1

KAJAHDUS

2/14 680¥

バタン！勝手により良い

ものを作れるもんか。

こんにちは！^_^

私 た ち は 小 さ な 学 生 の 雑 誌 で す 。

表紙をつくるために撮影者がないので, ど

うぞこのストック写真を楽しんで下さい。

三面記事もないので、すなわちサッカーおよ

びアクション映画に興味をある方がいい。

2

PÄÄTOIMITTAJAIiro Leino

TOIMITUSSIHTEERITeemu Salmela

KIRJOITTAJATMikko AirikkalaIiris AnnalaMaria HietikkoLari HokkanenSophia LawsonJoel LindqvistHenna PursiainenMikko SillimanLotta Virrankari

KUVAT Mikko Airikkala Iiro Leino Teemu Salmela Unsplash Wikimedia Commons

ULKOASU Iiro Leino

KANSIEN KUVAT Joshua Earle/Unsplash Thomas Lefevbre/Unsplash

TAITTO Iiro Leino Teemu Salmela

PAINOAikataos, Kirkkonummi Painos 130 kpl

JULKAISIJAStigma ry ja Stydi ry, Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalityön opiskelijat

TOIMITUKSEN OSOITEStigma ry/Stydi ry Snellmaninkatu 10 00014 Helsingin yliopistoKajahdus sai HYY:n ainejär-

jestölehtitukea 50€.

3

Numero 2/1418.12.2014Pääkirjoitus

TAAS KAJAHTITaloustiedettä talouspolitiikkaan

Ajan henki ja Vanity Fair Marxismi

MuPon mestaruuspöhinät

Tuomari

The Decline of Western Civilization

Yhteiskuntapoliittinen manifesti

PALSTATStigman PJ

Larin vapaa Sana

Opintovastaavan raportti

Alumni valaa uskoa tulevaisuuteen

Vaihtaripalsta

Lari Oopperassa

Marian keittiössä

Kirja-arvio

Salaliittopalsta

Tästä piti tulla hieno talousnumero. Villejä ideoita heiteltiin parissakin ideointikokouk-sessa aivan kuten ensimmäistäkin tuplanu-meroa kasatessa. Elämän realiteetit kuitenkin puskivat vastaan. Sekä päätoimittaja että toi-mitussihteeri puskivat alkusyksyn päivätöissä, opiskeluiden ohessa tietysti. Talouspolitiikan isokenkäiset (ts. Hetemäki) eivät vaivautuneet haastateltavaksemme, mutta Piketty pahoitteli henkilökohtaisesti kiirellisyyttään päätoimitta-jalle.

Toimitussihteerin vapauduttua inhottavasta työnteosta syyskuun puolivälissä tilalle tuli FC Muurisen potkun johtaminen. Myös pelaami-sen organisoimiseen voi saada kulumaan huo-mattavan määrän aikaa ja vaivaa, pelaamisen ollessa hauskaa.

Käsissäsi olevasta numerosta muodostuikin toisaalta asiapitoinen (esimerkiksi Roope Uu-sitalon s. 8 ja Stigman alumni Emmi Kauhasen haastattelut s.16), toisaalta viihteellinen (Stallo-net ja kumppanit, s.32), ja tarina Stigman jäse-nistön elämästä jalkapalloilun parissa (s. 18->).

Ps. Tämä numero ilmestyy mukavasti joulupy-hiksi, muistakaa olla kilttejä vähintään aattoon asti.

- Toimitus

ARTIKKELIT8

14

18

20

32

38

4

5

6

16

24

26

27

28

31

4

Lukukausi on lähenemässä loppuaan, ja pian on aika suunnata katseet koh-ti tulevaa. Uusi vuosi tuntuu samal-la sekä haikealta että jännittävältä.

Kulunut vuosi on ollut täynnä uusia koke-muksia, mielettömiä ihmisiä ja mikä parasta, moppaamista.

En olisi vaalikokouksessa fuksina osannut arvata, kuinka Stigma vie lopulta mukanaan. Eihän minusta pitänyt mitään järjestöihmistä tulla. Stigma on kuitenkin ollut merkittävässä roolissa omien opiskeli-jakokemusteni luomisessa, joten nyt on mi-nun vuoroni antaa oma panokseni rakkaalle ainejärjestöllemme.

Onnistumisen hetket ja aito mahdollisuus vaikuttaa, ovat hallituksessa toimimisen pa-rasta antia. Heti vuoden vaihduttua myös juuri valittu hallitus lähtee käynnistelemään toimintaansa. Koko joukko on täynnä ener-giaa ja uusia ideoita. Sopiva sekoitus fukseja ja vanhuksia takaa sen, että Stigmalla on var-masti jotain tarjottavaa jokaiselle. Hallitus on olemassa juuri jäsenistöä varten. Hyvinvoiva, yhdenvertainen ja tiivis yhteisö on se, mihin hallitus toiminnallaan pyrkii.

Uuden hallituksen järjestäytymiskokouk-sessa seurasin vierestä huvittuneena, kuin-ka innokkaina tulevat hallituslaiset ideoivat kaikkea mahdollisen ja mahdottoman välillä. Hassua, että vain pari viikkoa aiemmin jän-nitin, ketkä lähtisivät toimintaan mukaan.

(STIGMAN)

Yhtäkkiä jokainen onkin jo löytänyt oman paikkansa ensi vuotta silmällä pitäen.

Vaikka tulevaa kautta ei ole vielä suunniteltu, näytämme kuitenkin jakavan sa-manlaisen käsityksen siitä, mitä Stigman tu-lisi vuonna 2015 olla. Stigma ei pelkää uusia haasteita. Stigma ei pelkää ideoida. Stigma ei pelkää uudistua.

Ainejärjestön perimmäinen idea on tarjota toimintaa opiskelijoilta opiskelijoille. Siksi toivonkin, että otatte reippaasti yhteyttä hal-litukseen niin risujen, ruusujen kuin uusien ideoiden tiimoilta. Ensimmäiset tapahtumat tullaan toteuttamaan jo tammikuussa, joten muistakaa pysyä kuulolla!

Nyt on kuitenkin aika unohtaa yliopis-tomaailma hetkeksi ja kerätä energiaa. Kuten vanhat ystävämme Yhpo-nalle ja Matti Ny-känen ovat meitä opettaneet: Istahdetaan alas kera muutaman hunajaoluen, sillä huominen on aina tulevaisuutta.

Rentouttavaa joulunodotusta jokaiselle!

-Sophia Lawson, Stigman uusi PJ

5

Laajasalossa taannoin tapahtuneen traagisen surman jälkeen epäillyn tekijän läheiset ystävät kokoomus-nuorista saivat kriisiapua Helsingin

sosiaalivirastolta. Kyseisessä avun saamisessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä (ja tietysti hyvä, että saivat), mutta se on jäänyt resonoi-maan oudolla tavalla päähäni. Olen jostain syystä kontrastoinut tämän yksittäisen pie-nen avun saamisen hetken kokoomusnuor-ten tavalla puhua julkisesta sektorista ja eri-tyisesti huono-osaisista ihmisistä.

Oikean laidan yhteiskunnallisten aja-tusten taustalla pyörii ajatus tahdonvoiman rajoittamattomasta voimasta, jonka avulla jokainen ihminen voi nousta kurjuudesta ja huonoista oloista. Jokaisella on tällaiset voi-mat, mutta ylisuuri julkinen sektori on teh-nyt Yksilöistä voimattomia ja riippuvaisia. Leikkaamalla julkista sektoria Yksilöt ottai-sivat sitten itsestään vastuuta enemmän.

Ihmisillä kieltämättä on suuria poten-tiaaleja, ja niiden toteutumiseen pitää eh-dottomasti kannustaa. Ostaisin välittömästi nuorkokoomuksen ajattelun, mikäli tietäisin kaikilla olevan yhtä vahva luottamus mah-dollisuuksiinsa lähtökohtaisesti. Maailma on kuitenkin vaikea paikka, ja jos lähtökohtasi ovat heikot, ei yksinkertaisesti ole mahdol-lista vain päättämällä nousta mihin haluaa. 2010-luvun positiivisuuspuheen keskellä täl-

vapaa sana

lainen puhe tuntuu olevan väärin; puhumalla heikkoudesta estetään hyvien asioiden tapah-tuminen.

Positiivisuuspuhe kuitenkin itsessään on yksi ongelmista. Hyvät asiat eivät tapah-du siten, että hyväosaiset puhuvat keskenään hyvistä asioista. On nimittäin helppo puhua tahdonvoimasta, mikäli tulee hyvistä oloista, jossa on oppinut luottamaan itseensä ja saa-maan aina kannustusta. Kuulun rehdisti itse-kin tähän joukkoon. Silti en pysty olemaan niin kylmän röyhkeä, että pyrkisin pohjaa-maan yhteiskuntapoliittisiani näkemykseni siihen, että muutkin kuuluisivat.

Laajasalon tapauksessa kokoomus-nuoret saivat vaikean hetken kohdatessa oi-keutetusti apua. Poliittisessa toiminnassaan he eivät kuitenkaan ymmärrä, että maail-massa on paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat sa-manlaista apua paljon useammin. Kaikilla on hetkiä, jolloin ei jaksa. Joillakin näitä hetkiä on enemmän, ja tämän huomion täytyy olla yhteiskuntapolitiikan lähtökohta. Fantasti-nen kannustamispuhe ei nosta huono-osai-suudesta, jos yhteiskunnallisista oloista johtu-en et ole saanut välineitä nousta sieltä.

Heikot ihmiset

Nuorkokoomuslainen ajattelu unohtaa ihmisten lähtökohtien vai-kutuksen elämänkulkuun, tuumii Lari Hokkanen

6

Tänä syksynä opintorintamalla tapahtunut suurin muutos oli siirtyminen uusien tutkintovaa-timusten mukaisiin kursseihin.

Yhteiskuntapolitiikassa sekä kandi- että maisteritutkinnon sisältöä rukattiin ke-vättalvella ronskisti uusiksi, joten oli ole-tettavaa, että siirtyminen uuteen systee-miin ei sujuisi täysin kitkatta.

Vastaavuustaulukon risteävät opin-topistemäärät ja korvaavuusvaihtoehdot aiheuttivat aluksi suurta hämmennystä, mutta kaiken kuulemani perusteella arvi-oisin siirtymän olleen yhteiskuntapolitii-kassa jouhevampi kuin monessa muussa valtsikan oppiaineessa.

Äkkiväärät läsnäolopakotVaikka omasta mielestäni tutkintouudis-tuksessa otettiin selvä askel parempaan suuntaan, oli hämmentävää huomata, miten monelle kurssille oli kuin varkain ilmaantunut kesän jälkeen läsnäolopak-ko. Monesti muutoksesta ei ollut ilmoi-tettu WebOodissa etukäteen, vaan asiaa käsiteltiin vasta ensimmäisellä luennolla ja silloinkin nopeana välihuomiona mui-den kurssin suoritusohjeiden joukossa.

Ymmärrän kyllä läsnäolopakkovaati-mukset kielikursseilla, pienryhmissä tai

workshop-tyyppisillä kursseilla. Sen si-jaan säännöllisen läsnäolon vaatiminen perinteisillä massaluennoilla, joissa ope-tustyyli pohjautuu lähinnä luennoitsijan harjoittamaan monologisarjaan ja opis-kelijoiden passiiviseen tiedon omaksu-miseen, on mielestäni vähintäänkin ky-seenalaista.

Eikö opiskelijoiden pakottamisen sijaan tulisi keskittyä siihen, että opetuk-sen sisältö itsessään olisi niin kiinnosta-vaa ja laadukasta, että luennoille menisi mielellään istumaan?

Jo interaktiivisuuden ja tiedon soveltami-sen lisäämisellä saisi mielestäni elävöitet-tyä kangistuneita luentokaavoja.

Mikäli tavoitteena on kuitenkin muovata yliopistoa selvästi ammattikor-keakoulumaisempaan suuntaan, tulisi tämä kehityssuunta avoimesti myöntää. Näin asiasta voitaisiin kunnolla keskus-tella ja pohtia akateemisen vapauden si-jaa nyky-yliopistossa.

Nykyinen malli, jossa läsnäolopa-koista ei tiedoteta selväsanaisesti ennak-koon ja jossa sallitut poissaolokiintiöt vaihtelevat kurssista toiseen, aiheuttaa opintojen suunnittelussa vain epätietoi-suutta ja ahdinkoa.

Mistä kenkä puristaa?

opintosivut - Henna Pursiainen

Palstalla Stigman opintovastaava ottaa kantaa ajankohtaisiin opintoasioihin

7

Mystiset TVT-opinnotTiedekunnan yleisiä opintoja oli tutki-musuudistuksen hengessä myös viritetty uuteen uskoon. Muutokset onnistuivat vaihtelevasti: esimerkiksi työelämäopin-tojen uudistumista olen jo hehkuttanut monelle ja suosittelen tutustumaan tar-jontaan tarkemmin WebOodin puolella.

Toisaalta TVT-opinnoissa ylitettiin jopa viime vuoden farssi: tieto TVT-erikois-kurssien yhdistymisestä uudeksi 2 op:n kokonaisuudeksi putkahti viime tingassa ennen toisen periodin taukoa Oodiin il-maan minkäänlaista tiedotusta muutok-sesta.

Ilmoittautuminen kurssille, jonka keskeneräinen sisältö Moodlessa muis-tutti varsinaista sekametelisoppaa, oli auki naurettavan lyhyen ajan eikä tietoa vanhojen TVT-opintojen korvaavuuksis-ta meinannut löytyä edes opintoasioiden päälliköltä.

Toivottavasti uuden erikoiskurssin, ki-murantilta nimeltään ”7TVTJATKO Tut-kimusprosessin työkalut”, uusintakierros neljännessä periodissa tarjoaa vakuut-tavamman näytöksen sekä tiedekunnan TVT-osaamisesta että kursseista tiedot-tamisesta.

Opintorintaman tärpit vuodelle 2015 – seuraa näitä:

1) ValintakoeuudistusEnsi vuonna väännetään kättä kevään 2016 valintakokeissa käyttöön otettavista ensi-kertalaiskiintiöistä. Kiinnostava kysymys on, miten kiintiöitä lähdetään tarkemmin määrit-telemään ja rajaamaan.

