28 No 2/2011

Kahden Kastin VäKeä

Satua ja joonasta yhdistää 23 vuoden ikä, helsinkiläisyys ja se, että kumpikin tanssi eräänä perjantai-iltana jay-Z:n tahdissa.

Siinä olikin kaikki. Heidän ajatuksensa, arvonsa ja arkensa ovat aivan erilaisia. yhteiskuntaluokkien välinen kuilu syvenee Suomessa koko ajan, ja

Satu ja joonas seisovat sen eri puolilla.

teksti: anna munsterhjelmkuvitus: jesse pasanen

No 2/2011 29

30 No 2/2011

Jos kahdesta vuonna 1987 syntyneestä helsinkiläisestä tehtäisiin dokumentti, se voisi alkaa näin:

Tässä on Joonas. Joonas oppi lasket-telemaan ennen kuin kävelemään, sanoo isä, diplomi-insinööri. Se ei ole mikään

ihme, sillä kauniaislaisperhe lensi lomillaan useim-miten Alpeille. Lapsena Joonas pelasi myös jääkiek-koa, mutta hallilla käyminen jäi yläasteen jälkeen. Nyt Joonas urheilee juoksemalla Töölönlahdella nii-nä aamuina, kun kauppiksen luennot alkavat lähem-pänä keskipäivää. Kunnossa ja skarppina pysyminen on tärkeää siksikin, että viime aikoina päivät ovat ve-nyneet pitkiksi. Opiskelujen lisäksi Joonas on perus-tamassa koulukurssilta löytämänsä porukan kanssa omaa firmaa. Siitä hän on vielä enemmän innoissaan kuin viime kesän harjoittelupaikasta juniorikonsult-tina tai puoli vuotta sitten ostamastaan takatöölö-läisestä yksiöstä. No, vanhemmathan sen käytän-nössä ostivat. Ylioppilaskunnan alle parikymmen-täneliöisessä kämpässä asuminen oli kuitenkin jo alkanut tympäännyttää Joonasta, eikä valmistumi-seenkaan ole enää kuin vuoden verran. Hän ryhtyy maksamaan asuntolainaa kunnolla sitten, kun saa hyväpalkkaisen työn. Se tarkoittaa vähintään neljää tuhatta euroa kuussa. Mutta vielä on elettävä opin-totuella. Koska sekä isovanhemmat että vanhemmat tukevat Joonasta rahallisesti opiskeluaikana, jää hä-nelle kuitenkin pakollisten menojen jälkeen kuukau-dessa käteen reilu tuhat euroa. Sillä ei vielä juhlita, mutta ostetaan kuitenkin kasmirvillaisia puseroita tai syödään monta kertaa viikossa ulkona.

Dokumentissa pyörisi rauhallisen kertojanää-nen lisäksi kuvaa Joonaksesta arkensa keskellä. Sii-nä näytettäisiin kahvilassa istuva, vaaleanruskeaan villapaitaan (joka näyttää samana aamuna ostetul-ta: taitteet ovat edelleen näkyvissä) ja mustaan kip-parintakkiin pukeutunut nuorimies, joka istuu otsa kurtussa PowerBookinsa takana. Lounasaikaan Joo-nas sulkisi läppärinsä kannen ja soittaisi kaverin mukaan sushibuffettiin. Tai ehkä kuvassa näkyisi-kin mustaan goretexiin pukeutunut laskija, joka pöl-

lyttäisi ensin puuteria takarinteissä ja istuisi sen jäl-keen rinneravintolan terassilla oluttuoppi kädessään ja nenä auringosta punaisena.

