1

1-2018

Luotettava kolminaisuus | Veteraaniralli Reissutarinoita Suomesta ja maailmaltaMZ-kokoontumisajot 2017 | Pystymettä

KUVA | www.nieppi.net

2 3

MZ-ViestiVaivatta eteenpäin:Suomen MZ-ajajien

jäsenlehti, kaikki vähässä, kestävä & asiallinen,

kallistetaan hyvin valittuun suuntaan.

Aineisto:K. Virtanen

Pitkäkatu 32-34 C40700 JYVÄSKYLÄ

keiyyo.keio@gmail.com

suomen MZ-ajajatJäsenMAksu vuodelle 201815 euroA

tililleLohtajan oP

Fi0352370020010330

Laittakaa tiedotusosaan jäsenen nimi

& osoite näkyviin (varsinkin, jos maksaja

on toinen).

tALous & Jäsenrekisteri:

Veijo KinnunenSainsalontie 57

68230 LOHTAJAnuma@nic.fi

MZ-FAHRERALLER LÄNDER,

VEREINIGT EUCH!

PÄÄKIRJOITUS | Keijo Virtanen

Keijon mietteitäJoulun aatonaattona juttelin

Kallen kanssa ja totesimme, et-tä kaikki on koluttu, mutta kyl-lä lehti saadaan kokoon. Ja sitten se Kalle tokaisi kuin ohimennen, ai niin, pääkirjoitus puuttuu vie-lä, laita vaikka heti pyhien jälkeen, niin ehtii. Näin tämä aina menee, montakin kertaa jokin vaihe val-miiksi luultuna homma yllättää vielä sen "viimeisen" sipaisun tar-peellaan. (Ja mikä niistä lopulta on viimeinen, selviää vasta kun avaa valmiin lehden.) Tulee sellai-nen muistikuva, että joka vuon-na väännään jostain aitalangas-ta tekstiä lehden tälle sivulle, kun tuulee ja lumi lentää, olosuhteet moottoripyöräilystä melko kau-kana. Viime aikoina tosin pakka-nen ei juuri ole haitannut. Pian muistin, että kun olin etsinyt ai-kaisemmista viestistä kuvaa, mis-sä Walter Kaaden signeeraa Lin-nan Ekin ETZ:n, olin huomannut samassa lehdessä Runoilija Kaa-rina Valoaallon tekstin - onneksi muisti toimii, lehti avataan - Ach so, da ist es - ja pääkirjoitukseen saadaan sellainen säväys, että kunnialla selvitään. Runoilija asui ja asuu Toivakassa ja liittyi Suo-men MZ-ajajiin heti, kun sellai-nen yhteisö perustettiin. Siitä on aikaa, mutta sanat on niin järjes-

tetty, että Kaarina Valoaalto on ta-voittanut sitä mikä pätee.

"MZ-ajajalla on sen verran suu-ri halu vapauteen, että tulee kuin syyhy päästä pyörän selkään, jo-ten vaan ajelemaan ihailemaan ko-tomaansa ruohoisia kasvoja, nau-hoina kulkevia kovapoljentoisia teitä, tuntemaan ihollaan kuu-mat ja kylmät kohdat, nähdä kuin-ka joki mutkittelee lähestyen kau-kana häämöttävää pikku järveä, nähdä ukkojen istuksivan kirkon-kylän kaljabaarin portailla, pikku-tytön istuvan keinussa siististi ai-datun pihamaan koivussa, nähdä kuinka maa elää ja lehmät usvan seassa hämärtyvät yön verhoihin, kuulla kuinka yö viheltää korvis-sa, tai päivän kuumuus käpristyy kanervakankailla, ja pyörä nielee kuopan toisensa jälkeen, kipuaa rinteelle ja ylittää autiot metsätai-paleet, mietit, mitä jos karhu tulee tielle, MZ-ajaja moikkaa pari van-haa korppia, jotka ovat kokoon-tuneet syömään auton alle jää-nyttä jäniksen karvatuppoa. Olet kuin ulkomailla olisi ollut, kun pa-laat reissulta. Ja taas on lähdettä-vä." Kaarina Valoaalto, MZ-vies-ti 2/1996.

Tämänkaltaiseen todellisuu-teen tuntuu olevan pitkä matka kerrostalon ikkunasta lumipyryä

katsellessa. Mutta tällaisilla aalloil-la MZ-ajajat seilaavat luottavaises-ti valoa ja kesää kohti. Voisi vaikka ensi kesänä tarkastaa, missä kun-nossa ovat nykyisin Toivakan tiet, joita Kaarina kuvasi silloin seuraa-vasti. " Tiet täällä päin Keski-Suo-men Toivakassa, meinaan maan-tiet, pikkutiet ovat ensinnäkin niin vahvalla "nimismiehen kiharalla", että siinä suoristuu paitsi suolet myös hiukset, ja ruuvit höltyy, jo-pa vanhasta nahkatakista napit, ja sellaista tietä on jyryytettävä neli-sen kilsaa mennen tullen, ennen kuin kotomökistä pääset silkosel-le tielle ja ainoa hoito eli lääke löy-tyy siitä, että äijät ajaa irtohiekkaa eli löysät päälle."

Mitä sitten vaikka nuo kalja-baarin portailla istuksijat olisivat voineet tehdä? Koska he ovat kal-jabaarin asiakaskuntaa, todennä-köisesti useimmat heistä eivät ole tulleet moottoriajoneuvolla. Sii-tä on se etu, että kun he käsittele-vät istunnoissaan pienten soratei-den tilaa, todennäköisesti he juuri tällä kohtaa eivät pitäisi autoijoi-den puolta ja ottavat huomioon, että kevyen liikenteen ajoneu-vojen ja varsinkin kaksipyöräis-ten käyttäjille Kaarinan kuvaa-mat hiekkamiinat, tai -ansat, ovat vaarallisempia kuin raskaammil-le nelipyöräisille. Tien käyttäjinä he ovat samanarvoisia, joten kom-mentit ajoneuvoista diplomaatti-sesti vaiettuina, hellekesäpäivän illan porraspalaveri jättäisi seuraa-van lausunnon.

Tien käyttäminen kulut-taa väistämättä tienpintaa. Sora-teiden pinnan kunnossapito ja-kautuu huoltoon ja korjaukseen. Huoltotoimenpiteitä ovat tien ta-saus, muokkaus ja pölynsidonta. Tien hoitoon liittyy pintakerrok-sen muokkaus, pintakivien pois-to ja pintasoran lisäys. Kunnos-tushöyläys. Säännöllinen käyttö kuluttaa tienpintaa ja sorateiden pintakerros valuu tienreunoille ja

lopulta ojiin. Höyläyksella poiste-taan reunapalteet ja valunut so-ra-aines palautetaan tien keskelle. Höyläyksellä myös muotoillaan tien kaltevuutta, joka olennai-sesti vaikuttaa esimerkiksi sade-veden valumiseen pois ajoväylil-tä. Sepelöinti. Höyläyksen jälkeen tielle tai kentälle ajetaan tarvitta-va määrä sora-, kallio-, tai mo-reenimursketta. Soranlisäyksellä on suuri merkitys tien käyttömu-kavuuteen ja ajoturvallisuuteen. Suolaus. Soratiet pölyävät herkäs-ti ja pölyäminen aiheuttaa haitto-ja tienkäyttäjille. Lisääntynyt pöly haittaa näkyvyyttä tiellä ajetta-essa heikentäen ajoturvallisuut-ta. Pöly myös kulkeutuu herkästi lähirakennuksiin liaten ne sisäl-tä ja ulkoa. Soratien pölyäminen tarkoittaa myös hoitokustannus-ten nousua. Tiestä pölyävä aines on sideainetta, jonka vähenemi-nen tekee sorakerroksesta irto-naisen ja näin ollen höyläyksen ja soralisäyksen tarve kasvaa. Sään-nöllisesti ja varsinkin talvikauden jälkeen tieden suolaus sitoo side-aineen soraan pitäen tien hyvä-kuntoisena ja miellyttävänä käyt-tää. Suolaus sopii myös kentille, joissa pölyhaitta on ilmeinen.

Onkohan sorateiden hoito ko-hentunut Toivakassa? Tämä kat-saus on tämänhetkisistä ilmas-to-olosuhteista huolimatta juuri ajankohtainen, sillä Runoilija Kaa-rina Valoaalto on testamentannut tuon esimerkkinä kuvaamansa tien päässä sijaitsevan luononkau-niin tilansa Päijänteen Luonnon-perintösäätiölle (PLUPS). Säätiö suojelee Päijänteen seudun moni-muotoista luontoa ja luonnontilai-sia rantoja tavoitteenaan turvata alueen merkittävien luontokoh-teiden säilyminen myös tulevil-le sukupolville. Järjestön toimin-ta perustuu erilaisiin lahjoituksiin, joilla lahjoittaja voi varmistaa hä-nelle tärkeiden maa-alueiden luontoarvojen säilymisen tulevil-

le sukupolville. Kaarina on saa-nut pitkän ajan kuluessa tilalleen koskemattomuudensuojan. Epäi-lemättä siitä tulee aikanaan tutus-tumisen arvoinen vierailukohde. Kaarina Valoaalto on todennut:

"Haluan varmistaa, että tilani säi-lyy asianmukaisesti myös jälkipol-ville ja minusta on suorastaan etu-oikeus pystyä vaikuttamaan siihen. On hienoa pystyä tekemään tällai-nen testamentti, jonka avulla tah-tonsa toteutumisen voi turvata, mikäli esimerkiksi omasta lähipii-ristä ei löydy ihmisiä, joilla on sa-manlainen arvomaailma kuin it-sellä”, Valoaalto sanoo.

Ja Keijo jatkaa. Olen tyyty-väisenä huomannut, että ainakin MZ-ajajat ovat tietoisia ja vaikut-tuneita niistä arvoista, joita pel-kästään sorateiden yhdistämillä alueilla, jos ei välttämättä asuessa, mutta ainakin edes niillä ajaessa, tulee ajatelleeksi, ja myös vääjää-mättä ottaa huomioon. Kun ajat-telee millaisille teille ja millaisilla samaisilla teillä testaten MZ:t ai-kanaan on valmistettu, yhtäkkiä kerrostalon ikkunasta katsellen tuonkaltaiseen todellisuuteen ei olekaan pitkä matka - vielä, kun niitä matkoja voi tehdä. Näinkin toivorikkaasti voi ajatella, kun ajattelee ensi kesän Toivakan so-rateiden hoidon tilaa. MZ opet-taa meitä. Se voi opastaa mei-tä tutustumaan ympäristöömme, niihin arvoihin, joita silmälläpi-täen se on suunniteltu. Ja se saat-taa jopa tutustuttaa niihin arvo-maailmoihin, joita sen käyttäjät noudattavat.

Jotta tyylikkyys olisi Toiva-kan soratietarkastusajossa maksi-maalisuutta lähenevä ja sellaisel-le haluaisi lähteä, vaikkei olisikaan MZ:iä, kannattaa harkita sellaisen lainaamista. Lainaan loppulau-seeksikin sitaatin Kaarina Valoaal-lolta: “Ajattelen niin, että ihminen ei oikeasti omista mitään – kaikki täällä on eräänlaista lainaa."

4 5

Työläis- ja talonpoikaisvaltios-sa ne olivat arkipäivän kuor-

mahevosia, lännessä taas MZ-moottoripyöriä näki erikoisen usein ”älymystön” yöpymispaik-kojen – siis opiskelija-asuntojen – edessä. Luokkanousu jatkuu kui-tenkin: halpakapineista on tullut haluttuja, varsinkin sivuvaunu-

pyöristä. Niin myös Magdeburgis-sa Lucasin perheessä, jonka MZ-kokoelma kasvoi äskettäin juuri läpikunnostetulla TS 250/1-kol-mipyöräisellä.

