VELJESVIESTITURUN SOTAVETERAANIT RY:n jäsenlehti 2/2014

Syyskuun neljäntenä

Sivuilla 3-5

VELJESVIESTI 2/2014

2

Kevään Veljesviestin jälkeen on vie-tetty kuuma kesä ja veteraanien kun-toutusrahojen kannalta kylmä syksy. Kerronpa mitä on tapahtunut.

Vuonna 2011 budjettiriihessä so-taveteraanien kuntoutusmäärärahoja yritettiin ensimmäistä kertaa karsia. Kun ei muu auttanut, sata veteraa-nia kiipesi eduskuntatalon jyrkkiä portaita kertomaan eduskuntaryh-mille mielipiteensä tästä. Se tep-si. Eduskunta päätti yksimielisesti 5.12.2012, että määrärahat säilyte-tään riittävällä tasolla ainakin vuo-teen 2017 saakka ja lisäsi budjettiin kuusi miljoonaa euroa. Silloin mää-räraha oli 36,6 miljoonaa euroa.

Vuoden tämä eduskunnan pää-tös piti. Jo vuoden 2012 riihessä valtionvarainministeriön virkamie-het esittivät karsintaa, mutta kovan väännön jälkeen summa piti ja juh-lakokouspäätös tehtiin. Sama toistui viime vuonna. Virkamiesesitykses-sä ehdotettiin huomattavaa karsin-taa ja jopa veteraaniasioita hoitava sosiaali- ja terveysministeriö oli val-mis karsintaan. Riihessä summaan saatiin lisää sen verran, että supis-tukseksi jäi kaksi miljoonaa euroa, joten tänä vuonna on ollut käytettä-vissä 34.6 miljoonaa.

Nyt eduskunnassa olevassa bud-jettiesityksessä veteraanikuntoutuk-seen tarkoitettua määrärahaa on kar-sittu viisi miljoonaa euroa eli siellä on nyt vain 29.6 miljoonaa. Käsit-tämätöntä on, että myös STM on sitä mieltä, että se riittää. Karsinnan pe-rusteena on käytetty veteraanien su-pistuvaa määrää.

Tämä peruste on väärä, sillä van-heneva, nyt keskimäärin jo 90 vuo-den ikäinen veteraani tarvitsee toi-mintakykynsä ylläpitämiseksi vuosittaisen kuntoutusjakson lisäksi enemmän toimenpiteitä elämänsä jo-kaisena päivänä ja se maksaa enem-män veteraania kohti.

Siis, jos halutaan toteuttaa edus-kunnan yksimielinen tahto riittävistä kuntoutusrahoista, tarvittaisiin vii-

Kylmää syksyä

den miljoonan karsimisen sijaan li-sää rahaa.

Karsintaperusteena on käytetty myös sitä, että tällä hetkellä kaik-kia rahoja ei ole käytetty, vaan nii-tä on vähän palautettu. Se ei kuiten-kaan merkitse, etteikö veteraanien kunto edellyttäisi lisää rahaa, vaan sitä, että kunnissa ei ole saatu luotua hyviä käytäntöjä veteraanien kun-non arvioitiin eikä menetelmiä rahan käytön seurantaan siten, että myös vuoden lopussa olevat tulevat var-masti käytetyksi.

Eduskuntaryhmissä näytetään ym-märtävän, että karsinta on kohtuuton, mutta mitä tapahtuu? Eduskuntaryh-mät ovat jättäneet yhteisaloitteen, jossa veteraanien kuntoutusrahaa korotetaan yhden miljoonan verran. Siis karsintaa tämän vuotiseen jäisi neljä miljoonaa, eli yli kymmenen prosenttia.

Kuitenkin julkisuuteen on annet-tu tieto, että lisäys olisi neljä miljoo-naa. Budjetissa on kyllä kolme yli-määräistä miljoonaa, mutta ne eivät ole ensi vuonna n. 23 000 sotavete-raanien kuntoutukseen, vaan sotain-valideille. Heille varataan tämä raha, kun on tarkoitus alentaa kotipalve-luihin oikeuttavaa haittaprosenttia kahdestakymmenestä viiteentoista prosenttiin 1.7.2015 lähtien. Tämä koskisi vain vajaata 500 sotainvali-dia. Kun kyseessä on subjektiivinen oikeus, se merkitsee automaattisesti vuoden 2016 budjettiin kuuden mil-joonan määrärahaa. On ikävää, että näin ilmeisesti väärinymmärryksen seurauksena sotainvalidit ja muut sotaveteraanit joutuvat vastakkain arvioitaviksi. Ja tulos on sotavete-raaneille kohtuuton.

Lokakuun puolivälissä olin kuul-tavana Sotaveteraaniliitin asiantunti-jana valtionvarainvaliokunnan kun-ta- ja terveysvaliokunnassa yhdessä Sosiaali- ja terveysministeriön, Val-tionkonttorin ja Sotainvalidien Vel-jesliiton edustajien kanssa. Masenta-vaa oli, että lääninhallituksessa kaksi

vuosikymmentä STM:n työntekijä-nä ja sinä aikana neljäätoista sosi-aali- ja terveysministeriä palvellee-na en ollut yhtä kurjassa tilanteessa kuin nyt. STM ilmoitti, että nyt mil-joonalla koroitettu, eli oikeasti nel-jällä miljonalla karsittu raha, eli siis 30,4 miljoonaa riittää hyvin vähene-vän veteraanijoukon kuntoutukseen. Onneksi kuultavista minulla oli vii-meinen puheenvuoro, jolloin latelin jaoston jäsenille sellaiset faktat, jot-ka kiistatta osoittavat lisärahan tar-peen karsimisen sijaan. Jaoston jäse-niin tuntui sanoma uppoavan, mutta Sosiaali- ja terveysministeriöön mi-nulla ei taida nyt olla hetkeen asiaa. Jälkeenpäin saadun palautteen pe-rusteella näyttää kuitenkin maksa-neen vaivan.

Hyvät lukijat Kaikki tuntuvat olevan samaa

mieltä veteraanien oikeudesta kun-nolliseen vanhuuteen. He ovat laki-sääteinen erityisryhmä, jonka asiat on hoidettava. Eduskunta on sen luvannut. Saa nähdä mitä tapahtuu ensi vuonna.

Kaikesta huolimatta toivotan kai-kille lukijoille lämminhenkistä jou-lun odotusta, terveyttä ja iloista mieltä vuotta 2015 odoteltaessa.

Pekka Paateropuheenjohtaja

2/2014 VELJESVIESTI

3

Torstaina 4. syyskuuta tuli kulu-neeksi 70 vuotta siitä, kun jatkoso-dan aseet vaikenivat Suomen rin-tamilla. Päivää muisteltiin kaikilla Varsinais-Suomen sankarihaudoilla.

Jatkosodan päättymisestäseitsemänkymmentä vuotta

Kunniakäynnin ja seppeleenlas-kun suorittivat Varsinais-Suomen Sotaveteraanipiiri sekä Reserviup-seeri- ja reserviläispiirit. Jatkosodan päättymisen muistamisen lisäksi yh-

tenä tavoitteena ja perinteen siirto veteraaneilta seuraaville sukupolvil-le. Turussa veteraaniyhdistys vastasi seppeleenlaskusta, reserviläiset kun-nia- ja lippuvartiosta.

