1

Kestävä kehitys ammatillisen opettajan työssä Mari Honkuri, A. Koivistoinen, Sanna Savolainen, Teija Viljanmaa, Lauri Kurkela, Marja Koukkari

Tämän artikkelin luominen liittyy Oulun ammatillisen opettajakorkeakoulun opettajan

pedagogisiin opintoihin kuuluvien muiden opintojen opintojaksoon Kestävä kehitys opiskelijan ja

opettajan haasteena (A015010). Opintojakson ydinkysymyksiä ovat a) Mitä on kestävä kehitys?

b) Mitkä ovat kestävän kehityksen haasteet omalla ammattialallani? c) Miten tunnistan oman

ammattialani työtehtävien kestävän kehityksen käytännöt? d) Miten ammatillisena opettajana

edistän kestävän kehityksen arvoja omassa työssäni? Artikkeli on luotu yhteisöllisenä

kirjoituksena. Opiskelijat ovat tehneet kirjoitustyötä Google docs asiakirjaan ja keskustelleen

kirjoitustyön etenemisestä Skype-palavereissa sekä sähköpostin välityksellä. Artikkelin ohjaajina

ovat toimineet opintojakson opettajat lehtori Lauri Kurkela ja yliopettaja Marja Koukkari.

Abstrakti

Tässä artikkelissa käsittelemme sitä, kuinka toteutamme kestävän kehityksen periaatteita ja

integroimme niitä omaan opetus- ja toimialaamme eli kirjastoalaan, kädentaitojen opetukseen,

vieraiden kielten ja maahanmuuttajien opetukseen sekä luonnonvara-alan opetukseen.

Maahanmuuttajien opetusta käsittelevä luku paneutuu lähinnä sosiaaliseen ja kulttuuriseen

kestävyyteen. Samat ulottuvuudet tulevat vahvasti esiin myös kirjastoalan luvussa.

Kädentaitojen ja eläintenhoitajien opetukseen keskittyvät luvut syventyvät puolestaan enemmän

ekologiseen kestävyyteen. Lopuksi kerromme, miten toisten tekstit inspiroivat muita kirjoittajia

omassa työssään. Artikkelin tavoitteena on antaa käytännön vinkkejä, ideoita ja inspiraatiota

kestävään kehitykseen.

Avainsanat: Kestävä kehitys, opetus, työelämä, vieraat kielet, maahanmuuttajat, kirjastotyö,

eläintenhoitajat, kädentaidot, sosiaalinen kestävyys, kulttuurinen kestävyys, ekologinen

kestävyys, kestävän kehityksen periaatteiden integroiminen

2

1 Johdanto

1.1 Artikkelin tavoite

Mikä yhdistää informaatikkoa, eläintenhoitajaa, kieltenopettajaa sekä käsityöalan osaajaa?

Kaikki heistä ovat omassa työssään tekemisissä kestävän kehityksen kanssa. Tässä

artikkelissa käsittelemme kestävän kehityksen periaatteiden soveltamista omalla alalla ja

omassa opetustyössämme. Edustamme neljää eri alaa ja toimimme kaikki myös opetustyössä.

Kestävä kehitys on jokaisella läsnä työelämässä tavalla tai toisella. Haluamme artikkelin avulla

myös oppia ja laajentaa omaa näkökulmaamme kestävään kehitykseen muiden ideoista.

Artikkelin tavoitteena on antaa käytännön vinkkejä ja ideoita kestävän kehityksen periaatteiden

toteuttamiseen edustamiemme alojen ja oppiaineiden opetuksessa. Toivomme voivamme

herättää artikkelin avulla keskustelua aiheesta ja mahdollistaa kestävän kehityksen käsitteen

laajentumista. Kestävän kehityksen periaatteiden opettaminen ei mielestämme kuulu vain

luonnontieteellisten aineiden tunneille vaan myös me muiden alojen edustajat voimme ja

meidän tulee tehdä oma osuutemme aiheeseen perehdytyksessä.

Kestävä kehitys mainitaan myös uusissa opetussuunnitelmien perusteissa sekä omana

aihekokonaisuutenaan että eri oppiaineiden tavoitteissa. Kestävän kehityksen tavoitteet

sisältyvät useiden oppiaineiden tavoitteisiin ja aiheen integroimiseen eri oppiaineisiin ja

aihekokonaisuuksiin rohkaistaan. (Opetushallitus 2004).

1.2 Kirjoittajien esittely

Sanna Savolainen työskentelee Oulun seudun ammattikorkeakoulussa informaatikkona ja

sivutoimisena tiedonhankinnan opettajana Sosiaali- ja terveysalan yksikössä.

Teija Viljanmaa työskentelee Kainuun ammattiopiston luonnonvara-alan yksikössä

eläintenhoitaja opiskelijoiden opettajana. Työtehtäviin kuuluu myös Koirakeskus-tiimin

johtaminen sekä Kainuun ammattiopiston projektikoiratoiminnasta vastaaminen.

A. Koivistoinen työskentelee vapaassa sivistystyössä ruotsin ja venäjän kielen sekä suomi

toisena kielenä -opettajana. Hän on palannut opetustyöhön syksyllä 2011 reilun kymmenen

vuoden liike-elämässä työskentelyn jälkeen. Vapaan sivistystyön lisäksi hän opettaa

sivutoimisesti myös yläkoulussa sekä ammattikorkeakoulussa.

Mari Honkuri työskentelee käsityö- ja taideaineiden tuntiopettajana Ylitornion kristillisellä

opistolla. Työtehtäviin kuuluu opiston lastenohjaajaopiskelijoiden ja erityisopiskelijoiden

opettaminen. Mari toimii myös opiston kestävä kehitys-vastaavana vasta aloitetussa keke-

toiminnassa.

3

2 Kestävä kehitys käsitteenä ja sen ulottuvuuksia

Mitä sitten tarkoitetaan termillä kestävä kehitys? Ympäristöministeriö (2012) määrittelee sen

näin: “Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa

ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville

sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Tämä tarkoittaa myös, että ympäristö, ihminen ja

talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa.”

Kestävän kehityksen yhteydessä voidaan puhua myös kestävästä työstä. Kestävän työn käsite

voidaan jakaa neljään ulottuvuuteen: ekologiseen, sosiaaliseen, inhimilliseen ja taloudelliseen.

Ekologisessa ulottuvuudessa päätavoitteena on töiden organisointi siten, että työn

suorittaminen ei kuluta kohtuuttomasti rajallisia luonnonvaroja tai horjuta ympäröivän luonnon

ekologista tasapainoa. Inhimillisessä ulottuvuudessa vaatimuksena on töiden ja niiden

tulosvaatimusten muotoilu siten, että jokaisella on mahdollisuus työskennellä omien

elämänarvojensa, terveytensä ja työkykynsä mukaan. Sosiaalisen ulottuvuuden

perustavoitteena on se, että yhteiskunnassa olevat työt jakautuvat tasaisesti kaikkien työikäisten

kansalaisten kesken tasa-arvoisesti. Se pyrkii poistamaan ihmisten välistä eriarvoisuutta ja

turvaamaan kaikille perusoikeudet hyvään elämään. Taloudellinen ulottuvuus tarkoittaa toisaalta

tuottavuustason saavuttamista, jossa ihmisillä on mahdollisuus kohtuullisen toimeentulon

hankkimiseen työstä saatavilla tuloilla. Toisaalta taas vaatimuksena voidaan pitää sitä, että

työpaikkojen taloudellinen kilpailukyky on varmistettu niin, että töihin sijoittuvat ihmiset voivat

luottaa työpaikkojen säilymiseen taloudellisista vaihteluista huolimatta. (Kasvio & Räikkönen

2010, 9-25.) Usein mainitaan vielä erikseen kulttuurisesti kestävä kehitys. Kulttuuri jo sinänsä

on monitahoinen käsite, johon kuuluu sekä aineellisia että henkisiä asioita. Kestävässä

kulttuurisessa kehityksessä hyväksytään ihmisten erilaisuus ja kunnioitetaan jokaisen oikeuksia,

luontoa unohtamatta. (Kulttuurinen kestävä kehitys [2012].)

Suomen kestävän kehityksen toimikunta määritteli kestävän kehityksen vuonna 1995 näin:

“Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja

ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville

sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet.” (Suomen kestävän kehityksen toimikunta 1995).

Kestävän kehityksen toimikunta on onnistunut termin määrittelyssä, koska määrittely tuntuu

pätevältä vielä nykypäivänäkin, 17 vuotta alkuperäisen määritelmän syntymisen jälkeen.

4

3 Kestävän kehityksen periaatteiden soveltaminen

eri aloilla

3.1 Kestävä kehitys informaatikon työssä ja tiedonhankinnan opetuksessa / Sanna

Savolainen

Yleinen kirjasto lienee ainakin suomalaisittain tarkastellen yksi harvoista katsomuksellisesti

neutraaleista julkisista instituutioista. Sen palveluita voi käyttää ikään, sukupuoleen tai

sosioekonomiseen asemaan katsomatta kuka vain. Moniarvoisuus on yksi kirjastotoiminnan

ydinasioista. Kirjasto on myös paikka, jossa oleskelu ei vaadi asiakkuutta tai kaupallisesti

motivoituneille tarkoitusperille altistumista. Lisäksi kirjastot toimivat usein keskuksina

monipuoliselle vapaan sivistystyön tarjonnalle, kuten erilaisille koulutuksille. Tästä näkökulmasta

voisikin sanoa, että kirjastolle historiallisesti asetettu rooli tiedon ja aineistoihin pääsyn

portinvartijana on muuttunut enemmän mahdollistajaksi ja kirjasto itsessään eräänlaiseksi

kansalaisuuden ja yhteisöllisyyden ekosysteemiksi. (Mansikkamäki 2012, 46.)

Mansikkamäen perusteluiden mukaan kirjastot voidaan siis nähdä kestävän kehityksen kannalta

demokratian ja tasa-arvoisuuden edistäjinä. Myös Oulun seudun ammattikorkeakoulun kirjasto

on ns. yleinen kirjasto, joka on avoin kaikille, ei vain opiskelijoille ja henkilökunnalle. Kirjaston

kautta opiskelijoilla on yhtenäiset mahdollisuudet saada kurssikirjoja ja muita opiskelussa

tarvittavia aineistoja käytettäviksi. Usein opiskelijoiden talous on muutoinkin tiukilla, joten

välttämättä ylimääräistä rahaa kirjojen hankintaan ei ole. Kirjastossa on mahdollista myös

käyttää tietokoneita, tulostaa, lukea lehtiä sekä saada henkilökohtaista apua tiedonhaun

ongelmatilanteisiin. Näin ollen kirjasto on omalta osaltaan mukana opetukseen liittyvän

kestävän kehityksen ajattelun tukemisessa.

Oulun seudun ammattikorkeakoulussa kestävä kehitys on viime vuosina alkanut näkymään ja

kuulumaan ihan konkreettisella tasolla eri yksiköiden toiminnassa. Toiminnan tavoitteena on

edistää ekologista, taloudellista ja sosiaalis-kulttuurista hyvinvointia. Oamk on myös sitoutunut

jatkuvan parantamiseen yhteistoiminnallisesti ottaen huomioon yksiköidensä erityispiirteet ja

mahdollisuudet. Käytännön tasolla kestävää kehitystä edistävät jokaisessa toimintayksikössä

olevat kestävän kehityksen tiimit. Koko Oamkin tasolla työkaluja on kaksi: WWF:n Green Office

-ympäristöpalvelu ja ISO 14001 -ympäristöstandardi. Jokaiseen yksikköön on myös nimetty

kestävän kehityksen toiminnasta vastaava henkilö. (Oamk: Kestävä kehitys 2012.)

Oulun seudun ammattikorkeakoulun kirjastoyksikön toiminnassa ja sen kehittämisessä otetaan

huomioon ympäristönäkökohdat ja kestävä kehitys. Tämä näkyy myös konkreettisesti, sillä

kirjaston arkeen vaikuttaa vuosittain päivitettävä käytännönläheinen ympäristöohjelma. Sen

tarkoituksena on kehittää toimintaa ja tiloja kestävämpään suuntaan. Kirjasto pyrkii

toiminnoissaan myös vähentämään energiankulutusta ja jätteiden syntyä sekä edistämään

jätteiden lajittelua ja kirjaston henkilöstön ympäristötietoisuutta. Kirjasto on osa WWF:n Green

Office -verkostoa, joka on toimistoille tarkoitettu ympäristöjärjestelmä. (Vihreä kirjasto 2012.)

