Täydennyskoulutusmalli perhehoitoonTyöraportti Perhehoitoliiton ja Diakonia-ammattikorkea-koulun toteuttamasta perhehoidon täydennyskoulutuksen pilottihankkeesta

Tarja Isomäki & Maria Kuukkanen

Diakonia-ammattikorkeakoulu D TYÖPAPEREITA 53

1

2

3

Tarja Isomäki & Maria Kuukkanen

Täydennyskoulutusmalli perhehoitoonTyöraportti Perhehoitoliiton ja

Diakonia-ammattikorkeakoulun toteuttamasta perhehoidon täydennyskoulutuksen

pilottihankkeesta

Diakonia-ammattikorkeakouluHelsinki 2011

4

DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN JULKAISUJAD Työpapereita 53

Julkaisija: Diakonia-ammattikorkeakoulu

Kannen kuva: PlugiTaitto: Tiina Hallenberg

ISBN 978-952-493-134-2 (nid.)ISBN 978-952-493-135-9 (pdf)

ISSN: 1458-3674

5

TIIVISTELMÄ

Isomäki Tarja & Täydennyskoulutusmalli perhehoitoon.Kuukkanen Maria Työraportti Perhehoitoliiton ja Diakonia-ammattikorkeakoulun toteuttamasta perhehoidon täydennyskoulutuksen pilottihankkeesta

Helsinki : Diakonia-ammattikorkeakoulu, 2011

57 s. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja 3 liitettä D Työpapereita 53

ISBN ISSN978-952-493-134-2 (nid.) 1458-3674978-952-493-135-9 (pdf)

Perhehoitoliitto ry ja Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy toteuttivat yhdessä perhehoidon täydennyskoulutuksen perhehoitajille ja sosiaalityöntekijöille 2009–2010. Koulutuksen tavoitteena oli lisätä yhteistä tietoa ja ymmärrys-tä perhehoidosta ja vahvistaa yhteistyötä lapsen parhaaksi. Tavoitteena oli lisäksi parantaa perhehoidon laatua, tukea perhehoidon sosiaalityöntekijöitä heidän työssään sekä lisätä perhehoitajien valmiuksia ja jaksamista heidän tehtävässään. Koulutuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa Perhehoitoliiton sisältöasiantuntemus ja Diakin asiantuntemus koulutuksen järjestäjänä täy-densivät hyvin toisiaan.

Työraportissa kuvataan täydennyskoulutuksen pilottihankkeen suunnitte-lu, toteuttaminen ja arviointi. Perhehoidon täydennyskoulutuksen arviointi toteutettiin prosessiarviointina. Arviointiin osallistuivat pilottikoulutukseen osallistuneet perhehoitajat ja sosiaalityöntekijät, ohjausryhmän jäsenet sekä koulutuksen suunnittelijat. Monipuolisen asiantuntemuksen käyttö pilot-tikoulutuksen suunnitteluvaiheessa oli tärkeää. Perhehoidon sosiaalityön-tekijöiden ja perhehoitajien osallistuminen samaan koulutukseen nähtiin haasteelliseksi mutta erittäin tarpeelliseksi ja hyväksi asiaksi. Erityisen tär-keäksi koettiin vertaistuen merkitys, sillä yhteinen koulutus antaa opiskeli-joille hyvän mahdollisuuden verkottumiseen ja asioiden yhteiseen jakami-seen. Koulutukseen osallistujat arvioivat koulutuksen sisältöalueet tärkeiksi. Sisältöjen ajankohtaisuus ja sovellettavuus koettiin myös tärkeiksi.

Koulutukseen osallistuvien taustat ja tarpeet olivat hyvin erilaisia, minkä johdosta osa koulutettavasti olisi toivonut teoreettisempaa antia, kun taas toiset pitivät koulutuspäiviä liiankin tiiviinä. Verkko-opiskelun kehittämistä

6

pidettiin haasteena, jotta se palvelisi sekä perhehoitajia että sosiaalityönte-kijöitä. Tehtäviä tulisi myös eriyttää enemmän. Koulutuksella koettiin olleen vaikuttavuutta; koulutettavat saivat lisää tietoa ja taitoa, ja myös toisten työn tuntemus lisääntyi. Pilottikoulutuksesta saatu palaute osoitti, että perhehoi-don ammatillisuus ja perheenomaisuus eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, vaan ne voivat toteutua yhtäaikaisesti. Sijoitettavat lapset ja nuoret tarvitse-vat erityistä hoivaa ja huolenpitoa, ja tämä edellyttää myös perhehoitajilta sekä valmentautumista että jatkuvaa kouluttautumista. Pilottikoulutuksesta saadun palautteen perusteella niin perhehoitajien kuin perhehoidon sosiaa-lityöntekijöiden mukaan hyvä perhehoito edellyttää myös ammatillisuutta, yhdessä asioiden jakamista, vertaistukea ja hoitajan omaa hyvinvointia. Näitä asioita voidaan erityisesti tukea koulutuksen ja työnohjauksen kautta.

Toteutetun koulutuksen ja siihen liittyvän arvioinnin pohjalta on suunniteltu täydennyskoulutusmalli perhehoitajille ja perhehoidon sosiaalityöntekijöille. Täydennyskoulutusmallissa on alussa noin vuoden kestävä kahdentoista päi-vän intensiivinen osio, joka koostuu lähijaksoista, pienryhmistä, itsenäisestä opiskelusta ja verkko-opinnoista. Täydennyskoulutusmalli koostuu neljästä eri teema-alueesta: Mistä hyvä perhehoito on tehty? Mitä lapsi ja nuori tar-vitsee kasvaakseen? Perhehoidon verkot ja verkostot sekä Pysyvyys lapsen etuna. Perhehoidon ydin, lapsi ja nuori, on yhteinen fokus, jonka kautta asi-oita tarkastellaan. Täydennyskoulutusmallissa on neljä tehtävää: orientoiva tehtävä, kaksi välitehtävää ja laajempi, koko koulutuksen ajan prosessoitava kehittämistehtävä. Vuoden kestävän intensiivisemmän osion jälkeen perhe-hoitajilla ja perhehoidon sosiaalityöntekijöillä olisi mahdollisuus täydentää osaamistaan vuosittain. Koulutuksen jatkon osalta on tärkeää, että perhe-hoitajilla on mahdollisuus koulutukseen perhehoitosijoituksen eri vaiheissa hoidettavan tai hänen omien erityistarpeittensa mukaan.

Eduskunta hyväksyi 1.3.2011 lastensuojelulakiin tehdyn muutosesityksen, joka määrittää perhehoidon ensisijaiseksi hoitomuodoksi lastensuojelun si-jaishuollossa laitoshoitoon nähden. Tämän esityksen myötä perhehoidon täydennyskoulutuksen kehittäminen nousee entistä tärkeämpään asemaan. Jotta perhehoitajat pystyisivät tukemaan sijoitettujen lasten kasvua ja kehi-tystä, heillä tulee olla oikeus ja velvollisuus kattavaan ennakkovalmennuk-seen ja täydennyskoulutukseen. Täydennyskoulutus toimii keskeisenä tu-kimuotona, jossa lähtökohtana ovat yksilölliset sijoitetun lapsen tarpeet ja niihin vastaaminen.

Asiasanat: Teemat:lastensuojelu, perhehoito, Hyvinvointi ja terveystäydennyskoulutus

7

Julkaistu: Open Access-verkkojulkaisuna ja painettuna (varaus)

Verkko-osoite: http://www.diak.fi./files/diak/Julkaisutoiminta/D_53_ISBN_9789524931359.pdf

8

9

SISÄLTÖ

JOHDANTO 11

1. SIJAISHUOLTO LAPSEN ETUA TURVAAMASSA 131.1.Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle 131.2.Perhehoito sijaishuollon muotona 16

2. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ESITYS PERHEHOITOLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISESTA JA VALTAKUNNALLISESTA PERHEHOIDON TOIMINTAOHJELMASTA 192.1. Perhehoitolainsäädännön uudistaminen ja perhehoidon toimintaohjelman toteuttaminen 192.2. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän esitys koulutuksen ja valmennuksen toteuttamiseen 20

3. PERHEHOIDON TÄYDENNYSKOULUTUKSEN SUUNNITTELU JA TOTEUTTAMINEN 213.1. Koulutuksen ideointi ja alkusuunnittelu 213.2. Täydennyskoulutuksen yksityiskohtaisempi suunnittelu 233.3. Koulutuksen rakenne 243.4. Verkko-oppimisalustan hyödyntäminen täydennyskoulutuksessa 263.5. ESR- ohjelma pilottikoulutuksen toteutuksen mahdollistajana 27

4. PERHEHOIDON TÄYDENNYSKOULUTUKSEN ARVIOINTIPROSESSI 294.1. Arvioinnin toteuttaminen 294.2. Yhteenveto koulutukseen osallistujien antamasta palautteesta 314.2.1. Koulutukseen osallistuminen ja palautteen anto 314.2.2. Koulutuksen sisältöjen ja teema-alueiden toimivuus 324.2.3. Pilottikoulutuksen vahvuudet ja haasteet 334.3. Koulutuksen suunnittelijoiden ja ohjausryhmän arviointi koulutuksesta 354.4. Palaute- ja arviointiprosessin arviointia 384.5. Yhteenveto palautteista 39

5.PILOTTIHANKKEEN POHJALTA MUODOSTETTU PERHEHOIDON TÄYDENNYSKOULUTUSMALLI 41

6. LOPUKSI 47

10

LÄHTEET 49

LIITE 1 51LIITE 2 54LIITE 3 56

11

Johdanto

Perhehoitoliitto ry ja Diakonia-ammattikorkeakoulu toteuttivat yhdessä perhehoidon täydennyskoulutuksen perhehoitajille ja sosiaalityöntekijöille 2009 -2010. Yhteisen koulutuksen ensisijaisena tarkoituksena oli lisätä yh-teistä tietoa ja ymmärrystä perhehoidosta, mikä tukee tavoitetta ja vahvistaa siten yhteistyötä lapsen parhaaksi. Tavoitteena oli lisäksi parantaa perhehoi-don laatua, tukea perhehoidon sosiaalityöntekijöitä työssään ja lisätä perhe-hoitajien valmiuksia ja jaksamista tehtävässään. Samalla kehitettiin perhe-hoidon täydennyskoulutusmalli ja oppimista tukeva verkkoalusta.

Hankkeen jälkeisenä tavoitteena on ottaa valtakunnallisesti käyttöön Etelä-Suomen aluehallintokeskuksen alueella pilotoitu täydennyskoulutusmalli. Täydennyskoulutus on yksi keskeinen perhehoidon tuen muoto, ja tarve täy-dennyskoulutuksen toteuttamiseen on ilmeinen. Maassamme ei kuitenkaan ole tällä hetkellä perhehoidon täydennyskoulutuksesta vastaavaa koordi-noivaa ja organisoivaa tahoa. Haasteena onkin saada perhehoidon täyden-nyskoulutus osaksi suomalaista aikuiskoulutusjärjestelmää, niin että täyden-nyskoulutukselle on rahoitus ja järjestämistapa.

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän esitys perhehoitolainsäädännön uudistamisesta ja esitys koulutuksen ja valmennuksen toteuttamisesta tapah-tuivat samanaikaisesti pilottikoulutuksen suunnittelun ja toteutuksen kanssa. Pilottihankkeen kautta saatiin arvokasta tietoa ja kokemusta perhehoitajien ja perhehoidon sosiaalityöntekijöiden yhteisestä täydennyskoulutuksesta.

Eduskunta hyväksyi 1.3.2011 hallituksen esityksen, joka antaa hyvät edel-lytykset jatkaa perhehoidon lainsäädännön kokonaisuudistusta kohti uutta perhehoitolakia. Lastensuojelulakiin tehty muutosesitys määrittää perhe-hoidon ensisijaiseksi hoitomuodoksi lastensuojelun sijaishuollossa laitos-hoitoon nähden. Kun perhehoidon edellytykset huomioidaan myös laissa, yhä useammalla lapsella ja nuorella on mahdollisuus päästä perhehoitoon. (Perhehoitoliitto, ajankohtaiset tiedotteet. 2.3.2011.)

Lisäksi perhehoitajien asemaa ja perhehoidon laatua tulevat parantamaan perhehoitajan vähimmäispalkkion korotus, pakollinen ennakkovalmennus sekä vastuutyöntekijän nimeäminen huolehtimaan perhehoidossa tarvittavi-en tukitoimien toteutumisesta, sekä kiertävä perhehoitaja, joka auttaa perhe-hoitajien vapaiden järjestymisessä. Nämä muutokset ovat ensimmäinen osa perhehoitolainsäädännön kokonaisuudistusta. (Perhehoitoliitto, ajankohtai-set tiedotteet. 2.3.2011.)

Hallitusohjelman ja kuntien toimintasuunnitelmien mukaan sijaishuollon painopiste tulee siirtymään perhehoitoon. Perhehoidon määrän lisäämisen yhteydessä on tärkeä vahvistaa myös perhehoidon laatua. Niin perhehoitajat

12

kuin sosiaalityöntekijät pitävät tärkeänä perheiden riittävää täydennyskoulu-tusta ja valmennusta (Marjomaa & Laakso 2010).

Lastensuojelun sijaishuollossa on tärkeää, että tulevaisuudessa on käytettä-vissä erilaisia sijaishuollon muotoja niin perhehoidossa kuin laitoshuollossa. Myös perhehoidossa on tärkeää, että on käytettävissä monimuotoisesti per-heitä erilaisiin lasten sijoitustarpeisiin.

Sijaishuoltopaikan valinnassa tulee kiinnittää huomiota hoidon jatkuvuu-teen. Parhaiten lapsen etua palvelee se, että lapsen sijoituspaikka ei vaih-tele lapsen tarpeiden mukaan, vaan tuki suunnataan sinne, missä lapsi on (Puustinen-Korhonen & Pösö, 2010). Perhehoidossa tämä tarkoittaa riittävää resursointia perhehoidon sosiaalityöhön, jotta tuki perheille ja lapsille saa-daan riittäväksi. Pystyäkseen tukemaan sijoitettujen lasten kasvua ja kehitystä perhehoitajilla tulee olla myös oikeus ja velvollisuus hyvään ennakkovalmen-nukseen ja täydennyskoulutukseen. Sosiaali- ja terveysministeriön työryh-män (2010) mukaan nykyisin voimassaolevan lainsäädännön kelpoisuusvaa-timukset eivät vastaa niitä tarpeita, joita hoidettavat perhehoitajille asettavat.

Työraportti kuvaa perhehoidon täydennyskoulutuksen pilottihankkeen suunnittelua, toteuttamista ja arviointia. Pilottikoulutuksesta saatujen ko-kemusten pohjalta on suunniteltu täydennyskoulutusmalli perhehoitajille ja perhehoidon sosiaalityöntekijöille. Täydennyskoulutusmallissa on pyritty ot-tamaan huomioon myös sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryh-män ehdotukset perhehoidon täydennyskoulutuksen toteuttamiseksi.

13

1. SIJAISHUOLTO LAPSEN ETUA TURVAAMASSA

1.1.Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle

Lastensuojelulain (40§) mukaan lapsi on otettava huostaan ja järjestettävä hänelle sijaishuolto, jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvu-

olosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä tai jos lapsi itse vakavasti vaarantaa terveyttään tai kehitystään (Laki lastensuojelus-ta 2007).

Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle tulee tehdä hyvin suunnitelmalli-sesti ja lapsen yksilölliset tarpeet huomioon ottaen. Suunnitelmallisuus vaatii moniammatillista yhteistyötä ja eri alojen asiantuntemusta niin, että myös perhe, vanhemmat ja sijoitettava lapsi nähdään oman elämänsä asiantuntijoi-na. Sijoitusvaiheessa tulee kyetä entistä paremmin ennakoimaan sijoitukseen liittyvät mahdolliset riskit ja sijaishuoltopaikan sopivuus lapselle. Lisäksi on selvitettävä, pystytäänkö kodin ulkopuolelle sijoitetulle lapselle tarjoamaan riittävästi ammatillista tukea tarvittaessa.

Vuonna 2009 huostassa olleiden lasten määrä väheni hieman ensimmäistä kertaa lastensuojelutilaston historiassa. Tätä ennen huostassa olevien lasten kokonaismäärä on viime vuosina kasvanut 2–5 %:n vuosivauhtia aina vuoteen 2008 asti. Kiireellisten sijoitusten määrä kuitenkin lisääntyi edelleen.

Lähes puolet huostassa olevista lapsista on sijoitettuna perheisiin. Vuonna 2009 perhehoidossa oli 5 462 lasta. Laitoshuollossa olevien lasten ja nuorten määrä kasvoi edelleen, vaikka sijoitettujen lasten ja nuorten kokonaismäärä vähenikin valtakunnallisesti. Muissa sijoitusmuodoissa asiakasmäärät väheni-vät. (THL, Lastensuojelu 2009)

Lastensuojelulaki (50§) edellyttää lapsen tarpeisiin nähden parhaan mahdol-lisen sijaishuoltopaikan valintaa (Laki lastensuojelusta 2007). Lastensuojelulaki (32§) myös velvoittaa ennen lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle selvittä-mään lapsen vanhemman, jonka luona lapsi ei pääasiallisesti asu, sukulaisen tai muiden lapselle läheisten henkilöiden mahdollisuuden ottaa lapsi luok-seen asumaan tai muutoin osallistua lapsen tukemiseen (Laki lastensuojelus-ta 2007).

Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle joko perhehoitoon tai laitoshoi-toon tulee perustua lapsen tarpeisiin. Perhehoidon on katsottu sopivan parhaiten pienille lapsille ja isommillekin, joiden tarpeisiin perhehoidon ar-vioidaan vastaavan parhaiten. Perhehoidolla tarkoitetaan lapsen hoitoa, kas-vatusta ja muuta ympärivuorokautista huolenpitoa yksityisperheessä silloin, kun perhehoitajat asuvat lasten kanssa samassa kodissa. Perhehoitajaksi voi lain mukaan ryhtyä henkilö, joka koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilö-

14

kohtaisten ominaisuuksiensa perusteella on sopiva antamaan perhehoitoa. Varsinaisia kelpoisuusvaatimuksia perhehoitajalle ei ole, mutta kunnan on järjestettävä koulutusta ja tukea tehtävään. (Ketola 2008, 21; Taskinen 2010, 17, 127.)

Perhehoitajaksi ryhtyvältä edellytetään sijaisvanhemmalta edellytettäviä valmiuksia. Näiden valmiuksien olemassaoloa arvioidaan ennakkovalmen-nuksessa. Suomessa PRIDE-ennakkovalmennus on vakiinnuttanut paikkansa.

PRIDE-ennakkovalmennus pohjautuu sijaisvanhemmalta edellytettäviin val-miuksiin, jotka ovat kyky:

1) suojella ja hoivata lasta. 2) tukea lapsen kehitystä ja ottaa huomioon hänen kehitykselliset viiveensä. 3) tukea lapsen suhteita syntymävanhempiinsa ja turvata lapsen muiden läheisten ihmissuhteiden jatkuminen. 4) sitoutua lapseen ja toimia hänelle luotettavana aikuisena tarvittaessa koko elämän ajan. 5) tehdä yhteistyötä lapsen asioissa. (Pesäpuu ry i.a)Ennakkovalmennuksen järjestäminen ei ole tällä hetkellä lakisääteistä, jo-

ten kaikki sijaisvanhemmaksi ryhtyvät eivät tälläkään hetkellä saa ennak-kovalmennusta. Vaikka perhehoitajilta ei edellytetä ammatillista osaamista, käytännössä sijaisperheenä toimiminen vaatii kuitenkin erityistä kiinnostusta, osaamista ja joustavuutta. Sijaisperheen oman elämän ja ihmissuhteiden tu-lee olla kunnossa ja heidän on oltava valmiita jakamaan vanhemmuus lapsen syntymävanhempien kanssa. Perheellä on oltava myös voimavaroja, tilaa ja aikaa vastaanottaa uusi lapsi, tutustua häneen tarpeineen ja vaatimuksineen. (Vilèn, Hansen, Janhunen, Kytöpuu, Salo, Seppänen & Tapio 2010, 22.)

Laitosten ja sijaisperheiden välimuotona ovat lisääntyneet ammatilliset per-hekodit, joiden toimintaan liittyy ajatus ammatillisen osaamisen ja pysyvien ihmissuhteiden turvaamisesta (Laakso 2009, 36). Ammatillisiin perhekoteihin sijoitetaan usein lapsia ja nuoria, jotka ovat liian vaikeahoitoisia tavanomai-seen perhehoitoon. Ammatillisuuden odotetaan vastaavan lapsen vaativam-piin hoidollisiin ja kasvatuksellisiin tarpeisiin. Ammatillisen perhekodin hen-kilöstöllä on oltava soveltuva ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus. (Taskisen 2010, 128.)

Ammatillisen perhekodin käsite ei ole nykyisin kuitenkaan kovin selvä. Lastensuojelun kokonaisuudistustyöryhmän muistiossa (2006, 132-133) toi-votaan selkiytettävän ammatillisen perhekodin käsitettä niin, että ammatil-liseksi perhekodiksi määritellään yksikkö, jossa perheen vanhemmat asuvat ympärivuorokautisesti yhdessä sijoitettujen lasten kanssa. Laakso (2009, 36) toteaakin, että nykyisin on hyvin vaikea päätellä ja erottaa nimen mukaan, milloin kyseessä on laitos ja milloin perhekoti.

15

Lastensuojelulaitoksiin sijoitetaan vaikeahoitoisia ja erityisosaamista edel-lyttäviä lapsia ja nuoria, koska laitoksissa on muun muassa tarvittaessa mah-dollisuus turvautua lastensuojelulaissa säädettyihin rajoitustoimenpiteisiin. Laitoksissa hoito- ja kasvatustehtävissä olevan henkilöstön kelpoisuusvaati-muksissa on myös otettava huomioon lasten ja nuorten erityistarpeet ja toi-minnan luonne. (Taskinen 2010, 128-129.) Suomessa laitoksilla on keskeinen merkitys ja pitkä historia lastensuojelun sijaishuollossa (Laakso 2009, 29).

Vaikka lastensuojelulaki edellyttää lapsen tarpeisiin nähden parhaan mah-dollisen sijaishuoltopaikan valintaa, lapsen kannalta sijaishuoltopaikan löyty-minen voi kuitenkin perustua liian usein myös sattumaan. Tarjolla olevat si-joituspaikat saattavat määrittää lapsen sijoituspaikan valintaa enemmän kuin lapsen tarpeet. Suomessa tulisikin käydä enemmän keskustelua sijaishuol-topaikan ja lasten tarpeiden ja oikeuksien välisestä suhteesta. (Puustinen-Korhonen & Pösö, 2010.)

Lastensuojelun asiakasmäärien lisääntyessä ovat lastensuojelun sijaishuol-lon palvelut muuttuneet yhä enemmän markkinaperustaisiksi. Yksityisten laitosten määrä on lisääntynyt, sijaishuoltopaikat ovat moninaistuneet, eri-koistuneet ja tuotteistaneet toimintaansa. Toisaalta taas perhehoitoon si-joitettujen lasten määrä on vuodesta 2002 suhteellisesti eniten vähentynyt. (Eronen 2006; Pösö 2010, 56; Puustinen-Korhonen & Pösö 2010.) Vaikka jo-kaisella sijaishuollon muodolla on oma tehtävänsä lastensuojelun sijaishuol-lossa, laitospainotteisuus on kuitenkin vielä melko vahvaa Suomessa.

Muissa Pohjoismaissa (Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti) perhehoito on käy-tetyin lasten sijaishuollon muoto, ja läheisverkostoon sijoittamisen mahdolli-suutta pidetään useissa maissa ensisijaisena (STM 2010:15, 23-25.) Toisaalta esimerkiksi Ruotsissa lastensuojeluyksiköiden moninaisuutta on lisännyt se, että useat aikaisemmin sijaisperheenä toimineet ovat muuttuneet kodinomai-siksi lastensuojeluyksiköiksi. Marie Sallnäs (2006) käyttää käsitettä ”hybridi” kuvaamaan vaikeutta määritellä nykyisiä ruotsalaisia lastensuojeluyksiköitä. Samaa ilmaisua voisi Laakson mukaan käyttää kuvaamaan myös suomalais-ten lastensuojeluyksiköiden moninaisuutta. (Laakso 2009, 36.)

Joissain tilanteissa sijaishuoltopaikan muutos voi olla myös lapsen edun mukaista ja se tulisi hyväksyä. Puustinen-Korhonen ja Pösö (2010) tuovat kuitenkin esille, että nykyisin sijaishuoltopaikan tukimuodot eivät välttämättä kehity lapsen tarpeiden mukaan, vaan lapsen tuen tarpeiden muuttuessa hä-nelle usein etsitään uusi paikka.

16

1.2.Perhehoito sijaishuollon muotona

Lastensuojelulaissa ei oteta edes periaatteellista kantaa laitossijoituksen tai perhehoidon ensisijaisuuteen. Kuitenkin lastensuojelun periaatteissa paino-tetaan perhehoitoa ja lapsen sijoittamista sijaisperheeseen. (Laakso 2009, 28.)

Sosiaali- ja terveysministeriön (2010:15) Perhehoidon valtakunnallisen toi-mintaohjelman ja lainsäädännön kehittämistyöryhmän väliraporttiin sisältyy esitys, että perhehoito on tarkoitettu henkilölle, joka tarvitsee oman kotinsa ulkopuolista hoitoa ja huolenpitoa ja jolle perhehoito arvioidaan ensisijaisek-si hoitomuodoksi.

Perhehoito mahdollistaa pysyviä ihmissuhteita laitossijoituksia enemmän. Vaihtuva henkilökunta lastensuojelulaitoksissa tai ammatillisissa perheko-deissa vaikeuttaa sosiaalisten suhteiden pysyvyyttä. Toisaalta sitä voi vaikeut-taa myös lapsen syntymävanhempien toiveita ja yhteydenottopyrkimyksiä ymmärtämätön asenne niin perhehoidossa kuin laitoshuollossa. (Puustinen-Korhonen & Pösö 2010.)

Lapsi kasvaa ihmissuhteissa ja lastensuojelukin edellyttää suhteiden kans-sa työskentelyä. Ihmissuhteiden pysyvyys tulisi ottaa aiempaa vahvemmin lastensuojelun laadun kriteeriksi. Pysyvyyttä ja turvallisuutta olisi tarkas-teltava huostaanotetun lapsen sijoituspaikan, lapsen sosiaalisten suhtei-den, tukitoimenpiteiden ja työntekijäsuhteiden pysyvyyden näkökulmasta. Sijaishuoltopaikkaa valittaessa on kiinnitettävä huomiota lapsen läheisten ihmissuhteiden turvaamiseen. Huostaanotettu lapsi tarvitsee myös korvaavia uusia ihmissuhteita, jos lapsen suhde syntymävanhempiin ei ole kovin vank-ka. (Taskinen 2010,126; Pösö 2010,75; Puustinen-Korhonen & Pösö 2010.)

Suhteiden kanssa työskentely edellyttää suhteisiin liittyvän voiman löytä-mistä sekä niiden sisältämien uhkien paikantamista ja näkyväksi saamista. Jotta jatkuvuus toteutuisi sijaishuollossa, se edellyttää tapauskohtaisesti sen perusristiriidan ratkaisemista, joka yhtäältä korostaa huostaanottoa väliaikai-sena toimena ja tähtää (biologisen) perheen jälleen yhdistämiseen ja toisaal-ta korostaa lapsen arjen pysyvyyttä ja identiteetin turvallista rakentumista jatkuvuuden pohjalle. (Pösö 2010,75; Puustinen-Korhonen & Pösö 2010.) Eronen (2006,9) kysyykin, sijoitammeko lapsia kodin ulkopuolelle vai etsim-mekö me lapsille riittävän hyvän kodin, sosiaaliset ihmissuhteet, kasvatuksen ja ehkä jopa osallisuutta yhteisöön.

Sijaishuoltopaikka on lapselle ennen kaikkea arjen koti, jonka aikuisten va-rassa lapsen on mahdollista pitää yhteyttä syntymävanhempiinsa ja lähei-siinsä. Sijaishuoltopaikka lapsen kannalta ei ole ”kodin ulkopuolella olemis-ta” tai ”sijaisjärjestelyä” vaan kyse on lapsen elämästä ja kodista tässä ja nyt. (Puustinen-Korhonen & Pösö 2010). Perhehoito mahdollistaa sijoitetulle lap-selle ja nuorelle pysyvät ihmissuhteet ja kiintymyksen syntymisen mahdolli-

17

suuden, perheenjäsenyyden ja turvallisen arjen perheen jäsenenä. Pysyvien ihmissuhteiden turvan lisäksi perhehoito on yhteiskunnalle huomattavasti edullisempaa kuin laitoshoito.

Toivottavasti nykyisen hallitusohjelman linjaus perhehoidon osuuden lisää-misestä sijaishuollossa saisi aikaan positiivisia heijastusvaikutuksia kuntien perhehoidon suunnitteluun ja organisointiin. Perhehoito on sijaishuollon muodoista edullisin, mutta se ei voi olla peruste sille, miksi perhehoitoa tul-laan lisäämään. Lapsen tarpeet ja oikeudet tulisi aina olla etusijalla.

Jos ja kun perhehoitoa halutaan lisätä Suomessa, se edellyttää, että siihen suunnataan riittävästi resursseja. Laaja-alainen ja intensiivinen tuki niin per-hehoitajalle kuin perhehoitoon sijoitetulle on tärkeää. Moniammatillinen yh-teistyö on perhehoidon toteutumisen edellytys ja se lisää myös perhehoidon laatua.

Perhehoitajien ja perhehoidon sosiaalityöntekijöiden yhteinen koulutus tu-kee osaltaan jaettua asiantuntijuutta lapsen hyväksi.

18

19

2. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ESITYS PERHEHOITOLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISESTA JA VALTAKUNNALLISESTA PERHEHOIDON TOIMINTAOHJELMASTA

2.1. Perhehoitolainsäädännön uudistaminen ja perhehoidon toimintaohjelman toteuttaminen

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti huhtikuussa 2009 työryhmän, jonka tehtävänä on ohjata valtakunnallisen perhehoidon toimintaohjelman

toteuttamista ja tehdä esitykset perhehoitolainsäädännön uudistamiseksi. Perhehoitolainsäädännön uudistamisen tarvetta tuli arvioida siten, että sii-nä huomioidaan hallitusohjelman mukainen tavoite perhehoidon osuuden lisäämisestä erityisesti lastensuojelun sijaishuollossa.