Turun Sankariristillä 4.9. 2014 Rovasti Anneli Rantalaiho

”Ylösnousemuskappelin kel-lot lyövät hartaasti ja pitkään. Suu-ren, valkoisin ristin juurella kuun-telemme vakavina niiden sanomaa. Syyspäivä on hyvin kaunis, aamu oli usvaisen herkkä. Veteraanikuoro laulaa. Ajatuksissamme ovat muistot seitsemänkymmenen vuoden takaa.

Vuosikymmenien aikana te kaatu-neitten omaiset olette käyneet lähei-senne haudalla muistolaatan äärel-lä. Mukananne on joskus kukka tai kynttilä. Vuosikymmenet eivät ole kadottaneet kaipausta. Katsotte syn-tymävuotta ja katsotte vuotta, jolloin hän kaatui. Niin lyhyt elämänmatka;

olisiko voinut olla toisinkin? Kai-paus ja kiitos ovat tänäänkin vah-vasti läsnä. Ajattelen hetken omaa elämääni; olen tässä, kun isäni sai palata rintamalta kotiin. Siellä odot-ti äiti neljävuotiaan veljeni ja 2kk:n ikäisen siskoni kanssa.

VELJESVIESTI 2/2014

4

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enem-män mielessäni käyvät nuo raskaat ajat. Ajattelen heitä, joiden omainen katosi. Miten syvää tuskaa ja odo-tusta..odotusta. Vain vähän voin ym-märtää, millaisten menetysten luo-pumisten keskellä tuo sukupolvi on elänyt. He uurastivat itkien ja rukoil-len.”

Eräs sotaorpo kirjoittaa (Lapin so-taorvot kirjasta): Muistan sen, että koko hautausmaan levyinen rivi oli yhtenä avohautana. Siunattavien sankarivainajien arkut oli jo lasket-tu hautaan, vain osa valkoisen arkun kannesta oli näkyvissä. Loppuosa hautarivistä oli vielä tyhjänä odotta-massa uusia vainajia, ja ikävä kyllä niitä tuli paljon lisää. Isän menettä-misen myötä lapsuus ja nuoruus me-nivät vastuun ja työn merkeissä. Ei ole ollut mahdollisuutta jakaa omaa selviytymistarinaa kenenkään kans-sa. Lapsena olin arka ja aikuisenakin enemmän taka-alalla seurailijana. Kyllä muisteleminen satuttaa aina. Miksi juuri minun piti menettää isä-ni, olisiko ollut helpompaa, jos isä olisi saanut elää kanssamme?”

2/2014 VELJESVIESTI

5

Jumalan sinisen taivaan alla saan vielä lausua siunauksen sanoja: Her-ra siunatkoon teitä, jotka tänään kunnioitatte sankarihaudoissa le-päävien muistoa ja varjelkoon teitä. Herra kirkastakoon kasvonsa teille, joiden sydämissä on vuosikymme-nien kaipaus ja olkoon teille armol-linen. Herra kääntäköön kasvonsa kaikille meille, jotka saamme elää vapaassa isänmaassa ja antakoon rauhan meille ja koko levottomaan maailmaan!

Laskemme seppeleen Turun sanka-rihautojen ristille ja lähetämme sep-pelpartiot Maarian ja Kakskerran sankarihaudoille.”

Turun Sotaveteraanien seppeleen laskivat Matti J. Paavola, Pekka Paatero ja Pentti Vanamo.

VELJESVIESTI 2/2014

6

Istahdin linja-autossa tutun sotave-teraanin viereen. Olimme jo aikai-semmin vuosien kuluessa silloin täl-löin rupatelleet keskenämme. Itse asiassa meillä kummallakin on sa-manlainen suhtautumistapa satun-naisiin vierustovereihin: ”Ihmisten väliset puhekontaktit ovat elämää parhaimmillaan”.

Vierustoverini on hymyilevä her-rasmies, myhäilevä pyknikko. Kat-se on kirkas ja terävä. Ajatus ja puhe selkeä. Hän on selvästikin tyypil-tään sosiaalinen ja yhteisöllinen, minkä vuoksi hänessä on myös ri-paus rohkeata ja kriittistä totuuden-

Ylikersantti ja ”siltamestari”

etsijää. Kun kysyn häneltä mahdol-lista haastattelua, tulee vastaus heti: ”Olen Veikko Olavi Veistinen, syn-tynyt 9.3.1920 Velkuan Lailuodossa. Palvan kylään kuuluva saari oli al-kuaan virallisesti Laitaluoto, mutta se vääntyi kansan suussa ensin Lait-luodoksi ja sitten Lailuodoksi.”

Juttua kuunnellessani huomasin yhtäkkiä istuneeni oman pysäkkini ohi ja kysyin Veikolta, että sopisiko meidän jatkaa keskustelua hänen ko-tonaan? Myönteisen vastauksen jäl-keen saavuimmekin Turun Ilpoisiin, jossa Veikolla on oma asunto kerros-talossa. Veikon keittiön kodikkaassa

ilmapiirissä tämä juttu syntyi. - Pienen saaristolaispitäjän olois-

sa nuorimies sai opetusta maatalo-uteen liittyvistä rakentamisesta ja nikkaroinnista aina kalastuksen nik-seihin saakka. Sen opin osittain kan-tapään kautta, että meri on tositilan-teessa aina ihmistä vahvempi. Olen merielämään tottunut saariston poi-ka. Syksyllä 1939 liityin suojelus-kuntaan ja heti Neuvostoliiton hyö-kättyä Suomeen minut komennettiin Rymättylän Pakinaisten ilmavalvon-ta-asemalle, jossa palvelin talviso-dan loppuun saakka saariston varti-jana.

2/2014 VELJESVIESTI

7

iltaan. Suomalaisia lentokoneita ei näkynyt. Venäläisillä oli myös tykis-töylivoima.

Vaarallista väsymystä- Noin kahden kuukauden aikana ei Laatokan itärannalla ollut peseyty-mismahdollisuuksia ollenkaan eikä sinne saatu puhtaita vaihtovaattei-ta. Myös elintarvikehuolto takkuili ajoittain. Puhtaan juomaveden puu-te oli kohtalokkainta. Meillä oli näl-kä ja jano. Jatkuva taistelutilanne ai-heutti vaarallisen väsymyksen.

- Vetäytymisen loppuvaihees-sa elo- syyskuun vaihteessa vuon-na 1944 olimme Impilahden kir-konkylässä Nietjärven tuntumassa. Taistelun melskeissä ja hygieenis-ten olosuhteiden heikennyttyä osa suomalaisista sairastui vaikeaan ve-riripuliin eli punatautiin. Vaikeim-min sairastuneet kuolivat. Itse kä-vin aivan kuoleman rajoilla. Minut löydettiin tajuttomana ase kädessä poteron pohjalta. Olin tajuttomana 3-4 vuorokautta. Virallisesti todet-tiin, että miehet taistelivat urhool-lisesti ja sisukkaasti. Monella mie-hellä oli kuitenkin sananmukaisesti ”paskat housuissa”. Se tilanne vasta sisua vaati!