Ensimmäisen MZ-pyöränsä Benjamin Lucas sai jo 16-vuoti-aana lahjaksi isältään. ”TS 150 oli

tullut perheeseen jo DDR-aikana ja siitä pidettiin aina hyvää huolta. Niinpä olinkin jo varhain suun-tautunut Zschopaun kaksipyöräi-siin ja pystyin tuskin odottamaan ajokortin saantia”, kertoo 29-vuo-tias apulaislääkäri. ”Kun minul-la oli kolme vuotta sitten tutkin-to suoritettuna, ostin itselleni palkkioksi TS-250/1-sivuvaunu-pyörän. Minua odotti tosin aluk-si varsin hankala entisöintityö, sil-lä ajoneuvo näytti kuvissa selvästi paremmalta kuin sitten todelli-suudessa.”

Vaikka itse pyörä oli peltien suhteen vielä hyväkuntoinen, oli Leipzigin Stoye-tehtaan Supere-lastik-sivuvaunu kokenut kovia.

”Hiekkapuhalluksen jälkeen näyt-tivät teräspeltinen kori ja alumii-

ninen etuosa reikäjuustolta. Etsin siksi paremmin säilynyttä vaunua.” Sellainen löytyikin, mutta sekin oli peltitöiden tarpeessa.

TS 250 tuli markkinoille 1973, aluksi vielä nelivaihteisena, tun-nusmerkkinä sylinterinkannen pystysuora rivoitus. Ensimmäi-sessä mallissa oli 16 tuuman pyö-rät, mikä oikeastaan määritte-li sen sivuvaunukäyttöön, joskin siitä puuttui runkoputkia yhdis-tävä vahviste istuimen alta. Sen se sai vasta ensimmäisen valmistus-vuoden jälkeen, ja siitä tuli taas si-vuvaunukelpoinen. 1976 tuli TS 250/1, nyt 18-tuumaisella etupyö-rällä, viisivaihteisena, ja vaaka-suoraan rivoitetulla moottorilla. Huolimatta sekä pyörän että Su-perelastikin kevyestä rakentees-ta joutuu pyörä ponnistelemaan. Sen vuoksi on suosittua suuren-taa moottorin tilavuus 300-kuu-tioiseksi, mikä on tosin huomat-tavasti hankalampaa, kuin mitä yksinkertaisesta yksisylinterises-tä saattaisi odottaa. Yksinkertai-sin ja samalla vaikein ratkaisu on hankkia superharvinainen, vii-meisen MZ-kaksitahti-kehitysvai-

heen ETZ 301:n 300-kuutioinen moottori.

”Nämä moottorit ovat tosin erittäin haluttuja ja sen vuoksi vastaavasti hintavia”, kertoo Gün-ter Six, MZ-kauppias Baijerin Lap-persdorfissa. Jos sen sijaan haluaa porata TS-moottorin isommaksi, täytyy alumiinilevyn sylinterin ja lohkon välissä huolehtia siitä, että kanavien aukot ovat taas kohdal-

laan. Six: ”Tämä on tarpeen, kos-ka Benjaminin TS:ssä käyttöön ot-tama mäntä on ETZ-mallistosta ja se on pitempi kuin TS-mäntä.”

TS:n seuraajamallin ETZ 250:n moottori on ehkä parempi ratkai-su, sitä varten kun on olemassa helposti saatavilla 300-kuutioinen osasarja. Tämäkään työ ei onnis-tu plug-and-play-periaatteella, sil-lä moottorinlohkon aukko on laajennettava , mikä vaatii myös virtauskanavien aukkojen työs-tämisen. Lisäksi sylinterinkan-nen palotila on sovitettava isom-malle tilavuudelle. Seuraava este: ETZ-moottorilla on TS:ään ver-rattuna laajempi pakokäyrän säde, mikä saattaa johtaa ei-toivottuun kosketukseen etupyörän kanssa. Törmäys voidaan estää siirtämäl-lä pyörään ETZ:n ohjauskolmi-ot , tai asentamalla pienempisätei-nen ETZ-251 -pakokäyrä. Tässä on tarpeeksi syitä havainnollista-

TEKSTI | Robert ReuterKUVAT | Siegfried TraubSUOMENNOS | Erkki Vaihtola ja Keijo Virtanen

Monet 250-kuutioisen MZ:n omistajat korvaavat alkuperäisen BVF-kaasuttimen 30 mm:n Bingillä.

1 Restaurierung-sana voidaan tässä, kuten usein tämän lehden artikkeleissa, ymmärtää laajasti otettuna ’kun-nostuksena’, sillä pyörään on tässäkin tapauksessa tehty muutoksia, ja juttu neuvoo, jopa yllyttää sellaisiin.

Levyjarru ja neste-/painesäiliö ovat peräisin MZ-ETZ-hyllyistä. Mutta myös paremmat jarrupin-nat alkuperäisessä jarrukengässä auttavat jo pitkälle.

Varaosien saanti ei tuota vaikeuksia, paitsi yhden vaihteistorattaan kans-sa. Uusi omistaja huolsi täysin moottorin ja vaihteiston, uusi johdotuksen ja maalasi sivuvaunupyörän alkuperäisvärillä.

Robert Reuter, OldtimerPraxis 12/2017

Luotettavakolminaisuus

Kaikki on suhteellista. Nopeusmitta-rin huippuarvo kertoo vähän sivuvau-nupyörällä ajamisen nau-tinnosta. Kerrottakoon kuitenkin, että MZ-kol-mipyöräinen saavut-taa noin 115 km/h.

MZ-TS-250/1 -sivuvaunupyörä ei ole vain eräs edullisimmista mahdollisuuksista tehdä matkaa kolmella pyörällä, se on lisäksi kiitollinen entisöintikohde1 kiinnostavine parannusmahdollisuuksineen.

6 7

Entisöintialbumista: Pyörä ei ostohetkellä ollut lainkaan huonomman näköinen, mutta sivuvaunu oli romua ja sai väistyä paremman tieltä.

Sivuvaunukäytössä ehdottomasti järkevää: Tarozzi-stabilisaattori.

Viimeistään ensimmäisen tehojar-rutuksen jälkeen mieleen tuleva: jarrutehon parantaminen.

Schubschwinge.

Pyörän omistaja Benjamin Lucas (29) on ammatiltaan apulaislääkä-ri, asuu Magdeburgissa ja on saanut MZ:n suhteen vaikutteita suvultaan. Tässä esitelty kolmipyöräinen on hänen ensimmäinen sivuvaunupyörän-sä. Hän tuntee itsensä vielä ”ajokoululaiseksi”, mutta MZ on hänen mie-lestään ihanteellinen väline aloittelijalle.

maan alkuperäisen TS-mootto-rin edut. Siinä on tosin vain heik-ko kuuden voltin laturi, mutta sen sijaan selvästi laajemman veto-alueen kattava vääntö kuin ETZ-250-sarjan moottorissa.

Lucas valitsi heti ETZ 251:n moottorin, sillä sellainen hänel-lä oli jo 300-kuutioisena käytös-sä soolopyörässään. Siten voitiin myös säilyttää alkuperäiset TS-ohjauskolmiot, jotka tosin nykyi-sin kuuluvat hänen asentamaansa ETZ-teleskooppihaarukkaan, sillä sen mukana etupyörä sai samalla parempitehoisen levyjarrun. Tä-mäkään muunnos ei ole mikään yksinkertainen juttu. ”ETZ:n te-leskoopin putket ovat kauempana toisistaan kuin TS:n. Jos pyörässä haluaa käyttää sivuvaunun kans-sa edelleen TS:n teleskooppiput-kia, etupyörää ei voi pinnata sivu-linjassa symmetrisesti. Jos pyörä pidetään alkuperäisenä, osoittau-tuu Zschopaun ajokki ongelmat-tomasti ylläpidettäväksi.”

2 Siihen, että näin ei tapahdu, auttaa se, että pitää vaihteiston öljymää-rän aina täytenä.

Jonkin tason rutiinilla moot-tori on uusittavissa muutamassa päivässä. Uusia jälkituotantokam-piakseleita saa reilulla 100 eurol-la, entisenkään kunnostus ei tule kalliiksi. Aina kun vaihdan kam-piakselin, tarkistutan kuitenkin ammattiliikkeessä sen suoruuden ja toiminnan ja korjautan tarvit-taessa, sillä laatueroja on. Noin 50 euron hintaan saa viisivaihteiseen TS-250:ään uuden kiertokanki-sarjan, johon kuuluu uusi kam-mentappi ja neulalaakeri. Uus-tuotantomännät maksavat saman verran. Alkuperäismännät ovat 20 euroa kalliimpia. Myös kampiak-selin stefat on vaihdettava, alku-peräisvalmisteiden kestävyyttä epäillään nykypäivän polttoainei-den kanssa. Tässä tilanteessa MZ-harrastajille on pakollinen valinta: Viton [fluorikumi].

Prässätyn kampiakselin pää-laakerit ovat normiosia, kuuma-kylmä-metodi auttaa vaihdossa. Lucas: ”Tähän työhön on olemas-sa jopa ns. kuumennustuurna, jo-ka kuumennetaan ja työnnetään lyhyeksi aikaa laakerin sisären-kaaseen. Täydelliset laakerisarjat, mukaan luettuna vaihteistolaake-rit, maksavat noin 70 euroa. Vaih-teistosta huomioitavaa: Tässä ra-

kentajan tulisi katsoa tarkasti, sillä vaihderattaiden pyöristyneet tar-tuntaulokkeet saattavat aiheuttaa sen että ratas ei pysy kiinni paris-saan, jolloin vaihteet eivät pidä.2 Useimmiten tämä koskee kolmea ensimmäistä vaihdetta kytkevää ratasta. Sille on nykyisin saatavilla vain heikompilaatuisia korvaajia. Powerdynamo nykyaikaisti syty-tyksen, Lucasin pyörään asennet-tu kaasutin tulee Bingiltä – nämä kaikki ovat nykyisin yleisiä toi-menpiteitä MZ-alalla.

Suurella ja optimoidulla moot-torilla, kätevällä 16-tuumaisel-la etupyörällä ja levyjarrulla on TS 250/1 nyt hyvin varustettu ai-kahyppyyn nykypäivän liiken-teeseen. Tehtiin vielä lisääkin.

”Asensin sivuvaunun matkatavara-tilaan toisen akun, ETZ-mootto-rin 12-voltin laturissa on tarpeek-si tehoa. Väliin kytketty rele pitää huolta siitä, että sivuvaunun ak-

ku kytkeytyy pyörän virtajärjes-telmään vasta kun sytytys on pääl-lä - siten vältetään, että molemmat virtalähteet imisivät toisensa tyh-jiks. Sivuvaunun henkilöautos-ta otettuun pistokkeeseen voi nyt kytkeä lämpöpeitteen, ja älypuhe-limen voi ladata. Turvavyön olen ottanut vanhasta Fiatista.”

Sivuvaunun laakeroinnissa en-tiset puslat korvattiin kokonaan uusilla polyamid-puslilla. Jo sar-javalmisteisena nestetoiminen si-vuvaunun jarru sai paineenta-saussäiliön - sen jälkeen kaunis sivuvaunupyörä on taas tien pääl-lä eikä Benjamin Lucas anna sa-teen pilata ajonautintoa. ”Minus-ta on suurenmoista, että DDR:ssä saatiin rajallisista resursseista huolimatta aikaan näin luotettava moottoripyörä. Kun tänään ajan TS-sivuvaunupyörälläni, käänty-vät ihmiset katsomaan – kuka oli-si sitä aikaisemmin uskonut?

TAPAAMISAjONurmijärven Röykässä.

15.-17.6.2018Honkaharjussa HTM:n majalla.

Vaaksintie (viitoitus maantieltä 132)Kyselyt: Seppo Aaltonen

p. 0400 101 208seppo.aaltonen@hotmail.com

43. VETERAANIRALLI 3-5.8.2018 Karjalohjalla

Päiväkummussa. Katso VMPK:n sivut

www.vmpk.fi

ITÄPyöRÄRALLI2018

pidetään Kaustisilla toukokuun alussa.

Tiedustelut Sasu Peltoniemisasu@ural.fi

Lohjan Nostalgia-

motoristit ryjärje

stäj

ät:

26.

