lauantai 9.6.2012 – viikko 23 pyhÄjoen lukion tuottama joukkojulkaisu...

20
P YHÄJOEN K UULUMISET LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Lukiolain mukaisesti lukio- koulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasva- mista hyviksi, tasapainoisik- si ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi. Lukion tavoitteena on antaa opiskelijoille jatko-opinto- jen, työelämän, harrastus- ten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Pyhäjoen yrittä- jyyslukio on onnistunut jäl- leen kerran. Eilen uutisoitiin laajasti Suomen lukioiden paremmuudesta. Pyhäjoen lukio sijoittui 19. maamme 402 lukion joukossa. Uskon että myös muiden, kuin yli- oppilaskirjoituksissa mitat- tavien asioiden osalta Pyhä- joen lukio saavutti lukiolain laaja-alaiset ja kunnianhimoi- set tavoitteet. Lukiovuodet ovat nuorelle kasvamista yhteisöllisyyteen ja yhteiskunnan jäseniksi. Se on myös nuoren itsetunnon kehittymisen aikaa. Itsetunto on tunnetta siitä, että olen hyvä, se on itseluottamus- ta ja itsensä arvostamista, oman elämän näkemistä ar- vokkaana ja ainutkertaisena. Se on itsenäisyyttä, riippu- mattomuutta muiden mieli- piteistä. Se on myös omien epäonnistumisten ja petty- mysten sietämistä sekä ky- kyä arvostaa ja auttaa muita. Savolainen sananlasku kuvaa itseensä luottamista osuvas- ti "joka ihteesä luottoo, se kykysä tuploo". Tämän päivän Suomessa on todella tarvetta toisesta huolehtimiseen, toisesta vä- littämiseen ja toisen autta- miseen. Tärkeää on auttaa kaveria erityisesti silloin, kun elämässä on vaikeaa. Jo- kaisella oppilaalla on oikeus tulla hyväksytyksi sellaisena kun on, juuri omana itsenään. Kaikilla nuorilla eivät asiat valitettavasti ole kuitenkaan näin hyvin. Yllättävän moni suomalainen nuori kertoo, että hänellä ei ole yhtään läheistä ystävää koulussa ja ettei hän koe tulevansa kuul- luksi koulussa. Uskon, että teillä on terveestä itsetun- nosta kumpuavaa empaat- tisuutta ja olette oppineet huolehtimaan toisistanne ja auttamaan toisianne. Vete- raanisukupolven ohje - ka- veria ei jätetä - on hyvä ohje edelleen. Minulle on muodostunut kuva, että teillä oppilailla on ollut hyvä olla ja opiskella Pyhäjoen lukiossa. Teillä on ollut pätevät, hyvät opet- tajat ja muu henkilökunta, jotka huolehtivat teistä ja ovat tarjonneet teille oi- valliset olosuhteet ja hyvän tuen opiskelemiseen. Pienen koulun vahvuuksia on, että siellä voidaan kuulla jokaista oppilasta ja vastata hänen tarpeisiinsa ja toiveisiinsa, saavuttaa parhaimmillaan amerikkalaisen kirjailijan ja lentäjän Richard Bachin, kirjassaan Lokki Joonatan, kuvaama opettajan ja op- pilaan upea yhteistyö: ”Joo- natan oli alituisesti jokaisen oppilaansa rinnalla näyttä- mässä, kehottamassa, vaati- massa, auttamassa. Se lensi oppilaidensa kanssa yön ja pilvien ja myrskyn halki, ja ne nauttivat siitä.” Toivotan teille, pian valko- lakin päähänne painaville yli- oppilaille, runsasta onnea ja menestystä elämäänne, sekä tuleviin opintoihinne ja työ- hönne runoilijan sanoin: Täyttynyt unelma ja usko huomiseen antavat pohjan pelotto- muudelle, jonka varaan on helppo astua askel kerrallaan kohti uusia aikoja. Juhlaväki, toivotan teille kaikille virkistävää ja aurin- koista kesää! Matti Soronen, Pyhäjoen kunnanjohtaja Tänään on ilon ja riemun päivä. Tänään on ruusujen ja kukkien päivä. Tänään on halausten ja ilonkyynelten päivä. Tänään on Teidän ylioppilaiden juhlapäivä. Arvoisat ylioppilaat, hyvät opettajat, hyvät ylioppilaiden vanhemmat ja kokoontunut juhlaväki Pyhäjoen lukiosta sai 26 onnellista ylioppilasta valkolakin. Ylioppilaskirjoituksissa he menestyivät erinomaisesti. Ylioppilaat vasemmalta ylhäältä Juho Takalo, Ossi Lohikoski, Niko Valtokari, Jussi Louhimaa, Kimmo Mattila, Olli Petäjäniemi, Kalle Tornberg ja Kaisa Vetoniemi. Keskeltä vasemmalta Reija Koskenlaine, Jari Maijala, Riikka Koskenlaine, Ville Solinen, Sofia Pohjanen (Kuortaneen urheilulukio), Sampo Pakkanen, Otto Hourula, Samu Silvola, Miia Nikula, Sari Sarpola ja Tiina Lohikoski. Edestä vasemmalta Mira Halunen, Monika Palosaari, Henna Oja, Maria Keski-Panula, Janika Keskitalo, Katja Korpela, Assi Närhi ja Sirpa Helander. Pyhäjoella lakitettiin 26 uutta ylioppilasta KUVAAJA: MALVIINA IMPOLA

