Tietoliikenneyhteyksien vaikutukset maatilojen kehitykseen sekä

maatilojen tietoliikenneyhteyksien käytön selittäminen maantieteellisillä ja

tilakohtaisilla tekijöillä

Mikko Pyykönen 242486

Itä-Suomen yliopisto

Historia- ja maantieteiden laitos

Yhteiskuntamaantieteen Pro gradu -tutkielma

Ohjaajat: Markku Tykkyläinen, Olli Lehtonen

Helmikuu 2017

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Osasto – School

Historia- ja maantieteiden laitos

Tekijä – Author

Mikko Pyykönen

Työn nimi – Title

Tietoliikenneyhteyksien vaikutukset maatilojen kehitykseen sekä maatilojen tietoliikenneyhteyksien käytön

selittäminen maantieteellisillä ja tilakohtaisilla tekijöillä

Pääaine – Main subject

Yhteiskuntamaantiede

Työn laji – Level

Pro gradu - tutkielma

Päivämäärä – Date

05.02.2017

Sivumäärä – Number of pages

90

Tiivistelmä – Abstract

Tietoliikenneyhteyksistä on muodostunut välttämättömyys niin yksityisille kotitalouksille kuin yrityksille

nykyisessä tietoyhteiskunnassa. Yhteyksiä tarvitaan yhtä lailla maaseudulla sijaitsevilla maatiloilla, sillä maatilat

hyödyntävät tietoliikenneyhteyksiä yhä enemmän tuotantotekniikoiden kehittyessä ja tuotannon tehostuessa.

Vähäisestä kysynnästä ja pitkistä välimatkoista johtuen etenkin kiinteiden laajakaistayhteyksien rakentaminen ei

etene markkinaehtoisesti teleoperaattoreiden toimesta, vaan rakentaminen on hyvin riippuvaista rakentamisen

tuesta. Rakentamisen kalleudesta johtuen luotettavia tietoliikenneyhteyksiä ei välttämättä ole saatavilla kaikille

maatiloille, jos tuettu yhteyksien rakentaminen ei saavuta tavoiteltua maantieteellistä kattavuutta.

Tässä tutkielmassa tutkitaan, miten tietoliikenneyhteydet ovat vaikuttaneet maatilojen kehitykseen Suomessa sekä

mitkä maantieteelliset ja tilakohtaiset tekijät selittävät maatilojen erityyppisten tietoliikenneyhteyksien käyttöä tai

tilojen yhteydettömyyttä. Muodostettujen mallien perusteella ennustetaan myös maatilojen tietoliikenneyhteyksien

käytön alueellista jakautumista. Aineistona käytetään yli 20 000 maatilan otosta, jota on täydennetty useista eri

lähteistä sekä laskemalla maatilojen saavutettavuuksia palveluihin paikkatieto-ohjelmistossa OD Cost Matrix-

menetelmällä. Käytetty aineisto on siten hyvin laaja-alainen ja se kuvaa vuoden 2013 tilannetta. Vastaavaa aiempaa

tutkimusta ei ole myöskään toteutettu, joten tutkielma on luonteeltaan kokeileva.

Tietoliikenneyhteyksien vaikutusten arvioinnin yhteydessä sovellettiin aineiston kaltaistamista ja t-testejä.

Tuloksena saatiin, että kiinteän tietoliikenneyhteyden käyttö kasvattaa maatilojen peltopinta-alan kokoa ja tilojen

kasvua. Kiinteällä yhteydellä varustettujen maatilojen ympäröivässä 1 km x 1 km tilastoruudussa on myös enemmän

toiminnassa olevia aktiivimaatiloja. Vastaavasti yhteydettömät tilat olivat tulosten perusteella peltopinta-alaltaan

pieniä ja ne olivat kasvaneet vain vähän. Tietoliikenneyhteyksiä voidaankin tulosten perusteella pitää ainakin

osatekijänä maatilojen kasvuun ja kehitykseen.

Logistisen regressiomallinuksen avulla tutkittiin kiinteän laajakaistan ja mobiiliyhteyden käyttöön sekä tilojen

yhteydettömyyteen vaikuttavia tekijöitä. Tulosten perusteella maatilan koolla ja tuotantosuunnalla on vaikutusta

siihen, että millaista tietoliikenneyhteystyyppiä maatila käyttää. Näiden tekijöiden lisäksi myös sijainnilla

asutusrakenteessa oli vaikutusta tietoliikenneyhteyden valintaan. Kiinteän yhteyden käyttö oli todennäköisempää

lähellä keskusta ja vastaavasti kauemmaksi keskuksesta mentäessä mobiiliyhteyden käytön todennäköisyys kasvoi.

Myös maatilan ympäröivän alueen demograafisilla muuttujilla oli tulosten perusteella vaikutusta

tietoliikenneyhteyksien muodostamistapaan maatilalla.

Alueellisista todennäköisyyspinnoista kävi ilmi, että kiinteän laajakaistayhteyden käyttö painottui maan etelä- ja

länsiosiin, kun taas mobiiliyhteyden käyttö oli yleisintä maan itä- ja pohjoisosissa. Oletettavasti kustannustekijöillä

on ollut vaikutusta yhteyksien käytön jakaantumisessa. Mallien selitysasteet jäivät kuitenkin alhaisiksi, joten niitä

on tarpeen kehittää jatkotutkimuksissa. Tutkielman kokeilevuus antaa myös hyvät lähtökohdat vastaavien mallien

kehittämiseksi, jolloin malleista saadaan odotettavasti entistä paremmin kokonaisuutta kuvaavia.

Avainsanat – Keywords

tietoliikenneyhteydet, saavutettavuus, maatila, maaseutu, logistinen regressioanalyysi, kaltaistaminen

Sisältö

Esipuhe

1 Johdanto ........................................................................................................................................... 5

1.1 Taustaa .................................................................................................................................................... 5

1.2 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset ....................................................................................... 6

2 Alueellinen järjestäytyminen talousmaantieteen näkökulmasta ................................................ 9

2.1 Alueellisen järjestäytymisen mekanismit ja sijainnin merkitys ............................................................... 9

2.2 Maatalouteen vaikuttavat sijaintitekijät ja mittakaavaedut ................................................................. 12

3 Tietoliikenneyhteydet ja kiinteiden laajakaistayhteyksien kehitys .......................................... 16

3.1 Suomessa käytettävät tietoliikenneyhteydet ja niiden alueelliset saatavuudet ................................... 16

3.2 Tietoliikenneyhteyksien väliset tekniset erot ........................................................................................ 19

3.3 Kaupungin ja maaseudun välinen digitaalinen kuilu ............................................................................. 20

3.4 Kansalliset hankkeet tietoliikenneyhteyksien parantamiseksi .............................................................. 22

3.4.1 Valokuituverkon rakentaminen harvaan asutuille alueille ............................................................. 24

4 Tietoliikenneyhteyksien merkitykset maatilojen ja maaseudun kehityksessä ........................ 26

4.1 Kiinteiden tietoliikenneyhteyksien vaikutukset maaseutualueisiin ...................................................... 26

4.2 Maatilat tietosysteemeinä..................................................................................................................... 28

4.3 Mihin laajakaistayhteyksiä tarvitaan maaseudun kotitalouksissa ja maatiloilla? ................................. 31

4.4 Kotitalouksien ja maatilojen tietoliikenneyhteyksien omaksumista selittävät tekijät .......................... 33

5 Aineistot ja menetelmät ................................................................................................................ 36

5.1 Tutkielmassa käytettävät paikkatietoaineistot ..................................................................................... 36

5.1.1 Maatilojen rakennetutkimukset ..................................................................................................... 37

5.1.2 YKR-aineisto .................................................................................................................................... 38

5.1.3 Paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksi.................................................................................. 39

5.1.4 Maatilojen saavutettavuusmuuttujat ............................................................................................. 40

5.1.5 Väestöruutuaineisto ja Paavo – Postinumeroalueittain avoin tieto .............................................. 41

5.1.6 Ruututietoaineistojen liittäminen pistemuotoiseen paikkatietoaineistoon .................................. 41

5.2 Tilastolliset tutkimusmenetelmät .......................................................................................................... 43

5.2.1 Saavutettavuusanalyysit ................................................................................................................. 44

5.2.2 Aineiston kaltaistaminen ja t-testit ................................................................................................ 45

5.2.3 Logistinen regressioanalyysi ........................................................................................................... 47

5.2.4 Tulosten alueellinen yleistäminen interpolointimenetelmällä ...................................................... 50

6 Tulokset .......................................................................................................................................... 52

6.1 Maatilat ja tietoliikenneyhteydet .......................................................................................................... 52

6.2 Tietoliikenneyhteyksien vaikutukset maatilojen kehitykseen ............................................................... 53

6.3 Maatilojen tietoliikenneyhteyksien käyttöä ja yhteydettömyyttä selittävät mallit .............................. 57

6.3.1 Maatilojen kiinteän laajakaistayhteyden käyttöä selittävät tekijät ............................................... 59

6.3.2 Maatilojen mobiiliyhteyden käyttöä selittävät tekijät ................................................................... 62

6.3.3 Maatilojen yhteydettömyyttä selittävät tekijät ............................................................................. 65

6.4 Alueelliset todennäköisyyspinnat maatilojen käyttämille tietoliikenneyhteyksille sekä

yhteydettömyydelle .................................................................................................................................... 67

6.4.1 Kiinteän laajakaistayhteyden käytön alueellisuus .......................................................................... 68

6.4.2 Mobiiliyhteyden käytön alueellisuus .............................................................................................. 70

6.4.3 Yhteydettömyyden alueellisuus ..................................................................................................... 72

6.5 Tulosten luotettavuus ............................................................................................................................ 73

7 Yhteenveto ja johtopäätökset ....................................................................................................... 76

7.1 Tietoliikenneyhteyksien käyttämisestä seuraavat vaikutukset maatilojen kehitykseen ...................... 76

7.2 Maatilojen tietoliikenneyhteyksien käyttöä selittävät tekijät ............................................................... 77

7.3 Maatilojen tietoliikenneyhteyksien käytössä esiintyvät alueelliset erot .............................................. 79

7.4 Pohdinta ja jatkotutkimusmahdollisuudet ............................................................................................ 80

LÄHTEET ........................................................................................................................................ 83

LIITTEET......................................................................................................................................... 88

Esipuhe

Pro gradu -tutkielmani täydentää varsin vähäiselle huomiolle jäänyttä maaseutualueiden

tietoliikenneyhteyksiin kohdistuvaa tutkimusta Suomesta. Tutkielma käynnistyi

korkeakouluharjoittelussa, jonka toteutin Luonnonvarakeskuksen ”Tietoliikenneyhteyksien merkitys

maaseutualueiden kehityksessä” -hankkeessa. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa

hankkeessa tutkittiin internetyhteyksien merkitystä alueiden ja erityisesti maaseutualueiden

kehitykseen ja yritystoimintaan 2000-luvulta lähtien.

Keskityn tutkielmassani maatilojen tietoliikenneyhteyksien käytöstä seuraavien vaikutusten

arviointiin sekä mallinnan maatilojen eri tietoliikenneyhteystyyppien käyttöön vaikuttavia

maatilakohtaisia, alueellisia ja sijaintia kuvaavia muuttujia useita eri aineistoja käyttäen. Aihe on

varsin ajankohtainen, sillä Suomessa ollaan parhaillaan toteuttamassa maanlaajuista

valokuituverkkoa. Modernien maatilojen toiminnan kannalta luotettavat tietoliikenneyhteydet ovat

merkittävässä asemassa ja tulevaisuudessa yhteyksien tarve kasvaa tiloilla entisestään.

Haluan kiittää pro graduni ohjaajia historia- ja maantieteiden laitoksen professori Markku

Tykkyläistä ja Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijaa FT Olli Lehtosta työni kommentoimisesta.

Teidän kommenteista sain erinomaisia ideoita ja vinkkejä työni eri vaiheissa. Ollille kuuluu lisäksi

erityiskiitos siitä, että sain mahdollisuuden osallistua hankkeeseen.

5

1 Johdanto

1.1 Taustaa

Viestintäyhteyksistä on muodostunut välttämättömyys nykyisessä tietoyhteiskunnassa, jossa

kansalaiset tarvitsevat korkealaatuisia tietoliikenneyhteyksiä lähes päivittäin asuinpaikasta

riippumatta. Tarve ulottuu niin kotitalouksiin kuin yrityksiin, joiden riippuvuus luotettavista

yhteyksistä on kasvanut digitalisaation myötä. Useat julkiset palvelut ovat siirtyneet sähköisiksi

palveluiksi internetiin, jonka seurauksena luotettavan tietoliikenneyhteyden tarve on kasvanut koko

Suomen alueella (Lehto & Neittaanmäki 2014: 30).

Aluekehityksen näkökulmasta luotettavan tietoliikenneyhteyden merkitys maaseudulla on erittäin

tärkeä. Maaseutualueet voivat osittain kompensoida tietoliikenneyhteyksillä pitkistä välimatkoista

aiheutuvia haittoja. Pitkällä etäisyydellä lähimmästä kaupungista on todettu olevan heikentäviä

vaikutuksia esimerkiksi alueen talouteen ja kasvun edellytyksiin (esim. Polèse & Shearmur 2004;

Partridge 2007). Tämä vaikutus korostuu erityisesti silloin, kun liikkumiskustannukset ovat korkeat.

Myös yhä harvenevan palveluverkoston toimipisteet keskittyvät kaupunkialueille, jolloin sähköisillä

palveluilla voidaan vähentää maaseutualueiden asukkaiden ja yrittäjien liikkumistarvetta.

Suomessa on edetty kiinteiden tietoliikenneyhteyksien kehityksessä pääsääntöisesti maailman

trendien mukaan eli kiinteät laajakaistayhteydet eivät kehity samassa tahdissa maaseutu- ja

kaupunkialueilla. Suomessa tilannetta selittää se, että laajakaistan rakentaminen on toteutunut

pääsääntöisesti markkinalähtöisesti teleyrityksien toimesta. Askel kohti yhdenvertaisempaa

tietoliikennetarjontaa otettiin vuonna 2008, jolloin Suomen hallitus linjasi kiinteiden

tietoliikenneyhteyksien rakentamisen tukemisesta (Laajakaista kaikkien... 2008: 1). Hankkeen

tavoitteena oli rakentaa kiinteät tietoliikenneyhteydet harvimmin asutuille alueille vuoden 2015

loppuun mennessä siten, että kiinteän yhteyden tarjonnassa päästäisiin 99 prosentin kattavuuteen

asuttujen kotitalouksien ja julkishallinnon toimipisteiden osalta. Tavoiteltuun kattavuuteen ei

kuitenkaan päästy suunnitellussa aikataulussa ja yhteyksien rakentaminen on edelleen suunnitelman

tasolla osalla maaseutualueilla (Nopeiden yhteyksien… 2016).

Luotettavan ja nopean tietoliikenneyhteyden tarve koskettaa yhtä lailla kaupunkien ja

maaseutualueiden yrittäjiä. Tällä hetkellä luotettavaa kiinteää tietoliikenneyhteyttä ei kuitenkaan ole

saatavilla kaikilla harvemmin asutuilla alueilla Suomessa (Nopeiden yhteyksien… 2016) ja

6

mobiiliyhteys ei välttämättä riitä kattamaan yrittäjien vaatimuksia. Maaseudun perinteisiin

toimialoihin lukeutuva maatalous on alkanut digitalisoitua askelittain muiden yritysten tavoin.

Esimerkiksi maatilojen lypsyrobotit ovat jatkuvassa yhteydessä laitevalmistajiinsa internetin

välityksellä ja etävideoyhteyttä voidaan käyttää esimerkiksi eläinlääkäripalveluiden välittämisessä

(Huippunopea laajakaista 2013: 17). Tietoliikenneyhteyksien käytöstä on tullut siten arkipäiväistä

myös maaseudun perinteisillä toimialoilla, joiden toiminta ei ole aikaisemmin perustunut

suoranaisesti internetin kautta toimimiseen. Tietoliikenneyhteyksien merkitys tulee odotettavasti

kasvamaan maataloudessa entisestään tulevaisuudessa, sillä tuotannon tehostamisen seurauksena

tietoa tuottavat laitteet ja sensorit yleistyvät koko ajan maatiloilla (Csótó 2010).

Tutkielmassa on lähtökohtana havainto, että hyvin kaupunkialueisiin kytkeytyneillä maaseutualueilla

kiinteän laajakaistayhteyden saatavuus on parantunut todennäköisesti syrjäalueita nopeammin, sillä

kaupungin läheiset maaseutualueet hyötyvät kaupunkien leviämisvaikutuksista (Partridge ym. 2007:

129). Vastaavasti heikoimmin saavutettavilla alueilla kiinteiden yhteyksien rakentaminen toteutuu

pääsääntöisesti viiveellä, koska yhteyden kysyntä on vähäistä ja rakennuskustannukset ovat korkeita.

Tätä asetelmaa lähdetään testaamaan empiirisissä analyyseissa.

1.2 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset

Aikaisemmat maaseutualueiden tietoliikenneyhteyksiä käsittelevät tutkimukset ovat pohjautuneet

pääasiassa hypoteettisiin oletuksiin ja tapaustutkimuksiin (Whitacre ym. 2014a), joten empiiriset

arviot tietoliikenneyhteyksien merkityksestä maaseutualueille ovat suurelta osin puuttuneet. Tästä

syystä on puuttunut myös ymmärrys tietoliikenneyhteyksien vaikutuksesta maaseudun toimialojen

kilpailukykyyn ja kehitykseen. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tutkia maaseudun

perinteisiin toimialoihin lukeutuvan maatalouden tietoliikenneyhteyksien käytön vaikutusta

maatilojen kehitykseen kaltaistamiseen pohjautuvalla testauksella sekä selittää laajasta

tutkimusaineistosta erityyppisten tietoliikenneyhteyksien käyttöä maatiloilla.

Aihepiiriä lähestytään aluekehityksen ja maatilojen näkökulmasta sekä tietoliikenneyhteyksiä

käsittelevän tutkimuksen kautta. Aikaisemmista tutkimuksista selvitetään tietoliikenneyhteyksien

käyttöön, omaksumiseen ja saatavuuteen liittyviä tekijöitä sekä avataan maatilojen tietosysteemin

rakennetta. Aikaisempien tutkimuksien pohjalta selvitetään myös tietoliikenneyhteyksien

saatavuuden parantumisesta seuraavia yleisiä vaikutuksia maaseutualueille. Tarkoituksena on tuoda

esille, millaisia vaikutuksia kiinteästä tietoliikenneyhteydestä voi seurata erityisesti maatiloille, mutta

7

myös maaseudun kotitalouksille ja laajemmin maaseudun talouskehitykselle. Tässä kiinteän

laajakaistayhteyden diffuusion vaiheessa on vielä liian aikaista tehdä luotettavia johtopäätöksiä

Suomen kiinteän laajakaistaverkon vaikutuksista koko maaseutualueeseen, koska nopea kiinteä

laajakaistayhteys on ollut saatavilla vasta varsin lyhyen aikaa laajemmalla alueella. Tästä syystä

tutkielman empiirisessä osiossa keskitytään maaseutualueiden sijasta yksityiskohtaisemmin

maatiloihin.

Tutkielman empiirinen osio jakautuu kolmeen pääosioon. Ensimmäisessä vaiheessa tilastollisesta

tutkimusaineistosta tutkitaan tietoliikenneyhteyksistä seuraavia vaikutuksia maatilojen kehitykseen.

Toisessa osiossa mallinnetaan eri tietoliikenneyhteystyyppien käyttöön vaikuttavia sijainti-,

tilakohtaisia ja demograafisia tekijöitä. Tutkielmassa mallinnetaan myös maatilojen

yhteydettömyyttä, sillä tutkimusaineiston maatiloista noin 7 prosentilla ei ole käytössä minkäänlaista

tietoliikenneyhteyttä. Kolmannessa osiossa muodostetaan alueelliset todennäköisyyspinnat

maatilojen käyttämistä tietoliikenneyhteyksistä koko Suomen alueelle interpolointia apuna käyttäen.

Empiirinen tutkimusaineisto koostuu yli 20 000 maatilan otoksesta vuodelta 2013. Toiminnassa

olevien maatilojen populaatio oli samana vuonna 54 398 (Maatalous- ja puutarha… 2014). Laajan

otannan seurauksena tutkimusaineisto kuvaa varsin hyvin Suomen maatiloja kaikilta maan eri osa-

alueilta, joten tutkimusalueeksi on valittu koko Suomi. Aineiston laajuus mahdollistaa koko maan

kattavien todennäköisyyspintojen luomisen, joiden avulla voidaan tutkia maatilojen käyttämien

tietoliikenneyhteyksien alueellisia eroja ja yhteneväisyyksiä.

Aluekehityksen näkökulmasta suuri osa maatiloista sijaitsee kehitysedellytyksiltään varsin heikoilla

alueilla ja kaukana keskuksista. Kaupunkien kasvun leviämisvaikutukset ylettyvät varsin kapealle

vyöhykkeelle kaupungin ympärille (Polèse & Shearmur 2004), joten vain pieni osa maatiloista hyötyy

suoranaisesti kaupunkien kasvun vaikutuksista, joihin myös tietoliikenneyhteyksien kehittyminen

voidaan sisällyttää. Laajakaistayhteyksien rakentaminen on edennyt Suomessa varsin

markkinalähtöisesti, jonka seurauksena tietoliikenneyhteydet ovat parantuneet ensin taajamissa ja

niiden lähialueilla. Useat maatilat eivät pääse edelleenkään käyttämään luotettavaa kiinteää

laajakaistayhteyttä maatilojen syrjäisestä sijainnista johtuen. Pitkä välimatka lähimpään kaupunkiin

vaikuttaa myös sijaintihaitasta seuraaviin kuluihin. Tietoliikenneyhteyksillä voidaan kuitenkin

olettaa olevan vaikutusta maatilojen kehitykseen, koska maatilat tarvitsevat luotettavia

tietoliikenneyhteyksiä esimerkiksi tuotannon tehostamiseen (Jensen ym. 2013).

8

Tutkielman tarkoituksen voi tiivistää kolmeen tutkimuskysymykseen:

1. Millaisia vaikutuksia tietoliikenneyhteyksien käyttämisellä on maatilojen kehitykseen?

2. Mitkä tekijät selittävät maatilojen käyttämiä tietoliikenneyhteyksiä? Missä määrin

tietoliikenneyhteyksien käyttäminen on riippuvaista muista kuin yksilöllisistä käyttäjän

ominaisuuksista?

3. Millaisia alueellisia eroja tietoliikenneyhteyksien käytössä esiintyy?

Tutkielmassa lähdetään liikkeelle taustoittamalla tärkeimmät käsitteet ja aiheen kannalta

oleellisimmat taustatiedot. Viitekehyksessä on esitelty myös tietoliikenneyhteyksistä seuraavia

hyötyjä yleisesti maaseutualueille (esim. Barkley ym. 2007; Whitacre ym. 2014a). Teoreettista

viitekehystä seuraa aineistojen ja menetelmien esittely. Tutkimusaineiston runkona käytetään

Luonnonvarakeskuksen toteuttamaa maatilojen rakennetutkimusta vuodelta 2013.

Rakennetutkimuksen aineistoa on täydennetty useista eri lähteistä, muun muassa YKR-aineistosta ja

Tilastokeskuksen Paavo-aineistosta, ja maatilojen saavutettavuutta kuvaavia muuttujia on laskettu

aineistoon paikkatietoanalyyseilla. Aineiston analyysit tehdään t-testeillä, logistisilla

regressioanalyyseilla ja interpoloinneilla. T-testien yhteydessä sovelletaan aineiston

kaltaistamismenetelmää, jolloin tietoliikenneyhteyksien vaikutusta maatilojen kehitykseen voidaan

arvioida perinteisiä tilastollisia testejä luotettavammin (Rosenbaum & Rubin 1983: 42). Logistisilla

regressioanalyyseilla mallinnetaan tekijöitä, jotka selittävät tietoliikenneyhteyksien käyttöä

maatiloilla. Tuloksia voidaan verrata vain osittain aiempiin tutkimuksiin, sillä vastaavaa aikaisempaa

tutkimusta aihepiiristä ei ole tehty. Tutkielman onkin siitä johtuen osittain eksploratiivista. Tuloksissa

esitetään myös logististen regressiomallien pohjalta muodostetut alueelliset todennäköisyyspinnat

tietoliikenneyhteyksien käytölle. Viimeisenä osiona tutkielmassa on yhteenveto ja johtopäätökset -

osio.

9

2 Alueellinen järjestäytyminen talousmaantieteen näkökulmasta

2.1 Alueellisen järjestäytymisen mekanismit ja sijainnin merkitys

Talousmaantieteen juuret sijoittuvat Saksaan 1800-luvulle, jossa Heinrich von Thünen kehitti

yksinkertaisen hypoteettisen mallin kuvaamaan kaupungin ja sen ympäröivän maanviljelyn suhdetta

(Wood & Roberts 2011: 16). Malli ei ollut empiirisessä mielessä tarkka, vaan siinä tehtiin laajasti

yleistyksiä ja ennakko-oletuksia. Sen avulla von Thünen päätteli, että kaupunkia lähempänä olevat

maanhinnaltaan kalliimmat alueet olivat intensiivisemmässä maatalouden käytössä kuin kaukana

olevat alueet. Mitä kauemmaksi maanviljely oli maantieteellisesti sijoittuneena kaupungista, sitä

korkeammaksi kuljetuksen kustannukset nousivat. Tässä tapauksessa tietoliikenneyhteyksillä ei ollut

merkitystä maatalouteen, kuljetuskustannuksilla kylläkin.

Von Thünenin ajatukset olivat varsin päteviä ajallaan ja samankaltaista ajattelua voidaan soveltaa

osin edelleenkin. Mallit ovat kehittyneet von Thünenin ajoista ja niistä on tullut ajan myötä tarkempia,

jolloin uusien mallisovellusten tuottamista tuloksista voidaan tehdä varsin luotettavia päätelmiä. Von

Thünenin luomaa mallia on sovellettu edelleenkin selitettäessä maitotilojen alueellista

järjestäytymistä kaupunkialueiden ympärille (Block & Dupuis 2001: 79). Woodin ja Robertsin (2011:

15) mukaan talousmaantieteellinen ajattelu pohjautuu edelleen vahvasti perinteisiin sijaintiteorioihin.

Sijainti näyttelee suurta roolia talousmaantieteessä, koska talouselämä ja geospatiaalisuus ovat

vahvasti sidoksissa toisiinsa. Tietoliikenneyhteyksien kehittymisen myötä sijainnin merkityksen

pitäisi talouselämässä alkaa muuttua, sillä yhä useammat toiminnot on mahdollista suorittaa nyt

internetissä ilman fyysistä liikkumistarvetta.

Talousmaantieteen teorioiden mukaan taloudellisten toimintojen keskittymistä ja hajaantumista

ohjaavat useat eri tekijät. Klassisen sijaintiteorian avulla voidaan yksinkertaisesti selittää, miten

kuljetuskustannukset vaikuttavat alueiden eriytymiseen (Kilkenny 1998). Aluerakenteiden

hajautumiseen vaikuttavat siten vahvasti korkeat kuljetuskustannukset, mutta ne eivät kuitenkaan

yksistään selitä hajautumista (Kilkenny 1998: 260). Hajautumiseen vaikuttavat myös korkeat maa-

alueiden hinnat, liikkumattomat tuotannontekijät ja maaseudun mukavuudet (engl. amenities). Maa-

alueiden hinnat, liikkumattomat tuotannontekijät ja kuljetuskustannukset määrittävät siten

luonnonvaraperustaisten toimialojen hajautunutta sijoittautumista. Vastaavasti tuotannon

keskittämisestä muodostuvat mittakaavaedut johtavat alueelliseen keskittymiseen (Krugman 1991).

Keskittymisestä seuraavat mittakaavaedut tekevät alueen yritysten toiminnasta kannattavampaa.

10

Mittakaavaetujen muodostumiseen vaikuttaa oleellisesti niin sanottu ”positive feedback”, jolla

tarkoitetaan työntekijöiden ja työpaikkojen yhteisvaikutusta siten, että työntekijät seuraavat

työpaikkoja ja työt seuraavat ihmisiä (Muth 1971).

Talouselämällä on tapana keskittyä etenkin alkutuotannon tuottavuuden voimakkaasti kasvaessa ja

työvoiman siirtyessä teollisuuteen ja palvelutoimintoihin. Kahden alueen ja kahden eri tuotannon alan

mallissa teollisuuden ja maatalouden tuotanto on jakautunut tasaisesti molemmille alueille

kuljetuskustannuksien ollessa korkeita. Krugmanin (1991) ydin-periferia mallin perusteella

tuotantotoiminnan alueelliseen keskittymiseen vaikuttavat mittakaavaedut, kuljetuskustannukset ja

markkinoiden kysyntä. Kuljetuskustannukset vaikuttavat oleellisesti myös tässä teoreettisessa

mallissa. Kuljetuskustannuksien alentuessa teollisuuden tuotanto alkaa keskittyä toiselle alueelle,

sillä mittakaavaedut kasvavat kumulatiivisen kasvuprosessin johdosta ja etäisyys ei enää suojaa

alueita ulkopuoliselta kilpailulta. Niinpä keskittymistä pidetään alueiden kehittymisen edellytyksenä.

Maatalous ei kuitenkaan keskity samalla tavalla kuin teollisuus kuljetuskustannuksien alentuessa.

Krugmanin (1991) mukaan maatalouden tuotannontekijät eli tässä tapauksessa viljelykseen

käytettävät maa-alueet ovat liikkumattomia, jolloin maatalouden tuotanto jakautuu edelleen kahdelle

alueelle hajautetusti. Teollisuuden tuotantoa voidaan vastaavasti harjoittaa molemmissa paikoissa

tuotannontekijöiden liikkuvuuden johdosta, jolloin teollisuus voi hyödyntää keskittymisestä

seuraavia mittakaavaetuja ja kasvattaa yritysten tuottoa niiden perusteella. Krugmanin (1991)

mukaan keskittymisprosessi käynnistyy toiselle alueelle alkuedusta, joka voi johtua sattumasta,

historiallisesta tapahtumasta tai luonnonolosuhteista. Suomessa alkuetuina ovat olleet esimerkiksi

koskivoima ja monet luonnonvarat.

Maatalous on siis hyvin paikkasidonnainen tuotannon ala sen liikkumattomien tuotannontekijöiden

takia, joten se ei pysty keskittymään samalla tavalla monien teollisuuden toimialojen kanssa.

Kangasharjun (2003) mukaan keskittymiselle on olemassa vastavoimia, jotka rajoittavat

keskittymisen etuja. Yksi merkittävä rajoite maatalouden keskittymiselle lähelle keskusalueita on

maan hinnan kohoaminen (Kangasharju 2003). Halutuilla alueilla asuin- ja tuotantopaikkojen hinnat

kohoavat, jolloin maataloutta ei ole taloudellisesti järkevää harjoittaa lähellä keskusta. Tästä syystä

maatalous onkin sijoittunut kehämäisissä maankäyttöä kuvaavissa malleissa uloimmalle kehälle

kaupungin ympärille, jossa maan hinta on alhaisempaa (Laakso & Loikkanen 2004: 169). Tämän

takia esimerkiksi luotettavilla tietoliikenneyhteyksillä ei ole lähtökohtaisesti suurta vaikutusta

maatalouden sijoittumiseen.

11

Kaupunkien läheiset maaseutualueet voivat kuitenkin hyötyä tuotannon ja väestön keskittymisestä,

jos ne ovat linkittyneet tiukasti keskuksiin (Partridge 2007: 129). Keskukset ovat alkaneet levitä niitä

ympäröiville harvemmin asututuille maaseutualueille, koska keskusalueet ovat alkaneet ruuhkautua

(Kangasharju 2003). Leviämisen on havaittu johtuvan ensinnäkin siitä, että keskuksessa työssäkäyvät

ovat muuttaneet halvempien asumiskustannuksien perässä keskuksia ympäröiville alueille (Lehtonen

ym. 2014: 10). Kasvua lähialueille on syntynyt myös siitä, että keskuksissa olevat tai sinne pyrkivät

yritykset ovat hakeutuneet kasvavien keskuksien läheisille maaseutualueille halvemman maa-alueen

ja työvoiman perässä (Partridge ym. 2007: 129). Keskuksissa toimitilojen ja maa-alueiden hinnat ovat

kohonneet kasvaneen kysynnän seurauksena (Kangasharju 2003). Leviämisen vastavoimana on

kuitenkin niin sanottu ”backwash effect”, jonka johdosta väestö ja yritykset saattavat pyrkiä

keskittymään maaseudulta kaupunkialueille palveluiden ja työpaikkojen äärelle (Partridge ym. 2007).

Maatalous voi oletettavasti hyötyä välillisesti kaupunkien leviämisvaikutuksista, jos maatilat

sijaitsevat kaupunkien läheisyydessä. Uusien yritysten ja asukkaiden myötä kaupunkia ympäröiville

maaseutualueille leviävät oletettavasti myös tietoliikenneinfrastruktuurit, joita maatilat voivat käyttää

tilojen toimintojen kehittämisessä. Suomessa tietoliikenneyhteyksien rakentaminen on edennyt

vahvasti markkinalähtöisesti (Laajakaista kaikkien… 2008), ja kehitys näyttää jatkuvan samanlaisena

lähitulevaisuudessa uusien teknologioiden osalta lukuun ottamatta tuettua valokuituverkon

rakentamista. Esimerkiksi huippunopeat mobiilitietoliikenneyhteydet ovat levinneet pääsääntöisesti

vain kaupunkeihin ja asutuskeskuksien läheisyyteen (Nopeiden yhteyksien saatavuus 2016).