8 9

1973 päättyi edeltäjämal-lien ES 250 ja ETS

250 tuotanto. Uusi, iso MZ oli nyt nimeltään TS 250, ja sillä oli huolellisen virityksen ansiosta kaksitahtiseksi hämmästyttävän vahva vääntömomentti. Ensim-mäisen valmistusvuoden mal-lit eivät olleet vielä sivuvaunukel-poisia. Vuodesta 1974 oli kolmas pyörä ajankohtainen, vaikka-kaan silloisen etuhaarukan ”ohut” 32-millinen putki ei ollut ihan-teellinen sivuvaunukäyttöä ajatel-len. 1976 seurasi sivuvaunukäyt-töön muokattu viisivaihteinen TS 250/1. Siinä etuteleskooppiputki on 35-millinen. Koska vaihteis-to oli entisen kokoisessa tilassa, hammasrattaat olivat kapeammat. Kampiakseli sai isommat laake-

MZ-sivuvaunupyörät ovat al-kuperäisvarustuksellakin

hyviä ajettavia, siitä ollaan MZ-piireissä yhtä mieltä. Pyöriä li-sävarustetaan silti usein 15 tuu-man autonpyörillä ja etupään teleskoopit korvataan keinuhaa-rukalla. Günter Six, MZ-kauppias ja intohimoinen sivuvaunuajaja, on itse liikenteessä autonrenkail-la. Hän pitää valintaa kuitenkin yksilöllisenä makukysymyksenä

– kustannustenkin kannalta. ”Jos hyvin hoidetulla pyörällä ajellaan pikku lenkki joskus sunnuntaisin, ei ole juuri perusteita miettiä mui-ta rengaskokoja. Muunnostyöllä on kuitenkin etunsa, sekä ajetta-vuuden että renkaiden kulumisen suhteen. Niinpä kun TS 250/1-si-vuvaunupyörän takarengas kes-tää noin 4000 km, päästään au-tonrenkaalla helposti 20000 km ja enemmänkin. Paljon ajavalle on muunnostyö 15 tuuman pyö-rille siten aito vaihtoehto.”

Mielekäs, eikä edes kallis, toi-menpide on vaihtaa TS 250/1:n18 tuuman vakiokokoinen etuvanne 16 tuuman vanteeksi (TS 250:n ensimmäisessä sarjassa oli vakio-na 16 tuuman etupyörä, mutta se oli ohuemman 32 mm:n haaru-

kan vuoksi vähemmän sivuvau-nukelpoinen). TS 250/1:een voi käyttää samaa vannetta, joka on asennettuna taakse, sopivaa uut-ta tavaraa on myös saatavilla. 1.60 tuuman vanteen leveys edessä kasvaa siten 2.15 tuumaan, mer-kintä pyörän papereihin ei tuo-ta ongelmia [Saksassa] vuodelta 1982 peräisin olevan hyväksyn-nän ansiosta. Pienempien hyr-rävoimien ja matalamman pai-nopisteen ohella pienenee myös ohjausjättö, mikä samalla keven-tää ohjausta. Selvästi leveämpi ta-karengas (3.50 tuumaa 2.75 tuu-man sijasta) rauhoittaa etupäätä. Muunnos tekee myös mahdolli-seksi käyttää kaikissa pyörissä ai-noaa saatavilla olevaa sivuvaunu-rengasta, joka on Heidenau K 29. Renkaassa on kulmikas profii-li ja sitä on siis saatavilla ainoas-

Informaatiota ja faktojaTäysi ohjelma – TS 250/1:n sivuvaunupyörän optimointi

taan koossa 3.50-16. 15 tuuman autonrenkaita asennetaan usein vain takapyörään, koska siinä ku-luminen on luonnollisesti kovim-millaan. Täydellinen rengasva-rustus kaikkiin kolmeen pyörään on myös mahdollista. Se tulee to-sin kalliiksi: Yli 500 euroa pyöräl-tä, mukaan lukien 125- tai 135-si-särengas.

Harvemmin näkee tien päällä käytössä markkinoilla saatavilla olevia etupään keinuhaarukoita. Niitä on esimerkiksi Motekilla – selvästi nelinumeroiseen hintaan. Kakkosratkaisu on 700 euron hintainen keinuhaarukka, jossa jousitusrakenteen yhdistää edes-sä tukeva jäykistyskaari. Patentoi-tu rakenne sopii kuitenkin vain ETZ 250:n etupäähän – jonka voi siirtää TS 250:een vain melkoisel-la vaivannäöllä, jota on edellä ku-vattu. Pelkästään halutun ETZ-levyjarrunkin asentaminen TS 250:een vaatii muutostöitä. On kuitenkin olemassa myös yksin-kertaisempi parannusmahdolli-suus: ”Jarruhihnojen nykyaikaiset päällysteet, esimerkiksi Ferodolta, parantavat tehoa siinä määrin, et-tä luulee saaneensa uuden jarrun”, sanoo MZ-ekspertti Six.

rit, uusdi kiertokangen laakeroin-ti, mäntä ja sylinteri olivat ennal-laan. Haarukan halkaisija oli nyt 35 mm, etupyörä kasvoi 16-tuu-maisesta 18-tuumaiseksi. Takana oli molemmissa 16-tuumainen.

ETZ 250 korvasi vuonna 1982 TS 250/1:n. Siihen mennessä oli tehdashalleista lähtenyt 101000 alkuperäisversiota ja 168000 TS 250/1-mallia. Pyöriä vietiin yli 50 maahan, myös USA:han ja Sak-san Liittotasavaltaan, jossa niitä voi tilata Neckermannilta.

Jos tänään kiinnostuu TS-kol-mipyöräisistä, löytää vähän al-le 3000 eurosta lähtien ajovalmii-ta ja periaatteessa näyttökelpoisia yksilöitä. Jopa kunnostetut ja laa-jalti optimoidut sivuvaunupyö-rät eivät juurikaan ylitä 5000 eu-ron rajaa.

HUOM! Saksankielen Restau-rierung on laajempi käsite kuin entisöinti, siihen saattaa sisältyä kaikenlaisia muutostöitä, kuten edellä näkyy. Eipä menisi tämä MZ läpi suomalaisessa museotar-kastuksessa.

TS 250/1 – myyntimenestys Zschopausta

Tekniset tiedotMoottori: Yksisylinterinen kaksitahtinen, ilma-jäähdytetty, sekoitusvoitelu (1.50), mäntäohjattu.

tiLAvuus: 243 cc (69 x 65 mm)

teho: 19 hv / 5500 k/min

runko JA Jousitus: Putkirunko, edessä tele-skooppihaarukka, takana keinuhaarukka, kolmen pis-teen sivuvaunukiinnitys, jarrutettu sivuvaunupyörä

huiPPunoPeus: n. 105 km/h

TEKSTI | Robert ReuterKUVAT | Siegfried TraubSUOMENNOS | Erkki Vaihtola ja Keijo Virtanen

10 11

Veteraanirallin aattona per-

jantaina 4.8.2017 juhlittiin Ukaan MZ-veljessarjan nuorimman Mi-kan 50-vuotis juh-lia Järvenpään su-kutilalla Teiskossa Ukaan kylässä. Juhlatilaisuus ja tapa olivat erilai-suudessaan ver-taansa vailla. Ani harvoin on juh-liin pukukoodi-na toivotun mp-ajopukua ja lähes edellytyksenä mp:llä saapumista. Juhlapaikka sijaitsi sopivasti ve-teraanirallin reitin varrella, jonne mutkitteleva kylätie vieraita joh-datti varsin vetisessä ajosäässä.

Itse juhlat oli katettu suu-reen konehalliin, olihan vieraita-kin paikalla toisella sadalla. Vettä valuvien motoristien päristelles-sä pihaan visiirit huurussa, au-kesivat edessä yllättäen konehal-lin liukuovet kuin automaatista ja niiden suulla vastaanottajat iloisi-na viittoivat ajamaan pyörät suo-raan juhlahalliin ruokapöydän

viereen! Alkuäimistys oli niin suuri, ettei siinä päivänsankaria heti ymmärtänyt onnitellakaan. Koskaan ennen ei ole tullut ajet-tua kirjaimellisesti ruokapöytään monikymmenpäisen juhlavieras-joukon ruokaillessa vieressä. Jal-kaa satulan yli ja istuit jo nautti-massa erinomaista nyhtöpossua lisukkeineen viimeisten pakokaa-susavujen vielä leijaillessa hallin ilmassa juhlaan kuuluvaa tunnel-maa ja aromia tuoden.

Lahjapöydässä komeili yllättä-vän paljon MZ-henkistä tuotteis-

toa. Olipa H. Sillmankin tuonut päivänsankarille oikein kome-an kokoisen kukkapuskan, joka kuorittaessa paljastui MZ:n teho-putkeksi. Erikoisin lahja oli Vik-ström-venemoottori vuodelta 1967 (50 v.)….enää pitää rakentaa ympärille vene.

Juhlien jatkot pidettiin vete-raanirallissa Himoksella samai-sena iltana, minne päivänsanka-rikin illan tummetessa veljesten saattelemana saapui. Hieno pää-tös upeille juhlille.

Mika järvenpää 50 v.

TEKSTI | T. Lehtonen

Pieni tarina Tumpin kokemana Myrskylyhtyajojen kotimatkastaAamu valkeni koleana, mut-

ta NVA starttasi moiteetto-masti. Oli tosi hyvä fiilis päästä taas tien päälle. Kone hyrräsi ta-saisesti ohi vielä Pulkkilanhar-jua mutta...... ennen Asikkalaa ei tahtonut ottaa kierroksia. Ava-sin bensakorkin, ajattelin että korvausilmareikä oli tukossa. Ei auttanut, sammutin ajovalot, ei auttanut.... Pääsin Asikkalan ris-teykseen jolloin kone sammui. Sähköt olivat hävinneet, ei valo-ja ei mitään. Avasin sivuposken missä akku sijaitsee. Akku oli tu-likuuma en pystynyt edes koske-maan siihen???? Mitä nyt? Ehdin jo soittaa pojalleni josko hän pää-sisi hakemaan minut täältä. Olin noin sadan kilometrin päässä Koskenkylästä. No kyllä hän tu-lee jos en saa konetta toimimaan mutta vasta iltapäivällä, nyt oli kello 11.30 ja olin keskellä mel-kein ei mitään. No eipä kestänyt kauankaan jolloin BMW (MZ) kuski pysähtyi. Hänkin oli myös ollut Myrkylyhtyajossa. Siinä vä-hän tutkailimme ja mittasimme

sähkömittarilla ja totesimme et-tä akku oli rikki, muuta vaurioita emme pystyneet toteamaan siinä tienvarrella. Ainoa konsti pääs-tä jatkamaan omin neuvoin oli saada uusi akku. Ei muuta kun mietintämyssy päähän ja muis-tin että Keijon veli asuu aika lä-hellä. Ei muuta kuin soitto Vesi-vehmaalle. Ja onnekseni hänellä oli uusi akku varalle omalle pyö-rälle ensi kevääksi. Hän oli ystä-vällinen ja möi minulle akun ja toi sen myös minulle. Asensim-me akun ja kas vaan NVA hyrräsi niin kauniisti kuin vaan Mitsi voi. Mutta nyt ei latausta eikä ajovalo-ja. Kotimatka sujui ongelmitta ja sähköä riitti hyvin, tosin autoilijat vilkuttivat minulle pitkiä valoja jatkuvasti. Huomasin vasta koto-na että olisihan minulla ollut ledi-taskulamppu sivulaukussa minkä olisin voinnut teipata kiinni ajo-valon päälle. Kotona sitten selvi-si että roottori (staattori) oli pala-nut. Sen vahtamalla lataus toimii jälleen.

