Veteliä soul-veljeksiä

- Antti Karisto -

Tämän kirjoituksen kohteena on 1960-luvun lopun Lahti. Puhunpaikoitellen me-muodossa, mutta vain omissa nimissäni. Joku toinenon voinut katsoa aikaa ja kaupunkia täysin toisesta vinkkelistä. Mi-nun katseeni on "alemmista taiteista" kiinnostuneen, keskustassaasuneen lukiolaisen katse. Kirjoitan rokista tai popista, johon mi-nulla oli tavallisen kuuntelijan suhde; mikään suurkuluttaja en ollut.Kirjoitan myös koulusta, kahviloista, kadunkulmista, keskioluesta,katutason 60-lukulaisuudesta.

Eräässä mielessä minun ikäiseni muistelut 60-luvusta ovat yleises-tikin kiinnostavia. Karl Mannheimin tunnetun teorian mukaan su-kupolvien muodostumisessa on ratkaisevaa, mitä tapahtuu silloin,kun ollaan formatiivisessa iässä, siinä seitsemäntoista korvilla. Silloinyhteiskunnallinen sukupolvi lähtee syntymään, jos on lähteäkseen.Ja jos se syntyy, myös myöhemmät kokemukset asettuvat nuo-ruuden kokemusten voimakenttään ja saavat siitä merkityksensä.

60-luvulla tapahtui paljon, ja suuriin ikäluokkiin kuuluvia jos keitävoidaan pitää sukupolvena. On siis mandollista, että 60-luku vaikut-taa vielä. Se voi näkyä esimerkiksi makumieltymyksissä ja tyylissä.Toisin kuin Mannheim, lähden siitä, että sukupolvisamaistumista,-tietoisuutta ja -tyyliä synnyttävien avainkokemusten ei tarvitse olladramaattisia tapahtumia aivan sotien ja vallankumousten skaalassa.Pienemmätkin asiat vaikuttavat: se mitä musiikkia kuunneltiin,mitä elokuvia katsottiin, mitä kirjoja luettiin.

Täytin seitsemäntoista "hulluna vuonna" 1968, joten kohdennankirjoitukseni siihen ja sen ympärille, sanotaan vuosiin 1966-70.

Koulu - Nuorisokulttuuri nykymuodossaan syntyi 60-luvulla, mut-ta yksi ja yhtenäinen se ei ollut. Sitä kantaneen sukupolven sisälläoli jakoja, niin kuin on aina.

Oppikouluun meno oli suuri vedenjakaja. Yhdentoista ikäisenä pititehdä päätös, jolla oli ratkaiseva vaikutus tulevaan elämänkulkuun.Pyrkiäkö oppikouluun, yrittääkö ylioppilaaksi? Tälle väylälle lähtiselvä vähemmistö. Etenkin pojista useimmat jäivät kansakouluun,josta tie vei nuorena töihin joko ammattikoulun tai kansalaiskoulun

< Jimi Mendrix Monterey Pop -festivaalin lavalla vuonna 1967.

kautta. Välivaihtoehtokin oli, nimittäin keskikoulun käyminen, sillä 35läheskään kaikki oppikoululaiset eivät jatkaneet lukioon.

Minä pyrin oppikouluun ja pääsin, josta olin otettu ja onnellinen— en niinkään siksi, että nyt olisivat ovet auki ammatilliselle etene-miselle vaan siksi, että sain palkinnoksi nahkaisen jalkapallon, un-karilaisen Artexin. Iloa himmensi vain se, että kaverini, jonka kans-sa olin pääsykokeen tuloksia kuulemassa, jäi rannalle. Häivyimmehappamina potkimaan palloa, ja hän häipyi sittemmin Ruotsiin,Volvon tehtaille.

Landessa oli monta oppikoulua, eikä keskustassa asuvalle ollutitsestään selvää, mihin niistä yrittäisi. Sain tehdä valinnan itse,vanhempani eivät siihen vaikuttaneet. Meidän talossa taisi ollakaikkien koulujen kävijöitä, jotka kehuivat kilvan omaansa. Satun-nainen tilapäistekijä heitti minut Landen Yhteiskouluun. Juuriniinä viikkoina kuin valinta oli tehtävä, murjotin naapuritalossaasuvalle kaverilleni, nykyiselle S anomaWS OY :n toimitusjohtajalle,jonka tiesin menevän lyseoon.

Lyseolaiset nimittivät meidän koulua museoksi, ja vanhakantainenlaitos se olikin, tosin opetusteknologisesti edistyksellinen. Jo minunaikanani oli kielistudio, pojilla kotitalousopetusta ja suomenkielentunneilla esityksiämme kuvattiin jonkinlaisilla videolaitteilla.

Olisiko ollut viidennellä luokalla, nykyasteikolla siis yhdeksän-nellä, kun kouluun tuli kouluhallituksen tarkastaja. Edellisenäpäivänä äidinkielen opettaja oli antanut meistä kolmelle tehtäväksiperehtyä Minna Canthin tuotantoon ja keskustella siitä fiksusti,jotta tarkastaja vakuuttuisi opetuksen tasosta ja oppimistavoit-teiden toteutumisesta. Tutkimme Canthia kirjastossa tunnin ver-ran ja pidimme itseämme asiantuntijoina. Kun tarkastaja tuli, troik-kamme nokkamies Ruotsin Jorma avasi esityksen: "Minna Canth.— Immanuel Kantin ja Indira Gandhin avioton tytär — syntyi vuon-na 1844 köyhiin oloihin Tampereella". Koulun pelätty rehtori tui-jotti pistävästi Jormaa ja hänen hörähteleviä adjutanttejaan. Ehdinjo ajatella, että se oli siinä, meikäläisen oppikoulu. Koulusta näetpantiin pihalle paljon pienemmistäkin rikkomuksista kuin moi-seen provokaatioon osallistumisesta. Luokkatovereitani oli ehdittyerottaa näpistyksestä, lauantaikirkosta lintsaamisesta, herbaarionväärentämisrikoksesta eli vanhemmilta sisaruksilta perittyjen kas-vien esittämisestä omina ja sukupuolisesta häirinnästä eli tyttöjen

Kopin aula vuonna 1969. Etelä-Suomen Sanomien arkisto.