2) DOODigitaaliset opetus- ja oppimisympäristöt ovat yliopiston lempilapsi sekä kehittämispri-oriteetti vuodelle 2015. Konkreettisia vaiku-tuksia odotellessa!

3) WebOodin uudistuminenLähivuosien kehittämisprojekti. Päästäänkö turhista klikkausketjuista vihdoin eroon?

8

TaloustiedettäTalouspolitiikkaanhaastattelussa Roope Uusitalo

9

61/2014Annettu Helsingissä 30. päivänä tammikuuta 2014

Valtioneuvoston asetus talouspolitiikan arviointineuvostosta

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §Talouspolitiikan arviointineuvosto

Talouden tilan ja talouspolitiikan tieteellistä arviointia varten Valtion taloudellisen tutkimus-keskuksen yhteydessä on riippumaton talouspolitiikan arviointineuvosto.

Näillä sanoin perustettiin alkuvuodesta Suomeen talouspolitiikan arviointineu-

vosto. Neuvostosta ei ole vielä julkisuuteen juuri kuulunut, mutta kävimme syyskuussa haastattelemassa neuvoston puheenjohtajaa Roope Uusitaloa.

Taloustiede tuntuu jäävän yhteiskunta-politiikoille usein vähän vieraaksi ja ainakin itselleni se näyttäytyy usein matemaattisiin kaavoihin verhotulta salatieteeltä. Samaan aikaan kuitenkin tuntuu, että yhteiskunta-politiikoilta tullaan tulevaisuudessa tarvitse-maan entistä enemmän myös taloustieteelli-sen ajattelun tuntemista, sillä aika vaikeahan hyvinvointivaltiota on puolustaa, jos sen ra-hoituspohja on täysin hakusessa.

Kyselimme Roope Uusitalolta hieman neuvostosta, taloustieteestä ja -politiikasta sekä siitä, miksi ylipäätään poliittinen pää-töksenteko sekä tieteenteko tuntuvat elävän välillä ihan omissa maailmoissaan.

Esittele itsesi?Olen Helsingissä täällä HECERin tutkimus-johtaja sekä Helsingin yliopiston professori.Talouspolitiikan arviointineuvostossa olen ollut tän vuoden alusta. Olen tämän ensim-mäisen neuvoston puheenjohtaja.

Mikä on talouspolitiikan arviointineu-vosto ja miksi Suomi on tarvinnut sel-laisen?Taloustieteilijät ovat sellaista esittäneet lä-hinnä ruotsalaisten esikuvien vuoksi jo aika montakin kertaa aiemmin. Sillä on paljonkin tavoitteita, mutta erityisesti tavoitteena on tuoda tieteelliseen tutkimuksen tuottamaa tietoa lähemmäs talouspolitiikkaa. Tavoittee-na on parantaa talouspoliittista päätöksente-koa, tai ainakin sen arvioinnin - ellei valmis-telun – tueksi se tieteellinen asiantuntemus mitä maan eri yliopistoissa on.

Näitä on maailmalla aika paljon, tä-mänlaisia arviointineuvostoja. Tyypillinen rooli on tämmöinen talouspolitiikan vah-tikoira, jonka tehtävänä on valvoa hallituk-sen toimintaa, erityisesti sen talouspoliittista

haastattelu - Iiro Leino

10

päätöksentekoa. Suomessa tehtävä tulee ole-maan vähän erilainen, koska meillä valvon-taa suorittaa myös valtiontalouden tarkastus-virasto, jonka tehtävänä on vahtia sitä, että noudattaako Suomi EU-tason sopimuksia tai talouspolitiikkaa koskevaa suomalaista lain-säädäntöä.

Me tehdään pikkuisen isommalla pensselillä, koska meillä ei ole viranomaisvelvoitetta vah-tia, että onko päätökset nyt just lainmukaisia. Me päästään enemmän arvioimaan sitä, että onko tavoitteet tarkoituksenmukaisia, ovat-ko keinot järkeviä ja onko hallitus arvioinut omia toimiaan uskottavasti.

Joissakin maissa arviointineuvostot myös avaavat sekä hallituksen että opposi-tion esittämien politiikkavaihtoehtojen vai-kutuksia. Jos vaikka joku oppositiopuolue ilmoittaa, että heidän vaaliohjelmaansa kuu-luu olennaisesti perustulo, niin arviointineu-vosto voisi laskea auki käytännön kustannuk-sia ja mitkä sen todennäköiset vaikutukset olisivat. Mutta suomalaisella neuvostolla on niin ohuet resurssit, että mitään tällaista me tulla tekemään.

Käytännössä tulemme siis käymään läpi keskeiset talouspoliittiset päätökset vuo-sittain ja sitten yritetään muodostaa kanto-ja siitä, että missä määrin nämä ovat olleet järkeviä ja missä määrin hallituksen antama kuva on vastannut todellisuutta.

Jos voisit esitellä neuvoston jäsenet ja avata hieman, miksi juuri heidät on va-littu?Valintaprosessi meni siten, että taloustieteen laitokset eri yliopistoista tekivät yhteises-ti ehdotuksen valtionvarainministeriölle ja asetukseen oli kirjattu, että yhden jäsenen tulee olla jotakin muuta, kuin taloustiedet-tä, edustava. Sen ehdotuksen teki puolestaan Suomen Akatemian kulttuuri- ja yhteiskun-tatieteiden toimikunta.

Eli minä olen tässä ja sitten on Mik-ko Puhakka, makrotaloustieteen professori Oulun yliopistosta; Kaisa Kotakorpi, joka on lähinnä julkistalouden professori Turun yliopistosta; Liisa Laakso, joka on Valtsikan dekaani ja sitten vielä Torben Andersen, jo-ka on Århusin yliopistosta, lähinnä tällainen Public Finance –taloustieteilijä, on Suomen

ulkopuolinen jäsen. Eli meitä on viisi plus pääsihteeri, joka hoitaa käytännön asioita ja kirjoittaa osia raporteista.

Miten te eroatte nyt esimerkiksi tästä Stubbin nimittämästä Anders Borgin työryhmästä, joka suunnittelee ”Suo-men linjaa”?Me erotaan monesta muusta organisaatiosta sillä tavalla, että me ei olla kenenkään talous-poliittisia neuvonantajia. Ei pääministerin, ei hallituksen, eikä opposition.

Eikä me voidakaan olla, koska jos me arvioidaan talouspolitiikkaa jälkikäteen niin olisi outoa jos arvioitaisiin omia neuvojam-me ja niiden toteutumista.

Mutta toki me otetaan kantaa – sitten jälkikäteen, esimerkiksi keskeisiin Suomen linjaa koskeviin päätöksiin.

Millainen aikataulu teillä on?Asetuksen mukaan meidän pitää tehdä vuo-sittainen raportti, eli tätä vuotta koskeva raportti pitää tehdä tämän vuoden lopussa ja se julkistetaan tammikuussa 2015. Tästä eteenpäin se tulee ilmestymään vuosittain. Aluksi tämä on vähän tällaista hakemista, et-tä miten tämä parhaiten toimii ja millä aika-taululla ehditään kirjoittaa raportit, miten on tarvittavaa informaatiota, eli voiko esimer-kiksi kirjoittaa budjettiriihen jälkeen vaiko vasta budjettipäätöksen myötä.

Suomalainen aikataulu toimii niin, et-tä valtaosa keskeisistä talouspoliittisista pää-töksistä tehdään keväällä, siinä vaiheessa kun tehdään niin sanottu julkisen talouden suun-nitelma ja kehyspäätöksiä, eli päätetään mikä on menokatto seuraavaksi pariksi vuodeksi. Suurin action tapahtuu silloin maalis-huhti-kuussa. Sitten budjettineuvottelujen aikana alkusyksystä tehdään joskus ihan merkittä-viäkin talouspoliittisia päätöksiä.

Kuinka paljon ajattelitte sitten esimer-kiksi ajankohtaisesti kommentoida?Neuvoston ideana on, että voidaan tehdä hi-taammalla aikataululla mietintöjä, eli ettei tule sellaista, että joku toimittaja soittaisi ja kysyisi kantaa johonkin 150 sivuiseen raport-tiin, jota kukaan ei ole vielä ehtinyt lukea tai jonka olemassaolostakaan ei ole oltu vielä ehkä tietoisia.

11

Toki yksityishenkilöinä neuvoston jäsenet ovat vapaita ottamaan kantaa. Ja neuvoston jäsenyys kuitenkin usuttaa seu-raamaan talouspolitiikkaa tarkemmin kuin muuten, niin toki sen takia neuvoston jäsenet ehkä herkemmin kommentoi yksityisestikin.

Olet itsekin esimerkiksi Akateemisessa talousblogissa maininnut että talous-tieteilijät on jakautuneet talouspolitiik-kaekonomisteihin ja tutkijaekonomis-teihin, niin onko se ongelmallista että talouspoliittiseen keskusteluun osallis-tuminen ja tutkimustyö vaikuttaa ole-van toisensa poissulkevia?Joo, vähän siinä on sitä. Tietty ihan luonte-vastikin, meillä on suuri joukko laitoksia jot-ka tekee talousennusteita ja seuraa talouspo-litiikkaa ja suuri joukko ihmisiä jotka tekee tutkimusta yliopistolla, joka voi koskea tai voi olla koskematta ajankohtaista talouspoli-tiikkaa. Yks syy tämän neuvoston perustami-seen on se, että saatais sen taloustieteellisen tutkimuksen antia talouspoliittiseen keskus-teluun. Haluttaisiin tuoda tutkimustietoa lähemmäs politiikka-analyysia ja sit samal-la saattaa syntyä sitä, että tutkijoille saattaa

nousta kiinnostusta enemmän talouspolitii-kan kannalta relevantteihin kysymyksiin.

Eikö ole viimeaikoina ollut tutkimusra-hoituksenkin kannalta ihan tavoittee-na, että pyritään tukemaan yhteiskun-nallisesti merkittävää tutkimusta?No joo, viimeaikoina on esimerkiksi tehty päätöksiä tutkimusrahoituksen kanavoinnis-ta valtioneuvoston kanslian kautta ja sitten Suomen Akatemiaan on perustettu tällainen strategisen tutkimuksen neuvottelukunta, jonka pitäis suunnata tutkimusrahoitusta jollakin kriteerillä tärkeisiin kysymyksiin – mitkä ne kriteerit on, niin se on vähän epä-selvää – mutta kuitenkin ehkä joustavammin kun Akatemia aiemmin.

Ehkä tässä strategisen tutkimuksen neuvottelukunnan suhteen on yritystä tuot-taa tutkimusta semmoisista teemoista mitkä on talous-, sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikan kannalta relevantteja.Eikä tässä ole pelkästään kyse tosiaan talous-politiikasta, esimerkiksi sosiaalipolitiikalla-han on pitkät perinteet poliittisesti hyvinkin relevantin tutkimustiedon tuottamisesta. Eli jos puhutaan vaikka Heikki Wariksesta tai

taloustieteilijät juottamassa Suomi-neidolle lamalääkettä

12

Pekka Kuusesta, niin se on pikemmin viime vuosikymmeninä vasta kun sosiaalipolitiikka on karannut kauemmas käytännön elämästä. Sosiaalipolitiikka oli kuitenkin erityisesti Kuusen ja Wariksen aikoihin siellä ihan kes-kiössä, sen jälkeen se on itse asemoinut itsen-sä jonnekin kauemmas siitä yhteiskuntapo-liittisesta keskustelusta. Tarkoitan sitä, että talouspolitiikalla ja sosiaalipolitiikallahan on aika paljon yhteisiä juuria, ehkä molemmat tieteenalat on menneet sittemmin kauemmas toisistaan.

Aiemmin kuitenkin talous- ja sosiaali-poliittiset kysymykset oli hyvin samankaltai-sia ja niitä monesti selvitti aika paljon samat ihmisetkin. Toki tälläkin hetkellä taloustie-teilijät tekee köyhyyttä, eläkkeitä ja vaikka työttömyysturvaa koskevaa tutkimusta, mikä on sosiaalipolitiikan kannaltakin relevanttia.

Itselläni on sellainen vaikutelma, että kauhean vähän valtsikassa taloustie-teen ulkopuolella tuntuu olevan kiin-nostusta talousjärjestelmän varsinaista toimintaa kohtaan.Niin no se vähän riippuu, ihmisiä kiinnostaa eri asiat, itseäni on aina kiinnostaneet yh-teiskunnalliset instituutiot ja niitten luomat taloudelliset kannustimet ja niiden vaikutuk-set. Mua on sen takia kiinnostanut työttö-myysturvan vaikutukset ja eläkejärjestelmä, koulujärjestelmä ja vaikka verojärjestelmä nyt sen tähden että näiden systeemien muu-toksilla on suoraan vaikutusta ihmisten toi-mintaan.

Oikeastaan koko mun oma tutkimus-ala tähän mennessä on liittynyt erilaisten il-miöiden vaikutukseen ja oon yrittänyt tuoda sitä mun opetukseen, että mun luennoilla on ollut varmaan suomalaisinstituutioita enem-män kuin muilla yhteensä.

Olen sitä mieltä, että suomalaisen opiskelijan joka valmistuu taloustieteestä – tai itseasiassa vaikka sosiaalipolitiikasta tai valtio-opista – on syytä tietää minkälainen eläke- tai työttömyysturvajärjestelmä Suo-messa on, jos on saanut yhteiskuntatieteelli-sen koulutuksen.Pitäisikö taloustieteitä tuoda lähemmäs yhteiskuntapolitiikkaa?Olen joskus aiemmin kirjoittanutkin jotain

tästä, tai siis varhaishistoriasta, että talous-tieteellinen yhdistys ja sosiaalipoliittinen yhdistys, niiden alkukoto on suurin piirtein sama paikka. Esimerkiksi kansantaloudelli-nen aikakauskirja, sen alkuperäinen nimi on yhteiskuntapoliittinen aikakauskirja.