Upload: others

Post on 18-Jan-2021

1 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

PYHÄJOEN

KUULUMISETL A U A N T A I 9 . 6 . 2 0 12 – V I I K K O 2 3

P Y H Ä J O E N L U K I O N T U O T T A M A J O U K K O J U L K A I S U

Lukiolain mukaisesti lukio-koulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasva-mista hyviksi, tasapainoisik-si ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi. Lukion tavoitteena on antaa opiskelijoille jatko-opinto-jen, työelämän, harrastus-ten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Pyhäjoen yrittä-jyyslukio on onnistunut jäl-leen kerran. Eilen uutisoitiin laajasti Suomen lukioiden paremmuudesta. Pyhäjoen lukio sijoittui 19. maamme 402 lukion joukossa. Uskon että myös muiden, kuin yli-oppilaskirjoituksissa mitat-

tavien asioiden osalta Pyhä-joen lukio saavutti lukiolain laaja-alaiset ja kunnianhimoi-set tavoitteet.

Lukiovuodet ovat nuorelle kasvamista yhteisöllisyyteen ja yhteiskunnan jäseniksi. Se on myös nuoren itsetunnon kehittymisen aikaa. Itsetunto on tunnetta siitä, että olen hyvä, se on itseluottamus-ta ja itsensä arvostamista, oman elämän näkemistä ar-vokkaana ja ainutkertaisena. Se on itsenäisyyttä, riippu-mattomuutta muiden mieli-piteistä. Se on myös omien epäonnistumisten ja petty-mysten sietämistä sekä ky-kyä arvostaa ja auttaa muita.

Savolainen sananlasku kuvaa itseensä luottamista osuvas-ti "joka ihteesä luottoo, se kykysä tuploo".

Tämän päivän Suomessa on todella tarvetta toisesta huolehtimiseen, toisesta vä-littämiseen ja toisen autta-miseen. Tärkeää on auttaa kaveria erityisesti silloin, kun elämässä on vaikeaa. Jo-kaisella oppilaalla on oikeus tulla hyväksytyksi sellaisena kun on, juuri omana itsenään. Kaikilla nuorilla eivät asiat valitettavasti ole kuitenkaan näin hyvin. Yllättävän moni suomalainen nuori kertoo, että hänellä ei ole yhtään läheistä ystävää koulussa ja

ettei hän koe tulevansa kuul-luksi koulussa. Uskon, että teillä on terveestä itsetun-nosta kumpuavaa empaat-tisuutta ja olette oppineet huolehtimaan toisistanne ja auttamaan toisianne. Vete-raanisukupolven ohje - ka-veria ei jätetä - on hyvä ohje edelleen.

Minulle on muodostunut kuva, että teillä oppilailla on ollut hyvä olla ja opiskella Pyhäjoen lukiossa. Teillä on ollut pätevät, hyvät opet-tajat ja muu henkilökunta, jotka huolehtivat teistä ja ovat tarjonneet teille oi-valliset olosuhteet ja hyvän tuen opiskelemiseen. Pienen

koulun vahvuuksia on, että siellä voidaan kuulla jokaista oppilasta ja vastata hänen tarpeisiinsa ja toiveisiinsa, saavuttaa parhaimmillaan amerikkalaisen kirjailijan ja lentäjän Richard Bachin, kirjassaan Lokki Joonatan, kuvaama opettajan ja op-pilaan upea yhteistyö: ”Joo-natan oli alituisesti jokaisen oppilaansa rinnalla näyttä-mässä, kehottamassa, vaati-massa, auttamassa. Se lensi oppilaidensa kanssa yön ja pilvien ja myrskyn halki, ja ne nauttivat siitä.”

Toivotan teille, pian valko-lakin päähänne painaville yli-oppilaille, runsasta onnea ja

menestystä elämäänne, sekä tuleviin opintoihinne ja työ-hönne runoilijan sanoin:

Täyttynyt unelma ja usko huomiseen antavat pohjan pelotto-

muudelle, jonka varaan on helppo

astua askel kerrallaan kohti uusia aikoja.

Juhlaväki, toivotan teille kaikille virkistävää ja aurin-koista kesää!

Matti Soronen,Pyhäjoen kunnanjohtaja

Tänään on ilon ja riemun päivä. Tänään on ruusujen ja kukkien päivä. Tänään on halausten ja ilonkyynelten päivä. Tänään on Teidän ylioppilaiden juhlapäivä.

Arvoisat ylioppilaat, hyvät opettajat, hyvät ylioppilaiden vanhemmat ja kokoontunut juhlaväki

Pyhäjoen lukiosta sai 26 onnellista ylioppilasta valkolakin. Ylioppilaskirjoituksissa he menestyivät erinomaisesti. Ylioppilaat vasemmalta ylhäältä Juho Takalo, Ossi Lohikoski, Niko Valtokari, Jussi Louhimaa, Kimmo Mattila, Olli Petäjäniemi, Kalle Tornberg ja Kaisa Vetoniemi. Keskeltä vasemmalta Reija Koskenlaine, Jari Maijala, Riikka Koskenlaine, Ville Solinen, Sofia Pohjanen (Kuortaneen urheilulukio), Sampo Pakkanen, Otto Hourula, Samu Silvola, Miia Nikula, Sari Sarpola ja Tiina Lohikoski. Edestä vasemmalta Mira Halunen, Monika Palosaari, Henna Oja, Maria Keski-Panula, Janika Keskitalo, Katja Korpela, Assi Närhi ja Sirpa Helander.

