2 / 0 9 2 . 1 0 . 2 0 0 9 A U D I O V I S U A A L I S E N K U L T T U U R I N E D I S T Ä M I S K E S K U S

REMIXk u l t t u u r i n e n k i e r r ä t y s

2

AVEK-lehti 2/2009

Sisältö

3 Pääkirjoitus

4 Herman Raivio: Jatkuvassa kierteessä

8 Heidi Tikka: Remix

12 Pekka Kantonen: Uudelleen katsomisen ahdistavuus

16 Jöns Hallanaho: Oman elämänsä bricoleur

20 Sami van Ingen: ”Suurin, jännittävin ja sensaatiomaisin koskaan toteutettu liikkuvan kuvan sarja”

23 Mika Taanila: Elokuva on.

24 Juha Huuskonen: Mediataiteen luova tuottajuus

27 Tuomo Tammenpää: Vapaata rautaa

29 Hannes Vartiainen, Pekka Veikkolainen ja Sanna Vuorinen: Hanasaari A

34 Antti Seppänen: Ostin elämän kirpputorilta

38 Reetta Karppinen: Liikkuvan kehon arkkitehti

40 Juho Gartz: Tati oli toista maata

42 Taru Elfving: Pohjoinen aalto

44 Maria Bregenhøj: Veeti ja pavunvarsi

46 Kimmo Taavila: Navigointia

48 Jussi Oroza ja Aija Salovaara: Tarinateltta

50 Kari Yli-Annala: Videoex

52 Kirsi Reinola: Jälleen kuolemantapaus Venetsiassa!

54 Heikki Jokinen: Lyhyttä ja dokumenttia maailman festivaaleilla

58 Kyylä: Pedagogiikkaa

60 Virve Indrén: Media-ohjelman hankekehittelyn hakukierros julkaistu

61 Pekka Rislakki: Piraattipuolueko edistystä?

62 Sam Inkinen: AVOD

64 Lyhyesti

68 Valmistuneita tuotantoja

70 Tukipäätökset kevät 2009

Kansi: Jäävuoren varjoon, ohj. Antti Seppänen, Illume Oy, 2009

PAA KKANEN

3

Avek-lehtijulkaisija AVEK/Kopiosto ryHietaniemenkatu 2, 00100 Helsinkipuh. 4315 2350fax 4315 2377e-mail: avek@avek.kopiosto.fi, http://www.kopiosto.fi/avekJuha Samola (päätoimittaja)Pekka Rislakki (vastaava)Maria Bregenhøj(toimittaja)Erja Mäki-Iso (toimitussihteeri)ISSN 1236-7753taitto: Tiina Paju

Otsikko on kierrätystä Tommi Taberman-nilta, joka esitteli Karaoke-talouden kä-sitteen tekijänoikeuspäivän (23.4.09) pu-heenvuorossaan. Termi on oikein sattuva kuvaamaan kulttuurin tilaa, jossa kukaan ei enää kehitä mitään omaa, vaan kaikki on

lainaa toisilta. Luovuuden tilalle on tullut tekninen nokke-luus, eikä luova tekeminen enää elätä. Yhteiskuntaan, jossa tällainen talous on vallalla, on jo kehitetty sopiva puoluekin, Piraattipuolue. Puolueen menestys Ruotsin keväisissä euro-vaaleissa on hämmentävä; se nousi maan neljänneksi suurim-maksi puolueeksi ja sai yhden euroedustajan. Ihmisten täy-tyy nykyisin olla vieraantuneita politiikasta kokeakseen, et-tä tällaiset lyhdyt pimeinä ajavat yhden asian puolueet - joi-den poliittisesta agendasta ei tiedetä mitään - vastaavat hei-dän käsityksiään yhteisten asioiden hoitamisesta. Politiikka on muuttumassa, samoin sen seuraaminen. Blogit ja netti te-kevät siitä ainakin haasteellista. Toivottavasti politiikan tut-kijat ovat heräillä.

Kulttuurit kehittyvät vuorovaikutuksessa toisiin kult-tuureihin. Kierrätys kuuluu kulttuuriin oli sitten kyse ideois-ta, teoksista tai tavaroista. Ideoita lainataan, muokataan ja kehitetään. Muutos voi olla alkuperäistä ideaa tai teosta kun-nioittava tai pilkkaava, uudistava tai pelkästään kommentoi-va. Lainaaminen voi mennä myös äärimmäisyyksiin, jolloin toisen idea esitetään omana. Rajankäynti, jolloin lainaami-nen muuttuu varastamiseksi tai kunnioittava varioiminen pelkäksi plagioinniksi, ei ole yksinkertaista, vaikka äärita-paukset erottuvatkin. Tarantino esimerkiksi on ilmoittanut ”varastavansa” kaikista joskus näkemistään elokuvista, mutta tuntuisi köyhältä syyttää häntä pelkäksi kopioijaksi.

Nykyisessä keskustelussa tekijöiden ja kuluttajien oi-keuksista sekoitetaan kaksi asiaa. On kulttuurista kierrätys-tä esim. sävellysten, näytelmien uudelleen sovituksesta mu-siikin tai kuvien sämpläämiseen tai elokuvien remakeihin. Ja sitten on ammattimaista piratismia. Muunkin luvattoman kierrättämisen motiivit ovat lähinnä taloudellisia, jos ne ei-vät liity välinpitämättömyyteen, laiskuuteen tai johonkin vähän hämäräksi jäävään alakulttuurin käyttäytymiskoodis-toon.Tabermannilla oli jälkimmäiseenkin osuva ilmaus: nä-mä kierrättäjät eivät käy marjassa tai sienessä, eivät kalasta eivätkä metsästä, mutta katsovat oikeudekseen käyttää joka-miehen oikeuksia verkossa.

Lisämausteensa keskusteluun on tuonut pelko kulutta-jien sanan- tai tiedonvapauden kaventumisesta. Miten vaa-timus siitä, että ”digitaalisenakin aikana kuluttajilla pitää ol-la vapaa oikeus lainata tai monistaa toisilleen musiikkia, pe-lejä ja elokuvia” (Juha-Pekka Raaste, HS 20.8.09) voidaan yh-distää vaatimukseen, että tiedon pitää olla vapaata? Missä vaiheessa keskustelu tekijänoikeuksista ja yksittäisen teki-jän toimeentulosta on painottunut kysymykseksi sananva-paudesta? Tässä täytyy olla kyse jonkinlaisesta globalisaation mukanaan tuomasta ajatusharhasta. Sananvapautta rajoite-taan edelleen valtaosassa maailman maista, mutta ei tämän pitäisi vaikuttaa meillä käytävään keskusteluun. Tietoa on meillä aina saanut levittää suhteellisen vapaasti, omia ajatuk-siaan on voinut tuoda julki, samoin itseilmaisua on voinut va-paasti harrastaa. Mutta mitä tekemistä sananvapaudella mei-dän kulttuurissamme on musiikin, elokuvien yms. lähettämi-sellä satana kopiona kaverin kavereille? Ja milloin viihteestä on tullut tietoa? Vai onko kyse vain informaatio-sanan vää-rästä käännöksestä? Tieto – kuten kulttuurikin – vaatii ke-hittyäkseen esitetyn ajatuksen testaamista, toistamista, va-paata vaihtoa ja kumuloitumista, mutta kyse ei voi olla siitä, että sen varjolla kenellä tahansa on oikeus vapaasti jaella ke-nen tahansa teoksia.

Keskustelussa digiajan tekijänoikeuksista pääasia pitäi-si olla sen varmistaminen, että sellainen luovuus edelleen turvataan, joka tarjoaa tekijälleen elinmahdollisuuden myös freelancepohjalta suuryritysten ulkopuolella.

Loppuun on hyvä muistuttaa, että Suomes-sa – kuten lähes kaikkialla Euroopassa – on voimassa erinomainen järjestely, joka ottaa huomioon sekä tekijöiden että kuluttajien intressit. Hyvitysmaksujärjestelmä täytti ke-sällä 25 vuotta (syntymäpäivä oli 15.6.). Jär-

jestelmä mahdollistaa sen, että kukin voi kotonaan kopioida mitä haluaa – tietokonepelit ja muu softa poislukien – omaan ja lähipiirinsä käyttöön. Tekijät saavat kopioinnista korvauk-sen. Järjestelmä on meillä toiminut hyvin, mutta vaatii nyt pientä säätöä. Hyvä olisi aloittaa kopiointilaitteiden (tallen-nusalustojen) nopean teknisen kehityksen ottamisesta huo-mioon maksun piirissä olevista laitteista säädettäessä.

Juha Samola21.9.2009

KARAOKE-KULTTUURI

Toilet, Jari Haanperä, 2009

4

Internetissä sana on vapaa, mutta onko informaatio?

Filosofi Tuomas Nevanlin-nan mukaan internetissä kuk-

kii informaatiokommunismi, infor-maation tasa-arvoinen jakaantumi-nen. Tieto ei ole verkossa varsinaisesti kenenkään yksityisomaisuutta.

Verkossa oleva tieto ei kulu käy-tössä, vaan päinvastoin lisääntyy ja kasaantuu; kommunikaatiossa ja yh-teiskunnallisessa vuorovaikutukses-sa. Tietoa voidaan käyttää yhä uudel-leen, mutta silti sen ”haltija” ei menetä tietoaan, filosofi Jussi Vähämäki kir-joittaa.

Verkon käyttäjien ulottuvilla on myös tietoa, joka ei ole vapaata: kau-pallinen viihde. Se on vapaata vain ver-taisverkoissa, jotka välittävät maksul-lista informaatiota – musiikkia, eloku-via ja pelejä – ilmaiseksi. Käyttäjät la-tavaat ja heiltä itseltään ladataan tie-dostoja vertaisverkon kautta. He muo-dostavat salatun yhteisön, joka pitää käynnissä valtavaa vaihtorinkiä.

Mieleen tulevat antropologi Mar-cel Maussin kuvaukset primitiivises-tä vaihtojärjestelmästä. Siinä tavaroita saadaan ja annetaan eteenpäin, kierrä-tetään niitä. Kaikki osallistuvat yhtei-sössä tavaranvaihtoon ja onnistunut

vaihtoakti kasvattaa yhteisön jäsenen mainetta.

Nykyaikaisessa tiedostojen vaih-dossa tiedostot jäävät eteenpäin siir-rettäessä samalla itselle. Tieto ei puo-litu jaettaessa, kuten Nevanlinna luon-nehtii informaatikommunismia. Jos tiedostojen välittäjä saa jostain prestii-siä, niin ehkä siitä, miten laajat ja laa-dukkaat valikoimat hänellä on.

Tiedostojen lataus ja välitys on kuitenkin laitonta, koska siinä riko-taan tekijänoikeuksia, ja taiteilija me-nettää tuloja. Se ei vain tunnu laitto-malta. Tiedostojen lataaja saattaa se-litellä itselleen, että taiteilija tekee töitä lähinnä taiteellisen ambitionsa takia, ei ansaitakseen elantonsa. Sik-si viihdetiedostojen lataaminen ei va-hingoita ketään, ajatellaan.

YLE:n toimitusjohtaja Mikael Jungner laittoi YouTubeen videon,jossa hän tunnusti rakkauttaan vai-molleen. Videossa Mikael ja Maria hy-myilivät lehtien kuvissa ja kotivideo-pätkissä ensin erikseen, sitten yh-dessä. Taustalla soi Frankie Goes to Hollywoodin kappale The Power of Love. Jungner unohti videolla muu-takin kuin tyylitajun: tekijänoike-usmaksut laulun tekijälle. Jos edes YLE:n toimitusjohtaja ei tiennyt rik-

koneensa tekijänoikeuslakeja, miten sitten keskivertokuluttajat vastaavis-sa tapauksissa?

YouTubea ylistetään foorumina, jossa kansalaisaktiivisuus kukoistaa. Aktiivisuuden kääntöpuolena ovat höllentyneet rajat laillisuuden ja lait-tomuuden välillä. Se on kuitenkin tois-arvoista niin kauan kuin omalle kotivi-deolle pitää väen väkisin saada yleisöä. Ihmiset ovat nykyään valmiita rikko-maan vaikka lakeja saadakseen ilmais-ta itseään. Ehkä se koetaan urheaksi toiminnaksi.

PIRAATIT VERKOILLA1980-luvulla kiellettyjen kauhueloku-vien keräilijät hankkivat aarteensa ko-pioina, piraatteina, niiden välittäjil-tä. Elokuvien haaliminen oli salamyh-käistä ja siksi jännittävää puuhaa. Vä-littäjät olivat epäluuloisia, eikä syyttä. Joskus he narahtivat laittomien eloku-vien myynnistä. Laitonta oli siis ni-menomaan se, että joku tienasi sut-tuisilla elokuvakopioilla. 1990-luvulla piraattielokuvia alkoi löytyä suurkau-punkien toreilta, ensin videoina, sit-ten dvd-muodossa. Silloinkin niistä maksettiin. Nyt kaiken saa verkosta il-man, että raha vaihtaa omistajaa. Lail-lista se ei ole edelleenkään.

Vanhan kierrätys alkaa olla taiteentetekemisessä jo vanha vitsi.

Koko kulutuskulttuuri perustuu kierrättämiseen, mutta sitä esiintyy

yleisemminkin yhteiskunnassa. Se voi olla ironista leikittelyä tai

surullista katumustyötä – tai molempia samaan aikaan. Yhä useammat

kierrättävät viihdetiedostoja lataamalla niitä ilmaiseksi verkosta.

Joku joutuu kuitenkin aina maksumieheksi.

Herman Raivio

Kirjoittaja on vapaa toimittaja

JATKUVASSA KIERTEESSÄ

5

Ensimmäisenä vertaisverkkojen laittomaan toimintaan puututtiin amerikkalaisen Napsterin yhteydes-sä. Tämä tiedonjakelupalvelin suljet-tiin 2001. Viimeisin ennakkotapaus tuli ruotsalaisesta Pirate Bay -vertais-verkkosivustosta. Pirate Bayn ylläpi-täjät joutuivat helmikuussa 2009 oi-keuteen. Ensin näytti siltä, että Pi-raatit nauravat koko matkan ulos oi-keussalista, mutta toisin kävi. Heidät tuomittiin tekijänoikeusrikkomuksis-ta miljoonien vahingonkorvauksiin ja ehdolliseen vankeuteen.

Heinäkuussa saatiin ilmoitus, et-tä Pirate Bay myydään ruotsalaisel-le Global Gaming Factorylle 5,5 miljoo-nalla eurolla. Verkkosivuston toimin-ta jatkuu, mutta tekijöille jaetaan kor-vaukset. Ilmainen lataaminen loppuu. Juuri siihen Pirate Bayn idea perustui; ilmaiseen ja vapaaseen tiedonsiirtoon. Idean tueksi perustettiin jopa poliitti-nen liike, joka sai kesäkuussa edustajan europarlamenttiin. Suomeen Piraatti-puolue perustettiin keväällä 2008.

Piraatti-ideologeilta meni uskot-tavuus, koska vapauden ideologia myytiin. Maailmanlaajuista ilmais-ta lataamista se ei kuitenkaan lope-ta, koska käyttäjät ovat niin tottunei-ta siihen.

Pohjimmiltaan tiedostojen lataa-misessa on kyse kuluttajien laiskuu-desta. Paitsi että se on ilmaista, se on helppoa. Se palvelee yleistä teknolo-gista mantraa, jossa kuluttajaa mielis-tellään sillä, ettei tämän tarvitse näh-dä vaivaa haluamansa asian eteen. Tek-nologiaa tarjoillaan kuluttajille yhä enemmän sinun ei tarvitse -argumentil-la. Sinun ei tarvitse kävellä kauppaan asti hakemaan levyä, sitä ei tarvitse tilata mistään, sitä ei tarvitse omis-taa fyysisenä objektina. Kohta levyä ei tarvitse edes kuunnella, riittää, kun se löytyy bitteinä omista tiedostokan-sioista. Samalla helppouden periaat-tella kaupataan tietenkin myös laillis-ta informaatiota, iTunesista voi lada-ta koneelleen musiikkia euron kappa-lehintaan jne. Viihdeobjektin hankin-nan vaivattomuus tiivistyy kuitenkin juuri laittomassa lataamisessa.

Informaation vapautumisesta seu-raa sen arvon aleneminen. Toisaalta se on seurannut jo siitä, että informaatiota on nykyään niin paljon. Mitä enemmän informaatiota on, mitä helpompi sitä on saada ja mitä vähemmän se maksaa, sitä vähemmän se merkitsee. Ehkä kulutta-jat eivät kuitenkaan etsi informaatiosta merkityksiä, vaan haluvat vain kierrät-tää sitä, pitää kiertoa käynnissä.

TAIDE KIERRÄTYSKESKUKSENABanksy on englantilainen katutai-teilija, josta on tullut nykytaiteen SE nimi. Tämä entinen graffititaiteilija avasi kesällä 2009 näyttelyn Bristolin kaupunginmuseossa median salama-valojen loisteessa.

Toimittaja Anssi Miettinen luon-nehti Helsingin Sanomissa taiteilijan tyy-liä: ”Banksy ottaa jotain kaikkien tun-temaa, ja nyrjäyttää siltä niskat.” Tästä on esimerkkinä punainen puhelinkios-ki, britti-ikoni, joka on taitettu kaksin-kerroin. Eräässä kuvassa Pulp Fiction -elokuvan John Travoltan ja Samuel L. Jacksonin esittämät hahmot osoit-tavat katsojaa aseilla. Niiden paikalla vain ovat banaanit.

Banksyn taide on poliittista ku-lutusyhteiskunnan ja kulttuurieliitin pilkkaa, mutta lempeää sellaista. Hän puhuu töissään ympäristön ja eläinten oikeuksien puolesta, koska niin kuu-luu nykyään tehdä. Banksy ei suututa ketään, päinvastoin. Hän operoi mai-nos- tai pikemminin anti-mainoseste-tiikalla. Banksy on anonyymi henkilö, mutta nimen takana voisikin lymyillä joku mainostoimisto.

Banksyn suomalainen versio on taiteilijaduo Riiko Sakkinen ja Ja-ni Leinonen. Heillä oli keväällä 2009

Artikkelin kuvat:Missä on Missä?, ohj. Eija-Liisa Ahtila, Kristallisilmä Oy, 2009

6

Helsingissä yhteisnäyttely Janin ja Riikon Vapaa maailma. Sakkisen töissä kierrätetään lapsille suunnattuja tuo-tepakkauksia, joihin on liitetty mai-nostekstityyliin kirjoitettuja provo-sointeja. Teoksissa on viittauksia yli-kansalliseen talouteen, siirtolaisuu-teen ja prostituutioon. Leinonen taas leikittelee kulutustavaroilla, ja hän vaatetti mm. kuvissa pornotähtiä.

Banksy ja hänen suomalaiset hen-genheimolaisensa muistuttavat pin-nalta katsoen Andy Warholia, kuvien kierrätyksen mestaria. Erona on kui-tenkin se, että Banksylla, Sakkisella ja Leinosella on liikaa sanottavaa. Bank-sy, Sakkinen ja Leinonen ovat nokke-lia, mutta heidän viestinsä ovat yksise-litteisiä, jopa osoittelevia. Warhol jät-tää katsojan hämilleen, koska hän ei tunnu sanovan mitään. Warholin kier-rättämät kuvat ovat kiehtovalla taval-la tyhjiä, Banksyn, Sakkisen ja Leino-sen kuvat taas täynnä merkitystä. Eh-kä juuri siksi Warholin kuvat jäävät kulttuuriin kummittelemaan.

KÄSKY VARASTAAMistä kierrätyksessä on kyse? Cham-bers English Dictionaryn mukaan kier-rätys tarkoittaa uudistamista, muu-tos- tai korjaussarjojen läpikäyntiä, joksikin toiseksi tekemistä. Suoma-laisen sanakirjan mukaan kierrättämi-nen on uudelleen käyttöön antamista ja ottamista, kiertämään panemista.

Kierrättäminen on esimerkiksi si-tä, että jostakin kulutushyödykkees-tä tehdään uusi versio; elokuvasta tu-lee re-make, musiikkikappaleesta re-mixaus.

Vanha uudistetaan, sille anne-taan tuore merkitys. Asiasta tulee uu-si, mutta ei kuitenkaan täysin uusi. Elokuvan vanhalle versiolle annetaan vaikkapa uusi loppu tai vanha versio toisinnetaan sellaisenaan, kuva kuval-ta, kuten Gus Van Sant teki Hitch-cockin Psykolle. Uutta on tällöin vain nykyaikainen tekniikka, jolla vanha toisinnetaan.

Kierrätyksestä puhuminen tuo tietenkin mieleen ekologisen kierrä-tyksen, jossa käyttöobjekti vaihtaa omistajaa, tavara saa uuden elämän. Ekologinen kierrätys on ideologinen vastalause uuden tuottamiselle. Siinä pyritään tuottamisen, mutta myös ku-lutuksen vähentämiseen.

Kulttuurisen kierrätyksen taus-talla ei ole samanlaista uuden tuot-tamisen vastaista ideaa. Kyse on it-setietoisesta eleestä. Taiteentekijät tietävät nykyään yhä selvemmin, et-tä kulttuuri syntyy varkauksista, lai-noista, viit-tauksista jo tehtyyn, al-luusioista alkuperäiseen – ja se tuo-

daan yhä useammin julki itse taide-teoksessa. Se, että taideteos nähdään viittausten kudelmana ja taiteilija pe-rinnetietoisena varkaana, ei ole tie-tenkään tuore oivallus. Sekään ei ole millään muotoa yllättävää, että tai-teilija ilmaisee periaatteen suoraan töissään, korostaa varkaan taitojaan. Uutta on lähinnä sen yleisyys. Varas-taminen sallittu! on nykyään melkein-pä käsky.

Kierrätys on olennainen osa ku-lutusteollisuutta. Ajatellaan ikkunan idean muuntumista: ikkunasta tulee tv-ruutu, tietokoneen ruutu, matka-puhelimen ruutu jne. Muutos voidaan nähdä myös evolutiivisena, ei vain van-han toistona.

Kun katsoo ympärilleen, herää kysymys, että mikä ei olisi kierrätet-tyä. Ihmisten mielipiteet, makutot-tumukset, tv-uutiset, skandaalit, jopa tunteenilmaisut – ikään kuin maailma toistaisi koko ajan itseään rikinäisen levyn tavoin. Mitä meillä olikaan en-nen kierrätystä?

RETRON JÄLKEEN TULEE UUSI RETROMuoti perustuu kokonaisuudessaan kierrättämiseen, ilmiasujen ja tyylien kiertoon. Hyvänä esimerkkinä on ret-ro, vanhojen muotien kierrätys. Men-neet vuosikymmenet palaavat takaisin Mad Menin kaltaisssa tv-sarjoissa, mu-siikissa ja vaatteissa. Kesällä 2009 Pori Jazzissa esiintynyt soultähti Raphael Saadiq tuo musiikkiinsa 60-luvun henkeä käyttämällä sen ajan teknolo-giaa, ja 60-luvun asut ovat aina ajan-mukaisia. Aiemmat tyylit voivat palata takaisin myös vain osittain. 80-luvun takista saatetaan ottaa ainoastaan kor-keat olkapäät, ei pastellisävyjä. Tällöin kyse on uuden vaikutelman synnyttä-misestä, vanhaan tuodaan ripaus uu-denlaista.

Maailmassa on rajallinen mää-rä objekteja. Siksi myös kierrätet-tyä kierrätetään. The Beatles teki ai-koinaan The White Album -levyn, jo-ka tunnetaan musiikillisten tyylilaji-en vaihtelevuudesta. Rap-artisti Jay-Z teki sen innoittamana The Black Al-bum -levyn. Se taas inspiroi DJ Dan-germousea tekemään levyn nimeltä The Grey Album.

Muodissa ei ole kyse niinkään ma-teriaalisten hyödykkeiden, fyysisten tavaroiden, vaan mielikuvien kierrä-tyksestä. Muodissa ei kaupata ja kulu-teta vaatekappaletta kehoa suojaava-na tekstiilinä, vaan vaatetta merkkinä, sosiaalisesti merkitsevänä objektina. Siksi merkit merkitsevät vaatteissa ja siksi muodin mielikuvataso merkitsee kuluttajille, vaikka he eivät sitä myön-täisikään.

Miten käy alkuperäiselle objektil-le, kun sitä kierrätetään, uusinnetaan ja jäljitellään?

Kulttuuriteoreetikko Walter Ben-jamin pohdiskeli taideteoksen auran, eli aitouden ja välittömästi ilmenevän autenttisuuden, katoamista. Hän piti siihen syypäänä teknologiaa ja sen ke-hittyneitä menetelmiä; monistamista ja kopiointia. Benjaminin mukaan ai-tous ei pysty enää määrittelemään tai-detta, koska alkuperäistä ja kopiota ei voida enää erottaa toisistaan.

Voidaanko itse asiassa edes puhua itsestäänselvästä alkuperäisestä asias-ta, jota sitten kierrätetään, ”vääristel-lään”? Mikä on se, joka oli muka ensin? Filosofi Jacques Derridan mukaan al-kuperää ei ole koskaan ollutkaan. Al-kuperä on vain jälki aiemmasta jäljes-tä. Jälki on alkuperän alkuperä.

KIERRÄTYS KATUMUKSENAFilosofi Jean Baudrillard on kirjoit-tanut paljon postmodernista, simulaa-tiosta, ja jonkun verran niihin liittyväs-tä kierrätyksestä. Hän käsittelee kier-rätystä lähinnä immateriaalisen asioi-den (ideoiden, aatteiden, ideologioi-den) kierrättämisenä. Kierrätyksen ajatukseen hän suhtautuu kriittises-ti. Se on osoitus kulttuurin näivetty-

7

misestä, kyvyttömyydestä tuottaa mi-tään ”uutta”, apeaa puuhastelua van-hojen palasten kanssa.

Toisin kuin amerikkalaisfiloso-fi Francis Fukuyama aikoinaan väit-ti, historia ei loppunutkaan länsimai-sen demokratian voittoon eikä mi-hinkään muuhunkaan. Baudrillardin mukaan historialle ei ole loppua, kos-ka jäännökset – kirkko, kommunismi, demokratia, etniset ryhmät, konfliktit ja ideologiat – ovat loputtomiin kier-rätettäviä. Mikään, minkä historian uskottiin jättäneen taakseen, ei ole todella kadonnut; kaikki arkaaiset ja anakronistiset muodot ovat tallella, valmiina nousemaan uudelleen esiin. Historia irtautui syklisestä ajasta vain joutuakseen kierrätykseen. Histori-asta itsestään on tullut valtava roska-pönttö.

Postmoderni, yhtenä kulttuurise-na aikakautena, on tästä hyvä esimerk-ki. Sitä luonnehtii menneiden muoto-jen kierrättäminen, jäännösten ylistä-minen, arvon palauttaminen askarte-lulla (bricolage) ja valikoiva hempeys. Postmodernissa kierrättämistä teh-dään sen itsensä takia. Pääasia, että kierto jatkuu, syistä välittämättä. Asioi-den pitää pysyä liikkeessä, energian täytyy virrata, koska mikään ei saa ka-

dota. Baudrillardin mielestä se on su-rullista.

Kierrätystä pidetään itsetietoise-na leikittelynä menneisyyden muo-tojen kanssa, mutta entä jos kyse on myös pakosta?

Ekologinen imperatiivi käskee kierrättämään kaikki jätteet. Baud-rillardin mukaan kulttuurissa on me-neillään kaiken meitä edeltäneen lo-puton tutkiminen. Hän ottaa esimer-kiksi maalaustaiteen, joka ammen-taa yhä enemmän menneestä. Sen on tarkoitus olla tietenkin ironista, mut-ta tällainen ironia on nukkavierua, lä-pinäkyvä yritys olla hauska. Ajatellaan asetelmaa, jossa Manet’n Aamiainen ruohikolla -taulun alastonhahmoa vas-tapäätä on Cezannen Kortinpelaajia. Tämä on Baudrillardin mukaan pelk-kää mainosironiaa (vrt. Banksy, Sakki-nen ja Leinonen), johon taidemaailma nykyään hukkuu.

Kuopion taidemuseossa avattiin heinäkuussa 2009 kiinalaisen maalaus-taiteen näyttely Kasvokkain Kiinan kanssa. Työt edustivat Helsingin Sa-nomiin kirjoittaneen Timo Valjakan mukaan post-sosialistista realismia, jolle on ominaista yhtäältä sarkasmi ja ironia, toisaalta kiinnittyminen men-neisyyteen. Niinpä niin.

Tällaisessa ironiassa on jotain kaunaista, ja se onkin sukua katu-mukselle. Se on yritys sovittaa jota-kin, mitä ennen tehtiin ”väärin”. So-vitusyritys korostuu erityisesti sil-loin, kun vanha muoto on moraali-ton tai epäkorrekti. Baudrillard ot-taa esimerkiksi Ranskan suuren val-lankumouksen. Nykyään siitä esite-tään hurskas näkemys, joka korostaa ihmisoikeuksia ja väheksyy terroria. Verinen vallankumous on kierrätetty postmodernin intellektuaalisen mu-kavuuden muotoon. Baudrillard ei tuomitse vallankumouksen brutaalia luonnetta, vaan sen kätkemistä, puh-distamista.

Kierrätetty versio haluaa olla ikään kuin parannettu painos van-hasta. Kierrätyksessä yritetään rat-kaista aiemman työn asettama on-gelma, halutaan sulkea jotain, antaa lopullinen silaus. Ele on turvallisuus-hakuinen ja siksi hätääntynyt. Sitä paitsi ele on toivoton, koska kierto jatkuu...

Kierrätyksessä on pohjimmiltaan jotain melankolista. Ehkä kyse onkin surutyöstä. Kierrätyksestä, menneen muisteluna, ei päästä koskaan eroon, mutta ei myöskään sen jättämästä laimean nostalgisesta jälkimausta.

Kierrätyksessä on pohjimmil-taan joitain melankolista. Ehkä kyse onkin surutyöstä.

■

8

Globaalin kulttuurin maisemaa on usein kuvattu nopeutetun liikkeen tilaksi, jota luonnehtivat informaatioteknologian ja telekommunikaation

uudet muodot, liikennevirrat ja pääoman vapaa liikkuvuus. Globaalissa kuvakulttuurissa sekä kuvien määrän yltäkylläisyys että niiden

tihentynyt kierto uusilla teknologisilla alustoilla ovat johtaneet pohdintoihin kuvan muuttuneesta roolista informaatioyhteiskunnassa.

On kysytty, miten tulisi ymmärtää kuvan uusia käyttökulttuureita, joissa kuvamanipulaation tai generatiivisen koodin tekniset mahdollisuudet

ovat perustavanlaatuisella tavalla muuttaneet käsitystämme kuvan ja todellisuuden välisestä suhteesta.

REMIXPA K O P I S T E I T Ä M E D I ATA I T E E N M A I S E M A S S A

9

Edelleen on kysytty, miten erilaiset kuvien järjestelmät tuottavat identiteettejä, ja mi-kä on näiden järjestel-mien suhde valtaan.

Millaisissa tuotannon ja esittämisen talouksissa rakentuvat aikamme me-diakuvastot, ja miten ne toistuessaan vakiinnuttavat kokemusta siitä, mil-lainen on hyväksyttävä tai ylipäätään mahdollinen toiminnan paikka nyky-kulttuurissa. Tässä yhteydessä on pu-huttu siitä, miten erilaiset kuvat ja esittämisen tavat voivat toimia kult-tuurisina luonnollistajina vakiinnut-taessaan, mutta myös koetellessaan ja laajentaessaan käsitystä mahdollisen rajoista. On myös pohdittu sitä, mi-ten kuvien valtaan kertoa merkityk-sellisiä tarinoita vaikuttaa se, että yhä useammat kuva-aineistot ovat monel-le jakelualustalle levittäytyviä rajatto-masti kasvavia arkistoja.

Jos kulttuurimme maisema olen-naisesti piirtyy esiin kuvien ja niiden kierron kautta, joutuu nykytaide ky-symään, miten asemoitua tähän ku-valliseen nopeutetun liikkeen ja kier-rätyksen maisemaan. Miten luoda merkityksellinen suhde kuviin jot-ka hahmottuvat ensisijaisesti jo näh-dyksi tulleina? Millä ehdoin ”kierrä-tys” ylipäätään voi toimia kiinnosta-vana taiteellisena strategiana? Ja toi-saalta, onko ”kierrätystä” millään ta-voin mahdollista ohittaa taiteellisista strategioista puhuttaessa?

Détournement 2000 luvulla?Eräänä historiallisena viitepisteenä näille kysymyksille toimii epäilemät-tä 1950-60 lukujen situationistien kä-site détournement, kuvan ”ympäri-kääntö”, jonka tavoitteena on uudel-leenesittämisen ja uudelleenkonteks-tualisoinnin keinoin tuoda näkyviin kuvien ideologinen viesti. Esimerkik-si Guy Debordin elokuvasta La So-ciété du spectacle erilaisia mediaku-vastoja, elokuvia ja mainoskuvia kier-rättämällä ja ristiinkytkemällä pyri-tään tuottamaan kriittinen ja etään-nytetty katsomiskokemus. Elokuvan jännite syntyy Debordin ääneen lue-tuista teeseistä ja kierrätyskuvista ris-tiinleikkaamalla toteutetusta visuaali-sesta retoriikasta.

Kaksituhatluvun mediamaise-ma on olennaisesti toisenlainen kuin Debordin elokuvan valmistumisen aikaan. Tällä on epäilemättä seurauksia paitsi sille, millaisia kriittisiä strategioi-ta nykytaide kykenee omaksumaan suhteessa globaaliin mediakulttuu-riin ja sen kuvastojen kiertonopeu-teen, myös sille, millaiseksi muodos-

tuu se toiminnan kenttä, jossa taiteel-linen työskentely ylipäätään mahdol-listuu. On kiinnostavaa panna mer-kille, että Debordin vuonna 1973 val-mistuneen elokuvan merkittävä le-vityskanava on tällä hetkellä YouTu-be. Tämä tarkoittaa sitä, että samalla kun elokuvan katsojayleisö on laajen-tunut radikaalisti, on teoksen katso-miskonteksti myös radikaalisti muut-tunut. Perinteisen elokuvan katsomi-sen rinnalla toimii näytöltä katsomi-sen käytäntö oheistoimintoineen, joi-ta luonnehtii hypermediaalisuus: mo-nen työpöytäikkunan ja tehtävän rin-nakkaisuus. Voidaankin kysyä, olisiko Debord jollakin tavalla muuttanut dé-tournement-strategiaansa, jos hän oli-si voinut kuvitella elokuvansa esitysti-lanteen internetissä.

Kierrätyksen käytännötSeuraavassa haluan keskittyä pohti-maan mediataiteilijan tilannetta glo-baalissa 2000-luvun mediamaisemas-sa. Millaisia taiteellisen strategian ja toiminnan paikkoja mediataiteelle avautuu? Yleisesti ottaen audiovisuaa-lisen median digitaalisuus mahdollis-taa notkean liikkuvuuden eri jakelu-alustojen suhteen. Uskallankin väit-tää, että älykäs toiminta monimedia-ympäristössä on keskeinen osa media-taiteilijan – ja nykytaiteilijan – ammat-titaitoa. Audiovisuaalisen mediataide-teoksen tekijän on kyettävä hahmot-tamaan, millä tavoin hänen teoksensa parhaiten toimii erilaisille jakelualus-toille optimoituina kokonaisuuksina. Galleriaan sijoitettavan videoinstal-laation katselutilanne on olennaises-ti erilainen kuin festivaalilevitykseen tarkoitetun videoteoksen. Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästään katseluti-lanteesta, vaan koko siitä logistisesta ja teknologisesta ketjusta, joka tarvi-taan teoksen toteuttamiseksi ja esittä-miseksi.

Monimediallisuudesta on käytän-nön seurauksia. Mediataiteilijat voivat periaatteessa toimia laajoilla markki-noilla, joilla samasta audiovisuaalises-ta aineistosta tuotetaan monikanavai-nen installaatio gallerialevitykseen, yksikanavainen teos festivaalilevityk-seen, numeroitujen valokuvavedosten tai tulosteiden sarja sekä erilaisia jul-kaisuja katalogin, taidekirjan tai dvd:n muodossa. Samaa materiaalia voi-daan myös hyödyntää internetpohjai-silla julkaisukanavilla, sitä voidaan ja-kaa mobiilisti ja käyttää tehokkaasti näiden eri kanavien markkinoinnissa. Mediataideprojektissa av-materiaalin kierrätys eri julkaisualustoilla saattaa tehokkaasti laajentaa markkinoita ja avata uusia kanavia sekä teosten esit-

tämiseen että teosmyyntiin. Erityi-sesti jos tuotanto on osoittautumassa kalliiksi, saattaa älykäs projektin seg-mentointi mediataiteen eri osa-alueil-le edesauttaa usean rinnakkaisen ra-hoituskanavan löytymistä.

Tällä tavoin ajateltuna kierrätys toimii operatiivisena strategiana, joka mahdollistaa mediataiteilijalle oman toiminnan paikan laajentamisen, ken-ties useita kohdeyleisöjä ja toimeentu-lon mahdollisuuksia. Mutta kierrätyk-sen teemaa voi myös lähestyä toisin kysymällä, millaisin taiteellisin strate-gioin mediataideteokset kommentoi-vat globaalia mediamaisemaa: sen ku-vastoja, esittämisen käytäntöjä, tek-nologioita ja niiden historiaa. Millai-sin keinoin teokset asettavat media-kuvat ja esittämisen konventiot liik-keeseen? Lähden ajatuksesta, että se mikä teoksissa asetetaan kiertoon, ei enää välttämättä ole kuva. Aion lähes-tyä kysymystä tarkastelemalla joita-kin Suomessa viime aikoina toteutet-tuja mediataideteoksia. Toiveena on, että kirjoitukseni samalla tarjoaisi ai-nakin osittaisen näkymän siihen, mi-tä mediataiteen kentällä tällä hetkel-lä tapahtuu.

Kerronnan tekniikat Ajassa, jossa älykäs, kohderyhmän-sä tunteva markkinointi on jo itses-täänselvyys, jossa itseilmaisu, kulut-taminen ja mediakritiikki yhä tiiviim-min kietoutuvat yhteen, ja jossa nyky-taide ja kaupallinen media jakavat sa-man audiovisuaalisen kielen ja sen uu-distamisen projektin, joutuu taiteilija kysymään, millaiseen mediapeliin hä-nen teoksensa osallistuu. Yksi mah-dollinen strateginen ele on tarkaste-lun kohdentaminen yksittäisen kuvan tai kuvaston sijaan siihen, millaisin eh-doin kuvia ja kerrontaa rakennetaan.

Juuri valmistuneessa videoteokses-saan Aktivistien rauhanasema Pekka Niskanen tutkii tapoja luoda etäänny-tettyjä paikkoja poliittisen dokumen-tin esittämisen käytäntöihin. Teok-sessa kerronnallinen jatkumo katkeaa yhä uudelleen, kun kerronnan tekniik-ka – studionäyttämö, bluescreen, ka-meratekniikka tai taustamusiikin läh-de – leikataan mukaan kuvaan. Kiin-nostavaa on, että samalla kun teos pyrkii alleviivaamaan päähenkilöiden-sä rakentuneisuutta tuottamalla kat-koksia tapaan, jolla henkilöitä esite-tään, se myös rakentaa tilallisia jatku-moita olemassa olevien paikkojen ja synteettisten, digitaalisesti tuotettu-jen paikkojen välille. Teoksen keskei-sellä tapahtumapaikalla, Pasilan rau-hanasemalla, on vastineensa virtuaa-limaailma Second Lifessa. Teoksessa

MIX

Heidi

Tikka

Kirjoittaja on AVEKin mediataiteen tuotantoneu-voja ja me-diataiteilija. Hän valmis-telee TAIK:n Medialabo-ratoriossa väitöskirjaa mediataiteen tuotantover-kostoista.

Artikkelin kuvat:Paris Syndrome, Hanna Haaslahti, 2009

10

virtuaaliasemalla on performatiivinen rooli. Sen seinät ikään kuin reagoivat aktivistien kertomuksiin. Siten virtu-aaliasema pikemminkin osallistuu ker-rontaan kuin tarjoaa sille taustan. Te-kemällä tilasta aktiivisen toimijan teos tulee rikkoneeksi henkilön ja paikan välisen jatkumon ja ajatuksen siitä, et-tä päähenkilö tai hänen kokemuksen-sa olisivat yksiselitteisesti paikannet-tavissa dokumentin luomassa tilassa. Tilan ja kertomuksen välinen suhde muuttuu entistä monimutkaisemmak-si teoksen valmistuttua, kun teos ko-konaisuutena kierrätetään takaisin Se-cond Lifeen esitettäväksi sen virtuaa-lisella rauhanasemalla.

Videoteoksessaan Waste Land myös Elena Näsänen tutkii elokuva-kerronnan mekanismeja. Ryhmä nai-sia suunnittelee ympäristöiskua tar-kemmin määrittelemättömään tuki-kohtaan Australian erämaassa. Tarinan dramaturginen kaari sijaitsee pääosin teoksen ulkopuolella. Tarinan tasol-la teos on lähes tyhjä: naiset kulkevat erämaassa ja vasta viimeisten sekun-tien aikana saapuvat tukikohdan suo-ja-aidan luo. Teoksen jännite syntyy siitä, että se kierrättää tai asettaa liik-keeseen sarjan lännenelokuvagenrelle tyypillisiä kerronnallisia eleitä: tapoja, joilla kamera seuraa päähenkilöitään maisemassa. Siten teos pelaa olennai-sesti katsojan ehdollistuneisuudella elokuvakerronnan yhteisesti jaettuun kieleen.

Aurora Reinhardin videoteok-sessa Hobby Club joukko kamera-kerholaisia kuvaa vähäpukeista nais-ta. Reinhardin kamera kohdistuu ku-vaamistapahtumaan, ja siihen miten miehet mallia ohjatessaan joutuvat sanallistamaan visuaalisia fantasioi-taan. Teoksessa feministisen kritiikin teoretisoima ’miehinen katse’ tulee kierrätetyksi, mutta samalla uudel-leenrajatuksi tavalla, joka osoittaa jo-kaisen yksittäisen miehisen katseen vaillinaisuuden yhteisesti jaetun fan-tasian äärellä.

Media-arkeologia kierrätyksen taiteenaMediataideteos voi myös lähestyä au-diovisuaalisen kulttuurin kerrostu-neisuutta materiaalin tai teknologian keinoin. Tällöin kysymykseksi nou-see, miten teos asettaa suhteensa au-diovisuaalisiin esitysteknologioihin, niiden materiaalisuuteen ja histori-aan. Millä tavoin teosten teknisissä ja materiaalisissa ratkaisuissa jotain asetetaan kiertoon? Johanna Leckli-nin ja Hanna Haaslahden juuri päät-tyneessä näyttelyssä Galleria Heinos-sa resonoi tällainen media-arkeologi-

nen ulottuvuus. Videoteossarjassaan Hitwoman Lecklin on uudelleen-esittänyt 8 mm kameralle neljän Ou-lun taidemuseon kokoelmiin kuuluvan maalauksen esittämän tapahtuman. Tämän jälkeen filmimateriaali on siir-retty videolle. Lecklinin teosten pin-nassa korostuu filmimateriaalin rakei-suus, joka uudelleenkuvauksen proses-sissa tuotetaan näkyvänä, mutta mate-riaalisesti poissaolevana jälkenä.

Haaslahden lentikulaariset valo-kuvat sarjasta Paris Syndrome pe-rustuvat hologrammitekniikkaan, jo-ka on tuttu 1960-70-lukujen posti-korteista. Kuvaa eri suunnista katse-lemalla voidaan nähdä elokuvallinen tapahtuma. Yhdessä esitettyinä teok-set herättivät kysymyksen niistä mer-kityksistä, joita mediataideteokseen kirjoittautuu historiallisen esitystek-nologian aktivoinnin myötä. Ainakin minulle sekä 8 mm elokuva että len-tikulaariset valokuvat edustavat nos-talgisia teknologioita ja katkosta suh-teessa nykyisiin av-teknologioihin. Se, miten menneisyyden paluun mah-dollisuus tuntui aukeavan teosten teknis-materiaalisten kerrosten me-dioimana, asetti erityisen emotionaa-lisen tilan, joka määritteli näyttelyn yksittäisten teosten tulkintaa.

Sami van Ingenin elokuva Exactly perustuu roskalavalta löydetyn filmi-materiaalin uudelleenkäyttöön. Filmi osoittautui 35 mm esityskopiosta ko-neellisesti leikatuksi 16 mm filmin ve-tonauhaksi. Teoksen jatkumo kattaa siten tapahtumat roskalavalta mate-riaalin analyysiin ja siihen tekniseen käännöstyöhön, jossa ’elokuvallisen esittämisen kierrosta’ poistettu filmi-materiaali palautetaan takaisin esitet-täväksi teknologialla, jolle filmimate-riaali alunperin on tuotettu. Exactlyn teoksellisuus rakentuu siitä jännit-teestä, joka syntyy kun katsoja joutuu pitämään yllä kahta yhteensovittama-tonta tapaa ymmärtää materiaali elo-kuvana: yhtäältä dokumenttina edellä kuvatusta teknisestä prosessista, toi-saalta aistimellisena audiovisuaalisena kokemuksena.

Informaation liikeOman erityiskysymyksensä muodos-taa kuvan digitaalisuus. Jos globaalia kulttuuria luonnehtii informaation liikkuvuus, mitä tämä tarkoittaa suh-teessa informaatioksi muuttuneeseen kuvaan? Millä tavoin kuvan immate-riaalisuus voi toimia taiteellisen stra-tegian lähtökohtana? Ajatus digitaa-lisesta kuvasta pikseleistä koostuva-na matriisina, jossa kuva on manipu-loitavissa pikseleiden numeerisia ar-voja muuntelemalla, on varmasti tut-tu jokaiselle, joka on joskus joutunut korjailemaan kuvaa kuvankäsittelyoh-jelmalla. Koska digitaalinen kuva on tietokanta, johon informaatio on tal-lennettu numeroina, voidaan samas-ta tiedostosta tuottaa kuvia erilaisille esitysalustoille vain esityksen teknisiä reunaehtoja muuntelemalla. Esimer-kiksi tietokoneen näytöllä esitettävä kuva voidaan lähettää tulostettavaksi, kuva voidaan julkaista internetissä tai siitä voidaan muokata liikkuvaa kuvaa erilaisin efektein.

Juuri kuvan digitaalisuus mahdol-listaa kuvamateriaalin kierrätyksen ja mediataiteen kentällä yleisesti käyte-tyn monimediallisen työskentelyta-van. Tärkeää on kuitenkin pohtia asiaa käsitteellisesti pitemmälle. Mitä tar-koittaa mediataiteen käytössä olevi-en taiteellisten strategioiden näkö-kulmasta se, että digitaalinen kuvain-formaatio on ajateltavissa erillään sii-tä alustasta, jolla kuva tulee esitettä-väksi? Esimerkkinä voidaan tarkastel-la mediataiteen generatiivisia sovel-luksia, joissa audiovisuaalista mate-riaalia joko manipuloidaan tai tuote-taan ohjelmoinnin keinoin. Genera-tiivisissa teoksissa audiovisuaalista il-maisua lähestytään ajattelemalla, että se mikä asetetaan liikkeeseen, ei ole

REMIX

11

kuva tai audiovisuaalinen esitys sel-laisenaan, vaan informaatio ja sen kä-sittelyn logiikka. Erilaisia datavirtoja voidaan eriyttää ja yhdistää audiovi-suaalisen teoksen tuottamiseksi: ääni-informaatiota voidaan käyttää ohjaa-maan visuaalista tapahtumaa tai päin-vastoin. Mediataitelijalle, joka ottaa audiovisuaalisten aineistojen digitaa-lisuuden työnsä lähtökohdaksi, kysy-mys niiden ehtojen määrittelystä, joil-la informaatio asetetaan liikkeeseen, muodostuu keskeiseksi.