Sitten myöhemmin tää eriytyminen on tullut. Pekka Kuusi voisi ihan hyvin olla kansantaloustieteilijä ja me viitataan Heikki Warikseen monissa meidän jutuissa, niin täl-tä kohden on kyllä paljon yhtymäkohtia.

Mutta sitten tällä hetkellä se suuri osa taloustiedettä on jotain muuta kuin mitä yh-teiskuntapolitiikka ylipäätänsä on, että käsit-telee erilaisia mielenkiintoisia talousilmiöitä joilla ei välttämättä ole suoraa talouspoliittis-ta relevanssia. Kai jonkun pitää pankkejakin tutkia.

Missä määrin tieteen pitäisi ylipäätään saada aikaan jotain yhteiskunnallista hyötyä tutkimuksella?No mun mielestä pitäis aika paljon, joiden-kin muiden mielestä se riittää että meillä on tämmöinen tiedeprojekti jonka tavoitteet on tieteen sisäisiä, että tavoitteet on viedä sitä omaa tieteenalaa eteenpäin.

Mun käsitys on, että tieteellä on kui-tenkin myös yhteiskuntaa palveleva funktio ja sen takia sellaiset tieteet joilla tämmöisiä yhtymäkohtia on kuten talous- ja sosiaalitie-teet vois hyvinkin tuottaa vaikka poliittisen päätöksenteon taustalle enemmänkin mate-riaalia kuin mitä tällä hetkellä.

On kai selvää että vaikka fysiikan tai biologian tutkimus ei lyhyellä aikavälillä tuo-ta sellaista materiaalia, mutta mun mielestä esimerkiksi yhteiskunnallisten ilmiöiden tut-kiminen on relevanttia poliittisen päätöksen-teon kannalta.

Mikä sitten on syy sille, että tehdään enemmän tutkimusta vaan ns. omalle porukalle, tai siis omalle tiedeyhteisöl-le?No yksi syy on, että tieteestä on tullut kan-sainvälisempää. Se yhteisö jolle tutkijat pu-huu, on se kansainvälinen tiedeyhteisö ja se meritoituminen tapahtuu siellä areenalla ja silloin kotimaiset kysymykset ei välttämättä ole sillä areenalla niitä akuuteimpia kysy-myksiä. Eli näissä voimakkaasti kansainvä-

13

lineistyneissä tieteissä sillä yleisöllä on suuri merkitys.

En silti väittäisi että sellainen käperty-minen oman maan tutkimukseen on se rat-kaisu, vaan kyllä se tutkimuksen kansainvä-listyminen on myös tapa, millä tutkimuksen laatu paranee.

Eli jos vaikka Suomessa kaikki kansan-taloustieteilijät rupeaisivat pähkäilemään sitä miten suomalainen työttömyysturvajärjes-telmä toimii, niin voisi jäädä huomaamatta miten ulkomailla metodit ja raportointitavat ovat kehittyneet ja vieneet tiedettä eteenpäin.

Mikä sitten mahtaa olla suurin syy sii-hen, että poliittinen päätöksenteko ei tunnu aina kauhean hyvin keskustele-van tieteen kanssa?Siihen on monta syytä, niitä keskeisiä on se että aikataulut on ihan erinäköisiä. Poliittiset päätöksentekijät mieluusti haluaisivat tietää jostain ilmiöstä mieluummin eilen tai vähin-täänkin huomenna ja normaalin tutkimus-projektin pituus lasketaan kuukausissa tai useammin vielä vuosissa.

Jotta tutkimus voisi palvella päätök-sentekoa niin pitäisi pystyä haistelemaan että mitkä tulee olemaan relevantteja poliittisia kysymyksiä kolmen vuoden päästä, jos nyt halutaan ruveta tutkimusta tekemään. Se on hankala asia tehdä, aikahorisontin erimittai-suus on keskeinen tekijä.

Sitten poliittiset päätöksentekijät ei kauhean hyvin välttämättä tunne tieteellista analyy-sitapaa, metodia tai argumentointitapaa, tai vaikka sitä että mikä on uskottavaa tutkimus-ta ja mikä ei ole. Se keskusteluyhteys tipahtaa jossain välissä, se tutkimus ei välttämättä iki-nä tavoita sitä oikeaa henkilöä.

Siinä tarttis olla välissä sanansaattajia, jotka ymmärtäis tutkimusta mutta jotka eivät itse olisi tutkijoita, eli vaikka valtionhallin-nossa, kuiskuttelemassa sitten ministereiden korviin.

Mutta sen lisäksi liittyy viel kulttuu-ri, se on mun mielestä tärkeä asia. Joissain maissa se kulttuuri miten tutkimustietoa käytetään poliittisessa keskustelussa on viety paljon pidemmälle. Se on tietoisesti viety pal-jon pidemmälle. Englannissa oli Tony Blairin lanseerama slogan ”Evidence based policy” ja

esimerkiksi Saksan 2000-luvun kiistanalaiset työmarkkinareformit, Hartz-reformit – oli niistä muuten mieltä mitä tahansa – yksi keskeinen elementti niissä oli, että politiik-ka toteutetaan tavalla jonka tuloksia voidaan myöhemmin arvioida. Ruotsissa arviointiin perustavalla politiikalla on myös paljon vah-vempi ja vanhempi traditio kuin Suomessa.

Mikä Suomessa on sitten syynä siihen, että ollaan niin paljon jäljessä?No me ollaan pieni maa ja pienemmät re-surssit ja kestää aikaa. Kyllä me mielestäni esimerkiksi taloustieteen saralla yliopistolla ollaan luotu semmoista kulttuuria viimeisten kymmenen vuoden aikana missä pystytään tekemään entistä oleellisesti parempaa tut-kimusta ja missä pystytään korrelaatioiden sijaan raportoimaan jotain semmoista mistä voidaan oikeasti sanoa että tässä on syy ja tässä seuraus.

Tämä vaatii nyt aikaa että saadaan riit-tävän läpi se miten päätöksentekijät ja tutki-muksen rahoittajat osaisivat vaatia tutkimuk-selta riittävää laatutasoa. Se tulee kestämään.

Kiitos haastattelusta!

14

Miksi eriarvoisuus yhä kasvaa, vaikka tie-toisuus sen negatiivisista vaikutuksista koko yhteiskuntaan on kaikkien ulottuvilla? Suu-ria tuloeroja on pitkään koitettu tehdä hyväk-syttävimmiksi perustellen niitä kapitalismin periaatteilla ja etenkin tuloerojen ja taloudel-lisen kasvun välisellä korrelaatiolla.

Nyt keskustelun sävy on kuitenkin muuttunut. Vuoden alussa Sveitsin Davosis-sa kokoontuneen Maailman talousfoorumin pääteemanakin oli eriarvoistuminen. Eriar-voisuuskeskusteluun on vaikuttanut suuresti ranskalaisen ekonomistin Thomas Pikettyn äskettäin julkaisema kirja 2000-luvun kapi-talismista, jossa hän todistaa yhä useamman ihmisen rikastuvan perinnön avulla.

Lienee talouskriisin ja osittain myös tämänkin teoksen vaikutusta, että myös rik-kaimpaan prosenttiin kuuluvat ihmiset ovat havahtuneet eriarvoisuuden tuhoisiin vaiku-tuksiin talouden kannalta. Tasa-arvoistuuko maailma nyt, kun äänessä ovat rikkaimmat ja sitä kautta melko vaikutusvaltaiset henki-löt? Tuleva yhteiskuntapoliitikko jaksaa yhä toivoa kapitalistisen maailmankuvan lähen-tymistä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kanssa, vaikka nämä välillä ovatkin suuressa ristiriidassa keskenään.

Talouskriisi koskettaa eniten suurta keski-luokkaa, millä on siten hyvin negatiivinen vaikutus koko talouteen. Yhä useampi ihmi-nen putoaa keskiluokasta köyhempään luok-kaan jäätyään työttömäksi tai kohdattuaan muun kaltaisia taloudellisia ongelmia. Erilai-silla fuusioitumisilla ja yhtiöiden tuotannon viemisellä kehitysmaihin yritysjohtajat taas puolestaan rikastuvat.

Dilemma on se, että yritykset reagoi-vat taantumaan tehostamalla tuotantoa ja siten irtisanomalla ihmisiä, joskin samalla toimitusjohtajille maksetaan suuria summia kiitoksena heidän luotsaamistaan yt-neuvot-teluista. Laaja keskiluokka on kovaa vauhtia

eriarvoisuus - Lotta Virrankari

häviämässä tuloerojen kasvun myötä: mitä vaikutusta sillä siis on?

Voisi ironisesti todeta rikkaimman prosen-tin havahtuvan eriarvoisuustematiikkaan vasta kun tilanne alkaa käydä tukalaksi hei-dän kannaltaan. Rikkaiden muuttuneissa ja ’’pehmentyneissä’’ asenteissa eriarvoisuutta kohtaan on tuskin kyse pelkästään solidaa-risuudesta vaan kapitalismin olemassaolon edellytyksistä. Ruotsalaisessa Arena-lehdessä tätä muuttunutta käsitystä kutsuttiin viihteel-lisesti eräänlaiseksi muoti-ilmiöksi, ’’Vanity Fair -marxismiksi’’.

Tosiasiassa kapitalistisessa talousjär-jestelmässä tarvitaan keskiluokkaa: sitä val-tavaa määrää ihmisiä, joilla on varaa kuluttaa edes jonkin verran käyttö-, ja ylellisyystuot-teisiin sekä matkustella. Yhä useammat jou-tuvat ottamaan lainaa kulutustottumuksiensa ylläpitämiseen. Tämä ei ole pitkäkestoinen ratkaisu, joten ennen pitkää pääoman omis-tajilta saattavat loppua maksukykyiset ku-luttajat kesken. Koska talous on jo itsessään hataralla pohjalla juuri nyt, kapitalismin pääkannattajat haluavat saada talouskasvua aikaan peräänkuuluttamalla keskiluokan tär-keyttä.

Vaikka useiden rikkaiden kannanotot tu-loerojen vähentämiseksi voidaan lukea pää-osin taloudellisiksi syiksi, taustalla on myös muita syitä, aina ilmastonmuutoksesta ylei-sen epävakauden sekä suurten sosiaalisten mullistusten estämiseen.

Pikettyn mukaan eriarvoisuuden kas-vaminen voi aiheuttaa ongelmia myös glo-balisaatiolle, sillä tällöin ongelmat voidaan ikään kuin sysätä sen syyksi. Etenkään kun eriarvoisuuden vähentämisen ei tarvitse olla synonyymi äärimmäiselle tasa-arvolle, kei-not eriarvoisuuden vähentämiseksi ovat to-teutettavissa.

Ajan henki ja Vanity Fair -marxismi

15

Osallistuin keväällä Helsingin Yli-opiston ja LähiTapiolan järjestä-mälle Hyvä Yhteiskunta Master Class – kurssille. Tämän nyt toista

kertaa järjestettävän kurssin fokuksena oli kehittää uusia ratkaisuja hyvinvointiyhteis-kunnan ongelmiin, erityisesti eriarvoistumis-kehitykseen tarttuen.

Kurssi oli ja meni, enkä ole ihan var-ma siitä, jäikö osallistujille kauheasti kä-teen hyvinvointiyhteiskunnan ongelmista. Kurssin sisällöt jäivät vähän pintapuolisiksi luentoraapaisuiksi, joiden jälkeen syötiin hy-vin, juotiin viintä ja verkostoiduttiin. Eriar-voistumisesta oikeasti kärsivät olivat jossain muualla.

Kuitenkin samaan aikaan nousi esiin toisen-lainen eriarvoistumisen muoto, sillä kurssi oli puitteiltaan todella hyvin järjestetty. Kir-jatenttien ja massaluentojen kanssa lannistet-tu opiskelija oli astunut aivan toisenlaiseen maailmaan.

Viinitarjoilu ei suinkaan ollut ainoa tämän ympäristön vahvuus. Ajatushautomo Demokselta rekrytoidut konsultit vetivät työ-pajoja, jossa luontevasti onnistuttiin saamaan ryhmätyö toimimaan ja käytäntö naitettua teorian kanssa.

Työmetodit yhdistivät fiksusti taustoiltaan erilaisten osallistujien vahvuuksia ja asioista pystyttiin päättämään yhdessä.

En ole koskaan pitänyt pakollisista ryhmätöistä, mutta nyt strukturoidulla kes-kustelulla saatiin nopeasti kartoitettua kiin-nostuksen kohteet ja osallistujat sopiviin ryhmiin.

opintosivut - Iiro Leino

Tutkimuskysymyksetkin muodostui-vat melko orgaanisesti keskusteluista, eikä kenenkään ryhmässä tarvinnut ottaa suora-naista johtajan roolia. Tutkimuksesta päästiin käytännön projektin suunnitteluun hetkessä.

Jäin miettimään, miksi tämänlainen opetus on niin harvinaista yliopistolla, vaik-ka juuri tässä harjoiteltiin myös akateemises-sa maailmassa tarvittavia taitoja - suurten ko-konaisuuksien hallintaa ja eri alojen yhteis-työtä. Kysymykseen vastaus löytynee resurs-seista sekä henkilökunnan viitseliäisyydestä.

Opetus nähdään valitettavan usein vielä jonain sellaisena, jota liian monet pro-fessorit vähän vastentahtoisesti tekevät kun muilta kiireiltään ehtivät. Keskustelut tun-neilla päätyvät usein niiden henkilöiden monologeiksi, joiden ei pitäisi olla äänessä laisinkaan.

Jos Helsingin Yliopisto haluaa kehittyä oi-keaksi huippuyliopistoksi, voisi se ottaa op-pia itseltään.

Toivottavasti Master Class -projekti on alusta pitäen suunniteltu jonkinlaiseksi pilottiprojektiksi, sillä tällaista teoriaa ja käy-täntöä oikeasti yhdistävää opetusta kaipaisi sisällytettäväksi pakollisiin opintoihin.

On hienoa, että yliopistolla on päteviä erikoiskursseja ja korkean profiilin projekte-ja - nyt olisi kuitenkin aika jalkauttaa niiden hyödyt mestariluokkien ulkopuolellekin.