Pyhäjoella lakitettiin 26 uutta ylioppilastaKU VA A J A : M A LV I I N A I M P O L A

Page 2: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12sivu 2

Parhalahden kouluHANNA MÄKIKAUPPILA

Suvivirsi ja kuutosten jäähy-väislaulu on laulettu ja oppilaat saateltu kesälaitumille kerää-mään voimia tulevalle lukuvuo-delle. Takana on työntäyteinen ja haasteellinen lukuvuosi.

Syksyn koulutyö alkoi Parha-lahden koululla poikkeuksel-lisen jännittävissä merkeissä, sillä elokuun 15. päivän aamuna linja-auto toi koulun pihaan 28 uutta oppilasta Piehingin kyläl-tä Raahesta. Tunnelma koulun pihalla oli jännittynyt ja odot-tava niin opettajien kuin oppi-laidenkin keskuudessa. Uusien oppilaiden lisäksi 5-6 luokan uutena opettajana aloitti Heik-ki Saukko Kalajoelta ja muu-taman vuoden tauon jälkeen Johanna Karjaluoto-Pisilä pa-lasi luokanopettajan tehtäviin koulullemme.

Ensimmäiset kouluviikot sujui-vat hyvin rauhallisesti tutustu-misen merkeissä puolin ja toisin. Olimme jo keväällä puhuneet parhalahtisten oppilaiden kans-sa, että tehtävämme on saada uudet oppilaat mukaan koulum-me arkeen niin, että hekin voi-vat tuntea uuden koulun omaksi koulukseen. Viikkojen kuluessa meille opettajille selvisi, että meidän tehtävämme oli kahden erilaisen koulukulttuurin yh-teensovittaminen. Siitä nousi myös läpi lukuvuoden kanta-nut teemamme. Opettelimme toimimaan yhteisten sääntöjen mukaan, ottamaan kaikki mu-kaan ja hyväksymään toinen toisemme osaksi yhteistä uutta kouluyhteisöämme. Koulumme ahtaat tilat näin suurelle oppi-lasmäärälle ovat tuoneet vielä omat lisähaasteensa arkeen. Liikuntatilojen puuttuminen on vaikeuttanut paitsi liikunnan-opetusta myös juhlien järjestä-mistä. Hankaliltakaan tilanteilta ei vältytty, mutta yhteen hii-leen puhaltaminen ja toistem-me tukeminen ja huomioon ot-taminen auttoi meitä jaksamaan

Parhalahden kuulumisia 2012

1. luokkaErkkilä AapoKokko NeaLuomala AntonOinonen LuukasNiskanen EmmiinaRaasakka Peppiina

2. luokka Eskola EliasLukkaroinen JenniMartin AnttiOikarinen KonstaPietilä SamiPyhälä NiinaRantala NeaRaappana IidaNiinimaa JanetteSaari Mikael

3. luokkaFlink TeemuIsotalus ToniJylkkä Nette

Keskinen TarmoKyllönen InkaMattila JussiMuikkula JuusoNiinimaa JanetteNiskanen EelisOikarinen Pihla

4. luokkaEskola ArttuHaveri TomiKittilä KasperiMatkaselkä JessePietilä JennaPyhälä NiklasSarpola KarimSipilä Sofia

5. luokkaEskola VenlaHänninen TyttiIsotalus RiinaLukkaroinen JaniMustakallio Lauri

Mustakallio VilleNiinimaa JoonasNiskanen JoonatanOikarinen SuviPietilä MiiaRönkkö AaroSaari MarkusSarpola Melisa

6. luokkaKarsikko JarkkoKarsikko JenniKarsikko TyttiKittilä VesaKrekilä KristianMatkaselkä JuliaMartin JuliaMuurinen OonaOikarinen PinjaOinonen RosaPyhälä TomiSaari EliasSarviranta Nettayhteensä: 60 oppilasta

Koulun vanhempainyhdistys:Muurinen Riitta, puheenjohtajaSaari TerhoRaasakka MariaOikarinen MattiKittilä ErjaSipilä KatjaSarpola AbedMäkikauppila Hanna, opettajien edustaja

Henkilökunta:Mäkikauppila Hanna: 1-2 luokka, koulunjohtajaKarjaluoto-Pisilä Johanna: 3-4 luokkaSaukko Heikki: 5-6 luokka Illikainen Soili, erityisopettajaSuni-Lajunen Riikka, musiikinopettajaMattila Minna, koulunkäyntiavustajaPaavola Anneli, ruoka- ja laitoshuoltaja

NIINA PYHÄLÄ JA IIDA RAAPPANA 2LK

Me kävimme koulun kanssa kevätretkellä Ranuan eläin-puistossa. Aamulla oli mukava herätä ja lähteä retkelle. Linja-autossa oli mukavaa. Automat-kalla näimme paljon eläimiä, kun tien yli juoksi kettu, hirvi ja poro. Retkipäivänä Ranual-la on hieno ilma. Me näimme siellä ilveksiä, susia, villisikoja, saukkoja ja paljon erilaisia lin-

tuja, mutta parasta oli nähdä jääkarhun pentu. Opas kertoi, että jääkarhuemo ja poikanen pidetään erillään isäkarhusta, koska se saattaisi syödä poika-sensa.