Partiokomennus Mantsinsaareen- Kesällä 1944 paluu Laatokan itä-puolelta Suomen rajojen sisäpuolelle tapahtui osittain niin epäinhimillisis-sä oloissa ja odottamattomissa sattu-muksissa, että en mielelläni muistele niitä. Kuitenkin yhden tapahtuman haluan kertoa. Kiivaimpien taiste-lujen jo tauottua ja ollessani vasta heikkona toipilaana sairastamani pu-nataudin takia minut komennettiin johtajaksi soutuvenepartioon, jon-ka tehtävänä oli soutaa ensin noin 10 kilometriä suoraan etelään Laatokan selälle ja sen jälkeen suunnata kurssi itään päin kohti Mantsinsaarta. Mat-kaa olisi saarettomalla ulapalla ker-tynyt yhteensä noin 40 kilometriä. Tehtävämme Mantsinsaaressa olisi määritelty vasta lähdön hetkellä.

- Kieltäydyin tehtävästä vetoamal-la siihen, että käytettävissä ei ollut tarpeeksi soututaitoisia ja aavan ve-sialueen vaihteleviin olosuhteisiin tottuneita miehiä, että käytettävis-sä ei ollut navigointivälineitä ja että venäläinen laivasto-osasto ja ilmas-sa jatkuvasti liikkuvat maataistelu-koneet tuhoaisivat jo alkuvaihees-sa suunnitellun soutuvenepartion. Vallitseva säätila Laatokalla oli lou-naismyrsky. ”Tämä olisi itsemurha-partio, jolla ei olisi mitään mahdol-lisuuksia päästä edes kohteeseensa.”

Tapolan puhutteluun- Minut vangittiin kieltäytymiseni ta-kia. Yksinäisinä yön hetkinä pelkä-sin saavani jopa kuolemantuomion. Välirauhan astuttua voimaan syys-kuun alkupuolella 1944 jouduin di-visioonankomentaja kenraalimajuri Kustaa Tapolan puhutteluun. Ker-roin kenraalille ”merielämään tot-tuneen saariston pojan” käsityksen olosuhteista ja tapahtumista. Tämän jälkeen minut vapautettiin ja sotilas-passiini ei tullut mitään merkintöjä kieltäytymisestäni. Kuitenkin tämä asia on vaivannut minua pitkään. En voi vieläkään pyyhkiä pois muistis-tani sitä kuolemantuomion pelkoani.

- Syyt ja seuraukset ovat yleisem-minkin kiinnostaneet aina minua. Media on tarjonnut viime aikoina kesän 1944 tapahtumista runsaasti uusia näkökulmia. Nyt jo tunnuste-

- Asevelvollisuuteni suoritin vuonna 1940 Turussa. Siellä suoritin myös aliupseerikoulun. Alikersanttina pal-velin ensin Hangon lohkolla. Han-kohan oli vuokrattuna talvisodan jälkeen Neuvostoliiton tukikohdak-si. Hangossa perustettu 17 divioona komennettiin heinäkuun 7 päivänä 1941 kauas Karjalaan Tohmajärvel-le. Sieltä etenimme kohti itää ja Vie-ljärveä, josta käännyimme kohti ete-lää Aunuksen Karjalaan ja Syvärin virran tuntumaan. Syvärillä ei ollut varsinaista kiinteätä rintamalinjaa ollenkaan, vaan parin kilometrin vä-lein oli tukikohtia, joista partioitiin ympäristöön. Se oli yhdyspartioin-titoimintaa ja etulinjaa jännittävim-millään. Koko ajan sai pelätä hen-kensä edestä. Haavoituin 19.9.1941 oikeaan lonkkaan, jossa on yhä edel-leen kymmeniä pieniä sirpaleita. Olen 20 %:n sotainvalidi. Syvärin tuntumassa jouduin alikersanttina toimimaan myös joukkueen vara-johtajana.

Tehokasta menoa taistelukoulussa- Ehkäpä onnistuin joukkueen vara-johtajana, koska minut huhtikuun al-kupuolella 1943 komennettiin ”tais-telukouluun”, jonka tavanomainen 6 kuukauden kurssi tiivistettiin tosi tiukaksi kuuden viikon kurssik-si. Aktiivisen päivän kesto oli kel-lo 4.30:stä kello 22.00:een. Se oli todella tehokasta menoa. Taistelu-koulun jälkeen sain komennuksen kouluttajan tehtäviin Jalkaväen kou-lutuskeskus 22:een, ensin Forssaan ja sitten Miehikkälään. Näissä teh-tävissä sain ylennyksen kersantiksi.

- Kouluttajan tehtävät katkesivat kesäkuun alkupuolella 1944, jolloin minut komennettiin joukkueenjohta-jaksi Laatokan itäiselle rannalle Vi-teleen seudulle 5:een divisioonaan kuuluvaan täydennyspataljoona 5:een, joka yhdessä täydennyspa-taljoona 6:n kanssa yritti torjua ve-näläisten tekemää maihinnousua. Venäläisillä oli Laatokalla vahva laivasto-osasto antamassa tulitukea ja venäläiset maataistelukoneet oli-vat suomalaisten kiusana aamusta

VELJESVIESTI 2/2014

8

taan julkisesti, että vihollinen pääsi kesäkuun alkupuolella 1944 yllättä-mään Suomen ylimmän sotilasjoh-don. Todennäköisesti tämän vuoksi paikallisetkin johtoportaat epäon-nistuivat ainakin osittain. Tilanteet kaatuivat päälle. Kärsimykset tulivat etenkin alimpien portaiden osaksi. - Sotien muistoina minulla on tal-visodan ja jatkosodan muistomitalit sekä VM 2. Siviilissä sain ylennyk-sen ylikersantiksi.

Kirkkojen rakentajaksi- Kotiuttamisen jälkeen tartuin tar-mokkaasti opintoihin. Valmistuin Turun Teknillisen Koulun talonra-kennusosastolta rakennusmestarik-si vuonna 1946. Tämän jälkeen olin useiden yksityisten yrittäjien pal-veluksessa rakennusmestarina mm. osallistumalla Merimaskun kirkon, Velkuan kirkon ja Pälkäneen kir-kon peruskorjauksiin. Hyvänä piir-täjänä ja suunnittelijana tunsin ole-vani oikealla alalla. Rakennusalan työllisyystilanteen heikentyessä siir-

ryin vuonna 1958 valtion leipiin TVL:ään. Samalla suoritin tie- ja ve-sirakennusalan tutkinnon. En kuiten-kaan ryhtynyt tiemestariksi vaan eri-koistuin sillanrakentajaksi. Minua kutsuttiin epävirallisesti ”siltamesta-riksi”. Viimeinen suuri työni oli Tai-vassalon ja Kustavin välisellä tiellä sijaitseva Kaitaisten silta, yksi Suo-men suurimmista. Se oli komea pää-tös uralleni.

Veikko Veistinen kertoo sujuvasti ja mielenkiintoisella tavalla elämän-tarinaansa. Juttua olisi ollut pienen romaanin verran. Veikko on asunut Turun Ilpoisissa eläkkeelle siirtymi-sensä jälkeen 1980-luvun alkupuo-lelta alkaen. Kodikkaan tuntuinen 2 huonetta ja keittiö sisältää runsaas-ti muistoja elämän varrelta. Suures-sa kirjahyllyssä on lasten ja lasten-lasten valokuvia, ylioppilaskuviakin monta kappaletta. Tästä joukosta erottuu silmääni kuva nuoresta me-rivoimien aliluutnantista.

- Mulla on ollut kuusi lasta. Viisi on vielä elossa. Onhan niitä lasten-lapsiakin kymmenkunta. Ja sitten on lastenlasten lapsiakin. Kaiken taus-

talla on kuitenkin hyvä vaimoni Tui-ja Anita Teresia Veistinen, syntynyt vuonna 1925. Hoidin häntä täällä ko-tona vuosia. Hän kuoli 88-vuotiaana viime vuonna, sanoo Veikko katsoen vakavasti silmiin: ”Hän odottaa mi-nua Turun hautausmaan Veteraani-lehdossa”.