Jakolinja ei tietenkään ollut ehdoton, eikä sillä ollut vastinettaesimerkiksi musiikkimaussa. Eräs luokkatovereistani tähtäsi "up-seeriksi tai ekonomiksi", mutta tunsi silti Frank Zapan aikaisemminja paremmin kuin minä.

tissien kopeloinnista. Tällä kertaa uhkaava tilanne kuitenkin lauke-si, kun kouluhallituksen tarkastaja nauroi jutuillemme, rehtori jaäidinkielen opettaja hänen perässään.

Kouluun mennessä minulla oli ollut hyvän oppilaan ennuste, sil-lä pääsin sinne parhaalla pistemäärällä. Erinäisistä syistä johtuenkokeissa alkoi kuitenkin yskähdellä, ja tunsin nahoissani joidenkinopettajien tyytymättömyyden. Kerran vuodessa näen vieläkin unen,jossa olen Landen Yhteiskoulussa,nyt jo aika lailla vanhentuneena:on abiturienttivuosi ja olen täy-sin pihalla siitä missä mennään,voimistelutunneillakaan en olekäynyt vuosiin. Viime aikoina onalkanut sikäli helpottaa, että unes-sani olen selittänyt ylimielisesti,että ei minulla ole aikomustakaanylioppilaaksi, minulle riittää hyvinse, että olen tohtori.

Katu ja kahvilat - Jos en ainatuntenut oloa koulussa kotoisaksi,koulutovereiden kanssa viihdyin.Kahvilat olivat toinen kotini. Kan-tapaikkani oli Tuomitalon Sinuhetorin tuntumassa. Siellä vietet-tiin koko ruokatunti kahvikupinääressä, ellei ensin pistäydytty nakkikioskilla. Kouluruokaan ei kos-kettu, sitä söivät vain maalaiset ja mamerot. Sinuhessa istuttiinmyös iltaa. Pienen kahvin hinnalla sai spekuloida sulkemisaikaanasti, ja sen jälkeen saattoi seisoskella KOP:n aulassa aivan ilmaiseksi.

Oli keskustassa monia muitakin koululaisten suosimia kahviloita— tai baareja niin kuin silloin sanottiin —, kuten Kestigrilli nykyisenTeerenpelin paikalla, Kievari Hämeenkadun Maakuntatalon sisä-pihalla ja Oululaisen kulma, jota me sinuhelaiset ajalle tyypillisentietoisuuden vallassa hieman vierastimme. "Eliitti-Oululaisessa" is-tuivat mielestämme ne, joilla oli paremmat taskurahat. Ne kävivätkielikursseilla ulkomailla, niiden kotona juotiin teetä eikä kahvia janiillä oli pelit ja vehkeet, vespat, levysoittimet ja pujottelusukset.Niiden tie vei myöhemmin Nuutti-grilliin ja sieltä liikemaailmaan,kun taas Sinuhesta siirryttiin tyypillisemmin Torveen ja ryhdyttiinhumanistiksi.

4' The Hollies lauloi aikanaan korkealta ja kovaa.

Musiikkimaun mukainen tyylijako kulki oppikoululaisten ja am-mattikoululaisten tai jo työssä olevien nuorten välissä. Oppikoulu- 37laiset olivat poppareita, ammattikoululaisia sanottiin rasviksiksi tai

rokuiksi. Ne pitivät tangosta, El-viksestä ja vanhasta rautalangasta,me olimme tietävinämme. Muttapitivät rokut Renegadesistakin, joson uskominen Aki Kaurismäenelokuvaa Pidä huivista kiinni,Tatjana, jossa Matti Pellonpää jaMato Valtonen esittävät Landestatai sen liepeiltä kotoisin oleviarokuj a.

Rokujen ja poppareiden rinta-malinjat oli merkitty katujenmaantieteeseen. Kun popparitparveilivat Kopin aulassa, rokutryhmittäytyivät elokuvateatteriKaren eteen tai torille, minne eiollut menemistä.

Stop the music: Iltatuulen viesti - Sinuhessa ei ollut levyau-tomaattia, eikä kotona levysoitinta. Tai olihan meillä, isä kun ostisellaisen opiskellakseen Linguaphone-levyiltä englantia, muttalevyjä ei ollut. Minulla oli Lenne and the Lee Kingsien single Stopthe Music ja jokin anakronistinen poistomyyntilevy, siinä kaikki.Eikä meidän radiostakaan kuulunut kuin "yleisohjelma".

Mutta sitten alkoi maailma aueta. Sain Uher-merkkisen kela-nauhurin, kun serkku oli sopivasti radioalalla, ja samoihin aikoihinhankitusta matkaradiosta tuli "rinnakkaisohjelmakin". Mikrofonivain radion eteen, ja Uher taltioi kaiken, mikä oli pop.