Perhehoidon toimintaohjelman avulla on tarkoitus yhtenäistää alueellisia rakenteita ja perhehoidon alueellisen toteuttamisen käytäntöjä sekä edistää alueellista tasa-arvoisuutta ja kuntien tasa-arvoista asemaa rekrytoitaessa perhehoitajia. Toimintaohjelma tuottaa myös arviointikriteerit perhehoidon lapsilähtöiselle prosessille, perhehoidossa tarvittaville tuen muodoille sekä perhehoidon sosiaalityön prosessille. (STM 2010:15, 11.)

Keskeinen perhehoitoa koskeva lainsäädäntö nojaa nykyisin useisiin eri lakeihin: sosiaalihuolto- ja perhehoitajalakiin, lakiin yksityisten sosiaalipal-velujen valvonnasta, lastensuojelulakiin, lakiin vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista, lakiin kehitysvammaisten erityis-huollosta, mielenterveys- ja päihdehuoltolakiin. Lisäksi lapsille sosiaalipalve-luja tarjoavien yksityisten palvelujen tuottajien on noudatettava lakia lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä, elinkeinon harjoittamista koskevaa lainsäädäntöä, pelastuslakia sekä henkilötietolakia. (STM 2010:15, 18-20.)

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä toteaakin, että nykyisin voimassa-olevan lainsäädännön kelpoisuusvaatimukset eivät vastaa niitä tarpeita, joita hoidettavat asettavat perhehoitajille. Työryhmä esittää säädettäväksi perhe-hoitolakia, johon kootaan perhehoitoa koskevat säännökset. Lain tarkoituk-sena on turvata hoidettavan oikeus hyvään ja hänen tarpeittensa mukaiseen perhehoitoon. (STM 2010:15, 27.)

Eduskunta hyväksyi 1.3.2011 esityksen, jossa perhehoidosta tulisi laitoshoi-toon nähden ensisijainen sijaishuollon muoto. Lastensuojelulakiin tehtävän muutoksen mukaan lapsen sijaishuolto järjestettäisiin laitoshoitona vain, jos sitä ei voitaisi järjestää lapsen edun mukaisesti riittävien tukitoimien avulla muualla. Lisäksi perhehoitajille turvattaisiin riittävä tuki sijoituksen aikana. (Sosiaali- ja terveysministeriö. Tiedote 14/2011.)

20

2.2. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän esitys koulutuksen ja valmennuksen toteuttamiseen

Työryhmän mukaan perhehoitajille annettavan ennakkovalmennuksen tu-lee olla lakisääteistä. Sijaisperheiksi haluaville on taattava riittävän pitkäkes-toinen ennakkovalmennus, joka tarjoaa mahdollisuuden työstää myös omaa elämäntarinaa. Oman taustan tunteminen mahdollistaa traumatisoituneen lapsen kohtaamisen ja auttamisen. Edellä mainittu valmennus edellytetään myös sukulaissijaisvanhemmilta. Tarkoituksena on, että valmennuksen kritee-rit ovat valtakunnallisia. (STM 2010:15, 32-33)

Esityksen mukaan perhehoitajilla tulee olla lakisääteinen oikeus ja velvolli-suus osallistua täydennyskoulutukseen. Tärkeää on myös, että mahdollisuus täydennyskoulutukseen on sijoituksen eri vaiheissa hoidettavan ja perhehoi-tajan erityistarpeiden mukaan. Perhehoitajan tulee voida osallistua vuosittain täydennyskoulutukseen vähintään 1 -2 päivää. Mahdollisuutta päästä koulu-tukseen tuetaan järjestämällä lastenhoito ja sijaiset. Sijoittavan kunnan tehtä-vänä on huolehtia koulutuksen kustannuksista. (STM 2010:15, 40.)

Työryhmä on ehdottanut niin sanottua täydennyskoulutusportaat -ide-aa, jolloin täydennyskoulutus muodostuu tietystä kokonaisuudesta. Täydennyskoulutusportaat voivat koostua eri koulutusteemoista ja erityyp-pisistä osioista: koulutusta ja kursseja, työnohjausta, vertaisryhmiä, itsenäistä opiskelua, verkko-opintoja ja tutustumiskäyntejä. Tarkoitus on, että täyden-nyskoulutuksen portaat -osioiden ja kokonaisuuden suorittaminen vaikuttaa hoitopalkkioon ja voi johtaa perhehoitajan ammattitutkinnon suorittamiseen. (STM 2010:15, 40.)

Työryhmä esittää laadittavaksi valtakunnallista perhehoidon koulutussuun-nitelmaa ja kriteereitä koulutukselle (STM 2010:15,40). Tärkeää on, että val-mennuksen ja koulutuksen järjestäminen on organisoitua ja suunnitelmallis-ta. Ennakkovalmennukseen on luotava täydennysosiot, joihin perhehoitajat automaattisesti osallistuvat. Perhehoitajilla on oikeus mutta myös velvolli-suus osallistua täydennyskoulutuksiin osana valmennusta. (STM 2010:15,40.)

Eduskunnan 1.3.2011 tekemän esityksen mukaan perhehoitajien ennak-kovalmennus säädettäisiin pakolliseksi ja perhehoitajille turvattaisiin riittävä tuki sijoituksen aikana (Sosiaali- ja terveysministeriö. Tiedote 14/2011).

21

3. PERHEHOIDON TÄYDENNYSKOULUTUKSEN SUUNNITTELU JA TOTEUTTAMINEN

3.1. Koulutuksen ideointi ja alkusuunnittelu

Perhehoitoliitto ry ja Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) Etelän yksikkö aloittivat neuvottelut perhehoidon täydennyskoulutuksen toteuttamises-

ta keväällä 2008. Perhehoitoliitossa oli jo vuosien ajan tiedostettu täyden-nyskoulutuksen kehittämisen tarve. Tämä oli tullut esiin muun muassa 2004 toteutetussa kyselytutkimuksessa, sijoitusten ennakoimattomia katkeamisia koskevassa selvityksessä ja lukuisissa sijaisvanhempien ja perhehoidon sosi-aalityöntekijöiden yhteydenotoissa. Täydennyskoulutuksen tarve oli ilmaistu myös Pesäpuu ry:n ennakkovalmennusryhmistä keräämässä palautteessa. Pride-ohjelman mukaan sijaisvanhempien täydennyskoulutuksen tulisi käyn-nistyä heti lapsen sijoituksen jälkeen. Kun ennakkovalmennus antaa valmi-uden ryhtyä sijaisvanhemmaksi, toimii täydennyskoulutus puolestaan kes-keisenä tukimuotona, jossa lähtökohtana ovat yksilölliset sijoitetun lapsen tarpeet ja niihin vastaaminen. Tämän tehtävän tukemiseen haluttiin luoda yhteinen laaja ja prosessinomainen perhehoidon täydennyskoulutusmalli perhehoidon sosiaalityöntekijöille ja perhehoitajille.

Perhehoitoliiton sisältöasiantuntemus ja Diakin asiantuntemus koulutuk-sen järjestäjänä täydensivät hyvin toisiaan. Perhehoitoliitosta ideoinnissa ja suunnittelussa oli mukana Maria Kuukkanen ja Diakista Marja Lindholm, Terhi Laine sekä Tarja Isomäki.

Koulutuksen suunnittelua ja ideointia lähdettiin toteuttamaan Perhehoitoliiton johdolla. Valmisteluun osallistuivat Perhehoitoliiton lisäksi Helsingin ja Vantaan kaupungin, Uudenmaan erityispalvelut Etevan, sijaisvan-hempien, Pesäpuun ja Diakonia-ammattikorkeakoulun edustajat.

Keskusteluissa luotiin yhteistä käsitystä siitä, millaista koulutusta ja ke-hittämistyötä, miksi ja kenelle oltiin suunnittelemassa. Yhteinen näkemys kaikilla oli, että perhehoidon laatua tulee vahvistaa sekä määrää lisätä. Suunnitteluryhmän mukaan perhehoitajien ja sosiaalityöntekijöiden tarpeet ja mahdollisuudet tai halukkuus sitoutua koulutukseen vaihtelevat paljon. Myös perhehoitajien koulutustausta ja osaaminen ovat todella vaihtelevia. Vaikka nykyisellään on paljon tarjolla erilaista koulutusta, nähtiin tarve myös uudentyyppiselle koulutukselle, jossa käsiteltäisiin tiedon, tuen ja jaksamisen teemoja erityisesti lastensuojelun perhehoidon kannalta.

Pride-ennakkovalmennus perustuu sijaisvanhemman ja perhehoidon so-siaalityöntekijän toisiaan täydentäviin rooleihin valmennusryhmän vetäjinä. Perhehoidon onnistuminen edellyttää sekä sijaisvanhempien että perhehoi-

22

don sosiaalityöntekijöiden yhteistä tietoa ja kokemuksia. Tästä syystä täyden-nyskoulutuskin suunniteltiin yhteiseksi.

Suunnitteluryhmän ensimmäisessä kokouksessa pohdittiin koulutuksen järjestämistä. Se tulisi järjestää monimuotokoulutuksena, jossa työskente-lymuotoina voisi olla esimerkiksi lähiopetusta, verkossa tapahtuvaa työs-kentelyä, pienryhmätyöskentelyä vertaisryhmissä, itsenäistä opiskelua sekä työnohjausta. Lisäksi pohdittiin opetuksen ja tehtävien osittaista eriyttämistä perhehoitajille ja sosiaalityöntekijöille. Diakonia-ammattikorkeakoulun ver-kosto mahdollistaisi sen, että koulutuksen osallistujat voisivat olla eri puolilta Suomea ja lähiopetusjaksot voitaisiin toteuttaa Diakin eri toimipisteissä.

Learning cafè –työskentelyn tuloksena koulutukselle muodostui tarkenne-tut tavoitteet. Perhehoitajien näkökulmasta tavoitteeksi kirjattiin seuraavat asiat: •Teoreettinentietolisääntyyjasensoveltaminenomaantoimintaan vahvistuu ja tulee näkyväksi. •Reflektiivinentyöotejaammatillinenkehittyminenedesauttavat lapsen kasvun ja kehityksen tukemista. •Perhehoitajaidentiteetti(roolitjavastuuselkeitä)vahvistuujasitä kautta yhteiskunnallinen näkyvyys ja arvostus vahvistuvat ja para- nevat. •Lisäksinähtiintärkeänävertaistuenjaverkostojenrakentuminen.

Sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta tavoitteeksi kirjattiin seuraavat asiat: •Sosiaalityöntekijättunnistavatjasaavatvalmiuksiakehittääperhe hoidon prosesseja ja perhehoidon sosiaalityötä (roolit ja vastuu selkeitä). •Sosiaalityöntekijättunnistavatlapsenjaperhehoitajantuentarpeita oikea-aikaisesti ja osaavat vastata niihin. Jaettu asiantuntijuus tulee lapsen hyväksi. •Perhehoidonsosiaalityönnäkyväksitekemisestäjapuolestapuhu misesta tulee tavoitteellista toimintaa.

Nämä tarkennetut tavoitteet mahdollistavat päätavoitteiden saavuttamisen: •Perhehoidonlaadunparantuminen,jokamahdollistuuosaavilla, työtään kehittävillä ja voimavaraistuneilla työntekijöillä. •Perhehoidonvetovoimanparantuminen,koskakokemusjatietoi suus siitä, että tiedollista ja vertaistukea on saatavana, helpottaa rek rytointia.

Toisessa suunnittelukokouksessa pohdittiin koulutuksen sisältöjä. Pääkohdiksi nostettiin:

23

•tiedontarve(esim.traumatisoituneenlapsenhoito,lapsenkasvuja kehitys ja kehitysviiveet, psyykkiset ongelmat, yhteydenpito biolo gisen perheen, sijaisperheen ja sosiaalityöntekijän välillä, sijaisvan hempien parisuhde ja jaksaminen sekä hyvän sijoituspolkuprosessin tuntemus) •menetelmäosaaminen(esim.vuorovaikutustaidot,tunteidenkäsit telyjajakaminen,reflektoivatyöote,arviointi,hyvienkäytäntöjen jakaminen) ja •uudenlaisenverkostotyöntukeminen(esimerkiksivertaisryhmän merkitys, ymmärrys toisten työn tuntemisesta, uudenlaisen verkos totyön tukeminen biologisten ja sijaisperheiden lasten ja vanhem- pien sekä viranomaisten välillä).

3.2. Täydennyskoulutuksen yksityiskohtaisempi suunnittelu

Täydennyskoulutuksen yksityiskohtaisempi suunnittelu alkoi syksyllä 2008. Se tapahtui Perhehoitoliiton kehittämispäällikkö Maria Kuukkasen, perhe-hoidon erityisasiantuntija Tarja Janhusen ja Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtori Tarja Isomäen yhteistyönä. Koulutuksen suunnittelu pohjautui suun-nitteluryhmän työskentelyyn. Koulutusohjelman suunnittelussa pyrittiin mah-dollisuuksien mukaan huomioimaan niitä asioita ja tekijöitä, joita ideoinnissa mukana ollut suunnitteluryhmä otti esille.

Täydennyskoulutusta suunniteltiin perhehoitajille ja perhehoidon sosi-aalityöntekijöille, joka ryhmänä on hyvin heterogeeninen. Osallistujien ikä, koulutustausta, tarpeet, mahdollisuus sitoutua ja kokemukset lastensuojelun perhehoidosta ovat hyvin moninaisia. Opetuksen ja tehtävien eriyttämistä pohdittiin koulutuksen suunnitteluvaiheessa. Lähiopetuspäiviä rakennetta-essa ei kuitenkaan missään vaiheessa enää pohdittu luentojen eriyttämis-tä. Tehtävien eriyttämiseen päädyttiin vain siltä osin, että asioita pyydettiin tarkastelemaan juuri oman työtehtävän, joko perhehoitajan tai perhehoidon sosiaalityön, kautta.

Yhdistävänä tekijänä täydennyskoulutukseen osallistujilla oli kaikilla ko-kemus lastensuojelun sijaishuollon perhehoidosta. Tämän katsottiin olevan tärkeämpi tekijä koulutuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa kuin koulu-tustaustan moninaisuuden huomioiminen. Erilaisen laaja-alaisen tiedon ja kokemuksen hyödyntämisen koulutuksen aikana katsottiin mahdollistuvan suunnitellun koulutuskokonaisuuden kautta.

Perustelut koulutusrakenteelle nousivat elinikäisen oppimisen näkökulmas-ta. Oppimisen katsotaan olevan merkitysten antamista, kokemuksen ym-märtämistä ja tulkintojen tekemistä. Kokonaisvaltaisen oppimisen perusta

24

on kokemuksen ja teoriaopetuksen yhteen liittäminen ja niiden konstruointi. Käytäntö, reflektointi, teoria ja toiminta kuuluvat oleellisesti ammatilliseenkehittymiseen.

Perhehoidon täydennyskoulutus sijaisvanhemmille ja sosiaalityöntekijöille toteutettiin monimuoto-opetuksena (8op), josta lähiopetuksen osuus oli 4 ja verkko-opiskelun osuus 4 opintopistettä.

