3

Hannu HelinHanna Hauru

John AshberyPekka Turkka

Veli-Matti HuhtaHenry Lehtonen

Sami Majala1/

20

03

4,0

0€

2

1/20033. vuosikerta. Ilmestyy 4 kertaa vuodessa.

Kerberos on kulttuurilehti, jonka pääpaino on kirjallisuudessa, mutta jokakäsittelee myös muita aiheita (esim. kuvataide, musiikki, elokuva, teatteri). Lehti toimiivapaana keskustelufoorumina, jossa kirjoittajat vastaavat itse käsityksistään.Kirjoitusten sisältö ei sido julkaisijaa. Lehti ei vastaa aineistosta, jota se ei oleerikseen tilannut. Lehti ei myöskään sitoudu kommentoimaan tilaamatonta aineistoa.

Julkaisija: Kerberos-kustannus KyPainopaikka: Copy-Set Oy, Helsinki

Päätoimittaja: Timo Hännikäinen (timo.hannikainen@rovio.net)Toimitussihteerit: Esa Mäkinen (esa.makinen@rovio.net),

Aleksi Ahtola (aleksi.ahtola@rovio.net)Kustantaja: Antti-Veikko Salo (antti-veikko.salo@rovio.net)

Toimitus, tilaukset ja osoitteenmuutokset:Kerberos / Timo HännikäinenKämnerintie 7 E 3800750 HelsinkiPuh. 050 535 2853Sähköposti kerberos@rovio.net

Kestotilaus 16 € / vuosi, Määräaikaistilaus 17 € / vuosi

Irtonumerot:Akateeminen Kirjakauppa (Helsinki, Tampere, Turku)

Ilmoitushinnat: (Ilmoitushintoihin lisätään arvonlisävero 22 %)Kannatusilmoitus 20 €Puoli sivua 40 €Koko sivu 70 €

SisältöPääkirjoitus................................................................................................John Ashbery: Käyttöopas.................................................................................Veli-Matti Huhta: Maltalaisen unet........................................................................Hanna Hauru: Kertomuksia................................................................................Sami Majala: Matkamies ja myyttinen nainen................................................................Pekka Turkka: Runoja....................................................................................Henry Lehtonen: Johdatus suurrealismiin...............................................................Hannu Helinin haastattelu.............................................................................Hannu Helin: Kaksi runoa etymologioineen................................................................Esa Mäkinen: Estetiikka rikosvälineenä....................................................................Numeron henkilöt.......................................................................................

348

1216242832404651

1/2003 3

Pääkirjoitus

Mitä? Ovatko Kerberoksen yrmeät kulttuurielitistit menneet tekemään populaarikult-tuuri-teemanumeron? Ei huolta: tässäkään numerossa ei käsitellä Salatut elämät -sarjaaeikä luvassa ole Kata Kärkkäisen haastattelua. Pikemminkin käsittelemme niitä populaa-rikulttuurin ilmiöitä, jotka ovat onnistuneet murtautumaan korkeakulttuurin puolelle.

Hugo Pratt teki sarjakuvalle saman minkä Bob Dylan rockmusiikille: he saivat omanlajinsa kasvamaan aikuiseksi. Prattin ”Suolaisen meren balladia” on sanottu ensimmäi-seksi sarjakuvaromaaniksi, Dylanin ”Bringing it all back homea” ensimmäiseksi älyk-kääksi rocklevyksi. On puhuttu ”taidesarjakuvista” tai ”taidepopista”, niin kun taide olisijonkinlainen genre tai muotokieli eikä laadullinen määre. Väite ei ole täysin tuulestatemmattu: on hyvää ja huonoa taidetta siinä missä hyvää ja huonoa viihdettäkin.

Tuskin kirjallisuudesta koskaan tulee suurten kansanjoukkojen suosikkiharrastus-ta. Ainakin viimeiset 5000 vuotta kaunokirjallisuus on ollut suhteellisen pienen jou-kon huvia. Mutta tuskin kukaan tosissaan väittää, ettei pienen ryhmän tekosilla olisimitään merkitystä yhteiskunnan ja suurten joukkojen elämän kannalta. Tieteellinentutkimus syntyy ja leviää vielä paljon pienemmässä piirissä.

Laajoista kokonaisuuksista puheen ollen… Tätä kirjoittaessani seuraan toisella sil-mällä pommituksia BBC:ltä. Uutisissa joku sanoi, ettei tämä ole ”luonnollinen tilan-ne”. Olen eri mieltä: rauha on tilanteena paljon luonnottomampi kuin sota. Se on,Clausewitzia mukaillen, epänormaali hetkellinen tila sotien välillä. Ihmisessä on pe-rustavanlaatuinen taipumus vahingoittaa lähimmäistään, ja ylikansoitetussa maailmas-sa kamppailu elintilasta on selviö. Jos pyrimme rauhaan, olisi ensin tunnustettava tä-mä fakta. Taidekin on pohjimmiltaan luonnotonta ja keinotekoista, yritys rakentaakestävä kuva maailmasta joka ei ole luonteeltaan pysyvä eikä antaudu kuvattavaksi.

Lopetan helsinkiläisen Antti Arnkilin lähettämään runoon:

Maaliskuisen kinoksen lakion kylmäja ilmainen tuulikasvoillasekaisin tukkasi nokion valoa

taivas.

Katseesi sees

aika helvetin jees.

Helsingissä, 22.3.2003Timo Hännikäinen

4

John Ashbery (suomentanut Aki Salmela)

Käyttöopas

Kun istun katselemassa ulos rakennuksen ikkunastatoivon ettei minun tarvitsisi kirjoittaa käyttöopasta uuden metallin sovellutuksista.Katson alas kadulle ja näen ihmisiä, jotka kaikki kuljeksivat sisäisessä rauhassaan,ja kadehdin heitä – he ovat niin kaukana minusta!Kenelläkään heistä ei ole huolia tämän käyttöoppaan valmistumisesta määräajassaan.Ja kuten tapani on, alan uneksia, lepuuttaen kyynärpäitäni pöydällä ja kurottaenhieman

ulos ikkunasta,hämyisestä Guadalajarasta! Ruusunpunaisten kukkien kaupunki!Kaupunki jonka eniten halusin nähdä, ja jota enimmäkseen en nähnyt, Meksikossa!Mutta haaveilen näkeväni, käyttöoppaan kirjoittamisen paineen alla,sinun aukiosi, kaupunki, pienine hienotekoisine bändikorokkeineen!Bändi soittaa Rimski-Korsakovin Seherazadea.Korokkeen ympärillä kukkatyttöjä, ojentelemassa ruusun- ja sitruunanvärisiä kukkia,kaikki viehättäviä roosa- ja siniraitaisissa leningeissään (Oi! mitkä roosan ja sinisensävyt.),ja lähettyvillä on pieniä valkoisia kojuja joissa vihreään pukeutuneet naiset tarjoilevat

vihreitä ja keltaisia hedelmiä.Pariskunnat käyskentelevät edestakaisin; kaikki ovat lomatunnelmissa.Ensimmäisenä, kuljeskelijoiden kärjessä, on sliipattu sällipukeutuneena syvän siniseen. Hänen päässään istuu valkoinen hattuja hänellä on viikset, jotka on trimmattu tilaisuutta varten.Hänen rakkaansa, hänen vaimonsa, on nuori ja kaunis; hänen shaalinsa on roosaa,vaaleanpunaista

ja valkoista.

1/2003 5

Hänen avokkaansa ovat patenttinahkaa, amerikkalaiseen tyyliin,ja hän pitelee viuhkaa, sillä hän on vaatimaton, eikä halua ihmisjoukon näkevänkasvojaan

liian usein.Mutta kaikki ovat niin keskittyneinä vaimoonsa tai rakkaaseensaettä tuskin he huomaisivat viiksekkään miehen vaimoa.Pojat tulevat tuossa! He hyppivät ja heittelevät pikkuasioita jalkakäytävällejoka on tehty harmaista laatoista. Eräällä heistä, hieman vanhemmalla, onhammastikku

hampaissaan.Hän on muita hiljaisempi, eikä tunnu huomaavan nättejä nuoria tyttöjä valkoisissaan.Mutta hänen ystävänsä huomaavat heidät, ja huutavat kiusoittelujaan nauravilletytöille.Kuitenkin kaikki tämä lakkaa pian, heidän vuosiensa syventyessä,ja rakkaus tuo kaikki paraatikentälle toisesta syystä.Mutta olen päästänyt silmistäni nuoren kaverin jolla oli hammastikku.Odotas – tuolla hän on – bändikorokkeen toisella puolen,ystävistään erillään, totisessa keskustelussa nuoren tytön kanssaviiden- kuudentoista ikäisen. Koetan kuulla mitä he sanovatmutta vaikuttaa siltä että he vain mutisevat jotain – ujoja rakkaudensanoja luultavasti.Tyttö on häntä hiukan pidempi, ja katsoo hiljaa alas hänen vilpittömiin silmiinsä.Tyttö on pukeutunut valkoiseen. Tuuli pörröttää hänen pitkää hienoa mustaatukkaansa

hänen oliivinväristä poskeaan vasten.Selvästikin hän on rakastunut. Poika, nuori poika hammastikun kanssa, myös hän onrakastunut;hänen silmänsä paljastavat sen. Kääntyessäni tästä paristahuomaan että konsertissa on väliaika.Kuljeskelijat lepäävät ja siemailevat juomia pillien läpi(Juomaa anniskelee suuresta lasimaljasta nainen tummansinisissään),ja muusikot sekoittuvat heidän joukkoonsa kermanvaaleissa univormuissaan, jakeskustelevatsäästä, kenties, tai kuinka heidän lapsensa pärjäävät koulussa.

6

Käytetään tämä tilaisuus hiipiä jollekin sivukujalle.Täällä saatat nähdä yhden noista valkoisista vihreäreunaisista taloistajotka ovat niin suosittuja täällä. Katso – sanoinhan sinulle!Sisällä on viileää ja hämärää, mutta patio on aurinkoinen.Vanha harmaisiin pukeutunut nainen istuu siellä, leyhytellen itseäänpalmunlehväviuhkalla.Hän toivottaa meidät tervetulleeksi patiolleen, ja tarjoaa viileää juotavaa.”Poikani on Mexico Cityssä”, hän sanoo. ”Hän toivottaisi teidät tervetulleiksi myösjos olisi täällä. Mutta hänen työnsä on olla pankissa siellä.Katsokaa, tässä on hänen valokuvansa.”Ja tummahipiäinen kundi jolla on helmenhohtoiset hampaat virnistää meillekuluneista

nahkakehyksistä.Kiitämme naista vieraanvaraisuudesta, sillä on tulossa myöhäja meidän täytyy ehtiä saamaan yleiskuva kaupungista, ennen kuin lähdemme, hyvältä

korkealta paikalta.Tuo kirkontorni kelpaa – haalistuneen vaaleanpunainen, tuolla taivaan raivoisaasinistä

vasten. Hitaasti käymme sisään.Talonmies, vanha ruskeaan ja harmaaseen pukeutunut mies, kysyy meiltä kuinkakauan

olemme olleet kaupungissa, ja kuinka viihdymme.Hänen tyttärensä jynssää portaita – hän nyökkää meille kun menemme hänenohitseen

torniin.Pian olemme päässeet huipulle, ja koko kaupungin verkosto avautuu eteemme.Tuolla on rikas kaupunginosa, vaaleanpunaisine ja valkoisine taloineen, jamurenevine

lehtiterasseineen.Tuolla on köyhempi kaupunginosa, sen kodit tummansinisiä.Tuolla on tori, missä miehet myyvät hattuja ja hätistelevät kärpäsiäja tuolla on yleinen kirjasto, maalattu useilla kalpeanvihreän ja beigen sävyillä.Katso! Tuolla on aukio jolta juuri tulimme, huvikävelijöineen.Heitä on vähemmän nyt kun päivä on käynyt kuumemmaksi,mutta nuori poika ja tyttö piileskelevät yhä bändikorokkeen varjoissa.

1/2003 7

Ja tuolla on vanhan naisen koti –hän istuu yhä patiollaan ja leyhyttelee itseään.Kuinka rajoittunut, mutta kuinka täydellinen samalla, onkaan kokemuksemme

Guadalajarasta ollut!Olemme nähneet nuorta rakkautta, aviollista rakkautta, ja vanhan äidin rakkautta

poikaansa kohtaan.Olemme kuulleet musiikkia, maistaneet juomia, ja katselleet värillisiä taloja.Mitä muuta täällä voisi tehdä, paitsi jäädä? Ja sitä me emme voi tehdä.Ja kun viimeinen tuulenhenkäys virkistää sään pieksemän tornin huippua, käännänkatseenitakaisin käyttöoppaaseen, joka on saanut minut uneksimaan Guadalajarasta.

8

Veli-Matti Huhta

Maltalaisen unetHugo Pratt, Corto Maltese ja korkea taide

”…mutta se uneksii silmät auki…ja sellaiset ovat hankalia,ne eivät tiedä milloin uni loppuu”

Viihteen ja taiteen välinen raja pitää käy-dä kerta kerralta erikseen. ”PoliisiopistoI:ssä” ilotyttö ottaa opiston komentajaltasuihin puhujapöntön suojassa. Kohtaushuvittaa, kun sen näkee ensimmäisenkerran ja on viidentoista. Jotain verratto-masti enemmän on siinä Lauzierin sarja-kuvassa, jossa pöksytön sihteeri härnääCoca Cola Ltd:n pääjohtajaa. Miesparkaon juuri saanut tehtäväksi uuden uskon-non perustamisen. Tehtävän antoi Juma-la.

Se, että sarjakuva voi olla taidetta, ei oletarvinnut puolustamista enää kahteen(Suomi) tai kolmeen (Ranska) vuosikym-meneen. Eri asia on nähdä mihin tuo väi-tetty taiteellisuus perustuu. Viihteeseenverrattuna taide on eri tavalla mahdoton-ta, sopimatonta ja tosissaan.

I

En kerro kuka oli Corto Maltese (n.1888– n. 1936) tai hänen piirtäjänsä Hu-

go Pratt (1925–1995). Edellinen on fiktii-vinen, jälkimmäinen niin sanottu todelli-nen henkilö. Jako ei ole aina selvä.Molempien ammatti oli suunnilleen sa-ma: merirosvo ja gentlemanni. Albumeis-sa Cortosta käytetään muun muassa luon-nehdintoja ”mies jolla on suru”, ”miesjoka viihtyisi helvetissäkin” ja ”viaton kol-men pennin Don Quijote”. Lisäksi hänel-lä kerrotaan olevan taipumus kadota tois-tuvasti lumipyryihin.

Kerron, että Corto Maltesen seikkailutovat taidetta – paikoitellen merkittäväätaidetta. Useimmiten ne ovat myös oi-kein hyviä.

