritykselleen näkyvyyttä kauttamme, Jalonen kertoo. – Uskon, että hallin nimeäminen on mainospaikkana hyvä ja tehokas. – Onhan nuo suurienkin kaupunkien jää- ja monitoimihallit pääsään-töisesti nimetty yritysten tai tuotemerkkien mukaan. – Meil-läkin Talosykkeen nimi näkyy kaikessa mediassa ja kuuluu se jo ihan kansankielessäkin, Jalonen tietää. – Onhan se

upeaa, että mm. kunnan nettisivuilla hallimme nimeksi mai-nitaan Talosyke Areena.

- Meillä on muutoinkin poikkeuksellisen tiivis yhteistyö. Ta-losykkeellä on huolehtivainen asenne halliamme kohtaan.

– En tiedä ovatko kaikissa kohteissaan yhtä aktiivisia ja huolehtivaisia, mutta jos ovat, niin en yhtään

ihmettele Talosykkeen kasvua, Jalonen sa-noo. – Hyvänä esimerkkinä vaikka se, että

miettivät siellä Talosykkeen toimistolla, kuinka saataisiin hallin energiataloutta edullisemmaksi. Talosyke näkee asiak-kaan puolesta vaivaa ihan pyyteettö-mästi. – Meilläkin hallin valaistus vaihde-taan LED- valaistukseksi ja sillä saadaan

merkittävä vuotuinen säästö.-Lopuksi minun on pakko kertoa tarina

vierailevasta lätkäjoukkueesta, Teijo Jalo-nen sanoo. – Joukkueen huoltaja tuli sano-

maan minulle henkilökohtaisesti, että voi kun kaikil-la paikkakunnilla olisi näin siistit tilat. Joillain paikkakunnilla jäähallien vessatkin ovat niin sotkuisia, ettei niihin tohdi is-tahtaa, suihkutiloista puhumattakaan, oli vieraspaikkakun-talainen tuumannut. ”– Kyllä Tuusulan Talosyke Areena on maamme siisteimpiä halleja, pitäkää linjanne. ”

- Mukavaltahan se tuntuu, kun näin kehutaan, päättää Teijo Jalonen.

Talosyke hoitaa esimerkillisesti nimeään kantavan areenan puhtaanapidon sekä muut huolto- ja korjaustyöt, kiittää halliyhtiön toimitusjohtaja Teijo Jalonen.

Talosyke on ollut jo vuosia KJT-Hockeyn sponsori ja yhteistyö laajeni merkittävästi parisen vuotta sitten, kun joukkueen kotihalli nimettiin Talosyke Areenaksi.

” Kyllä Tuusulan

Talosyke Areena on

maamme siisteimpiä

halleja, pitäkää

linjanne. ”

Page 14: Talosyke Asiakaslehti 2016

14

LAUTTASAAREN

YHTEISKOULU, SIISTIÄ!

Lauttasaari on väestömäärältään Helsingin kasvavin kaupunginosa. Tällä hetkellä saaren asukasluku on n. 22 000 ja väkimäärän uskotaan ylittävän 25 500 asukkaan rajan seuraavan viiden vuoden aikana. Saarelta löytyy suomen- ja ruotsinkieliset alakoulut (yhteensä n. 800 oppilasta) sekä yhteiskoulu, jossa toimii peruskoulun 7.- 9.-luokat sekä lukio.

Lauttasaaren yhteiskoulu perustettiin oppikouluksi vuonna 1945. Uusi ja uljas koulurakennus valmistui vuonna 1967. Rakennuksessa on myös liikuntahalli, kirjasto, auditorio sekä uimahalli. Koulussa opiskelee noin 600 oppilasta, eli tilojen käyttöaste on varmasti kova.

Page 15: Talosyke Asiakaslehti 2016

15

TALOSYKE TAKAA SIISTEYDEN

Siistiä. Se on ensimmäinen huomio ta-loon astuessa. Kevät on jo selättämäs-sä talvea, mutta kamppailu on siinä vaiheessa, että hiekoitushiekkoja ei ole vielä voitu kerä-tä pois. Siitä huo-limatta, ei edes koulun eteisau-lassa ole hie-kanjyvääkään. Eikö 600 oppi-laan jaloissa ole tullut hiekkaa si-sälle, vai mikä juttu tämä oikein on?

