398

Artikkeleita – KAK 3/2000Kansantaloudellinen aikakauskirja – 96. vsk. – 3/2000

Suomen aluerakenne ja siihen vaikuttavat tekijät

HANNU TERVOProfessoriJyväskylän yliopisto1

Talousneuvosto asetti vuoden alussa asiantunti-jatyöryhmän, jonka tarkoituksena on selvittääSuomen aluerakennetta ja siihen vaikuttavia te-kijöitä. Työryhmä antaa oman loppuraporttinsakuluvan vuoden lokakuussa. Tämä artikkeli onlyhennelmä erillisestä esiselvityksestä, jonkalaadin talousneuvoston sihteeristön toimeksian-tona työryhmän työskentelyä pohjustamaan.Selvityksessä tuli tarkastella mm. mitkä tekijätmuovaavat Euroopan ja Suomen aluekehitystä,millainen aluekehitys on ollut ja tulee olemaankeskipitkällä ja pitkällä aikavälillä, mitä ongel-mia alueellisesta muutoksesta aiheutuu sekämuuttovoitto- että muuttotappioalueille ja milläkeinoin aluekehitystä voitaisiin ohjata.

1. Aluekehitystä muovaavat tekijät1.1 LähtökohtiaAluekehitys on luonteeltaan vahvasti keskittä-vää, minkä havainnon myös uusi aluetalous-teoria (new economic geography) on ottanutlähtökohdakseen.2 Tämän mukaisesti keskittä-vän kehityksen taustalla vaikuttavat itse itseään

vahvistavat voimat, jonka seurauksena kehityskerran liikkeelle lähdettyään myös etenee no-peasti.Yritykset haluavat sijoittua lähelle markki-

noita, mutta pääsy markkinoille on parhaintasiellä missä muutkin yritykset sijaitsevat. Taus-talla vaikuttavat skaalahyödyt, kuljetuskustan-nukset ja markkinakokovaikutukset. Omaaetuaan tavoittelevien talouden toimijoiden vuo-rovaikutuksellinen käyttäytyminen tuottaa tu-loksen, kasvukeskittymän, joka on enemmänkuin osiensa summa.Kehää kiertävä logiikka kuvaa agglomeratii-

visen kehityksen luonnetta. Sijoittuessaanalueelle yritys luo taaksepäin suuntautuvia kyt-kentöjä, kun yritys ja sen työntekijät käyttävät

1 Yhteystiedot: Hannu Tervo, Taloustieteiden tiede-kunta, Jyväskylän yliopisto, PL 35, 40351-Jyväskylä.Puh: 014-260 3344, fax: 014-260 3331, e-mail:htervo@tase.jyu.fi2 Mm. Krugman (1998), Fujita ym. (1999) ja Tervo(1999 ja 2000) käsittelevät uuden aluetalousteorianavaamia näkökulmia aluekehitykseen.

399

Hannu Tervo

alueen toisten yritysten tuottamia väli- ja lop-putuotteita. Yritys luo myös eteenpäin suuntau-tuvia kytkentöjä myydessään valmistamiaantuotteitaan alueen muille yrityksille ja kasvat-taessaan ammattitaitoisen työvoiman määrää(potentiaalista tarjontaa) alueella. Vahvistuvattaakse- ja eteenpäin suuntautuvat kytkennät te-kevät alueen entistä houkuttelevammaksi uusil-le yrityksille.Keskittävät prosessit käynnistyvät teollistu-

misasteen ylittäessä kriittisen pisteen ja agg-lomeraatiorakenne pyrkii säilymään, vaikkaolosuhteet muuttuisivat sellaisiksi, jossa agglo-meroitumista ei vielä tapahtuisi. Kehityksen tu-loksena syntyy muutamien vahvojen alueidenmuodostama talous.Vahvoiksi päätyneet alueet eivät ole vahvoja

niinkään sen takia, että sijaintipaikat luonnos-taan tarjoaisivat erilaiset kehitysedellytykset,vaan kumulatiivisten, kasvaviin tuottoihin pe-rustuvien kasvuprosessien takia. Kehitys ’luk-kiutuu’ muutamille alueille, joilla kehitys onlähtenyt liikkeelle, kenties vain pienen alkuedunturvin. Paitsi historia myös positiiviset odotuk-set voivat tukea kasvua ja käynnistääkin sen.Alueen kasvu rakentuu eri vaiheissa tehtyjen

päätösten, investointien ja sattumienkin varaan.’Polkuriippuvuuden’ käsitteen mukaisesti aikai-sempi kehitys määrittää nykyistä ja tulevaa ke-hitystä. Taakse päin katsoen vaiheesta toiseenkulkenut kehityspolku näyttää selvältä. Polkuaedetessä on kuitenkin tehty monia päätöksiä jaratkaisuja, joiden kautta nykyiseen tulemaan ol-laan päädytty. Polun suunta, pää tai odotettavis-sa olevat tulokset eivät ole olleet yleensä selviäkehityksen alkuvaiheessa.

1.2 Integraatioprosessin vaikutusGlobalisaatio ja erityisesti Euroopan integraa-tiokehitys on korostanut alueiden roolia ja yli-

päätään alueellisen kysymyksenasettelun tär-keyttä3. Globaalisen integraatiokehityksen onnähty olevan erään tärkeimmistä alueellisenmuutoksen syistä viime ja tulevina vuosikym-meninä (esim. Roura ja Suarez-Villa 1992). Yh-dessä aluepolitiikan kanssa alueiden sopeutu-mis- ja kilpailukyky nousee tärkeään asemaansyvenevän integraation oloissa. Suuria kysy-myksiä on, mihin suuntaan Euroopan alueelli-nen kehitys kulkee, ja miten se vaikuttaa Suo-men (alue)kehitykseen.Integraatioalueen aluekehityksen suunnasta

ei ole kuitenkaan oltu yksimielisiä tutkijapii-reissä. Yhden ajattelukulun mukaan tuotantokeskittyy alueellisesti sille luontevimmalle si-jaintipaikalle. Tapahtuu voimakasta alueellistaeriytymistä ja erikoistumista. Erikoistumisenseurauksena epäsymmetriset häiriöt lisääntyvät(epävakaa kehitys lyhyellä aikavälillä) ja alueetkasvavat hyvin eritahtisesti (keskittyvä kasvupitkällä aikavälillä) (Krugman 1993).Gierschin (1949/50) klassisen analyysin mu-

kaisesti integraatio merkitsee kansantalouksiensisällä edenneen keskittymiskehityksen muun-tumista koko integraatioalueen sisäiseksi kes-kittymiseksi. Skaala- ja agglomeraatiohyödyt,synergiaedut, tekninen kehitys ja vastaavat te-kijät vahvistavat kasautuvasti vahvojen aluei-den kasvua ja heikot alueet menettävät vastaa-vasti koko ajan elinvoimaansa.Toisen ajattelukulun mukaan syvenevä integ-

raatiokehitys samankaltaistaa alueiden tuotanto-rakenteita ja epäsymmetristen häiriöiden toden-näköisyys pienenee (Frankel ja Rose 1998;Soltwedel ym. 1999). Tähän liittyy pyrkimystuotteiden erilaistamiseen ja ristikkäiskaupankasvu. Suuruuden etujen, skaalatuoton sijastaratkaisevaa on tuotannon joustavuus ja asiakas-

3 Vrt. käsite ’Alueiden Eurooppa’. Globalisaatiostaja aluerakenteen muutoksesta, ks. Okko ym. (1998).

400

Artikkeleita – KAK 3/2000

lähtöisyys. Kehitys on tällöin johtamassa pi-kemminkin hajautuvaan, ’mosaiikkimaiseen’aluerakenteeseen kuin vahvoihin kasvualueisiinpohjautuvaan rakenteeseen. Kasvu hajautuisisirpalemaisesti yhdentyvälle markkina-alueellesynnyttäen pieniä omaleimaisia kasvukeskuksiaeri puolille.Jälkimmäisen näkemyksen mukaisesti aluei-

den ’suhteelliset edut’ eivät ole alueiden väli-sen kilpailun eksogeenisia, ennalta kiinnitettyjätekijöitä, vaan pikemminkin endogeenisia teki-jöitä, joihin kukin alue voi itse vaikuttaa omallatoiminnallaan (Tervo 1996). Tämä on myösyksi syy sille, miksi yhdentymisprosessin onnähty lisäävän alueellisen toimintatavan merki-tystä ja alueiden aseman vahvistumista sisä-markkinoilla.Integraation edetessä kehitys voi vaihdella

paljonkin paikallisen toiminnan ja paikallistenolosuhteiden tuloksena. Alueiden kyky kilpail-la ja tarttua omiin mahdollisuuksiin ovat aikai-sempaa ratkaisevampia elementtejä paikallistenkasvuprosessien alulle saattamisessa ja niidentukemisessa. Euroopan kehityksen tarkasteluosoittaa, että monenlaisilla alueilla voi olla ke-hityksen mahdollisuuksia.4Menestyjiksi voivatnousta myös pienemmät alueet, jotka osaavathyödyntää keskittymis- ja verkostoitumisetuja.Puga (1999) on pohtinut, muokkaako syve-

nevä integraatio Euroopan aluerakenteen sa-mankaltaiseksi kuin mikä se on Yhdysvallois-sa, jossa talouden aktiviteetit ovat keskitty-neempiä, mutta tulotasoerot kapeampia.5 Tar-

kastelussaan hän painottaa muuttoliikkeen roo-lia ja päätyy tulokseen, että näin ei välttämättäkäy. Integraatioprosessin alkuvaiheessa korkei-den kaupankäynnin kustannusten vähentäminenedistää kasvavista tuotoista hyötyvien aktivi-teettien agglomeroitumiskehitystä. Jos kor-keammat palkat houkuttavat työvoiman siirty-mään agglomeraatioalueille, agglomeroitumis-kehitys nopeutuu ja palkkaerot pienenevät. Jostaas työvoiman liikkuvuus jää vähäiseksi, aluei-den väliset palkkaerot säilyvät. Tällöin integ-raation ja agglomeraation välinen yhteys ei oleenää monotoninen: kaupan käynnin kustan-nusten edelleen aleneminen tekee yritykset yhäherkemmiksi palkkaeroille ja johtaa toiminto-jen uudelleen levittäytymiseen integraatio-alueelle.6