- Elämäni on ollut täynnä suunni-telmia. Sodan aikana toiset tekivät suunnitelmia ja minä olin etupääs-sä toteuttajaportaassa. Siviilityös-säni sain olla mukana monessa hie-nossa projektissa. Harrastusteni piiri on sivunnut vahvasti työasioita-ni ja omaan yhteiskuntaamme liitty-viä pulmia. Olen toiminut mm. mo-nen yhdistyksen sihteerinä. Vaimoni sekä yhteiset lapsemme ja lastenlap-semme omine lapsineen ovat kui-tenkin aina olleet etualalla. ”Ehkäpä olen vienyt omalta osaltani suoma-laisen yhteiskunnan asiaa piirun ver-ran eteenpäin”, toteaa hymyssä suin 94-vuotias sotaveteraani Veikko Veistinen.

Matti J. Paavola, sotaveteraani

Avoimien ovien -pihatapahtuman keskustelussa yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Paatero ja Veikko Veistinen.

2/2014 VELJESVIESTI

9

Veteraanimme tarvitsevathuolenpitoa ja ystävän tukea

Sotiemme veteraanit ovat jo iäkkäi-tä. Rivit harvenevat ja veteraanien keski-ikä ylittää 90 vuotta. Yhä use-ammat veteraanit, heidän puolison-sa ja leskensä elävät yksin. Koto-naan asuu kotihoidon ja tarvittavien sosiaali- ja terveyspalvelujen tuella vieläkin heistä suurin osa. Yksinäi-syys käy monille raskaaksi. Jokainen meistä tarvitsee ihmisen läheisyyttä, seuraa ja välittämistä.

Tähän haasteeseen on pyritty vas-taamaan ystäväpalvelulla. Turun Sotaveteraanit ja sen Tuki- ja pe-rinneyhdistys ovat yhteisvoimin käynnistäneet veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä ystävätoi-minnan. Tämän vuoden tammikuus-sa alkanut ystäväpalvelu on autta-nut noin kahtakymmentä veteraania, puolisoa tai leskeä. Olemme saaneet tukijäsentemme joukosta mukaan toistakymmentä ystävää. Moni ystä-vää halunnut on kuitenkin joutunut pettymään, koska ystäviä ei ole saa-tu mukaan riittävää määrää.

Vanhuksemme ja veteraanimme tarvitsevat apua, huolenpitoa ja ystä-vän tukea juuri nyt. Tämän haasteen meistä jokainen voi halutessaan ot-taa vastaan. On kysymys jokapäiväi-sistä arkisista teoista, joita me kaikki voimme tehdä. Arvostamalla van-

huksia - usein omia isovanhempia tai lähisukulaisia - läheisinä ihmisi-nämme antamalla heille rakkautta, inhimillistä huolenpitoa ja aikaam-me, olemme omalta osaltamme tur-vaamassa heille onnellisempaa van-huutta. Asennemuutos on kiinni meistä jokaisesta.

Vapaaehtoistyöllä autetaan paljon.Tukiystäviä ja auttavia käsiä van-husten arkielämän tilanteissa tarvi-taan lisää. Jokainen voi omassa lä-hiympäristössään ottaa vanhukset huomioon. Yksinäistä naapuria voi auttaa vaikkapa kauppareissulla tai talviliukkaalla pihamaalla roska-pussin viemisessä taikka kantamal-la polttopuut vanhan mummonmö-kin porstuaan. Kerrostalon naapurin kanssa voi ystävällisesti keskustel-la ja samalla kysyä hänen vointiaan. Yksinään elävän iäkkään ja huonos-ti liikkuvan vanhuksen voi välillä ot-taa auton kyytiin ja viedä vaikka lä-heiseen markettiin ja apteekkiin.

Suomessa elämän perusturva ja ihmisistä huolehtiminen on arki-päivän todellisuutta. Vai unohtuu-ko tämä asia? Harva meistä pystyisi kulkemaan sen tien, jonka sotavuo-sien kovan koulun käyneet vanhuk-set ovat joutuneet kulkemaan. Siihen aikaan ihmisten välinen kanssakäy-

minen ja vähempiosaisista huoleh-timinen kuului jokapäiväiseen elä-mään, vaikka monesti oma elämä ja toimeentulo oli tiukoilla. Veljeä, sis-koa tai omia lähiomaisia ei jätetty yksin. Veteraanien joukko harvenee nopeasti ja aikaa asenteiden korjaa-miseen on vähän. Heidän ikäpolven-sa on tottunut vähään eikä useinkaan edes hae itselleen kuuluvia oikeuk-sia.

Luodaan yhdessä mahdollisuus turvalliseen vanhuuteen, jonka jo-kainen vanhus ja veteraani on an-sainnut. Kohdelkaamme heitä niin kuin toivomme itseämme kohdelta-van, kun olemme heidän iässään ja toisten ihmisten avun tarpeessa. So-tiemme veteraaneilla on hyvä tun-nuslause: Kaveria ei jätetä. Ketään meistä ei saisi jättää yksin. Tämä ajattelu ja asenne toimii nykypäivä-näkin. Ystäväjoukossamme on ilah-duttavasti mukana myös kaksi nuor-ta miestä. Tulkaa muutkin mukaan veteraaniemme tuki- ja ystävätoi-mintaan! Auttamisen ilo on kaksin-kertainen ilo. Se tuo hyvän mielen myös veteraanin ystävälle.

Risto Kapari, puheenjohtaja Turun Sotaveteraanien Tuki- ja perinneyhdistys ry.

VELJESVIESTI 2/2014

10

Naisjaostolla sisarvierailu

- Naisjaoston työ jatkuu kaikilta osin niin kuin tähänkin asti, vakuutti pu-heenjohtaja Pirkko Kuorehjärvi ke-vään Veljesviestissä.

Sisartapaamiset järjestetään kaksi kertaa kuukaudessa, kuluvan syksyn esiintyjänä on ollut muistihoitaja, on vietetty runo- ja laulutuokiota.

Lokakuussa vierailivat Perniö-Sär-kisalon sekä Sauvon sisaret; ohjel-massa oli Raili Suokon esitys Alek-sis Kiven lapsuudesta, Sini Munukka kertoi millainen on isoäiti.

Seurakuntayhtymän juhlasalissa kappalainen Jani Kairavuo laulatti ja ker-toi Aino-tyttärensä kanssa syksyn väreistä.

2/2014 VELJESVIESTI

11

Toiminnanjohtajan tuoliltaParisen vuotta sitten suoritettu yh-distyksen toiminnanjohtajan vaih-dos toi, niin kuin kaikki hyvin tietä-vät, mukanaan myös sen muutoksen, että piirin ja sen liitännäisyhteisöjen asioita hoitava toimisto muutti myös Turun Sotaveteraanien toimistoon. Kun tänään tarkastelee tuota muu-tosta, voi todeta kaiken sujuneen kii-tosta ansaitsevalla tavalla. Plus-puo-lella voidaan myös kirjata monet yhteisen toimiston avulla saavutetut synergiaedut, joita ovat mm. osittain yhteiset toimistokoneet. Joku voi nähdä asiassa myös miinuksia, mi-nulle sellaisia ei ole kuluneen kah-den vuoden aikana tullut eteen.