- Meidän ammatti-laiset tekevät hyvää jäl-keä ja ennen kaikkea tietävät mitä tekevät, vastaa palvelupäällikkö Mairi Sölg Talosykkeestä. Ja totta joka sana. Täällä tosiaan täytyy tietää mitä tekee ja ennen kaikkea, milloin tekee.

Lauttasaaren yhteiskoulu järjesti julkisen tarjouskilvan koskien kiinteis-tönhuoltoaan alkuvuodesta 2015. Ta-losykkeen kokonaispaketti oli edullisin ja yritys sai kohteen hoitaakseen heti maaliskuun alusta.

-Olemme hoitaneet kiinteistöä nyt hiukan yli vuoden ja palaute meille päin on ollut positiivista, Sölg sanoo. - Järjestämme kuukausittain tilanne-katsauksen, jossa ovat mukana kou-lun rehtori, apulaisrehtori, vahtimes-tari ja minä, hän jatkaa. – Palaute on ollut hyvin kannustavaa. He pitävät erityisesti siitä, että työskentelemme kahdessa vuorossa ja myös siitä, että täällä toimivat aina samat vakituiset henkilöt. – Palaute tulee kuulemani mukaan myös oppilailta, koska hekin

tuntevat olonsa mukavaksi, kun siisti-jät ja huoltomiehet ovat aina samoja tuttuja kasvoja. – Heitä moikataan ja heille jutellaan. Talosykkeellä on täällä kasvot. – Ihan kuin ennen vanhaan oli koulun vahtimestari, joka asui kiinteis-tössä ja hääräsi pihapiirissä omiaan. Se tuo oppilaille myös jonkinlaista tur-vallisuuden ja vakauden tuntua, Mairi Sölg tietää.

PALVELUPÄÄLLIKKÖ SÖLG

Mairi Sölg on itse pitkän linjan am-mattilainen siivous- ja kiinteistöalalla. Siivousteknikoksi itsensä lukenut neito-kainen toimi aiemmin yrittäjänä alalla puolisonsa kanssa. – Kaksi vuotta sit-ten Talosykkeen omistajat kysäisivät, että mitäs jos myisitte meille yrityksen ja tulisitte meille töihin, Sölg kertoo. –

Olimme vissiin tehneet hy-vän vaikutuksen, eivät

kai he muuten olisi näin tehneet, hän

naurahtaa.-No, kaupat

tehtiin ja nyt olemme työs-kennelleet sen pari vuotta Talosykkeessä.

– Minä pidän firmasta kovasti.

Olen hyvin yrittä-jähenkinen ja täällä

saan toteuttaa itseäni. – Firman johto luottaa minuun

ja saan ideoida sekä kehittää Talosyk-keen siivouspalveluita varsin vapaasti.

- Kun astuin Talosykkeen palveluk-seen, meillä oli neljä vakituista siisti-jää. Nyt johdan pitkälti yli 20 henkilön joukkoa. Asiakkuuksia oli silloin parisen kymmentä ja nyt niitäkin on jo toista-sataa, Mairi Sölg laskeskelee.

LYKKI ON KIVA KOHDE

Talosykkeen ja Lauttasaaren yhteis-koulun välinen huoltosopimus on kattava. Se sisältää kaiken kiinteis-tönhuoltoon liittyvän, niin sisä-, kuin ulkotiloissakin. Siistijät työskentelevät kahdessa vuorossa ja huoltomiehet käyvät kohteessa aina kun tarvitaan, eli käytännössä päivittäin. Siivouksen haastavin osa on uimahalli, koska sen hygieniatason kuuluu olla tietyissä raameissa. Saunat, suihkut, pukuhuo-neet ja muut uimahallin tilat pestään

huolellisesti päivittäin, seitsemänä päi-vänä viikossa.