5

Mihin tämä sitten informaatikon työssä on konkreettisesti vaikuttanut? Työympäristössä on

otettu erityisesti huomioon näkökulmat, jotka liittyvät paperinkulutukseen, sähkönkulutukseen,

jätteiden määrään ja työajalla tapahtuvien matkojen aiheuttamiin hiilidioksidipäästöihin

(Kirjaston ympäristötyön toimintakertomus 2011). Näiden määriä seurataan ja asioissa

tapahtuvaa kehitystä tarkastellaan vuosittain. Tätä kautta esimerkiksi tulostusta on alettu

miettimään tarkemmin: onko todellakin tarpeen tulostaa jokainen lappu, jos sen voi säilöä myös

sähköisesti? Myös jätteiden lajitteluun on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Kokouksia ja

palavereita hoidetaan entistä enemmän etäyhteyksiä käyttäen, esimerkiksi Skypeä ja ACP:tä

hyödyntäen, jolloin matkustustarve vähenee.

Kirjastohenkilökunta on osallistunut ympäristöohjelman puitteissa myös muutamiin tempauksiin.

Esimerkiksi toukokuussa 2011 kirjaston henkilökunta otti osaa valtakunnallinen

työmatkapyöräilypäivään. Kirjastolla oli oma joukkue mukana myös valtakunnallisessa

kilometrikisassa, jossa tarkoituksena on vähentää hiilidioksidipäästöjä. Lokakuussa 2011

järjestettiin myös eri kirjastoissa erilaisia tempauksia energiasäästöviikon merkeissä.

Esimerkiksi kestävään kehitykseen liittyvää aineistoa nostettiin hyllyistä esiin kirjanäyttelyiden

avulla, kierrätys- ja poistohyllyjä markkinoitiin aktiivisesti ja yhdessä kirjastossa jopa neulottiin

hyväntekeväisyyteen. Vastaavia tempauksia on tarkoitus järjestää myös jatkossa. Tempauksien

kautta kestävän kehityksen ideologiaa voidaan tuoda esiin myös epävirallisempien kanavien

kautta, kuten kirjaston omassa blogissa ja Facebookissa, ja tätä kautta tehdä toimintaa

tunnetuksi sekä oman organisaation sisällä että ulospäin.

Konkreettista ja näkyvää toimintaa kierrätykseen liittyen kirjastoissa ovat poisto- ja

kierrätyshyllyt, joita on Sosiaali- ja terveysalan kirjaston lisäksi monissa muissakin Oamkin

kirjastotoimipisteissä. Kokoelmista poistettuja kirjoja ja tarpeettomia toimistotarvikkeita, kuten

lehtikoteloita, tarjotaan opiskelijoille ja muille asiakkaille maksutta. Näihin hyllyihin voivat myös

asiakkaat itse tuoda pientä tavaraa kierrätykseen. Terhi Huttusen mukaan (2011, 111)

poistettavan kirjastoaineiston myynnissä tai lahjoittamisessa on kaksi etua: kirjastoaineiston

elinkaari pitkittyy ja samalla sekä henkilökunnalle että asiakkaille jää asiasta hyvä mieli.

Kirjankorjaaminen kirjastoissa on hieman kaksitahoinen asia. Joskus vaihtoehtona

huonokuntoisen kirjan hävittämiselle on kirjan korjaaminen. Se on kuitenkin kirjastoille kallista.

Esimerkiksi Tampereella laskettiin, että yhden kirjan korjaaminen maksoin keskimäärin 15,05

euroa vuonna 2006. Lukuun sisältyvät työntekijän palkka, tilat, hallinnon kulut sekä tarvikkeet.

Uudelleensidonta osoittautui vielä kalliimmaksi. Kirjankorjaus on siis järkevää vain silloin, kun se

on tehtävissä helposti ja nopeasti esimerkiksi nitomalla, teipillä ja kirjamuovilla ja kun kirja on

yhä suosittu ja arvokas eikä sitä ole enää kaupoissa saatavana. (Huttunen 2011, 56-57.) Myös

Oamkin kirjastossa kirjojen korjaamista tehdään pienissä määrin, mutta harkiten sen järkevyyttä

tapauskohtaisesti.

On selvästi huomattavissa, että erilaisia kestävän kehityksen projekteja on meneillään

kirjastoissa ympäri Suomen, niin yleisissä kuin tieteellisissäkin kirjastoissa. Tietoa asiasta

halutaan saada ja sitä halutaan myös levittää asiakkaille. Kirjastomaailmaan tämä sopiikin

hyvin. Kuten Seppo Verho (2012) toteaakin: kirjastoissa lainaus on kierrättämistä

6

parhaimmillaan. Se ei ole vain kirjastoideologian päälle liimattua vaan toiminnan ydintä: tieto

lisääntyy vain kierrättämällä. Artikkelissa konkreettisina esimerkkeinä toiminnasta eri kirjastoissa

mainitaan kierrätyshyllyjen ja kirjanäyttelyiden lisäksi esimerkiksi kirjastoissa myytävät

ekologiset kangaskassit, huomion kiinnittäminen tulostukseen, liiketunnistimilla toimivat valot

sekä tarkkaan mietityt aineistojen kuljetusreitit. Nämä kaikki ovat olleet esillä ainakin ideoiden

tasolla myös Oamkin kirjastossa, mutta toimintaa on lähdetty kehittämään pienin askelin,

mahdollisuuksien mukaan. Esimerkiksi vuonna 2012 uusissa tiloissa aloittaneessa Sosiaali- ja

terveysalan kirjastossa liiketunnistimilla toimivat valot ovat arkipäivää, mutta monissa muissa

kirjastoissa vastaavan järjestelyn toteuttaminen vaatisi suurempia toimenpiteitä, jolloin asiasta

saatava hyöty voisi jäädä saavuttamatta. Tietokoneiden virrankulutukseen on kuitenkin pyritty

vaikuttamaan monissa kirjastoissa, eli tietokoneet sammuvat tai ainakin siirtyvät lepotilaan

automaattisesti, jos niitä ei käytetä tietyn ajan kuluessa. Vaikka nämä asiat tuntuvat usein

pieniltä asioilta, ovat ne kuitenkin askeleita oikeaan suuntaan.

Yksi asia, mikä kirjastomaailmassa tuntuu välillä olevan kovastikin keskustelussa, on siirtyminen

elektronisiin lukulaitteisiin eli ns. sähkökirjoihin: onko se ekologisempaa kuin perinteisten kirjojen

käyttö? Tähän on vaikeaa löytää absoluuttista totuutta, sillä asiaan tuntuu olevan niin monta

vastausta kuin on tutkijaakin. Esimerkiksi Brian Palmerin (2009) mukaan elektronisen laitteen

valmistus kyllä kuluttaa enemmän luonnonvaroja kuin perinteisen kirjan valmistus, mutta sen

sijaan laitteen käyttö on varsin vähäpäästöistä. Ekologisesti kestävään lopputulokseen

päästään, kun lukulaitteeseen ladataan useita kirjoja ja sitä käytetään useita vuosia.

Paperimuotoisen aineiston painaminen ja levittäminen kun ei sekään ole päästötöntä, sillä

esimerkiksi kirjojen tekemiseen tarvitaan muun muassa vettä ja mustetta paperisivujen

valmistukseen, puhumattakaan siitä, että aineiston jakelu käyttäjille aiheuttaa myös omat

päästönsä. Christopher Mims ([2012]) tuo toisaalta esiin myös sen tosiasian, että nykypäivänä

erillistä sähkökirjojen lukulaitetta ei välttämättä tarvita, vaan kirjoja voidaan ladata esimerkiksi

omaan puhelimeen tai kannettavaan tietokoneeseen. Tällöin samaa laitetta käytetään myös

kaikkeen muuhun. Tämä onkin mielestäni erittäin hyvä näkökulma asiaan. “Perinteisen”

materiaalin puolesta on myös todettava, että kirjastoissa samat aineistot kiertävät kymmenillä,

jopa sadoilla käyttäjillä. Materiaali myös pyritään hävittämään ekologisesti kierrättäen, joten

aineiston hävityksestä syntyvät päästöt ovat minimaaliset.

Vaikka tietojärjestelmien ja teknologian kehitys onkin viime aikoina ollut vahvasti pinnalla

kirjastomaailman keskusteluissa, myös muuttuva lukutaidon käsite on ollut vahvasti esillä. Mika

Mansikkamäen (2012, 46-46) mukaan tieto- ja viestintätekniikan kaikenkattavuus ja teknologian

hyödyntäminen sosiaalisten suhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä on muuttunut.

Joukkoviestintä ja mediakulttuurin asema on hyvin keskeinen sekä keskusteluagendan

asettajana että yhteisöllisyyden rakentajana. Tietosisältöjen luominen ja jakelu on tasa-

arvoistunut. Toisaalta julkaisukynnyksen madaltuminen on myös johtanut erilaisiin kiistoihin

sanan- ja mielipiteen vapauden merkityksistä. Muutos on samalla asettanut aivan uudenlaisia

olettamuksia oppimiselle, sivistykselle ja aktiiviselle kansalaisuudelle. Tästä seuraa, että

lukutaito kaikissa sen eri muodoissa ja käytännöissä on tärkeässä asemassa ja myös

kirjastotoiminnassa se on tulevaisuuden ennakoinnin ja kehittämisen ytimessä. Lukutaidoksi

voidaan katsoa pelkän kapeasti määritellyn luku- ja kirjoitustaidon sijaan tietoyhteiskunnassa

7

vaadittavat media- ja informaatiolukutaito, jotka ovat nykypäivänä hyvin keskeisiä median

monimuotoistuessa sekä saatavilla olevan informaation lisääntyessä.

Omassa työssäni opetan myös tiedonhakua ammattikorkeakouluopiskelijoille. Tiedonhaun

voidaan katsoa olevan osa informaatiolukutaitoa. Informaatiolukutaito voidaan määritellä

taidoksi hankkia, hallita ja tuottaa tietoa. Se on olennainen osa ammatillista osaamista. Yksi

ammattikorkeakoulun tehtävistä on varmistaa, että tulevaisuuden osaajilla on riittävät valmiudet

tiedon prosessointiin. (Halu, hinku ja himo 2007.) Informaatiolukutaito muodostaa elinikäisen

oppimisen perustan. Se on kaikkia tieteenaloja, oppimisympäristöjä ja koulutuksen tasoja

yhdistävä tekijä. Sen avulla opiskelijat kykenevät hallitsemaan sisältöjä ja laajentamaan

tutkimuksiaan, tulemaan entistä itseohjautuvammiksi ja ohjaamaan enemmän omaa

oppimistaan. (Association of Collage and Research Libraries 2000, 2.) Koska informaatiota on

tarjolla erittäin runsaasti, on entistä hankalampaa löytää kaiken tarjolla olevan informaation

joukosta olennainen ja luotettava tieto. Ei riitä, että osaa käyttää tietokonetta, vaan täytyy myös

ymmärtää, millaista tietoa on hakemassa, mihin tarkoitukseen ja kuinka sitä sovelletaan omiin

tarkoituksiin eettisiä periaatteita noudattaen.

Mielestäni opetuksessa tärkeää on saada opiskelijat kiinnostumaan tiedonhausta, laadukkaista

lähteistä ja herätellä opiskelijoiden kriittistä ajattelua tiedonlähteitä kohtaan. Monilla aloilla, kuten

esimerkiksi lääketieteessä, tieto myös päivittyy ja muuttuu jatkuvasti, joten informaatiolukutaito

on jo yksilön ja koko alan ajan tasalla pysymisen ja ammattitaidon jatkuvan kehityksen kannalta

erittäin tärkeä. Kestävän kehityksen kannalta informaatiolukutaidon kehittymisessä on kyse

ainakin inhimillisestä ja sosiaalisesta ulottuvuudesta, eli yksikön mahdollisuuksista kehittää

itseään. Toisaalta voidaan ajatella myös kulttuurista ja taloudellista ulottuvuutta, sillä tietoon

perustuva kestävä kehitys mahdollistaa yhteiskunnan kehityksen. Kestävän kehityksen kannalta

on erittäin tärkeää, että nykyiset ja tulevat asiantuntijat osaavat hakea tietoa, käyttää sitä

hyödyksi ja myös jalostaa tietoa eteenpäin. Tutkimus- ja kehitystoiminta, jota myös

ammattikorkeakoulut korostavat toiminnassaan, vaatii informaatiolukutaidon hallitsevia osaajia

3.2 Kestävä kehitys eläintenhoitajien koira-alan opetuksessa / Teija Viljanmaa

Vuonna 2009 julkaistussa uusiseelantilaisessa tutkimuksessa

http://seattletimes.nwsource.com/html/localnews/2010183212_dogcarbon02m.html?syndication

=rss tuotiin esiin tieto että koiran ekologinen jalanjälki vastaa kahta katumaasturia. Samoin

vertauksena on tuotu esiin että koiran hiilijalanjälki on suurempi kuin kehitysmaassa asuvan

ihmisen. Useat koiranomistajat uskovat koiran pitämisen olevan ekologista ja lähellä luontoa

olevaa, mutta tutkimustulokset kertovat toista. Koirat syövät lihaa, ja lihan tuottaminen aiheuttaa

mm. hiilidioksidipäästöjä. Koirien ruokatuotteet on pakattu hyvin monenlaisiin pakkauksiin,

joiden tuotteistamisessa usein ei ole kiinnitetty suurta huomiota pakkauksien kierrätykseen vaan

ensisijaisesti eläinperäisten tuotteiden säilyvyyteen. Koirien hiilijalanjälkeä kasvattaa myös

harrastuksien määrä. Koirien kanssa harrastaminen on suuri asia nykypäivän yhteiskunnassa,

joten näiden eläimien kanssa matkustetaan paljon, niille ostetaan erilaisia koulutus- ja

hoitovälineitä, jotka voivat olla hyvinkin usein kertakäyttöisiä ja sellaisista materiaaleista

8

kehitettyjä, jotka eivät tue kestävän kehityksen periaatteita. Pelkkä koiran omistaminen on siis jo

rasite.