Opas kertoi meille paljon mielenkiintoisia asioita eläimis-tä ja niiden hoidosta. Opimme paljon uusia asioita eläimistä. Näimme myös Vaasasta pe-lastetun merikotkan, joka ei pystynyt lentämään. Saukot

olivat hyviä uimareita ja tykkä-sivät kovasti uimisesta. Karhut tekivät temppuja saadakseen omenoita. Suurin ruskeakarhu Palle Jooseppi oli laihdutus-kuurilla. Se ei paljon jaksanut liikkua, vaan odotteli suu auki omenoista. Pöllöjä oli vaikea erottaa hyvän suojavärin vuok-si puiden oksilta. Osa eläimistä oli nukkumassa. Karkkikaupas-ta ostettiin tuliaisia kotiin vie-täväksi. Illalla nukutti hyvin.

Kevätretki Ranuan eläinpuistoonLuokat 1-5 tekivät kevätretken toukokuussa Ranuan eläinpuistoon.

Oppilasluettelo lv. 2011-2012

Stipendit:Parhalahden ja Piehingin ky-läyhdistysten stipenditOona Muurinen 6lkJarkko Karsikko 6lkElias Saari 6lk Rosa Oinonen 6lk

MLL:n reilu kaveri:Kittilä Vesa 6lk

Hyvästä koulumenestyksestäMarkus Saari 5lkMiia Pietilä 5lk

Kauniista käytöksestä Riina Isotalus 5lk

arkisessa aherruksessa. Myös kodeille täytyy esittää kiitokset erinomaisesta yhteistyöstä yh-teisen kasvatustyömme haas-teellisella polulla. Vuoden aika-na olemme tulleet hyvin tutuiksi niin uusien oppilaiden kuin kotienkin kanssa ja ystävyys-suhteet oppilaiden välillä ovat kasvaneet niin tiiviiksi, että osa Piehingin kuudesluokkalaisista halusi siirtyä Pyhäjoelle myös yläasteelle.

Yhteistyö Raahen suuntaan jatkuu myös tulevana lukuvuon-

na. Uuden lukuvuoden suunnit-telua ja valmistelua helpottaa suuresti ajatus siitä, että opet-tajakunta säilyy samana ja kou-lun piiriin tulee vain muutama uusi perhe molemmilta kyliltä uusien ekaluokkalaisten myö-tä. Haluan kiittää kaikkia yh-teistyötahojamme kuluneesta lukuvuodesta ja toivottaa sekä henkilökunnalle että oppilaille ja kodeille aurinkoista ja virkis-tävää kesää!

Page 3: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12 sivu 3

Pihalla leikin pyöräilen, jää-telöä maistellen. Kesästä nau-tin niin kauan kuin voin. Päiviä lasken kesään asti, koulun käyn loppuun ahkerasti. Aurinko tai-vaalla kuumottaa, altaassa pols-kia nyt saa!

Todistuksen kun saan, kiitän opettajaa ja lähden elämää jat-kamaan. Kohtaan iloja ja suruja, maailman haasteita. Hyvää ke-sää kaikille, isoille ja pienille!

Jenna Pietilä 4lk

Kesällä jäätelöä syödä saan. Rannalla loikoilen vedessä vaan. Hiekka polttaa, kun siinä kävelen. Aurinkorasvaa iholleni sivelen. Laitan bikinit päälle ja huokailen säälle. Pyyhin hiet otsalta pyyhkeellä, samalla leikkien vedellä. Jalkapalloa pi-halla potkaisen, ja hampurilai-sen hotkaisen.

Sofia Sipilä 4lk

Nyt on tullut kesä, mutta mis-sä se vesilinnun pesä? Pesä on siellä missä ei tuule, älä ihan turhia luule. Jos minä löydän va-loisan paikan, sinne minä majan laitan. Majassa voi yksinkin olla, kun tunne on kuin täysi nolla. Joskus kaveritkin saa sisään tul-la, koska siellä tuoksuu niin hyvä pulla. Olen jo leiponut montaa pullaa ja ainakin kymmenen li-harullaa.

Pinja Oikarinen 3lk

Kesärunoja

Maanantai 7.5.2012 Lähdim-me Parhalahden koululta noin kello 11.30. Matkalla pysäh-dyimme Kiimingin ja Taivalkos-ken ABC:llä. Kun saavuimme Oivankiin, saimme tutustua huoneisiin/paikkoihin. Sen jäl-keen oli leirikaste, jolloin kaikis-ta tehtiin ”poroja” :D

Tiistai 8.5.2012 Aamulla meillä oli seikkailukisa, jossa ol-tiin ryhmissä ja kisailtiin voitos-ta. Lajeja oli mm. Chili-bikeillä ajaminen, lankkuhiihto, korke-an lumikasan rakentaminen, frisbeen heittäminen, nuotion sytyttäminen ja kasvien tun-nistaminen. Sen jälkeen meillä oli köysilaskeutuminen Rukalla, joka oli todella mukava ja iki-muistoinen kokemus! Illalla oli kisastudio ja meteli oli suoras-taan kauhea!