Kasvaneen väestöpotentiaalin ja yhteyksien kysynnän myötä nopeat tietoliikenneyhteydet leviävät

oletettavasti aiempaa herkemmin kaupungin läheisille maaseutualueille, jolloin nopeista yhteyksistä

pääsevät hyötymään myös maaseudun maatilat. Tätä asetelmaa testataan tutkielman empiirisissä

malleissa.

Keskuksien muodostamat kasautumisedut ja leviämisvaikutukset kohdentuvat kuitenkin varsin

suppeille alueille, jolloin harvan asutuksen ja pitkien etäisyyksien muodostamassa aluerakenteessa

syrjäisempi maaseutu ei hyödy keskuksista muodostuvista eduista. Lehtosen ja Tykkyläisen (2012:

85) mukaan keskuksien hyötyjen leviämisestä seuraavat edut käyvät ilmi empiiristen tutkimuksien

malleissa siten, että etäisyys suuriin kaupunkialueisiin selittää esimerkiksi maaseutualueiden väestö-

ja työpaikkamäärien kehitystä. Keskuksien läheisyydessä olevilla alueilla on siten suurempi

todennäköisyys hyötyä keskuksien kasautumis- ja leviämisvaikutuksista, koska ne sijaitsevat niitä

lähellä (Laakso & Loikkanen 2004). Vastaavasti kaukana yrityskeskittymistä sijaitseville alueille

syntyy kustannuksiin perustuvaa sijaintihaittaa, joka kasvaa etäisyyden funktiona niin, että

12

kustannukset kasvavat suuremmiksi kauemmaksi keskittymistä mentäessä (Lehtonen & Tykkyläinen

2010: 499). Sijaintihaittaa ei voida kuitenkaan yleistää koskettamaan suoranaisesti kaikkia toimialoja,

koska kaikki toimialat eivät hyödynnä suurissa määrin keskittymisen etuja (Krugman 1991).

Tietotekniikan yleistymisen myötä on puhuttu niin sanotusta etäisyyden katoamisesta (esim.

Kangasharju 2003; Zook 2009). Etäisyydestä aiheutuva haitta ei kuitenkaan ole kadonnut eikä

syrjäalueiden kilpailukyky ole näin parantunut (Polèse & Shearmur 2004), vaikka

tietoliikenneyhteydet ovat levinneet myös syrjäisille alueille. Maatalouden voidaan kuitenkin olettaa

hyötyvän tietoliikenneyhteyksien kehityksestä maaseudulla, sillä luotettavaa tietoliikenneyhteyttä

voidaan pitää maatilan mittakaavaetuna.

2.2 Maatalouteen vaikuttavat sijaintitekijät ja mittakaavaedut

Yrityksen optimaaliseen sijaintiin vaikuttavat pitkälti kuljetus- ja tuotantokustannukset (Laakso &

Loikkanen 2004: 80), mutta sijoittumisessa on otettava huomioon myös esimerkiksi kommunikaatio-

ja vuorovaikutuskustannuksia. Optimaalinen sijainti on käsitteenä tulkinnanvarainen, koska

yrityksellä voi olla useita paikkoja, jossa se voi tuottaa yhtä paljon voittoa (Laakso & Loikkanen

2004: 160). Maantieteessä tätä kannattavan tuotannon aluetta kutsutaan alueelliseksi liikkumavaraksi

(Jatila 2001). Optimaalista sijaintia ei voida määrittää kaikille yrityksille samoilla periaatteilla, koska

esimerkiksi luonnonvaraperustaisilla toimialoilla optimaaliseen sijaintiin vaikuttavat liikkumattomat

tuotannontekijät huomattavasti enemmän kuin teollisuuden parissa (Krugman 1991). Esimerkiksi

paljon maa-aluetta vaativan yritystoiminnan on järkevämpää sijaita siellä, missä maata on saatavilla

edullisesti käyttöön (Kangasharju 2003), huomioiden kuitenkin toiminnasta aiheutuvat

kuljetuskustannukset. Lehtosen ja Tykkyläisen (2010: 499) mukaan sijainnista syntyy

kustannushaittaa yrityksille, jos ne sijaitsevat kaukana keskuksesta. Välimatkan kasvaessa

kuljetuksen ja muun geospatiaalisen vuorovaikutuksen kustannukset kasvavat, jolloin yrityksille

muodostuu kuljetus- ja yhteyskustannuksista tulojen menetystä.

Kuljetuskustannukset ovat talousmaantieteellisen ajattelun kannalta olennainen osa taloudellisen

toiminnan sijoittumisessa (Maureen 1998). Maatalouden sijoittumista selitettäessä suuremman

painoarvon saa kuitenkin maan hinnasta aiheutuvat tuotannolliset kustannukset. Maatalouden

toiminta on suurelta osin riippuvaista viljelyyn kelpaavasta maasta (Kangasharju 2003). Tämän

seurauksena maatilojen maantieteellistä jakautumista määrittää vahvasti maanviljelyyn soveltuvat

maa-alueet (Krugman 1991: 485). Maan hinnan vaikutusta voidaan havainnollistaa siten, että lähellä

13

keskusta kuljetuskustannukset ovat alhaiset, mutta maan hinta on siellä erittäin kallista. Korkean

maan hinnan on todettu johtuvan siitä, että korkeimman tuoton saavuttavat tuotteet suhteutettuna

maapinta-alaan tuotetaan lähimpänä keskustaa (Laakso & Loikkanen 2004). Myös monet kaupanalat

sijoittuvat keskukseen, koska niiden markkina-alue koostuu kaupungin asukkaista (Laakso &

Loikkanen 2004: 168). Kysynnän heikentyessä maan hinta alkaa laskea siirryttäessä kohti harvemmin

asuttuja alueita, mutta samalla kuljetuskustannukset kasvavat vähitellen. Kuljetuskustannukset eivät

kuitenkaan kasva samassa suhteessa kuin maan hinta laskee. Tämän takia maatalouden tuotannon

kokonaiskustannukset laskevat tehden maataloudesta kannattavampaa kaupungin ulkopuolella,

vaikka kuljetuskustannukset ovat maaseudulla korkeampia kuin keskuksen läheisyydessä. Maan

hinnan lähentyessä nollaa maan hinnan lasku ei kuitenkaan enää pysty kompensoimaan kasvavia

kuljetuskustannuksia tehden maataloudesta kannattamatonta.

Maataloutta voidaan kutsua sijaintitekijöiltään areaaliseksi elinkeinoksi sen paikkaan sidotun

luonteen vuoksi (Wuori & Lehtonen 2016: 6), joten se ei hyödy voimakkaasti keskittymisestä

seuraavista ulkoisista mittakaavaeduista (Kangasharju 2003). Maatilat sijoittautuvat pääasiassa

harvemmin asutuilla alueilla, koska sieltä on saatavilla viljelykelpoista maata kustannustehokkaasti

maatilojen käyttöön (Laakso & Loikkanen 2004). Maatalouden sijoittumiseen vaikuttaa laajemmassa

mittakaavassa myös maaston ja ilmaston soveltuvuus toiminnan harjoittamiseen. Singhin ja Dillonin

(2006: 47) mukaan alueen korkeudella merenpinnasta, vaikeakulkuisuudella sekä maan pinnan

muodoilla on suoria vaikutuksia maatalouden sijoittumiseen, mutta näiden tekijöiden vaikutukset

vaihtelevat alueittain.

Kuvassa 1 on havainnollistettu kasautumisesta ja keskittymisestä seuraavia tehokkuusetuja, joita

kutsutaan mittakaavaeduiksi (Kangasharju 2003). Ne kohdentuvat pääasiassa keskuksissa sijaitseviin

yrityksiin, mutta ajattelua voidaan soveltaa osittain myös maatilojen toimintaan. Mittakaavaedut

jakautuvat yritysten sisäisiin ja ulkoisiin mittakaavaetuihin (Kangasharju 2003). Sisäisillä

mittakaavaeduilla tarkoitetaan yrityksen toiminnan tehostamisesta ja tuotannon kasvattamisesta

seuraavia etuja yritykselle. Ulkoiset mittakaavaedut jakautuvat kahteen erilliseen osaan, lokalisaatio-

ja urbanisaatioetuihin. Lokalisaatioedut liittyvät yhden toimialan keskittymiseen yhdelle alueelle,

jolloin saman alueen yrittäjät voivat hyötyä toisistaan erilaisissa toiminnoissa. Laakson & Loikkasen

(2004) mukaan lähekkäin sijaitsevat saman alan yrittäjät voivat esimerkiksi tehdä tuotantopanosten

hankintoja yhdessä, jolloin lokalisaatioedut näkyvät säästöinä yrittäjien raaka-ainehankinnoissa.

14

Kuva 1. Yritystoimintaan liittyvät mittakaavaedut (Alkuperäinen kuva Kangasharju 2003: 8).

Laajakaistayhteyksien voidaan laskea lisäävän maatilojen sisäisiä mittakaavaetuja, sillä ne

mahdollistavat maatilojen tuotannon tehostamisen. Kangasharjun (2003) mukaan yritysten tuotannon

yksikkökustannukset laskevat tiettyyn rajaan saakka tuotannon määrää kasvattamalla. Maataloutta on

kannattavampaa harjoittaa suurissa yksiköissä myös siksi, että tuotannossa käytettävät kalliit laitteet

saadaan tehokkaammin käyttöön. Tietoliikenneyhteyksien vaikutukset maatilojen tehostamisessa

näkyvät etenkin tilojen automatisoinnissa. Maatiloilla on mahdollisuus kasvattaa tuotantoa aiempaa

suuremmaksi luotettavien tietoliikenneyhteyksien myötä, sillä osa uusista tuotannon tehostamisessa

käytettävistä laitteista vaatii laajakaistayhteyksiä toiminnassaan (Lähiajan laajakaistatarpeet… 2008).

Uuden teknologian avulla tilanpitäjät voivat automatisoida työtehtäviä, minkä seurauksena tilan

kokoa ja tuotantomääriä voidaan kasvattaa suhteessa työntekijöiden määrään.

Tietoliikenneyhteyksien vaikutus ei ole kuitenkaan ole yhtä suuri kaikille maatilojen

tuotantosuunnille, vaan edut korostuvat tällä hetkellä etenkin automatisoinnista hyötyvillä

maatiloilla.

Maatalouden mittakaavaedut koostuvat pääasiassa sisäisistä mittakaavaeduista ja lokalisaatioeduista.

Vaikka maatilat eivät ole keskittyneet kovinkaan voimakkaasti Suomessa, siitä huolimatta

maatilayrittäjät hyödyntävät toiminnassaan pienessä määrin lokalisaatioetuja. Kämäräisen ym. (2014)

tekemän tutkimuksen mukaan suurin osa tutkimukseen osallistuneista maatiloista teki

tuotantopanosten hankintoja ja koneyhteistyötä yhdessä lähialueiden maatilojen kanssa, jolloin ne

15

hyötyivät lokalisaatioeduista. Tällainen toiminta voi olla joidenkin maatilojen toiminnan kannalta

erittäin tärkeää, sillä osa maatiloista ei välttämättä pystyisi ylläpitämään omaa tilaa ilman

naapuritilojen välistä yhteistyötä (Kämäräinen ym. 2014). Viime vuosien aikana myös maatilat ovat

alkaneet keskittyä eteläiseen ja läntiseen Suomeen väestön ja taloudellisen toimintojen tavoin

(Voutilainen ym. 2012: 63), joten tulevaisuudessa maatilat saattavat hyödyntää maatalouden

keskittymisestä seuraavia mittakaavaetuja entistä tehokkaammin ja monipuolisemmin.

16

3 Tietoliikenneyhteydet ja kiinteiden laajakaistayhteyksien kehitys

3.1 Suomessa käytettävät tietoliikenneyhteydet ja niiden alueelliset saatavuudet

Nopealle kiinteälle laajakaistalle ei ole kansainvälisesti vakioitunutta määritelmää, joten määritelmät

vaihtelevat maiden välillä. Viestintävirasto määrittelee nopean kiinteän laajakaistaliittymän

sellaiseksi, joka mahdollistaa vähintään 30 Mbit/s -tiedonsiirron (Nopeiden yhteyksien saatavuus

2016). Se rakennetaan joko maa- tai ilmakaapelilla ja sen toteuttamiseen käytetään valokuituverkkoa,

kaapeli-TV-verkkoa tai joissakin tapauksissa myös lyhyttä kuparitilaajayhteyttä. Viestintäviraston

määritelmät ovat yhteneviä EU:n määritelmien kanssa, sillä EU määrittelee nopeaksi yhteydeksi 30

Mbit/s tiedonsiirtonopeuden ja huippunopeaksi yhteydeksi yli 100 Mbit/s tiedonsiirtonopeuden

(Huippunopean laajakaistan taloudelliset… 2012: 9).

Nopean kiinteän laajakaistayhteyden kehitys alkoi Suomessa maan laajuisesti vuonna 2008, jolloin

valtioneuvosto teki periaatepäätöksen kiinteän verkon rakentamisen tukemisesta harvaan asutuille

alueille (Huippunopea laajakaista 2013: 8). Nopeiden yhteyksien rakentamisen arvioitiin etenevän

taajamissa teleoperaattoreiden toimesta markkinaehtoisesti. Yli 99 prosentin väestön peittävyyden

saavuttamiseksi noin 130 000 haja-asutusalueen kotitalouden nopeat yhteydet suunniteltiin

rakennettavaksi osittain julkisella tuella, jota varattiin yhteensä 130 miljoonaa euroa (Nopea

laajakaista -hanke tuo… 2016). Osatavoitteeksi ennen kattavan valokuituverkon valmistumista

asetettiin yleispalveluun sisältyvän laajakaistan nopeuden nosto 1 Mbit/s nopeuteen vuoden 2010

loppuun mennessä (Laajakaista kaikkien... 2008: 2). Valokuituverkon rakentaminen harvaan asutuille

alueilla on erittäin kallista (Sawada ym. 2006), joten yhteys ei tulisi leviämään syrjäisille alueille

ilman tukea Suomen kaltaisissa olosuhteissa.

Jokaisella kuluttajalla tai yrityksellä on oikeus yleispalveluun perustuvaan laajakaistaliittymään.

Yhteys toteutetaan joko kiinteällä tai mobiiliyhteydellä, minkä vähimmäisnopeus on 1 Mbit/s (Mikä

yleispalvelu… 2016). Yleispalvelun on oltava hinnaltaan kohtuullinen, mutta hinnan kohtuullisuus

arvioidaan tapauksittain, sillä yhteyden saanti voi edellyttää rakentamistoimia. Yleispalveluun

perustuvan laajakaistan nopeus on kuitenkin niin hidas, että se ei riitä kattamaan nykyaikaisten

yritysten tarpeita. Kuvassa 2 on havainnollistettu erilaisten tiedostojen välittämiseen vaadittavia

tiedonsiirtonopeuksia. Yleispalveluun perustava tietoliikenneyhteys riittää tavalliseen internetin

käyttöön ja sähköpostien lähettämiseen, mutta se ei sovellu esimerkiksi videoiden vastaanottamiseen

tai niiden lähettämiseen reaaliajassa (kuva 2).

17

Kuva 2. Erityyppisten tiedostojen välittämiseen vaadittavat tiedonsiirtonopeudet (Alkuperäinen

kuva Huippunopean laajakaistan taloudelliset… 2012: 18, täydennys kirjoittajan).

Kuvassa 3 on esitetty valokuituverkon ja kiinteän 100 Mbit/s yhteyden saatavuutta kunnittain vuonna

2015. Tiedot perustuvat Viestintäviraston koostamaan ja teleoperaattoreiden laskemaan arvioon

verkon saatavuudesta. Laskenta on toteutettu osoitekohtaisesti, joten teleyritysten päällekkäiset

verkot eivät vääristä tulosta kunnan alueella (Nopeiden yhteyksien saatavuus 2016). Valokuituverkon

saatavuus muistuttaa hyvin paljon 100 Mbit/s yhteyden saatavuutta (kuva 3). Tämä johtuu siitä, että

100 Mbit/s:n yhteyteen sisältyvät valokuituverkot, kaapeli-TV-verkot ja lyhyen

kuparitilaajayhteydet, joilla voidaan toteuttaa myös huippunopeita laajakaistayhteyksiä lyhyillä

välimatkoilla (Nopeiden yhteyksien saatavuus 2016).

100 Mbit/s yhteys on valokuituverkkoa paremmin saatavilla maan eteläosissa, länsirannikolla ja

muutamissa itäisissä kunnissa (kuva 3). Täysin valokuitutekniikkaan perustuva verkko on

kattavimmin saatavilla kunnissa, joissa on toteutettu kiinteän laajakaistaverkon rakentamista osittain

laajakaista kaikille -hankkeen tukemana. Välttämättä tuettava alue ei ole ollut kuitenkaan koko

kunnan alue, vaan ainoastaan sen harvimmin asutut alueet. Mukana on kuitenkin kuntia, joissa

valokuituverkon toteuttamiseen on saatu tukea lähes koko kunnan alueelle. Valokuituverkon

saatavuus on parantanut 2000-luvun edetessä, mutta ainoastaan 55 kunnassa valokuituverkko on

saatavilla vähintään puoliin asutuista kotitalouksista (Nopeiden yhteyksien saatavuus 2016).

18

Kuva 3. Kuvassa on esitetty kunnittaista valokuituverkon ja 100 Mbit/s kiinteän yhteyden saatavuutta

vakituisesti asuttuihin asuntoihin vuonna 2015. Kuvaan on merkitty myös Laajakaista kaikille -

hankealueisiin kokonaan tai osittain kuuluvat kunnat vuodelta 2015.

Mobiiliyhteyksien saatavuudet vaihtelevat vain vähän kuntien asutuilla alueilla, mutta

maantieteellisessä peittävyydessä on suuria eroja Viestintäviraston tekemän selvityksen perusteella

(Telepalveluiden alueellinen… 2012). 3G-palveluiden väestöpeittävyydet vaihtelivat kunnissa

pääsääntöisesti 96–99 prosentin välillä ja maantieteellinen peitto 65–85 prosentin välillä vuonna

2012. Samana vuonna 3.5 G ja 4G-tekniikoiden saatavuusosuudet vaihtelivat väestöpeiton osalta 80–

90 prosentissa ja maantieteellisesti 30–84 prosentissa kuntien välillä. Huippunopeita 100 Mbit/s

mobiiliyhteyksiä oli saatavilla vain suurempien kaupunkien lähistöllä ja ne peittävät siten Suomen

väestöstä vain 76 prosenttia (Nopeiden yhteyksien… 2016). Mobiiliyhteydet eivät ole kuitenkaan

luotettavuuden ja nopeuden kannalta parhaita tapoja toteuttaa tietoliikenneyhteyksiä maaseudulla.

Niiden on kuitenkin todettu yleisesti täydentävän tietoliikenneyhteyksien tarjontaa sellaisilla alueilla,

jotka kärsivät heikosta kiinteiden yhteyksien tarjonnasta (Prieger 2013). Tästä syystä

mobiiliyhteyksillä on suuri merkitys kotitalouksien ja yritysten tietoliikenneyhteyksien kattavuuden

kannalta.

19

3.2 Tietoliikenneyhteyksien väliset tekniset erot

Keskeisimmät erot kiinteiden tietoliikenneyhteyksien tekniikoiden väliltä löytyvät niiden nopeuksista

välittää tietoa. Suomessa kiinteä tietoliikenneverkko toteutettiin ennen valokuituyhteyksiä pääasiassa

kuparijohdolla, jonka teoreettinen vastaanottonopeus on lyhyellä välimatkalla 8 Mbit/s ja

lähetysnopeus 1 Mbit/s ADSL-tekniikkaa hyödyntäen. Kehittyneemmän ADSL2+-tekniikalla

teoreettinen vastaanottonopeus ylettyy parhaillaan noin 24 Mbit/s nopeuteen, mutta

lähetysnopeudessa ei päästä kuin hieman yli 1 Mbit/s nopeuteen (Kagklis ym. 2005). Kuparijohdolla

toteutetun yhteyden nopeus alkaa kuitenkin hidastua jo tilaajayhteyden ylittäessä 2 kilometriä

(Lähiajan laajakaistatarpeet... 2008: 24), joten ADSL-tekniikat eivät sovi kovin hyvin alueille, joissa

yhteyden jakokeskuksia on harvassa. ADSL-tekniikoiden kehityksen rajallisuudesta johtuen

kupariyhteydellä toteutetut tietoliikenneyhteydet eivät pysty kattamaan kotitalouksien ja yritysten

tulevaisuuden tiedonsiirtotarpeita pitkien välimatkojen alueilla.

Valokuituyhteys on selkeästi nopein ja luotettavin tiedonsiirtoon käytettävistä vaihtoehdoista. Sillä

voidaan siirtää tietoa pitkiä matkoja ilman tiedonsiirtonopeuden heikentymistä (Sawada ym. 2006:

457). Valokuituyhteydellä päästään teoreettisesti jopa 10 000 Mbit/s tiedonsiirtonopeuksiin (Malecki

& Moriset 2008: 57), mutta Suomessa maan kattavan verkon tavoitteeksi on asetettu 100 Mbit/s

yhteys. Valokuidulla toteutettu yhteys on symmetrinen, joten yhteyden lataus- ja lähetysnopeudet

ovat yhtä suuria (Hätönen 2011: 51). Valokuituyhteys on tulevaisuuden tiedonsiirtotarpeet kattava

infrastruktuuri, sillä sen kaistanleveyspotentiaali on tuhat kertaa suurempi kuin tähän asti käytetyllä

kiinteällä kupariyhteydellä (Forzati ym. 2012: 1). Nopeasti kasvanut langattoman laajakaistan käyttö

ja siirretyn datan määrä ovat asettaneet haasteita matkaviestinverkon välityskyvylle.

Valokuituverkkoa voidaan käyttää kotitalouksien ja yrityksien tarpeiden kattamisen ohella siten myös

matkaviestinverkon pohjana (Huippunopea laajakaista… 2013).

Mobiiliyhteydet ovat kehittyneet laajakaistayhteyksien kehityksen rinnalla, mutta niiden luotettavuus

ei ole vielä ylettänyt kiinteiden yhteyksien tasolle. Kuvassa 4 on esitetty kiinteiden ja

mobiiliyhteyksien tekniikoiden ajallista ja nopeudellista kehitystä. Suomen matkaviestinverkon

laajakaistapalvelut perustuvat pääasiassa 3G-, 3.5G ja 4G-liittymäpalveluihin. Tosin 4G-teknologia

on yleistynyt ja saavuttanut laajemman kattavuuden vasta viimeisen parin vuoden aikana.

20

Kuva 4. Kiinteiden ja mobiiliyhteyksien kehitys tekniikoittain (Alkuperäinen kuva Huippunopean

laajakaistan taloudelliset...2012: 7, suomennos kirjoittajan).

Kuvasta 4 käy ilmi, että kiinteät ja mobiiliyhteydet eroavat toisistaan luotettavuuden lisäksi myös

tiedonsiirtonopeuksissa ja käyttöönottoajankohdissa. 3G-liittymällä toteutetun laajakaistayhteyden

tiedonsiirtonopeus yltää teoreettisesti noin 7 Mbit/s nopeuteen, mutta todellinen nopeus

huomattavasti tätä alhaisempi (Kotitalouksien telepalveluiden… 2008: 36). Vastaavasti uudemmalla

4G-tekniikalla voidaan päästä teoreettisesti huippunopeaan 100 Mbit/s tiedonsiirtonopeuteen, mutta

kuten myös 3G-tekniikan yhteydessä tukiasemien sijainnilla, alueen verkkotekniikalla ja käyttäjän

päätelaitteella on suuresti vaikutusta yhteyden todelliseen nopeuteen (Laajakaistan nopeus 2016).

3.3 Kaupungin ja maaseudun välinen digitaalinen kuilu

Tietoliikenneyhteyksien saatavuudet voivat vaihdella kaupungin ja harvaan asutun maaseudun

välillä, vaikka kuntakohtaisten mittausten perusteella yhteys olisi saatavilla suurelle osalle

kotitalouksista. Townsend ym. (2013: 583) määrittelevät ilmiön digitaalisen kuiluksi, jossa eri

ryhmillä yhteiskunnassa on erilainen mahdollisuus päästä hyödyntämään tai liittymään digitaaliseen

teknologiaan. Tätä määritelmää mukaillen digitaalisella kuilulla tutkielmassa tarkoitetaan

tietoliikenneyhteyksien saatavuuden poikkeamista kaupunkien ja maaseutualueiden välillä.

Digitaalista kuilun syntymistä voidaan selittää kysynnän ja tarjonnan lailla. Kiinteät

tietoliikenneyhteydet parantuvat todennäköisimmin sellaisilla alueilla, joissa kysyntä on riittävän

suurta kattamaan palvelusta aiheutuvat kustannukset (Sawada ym. 2006: 461). Kiinteän

21

laajakaistaverkon leviämisen esteeksi maaseudulla on muodostunut kotitalouksien väliset pitkät

etäisyydet sekä maaseutualueiden sijaitseminen kaukana keskuksista. Maaseutualueet eivät hyödy

keskuksien tietoliikenneyhteyksien leviämisestä sijainnistaan ja harvasta asutuksesta johtuen.

Maaseutualueiden ominaispiirteet kasvattavat vastaavasti yhteyksien rakentamisen kustannuksia,

jolloin vähäinen tietoliikenneyhteyksien kysyntä ei riitä kattamaan yhteyksien rakentamisesta

aiheutuvia korkeita kustannuksia (Skerratt 2010: 1719).

Digitaalista kuilua on pyritty tasoittamaan useissa maissa kansallisilla tietoliikenneohjelmilla, jolloin

kysynnän ja tarjonnan laki kiinteiden yhteyksien rakentamiseksi ei enää päde (esim. Czernich 2014:

32). Suomessa on toteutettu vuodesta 2008 lähtien Laajakaista kaikille -hanketta, jonka tavoitteena

on rakentaa luotettavat valokuituyhteydet harvimmin asutuille maaseutualueille valtion, kuntien ja

EU:n rahoituksen avulla (Laajakaista kaikkien... 2008). Kansallisten ohjelmien avulla on mahdollista

toteuttaa yhteyksien rakentamista sellaisillekin alueille, jonne yhteyksien rakentaminen ei tapahtuisi

markkinaehtoisesti. Suomi on asettanut tavoitteensa korkealle digitaalisen kuilun poistamiseksi, sillä

tavoitteena on rakentaa nopeat kiinteät tietoliikenneyhteydet koko maan vakituisesti asuttujen

asuntojen saavuttaviin 99 prosentin kattavuudella vuoteen 2015 mennessä (Huippunopea laajakaista

2013: 8).

Digitaalisen kuilun hävittäminen on maaseudun kotitalouksien ja yrittäjien kannalta olennaista

(Prieger 2013: 500). Jensenin ym. (2013) mukaan luotettavat ja nopeat yhteydet ovat tärkeitä etenkin

maaseudun maatiloille, koska viljelijät ja muut maatilayrittäjät eivät voi muutoin ottaa käyttöön

uusimpia internetyhteyttä vaativia maatalousvälineitä ja -sovelluksia. Heidän mukaansa uusien

internetpohjaisten sovelluksien ja tuotteiden avulla maatilayrittäjät voivat kasvattaa tilojensa

tuottavuutta. Maatilat sijaitsevat usein kaukana keskuksista, jolloin nopeiden tietoliikenneyhteyksien

rakentaminen on hidasta ja kallista verrattuna keskusalueisiin. Maan kattavan valokuituverkon avulla

myös maaseutualueiden yrittäjät pääsisivät liittymään uusimpaan teknologiaan ja sitä kautta

kehittämään toimintaansa.

Townsendin ym. (2013: 582–584) perusteella laajakaistayhteyksien puutuminen tai niiden heikko

laatu sijoittuu todennäköisimmin harvimmin asutuille alueille. He ovat todenneet myös, että monella

eurooppalaisella maaseutualueella väestö ikääntyy kovaa vauhtia ja asukkaiden koulutustaso on

yleensä matalaa. Nuoret muuttavat maaseudulta töiden ja koulutuksen perässä kaupunkeihin, jolloin

maaseudulta katoaa aluekehityksen kannalta tärkeitä asukkaita. Harvasta asutuksesta ja väestön

ikääntymisen johdosta tietoliikenneyhteyksien kysyntä on vähäistä, jolloin niiden rakentamista ei

22

todennäköisesti toteuteta ilman tukijärjestelmää. Maaseutualueet ovat alkaneet saada kuitenkin myös

muuttovoittoa, sillä kaupungissa asuvat ovat alkaneet muuttaa paremman elintason perässä

kaupunkien läheisille maaseutualueille, jolloin muuttoliike on rajoittanut maaseutualueiden

kuihtumista ja sekoittanut niiden väestörakennetta (Townsend ym. 2013: 582). Väestöennusteet eivät

kuitenkaan ennusta tämän suuntaista kehitystä harvaan asutulle maaseudulle Suomessa

(Maaseutukatsaus 2014). Rakennettua laajakaistaa voidaan pitää kuitenkin maaseutualueen

sijaintitekijänä, joka osaltaan tekee alueen houkuttelevaksi uusille asukkaille ja yrityksille.

3.4 Kansalliset hankkeet tietoliikenneyhteyksien parantamiseksi

Nopeiden kiinteiden tietoliikenneyhteyksien rakentamista on toteutettu kansallisella tasolla useissa

eri maissa (Picot 2007). Kansallisten laajakaistaohjelmien tavoitteet vaihtelevat kuitenkin maiden

välillä ja niissä on hyvin erilaisia keinoja päämäärien toteuttamiseksi. Kuvassa 5 on esitetty

muutamien maiden kansallisten strategioiden tavoitteita. Suurimmat erottavat tekijät ohjelmien

välillä liittyvät tavoiteltaviin tiedonsiirtonopeuksiin ja toteuttamisajankohtiin (kuva 5). Jos

tavoitteena on päästä 100 Mbit/s tiedonsiirtonopeuksiin, niin lähtökohtaisesti kiinteä

laajakaistayhteys on toteutettava valokuituyhteydellä. Matalampien nopeuksien toteuttaminen on

mahdollista myös muilla tekniikoilla kuin valokuituyhteydellä, mutta tulevaisuutta ajatellen

valokuituverkolla on ylivoimaisesti parhaat edellytykset kehittyä (Forzati ym. 2012).

Japani, Etelä-Korea ja Singapore olivat ensimmäisiä huippunopeiden tietoliikenneyhteyksien laajasti

omaksuneita maita (kuva 5). Etelä-Koreassa tietoliikenneyhteyksien tarvetta on korostettu

valtiojohdon tekemien linjausten kautta. Townsendin ym. (2013: 591) mukaan Etelä-Koreassa maan

johto on ajanut jo 1980-luvulta lähtien politiikkaa, jonka seurauksena valtaosa palveluista on siirretty

internettiin. Valtio on edistänyt siellä digitalisaatiota tukemalla esimerkiksi pienituloisia kotitalouksia

tietokoneiden hankinnassa, jolloin lähes kaikilla kotitalouksilla on mahdollisuus käyttää kiinteitä

tietoliikenneyhteyksiä. Näissä maissa väestötiheys on kuitenkin huomattavasti korkeampi kuin

Suomessa. Townsendin ym. (2013) mukaan viimeisimpinä kokeiluina Etelä-Koreassa on testattu

myös äänestämistä kattavan ja luotettavan internetyhteyden välityksellä.

23

Kuva 5. Kansallisten laajakaistaohjelmien tavoitteita ja niiden toteuttamisen aikataulut

(Alkuperäinen kuva Huippunopea laajakaista 2013: 11).

EU:n Eurooppa 2020 -strategiassa on asetettu tavoitteeksi, että kaikilla EU:n kansalaisilla tulee olla

mahdollisuus vähintään 30 Mbit/s tietoliikenneyhteyteen vuoteen 2020 mennessä (Huippunopea

laajakaista 2013: 11). EU on linjannut lisäksi, että vuoteen 2020 mennessä 50 prosentilla EU-alueen

kotitalouksista tulisi olla mahdollisuus liittyä myös huippunopeaan yli 100 Mbit/s internetyhteyteen

(Euroopan digitaalistrategia 2016). EU on asettanut tavoitteensa nopeuksien suhteen varsin korkealle,

vaikka laajakaista on jo saatavilla tällä hetkellä jo 95 prosentille EU-alueen väestöstä (Puschita ym.

2014: 148). Useissa EU-maissa maaseutualueiden kiinteät yhteydet eivät kuitenkaan ole saavuttaneet

vielä korkeaa kattavuutta (Puschita ym. 2014).

Euroopan maista esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa ollaan toteuttamassa Suomen kaltaista kansallista

ohjelmaa nopeiden tietoliikenneyhteyksien parantamiseksi. Ruotsissa on tavoitteena, että 90

prosentilla kotitalouksista sekä yrityksistä on käytettävissä 100 Mbit/s tietoliikenneyhteydet vuoteen

2020 mennessä (ICT for everyone 2011: 10). Saksassa aloitettiin kansallisen laajakaistastrategian

toteutus vuonna 2009, minkä tavoitteena oli rakentaa koko Saksan kattava laajakaistaverkosto

vuoteen 2010 mennessä (Czernich 2014: 32). Lisätavoitteena strategiassa oli se, että lähetysnopeuden

oli oltava vähintään 50 Mbit/s 75 %:ssa kotitalouksista vuoteen 2014 mennessä. Saksan strategiassa

on keskitytty Suomen tapaan erityisesti maaseutualueisiin, joissa nopeaa laajakaistaa ei ole ennestään

ollut vielä saatavilla.

24

3.4.1 Valokuituverkon rakentaminen harvaan asutuille alueille

Syrjäisillä maaseutualueilla väestötiheys on alhaista ja alueet ovat maantieteellisesti laajoja.