”Corto Maltese Siperiassa” -tarinan alussaCorto ihmettelee miksi vuosi ei ole vielävaihtunut, vaikka on jo joulukuun 34.päivä. Paikallinen noita kertoo, että vuo-det Venetsiassa ovat aina hiukan pidem-piä. Sitten uni päättyy ja seikkailu alkaa –tai seikkailu onkin uni, joka nähdään ve-nyvien kalentereiden Venetsiassa.

Ilmapiirin, tunnelman luojana HugoPratt oli mestari. Käsiini joutui taannoinhänen 60-luvun seikkailunsa ”Varjo”,

1/2003 9

eräänlainen Mustanaamion coolimpi ver-sio. Jazzlevyineen ja interiööreineen sehengittää aikansa tuoksua, ja erottuu si-ten edukseen muista samanlaisista seik-kailusarjakuvista.

Prattin italialaisuus ei ihmetytä. Venetsia-laisseikkailun loppu on kuin suoraan Fel-liniltä. Maltalaisen unet luovat yhtenäi-sen tunnelman – helpon tunnistaa,vaikean määritellä – jonka kokee omak-seen tai sitten ei. Toisaalta en ole kuullutkenestäkään, joka tuntisi Corto Maltesenseikkailut, mutta ei pitäisi niistä.

Haluan olla täsmällinen: tunnelma onmelko lähellä sitä, kun Horacio Pettoro-sin orkesteri soittaa tangon ”Yira … yira”Milanossa 1931. Mies kahlaa kaipuunsaperässä likaisia vesiä ja toivoo saavansavälillä levätä surumielensä makeudessa.

II

Maailmassa ei oikein pärjää ilman SergeiEisensteinin ”Elokuvan muotoa”. Kat-seen viattomuuden se teos kyllä tuhoaa.Kun on lukenut Eisensteinin esityksenmontaasista, Mustanaamiotakaan ei voienää katsoa muina miehinä. Kirja käy op-paasta sarjakuvankin ”leikkaukseen”. Sar-jakuva toimii, jos on toimiakseen, silloinkun kuvan ja tekstin yhteisvaikutus on

enemmän kuin osiensa summa. Prattintapauksessa näin käy melkein aina. Se, et-tä ”Corto Maltese Siperiassa” -elokuvaso-vitus ei kuulemma toimi, ei ole varsinai-nen uutinen.

Joistakin tässä mainituista albumeista onliikkeellä värillisiä versioita. Värit tuntu-vat turhilta – paitsi ”Suolaisen meren bal-ladissa”, joka hehkuu. Sekä sarjakuvan et-tä elokuvan mustavalkoisuus on vale,koska puhtaimmat värit ovat katsojanpäässä. Jokin Bergmanin kesä loistaamustana ja valkoisena. (Sama pätee myöselokuvan ääneen. Kun näin Griffithin”Hearts of the Worldin”, kuulin eräänpillinvihellyksen. Elokuva oli mykkä janäytös vailla musiikkisäestystä.)

HugoPratt

(1984)

HugoPratt

(1984)

10

Piirustustekniikan osalta täyteläisimmältätuntuu Siperian seikkailu. On tuskin sat-tumaa, että se on myös juonen kannaltayksityiskohdiltaan runsain. Jotkut Cortonlyhyiden seikkailujen tappelukohtauksetnäyttävät jopa kömpelöiltä. Viimeisissä al-bumeissa kerronta pelkistyy ja kuvallinentyyli muuttuu karummaksi. Yhteys keski-ajan kuvataiteeseen tulee ilmeiseksi.

Jos joku sattuu onnettomuudekseen ole-maan esteettinen ihminen, voin kertoa,että Prattin albumeista löytyy myös yksit-täisiä, sykähdyttäviä kuvia ja kohtauksia:kiinalainen tyttö silkeissään ampumassakonekiväärillä junan ikkunasta, seinänväliin murskautuva Corto keskustelemas-sa leopardin kanssa, Corto saarnaamassaVenetsian kissoille…

III

Maltalainen ajelehtii 1900-luvun alku-puolen historiassa kuin jokin runoudenpilaaman Homeroksen harhanäky. Har-mi, ettei hän poikennut ikinä sisällisso-dan Suomessa. Joutuessaan Neuvosto-Ve-näjällä vaikeuksiin sotilaiden kanssaCorto pelastautuu yhdellä puhelinsoitol-la. Hän soittaa ystävälleen Stalinille.

Joskus historialliset yksityiskohdat saatta-vat ottaa ylivallan. Argentiinalaisseikkailutuntuu paikoitellen toivottoman kuivaltaja yksityiskohtiinsa tukehtuvalta. Hyvästäyrityksestä huolimatta siinä ei soi tango.

Parhaimmillaan Pratt on silloin, kun toi-minta keskeytyy. Uni, houre tai haave saayliotteen tapahtumisesta. Corto on ”unek-simassa todellisuutta”, ja hänen toiveensasiitä, että olisi hauskaa elää satu, alkaa to-teutua. Eniten näitä toiminnan keskeyty-misiä, kuin halkeamia joista valo virtaahistoriaan, on albumissa ”Corto Maltese

Samarkandissa”. Se on myös albumeistaparas.

Paraatiesimerkki löytyy kuitenkin Sipe-riasta. Paroni von Ungern-SternberginAasialaisen Ratsuväkidivisioonan yksikköpidättää Corton joukkion. Kuvat kulke-vat, sotilas lyö kiväärillä kiinalaistyttöä.Ruutujen ylälaidassa kulkee runo: ”Kesänsinisinä iltoina kulkisin polkuja, vehnän raa-pimana, tallaisin hentoa ruohoa…”. ”Mitäajattelet, Corto? – Muuatta ranskalaista ru-noilijaa, Arthur Rimbaud’ta. Enkä näinähetkinä ajattele mitään muuta.”

Historiallisten yksityiskohtien lisäksi Cortonseikkailut on siis kyllästetty korkealla kult-tuurilla: Jack London, Paracelsus, Hesse,Wolfram von Eschenbach, Wagner, Saint-Saëns, Platon, Boccherini, Proust, Kipling,Byron, Coleridge, tangot, Koraani. Tärkeinvaikuttaja – sekä Corto Malteselle että Hu-go Prattille – on kai sitten Rimbaud.

Mutta minä en tätä kirjoittaessani tunneRimbaud’ta nimeksikään.

Erään Prattin toiseen yhteyteen kuuluvansarjakuvan mukaan Corto Maltese -nimi-

HugoPratt

(1984)

1/2003 11

nen seikkailija katosi Espanjan sisällisso-dassa. On epäuskottavaa, etteikö hän oli-si ehtinyt tutustua Lorcaan, toiseen unis-tansa pudonneeseen mieheen. Cortolleolisivat sopineet varoittavat säkeet:

”No es sueno la vida.¡Alerta! ¡Alerta! ¡Alerta!Nos caemos por las escales para comerla tierra húmedao subimos al filo de la nieve con el corode las dalias muertas”

Kirjoitan sen suomeksi:

”Varo! Ei ole unta elämäsi!Me putoamme portaita syömäänkosteaa multaatai nousemme lumen terälle kuolleidendaalioiden kuorossa”

Mutta Lorca on auttamatta materialisti.Hän ei ota huomioon, että Argentiinantaivaalla saattaa näkyä kaksi kuuta väärä-nä yönä, tai että noita suoraan helvetistävoi puuttua tapahtumien kulkuun. HugoPrattin maailma on epätodellinen, muttatotta – totta silloin, kun sen ehtoihin si-toutuu.

Jääköön tähän. Jos tulen tämän haaveelli-semmaksi, minuun alkavat sattua Lorcan

varoittavat säkeet. Menen hankkimaantulitikkurasian, jossa on Corto Maltesenkuva. Joskus alan varmaan polttaa.

***

Corto Maltesen romanssit tapahtuma-järjestyksessä. Suomennokset ovat Soile jaHeikki Kaukorannan.

Corto Maltese – nuoruus 1904–1905

Kauriin merkin alla

Banaaniconga ja muita kertomuksia

Mu – kadonnut manner

Corto Maltese Etelämerellä(Suolaisen meren balladi)

Corto Maltese Etiopiassa(Etiopialainen romanssi)

Kelttiläistarinoita

Corto Maltese Siperiassa

Corto Maltese Venetsiassa(Kertomus Venetsiasta)

Corto Maltese Samarkandissa

Corto Maltese Argentiinassa(Argentiinalainen tango)

Corto Maltese Sveitsissä

HugoPratt

12

Hanna Hauru

Kertomuksia

Talvi oli sinä vuonna erityisen ankara

Vanha taidemaalari herää ensilumen keskeltä, hiukset kuurassa ja vaatteet jäästä rikkinapsahdellen. Hänen takinselkämyksensä ei irtoa puunrungosta.

Vastapäisen talon vanhapiika katselee uteliaana ikkunasta, pakkasen sanojen välis-tä, pihalla puhisevaa miestä.

Pikkulinnut ovat yön aikana vieneet osan miehen parrasta lämmikkeeksi: siinä onsormen mentäviä koloja, joiden läpi toukat mielellään vaeltaisivat.

Pihakoivut rasahtelevat pakkasen verisistä suudelmista. Miestä nipistelee kylmyysyöllisen humalan haihduttua. Vanhapiika ei malta kiihkoltaan kuoria perunoita liha-keittoon, tuijottaa vain umpeen ritisevää ukkoa, jonka sieraimista ei enää nouse lämpi-män ihmisen huuru.

Vanhapiika vetää kumisaappaat jalkaansa ja lompsii taidemaalarin luo. Avaa hänenhaaransa ja pakottaa tekemään lumihankeen enkelin jalkoja. Taidemaalari ei voi muu-takaan, joten aloittaa vatkaamisen. Jatkaa siihen, kunnes kohmettuu kokonaan.

Vanhapiika keittää lihakeiton loppuun ja syö sen sovussa tuvassa pörräävien kär-pästen kanssa.

Kärpäset imevät kärsillään makoisaa keittoa, vanhapiika lusikoi sitä suoraan katti-lasta ja syötyään laittaa lopun lumihankeen säilymään. Lämmittää saunan, juokseealasti ympäri pihaa ja ottaa kunnon löylyt koiran kanssa.

Kevätauringon lämmittämät sulapisarat tippuvat taidemaalarin kasvoille ja samma-loituneille housuille. Maalari hypähtää innoissaan ylös, juoksee mökkiinsä luut pau-kahdellen, maalaa taulun valmiiksi ja tanssittaa loppuillan vanhapiikaa humalassa.

1/2003 13

Äidin inho nähdä tytär naisena

Tyttö kerää kouransa täyteen puolukoita, menee takaisin kotipihalle ja rutistelee mar-jojen punaisen visvan äidin silmien edessä. Pyyhkii kädet pikkuhousuihinsa ja on tyyty-väinen oivalluksestaan, kun tajusi naiseuden lammikot.

Äiti kaataa nurmelle hinkin, josta oli maitoa kuorimassa, repii housuistaan verisenvillasukan ja viskaa sen tyttöä kohti. Tyttö pelästyy äidin inhoa ja juoksee karkuun. Äitiriipii perään juostessaan kintut verille haavaheinistä, ottaa niitä mukaansa ja saa tytönhiuksista kiinni. Raahaa tytön kotipihalle.

Tyttö huutaa häpeäänsä ja kipua, kun äiti pieksää hänet haavaheinillä nurmikolle.Äiti nostaa maasta villasukan, tunkee sen takaisin housuihinsa ja menee sisälle.

Tyttö nyyhkyttää hetken, kerää haavaheinät mukaansa ja puhaltelee niistä säröää-niä naapurin kissojen kanssa leikkiessään.

14

Äpärä

Veri ei enää vuotanutkaan hänestä. Juoksi pelkoaan pakoon puiden juurille. Potki hä-täänsä sienet irti maasta, olisi halunnut noukkia muutaman punaisen käteensä, syödäne ja päästä, mutta ei uskaltanut.

Kyyhötti päiviä puun alla, huojui ja muisteli menneitä kuukausia hiestä suolaisena.

Äiti juoksi pihaa ympäri ja huusi kyyneleet kurkussaan tytärtään takaisin. Polki it-sensä syvälle muurahaispesään, josta kylän miehet nostivat hänet säkkiin, nuollen en-sin muurahaisten makeat nesteet äidin kintuista. Soutivat hänet sairaalan syliin vaike-roimaan loppuelämäkseen.

Tytön mekon helma oli alkanut maatua syksyn lehtien tavoin. Hän söi ympäriltäänvariksenmarjoja ja yritti vetää pullistunutta vatsaansa huomaamattomaksi. Kun orans-sit lehdet roikkuivat tytön takuissa, hän väsyneenä työnsi sisältään vauvan. Väsyi elä-mään ja nukahti lehtien alle. Vauva kiipesi äitinsä rinnoille, joi lämmintä maitoa, käärikarheita hiuksiaan ympärilleen. Katseli hetken nukkuneen rauhoittuneita kasvoja janokki sitten puuhun rei’än, jossa hiljaa ulisi aamuisin virsiä siihen, kunnes vaipui itse-kin kulkemaan kuoleman syksyksi maalaamia polkuja.

1/2003 15

Varpusparvi

Sinä iltana he eivät tienneet, miten huvittaa itseään. Tyttö kutoi pöydän ääressä kaula-liinaa ja poika vuoli vajassa kangaspuihin pieniä varaosia.

Kissat juoksivat sateessa toisiaan takaa, olivat levottomia talven tulosta.Tyttö päätti valmistaa pojalle illallisen, jolla ilahduttaisi alakuloista rakastaan. Hän

päätteli neulomisen ja ripusti valmiin kaulaliinan naulakkoon. Sitoi vaatteidensa suo-jaksi pyyheliinan ja sytytti hellan puut.

Tyttö hääräsi pitkään hienojen ruokien parissa, irrotti pyyheliinan lanteiltaan japyyhki hien kainaloistaan märällä luutulla. Meni pihan poikki vajaan ja pyysi pojan si-sälle.

Eteisessä poika ravisteli vaatteistaan lastut ja tuli käsiään hieroen tupaan. Hän söivatsansa täyteen. Nousi, pesi kätensä ja kutsui kissat sisälle. Kissat juoksivat iloisina po-jan luokse, ja poika alkoi kuivata niitä hellästi. Tyttö odotti vielä hetken kaunista sa-naa. Kun poika vain jatkoi kissojen hellimistä, tyttö otti takin kainaloonsa, kietoi kau-laliinan päänsä ympärille ja lähti vihasta itkien sateeseen.

Hän juoksi polulle ja heitteli mennessään varpusenpoikasia kävyn suomuilla. Van-hemmat varpuset lähtivät suurena parvena puunoksilta ja hyökkivät tytön kasvoja koh-ti. Tyttö suojasi pelästyneenä silmänsä kaulahuivilla, kääntyi ympäri ja juoksi sokkona,polun johdattelemana, sänkyyn.

Poika tuli yöllä viereen ja tyttö otti häntä peukalosta kiinni unta suojelemaan.