Turun Sotaveteraanien tärkein tehtä-vä, niin kuin se on kaikilla muilla-kin veteraaniyhdistyksillä, on edel-leen pitää kokonaisvaltaisesti huolta veteraaneista, heidän puolisoistaan

ja leskistä. Veteraanien ikääntymi-sen myötä ja keski-iän ollessa jo yli 90 – vuotta, on selvää, että tukitoi-mintojen tarve koko ajan kasvaa ja muuttuu samalla yhä haastavam-maksi. On luonnollista, että mah-dollisimman moni veteraani haluaa asua omassa kodissaan niin kauan, kun se suinkin on mahdollista. Kaik-ki se kolmannen sektorin toimijan apu, jota yhdistyksemme jäsenistöl-leen antaa, tähtää juuri tämän asian mahdollistamiseen. Haluan kuiten-kin korostaa, että toimintamme ei ole tarkoitettu korvaamaan valtion ja kunnan antamaa, sinänsä varsin mo-nimuotoista, apua, vaan ainoastaan täydentämään sitä.

Yhdistyksemme pitää myös sopeut-taa toimintaansa ikääntyvän jäse-nistönsä tarpeet ja jaksamisen huo-mioon ottaen. Siksi jostakin pitää

luopua, ja ehkä jotakin tulla vielä ti-lallekin. Tänä vuonna on hallituksen päätöksellä päätetty yhdistää jou-luruokailu ja joulujuhla. Uusimuo-toista tilaisuutta vietetään Turun Tuomiokirkkoseurakunnan seura-kuntasalissa lauantaina 13.12. Tar-jolla on joulupuuroa lisukkeineen sekä perinteistä jouluista ohjelmaa. Tarkemmin asiasta tiedotetaan vielä, kuten muistakin asioista Turun Sa-nomien ”Killat” – palstalla. Toivon, että mahdollisimman moni veteraani vielä jaksaisi tulla tähän tilaisuuteen.

Yhdistykseemme kiinteästi liittyväl-lä Tuki- ja Perinneyhdistyksellä on tulevina vuosina edessään todella haasteellinen toiminnan aika pikku-hiljaa siirryttäessä kohti perinneai-kakautta. Meistä ei varmaan kukaan tänään edes ymmärrä, minkälaises-ta kokonaisuudesta sotiemme 1939 – 1945 veteraanien perinteessä on kysymys. Tuo perintö on helppo ki-teyttää lauseeseen, että ”Veteraanien perintö on kertomus uhrautuvaisuu-desta, sitkeydestä, lähimmäisen huo-mioonottamisesta, velvollisuuden-tunnosta ja tulevaisuudenuskosta”. Tämä lause on kirjattu 27.4.2005 Ve-teraaniperinteen adressiin, jolla vete-raaniliiton perinteen vaalinnan meil-le nuoremmille luovuttivat Tornion kansallisen veteraanipäivän juhlas-sa. Tiedämme kaikki, että tämä pe-rinne on säilyttämisen ja vaalimisen arvoinen, mutta tiedämmekö, mitä kaikkea siihen sisältyy? On itse kul-lakin aihetta mietintään.

Tällaisilla ajatuksilla tervehdin kaik-kia tämän Veljesviestin lukijoita. Toivon kylmyydestä huolimatta au-rinkoisia loppusyksyn päiviä ja in-nostusta toimintaan. Tämä työ on kunniavelan maksua heille, joiden ansiosta Suomi on olemassa. Vel-ka jää meidänkin jälkeemme, mutta saadaan edes korkoja maksuun.

Osmo Suominentoiminnanjohtaja

VELJESVIESTI 2/2014

12

- Minähän synnyin keisarivallan ai-kana elokuussa 1916 Luvialla, avaa Klaus Heinonen keskusteluhetken palvelutaloasunnossaan Turun Ruo-hopäässä. – Kansakouluajan jälkeen jatkoin Rauman lyseossa.

- Nuoruuteen liittyi kiinteästi par-tio. Aloitin kahdeksanvuotiaana, myöhemmin toimin partiojohtajana. Tälle harrastuksella sain tukea koko perheeltä, äitini ompeli meille par-tiopukujakin. Mutta muitakin kiin-nostavia toimia oli, koko ajan hou-kutteli Suojeluskunnan poikaosasto.

Klaus Heinonen on kirjoittanut kouluajan jälkeisistä vuosista sekä asevelvollisuus- ja sota-ajasta napa-kan yhteenvedon:

”Harjoittelijana teknisellä alal-la neljä vuotta. Asevelvollisuusai-ka 1937-1938, talvisota 1939-1940 ja jatkosota 1941-1944, aliupseeri-koulu ja upseerikoulu. Sotilasarvo jatkosodan päättyessä yliluutnantti. Poron teknillisestä koulusta sähkö-teknikoksi 1946.”

- Ensimmäisen asevelvollisuus-kesän olin panssarilaiva Ilmarisella, harjoittelimme merimiestaitoja ja lo-pulta kukin perehtyi omaan alaansa-kin, radiokoulutuksessa olin Helsin-gissä.

- Kesällä -38 olin mukana varsin kiinnostavassa tapahtumassa. Kun

Ruotsin kuningas juhli 70-vuotis-päiväänsä veimme tasavallan presi-dentti Kyösti Kallion Tukholmaan. Presidentin lähtiessä linnaan me hur-rasimme laivan kannella ja ihmette-limme, että mitenkähän hän pääsee juhlapaikalle, kun laiturilla on noin paljon väkeä.

- Juhlavierailulle oli Tukholmaan tullut sotalaivoja kymmenestä maas-ta. Siinä joukossa me näyimme, oli-han Ilmarinen maailman suurin panssarilaiva.

- Syksyllä -39 olin töissä Porin Ro-senlewillä. Kaikki tuntuivat olevan varpaillaan, miettivän, että mitähän tästä oikein tulee. Yhtenä päivänä tuli poliisi ja toi laput ensimmäisel-le ryhmälle, pari päivää myöhem-min sain määräyksen lähdöstä Turun Heikkilään, jossa oli luutnantti vas-tassa: Ota tuosta varusteet ja sitten linja-autoon.

- Linja-autollinen miehiä vietiin Raumalle, jossa majoituimme täy-sin aseistettuun jäänmurtajaan. Mi-nut komennettiin sähköttäjän tuuraa-jaksi.

- Murtajaan oli lastattu varusteita vietäväksi Ahvenanmaalle, kannella oli silloin hevosiakin. Gotlannin tie-noilla meitä kutsuivat kauppalaivat, joten jatkoimme Tukholman väyläl-le.

- Kun toimme saattuetta kohti Suo-mea, ympärillä kierteli venäläinen kone, ihmettelimme, että mitähän tässä käy, siellä tiesimme yhdes-sä laivassa olleista 150 merimiinas-ta. Kone pudotti pommejaan, mutta selviydyimme vahingoitta. Osa jat-koi Turkuun, osan veimme Vaasaan.

Klaus Heinosen loppuvuoteen panssarilaivalla kuului sukellusve-neen takaa-ajoa, myrskyisiä matko-ja radistin kopissa.

Huoltoa Koivistolle- Joulu oli tulossa, joten tulimme Turkuun hakemaan polttoainetta, vettä ja muonaa. Joulua vietimme Helsingissä Katajanokan päässä.