Tällaisilla alueilla markkinat kohtaavat heikkoa kysyntää kiinteille tietoliikenneyhteyksille vähäisestä

väestöpotentiaalista johtuen. Kiinteän tietoliikenneyhteyden saatavuus ei yleensä parannu harvaan

asutuilla alueilla, jos politiikka tai muu sääntely ei vaikuta palveluiden saatavuuteen. Ramírezin &

Richardsonin (2005) mukaan rakentaminen aloitetaan yleensä vasta siinä vaiheessa, kun asiasta

säädetään kansallisella tasolla. Tällainen toimintatapa on muotoutunut heidän mukaansa

kansainväliseksi trendiksi, jolloin tietoliikenneyhteydet saavuttavat maaseutualueet kaupunkialueita

myöhemmin. Telepalveluiden rakentamiseksi muodostetaan yleensä jonkinlainen

kannustinjärjestelmä, joita kutsutaan yleisesti ”universal access” -ohjelmiksi (Ramírez & Richardson

2005: 298). Suomessa on edetty pääpiirteittäin yleisen trendin mukaisesti maaseutualueiden

tietoliikenneyhteyksien kehityksessä. Maaseutualueiden nopeita kiinteitä tietoliikenneyhteyksiä

alettiin kehittää laajemmassa mittakaavassa vasta Laajakaista kaikille -hankkeen myötä.

Kuva 6 havainnollistaa valokuituverkon rakentamisesta aiheutuvia kustannuksia kotitalouksille EU:n

alueella. Harvimmin asutuilla alueilla kustannukset nousevat monin kertaisiksi verrattuna tiheästi

asuttuihin alueisiin (kuva 6). Suurimmassa osassa Suomen kunnista väestötiheys on alle 100 as/km2

(Kuntien pinta-alat… 2016), minkä seurauksena rakennuskustannukset nousevat korkeiksi

yksittäisille kotitalouksille ilman rakentamisen tukea etenkin kuntien harvemmin asutuilla alueilla.

Rakentamisen moninkertainen hinta maaseudulla saattaa myös hidastaa osaltaan kansallisten

hankkeiden toteutumista, koska suuri osa hankkeisiin varatuista varoista saattaa kulua pelkästään

harvimmin asuttujen maaseutualueiden tietoliikenneyhteyksien rakentamiseen.

Suomessa vuonna 2008 laaditussa valtioneuvoston periaatepäätöksessä asetettiin tavoitteeksi, ”…että

31.12.2015 mennessä kaikkialla maassa on kysynnän mukaisesti saatavilla 100 megabitin yhteydet

mahdollistava valokuitu- tai kaapeliverkko, johon liitettävällä enintään kahden kilometrin pituisella

kiinteällä tai langattomalla tilaajayhteydellä ainakin 99 prosentissa vakinaisista asunnoista sekä

yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden vakinaisista toimipaikoista voidaan käyttää erittäin

suuria yhteysnopeuksia vaativia viestintä- ja muita tietoyhteiskunnan palveluita” (Laajakaista

kaikkien... 2008: 5). Valtioneuvoston periaatepäätökseen kaavailtu yhteyksien rakentaminen on

suunniteltu toteutettavan teleyritysten toimesta joko markkinaehtoisesti tai julkisesti tuettuna

(Laajakaista kaikkien... 2008: 6–8). Ideaalitilanteessa teleyritykset kehittäisivät tietoliikenneverkkoa

kaupallisesti, mutta ongelmaksi muodostuvat vähäisen kysynnän alueet. Tästä syystä yhteyksien

25

rakentamiseen on luotu kannustinjärjestelmä, jonka avulla yhteydet saavuttavat helpommin myös

harvaan asutut alueet.

Kuva 6. Valokuituverkon rakentamisesta aiheutuvat arvioidut kustannukset kotitalouksille ilman

tukea EU:n alueella (Alkuperäinen kuva Hätönen 2011: 42, suomennos kirjoittajan).

Suomessa kiinteän laajakaistayhteyden rakentaminen tapahtuu julkisesti tuettuna alueilla, jonne

yhteydet eivät muuten leviäisi harvasta asutuksesta ja vähäisestä kysynnästä johtuen. Rakentamisen

tukea säätävä laki (1186/2009) määrittelee lain 3§:ssä, että laajakaista kaikille -hankkeen perusteella

tukea hakevien alueiden on oltava väestöntiheydeltään sellaisia, että enintään 5,4 prosenttia Suomen

väestöstä asuu yhtä harvaan tai harvemmin asutulla alueella.

Maaseutualueiden kiinteiden laajakaistayhteyksien suunnitelmien raameista vastaavat

maakuntaliitot, jotka valmistelevat ja kilpailuttavat valmiit riittämättömän kysynnän

maakuntakohtaiset maakuntasuunnitelmat teleyrityksien kesken (Laajakaista kaikkien... 2008: 6–8).

Yritystuen saajaksi valitaan parhaiten ja taloudellisimmin suunnitelman toteuttava yritys, jolloin

Viestintävirasto voi maksaa laajakaistatukea yrityksille yhteyksien rakentamiseen. Tuki koostuu

valtion, kuntien ja EU:n Manner-Suomen maaseutuohjelman rahoituksesta siten, että 66 miljoonaa

tuesta tulee valtiolta, 40 miljoonaa kunnilta ja 25 miljoonaa EU-rahoituksesta (Nopea laajakaista -

hanke tuo… 2016).

26

4 Tietoliikenneyhteyksien merkitykset maatilojen ja maaseudun kehityksessä

4.1 Kiinteiden tietoliikenneyhteyksien vaikutukset maaseutualueisiin

Kiinteästä laajakaistasta on muodostunut teihin ja sähköön verrattavissa oleva infrastruktuuri 2000-

luvun edetessä (Skerratt ym. 2012: 70). Siitä oletetaan muodostuvan myös laajalti hyötyä

kansantaloudelle, mutta hyötyjen todeksi näyttämiseen kuluu kuitenkin aikaa. Vaikutusten

osoittamiseen tarvitaan monipuolista aineistoa pitkältä seurantajaksolta ennen kuin ne ovat

havaittavissa esimerkiksi ekonometrisissa analyyseissa. Silti jo kiinteän laajakaistan elinkaaren

alkupuolella yhteyden rakentamisesta on todettu aiheutuvan positiivisia alueellisia talousvaikutuksia

(Crandall ym. 2007) sekä kasvattavan maan bruttokansantuotetta (Czernich ym. 2011: 505).

Kaupungin ja maaseudun välinen ero rakentamiskustannuksissa on kuitenkin vaikuttanut

laajakaistaan saatavuuteen, joten hyödyt eivät ole jakautuneet tasaisesti maiden sisällä.

Maaseutualueet pääsevät pääsääntöisesti käyttämään laajakaistayhteyksiä kaupunkialueita

myöhemmin, minkä seurauksena maaseutualueisiin kohdistuvia tutkimuksia aihepiiristä on tehty

vielä varsin vähän. Tässä luvussa tuodaan esille vain kiinteistä laajakaistayhteyksistä seuraavia

vaikutuksia, sillä mobiiliyhteyksistä seuraavien vaikutusten osoittaminen epävarmempaa.

Whitacren ym. (2014a) tutkimus on yksi harvoista tähän mennessä tehdyistä laajakaistan

taloudellisten vaikutuksien arvioinneista, joka kohdistuu suoranaisesti maaseutualueisiin. He ovat

löytäneet todisteita siitä, että suuressa määrin laajakaistaan liittyneillä alueilla yhteys on lisännyt

esimerkiksi kotitalouksien keskimääräisiä tuloja sekä alentanut työttömyysastetta. Vastaavasti

pienessä määrin laajakaistaan liittyneillä alueilla työllisyyden ja yritysten kasvun on havaittu olevan

vähäistä verrattuna korkeamman yhteyden omaksumisen alueisiin. Whitacren ym. (2014a) mukaan

myös yhteyden nopeudella on vaikutusta yhteydestä seuraaviin hyötyihin. Heidän tuloksista käy ilmi,

että vähintään 10 Mbit/s latausnopeudella varustetuilla maaseutualueilla köyhyysasteen havaittiin

olevan 2,6 prosenttiyksikköä alempi sekä luovan alan työntekijöiden osuuden kasvu on ollut

nopeampaa kuin hitaan laajakaistayhteyden maaseutualueilla.

Maaseutualueiden tietoliikenneyhteyksien kehittämisestä seuraavien vaikutusten arviointia on tehty

vielä varsin vähän, mutta laajemman aluetason analyyseja on tehty jo pidemmän aikaa. Näiden

tutkimuksien tuloksista voidaan myös varovasti arvioida sitä, että tietoliikenneyhteyksien

rakentamisesta seuraa samankaltaisia hyötyjä myös maaseutualueille (Prieger 2013: 497).

27

Forzati ym. (2012) ovat tutkineet valokuituverkoston vaikutusta väestökehitykseen ja työllisyyteen

aluetason aineistosta. He päätyivät kolmen vuoden seurantajaksoa käsittelevässä tutkimuksessa

tulokseen, jossa sekä väestön määrä ja työllisyys kasvoivat 353 metrin säteellä valokuituverkostosta.

Valokuituverkolla on siten potentiaalisesti vaikutusta esimerkiksi alueiden sosioekonomisiin

tekijöihin. Mielessä on kuitenkin hyvä pitää, että valokuituverkot saavuttavat todennäköisimmin

ensimmäisenä ennalta kehittyneet alueet. Silti valokuituverkkoa voidaan pitää sijaintitekijänä, joka

houkuttelee alueelle uusia asukkaita.

Kolko (2012) on tutkinut myös laajakaistaverkoston tarjonnan ja työllisyyden kasvun välistä yhteyttä.

Laajakaistan saatavuuden on nähty vaikuttavan työllisyyden kasvuun, mutta tulos vaihtelee

toimialoittain. Parhaat positiiviset korrelaatiot on havaittu rahoitus- ja vakuutusalalla sekä

ammattimaisissa, tieteellisessä ja teknisissä palveluissa (Kolko 2012: 106). Nämä alat edustavat

kuitenkin huonosti perinteisiä maaseutualueilla harjoitettavia aloja. Tutkimuksessa on kuitenkin

löydetty positiivisia korrelaatioita myös esimerkiksi maa- ja metsätalouden alalta, joka viittaa

vaikutuksien kohdistuvan myös maaseudun perinteisille tuotannonaloille. Tämä tutkimus ei

kuitenkaan ole keskittynyt täysin maaseutualueisiin, vaikka tutkimuksessa vaikutusten havaittiin

kohdistuvan pääasiassa matalan väestöntiheyden alueille.

Crandall ym. (2007) ovat löytäneet jo Kolkoa (2012) ja Forzatia ym. (2012) aiemmin viitteitä siitä,

että laajakaistan rakentaminen johtaa pienimuotoiseen työllisyyden kasvuun. Crandall ym. (2007)

ovat estimoineet, että laajakaistan leviäminen yhdellä prosenttiyksiköllä osavaltion alueella johtaa

noin 0,2–0,3 %:n työllisyyden kasvuun alueella. Tässäkin tapauksessa tuloksen on nähty vaihtelevan

toimialojen välillä. Jayakar & Parker (2013) ovat vastaavasti selvittäneet laajakaistaverkoston

saatavuuden vaikusta työttömyyteen. He havaitsivat tutkimuksessaan työttömyyden olevan

alhaisempaa alueilla, joissa laajakaistaverkko oli hyvin saatavilla.

Maaseutualueiden on todettu hyötyvän laajakaistasta myös pienempien tapaustutkimusten

perusteella. Whitacre ym. (2009) ovat selvittäneet, millaisia ja miten suuria säästöjä laajakaistan

kautta tarjottavista telelääketieteen palveluista voisi syntyä maaseutualueille. He päätyivät

skenaariolaskelmissa tulokseen, että pelkästään teleradiologian ja telepsykiatrian käytöllä voidaan

saavuttaa miljoonien dollarien säästöjä tutkimusalueella, johon kuului viiden sairaalan ympäröimät

maaseutualueet. Säästöt syntyivät kuljetuskustannuksista, tuottavuuden parantumisesta, paikallisen

laboratorion hyödyntämisestä ja ulkoistetuista telelääketieteen menettelyistä (Whitacre ym. 2009:

194–195). Säästöjen suuruudet riippuvat kuitenkin hyvin paljon maaseutualueen koosta ja asutuksen

28

määrästä. Leminen (2016) on tutkinut tyypin 2 diabeteksen seurantaan liittyviä kustannuksia Pohjois-

Karjalan alueelta. Hän on päätynyt skenaariolaskelmissaan tulokseen, että omaseurannan avulla

vuosittaiset kokonaiskustannukset laskisivat noin miljoona euroa, jos potilaat voisivat tehdä

tarvittavat seurantamittaukset etänä kotoa käsin. Kiinteän laajakaistan avulla on mahdollista tarjota

telelääketieteen palveluita syrjäisillekin alueille, jolloin skenaariolaskemien pohjalta pääteltynä

säästöjä syntyy sekä potilaille että sairaaloille.

Maaseutualueiden yritykset hyötyvät myös kiinteistä laajakaistayhteyksistä. Pääsääntöisesti yritykset

ovat olleet maaseudulla kaupunkien vastaavan kokoisia yrityksiä jäljessä digitaalisesta kuilusta

johtuen (Arbore & Ordanini 2006). Barkley ym. (2007) ovat tutkineet laadullisia menetelmiä käyttäen

maaseutualueiden verkkokauppojen toimintaa. Kiinteiden yhteyksien myötä yrityksistä tuli

esimerkiksi maantieteellisestä sijainnista riippumattomia. Samassa yhteydessä Barkey ym. (2007)

havaitsivat, että jotkin yritykset kasvoivat räjähdysmäisesti laajennettuaan toimintaansa

verkkokauppaan. Yritykset säästivät myös verkkokaupan avulla asiakaspalvelu- ja

mainostamiskustannuksissaan. Shideler & Badasyan (2012) ovat löytäneet vastaavia todisteita siitä,

että laajakaistalla on vaikutusta pienien ja keskisuurien yrityksien kasvuun. Heidän mukaansa

maaseutualueilla kasvu on hieman hitaampaa verrattuna kaupunkialueisiin, mutta ero ei ole

kuitenkaan suuri. Suurimman edun kiinteistä laajakaistayhteyksistä ovat saaneet tuotanto- ja

rahoitusalan sekä vakuutusalan sektorit.

Laajakaistayhteydet rakentavat myös maaseutualueiden yhteisöjen sosiaalista pääomaa. Stern &

Adams (2010: 1416–1418) ovat päätyneet tulokseen, että paremmat viestintäteknologiat johtavat

laajempiin sosiaalisiin verkostoihin ja uusiin tapoihin löytää tietoa paikallisella tasolla. Heidän

tuloksista käy ilmi, että maaseutuyhteisöjen jäsenet käyttävät laajakaistaa etenkin sidoksena ja siltana

muualle kuin lähialueille. Asukkaiden havaittiin käyttävän yhteyttä esimerkiksi yhteydenpitoon

kauempana asuviin ystäviin ja perheen jäseniin sekä nettikaupoissa asioimiseen. (Stern & Adams

2010: 1416).

4.2 Maatilat tietosysteemeinä

Viimeisen 15 vuoden aikana maanviljelijät ovat ottaneet aktiivisesti käyttöönsä tietokoneita ja

elektronisia laitteita osaksi maatilojen toimintaa. Samassa yhteydessä maatilojen

tietoliikenneyhteyksien tarpeet ovat kasvaneet, koska useat maatilan toiminnot ovat alkaneet liittyä

internettiin. Batten (2005: 6) perusteella tietokoneita on hyödynnetty pääsääntöisesti kirjanpidossa,

29

sähköpostien lähettämisessä ja vastaanottamisessa sekä viljan ja karjan kirjanpidossa tietokoneiden

yleistettyä. Hänen mukaansa sovelluskohteita on myös monia muita, sillä tietokoneita ja

tietoliikenneyhteyksiä on käytetty myös esimerkiksi tuotantopanoksien hankinnassa ja

verkkopankkitoimintojen käytössä. Tietokoneiden ja -tekniikan rooli osana maataloutta on jatkanut

kasvuaan 2000-luvun edetessä ja uusia sovelluksia maatalouden käyttöön on ilmaantunut jatkuvissa

määrin lisää. Samassa yhteydessä myös laitteistojen asettamat vähimmäisvaatimukset ovat kasvaneet,

sillä modernit maatalouslaitteet vaativat nopeaa tietoliikenneyhteyttä sekä tilalle että sieltä poispäin

(Jensen ym. 2013).

Internet aikakauden myötä maatiloista on alkanut kehittyä entistä tietointensiivisimpiä, koska osa

maatilallisista on ottanut käyttöönsä erilaisia sensoreita ja laitteistoja. Niillä voidaan kerätä suuria

määriä tietoa muun muassa maantilan viljelyksistä ja muista toiminnoista, joiden avulla maatilalliset

pyrkivät tehostamaan tuotantoansa (Csótó 2010: 26). Sensoreiden tuottamaa tietoa ei kuitenkaan

hyödynnetä vielä läheskään kaikilla tiloilla, sillä tuotetun tiedon lisääntyminen ei ole ollut täysin

ongelmatonta. Yhtenä ongelmana on ollut esimerkiksi sensoreiden tuottama liiallinen tiedon määrä

käsittelykykyyn nähden (Sørensen ym. 2010). Vasta viime vuosina tuotettuja tietoja on päästy

hyödyntämään tehokkaasti.

Kerättyä tietoa on käsitelty tähän mennessä varsin useissa eri ohjelmistoissa ja järjestelmissä, joiden

pohjalta on pyritty parantamaan maatilalla tehtävää päätöksentekoa. Eri laitteistojen tuottamat tiedot

eivät välttämättä ole toimineet kovinkaan hyvin samoissa järjestelmissä, minkä seurauksena

tuotettuja tietoja ei ole voitu hyödyntää tehokkaasti. Ongelmaa on pyritty ratkaisemaan maatilan

tiedon hallintajärjestelmien (engl. farm management information systems) avulla. Sillä tarkoitetaan

järjestelmää, jolla voidaan kerätä, käsitellä, varastoida ja jakaa tarvittaessa tietoa eteenpäin maatilalta

(Salami & Ahmadi 2010). Kuvassa 7 on esitetty eri toimintoja, joita maatilan tietojen

hallintajärjestelmään on liitettävissä. Toiminnot tapahtuvat kootusti hallintajärjestelmän kautta ja

useimmat sen toiminnoista vaativat toimiakseen internetyhteyttä. Samaan kuvaan on lisätty myös

tämän hetkisiä maatilojen hallintajärjestelmien ongelmakohtia, joita järjestelmään liittyy.

30

Kuva 7. Kuvassa on esitetty laajan maatilan hallintajärjestelmän rakennetta. Harmaat pilvet

symboloivat ongelmia ja mustat kapeat nuolet tulevaisuuden tarpeita. Alkuperäinen kuva Sørensen

ym. (2010), suomennos kirjoittajan.

Kuvasta 7 käy ilmi varsin monipuolisesti maatilojen tarpeet hyödyntää tietoliikenneyhteyksiä tilojen

ylläpidossa. Suuri osa maatilan hoitoon liittyvistä ulkoisista toimintoista hoidetaan jo tällä hetkellä

internetin välityksellä, kuten esimerkiksi kaupankäynti ja rahaliikenne. Tulevaisuudessa

hallintajärjestelmissä on kehitettävää etenkin maatilan viljelyksien reaaliaikaisessa hallinnassa ja

säätietojen liittämisessä maatilan hallintajärjestelmään. Kaloxylos ym. (2012: 130) perusteella

parhaimmillaan tiedon keruu ulottuu kaikkiin tuotannon vaiheisiin, jolloin tiedon keruusta saadut

tulokset ovat näkyvissä päivittäisissä maatalouden tehtävissä, kaupallisissa toiminnoissa sekä

ravintoketjua koskevan informaation jaossa. Heidän mukaansa maatilojen tiedon hallintajärjestelmät

ovat siirtyneet hitaasti hyödyntämään internetiä, koska maatilojen tietoliikenneyhteydet eivät ole

pystyneet hallitsemaan suurta määrää tietoliikenneyhteyttä käyttäviä laitteita samaan aikaan.

31

Lähitulevaisuudessa tähän on kuitenkin odotettavissa ratkaisuja niin tietoliikenneyhteyksien kuin

ohjelmistojen kehityksenkin puolesta.

Maatilojen odotetaan kehittyvän lähitulevaisuudessa yhä enemmän älymaatilojen suuntaan, jolloin

tiedonhallinnan merkitys kasvaa. Tähän mennessä maatiloilla on käytetty pääasiassa useita erillisiä

systeemejä tiedonhallinnassa ja -käsittelyssä. Järjestelmistä on kehitteillä laajempia ja eri laitteiden

ja sensoreiden kanssa yhteensopivia kokonaisuuksia, jotka on mahdollista liittää internetissä

toimiviksi kokonaisuuksiksi (Kaloxylos ym. 2012: 130). Langattomia nopeita tietoliikenneyhteyksiä

tullaan tarvitsemaan etenkin maatilatyökoneista kerätyn tiedon siirtämisessä pilvipalvelimelle, jossa

tuotettua tietoa varsinaisesti analysoidaan (Whitacre ym. 2014b: 4). Täsmäviljelyyn (engl. precision

agriculture) käytettävät laitteet keräävät ja tallentavat paikkaan sidottua tietoa viljelyksistä töiden

ohella, jota voidaan käyttää esimerkiksi lannoituksen suunnittelussa. Kehityksen seurauksena

luotettavien tietoliikenneyhteyksien merkitys maatiloilla kasvaa oletettavasti tulevaisuudessa myös

sellaisissa tuotantosuunnissa, joissa tällä hetkellä yhteyksien käyttö voi olla vielä melko tarpeetonta

toiminnan kannalta.

4.3 Mihin laajakaistayhteyksiä tarvitaan maaseudun kotitalouksissa ja maatiloilla?

Laajakaistayhteyksiä tarvitaan yhtä lailla niin maaseudulla kuin kaupungeissakin. Townsendin ym.

(2013: 581) mukaan nopeista kiinteistä tietoliikenneyhteyksistä on tulossa elintärkeä osa maaseudun

asukkaille, koska terveys-, koulutus-, yritys- ja informaatiopalvelut siirtyvät jatkuvassa määrin

internetiin. Heidän mukaansa monet arjen toiminnot ovat jo siirtyneet internettiin, joten

laajakaistayhteyksiä tarvitaan jo nyt pankkiasioinnissa, ostoksien tekemisessä ja etätyöskentelyssä.

Useissa tutkimuksissa on todettu, että nopeaa kiinteätä laajakaistayhteyttä tarvitaan lähivuosina myös

esimerkiksi sosiaalisten, julkisten ja viihdepalveluiden käyttämisessä (Huippunopea laajakaista 2013;

Prieger 2013; Mack 2014), koska siirretyn tiedon määrä on kasvanut kovaa vauhtia. Maaseudulla

nopeiden ja luotettavien tietoliikenneyhteyksien tarve ei rajoitu ainoastaan kotitalouksiin, sillä

maaseutualueiden yrittäjät tarvitsevat tietoliikenneyhteyksiä yhä enemmän yritystoiminnan

ylläpitämisessä ja kilpailukyvyn kehittämisessä.

Maaseudun kotitaloudet hyötyvät kiinteän laajakaistayhteyden kautta välitettävistä viihde- ja

ajanvietepalveluista. Nopea kiinteä laajakaista mahdollistaa esimerkiksi korkealaatuisten videoiden

välittämisen ja videopelien pelaamisen internetissä, mikä ei välttämättä olisi mahdollista

mobiiliyhteyden varassa (Prieger 2013). Kasvavat tiedonsiirtomäärät asettavat

32

tietoliikenneyhteydelle vaatimuksia, joita on mahdollista toteuttaa vain korkealaatuisten yhteyksien

avulla. Kotitaloudet voivat käyttää kiinteätä yhteyttä myös julkishallinnon tarjoamien sosiaali-,

terveys- ja hallintopalveluiden käyttöön (Huippunopea laajakaista 2013: 14), jolloin maaseudun

asukkaiden liikkumistarve vähenee yhä harvenevan virastoverkoston luokse sellaisilla alueilla, joissa

mobiililaajakaistan tarjoama yhteys ei ole riittänyt palveluiden käyttöön.

Maatilojen tietoliikennetarpeet vastaavat lähtökohdiltaan minkä tahansa kotitalouden tarpeita, mutta

tilojen riippuvuus toimivista ja luotettavasti tietoliikenneyhteyksistä on kasvanut

tuotantotekniikoiden ja tuotannon tukipalveluiden teknistyessä (Lähiajan laajakaistatarpeet... 2008:

10). Maatilayritysten erityispiirteenä verrattuna muihin yrityksiin on se, että useimmissa tapauksissa

maatilat sijaitsevat tilan pitäjän pihapiirissä, jolloin tilojen tietoliikennetarpeet voivat yhdistyä myös

tilan pitäjän kotitalouden tarpeisiin. Suomalaisista maatiloista peräti 87 prosenttia oli perheviljelmiä

vuonna 2014 (Niemi & Ahlstedt 2015: 15).

Korkeimmat vaatimukset tietoliikenneyhteyksille löytyvät maatiloilta, joiden toiminta tapahtuu

suurelta osin navetassa. Yhteyksien tarve on pitkälti seurasta siitä, että eläintiloilla on otettu käyttöön

paljon tuotannon tehostamisessa käytettäviä teknisiä laiteita ja robotteja, joiden avulla voidaan

parantaa tilojen kilpailukykyä (Jensen ym. 2013). Lypsyrobotit ovat jatkuvassa yhteydessä

laitevalmistajiensa palvelimiin ohjelmapäivityksien ja huolto-ohjelmien takia, minkä seurauksena

tietoliikenneyhteyden latausnopeuden tulisi olla vähintään 8 Mbit/s ja lähetysnopeuden 1 Mbit/s

(Lähiajan laajakaistatarpeet... 2008: 11). Vaadittavan nopeuden toteuttaminen on mahdollista

kiinteällä tai mobiiliyhteydellä, mutta yleispalveluun perustuva 1 Mbit/s kiinteäyhteys ei riitä

kattamaan lypsyrobottien asettamia vähimmäisnopeuksia.

Kiinteän laajakaistayhteyden tarve ilmenee tällä hetkellä etenkin korkealaatuisen videon

välittämisessä (Mack 2014: 617) ja sen jakamisessa tilan ulkopuolelle. Eläintiloilla etävideoyhteyttä

voidaan hyödyntää eläinten seurannassa, jolloin valvonta on mahdollisimman tehokasta tilan pitäjille.

Eläintiloilla tilan pitäjillä on myös velvoite valvoa eläimiä, koska pitäjät ovat vastuussa eläinten

hyvinvoinnista ja sairaiden eläinten hoito voidaan aloittaa mahdollisimman nopeasti (Lähiajan

laajakaista tarpeet… 2008). Navetasta lähetettävän kuvayhteyden välityksellä on myös mahdollista

saada eläinlääkäripalveluita etänä, jolloin eläinlääkärin ei välttämättä tarvitse käydä ollenkaan paikan

päällä (Huippunopea laajakaista 2013: 17). Navettojen tietoa tuottavat järjestelmät voidaan

lähitulevaisuudessa liittää myös tietoliikenneverkkoon, jolloin erilaisten sensoreiden tuottamat tiedot

33

ovat saatavilla tilan pitäjille internetin välityksellä. Tietoa tuottavia antureita käytetään esimerkiksi

rehusiiloissa, lämmittimissä ja palohälyttimissä (Lähiajan laajakaistatarpeet... 2008: 13).

Maatiloilla tietoliikenneyhteyksiä tarvitaan myös erilaisten rekisterien ylläpitämiseen ja tukien

hakemiseen. Eläintilallisen on ylläpidettävä rekistereitä viikoittain ja tukien hakeminen on siirretty

lähes kokonaan internettiin (Lähiajan laajakaistatarpeet... 2008: 12). Rekisteritietojen ylläpitämisen

viivästymisestä aiheutuu tukien leikkauksia tilojen pitäjille ja myöhässä toimitetuilla

eläinilmoituksilla on vaikutusta eläinpalkkioihin (Myöhästyneet eläinrekisteri-ilmoitukset… 2015).

Rekisterien ylläpitäminen ei vaadi tietoliikenneyhteydeltä suurta nopeutta, mutta yhteyden

luotettavuus on sitäkin tärkeämpää, koska myöhästyneistä ilmoituksista aiheutuu välittömästi tulojen

menetyksiä.

Eläintilojen lisäksi myös muun tyyppiset maatilat tarvitsevat tietoliikenneyhteyksiä toiminnassaan.

Viljelyyn keskittyneillä tiloilla tietoliikenneyhteyksiä hyödynnetään sääpalveluiden

vastaanottamisessa sekä sähköisen kaupankäynnin seuraamisessa ja tekemisemisessä (Lähiajan

laajakaistatarpeet... 2008: 13–14). Viljelijöiden mielestä sää on suurin satovahinkojen aiheuttaja

(Liesvaara ym. 2013: 14), joten internetin kautta saatavilla sääpalveluilla on tärkeä rooli maatilojen

tuottavuuden kannalta. Sääpalveluiden avulla viljelijät voivat ajoittaa työnsä sellaiseen ajankohtaan,

jolloin riskit satovahingoille ovat pienimmät. Viljatiloilla tietoliikenneyhteyksien tarpeet ovat

kuitenkin melko kausiluonteista, sillä sääpalveluita tarvitaan pääsääntöisesti kylvön ja sadon korjuun

aikana. Talven aikana yhteyksiä ei välttämättä tarvita maatilan toiminnoissa yhtä intensiivisesti kuin

esimerkiksi eläintiloilla. Tulevaisuudessa mobiiliyhteyksien tarve saattaa kuitenkin viljatiloilla

kasvaa, sillä täsmäviljelyssä käytettävät laitteistot voivat siirtää kerättyä tietoa pilvipalvelimille

suoraan työkoneista aineistojen analysointia varten (Whitacre ym. 2014b).

4.4 Kotitalouksien ja maatilojen tietoliikenneyhteyksien omaksumista selittävät tekijät

Tietoliikenneyhteyksien adoptiolla eli omaksumisella tarkoitetaan kotitalouksien ja yritysten

liittymistä tietoliikenneyhteyteen, kun yhteys on alueella saatavilla (Carare ym. 2015). Useissa

tutkimuksissa on todettu, että tietoliikenneyhteyksien omaksuminen ei tapahdu alueellisesti samassa

tahdissa kuin uutta tietoliikenneyhteyttä on saatavilla käyttöön (Sawada ym. 2006; LaRose ym. 2007).

Tästä syystä on tärkeää tuntea omaksumiseen vaikuttavia demograafisia ja sosioekonomisia tekijöitä.

Tässä luvussa käsitellään maatilojen sekä kotitalouksien tietoliikenneyhteyksien omaksumiseen

vaikuttavia tekijöitä, sillä maatilat ovat usein perheyrityksiä ja ne toimivat yrittäjien pihapiirissä.

34

Tällöin tietoliikenneyhteyksien omaksumiseen voivat vaikuttaa yritystoiminnan lisäksi myös

kotitalouden taustatekijät.

Sawadan ym. (2006: 459–461) mukaan tärkeimmät positiivisesti vaikuttavat taustatekijät kiinteiden

yhteyksien omaksumiseen liittyvät kotitalouksien korkeaan tulo- ja koulutusasteeseen sekä

asuinalueen ikärakenteeseen. Korkeat tulot helpottavat osaltaan liittymispäätöksen tekemistä, koska

silloin kotitalouksilla on varaa investoida uusiin teknologioihin matalatuloisia paremmin. Sawada

ym. (2006) mielestä matalamman tulotason kotitaloudet omaksuvat uutta teknologiaa hitaammin,

jolloin uusiin teknologioihin liittyminen tapahtuu vasta vuosien viiveellä. Ikärakenteen on nähty

vaikuttavan omaksumiseen siten, että lapsiperheet omaksuvat kiinteän yhteyden nopeasti ja

vastaavasti yksin asuvat hitaasti. Tookey ym. (2006: 483) ovat lisäksi havainneet, että

koulutusasteella ja kotitalouksien tuloilla on vaikutusta siihen, että millaisia ominaisuuksia henkilöt

arvostavat internetyhteydeltä. Heidän mukaansa korkeatuloiset arvostavat yhteyden nopeutta,

palvelun luotettavuutta ja yhteyden katkeamattomuutta matalatuloisempia enemmän.

Carare ym. (2015: 26) ovat havainneet laajakaistaan liittymättömien joukosta sen, että nuoret,

perheelliset ja tietotekniikkaa omistavat kotitaloudet suosittelevat todennäköisemmin laajakaistaa

muiden tyyppisten kotitalouksien joukosta. Tuloksesta on pääteltävissä, että etenkin nuoret ja

perheelliset suhtautuvat myönteisesti laajakaistaa kohtaan, vaikka heillä ei olisikaan vielä yhteyttä

käytössä. Tietotekniikkaa omistavien kotitalouksien myönteisyyden voidaan ajatella johtuvan osittain

jo siitä, että kotitaloudessa on olemassa jo ennalta tietoteknisiä laitteita. Tällöin kotitalouden asukkaat

voivat hyödyntää tehokkaammin jo ennalta hankittua teknologiaa laajakaistayhteyden avulla.

Tietoliikenneyhteyksien omaksumisessa ei ole havaittu eroja pelkästään erilaisten kotitalouksien

väliltä, vaan omaksumisessa on myös alueellisia eroja. Whitacren ym. (2015: 261) mukaan ero

kaupungin ja maaseudun välisessä tietoliikenneyhteyksien omaksumisosuudessa on havaittu olevan

noin 12 prosenttiyksikköä kaupungin eduksi, vaikka yhteyksien omaksumisosuudet ovat kasvaneet

molemmissa ryhmissä. Havaittu ero tietoliikenneyhteyksien omaksumisessa voidaan liittää

suuremmassa mittakaavassa tietoliikenneyhteyksien tarpeeseen ja ihmisten kykyyn käyttää

yhteyksien tarjoamia palveluita. Maaseutualueilla väestö on pääsääntöisesti ikääntyneempää ja

koulutukseltaan matalampaa, joka osaltaan voi heijastua alueellisten analyysien tuloksiin.