16

Sami Majala

Matkamies ja myyttinen nainenKatsaus Bob Dylanin lyriikkaan 1974–1978

I

Kun ”Blood on the tracks” tammikuussa1975 ilmestyi, haastattelija sanoi Bob Dy-lanille todella nauttineensa tämän uudes-ta levystä. Hän sai takaisin hyvin dylan-maisen kommentin: Kuinka kukaan voinauttia jostain, joka on hänelle itselleenniin ilmeisen tuskallista.

Se, että tämän levyn tekeminen on Dyla-nille itselleen ollut kivulias kokemus, eitarkoita, etteikö se olisi jotain, mitä olivesi kielellä jo seitsemän vuotta odottet-tu. Se että hänen yksityiselämänsä auvoosoitti murenemisen merkkejä, ei var-masti kuulijoita paljoa haitannut, päin-vastoin. Jos tänä päivänä vertaamme Dy-lanin 60-luvun tuotantoa maaseudunrauhassa sävellettyyn materiaaliin (1969–1974), on helppo ymmärtää aikalaistenvahingoniloa (Dylanin avio-onni) ja toi-saalta helpotuksen huokausta (Dylanintaide). Levyä tervehdittiin ilolla: Dylan,jonka ura oli jo pitkään rämpinyt ala-ar-voisten levyjen rämeikössä oli viimeinnostanut päänsä lantakasasta ja tehnytpaluun huipulle.

Aika kanafarmarina tuotti nipun levyjäjotka on syytä esitellä hyvin pikaisesti.Näiden levyjen laulaja on umpirakastu-nut ja ärsyttävää kyllä, on se kuulutettavainnokkaasti kaikille. Levytysten joukostalöytyy toki loistavia lauluja, mutta koko-naisuutta ajatellen homma on pahasti ha-kusessa.

Sarjan aloittaa ”Nashville skyline”, count-ry-levy (1969), jolla lauletaan maalaispii-rakasta. Seuraavana ilmestyi ”Self port-rait” -tuplalevy (1970), jolla ei ole juurilainkaan omia sävellyksiä ja äänessä tuosamainen maajussi jonka pallit ovat jää-neet navetan oven väliin. Tämän jälkeen”New morning” -niminen rakkausluritus,ja kaiken kruununa, kuin sokerina poh-jalla ”Dylan” -niminen ”levy” (1973) jokapistettiin markkinoille kylläkin kostoksilevy-yhtiön puolelta. Taustalla olivat sopi-musriidat. Levy oli koostettu äänitystenylijäämämateriaalista, ja se oli uhkaus Dy-lanille: takaisin Columbialle, tai julkai-semme lisää näitä äänenavauksia!

”Planet waves” (1974) on jo kuitenkinvahvempi kokonaisuus. Vaikka levyn poh-javire onkin siirappinen, laulut kuten

1/2003 17

”Going Going Gone” ja ”Dirge” ennakoi-vat uusia tuulia. Niissä on matkalle lähti-jän sielua ja hyvästijätön makua. Kertojaon lähdössä, mutta ei tiedä minne. Syylähtöönkin on epäselvä.

Luultavasti suuri joukko faneja yhtyy Dy-laniin hänen laulaessaan: ”I hate my selffor loving you and the weakness that itshowed” (Dirge). Ehkä näiden laulujenminä kärsii enemmän läheisriippuvuu-desta kuin lepertelee rakkaudesta.”Wedding song” ei välttämättä ole rak-kauslaulu kuten ei myöskään ”Dirge”. Nekertovat rakkaudesta, joka on kulkemas-sa kovaa vauhtia päin seinää. Niissä onuhkaavuutta ja viiltävyyttä. ”I love you…with love that doesn’t bend…”(Weddingsong). Niiden takaa kuultaa epätoivo.

”Planet Waves” voidaankin nähdä kaksija-koisuudessaan siirtymälevyksi, rakkaudenja maanläheisyyden jälkeiseksi välitilaksija askeleeksi kohti ”Blood on the track-sin”, ”Desiren” ja ”Street legalin” sirpa-leista ja kaoottista maailmaa. Viittä pitkäävaellusvuotta ennen kristinuskoon kään-tymistä.

Herää pakostakin kysymys mistä tämämatka alkoi? Mikä oli alkusysäys sille, ettärakastunut maajussi heittää haalarinsa jaolkihattunsa naulaan ja suuntaa reppuselässään kohti maantietä? Jos itse Dyla-niin on uskominen, niin ”Before theflood” -kiertue tammi–helmikuussa 1974.Kuusi viikkoa, 40 keikkaa ja rockhistori-an suurin lipputulomenestys. Dylanin en-simmäinen kiertue kahdeksaan vuoteen.

Kaksi kuukautta kiertueen jälkeen Dylanon New Yorkissa opiskelemassa maalaus-ta ja filosofiaa vanhan juutalaisopettajaNorman Raeben johdolla. ”Se muutti mi-nut. Menin kotiin eikä vaimoni ymmärtä-

nyt minua enää sen päivän jälkeen. Sil-loin avioliittomme alkoi hajota. Hän (Dy-lanin silloinen vaimo Sara) ei ymmärtä-nyt mistä puhuin tai mitä ajattelin, enkäpystynyt selittämään sitä.”

Ja kuten niin monesti ennen ja sen jäl-keenkin, tekee Dylan jotakin sellaista mi-tä häneltä vähiten osattiin odottaa. Hänkääntää selkänsä Before the floodin tuo-malle uudelle suosiolle ja massiivisellestadionrock-soundille. ”Heitin vain roo-lia tuolla kiertueella. Roolini oli Bob Dy-lan. Se oli kaikki melko järjetöntä. Ihmi-set jotka tulivat katsomaan meitä, tulivatpääasiassa koska missasivat meidät ensim-mäisellä kerralla… se oli tunteeton mat-ka.”

Nyt, ratsastaessaan suosionsa aallonharjal-la, ilmoittaa Dylan levy-yhtiölleen halua-vansa tehdä muutamia henkilökohtaisialauluja pienen bändin säestyksellä.

II

Blood on the tracks on hyvin pehmeä jalämmin, lähes akustinen levy. Dylanin li-säksi mukana on vain rummut, basso,

Bob Dylan

18

urut ja 12-kielinen kitara. Dylan jopa le-vytti neljä laulua uudestaan vaihtaen new-yorkilaismuusikot minneapolislaisiin ni-mettömiin rivimuusikoihin. Levy on intii-mi ja alaston. Se päästää kuulijansa hel-posti lähelle, mutta samalla sen monita-soisuus hämmentää.

Koko levy on menneisyyden kanssa elä-mistä ja yritystä sen karistamiseen mieles-tä. Sillä vuorottelevat kaipaus, katkeruus,viha ja anteeksianto. Toisin sanoen senteemana on menetys. Rakkaus on läsnäkaikkialla, mutta se pitää kertojaa pih-deissään eikä suostu päästämään irti. Ly-riikka on ajelehtimassa hiljalleen ulosmaantielle. ”Rakkautta sisätiloissa ja tus-kaa tienpäällä” -tematiikkaa, mikä on hy-vin tyypillistä Dylanin tuotannossa.

Levyn aloittavassa matkalaulussa”Tangled up in blue” päähenkilö ajeleh-tii ”keep on keeping on” samalla kunmuistelee menetettyä naistaan. ”…butthe past was close behind…”. Kulkuri ka-ristaa muistoja matkastaan, mutta ei on-nistu siinä. Menneisyys ei päästä irti:”now I am going back again, I gotta getto her some how…”

Dylan itse puhuu ”Tangled up in bluen”kohdalla pyrkimyksestään tehdä laulu, jo-ka olisi kuin maalaus. Sama pyrkimys nä-kyy kautta levyn, ja tässä olen näkevinäniNorman Raeben vaikutuksen. Maalauk-sen opiskelusta on tarttunut uutta myösmusiikkiin ja ennen kaikkea lyriikkaan.

Sirpalemainen ilmaisu laulujen sisällä(persoona- ja aikavaihdokset) tekee levys-tä juuri niin mielenkiintoisen. Sirpale-maisuus on harkittu tehokeino. Menetyk-sen ja rakkauden koko näennäisestisekasotkuinen väripaletti saa koko levynmuistuttamaan modernia maalausta. Ku-

ten taulussa, vain kokonaisuutta katso-malla ymmärtää mistä on kyse: katso-jan/kuulijan on vain otetettava kaksi as-kelta taakse päin nähdäkseen kokokuvan. ”We always did feel the same, wejust saw it from the different point ofview”. Kertomusta kerrotaan takautumin janäkökulmaa vaihtaen ja näin tarina ker-too itsensä usealta kantilta.

”Simple twist of fate” jatkaa samoilla lin-joilla. Aluksi laulu etenee kolmannessapersoonassa. Laulaja kertoo surullisenkaunista tarinaa erään rakkaussuhteenpäättymisestä, ja kuten nimi kertoo (jatässä haistan hienoista ironiaa), on kai-ken loppumiseen syynä pieni kohtalonoikku. Jotain jota ei voitu välttää. Jotainpientä ja näennäisesti epäolennaista.Laulaja nostaa hennot käsivartensa ylöskohtalon edessä. Mutta viimeisessä sä-keistössä lähestyminen yllättäen muut-tuu:

”People tell me it’s a sin,to know and feel too much withinI still believe she was my twin,but I lost the ringShe was born in springtime,but I was born too lateBlame it on a simple twist of fate.”

Runoilija kertoo meille tarinaa ja heittäälopuksi itsensä peliin: kokonaisuus, kokokertomuksen tragedia hahmottuu viimei-sessä säkeistössä. Syyttävä sormi noste-taan kohti kohtaloa.

Jos Simple twist of fate kertoo tarinaa kol-mannessa persoonassa, niin seuraava lau-lu ”You’re a big girl now” tuo kertojansalähemmäksi tapahtumia. ”Our conversa-tion was short and sweet, it nearly knockme off of my feet, and I’m back in a rain,ooh, and you are on the dry land…” Nai-

1/2003 19

nen on päässyt yli suhteesta, tai niin lau-laja pelkää tai toivoo. Naisen toivotaankuulevan laulajan laulamassa läpi kyynel-ten ja kertoja vannoo voivansa muuttua.Jos kyseessä on anelu, niin seuraavassalaulussa koko näkökulma käännetäänpäälaelleen.

”Idiot windilla” reuhaava hermoriekaledesperado on poistanut aseestaan varmis-timen ja räiskii nyt kaikkea liikkuvaa.Laulu on yksi Dylanin kyynisimpiä ja vi-haisimpia. ”They say I shot a man namedGray and took his wife to Italy. She inhe-rited a million bucks, and when she diedit came to me. I cant help it, if I’m luc-ky”. Ääneen pääsee petetty ja loppuunpa-lanut mies, joka vannoo olevansa viimeinvapaa. Mies joka huutaa ettei voi edeskoskea kirjoihin joita toinen on lukenut.”You’re an idiot babe. It’s a wonder thatyou still know how to breathe”.

Olen kuullut ”Idiot Windistä” kolme eriversiota. Ensimmäisessä, pianolla säeste-tyssä versiossa, jota ei otettu levylle (jul-kaistu myöhemmin Bootleg seriesIII:lla), tulkinta on pehmeä ja vähem-män uhoava. Levylle päätynyt versio onjo huomattavasti raivoisampi. Laulun vi-haisuuden ymmärtää ehkä kuitenkin par-haiten ”Hard rain” -livealbumilta (1976).Tämä mies puree ja raapii, mutta enitenitseään. Haavat revitään auki ja niille si-rotellaan suolaa. Hard rainilla Dylan syl-kee ja sähisee tämän vyörytyksen pihalle.

Seuraavassa laulussa tunnelma ja asennoi-tuminen muuttuvat jälleen radikaalisti.”You’re gonna make me lonesome whenyou go” on naivi haikaileva rallatus. Levyei pyri rakentamaan minkäänlaista tun-nelmallista jatkumoa, päinvastoin se pyr-kii hajottamaan sen. Tuntuu kuin laulutolisi aseteltu toistensa perään arpomalla.

”If you see her, say hello” tuo estradillehaikean ja nöyrän kertojan. Laulussamuistellaan naista joka voisi olla vaikkaTangerissa. Kertojan maailma on hiljen-tynyt ja tämä toteaa olevansa joko liiantunteellinen tai muuttumassa pehmeäksi.Tämäkin laulu toimii menneisyyden janykyisyyden kohtaamispaikkana. ”Shemight think I have forgotten her. Please,don’t tell her it isn’t so”. Tunteiden vuo-ristoradalla on nousunsa ja laskunsa, jasuvantopaikassa tiedustellaan varovaisestipaljastamatta sydäntä liian avoimesti:”And if she’s going by this way, I’m notthat hard to find, tell her she can lookme up, if she’s got the time.”

”Shelter from the stormissa” tiivistyy pal-jon levyn tematiikasta. Kertoja katsoomaailmaa hieman samoissa tunnelmissakuin ”A hard rain’s A-gonna fallissa”(1962). Hän on tarjonnut viattomuuten-sa mutta saanut vastapalkaksi ylenkatsettaja halveksuntaa. Kaikki on kaupan jamaailma on kylmä ja julma paikka vael-taa, mutta nainen, rakkaus, nähdään pe-lastuksena. ”Come in she said, I give youa shelter from the storm”. Nainen on ko-pannut poikapolon kadulta talteen, mut-ta suoja maailman myrskyiltä ei kestä: ”Itook too much for granted, got my sing-nals crossed”. Laulaja toivoo enää vainvoivansa kääntää kelloa taaksepäin, ai-kaan jolloin nainen ja Jumala syntyivät.Tämänkin laulun lopussa laulaja seisooyksin keskellä sadetta, muistoja ja ikäväätaskuissaan.

III

”Desire” (1976) on musiikillisesti täysikäännös edeltäjäänsä. Scarlet Riveranmustalaisviulu ja ilmavasti soiva iso yhtyeovat soundiltaan täyteläisemmät kuin”Blood on the tracksilla”. Poiketen Dyla-

20

nin aiemasta tuotannosta, on sanoitus-työssä mukana Jacques Levy.

Siinä missä ”Blood on the tracks” oli te-maattisesti hyvinkin yhtenäinen, vuorot-televat tällä levyllä yhteiskunnallisuus,mystiikka ja avoimet tilitykset rinta rin-nan. Mutta kyse ei suinkaan ole sekahe-delmäsopasta. Kaikessa sekavuudessaanlevy on kuitenkin omalla tavallaan eheä.Naamioita on vain enemmän, ja kaaosvahvemmin läsnä. Lyriikka ottaa aimoharppauksen kohti uudenlaista symbo-liikkaa.