- Talvikuukausiksi tuli Kotkasta tukikohtamme. Kun murtajalla läh-dettiin merelle, ilmaan nousi pak-su savu, joten vihollinenkin näki, että nyt siellä tullaan. Niinpä päiväl-lä olikin pysyteltävä piilossa, yöllä teimme huoltomatkoja Koivistolle-kin. Veimme varusteita, mutta sa-malla pidimme itäisen Suomenleh-den väylät avoimina.

- Kotkaa pommitettiin pirusti, yksi murtajista kärsi täysosuman, mut-ta se kunnostettiin Suomenlinnassa. Yhdessä pommituksessa hävisi vetu-ritalli maan tasalle.

Talvisota jäänmurtajalla

2/2014 VELJESVIESTI

13

- Kun rauha tuli, kuljetimme ka-lustoa Ahvenanmaalta Paraisille. Minä pääsin heinäkuussa siviiliin.Välirauhan kuukaudet Klaus Heino-nen oli Porissa, tutuissa sähköpuo-len harjoittelijatöissä Rosenlewillä. – Tein sen minkä Tauno käski.

Vaurioiden korjausta- Mutta pian tulikin määräys pal-velukseen, Helsinkiin, ensin var-tiotehtäviin öljysatamaan ja sitten Suomenlinnan viestikeskukseen. Talveen 41/42 kuului rannikkotykis-tön au-koulu Isossasaaressa.

- Kun koulujakso siirryin Han-koon, venäläiset olivat lähtiessään räjäyttäneet tykkejä ja minä sähkö-miehenä aloin korjaamaan viestivau-rioita. Kun aikanaan olimme valmiit koeammuntoihin, kenraali Neno-nen toi kymmenen kenraalin ryhmän seuraamaan tapahtumaan; 500 ki-lon painoisilla ammuksilla tuhottiin 50 kilometrin päähän hinattua maa-lilaivaa.

Urheilun johtajaksi- Hangon jälkeen komentaja kutsui

puheilleen; ohje oli selvä, ensin jou-lulomalle ja uuden vuoden puolella Merisotakouluun, 3. tammikuuta al-kavalle kurssille.

- Tuolla kurssilla pojat tekivät ai-kamoisen tempun. En ollut paikalle kun ryhmälle valittiin urheilujohta-jaa. Pojat ehdottivat minua ja jatku-vasti, kun pienentynyt kurssilaisryh-mämme kokoontuu muistelemaan, pojat muistuttavat, että jaaha, sieltä-hän tulee urheilujohtaja. Tuo ryhmä, johon kuuluu kenraali Jaakko Valta-nen, on miettinyt seuraavaksi tapaa-mispaikaksi Turkua.

- Kurssiin kuuluneen kuukauden harjoittelun olin Miessaaressa, vii-meisinä sotaviikkoina kouluttamas-sa viestimiehiä.

Sodasta sähköönSodan päätyttyä yliluutnantti Klaus Heinonen kävi Porin teknillisen kou-lun sähkötekniikan kurssin valmis-tuen sähköteknikoksi 1946. Ensim-mäisen työpaikan hän sai Strömberg Oy:ltä Helsingissä voimalaitossuun-nittelijana, seuraavaksi 1950-54 Haapamäellä Vääriskosken sähkö-laitoksen hoitajana.

- Vuonna -54 aloitin Konnevedellä Kellankosken Voima Oy:n toimitus-johtajana. Sähkölaitoksen verkosto käsitti useita pitäjiä sekä vesivoima-laitoksen. Tehtävä oli monipuolinen, sähkölinjojen uudisrakentamista, vanhojen linjojen korjausta, yleen-säkin huoltoa ja valvontaa.

Kerhojen perustajaKonneveden vuosinaan Klaus Hei-nonen toimi parikymmentä vuotta Suolahden Kyllästämö Oy:n halli-tuksessa. Hän osallistui kalankasva-tukseen Siiikataimen Oy:n johto-kunnassa yhtenä omistajajäsenistä.

- Heti sodan jälkeen liityin 1945 Porin Reserviupseereihin, harras-tus Helsingissä ja Keuruulla. Kun muutin Konnevedelle perustin reser-viupseerikerhon, myöhemmin myös Hankasalmelle.

- Eläkkeelle siirtymisen ja Tur-kuun muuton seurauksena iso osa harrastuksista jäi. Jäljellä ovat re-serviupseeritoimintaan liittyvä voi-mistelu, saunominen ja uinti sekä veteraanit. Lapsuuskoti Luvialla on tärkeä kesänviettopaikka puutarhoi-neen.

Satakunnassa syntyneet Turun syysauringossa - veteraanitoiminnan aktivisti Jarmo Suomala ja Klaus Heinonen.

VELJESVIESTI 2/2014

14

Valtakunnalliset Hengelliset ja Kulttuuripäivät Turussa

Tänä vuonna Kaatuneitten Omais-ten Liiton Hengellisiä ja Kulttuu-ripäiviä vietettiin syyskuun ensim-mäisenä viikonloppuna Suomen vanhimmassa kaupungissa. Päivät ovat jäsenistölle vahva perinne – juh-la, jota on vietetty jo vuodesta 1957 lähtien. Juhlan järjestelyistä vastasi yhdessä liiton kanssa Lounais-Suo-

men Sotaorvot ry, puheenjohtajansa Erkki Marttisen johdolla.

Monipuolisesta ohjelmasta ja harvinaisen lämpimästä alkusyk-syn säästä nautti runsaat 650 vie-rasta joista pohjoisimmat olivat tul-leet Rovaniemeltä, Kuusamosta ja Oulusta saakka. Lauantaina terve-tulokahvia nauttinutta juhlaväkeä

ilahduttivat sotaorpokuoron upeat esitykset. Laulajia oli mukana aina-kin Helsingistä, Turusta, Imatralta ja Lahdesta.

Kauniita Turun maisemia ja nähtä-vyyksiä ihasteltiin kiertoajelulla. Il-lan kruunasi Turun tuomio-kirkossa esitetty Lasse Heikkilän Suomalai-nen messu, jossa lauluin, soitoin ja

SOTAORPOTUNNUKSEN SYMBOLIIKKA

Kaukainen lähtökohta on Ranskan liljan tyylitelty muunnos. Se edustaa asiaamme liittyvää vapauden ihannetta. Hopean väri merkitsee sitä, että arvostamme tunnustamme. Risti tunnuksen alaosassa viittaa siihen uhriin jonka isämme tai äitimme antoi isänmaalle. Pieni vaakunaleijona ristin keskellä on merk-kinä siitä, että valtiovalta on tunnuksen meille suonut.

SOTAORPOTUNNUS suunnitellut taiteilija Aimo Vuorinen

2/2014 VELJESVIESTI

15

liikkein ilmaistiin rukousta ja kiitos-ta Jumalalle.

Sunnuntaiaamuna juhlaväki täytti Turun tuomiokirkon ääriään myöten

Kaksikielisen Piispanmessun aloitti Esa Haaralan lähettämä sep-pelpartio, joka Narvan marssin soi-dessa lähti viemään tervehdystä san-karihautausmaalle.

Messun liturgina ja saarnaajana toimi Turun arkkihiippakunnan piis-pa Kaarlo Kalliala. Piispan saarnan aiheena oli ”Tavallisen elämän ta-vaton arvo”. Tilaisuudessa kuulim-me myös kuorolaulua. Ehtoollisen jakoon osallistuivat seurakunnan pappien ohella myös sotaorpopapit Aune-Inkeri Keijonen ja Erkki Mart-tinen.