Keskiviikko 9.5.2012 Aamul-la aamupalan jälkeen teimme eväät Kiutakönkäälle vaeltamis-ta varten. Vaellus oli noin 2km mittainen. Perillä paistoimme makkaraa ja söimme eväät. Mai-semat olivat erinomaiset. Vael-luksen jälkeen kaikki muut teki-vät leiripaidan, paitsi ope, jolla ei nyt oo omaa leiripaitaa. Illalla menimme Kuusamon Tropikkiin uiskentelemaan.

Torstai 10.5.2012 Aamulla valmistauduimme toimintapäi-vään. Luvassa oli köysirataa, jousiammuntaa, laserpistoo-leilla ampumista ja chili-bikeillä ajamista. Illalla lähdimme kei-laamaan Kuusamon keskustaan. Sen jälkeen oli taas kisastudio, ja pääsimme herkuttelemaan keilausreissulla ostetuilla her-kuilla. (; Illalla nautiskelimme

myös täytekakkukahvit kahden leirikoulun aikana vanhentu-neen luokkakaverin synttärei-den kunniaksi.

Perjantai 11.5.2012 Aamupa-lan jälkeen meidän piti mennä pakkaamaan. Sitten kun paikat olivat siistit ja viimeiset kakku-kahvit juotu oli aika lähteä kotia kohti! Matkalla pysähdyimme Kempeleen Zeppeliinissä. Saim-me olla siellä jonkin aikaa ja sitten lähdimme ajamaan Parha-lahtea kohti! (;

Leirikoulun mahdollistivat omalta osaltaan myös yhteis-työyritykset Antin Autokoulu, Asmo Muurinen KY, Maanra-kennus Sippala sekä Suomen Laatukatsastus OY. Kiitämme näitä yrityksiä leirikoulumme tukemisesta.

Parhalahden 6.luokan leirikoulu Kuusamon Oivangissa

Tomi ja Vesa valmiina köysilaskeutumiseen.

Kuudesluokkalaiset viettivät leirikouluviikon Kuusamon Oivangissa. Kuvassa oppilaat leiripaidoissaan.

Julia Matkaselän taidonnäyte köysiradalta.

Kesä oli jännittävää aikaa, kun mietimme miltä piehinki-set näyttäisivät, ja millaisia he olisivat. Kun me koulun alettua näimme heidät, he vaikuttivat etäisiltä ja hyvin erilaisilta kuin he todellisuudessa olivat. Muu-taman viikon kuluttua heidän olemuksensa muuttui. Heikki sanoi meille usein, että ottakaa heidät paremmin mukaan. Ny-kyään Heikki on sitä mieltä, että olemme liiankin hyvissä väleissä heidän kanssaan. Kun muutama kuukausi vierähti ryhmätöiden parissa, tuntui kuin olisimme tunteneet aina toisemme. On-neksi osa uusista kavereista siir-tyy Pyhäjoen yläasteelle. Myös herra Saukko teki vuodesta jän-nittävämmän. Parhalahden kou-lunkäynti oli kovempaa, joten sekin vaati luokalta lisää opet-telua. Kevätpuolella opiskelu vain hauskuuntui ja suhteet sy-ventyivät. Tällä hetkellä lomaa ja uusia yhteisiä kokemuksia odotetaan innolla.

Oona Muurinen ja Tytti Karsikko 6lk

Koululaisten ajatuksia kuluneesta lukuvuodesta

Odotimme innolla ketä uusia koulukavereita luokallemme tu-lisi. Ensimmäisenä kouluaamuna meidät otettiin jonoon seiso-maan ja pian linja-auto ajoi pi-haan ja uudet oppilaat tulivat ulos autosta. Katselimme silmät pyöreinä ketä uusia kavereita saisimme. Aluksi piehinkiläiset eivät uskaltaneet puhua meil-le ja toisin päin. Mutta kohta jäänmurtoharjoitusten ansiosta alettiin tutustua pikku hiljaa. Parin viikon kuluttua hengasim-me jo yhdessä.

Ville Mustakallio 5lk ja Jark-ko Karsikko 6lk

Oli hiukan jännittävää tulla uuteen kouluun. Sain kuitenkin pian uusia ystäviä. On ollut kiva tutustua parhalahtisiin. Toivot-tavasti näen heitä vielä. Hyviä hetkiä on ollut niin monta, ettei parasta voi valita.

Julia Matkaselkä 6lk

Muistan kun tulimme ekana päivänä kouluun ja käveltiin aina Netan ja Pinjan kanssa kolmes-taan välkillä. En tuntenut täällä ketään. Säännöt olivat täällä paljon tiukemmat kuin Piehin-gissä. Aluksi mulla ei ollut tääl-lä ketään kavereita, mutta nyt tulen toimeen kaikkien kanssa. Nyt kun muutan pois on tosi vaikea luopua kavereista. Aion kyllä kesällä ja muulloinkin tulla käymään. Tämä vuosi on ollut ala-asteen paras! Ja asia, jota en unohda koskaan on leirikoulu!