Kannessa Dylan poseeraa hevosen selässälännenhattu päässään ja huivi kaulas-saan. Kun ”Blood on the Tracksin” kan-nessa on maalaus, jossa sulkeutunut ru-

noilija katsoo alaspäin aurinkolasitpäässään on tämän kannen ilmeessäpoissaolevaa, mutta samalla onnellistawestern-henkeä. Dylan hymyilee jonne-kin tai jollekin. Mutta onko kulkuri on-nellinen? Myös levyn nimi on kaksijakoi-nen. Desire tarkoittaa sekä kaipausta ettähimoa.

Laulut kulkevat Espanjasta muinaiseenEgyptiin, Mozambikiin ja Durangonkautta trooppiselle tulivuorisaarelle. Onaika laajentaa lyriikkaa ja kulkea polkujajotka vielä ”Blood on the tracksilla” olivatlöytämättä. Merkille pantavaa on myöspaluu osallistuvaan yhteiskunnalliseenvuoropuheluun. Laulut kuten ”Hurrica-ne”, puolustuspuhe rasistisesti tuomitullenyrkkeilijä Rubin ”Hurricane” Carterille

1/2003 21

ja mafiamies Joe Gallosta kertova ”Joey”ovat sitä samaa eetosta, jota viimeksikuultiin ”The Times they are A-changin-gilla” (1964).

”Blood on the tracksin” lauluissa kai-pauksella ja katkeruudella on kohteensa,mutta nyt asia ei ole näin yksinkertainen.Rakkaus saa mystisiä piirteitä ja uuttasymboliikkaa. ”On the heels of Rim-baud”, kuten takakannessa runoillaan.Kaipuun tai himon kohde on mystisempija verhotumpi.

Levyn toista kappaletta ”Isis” Dylan itsekutsui lauluksi avioliitosta. Siinä aviolii-ton epäonnistuminen ajaa yksinäisen rat-sumiehen matkaan ”to the wild and un-known counry, where I could not gowrong”. Muinaiseen Egyptiin sijoittuvavaellus on hyvin surrealistinen ja matka-miehen seuraksi liittyvä toveri säilyy mys-teerinä ”I knew right away, he was not anordinary”. Tunnelma laulussa on hyp-noottinen ja vieraantunut. He kulkevatläpi jäisten pyramidien metsästäen aar-retta, mutta kun seuralainen kuolee, toi-voo kertoja vain ettei se olisi tarttuvaa.Hän on valmis palaamaan Isiksensä luo.”Isis oh Isis, what drives me to you is thatdrives me insane.” Matkalainen palaa ta-kaisin ja Isis lunastaa hänet syliinsä. ”Shesaid you been gone, I said that’s only na-tural, she said you gonna stay, I said Ifyou wan’t me to. Yeeess…” Pimeä ja kyl-mä vaellus ”through the devil’s cold” saaehkä onnellisen lopun. Mutta itse Isiksenhahmo jää mysteeriksi. Meillä on vain ni-mi muinaisesta egyptiläisestä jumaltarus-tosta. ”It’s kind of like journey sort of ajourney-trip”, Dylan itse sanoo.

Jos pelastus nähtiin ”Isiksessä” paluunatakaisin naisen suojaan, ”Oh sisterissä” setuodaan esiin avoimempana. Isis on ker-

tomus, mutta tämä laulu on suorapyyntö. ”Oh sister, when I come to knockon your door, don’t turn away, you’llcreate sorrow. Time is an ocean, but itends at the shore, you may not see me to-morrow”. Vaikka mennyttä ei saada takai-sin, on palaaminen mahdollista syntymäl-lä uudelleen. ”We grew up together fromthe cradle to the grave. We died and werereborn and then mysteriously saved.”

Enää ei ole kyse puhtaasti naisen ja mie-hen välisestä rakkaudesta. Rakkaus onnyt platonista ja pelastavaa. ”Is our pur-pose not the same on this earth? To loveand follow His direction?” Kristillistä taiei, kertoja ei halua menettää otettaan sii-hen mihin vielä uskoo.

Kaipuu ja himo rakentuvat juuri nais-myyttien kautta. Isis, muinainen Jumala-tar, herätti henkiin kuolleen Osiriksen,joka oli samalla hänen veljensä ja mie-hensä. Uudelleen syntyvä Osiris ja ”Ohsisterin” kertoja voidaan nähdä yhtenä.Levy on täynnä jungilaista kuvastoa. JosNorman Raebe oli vaikuttamassa ”Bloodon the tracksin” kerronnallisiin rakentei-siin, niin psykologian tohtori Jacques Le-vy, jonka kanssa suurin osa lauluista onsanoitettu, on varmasti kantanut korten-sa kekoon ”Desiren” symboliikaan.

”One more cup of coffee (valley below)”tuo estradille hieman erilaisen naishah-mon. Kulkuri on matkalla alas laaksoonja pyytää vielä yhtä kuppia kahvia ennenkuin lähtee. ”Your loyalty is not for me,but to the stars above” ja ”your heart is li-ke an ocean, mysterious and dark”. Mus-talaisnainen, rakkauden kohde, säilyylaulussa etäisenä ja saavuttamattomana.Tämäkin naishahmo on myyttien verhoa-ma ja salaperäinen. Laulu kuulemmasyntyi Espanjassa, missä Dylan otti osaa

22

mustalaisfestivaaleille joilla juhlittiinmustalaiskuningatar Saraa. Viimeinenlaulu ”Sara”, Dylanin lauluista ehdotto-masti henkilökohtaisin, riisuu myyttisetnaamarit. Laulu on avoin ja riipaisevarakkaudentunnustus ja pitkä silmäysmenneeseen. Kaipaus tuodaan esiin alas-tomampana kuin koskaan ennen.

”Now the beach is deserted,except for some kelp,and a piece of an old shipthat lies on the shore.You always responded,when I needed your help,you gave me a map,and a key to your door.Sara oh Sara, glamorous nymph,with an arrow and bow.Sara, oh Sara, don’t ever leave me,don’t ever go”.

IV

”Street-legal” (1978) poikkeaa jälleenedeltäjistään musiikillisesti. Taustalla soi-vat torvet ja laulua tukee monipäinen taus-takuoro. Vaikka levy antaakin lupauksia,on se pienoinen pettymys. Ei niinkään lau-lujensa puolesta, mutta äänitys on tuhnui-nen ja sekava. Laulut, joista olisi klassi-koiksi kärsivät tästä, mutta lyriikkansapuolesta on kyseessä jälleen mestariteos.

Kannessa Dylan poseeraa 70-luvun trum-pettihousut jalassaan jonkin pienen mek-sikolaiskylän kujalla rappusyvennyksessäja kurkkii vasemmalle puolelleen. Hymyon hyytynyt ja kulkuri vetäytynyt varjoonauringosta. Mitä hän odottaa? PoiketenDesirestä kysytään lauluissa nyt ”howlong are we gonna be riding?” (Senor).Levy on Dylanin uran eksistentialistisin,ja jos nämä kolme levyä halutaan nähdäjatkumona – Menetys (Blood), Kaipaus

ja himo (desire) – on ”Street-legal” lopul-linen pyyhkeen kehään heitto. Kadun la-ki astuu voimaan, ja tuuliajo on teemanumero yksi.

Levyn aloittaa ”Changing of the guards”,jossa on henkisen vallankumouksen jakääntymyksen esimakua. ”Desperate men,desperate women… spreading their wingneath’ the falling leaves”. Laulun minäastuu varjoista torille, mutta tori on täyn-nä vallanhimoisia kauppiaita ja varkaita.Runokuvat peilipalatsista koirasotilai-neen, luopiopappeineen ja petollisinenuorine noitineen tuovat sodoman ja go-morran kuvat eteemme. Nämä ovat sa-moja tunnelmia kuin ”Shelter from thestormissa”. Toistuva näkemys Dylanintuotannossa, mutta nyt turvaa ei haetanaisen hameen helmasta. Kertoja ei enääpaina päätään pensaaseen.

Kun Eeden on tulessa, lauletaan: ”Gent-lemen he said, I dont need your organi-sation. I’ve shined your shoes, I movedyour mountains and marked your cards(…) Either brace your self for eliminati-on, or else your hearts must have thecourage for the changing of the guards”.Kertoja ymmärtää umpikujan ja muutok-sen välttämättömyyden.

Rauha tulee kaikessa tyyneydessään jakirkkaudessaan, luvataan laulun viimei-sessä säkeistössä, mutta ”it shall bring usno reward when the false idols fall”.”Changing of the guards”, kuten monimuukin albumin kappale, enteilee jo mi-tä tuleman pitää. Vihjeitä kristinuskostaon kylvetty ympäri lyriikkaa, niitä on jäl-kiviisaana hyvä metsästää.

Dylan itse sanoo laulun merkitsevän jo-tain erilaista joka kerta kun hän laulaasen. ”Tuo laulu on tuhat vuotta vanha.”

1/2003 23

”Is your love in vain” päästää ääneen sa-man väsyneen ja turhautuneen vaeltajan.Kyllästyneenä kaikkeen mitä hänelle tar-jotaan lauletaan (”Well I’ve been tomountain and I been in the wind, I’vebeen in and out of happiness. I have di-ned with kings, I’ve been offered wingsand I’ve never been too impressed.”)matkalainen on nälissään ja janoinen,mutta kaikki on kokeiltu eikä mikään toi-mi. Missä on se viini joka juovuttaa? Mi-kään ei tunnu miltään ja kyllästyneenäkaikkeen hän ojentaa käden naiselle:”can you cook and sow, make flowersgrow, do you understand my pain?”

Kun Desirellä tehtiin matkaa ja nautit-tiin, tai ainakin palattiin takaisin, on näi-den laulujen kertoja eksynyt keskelle ”Eimillään ole mitään väliä” -maailmaa. Hänei enää tiedä mitä etsiä. ”Senor, senor,let’s disconnect these cables, overturnthis tables, this place don’t make sense tome no more. Can you tell me what we’rewaiting for, Senor?” Nainen kummitteleetaustalla, mutta yhteys on katkennut.”There’s a lion on the road, there’s a de-mon escaped, there’s a million dreamsgone, there’s landscape being raped, asher beauty fades…” (Where are you to-night). Desiren mystiset naishahmot te-kevät tilaa tyhjiölle ja ”Blood on thetracksin” muistot ovat enää kangastuksia.”And she’s drifting like a satellite”.

Nainen antaa turvaa, mutta ei saa kerto-jaa antautumaan toisin kuin aiemmassatuotannossa. ”If I’m a fool you can havethe night, you can have the morningtoo”. ”Street-legalilla” ei ole ainuttakaanvarsinaista rakkauslaulua. Lauluissa jotkakäsittelevät rakkautta, nousee esiin yleen-sä turhautuminen tai ristiriita. ”Whyshould we go on watching each othertrough a telescope? Eventually we’ll hang

ourselves on all this tangled rope” (Webetter talk this over).

”Desiren” tarmokas matkamies kerää vii-meisiä voimiaan ja on kyllästynyt pillunperässä juoksemiseen. Levyn eksistentia-listinen pohjavire syntyy juuri tästä: mi-hin kääntää pääänsä seuraavaksi?

”Where are you tonight (journey throughdark heat)”, joka päättää levyn ja koko tä-män Dylanin loistavan (ja viimeisen?)luomiskauden, tuo epätoivon mestarilli-simmin eteemme.”I fought with my twin,that enemy within, ’til both of us fell bythe way. Horseplay and disease, is killingme by degrees, while the law looks theother way”. Kotoaan häädetty kulkurikatsoo nyt jonnekin ylöspäin. ”there’s awhite diamond gloom on the dark sideof this room and a pathway that leads upto the stars”.

”Blood on the tracksilla” laulettiin naises-ta joka tarjoaa suojaa myrskyltä. Juna jo-ka tässä laulussa ryömii itsepintaisesti lä-pi sateen, on viimein saapumassa määrä-asemalleen. ”There’s a new day at dawnand I’ve finally arrived. If i’m there inthe morning baby, you’ll know I’ve survi-ved. Can’t believe it, I can’t believe I’malive. But without you it just doesn’tseem right. Oh, Where are you tonight”

Päätösraidan viimeisessä säkeistössä viestijää leijumaan ilmaan ja saa vastakaikunsaseuraavalta levyltä. Henkinen umpikuja,joka ”Street-legalilla” työntyy jatkuvastiesiin sekä kristinuskon kanssa flirttailu,joka alkoi jo itseasiassa ”John Wesley Har-dingilla” (1968), saavat viimein loogisenlopun. ”You gotta serve somebody”, laulujoka aloittaa Dylanin seuraavan levyn onse vastaus minkä reissumies matkaltaanviimein löytää.

24

Pekka Turkka

Runoja

sitä ei ollut olemassakaanennen keinoja sen mittaamiseen

kun oli keinot sen mittaamiseensitä ryhdyttiin jakamaan osiin

kun se oli saatu jaettua osiinse loppui

Lievo Keinunen oli pukeutunut mustiin.Hän haisi pahalle.Hänen ei tarvinnut peseytyä,sillä hän ei päästänyt ketään lähelleen.Lievoa ihailtiin kovin.Hän oli lehden kannessa.Sitä ostettiin monia kappaleita.Lievokin osti yhden.

1/2003 25

Virkailija L käveliilmeettömästi kotia päin,vilkaisi pornokaupannäyteikkunaa, jaräjähti kappaleiksi.

mä laitoin kaulaani sähkönallit ja pää irtosiHILJAISET EIVÄT HUUDA

kauppatorin rannassa on paljon lokkejaHEISTÄ TULEE ISONA RUSINOITA

mä kävelin jäälle ja se petti mutJOTKA MAA SYÖ JA TUULI

sieltä saa hyviä lihapiirakoitaULVOO HEIDÄN PUOLESTAAN

Hän osti piirakan jossa oli ripsi.Se maksoi mansikoita ja spermavaahtoa.

Sitten hän meni kotiin vaimonsa luo.Vaimon silmä oli pudonnut pesuvatiin.

Se näki.

26

Diktatuuri

ON ON ONei ei ei

ON ON ONon ei ei

ON ON ONON ON

tämä on koosiis k-kirjaintämäKin ontämäpäs ei olek olen minäkukkoin kunkkukorska krakakk:ni kakkaaköyhät kekoonkkkkkkkkkkkkk

1/2003 27

mä tiedän

no

hakataan toi kirjoituskone

joo tehään vaan

siitoo ku harmia

näino

me sitä itteää hakata

nii

kerta se on siis eisiimmittää

nii eisiimmittää

mu toi kone

toi

toi kone me hakataa

joo toi kone me hakataa

tuutsä mukaa

tuutsä eiku mävai siis

sä just

joo eiku emmä

ala tulla

tiiä

mennään

kai mä sit

tässeo

sii se

hakkaa se

joo tai siis: kop

kunnolla

kop, kop

ei ku näin RÄNKS KLIR BONKS

se tais olla siinä

siin se tais

me hakattiin se

joo me

1/2003 29

tilitoimistossa sijaitseva kohdehenkilöm-me on velvoitettu pipertämään EUR 25suuruisen laskun, jonka maksu langen-nee eräpäivän tultua lähettifimalle edus-tajineen ja joka suuruudeltaan kattaneeveroviraston virheestä aiheutuneiden,erillisellä hakemukselle palautettavienviivästysmaksujen loppusumman ja jotaei todennäköisyyksistä suurimmalla voierillisellä vapaamuotoisella hakemuksellahakea takaisin verovirastosta. Tämän las-kutoimituksen suoritettuaan pientavara-kuljetusalan yrittäjä päätynee lopputulok-seen, jonka mukaisesti kohdehenkilöm-me todellinen työnantaja onkin itse asias-sa verovirasto. Tämän ynnäilyn tuloksenayrittäjä hermostuu ja siirtyy non-verbaali-seen kommunikaatioon. Tätä kommuni-kaatiota voitaneen tässä kutsua rakstaksi.