Että sillälailla simssulivei

12 13

Keski-Suomessa, muutamia ki-lometrejä Korpilahden taaja-

masta etelään, sijaitsee varmaan Suomen hienoin rallimuseo. Mu-seo on yksityinen, yhden miehen aikaansaama upea näyttö intohi-mosta moottoriurheilua kohtaan. Museon isäntänä tarmokkaas-ti puuhaava Pentti Nikander on tullut tutuksi kaikkien suoma-laisten ja ulkolaisten rallitähtien kanssa ja sitä kautta he ovat pal-jolti lahjoittaneet Penalle omia ajovarusteitaan. Suomen kulta-ai-kojen rallikermakin on kunnioit-

TEKSTI | Seppo Turunen

Varteenotettava vinkki

Loistava ajelukohde Keski-Suomessa

tanut Penan aikaansaannoksia vie-railemalla tässä museossa. Myös suomalaiset formulaykkösmiehet ovat täältä sijansa löytäneet. Ta-varaa on siltäkin osastolta Häkki-nen, Räikkönen, Salo -nimisiltä nuorukaisilta. Sieltä löytyy ajo-pukuja, hanskoja, kypäriä, rekvi-siittaa, kirjallisuutta ja pienoismal-leja nimikirjoituksin varustettuna ym. ym.. Suosittelen kerhoille tai muuten vain ajelukohteeksi. Pe-na ottaa mielellään vastaan etu-käteen puhelimitse sopimalla: Pentti Nikander 044 317 0149

VMPK:n 42. veteraaniralli jär-jestettiin tällä kertaa Jämsäs-

sä, Himoksella, Suomi 100-hen-gessä. Sää oli tyypillinen tämän kesän epävarmuuden ilmentymä eli kaikki säätyypit sai reissussa kokea. Sääennustuksista johtuen olin jo mielessäni melkein peru-nut osallistumisen, kun ystävä-ni Upi sattui kysäisemään, olin-ko lähdössä Himokselle? Kerroin hänelle varsin epävarman olotila-ni, telttailun suhteen. Upi kertoi varanneensa ison mökin, jonne ei ollut vielä muita tulijoita tiedos-sa, tule sinne. Eikä maksa mitään. No tuo tieto muutti päätöstäni lähtöön ja Upi kertoi menevänsä jo torstaina, silloin on vielä aurin-koista. Itse en uskaltanut kuiten-kaan luvata omaa lähtöäni vielä silloin, mutta sain asiani kuiten-kin hoidettua ja illan suussa suun-tasin Mitsin keulan kohti Jämsää.

Matka sujui rallatellen Hä-

meenlinnan kautta Padasjoelle ja sieltä edelleen Jämsään aurin-gonpaisteessa, itse asiassa ihan-teellisessa kelissä. Ei ollut kuu-ma eikä kylmä, mitä nyt hiukan tuuli riepotteli. Tuossa enduros-sani on melko pieni alumiininen kisatankki, joten joutuu tank-

kailemaan melko ti-heästi. Jos reilun sadan kilometrin välein löy-tyy asemia, on tankkaus viisainta suorittaa. Aika ihanteellinen oli kulutus, kun 4,5 litraa oli satasella mennyt. Jos tuosta vähe-nee, niin voitelu ja jäähdy-tys kyllä vaarantuvat kriit-tiselle tasolle. Pari huonoa kokemusta on siitäkin, kun ei ole älynnyt ottaa huomioon kovaa vastatuulta. Silloin kulutus nousee pienellä kaksitahtisella merkittä-västi, kun joutuu voimalla vääntä-mään tuulta vasten.

Jämsään saavuttuani pistäy-

dyin keskustan kaupasta hake-massa hieman mökkievästä ja sa-malla olisin ottanut viereisestä grillistä kahvin ja jonkun höyry-makkaran tahi jonkun pikkupur-tavan, vaan ei onnistunut: "Ei ole mitään lämmitetty, kun tänään ei ole kukaan ostanut mitään, aion lyödä kohta luukut kiinni", sanoi viehättävä myyjäneitonen. Sain kuitenkin kahvikupin ja jäätelön ja siihen oli tyytyminen kaupun-gin keskustassa torstai-iltana klo 20. Tämä antoi jo hieman vink-kiä, millainen palvelutaso olisi

Himoksella tällä kertaa oleva. Ai-ka kovaa kritiikkiä siitä on annet-tu VMPK:n foorumilla Himoslo-mien palvelusta, tai paremminkin sen puutteesta.

Alueen suunnattomasta laa-juudesta johtuen porukka hajo-si levälleen, harvakseltaan pitkin pitäjää, mutta saapuneiden pyö-rien kirjo oli ilahduttavan laaja, tuhatyhdeksänsataaluvun alku-puolelta 80-luvulle, uudemmat ajokit jäävät jostain syystä huo-mioimatta. Meidän mökkiin tu-li vielä Norton-mies Kimmo ja lauantaina Jore vaimoineen isol-la Triumphilla, Upi oli matkassa Tridentillä ja kaikille löytyi peti-paikat. Jo vain tuntui melko ylel-liseltä köyhälle Mitsimiehelle, omat saunat, suihkut, nykyaikai-set keittiöt, grillit ja kaikki mah-

TEKSTI | Seppo Turunen

VMPK:n42. veteraaniralli

14 15

dolliset vempaimet - vaan näillä sääolosuhteilla se oli tosi muka-vaa.

Perjantaina alkoi pyörien tulo

tihetä iltaa kohti, joidenkin pääs-tessä kuivana ja toisten vähem-män kuivana perille, tulosuun-nasta ja onnesta riippuen.

Lauantaipäivä meni portilla tulijoita tiiraillen ja tuttuja mor-jenstellen, sekä tuolla näytte-lyalueella kierrellen ja kuvaten. Päiväkävijöille oli varattu suun-nattoman suuri pressuhalli, joka oli tosi pimeä. Yksi sivu oli kui-tenkin auki, mikä teki kuvaami-sesta todella haastavaa ja osasta kuvia tulikin sitten julkaisukel-vottomia. Lauantai-iltana toiset lähtivät sateessa näyttelyalueelle, mutta itse jäin mökille kahvittele-maan ja katselemaan tv:stä yleis-urheilun MM-kisoja.

Kaikenkaikkiaan kohtuulli-sella säällä pärjättiin Himoksella oloaika, vaan sunnuntaina koti-matkalla en päässyt kuin Jäm-sän ympyrään, kun taivas aukeni ja kotimatkaa kaatosateessa riit-ti Hämeenlinnaan asti. Onnek-si vesi oli lämmintä, sillä pari lit-raa taivaalta tullutta vettä lillui nyt kirjottajan housunpersuuk-sissa, joten vakaa päätös uusista

ajohousuista syntyi siinä loppu-matkalla.

Alkuviikosta katselinkin netis-

tä ajohousumarkkinoita ja löysin mieluisan merkin, joka Euroopas-sa äänestettiin kaikkein parhaim-maksi ja ihan numeroiden valossa se kyllä sitä onkin. Eikä hintakaan ole lähimainkaan kalleimmasta päästä. Vyötärölleni on kuitenkin kertynyt traktorin eturenkaan ver-ran jenkkakahvaa, joten jouduin ottamaan numeroa suuremmat ja ne on tietysti liian pitkät. Niinpä soitin sisarentyttärelleni, joka on verhoilija ja kysyin, auttaisiko hän ajohousujen lyhennyksessä, jos en itse uskalla tuota tehdä. Heidi lu-pasi auttaa: "Tuo ei kuitenkaan ole ihan helppo, siellä on vuorin veto-ketju ja kaikki, entä jos se ei onnis-tu?" "No ei se mitään, sitten mulla on maailman kalleimmat vedenpi-tävät shortsit!" Ne niistä sitten vie-lä saa!

Vaan kaikenkaikkiaan reis-su oli ihan oli ihan mukava ystä-vien tapaamisten ja Upin ja mö-kin ansiosta. Teltassa olisi voinut tulla nälkä ja vilu, kosteudesta ja heikoista palveluista johtuen. Lämpötilat olivat ihan jees, ja ko-timatkakin meni kuitenkin ihan hyvin… sateen sattuessa ajamme sateessa.

Valitettavasti emme kyenneet vakuuttamaan Gas-Gasin moottoreiden uusia omistajia jatkamaan

moottoreiden valmistusta. Viimeinen ZPsport449 kootaan, valmistetaan ja luovutetaan. Haluamme kiittää kiinnostuksesta ja monista mukavista hetkis-tä yhdessä.

Sinun ZPmoto-tiimisi 28/11/2016

Zschopaulainen moottoripyörävalmistus on nyt sit ohi...

ZPsport449:ntuotanto päättyy

Suruksi olen saanut tiedon, et-tä Erkki Linna, joka oli ilmoi-

tettu kadonneeksi alkukesällä, on poistunut keskuudestamme, sin-ne missä ei kysytä minkälaisel-la pyörällä saavuit. Erkki Linna oli keskeinen vaikuttaja tähän, et-tä tämä tiedotuslehtikin ilmestyy. Kirjoitan näitä rivejä moottori-pyöräilijän näkökulmastani. Tu-lin tuntemaan Erkin 1980-luvulla. Harmaa MZ näytti kaitaiselta pit-kän leveäharteisen ajajan kanssa. Eki ajeli sittemmin usein Lieves-tuoreen asemalle ja innosti ylä-kerran moottoripyöräkollektiivia

perustamaan MZ-pyörillä ajavil-le merkkikerhoa, mutta ehtona oli se, että kerhon nimi on MZ-ajajat, erotuksena kansainvälises-tä moottoripyörien merkkiker-hojen tavasta nimetä ne ”Owners Clubiksi”, missä painottui pyörän omistaminen, eikä se, että pyö-rä on tehty käytettäväksi, ajoon. Ymmärrystä tämän eron mer-kittävyydestä Erkki oli hankki-nut Motor Cycle Weekly ja Motor Cycle News -lehdistä, joita Erkki oli alkanut seurata säännöllises-ti 70-luvun lopulta – ja liittynyt brittien MZ-Riders Clubiin. Siinä

tapauksessa, että tämä ymmärrys oli Ekillä myötäsyntyistä, joka ta-pauksessa Eki näki sille perusteita painetussa sanassa. Suomalaisten MZ-pyörien harrastajien merk-kikerho perustettiinkin sitten ni-mellä Suomen MZ-ajajat joulu-kuussa 1992.

Erkki Linna ajoi ensimmäisen moottoripyöräretkensä manner-maalle vuonna 1974. Pitkien mat-kojen retkeilyyn hän oli saanut innoitusta jo pikkupojasta alkaen lukemistaan tutkimus- ja kauko-matkaselostuksista. Kirjallisuu-

MZ-ajajien perustaja on poissa

Kallistelua Saksan Hamelnissa.

16 17

den lisäksi käytännön tietotaidon innoittajana Erkki mainitsi aina Matti Viron, jota hän piti moot-toripyörämatkailun oppi-isänään. Luonnollisesti Erkin matkat suun-tautuivat Saksan Demokraatti-seen Tasavaltaan ja sittemmin yh-tenäisen Saksan itäiselle puolelle. Eräänä kohokohtana oli osallistu-minen Zschopaun MZ-tehtaalle järjestettyyn MZ-tapaamisajoon vuonna 1992. Silloin MZ-pyörien suunnittelija, ”modernin kaksi-tahtimoottoripyörän isä” insinöö-ri Walter Kaaden vetäisi tussilla nimikirjoituksensa Erkin MZ:n valkoisen katteen reunaan.

Kahdenkymmenenkolmen vuoden aikana Erkki Linna ajoi neljällä eMZetillä, joista toisen hän osti uutena vuonna 1984, siihen kertyikin yli 100000 ki-lometriä, moottoria avaamatta. Matkoilla hän hankki useita pit-käaikaisia tuttavuuksia Saksasta.

Erkki Linna perusti itäblokin maissa valmistetuilla moottori-pyörillä ajaville oman tapaamis-ajon, Itäpyörärallin, jonka hän

järjesti itse ensimmäisen kerran Saarijärven Särkilammilla vuon-na 1983.

Erkki Linna ajoi olemuksellaan arvossa pitämiään asioita, hän oli vähäpuheinen ja kaikessa vaatima-ton. Hän arvosti ihmisten välistä sopusointuisuutta ja ystävyydes-sään hän oli luotettava. Suomen MZ-ajajat -yhteisölle hän oli sekä toiminnan alkuun saattava kipi-nä että näkemyksillään yllä pitävä voima. Erkin näkemykset säilyvät, esimerkiksi että ”pyörän ei tarvitse olla kallis ja monimutkainen eikä se saa olla äänekäs. Eikä sen kans-sa saa olla kiire eikä pidä tärvätä aikaa remontteihin, eihän se ole elämän tarkoitus.”