4 Illeris (1993) on tarkastellut Euroopan aluekehitys-tä väestökehityksen avulla, jonka mukaan kehitys onollut monimuotoista, mosaiikkimaista, vailla mitäänselviä yleisiä suuntauksia.5 EU:n alueella 25 % väestöstä asuu tavoite 1-alueil-la, joilla bkt/capita on alle 75 % EU:n keskiarvosta.Jos samaa kriteeriä sovelletaan Yhdysvaltoihin, näh-

dään että sen osavaltioista ainoastaan kaksi (Missi-sippi ja West Virginia, väestöosuus alle 2 %) sijoit-tuisi alle 75 %:n ryhmään. EU:n köyhimpien ja rik-kaimpien alueiden tulotasoerot ovat yli kuusinkertai-set. Toisaalta tuotantotoiminta on vähemmän keskit-tynyttä EU:ssa kuin Yhdysvalloissa. EU:n alueista 27kuuluu korkeimman työllisyystiheyden ryhmäänteollisuudessa. Näillä alueilla on lähes puolet unio-nin teollisuuden työllisyydestä ja 45 % väestöstä jane kattavat 17 % unionin kokonaispinta-alasta. Yh-dysvalloissa 14 osavaltiota kuuluu teollisuuden koh-dalla korkeimman työllisyystiheyden ryhmään jamyös ne kattavat lähes puolet teollisuuden kokonais-työllisyydestä. Näiden osavaltioiden väestö-osuus onkuitenkin vain 21 % ja pinta-alaosuus 13 %. Yhdys-valtojen aluerakennetta leimaa myös selvä paikalli-nen keskittyminen ja erikoistuminen, lokalisoitumi-nen. (Puga 1999, Krugman 1991a)6 Myös Krugman (1991b) on käsitellyt integraationja tuotannon sijoittumisen välistä U-käyrä -riippu-vuutta (ks. myös Erkkilä ja Widgren 1996).

401

Hannu Tervo

1.3 Suomen aluekehitys ja syveneväintegraatio

Suomen aluekehitykseen osaltaan vaikuttavatmaantieteelliset tekijät, jotka poikkeavat monil-ta osin EU:n keskimääräisestä. Suomi on maan-tieteellisesti verraten suuri, jonka vuoksi alueel-lisella kehityksellä Suomessa on myös erityistämerkitystä. Suomi sijaitsee Euroopan reunassakylmässä ilmanalassa. Kylmä ilmasto aiheuttaalisäkustannuksia yhteiskunnalle, yrityksille jayksityisille kansalaisille. Luonnonolosuhteet ra-joittavat erityisesti alkutuotannon harjoittami-sen mahdollisuuksia.Keskeisimmin aluerakenteen muodostumi-

seen ja kehitykseen vaikuttaa kuitenkin väestö-tiheys, joka jää alhaiseksi suuressa osassa maa-ta. Tästä syystä omat markkinat ovat pienet.Monien syrjäalueiden kantavana voimana onjulkinen sektori. Suomi on kuitenkin ollut kaut-taaltaan asuttua, vaikka nyt voimakkaiden kes-kittävien trendien seurauksena laajoja alueitauhkaa autioituminen.Analogisesti Euroopan integraatioon liitty-

vän keskustelun kanssa Vartiainen (1999) onesittänyt lähiajan alueelliseen erilaistumiseenliittyvän kaksi vaihtoehtoista kehityspolkua.Ensimmäisen vaihtoehdon mukaan keskushie-rarkia harvenee ja menestyjiä ovat vain riittävänvahvat keskukset, joilla on hyvä asema ylikan-sallisissa kaupunkiverkostoissa. Tämä kehitysnäyttäytyy vahvimpana Suomen tämän hetkenkehityksessä. Toisen vaihtoehdon mukaan kes-kushierarkia madaltuu ja menestyjinä voivatolla myös pienemmät erikoistuneet seudut, joil-la on hyvät verkostoyhteydet. Hyvä elin- ja toi-mintaympäristö on näiden alueiden valttina tiet-tyjen toimintojen ja elämäntyylien kannalta.Jälkimmäinen kehityskuva korostaa ajatusta,

jonka mukaan alueilla itsellään on myös kasvunavaimia käsissään. Tulevat kasvukeskittymät

löytyvät aktiivisesti kehittämiseen panostavienitseensä uskovien alueiden joukosta, jotka ky-kenevät luomaan sekä kasvua tukevia reaalisiaedellytyksiä että positiivisia odotuksia alueestamenestyjänä.Eräs näkökulma asiaan liittyy informaatio-

teknologian ja yleisemmin tietoyhteiskunnankehitykseen, jonka on oletettu muuttavan myösajan ja paikan merkitystä (Sotarauta ja Kostiai-nen 1999). Tämä kehitys tekee mahdolliseksimyös syrjäisemmiltä alueilta päästä kiinni kes-kusalueilla sijaitsevaan tietopääomaan. Infor-maatioteknologian muodostamat verkostotmahdollistavat reaaliaikaiset yhteydet (lähes)missä tahansa sijaitsevien toimijoiden välillä.On kuitenkin puhuttu tietoyhteiskunnan ’pai-

kan paradoksista’, sillä vaikka tietotekniikka te-kee mahdolliseksi etätyön, osaamisintensiivisetyritykset ja työpaikat keskittyvät osaamiskes-kuksiin (Hautamäki 1996). Samassa fyysisessäympäristössä toimiminen tekee vuorovaikutuk-sesta helpompaa ja tehokkaampaa. Itse asiassakyseessä on yksi keskittävän kehityksen tekijä,joka liittyy teknologisen tiedon ja yleensä osaa-misen alueelliseen siirtymään.7 Puhutaan tiedonulkoisvaikutuksesta, ’ylivuodosta’. Alueellinenläheisyys (face-to-face -kontaktit) on tässä tär-keä elementti. Tieto ja osaaminen ’vuotavat’alueen sisällä, myös niille, jotka eivät ole osal-listuneet sen kehittämisen kustannuksiin. ’Hil-jaisen’ tiedon välittyminen edellyttää jaettujaarvoja ja kulttuuria.

7 Kyse on lokalisoitumiskehityksen (paikallisten toi-mialakeskittymien synnyn) yhdestä tekijästä, joitaAlfred Marshall analysoi jo 1900-luvun alkupuolel-la, ja myöhemmin uudelleen mm. Paul Krugman(1991a). Kaksi muuta tekijää liittyvät siihen, ettäsaman alan yritykset ja työntekijät voivat hyötyäalueelle syntyvistä yhteisistä työmarkkinoista, ja ettälokalisaatio tekee mahdolliseksi oman välituote- jaalihankkijateollisuuden kehittymisen.

402

Artikkeleita – KAK 3/2000

1.4 Työmarkkinoiden toiminta

Euroopan työmarkkinoita koskevien tutkimus-ten mukaan Euroopan työttömyysongelma onennen kaikkea alueellinen ongelma. Alueellis-ten työttömyysasteiden erot eivät ole vähenty-neet vaan kasvaneet viime vuosina (Soltwedelym. 1999). EMU:n työmarkkinariskit seuraavatsuurelta osin aluekohtaisten (epäsymmetristen)häiriöiden ja sopeutusmekanismien puutteelli-sesta toiminnasta aluetasolla. Rahaliittoon osal-listuvat maat ovat hyvin heterogeenisia, jolloinrahaliitolla voi olla myös erilaisia alueellisiavaikutuksia yksittäisten maiden sisällä.EMU hyödyttää ongelma-alueita vähiten, sil-

lä tyypillisesti ne ovat perifeerisiä (käyvät vä-hän kauppaa rahaliittoon osallistuvien maidenkanssa, hyötyvät vähiten kansallisen valuutanpoistamisesta ja ovat altteimpia epäsymmetrisil-le häiriöille) ja niiden työmarkkinat toimivattahmeasti. Esitettyjen näkemysten mukaanalueongelma suurine työttömyys- ja tulotaso-eroineen voi tulla vakavaksi uhaksi EMU:n pit-kän aikavälin kestävyyden kannalta. Tämänmukaisesti Euroopan työmarkkinoiden alue-ulottuvuus tulee ottaa vakavasti pyrkimyksissäkehittää työmarkkinoiden toimintaa (Soltwedelym. 1999).Overmanin ja Pugan (1999) mukaan Euroo-

pan alueiden työttömyysasteet ovat polarisoitu-neet ajanjaksolla 1986–1996: sekä korkean ettämatalan työttömyysasteen alueilla työttömyy-den suhteellinen tilanne on säilynyt ennallaan,mutta suuresta osasta keskimääräisistä suhteel-lisen työttömyyden alueista on joko kehittynytkorkean tai matalan suhteellisen työttömyydenalueita. Tämä prosessi on johtunut pikemmin-kin alueellisen työllisyyden muutoksista kuindemografisista tai työhön osallistuvuuden muu-toksista. Työvoimakehitys on jossain määrinsopeutunut alueellisiin työllisyyden muutoksiin,