Popin käsitteenä ei vielä tuolloin ollut köykäisyyteen viittaavia as-sosiaatioita, se ei tarkoittanut sitä, mitä Remu Aaltonen kutsuutipitiiksi. Eikä rokki tarkoittanut tipitiitä tanakampaa tavaraa vaanviittasi pikemminkin 50-lukuun, Buddy Hollyyn, Chuck Berryynja sen sellaiseen. Käytän kuitenkin tästä eteenpäin käsitteitä niidenmyöhemmin saamassa merkityksessä.

Radion nuoriso-ohjelmista Kaleidoskooppi oli korkeintaan pop jaKandeksan kärjessä ei sitäkään. Poppamies oli asiallinen yleisrokin

Tuottaja: Finnshow Fredrikinkatu 61 H:kipuh. 6Q3029/Lahti 32165

erikoisohjelma, Vesimiehen ajassa taas soitettiin outoa psykedeelis-tä kamaa. Oli myös Lista, mutta sinne äänestettiin popparinuori-son kiusaksi myös iskelmää ja entisaikojen musiikkia. Minulla olikunnia olla Listan puhelinäänestäjä sillä viikolla, kun yli puolitoistavuotta listalla keikkunut helsinkiläisen mieskuoro Aikamiesten vi-hattu Iltatuulen viesti vihdoin tipahti.

Lahtelaiskoulujen teinijuhlissa eli konvis-sa pääsi näkemään suomalaisia huippuja.elävinä: Blues Sectionia, Jormasia, Soul-setia, Utopiaa. Yhden Topmostin ensim-mäisistä keikoista näin Vääksyn juhannus-juhlilla, missä olin katsomassa Donovaniaedellä jo mainitsemani Sanoma-yhtiönmiehen, Syrjäsen Hannun, ja toisen lyseo-laisen Varhaman Penan kanssa. Donova-nia pidettiin Suomessa hyvinkin Dylaninveroisena "protestilaulajana". Rinnastusosuu huonommin kohdalleen kuin se, ettäblueslaulajaksi sittemmin ryhtynyttä BabyBoy Varhamaa sanottiin "Suomen ElmoreJamesiksi".

Tietopuolinen yhteys siihen, mitä maail-malla tapahtuu, saatiin lukemalla NewMusical Expressiä. Kotimaisista lehdistäStump oli vakava julkaisu ja sen päätoimit-taja, sittemmin Frederikiksi ryhtynyt IlkkaSysimetsä, varteen otettava journalisti, kuntaas kuuluisan Markku Veijalaisen Intro olikevyemmän popin äänenkannattaja, puhu-mattakaan Jyrki Hämäläisen Suosikista,jota ei kuulunut lukea.

Julisteiden liimaajia - Stumpin "karvapäälista" edusti auktorisoi-tua asiantuntijanäkemystä siitä, ketkä suomalaiset ovat kovia. Lahte-laisbändi Tinkle pääsi parhaimmillaan kärkikymmenikköön tai ainakinliepeille. Seurasin Tinkleä senkin vuoksi, että yhtyeessä soitti luokka-toverini Lehtisen Make. Toisella meidän luokkalaisella 011i Tammileh-dolla — sittemmin Koijärven veteraanilla, varhaisen vihreän liikkeentaustahahmolla, monien ekofilosofisten ja globalisaatiokriittisten esi-tysten kirjoittajalla — ei ollut edes kuuntelijasuhdetta rokkiin, muttahän oli lukenut Ilmari Jäämaan Nuorten kokeilijain ja keksijäin kirjan.011i väsäsi Tinklelle kalahoukuttimeksi kutsutun flip-flop-piirin elimultivibraattorin kandesta transistorista, muutamasta vastuksesta ja.kondensaattorista. Tinkle käytti käänteentekevää kalahoukutinsoun-dia kerran maakuntakeikalla, mutta kun sysmäläiset eivät psykedelianpäälle ymmärtäneet, Tinkien kokeilevampi kausi loppui siihen.

Levytetyn Lahtirokin ensimmäinen merkkipaalu 91i Ronny & TheLoafersin Se jokin sinulla on. Tässä esillä olevien vuosien viimeinenoli Charliesien Myöskin tyttö iloinen. 60-luvun lahtelaisyhtyeistämyös Amulet levytti, mutta vasta myöhemmin. Oli myös sellainenbändi kuin NEPA, jonka uskottavuutta nakersi nimi: se tuli kuu-lemma sanoista Northern European Pop Artists.

60-luvun lopulla taiteellinen kunnianhi-mo ja elämänpoliittinen eetos edellyttivät"epäkaupallisuutta", ja Charlies oli ehdot-toman epäkaupallinen. Se teki soundtrackinelokuvaan Julisteiden liimaajat, joka keräsivähemmän katsojia kuin yksikään toinensuomalaiselokuva, kaikkiaan 89. Char-liesissa soittivat Pitkä Lehtinen, WelluLehtinen ja Eero Ravi, joka pian vetäytyivaraosamyyjäksi — hieman samoin kuinhaudankaivajaksi ryhtynyt Peter GreenFleetwood Macista.

Try, Just a Little Bit Harder - Suoma-laisessa rokissa oli otetta ja asennetta, am-mattitaitoakin. Helsinkiläisbändeissä soittimonia osaavia jazzmuusikoita. Ulkomaa-laisten hittien käännösversioita annettiinkuitenkin ulkopuolisten tehtäväksi. Esi-merkiksi Lasse Mårtenson levytti useampiaAnimals-biisejä, Scott McKenzien hippi-ikonin San Francisco (Be Sure to WearFlowers in Your Hair) ja jopa Lou ReedinWalk on the Wild Siden.