Erkki Linna onnistui kiin-nittämään huomioni tarkem-min joihinkin sellaisiin asioihin, joita olin jo laittanut merkille, (Olin aloittanut moottoripyöräi-lyn 12-vuotiaana MZ-merkkisel-lä pyörällä, joka kesti usean kesän kokemukset ja koettelemuksetkin, vioitta ja vaurioitta, useimmiten kahden, ja pitkän istuimensa an-

sioista kolmenkin, kulkijan käsis-sä.) Oli mukava löytää kaveri, joka oli myös tarkastellut sitä minälai-sia arvoja mikäkin tavara edustaa ja pyrkii toteuttamaan. Ja että kes-keinen tuote, joka toimi esimerk-kitapauksena, oli moottoripyörä. Ja niistä yleisesti melko huomaa-maton, erityinen pyörä kykeni-kin saamaan esille huomattavan määrän merkittäviä, ja myöntei-sessä mielessä merkittäviä, asioi-ta, ja sellaisella tavalla kuin ei mi-tenkään vaatinut niille huomiota, mutta onnistui ilmaisemaan niitä olemassaolollaan.

Kun minulle soitettiin Ekistä, tuntui, että hän vei paljon men-nessään. Mutta kesän kuluessa ho-risonttini selkeni. Hän jätti myös sellaista, mistä en ollut ollut varsi-naisesti tietoinen. Sikäli kuin opin Ekiä tuntemaan, hänen elintavois-saan huomaamattomuus oli mer-kittävässä asemassa. Hän ei tehnyt itsestään numeroa. Vuosien kulu-essa silloin tällöin mielessäni tar-kastelin tyytyväisyydellä sitä et-tä olin oppinut hänet tuntemaan. Vaikka ajoimme yhdessä niin ko-

ti- kuin ulkomailla, Eki ajoi paljon omia teitään. Ja vasta sitten, kun en enää voi tarkistaa, missä, mil-loin ja mitä mielessä, enkä seura-ta ja ajaa samaa tietä, jonka Eki viimeksi valitsi, jään aina kuin val-koisesta pussista levitetyn palape-lin eteen. Näin paljon, eikä mitään mallikuvaa, jonka mukaan koo-ta. Tunsinko minä sitä Ekiä? Enkö tuntenut riittävän hyvin?

En.

Tai tottakai tunsin. Jokainen ajaa oman tiensä. Ja iloitsemme, kun tapaamme tuntemattoman, jota alamme pitää tuttuna, kun matka ja vauhti tuovat samoil-le kohdille. Sen perusteella mi-tä Ekin kanssa puhuttiin, minul-le jäi Ekistä muisteltavaa, mukana varmuus, että Eki sai elämänsä ja ajattelunsa kestämään niiden yh-denmukaisuus ehjänä, pyörä ei li-vennyt.

Kun Eki ajoi toukokuussa 2017 Jyväskylään bemarillaan ja tarkisti, kuinka olin muotoillut hänen muistelmansa Matti Vi-

rosta, moottoripyöräilyn oppi-isästä, keskustelimme Matin pois menon ennenaikaisuudesta. Vai oliko se ennenaikainen?

Yritän rekonstruoida niitä aja-tuksiamme, vaikken voi muistaa kummankaan vuorosanoja tar-kasti. ”Kun täältä on kuitenkin lähdettävä, ihmisen järjen mu-kaista on itse huomata ja valita, milloin, ettei roiku kuin juhlis-sa vielä, enää, kun ne on jo ohi.”

”Siihen ei kaikista ole, ei jokainen

ehkä tule joutuneeksi sellaisiin juhliin?” ”Saattaa olla. Saattaa ol-la myös, ettei voi itse aina valita, minkälaisista juhlista itsensä löy-tää.” ”Sellaisista lähtöpäätös taitaa olla niitä harvoja ihmisen täysin omia päätöksiä, joita voi itsenäi-sesti tehdä.” ”Mutta mikä takaa, että se olisi sopiva tai onnistunut, tai jopa oikea ratkaisu?” ”Mitä merkitystä on yhden ihmisen rat-kaisulla? Mikä on sellaisen pää-töksen painoarvo?” ”Sen painoar-von voi taata repullisella kiviä.”

Enduroimassa.

Erkki Walter Kadenin kotipihalla, jossa Waltteri kirjoittaa nimmarinsa Ekin mitsin katteeseen. MZ tehtaan edessä v. 1992.Eki ja MZ ETZ Fun.

18 19

Arja ja Timo olivat järjestäneet tapaamisajon hyvin valitse-

maansa paikkaan. Lepen osuus juntan toimintaan ja tapahtu-man järjestelyihin oli yhtä mer-kittävä kuin aina ennenkin. Vas-ta jälkeen päin tuli selville, kuinka harvinainen sateisen kesän vii-konloppu oli käytössämme, se oli yksi ainoista aurinkoisen lämpi-mistä viikonlopuista. Kaukaisim-mat vieraamme tulivat tänä kesä-nä Unkarista asti, ja luonnollisesti MZ-pyörillä.

Kun lauantai-illan alkaes-sa leirialueen grillikatoksen kul-mille oli vähitellen kokoontunut niin suuri pääosa joukkoamme, että tilaisuus oli syytä aloittaa, se oli avattava pitämällä hiljai-nen hetki Erkki Linnalle, joka oli Suomen MZ-ajajien alkuperäi-nen, aatteellinen kokoonkutsuja. Tällä hiljentymisellä oli sen ly-hyen keston ylittävää merkitystä. Hiljaisuudella oli Ekin kohdalla paljon merkitystä. Eki ei tarvin-

nut koskaan kuuluvia saati suuri-suisia palopuheita MZ:n tarpeel-lisuuden, sen erinomaisuuksien järkiperäisyyden esille tuomisek-si, vaan hän teki vuosikaudet hil-jaista perustavaa valmistelua, aja-malla MZ:eillään toi esille niitä arvostuksia, joita tällaisella pyö-rällä ajamiseen liittyi ja joita tuli vääjäämättä tuntemaan. eMZetin parissa oppii, jos on oppimiselle alttiutta, tai ainakin tahtoa. Täl-laisen yksinkertaisen yksisylinte-risen kaksitahtimoottorin kanssa ei voi olla havaitsematta, kuin-ka Herkkyys ja Lujuus, Keveys ja Kestävyys, saadaan voimista-maan toisiaan. Kun näiden äärel-le pääsee, näiden parissa pysyy. Ja näin, ajamme millä vain pyö-rällä, emme tarvitse sen kum-mempaa suunnistinlaitetta, kun voimme paikallistaa kohtamme missä ja milloin vain, kun ver-taamme sijaintimme siihen mi-tä se MZ-merkki osoittaa, jonka olemme onneksemme sisällem-me saaneet.

Jo ensimmäisestä tapaamis-ajosta alkaen Sumiaisissa joulu-pukin kesänviettopaikassa MZ-ajajien juntalle on siunaantunut aina jotakin jäsenistölle jaetta-vaa ja tarjottavaa. Osapuilleen yhtenäiset jakamisen perusteet kokevat joka kerralla muutoksia, vaikkei täysin mullistavia uu-distuksia olekaan koettu, mutta perusarvot tulevat ainakin viit-tauksenomaisesti tietoisuuteen, kun kokoonnumme vuotuiseen rituaaliin.

Henri Kuusela, joka kunnos-tautui tulemalla MZ-tapaamis-ajoon Jawalla hankkimaan valis-tusta niistä ominaisuuksista, joita moottoripyörän valinnassa kan-nattaa ottaa huomioon, osoit-ti nopeaa omaksumista (ja myös palautumista, hänellä on ollut MZ Kanuni) Jyväskylän romupäi-vänä 6.1.2018: Jawan tilalla hänel-lä on nyt MZ ETZ251.

Turvallista liikennöintiä!

Tapaamisajo 2017 KeuruullaCamping Nyyssänniemi 16.-18.6.2017

TAPA

AMIS

AjO

20 21

iäkkäin osALListuJASeppo Kalle Aaltonen 73 v 467 km MZ TS250/1

nuoriMMAt osALListuJAt250 km Keravalta: Manu Anttila 10 v, Waltter Ant-tila 12 v

Pisin MAtkA tAPAAMisAJoonFrank Jaster (Bad Düben, Germany) 4730 km MZ ETZ251 1989

Pisin MAtkA- unkAristA Sandor Moravetz MZ ETZ250

1986 > 2200 km & Szaba Attila MZ ETZ251 1989 > 2200 km

- eestistä Tobi Korbelainen- suoMestA Mauri Määttä, Oulu MZ ETZ301- nAiset Arja Vaismaa-Lehtonen, Vaajakoski,

MZ Kanuni ETZ301- wAnhALLA MZ:LLä Risto Virtanen, Lie-

to, 300 km MZ ES175 1962 (vrt. raportti MZ-ta-paamisajosta vuosi sitten, lehtihän on varmasti tallella. Vasta nyt kuultiin kuinka läheltä piti-ta-paus se oli.

- sAtAPiikiLLä Kaarlo Salonen (dopattu) MZ TS125 1975

wAnhin MZEsa Jokinen MZ ES175 1960

huoMionArvoinen entistysJuha Helama, Laukaa, MZ ETS250

MZetZ301 street trAcker 1998/2017Ari Niemisen luoma Bobber-Cafe-racer Kanuni 301, jonka ajoi paikalle Teemu Nieminen.

ensi kertAA tAPAAMisAJossAMMeValentin Jähne

ensi kertAA tAPAAMisAJoon uLko-MAiLtA sAAPuneitA oli useita ja heille jaettiin suomenkielistä aineistoa, jonka omaksumiseen ai-kaa annettiin pisimmillään 1 (yksi) vuosi.

MZ-hyMytytöksivalittiin Tarja Salminen Savonlinnasta.

MZ-hyMyPoJAksinimitettiin (virallisesti vasta näin monen vuoden jälkeen): Nyt-Varsinkin Iloinen Vaskiseppä Har-ri Sillman.

MZ-kuLttuuriPALkintoReilu Meininki: Lepe Haapalainen

uusi kiertoPALkintoreitin AvAAJAn PALkinto(DDr:n paraatimiekka)Keijo Virtanen

kiertoPALkinto AnsiotA tuottAvistA sAAvutuksistA(MZ1000 eko, tM MZ-club Deutschland)Petri Heinonen

kiertoPALkinto(tM olli niinikangas)Arja Vaismaa-Lehtonen, Timo Lehtonen, Die obersten Förderer des Arrangement Committee und die Mentoren der Allen Teilnehmern

Jawaan kulkuvälineenä turvautunut Henri Kuusela uskaltautui matkaan Kaakkois-Suomen äärikulmil-ta, Virolahdelta saakka ja huomioitiin rohkeudes-taan ja jo aikaisemmatkin osallistumiset huomioon ottaen katsottiin perustelluksi, että jaetun valistuk-sen soveltamisesta pysytään selvillä tulevissa tapaa-misissa.

TAPA

AMIS

AjO

22 23

Valtateitä vältellen reittimme kulki Rusutjärvi, Mäntsälä,

Pukkila, Myrskylä, Iitti, Mänty-harju, Ristiina, Mikkeli ja Saari-järvi. Navikaattori näytti matkak-si valtateitä pitkin noin 230 km. Yllätykseksi reittimme ei ollut kuin reilun 10 km pidempi, mut-ta maisemat sitäkin mielenkiin-toisemmat eikä tarvinnut juuri nopeinpia ajoneuvoja väistellä.

Tässä voikin ihmetellä suoma-laisten autoilijoiden ajotapaa, sillä valtaosa ei osaa ohittaa hitaampaa ajoneuvoa. On ”sääntö”, että pitää jäädä hitaamman perään roik-kumaan, vaikka ohitusmahdol-lisuuksia on pilvin pimein. Sit-ten kun on saatu jono aikaiseksi, niin jonon viimeinen urho sitten tekee ohituksen, kun on keltaiset viivat ja näkyväisyys lähes nolla. Tätä perässä roikkumista ei estä edes nk. ”leveekaistatie”. Siitä tu-li myös kokemusta välillä Elimä-ki Imatra Elimäki kun käväistiin URAL roikkarallissa.