Täydennyskoulutuksen tavoitteeksi muotoutuivat seuraavat kuusi kohtaa:

•opiskelijatietää,mistähyväperhehoitorakentuujaymmärtää lastensuojelun perhehoidon laadun merkityksen

•opiskelijatunteesijoitetunlapsenjanuorenkehityksenpiirteetja osaa tukea lasta ja nuorta

•opiskelijallaonkokonaisvaltainennäkemysperhehoidonverkos toista ja hän osaa hyödyntää niitä

•opiskelijakykeneetoimimaanerilaisissavuorovaikutustilanteissaja ymmärtää niiden moninaisuuden

•opiskelijaosaatunnistaatuenantamiseenjavastaanottamiseen liittyviä erityiskysymyksiä

•opiskelijareflektoiomaatoimintaansajasoveltaaoppimaansa omassa tehtävässään

3.3. Koulutuksen rakenne

Koulutukseen kuului 14 lähiopetuspäivää. Koulutuksen rakenne muodos-tui kahdeksasta jaksosta, joista kuusi sisälsi kaksi lähiopetuspäivää ja kaksi jaksoa yhden lähiopetuspäivän. Lähiopetuspäivät olivat noin kerran kuukau-dessa syyskuun 2009 ja toukokuun 2010 välisenä aikana. Koulutusohjelma liitteenä. (Liite 1)

Lähiopetuspäivät koostuivat 1-2 teoreettisesta luento-osuudesta ja ryhmä-työskentelystä. Lisäksi lähiopetuspäiville oli varattu muutamia pienryhmä-työskentelyyn liittyviä aikoja.

Koulutuksen sisältöjä pohdittiin yleisellä tasolla jo koulutuksen ideointi- ja suunnitteluryhmässä. Lähiopetusjaksojen aiheita ja tarkempia sisältöjä poh-dittaessa huomioitiin aiemmin esille nousseita aihealueita. Eri aihealueiden

25

käsittelyn suhteen yritettiin rakentaa mahdollisimman selkeää ja jäsentynyttä kokonaisuutta.

Koulutuksen sisältö rakentui neljän teeman ympärille: •Mistähyväperhehoitoontehty? •Mitälapsijanuoritarvitseekasvaakseen? •Perhehoidonverkotjaverkostot? •Pysyvyyslapsenetuna.

Koulutuksen perustan muodostivat lastensuojelun perhehoidon rakenteet, laatu, ristiriitaisuudet ja keskeiset kysymykset.

Rakenteista siirryttiin kohti perhehoidon ydintä: perhehoitoon sijoitet-tua lasta ja nuorta. Sijoitetuilla lapsilla ja nuorilla on erityisiä tarpeita, jot-ka näyttäytyvät sekä perhehoitajien että sosiaalityöntekijöiden arjessa. Traumatisoituneiden lasten ja nuorten hoito vaatii myös ammatillista osaa-mista. Lapsen ja nuoren käyttäytymisen ymmärtäminen antaa uusia keinoja vastata lapsen tarpeisiin ja auttaa tukemaan sekä perhehoitajia että sosiaali-työntekijöitä heidän tarvitsemallaan tavalla.

Perhehoidon verkot ja verkostot ovat tärkeitä, koska sijoitettu lapsi ja nuori, kuten myös perhehoitajat ja sosiaalityöntekijät elävät perhehoidon verkos-toissa. Parhaimmillaan verkosto on tuki ja toimii yhteisen tavoitteen saavut-tamiseksi.

Pysyvyys lapsen etuna oli oma teemansa. Lapsi tarvitsee kehittyäkseen rak-kautta, turvaa, hoitoa ja pysyvyyttä. Vakaiden kasvuolojen ja pysyvien ihmis-suhteiden tarjoaminen on mahdollista perhehoidossa silloin, kun sitä tuetaan riittävästi.

Lähiopetuksen lisäksi täydennyskoulutusta varten luotiin verkko-oppimis-ympäristö opiskelijoiden käyttöön. Verkkoalusta oli jaettu lähiopetusjaksojen pääteemojen mukaisesti neljään osioon.

Lähijaksojen välissä opiskelijoilla oli kaksi oppimistehtävää. Ensimmäinen tehtävä liittyi perhehoidon toimintaohjeisiin. Siinä perhehoidon toimintamal-lien avulla tuli verrata kuntien erilaista toimintaa ja pohtia, mikä on oleellis-ta perhehoitajien ja sosiaalityöntekijöiden kannalta. Toisessa tehtävässä piti tarkastella sijoitetun lapsen/nuoren kiintymyssuhdetta oman työn näkökul-masta. Lisäksi opiskelijat työstivät koko täydennyskoulutuksen ajan kehittä-mistehtävää, minkä tarkoituksena oli omien vahvuuksien ja kehitystarpeiden arvioiminen sekä oman toiminnan suuntaaminen entistä toimivammaksi.

Oppimistehtävien ohjeistukset ja tehtäviin liittyvät keskusteluryhmät olivat verkko-oppimisympäristössä. Lisäksi verkkoalustalle laitettiin kaikki lähiope-tuspäivien materiaali sekä tietoa aihealueisiin liittyvästä muusta ajankohtai-sesta lähdemateriaalista.

26

Keskusteluissa ja kirjallisissa oppimistehtävissä samoin kuin laajassa kehit-tämistehtävässä tarkoituksena oli ennen kaikkea pyrkiä reflektiiviseen am-mattikäytäntöön, jossa oleellista on juuri oman havainnoinnin, ajattelun ja toiminnan jatkuva arviointi. Tehtävien avulla oli tarkoitus tutkia omaa työtä ja työyhteisöä, niin että niiden kehittäminen ja toiminnan muuttaminen mah-dollistuisivat.

3.4. Verkko-oppimisalustan hyödyntäminen täydennyskoulutuksessa

Kurssin ajaksi luotiin verkkopohjainen oppimisympäristö, jonka tarkoitus oli auttaa täydennyskoulutukseen osallistujia jakamaan oppimisprosessia kes-kenään ja olemaan vuorovaikutuksessa myös lähitapaamisten välillä. Verkon oppimisympäristön tarkoituksena on tukea keskeneräisten ajatusten ja ke-hittyvän tiedon jakamista muiden osallistujien kanssa koko prosessin ajan. Virtuaalisessa oppimisessa tulisi korostaa sitä, kuinka tärkeä rooli ihmisen oppimisessa on yhteisöihin osallistumisella sekä tiedon ja ymmärryksen jaka-misella. (ks. Hakkarainen 2001,16, 29-30.) Verkkoalusta pyrittiin rakentamaan mahdollisimman selkeäksi ja yksinkertaiseksi käyttää. Verkkoalustan rakenta-misessa oli tukena lehtori Hanna Laurila Diakista.

Koulutuksen suunnitteluvaiheessa pohdimme, miten opetusteknologi-an asettamiin haasteisiin pystyttäisiin mahdollisimman hyvin vastaamaan. Koulutukseen ilmoittautumisten yhteydessä tuli jo muutamia kysymyksiä verkon käytöstä koulutuksen aikana. Verkko oppimisympäristönä oli joillekin osallistujille vielä melko uusi ja tuntematon. Hakkaraisen (2001, 28) mukaan lupaavin virtuaalisen opiskelun muoto on ratkaisu, jossa yhdistetään verkos-sa tapahtuvaa sekä tavanomaista opetusta ja oppimista. Myös perhehoidon täydennyskoulutus pyrittiin rakentamaan tämän mukaisesti.

Verkko-oppimisessa osallistuminen saattaa olla, kuten tavanomaisessa-kin oppimisessa, vähäistä tai vaihdella suuresti opiskelijoiden välillä. Tämä voi johtua esimerkiksi opiskelijoiden puutteellisista teknisistä taidoista tai opiskelun vaatiman ajan löytäminen voi tuottaa hankaluuksia. Tämän vuoksi kouluttajien roolilla on suuri merkitys opiskelijoiden osallistumisen seuran-nassa. Kouluttajan tehtävänä on rakentaa verkko-oppimiseen osallistuminen niin, että se tukee tasapainoista ja aktiivista osallistumista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi opiskelijoiden jakamista ryhmiin, jotka tarkoituksenmukaisella tavalla tukevat heidän tehtäviensä toteuttamista. Toisaalta on hyvä asettaa osatavoitteita, jotka jäsentävät verkko-oppimiseen osallistumista ja auttavat varmistamaan, että opiskelijat pysyvät mukana ja jakavat ponnistuksensa mielekkäästi projektin eri vaiheisiin. (Hakkarainen 2001, 41.)

27

Kiviniemen (2001,80) mukaan opiskelijat tarvitsevat opastusta työmenetel-mistä ja –välineistä, joita verkkokurssilla tarvitaan. Myös tarvittava tekninen tuki on oltava verkko-opetuksen aikana saatavissa. Teknisen tuen tarve ko-rostuu yleensä koulutuksen alkuvaiheissa. Tärkeää on koulutuksen suunnitte-lijan näkökulmasta huomioida, miten verkkoympäristössä pyritään tukemaan opiskelijan itseopiskelua opintojen eri vaiheissa.

Koulutuksen alussa opiskelijat perehdytettiin lyhyesti verkkoalustaan ja sen käyttöön. Lisäksi heille kerrottiin, mistä teknistä tukea tarpeen vaatiessa voi saada. Koulutukseen osallistujat jaettiin pienryhmiin, joilla jokaisella oli kou-lutuksen suunnittelija ohjaajana. Oppimistehtäviin ja kehittämistehtävään liit-tyvät keskusteluryhmät muodostettiin näiden ryhmien pohjalta.

Kun sisällöllinen substanssi tulee oppimateriaaleista ja muusta opetuksesta, koulutuksen suunnittelijoiden rooli on enemmänkin kannustaa tehtävien te-ossa, keskustella ongelmakohdista opiskelijoiden kanssa ja organisoida opis-kelijoiden keskinäistä yhteistyötä. Kouluttaja voi olla hyvin aktiivinen ryhmän työskentelyn ohjaamisessa tai hän voi olla taustalla vaikuttava opiskelupro-sessin seuraaja. Koulutuksen suunnittelijan tulisi kuitenkin selkeästi toimia verkkokeskustelun organisaattorina, muun muassa aikataulutuksen suunnit-telussa ja keskusteluun liittyvien ohjeiden antamisessa. (ks. Kiviniemi 2001, 86.)

Koulutuksen suunnittelijoiden tehtävä täydennyskoulutuksessa oli lähinnä aikataulutuksen suunnittelu ja ohjeiden antaminen. Keskusteluissa he lähinnä kannustivat ja ohjasivat opiskelijoita keskinäiseen yhteistyöhön.

3.5. ESR- ohjelma pilottikoulutuksen toteutuksen mahdollistajana

Perhehoitoliitto ry haki vuonna 2009 rahoitusta koulutuksen toteuttami-seen Etelä-Suomen aluehallintokeskuksen (silloinen lääninhallitus) Euroopan Sosiaalirahaston ohjelmasta (ESR-ohjelma). Diakonia-ammattikorkeakoulu toimi tässä kumppanina. Rahoitus kohdennettiin uudenlaista työkykyä ylläpi-tävien toimintamallien ylläpitämiseen, kehittämiseen ja kokeiluun. Rahoitusta haettiin pilottihankkeelle, joka toteutettaisiin Uudenmaan läänin alueella. Pilottikoulutus oli tarkoitus suunnata lasten kanssa työskenteleville perhe-hoitajille ja perhehoidon sosiaalityöntekijöille.

Perhehoitoliiton ja Diakonia-ammattikorkeakoulun yhteinen hanke mah-dollistui Euroopan sosiaalirahaston tuella. Hankkeen tavoitteena oli perhe-hoidon täydennyskoulutusmallin luominen sekä perhehoidon laadun pa-

28

rantaminen. Tavoitteena on laajentaa täydennyskoulutusmalli Etelä-Suomen aluehallintokeskuksen alueella toteutetun pilottihankkeen kokemusten poh-jalta valtakunnalliseksi.

Yhtenä osana hankkeessa on painottunut kehittämistoiminta. Hankkeen ai-kana on kehitetty perhehoidon täydennyskoulutuksen koulutusmateriaalia ja täydennyskoulutusmalli. Hankkeella on ollut myös välitön vaikutus täyden-nyskoulutukseen osallistuville perhehoitajille ja perhehoidon sosiaalityönte-kijöille. Koulutus on antanut koulutukseen osallistujille inhimillistä pääomaa ja on voitu tukea työssä olevien ammattitaitoa. Koulutuksesta saatuja koke-muksia on siirtynyt eri organisaatioiden toimintaan.

Hankkeella on ollut välittömiä vaikutuksia mutta samanaikaisesti sillä on pyritty vastaamaan pidemmän aikavälin kehittämistarpeisiin. Molemmat ovat olleet tärkeitä hankkeen toteuttamisessa.

Perhehoidon täydennyskoulutus projektin hallinnoinnista ovat vastanneet Perhehoitoliitto ry ja Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy osatoteuttajana. Projektin vastuuhenkilönä on toiminut kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen Perhehoitoliitto ry:stä ja taloushallinnon vastuuhenkilönä rahoituspäällikkö Juha Majasaari Perhehoitoliitto ry:stä. Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy:n puolesta projektin vastuuhenkilönä on toiminut lehtori Tarja Isomäki.

Hankkeen johtamisen tukena on toiminut erittäin laaja-alainen perhe-hoidossa toimiva ohjausryhmä. Sillä on ollut mahdollisuus omalta osaltaan saattaa hankkeen tuloksia osaksi taustayhteisöjensä normaalitoimintaa. Ohjausryhmän jäsenillä on myös riittävä organisatorinen asema, joka on tur-vannut taustayhteisön tuen toiminnalle.

Ohjausryhmä on tukenut hankkeen toteutusta sekä seurannut ja ohjan-nut hankkeen sisällöllisten tavoitteiden ja vaikuttavuuden saavuttamista. Ohjausryhmässä on käsitelty palautetta hankkeen toiminnasta ja se on hy-väksynyt väli- ja loppuraportit. Ohjausryhmä on kokoontunut yhteensä kol-me kertaa.

Ohjausryhmään ovat kuuluneet yhteistyöosapuolina toimivien Perhehoitoliiton ja Diakonia-ammattikorkeakoulun edustajat. Ohjausryhmän esittelijänä ja sihteerinä on toiminut kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen Perhehoitoliitosta. Lisäksi ohjausryhmään ovat kuuluneet perhehoidon erityisasiantuntija, psykologi Tarja Janhunen, Perhehoitoliitto, palvelu-päällikkö Harri Kostilainen (1.5.2010 lähtien Eija Kattainen) Diakonia-ammattikorkeakoulu, johtava sosiaalityöntekijä Anne Herzig, Helsinki, johtava sosiaalityöntekijä Mervi Sjöberg Espoo, sijaisvanhempi Tiina Pitko, Uudenmaan Sijaiskotiyhdistys ry, sosiaalityöntekijä Hannele Salomaa, Vantaa, projektityöntekijä Tuula Sarivaara, Eteva sekä ohjausryhmän asiantuntijajäse-nenä sivistystoimentarkastaja Taina Lommi ( toukokuusta 2010 lähtien Sanna Laiho), Etelä-Suomen ELY-keskus.

29

4. PERHEHOIDON TÄYDENNYSKOULUTUKSEN ARVIOINTIPROSESSI

4.1. Arvioinnin toteuttaminen

Perhehoidon täydennyskoulutuksen arviointi toteutettiin prosessiarvioin-tina. Sisäiseen arviointiin osallistuivat kaikki koulutuksen suunnitteluun, to-teuttamiseen ja käyttämiseen liittyvät tahot. Arviointitietoja on kerätty pi-lottikoulutukseen osallistuvilta, ohjausryhmän jäseniltä sekä koulutuksen suunnittelijoilta. Koulutuksen toteuttamiseen osallistuneilta asiantuntijaluen-noitsijoilta ei etukäteissuunnittelusta poiketen kerätty suunnitelmallisesti pa-lautetta.