mutta ei kuitenkaan riittävässä määrin, jotta po-larisoitumiskehitys olisi estynyt.Toinen piirre kehityksessä on ollut se, että

yksittäisten alueiden työttömyyskehitys on olluthyvin samankaltaista maantieteellisten naapuri-alueiden kehityksen kanssa. Overmanin ja Pu-gan mukaan tämä ei kovinkaan selvästi johdusiitä, että naapurialueilla olisi samankaltaisettyöllisyys-, ammatti- tai demografiset rakenteettai että alueet ovat saman jäsenvaltion alueita.Sen sijaan he katsovat kehityksen seuraavan li-sääntyvästä taloudellisten aktiviteettien uudel-leen organisoitumisesta, jossa kehityksessä kan-salliset rajat eivät merkitse enää niin paljon kuinaiemmin. Heidän mukaansa kehitys voi olla yri-tysten sijainti- ja uudelleensijoittumispäätöstentulosta, joka heijastelee laajojen agglomeraatio-alueiden kehittymistä. Ne ovat suurempia kuinNUTS 2 -alueet, mutta pienempiä kuin kansal-lisvaltiot.8Overmanin ja Pugan tulos on potentiaalisesti

tärkeä, sillä tällaisenaan se kertoo Euroopanaluerakenteen merkittävästä muutosprosessista.Integraatioprosessi yhdessä vähäisen työvoimanliikkuvuuden ja palkkajäykkyyksien kanssa onjohtanut kohti keskittävämpää rakennetta aina-kin integraatioprosessin tässä vaiheessa (vrt.Puga 1999). On kuitenkin todettava, että empii-rinen evidenssi asiasta ei ole vielä toistaiseksikovin vahvaa eikä kiistatonta.

8 Ilmiö liittyy yritysten kansainvälistymiskehityk-seen. Myös Sitran globalisaatiotutkimuksen (Väyry-nen 1999) mukaan Eurooppaan on syntymässä lisääuudenlaisia ’euroyrityksiä’, jotka perustuvat fuusioi-hin yli rajojen tai yritysten välisiiin sopimuksiin. Lo-gistiikkatoimintoja ja jakelutoimintoja yhdistämälläsaadaan kustannussäästöjä. Omistuksellinen keskitty-minen jatkuu. Samaan aikaan etenee tuotannon ha-jauttaminen ja globaali verkottaminen. Maiden jaalueiden välinen kilpailu investoinneista lisääntyy(emt., s. 97).

403

Hannu Tervo

Tutkimustulosten mukaan epäsymmetrisethäiriöt ovat suurempi uhka alueellisella kuinkansallisella tasolla suuremmasta erikoistumi-sen asteesta johtuen. USA:ssa alueellinen so-peutuminen toteutuu pitkälti muuttoliikkeenkautta (esim. Blanchard ja Katz 1992). EU:nalueella työvoiman liikkuvuus on vähäistä.Myös palkkojen kautta toteutuva sopeutuminenon heikkoa, ennen kaikkea kansallisen palkanasetannan seurauksena (Abraham 1996; Decres-sin ja Fatas 1995). Tuottavuuden kehitys vau-railla ja dynaamisilla alueilla tekee mahdolli-seksi palkkojen nostamisen, mikä siirtyessäänperifeerisille heikommille alueille lisää niidentyöllisyysongelmia entisestään.Käytännössä heikompien alueiden sopeutu-

minen näyttäytyy työttömyyden kasvuna ja kas-vavina tulonsiirtoina. Kritiikin mukaan pitkänaikavälin tulonsiirrot eivät kuitenkaan ole so-peutusmekanismi vaan käytäntö, joka estää so-peutumista ja rakenteiden kehitystä (Soltwedelym. 1999; Obstfeld ja Peri 1998). Ongelma onmonitahoinen – Suomessa ’suureksi aluepolitii-kaksi’ kutsuttu alueellinen hyvinvointipolitiikkaon merkittävää ja osaltaan estää vielä voimak-kaampaa agglomeratiivista kehitystä. Tähän pa-lataan aluepolitiikan tarkastelun yhteydessä.

1.5 Työmarkkinoiden alueellinensopeutuminen Suomessa

Alueelliset työttömyyserot näyttäytyvät Suo-messa pysyvinä. Saatujen tulosten mukaanalueelliset työttömyyserot johtuvat ennen kaik-kea sopeutusmekanismien hitaudesta ja puut-teellisesta toiminnasta (Pehkonen ja Tervo 1998;Tervo ja Pehkonen 1995). Häiriöiden kohdistu-essa talouteen toiset alueet selvittävät ne parem-min kuin toiset. Häiriöiden esiintymistiheydes-sä ja suuruudessa voi olla myös aluekohtaisiaeroja. Sopeutusmekanismien seurauksena aluei-

den väliset työttömyyserot pyrkivät kuitenkinhäviämään pitkällä aikavälillä, vaikka tietyssähetkessä tarkastellen ne voivat olla suuretkin.Myös Pekkalan ja Kangasharjun (2000) saa-

mien tulosten mukaan aluekohtaisten työvoi-man kysyntään kohdistuvien häiriöiden vaiku-tukset kestävät pitkään (8–9 vuotta) työttömyy-den ja työhön osallistuvuuden kohdalla, ja jää-vät pysyviksi työllisyyden osalta. Pekkala jaKangasharju ovat saaneet myös mielenkiintoi-sia tuloksia sopeutuksen dynamiikasta: alkuvai-heessa työpaikkojen menetys ilmenee juurityöttömyysasteen kasvuna ja työhön osallistu-vuuden vähenemisenä, mutta muutamien vuo-sien kuluttua muuttoliikkeen rooli sopeuttavanatekijänä kasvaa oleellisesti.Tulokset sopivat hyvin vallitsevaan kehitys-

kuvaan: alueelliset työmarkkinat sopeutuvathäiriöihin pitkällä aikavälillä ennen kaikkeamuuttoliikkeen kautta samalla vahvistaenalueellista keskittymiskehitystä. Tulokset ovatrinnasteisia USA:n osalta saatuihin tuloksiin,mutta poikkeavat EU:n osalta saaduista tulok-sista (vrt. Blanchard ja Katz 1992; Decressin jaFatas 1995).Työttömyyden vaikutuksia muuttamiseen

tarkastelevissa tutkimuksissa on myös havaittualueiden välisen työvoiman muuton tasapainot-tavan alueellisia työmarkkinoita Suomessa(Tervo 1998 ja 2000; Ritsilä ja Tervo 1999).Prosessi on kuitenkin hidas ja johtaa korkeam-man työttömyyden alueiden työvoimamääränpienenemiseen ja eriäviin kasvuasteisiin. Tämäseuraa pitkälle siitä, että myös työlliset ja työ-markkinoille tulevat muuttavat pois työttö-myysalueilta. Suomea koskevat tulokset kerto-vatkin aluetyöttömyydellä olevan merkittävänvaikutuksen muuttoalttiuteen, ei vain henkilö-kohtaisella työttömyydellä.Korkea alueellinen työttömyysaste indikoi

heikkoja tulevaisuuden näkymiä alueella ja ai-

404

Artikkeleita – KAK 3/2000

heuttaa työntöä pois alueelta. Kehitystä pahen-taa edelleen muuttamiseen liittyvä valikoivuus.Nuoret, hyvin koulutetut ja ylipäätään korkeam-man inhimillisen pääoman omaavat ovat erityi-sen alttiita vaihtamaan asuinaluettaan.

2. Aluekehityksen luonneViime vuosikymmeninä aluekehitys on ollutvoimakkaiden muutospaineiden alla Suomessa.Tätä kehitystä on syytä tarkastella sekä sijainti-rakenteiden että alue-erojen kehityksen kautta.Sijaintirakenteiden kehitystä voidaan tarkastel-la esimerkiksi tuotannon, työllisyyden tai väes-tön kehityksen avulla. Tämä tapa voi paljastaa,miten keskittävää tai hajauttavaa aluekehityson. Tarkastelutapaa voidaankin kutsua »alue-lähtöiseksi mittaukseksi».Toisessa tavassa tarkastellaan alueilla asu-

vien ihmisten elinoloja, jolloin mittareina voi-daan käyttää esimerkiksi tuotannon tai tulojentasoa väestömäärää kohden tai työttömyysastet-ta. Keskeinen mielenkiinnon kohde on, mitensuuret alueelliset elinolo-, hyvinvointi-, tulota-so- tai työttömyyserot alueiden välillä vallitse-vat, ja loittonevatko vai lähenevätkö nämä erotajassa. Tätä tapaa voidaan kutsua aluekehityk-sen »ihmislähtöiseksi mittaustavaksi».Molemmat tavat kertovat tärkeitä piirteitä

aluekehityksen luonteesta. Muodostuvat kuvateivät ole kuitenkaan toisistaan irrallisia, vaan nekytkeytyvät toisiinsa. Usein ne näyttävät samankuvan kaksi eri puolta, sillä määrämuutostenkautta toteutuva sopeutuminen vaikuttaa myösalueellisten erojen kehitykseen.En lähde kovin yksityiskohtaisesti esittämään

tilastotietoja aluekehityksestä tässä esiselvityk-sessä. Tuon seuraavassa kuitenkin esille keskei-sen evidenssin aluekehityksen suunnista kum-mastakin näkökulmasta katsoen.