Palataan Sääskisaareen. En-simmäiset uudisasukkaat asettui-vat Saarijärven rannoille, Länsi-Juvalle jo luultavasti 1200-luvulla. Vuoden 1323 Pähkinäsaaren rau-hassa Juva siirtyi Ruotsin valtapii-riin. Saari oli nimeään parempi sääskiä eikä muitakaan ötököitä juuri näkynyt.

Viikko saaressa meni klapi-hommissa ja löhöilyssä nopeas-ti. Toverit pitivät huolen ruuasta ja kalaa riitti mantereen naapuril-le asti, joka oli varannut mitsille pilttuun vanhasta navetasta.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta parempaa pitää aina hakea. Mitsi tapaaminen painoi päälle, ei kun matkaan. Arja jäi saareen kun lupaili sateista viikonloppua Keuruulle, telttamajoitus ei kiin-nostanut.

Tulomatkalla olin jo huoman-nut muistopaaden järvelle joh-tavantienvarrella, joten mielen-

kiinnolla pysähdyn kivipaadelle. Mistä on kyse?

Kyseessä on Nuijasodan 1596–1597 muistomerkki. Tämä muis-tomerkki on pystytetty niille Ju-valaisille kuudellekymmenelle nuijamiehelle, jotka Savonlinnan käskynhaltijan Kyötikkä Finken ratsumiehet Juustenin johdolla polttivat Lauri Pietarinpojan ta-loon Juvan Remojärvellä.

Ruotsin ja Venäjän välinen 25-vuotinen sota ”pitkäviha” vuo-sina 1570–1595, joka päättyi Täyssinän rauhaan. Rauha sol-mittiin 18. toukokuuta 1595. Uu-si raja vedettiin Saimaasta Ola-vinlinnan itäpuolta Kainuuseen ja sieltä Inarijärven kautta Pohjoi-selle jäämerelle.

Linnaleiri oli Ruotsin valta-kunnassa käytössä ollut järjes-telmä, jolla sotaväki majoitettiin sotaretkien väliajoilla. Venä-jää vastaan käydyn sodan yhte-ydessä pakko-otot ja linnaleiri-järjestelmä muuttui talonpojille määrättyjen ylimääräisten sota-apuverojen myötä varsinaiseksi sotaväen elatusvelvollisuudeksi, mikä muodostui raskaaksi taa-kaksi. Rauhanteon jälkeen lin-naleirien ylläpito jatkui, sotilaat terrorisoivat siviiliväestöä ja vi-rallisen järjestelmän ulkopuolella suorastaan ryöstettiin talonpojil-ta elintarvikkeita sekä eläimiä.

Heikki Ylikangas: ”että suun-nilleen puolet talonpoikaistilo-jen peltomaiden viljatuotosta meni nuijasodan aattona linnalei-rimaksuna sotilaille. Voidaan ky-syä, mitä sitten sotilaat tekivät niin suurilla omaisuuserillä? Yllä-

pidokseen ja toimeen tullakseen he eivät sellaisia määriä tarvin-neet. Ongelmasta selvittiin siten, että ylijäämä myytiin. Saalis kei-noteltiin rannikkokaupunkeihin tai niitä vastaaviin markkinapaik-koihin ja muutettiin siellä rahak-si. Kuljetusvelvollisuus sälytettiin maksajille. Jokaista 10 viljatynny-rin erää varten sotilaat pakottivat talonpojat luovuttamaan hevosen vetopeleineen. Perillä myös hevo-nen myytiin ja jälkeenpäin väitet-tiin, että eläin oli sortunut tielle tai että talonpojat olivat hevosen vapaaehtoisesti hyvästä tahdosta sotilaille lahjoittaneet. Näin asia selitettiin Flemingin määräämäs-sä virallisessa tutkinnassa jo 1592.”

”Klaus Eerikinpoika Fleming 1535, Parainen – 13. huhtikuuta 1597, Pohja oli suomalainen sota-päällikkö, vapaaherra ja valtaneu-vos, joka toimi 1591–1597 Suo-men ja Viron käskynhaltijana ja oli tuolloin käytännössä itsenäi-nen sotilasdiktaattori Suomen alueella.” Lähde Wikipedia.

Tätä ongelmaa ei ratkaistu vaikka asiasta valitettiin Tukhol-maan, johtuen Ruotsin poliitti-sesta tilanteesta. Talonpojilla oli myös pelko, että heistä tehdään

maaorjia niin kuin Ruotsin hal-litsemissa Virossa ja Puolassa oli asianlaita. Myös muualla Euroo-passa oli sama suuntaus.

Nämä olivat perimmäiset syyt kapinaan. Joka kukistettiin ve-risesti kokeneen ja hyvin varus-tetun ammattiarmeijan voimin. Noin 3000 nuijamiestä kaatui tai tapettiin.

Matka jatkui. Mikkeli, Ota-va. Otavasta Joutsan suuntaan hy-väpintaista mutkatietä Hirven-salmen Kuitulan kylään, jossa sijaitsee Politiikko ja presidentti Kekkosen luottomiehen ja hänen perillisekseen valitseman Ah-ti Karjalaisen synnyinkotimuseo. Karjalaisen ja Kekkosen välit vii-lenivät Ahdin runsaan alkoholin-käytön seurauksena, johon hänen kuningashaaveet kaatuivat. Vali-tettavasti museo oli suljettu joten tutustuminen jäi pihapiirissä ih-mettelyksi.

”Ahti Karjalaisen äiti Lyydia Karjalainen (os. Viherlehto) oli Lepolassa kasvattityttärenä. Hän sai Lepolan tilan häälahjakseen avioituessaan Anshelm Karjalai-sen kanssa vuonna 1915. Paris-kunta sai neljä lasta, joista vuon-

teksti | kalle

Matkalla Keuruulle

Sääskisaari.

Nuijamiesten muistomerkillä.

Ahti Karjalaisen kotimuseo.

Tämän vuoden mitsi-tapaamisen matkaan varasin viikon. Ensimmäinen tavoite oli Juvan Saarijärvi, joka sijaitsee noin 30 km Mikkelistä pohjoiseen. Saarijärvi on todellinen saarijärvi kymmenine saarineen. Me majoituimme Sääskisaareen johon mantereelta oli matkaa vajaa kilometri.

24 25

na 1923 syntynyt Ahti oli nuorin. Lepola oli Karjalaisten asuntona vuoteen 1962 asti, ja sen jälkeen suvun kesämökkinä. Hirvensal-men kunta osti Lepolan vuonna 2002, ja museo avattiin yleisöl-le vuonna 2004.” Lähde Hirven-salmen museot. Rakennus on toi-minut myös kylän postina, jossa Karjalaisen sisko Tekla on työs-kennellyt 1960-luvulle asti.

Seuraava ihmetyksenpaikka oli postilaatikon telineeksi valjas-tettu Simson Suhl mopedi jota pi-ti pysähtyä kuvaamaan. Onkohan tuo paras paikka Simsonille? Ai-nakin se saa ansaitsemansa huo-mion tienvarressa, ehkä parempi näin kuin liiterin metsänpuolei-sella seinällä räystään alla.

Joutsassa tankkaus ja kahvit sitten kohti Korpilahtea. Ohitin Joutsenlammen tienhaaran joka herätti muistoja kun Arja sai vii-kon (avek) kuntoloman kylpylään 40 vuoden palvelusta E-liikkees-sä. Olin varannut sukset mukaan, että käyn hiihtelemässä sillä välin kun vaimo käy kauneushoidois-sa ym. mutta lumi oli hävinnyt ja tilalla oli jääkaljulla olevat lenk-kipolut joissa ei pysynyt pystys-sä. Vaihtoehdoksi jäi Eurosportin

katselu. Muu hotellinanti oli kes-kiviikon eläkeläistanssit kun bus-sillinen eläkeläisiä saapui hanu-ristin kanssa sinne.

Matka joutuu hyväpintais-ta asfalttia. Kärkistensalmen silta olikin seuraava ihmetyksenpaik-ka, joka tuli nyt ensimmäisenker-ranajettua. Edellisellä Kärkisten-salmen ylityksellä mentiin vielä lossilla. Mahtava laitos tuo silta. Korpilahti, ysitietä muutamakilo-meri Jämsän suuntaan sitten Kos-kenpää tavoitteeksi. Siinä pääsi koittelemaan mutkaisen hiekka-tien ihanuuksia parinkymmenen kilometrin verran. Sivarimitsi ei hiekkatietä pelkää, mutta kuula-laakerisoramutkat pitivät hereil-lä kun toimimattomat takavalot vilkkuivat sivulla, todellista ralli-polkua. Koskenpäästä taasen as-faltille, Keuruu ja Nyyssänniemi kangasteli jo noin 30 km päässä.

Aina mukava MZ tapaaminen meni perinteisin menoin. Tulihan sietä myös pokattua vanhimma-nosanottajan palkinto. Kiitos jär-jestäjille. Sunnuntain paluumatka olikin jo tutunpi reitti, Kosken-pää, Jämsä kohti Kuhmoista. Mat-kalla alkanut tihkusade muuttui ennen Kuhmoista rankkasateek-

si, sadevehkeitä päälle märän ajo-puvunpäälle. Sade lakkasi muuta-man kilometrinpäässä ja aurinko pilkisteli. Siinä sitä hikoiltiin lop-pumatka. Padasjoella tankka-us automaatista kymmenellä eu-rolla, jolla sai noin 7 litraa sillä Lammille ja toinen 7 litraa. Sillä pääsikin sitten kotiin Mommila, Ridasjärvi, Jokela reittiä. Matkalla tuli kyllä mieleen olisikohan jo ai-ka siirtyä maksukorttiaikaan kun nuo asemat ovat lähes kaikki ny-kyisin kortilla toimivia.

Matkaa kertyi noin 700 km il-manvaloja. Valot tekivät tenän lähtiessä eikä sähköjohtojen lii-tosten läpikäyntiauttanut. Vika löytyi virtalukosta jossa ne pienet alumiinipuikot olivat hapettuneet jumiin. Niiden putsaus toi valot ja kaikki oli ok. Kone kävi ja latasi, valot paloivat.

Seuraavan kerran kun olin lähdössä ajelemaan kone ei käyn-nistynyt. Savu alkoi nousta satu-lanalta, nopeasti akunjohto irti ja ihmettelemään Vapen temppu-ja. Kipinä oli hukassa ja on vie-lä tätä kirjoittaessa. Epäilen, että puola sanoi työsopimuksensa irti. Remontti vaatiikin laajenpaa tie-totaitoa mitä ei itseltä löydy.

Niin – minkäs teen. Saan siir-rettyä hiestä märkänä ajo-

neuvoni sivuun ja pakokaasu-paraati voi alkaa. Ajan rekkojen perässä rampille ja satamaan. Olen varannut huoneen läheisestä ho-tellista. Vastaanotto on asiallisen viileä. Saan pyörän parkkiin ho-tellin taakse ja raahaan tavara-ni ylimpään kerrokseen, pitkän käytävän viimeiseen huoneeseen. Menen suihkuun ja alakerran pu-biin oluelle. Uni tulee nopeasti.

Aamupala on varsin runsas. Si-tä nauttimassa on perheitä ja pa-riskuntia. Kaikki puhuvat sak-saa, jota ymmärrän jonkin verran. Keskustelu on varsin arkipäiväis-tä. Kannan taas tavarani pyörälle-ni, kiinnitän ne paikoilleen ja olen valmis matkaan.

Kapteeni istuu paikalleen, lait-taa ajolasit silmilleen ja nyökkää. Pyhäpäivän liikenne ei ole ko-vin vilkasta. Löydän helposti tien

kohti Hampuria, ja muutaman kymmenen kilometrin jälkeen navigaattori ohjaa minut pienem-mälle paikallistielle. Aurinko pais-taa, mutta olen vielä levoton. Epä-määräinen tunne valtaa mielen ja käännyn levähdyspaikalle. Pyö-rässä näyttää kaikki olevan kun-nossa, mutta ajatukset eivät vielä ole täällä, ne vaeltelevat levotto-mana jossain Suomessa ja koto-na. Olenko todellakin yksin ja matkalla? Se tuntuu kummallisel-ta. Käynnistän koneen ja jatkan matkaa. Pian käännyn vilkkaalle moottoritielle, joka johtaa Berlii-niin. Ajonopeus nousee, sillä 100 kilometrin tuntinopeudella olen tientukkona tai joudun rekkakais-talle. On pakko syöksyä mukaan sirkukseen ja ajaa 130 km/t. Ilma-virta pistää vastaan, kypärä heiluu puolelta toiselle ja lapaluissa tun-tuu jännitettä. Välillä vaihdan no-pealle kaistalle ja ajan 150 km/h.