– Tämä on kuitenkin kouluksi varsin helppo kohde. – Koulujen siisteys on osaltaan kiinni koulun hengestä ja opettajien auktoriteetistä, hän jatkaa. – Lykin oppilaat ovat fiksuja ja siistejä ja niin kuin sanoin, on opettajilla hyvä ote heihin, Sölg kehuu vuolaasti.

- Kesäloman aikaan koulu pestään kauttaaltaan hyvin perusteellisesti ik-kunoista lähtien. Kaikki lattiat vaha-taan ja jokainen nurkka saatetaan ihan ”tip top”-kuntoon. – Ja koko urakan suorittavat samat ihmiset, jot-ka muutenkin työskentelevät täällä. – Mitä perusteellisempi suursiivous on, sitä pidemmälle talvea kohti paikat pysyvät kunnossa, Sölg sanoo. – Siis-tijät katsos kun tekevät suursiivousta hiukan kuin itselleen, hän vinkkaa

Lauttasaaren yhteiskoulu ei hiljene päivän viimeisen op-pilaan lähdettyä kotiin läksy-jä lukemaan, vaan tilat ovat

vilkkaassa käytössä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Tiloja käyttävät monet eri liikuntaseurat, taloyh-tiöt ja yhdistykset. Muun muassa Lauttasaaren Orkesteri harjoitte-lee koulun auditoriossa. Uimahalli puolestaan on yleisön käytössä arki-iltaisin ja lauantaisin. Koulun tiloissa järjestetään myös paljon erilaisia yleisötapahtumia aina myyjäisistä messutapahtumiin.

- Taustalla oleva auditorio on päivisin oppilaskäytössä ja iltaisin taas mm. Lauttasaaren orkesterin harjoitusareenana, Talosykkeen palvelupäällikkö Mairi Sölg (oik) kertoo. - Taustalla oleva auditorio on päivisin oppilaskäytössä ja iltaisin taas mm. Lauttasaaren orkesterin harjoitusareenana, Talosykkeen palvelupäällikkö Mairi Sölg (oik) kertoo.

Page 16: Talosyke Asiakaslehti 2016

16

UUSI MYYNTIPÄÄLLIKKÖ SIIVOUSPALVELUIHIN

Talosykkeen ammattitaitoi-siin palveluihin kuuluvat mm. huoneistoremontit, maanra-kennuspalvelut, LVI-työt, lumi-

työt, siivouspalvelut ja konevuok-raus. Huoneistoremontteihin löytyy ammattitaitoisia kirvesmiehiä, put-kitöihin putkimiehiä, maaurakoin-tiin konekuskeja jne.

Talosyke Oy on mielletty ja mielletään osin edelleenkin ainoastaan kiinteistöhuoltoa tarjoavaksi yritykseksi. Talosykkeen palvelut ovat kuitenkin hyvin monipuolisia ja meitä kaikkia kansalaisia koskettavia, asumismuodosta riippumatta. Palveluiden tarjonta on suunnattu niin yksityistalouksille kuin yrityksillekin.

Talosyke vuokraa myös tehokkaat pyöräkuormaimet ja muut työ-koneet, painoluokiltaan 1,7-10t ja niihin erilaisia lisälaitteita harjoista auroihin. Koneet ovat uusia, kor-keintaan kolme vuotta vanhoja ja aina siistejä sekä huollettuja.

Siivouspalveluiden kysynnän kas-vaessa, on Talosyke panostanut osaavan henkilöstön rekrytointiin ja palvelun myynnin tehostamiseen.

Vuoden 2015 lopussa remmiin astui siivousalan myyntityön todellinen ammattilainen Ulrika Orlow.

KOKEMUSTA RIITTÄÄ

Ulrika Orlow on Karkkilassa, Länsi-Uudellamaalla kasvanut, nyttem-min Nurmijärveläistynyt siivousalan konkari. Jo rippikouluikäisenä nei-tokainen tienasi taskurahaa siivoa-malla äitinsä kanssa. - Äiti oli hyvä, mutta vaativa opettaja, eikä silloin kyselty huvittaako työt vai eivät. Kun asiakkaan toimistotilat oli sii-vottava, täytyi se vaan tehdä. Hy-vin yksinkertaista, Ulrika toteaa.