2.1 Keskittävä kehitys

Pitemmän aikavälin kehitystä kuvaa tieto siitä,kuinka ’keskusalueiden’ (nykytilanteessa yli100 000 asukkaan yliopistokaupunkiseutujen)väestömäärä on kasvanut noin miljoonasta kah-teen miljoonaan aikavälillä 1951–1995. Muidenkaupunkiseutujen väestö on kasvanut hitaam-min, hieman yli miljoonasta noin puoleentoistamiljoonaan. Samalla maaseutualueiden väestö-määrä on pudonnut yli kahdesta miljoonasta vä-hän yli puoleentoista miljoonaan.9Maakunnittain tarkastelleen nähdään, että

Uudenmaan väestö on 2,2 -kertaistunut ajanjak-solla 1951–1998. Muista maakunnista ainoas-taan Päijät-Hämeessä ja Pohjois-Pohjanmaallaväestö on kasvanut maan keskiarvoa (indeksi-luku 127) nopeammin. Neljässä maakunnassaeli Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa vuoden 1998väestömäärä on jopa pienempi kuin vuoden1951 väestömäärä.Demografiseen kehitykseen vaikuttavat eri

väestönmuutoskomponentit. Alueiden välisetmuuttovirrat ovat olleet kuitenkin kehityksessäratkaisevassa asemassa. Positiivisen väestöke-hityksen alueita on leimannut voitollinen netto-muutto.1990-luvun piirre on ollut väestökehityksen

entistä voimakkaampi alueellinen keskittymi-nen, mikä ilmenee juuri muuttoliikelukuja tut-kimalla. Nettomuutto on ollut positiivista vainkuudessa maakunnassa periodilla 1993–1997.Kaikki kaupunkiseudutkaan eivät ole kasva-neet. Vartiaisen (1995) kaupunkiluokituksenmukaisesti tarkastellen ainoastaan yhdessä ryh-mässä, ’monipuolisissa suurkeskuksissa’ netto-muutto on ollut positiivista vuosina 1996–

9 Tiedot perustuvat Loikkasen ym. (1997) kokoamiintietoihin.

405

Hannu Tervo

1997.10 Viime vuosien muuttoliiketietojen mu-kaan selvästi kasvavia kaupunkiseutuja on ollutvain viisi eli Helsingin, Tampereen, Turun, Ou-lun ja Jyväskylän seudut. Pienemmät, heikom-man kilpailukyvyn omaavat kaupunkiseudutovat nyt myös menettämässä asemiaan.Väestö- ja muuttoliikekehitys on yhteydessä

tuotannon ja työpaikkojen synnyn kehitykseen.Uudenmaan osuus koko maan arvonlisäyksestäon kasvanut neljänneksestä kolmannekseenajanjaksolla 1960–1996. 1990-luvun lama vä-hensi työpaikkoja tasapuolisesti kaikissa maa-kunnissa, mutta laman jälkeinen työpaikkakas-vu on kohdistunut alueellisesti eriarvoisesti. Pe-riodilla 1993–1996 työpaikkamäärä kasvoi 4–5prosenttia Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa,Pirkanmaalla, Vaasan rannikkoseudulla ja Poh-jois-Pohjanmaalla, kun monissa muissa maa-kunnissa kuten Pohjois-Karjalassa, Kainuussaja Lapissa työpaikkamäärä edelleen jatkoi vähe-nemistään.Seutukunnittain katsoen työpaikat vähenivät

laman seurauksena pahimmillaan jopa 40 pro-senttia, kun parhailla seuduilla vähennys jäi 20prosenttiin. Työpaikkamäärä on kasvanut ennenkaikkea muutamilla vahvoilla kaupunkiseuduil-la. Kun kymmenen työpaikkamäärältään suu-rimman seutukunnan osuus koko maan työpai-koista on hieman yli 50 prosenttia, niin vuoden1993–1996 työpaikkakasvu on lähes kokonaan(91 prosenttisesti) toteutunut näillä seuduilla.Helsingin seudun osuus maan koko työpaikka-kasvusta oli 42 prosenttia kyseisellä ajanjak-solla.

Edellinen tarkastelu osoittaa keskittävientrendien olleen vahvoja Suomessa, ja niidenvain vahvistuneen 1990-luvun kuluessa. Tärkeäkysymys on, jatkuvatko nämä trendit edelleen,ja minkälaista Suomea kohden ne ovat meitäviemässä. Tässä yhteydessä on tehty kansainvä-lisiä vertailuja ja todettu Suomen kaupungistu-misasteen olevan vielä jäljessä monien teollis-tuneiden maiden kaupungistumisastetta. Ha-vainto tukisi käsitystä, jonka mukaan keskitty-miskehitys jatkuu edelleen.Suomi kuitenkin poikkeaa useimmista vertai-

lumaista harvaan asutuksensa, laajuutensa jamuidenkin maantieteellisten ominaisuuksienpuolesta, joten suoria projektioita ei välttämättävoida tehdä. Kehitystä ei voida myöskään pitäädeterministisenä, vaan siihen voidaan myös vai-kuttaa niin haluttaessa.

2.2 Alue-erojen tasoittuminenKeskittävistä trendeistä huolimatta aluetalouk-sien väliset hyvinvointierot eivät ole erityisensuuria, ja ne ovat myös kaventuneet pitkällä ai-kavälillä. Ns. konvergenssitutkimus, jossa onselvitetty alueellisten tulotasoerojen kehitystäpitkällä aikavälillä, on ollut suosittua 1990-lu-vulla.11 Kyseiset tutkimukset ovat osoittaneetlähes poikkeuksetta alueellisten per capita -tulo-erojen konvergoineen eri maissa.Myös Suomessa saadut tulokset osoittavat

alueellisten tulotasoerojen selvästi kaventuneenajan myötä. Kangasharju (1998) osoitti seutu-kuntakohtaisella verotuloaineistolla alueellistentulotasoerojen kaventuneen yli 2 prosentin vuo-sivauhdilla vuosina 1934–1993. Seutukuntienväliset tulotasot ovat lähentyneet toisiaan kohtijopa nopeammin kuin monissa muissa maissa.

11 Tutkimus käynnistyi ennen kaikkea Barron jaSala-i-Martinin (1991) työn seurauksena.

10 Vartiaisen (1995) kaupunkiluokitus on kuusipor-tainen sisältäen seuraavat luokat: monipuoliset suur-keskukset, suuret teollisuuskeskukset, pienet teolli-suuskeskukset, suuret osaamiskeskukset, maakunta-ja aluekeskukset sekä muu Suomi.

406

Artikkeleita – KAK 3/2000

Rikkaimman ja köyhimmän seutukunnan väli-nen ero oli yli kymmenkertainen vielä 1930-lu-vulla, kun 1990-luvulla se oli enää kaksinker-tainen.Pekkala (2000) on tarkastellut konvergenssia

bkt/capita-aineistolla. Hänen läänikohtaiset tu-loksensa periodilta 1960–1994 osoittavat kon-vergenssin olleen voimakasta periodilla 1960–1980, mutta ei enää 1980-luvun jälkeen. Pekka-lan tulokset myös osoittavat alueellista konver-genssia tapahtuvan ennen kaikkea korkeasuh-danteen aikana, kun taas laskusuhdanteessaalue-erot pyrkivät kasvamaan. Tarkasteltaessakuitenkin ansiotulojen kehitystä laman jälkei-sellä periodilla 1995–1998 voidaan havaita an-siotulojen määrän asukasta kohden alenneenPohjois- ja Itä-Suomessa (EU:n tavoite 6-alue)vajaalla 2 prosenttiyksiköllä verrattuna kokomaan kehitykseen (Ahvenanmaa pois lukien)(ETLA 1999).Loikkanen ym. (1997, 1998 ja 1999) ovat

tarkastelleet neljän suuralueen avulla alueidenvälisten tulotasoerojen kehitystä vuodesta 1966lähtien. Heidän tulostensa mukaan alueiden vä-liset erot kotitalouksien tulotasoissa ovat supis-tuneet 1970-luvulta 1990-luvulle sekä tuotan-nontekijätuloista että käytettävissä olevista tu-loista laskettuna. Yhdenmukaisesti Pekkalansaamien tulosten mukaan Loikkanen ym. tote-sivat kehityksen olleen nopeaa 1970-luvulla,mutta pysähtyneen 1980-luvulla. 1990-luvunalkupuolella tuotannontekijätulojen alueelliseterot kasvoivat jonkin verran, mutta sen sijaankäytettävissä olevien tulojen erot supistuivat.Em. tulokäsitteiden lisäksi Loikkanen ym.

(1997, 1998 ja 1999) käyttivät myös ns. koko-naistulon käsitettä, jossa pyritään ottamaan huo-mioon myös subventoidut koulutus-, sosiaali- jaterveyspalvelut sekä asumisen korkotuki. Ko-konaistuloon perustuvat laskelmat osoittavatalueittaisten elintasoerojen tasoittuvan entises-

tään ollen 1990-luvun alussa verraten pieniä.Vastaava tulos saadaan, jos Suomi jaetaan kau-pungistumisasteen mukaan eri ryhmiin tai nel-jään kuntaryhmään (Helsingin seutu, yliopisto-kaupunkiseudut, pikkukaupungit, maaseutu).Julkisen vallan alue-eroja tasoittava rooli on ol-lut siis merkittävä. Tähän palataan myöhemmin.Paitsi tulotasomittareilla alue-eroja voidaan

mitata esimerkiksi työttömyys- tai työllisyysas-teen avulla. Alueelliset työttömyyserot ovat ol-leet suuret Suomessa. Alueellisissa työttömyys-eroissa on ollut samanaikaisesti sekä pysyvyyt-tä että vaihtuvuutta (Tervo ja Pehkonen 1995;Pehkonen ja Tervo 1998). Tietyt alueet näyttä-vät pysyvän vuodesta toiseen korkean työttö-myyden alueina ja toiset matalan työttömyydenalueina. Pienempien alueiden (kuntien) työttö-myysasema saattaa kuitenkin vaihdella paljon-kin. Vaihtuvuus on ennen kaikkea pitkän aika-välin prosessi.Huovarin (1999) tarkastelut osoittavat työt-

tömyyden ja työllisyyden alueellisissa eroissatapahtuneen muutoksia laman ja nousukaudenaikana 1990-luvulla. Alue-erojen kehitys oli la-man aikaan samankaltaista kuin aiemmissakinlamoissa, mutta lamasta toivuttaessa 1994–1997 eri indikaattorit osoittavat alue-erojen kas-vaneen työmarkkinoilla. Sekä suhteelliset ettäabsoluuttiset alue-erot työttömyysasteessa ovatkasvaneet.Myös Böckermanin (1999a) mukaan viime

vuosina jatkunut voimakas talouskasvu on mer-kinnyt selvää alueellista eriarvoistumista työ-markkinoilla. Havainto on erityisen selvä käy-tettäessä mittarina työllisyysastetta (työllistenosuus työikäisestä väestöstä), joka vuonna 1998oli korkeimmillaan Uudellamaalla (70,8 %) jamatalimmillaan Lapissa (53,6 %).Yhtäläisesti tämän evidenssin kanssa myös