Pelottaa. Tienpinta ei olekaan niin tasainen vaan siinä on uria, jotka keinuttavat.

Kymmeniä kilometrejä ennen Berliiniä liikenne ruuhkautuu ja lopulta pysähtyy. On ”stau”. Ma-telemme hyvin hitaasti eteenpäin. Kilometri kilometrin jälkeen au-rinko tuntuu paistavan liian kuu-mana. Käännyn liittymästä Dres-deniin ja matka alkaa joutua. En pysty keräämään ajatuksiani, ko-ko energia menee elossa pysymi-seen. Vilkku päälle, vilkaisu pei-liin ja vasemmalle sivulle, kaistan vaihto ja kiihdytys autojonon ohi. Vilkku oikealle ja paluu omalle kaistalle. Ja taas uudelleen. Ajo-nautinto ei ole kummoinen. Tär-keintä ei tässä ole se, että on mat-kalla vaan se, että pääsee illaksi perille.

Seuraavan yön tulisin viettä-mään Zschopaussa. Se on piskui-nen kaupunki Etelä-Saksassa ja kaikkien MZ-moottoripyöräili-jöiden pyhiinvaelluskohde. Olen haaveillut käyväni siellä joskus, ja kun se osuu tällä kertaa matkani varrelle, niin mikä estäisi pysäh-tymästä. Monen mutkan jälkeen kaartelen vihdoin Zschopaun kuuluja vuorenrinteitä alas laak-soon, jossa kylä sijaitsee. Kaunista. Kadut ovat kapeat ja molemmil-

Captain Finland ja moottoripyörällä Euroopan ympäri – ajamisen taito

2. LUKU

Vihdoinkin Eurooppa –Moottoritie on aivan liian kuuma

TEKSTI | Timo Lehtonen

Laiva saapuu Travemündeen ensimmäisen pääsiäispäivän iltana kello 20.30. Olen sitonut pyöräni kansimiesten ohjeiden mukaan poikittain autokannelle. Yllätykseksi laiva puretaan takaapäin ja olen ajanut sisään edestä, joten pyöräni tukkii rekkojen ajotien. Laukut kiinni, reppu takaboksiin ja tankkilaukku paikoilleen. Rasvaiset sidosliinat ovat lujassa ja kädet mustuvat. Vihainen rekkakuski tulee paikalle ja toteaa ärtyneenä: – Olen minäkin ajanut moottoripyörällä ja matkustanut autolautalla, mutta koskaan ei pakkaaminen ole kestänyt noin kauan!

Simson kaiken kansan nähtävillä. Ahti Karjalaisen kotimuseo.

26 27

la puolilla tietä on vanhoja pie-ni-ikkunaisia ja -ovisia kivitaloja. Aika tuntuu pysähtyneen, mis-sä ovat 70-, 80- ja 90-luvun kehi-tyksen merkit? Tai edes 60-luvun. Olen vaikuttunut, sillä juuri tällai-selta täällä pitikin näyttää. Tie ho-tellille nousee jyrkkää mäkeä pit-kin, kääntyy kesken kaiken äkisti oikealla ja joudun lisäämään rei-lusti kaasua, ettei kone sammu. Hotelli löytyy helposti, käyn te-kemässä U-käännöksen ja kaar-ran ovelle. Pyörä sivuseisonnalle ja kypärä päästä. Ovi on kuiten-kin kiinni ja mietin jo toista yö-pymispaikkaa. Ehkä nettivara-us ei ole tullut perille tai hotelli ei ole vielä avannut oviaan tälle kau-delle. Tyhjästä ilmestyy samaiselle ovelle herra Frits, esittelee soitto-kelloa, jota painamalla saa hen-kilökunnan paikalla aina tarpeen vaatiessa. Astumme yhdessä si-sään ja herr leiter menee vastaan-ottotiskin taakse. Buukkaan itseni sisään. Saan yhden hengen huo-neen, joka on varsin viihtyisä ja isossa kylpyhuoneessa on myös amme. Päivällinen tarjoillaan siis-tissä ruokasalissa. Saan eteeni olu-en. Wienerschnitsel on makoisa. Minun lisäkseni paikalla on vain kaksi asiakasta. Pitkä ajopäivä on takana ja raukaisee.

Keskusteluja Kapteenin kanssa – Motoradwerk Zchopau ja MZ-brändin synty

Palaan hotellihuoneeseen, jossa Captain Finland maistelee laival-ta ostamaani wiskyä ja vaikuttaa aika rentoutuneelta. Hän kysyy sängyssä makoillen:

– Miltäs matka Saksan halki on tuntunut? Ajoimme tänään lähes 600 kilometriä, joka on mielestä-ni mainio saavutus.

Minua hieman ärsyttää Kap-teenin teennäisesti rento tyyli ja maailmanmiehen elkeet. On vie-lä omin päin avannut viskipulloni lupaa kysymättä. En kuitenkaan osaa suuttua, jokainen tarpokoot omalla tavallaan. Vastaan sen enempää ajattelematta:

– Mitäs tuosta. Keli oli hyvä, mutta en oikein päässyt henki-sesti mukaan moottoriteiden ryt-miin. Ne ovat liian levottomia ja kiivasrytmisiä minun ajotyylille-ni. En oikeastaan muista päivän ajamisesta yhtään mitään, vain vauhdin ja jatkuvan ohittelun.

Kapteeni ottaa lasistaan mais-tiaiset ja yrittää peitellä mieles-täni hupaisan näköistä irvistystä (karhu ei todellakaan ole tottunut väkeviin juomiin).

– Oletko lukenut Paolo Goel-

hon kirjan Pyhiinvaellus? Siinä-hän Petrus-niminen opas kävelyt-tää Paoloa kuusi päivää ympyrää, 17 kilometrin matkaan menee siis lähes viikko. Kirjailija on niin in-nokas pääsemään perille, että ei huomaa sitä, että muutamia paik-koja on ohitettu 4-5 kertaa peräk-käin hieman eri suunnista.

– Tarkoittaako tuo kohdallani sitä, että minun olisi pitänyt ajaa kuusi päivää ympyrää Berliinin kehätiellä ymmärtääkseni mat-kan tarkoituksen?

Kapteeni katsoo minua arvioi-van näköisenä:

– Ehkä se ei tarkoita kirjaimel-lisesti tuota. Suhtaudut matkaan kuitenkin lähinnä suorituksena. Sinun on päästävä kolmessa päi-vässä Debrezeniin etkä näe mi-tään muuta kuin päämäärän. Sitä kohti kuljettaessa on erittäin tär-keää kiinnittää huomiota myös tiehen jota kulkee.

Olen itsekin pettynyt ajokoke-mukseen. Pyöräkin on niin iso ja varmatoiminen, että se vaikuttaa lähes elävänä kuolleelta. Oikeas-sa seikkailussa koneet aina hajoa-vat tai ovat ainakin jollain tavoin epäluotettavia.

– Tiedätkö miksi pysähdyimme täksi yöksi juuri Zschopauhun?

Karhu pudistaa päätään. Viski

näyttää raukaisevan ja hänellä on silmät kiinni.

– Zschopau on se paikka, jos-sa valmistettiin kuuluisia kak-sitahtisia MZ-moottoripyöriä. Toisen maailmansodan jälkeen tehtaat olivat raunioina, mutta in-nokkaat insinöörit rakensivat ne uudelleen, tiili kerrallaan. Neu-vostoliitto isännöi näitä paikkoja ja koko Itä-Saksa eli rautaesiripun takana lähes 50 vuotta. Siihen ai-kaan länsimaisella turistilla ei ol-lut mitään mahdollisuutta vierail-la täällä. Nämä olivat kiellettyjä paikkoja ja MZ-tehtaan vieraak-si kutsuttiin vain harvat ja valitut.

– Käviköhän täällä silloin yh-tään karhua? Mehän olemme varsin epäpoliittisia henkilöitä ja vakoileminen ei oikein kuulu lempiharrastuksiimme.

Epäilen, että karhut eivät olleet silloin täällä mitään VIP-vierai-ta, mutta Kapteeni tuntuu olevan kuulolla, joten jatkan tarinaani:

– Noita MZ-pyöriä tuotiin Suomeenkin, ja ne olivat varsin suosittuja 50-ja 60-luvuilla. Sitten autot syrjäyttivät arkiset käyttö-pyörät ja japanilaiset superpyörät valloittivat harrastepyörämarkki-nat. Zcshopaussa kuitenkin jat-kettiin tuotantoa, itse ostin en-simmäisen Mitsini vuonna 1976.

Siinä pyörässä oli luonnetta!Vaivun syviin muistoihini. MZ

oli osoittautunut varsin laaduk-kaaksi matkapyöräksi. Kaupungil-le sillä ei kehdannut mennä kuk-koilemaan, mutta mitä pitemmälle matka suuntautui, sen paremmal-ta se tuntui. Matala status mutta korkea käyttöarvo. Moottori toimi, mutta oli käyntiääneltään kaiken kaikkiaan epämääräinen – vaikutti siltä, että se oli hajoamassa käsiin. Mutta hyvin se kesti. Tein Mitsillä pitkän matkan pohjoiseen – Kirk-koniemelle ja Nordkappiin. Mat-kustin sillä Arjan kanssa Panno-niaralliin Unkariin ja häämatkalle Lofooteille. Kiertokangen laake-ri hajosi niistä aina 40-50000 ki-lometrin jälkeen. Uusi kampiakse-li tilalle ja taas matka jatkui. Eihän sillä lujaa menty – matkanopeus 90-110 km/h, jotenkuten sillä re-kan ohi pääsi.

– Joten rakas Captain, siksi olemme nyt täällä.

Finland mumisee jotain vasta-ukseksi ja aloittaa epämääräisen tuhinan. Vähitellen se kasvaa ta-saiseksi kuorsaukseksi. Illan dia-logi tuntuu päättyneen. Löydän yöpöydältä aika erikoisen piir-roksen, jonka merkitystä en heti ymmärrä. Olen huomannut kap-teenin piirtelevän sitä joka ilta

suurella sydämellä. Otsikossa lu-kee ”Robert M. Pirsigiä mukail-len moottoripyörä on järjestelmä”. Piirros ja teksti eivät avaudu ensi katsomalla.

Herään kahdeksalta ja vilkai-sen ikkunasta ulos. Sataa aika rankasti ja eilisestä melko lämpi-mästä kesäsäästä ei ole tietoakaan. Ruokasalissa on tarjolla aamiais-ta, ja pöytä on katettu varsin asi-allisesti. Leikkeitä, juustoja, ka-nanmunia, tuoreita sämpylöitä ja pöytään tarjoiltuna kahvia. Mu-kavaa. Syön mahdollisimman paljon, että pärjäisin tällä ener-giatankkauksella iltaan asti. Taas tavaroiden pakkaaminen ja lauk-kujen asentaminen pyörään. Ajo-varusteet päälle ja pian ajan mut-kaisia katuja pitkin korkealle mäelle, jossa sijaitsee MZ-museo.

Pyhiinvaellusmatkani yksi ta-voite on tässä. Näytillä on DKW

-ja MZ-kalustoa aina 20-luvulta 90-luvulle. Jos moottoripyörä on järjestelmä niin tuo järjestelmä saa tässä näyttelyssä monia muo-toja. Vanhat moottoripyörät ovat järjestelmien näkökulmasta var-sin yksinkertaisia ja ymmärrettä-viä. Teknisen ajattelun ja mekanii-kan sekä materiaalien kehityksen myötä ne monimutkaistuvat vuo-sikymmenten saatossa. Nykyisin

28 29

niitä eivät osaa korjata kyläsepät vaan siihen tarvitaan erikoiskou-lutettuja moottoripyöräasenta-jia, joille nykyiset moottoripyö-rät aiheuttavat useimmiten paljon harmaita hiuksia. Erikoisia mate-riaaleja, erikoisia teknisiä ratkai-suja ja myös tietotekniikkaan pe-rustuvia hallintalaitteistoja. Tulee mieleen Kapteenin piirros ja Pir-sigin Zen-lähtöinen laatuajattelu. Järjestelmien kuvauksista tulee nykyisen todella monimutkaisia ajattelukarttoja.