Ja tässä on satu. Satu ei itse muista lapsuudes-taan juuri mitään, sillä se ei ollut kovin pysyvää aikaa. Vanhemmat erosivat heti Sadun syntymän jälkeen, ja Satu sai muuttaa äidin kanssa miesystävältä toisel-le, kunnes viisitoista vuotta sitten äiti löysi nykyisen aviomiehensä eeron. Silloin asetuttiin myllypuro-laiseen kolmioon asumaan, ja Satu alkoi käydä seu-rakunnan tyttökerhossa ja kokkiklubissa. Koulussa hän piti erityisesti terveystiedosta ja biologiasta, sik-si terveydenhoitajan tai kätilön ammatti olisi kiin-nostanut. Yläasteen opinto-ohjaaja kehotti kuiten-kin opiskelemaan lähihoitajaksi: heille riittäisi töitä ja halutessaan Satu voisi sitten jatkaa ammattikor-keakouluunkin. Lähihoitajaopinnot jäivät kesken en-simmäisen vuoden jälkeen, sillä ala ei tuntunutkaan oikealta. Nyt Satu tekee keikkaa siivousfirmassa ja auttaa silloin tällöin tätinsä kampaamossa. Kuukau-dessa käyttörahaa jää asumis- ja ruokakustannusten jälkeen korkeintaan kaksisataa euroa. Toimeentu-lotukea tai työttömyyskorvausta hän ei ole enää ha-kenutkaan, sillä Kelan lomakkeiden kanssa taistele-minen turhauttaa. Töistä Satu ei juuri nauti, mutta vapaa-aika kavereiden kanssa on ihanaa. Silloin kat-sotaan yhdessä idolsia tai luetaan naistenlehtiä, käy-dään kävelyttämässä koiria tai mennään ravintolaan laulamaan karaokea. Kotiinkin olisi kiva hankkia

» tästä ei tosin saisi puhua. yhteiskuntaluokka on ruma sana.

No 2/2011 31

Singstar-peli, mutta poikaystävä ei ole vielä suostu-nut. Ja Vesa kuitenkin hallitsee puolta pienestä kak-siosta, joka on aivan Sadun äidin ja Eeron kodin naa-purissa. Lyhyen matkan takia Satu pääsee helposti vahtimaan nelivuotiaita pikkuveljiään tai katsomaan äidin kanssa Täydellisiä naisia.

Ja nyt kuvassa näytettäisiin valkoiseen, hiukan nuhjaantuneeseen toppatakkiin pukeutunutta ja mustissa lenkkareissa kulkevaa ponnaripäistä tyttöä. Siinä voisi myös näkyä Sadun Myllypuron metro-aseman ympärille rakentunut reviiri, jolta hän pois-tuu vain harvoin: joskus Itäkeskukseen kiertelemään kauppoja tai Vantaalle isän perheen luo. Tai perjan-tai-ilta, jona mustiin pukeutunut Satu kavereineen istuisi ensin kotona telkkarin ja siideritölkkien ääres-sä ja lähtisi sitten seurueineen naapuritalon pubiin.

Esittelyjen jälkeen dokumentissa siirryttäisiin faktaosioon. Kerrottaisiin, että Suomessa yhteiskun-taluokkien välinen kuilu vain kasvaa, nopeimmin ja isoimmin kaikista OECD-maista. Selvimmin se nä-

kyy tuloeroissa. Viidentoista vuoden aikana vähiten ansaitsevan kymmenyksen tulot ovat nousseet alle 20 prosenttia ja eniten tienaavien tulot 70 prosenttia. Kuilun leviämistä on onnistuttu hiukan hillitsemään uusilla vero- ja etuuslinjauksilla, kertoo maaliskuun alussa julkaistu, valtiovarainministerin VATT:lta ti-laama selvitys. Toisaalta köyhyys – etenkin lapsi-perheissä ja kouluttamattomien nuorten parissa – on samalla vain lisääntynyt. Pienituloisten, eli alle 13 800 eurolla vuodessa elävien määrä on Tilastokes-kuksen mukaan kahdessakymmenessä viime vuo-dessa lähes kaksinkertaistunut ja on nyt 700 000 suomalaista.