Taiteilijaryhmä Pink Twinsin teoksessa Defenestrator katsoja kohtaa digitaalisen kuvamanipulaa-tion keinoin esitetyn tilan, joka sa-nanmukaisesti hajoaa silmien edessä. Teoksen pohjana olevat kuvat esittä-vät katseen suunnasta aukeavia laajo-ja huoneita ja käytäviä, jotka asete-taan liikkeeseen venyttämällä ja poi-muttamalla kuvapintaa. Forum Box -galleriassa esitetyn videoprojisoin-nin valtava koko korosti tilallista ko-kemusta, jossa valokuvallinen esittä-vyys generatiivisen koodin painees-sa romahtaa synteettisesti tuotetuksi tilalliseksi esitykseksi. Teos toisti yhä uudelleen kohtausta, jossa katsoja joutuu hakemaan tasapainoa kahden esittämisen järjestelmän välillä. Kat-

somiskokemuksessa valokuvan tuot-tama varmuus, tunne siitä, että kat-sojana olen tai olisin voinut olla ku-van esittämässä ja kiistatta olemassa olevassa paikassa, joutuu yhä uudel-leen taipumaan sen epävarmuuden edessä, jossa tila on muuttumaisillaan pinnaksi, ja jossa tilakokemuksen ai-noiksi ylläpitäjiksi jäävät tietokonea-nimaatioista ja peleistä tutut tilalli-set konventiot kuten tunnelimainen syöksy kohti pakopistettä. Niin kuin usein generatiiviselle logiikalle pe-rustuvissa töissä, osa teoksen herät-tämästä kiinnostuksesta syntyy juu-ri kuvamanipulaation toistosta ja va-riaatiosta, joiden kautta teos piirtää esiin oman generatiivisen menetel-mänsä periaatteita.

Kerrostuneisuuden taideVaikka edellä kuvatut, lähestymista-voiltaan ja estetiikaltaan eri tyyppi-set teokset näyttäisivät ensi katsomal-ta sijoittuvan kauaksi toisistaan me-diataiteen kartalla, on niiden rinnak-kainen pohdinta osoittautunut hedel-mälliseksi. Yhdessä tarkasteltuna ne tuovat esiin yhden mediataiteen pe-ruslähtökohdista: ajatuksen mediail-maisun kerrostuneisuudesta ja histo-

riallisesta sedimentoituneisuudesta. Jokainen vakavasti otettava media-taideteos joutuu ajattelemaan suhdet-taan niihin kuvallisiin, kerronnallisiin, materiaalisiin ja teknologisiin jatku-moihin, joita edellä olen käsitellyt. Ja kuten olen pyrkinyt näyttämään, tä-tä suhdetta työstetään teoksissa usein erilaisten jatkuvuuksien ja katkosten pelinä, joihin katsoja kutsutaan mu-kaan sekä tiedollisena että emotio-naalisena olentona.

Niinpä 2000-luvun mediataiteen maisemaa voi perustellusti hahmottaa liikkeen, kierron ja kierrätyksen käsit-tein. Mutta samalla on ajateltava kier-rätyksen käsitteen monimuotoisuut-ta. Mediataiteen muuttuvassa mai-semassa sillä on monta pakopistettä. Olen edellä tarkastellut joitakin tä-män maiseman topografisia piirteitä pohtimalla sitä, miten kuvien lisäksi kerronnan konventiot, kuvan raken-tamisen tekniikat, mediaaliset ker-rokset tai informaatio ja sen käsitte-lyn logiikka voidaan asettaa liikkee-seen tavoilla, jotka kytkevät ne osak-si kulttuurista kiertoa. Tästä näkökul-masta mediataiteen kierrätyksen tek-niikoita voi myös ymmärtää yritykse-nä käydä dialogia oman välineen ja sen historian kanssa.

Mediataiteen kierrätyksen tekniikoita voi myös ymmär-tää yrityksenä käydä dialogia oman välineen ja sen historian kanssa.

■

12

Kuvataideakatemiaa varten tekeillä oleva tohtorintyö-ni on nimeltään Videoku-van sukupolvittelu – video-

päiväkirja kokeellisena ja osallistava-na tutkimuksena. Teen siihen liittyvää näyttelyä yhteistyössä Lea Kantosen kanssa.

Määrittelemme videokuvan su-kupolvittelun (Generational Filming) menetelmäksi, jossa kotivideoitam-me katsotaan ja kommentoidaan yh-dessä eri ikäryhmiin, asiantuntijaryh-miin ja kulttuureihin kuuluvien katso-jien kanssa. Liitämme katsomistilan-teissa kuvattuja videoita alkuperäisiin kotivideoihin ja näytämme näin syn-tyneitä uusia videon sukupolvia uusil-le katsojaryhmille, joiden kommentit taas editoidaan osaksi seuraavaa edi-tiota. Katsojat auttavat meitä raken-tamaan videoiden tulkintaa ja teoriaa. Prosessimaisissa tapaustutkimuksissa voi olla kerrostuneina kuusi tai seitse-mänkin sukupolvea.

Uudelleen katsomisen ahdistavuus

Elokuva syntyi tallentamaan liikettä,

mutta hyvin nopeasti 1900-luvun

alussa siitä tuli ennen kaikkea tarinoiden kertoja ja

fiktiivisten maailmoiden luoja. Liitän oman

videotyöskentelyni ja tutkimukseni elokuvan

perinteeseen, joka joutui sivuraiteelle

juonielokuvan tieltä.

Pekka

Kantonen

Kirjoittaja on kuvataiteilija,

joka valmistelee väitöskirjaa Kuvataide-

akatemiassa

13

va päättyy Morinin enteellisiin sanoi-hin: Nous sommes dans le bain. Eng-lanninkielisessä käännöstekstissä vies-ti on yksinkertaistettu sanoiksi: We´re in for trouble.

Puoli vuosisataa myöhemmin ref-leksiivinen elokuva on banaaleimmas-sa muodossaan sensaatiohakuisen to-tuustelevision tilityksiä. Yleensä ky-se on Rouchin metodin varioinnista, jossa kuvattuja otoksia näytetään ku-vatuille sisällöllisin ja eettisin perus-tein ja heidän kommenttinsa liitetään osaksi lopullista editiota.

Arkeologinen performanssiIndonesialainen elokuvakollektiivi Vision Machine on toteuttanut täl-lä vuosituhannella projekteja, joita he kutsuvat arkeologisiksi performans-seiksi. Vuonna 2003 valmistunut Glo-balisation Tapes koostuu kerroksis-ta, joissa unohdettu ja vaiettu kansan-murha, jonka ansiosta kenraali Suhar-to nousi valtaan Yhdysvaltain tuella ja muiden länsimaiden myötävaikutuk-sella 1960-luvulla, paljastuu henkilö-kohtaisten kertomusten, esitysten ja eleiden avulla. Ensimmäinen kerros näyttää entisen hallituksen teloittajan kertomuksen työstään. Toinen kerros näyttää vanhuksen tekemässä panto-miimisesti surmantyötään historial-lisessa ympäristössä pellon laidalla. Taustalla kuuluu hänen ensimmäisen kerroksen kertomuksensa. Kaikki liik-keet ja eleet ovat sekä eletyn tarkkoja että itseilmaisua, joka etsii oikeutus-ta tapahtuneelle. Vanhus elehtii kuin kung fu -elokuvien sankari.

Pian historiallisten tapahtumien uudelleenesittämisen jälkeen vanhuk-selle näytetään hänen oma esityksen-sä ja häntä pyydetään kertomaan, mi-tä kuvassa tapahtuu. Tämä uusi ker-tomus on arkeologisen performans-sin kolmas kerros. Elokuvan luonne muuttuu historiallisesta kronikasta historian reflektoinniksi.

Metodin neljäs kerros syntyy, kun murhattujen maatyöläisten omaiset ja kansanmurhasta selvinneet näke-vät vanhuksen esityksen. Heidän kat-somiskokemuksensa ja kommenttinsa kuvataan ja liitetään osaksi kokonai-suutta. Näistä aineksista indonesialai-nen kansanteatteriryhmä tekee esityk-sen, jota katsomaan kutsutaan sekä te-loittajana toiminut vanhus että uhrien omaiset. Myös tämä esitys ja kohtaa-minen kuvataan.

Vision Machineen kuuluvat elo-kuvatutkijat Joshua Oppenheimer ja Michael Uwemedimo näkevät kollek-tiivin soveltaman arkeologisen perfor-manssin merkityksen ennen kaikkea transformatiivisena prosessina. Yhtei-

sö ei pelkästään muista ja sure men-nyttä vääryyttä, vaan katsomiskoke-muksen ja sen reflektoinnin avulla muuttavat aiempaa suhtautumistaan traumaattiseen menneisyyteen.

ToruminenTutustuin arkeologiseen performans-siin kirjallisuuden avulla siinä vaihees-sa, kun olimme jo aloittaneet sukupol-vittelun menetelmän kehittelyn. Yh-tymäkohdat ovat ilmeiset. Kummas-sakin projekti rakentuu kerroksista, jotka asettuvat toistensa päälle. Kat-sominen ja reflektointi ovat olennai-nen osa kuvamateriaalia. Vision Ma-chinen työssä on keskeistä totuuden paljastaminen, poliittinen aktivismi sekä yhteisön eheyttäminen. Omas-sa työssämme nuo samat tavoitteet ovat olemassa, mutta tutkimuksessa-ni päähuomio on kuvan, katsomisen ja reflektoinnin merkityssisällöissä ja dynamiikassa. Mitä merkityksiä syn-tyy, kun tapahtuma kuvataan, katso-taan ja siitä keskustellaan? Ja kun sa-ma prosessi toistetaan yhä uudelleen?

Työstämme samanaikaisesti kuut-ta tapaustutkimusta, joista neljä liit-tyy kotimme arkeen. Ensimmäisessä tapauksessa, joka on saanut nimen To-ruminen, torumme 6-vuotiasta nuo-rempaa poikaamme Ukkoa ja hänen parasta kaveriaan Miroa siitä, että he ovat töhrineet Miron kaksossisa-ren Meri-Tuulin suojapuvun Lean tai-teilijaöljyväreillä. Yhtä tapaustutki-musta teemme yhdessä Virossa Obi-nitsan kylässä asuvien setukaislau-luäitien kanssa, joita olemme kuvan-neet 1990-luvun alusta lähtien. Ku-vataiteilija Goa Zweygberghin kans-sa työstettävä tapaustutkimus käsit-telee Goan suomenruotsalaista saaris-tolaiskesäidentiteettiä.

Mitä tapahtuu, kun ihminen nä-kee uudelleen jotakin ennen koettua, mutta osin unohtunutta? Vision Ma-chinen projektissa uhrien omaiset nä-kevät esityksen teloituksesta teloitta-jan itsensä esittämänä. Oppenheime-rin ja Uwemedimon mukaan katso-miskokemus avaa koteloituneen trau-maattisen muiston ja mahdollistaa eheyttävän reflektoinnin.

Pitkään vaietun kansanmurhan vertaaminen lasten jo unohdettuun kolttoseen on monessa mielessä ar-veluttavaa, mutta teen sen kuitenkin. Kansanmurha ei pyyhkiydy mielestä koskaan, mutta maaleilla töhriminen ja sitä seurannut toruminen tuskin olisivat kenenkään aktiivimuistissa il-man yhteistä videokatselua. Videoku-van sukupolvittelun ansiosta sadoilla ihmisille eri puolilla maailmaa on nyt käsitys siitä, koska he ovat ”nähneet”

Neuvoa kysymässäAloittaessamme videopäiväkirjapro-jektin maaliskuussa 1990 asetimme työlle hyvin yksinkertaiset dokumen-taristiset tavoitteet. Olimme yksi- ja kolme-vuotiaiden poikien taiteilija-vanhemmat rakentamassa aikakauden holtittoman lainapolitiikan ansiostaomakotitaloa Mäntsälän syrjäkylään ilman omaa rahoitusta, säännöllisiä tu-loja tai rakennustaitoja. Muuhun tai-teelliseen työhön ei ollut aikaa, paitsi arkisen kaaoksen tallentamiseen. Se-kin oli hyvä tehdä niin, ettei kenen-kään tarvinnut seistä kameran takana. Siitä lähtien olen tallentanut perheeni elämää videolle päivittäin. Kymmenen ensimmäistä vuotta kamera kuvasi ja-lustalta, seuraavat kymmenen vuotta kuvaustapa on ollut vapaa. Haaveeni on olla lopettamatta. Materiaalia on yli 1100 tuntia.

Vuosituhannen taitteessa kuva-simme lähes kymmenen vuoden ajan niin, että emme ehtineet katsoa ma-teriaalia kuin satunnaisesti. Paluu ko-tivideoiden pariin kesällä 2005 oli in-nostavaa ja ahdistavaa. Katselu imaisi mukaansa, mutta runsaan tunnin jäl-keen arvostelukykyni yleensä turtui, ja kaikki otokset alkoivat tuntua yhden-tekeviltä. Hyvin nopeasti tajusin, että aineiston kokonaisvaltainen haltuun-otto oli minulle mahdotonta. Tästä voimattomuuden tunteesta syntyi vi-deoperformanssi Neuvoa kysymässä. Aloimme näyttää otoksia videopäivä-kirjastamme. Yleisö sai valita ennalta määritellyistä teemoista videonäyttei-tä. Kysyimme katsojilta, mitä he näki-vät, ja mitä meidän tulisi tehdä mate-riaalilla. Kuvasimme yleisön neuvot ja kommentit. Ajattelimme, että keskus-telujen videotallenteet olisivat muis-tiinpanoja varsinaisen videoteoksen editointityötä varten.

Tärkein esikuvamme oli ranskalai-nen etnografinen elokuvantekijä Jean Rouch ja hänen ajatuksensa jaetusta antropologiasta. 1950-luvulla Rouch oli näyttänyt elokuviensa raakaeditiot afrikkalaisille informanteilleen ja kor-jannut elokuvaansa saamansa palaut-teen mukaisesti. Tunnetuin esimerk-ki on hänen yhdessä sosiologi Edgar Morinin kanssa tekemä Ranskalainen päiväkirja (Chronique d´un été) vuodel-ta 1960. Käsite cinéma vérité syntyi tä-män teoksen myötä.

Metodini kannalta keskeisiä ovat elokuvan loppukohtaukset, joissa elo-kuvassa esiintyvät ihmiset keräänty-vät pieneen koeteatteriin kommen-toimaan siihen asti kuvattuja otoksia. Päätöskuvassa Rouch ja Morin kulke-vat pitkin Musée de l´Hommen käytä-viä ja reflektoivat elokuvaansa. Eloku-

Elokuvan luonne muuttuu historiallisesta kronikasta historian reflektoinniksi.

14

sen tapahtuvan. Tapahtumaketjun tervehdyttävästä vaikutuksesta voi olla monta mieltä, mutta ilmeistä on, että muisto tapahtuneesta on muut-tunut. Tapahtuman merkityssisältö on pirstaloitunut. Kommenttien mo-ninaisuutta voisi analysoida monesta näkökulmasta. Tässä yhteydessä py-rin valottamaan kysymystä elokuvan historian ja teorian näkökulmasta.

Ajan esittämisen ahdistavuusElokuvatutkija Mary Ann Doane esit-tää kirjassaan The Emergence of Cine-matic Time väitteen, että varhainen elokuva siirtyi hyvin nopeasti tosi-tapahtumien esittämisestä (cinema of actualities) kerronnallisten koko-naisuuksien luomiseen suojellakseen katsojaa ahdistukselta, jonka totaali-nen representaatio synnyttäisi. Ajan representaatiota ei voinut näyttää sel-laisenaan, vaan aika oli tuotettava elo-kuvallisin keinoin.

1900-luvun alussa ajateltiin, että elokuva olisi ihanteellisin tapana tal-lentaa aikaa. Se oli keino pitää kuol-leet läheiset ”elävinä” keskuudessam-me. Lumièren veljesten ensimmäisistä esityksistä kirjoitettiin innostuneesti: ”Kun jokainen voi näillä kameroilla kuvata rakkaimpansa, ei vain liikku-mattomana valokuvana vaan liikkei-neen, toimineen, eleineen, sanat huu-lillaan, kuolema on lakannut olemasta absoluuttinen.” On syytä muistaa, et-tä silloin katsottiin mykkää mustaval-koista elokuvaa.

Elokuvakameran kyky tallentaa va-likoimatta kaikki edessä oleva aiheut-ti ahdistusta ja pelkoa. Filosofi Henri Bergson kritisoi elokuvaa siitä, että se tuottaa samanlaisuutta ja banaalisuut-ta. Hänen mukaansa elokuva varus-taa yksittäiset tapahtumat merkityk-sillä riippumatta niiden merkityksel-lisyydestä. Elokuvaa ei voi lukea, kos-ka sillä ei ole kieltä. On vain valikoi-matonta tallennusta. Ainoastaan itse kuvaaminen on merkityksellistä. Ker-ronnallinen elokuva syntyi tähän mer-kitystyhjiöön. Elokuva sai kielen. Sen syntaksi perustuu montaasiin.

Jos elokuva olisi säilynyt ensisijai-sesti todellisuuden tallentajana eikä muuttunut tarinankertojaksi, olisiko elokuva nyt viesti ilman koodia, kuten Roland Barthes luonnehtii valokuvaa kirjoituksessaan Rhetoric of the Ima-ge? Barthes tarkoittaa koodin puut-tumisella sitä, että valokuvan suhde kohteeseensa on analoginen. Se vain näyttää kuvattavan kohteen. Se näyt-tää, mitä joskus on ollut. Valokuvalla Barthes tarkoittaa käsittelemätöntä dokumenttikuvaa. Hänen näkemyk-sensä mukaan elokuvaa ei voi ajatel-

la animoituna valokuvana – kuin Har-ry Potterin valokuva-albumit – sillä va-lokuvan ja elokuvan ero ei ole pelkkä aste-ero, vaan radikaali vastakkaisuus. Barthesin termein valokuva liittyy puhtaaseen katsomisen tietoisuuteen (pure spectatorial consciousness), kun taas elokuva ”maagisempaan” fiktiivi-seen tietoisuuteen.

Doane puuttuu samaan koh-taan hieman eri perustein. Barthesin mukaan valokuvan suhde aikaan on menneisyyden kyllästämä (having-been-there), kun taas elokuvan suh-de aikaan on nykyisyyden kyllästämä (being-there). Elokuva tuo menneen nykyisyyteen, ja valokuva tekee ku-vattavista välittömästi menneisyyttä. Doanen mukaan Barthes on eron te-kemisessä väärässä, tai ainakaan hän ei ota huomioon elokuvan suhdetta sat-tumanvaraisuuteen (kontingenttiin) eikä elokuvan kahta rinnakkaista ajal-lisuutta: elokuvan ja katsomistilanteen ajallisuutta. Elokuva viettelee katsojan omaan elokuvalliseen ajallisuuteen-sa ja saa katsojan unohtamaan katso-mistilanteen ajallisuuden. Elokuval-la on diegeettisen ajallisuuden lisäksi oma materiaalinen ajallisuutensa: mil-laiselle filmille, millaisin kalustein elo-kuva on toteutettu. Doanen mukaan elokuva on valokuvan lailla sidoksis-sa kontingenttiin, siis sattumanvarai-seen todellisuuteen. Tuo side tulee eri-tyisen selkeästi esiin varhaisissa yhden otoksen leikkaamattomissa elokuvis-sa. Niissä tapahtuu aina jotain, mitä elokuvaaja ei ole voinut ennakoida ja leikkaamattomuuden takia hän ei pää-se häiriötekijöistä eroon.

Doanen mukaan elokuvan side sattumanvaraiseen todellisuuteen oli-si katsojalle sietämätön, ellei elokuva olisi luonut leikkauksen avulla omaa ajallisuuttaan. Leikkaus antaa katso-jalle varmuuden siitä, että joku kont-rolloi sitä, mitä hänelle näytetään. Leikkaamattomassa elokuvassa katso-misen aika ja elokuvan aika eivät eriy-dy, vaan ne ovat paralleeleja. Katsoja ei saa opastusta siihen, mikä on kuvassa olennaista, mikä ei. Kaikki on saman-arvoista, siis yhdentekevää.

Todellisuuden tavoitteluaKotivideot, joita olemme näyttäneet videokuvan sukupolvittelun keskus-telutilaisuuksissa, ovat olleet pääsään-töisesti leikkaamattomia yksittäisiä otoksia. Emme ole antaneet katso-mis- tai kommentoimisohjeita. Eri-tyisesti taiteilijayleisöt ovat reagoi-neet rajusti. Burmassa taiteilijat piti-vät leikkaamatonta otosta ei-taiteena, koska siitä puuttui mieli ja rakenne. Suomessa taiteilijat ovat kyseenalais-

taneet esitysten eettisyyden: altis-tamme lapsemme liikaa videokame-ralle, näytämme arjesta asioita, mitä ei pitäisi ja manipuloimme yleisöjäm-me. Myöskin puolustavat kannanotot ovat olleet tunnepitoisia.

Otosten näyttäminen kokonaisi-na tekee niistä analogisia todellisuu-den kanssa, toisin kuin Barthes väit-tää. Tarjoamme ikkunan arkeemme ilman, että elokuvan kieli asettuu vä-liin ohjaamaan katsojia. Kuvarajaus ja kameran liikkeet rakentavat elokuvan kieltä, mutta ilman leikkausta var-sinaista elokuvan syntaksia ei synny. Otos säilyy valokuvankaltaisena to-dellisuuden analogiana.

Katsomistilanne muuttuu, kun li-säämme kerroksia. Toisen ja kolman-nen sukupolven kuvat kommentoivat edellisiä kuvia. Kommenttien katso-minen siirtää katsojat ikkunan luota – ehkä toisen ikkunan luo. Nyt he kat-sovat ja kommentoivat sitä, miten me lapsiemme sijasta kohtelemme yleisö-jämme, mutta samanaikaisesti he ref-lektoivat omaa torumisjakson koke-mustaan suhteessa toisten näkemyk-siin. He tuntuvat olevan valta-asemas-sa edelliseen yleisöön nähden, koska he ovat nähneet enemmän.

Torumisvideon neljännen suku-polven kohdalla tein kahdelle ylei-sölle kokeen näyttämällä heille en-sin kolmannen sukupolven kommen-tit, sitten toisen sukupolven ja vasta lopuksi itse torumisjakson. Vaikutus oli häkellyttävä. Voimauttamisen vas-takohta oli ilmeinen. Katsojat olivat kyllästettyjä toisten mielipiteillä ja to-rumistapahtuma tuntui mitättömältä kaikkien selitysten jälkeen. Aiemmat yleisöt olivat ylireagoineet tapahtu-maan.

PaljastaminenRadikaaleimman uudelleenkatsomis-kokeen tein taiteilijapariskunnalle Goa Zweygberghille ja Ilkka Sariolal-le. Kuvasimme Goan kanssa tapaus-tutkimusta hänen kesänvietostaan Turun saaristossa. Näytimme sen en-simmäisen version pienelle koeylei-sölle elokuussa 2008. Vuotta myö-hemmin katsoimme nelisin tuon pa-rin tunnin keskustelun Sandön saarel-la sijaitsevalla kesämökillä. Syyskuus-sa 2009 Ilkka lahjoitti meille tapaus-tutkimukseen uuden kerroksen:

Ilkka: Käykö jo kamera? Mä olen miettiny tässä välissä, kun mitä siellä Sandössä kuvattiin ja tapahtui, se on se sana mitä mä oon sun metodista mietti-ny että siinä on sellainen ominaisuus, jo-ka tulee siihen todennäköisesti aina – mä käyttäsin sanaa paljastus. Se paljastaa ai-na todellisuuden luonteesta jotain, se pal-

Elokuva-kameran kyky tallentaa valikoimatta kaikki edessä oleva aiheutti ahdistusta ja pelkoa.

15

jastaa ihmiselle sen omaa tilaa, omaa ti-lannetta, ihmisten välisiä suhteita, joita ei näe silloin kun on siinä keskellä. Sitten kun siinä tulee se toinen kerros, se on se paljas-tuminen, se kauhu tulla paljastuneeksi täs-tä omasta – mä käyttäisin sitä Girardin termiä mimeettisestä konfliktista, kun pal-jastuu. Girardinkin yksi perustavoite on paljastaa ihmisen väkivaltainen kilpailu-asetelma. Se näkyy tossa. Sun metodi pal-jastaa sitä. Kuvaat sä sitten perhettä tai jotain toista porukkaa, se paljastus tapah-tuu aina. Nimenomaan ton sukupolvitte-lun kautta. Mitä enemmän se toistuu, sen paljastumisen kerrostumia.

Tutkimuksessani olen siinä vai-heessa, että olemme valinneet tapaus-tutkimukset, kuvanneet niitä varten lähes kaikki tarvittavat keskustelut ja tehneet yhden neljästä sukupolvesta koostuvan videoinstallaation Hiusten-leikkuu. Kirjoitustyöni on alussa.

Videokuvan sukupolvittelu on me-todi, jonka avulla pystyn lähestymään mahdottoman laajaa ja alati kasvavaa aineistoani, mutta se ei tarjoa suoraan näkökulmaa kirjoittamiseen. Kun yri-tän tutkia arkisen video-otoksen mer-kityssisältöä, kohtaan saman ongel-man kuin Bergson ensimmäisten elo-kuvatallenteiden edessä: kuva on mer-kityksetön. Arkinen tapahtuma on kontingentti ja merkitykseltään joka suuntaan vuotava. Siitä ei voi sanoa mitään yksiselitteistä paitsi itsestään-selvyyksiä.

Etsin ratkaisua elokuvan kielestä tai paremminkin sen puutteesta. Yk-sittäinen otos ei vielä muodosta syn-taksia, mutta syntyykö syntaksi otok-sen suhteesta siitä käytyyn keskuste-luun, joka on tallennettu otoksiksi?

1 Käytän elokuva-sanaa synonyyminä liikkuval-le kuvalle samalla tavalla kuin esimerkiksi Gene Youngblood käyttää cinema-sanaa kuvaamaan au-diovisuaalisten tapahtumien virtaa ajassa.

Lähteet:

Barthes, Roland 1977. Image Music Text (transla-ted by Stephen Heath). London: Fontana Press.

Doane, Mary Ann 2002. The Emergence of Cine-matic Time. Modernity, Contingency, The Archi-ve. Cambridge, MA: Harvard University Press.

Rouch Jean 2003. Ciné-Ethnography (edited and translated by Steven Feld). Minneapolis: Universi-ty of Minnesota Press.

Uwemedimo Michael and Oppenheimer, Joshua 2007. History and Histrionics: Vision Machine´s Digital Poetics. In Fluid Screens, Expanded Ci-nema (edited by Janine Marchessault and Susan Lord). Toronto: University of Toronto Press.

Youngblood, Gene 2003. Cinema and the Code. In Future Cinema: The Cinematic Imaginary af-ter Film (edited by Jeffrey Shaw and Peter Weibel. Cambridge, MA: MIT Press.

Syntyykö syntaksi otoksen suhteesta siitä käytyyn keskusteluun, joka on tallennettu otoksiksi?

■

16

Tänä päivänä niin kulttuu-rinen luomistyö kuin ku-lutus on remixien, fuusioi-den, mash-upien ja reviva-

lien hallitsemaa. Siinä missä postmo-dernismi kuvasi 1980-lukua, remix do-minoi 2000-lukua. Ja tulee mitä ilmei-simmin tekemään niin vielä ensi vuo-sikymmenelläkin.

Eihän tässä sinänsä mitään uutta ole. Useimmat kulttuurit ovat kehitty-neet lainaamalla ja työstämällä uudel-leen toisten kulttuurien muotoja ja tyy-lejä. Antiikin Rooma remiksautui an-tiikin Kreikan kanssa. Renessanssi re-miksautui antiikin kanssa. 1800-luvun eurooppalainen arkkitehtuuri remik-sautui monien edeltävien periodien, kuten renessanssin kanssa.

Kirjallisen kulttuurin alueella ns. Gutenberg-parenteesiin uskovien mu-kaan kirjallisten teosten tulee olla ori-ginaaleja, yksilöllisiä, itsenäisiä, pysy-viä ja kanonisoituja luomuksia. Ennen tätä käsitystä kiinteästä ja muuttumat-tomasta, yleensä yksittäisen ’geniuk-sen’ luomasta tekstistä, tekstuaalinen esitys pohjautui aiemmin luotuun ol-len luonteeltaan kollektiivinen ja yh-teistyöhön perustuva prosessi. Ho-meerinen epiikka oli pitkään olemas-sa vain keskeneräisenä, jatkuvasti ke-hittyvänä muotona. Shakespearen te-osten syntyprosessilla on erityisen paljon yhteistä sämpläyksen ja remix-kulttuurin kanssa.

Gutenbergiläisessä paradigmas-sa keskeisenä yksikkönä oli alkuperäi-nen kompositio, esityksen ollessa vain passiivisen kopioinnin muoto. Eliza-bethin ajan teatteri taas oli samanlai-nen kulttuurin peili kuin YouTube tä-nään.

Olemme palanneet Homeroksen ja Shakespearen linjalle.

Jöns

Hallanaho

Kirjoittaja on online-journalisti (hallanaho.live-

journal.com).

OMAN ELÄMÄNSÄ

Kulttuuri elää yhä

enemmän kierrätyksestä.

Tämän toteaminen ei

tee kenestäkään enää

vuonna 2009 uusia uria

aukovaa media-filosofia,

niin vain on. bricoleurKyse on osaltaan puhtaasta liiketoi-minnasta. Kulttuuriset lainaukset ja viittaukset läpäisevät valtavirran po-pulaarimusiikkia, elokuvaa ja televi-siota.

Isoilla mediayhtiöillä on tekijän-oikeuksien muodossa omistuksessaan suuri määrä menneiden vuosikymme-nien sisältötuotantoa. Ei ole sattu-maa, että 1930- ja 40-luvun sarjaku-vasankareista tulee yhä uusia versioita uusien mediamuotojen kautta. Kaksi-ulotteiseksi luodun hahmon esittämi-nen kolmiulotteisena elokuvassa sitä vielä tuntemattomille uusille kulutta-jasukupolville on bisnesnäkökulmas-ta riittävän luova ja elämysvoimainen idea. Tuotantoyhtiöiden intresseissä on hyödyntää vanhoja supersankareita niin kauan kuin niiden tekijänoikeu-det ovat ylipäänsä vielä voimassa ja si-ten kapitalisoitavissa. Kello tikittää.

Mutta isojen elokuvastudioiden ja niiden vaikutuspiirissä huseeraavien näennäisauteurien toimintalogiikka on remix-kulttuurin mielenkiinnot-tomampi puoli, puhutaan Tarantinon kierrätyksistä sitten kuinka paljon ta-hansa.

Remix on nähtävä pikemminkin aktiivisen kulutuksen kuin tuotannon symbolina. Voimme lopulta puhua it-se takaisin kuluttamallemme populaa-rikulttuurille – itse valitsemallamme tavalla. Pitää luopua ajattelemasta re-mixiä puhtaasti tuotantona ja koros-taa sen luonnetta aktiivisena kulutta-misena, jossa kulttuurituotteita perso-nalisoidaan itseä ja ystäviä varten.

Kulttuuriantropologi Claude Lévi-Strauss näki ilmeisesti tulevaisuuteen, sillä teoksessa La pensée sauvage (1962) esitetyt käsitteet bricoleur ja bricola-ge liittyvät läheisesti nykyiseen kier-rätysmaniaan sekä tee-se-itse-kulttuu-

17

riin (DIY). Lévi-Strauss kutsui taidet-ta tekniikaksi, ’dialogiksi materiaalin kanssa’. Digitaalisella aikakaudella ku-luttajasta tulee oman elämämme bri-coleur, joka käyttää kulttuurissa val-miina olevia elementtejä taiteensa ra-kennusaineina, ja jonka työn tuotok-sena syntyy bricolage, ”monimuotoi-nen, tiheä, reflektiivinen ja kollaasi-mainen tuotos”:

”Askartelija (le bricoleur) valmis-taa esineitä siitä, mitä on käsillä.”

Sanotaan, että kaikki ideat ovat käytettyjä – poimittu joko tietoises-ti tai tiedostamattomasti miljoonis-ta mahdollisista lähteistä. Ideat ikään kuin elävät siitä ylpeydestä, jota niiden kulloinenkin ”kantaja” tuntee, luulles-saan ihan itse keksineensä sen.

Joudumme tunnustamaan, että työmme saattaa olla joillekin muille ase-telma sämplejä, viittauksia ja lainauk-sia. Kokonaisen teoksen ja yksittäisen sämplen dialektiikka tuli jäädäkseen jo hyvän aikaa sitten.

Flickr tuo yksittäiset valokuvat remiksaukselle alttiisiin yhteyksiin, kuin kehottaen paloittelemaan alku-peräisen kuvan. DVD-editiot pilkko-vat elokuvan kohtauksiin. iPod ja iTu-nes hajottavat albumikokonaisuuden yksittäisiksi raidoiksi. Se, mikä aiem-min oli ollut yksittäinen, koherentti kulttuuriobjekti, on nyt loputtomien miksausten kohde.

Traditionaalinen 20. vuosisadan kommunikaatiomalli kuvasi informaa-tion kulun yksisuuntaisena, lähettäjäl-tä vastaanottajalle. Remix-kulttuuris-sa vastaanottaja on väliaikainen ase-mapaikka informaation matkaamalla polulla. Jos vertaamme informaatio- tai mediaobjektia junaan, niin jokai-nen vastaanottaja on kuin asema: in-formaatio saapuu, remiksautuu muun informaation kanssa, sitten tuo uusi paketti matkustaa uuteen määräpaik-kaan, jossa sama prosessi käydään läpi.

Postmoderniin aikaan oli ta-pana puhua lainaamisesta, appro-

priaatiosta ja pastissista. Nykyään näille termeille ei enää ole vastaavan-laista tarvetta.

Kyse on vallitsevasta kulttuurituo-tannon käytännöstä: kuvien lataami-sesta, koodaamisesta, leikkaamisesta ja liimaamisesta sekä valmiiden tuo-tosten jakamisesta verkossa. Kulut-tajalle on tullut mahdollisuus kyseen-alaistaa paradigma yhdestä ainoasta oikeasta versiosta.

Tekstinkäsittelyohjelman leik-kaa/kopioi/liitä-toiminto levisi osak-si kaikkea digitaalista kulttuurin tuo-tantoa. Jos kehityksen yhtä alkupis-tettä halutaan etsiä, se voisi olla hiiren ja graafisen käyttöliittymän esitellyt Apple Macintoshin tulo markkinoille keväällä 1984.

Remiksattavuus on digitaalises-ti verkottuneen mediauniversumin si-säänrakennettu ominaisuus. Siitä on tullut sosiaalisen median myötä arki-päivää jokaiselle Facebookin ja YouTu-ben käyttäjälle, blogeja vääntävistä pu-humattakaan.

Remix on nähtävä pikemminkin aktiivisen kulutuksen kuin tuotannon symbolina.

Sommerreise, Mika Taanila, 2006

18

Olemme siirtyneet vaiheeseen, jossa tuntuu miltei luonnottomal-ta olla lainaamatta, tehdä viittauksia tai sämplätä ympäröivää maailmaam-me. Laitevalmistajat ja mediakasvat-tajat lupasivat meille renessanssin, ko-konaisen uusien desktop-auteurien tulvan. Harvempi osasi ennustaa, et-tä olisimme enemmän kiinnostuneita käyttämään tietokoneiden mahdolli-suuksia yhdistelemiseen, miksaamaan uudelleen muiden tuotoksia.

Itse tietokone ei ole enää pelkkä tuotantoväline, vaan universaali me-diakone, jota voi toki käyttää edelleen kulttuurin tuottamiseen, mutta se toi-mii samaan aikaan kaiken median va-rastona, jakeluvälineenä sekä paikka-na uuden kulttuurin vastaanottami-seksi.

Remiksaajan aarreaittana.

Popmusiikkia voidaan tarkas-tella edelläkuvatun murroksen mie-lenkiintoisena, suuntaa-antavana mik-rokosmoksena.

Levysoitinta (turntable) taas voi-daan pitää metaforana koko populaa-rikulttuurille, josta on 70-luvulta läh-tien tullut kierrätystä suosivien retro-suuntausten paraati.

Kuten niin usein aiemmin, se mi-tä tapahtuu musiikkikulttuurissa, ker-tautuu myöhemmin muualla. Monet alun perin puhtaasti musiikkiin liitty-neet termit, kuten remix, sämpläys ja luuppi tulivat osaksi yleiskulttuurista sanastoa.

Koska vaikutteiden kierron suun-ta on tämä, käytän seuraavassa esi-merkkinä isommasta murroksesta si-tä kulttuurista eroosiota, joka on läpi-käyty populaarimusiikissa viimeisten parin vuosikymmenen aikana.

Tässä artikkelissa kulttuurisesta kierrätyksestä puhutaan käyttämällä termiä remix, joka polveutuu populaa-rimusiikista. Sillä on oma puolen vuo-sisadan kulttuurihistoriansa. Duke El-lingtonista Elviksen kautta Girl Talkiin ja iPodiin saakka levytetyn populaari-musiikin kulutus on aina perustunut

äänen uudelleenkontekstualisointiin.Jamaikalaiset dub-tuottajat Lee

’Scratch’ Perry, King Tubby ja Scien-tist koostivat 1960-luvun lopulla ja 70-luvun alussa taidettaan aiemmin levytettyjä rytmipohjia hyödyntämäl-lä tehden niiden pohjalta omia versioi-taan – kuten he niitä nimittivät. ’Ver-siointi’ on Dick Hebdigen (1987) mu-kaan demokraattinen periaate, sillä se antaa ymmärtää, että kenelläkään ei ole viimeistä sanaa. Kellä tahansa on mahdollisuus tehdä kontribuutionsa, eikä kenenkään versiota kohdella kuin pyhää sanaa. Alkuperäisten versioiden tekijöistä tulee remiksaajan ”tukihen-kilöitä” (support personnel).

Remix-kulttuurin juuria voidaan etsiä vieläkin kauempaa.

Folkmusiikki kehittyy siten, että lauluntekijät hyödyntävät perinteisiä melodioita, sointurakenteita ja sanoi-tusten fraaseja, muutellen niitä omien kokemustensa ja persoonallisuuden piirteidensä värittämiksi. Pete Seeger kutsuu sitä ‘folk-prosessiksi’.

Kuten niin usein aiem-minkin, se mitä tapahtuu musiikki-kulttuurissa, kertautuu myöhemmin muualla.

Sommerreise, Mika Taanila, 2006

19

Folkmusiikin perinne perustuu enemmän perinteen jatkamiseen ja tulkintaan kuin absoluuttiseen tekijyy-teen. Tämä ei koske pelkästään folkia. 60-luvun suosituimmat popyhtyeet, kuten Beatles, Rolling Stones, Who ja Animals toimivat samalla metodil-la: ottivat taiteensa ytimen mustil-ta amerikkalaisilta bluesin, rhythm &bluesin ja soulin pioneereilta. Uransa alussa itseään Hampurissa maailman-valloituskuntoon työstänyt Beatles ei ollut sen luovempi kuin nykyään baa-reissa vanhoja rock-standardeja höylää-vät cover-yhtyeet.

‘Folk-kulttuuri’ tarkoittaa sitä, et-tä yhteisön protokollat ovat vailla ra-kennetta ja lain suojelusta. Internetin synnyttämien folk-kulttuurin uusien muotojen kautta perinteinen tekijän-oikeusjärjestelmä on osoittanut van-hentuneisuutensa.

Onko toisto popmusiikin kuo-lemaksi? Eikä tässä tarkoiteta toistoa vain tietyn yksittäisen rytmin tai luu-pin tasolla, vaan yleisemmin: tiettyi-nä menneisyyden kliseinä, soundien ja tyylien kierrätyksenä, niiden toistami-sena yhä uudelleen ja uudelleen, kor-keintaan näennäisesti varioiden.

Popista on tullut hitaasti eteen-päin lyllertävää, taaksepäin haavei-levaa sekä tulkintaan panostavaa tai-detta. Sille on käynyt kuin klassiselle musiikille: se on siirtynyt muumioitu-neeseen vaiheeseen, jossa panostetaan enemmän peruskorjaukseen kuin in-novaatioon, mieluummin valmiiseen repertuaariin (repertoire) kuin uuden tutkimiseen (research). Turhaan ei le-vy-yhtiöiden ammattinimike A&R -mies tarkoita ‘artist & repertoirea’, ei esimerkiksi ‘artist & researchia’.

2000-luvulla historia on tuotu eteen kuin lautasella, ennen muuta vertaisverkkojen tarjoamilla ulottu-vuuksilla. Teknologia on enemmän ra-joittanut kuin edistänyt popin taiteel-lista kehitystä. Uuden median muo-dot, mp3 ja YouTube, ylläpitävät ‘totall recall’ -tilaa, jossa mitään tai mikään ei koskaan katoa. Tuloksena on kuu-meisen arkistoinnin tila: loputon men-neiden hienouksien ja suursaavutus-ten kierrätys, jatkuva nykyhetken esit-täminen kriisinä, koska emme pysty tavoittamaan kanonisoitujen mennei-den aikojen suursaavutuksia.

Postmodernismi teki kierrätykses-tä ja retrokonservatiivisuudesta älylli-sesti kunnioitettavaa, mutta minkälai-sin seurauksin?

Vallitsevaksi käsitykseksi on tullut se, että “olemme nähneet kaiken tä-män ennenkin”, ja että “popissa ei ole enää uutta luovaa elinvoimaa” ja et-

tä “olemme tuomittuja ajelehtimaan tunnevapaan ironian, loputtomien viittauspisteiden ja pastissien suossa”. Tämän ajattelutavan mukaan pop tu-kehtuu vähitellen, kuristajana sen oma muutaman vuosikymmenen pituinen historia.

Popmusiikki on aina ollut yhtä kuin kimppu uusia versioita vanhasta: koko ajan uusiutuva retron, lainaus-ten sekä uudelleen mukailtujen tyy-lien jatkumo. Sen historiassa 1960-luku tavataan nähdä ilmaisumuodon kulta-aikana, ”modernismina”. On mielen-kiintoista, kuinka nopeasti, noin nel-jässäkymmenessä vuodessa on kuljettu siihen pisteeseen, jossa väitetään ko-ko popmusiikin tulleen umpikujaan. Muilta taidemuodoilta meni vuosisa-toja saman ympyrän läpikäymiseen.

Ei kannata silti vielä pukeutua hautajaisiin. Popilla on ennenkin ollut keinonsa jatkaa taivallustaan. Heik-koina hetkinäänkin se tuntuu osaavan ruokkia itseään, kuten nyt viimeksi di-gitaalisen teknologian avulla.

Mash-upit ovat olleet 2000-lu-vulla suurin piirtein ainoa uusi jännittä-vä ilmiö populaarimusiikissa, sen eläes-sä yllätyksetöntä, regressiivistä vaihet-taan.

Sitä on kutsuttu ensimmäiseksi in-ternetin luomaksi musiikkityyliksi, jos sitä nyt itsenäisenä genrenä edes voi-daan pitää. Mash-up tuo mieleen sen kohun, jonka sämpläys herätti 80-lu-vulla ja vielä 90-luvun alussa, ennen kuin lakimiehet heräsivät, ja se pistet-tiin aisoihin.

Mash-upit ovat musiikillista samizdat-kulttuuria, hämärtäen ja kyseenalaistaen käsityksiämme alkuperäisestä.

Mika Taanilan näyttely Badischer Kunstvereinissä Karlsruhessa heinäkuussa 2008

■

Mash-upissa kyse ei ole vain muutaman tahdin appropriaatiosta, vaan siinä hyödynnetään parhaim-millaan yhden kappaleen koko lau-luosuutta yhdistämällä se jonkin toi-sen rytmipohjaan. Mash-upit ovat epävirallisia, yleensä täysin laittomia remixejä ja sellaisena jälleen yksi ta-pa, jolla remix-kulttuuri etsii uusia keinoja kiertää ja paeta portinvarti-joiden rajoitusyrityksiä sekä sankti-oita.

Mash-up on saanut lisää elinai-kaa YouTuben kaltaisten julkaisuka-navien kautta. Siksi sitä ei ole pys-tytty kahlitsemaan sanktioilla, mikä tepsi aikanaan laittoman sämpläyk-seen. Mash-up kun on useimmiten kuluttajan kommentaaria, ei levy-yhtiöiden kanssa käytävää kilpailua markkinoista.

Mash-upit ovat musiikillista sa-mizdat-kulttuuria, hämärtäen ja ky-seenalaistaen käsityksiämme alku-peräisestä sekä originaalista. Niihin liittyy sekä itsestään tietoista sar-kasmia että lähes naiivin vilpitöntä kokeilunhalua. Mash-up saa turtu-neet korvat avautumaan uudelleen jo puhkikuluneisiin teoksiin. Beatles kuulostaa yllättäen uudelta ja arvaa-mattomalta – mitä se aikanaan tie-tysti olikin.

Mash-upit salakuljettavat pop-musiikkiin takaisin sen jo kauan sit-ten kadottamaa leikkisyyttä ja yllä-tyksellisyyttä. Ne ovat metakom-mentaaria popmusiikista sekä mei-tä ympäröivästä mediainformaation kohinasta.

20

TARINAVuonna 1906 veljekset John ja Nevin Tait ohjasivat ensimmäisen kokoillan näytelmäelokuvan2 The Story Of The Kelly Gang. Tämä tapahtui Austra-lian Melbournessa, eikä Yhdysvallois-sa kuten olettaisi. Veljesten elokuva kertoi Australiassa yleisesti tunnetun Kellyn perheen tarinan seuraten klas-sisen draaman mallia, jota edelleenkin käytetään yleisesti näytelmäelokuvis-sa. Teatterin ammattilaisina Johnille ja Nevinille oli luontevaa käyttää teat-terista tuttua kerronnan tapaa uudessa välineessä. Heidän elokuvansa ei ollut ensimmäinen kertomuselokuva, mut-ta ajatus siitä, että se olisi ainoa illan aikana esitettävä attraktio, oli ennen-kuulumaton.

Kun The Story Of The Kelly Gang sai ensi-iltansa joulukuussa 1906 Mel-bournen kaupungintalolla, se oli väli-tön kassamagneetti ja rahasampo teki-jöilleen. Yleisömäärien vähetessä sitä siirryttiin esittämään seuraavaan kau-punkiin. Jotta elokuva jaksaisi kiin-nostaa yleisöä yhä edelleen, ryhtyivät John ja Nevin tekemään elokuvaan li-sää kuvia ja kohtauksia, jonka seurauk-sena sen pituus kasvoi alkuperäisestä 4000 jalasta lopulta yli 6000 jalkaan. (Se mitä tämä tarkoitti esitysajan suh-teen, riippui tietenkin projektoristin kammenpyöritys-innosta.)

Viimeiset aikalaismaininnat eloku-vasta ovat vuodelta 1914, jolloin teosta pidettiin yleistä moraalia heikentävä-nä, ja poliisi epäsi sen esityksen Wan-garattassa, Victoriassa. Pian markki-noille ilmestyi uusia elokuvia Kellyistä ja Taitien pioneerityö katosi Australian orastavan elokuvakulttuurin muistis-ta vuosikymmeniksi, kunnes vuonna 1981 kaksi poikaa löysi melbournelai-selta kaatopaikalta osittain lahonneita pätkiä elokuvasta. Lisää osia kopioista on ilmaantunut sen jälkeen eri paikois-

ta. Niiden sekä säilyneiden lehtiarvos-telujen ja mainosten avulla Australian kansallinen elokuva- ja äänitearkisto on kyennyt rekonstruoimaan eloku-van 17 säilynyttä minuuttia ja julkaisut projektista DVD:n ja kirjan.