Rosa Oinonen 6lk

Page 4: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12sivu 4

Yppärin koulu

OppilaatEsikoululaisetImpola ElmeriImpola LauraImpola PeppiIlola AslakMustakallio KalleNikki ValtteriPiukkala ArtoRaappana VilleRöning TopiSavukoski EetuSoronen Josefiina

1.lkHelaakoski EmmiHelaakoski JeriImpola NiklasKallio RuskaKeskitalo OonaNiemelä EeroPisilä VeetiPiukkala JuhoSuni Samuel

2.lkImpola EinoImpola EmmiinaImpola LottaImpola VeeraKoskela SinnaRajaniemi Miika

3.lkNiemelä JamiNiemelä JanneNätkin EerikaPehkonen SiruPirkola JereSuni Samuel

4.lkAho JanneImpola AliisaImpola JoelImpola ValtteriPisilä OonaRåman DanielÖversti Ville

5.lkImpola AnttiImpola HelmiImpola VenlaManninen SiljaMuikkula AnttonLuoma AleksiPetäjäsoja TuomasSuni TapaniTuikkala Jimi

6.lkHaikola JesseImpola HannaImpola TeijoNiemelä LauriPehkonen SanniPisilä InkaTuikkala MiljaViirret Pyry

TARJA TASKILA

Opetus- ja kasvatustyön vuo-sittainen huipentuma koetaan näin kesän kynnyksellä, kun oppilaat saavat palkintonsa lu-kuvuoden työstä sanallisesti tai numeroina.

Kuluneesta lukuvuodesta jäi hyvät muistot. Oppilaat ovat olleet innokkaita oppimaan uutta ja henkilökunta suhtau-tunut työhönsä intohimoisesti. Työtä on tehty lähes entisellä kokoonpanolla. Niina Yrjänästä saimme oivan lisän joukkoomme syksyllä, kun hän tuli hoitamaan Annukka Kolehmaisen äitiyslo-mitusta. Niinan tuoreet ideat ja ajatukset ovat piristäneet työ-yhteisöä ja antaneet potkua ko-koa joukolle. Niinan työ jatkuu vielä ensi lukuvuonnakin.

Opetushallituksen myöntämä avustus koulujen kerhotoimin-nan kehittämiseen on poikinut monenlaista mukavaa toimintaa oppilaiden vapaa-ajalle. Tavoit-teena on ollut kerhotoiminnan pyörittäminen oppilaiden van-hempien ja kyläläisten voimin ja siinä on onnistuttu mainiosti. Lukuvuoden aikana kerhoissa on askarreltu, laulettu, kokattu ja pelattu sählyä ja jalkapalloa.

Kerhotoiminnan kehittäminen jatkuu tulevana lukuvuonna-kin kodin, koulun ja koko kylän yhteistyönä. Kyläläisistä löytyy monenlaisia musiikin-, liikun-nan- ja kädentaitojen harrasta-

jia, joista toivottavasti saamme jatkossakin kerhojen pitäjiä.

Koko lukuvuoden kattavana teemana oli oma kylä, yhdessä toimiminen ja vaikuttaminen. Oman kylän historiaan ja nyky-päivään tutustuttiin mm. Aino Helaakosken opastuksella ko-tiseuturetkellä ja kylän raiteilla pyöräiltiin ja rannoilla retkeil-tiin. Pörkän metsää käytämme oppimisympäristönä jo esikou-lusta lähtien.

Kyläyhdistyksen vireä toimin-ta on tuonut mukanaan yhteis-työtä koulun ja eri-ikäisten ky-läläisten välille. Syyskuun alussa järjestetyillä kylämarkkinoilla oppilaat esittivät ohjelmaa markkinaväelle ja osa piti kirp-putoria. Perinne jatkuu ja lau-antaina 8. syyskuuta Yppärin koulu on taas mukana markki-noilla. Kevättalvella kyläyhdis-tys etsi oppilaille järjestetyssä suunnittelukilpailussa hahmoa Yppäri-maskotille. Yleisö pääsi äänestämään suosikkiaan talvi-riehassa ja tasaväkisen kilpailun voittajaksi valittiin kolmen eh-dotuksen yhdistelmä. Maskotti julkistetaan syysmarkkinoilla.

Kyläyhdistyksestä on tullut verraton yhteistyökumppani koululle. Yhteisten asioiden hoitaminen ja yhdessä teke-minen vahvistaa kylähenkeä ja opettaa arvostamaan yhteis-työtä. Kiitämme kyläläisiä myös materiaalilahjoituksista , joita on hyödynnetty käsityötun-

neilla.Kouluviihtyvyys, sekä oppi-

laiden että työntekijöiden, on tutkimusten mukaan olennaista oppimisen kannalta. Tämä nä-kemys vain vahvistuu mielessä-ni vuosien myötä. Tunne, että kuuluu joukkoon ja saa olla oma itsensä omine vahvuuksineen ja heikkouksineen auttaa lapsia ja aikuisia tekemään työtä sil-loinkin, kun väsyttää. Nauru on hyvä viihtyvyyden mittari ja sitä on kaikunut koulun käytä-villä kiitettävästi!