Yritän selittää Kapteenille kuinka näiden moottoripyörien maine syntyi:

– Juuri näillä laitteilla luo-tiin MZ-brändin hohto. Menes-tyksekäs kilpailutoiminta siivitti merkin maailmankuuluisuuteen. Mitsin tehtaalla paloivat valot lä-pi yön, kun kilpailuosaston in-sinöörit paneutuivat kaksitahti-moottorin kehittämiseen yrittäen niukoilla taloudellisilla resursseil-la tehdä ihmeitä – ja siinä he on-nistuivat.

Puheeni muuttuu pikku hiljaa paatokseksi ja lainaan muutamia lauseita MZ-tarinoita kirjasta

– Tiedätkö, että kun tämän moottoripyörätehtaan merkki-joukkue palasi kotiin Six Daysis-ta Trophyn ja Hopevaasin kanssa,

heidän maskotti elefantti seisoi portilla. Pihalla odottivat MZ-tehtaan työntekijät, oppipojat, teknikot, työtoverit suunnittelu-osastolta, hallinnosta ja ruokalas-ta sekä lapset esikouluista ja las-tentarhoista.

Captain Finland ei ymmärrä, miksi maskotiksi oli valittu ele-fantti, karhu olisi ollut paljon pa-rempi. Häntä kiehtoo kuitenkin tehtaassa silloin vallinnut voima-kas yhteisöllisyys ja hyvä henki. En ota kantaa tuohon maskotti-asiaan vaan pohdin edelleen mer-kin maineen perustaa:

– MZ edustaa brandina jotain aivan muuta kuin muut. Sillä on kertomus kerrottavaan – ajasta rautaesiripun takana. Täälläkin, silloisessa Itä-Saksassa ihmiset halusivat tuntea hetken vapauden, tuulen ja vauhdin. Moottoripyö-rä oli arkinen ajoneuvo, mutta sa-laa ihmiset kaipasivat seikkailua ja matkoja maihin, joihin ei voi-nut päästä. Aktiiviset matkamo-toristit saattoivat päästä Unka-riin Pannoniaralliin edustamaan maataan ja kerhojaan. Siellä he tapasivat muita eurooppalaisia ja näkivät moottoripyöriä, joita oli-vat nähneet ehkä salaa DDR:äään tuoduissa Das Motorad lehdissä. Mutta päättäjien mielestä MZ oli

juuri sitä, mitä heidän kansakun-ta halusi.

Kapteeni katselee museonpyö-riä kiinnostuneen näköisenä. Pu-heeni lisäävät entisestään hänen haluaan tutkia moottoripyörien syvintä olemusta. Tiedän hänen pohtivan Pirsigin käsitystä laa-dusta ja tartun syöttiin:

– Laadussa ei ole kysymys tekniikoista tai työkaluista. Se on filosofia, näkemys siitä kuin-ka tuote valmistetaan alusta lop-puun saakka. Laadun tekevät ih-miset. Heille tulee antaa vapaus paneutua työhönsä ja kokeilla eri-laisia työtapoja. Näin laadukkai-den moottoripyörien tekeminen näin edulliseen hintaan ei enää ole mahdollista. MZ-moottori-pyörät tehtiin lopulta lähes käsi-työnä, koska koneet olivat kulu-neet ja tuotantotekniikka vanhaa. Mutta ihmisillä oli jäljellä kun-niansa, tahto tehdä hyviä tuotteita. Siksi viimeinenkin laakeri sovitet-tiin pesäänsä huolella ja rakkau-della. Ja pyörät rakennettiin to-delliseen tarpeeseen! Brändi on enemmän kuin logo tankin kyljes-sä. Se on lupaus asiakkaalle, merk-ki yrityksen edustamista arvoista.

– Yksinkertaisuus, kestä-vyys ja kohtuullinen suorituskyky

– kaikki samassa paketissa.

Perjantaina töiden jälkeen pa-kattiin MZ ja sitten matkaan

vanhaa 3-tietä Vantaalta pohjoi-seen. Nurmijärven kirkonkylän kohdilla sivarin pyörästä pinnat pettivät ja kello oli jo sen verran, että uutta pyörää ei siihen hätään saanut, joten ehdotin vaimolle, jo-ka istui sivarissa, että ei auta muu kuin soittaa kaverille, että käy kärryllä noutamassa meidät tiel-tä ja ajatus oli vaihtaa MZ soolo- BMW:hen.

Mutta vaimo olikin eri miel-tä, että kun mennään MZ ko-koontumiseen, niin mennään sin-ne mitsillä. No hätä keinot keksii. Pyöräongelma hoitui sillä, että nil-

kutettiin erään teollisuushallin pi-haan. Vaunu irrotettiin, siitä soolo-pyöränä eteenpäin.

Vastoinkäymiset eivät loppu-neet. Käynti ontui, lopulta moot-tori sammui kokonaan Orive-dellä. Todettiin, että konkka on palanut, varaosat sekä työkalut jäivät sivariin, joten nyt olikin jo ongelma. Kotiin 150 kilsaa ja ilta painoipäälle.

Mutta apu olikin lähellä, kak-si mitsimiestä kaasutteli paikalle. Heiltä löytyi kondensaattori. Vaih-to onnistui ripeästi kun työtilaa ei haitannut sivuvaunu. Matka jat-kui, mutta vaikeudet jatkuivat. Va-lot hiipuivat. Nyt vuorostaan laturi

Matkalla sattuu ja tapahtuu

Trukki-jussin Keuruun matka

Kertomuksen muistiin merkitsi kalle

sanoi työsuhteensa irti. Ilman va-loja akkuvirralla nilkutettiin perille.

Lauantaina sytytysongelmat ratkaistiin porukalla. Jollakin oli ti-naa ja Ampion Matilla oli kaasulla toimiva juotoslaite, jolla saatiin ir-ronnut laturinkääminjohto korjat-tua. Kesän ainoa poutainen ja au-rinkoinen viikonloppu Keuruulla onnistui loistavasti. Mutta MZ oli toista mieltä, sillä paluumatkalla Kangasalan paikkeilla nopeusmit-tarin vaijeri katkesi. Täytyy vain to-deta, että ”Vaikeuksien kautta voit-toon”, kuten sanovat uralistit.

Jk. Kun sivari oli irti, niin olikin hyvä vaihtaa Vapen kärjetönsyty-tysjärjestelmä yli 30 vuotta palvel-leen kärjellisentilalle.

Ampion Matti tinurina.

Matkalaisia auttaneiden Esa Jokisen ja Reijo Niemen pyörät. Trukki Jussi lähettää terveisiä ja lupasi palauttaa konden-saattorin kun seuraavankerran tavataan.

30 31

Pystymettä 2017

Pystymettä-kokoontuminen oli loka-marras-kuun vaihteessa Tammelassa Torronsuon

liepeillä. Ilmanhaltija oli järjestänyt lisähaastet-ta osallistujille kun se järjesti tuollaisen vajaan parinkymmenensentin lumivaipan maahan.

Ilmanhaltijan temppu ei haitannut toisel-le sadalle nousevan motoristiporukan viikon-lopunviettoa Hämäläisessä metsässä. Matka Tammelaan antoi haastetta kun Jaarlin kans-sa valitsimme reitiksi Tuusula-Noppo-Kytäjä-Läyliäinen-Räyskälä-Porras ja siitä Porintielle vanhaa Hämeen härkätietä.

Välillä 10 sentin loska sitten valkoiselle po-lanteelle ja väliin mahtui myös kirkasta jäätä. Mutta mikäs oli lasketellessa kun oli aamulla laitetut nastarenkaat alla. Haastetta oli jo ren-kaiden kanssa. Puhkaisin sekä etu- että taka-sisärenkaan päälle laittaessa rengasraudoilla. Mutta harjoitus tekee mestarin pitää tässäkin paikkansa. Viikonlopun tunnelmaa ei pieni tih-kusade eikä loska haitannut kun Kuisman Ka-ri piti tunnelmaa yllä joka johti sekakuoroa il-tanuotiolla.

teksti | kalle

Ari Niemisen rakentama MZ ETZ301 1998/2017 palkit-

tiin MZ-tapaamisajossa Keuruul-la 2017. Pyörä herätti laajaa kiin-nostusta ja ihailua. Hiukan toisin kuin alkuperäinen Kanuni, pyörä on nyt rakennettu perusteellisesti. Ari Nieminen on puhaltanut run-gon kokonaan puhtaaksi hiekalla, koska hän halusi maalata sen pul-verimaalilla. Maaliksi on valittu efektimusta, joka repalepintaise-na ei kerää sormenjäkiä. Mutta si-tä ennen hän muunsi rungon sel-kärangan" 2,5 litran öljysäiliöksi ja lyhensi runkoa takaa. Sekä järki että silmä ovat ohjanneet tasapai-noisesti sekä käytännöllis-tekni-set että tyylin vaatimat muutokset. Uusi kevyt ja pieni istuin syntyi puusta ja sohvajäänteistä, Takava-lo modernisoitui Kaukoidän val-misteella, samoin kookas etulyhty, jossa riittää heijastuspintaa tarka-ta ajaessa mitä kaikkialla ympäril-lä tapahtuu, tarvitsematta irrot-taa katsetta siitä mihin etupyörää suuntaa. Samaisen valonheitti-men kirkas, tarkka ja laaja heijas-tetoiminen näyttöpinta-alue sisäl-tää myös suunnistinlaitteen, joka on täysin riippumaton pyörän, tai mistään muustakaan, sähköjärjes-telmästä - tähtien mukaan suun-nistaessa ei sähköä ennenkään

tarvittu. Pyörässä.on myös uusit-tu sähkönkulku, käyttäen gadget-tunnistinta, minkä avulla on väl-tetty eteen ja taakse normaalisti yhdistettävä ja jakautuva johto- ja liitinsiltojen järjestelmä, tai -kaaos (tai labyrintti....). Polttoainetankki on peräisin Italiasta, missä sellai-sia on asennettu Gileroihin. Sen säiliörakenteen kanssa myötäsyn-tyisenä saatava sirous täydentää sen pienehköä kokoa, ja yhdes-sä nämä ominaisuudet korvaavat MZ:n alkuperäisen tankin muh-keutta ja jyhkeyttä, tarjoten silti sisälleen suljettua tilaa kuljettaa mukana riittävä määrä polttoai-netta näinkin voimakkaalle moot-torille kuin MZ:n voimalaite. Kun pyörää katsotaan toiselta puolelta, havainnoitavaksi saadaan muun muassa tyylinsuunnan mukaisesti muotoiltu ketjusuoja ja keskiosas-taan lyhennetty äänenvaimennin, tässä tilanpuutteen vuoksi vain muutama yksityiskohta, sillä toi-selle puolelle nähdäksemme oli-si käännettävä sivua ja päästettä-vä tämä näkymä - tai toivottava Ari Nieminen tuomaaan tämä uu-destaan tapaamisajoon, sillä tällä kertaa sitä piiritti sellainen jouk-ko koko rajoitetun ajan, että toi-mitus sai käyttöön vain tämän puolen.

MZ ETZ301 Street Tracker

TEK

STI |

kei

jo

MZ ES 175vm 1961 mr

MZ ETZ 125vm 1991mukaan

150cc kone

MZ TS 250/1vm 1982laittoa

MZ Kanuni Fun ETZ 301

vm 1999

Näistähintapyynti

6500€

Monark Armyvm 1954

hp. 1900€

jussi Vähä-Mattilap. 040 820 6005

MyyDÄÄN

MyyDÄÄN

Tämä pyörä etsii uutta

kotia,

kysy Ari Nieminen 040 727 1621

32

Jos vastaanottajaa ei tavoiteta, palautus osoitteeseen: veiJo kinnunen, sAinsALontie 57, 68230 LohtAJA

Ari Niemisen rakentama MZ ETZ301 Street Tracker. 1998/2017.