KIELISe, oliko Johnin ja Nevinin elokuva to-dellakin maailman ensimmäinen ko-koillan näytelmäelokuva, on akatee-minen kysymys. Voi hyvin olettaa, että elleivät he olisi sitä tehneet, joku muu olisi sen pian tehnyt – olihan elokuva viemässä yleisöä perinteiseltä teatte-rilta. Elokuvan kyvyssä todentaa ole-massa olevaa maailmaa valokuvauk-sen tapaan oli yleisön silmissä erityis-tä viehätystä.

Klassisen draaman keinot kehit-tyivät hiljalleen elokuvan keinoik-si, kieleksi, jonka me kaikki opimme lapsina ennen kuin opimme lukemaan kirjoitettua kieltä. Elokuvan tavasta välittää informaatiota on kehittynyt eräänlainen metakieli, matriisi, jonka läpi tulkitsemme kaiken näkemämme mainoksista musiikkivideoihin.

FOSSILOITUNUT ELOKUVAKun ensimmäisen kerran törmäsin The Story Of The Kelly Gang -eloku-van historiaan, huomasin että kysees-sä on eräänlainen fossiili, valelma, jos-takin aikaisemmin olleesta. Sen voi ikään kuin kaivaa ylös ja uudelleen luo-da sen tiedon avulla, mitä meillä siitä on. Samaan tapaan paleontologien re-konstruktiot pyrkivät jonkin pienen leukaluun palasen pohjalta esittämään sen, miltä esimerkiksi neogeenikau-den nainen tai mies näytti.

Tiedossani olivat elokuvan tarkat fyysiset mitat: 64000 ruutua Edisonin vakiinnuttamaa 35 mm-filmiä. Lisäk-si säilynyt synopsisteksti kertoi suh-teellisen tarkasti kohtausten määrän

ja sisällön. Kuitenkin tärkein kineolo-ginen tieto oli tietämys narratiivisen kokoillan elokuvan kielestä. Tehtyäni mielessäni muistamieni Hollywood-elokuvien tarinoista eräänlaisia ”men-taalisia piirtoheitinkalvoja” ja asetel-tuani niitä mielessäni päällekkäin pi-noon, huomasin, ettei lopputulos ol-lutkaan sekasotku, vaan siitä syntyi hyvin samanlainen tarina kun Taitien synopsiksessa oleva. Tämä johti pää-telmään, että näissä kaikissa (ja ylipää-tään kaikissa ”tarinaelokuvissa”) ku-vat, kohtaukset ja tarinat ovat keske-nään samanlaisia ja näin ollen toinen toisillaan korvattavissa.

HÄVINNEET, KADOTETUT JA LÖYDETYTJonas Mekas toteaa elokuvassaan Lost, Lost, Lost nostalgisella kertojan ää-nellään ”me olimme elokuvan munk-keja”3 Tällä hän viittaa siihen, kuin-ka vaihtoehtoisen elokuvan pioneerit työskentelivät 1960- ja 70-luvuilla ir-rallaan muusta maailmasta, köyhinä ja yksin. On olemassa myös toinen elo-kuvaan liittyvä kadotettujen maailma, nimittäin hävinneiden ja unohdettu-jen elokuvien olematon arkisto. Kirp-putoreilta ja roskalavoilta voi vielä ny-kyäänkin löytää kopioita elokuvista, joiden olemassaoloa tuskin kukaan tietää: neuvostoaikaisia propaganda-elokuvia tai kristillisiä ”toteamuselo-kuvia”, mainoselokuvista puhumatta-kaan. Ne ovat tuotoksia, jotka eivät ole päätyneet arkistoihin, eikä niitä ole myöskään siirretty elektroniseen muotoon videolle. Niiden tekijät ovat unohtuneet ja tilaajat muuttaneet po-litiikkaansa.

Tällaisen elokuvamateriaalin ke-räämistä sekä käyttöä uudessa asia-yhteydessä kutsutaan nimellä ”found footage”, ”löydetty kuva”. Tämä eroaa sellaisesta arkistofilmien käyttämi-

Sami

van Ingen

Kirjoittaja on hankavaaralainen kuvataiteilija.

SUURIN, JÄNNITTÄVIN JA SENSAATIOMAISIN KOSKAAN TOTEUTETTU LIIKKUVAN KUVAN SARJA” 1

”

21

sestä, missä etsitään ja käytetään en-nalta suunniteltua, tiettyä materiaalia. Filmipurkkeja kirpputorilta tai roska-lavalta työhuoneelle raahatessa ei voi useinkaan tietää sisällöstä muuta kuin formaatin ja materiaalin määrän. Var-sinainen sisältö paljastuu, mikäli filmi on siinä kunnossa, että sen voi laittaa projektoriin tai siirtolaitteeseen kat-selua varten.

Olen itse kerännyt ”found foota-gea” jo vuosia käyttäen elokuvissani ja muissa teoksissani kuvia mitä erilaisim-mista lähteistä. On erityisen kiinnos-tavaa ottaa kotielokuvan paljon kerto-va kuvaustyyli tai opetuselokuvan ta-pa kertoa työpaikan hierarkioista uu-delleen tarkastelun kohteeksi, tuoda ne tähän päivään ja uuteen katsomisti-lanteeseen. Monet käyttämistäni elo-kuvista ovat täysin unohtuneet kollek-tiivisesta muistista ja toiset taas elä-vät uutta elämää esimerkiksi IMDb:n huonoimpien elokuvien listalla.4

Mitä tulee ”found footagen” käy-tön eettiseen ja juridiseen puoleen, on

syytä muistaa, että Suomen tekijänoi-keuslain sitaattioikeus, joka mahdol-listaa tällaisen toiminnan, tuo muka-naan eettisen vastuun siitä, että kierrä-tettyä materiaalia käytetään kunnioit-tavasti ja eikä esimerkiksi anneta ym-märtää sen olevan itse tuotettua. Kun elokuva on ollut julkisesti esillä, siihen kohdistuu sitaattioikeus. Julkaisemat-tomien materiaalien, kuten poistojen ja kotielokuvien käyttämiseen, sitä vastoin tarvitaan lain mukaan aina lu-pa tekijänoikeuden haltijoilta.

VAIN YKSI TARINA – VAIN YKSI SUUDELMA Aloitettuani The Story Of The Kelly Gang -elokuvan uudelleentulkinnan pari vuotta sitten, suhtautui Australian kansallinen elokuva-arkisto kannusta-vasti projektiini. He antoivat käyttöö-ni Hagen-filmissä Saksassa pari vuot-ta aiemmin digitoidun Taitien eloku-vasta säilyneen kuvamateriaalin. Teok-seni nimeksi muotoutui JUST ONE KISS – THE FALL OF NED KELLY,

joka samalla viittaa alkuperäiseen ta-rinaan ja on toisaalta eräänlainen tari-nan ja kerronnallisuuden alleviivaus.

Elokuvani esitysformaatiksi valit-sin mykän 35 mm -filmin ja ensiesityk-sen pituudeksi 4000 jalkaa. Luonte-vin ja käsitteellisesti jouhevin esitys-tapa teokselle on live-musiikkisäestys sekä prosessimainen kuvamateriaalin muuntelu seuraten Taitien esikuvaa. JUST ONE KISS:n jokainen esitys säestetään musiikilla – mieluiten yh-teistyössä nimenomaan paikallisten muusikoiden kanssa. Kuvamateriaalia – yksittäisiä tekstejä, kuvia tai koko-naisia kohtauksia – lisätään teokseen esityskertojen välillä, niin että sen ko-konaiskesto ja kerronta laajenee vähi-tellen. Tarinasta tulee monisäikeisem-pi ja eeppisempi. Väistämättä tämä prosessi rajoittaa elokuvan esitysker-tojen määrää; jossain vaiheessa tulee vastaan raja, jolloin elokuva on liian pitkä ja sekava näytettäväksi.

Tämän kaiken tarkoituksena on ”leikitellä” elokuvan traditioiden

Just One Kiss– The Fall Of Ned Kelly, Sami van Ingen, 2009

22

kanssa. Toisin kuin elokuvan alkuai-koina on siitä kehittynyt hyvin kankea väline; elokuvan esityskopion muutta-minen esityksestä toiseen ei tule ny-kyään kysymykseenkään. Käyttämäni ”laajennetun” elokuvaformaatin etu-na on myös eräänlainen ainutkertai-suus. Jos jokaisen esityksen säestävät eri muusikot, ovat esitykset toden-näköisesti myös tunnelmaltaan hyvin erilaisia. Samalla häviää mahdollisuus ”lopullisesta” versiosta: tämän eloku-van kohdalla jokainen esitys on ”lopul-linen versio”. Elokuva-arkistoon jää vain viimeisin versio elokuvasta, odot-tamaan uutta esitystä ja uusia muu-toksia tai Johnin ja Nevinin teoksen tapaan pitkäaikaista unohdusta.

JUST ONE KISS – THE FALL OF NED KELLY saa ensi-iltansa lo-kakuussa 2009 AntiMatter festi-vaaleilla Victoriassa, Kanadassa, sen säestyksestä vastaa retro-elektroni-

muusikko Lee Hutzulak. Torontos-sa tapahtuvan toisen esityksen jälkeen teos tullaan esittämään ainakin Edin-burghissa, Skotlannissa sekä Meshele-nissä, Belgiassa loppuvuoden 2009 ai-kana. Suomessa teos nähdään ensim-mäisen kerran elokuvateatteri Orio-nissa 22. tammikuuta 2010, jossa si-tä säestää duo Nieminen & Litmanen rummuilla ja Hammond-uruilla.

1 Mainos New Zealand Timessä (Wellington) Lauantaina toukokuuta 1907.

2 Ina Bertrand and William D. Routt: The first long picture in the world: The Story of the Kelly Gang in Australian film history. The Moving Image n:o 8, 2007, The Moving Image Atom, St. Kilda, Australia.

3 ” The morning was beautiful and we all felt great, we felt we that we were the Monks of Cine-ma.” Jonas Mekas, Lost, Lost, lost, 2 tuntia 58 mi-nuuttia. New York. 1976.

4 The Internet Movie Database, http://fi.wikipedia.org/wiki/Internet_Movie_Database

Koska tämä teksti julkaistaan ammat-tijulkaisussa, voi olla paikallaan myös kertoa tuotantoni teknisestä toteutuk-sesta. Käytän kuvamateriaalin jäl-kikäsittelyyn Oxberry 25 –merkkistä optista printteriä vuodelta 1954, jos-sa on Mitchellin 35 mm kamera ja 100 mm Kodak Ektar -linssi. Printteriin on asennettu 16 mm JK-optisen print-terin alkeellinen ohjausjärjestelmä se-kä valo. Originaalimateriaalina käytän ne-tin kautta tilaamaani erittäin edullis-ta Kodakin 5217 -värinegatiivia, joka on ns. short-endejä, (ylijäänyttä kame-rakaseteista poistettuja rullan loppu-ja) Amerikan elokuvaproduktioista sekä mustavalkoista saksalaista Or-wo DN2 -duplikaatti negatiivifilmiä. Kehittäminen ja esityskopion valmis-tus tapahtuu Finnlab Oy:ssä.

Sami van Ingenin retrospektiivi esitetään Tampereen elo-kuvajuhlilla 10.–14.3.2010

Just One Kiss– The Fall Of Ned Kelly, Sami van Ingen, 2009

■

23

Ylinopeuskuvassa kyyhkyset lehah-tavat lentoon, lääkäri opettaa vau-vaa kävelemään. Hahmo piirtää paperia liikuttamalla, kynä pysyy paikallaan. Tutka pyörii sumussa. Kädet tekevät seinälle koiran silhue-tin. Kuuluu haukuntaa, jolloin pil-vet liikkuvat hitaasti kuun edestä. Laulavan tenorin pulssia mitattaan koelaboratoriossa. Kuva neurootti-sesti säksättävästä piirturista. Joku koehenkilö kuuntelee viulunsoittoa. Ääni jatkuu. Röntgenkuva koehen-kilön keuhkoista...

Mika Taanila

kirjoittaja on elokuvaohjaaja

Itävaltalaisen Gustav Deutschin Film Ist. (1-6) on maaginen eloku-vateos vuodelta 1998. Se on ko-koelma eri vuosikymmenten ku-

via, joilla ei näennäisesti ole mitään te-kemistä toistensa kanssa. Tekijä on an-tanut niille uuden elämän. Deutschin mukaan varhaisten tiedemiesten ute-liaisuus ja tirkistelynhalu vaikuttivat aikanaan ratkaisevasti elokuvan kehi-tykseen. Nämä otokset ovat löydetty-jä todistuskappaleita tuosta inhimilli-sestä yritteliäisyydestä. Kuvat kerto-vat lajimme tarpeesta määrittää fyysis-tä todellisuuttamme, mitata sitä konk-reettisella tavalla ja asettaa se mikro-skoopin alle tieteen palvelukseen.

Juuri kliininen laboratoriomai-suus tekee Film Ist. (1-6):sta niin pa-kahduttavan ankaran elokuvan. Se lä-hestyy materiaaliaan samaan aikaan

Film Ist. (1-6) on ennen kaikkea leikkaajan elokuva, montaasin taidet-ta. Työtaakka siinä tuo mieleen kirur-gin vastuullisen työn, jännitteen elä-vän organismin äärellä. Kuinka pitää teos (nyt: potilas) hengissä?

Tällä kertaa potilas jää henkiin ja kertoo meille mitä elokuva on. Deut-schin systemaattisessa maailmassa se on, teoksen väliotsikoiden mukaisesti:

1 – aikaa ja liikettä 2 – valoa ja pimeyttä3 – instrumentti4 – materiaa(lia)5 – silmänräpäys6 – peili

Kuten kaikki merkittävät eloku-vat, myös Film Ist. (1-6) määrittelee luonnollisesti lisäksi itse kokonais-muodollaan ja -estetiikallaan oman vastauksensa elokuvan perusolemuk-seen. Elokuva on...

Lopulta elokuva on liian montaa seikkaa, joten tämänkaltaisen luette-lon täytyy olla avoin. Deutsch onkin jatkanut Film Ist. -projektiaan teemaa varioiden. Film Ist. (7-12) (2002) siirtää huomion tiedemiesten laboratorioko-keiluista elokuvan viihteellisimmille näyttämöille, huvipuistoon, varieteen ja taikatemppujen sepitteelliseen to-dellisuuteen. Se sisältää katkelmia pe-räti 190 elokuvasta välineen kolmelta ensimmäiseltä vuosikymmeneltä.

Rotterdamin festivaalilla tammi-kuussa ensi-iltansa saanut Film Ist. a girl & gun (2009) ottaa lähtöpisteek-seen D.W.Griffithin (ja myöhem-min myös Godardin viljelemän) mak-siimin siitä, että toimivan elokuvan tarinaan tarvitaan vain tyttö ja ase. Deutsch aloittaa ikuisen teeman kä-sittelyn pedantille tyylilleen uskolli-sena Raamatun luomiskertomuksesta. Hän yhdistelee intuitiiviseen kollaa-siinsa valikoituja välähdyksiä niin kan-satieteellisistä elokuvista, sotarepor-taaseista, kuin varhaisista pornoelo-kuvistakin. Systemaattisen runoili-jan uusin teos kaivautuu alitajunnan ja viettien yhä mytologisempiin arkeolo-gisiin kerrostumiin, alueelle jota em-piirinen tiede ei vielä tavoita. w w w. g u s t a v d e u t s c h . n e t

ELOKUVA ON.kuivan analyyttisesti ja siitä hurmioi-tuen. Tekijä heittää eteemme kavalka-din salaperäisiä tieteen sovellutuksia, mutta esittää materiaalin viileän luet-telomaisessa muodossa, vailla tunne-kuohuja. Deutsch asettuu humanis-tisen, eläytyvän dokumenttielokuvan ulkopuolelle, jonnekin surrealismin ja traagisen nihilismin vyöhykkeelle.

Jo pelkät nimet lähdeaineiston määräasemista ovat silkkaa runoutta: Göttingenin tieteellisen elokuvan ins-tituutti, Wolfenerin holhoustoimi, Dy-namiikan ja itseohjautuvuuden Max-Planck-instituutti, Elin energiahuolto GmbH, Berliinin edistysfilmi-vuokraa-mo, Ernst-Mach-instituutti, Central Office of Information Footage File...

Tieteen kuvat laitetaan nyt esille ilman niiden alkuperäistä, usein ratio-nalisoivaa selostustekstiä. Uusi, tyylil-tään minimalistinen ääniraita vapaut-taa kuvien hiljaisen huumorin ja arvaa-mattoman kauneuden. Salaperäisen kokonaisuuden yhteenveto jää katso-jan vastuulle.

Deutsch on määritellyt työskente-lynsä found footage kanssa kaksijakoi-sesti etsimiseksi ja löytämiseksi. Hän et-sii päämäärätietoisesti materiaalia ko-koelmista ja museoista yhdessä arkis-tonhoitajien kanssa. Tämä vaatii huo-mattavan määrän aikaa, matkakilomet-rejä ja kärsivällisyyttä mm. oikeuksien-omistajien jäljittämiseksi. Toisaalta hän löytää sattumalta unohdettuja filmin-pätkiä kirpputoreilta, leikkaamoiden lattialta ja jätelavoilta. Yhtäkaikki kan-tavana ideana on antaa uusi elämä jo kertaalleen hylätylle materiaalille.

Film Ist. (1-6), ohj. Gustav Deutsch, sixpackfilm, 1998

■

24

Minulle myön-nettiin vuoden 2009 AVEK-palkinto “me-diataiteen luo-vasta tuotta-

juudesta”. Tässä tekstissä pohdin tä-män sanayhdistelmän merkitystä omasta näkökulmastani. Jos termiä mediataide on haastava määritellä, niin sama koskee myös “luovaa tuotta-juutta”. Tuottaminen mielletään yleen-sä rationaaliseksi organisoimiseksi, ra-hoituksen hankinnaksi ja koordinoin-niksi. Omassa toiminnassani tilan-ne on kuitenkin usein päinvastainen – lähtökohtana on jonkin uuden asian kokeileminen, joka vaatii kaikilta työryhmän jäseniltä improvisaatio-ta. Yleensä rahoitusta on vähän tai ei ollenkaan. Voisi enemminkin puhua ’luovasta yhteistyöstä’ – projekteis-sa taiteellinen sisältö ja tuotanto ovat työryhmän vastuulla ja nivoutuvat lä-heisesti yhteen.

Mediataiteelle on ominaista hyö-dyntää, kehittää, kritisoida tai kom-mentoida uusia teknologioita ja nii-hin liittyviä kulttuurisia ilmiöitä. Uu-siin teknologioihin liittyvien haastei-

den kautta moni mediataiteen tekijä joutuu myös väistämättä eräänlaisek-si ’luovaksi tuottajaksi’. Esimerkkinä tällaisesta teoksesta voisi olla vaikka ensimmäisen AVEK-palkinnon saa-neen Heidi Tikan teos ’Syntymiä’. Te-os teki useiden perheiden lapsien syn-tymästä julkisen tapahtuman julkaise-malla heidän ottamiaan kuvia webissä ja projisointina Kiasman seinällä. Teos toteutettiin vuonna 2003, jolloin ka-merakännykät ja sosiaalisen median työkalut eivät olleet vielä arkipäiväi-siä. Teoksen toteuttaminen tuohon ai-kaan oli teknisesti erittäin haastavaa ja tämä näkyi myös Heidi Tikan ’luovan tuottajan’ roolissa. Taiteellisen sisäl-lön lisäksi hänen oli pidettävä kasas-sa projektia, johon osallistuivat Grip Studios Interactiven softan kehittä-jät, kännykkäoperaattori Elisa, HUS Naistenklinikka, Kätilöopiston sai-raala ja 120 perhettä.

’Syntymiä’ on kuitenkin ensisi-jaisesti taideteos, ei tekninen kokei-lu. Heidin Tikan valitsema ilmaisu-väline liittyy läheisesti teoksen sisäl-töön, mutta toteutukseen liittyvä tek-nologian kehittäminen ja tuotannolli-set haasteet ovat taiteellisen prosessin

sivutuotteita, eivät itse päätarkoitus. Heidi Tikan ’luova tuottajuus’ ei ole siis varsinaisesti osa itse teosta, vaan toimintaa joka jää sen ulkopuolelle.

Viimevuotisen AVEK-palkin-non saaneen Pia Lindmanin yksi vii-meisimmistä projekteista on ’Domo and Its Double’, MIT:n tekoälytut-kijoiden kanssa toteutettu humanoi-dirobottien käyttäytymiseen liittyvä teos. Eräässä haastattelussaan Pia Lindman kuitenkin kommentoi, et-tä ”en miellä itseäni mediataiteilijaksi vaan olen taiteilija, joka käyttää monia välineitä ja on kiinnostunut monesta eri alasta ja tekee tutkimusta”. Tämä määritelmä sopisi mielestäni hyvin ku-vaamaan mediataiteilijan praktiikkaa, mutta Lindman haluaa itse korostaa, että hän on taiteilija, ei mediataiteili-ja. Lindmanin kommentti tarkoittaa käytännössä sitä, että hänen teoksil-leen tärkeitä esityspaikkoja ovat me-

Juha

Huuskonen

Kirjoittaja on mediataiteilija, kuraattori ja Pikseliähky-festivaalin taiteellinen johtaja

Keväällä 2009 julkaistiin Asko Mäkelän laatima selvitys suoma-laisen mediataiteen tilasta ja sen mahdollisuuksista. Selvitys nosti esille mediataiteen monialaisuu-den: mediataidetta verrataan yleensä kuvataiteeseen, vaikka monet teoksista ovat taidemuotona lähempänä esimerkiksi elokuvaa, äänitaidetta, esittävää taidetta tai yhteisötaidetta. Mediataiteen piirissä käsitellään myös mm. erilaisia digitaalisen kulttuurin ilmentymiä, kaupunkikulttuuria ja kansalaisvaikuttamisen uusia mahdollisuuksia. Suomalainen mediataide on koko lyhyen histo-riansa ajan ollut notkea ja nopeas-ti kehittyvä taiteen alue.

LUOVA TUOTTAJUUS

MEDIATAITEEN

25

diataiteen festivaalien sijaan kuvatai-teen galleriat ja museot. Kuvataiteessa on jo pitkään ollut hyväksyttävää to-teuttaa teoksia millä tahansa medioil-la ja teknologioilla.

Uuden teknologian kanssa työs-kentelyn haasteet ja niihin liittyvä ’luova tuottajuus’ ovat siis asioita, joi-ta ei kuvataiteen kontekstissa haluta välttämättä tuoda esille. Tämä näkyy myös taiteilijoiden koulutuksessa, tai lähinnä sen puutteissa – mediataiteen tekijöistä suurin osa on itse opetellut monialaisten yhteistyöprojektien to-teuttamiseen vaadittavat taidot. Toi-saalta monet mediataiteen tekijät ovat saaneet koulutuksensa muualla kuin kuvataiteen kouluissa – osittain tästä johtuu jännite mediataiteen ja kuva-taiteen välillä.

Itse olen ’mediataiteen luovana tuottajana’ toiminut pääasiassa organi-saattorina ja kuraattorina – mediatai-

teen tekemisen mahdollistajana. Olen ollut mukana käynnistämässä useita mediataiteen organisaatioita ja tapah-tumia, joista merkittävimmäksi on kas-vanut vuodesta 2002 lähtien järjestetty elektronisen taiteen ja alakulttuurien festivaali Pikseliähky (Pixelache). Fes-tivaalin käsitys mediataiteesta on laaja – mukana ohjelmistossa on ollut mm. interaktiivista elokuvaa, VJ-kulttuuria, aktivistien kehittämiä kommunikaa-tiovälineitä ja elektronisesta rojusta ra-kennettuja instrumentteja.

Festivaalin ohjelmistossa on ollut mukana insinöörejä, designereita, tut-kijoita, aktivisteja, arkkitehtejä sekä monilla muilla titteleillä toimivia te-kijöitä.

Mediataiteen ’luovasta tuottajuu-desta’ ovat harvoin vastuussa tuotta-jat – vain harvalla projektilla on varaa palkata tällä tittelillä toimiva ihminen. Mediataide on pääsääntöisesti ryhmä-

työtä ja tuotannollisen vastuun jakau-tuminen on tapauskohtaista. Toteutuk-seen osallistuu usein myös monia orga-nisaatioita, jotka kantavat osansa tuo-tannollisesta vastuusta. Pikseliähky on yksi niistä tahoista, joka mahdollistaa uusien mediataideprojektien toteutu-misen. Festivaali ei ainoastaan esittele valmiita teoksia, vaan usein osallistuu myös niiden tuotantoon.

Pikseliähkyn ympärille on vuosien saatossa rakentunut tekijöiden ver-kosto, jossa roolit vaihtuvat tilanteen mukaan – välillä ollaan mediataiteili-joita, välillä organisaattoreita, opet-tajia tai kaupallisten projektien to-teuttajia. Tämä koskee myös itseäni ja muita festivaalin järjestäjiä: useat meistä toimivat myös taiteilijoina ja freelancereina. Tämä on sinänsä tyy-pillistä taiteilijoille – leipä on ansait-tava jollakin tavalla ja vain harvoille se tulee ainoastaan taiteen tekemisestä.

Architectures for Participation seminar (Presentation by Jyri Engeström - Jaiku), kuva Antti Ahonen

26

Mediataiteen parissa toimivien etu-na on taidemuodon ympärille raken-tuneiden verkostojen tarjoamat moni-muotoiset mahdollisuudet.

Tämän AVEK-lehden teema ’re-miksaus’ on Pikseliähkyn kannalta olennainen. Termi viittaa yleensä ää-neen tai videomateriaaliin, mutta sitä voi yhtä hyvin soveltaa myös työkalui-hin ja teknologioihin. Pikseliähkyssä on usein esitelty projekteja, jotka te-kevät teknologioista outoja yhdistel-miä tai käyttävät niitä ’väärin’ ja tällä tavoin luovat uuden ilmaisuvälineen tai kuvitelman toisenlaisesta maail-masta. Pikseliähkyssä on myös esitel-ty monia työkaluja, jotka perustuvat avoimeen lähdekoodiin – kuka tahan-sa voi siis muokata niitä omiin tarkoi-tuksiinsa, tehdä niistä oman ’remixin’. Kuten äänen ja videonkin kohdalla, lii-kutaan teknologian ’remiksaamisessa’ myös alueella, jossa voidaan helpos-ti törmätä lakipykälien ja standardien rajoituksiin. Monet kaupalliset tekno-logiat ovat vahvasti suojattuja ja yhtiöt eivät välttämättä osaa arvostaa tekno-logioidensa ’parantamista’ tai sitä, että heidän standardinsa kilpailijaksi saa-puu avoin, ilmainen versio.

Yksi tämän kevään Pikseliähkyn teemoista oli ’Digital Craftsmanship’ eli ’digitaalinen käsityöläisyys’. Aihee-seen liittyvässä seminaarissa pohdit-

tiin, millainen on digitaalisen medi-an ympärille rakentunut tekemisen kulttuuri. Seminaarissa puhuivat mm. Joachim Sauter (Berlin University of the Arts), Jamie Allen (Culture Lab New-castle), Adam Somlai-Fischer (Kitchen Budapest), Alberto Frigo (Konstfack) ja Tuomo Tammenpää. Presentaatiois-sa toistuivat samantyyppiset aiheet – taiteilijan ja designerin roolien yhdisty-minen, tekemällä oppiminen, työkalu-jen ympärille kasvaneet yhteisöt, nik-sien ja ’reseptien’ jakaminen, työympä-ristö jossa ihmiset voivat kokeilla asioi-ta, joita he eivät vielä osaa. ’Digitaali-sessa käsityöläisyydessä’ ja ’mediatai-teen luovassa tuottajuudessa’ on kysy-mys pitkälti samasta asiasta – avoimes-ta yhteistyöstä ja yhdessä oppimisesta.

Muutamat tänä keväänä Pikseliäh-kyyn ensimmäistä kertaa osallistuneet vieraat kyselivät, että ’missä ovat pikse-lit?’. Tämä kysymys on täysin aiheelli-nen, sillä festivaalin teemat ovat viime vuosien aikana liikkuneet yhä kauem-maksi digitaalisesta mediasta. Tämän kevään teemoja olivat mm. ’Alternati-ve Economy Cultures’ ja ’Art, Science & Ecology’.

Yksi syy tähän kehitykseen on di-gitaalisen median arkipäiväistyminen ja sosiaalisen median nopea kehitys. Kokeellisten audiovisuaalisten projek-tien tekeminen ei ole enää vain pienen

joukon etuoikeus, vaan sitä voivat har-rastaa myös lapset, mummot ja vaarit. YouTuben ja Facebookin kautta hei-dänkin remiksauksensa voivat tavoit-taa kansainvälisen yleisön. Tässä ti-lanteessa Pikseliähkyn on oltava huo-mattavasti valikoivampi audiovisuaa-lisia kokeellisia projekteja esille nos-tettaessa. Festivaalin teemat ovat ke-hittyneet kepeästä kokeilusta yhteis-kunnallisempaan ja vastuullisempaan suuntaan: audiovisuaalisen median ja teknologian kehitystä on tarkasteltu ekologian, monikulttuurisuuden, glo-baalin eriarvoisuuden ja kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien kannal-ta. Vastaava kehitys on ollut nähtävis-sä kansainvälisessä mediataiteen ken-tässä, esimerkiksi suurimpien festi-vaalien Ars Electronican ja Transme-dialen teemoissa.

Suomalainen mediataide on vii-meisen parinkymmenen vuoden aika-na toiminut avoimena ja ennakkoluu-lottomana alueena uusille aloitteille ja kokeiluille. Toivoisin, että näin oli-si jatkossakin ja mediataiteen sallit-taisiin käsitellä aiheita, jotka eivät ole välttämättä ’mediaa’ eivätkä ’taidet-ta’. Monialaiselle luovalle toiminnal-le on tänä päivänä valtava tarve ja me-diataiteen ympärille kasvaneet ver-kostot tarjoavat tälle loistavan ympä-ristön.

‘Digitaalisessa käsityöläi-syydessä’ ja ‘mediataiteen luovassa tuot-tajuudessa’ on kysymys pitkälti samas-ta asiasta – avoimesta yhteistyöstä ja yhdessä oppimisesta.

@c & Lia (PT/AT), performance @ Kiasma Theatre, kuva Antti Ahonen

■

27

Open Source HardwareTermi open (source) hardware ei ole aivan uusi, useita projekteja ja tuottei-takin on sen alla julkaistu, mutta toi-mivat mallit sekä yhteiset sopimukset toiminnan kestäväksi kehittymisek-si vielä puuttuvat. Tämän yhteistyön vauhdittaminen oli GOSH! -tapahtu-man päämääränä, missä se onnistui-kin ansiokkaasti.

Open Source Hardware (OSH) on niitä uusia käsitteitä, joille on vaikeaa vääntää ymmärrettävää suomenkielis-tä nimeä. Se on johdettu “avoin lähde-koodi” -lisenssistä (Open Source Soft-ware, OSS), jossa (tietokone)ohjelmis-toja jaetaan vapaaseen käyttöön tiet-tyjen sopimusten ehdoilla. OSS kaik-kine koulukuntineen on laaja ilmiö, johon tässä katsauksessa ei kannata haarautua muuten kuin tunnustamal-la vahvaa sukulaisuutta sen arvoihin.

Open Source Hardware on avoi-muuteen perustuva tuotekehitys- ja jakamismalli, jossa tuotteen piirus-tukset, kaavat, komponenttilistat ja rakennusohjeet – koko dokumentaa-tio jaetaan vapaasti tai tietyin ehdoin muiden käyttöön, usein kaikkine vä-livaiheineen. Monet OSH-projektit ovat elektronisia laitteita kuten One Laptop for Child -projekti1, mutta joukossa on paljon muitakin, puhtaas-tipalavasta puuliedestä2 mekaaniseen

käsiproteesiin3. Tutumpi esimerk-ki tästä jakamisen mallista on ruoka-reseptit, joissa raaka-aineita ei jaeta, vaan ohjeet lopputulokseen pääsemi-seksi.

Perinteisesti innovaatioita, myös avoimina pidettäviä, on suojattu pa-tentein ja mallisuojin. Nämä ovat vah-voja, mutta kalliita ja hitaita tapoja turvata tuotekehitystä ja usein pienientoimijoiden ulottumattomissa. Käsit-teenä OSH on lähellä avoimia standar-deja (Open Standards) ja avointa ark-kitehtuuria (Open Architecture).

OSH ilmiönä on kuitenkin pal-jon enemmän kuin ohjeiden jakamis-ta. Sen voi nähdä uutena jakelumuoto-na, mahdollistajana innovaatioille tai viimeisenä vaihtoehtona luonnonva-rat riistäville massatuotantomalleille. Motivaatioita avoimeen jakamiseen perustuville projekteille on monia. Usein tekijät haluavat toteuttaa inno-vaatioita, joilla on sosiaalista merki-tystä, ja joiden tulee olla mahdollisim-man saavutettavia, kuten Mesh-Pota-to4, halpa ja skaalautuva internet-poh-jainen puhelinjärjestelmä. Joskus ja-kaminen on keino kerätä laaja yhtei-sö tuotteen ympärille, esimerkkinä elektronisten prototyyppien kehitys-ympäristö Arduino5. Oma motivaatio-ni jakamiseen on osittain kiitollisuutta siitä avusta, jota olen saanut teosteni

käyttöliittymien rakentamiseen sekä peli- ja leikkiprototyyppeihini6, mut-ta tiedän että avoimuus poikii myös erikoisosaamista ja tekijöitä saman-kaltaisten haasteiden ääreltä muualta maailmasta, mihin minulla muuten ei olisi pääsyä.

Avoin kehitystyö ei tarkoita ilmai-sen työn tekemistä, ei ohjelmistojen kehityksessä eikä OSH-projekteis-sa. Jakaminen avaa tuotekehityksen useille tahoille ja kasvattaa hyvin toi-miessaan sekä kehittäjäyhteisöä, käyt-täjäyhteisöä ja liiketoimintamahdol-lisuuksia nopeasti ja kansainvälisesti. Hyväntekijyys tai sosiaalinen vastuun-tunto arvona ovat keskeisesti mukana monessa OSH-projektissa.

OHANDA – Open Hardware and Design AllianceGOSH! -tapahtuman käynnisti vii-den päivän työpajatyöskentely, jonka aikana tutustuttiin käynnissä oleviin OSH-projekteihin ja käytännössä ko-keiltiin kunkin osallistujan esittele-miä tekemisen, dokumentoimisen ja jakamisen metodeja. Kolmipäiväinen GOSH! Summit seurasi työpajatyös-kentelyä ja kokosi paikalle lisää tutki-joita ja tekijöitä. Yhteisten aamupäi-vien alustusten ja paneelien jälkeen osallistujat jakaantuivat muutamaan ryhmään, toiset käsittelemään open

GOSH! -tapahtuma kokosi heinäkuussa 2009 yhteen

joukon moni-alaisia taiteilijoita, tuotekehittäjiä ja tutkjoita,

jotka toimivat avointen tuotekehitys-, tuotanto- ja jakelu-

prosessien edistämiseksi. Edelläkävijyydestään uusien

ilmiöiden tukijana tunnettu Banff keskuksen New Media

-instituutti (BNMI) tarjosi inspiroivat puitteet toimialojen

väliselle vuoropuhelulle open hardware -teeman äärellä.

teksti ja

kuva:

Tuomo

Tammenpää

Kirjoittaja on mediataiteilijaja suunnittelija

VapaataVapaatarautaa

28

source -taiteen ja avoimien proses-sien ideologiaa, muutamat kävivät kol-vit käryten prototyyppien kimppuun, ja me loput ryhdyimme luonnostele-maan OSH-yhteisön mallia, lisensi-ointeineen ja projektiarkistoineen.

Avointen ohjelmistojen äärellä on jakamisen käytäntöjä7 hiottu ja ko-keiltu jo vuosikausia, ja tuntui mielek-käältä hyödyntää näitä kokemuksia. Otimme lähtökohdaksi Free Software Foundation:in julistamat neljä vapaut-ta8, jotka kokeeksi muunsimme koske-maan laitteita ja niiden suunnitelmia. Muunnos ei ole ongelmaton, mutta viestii keskeisimmät arvot:

0) Vapaus käyttää laite mihin tahansa tarkoitukseen. 1) Vapaus opiskella laitteen toimintaa ja soveltaa sitä. 2) Vapaus levittää laitetta ja/tai sen suunnitelmia. 3) Vapaus parantaa laitetta ja/tai sen suunnitelmia ja julkaista muutokset niin, että koko yhteisö hyötyy niistä. (Vapaa pääsy suunitelmiin on edelly-tyksenä kohdille 1 ja 3.)

Jakamisen malleihin liittyy usein ehtona niistä poikivien uusien tuottei-den jakaminen samoin ehdoin. Näin taataan niiden pysyminen avoimina. Tämä malli sopii kuitenkin huonosti

tarpeisiin, joissa halutaan rajoittaa esi-merkiksi jaetun kehitystyön kaupallis-ta tai vaikka sotilaallista käyttöä. Li-senssejä on oltava muutamia erilai-sia, jotta arkistoon ja sen myötä yhtei-söön saadaan riittävästi sisältöä. Moni OSH-projekti on myös riippuvainen elektroniikkateollisuuden patentoi-duista komponenteista ja niiden raja-tuista käyttöehdoista, mikä jo sinänsä kyseenalaistaa se, kuinka avointa “rau-ta” voi ylipäätään olla.

Näistä haasteista lannistumatta määrittelimme kolme eri avoimuus-luokkaa minkä alle projekteja voisi koota jaettavaksi:

1) täysin vapaat (free), 2) avoimet (open), joissa rajoitetaan esimerkiksi tuotteen kaupallinen hyö-dyntäminen ja 3) saavutettavat (accessible), jotka saavat sisältää suojattua materiaalia, mutta ovat hyödyllisiä yhteisölle.

Joitakin open hardware -lisenssejä9

on jo olemassa ja lisää varmasti tulee. Käytännöllisimmäksi tavaksi tarjo-ta useampia lisensiointimalleja osoit-tautui luonnostella kaikille avoin, jä-senyyteen perustuva yhteisö, jossa re-kisteröidyttäessä sitoudutaan noudat-tamaan yhteisiä sääntöjä. Nimesimme yhteisön OHANDA:ksi lyhenteenä

Viitteet:

1. OLPC, One Laptop Per Child, www.laptop.org

2 .Good Stove, www.goodstove.com

3. Open Prosthetics Project, www.openprosthetics.org

4. Mesh-Potato, www.villagetelco.org

5. Arduino, www.arduino.cc

6. TileToy & Nand-synth, www.tiletoy.org, www.misusage.org

7. Sourceforge open source software repository, www.sourceforge.org

8. Free Software Foun-dation Freedoms, www.gnu.org/philoso-phy/free-sw.html

9. TAPR Open Hard-ware Licence, www. tapr.org/ohl.html

10. GOSH wiki, www.gosh2009.ca

sanoista Open Hardware and Design Alliance. OHANDA (tavara)merk-ki toimisi sertifikaattina sen jäsenten tuotteille, hieman kuten kierrätys- tai fair trade -merkki.

Yhteisön sääntöjen määrittelytyö on vielä yksityiskohdiltaan kesken. Ryhmässämme olleen tavaramerk-kiasiantuntijan lisäksi luonnostele-maamme mallia on konsultoitu Crea-tive Commons -yhteisön lakiasiantun-tijalta, jonka kannustava palaute ja tär-keät parannusehdotukset vauhdittivat prosessia tapahtuman jälkeen. Työ jat-kuu ja varsin avoimena siitä kiinnostu-neille GOSH! -tapahtuman wikissä10. Suomessa OSH-teemaa on esitelty ai-nakin Pikseliähky-festivaalin yhtey-dessä ja sama jatkuu ensivuoden ohjel-mistossa.

Turvataan luova kehitystyö avoi-muudella suojeltujen salaisuuksien si-jaan, ja ehkä jonain päivänä meillä on taas auto, jonka voi ihan itse korja-ta tai elektroninen laite, jonka voi yli-päätään korjata. Vaikka kaikki maail-man insinöörit saisivat työnantajiensa puolesta innovoida yhdessä, on toden-näköisempää, että jotkut meistä muu-tamasta miljardista muista kehittävät yhdessä sen toimivan vaihtoehtoisen energiasovelluksen tai edullisen lan-gattoman internetin nille, jotka ovat yhteyksiä vailla. ■

29

Hanasaari AOlimme ihailleet

Sörnäistenran-

nan maisemaa

Hämeentien var-

rella sijaitsevan

Lintulahden

kerrostalojen

katoilta jo viisi

vuotta, kun

kuulimme, että

maiseman

ehdoton

huippukohta

päätettiin

tuhota.

Hannes

Vartiainen,

Pekka

Veikkolainen

ja Sanna

Vuorinen

Vielä vuonna 2006 saattoi Sörnäisissä nähdä yhdel-lä silmäyksellä 100 vuot-ta sähköntuotannon ja

teollisuuden historiaa. Vasemmalla sijaitsivat kaasukellot, sitten Suvi-lahden vanha kaasuvoimala ja käy-tössä oleva Hanasaaren B-laitos. Oikealle katsottaessa näkymä alkoi Tuomiokirkosta. Seuraava merkit-tävä elementti oli Merihaka ja sen jälkeen kaukana horisontissa vilk-kuva Suomenlinnan majakka. Kes-kellä tätä komeutta sijaitsi Hana-saari A.

Kun purkupäätös vuoden 2006 lopulla tuli, päätimme heti, että voimalasta on tehtävä elokuva. Vie-timme alkuvuodesta 2007 kaikki aurinkoiset talvipäivät kuvaamassa sitä, kuinka valo maalaa esiin voi-malan rakenteita. Yleensä menim-me voimalaan noin tuntia ennen au-ringonnousua. Laitoimme kamerat käyntiin ja lähdimme kiertämään sisätiloja muistilehtiön ja valotus-mittarin kanssa. Huomasimme en-simmäisten päivien aikana, että sii-nä vaiheessa kun maisema näyttää upealta, on aivan liian myöhäistä ruveta kuvaamaan. Kuvan avain-hetki, se kun valo hiljalleen paljas-taa jotain upeaa, on jo mennyt.

Sillä aikaa kun kamerat raksut-tivat edellisen aurinkoisen päivän muistiinpanojen perusteella, et-simme uutta kuvattavaa. Kun tilas-ta löytyi huippuhetki, jossa valo ja rakenteet tuntuivat olevan kohdal-laan, merkitsimme ylös päivämää-rän, kellonajan ja valotusmittarin lukeman. Heti seuraavana aurin-koisena päivänä (joita alkukevääs-tä on tuskallisen vähän) tulisimme takaisin ja toivoisimme, että aurin-gonvalon suunta ei kevään edetes-sä olisi liiaksi muuttunut. Että va-lotus ja huippukohdan kellonaika täsmäisivät vielä, ja että koko päi-vän aikana taivaalle ei kerääntyisi pilviä.

Kuvasimme voimalan purka-mista vajaan kahden vuoden aika-na yhteensä noin 70 päivää. Tarkoi-tuksemme oli tallentaa tätä katoa-vaa historiaa mahdollisimman kat-tavasti. Työskentelimme koko ku-vausvaiheen ilman käsikirjoitusta tai selkeää kuvaa siitä, miten itse elokuva rakennettaisiin.

Keväällä 2008 ryhdyimme tosis-samme miettimään sitä, millaisen elokuvan aiheesta tekisimme. Työs-kentelimme kesän 2008 AVEKin Vieterituen turvin ja itse elokuva alkoi hahmottua.

KuvaustekniikastaElokuva koostuisi perinteiseen ta-paan kolmesta näytöksestä. Ensim-mäisessä näytöksessä näemme voi-malan sellaisena kuin se oli. Toises-sa näytöksessä voimala puretaan. Kolmas näytös koostuisi ajan hä-märtämistä muistoista ja tunnel-mista siltä ajalta, kun rakennus oli vielä voimissaan.

Aloitimme kuvaukset helmi-kuussa 2007 n. 5000 euron inves-tointien turvin: Ostimme kaksi Ni-kon D200-runkoa ja yhden 12 mm laajakulmalasin. Syy Nikon-han-kintoihin oli optiikka. Meillä oli jo käytössämme edesmenneen luon-tokuvaaja Jouko Veikkolaisen ko-ko kalusto makrolaseista pitkiin te-leputkiin, joten oli luontevaa ostaa optiikkaan sopivat digirungot ja aloittaa kuvaukset omalla kalustol-la. Laajakulmalinssi tuli tarpeeseen ahtaita sisätiloja kuvattaessa, kos-ka digirunkojen pienet kennot ra-jasivat normaalien kinolasien piir-tämää kuvaa.

Palautteen perusteella eniten keskustelua aiheuttanut kuva koko elokuvassa, on ”kalansilmämäinen” kuva, jossa kamera seuraa planeet-tamme takaa nousevaa kuuta Ha-nasaaresta aina Merihaan ylle. Ku-

Artikkelin kuvat: Hanasaari A, Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen, Pohjankonna Oy, 2009

30

va on itseasiassa normaali, noin kuu-den tunnin aikana 12 mm lasilla ku-vattu time lapse -kuva. Löysimme suomalaisten graafikoiden, valoku-vaajien ja kuvittajien kansoittaman www.pingstate.nu -foorumin kaut-ta valokuvia, jotka oli Photoshop-filtterillä käännetty planeetan muo-toisiksi. Vaikutelma oli häkellyttävä ja päätimme kokeilla samaa liikku-vaan kuvaan. Alunperin tarkoituk-semme oli käyttää tätä tekniikkaa paljon laajemmin I näytöksen aika-na. Noin viikon testauksen jälkeen tuli kuitenkin selväksi, että vaikka tekniikka toimii hyvin laajassa skaa-lassa erilaisia valokuvia, liikkuvassa kuvassa metodi vaatii jonkin kiinto-pisteen. Kuvan liikkeestä täytyy löy-tää jotain, mitä seurata.

I näytöksen ”nouseva kuu”-ku-van lisäksi päädyimme käyttämään tekniikkaa III näytöksessä. Eloku-van lopusta olemme saaneet eniten kielteistä palautetta. Alkuperäi-nen suunnitelmamme oli, että III näytös muistuttaisi migreeniä. Et-tä veisimme sekä kuvat että ääni-maiseman äärirajoille, niin pitkäl-le kuin se teknisesti on mahdollis-ta. Kuukausien testaamisen ja poh-timisen jälkeen päädyimme kuiten-kin päinvastaiseen vaihtoehtoon. Rakentaisimme elokuvan huippu-kohdan II näytöksen loppuun.

Elokuvan kolmas näytos on jon-kinlainen muistojen jakso voima-laitoksesta, sukellus sen rakentei-siin, yritys muodostaa kuva paikas-ta, jota ei enää ole olemassa. Elo-kuvan viimeiset kolme minuuttia rakennettiin useita kertoja uudes-taan, kunnes ajatus rauhanomaises-ta sukelluksesta voimalan unohtu-neeseen hylkyyn rupesi hahmottu-maan. Joulun odotus menikin uusia kuvia vimmatusti rakennellen, van-hoja samalla roskiin heittäen, kun-nes koko viimeisten minuuttien lä-hes mykkä kuvasarja ja varsinkin loppukuva, voimalan poispyyhkiy-tyvä siluetti saatiin naulattua yh-deksi toimivaksi sarjaksi.

