kekri - sadonkorjuun juhla · kekri - sadonkorjuun juhla kekriä juhlitaan syyssadonkorjuun aikaan,...

1
KEKRI - SADONKORJUUN JUHLA Kekriä juhlitaan syyssadonkorjuun aikaan, Mikkelinpäivästä Pyhäinmiesten päivään. Me juhlistamme Kekriä tänä vuonna herkullisella, kauden vihanneksista kootulla paistoksella sekä yrttipaahdetulla karitsankyljyksillä.Karitsankyljykset ja vihannespaistos nautitaan mausteisen lämpimän ja täyteläisen Yalumba Y Series Shiraz Viognier –viinin kanssa. YRTTIPAAHDETTUJA KARITSANKYLJYKSIÄ JA SYYSSADON VIHANNESPAISTOSTA 1 myskikurpitsa 200 g ruusukaalia suppilovahveroita tai muita sieniä paistettuna säilöttyjä tai paahdettuja kirsikkatomaatteja oliiviöljyä valkosipulia, hunajaa, suolaa, mustapippuria, persiljaa ja minttua Kuori ja paloittele myskikurpitsa. Siisti ruusukaalit puhdistamalla kanta, jos tarpeen ja puolita pienet kaalinpäät. Ripottele päälle hiukan oliiviöljyä ja paahda uunissa 220 asteessa n. 8-10 min. Lisää lopussa oliiviöljyä, hunajaa, suolaa ja mustapippuria ja paahda vielä 1-2 min. Paahtoaika riippuu palojen koosta. Lisää paistokseen erikseen paistetut sienet ja kirsikkatomaatit. Siisti karitsan kareet poistamalla mahdollinen liika rasva kareen pinnasta. Suolaa ja pippuroi kareet ja hiero päälle hienonnettua persiljaa ja minttua. Litistä 4-6 kokonaista valkosipulinkynttä veitsen kamaralla. Paista kareita öljytyllä pannulla valkosipulien kanssa, kunnes kareissa on joka puolella kaunis paistopinta. Kääri kareet folioon ja anna vetäytyä pannulla minimilämmöllä 15 min. Leikkaa annospaloiksi juuri ennen tarjoilua. Koristele annos yrteillä. Tarjoile lisäksi tummaa punaviinikastiketta tai sitruuna-valkosipuli maustevoita. RESEPTIT: KEITTIÖMESTARI ANULIINA PINEDA, WWW.SOUPOPERA.FI YALUMBA THE Y SERIES SHIRAZ VIOGNIER LUONNEHDINTA: Violetinpunainen viini, jonka tuoksu on intensiivinen ja mausteinen - siinä on vadelmaa, mausteita, kanelia ja orvokkia. Maku on keskitäyteläinen, helposti lähestyttävä, hedelmäinen, melko runsas ja pehmeä. Hienot tan- niinit ja pitkä jälkimaku. MUUTA: Yalumban Y –sarjan viinit ovat raikkaita ja hedelmäisiä, korkean laadun omaavia ja helposti lähestyttäviä viinejä. Viinit kuvastavat Yalumban, Australian vanhimman yksityisen viinitalon, pitkää ja vaiherikasta yli 160-vuotista historiaa. Y-sarjan etiketeissä olevat persoonalliset ikonit heijastavat jokaisen Yalumballa työs- kentelevän kovaa työtä, luovaa ajattelua ja pyrkimystä eteenpäin. Tämän viinin etiketti kuvaa hevosta, symboli menneisyydestä jolloin hevonen toimi Yalumbassa kuljetusvälineenä. Tänä päivänä perhe nauttii päivästä hevosradalla seuraen kilpahevosten saavutuksia radalla. TUOTTAJA: Brittiläinen Samuel Smith perusti Yalumban vuonna 1849. Hän toi tuolloin perheensä Australian Angastoniin uuden elämän toivossa. Tänä päivänä Yalumba on Australian vanhin perheomistuksessa oleva yritys ja sitä johtaa Robert Hill Smith joka on viidennen sukupolven viinintekijöitä. Vuodesta 1985, jolloin hän otti Yalumban toimitusjohtajan tehtävät vastaan, on hän menestyksekkäästi johtanut viinitaloa eteenpäin. Hänen kovan työnsä myötä yhtiö on profiloitunut nykyiseen asemaansa markkinoilla. Yritys on kokonaan Smithin perheen omistuksessa ja perhe onkin päättänyt jatkaa viininviljelyä vanhoja perinteitään kunnioittaen. YALUMBA THE Y SERIES SHIRAZ VIOGNIER ALKO 909477 | 10,98€ (14,51€/l) Tuottaja Yalumba Maa Australia Alue South Australia Alkoholi 14%

