viisaita sanoja elämän

tärkeimmistä asioistaHelposti lähestyttäviä runoja, joissa hehkuu

arjen lumous, lämmin huumori ja isovanhemmuuden onni. Välillä kuvattu maailma

värittyy tummemmin. Miten olla tässä maailmassa, jonka epävakaus tuo mieleen lapsuudessa nähdyt sodan jäljet, evakot vierailla ovilla?

Vastapainoa maailman arvaamattomuudelle tuovat tuttu maisema ja pihapiirin toistuvat askareet,

lohtua uskallus olla toista ihmistä lähellä.

eeva heilala on itseoppinut runoilija, joka sai esikoisteoksellaan J. H. Erkon palkinnon vuonna 1976. Vuonna 2012

ilmestyneestä Ikkunasta avautuu maailma -teoksesta kirjoitettiin näin: ”Säkeet maistuvat eletyltä,

niiden lämpö on ihmisvartalon lämpöä” (Marjo Nevala, Kotiliesi).

Kannen kuva Vastavalo Suunnittelu Tuija Kuusela | Stiili82.2 ISBN 978-951-31-8752-1

K u s t a n n u s o s a K e y h t i ö h e l s i n K i

© Eeva Heilala ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2016ISBN 978-951-31-8752-1

Painettu EU:ssa

5

Ei runoilija kirjoitarunonsa viimeistä säettälukija sen tekee.

Kotoista tilataidetta

9

Ei minua kannata haastatella.Pidän tummasta suklaasta,miehistä, joita voi katsoa ylöspäin.Töistä joista on taitoa jättää hyvä jälki,järjestyksestä aitassa ja mielessä.Kirjoista, joista lukija löytää enemmän kuin tekijä.Viisaista, jotka puhuvattietämättä miten viisaita ovat.Jospa juotaisiin nyt kahvit.

10

Olen ollut vale-emäntänävalehoitajanavalelääkärinäja valepuutarhurina. Todistuksitta päässyt virkoihin,pitänyt paikkani.Ei ole ollut työttömyysjaksoja,ei irtisanomisuhkaa.En ole edes turhautunut.Ei ole kumma, jos joku kadehtii.

11

Sinä tiedät että taiteellisuus on häiriötekijäarkisia töitä rakastavalle ihmiselle,mutta tiedät myös sen,että kun karhea pellava ja säihkyvä hopealanka juoksutetaan samalta puolalta,tulos voi olla aivan ihana.

12

On kuin tilataidetta rakentelisi,kun levitteleepuhdasta pyykkiä narulle.

13

Eivät tiedämiksi niin usein puhun marjamatkoistani.Eivät tiedä,liian aikuisiksi kasvaneet,että metsässä tuulisolmii hiuksistani kruunun.

Eivät tiedämiksi niin usein puhunräsymattojen raidoista.Eivät tiedämiten tarkasti on sovitettuentisen juhlaleninginja rispaantuneen arkimekonjuoksu samalle raidalle.

14

Sinulla on jalkapohjat rautaa,sanovat kun kuljen kesäisin paljain jaloin.Mitä ne sitä ihmettelevät,kysyisivät varpailtani:miltä tuntuusammalnurmihiekan rakeet,kesän pohja.

15

Korkeudesta ja lätäköiden liejustasinulle on vertaistukea tarjolla,ota vastaanhengittämällä hetki samaa,jaksat seuralaisena taas jatkaa

16

Kädessäni on kirves,ei moottorisaha. Kerään hakkuualueen oksiakauniiksi kasoiksi.Ei tämä ole metsätyötä,runoa tämä on,kuvausta kuolemastaylösnousemukseen.Mutta vain tunnin, kaksi korkeintaanjaksaa tämä nainen, jolleilta alkaa olla aamua lähempänä.

17

Kassu tuli kesävieraaksi.Sitä ei saa päästää ulos,se on sisäkissa, sanoi omistaja.Ei sitten.Mutta Kassu halusi ulos.Avasin oven.Se tutki alueen, viihtyi.