Maatilojen tietoliikenneyhteyksien omaksumiseen vaikuttavat tekijät liittyvät yleensä niiden

käyttämiin internetpohjaisiin ohjelmistoihin ja laitteistoihin, jotka tarvitsevat toiminnoissaan

35

tietoliikenneyhteyksiä (Lähiajan laajakaistatarpeet… 2008). Tietoliikenneyhteyksien omaksumista

voidaan selittää myös maatilaa ja sen pitäjiä kuvaavilla demograafisilla ja sosioekonomisilla

tekijöillä. Stenberg ym. (2009) ovat selvittäneet multinomiaalisella logistisella regressioanalyysilla

maatilojen tietoliikenneyhteyksien käyttöön vaikuttavia tekijöitä Yhdysvalloissa. Stenberg ym.

(2009) ovat saaneet tulokseksi, että maatilat käyttävät todennäköisemmin kiinteätä

laajakaistayhteyttä, jos tilan pitäjä on iältään nuorehko, tilalla asuu kouluikäisiä lapsia ja tilalla

työskentelee palkattuja työntekijöitä. Myös tilan tulojen ylittäessä yli 50 000 $ todennäköisyys

laajakaistan omaksumiselle kasvaa. Näiden muuttujien lisäksi tilan pitäjän korkealla koulutustasolla

on nähty olevan vaikutusta laajakaistan omaksumiseen. Saadut tulokset muistuttavat hyvin paljon

kotitalouksiin kohdistuneiden tietoliikenneyhteyksien omaksumistutkimuksien tuloksia, joten

maatilan pitäjien taustaa kuvaavia tekijöitä voidaan pitää huomioon otettavina tilojen

tietoliikenneyhteyksien omaksumista selitettävinä tekijöinä.

Laajakaistan käytön todennäköisyyden on havaittu heikentyvän maatiloilla, jos ne sijaitsevat

maaseudun ja kaupungin taitteessa, kun vertailukohteina ovat kaupungin läheiset maatilat (Stenberg

ym. 2009: 36). Stenberg ym. (2009) eivät kuitenkaan ole täysin varmoja syrjäisen sijainnin

vaikutuksesta maatilojen laajakaistan omaksumiseen. He eivät ole pystyneet osoittamaan, että

maatilan syrjäisellä sijainnilla olisi tilastollisesti merkitsevää vaikutusta yhteyden käytölle tai

yhteydettömyydelle.

36

5 Aineistot ja menetelmät

5.1 Tutkielmassa käytettävät paikkatietoaineistot

Tässä tutkimuksessa käytetään useasta eri lähteestä koostettua aineistoa. Tutkimusaineistoon on

laskettu lisäksi uusia muuttujia paikkatietoanalyyseilla. Näin muodostettujen muuttujien avulla

voidaan kuvailla esimerkiksi maatilojen ympäröivän alueen väestötiheyttä, väestörakennetta ja

maatilojen saavutettavuutta tieverkostoa pitkin lähimpiin palveluihin. Lopuksi tutkielmaan valitut

muuttujat yhdistetään maatilojen rakennetutkimuksen aineistoon paikkatietomenetelmin, jolloin

analyyseissa ja malleissa voidaan käyttää kaikkia otokseen kuuluvia maatiloja. Taulukkoon 1 on

koottu tutkielmassa käytettävät paikkatietoaineistot.

Taulukko 1. Tutkielmassa käytettävien paikkatietoaineistojen kuvaukset ja tuottajat.

Aineisto Muuttujien kuvaus Lähde/Tuottaja

Maatilojen

rakennetutkimukset

Tietoliikenneyhteyden tyyppi, Tilan peltopinta-

ala, Tilan tuotantosuunta, Muutos viljelyalassa

Luonnonvarakeskus

YKR Väestö, Väestörakenne, Väestönmuutos Suomen

ympäristökeskus ja

Tilastokeskus

Paikkaperustaisen

aluekehittämisen indeksi

Alueellisen kehittämisen tarvetta kuvaavaa

indeksin arvo

Luonnonvarakeskus

Julkisten palveluiden

sijainnit

Maatilojen saavutettavuus lähimpiin palveluihin Valtiokonttori

Liikuntapaikat Maatilojen saavutettavuus liikuntaharras-

tuspaikoille

LIPAS

Väestöruutuaineisto Väestörakenne, Väestönmuutos Tilastokeskus

Paavo –

Postinumeroalueittain

avoin tieto

Työpaikat, Työllisyys, Tulot, Koulutus Tilastokeskus

Lopullinen paikkatietoaineisto sisältää muuttujia kolmelta eri maantieteelliseltä mittakaavatasolta.

Tarkimmat eli suurimittakaavaisimmat muuttujat ovat maatilakohtaisia muuttujia, jotka ovat peräisin

maatilojen rakennetutkimuksista. Mittakaavaltaan toiseksi tarkimmat lähiympäristön muuttujat

kuvaavat 1 km x 1 km kokoisen tilastoruudun tietoja maatilan välittömästä läheisyydestä.

Lähiympäristön ruututiedot kuvaavat sen tilastoruudun tietoja, johon maatila maantieteellisesti

sijoittuu. Laaja-alaisimmat eli pienimittakaavaisimmat muuttujat kuvaavat pienalueen muuttujia,

joilla tässä yhteydessä tarkoitetaan maatilaa ympäröivän postinumeroalueen ominaisuuksia.

37

Seuraavissa luvuissa esitellään käytetyt paikkatietoaineistot tarkemmin. Samassa yhteydessä

kerrotaan myös millaisia muuttujia niistä on muodostettu. Lopuksi esittelen aineistojen kokoamisessa

käytetyn menettelytavan. Liitteessä 2 ja 3 on esitetty tutkielmassa käytetyt muuttujat

yksityiskohtaisesti.

5.1.1 Maatilojen rakennetutkimukset

Luonnonvarakeskus kerää säännöllisesti suomalaisiin maatiloihin liittyviä tietoja maatilojen

rakennetutkimuksien avulla. Maatilojen rakennetutkimukset toteutetaan kymmenen vuoden välein

kokonaiskyselynä, jolloin tiedot kerätään kaikilta maatiloilta ja puutarhayrityksiltä.

Kokonaiskyselyjen välissä toteutetaan kaksi otostutkimusta noin 3-4 vuoden välein. Viimeisin

kokonaiskysely suoritettiin vuonna 2010 ja uusin rakennetutkimus vuonna 2013 (Rakennetutkimus

2016).

Tutkielmassa hyödynnetään maatilojen rakennetutkimuksien tuottamia tietoja vuodelta 2010 ja 2013.

Aineistot ovat Luonnonvarakeskuksen hallinnoimia ja tekijänoikeuksilla suojaamia.

Rakennetutkimuksista on poimittu maatilojen internet-yhteyttä, tuotantosuuntaa ja peltopinta-alaa

käsittelevät muuttujat tutkimusaineistoon. Vuoden 2013 rakennetutkimus oli otostutkimus ja

tutkielmaan on käytettävissä yli 20 000 maatilan tiedot.

Maatilojen rakennetutkimuksista koostetut muuttujat ovat avainasemassa aineiston analyyseissa ja

muodostettavissa malleissa. Rakennetutkimuksista saadaan selville maatilojen käyttämien

tietoliikenneyhteyksien maatilakohtaiset tiedot, jotka on jäsennetty seuraavasti kolmeen luokkaan.

1. Kiinteä laajakaista

2. Mobiililaajakaista

3. Ei Internet-yhteyttä

Maatilojen rakennetutkimuksien aineistojen jatkokäsittelyt ovat mahdollisia, koska tilatunnuksen

lisäksi jokaisen maatilan osoite tiedetään. Osoitetiedon perusteella maatiloille voidaan määrittää

niiden maantieteellinen sijainti. Sijaintitiedon määrittäminen koordinaateiksi on toteutettu

Luonnonvarakeskuksessa. Sijaintitieto mahdollistaa maatilojen esittämisen pistemuotoisena

paikkatietoaineistona. Rakennetutkimuksista muodostettu pistemuotoinen paikkatietoaineisto toimii

samalla koko tutkimusaineiston runkona, johon lopulta kaikki muodostetut muuttujat eri lähteistä

liitetään.

38

Maatiloja kuvaavia muuttujia on täydennetty lisäksi Luonnonvarakeskuksen paikkatietoaineistoista.

Näistä aineistoista on laskettu pidemmän ajan muutosta sekä tämän hetkistä tilannetta kuvaavia

maatila- ja ruutukohtaisia muuttujia lopulliseen aineistoon. Luonnonvarakeskuksen aineistoista on

laskettu lopettaneiden tilojen lukumäärät ja tilojen peltopinta-alan kasvun muutokset vuosien 1995 ja

2014 välillä tilakohtaisesti. Samalla on myös muodostettu muuttuja käynnissä olevien tilojen

lukumäärästä 1 km x 1 km tilastoruudukkoon.

5.1.2 YKR-aineisto

Yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmä eli YKR on ympäristöhallinnon kehittämä

valtakunnallinen seurantajärjestelmä, joka sisältää vertailukelpoista paikkaan sidottua aikasarjatietoa

tilastoruuduittain. Yhdyskuntarakenteella tarkoitetaan tietoa asuntojen, työpaikkojen, palveluiden,

viheralueiden ja niiden välisten liikenneyhteyksien muodostamasta kokonaisuudesta

(Yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmä… 2015). YKR-aineisto sisältää muuttujia esimerkiksi

väestöstä, työvoimasta, työssäkäynnistä, vapaa-ajan asunnoista, toimialojen kehityksestä ja

yhdyskunnan eri toimintojen määrästä. Aikasarjatiedot alkavat joidenkin muuttujien kohdalla jo

vuodesta 1980 ja tiedot ovat koostettu tarkimmillaan koko Suomen osalta noin 6,3 miljoonaan 250 m

x 250 m kokoiseen tilastoruutuun. Aineistoa on mahdollista yleistää myös suurempiin

tilastoruutuihin, esimerkiksi 1 km x 1 km:n kokoisiin tilastoruutuihin. Tarkka tilastoruutuaineisto

mahdollistaa hallintarajoista riippumattomien analyysien muodostamisen, ja osittain sen takia niiden

käyttö on yleistynyt viime vuosina (Kotavaara ym. 2011).

Tilastoruudut muodostavat yhtenäisen ja toistensa poissulkevan ruudukon koko Suomen alueelta.

Yksittäisen tilastoruudun muuttujat ovat muodostettu summaamalla muuttujan ominaisuudet ruudun

alalta (Yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmä… 2015). Pienimmillään ruudun tiedot käsittelevät

6,25 hehtaarin pinta-alaa eli yhden 250 m x 250 m ruudun tietoja. Jotkin YKR-aineiston muuttujista

sisältävät arkaluontoista tietoa yksityisyyden kannalta. Tällaisten muuttujien tiedot ovat salattuja

ruudun alueelta, jos havaintoja ruudussa on alle kymmenen tai ruudussa sijaitsee ainoastaan yksi

asuinrakennus (Yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmä… 2015).

Poimin YKR-aineistosta muuttujia kuvailemaan maatilojen ympäröivien 1 km x 1 km kokoisten

ruutujen väestörakennetta, väestön muutosta ja väestötiheyttä vuosilta 2000, 2005 ja 2014. Näiden

muuttujien avulla saadaan luotua yksityiskohtainen kuvaus maatilojen lähiympäristön

väestörakenteesta. Kaikki YKR-aineistosta mukaan poimitut muuttujat tarvitsivat jatkokäsittelyä

39

ennen kuin ne olivat valmiita liitettäväksi tutkimusaineistoon, koska muuttujat olivat lähtötiedoiltaan

250 m x 250 m:n koossa. Tämän lisäksi esimerkiksi väestötiheyttä ja väestönmuutosta kuvaavat

muuttujat täytyi laskea YKR-aineiston muuttujien pohjalta. YKR-aineistosta ei voitu hyödyntää koko

sen potentiaalia, koska tutkielmassa käytetyn aineiston alkuperäinen ruutukoko oli 250 m x 250 m

koossa. Arkaluontoisten muuttujien osalta maaseutualueista muodostui ongelmallisia alueita, sillä

harvassa 250 m x 250 m tilastoruudussa asui yli 10 asukasta. Tämän takia YKR-aineistosta käytettiin

ainoastaan muuttujia, kuten väestörakenne ja väestötiheys, jotka eivät olleet tietosuojattuja.

5.1.3 Paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksi

Paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksi kuvaa paikallista kehittämistarvetta. Indeksi on

muodostettu Luonnonvarakeskuksessa ja se on rakennettu paikkatietoaineistoista. Indeksin

pääelementit koostuvat kasvualueiden työssäkäyntimahdollisuuksien määrittämistä potentiaalisista

leviämisvaikutuksista sekä alueiden työpaikkakehitystä säätelevistä kehityshaitoista (Lehtonen &

Wuori 2015: 15–21). Lehtosen ja Wuoren (2015) mukaan indeksin avulla saadaan tietoa alueista,

jotka tarvitsisivat tukea paikallisen kehityksen vahvistamiseksi, mikäli erilaistuvaa alueiden välistä

työpaikkakehitystä halutaan Suomessa vähentää. Ongelmallisiksi alueiksi ovat muodostuneet sijainti-

ja kehityshaitoista kärsivät alueet, koska ne ovat hyvin riippuvaisia paikallisesta kehityksestä ja ne

ovat kilpailukyvyltään heikkoja. Tällaisia alueita on paljon, sillä indeksin perusteella määritettynä 46

prosenttia Suomen pinta-alasta sijoittuu suurinta tarvetta kuvaavaan luokkaan (Lehtonen & Wuori

2015: 4).

Paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksin pienet arvot kuvaavat alueita, joissa sekä sijainti- että

kilpailukykytekijät ovat parhaiten kehittyneitä (Lehtonen & Wuori 2015: 24). Yleisesti ottaen tällaisia

alhaisen indeksin alueita ovat pääkaupunkiseudun, Turun ja Tampereen väliin jäävän alueen sisäpuoli

sekä suurimmat maakuntakeskukset. Näille alueille ei kohdistu merkittäviä kehityshaittoja, sillä ne

sijaitsevat selkeillä kasvualueilla.

Indeksin suuret arvot kuvaavat vastaavasti kehitysongelmaisia alueita. Näillä alueilla on kasvua

rajoittavia paikallistalouden reunaehtoja, mutta alueet ovat sijaintinsa vuoksi riippuvaisia pelkästään

paikallisesta työpaikkakehityksestä koska ne sijaitsevat kaukana kasvualueista (Lehtonen & Wuori

2015: 22). Tällaiset alueet sijaitsevat Lehtosen ja Wuoren mukaan (2015) pääasiassa Pohjois- ja

Etelä-Savossa, Itä- ja Pohjois-Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuun itäosissa, Pohjois-Karjalassa

ja Suomenselän alueella Pirkanmaan ja Keski-Suomen pohjoisosissa.

40

Indeksin arvot on poimittu paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksin interpolointipinnasta.

Indeksistä on muodostettu maankattava 1 km x 1 km kokoinen tilastoruudukko, josta tarvittavat

indeksin arvot on saatu kerättyä maatilojen sijainteihin perustuen. Indeksin avulla kuvataan

maatilojen sijaintia suhteessa kehitysongelmaisiin tai hyvin kehittyneisiin alueisiin. Maatilan

sijainnilla suhteessa indeksin arvoihin on odotettavasti vaikutusta esimerkiksi kiinteän

tietoliikenneyhteyden saatavuuteen.

5.1.4 Maatilojen saavutettavuusmuuttujat

Laskin maatilakohtaiseen aineistoon myös maatilojen saavutettavuutta kuvaavia muuttujia aineiston

kuvailua ja analyyseja varten. Saavutettavuuksien avulla voidaan havainnollistaa maatilojen fyysistä

sijaintia suhteessa lähimpiin julkisiin palveluihin ja liikuntapalveluihin. Etäisyydet ratkaisin ArcGIS-

ohjelmiston Network Analyst -laajennusosalla. Muodostetut saavutettavuusmuuttujat vastaavat

todellisia etäisyyksiä tieverkkoa pitkin kuljettuina palveluihin maatilalta. Etäisyydet ovat lopullisessa

aineistossa esitetty metreinä.

Saavutettavuusanalyyseissa käytettävät palvelut valitsin sillä perusteella, että ne ovat saatavilla

paikkatietomuotoisena aineistona koko Suomen alueelta. Julkisia palveluita kuvaavat

paikkatietoaineistot ovat peräisin Suomi.fi-portaalista, joka on kansalaisille tarkoitettu

julkishallinnon verkkopalvelu. Portaaliin on koottu julkishallinnon organisaatioiden, kuntien ja

niiden toimintaa täydentävien järjestöjen tai yritysten tuottamien palveluiden tietoja (Tietoa

Suomi.fistä 2016). Aineistot ovat vapaasti ladattavissa ja käytettävissä esimerkiksi WFS-

rajapintapalveluiden kautta. Julkisiksi palveluiksi tutkielmaan valitsin peruskoulut, lukiot, kunnan

virastot sekä Kelan, oikeushallinnon ja poliisin toimipisteet.

Saavutettavuusanalyyseihin otin mukaan myös liikuntaharrastukseen liittyvän palvelun. Kuntosalien

avulla voidaan kuvata savutettavuutta lähimpiin liikuntaharrastuksiin. Kuntosalien sijainnit ovat

peräisin LIPAS-järjestelmästä, joka on valtakunnallinen ja julkinen liikunnan paikkatietojärjestelmä

(LIPAS… 2016). LIPAS-palvelua hallinnoi Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta.

Saavutettavuuslaskelmat lähimmälle kuntosalille poikkeavat julkisista palveluista siten, että

kuntosalit ovat useimmiten muiden kuin kuntien omistamia. Yrittäjillä toimipaikan valintaan voi

vaikuttaa erilaiset kriteerit kuin julkisten palveluiden sijoittumiseen.

41

5.1.5 Väestöruutuaineisto ja Paavo – Postinumeroalueittain avoin tieto

Väestöruutuaineisto on Tilastokeskuksen tuottama avoimesti ladattava aineisto, jossa on tarjolla

paikkatietoa väestöstä ruuduittain (Väestöruutuaineisto 1 km… 2016). Aineisto on lähes vastaava

YKR-aineiston väestöruutuaineiston kanssa, mutta avoimesti ladattava väestöruutuaineisto ei sisällä

yhtä yksityiskohtaista tietoa ja se on tilastoruuduiltaan 1 km x 1 km koossa. Väestöruutuaineisto

kattaa kaikki Suomen asutut alueet, mutta alle 10 asukkaan ruudut ovat tietosuojattuja siten, että niistä

tiedetään ainoastaan väestön yhteismäärä.

Väestöruutuaineistoa hyödynnetään kuvaillessa maatilojen ympäröivän alueen väestön määrää ja

rakennetta. Tutkielmassa käytän vastaavan kokoista tilastoruudukkoa kuin väestöruutuaineistossa,

jolloin aineiston vieminen tutkielmassa käytettävään ruudukkoon on suoraviivaista.

Väestöruutuaineistoon on valmiiksi luokiteltu väestö ikäluokittain, joten aineisto ei vaadi käsittelyä.

Ikäluokkien lisäksi väestöruutuaineistosta poimin mukaan sukupuolijakaumaa käsittelevän

muuttujan.

Tutkielmassa käytän myös Tilastokeskuksen ylläpitämää Paavo – Postinumeroalueittainen avoin tieto

aineistoa (Paavo – Postinumeroalueittainen… 2016). Aineisto sisältää keskeisiä

postinumeroaluekohtaisia muuttujia koko Suomen alueelta. Aineistosta poimin muuttujia kuvaamaan

maatiloja ympäröivää pienaluetta. Paavo-aineisto oli esimerkiksi tarkin saatavilla olevista aineistoista

kuvaamaan maatilojen ympäröivien alueiden työpaikkoja, asukkaiden koulutusta ja kotitalouksien

tuloja. Pienalueen muuttujien liittäminen 1 km x 1 km kokoiseen ruudukkoon tapahtui ArcGIS-

ohjelmistolla, jolla myös pienalueen tiedot liitettiin maatilakohtaiseen pistemuotoiseen aineistoon.

5.1.6 Ruututietoaineistojen liittäminen pistemuotoiseen paikkatietoaineistoon

Eri lähteistä koostetut tilastoruutuaineistot koottiin tyhjään Suomen kattavaan 1 km x 1 km

ruudukkoon ennen kuin ne liitettiin maatilojen rakennetutkimuksesta muodostettuun pistemuotoiseen

maatila-aineistoon. Tyhjät tilastoruudut karsiutuivat pois aineistosta tilastoruutuaineiston ja

pistemäisen maatila-aineiston yhdistämisvaiheessa, jonka jälkeen lopulliseen aineistoon sisältyi

aineistoa vain maatilojen sijainteihin perustuen. Yhdistämisvaihe on työn toteutuksen kannalta

oleellinen, sillä tämän prosessin kautta jokaiselle maatilalle saatiin määritettyä tilan ympäröivää

aluetta kuvaavat muuttujat.

42

Päädyin keräämään tilastoruutuaineistot 1 km x 1 km kokoisiin ruutuihin sillä perusteella, että valittu

ruutukoko on riittävän tarkka kuvaamaan maatilojen välitöntä lähiympäristöä. Tällöin yksi

tilastoruutu kuvaa maatilan lähiympäristön muuttujia yhden neliökilometrin alalta. Samalla valittu

ruutukoko on kuitenkin riittävän suuri, jotta tilastoaineistoa on saatavilla käyttöön. Pienimmällä 250

m x 250 m ruutukoolla syntyi tutkielman kannalta ongelmallisia maaseutualueita, joilta

tilastoaineistoa ei ole saatavilla käyttöön tietosuojauksista johtuen. Siirryttäessä toiseksi pienimpään

1 km x 1 km ruutukokoon tietosuoja ei ollut enää ongelmallinen analyysien kannalta, sillä

tilastoruudun pinta-ala on jo 16-kertainen 250 m x 250 m ruutuun verrattuna.

Yhtenäiseen tilastoruudukkoon kokosin muuttujia YKR-aineistosta, Luonnonvarakeskuksen

paikkatietoaineistoista, väestöruutuaineistosta, paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksistä ja

Paavo – Postinumeroalueittain avoimesta tiedosta. Paavo-aineisto poikkeaa muista aineistosta siinä,

että se ei todellisuudessa kuvaa 1 km x 1 km tilastoruudun aluetta, vaan se kuvaa koko

postinumeroalueen tietoja. Tästä huolimatta Paavo-aineiston muuttujien tiedot yhdistetiin

ruudukkoon, jonka kautta pienalueen muuttujat saatiin liitettyä maatilakohtaiseen aineistoon.

Kuvassa 8 on esitetty ruututietoaineistojen käsittelyyn kuuluvat työvaiheet. Kuvan yhteydessä on

esitetty myös toimintamalli, jolla yhtenäinen tilastoruutuaineisto ja pistemuotoinen maatila-aineisto

on yhdistetty. Ruututietoaineistojen muuttujien käsittelyvaiheet toteutettiin Excel- ja ArcGIS-

ohjelmistoilla.

Työvaiheet jakautuvat kahteen päävaiheeseen, joista ensimmäisessä käsitellään ruututietoaineistoja

yksitellen. Aineistot muokataan tässä vaiheessa 1 km x 1 km kokoiseen ruudukkoon, jos ne eivät ole

sitä lähtötiedoilta. Aineistoihin lasketaan myös uudet muuttujat alkuperäisten muuttujien pohjalta

ennen jatkokäsittelyä. Siinä vaiheessa, kun kaikki ruututietoaineistot on käsitelty, liitetään ne

yhteiseen maan kattavaan tilastoruudukkoon. Toisessa vaiheessa yhtenäinen tilastoruutuaineisto ja

pistemuotoinen paikkatietoaineisto yhdistetään paikkatieto-ohjelmistossa yhtenäiseksi aineistoksi.

43

Kuva 8. Vuokaaviossa on esitetty ruututietoaineistojen käsittelyvaiheet. Ensimmäisessä vaiheessa

valmistellaan ruututietoaineistot ja niiden muuttujat. Toisessa vaiheessa ruututietoaineistojen

muuttujat liitetään pistemuotoiseen paikkatietoaineistoon.

Käsittelyn jälkeen tutkimusaineisto on pistemuotoisena paikkatietoaineistona. Pistemuodossa oleva

paikkatietoaineisto mahdollistaa kaikkien otokseen kuuluvien maatilojen käyttämisen

analyysivaiheessa, koska jokainen maatila on erillisenä aineistossa. Analyyseissa ja mallintamisessa

käytetään pistemuotoisen paikkatietoaineiston taulukkotiedostoa. Pistemuotoista paikkatietoaineistoa

hyödynnetään paikkatieto-ohjelmistossa tulosten visualisointi- ja interpolointivaiheessa.

5.2 Tilastolliset tutkimusmenetelmät

Tutkielmassa hyödynnetään geospatiaalisia sekä kehittyneitä tilastollisia analyysimenetelmiä

tutkimusaineiston muodostamisessa ja analysointivaiheessa. Tutkimusaineiston

pääanalyysimenetelminä käytetään t-testejä ja logistisia regressioanalyyseja. T-testeillä osoitetaan

44

tietoliikenneyhteyksien käytöstä seuraavia vaikutuksia maatilojen kehitykseen. T-testien yhteydessä

käytetään aineiston kaltaistamista, jonka avulla pyritään saavuttamaan satunnaistetun koeasetelman

edut havainnoivassa aineistossa (Austin 2011). Kaltaistaminen suoritetaan ensimmäisen kerran

kiinteän yhteyden tilojen mukaan ja toisessa vaiheessa yhteydettömien tilojen näkökulmasta.

Varsinaiset t-testit suoritetaan siten, että niillä tutkitaan kiinteän yhteyden käytöstä seuraavia

vaikutuksia maatilojen kehitykseen. Toisessa vaiheessa t-testit suoritetaan samoille muuttujille täysin

yhteydettömien maatilojen näkökulmasta.

Logistisilla regressioanalyyseilla mallinnetaan maatilojen tietoliikenneyhteyksien käyttöön

vaikuttavia tekijöitä. Mallien avulla kuvataan tekijöitä, joilla on vaikutusta maatilojen käyttämiin

kiinteään laajakaistaan ja mobiiliyhteyteen. Lisäksi yhdessä mallissa mallinnetaan tekijöitä, joilla on

vaikutusta maatilojen yhteydettömyyteen. Mallien pohjalta muodostetaan myös alueelliset

todennäköisyyspinnat interpolointia apuna käyttäen.

Näiden menetelmien lisäksi tutkielmassa käytetään saavutettavuusanalyyseja maatilojen

saavutettavuutta kuvaavien muuttujien muodostamisessa. Maatilojen saavuttavuuksia kuvaavia

muuttujia on laskettu aineistoon, koska niillä voi olla vaikutusta esimerkiksi sijaintihaitasta

kärsimiseen, jonka oletetaan kasvavan etäisyyden myötä (Lehtonen & Tykkyläinen 2010).

Sijaintihaitta voi vaikuttaa myös maatilojen tietoliikenneyhteyksien käyttömahdollisuuksiin.

5.2.1 Saavutettavuusanalyysit

Saavutettavuusmuuttujien laskennat toteutetaan ArcGIS-ohjelmiston Network Analyst -

laajennusosalla. Työkalun avulla voidaan mallintaa etäisyyksiin, kustannuksiin ja aikoihin liittyviä

muuttujia tieverkostoa pitkin (What is the… 2016). Tutkielmassa hyödynnetään ainoastaan työkalun

etäisyyttä käsittelevää ominaisuutta, jonka avulla ratkaistaan saavutettavuutta kuvaavat muuttujat

katuverkkoa pitkin kuljettuna maatilalta erilaisiin palveluihin. Network Analyst -laajennusosan

vaatimana tieverkostoaineistona käytin Liikenneviraston ylläpitämää avoimesti ladattavaa Digiroad-

aineistoa, mikä kattaa Suomen tie- ja katutietoaineiston (Digiroad kansallinen... 2016).

Verkostoanalyysien toimintaan vaikuttaa oleellisesti Network Dataset. Se sisältää käytettävän

verkoston osat yksinkertaisesti esitettynä piste- ja viivamuotoisena. Liikenneverkostoa kuvaavassa

Network Datasetissa käytetään kolmen tyyppisiä verkoston elementtejä (What is the… 2016). Reunat

(engl. edges) liittävät eri aineiston elementit toisiinsa. Risteykset (engl. junctions) yhdistävät reunat

45

ja helpottavat navigointia toisesta reunasta toiseen. Kolmantena elementtinä ovat käännökset (engl.

turns), jotka sisältävät liikkumiseen vaikuttavaa tietoa kahden tai useamman reunan välillä.

Etäisyyksien laskennassa käytettävän OD cost matrix -menetelmän toiminta perustuu Dijkstran

algoritmiin. Menetelmän avulla löydetään lyhyin reitti kahden pisteen välille määritettyä katuverkkoa

pitkin (What is the… 2016). Lyhimmän etäisyyden laskenta valittuun palveluun voidaan suorittaa

kaikille maatiloille samanaikaisesti, mutta prosessi joudutaan toistamaan eri palveluille erillisinä

analyyseina. Tuloksena analyyseista saadaan maatilakohtaiset tarkat etäisyydet lähimpiin palveluihin

tieverkkoa pitkin kuljettuna. Network analyst -laajennusosa ei ota laskennoissa huomioon

kuntarajoja, joten lähin kuntakeskus maatilalta voi olla kotikunnan ulkopuolinen kuntakeskus.

5.2.2 Aineiston kaltaistaminen ja t-testit

Tietoliikenneyhteyksien vaikutusta maatilojen kehitykseen tutkitaan kaltaistamismenetelmän avulla.

Kaltaistamisessa valitaan tunnetun sekoittavan tekijän (engl. confounding factor) mukaan suhteessa

yhtä paljon toimenpiteelle altistuneita ja ei-altistuneita tapauksia aineistoon. Kaltaistamismenetelmän

käyttöön päädyttiin, koska tietoliikenneyhteyksien merkityksen osoittaminen maatilojen kehityksen

yhteydessä on vaikeaa. Austinin (2011: 400) mukaan yhteiskunnassa suoritettujen toimenpiteiden

vaikutusten arvioinnissa käytetään havaintotutkimuksia. Syynä tähän on usein se, että etenkin

yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa satunnaistetun koeasetelman järjestäminen on vaikeaa.

Havaintotutkimuksien ongelmaksi on kuitenkin muodostunut niistä tehtävä kausaalinen päättely.

Tuloksista on vaikea päätellä, että johtuuko lopputulos toteutetusta toimenpiteestä vai onko tulos

peräisin piilevistä tekijöistä (Austin 2011). Tätä ongelmaa on pyritty ratkaisemaan

kaltaistamismenetelmillä, joiden ideana on vahvistaa tulosten syy-seuraus-yhteyden tulkintaa (Beal

& Kupzyk 2014: 74).

Tutkielmassa pyritään osoittamaan, että onko tietoliikenneyhteyksillä ollut vaikutusta maatilojen

kehitykseen. Vaikutuksien arvioinnissa hyödynnetään propensiteettipistemäärä-

kaltaistamismenetelmää, joka on yksi neljästä pääkaltaistamismenetelmästä. Kaltaistaminen

suoritetaan R-ohjelmistossa, josta latasin Matchit-paketin käyttöön ennen aineiston jatkokäsittelyä.

Menetelmän avulla on tarkoitus saavuttaa satunnaistetun koeasetelman edut havainnoivassa

aineistossa (Austin 2011: 400). Propensiteettipistemääriin perustuvien menetelmien avulla pystytään

vähentämään tai poistamaan lähes kokonaan epävarmuuden aiheuttamat vaikutukset analyysin

tuloksesta. Mattila (2014: 235) kertoo menetelmän toimivan siten, että se jakaa havaintoyksiköt

46

jälkikäteen taustaominaisuuksiltaan mahdollisimman samankaltaisiin ryhmiin. Hänen mukaansa jako

ryhmiin tapahtuu koeasetelmaa mukaillen niin, että havaintoyksiköt ovat kaikilta muilta

ominaisuuksiltaan paitsi selitettävän muuttujan osalta mahdollisimman samankaltaisia.

Propensiteettipistemääriin pohjautuva menetelmän (engl. propensity score matching) käyttö tapahtuu

kahdessa vaiheessa. Austinin (2011: 403) mukaan ensimmäisessä vaiheessa propensiteettipistemäärät

määritetään kontrolli- ja testiryhmän yksilöille. Koska todellisia propensiteettipistemääriä ei

ennakolta tiedetä, ne estimoidaan logistisella regressioanalyysilla. Mallissa selitettävänä muuttujana

käytetään toimenpiteeseen osallistumista kuvaavaa kaksiluokkaista muuttujaa ja selittävinä

muuttujina kaltaistukseen valittuja muuttujia.

Tutkielmassa propensiteettipistemäärien määritykseen käytettävässä mallissa selitettävänä

muuttujana käytetään maatilan kiinteätä tietoliikenneyhteyttä kuvaava muuttujaa ja selittävinä

muuttujina väestötiheyttä, paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksiä sekä

saavutettavuusmuuttujia. Saavutettavuusmuuttujiksi valittiin etäisyyttä kuvaavat muuttujat

oikeushallintoon, kuntakeskukseen, kuntosalille ja peruskouluun. Liitteessä 1 on kerrottu tarkemmin

käytetyistä muuttujista. Kaltaistaminen suoritetaan tutkimusaineistolle myös yhteydettömien

maatilojen näkökulmasta. Tällöin malli vastaa selitettävien muuttujien osalta täysin yhtälöä 1.