Tästä ei tosin kannattaisi kirjoittaa. Yhteiskunta-luokka on niin ruma sana. Puhumme kauhean mie-lellämme tasa-arvoisesta Suomesta, mutta oikeasti-han tarkoitamme sillä vain sitä, että vanhemmuuden kustannukset pitäisi jakaa isän ja äidin työpaikkojen kesken tai että koulutetuille maahanmuuttajille pi-

32 No 2/2011

thl:n massatutkimuksessa havaittiin jopa vii-desosan 24-vuotiaista nuorista saaneen psykiat-rista hoitoa tai syöneen psyykelääkkeitä. minkä-laisista mielenterveysongelmista vuonna 1987 syntyneet kärsivät, tutkija reija paananen?Yleisimpiä aineistosta nousseita ongelmia olivat masennus, lapsuuden käytösongelmat ja tunne-häiriöt. Tosin aineistosta puuttuvat kokonaan ne psykologikäynnit, jotka eivät johtaneet lääkityk-seen.

mielenterveysongelmat näyttävät kasautuvan köyhimpiin perheisiin. perivätkö lapset ongel-mat vanhemmiltaan?Kyllähän meillä sellainen tulos on, että mitä pi-dempään vanhemmat ovat olleet toimeentulotuen varassa, sitä yleisempiä niiden perheiden nuorten mielenterveysongelmat ovat.

laMan saiRastUttaMa sUKUpolVi1990-luvun lama seuloi menestyvät lapset heikommista ja jätti jälkeensä ikäluokan, josta jopa viidesosaa on hoidettu psyykelääkkeillä.

edellinen lama vei monelta 1990-alun lapsel-ta vauraan lapsuuden. miten lapsuuden köyhyys vaikuttaa mielenterveyteen, lastenpsykiatri tytti solantaus? Vaikeudet voivat luoda kekseliäisyyttä, itsenäisyyt-tä ja pärjäämisen tunnetta. Pienemmät, vauva- ja taaperoikäiset lapset ovat kaikkein alttiimpia, jos heidän vanhempansa ahdistuvat eivätkä pysty las-tensa kanssa kontaktiin ja läheisyyteen.

ovatko kodit yksin syypäitä?1990-luvun lama ei koskettanut pelkästään per-heitä, vaan myös kouluja ja päivähoitoa. Yksi la-ma-ajan suurimpia virheitä oli lopettaa koulu-jen iltapäiväkerho- ja harrastetoiminta. On riski-altista päästää esimurrosikäiset hengailemaan keskenään. Sen on todettu johtavan tupakoinnin ja alkoholin käytön aloittamiseen, näpistelyyn ja pinnaamiseen.

ovatko mielenterveysongelmat lisääntyneet?Länsimaissa etenkin tyttöjen depressio näyttää paitsi lisääntyneen, myös alkavan entistä varhai-semmin. Depressiota on havaittu jopa 8-vuotiailla, kun se ennen alkoi oireilla murrosiässä.

voiko ongelmien lisääntyminen johtua parem-masta tunnistamisesta?Masennuksesta on puhuttu paljon, ja tunnistami-nen on varmasti parantunut sekä ammatti-ihmis-ten että nuorten ja heidän vanhempiensa kes-kuudessa. Nuoren on helppo sanoa, että nyt ma-sentaa, mutta sen vakavuuden arvioiminen on vaikeampaa. Aikuisten pitää tulla siinä apuun. /

elisa rimaila

» Mitä pidempään vanhemmat ovat olleet toimeentulotuen varassa, sitä yleisempiä lasten mielenterveysongelmat ovat.

No 2/2011 33

täisi löytää muutakin työtä kuin siivoamista. Se olisi tasa-arvoa – omassa yhteiskuntaluokassamme.

Kolme vuotta sitten Katariina Järvinen ja laura Kolbe nostivat muka kissan pöydälle kirjoittamal-la luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa -teoksen. Sen jälkimainingeissa hämmästeltiin ja kehuttiin yh-teiskuntaamme, jossa klassresa työläisperheen ve-sasta porvaripuolueen presidentiksi on oikeasti mah-dollinen. Kirjaa siteerattiin kymmenissä kirjoituksis-sa, puheissa ja keskusteluissa.