Eläintenhoitajien opetustyössä keskitymme kestävän kehityksen opetuksessa kahteen

näkökantaan; kestävä kehitys työntekijän roolissa huomioituna ja kestävän kehityksen

huomioiminen yrittäjän roolissa. Tämä siksi että osa eläintenhoitajien tutkinnoista pohjautuu

puhtaasti yrittäjyyteen ja esimiehenä toimimiseen. Tässä tekstissä esittelen noiden kahden

näkökannan kautta kolme osa-aluetta, jotka nousevat vahvasti esille koira-alan opiskelijoiden

kestävän kehityksen opetuksessa; ammattimaisten eläintenpitotilojen suunnittelu, päivittäinen

toiminta sekä työssä jaksaminen.

Ammattimaisten koirien ylläpito- ja hoitotilojen suunnittelu on Suomessa vielä täysin lapsen

kengissä. Esimerkiksi koirahoitoloista todella pieni prosenttimäärä on suunniteltu

ammattimaiseen koirahoitolayrittäjyyteen. Tieto-taitoa ei ole niin rakentajilla kuin rakennuttajilla,

mutta onneksi parempaan suuntaan ollaan koko ajan menossa. Yhä useampi koira-alan yrittäjä

on käynyt tutkinnon, jonka pohjalta näkemys mm. ammattimaisten eläintilojen osalta on

parantunut. Koiratilojen rakentamiseen ja kestävän kehityksen huomioimiseen tuo haasteita

mm. se että koiratilat tulee olla helposti desinfioitavissa. Koirilla on paljon tarttuvia tauteja, joten

jokaisen asiakkaan käynnin jälkeen tila tulee olla desinfioitavissa. Tämä tuo haasteita

pintamateriaalien, kalusteiden, siivousvälineiden ja -aineiden valinnassa sekä

lämmitysjärjestelmien ja ilmanvaihtojen suunnittelussa. Toisena selkeänä haasteena tilojen

suunnittelussa on itse koira-asiakkaat; koirat eivät saisi tiloissa olla tekemisissään toistensa

kanssa, koirien käsittely myös hankalissa tilanteissa tulisi olla turvallista niin koiralle itselleen,

toisille koirille sekä sitä käsitteleville ihmisille, lisäksi nämä koira-asiakkaat eivät saisi päästä

karkuun, vaikka ne sitä yrittävätkin. Näissä kohdissa haasteiksi tulevat kestävän kehityksen

kannalta hukkaneliöiden välttäminen, työntekijöiden turhan kävelemisen välttäminen

päivittäisessä työssä sekä käytettävien materiaalien ja koneiden valinta. Näiden karkeiden

asioiden lisäksi tilojen suunnittelussa tulee ottaa huomioon koiran omistaja, jolle on suuri

merkitys sillä että miltä tilat näyttävät. Tässä on selkeä ero esim. hevospuolen vastaaviin tiloihin.

Hevospuolella turvallisuus ja käytännöllisyys on samalla tavalla tärkeitä, mutta ihmiselle koira on

usein perheenjäsenen roolissa, joten ihmisen päätökseen käyttääkö hän kyseistä palvelua vai ei

liittyy vahvasti myös tunteet. Tämän aihealueen asiat ovat ensisijaisesti korostettuja niissä

eläintenhoitajien tutkinnoissa, jotka johtavat yrittäjyyteen, koska yrittäjä on suurien valintojen

edessä kestävän kehityksen kannalta rakennuttaessaan eläinten ylläpito/hoitotiloja.

Eläinhoitotiloja suunnitellessa tulisi yrittäjän pyrkiä eläinten osastoittamiseen, niin että eläimet

eivät olisi suuressa yhtenäisessä tilassa. Osastoittamisen avulla tarttuvien tautien leviämisen

estäminen on mahdollista sekä myös energian kulutuksen pienentäminen ei sesonkiaikoina.

Eläinhoitolayrittäjyys kun on sesonkityötä, ihmiset tuovat koirat ja kissat hoitoon silloin kun he

itse lähtevät lomamatkalle. Osastoittaminen on ainoa mahdollisuus vähentää turhaa energian

kulutusta sellaisina viikkoina kun ihmiset eivät lomaile eikä heidän lemmikitkään tarvitse hoitoa.

Eläintenhoitajan tutkinnoissa, jotka eivät valmista suoraan yrittäjyyteen, nämä asiat tuodaan

esille enemmän käyttäjän kannalta. Kuinka näissä tiloissa ja näillä välineillä toimit

mahdollisimman pienellä kulutuksella, koska tämä on arkipäivää vielä nykypäivän koiratiloissa -

tilat ja välineet eivät ole ihan niin kuin pitäisi olla.

9

Eläintenhoitajan työstä noin 70% on siivoamista. Olipahan eläintenhoitaja töissä koirahoitolassa,

hevostallilla, eläintarhassa, eläinlääkärin vastaanotolla tai eläinkaupassa, niin siivoamisen

määrä ei juurikaan muutu vain välineet ja siivoamisen olosuhteet vaihtuvat.

Eläintenhoitajayrittäjällä on suuri rooli kun hän valitsee nämä tuotteet yritykseensä, ja

hankintojen jälkeen hänen tulee ohjata ja opastaa työntekijät näiden tuotteiden oikeaan

käyttöön. Eläintenhoitajana työskentelevän tulee osata käyttää laitteita, välineitä ja aineita

oikein. Eläintenhoitajan on työpäivänsä aikana pääosin jalkojen päällä, joten jokainen voi

omassa työssään miettiä kuinka ja missä järjestyksessä kyseiset työtehtävät tulisi tehdä, jotta

työntekijä ei kuluttaisi itseään turhaan kävelemiseen suurissa eläintenylläpitotiloissa. Eläinten

hoitotöissä kulutetaan paljon vettä ja sähköä, kun työntekijä suunnittelee työtehtävänsä kunnolla

ja tietää mitä tekee, niin hän voi tehdä selvää säästöä mm. veden ja sähkön kulutuksen

suhteen. Eläintenhoitotyö sisältää paljon pieniä arjen ekotekoja, kun työntekijä vain havainnoi

nämä asiat työympäristöstään. Olemme järjestäneet oppilaitoksessa kestävän kehityksen

teemaviikkoja, jolloin opiskelijat ovat päässet mukaan käytännön ekotekoihin. Opiskelijat ovat

koirahoitolassa mitanneet teemaviikon aikana veden kulutusta, koiran kakan määrää,

pesuaineiden käyttöä jne. Nämä teemaviikot ovat palvelleet sekä yrittäjyyteen että työntekijän

rooleihin tähtääviä opiskelijoita. Opiskelijat ovat pitäneet näitä teemaviikkoja erittäin hyvinä, ja

heiltä on tullutkin hyviä ideoita eläinalan kestävän kehityksen eteenpäin viemiseksi. On selkeästi

nähtävissä että opiskelijoita motivoi se kun he pääsevät itse konkreettisesti mukaan käytännön

tehtäviin, joissa seurataan ja tutkitaan esim. kestävään kehitykseen liittyviä asioita. Teemaviikon

jälkeen kerätyistä tiedoista on työstetty opiskelijoiden kanssa loppuyhteenvedot, joiden avulla he

ovat päässeet suunnittelemaan parempaa tulevaisuutta. Tämä on ollut erittäin tehokas tapa

opettaa kestävää kehitystä eläintenhoitaja-alalla.

Suomalaisten suuri puheenaihe, koirankakka, on sellainen asia, jota ei ole vielä osattu käyttää

loppuun asti. Tällä hetkellä koiran kakka menee sekajätteisiin, vaikka uskottavasti siitä olisi

paljon muuhunkin kuin vain jätteeksi. Uskon että suomalaiselle yhteiskunnalle olisi suuri

helpotus, kun keksittäisiin keino koirankakan kierrättämiseen. Luulisin että tämä keksintö olisi

lähes yhtä suuri helpotus kuin panttipullojen keksiminen. Tänä päivänä on enää vain pienen

pieni osa pulloista ja tölkeistä pitkin katujen varsia, koska ne ovat rahanarvoisia tuotteita.

Oppilaitoksemme tekee tällä hetkellä biokaasulaitoksen käynnistämiseen liittyvää selvitystä,

jossa mm. koirankakka käytettäisiin energian tuotantoon. Uskomme että tässä olisi yksi

mahdollisuus tulevaisuudessa koirankakan uudelleen käyttöön. Koiran kakan lisäksi

eläinhoitoloissa jatkuvasti lisääntyvänä tuotteena on koiran karvat. Koiran karvoja yksittäiset

tuotteistajat kaipaavat, mutta uskomme oppilaitoksena että koiran karvalle olisi vielä

monipuolisempaakin käyttöä kuin mihin sitä tähän asti on käytetty. Opiskelijat keräävät

trimmauspäiviltä kerääntyneet koiran karvat talteen, jotka sitten saman oppilaitoksen

luonnontuotealan opiskelijat käyvät noutamassa ja työstävät niistä edelleen erilaisia

myyntituotteita.

Eläintenhoitajien työ on rankkaa; työ sisältää paljon siivoamista, erilaisten aineiden kanssa

työskentelyä (kädet ja hengitys), jalkojen päällä olemista, liikkumista vaihtelevissa olosuhteissa

ulkona, raskaiden tavaroiden nostamista ja kantamista. Suurimpana rasittavuutena kuitenkin on

sitovuus, eläimet on hoidettava, onpahan kyseessä sillä hetkellä kahvitauko, ruokatunti tai

10

työpäivän päättyminen. Vastuu toisen ihmisen lemmikin hoitamisesta on myös henkisesti

rankkaa, koska jokainen eläintenhoitaja tietää kuinka tärkeä lemmikin asema nykypäivän

perheissä on. Eläintenhoitajan on myös usein vaikea erottaa työtä harrastuksista, koska voi olla

hankala sanoa työpäivän ulkopuolella ystäville ja tuttaville ei, kun he pyytävät ammatillista apua

koiran kouluttamiseen, trimmaamiseen tai hoitamiseen liittyvissä asioissa. Jos työntekijä/yrittäjä

väsyy, niin hän ei pysty enää toimimaan niin taloudellisesti ja tällöin myös kestävän kehityksen

periaatteiden noudattaminen heikkenee. Väsymys tuo samalla mukanaan työturvallisuusriskien

esiin nousemisen. Eläinten kanssa työskennellessä työturvallisuus on yksi niistä keskeisistä

aiheista, joita käsitellään eläintenhoitaja opiskelijoiden opetuksessa läpi opiskelujen. Työssä

jaksamista vaikeuttaa myös se että eläintenhoitajan työ on yleensä yksinäistä ja eläintenhoitaja

saa hyvin harvoin suullista palautetta, koska ainoat, jotka kiittävät ovat eläimet. Eläintenhoitajien

opetuksessa pyrimme löytämään niitä asioita, jotka helpottavat työssä jaksamista. Opiskelijoilta

on tullutkin hyviä ajatuksia näiden keskustelujen pohjalta.

Yleisesti kestävän kehityksen opettaminen eläintenhoitajien opetuksessa sisältää meidän

oppilaitoksessa perustiedot ja asiat teoriassa, sen jälkeen viemme kestävän kehityksen

opetuksen käytäntöön. Opiskelijat tekevät konkreettisia suunnitelmia, erilaisia vertailuja

materiaalien, aineiden ja koneiden suhteen sekä käytännön työtehtäviä koirahoitolan tiloissa.

Opettajat ohjaavat ja opastavat opiskelijoita näissä toimissa, mutta opiskelijat pääsevät hyvin

omatoimisesti vaikuttamaan omaan työskentelyynsä ja ideointiin kestävän kehityksen tiimoilta.