Koko I ja II näytöksen ajan py-rimme siihen, että kuvat räiskyvät kankaalta katsojaa kohti. Puun ta-kaa ja suoraan naamaan. Tarkoitus oli yllättää katsoja niin monta ker-taa elokuvan aikana kuin mahdol-lista. III näytös olisi se viimeinen yllätys. Mitään ei tapahtuisikaan. Katsoja pakotettaisiin katsomaan kuvia kohti. Tutkimaan. III näy-töksen kuvat viittaisivat juuri näh-tyyn elokuvaan. Kyse on muistoista ja toivoisimme, että elokuvan kat-sojat pyrkisivät hahmottamaan ku-

31

32

vista jotain, mitä olivat elokuvassa aiemmin nähneet.

Viimeinen kuva, jossa voima-lan viitteelliset piiput pyyhkiytyvät pois, on muuten makrolinssilla ve-dellätäytetystä kaljatuopista kuvat-tu time lapse -jakso, jossa valkoinen akryylimaali pyyhkiytyy tuopin si-säpinnasta lyijykynällä vettä rau-hallisesti hämmentäen.

Ajan merkitysAika on alusta asti ollut elokuvas-sa keskeisessä roolissa. Niinpä pää-timme ennen purun alkua virittää Hanasaari B:n piippuun kameran, joka ottaisi yötä päivää valokuvan Hanasaari A:n purkutyömaasta, Helsingin keskustan siluetti taus-tanaan, 90 sekunnin välein. Käy-timme viikkokausia kamerajärjes-telmän suunnitteluun. Järjestel-män tulisi kestää sekä syysmyrskyt ukkosineen että jäätävä tuuli talvi-pakkasilla vähintään kahden vuo-den ajan. Piippukameraprojektiin liittyi myös muita vaatimuksia. B-voimalan piippu on yli 150 metriä korkea ja siellä käyminen on käy-tännössä päivän mittainen urakka.

Kameraa pitäisi siis pystyä ohjaa-maan maan tasalta ja vikatilanteen sattuessa koko järjestelmä pitäi-si pystyä uudelleen käynnistämään kiipeämättä piippuun. Ei ollut ai-van yksinkertaista löytää pokkari-kameraa, jonka virta menisi päälle, nappia painamatta, kun virta kyt-ketään järjestelmään.

Aluksi vedimme piippuun noin 180 metriä raskasta valokaapelia. Valokaapeli osoittautui parhaak-si vaihtoehdoksi kahdesta syystä: Mahdollinen salamanisku ei liik-kuisi kuituja pitkin alas kameraa ohjaavaan tietokoneeseen. Se toi-mii myös huomattavasti nopeam-min ja luotettavammin kuin mi-kään kuparikaapeli yli 100 metrin etäisyyksillä. Raskaat betoni- ja te-räsrakenteet tekivät langattoman vaihtoehdon käyttämisestä käytän-nössä mahdotonta.

Seuraavan haasteen muodosti kameran kotelointi. Ensimmäisen kotelon rakensimme linnunpöntös-tä. Asettelimme kameran pöntön sisälle ja liimasimme ”pääoveen” 52 mm UV-suotimen. Kunnossapi-toinsinööri Kaj Luukko Helsingin

energialta pyöritteli päätään, kun kiipesimme virityksen kanssa piip-puun. Käytimme kokonaisen rul-lan ilmastointiteippiä kotelon kiin-nittämiseen yhteen piipun huipulla olevista metallipalkeista.

Tapasimme kuvausten aikana useita helsinginenergialaisia, jotka olivat halukkaita auttamaan projek-tin toteuttamisessa. Ilmeisesti mo-nella heleniläisellä oli hyviä muisto-ja vanhasta voimalasta. Uskoisim-me, että monet heistä olisivat toi-voneet voimalan säästettävän.

Kun linnunpöntöviritelmämme osoittautui käyttökelvottomaksi, kunnossapitoinsinööri Luukko tu-li hätiin. Hän rakensi meille sään-kestävän, lämmitetyn kotelon ka-meralle, jossa kiinnitystä myöten jokainen asia oli loppuun asti suun-niteltu. Kamera käy tänäkin päivä-nä. Intervallia olemme harventa-neet: Kuva Helsingin siluetista tal-lentuu nyt kolmen minuutin välein. Tarkoituksemme on jatkaa maise-man tallentamista ainakin 2030 tie-noille, jolloin asukkaat muuttavat uudelle merelliselle Hanasaaren asuinalueelle. ■

33

34

Onko mahdollista oppia tuntemaan ihminen, jo-ta ei ole koskaan tavan-nut eikä tule tapaamaan. Miten löytää tietoa henki-löstä, jonka henkistä ja ai-neellista perintöä kukaan ei ole halunnut säilyttää? Kuinka paljon ihmisestä voi oppia pelkästään tut-kimalla hänen kuvaamiaankuvia? Näiden kysymys-

ten ääreen jouduin seitsemän vuotta sitten. Silloin pääsin sattumalta mu-kaan matkalle, josta tuloksena oli do-kumenttielokuva Jäävuoren varjoon.

Eräänä helmikuisena sunnuntai-na 2003 olen mielipuuhassani kirppu-toreja kiertelemässä. Forumin parkki-hallissa huomaan eräällä pöydällä kak-si pahvilaatikkoa, jotka näyttävät ole-van täynnä kaitafilmejä. Olen aiem-minkin ostanut kirpputoreilta kaita-filmejä muutamia pikkurullia kerral-laan. Pahvilaatikoissa rullia on kuiten-kin kymmeniä ellei satoja, joista suu-ri osa vähintään parikymmenminuut-tisia. Rulliin käsin kirjoitetut tekstit kutkuttavat mielikuvitusta: Arab, Ne-pal, Niagara, Pyramid ja zulutanssi. Kysyttyäni filmien alkuperästä myy-jä, keski-ikäinen ronskinoloinen mies, kertoo myyvänsä niitä tuttavansa puo-lesta. Hän on kuullut, että ne on ku-vannut edesmennyt merimies. Ostan filmit satasella ja jätän miehelle pu-helinnumeroni, jotta hän voisi kertoa minulle tarkempia tietoja. Hän lupaa palata asiaan.

Kannan filmit kotiini ja uteliaa-na otan laatikosta rullan. Projektori hurahtaa käyntiin ja kirjahyllyn pää-hän teippaamallani paperilla heräävät välkkyen eloon kauan sitten tallenne-tut näyt. Moskeijan turkoosi kupoli ja koristellut minareetit, ihmiset värik-käissä puvuissaan. “Samarkand”, lukee

etiketissä. Katson toisen rullan, sitten seuraavan ja saan ällistyä yhä uudel-leen. Kaikissa kuviteltavissa olevissa paikoissa ympäri maailman kuvattuja ihmisiä, eläimiä, kasveja ja maisemia, myrskyäviä meriä ja salaperäisiä sata-mia. Filmeissä ei näytä olevan kuvat-tu toistuvasti samoja henkilöitä, esi-merkiksi perheenjäseniä. Filmit ovat jotain aivan muuta kuin lapsista ja koi-rista zoomaillut kotielokuvat. Kuvat ovat rauhallisesti ja hallitusti, herkällä esteettisellä silmällä tallennettuja. Sel-västi saman henkilön kuvaamia. Jon-kun koko elämä ja kokemukset myytä-vänä kirpputorilla.

Puoleenyöhön mennessä en ole ehtinyt katsoa kuin osan filmeistä. Ar-velen niitä olevan lähes kaksikymmen-tä tuntia. Otan vielä yhden pienen rul-lan, jonka pussissa lukee E-manner. Filmi on kuvattu laivan kannelta. Vas-taan lipuu suuri jäälautta, jossa erottuu mustia pisteitä - pingviinejä! Rullan lo-pussa tapahtuu jotain kummallista. Kuva tärähtää, pää heilahtaa kameran eteen. Ruutuun ilmestyy oransseja pe-lastuslauttoja, joissa on huitovia ihmi-siä. Sitten filmi loppuu. Mitä ihmettä kuvaaja teki Etelämantereella - ja mitä siellä tapahtui?

VARJON JÄLJILLEFilmien myyjästä ei viikkoon kuu-lu mitään, joten lähden taas kirppu-torille toivoen tapaavani hänet siel-tä. En kuitenkaan löydä häntä. Osa filmeistä on edelleen pusseissa, jois-sa ne on palautettu kehityksestä. Pus-seista löytyy nimi O. V. Kovanen ja osoite Kotkassa. Soitan Kotkan kirk-koherranvirastoon ja kysyn, löytyy-kö heiltä tietoja kyseisestä henkilös-tä. Tietoja löytyy, mutta koska henki-lö on eronnut kirkosta, joudun kään-tymään maistraatin puoleen. Selviää, että Oiva Kovanen on kuollut reilu

vuosi aikaisemmin, lähisukulaisia ei ole elossa.

Jotta voisin helpommin tutkia fil-mejä ja näyttää niitä muillekin, ryh-dyn siirtämään niitä videolle. Ilta illan jälkeen pimeässä kylpyhuoneessa hei-jastan filmejä paperille ja kuvaan DV-kameralla. Mietin, minkälainen ihmi-nen on halunnut tallentaa hetket, joi-ta nyt saan katsella: myrskyn jälkeisen tyvenen, itämaisen tanssijan, sumun Machu Picchussa ja lehteä syövän tou-kan. Eräässä otoksessa kuvaaja kään-tyy kuvaamaan omaa varjoaan. Näen, mitä hän näkee, mutta en näe hänen kasvojaan. Huomaan kuvaajan Buda-pestissä kuvanneen peiliseinästä hei-jastuvaa linnanmuuria täsmälleen sa-malla tavalla, kun minä itse kaupun-gissa käydessäni. Vaikka lukematto-mat turistit jatkuvasti ottavat paikalla kuvia, minua huvittaa, että kuvaajalle on tullut mieleen juuri sama, hieman kummallinen idea. Myöhemmin huo-maan merkillisesti tutunoloisen kuvan GUM-tavaratalon lasikatosta Mosko-vassa, sitten rantanäkymän hämärty-vässä Pisassa. Oivan kuva alkaa raken-tua mielessäni. Se muistuttaa itseäni.

VARJO SAA KASVOTSunnuntaina lähden taas etsimään kirpputorikauppiasta ja tällä kertaa huomaan hänet. Menen kysymään fil-meistä, mutta itsepintaisesti hän kiel-täytyy kertomasta, kuinka filmit ovat hänelle joutuneet. Olen neuvoton. Miten voin saada tietoja Oiva Kova-sesta ja siitä, mitä on tapahtunut?

Lähetän sähköpostia Kymen Sa-nomiin ja kysyn, voisivatko he julkais-ta pienen ilmoituksen, jossa pyydettäi-siin Oiva Kovasen tunteneita ilmoit-tautumaan. Hetken päästä toimitus-sihteeri soittaa ja kertoo, että he ha-luavat tehdä aiheesta jutun. Toimitta-ja Outi Palmu törmää kuitenkin umpi-

OSTIN ELÄMÄN KIRPPUTORILTA

”Minä en ole milloinkaan

aikaisemmin nähnyt todellista

aarretta, ainoastaan lukenut,

että sellaisia on – satukirjoissa!

Mutta nyt olen nähnyt aarteen!

Ei se ollut rahaa, eikä liioin

timanttia, mutta oli ainakin

kultaa ja hopiaa.”

(Oiva Kovasen kirjeestä)

Antti

Seppänen

Kirjoittaja on elokuvaohjaaja ja

leikkaaja

35

kujiin. Kotkassa asuvat Kovaset eivät tunne Oivaa, ei liioin kukaan Kotkan elokuvaajien yhdistyksessä.

Lopulta toimittaja löytää valoku-valiikkeen, johon Oiva vei filminsä ke-hitettäväksi. Lisäksi Oivan entisen ta-loyhtiön talonhoitaja tietää ihmisiä, jotka tunsivat hänet. Lähetän lehteen stillejä filmeistä, ja Kymen Sanomat julkaisee sivun värikuvallisen jutun sunnuntainumerossaan. Nyt saan en-si kertaa lukea jonkun kertovan, min-kälainen ihminen Oiva oli. Haastatel-lut kuvailevat häntä hieman erakko-maiseksi ja vähän kummalliseksi, mut-ta lahjakkaaksi ja mukavaksi miehek-si. Tuttavalta löytyneestä kuvasta mi-

nua katsoo itsepäisen näköinen kurt-tuinen ukko. Tajuan, että olen jo näh-nyt hänet. Katselen filmit tarkoin uu-delleen löytääkseni ne harvat otokset, joissa Oiva on luovuttanut kameransa hetkeksi jollekin toiselle ja asettunut itse kuvaan.

Toimittaja on selvittänyt myös pe-lastuslauttojen arvoituksen. Paikallis-lehden otsikko vuodelta 1989 kuuluu: “KOTKALAINENKIN MUKANA BAHIA PARAISON HAVERIS -SA, Oiva Kovanen koki lomamatkal-laan Etelämantereelle todellisen seik-kailun”. Haastattelussa Oiva kertoo: “Olisin minä ne filmit saanut mukaan-kin, jos olisin ne heti älynnyt ottaa.

Myöhemmin kun jo jonotimme pelas-tuslautoille, ei siihen enää ollut tilai-suutta. Tätä menetystä ei voi rahalla korvata.” Alan aavistaa, että olen te-kemisissä ihmisen kanssa, jolle kuvaa-minen ei ole vain harrastus, vaan jota-kin suurempaa kuin elämä.

KELLARIN OVESTA TUONPUOLEISEENPari päivää jutun ilmestymisen jälkeen saan puhelun. Miesääni, joka ei esitte-le itseään, kysyy haluaisinko ostaa li-sää Oiva Kovasen tavaroita. Ääni kuu-lostaa tutulta ja kysyn, onko hän ken-ties sama henkilö, joka filmit minulle myi. Hän myöntää ja kysyy, paljonko-han olisin valmis maksamaan laatikol-

Artikkelin kuvat: Jäävuoren varjoon, ohj. Antti Seppänen, Illume Oy, 2009

36

lisesta postikortteja, kun lehdessäkin olin sanonut, että filmit ovat mittaa-mattoman arvokkaita.

Lähden Kotkaan tapaamaan myy-jää. Koska olen varma, että hän ei an-taisi kuvata tapaamista, annan kame-ran pyöriä laukussa ja kuvata sen raos-ta. Kellarivarasto on lattiasta kattoon täynnä. Mietin, ovatko nämä kaikki kuolleiden tavaroita? Epäilyttävästi käyttäytyvä mies kiertelee ja kaartelee, mutta kertoo lopulta ostaneensa tava-rat kuolinpesän hoitajalta. Mies arve-lee, etten voi tehdä elokuvaa ilman ta-varoita ja sen vuoksi aikookin saada minulta niiden arvon mukaisen hin-nan. Ostan lopulta laatikollisen posti-kortteja, filmikeloja, pari ääninauhaa ja joitakin esineitä. Kokemus on hyvin epämiellyttävä, jopa pelottava. Myö-hemmin salaa kuvatusta materiaalista leikattu, mielestäni jännittävä ja tilan-netta hyvin kuvaava kohtaus, on pit-kään mukana. Lopulta päätän kuiten-kin painottaa vahvemmin Oivan tari-naa ja yhtenäistää kerronnallista tyy-liä, joten kellarikohtaus muiden muas-sa saa väistyä.

Kun ryhdyn kotona katsomaan uu-sia jobbarilta ostamiani filmejä, huo-maan ensi sekunneista, etteivät ne ole Oivan kuvaamia. Katsoessani porva-risperheen kesänviettoa ja lomamat-koja Oivan kuvien poikkeuksellisuus näyttäytyy minulle selkeästi. 14 ison rullan joukossa kahden kotelon etiket-tien käsiala näyttää kuitenkin tutulta. Toinen filmi on kuvattu Kiinassa, toi-nen Islannissa. Kuvaustyylistä ei voi erehtyä – Oivan käsialaa.

Postikortteja on kuutisensataa, suurin osa meriltä 50-70 luvuilta lä-hettyjä. Niitä tutkiessani en voi olla miettimättä oikeutustani penkoa tun-temattoman ihmisen elämää. Erääs-tä kortista luen: “Tämä kaikki ja vie-lä paljon enemmän on kaivettu Vesuviuk-sen pöllyttämän tuhkan alta! Ja paljon on vielä kaivamatta! Oiva.” Oivalta en voi lupaa kysyä. Vähintä mitä voin tehdä, on yrittää keskustella asiasta sukulais-ten kanssa.

RYPYT SUORISTUVATLappeenrannassa asuva Oivan Tuulik-ki-serkku vastaa lähettämääni yhtey-denottopyyntöön. Tuulikki kertoo, et-tä Oivan omaisuus myytiin ja perin-tö meni New Yorkissa asuvalle tädil-le. Suomessa asuvat serkut saivat ot-taa pesästä muistoesineitä. Tuulik-ki ei tiennyt, mitä olisi kaitafilmeillä tehnyt, mutta otti talteen valokuvat. Vaikka toki tiedän, ettei Oiva aina ol-lut kurttuinen ukko, tajuan sen todel-la vasta, kun katson kuvaa elämäniloi-

sesta ruskettuneesta nuoresta mie-hestä purjehtimassa. Innostun, kun Tuulikki kertoo erään toisen sukulai-sen ottaneen talteen muovikassillisen Oivan kirjeitä. Kysyn Tuulikilta, mi-tä hän arvelisi Oivan ajattelevan siitä, että minä, tuntematon ihminen, pen-gon hänen asioitaan ja filmejään ker-toakseni hänen tarinansa elokuvassa. Tuulikki arvelee, että Oiva varmaan-kin tarkkaan valvoisi mitä teen, mut-ta olisi kuitenkin tyytyväinen. Kyselen talteen otettuja kirjeitä useita kerto-ja, mutta suureksi pettymyksekseni ne tuntuvat olevan selittämättömästi ka-donneet.

Selvittääkseni oikeuksiani filmien käyttöön soitan opetusministeriöön. Virkamies punniskelee asiaa eri näkö-kulmista ja tulee lopulta tulokseen, että minulla on oikeus käyttää filmejä elo-kuvassa. Hänen nähdäkseen filmit ei-vät täytä teoskynnystä, niitä ei ole teh-ty taideteosmielessä. Lisäksi Oivan ai-noa lainmukainen perillinen, Matilda-täti New Yorkissa, on tietoinen asias-ta eikä kiistä oikeuttani.

Itseni kanssa käyn keskustelua mo-raalisesta oikeudestani. Oiva ei ole jul-kisuuden henkilö, ei tuttavani eikä su-kulaiseni. En myöskään voi perustella “hyväksikäyttöä” sillä, että haluaisin kä-sitellä tiettyä yhteiskunnallista ilmiö-tä hänen kauttaan. Annan itselleni lu-van jatkaa, ratkaisuperusteena vilpitön kiinnostukseni ja ihailuni Oivaa koh-taan. Ehtona on, että asiaa on harkit-tava uudelleen, jos Oivasta sattuisi pal-jastumaan jotain todella arveluttavaa.

SOTARIKOS JA SEURAUKSETTutkiessani sota-arkistossa Oivan jat-kosodan aikaisen yksikön päiväkäs-kyjä, silmääni sattuu lyhyt merkin-tä: kers. O. Kovanen, Rangaistu. Syy: Puolustuslaitosta koskevien salassa pi-dettävien asioiden levittäminen. To-distusaineisto lähetetty esikuntaan. Tunnen joutuneeni vaarallisille vesil-le. Kysyn, onko aineisto vielä tallella. Paria päivää myöhemmin kansio on edessäni. Se sisältää todistuskappa-leen, Kevättuulille osoitetun kirjeen. Avaan sen ja alan lukea: “Viitaten Hel-singin Sanomat nimisessä sanomalehdessä olleeseen kirjeenvaihtoilmoitukseenne us-kallan kokoamalla kaiken rohkeuteni, lä-hestyä teitä näillä vaatimattomilla aja-tuksilla.” Luettuani kirjeen, jossa Oi-va kertoo: “Käyn mielelläni elokuvissa ja pidän hirveästi präiskäleistä ja valssi on kaikkein hauskinta tanssia”, minun on vaikea uskoa hänestä paljastuvan mi-tään kauhean arveluttavaa.

Kirjeestä on ilmennyt osaston si-jaintipaikka ja peiteluku, joten sen-

suuri on napannut sen ja Oiva saanut rangaistuksen. Kevättuulet ei koskaan saanut Oivan vastausta. Kirje on loju-nut sota-arkistossa kuusikymmentä vuotta. “Ja anteeksi minun on pyydettä-vä sitä, että tämä breivi on viipynyt näin kauan. En nyt tarkoita (vaikka toivonkin) että te olisitte odottanut juuri tätä kirjet-tä”, Oiva kirjoittaa. Tämä triviaali, his-toriallisesti täysin merkityksetön ta-pahtuma ja sen sattumanvarainen pal-jastuminen vaikuttaa minuun ja synty-mässä olevaan elokuvaan syvästi. Oli-siko Oivan elämä ollut toisenlainen, jos Kevättuulet olisi saanut kirjeen. Olisiko hän koskaan lähtenytkään me-rille, tai hänen filmejään myyty kirp-putorilla. Silloin myös minun elämäni olisi toisenlainen.

MATKALLE JAEKSYKSIINElokuvan teko lähtee vauhdilla liik-keelle. Illumen Pertti Veijalainen on kiinnostunut tuottamaan, ja saan kä-sikirjoitustuen AVEKilta. Työstän kä-sikirjoitusta, ja tapaamme Sari Vola-sen YLE:llä. Hän on halukas rahoit-tamaan, kunhan löydämme toisen rahoittajan. Siihen vauhti pysähtyy. AVEKin, SES:n ja Merimuseon pää-töksiä odotetaan kutakin vuorollaan pitkään ja hartaasti – ne ovat kieltei-siä. Filmit kulkevat mukanani kiinto-levyllä, kun olen Kiinassa uutiskuvaa-jana tai kun opiskelen Irlannissa.

Vuodet kuluvat. Poikkeuksetta projekti otetaan vastaan mielenkiin-nolla, mutta suureksi hämmennyksek-seni mielenkiinto ei konkretisoidu ra-hoitukseksi. Leikkaan tosi-TV ohjel-mia. En voi ymmärtää, miksi muut eivät haluaisi nähdä Oivan filmejä ja kuulla hänen tarinaansa. Syiksi arve-len ensikertalaista tekijää, käsitystä kaitafilmeistä tylsinä kotielokuvina, aiheen ja käsittelyn vanhanaikaisuut-ta tai selkeän yhteiskunnallisen näkö-kulman puutetta. Kuolleen merimie-hen kaitafilmit eivät ole varsinainen mediapommi.

Vuoden 2007 lopussa kaikki ovet ovat sulkeutuneet. Alan leikata eloku-vaa alusta alkaen, nähdäkseni mitä sii-tä tulee ja näyttääkseni muille – mitään muutakaan en enää keksi. Käytän tila-päisesti still-kuvia merkitsemään mus-tavalkoisia dramatisointijaksoja. Huo-maan stillien toimivan hyvin väräjävi-en kaitafilmien lomassa. Kerronnas-sa Oivan filmit taipuvat ilmaisemaan monenlaisia asioita. Saan aikaan seit-semän minuutin demon, jonka avul-la(?) viimein saamme SESin rahoituk-sen 35-minuuttiselle elokuvalle. Aloi-tan intensiivisen työn materiaaleja tut-kien, kirjoittaen ja leikaten. Säveltäjät

37

Antti Kokkola ja Kimmo Mustonen sekä äänisuunnittelija Kimmo Musto-nen alkavat valmistella osuuttaan.

TOINEN MAAILMA LÖYTYYElokuussa 2008 elokuva alkaa ol-la muodossaan. Kateisiin jääneet kir-jeet kuitenkin kummittelevat takarai-vossani. Päätän kysyä niistä vielä ker-ran. Kirjeet löytyvät sukulaisen kesä-mökin vintiltä. Tuhatkunta sivua 50-70 luvuilla meriltä kotiin kirjoitettu-ja kirjeitä.

Viisi vuotta aiemmin löytämieni postikorttien tekstit ovat toki olleet korvaamattomia. Oivan äidilleen ja

vaa kaupunkia. Täytyi oikein henkeä ve-tää ja huokaista. Jotakin ihmeellistä tun-tui olevan ilmassa ja koko maisemassa. Hyvin vaaleat rakennukset ja vihreät rin-teet, sininen taivas ja meri. Tunsi tulleensa johonkin toiseen maailmaan.”

Elokuvan suhteen olin nyt valin-nan edessä – jättääkö kirjeet huomioi-matta ja viimeistellä lähes valmis pa-ketti, vaiko rakentaa käsikirjoitus uu-delleen? Jälkimmäinen vaihtoehto on tietenkin välttämätön. Minun lisäk-seni kuvaamaan tulee Teemu Liakka ja leikkaamaan Samu Heikkilä. Ilmo Lintonen saa haastavan värimääritte-lytehtävän. 57-minuuttinen elokuva valmistuu toukokuussa 2009.

siskolleen kirjoittamien kirjeiden her-kät ja hauskat kuvaukset kokemuksis-taan kuitenkin muuttavat ja monipuo-listavat käsitystäni hänestä suuresti. Vuosien varrella olen lukemattomia kertoja katsellut Oivan rakkaudella kuvaamaa Lissabonia, jossa hän löy-tämieni maihinnousupassien leimojen perusteella kävi ainakin 28 kertaa. Kir-jeestä voin lukea, mitä hän tunsi het-keä ennen kuin ensimmäistä kertaa nousi maihin Portugalissa, kauempa-na kotoa kuin koskaan:

“Lauantai-aamuna hiippailin sii-nä 6.30 ylös kannelle ja juuri aurinko teki nousun kaukaisen rannan takaa ja valai-si heikosti vajaan km. päässä rinteellä ole-

Oiva varmaan-kin tarkkaan valvoisi mitä teen, mutta olisi kuitenkin tyytyväinen.

■

38

”Jossain vaiheessa tanssin teatteritilaan asettami-nen alkoi tuntua vieraal-ta, ja aloin tietoisesti pyr-kiä pois tilan ja ajan aset-tamista rajoista”, Kallinen

kertoo. Näyttämöteosten sijaan hän on viime vuosina siirtynyt tekemään lähes yksinomaan tanssivideoita sekä tanssia ja koreografiaa hyödyntäviä, pääosin tietokonepohjaisia pelejä.

Virtuaalimaailma, jossa mahdolli-suudet tilan, ajan ja liikkeen manipu-lointiin ovat likimain rajoittamatto-mat, kiehtoo Kallista. ”Virtuaalimaail-man tuominen omiin töihin on tuntu-nut yhä tärkeämmältä ehkä juuri sik-si, että sen median kautta voi yrittää työstää itselle asioita, jotka ovat ehkä olemassa, mutta näkymättömissä ar-kielämän tasolla”.

Vaikutteita töihinsä Kallinen löy-tää tieteellisistä teorioista fysiikan ja biologian alalta. Kullakin hänen teok-sellaan on oma, yksilöllinen teeman-sa, jonka kautta ihmiskehon liiket-tä tarkastellaan ja toteutetaan. Usein samantyyppiset aiheistot, kuten ih-misen ja teknologian suhde, toistuvat teoksesta toiseen. Kallinen on kierrät-tänyt ja muokannut omia koreografi-oitaan formaatista toiseen, näyttämöl-tä videotanssiteoksiksi.

Viimeisimmissä töissään Kallinen on esiintynyt paitsi tanssijana myös koreografin ja ohjaajan rooleissa. Apu-na on kulloinenkin projektikohtainen työryhmä, Mikko Kallinen & The Com-pany. Viimeiset seitsemän vuotta kaik-ki Kallisen videoteokset on kuvannut Hannu-Pekka Vitikainen, joka on myös ohjannut useat Kallisen teoksis-ta yhdessä tämän kanssa. Äänitaiteen puolella Kallisella on pitkä yhteinen työhistoria intialais-hollantilaisen sä-veltäjän Girilal Baarsin kanssa.

Valon ja liikkeen vuoropuheluaTänä syksynä Valon Voimat -festivaa-lilla ensi-iltansa saava Kallisen ja Viti-

kaisen videotanssiteos Light Life tutkii liikkeen ja valon logiikan vuorovaiku-tusta sekä vuoropuhelua todellisen ja virtuaalimaailman välillä.

Teos perustuu jatkuvaan meta-morfoosiin, liikkeen muuntumisesta abstrakteista, liikkuvista valopisteis-tä fyysiseksi kehon liikkeeksi. ”Py-rin tutkimaan, miten osaksi ei-inhi-millinen hahmo liikkuu ja miten se eroaa perusihmisestä”.

Videoteos on jo Light Lifen kolmas versio. Alun perin galleriaan sijoitet-tuna, äänettömänä tanssiperformans-sina ja sittemmin näyttämöteoksena esitetty teos on matkalla muuttunut melkoisesti.

Tilallisesti Light Life etenee vir-tuaalisesta ”vedenalaisesta” ei-tilasta kohti valoisaa, kolmiulotteista maail-maa. Teoksen aluksi valopukuun ver-houtunut tanssija ei erotu fyysisenä oliona, vaan pelkästään liikkuvina va-loina, aineettomana hahmona. Vähi-tellen perspektiivi muuttuu ja kybor-gimaisen tanssijaolennon keho tulee yhä paremmin esiin.

Tanssijan epäsymmetrinen valo-puku ja alkuosion robottimainen lii-kekieli samoin kuin valo lavastusele-menttinä edustavat keinotekoista vir-tuaalimaailmaa. Light Lifen kuvauk-sessa on käytetty paljon erirytmisiä, valon aaltoliikettä reflektoivia zoo-mauksia sekä maalailevaa ”valoark-kitehtuuria” synnyttäviä 2D-efekte-jä, esimerkiksi tanssijan liikettä etu- tai jälkikäteen korostavia valohun-tuja. Erilaisia tilallisia tasoja ja ulot-tuvuuksia on luotu 2D-efektein sekä kuvaa ja valoa hyödyntävin videopro-jisoinnein.

Koreografinen taideSiinä missä Light Lifen keskeinen vuo-rovaikutussuhde on tanssijan liikkeen ja valon välillä, käyvät co-Rotation²:ssa dialogia tanssija ja kamera. Myös tämä teos on uudelleen tuotettu näyttämöl-tä videotanssiteokseksi.

Vuonna 2001 valmistuneen alku-peräiskoreografian kahdesta tanssi-jasta toisen korvaa nyt liikkuva ka-mera. Kamera on osa kokonaisko-reografiaa: se liikkuu ja aksentoi ku-ten ihmistanssija. Tanssija ja kuvaaja kommunikoivat toistensa kanssa ryt-misesti rotatoiden. Kameran laajois-ta ja koreografisista liikeradoista syn-tyy vahva kolmiulotteisen tilan tuntu – ikään kuin katsojana olisi mukana tanssissa, tanssijana itsekin.

Myös co-Rotation²:n äänisuunnit-telu ja lavastus pohjaavat kiertoliik-keeseen: ne heijastelevat akselinsa ympäri kiertyvän planeettamme kaar-tuvaa horisonttia. Futuristinen puvus-tus korostaa ihmiskehon lihaksistoa ja sen kaarevia muotoja.

Kallinen kutsuu teoksiaan mie-luummin koreografiseksi taiteeksi kuin perinteisessä mielessä tanssitai-teeksi. Hän sanoo kokevansa tanssinsa ”kehon liikkuvaksi arkkitehtuuriksi”.

”Yksi suunta pidemmällä aikavä-lillä on se, että työtapoihini on tul-lut vähitellen enemmän koreografis-ta taustametodia, joka antaa mah-dollisuuden orgaaniselle tanssin va-paudelle ja tuo elävyyttä tekemiseen. Luovuus tulee usein kokemuksesta ja siitä, että osaan hahmottaa parem-min kehon ja mielen vuorovaikutuk-sen, jolloin kehon äly pääsee parem-min esille. Toisaalta aiemmat formaa-lisemmat tavat tehdä ovat olleet vält-tämättömiä tietyn vapauden saavut-tamiseen.”

Pelien lumo ja virtuaalimaailman viehätysPelit Kallinen näkee luonnollisena jatkeena videoteoksilleen ja koreogra-fisten metodiensa kehittelylle. Näissä hän antaa katsojalle, pelaajalle, mah-dollisuuden osallistua tanssiin tavan-omaista videon katselukokemusta ak-tiivisemmalla tasolla. ”Pelien perus-idea asettaa mielenkiintoisia haastei-ta koreografisille rakenteille ja niiden

LIIKKUVAN KEHON ARKKITEHTI

Rotaatio, virtuaalisuus, kyborgi, gravitaatio…

Tanssija-koreografi Mikko Kallisen audio-

visuaalisten tanssiteosten tematiikka kytkeytyy

nykyteknologian, avaruudellisuuden ja futurismin

näkökulmiin todellisuuden hahmottamisessa.

Kallinen tutkii ihmiskehon liikkeen

mahdollisuuksia erilaisissa tila- ja

aikaperspektiiveissä.

Reetta Karppinen

Kallinen kutsuu teoksiaan mieluumminkoreografiseksi taiteeksi kuin perinteisessä mielessä tanssitaiteeksi.

39

testaamiselle liittyen pelaajan emoo-tioihin ei-kerronnallisella tasolla”.

Interaktiivinen, tanssi-ilmaisua ja tietokonepelien visuaalista kuvakerron-taa yhdistävä Choreo/Cut/Graphic tutkii erilaisten painovoimatilojen vaikutusta ihmiskehon liikkeeseen ja liikkeen no-peuteen. Siinä pelaaja-koreografi koko-aa käytettävissään olevista videokatkel-mista tietokoneen näytöllä oman tans-sivideonsa. Pelaajan valintojen pohjana olevissa tanssikohtauksissa Kallinen il-mentää liikkeillään eri painovoimatilo-ja, joita on pelissä neljä: normaali gravi-taatio, kuun gravitaatio, tuplagravitaa-tio sekä myrskygravitaatio.

Vuorovaikutussuunnittelusta vas-tasi Markku Nousiainen. ”Choreo/Cut/Graphic on ennen kaikkea fiilis-peli ja käyttäjälleen väline kokeilemi-seen, etsimiseen ja löytämiseen”, Kal-linen kertoo. Pelissä korostuvat kehol-lisuus, liikkeen rytmillinen ja perspek-tiivinen hahmottaminen, elämykselli-syys sekä pelaajan omat esteettiset va-linnat. Koreografiapelissä ei ole piste-laskua eikä varsinaista kilpailua, vaan pelaajan suorituksen ”onnistumista” arvioi yksin pelaaja.

Käsikirjoitusvaiheessa olevassa Pe-netrating Perspectives -projektissa Kal-linen puolestaan jalostaa edelleen ky-borgitematiikkaa, joka on Light Lifen lisäksi tuttu hänen varhaisemmista teoksistaan. Pelin kyborgihahmo on lainattu vuonna 2004 valmistuneesta

Cyb:orgic Sapiens© -liveteoksesta. Kal-lisen apuna pelin ideoinnissa on tutki-ja ja pelisuunnittelija Petri Lankoski.

Tietokoneella pelattavassa Penet-rating Perspectives -pelissä pelaaja pää-see tarkastelemaan tanssivan kybor-gin sekä DNA-naisryhmän liikettä eri perspektiiveistä. Pelaaja kontrolloi ti-lallista peliä robottikameran avulla.

Tilan ja tanssijan kehon välistä vuorovaikutusta voimistavat tanssi-jan hahmoon rakennetut, kehon mo-niulotteisuutta korostavat lisäosat, extra body parts. ”Kyborgiosat toimi-vat kehon jatkeina luoden uusia ti-lallisia emootioita”, Kallinen kertoo. Lisäosien suunnittelusta vastaa teol-linen muotoilija Mikko Anttilai-nen. Ylimääräisiin kehon osiin liit-tyy myös ihmiselle ominainen koris-tautumisen tarve. ”Kyborgifantasiaan kuuluvat yhtäaikaisesti ajatukset se-kä tehokkuuden että viehätysvoiman lisäämisestä.”

Netti- ja mobiilimaailmaan paneu-tuminen kiinnostaa Kallista. ”Tans-sivideossa taiteellisten päämäärien ja taloudellisten realiteettien yhteenso-vittaminen on vähintäänkin haasta-vaa. Peleillä on ihan toisenlaiset mark-kinat kuin lyhytelokuviksi luokitelta-villa videotanssiteoksilla.”

Pelinomaisilla tanssiteoksilla Kal-linen on kiinnostunut tavoittelemaan nykytanssiyleisön lisäksi laajempaa käyttäjäkuntaa. Suuren yleisön saa-

vuttanee Heurekassa paraikaa esil-lä oleva valotanssipeli, jonka juuret ovat Light Lifessa. Siinä pelaaja pää-see itse tanssimaan ja ohjaamaan liik-keillään luomansa tanssiteoksen ku-vaa ja musiikkia.

Hitaasti muutosten kiivaissa pyörteissäMediateknologian suomien vapauk-sien viehätyksestä huolimatta on ke-hon liike Kalliselle yhä ensisijainen motivaation lähde. ”Vaikka erilais-ten videoteknisten tehosteiden se-kä kuvaus- ja valaistustekniikoiden hyödyntäminen on tehnyt tanssista ajasta ja paikasta riippumatonta, it-se tanssi perustuu harjoittelun kaut-ta jalostettuihin liikkeellisiin sekä lii-kelaadullisiin asioihin, ei efekteihin”, Kallinen tähdentää. ”Tanssissa minua kiinnostavat ennen kaikkea tilallinen tietoisuus ja kokemus, jotka herättä-vät yksilöllisiä tunteita ihmisessä.”

Mikko Kallisen työtahti on ol-lut viime vuosina tiivis, ja uusia teok-sia on syntynyt taajaan tahtiin. Syksyn ja töihin paluun kynnyksellä Kallinen pohtii tämän päivän maailman asetta-mia haasteita työlleen: ”Tällä hetkellä niin sanottu hidas eläminen on muo-tia, mutta tanssijalle se on jollain ta-valla elämäntapa, koska muutokset ta-pahtuvat hitaasti. Siinä on suuri kont-rasti teknologiamaailmaan, jota päivi-tetään yhä kiihtyvällä tahdilla.”

Choreo/Cut/Graphic pelatta-vissa Kettupäivillä kulttuurikomplek-si Andorrassa 4.–7.11. 2009

Light Life -video-teoksen ensi-ilta Valon Voimat -fes-tivaalilla marras-kuussa

co-Rotation² ja Choreo/Cut/Graphic Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa maalis−kesäkuussa 2010

Valotanssipeli tiedekeskus Heurekan Liiku ja pelaa! -näyttelyssä 28.3.2010 asti

Absolute copy (2004), Mikko Kallinen, kuva Patrik Rastenberger/Heikki Ortamo. Absolute Copy -teoksessa tanssija tanssii identtisten klooniensa kanssa.

■

40

Kun ääni aikoinaan mullisti elokuvan, oli komedia elo-kuvan lajeista se, joka kär-si eniten. Kuolemaa hal-

veksiva kiipeily pilvenpiirtäjien sei-nillä, autojen litistyminen raitiovau-nujen väliin, täytekakkujen villi pais-konta ja vauhdikkaat paot poliisilau-ma kintereillä saivat väistyä puheenpä-linän, nokkelan replikoinnin ja laulun-lurituksen tieltä. Moni suuruus menet-ti sarkansa, jopa Chaplin, Komedian Kuningas, koki vaikeuksia. Ensimmäi-sessä pitkässä äänielokuvassaan CITY LIGHTS (Kaupungin valot, 1931) hän vielä pyristeli vastaan korvaamalla pu-heet pelkillä koomisilla äännähdyksil-lä, mutta joutui myöhemmin antamaan periksi ja sortui jopa saarnaamaan.

Mykän komedian nerokkain jatke äänielokuvan puolella on Jacques Tati.

Tatin elokuvissa visuaalisuus on voimissaan, puheita on niukalti, kek-

seliäitä ääniä tarpeen mukaan. Äänet ääntelevät merkityksiä, alleviivaavat, kuiskailevat ja vihjailevat. Ne eivät hy-pi korville, kulkevat kulkuaan hieno-tunteisessa käsikynkässä kuvan kans-sa, antavat sille sijansa kun sen aika on, ottavat omansa kun sen aika on. Tä-mä on äänielokuvan slapstick-kome-diaa, hienovaraisempaa kuin mykkäfil-min rämäkkä meno, hymyyn herkistä-vää, harvoin raikuvaan nauruun pakot-tavaa.

Parhaimpien mykkäajan komedia-helmien lailla Tatin elokuvat eivät ole pelkästään hauskoja. Tati on mekani-soituneessä ja säännöillä ja määräyksil-lä kaaosmaiseen tilaan ahdetussa nyky-maailmassa pyristelevän ihmisen ehkä merkittävin elokuvallinen tulkki. Hän on pienen ihmisen ymmärtäjä ja puo-lustaja, mutta näkee pelin jo aika pit-kälti menetetyksi. Pettymys kehityk-sen kulusta saa joskus kyynisiä piirtei-tä, ihmisen osa isossa pelissä näytetään surkuteltavana ja se, että katsojalla on silti hauskaa, kaksinkertaistaa tehon.

Jacques Tati (oikealta nimeltään Jacques Tatischeff; hänen isänsä suku-juuret ulottuivat venäjälle ja mutkan kautta aina tsaariin asti) syntyi ja eli varhaisvuotensa Pecq -nimisessä kau-pungissa aivan Pariisin kupeessa. Por-varillinen ja valistunut kotiympäristö loi puitteet harrastuksille, jotka rat-kaisevasti vaikuttivat sekä hänen ura-valintaansa että näyttelijälaatuunsa: teatteri, elokuva ja urheilu. Viimeksi mainittu on oleellinen rakenneosa hä-nen elokuviensa tanssinomaisissa lii-keakrobatioissa.

Tatin ensimmäinen pitkä eloku-va JOUR DE FÊTÉ (Lystikäs kirjeen-kantaja, 1947) on laajennettu sovi-tus hänen aikaisemmin ohjaamastaan ja tähdittämästään lyhytelokuvasta L´ECOLE DES FACTEURS (1946), josta tuli menestys: se voitti Max Lin-der -palkinnon ja potkaisi Tatin uran vauhtiin.

Lystikäs kirjeenkantaja -eloku-vassa Tati on pienen kylän harmiton harminaiheuttaja. Virkatehtäviään hoitaessaan hän ajautuu kapakkaan ja juo itsensä humalaan, mistä ei hy-vä seuraa. Hän ajaa omintakeisella ta-valla polkupyörää ja on omintakeinen muutenkin. Yhteisö suhtautuu hä-neen ymmärtäväisen suopeasti, vaik-ka kokeekin monenlaista riesaa hänen takiaan; onhan hän kuitenkin oman kylän poikia.

Lystikkäällä kirjeenkantajalla on mielenkiintoinen tekninen historian-sa. Alun perin siitä oli tarkoitus tehdä Ranskan ensimmäinen värielokuva, mutta Tatin valitsema värimenetelmä ei toiminut, ja erilaisten kiusallisten vaiheiden jälkeen filminauhalle taltioi-tui värikirjon sijaan pelkkiä mustan ja valkoisen sävyjä. Vuosikymmeniä myöhemmin Tatin tytär, Sophie Tati-scheff, ammatiltaan elokuvaleikkaaja, suoritti kuvaaja Francois Eden kans-sa vaativan alkuperäisaineiston res-taurointityön, ja niin vuonna 1995 elo-kuvia rakastava kansa sai nähtäväk-seen värielokuvan, joka ei ollut Rans-kan ensimmäinen pitkä värielokuva, mutta joitakin mittatikkuja käyttäen se oli juuri se.

Seuraava pitkä elokuva LES VA-CANCES DE MONSIEUR HULOT (Riemuloma Rivieralla, 1952) on Jac-ques Tatin mestariteos. Sen tapahtu-mat eivät kylläkään sijoitu Rivieral-le, vaan pikkukaupunkiin Bretagnen rannikolla. (Sen tiesi varmasti myös nimen suomentaja; hän tiesi myös – ammattilainen kun oli ja kaupan eh-doilla toimi – että Riviera on suoma-laiskatsojalle enemmän poikaa kuin Bretagne.)

Riemuloma-elokuvan avausjak-sosta löytyy koko Tati-filosofian ydin. Rautatieasemalle kerääntynyt loma-laislauma pannaan poukkoilemaan kovaäänisen kaikuvien, omituisten ja täysin käsittämättömiksi jäävien

Kuluneen kevään ja alkukesän ajan Ranska kunnioitti yhtä mer-kittävimmistä elokuvaohjaajistaan, Jacques Tatia (1907-1982), värik-käällä ja runsassisältöisellä näytte-lyllä Pariisin Cinematheque Françaisessa. Näyttely sisälsi la-vasteiden pienoismalleja, käsikir-joitussivuja, piirroksia, kirjeitä, valokuvia, elokuvissa käytettyjä huonekaluja ja muuta esineistöä sekä Tatin henkilökohtaisia tava-roita. Monitoreissa pyöri näytteitä Tatin elokuvista ja monista häntä inspiroineista mykkäajan klassik-kokomedioista. Käynti paikalla innoitti tähän kirjoitukseen, jonka asia-anti on pääosin näyttelystä poimittua, mielipiteet sen sijaan elokuvien varhaisempiin katsomis-kokemuksiin pohjautuvia ja näin kirjoittajan omia.

Juho Gartz

Kirjoittaja on elokuvaohjaaja ja leikkaaja

OLI TOISTA MAATATATI

Ju

ho

G

ar

tz

Raportti

41

määräysten ja käskyjen ohjailemana asema-aluetta pitkin poikin, laituril-ta toiselle, portaita ylös, portaita alas, ja joukko myötäilee käskyjä kuin hy-vin piiskattu karjalauma. Kun juna vii-mein saapuu, ollaan väärällä laiturilla.

Riemulomaa viettää aivan uusi Ta-ti-hahmo, herra Hulot, ja hänen myö-tään matkassa on mukana nyt osin tiedoton, osin täysin harkittu anar-kia. Edellisen elokuvan polkupyörä on vaihtunut kummalliseksi autohär-veliksi, jonka moottorin pauke kertoo kilometrien päähän: Täältä tulee Hu-lot!

Tuossa kaikessa on itsetietoisuut-ta ja terve annos rehvakkuuttakin, jo-ka kuitenkin sulaa pahoittelevaksi ys-tävällisyydeksi, kun keskellä ajotietä päivätorkkuja vetelevä koiravanhus on hätistettävä ylös, jotta matka voisi jat-kua.

Riemuloman Hulotille ei naures-kella. Tosin muutamat hyväntahtoiset naiset sulavat hymyyn hänen vilpittö-män olemuksensa edessä, ja vaimonsa kintereillä kuljeksiva iäkkäämpi her-ra yrittää peittää pirullista iloaan ai-na, kun Hulot on sotkenut parempa-na itseään pitävän väen kuviot, mutta pääosin Hulotin herättämät tunneti-lat vaihtelevat kiusaantumisesta ärty-mykseen ja siitä ylikin.

Hulot on itsenäinen oman tiensä kulkija ja oman paikkansa haltija. Tuo paikka on lämmin, kodikas, siellä soi jazz ja sieltä on hyvä tarkkailla - alas-päin - vaikkapa työn rasittamaa ja hy-vän isän roolia vetävää pönäkkää pörs-sikeinottelijaa tai tärkeilevää tarjoili-jaa, miksei myös ryppyotsaista marxi-laisnuorukaista tai sotahullua eversti evp:tä. Yksi tarkkailun kohteista on lihaksikas tenniskenttien adonis, jo-ka kylläkin osoittautuu täysin avutto-maksi Hulotin omintakeisen mailan-käsittelyn edessä.

Tasavertaisiakin tarkkailtavia löy-tyy, mutta heitä on vähemmän, ja he ovat useimmiten alakynteen jääneitä. Hulot itsekin on suurimman osan aikaa alakynnessä, koska pääosa yhteisöstä ei alkuunkaan ymmärrä hänen ominais-laatuaan. Tämä tekee hänestä yksinäi-sen ja joskus surumielisenkin, mutta ei missään tapauksessa lannista häntä. Häntä ei lopullisesti lannista edes esi-neiden valta, joka on suuri ja aina häntä vastaan (poikkeuksena muutama ten-nis- ja pingispallo, jotka jostakin kum-mallisesta oikusta valitsevat liikeratan-sa hänen tahtonsa mukaisesti).