Yppärin koulua on remontoi-tu edellisen kerran 1980-luvun lopulla. Remontin yhteydessä rakennettu liikuntatila on hy-vässä kunnossa runsaasta käy-töstä huolimatta, mutta ”van-halla puolella” elämisen merkit näkyvät ja vaativat korjausta. Kunnan muut koulukiinteis-töt on vuorollaan remontoitu. Yppärin koululle on varattu kuluvalle vuodelle määräraha peruskorjauksen suunnitteluun. Toivomme päättäjiltä viisaita ratkaisuja, jotta kylän koulu-laisilla on tulevaisuudessakin ajanmukainen ja turvallinen lä-hikoulu.

Koko koulun väki voi hyvillä mielin lähteä kesälaitumille ke-räämään voimia tulevaa luku-vuotta varten.

Sydämellinen kiitos kaikille työtämme tukeneille tahoille.

Hyvää kesää!

Mietteitä kuluneesta lukuvuodesta

Henkilökunta

Minna Silvola esikouluopettajaArja Vaarala iltapäiväkerhonohjaajaNiina Yrjänä 1-2.lk, Annukka Kolehmaisen sijaisuusTarja Taskila 3-4.lk, koulunjohtajaHeikki Salminen 5-6.lkSoili Illikainen erityisopetusPauliina Kuusirati englantiRiikka Suni-Lajunen musiikkiSirje Sorjonen kouluavustaja (1-2.lk)Heikki Kärjä koulunkäyntiavustaja (6.lk)Hilkka Pyhälä laitos- ja ruokahuoltajaArmi Lohikioski ja Tiina Keskitalo ovat suorittaneet opintoihinsa liittyvää har-joittelua Yppärin koululla.Tiina suunnitteli ja toteutti sekä joulunäytelmän että Robin Hood-näytelmän puvustuksen oppilastyönään.

Kotiseuturetkellä kiersimme kaikki Pyhäjoen kylät. Oppaina toimivat Aino Helaakoski, Marjo Luokkanen ja Laura Sal-mela, jonka tila oli retkemme itäisin vierailukohde. Pohjoisin kohde oli Toni Kippolan tila Parhalahdella, jossa pidimme evästauon. Päivän aikana saimme paljon tietoa Pyhäjoen kylien menneisyydestä ja tästä päivästä. Kiitos oppaillemme mielenkiintoisista tarinoista!

Sählykerhon 1-2.luokan tyttöjen upean kannustusjoukkueen esitys nostatti tunnelman kattoon haasteki-sassa opettajia vastaan. Tulinen taistelu päättyi opettajien niukkaan voittoon.

5-6.lk:n kevätretki tehtiin Raaheen. Pääsimme ensimmäisenä ryhmänä testaamaan Raahen matkaoppaiden suunnittelemaa Kummituskierrosta Katinhännän kaduilla ja pihoilla. Jännittävän kävelykierroksen jälkeen vierailimme Merimuseossa ja uudemmassa Raahessa.

MLL:n ”Reilu oppilas”-stipendin sai Inka Pisilä.

Page 5: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12 sivu 5

ALIISA IMPOLA JA OONA PISILÄ, 4.LK

Yppärin koulun pitkäaikainen laitos- ja ruokahuoltaja Hilkka Pyhälä on jäämässä eläkkeelle kesäloman alkaessa.

Hilkka on ehtinyt olla elämän-sä aikana monessa eri työssä kuten kotiapulaisena, vaate-kaupanmyyjänä, baarityönte-kijänä ja viimeisenä työnään laitoshuoltajana, johon hän kouluttautui työn ohessa. Kaik-kiaan työvuosia on takana 47 vuotta. Mukavimpana työnä Hilkka on kokenut laitoshuol-tajana työskentelyn Yppärin koululla.

Koulussa Hilkalla on omien töittensä ohella ollut myös tär-keä osa kasvattajana oppilaille ja työkaverina työyhteisölle. Vuosien varrella hän on saa-nut jakaa oppilaitten huolia ja riemuja.

Hilkalle tärkeitä asioita ovat oma terveys, lapset ja heidän perheensä. Erityisen rakkaita ovat mummille lastenlapset, joista kaksi asuu Pyhäjoella, kaksi Raahessa ja Lumijoella.

Eläkepäiville Hilkalla ei ole vielä tarkkoja suunnitelmia. –Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tuumaa Hilkka.

Koko koulun puolesta kiitäm-me kuluneista vuosista ja toi-votamme antoisia eläkepäiviä Hilkalle.

Viimeinen vuosi...NIINA YRJÄNÄ, 1-2.LK:N OPETTAJA

Olen työskennellyt koko viime vuoden Yppärin koulul-la 1.-2.-luokkalaisten opena. Opetin myös 3-4. ja 5-6.lk:lle uskontoa, liikuntaa ja tekstiili-työtä.

Aikaisemmin olen ollut ravin-tola-alan yrittäjänä 14 vuot-ta. Aloin kuitenkin ”harrastaa” opiskelemista ja pian harrastus muuttui tutkintotavoitteiseksi. . Valmistuin luokanopettajaksi/kasvatustieteiden maisteriksi syksyllä 2011 Kokkolan yliopis-tokeskus Chydeniuksesta.