Paljon on vielä tehtävää ja kehitettävää eläintenhoitajien opetuksessa kestävän kehityksen

osalta, mutta itse koen että oppilaitoksemme on päässyt hyvin asiassa eteenpäin. Olemme

saaneet opetuksen lähelle käytäntöä sekä opiskelijoille konkreettisia esimerkkejä kestävän

kehityksen huomioimisesta päivittäisissä työtehtävissä ja yrityksen suunnittelussa. Olen toiminut

muiden oppilaitosten tutkintotilaisuuksissa arvioitsijana, ja olen siellä huomannut että usein

kestävää kehitystä ei ole laaja-alaisesti sisäistetty muutoin kuin jätteiden lajitteluna ja valojen

sammuttamisena. Mielestäni olisi hyvä, jos eläintenhoitajia opettavat oppilaitokset

kokoontuisivat ja vaihtaisivat ajatuksia mm. kestävän kehityksen tiimoilta, koska on ollut

selkeästi huomattavissa että oppilaitosten väliset erot kestävän kehityksen opetuksen osalta

ovat suuret.

3.3 Kestävä kehitys vieraiden kielten ja maahanmuuttajien opetuksessa

/ A. Koivistoinen

3.3.1 Kestävä kehitys maahanmuuttajien opetuksessa

Kestävän kehityksen käsite yhdistetään usein yksioikoisesti ekologisuuteen ja maapalloa

säästävään elämäntapaan. Vieraiden kielten ja maahanmuuttajien opetuksen näkökulmasta

kestävään kehitykseen katsotaan näiden lisäksi kuuluvaksi myös vieraiden kulttuurien tuntemus,

suvaitsevaisuuden lisääminen, ihmisten tasa-arvoinen kohtelu ja kulttuurien välinen yhteistyö.

Harva tulee ehkä ensimmäisenä ajatelleeksi näitä asioita kestävään kehitykseen liittyen. Siksi

11

minunkin tärkeä tehtäväni on perehdyttää opiskelijoita näihin humaanimpiin teemoihin ja antaa

opiskelijoille mahdollisuus oman kestävän kehityksen käsityksen laajentamiseen.

Kestävän kehityksen aihe on kiinnostava myös siksi, että se mainitaan lähes kaikkien

oppilaitosten strategioissa ja ohjelmissa, mutta ohjeisiin ja vinkkeihin sen käytännön

toteuttamiseksi en opettajan roolissa ole oppilaitoksissa juuri törmännyt. Tämän luvun

tavoitteena on siksikin löytää ja antaa käytännön vinkkejä ja ideoita kestävän kehityksen

periaatteiden toteuttamiseen ja jakamiseen vieraiden kielten ja maahanmuuttajien opetuksessa.

Tampereen kaupungin Opetuspalvelukeskuksen Leena Kiuru on tuottanut materiaalin Kestävän

kehityksen ideapaketti opettajille. Pidän Kiurun ajatuksesta, että kestävän kehityksen

aihekokonaisuuksien opettaminen antaa uusia ajatuksia ja taitoja myös opettajalle.

Uudentyyppiset opetusmenetelmät ja -materiaalit sekä oppimisympäristöt voivat tuoda vaihtelua

arkeen ja opetustyöhön uusia ulottuvuuksia (Kiuru 2004, 2.)

Internetistä löytyy hakevalle hyviä vinkkejä ja materiaaleja kestävän kehityksen periaatteiden

käsittelyyn liittyen. Opetan maahanmuuttajille kansalaistaitoa, jonka aiheisiin kuuluu myös

kestävän kehityksen periaatteisiin perehdyttäminen. En tiedä, että aiheesta olisi olemassa vielä

juurikaan opetusmateriaalia. Jotakin aihetta sivuavaa materiaalia löytyy esimerkiksi Helsingin

Aikuisopiston tuottamassa Sukellus suomeen -materiaalista, mutta materiaali keskittyy

mielestäni enemmän käytännön tilanteiden ratkaisuihin kuin laajempiin periaatteisiin. Kestävää

kehitystä kansalaisopistoissa -sivustolta löytyi onneksi hyvä vinkki opetusmateriaaliin liittyen:

sivuston Vinkit -sivulta löytyy linkki matkapeliin, jossa liikutaan suomalaisissa kaupungeissa ja

verrataan eri kulkutapojen haittoja ja hyötyjä ja opetellaan matkustamista kestävän kehityksen

periaatteiden mukaisesti. (Kestävää kehitystä kansalaisopistoissa -Vinkit 2005.) Tämän

materiaalin avulla pääsisimme varmasti hyvin aloittamaan kestävää kehitystä koskevan

keskustelun.

Myös aikaisemmin mainitsemani Leena Kiurun materiaali Kestävän kehityksen ideapaketti

opettajille antaa monia hyviä ajatuksia ja vinkkejä maahanmuuttajien opetukseen. Kiuru

kirjoittaa, että kulttuurisen kestävän kehityksen tärkein tavoite on omaan ja vieraisiin

kulttuureihin tutustuminen. Oman kulttuuriperinnön tunteminen auttaa ymmärtämään

nykypäivän(kin) tapahtumia. (Kiuru 2004, 9.) Tämä on näkemykseni mukaan hyvä ottaa

maahanmuuttajien opetuksessa huomioon niin, että perehdyttää opiskelijoita myös Suomen

aikaisempiin tapahtumiin, historiaan ja kulttuuriperintöön, joiden kautta syntyperältään

ulkomaalaiset alkaisivat ymmärtää myös nyky-Suomen tapahtumia paremmin. Monet

maahanmuuttajat tulevat vahvoista kulttuureista, jolloin heille voi muodostua haasteeksi ja

kotoutumista hidastavaksi tekijäksi vieraan eli Suomen kulttuurin hyväksyminen oman

kulttuurinsa rinnalla yhtä arvokkaaksi. Suomen kulttuuriperintöön perehdyttäminen voisi

helpottaa kulttuurimme ymmärtämistä ja siihen sopeutumista.

Vaikka monet maahanmuuttajat tulevat kulttuurisesti kestävistä maista, näissä maissa ei sen

sijaan aina tunneta kestävän kehityksenkin kenttään kuuluvia sosiaalisesti kestäviä periaatteita.

Kiurun listaamat sosiaaliseen kestävyyteen kuuluvat yhdenvertaiset mahdollisuudet

perusoikeuksien toteutumiseen, sukupuolten välinen tasa-arvo sekä koulutuksen järjestäminen

12

(Kiuru 2004, 9) ovat kaukana joidenkin maahanmuuttajien kotimaan todellisuudesta.

Maahanmuuttajien opetuksessa otamme kantaa näihin asioihin mm. työelämä- ja

yhteiskuntateemoja käsitellessä, jolloin näkökulmanamme on elämä Suomessa. Jo aikaisemmin

mainitsemani Helsingin Aikuisopiston materiaali Sukellus Suomeen antaa alustavaa materiaalia

esimerkiksi lasten ja ihmisten tasa-arvokysymysten käsittelyyn. Työntekijän oikeuksista ja

velvollisuuksista löytyy selkokielistä tietoa esimerkiksi Pohjois-Karjalan Aikuisopiston

kehittämästä Vilma-verkkomateriaalista http://virtuoosi.pkky.fi/vilma/yleista/kielitaso1.htm.

Edellä mainitsemieni lähteiden lisäksi sain uusia käytännön toteutusideoita kestävän kehityksen

aiheen käsittelyyn maahanmuuttajien opetuksessa Kiurun kestävää kehitystä käsittelevästä

ideapaketista. Kiurun ajatuksia kulttuuriseen kestävyyteen perehdytyksestä ovat mm.

kulttuuriperintöön perehdytys museoissa sekä kartta- ja kuvamateriaaliin tutustumalla sekä

oman ympäristön tutkiminen ja eri kulttuurien maailmankatsomusten ja arkielämän vertailu

(Kiuru 2004,17-18). Kiuru listaa hyväksi tavaksi kehittää kulttuurista tuntemusta myös

vierailukäynnit kulttuurihistoriallisesti merkittäviin kohteisiin sekä kansalaisjärjestöjen toimintaan

tutustuminen ja osallistuminen (Kiuru 2004,19). Edellä listatut ideat käytännön toimiksi ovat

mielestäni kaikki toteuttamiskelpoisia ja hyvin todennäköisesti myös toimivia maahanmuuttajien

opetuksessa. Aikaisemman omankin kokemukseni mukaan maahanmuuttajat kokevat kartta- ja

kuvamateriaaliin tutustumisen hyvinkin kiinnostavaksi. Myös omaan ympäristöön tutustuminen

esimerkiksi kaupunkisuunnistuksen avulla on osoittautunut käytännössä hyvin antoisaksi.

Kansalaisjärjestöjen toimintaan osallistuminen -eikä vain siihen paperilla perehtyminen- toisi

varmasti positiivisia kokemuksia maahanmuuttajille, jotka ovat arkoja lähtemään mukaan

“suomalaisten” toimintaan omin päin. Ylipäätään “paperista” käytännön toimiin ja

kokemukselliseen oppimiseen siirtyminen tuntuu toimivan maahanmuuttajien opetuksessa

hyvin.

Kiurulla on käytännön ideoita opetusmenetelmistä ja työtavoista myös sosiaalisen kestävyyden

periaatteisiin perehdytykseen. Esimerkiksi Reilun kaupan periaatteisiin ja tuotteisiin

tutustuminen yhdessä voi avata suurempiakin periaatteellisia ideoita sekä syntyperäisille

suomalaisille -että maahanmuuttajille. (Kiuru 2004, 20). Maahanmuuttajista, jotka tulevat

esimerkiksi Afrikan maista, nämä periaatteet voivat tuntua hyvinkin utopistisilta aluksi. Heidän

on kuitenkin hyvä saada tietää, että muut maat yrittävät näillä keinoin vähentää heidän

lähtömaansa sosiaalisesti kestämättömiä kohtaloita. Myös tämä tieto voi auttaa heitä Suomeen

kotoutumisen tiellä. Myös vierailukäynnit esimerkiksi vanhusten ja vammaisten palvelutaloihin

voivat edistää suvaitsevaisuutta ja auttaa ymmärtämään paremmin muiden ihmisten elämää

(Kiuru 2004, 20) mutta myös suomalaisen yhteiskunnan rakenteita ja käytäntöjä. Monien

maahanmuuttajien lähtömaissahan vammaisia jopa piilotellaan ja heidän olemassaolonsa voi

olla mystifioitu, jolloin he eivät aina saa inhimillistä kohtelua.

Vanhuksia sen sijaan pidetään monissa maissa korkeassa arvossa ja omat jälkeläiset pitävät

heistä huolta. Suomalaisen järjestelmän ymmärtäminen ja vanhustentalojen hyvien olojen

toteaminen voisi olla monelle maahanmuuttajalle hyvin silmiä avaavaa. Kiuru mainitsee

tärkeänä sosiaalisten taitojen ja yhteisöllisyyden opettajana mm. osallistumisen erilaisiin

osallisuushankkeisiin (Kiuru 2004, 20). Olen tästä Kiurun kanssa täysin samaa mieltä: oma tai

13

ryhmän yhdessä osallistuminen osallistaviin ja yhteisöllisiin hankkeisiin edistäisi varmasti

esimerkiksi tasa-arvoa, vastuun ottamista ja toisen elämän/työn kunnioitusta myös

maahanmuuttajien keskuudessa. Yhteinen hanke koulutuksen puitteissa voisi olla esimerkiksi

opetusrakennuksen pihan talkoilla siivoaminen tai käytännön vinkkilistan laatiminen kaupunkiin

muuttaville uusille ulkomaalaisille. Jo aikaisemmin mainitsemani kansalaisjärjestöjen toimintaan

tutustuminen ja osallistuminen -samoin kuin työelämään tutustuminen itse osallistuen sekä

vierailukäynnein- edistää myös sosiaalista kestävyyttä (Kiuru 2004, 21). Kiuru vinkkaa hyväksi

tutustumiskohteeksi myös Pelastusarmeijan (Kiuru 2004, 21). Uskon, että myös tämän

toiminnan ymmärtäminen olisi köyhästä maasta Suomeen muuttaneelle henkilölle melkoinen

kulttuurielämys. Kiuru mainitsee materiaalissaan myös erilaisiin turvallisuusprojekteihin

tutustumisen, esimerkkiprojektina Turvallinen Tampere -projekti

(www.tampere.fi/ytoteto/tepa/turva/index.htm) (Kiuru 2004, 23). Näkemykseni on, että

tämänkaltaisiin projekteihin tutustuminen antaisi maahanmuuttajalle paljon enemmän

näkemystä ja suomalaisen järjestelmän ymmärrystä kuin luokassa paperilla suomalaisten

toimintatapojen esittely. Vielä eräs varmasti mielenkiintoa herättävä ja tutustumisen arvoinen

hanke voisi olla Uusi paikallisuus- hanke, josta löytyy tietoa esimerkiksi täältä:

https://www.facebook.com/#!/pages/Uusi-paikallisuus-hanke/192525820838316.

Olen keskittynyt tässä luvussa varsinkin sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden opetukseen

maahanmuuttajille. Halusin keskittyä näihin kestävän kehityksen osa-alueisiin, koska tunnistin

niissä yllä mainitsemiani erityispiirteitä ja huomioitavia asioita maahanmuuttajia koskien. Toki

maahanmuuttajien opetuksessa tulee opastaa myös ekologiseen ja taloudelliseen kestävyyteen,

mutta en näe niihin perehdytyksessä niin paljon maahanmuuttajaspesiaaleja piirteitä, joten jätän

niiden pohtimisen kirjoittajakollegoilleni.