Puhuttuna raksta sisältää yhden tavun,öyn, ja siksipä rakstan kielioppi on varsinhelppoa: tavua öy käyttämällä voidaan il-maista jokainen niin sanoitetusti ilmaista-vissa oleva todellisuuteen tavalla tai toi-sella nivoutunut asianhaara. Esimerkkinärakstan onomatopoeettisista hienouksistavoitaneen esitellä joitakin kohdehenkilönhavainnoimia kuriositeetteja:

Illanvietto

Perheettömänä miehenä koehenkilö har-hailee illalla kaupungilla kunnes lopultapäätyy ravintolaan. Koehenkilön pöytäänistuu vanha tutun tuttu, tietoliikennealanyksityisyrittäjä. Tutun tutun yritys on vast-ikään haettu käräjäoikeuden päätökselläkonkurssiin. Kohdehenkilölle kertoman-sa mukaan merkittävimpiä osatekijöitäyrityksen konkurssiinmenossa ovat olleetmm. veroviraston lähettämät maksuun-panopäätökset asiaankuuluvine viivästys-korkoineen sekä veronkorotuksineen ja-lisäyksineen. Tarkempia syitä selvitettä-

essä kohdehenkilön tutun tuttu vaipuuhiljaiseen rakstalle varsin tunnuksen-omaiseen tilaan, jossa kommunikaatiokoostuu lähinnä seuraavanlaista merkki-jonoa muistuttavasta äänneyhdistelmästä:öyyy-öy----öy-öyyy… öy.

Tutun tutun vaivuttua ylläesiteltyyn tilaanhyvänä ihmisenä itseään pitämä kohde-henkilö ehdottaa toverille sanapeliä aja-tusten toisaalle saattamiseksi. Noin kol-menkymmenenkuuden minuutin kulut-tua peli päättyy. Tutun tuttu häviää pelinsaaden noin kuusikymmentä pistettä kes-kivertosaaliin ollessa noin kaksisataaviisi-kymmentä. Hävittyään tutun tuttu tur-vautuu jo aiemmin esitellynlaiseen fo-neettiseen ratkaisuun. Tämän tapahdut-tua kohdehenkilömme yskäisee, vilkaiseekelloa ja on muistavinaan aiemmin sovi-tun menon, valehtelee vanhalle tutun tu-tulle jotain ohimennen ja poistuu takai-sin kadulle harhailemaan. Konkurssi eiole kohdehenkilön mielestä perusteelli-nen yllätys.

Hinkit

Nähdessään esimerkiksi Pamela Anders-sonin hinkit eli amberssonit taitavastirakstaa puhuva henkilö kiekaisee seuraa-vanlaista merkkijonoa muistuttavan sar-jan äänteitä: ÖYÖYÖYÖYÖÖYÖYÖYÖ-YYÖYÖYYYYYÖÖÖÖYÖYYÖY! ÖÖÖÖÖ-ÖYÖY. ÖY. Johtuen rakstan kaksitavuisuu-desta on edellä esitellyn kaltaista ilahtu-neisuutta esteettisen nautinnon kohtaa-misen yhteydessä jonkin verran helpom-pi ilmaista kuin aiemmin esiteltyä slaavi-laistyyppiseen melankoliaan vaipunei-suutta. Siksipä myös pornorunoilu raks-taksi on varsin miellyttävää, edes mittaankirjoitettava pornorunous ei tuottane on-gelmia edes aloittelijoille.

28

Henry Lehtonen

Johdatus suurrealismiin

Kansliapäällikön esitelmä 1. henkilökun-nan motivointipalaverissa:

Tilintarkastushavaintoja

Sarja täysin kansantaloustieteellisiä päätel-miä viitekehyksen ulkopuolella.

Sarjassa esitellään klassinen sankari: tili-toimistossa työskentelevä, salapoliisin toi-mesta haaveileva koehenkilö. Sarjan ha-vainto-osiossa sankari kohtaa toimessaanvaaroista kauheimpia ja öisin nukkues-saan näkee aina samaa unta, josta ei aa-muisin muista mitään.

Sarjan havainnot puetaan tieteellisentekstin muotoon ennennäkemättömällätavalla, ekspansiivisen talouspolitiikan jakokeilevan lyriikan tieteittenvälistä meto-diikkaa hyödyntämällä.

Fiktiivisyydessään sarja on vertaansa vail-la.

Rakstan alkeet

Koehenkilö istuu harmaalla kaasujousel-lisella tuolilla iskien leimoja eteensä pi-

nottuihin papereihin. Paperit on pujotet-tu leveydeltään kahdeksan sentin paksui-siin mustiin Esselte-mappeihin, joistanoin joka kolmannen mapinlukitsin onvirheellinen eikä siksi pidä papereita pai-kallaan kohdehenkilön haluamalla taval-la.

Toimiston ovi käy, näyttämölle tanssahtaapienhyödykekuljetusfirman päällikkö.Ennen hermostumistaan mies saa kerro-tuksi yrityksistään maksaa marraskuun ar-vonlisäveroa paikallisen veroviraston lä-hettämän viivakoodin turvin. Maksettu-aan veron mies on helpottuneena käynytlevolle joiksikin viikoiksi kunnes verovi-rastosta on tullut maksukehotus viivästys-korkoineen maksamatta jääneen veronosalta. Johtuen viimeaikaisista valuutan-päivityksistä viivakoodi on verovirastontoimesta jäänyt puutteelliseksi ja siksipävero on maksettu noin 5.94573 kertaaliian pienenä. Tämän seurauksena vero-velvollinen, ts. ko. lähetti- eli pienkulje-tusalan yrittäjä on velvoitettu suoritta-maan viivästyskorkoja, veronkorotustasekä -lisäystä, jota myöhemmin veroviras-ton virheen johdosta voi hakea takaisin.Tästä toimenpiteestä aiheutuvasta työstä

1/2003 31

rakstalaiseen koulukuntaan joka dekonst-ruoimalla rakstaa pyrkii tuulettamaan ru-noudessa vallitsevaa tematiikkaa sekäavantgardistiseen rakstalaiseen koulukun-taan, johon kuuluvat lähinnä kaikki r-vi-kaiset ja lukihäiriöiset rakstaksi kirjoitta-vat eksistentialistilyyrikot. Huolimattanäistä edellämainituista suurista eroa-vuuksistaan nämä rakstalaisrunouskoulu-kunnat tulevat erittäin hyvin toimeenkeskenään ja jopa toisinaan antavat erikoulukuntien edustajien lainata tikko-jaan tai harjoitella toistensa erikoisko-keilla.

Rakstalainen nykyrunous voi tänä päivä-nä erittäin hyvin, teoksista otetaan valtai-sia painoksia ja runonlukutilaisuuksissakäy sadoittain runoudesta innostuneita,

itsekin suuriksi bardeiksi haluavia kuuli-joita.

Dramatiikkaa rakstan keinoin

Johtuen rakstan äärimmäisen kompleksis-ta rakenteesta ja sen moninaisesta tulkit-semattomuudesta on kansantaloustieteel-lisen TILINTARKASTUSHAVAINTOJA-sarjamme päähenkilö mystisesti meneh-tynyt jäätyään humaltuneen autoilijan al-le vihreän valon palaessa ilman erityistäsyytä, ja siksipä vaikuttaa vahvasti siltä et-tä sarjamme havainto-osio kulkee kohtiväistämätöntä loppuaan, ja että rakstanmysteeri jää edelleen selvittämättä (aina-kin kansliamme toimesta.). Ehkäpä aina-kin yksi pieni askel on otettu. Työ jatkuutaukoamattomana.

30

Miten aloittaa rakstan opiskelueli miten rakstella?

Usein kohdatessaan rakstaa arkielämässäsitä tuntemattomat ihmiset kokevat kie-len varsin etäiseksi. Useimmat kieltä pu-huvat istuvat autoissaan tummennettujenikkunoiden takana ja siksipä jäävät oma-na kielellisenä ryhmänään toisten, esim.tiedotusvälineissä ja viihdeteollisuudessaesiteltävien yleisempien kieli- ja niideneri murreryhmien edustajien ns. varjoon.Kuitenkaan rakstan oppiminen ei ole täy-sin mahdotonta. Koska useimmat rakstaaäidinkielenään puhuvat ovat sukupuolel-taan miehiä, on etenkin naisten varsinhelppoa, vaikkapa avioliiton kautta, muo-dostaa kaksikielinen perhe. Rakstaa pu-humattomalle miehelle tehtävä ei ole-kaan aivan yhtä helppo: esim. homosek-suaalisuus rakstaa puhuvien keskuudessaon äärimmäisen harvinaista. Parempi ta-pa päästä rakstankielisiin piireihin onaloittaa uusi harrastus, vaikkapa darts tairalliautoilu. Uuden harrastuksen parissavoi hyvinkin tavata paljon rakstankielisiä.Kannattaa kuitenkin muistaa, että rakstaapuhuvat ovat erittäin vainoharhaisia jaskeptisiä ihmisiä, eikä heidän luottamuk-sensa ole ansaittavissa heppoisin perus-tein. Kuitenkin kerran ystävystyttyäänrakstalainen ottaa toisen elinikäiseksi ys-täväkseen, ellei kyseeseen tule nais- tai ra-ha-asiat. Tässä yhteydessä on elintärkeäämuistaa rakstalainen kosmos- / maailma-käsitys: rakstalainen maailma on kotoisaja lämmin paikka, jonka reunalla on kak-si luukkua, jotka voi halutessaan lätkäistäkiinni ja joista näkyy kummallisia juttujajotka täytyy työntää pois niiden tullessalähietäisyydelle. Rakstalaisittain tätä työn-tämistä kutsutaan elekieleksi.

Pieni pala historiaa

Eräiden tutkimusten mukaan raksta olisialkujaan syntynyt toisen maailmansodanaikoihin saksalaisten väärentäessä Eng-lannin puntia, ts. heidän sumpliessaankoiruuksia toisten pään menoksi (lue:tässä brittien), mutta tätä väitettä tukevattutkimustulokset ovat kadonneet sittem-min jonnekin. Koehenkilöllämme onkuuleman mukaan myös kielen nimenperusteella johdettu teoria, jonka mu-kaan raksta olisi syntynyt rakastelusta pi-tävien rakennustyöläisten keskuudessa1960-luvun alun San Fransiscossa, muttatätä teoriaa voitaneen pitää melko kau-kaa haettuna.

Eräiden päiväkirjamerkintöjen mukaankoehenkilömme olisi aiemmin yrittänytkirjoittaa ensimmäistä rakstan kielioppia,mutta merkintöjen äkillisen loppumisenja epäselvyyden vuoksi tätä asiantilaa eivoitane vahvistaa.

Rakstan runousoppi

Johtuen rakstan asemasta valtakielien ul-kopuolella (rakstaa voitaneen pitääeräänlaisena lainsuojattomana kielenä),on Runoudesta tullut yksi tärkeimpiärakstaa hengissäpitävistä voimista. Useim-mat arkikokemuksessa tavattavat barditrunoilevat rakstaksi, ja heitä voi useimmi-ten tavata esim. karaoke-tyyppisissä lau-luiltamissa tai vaikkapa lähiöiden baareis-sa. Tyypillistä näille rakstaksi runoilevilleon täydellinen kielellinen selkeys, runou-desta on kielen kehittyessä tullut keino il-maista kaikki tärkeä ja asiaankuuluva si-ten, ettei ainoatakaan tarpeetonta tavuaole tarpeen käyttää. Suuret rakstalaisetrunoilijamestarit ovat nykyrakstalaisen ru-nouden kentällä jakaantuneet kahteensuureen tyylisuuntaan, postmoderniin

1/2003 33

SusannaLappalainen

32

Timo Hännikäinen & Aleksi Ahtola

Hannu Helinin haastatteluRavintola Medicin Man, Hyvinkää, 7.3.2003

AA: Olet julkaissut suuren osan tuotan-nostasi itse. Miten päädyit tähän ratkai-suun?