Investointi opiskelijoihin varmasti kannat-taisi.

Mestariluokka

16

Tapaamme Emmi Kauhasen kanssa Allians-sin kirjastossa lounasaikaan kahvikupin

äärellä. Onneksi Allianssi tarjoaa kahvit, sillä allekirjoittaneen lompakko on ”aamukiireessä” unohtunut kotiin. Kauhanen on valmistunut vuonna valtiotieteen maisteriksi 2013 pääai-neenaan yhteiskuntapolitiikka ja on toiminut Allianssissa vuoden 2014 lokakuun alusta eu-rooppalaisen nuorisokortin koordinaattorina.

TyöEurooppalainen nuorisokortti Suomessa kuu-luu osana Euroopan laajuiseen nuorisokortti-järjestelmään jota ylläpitää EYCA eli European Youth Card Association. Siihen kuuluu kolme-kymmentäkahdeksan korttimaata ja neljäkym-mentäyksi kansallista korttiorganisaatiota. Eu-rooppalainen nuorisokortti on kortti joka tukee nuorten liikkuvuutta ja aktiivista toimijuutta Euroopassa. Se tarjoaa Euroopan sisällä 60 000 korttietua kortinhaltijoille jotka tukevat tavoit-teita. Järjestelmä on perustettu 1987 ja se on ollut jo sekä haastateltavan että haastattelijan lukioaikana valinnaisena osana esimerkiksi lu-kiolaisten opiskelijakorttia; Suomen lukiolais-ten liitto on yhä Allianssin yhteistyökumppani.

Työ Allianssissa on lyhyen ajanjakson perusteella tuntunut mukavalta. – Allianssi on kiinnostanut jo pidempään työpaikkana ja sit-ten huomasin että täältä on avautunut paikka ja hain ja onnellisesti päädyin tänne. Tämä on hyvä näköala nuorisopolitiikkaan Suomessa, Kauhanen kertoo.

HarjoitteluKauhanen on tehnyt kaksi harjoittelua. – Olin onnekas ja sain heti ensimmäisellä hakuker-ralla harjoitteluapurahan ja sen turvin hain ul-komaille harjoitteluun. Halusin nimenomaan harjoitella ulkomailla ja nimenomaan suurlä-hetystössä. Päädyin Dubliniin suurlähetystöön. Se oli kolmen kuukauden harjoittelu.

Kauhanen pääsi näkemään lähetystön toimintakentän laajasti. Työ sisälsi raportoin-tia sisä, -ulko, - ja talouspolitiikasta, erityisesti painottuen EU-politiikkaan. Hän teki harjoit-telunsa 2012 syksyllä kun Irlannista oli tulossa puheenjohtajamaa. Työ oli suurelta osin pu-heenjohtajakauteen valmistautumista ja muu-tenkin EU-painotus näkyi vahvana.

Toisen harjoittelun teki hän heti valmis-tumisen jälkeen Brysselissä Helsinki-EU -toi-mistossa. Harjoittelu kesti puoli vuotta. Siellä Kauhanen teki viestinnän tehtäviä. – Osittain tehtävät oli aika samanlaisia suurlähetystön kanssa: Raportointia Suomeen eri politiikan aloista ja vierailujen järjestämistä ja organi-sointia ja paljon eri tapahtumiin osallistumista ja niistä raportoimista. Suurin ero oli pituudes-sa: Yliopiston harjoittelu on ehkä vähän lyhyt. Puolessa vuodessa pääsee jo syvemmälle työ-hön.

Helsinki EU -toimisto ei ollut tuettu harjoittelu, mutta suurlähetystö oli. Suurlähe-tystön paikkoihin tarvitsee yleensä rahoituk-sen eli harjoittelutuen ja vasta sitten voi hakea

Alumni valaa uskoa tulevaisuuteenhaastattelu - Teemu Salmela

17

Akateeminen työttömyys ennätyslukemissa

Akavan arvion mukaan tällä hetkellä työttömien työnhakijoiden osuus kor-keasti koulutetusta työvoimasta on noin 6,5 prosentin paikkeilla. Tutkija-asteella osuus on neljän prosentin luokkaa.

Yhteiskunta-alan (VTM, YTM, HTM) työttömien määrä on kasva-nut vuodessa 242 hengellä. Määrä oli syyskuussa 2014 1 500 henkeä (1 258, 9/2013). Työttömien yhteiskuntatieteili-jöiden osuus koko alan työvoimasta on noin 5,5 prosenttia.

Kokonaisuudessaan korkeasti koulutettujen työttömien määrä on yli kaksinkertaistunut finanssikriisistä alka-neen heikon taloussuhdanteen aikana. Voimakkain työttömyyden kasvuvaihe korkeasti koulutetuilla alkoi kuitenkin vasta vuonna 2012, taantuman toisessa vaiheessa.

Eräs vastavalmistunut stigmalainen kommentoi työllisyystilannetta seuraa-vasti: ”Varsinkin näinä päivinä valmistu-villa on suuria haasteita löytää mieleistä ensimmäistä työpaikkaa. Vaikka meidän yhteiskuntapolitiikkojen tulisi tuntea työmarkkinoiden ja työnhaun haasteet, tuntuu että ´työttömäksi valmistuminen´ kauhistuttaa meitä silti yhtä paljon kun muitakin. Kyseessä on kuitenkin vain oman paikkansa etsimistä haasteellisessa työmarkkinatilanteessa.”

ja päästä. – On vääryys että kaikki ei sitä harjoitte-

lutukea saa, Kauhanen sanoo. – Pitäisi kaikille tarjota sitä mahdollisuutta että voi tehdä har-joittelun, koska koen että minua ovat ne har-joittelut auttaneet tosi paljon ja osittain harjoit-teluiden kautta olen edennyt näihin tehtäviin missä nyt olen.

Opiskelu– Ehkä yliopisto-opinnoista on ollut sen kautta hyötyä että on sellainen kyky omaksua laajoja asiakokonaisuuksia, hahmottaa niitä ja se sitten monesti auttaa tiedonhaussa ja erityisesti kir-jallisten töiden tekemisessä. Erottaa että mikä niissä on olennaista, poimia esiin olennaiset asiat.

Ranskan kieli ei EU-tehtäviin ollut vaatimuk-sena mutta siitä on ollut hyötyä.

– Jos haluaa kansainvälisiin tehtäviin niin englantia osaa kaikki mutta olisi tärkeää osata myös muitakin kieliä, esimerkiksi saksaa tai ranskaa. Brysselissä varsinkin kaikki käy-tännön asiat toimii ranskaksi eikä englantia juuri puhuta EU-kuplan ulkopuolella. Luin pe-ruskoulussa pitkän Ranskan ja yliopistolla olen ollut tosi laiska Ranskan suhteen, mutta ehdot-tomasti siitä on hyötyä ja kannattaa lukea kieliä jos esimerkiksi EU-tehtävät kiinnostavat.

Yhteiskunta– Näen että työskentelemällä tässä organisaa-tiossa osaltani pystyn vaikuttamaan: Allianssi-han on valtakunnallinen nuorisotyön vaikutta-ja ja palvelujärjestö ja Allianssiin kuuluu tällä hetkellä noin 120 eri nuorisoalan järjestöä eli tosi isoa otosta suomalaisen nuorisotyön ken-tästä. On merkitystä minkälaisia kannanottoja meiltä lähtee ulos ja mitä me sanotaan asioihin.

Viisaat neuvot– Opiskeluaikoina ajatteli, että kun valmistuu ja menee työelämään, niin on yksi työ ja yk-si tehtävänkuva tai teema minkä parissa tulee työskentelemään. Kun on siirtynyt työelämään, on huomannut, että ei se ihan niin mene. Pitää olla koko ajan valmis hakemaan uusia tehtäviä, kaikki työt ovat nykyään pätkiä ja sijaisuuksia ja tehtävänkuva voi vaihtua nopeastikin.

Kysyessäni lopuksi erityisen viisaita neuvoja opiskelijoille Kauhanen vastaa: – Kannattaa olla monipuolisesti kiinnostunut eri asioista ja kehittää sitä omaa osaamistaan samalla esi-merkiksi juuri kielten opiskelun kautta, olla ak-tiivinen, ottaa yhteyttä eri kiinnostaviin työn-antajiin ja sitä kautta päätyä mielenkiintoisiin työtehtäviin.

18

MUURISEN POTKU FOOTBALL CHAMPIONSHIP ’14 WINNING TEAM, SUPER GOOD

Takarivi: Jugi Tuominen (Kontakti), Roy Sandberg (Stigma), Jaakko Ikonen (Stigma), Karra Väisänen (laina Englannin Maajoukku-

eesta), Verneri Aalto (Stigma), Juho Peltonen (Kontakti),

Eturivi: Tuomo Käkelä (laina Dilemma), Mika Niemi (laina Englannin maajoukkue), Joel Lindqvist (Stigma), Teemu Salmela

(Stigma), Roope Kaaronen (Stigma), Mikko Silliman (Stigma)

Kuvasta puuttuvat ainakin: Veli Airikkala (Stigma), Jussi-Pekka Kinnunen (Stigma), Hannu-Pekka Komonen (Stigma), Sara Kärnä

(laina Englannin maajoukkue), Petteri Pääkkönen (Kontakti), Pekka Salminen (Stigma), Nuutti Salonen (Kontakti), Aki Tetri (Stigma)

19

Alku aina hankalaa. Tähtihyökkääjä Komo-nen loukkaantuu ikävällä tavalla heti en-simmäisessä ottelussa ollen loppukauden si-vussa. Häviämme ensimmäisen ottelun 2-5. Kahden jopa rutiinimaisen voiton jälkeen (9-0, 3-0) vuorossa on ratkaiseva ottelu, josta tarvitaan vähintään tasapeli välieriin pääse-miseksi.

Olemme ensimmäisen puoliajan lopulla jo 0-3 häviöllä, mutta ihmeitä tapahtuu. Yk-si nuorista pakeista, myyttinen Matruusi tulee pelipaikalle il-moittamatta ja myö-hässä jakamaan oh-jeita allekirjoittaneen avuksi. Saan valtavan energiabuustin. Alle-kirjoittaneen valmen-nustaktiikka on edellisissä otteluissa perus-tunut improvisaatioon. Niin tässäkin.

Olemme vaihtaneet muodostelmaa kesken ottelua jo aiemmassa ottelussa joulu-kuusesta 2-3-1:een. Nyt joudun jälleen teke-mään kovan päätöksen muodostelman siirtä-misestä takaisin joulukuuseen. Mixu ei ikinä voisi tehdä näin.

Minä voin. Jalkapallossa ei voi olla ki-veen hakattuja peli-ideologioita. Jalkapallon täytyy perustua pragmaattisuuden taiteeseen. Kovalla itseluottamuksella pelaamalla kään-nämme ottelun tasoihin viimeisellä minuu-tilla. Harvoin olen nähnyt niin masentuneita vastustajia.

Välierässä ottelun alku on jälleen kehnonlai-nen, kun olemme 1-0 häviöllä ensimmäisen

jalkapallo - Teemu Salmela

puoliajan jälkeen. Puoliajalla pidetään jälleen kriisipalaveria. Kuuntelen tarkalla korvalla mitä pelaajilla on sanottavaa. Alkaa jo tuntua että laivaa ei voi kääntää tuhannetta kertaa sekuntia ennen jäävuorta.

Päätämme kokeilla taas jotain uutta, 2-1-2-1 -taktiikkaa, jossa keskikentän poh-jalla on yksi pelaaja siivoamassa pahimpia palloja pois. Taktiikka toimii ja voitamme 2-1. Harvoin olen nähnyt näin masentuneita vastustajia.

Finaalissa kohtaam-me verivihollisemme KTTO:n. Varsinainen peliaika on tiukkaa vääntöä: Saamme lo-pussa pallon vastusta-jan tolppaan. Peliaika päättyy 0-0. Rangais-

tupotkuihin en uskalla osallistua muuten kuin ottamalla pari kuvaa. Voitamme 5-4. Mestaruus on totta monen vuoden tahkoa-misen jälkeen. Kiitos pelaajille, uusille ja van-hoille!

Kirjoittaja johti FC Muurisen potkua kaudel-la 2014 ja on Kajahduksen toimitussihteeri 2014.

FC Muurisen potku on Stigman ja Kontaktin vuonna 2009 perustettu yhteinen jalkapallojouk-kue joka pelaa Unisportin jalkapallosarjassa ke-väisin ja syksyisin (rentosarja). Muurisen potkun toiminnasta tiedotetaan sähköpostilistalla, kai-kille avoimessa Facebook-ryhmässä ja tapahtu-missa. Joukkueen toimintaan voi osallistua kuka tahansa pelitaitoihin tai sukupuoleen katsomatta.

Pitkä tie mestaruuteenFC Muurisen Potkun ensimmäisen yliopistosarjan mesta-ruuden taustat valmentajan muistelemana

”Vuosina 2006 - 2008 pelattiin joka vuosi eri nimillä ja eri ainejärjestöyhdistelmillä ja jalka-pallosarjan taso oli ihan helvetin kova. Samas-sa sarjassa pelasi kerran mm. yliopiston edus-tusjoukkue, joilta saatiin turpaan jotain 14-3.”

-Emeritushyökkääjä/maalivahti Lardot

20

Täysimittaisessa futisottelussa ken-tällä on 22 pelaajan lisäksi yksi tai useampi henkilö, joiden rooli on varsin epäkiitollinen. Heidän pes-

tinsä on valvoa ottelun turvallisuutta ja sään-töjenmukaisuutta, kun peliareenalla rymistää kolmattakymmentä romuluista kaveria, joi-den suonissa virtaa testosteroni ja endorfiini ryöppyävän kosken lailla.

Lisäksi pitäisi tehdä sekunnin mur-to-osissa vaikeasti tulkittavia päätöksiä, jois-ta valittaa varmasti vähintään puolet kentällä olevista. Miksi ihmeessä kukaan haluaisi teh-dä tällaista?