Kohta se tahtoi yöksikin ulos.Lankesin ja avasin oven.Oli se onnellinen.Eräänä aamuna portailla makasi kuollut hiirija seuraavana aamuna toinenja sitten kolmas,kohta olikin jo neljästoista hiiriaamu.Mistä sinä niitä löydät,pihalla en nähnyt yhtäkään,en vanhassa kellarissakaan,ihmettelin Kassulle.

Kunnes yhtenä aamunaei ollut hiirtäoli lintu, raadeltu raukka.Untuvahiuksia hennolla nurmella.

18

Nyt riitti, työsuhde on loppu, olet irtisanottu.Kassu kuunteli, katselisai anteeksija kellon kaulaansa.Ei näkynyt enää portailla hiipijääei laulajaa.Silitin Kassua.Pidetään me täällä kynnet kurissa.Tassuinemme ja tossuinemmerauhanrakentajina eletään.

19

Puen ylleni sinikuvioisen yöpuvun.Paleltaa.Etsin laatikosta lämmikkeeksi miehen vanhan kesäpaidan.Mies oli silloin nuori,paita uusi.Miten tutulta se nyt tuntuu,aivan kuin se ei olisi vain paitavaan pieni pala elämää,tai jos se onkin rakkauden käsikirjoitustarkasti tallennettuna.

20

Kun olin nuorija uuvutti,maalasin kamarin lattian punaiseksi.Nyt en sitä tekisi.Tuntuu turvalliseltayhdessä harmaantuahiustensa ja lattialautojensa kanssa.

21

Se on sitten syksyä,sanoo Saarikoski.Niin on, vastaan Saarikoskelle.Keitän kahvit.

Pukeudun ja kohta olen ulkonakerään puusta pudonneet omenat.Marjasato komeilee portailla ämpäreissä.Hiljainen oli metsä,vain joku lintu jätti jäähyväisiään.

Historian lehtiä

25

Oli paimenpoikaoli paimenhuiluoli paimenkoira

oli rima-aitaoli vinoaitaja pistävä piikkilanka

ja sähköaitanarisevat veräjät ja poikkipuut.

Ja lehmäthyppien kesästä kiitti.

Jos joku eksyi laumasta poisei sitä ammuttuei sitä lyöty

tuttuun seuraan sai palatatotta kai.

26

Vanha naVetta

Se on historiallinen teos jonka kannet ovat kuluneetja sivut kertovat enemmän ihmisistäkuin eläinten asuinsijoista.Taustalla kesien vihreät sylitja talvet pakkasineen.Ja sodat.

Vai onko se sittenkin vanha nainen:puna on pudonnut sen poskipäiltä,vartalo menettänyt ryhtinsä.Ikkunoissa,joita sen silmiksi olen aina ajatellut,kasvaa harmaa kalvo.Jäkälä on kutonut kiharoitaansen vaalenneille hiuksille.Vielä ylpeänä seisovat savupiiputovat saaneet puvukseenkeltaisten lehtien keskeytyneen matkan.

Mietimme annammeko sen seisoa omalla paikallaanvai hyvästelemmekö sen.Mutta ei historiaa voi repiä palasiksi.Kertokoon satavuotias tarinaansa,me emme sen kertomusta keskeytä.

viisaita sanoja elämän

tärkeimmistä asioistaHelposti lähestyttäviä runoja, joissa hehkuu

arjen lumous, lämmin huumori ja isovanhemmuuden onni. Välillä kuvattu maailma

värittyy tummemmin. Miten olla tässä maailmassa, jonka epävakaus tuo mieleen lapsuudessa nähdyt sodan jäljet, evakot vierailla ovilla?

Vastapainoa maailman arvaamattomuudelle tuovat tuttu maisema ja pihapiirin toistuvat askareet,

lohtua uskallus olla toista ihmistä lähellä.

eeva heilala on itseoppinut runoilija, joka sai esikoisteoksellaan J. H. Erkon palkinnon vuonna 1976. Vuonna 2012

ilmestyneestä Ikkunasta avautuu maailma -teoksesta kirjoitettiin näin: ”Säkeet maistuvat eletyltä,

niiden lämpö on ihmisvartalon lämpöä” (Marjo Nevala, Kotiliesi).

Kannen kuva Vastavalo Suunnittelu Tuija Kuusela | Stiili82.2 ISBN 978-951-31-8752-1