Arvioinnin tarkoitus on antaa tietoa toiminnan vahvuuksista ja heikoista kohdista, kuvata toiminnan tuloksellisuutta ja suunnata tulevaisuuden suun-nittelua sekä voimavarojen kohdentamista. Arvioinnin tavoitteena on kou-lutuksen kehittäminen ja oppimisen edellytysten parantaminen. (Janhunen 2010.)

Täydennyskoulutuksen tavoitteena oli perhehoidon laadun ja vetovoimai-suuden parantaminen sekä perhehoidon sosiaalityöntekijöiden ja perhehoi-tajien valmiuksien ja jaksamisen lisääminen. Lisäksi tavoitteena oli kehittää perhehoidon täydennyskoulutusmalli ja oppimista tukeva verkkoalusta.

Arvioinnin suunnittelussa ja toteuttamisessa tarkastellaan sitä, mitä, miten ja millä välineillä arvioidaan. Arvioinnin kautta tulisi saada vastauksia siihen, onko täydennyskoulutukselle asetettuja tavoitteita saavutettu.

30

Alla oleva taulukko kuvaa arviointiprosessin suunnittelua.Taulukko 1. Arviointiprosessin suunnitelma (Janhunen, 2010)

Koulutuksen suunnittelijat ja ohjausryhmä ovat arvioineet koulutuk-sen vaikuttavuutta, tuloksellisuutta, toimivuutta ja yhteistyön sujuvuutta. Suunnittelijat ovat arvioineet koko koulutusprosessia. Arvioinnin tukena suunnittelijoilla on ollut käytössä kaikki opiskelijoiden koulutusjaksojen jäl-

koulutuksen koulutuksen koulutuksen asiakkaat suunnittelijat toteuttajat / osallistujat / (kunnat) opettajat oppilaat ohjausryhmä MITÄ vaikuttavuus sisältö oppimis- toimivuus tulokset yhteistyön pedagogiikka oppimis- tuloksellisuus sujuvuus ympäristö tuloksellisuus yhteistyö oppimis- vaikuttavuus ilmapiiri

MITEN itsearviointi itsearviointi itsearviointi webropol palautteet oppilaiden suunnitteli- arvio joiden arviointi opinto- tehtävät ja työt VÄLI- NEET muistiinpanot jokaisen kou- jokaisen kou- lutuspäivän lutuspäivän prosessin jälkeen jälkeen kuvaus webropol webropol kysely/palau- kysely/palau- webropol te te koulutuksen koulutuksen lopussa lopussa webropol webropol palautekysely palautekysely luennoitsijoi- arvioinnissa den itsearvio käytössä opiskelijoiden kouluttajien työt+keskus- arvio telut netissä

31

keen antamat palautteet. Lisäksi oppimis- ja kehittämistehtäviä on käytetty koulutuksen vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta arvioitaessa. Ohjausryhmältä palautetta on pyydetty ohjausryhmän kokouksissa ja sähköpostitse koulutuk-sen päätyttyä. Palautetta ei kerätty webropol-kyselyllä, joka oli arviointipro-sessin alkuperäisessä suunnitelmassa.

Koulutuksen osallistujat ovat arvioineet oppimistuloksia koulutuksen sisäl-töalueiden kautta. Osallistujat ovat antaneet palautetta seuraavista asioista: vastasiko koulutuksen sisältö odotuksia, oliko se ajankohtaista ja voiko kou-lutuksen sisältöä soveltaa omassa työssä. Näitä asioita selvitettiin seuraavi-en vaihtoehtojen avulla: täysin samaa mieltä, osittain samaa mieltä, osittain eri mieltä, täysin eri mieltä ja viimeisenä vaihtoehtona oli en osaa sanoa. Jokaisen kysymyksen lopussa oli vielä avoin kohta, jossa saattoi sanallisesti antaa palautetta koulutuksen sisällöistä. Lisäksi osallistujat ovat arvioineet oppimisympäristöä ja oppimisilmapiiriä.

Arviointia on toteutettu useassa eri vaiheessa. Jokaisen lähiopetusjak-son jälkeen opiskelijoille lähetettiin sähköpostitse webropol-kysely. (Liite 2.) Koulutuksen puolivälissä 5.2.2010 kerättiin koko ryhmältä suullinen vä-lipalaute. Viimeisten koulutuspäivien jälkeen kaikille lähetettiin sähköpos-titse vielä erillinen loppupalautelomake toukokuun 2010 lopussa. (Liite 3.) Loppupalautelomake sisälsi ainoastaan avoimia kysymyksiä.

Pilottikoulutuksen suunnitteluvaiheessa pohdittiin Diakin opiskelijoiden mahdollisuutta osallistua arvioinnin toteuttamiseen. Melko tiukan aikataulun vuoksi tämä jäi kuitenkin toteuttamatta.

4.2. Yhteenveto koulutukseen osallistujien antamasta palautteesta

4.2.1. Koulutukseen osallistuminen ja palautteen anto

Perhehoidon täydennyskoulutukseen osallistui yhteensä 36 opiskelijaa, joista 20 oli perhehoitajia ja 16 sosiaalityöntekijöitä. Koulutuksen keskeytti kaksi opiskelijaa, yksi sosiaalityöntekijä ja yksi perhehoitaja.

Suurin osa opiskelijoista osallistui lähes kaikkiin 14 lähiopetuspäivään. 6 -8 opiskelijaa osallistui vain 5-8 lähiopetuspäivään. Osallistumisaktiivisuutta lähijaksoille voi pitää erittäin hyvänä.

Lähes 70 % opiskelijoista sai koulutuksesta täydet 8 opintopistettä. He oli-vat siis osallistuneet pääsääntöisesti kaikkiin lähiopetuspäiviin ja tekivät kaikki oppimistehtävät. Vaikka suurin osa opiskelijoista osallistui lähiopetuspäiviin, kaikilla tehtävien tekemiseen ja palauttamiseen ei riittänyt kuitenkaan aikaa.

32

Näin oli etenkin sosiaalityöntekijöillä. Tehtävien tekemättä jättäminen voi kertoa niin tehtävien asettelusta ja koulutuksesta kuin sosiaalityöntekijöiden työtaakasta.

Opiskelijoiden mielestä täydennyskoulutuksen ryhmäkoko 34 oli suuri, mutta kuitenkin toimiva. Toisaalta osa opiskelijoista arvioi, että hiukan pie-nemmässä ryhmässä olisi parempi mahdollisuus keskustella.

Kokonaisuudessaan koulutus on koettu toimivaksi. Kahdeksan opintopis-teen laajuutta pidettiin pääosin sopivana. Opiskelijoiden mukaan kaksi lähi-päivää kuukaudessa toimi hyvin. Myös ryhmäytymisen kannalta lähijaksoja on ollut sopivassa suhteessa.

Osa opiskelijoista oli sitä mieltä, että koulutuksessa voisi olla enemmänkin luentoja. Luentojen ja toiminnan yhdistäminen koettiin toimivaksi kokonai-suudeksi. Toisaalta kuitenkin pidettiin hyvänä, että luennoilla tulee asiat esille pääpiirteissään ja opiskelijat saavat lisälukemista välijaksoille.

Koulutusjaksojen jälkeen annetun palautteen määrä vaihteli suuresti. Keskimäärin noin puolet osallistujista vastasi lähiopetusjaksojen jälkeen lä-hetettyyn webropol-kyselyyn. Suullisessa välipalautteessa oli mukana suurin osa osallistujista. Loppupalautteen antoi hieman alle puolet osallistujista.

Opiskelijoiden palautteesta ei eritellä palautetta eri asiantuntijoiden asi-antuntemuksesta tai koulutustaidoista, koska sillä ei ole merkitystä tämän työraportin ja täydennyskoulutusmallin rakentamiselle. Myöskään oppimis-ympäristöön liittyvää palautetta ei käsitellä tässä raportissa.

4.2.2. Koulutuksen sisältöjen ja teema-alueiden toimivuus

Opiskelijoiden mielestä koulutuksen kaikki neljä teema-aluetta Mistä hyvä perhehoito on tehty? Mitä lapsi ja nuori tarvitsee kasvaakseen? Perhehoidon verkot ja verkostot sekä Pysyvyys lapsen etuna, olivat tärkeitä. Vaikka teema-alueet koettiin hyvinä, joiltain osin aihealueita olisi palautteen mukaan voinut toteuttaa hieman eri tavalla. Luentojen koettiin muuttuneen koko ajan mie-lenkiintoisemmiksi. Opiskelijoiden mukaan koulutuksen alussa aiheet olivat tärkeitä mutta melko raskaita. Opiskelijat pohtivat, olisiko heti alkuun hyvä ottaa esille myös niin sanottuja ydinsisältöjä lasten ja nuorten kasvusta ja kehityksestä.

Vähintään 85 % opiskelijoista oli joko täysin tai ainakin osittain sitä mieltä, että lähes kaikki lähijaksot vastasivat heidän odotuksiaan, sisällöt olivat ajan-kohtaisia ja niitä voi soveltaa omassa työssään.

Opiskelijoiden mielestä teema Mistä hyvä perhehoito on tehty? oli tärkeä ja mielenkiintoinen. Kokonaisuus koettiin pääosin hyväksi. Kokonaisuudessa oli kuitenkin todella paljon asiaa, joten aikaa asioiden käsittelyyn olisi tullut olla

33

enemmän. Koska teema sinällään oli tuttu opiskelijoille, he olisivat halunneet kuulla myös kokemuksia muiden maiden perhehoidon järjestämisestä. Siten toivottiin saatavan ideoita myös oman työn kehittämiseen. Eri kuntien per-hehoidon toimintamallien esittelyjä ja aikaa niiden läpikäymiseen toivottiin lisää. Tästä koettiin saatavan eväitä myös oman työn kehittämiseen. Tämän teeman luentojen eriyttämistä toivottiin joiltain osin perhehoitajille ja perhe-hoidon sosiaalityöntekijöille.

Mitä lapsi ja nuori tarvitsee kasvaakseen? teeman katsottiin olevan perhe-hoidon ydinaluetta. Aiheen kannalta pidettiin tärkeänä, että asioita tulisi kä-sitellä nimenomaan sijoitetun lapsen ja nuoren näkökulmasta käsin. Nuorten osalta asioiden käsittely jäi nyt useiden opiskelijoiden mielestä kuitenkin liian yleiselle tasolle. Teoriatiedon osuus tästä teemasta kokonaisuudessaan ko-ettiin merkitykselliseksi ja oman käytännön toiminnan peilaaminen teoreet-tisen tiedon valossa uusia näkökulmia avaavaksi. Jälkihuoltoa tulisi opiskeli-joiden mukaan tuoda vielä enemmän esille. Opiskelijoiden mielestä sitä tulisi Suomessa kehittää eteenpäin myös lainsäädännöllisesti.

Perhehoidon verkot ja verkostot teemaa pidettiin hyvänä. Toisaalta asioita tässä kokonaisuudessa oli paljon ja kokonaisuus jäi siksi osittain hiukan jä-sentymättömäksi. Kuitenkin pidetiin hyvänä, että kokonaisuudesta sai myös konkreettisia käytännön vinkkejä omaan työskentelyyn.

Pysyvyys lapsen etuna teema-aluetta pidettiin tärkeänä. Asiat, jotka tuke-vat sijoitusten pysyvyyttä, herättivät keskustelua. Sijaisperheiden dynamiikka koskevan sisällön ajankohtaisuus nähtiin tärkeänä, mutta päivän aikana ei ehkä päästy ihan niihin sisältöasioihin, joita ainakin osa opiskelijoista odotti. Olisi toivottukin ennen kaikkea asioiden syventämistä ja fokusoimista sijais-perhedynamiikan kipupisteisiin. Osiossa, jossa käsiteltiin asioita, jotka muut-tuvat, kun lapsi tai nuori sijoitetaan perheeseen, olisi pitänyt hyödyntää opis-kelijoiden omia kokemuksia enemmän. Pohdittiin myös mahdollisuutta jakaa ryhmää niin, että sosiaalityöntekijät ja perhehoitajat olisivat välillä omissa ryhmissään.

4.2.3. Pilottikoulutuksen vahvuudet ja haasteet

Opiskelijoiden antaman palautteen mukaan jatkossa olisi tärkeää, että kaik-ki ulkopuoliset kouluttajat tietäisivät, mitä asioita ja miten on käsitelty eri lähijaksoilla. Näin vältyttäisiin päällekkäisyyksiltä, joita tässäkin koulutuksessa oli muutamissa kohden. Lisäksi kaikille kouluttajille tulisi kertoa selkeästi, että kyseessä on täydennyskoulutus. Asioita toivottiin käsiteltävän syvällisemmin teorian kautta ja keskustelulle toivottiin enemmän tilaa. Opiskelijat ehdotti-vat, että niin sanottuja perusasioita luennoitsijat voisivat laittaa verkkoalus-

34

talle etukäteen ja aloittaa oman opetuksensa niiden pohjalta suoraan asian ytimestä. Nyt jotkut asiat jäivät liian pintapuolisiksi. Alustuksista toivottiin teoreettisia, ”syvällisiä”, minkä jälkeen ryhmäläisillä olisi mahdollisuus omi-en kokemusten kautta käsitellä asioita. Opiskelijat toivoivat vielä enemmän keskustelua myös siitä, miten teoriassa läpikäydyt asiat näyttäytyvät arjessa.

Perhehoidon sosiaalityöntekijöiden ja perhehoitajien osallistumista samaan täydennyskoulutukseen pidettiin todella hyvänä. Se oli joidenkin mielestä jopa yksi koulutuksen mielenkiintoisimmista anneista, joka lisäsi ymmärrystä toisten työtä kohtaan puolin ja toisin. Mahdollisuudet kokemusten jakami-seen ja eri kunnista olevien työntekijöiden kohtaamiseen pidettiin myös hy-vänä asiana. Koulutus on lisäksi antanut osallistujille mahdollisuuden verkos-toitumiseen, joka mahdollistaa kontaktit myös muulloin.

Osallistujat pohtivat sitä, miten kouluttajat osaavat huomioida niin sosiaali-työntekijöiden kuin perhehoitajien tarpeet. Joitain asioita olisi opiskelijoiden mukaan voinut eriyttää vielä enemmän esimerkiksi oppimistehtävissä. Lisäksi eriyttää voisi myös niin, että ryhmäkeskusteluissa sosiaalityöntekijät ja perhe-hoitajat olisivat useammin omissa ryhmissään.

Jotta sosiaalityöntekijöiden ja perhehoitajien yhteinen koulutus toimisi mahdollisimman hyvin, pidettiin tärkeänä, että alussa ryhmäläisille annettai-siin aikaa vielä enemmän tutustumiseen toisiinsa.

Koko ryhmän yhteisiä keskusteluja ja pienryhmätoimintaa toivottiin enem-män. Vertaistuen merkitys korostui koulutuksen aikana ja sille toivottiin enemmän tilaa. Pienryhmäkeskusteluille tulisi varata enemmän aikaa. Nyt niiden hyödyntäminen koulutuksen aikana jäi valitettavan vähäiseksi.