Erotuomarin osa eli ole helppo. Silti pelkästään Helsingistä löytyy n. 300 aktiivista futistuomaria, joista monet vielä suhtautuvat suurella intohimolla harrastukseensa. Mikä sitten motivoi ”dumareita” (slangia, etymo-logia ruotsin kielen sanassa ”döma”, tuomita) palaamaan yhä uudelleen viheriöille otta-maan ne ainaiset huudot niskaansa?

Vastaus kysymykseen ei ole ihan yk-sinkertainen. Pyrin vastaamaan kysymyk-seen omasta näkökulmastani.

TuhoonTuomittuTuomitsija?

jalkapallo - Joel Lindqvist

21

Näinä taloudellisesti haastavina aikoi-na etenkin opiskelijan on hankalaa löytää duunia, joka olisi jollain tasolla mielekäs-tä, josta maksettaisiin säädyllistä palkkaa ja etenkin mukautuisi opiskelujen aikataulukie-muroihin.

Dumaaminen täyttää, ihme ja kum-ma, kaikki nämä ehdot. Palkkiot ovat yllät-tävänkin korkeita etenkin käytettyyn aikaan nähden, aikataulunsa saa määritellä hyvinkin pitkälti itse ja matsit ovat vieläpä tyypillisesti juuri luentoaikojen ulkopuolella (arki-iltai-sin ja viikonloppuina). Lisäksi vislaaminen tarjoaa jopa etenemismahdollisuuksia yhä haastavampien otteluiden muodossa.

Entäs se mielekkyys sitten? Tämä ei ole-kaan enää niin yksioikoinen asia. Par-

haillaan dumaaminen on kauniina kesäpäi-vänä omien aikataulujen mukaan soviteltu koitos, jossa pääsee toimimaan juuri omien kykyjensä huipulla, nauttimaan kyvykkäiden futarien kunnioituksesta, ja tästä lystistä vie-läpä maksetaan ihan mukavasti.

Ikävimmillään se on lokakuinen hiek-kakentän alasarjan vääntö, jossa peliareena muistuttaa syyssateiden jäljiltä ennemmin

tekojärveä kuin futispelin puitteita, hyinen viima kiittää flunssalla seuraavana aamuna eikä pelaajilla ole tippaakaan kunnioitusta sinua tai sinun asiantuntemustasi kohtaan.

Summa summarum, pidän dumaa-mista kuitenkin mielekkäänä puuhana. Joille-kin, todennäköisesti jopa suurimmalle osalle, tämä on sitä paitsi ennen kaikkea harrastus. Itse koen vislaamisen kuitenkin ensisijaisesti keinona tienata rahaa.

Samaan aikaan se on myös toki muka-vaa ja haasteita tarjoavaa vapaa-ajan puuhaa, josta voi löytää onnistumisen kokemuksia ja ”hyviä kiksejä”. Välillä on itsetunto, mielen-terveys ja jopa turvallisuudentunne uhattuna tätä tehdessä, mutta jostainhan täytyy tienata ne taskurahat, jotka sitten kuluvat yliopisto-bileissä tai kallion kapakoissa.

Etenkin miettiessäni kaikkia niitä, jotka kustantavat opiskelijaelämänsä puhe-linmyynnillä, yövuoroilla tai Siwan kassalla, tunnen olevani pikemminkin varsin onnekas osastani.

Kirjoittaja on fuksi. Hän pelasi Muurisen Potkun mestaruusmiehistössä syyskaudella ’14.

SINÄ OLET VAIKUTTAJA.Mutta millainen? Tee testi osoitteessa www.sinaoletvaikuttaja.fi.

”Tiesin koulutuksen

antavan valmiudet

monenlaisiin töihin.

AnuOSASTONJOHTAJA

YKSITYISSEKTORILLA VTM

”Unelmani vaikuttamisesta on toteutunut.

AnttonERITYISAVUSTAJA

VTM, M.A.

22

1. Uskomattoman hyvältä. Keväällä 2012 oltiin jo finaalissa, mutta hurja taistelu ei aivan kanta-nut voittoon asti. Voin kuvitella, miltä kentällä olleista pelaajista on tuntunut päätösvihellyk-sen hetkellä. Tänä keväänä Muurisen potkun tilanne näytti hankalalta, mutta niin kuin par-haissa tarinoissa ikään pohjalta noustiin lopulta sankareiksi. Nyt naatitaan!

2. Oma panokseni jäi tällä syyskaudella yhden pelin suuruiseksi, mutta kuitenkin merkittä-väksi. Vaihdossa suoritetuista kiinan kielen opinnoista oli hyötyä yliopiston aasialaista vaihtarijengiä vastaan pelatessa. Päästiin ihon alle. Lopputulos 12-1 jotain (9-0, toim. huom).

3. Keravan Pallo -75 junioreita, vuosikertaa -88. KP-75 Tottenhamin ja Evertonin umpioi-kea laitapuolustaja, myöhemmin myös keskus-puolustajan roolissa nähty. Pitkä kokemus Ke-ravalla pelatusta häkkifutiksesta sekä harrast-edivarin futsal -sarjoista. Muurisen potkussa keväästä 2011 lähtien.

4. Liverpool FC. En jostain syystä ole koskaan ryhtynyt kannustamaan mitään tiettyä jouk-kuetta, mutta yhden joukkueen edesottamuk-sia tulee seurattua muita tarkemmin ja jollain kummallisella, erityisellä lämmöllä. Koska Hyypiä, Gerrard ja Istanbul 2005.

5. Talvikausi menee futsalia pelatessa ja jooga-tessa, mutta kevään siirtokuviot ovat vielä auki. Tarkoitus on antaa ensi keväänä Muurisen pot-kussa vahvat näytöt ja siirtyä kevään siirtoikku-nassa johonkin kesäsarjaan palloilemaan.

Nuoret luottopakit haastattelussajalkapallo - Teemu Salmela

JUSSI-PEKKA KINNUNEN

23

1. Upealta, Pääsimme alkulohkosta upean ta-kaa-ajon seurauksena jatkoon, ja lähdimme fi-naaliin ehdottomasti altavastaajina. Mestaruus oli kovan työn tuotos, ja olemme kyenneet mo-nivuotisen taipaleemme aikana luomaan paitsi upean joukkohengen niin myös vakaan pelaa-jarungon. Syksyn uudet pelaajahankinnat oli-vat kuitenkin lopullinen avain mestaruuteen. Joka aamu vaatekaappiin katsoessani voitos-ta muistuttavat mestaruuspalkinnoksi saadut UniSportin sinivalkokeltaiset urheilusukat, jot-ka ovat päässeet sen verran kovaan käyttöön, että kevään futissarjan aikaan on jo varmasti tarvetta uusille!

2. Ainakin olin paikan päällä. En viitsi sen kummemmin omaa suoritustani arvioida (tä-mähän on lopulta General Managerin tehtävä), mutta yleisesti ottaen olen tyytyväinen suori-tukseeni. Petrattavaa kuitenkin aina riittää, ja tavoitteena on palata kevään sarjaan entistä vahvempana ja varmempana. Puolustajana ha-luaisin erityisesti kiittää myös maalivahtimme Mikan (lainakaappaus Englannin maajouk-kueelta [humanistit], toim. huom.) tähdellisiä suorituksia erityisesti jatkopeleissä ja finaalissa!

3. Palloa tuli potkittua ensimmäisen kerran nappulana Wimbledon Parkin viheriöillä Lon-toossa, mutta varsinainen seuraura alkoi myö-hemmin Espoossa HooGeen, eli Haukilahden Pallon, riveissä. HooGeen sinivalkoinen paita pysyi niskassa aina täysi-ikäisyyteen saakka, kunnes siirryin niin sanottuun College-foot-balliin ja FC Muurisen Potkuun.

4. Jo edellä vihjatuista syistä AFC Wimbledon. Entisenä Wimbledon FC -fanina järkytyin, kun jo Lontoossa kannattamani perinteikäs seura joutui franchise-urheilupolitiikan uhrina alis-tumaan nimen- ja paikkakunnanmuutokseen. Tästä vihastuneet Wimbledon-fanit perustivat uuden seuran, AFC Wimbledonin, joka on me-nestyksekkäästi noussut Lontoon lähiösarjois-ta viisi sarjatasoa ylemmäs, aina kansalliseen Englannin kakkosliigaan. Todellinen fanien seura siis, jonka otteluissa on poikkeuksellisen yhteisöllinen tunnelma.

5. Talvella aion kohottaa yleiskuntoani ainakin hiihtämällä; kärsivällisyyttä ja sisukkuutta puo-lestaan kehitän pilkkimällä. Toistaiseksi siirto-huhuja on turha analysoida, vaikka debytoin-kin syksyllä Englannin maajoukkueen riveissä. Potkin jatkossakin Muuriselle.

1. FC Muurisen potku voitti historiansa en-simmäisen mestaruuden tänä syksynä. Miltä nyt tuntuu?2. Mikä oli oma panoksesi, oletko tyytyväinen omaan suoritukseesi?

3. Kerro omasta pelaajataustasi?

4. Suosikkijoukkueesi?

5. Tulevaisuudensuunnitelmasi jalkapalloilija-na, esimerkiksi siirtokuviot?

ROOPE KAARONEN

24

Soccerin supertähti*

Hei kaikki, täällä Mikko Silliman. Syksyllä 2014 aloitin opiskeluni Helsingin yliopistossa, yhteiskuntapolitiikan laitoksella. Minun mais-terin kurssin nimi on: REMS Social & Public Policy/Urban Studies. Niin kuin nimi viittaa, kurssi ei olekaan suomeksi, vaan englanniksi. Ja tämä artikkeli tässä on oikeastaan eka jonka olen koskaan kirjoittanut suomeksi.

Olen suomalaisäidin ja intialaisisän jälkeläinen, jenkki Bostonin vastapäätä Cam-bridgestä. Luulisin että tämän vuoksi Teemu Salmela pyysi minua kirjoittamaan vähän mi-nun kokemuksistani opiskelijana ja pelaajana Muurisen Potku -jalkapallojoukkueessa.

Ajattelin että lyhyesti sanoisin jotain siitä miten olen kokenut opiskelijaelämän vä-hän erilaiseksi täällä kuin Amerikassa, ja sitten kertoisin vähän siitä mitä samanlaista opiskelu molemmissa on ollut.

jalkapallo/kansainvälisyys - Mikko Silliman

*otsikko toimituksen käsialaa, ei Mikon

25

Vaikka kävin aika vanhassa yliopistossa Jen-keissä, meillä ei ollut samankaltaisia perintei-tä kuin täällä. Mutta ehkä vielä isompi ero on se että kun täällä on jonkinlainen perinne, se ei tunnu olevan “pretentious”. Amerikassa ja Englannissa (jossa olin vuoden vaihto-opiske-lijana) perinteet aina jotenkin päätyy olemaan tosi “pretentious” (mahtaileva, suureellinen, toim. huom).

Kun ekan kerran kuulin “Maailmanpa-rannus Laulun” (ja sit Lammaslaulun) sitseillä, niin piti alkaa nauraa: Ei oppilaat koskaan oli-sivat voineet laulaa sellaista - ei ollut kulttuuria jossa pystyimme pitää pilkkaa itsestämme, ei ainakaan itse opiskelusta ja meidän motiiveista.

Toinen esimerkki: miu äit on Viipurista ja miekin oon liittynyt viipurilaiseen osakun-taan. Kun yritän selittää kavereille mikä osa-kunta on, niin aina tulee mielee frätit. Mut jotenkin frätissä Jenkeissä tuntuu jotenkin si-toutuvalta ja vakavammalta toisin kuin täällä missä osakunnassa olo tuntuu paljon leppoi-sammalta ja vitsikkäämmältä.

Opiskelukin tuntuu erilaiselta. Kun ekan kerran tapasin minun kurssin vetäjän - Anne Hailan - hän kertoi minulle että opiskelu täällä saattaa tuntua vähän vapaammalta kuin Jen-keissä. Katsoin häntä vähän epäluuloisena mut en virkannut mitään. Kävin kandini “liberal arts” yliopistossa jossa oltiin ylpeitä siitä miten paljon vapautta meillä oli opiskelijoina.

Kaiken päälle, olin oppinut jo pienestä asti että Amerikka on vapauden maa. Nämä viimeiset kaksi kuukautta täällä ovat yllättäneet minua: täällä opiskelu onkin vapaampaa kuin

Jenkeissä. Täällä voi ilmoittautua ihan mihin kursseihin tahansa ja voi ottaa niin paljon, tai vähän kursseja kun haluu. Meillä oli sama va-paus kurssien valinnassa, mut meidän piti ottaa tietty määrä kursseja. Syy: Amerikassa opiske-lu on kallista. Ei voi viettää ylimääräisiä vuosia opiskelijana, eikä voi käyttää liikaa yliopiston resursseja.

Se että yliopisto on ilmaista täällä vaikut-

taa enempään kuin vaan näihin logistisiin eroi-hin, mutta kans koko kulttuuriin. En täällä ole ollut niin stressaantunut opintojen suhteen. Ja jotenkin, se sama “unpretentious” olo jota mai-nitsin aikasemmin vaikuttaa myös opiskeluun. Jenkeissä opiskelu oli aina vähän kuin kilpailu. Mut, tarpeeksi opiskelusta - urheiluun.

Ainahan sitä sanotaan että jalkapallo tuo ihmi-siä yhteen. Ainakin koin sen täällä. Samahan se peli oli kuin kotonakin. En hetkeksikään Muurisen Potkulla tuntunut ulkopuoliselta, ei-kä kukaan liikoja kysellytkään minun taustasta. Ja sit kun tuli ilmi että en osannutkaan asento-jen nimiä tai mitä kaikki komennukset tarkoit-tivat, multa kysyttiin että mistä olin kotoisin.

Paras osa Muurisen Potkussa pelaa-misesta oli se, että vaikka voitettiinkin sarja, ei koskaan ollut liian vakavissaan. Taas löy-dän itseni toistamassa mitä sanoin aikaisem-min: Jenkeissä kaikki muuttui kilpailun kautta enemmän “pretentious:ksi”, mutta täällä pelin pelaaminen olikin pelaamisesta kiinni, eikä välttämättä lopputuloksesta. Kuin finaalivi-hellys kuului, mentiin oluelle ja juteltiin aivan muista asioista.