Propensiteettipistemäärien määrityksessä käytetty logistinen regressiomalli on siten muotoa

ln (𝑃

1−𝑃) = 𝛽0 + 𝛽1väestötiheysi + 𝛽2paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksii +

𝛽3oikeushallintoi + 𝛽4kuntakeskusi + 𝛽5kuntosalii + 𝛽6peruskoului (1).

Toisessa vaiheessa aineistosta luodaan otos. Propensiteettipistemäärällä on tasapainottava

ominaisuus, sillä yhtä suuren propensiteettipistemäärän saavuttavien testi- ja kontrolliryhmien

yksilöiden jakauma on samankaltainen (Austin 2011: 417). Yleinen tapa otoksen luontiin on 1:1 (one-

to-one) tai parikaltaistusta (pair matching), joissa kontrolli- ja testiryhmän yksilöistä muodostetaan

propensiteettipistemääriin perustuen mahdollisimman samanlaisilla arvoilla olevia pareja (Austin

2011: 404). Parien muodostaminen ei ole kuitenkaan ainut tapa luoda otosta, vaan kontrolliryhmästä

voidaan otokseen ottaa myös useampia propensiteettipistemääriltään hyvin toisiaan lähellä olevia

yksilöitä.

R-ohjelmiston MatchIt-paketti tarjoaa käyttöön useita eri tapoja otoksen luontiin, joista

tutkimuksessa hyödynnetään nearest neighbor -menetelmää. Sen avulla voidaan kaltaistaa yksi tai

47

useampi kontrolliryhmän yksilö jokaiselle koeryhmän yksilölle (Whitacre ym. 2014a: 1018–1019).

Valinta perustuu kontrolli- ja koeryhmän propensiteettipistemääriin, ja jos usealla kontrolliryhmän

yksilöllä on hyvin lähelle samansuuruinen pistemäärä kuin koeryhmän yksilöllä, kontrolliryhmän

yksilöiden valinta perustuu satunnaiseen valintaan (Beal & Kupzyk 2014: 69).

Kaltaistetusta otoksesta voidaan osoittaa luotettavasti, millaisia vaikutuksia tietoliikenneyhteyksillä

on maatiloille. Muodostettujen testien tuloksien pitäisi olla myös validimpia verrattuna testeihin,

jotka eivät ole tehty kaltaistetusta aineistosta. Austinin (2011: 404) mukaan tutkijat eivät ole päässeet

täysin yhteisymmärrykseen siitä, että luetaanko PSM-menetelmällä luotu otos riippumattomaksi vai

riippuvaksi. Varsinainen testaaminen kaltaistetusta aineistosta suoritetaan riippumattoman otoksen t-

testeillä. T-testit suoritetaan myös alkuperäisestä koko aineistosta, jolloin t-testien tuottamia tuloksia

on mahdollista vertailla aineistojen välillä.

5.2.3 Logistinen regressioanalyysi

Logistista regressioanalyysia käytetään analyysimenetelmänä tutkittaessa tekijöitä, jotka selittävät

kunkin tietoliikenneyhteystyyppin käyttöä maatiloilla. Regressiomenetelmien tarkoituksena on

löytää parhaiten sopiva malli kuvaamaan selitettävän ja yhden tai useamman selittävän muuttujan

suhdetta (Hosmer ym. 2013). Logistinen regressiomalli muistuttaa läheisesti lineaarista

regressiomallia, mutta eroaa siitä hieman. Suurimpana erottavana tekijänä mallien välillä on, että

logistisessa regressiomallissa selitettävä muuttuja on dikotominen eli kaksiluokkainen (Menard 2010:

3). Tämä ero vaikuttaa suoraan estimoitavien regressiomallien muotoon sekä sovittamisessa

käytettäviin oletuksiin.

Logistinen regressiomalli on tilastomatemaattinen malli, jonka tarkoituksena on selittävien

muuttujien avulla ennustaa vaihtelua selitettävässä muuttujassa (Nummenmaa 2009: 332).

Logistisessa regressiomallissa on yksi selitettävä muuttuja, joka on mitattu dikotomisesti (Menard

2010: 4). Dikotomisella muuttujalla on ainoastaan kaksi kategoriaa, joten logistinen regressiomalli

sopii hyvin tutkielmassa käytettävään binääriseen aineistoon. Kaikki kolme maatilojen

tietoliikenneyhteyden tilaa kuvaavaa muuttujaa on jaettu aineistossa dikotomisesti. Esimerkiksi

maatilalla joko on kiinteä tietoliikenneyhteys (koodattu 1) tai sitten sillä ei ole kiinteää

tietoliikenneyhteyttä (koodattu arvolla 0) käytössä.

48

Logistisessa regressiomallissa selittäviä muuttujia voi olla yksi tai useampia. Malli soveltuu hyvin

useasta eri lähteestä koostetulle aineistolle, koska selitettävät muuttujat voivat olla mitattu usealla eri

mitta-asteikoilla. Malleihin on mahdollista lisätä myös laatuasteikollisia muuttujia (Hosmer ym.

2013: 36), joten tutkimusaineistosta on mahdollista testata esimerkiksi maatilojen tuotantosuuntien

vaikutuksia tietoliikenneyhteyksien käyttöön. Tällaiset muuttujat on koodattava ennen käyttöä

dummy-muuttujiksi, jolloin ne saavat aineistossa arvokseen vain nollia ja ykkösiä (Hosmer ym. 2013:

36).

Logistisessa regressiomallissa tehdään huomattavan vähän oletuksia. Tärkeimmät oletukset liittyvät

selitettävän muuttujan kaksijakoisuuteen sekä havaintojen riittävyyteen (Nummenmaa 2009: 332).

Tutkimusaineistossa on yli 20 000 maatilan tiedot, joten havaintojen osalta oletukset täyttyvät. Isojen

aineistojen kanssa on kuitenkin muistettava, että pienetkin erot voivat tulla herkästi merkitseviksi.

Oletukset täyttyvät myös selitettävän muuttujan osalta, sillä mallien selitettävät muuttujat ovat

dikotomisia. Logistisissa malleissa ei tehdä minkäänlaisia ennakko-oletuksia käytettävien muuttujien

jakaumista ja muuttujien välisistä yhteystyypeistä (Nummenmaa 2009: 331–332), joten yhteydet

voivat siten olla esimerkiksi lineaarisia, logaritmisia tai eksponentiaalisia.

Logistiseen regressioanalyysiin kuuluu olennaisena osana riskin käsite (engl. odds). Riski liittyy

selitettävän muuttujan tapahtumien todennäköisyyksiin, jotka ovat toistensa komplementtitapahtumia

(Nummenmaa 2009: 332). Riskin logaritmia käytetään selittävänä muuttujana malleissa, jolloin

yhden selittävän muuttujan logistinen regressiomalli voidaan kirjoittaa seuraavasti (Nummenmaa

2009)

ln (𝑃

1−𝑃) = 𝛽0 + 𝛽1𝑥 (2).

Logistinen regressiomalli voidaan kirjoittaa myös seuraavasti (Hosmer ym. 2013)

))exp(1/()exp();1( xxxYprob (3)

))exp(1/(1);0(1 xxYprob (4)

joissa merkinnät vastaavat yhtälön 2 merkintöjä. Tästä saadaan johdettua logistisen regressiomallin

yhteys lineaariseen regressiomalliin, joka näkyy seuraavasta muunnoksesta

x ))1/(log( (5).

49

Yhtälöstä 2 voidaan ratkaista todennäköisyys P, joka on mallin arvioima todennäköisyys sille, että

aineiston havainto i kuuluu ennustettuun kategoriaan. Kaavan ratkaisussa hyödynnetään logaritmin

eksponentiaalista käänteisfunktiota 𝑒𝑥, jolloin kaava usean selittävän tekijän mallissa on muotoa

(Nummenmaa 2009)

𝑃 =𝑒𝛽0+𝛽1𝑥+𝛽2𝑥+⋯+𝛽𝑘𝑥𝑘

1+𝑒𝛽0+𝛽1𝑥+𝛽2𝑥+⋯+𝛽𝑘𝑥𝑘 (6).

Yhtälöä 6 käytetään laskettaessa maatilakohtaisia todennäköisyyksiä eri tietoliikenneyhteyksien

käytölle. Laskennan jälkeen maatilakohtaisista ennusteista muodostetaan interpolointimenetelmien

avulla Suomen kattavat todennäköisyyspinnat. Interpolointipintojen avulla voidaan tulkita alueellisia

eroja eri tietoliikenneyhteyksien käytössä.

Logistiset regressiomallit muodostetaan R-ohjelmistossa. Luoduista malleista huomio kiinnitetään

muuttujien regressiokertoimiin, mallin selitysasteisiin ja selittävien tekijöiden merkitsevyyksiin.

Malleista poistetaan myös ns. vieraat eli poikkeavat havainnot (engl. outliers) sekä vahvasti

korreloivat muuttujat. Selitysasteen tarkastelu poikkeaa tavallisesta lineaarisesta regressiomallista,

sillä logistisessa regressiomallissa on mukana kategorisia muuttujia. Nummenmaan (2009: 338)

kirjoittaa, että selitysastetta mitataan logistisen regressiomallin tapauksessa Nagelkerke pseudo 𝑅2

kertoimella. Perinteisen selitysasteen avulla mitataan mallin kykyä selittää selitettävän muuttujan

vaihtelua kokonaisvaihtelusta, mutta logistisissa regressiomalleissa käytetty Nagelkerke pseudo

𝑅2:sta voidaan käyttää ennemmin apuvälineenä selitysasteen tulkinnassa.

Lopuksi malleista tarkistetaan niiden muuttujien kertoimet ja muuttujien merkitsevyydet. Alle 0,05

p-arvon saavuttavia muuttujia pidetään tilastollisesti merkitsevinä. Tutkielmassa esitetyissä malleissa

on mukana ainoastaan tilastollisesti merkitseviä muuttujia. Muuttujien regressiokertoimia voidaan

tulkita siten, että positiivisen arvon saavat kertoimet vaikuttavat positiivisesti selitettävän muuttujan

todennäköisyyteen ja negatiiviset arvot siten päinvastoin (Nummenmaa 2009: 339). Mielessä on

kuitenkin hyvä pitää, että selitettävän ja selittävän muuttujan yhteys logistisessa regressiomallissa

noudattaa yleensä s-käyrää, jolloin arvojen kasvamisen vaikutus eri kohdassa käyrää aiheuttaa

erisuuruisen vaikutuksen (Nummenmaa 2009: 338–340).

50

5.2.4 Tulosten alueellinen yleistäminen interpolointimenetelmällä

Tuloksien alueelliseen yleistämiseen käytetään Kriging -interpolointimenetelmää, koska se sopii

maantieteellisesti harvalle aineistolle ja se huomioi etäisyyden lisäksi havaintojen välisen tilastollisen

riippuvuuden (Oliver & Webster 2015: 44). Muodostettavien interpolointipintojen avulla

havainnollistetaan maatilojen kiinteän laajakaistan ja mobiiliyhteyden alueellista käyttöä sekä

yhteydettömyyden alueellista sijoittumista Suomessa. Interpolointipintoja muodostetaan yhteensä

kuusi kappaletta siten, että kaikista kolmesta logistisesta regressiomallista luodaan yleistävä sekä

tarkempi todennäköisyyspinta.

Toteutin alueelliset todennäköisyyspinnat R- ja ArcGIS-ohjelmistoilla. Ensimmäisessä vaiheessa

maatilakohtaiset tietoliikenneyhteyksien käyttötodennäköisyydet ratkaistaan R-ohjelmistossa.

Todennäköisyydet lasketaan predict-funktiolla maatilojen tietoliikenneyhteyksien käyttöä kuvaavista

logistisista regressiomalleista. Tämän jälkeen ratkaistut todennäköisyydet siirretään ArcGIS-

ohjelmistoon jatkokäsittelyä varten. Ratkaistut todennäköisyydet voidaan esittää paikkatieto-

ohjelmistossa pistemäisessä muodossa maatilojen sijainteihin perustuen, joten tulosten alueelliseen

yleistämiseen voidaan käyttää interpolointimenetelmää. Kriging -menetelmä hyödyntää aineistosta

suoranaisesti mitattavien ominaisuuksien lisäksi myös aineiston tilastollista luonnetta (Oliver &

Webster 2015). Se poikkeaa pelkkiin etäisyyksiin perustuvista interpolointimenetelmistä siinä, että

se olettaa etäisyyden ja suunnan havaintojen välillä heijastuvan autokorrelaatioon ja sitä kautta myös

todennäköisyyspintoihin.

Kriging -menetelmän toiminta jakautuu kahteen eri vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa menetelmä

luo variogrammeja ja kovarianssifunktioita, joiden avulla menetelmä estimoi aineiston tilastollista

autokorrelaatiota määritellyltä säteeltä (How kriging works 2016). Tämän jälkeen muodostuneeseen

pistemäiseen empiiriseen semivariogrammiin sovitetaan parhaiten tilannetta kuvaava malli, jotta

ennusteesta saadaan jatkuva. Mallin sovituksen jälkeen alueelliset ennusteet voidaan luoda myös

kaukana muista havainnoista sijaitseville alueille.

Tutkielmassa käytetään ”spherical” eli pallomaista mallia, jossa havaintojen välinen autokorrelaatio

alkaa lyhyen välimatkan päästä heikentyä ja päättyy etäisyyden kasvaessa tilanteeseen, jossa

autokorrelaatio ei enää ole. Pallomainen malli soveltuu maatilojen tietoliikenneyhteyksien

alueelliseen ennustamiseen, koska tietoliikenneyhteyksien käytön voidaan olettaa olevan osin

riippuvaista lähellä olevien naapuritilojen tietoliikenneyhteyksistä. Tämä riippuvuus johtuu

51

esimerkiksi siitä, että tietoliikenneverkkojen saatavuus- ja kuuluvuusalueet vaihtelevat melko

paikallisesti.

Toisessa vaiheessa Kriging -menetelmä tuottaa ennusteet tietoliikenneyhteyksien käytölle koko

tutkimusalueelle. Havaintojen painotus tapahtuu edellisessä vaiheessa semivariogrammiin sovitetun

mallin pohjalta (Oliver & Webster 2015). Interpoloinnin jälkeen todennäköisyyspinnat luokitellaan

viiteen todennäköisyysluokkaan. Interpoloinnit suoritetaan kiinteän laajakaistan ja mobiiliyhteyden

käytölle sekä tilojen yhteydettömyydelle kahteen kertaan käyttäen eri etäisyyttä semivariogrammin

muodostamisessa. Tällöin todennäköisyyspinnoista saadaan yleistävämpi ja yksityiskohtaisempi

karttaesitys.

52

6 Tulokset

6.1 Maatilat ja tietoliikenneyhteydet

Maatilojen tietoliikenneyhteyksien toteuttamistavat joko kiinteänä tai mobiilina jakautuvat lähes

saman suuruisiksi osuuksiksi eri tuotantosuuntien välille (Taulukko 2). Keskimäärin noin 50

prosentilla maatiloista oli kiinteä laajakaistayhteys vuonna 2013. Vastaavasti mobiiliyhteys oli noin

43 prosentilla. Suhteellisesti harvinaisimpia olivat ne maatilat, joilla ei ollut lainkaan internetyhteyttä

käytössä. Tällaisia maatiloja on aineistossa 7 prosenttia, joista suurin osa viljelee viljaa.

Taulukko 2. Tietoliikenneyhteyksien käytön jakaantuminen tuotantosuuntien sisällä vuonna 2013.

Tutkimusaineiston maatilat on jaettu neljään tuotantosuuntaan mukaillen Luonnonvarakeskuksen

maatalouslaskennan luokitusta (Maatalouslaskenta… 2013: 42).

Maatilan

tuotantosuunta

Tilojen

lukumäärä

Kiinteä laaja-

kaistayhteys

(%) Mobiiliyhteys (%) Ei

yhteyttä

(%)

Maito 6249 3149 50,4 2804 44,9 296 4,7

Liha 4047 2121 52,4 1785 44,1 141 3,5

Vilja 8858 4368 49,3 3678 41,5 812 9,2

Puutarha 907 454 50,1 405 44,7 48 5,3

Yhteensä 20061 10092 50,3 8672 43,2 1297 6,5

Tietoliikenneyhteyden tyyppi on yhteydessä maatilojen tuotantosuuntaan. Vaikka prosentuaaliset

erot ovat pieniä, yhteyksien toteuttamistavat ovat riippuvaisia tuotantosuunnasta (χ2(6) = 202,78, p =

<0,001). Maatilan tuotantosuunta on siten tekijä, joka vaikuttaa internetin käyttöön maatilalla.

Yleisintä kiinteän laajakaistan käyttäminen on lihatiloilla ja vastaavasti vähäisintä viljatiloilla

(taulukko 2).

Tutkimusaineiston perusteella maatilojen keskimääräinen etäisyys lähimpään kuntakeskukseen on

14,5 kilometriä. Taulukossa 3 on esitetty laajemmin maatilojen etäisyyksiä lähimpään

kuntakeskukseen tuotantosuuntien ja tietoliikenneyhteyksien mukaan. Etäisyydet kuvaavat matkaa

tieverkkoa pitkin kuljettuna keskukseen. Maitotilojen keskimääräinen etäisyys kuntakeskukseen on

tuotantosuunnista pisin ja puutarhoilta matka on puolestaan lyhin (taulukko 3). Tuotantosuuntien

välillä ei kuitenkaan ole kovinkaan suuria eroja tarkasteltaessa pelkästään tilojen

kokonaislukumäärien perusteella laskettuja keskiarvoja, sillä keskiarvot vaihtelevat 13–16 kilometrin

välillä.

53

Taulukko 3. Keskimääräinen maantie-etäisyys maatilalta lähimpään kuntakeskukseen

tuotantosuuntien ja tietoliikenneyhteyksien mukaan esitettynä. Taulukosta käy ilmi tuotantosuuntien

väliset erot keskimääräisissä etäisyyksissä eri tietoliikenneyhteystyyppien välillä.

Maatilan

tuotanto-

suunta

Tilojen

kokonais-

lukumäärä

Etäisyys lähimpään kuntakeskukseen

Tuotantosuunnan

keskimääräinen

etäisyys (km)

(keskihajonta)

Kiinteä

laajakaistayh-

teys (km)

(keskihajonta)

Mobiiliyhteys

(km)

(keskihajonta)

Yhteydettömät

tilat (km)

(keskihajonta)

Maito 6249 16,043

(9,214)

14,790

(8,402)

17,319

(9,842)

17,275

(9,504)

Liha 4047 14,444

(9,012)

13,469

(7,975)

15,433

(9,780)

16,586

(11,499)

Vilja 8858 13,763

(8,591)

12,802

(7,835)

14,661

(9,205)

14,861

(9,014)

Puutarha 907 13,324

(8,481)

11,840

(7,689)

14,862

(9,211)

14,386

(6,495)

Maatilan tuotantosuunta on yhteydessä sen sijaintiin suhteessa kuntakeskukseen (F-testisuure=88,6,

p= <0,001). Myös maatilan käyttämä tietoliikenneyhteystyyppi ryhmittelee osaltaan maatilat eri

etäisyyksille kuntakeskuksesta (taulukko 3). Maatilojen keskimääräiset etäisyydet kuntakeskukseen

kasvavat kaikissa tuotantosuunnissa siirryttäessä kiinteistä yhteyksistä mobiiliyhteyksien käyttäjiksi.

Sama trendi ei kuitenkaan toistu kaikkien tuotantosuuntien osalta siirryttäessä mobiiliyhteyksien

käytöstä täysin yhteydettömiksi maatiloiksi. Eri tietoliikenneyhteyksien käytön keskus- ja

vaikutusalueen teoreettinen järjestys toteutuu lihatilojen ja viljatilojen osalta, jolloin keskusetäisyys

määrittää kuvitteelliset tietoliikenneyhteyksien käytön vyöhykkeet keskuksien ympärille. Tutkielman

alussa tehty oletus siitä, että lähempänä keskusta olevat maatilat pääsisivät hyötymään kaupunkien

kasvun leviämisvaikutuksista ja siten myös kiinteistä laajakaistayhteyksistä paremmin kuin

kauempana olevat alueet, vaikuttaisi taulukon 3 perusteella pitävän paikkaansa. Kaikissa eri

tuotantosuunnissa kiinteän laajakaistayhteyden käytön keskimääräinen keskusetäisyys on pienempi

kuin mobiiliyhteyden käytön, joten keskusetäisyys määrittää osaltaan tietoliikenneyhteyksien

valintaa maatiloilla.

6.2 Tietoliikenneyhteyksien vaikutukset maatilojen kehitykseen

Tämä luku pyrkii vastaamaan ensimmäiseen tutkimuskysymykseen, millaisia vaikutuksia

tietoliikenneyhteyksien käyttämisellä on maatilojen kehitykseen. Kaltaistin tutkimusaineiston ennen

aineiston analysointia eli jaoin aineiston taustatiedoiltaan kahteen mahdollisimman samanlaiseen

ryhmään (ks. luku 5.2.2). Kaltaistamiseen käytin paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksiä,

palvelujen saavutettavuuksia ja väestötiheyttä. Erottavana tekijänä ryhmillä on kaltaistuksen jälkeen

54

ainoastaan niiden käyttämän tietoliikenneyhteyden tila. Tulosten tulkinnan luotettavuus paranee

kaltaistuksen myötä, sillä kaltaistettu aineisto muistuttaa koeasetelmaltaan läheisesti satunnaistettua

koetta (Austin 2011: 400).

Tilastolliseen testaamiseen on käytetty t-testejä, jotka on suoritettu kaltaistettuun sekä koko

aineistoon. T-testeillä selvitetään kiinteän laajakaistayhteyden sekä yhteydettömyyden vaikutuksia

maatilojen kehitykseen. T-testien testiryhmäksi on määritetty kiinteän laajakaistayhteyden käyttäjät

ja yhteydettömien tilojen tapauksessa yhteydettömät tilat. T-testejä tehdään kolmelle

maatilakohtaiselle muuttujalle sekä kahdelle maatilan lähiympäristön muuttujalle. Tilakohtaisilla

muuttujilla testataan tietoliikenneyhteyksien vaikutusta maatilojen kokoon sekä tilojen absoluuttiseen

ja prosentuaaliseen kasvuun. Maatilojen lähiympäristön muuttujina käytetään tuotannossa olevien

sekä lopetettujen tilojen lukumäärää. Lähiympäristön muuttujat on laskettu maatilaa ympäröivästä 1

km x 1 km kokoisesta tilastoruudusta ja muutosta kuvaavat muuttujat vuosien 1995–2014 väliseltä

ajanjaksolta.

T-testien tulokset ovat esitetty taulukoissa 4 ja 5, joihin on koottu tulokset sekä kaltaistettuun että

koko aineistoon suoritetuista testeistä. Molempien aineistojen osalta päädyttiin kaikissa muuttujissa

samaan lopputulokseen tilastollisen merkitsevyyden kannalta. Eroja t-testien välille syntyi kuitenkin

kontrolli- ja testiryhmien keskiarvoissa sekä p-arvoissa. Kontrolliryhmien keskiarvot poikkeavat

kaltaistetun ja koko aineiston välillä joidenkin muuttujien kohdalla melko suuresti etenkin

yhteydettömien tilojen tapauksessa (taulukko 5), jolloin kaltaistetusta aineistosta muodostettujen t-

testien tuloksia voidaan pitää tarkempina niiden paremman koeasetelman perusteella.

Taulukon 4 tulosten perusteella voidaan todeta, että kiinteä laajakaistayhteys vaikuttaa positiivisesti

maatilan peltopinta-alan absoluuttiseen mutta ei prosentuaaliseen kasvuun, tilan peltopinta-alan

suuruuteen sekä läheisten tuotannossa olevien tilojen lukumäärään. Kiinteällä tietoliikenneyhteydellä

varustetut maatilat ovat keskimäärin selkeästi suurempia peltopinta-alalla mitattuna kuin vertailutilat,

eli yhteydettömät ja mobiiliyhteydellä varustetut maatilat (taulukko 4). Kiinteän laajakaistan

vaikutuksen kausaalisuutta on kuitenkin vaikea todentaa, sillä kiinteä tietoliikenneyhteys on

todennäköisesti ollut vain osatekijänä maatilojen kehityksessä. Maatilan peltopinta-ala ei korreloi

kuntakeskusetäisyyden kanssa (r -0,031, p-arvo 0,341), joten peltopinta-alallisesti suurien tilojen

kiinteän laajakaistan käyttö ei ainakaan johdu siitä, että ne sijaitsisivat lähempänä kuntakeskuksia ja

hyötyisivät näin ollen muita tiloja paremmin kaupunkien kasvun leviämisvaikutuksista.

55

Taulukko 4. Kiinteän laajakaistayhteyden vaikutukset maatilojen kehitykseen.

Kaltaistami-

sen peruste ja

t-testin

testiryhmä

Muuttuja Kaltaistettu aineisto (N= 20497) Koko aineisto (N= 20569)

Kontrolli

n=10248

Testiryhmä

n= 10249

t-testin p-

arvo

Kontrolli

n= 10248

Testiryhmä

n= 10321

t-testin p-

arvo

Maatila

käyttää

kiinteää

laajakaista-

yhteyttä

Tilan peltopinta-

ala (ha)

55,601 65,547 <0,001 55,601 65,410 <0,001

Tilan peltopinta-

alan kasvu (%)

48,997 52,558 0,206 48,998 52,640 0,195

Tilan peltopinta-

alan kasvu (ha)

17,757 21,217 <0,001 17,757 21,204 <0,001

Käynnissä

olevia tiloja

samassa

tilastoruudussa

1,559 1,825 <0,001 1,559 1,817 <0,001

Lopetettuja

tiloja samassa

tilastoruudussa

0,577 0,644 <0,001 0,577

0,641 <0,001

Modernin maatalouden harjoittamiseen ja tuotannon tehostamiseen tarvitaan luotettavia

laajakaistayhteyksiä maatiloilla (Jensen ym. 2013). Tästä syystä kiinteät tietoliikenneyhteydet ovat

voineet osaltaan vaikuttaa tilojen kokoon ja niiden kasvuun. Kiinteän laajakaistayhteyden voidaan

olettaa lisäävän maatilojen sisäisiä mittakaavaetuja, koska se mahdollistaa tuotantomäärien

kasvattamisen ja tuotannon tehostamisen. Luotettavan kiinteän tietoliikenneyhteyden myötä maatilat

voivat ottaa käyttöönsä tuotannon tehostamiseen käytettäviä robotteja ja automatisoituja laitteita

(Lähiajan laajakaistatarpeet… 2008), jolloin maatilat voivat tehdä aiempaa enemmän töitä

vähemmällä työmäärällä. Automatisoinnin ja erilaisten työtä helpottavien laitteiden käyttöön oton

seurauksena työskentelyä on mahdollista tehostaa ja tilan toimintoja laajentaa, mihin taulukon 4 tulos

voi osaltaan viitata.

Suurilla tiloilla luotettavien laajakaistayhteyksien tarve on suurempi kuin pienillä tiloilla (Lähiajan

laajakaista tarpeet… 2008), minkä seurauksena peltopinta-alaltaan suuret maatilat saattavat

herkemmin omaksua luotettavan kiinteän tietoliikenneyhteyden. Suuremmilla maatiloilla on myös

taloudellisesti kannattavampaa käyttää toiminnan tehostamisessa erilaisia robotteja, mitkä tarvitsevat

luotettavia tietoliikenneyhteyksiä toiminnassaan (Jensen ym. 2013; Whitacre ym. 2014b).

Esimerkiksi lypsyrobotin tehokas käyttö vaatii, että tilalla on noin 70 lypsävää lehmää robottia kohti

(Kivinen ym. 2013).

Stenberg ym. (2009) ovat todenneet, että korkeatuloiset maatilat omaksuvat tietoliikenneyhteydet

muita tiloja nopeammin. Isommilla tiloilla on myös todennäköisesti enemmän varoja käytettävänä

56

yritystoiminnan kehitykseen kuin pienillä maatiloilla. Investoimalla kiinteään laajakaistayhteyteen

maatilat voivat ottaa uusimmat laitteet ja sovellukset käyttöönsä sekä hallita tilan toimintoja

paremmin esimerkiksi maatilan hallintajärjestelmän kautta (Kaloxylos ym. 2012).

Tietoliikenneyhteyksien vaikutus maatilojen kasvuun voidaan osittain olettaa tapahtuvan

tietoliikenneyhteyksien välityksellä tapahtuvan tilan kehityksen myötä.

Kiinteän laajakaistayhteyden maatilojen lähiympäristössä on enemmän tuotannossa olevia maatiloja

kuin vertailutilojen ympärillä (taulukko 4). Syntynyt ero voi johtua siitä, että tiivisti sijoittuneet

maatilat ovat voineet hyötyä tilojen keskittymisestä ja lokalisaatioeduista (Kämäräinen ym. 2014).

Lähekkäin sijaitsevat maatilat ovat voineet hankkia tuotantopanosten lisäksi myös kiinteän

laajakaistayhteyden tilojen välisenä yhteistyönä, jos yhteyttä ei ole ollut aiemmin saatavilla.

Laajakaista kaikille -hankkeessa on huomioitu maatilojen korkeammat vaatimukset

tietoliikenneyhteyksien suhteen siten, että valtio tukee maatilojen kiinteiden yhteyksien rakentamista

(Laajakaista kaikkien... 2008: 6). Lähekkäin sijaitseville tiloille laajakaistayhteyden hankkimisesta ei

välttämättä synny tilan toiminnan kannalta kohtuuttoman suuria tilakohtaisia kustannuksia. Tällöin

yhteyksien hankita voi olla kustannustehokkaampaa lähekkäin sijaitseville tiloille. Täysin pätevää

selitystä on kuitenkin vaikea osoittaa ilman tarkempaa tutkimusta.

Taulukkoon 5 on koottu t-testien tulokset tilojen yhteydettömyyden osalta. Tuloksista on

havaittavissa, että yhteydettömät tilat ovat huomattavasti pienempiä peltopinta-alaltaan ja niiden

peltopinta-ala on kasvanut heikommin kuin vertailutilojen (taulukko 5). Vertailutiloina on käytetty

kiinteällä ja mobiiliyhteydellä varustettuja maatiloja. Yhteydettömien tilojen peltopinta-alat ovat

kasvaneet keskimäärin vain 13 % seurantajaksolla, kun vertailutiloilla kasvua on ollut keskimäärin

43 % (taulukko 5). Lisäksi yhteydettömien tilojen lähistöllä on toiminnassa vähemmän muita

maatiloja kuin tietoliikenneyhteydellä varustettujen tilojen ympärillä.

T-testien tuloksista voidaan päätellä, että tilojen yhteydettömyydellä on joko suoraan tai välillisesti

heikentävä vaikutus tilojen kehitykseen, erityisesti niiden kasvuun. Yhteydettömien tilojen

keskimääräinen peltopinta-ala on tulosten perusteella pienempi kuin maatilojen keskimääräinen

peltopinta-ala vuonna 1995 (Niemi & Ahlstedt 2015). Maatilojen yhteydettömyys voidaan liittää

tulosten perusteella niiden kehitystä ja kilpailukykyä rajoittavaksi tekijäksi, mutta havaitun tuloksen

kausaalisuuden suunnan määrittäminen on vaikeaa. Tulos voi olla seurausta pienten maatilayrittäjien

haluttomuudesta kehittää tai laajentaa toimintaansa, jolloin tietoliikenneyhteydelle ei ole välttämättä

suurta tarvetta. Maatilayrittäjä ei välttämättä tavoittele tehomaatalouden ja kasvun tuomia etuja,

57

jolloin kiinteällä laajakaistayhteydellä ei ole suurta merkitystä maatilan toimintojen kannalta

(Lähiajan laajakaistatarpeet... 2008: 11).

Taulukko 5. Yhteydettömyyden vaikutukset maatilojen kehitykseen.

Kaltaistamisen

peruste ja

t-testin

testiryhmä

Muuttuja Kaltaistettu aineisto (N= 2687) Koko aineisto (N= 20569)

Kontrolli n= 1343

Testiryhmä n= 1344

t-testin

p-arvo

Kontrolli n= 19225

Testiryhmä n= 1344

t-testin

p-arvo

Maatila ei

käytä

minkäänlaista

tietoliikenne-

yhteyttä

Tilan peltopinta-

ala (ha)

56,813 25,536 <0,001 62,969 25,536 <0,001

Tilan peltopinta-

alan kasvu (%)

43,340 13,030 <0,001 53,467 13,030 <0,001

Tilan peltopinta-

alan kasvu (ha)

16,205 1,587 <0,001 20,738 1,587 <0,001

Käynnissä olevia

tiloja samassa

tilastoruudussa

1,681 1,544 0,013 1,700 1,544 <0,001

Lopetettuja tiloja

samassa tilasto-

ruudussa

0,595 0,753 <0,001 0,599 0,753 <0,001

Pienille tiloille tietoliikenneinvestointi saattaa muodostua liian kalliiksi hyötyihin verraten, sillä

kiinteän laajakaistayhteyden rakentaminen etenkin syrjäiselle ja harvaan asutulle alueelle on erittäin

kallista (Sawada ym. 2006; Hätönen 2011). Tietoliikenneyhteyden voi toteuttaa mobiiliyhteydellä

edullisemmin, mutta se ei välttämättä riitä kattamaan uusimman teknologian edellyttämiä

vaatimuksia harvemmin asutuilla alueilla. Siten nykytasoinen mobiiliyhteys voi olla melko hyödytön

tilan kannalta, jos tarkoituksena on tehostaa tilan toimintoja esimerkiksi automatisoinnilla. Kuitenkin

on selvää, että tilojen yhteydettömyydellä on vaikutusta tilojen kehitykseen ja sitä kautta myös

kilpailukykyyn. Ilman tarkempaa tutkimusta on kuitenkin mahdotonta määrittää, että johtuuko

yhteydettömien maatilojen kehityksen suunta suoraisesti tietoliikenneyhteyksien puuttumisesta.