Kovinkaan moni ei halunnut tökkiä sitä tabua, että Suomessa on satoja tuhansia ihmisiä, jotka eivät lue koskaan kirjoja – eivät etenkään keski-ikäisten kult-tuuritätien kirjoittamia – eikä heitä kiinnosta pennin vertaa, kuka presidentiksi valitaan. Kolme vuotta sit-ten itähelsinkiläisellä yläasteella oppilaille tehtiin ky-sely ajankohtaisista asioista, ja vain 40 prosenttia sii-hen vastaajista tiesi, kuka on Suomen valtionpäämies.

Yhteiskuntaluokka on vaikea juttu myös Joonak-selle ja Sadulle. Kumpikaan ei halua esiintyä tässä ju-tussa omalla nimellään, valokuvista puhumattakaan.

Kun tapaan Joonaksen ensimmäisen kerran, hän haluaa keskustella tarkkaan siitä, mitä ja mihin sä-vyyn tässä jutussa hänestä kirjoitetaan.

”Mä en halua vaikuttaa ylimieliseltä snobilta ja ku-sipäältä. Siis joltain sellaselta, joka saa paniikkikoh-tauksen jos näkee spurgun tai joka ei voi syödä Saa-rioisten makaronilaatikkoa. Mun mielestä mä oon ihan tavallinen”, Joonas selittää ja liikuttaa sormiaan kahvilan pöydällä kuin se olisi iPhonen ruutu.

Tavallinenhan Joonas onkin. Kaikilla hänen ka-vereillaankin on kalliit puhelimet ja läppärit. Suurin osa heistä asuu keskustassa tai sen liepeillä. Heille Tukholma on tutumpi kuin Tikkurila ja heille on ai-van tavallista matkustaa viikonlopuksi Eurooppaan kaupunkilomalle.

Satu ei ole koskaan ollut lentokoneessa. Hän on käynyt kerran Tukholmassa (yhdeksänvuotiaana isovanhempien kanssa) ja kahdesti Tallinnassa (ha-kemassa viinoja siskon häihin). Pidemmistä mat-koista Satu ei ole koskaan haaveillutkaan.

”Totta kai olisi ihanaa päästä täältä kylmästä jo-

» Mun mielestä mä oon ihan tavallinen”, joonas selittää ja liikuttaa sormiaan kahvilan pöydällä kuin se olisi iPhonen ruutu.

34 No 2/2011

opiskelijan euro on

87 senttia?www.opintoraha.fi

Opintorahan reaaliarvo1992–1993

Opintorahan reaaliarvo 2009–2010, 298 €

No 2/2011 35

opiskelijan euro on

87 senttia?www.opintoraha.fi

Opintorahan reaaliarvo1992–1993

Opintorahan reaaliarvo 2009–2010, 298 €

honkin Thaimaahan lämpöön. Mutta mieluummin käyttäisin nekin rahat vaikka koiraan. Matkasta ei jää mitään käteen, se on vaan se viikko siellä ja sit kun palataan kotiin, kaikki on kuitenkin ennallaan.”

Kylpyläviikonloppu kuulostaisi paremmalta. Sel-laisesta Satu unelmoi. Että pääsisi viikonlopuksi ho-telliin nukkumaan, saisi syödä ravintolassa, mennä ehkä hierontaankin.

”Mä olen ihan tyytyväinen tähän nykyiseen elä-määni, ei siinä ole valittamista. Mutta joskus olisi kiva tehdä sellaisia irtiottoja.”

Niin Joonaskin ajattelee. Mittakaava on vain eri: hän haaveilee Atlantin-purjehdukselle lähtemises-tä tai kokonaisen talven viettämisestä Alpeilla. Isom-pien unelmien aikaa odotellessaan Joonas aikoo to-teuttaa yhden pienemmän: ottaa ranteeseensa tatu-oinnin, jossa lukee Think bigger.

On iso virhe yrittää saada Satu ja Joonas saman pöy-dän ääreen puhumaan yhteiskuntaluokista. Yritän kaksi kertaa, ja kummallakin kerralla molemmat pe-ruivat viime tingassa. Miksi?