Käytössäni olevat sivut saisi kevyesti täyt-tymään vain luettelemalla 60-luvun lop-

puvuosien tärkeitä nimiä ja levytyksiä. Yritän kuitenkin olla lyhyt-sanainen ja keskittyä olennaiseen. Kolmea ensimmäistä nimeä eitarvitse edes kommentoida: Bob Dylan, Jimi Hendrix, Janis Jop-lin.

Tärkeitä amerikkalaisbändejä olivat Jefferson Airplane, GratefulDead, Velvet Underground, The Band, Lovin Spoonful, Mamas andPapas, Troggs, Vanilla Fudge ja Country Joe & the Fish. Sen Vietna-min sodan vastaisessa renkutuksessaRag oli rankat sanat. Muistelen, että Country Joe McDonald olisitilattu kerran erehdyksessä suomalaisille kantrifestivaaleillekin.

Yhden yhtyeryppään muodostivat Byrds, Buffalo Springfield jaCrosby, Stills & Nashin kanssa liittoutunut Neil Young.

Tinkle-bändin juliste.

Vakavasti otettava rokki oli vakavaa ja usein hieman huumorintaju-tonta. Onneksi oli Frank Zappa ja Mothers of Invention. Zapaltaopittiin mitä on ironia: We're Only in It for the Money. Brittibän-dien ykköskenttään kuuluivat Beatles, Rolling Stones, Who, Ani-mals, Kinks, Small Faces, Procol Harum, Moody Blues, Move, LedZeppelin, Jethro Tull sekä Eric Claptonin ja Steve Winwoodinyhtyeet, joita olivat Yardbirds, Cream, Derek and the Dominoes,Spencer Davis Group, Traffic ja miesten yhteinen "superkokoon-pano" Blind Faith.

Kaksi tärkeää Morrisonia on pakko mainita: Van ja Jim. MinulleVan oli tärkeämpi, vaikka olen käynyt myös P&e Lachaisen hau-tausmaalla, en tosin Jimin hautaa palvomassa vaan palvontaa kat-somassa.

Bluesikkunan avasivat valkoiset bändit Fleetwood Mac, ChickenShack, John Mayall, Paul Butterfield ja Canned Heat. Johnny Win-ter oli kaikkein valkoisin, koska on albino. Tutuiksi tulivat myösmustat kuninkaat, Albert, B.B. ja Freddy King sekä Muddy Watersja Taj Mahal.

Mutta 60-luvun loppu oli myös soulin aikaa. Otis Redding jaAretha Franklin, Wilson Pickett, Marvin Gaye, James Brown ja Ste-vie Wonder, Sly & The Family Stone, Ike ja Tina Turner. Oli myöstaitavia ja tarttuvia mustia lauluyhtyeitä kuten Supremes, Tempta-tions ja Box Tops. Ja sellainenkin kuin The Dells, jonka nyyhkäriäStay in My Corner kuuntelin potiessani maailmantuskaa. SweetSoul Music].

Kun kuulin ensi kerran Joe Cockeria, en uskonut laulajaa valkoisek-si. Lauluakaan en ollut heti tunnistaa, se oli loistavan Sgt Pepper's-albumin lattea raita, Ringo Starrin honotus With a Little Helpfrom My Friends.

Folk tuli jostakin juurilta ja johti kohti maailmanmusiikkia. Maini-taan vaikkapa uskomaton jousiyhtye Incredible String Band.

Tärkeitä naislaulajia olivat Joan Baez, Nina Simone, Carole King jaJoni Mitchell. Oli myös sellaisia yhdestä levystä tai biisistä mieleenjääneitä kuin Judy Driscoll, Bobbie Gentry ja Melanie. P.P. Arnoldillaja Merrilee Rushilla se biisikin oli yksi ja sama, Angel of the Morning.

Leonard Cohen kolahti, vaikka oli kaukana rokin mainstreamista."Papin joikuja", kuittasi muuan maalaispoika soittaessani Songsfrom a Roomia Hennalan varuskunnassa. Paljon parempaa vastaan-ottoa ei siellä saanut Suomen Talvisota 1939-40.

Cohenin miniralismin yhtenä vastapoolina olivat isot yhtyeet

Chicago ja Blood, Sweat and Tears. Jose Feliciano ja Santana toivatlatinomausteita muuten niin angloamerikkalaiseen keitokseen. Mut-ta nyt pitää lopettaa luettelointi. En kuulu niihin, joiden mielestänykynuorisonkin pitäisi kuunnella meidän entisten nuorten nuoruu-den musiikkia. Silti olen sitä mieltä, että 60-luvun lopun rokki olioikeasti tasokasta. Siinä oli substanssia, se oli taidetta. Monet maini-tuista artisteista tekivät silloin parhaat juttunsa, ja mikä merkillistä, 39laatutavara myös möi. Noiden vuosien Englannin ja USA:n listoiltaei löydä kuin harvoja harhalaukauksia.

Vuosikymmenen vaihtuessa bändien ote löystyi ainakin listasuosik-keja ajatellen. Niiden nimetkin muuttuivat kummallisiksi. Tulisellaisia kokoonpanoja kuin Marmalade ja 1910 Fruitgum Com-pany, josta purukumimusiikki taisi saada nimensä.