HH: Se oli oikeastaan pakko. Silloin kunWeilin+Göös myytiin Gummerukselle,minulla oli yhden kirjan kustannussopi-mus eikä ne voineet perua sitä. Tiedotus-tilaisuudessa oli puhetta, että kaikkia en-tisiä Gummeruksen kirjailijoita kohdel-laan samalla tavalla kuin uusia, eli kaikkijulkaistaan. Mutta kun rupesin kirjoitta-maan seuraavaa kirjaa, kävi ilmi, että seei pitänytkään paikkaansa. Mä lähetinsinne käsikirjoituksen ja ne luetti sen Te-ro Liukkosella, joka sanoi että se on jul-kaisukelpoinen. Mutta sitä ruvettiin vit-kuttelemaan: mä soitin sinne suurin piir-tein joka kuukausi ja ne sanoivat ettei sitäole vielä käsitelty ja sitä lykätään ja lykä-tään ja lykätään. Sitä kesti melkein vuo-den verran. Sitten Pesonen, joka oli kus-tannustoimittajana, sanoi lopulta ettäGummerus ei ole ikinä ollut mikään ru-nokustantaja. Tajusin heti, että minua eienää julkaista siellä enkä ottanut sinneenää mitään yhteyttä. Ne julkaisi vieläsen jälkeen muistaakseni yhden Parkki-sen Pekan kirjan, mutta kaikki muuthan

sieltä potkittiin pois vähitellen paitsiTommy Tabermann. Sitten viisi vuottaajattelin, että minun kirjailijanurani onlopussa ja etten kirjoita enää mitään en-kä halua kirjoittaa, että mä tapan itseni.Pyörin sellaisessa ihmeellisessä sopassakunnes tajusin, että tietystihän minä voinruveta itsekin julkaisemaan. Ensimmäi-nen itse julkaistu kirja, ”Tuulen tiede-kunta”, oli ulkoasultaan hirvittävän sur-kea kun tein siihen itse kannet ja kaikki,mutta onhan ne tekstit ihan OK. Lähetinsen käsikirjoituksen Otavalle ja WSOY:lle.Anhava ei ollut kovin kiinnostunut, mut-ta WSOY:n Ville Wikstén sanoi, että tämäon ihan julkaistavaa tekstiä, mutta ettäheillä on niin paljon vastuuta omista kir-jailijoistaan, etteivät he voi ottaa uusia.Tammessa se meni kaikkein pisimmälle,siihen tehtiin kaikki korjaukset ja muutos-ehdotukset. En vieläkään tiedä, kuka neoli tehnyt, mutta minä hyväksyin ne, jajulkaisin sen lopulta itse niiden korjaus-ten kanssa. Sen julkaiseminen oli Tam-messa sillä hilkulla, mutta lopulta se hävi-si jollekin toiselle runokirjalle. Eli PekkaLounelan runokokoelma oli tärkeämpikuin minun. ”Tuulen tiedekunnasta” tulipäältä päin vähän surkean näköinen,

1/2003 35

Pidän Joycen kielileikeistä esim. ”Finne-gan’s Wakessa”. Minua on syytetty siitä et-tä leikin kielellä, mutta ”Finnegan’s Wa-ken” takana on hirveästi tietoa, kaikkeamatskua mitä se on sinne tunkenut. Siitäon tehty tutkimuksia, ja niitä on yritettyselvittää. On yksi kirja, jossa käydään ko-ko teos läpi rivi riviltä ja sana sanalta. Joy-ce kirjoitti sitä muistaakseni kaksitoistavuotta ja teki siitä monta eri versiota. Mi-nusta se ei ole mikään romaani, vaan ru-noelma. Kun Joyce lukee sitä itse, se onhirveän kaunista. Se ei ole pelkkää eng-lantia, siihen on sotkettu sekaan muitakieliä, mutta se soi hyvin. Siihen minäkinpyrin; lähentymään enemmän siihen al-kuperäiseen, mitä lyriikka tarkoittaa.Soittoa, muusia ja musiikkia, eikä mitäänteoreettista. Haluaisin että ne kirjat soilukijan mielessä. Pintamerkitys on pinta-merkitys, mutta sen alla on kaikki mitäminä olen lukenut, ja myös sanojen ety-mologiat on mulle tärkeitä. Kun pinta-merkitys luetaan etymologian kautta, seon ihan toinen. En halua kirjoittaa moni-mutkaisesti, mutta se tapahtuu automaat-tisesti, kun enhän minä osaa lukea Hesa-riakaan: toisaalta luen mitä siinä sano-taan, mutta kun luen sitä etymologisesti,niin näen siinä ihan eri asioita, jotka onhuvittavia. Mä olen kouluttanut itseni sii-hen, opetellut sen sillä tavalla.

TH: Joo, tuo musiikki… ”Tristian” esipu-heessa mainitset teoksen kummeina Mo-zartin ”Requiemin” ja Bob Dylanin”Time out of mind” -albumin. Ja uusikirjasi on omistettu Frank Zappalle.

HH: Siinä on omistus myös Charles-Va-lentin Alkanille, ranskalaiselle säveltäjäl-le. Hän ei kirjoittanut paljon, mutta hä-nen pianokonserttonsa on sellainensävellys, jonka suomessa on vain yksi ih-minen, en muista kuka, esittänyt. Se on

niin täynnä ja niin tiheä ja monimutkai-nen ja vaikea soittaa, ettei sitä oikein ku-kaan uskalla esittää. Zappa on myös yksisuosikeistani, katupoika, joka samaan ai-kaan rienaa amerikkalaista yhteiskuntaa,mikä tietysti on hienoa. Ja kauhean pirul-linen, mutta myös hirveän lahjakas muu-sikko, koska sehän myös sävelsi: sinfonia-orkesteri esitti sen kappaleita ja PierreBoullée johti sen teoksia. Se ei ollut pelk-kä rockmuusikko, vaan todellinen musii-kin ammattilainen. Samaan aikaan olikaikki Rollarit ja Beatlesit, mutta Zappalyö ne kaikki laudalta, se on ihan eri maa-ilmasta.

AA: ”A Human beenissä” kirjoitit: ”Maa-ilmassa on virheitä / muutama tosi pahabugi / joka kaataa sen”. Tietokoneviit-tauksia löytyy muualtakin. Miten ne ni-voutuvat ajatteluusi ja teostesi maail-maan?

HH: Minä olen jonkinlainen tietokone-friikki. Niiden viiden vuoden aikana, kunen saanut mitään julki, minut pelasti itse-murhalta se, että hankin modeemin. Sil-

SusannaLappalainen

Hannu Helin

34

mutta Yleisradion Tanssiva Karhu -kilpai-lussa se sai kunniamaininnan Haavikonja Mellerin kanssa. Ne kuitenkin arvosti-vat sitkeyttä ja sitä ettei luovuta. Mutta vii-si vuotta meni hukkaan, kun en osannutpäättää että julkaisenko itse. 1991 ja –93kävin Marissa; ekalla kerralla päätin, ettämenen sinne katsomaan, mistä kieli onlähtöisin ja hyppään Volgaan. Mutta sit-ten minä synnyin uudestaan 4. päivä ke-säkuuta. Ajattelin, että Volga on paskai-nen enkä minä sinne halua kuolla.

TH: Koetko, että taiteelliset vapautesiovat suuremmat kuin esimerkiksi suurel-la kustantajalla?

HH: Kyllä. Kun tein kokoelmaani ”Ruu-sun varjossa” Weilin+Göösille, halusinsen nimeksi ”Sub rosa”, joka tarkoittaaettä vaitiolon edellytyksellä jollekin ker-rotaan jotain. Se on paljon täsmällisem-pi, mutta minun piti suomentaa se muo-toon ”Ruusun varjossa”. Se oli kokeileva;kävin silloin ekan kerran Leningradissaja se oli vähän kuin minun Leningrad-sinfoniani. Siinähän on esimerkiksi Pieta-ri Suuresta hirvittävästi viitteitä. Mä halu-sin tehdä enemmän kirjallisuutta kuinmusiikkia. Siitä käytiin hirveä tappelu.Juhani Salokannel ja oma kustannustoi-mittajani Mirja Kallio olivat vastaan, mut-ta eräs ihminen, joka vieläkin lukee kaik-ki runokirjani, tappeli minun puolesta.Lopulta sain sen läpi sellaisena kuin ha-lusin. Mutta siitähän tuli turpaan ja jou-duin sen jälkeen palaamaan normaaliinsivu per runo -konseptiin. Vessapaperiper pyyhkäisy. Mietin jo silloin, että ei tä-mä tällaista voi olla, vaan siitä on mentä-vä eteenpäin. Vasta nyt saan kirjoittaa sel-laista kuin haluan. Vaikka menisin mitenharhaan, niin menen ainakin kunnollaharhaan. Ei mitään kompromisseja.

TH: Mitä ajattelet omakustantamisestasuhteessa koko kirjallisuuden kenttään jahistoriaan? Tällä hetkellä näyttää, ettäJ.K. Ihalainen on ainoa arvostettu kirjaili-ja, joka on julkaissut koko tuotantonsa it-se.

HH: Sehän alkoi Arto Kytöhongasta. Art-si julkaisi viimeisen romaaninsa ja eng-lanninkielisen kokoelman itse. Silloinkun minä pyörin siinä itsesäälissä, niinajattelin että soitan sille ja kysyn, että mil-lä sinä teet ja taitat nämä kirjat. Mutta seehti tappaa itsensä ennen kuin sain sii-hen yhteyttä. Mutta Artsi aloitti tämän, jasitähän pilkattiin silloin alussa. ToisaaltaHaavikko on tehnyt samaa kautta aiko-jen. Mutta Haavikko on Haavikko ja He-lin on Helin, se on eri asia. Haavikkohanjakoi niitä aluksi vain ystävilleen.

AA: Onko sinulla kokoelmia, jotka oletjakanut vain ystävillesi?

HH: Ei ole vielä. Kyllä mä sitä olen ajatel-lut. Edellisen kokoelman aikana räyhäsinKiiltomadossa, että jos Hesari ei tee ar-vostelua, niin lopetan kirjoittamisen ko-konaan. Jos kirjaa ei arvostella, niin mitäjärkeä minun on kirjoittaa? Kenelle minäkirjoitan, jos kirjaa ei edes noteerata?Olen edelleen samaa mieltä, saa nähdäjulkaiseeko ne tästä uudesta arvostelunvai ei.

AA: Olet maininnut James Joycen”Finnegan’s Waken” innoittajaksesi. Ker-toisitko suhteestasi Joycen tuotantoon?

HH: Joyce on minulle tärkein kirjailija.Ihmeekseni huomasin, että Olli JaloselleJoyce on myös tärkeä. Jalonen on parhai-ta prosaisteja mitä Suomessa tällä hetkel-lä on. Salama nyt tietysti, mutta sillä ta-valla kokeileva… Meillä on sama esi-isä.

1/2003 37

liian vaikea kysymys, että onko ympäristövai perimä tärkeämpi. Wittgenstein jaSpinoza ovat lempifilosofejani, niillä onkieli keskeisenä. En minä oikeastaan us-ko kumpaankaan, predestinaatioon taiympäristön vaikutukseen, se on semmoi-nen soppa että ei siitä kukaan saa mitäänselvää. On sitä yritetty, mutta en usko ettäsitä voidaan ratkaista. Sitä paitsi se onihan turha kysymys, ihmisestä vain tuleesemmoinen kuin tulee. Se on niin moni-mutkainen ketju, ihmiseen vaikuttavia te-kijöitä on niin paljon, ettei sitä voi yksin-kertaistaa ja palauttaa johonkin tiettyyn.

TH: Uudessa kirjassa, ”Amnesia allegros-sa”, tulevat esiin kommunikaation ja ym-märtämisen ongelmat. Heti alussa sano-taan: ”kuljemme samaa kieltä / muttapuhumme eri teitä”.

HH: Olen aina yrittänyt rikkoa ja kääntääympäri tavallisia sanontoja ja ajatuskulku-ja. Se on minun leikki, ja siitä minua onsyytetty ja haukuttu. Mutta on siinä sellai-nen todellisuuspohja, että meillä on sa-ma kieli, mutta me kuljetaan eri teitä.On siinä osa sellaista kikkailuakin, muttakyllä minä olen yrittänyt ajatella ne lop-puun asti, niissä on merkitys. Olen pistä-nyt halvalla filosofeja ja niiden typeriälausuntoja, jotka olen kääntänyt toisin-päin. Olen jonkinlainen unilukkari, jokahaluaa sanoa että ajatelkaa itse älkääkäuskoko mitä teille sanotaan. Lyriikan kie-li on tavallaan ainoa kieli, joka on elossa.Kaikki muu kieli on manipuloitua, kutenpolitiikan, lakitieteen ja median kieli.Brodsky on sanonut, että vain runoudes-sa voidaan olla käyttämättä kieltä väärin.

TH: Brodskyn mukaan runous on meta-fyysinen taide, koska sen materiaali – kie-li – on metafyysistä.

HH: Kyllä, koska tämähän on fyysinenmaailma ja kieli vain kuvaa sitä. Tämämaailma on, ja kieli on vasta sen jälkeen.Mutta suurin osa ihmisistä ei tajua tätä,vaan uskoo kaikkeen siihen himphamp-puun mitä kielellä voidaan tehdä. Kielel-lä voidaan manipuloida ihmisiä miten ta-hansa. Kyllä runoudenkin kielellä mani-puloidaan, mutta se tehdään siten, ettäyritetään näyttää ihmisille, ettei pitäisimanipuloitua siitä kielestä, vaan katsoamitkä on tosiasiat.

TH: Voidaanko tämä vetää näihin uu-dempiin kielifilosofian teoreetikoihin, sa-notaanko nyt Derridaan tai Saussureen?

HH: Minä en ole koskaan lukenut niitä,en tiedä niistä yhtään mitään. Olen kehi-tellyt kaikki nämä ideat omassa päässä.

AA: Miltä suomalainen runous näyttääylipäätään tällä hetkellä?

HH: Suomalainen runous on hyvää, mut-ta siitä puuttuu riskinotto ja kokeilevuus.Se johtuu kai siitä, että lukijat ei pysy mu-kana, jos ei kirjoita tavanomaiseen ta-paansa. Minun ei onneksi tarvitse välittääsiitä, mitä minä kirjoitan: yritän vainmennä eteenpäin, että en kirjoita yhtäänkirjaa samalla tavalla kuin edellistä. Mut-ta ymmärrän sen kustantajankin kannal-ta: minullekin sanottiin Weilin+Göösillä”Ruusun varjossa” -kirjasta, ettei tällaistasaa tehdä, että tämä pilkotaan yksittäisik-si runoiksi. Ja se oli kurjaa, kun halusinlähteä ihan eri suuntaan. Haluaisin näh-dä enemmän riskinottoa ja vaikka epäon-nistumistakin. Minusta Jarkko Laineenviimeisin kirja oli hieno, koska se oli ru-noelma. Tämä runoelmapuoli on jäänytSuomessa vähemmälle, kukaan ei ole oi-kein tehnyt sitä. Haavikko kyllä tietysti,Haavikkohan tekee ihan mitä vaan.

36

loin kun oli niitä purkkeja, PPS:iä ja mui-ta, niin minä seikkailin niillä keskustelu-palstoilla. Se oli sellainen pelastus ja hen-kireikä. Olen jonkinlainen emeritusnört-ti, tiedän tietokoneista aika paljon ja jostuttavien ja ystävien koneet menee sekai-sin niin minut kutsutaan paikalle. Jokupuolalainen runoilija oli kirjoittanut ru-nokirjan, jossa käytetään pelkästään tie-tokonetermejä. Se oli houkutteleva aja-tus, mutta ei se käytännössä voi toteutua.Mä olen runoihini yrittänyt sotkea myösniitä.

AA: Runoissasi esiintyy eri kielten lomas-sa useita valtioita: Espanja, Sveitsi, Irlan-ti… Onko niillä jotain symboliarvoa?

HH: Ne on vaan sellaisia pirullisia, Sveit-sin laivasto ja niin edelleen. En minä olekoskaan kirjoittanut mitään sillä tavallapoliittista runoutta. Haluaisin kyllä, mut-ta tiedän että sellainen on hirveän vaikea-ta kirjoittaa, koska se vanhenee niin no-peasti. Tietysti, tämä Puska-idiootti hyök-

kää nyt Irakiin ja tappaa siellä ihmisiä: si-viilejä ja omia sotilaitaan. Ja jonkun öljyntakia. Öljyhän loppuu joka tapauksessamaailmasta. Herra Puskalla on mm. näitäohjusosakkeita joilla se rikastuu, ja onhienoa käydä sotaa. Mutta jos nekin ra-hat sijoittaisi johonkin fissiovoimalan taivedyllä käyvän auton, joka on jo suurinpiirtein toteutettavissa, kehittämiseen.Typerää kiistellä jostain öljyputkesta jatappaa sen varjolla hirvittävä määrä ih-misiä.