Kiurun ajatuksista ja käytännön idea ehdotuksista käsin on hyvä lähteä rakentamaan

maahanmuuttajien opetukseen soveltuvaa kestävän kehityksen opetuskokonaisuutta. Jo tässä

vaiheessa näyttää siltä -kuten Kiuru teoksen alkusanoissa kirjoitti- että tähän aiheeseen

perehtyminen ja perehdyttäminen tuo iloa ja energiaa sekä uusia tuulia myös opettajalle. Uskon

myös, että maahanmuuttajatkin saavat näiden uusien opetustoimien myötä entistä

käytännöllisempää ja hyödyllisempää tietoa Suomesta, joka auttaa heitä entistä paremmin

ymmärtämään suomalaista elämäntapaamme.

3.3.2 Kestävä kehitys vieraiden kielten opetuksessa

Maahanmuuttajien lisäksi opetan myös suomalaisia. Opetan ruotsia ja venäjää suomalaisille

yläkoululaisille sekä ammattikorkeakoulun ja vapaan sivistystyön opiskelijoille. Pohdin siksi

tässä luvussa kestävän kehityksen periaatteiden integroimista myös vieraiden kielten

opetukseen.

Kuten jo edellisessä luvussa mainitsin, kielten opetuksen näkökulmasta kestävään kehitykseen

katsotaan kuuluvaksi vieraiden kulttuurien tuntemus ja suvaitsevaisuuden lisääminen. Kestävän

kehityksen sisältöihin perehtyessä aloin miettimään yhä enemmän, kuinka tämän aiheen voisi

14

luontevasti yhdistää omaan ammattialaani. Ratkaisua etsiessäni löysin internetistä materiaalin,

jossa koulutuskeskus Salpaus, Opetushallitus, Suomen ympäristöopisto Sykli ja OKKA-säätiö

ovat pohtineet kestävän kehityksen periaatteiden sisällyttämistä ammatillisen koulutuksen eri

alojen ja yhteisten aineiden -kuten vieraiden kielten- oppisisältöihin. Tästä materiaalista sain

paljon ideoita omaan opetukseen sovellettavaksi. Esimerkiksi materiaalin

katselmuslomakkeesta sain vinkkejä siitä, että kielten opetuksessa kestävän kehityksen

periaatteita voi ottaa huomioon katsomalla vieraskielisiä ohjelmia tai lukemalla vieraskielisiä

tekstejä sekä pitämällä vieraskielisiä esitelmiä kestävään kehitykseen liittyvistä aiheista.

Vieraiden kielten oppitunneilla edistetään kestävän kehityksen periaatteita myös perehtymällä

eri kielialueiden kulttuureihin ja tapoihin. (Kestävän kehityksen sisällöt opetussuunnitelmassa ja

opetuksen toteutuksessa 2006.)

Opiskeltavan kielialueen kulttuuriin ja tapoihin tutustuminen edistää suvaitsevaisuutta ja

kulttuurien välistä yhteistoimintaa. Vieraisiin kulttuureihin perehtyminen avartaa opiskelijoiden

maailmankuvaa, jolloin he voivat helpommin nähdä erilaisuuden arvokkaana asiana (oman

kulttuurin rinnalla). Tätä kautta erilaisiin kulttuureihin tutustuminen voi edistää kestävän

kehityksen mukaista ihmisten tasa-arvoista kohtelua, joka puolestaan voi parantaa

ihmisoikeuksia ja edistää demokratiaa. Näistä aiheista puhutaan myös globaalin vastuun

agendassa (An agenda for global responsibility), joka on Suomen Opetusministeriön ja Itämeren

alueella toimivien yliopistojen kestävää kehitystä edistävä ohjelma. An agenda for global

responsibility puhuu myös siitä, että “me”-ajattelua täytyisi avartaa paljon laajemmaksi kuin

oman perheen tai oman maan kattavaksi, koko planeetan kattavaksi käsitteeksi. Me olemme

kaikki samassa veneessä, me, jotka elämme ja vaikutamme samalla maa-planeetalla. (An

agenda for global responsibility 2008.) Uskon, että me-käsitteen laajentuminen voisi vaikuttaa

kielten opiskelumotivaatioon hyvinkin positiivisesti. Ymmärrys siitä, että tulemme jatkossa

tarvitsemaan kielitaitoa yhä enemmän kasvavan globaalin yhteistoiminnan vuoksi, nostaisi

kielten opiskelun uudenlaiseen arvoon. Kenenpä muunkaan tehtävä ja suorastaan velvollisuus

on nostaa kielitaidon mukanaan tuomia mahdollisuuksia esille kuin kielten opettajan? Samalla

tavalla paikallisten kulttuurien arvostaminen ja tukeminen sekä toisen ja erilaisuuden

kunnioittaminen tulevat yhä tärkeämmiksi arvoiksi samalla, kun mahdollisuutemme matkustaa

tutustumaan vieraisiin kulttuureihin paranevat (An agenda for global responsibility 2008).

Myös Kansalaisopistojen liiton (KTOL) kestävää kehitystä edistävän hankkeen Kestävää

kehitystä kansalaisopistoissa -sivustolla (http://www.ktolhanke.net/kestavakehitys/a.37.html)

todetaan, että kielten opetuksen yhteydessä on hyvä mahdollisuus edistää rauhaa,

suvaitsevaisuutta ja eri kulttuurien välistä ymmärrystä (Kestävää kehitystä kansalaisopistoissa

2005).

Edellä on esitetty monenlaisia kieltenopettajan vaikutusmahdollisuuksia kestävään kehitykseen

liittyen. Jotkut ajatukset saattavat tuntua arjessa hieman yliampuviltakin, kuten rauhan

edistäminen kielten opetuksen avulla. Me opettajat voisimme kuitenkin aloittaa asioiden

edistämisen ensin oman asenteemme ja suhtautumisemme tarkistamisesta ja yrittää sen

jälkeen omin teoin ja mielipiteen osoituksin välittää opiskelijoillemme kestävämpää

maailmankuvaa eri kulttuureihin liittyen. Opettaja voi esimerkiksi näyttää opiskelijoille

15

autenttista materiaalia internetistä vaikkapa vieraiden kulttuurien juhlapyhien vietosta, tavoista ja

tottumuksista. Internet-tuokiot olisivat varmasti opiskelijoita kiinnostavaa materiaalia ja toisivat

mieluisan tauon oppikirjakeskeiseen kielten opiskeluun. Autenttisen, vieraskulttuurisen

materiaalin näkeminen opettajan auki selittämänä voisi hyvinkin olla askel lähemmäksi nuorten

kulttuurien välistä ymmärrystä. Pikku hiljaa opettaja voisi lisätä puheeseensa esimerkkejä

kulttuurien välisistä kohtaamisista sekä tietoa kohtaamisissa tarvittavista viestintätaidoista.

Uskon, että nämä pienet “kulttuuripalat” herättäisivät nuorten mielenkiinnon ja keskustelua

pääsisi syntymään. Keskustelu puolestaan edistäisi nuoren suotuisaa suhtautumista

seuraavassa kokemassaan vieraan kulttuurin kohtaamisessa, joka voi tapahtua vaikkapa

seuraavalla ruokatunnilla lähikaupassa. Tällä tavalla, pienin teoin ja askelin kielten opettaja voi

omalta osaltaan edistää kestävän kehityksen periaatteita ja laajentaa oppilaidensa

maailmankatsomusta omassa työssään.

3.4 Kestävä kehitys kädentaito- ja taideaineiden opetuksessa sekä käytäntöjä keke-

toiminnan alkutaipaleelta Ylitornion kristillisellä opistolla / Mari Honkuri

3.4.1 Kestävä kehitys kädentaito- ja taideaineiden opetuksessa

Kestävä kehitys, kierrättäminen ja uusiokäyttö ovat osa jokaista päivääni. Kestävän kehityksen

ollessa niin suosittua, kuin se nykyään on, minun on luontevaa tuoda arvomaailmaa mukaan

opetukseeni. Opetan Ylitornion kristillisen opiston lastenohjaajaopiskelijoille sekä vapaasti

valittavien, että ilmaisutaitojen ohjaukseen liittyvien opintokokonaisuuksien kädentaitojen ja

kuvallisen ilmaisun osuudet. Samoille opiskelijoille opetan myös Taide ja kulttuuri-kurssin.

Kahtena lukuvuotena olen opettanut ympäristötietoa. Opiston erityislinjalaisille opetan myös

kädentaitoa, kuvallista ilmaisua sekä ympäristötietoa. Opetan myös opiston lyhytkursseilla

erilaisia kädentaitoja, mm. tekstiilien tuunausta ja japanilaista kirjansidontaa. Toimin myös

opiston kestävä kehitys vastaavana.

Viesti, jonka haluaisin käsityö- ja kuvallisenluokan viestittävän opiskelijoille, on vapaa tekemisen

meininki. Vapaus merkitsee mm. sitä, että luokkatiloihin voi jäädä tarvittaessa tuntien jälkeen

tekemään töitä loppuun. Vapautta on myös näkökanta, ettei vääriä ratkaisuja ole. On vain

erilaisia, puntaroitavia vaihtoehtoja. Luokissa on paljon materiaaleja ja välineitä vapaasti

saatavilla, niistä suuri osa kierrätysmateriaalia. Toki käytämme paljon myös ostettua

materiaalia. Tilauslistat koostuvat pääosin peruspapereista ja -kartongeista sekä erilaisille

pohjille sopivista maaleista ja väreistä. Toki tilattavana on myös muuta perusmateriaalia, kuten

erilaisia liimoja ja teippejä eri tarkoituksiin. Tilauksia tehdessä vältän puolivalmiita

askartelupakkauksia, joissa omaa mielikuvitusta ei tarvitse käyttää. Mieluummin ohjaan

opiskelijat pohtimaan mistä materiaalista jonkun tarvittavan voi tehdä, tai sitten mitä jostakin

materiaalista voi tehdä. Tällaiset harjoitukset ovat ongelmanratkaisua parhaimmillaan.

Valmistuttuaan lastenohjaajaopiskelijat voivat työskennellä seurakuntien tai päiväkotien

lastenohjaajina. Oman kokemukseni ja käsitykseni mukaan lähes kaikilla työnantajatahoilla on

nykyään tiukat budjetit. Kun kestävä kehitys on saanut ansaitsemaansa maailmanlaajuista

16

huomiota, jo luonnonvarojen vähentämisen vuoksi, on perusteltua nostaa kestävä kehitys

mukaan opetukseenkin kaikin mahdollisin keinoin. Useissa lastenohjaajien ilmaisutaidollisissa

tehtävissä voi yhtenä tavoitteena olla lähes 0€:n budjetti. Tällaisissa tehtävissä on ajatuksena,

että opiskelijat mahdollisista aikaisemmista toisenlaisista tottumuksista huolimatta, katselisivat

materiaalimaailmaa kierrättävällä ja ideoivalla asenteella.

Taloudellisuus on monella tavalla mukana toiminnassamme. Siveltimet ja kaikki välineet tulee

pestä ja huoltaa huolellisesti, näin niiden ikä pitenee, ja taloudellista säästöä tulee

huomaamatta. Suojapaperit, -liinat ja -muovit tulevat kierrätysmateriaaleista kokonaisuudessaan

kuten myös värien sekoittamiseen ja käyttöön tarvittavat alustat ja kupit. Uusiokäytettäviä

materiaaleja pyrin järjestämään luokkatiloihin käyttöön. Jatkuvasti saatavilla olevia materiaaleja

ovat mm. kierrätyskartonki, tapettirullat ja -kirjat paperiaskarteluun ja kuvallisen ilmaisun töihin,

muut paperimateriaalit mm. uusiopaperin valmistukseen, kynttilänpätkät kynttilöiden valuun ja

sytyketuotteiden valmistukseen sekä keramiikkalaatat ja rikkoutuneet astiat mosaiikkitöihin.

Ongelmakohtana materiaalien hyödyntämisessä on ns. käyttöön valmistelu. Kierrätyskartongin

kohdalla tämä tarkoittaa seuraavaa; paperi tulee rullille käärittyinä, n. 130 x 100 cm suurina

arkkeina. Arkkien laatu vaihtelee. Rullat vaativat suoristumisajan ja -tilan, lajittelun laadun

mukaan ja tarvittavan pienentämisen. Jossakin määrin teemme tätä tuntien puitteissa, mutta

valitettavasti siihen kuluu liikaa aikaa muulta opetukselta. Kestävän kehityksen

asennekasvatuksen nimissä teemme sitä jossakin määrin kaikkien ryhmien kanssa.