Messun jälkeen yli 750 vuotta van-han Tuomiokirkon historiasta ker-toi matkailuneuvoja Aiju von Schö-neman.

Pääjuhla Konserttitalossa Alkumusiikkina kuulimme puhal-

linmusiikkia Laivaston soittokunnan esittämänä. Liiton terveh-dyksen aluksi puheenjohtaja Mauri Niska-koski totesi Hengellisten ja Kulttuu-

ripäivien olevan liiton vuosittainen tärkeä juhla. Hän kertasi sotaorpo-tunnuksen valmisteluun liittynei-tä monitahoisia vaiheita ja valot-ti tunnuksen symboliikkaa. Seurasi odotettu, historiallinen hetki kun so-taorvot puheenjohtajansa johdolla kiinnittivät sotaorpotunnuksen rin-tapieleensä - vasemmalle, sydämen puolelle.

Kulttuuripitoinen juhla jatkui si-sältäen lausuntaa, kuoromusiikkia ja yksinlaulua sopivasti juhlaa rytmit-täen.

Juhlapuheen piti Kelan pääjoh-taja Liisa Hyssälä. Puheessaan hän käsitteli näkemyksiä sodasta ja so-taorpoudesta, viitaten useisiin tut-kimuksiin, yksilökohtaisiin ja kol-lektiivisiin kokemuksiin. ”Vielä tänäkin päivänä sotiemme orvot kan-tavat mukanaan isän ikävää. Vain te tiedätte, mitä merkitsee menettää lä-heinen ihminen, mitä merkitsee me-nettää rakkaimpansa taistelukentillä. Vain te tiedätte, mitä merkitsee se, että isä on soutanut kauas eikä hän koskaan enää palaa.”

Juhlassa jaettiin Tasavallan Pre-

sidentin Puolustusvoimain lippu-juhlan päivänä myöntämät kunnia-merkit: Suomen Leijonan I luokan ritarimerkin vastaanotti Mauri Nis-kakoski, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kulta-ristein olivat vastaanottamassa Hel-mi Hämeenniemi, Tuija Ketonen ja Olavi Sipilä. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali oli myönnet-ty Greta Alanärälle, mutta hän oli es-tynyt saapumasta juhlaan.

Tervehdykset juhlaan toivat Puo-lustusvoimat, Turun kaupunki, Tu-run tuomiokirkkoseurakunta ja Var-sinais-Suomen Sotaveteraanipiiri.

Juhlan lopuksi liiton varapuheen-johtaja Mikko Virrankoski osoitti kiitokset kutsuvieraille, pääjohtaja Liisa Hyssälälle, juhlayleisölle, oh-jelman suorittajille, Turun Tuomio-kirkkoseurakunnalle, Turun kaupun-gille sekä puolustusvoimille.

Tilaisuus päättyi juhlayleisön ja Laivaston soittokunnan yhteisesi-tykseen, Maamme-lauluun.

Pirjo Tolvanen, järjestösihteeri Kaatuneitten Omaisten Liitto ry

Historiallinen hetki, sotaorpotunnuksen kiinnittäminen.

VELJESVIESTI 2/2014

16

Kultaa ja hopeaa

Turun Sotaveteraanisoittajat Heikkilän sotilaskodilla

Turun Sotaveteraanisoittajat

Vuosi sitten 20 vuoden ikään ehti-nyt sotaveteraanimusiikin perinteitä ylläpitävä Turun Sotaveteraanisoit-tajat on vuoden aikana valmistellut jo kolmatta äänilevyään. Jos kaik-ki menee suunnitelman mukaan uusi levy, nimeltään ”Kultaa ja hopeaa, muistoja menneiltä vuosilta” saa-daan myyntiin marraskuussa. Näissä merkeissä orkesteri järjestää mar-raskuun 22. ja 23. päivinä konsertit Heikkilän sotilaskodilla.

”Kaksi edellistä Heikkilän sotilas-kodilla järjestettyä konserttia ovat olleet loppuunmyytyjä. Rajoitetun tilakapasiteetin vuoksi kummallakin kerralla ei läheskään kaikkia haluk-kaita voitu ottaa sisään. Tästä viisas-tuneina päätimme varata sotilasko-dista kaksi perättäistä esityspäivää, jolloin jokaisen musiikistamme kiin-nostuneen on helpompi tulla paikal-le”, sanoo Sotaveteraanisoittajien puheenjohtaja ye-evl evp Matti Pou-tanen.

Turun Sotaveteraanisoittajat toimii Turun Sotaveteraaniyhdistyksen ala-jaostona. Konsertteja ja muita esiin-tymisiä on vuoden mittaan ollut Tu-run lisäksi lukuisilla paikkakunnilla Varsinais-Suomen alueella. Orkeste-rin johtajana toimii dir.mus. Reijo Ahola ja soittajia on 25.

”Pyrimme edelleen säilyttämään veteraanimusiikin perinteitä ohjel-mistovalikoimassamme. Silloin pää-paino on viime sotien ajan viihde- ja iskelmämusiikissa vakavampiakaan teemoja unohtamatta. Viime aikoina olemme ̶ yleisön väistämättä nuo-rentuessa ̶ kuitenkin teettäneet so-vituksia myös 1950-luvun viihde-musiikin helmistä. Myös soittajisto muuttuu. Meillä ei enää luonnolli-sestikaan ole mukana yhtään sota-veteraania. Heidän puuttumisensa yritämme korvata innokkaalla ja pe-rinteitä kunnioittavalla tavalla. Ylei-sön reaktioista päätellen olemme tässä ainakin jossain määrin onnistu-

neet. Ja mikä ilahduttavaa, soittajis-toomme on tänäkin vuonna liittynyt neljä uutta jäsentä. Tällainen suunta pitää meidät elinvoimaisena ja mah-dollistaa myös ohjelmistomme jat-kuvan kehittämi-sen ”, toteaa Pou-tanen.

Liput tulevat marraskuun alussa ennakkomyyntiin Turun sotavete-raaniyhdistyksen toimistoon Länti-nen Pitkäkatu 37 sekä Heikkilän so-tilaskotiin. Kun on ajoissa liikkeellä, voi valita itselleen parhaiten sopi-van päivän. Pieni erä lippuja jätetään luonnollisesti vielä ovimyyntiinkin”, toteaa puheenjohtaja Poutanen. Li-pun hinta on 15€, sotaveteraaneilta ja lotilta 10€. Hintaan sisältyy väli-ajalla tarjottava kahvi ja sotilaskodin munkki. Konsertit alkavat kumpana-kin päivänä klo 15.00.

2/2014 VELJESVIESTI

17

Turun Sotaveteraanilaulajat kokoavat Laulun Ystävien salin täyteen yhteislaulajia. Lokakuisena torstaina oli luvas-sa iloa syksyn harmauteen. Ilmeisesti tavoitteeseen päästiin, koska suurin osa paikalla olleista vaati yhteislaulua ke-vätviikollekin. Meriaihehkisiin lauluihin keskittyneen lauluhetken vetäjänä toimi Aulis Kotaviita ja säestäjänä Pek-ka Rantanen.

Muistojen iltapäiväTurun sotaveteraanilaulajat ja –soit-tajat järjestävät yhteisen konsertin, joka pidetään Heikkilän sotilasko-dissa lauantaina 7.2.2015. Veteraa-nilaulajat samoin kuin veteraanisoit-tajatkin esittävät kumpikin omat erilliset ohjelmansa, mutta lisäksi ne valmistelevat myös yhteisesti esitet-täviä numeroita.