Vuosikymmenen lopulla proge teki tuloaan: Pink Floyd, Genesis jaKing Crimson. Oli myös jykeväsointiset Steppenwolf ja Ten YearsAfter, mutta ei onneksi heviä. Ilman tekemällä tehtyä pönötys-täkin 1960-luvun lopun tarjonta oli niin tanakkaa, että esimerkiksiCreedence Clearwater Revival (CCR) kuulosti aluksi arveluttavanköykäiseltä. Sitä tuli milteipä verratuksi sellaiseen huttuun kuinMonkees ja Herman's Hermits — vaikka enää ei niistäkään jaksa kii-vailla. Olihan Monkeesissa myös varteenotettava muusikko MikeNesmith, ja I'm a Believer on hyväntuulinen biisi, vähän niin kuinTurtlesien Happy Together. Herman's Hermitsistä en muista muu-ta kuin, että joillakin meidän koulun tytöillä oli fanikerho.

Hieman heppoisina pidettiin myös kovaa ja korkealta laulavia stem-malauluyhtyeitä, sellaisia kuin Hollies ja Bee Gees (saati EngelbertHumberdinckin tapaisia iskelmänikkareita), vaikka melodiat olivatkauniita ja tarttuvia. Beach Boysia käytiin katsomassa Hämeen-linnassa, ja Tremeloeskin oli tarkoitus tsekata, kun se esiintyi Ve-sivehmaalla, mutta sillä kertaa ei päästy Landesta liikkeelle.

Beautiful people - "This following program is dedicated to thecity and people of San Francisco, who may not know it, but theyare beautiful. And so is their city." Näin selosti Eric Burdon uutis-tenlukijan äänellä kappalettaan San Franciscan Nights. "Rakkaudenkesä" 1967 teki sanfranciscolaisen kukkaiskansan ja hippiliikkeenmeilläkin tunnetuksi.

Hippiliike ei ollut liike vaan moniaineksinen hybridi, jonka taustallaoli hobokulttuuria, beatkirjailijoita, psykedeliaa, huumeita, seksuaa-lista vapautumista, kommuuniasumista, kasvissyöntiä, kolmattamaailmaa, pasifismia, systeeminvastaisuutta, new agea, jopa Har-ley-Davidson-touhua. Oma suosikkini oli Arlo Guthrien Alice'sRestaurant, pitkä puhelaulu, joka kertoo roskaamisrikoksesta japilkkaa virkavaltaa. Arthur Penn teki tarinasta elokuvankin, ja minä

kuulin Arlon esittävän laulunsa 40 vuotta myöhemmin lastensa jalastenlastensa kanssa, arvokkaasti harmaantuneena.

Suomessa hippiys oli hillitympää. Jukka Kuoppamäki oli hippiliik-keen ylipappi tai valtakunnan virallinen ykköshippi. Peace-terveh-dys Landessakin opittiin tekemään, mutta hippihepeneisiin ei lan-gettu; koulun "osapäivähipeille" päinvastoin hieman naureskeltiin.Tai no, oli minullakin pari pakollista psykedeelista teepaitaa, sellaistabatiikkivärjättyä. Ja Tukholmasta hommattu juliste, mutta ei sentäänafgaaniturkkia. Käytin mieluummin kulahtanutta sinapinkeltaistanaisten palttoota, jota kutsuin "bluestakiksi". Myöhemmin, olles-sani poliittisimmillani, nimesin yhden puuvillapaidan "Indokiinankansojen vapautuksen juhlapaidaksi". Ensimmäisistä merkkifar-kuista piti saksia merkki pois, ettei olisi ollut kaupallinen. No logo

Hipeissä ja rokissa oli loppujen lopuksi monta tyylisäiettä ja piilo-sisältöä. Siinä missä yksi vei luonnonmukaisuuteen rousseualaisessahengessä, kasvisravintoon, Marimekkoon ja kaikkeen sellaiseen terve-henkiseen, toinen johti romanttiseen dekadenssiin. Kolmas vei maanalle, undergroundiin ja anarkismiin, neljäs poliittiseen laululiikkee-seen ja puhdasoppisuuteen, viides rähjärokkiin ja lihamukilinjalle.Kuudennen kautta löytyi iskelmä. Yksi innostui yhdestä ja toinentoisesta, mutta yleisintä oli pysytellä keskiviivan tuntumassa ja an-taa pahalle vain pikkusormi.

Ronnie Österbergin perässä kutsuntoihin - Oma fanituk-seni ei ollut kiihkeää mihinkään suuntaan, mutta vaikutteita iminja yritin tyylitellä niiden varassa. Reipas ja ryhdikäs olemus ei ollutkatu-uskottava, tyylikästä oli olla vetelä ja hieman nälkiintyneennäköinen.

Elokuvassa Midnight Cowboy — jossa on Nilssonin hieno musiikki— on kaksi päähenkilöä. Heistä toinen, Jon Voightin esittämä TexasistaNew Yorkiin tullut lihaksikas cowboy, oli naurettavan näköinen höp-pänä. Sen sijaan Dustin Hoffmanin näyttelemä raajarikkoinen ja keuh-kotautinen Ratso oli katufiksu ja omalla tavallaan tyylikäs. Mieleenion jäänyt tragikoominen kohtaus, jossa Ratso koppaa naapurihaudaltakukat omien vanhempiensa haudalle, koska sillä on hyvä sydän.

"Vetelin soulveljeksiksi" kutsuttiin julkisuudessa Joukoa ja Kostia,jotka vetivät kireällä vibraatollaan "Kun päättyy tääää, muisto vainjääää". Ei se mitään soulia ollut, eivätkä veljekset veteliä vaan jus-sipaitaisia juntteja. Me oltiin paljon vetelämpiä. Koulukavereillanioli hienoja lempinimiä, sellaisia kuin Löysä ja Veltto, ja minullekinalkoi varhain kehkeytyä rokkipohjainen skolioosi.