Sekä lastenohjaaja- että erityisopiskelijoiden ympäristötiedon tunneilla pyrin ottamaan mukaan

opiston oman kulttuurisen taustan. Tutustumme opiston pihapiiriin eri näkökulmista, jolloin esille

nostetaan mm. eri rakennusten rakennusajat. Pyrimme sitomaan nämä yksityiskohdat yleiseen

historiaan, ja poimimaan opiston historiikista tarinoita ja kertomuksia. Näin on pyrkimys

elävöittää juuri sitä historiaa, jonka ympäröimänä työskentelemme ja opiskelemme.

3.4.2 Kestävän kehityksen käytäntöjä Ylitornion kristillisellä opistolla keke-toiminnan

alkutaipaleella

Ylitornion kr. opistolla aloitettiin “virallinen keke-toiminta” vuoden 2012 alussa. Toiminta

aloitettiin luentosarjalla, jolla opiston henkilökunnalle ja opiskelijoille tuotiin kestävän kehityksen

näkökulmaa tutuksi. Luentojen jälkeen opistolle perustettiin työryhmä, johon kuuluu edustajat

kustakin henkilöstöryhmästä. Opiskelijajäseninä on opiskelijoita jokaisesta ryhmästä.

Työryhmästä valittiin keke-vastaava.

Keke-työryhmän tavoitteena on saattaa koko opisto pienin askelin hyvälle alulle kestävän

kehityksen mukaisessa elossa ja olossa. Ensimmäisiksi tavoitteiksi päätettiin kiinnittää huomiota

kopiointiin ja tulostamiseen. Ympäristötiedon tuntien puitteissa päätettiin työpajatyyppisesti

tarttua myös valaistukseen ja vedenkulutukseen. Opiskelijoiden aloitteesta opistolle päätettiin

perustaa Keke-kirppis, johon opiskelijat ja henkilökunta voivat tuoda tarpeetonta tavaraa

kierrätettäväksi. Keke-kirppiksen hoitajat valittiin opiskelijajäsenistä.

17

Opiskelijat ovat valikoituneet mukaan omasta halusta, ja ovatkin kovin innokkaita toiminnassa.

Opistolla otettiin keke-toiminnan myötä käyttöön opintosuorituspassi, johon voi kerätä

merkintöjä mm. opiston keke-toiminnasta. Merkintöinä käyvät esim. keke-työryhmään

kuuluminen ja siinä toimiminen sekä muillekin opiskelijoille muu opistolla tapahtuva

vapaaehtoinen keke-toiminta. Keke-tiedotus opistolla hoidetaan seuraavalla tavalla; koulun

omassa verkossa on kaikille avoin levyasema, josta löytyy kaikki keke-asiakirjat. Levyasemalle

kootaan myös seuraavan keke-palaverin asialistaa, jota työstämisvaiheessa pääsee kaikki

halukkaat muokkaamaan. Opiston aulassa on idea-boxi, johon voi tehdä ehdotuksia opiston

keke-toiminnasta. Tarkoitus on myös laittaa aulaan ns. “Keke-lööppi”, josta on kaikkien

luettavissa se, mitä edellisessä palaverissa on sovittu, ja mitä keke-saralla on juuri nyt

tapahtumassa.

Kestävän kehityksen nimissä otetut askeleet ovat oppilaitoksessamme pieniä, mutta kuitenkin

merkittäviä - hyviä alkuja. Positiivinen asenne on mielestäni hyvä työkalu kestävän kehityksen

sanoman eteenpäin viemisessä. Jokaisessa yksittäisessä oppilaitoksessa hyvässä hengessä

tapahtuva toiminta kestävän kehityksen toteuttamiseksi on todella tärkeää. Näin muokkaamme

asenteita, niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin!

18

4 Millä tavalla toisten ajatukset inspiroivat minua?

4.1 Informaatikon mietteitä / Sanna Savolainen

Teija Viljanmaan artikkeli Kestävä kehitys eläintenhoitajien koira-alan opetuksessa oli

mielenkiintoista luettavaa, varsinkin siksi, että se poikkeaa niin suuresti omasta alastani.

Artikkelin myötä minulle avautui, kuinka monipuolista eläintenhoitajan koulutus ja työ kaiken

kaikkiaan onkaan: ei riitä, että osaa käsitellä eläimiä ja ajatella niiden parasta, vaan pitää osata

ajatella myös luonnon ja ihmisten hyvinvointia, kestävää kehitystä unohtamatta. Teksti avasikin

aivan uusia näkökulmia asiaan. Teksti oli käytännönläheistä ja kestävän kehityksen ongelmia oli

kuvattu hyvin konkreettisesti, jolloin asiasta kovin paljon tietämättömänkin on helppo ymmärtää

alan monia haasteita.

Kiinnitin huomiota erityisesti siihen, että eläintenhoitajan työssä käsitellään työssä jaksamista

ihan omana osionaan. Inhimillisen kestävyyden esiin nostaminen on minusta erittäin tärkeä

näkökulma ja asiaa voisi varmasti käsitellä meistä jokaisen artikkelissa yhtenä keskeisenä

teemana. Teija toi artikkelissaan esiin myös sen, että alan toimijoiden olisi hyvä tehdä tiiviimpää

yhteistyötä. Myös omaa alaani ajatellen tämä olisi hyvin tärkeää, sillä haasteet oman alan

sisällä tuntuvat olevan kaikille samat ja hyvien käytäntöjen levittäminen olisi kaikkien etu.

A. Koivistoisen artikkelissa Kestävä kehitys vieraiden kielten ja maahanmuuttajien opetuksessa

tulevat hienosti esiin konkreettiset vinkit kestävän kehityksen opetukseen. Tekstistä näkyy

selvästi kirjoittajan innostus alaan ja opetukseen sekä halu ottaa selvää asioista. Hän olikin

löytänyt monia mielenkiintoisia lähteitä asiaan, joihin voisin itsekin tutustua paremmin. Työ

maahanmuuttajien parissa on varmasti opettavaista, mielenkiintoista, mutta ehkä toisinaan

raskastakin. Olen samaa mieltä siitä, että opettajan asenne ja suhtautuminen sekä teot ja

mielipiteet ovat opetuksessa, olipa opetettava asia mikä tahansa, onnistumisen tai

epäonnistumisen lähtökohta. Nämä kuitenkin välittyvät opettajan toiminnasta selkeästi

opiskelijoille ja on aivan turha yrittää vakuuttaa asian olevan jotenkin, jos itse ei ole oikeasti

asian takana.

A. Koivistoisen teemoissa oli paljon omassa työssäni tuttua. Tasa-arvoisuus ja suvaitsevaisuus

ovat tosiaan kirjastomaailmassakin keskeisiä lähtökohtia. Omassa työssäni kohtaan myös

toisinaan vieraista kulttuureista peräisin olevia asiakkaita, joista osalle tuntuu olevan

hämmästyksen aiheena esimerkiksi se, että kirjoja saa viedä maksutta kotiin ja lainojen määrää

ei ole rajattu. Eri maissa käytännöt ovat tosiaan erilaiset tässäkin asiassa. Omassa

opetustyössäni en varsinaisesti ole kosketuksissa vieraiden kulttuurien kanssa, vaikka toisinaan

joukossa onkin vähän aikaa sitten Suomeen muuttaneita, mutta päästäkseen sosiaali- ja

terveysalalle opiskelemaan heidän on hallittava suomen kielen taito hyvin. Omien tuntieni

puitteissa ehdin käsitellä vain kirjastoon ja informaatiolukutaitoon liittyviä kysymyksiä, sillä

minulla on yleensä käytettävissä vain 1-3 tuntikertaa per ryhmä. Kirjoitus kuitenkin avasi ainakin

hieman näkökulmaa siihen, kuinka monipuolista mamu-opettajan työ oikein voi olla ja

näkemystä siihen, kuinka konkreettisesti asiat on hyvä avata vieraista kulttuureista tuleville.

19

Tätä voisi pohtia meilläkin vieraskielisten ryhmien kirjastoesittelyjen yhteydessä, sillä näitäkin

ryhmiä meillä toisinaan käy. Tuli myös mieleeni, että kirjastoesittelyihin voisi ottaa mukaan myös

ainakin asiakkaille konkreettisen ja näkyvän kierrätystoiminnan kirjastossamme, eli

kierrätyshyllyn esittelyn. Nyt se jää vähän unholaan kirjastoinfoissa.

Mari Honkurin tekstissä Kestävä kehitys kädentaito- ja taideaineiden opetuksessa sekä

käytäntöjä keke-toiminnan alkutaipaleelta Ylitornion kristillisellä opistolla on vahvasti läsnä

konkreettinen ote kestävän kehityksen toimintaan. Oli hienoa lukea, kuinka todella vähällä

rahalla mutta suurella mielikuvituksella pystytään toteuttamaan erilaisia kestävän kehityksen

projekteja. Valitettavasti taloudellisten resurssien väheneminen on arkipäivää todella monissa

työpaikoissa, mutta Marin tekstistä huokuva asenne on esimerkillinen: kierrättävällä ja ideoivalla

asenteella voi tehdä paljon. Näitä konkreettisia ehdotuksia voisin kyllä pohtia omallakin

työpaikallani erilaisissa teemapäivissä hyödynnettäväksi. Olen esimerkiksi miettinyt, voisiko

meilläkin olla jonkin “tule askartelemaan ystävänpäiväkortteja kirjastoon” -teemapäivä, jolloin

materiaalina olisivat esim. kirjastosta poistetut materiaalit.

Ylitornion kristillisen opiston kestävän kehityksen käytännöistä löytyi paljon samoja piirteitä kuin

oman työpaikan käytänteistäkin. Toiminta kuulostaa jo varsin monipuoliselta, vaikka käytäntöjä

on alettu ottamaan käyttöön vasta tämän vuoden alussa. Oli hienoa lukea, että oppilaitoksessa

myös opiskelijat ovat vahvasti mukana toiminnassa. Mari tiivistää hienosti erään todella tärkeän

sanoman, jonka allekirjoitan täysin: Positiivinen asenne on hyvä työkalu kestävän kehityksen

sanoman eteenpäin viemisessä.

4.2 Eläintenhoitajien opettajan mietteitä / Teija Viljanmaa

Sanna Savolaisen kirjoitus informaatikkona ja tiedonhankinnan opetuksessa oli

mielenkiintoinen. Ennakko käsityksestäni poiketen meidän työstä löytyi paljon samoja

yhtymäkohtia, etenkin opetuksen näkökannasta ajateltuna. Opiskelijoiden virittäminen

tiedonhakuun, laadukkaiden lähteiden löytämiseen ja tiedon kriittiseen tarkasteluun; nämä ovat

kolme tärkeää asiaa myös omassa opetustyössäni, koska toimin alalla, jossa jokaisella on oma

mielipide oman harrastustaustan kautta, mutta ei niinkään suuressa määrin faktatietoa.

Elinikäinen ammattitaidon kehittäminen vaatii sanansa mukaisesti jatkuvaa työtä.

Yläasteen ja lukio-opintojen aikaan olin hyvin aktiivinen kirjaston käyttäjä, sen jälkeen tällä

rintamalla on ollut hiljaista, mutta nyt opiskelujen myötä olen pitkästä aikaa vieraillut kirjastoissa.

Muutama viikko sitten kirjastossa käydessäni ajattelin samansuuntaisia asioita, mitä Sanna

tekstissään kertoo. Kirjasto ei aja asiakasta kaupallisuuteen, se on hyvin harvinaista nykypäivän

elämässä, tuntuu että kaikki nykyään johtaa pankkikortin tunnuksen näppäilyyn tai

sitoutumiseen johonkin yhteisöön. Samoin kirjastossa vieraillessani ja siellä asiakkaina olevia

ihmisiä silmäillessäni minulle tuli tuo samainen ajatus kirjaston tasa-arvoisuudesta ja

demokratiasta, minkä myös Sanna tuo hyvin esille tekstissään. On ihan sama oletko rikas,

rahaton, vanha, nuori, mies, nainen, mutta kirjastossa sinulle on tilaa. Tämä ajatus sai minut

20

pitkästä aikaa oikeasti pysähtymään ja ajattelemaan tällaista ihmettä arjen kiireen keskellä.

Ihana oli nyt lukea tästä samasta asiasta itse alalla työskentelevän kirjoittamana.

A. Koivistoisen tekstin kielten opettajan ja maahanmuuttajien opettajan työstä sai paljon aikaan

ajatuksia. Tekstissä tuli esille paljon sellaisia asioita kestävästä kehityksestä, jotka eivät omassa

työssäni tule päivittäin eikä edes kuukausittain esille. Vieraat kulttuurit, suvaitsevaisuus ja tasa-

arvoinen kohtelu; toki nämä tulevat tietyllä tapaa omassa päivittäisessä työssäni esille, mutta ei

varmasti missään nimessä samassa painoarvossa kuin kirjoittajan työssä.