Ulrika siivosi, kävi koulua ja lähti opiskelemaan alaa. Opiskeluai-kana siivosin toimistoja, sairaalaa, tehdassaleja ja kaikkea muutakin,

Ulrika kertoo. – Aloitin tosiaan jo ennen 15 ikävuotta ja siivosin vielä opiskelun ohessa reilu parikymppi-seksi, hän jatkaa.

Ulrika valmistui siivousteknikoksi Espoossa vuonna 1991. Valmistu-jaisia seuraavana päivänä alkoi-vatkin sitten työt. Hän toimi siivous- alan esimiestehtävissä kymmen-kunta vuotta ja 2000-luvun alussa nuoren naisen tie vei myyntitehtä-viin.

-En ole koskaan myynyt siivous-välineitä, enkä koneita. Olen aina myynyt siivouspalveluita. – Työs-kentelin muutamassa eri yritykses-sä, joista edellisessä vierähti vajaa 8 vuotta.

ULRI

KA O

RLOW

Page 17: Talosyke Asiakaslehti 2016

17

Kuulin, että Talosyke-niminen yritys etsii siivouspalveluihinsa myynnin ammattilaista ja pääsin työhaas-tatteluun. Tutkin ja selvitin firmaa sekä sen taustoja, kunnes huoma-sin suorastaan janoavani pääsyä kehittyvään ja kasvavaan organi-saatioon, Ulrika selventää.

Pidän haasteista niin kuin koko Talosykkeen väki. Täällä aistii usko-mattoman tekemisen meiningin, eikä sellaista peruspuurtamista tunnu olevan ensinkään. – Kerras-saan miellyttävä työympäristö, hän kehuu.

Talosykkeessä ei kukaan hiosta, vaan kaikki innostavat toisiaan. Se on poikkeuksellista nykyajan yritys-maailmassa ja varsinkin myyntiteh-tävissä, Orlow tietää.

VAHVA ALATUNTEMUS

Alan koulutuksen lisäksi Orlowil-le on kertynyt rutkasti kokemusta työelämän kautta. Laaja verkosto sekä huikea alatuntemus antavat hänelle hyvät eväät nostaa Talo-syke kovaan nousuun myös siivous-puolella.

-Kilpailu alalla on kovaa ja jo-kaisesta kaupasta täytyy taistel-

la, hän sanoo. – Minun ja meidän valttejamme ovat ehdottomasti ihmisläheisyys ja joustavuus. – Olen oppinut, että asiakkaat arvostavat tyyliäni pitää heistä huolta myös sopimuksen syntymisen jälkeen. – Myyjän tehtävä ei ole ainoastaan tehdä kauppaa, vaan vieläkin tär-keämpää on olla yhteydessä asi-akkaaseen säännöllisin välein ja kysyä kuulumisia. – Miten menee, onko kaikki niin kuin sovittiin, voi-simmeko tehdä jonkun asian toi-sin ja niin edelleen. – Asiakkaasta tuntuu hyvälle, kun hänestä välite-tään. – Ihan niin kuin meistä jokai-sesta, Orlow sanoo.

Minä en myy tyhjiä lupauksia. – Joku voi kauppaa tehdessä tarjota jalkapallonkentän imuroinnin puo-lessa tunnissa ja saada sopimuksen aikaiseksi. Se ei ole reilua kenelle-kään. Ei työn suorittajalle, ei sen tilaajalle, eikä tietenkään palvelun tarjoavalle yritykselle. – Homma alkaa hiertämään asiakassuhdet-ta saman tien, eikä johda pitkään asiakassuhteeseen. – Minä en lu-paa mitään, mitä emme kykene toteuttamaan sovitusti, Ulrika tote-aa.