TH: Olen ollut huomaavinani tuotannos-sasi alusta alkaen jonkinlaisen biologis-painotteisen maailmankuvan.

HH: Kyllä minulla joku sellainen on.Nuorempana uskoin myös johonkin ek-sistentialistiseen, sellaiseen että ihmiselläon vapaa tahto tehdä itsestään sellainenkuin hän haluaa. Kyllä minä uskon sii-hen vieläkin, mutta minä olen vanhem-miten huomannut, että perimän vaikutusratkaisee aika paljon asioita. Mutta se on

SusannaLappalainen

38

AA: Mitä ajattelet kirjoittajakoulutukses-ta? Miten pitäisi kouluttautua kirjailijak-si?

HH: Jos puhutaan omalta kohdaltani,niin minun äidinkieli on minun isänkie-li. Isäni oli kauppamatkustaja, joka joutuikulkemaan koko ajan ympäri maakuntia.Sillä oli hyvä supliikki, olen perinyt to-dennäköisesti isältä. Sitten rupesin luke-maan kauheasti. Perimmältään uskon, et-tä ihmisessä pitää olla jokin myötäsyn-tyinen, annettu lahja, jota voi sitten ke-hittää. Ei ketään voi tehdä kirjailijaksipelkästään joillakin kursseilla, vaikka sekävisi satoja kursseja. Jokin synnynnäinenalku pitää ainakin olla. Nämä kurssit ontietysti hyviä, jos niissä yritetään saada ih-misestä esiin se oma. Brodsky sanoi, ettäon tärkeää että kirjailija kokee pettymyk-siä. Jos niihin ei kuole, niin sieltä saattaatulla jotakin hyvää. Jostakin se halu kir-joittaa aina lähtee, ja oma ääni on seolennainen asia. Olen tuntenut SirkkaTurkan varmaan 30 vuotta, ja hän kirjoit-taa aivan eri lailla kuin minä.

AA: Keitä suomalaisia runoilijoita arvos-tat? Nämä Laine ja Haavikko tulivatkintietysti jo esiin…

HH: Sirkka Turkkakin on omanlaisen-sa… Vaikea sitä on sanoa, kuka on tär-keä, koska kaikki kirjoittaa niin omallatavallaan. Ulkomaisista minulla on kaksikotijumalaa, Brodsky ja Joyce. Ei niin-kään Tsvetajeva; Tsvetajeva oli minullepakkomielle, joka minun piti käydä läpi.Se on hyvä runoilija, mutta sitä ei voidasuomentaa ollenkaan, vaikka minä senteinkin.

TH: Mietin, että oma runoutesi taitaa ol-la aika kääntämisresistanttia. Pulvis &Umbran internet-sivuilta löytyy osasto

”Poems in english”. Olet ilmeisesti kään-tänyt ne itse?

HH: Joo, ja ne on surkeita. Koska se onniin vaikeaa, että pitääkö olla määräinenvai epämääräinen artikkeli, vai pitääköolla artikkelia ollenkaan. En minä usko,että minun runoja pystytään kääntämäänollenkaan. Suomen kieli on kuitenkinniin rikas, että se kääntyy englanniksi ai-ka huonosti. Enkä minä ole niin kiinnos-tunut siitä, että jotain minun runoudesta-ni jäisi jälkipolville: tämä on vain minunammattini ja minä kelaan tätä. Milläänmaineella tai kirjallisuushistoriaan jäämi-sellä ei ole mitään merkitystä kun onmultaa suu täynnä. Kun ei osaa muuta-kaan tehdä, niin on pakko tehdä tätä. Ei-kä tätäkään osaa vielä kunnolla, mutta jo-ten kuten.

1/2003 41

Aluksi teoriaa. Olen palaamassa juurille, lyriikkaan ja musiikkiin. Sävellän kieltä musii-kiksi, niin kuin nuo etymologiat kertovat (lyriikka – lyyrat, muusat – musiikki). Alku-tuotantoni on kirjoitettu silmälle, siksi en noteeraa sitä niin korkealle, vaikka minuasiitä kehuttiin. Se ei soi. Näistä runoelmista lähtien, Tristiasta, olen yrittänyt kirjoittaakorvalle, että se toimisi musiikkina ja kuulostaisi vaikka ääneen luettuna ”kauniilta”,musiikilta, vaikka sen takana on kaikki minun lukeneisuus ja viittaukset ja keskustelukuolleitten runoilijoitten ja filosofien kanssa. Kun olen sanonut, ettei minun runout-tani tarvitse tajuta, tarkoitan sitä että sen pintamerkityksen pitää toimia niin että pysyyjotenkin mukana. Sitten ovat ne alatasot, jotka vaativat lukijalta melkoisesti tietämystäja etymologioiden tajua. Eli yritän kirjoittaa niin päinvastoin kuin Tommy Tabermann;että runo ei aukea heti, vaan jos sitä jaksaa tutkiskella siinä riittää hommaa pitkäksi ai-kaa. Taakse on kirjoitettu niin paljon kaikkea: joku sanoi hyvin, että se on pyhä ja pa-ha, jonkinlaista assalyriikkaa, jossa kuuluu kaikenlaisia huudahteluja ja törkeyksiä, jasitten taas keskustellaan filosofiasta. En yritä keikaroida kielten osaamisella, jotkutasiat on vain helpompi sanoa toisella kielellä. Minua on syytetty kielillä kikkailusta,mutta minä yritän vain kuvata todellisuutta. Jos menee Helsingin rautatieasemalle,siellä kuulee kieliä niin helvetisti. Lisäksi internetissä on englanti keskeinen kieli. Jososaisin, käyttäisin somalia, siinä en ole vielä onnistunut.

***

RUNO 1: ”Selaan sanomalehteä” on ihan selkeä, mutta koska tämä on sävellys, myö-hemmin toistuu saman teeman muunnelma. Että Helsingin Sanomat ei ole riippuma-ton lehti vaan hallituksen pää-äänenkannattaja isoissa ja tärkeissä asioissa kuten EU jaNato. Yleensä pienet teeman pätkät toistuvat ja varioituvat koko kirjassa. Minusta sa-nomalehti on ajatusbordelli; sen informaatio on aina puolueellista ja ostettua ja jol-lain hinnalla annettua.

”Jokainen hyve / huippu kahden paheen välissä” menee etymologian puolelle. Virtueja vice; siitä tulee viriili, ja tämä tökerö kirkkoisien vice, että naiset on kaiken pahan al-ku ja juuri. Eli tässä on kyseessä seksuaalinen sanasto: jokainen huippu, esim. orgasmi,ja kaksi kuilua on myös seksuaalista. Tora Bora on se Afganistanin sola jossa amerikka-laiset metsästi Osamaa. Sen suomennos on musta pöly, ja ordo virtutum on hyveidentie. Tässä on kannanotto siihen sotimiseen; että Osama on muka musta pöly ja Bushhyveitten tie, eli siis pirullinen kannanotto. Espanja on eteläisempi Irlanti, latinan Hi-beria joka on var. Iberia palautuu espanjan sanaan peninsula, siinä mielessä ne ovatsama peninsula.

”Miehen kunnia on naisen jalkojen välissä”: tämä on tätä machon pilkkaa, ja myös ta-sa-arvon, että nainen saa tehdä mitä tahansa. ”Debiili maa ja idiootti tuuli” on lainausZappalta, jolla on kappale ”Idiotto tuuli”, eli lisäsin siihen vain tuon debiilin maan.Debiili maa ei tarkoita että maa olisi debiili, vaan maata hallitseva laji.

”Vihreä keltainen punainen”; nuo loput ovat pixelivärien arvoja. Ne liittyvät kokonai-suuteen siten, että kaikkea ei pitäisi nähdä mustavalkoisena. Antonius todella saarnasi

40

Hannu Helin

Kaksi runoa etymologioineen

selaan sanomalehteäajatusbordelliaon jokainen hyvehuippu kahden paheen välissäkahden kuilun ympäröimäTora Boraja Ordo VirtutumEspanja on vain etelämpi Irlantija miehen kunnia onnaisen jalkojen välissä

debiili maa ja idiootti tuulivihreä keltainen ja punainenja valkoinen 7 x 52 x 57Antonius Padovalainensaarnaamassa korpeillesammille ankeriailleja ravuille ja minälinnuille puillekiville ja kannoilleja enkelit

vahaliput liehuvatuhmaikäisessä tuulessakuljemme samaa kieltämutta puhumme eri teitä…

1/2003 43

Perna hotal!Vyl’aren!ja Od kiza marhta!(vittutäällä mikään kesä ole)tutto nel mondo è burlanämä ovat viestejä…Brocan alueeltaWernicken alueellelähimpään Kanadaan

vaikka joka paikka ontulessa ja jäässäkukonaskel taivaankappaleiden rippeitä jarääppeitä puolisääreenyllään Obersin paradoksi

ihmiskehoon genomin keinoliikkua paikasta toiseenja tuottaa lisää genomejaolisin tahtonut elää

ja halki taivaan lentääsiipipuoli flyygelirakastan elämää ja maailmaasurun saleissakauhun kartanoissamatalissa ilon majoissapelkojen pedot ympärillä

ykkösten ja nollienbittijonossa kohinaataas yksi päiväpois päiviltäniin kuin valo tuhoaapimeys luo maailmantekemällä sen näkyväksi

(proteiinejaja rasvaa kyyneleet)…

42

kaikille noille mainituille. Sitten minä olen olevinani joku Pyhä Fransiskus, joka saar-naa linnuille ja puille ja kiville ja kannoille. Niissäkin on etymologiset merkitykset:esim. puu palautuu englannin sanoihin tree ja truth. Enkelit: kaikki sanansaattajat javiestintuojat ovat sulavaa vahaa. Eli enkeleitäkin voi manipuloida, ne ovat vahaa kris-tittyjen ja pakanoiden käsissä. Uhmaikäinen tuuli on lainaus Zappan kappaleesta”Teenage Wind”. ”Kuljemme samaa kieltä mutta puhumme eri teitä”: tämä on ihanselvä, suomen kieli ja miten sitä käytetään manipuloinnin välineenä. Eri teitä: esim. ta-loudellisia, poliittisia jne.

***

turha toivo taivasgiljotiinin haineväjumalalla ja minullaamnesia allegrokävin postilaatikolla

laskuja jollekin jonka nimioli joskus nimeni makasinikuisuuden sohvan pohjallatähänastisista paraswoyou selailin elämäänivuodatin sieluajoin ja koin kuolemando dna

melkein nukahdin melkeinheräsin melkeinhymyilin melkeinkoin wu wein ja ziraninja sisälläni soi ja soiGubaidulinan stimmen…verstummen… stimmen…verstummen…

daktyyli nukahtiHomerosta ei herätäpirukaan Afroditeohrapellossa kirkkomaattäynnä psykoanalysoitavia

44

RUNO 2: ”Turha toivo taivas” on ihan konkreettinen, pakanan mielipide. Giljotiininhainevä: pilvi näyttää siltä, että se sateen alkaessa katkaisee kaulan. Tai jonkin poudantai auringon, hyvän olon. Jossakin aiemmassa kirjassa hainevä oli purkinavaaja, eli tai-vas on giljotiini ja pilvi hainevä.

Amnesia on tietysti muistinmenetys. Mutta allegro tarkoittaa italiaksi myös hilpeää, jamusiikissa se on sinfonian tai sonaatin nopea osa. Nopea osa taas englannin ”quick”-sanan kautta palautuu ”elämä”-sanaan.

”Kävelin postilaatikolle” jne. kuvaa sitä depressiota johon humahdin syksyllä, kun kir-jan materiaali oli jo valmis, mutten saanut sitä työstettyä valmiiksi. ”Woyou” on zeniläi-nen termi, joka tarkoittaa makuulla matkustamista. Laiskuus on hyväksi runoudelle.Jonkun englantilaisen runoilijan vaimo haukkui häntä, että miksi sinä et tee töitä vaanmakaat vain sohvalla. Runoilija vastasi, että silloinhan minä juuri töitä teenkin. ”Vuo-datin sielua” on venäläisyyttä; eli join ja koin kuoleman pohjaan asti. ”Do dna” on sen-jälkeisen olotilan kuvaus. Wu wei on taolaisuuden ”teoton toiminta” ja ziran ”spontaa-nisti eläen”. Gubaidulina on yksi lempisäveltäjistäni.

”Ohrapellossa kirkkomaat”: ohra palautuu etymologisesti sanaan ”piiska” tai ”ruoska”.Psykoanalyysiä: kaikki pitkällään, ei sohvalla vaan arkulla. ”Perna hotal!” jne. ovat kaik-ki venäjän sukukielien hyvänjouluntoivotuksia. Ja sitten tulee aggressiivi: vittutäällä…”Tutto nel mondo” on Verdiä: koko maailma on pilaa. Aivoissa Brocan alue on puhet-ta tuottava ja Wernicken alue puhetta vastaanottava. ”Lähimpään Kanadaan” palautuuilmaisuun ”hut and hovels”. Kanadaan on kukonaskel.

Sitten on taivaan rippeitä ja rääppeitä. Olbersin paradoksi, lainaan suoraan”Encyclopedia Britannicasta”: ”in cosmology, paradox relating to the problem of why the sky isdark at night. If the universe is endless and uniformly populated with luminous stars, then everyline of sight must eventually terminate at the surfice of a star. Hence, contrary to observation,this argument implies that the night sky should everywhere be bright, with no dark spaces betweenthe stars.”

Tuo genomijuttu on juuri niin kuin siinä sanotaan. ”Siipipuoli flyygeli” on selvä kuva.”Rakastan elämää”; tässä tulee se elämän ylistys, vaikka sitä seuraavatkin faktat. Surunsalit ja kauhun kartanot, missä joutuu elämään. Sitten tietokoneterminologiaa… 1 onminulle räystäs, nolla taas tenniksen termi ”love-fifteen”, eli siis nolla. ”Pimeys luomaailman” -osuudella tarkoitan kirjoittamista, siis mustia merkkejä paperilla. Vasta netekevät maailman näkyväksi. Ja sitten on loppukevennys – mitä kyyneleet todellisuu-dessa ovat – eli yritys vähätellä jonkin surun merkitystä kertomalla se faktana.

1/2003 47

RasmusNora:

TheloniusM

unk(2

003)

46

Esa Mäkinen

Estetiikka rikosvälineenä

I

Runopojilla on paljon haaveita. Kirja pitäisisaada julkaistua ja saada arvostetun bohee-min asema. Runojen rustaaminen on niinhelppoa, että siihen pystyy kuka tahansa.Täytyy vain lähettää nippu kustantajalle.

Haaveet ja utopiat ovat huijareiden otol-lisinta alaa. Omasta kirjasta haaveilevalle,epärealistiselle nuorelle runoilijalle kus-tannusyhtiön tarjous kirjan painamiseksion usein ohittamaton. Sillä ei ole niin vä-liä, että kustannusyhtiö pyytää kirjailijaamaksamaan jotain kirjastaan tai osta-maan itse suurehkon kappalemäärän.Näin eivät kuitenkaan suuret kustannus-yhtiöt toimi.