Upload: others

Post on 30-Aug-2019

1 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: KeKri - SadonKorjuun juhla · KeKri - SadonKorjuun juhla Kekriä juhlitaan syyssadonkorjuun aikaan, Mikkelinpäivästä Pyhäinmiesten päivään. Me juhlistamme Kekriä tänä vuonna

KeKri - SadonKorjuun juhla

Kekriä juhlitaan syyssadonkorjuun aikaan, Mikkelinpäivästä Pyhäinmiesten päivään. Me juhlistamme Kekriä tänä vuonna herkullisella, kauden vihanneksista kootulla paistoksella sekä

yrttipaahdetulla karitsankyljyksillä.Karitsankyljykset ja vihannespaistos nautitaan mausteisen lämpimän ja täyteläisen Yalumba Y Series Shiraz Viognier –viinin kanssa.

Yrttipaahdettuja KaritSanKYljYKSiä ja SYYSSadon vihanneSpaiStoSta

1 myskikurpitsa200 g ruusukaaliasuppilovahveroita tai muita sieniä paistettunasäilöttyjä tai paahdettuja kirsikkatomaattejaoliiviöljyävalkosipulia, hunajaa, suolaa, mustapippuria, persiljaa ja minttua

Kuori ja paloittele myskikurpitsa. Siisti ruusukaalit puhdistamalla kanta, jos tarpeen ja puolita pienet kaalinpäät. Ripottele päälle hiukan oliiviöljyä ja paahda uunissa 220 asteessa n. 8-10 min. Lisää lopussa oliiviöljyä, hunajaa, suolaa ja mustapippuria ja paahda vielä 1-2 min. Paahtoaika riippuu palojen koosta. Lisää paistokseen erikseen paistetut sienet ja kirsikkatomaatit.

Siisti karitsan kareet poistamalla mahdollinen liika rasva kareen pinnasta. Suolaa ja pippuroi kareet ja hiero päälle hienonnettua persiljaa ja minttua. Litistä 4-6 kokonaista valkosipulinkynttä veitsen kamaralla. Paista kareita öljytyllä pannulla valkosipulien kanssa, kunnes kareissa on joka puolella kaunis paistopinta. Kääri kareet folioon ja anna vetäytyä pannulla minimilämmöllä 15 min. Leikkaa annospaloiksi juuri ennen tarjoilua. Koristele annos yrteillä.

Tarjoile lisäksi tummaa punaviinikastiketta tai sitruuna-valkosipuli maustevoita.

Reseptit: KeittiömestaRi anuliina pineda, www.soupopeRa.fi

Yalumba the Y SerieS Shiraz viognierluonnehdinta:Violetinpunainen viini, jonka tuoksu on intensiivinen ja mausteinen - siinä on vadelmaa, mausteita, kanelia ja orvokkia. Maku on keskitäyteläinen, helposti lähestyttävä, hedelmäinen, melko runsas ja pehmeä. Hienot tan-niinit ja pitkä jälkimaku.

muuta:Yalumban Y –sarjan viinit ovat raikkaita ja hedelmäisiä, korkean laadun omaavia ja helposti lähestyttäviä viinejä. Viinit kuvastavat Yalumban, Australian vanhimman yksityisen viinitalon, pitkää ja vaiherikasta yli 160-vuotista historiaa. Y-sarjan etiketeissä olevat persoonalliset ikonit heijastavat jokaisen Yalumballa työs-kentelevän kovaa työtä, luovaa ajattelua ja pyrkimystä eteenpäin. Tämän viinin etiketti kuvaa hevosta, symboli menneisyydestä jolloin hevonen toimi Yalumbassa kuljetusvälineenä. Tänä päivänä perhe nauttii päivästä hevosradalla seuraen kilpahevosten saavutuksia radalla.

tuottaja:Brittiläinen Samuel Smith perusti Yalumban vuonna 1849. Hän toi tuolloin perheensä Australian Angastoniin uuden elämän toivossa. Tänä päivänä Yalumba on Australian vanhin perheomistuksessa oleva yritys ja sitä johtaa Robert Hill Smith joka on viidennen sukupolven viinintekijöitä. Vuodesta 1985, jolloin hän otti Yalumban toimitusjohtajan tehtävät vastaan, on hän menestyksekkäästi johtanut viinitaloa eteenpäin. Hänen kovan työnsä myötä yhtiö on profiloitunut nykyiseen asemaansa markkinoilla. Yritys on kokonaan Smithin perheen omistuksessa ja perhe onkin päättänyt jatkaa viininviljelyä vanhoja perinteitään kunnioittaen.

Yalumba the Y SerieS Shiraz viognier

alKo 909477 | 10,98€ (14,51€/l)

Tuottaja YalumbaMaa AustraliaAlue South AustraliaAlkoholi 14%