26

Horečná-Godani-Robbins - Tanssin urbaanit utopiatkyldyyri - nuori Lari Hokkanen tutustuu oopperaan

10. marraskuuta, Herran vuonna 2014. Olen menossa yksin tarkastelemaan, miltä kehuttu nykytanssiesitys vaikuttaa. Saapuessani esitys-paikalle aluksi hävettää: en edes tiedä kuinka toimia hienossa Oopperatalossa. Pääsenkö kä-sissäni olevalla pdf-lipulla sisään? Pitää kysyä vahtimestarilta parin minuutin vaivaannutta-van ympäripyörimisen jälkeen. Hävettää vielä enemmän. Todella epävarma olo. Kovasti on hienosti pukeutuneita ihmisiä.

Klassisen siististi pukeutuvana ihmisenä kuuluin periaatteessa joukkoon, mutten vielä kuitenkaan. Joku viba puuttui - illan alussa vielä kuvittelin löytäväni sen vielä illan aikana. Kas-vavasta luokkatietoisuudesta johtuvaan käsien tärisemiseen verrattuna minulla oli kuitenkin yllättävän hyvä fiilis; syynä lienee ennen esitys-tä nautittu skumppapullo (Alkon halvinta, 8e).

Ensimmäisen esityksen alkaessa liian pitkään yritän pohtia mitä esitys esittää. Lopul-ta tajuan, että se on turhaa: tärkeintä on liik-keen kauneus, tanssijoiden täydellisen yhtäai-kaiseksi koordinoitu liike. Ensimmäisen tauon lähestyessä voin jo hyvin ymmärtää, miksi nykytanssista pidetään. En tosin tiedä miten kuvailla sitä - juonta en löytänyt. Tanssijat vain tanssivat kauniisti. Esteettisestä elämyksestä huolimatta epävarmuuteni yleisön joukossa ei vähene.

Ensimmäisen tauon aika huomaan, et-tä tilanne vaatii lisää alkoholia. Siispä päätän ostaa samppanjaa (15e lasi - loppukuu ma-karonia). Yhteiskuntapoliitikkona huomasin ilokseni olevani tuplasubventoitu: valtio spon-

soroi avokätisesti sekä oopperaa että minua opiskelijana. Opintolainallahan tämäkin lysti maksettiin. Vessassa huomaan että siellä on kenkienkiillotuskone - eiköhän se kerro kaiken. Herskavaloja sen sijaan ei ole.

Saniteettitiloissa vaivun syvään luok-kahenkiseen pohdintaan. Vaikka periaateessa sovin korkean luokan kyldyyribakkanaaleihin, kuitenkaan en ollenkaan. Tässä kai ristiriitaiset resurssit tarjoava akateemis-vasemmistolainen taustani tulee esiin: habitukseni ei vain ole oi-keanlainen eliitin pariin. En ole tottunut käy-mään tällaisissa tilaisuuksissa. Toisaalta onhan perheeni opettanut minut lukemaan kirjoja, sekä olemaan utelias kulttuuria ja maailmaa kohtaan.

Päädyn kuitenkin siihen, että ehkä bis-sen dokaaminen Kalliossa on tässä vaiheessa luontevampi elämänmuoto. Olen ainakin jos-kus halunnut ajatella, että kuljen kohti ”ylä-luokkaista kulttuuria”, en resurssisessa vaan enemmän kulttuurisessa mielessä. Olessani täysin yksin Oopperassa kuitenkin mielessäni on lähinnä seuraava ajatus: oispa (halpaa) kal-jaa.

Toisen tauon aikana iskee kova näl-kä. Ostanpa siis suklaaleivoksen ja valkovii-nin. Maksaa yhteensä 19e. Voi vittu. En löydä ei-varattua paikkaa ravintolasta. Täytyy mennä edestakaisin hyvin tyhmän näköisenä. Viimei-sestä näytöksestä en ihan liikaa yksityiskohtia muista.

Esitykset olivat kuitenkin hyviä. Oudon lumoavia, varsinkin Godanin osuus.

27

ruoka & juoma - Maria Hietikko

Marian Keittiössä -”Aamorinpasta”

Vaikka ruuan yhtenä raaka-aineena ovat pikanuudelit, amorinpastaa ei pidä se-koittaa tavalliseen nuudeliannokseen.

Tekisikö sinun Uni-cafe-mätön sijaan mieli herkullista ja maittavaa kotiruo-kaa? Tarvitsetko deitti-iltaa varten ruokaohjeen, jossa ei voi epäonnistua? Onko olosi heikko edellisen illan juh-linnan jälkeen?

Kahden hengen annokseen tarvitset:Kaksi pussia nuudeleitaPurkin tonnikalaaSalaattijuustokuutioita

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Kun nuudelit alkavat ol-

la valmiita, lisää tonnikala ja salaatti-juustokuutioita maun mukaan. Anna kuumentua. Halutessasi voit lisätä omia mausteita. Jos haluat pastan rinnalle jo-tain raikasta, salaatiksi sopii esimerkiksi rasiallinen miniluumutomaatteja.

Kajahdus tarjoaa sinulle täydellisen re-septin, joka sopii mihin tahansa tilantee-seen. Tämä ruoka on edullinen, täyttävä ja nopea valmistaa. Esteettisesti se ei ehkä vastaa ruokabloggaajien luomuksia, mut-ta hurmaa silti sympaattisella yksinker-taisuudellaan.

Annoksen nimi on Amorinpasta. Se on hioutunut täydelliseen muotoonsa vuo-sien kehittelyprosessissa ystävien kanssa ja saanut nimensä siitä, että jopa kok-kaustaidottomat tytöt voisivat herkun avulla hurmata kenen tahansa sydämen.

28

kirja-arvio -Iiris Annala

Askel akateemisille varpaille

Sanna Ryynäsen ja Juha Suorannan kirjoittama Taisteleva tutkimus esit-telee nimensä mukaisesti taistelevan tutkimuksen keinovalikoimaa ja teo-

riaperinteitä. ’’Taisteleva tutkimus on poliit-tista, sosiaalista, kulttuurista ja konkreettista kamppailua vallasta, materiaalista ja hen-kisistä resursseista sekä oman kulttuurin ja identiteetin oikeudesta ja tunnustuksesta.’’

Näin määriteltynä taistelevan tutki-muksen ilmiömaailma on sosiaalinen. Tais-televa tutkija toimii siten ihmistieteiden eli humanististen tieteiden ja valtiotieteiden tontilla. Taisteleva tutkija ei ole asiantunti-ja, joka määrittelee tutkittaviensa ongelmat, vaan toimii ja kokee heidän kanssaan.

Ryynäsen ja Suorannan kirja rivien välistä esittää, että kansalaisvaikuttaminen on tutkimusta. Taisteleva tutkimus tekee pe-säeroa akateemisesti tuotettuun tieteelliseen tietoon, joka kirjoittajien mukaan voidaan nähdä kumileimasimena kapitalistiselle yh-teiskuntajärjestelmälle.

Ryynänen ja Suorantaa eivät varsinai-sesti esitä, että taisteleva tutkimus olisi tie-

dettä, mutta aktivistit voivat kuitenkin tuot-taa tietoa. Tieto on ase, jonka avulla sorretut murtavat kahleensa. Ei ollut yllätys, että tais-televalla tutkimuksella on antikapitalistiset lähtökohdat.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että vain tieteen normien mukaisella tutkimuk-sella voidaan tuottaa tietoa. Taisteleva tutki-mus rikkoo näitä normeja surutta, sillä siihen ei kuulu esimerkiksi kontrolliryhmien käyt-tö, ja toiminta – siis tutkimus – on tarkoitus-hakuista.

Tällaisessa ei-akateemisesti tuotetussa tiedossa on kyse ’’laajennetusta epistemo-logiasta’’, joka haastaa tiedon tuottamisen monopolit eli yliopistot ja kyseenalaistaa vallitsevat tietohierarkiat. Koska todellisuus on moniulotteista, on hyvä, että myös tiedon tuottamisen tapoja on useita, kirja esittää. Totuus ja objektiivisuus ovat ahtaita käsittei-tä, jotka kaventavat ajattelua.

Objektiivisuutta, vertaisarvioita ja va-kiintuneita tutkimusmenetelmiä peräänkuu-luttaville yliopistoihmisille taisteleva tutkija sanoo, ettei taisteleva tutkimus edes yritä

Sanna Ryynänen & Juha Suoranta: Taisteleva tutkimus. Helsinki: Into, 2014. 393 s.

29

täyttää akateemisen tiedon kriteerejä, sillä juuri nuo kriteerit se pyrkii haastamaan.

Kirjan keskeinen teesi on, että rationaali-nen tiede on imperialistisella väkivallalla

rakennettu hegemoninen uskomusoppi. Ra-tionaalisuus on länsimaisen tietokäsityksen pyhä lehmä, jonka häväistessään taisteleva tutkija tulee sohaisseeksi kulttuurirelativis-min muurahaispesää. Imperialismisyytösten taustalla kummittelevaan kulttuurirelativis-miin liittyvät ongelmat eivät kuitenkaan saa kirjassa huomiota.

Taisteleva tutkimus kritisoi akatee-misesti tuotettua tietoa etnosentrisyydestä. Tutkijat usein itse kuuluvat yhteiskunnan hallitsevaan luokkaan ja puhuvat alemmista yhteiskuntaluokista ja muista kulttuureis-ta itse määrittelemillään termeillä ja omista lähtökohdistaan.

Toisaalta esimerkiksi sosiaalityön tut-kimuksessa on jo pitkään yritetty häivyttää tutkijan asemaa paremmin tietäjänä ja paino-tettu niin kutsuttua kokemusasiantuntijuutta. Taisteleva tutkimus näpäyttää akateemista tietokirjallisuutta myös kielellisestä elitismis-tä ja siihen kytkeytyvästä vallankäytöstä.

Tässä mielessä taisteleva tutkimus muistuttaa tieteen popularisointia, joka on

viestittänyt tieteellisistä tutkimustuloksista ilman vierasperäisiä ja muita vaikeaselkoisia termejä.

Taisteleva tutkimus hyväksyy kokemuksen tietolähteeksi. Oliko kokoomuspoliitikko

Piia Kauppi taisteleva tutkija, kun hänen ko-kemuksena mukaan maahanmuuttajat osta-vat sosiaalituilla kalliita lastenvaunuja?

Hänhän pyrki antamaan äänen niille, jotka kokivat sosiaalitoimiston rahankäytön ongelmalliseksi. Toteamus oli vaarallista, en-nakkoluuloja kylvävää puhetta, mutta mitä jos joskus jossain on oikeasti käynyt niin?

Tässäkin asiassa tärkeämpää kuin miettiä, onko väite totta vai ei, on sen pohti-minen, miksi tämä tieto on merkityksellistä.

Tiedon yhteiskunnallinen merkityk-sellisyys riippuu vallitsevasta tulkintahege-moniasta. Jos taisteleva tutkija aikoo horjut-taa valtarakenteita, hänen on välttämätöntä tiedostaa ajassa ja paikassa vallitsevia tulkin-tahegemonioiden olemassa olo.

Yhtälailla meidän tavallisten valtio-tieteiden opiskelijoiden on tärkeää kiinnittää huomiota oman aikamme tulkintahegemo-nioihin, sillä ne synnyttävät yhteiskunnalliset ongelmanmäärittelyt.

30

Onko ongelma julkisen talouden alijäämä ja työttömyys vai kenties se, että talous-

kasvuriippuvainen yhteiskuntajärjestys ei voi säilyä ennallaan ekologisten resurssien huve-tessa ja tuotantotekijöiden muuttuessa yhä häiriöalttiimmiksi? Keynesiläinen yhteiskun-tajärjestys näyttäisi edelleen ohjaavan talou-den ongelmien tulkintaa. Kuka vielä kehtaa väittää, että diskurssianalyysi on huuhaata.

Jos sallitaan aktivisteja nimitettävän tutkijoiksi ja kansalaisvaikuttamista legitii-miksi tavaksi tuottaa tietoa, joudutaan ky-symään seuraava kysymys: sikäli kun tais-televan tutkimuksen on tarkoitus antaa ääni vaiennetuille ja kyseenalaistaa totunnaisuu-det, voidaanko taisteleva tutkimus -meriitti suoda myös sellaiselle tutkimukselle, joka tapahtuu poliittisesti arveluttavista lähtökoh-dista?

Ovatko uusnatsit taistelevia tutkijoita yrittäessään osoittaa jonkin ei-länsimaalai-sen ihmisryhmän länsimaalaisia geneettisesti tyhmemmäksi? Kaiketi eivät, koska tulkitsen taistelevan tutkimuksen pyrkivän siihen, että kukin saisi tunnustuksen omalle kulttuuril-

•Tutkimus ei koskaan ole neutraalia. Se joka tapauksessa joko tukee tai kyseen-alaistaa valtarakenteita. Siksi on tutkijalla ja tutkittavalla on tärkeää olla yhteinen kieli ja kokemus todellisuuden luontees-ta.

•Kaikki tieto voidaan soveltaa käytän-töön, koska teoria ja käytäntö ovat kie-toutuneita.

•Ihmisen omaa kokemus on tärkeä tie-tolähde

•Tutkija on osa tulkintayhteisöä, joka koostuu tutkijan lisäksi tutkimuksen toimintaympäristöstä sekä yksilön elä-mismaailmasta. Kiinnostuksen kohteena olevia ihmisiä ei esineellistetä, vaan nämä osallistuvat tutkimukseen.

Brittiläisten yhteiskuntatieteilijöiden 1970-luvulla kehittämän ’’uuden tutki-musparadigman mukaan osallistavan toi-mintatutkimuksen tärkeimmät periaat-teet ovat:

leen ja identiteetilleen ilman, että rajoittaa toisten samaa oikeutta. Taistelevan tutki-muksen toimintalogiikkaan kuuluva tarkoi-tushakuisuus jää silti häiritsemään.