6.3 Maatilojen tietoliikenneyhteyksien käyttöä ja yhteydettömyyttä selittävät mallit

Seuraavassa kolmessa alaluvussa mallinnetaan maatilojen tietoliikenneyhteyksien käyttöä ja

yhteydettömyyttä kolmella erillisellä logistisella regressioanalyysilla. Malleilla selitetään kiinteän

laajakaistan (luku 6.3.1) ja mobiiliyhteyden (luku 6.3.2) käyttöä sekä tietoliikenneyhteyden

puuttumista (luku 6.3.3) maatiloilla. Mallit on toteutettu koko tutkimusaineistosta siten, että

ainoastaan vieraat havainnot on poistettu. Kaikille malleille on suoritettu multikollineaarisuuden

tarkastelu, jolla voidaan varmistaa, ettei mallissa ole voimakkaasti korreloivia selittäviä muuttujia.

Lopullisiin malleihin on valittu ainoastaan tilastollisesti merkitseviä muuttujia, sillä ei-merkitsevien

58

muuttujien tulkinta on niiden suuren keskivirheen takia hankalaa. Mallien tilastollisesti merkitsevät

muuttujat on esitetty kootusti liitteessä 3. Muuttujat on valittu malleihin käyttäen askeltavaa

menetelmää, jossa poistetaan yksitellen ei-merkitsevät muuttujat mallista.

Mallien selittävät muuttujat jakautuvat maatilojen sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Sisäiset tekijät

koostuvat maatilakohtaisista muuttujista, joita tutkimusaineistossa ovat maatilojen tuotantosuunnat,

peltopinta-alat ja tilojen käyttämät tietoliikenneyhteydet. Ulkoisia tekijöitä malleissa ovat maatilojen

ympäröivien alueiden demograafiset, sosioekonomiset ja maantieteelliset muuttujat. Ulkoiset tekijät

voidaan luokitella vielä tarkempiin luokkiin niiden tyypin perusteella. Ne jakautuvat tarkemmassa

jaottelussa saavutettavuuteen, paikallista kehittämistarvetta kuvaavaan indeksiin, lähiympäristöön ja

pienalueeseen. Lähiympäristö on määritetty siten, että muuttujien arvot on poimittu maatilaa

ympäröivältä yhden neliökilometrin kokoiselta tilastoruudulta. Paikkaperustaisen aluekehittämisen

indeksin arvot ovat myös peräisin yhden neliökilometrin alalta. Pienalueen muuttujien arvot sisältävät

sen postinumeroalueen tietoja, missä maatila maantieteellisesti sijaitsee.

Vastaavaa aiempaa tutkimusta ei ole tehty, jossa selitetään maatilan tietoliikenneyhteyden käyttöön

vaikuttavia ulkoisia tekijöitä. Tästä syystä tutkimus on suurelta osin eksploratiivista ja siten

kokeilevaa. Mallit keskittyvät myös suuressa määrin selittämään ulkoisten tekijöiden vaikutusta.

Muuttujat on valittu malleihin sillä perusteella, että mallien avulla saataisiin kuvattua

mahdollisimman laajasti maatilojen tietoliikenneyhteyksien käyttöön vaikuttavia tekijöitä maatilojen

sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä. Maatilojen ulkoiset muuttujat on valittu malleihin sillä perusteella,

että niillä oletetaan olevan vaikutusta maatilojen tietoliikenneyhteyksien käyttöön aluekehityksen

tutkimukseen perustuen. Esimerkiksi Sawadan ym. (2006) mukaan alueen väestön on todettu

vaikuttavan tietoliikenneyhteyksien omaksumiseen. Saavutettavuusmuuttujat ovat mukana malleissa,

koska kaukana keskuksista sijaitsevilla alueilla tietoliikenneverkkojen rakentamiskustannukset

kasvavat (Tookey ym. 2006; Hätönen 2011) ja maatilat kärsivät todennäköisesti laajemminkin

sijaintihaitasta. Myös yhteyksien puute tai niiden heikon laadun on todettu kohdetuvan pääasiassa

harvimmin asutuille alueille (Townsend ym. 2013). Ulkoisten muuttujien avulla on mahdollista siten

selvittää, että missä määrin maatilan tietoliikenneyhteyksien käyttö on riippuvaista muista kuin

maatilan ominaisuuksista.

Aineistojen saatavuusongelmat rajoittavat merkittävästi mallien muuttujien valintaa. Käytössä

olevasta aineistosta puuttuu keskeisiä maatilakohtaisia muuttujia, kuten esimerkiksi viljelijän ikä,

tilan työntekijöiden määrä ja tilan liikevaihto. Aiemman tutkimuksen perusteella näillä muuttujilla on

59

vaikutusta maatilojen tietoliikenneyhteyksien käyttöön (esim. Stenberg ym. 2009).

Tutkimusaineistossa puuttui myös keskeisiä lähiympäristöä kuvaavia muuttujia.

Saatavuusongelmista johtuen lähiympäristön muuttujat on rajattu käsittelemään ainoastaan väestön

ikärakennetta ja ikärakenteen muutosta, väestötiheyttä ja vesistöjen osuutta maa-alasta. Maatilojen

lähiympäristöstä olisi mahdollista kuvata esimerkiksi työpaikkoja, väestön tuloja, asuntokuntia ja

työvoiman ominaisuuksia, joita on kuvattu nyt hyvin yleisesti postinumeroaluetason muuttujilla.

Näiden muuttujien yksityiskohtaisempaa vaikutusta maatilojen tietoliikenneyhteyksien käyttöön ei

voida sulkea pois ilman tarkempaa tutkimusta aihepiiristä.

6.3.1 Maatilojen kiinteän laajakaistayhteyden käyttöä selittävät tekijät

Ensimmäisessä logistisessa regressiomallissa selitetään maatilojen kiinteän laajakaistayhteyden

käyttöä vuonna 2013. Mallin muodostaminen on suoritettu siten, että selitettävässä muuttujassa

maatila ilman kiinteää yhteyttä on koodattu nollaksi ja kiinteällä yhteydellä ykköseksi. Mallin

selittävinä muuttujina käytetään tilastollisesti merkitseviä maatilojen sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä.

Mallin selitysaste jäi pieneksi (0,061), mutta logistisessa regressioanalyysissä ei yleisesti päästä

kovinkaan korkeisiin selitysasteisiin, koska niissä käytetään luokiteltua selitettävää muuttujaa

(Brooks 2008: 540). Selitysaste on mitattu malleissa Nagelkerke pseudo R2 kertoimella

(Nummenmaa 2009: 338). Malli selittää vain pienen osan selitettävän muuttujan eli kiinteän

laajakaistan käytön vaihtelusta, mutta analyysin 13:sta muuttujasta yhdeksän vaikuttaa kiinteän

yhteyden muodostamiseen tilastollisesti erittäin merkitsevästi.

Malli sisältää tilastollisesti merkitseviä muuttujia useasta eri muuttujaryhmästä (taulukko 6).

Kiinteällä laajakaistalla varustetuille maatiloille on ominaista, että niiden tuotantosuuntana on maito

tai liha. Myös tilan suuri peltopinta-ala kasvattaa tilan kiinteän yhteyden käytön todennäköisyyttä.

Lähiympäristön muuttujista tärkeimmät selittäjät liittyvät väestön ikärakenteeseen ja lähellä olevien

tilojen lukumäärään. Paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksin suuret arvot heikentävät kiinteän

yhteyden käytön todennäköisyyttä, samoin tilojen sijainti kaukana palveluista. Mallin perusteella

myös pienalueen muuttujilla on heikkoja vaikutuksia kiinteiden laajakaistayhteyksien käyttöön

maatiloilla (taulukko 6).

60

Taulukko 6. Maatilojen kiinteän laajakaistayhteyden käyttöä käsittelevän logistisen regressiomallin

tulos.

Malli Muuttuja Muuttujaryhmä Kerroin Keski-

virhe

z-arvo p-arvo

Maatilalla

kiinteä

laajakaista

vuonna

2013

r2= 0,061

n= 20061

Vakio - 0,466 0,067 6,919 <0,001

Maatilan peltopinta-ala (a) Maatila 0,00002 0,000003 7,162 <0,001

Maito tuotantosuuntana Maatila 0,142 0,035 4,063 <0,001

Liha tuotantosuuntana Maatila 0,095 0,039 2,403 0,016

Käynnissä olevien tilojen

lukumäärä tilastoruudussa

Lähiympäristö 0,059 0,010 5,596 <0,001

30–64 vuotiaiden osuus

vuonna 2014 (%)

Lähiympäristö -0,0014 0,0005 -2,552 0,010

Yli 65-vuotiaat vuonna

2014 (%)

Lähiympäristö -0,002 0,0007 -2,770 0,005

Paikkaperustaisen

aluekehittämisen indeksi

Indeksi -0,163 0,036 -4,492 <0,001

Etäisyys kuntosalille (m) Saavutettavuus -0,000012 0,000003 -4,518 <0,001

Etäisyys peruskouluun (m) Saavutettavuus -0,000035 0,000004 -9,089 <0,001

Työttömyysaste (%) Pienalue 0,002 0,0007 2,438 0,014

Alkutuotannon

työpaikkojen osuus

vuonna 2013 (%)

Pienalue 0,003 0,001 3,477 <0,001

Palvelualan työpaikkojen

osuus vuonna 2013 (%)

Pienalue -0,036 0,004 -9,730 <0,001

Logistisen regressiomallin tuloksesta on havaittavissa, että tuotantoeläimiin suuntautuneet maatilat

kasvattavat kiinteän laajakaistayhteyden esiintyvyyttä. Maito tuotantosuuntana saa selkeästi

suurimman riippuvuuden kaikista mallin tekijöistä (taulukko 6). Myös liha tuotantosuuntana

kasvattaa kiinteän laajakaistayhteyden esiintymisen todennäköisyyttä (taulukko 6). Tulosta voidaan

perustella sillä, että viimeisten vuosikymmenien aikana navetoissa on otettu käyttöön

robottitekniikoita, jotka vaativat luotettavia tietoliikenneyhteyksiä. Tietoteknisellä

tuotannonohjauksella on tärkeä merkitys isoilla tiloilla. Kivisen ym. (2013) mukaan maidon

tuotannossa automaattilypsytilojen määrä on kasvanut ja samalla tilakohtaisten robottiyksiköiden

lukumäärä on lisääntynyt. Maitotiloilla kiinteän yhteyden tarve ilmenee esimerkiksi siinä, että

lypsyrobotit ovat jatkuvassa yhteydessä laitevalmistajiinsa päivitysten ja huolto-ohjelmien takia

(Lähiajan laajakaistatarpeet... 2008: 11–12).

Lisäksi eläintilat voivat hyödyntää eläinlääkäripalveluita etäyhteyden kautta, sillä kiinteä

laajakaistayhteys tarjoaa mobiiliyhteyttä paremman kaistan esimerkiksi korkealaatuisen videon

välittämiseen navetasta suoraan eläinlääkärille (Huippunopea laajakaista 2013: 17; Mack 2014: 617).

Maatilat sijaitsevat pääasiassa kauempana kuntakeskuksista, jossa kiinteät laajakaistayhteydet ovat

61

tiedonsiirtonopeudeltaan ja luotettavuudeltaan pääsääntöisesti mobiiliyhteyksiä parempia

(Kotitalouksien telepalveluiden… 2008). Matkaviestinverkon 4G-tekniikoiden myötä tilanne voi

kuitenkin muuttua lähivuosien aikana, sillä hyvällä kuuluvuusalueella myös mobiiliyhteyden nopeus

riittää kattamaan luotettavasti tilojen tarpeita.

Mitä suurempi maatila on peltopinta-alallisesti, sitä suuremmalla todennäköisyydellä sillä on kiinteä

laajakaistayhteys käytössä. Suomessa maatilojen keskikoko on kasvanut ja samalla niiden tuottavuus

on parantunut (Maaseutukatsaus 2014: 100). Tilan koon kasvun myötä myös tehomaatalouden edut

ovat kasvaneet, jolloin kiinteän laajakaistayhteyden tarve on maatiloilla kasvanut. Peltopinta-alan

vaikutus kiinteän yhteyden käytön todennäköisyyteen voidaan liittää myös suurempien tilojen

pääomavarantoihin, sillä Stenberg ym. (2009) ovat havainneet korkeiden tulojen vaikuttavan

maatilojen kiinteän laajakaistayhteyden omaksumiseen. Suurilla tiloilla on mahdollista investoida

pieniä tiloja paremmin uuteen teknologiaan ja siten suuret tilat saattavat olla aktiivisempia

kehittämään toimintaansa. Luotettavan kiinteän laajakaistayhteyden edut saattavat korostua myös

isoilla tiloilla pieniä paremmin, koska isoilla tiloilla on otettu käyttöön enemmän

tietoliikenneyhteyksiä hyödyntäviä sensoreita ja laitteita (Jensen ym. 2013).

Maatilan lähiympäristön muuttujista merkitseviksi nousivat 30–64 vuotiaiden sekä eläkeläisten

osuudet. Näiden muuttujien korkeat osuudet maatilojen lähiympäristössä laskevat todennäköisyyttä

kiinteiden laajakaistayhteyksien käytölle (taulukko 6). Tilannetta selittänee lähialueiden

ikääntyneempi väestö, jolla voi olla vaikutusta tietoliikenneyhteyksien digitaalisen kuilun

syntymiseen (Townsend ym. 2013). Suomessa kiinteän tietoliikenneverkon rakentaminen on edennyt

ennen kiinteiden yhteyksien rakentamisen tukijärjestelmää markkinaehtoisesti (Huippunopea

laajakaista 2013: 8), jolloin heikomman kysynnän, eli ikääntyneiden ja matalan väestötiheyden

alueiden, tietoliikennekehitys on ollut hitaampaa tai sitä ei ole ollut. Maatilat sijaitsevat keskimäärin

yli 15 kilometrin päässä kuntakeskuksista, jolloin asutuksen tiheys on pääsääntöisesti hyvin matalaa

teleoperaattoreiden näkökulmasta. Eläkeläisistä internetiä käytti ainoastaan alle 68 % vuonna 2014 ja

yli 75-vuotiaista ainoastaan 28 % (SVT 2014). Vastaava prosenttiosuus muissa ikäryhmissä oli

vähintään 90 %. Tämä saattaa johtaa tilanteisiin, että kiinteän yhteyden hankkiminen maatilalle ilman

lähialueiden kotitalouksien osallistumista tai rakentamisen tukea voi muodostua liian kalliiksi ja

kustannustehottomaksi, jolloin maatilat harkitsevat muita yhteyden toteutustapoja. Tulokseen voi

myös heijastua maatilayrittäjien korkeat iät ja näihin liittyen tilojen lopettamissuunnitelmat, joilla voi

olla heikentävä vaikutus kiinteiden yhteyksien omaksumiseen.

62

Maatilan sijainti aluerakenteessa vaikuttaa kiinteän laajakaistayhteyden käyttöön. Ensinnäkin

kiinteän yhteyden käytön todennäköisyys kasvaa tilojen sijainnin lähestyessä palveluita (taulukko 6;

Kotitalouksien telepalvelujen... 2008: 5), joita mallissa on kuvattu peruskouluilla ja kuntosaleilla.

Tilannetta voidaan kuvata tarkemmin siten, että lähestyttäessä kuntakeskuksia, joissa peruskoulut ja

palvelut sijaitsevat, asutus muuttuu tiheämmäksi ja väestörakenteeltaan perinteisiä maaseutualueita

nuoremmaksi ja koulutetummaksi. Nämä tekijät vaikuttavat markkinaehtoisen laajakaistaverkon

saatavuuteen siten, että kiinteään verkkoon liittyminen helpottuu ja yhteyden rakentamisen

kustannukset alentuvat (Hätönen 2011). Tällöin kiinteään yhteyteen liittyminen ei vaadi suuria

investointeja maatilan pitäjältä, koska yhteys on todennäköisesti rakennettu jo tilan lähistölle.

Toinen sijaintiin pohjautuva tilastollisesti merkitsevä tekijä mallissa on paikkaperustaisen

aluekehittämisen indeksi. Mallin perusteella pienet indeksin arvot kasvattavat kiinteän laajakaistan

käytön todennäköisyyttä (taulukko 6). Lehtosen & Wuoren (2015) mukaan indeksin pienet arvot

viittaavat alueisiin, joissa sekä sijainti- että kilpailukykytekijät ovat parhaiten kehittyneitä. Mallin

tulos viittaa siihen, että kiinteän yhteyden maatilat sijaitsevat kehittyneillä alueilla, joissa

tietoliikenneinfrastruktuuri on myös kehittynyttä ja helposti saatavilla. Pienten indeksien alueet

sijaitsevat todennäköisemmin myös lähempänä keskuksia, joka osaltaan vaikuttaa kiinteiden

yhteyksien saatavuuteen ja yhteyksien rakentamiskustannuksiin.

6.3.2 Maatilojen mobiiliyhteyden käyttöä selittävät tekijät

Toisessa logistisessa regressiomallissa tutkitaan maatilojen mobiiliyhteyden käyttöä vuonna 2013

(taulukko 7). Malli on muodostettu samalla periaatteella kuin edellisessä kiinteän laajakaistayhteyden

tapauksessa eli nollaksi on koodattu maatilat ilman mobiiliyhteyttä ja ykkösellä mobiiliyhteydellä

varustetut maatilat. Edellisestä mallista poiketen tämän mallin muodostamiseen otettiin mukaan myös

maatilojen yhteystyyppejä kuvaavat muuttujat vuodelta 2010. Mallin selitysaste on 0,1034 eli se on

selvästi korkeampi kuin kiinteän laajakaistayhteyden mallissa.

Mobiiliyhteydellä varustetuille maatiloille on ominaista, että ne sijaitsevat harvaan asutuilla ja

kaukana kuntakeskuksista olevilla alueilla (taulukko 7). Ympäröivän pienalueen ominaisuuksilla on

vaikutusta mobiiliyhteyden käyttöön siten, että talouksien keskimääräistä alhaisemmat tulot

postinumeroalueella kasvattavat mobiiliyhteyden käyttöä. Maatilan sisäisistä muuttujista

mobiiliyhteyden käytön todennäköisyyttä kasvattaa mallin perusteella mobiiliyhteyden käyttö jo

vuonna 2010, josta voidaan päätellä yhteystyypin vaihtamisen olevan vain vähäistä. Vastaavasti

63

mobiiliyhteyden käytön todennäköisyyttä laskee maatilan suuntautuminen viljan tuotantoon. Mallin

perusteella voidaan yleisesti todeta, että mobiiliyhteyden käyttö on todennäköisempää sijaintihaitasta

kärsivillä alueilla kuin keskuksien läheisyydessä.

Taulukko 7. Maatilojen mobiiliyhteyden käyttöä selittävän logistisen regressiomallin tulos.

Malli Muuttuja Muuttujaryhmä Kerroin Keski-

virhe

z-arvo p-arvo

Maatilalla

Mobiili-

yhteys

vuonna

2013

r2=0,1034

n= 20056

Vakio - -0,217 0,127 -1,715 0,086

Vilja tuotantosuuntana Maatila -0,058 0,030 -2,152 0,031

Maatilalla mobiiliyhteys

vuonna 2010

Maatila 1,308 0,040 32,631 <0,001

Väestötiheys vuonna

2014

Lähiympäristö -0,0008 0,0002 -3,470 <0,001

Paikkaperustaisen

aluekehittämisen indeksi

Indeksi 0,199 0,037 5,295 <0,001

Etäisyys

kuntakeskukseen (m)

Saavutettavuus 0,000013 0,000002 5,863 <0,001

Etäisyys Kelan

toimipisteeseen (m)

Saavutettavuus 0,000004 0,000002 2,211 0,027

Talouksien

keskimääräiset tulot

vuonna 2014 (€)

Pienalue -0,00002 0,000003 -5,191 <0,001

Useat muuttujat mallissa viittaavat siihen, että maatilojen mobiiliyhteyden käyttö on todennäköisintä

sijaintihaitasta kärsivillä alueilla. Sijaintihaitasta kärsivien alueiden on todettu sijaitsevan etäällä

keskuksista ja haitan vaikutuksen kasvavan etäisyyden myötä (Polèse & Shearmur 2004; Partridge

2007). Maatilat sijaitsevat pääsääntöisesti näillä alueilla niiden liikkumattomien tuotannontekijöiden

takia (Krugman 1991). Sijaintihaitasta kärsimistä tukevat mallin etäisyyttä kuvaavat muuttujat, joiden

perusteella mobiiliyhteyden käytön todennäköisyys kasvaa lähimmästä kuntakeskuksesta ja Kelan

toimipisteestä kauemmaksi mentäessä (taulukko 7). Etäisyyden kasvaessa maatilojen mahdollisuus

hyötyä kaupunkien kasvun leviämisvaikutuksista heikentyy (Laakso & Loikkanen 2004), jolloin

myös kiinteän laajakaistayhteyden tarjonta voi heikentyä sen markkinaehtoisuuden vuoksi.

Mobiiliyhteys voi siten olla ainoa kustannustehokas tapa järjestää tietoliikenneyhteydet maatiloille

kauempana kuntakeskuksista. Prieger (2013) on todennut mobiiliyhteyksien täydentävän

tietoliikenneyhteyksiä alueilla, joissa kiinteiden yhteyksien tarjonta on heikkoa.

Maaseutualueiden omaispiirteet kasvattavat kiinteän laajakaistayhteyden rakentamisen kustannuksia

(Skerratt 2010: 1719), jolloin mobiiliyhteydet ovat kustannustehokkaampi tapa toteuttaa

tietoliikenneyhteyksiä harvaan asutuilla alueilla. Sijaintihaitan vaikutusta mobiiliyhteyden käyttöön

64

voidaan osittain kuvata myös taulukon 3 (luku 6.1) keskusetäisyyksillä, joiden perusteella

mobiiliyhteydellä varustetut maatilat sijaitsevat keskimäärin muutaman kilometrin kauempana

kuntakeskuksesta kuin kiinteällä yhteydellä varustetut maatilat kaikissa eri tuotantosuunnissa.

Kiinteiden yhteyksien rakentamista on kuitenkin tuettu viime vuosian harvaan asutuilla alueilla

(Laajakaista kaikkien... 2008). Tästä johtuen kiinteän laajakaistayhteyden saatavuus ei oletettavasti

ole lähitulevaisuudessa enää yhtä riippuvaista keskusetäisyydestä ja yhteyden markkinaehtoisesta

rakentamisesta.

Tulosta maatilojen mobiiliyhteyksien käytön sijoittumisesta sijaintihaitasta kärsiville alueille tukee

myös paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksi, jonka suuret arvot kasvattavat mobiiliyhteyden

käytön todennäköisyyttä (taulukko 7). Indeksin suuret arvot viittaavat kehitysongelmaisiin alueisiin,

jotka kärsivät sekä sijainti- että kehityshaitasta ja jonne eivät myöskään

infrastruktuurikerrannaisvaikutukset ulotu kehityksen ollessa voimakkaasti riippuvaista paikallisesta

kehityksestä (Lehtonen & Wuori 2015). Nämä alueet eivät hyödy läheisien keskuksien

leviämisvaikutuksista, joten näille alueille ei kiinteä laajakaistayhteys leviä jatkossakaan

markkinaehtoisesti kohtuukustannuksin (Hätönen 2011). Internetyhteyden toteuttaminen

mobiiliyhteydellä on siten todennäköistä kehitysongelmaisilla ja sijaintihaitasta kärsivillä alueilla.

Mobiiliyhteys on selkeästi pysyvä vaihtoehto monelle maatilalle. Mobiiliyhteyden käyttöä kuvaava

muuttuja vuodelta 2010 selittää suuren osan selitettävän muuttujan vaihtelusta ja se saa selkeästi

suurimman riippuvuuden (taulukko 7). Tämä tarkoittaa sitä, että vain harvat maatilat ovat siirtyneet

käyttämään kiinteitä laajakaistayhteyksiä vuosien 2010 ja 2013 välissä. Syynä tähän voi ensinnäkin

olla se, että mobiiliyhteyksien maatilat voivat sijaita niin syrjäisillä ja harvaan asutuilla alueilla, ettei

kiinteää laajakaistayhteyttä ole saatavilla tai kiinteän yhteyden nopeus ei riitä kattamaan maatilan

tarpeita. Kupariyhteydellä toteutettuun laajakaistaliittymän nopeuteen vaikuttaa oleellisesti

tilaajayhteyden pituus siten, että yli 2 kilometrin jälkeen yhteyden nopeus alkaa hidastua (Lähiajan

laajakaistatarpeet… 2008). Maaseutualueilla on kotitalouksia harvakseltaan, joten kiinteä

laajakaistayhteys voi olla mobiiliyhteyttä hitaampi ja siten huonompi vaihtoehto maatilalle. Kiinteän

yhteyden alueelliseen saatavuuteen on todettu vaikuttavan myös esimerkiksi väestötiheys

(Kotitalouksien telepalvelujen... 2008: 5), jonka seurauksena syrjäisillä alueilla kiinteitä yhteyksiä ei

vielä välttämättä ole ollenkaan saatavilla. Muodostettu malli tukee tätä päätelmää siten, että

mobiiliyhteyden käytön todennäköisyys kasvaa väestötiheyden pienenemisen myötä (taulukko 7).

65

Toinen mahdollinen selitys mobiiliyhteyden käytön pysyvyydelle on se, että yhteyden nopeus on

riittävä maatilan tarpeisiin. Jos maatilalla ei ole käytössä korkealaatuista tietoliikenneyhteyttä

vaativia laitteita, voidaan kirjanpidot, sähköpostit ja yleiset toiminnot hoitaa hitaammankin yhteyden

varassa (Batte 2005). Mobiiliyhteys riittää kattamaan myös vaativampien laitteiden tarpeita hyvillä

matkaviestinverkon kuuluvuusalueilla, sillä mobiiliyhteydet vastaavat optimaalisissa olosuhteissa

lähes huippunopeita kiinteitä tietoliikenneyhteyksiä (Laajakaistan nopeus 2016).

6.3.3 Maatilojen yhteydettömyyttä selittävät tekijät

Kolmannessa mallissa tutkitaan syitä siihen, miksi joillakin maatiloilla ei ollut minkäänlaista

tietoliikenneyhteyttä käytössä vuonna 2013. Malli on rakennettu siten, että tietoliikenneyhteyksillä

varustetut maatilat on koodattu nollaksi ja täysin yhteydettömät tilat ykköseksi. Mallin selitysaste on

0,159, mikä on korkein kolmesta muodostetusta mallista. Mallissa käytetyt muuttujat pystyvät silti

selittämään vain osan yhteydettömyyden syistä. Tarkemmat syyt löytyvät oletettavasti

maatilayrittäjien ominaisuuksista, mutta käytetyn aineiston perusteella on mahdotonta tehdä

tarkempia johtopäätöksiä.

Malliin ei otettu mukaan maatilojen yhteydettömyyttä kuvaavaa muuttujaa vuodelta 2010, koska se

olisi nostanut selitysasteen korkeaksi ainoastaan siitä syystä, että yhteydettömät tilat ovat pysyneet

hyvin vahvasti yhteydettöminä. Ainoastaan 55 tilaa 1399 yhteydettömän tilan joukosta otti kiinteän

tai mobiiliyhteyden käyttöön vuosien 2010 ja 2013 välillä. Selvää on kuitenkin se, että tällä hetkellä

yhteydettömät tilat pysyvät melko varmasti lähivuosina yhteydettöminä, jos samanlainen trendi

tilojen yhteydettömyydessä jatkuu.

Yhteydettömät maatilat ovat mallin perusteella peltopinta-alaltaan pieniä ja ne ovat suuntautuneet

viljan viljelyyn (taulukko 8). Maatilojen lähiympäristön muuttujista merkitseviksi nousivat 0–17 ja

18–64 vuotiaiden osuudet. Ikäryhmien vaikutusta maatilojen yhteydettömyyteen voidaan ajatella

käänteisesti siten, että eläkeläisten korkea osuus maatilojen lähiympäristössä kasvattaa tilojen

yhteydettömyyden todennäköisyyttä. Eläkeläisten suuri osuus indikoi, että kyseessä ovat taantuvat

maatila-alueet. Mallin perusteella saavutettavuudella tai tilan sijainnilla ei ole suoranaista vaikutusta

maatilojen yhteydettömyyteen toisin kuin kiinteän ja mobiiliyhteyden tapauksissa.

Maatilojen yhteydettömyyttä voidaan selittää kolmella maatilojen sisäisellä tekijällä (taulukko 8).

Ensinnäkin peltopinta-alan pieneneminen kasvattaa maatilojen yhteydettömyyden todennäköisyyttä.

66

Pienimuotoista toimintaa harjoittaville maatiloille tietoliikenneyhteyksien tarpeettomuus voi olla

taustalla vaikuttavana tekijänä tilojen yhteydettömyyteen. Peltopinta-alaltaan pienet tilat voivat

pohtia myös toimintansa lopettamista, jolloin uusia investointeja tietoliikenneyhteyksiin ei enää ole

järkevää tehdä. Maatilojen yhteenlaskettu lukumäärä on laskenut jo usean vuosikymmenen ajan ja

etenkin pienien tilojen suhteellinen osuus on laskenut rajusti (Niemi & Ahlstedt 2015: 14–15).

Peltopinta-alallisesti pienet tilat voivat olla myös hyvin kausiluonteisia ja työmäärältään osa-aikaisia,

jolloin tietoliikenneyhteyksien tarve voi olla maatilalla vain lyhytaikaista. Yhteyttä tarvitaan

esimerkiksi vain ajoittain tehtäviin tukien hakemiseen (Lähiajan laajakaistatarpeet... 2008: 12) ja

kirjanpitoon (Batte 2005: 6). Nämä pakolliset toiminnot on mahdollista hoitaa siten, että maatila ei

ole liittymän omistajana.

Taulukko 8. Maatilojen yhteydettömyyttä selittävän logistisen regressiomallin tulos.

Malli Muuttuja Muuttujaryhmä Kerroin Keski-

virhe

z-arvo p-arvo

Maatila

yhteydetön

vuonna

2013

r2=0,159

n=20055

Vakio - -0,838 0,110 -7,588 <0,001

Maatilan peltopinta-ala

(a)

Maatila -0,0004 0,00002 -22,799 <0,001

Tuotantosuuntana vilja Maatila 0,218 0,065 3,327 <0,001

Tuotantosuuntana

puutarha

Maatila -0,859 0,162 -5,302 <0,001

0–17 vuotiaiden osuus

vuonna 2014 (%)

Lähiympäristö -0,016 0,002 -7,400 <0,001

18–64 vuotiaiden osuus

vuonna 2014 (%)

Lähiympäristö -0,005 0,001 -3,734 <0,001

Peltopinta-alan lisäksi tilojen yhteydettömyyttä selittävät vilja ja puutarha tuotantosuuntana. Näiden

muuttujien vaikutukset maatilojen yhteydettömyyteen ovat päinvastaiset siten, että vilja

tuotantosuuntana on erittäin merkitsevä yhteydettömyyteen johtava tekijä ja vastaavasti puutarha

tuotantosuuntana laskee yhteydettömyyden todennäköisyyttä voimakkaasti (taulukko 8). Viljatilojen

korkeampaa yhteydettömyyden todennäköisyyttä voi selittää se, että niissä ei ole otettu käyttöön

samassa määrin robottitekniikoita ja automatisointia kuin esimerkiksi maito- ja lihatiloilla (Lähiajan

laajakaistatarpeet... 2008). Viljatiloilla valvonnan tarve on myös huomattavasti vähäisempää kuin

muun tyyppisillä tiloilla, vaikka viljelijät saattavatkin tarvita esimerkiksi lähes reaaliaikaista

sääseurantaa internetin välityksellä (Lähiajan laajakaistatarpeet... 2008: 13–14). Viljan viljely on

myös hyvin kausiluonteista, jolloin yhteyksille ei välttämättä ole suurta jatkuvaa tarvetta.

Tulevaisuudessa tilanne voi kuitenkin muuttua, sillä tehokkaan täsmäviljelyn sujuva toiminta

edellyttää nopeita langattomia tietoliikenneyhteyksiä (Whitacre ym. 2014b).

67

Maatilojen ulkopuolisista tekijöistä yhteydettömyyden todennäköisyyttä kasvattavat alle 18-

vuotiaiden ja 18–64 vuotiaiden pienet osuudet (taulukko 8). Muuttujat viittaavat maatilojen

lähiympäristön väestörakenteeseen, mikä on keskimääräistä ikääntyneempää. Lasten ja työikäisten

aikuisten pienien osuuksien perusteella yhteydettömät maatilat eivät sijaitse kovinkaan

elinvoimaisilla ja väestöltään uusiutuvilla alueilla. Maaseutualueiden ja kaupungin väliseen

digitaaliseen kuiluun on todettu vaikuttavan harva-asutus ja ikääntynyt väestö (Townsend ym. 2013),

joten mallin demograafiset muuttujat viittaavat yhteydettömyyden sijoittuvan digitaalisen kuilun

riskialueille. Ikärakennetta kuvaaviin lähiympäristön tekijöihin voi heijastua myös maatilayrittäjien

keskimääräistä korkeammat iät, joilla on todettu olevan heikentäviä vaikutuksia

tietoliikenneyhteyksien omaksumiseen (Stenberg ym. 2009). Ikääntyneiden internetin käyttö

kotitalouksissa on myös huomattavasti alhaisempaa kuin nuorempien joukossa (SVT 2014).