< Kopin aula oli poppareiden kokoontumispaikka.Kuva o* vuodelta 1969. Etelä-Suomen Sanomien arkisto.

Stumpista olin lukenut, että Blues Sectionin rumpali Ronnie Öster-berg vapautettiin armeijasta liian laihana. Ennen kutsuntoja paas-tosin ja kuvittelin lyöväni pöytään vastaansanomattomat lukemat:180 cm ja 59 kg. Mittaustulos oli 179 cm ja 60 kg, eikä kutsuntalau-takunta kuunnellut mutinoitani aliravitsemuksesta, raajarikkoisuu-desta, keuhkotaudista ja olemassa olevista ennakkotapauksista.Peace-tervehdystä en uskaltanut lautakunnalle tehdä vaan lamustin 41vuorollani hiljaisena poikana sotaväkeen, vaikka pidinkin itseänijonkinlaisena pasifistina. Enemmän asennetta oli luokkatoverillani,joka ilmoittautui palvelukseen voimakkaasti päihtyneenä ja huusi:"Alokas Savinen saapuu ja ottaa komppanian komentoonsal."

Keskiolut ja kylmä punaviini - Keskioluen vapautuminen nä-kyi Landen katukuvassa. Sillä minuutilla, kun vuosi 1969 alkoi,jyrisivät rekat Mallasjuoman pihasta maakuntiin runsaslukuisenyleisön osoittaessa suosiotaan. Seuraavana päivänä Sinuhestakin olitullut saluuna kymmenien muiden kahvibaarien tavoin. Pieni kahvivaihtui keskikaljaksi, meillä koululaisilla tosin vain viikonloppuisin.Ensimmäisen kevään olutta sai teinikortilla, johon syntymävuosi olitökerösti väärennetty.

Apua epävarmuuteen haettiin alkoholista. Tuntui siltä, että asiat al-kavat sujua, kun otti keskiolutta. Lauantai-illan huumaa pohjustet-tiin myös punaviinillä — ei niinkään tyylisyistä, merkkinä euroop-palaistumisesta, vaan siksi, että punaviiniä sai kolmella markalla,kun keskioluen baarihinta oli noussut kohtuuttoman korkealle,markka kymmeneen. Luokkatovereissa oli neljäänkin eri vuosiko-horttiin kuuluvia, ja vanhemmat hakivat Alkosta viiniä lauantaisenkoulupäivän päätteeksi. Pullot vietiin hankeen odottamaan, silläjääkylmänä punaviini maistui vähemmän vastenmieliseltä. Muttakun kaksi tuntia kulutti Torven jonossa kirpeässä pakkasessa, poh-jat olivat puoliksi haihtuneet. Kateellisina katsottiin, kun TapaniRipatti päästettiin jonon ohi ovisuussa olevaan kantapöytäänsä.

Nuutin ikäraja oli 19, mutta Torveen pääsi jo ennen keski-ikää,samoin Rautakamarille. Se oli keskiolutoikeuksilla varustettu osuus-kaupan paikka Hämeenkadulla, jolla yhtenä Suomen ensimmäisistädiskoista oli niin kova maine, että sinne tuli tyttöjä Helsingistä asti.Parikymmenminuuttinen In-A-Gadda-Da-Vida soi, ja poikien ves-sasta kantautunut hassiksen tuoksu kertoi siitä, että ensimmäinenhuumeaalto oli saapunut Lahteenkin.

Huumetutkija Pekka Hakkarainen on todennut, että ensimmäisenaallon aikaiset kannabiskokeilut olivat yleisimpiä "älyllisesti suun-tautuneen nuorison keskuudessa". Onneksi Landessa nuori älymys-tö oli aika ohut. Mutta märästä sukupolvesta ei ole suotta puhuttu,sillä alkoholi asettui vauhdilla sen sukupolven kuvioihin, joka oliotollisessa iässä keskioluen vapautuksen aikoihin. Samalla kun kes-

kiolut tuli kahviloihin ja maitokauppoihin väkevien alkoholijuomien ammuttiin, luokan toisessa takanurkassa riemuittiin‘ eikä uskonnonostoikärajaa laskettiin 21:sta 20:en vuoteen ja viinien 18:an vuoteen. opettaja ollut kuulevinaan.Kun vuonna 1968 viinipullon ostaminen sallittiin vuonna 1947 syn-tyneille, seuraavana vuonna se onnistui neljältä uudelta vuosiluokalta. Tuli kouluun jokin oppilaskuntakin ja oli vaalit, joissa oli kolmeVuosikymmenen vaihteessa nuoriso joi selvästi enemmän kuin 1960- ehdokasta. Yksi edusti seurakuntanuoria, toinen Kokoomuksenluvun alun ja 1970-luvun lopun nuoriso. nuoria ja kolmas oli houkuteltu meidän tavallisten nuorten camp-