Vartiaisen (1999) mukaan 1990-luvulla on to-teutunut alueellista erilaistumista, jota edelsi ta-

407

Hannu Tervo

saisemman alueellisen kehityksen vaihe 1970-luvun puolivälistä 1990-luvun lamaan saakka.Nyt hänen mukaansa uuden aluekehityksenmoottoreina ovat monipuoliset tutkimuksen jatuottajapalveluiden keskittymät, tietointensiivi-sen teollisuuden keskittymät sekä muotoiluin-tensiivisen käsityötaidon keskittymät.

2.3 KokonaiskuvaEdelliset tarkastelut kertovat aluekehityksen ol-leen Suomessa voimakkaasti keskittävää, muttasamalla erityisesti pitemmällä aikavälillä kat-soen alue-eroja tasoittavaa. Tosin 1980-ja 90-luvulla alue-erojen supistuminen ei ole enää ol-lut niin selkeää tulotasomittareilla katsoen.Myös 1990-luvun laman jälkeiset alueellisettyöttömyyserot näyttävät olevan kasvussa.Suurilta linjoiltaan suomalainen aluekehitys

muistuttaa monien muiden maiden ja integroi-tuneiden talousalueiden kehitystä. EsimerkiksiYhdysvalloissa alueiden (osavaltioiden) välisetkasvuerot ovat olleet suuria, mutta per capita-tuloerot ovat kaventuneet. Sen sijaan Euroopanmantereella, jossa integraatiokehitys on kuiten-kin vasta aluillaan, kasvuerot (maiden välillä)ovat jääneet pieniksi, mutta tulotasoerot lieväs-tä konvergenssista huolimatta ovat pysytelleeterittäin korkeina.12

3. Aluekehityksen aiheuttamatongelmat

Tarkastelemalla vain toista edellä tarkastelluis-ta ’megatrendeistä’ aluekehityksestä saadaanyksipuolinen kuva. Kehityksen positiivisenapuolena on ollut alue-erojen pieneneminen mi-tattaessa niitä ’ihmislähtöisesti’ esimerkiksiasukasta kohti laskettuina tuloina. Kuvaa kään-tämällä nähdään voimakas maantieteellisestikeskittävä kehitys.Aluerakenteen ja aluetalouksien itsensä kan-

nalta sijaintirakenteiden kehitys nousee tär-keämpään asemaan kuin alue-erojen kehitys.Keskittävät trendit ja siihen liittyvät kumulatii-visen kausaation mukaiset kierteet, noidankehätkuihduttavat ja jopa autioittavat laajoja alueita.Tasapainoinen aluerakenne kärsii, vaikka jäljel-le jäävien ihmisten hyvinvointi tyhjenevilläalueilla (aluksi) ei muuttuisi tai jopa kaventuisitulotasoilla mitattuna.On myös odotettavissa, että tyhjenemispro-

sessin edetessä kyllin pitkälle myös jäljelle jää-vien ihmisten elinolot heikentyvät, mikä vaikut-taa alue-erojen kehitykseen negatiivisesti. Työl-lisen työvoiman elatusrasitetta kuvaava elatus-suhde kertoo omaa karua kieltään jo toteutu-neesta kehityksestä: Pohjois- ja Itä-Suomessa(EU:n tavoite 6-alueilla) jokaista työllistä koh-den oli keskimäärin kaksi työhön osallistuma-tonta, kun tukialueiden ulkopuolisessa Suomes-sa (ns. valkoiset alueet) elatussuhde oli 1,2.Keskittymiskehityksen suuret ongelmat tule-

vat näkyviin pitkällä aikavälillä. Kehitys näyt-tää olevan kulkemassa suuntaan, jossa Suomielää vain muutamien kasvukeskusten kautta.Paitsi alueiden itsensä näkökulmasta ongelmaatulee miettiä myös kansantaloudellisesta näkö-kulmasta. Minkälainen aluerakenne on opti-maalinen kansantalouden pitemmän aikavälinkehitysmahdollisuuksien kannalta? Kuinka kes-

12 Krugman (1993) on käsitellyt Euroopan ja Yhdys-valtojen aluekehityksen piirteitä integraationäkökul-masta. Euroopassa muuttoliikkeen kautta toimiva ta-sapainotusmekanismi ei ole niin voimakas kuin Yh-dysvalloissa. Alueelliset työttömyyserot ovat olleetpysyvämpiä eivätkä tulotasoerotkaan ole konvergoi-neet voimakkaasti. Toiminnot ovat kuitenkin voineetsäilyä paremmin eri alueilla. Häiriöitä tai rakenne-muutospaineita kohtaavat alueet eivät autioidu sitenkuin Yhdysvalloissa.

408

Artikkeleita – KAK 3/2000

kittynyttä rakennetta kasvu edellyttää? Voikomuutaman kasvualueen kehityksen vaihtoehto-na olla pienempien kasvukeskusten suurempijoukko? Kuinka paljon talous- ja aluepolitiikas-sa voidaan/tarvitsee antaa sijaa tasaisuustavoit-teelle tehokkuustavoitteen ohella?Kysymykset ovat vaikeita, eikä niihin ole an-

nettavissa ’oikeita’ vastauksia. Periaatteessavastauksen tarjoaisi kustannus/hyöty -analyysi,joka ottaisi huomioon eri vaihtoehtoihin liitty-vät kaikki hyöty- ja kustannuserät. Käytännös-sä tällaisen analyysin suorittaminen on vaikeaa,ellei mahdotonta. Suomessa tehdyissä tutki-muksissa on pyritty lähinnä tarkastelemaan kes-kittymisen aiheuttamia kustannuseriä joistainnäkökulmista, mutta sen hyödyistä ei ole raha-määräisiä arvioita.13

Asetettuja kysymyksiä voidaan kuitenkin va-lottaa eri näkökulmista. Eräs näkökulma liittyyulkoisvaikutusten merkitykseen. Markkiname-kanismin tuottama tulos ei ole välttämättä opti-maalinen ulkoisvaikutusten vuoksi. Taloudentoimijat ottavat huomioon vain omat etunsa,muihin ulottuvat vaikutukset jäävät huomiotta.Tämän vuoksi yritysten ja ihmisten tekemät si-jaintipäätökset mikrotasolla eivät suoraan joh-da optimaaliseen makrotaloudelliseen sijaintira-kenteeseen. Maan autioitumista ei toivota, mut-ta se on kuitenkin optimaalisten sijaintipäätös-ten tulos.14 Luonnollisesti markkinamekanismi

jossakin määrin itsekin torjuu tätä kehitystä,kun kasautumisen haitat tulevat niin paljon esil-le, että ne tulevat otetuiksi sijaintipäätöksissä johuomioon.15Pitkän aikavälin näkökulma on tässä erityi-

sen tärkeä juuri sellaisten ulkoisvaikutusten ta-kia, jotka tulevat esille vasta kehityksen myötäja joita markkinatalouden allokointimekanismiei osaa odottaa. Tuotannontekijähinnat heijaste-levat lyhyen tähtäimen tuottavuuksia, ja jos pit-kän tähtäimen tuottavuus eroaa lyhyen aikavä-lin tuottavuudesta, resurssien optimaalinen allo-koituminen lyhyellä aikavälillä ei edes tuota pit-kän tähtäimen optimia.Myöskään kokonaistaloudellisesta näkökul-

masta muutaman voimakkaan kasvualueen Suo-mi ei olisi näin paras tulema, vaikka keskittäväkasvu olisikin tehokkain lyhyen aikavälin rat-kaisu. Erityisenä ongelmana on se, että paluutakaisin on vaikeaa: kerran autioituneita alueitaon vaikea saada uudelleen asutuiksi ja kasvuntielle.