Siivousalaa kalvaa hienoinen

työvoimapula. – Olen vuosien saatossa havainnut, että opiskeli-joiden palkkaaminen kannattaa. – He ovat ahkeria ja luotettavia. Heissä huokuu tavoitteellisuus ja päämäärätietoisuus muutoinkin elämässä, Orlow kehaisee. – Niin ja onhan meillä huikea voimavara myös ulkomailta tulleiden kansa-laisten puolella. – Siellä on paljon potentiaalia sekä aitoa halua ah-keraan työntekoon, hän tietää. Kielitaito on tietysti tarpeellinen, mutta nykyään Suomessa riittää, kun osaat puhua joko suomea tai englantia. – Meillä on osaavia, motivoituneita ja ehdottoman luo-tettavia maahanmuuttajia kaikkiin puhtaanapidon tehtäviin. – Ol-laan hei kaikki ylpeitä ja iloisia siitä, Ulrika Orlow heittää.

Orlow on työskennellyt suurissa valtakunnallisissa organisaatioissa sekä yhtä lailla pienemmissä sii-vousalan yrityksissä. – Talosyke on erilainen. Meillä on käytössämme ympäristöystävälliset koneet ja laitteet sekä motivoitunut henki-löstö. – Mitä paremmin hoidamme kohteemme, sitä pidemmälle ”vii-dakkorumpu” paukuttaa.

Puhelun hinta kotimaan kiinteänverkon lanka-liittymästä 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (hinnat sis. alv 24 %)

Veho AutotalotMekaanikonkatu 14,00880 HelsinkiMa-pe 8-18, la 10-15 Kai Selroos p. 050 3700 730

Ylittää riman ennätyskorkeudesta.Ylittää i ät k k d tUusi Vito. Nyt täällä!Tervetuloa koeajolle!

Uusi Vito on luokkansa ensimmäinen pakettiauto, joka on saatavana kolmella eri vetotavalla: etu-, taka- ja nelivedolla. Ainutlaatuisuudet eivät jää tähän, sillä Vito ylittää uusilla ominaisuuksillaan riman ennätyskorkeudesta monen monta kertaa. Tutustu tarkemmin: www.mercedes-benz.fi /vito

Uutta! Etu-, taka- ja neliveto.

Vito 109 CDI One, autoveroton hinta 27 150 € + arvioitu autovero 2 822,88 € + toimituskulut 600 € = 30 572,88 €. CO2-päästöt 163 g/km, kokonaispaino 3 050 kg.

MB_Vito_Talosyke.indd 1 27.1.2015 14.25

Page 18: Talosyke Asiakaslehti 2016

18

Neljä WILLE vuodenaikaa

WILLE jatkaa voittokulkuaan markkinoiden suosituimpana taajamien kunnossapito- ja ympäristönhoitokoneena. Suoma-lainen Wille on suunniteltu ja valmistettu vaativiin neljän vuodenajan haasteisiimme. Laatu, suorituskyky ja tuottavuus ovat pitäneet Willen Suomen ykkösenä jo vuosia.• Wille on poikkeuksellisen voimakas kokoluokassaan• Wille on ketterä• Willen vahvuus on oma laaja työlaitemallisto.

Wille

–Valmistettu S

uomes

sa!

ETELÄ-SUOMI, Wille-myyntiTimo Perämäki 040 1280 683

wille.� | tekninenkauppa.� | wihuri.� | p. 020 510 10

K AUHA-, PUOMI- JA AVOHARJAT

SNOWZOOM NIVEL-, U- JA ALUEAURAT SIIPILUMI- HIEKOITUS- & LUMIKAUHAT

W W W . S N O W S T A R . F I

A M M A T T I L A I S T E N T U O T T A V A T

T Y Ö L A I T T E E T

ASIAKASLEHTI 2015 - 2016

Etsiessäni uutta monitoimikonetta golfkentän hoitoon, oli Wacker Neuson lopulta helppo valinta.