Ilmiötä kutsutaan nimellä ’vanity press’,turhamaisuuteen vetoava kustantaminen.Vanity press -periaatteella toimivat kustan-tamot uskottelevat uhrilleen, että julkaise-malla kirjan heidän kauttaan kirja pääseesisään taidemaailmaan, tässä tapauksessakirjalliseen maailmaan. Kustantamo us-kottelee olevansa kirjallisuusmaailmanportinvartija suurten kustantamoiden ta-voin, muttei sitä todellisuudessa ole.

Vanity press sijoittuu nerokkaalla tavallaDickien institutionaalisen taideteorianreunakohtaan. Isoilla kustannusyhtiöilläon sellaista arvovaltaa, että kirjan julkai-seminen on teko, joka määrittelee jul-kaistavan kirjan taideteosten joukkoon.Pienillä kustantamoilla on samaa arvoval-taa, mutta vähemmissä määrin. Vanitypress -kustantamoilla arvovaltaa ei aina-kaan pitkän toiminnan jälkeen ole juurilainkaan.

Kysymys onkin, kuuluuko tämä arvovaltakustantamon sellaisiin ominaisuuksiin,että sen puuttumisesta voidaan rankaistajopa oikeudessa. Yhdysvalloissa Vantagepress -kustannusyhtiö tuomittiin 3,5 mil-joonan dollarin vahingonkorvauksiin2200 kirjailijalleen, koska yhtiö ei olluttehnyt lupauksistaan totta.

Kirjallisuusmaailman toimijat tietävät hy-vin mistä asiassa on kysymys, mutta hui-jauksen kohteeksi valikoituvatkin juurisellaiset, joilla ei ole asiasta käsitystä. Sa-nanvapauden periaate estää julkaisukiel-lot, mutta pitäisikö kustantamoiden laa-tia laatusertifikaatteja itsestään?

1/2003 49

lä Daimon, joka on julkaissut yhden Savi-niemen kirjan lisäksi mm. antologioita.J.K. Ihalainen on puolestaan julkaissutkoko tuotantonsa itse.

III

Pienkustantamot on myös hyvä erottaavanity press -toiminnasta. Merkittävinkäytännön ero on se, etteivät pienet kus-tantamot ota maksua niiltä kirjailijoilta,joiden kirjoja ne julkaisevat. Kustanta-mot eivät useinkaan maksa kirjailijoillejuuri mitään. Pienkustantamot ovat se ta-ho, jossa suomalaisen kirjallisuuden un-derground sijaitsee.

Pienkustantaminen on lisääntynyt vuo-sien saatossa Suomessa. Kirjan tekeminenei ole painotekniikan kehityksen myö-tä enää niin kallista kuin mitä se oli ai-kaisemmin. Noin 1000–2000 eurolla onmahdollista tehdä tyylikäs, pienen kappa-lemäärän pehmeäkantinen omakustan-ne.

Kustantamoissa on yleensä yksi henkilö,jonka kautta kustantamo syntyy, elää jakuolee. Jos kirjat ovat edes marginaalises-ti kiinnostavia ja välttävän laadukkaita,on syytä olettaa että kirjoista saa edes pai-nokustannukset takaisin. Jos kirjoittajilleei makseta palkkioita, tämä riittää hyvinkustantamon pyörittämiseen pitkänkinaikaa.

Kirjapainotaito on ruutia tuoreempi kek-sintö. Pienillä kustantamoilla ei ole olluttoimintamahdollisuuksia vielä kovin pit-kään. Kirjailijoiden määrän lisääntymi-nen kustantamoiden lisääntymisen kaut-ta on johtanut kirjailijan käsitteen hämär-tymiseen. Onko WSOY:ltä esikoiskirjansajulkaissut runoilija enemmän kirjailijakuin Kullervolta esikoisensa julkaissut?

Suomen kirjailijaliitto on ratkaissut on-gelman asettamalla rajoituksen: vasta kol-me kirjaa julkaistuaan pääsee liiton jäse-neksi. Jos sisältöön ei voi ottaa kantaa,ainoa mahdollinen rajoitus on kirjojenmäärä. Määritelmä on ongelmallinen, sil-lä pienten ja suurten kustantamojen kir-jailijat eivät välttämättä ole samalla viival-la. Ja toisaalta: onko kuka tahansa kolmekirjaa julkaissut oikeutettu saamaan kir-jailijan statuksen? Kenties nyrkkeileväkirjailija Tony Halme haluaa kolmen kir-jansa jälkeen liittyä joukkoon.

IV

Sisällöstä ei varmasti ole kustantajilla ol-lut koskaan pulaa. Jos maailman kaikkiepäonnistuneita ja kenties onnistuneita-kin tekstejä sisältävät pöytälaatikot laitet-taisiin jonoon, ylettyisi nauha kuuhunsaakka.

Hinta on ollut luonnollinen este sille, et-tei kirjallisuutta ole voitu julkaista enem-pää. Rajoitukset ovat kuitenkin poistu-massa tekniikan kehittyessä ja halven-tuessa. Informaation määrä lisääntyy jat-kuvasti, ja samalla sen hinta laskee. Lu-kuisat suurissa kaupungeissa jaettavat il-maislehdet ovat osoitus siitä, että paperija painomuste ovat muuttuneet kovinedullisiksi.

Kirjapainoissa sama ilmiö on 70-luvultaalkaen näkynyt erilaisten tehtävänimik-keiden ja ammattikuntien vähenemisenä.Latojia, jotka aikaisemmin pistivät kirjai-mia yksittäin painolevyille, saa hakea har-taasti. Nykyisin painokoneet ovat jo lähesvaltavia tulostimia: suoraan tietokoneenruudulta voi napsauttaa kirjan tulostu-maan. Kappalemäärä pitää vain olla kol-mesataa.

48

Huijaavalla kustannustoiminnalla miljoo-nia tehnyt toinen yhdysvaltalainen Water-mark Press on ainakin kauppakamarinkirjoissa puhdas ja hyvä yritys. Se ei lu-paakaan mitään, liikkuu vain harmaidenmielikuvien alueella ja myy asiakkailleenväärennettyä imagoa kirjailijana.

Luonnontieteiden yksinoikeutena on pe-rinteisesti ollut hullujen tiedemiehientuottaminen. Estetiikalla on vaikea val-loittaa maailmaa, oli kuinka säkenöivä japaha tahansa. Rikoksen tekemiseen taiainakin selittämiseen estetiikka kuitenkinsoveltuu. Kenties tämä on kunniaksi este-tiikalle.

II

Suomessakin on joitakin vanity press -kus-tantamoita. Näistä parhaiten tunnettu onhelsinkiläinen Runogalleria. Sen toiminta-periaatteena vaikuttaa olevan se, ettei jul-kaistavien kirjojen tasolla ole suurtakaanmerkitystä. Suomessa kirjallisuusmaailmaon myös huomattavasti pienempi kuin Yh-dysvalloissa, joten hyvinkin heppoisilla teki-jöillä on mahdollisuus päästä esille. Suoma-laisten vanity press -kustantamoiden tuot-teita onkin noteerattu joissain pienlehdis-sä.

Vanity press -kustantaminen täytyy pitäätiukasti erossa kirjoittajien itse maksamistaomakustanteista. Vaikka päällisin puolin neovat samanlaisessa asemassa kuin vanitypress -kustanteet, käytännössä niillä on sel-keä ero. Omakustanteiden tekijät eivät hui-jaa kuin korkeintaan itseään, ja niillä onmyös todennäköisempi mahdollisuus pääs-tä arvotettavaksi taidemaailmassa. Täsmälli-sesti, mahdollisuus on edes olemassa.

Suomessa on perinteisesti suhtauduttuhyvin karsaasti omakustanteisiin. Syynä

on ollut se, että niitä on pidetty kehnoi-na ja kuuluvina samaan sarjaan kuin va-nity press -kirjat. Dickien taideteoriannäkökulmasta omakustanteet sijaitsevatlähtökohtaisesti taidemaailman ulkopuo-lella, koska ei ole kustantajaa tarjoamassaniille pääsyä sinne. Niiden on omallaerinomaisuudellaan ja tekijän kovalla jal-katyöllä pystyttävä osoittamaan, että neovat huomioimisen arvoisia. Hannu Heli-nin julkaisut lienevät hyvä esimerkki täs-tä.

Virossa perinteinen tapa on ollut tehdäomakustanteita. Viron kulttuurirahasto,Eesti Kultuurkapital antaa kahden ”oi-kean” kirjailijan suosituksesta rahaa kir-jan julkaisemiseen, ja tekijän itse on etsit-tävä paino kirjan tekemiseen. Kustannus-yhtiöitäkin on olemassa, mutta arvoste-tutkin runoilijat julkaisevat kirjojaanomakustanteina. Suomen kaltaista ongel-maa ei ole. Syynä on toisaalta painokus-tannusten suuruus, ja toisaalta se, ettäKultuurkapitalin painopäätökset ovatkaikkien tiedossa. Portinvartijoita on,mutta ne sijaitsevat eri paikoissa ja ovaterilaisia.

Venäjällä pietarilaisten underground-ru-noilijoiden piirissä omakustanteiden te-keminen on myös suosittua puuhaa. Nii-tä arvostetaan myös samalla tavalla kuinVirossa. Yksi syy omakustanteiden teke-miseen lienee myös historiassa. Jos Neu-vostoliiton sensuurielin GLR ei hyväksy-nyt kirjaa, oli tekijän ainoa mahdollisuustehdä laiton omakustanne.

Hannu Helin ja Kari Saviniemi ovat ken-ties tunnetuimmat suomalaiset vakiintu-neet kirjailijat, jotka uransa myöhemmäs-sä vaiheessa ovat siirtyneet julkaisemaankirjoja omakustanteena. Helinillä on kus-tannusyhtiö Pulvis&Umbra ja Saviniemel-

1/2003 51

Numeron henkilöt

Aleksi Ahtola (s. 1979) on häirikkö.

John Ashbery (s. 1927) on amerikkalainen runoilija.

Hanna Hauru (s. 1978) on oululainen kirjailija. Hänen esikoisteoksensa ”Eivätkä he koskaanhymyilleet” ilmestyi Likeltä syksyllä 2002.

Hannu Helin (s. 1943) on hyvinkääläinen runoilija. Hänen uusin runoelmansa ”Amnesia allegro”ilmestyi helmikuussa 2003.

Veli-Matti Huhta (s. 1972) on opettajankoulutuksessa ja voi joskus opettaa sinunkin lapsiasi.

Timo Hännikäinen (s. 1979) on helsinkiläinen runoilija ja kriitikko.

Susanna Lappalainen (s. 1975) on helsinkiläinen teologian opiskelija.

Henry Lehtonen (s. 1978) on turkulainen kirjanpitäjä ja runoilija.

Sami Majala (s. 1975) on helsinkiläinen opiskelija ja kirjoittaja.

Esa Mäkinen (s. 1980) on helsinkiläinen toimittaja.

Rasmus Nora (s. 1981) on Kyösti.

Aki Salmela (s. 1976) on runoilija ja kääntäjä. Hänen esikoiskokoelmansa ilmestyy Tammelta syksyllä2003.

Antti-Veikko Salo (s. 1979) tietää kaiken, näkee kaikkialle, tuntee sinunkin mielesi sopukat, katsoounesi ja saattaa joskus tehdä sinusta pilkkalaulun.

Pekka Turkka (s. 1965) on helsinkiläinen runoilija ja haudankaivaja.

50

Tietynlainen esimerkki on lehtimiesslan-gissa edelleen käytetty ilmaus ’heittäkääjuttu pataan’. Se tarkoittaa sitä, että juttuon täysin virheellinen, se pitää poistaa jakohta tulee uusi versio. Ilmaisun taustaon vanhassa painokirjaimien kuumavalu-tekniikassa. Lyijystä valetut kirjaimet pi-tää heittää takaisin pataan sulamaan jauudelleenkäytettäväksi, koska jutussa onliikaa virheitä.

VI

Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö kirjo-jen tekeminen muuttuisi tulevaisuudessa-kin yhä halvemmaksi. Vaikka pitkään po-vattu sähkökirja ei olisikaan lupaustenväärti, on silti odotettavissa, että kirjojenmäärä lisääntyy jatkuvasti. Kohta jokaisel-la luku- ja kirjoitustaitoisella on mahdol-lisuus tehdä halutessaan kirja. Ilmaisenperuskoulutuksen maassa tämä on erityi-sen surullista.

Kirjojen määrän lisääntyminen uhkaaerityisesti pieniä kustantamoita. Suurillaon mahdollisuus resurssiensa turvin pi-tää kirjansa esillä ja valikoida edelleenparhaimmat teokset. Jos sen sijaan pieniäkustantamoita syntyy sadoittain, on kriiti-koidenkin jo vaikea erottaa mikä on hyväja mikä huono. Monia ansiokkaita teok-sia saattaa silkan määrän takia jäädä huo-maamatta.

Kun kirjoja on tulvaksi asti, eikä kukaanoikein tiedä mitä lukea, alkavat portin-vartijat taas nousta suurempaan arvoon.Kenties taidemaailma keksii jonkun uu-den kriteerin sulkeistaa hyväksyttävienkustantamoiden ja kirjailijoiden joukonkäsiteltävän kokoiseksi.

Jos kaikki käy hyvin, lehtien ja kriitikoi-den kysyntä ja merkittävyys kasvaa. Kriiti-

koiden rooli on sekä portinvartija ettäsuunnan näyttäjä.

Toisaalta, on mahdollista ja kenties to-dennäköisempää, että syntyy kriitikoidentähtikultti. Eivät vain kirjailijat ole juhlit-tuja sankareita, vaan on myös muutamasuuri kriitikko, joiden mielenliikkeet hei-lauttelevat suurtenkin kustantamoiden jatunnettujen kirjailijoiden myyntiä.

Merkkejä tästä on olemassa jo Yhdysval-loissa, kaiken luvatussa maassa. Kirjaili-joilla pitää olla kirjallinen agentti, taimuuten hän ei saa kirjaansa läpi suurellekustantajalle. Parhaimmilla agenteilla onhyvät suhteet kustantajiin ja heidän pu-heilleen pääseminen saattaa merkitä kir-jan julkaisemista. Toisaalta Yhdysvalloissaon myös erittäin merkittäviä televisionkirjallisuusohjelmia, joiden ohjelmaanpääseminen tarkoittaa tuhansien kappa-leiden myynninlisäystä.

ISSN 1457–8417724736605–103

Asia itsessään ei ole kaunis, vaan sitä ovat varjojen kuviot, valohämy,jonka asiat luovat toisiaan vasten.

– JUNICHIRO TANIZAKI

Kannen kuva: Rasmus Nora: Locomobile (2003)