13 Littow (1989) on tarkastellut keskittymisen hintaaja Lankinen (1998) muuttoliikkeen kustannuksia Hel-singin seudulla. Kangasharju ym. (1999) ovat tehneetaiheesta kokoavaa tarkastelua.14 Suomen Gallup OY:n Sunnuntaisuomalaiselle30.11.–16.12. 1999 tekemän mielipidetutkimuksenmukaan 61 % katsoo, että Suomi on pidettävä koko-naan asuttuna. Myös Uudellamaalla on enemmänedellisen käsityksen kannalla kuin sen käsityksen,jonka mukaan asutuksen on annettava vapaasti suun-

tautua (Keskisuomalainen 19.12. 1999). Elinkeino-elämän Valtuuskunnan vuodenvaihteessa 1998–99teettämän mielipidetutkimuksen mukaan 66 % vas-taajista hyväksyi väitteen, jonka mukaan muuttolii-kettä kasvukeskuksiin tulisi hillitä, vaikka se edellyt-täisi suuria kustannuksia aiheuttavia aluepoliittisiatoimia (EVA 1999).15 Muuttoliike on lisännyt asuntojen tarvetta ennenkaikkea pääkaupunkiseudulla. Kasvanut kysyntä onnostanut nopeasti asuntojen hinta- ja vuokratasoja sa-malla inflaatiota kasvattaen. Hintojen nousu ja asun-tojen riittämätön tarjonta vähentää alueelle muuttoa.Samalla tavalla muuttoalttiutta voivat vähentää val-litsevat asuntojen hintojen alueelliset erot sekä pää-omatappioiden mahdollisuus voimakkaiden hintahei-lahtelujen tilanteessa. Markkinamekanismi toimiiasuntomarkkinoiden kautta hidastaen keskittävääkehitystä (ks. Böckerman, 1999b, joka on tarkastel-lut asuntomarkkinoiden ja muuttoliikkeen välisiä yh-teyksiä).

409

Hannu Tervo

Työvoiman liikkuvuutta on totuttu pitämäänoleellisena osana työmarkkinoiden joustavuut-ta. Ajatuskulun mukaan työpaikkojen hävitessäihmisten on muutettava niille alueille, jotka tar-joavat työtä. Näin voidaan estää rakenteellistatyöttömyyttä. Vaikka koko talouden kannaltamuuttamista voidaan pitää joustotekijänä, se eiole sitä työvoimaa menettävien alueiden kan-nalta. Niiden kannalta takaisinpäin joustoa eiole, sillä ne menettävät keskeisen kehittämisre-surssinsa ja kilpailutekijänsä, osaavan työvoi-man. Muuttamisen vaikutukset jäävät pysyvik-si, eivät väliaikaisiksi.

4. Alueellinen ohjaus4.1 Julkisen vallan rooliHyvinvointivaltion tulontasausmekanismit ovattoimineet hyvin Suomessa, mitä osoittaa käytet-tävissä olevien tulojen verraten tasainen jakau-tuminen alueittain. Tätä mekanismia on kutsut-tu myös ’suureksi aluepolitiikaksi’ sen merkit-tävän alue-eroja tasaavan vaikutuksen vuoksi,joka sillä on. Esimerkiksi vuonna 1994 valtionja Kelan saamat tulot niiden budjeteissa asukas-ta kohden olivat Uudellamaalla yli 56 000 mkja menot hieman yli 45 000 mk nettomenetyk-sen ollessa yli 11 000 mk. Vastaavasti keski-määräinen kainuulaisen kohdalla valtion ja Ke-lan saamat tulot olivat 38 000 mk ja menot yli52 000 mk eli nettovoitoksi jäi yli 14 000 mkasukasta kohden alueella (Etelä-Savon maakun-taliitto 1997).Julkisen vallan roolia ajateltaessa on syytä

myös muistaa, että monilla harvaan asutuilla jasyrjäisillä alueilla julkisen sektorin osuus työ-paikoista ja tuotannosta on erittäin suuri. Jul-kisen sektorin työllisten osuus oli suurin Lapis-sa 1995 (35,6%) ja matalin Päijät-Hämeessä(23,0 %). Seutukunnittain tarkastellen alueelli-

set erot ovat maakunnittaisia eroja vielä selväs-tikin suurempia.1990-luvun syvän talouslaman seurauksena

tehdyt julkisten menojen tasaiset leikkauksetkohdentuivat luonnollisesti raskaimmin niillealueille, jotka ovat hyötyneet suuresta julkises-ta sektorista ja budjetin tasaavasta vaikutukses-ta eniten. Kärsijöitä olivat ennen kaikkea Poh-jois- ja Itä-Suomen aluetaloudet.Julkisen sektorin rakenteet ovat myös muu-

ten olleet muutosten kourissa. EU-jäsenyyssekä talous- ja rahaliittoon osallistuminen vai-kuttavat kaikkien julkisen sektorin tasojen roo-liin. Kuntien ja valtion välisiä fiskaalisia suhtei-ta on muutettu myös kansallisin päätöksin esi-merkiksi valtionosuusjärjestelmiä muuttamalla.Monilla alueilla epäedullinen väestö- ja demo-grafinen kehitys tulee lisäämään riippuvuuttajulkisista menoista ja samalla vähentämään ve-rotettavaa tulopohjaa.Julkisen sektorin tekemillä investointi- ja si-

jaintipäätöksillä on ollut monien alueiden kehi-tyksen kannalta ratkaiseva merkitys. Valtionyh-tiöiden perustamiset ja ennen kaikkea uusienyliopistojen sijoittamiset eri puolille maata1950–1960 luvulla ovat osoittautuneet tärkeiksitasapainoisen aluekehityksen avaimiksi. Samal-la tavalla perusinfrastruktuurin rakentaminen jajulkisten palvelujen tuominen eri alueille teki-vät mahdolliseksi syrjäisempienkin alueiden ke-hityksen.Aluerakenteen tarkastelu osoittaa 2000-luvun

Suomen olevan keskittymässä ja autioitumassa.Paitsi suorin aluepoliittisin toimin julkisella val-lalla voi olla edelleen tärkeä merkitys tasapai-noisemman alueellisen kehityksen aikaansaami-sessa myös asunto- ja infrastruktuuripolitiikanavulla ja omien toimintojensa uudelleensijoitte-lun kautta.

410

Artikkeleita – KAK 3/2000

4.2 Aluepolitiikka

Viime vuosina on puhuttu sekä ’suuresta alue-politiikasta’ että ’pienestä aluepolitiikasta’, jol-loin edellisellä on tarkoitettu kaikkea julkisenvallan harjoittamaa resurssien siirtoa ja jäl-kimmäisellä varsinaisia aluepoliittisia toimia.Edellinen ei ole varsinaista aluepolitiikkaa,mutta koska kaikilla valtion toteuttamilla re-surssien siirroilla on myös alueelliset vaikutuk-sensa, ja koska sen aggregoidut vaikutukset toi-mivat alue-eroja tasaten, on ryhdytty käyttä-mään kyseistä termiä. Kuten edelliset tarkaste-lut ovat osoittaneet, suuri aluepolitiikka on vo-lyymiltaan merkittävää ja se on vaikuttanutalue-erojen kehitykseen erityisesti tulotasojenkohdalla.Pienellä aluepolitiikalla eli varsinaisilla alue-

poliittisilla toimilla on koetettu vaikuttaa ennenkaikkea aluekehityksen toiseen puoleen, sijain-tirakenteiden kehitykseen. Sen volyymi ei olekuitenkaan ollut kovin suurta aluerakenteen ke-hitykseen vaikuttaviin markkinavoimiin näh-den. Pienen aluepolitiikan kautta saamastaan tu-esta huolimatta keskittävä kehitys on ollut voi-makasta samalla, kun heikommat alueet ovatmenettäneet yrityksiä ja työvoimaa.Sisäasiainministeriössä on laskettu varsinai-

siksi aluekehitysmäärärahoiksi noin 4,6 miljar-dia markkaa vuonna 1999.16 Nämä ovat määrä-rahoja, joilla voidaan edistää alueellisten kehit-tämistavoitteiden ja niiden toteuttamiseksi laa-dittavien aluekehitysohjelmien toteutumista. Li-säksi tulevat vielä EU:n rakennerahastovarat.EU-jäsenyyden myötä suomalaista aluepolitiik-kaa käytännössä toteutetaan rakennerahasto-oh-jelmien ympärillä. Puhtaasti kansallisen aluepo-

litiikan määrärahat ovat olleet korkeintaan 1/6kaikesta varsinaiseen aluepolitiikkaan käytetys-tä rahoituksesta.EU-jäsenyys on merkinnyt perinteisten, yri-

tyksiin kohdistuneiden aluetukien (investointi-tuet, käynnistystuet) vähenemistä ja vastaavastiohjelmaperusteisen tuen kasvua. Aluetuenosuus yritystuesta oli vain 20 % vuonna 1996(Junka 1998).Tarkasteltaessa yritystukien alueellista koh-

dentumista voidaan helposti havaita 1990-luvunkansalliseksi kehittämisstrategiaksi valitunosaamisstrategian vaikutuksen. Ne alueet, joi-den yritykset ovat kyenneet käyttämään hyväk-seen tarjolla olevia tutkimus- ja tuotekehittely-resursseja, ovat myös saaneet yritystukia suh-teessa runsaasti. Periodilla 1994–1997 yritystoi-minnan julkiset avustukset vähenivät pääosassamaakuntia, mutta Uudellamaalla ja Satakunnas-sa niiden kokonaismäärä säilyi ennallaan (ks.Kangasharju ym. 1998). Uudellamaalla vuosien1994–1996 yritystuen määrä alueen bkt:henverraten oli kolmanneksi korkeinta Vaasan ran-nikkoseudun ja Ahvenanmaan jälkeen. Aluepo-litiikan vastine osaamisstrategiassa on ollutosaamiskeskusohjelma, mutta sen kautta kulke-vat resurssit ovat jääneet verraten vähäisiksi.Uuden, EU-ajan aluepolitiikan tuloksista ei

ole toistaiseksi kokonaisvaltaista tietoa. Alue-kehitystä kuvaavat indikaattorit kuten muutto-liike-, työttömyys- ja työpaikkatiedot osoittavattavoitealueiden kehityksen olleen kuitenkin ne-gatiivista. Tieto on hälyttävintä työpaikkojenosalta, sillä aluepolitiikalla on ennen kaikkeapyritty luomaan uusia työpaikkoja. Vaikutuksetmuuttoliikkeeseen ja työttömyyteen seuraavatvasta tämän jälkeen. Periodilla 1994–1996 työ-paikat vähenivät sekä tavoite 5b että tavoite 6-alueilla (–1,0 % ja –1,9 %). Tavoite 2 -alueillane kasvoivat (1,4 %), mutta vähemmän kuinmaassa keskimäärin (2,0 %).