Kirja sisältää sivumääräänsä nähden niu-kanlaisesti Ryynäsen ja Suorannan omia

pohdintoja. Kirjoittajat lähinnä esittelevät toisten kirjailijoiden teesejä heittäytymättä juuri keskustelemaan esitettyjen väitteiden kanssa. Taisteleva tutkimus toimii toki lois-tavana lähdeteoksena aiheesta, josta ei ole aikaisemmin kirjoitettu kokoavasti.

Kaikkien tieteellisen tutkimuksen pa-rissa toimivien on tärkeää olla tietoisia niistä tietokäsityksessämme ongelmista, joita kirja nostaa esiin. Tämä tieteenfilosofisesti kiin-nostava ja ansiokas kirja on kuitenkin niin ripustautunut kapitalismin vastustamiseen, että se jäänee melko rajatun yleisön, puna-vihreiden akateemikkojen, lukemistoksi.

31

Viime kesän lopulla katsoin YLE:n toimit-taman dokumentin Bilderberg-kokouksista. Kokousten salamyhkäisyyden vuoksi aihe on kaiketi jäänyt aika piiloon myös suoma-laisessa mediassa, sillä en ollut kuullut tästä ’’maailmanherrojen kokouksesta’’ aiemmin mitään. Vain harva nykypäivän kokous jär-jestetään näin suljettujen ovien takana. Vuo-sittaisissa Bilderberg-kokouksissa Euroopan ja Yhdysvaltojen mahtavimmat ja vaikutus-valtaisimmat henkilöt pohtivat maailman ke-hityksen suuntaviivoja, mutta kokouksesta ei jää ulkopuolisille oikein mitään kerrottavaa heitä sitovan vaitiolovelvollisuuden vuoksi.

Bilderberg-kokouksilla on kuudenkymme-nen vuoden historia. Nämä kokoukset perus-tettiin, jotta Eurooppa ja Yhdysvallat voisivat käydä vuoropuhelua toistensa kanssa. Nimi juontaa juurensa kokouksen ensimmäiseen paikkaan, hollantilaiseen Bilderberg-hotel-liin. Kokouksissa on niin sanottuja vakio-vieraita mutta myös joka vuosi paljon uusia vaikutusvaltaisia henkilöitä. Teollisuuden ja finanssialan edustajien lisäksi paikalle kutsu-taan politiikkoja, median edustajia ja tutki-joita.

Moni suomalainenkin on ollut osal-listujana Bilderberg-kokouksissa, joskin ainoastaan Mikael Pentikäinen oli halukas kommentoimaan dokumentissa kokousta julkisesti. Tavallaan Bilderberg voi olla osal-listujalle myös leimaava, eli hänet nähdään heti kasvottoman eliitin jäsenenenä. Useim-mat kuitenkin kokevat kutsun hyvin tärkeänä asiana. Paikan päällä voi kokea olevansa osa vaikutusvaltaista yhteisöä. Jotkut silti kieltä-vät osallisuutensa kokouksiin.

Mitä myötämielisempi kutsuvieras on, sitä todennäköisemmin hänet kutsutaan mu-kaan ensi vuodenkin kokoukseen. Voidaan

salaliitot - Lotta Virrankari

väittää olevan jopa kaksinaismoralistista, että samaan aikaan saattaa tulla tarve yrittää kuulua tähän ’’eliittiin’’ kuin myös vähätellä osallistumista tähän kokoukseen.

Toisaalta tämä on myös ymmärrettä-vää, joidenkin asiasta maininneiden vierai-den mielestä juuri Bilderbergin täydellinen salaisuus antaa kerrankin valtionmiehille ja valtaapitäville mahdollisuuden vaihtaa mie-lipiteitä, kun ei tarvitse pelätä niiden leviävän kokouksen ulkopuolelle. Muutamat osallistu-jat ovat myös raottaneet salaisuuden verhoa painottaakseen, ettei kokouksessa päätetä mitään.

Yleensä Suomen kokousosallistujat politiikan puolelta ovat sillä hetkellä maan ylimpiä vallankäyttäjiä, joten ihmisiä luon-nollisesti kiinnostaa ja jopa pelottaa heidän kokousvierailunsa. Vaikka Bilderbergin voisi ajatella vain tavallista kokousta hiukan sala-myhkäisemmäksi, herättää se ajatuksia jopa aivopesusta. Media ei kauheasti ole uutisoi-nut, osin ehkä koska sitä ei ole kutsuttu.

Monien mielestä Bilderberg-kritiikki nivou-tuu kuitenkin vain laajempaan salaliittoteo-retisointiin. Ajatukseen, että maailman talo-utta ja myös koko politiikkaa hallitsee jokin salaseura. Erään salaliittoteorian mukaan Bilderberg on NWO:n (New World Order eli uusi maailmanjärjestys) kokoontumispaikka. Tällä tarkoitetaan siis noin sadan henkilön harvainvaltaa, jotka vetelevät maailmanlaa-juisesti politiikojen naruista. NWO:hon kuu-luu myös muita organisaatioita (esimerkiksi vapaamuurarit), joiden vaikutukseen uskovat kokevat niiden hallitsevan maailmaa kulissi-en takana.Vuosien mittaan Bilderberg-kokouksia on-kin syytetty mitä moninaisimmista salalii-toista, esimerkiksi Serbian sodan aloittami-sesta Milosevicin kaatamiseksi.

Bilderberg

32

THE DECLINE OF WESTERN CIVILIZATIONeli: kuinka yhdysvaltalainen toimintaelokuva kadotti itsensä

teksti: Iiro Leino

33

Olen itse kasvanut aikoinaan toi-mintaelokuvien parissa (tämä saattaa selittää parikin asiaa). Nuoruudessani valkokankaita hal-

litsivat Schwarzenegger, Stallone, Willis, Sea-gal ja vastaavat nimet. Jos Expendables-elo-kuvien tähtikaartista kerää ne, joiden ikä on lähempänä kuutta- kuin viittäkymppiä, saa aika hyvän kuvan nuoruuteni suosikeista. Viime vuosina nämä ikäloput ovatkin yrit-täneet jonkinlaista renessanssia. Nuoruuteni sankarit ovat ottaneet itseironisen suhtautu-misen omaan ikääntymiseensä ja pyrkineet tuomaan takaisin kasaritoiminnan.

Nämä tähdet olivat eläneet hiljaiseloa pitkään, eikä ihme. Kahdeksankytlukulaiseen toimintaelokuvaan oli jo 90-luvulla kyllästyt-ty. Se nähtiin pitkälti kylmän sodan, reagani-laisen ulkopolitiikan ja tietynlaisen America Fuck Yeah –asenteen lapsena, eikä sille ollut enää sijaa. Kommunistien tai eurooppalais-ten terroristien ampumista ylistänyt elokuva-genre vaikutti hölmöltä eivätkä öljytyt mus-kelimiehet kiinnostaneet enää juppikulttuu-rin jälkimainingeissa pahoinvoivaa kansaa.

90-luvun puolivälissä musiikkivide-oilla ja mainoksilla kannuksensa ansainnut Michael Bay näytti Hollywoodille uuden suunnan. New York – lehden kriitikko Nick Schager on kirjoittanut kriittisesti Bayn luo-masta, niin sanotusta ”chaos cinema” –gen-restä. Kaaoselokuvassa tärkeintä on hurja intensiteetti, joka synnytetään äärimmäisen nopeilla leikkauksilla, täyttä huutavalla ää-niraidalla ja rikkomalla näiden keskinäisiä suhteita. Siinä missä perinteisesti elokuvassa

”I do not want to touch his

ass.

I want to make him talk!”

-Arnold Schwarzenegger

kuva ja ääni ovat olleet suorassa yhteydessä, on modernin toimintaelokuvan lähestymis-tapa aiheeseen impressionistisempi. Nopeat zoomaukset, kuvakulman vaihdokset ja kä-sivaralla kuvatut otokset sekoitettuna yhteen ääniraidan kanssa muodostavat katsojalle vaikutelman siitä, että nyt mennään perke-leen lujaa. Katsoja vaan välttämättä ei tiedä ihan tarkalleen, että kuka menee ja minne?

Musiikkivideoiden parissa kasvaneelle uu-delle sukupolvelle tämä kohellus upposi to-della kovaa, eikä usein parjattu Bay oikeasti itse edes ollut mitenkään huono elokuvaoh-jaaja. Erityisesti Bayn toinen elokuva, The Rock, on esimerkki suuren budjetin toimin-taelokuvasta parhaimmillaan. Sean Connery ja Nicolas Cage nähtiin molemmille tuolloin hyvin epätyypillisissä rooleissa ja elokuva oli toteutukseltaan täyttä timanttia, aina nase-vasta dialogista ikimuistoiseen Hans Zimmer –musiikkiin.

Vuosien mittaan toimintaelokuva kui-tenkin degeneroitui ja tuntui että vuosi vuo-delta elokuvista tuli huonompia. Tietokone-

34

grafiikan (Computer Generated Imagery aka CGI) läpimurto vuosituhannen vaihteessa sinetöi diilin – enää fyysisen maailman ra-joitteet eivät päteneet kuvauksiin.

Tässä vaiheessa mentiin viimeistään aivan väärille raiteille. Toimintaelokuvat me-nettivät kosketuksensa todellisuuteen. Tä-mä voi kritiikkinä tuntua hölmöltä – onhan vaikeaa pitää esimerkiksi Ramboa erityisen tarkkana kuvauksena PTSD:stä tai Punaista Vaaraa akuuttina liennytyksen kritiikkinä – mutta parhaimmillaan toimintaelokuvat jäsensivät nationalistisista voimafantasioista ja maailmanpolitiikan ahdistuksesta vastus-tamattoman keitoksen väkivaltaa ja seik-kailua, jossa aikakauden hysteria ja kiima yhdistyivät konetuliaseiden seireenilauluun. Ne edustivat elokuvaa maskuliinisimmillaan.

90-luvun jälkeen tästä ei näkynyt usein enää jälkeäkään. Fyysinen elokuva otti taka-aske-leen. Siinä missä esimerkiksi James Came-ronin vuoden 1992 klassikko Terminator 2 käytti tietokonegrafiikkaa vielä harkitusti ja säästellen, olivat kymmenen vuotta myö-hemmin valkokankaat jo täynnä elokuvia joissa suuri osa valkokankaan pinta-alasta oli jo pimeän serverihuoneen uumenissa rende-röityä pikselisotkua.

Tietokonegrafiikalla voi luoda usko-mattomia maailmoja ja viedä katsojan paik-koihin, joita ei ole koskaan ollut olemassa, mutta ihmissilmä on maaginen. Vaikka ruu-

dulla pyörivät visiot ovat huippuammat-tilaisten vääntämiä ja jokainen pikseli on teoriassa oikealla paikallaan, tietokonegra-fiikka harvoin tuntuu miltään. Siitä puuttuu painovoima, siitä puuttuu ihmisyys.

Näistä lähtökohdista ei olekaan ko-vin suuri ihme, että nykyään suurin osa toimintaelokuvista on aivan onnettomia. Baylainen kaaoselokuva yhdistettynä sielut-tomaan tietokonegrafiikkaan on hirvittävä avioliitto, sillä vuosien varrella Hollywood ei unohtanut vain elokuvien ihmisyyttä, se unohti myös miten toimintaa kuuluu ohja-ta. On huvittavaa, että oikeastaan parhaan esimerkin yhdysvaltalaisen toimintaeloku-van alennustilasta tarjoaa itseasiassa suo-malainen ohjaaja, Renny Harlin.

Päästessään Hollywoodiin ohjaa-maan 80-luvun lopulla, Renny oli suoma-laisen elokuvaskenen hyljeksimä visionääri, jota Timo Harakan tapaiset vasemmisto-laiset kulttuurikriitikot nimittelivät reaga-nilaiseksi runkkariksi. Harlin oli kuitenkin elokuvan kielen ja leikkauksen suvereenisti hallitseva ammattimies, joka sai vähän pie-nemmänkin elokuvan näyttämään komeal-ta.

Harlin olikin leimallisesti juuri erin-omainen toimintaelokuvien ohjaaja. Hänen lahjakkuutensa ei ehkä yltänyt draamaan tai komediaan, mutta hänellä oli silmää toi-mintaelokuvan lavastamiseen ja kuvaami-seen. Hahmojen liikkeet kohtauksen sisällä

35

olivat selkeitä ja kuvat voimakkaita, täynnä maskuliinista energiaa. Harlinin parhaat elo-kuvat, Die Hard 2 sekä Cliffhanger, ovat kes-täneet aikaa hyvin.

Rennyn ura lähti kuitenkin syöksyyn seuraavan elokuvan myötä. Kurkunleikkaa-jien Saaressa hän pyrki tekemään eeposta ja homma hajosi käsiin. Sittemmin mies on tyytynyt lähinnä kameleonttimaisesti imitoi-maan kulloinkin suosiossa olevaa visuaalista tyyliä, jonka seurauksena Harlinin elokuvissa näkee konkreettisesti toimintaelokuvan kuo-leman. Leikkaukset ovat muuttuneet lyhyem-miksi, stuntit CGI:ksi, kuvat ankeammiksi ja toiminta epäselvemmäksi.

Toisaalta Renny ei ole ollut ainoa Hollywoo-din ulkopuolelta tullut toimintaohjaaja, jon-ka terä on päässyt 90-luvun loppupuolella tylsistymään. Aasialaisen toimintaelokuvan legenda, John Woo ohjasi 80- ja 90-luvun vaihteessa Hong Kongissa joukon veribalet-teja, joista erityisesti The Killer (1989), Bul-let in the Head (1990) ja Hard-Boiled (1992) ovat jääneet elokuvahistorian kirjoihin.

Muun muassa alkusyksystä poisnuk-kunut Peter Von Bagh (RIP) kuvasi Woon taituruutta kauniisti kirjassaan Elokuvan historia: ”Yksi ehdottomista maestroista on John Woo, jonka elokuvissa tuliaseet ovat tul-leet miekkojen tilalle ja kungfun tutut teemat, kunnia, veljeys ja miesten välinen ystävyys,

ovat saaneet virityksen, joka muistuttaa Jean Pierre-Melvillen elokuvista. Elokuvien koreo-grafia on usein satumaista: painovoiman la-keja uhmaavat tappelut, räjähdykset ja tilan inspiroitunut ovat taiturimaista.”