Kaiken kaikkiaan Riemuloman herra Hulot on arvojaan tiukasti vaali-va asukas maailmassa, joka ei noita ar-voja tunnusta, ja jossa eläminen ei näin

ollen ole helppoa. Mutta lyöty mies hän ei ole: hänen puolustuskykynsä on ilmiömäinen, elinvoimansa suuri, tah-tonsa voimakas ja optimisminsa raja-ton. Kun hän elokuvan lopussa pois-tuu paikalta rämisevine autoineen, tie-tävät kaikki: Siinä menee Hulot!

Seuraavassa pitkässä elokuvassa MON ONCLE (Enoni on toista maa-ta, 1958) törmäämme jälleen muuttu-neeseen mieheen. Hänen nimensä on edelleen Hulot, mutta Riemuloman Hulot hän ei ole. Tosin hän asuu mer-killisen talon ullakkohuoneessa torin ja kantakapakan läheisyydessä – tie-

tyt perusarvot ovat vielä kunniassaan – mutta miten on hontelon miehen it-setietoisuuden laita?

Uudistuneella herra Hulotilla on sisar ja tällä perhe, joka käsittää teh-taanjohtaja-aviomiehen, kymmenvuo-tiaan pojan ja koiran, joka ei saisi seu-rustella kulkukoirien kanssa, koska ne ovat resuisia ja pissivät lyhtypylväisiin ja nuuhkivat toistensa pyllyjä.

Sisaren perhe asuu modernissa, automaattisin palveluin varustetussa talohirviössä, joka on alistanut asuk-kaansa mekaanisiksi osikseen, rattaik-si kylmään design-koneistoon, jossa nauru ei helise eikä laulu solise. Per-heen koko muu elämä on suoraa jat-ketta tuolle kaikelle: sääntöjä, määrä-yksiä, teennäisiä eleitä, mautonta ruo-kaa, istumista mielettömissä tuoleissa ja mekaanista seurustelua muiden rat-taiksi alistettujen kanssa.

Tässä ympäristössä poukkoilee herra Hulot, mutta alistettuna, vailla taistelusuunnitelmaa. Hän on tahdo-ton olento tehtaanjohtajien maailmas-sa, mikä on kovennettu versio Riemu-loman pörssikeinottelijan maailmasta. Kerran hän juo itsensä humalaan ja on hetken aikaa rehvakas hummeripoika, mutta sekin loppuu lyhyeen ja edessä on alistumisen arki. Hänet määrätään tehtaalle muoviputkihommiin ja kun sekin päättyy (tietenkin) katastrofiin, lähetetään hänet lentoteitse toisel-le paikkakunnalle, pois silmistä, pois mielestä. Ja tämän kaiken hän mukise-matta hyväksyy.

Tragedia se on, komiikan kaapuun kääritty.

Enoni on toista maata -elokuvasta tuli suuri menestys ja toki sillä on an-sionsa. Se on toimiva kokonaisuus, se lyö lyttyyn modernin maailman muo-tioikut ja yliteknistetyn hulluuden. Sillä on iskusävelensä, koiransa, Vi-goon vivahtavat lapsensa, nokkelat vi-suaaliset keksintönsä ja värielokuva-kin se on, jos sille panee painoa. Ja sa-moja arvoja se puolustaa kuin Riemu-lomakin, mutta nyt ennalta lyötynä, kyvyttömänä puuttumaan kehityksen kulkuun. Ajatteliko Tati saavansa aja-tuksiaan paremmin läpi tällä runolli-sen melankolisella pehmeä-Hulot-vas-taan-kova-maailma -muodolla? Tiedä häntä. Enoni on toista maata jättää pikkuisen alakuloisen olon, ja se kai on tarkoituskin.

Seuraavissa elokuvissaan PLAYTI-ME (1965-1967) ja TRAFIC (1971) Tati jatkaa mekanisoituneen maailman kri-tiikkiään, nyt suuremmissa puitteissa ja yleisemmällä tasolla. Hulot on edel-leen mukana, nyt kuitenkin enemmän tarkkailijana, ihmettelijänä, pikkui-

Riemuloman herra Hulot on arvojaan tiukasti vaa-liva asukas maailmassa, joka ei noita arvoja tunnusta.

42

Kirjat

Kotimaisen, saati sitten laa-jan pohjoismaisen video-taiteen kirjon määritte-ly tuntuu pökerryttävältä

tehtävältä näin sisältäpäin. Kiinnos-tavampaa onkin luonnollisesti, mil-tä se vaikuttaa muualta käsin. Eteläs-tä pohjoismaiden kulttuuri näyttä-neekin hallittavalta kokonaisuudel-ta, vaikka Scacco nostaa esiin myös eroja kutoessaan esiin yhtäläisyyksiä. Lähtökohdakseen hän ottaa erottelun etelän ja pohjoisen välillä, mikä tukeu-tuu Simon Sheikhin tekemään ns. ma-kuuhuonekulttuurin ja kahvilakult-tuurin vastakkainasetteluun pohjolan taiteen uuden renessanssin virstan-pylvään, näyttelyn Nuit Blanche yh-teydessä Pariisissa 1998. Tästä jatkaen Scacco hahmottaa pohjolan traditio-ta yhteiskunnallisia ja arjen teemoja pohdiskelevana ja kuvailevana etelän allegorisuuden ja historiallisuuden si-jaan. Erityisesti dokumentaarisuuden painotus kulkeekin koko kirjan läpi.

Scaccon omaksuma tehtävä on monumentaalinen, ehkäpä juuri ku-vailemaansa etelän tyyliin. Kirja ja-kautuu kolmeen osaan, joista ensim-mäinen tarjoaa historiallisen taustan toisen osan kansainväliselle esiin mur-rolle ja vapauttaa kirjoittajan sitten kolmannessa osassa kartoittamaan lä-hemmin videotaiteen teemoja ja lä-hestymistapoja viimeisen kymmenen vuoden ajalta. 1960-80-lukujen vi-deokokeilut on eritelty maakohtai-

Pohjoinen aalto

Pohjoisesta tuulee. Suomen ja mui-den pohjoismaiden videotaiteen kan-sainvälistä tulemista hehkutettiin ilmiömäiseksi jo kymmenisen vuotta sitten. Mikä sen tekee huomionar-voiseksi taidemaailman silmissä? Missä piilee sen erityisyys? Nyt saamme tähän melko perusteellisen vastauksen italialaisen taiteen tut-kijan ja kuraattorin Lorella Scaccon katsauksessa pohjoismaiseen video-taiteeseen.

Taru Elfving

Kirjoittaja on taiteen tutkija ja kuraattori

sen kokijanakin. Hän on katsojan sil-mä tuijottamassa omituiseksi käänty-nyttä maailmaa, missä byrokraattien ja neuroottisten suunnittelijoiden kaista-päisimmät päähänpistot on valtavin in-vestoinnein toteutettu. Kiire ja tärkei-ly kuuluvat myös kuvaan. Hulot on ul-kopuolinen ja vieras tälle kaikelle, koh-talon oikusta paikalle joutunut ja sii-tä sisään uuden uljaan maailman laby-rinttiin imaistu. Siellä hän eksyneenä ja hämmentyneenä vaeltaa. Jossakin mut-kassa saattaa Kafka tulla vastaan.

Playtime ja Trafic olivat laveita ja kalliita elokuvia, edellinen 70 mm fil-mille kuvattu ja mahtavin rakennel-min lavastettu, jälkimmäinen normaa-lilevyinen mutta spektaakkeliluokkaa sekin. Kummastakin löytyy loistavia jaksoja, pikkuisen pitkitettyjä ne ko-konaisuuksina ovat. Ne eivät tuotta-neet omiaan takaisin, voitoista puhu-mattakaan, ja niin rahoittajat alkoi-vat tuijotella katonrajaa ja mutista jo-takin kiireellisestä kokouksesta, kun Tati ilmestyi uusine suunnitelmineen paikalle. Muutaman työn hän sai vielä tehdäkseen, mutta niiden kierrätys on ollut kehnonlainen. Ihan huonoja ne eivät voi olla, Tatin töitähän ne ovat.

Huhut ovat kertoneet, että Tati katkeroitui viimeisinä vuosinaan. Sel-vä se. Kun ideat pulppuavat vuolaana ja valuvat tyhjyyteen jälkeä jättämättä ja vuodetkin siinä ohessa vierivät ohi, ei se naurata edes humoristia. Ja jos naurattaakin, mitä sitä typerälle maa-ilmalla näyttämään.

Lopuksi lyhyt muistikuva näyttelymonitorin annista (katkelma onPlaytimesta).Moderni konttorihuone.

Herra Hulot seisoo ja tuijottaa tuo-lia. Tuoli on matalahko, täsmällisen kulmikas, siinä on paksu nelikulmai-nen istuinosa ja samoin paksu nelikul-mainen nojaosa. Istuin- ja nojaosa ovat päällystetyt jollakin nahkamaisella te-komateriaalilla.

Aikansa tuolia tarkkailtuaan her-ra Hulot kumartuu eteenpäin ja pai-naa sormellaan sen istuinpintaa. Pin-ta painuu sormen voimin syvälle alas. Vajotessaan se päästää hyvin inhimil-lisen äännähdyksen ja siihen jää kraat-terimainen syvennys.

Herra Hulot suoristautuu ja tuijot-taa syvennystä. Toviin ei tapahdu mi-tään.

Sitten istuimen pinta alkaa palata alkuperäiseen muotoonsa omituisesti sihisten. Palautuminen on hidas, sihi-nä pitkä.

Kun kraatteri on lähes hävinnyt, ja istuinpinnassa on enää vain pieni kuoppa, palautumisprosessi pysäh-tyy.

Tuijottava herra Hulot ja tuoli, jonka istuinosassa on pieni kuoppa. Hiljaisuus.

Äkkiä kuoppa lopullisesti katoaa, tuolin istuinpinta ponnahtaa tasaisek-si kummallisen plop-äänen päästäen. Herra Hulot hätkähtää ja nytkäyttää päätään taaksepäin.

Tuoli on nyt sellainen kuin se alun-perin oli. Herra Hulot tarkkailee sitä vielä tovin, sitten hän aivan kuin herää huumauksesta ja kävelee pois.

Tuoli jää yksin.Tati oli toista maata. Jos hän olisi

ollut suomalainen ja päässyt mukaan kotimaiseen sotilasfarssiin, olisi ta-savallan elokuvahistoria kirjoitettava uudelleen.

Ju

ho

G

ar

tz

■

Raportti

43

sesti, lyhyen yleishistoriikin jälkeen. Yllämainitussa pariisilaisnäyttelys-sä ”pohjoismaiseksi ihmeeksi” nimet-tyyn, 1990-luvun kansainväliseen nou-suun keskittyvä osa kartoittaa pait-si eri maiden keskeisiä taiteilijanimiä myös pohjoismaalaista taidetta edus-taneet tärkeimmät näyttelyt. Kansal-liset viitteet jäävät sitten sivualalle kir-jan laajimmassa osiossa, jonka avain-kysymykset ovat muistot, havainnot ja yhteiskunnallisuus.

Pohjoismaiden kulttuurinen ja po-liittinen perinne luo taustaa videotai-teen katselmukselle. Pyrkimykses-sään kattavuuteen argumentti väistä-mättä yleistää ja yksinkertaistaa, mut-ta paikantaa silti toimivasti taiteen kehityksen erityiseen yhteiskunnalli-seen kehykseen. Toisaalta esimerkik-si sukupuolikysymykset, jotka ovat ol-leet keskeisiä kansainvälisestikin juu-ri videotaiteen kentällä, nousevat esiin monin paikoin, mutta niiden moni-mutkaista suhdetta tasa-arvopolitiik-kaan ei tässä yhteydessä voida syvälli-sesti pohtia.

Suomalaiset taiteilijat ovat vah-vasti edustettuina. Kustakin pohjois-maasta on mukana tunnetuimmat ni-met sekä valikoima nuorempia taitei-lijoita. 90-luvun ihmettä edustavat mm. Eija-Liisa Ahtila, Ann-Sofi Siden, Gitte Villesen ja A.K. Dolven. Seuraa-valle vuosikymmenelle siirryttäessä ar-jen psykologiaan yhdistetään mm. An-nika Larssonin ja Jesper Justin masku-liinisuuden tutkielmat ja Veli Granönhenkilökuvat, performatiivisen muis-tin alla taas esitellään esim. Roi Vaara, Icelandic Love Corporation ja Lilibeth Cuenca-Rasmussen. Läsnä- ja poissa-olon, toden ja epätoden väliä neuvot-televat Scaccon mukaan Lauri Astalan interaktiiviset teokset rinnallaan mm. Ann Lislegaardin ja Terike Haapojan installaatiot. Yhteiskunnallisiksi tut-kimuksiksi mielletään esim. Knut Ås-damin, Laura Horellin ja Mika Taani-lan teokset. Päätteeksi luodaan, luon-nollisesti, katsaus luontosuhteeseen tarkastelussa Henrik Håkanssonin li-säksi mm. Sanna Kannisto ja Rúri.

Kirjan kannessa pohjolalle antaa kasvot Salla Tykän intensiivisesti tui-jottava tyttö teoksesta Thriller (2001). Yksilön sisäinen maailma suhteessa yhteiskuntaan ja globalisaation myö-tä muihin kulttuureihin onkin kirjan keskiössä. Post-modernille ajalle omi-naiseksi tulkittu identiteetin hajanai-suus ja pysymättömyys heijastuu kir-jan mukaan useissa teoksissa, esimer-kiksi psykoosilla uhkaavana avoimuu-tena, mutta myös mahdollisuutena kohdata kulttuuriset toiset ja muu-

tos. Tähän liittyvät Scac-con avainkysymykset sisäi-sen ja ulkoisen, yksityisen ja julkisen rajankäynnis-tä. Samaa tukee vaikkapa muotokuvaan keskittymi-nen, joista jälkimmäinen liitetään erityisesti suoma-laiseen taiteeseen, esimer-kiksi Elina Brotheruksen ja Eeva-Mari Haikalan tai-teeseen ja mm. kolonialis-tisesta historiasta kumpua-vaan identiteettiproblema-tiikkaan.

Teemojen lomassa teos-ten käsittelyä ohjaavat me-todit ja muotoseikat, mut-ta kiinnostavasti näitä ei erotella. Kuvan pysäytys ja hidastus nousee esiin use-ampaankin otteeseen ja tu-kee Scaccon ajattelussa yl-lämainittujen kysymysten työstöä suhteessa mm. in-trospektiivisyyteen ja me-lankoliaan. On kyse het-keen paneutumisesta sekä yksilön ja muiden, koke-muksen ja kuvan, teoksen ja katsojan maailmojen kosketuspin-noista. Dokumentaarisuuteen myös viitataan useasti, vaikkakin sen moni-muotoista suhdetta kerrontaan ja mm. installaatio-muotoon ei syvemmin työstetä. Näitä videotaiteen erityis-piirteitä ja -mahdollisuuksia ei muu-tenkaan valoteta paljoa, vaikka Scac-co mainitseekin jännitteen kerronnal-lisuuden ja kuvailevan muodon välillä. Tässä piilee yksi kirjan ohittama mer-kittävä kontaktipinta kansainvälisen videotaiteen ja viimeaikaisen ns. do-kumentaarisen käänteen kanssa. Kir-jaa ohjaavat perusteemat viittaavat kansainvälisiin keskusteluihin ja tai-teen globaaliin kenttään. Päällimmäi-seksi jää tunne, että yksittäiset taitei-lijat viime kädessä työstävät näitä ky-symyksiä suhteessa niin erityisiin poh-joismaisiin, kansallisiin kuin muihin-kin perinteisiin.

Scacco rakentaa argumenttinsa laajan lähteistön varaan. Teoksen antia on taiteilijaesittelyjen ja kentän kar-toituksen ohessa juuri pohjoismaalai-sesta taiteesta kirjoitetun arkistointi. Laajuudessaan argumentti ei pysy ai-van kasassa, vaikka taustatyö onkin perusteellinen. Tekstistä tekee myös paikoin vaikeaselkoisen hieman on-tuva englanninkielinen käännös. Ly-hyet teos- ja taiteilijaesittelyt tekstis-sä eivät aina kerro kovinkaan paljoa sen paremmin kyseisten taiteilijoiden työstä kuin pohjolan videotaiteen ko-

konaisuudesta. Argumenttia palvellen esittelyt eivät ainoastaan kuvaile, vaan pitkälti tulkitsevat. Monet taiteilijat esiintyvät yhä uudelleen, kun teok-sia valotetaan eri vinkkeleistä ja täten suhteessa eri taiteilijoihin. Tämä huo-mioi paitsi teosten myös koko kentän monimuotoisuuden, mutta aina toisto ei avaa uutta.

Kirjan lopusta ei löydykään sit-ten yhteenvetoa, vaan sen paikalla on kymmenien taiteilijoiden biografiset esittelyt. Sen lisäksi takakannen alta paljastuu dvd-levy, jolta avautuu ko-mea kokoelma Lorella Scaccon teks-tissään käsittelemiä videoteoksia. On harvinaista herkkua päästä paneutu-maan omassa rauhassa näin laajaan ja monimuotoiseen sarjaan videoita. Tä-mä myös täydentää teosanalyysejä ja antaa tilaa erilaisille tulkinnoille. Kir-ja ei täten tarjoa kaikenkattavaa mää-ritelmää, saati peiliä, josta voisimme tunnistaa omat kulttuuriset kasvom-me kansainvälisesti karrikoituina. Hy-vä niin. Vaikka kirjan nimi viittaa aal-toon, ei se aja koulukunta-ajattelua, saati pyri brändäämään. Pohjoista aal-toa ei ole jähmetetty ilmiöksi, vaan sil-lä lienee yhä annettavaa.

”Northwave. Una ricognizione sulla video-arte dei Paesi Nordici / A Survey of Video Art in Nordic Countries” Lorella Scacco Kustantaja: Silvana Editoriale 2009

■

44

VEETI JA PAVUNVARSI

Tuotannossa

Vuonna 2008 käynnisty-neessä Skidisti-hankees-sa toteutetaan kuusi 6–9 vuotiaille lapsille suunnat-

tua lyhytelokuvaa, joiden maksimipi-tuus on kymmenen minuuttia. Skidis-ti-hanke on AVEKin, Suomen eloku-vasäätiön ja Suomen Elokuvakontak-tin yhteinen projekti, jota rahoite-taan myös opetusministeriön erillisel-lä määrärahalla.

Yksi toteutettavista elokuvista on Kotilaisen käsikirjoittama ja ohjaama animaatio Veeti ja pavunvarsi. Eloku-van tuotannosta vastaavat Pozor ja Osuuskunta Korpipaja.

Meri-Ellen Pystynen lähti eloku-van tekemiseen mukaan, kun Kotilai-nen ja animaattori Teemu Åke pyysi-vät häntä tuottajaksi. ”Innostuin käsi-kirjoituksesta siinä määrin, etten epä-röinyt hetkeäkään vastata kyllä.” Pys-tynen on valmistunut valo- ja kuvail-maisun linjalta samasta opinahjosta kuin Kotilainen. Kokemusta on kerty-nyt erilaisista projekteista tuottajana, editoijana ja kuvaussihteerinä. Unna ja Nuuk -elokuvassa Pystynen toimi tuotantoharjoittelijana ja Ralliraita-komediassa tuotantopäällikkönä sekä

leikkausassistenttina. Nykyisin Pysty-nen työllistyy pitkälti Kontiolahtelai-sen Korpipajan kautta.

Suru tiivistyi kyyneliinVeeti ja pavunvarsi -elokuvan alkupe-räinen idea pavunvartta pitkin pake-nevasta lapsesta sai syvyyttä, kun Ko-tilainen päätti käsitellä surua tarinan-sa kautta. Abstrakti aihe tarvitsi kui-tenkin jotakin konkretisoituakseen. Kotilainen mietti, mikä olisi surun nä-kyvä ilmentymä, ja keksi kyyneleet se-kä niillä täyttyvän kodin. ”Kyyneleistä tuli surun ’ruumiillistuma’. Kyyneltul-va uhkaa tarinassa hukuttaa kaiken al-leen ja huuhtoa sen mennessään”.

Elokuva kertoo aikuisen surus-ta lapsen silmin. Vaikka tarina läh-tee liikkeelle Veetin isän kuolemas-ta, on elokuvan ytimenä äidin masen-nus. ”Surun keskellä vanhemmat eivät usein jaksa huolehtia kaikista velvol-lisuuksistaan. Lapset joutuvat tuol-loin ottamaan vastuuta asioista, joista heidän ei pitäisi joutua vastuuta kan-tamaan”, Kotilainen kertoo. ”Surevas-ta aikuisesta ei välttämättä löydy tur-vaa, jota lapsi tarvitsee, ja se voi olla

lapsesta pelottavaa. Aikuisen tehtävä on lohduttaa, mutta mitä jos aikuinen on niin surullinen, ettei hän pysty sii-hen?”

Kuoleman lisäksi toki muutkin asi-at, kuten työttömyys ja taloushuolet, voivat aiheuttaa vanhemmille surua ja masennusta. ”Toivoisin, että Veeti ja pavunvarsi antaisi sekä lapsille että aikuisille jotain työkaluja tämän kysy-myksen käsittelyyn”.

Varastohallista koululaisnäytöksiinTyöversio Veeti ja pavunvarsi -eloku-vasta on valmis. Helmikuussa käy-tännön työt aloitettiin lavasteiden rakentamisella. ”Lavastimme setin kolkkoon ja pimeään, tyhjillään ole-vaan kuljetusyrityksen varastohalliin. Siellä sitten vietimme kauniit kevät-päivät ja sokaistuimme auringonva-losta joka kerta, kun astuimme ulos hallista”, Kotilainen muistelee. Eve-liina Viitasen johdolla tehty lavastus-työ valmistui kuukauden urakoinnin jälkeen.

Maaliskuussa elokuvaa kuvattiin yhteensä kahdeksan päivää. Kuvaus-päiviä tarvittiin enemmän kuin lyhyt-

Susanna Kotilainen (s. 1984) ja Meri-Ellen Pystynen (s. 1982)

ovat nuoria elokuvantekijöitä Itä-Suomesta. Kotilainen

valmistui medianomiksi kesällä 2008 Pohjois-Karjalan

ammattikorkeakoulusta, jossa hän oli erikoistunut käsi-

kirjoittamiseen. Hän halusi kirjoittaa ja haaveili ohjaamises-

ta. Tarkkaillessaan mahdollisuuksia päästä tekemään oman

alansa töitä Kotilainen törmäsi Skidisti-hankkeeseen ja

innostui heti. ”Minulla oli takataskussa idea lapsesta, joka

koettaa kasvattaa kukkaruukkuun valtavan pavunvarren

päästäkseen pakoon synkkiä asioita elämässään. Siitä idea

lähti liikkeelle”, Kotilainen muistelee.

http

://p

avun

vars

i.blog

spot

.com/

Maria

Bregenhøj

Veeti – Joona Jormanainen

45

elokuvalle on tyypillistä, sillä elokuvan toteuttaminen aivan uudenlaisella ani-maatiotekniikalla teki kuvaamisesta työläämpää. Animaatio toteutettiin oi-keilla ihmisillä, mutta liike kuvattiin hi-taana. Myöhemmässä vaiheessa kuvaa nopeutettiin poistamalla välistä yksit-täisiä frameja. Lisäksi liikkeeseen teh-tiin manuaalisesti nopeudenvaihtelui-ta, jolloin lopputulos muistuttaa stop-motionia. Toteutuksen idea, johon li-säksi kuuluu itse tehdyn materiaalin li-sääminen jälkikäteen, oli lähtöisin elo-kuvan animaattori Teemu Åkelta.

Innovatiivisen animaatiotekniikan lisäksi myös lapsinäyttelijän mukana olo vaati kuvauksiin hieman lisäaikaa. Veetin roolin näytellyt Joona Jorma-nainen oli Pystysen mukaan varsinai-nen löytö. “Ihmetellen seurasin Joo-nan työskentelyä. Hän pystyi keskitty-mään omaan työhönsä intensiteetillä, jota harvoin näkee. Vaikka ympärillä kymmenet aikuiset mölysivät, hän ai-na kuuli, kun ohjaaja jotain pyysi. Ja se tapa, millä hän ymmärsi Susannan oh-jeet – mieletöntä!”

Kuvausten jälkeen työt jatkuivat pitkin kevättä ja kesää kuvien ani-moinnilla ja samanaikaisella leikkaa-

misella. Syyskuun puolivälissä työn alla on vielä efektikuvien, äänien ja musiikin viimeistely. Täysipäiväises-ti elokuvan parissa työskentelee nyt animaattorin lisäksi 3D-animoija Matti Poutanen, joka myös toimi elo-kuvan kuvaajana, sekä äänisuunnitte-lija Lauri Turjansalo ja säveltäjä Pet-ri Koistinen. Pystysen rooli on omien sanojensa mukaan ”varmistella päältä katsoen, että homma toimii ja rahat riittävät”, kun taas Kotilainen kom-mentoi ”lähinnä panikoivansa ja sot-kevansa pakkaa”.

”Tuntuu mahtavalta, kun tajuaa, että tämähän oikeasti tulee ihan koh-ta valmiiksi. Ja ensi-illasta jo puhu-taan ja sitä suunnitellaan”, Kotilainen kertoo tunnelmistaan esikoisohjauk-sensa loppumetreillä. Vielä kuitenkin odotellaan rahoittajien kommentte-ja. Ensi-illan lisäksi hahmotelmissa on koululaisnäytöksiä ja koulukiertue sekä mahdollisia festivaalinäytäntöjä. “Monilla on se tunne, että homma on tässä, mutta paljon on vielä tekemis-tä”, tuottaja Pystynen toteaa. ”Tämä on jollain tavalla haikeampi työvaihe, kun kohta pitäisi osata laskea lapses-ta irti.”

Tavoitteena elanto alaltaVeeti ja pavunvarsi -elokuva alkaa elää omaa elämäänsä 10.10.2009, jolloin se saa ensi-iltansa. Tämän jälkeen ani-maation voi nähdä YLEllä sekä Suo-men Elokuvakontaktin levittämänä kouluissa.

Kotilainen ja Pystynen suunnittele-vat jo seuraavaa projektia, johon on saa-tu käsikirjoitustukeakin. Pystynen on lisäksi mukana edistämässä Åken kir-joittamaa Heimoveljet-novellielokuvaa. Korpipajan hallituksen puheenjohtaja-na hän aikoo myös kehittää tuotantoyh-tiötä. Loppuvuodesta on edessä äitiyslo-ma. ”Mutta mikä onkaan parempaa ai-kaa suunnitella ja valmistella kuin äip-päloma!”, Pystynen toteaa.

Kotilaisella päällimmäiset tavoit-teet nykyisen projektin valmiiksi saatta-misen jälkeen liittyvät opiskeluun. Hän on juuri aloittanut elokuvakäsikirjoit-tamisen opinnot Tampereen ammatti-korkeakoulun ja brittiläisen Salfordin yliopiston yhteisessä maisteriohjelmas-sa. Pystynen suuntaa tavoitteitaan jo pi-demmällekin, sillä tähtäimessä on elan-non saaminen alalta. ”Ja kyllä mielessä siintää se oma pitkä elokuva”.

Veetin näyttelijä Joona Jormanainen kuuntelee ohjaajaa Susanna Kotilaista

■

Aikuisen tehtävä on lohduttaa, mutta mitä jos aikuinen on niin surullinen, ettei hän pysty siihen?

46

Kohtaamisia

Leszczylowski kävi parina huh-tikuisena päivänä AVEKin Kohtaamisia-hankkeen tii-moilla Suomen elokuvasää-

tiössä kertomassa näkemyksiään elä-misestä – joka siis ei ole välttämätön-tä – merenkulusta, joka on, sekä elo-kuvan tekemisestä, ja siitä, kumpaa se enemmän muistuttaa. Onneksi tu-li mentyä.

Mahdollisuuksien valtameriOn selvää, että elokuvan kuvia voi yh-distää liian monella tavalla, jotta kaik-kien eri mahdollisuuksien kokeilemi-sessa olisi järkeä. Michalin mukaan on käytettävä apuvälineitä, kuten me-rellä suunnistettaessa. On löydettä-vä jonkinlainen kompassi, joka auttaa valinnoissa, koska mitään reseptiä ei ole. Hänen mielestään leikkaamisessa ei ole kysymys skarvien tekemisestä, vaan nimenomaan valitsemisesta. Va-litaan se, mitä näytetään. Valitaan se, mikä synnyttää itsessä tunteita. Nega-tiivisten tunteiden synnyttäminen on helppoa, positiivisten vaikeaa. Positii-viset tunteet kestävät pitempään syn-nyttää ja ne häviävät nopeammin. Ky-se on evoluutiosta. Negatiiviset tun-teet liittyvät selviytymiseen. Positiivi-set tunteet syntyvät limbisessä järjes-telmässä ja liittyvät ihmisten välisiin asioihin, negatiiviset tunteet syntyvät

Michal Lesczcylowski on

58-vuotias ruotsalainen leikkaaja,

joka on työskennellyt Tarkovskin

ja Bergmanin kanssa ja leikannut

Lukas Moodysonin elokuvat.

CV näyttää siis samalta kuin

apostolilla, joka on osallistunut

sekä Talvipalatsin valtaukseen

että Apollo-ohjelmaan.

Navigointiateksti ja

kuvat

Kimmo

Taavila

Kirjoittaja on elokuva-leikkaaja

alimmassa aivokerroksessa, matelija-aivoissa.

Kaikki yhteydet ovat aina puh-taasti emotionaalisia. Tunneside van-hemman ja jälkeläisen välillä on mah-dollinen vain nisäkkäillä. Michalin mukaan tällä on suuri merkitys elo-kuvan leikkaamisessa. Tunteet tapah-tuvat ajassa, koska niiden perusta on kemiallinen. Vaikutuksen alkaminen kestää siksi aina jonkin aikaa. Tunteet ovat dokumentaarisia, ne täytyy ko-kea, jotta ne olisivat. Elokuvan Uhri kesto on 150 minuuttia eikä 130 mi-nuuttia, vaikka painostus tehdä 130 minuuttinen versio oli vahvaa. 130 minuuttia olisi ollut aivan mahdolli-nen pituus. Mikä tahansa elokuva voi olla 130 minuuttia pitkä. Mutta Uh-ri 130 minuuttisena ei olisi ollut Tar-kovski-elokuva.

Kuvissa tapahtuva toiminta on toissijaista, koska ensisijalla on aina tunnevaikutus, joka katsojassa aiheu-tuu. Toisin sanoen kestoa ei sanele toi-minta, vaan aika, jonka emootion ke-miallinen syntyprosessi vaatii. Tämän onnistuneesen arviointiin ei ratkaisu Michalin mukaan ole lisää työtä, lisää ajattelua, vaan se on juuri toiminta in-tuition varassa. On oltava herkkä, jotta kykenee erottamaan hyvän huonosta, mutta on kyettävä myös unohtamaan, koska kaiken muistaminen johtaa teki-jän mielenterveydellisiin ongelmiin.

Kuulostaa järkeenkäyvältä ja on ruotsalaisten perinpohjaisen, ja muut huomioon ottavan kommunikointita-van mukaan ilmaistuna varmasti juuri näin. Suomalaisittain edellä oleva tar-koittanee, että pitää, niinku, vetää fii-lispohjalta.

Kuva: Mark Lwoff

47

MetodiLesczcylowskin mielestä on epäselvää, miksi elokuvaa pitää opettaa. Hän ei ole varma, voiko niin tehdä. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, miten tehdään hyvä elokuva. Opettajat valehtelevat eloku-vakouluissa ympäri maailman. Voi vain toimia kompassin ohjaamana. Jälkeen-päin voi sitten arvioida, mitä on tullut tehtyä. Koska tässä vaiheessa Leszczy-lowski oli jo noussut henkilökohtai-seksi gurukseni, en tohtinut protestoi-da, vaikka olinkin eri mieltä. En tar-koita, että jossakin olisi joku, joka tie-täisi, miten hyvä elokuva tehdään, tai että opettajat eivät valehtelisi kaiken aikaa, mutta on elokuvakoulujen ole-massaololle joku oikeutus. Jos pelkkä sisäinen kompassi kourassa lähtee tak-ki auki suhaamaan jollekin elokuvan tekemisen tantereista, niin siinä saat-

ta ihan heti näillä lakeuksilla. Jos Suo-messa saisi 2000 tuntia aikaa leika-ta jotain, siihen pitäisi sisältyä kolme pitkää leffaa ja tuottajan nurmikko.

Toinen keissi, joka puhutteli eri-tyisesti nykyisin käynnissä olevan elo-kuvien katsojaluku-uutisoinnin ansi-osta, oli seuraava. Michal ohjasi vuon-na 1999 elokuvan nimeltä Repetitio-ner vangeista, jotka harjoittelevat näy-telmää vankilassa. Se oli dokumentti-elokuva teatteriesityksen valmista-misesta. Mistä lie nimen keksinyt... Mutta näytelmän ensi-illassa yksi van-geista pakeni ja tappoi kaksi poliisia. Ei tullut dokumenttia, tuli skandaali. Valtion tukeman elokuvan rahankäyt-tö kyseenalaistettiin, tekijöitä vaadit-tiin vastuuseen, tv-esitys oli ymmär-rettävästi mahdotonta omaisten ja yleisen mielipiteen takia, murhaaja kuvissa yms. Mutta kun tarpeeksi ai-kaa kului, lisäkuvat oli kuvattu, elo-kuva leikattu kokonaan uudelleen, se päätettiin kuitenkin laittaa teatteri-levitykseen vuonna 2005, mutta vain teatterilevitykseen. Syy? Jotta se ei saisi niin paljon katsojia. Mitä? Kannattaa-ko tässä enää edes yrittää? Ne on niin paljon meitä edellä.

LopuksiLeszczylowski aloitti ensimmäisen päivän siteeraamalla toista Puolasta ulkomaille kompassihommiin muut-tanutta heppua, Joseph Conradia. “Työn, joka pyrkii taiteeksi, vaikka vaatimattomastikin, täytyy sisältää oi-keutus tähän pyrkimykseen jokaisessa kohdassaan.” Tätä on hyvä pohtia.

Toisen päivän Michal lopetti sa-man miehen ajatusta mukaillen, saa-den jopa kyynisimmät kuulijansa – näin uskon, sillä muu olisi nihilismiä – tuntemaan olonsa yleväksi. “Aina kun nykerrämme leikkaamossa,” hän sanoi, “olemme tekemisissä niiden mystisten voimien kanssa, jotka saa-vat taiteen selviytymään sen tekemi-sen prosessista.”

taa kurki kuolla, ennenkuin suo sulaa.Leszczylowskin oma metodi luen-

noissa oli hieno. Hän kertoi leikkaa-mistaan elokuvista, kuten Lilja 4-eve-ristä ja Ett håll i mitt hjärtasta, näyt-ti niistä esimerkkipätkiä ja aina vä-liin lyhyen annoksen elokuvaa Pingvii-nien vaellus, esimerkkien herättämän ahdistuksen nollaamiseksi tai jonkin-laiseksi mielen puhdistukseksi. Toimi kuin häkä – kunnes se niiden pingujen skidi kuoli. Tämä vain osoitti, että on mahdoton tehdä juttua, joka sisältäisi pelkästään positiivisia tunteita, ostos-kanavan ulkopuolella siis. Evolution is a bitch.

Kuulimme toki myös masentavia anekdootteja ruotsalaisista työ-olois-ta. Leszczylowski kertoi käyttäneensä 2000 tuntia Moodysonin Mammutin leikkaamiseen. Ei taida olla mahdollis-

Kukaan ei kuitenkaan tiedä, miten tehdään hyvä elokuva.

■

48

Lönnrot 2017

20 vuoden jälkeen Sunny Side Of The Doc on yksi maailman

suurimmista dokumenttielokuvata-pahtumista. La Rochellessa suurten kanavien mainoslakanat teräshallien kiiltävillä seinillä kertovat, että do-kumenttielokuva on tullut ulos kaa-pista ja on osa kansainvälistä eloku-vabisnestä. Sunny Side Of The Docis-sa käydään kuumana kauppaa esitys-oikeuksista, jo kuukausia ennen itse messujen alkua. Ohjelmaostajat saa-vat kymmeniä, jopa satoja tapaamis-pyyntöjä etukäteen sähköpostitse. Jo-

kainen tekijä-osallistuja toi tarinansa tullessaan, ehkä kaksikin, joiden eteen oli tehty lukemattomia työtunteja.

Kesäkuussa 2009 Tarinateltta pys-tytettiin täydessä loistossaan muiden Sunny Side Of The Docin messutelt-tojen viereen, kun 1812 osallistujaa 45 eri maasta täytti La Rochellen ranta-bulevardin kahviloita. Lönnrot2017 -projektin pikkuveljenä, täällä pie-nen ranskalaiskaupungin rannoilla en-sikertalainen sai tuntea olevansa osa suurta elokuvaperhettä.

Tarinateltta toi Sunny Sideen ta-van ja työkalun kerätä sekä julkais-ta satoja tarinoita tukien näin Lönn-

Vuonna 1990 Olivier Masson and Yves Jeanneau päättivät luoda dokumentaristeille ja ohjelmaostajille foorumin,

jossa elokuvan tekijät ja ostajat kohtaavat.

TARINATELTTArot2017 – One Thousand Stories -pro-jektia. Haimme Tarinateltalle yhteis-työkumppaneita Euroopan valloitus-retkelle ja saimme tuliaisiksi Suomeen alustavia yhteistyösuunnitelmia usei-den maiden elokuvantekijöiltä ja tuot-tajilta. Heitä kiinnosti erityisesti Ta-rinatelttatiimin tapa kuunnella ja tal-tioida ihmisten omasta jakamisen tar-peesta kumpuavaa kerrontaa – hänen tarinaksi puettuja kokemuksiaan.

Sunny Side of the Docin lähes-tyessä loppuaan pidettiin ranskalai-sen tyylikäs päätösjuhla höystettynä YLEn tuottamalla suomalaisella ka-raokella.

Jussi Oroza

Kirjoittaja on elokuvatuotta-ja ja kuvaaja

49

Kevään ajan suunnittelim-me kuvauksia, kuvasimme tarinoita ja purimme ma-teriaalia päätä huimaavalla

vauhdilla. Tarinateltta kohosi kymme-niin eri paikkoihin pääkaupunkiseu-dulla. Tarinoita Suomesta kertyi val-tava määrä ja projekti paisui suurem-maksi ja ainutlaatuisemmaksi, kuin olimme uskaltaneet kuvitellakaan.

Kesäkuussa Tarinateltta-hanke laa-jeni valtakunnalliseksi. Matkustimme Suomen halki aina Sodankylään saakka. Matkalla pysähdyimme tapaamaan tari-nankertojia Kauhajoelle, Tuuriin ja Kär-sämäelle. Kärsämäki on muuten erikoi-nen paikka: sieltä löytyy muun muassa tarinakahvila, tarinapolku ja tarinatupa. Siellä järjestetään myös vuosittain tari-naniskennän SM-kilpailut. Tänä vuon-na eräs tarinateltassakin pistäytynyt herrahenkilö voitti koko kisan.

Kuluneen kevään ja kesän aikana olemme kohdanneet valtavan määrän Suomessa asuvia ihmisiä. Mikä etu-oikeus onkaan ollut saada kaikki hei-dät vieraiksi Tarinatelttaan. Olemme saaneet itkeä ja nauraa yhdessä hei-dän kanssaan. Useat vieraistamme ovat kiittäneet meitä tästä mahdolli-suudesta: tulla kuulluiksi ja nähdyiksi.

Nuo kiitokset ovat olleet Tarinateltan ylivoimaisesti hienoin anti.

Pohjoisesta palattuaan Tarinatelt-ta ehti hengähtää pienen hetken, en-nenkuin se taas pakattiin kuvausau-toon. Tämän kesän viimeisellä kuvaus-matkalla puskuri suunnattiin kohti Ranskaa ja La Rochellea. Unelmam-me oli käynyt toteen. Olimme todel-lakin matkalla, emme ainoastaan esit-telemään Tarinateltta-hanketta Sunny Side of the Doc -tapahtumaan, vaan myös pystyttämään itse telttaa Rans-kan maaperälle.

Ranskan matkasti kehkeytyi to-della värikä, suorastaan ikimuistoi-nen. La Rochellen polttavan kuuman auringonpaisteen alla pystytimme tel-tan messualueelle ja päivystimme sen edustalla neljän päivän ajan, aamusta iltaan. Tarinateltta herätti suurta kiin-nostusta Sunny Side -yleisön keskuu-dessa. Muutaman päivänä aikana tel-tassa vieraili kymmeniä dokumentti-alan ammattilaisia ja huippunimiä: oh-jaajia, tuottajia ja commissioning edi-toreita.

Sunny Side myös opetti meille pal-jon dokumenttialan uusista tuulista, suunnista ja rahoitus- ja levityskuvi-oista. Oli hienoa huomata, että pienel-lä, viiden miljoonan asukkaan Suomel-la on valtiollinen televisioyhtiö, jota arvostetaan kaikkialla Euroopassa ja jonka dokumenttiosastot ovat todella haluttua tavaraa Sunny Siden tapaises-sa kansainvälisessä tapahtumassa.

Tarinateltta-hanke loi Sunny Si-dessa paljon kansainvälisiä kontakteja ja yhteistyömahdollisuuksia. Saimme myös kutsuja vastaavanlaisiin tapah-tumiin muualla Euroopassa. Jos kaik-ki menee suunnitelmien mukaan, Tari-nateltta tulee vierailemaan jo tulevana syksynä Islannissa ja Norjassa.

Kärsämäeltä La RochelleenSe taisi olla maaliskuussa, kun Iikka Vehkalahti ensimmäisen ker-ran mainitsi La Rochellen ja sen pienenpienen mahdollisuuden, että Tarinateltta-projekti esiteltäisiin kesäkuussa Sunny Side of the Doc -tapahtumassa. Puhuttiin, että osa tiimistämme saattaisi jopa päästä mukaan, paikan päälle.

Aija Salovaara

Kirjoittaja on freelance-toimittaja ja -tuottaja

Lönnrot 2017

Eurooppalainen tarinoidenkeruuprojektiMerkittäväksi askeleeksi ja elokuvan-tekijöiden kesken välttämättömäk-si päämääräksi on noussut dokumen-taristien verkottuminen. Kun aika-naan dokumentaristit olivat yksinäisiä susia, jotka kameroin metsästivät ta-rinoita ja taistelivat omasta osastaan, on nyt yhteistyön ja verkottumisen ai-ka, jonka tuloksena voimme jakaa yhä useammalle katsojalle osuuden yhtei-sistä tarinoista. Katsoja ja elokuvante-kijä ovat näin tulleet osallisiksi kerto-jien yksityisistä kokemuksista ja muo-dostavat siitä yhteisöllisen tarinoiden perinnön.

Tarinateltassa kerrotut tarinat ra-kentavat suomalaista identiteettiä, sillä niiden lähteenä ovat kertojien omakohtaiset muistot ja lähihistoria. Tarinateltan tehtävä voidaan kuiten-kin nähdä tulevaisuudessa laajemmin-kin. Kehitteillä on tarinoidenkeruu-projekti, joka kattaa koko Euroopan, ja kartoittaa eurooppalaisten ihmisten muistoja ja kokemuksia tästä päivästä ja lähihistoriasta. Tarkoitus on toteut-taa eurooppalaisten tarinoiden mai-hinnousu uuden crossmedian aallon-harjassa. Suomalainen ja laajemmin ih-misenä olemisen kollektiivinen iden-titeetti luodaan internetissä ja monil-la eri julkaisualustoilla, jotka tänä päi-vänä ovat käyttäjilleen yhtä todellisia kuin koulupäivän tapahtumat.

Tarinoista olisi ennakkoon voinut odottaa helppoja ja heppoisia, fasa-din verhoamia juttuja, mutta kuunte-lijoilleen Tarinateltasta on muodostu-nut paitsi huumorin ja absurdien sat-tumusten paikka, myös tragedioiden Pandoran lipas. Tarinateltan tiimiläi-sillä olisi ollut vaikea tehtävä kuun-nella ja sulattaa kaikkia näitä tarinoi-ta, ellei tätä olisi tehty kollektiivisesti jakaen. Yksinäistä editoijaa voisi ver-rata terapeutiksi, jonka vastaanotolla 300 asiakasta kertoo samanaikaises-ti tarinaansa. Mutta yhdessä taakka ei ole ollut ylivoimainen, päinvastoin jo-kainen tiimin jäsen on kokenut jaka-misen tärkeäksi ja tarinat ovat osoit-tautuneet suoranaiseksi voiman läh-teeksi.

Tarinateltta on kevään ja kesän 2009 aikana matkansa varrella kypsy-nyt todelliseksi ja toimivaksi tarinoi-den aarreteltaksi, joka jatkaa haasta-vaa matkaansa ja josta tulevaisuudessa suomalaisuutta ja kollektiivista iden-titeettiä tutkivat historioitsijat voivat ammentaa materiaalia kuin Lönnrotin Kalevalasta ikään. ■

Ju

tu

n k

uva

t A

ija S

alo

va

ar

a

50

Raportti

Toukokuun lopulla järjestet-tiin yhdennettätoista ker-taa Videoex-festivaali Zü-richissä, jonka yhteydessä

oli eräs kaikkien aikojen suurimmis-ta suomalaisen kokeellisen liikkuvan kuvan katselmuksista. 8-päiväinen ta-pahtuma jäi suomalaisessa lehdistös-sä vähälle huomiolle, vaikka mukana oli kahdeksisenkymmentä teosta eri vuosikymmeniltä Ruutsalosta Ahti-laan. Kiinnostuksesta suomalaista au-diovisuaalista taidetta kohtaan ker-too se, että järjestäjät olivat pyöritel-leet mielessään kahta teemakaupun-kia, Helsinkiä ja Berliiniä. Edellisenä vuonna vastaavan kunnian oli saanut Lontoo, asiantuntevasti koottuine esi-tyksineen.

LIIKKUVAA KUVAA, INSTALLAATIOITA JA LIVE CINEMAA Elokuvien lisäksi Zürichissä oli esillä myös installaatioita, joiden tekijöinä esittäytyivät mm. Alli Savolainen ja Ja-ri Haanperä. Järjestäjien mielestä Hel-sinki-skeneen liittyvät erottamatto-masti myös liikkuvan kuvan, musiikin ja live-esitysten yhdistelmät. Niinpä Pan Sonicin ja Pink Twinsin live cine-ma –esitys ja Tommi Grönlundin ko-keellinen dj-sessio saivat seurakseen Yrjänä Sauroksen omaperäisen tari-nankerrontaa, laulua ja “saurofonin” soitantaa sisältävän keikan sekä Seppo Renvallin tapahtuman yhteyteen ra-kentaman saunan, josta käsin projisoi-tiin myös liikkuvaa kuvaa. Erkki Pir-tola avasi suomalaisia ite-taiteilijoita

esittelevällä videoteoksellaan suoma-laisen undergroundin illan, jossa Sau-roksen lisäksi lavalla nähtiin muusik-koina myös Renvall ja Haanperä.