42 henkiseksi ehdokkaaksi: hänen avunsa oli se, että hän oli koulunpisin poika ja kaksimetrisenä "päätä pitempi muita ehdokkaita".Minäkään en ollut ottanut opikseni Minna Canth -episodista, ja

koulunkäynti oli katketa vielä lop-pumetreillä alkoholin ja taiteen takia. Landen torilla oli silloin tällöin pieni-Näin oli käydä, kun pääsimme ARS muotoisia Vietnam-mielenosoituk-69 -kuvataidenäyttelyyn Helsinkiin. sia, joissa lyseolainen Alpo HalonenNäyttelyn jälkeen ohjelmassa oli tu- — kommunisti, tiedettiin — puhuitustuminen Asematunneliin, ja sit- kuorma-auton lavalta. Erikoista oli,ten hakeuduimme toverini Koposen että myös vastapuoli sai kertoa näke-kanssa Vanhalle ylioppilastalolle. myksiään Vietkong-sissien julmuuk-Eihän meillä ikää ollut, mutta valta- sista.simme Vanhan syöksymällä sisään,kun portsari hetkeksi käänsi leveänselkänsä. Pari tuntia myöhemminolin pahassa kumarassa, ja paluumat-kalla tuli huono olo. Olen vieläkinkiitollinen sille matkaa valvoneellekuvaamataidon opettajalle, joka um-misti silmänsä näkemälleen. Kouristukset iskivät uudestaan aamu-hartaudessa, jota valvovaa opettajaa ei pidetty yhtä liberaalina. Mitätehdä, oksentaako pulpettiin vai rynnätäkö käytävälle? Molemmissa Olin kirjaston kanta-asiakas ja luin paljon. Enimmäkseen kaunoa,tapauksissa tekoni tultaisiin taatusti yhdistämään taidenäyttelymat- mutta myös huutomerkkejä, Antti Eskolan kirjoja ja sen sellaista.kaan, mietin tuskaisesti. Tandonvoimalla nielin kurkkuun jo nous- Minusta tuli jonkinlainen eriarvoisuudelle herkkä, vapaudenkaihonseen latinkin, niin hanakasti halusin sittenkin ylioppilaaksi. tartuttama hämy, utelias tarkkailija, sellainen joita seuraavina tais-

tolaisaikoina Helsingissä haukuttiin yleisdemokraateiksi ja haihattele-Vietnam ja ASS - Minua huvitti kovin, kun setäni alkuvuodesta viksi humanisteiksi — tai hyödyllisiksi hölmöiksi, niin kuin Lenin1966 ennusti, että joku Uuno Takki pääsee eduskuntaan. Ihmette- meitä aikoinaan kutsui.lin miten ihmeessä kansa äänestäisi vanhaa miestä, jolla on sellainennimi. Mutta niin vain kävi, että vasemmiston vaalivoiton vanave- Puoluepoliittinen sitoutuminen ei onneksi tullut opiskeluaikoina-dessä myös Landen entinen kaupunginjohtaja palasi eduskuntaan, kaan mieleen. Kuuluin kyllä ASSiin, mutta se ei ollut Akateeminenkohta kylläkin kuoli. Sosialistiseura, taistolainen opiskelijajärjestö, vaan Asikkalan Soutu-

ja Sukellusseura / Asikkala Segelsällskapet. Ahkerasti kävimme senKotimaan politiikkaa enemmän ajan ilmapiiriin vaikutti kuiten- kokouksissa ja tiheästi myös yhtä kosteilla "liikelounailla". Kaikkeakin se, mitä maailmalla tapahtui: Vietnamin sota, Biafra, Pariisin piti karnevalisoida ja parodioida, antiautoritaarisessa kuusikym-opiskelijamellakat, Prahan miehitys ja Che Guevara. Kulttuurissa menlukulaisessa hengessä.mullisteli, maa modernisoitui monella tavalla. Landessa esimerkiksi60-luvun lopun elokuvatarjonta oli ällistyttävä: Godardia, Truffau- Opiskellessani ensimmäistä vuotta valtiotieteellisessä jouduin Torvessata, Bunuelia, uutta aaltoa ja avantgardea, tavallisissa näytöksissä. tenttiin. Enkö todellakaan ollut lukenut Ahmavaaran Yhteiskuntatie-

teiden kyberneettistä metodologiaa, enkö edes Informaatiota? En us-Poliittisena radikalisoitumisena ei 60-lukulaisuus kaupunkiin kum- kaltanut kertoa, että minulla oli luvun alla Jack Kerouacin Matkalla.memmin kantautunut. Luokkatovereista kolmasosa oli turvallisesti Matkalle teki mieli, mutta mistä lie olin lukenut myös Simone Wei-Kokoomuksen nuorissa, jotkut ties missä. Kun Martin Luther King listä, ranskalaisesta filosofista. Kerran suunnittelin hänen esimerk-

Kopin aula vuonna 1969. Etelä-Suomen Sanomien arkisto.

Historian harrastajana kirjoitin yliop-pilasaineen työväenliikkeestä, mitäjotkut pitivät riskinottona, sillä reh-

,, torin tiedettiin tarkistavan tällaistenaineiden asiasisällön. Ei rehtori aihe-valinnastani kuitenkaan pahastunut,

kehui päinvastoin, että olin muistanut myös "työväenkulttuurin".

kiään seuraten suorittavani nopeasti yliopistotutkinnon, muttavetäytyväni tehdas-työhön Mallasjuomalle, syvähenkiseen elämäänja vapaavalintaiseen köyhyyteen, jonkinlaiseksi Samuel Oinoksi.

Vaikutukset - 60-luvun kulttuurimurrokset tapahtuivat muuta-massa vuodessa. Muistan kuinka 12-kesäisinä tapitimme Ake Lind-manin elokuvan Jengi still-kuvia, oliko se Ilveksen vitriinissä. Roh-keaa elokuvaa mainostettiin sillä, että sensuuri kielsi käyttämästäsiitä nimeä "Ota minut nuorena". Joskus keski-ikäisenä näin Jengintelevisiosta ja minua huvitti: sehän oli kuin Niskavuorta, puhtoi-nen ja koominen opetuselokuva kaupungin vaaroista ja siitä, ettäei pidä ryhtyä lättähatuksi. Neljä vuotta myöhemmin tehty Käpyselän alla kuvasi täysin toista aikaa ja täysin toisella tavalla. Kävyssäon muuten välähdys Creaturesin keikalta: laulusolistina yhtyeessä12-vuotiaana aloittanut Kirka, rumpalina Remu.