Olen samaa mieltä että kestävän kehityksen opettaminen antaa myös aina jotain uutta

opettajalle. Opettaja joutuu miettimään mahdollisesti uusia opetusmenetelmiä tai toteuttamaan

opetuksen täysin erilaisessa oppimisympäristössä. Opettaja joutuu laittamaan itsensä likoon ja

miettimään mikä oikeasti on oleellista. A. Koivistoisen tekstissä on paljon hyviä linkkejä ja

vinkkejä kestävän kehityksen opetukseen liittyen. Tekstistä näkee että kestävän kehityksen

ajatukseen on oikeasti paneuduttu ja haluttu ottaa asioista selvää.

Mari Honkurin tekstissä, jossa hän kertoo omasta työstään kädentaitojen ja taideaineiden

opettajana, on paljon sellaista ihanaa fiilistä “maailmassa kaikki on mahdollista”. Tekstiä

lukiessa tuntui että ajatuksilla ja luovuudella ei oikeasti ole mitään rajoja. Ihana että opiskelijat

saavat tehdä omia oppimistekojaan todellisten ongelmanratkaisutaitojen varassa, ja antaa oman

luovuuden kukkia.

Marin työpaikalla on myös käytössä keke-kirppis. Meidän oppilaitoksessa on myös kevään

keke-teemaviikon jäljiltä jätetty keke-pöytä. Keke-pöydälle oppilaitoksen työntekijät ja opiskelijat

voivat tuoda sellaisia tavaroita, jotka ovat heille tarpeettomia. Puolestaan kuka vain voi ottaa

pöydältä sen mitä tarvitsee. Tällä viikolla kun menin kesäloman jälkeen töihin, niin huomasin

että pöydällä ei ollut mielestäni kuin kaksi samaa esinettä kuin silloin kuin jäin lomalle. Keke-

pöytä on siis tullut tarpeeseen! Toisen samantyyppisen toimintatavan Marin tekstistä löysin

omaan työpaikkaani idea-boxista. Meidän oppilaitoksessa annettiin viime talvena opiskelijoille

mahdollisuus vaikuttaa oppilaitoksen viihtyvyyden suunnitteluun. Järjestimme yhden luokan

tähän käyttöön kahden viikon ajaksi, jossa suurilla suunnittelupöydillä oli pohja- ja

pihapiirustukset kaikista oppilaitoksen alueen rakennuksista ja niiden pihoista. Opiskelijat saivat

nimettöminä käydä kirjoittamassa/piirtämässä parannusehdotuksia näihin piirroksiin. Saimme

oppilaitokselle paljon hyviä ideoita opiskelijoilta, ja näistä ajatuksista on suuria kokonaisuuksia

jo toteutettu. Mielestäni opiskelijoita pitäisi vain uskaltaa ottaa yhä enemmän mukaan

suunnitteluun ja prosessien toteutukseen!

4.3 Kielten opettajan mietteitä / A. Koivistoinen

Sanna Savolaisen artikkeli kestävä kehitys informaatikon työssä ja tiedonhankinnan

opetuksessa oli varsin tietopitoinen ja kiinnostava, ajatuksia herättävä kirjoitus. Sanna aloittaa

kirjoittamalla kirjaston moniarvoisuudesta ja palvelun vapaasta saatavuudesta, syntyperään tai

sosioekonomiseen asemaan katsomatta. Kirjasto on palvelua, joka on monelle

21

maahanmuuttajalle täysin tuntematon asia tämän muuttaessa Suomeen. Otan kirjaston ja sen

palveluiden esittelyn aina esille vasta maahan muuttaneiden ulkomaalaisten opetuksessa.

Käymme hakemassa kaikille omat kirjastokortit ja tutustumme kirjaston lainauspalvelun lisäksi

musiikin kuuntelumahdollisuuteen ja tietokoneen ilmaiseen käyttömahdollisuuteen. Olen myös

pyytänyt kirjastovirkailijaa mukaan esittelemään lehtisalin sekä internetissä selattavien

ulkomaisten lehtien valikoimaa. Kattava, ilmainen kirjastopalvelumme ei lakkaa ällistyttämästä

maahanmuuttajia. Tällainen mahdollisuuksien tarjonta kaikille kuntalaisille ilman syrjintää ja

asiakaskunnan valkkausta, ilman mitään rahallista vastinetta, on hyvä esimerkki suomalaisen

hyvinvointiyhteiskunnan palveluista. Kirjasto voi avata monelle maahanmuuttajalle täysin uusia

ajankäyttö- ja tiedonsaantimahdollisuuksia, jotka puolestaan edistävät heidän kotoutumistaan

Suomeen. Myös lähikirjastojen runsaus herättää monessa maahanmuuttajassa ihailua: näin

helppoa ja matalan kynnyksen palvelua näin lähellä koteja. Kirjastot siis minunkin mielestäni

edistävät tasa-arvoa ja yhtenäistävät tiedon saatavuutta, kuten Savolainen kirjoituksessaan

toteaa. Käytän toki kirjaston palveluita myös vieraskielisen materiaalin hankintaan suomalaisille

opiskelijoille, mutta suomalaiset ovat tottuneet kirjaston palveluihin ja sen toimintaperiaatteet ja

olemassaolo eivät herätä sen suurempaa ihmetystä heidän keskuudessaan.

Olen ilahtunut siitä, että kirjastonkin, “monen paperin päämajan”, toiminnassa kiinnitetään niin

hyvin huomiota ympäristönäkökohtiin. Sannan kuvausta lukiessani sain idean, että voisinkin

laajentaa yhteistyötäni paikallisten kirjastojen kanssa ja pyytää heitä esittelemään

maahanmuuttajaopiskelijoilleni kirjaston toiminnan lisäksi myös sitä, kuinka kirjastossa pidetään

huolta ympäristöstä. Tähän saakka olemme tutustuneet maahanmuuttajien kanssa vain oman

oppilaitoksen ravintolan ja omassa luokassa tehtävään kierrättämiseen. Kierrättäminen on

kuitenkin verrattain tärkeä aihe maahanmuuttajien kansalaistaidon opetuksessa. Monen

maahanmuuttajan on vaikea ymmärtää kierrätyksen kokonaisvaltaisuutta. Koulun

lähitoimintojen lisäksi kirjaston ympäristötoimien tiedostaminen saattaisi auttaa heitä

hahmottamaan paremmin, että kierrätykseen suhtaudutaan Suomessa vakavasti ja että

kierrätystä ja energian säästämistä tosiaan tehdään kaikkien toimesta ja kaikkialla.

Sannankin mainitsema valtakunnallinen työmatkapyöräilypäivä on myös ehdottomasti

mainostamisen arvoinen asia ympäristöteemaa maahanmuuttajien kanssa käsiteltäessä. Olen

huomannut, että useimpien maahanmuuttajien kanssa ei yleensä kannata lukea asioista

paperilta ilman omaa kokemusta, vaan tehokkaampaa on lähteä paikan päälle omin silmin

toteamaan, kuinka asiat hoidetaan, tai ainakin käyttää opetuksessa mahdollisimman

konkreettisia esimerkkejä. Sannan artikkelin tarjoaa hyviä vinkkejä käytännön toimiksi ja

esimerkeiksi, joten tulen varmasti viittaamaan Sannan (kokoamiin) ajatuksiin maahanmuuttajien

kansalaistaidon opetuksessa jatkossa.

Teija Viljanmaan luonnonvara-alan näkökulmasta kestävän kehityksen aihetta lähestyvä

artikkeli kestävä kehitys eläintenhoitajien koira-alan opetuksessa tuntuu ensivaikutelmana

varsin vieraalta näkökulmalta kieltenopettajalle. Siksi olikin hyvin mielenkiintoista lähteä

selvittämään, kuinka Teijan ajatukset ja ideat voisivat inspiroida omaa opetustani.

22

Teija aloittaa artikkelinsa tuomalla esiin uusiseelantilaisen tutkimuksen, jonka mukaan koiran

ekologinen jalanjälki vastaa kahta katumaasturia ja jonka mukaan koiran hiilijalanjälki on

suurempi kuin kehitysmaassa asuvan ihmisen. Tämä tieto oli minulle aivan uusia asia ja

hämmästyin siitä suuresti. Me suomalaiset pidämme lemmikkien hankkimisesta ja

hoivaamisesta, mitä olen joutunut selvittämään jo useampaan otteeseen

maahanmuuttajaopiskelijoilleni. Meidän lemmikkirakkautemme hämmästyttää varsinkin

pakolaistaustaisia maahanmuuttajia. He kysyvät usein, miksi hankimme ristiksemme eläimiä,

joiden ruokkimiseen joudumme käyttämään perheen varoja. Maahanmuuttajia askarruttaa

myös, miksi käytämme energiaamme eläinten hoivaamiseen sen sijaan, että hoitaisimme

vanhoja sukulaisiamme, jotka on “lähetetty” vanhainkoteihin. Ja miksi eläinallergiat ovat niin

yleisiä Suomessa? Niin, siinäpä vasta kysymyksiä. Joudumme kaivelemaan tämän teeman

äärellä suomalaisen luonteenlaadun ja hyvinvointivaltion perustuksia. Olen iloinen, että pystyn

vastaisuudessa, Teijan esittämän tiedon valaisemana, ottamaan esille lemmikkien ja koirien

omistamisen myös maapallon ekologisesta näkökulmasta. Uskon, että tämä näkökulma tulee

herättämään monia mielenkiintoisia keskusteluja luokassa.

Teijan kuvaus ekologisten näkökantojen ja kestävän kehityksen periaatteiden huomioimisesta

eläintenhoitajien koulutuksessa on vaikuttava. En osannut itse suomalaisena ajatella, että

nykyaikainen koulutus kiinnittää näin paljon myös näihin seikkoihin huomiota.

Maahanmuuttajien opetuksessa voin käyttää tätä tietoa hyödykseni esimerkinomaisesti, kun

haluan kuvata suomalaisen koulutuksen laadukkuutta ja nykyaikaisuutta sekä toisaalta kun

haluan kiinnittää opiskelijoideni huomion (ympäristö)lakien ja -säädösten sekä hyvien tapojen

noudattamisen tärkeyteen suomalaisessa työkulttuurissa.

Teijan kuvaamasta eläintenhoitoalan opetuksessa käytettävästä käytännönläheisestä ja

konkreettisten, omakohtaisten havaintojen tekemiseen perustuvasta kestävän kehityksen

aiheeseen perehdytyksestä olisi hyvä johtaa toteutusideoita myös muiden alojen kestävän

kehityksen opetukseen.

Eipä olisi uskonut, että löydän näin monta yhtymäkohtaa omaan työhöni

eläintenhoitajaopettajan näkemyksistä. Vaikuttavaa!

Mari Honkuri pohtii kirjoituksessaan kestävää kehitystä kädentaito- ja taideaineiden

opetuksessa. Ennakko-oletukseni on, että tulen todennäköisesti saamaan Marin ajatuksista ja

ideoista paljon inspiraatiota omaan opetustyöhöni. Olen nimittäin huomannut, että käsillä

tekeminen on toimivasti yhdistettävissä maahanmuuttajien opetukseen. Luovat ja konkreettiset

käsillä tekemisen hetket tuovat suomen kielen opintoihin kaivattua vaihtelua ja käsillä tehdessä

on mahdollista oppia myös valtavasti uutta sanastoa. Usein juuri sitä käytännön sanastoa, jota

ei kirjoja lukemalla opi.

Pidän kovasti Marin näkökannasta, että vääriä ratkaisuja ei ole. Niiden sijaan on erilaisia

näkökantoja. Olen oppinut tähän ajattelumalliin itsekin maahanmuuttajien kanssa toimiessa.

Olen työssäni usein joutunut venyttämään avoimuuteni ja joustavuuteni äärimmilleen ja saanut

sen seurauksena useammin kuin kerran huomata, että asioita voi tosiaan katsoa hyvin monelta

23

eri kannalta, joista mitään ei voi tulkita oikeammaksi kuin toista. Toisaalta joudun vähän väliä

hassuihin tilanteisiin, joissa toimin yhteen sulauttajana erilaisten kulttuuristen käsitysten välissä.

Yhden kulttuurin edustaja on sitä mieltä, että, kaikkiin kysymyksiin löytyy vain yksi oikea

vastaus. Toisen kulttuurin edustaja on sitä mieltä, että asioihin ei tule suhtautua niin vakavasti ja

tarkasti. Kolmannen kulttuurin edustaja ei puolestaan tohdi edes tuoda esille eriävää käsitystään

asioista.

Marin kirjoituksesta huokuva materian kunnioittaminen ja “loppuun käyttäminen” on asenne, jota

olisi nähdäkseni hyvä opettaa myös maahanmuuttajille. He tulevat usein köyhistä maista, joissa

he ovat oppineet hoitamaan omaa omaisuuttaan huolella, koska ylimääräistä rahaa ei ole ollut.