16 Aluekehitysmäärärahojen laskentaperusteet eivätole yksiselitteisiä, ks. Kangasharju ym. (1999).

411

Hannu Tervo

Tiedot kertovat, että aluepolitiikan vaikutuk-set sijaintirakenteiden kehitykseen eivät ole ol-leet toivottuja. Tämä voi johtua käytettyjen re-surssien vähäisyydestä suhteessa ongelmien jamuutosvoimien suuruuteen. Toisaalta EU-alue-politiikan toimet voivat vaikuttaa viipeellä niin,että vaikutukset tulevat näkyviin vasta ajanmyötä.Perimmäinen kysymys aluepolitiikan kannal-

ta on, kuinka vahva on talouden luontainen tai-pumus keskittävään kehitykseen. Voidaankosiihen vaikuttaa? Kysymys on kaksijakoinen:sitä voidaan tarkastella sekä yksittäisten aluei-den näkökulmasta että laajemmin, koko talou-den näkökulmasta.Ensimmäiseen osaan vastaaminen on hel-

pompaa: alueiden omilla toimilla on merkitys-tä. Monasti alueiden kasvun taustalla ovat olleetpienet historialliset sattumat, jotka ovat johta-neet ne positiivisen kasvukehän tielle. Mitä ak-tiivisempia alueiden toimijat ovat, sitä suurem-mat mahdollisuudet alueella on löytää oikeatkasvun avaimet. Tulevat kasvualueet löytyvätaktiivisesti kehittämiseen panostavista alueista,joilla on uskoa itseensä. Tärkeää on myös, ettäalueilla kyetään kääntämään negatiiviset tule-vaisuuden odotukset positiivisiksi.Ongelmana on, että on vaikea tunnistaa oi-

keat kasvun avaimet. Vaikka kasvu kerrankäynnistyttyään muodostuukin nopeaksi kumu-latiivisten voimien ansiosta, se on alkuvaihees-sa vielä hidasta. Tämän takia on vaikea arvioi-da monien toimien merkitystä, jos ne ovat tyy-piltään sellaisia, että niiden hedelmät voidaankerätä vasta vuosikymmenien kuluttua. Jotkinpaikalliset EU-hankkeet ovat juuri tällaisia.Aluepolitiikan kokonaismerkityksen kannal-

ta ongelmana on se, että kasvu näyttäisi to-teutuvan keskittävästi, muutamien alueiden va-rassa. Kysymys siitä, kuinka paljon kasvukes-kittymiä voi olla, on kuitenkin ratkaisematta

(vrt. kuitenkin Fujita ym. 1999). Toiseksi, mo-nenlaisilla alueilla voi olla kehityksen mah-dollisuuksia. Tämän osoittaa Euroopan kehityk-sen tarkastelu. Menestyjiä voivat olla myös pie-nemmät alueet, joilla on hyvä elin- ja toiminta-ympäristö, ja jotka osaavat hyödyntää keskitty-mis- ja verkostoitumisetuja. Niissä voi myöskehittyä uusia kasvualoja monipuolistamaannykyistä kapeaa kasvuperustaa (vrt. Vartiainen1999).Valikoivalla osaamisperusteisella aluepolitii-

kalla voidaan edistää näiden alueiden kehitys-mahdollisuuksia. Myös muilla aluepolitiikanmuodoilla kuten infrastruktuuripolitiikalla ja in-vestointien tukipolitiikalla on edelleen merki-tystä.Aluepolitiikan lähtökohtana voi olla myös

osaavista ihmisistä kiinni pitäminen. Suuriamuuttotappioita kokevien alueiden on vaikeanousta jaloilleen juuri sen takia, että ne ovatmenettäneet keskeisen kehittämisresurssinsa.Kerrannaisvaikutusprosessien kautta muuttajatvievät samalla alueelta mukanaan tuloa, tuotan-toa ja työpaikkoja. Vallitseva näkemys on ollutkysyntäjohteisen kasvun mukainen, eli että ih-miset seuraavat työpaikkoja. Vaikutussuhde toi-mii kuitenkin myös toisin päin: työpaikat seu-raavat ihmisiä. Tarjontajohteinen kasvu toimiierityisesti osaamisaloilla. Lopulta osaavat ihmi-set ja heidän asuinpreferenssinsä määräävätaluekehityksen suunnan.Tätä taustaa vasten ajatellen aluepolitiikassa

tulisi aikaisempaa enemmän etsiä niitä kanavia,joiden kautta voidaan vaikuttaa ihmisten asuin-paikkavalintoihin. Yksilöpohjaisen aluepolitii-kan mahdollisuudet ja keinot tulisi selvittää.

5. PäätelmätArtikkelin päätelmät voidaan tiivistää kolmeenkohtaan.

412

Artikkeleita – KAK 3/2000

5.1 Aluekehityksen luonne ja ongelmatSuomessa

1 Pitkällä aikavälillä aluekehitys on ollut Suo-messa sekä keskittävää että alue-eroja (tulo-tasomielessä) tasoittavaa. Nämä aluekehityk-sen kaksi puolta on nähtävissä yleensäkin in-tegraatio-alueilla.

2 Keskittyminen voimistui syvän taantumanjälkeen 1990-luvulla: muuttovirrat ovat suun-tautuneet vain muutamiin suuriin keskuksiin,joissa myös ovat syntyneet uudet työpaikat.Alueellisten tulotasoerojen läheneminen onmyös hidastunut 1980- ja 1990-luvulla. Voi-makas, osaamisstrategiaan perustuva talous-kasvu onkin merkinnyt selvää alueellista eri-arvoistumista työmarkkinoilla.

3 Keskittävän kehityksen jatkuessa alhaisenväestötiheyden ja pienten omien markkinoi-den alueita uhkaa toimintojen kiihtyvä supis-tuminen ja lopulta autioituminen. Markkinatviestivät keskittävän kasvun olevan tehok-kain lyhyen aikavälin ratkaisu. Muutamanvoimakkaan kasvualueen Suomi ei ole kui-tenkaan pitkällä aikavälillä aluerakenteeneikä välttämättä edes koko talouden kehityk-sen kannalta paras tulema.

5.2 Aluekehityksen muutosvoimatintegraatio-alueella

1 Globalisaatio ja Euroopan integraatioproses-si vaikuttavat kaikkien alueiden kehitykseenja samalla aluerakenteeseen. On olemassasekä kasvua keskittäviä että sitä hajauttaviakasvuprosesseja ja -mahdollisuuksia.

2 Talouksien kehitykseen kuuluvat kasautuvankehityksen voimat vahvistuvat integraationedetessä. Menestyjiä ovat vain riittävän vah-vat keskukset. Yritysten sijainti- ja uudel-leensijoittumispäätökset pyrkivät synnyttä-

mään laajoja, yli rajojenkin ulottuvia agg-lomeraatioalueita.

3 Integraation edetessä kehitys voi kuitenkinsamanaikaisesti vaihdella paikallisen toimin-nan ja paikallisten olosuhteiden tuloksena.Myös pienemmille, erikoistuneille ja verkos-toituneille seuduille, joilla on hyvä elin- jatoimintaympäristö, voi löytyä omat kasvu-mahdollisuutensa.

5.3 Aluepolitiikka1 Hyvinvointivaltion luonteeseen kuuluen

’suuri aluepolitiikka’ (valtion toteuttamat re-surssien siirrot alueiden kesken) on ollut vo-lyymiltaan merkittävää. Se on kaventanutmerkittävästi alueellisia tulotasoeroja.

2 Sen sijaan ’pienen aluepolitiikan’ (varsinais-ten aluepoliittisten toimien) avulla ei ole voi-tu estää voimakasta keskittävää kehitystä.Sen kautta käytetyt resurssit ovat lopulta pie-net markkinavoimiin nähden. Osaamisstrate-giaan perustuva tukeminen on suosinut tukeakykenemään käyttäviä kehittyneempiä aluei-ta. Ohjelmaperusteisen EU-aluepolitiikan tu-losten arviointia tosin haittaa se, että sen vai-kutukset näkyvät vasta viipeellä.

3 Aluepolitiikalla tulisi kyetä vastaamaan kes-keiseen ongelmaan, muuttoliikkeen kauttatoteutuvaan autioitumiseen ja kasvun keskit-tymiseen. Tämä edellyttää aluepolitiikan erimuotojen, infrastruktuuripolitiikan, inves-tointien tukipolitiikan ja osaamisperusteisenaluepolitiikan hyödyntämistä.

4 Myös yksilöpohjainen aluepolitiikka on po-tentiaalinen vaikutuskanava, sillä sen kauttavoidaan suorimmin vaikuttaa ihmisten asuin-paikkavalintoihin. Ihmiset eivät pelkästäänseuraa työpaikkoja, vaan kasvuprosessi toi-mii myös toisin päin: työpaikkoja syntyy sin-ne, missä ovat osaavat ihmiset.

413

Hannu Tervo

Kirjallisuus

Abraham, F. (1996): »Regional Adjustment andWage Flexibility in the European Union».Regional Science and Urban Economics,Vol. 26, 51–75.

Barro, R. ja Sala-i-Martin, X. (1991): »Conver-gence Across States and Regions», Brook-ings Papers on Economic Activity (1), 107–181.

Blanchard, O.J. ja Katz, L.F. (1992): »RegionalEvolutions». Brookings Papers on Econom-ic Activity (1), 1–61.