Videoexin esityksistä saatiin nauttia varsin miellyttävässä ympäristössä, vaih-toehtoisen kulttuurin käyttöön otetuis-sa vanhoissa teollisuushalleissa. Vaikka Zürichin kaupunkikuva ei järvenrantaa ja kasvitieteellistä puutarhaa lukuunot-tamatta muuten hätkähdytä viihtyvyy-dellään, lokaatio toi mieleen ruohon-juuritason kaupunkikulttuurin parhaat puolet. Itsestään minulle tällä matkal-la uuden puolen lintutuntemuksellaan paljastanut festivaalivieras, punkhenki-sen super8 -elokuvan legenda Pasi ”Slee-ping” Myllymäki totesi paikan tuoneen mieleen vanhan Lepakkoluolan Helsin-gissä. Itse voisin verrata sitä menneisiin makasiineihin, etenkin Muu ry:n alku-taipaleen tilanteisiin.

Tapahtuma oli filmipohjaisen ko-keellisen taiteen juhlaa, koska eloku-viksi tehdyt kokeelliset teokset pyrit-tiin usein esittämään hyvinä projisoin-teina alkuperäisessä formaatissaan. Myös videoprojisoinnit olivat laadul-taan huomattavan korkeatasoisia.

Uusista esillä olleista teoksista mainittakoon mm. Eija-Liisa Ahtilan

VIDEOEXKari

Yli-Annala

Kirjoittaja on kuvataitelija ja tutkija

Itä-Timor rauhanasemalla, ohj. Pekka Niskanen, Petomaani Oy 2009

51

Syyskuun alussa tämän kir-joittaja tuli todistaneek-si joukolla liikkuvan kuvan taiteilijoiden omatoimi-

sen kulttuurivaihdon toimivuutta ja merkittävyyttä. Vaikka ollaan under-ground-kulttuurin ja kokeellisen tai-teen luvatussa kaupungissa ja välillä tuntuu, että Berliiniin vie tätä nykyä jopa varsinainen suomalaisten taiteili-joiden ilmasilta, meikäläisessä liikku-vassa kuvassa löytyy yhä ihmeteltävää. Niinpä FixC -osuuskuntamme berlii-niläisen General Public -ryhmän ti-loissa Schönhauser Alleella järjestämä yhden illan tapahtuma ”Out of Con-text” sai hyvinkin innostuneen vas-taanoton.

General Public on berliiniläinen riippumaton projektitila, jota pitää yl-lä yhdeksän hengen ryhmä taiteilijoi-ta, muusikoita, tutkijoita, kuraatto-reita ja muita kulttuurityöntekijöitä. Perustamisvuodestaan 2005 lähtien General Public on järjestänyt useita näyttelyitä, taiteilijoiden esittäytymi-siä, keskusteluja, elokuvascreeninge-jä ja performansseja. Ryhmää edusta-van Heimo Lattnerin mukaan General Public perustettiin, koska niin kutsu-tut projektitilatkin alkoivat Berliinis-sä olla usein institutionalisoituneita ja kaupallistuneita. Vaihtoehtoja tarvi-taan, jotta taiteellisten aktiviteettien moninaisuus voisi esittäytyä kaikessa dynaamisuudessaan.

Out of Context -tapahtuman mo-toksi valikoitui kenties hieman yllät-tävästä lähteestä napattu sitaatti “jo-kainen erikseen ja silti yhdessä.” Tä-mä Tanskan kuningatar Margareeta II:n Berliinissä Pohjoismaiden yhtei-sen lähetystörakennuksen Felleshusin (”Kaikkien talon”) avajaisissa v. 1999 sanoma lause kuvasti ehkä parhaiten näyttelyn ja screeningtapahtuman ide-aa. Alunperin lähetystön tiloihin suun-niteltu tapahtuma alkoi hakeutua sen muurien ulkopuolelle, luomaan kenties jopa elävämpää kontaktia berliiniläi-seen kulttuuritarjontaan. Niinpä osana lähetystörakennuksen 10-vuotisjuhlaa oleva näyttely tapahtui lopulta sen ul-kopuolella.

Muutaman tunnin sisällä pidetty tapahtuma piti sisällään liikkuvan ku-van performanssin, screeningohjelman sekä joukon galleriatilassa esillä ollei-ta installaatioita, joista vastasivat Ju-ha van Ingen, Rita Jokiranta ja Seppo Renvall. Illan kruunasi Solun eli Mia Mäkelän live video -esitys, joka keräsi varsin lukuisan yleisön vielä kerran yh-teen galleriatilassa. Lattnerin mukaan paikallisen yleisön Out of Contextia kohtaan osoittama kiinnostus kertoo taiteilijoiden ja muiden kulttuuriaktii-vien ryhmien järjestämien kokeellisen taiteen projektien tärkeydestä. Kult-tuurityön ei tarvitse toimia markki-noiden ehdoilla löytääkseen yleisönsä.

Kari Yli-Annala

Jokainen erikseen, silti yhdessä

Raportti

Rukoushetki-teoksen screening-ver-sio, joka ilmeisesti tätä ennen oli esi-tetty ainoastaan Rotterdamin elokuva-festivaalilla. Uusia suomalaisia teoksia nähtiin järjestäjien toimesta oivallises-ti kuratoiduissa esityskoosteissa Cine-matic Image 2: The New Generation, Scratching the Surface / Sounds, Pixels & Noises, suomalaisten performanssi-videoiden koosteessa sekä Sami van In-genin kuratoimassa erityiskoosteessa About Speed and Lunar Experiences. Jimi Tenorin 1990-luvun puolivälissä filmille tekemä impressionistinen ja vä-lillä jopa kansantieteellishenkinen mu-siikkidokumentti Sähkö -levy-yhtiöstä sai oman esityspaikan.

JUHLASTA JÄLKIPUINTIINHieman hämmennystä herätti muu-ten luotettavana tunnetun Kansallisen audiovisuaalisen arkiston filmilähetys, josta puuttui selittämättömästi koko-naan yksi elokuva, Jimi Tenorin Vera. Lähetyslistaan ei myöskään ollut lis-tattu teosten nimiä eikä määrää. Ko-keellisten elokuvien kohdalla ylöskir-jaaminen on kuitenkin vielä tärkeäm-pää kuin yleensä filmikopioiden, koska kysymys on usein täysin uniikeista ko-pioista. Muuten arvokasta työtä teke-vältä Kavalta (erityiskiitokset valmis-teluvaiheessa arvokkaana apuna olleel-le Tommi Partaselle) toivomme tällä kohdalla tarkkuutta jatkossa. Itse ku-raattorina opin tästä sen, että kaikis-sa tapauksissa saattaisi olla tärkeää, et-tä mukana olisi edes yksi digitaalinen ”varmuuskopio” teoksista.

Mika Taanilan kokoamat sarjat Myl-lymäen, Eino Ruutsalon ja Erkki Kuren-niemen elokuvista otettiin mielenkiin-nolla vastaan. Oma sarjani käsitti Hel-singin elokuvapajan aktiivivuosien teok-sia 1980-luvun lopusta seuraavan vuosi-kymmenen puoliväliin. Suuri osa esitys-sarjoista oli festivaalijohtaja Patrick Hu-berin sekä muun aktiivin festivaaliväen (mm. Evtixia Bibassis, Annina Tschanz) kokoamia. Ainutlaatuista Videoexissä oli sveitsiläisten järjestäjien suomalaista skeneä kohtaan osoittama kiinnostus, vaikka välillä tuntuikin, että festivaali-johtaja oli kasannut pelkästään omille harteilleen liikaa työtä. Näkemystä ei kuitenkaan puuttunut muultakaan po-rukalta.

Laajuudestaan huolimatta suoma-laisten teosten armada oli vain osa muu-tenkin laadukasta ja runsasta festivaalia. Kansainvälisen kilpailun juryn muodos-taneet Mika Taanila, Sebestyén Kodolá-nyi ja Jeremy Rigsby olivat yksimielisiä palkitessaan festivaalin parhaana teok-sena meksikolaisen Sebastian Diaz Mo-ralesin teoksen Oracle (2009).

52

Raportti

Venetsian biennaalin Giar-dini -näyttelyalueella, Poh-joismaiden paviljongin ui-ma-altaassa kelluu kuol-

leen kirjailijan ruumis. Sisällä pavil-jongissa tarina aukeaa ja kirjailijan tai-dekokoelma sekä jälkeenjääneet muis-tiinpanot alkavat valottaa henkilön it-semurhaan johtaneita syitä. Epäon-nistuttuaan nautinnonhakuisen elä-mänsä muuttamisessa merkittäväksi kirjallisuudeksi hän tekee lopullisen päätöksensä. Näky on pysäyttävä.

Venetsia on vaarallinen paikka. Olen juuri toipunut Thomas Mannin kuvaamasta hämmentävästä ja letaa-lista tapahtumasta Lidon saarella, kun joudun trooppisen puutarhan kuu-muuteen ilman ruokaa ja väkijoukko-jen tönimäksi. Altaassa kelluva ruumis menee sekunnin murto-osan täydestä.

Taiteen katsomisesta ei tule mi-tään, joka ikiseen paviljonkiin on sa-tojen metrien jono. Ammattilaisille ja lehdistölle suunnattuina avajaispäi-vinä ei ole järkeä edes yrittää katsoa näyttelyä, joten kannattaa keskittää voimansa verkostoitumiseen.

Ensimmäisen päivän yritän elää Giardinissa myytävillä paninoilla, mutta tarvitsen proteiinia. Seppo ja Markus Renvall hihittävät, että kohta alkaa kadota kuraattoreita puutarhan korkeisiin pusikoihin, mutta olen va-kavissani. Pihvi on saatava. Pelastuk-seksi osoittautuu Tanskan ja Pohjois-maiden paviljonkien järjestämät ava-jaisjuhlat Lidon saarella. Vaporettol-la matka on hujaus, ja kollegan suosit-telema paikallinen ravintola pelastus. On jo yö kun matka jatkuu paljain ja-loin saaren toisessa päässä sijaitseval-

le hiljan restauroidulle Nicellin lento-kentälle, jossa Hot Boys Dancing Spot Party Crashing ”The Collectors” -ava-jaisjuhla räjähtää silmille – ja varpail-le. Upea valkoinen funkisrakennus on muuttunut helvetillisten teknobilei-den näyttämöksi: musiikki takoo, ih-misiä on kuin meren mutaa ja valon-heittimet pyyhkivät pimeää kiitora-taa, joka on täynnä tanssivaa kansaa. Äkkiä, kuin tilauksesta kulkee Lidon molemmin puolin ukkosrintama, ja hetkittäin teknomusiikin yli kuuluu uhkaava jyrinä. Olemme onnekkaita, saderintama pysyy kauempana, ja vain lämmin yötuuli puhaltaa antaen edes lievää helpotusta tukalaan kuumuu-teen.

Venetsian 53. biennaali levittäytyy koko kaupunkiin. Tämänkertaisen biennaalin johtaja Daniel Birnbaum

Jälleen kuolemantapaus V E N E T S I A N 5 3 . B I E N N A A L I 7 . K E S Ä K U U T A – 2 2 . M A R R A S K U U T A 2 0 0 9 V E N E T S I A S S A , I T A L I A S S A .

teksti ja

kuvat

Kirsi

Reinola

Kirjoittaja on AV-arkki ry:n toiminnan-johtaja.

53

ja sillan yli”, eikä neuvolla tee yhtikäs mitään, sillä suoraa ei ole ja kolman-nen sillan jälkeen puhkeaa epätoivo.

Kaupunkia ei kahteen ensimmäi-seen päivään käsitä. On kuin katselisi valtavaa kulissia tai taustafondia, sillä Venetsia on sadunomaisen... niin, sa-dunomainen. Rakennukset nousevat suoraan vedestä. Rakennustyyli on il-mava ja kevyt, kuin kaupunki haluaisi vakuuttaa katselijan siitä, ettei täällä ole mitään pelättävää. Ehkä Venetsia on halunnut sanoa valloittajilleen, et-tei se itse aio pelätä. Juoppoja tai ro-manikerjäläisiä ei näy missään. Heitä kuulemma kuitenkin on, biennaalin ajaksi heidät on vain siivottu pois.

Päivät täyttyvät avajaisista, ja jo toisena päivänä tungos helpottaa niin, että myös itse näyttelyitä pääsee kat-somaan. Illat venyvät aamuun, ja jo-

Venetsiassa!

kaiselle illalle on luvassa toinen tois-taan uskomattomampia ja näyttäväm-piä avajaisjuhlia. Kolmantena iltana meidät on kutsuttu illalliselle kuraat-tori, Venetsian yliopiston taide- ja de-signosaston nykytaiteen professori Agnes Kohlmeyerin kotiin Castellon kaupunginosaan. Suomen ystävänä hän kutsuu luokseen biennaalin ava-jaisvieraina olevat suomalaiset ja Suo-men yhteistyökumppanit. On vaikea kuvitella parempaa tapaa verkottua alan toimijoiden kanssa - myös niiden, joita ei muuten luontevasti kotimaassa tapaa. Suuri venetsialaiskoti on täyn-nä taidetta, pianonsoittoa ja puheen-sorinaa.

Pohjoismaat pärjäsivät hienosti tä-mänkertaisen biennaalin palkintojen-jaossa. Tokikin Yhdysvallat voitti par-haan kansallisen paviljongin palkin-non, mutta jo päänäyttelyn paras tai-teilija oli saksalainen Tobias Rehberger, jonka teos oli Palazzo delle Espozio-niin suunniteltu kahvilasisustus. Ka-lusteet olivatkin sitten Artekin ja Al-var Aallon huonekaluja, jotka olivat saaneet aivan uuden kineettisen väri-tyksen. Parhaan nuoren taiteilijan pal-kinnon pokkasi ruotsalainen Natha-lie Djurberg, jolla oli Palazzo delle Es-pozionissa kokonainen surrealistinen puutarha täynnä näyttelyä varten teh-tyä videotaidetta ja valtavia, pelottavia kukkia. Djurbergin perinteisellä vaha-tekniikalla tehdyt animaatiot ovat ou-dolla tavalla suloisia ja samalla kauhua herättäviä.

Eräs pohjoismaisia menestyjiä oli lempinäyttelyni: altaaseen itsensä hu-kuttaneen keräilijä-kirjailijan koti. Yksi neljästä erikoismaininnasta an-nettiin näet norjalais-tanskalaiselle kuraattoripari Michael Elmgreenille ja Ingar Dragsetille, jotka kekseliääl-

lä tavalla olivat tuoneet taiteen esittä-miseen kerronnallisen tason. Kuraat-toriparin The Collectors -näyttelys-tä keriytyy kaksi tarinaa: Pohjoismai-sen paviljongin kirjailijan kohtalo se-kä Tanskan paviljonkiin sisustettu ko-ti, joka kertoo äkillisesti pois muut-taneen taiteenkerääjäperheen tari-naa. Heidän kotinsa on nyt kaupan ja kaksi kiinteistövälittäjää kierrättävät yleisöä myytävässä asunnossa. Osallis-tuvien taiteilijoiden teokset ovat osa sisustusta.

Näyttelyn ”laajin”, hauskin ja eräs ehdoton lempiteokseni on Aleksan-dra Mirin postikortit. Hän on kerän-nyt netin kuvapalveluista ilmaisia me-ri-, joki- ja järviaiheisia kuvia ja pai-nattanut niistä Venezia-tekstillä mil-joona kitsch-postikorttia. Mukana on muun muassa suomalainen järvimai-sema saunoineen, sekin luonnollises-ti isolla Venezia-painatuksella. Kortit ovat jaossa biennaalialueen kahvilois-sa ja tarkoituksena on, että teos leviää ympäri maailman. Puolassa synty-neen, Yhdysvalloissa ja Italiassa toi-mivan Mirin teoksen ajatuksena on, että koska Venetsian kanaalit yltä-vät maailman meriin, jokiin, järviin ja lampiin, on Venetsia läsnä myös jo-kaisessa sadepisarassa. Veden kierto-kulku kuvaa globalisaatiosta johtuvaa kansallisvaltioiden rappeutumista ja toisaalta vastakohtaisesti niiden jäl-leensyntymää myynnissä olevina brän-deinä. Merkityksensä vedellä on myös saasteiden kantajana ja levittäjänä. Teos ottanee kantaa lisäksi siihen, et-tä biennaalikävijöistä 99% on ulko-maalaisia, jotka viipyvät päivän, pari ja jatkavat sitten matkaansa muihin Euroopan taidetapahtumiin ja jälleen koteihinsa New Yorkiin, Lontooseen ja Tokioon.

on kuratoinut Palazzo delle Esposi-zioniin Giardiniin ja Arsenalen alu-eelle kokonaisuuden nimeltään Fare Mondi//Making Worlds, joka käsit-tää teoksia maailmanlaajuisesti lähes sadalta taiteilijalta. Päänäyttelyn li-säksi on kullakin osallistuvalla maal-la oma paviljonkinsa joko Giardinin alueella tai itse kaupungissa. Osallis-tuvia maita on laskujeni mukaan 83 (joillakin mailla, kuten Kazakstanil-la, Kirgisialla, Tadžikistanilla ja Uzbe-kistanilla on yhteispaviljonki). Edel-listen lisäksi oheisnäyttelyitä on kau-pungilla noin viisikymmentä, puhu-mattakaan Venetsian muista taide-aarteista. Kaiken näkemiseen kuluisi useampi viikko.

Venetsia on rakennettu rämemaal-le, noin sadan pikku saaren varaan. Sen pinta-ala on vain kahdeksan neliökilo-metriä, ja kuitenkin kaupungin sisäl-lä ollessa se tuntuu jatkuvan loput-tomiin. Kartasta ei täällä ole hyötyä: pikkukatuja, portaita ja siltoja on lu-kemattomia, eikä niitä ole merkitty karttoihin. On luotettava suuntavais-toonsa – tai sitten Markus Renvalliin, jonka ristimme heti matkan alkajaisik-si Tjäreborgiksi, ja joka viilettää edellä ja katoaa aina seuraavan kulman taak-se. Paikalliselta tietä kysyessä saa vas-taukseksi: ”Menkää vain tästä suoraan

■

54

Festivaalit

Festivaaleja tulee ja me-nee, mutta silti Euroo-pan ja maailman va-kiintunut kärkikas-ti on pysynyt melko samana viime vuosi-

kymmenen. Isoja ruumiita ei ole tullut, vaan Clermont-Ferrandin, Oberhau-senin ja Tampereen kaltaiset lyhytelo-kuvafestivaalit jatkavat vakaasti ja ke-hittyen. Välillä talouspulmissa vaappu-nut Leipzigin perinteikäs dokument-tifestivaali on taas voimissaan.

Uusia yleisfestivaaleja syntyy vä-hemmän kuin erikoistuneita pieniä ta-pahtumia. Melko täydellä festivaali-kartalla erikoistuminen on keino löy-tää oma ekologinen lokero. Se takaa peruskiinnostuneen tukijajoukon.

Riippuvuus yhdestä isosta rahoit-tajasta voi olla pulmallista. Hyvää vauhtia arvostusta kerännyt Sienan ly-hytelokuvafestivaali peruuntui, koska kunnan tuki leikkautui pois. Festivaa-lin käynnistämien ei vaadi paljoa ra-haa, hyvän festivaalin ylläpito sen si-jaan vaatii.

Ohjaajan ja tuottajan näkökulma”Festivaaleja voi katsoa kahdesta eri näkökulmasta, tuottajan ja ohjaajan”, sanoo Illume-yhtiön tuottaja-ohjaaja Jouko Aaltonen. ”Ohjaajalle asian lo-giikka on selvä: jokainen festivaali on tärkeä. Kun tekijä, taitelija ohjaa elo-kuvan, on tärkeää, että joku näkee sen ja kommunikoi ohjaajan kanssa. On ai-na tärkeää, että tekijä ja elokuva löytä-vät yleisön.”

Elokuvan näkyminen festivaaleil-la edistää ohjaajan uraa, itsekin usei-ta elokuvia ohjannut Aaltonen uskoo. Festivaalit poimivat usein elokuvia muilta festivaaleilta ja elokuvan kan-sainvälinen kierto on ohjaajalle me-riittiä. ”Näistä kahdesta syystä ohjaa-jalla on aina intressi olla mukana fes-tivaaleilla.”

Tuottajan näkökulma on hiukan toisenlainen, sillä he joutuvat operoi-maan rajallisin resurssein festivaalien meressä. Aaltonen ryhmittelee festi-vaalit käytännössä kolmeen ryhmään: niihin joista ei ole juuri hyötyä, niihin joista on epäsuoraa hyötyä ja hyödyl-lisiin.

”Suoraa hyötyä on muutamilla isoilla festivaaleilla olosta, sillä niillä käydään kauppaa. Niiltä saatu palkin-to auttaa elokuvan myyntiä ja laajem-min suomalaisen elokuvan tunnetuksi tekemistä sekä kansainvälistymistä.”

Jos ohjaaja tekee pitkään yhteis-työtä tuottajan kanssa, on tuottajal-lakin intressi ohjaajan uran edistämi-seen, vaikka festivaali ei olisi varsinai-nen kauppapaikka. Tälläisista festi-vaaleista on tuottajalle epäsuoraa hyö-tyä, ja siksi niille lähetetään elokuvia.

Festivaaleihin, joista ei ole tuotta-jalle mitään hyötyä, Aaltonen laskee lähinnä amatööri- tai talkoopohjalta toimivat pienet ja nuoret festivaalit. ”Elokuvantekijälle ne voivat kyllä ol-la oikein mukavia paikkoja tavata kol-legoja. Tuottajalle nämä ovat pulmal-lisia, jos joutuu näkemään paljon vai-vaa.”

Vuoristoelokuva oikealle festivaalilleElokuvasäätiö tekee arvokasta työtä festivaalien suuntaan, mutta kenttä on niin laaja, että tuottajienkin on oltava ahkeria, Aaltonen sanoo. Il-lumesta lähtee entryjä festivaaleil-le viikoittain. Yhtiö tuottaa viides-tä kymmeneen elokuvaa vuodessa. Lisäksi tulevat suoraan festivaaleil-ta tulevat kutsut, tällöin elokuva lä-hetetään aina.

”Tilanne on tuottajan kannalta julma. Paljonko laitamme aikaa ja re-sursseja elokuvien lähettämiseen fes-tivaaleille? Siksi yritämme profiloida työtämme, kohdentaa lähetyksemme kuhunkin elokuvaan sopiville festi-vaaleille.”

Onnistuneena esimerkkkinä pro-filoinnista Aaltonen pitää Donagh Colemanin Himalajalta kertovaa elo-kuvaa Kivilaitumet (2008). Se on näh-ty useilla keskisuurilla festivaaleilla ja voittanut pääpalkinnon italialaisel-la vuoristoelokuvien Cervino Cine-mountain Film Festivalilla. Elokuval-la on jo kansainvälinen levittäjä ja fes-tivaalikierto jatkuu yhä.

”Sillä on iso potentiaali antropo-logisen elokuvan festivaaleilla. Ole-malla aktiivinen pystyy nostamaan ja profiloimaan elokuvaa. Olemme teh-neet ennenkin antropologisia eloku-

via ja meillä on hyvät suhteet alan fes-tivaaleille.”

”Tätä ei kuitenkaan voi tehdä mit-tatikulla, tämä ei ole insinööritiedet-tä. Tarvitaan näppituntuma, kykyä ar-vioida, millä festivaalilla elokuva me-nee läpi ja millä ei. Voitto vuoristo-elokuvan festivaalilla voi olla parem-pi kuin olla huomaamaton isoilla fes-tivaaleilla.”

Festivaalien määrä jatkaa Jou-ko Aaltosen havaintojen mukaan yhä kasvuaan. Niistä on tullut merkittäviä levittäjiä, ja tätä hän pitää dokumen-tielokuvan kannalta mielekkäänä.

”Nykyään ollaan kekseliäitä ja et-sitään uusia konsepteja esittää elo-kuvia, ne viedään esimerkiksi kapak-kaan. Se on myönteistä ja aukaisee uu-sia mahdollisuuksia elokuvalle. Suo-messakin jokaisella itseään kunnioit-tavalla paikkakunnalla on oma eloku-vafestivaali.”

Festivaali voi olla myös keino tu-kea paikallista elokuvateatteritoimin-taa. ”Meillä ollaan liikaa kiinni perin-teisessä näytöstoiminnassa; elokuvaa pyöritetään viikko kiinteillä näytös-ajoilla, ja ellei katsojia tule, näytökset loppuvat. Perinteisen elokuvateatte-rilevityksen rinnalle voisi kehittää uu-sia tapoja, kuten Yhdysvalloissa suo-sittu road show.”

Siinä tiivis elokuvapaketti kiertää maata ja se nähdään paikkakunnalla esimerkiksi kolme kertaa. Mukana on tekijöitä ja esityksistä luodaan tiedo-tuksella korkean profiilin tapahtuma.

Esityskorvauksen käytännötJotkin festivaalit pyrkivät kirjaamaan säännöissään laajat esitysoikeuksien siirrot festivaalille luottaen siihen, et-tä kukaan ei lue sääntöjä. Tällaisiin epäreiluihin festivaalien sääntöihin Aaltonen ei ole törmännyt.

”Käytäntö on sallia muutaman mi-nuutin pätkä festivaalin mainontaan tai siitä tehtäviin tv-ohjelmiin. Eräät festivaalit voivat myös järjestää voit-tajaelokuvien kiertueita ja jokin voi maksaa korvauksenkin. Se ei ole pul-ma, jos asiasta sovitaan reilusti.”

Koska festivaalit ovat yhä useam-min vakiintuneet lyhyt- ja dokument-tielokuvan esityskanavaksi, on tuot-tajien halu esityskorvauksen perimi-

Heikki

Jokinen

Kirjoittaja on kriitikko, joka on istunut noin 20 kansainväli-sen animaatio-, lyhyt- ja doku-menttielokuva-festivaalin tuo-maristoissa se-kä valintalauta-kunnissa.

Lyhyttä ja dokumenttia maailman festivaaleillaElokuvafestivaalien maailma on lavea. AVEK-lehden viime numerossa esiteltiin animaatiofestivaaleja sekä pohdittiin festivaalien olemusta ja sääntöjä. Teema jatkuu nyt näkökulmalla lyhyt- ja dokumenttielokuvien festivaaleihin.

55

Kaksi pätevää sivustoa

Riippumattomien doku-mentintekijöiden järjes-tö, 1996 perustettu Eu-ropean Documentary

Network pitää majaansa Kööpen-haminassa. Järjestö kertoo, että sil-lä on tuhat jäsentä 60 eri maassa. Sivuilla on linkkejä ajankohtaisiin festivaaleihin, mutta melkoinen osa aineistosta aukeaa vain EDN:n jäsenille. w w w. e d n . d kInternational Short Film Confe-rence on 1970 perustettu maailman lyhytelokuvajuhlien ja alaa liippaa-vien muiden tahojen yhteenliitty-mä. Sen toiminta vaihtelee, mutta verkkosivut ovat hyvä linkki mo-nen festivaalin sivuille. Sivuilla on järjestön festivaaleiltaan edellyttä-mä toimintaohjeisto Code of Et-hics, joka kertoo miten elokuvaa ja tekijää tulisi kohdella. Tätä moni festivaali noudattaa. w w w. i s f c . d e

seen noussut. ”Tuottajan intressi on hyötyä levityksesta ja satasen-parin korvaus olisi hienoa. Paineita on, vaan asiaan liittyy iso mutta. Festivaalit toi-mivat pitkälti vapaaehtoisella työvoi-malla ja tekevät arvokasta työtä eloku-van puolesta. Ymmärrän hyvin myös niiden näkökulman”, Helsingin Doc-Point-festivaalin hallituksen puheen-johtaja Jouko Aaltonen sanoo.

Isoista hiteistä festivaalit maksa-vat usein esityskorvauksia, koska nii-tä ei muuten saisi. Kun elokuva voittaa Amsterdamin IDFA:ssa, hinta nou-see. Vähemmän kohutuista sekä koti-maisista elokuvista ei ainakaan lyhyt- ja dokumenttielokuvan puolella esi-tyskorvauksia yleensä makseta.

Kilpailuelokuvista ei esityskor-vausta pääsääntöisesti makseta, kos-ka elokuvalla on mahdollisuus voittaa palkinto. Nykyään tosin on melko lail-la festivaaleja, joilla kilpaa ei ole. ”Täs-sä vallitsee aika hyvä konsensus, teki-jät, tuotantoyhtiöt ja festivaalit oival-tavat olevansa samalla asialla.”

”Yhdysvalloissa ollaan aika taita-via: sikäläiset festivaalit perivät kil-

pailuun ilmoittautuvilta entry feen eli maksun ja keräävät näin rahaa tekijöil-tä. Toisaalta isot ja kaupalliset tuotta-jat perivät esityskorvauksen elokuvis-ta. Siellä festivaalien rahoituspohja on tietysti eri kuin meillä.”

Säätiö tukee matkojaSuomen elokuvasäätiö tukee tekijöi-den matkoja festivaaleille, joille hei-dän elokuvansa on hyväksytty. Ly-hyt- ja dokumenttielokuvasta vastaa-va Suomen elokuvasäätiön kulttuuri-viennin päällikkö Marja Pallassalo sa-noo säätiön tukevan ensisijaisesti nii-den tekijöiden matkoja, jotka ovat saa-neet elokuvaansa tuotantotukea joko AVEKista tai elokuvasäätiöstä.

Kiinteää listaa siitä, mille festivaa-leille matkaa tuetaan ja mille ei, ei ole. Tärkeää on, että kutsun lähettänyt festivaali osoittaa myös vieraanvarai-suuttaan esimerkiksi tarjoamalla ma-joituksen. Tänä vuonna säätiö on tu-kenut 60 lyhyt- ja dokumenttieloku-van tekijän matkaa eri festivaaleille ja muihin ulkomaisiin elokuvatapahtu-miin, Pallassalo laskee.

Kivilaitumet, ohj. Donagh Coleman, Illume Oy, 2008

■

56

Festivaalit

Amsterdam, marraskuuIDFA International Documentary Film-festival AmsterdamJokavuotinen IDFA on onnistunut yhdistämään sekä maksavien katso-jien suosion että alan ammattilaisten arvostuksen. Silti alan ykköstapahtu-maksi maailmassa usein määritellyn festivaalin tunnelma on amsterdami-laisen epämuodollinen. 1988 aloitta-nut IDFA sisältää viisi kilpailusarjaa: kolme eri pituisille dokumenteille, en-simmäisen tai toisen dokumentin kil-van sekä opiskelijaelokuvan sarjan.

Päälle tulee laaja kirjo erikoisesi-tyksiä, yleisötapaamisia ja muuta oh-jelmaa. Festivaali etsii luovia doku-mentteja, ei tv-reportaaseja. Esitykset ovat Amsterdamin keskustan elokuva-teattereissa. Festivaalin yhteydessä on myös Forum, Euroopan mittavin do-kumenttielokuvan yhteisrahoitusta-pahtuma sekä kattava Docs for Sale -myyntimessut.w w w. i d f a . n l

Clermont-Ferrand, helmikuuFestival du Court Métrage Clermont-FerrandRanskan Auvergnen maakunnan pää-kaupungissa joka talvi pidettävä festi-vaali saattaa kerätä 120 000 innostu-nutta katsojaa. 1980 aloittaneella fes-tivaalilla on runsaasti elokuvien osta-jia, sillä myyntimessuosasto on ehkä alan kattavin. Kansainvälisen kilpai-lun lisäksi nähdään kotimainen kilpa sekä tyylikkäitä ja usein paljon työtä vaatineita erikoisohjelmia.

Ohjelman kirjo on maantieteelli-sesti laaja, Clermont-Ferrand etsii elo-kuvansa kirjaimellisesti maailman jo-ka kolkalta. Kilpailusarja painottuu näytelmäelokuvaan, animaatio ja do-kumentti ovat Ranskassa lyhyteloku-van sivulajeja.w w w. c l e r m o n t - f i l m f e s t . c o m

Dresden, huhtikuuInternationales KurzfilmfestivalJuuri ennen Berliinin muurin kaatu-mista 1989 perustettu festivaali pa-neutuu laajasti lyhytelokuvaan. Se pi-tää silmänsä auki erityisesti itäiseen Euroooppaan, josta on nähty kiinnos-tavia ohjelmia. Kilpailuissa jaettiin tä-nä vuonna palkintoina 61 000 euroa. Yleisöä saleihin saapui 21 000. Mää-

rätietoisesti kehittyvä festivaali vie ly-hytelokuvaa laaajasti maailmalle; se kierrättää valikoitua ohjelmaa eri puo-lilla maailmaa aina Aasiaa myöten.w w w. f i l m f e s t - d r e s d e n . d e

Hampuri, kesäkuuInternationale Hamburger Kurzfilm-festival Jokavuotinen Hampurin festivaali al-koi 1985 halpiselokuvan No Budget -festivaalina muuntuen 1994 nyky-nimiseksi. Kansainvälisen kilpailun lisäksi Hampurissa on edelleen No Budget -kilpa. Halpiselokuvan tekijän ei tarvitse ajatella myyntipotentiaalia eikä yleisön makua ja tulos on toisi-naan riemastuttava.

Lastenelokuville on oma Mo & Friese -kilpa. Hampuri keksi Kettu-päivillekin kotiutuneen kolmen mi-nuutin elokuvien kilpailun. Hampurin perinne etsiä erikoisia ja uudenlaisia elokuvia on yhä elossa, niin ohjelma kuin yleisökin on ennakkoluulotonta. Järjestäjä KurzFilmAgentur Hamburg pyörittää elokuvateattereiden alkuku-vien vuokrausta 350 elokuvan katalo-gillaan sekä myy lyhytelokuvia.w w w. s h o r t f i l m . c o m

Krakova, touko-kesäkuuCracow International Short Film FestivalSosialistisen Puolan aikaan 1961 aloit-tanut jokavuotinen Krakovan festivaa-li oli sekä näyteikkuna maailmalle että elokuvantekijöiden henkireikä. Puo-lan aikanaan loistava dokumenttielo-kuva antoi sille oman tahdin. Festivaa-li on kitkutellut enemmän tai vähem-män kunniakkaasti post-kommunisti-sen Puolan vuodet. Kilpailusarjan taso vaihtelee resursseista riippuen. Vuon-na 2010 järjestetään jo 50. festivaali. w w w. k r a k o w f i l m f e s t i v a l . p l

Leipzig, marraskuuInternationales Leipziger Festival für Dokumentar- und AnimationsfilmEdesmenneen DDR:n kruununjaloki-viiin kuului maailman mittavin, 1955 perustettu dokumenttielokuvan kat-selmus Leipzigissa. Valtion romah-taessa jokavuotinen festivaali jäi hen-kiin ja nykyään sitä pidetään jälleen alansa kärkikastiin kuuluvana. It-se kaupunkikin on viihtyisämpi kuin DDR-aikoina. Laajasti dokumentti-

elokuvaa tarkkailevan festivaalin sisäl-lä toimii oma animaatioelokuvan ta-pahtuma.w w w. d o k f e s t i v a l - l e i p z i g . d e

Mumbai, helmikuuMumbai International Film FestivalIntian hallituksen elokuvaosasto Films Division järjestää tämän paril-lisina vuosina pidettävän festivaalin. Ohjelmassa on myös animaatiota ja lyhyitä sepitteitä, mutta ne jäävät do-kumentin alle. Kansainvälisen kilvan ohella nähdään laaja Intian dokumen-tin katselmus sekä erikoisnäytöksiä. Kilpailuissa saattaa nähdä melko ta-vanomaistakin tv-dokumenttia. Or-ganisaatio on parilla vierailullani ollut mittava ja byrokraattinen mutta vie-raanvaraisuus aitoa. w w w. m i f f - i n d i a . c o m

Nordisk Panorama, syyskuuFive Cities Film Festival1990 aloitettu vuosittain eri Pohjois-maissa kiertävä festivaali esittelee Pohjolan uudet riippumattomat ly-hyt- ja dokumenttielokuvat. Festivaa-li kiertää viidessä kaupungissa: Ber-gen, Århus, Oulu, Malmö ja Reykja-vik, jossa ollaan 2009. Ouluun tullaan taas 2012.

Yleisö koostuu lähinnä alan am-mattilaisista, joita akkreditoituu noin 600. Panoraman yhteydessä on Nor-disk Forum, pohjoismaisen doku-menttielokuvan rahoitustilaisuus. Fes-tivaalin pääjärjestäjä on lyhyt- ja doku-menttielokuvan pohjoismainen edis-tämiskeskus Filmkontakt Nord. w w w. f i l m k o n t a k t . d k

Oberhausen, toukokuuInternationale Kurtzfilmtage OberhausenRuhrin teollisuusmaisemassa sijaitse-van Oberhausenin festivaali lasketaan maanosamme tärkeimpiin lyhyteloku-vatapahtumiin. Muut ovat Clermont-Ferrand Ranskassa ja Tampere. Jo 1954 aloittanut jokavuotinen festivaali yh-distää kunniakkaan historiansa eloku-van uusimpiin virtauksiin. Festivaalil-la on vuosittainen teema kuten epäto-dellinen Aasia, kenen historia tai ka-tastrofi.

Vuosittain esitellään myös profiili, tärkeä lyhytelokuvan tekijä. Suomalai-sista joukkoon mahtui Eija-Liisa Ahti-

Valikoima kiinnostavia ulkomaisia festivaalejaHeikki

Jokinen

57

la. Lisäksi käydään useita keskustelu-ja sellaisista aiheista kuten avant-gar-den haamu tai kulttuurinen osallistu-minen. Nurkan takana hiipii kuivak-kuuden ja liian vakavuuden vaara.

w w w. k u r z f i l m t a g e . d e

São Paolo, elokuuFestival Internacional de Curtas Metragens de São Paulo Jokavuotinen 20 kertaa pidetty festi-vaali on vakiinnuttanut asemansa La-tinalaisen Amerikan tärkeimpänä ly-hytelokuvafestivaalina. Toista viikkoa kestävä festivaali on poikkeuksellinen, ei kilpailua vaan yleisöäänestys.

Esitykset ovat eri puolilla maail-man suurimpiin kaupunkeihin kuulu-vaa São Paoloa. Sen 10 näytöksen ly-hytelokuvasarja (68 elokuvaa) valittiin tänä vuonna 1 838 tarjotun joukosta. São Paolo on yleisöfestivaali, joka ke-rää myös muitakin katsojia kuin am-mattilaisia. Järjestelyt ja aikataulut ha-paroivat, mutta tunnelma on korkealla ja ilta-ohjelma runsas. w w w. k i n o f o r u m . o r g . b r

dokkaan joukosta. Katsojia elokuvat keräävät lähes pikkukaupungin asu-kasluvun verran. Tänä vuonna muus-sa ohjelmassa nähtiin Salla Tykän ret-rospektiivi.w w w. c u r t a s m e t r a g e n s . p t

Yamagata, lokakuuYamagata International Documentary Film FestivalTodella huolellisesti parittomina vuo-sina järjestettävä dokumenttifestivaa-li pohjois-japanilaisessa provinssikau-pungissa. Kansainväliseen kilpailusar-jaan valitaan vain 15 elokuvaa, mutta niihin liittyy sekä esittely että keskus-telu ohjaajan kanssa. Tänä vuonna tar-jolla oli 1 141 elokuvaa.

Valitut elokuvat ovat yleensä pit-kiä. Olen nähnyt Yamagatan kilpailus-sa kuuden tunnin elokuvan, jonka oh-jaaja lupasi kunniakirjan kaikille koko elokuvan katsojille ja kehotti käymään välillä kahvilla. Elokuva voitti pääpal-kinnon. Muu ohjelmisto keskittyy Aa-siaan, sekä uusiin että historiallisiin dokumentteihin.w w w. y i d f f . j p

Toronto, huhti-toukokuuHot Docs Canadian International Documentary FestivalJokavuotinen Hot Docs perustettiin 1994. Se on kasvanut Pohjois-Ameri-kan arvostetuimmaksi alan tapahtu-maksi ja noteerataan Euroopassakin. Ohjelma on laaja kansallisine ja kan-sainvälisine kilpailuineen, mutta To-ronto on kehittynyt ennen muuta am-mattilaisten tapaamiseksi. Siellä on mm. yhteisrahoitustapahtuma.

Kilpaan hyväksyttävän elokuvan on oltava tekstitetty tai dubattu eng-lanniksi eikä sitä ole saanut esittää aiemmin Torontossa teatterissa tai te-levisiossa. Entry fee on maksettava - luottokortti kelpaa.w w w. h o t d o c s . c a

Vila do Conde, heinäkuuFestival Internacional de Curtas Metragens de Vila do CondePortugalilainen Vila do Conden vuo-sittaisella lyhytelokuvafestivaalilla on hyvä maine. 1993 aloittanut festivaali valitsi 2009 kotimaisen ja kansallisen kilpansa satakunta elokuvaa 3 300 eh-

44500 Max, ohj. Jari Kokko, Karlik Films Oy, 2009

58

Elokuvien esittäminen on tär-keää. Elokuva/tv/media/av/tai-de/yms. liikkuvan kuvan oppi-laitoksissa Suomessa ja muu-

alla maailmassa on oleellista, että nuoret innokkaat tulevaisuuden tekijät näkevät, mitä ennen heitä on tehty.

Vierailevana opettajana laitan siis ne-tistä tilaamani Eraserhead-dvd:n pyöri-mään muutaman punnitun saatesanan kera, jonka jälkeen voinkin lähteä hyvin ansaitulle kahvitauolle kiekon hyristes-sä koneessa. Kun palaan, osa opiskelijois-ta torkahtelee. Joku ei ehdi (jaksa) katsoa elokuvaa kokonaan ja kysyy, voiko lainata levyä joskus ladatakseen sen omalle ko-neelle. Ok, totta kai! Nostan tuntipalk-kani opetuksesta hyvillä mielin. Ei tule mieleen, että tässä olisi jotain väärää. Mi-tä siitä, että lupaa esittämiseen ei ole?

Eikö kaiken tiedon ja taiteen tule olla vapaassa liikkeen tilassa?

Nykyinen elokuvien esittämiskult-tuuri useissa alan oppilaitoksissa ei vält-tämättä kestä lähempää tarkastelua. Jos olisin itse elokuvantekijä tai tuottaja, saattaisin suivaantua tilanteesta ja mene-tetyistä esityskorvauksista. Mut hei, mitä välii! Eikö se ole teoksillekin vaan parem-pi, mitä enemmän niitä esitetään? Käyt-töönhän ne on tehty. Levy koneeseen ja menoksi.

”For private home use only. Unauthorized public performance, broadcasting or copying is a violation of applicable laws”, toteaa al-kuvalikko, jonka refleksinomaisesti olen oppinut skippaamaan.

Okei, okei. Ehkä opiskelijat voisivat suoraan kysyä ja ottaa selvää, kuinka esi-tysoikeusasiat heidän puljussaan oikein onkaan hoidettu. Kenen luvalla levyt op-pitunneilla pyörivät ja kuka nostaa rahat? Jos lupaa ei ole, vaatikaa että asia hoide-taan.

Miten? Se onkin hankalampi homma. Osa filmivuokraamoista (kuka muka esit-tää enää filmejä?) hinnoittelee opetus-käytön huomattavasti normaalia halvem-maksi. Monet dvd-levittäjät puolestaan noudattavat erityistä hinnoittelua oppi-laitoksille (”institutional fee”). Tällöin levy(t) hankitaan koulun arkistoon tai kirjastoon, mutta maksetaan siitä kerta-korvauksella sopimuksenvarainen hinta, joka kattaa rajattoman esittämisen ope-tuskäytössä. Tämä hinta on luonnollises-ti korkeampi kuin kotikäyttöön tarkoite-tuilla levyillä, vaikka itse sisältö olisikin sama.

Mutta huh huh, kaikki tämä kuulos-taa jo ajatuksenakin liian raskaalta ja vaa-tii monivaihteista ponnistelua. Olisiko sitten parempi jättää leffat kokonaan esit-tämättä? Eiköhän laiteta vaan levy pyö-rimään ja nautita taiteesta. On tärkeää esittää elokuvia.

Sitä paitsi kollektiivinen elokuvien katselu on muutenkin vähenemään päin. Seuraava askel ”metodissani” on se, et-tä meilaan opiskelijoille listan linkeistä, joista leffat voi ladata ilmaiseksi ja käsken heidän käydä tsekkailemassa joskus jutut sieltä itse omin päin – jos kiinnostaa.

PEDAGOGIIKKAA

■

59

Cartes Flux on Espoossa järjestettävä festivaali, joka esittelee uusmediataiteen innovatiivisia.

Tapahtuman aikana esillä on suomalaista ja kansainvälistä videotaidetta sekä installaatioita. Ohjelmiston keskeinen osa on lyhytelokuvien screening. Mukana on myös lapsille suunnattuja interaktiivisia teoksia.

Vuonna 2010 Cartes Flux järjestetään nel-jättä kertaa. Festivaalin tarkoituksena on tuoda pääkaupunkiseudulle Suomessa ennen näkemä-töntä uusmediataidetta.

Festivaalin järjestää Espoon Taide- ja Tie-totekniikkakeskus Cartes, joka tuottaa ja to-teuttaa uutta teknologiaa soveltavia taidetapah-tumia ja taideteoksia sekä edistää alan tutki-mustoimintaa. Cartesia ylläpitävän säätiön ovat perustaneet vuonna 1989 Espoon kaupunki, Si-belius-Akatemia ja Teknillinen korkeakoulu.

Flux 2010 – Cartes kutsuu uusmediataiteili-joita ja filmintekijöitä ottamaan osaa festivaalin teoshakuun. Lisätietoa teoshausta sekä hakulo-makkeet löytyvät verkosta osoitteesta www.car-tes-art.fi/flux2010.

Festivaalit

Cartes Flux

Italialainen Lorenzo Oggiano on ollut mukana kaikilla Flux-festivaaleilla. Kuva teoksesta Quasi-Objects / Cinematic n.04 (2005, Flux vol 2).

Ulkoilmakino Cartesin ikkunassa WeeGee-talon edustalla on yksi tulevan festivaalin esityspaikoista.

Yhdysvaltalaisten Ken Goldbergin ja Karl Böh-ringerin teos “flw”WeeGee-talon aulassa touko-kuussa 2008 (1996, Flux3).

Ensimmäiselä festivaalilla nähtiin kokoelma Turun Taideakatemian opiskelijoiden animaatioita. Kuva Aleksi Hyvösen ja Janne Pellotsalon teoksesta Pink Dream (2004, Flux vol).

60

Media-ohjelman hankekehittelyn hakukierros julkaistu:

INTERAKTIIVISTEN TÖIDEN TUKEEN MERKITTÄVIÄ MUUTOKSIAEuroopan komissio julkaisi MEDIA-ohjelman han-kekehittelyn uudet hakusäännöt syyskuussa. Perintei-set genret jatkavat vanhalla periaatteella, mutta in-teraktiivisten töiden sääntöihin on tullut merkittäviä muutoksia. Tuki on nyt suunnattu kokonaan uudella tavalla: hakukelpoisia ovat vain perinteiseen audio-visuaaliseen hankkeeseen kytkeytyvät interaktiiviset työt.

Media Plus –ohjelman aikana interaktiivi-sia töitä tuettiin multimedia-nimikkeen alla. Genrellä ei ollut omia hakusääntö-jä, vaan se noudatti perinteisten audio-

visuaalisten hankkeiden säännöstöjä. Vuoden 2008 bud-jettiin sisällytettiin ensimmäinen interaktiivisille töil-le suunnattu oma haku, joka keräsi kymmenen kertaa enemmän hakemuksia kuin aikaisemmin. Vuonna 2009 oli interaktiivisten töiden toinen vuosi, mutta vastoin odotuksia hakemuksia saapui nyt viidennes vähem-män.

Näiden kahden vuoden aikana tukea saivat 63 han-ketta, joista suurin osa on pelejä (noin 90%). Pelienkin joukossa on niin suuri kirjo aiheita, alustoja, kohderyh-miä ja taloudellisia malleja, että on mahdotonta tehdä niistä yhteenvetoa tai edes nähdä tuella olevan varsi-naista rakenteellista vaikutusta sektorille. Vaikuttaa sil-tä, että rahoitus ei kyennyt vastaamaan alan moninai-suuteen eikä sen taloudellisiin tai kulttuurisiin mahdol-lisuuksiin. Tästä syystä interaktiivisten töiden haku-säännöt kohdistuvat uudistuksen myötä paljon rajatum-paan alueeseen.