Oppimistehtävät nähtiin toimivina ja niiden joustava palauttamisaikataulu hyvänä. Osa opiskelijoista koki, että tehtävät liittyivät hyvin heidän työhönsä ja asioita saattoi tarkastella juuri oman työn kautta. Toisaalta oltiin sitä mieltä, että sosiaalityöntekijöiden ja perhehoitajien tehtäviä tulisi eriyttää enemmän. Lisäksi oppimistehtävien tekoon tulisi olla enemmän vaihtoehtoja, koska ryh-mässä on hyvin erilaisia oppijoita. Haasteellisimpana nähtiin kuitenkin se, että tehtävien tekemiseen oli vaikea järjestää aikaa.

Osa toivoi ennakkotehtävän antamista ennen koulutuksen alkua. Se voisi toimia hyvin koulutukseen virittäjänä.

Kehittämistehtävien aikana käyty ajatusten vaihto koettiin hyväksi ja sitä toivottiin lisää. Myös kehittämistehtävän prosessointia koko koulutuksen ajan pidettiin toimivana. Kehittämistehtävien aiheet ovat olleet inspiroivia, vaikka aiheen valinta olikin toisinaan tuntunut vaikealta. Kehittämisnäkökulma on koettu innostavaksi. Ajan järjestäminen kehittämistehtävän tekemiseen tuli etenkin sosiaalityöntekijöiden osalta ongelmalliseksi.

35

Verkkoalusta koettiin melko hyvänä ja toimivana, vaikka itse verkkoalustan käyttöön on liittynyt myös haasteita. Suurin osa koki verkon käytön melko helpoksi, mutta muutaman mielestä verkko oli hankala ja monimutkainen.

Verkon käyttö esimerkiksi luentojen välittämiseen nähtiin hyvänä. Toisaalta opiskelijoiden mielestä keskustelut eivät toimineet verkkoalustalla. Osalla opiskelijoista ei ollut aikaa osallistua keskusteluihin ja ne, jotka halusivat keskustella, kokivat turhauttavaksi sen, ettei siellä ollut tarpeeksi osallistujia. Opiskelijoiden mielestä olisi hyvä, että keskusteluryhmiä ei jaettaisi pienem-piin ryhmiin, vaan koko ryhmä voisi keskustella keskenään. Näin keskustelua syntyisi ehkä enemmänkin, vaikka osalla opiskelijoista ei siihen olisi mahdol-lisuutta tai aikaa osallistua. Myös opiskelijoiden omaa vastuuta ja osallistu-mista keskusteluihin korostettiin.

4.3. Koulutuksen suunnittelijoiden ja ohjausryhmän arviointi koulutuksesta

Koulutuksen suunnittelijoiden ja ohjausryhmän arvioinnin kohteena olivat koulutuksen vaikuttavuus, tuloksellisuus ja toimivuus.

Koulutuksen sisältöalueiden suunnittelua pidettiin toimivana. Alkusuunnittelussa ja ideoinnissa mukana olevat tahot koettiin tärkeiksi koko koulutuksen suunnittelun kannalta. Monipuolisen asiantuntemuksen käyttö suunnitteluvaiheessa on tärkeää. Lisäksi Perhehoitoliiton sisältöasian-tuntemuksen ja Diakonia-ammattikorkeakoulun asiantuntemus koulutuksen järjestäjänä täydensivät hyvin toisiaan. Kun koulutusta järjestetään käytän-nössä, olisi jatkossa hyvä konsultoida perhehoitajia ja perhehoidon sosiaali-työntekijöitä.

Koulutuksen markkinointi on tärkeää, jotta koulutus tavoittaisi kaikki ha-lukkaat. Mahdollisuutta osallistua täydennyskoulutukseen tarjottiin laajasti Etelä-Suomen kunnille. Mukaan lähteneet kunnat valitsivat itse osallistujansa. Perhehoitajien rekrytoinnissa kuntia olisi voitu ohjeistaa enemmän ja koros-taa muun muassa sukupuolten välistä tasa-arvoa. Nyt kaikki koulutukseen osallistujat olivat naisia. Joissain kunnissa halukkaita perhehoitajia olisi ol-lut koulutuspaikkoja enemmän ja valinnat koettiin hiukan mielivaltaisina. Pilottikoulutukseen osallistui pääsääntöisesti hyvin kokeneita perhehoitajia ja perhehoidon sosiaalityöntekijöitä sekä monta ammatillista perhehoitajaa. Jatkossa voisi pohtia, miten koulutus palvelisi myös nuorempia ja niitä perhe-hoitajia, joilla ei ole niin monia lapsia.

Vapaaehtoisuus ja oma motivaatio koulutuksen hyödyntämiseen olisi erit-täin tärkeää. Toisaalta on kuitenkin hyvä, että myös heitä, jotka eivät ole niin

36

kiinnostuneita koulutuksesta, ”patistetaan” osallistumaan. Kunnissa tulisi kui-tenkin jatkossa tarkkaan harkita, kuinka monta työntekijää voi kerralla osallis-tua koulutukseen. Koko työryhmän osallistuminen on hyvä tavoite, mutta voi käytännön asioiden hoitamisen kannalta osoittautua liian vaikeaksi.

Täydennyskoulutus nähtiin toimivana ja monipuolisena kokonaisuutena, joka sisälsi perhehoidon keskeiset asiat. Rakenteiden ja sisällön suhteellista osuutta tulisi kuitenkin vielä tarkentaa ja mahdollisesti eriyttää. Joiltain osin aihealueiden painotusta tulisi muuttaa, samoin asioiden käsittelyjärjestystä. Lähipäiviä oli sopivasti ja koulutuksen toteuttamisaikataulu, vuosi, oli koko-naisprosessin ja kehittämistehtävän kannalta hyvä. Koulutukseen voisi lisätä ennakkotehtävän ja pienryhmät voisivat tehdä yhdessä välitehtäviä.

Koulutuksen suunnittelijoiden on kannettava vastuu osallistujien tutustumi-sesta ja siihen olisi varattava alussa runsaasti aikaa. Myös pienryhmätyösken-telylle tulisi varata aikaa lähiopetuspäivien yhteyteen riittävästi. Lisäksi suun-nittelijoiden on uskallettava ottaa myös vaikeat asiat puheeksi koulutuksen aikana, esimerkiksi se, mikä toimii ja mikä ei toimi.

Vierailevat kouluttajat onnistuivat tehtävässään pääosin hyvin. He olivat kaikki asiantuntijoita alallaan. Jatkossa olisi tärkeää, että vierailevia koulut-tajia perehdytetään tarkemmin koulutukseen ja sen osallistujiin, jotta koko-naisuus pysyy eheämpänä. Koulutus on täydennyskoulutusta ja se tulisi vielä selkeämmin kertoa kouluttajille.

Verkkotyöskentelyn voisi käynnistää helpommalla ja innostavammal-la tehtävällä, johon olennaisesti kuuluisi verkkokeskustelu. Aiheen valinta ja tehtäväksiannot tulisi tarkkaan miettiä. Tällöin opiskelijat motivoituisivat verkkotyöskentelyyn tiiviimmin heti koulutuksen alussa. Verkon käyttöä kou-lutuksen tukena tulee alusta lähtien painottaa ja ohjeistukseen / tutustumi-seen käyttää myös enemmän aikaa. Joitain perusasioita voisi laittaa verkko-alustalle itsenäistä työskentelyä varten, jolloin keskustelulle jäisi enemmän tilaa lähijaksoilla. Verkkoalustalla voisi olla enemmänkin ylimääräistä kiinnos-tavaa materiaalia, kuten artikkeleita, kirjalistoja ja vinkkejä elokuvista. Töiden palauttamisessa ja koulutusmateriaalin säilytyspaikkana verkko toimi hyvin.

Perhehoidon sosiaalityöntekijöiden ja perhehoitajien osallistuminen sa-maan koulutukseen nähtiin haasteellisena, mutta erittäin tarpeellisena, an-toisana ja hyvänä asiana. Yhteinen koulutus edustaa uutta toimintakulttuu-ria, jonka opetteleminen on ensiarvoisen tärkeää. Parhaimmillaan se tukee molempia perustehtävän toteuttamisessa. Molemminpuolinen ymmärrys toisen työtä kohtaan varmasti vain entisestään syveni. Lisäksi vertaistuen merkitys korostui hienosti koulutuksen aikana. Myös jatkossa on tärkeää, että perhehoidon sosiaalityöntekijät ja perhehoitajat ovat samassa koulutuksessa. Koulutuksesta jäi vaikutelma, että sosiaalityöntekijät ja perhehoitajat lähen-tyivät toisiaan.

37

Optimaalisena ryhmäkoko suunnittelijoiden mukaan olisi 20 -25 opiskeli-jaa. Näin keskustelut mahdollistuisivat paremmin lähiopetuspäivien aikana. Lisäksi pienryhmätyöskentelylle tulisi varata aikaa enemmän, sillä toimies-saan se tukisi kaikkien työtä. Koulutuspäivät oli rakennettu melko tiiviiksi, mutta jatkossa olisi tärkeää, että myös keskustelulle varataan riittävästi aikaa.

Pienryhmätyöskentelyssä voisi käyttää enemmän case-tyyppistä työskente-lyä, jossa jotkut ryhmäläisistä valmistautuisivat tuomaan oman tapauksensa yhteiseen käsittelyyn.

Opintojen kokonaismäärä voisi olla 6 -8 opintopistettä. Koulutuksen jakso-tus nähtiin hyvänä, lähiopetuspäiviä oli sopivasti ja koulutuksen ajoittuminen yhteen vuoteen, oli kokonaisprosessin ja kehittämistehtävän kannalta hyvä. Perhehoidon rakenteita koskevien asioiden nivominen sisältöihin palvelisi si-sältöjen toteutumista.

Koulutusmenetelmiä pidettiin toimivina, mutta toiminnallisia ja elämyksel-lisiä menetelmiä voisi jatkossa käyttää enemmänkin. Luentojen ja pari- sekä ryhmätöiden vaihtelu nähtiin hyvänä, jotta mielenkiinto ja aktiivisuus pysyvät yllä. Itsenäisten tehtävien osuutta tulee tarkkaan miettiä ja tehtävien eriyttä-mistä tulisi tehdä enemmän.

Koulutuksen vaikuttavuus yksilötasolla tuli hyvin esille välitehtävien ja kehit-tämistehtävien kautta. Niiden perusteella voisi hyvin arvioida, että prosessis-sa olleille koulutuksella oli vaikuttavuutta. Heille, joilla ei ollut mahdollisuutta osallistua koulutusprosessiin kaikilta osin, vaikuttavuus jäi heidän omien ar-vioidensa mukaan vähäisemmäksi. Kirjallisten tehtävien niukkuus tai puute vaikeuttaa koulutuksen vaikuttavuuden arviointia. Toisaalta esimerkiksi pa-lautteiden ja kehittämistehtävien esitysten pohjalta koulutuksen vetäjille jäi kuitenkin se vaikutelma, että koulutettavat saivat paljon lisää tietoa, taitoa ja toisten työn tuntemusta. Näin ollen koulutuksen vaikuttavuus koulutettaville koettiin huomattavana ja tärkeänä.

Koulutus lisää oletettavasti myös vaikutusta niissä työpaikoissa, joissa kou-lutettavat työskentelevät.

Yhteiskunnallisella tasolla koulutuksen vaikuttavuutta arvioitaessa jäi vaiku-telma, että perhehoitoon saatiin parempia valmiuksia ja ammattitaitoa omaa-via perhehoitajia ja perhehoidon sosiaalityöntekijöitä. Yhteiskunnallisesti koulutus on todella tärkeä, koska perhehoitoa tullaan lisäämään jatkossa. Koulutus on silloin ensiarvoisen tärkeää. Koulutusta pidettiin välttämättömä-nä sekä perhehoitajille että sosiaalityöntekijöille. Koulutuksen suunnittelijat olivat kaikki vakuuttuneita siitä, että tämäntyyppistä koulutusta tarvittaisiin ehdottomasti myös jatkossa.

Ohjausryhmän palautteesta tuli esille, että hieman negatiivisen alun jälkeen kanssakäyminen perhehoitajien ja perhehoidon sosiaalityöntekijöiden kans-sa muuttui luontevaksi. Lisäksi pidettiin hyvänä, että sosiaalityöntekijöillä oli

38

mahdollisuus keskustella ja vertailla eri kunnissa toteutettavaa perhehoitoa. Tiedollisen annin katsottiin olevan pääsääntöisesti erittäin hyvää muutamia ”turhia” päiviä lukuun ottamatta. Myös perhehoitajat olivat antamansa pa-lautteen mukaan olleet tyytyväisiä koulutukseen.

Ohjausryhmän kokoonpanoa pidettiin hyvänä ja yhteiset tapaamiset välttä-mättöminä koulutuksen tulevaisuudelle.

4.4. Palaute- ja arviointiprosessin arviointia

Arvioinnin toteuttaminen on todella haasteellista. Sen kautta tulee saada tietoa siitä, saavutettiinko koulutukselle asetettuja tavoitteita. Perhehoidon täydennyskoulutukselle oli asetettu useita tavoitteita. Jälkikäteen arvioituna esimerkiksi palautelomakkeita suunniteltaessa perhehoidon täydennyskou-lutusmallin kehittäminen tuli ehkä liiankin merkittäväksi ja vähemmälle jäivät sosiaalityöntekijöiden ja perhehoitajien itsearviointiin tarkoitetut kysymyk-set, jotka liittyivät heidän valmiuksiensa kehittämiseen ja jaksamisensa lisää-miseen.

Myös palautteen kerääminen jokaisen lähijakson jälkeen oli liian raskas pro-sessi osallistujille. Hieman erilailla laaditun palautelomakkeen avulla ja sillä, että palautetta olisi kerätty esimerkiksi vain kaksi kertaa koulutuksen aikana, olisi luultavasti päästy niin määrällisesti kuin laadullisesti ehkä parempaan lopputulokseen.

Seuraavassa on tarkemmin pohdittu niitä kriittisiä kohtia, joita palautelo-makkeisiin liittyi. Lisäksi esille on otettu tekijöitä, jotka tukivat erityisesti ta-voitteiden saavuttamista. Palauteprosessin arviointiin liittyvät tekijät koskevat nimenomaan koulutuksen osallistujille tarkoitetun palautejärjestelmän toimi-vuutta.

Oppimistulosten arvioinnissa jokaisen osallistujan henkilökohtainen itsear-viointi koulutuksen loputtua jäi valitettavasti toteutumatta. Opiskelijoilta ei suoraan pyydetty palautetta siitä, miten he kokivat kehittyneensä ammatil-lisesti, oliko perhehoitajan/perhehoidon sosiaalityöntekijän identiteetti kou-lutuksen aikana vahvistunut tai rooli ja tehtävä selkiytynyt, tunnistivatko he omat voimavaransa ja kehittämistarpeensa ja oliko heissä tapahtunut muu-tosta asenteissa, tiedoissa tai taidoissa. Näiden asioiden arviointi jäi lähin-nä kahden oppimistehtävän, kehittämistehtävien esitysten ja niistä käytyjen keskustelujen varaan. Tietoa saatiin myös loppupalautelomakkeen viimeisen kysymyksen avulla, jossa kysyttiin, mitä muuta haluaisit koulutuksesta sanoa.

Kouluttajien asiantuntijuuteen ja pedagogisiin taitoihin liittyvät kysymykset, jotka sinällään ovat kyllä tärkeitä, painottuivat ehkä liikaakin. Toisaalta niiden kautta saatiin arvokasta tietoa yleisellä tasolla täydennyskoulutuksen toteut-tamisesta.