Suomeen tultuaan heidän taloudellinen tilanteensa saattaa ainakin väliaikaisesti hieman

kohentua, jolloin esimerkiksi suhtautuminen omaan ja yhteiskunnan omaisuuteen voi liukua

ääripäästä toiseen. On siis hyvä tuoda opetuksessa esille, että tavaroista huolehtiminen,

kierrättäminen sekä uusiokäyttö on merkityksellistä myös täällä hyvinvoivassa Suomessa.

Marin esille tuoma idea koulun pihapiiriin tutustumisesta on mielestäni loistava ja

toteutuskelpoinen myös maahanmuuttajien opetuksessa. Pihapiiriin ja sen eri rakennuksiin

tutustumisen kautta pääsisimme luontevasti käsiksi moniin hyödyllisiin teemoihin kuten Suomen

historiaan, kunkin ajan suomalaisiin merkkihenkilöihin sekä suomalaiseen luontoon. Tätä ideaa

tulen varmasti kokeilemaan omien oppilaideni kanssa!

4.4 Kädentaito- ja taideaineiden opettajan mietteitä / Mari Honkuri

Sanna Savolaisen artikkeli kirjastomaailmasta oli mielenkiintoista luettavaa. Paljon kirjastoa

käyttävänä olen mielestäni ymmärtänyt antaa kirjastolaitokselle sen arvon joka sille kuuluu,

mutta teksti antoi kuitenkin syvyyttä ja uusia näkökulmia ja tarkastelukohteita, joita ei ehkä niin

tarkkaan ole tullut ajatelleeksikaan. Hienoa lukea siitä, kuinka on tällaisia vuosittain päivitettäviä

käytännönläheisiä ympäristöohjelmia. Tärkeää tässä on nimenomaan käytännönläheisyys ja

vuosittainen päivitys. Muutoinhan tällaiset painuisivat helposti mappiin Ö. Sannan kirjoituksesta

olikin luettavissa se, kuinka tämä näkyy yksittäisessä kirjastossa. Sähköisen kirjan ja perinteisen

painetun kirjan hiilijalanjäljen vertailu oli mielenkiintoista luettavaa, ja antoi omalle

näkökulmalleni “lihaa luiden ympärille”, vaikka mustavalkoiseen tulokseen ei tultukaan.

Matkustustarpeen vähentäminen työmatkoilla sähköisten välineiden avulla, on jotenkin

luonnollista nykypäivänä, ja sitä harrastetaan omassakin työpaikassani jossakin määrin. Teksti

herätti minut kuitenkin pohtimaan sitä, onko työpaikallani käytössä juuri nämä välineet jotka

Sannakin mainitsi, ja joita olen itse päässyt kokeilemaan vasta opiskelujen yhteydessä. Tämän

tehtävän ja Sannan kirjoituksen ansiosta tulen ottamaan asiasta selvää.

Oppilaitoksessamme on ollut suunnitteilla keke-päivän järjestäminen, ja kaikkien

kirjoittajakollegoiden teksteistä sain ideoita erilaisista toimintamuodoista, joiden mukaanotto on

mielekästä ja mahdollista. Sannan kirjoituksesta tällaisia asioita löytyi mm. seuraavat. Keke-

päivän (tai -viikon) aikana opiskelijoita ja henkilökuntaa voisi innostaa pyöräilyyn.

24

Hyväntekeväisyysneulonta-idea muotoutui ajatuksissani keke-päivän aikana toteutetuksi

työpajaksi, jossa valmistettaisiin kierrätysmateriaalista esim. vanhainkodille lahjoitettavia kukkia.

Myös maininta kangaskassista sai aikaan oman työpaja-ideansa.

Jokainen kirjoituksistamme on kertomus erilaisesta toimintaympäristöstä. Teija Viljanmaan

artikkeli avasi ovia, ja laajensi käsityskykyämme siitä, millaisiin asioihin ja näkökulmiin

eläintenhoitajakoulutuksessa keskitytään. Huomioni kiinnitti työssä jaksamisen korostaminen jo

opetuksessa. Tämä näkökulma on varmasti jollakin tavalla esillä ammattikoulutuksissa kautta

linjan, mutta erityisesti tänä päivänä sitä ei voi liikaa korostaa. Ja kestävää kehitystähän on

myös se, että ihmiset oppivat säästämään itseään turhilta (fyysisiltä ja psyykkisiltä)

kuormituksilta. Tämän näkökulman tulen ottamaan entistä paremmin esille mm. ammattiin

opiskelevien opetuksessa.

Teijan työskentely-ympäristössä järjestetään kestävän kehityksen teemaviikkoja.

Teemaviikkojen toimintamuodot vaikuttivat hyvin järkeviltä ja käytännönläheisiltä. Opiskelijoiden

mukanaolo jo suunnitteluvaiheessa motivoi varmasti osallistumaan. Seurannat ja pienet

tutkimukset voisivat olla toimintamuotona omalla työpaikalla suunnittelun alla olevaan

teemapäivään. Luin mielenkiinnolla Teijan kirjoittamaa asiaa ja ajatuksia koirankakan

hyötykäytöstä. Toivottavasti “materiaalille” löytyy muutakin käyttöä kuin kiivaan

tekstaripalstakeskustelun polttoaineeksi.

A. Koivistoisen kirjoitus oli hyvin seikkaperäinen kuvaus maahanmuuttajien koulutuksesta.

Kirjoittajan kuvaus siitä, kuinka kestävän kehityksen käytänteet ja materiaalit ovat hajalla ja

näkymättömissä, ja siitä, millaisia löytöjä hän itse on mm. verkosta tehnyt, auttavat varmasti

meitä kaikkia materiaalin etsimisen ja kasaamisen alkuun.

Maahanmuuttajien koulutus vaatii varmasti mukautumista monenlaisiin tilanteisiin. Ihmisten

kaikenlainen keskinäinen erilaisuus nostaa suvaitsevaisuudentarpeen esille kaikkialla missä

ihmiset kohtaavat. Suvaitsevaisuuden moninainen rooli vaikuttaa olevan merkittävä osa A.

Koivistoisen työtä. Omassa työpaikassani on mielenkiintoinen näköalapaikka kun erilaiset

opiskelijat kohtaavat. Opiskelijoina meillä on kehitysvammaisia nuoria ja aikuisia ja ns.

“tavallisia” nuoria ja aikuisia.

Maahanmuuttajien koulutuksen käytänteistä löytyi paljon tuttuja käytänteitä, mutta myös paljon

vinkkejä omille oppitunneilleni. A. Koivistoinen keskittyi kirjoituksessaan maahanmuuttajien

koulutuksesta sosiaaliseen ja kulttuuriseen kestävään kehitykseen. Oma kirjoitukseni painottui

paljolti myös ekologisen kestävyyden puolelle, joten oli virkistävää lukea toisenlaisen

painotuksen kestävästä kehityksestä.

25

5 LOPPUSANAT

Artikkelia kirjoittaessamme yllätyimme siitä, kuinka aivan eri aloilta löytyi kuitenkin

samankaltaisia ajatuksia kestävään kehitykseen liittyen. Yhteistoiminnallisen kirjoitusprosessin

tuloksena ilahduimme siitä, kuinka hyvin eri alojen käytännöt ovat hyödynnettävissä myös

omalla alalla inspiraation lähteenä. Huomasimme myös, että kestävän kehityksen periaatteiden

soveltaminen ja opetukseen integroiminen ei todellakaan kuulu pelkästään luonnontieteen

alojen opetukseen. Tämän ajatuksen hoksaaminen laajentaa käsitystä kestävän kehityksen

opetuksesta ja oppimisesta aika lailla.

26

Lähteet

An agenda for global responsibility. 2008. The Finnish Ministry of Education and the Baltic

University Programme. Saatavissa: http://www.bup.fi/BUPfilm/Lars_film_site (hakupäivä

18.7.2012)

Association of Collage and Research Libraries. 2000. Informaatiolukutaidon osaamistavoitteet

yliopisto- ja korkeakouluopetuksessa. Saatavissa:

http://www.helsinki.fi/infolukutaito/ILopetus/osaamistavoitteet.pdf (hakupäivä 9.8.2012)

Halu, hinku ja himo: informaatiolukutaito ammattikorkeakouluissa. AMKIT-konsortion IL-ECTS-

työryhmä. 29.5.2007. Saatavissa:

http://www.amkit.fi/download.php?30d825001243c898ddc742ebee289c19 (hakupäivä 5.8.2012)

Huttunen, Terhi 2011. Kirjastoaineiston ekologinen jalanjälki: ympäristönäkökulma aineiston

poistamiseen, varastointiin ja muovitukseen. Helsinki: Avain.

Kasvio, Antti & Räikkönen, Timo 2010. Kohti kestävää työelämää. Helsinki:Työterveyslaitos.

Kestävän kehityksen sisällöt opetussuunnitelmassa ja opetuksen toteutuksessa. 2006.

Koulutuskeskus Salpaus, Opetushallitus, Suomen ympäristöopisto Sykli ja OKKA-säätiö.

Saatavissa:

http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&frm=1&source=web&cd=1&sqi=2&ved=0CEwQ

FjAA&url=http%3A%2F%2Fwww03.edu.fi%2Faineistot%2Fkeke_paiv%2Fliitteet%2Fyhteiset_ai

neet.doc&ei=lZ3ET5mzOcaB4ATZvOSECg&usg=AFQjCNGxX8sH9KTfeNU0r62vh__jb5OQuA

&sig2=t-HMCp3FDa8LqFSKqAHkLQ (hakupäivä 18.7.2012)

Kestävää kehitystä kansalaisopistoissa. 2005. Kansalaisopistojen liitto KTOL. Saatavissa:

16.7.2012 http://www.ktolhanke.net/kestavakehitys/a.37.html (hakupäivä 16.7.2012)

Kirjaston ympäristötyön toimintakertomus 2011. 2012. Oulu: Oulun seudun

ammattikorkeakoulun kirjasto. Raportti työpaikan intrassa.

Kiuru, Leena. 2004. Kestävän kehityksen ideapaketti opettajille. Tampereen kaupunki.

Opetuspalvelukeskus. Saatavissa:

http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&frm=1&source=web&cd=1&ved=0CFEQFjAA&u

rl=http%3A%2F%2Fwww.ekokumppanit.fi%2Fliitteet%2FKEKEIDEAPAKETTIOPETTAJILLE16

1005.pdf&ei=PWQEUIeGHKTg4QT5pNCACA&usg=AFQjCNH4HRCEN8wpiMT6hQsn6_Pj9po-

Fw&sig2=39uEvBrZMdapn9v7y2vycw (hakupäivä 16.7.2012)

Kulttuurinen kestävä kehitys. [2012]. Saatavissa:

http://www.vihreapolku.info/kestava_kehitys/oppimateriaalit/kahdeksan_maapalloa/kulttuurinen_

kestava_kehitys (hakupäivä 20.8.2012)

27

Mansikkamäki, Mika 2012. Lukutaidot kirjaston ja mediakasvatuksen kulmakivinä. Kirjastot

ja media, 46-49. Saatavissa:

http://www.okm.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2012/liitteet/OKM23.pdf?lang=fi

(hakupäivä 5.8.2012)

Mims, Christopher. [2012]. Are e-books an environmental choice? Green living. Saatavissa:

http://www.greenlivingonline.com/article/are-e-books-environmental-choice (hakupäivä

8.8.2012)

Oamk: Kestävä kehitys. 2012. Saatavissa: http://www.oamk.fi/tietoa_oamkista/kestava_kehitys/

(hakupäivä 31.7.2012)

Opetushallitus 2004. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Saatavissa:

www.oph.fi/info/ops/ (hakupäivä 16.7.2012)

Palmer, Brian 2009. iPads and Kindles are better for the environment than books. Washington

Post 24.8. Saatavissa: http://www.washingtonpost.com/wp-

dyn/content/article/2010/08/23/AR2010082303608.html (hakupäivä 5.8.2012)

Suomen kestävän kehityksen toimikunta 1995. Kestävä kehitys. lähivuosien toimenpiteitä

Suomessa ja Suomen kansainvälisessä yhteistyössä. 2. korjattu painos. Helsinki.

Painatuskeskus Oy.

Verho, Seppo 2011. Vihreä kirjasto on syntynyt. Kirjastolehti 5/2011. Saatavissa:

http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/jasen/lehtiarkisto?modeyksi=yksi&teksti_id=21053

(hakupäivä 1.8.2012)

Vilma-verkkomateriaali. 2010. Pohjois-Karjalan Aikuisopisto. Virtuoosi-projekti. Saatavissa:

http://virtuoosi.pkky.fi/vilma/yleista/kielitaso1.htm (hakupäivä 16.7.2012)

Vihreä kirjasto. 2012. Saatavissa: http://www.oamk.fi/kirjasto/tietoa_kirjastosta/vihrea_kirjasto/

(hakupäivä 31.7.2012)

Ympäristöministeriö. 2012. Mitä on kestävä kehitys? Saatavissa:

http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=22119&lan=FI (hakupäivä 4.6.2012)