Uudistuksen tavoitteena on tukea interaktiivisia töitä, jotka täydentävät jo olemassa tai kehitteillä olevia audiovisuaalisia hankkeita. Kohdennuksen tavoitteena on myös luoda silta sektoreiden välille ja siten noudat-taa tarkemmin Media-ohjelman alkuperäistä tavoitetta eli tukea audiovisuaalisen sektorin itsenäisiä tuottajia. Multiplatform-lähestymistapa tarjoaa uusia mahdolli-suuksia audiovisuaaliselle sektorille sekä taloudellisesti että uusien kohderyhmien muodossa.

Esimerkiksi vuoden 2009 Cartoon Moviessa Lyonis-sa tuli selvästi esille, että animaatioissa ja peleissä hyö-dynnetään samantapaista graafista maailmaa, mutta alo-jen toimijat eivät tunne toisiaan. Idea peliin syntyy usein vasta sen jälkeen, kun perinteisen fiktion, dokumentin tai animaation kehittely ja tuotanto on jo saatu päätök-seen. Uusien hakusääntöjen tavoitteena on kannustaa multiplatform-ajatteluun heti hankkeen alkuvaiheessa. Myös Media-koulutusohjelmissa on uusia kursseja tu-kemassa tätä suuntausta (esim. Multiplatform Business School for audiovisual producers).

Avoinna olevan kierroksen hakemusten jättöajat ovat marraskuussa 2009 ja huhtikuussa 2010.

Virve

Indrén

Koulutus-, audiovisuaali- ja kulttuuri-ohjelmien toimeenpano-virastoMEDIA-ohjelmaTuet itsenäisille tuottajilleHankekehittely

Media Mundus Media MUNDUS on audiovisuaalisen alan Media 2007 -ohjelman rinnalle kehitetty uusi ohjelma. Sen ta-voitteena on tukea ammattilaisten yhteistyötä ja elo-kuvien levittämistä EU:n ja kolmansien maiden välillä keskeisinä keinona koulutus, verkostoitumisen edistä-minen ja levitystuki. Ohjelma on 3-vuotinen ja se käyn-nistyy vuonna 2011.

Media Mundus -ohjelman päätavoitteina on 1) lisätä EU:n kansainvälistä kilpailukykyä audio-

visuaalisella alalla, 2) auttaa Eurooppaa hoitamaan tehokkaammin

kulttuurista ja poliittista rooliaan maailmassa ja 3) lisätä kulttuurista moninaisuutta ja kuluttajien

valinnanvaraa. Uuden ohjelman perustamista koskevassa vaiku-

tustenarvioinnissa todettiin, että eurooppalaisten au-diovisuaalisten teosten levitys kolmansissa maissa ja toisin päin on puutteellista. Tämä haittaa Euroopan audiovisuaalisen alan kilpailukykyä, eivätkä eurooppa-laiset yhtiöt pysty täysin hyödyntämään kansainvälis-tymisen mahdollisuuksia. Kuluttajat eivät myöskään pääse hyötymään laajemmasta elokuvavalikoimasta, mikä rajoittaa kulttuurista monimuotoisuutta.

Ohjelma on yksi konkreettinen tapa toimeenpan-na UNESCOn kulttuurista moninaisuutta edistävää sopimusta, joka astui voimaan maaliskuussa 2007. Suo-mi on ratifioinut sopimuksen omalta osaltaan.

Ohjelman budjetti on yhteensä 15 miljoonaa euroa kolmelle vuodelle, mikä on varsin vaatimaton verrattu-na esimerkiksi Media 2007 -ohjelman budjettiin, joka on yhteensä 755 miljoonaa euroa 7 vuodelle. Toisaalta se on ymmärrettävää, sillä kyseessä on olemassaolevia toimintoja täydentävä tuki.

Budjetin pienuuden takia ohjelmasta on suljettu yhteistuotantojen tukeminen kokonaan pois. Ohjel-malla on kolme toimintatavoitetta, joiden kautta pyri-tään rakentamaan luottamusta ja pitkän aikavälin yh-teistyötä av-alan oikeudenhaltijoiden ja jakelijoiden kesken Euroopan ja kolmansien maiden välillä:

1) Tiedonvaihdon, koulutuksen ja markkinointi-tuntemuksen parantaminen tukemalla mm.koulutusta

2) Kilpailukyvyn ja jakelun edistäminen tukemal-la mm. ulkomaisten kumppaneiden hakutapahtumia (ns. pitching-tapahtumat) ja yhteistyöverkostojen pe-rustamista

3) Levitystä edistetään mm. tukemalla hankkeita, joissa tavoitteena on esittää kolmansien maiden kau-pallisissa elokuvateattereissa eurooppalaisia ja vastaa-vasti eurooppalaisissa elokuvateattereissa kolmansissa maissa tuotettuja elokuvia. Ja toisaalta mm. lisäämäl-lä Euroopan ulkopuolisista maista tulevan av-sisällön tarjontaa eurooppalaisilla jakelukanavilla (TV, IPTV, Web TV, VOD) ja eurooppalaisten teosten tarjontaa ja lähetys- ja jakeluolosuhteita kansainvälisten jakelu-kanavien kautta.

Laura Mäkelä

Kulttuuripolitiikan osasto, KulttuuriyksikköOpetusministeriö

61

Va s t a p e r u s t e t t u , Ruotsin mallia api-noiva piraattipuo-lue on tyypillinen yhden asian liike, jollaisille löytyy ai-

na innostuneita kannattajia; onhan yksinkertaisempaa mieltää pieniä saa-rekkeita yhteiskunnasta kuin miet-tiä kokonaisuutta. Puolueen nimi on lähinnä vitsi, ja puolueohjelman kär-ki suuntautuu tekijänoikeuksiin. Te-kijänoikeudet ovat ”välttämättömän paha”, jota puolueen mukaan sääde-tään ”yhä kasvavissa määrin tuottaja-levittäjän, ei kuluttajan, yhteiskunnan tai edes alkuperäisen tekijän etua aja-tellen.” (sitaatit puolueen nettisivul-ta). Puolueen kapeakatseiset ideolo-git unohtavat, että omistusoikeus – johon tekijänoikeus lainsäädännös-sämme rinnastuu – suojelee omistajan etuja riippumatta siitä, onko kysees-sä tavaran valmistaja vai se, jolle omis-tusoikeus on siirtynyt. Ja tässä kum-mallisessa yhteiskunnassa jopa yrityk-set saavat omistaa! Kuluttajaa suoje-levat sitten ihan eri lait. Ja ihme kyllä

alkuperäiset tekijät eivät nouse barri-kadeille vaatimaan tekijänoikeuksien murentamista. Miksiköhän eivät?

Tekijänoikeusjärjestelmän purka-minen on pienten, sisäänlämpiävien piirien puuhastelua. Luovan työn te-kijöiden ja yrittäjien yhteenliittymän LYHDYn Taloustutkimuksella ke-väällä teettämä tutkimus osoittaa, että valtaosa kansasta ei ole yhtymässä pe-rusoikeuksiemme murentamiseen ja yhden elinkeinon tuhoamiseen. (Mik-si muuten juuri tämän elinkeinon har-joittajat ovat ”ahneita”?)

Noin 80% kansalaisista on sitä mieltä, että internetiin luvatta pannun musiikin tai elokuvien imurointi ei ole hyväksyttävää, ja yli 85% ymmärtää, että vastaavan materiaalin jako netissä ei ole oikein. Vain kolmisen prosenttia on itse ollut nettimaailman Kapteeni Koukkuna ja jakanut toisten työtä il-man lupaa ja ilman pienintäkään kor-vausta oikeudenhaltijalle. Aiemmista tutkimuksista selviää myös, että tois-ten omaisuuteen ja työhön halveksu-vasti suhtautuvien piraattien määrä ei ole ollut kasvamassa. Prosenttiosuu-

Rislakki

Piraattipuolueko edistystä?Pekka

Rislakki

Kirjoittaja on Kopiosto ry:n toimitusjohtaja

det ovat suunnilleen samoissa kuin viime vuosina.

Kansa siis ymmärtää mistä on ky-se, vaikka immateriaaliset tekijänoi-keudet erityisesti nettimaailmassa ei-vät ole helpoiten ymmärrettävä asia. Rehellinen suomalainen osaa erottaa oikean väärästä eikä halua pakkolunas-taa itselleen ilmaiseksi toisten työn tu-losta. Tutkimuksessa selvisi myös, että musiikin, pelien ja elokuvien ostot ne-tistä kasvavat vuosi vuodelta, 19%:sta vuotuisia nettiostajia vuoden 2004 tutkimuksessa 35%:iin tämän vuoden tutkimuksessa. Siinä on tulevaisuuden trendi, ei piratismissa.

Nuorten joukossa on odotetusti enemmän piratismin kannattajia. Mi-tä tapahtuu, kun he aikuistuvat? Vuo-tuiset tutkimukset eivät näytä kas-vua piratismin hyväksymisessä, vaik-ka uusia nuoria ikäluokkia tulee tut-kimuksen piiriin ja piratismimyöntei-semmät ex-nuoret aikuistuvat. On il-meistä, että iän karttuminen ja tiedon lisääntyminen latistavat tämän muka-vallankumouksen, kuten niin monta muutakin.

Don’t Go Home With Satan, Saana Inari Lähteenmäki, 2009

■

62

Video on demand (VOD), Internet-video,

video pod-cast, netti-tv… Audiovisuaa-

lisen kulttuurin kannalta keskeiset

avainkäsitteet ovat olleet nosteessa

myös kuluvan vuoden aikana. Uudet

iskusanat ovat kytkeytyneet keskus-

teluun tulevaisuuden mediaympäris-

töistä, uusista liiketoimintamalleista

ja sosiaalisesta mediasta.

VOD eli video on de-mand on ollut nä-kyvästi esillä tänä vuonna av-alan ta-pahtumissa niin ul-komailla (esimerkik-

si Cannesin MIPTV) kuin kotimai-sissa yhteyksissä. Yleisradion toimi-tusjohtaja Mikael Jungner teki myös elokuussa kiinnostavan keskustelun-avauksen YLEn, kaupallisten tv-yhti-öiden, elokuva-alan ja itsenäisten tv-tuotantoyhtiöiden yhteisen nettikau-pan perustamiseksi. Keskustelua vod-asian ympärillä jatkettiin alkusyksyllä muun muassa Culminatum Innovatio-nin operoiman Uudenmaan Digibusi-ness-osaamiskeskuksen järjestämässä asiantuntijaseminaarissa Pasilassa.

Summattuna voisi todeta, että av-tuotantojen haasteena ovat digitaali-set mediaympäristöt, uudet levitys-kanavat ja globaalit long tail -markki-nat. Niin suomalainen yhteiskunta, Euroopan Unioni kuin maailmantalo-us laajemmin kohtaavat paraikaa mo-nia murroksia ja kehittämishaasteita. Talouden turbulenssin ohella on vii-me aikoina käyty aktiivista keskuste-lua strategisten painopisteiden muu-toksista teknologiaan, tuotantoon ja kulutustottumuksiin liittyen.

Globaalisti kytkeytyneessä talou-dessa ja kulttuurissa monen toimialan

ja kasvusektorin kriittinen mahdolli-suus, momentum, tuntuisi olevan juu-ri nyt käsillä. Elokuva- ja av-tuotanto-jen, dokumenttien, mediataiteen yn-nä muun kannalta erityisen lupaavilta (mutta myös haasteellisilta) vaikutta-vat video on demand -palveluihin, In-ternet-videoon ja elävän kuvan verk-kotuotantoihin liittyvät lähivuosien mahdollisuudet ja kehitysnäkymät.

AVOD-hankkeessa syvennetty näkemystä AVOD-hankkeen (Audiovisual Works On Demand) käynnistivät joulukuus-sa 2007 AVEK, Av-tuottajien tekijän-oikeusyhdistys Tuotos ry, Suomen elo-kuvasäätiö ja Suomen elokuvatoimis-tojen liitto. Hankkeen rahoittajana on toiminut opetusministeriö.

Kesällä 2009 päättyneen hankkeen keskeisenä tavoitteena oli erilaisten nä-kökulmien, keinojen, toimintamallien ja ratkaisujen etsiminen, jotta av-tuo-tannot saataisiin mahdollisimman laa-jasti lähitulevaisuudessa vod-jakeluun. Hankkeen erityisenä fokuksena on ol-lut kysymys kotimaisten tuotantojen tehokkaasta leviämisestä ja levittämi-sestä tulevaisuuden markkinoilla. Vai-kuttaa selvältä, että niin pienemmille kuin suuremmille tuotannoille VOD voi tarjota lähivuosina uudenlaisen ja merkittävän jakelukanavan.

AVOD-hankkeen puitteissa on pyritty havainnoimaan ja kartoitta-maan vod-kehitystyön kannalta olen-naista juridiikkaa, teknisiä ratkaisu-ja ja kuluttajakäyttäytymistä sekä pe-rehdytty erilaisiin liiketoimintamallei-hin. Hankkeen aikana on mm. laadit-tu selvitys suomalaisten elokuvien ja tv-draamaohjelmien vod-oikeuksista. Hankkeen yhtenä tärkeänä tavoittee-na on ollut kirkastaa suomalaista nä-kemystä suhteessa ulkomaisiin ja var-sinkin eurooppalaisiin kokemuksiin ja näkemyksiin.

Ajankohtaisena haasteena on ol-lut pohtia keinoja suomalaisen eloku-van ja muun sisältötuotannon katso-jaosuuden kasvattamiseksi long tail -hengessä. Viittaus ”pitkään häntään” esiintyy usein ulkomaisessakin kes-kustelussa. Käsite on levinnyt laajem-paan käyttöön Wired-lehden päätoi-mittajan, kirjailija Chris Andersonin vuonna 2006 julkaisemasta teoksesta The Long Tail. Why the Future of Bu-siness Is Selling Less of More.

AVOD-hankkeen alkajaisiksi sel-vitettiin, millaisia sopimuksia suoma-laisten elokuvien, tv-draamasarjojen ja dokumenttien vod-oikeuksista on teh-ty, ja mikä taho niitä hallinnoi. Selvi-tys valmistui lokakuussa 2008. Sen to-teutti Pia Naarajärvi (Entertainment Law Oy), ja raportista vastasi tutkija Katariina Kyrölä (Tuotos ry).

Tulokset jakautuivat kahteen pää-ryhmään: tuotantoyhtiö joko hallin-noi vod-oikeuksia itsenäisesti tai oli luovuttanut ne levittäjälle. Yleisempää selvityksen mukaan on, että tuotanto-yhtiö hallinnoi oikeuksia itsenäisesti. Näin tapahtuu etenkin dokumentti-elokuvien, lyhytelokuvien, tv-draama-sarjojen ja tv-dokumenttisarjojen koh-dalla. Toiseksi yleisimmin tuotantoyh-tiö on luovuttanut vod-oikeuksia jol-lekin toiselle taholle. Tämä on tilan-ne erityisesti pitkien näytelmäeloku-vien, tv-draamasarjojen ja animaatio-sarjojen kohdalla. Silloin kun oikeuk-sia on luovutettu, niitä on luovutettu yleisimmin levittäjälle tai levittäjän myyntiyhtiölle 15 vuoden aikarajalla ja yksinoikeudella. Epäselvyyttä siitä, mitä vod-oikeuksista on sovittu, ilme-nee huomionarvoisen vähän.

Vod-oikeuksien itsenäisen hallin-noinnin suurta osuutta voidaan pitää positiivisena asiana, sillä silloin tuot-tajalla säilyy mahdollisuus reagoida tilanteen kehitykseen nopeasti ja it-senäisesti. Pitkien elokuvien vod-oi-

AVODRaportti

Sam Inkinen

kirjoittaja on mediatutkija, semiootikko ja kirjailija

63

keuksien siirtyminen levittäjälle näh-dään luonnollisena jatkumona tuot-tajien ja levittäjien yhteistyölle. On myös levittäjien edun mukaista hakea elokuvalle mahdollisimman laajaa le-vitystä ja kaupallista menestystä. Oi-keudenomistajat ovat tärkeässä ase-massa, kun tartutaan hyvien liiketoi-mintamallien kehittämishaasteeseen.

Verkkosukupolven haasteetKlusterien, luovan talouden, luovien toimialojen ja innovaatiodynamiikan ohella on viime vuosina yleistynyt kes-kustelu verkostoista ja ekosysteemeis-tä. Nopeudesta, ketteryydestä (agi-lititeetti) ja oikeasta ajoituksesta on tullut keskeisiä kilpailutekijöitä sekä johtamisoppien ja strategiaprosessien ydinteesejä.

Erityisen tärkeää niin lähivuo-sien vod-palvelujen kuin laajemmin digitaalisen liiketoiminnan ja digime-dian kehityksen kannalta on rohkea ja tulevaisuussuuntautunut katse, jos-sa erilaisilla skenaarioilla ja proaktii-visilla käytännön linjauksilla on kes-keinen rooli. AVOD-hankkeen yhtey-dessä hyödynnettiin aktiivisesti muun muassa ICT-konsepteihin, käyttöliit-tymiin, ennakointiin ja tulevaisuuden-tutkimukseen liittyvää asiantunte-musta. Kevään työpajoihin ja seminaa-reihin osallistui aktiivisesti Talvi Di-gitalin toimitusjohtaja Pekka Korpe-la, jonka kanssa olemme kiteyttäneet lähivuosien kuusi ICT-kulttuurin kes-keistä trendiä seuraavasti:

On demand – mediasisältö ja verk-kopalvelut halutaan käyttöön itselle sopivalla hetkellä.Multichannel – sisältö ja palve-lut halutaan saataville kaikkialla ja eri mediaympäristöissä.Multitasking – analoginen ja di-gitaalinen maailma kohtaavat. Verk-

koa ja tietokonetta hyödynnettäes-sä käynnissä on samanaikaisesti mon-ta ohjelmaa, prosessia ja viestintäta-pahtumaa.Mediakonvergenssi – eri välineet ja niiden sisällöt yhtyvät. Konvergenssi luonnehtii päätelaitteita, mediaympä-ristöjä, tuotantoprosesseja sekä vies-tintäkulttuurin konsepteja.Itsensä ilmaiseminen – digitaali-nen media on näyttäytymisen paikka. Yhteistyö – verkkoyhteisöissä ko-rostuvat yhteistyö, jakaminen ja yh-dessä tekeminen.

Olennaista vod-tuotantoja ja -pal-veluja koskevassa kehitystyössä on katsoa digitaalisen ekosysteemin ja mediakulttuurin kehitystä sekä muu-tostrendejä kokonaisvaltaisesti ja tu-levaisuussuuntautuneesti. Yhtenä nä-kökulmana korostuvat niin sanotun verkkosukupolven (net generation) intressit sekä sosiaalisten teknologi-oiden, web 2.0:n, torrent-teknologian ynnä muun asettamat haasteet ja mah-dollisuudet.

Tulevia askelmerkkejäVuosien 2008–09 AVOD-prosessia voisi luonnehtia intensiiviseksi ja mo-niääniseksi kokonaisuudeksi, jossa tuoreet ajatukset ja näkökulmat ovat korostuneet. Olennaista on ollut mo-nipuolisen asiantuntijamielipiteen ke-rääminen sekä erilaisten näkökulmien ja kokemusten törmäyttäminen.

Projektin aikana on järjestetty workshopeja ja kutsuseminaareja kes-keisille toimijoille ja sidosryhmille (av-alan tuottajat, levittäjät, operaattorit, tutkijat, opettajat, asiantuntijat ym.). Tilaisuuksien tavoitteena on ollut kyt-keä ideoita, visioita ja kritiikkiä toi-siinsa sekä saattaa eri toimijoita he-delmällisellä tavalla yhteen.

Saadun palautteen sekä syntyneen keskustelun ja ajatustenvaihdon näkö-

VODkulmasta törmäytysten antia voi pitää onnistuneena. Vaikka Suomi on pieni maa, eivät toisilleen tärkeät toimijat välttämättä tunne tarpeeksi hyvin toi-siaan, toimintaansa ja lähivuosien tar-peitaan. Kevään AVOD-kohtaamis-ten yhtenä päämääränä olikin hiljai-sen tiedon välittämisen ja aktiivisen keskustelun ohella luovan ”pöhinän” vahvistaminen.

AVOD-projektin loppuhuipen-tumana voi pitää loppukevättä ja ke-sää 2009, jolloin sovittiin yhteistyös-tä ja seuraavista askelmerkeistä Cul-minatum Innovation Oy Ltd:n kans-sa. VOD-palveluiden ja digimedian kehittämisen kannalta olennaisessa roolissa on yhtiön operoima, kansal-liseen Osaamiskeskusohjelmaan kuu-luva Digibusiness-klusteri (www.digi-business.fi).

Avainhaasteena vod-palveluja kos-kevassa kehitystyössä on sanan muut-taminen lihaksi sekä käsillä olevien mahdollisuuksien realisoiminen lii-ketoiminnaksi ja kulttuuripalveluiksi. Digitaaliset mediaympäristöt muut-tuvat kaiken aikaa. Tavoitteet on ase-tettava riittävän korkealle ja tarpeeksi pitkälle. Pelkkiin varpaisiin katsomal-la ei voi menestyä – tarvitaan myös he-likopteriperspektiiviä.

”Audiovisuaalisten sisältöjen jake-lun tekniikat ja kuluttajien osaaminen ja käyttäytyminen ovat kehittyneet sellaisiksi, että markkina on täynnä mahdollisuuksia. Haasteena kuiten-kin ovat muuttuneen markkinan uu-det pelisäännöt ja liiketoimintamal-lit sekä kriittisen massan saavuttami-nen. Pääsisimmekö näissä eteenpäin yhteistyön kautta? Parhaillaan selvi-tämme, voidaanko vod-asian ympäril-le synnyttää yritysten ja muiden alan keskeisten toimijoiden yhteistä hubia tai keskusta”, kiteyttää Culminatum Innovationin ohjelmajohtaja Lari Lo-hikoski.

Oletko sinä minun isäni? Päivikki Kallio, 2009 Sade, ohj. Ville Tanttu, Studio Lumo Oy, 2009

■

64

Lyhyesti

Cinéma Verité -festivaali boikottiin142 iranilaista elokuvantekijää, kriitikkoa ja kat-sojaa on allekirjoittanut vetoomuksen, jossa pyy-detään boikotoimaan vuoden 2009 Cinéma Ve-rité -festivaalia. Teheranissa nyt kolmatta kertaa järjestettävä kansainvälinen dokumenttielokuva-festivaali on löytänyt paikkansa iranilaisten elo-kuvantekijöiden tärkeänä kohtaamis- ja keskus-telupaikkana. Viimeaikaiset poikkeuksellisen tiu-kat rajoitukset Iranin dokumentaristeille ovat tehneet maan yhteiskunnallista tilannetta käsit-televien dokumenttien tekemisen erittäin vai-keaksi. Tämän johdosta monet iranilaiset eloku-vantekijät ovat päättäneet vetäytyä tämän vuo-den Cinéma Verité -festivaalilta.

Tässä hautomossa saa munata!Tammikuussa käynnistyy AVEKin ja Animaatio-klinikan tukemana animaation käsikirjoitushau-tomo. Dramaturgit Tarja Kylmä ja Leo Viirret va-litsevat synopsisten perusteella haudottaviksi kahdeksan animaatioalan ammattilaista. Ideana on dramaturgien opastuksella työstää valmiiksi oma käsikirjoitus pitkään animaatioelokuvaan, ja samalla hankkia työkalut kokoillan elokuvan kä-sikirjoittamiseen. Työpajassa keskustellaan käsi-kirjoituksista ryhmässä, ideoidaan yhdessä ja saa-daan palautetta ja kritiikkiä dramaturgien lisäksi myös muilta kurssilaisilta. Elokuvia käsikirjoite-taan omista lähtökohdista, auteur-pohjalta.

Animaatiohautomon koordinaattoreina toi-mivat animaationtekijät Aiju Salminen ja Leena Jääskeläinen.

Henkilöstö-muutoksia FilmikamarissaSuomen Filmikamari ry:n uutena toi-mitusjohtajana aloitti 1.9.2009 FM Tero Koistinen. Hän on ollut vuo-desta 2006 Suomen elokuvateatte-riliitto SEOL ry:n toiminnanjohtaja. Koistinen vastaa Filmikamarin lisäk-si edelleen elokuvateatteriliiton toi-minnasta sekä syykuun alusta alkaen myös Suomen elokuvatoimistojen liit-to SEL ry:stä.

Raija Nurmio siirtyi Suomen Filmikamari ry:n toimitusjohtajan paikalta asiantuntijatehtäviin. ”Elo-kuva-ala on jatkuvasti uusien haastei-den edessä. Tässä kohtaa on hyvä saa-da uutta vahvistusta Filmikamariin, ja annan mielelläni asiantuntemukse-ni heidän käyttöönsä”, yli kolmekym-mentä vuotta Filmikamarin palveluk-sessa työskennellyt Nurmio toteaa.

Suomen elokuvatuottajien kes-kusliitto SEK ry:n toiminnanjohtaja-na sekä Filmikamarin toimistopäällik-könä aloitti 1.9.2009 TaM Nina Lau-rio. Lauriolla on yli kymmenen vuo-den ura tuottajana ja vahva kokemus elokuva-alan järjestötoiminnasta.

Louhivuori Suomen elokuvakontaktin toiminnanjohtajaksiSuomen elokuvakontakti ry:n uusi toiminnanjohtaja ja Kettupäivät-ly-hytelokuvafestivaalin festivaalijohta-ja Jasmin Louhivuori aloitti tehtävän-sä 3.8.2009. Toiminnanjohtajan tehtä-vään Louhivuori siirtyi Espoon kau-pungin kulttuuripalveluista, jossa hän on toiminut kulttuurituottajana vuo-desta 2006.

Louhivuori on valmistunut Hel-singin ammattikorkeakoulu Stadias-ta mediatuottajaksi vuonna 2003 ja työskennellyt elokuvatuotannoissa eri tuotantopuolen tehtävissä vuodes-ta 1998.

Närekangas DocPointin toiminnanjohtajaksiDocPoint – Helsingin dokumentti-elokuvafestivaalin uudeksi toimin-nanjohtajaksi valittu Leena Närekan-gas aloitti tehtävissään 1.7.2009.

Närekangas on toiminut Suomen elokuvakontakti ry:n toiminnanjoh-tajana ja Kettupäivät-lyhytelokuva-festivaalin festivaalijohtajana vuosi-na 2004–2009. Hän valmistui vuonna 2002 Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiasta mediatuottajaksi. Lyhyt- ja dokumenttielokuvalevittäjän toimeen hän siirtyi elokuvatuotannon puolel-ta tehden töitä muun muassa tuotan-topäällikkönä, kuvaussihteerinä ja ku-vaajana vuodesta 1997 lähtien.

Yhdeksäs DocPoint – Helsin-gin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään 26.–31.1.2010.

AVEKin johtokuntaan uusia kasvojaAVEKin johtokuntaan on valittu kaksi uutta jäsentä seuraavaksi kaksi-vuotiskaudeksi. Outi Nyytäjän ja Kai Nordbergin tilalle tulivat Auli Manti-la ja Mika Taanila. Mantila myös seu-raa Nordbergia koulutusjaoston pu-heenjohtajana.

Ohjaaja, käsikirjoittaja Auli Man-tila on Elokuvayhtiö Aamun perusta-ja ja omistaja. Hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat Neitoperho (1997), Pe-lon maantiede (2000) ja Ystäväni Henry (2004). Mantila on palkittu ohjaajana sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän työskentelee myös luennoitsijana, pu-hujana ja dramaturgina.

Mika Taanila on ohjannut useita dokumentti- ja lyhytelokuvia, video-teoksia sekä musiikkivideoita. Hänen teoksensa käsittelevät usein ihmisen ja teknologian kompleksista suhdet-ta. Monia Taanilan palkittuja produk-tioita on näytetty kansainvälisillä fes-tivaaleilla. Futuro – tulevaisuuden olo-tila (1998), Tulevaisuus ei ole entisensä (2002) ja Optinen ääni (2005) ovat hä-nen tunnetuimpia teoksiaan. Aiem-paa AVEK-taustaa Taanilalla on vuo-silta 1997–2000, jolloin hän toimi me-diataiteen tuotantoneuvoja.

65

Suomessa on järjestetty elo-kuva-alan koulutusta jo kunnioitettavat 50 vuotta. Elokuvaopetus alkoi Ka-

merataiteen osastolla Taideteollises-sa oppilaitoksessa syksyllä 1959. Elo-kuvakoulun nimi ja sijaintipaikka on vaihtunut muutaman kerran kuluneen viiden vuosikymmenen aikana. Seu-raava muutos ELOn eli Taideteollisen Korkeakoulun Elokuvataiteen ja La-vastustaiteen osaston edessä on vuo-denvaihteessa Aalto-yliopiston aloit-taessa toimintansa.

Keväällä Tampereen Elokuvajuh-lilla alkaneet juhlallisuudet huipentu-vat lokakuun lopulla opetukselliseen ELO50-juhlaviikkoon. Elokuvakou-lussa on avoimet ovet maanantaista 19.10. perjantaihin 23.10.

Viikon ohjelma pitää sisällään ak-tiviteetteja workshopeista elokuva-katseluihin. Tarjolla on muun muas-

Luvattoman verkkojakelun vähentämisen keinot arvioituOpetusministeriön työryhmä pitää nykyisen lain-säädännön keinoja toimivina luovien sisältöjen, kuten elokuvan, musiikin ja pelien, luvattoman verkkojakelun vähentämiseksi. Työryhmän muis-tio, Luovien sisältöjen luvaton verkkojakelu; Lain-säädännölliset keinot (2009:21), on lausuntokier-roksella. Työryhmän selvitys on jatkoa syksyllä 2008 käydyille luovien sisältöjen toimialakeskus-teluille.

Työryhmän arvion mukaan nykyinen lainsää-däntö mahdollistaa luvattomaan verkkojakeluun puuttumisen, sillä oikeudenomistaja voi nostaa tekijänoikeuden loukkaajaa vastaan siviilikanteen tuomioistuimessa tai pyytää asiassa poliisitutkin-taa. Käytännössä vertaisverkossa tapahtuneen te-kijänoikeuden loukkauksen selvittely on mahdol-lista vasta siinä vaiheessa, kun asia on joko eden-nyt poliisitutkintaan tai teleyritykseen kohdis-tuva hakemusasia liittymänhaltijan yhteystieto-jen luovuttamisesta on ratkaistu tuomioistuimen päätöksellä.

Työryhmä määritti ne lainsäädäntöalueet, joi-hin olisi tarpeen tehdä muutoksia ns. ilmoitusme-nettelyn käyttöönottamiseksi. Ilmoitukset yksit-täisille liittymänhaltijoille olisivat nykyisiä kei-noja pehmeämpi vaikutusmuoto. Varsinkin nuo-rilla olisi mahdollisuus korjata käyttäytymistään ilman, että asia etenee poliisitutkintaan tai tuo-mioistuimeen. Myös lasten ja nuorten vanhem-mat saisivat tiedon, jos liittymää käytetään luvat-tomiin tarkoituksiin.

Ilmoitusmenettelyssä oikeudenhaltija voi-si määrämuotoisella ilmoituksella kehottaa liitty-mänhaltijaa tekijänoikeuden loukkauksen lopet-tamiseen. Teleyrityksen tehtävänä olisi selvittää ilmoituksen saajan henkilötiedot tietojärjestel-mästään ja välittää ilmoitus perille liittymänhalti-jalle. Jos tekijänoikeuden loukkaus ei lopu ilmoi-tuksella, oikeudenomistaja voisi hakea oikeus-suojaa nykyisessä lainsäädännössä säädetyillä kei-noilla.

Ilmoitusmenettely vaikuttaisi tietoverkkojen käyttäjien sähköisen viestinnän luottamukselli-suuteen ja yksityisyyden suojaan. Menettely edel-lyttäisi sähköisen viestinnän tietosuojalain muut-tamista. Laki ei nykyisellään salli viestin tunnista-mistietojen käsittelyä ilmoitusten välittämiseksi liittymänhaltijoille.

sa stunt-kohtaus- sekä epookki -work shopit kuvan ja äänen jälkitöineen. Luvassa on myös kuubalaisen ohjaaja Fernando Pérezin master class, egyp-tiläisen ohjaaja Ahmed Atefin Al-Ghaba – Demons of Cairo -elokuvan case study, Jäniksen vuosi -special case study sekä Peter von Baghin yh-den päivän TOP 5 -elokuvafestivaali. Lisäksi paikalla on kotimaisia tekijä-vieraita.

ELO50-juhlaviikon ohjelma on suunnattu linjaan ja vuosikurssiin kat-somatta kaikille koulun opiskelijoil-le. Avointen ovien idea toteutuu myös yhteistyökoulujemme ja av-painot-teisten lukioiden ja mediaoppilaitos-ten opiskelijaryhmien osallistuessa viikon tapahtumiin. ELO50-viikol-la uusitaan Tampereen Elokuvajuhlil-la suosiota saaneet retronäytökset, ja viikko päättyy ELOn syysnäytökseen sekä kutsuvierasjuhlaan.

ELOKUVAKOULUTUS JUHLII

66

Lyhyesti

AVEK PALKINTO 2009Tämän vuoden AVEK palkinto ko-rostaa luovan tuottajuuden merkitys-tä uuden mediataiteen kentässä. Yk-sittäisten teosten lisäksi kiinnostavim-mat ilmiöt mediataiteessa ovat moni-syisiä produktioita, yhteisöllisiä tapah-tumia, live-esityksiä sekä foorumei-ta niin netissä kuin kasvotusten. Suo-messa mediataide on monia naapuri-maitaan avoimempi ympäristö, joka käy vuoropuhelua niin designin, ku-vataiteen, elektronisen musiikin, oh-jelmistosuunnittelun kuin eri kaupun-kikulttuurin ilmiöiden kanssa. Moni-puolisuus ja avoimuus eivät kuiten-kaan ole sattumaa, vaan eri toimijoi-den pitkäjänteisen ja peräänantamat-toman työn tulosta.

Vuoden 2009 AVEK Palkinnon saaja, Juha Huuskonen (1974) on ol-lut useassa keskeisessä roolissa niin Suomessa kuin kansainvälisesti me-diataiteen uusien muotojen kehittäjä-nä, tapahtumien tuottajana ja kuraat-torina, mediataiteen tekijänä sekä mo-nialaisen vuoropuhelun katalysaatto-rina. Hän oli vuonna 1998 käynnisty-neen katastro.fi -kollektiivin perusta-jajäsen ja ensimmäinen puheenjohta-ja (1998–2001, 2004–). Juha oli muka-na perustamassa myös Avanto-festi-vaalia. Vuosina 2002–2003 hän kehit-ti yhdessä Nifcan kanssa pohjoismais-ta mediataiteen residenssitoimintaa ja toimi Amfibio vj-ryhmässä. Vuonna 2002 lähti liikkeelle PixelACHE festi-vaali, jonka tarina jatkuu yhtenä mo-nipuolisimmista festivaaleista. Pixel-ACHE on muodostunut verkostok-si, jonka erillistapahtumat sijoittuvat Suomen ohella Ranskaan, Ruotsiin, Kolumbiaan, Islantiin, Norjaan sekä Senegaliin.

Kuraattorina Juha Huuskonen on toiminut paitsi PixelACHE:n puit-teissa, viimeksi Taideteollisen kor-keakoulun The Master of Arts Festi-val (MoA) näyttelyn kokoajana. Hän on ollut muunmuassa Etoiles Polaires festivaalin (Ghent, Belgia) sekä Me-diawala-festivaalin (New Delhi, Intia) kuraattoriryhmässä. Juha Huuskonen on tehnyt omia mediataideteoksia ku-ten mirror++, Roosa ja PLAN*B for Arkadianmäki sekä ollut keskeisessä osassa monien töiden toteutuksessa. Näistä viimeisin esimerkki on Nuage

Vert – Vihreä Pilvi, jossa Juha teki osan vaativaa ohjelmakoodia, kuratoi teok-sen Pikseliähkyyn sekä yhdessä HeHe taiteilijaduon (Helen Evans & Heiko Hansen) kanssa loi yhteistyön Helsin-gin Energian kanssa. Tämä Ars Elec-tronica -palkittu teos on yksi merkit-tävimmistä viimeaikaisista kaupunki-tilaan sijoittuvista media- ja ympäris-tötaiteen teoksista. Yhteistyö Helsin-gin Energian ja Pikseliähkyn kesken on saanut jatkoa mediataiteen ympä-ristöteoskilpailun puitteissa.

Jos ohjaaja on elokuvan luova tuottaja, mediataiteessa tämä roo-li kytkee usein taiteilijan, kuraatto-rin, tuottajan, ohjelmoijan sekä ver-kostoijan profiilit. Luovan tuottajuu-den tekemisen tavat mediataiteessa kuvastavat myös sitä murrosta, mitä Internetin sosiaaliset verkostot tar-koittavat laajemmin. Ilman Wiki-si-vustoja, VOIP-puheluja ja chat-ohjel-mistoja ei kansainvälinen verkottu-nut toiminta olisi nykymuodossaan mahdollista. Työvälineiden ja -alus-tojen kehittyessä silti esille nousevat aina verkostojen yksilöt ja ryhmitty-mät. Meillä voi olla monta ammatil-lista identieettiä tilanteesta riippuen, mutta viime kädessä ne nivoutuvat aina myös fyysiseen minään ja usein myös konkreettiseen organisaatioon. Vaikka viestintä- ja organisaatiokult-tuurit ovatkin aiempaa soljuvampia, mediataiteen tekemisen taloudelli-nen ja fyysinen arki on edelleen usein varsin kapealeipäistä. Juha Huusko-selle ojennettava AVEK-palkinto, on samalla tunnustus hänen työryhmil-leen, organisaatioilleen ja sille yh-teisölliselle sisulle, jolla viime vuosi-

kymmenen tapahtumat ja teokset on tuotettu. AVEK-palkinto on koroste-tusti tunnustuspalkinto, ei rahoituk-sen muoto. Toivomme, että sillä on myönteinen vaikutus myös sen erin-omaisen verkostoituneen, luovan me-diataiteen tuotantokulttuurin jatko-kehitykselle ja -rahoitukselle, jonka luomisessa Suomeen Juha Huuskosel-la on ollut keskeinen rooli.

Kun liikun ulkomailla eri media-taiteen tapahtumissa, nimi joka kes-kusteluissa tulee Suomesta aina esil-le on Juha Huuskonen. Ehkä netti-domaininsa, ”juhuu.nu” johdosta ni-mi lausutaan usein ”Juuha”. Ihmiset siis puhuvat Juhasta aina tietyllä taval-la. Juhalla on monien ominaisuuksi-en lisäksi yksi varsin merkittävä taito: hän on oiva sosiaalinen moderaattori. Vaikka tapahtumilla ja produktioilla voi olla hieno käsite ja sisältö, toimi-akseen loppumetreille asti ne vaativat usein tietyn kosketuksen, jolla niihin puhalletaan lämmin henki.

Olkoon AVEK palkinto myös kii-tos siitä lämminhenkisyydestä, joka Juha Huuskosen luova tuottajuus on suomalaiseen mediataiteen skeneen tuonut.

Tapio Mäkelä

AVEK palkintoraadin puheenjohtajaAHRC Research Fellow, Creative Technology, University of Salford, UK

Georg Dolivo

Espoon kulttuurijohtaja ja AVEKin johtokunnan puheenjohtaja

Päivi Kiiski

Turun museotoimen apulaisjohtaja

Juha Huuskonen ja 15 000 euron hymy AVEKin Uuden Vuoden juhlassa 10.9.09 Mediakeskus Lumessa.

To

uk

o Y

rt

tim

aa

67

KETTUPÄIVÄT ESITTÄÄ UUDET KOTIMAISETLyhytelokuvafestivaali Kettupäivät kokoaa marraskuussa 26. kerran yh-teen elokuvanystävät, tekijät ja näki-jät. Nelipäiväisellä festivaalilla näh-dään tuoreita kotimaisia lyhytelo-kuvia dokumenttien, fiktioiden, ko-keellisten elokuvien ja animaatioiden muodossa.

Lyhyitä palkitaanKettu-palkinnot jaetaan parhaille do-kumentti- ja fiktioelokuville sekä am-mattilais- että opiskelijasarjassa, ko-keelliselle elokuvalle ja alle 3-minuut-tiselle elokuvalle FoxOff-sarjassa, jon-ka aihe on tänä vuonna ”Matkusta-ja”. Paras animaatio palkitaan Hinku ja Vinku -palkinnolla.

Musiikkivideoita ja pohjoismais-ta lyhytelokuvaaKilpailusarjojen lisäksi Kettupäivät tuo yleisön eteen Pohjoismaiden suu-rimman lyhyt- ja dokumenttielokuva-festivaalin Nordisk Panoraman pal-kitut. Lisäksi Kettupäivät korjaa yh-den näytöksen verran Oulun musiik-kivideofestivaalin satoa. Kettupäivät haluaa myös muistaa ohjelmistollaan lapsia ja lapsenmielisiä esittämällä las-tenelokuvia omissa aamupäivänäytök-sissään. Kettupäivät järjestävä Suomen eloku-vakontakti ry toivottaa kaikki marras-kuussa tervetulleeksi Andorraan!

Kettupäivät 4.–7.11.2009Kulttuurikompleksi Andorra, Helsinkiw w w. k e t t u p a i v a t . f i

Yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali Lens Politica järjestetään mar-raskuussa neljättä kertaa. Lens Politica 2009 tuo Helsinkiin ajankohtaisia ja Suo-messa harvoin nähtyjä yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen tekijöitä. Festivaalilla keskitytään tarkastelemaan taidetta poliit-tisen vaikuttamisen välineenä: näkemyksiä vaihdetaan niin elokuvanäytöksissä, taide-näyttelyissä, paneelikeskusteluissa ja semi-naareissa kuin työpajoissakin.

Yksi festivaalin tämän vuoden pää-teemoista on Lähi-itä. Lens Po-litica esittää yhteistyössä tanska-laisen MidEast Cut -festivaalin

kanssa laajan kirjon dokumentteja, kokeellis-ta elokuvaa sekä videotaidetta mm. Iranista, Palestiinasta, Libanonista ja Israelista. Lens Politicassa paneudutaan alueen uusiin, nuo-riin tekijöihin, jotka teostensa kautta kom-mentoivat ja tulkitsevat yhteiskuntansa muu-toksia.

Lähi-idän lisäksi festivaalilla käsitellään mm. ranskalaista media-aktivismia. Teos-sarjoja on Saksasta, Virosta, Kuubasta ja Ve-nezuelasta. Festivaalin vieraaksi saapuu mm. ruotsalaisohjaaja Erik Gandini, jonka tuore elokuva Videocracy (2009) kuvaa hyytävästi Silvio Berlusconin media-imperiumin vaiku-tuksia Italiassa. Festivaalilla tavataan myös li-banonilainen videotaiteilija ja taidehistorioit-sija Khaled Ramadan sekä iranilainen taiteili-ja Shahin Afrassiabi, joka toteuttaa Kuvatai-deakatemian opiskelijoiden kanssa katuku-vassakin näkyvän näyttelyn.

Lens Politican avajaiselokuvana nähdään The Yes Men Fix the World (2009). Festivaa-lin vieraaksi saapuu Mike Bonanno, toinen aktivistitaiteilijaryhmän johtokaksikosta. The Yes Men on ryhmä yhdysvaltalaisia ak-tivistitaiteilijoita, jotka pyrkivät herättämään keskustelua satiirisilla tempauksillaan, kuten esiintymällä eri alojen asiantuntijoina, nolaa-malla suuryritysten edustajia sekä huijaamalla median edustajia julkistamaan nämä temput virallisina uutisina. Sundancen elokuvafesti-vaaleilla alkuvuodesta ensi-iltansa saanees-sa elokuvassa seurataan ryhmän keulakuvien Andy Bichlbaumin ja Mike Bonannon huija-uksia ympäri maailmaa. Elokuvassa on myös pätkä Yes Menin suomenvierailusta vuodel-ta 2001, jolloin sangen hämmentävään asuun pukeutunut Bichlbaum esiintyi Tampere-ta-lon pahaa-aavistamattomalle konferenssiylei-sölle maailmankauppajärjestö WTO:n edus-tajana. Katsoja ei voi kuin hämmästellä, kuin-ka uskomattomia ja syvälle markkinatalou-den ytimeen uppoavia piikkejä Yes Menit lau-kovat yleisönsä kustannuksella.

Nina Toppila, Kati Hurme

Lens Politica – yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaaliHelsingissä 11.-15.11.2009Andorra ja Dubrovnik / Kiasma-teatteri / Galleria FAFA / Bio Rexwww.lenspolitica.net

POLITIIKKAA LÄPI LINSSINThe Yes Men Fix the World (2009)

68

Valmistuneita tuotantoja

AV E K I N T U K E M I A VA S TAVA L M I S T U N E I TA LY H Y T- J A D O K U M E N T T I E L O K U V I AKuvaukset ja tiedot perustuvat tuotantoyhtiöiden AVEKille toimittamaan aineistoon.

Vaihdokas Animaatio

Kesto 14 min

Äidin ja vastasyntyneen pumpuliseen maailmaan liukuu uhka, joka muuttaa kaiken. Voimakkaat äitiyden sisäiset ja ulkoiset paineet saavat naisen miet-timään; onko hän riittävän hyvä äiti vai onko lapsessa jotain vikaa? Eloku-vassa nykyajan suorituspainotteinen äitiys sekä voimakkaat vertaisyhteisöt rinnastuvat vuosisadan takaisiin vai-dokas-tarinoihin.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Leena JääskeläinenAnimointi: Maria Björklund ja Leena JääskeläinenÄäni: Kepa LehtinenLeikkaus: Hannele MarjaniemiTuotanto: Liisa Penttilä / Edith Film OyEnsi-ilta: maaliskuu 2009

Laskettu aikaDokumenttielokuva

Kesto 56 min

Laskettu aika on dokumenttielokuva syrjäkylien vanhuksista ja lapsen odo-tuksesta autioituvassa Kainuussa. Se on elokuva elämän alusta ja lopusta ja ehkä myös lopun alusta Kainuun syr-jäkylillä.

Käsikirjoitus / ohjaus: Markku HeikkinenKuvaus: Hannu-Pekka VitikainenLeikkaus: Joona Louhivuori

Äänisuunnittelu: Anne TolkkinenSäveltäjä: Pekka LehtiTuotanto: Hannu-Pekka Vitikainen / Zone2 Pictures OyEnsi-ilta: 28.4.2009

Maan muistiDokumenttielokuva

Kesto 84 min

Elokuva seuraa ihmisen jälkeensä jät-tämiä jälkiä jääkaudesta nykypäivään Suomen maaperällä.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Markku Lehmuskallio, Anastasia Lapsui Kuvaus: Markku Lehmuskallio Leikkaus: Markku Lehmuskallio, Anastasia Lapsui Ääni: Pekka Karjalainen Musiikki: Tuomas Rounakari Tuotanto: Markku Lehmuskallio, Anastasia Lapsui / Giron-filmi Oy Ensi-ilta: 13.6.2009

44500 MaxDokumenttielokuva

Kesto 78 min.

Dokumenttielokuva Max Perttulasta, Suomen ensimmäisestä ja ainoasta parfumööristä, joka haluaa valloittaa luksushajuvesillään maailman Viita-saarelta käsin.