- Johan Weurlander, Löfkulla Golf KH-KONEET”Kramer on tuotteena yksi parhaista, ellei jopa paras. Ja järkevin valinta yrittäjälle toimivan myynti-, ja huolto-organisaationsa ansiosta.”MIKKO KANNISTO, TALOSYKE OY:N LIIKETOIMINNANJOHTAJA

WWW.KH-KONEET.FI2014-2015

Kiinteistöhuollossaluotettavuus ratkaisee20Työt

tehdään silloin kun ne täytyy tehdä

38

HILUXISTA JATKOJALOSTAMALLA

TRUCKMASTERS OX6

Ab Tomas Kjellman 10/2014www.kjellman.fi

s.12KjellmaninMOBIILIVERSTASTIEN PÄÄLLÄ- Ossi Syrjä

s.4”Kun koneet ovat luotettavia ja tehokkaita,JÄÄ ENEMMÄN AIKAA PERHEELLE”PERHE KESKIMAA - LEMPÄÄLÄ

Magazine

s.16PalkittuNUORI AHKERAYRITTÄJÄ- Samuel Ingves

ASIAKASLEHTI 03/2015

Kauppakeskus Kampin laiturivastaavaS. 10

Hallittu kasvu vaatii hyviä yhteistyökumppaneitaS. 14

Ulospäin suuntautunut Helsingin tuntijaS. 17

Tikkurilan korttelitalonmiesS. 4

Talosyke Pauligilla S. 6

Kun lumi tulee, on koneiden toimittava. S. 8

UUDELLA TAVALLA KETTERÄ

KIINTEISTÖPALVELU

LIIKENNEVIRASTON PALKITTU PÄÄLLYSTEASIANTUNTIJA

TIEPINTOJEN TODELLINEN TUNTIJA

ROMU KEINÄSEN PIHASSA ASFALTTI ON KOVILLA

YKSI SUOMEN VILKKAIMMISTA RISTEYSALUEISTA UUTEEN USKOONLuottokumppani asfaltoinnissa

TALOYHTIÖN PIHAT KUNTOON

PALAVA HALU PIKIHOMMIIN

MEILTÄ TEILLEAsfalttikallio Oy:n asiakaslehti 2015

ASIAKASLEHDET, JOITA TODELLA LUETAAN!

ASIAKASLEHDET, ASIAKASLEHDET, ASIAKASLEHDET, TODELLA LUETAAN! LUETAAN! LUETAAN!

LEHDELLÄ LUOT POSITIIVISTA YRITYSKUVAA

MIKKO LEIVO

0400 973 299

[email protected]

WWW.HM-MEDIA.FI

Page 19: Talosyke Asiakaslehti 2016

19

Metsäkyläntie 6, Klaukkala • (09) 4241 2000

KH-KONEETVASTUULLISTA KONEKAUPPAA

kh-koneet.fi

VUOTTA

YHDESSÄ TEKEMISEN MEININKIÄ

Page 20: Talosyke Asiakaslehti 2016

WWW.TALOSYKE.FI - Uudella tavalla ketterä kiinteistöpalvelu

Lauri UimonenMyynti p. 0400 276 001

Talosyke Oy Hakamäenkuja 10, 01510 VANTAA

Y-tunnus: 2266597-824h päivystys kaikissa tilanteissa

puh. 020 749 80 60 • Email: [email protected]

Mikko KannistoMyynti p. 0400 287 827

Micael SuontioLaatupäällikköp. 0400 989 338

Samy LoikkanenPalvelupäällikkö p. 0400 282 913

Pertti KaukorantaToimitusjohtaja p. 050 340 6524

Ksenia BetkoAsiakaspalvelup. 020 749 80 [email protected]

Ari HämäläinenPalveluohjaajap. 0400 275 982

Emma KiiraAsiakaspalvelup. 020 749 80 60

Ulrika OrlovMyyntipäällikkö Siivousp. 0400 282 922

Mairi SõlgPalvelupäällikkö Siivousp. 0400 280 657

Juha-Matti KannistoPalveluohjaajap. 0400 485 098 junnu.kannisto@

TEAM [email protected]

Tuija MassinenTalouspäällikköp. 0400 262 822

Marko KannistoPalvelupäällikköp. 0400 275 294