Onkin vaikeaa kirjoittaa toimintaelo-kuvasta 90-luvulla aliarvoimatta John Woon vaikutusta. Baghin mainitsema elokuvien koreografia oli luonteeltaan satumaista, jossa väkivallan rooli oli usein symbolista ja mo-nimerkityksellistä. Päähenkilöt nousivat suu-ruuteen uhrautumalla luotisateessa, miesten välisen ystävyyden alttarilla. Hollywoodiin muutettuaan Woo tuntui menettävän äänen-sä. Hänen käsittelemänsä teemat eivät oikein sopineet yhdysvaltalaiseen muottiin ja hänen ainoaksi onnistuneeksi Hollywood-eloku-vakseen jäi vuoden 1997 Face/Off, jossa John Travolta ja Nicolas Cage vaihtavat naamoja – ja ampuvat sitten ihan mahdottoman paljon.

Woon vaikutus yhdysvaltalaiseen toi-mintaelokuvaan nousi kuitenkin suurem-maksi, sillä hänen ilmaisuaan lähdettiin laa-jalti imitoimaan huomattavasti heikkolahjai-sempien tekijöiden toimesta. Woon tyylinä oli ylilyöty revittely, jossa toiminta kasvoi aivan järjettömiin, hengästyttäviin mittasuh-teisiin. Hard-Boiledin loppukohtaus kasvaa yli puolituntiseksi verilöylyksi, jossa koko-nainen sairaala tuhotaan ja tulilinjalle jou-tuvat paitsi poliisit ja roistot, myös potilaat sekä vastasyntyneet. Vauvat selviävät säikäh-

36

dyksellä mutta muita ei säästellä. Kaikki tämä kaaos pysyy kuitenkin hallinnassa juuri Bag-hin mainitseman inspiroituneen tilan käytön ansiosta. Katsojalle muodostuu selkeä kuva tilanteesta ja elokuva kuljettaa montaa tari-naa samaan aikaan. Tätä hänen kymmenet imitoijansa eivät hallinneet.

Woon tyylissä oli kyllä paljon ulkopuolisia merkitsijöitä, joita imitoimalla muut pyrki-vät matkimaan häntä. Tultaessa 2000-luvulle tätä suuruuden estetiikkaa olikin ryöstövil-jelty niin paljon, että se vaikutti kovin väsäh-täneeltä. Vuosikymmenen suuren budjetin toimintaa onkin leimannut juuri tietynlainen inspiraation puute. Toimintaelokuvia ohjaa-vat tyypit, joilla ei ole toisaalta Woon kaltais-ta jumalaista inspiraatiota aiheeseen, mutta ei myöskään Harlinin alkuvuosien kaltaista ammattimiehen varmaa otetta siihen.

Siinä missä aiemmin toimintaeloku-via väänsivät usein Hollywoodin rutinoitu-neet mutta vähemmän arvostetut työjuhdat kuten Don Siegel, Walter Hill, Mark Lester tai George Cosmatos, haalivat nykyään stu-diot lähinnä arvostettuja draamaohjaajia ohjaamaan erittäin lapsellisia toimintaeloku-via. Uransa varsin eksentrisillä pienen bud-jetin trillereillä aloittanut Christopher Nolan aloitti trendin päästessään tekemään äärim-mäisen vakavaa draamaa Lepakkomiehestä. Draamaelokuvan ohjaaminen ei anna vält-tämättä valmiuksia toiminnan ohjaamiseen ja esimerkiksi Nolanin elokuvat ovat täynnä aivan hirvittäävää toimintaa, sekavaa ja ryt-mitykseltään onnetonta rävellystä, josta kai-kenlainen draivi puuttuu täysin.

Kolikon toisena, mutta yhtä hirvit-tävänä puolena voidaan nähdä Expendab-les-sarjan aloittama machorevivalismi, jonka seurauksena eläköityneet toimintaveteraanit on nostettu taas parrasvaloihin. Kyseinen sarja todistaa sen, miten vaikeaa hyvän toi-mintaelokuvan ohjaaminen oikeasti on, sillä näissä elokuvissa on ihan kaikki pielessä. Te-kee pahaa katsoa miten lapsuuteni sankarit nolaavat itsensä tämänlaisissa roskaelokuvis-sa. On jotain ironista esimerkiksi siinä, että Bruce Willisin tähdittämä Die Hard (1988) on vahva ehdokas kaikkien aikojen parhaak-si toimintaelokuvaksi kun taas henkiinherä-tetyn sarjan viides osa, A Good Day to Die

Hard (2013) on yksi kaikkien aikojen huo-noimpia.

Suuren budjetin toimintaelokuvat ovatkin aikamoisessa alennustilassa. Samaan aikaan voidaan kuitenkin havaita rinnastei-nen, varsin mielenkiintoinen kehityskulku. Aiemmin lähinnä roskaelokuviksi mielletyt direct-to-video -elokuvat. DTV-genren elo-kuvat kuvataan usein kohtalaisen pienillä budjeteilla esimerkiksi entisissä itäblokin maissa, näyttelijät ovat suurelle yleisölle tun-temattomia ja juoniin ei välttämättä hirveästi panosteta.

Samaan aikaan genre tarjoaa kuiten-kin melko vapaat kädet elokuvanteosta oi-keasti innostuneille, verrattain nuorille oh-jaajille, joita innostaa paitsi toiminnan fyy-sisyys, myös genre-elokuvan rikas perintö. Yhdysvaltalaisen kulttuurisivuston AV Clu-bin kriitikko Ignatiy Vishnevetsky kuvailee, miten toimintaelokuva on parhaimmillaan elokuvaa ihmisruumiista. Toimintaelokuvat eivät niiden huippuvuosinakaan olleet kiin-nostavia koska niissä tulitettiin paljon tai potkittiin korkealle, vaan kysymys oli enem-mänkin tavasta, jolla tila ja ruumis muuttu-vat tietynlaisiksi veistoksiksi ja ihmisruumiin liikehdintä tanssiksi.

Parhaat toimintaelokuvat olivat tari-noja, joissa keskeisimmät konseptit olivat tila ja ruumis, liike sekä rytmi; Bruce Willis na-vigoimassa pilvenpiirtäjässä, Schwarzenegge-rin hiestä kimaltavat lihasmassat hänen juos-tessaan konekivääri kainalossa, Kurt Russell puikkelehtimassa post-apokalyptisen New Yorkin raunioissa tai Chow Yun-Fat syöksy-mässä sairaalan lasiovien läpi.

Toimintaelokuva rakentui huippuvuo-sinaan toki paljon karismaattisten tähtien varaan, mutta sen ytimessä oli aina toimin-takohtaus. Jos toimintakohtaus on huono, ei toimintaelokuvalla tee mitään. Jää nähtäväk-si, nouseeko DTV-genrestä esiin todellisia klassikoita - itse en ainakaan ole vielä löytä-nyt genren mestariteoksia, mutta on hienoa, että nuorilla ohjaajilla on ainakin jokin aree-na taitojensa näyttämiselle.

PS. Ja kyllähän elokuvia tehdään paljon, eli on tässä viime vuosina tullut hyviäkin gen-releffoja ulos. Viereisellä sivulla niistä muu-tamia.

37

Fast Five (aka Fast & Furious 5)FF lienee maailmanhistorian ainoa elokuvasarja, jossa vasta neljäs jatko-osa on ensimmäinen sarjan onnistunut elokuva. Ankeat katuajomeiningit on vaihdettu ammuskeluun ja mätkin-tään. Elokuvan avainrooliin nousee jatkuvasti hillittömän hiki-nen Dwayne ”The Rock” Johnson, joka tulkitsee sielukkaasti tunteetonta lihaskimppua.

The Raid: RedemptionHong Kongin unelmateollisuus on nykyään vain varjo entisai-kojen loistosta, joten viime vuosien parhaat toimintaelokuvat ovatkin tulleet muualta Aasiasta. Indonesialainen The Raid he-rätti ansaitusti suurta huomiota. Paikallista Silat-taistelulajia esittelevä rymistely on tinkimätön ja järjettömän intensiivinen.

The Man From NowhereKorealainen toimintaelokuva on usein ollut vähän turhan slii-pattua ollakseen kiinnostavaa, mutta tässä kauniskasvoisen pop-tähti Won Binin tähdittämässä kostotarinassa on outoa vetoa.

The GuestDownton Abbey –sarjasta tuttu Dan Stevens esittää mystee-ristä muukalaista joka synasoundien säestämänä pistää pikku-kaupungin sekaisin. Elokuva on kuin kadonnut John Carpenter –raina, vähän vinksahtanut, mutta svengaava ja pirun tyylikäs.

Dredd3DBrittiläiseen kulttisarjakuvaan perustuva toimintaeepos tekee kunniaa legendaariselle hahmolle ja on samalla yksi harvoista elokuvista, joissa 3D on saatu näyttämään oikeasti hyvältä. Sar-jakuvan satiirinen ote on jäänyt taka-alalle, mutta toimintaelo-kuvana Dredd3D on hienolla tapaa tyly ja mutkaton.

Enemies CloserElokuva alkaa kohtauksella, jossa Jean-Claude Van Dammen esittämä militantti vegaani hyökkää kanadalaisen ratsupoliisin asuun sonnustautuneena yhdysvaltojen rajavalvonta-asemalle. Kyllä, tämä on helvetin hyvä toimintaelokuva.

TOP 6 TOIMINTAELOKUVAT 2009-2014

38

Nykyisin keskitytään siihen, mikä on helppoa ja tuottavaa. Näin tuntuu olevan myös yhteiskunta-poliittisessa keskustelussa: puhutaan pintatasosta, vaikka pitäisi keskittyä kyseenalaistamaan pohja-virtausta. Yhteiskuntatieteijöiden ei pidä mennä siihen lankaan, että keskustelemme samalla tasolla kuin päivänpolitiikassa. Tällöin jäävät kyseenalaistamatta lähtöoletukset ja ajatukset, jotka näkyvät kaikkialla, mutteivat tule ikinä esiin, ellei sitä joku aktiivisesti tee.

Tieteenalamme syntyi lievittämään sosiaalisia ongelmia ja miettimään, kuinka tästä yhteisestä maailmastamme saisi mahdollisimman hyvän kaikille. Alamme aiempien tutkijoiden työn pohjalle on rakennettu koko suomalainen hyvinvointi. Kuitenkin entisaikaisesta yhteiskunnallisesta inno-voinnista on siirrytty hallinnointiin eikä yhteiskuntapolitiikoilla tunnu olevan enää sanottavaa maa-ilman kehitykseen. Meidän olisi aika huomata, että maailma on muuttunut ja ettemme enää voi vain seurata sokeasti Pekka Kuusen perintöä.

Alallamme tutkitaan tänä aikana hyvin epätrendikkäitä asioita, kuten hyvinvointia, köyhyyttä, (epä)tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Kaikkihan haluavat menestyä ja viettää kokemusrikasta, yksilöllistä elämää, joten miksi miettimään jotain köyhyyttä tai hyvinvointia, nehän ovat niiden mui-den, huono-osaisten, ongelmia. Kuitenkin juuri tämän takia juuri meillä on aito potentiaali muuttaa maailmaa. Olemme ainoa tieteenala ja oppiaine, joka yrittää löytää vastauksia juuri niihin kysymyk-siin, joihin talouden, yksilön ja henkilökohtaisen menestyksen korostaminen eivät vastaa mitään. Me opimme paljon asioita, mistä muualla ei puhuta mitään. Me tiedämme, ettei parempi maailma synny nöyristelemällä talouden ”luonnollisia” lakeja tai etsimällä onnea yksilön sisältä. Me olemme jo kerran muuttaneet maailman synnyttämällä suomalaisen hyvinvointivaltion, me voimme tehdä sen myös uudestaan.

Tämä ei tarkoita, että pitäisi lähteä politiikkaan tai akateemiselle uralle muuttaakseen maa-ilmaa. Tärkeintä on tehdä töitä niiden asioiden puolesta, jotka ovat tärkeitä eikä aina valita sen mukaan mikä on lyhyellä tähtäimellä hyödyllisintä tai tehokkainta. Tämä ei tarkoita, että sosiaali-poliitikkojen tulisi suuren yhteiskunnallisen tehtävänsä takia luopua henkilökohtaisesta menestyk-sestä tai kokemuksista. Sen sijaan meidän tulee olla kriittisiä vallitsevia yhteiskunnallisia ”totuuksia” kohtaan ja tuoda esille aina ja kaikkialla toinen näkökulma asioihin. Uutta, parempaa yhteiskuntaa ei ole vielä keksitty eikä sitä koskaan tulla keksimään, jos kaikki tekevät ja puhuvat vain ”järkevästä” ja ”väistämättömästä”. Tämä linja voi näyttää toimivalta nyt, mutta jos meiltä puuttuu yhteiskunnal-linen visio, meillä ei ole mitään muuta kuin ontto henkilökohtaisen aseman parantaminen.

Tämän vuoksi pyydämme: olkaa avomielisiä, kritisoikaa professoreitanne, omia mielipiteitänne ja tämän manifestin kaltaisia julistuksia, avatkaa tajuntaanne lukemalla idioottimaiselta tuntuvia si-vuaineita, älkää uskoko kaikkea mitä poliittiset päättäjät ja talousgurut kutsuvat väistämättömäksi ja tehkää mikä tuntuu oikealta, vaikka se ei vaikuta päällisin puolin järkevältä älkääkä ikinä, ikinä sortuko ajattelemaan, että kaiken edellä mainitun takia maailma ei voisi kehittyä parempaan. Se kehittyy aina johonkin suuntaan, kysymys on siinä oletko sinä muuttamassa sitä kohti parempaa.

Mikko AirikkalaLari Hokkanen

YHTEISKUNTAPOLIITTINEN MANIFESTI

”Kaikki, minkä näemme, voisi olla toisinkin. Kaikki, minkä ylipäänsä voimme kuvata, voisi olla myös toisin.”

– Ludwig Wittgenstein: Tractatus logico-philosophicus

39

40