Ohjaus, käsikirjoitus: Jari KokkoKuvaus: Jari Kokko, Jyrki PitkäÄänitys ja äänisuunnittelu: Sami PasanenLeikkaus: Kimmo KohtamäkiTuotanto: Mikko Keinonen / Karlik FilmsEnsi-ilta: 16.6.2009

Jäävuoren varjoonDokumenttielokuva

Kesto 57 min

Etsiessään ihmistä löytämiensä ku-vien takaa, tekijä alkaa miettiä mitä meistä jää jäljelle kun vuosikymme-nien omistautumisen tulokset pääty-vät kirpputorille.

Käsikirjoitus, ohjaus: Antti SeppänenKuvaus: Perustuu Oiva Kovasen kaita-filmeihin, video- ja valokuvaus Teemu Liakka, Antti Seppänen

69

SukupolviDokumenttielokuva

Kesto 123 min

Vuonna 1985 he olivat lapsia. 1990-lu-vun lama varjosti nuoruutta. Sukupol-vi heistä muodostui yhteisten koke-musten kautta. Mitä yhteiskunta tältä sukupolvelta vaati ja mitä se sille an-

Äänisuunnittelu: Kimmo VänttinenSävellys: Antti Kokkola, Kimmo MustonenLeikkaus: Antti Seppänen, Samu HeikkiläTuotanto: Pertti Veijalainen / Illume OyEnsi-ilta: 3.9.2009

KulkutautiLyhytelokuva

Kesto 27 min

”Kulkutauti” -elokuvan tapahtumat ja näkymät tiivistyvät siihen, mitä jake-luautosta voi nähdä yhden päivän ai-kana. Ohi ja kohti vilahtavat harmaa arkkitehtuuri, harmaa luonto ja har-maat yksilöt.

Käsikirjoitus & ohjaus: Harri LarjostoKuvaus: Arto KaivantoLeikkaus: Harri Larjosto & Juha LankinenMusiikki: Ismo LaaksoÄänisuunnittelu: Toni TeivaalaJakeluauton kuljettaja: Janne VirtanenTuotanto: Claes Olsson / Kinoproduction OyEnsi-ilta: 24.9.2009

ISMO K. – terveisiä menneille dadaisteilleDokumenttielokuva

Kesto 28 min

Dokumenttielokuva taiteilija Ismo Kajanderista ja hänen maailmastaan. Kajander on puhdasverinen avantgar-disti, jonka tuotanto on ollut kritiik-kiä taiteen käsitettä ja taideinstituu-tiota vastaan. Hänen työnsä voidaan nähdä myös osana 60-luvulla tapahtu-nutta murrosta, kulttuurista isänmur-haa, jossa yhteiskunnallisesti radika-lisoituva sukupolvi teki pesäeroa aiempiin sukupolviin. Nyt Kajander on taiteilijaeläkkeellä ja viettää mah-dollisimman paljon aikaa Pariisissa, joka on ollut hänen unelmansa nuo-ruudesta saakka.

Käsikirjoitus ja ohjaus: KJ KoskiKuvaus KJ KoskiLeikkaus: Anssi BlomstedtÄänisuunnittelu: Martti TurunenMusiikki: Mauri SuménOn-line: Ilmo LintonenValokuvat: Tuomo-Juhani Vuorenmaa ja Ismo KajanderTuotanto: KJ Koski / Long Shot OyEnsi-ilta: 2009

toi? Ilkka Ruuhijärvi ja Ulla Turunen kuvasivat nuorten elämää 1985–2005.

Käsikirjoitus, ohjaus, leikkaus: Ilkka Ruuhijärvi & Ulla TurunenKuvaus: Ilkka RuuhijärviÄänitys: Ulla TurunenMusiikki: Rudolf LehtoMiksaus: Peter NordströmTuotanto: Ilkka Ruuhijärvi / RT Documentaries OyEnsi-ilta: Lokakuu 2009

ToiletLyhytelokuva

Kesto 6 min

Jari Haanperän lyhytelokuva on kuvaus wc-pöntön toiminnasta ja käytöstä.

Käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus, leikkaus, äänisuunnittelu, tuottaja: Jari HaanperäÄänimiksaus Johannes Wist

ku

va Ism

o K

aja

nd

er

70

Tukipäätökset kevät 2009

KoulutusapurahatJokela Risto 1 000European Federation of Cinematographersin (IMAGO) Inspiration-kursi, Kööpenhamina 31.10.–2.11.08

Aalto Rostislav 654Royal Geographic Societyn Explore 2008 - The Expedition and the field” -tapahtuma Lontoossa 23.11.08

Laurila Atte 1 000EAVE Film and marketing -työpaja 3.-7.12.08 Luxembourg

Punkki Pauliina 785Judith Weston -työpaja 9.-11.1.09 (Los Angeles)

Puustinen Merja 2 000 Kv.seminaarin ”Passionately in LOVE for Interactive Art” järjestäminen Kuvataideakatemiassa 12.2.09 osana tohtorintutkintoa

Vaara Jari 1 180 3D-character animation for animated features, TV- series & games -työpaja 2.3.–7.6.09 Viborgissa (Tanska)

Jaari Misha 3 500 Tuottajakoulutus (EAVE, MEDIA-ohj.) 6.-13.3.09 Luxembourg, 7.-15.6.09 ja loka-marraskuu -09 Cardiff

Koskinen Pietari 2 013 School of Sound -symposium Lontoossa 15.–18.4.09

Niemi Miikka 1 500 3D Consultin Stereoscopic-työpajat 27.1.- 6.2.09 Gilchingissä (Saksa)

Söderholm Mayreth 978Robert McKee’s Genre Weekend, Los Angeles 5.-8.2.09

Tyhtilä Veera 1 800 Käsikirjoituskoulutus (Sources2, MEDIA-ohj.) Gironassa (Espanja) 31.3.–8.4.09

Virtanen Vesa 1 500 Tuottajakoulutus (EAVE, MEDIA-ohj.) 6.-13.3.09 Luxembourg, 7.-15.6.09 ja loka-marraskuu -09 Cardiff

Huuskonen Juha & työryhmä 1 653 Berliinin Transmediale-festivaali 25.1.–1.2.09 ja Climate Hacking –työpaja

Tasajärvi Lasse 1 600 Demoscene - the Art of Real-Time -kirjan julkaiseminen eKirjana

Mikkonen Marja 2 000 Script and Pitch -koulutus: Alba (Italia) 16.–22.3.09, Brignogan (Ranska) 21.–27.6.09 ja Torino 12.–18.11.09

Korhonen Riku 212 Elokuvanäyttelemisen kurssi 14.-15.3.09

Liimatainen Kirsi 2 000 Script and Pitch -koulutus: Alba (Italia) 16.-22.3.09, Brigognan (Ranska) 21.-27.6.09 ja Torino 12.-18.11.09

Mäkelä Taru 488 TEAKin ,Tutkivan Teatterityön Keskuksen ja Tamyn Stanislavski-mestarikurssi 30.3.-5.4.09 (Hki ja Tampere)

Väänänen Sari 1 100EAVEn Film Financing -foorumi Luxemburgissa 3.-5.4.09

Helke Susanna 700Colgate Universityn The Robert Flaherty Film Seminar -tapahtuma 20.–26.6.09

Nykyri Antti 660Audiovisuality in the Era of Digital Convergence -tapahtuma 22.-25.4.09 Kööpenhaminassa

Kalén Anna-Maija 700Taking it to the Streets -katuvalokuvaustyöpaja 13.-21.6.09 (New York)

Anttila Hanna Maria 950Helsingin yliopiston Aikuiskoulutuskeskuksen Viestintä II - Lahden XXIV tiedottajakoulutus, 22.9.-27.11.09

Hirvonen Tahvo 500IMAGON ja Norjan elokuvainstituutin Digital Cinema -konferenssi 14.-16.5.09 (Oslo)

Ben-Amor Semira 1 800Produced by-konferenssi (Los Angeles) 5.-7.6.09 sekä E3 Expo -tapahtuma 2.-4.6.09

Niskanen Pekka 1 650IDFAn (International Documentary Film Festival Amsterdam) ”Summer School”-koulutus (käsikirjoitus) 15.-20.6.09

Keskimäki Pentti 775IMAGON ja Norjan elokuvainstituutin Digital Cinema --konferenssi 14.-16.5.09 (Oslo)

Tervo Pauliina 2 000ESoDocin (European Social Documentary) (MEDIA-ohj) dok.ohjaajien ja -tuottajien koulutus 9.-15.5. (Italia), 11.-17.7. (Saksa) ja 7.-13.9.09 (Slovenia)

Väliaho Pasi 2 700Mapping the Moving Image: Gestures, Thought and Cinema circa 1900 -kirjan julkaiseminen Amsterdam University Pressin Film Culture in Transition -sarjassa syksyllä 2009

Vänttinen Kimmo 899Elokuvan ääneen keskittyvän keskustelufoorumin perustaminen internetiin

Heino Riikka 1 200Semiotiikan 10. maailmankonferenssi Corunassa (Espanja) 22.-26.9.09

Linko Marika 300Tampereen yliopiston viestinnän opintokokonaisuus 1.8.09 - 31.7.11

Koulutustapahtumien tukiMuu Ry / Parrilla Suvi 3 000Max/MPS -kurssi ”Interaktiivinen mediateos” 20.-22. ja 6.-8.3.09

Dokumenttikilta Ry / Järvi Katariina 2 000Kahden päivän äänityskurssi dokumenttiohjaajille keväällä 2009

Animaation Apupyörä Ry / Pohjavirta Tatu 5 000Animaattoreiden koulutustapahtuma 10.-16.8.09 (Rantalahden kurssikeskus)

Suomen Elokuvaohjaajaliitto Ry/ Huhtanen Reetta 1 760Käsikirjoituslukupiiri 1.9. - 31.12.09 yhteistyössä Käsikirjoittajien Killan kanssa

Suomen Näyttelijäliitto Ry / Vesajoki Helena 7 000Kokeiluja, kokemuksia ja korjausliikkeitä -elokuva- ja tv-näyttelemisen kurssi Suvirannassa 24.-31.7.09

Kansallinen audiovisuaalinen arkisto / Raitaranta Kirsi 250 Istvan Szabó-mestariluokka 11.5.09 (Orion)

Kulttuuriosuuskunta Kronoptikon / Kuuskoski 1 750Martti-Tapio Keltaisen kirjaston filmatisoinnit-tapahtuma 11.-13.9.09 elokuvateatteri Orionissa

KulttuurivientitukiOktober Oy / Vierimaa Timo 1 000Gákti -dokumettielokuva Below Zero -rahoitustapah-tumassa 14.-18.1.2009 (Tromsö)

Hakalax Productions Oy / Hakalax John 805Shock Tilt - dokumenttielokuva Docsbarcelonan rahoitustapahtumassa 27.-31.1.2009

Stereoscape Ky / Lehto Kasimir 1 195Kv.rahoitusneuvottelut Berliinin elokuvafestivaalilla 6.-11.2.2009

Nostalgia Film / Grotenfelt Georg 1 485Rakentajat-dokumenttielokuvan kv.musiikkikustannukset

Rinnekangas Reijo 1 150Villa Mairea - dokumenttielokuva Festival Internationaldu Film sur l´Art (FIFA)-festivaalilla 24.-30.3.09 (Montreal)

Saloranta Elina 780Pariisin Suomi-instituutin yksityisnäyttelyn laitekuluja (1.4.–5.5.09 )

71

Tukipäätökset kevät 2009

Duncker Maria 2 800Bunkerfest-tapahtuma Frankfurtissa 17.-24.1.2009

Suomen taiteilijaseura / Tuomainen Marketta 5 000Artic Hysteria - näyttelyyn osallistuvien mediataiteilijoiden matkakulut (Budapest 30.1.-12.4.2009)

Koskela Art & Media House / Koskela Kimmo 10 000Still Not There - dokumenttielokuvan kv.versio

Making Movies Oy / Aho Kaarle 1 942Share your Slate- ja European Producer´s Club -tilaisuudet Berliinin elokuvafestivaalilla 6.-10.2.09

Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro / Kaipainen Jyrki 900Lyonin Cartoon Movie-tapahtuma 4.-7.3.2009

Tuotantoyhtiö Aranu Oy / Häkkinen Anu 672Pääskysestä ei päivääkään - dokumenttielokuva Abbevillen L´Oiseau et de la Nature -luontoelokuva- festivaalilla (Ranska)

Davidow Joseph 1 000My Madness is My Love -elokuva Harvad Universityn venäläisen baletin 100 –vuotissymposiumissa 13.-18.4.2009

Jokinen Heikki 688Cartoonin (Media-ohj.) kokous Annecyssä 11.6.09

Edelman Toni 650All Fall Down - elokuva Berliinin elokuvafestivaalilla 8.-13.2.09

Leino ja Suvinen Productions Oy / Leino Tuomo 2 000Niki ja Nikin veli - dokumenttielokuvan kv.kopio ja englanninkielinen käännös

Piknik Frequency / Huuskonen Juha 3 000Pikseliähky-festivaalin kv.verkoston kehittäminen vuonna 2009

Escandari Amir 1 250Chabalu-lyhytelokuvan kv.levitys

Haapalinna Sini 500Kaleidoscopopspectacle-teos Sans Souci Festival of Dance Cinema -tapahtumassa (Boulder, Colorado) 20.-21.3.09

Suomen Ranskan instituutti / Salokannel Salme 1 500Suomalainen lyhytelokuvatapahtuma Pariisin Suomi-instituutissa 14.-16.5.09

Kinovid Oy / Timo Humaloja 980Kv.rahoitustapahtumat MIPTV/MILIA2009 Cannesissa 29.3.-3.4.09

Van Ingen Sami 837Materiaalinkeräysmatka Pariisiin 20.-25.4.09

Malkki Tomi 520Syötti-animaatioelokuva Annecyn kv-animaatioelo- kuvafestivaaliin kilpailusarjassa 8.-13.6.09

Näsänen Elena 692Night-teos Rencontres internationales –tapahtumassa Madridissa 16.-25.4.09

Työryhmä Kids First / Lehto Pekka 1 000Suomalaisten lastenelokuvien kv.markkinointiin liittyvät festivaalijohtaja Dan Bennetin matkakulut Helsinkiin toukokuussa 2009

Tykkä Salla 1 000Curtas Vila do Conde International -elokuvafestivaali (Portugali) 4.-14.7.09, hakija tapahtuman ”Artist in Focus”

Snapper Films Oy / Hyvärinen Aleksi 3 000Kv. yhteistuotantojen valmistelu Cannesin elokuva- festivaalien yhteydessä 14.-21.5.09

Illume Oy / Pertti Veijalainen 810Virtual War-dokumenttielokuvan kv.rahoitus IDFAn Summer School -tapahtumassa (Amsterdam 15.-20.6.09)

Suomi-Väänänen Maarit 1 475Jalkeilla taas-lyhytelokuva Toronton World Wide ShortFilm Festivaalin kilpailusarjassa 16.-21.6.09

Jartti Tero 1 000Rullattavat kuvakertomukset Zanzibarin kv.elokuva- festivaalilla 27.6.-4.7.09

Taanila Mika 285Optinen ääni - elokuva pohjoismaisesta videotaiteesta julkaistavan kirjan (Lorella Scacco: North Wave) julkistamistilaisuudessa Venetsian Biennalessa 1.-5.6.2009

Torikka Timo 500YLE:n tilaisuuksien isännöinti Sunny Side of the Doc -rahoitustapahtumassa La Rochellessa 23.-25.6.09

Kristallisilmä Oy / Pohjola Ilppo 2 000Eija-Liisa Ahtilan Missä on missä? -teoksen valko- kangasversion toinen kopio

Pohjois-Karjalan alueellinen elokuvayhdistys / Silvennoinen Pekka 403Suomalaisen dokumenttielokuvan esitteleminen Beeld vor Beeld -festivaalilla 8.-14.6.09 (Amsterdam)

Tampereen elokuvajuhlat / Alanen Juhani 1 270Mia Tervon vuoden 2006 opiskelijapalkinnon palkintomatka

Tampereen elokuvajuhlat / Alanen Juhani 1 435Kati Grönholmin vuoden 2008 opiskelijapalkinnon palkintomatka

Renvall Seppo ja työryhmä 1 500Tommi Grönlundin, Erkki Pirtolan, Jari Haanperän ja Yrjänä Sauroksen matka Zürichin kokeellisen elokuvan festivaalille 23.5.-1.6.09

Heinänen Kaisa 1 500Raakel Kuukan teos ”Irjan kertomus” Suomen Benelux-instituutin viiden taiteilijan Calling Home-ryhmänäyttelyssä Quartair-näyttelykeskuksessa Haagissa 4.10.–1.11.09

Periferia Productions Oy / Rousu Outi 1 225Miss Farkku-Suomi-elokuvan kv.rahoitus Cannesin elokuvafestivaalilla 15.-19.5.2009

Making Movies Oy / Aho Kalle 2 615Kv.rahoitus Cannesin elokuvajuhlilla 14.-24.5.09 (Rat King, Tiikerisydän, Eerika ja mehiläiset, Kuoleman divisioona)

Elokuvayhtiö Aamu Ab / Simonen Ulla 1 529Kullankaivajat - elokuvan kv. rahoitus Cannesin elokuvajuhlilla 15.-21.5.09

Gig Films Oy / Gideon Gitai 2 094Um-Shmum - dokumenttielokuvan kv. rahoitus mm. Oslo (NFTV), Strassbourg (Arte), Sveitsi (Suisse Romande ja Beromuenster TV), Lontoo (BBC), Dublin (RTE) ja Reykjavik (Nordisk Forum) 13.6.-29.9.2009

Nostalgia Film Ky/ Grotenfelt Georg 840Rakentajat-dokumenttielokuvan Japanin ensi-ilta 31.8.-7.9.2009

Five Years Production Oy / Tykkä Salla 900HD-masterkopio Cave-trilogiasta (Lasso, Thriller, Cave)

Kristallisilmä Oy / Pohjola Ilppo 1 000Kv. levitysneuvottelut ja Eija-Liisa Ahtilan väitöskirjan esittely seminaarissa Venetsian Biennalen yhteydessä

Davidow Joe 370My Madness is My Love - tanssielokuva Cinedans- festivaalilla (Amsterdam 4.7.2009)

Ripatti Mika J. 500Synnytyskertomuksia- teos In the Palace -festivaalilla(Baltchic, Bulgaria) 20.-20.7.2009

Av-Arkki Ry / Reinola Kirsi 1 018Kv.kontaktit ja mediataiteen levitys Venetsian Biennalessa 3.-7.6.2009

Climate Stories-työryhmä / Lampi Johanna 1 800Climate Stories-projektin esittely Thaimaan Green Days -tapahtumassa 1.-11.10.2009

Videokuu Oy / Oroza Juhani 1 706Tarinoiden Suomi - hankkeen Tarinateltta-idean esittely Sunny Side of The Doc-tapahtumassa La Rochellessa 22.–27.6.2009

Oktober Oy / Berghäll Joonas 1 433Elämän lämmössä-dokumenttielokuvan kv. rahoitus Sunny Side of The Doc-tapahtumassa La Rochellessa22.-24.6.2009

AVEK / SES kulttuurivienti 25 000Vuoden 2009 1. erä

72

Tukipäätökset kevät 2009

Lyhyt- ja dokumenttielokuvien tuotantotukiKäsikirjoitustukiHutri Eila 3 000Ääretön Animoitu kollaasielokuva perilläolosta ja tasapainosta

Wahlforss Mikael 2 000Neljäs ulottuvuus Fiktiivinen lyhytelokuva huuhaa-tieteestä, mockumentary-tyyppisesti rakennettuna

Tran Bach Co 1 500Maassa maan tavalla Humoristinen dokumenttielokuva, joka tutkii mitä sanonta ”maassa maan tavalla” voi tarkoittaa

Peltonen Timo 4 000Pelastusarmeija – Soppaa, saippuaa, sielunhoitoa Dokumenttielokuva Pelastusarmeijasta

Kylmä Tarja 4 500Lihansyöjän päiväkirja Dokumenttielokuva ihmisen ja kotieläimen suhteesta, eräästä perheenäidistä, tehokkaasta lihantuotannosta ja omista eettisistä valinnoista

Vanhala Johanna 2 000Voiko rakastaa Dokumentaarinen lyhytelokuva muistoista ja niiden kohtaamisen tärkeydestä

Ellonen Antti 1 500Tsunamisukeltajat Lyhyt dokumentti kahden sukeltajan mielenmaisemasta ja suhteesta elämään

Pärnänen Atso 2 600Camillon vieraana Lyhyt esseedokumentti isä Camillon kylästä

Hakonen Raija 2 000Neitsyt-Suomi Lyhytelokuva Jennyn ja Suomen tarinasta, kuvamateriaalina postikortit vuosilta 1890-1930

Hyvönen Hannu 2 000Rikos ja rangaistus Dokumenttielokuva tehometsänhoidosta

Ryynänen Juhana ja Pitkä Jyrki 3 400Pelimieheksi Dokumenttielokuva miehistä, jotka haluavat opettaa tai oppia iskemään naisia, ja yhteiskunnan näkymättömistä valtarakenteista

Luostarinen Kristiina 3 000Koti kylässä, kylä kotona Dokumenttielokuva paikan merkityksestä ihmiselle pienen kylän kautta tarkasteltuna

Kaurismäki Mika 4 500Vesku Suomesta Musiikillinen dokumenttielokuva Vesa-Matti Loirista

Mäkelä Ville 2 500Lemmin vapaus Dokumenttielokuva virolaisuutta muokanneista tapahtumista yhden ihmiskohtalon, Lemmin, kautta

Koskinen Arto & Rausmaa Heikki 3 000Peliä kaksilla korteilla Dokumenttielokuva Suomen epävirallisesta linjasta Viron itsenäistymisprosessissa

Luntinen Sirpa 1 500Rosvosaari ja kuningattaren kruunu Kaksi Turunmaan saariston historiaan sijoittuvaa lapsille suunnattua lyhytelokuvaa

Karikoski Juha ja Piippo Pekka 2 000Oja Lyhytelokuva unelmasta ja sen toteuttamisesta

Eggert Jukka 4 000Kanijahti Dokumenttielokuva kaupunkilaisen ja hänen entisen lemmikkikaninsa välisestä kamppailusta Helsingin puistojen herruudesta

Lampela Jarmo 3 000Kävelyharjoituksia Lyhytelokuva masennuksesta kärsivän teinin ja hänen perheensä selviytymisestä

Karrento Johan 1 000Frida Lyhytelokuva yhdeksänvuotiaasta Fridasta, joka haluaa kotona tulla huomatuksi, mutta joka ei tule

EnnakkovalmisteluBlue Media Oy / Kim Finn 8 000Matti tositarinaelokuva Dokumenttielokuva Matti Nykäsen ajasta urheilijana, omin sanoin

Indie Films Oy / Jan Andersson 3 000Mammanpoika Animaatioelokuva miehestä, joka on jäänyt kotitaloon hoivaamaan äitiään

Film Magica Oy / Imbi Paju 5 500Suomenlahden sisaret Dokumenttielokuva suomalaisten lottien ja Viron naiskodukaitsenaisten kohtaloista, jotka osin yhtyvät

Filmimaa Oy / Anu Kuivalainen 8 000Aranda Elokuva merentutkimusalus Arandasta ja ihmisen päättymättömästä tiedonhalusta

Bitar Films Oy / Jean Bitar 7 000Sotungin kylähullut Dokumenttielokuva Vantaalla sijaitsevan pienen ja omalaatuisen kyläyhteisön neljästä kylähullusta

Kinosto Oy / Taru Mäkelä & Margit Kilumets 6 000Viru-hotelli Dokumenttielokuva Tallinan Viru-hotellista, rakennuksesta jonka tarinaan kiteytyy kolmen valtion historiaa

Kinoproductions Oy / Juan Reina 8 000Kotia kohti Dokumenttielokuva kongolaisista pakolaisista matkalla Suomeen

Osuuskunta Animaatiokopla / Maria Björklund 3 000Helsingin kesä Kokeellinen, paikan päällä elävistä tilanteista piirretty animaatio

Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro / Katariina Lillqvist 3 000Faruza Animaatio nuoresta tytöstä, joka ei suostunutkaan perinteen muottiin

Frameworks Productions House Oy / Ville Mäkelä 6 000Lemmin vapaus Dokumenttielokuva virolaisuutta muokanneista tapahtumista yhden ihmiskohtalon, Lemmin, kautta

TuotantotukiIllume Oy / Jouko Aaltonen 40 000Kongon akseli Dokumenttielokuva Kongossa viime vuosisadan vaihteessa eläneestä laivakonemestari Akseli Leppäsestä ja hänen kehityksestään rasistiksi

Filmifakta Oy / Ilkka Ilkare 15 000Vaakamestari Dokumenttielokuva vaakamestari Mauno Laineesta ja hänen kestävästä kommunismistaan

Avanton Productions Oy / Sonja Lindén 40 000Wireless World Dokumentaarinen essee-elokuva langattomasta olemisesta ja teknologian otteesta

4krs Tuotannot / Arthur Franck & Oskar Forster 4 725Ruuhka Dokumentäärinen lyhytelokuva ruuhkasta elämän metaforana

Klaffi Tuotannot Oy / Mika Ronkainen 37 000Freetime Machos / Herkät Jätkät Dokumenttielokuva maailman pohjoisimmasta rugbyjoukkueesta, miesten välisestä ystävyydestä ja muuttuneesta miesten maailmasta

Kinocompany Finland Oy / Jaakko Kilpiäinen 35 000Riemuruhtinaat Dokumenttielokuva 1950-70-luvuilla Suomessa toimineista estradiataitelijoista, jonglööreistä ja surmanajajista

Muutama Metri Oy / Juho Gartz 20 000Rudolf Koivu Lyhyt dokumenttielokuva Rudolf Koivusta

Guerilla Films Oy / Visa Koiso-Kanttila 39 000Miehen kuva Dokumenttielokuva keski-ikäisen miehen kriisistä ja muutoksesta

Silva Mysterium Oy / Maria Lappalainen 42 000Gaucho Dokumenttielokuva suomalaisen Metsäbotnian sellutehtaan vaikutuksista Uruguayssa

Saamifilmi Oy / Paul-Anders Simma 26 200Frozen Land Dokumenttielokuva Kuolan niemimaan saamelaisista postsoviet-tilanteessa

Kinovid Oy / Timo Humaloja 39 000Kinnvika Dokumenttielokuva suomalaisen geologiryhmän matkasta Huippuvuorten Koillismaalle paikkaan, jossa jääkausi yhä vallitsee

73

Tukipäätökset kevät 2009

Zone 2 Pictures Oy / Heikki Partanen & Hannu Vitikainen 35 000Onnellisten kaupunki Dokumenttielokuva pienestä kaupungista, Pieksämäestä ja sen ihmisistä

Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro 5 000Heidi VilkmanPalanen taivasta Dokumenttielokuva thaimaalaisista marjanpoimijoista Kainuussa

Blue Media Oy / Kim Finn 32 000Matti Nykänen – Omin sanoin Dokumenttielokuva mäkihyppääjän 70-80-luvuista, ajasta urheilijana

Edith Film Oy / Jan Forsström 40 000Vaktmästaren Lyhytelokuva eristäytynyttä elämää viettävästä yliopiston vahtimestarista, joka työpaikkansa ollessa uhattuna ottaa pitkästä aikaa yhteyttä veljeensä

First Floor Productions Oy / Pekka Lehto 43 000Vakooja Pitkä dokumenttielokuva Alpo Rusin kamp-pailusta oikeusvaltion puolesta vakoojasyytettä vastaan

Marianna Films Oy / Mika Kaurismäki 45 000Vesku Suomesta Musiikkipainotteinen dokumenttielokuva Vesa-Matti Loirista

Leino & Suvinen Productions Oy / Kimmo Leeds 22 000LargoTanssielokuva perheestä, joka surun keskellä hukannut kyvyn kommunikoida keskenään

Filmimaa Oy / Anu Kuivalainen 47 000Aranda Dokumenttielokuva uteliaan ihmisen tiedonhalusta, ja merimatkasta, joka ei koskaan pääty

Elokuvayhtiö Aamu Oy / Hannaleena Hauru 10 000Älä kuiskaa ystävän suuhun Lyhytelokuva Japun ja Antin ystävyyden päättymisestä suomalaisessa kesäyössä

Film Magica Oy / Imbi Paju 15 500Suomenlahden sisaret Dokumenttielokuva suomalaisten lottien ja Viron naiskodukaitsenaisten kohtaloista, jotka osin yhtyvät

Illume Oy / Pekka Niskanen 45 000Virtual War Dokumenttielokuva tsetseenien diasporasta ja kovasta politiikasta virtuaalisessa maailmassa

JälkituotantotukiKristallisilmä Oy / Eija-Liisa Ahtila 15 000Rukoushetki Split-screeninä rakentuva elokuva koiran kuolemasta ja surun kokemisesta

Giron Film Oy / Markku Lehmuskallio & Anastasia Lapsui 15 000Maan muisti Dokumenttielokuva suomalaisten historiasta alusta alkaen

Illume Oy / Antti Seppänen 5 000Jäävuoren varjoon Dokumenttielokuva miehestä kirpputorilta löydettyjen kaitafilmien takaa

Bitar Films Oy / Jean Bitar 5 000Taikavoima Pitkä seurantadokumentti lasten taidetyöpajasta Vantaalla

Skidisti-projektiOsuuskunta Korpipaja / Susanna Kotilainen 50 000Veeti ja pavunvarsi Animaatioelokuva lapsesta, joka joutuu keskelle aikuisten surua (tuotantotuki)

Elokuvaosuuskunta Elokas / Mariko Härkönen ja Ismo Virtanen 25 000Löytötavara Avaruuteen sijoittuva lyhytanimaatio (tuotantotuki)

Cineparadiso Oy / PV Lehtinen 50 000Supermän Lyhytelokuva pienestä maaseudulla asuvasta pojasta, vankasta Supermänin kannattajasta, joka kohtaa sankarinsa oikeasti (tuotantotuki)

Tv-draaman käsikirjoitustukiKüttner Iiro 8 000Jumalan lahja Useista rinnakkaisista ja sisäkkäisistä kertomuksista muodostuva tarina bisnesmiehestä, joka saa lahjaksi kiven

Ahava-Foster Selja 6 000Suruaika Kolmeosainen tv-sarja miehestä, joka yrittää selviytyä puolison erosta ja kuolemasta

Valtonen Jussi & Kokkonen Juhana 8 000Oikea taide on vakavaa puuhaa Kaksiosainen komediallinen sarja amerikkalaisen nykytaiteilijan Suomen keikasta

Juhana Lumme 6 000Vapaa maa Maanlaajuisen sähkökatkoksen maailmassa mies lähtee etsimään tyttöystäväänsä

Hazard Kaarina & Klemola Leea 9 000Aikuisten asioita Onnellinen avioliitto ja uusi suhde muuttavat päähenkiöiden suhteen itseensä, ei muihin

Hukkila Kari 6 000Hämähäkit Kaksiosainen tv-draama ulkoministeriön virkamiehen vakoiluepäilyistä

Syrjä Ville 5 000Nuoret ja vanhat Big Brother-voittaja Lauri ja iskelmä-legenda Tätsä joutuvat tien päälle yhdessä

Salmi Jari 6 000Sata Lasissa Neliosainen sarja kahden veljeksen, näyttelijän ja paperityöläisen, erillisistä elämistä

Huttu-Hiltunen Heikki 6 000Valmentaja Koripallovalmentaja tulee pisteeseen, jossa hänen täytyy luopua joko periaatteistaan tai ammatistaan ja omaisuudestaan

MediataideKäsikirjoitustukiMalkki Tomi 2 000Update Your Penis Animaatioteos, joka käsittelee miesten ja naisten välisiä suhteita

Koski Kaisu 2 000Pharmakon Lääkkeen ja ruumiin välisen vuorovaikutuksen estetiikkaa tutkiva installaatio

Jakunaho Tarja & Wiksten Anders 1 000Stomp II Sarjallinen ääniteos, jossa äänikollaasin keinoin rakennetaan rytmisesti artikuloituvaa äänellistä kokemusta, YLEn radioteatterin Ääniversumi

EnnakkovalmisteluFantomatico Oy / Hanna Haaslahti 2 000Trompe l’oeil Trompe l’oeil kokemuksen saavuttamista katsojan varjon avulla tutkiva videoprojisointi, Etelä-Karjalan Taidemuseo

Osuuskunta Marjarinteen Metsäpuutarha / Hannu Hyvönen 1 200Nouse luontoni lovesta Talaskankaalla toteutetun performanssitapahtuman dokumentaation täydennyskuvaukset

TuotantotukiSuomen Biotaiteen seura / Anu Osva 9 00080 + 1 A Journey Around The World - Kilpisjärvi Ars Electronica - festivaalin kanssa yhteistyössä toteutettava biotaiteellinen projekti ilmastonmuutoksesta

Kukkakino Oy / Maija Saksman 4 000Maija Saksmanin teoskokonaisuus Osittain yhteisöllisesti tuotettuja, lauluun tai runoon pohjautuvia videoteoksia ja -installaatioita, mm. M2Hz- kanava, Media Facades-kaupunkitaidetapahtuma

Medeia Oy / Marita Liulia 10 000Jumalattaren paluu Mediataideteos, jossa muinainen jumalatar herää tanssimaan temppelinsä pyhyydessä, Kiasma, Väinö Aaltosen museo, Tampereen ja Kuntsin taidemuseot

Fantomatico Oy / Hanna Haaslahti 6 000Trompe l’oeil Trompe l’oeil kokemuksen saavuttamista katsojan varjon avulla tutkiva videoprojisointi, Etelä-Karjalan Taidemuseo

74

Tukipäätökset kevät 2009

Five Years Production Oy / Salla Tykkä 8 000Airs Above The Ground Mediateos ja lyhytelokuva täysin valkoisten lipizzanhevosten jalostamisesta, toinen osa teokseen Valkoinen

Marin Association Ry / Tapio Mäkelä 6 000Ecolocated – Littoral Narratives Paikkamediaan pohjautuva, meren ekologiaa käsittelevä teos

Jinx Oy / Sami van Ingen 5 900Just One Kiss – The Fall of Ned Kelly Ned Kelly and His Gang - näytelmäelokuvaan vuodelta 1906 perustuva prosessiluonteinen, esityksestä toiseen muuntuva elokuvateos

JälkituotantotukiMedeia Ltd. / Marita Liulia 4 000Haitarimies – The Accordion Man Kimmo Pohjosen musiikkiin pohjautuvan animaation loppuunsaattaminen

KohdeapurahatLiksom Rosa 4 000Finlandia, Uburban Nature Videoteos burkhaan pukeutuneista naisista kuvattuina eri lähiöissä, Galleria Cupido (Tukholma) ja Galleria Krista Mikkola (Helsinki)

Räbinä Paavo 3 000Show Must Go On Katsojan liikkeeseen reagoiva videoinstallaatio, Kluuvin galleria

Uni_Q työryhmä / Sini Haapalinna 1 000Sosiaalisen koreografian ja unennäön projekti Yhteisöllisesti kerättyihin unitarinoihin perustuva monimediallinen installaatio, Kaapelitehdas

Kalleinen Tellervo & Kochta-Kalleinen Oliver 5 000I Love My Job Neljä lyhytelokuvaa työyhteisöissään vääryyttä kokeneiden helsinkiläisten työntekijöiden näkökulmasta, Kiasma

Kallio Päivikki 3 500Oletko sinä minun isäni? Videoteos ja installaatio, jossa aikuinen tytär palaa menneisyyteensä matkustaessaan biologisen isänsä kotiseudulle, Galleria Aarni

Renvall Markus 1 500Nukkekoti Kromakey-nukkekotia, videokameroita ja valoja käyttävä alle kouluikäisten lasten työpaja,Valokuvataiteen museo

Granö Veli 4 000Pilotti minidokumenttisarjaan ITE-taiteesta Lyhyt kokeellinen dokumentti ITE-taiteilija Irja Alisesta, Granön kuratoimaan näyttelyyn ”Lentämisen ihme”

Lecklin Johanna 5 000Stories From Story Café II: Summer Job Story Café-projektiin perustuva videoteos, jossa neljä eri kertojaa kertoo samaa tarinaa kesätöistä Italiassa, Aboa Vetus Ars Nova -museo

Aho Heini 1 500Videoinstallaatiot Kaksi kierrätysmateriaalia hyväksi-käyttävää videoinstallaatiota, Turun Taidemuseo ja Mäntän kuvataideviikot

Långström Minna 3 700Akvaario Kulutuskriittinen installaatio, jossa katsojat tilassa liikkuessaan vaikuttavat elektronisen puutarhan käyttäytymiseen, Muu galleria

Ångerman Maria 2 000Night Walk Kymmenestä videosta koostuva installaatio ihmiskohtaloista yöllisissä kaupungeissa, Galleria Sinne

Haarla Teuri & työryhmä 2 000Biodrunk-Ritual - video Videoteos maataiteilija Teuri Haarlan rituaalinomaisesta toiminnasta Maatuma-puistossa Savon Rantasalmella

Ripatti Mika J. 3 500Jugoslavia Videoteos, joka käsittelee ajan kulumista found footage-materiaalin avulla

Schneider Carrie 2 500Slow Dance Performanssin pohjalta toteutettava videoteos sosiaalisista suhteista

Ruikka Petri 2 500Aveneo Subjektiivisen tilan kokemusta käsittelevä generatiivinen audiovisuaalinen teos, Pikseliähky

Laitanen Johanna Eliisa ja työryhmä 4 760Aura of Place D’Armes Versaillesin historiaa ja akatemian rituaalien alkuperäisyyden ja rekonstruktion välistä suhdetta tutkiva videoteos

Ferm Ulrika 1 000The weather is always good in Armenia Poliittisen ilmaston muutosta säämetaforan avulla käsittelevä videoteos, Vaasan Kulturskafferiet

Reinhard Aurora 350Objekti-videot Kolmen videoteoksen esityskustannukset, Linna Galleria (Tallina), Korjaamon Galleria, Purnun kesänäyttely

Konttinen Heli 1 500Kolme käskyä Ihmisen ontologiaa hahmottava videoteos, Galleria Huuto (Hki) ja Taidekeskus Mältinranta (Tampere)

Helminen Anja & työryhmä 500Untuvasade Fyysistä läsnäoloa ja sen esittämistä käsittelevä projekti, Galleria Huuto

Abidin Adel 12 000Praising Identitys Kahden installaatioteoksen sarja identiteetin merkityksestä globaalissa kulttuurissa, Kiasma

Rousseau Gregoire 1 100To Your Ears Kahden jakelukanavan ristiinkytkentään perustuva ääni-installaatio, Galleri Bergman

Oja Marjatta 5 000Audiovisuaalinen teos Kehon suhdetta perspektiivin tutkiva teos sekä kahden teoksen esityskulut, Galleria Sculptor

Laitinen Antti 4 000Jäävuori Saaritrilogian kolmas osa jään sulamisesta, galleria Anhava

Rossi Vappu 1 000Elämän puu Hitaasti kuvapinnalla muuttuvan piirustuksen muotoon rakennettu animaatio, Joensuun taidemuseo & Galleria G

Nieminen Merja ja työryhmä 4 000Tilassa Kosketusnäyttöön ja sen manipulointiin perustuva teos, Forum Box

Van Ingen Juha 1 800Vertical (Castaway Beach) & Vertical (Alzette) Kaksi minimalistista videoluuppiteosta, Kluuvin Galleria

Ojamo Hanna 1 000Rush Elokuva-arkistomateriaaliin perustuva videoteos 1950-60-lukujen teollistuvasta Ranskasta, Espace 36-residenssi (Ranska

Lähteenmäki Saana Inari 700Don’t Go Home With Satan Kauhuparodinen vaha- ja nukkeanimaatio

Savolainen Alli 1 800Portraits of Cities Monikanavainen videoinstallaatio, joka koostuu eri kaupunkien muotokuvista, Rovaniemen taidemuseo & Videoex-festivaali (Zurich)

Meskanen Mika & Keski-Korsu Mari 400Pimp My Passport RFID-passien tuunausprojekti, jossa etäluettaville passeille rakennetaan suojauskuoret, Jyväskylän Yläkaupungin yö

Kela Reijo & työryhmä 3 000365 päivää Reijo Kelan videopäiväkirja 1999 Installaatioversio videopäiväkirjasta, Arctic Hysteria (Ateena) ja Moskova

Rainio Minna & Rainio Roberts 4 550Exodus Videoteos suomalaisten siirtolaisten joukkomuutosta Yhdysvaltoihin 1800-luvun lopulla

Lassenius Rikard 5 00025 sanaa sekunnissa / matelijoita Peter Mickwitzin runoon perustuva kokeellinen lyhyelokuva

75

Tukipäätökset kevät 2009

Orenius Marika 5 000Taivaankappaleet Kahdesta videoprojisoinnista ja kuudesta ääniraidasta muodostuva videoteos vapaudesta ja suljettuna olemisesta, Boråsin taidemuseo, Candyland Galleria (Tukholma), Galleri Konstepidem (Göteborg)

Renvall Markus 4 000Pienoisretrospektiivi Taiteellisen ajattelun kehittymistä tekijän teosten kautta esittelevä näyttelyhanke ja mobiilijakelun kehittäminen

Hintsanen Päivi & Niinisalo Matti 3 000Animoitu liike Kokeellinen hanke, jossa kehitetään menetelmää animoidun liikkeen tuottamiseen reaaliaikaisen liikkeen avulla

Saloranta Elina 3 000Kaksi huonetta ja keittiö Teos, jossa kuvataan erään asunnon elämää kolmen vuoden aikana

Festivaali- ja muu audiovisuaalisen kulttuurin tukiAVEK 11 313Toimikauden 2008-2009 avajaiset LUME-keskuksessa

Sodankylän elokuvafestivaali / Lehtola Ari 15 000Sodankylän kv.elokuvafestivaali 10.-14.6.2009

Digitaaliset demotEveryplay Oy / Jussi Laakkonen 18 000KAMU Yhteisöllinen cross-media -peli (demo)

Kustannusosakeyhtiö Revontuli / Tapio Anttila 18 000Sähköinen sarajkuvainnovaatio Interaktiivinen sarjakuva digitaalisiin päätelaitteisiin (demo)

Junkkarinen Rita 5 000RitaRilla – Yhteisöllinen verkkopalvelu Tarinankerrontaa ja ompelua virtuaalisessa tapaamispaikassa (konseptisuunnittelu)

Ludocraft Oy / Tony Manninen 18 000Liekki-peli Parempaan parisuhteeseen tähtäävä PC -peli (demo)

Maila Tomi 5 000Yhteisöllinen vaalikone Yhteisöllisen vaalikoneen pilottipalvelu (konseptisuunnittelu)

Gemilo Oy / Tomi Terentjeff 14 500Gemmy – Urbaani geokätköpeli Geokätköihin perustuva paikkasidonnainen peli iPhoneen (demo)

Trix Games Oy / Jari Vilkki 10 800PROdance PC -pohjainen tanssipeli (demo)

NDFC Helsinki Oy / Kare Hellèn 5 000Aurora Nord VLOG Yhteisöllinen kohtauspaikka ja videoblogi Kalevalan tarinoita nykykielellä kertovan virtuaalihahmon innoittamana (konseptisuunnittelu)

Ruuskanen Sauli & Paavola Harri 5 000Cynical Strategist – uutisnettipeli Uutistapahtumiin keskittyvä strateginen nettipeli (konseptisuunnittelu)

Toukoluoma Nina 4 000Tarinaattori Yhteisöllinen, kirjallisuutta käsittelevä kohtauspaikka netissä (konseptisuunnittelu)

Bill Roi Finland Oy / Sami Gauffin 5 000Ruokavaliot.fi Ruokakulttuuria ja erilaisia erikoisruokavalioita internetin palveluportaalissa (konseptisuunnittelu)

Hallikainen Mariina 5 000Cities in Motion Strategiapeli yrityksen pyörittämisestä PC:lle (konseptisuunnittelu)

Promentor Solutions Oy / Juha Telkkinen 9 000Johdatus Venäjän Venäjän kieltä ja kulttuuria opastava nettipalvelu (demo)

Luoda Productions Oy / Antti Sipilä 5 000Apua! Verkkoyhteisö ja tv-ohjelma, missä verkossa avunpyynnön esittänyttä verkkopalvelun käyttäjää autetaan (konseptisuunnittelu)

Elixir CMS Oy / Minna Meriluoto 18 000Elixir – Athletes Behind The Scenes Huippu-urheilun kulissien taakse sijoittuva monimedia hanke (demo)

Excelsior! Ajovalmennus /Ari Parkkonen 6 500Miten.info-portaali Opastava internetpalvelu moottoripyöräilystä kiinnostuneille (demo)

Auramo Helene & työryhmä 5 000Digitytöt – online show Teknologiakulttuuria ja yrittäjyyttä naisnäkökulmastakin käsittelevä online show netissä (konseptisuunnittelu)

Laulau Oy / Minna Lappalainen 5 000Ystävyyden piiri Ystävyyttä käsittelevä monimedia-konsepti lapsille (konseptisuunnittelu)

Savon Amatsonia Tmi / Anne Hyvärinen 5 000Paikkatietoinen mobiiliopas Kulttuurihistoriaan pohjautuva mobiiliopas pohjoisen Keski-Suomen luontoreitistöille (konseptisuunnittelu)

Kytkös Oy / Sami Oinonen 5 000Taistelu Helsingistä Kaupunkia pelialustana käyttävä mobiili joukkuepeli (konseptisuunnittelu)

Tutoris Oy / Laura Suorsa 5 000Tutor Pelillinen oppimisympäristö kuntoutusta tarvitseville (konseptisuunnittelu)

Goodprea Oy / Semira Ben-Amor 5 000Arjen enkelit Mobiililaitteita hyödyntävä konsoli- ja liveroolipelaamisen yhdistävä ohjelma, jossa pelataan hyvien asioiden puolesta (konseptisuunnittelu)

Ludostorm Oy / Teemu Vilen 6 993Crevasse - seikkailupeli Arktiselle tutkimusasemalle sijoittuva seikkailupeli (demo)

Belleviews Oy / Pirjo Ritokangas-Huttunen 5 000BelleGames (BEGA) Ikääntyville naisille suunnattu casual-pelipalvelu (konseptisuunnittelu)

Karlik Films Oy / Mikko Keinonen 5 000Kotikunta-tv Nettipohjaisten paikallistelevisioiden valtakunnallinen portaali internetissä (konseptisuunnittelu)

Gentchev Viara & työryhmä 16 200TV’OKE Vuorovaikutteinen karaoke televisio-ohjelma (demo)

Studio Kuolemaa ja kukkasia Oy / Markku Pylkkö 5 000SMG-DigiTV-demo Ikääntyville käyttäjille suunnattu, muistia virkistävä palvelu (konseptisuunnittelu)

Creacom Tmi / Juha Väisänen 5 000Virtual Paradise Lapin maisemiin sijoittuva yhteisöllinen 3D seikkailumaailma lapsille (konseptisuunnittelu)

Viitaniemi Sanna 3 000Soiva joulukalenteriLauluja sisältävä interaktiivinen joulukalenteri (konseptisuunnittelu)

Huikea Experience Oy / Pekka Uronen 10 800iMacondo – Sosiaalinen päätöspeli Sosiaalinen päätöspeli iPhone-matkapuhelimeen (demo)

Marpoly Oy / Marjuska Kaukomies 12 600Funky Jump Tietokonepohjainen, pelaajien liikeantureihin reagoiva ryhmäliikuntapeli (demo)

Tuotantoyhtiö Tuonela Oy / Jussi Autio 18 000Aeon Arena PC-peli, jossa eri mytologioiden hahmot kamppailevat sarjamestaruudesta (demo)

Hakemusten sisäänjättö

Lisätiedot ja hakulomakkeet:

www.kopiosto.fi/avek.

J O U K K O K I R J E

a digital culture festival with strong audio visual emphasis and heart at Demoscene.

23 - 25 October 2009Cable Factory, Helsinki, Finland

www.altparty.org