Musiikissa pyritään löytämään sel-lainen teema, että se toimii siltana sotavuosiin. Ehkäpä tavoitetaan jo-takin sellaista tunnelmaa, mikä pa-lauttaa mieliin vanhemman väen muistamat Yleisradion Asemiesil-lat. Jossain kohdin saattaa yleisökin päästä mukaan yhteislaulujen muo-dossa.

Muistojen iltapäiväksi nimetty ti-laisuus alkaa klo 14.00 kahvitarjoi-lulla. Tilaisuus kestä kaikkiaan noin kaksi tuntia. Juontajana toimii Aulis Kotaviita. Pääsylipun hintaan luon-nollisesti sisältyy sotilaskodin kah-vitarjoilu. Liput maksavat 15 euroa, sotaveteraaneilta ja lotilta 10 euroa.

Lippuja tulee ennakkomyyntiin Tu-run Sotaveteraanien toimistoon Län-tiselle Pitkällekadulle sekä Heikki-län sotilaskotiin. Lippuja myydään myös ovelta.

VELJESVIESTI 2/2014

18

Soittoa laulua ja sympatiaa

Turun Sotaveteraanien perin-teistä avoimet ovet- pihapäivää on kuvailtu lämpimien halaus-ten, iloisten jälleennäkemisten tapahtumaksi; soittoa, laulua ja sympatiaa.

Elokuinen sää suosi tälläkin ker-taa tilaisuutta, joka on tarkoitet-tu ennenkaikkea sotaveteraa-neille läheisineen. Tervetulleita ovat aina olleet myös toiminnan tukijat sekä yhteistyökumppanit - kaikki kaupunkilaiset.

Ritva Jokiselle luovutettiin sota-veteraanien ansioristi.

2/2014 VELJESVIESTI

19

VELJESVIESTI 2/2014

20

Veteraanien rokkaa kauppatorilta

- Turun Sotaveteraanien toritapahtu-ma on aina kerännyt suuren ostaja-joukon.

Näin vakuuttaa yhdistyksen muo-nitusjaoston vetäjä Sirkka Näsi syk-syisin. Tänä vuonna ennakointi osui kohdalleen, perinteinen hernekeiton myynti alkoi kauppatorilla yhdeksän tuntumassa ja klo 9.20 puolet kuu-densadan litran soppatykkiannok-sesta oli annosteltu ostajien astioi-hin.

- Aku Leino aloitti pienemmillä Al-fakeittimillä ja nyt kun valmistau-dumme toiminnan 40-vuotisjuhlaan, myydään keittoa armeijalta hanki-tuista kolmesta soppatykistä. Keittä-misen aloitimme eilen, torstai-iltana,

Toinen veteraanikeiton maukkauden takaajista – Erkki Arminen.

Kanta-asiakas; kymmenien vuosien aikana keitto-ostoksilla – Tytti Helenius.

2/2014 VELJESVIESTI

21

ja kaikki ovat samaa mieltä, hyvältä maistuu, sanoo illalla aloittaneisiin kuuluva Erkki Arminen.

Tytti Heleniuksen kohdalla herne-keiton toriostos on perinnettä.

- Olen kymmenien vuosien ajan ollut veteraanien asiakkaana. Kun asuim-me torin ylälaidassa, ostokäynti on helppoa, mutta kyllä tänne on tulta-va hiukan kauempaakin.Myös Jukka Heininen ja Lasse Niit-tymäki ovat vakioasiakkaita.

- Tämähän on perinnettä. Ja tietys-ti asiaan kuuluu kannatusta hyväl-le asialle, he perustelevat herkuttelu-hetkeään lokakuisella kauppatorilla.

He haluavat vuodesta toiseen kannattaa hyvää asiaa – Jukka Heininen ja Lasse Niittymäki.

- Meillä on hyvät suhteet yläkertaan, arvelee hyvästä säästä Seppo Tuomi ja annostelee 20 litran annosta ostajalle.

VELJESVIESTI 2/2014

22

Yhdessä hyvä tulee.

OP-Pohjola syntyi reilut sata vuotta sitten asiakkaiden omistamaksi – ja sellaisena se myös säilyy. Asiakasomistajuus on nyt vähintäänkin yhtä merkityksellistä kuin silloin aikoinaan. Tänään lähes joka kolmas suomalainen on omistajamme. Yhdessä toimien edistämme suomalaisten taloudellista menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Kaikki asiakasomistajan edut näet osoitteessa op.fi

2/2014 VELJESVIESTI

23

- Turun kaupungilla on monenlai-sia palveluja veteraaneille, esittelee viestintäjohtaja Saara Malila ikä-ih-miselle suunnattuja toimintoja vas-tauksena Veljesviestin kysymykseen ”mitä kaupunki tarjoaa sotaveteraa-neille”.

- Kaupungilla on esimerkiksi Avoimet Ovet -hankkeessa oivalli-nen Menovinkit-esite, jossa on koot-tu ikä-ihmisten palveluita samoihin kansiin. Toki siinäkään ei ole aivan kaikkia kulttuuripalveluita eritellys-ti mukana. Suuri osa niistä, kuten or-kesteri, museot, teatteri ja kirjasto ovat kaikkien kohderyhmien palve-luita.

- Paperisia esitteitä on saatavana palvelutalo Kotikunnaasta.

- Kaupunki on kustantanut lisäk-si esitteen, jossa on kerrottu vapaa-ehtoistoiminnasta kotona asuvien ikäihmisten hyvinvoinnin tueksi. Esite on tehty yhdessä Turun kau-pungin hyvinvointitoimialan ja Tu-run alueella vapaaehtoistyötä ikäih-misten parissa tekevien tahojen kanssa.

- Esitteitä ei ole tarkoitus jakaa kaikille ikäihmisille vaan kohdenne-tusti heille, jotka siitä hyötyvät. Esit-teen on tarkoitus toimia myös työn-tekijöille työvälineenä. Työntekijät voivat yhdessä ikäihmisen kanssa katsoa mistä ikäihminen voisi pyy-

tää itselleen kertaluonteisen tai tois-tuvan vapaaehtoisen tuen itselleen. Esitteestä löytyy neuvoja yhteyden-ottamisen tueksi.

Viestintäjohtaja Saara Malila tote-aa, että Turun kaupungin työnteki-jät käyvät mielellään myös henkilö-kohtaisesti esittelemässä veteraanien tilaisuuksissa vapaa-aikatoimialan palveluita kulttuurin ja liikuntapal-veluiden merkeissä.

- Ponnistelemme lisätäksemme entisestään yhteistyötä hyvinvointi-toimialan palveluohjauksen kanssa, jotta viestimme menisivät mahdolli-simman hyvin perille molempien or-ganisaatioiden kautta.

Turku Palvelee

VELJESVIESTI 2/2014

24

VELJESVIESTITurun Sotaveteraanit Ry:n jäsenlehtiVastaava toimittaja: Pekka PaateroPäätoimittaja: Aimo ForsellPuh. 050 463 5501Toimittaja: Osmo Suominen

ToimistoLäntinen Pitkäkatu 37, 20100 TurkuPuh. (02) 251 6870 tai (02) 233 2514

TÄMÄN VELJESVIESTIN POSTITUKSEN ON KUSTANTANUT PUUTARHAKADUN HAMMASPISTE