39

Oppimisilmapiiriin liittyvät kysymykset sen sijaan ovat tärkeitä opiskelijoi-den koulutukseen osallistumismotivaation kannalta. Oppimisilmapiirin luo-miseen ja esimerkiksi pienryhmätyöskentelyn toteuttamiseen liittyviin teki-jöihin saatiin erittäin hyviä kommentteja osallistujilta.

Oppimisympäristöön liittyvät asiat ovat myös tärkeitä, mutta niiden mer-kitys on opiskelijoiden oppimistuloksiin verrattuna kuitenkin vähäisempiä, vaikka ne voivat osaltaan vaikuttaa myös oppimisilmapiiriin.

Suullista välipalautetta voi pitää onnistuneena, sillä siihen osallistui suurin osa opiskelijoista ja keskustelu asioista oli todella rakentavaa ja antoi erin-omaisia kehittämisideoita jatkosuunnitteluun.

Yksi tärkeä tavoite oli perhehoidon täydennyskoulutusmallin kehittäminen. Näin ollen koulutuksen sisältöjen tarpeellisuutta kysyttiin hyvinkin tarkasti jokaisen jakson jälkeen lähetetyssä kyselyssä kuten myös loppupalautelo-makkeessa. Osallistujien palaute antoi todella tärkeää tietoa täydennyskou-lutusmallin kehittämiseen.

Vaikka palautteen kerääminen ei kaikilta osin toiminut parhaalla mahdolli-sella tavalla, niin sen kautta saatiin kuitenkin arvokasta tietoa niin pilottikou-lutuksen onnistumista kuin tulevan täydennyskoulutusmallin hahmottelua varten.

4.5. Yhteenveto palautteista

Perhehoitajien ja perhehoidon sosiaalityöntekijöiden yhteinen intensiivinen koulutusjakso koettiin todella tärkeäksi. Vaikka pilottikoulutuksessa ilmeni haasteita ja alkuun myös vastakkainasettelua perhehoitajien ja perhehoidon sosiaalityöntekijöiden välillä, yhteisen koulutuksen edut nähtiin kuitenkin todella tarpeelliseksi. Vertaistuen merkitys koettiin yhdeksi tärkeimmäk-si anniksi täydennyskoulutuksen pilottimallissa. Perhehoitajien ja sosiaali-työntekijöiden yhteinen koulutus antaa opiskelijoille hyvän mahdollisuuden verkostoitumiseen ja asioiden yhteiseen jakamiseen. Koulutuksen aikana on mahdollisuus perehtyä laajemmin toisten työhön ja käsitellä asioita eri näkö-kulmista. Tämä ei välttämättä ole aina mahdollista arjen työssä.

Niin perhehoitajat kuin sosiaalityöntekijät kokivat, että toisen kuuleminen ja toiseen tutustuminen oli avartavaa ja tärkeää. Osapuolet saattoivat jakaa samankaltaisia ajatuksia ja tunteita. Myös se yhdisti, että tehtäviä saattoi olla usein enemmän kuin on mahdollista hoitaa, mikä aiheutti väsymistä ja turhautumistakin. (Janhunen ja Kuukkanen 2010, 16-17.)

Koulutus mahdollisti yhteisistä asioista puhumisen yleisellä tasolla. Erilaisten näkökulmien hyväksyminen ja siitä huolimatta yhteisten tavoitteiden asetta-minen voi olla helpompaa kuin henkilökohtaisissa keskusteluissa. Tuttuus ja

40

toisen arkityön ja toimenkuvan ymmärtäminen paransi lapsen kokonaisuu-den hahmottamista ja lisäsi armeliaisuutta niin itseä kuin toisiakin kohtaan (Janhunen ja Kuukkanen 2010, 16-17).

Pilottikoulutukseen osallistujat arvioivat myös koulutuksen sisältöalueet tärkeiksi. Koulutus sai kiitosta sisällöstä, ajankohtaisuudesta ja sovellettavuu-desta sekä vierailevien asiantuntijoiden asiantuntemuksesta. Koulutukseen osallistujien taustat ja tarpeet olivat hyvin erilaisia, joten osa koulutettavista olisi toivonut ”syvällisempää” antia kun taas toiset pitivät päivien antia liian-kin tiiviinä. Vertaistukea ja kaikkien jakamaa kokemustietoa pidettiin tärkeänä ja suurena voimavarana omaan arkityöhön (Janhunen ja Kuukkanen 2010, 16-17.)

Tulevissa koulutuksissa haasteena on kehittää verkko-opiskelua ja pohtia vielä tarkemmin, miten sisällön voisi rakentaa niin, että se olisi sekä perhe-hoitajille että perhehoidon sosiaalityöntekijöille kiinnostava. Ohjatuilla pien-ryhmäkeskusteluilla voitaisiin saavuttaa vielä selkeämpi kokonaiskuva perhe-hoidon tilanteesta, ja erilaiset näkökulmat rikkauksineen tulisivat paremmin esille. (Janhunen ja Kuukkanen 2010, 16-17.)

41

5.PILOTTIHANKKEEN POHJALTA MUODOSTETTU PERHEHOIDON TÄYDENNYSKOULUTUSMALLI

Pilottihankkeen yhtenä tarkoituksena oli rakentaa perhehoidon täyden-nyskoulutusmalli, joka on yhteinen perhehoitajille ja perhehoidon sosi-

aalityöntekijöille. Täydennyskoulutusmallin rakentamisessa on hyödynnetty niin pilottikoulutuksen suunnittelun, toteuttamisen kuin arvioinnin kautta saatua tietoa.

Mallissa on pyritty mahdollisuuksien mukaan huomioimaan myös sosiaa-li- ja terveysministeriön työryhmän ehdotukset perhehoidon koulutuksen toteuttamiselle. Ehdotuksessa perhehoitajien vuosittainen mahdollisuus ja velvollisuus osallistua koulutukseen on 1 -2 päivää vuodessa.

Täydennyskoulutusmalli on suunniteltu perhehoitajille ja perhehoidon so-siaalityöntekijöille. Malli perustuu olettamukseen, että jokainen perhehoitaja on käynyt perhehoidon valmennuskoulutuksen, joka sosiaali- ja terveysmi-nisteriön työryhmän esityksen mukaan tulisi tulevaisuudessa olla perhehoi-tajille pakollinen.

Ehdotetussa mallissa täydennyskoulutusportaiden alussa on noin vuoden kestävä kahdentoista päivän intensiivinen osio, joka koostuu lähijaksoista, pienryhmistä, itsenäisestä opiskelusta ja verkko-opinnoista. Koulutus al-kaa kaksipäiväisellä lähijaksolla, jonka jälkeen on kahdeksan lähijaksopäi-vää (1päivä/ kuukausi). Koulutus päättyy jälleen kahden päivän lähijaksoon. Koulutuksen tarkastelemin opintopisteinä on 6 – 8 opintopistettä riippuen siitä, kuinka paljon tehtäviä koulutuksessa on.

Perhehoidon täydennyskoulutuksen tavoitteet ovat: •opiskelijatietää,mistähyväperhehoitorakentuujaymmärtää lastensuojelun perhehoidon laadun merkityksen •opiskelijatunteesijoitetunlapsenjanuorenkehityksenpiirteet ja osaa tukea lasta ja nuorta •opiskelijallaonkokonaisvaltainennäkemysperhehoidon verkostoista ja hän osaa hyödyntää niitä •opiskelijakykeneetoimimaanerilaisissavuorovaikutustilanteissa ja ymmärtää niiden moninaisuuden •opiskelijaosaatunnistaatuenantamiseenjavastaanottamiseen liittyviä erityiskysymyksiä •opiskelijareflektoiomaatoimintaansajasoveltaaoppimaansa omassa tehtävässään

42

Intensiivisen alkujakson jälkeen perhehoitajilla ja perhehoidon sosiaalityön-tekijöillä olisi mahdollisuus täydentää osaamistaan vuosittain. Koulutuksen jatkon kannalta on tärkeää, että perhehoitajilla on mahdollisuus koulutuk-seen sijoituksen eri vaiheissa hoidettavan tai hänen omien erityistarpeittensa mukaan (ks.STM 2010.)

Perhehoidon täydennyskoulutuksen osallistujamäärä on syytä pitää koh-tuullisen pienenä, noin 20 -30 opiskelijaa maksimissaan (puolet perhehoitajia ja puolet perhehoidon sosiaalityöntekijöitä). Tämä mahdollistaa keskustelut lähijaksojen aikana asiantuntijaluentojen yhteydessä sekä toimivan pienryh-mätyöskentelyn.

Diakonia-ammattikorkeakoulun verkostomainen rakenne mahdollistaa täydennyskoulutusten järjestämisen eri puolilla maata. Pilottikoulutuksessa lähijaksoilla käytettiin asiantuntijaluennoitsijoita. Joiltain osin lähijaksoja voi-si osittain toteuttaa myös videoyhteyksien kautta yhtäaikaisesti eri puolilla maata. Tällä voitaisiin osaltaan pienentää koulutuksen kustannuksia.

Täydennyskoulutusmallin sisältöalueet ovat samat kuin pilottikoulutukses-sa, mutta koulutusrakennetta on kuitenkin muokattu niin, että se muodostuu osallistujille mahdollisimman mielekkääksi kokonaisuudeksi.

43

Kaavio 1. Perhehoidon täydennyskoulutusmalli perhehoitajille ja perhehoi-don sosiaalityöntekijöille

Täydennyskoulutusmallissa eri sisältöalueet nivoutuvat tiiviisti toisiinsa. Perhehoidon ydin, lapsi ja nuori, on kaikille yhteinen fokus, jonka kautta asi-oita tarkastellaan.

44

Lähijaksojen aikana teema-alueita käsitellään keskustelemalla yhdessä asiantuntijaluennoitsijoiden ja osallistujien kanssa. Opiskelijoiden mahdolli-suus pohtia asioita niin teorian kuin omien ja ryhmäläisten käytännön esi-merkkien kautta yhdessä asiantuntijan kanssa mahdollistaa uuden tiedon ja toimintatapojen soveltamisen myös omaan työhön. Joiltain osin osallistu-jien on hyvä päästä välillä jakamaan asioita myös oman ammattiryhmänsä kanssa. Vaikka luentojen eriyttämistä ei tarvita, asioiden tarkastelua ryhmissä luentojen aikana on tärkeää osittain eriyttää perhehoitajille ja perhehoidon sosiaalityöntekijöille.

Koulutuksen yhtenä tärkeänä osana on pienryhmätyöskentely, jolle tulee varata riittävästi aikaa lähijaksojen aikana. Pienryhmät, joissa on mukana sekä perhehoitajia että perhehoidon sosiaalityöntekijöitä, voivat toimia tärkeänä keskustelufoorumina.

Yhteisen verkkoalustan rakentaminen koulutuksen tueksi mahdollistaa opiskelun lähijaksojen välissä. Verkkoalustaa voi hyödyntää myös intensii-visen vuoden koulutuksen jälkeen esimerkiksi vuosittain järjestettävien täy-dennyskoulutuspäivien yhteydessä.

Yksi verkkoalustan tehtävä on toimia lähijaksojen luentojen materiaalipank-kina. Kouluttajat toimittavat sinne etukäteen materiaalia, johon opiskelijat tu-tustuvat itsenäisesti. Näin lähijaksoilla aikaa jää enemmän asioiden yhteiseen läpikäymiseen. Kun verkkoalustalle laitetaan etukäteen lähijaksojen materi-aali, kouluttajalla on mahdollisuus luennolla mennä suoraan asian ytimeen ja keskustelulle jää enemmän tilaa.

Verkkoalusta mahdollistaa hyvin myös keskusteluryhmät eri aiheis-ta. Lisäksi pienryhmätyöskentely voi lähijaksojen välillä toimia verkossa. Verkkokeskustelu edellyttää usein koulutuksen vetäjien aktiivista otetta ai-nakin alkuvaiheessa. Verkko- oppimisympäristö mahdollistaa myös kesken-eräisten ajatusten ja tiedon jakamisen muiden osallistujien ja kouluttajien kesken koko koulutusprosessin ajan.

Itsenäisten tehtävien osuus koulutuksessa voi vaihdella. Jos koulutuksen on tarkoitus olla osa perhehoitajien ammattitutkintoa, tehtävät ovat välttämät-tömiä. Tehtäväksiantojen tulee olla suunniteltu niin, että teoria ja käytäntö nivoutuvat saumattomasti yhteen. Tehtävien eriyttäminen perhehoitajille ja perhehoidon sosiaalityöntekijöille on myös tarpeen. Perhehoitajien koulu-tustaustan heterogeenisuus tulee myös huomioida. Kirjallisten tehtävien te-keminen ei välttämättä ole kaikille paras mahdollinen tapa oppia. Joku voisi enemmän hyötyä myös tehtävien toisenlaisesta suorittamistavasta.

Täydennyskoulutusmallissa on yhteensä neljä tehtävää: koulutukseen orientoiva etätehtävä ja kaksi pienempää välitehtävää, jotka voivat liittyä esi-merkiksi perhehoidon rakenteisiin ja lapsen tai nuoren kiintymyssuhteiden tarkasteluun oman työn kautta sekä kehittämistehtävä. Orientoivan tehtävän

45

ja välitehtävien tulisi nivoutua laajempaan kehittämistehtävään, jota proses-soidaan koko täydennyskoulutuksen ajan. Kehittämistehtävän tarkoituksena on omien vahvuuksien ja kehitystarpeiden arvioiminen sekä oman toiminnan suuntaaminen entistä toimivammaksi. Kehittämistehtävien yhteinen purku tapahtuu koulutuksen lopussa.

46

47

6. LOPUKSI

Työraportin viimeistelyvaiheessa eduskunta hyväksyi 1.3.2011 useita esi-tyksiä, joita tässä raportissa on pohdittu. Lastensuojelulain muutos tekee

perhehoidosta ensisijaisen hoitomuodon. Myös perhehoitajien ennakko-valmennuksen säätäminen pakolliseksi, perhehoitajien vähimmäispalkkion nostaminen ja riittävä tuki sijoituksen aikana turvaavat sijaishuollon raken-nemuutosta.

Pystyäkseen tukemaan sijoitettujen lasten kasvua ja kehitystä perhehoitajil-la tulee olla oikeus ja velvollisuus kattavaan valmennukseen ja koulutukseen. Tämä seikka on vahvasti nostettu esille myös sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän esityksessä lainsäädännön muutostarpeista perhehoidossa.

Toivomme, että perhehoidon täydennyskoulutuksen pilottikoulutuksen kautta saatua tietoa voidaan hyödyntää suunniteltaessa koulutusta perhe-hoitajille. Perhehoitajien ja perhehoidon sosiaalityöntekijöiden yhteinen koulutus ja siitä saatu palaute puoltavat myös jatkossa yhteisen koulutuksen järjestämistä. Yhteinen koulutus voi omalta osaltaan olla vahvistamassa niin perhehoitoon sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointia kuin myös perhe-hoitajien ja perhehoidon sosiaalityöntekijöiden jaksamista työssään.

Perhehoidon tulevaisuutta tarkasteltaessa voidaan nostaa esiin kaksi erilais-ta näkemystä suhteessa ammatillisuuteen ja perheenomaisuuteen. Toisaalta voidaan toivoa perhehoitoa kehitettävän ammatilliseen suuntaan, jotta sijais-vanhemmat voivat erikoistua ja ottaa vastaan haastaviakin lapsia. Toisaalta voidaan toivoa perhehoidon säilyvän mahdollisimman tavallisena vanhem-muutena ja sijaisperheiden voivan elää mahdollisimman tavallista ja per-heenomaista elämää. (Marjomaa & Laakso 2010, 114.)