Böckerman, P. (1999a): »Työllisyysaste alueel-lisen kehityksen kuvaajana.» TyöpoliittinenAikakauskirja, vol. 42/3–4, 93–95.

Böckerman, P. (1999b): »Asuntomarkkinoidenrooli työmarkkinoiden sopeutumisessa».Kansantaloudellinen aikakauskirja, vol. 95,110–117.

Decressin, J. ja Fatas, A. (1995): »Regional La-bor Market Dynamics in Europe». EuropeanEconomic Review, Vol. 39, 1627–1655.

Erkkilä, M. ja Widgren, M. (1996): »Suomi jasisämarkkinoiden toiminta EMUssa». Elin-keinoelämän tutkimuslaitos, Sarja B 129,Helsinki.

Etelä-Savon maakuntaliitto (1997): »Suuri alue-politiikka Suomessa v. 1994 ja REGFIN-aluemalli». Julkaisu 28, Mikkeli.

ETLA (1999): Suhdanne 4/1999. Helsinki.EVA (1999): »Suomen uusjako – raportti alue-kehityksestä ja sen vaikutuksista». http://www.eva.fi/julkaisut/raportit/Alue99

Frankel, J.A. ja Rose, A.K. (1998): »The Endo-geneity of the Optimum Currency Area Cri-teria», The Economic Journal, vol. 108,1009–1025.

Fujita, M., Krugman, P. ja Venables, A. J.(1999): The Spatial Economy. Cities, Re-gions, and International Trade. The MIT

Press, Cambridge, Massachusetts & London,England.

Giersch, H. (1949/50): »Economic Union be-tween the Nations and the Location of Indus-tries», Review of Economic Studies, vol. 17,87–97.

Hautamäki, L.(toim.) (1996): »Suomi teollisenja tietoyhteiskunnan murroksessa: tietoyh-teiskunnan sosiaaliset ja yhteiskunnallisetvaikutukset». Suomen itsenäisyyden rahasto,Helsinki.

Huovari, J. (1999): »Alueelliset työttömyys- jatyöllisyyserot.» Pellervon taloudellisen tutki-muslaitoksen työpapereita 27, Helsinki.

Illeris, S. (1993): »Regional Development inWestern Europe: a Mosaic Model». Teokses-sa Lundqvist, L. ja Persson, L.O. (toim.)Visions and Strategies in European Integra-tion. A North European Perspective. Sprin-ger-Verlag, Berlin.

Junka, T. (1998): »Yritystuen kehityspiirteet1984–1996». Valtion taloudellisen tutkimus-keskuksen Keskustelualoitteita 165, Helsin-ki.

Kangasharju, A. (1998): »Regional EconomicDifferences in Finland: Variations in IncomeGrowth and Firm Formation.» Pellervo Eco-nomic Research Institute Publications no. 17,Helsinki.

Kangasharju, A., Kataja, J-P. ja Vihriälä, V.(1999): »Tarvitaanko aluepolitiikkaa?» Pel-lervon taloudellisen tutkimuslaitoksen työpa-pereita 18, Helsinki.

Krugman, P. (1991a): Geography and Trade.The MIT Press, Cambridge.

Krugman, P. (1991b): »Increasing Returns andEconomic Geography», Journal of PoliticalEconomy, vol. 99, 483–499.

Krugman, P. (1993): »Lessons of Massachu-setts for EMU». Teoksessa Torres, F. Ja Gia-vazzi, F. (toim.) Adjustment and Growth in

414

Artikkeleita – KAK 3/2000

the European Monetary Union. CEPR, Lon-don.

Krugman, P. (1998): »What’s New about theNew Economic Geography?», Oxford Re-view of Economic Policy, vol. 14, 7–17.

Lankinen, M. (1998): »Muuttoliikkeen vaiku-tukset kunnan menoihin». Teoksessa Helin,H., Laakso, S., Lankinen, M. ja Susiluoto, I.(toim.) Muuttoliike ja kunnat, Kunnallisalankehittämissäätiö, Helsinki.

Littow, P. (1989): »Keskittymisen hinta». Sisä-asiainministeriön Aluepoliittisen osastonAluepoliittisia tutkimuksia ja selvityksiä1989:3, Helsinki.

Loikkanen, H.A., Laakso, S. ja Sullström, R.(1997): »Syvenevä integraatio ja aluetalou-dellinen kehitys». Valtioneuvoston kanslianjulkaisusarja 1997/15, Helsinki.

Loikkanen, H.A., Rantala A. ja Sullström R.(1998) »Regional Income Differences in Fin-land, 1966–96». Government Institute forEconomic Research, Discussion Papers 181.Helsinki.

Loikkanen, H.A., Riihelä M. ja Sullström R.(1999) »Kaupunkien, taajamien ja maaseu-dun väliset ja sisäiset tulo- ja kulutuserot».Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, Kes-kustelualoitteita 213. Helsinki.

Obstfeld, M. ja Peri, G. (1998): »AsymmetricShocks, Regional Non-Adjustment andFiscal Policy». Teoksessa Begg, D., vonHagen, J., Wyplosz, C.A. ja Zimmerman,K.F. (toim.) EMU: Prospects and Challengesfor the Euro, Blackwell, Oxford.

Okko, P., Miettilä, A. ja Hyvärinen, J. (1998):»Globalisaatio ja aluerakenteen muutos».Sitra 177, Helsinki.

Overman, H.G. ja Puga, D. (1999): »Unem-ployment clusters across European regionsand countries». Centre for Economic Per-formance Discussion Paper 434, London.

Ottaviano, G. I. P. ja Puga, D. (1998): »Ag-glomeration in the Global Economy: A Sur-vey of the »New Economic Geography»,World Economy, vol 21, 707–731.

Pehkonen, J. ja Tervo, H. (1998): »Persistenceand Turnover in Regional Unemployment Dis-parities», Regional Studies, vol. 32, 445–459.

Pekkala, S. (2000): »Regional Convergence andMigration in Finland, 1960–95». Universityof Jyväskylä, School of Business and Eco-nomics. Jyväskylä Studies in Business andEconomics 4. Jyväskylä.

Pekkala, S. ja Kangasharju, A. (2000): »Re-gional Labour Market Adjustment in Fin-land». University of Jyväskylä. School ofBusiness and Economics. Working paper n:o218. Jyväskylä.

Puga, D. (1999): »The Rise and Fall of Region-al Inequalities», European Economic Review,vol. 43, 303–334.

Ritsilä, J. ja Tervo, H. (1999): »Regional Dif-ferences in the Role of Migration in LabourMarket Adjustment: the Case of Finland».Teoksessa Crampton, G. (toim.) RegionalUnemployment, Job Matching, and Migra-tion, European Research in Regional Sci-ence, vol. 9, Pion, London.

Roura, J.R.C. ja Suarez-Villa, L. (1992): »Re-gional Economic Integration and the Evolu-tion of Disparities». Paper Presented at the4th World Congress of R.S.A.I., Palma,Spain, May 26–30, 1992.

Soltwedel, R., Dohse, D. ja Krieger-Boden, C.(1999): »EMU challenges European LaborMarkets», IMFWorking Paper/99/131.

Sotarauta, M. ja Kostiainen, J. (1999): »Kau-punkiseudut matkalla tietoyhteiskuntaan».Teoksessa Sotarauta, M. (toim.) Kaupunki-seutujen kilpailukyky ja johtaminen tietoyh-teiskunnassa. Suomen Kuntaliitto, ACTA106, Helsinki.

415

Hannu Tervo

Suomen Kuntaliitto (1999): »Menestys kasaan-tuu – alueet erilaistuvat.» Helsinki.

Tervo, H. (1994): »Paikalliset työmarkkinatSuomessa», Työpoliittinen Aikakauskirja,vol. 37/3, 26–35.

Tervo, H. (1996): »Suomi Alueiden Euroopas-sa – ensikokemuksia ja näköaloja». Teokses-sa Nenonen, T. ja Pehkonen, J. (toim.) AnttiTanskanen 50 vuotta – kirjoituksia kansan-taloudesta. Jyväskylän yliopiston Taloustie-teen laitoksen julkaisuja 102, Jyväskylä.

Tervo, H. (1997): »Kärjistääkö EMU aluekehi-tystä Suomessa?», PTT Katsaus, vol. 18/2,32–41.

Tervo, H. (1998): »Muuttoliike ja työmarkki-noiden sopeutuminen», Kuntapuntari (2),13–16.

Tervo, H. (1999): »Regional science» ja »neweconomic geography»: katsaus aluetaloustie-teen kehitykseen ja näkymiin», Kansanta-loudellinen aikakauskirja, vol. 95, 753–765.

Tervo, H. (2000a): »Uuden aluetalousteorianavaamia näkökulmia aluekehitykseen», Kan-santaloudellinen aikakauskirja, vol. 96, 6–10.

Tervo, H. (2000b): »Migration and LabourMarket Adjustment: Empirical Evidencefrom Finland 1985–90», International Re-view of Applied Economics, vol. 14, 343–360.

Tervo, H. ja Pehkonen, J. (1995): »Alueellisettyöttömyyserot – pysyvä ilmiö?» Työpoliitti-nen Aikakauskirja, vol. 38/3, 20–29.

Vartiainen, P. (1995): »Kaupunkiverkko. Ku-vausjärjestelmän kehittäminen kansallisiin jakansainvälisiin tarpeisiin.» Kaupunkipolitii-kan yhteistyöryhmän julkaisu, Helsinki.

Vartiainen, P. (1999): »Onko aluekehityksessähäviäjiä ja voittajia», Kunnallistieteellinenaikakauskirja, vol. 27, 497–502.

Väyrynen, R. (1999): Globalisaatio ja sen vai-kutukset. Sitra 223, Taloustieto Oy, Helsinki.