Maatilojen yhteydettömyyttä ei voi perustella suoranaisesti niiden heikolla saavutettavuudella, kuten

aiemmissa kiinteän ja mobiiliyhteyden käytön malleissa. Yhteydettömyyttä kuvaavaan malliin ei

tullut yhtään tilastollisesti merkitsevää maatilojen sijaintiin viittaava muuttujaa. Silti sijainnilla

voidaan olettaa olevan vaikutusta joidenkin maatilojen yhteydettömyyteen, mutta se ei käy esiin

satunnaisuudesta johtuen. Taulukon 3 (luku 6.1) perusteella yhteydettömät tilat sijaitsevat

keskimäärin yhtä kaukana tai kauempana kuntakeskuksista kuin mobiiliyhteydellä varustetut

maatilat. Tästä voidaan päätellä, että yhteydettömät maatilat sijaitsevat pääsääntöisesti melko

kaukana keskuksista ja sijaintihaitasta kärsivillä alueilla. Tällä voi olla vaikutusta etenkin kiinteiden

tietoliikenneyhteyksien saatavuuteen, mutta myös osittain mobiiliyhteyksien toimivuuteen.

6.4 Alueelliset todennäköisyyspinnat maatilojen käyttämille tietoliikenneyhteyksille sekä

yhteydettömyydelle

Tässä osiossa esittelen Suomen kattavat ennusteet maatilojen kiinteän laajakaistan ja mobiiliyhteyden

käytölle sekä tilojen yhteydettömyydelle. Maatilakohtaiset ennusteet ovat laskettu taulukkojen 6, 7 ja

8 logististen regressiomallien pohjalta. Todennäköisyyspintojen muodostamisessa käytin Kriging-

interpolointimenetelmää (ks. luku 5.2.4), jonka avulla sain maatilakohtaisista yhteyden

käyttötodennäköisyyksistä jatkuvia todennäköisyyspintoja. Karttoja tulkitessa on kuitenkin hyvä

muistaa, että mallien selitysasteet vaihtelevat 10 prosentin molemmin puolin. Todennäköisyyspinnat

esittävät siten tilastollisesti merkitsevien muuttujien pohjalta muodostetut ennusteet

tietoliikenneyhteyksien käytölle. Liitteessä 4 on esitetty interpoloinnissa käytettyjen maatilojen

sijainnit.

68

Muodostin todennäköisyyspinnoista yleistävän sekä tarkemman interpolointipinnan, joita erottaa

semivariogrammin muodostamisessa käytetty etäisyys. Yleistävän todennäköisyyspinnan

interpoloinnissa on käytetty suurempaa etäisyyttä semivariogrammin muodostamisessa, jolloin pinta

luo yleiskuvan tietoliikenneyhteystyypin käytöstä ja rasterien väliset ennustevirheet pysyvät pieninä.

Tällöin interpolointipinnan ennusteen muodostamiseen käytettävät maatilat ovat laajemmalta

alueelta. Vastaavasti tarkemmassa ennusteessa semivariogrammin muodostamisessa on käytetty

lyhempää etäisyyttä, jolloin myös pienemmät ja paikalliset erot käyvät herkemmin esiin. Tällöin

rasterien väliset ennustevirheet voivat olla kuitenkin suurempia.

6.4.1 Kiinteän laajakaistayhteyden käytön alueellisuus

Kuvassa 9 on esitetty maatilojen kiinteän laajakaistayhteyden käytön todennäköisyyttä Suomen

alueella perustuen luvussa 6.3.1 muodostettuun logistiseen regressiomalliin. Todennäköisimmät

kiinteän laajakaistayhteyden käytön alueet sijaitsevat pääkaupunkiseudun lähikunnissa, Turun

seudulle, Seinäjoen ympäristössä sekä Vaasan ja Oulun välisissä rannikkokunnissa. Näiden alueiden

lisäksi korkean todennäköisyyden alueita sijoittuu pieninä hajanaisina alueina esimerkiksi

suurempien kaupunkien välittömään läheisyyteen. Yleistävä ja yksityiskohtaisempi ennuste eroavat

toisistaan lähinnä Keski-Suomen osalta. Siellä yksityiskohtaisemmasta ennusteesta muodostuu

pirstalemaisempi (kuva 9).

Yhdistävänä tekijänä ylimpiin todennäköisyysluokkiin kuuluville alueille on se, että ne sijaitsevat

pääsääntöisesti tiheämmin asutuilla alueilla ja paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksin alhaisten

arvojen alueilla. Pienet indeksin arvot viittaavat siihen, että alueet ovat sijainti- ja

kilpailukykytekijöiden valossa hyvin kehittyneitä alueita (Lehtonen & Wuori 2015: 26), jolloin

kiinteät tietoliikenneyhteydet ovat myös mitä todennäköisimmin helposti saatavilla maatiloille.

Turun, Tampereen ja pääkaupunkiseudun muodostaman kolmion sisäpuoliset alueet sekä

länsirannikon läheiset alueet muistuttavat pitkälti paikkaperustaisen aluekehittämisen pienten

indeksin arvojen muodostamaa aluetta. Paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksin pienet arvot ja

todennäköisimmät kiinteän laajakaistanyhteyden käytön alueet eivät kuitenkaan vastaa toisiaan koko

Suomen alueelta. Kiinteän yhteyden ylimpiin todennäköisyysluokkiin kuuluvat alueet leviävät

paikoittain laajemmille alueille indikoiden vahvoja maatalousalueita, missä muilla elinkeinoilla on

niukasti kehittymismahdollisuuksia. Maatilojen kiinteän yhteyden käytön todennäköisyys ei ole siis

täysin riippuvaista matalista indeksin arvoista eli yleisestä elinkeinotoimintojen kilpailukyvystä.

69

Kuva 9. Maatilojen kiinteän laajakaistan käytön todennäköisyyspinnat interpoloituna Suomen

alueelle.

Yleistetysti voidaan sanoa, että siirryttäessä maan itä- ja pohjoispuolelle, kiinteän yhteyden käytön

todennäköisyys laskee maatiloilla. Pohjois-Suomessa kiinteän yhteyden käyttötodennäköisyydet

saavuttavat korkeampia todennäköisyyksiä vain kuntakeskuksien ympärillä. Aivan syrjäisimmät

alueet ovat myös asumattomia. Kaiken kaikkiaan erot kiinteän laajakaistayhteyden

käyttötodennäköisyyksissä muistuttavat vahvasti aluekehityseroja, jotka muuttuvat viiveellä ja ne

siten ylläpitävät pitkään vanhoja sosioekonomisia rakenteita (Lehtonen & Tykkyläinen 2013: 165–

166). Itä- ja pohjoisosissa Suomea kiinteän yhteyden käytön todennäköisyydet jäävät alle 21

prosenttiin (kuva 9). Syynä tähän voi olla se, että väestötiheys on alhaista ja sijaintihaitta vaikuttaa

kiinteiden yhteyksien rakentamisen kustannuksiin. Tiloille on kallista rakentaa kiinteä

laajakaistayhteys pitkistä välimatkoista ja vähäisestä asutuksesta johtuen (Skerratt 2010; Hätönen

2011), jos ympäröivällä alueella ei ole toteutettu julkisesti tuettua kiinteiden yhteyksien rakentamista.

70

Heikoista voitto-odotuksista johtuen osa laajakaistayhteyksistä on todennäköisesti toteutettu näillä

alueilla matkaviestinverkon mobiiliyhteyksillä.

6.4.2 Mobiiliyhteyden käytön alueellisuus

Maatilojen mobiiliyhteyden käytön todennäköisyyttä kuvaava todennäköisyyspinta on muodostettu

luvun 6.3.2 logistisen regressiomallin pohjalta. Mobiiliyhteyden karttaesitys on lähes käänteinen

suhteessa kiinteän laajakaistayhteyden käytön todennäköisyyspintaan. Nämä pinnat yhtenevät

lähinnä Keski-Suomen osalta, jossa molempien yhteystapojen käyttötodennäköisyydet ovat melko

korkeita. Mobiiliyhteyden käytön todennäköisiä käyttöalueita yhdistävät niiden sijaitseminen

pääasiassa harvemmin asutetuilla alueilla. Todennäköisimmät mobiiliyhteyden käytön alueet

sijoittuvat Pohjois-Suomeen alkaen Oulun leveysasteilta (kuva 10). Todennäköisyyspinnan

perusteella mobiiliyhteyden käyttö on erittäin todennäköistä näillä alueilla, sillä todennäköisyydet

ylettyvät parhaillaan yli 80 prosenttiin. Korkean todennäköisyyden alueita sijoittuu myös itärajalle

sekä huomattavasti paikallisempina alueina Keski-Suomeen (kuva 10). Yksityiskohtaisemman

ennusteen perusteella Keski- ja Itä-Suomessa on paljon pieniä alueita, joissa käytetään

todennäköisesti mobiiliyhteyksiä.

Lähes kaikki ylimpään todennäköisyysluokkaan kuuluvat alueet sijaitsevat kuntien reuna-alueilla

(kuva 10). Näiden alueiden maatiloilla on suuri riski kärsiä sijaintihaitasta, sillä sijaintihaitan

suuruutta mitataan yleisesti keskusetäisyydellä (Partridge ym. 2007). Keskuksien positiiviset kasvun

vaikutukset leviävät varsin suppeille alueille harvan asutuksen ja pitkien etäisyyksien muodostamassa

aluerakenteessa (Polèse & Shearmur 2004). Sijaintihaitan vaikutus maatiloilla kohdistuu pääasiassa

korkeampiin kuljetuskustannuksiin sekä mahdollisuuteen käyttää laajakaistayhteyksiä. Kiinteää

laajakaistayhteyttä ei todennäköisesti ole saatavilla näillä syrjäisillä alueilla, sillä yhteydelle on vähän

kysyntää ja rakentamisen kustannukset ovat erittäin korkeita etäisyyden ja harvan asutuksen

seurauksena (Sawada ym. 2006; Hätönen 2011). Laajakaistan puute voi vaikuttaa näillä alueilla

maatilojen kehitykseen, sillä uusien automatisoitujen laitteiden käyttö ei välttämättä onnistu

tavallisen 3G-yhteyden varassa syrjäisillä alueilla. Mobiiliyhteyden nopeuteen ja toimintavarmuuteen

vaikuttavat lisäksi esimerkiksi matkaviestinverkon tukiasemien ja vastaanottavan laitteen välinen

etäisyys (Laajakaistan nopeus 2016). Tällä hetkellä huippunopeita mobiiliyhteyksiä on tarjolla

pääasiassa vain keskuksissa ja niiden läheisyydessä (Nopeiden yhteyksien… 2016).

71

Kuva 10. Maatilojen mobiiliyhteyden käytön todennäköisyyspinnat interpoloituna Suomen

alueelle.

Mobiiliyhteyden käytön kolme korkeinta todennäköisyysluokkaa leviää laajalle alueelle. Näillä

alueilla mobiiliyhteyden käytön todennäköisyys vaihtelee 44–84 prosentin välillä.

Interpolointipintojen perusteella voidaankin todeta, että mobiiliyhteyden käytön todennäköisyys

maatiloilla on melko korkeaa suuressa osassa Suomea, pois lukien Etelä-Suomen, Itämeren

rannikkoalueet ja rannikkoalueiden lähikunnat (kuva 10). Yksi syy mobiiliyhteyden laajalle käytölle

voi olla se, että kiinteän laajakaistayhteyden saatavuus on ollut heikkoa harvemmin asutuilla alueilla

vielä vuonna 2013. Näillä alueilla olisi varmasti kysyntää myös kiinteille laajakaistayhteyksille, sillä

kiinteän yhteyden puute voi olla esteenä maatilojen kilpailukyvyn kehitykselle. Lähitulevaisuudessa

harvimmin asuttujen alueiden laajakaistayhteyksien saatavuutta parantaa kuitenkin osaltaan

Laajakaista kaikille -hanke (Nopea laajakaista -hanke tuo… 2016), joka tukee harvemmin asuttujen

alueiden kiinteiden tietoliikenneyhteyksien rakentamista.

72

Matalimmat todennäköisyydet maatilojen mobiiliyhteyden käytölle sijoittuvat oletetusti tiheimmin

asutuille alueille sekä kiinteän laajakaistayhteyden käytön todennäköisimmille alueille (kuva 10).

Syynä tähän lienee se, että näillä alueilla nopea kiinteä laajakaistayhteys on saatavilla maatiloille

pienin kustannuksin markkinaehtoisen verkon kattavuuden seurauksena. Tällöin mobiiliyhteyden

käytölle ei ole tarvetta ja sitä käytetään vain harvoilla maatiloilla.

6.4.3 Yhteydettömyyden alueellisuus

Kuvassa 11 on esitetty maatilojen yhteydettömyyden todennäköisyyspinnat, jotka muodostin luvun

6.3.3 logistisen regressiomallin pohjalta. Maatilojen yhteydettömyyden alueelliset todennäköisyydet

ovat alhaisia verrattuna kiinteän laajakaistan ja mobiiliyhteyden todennäköisyyspintoihin. Maatilojen

yhteydettömyyttä kuvaavissa pinnoissa todennäköisyydet vaihtelevat vain 0–23 prosentin välillä, kun

edellisissä interpolointipinnoissa on yletetty jopa 86 prosenttiin. Syyt alhaisiin todennäköisyyksiin

liittyvät todennäköisesti yhteydettömien tilojen satunnaiseen sijaintiin sekä siihen, että yhteydettömiä

tiloja on vain vähän aineistossa. Teknisesti mobiiliyhteys näille alueille on kuitenkin mahdollista

järjestää. Todennäköisyyspinnan alhaisista arvoista johtuen yhteydettömyyden interpolointipinnoista

ei voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Maatilojen yhteydettömyyden korkeammat todennäköisyydet painottuvat maan itä- ja

pohjoispuolelle (kuva 11), mutta todennäköisyydet vaihtelevat näilläkin alueilla vain 9–23 prosentin

välillä. Yleistävä ja yksityiskohtainen ennuste poikkeaa toisistaan selkeästi maan keskiosissa, jossa

yksityiskohtaisemman ennusteen perusteella on hieman suuremmat todennäköisyydet maatilojen

yhteydettömyydelle (kuva 11). Pääsääntöisesti maatilojen yhteydettömyys on kuitenkin hyvin

epätodennäköistä suuressa osassa Suomea.

Ainoastaan Suomen pohjoisimpaan osaan muodostuu melko suuri ylimpiin todennäköisyysluokkiin

kuuluva alue. Tämän alueen sijainti oli ennalta odotettavissa asumattomuudesta, väestötiheydestä,

pitkistä välimatkoista ja maatilojen vähäisestä lukumäärästä johtuen. Todennäköisyyspintoihin

liittyvät riskit ovat myös suurimpia pohjoisessa, sillä maatiloja on vain siellä vain vähän. Kiintoisaa

on kuitenkin huomata alhaisista todennäköisyyksistä huolimatta, että korkeimmat todennäköisyydet

yhteydettömille tiloille sijoittuvat useimmiten kuntien ja maakuntien reuna-alueille, joissa tarve

sähköisten palveluiden käyttämiselle voisi olla suurin.

73

Kuva 11. Maatilojen yhteydettömyyden todennäköisyyspinnat interpoloituna Suomen alueelle.

Todennäköisyyspinnan perusteella voidaan todeta se, että maatilojen yhteydettömyys on varsin

yksilöllistä, eikä selkeitä täysin yhteydettömiä maatalousalueita synny käytetyn mallin perusteella.

Tämä tulos tukee aiemmin tehtyä päätelmää siitä, että maatilojen yhteydettömyyden syyt löytyvät

ennemmin tilakohtaisista kuin maantieteellisistä tekijöistä. Todennäköisyyspinnan perusteella ei

voida sanoa varmuudella maatilojen yhteydettömyyden maantieteellisestä sijainnista, sillä mallin

tuottamat yhteydettömyyden todennäköisyydet ovat pieniä.

6.5 Tulosten luotettavuus

Tutkielman analyyseissa ja malleissa on huomioitu vain tilastollisesti merkitseviä muuttujia, joten

mallien muuttujien keskivirheet ovat pieniä ja riski vääriin johtopäätöksiin on alle 5 prosenttia.

Tutkimuksessa käytettiin yli 20 000 maatilan otosta, joten tuloksia voidaan pitää varsin hyvin

74

yleistettävinä. Isoja aineistoja käytettäessä on kuitenkin syytä muistaa, että muuttujat saattavat tulla

pienempiä aineistoja herkemmin merkitseviksi.

Tutkimusaineisto kaltaistettiin ennen kuin siitä tehtiin t-testeillä arvioita tietoliikenneyhteyksien

vaikutuksesta maatilojen kehitykseen. Kaltaistamisen avulla on mahdollista saavuttaa satunnaistetun

koeasetelman edut havainnoivassa aineistossa, joten tutkimusaineistoa voidaan pitää

koeasetelmaltaan varsin luotettavana. Tästä syystä myös havaittuja tuloksia voidaan pitää

luotettavina. Kausaalisuuden osoittaminen on kuitenkin käytetystä aineistosta vaikeaa.

Tietoliikenneyhteyksillä on t-testien perusteella vaikutusta esimerkiksi maatilojen kasvuun, mutta

tietoliikenneyhteydet ovat todennäköisesti vain osatekijöinä maatilojen kehityksessä.

Epävarmuudesta johtuen tarkkoja tulkintoja tietoliikenneyhteyksien kausaalisesta vaikutuksesta ei

ole tehty.

Logististen regressiomallien selitysasteet jäivät alhaisiksi, joten suuri osa yhteystyyppien käyttöön tai

maatilojen yhteydettömyyteen vaikuttavista tekijöistä jäi tutkimusaineiston ulkopuolelle.

Tutkimusaineistossa oli varsin rajallisesti etenkin maatilakohtaisia muuttujia. Tämän voidaan olettaa

vaikuttavan mallien alhaiseen selitysasteeseen. Myös YKR-aineiston hyödyntäminen jäi

työpaikkojen ja työvoiman osalta puutteelliseksi, sillä käytössä ollut aineisto oli lähtötiedoiltaan liian

pienessä ruutukoossa. Käytettyjen muuttujien osalta saatuja tuloksia voidaan kuitenkin pitää varsin

luotettavina, sillä malleissa on käytetty vain tilastollisesti merkitseviä muuttujia. Kaikista malleista

poistettiin myös vieraat havainnot ja voimakkaasti korreloivat muuttujat, jotka voivat vääristää

mallien tuottamia tuloksia.

Mallien alhainen selitysaste konkretisoituu etenkin yhteystyyppejä kuvaavissa interpolointipinnoissa.

Ne ovat muodostettu alhaisten selitysasteiden malleista, jolloin todennäköisyyspintoja voidaan tulkita

vain yleisellä tasolla. Kovin perusteellisia tulkintoja niiden pohjalta ei voida tehdä, koska suuri osa

tietoliikenneyhteyksien käyttöön vaikuttavista tekijöistä puuttuu malleista. Alhaisen selitysasteen

lisäksi Suomen pohjoisosissa on vain vähän maatiloja, mikä kasvattaa virheen mahdollisuutta

todennäköisyyspinnoissa. Interpolointipinnat ovat kuitenkin suuntaa antavia ja ne luovat alueellisen

todennäköisyyspinnan maatilojen käyttämistä tietoliikenneyhteyksistä Suomessa vuonna 2013.

75

Logististen regressiomallien tuloksiin on odotettavissa pieniä muutoksia lähitulevaisuudessa. Mallien

perusteella kiinteän ja mobiiliyhteyden käyttö on riippuvaista keskusetäisyydestä. Laajakaista kaikille

-hanke oletettavasti heikentää tätä keskusetäisyysriippuvuutta, sillä valokuituyhteydet ovat aiempaa

helpommin saatavilla syrjemmässä sijaitseville maatiloille hankkeen toteutuessa tavoitellussa

mittakaavassa. Tällöin syrjäisten alueiden yhteyksien rakentaminen ei ole enää yhtä voimakkaasti

riippuvaista markkinaehtoisuudesta. Myös viljatiloilla tietoliikenneyhteyksien tarve saattaa kasvaa

lähiaikoina mallien tuottamaa tulosta enemmän, sillä vähitellen viljelyssä tulevat yleistymään

automatisointi ja erilaiset tietotekniset laitteet. Tarkempaa ajankohtaa viljatilojen

tietoliikennetarpeille on kuitenkin vaikea määrittää tässä vaiheessa.

76

7 Yhteenveto ja johtopäätökset

7.1 Tietoliikenneyhteyksien käyttämisestä seuraavat vaikutukset maatilojen kehitykseen

Tietoliikenneyhteyksien käytöstä seuraavat vaikutukset maatilojen kehitykseen ovat havaittavissa,

vaikka vaikutuksen kausaalisuutta on vaikea todentaa käytettävästä aineistosta. Vaikutusten

arvioinnit toteutettiin t-testeillä kaltaistetusta sekä koko tutkimusaineistosta. Tuloksia voidaan pitää

hyvin luotettavina, koska kaltaistettu aineisto muistuttaa läheisesti satunnaistettua koeasetelmaa.

Laajakaistayhteyksien käytöstä seuraavat havaitut vaikutukset kohdistuivat etenkin maatilojen

kasvuun, sillä kiinteitä laajakaistayhteyksiä käyttävät maatilat olivat peltopinta-alaltaan suurempia ja

ne olivat kasvaneet hehtaareissa mitattuna peltopinta-alaltaan enemmän kuin vertailutilat. Tilojen

peltopinta-alan prosentuaalinen kasvu ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Myös

tuotannossa olevia maatiloja oli enemmän kiinteällä laajakaistalla varustettujen tilojen ympärillä kuin

vertailutilojen. Lähekkäin sijaitsevat ovat voinnet hyötyä lokalisaatioeduista ja näin ollen kehittää

toimintoja myös tilojen välisenä yhteistyönä.

Vastaavasti yhteydettömät maatilat olivat peltopinta-alaltaan huomattavasti pienempiä ja ne olivat

kasvaneet prosentuaalisesti sekä hehtaarimääräisesti peltopinta-alaltaan selkeästi vähemmän kuin

tietoliikenneyhteydellä varustetut maatilat seurantajakson aikana. Yhteydettömiä tiloja ympäröivissä

tilastoruuduissa oli myös enemmän lopettaneita maatiloja kuin vertailutilojen ympärillä, mikä viittaa

yhteydettömien tilojen sijaitsevan maatalouden suhteen heikentyvillä alueilla.

Vaikutusten arvioinnin perusteella voidaan todeta, että kiinteiden laajakaistayhteyksien käytöstä on

hyötyä maatilojen kehittämisessä, vaikka kasvua ei suoranaisesti saavuteta pelkällä kiinteän

laajakaistayhteyden omaksumisella. Kiinteä laajakaistayhteys mahdollistaa ennemminkin maatilojen

kehittämisen ja kilpailukyvyn kasvattamisen, sillä luotettavan yhteyden avulla maatilat voivat ottaa

käyttöön esimerkiksi tuotannon tehostamiseen käytettävää uutta teknologiaa.

Täysin yhteydettömien maatilojen peltopinta-alan kasvu on ollut vain vähäistä viimeisen 20 vuoden

aikana, mikä viittaa yhteydettömien tilojen kasvuhaluttomuuteen tai jonkin rajoittavan tilojen kasvua

voimakkaasti. Yhteydettömät tilat eivät välttämättä hyödy nopealla aikataululla

laajakaistayhteyksistä muodostuvista kilpailueduista. Yhteyden omaksumisesta seuraavien

tuotannollisten etujen saavuttaminen vaatisi pientilallisen näkökulmasta myös muita kalliita

77

laitteistoinvestointeja. Tästä syystä suurimmat edut kiinteistä tietoliikenneyhteyksistä

kohdentuvatkin todennäköisesti jo ennalta suuremmille tiloille, koska niillä on mahdollisuus tehostaa

tuotantoa pieniä tiloja paremmin ja nopeammin.

7.2 Maatilojen tietoliikenneyhteyksien käyttöä selittävät tekijät

Logististen regressiomallien perusteella maatilakohtaisilla muuttujilla on selkeästi vaikutusta

maatilojen käyttämiin tietoliikenneyhteystyyppeihin, sillä tilojen yhteystyypin valinta on riippuvaista

tilan tuotantosuunnasta ja peltopinta-alan suuruudesta. Maatilakohtaisten tekijöiden vaikutusten

suunnat vaihtelevat kuitenkin muodostettujen mallien välillä. Tulosten perusteella voidaan todeta

myös se, että maatilojen tietoliikenneyhteyden käyttö on osittain riippuvaista ympäröivän alueen

maantieteellisistä ja demograafisista tekijöistä, kuten saavutettavuudesta, paikkaperustaisen

aluekehittämisen indeksistä ja väestön ikärakenteesta. Näiden maatilojen ulkopuolisten muuttujien

vaikutusta tilojen tietoliikenneyhteyksien käyttöön voidaan selittää esimerkiksi siten, että niillä on

olennaisesti vaikutusta tietoliikenneyhteyksien rakentamisesta syntyviin kustannuksiin.

Maatilan sisäisistä tekijöistä merkitseviksi muuttujiksi malleissa tulivat maito, liha, vilja ja puutarha

tilojen tuotantosuuntina sekä maatilan peltopinta-ala. Myös mobiiliyhteyden käyttö aiemmalla

seurantajaksolla selitti tilojen mobiiliyhteyden käyttöä. Tuotantosuunnan vaikutus mallien tuloksiin

on liitettävissä melko suoranaisesti tilojen tietoliikenneyhteyksien tarpeisiin. Tietotekniikasta ja

automatisoinnista hyötyvät maito- ja lihatilat voivat käyttää luotettavia tietoliikenneyhteyksiä

päivittäisissä navettojen toiminnoissa. Tästä syystä nämä tuotantosuunnat kasvattavat myös

odotetusti kiinteän laajakaistayhteyden käytön todennäköisyyttä.

Kiinteä laajakaistayhteys on tällä hetkellä luotettavin tapa toteuttaa nopea kiinteä tietoliikenneyhteys

maatilalle, mutta uusista matkaviestinverkkoon perustuvista 4G- ja 5G-yhteyksistä saattaa kehittyä

lähivuosien aikana vaihtoehtoisia yhteyden toteuttamistapoja. 5G-yhteys leviää kuitenkin

oletettavasti vain suurimman kysynnän alueille, jolloin siitä ei ole tulossa laajassa mittakaavassa

maatilojen käyttämä tietoliikenneyhteystyyppi. Tästä johtuen uusia innovatiivisia tapoja tarvitaan

kuluttajien ja yritysten tiedonsiirron varmistamiseksi syrjäalueille.

Erikoistuminen viljan tuotantoon laskee mobiiliyhteyden käytön todennäköisyyttä ja se toisaalta

kasvattaa yhteydettömyyttä maatiloilla. Viljatiloilla tietoliikenneyhteyden tarve on melko vähäistä

kausiluonteisuudesta ja vähäisestä automatisoinnista johtuen, joten tietoliikenneyhteydet eivät ole

78

välttämättömyys viljatilojen kilpailukyvyn ja tehokkuuden kannalta. Tulevaisuudessa viljelyyn

suuntautuneet maatilat saattavat kuitenkin hyötyä tämänhetkistä enemmän nopeista

mobiiliyhteyksistä, sillä täsmäviljelyyn käytettävien laitteiden ja ohjelmistojen sujuva toiminta

edellyttää nopeita langattomia tietoliikenneyhteyksiä.

Maatilan pieni peltopinta-ala kasvattaa tilan yhteydettömyyden todennäköisyyttä, kun taas suuri

peltopinta-ala lisää kiinteän laajakaistayhteyden käytön todennäköisyyttä. Pienille tiloille kiinteään

yhteyteen liittyminen voi muodostua liian suureksi investoinniksi hyötyihin verraten, jolloin ne

päätyvät toteuttamaan yhteyden muulla tavalla. Vastaavasti suurten tilojen on todettu omaksuvan

kiinteät laajakaistayhteydet pienempiä tiloja nopeammin, mikä voi johtua tilojen suuremmista

investointimahdollisuuksista. Peltopinta-alallisesti suurten tilojen omaksuminen voi olla seurausta

myös niiden suuremmasta tietoliikennetarpeesta sekä kehityshalukkuudesta.

Maatilojen ulkoisista tekijöistä tilojen tietoliikenneyhteyksien käyttöön vaikuttavat etenkin niiden

sijaintitekijät ja lähiympäristön väestörakenteeseen liittyvät muuttujat. Näin ollen maatilojen

tietoliikenneyhteystyypin valinta ja käyttö on riippuvaista myös muistakin kuin tilan pitäjän

yksilöllisistä ominaisuuksista, vaikka kaikkien ulkoisten tekijöiden osalta riippuvuudet eivät ole

kovinkaan suuria. Malleissa tilastollisesti merkitseviksi sijaintitekijöiksi tulivat etäisyys kuntosalille,

peruskouluun, kuntakeskukseen ja Kelan toimipisteeseen sekä paikkaperustaisen aluekehittämisen

indeksi. Väestörakennetta kuvaavista muuttujista merkitseviksi nousivat eri ikäryhmien osuuksia

kuvaavat muuttujat ja lähiympäristön väestötiheys. Näiden muuttujien lisäksi riippuvuuksia löytyi

myös postinumerotasolta poimituista työpaikkoja kuvaavista muuttujista, työttömyysasteesta sekä

kotitalouksien keskimääräisistä tuloista.

Maatilojen päätymistä joko kiinteän tai mobiiliyhteyden käyttäjäksi selittää osittain tilan sijainti

aluerakenteessa. Minkä lähempänä maatila sijaitsee kuntakeskusta, sitä todennäköisemmin se käyttää

kiinteää laajakaistayhteyttä. Vastaavasti keskusetäisyyden kasvaessa myös mobiiliyhteyden käytön

todennäköisyys kasvaa. Syntynyttä eroa voidaan selittää keskusetäisyyden funktiona siten, että

kasvaneet kustannukset vaikuttavat kiinteän laajakaistayhteyden saatavuuteen ja

rakennuskustannuksiin harvemmin asutuilla alueilla. Teleoperaattorit ovat rakentaneet kiinteitä

yhteyksiä varsin markkinaehtoisesti ennen Laajakaista kaikille -hanketta, jolloin maaseutualueille

siirryttäessä kiinteän tietoliikenneyhteyden saatavuus alkaa heikentyä etäisyyden kasvaessa

lähimmästä keskuksesta. Maatilat sijaitsevat melko hajautetusti maaseudulla niiden voimakkaan maa-

alariippuvuuden vuoksi, joten tilat eivät voi käytännössä siirtyä parempien yhteyksien äärelle, vaan

79

yhteyksien on levittävä tilojen luokse. Logististen regressiomallien tulokset tukevat myös työn alussa

tehtyä oletusta siitä, että kiinteät laajakaistayhteydet ovat paremmin saatavilla kuntakeskuksien

läheisyydessä kaupunkien leviämisvaikutusten seurauksena.

Väestörakenteen vaikutus tietoliikenneyhteyksien käyttöön vaihtelee siten, että eläkeläisten pieni

osuus maatilan lähiympäristössä kasvattaa kiinteän laajakaistayhteyden käytön todennäköisyyttä.

Nuorehko ja keski-ikäinen väestörakenne viittaa lähiympäristön moninaisiin aktiviteetteihin, jolloin

kiinteälle tietoliikenneyhteydelle on todennäköisesti kysyntää muillakin kuin maatilallisilla.

Vastaavasti eläkeläisten korkea osuus maatilan lähistöllä kasvattaa yhteydettömyyden

todennäköisyyttä. Tilannetta voidaan kuvata osittain ikäihmisten haluttomuudella investoida

kiinteään tietoliikenneverkkoon ainakaan ilman tukea, jolloin yhteyden rakentamiskustannukset

jäisivät maatilalliselle aiemmin yhteydettömillä alueilla. Ikääntyneet maaseutualueet ovat myös

teleoperaattoreiden näkökulmasta heikon kysynnän alueita, jolloin kiinteiden yhteyksien

rakentamista ei luultavasti toteuteta ollenkaan ilman tukea.

7.3 Maatilojen tietoliikenneyhteyksien käytössä esiintyvät alueelliset erot

Laskin logististen regressiomallien pohjalta kullekin maatilalle todennäköisyyden kuulua kunkin

tietoliikenneyhteyden käyttäjäksi tai yhteydettömien tilojen joukkoon. Tulokset on esitetty kolmena

alueellisena pintana, jotka kattavat lähes koko Suomen alueen. Jatkuvien todennäköisyyspintojen

muodostamisen toteutin paikkatieto-ohjelmistossa kriging-interpolointimenetelmällä.

Todennäköisyyspintojen perusteella voidaan todeta, että yhteystyyppien alueellisissa pinnoissa on

selkeitä eroja. Esimerkiksi kiinteiden yhteyksien käyttö painottuu tiheämmin asutuille alueille, kun

taas mobiiliyhteyksiä käytetään harvemmin asutuilla alueilla.

Kiinteän laajakaistan ja mobiiliyhteyden käytön alueellisista todennäköisyyspinnoista on

havaittavissa yhteystyyppien välistä maantieteellistä jakautumista. Kiinteitä laajakaistayhteyksiä

käytetään maatiloilla pääasiassa maan länsi- ja eteläosissa, kun taas mobiiliyhteyden käyttö painottuu

maan keski-, itä- ja pohjoisosiin. Epäilemättä kustannustekijöillä on ollut vaikutusta

tietoliikenneverkkojen erilaistumiseen, sillä kotitalouksien väliset etäisyydet kasvavat siirryttäessä

maan eteläosista kohti pohjoista. Kiinteän laajakaistayhteyden todennäköisimmät käyttöalueet

sijoittuvat vahvasti paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksin pienien arvojen alueille. Nämä

alueet ovat sekä sijainti- että kilpailukykytekijöiltään parhaiten kehittyneitä alueita, jolloin kiinteät

laajakaistayhteydet ovat todennäköisesti hyvin saatavilla. Todennäköisimmät kiinteän yhteyden

80

käytön alueet sijoittuvat myös vahvasti Länsi- ja Etelä-Suomeen, jonne maatilat ovat alkaneet

keskittyä väestön tavoin viime vuosien aikana.

Paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksin perusteella mobiiliyhteyden käyttö sijoittuu suurelta

osin kehitysongelmaisille alueille, joilla on kasvua rajoittavia paikallistalouden reunaehtoja.

Kehitysongelmaiset alueet sijaitsevat kaukana kasvualueista ja ne ovat pääasiassa väestötiheydeltään

alhaisia, minkä seurauksena nopeaa kiinteää laajakaistayhteyttä ei ole todennäköisesti niille vielä

rakennettu. Tästä syystä kiinteiden laajakaistayhteyksien rakentamisen tukemista tulisi jatkaa siihen

asti, että suurin osa Suomen harvaan asutuista maaseutualueista saadaan luotettavien

tietoliikenneyhteyksien piiriin.

Nopeiden kiinteiden laajakaistayhteyksien rakentaminen on varmin tapa luoda huippunopeat

tietoliikenneyhteydet maaseudulle, sillä lähitulevaisuudessa yleistyvä matkaviestinverkon 5G-yhteys

ei todennäköisesti leviä laajalti maaseutualueille. 5G-verkossa signaali kulkee vain lyhyen matkaa

korkeasta taajuusalueesta johtuen verrattuna 3G- ja 4G tekniikkoihin (Agyapong ym. 2014), joten

5G-tukiasemia tulisi olla hyvin tiheästi myös maaseutualueilla. Tällaisen verkon rakentaminen

maaseudulle ei kuitenkaan ole taloudellisesti kannattavaa, sillä kysyntää on vain vähän kalliisti

toteutettavalle huippunopealle langattomalle laajakaistalle.

Maatilojen yhteydettömyyden todennäköisyyspintaan ei syntynyt korkeita todennäköisyyksiä tilojen

yhteydettömyydelle, joten yhteydettömyys on melko harvinaista ja satunnaista mallin perusteella.

Yhteydettömyyteen ei vaikuttanut suoranaisesti maatilojen huono saavutettavuus, joten

yhteydettömyyden syyt liittyvät oletettavasti ennemmin maatilojen vähäiseen toimintaan ja yhteyden

tarpeettomuuteen. Mobiiliyhteys on todennäköisesti siten vähintäänkin saatavilla myös näille tiloille.

Ainostaan hieman korkeampia todennäköisyyksiä sijoittui kuntien reuna-alueille maan keski- ja

pohjoisosissa, joissa asutusta on vähäistä. Yhteydettömyys tällaisilla syrjäisillä maaseutualueilla

saattaa kuitenkin muodostua yritystoiminnan kannalta ongelmaksi, sillä yhteyksien avulla

sijaintihaittaa olisi mahdollista heikentää ja näin parantaa myös maatilojen kehityksen näkymiä.

7.4 Pohdinta ja jatkotutkimusmahdollisuudet

Tutkielmassa tuotetut tulokset täyttävät maaseudun tietoliikenneyhteyksien tutkimukseen

kohdistuvaa tutkimusaukkoa. Tutkielma on asetelmaltaan pitkälti eksploratiivista eli kokeilevaa, sillä

81

vastaavaa aiempaa tutkimusta ei ole toteutettu. Tästä syystä aihepiirin tutkimusta on tarpeen jatkaa

jatkotutkimuksissa.

Kiteytetysti voidaan todeta, että nopeat kiinteät tietoliikenneyhteydet voivat heikentää sijaintihaitan

vaikutusta maatiloilla sekä yleisemmin maaseudulla. Tutkielman tulokset osoittavat, että kiinteällä

laajakaistayhteydellä on vaikutusta esimerkiksi maatilojen kasvuun. Maatilojen tuotannon

tehostuessa myös tietoliikenneyhteyksien nopeuden ja luotettavuuden merkitys kasvaa, sillä jotkin

maatilojen automatisoidut laitteistot ja etäyhteyden kautta välitettävät tiedot ovat hyvin riippuvaisia

nopeista tietoliikenneyhteyksistä. Maatilat voivat siten luotettavan laajakaistayhteyden omaksumisen

myötä kehittää toimintojaan ja sitä kautta parantaa myös tilojen tuottavuutta ja kilpailukykyä.

Maatilallisilla on mahdollisuus harjoittaa maatalouden lisäksi myös muuta liiketoimintaa kiinteän

yhteyden välityksellä, sillä hitaiden mobiiliyhteyksien varassa esimerkiksi verkkokaupan pitäminen

olisi vähintäänkin haastavaa.

Laajakaista kaikille -hankkeen toimesta rakennettavien nopeiden tietoliikenneyhteyksien vaikutukset

eivät näy vielä laajasti käytetyssä aineistossa, sillä vuoteen 2013 mennessä suunnitelluista

valokuituyhteyksistä oli rakennettu vasta osa. Hanke voi kuitenkin osaltaan vaikuttaa

lähitulevaisuudessa maatilojen ja maaseutualueiden sijaintihaitan lieventymiseen, sillä maatilat ja

maaseudun asukkaat voivat liittyä nopeaan kiinteään laajakaistaverkkoon entistä helpommin

hankkeen toteuduttua. Riskinä on kuitenkin syrjäisempien ja harvimmin asuttujen maaseutualueiden

jääminen rakennettavien nopeiden kiinteiden yhteyksien ulkopuolelle, jos tukea ei voida myöntää

kaikille syrjäisille alueille tai ellei syrjäisimpiä alueita saada kytkettyä nopean yhteyden piiriin

korvaavilla teknisellä ratkaisulla. Tällöin syrjäisimmät alueet kärsivät edelleen voimakkaasta

sijaintihaitasta ja ero digitaalisten palveluiden saatavuudessa keskuksien ja syrjäisten

maaseutualueiden välillä todennäköisesti kasvaa.

Kehitettävää malleihin jäi etenkin käytettävien aineistojen osalta, vaikka muuttujia koottiin varsin

monipuolisesti useasta lähteestä. Maatilojen sisäisiä muuttujia käytettävässä aineistossa oli varsin

vähän, millä on suoravaikutus mallien selitysasteisiin ja osaltaan myös ennustetarkkuuteen.

Aineistoon olisi ollut hyvä sisällyttää myös kiinteän tietoliikenneyhteyden saatavuutta kuvaavia

muuttujia tulosten luotettavuuden parantamiseksi. Tällä hetkellä kiinteiden tietoliikenneyhteyksien

saatavuudesta ei kuitenkaan ole tutkielmaan soveltuvaa aineistoa saatavilla.

82

Tutkielman analyysit ja mallit antavat hyvät lähtökohdat jatkotutkimusaiheille. Mielenkiintoista olisi

esimerkiksi selvittää, että muuttaako Laajakaista kaikille -hankkeen perusteella rakennettavat nopeat

laajakaistayhteydet maatilojen tietoliikenneyhteyksien käyttöä. Hankkeen vaikutukset näkyvät

odotettavasti lähivuosina etenkin kauempana keskuksista sijaitsevilla alueilla, joissa tällä hetkellä

maatilat käyttävät pääsääntöisesti mobiiliyhteyksiä tai osa tiloista saattaa olla jopa yhteydettömiä.

Nopeiden kiinteiden laajakaistayhteyksien myötä myös syrjässä sijaitsevilla maatiloilla olisi

mahdollisuus kehittää toimintojaan tehokkaampaan suuntaan ja ottaa uutta teknologiaa käyttöön.

Tällöin syrjässä sijaitsevat maatilat olisivat yhdenvertaisessa asemassa parempien

laajakaistayhteyksien äärellä sijaitseviin maatiloihin ja näin ollen syrjäisten maatilojen sijaintihaitasta

kärsiminen vähentyisi.

Tutkielmassa muodostetut maatilojen tietoliikenneyhteyksien valintaa kuvaavat mallit jäivät

odotetusti selitysasteeltaan mataliksi ja ne kuvaavat vain osittain maatilojen sisäisten tekijöiden

vaikutusta tilojen käyttämiin yhteystyyppeihin. Malleja on mahdollista täydentää jatkotutkimuksissa

siten, että niistä saadaan paremmin kokonaisuutta selittäviä. Tällä hetkellä mallit keskittyvät suuressa

määrin selittämään muiden kuin yksilöllisten käyttäjän ominaisuuksien vaikutusta eri yhteystyyppien

käyttöön. Malleja voidaan kehittää paremmin kokonaisuutta selittäviksi, jos niihin saataisiin

täydennettyä lisää maatilakohtaisia muuttujia eri tietokannoista. Tällöin alueelliset ennusteet

kuvaisivat myös tarkemmin todellisuutta. Samassa yhteydessä olisi mahdollista hyödyntää aineiston

kaltaistamista myös logistisessa regressiomallinnuksessa, jolloin tulokset voivat osaltaan olla entistä

tarkempia ja paremmin kokonaisuutta selittäviä.

83

LÄHTEET

Agyapong, P., M. Iwamura, D. Staehle, W. Kiess & A. Benjebbour (2014). Design considerations

for a 5G network architecture. IEEE Communications Magazine 52: 11, 65–75.

Arbore, A. & A. Ordanini (2006). Broadband divide among SMEs. International Small Business

Journal 24: 1, 83–99.

Austin, P. (2011). An introduction to propensity score methods for reducing the effect of

confounding in observational studies. Multivariate Behavioral Research 46: 3, 399–424.

Barkley, D., D. Markley & R. Lamie (2007). E-commerce as a business strategy: lesson learned

from case studies of rural and small town businesses. UCED Working Paper 10-2007-02.

15 s.

Batte, M. (2005). Changing computer use in agriculture: evidence from Ohio. Computers and

Electronics in Agriculture 47, 1–13.

Beal, S. & K. Kupzyk (2014). An introduction to propensity scores: what, when, and how. Journal

of Early Adolescence 34: 1, 66–92.

Block, D. & M. Dupuis (2001). Making the country work for the city. American Journal of

Economic and Sociology 60: 1, 79–98.

Brooks, C. (2008). Introduction econometrics for finance. 2. p. 740 s. Cambridge University Press,

Cambridge.

Carare, O., C. McGovern, R. Noriega & J. Schawarz (2015). The willingness to pay for broadband

of non-adopters in the U.S.: estimates from a multi-state survey. Information Economics and

Policy 30, 19–35.

Crandall, R., W. Lehr & R. Litan (2007). The effects of broadband deployment on output and

employment: a cross-sectional analysis of U.S. data. 31.3.2016. <http://www.brookings.edu/

~/media/research/files/papers/2007/6/labor-crandall/06labor_crandall.pdf>

Csótó, M. (2010). Information flow in agriculture – through new channels for improved

effectiveness. Agricultural Informatics 1: 2, 25–34.

Czernich, N., O. Falck, T. Kretschmer & L. Woessmann (2011). Broadband infrastructure and

economic growth. The Economic Journal 121, 505–532.

Czernich, N. (2014). Does broadband internet reduce the unemployment rate? Evidence for

Germany. Information Economics and Policy 29, 32–45.

Digiroad kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä (2016). Liikennevirasto. 9.4.2016. <http://www.

digiroad.fi/aineisto/fi_FI/aineisto/>

Euroopan digitaalistrategia (2016). Euroopan parlamentti. 22.3.2016. <http://www.europarl

.europa.eu/atyourservice/fi/displayFtu.html?ftuId=FTU_5.9.3.html#_ftn3>

Forzati, M., C. Mattsson & S. Al-E-Raza (2012). Early effects of FTTH/FTTx on employment and

population evolution: analysis of the 2007–2010 period in Sweden. 6.4.2016. <https://www.

swedishict.se/publications/early-effects-of-ftthfttx-on-employment-and-population-evolution-

population-evolution>

Hosmer, D., S. Lemeshow & R. Sturdivant (2013). Applied logistic regression. 3. p. 528 s. John

Wiley & Sons, New Jersey.

Huippunopean laajakaistan taloudelliset vaikutukset yhteiskunnassa (2012). Liikenne- ja

viestintäministeriön julkaisuja 22/2012. 45 s.

Huippunopea laajakaista (2013). Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 13/2013. 24 s.

Hätönen, J. (2011). The economic impact of fixed and mobile high-speed networks. EIB

papers16(2). 30 s.

ICT for everyone (2011). Government Office of Sweden. 23.3.2016. <http://www.government.se

/contentassets/8512aaa8012941deaee5cf9594e50ef4/ict-for-everyone---a-digital-agenda-for-

sweden>

84

Jatila, U. (2001). Yritysten sijaintipaikan valinta päätöksenteko-ongelmana:

päätöksenteko-ongelman määrittely ja alueellinen liikkumavara sijaintineuvontapalvelun

asiakasyrityksissä. Julkaisematon lisensiaatintutkimus, Helsingin kauppakorkeakoulu.

Jayakar, K. & E. Park (2013). Broadband availability and employment: an analysis of county-level

data from the national broadband map. Journal of Information Policy 3, 181–200.

Jensen, M., J. Lopez & J. Pedersen (2013). Analyzing broadband divide in the farm sector.

3.5.2016. <http://vbn .aau.dk/files/186266513/digital_divide.pdf>

Kagklis, D., S. Androulidakis & G. Patikis (2005). A comparative performance evaluation of the

ADSL2+ and ADSL technologies. Computer Science and Engineering 19: 1, 1–6.

Kaloxylos, A., R. Eigenmann, F. Teye, Z. Politopoulou, S. Wolfertf, C. Shrank, M. Dillinger, I.

Lampropoulou, E. Antoniou, L. Pesonen, H. Nicole, F. Thomas, N. Alonistioti & G.

Kormentzas (2012). Farm management systems and the future Internet era. Computers and

Electronics in Agriculture 89, 130–144.

Kangasharju, A. (2003). Alueellisen keskittymisen väistämättömyys. Kansantaloudellinen

aikakausikirja 99: 1, 6–16.

Kilkenny, M. (1998). Transport costs, the new economic geography, and rural development.

Growth and Change 29, 269–280.

Kivinen, T., T. Hurme, K. Sarjokari, M. Hovinen, M. Norring, L. Seppä-Lassila, T. Soveri, M.

Lätti, L. Karttunen & V. Tuure (2013). Lypsykarjatilan eläinten ryhmittely. MTT raportti 137.

56 s.

Kolko, J. (2012). Broadband and local growth. Journal of Urban Economics 71, 100–113.

Kotavaara, O., H. Antikainen & J. Rusanen. (2011). Population change and accessibility by road

and rail networks: GIS and statistical approach to Finland 1970–2007. Journal of Transport

Geography, 19: 4, 926–935.

Kotitalouksien telepalvelujen alueellinen saatavuus 2008 (2008). Liikenne- ja viestintäministeriön

julkaisuja 37/2008. 66 s.

Kuntien pinta-alat ja asukastiheydet 1.1.2016 (2016). Kunnat.net. 13.8.2016. <http://www.kunnat.

net/fi/tietopankit/tilastot/aluejaot/kuntien-pinta-alat-ja-asukastiheydet /Sivut/default.aspx>

Krugman, P. (1991). Increasing returns and economic geography. The Journal of Political Economy

99, 438–499.

Kämäräinen S., S. Rinta-Kiikka & T. Yrjölä (2014). Maatilojen välinen yhteistyö Suomessa. PTT

työpapereita 162. 53 s.

Laajakaista kaikkien ulottuville (2008). Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 46/2008. 46 s.

Laajakaistan nopeus (2016). Viestintävirasto. 2.11.2016. <https://www.viestintavirasto.fi/

internetpuhelin/puhelin-jalaajakaistaliittymantoimivuus/ laajakaistannopeus.html>

Laki laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla 22.12.2009/1186. <http://www.finlex.fi

/fi/laki/ajantasa/2009/20091186>

Laakso, S. & H. Loikkanen (2004.) Kaupunkitalous. 472 s. Gaudeamus, Helsinki.

LaRose, R., S. Strover, J. Gregg & J. Straubhaar (2011). The impact of rural broadband

development: lesson from a natural field experiment. Government Information Quarterly 28:

1, 91–100.

Lehto, M. & P. Neittaanmäki (2014). Huippunopea kiinteä laajakaistaverkko –

informaatioteknologian strateginen infrastruktuuri-investointi. Informaatioteknologian

tiedekunnan julkaisuja 13/2014. 51 s.

Lehtonen, O. & M. Tykkyläinen (2010). Kuinka väestö sijoittuu siirryttäessä tietoyhteiskuntaan?

Yhteiskuntapolitiikka 75: 5, 498–516. 4.4.2016.

<http://julkari.fi/bitstream/handle/10024/101269/lehtonen.pdf?sequence=1>

Lehtonen, O. & M. Tykkyläinen (2012). Työpaikkakehityksen alueelliset kehitysprosessit Itä-

Suomessa 1994–2003. Terra 123: 2, 85–105.

85

Lehtonen, O. & M. Tykkyläinen (2013). Selittävätkö hyvinvointierot odotettua alhaisempaa

poismuuttoa eräiltä korkean työttömyyden alueilta? Yhteiskuntapolitiikka 78: 2, 152–168.

<http://julkari.fi/bitstream/handle/10024/104427/lehtonen.pdf?sequence=4>

Lehtonen, O., O. Wuori & T. Muilu (2014). Työpaikkojen keskittymisen vaikutukset työmatkaan ja

väestön sijoittumiseen. MTT Raportti 138. 39 s.

Lehtonen, O. & O. Wuori (2015). Potentiaalisista leviämisvaikutuksista ja kehityshaitoista

rakentuva paikkaperustaisen aluekehittämisen indeksi Suomessa. Luonnonvara- ja

biotalouden tutkimus 34/2015.

Leminen, A. (2016). Potilaiden liikkumiskustannukset ja omaseurannan kehittämisen

kustannusvaikutukset tyypin 2 diabeteksen seurannassa Pohjois-Karjalassa. 84 s. Pro gradu

-tutkielma, Itä-Suomen yliopisto. 4.11.2016. <http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-

20160917/urn_nbn_fi_uef-20160917.pdf>

Liesvaara, P., S. Myyrä & M. Väre (2013). Viljelijöiden suhtautuminen satoriskeihin ja kaupallisiin

satovahinkovakuutuksiin. MTT raportti 98. 46 s.

LIPAS Liikuntapaikat.fi infosivut (2016). Jyväskylän yliopisto. 4.5.2016. <https://www.jyu.

fi/sport/laitokset/liikunta/liikuntapaikat>

Lähiajan laajakaistatarpeet maaseudulla (2008). Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja

57/2008. 46 s.

Maaseutukatsaus 2014 (2014). 209 s. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2/2014. 209 s.

Maatalouslaskenta 2010 (2013). Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus. 7.11.2016.

<http://stat.luke.fi/sites/default/files/maatalouslaskenta_2010_osa_1.pdf>

Maatalous- ja puutarhayritysten rakenne 2013 (2014). Luonnonvarakeskus. 25.10.2016.

<http://stat.luke.fi/maatalous-ja-puutarhayritysten-rakenne-2013_fi>

Mack, E. (2014). Businesses and the need for speed: the impact of broadband speed on business

presence. Telematics and Informatics 31, 617–627.

Malecki, E. & B. Moriset (2008). Digital economy. 274 s. Routledge, New York.

Mattila, M. (2014). Terveyden vaikutus äänestämiseen Suomessa ja Euroopassa –

Kaltaistamismenetelmien käyttö äänestystutkimuksissa. Politiikka 56: 3, 230–243.

Maureen, K. (1998). Transport costs, the new economic geography, and rural development. Growth

& Change 29: 3, 259–280.

Menard, S. (2010). Logistic regression. 334 s. SAGE Publications, Thousand Oaks.

Mikä yleispalvelu? (2016). Viestintävirasto. 26.9.2016. <https://www.viestintavirasto.fi/

viestintavirasto/signaali/signaali12015/mikaihmeenyleispalvelu.html>

Muth, R. (1971). Migration: chicken or egg? Southern Economic Journal 37: 295–306.

Myöhästyneet eläinrekisteri-ilmoitukset aiheuttavat tukimenetyksiä (2015). Maa- ja

metsätalousministeriö. 9.8.2016. <http://mmm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/myohastyneet-

elainrekisteri-ilmoitukset-aiheuttavat-tukimenetyksia>

Niemi, J. & J. Ahlstedt (2005; toim). Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2005. 94 s. MTT

taloustutkimus, Helsinki. <https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/julkaisut/

suomenmaatalousjamaaseutuelinkeinot/76FF2011450BB24BE040A8C0023C0976>

Niemi, J. & J. Ahlstedt (2015). Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2015. 2. p. 99 s.

Luonnonvarakeskus, Helsinki.

Nopea laajakaista -hanke tuo huippunopeat internetyhteydet haja-asutusalueille (2016).

Viestintävirasto. 10.3.2016. <https://www.viestintavirasto.fi/ohjausjavalvonta/

laajakaista2015.html>

Nopeiden yhteyksien saatavuus (2016). Viestintävirasto. 10.8.2016. <https://www.viestintavirasto.

fi/tilastotjatutkimukset/tilastot/2013/nopeidenyhteyksiensaatavuus.html>

Nummenmaa , L. (2009). Käyttäytymistieteiden tilastolliset menetelmät. 2. p. 116 s. Tammi,

Helsinki.

86

Oliver, M. & R. Webster (2015). Basic steps in geostatistics: the variogram and kriging. 100 s.

Springer, Berlin.

Paavo – Postinumeroalueittainen avointieto (2016). Tilastokeskus. 15.8.2016.

<https://www.stat.fi/tup/paavo/index.html>

Partridge, M., R. Bollman, M. R. Olfert & A. Alesia (2007). Riding the wave of urban growth in the

countryside: spread, backwash, or stagnation? Land Economics 83: 2, 128–152.

Picot, A. (2007). The role of government in broadband access. Telecommunications Policy 31: 10–

11, 660–674.

Polèse, M. & R. Shearmur (2004). Is distance really dead? Comparing location patterns over time

in Canada. International Regional Science Review 27: 4, 431−457.

Prieger, J. (2013). The broadband digital divide and the economic benefits of mobile broadband for

rural areas. Telecommunications Policy 37: 4, 383–502.

Rakennetutkimus (2016). Luonnonvarakeskus. 11.4.2016. <http://stat.luke.fi/tiedonkeruu-

rakennetutkimus_fi>

Ramírez, R. & D. Richardson (2005). Measuring the impact of telecommunication services on rural

and remote communities. Telecommunications Policy 29, 297-319.

Rosenbaum, P., & D. Rubin (1983). The central role of the propensity score in observational studies

for causal effects. Biometrika 70: 41–55.

Salami, P. & H. Ahmadi (2010). Review of Farm Management Information Systems (FMIS). New

York Science Journal 3: 5, 87–95.

Sawada, M., D. Cossette, B. Wellar & T. Kurt (2006). Analysis of the urban/rural broadband divide

in Canada: using GIS in planning terrestrial wireless deployment. Government Information

Quarterly 23, 454–479.

Shideler, D. & N. Badasyan (2012). Broadband impact on small business growth in Kentucky.

Journal of Small Business and Enterprise Development. 19: 4, 589–606.

Skerratt, S. (2010). Hot spots and not spots: addressing infrastructure and service provision through

combined approaches in rural Scotland. Sustainability 2, 1719–1741.

Skerratt, S., J. Farrington & F. Heesen (2012). Next generation broadband in rural Scotland:

mobilising, meeting and anticipating demand. Teoksessa Skerratt, S., J. Atterton, C. Hall, D.

McCracken, A. Renwick, C. Revoredo-Giha, A. Steinerowski, S. Thomson, M. Woolvin, J.

Farrington & F. Heesen (toim.): Rural Scotland in Focus 2012, 70–85. Rural Policy Centre,

Edinburgh.

Sørensen, C., S. Fountas, E. Nash, L. Pesonen, D. Bochtis, S. Pedersen, B. Basso, S. Blackmore

(2010). Conceptual model of a future farm management information system. Computers and

Electronics in Agriculture 72, 37–47.

Stenberg, P., M. Morehart, S. Vogel, J. Cromartie, V. Breneman & D. Brown (2009). Broadband

internet’s value for rural America. Economic Research Report No.78. United States

Department of Agriculture.

Stern, M. & A. Adams (2010). Do rural residents really use the internet to build social capital?

American Behavioral Scientist 53: 9, 1389–1422.

SVT 2014 = Suomen virallinen tilasto. Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö. Tilastokeskus,

Helsinki. <http://tilastokeskus.fi/til/sutivi/2014/sutivi_2014_2014-11-06_tie_001_fi.html>

Tietoa Suomi.fistä (2016).Valtiokonttori. 9.4.2016. <https://www.suomi.fi/suomifi/suomi/yleiset/

tietoa_suomifista/index.html>

Tookey, A., J. Whally & S. Howick (2006). Broadband diffusion in remote and rural Scotland.

Telecommunications Policy 30: 481–495.

Townsend, L., A. Sathiaseelan, G. Fairhurst & C. Wallace (2013). Enhanced broadband access as a

solution to the social and economic problems of the rural digital divide. Local Economy 28: 6,

580–595.

87

Voutilainen, O., H. Vihinen & O. Wuori (2009). Maatalous, maaseutu ja tukien kohdentuminen.

MTT kasvu 7. 94 s.

Voutilainen, O., O. Wuori & T. Muilu (2012). Eriytyvät alue- ja maatalouden rakenteet Suomessa

maaseutunäkökulmasta. MTT raportti 64. 87 s.

Väestöruutuaineisto 1 km x 1 km (2016). Tilastokeskus. 17.4.2016. <http://www.stat.fi/tup/

rajapintapalvelut/vaestoruutuaineisto_1km.html>

Yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmä YKR (2015). Tietojen kuvaus. Suomen ympäristökeskus

& Tilastokeskus.

YKR-aineisto (2016). Tilastokeskus, Helsinki. 1.2.2016. <www.stat.fi>

What is the ArcGIS network analyst extension? (2016). ESRI. 9.4.2016. <http://desktop.arcgis.com

/en/arcmap/10.3/guide-books/extensions/network-analyst/what-is-network-analyst-.htm>

Whitacre, B., P. Hartman, S. Boggs, & V. Schott (2009). A community perspective on quantifying

the economic impact of teleradiology and telepsychiatry. The Journal of Rural Health 25: 2,

194-197.

Whitacre, B., R. Gallardo & S. Strover (2014a). Broadband's contribution to economic growth in

rural areas: moving towards a causal relationship. Telecommunications Policy 38: 11, 1011–

1023.

Whitacre, B., T. Mark & T. Griffin (2014b). How connected are our farms? Choices 29: 3, 1–9.

Whitacre, B., S. Strover & R. Gallardo (2015). How much broadband infrastructure matter?

Decomposing the metro-non-metro adoption gap with the help of the national broadband map.

Government Information Quarterly 32, 261–269.

Wood, A. & S. Roberts (2011). Economic Geography: Places, Networks and Flows. 179 s.

Routledge, Abingdon.

88

LIITTEET

LIITE 1. Kaltaistamisessa käytetyt muuttujat.

Muuttuja Lähdeaineisto Kuvaus

Väestötiheys vuonna 2014

(as./km2)

YKR Tilastoruudun väestön määrä suhteutettuna

ruudun pinta-alaan (as./km2)

Paikkaperustaisen

aluekehittämisen indeksi

Luonnonvarakeskus Paikallista kehittämistarvetta kuvaava

indeksin arvo tilastoruuduittain

Etäisyys oikeushallintoon (m) Suomi.fi-portaali* Etäisyys lähimpään oikeushallintoon

tieverkkoa pitkin kuljettuna (m)

Etäisyys kuntakeskukseen (m) Suomi.fi-portaali* Etäisyys lähimpään kuntakeskukseen

tieverkkoa pitkin kuljettuna (m)

Etäisyys kuntosalille (m) LIPAS-palvelu* Etäisyys lähimmälle kuntosalille tieverkkoa

pitkin kuljettuna (m)

Etäisyys peruskouluun (m) Suomi.fi-portaali* Etäisyys lähimpään peruskouluun

tieverkkoa pitkin kuljettuna (m)

*) Lähdeaineistoja on käytetty apuna laskennassa, mutta varsinaiset saavutettavuudet on ratkaistu

paikkatieto-ohjelmistossa.

LIITE 2. Muuttujat, joilla on tutkittu tietoliikenneyhteyksien vaikutusta maatilojen kehitykseen.

Muuttuja Lähdeaineisto Kuvaus

Tilan peltopinta-ala (ha) Rakennetutkimus Maatilan käytössä olevan peltopinta-alan

määrä (ha)

Tilan peltopinta-alan kasvu

(%)

Luonnonvarakeskus Maatilan käytössä olevan peltopinta-alan

kasvu vuosien 1995–2014 välillä (%)

Tilan peltopinta-alan kasvu

(ha)

Luonnonvarakeskus Maatilan käytössä olevan peltopinta-alan

kasvu vuosien 1995–2014 välillä (ha)

Käynnissä olevia tiloja

samassa tilastoruudussa

Luonnonvarakeskus Käynnissä olevien maatilojen lukumäärä

maatilaa ympäröivässä tilastoruudussa

vuonna 2014

Lopetettuja tiloja samassa

tilastoruudussa

Luonnonvarakeskus Lopetettujen tilojen lukumäärä maatilaa

ympäröivässä tilastoruudussa vuosien

1995–2014 välillä

89

LIITE 3. Maatilojen tietoliikenneyhteyksien käytön ja yhteydettömyyden mallintamisessa käytetyt

muuttujat.

Muuttuja Muuttujan

taso

(Maatilan

sisäisen

/ulkoinen)

Lähdeaineisto Kuvaus

Maatilan peltopinta-

ala (a)

Sisäinen Rakennetutkimus Maatilan käytössä olevan peltopinta-

alan määrä aareina (a)

Maito

tuotantosuuntana

Sisäinen Rakennetutkimus Dummy-muuttuja maatilan

tuotantosuunnasta

Liha

tuotantosuuntana

Sisäinen Rakennetutkimus Dummy-muuttuja maatilan

tuotantosuunnasta

Vilja

tuotantosuuntana

Sisäinen Rakennetutkimus Dummy-muuttuja maatilan

tuotantosuunnasta

Puutarha

tuotantosuuntana

Sisäinen Rakennetutkimus Dummy-muuttuja maatilan

tuotantosuunnasta

Maatilalla

mobiiliyhteys

vuonna 2010

Sisäinen Rakennetutkimus Dummy-muuttuja maatilan

mobiiliyhteyden käytöstä vuonna

2010

Käynnissä olevien

tilojen lukumäärä

tilastoruudussa

Ulkoinen Rakennetutkimus Käynnissä olevien maatilojen

lukumäärä maatilaa ympäröivässä

tilastoruudussa vuonna 2013

Alkutuotannon

työpaikkojen osuus

(%)

Ulkoinen Paavo-aineisto Alkutuotannon työpaikkojen osuus

postinumeroalueen työpaikoista

vuonna 2013 (%)

Palvelualan

työpaikkojen osuus

(%)

Ulkoinen Paavo-aineisto Palvelualan työpaikkojen osuus

postinumeroalueen työpaikoista

vuonna 2013 (%)

Työttömyysaste (%) Ulkoinen Paavo-aineisto Työttömien osuus postinumeroalueen

työllisistä (%)

Talouksien

keskimääräiset tulot

(€)

Ulkoinen Paavo-aineisto Talouksien keskitulot

postinumeroalueella vuonna 2014 (€)

0–17 vuotiaiden

osuus vuonna 2014

(%)

Ulkoinen YKR 0–17 vuotiaiden osuus tilastoruudun

väestöstä vuonna 2014 (%)

18–64 vuotiaiden

osuus vuonna 2014

(%)

Ulkoinen YKR 18–64 vuotiaiden osuus tilastoruudun

väestöstä vuonna 2014 (%)

30–64 vuotiaiden

osuus vuonna 2014

(%)

Ulkoinen YKR 30–64 vuotiaiden osuus tilastoruudun

väestöstä vuonna 2014 (%)

Väestötiheys vuonna

2014 (as./km2)

Ulkoinen YKR Tilastoruudun väestön määrä

suhteutettuna ruudun pinta-alaan

(as./km2)

Yli 65-vuotiaat

vuonna 2014 (%)

Ulkoinen Väestöruutu-

aineisto

Yli 65-vuotiaiden osuus tilastoruudun

väestöstä vuonna 2014 (%)

Paikkaperustaisen

aluekehittämisen

indeksi

Ulkoinen Luonnonvarakeskus Paikallista kehittämistarvetta kuvaava

indeksin arvo tilastoruuduittain

90

Etäisyys kuntosalille

(m)

Ulkoinen LIPAS-palvelu* Etäisyys lähimmälle kuntosalille

tieverkkoa pitkin kuljettuna (m)

Etäisyys

peruskouluun (m)

Ulkoinen Suomi.fi-portaali* Etäisyys lähimpään peruskouluun

tieverkkoa pitkin kuljettuna (m)

Etäisyys

kuntakeskukseen (m)

Ulkoinen Suomi.fi-portaali* Etäisyys lähimpään kuntakeskukseen

tieverkkoa pitkin kuljettuna (m)

Etäisyys Kelan

toimipisteeseen (m)

Ulkoinen Suomi.fi-portaali* Etäisyys lähimpään Kelan

toimipisteeseen tieverkkoa pitkin

kuljettuna (m)

*) Lähdeaineistoja on käytetty apuna laskennassa, mutta varsinaiset saavutettavuudet on ratkaistu

paikkatieto-ohjelmistossa.

LIITE 4. Karttaesitys tutkimusaineiston maatilojen sijainneista. Yksi ruutu kuvaa yhtä maatilaa.