Tulevaisuudessa käytettävissä tulisi olla monimuotoisesti perheitä erilaisiin lasten sijoitustarpeisiin. Perhehoidon ammatillisuuden ja perheenomaisuu-den ei kuitenkaan tarvitse olla toisiaan poissulkevia asioita, vaan ne voivat toteutua yhtäaikaisesti. Tämän osoitti myös pilottikoulutuksesta saatu pa-laute. Sijoitettavat lapset ja nuoret tarvitsevat erityistä hoivaa ja huolenpitoa ja tämä edellyttää myös perhehoitajilta niin valmentautumista kuin jatkuvaa kouluttautumista.

Perhehoidon pilottikoulutuksessa olleet perhehoitajat ja perhehoidon so-siaalityöntekijät pohtivat koulutuksen aikana, mitä tarvitaan hyvään perhe-hoitoon. Niin sanottuun perhehoidon leipään kirjattiin muun muassa hyvä perushoito, pysyvyys, yhteistyö, arvostaminen, saatavilla- ja läsnäolo, välittä-minen, rakkaus, huolenpito ja rutiinit. Mutta kaikkien mielestä hyvä perhehoi-to edellyttää myös ammatillisuutta, yhdessä asioiden jakamista, vertaistukea ja hoitajan omaa hyvinvointia. Näitä asioita voidaan erityisesti tukea koulu-tuksella ja työnohjauksella.

48

49

LÄHTEET

Eronen, Tuija 2006. Lapsen sijoitus kodin ulkopuolella – tuottava investointi vai arkista elämää? (8-10) Esikko. Ensi- ja turvakotien liitto. 2:2006.

Hakkarainen, Kai 2001. Aikuisen oppiminen verkossa. Teoksessa Sallila,

Pekka & Kalli, Pekka (toim.) Verkot ja teknologia aikuisopiskelun tukena. Aikuiskasvatuksen 42. vuosikirja. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, 16-52.

Janhunen, Tarja 2008. Pysyvyyden turvaaminen perhehoidossa. Käsikirja sijoitusten purkautumisen ehkäisemiseksi. Perhehoitoliitto ry.

Janhunen, Tarja 2010. Perhehoidon pilottikoulutuksen arviointiin liittyvät julkaisemattomat paperit.

Janhunen, Tarja & Kuukkanen, Maria 2010. Täydennyskoulutusmalli koeponnistettu. Perhehoitolehti 4/2010, 16-17.

Jokinen, Esa & Luoma-Keturi, Natalia 2006. Elinikäisestä oppimisesta välineitä itsensä toteuttamiseen työelämässä. Teoksessa Mäkinen, Jarkko; Olkinuora, Erkki; Rinne, Risto & Suikkanen, Asko (toim.) 2006. Elinkautisesta työstä elinikäiseen oppimiseen. Keuruu:Otavan Kirjapaino.

Ketola, Jari (toim.) 2008. Sijoita perheeseen. Perhehoito inhimillisenä ja taloudellisena vaihtoehtona. Juva:PS-kustannus.

Kiviniemi, Kari 2001. Autonomian ja ohjauksen suhde verkko-opetuksessa. Teoksessa Sallila, Pekka & Kalli, Pekka (toim.) Verkot ja teknologia aikuisopiskelun tukena. Aikuiskasvatuksen 42. vuosikirja. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, 74-97. Laakso,Riitta2009.Arjenrutiinitjayllätykset–etnografialastenkotityössä. Tampereen yliopisto. Sosiaalitutkimuksen laitos. Tampereen yliopistopaino oy.

Laki lastensuojelusta 2007/417, 13.4.2007. Viitattu 13.12.2010. http://www. finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417 STM 2010:3. Lainsäädännön muutostarpeet perhehoidossa.

50

Perhehoidon valtakunnallisen toimintaohjelman ja lainsäädännön kehittämistyöryhmän väliraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010:15. Helsinki.

Marjomaa, Paula & Laakso, Milja 2010. Terveisiä täältä kodista! Lasten, sijaisvanhempien, syntymävanhempien ja sosiaalityöntekijöiden näkökulmia lastensuojelun perhehoitoon. Pelastakaa Lapset.

Pesäpuury.Viitattu13.12.2010.http://www.pesapuu.fi/ Perhehoitoliitto, ajankohtaiset tiedotteet. 2.3.2011. Viitattu 7.3.2011. http://www.perhehoitoliitto.fi/ajankohtaista/tiedotteet.htm Puustinen-Korhonen, Aila & Pösö, Tarja 2010. Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin? Puheenvuoro lastensuojelun vaikuttavuudesta. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2010:3.

Sosiaali- ja terveysministeriö. Tiedote 14/2011. Viitattu 7.3.2011. http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/view/1550631#fi

Taskinen 2010. Lastensuojelulain soveltaminen. Helsinki:WSOY. THL,Lastensuojelu2009.Viitattu1.2.2011.http://www.stakes.fi/tilastot/ tilastotiedotteet/2010/Tr29_10.pdf

Vilèn, Marika; Hansen, Maija; Janhunen, Tarja; Kytöpuu, Katri; Salo, Saara; Paula, Seppänen; Sami, Seppänen & Nina Tapio 2010. Perhe ja perhetyö. Teoksessa Vilèn, Marika; Seppänen, Paula; Tapio, Nina; Toivanen, Riikka (toim.). Kohtaamisia lapsiperheissä. Menetelmiä perhetyöhön. Helsinki:Kirjapaja, 9-57.

LIITE 1LIITE 2LIITE 3

51

Liite 1

52

53

54

Liite 2

55

56

Liite 3

57

58

Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja D Työpapereita

1. Meretmaa, Anne & Tiittanen, Hannele 2002. Toimintaohje kriisitilanteessa.

2. Helminen, Jari 2002. Tallinnan avohuolto 2001. Projektin loppuraportti.

3. Jaakkola, Hannu & Remes, Pirkko 2002.Korkeakouluyhteistyötä Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Yhteistyön arviointi vuodelta 2001. 4. Uutaniemi, Satu (toim.) 2002. Naiset ja tekniikka – uusia työllistymismahdollisuuksia satakunnassa. Hankkeen loppuraportti.

5. Latvus, Kari 2002. Seurakunta ja yhteiskunnan muutos. Raportti lisäkoulutuksesta Turun arkkihiippakunnassa.

6. Haavisto, Kari & Laine, Terhi & Leino, Liisa 2002. Sosiaalityöntekijät poliisilaitoksella. Kartoitus keväällä 2002 poliisilaitoksella työskennelleistä sosiaalityöntekijöistä.

7. Rask, Katja & Pasanen, Sina & Kainulainen, Sakari 2002. Työtyytyväisyys ja työyhteisön kehittäminen Diakissa. Diakin henkilöstökyselyn tulokset lukuvuodelta 2001-2002.

8. Suojoki, Raili & Kotila, Hannu 2002. Yhteisöllisempään työotteeseeen – Yhteiskunnallisesti suuntautuvan perusterveydenhuollon kehittämisprojektin loppuraportti.

9. Sorva, Marja-Leena 2003. Työn kuormittavuus ja työnohjaustarve Päijät-Hämeen keskussairaalan synnytysosaston kätilöiden kokemana.

10. Laine, Terhi 2004. Ensi- ja turvakotitoiminnan palveluprosessien kehittäminen ja työssä jaksaminen. ETU –projektin loppuraportti.

59

11. Lähteenmäki, Suvi 2004. Sosionomi (amk) Eurooppaan töihin? Tutkimus sosionomi (amk-tutkinnon vertailtavuudesta muihin eurooppalaisiin sosiaalityön tutkintoihin.

12. Mustakangas, Terhi 2004. Työelämäsuhteiden kehittäminen viestinnän keinoin

13. Gothóni, Raili 2004. TUPA -sosiaalityön tukipalveluprojekti. Arviointiraportti 2004

14. Helminen, Jari (toim.) 2005. Yhdessä, erikseen ja yhteensovittaen.

15. Ahonen, Pasi & Helminen, Jari & Kortelainen, Hanna 2005. Sosiaali- ja terveysalan kouluttajatahot aluetoimijoina. Näkökulmia Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan sosiaali- ja terveysalojen kouluttajatahojen aluekehitys- sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaan. 16. Jokela, Ulla 2005. Virtaa työpaikoille. Tapaustutkimus Diakonia-ammattikorkeakoulun Järvenpään yksikön diakoniaharjoitteluista. 17. Hytönen, Niina & Hälikkä, Riikka (toim.) 2005. Minne menet digi-tv? Digi-tv:n sisältötuottamisen kehittämishankkeen väliraportti. 18. Isomäki, Tarja 2005. Perheet päivähoidon ja kotipalvelun perhetyön asiakkaana –lastensuojelun avohuollon kehittämishaasteet.

19. Pesonen, Aino-Elina & Zotow, Marianna 2005Terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia edistävä työ koulu¬ym¬¬päristössä.

20. Vogt, Ilse 2005 Lastensuojelun laitoshuollon toimintakäytännöt ja –muodot.

21. Jääskeläinen, Ilkka 2005Aikuissosiaalityö suurkaupungissa marginaalialueella elävien parissa.

22. Mantila, Seija 2005Kaksoisdiagnoosipotilaiden hoidon ja tuen haasteet ammattihenkilöstölle päihde- ja mielenterveystyössä.

60

23. Hurskainen, Petri & Toikkanen, Leena 2005Vammaiset henkilöt avo- ja laitoshuollon asiakkaina – Lähityöntekijöiden, esimiesten ja johtavien viranhaltijoiden käsityksiä ammattitaitovaatimuksista vammaistyössä.

24. Karhia, Marjaana (toim.) 2005Kokemuksia maahanmuuttajien ammattikorkeakouluopintoihin orientoivista opinnoista.

25. Armanto, Annukka 2005Teknologiset sovellutukset apuna ikääntyneiden kotona selviytymisen tukena ja niiden tuomat osaamisvaatimukset sosiaali- ja terveydenhoitoalalla – Kotihoidossa työskentelevien näkökulmia.

26. Kenola, Jaana & Pesonen, Helena 2005 Julkisen- ja III sektorin sekä yritysmuotoisten palveluntuottajien mahdollisuudet.

27. Koski, Arja 2005Ikäjohtaminen sosiaali- ja terveysalan työssä.

28. Pesonen, Arja 2005Asiantuntijuus ja osaaminen sosiaali- ja terveysalan mielenterveystyössä. Pari-, tiimi- ja verkostotyö sekä muutos ja työssä jaksaminen.

29. Nieminen, Eija & Häkkinen, Jouni 2005Noviisi ja ekspertti yhteistyössä.

30. Arvilommi, Nicola 2005Monikulttuurisuus sosiaali- ja terveysalan ammatillisena haasteena.

31. Kivilaakso, Tuovi 2005Sosiaali- ja terveysalan johtajuus verkostoituvassa palvelurakenteessa

32. Voima, Kyösti 2005Maahanmuuttajien työllistyminen sosiaali- ja terveysalalle.

33. Nieminen, Kirsti ja Zotow, MariannaIkääntyvien auttamistyö. Hoitotyötä, sosiaalista auttamistyötä ja luovia menetelmiä.

61

34. Mikkola, Arto 2005Hyvinvointia kohti. Pieni trilogia hyvinvoinnin uusiutumisen mahdollisuuksista.

35. Hyttinen, Nina K. 2005Pieni askel yhdelle ravintolalle, suuri kaupungille. Järvenpään Ravintola-projektin toteutus- ja vaikuttavuusarviointi.

36. Launonen, Pekka 2005Kirkon työntekijäksi?

37. Helminen, Jari ja Ikävalko-Ratia, Sini 2006Keskustelualoite maahanmuuttajien monipuolisten koulutuspalvelujen puolesta.

38. Helminen, Jari 2006Hyvinvoinnin rakentajat -projekti : prosessista, tuloksista ja projektin arviointia.

39. Siltala, Mika 2006Empatiakasvatus ja sen tukeminen Hämeenkyrön kunnassa.

40. Djupsjöbacka, Stefan 2006Mitä koulutuksen jälkeen? Diakonia-ammattikorkeakoulusta valmistuneiden työelämään sijoittuminen ja saadun koulutuksen arviointi.

41. Rautasalo, Eija; Korhonen, Saila; Kuusela, Tuomo: Ylönen, Sirpa & Kivirinta, Mervi 2007 Co-opista Tukevaan Osuustoiminnan ja yhteisötalouden juurruttaminen osaksi ammattikorkeakouluopintoja

42. Launonen, Pekka 2007Kirkon työntekijäksi kasvamassa. Diakoni-, diakonissa- ja nuorisotyönohjaajaopiskelijoiden ammatillinen motivaatio, osaaminen ja identiteetti vuosina 2004–2006.Kasvu kirkon työntekijäksi –hanke. 2.tutkimusraportti.

43. Kaivola Taru, Kylmä Jari, Kivelä Pia ja Ristola Matti 2007Pistoshuumeita käyttäneiden hiv-positiivisten naisten suhde seksiin, huumeisiin ja hiv-infektioon – laadullinen haastattelututkimus

62

44. Piirainen Keijo, Hokkanen Joni ja Kettunen Aija (toim.) 2007Esteettömyyttä, tasa-arvoa ja osallisuutta? Selvitys tietoyhteiskunnan tilasta ja mahdollisuuksista erityisryhmien näkökulmasta ja tapaus mobiilitulkkauspilotti.

45. Rotinen Riitta-Liisa 2008Matkalla monimuotoisuuteen – Monimuotoisuuden ja työhyvinvoinnin kehittäminen pilottityöyhteisöissä

46. Hokkanen Joni; Kettunen, Aija ja Nieminen, Ari 2008. Esiselvitys sosiaalista työllistämistä tukevasta hautomotoiminnasta Uudellamaalla

47. Pulliainen, Marjo; Kettunen, Aija ja Valtonen, Hannu 2008Kotihoidon päättymisen syyt Pieksämäellä vuonna 2007

48. Manninen, Anja (toim.) 2008Stage. Vanhustyö - tulevaisuuden toiveammatti?

49. Rotinen Riitta Liisa, 2008Monimuotoisen työvoiman työllistäminen. Selvitys yhteiskuntavastuullisen työllistämisen esteistä ja edellytyksistä sekä työllistämisen esteistä ja kehittämistarpeista Etelä-Savossa

50. Kivelä Sami 2009 Nuorten asumisen tukitoimien arviointi Hämeenlinnassa, Tampereella ja Hyvinkäällä

51. Juola Sirpa ja Väisänen Raija (toim.) 2009Diakoniatyö yhteiskunnan muutoksessa. Diakoniaviranhaltijoiden erityiskoulutuksen kehittämishankkeet ajan tulkkeina

52. Pakkasvirta Teela, Kainulainen Sakari, Bogomjagkova Elena, Khan Galina ja Ostrovsky Dmitri 2009 Pietarin päihdehuollon asiakaslähtöisyyttä edistämässä. ”Paluu yhteiskuntaan” –projekti

52. Pakkasvirta Teela, Kainulainen Sakari, Bogomjagkova Elena, Khan Galina ja Ostrovsky Dmitri 2009Promoting client centered substance abuse care in St. Petersburg (englanninkielinen versio)

63

64