Aikojen nopean muutoksen huomasin sittemmin myös yliopistolla,kun katselemme pari vuotta vanhoja valokuvia Hämäläis-Osakunnan"teeilloista". Ne olivat kuin sotien väliseltä ajalta: naiset jakkupuvuissa,herroilla puku pykälässä, skraka kaulassa ja joivat todellakin teetä.

No, vanhan muistellessa vanhoja sitä herkistyy ja ryhtyy helposti liioit-telemaan, joten nyt pitää miettiä viileästi, oliko formatiivisilla vuosillapysyvää vaikutusta. Ja sillä, että ne osuivat niihin vuosiin kuin osuivat.

Oli joitakin. Esimerkiksi tapa lojua tuntikaupalla kahviloissa pelkänkahvin kanssa on säilynyt. Nyt tosin selitän itselleni olevani töissä.

Joitakin jäänteitä ja jatkuvuutta on myös pukeutumisessa. Olin ylikolmekymppinen kun valmistauduin väitöstilaisuuteeni ja tajusin,että en osaa tehdä solmioon solmua — totta puhuen en osaavieläkään. Pari talvea sitten löysin Landen lähetyskirpputorilta hie-non mustan palttoon. Ajattelin, että juuri tällaisessa Ratso-parka-kin paleli ja tällaisia isä koetti kieltää minua käyttämästä. Nykyisinsaatan ostaa kalliitakin vaatteita, mutta ne eivät saa näyttää kal-

Merkkituotteet menettelevät, jos on selitys. Tätä kirjoittaes-sani osuin kellariin, jossa oli hienon helsinkiläisen hattuliikkeenpoistomyynti ja ostin kaksi aitoa Borsalinoa. En tietenkään sellaisiaisottelijoiden suosimia leveälierisiä, jotka eivät meinaa mahtua city-maasturin ovesta sisään. Borsani tuovat pikemminkin mieleen Pek-ka Puupään, katolisen papin ja rokin. Samantapaisia olen nähnytDave Lindholmilla, Dylanilla Nashville Skylinen kannessa ja HasseWallilla 60-vuotishaastattelussa.

Joissakin asioissa olen tullut suurpiirteisemmäksi ja astunut kaapista.60-luvun lopulla esimerkiksi kiinnostus urheiluun piti miltei salata.Lukion viimeisellä saapastelin urheilu-tunnille ja selitin, että ei voimitään, ei ole swksia, samalla antaen ymmärtää, ettei hiihtäminen

paljon kiinnosta. Voimistelunopettaja ei provosoitunut, mutta antoiomat kilpahiihtäjän vetimensä ja komensi Rautakankareelle. Täytyymyöntää, että hyvin voidelluilla suksilla oli kiva hiihtää. Paha kyllämonot olivat monta numeroa liian pienet, ja niiden aiheuttamanivelrikko puhkesi 40 vuotta myöhemmin. Nyt kun hiihtäisin jajuoksisin, jalat ovat kuin Ratsolla. Mutta ehkä vetelä kävelytyylinihioutuu entistäkin epäkaupallisemmaksi. 43

Taidemakuni on aavistuksen monipuolistunut. Tangoa ei 60-luvullaharrastettu, mutta Satumaa-tangon suuruuden tajusin siinä silmän-räpäyksessä, kun kuulin Zapan ja Mothers of Inventionin esittävänsen Helsingin Kulttuuritalolla. Zapan ansiosta uuden kirjanikinnimi on Satumaa. Mäyräkoiravainajani nimi taas oli Zappa, joskinkutsuin sitä myös Ahokaiseksi sen takavuosien jääkiekkoilijan kun-niaksi, joka teki kerran neljä maalia DDR:n verkkoon.

Koskaan myöhemmin en ole katsonut Woodstockia, Easy Ride-ria, Midnight Cowboyta tai Alice's Restaurantia, mutta Julisteidenliimaajat haluaisin nähdä. Nuoruuteni suosikkimusiikkia en juurikuuntele, poikkeuksina Dylan, Joplin, Cohen ja Van Morrison.Mutta puhelimen soittoäänet ovat 60-lukulaisia: Dust My Broom(ei Fleetwood Macin vaan Elmore Jamesin versio), Brown EyedGirl ja sen sellaista. Pieniä, mutta merkityksellisiä tekoja.

Loppulause - Selvästikin oli tuuria olla herkässä iässä juuri1960-luvun lopussa, eikä esimerkiksi 10 tai 20 vuotta myöhemmin.1970-luvun lopulla hengenravinto olisi koostunut jostakin Abbastaja Baccarasta ja Speden elokuvista. 1980-luvun lopulla olisi istuttuelokuvissa katsomassa sellaisia merkkiteoksia kuin Poliisiopisto 1,2, 3, 4, 5 ja 6 tai Beverly Hills kyttä 1 ja 2. Silloin olisi ollut isoriski ryhtyä miljonääriksi tai kiinnostua jostakin ihme "kasarista".Jos taas olisi ollut nuori vuosituhannen vaihteessa, tyttöystävä olisijättänyt ja mennyt armeijaan. Itsellä olisivat housunpersukset roik-kuneet polvissa, eikä todellisesta vetelästä tyylikkyydestä olisi olluttietoakaan.