”Mulla oli ihan oikeasti esteitä. Mutta on se kieltä-mättä tosi vaivaannuttava ajatus, että pitäis jutella jonkun ihan eri lähtökohdista tulevan tyypin kanssa että hei, mulla on enemmän taloudellista ja henkistä pääomaa kuin sulla. Tai ei siis ei henkistä pääomaa, ei, mutta koulutusta ja yleissivistystä ja sitä rataa,” Joonas selittää vaivaantuneena puhelimessa. On perjantai-ilta, ja Joonas on kaverinsa luona etkoilla. Taustalta kuuluu naurua, kilinää sekä Jay-Z:n ja ali-cia Keysin Empire State of Mind -biisi.

”Tää on niinku tällanen 2010-luvun valkoisen mie-hen taakka. Ei kehdata sanoa ääneen, että tunnetaan olevamme paremmin toimeentulevia tai paremmin kasvatettuja kuin joku toinen. Tai en mä tarkoita että varsinaisesti parempia…”

Joonas kompastelee sanoihinsa ja lopettaa nolo-na puhelun. Ymmärrän kyllä.

Kun menen tapaamaan Satua, ilahdun jo eteises-sä: radiossa soi sama kappale kuin Joonaksen puhe-lun taustalla. Jotakin yhteistä!

Ilahdun tästä yhdestä laulusta, sillä muuten Joo-naksen ja Sadun arki, ajatukset ja arvot tuntuvat ole-van niin kaukana toisistaan, että niitä on hankala pa-kata yhdeksi tarinaksi. Molemmat sanovat olevansa tyytyväisiä osaansa. Onko yhteiskunnan kahtiajaos-ta siis jotakin haittaa?

Kyllä on. Tuskinpa syitä tarvitsee edes listata, niin paljon

saamme niistä päivittäin lukea. Jos tuloerot jatkavat kasvuaan, Suomesta katoaa turvallisuus, yhteisöl-lisyys ja yhteisvastuu. Osa porukasta voi paremmin kuin koskaan – koska heillä on siihen varaa – ja osa surkeasti. Ääriryhmät nousevat. Muukalaispelko ja

» todennäköisesti väkivalta ja alkoholismikaan eivät kulje sadun lähipiirin ohi.

sen myötä -viha kasvaa. Pian viha saattaa kohdistua maahanmuuttajien lisäksi itsellemme vierasta elä-mää eläviin kantasuomalaisiinkin. Lopulta valtiosta tulee vain valvoja, kontrolloija ja rankaisija.

Ennustetaan vielä lopuksi hiukan tulevaisuutta. Sii-hen ei tarvita kristallipalloja, vaan tilastoja ja tutki-muksia. Keskituloisesta perheestä tulevalle Joonak-selle ne povaavat hyvää: pian hän valmistuu yliopis-tosta, saa tukevasti palkatun oman alansa työpaikan, pääsee ehkä kokeilemaan siipiään kansainvälisissä-kin tehtävissä. Todennäköisesti hän menee viiden vuoden sisällä naimisiin korkeakoulutetun naisen kanssa, ostaa isomman asunnon tai omakotitalon, saa lapsen tai lapsia, jotka eivät edes tiedä, mitä am-mattikoulu tarkoittaa. Työttömyys voi liipata lähel-tä, jos Joonas joutuu joskus esimiesasemassaan irti-sanomaan alaisiaan. Liikuntaharrastukset, laskette-lulomat ja maratonit, jatkuvat, mutta vaativan työn synnyttämä stressi saattaa kaataa terveyden.

Sadulle tilastojen sanelema todennäköisyys on paljon julmempi. Hän voi valita pitkäaikaistyöttö-myyden tai matalapalkkaisen pätkätyöputken välil-lä. Elinpiiri ei juuri laajene Myllypurosta eikä vuokra-koti muutu omaksi. Tulevat lapset menevät ammat-tikouluun, jos sinnekään. Todennäköisesti väkivalta, alkoholismi ja työkyvyttömyys- tai sairauseläkekään eivät kulje Sadun lähipiirin ohi.

Viimeiseen ennustukseen ei tarvita tilastoja, sil-lä tämä on puhdas veikkaus: Todennäköisesti Satu ja Joonas eivät koskaan kohtaa toisiaan.

Pitäisikö heidän? /