Perheeseeni kuuluu yrittäjä aviomies ja neljä lasta. Lapsista vanhin Anna, opiskelee Kannuk-sen maaseutuopistossa ja käy Kannuksen lukiota. Julius ja Liisa käyvät Saaren kylän alakoulua ja nuorimmainen Mikael menee syksyllä Riitan eskariin. Per-heeseemme kuuluu myös kaksi villakoiraa, Leevi ja Olivia sekä poliisin työkoiraksi ”valmistuva” Konstaapeli Kurko.

…ja ensimmäinen vuosi Yppärin koululla

Kyläyhdistyksen markkinat Merimajalla 10.9. Kotiseuturetki Yppäri-Kirkonkylä-Parhalahti- Pirttikoski 8.11.Nenäpäivä 3.11. Raamattuvisan semifinaali Ylivieskassa (5-6.lk) Heikki Lahnaoja kirjavinkkaajana 7.11. Kirjailija Katri Tapolan vierailu 10.11. Koirien Kalevala-näytelmä Monitoimitalolla 16.11. Merikanto-konsertti 1.12. Soiva siili-orkesterivierailu 14.3. Nuori kulttuuri ”Sounds”- tapahtuma Raahessa 5-6.lk 17.3. Camera obscura-tapahtuma 14.2. (6.lk) Seija ja Heikki Viljanmaan tarinointia ja musisointia 23.3. Robin Hood-näytelmä Kokkolan kaupunginteatterissa 18.5. Kirjaston kevätnäyttely 15.5.-28.5. Raahe-retki (5-6.lk) 25.5. Pyöräretki Veteraanimajalle (1-4.lk) 25.5. Toukosiunaus Piukkalan tilalla 28.5. Kirpputoripäivä 29.5. 5-6.lk:n Robin Hood-näytelmä 30.5.

Tapahtumia, vierailuja ja vieraita

Yppärin koululla on kädentaitoja painottava opetussuunnitelma. Tou-kokuussa pääkirjastolle kootussa oppilastöiden näyttelyssä oli mukana käsi- ja kuvataidetuntien antia vuoden varrelta. Kierrätysteema oli vah-vasti esillä. Maailmaa valloittaneet Angry birds-hahmot lennähtivät Yppäriinkin – 1-4.luokan oppilaiden suosikkityö!

Paikka: koti Yppäriojan varressaYstävät: AnuEläin: koiraEsine: elefantit (kerään koriste-elefantteja)Kulkuneuvo: polkupyöräHerkku: pullaPeli: en pelaaKirja : Pirjo Tuomisen romaanitTurhin tavara:rikkaimuriElokuva: Poika ja ilves

Tykkään työstäni, oppilaista ja työkavereistani. Työyhteisö on loistava, sen suojissa olen saa-nut turvallisesti tehdä työtäni. Olen kokenut, että yhteistyö oppilaiden vanhempien kanssa on sujunut hyvin ja he ovat näin

ollen tukeneet minua kasvatus-työssäni. Olen iloinen, että saan tehdä työtäni juuri heidän kanssaan. Iloisin, kiitollisin ja nöyrin mielin jatkan työtäni Yp-pärissä vielä toisen lukuvuoden.

Syksyllä pelattiin kyläkoulujen välinen jalkapalloturnaus, tal-vella kaukalopalloa Mehtäkylän koulua vastaan ja keväällä jal-kapalloa Kokkola cup-turnauk-sessa sekä Pirttikosken koulua vastaan.

Kylärajat ylittävää palloilua

Hilkan 10 kärjessä

MINNA SILVOLA, ESIKOULUOPETTAJA

”Hei terve vaan ja huomenta on mukava sua tavata”, lauloim-me aamupiirissä esikouluvuo-den aikana monet kerrat. Iloit-simme, kun kaikki olivat paikalla. Esikoululaiset Parhalahdelta, Pyhäjoen kirkonkylältä ja Yp-päristä ovat mukavasti sopineet leikkimään, pelaamaan, retkeile-mään ja oppimaan yhdessä.

Koulumatka on kuljetukses-sa olevilla eskarilaisilla pitempi mutta tutussa ja turvallisessa taksikyydissä kaikki on sujunut hyvin. Syksyllä tutustuimmekin jokaisen eskarilaisen kotipaik-kaan kartalla; kylät ja etäisyy-det tulivat tutummiksi.

Syksyllä pidimme kaikkien Py-häjoen esikoululaisten yhteiset urheilukilpailut ja joulun alla

kirkonkylän eskarit kutsuttiin pikkujoulujuhlaan Yppärin kou-lulle. Toukokuussa lähdimme yhdessä katsomaan Viirua ja Pesosta Oulun kaupunginteat-teriin. Yhteisistä tempauksista lapset pitivät kovasti.

Mörrin –peikon opastuksella on tutustuttu metsäluontoon eri vuodenaikoina. Tammikuus-sa vierailimme Raahen tähtitor-nilla. Tähtiä emme pilvien takaa onnistuneet näkemään, mutta tähtitorni ja planeettojen esit-tely olivat mielenkiintoisia.

Luistelu aloitettiin jäähallilla ja hiihtokelit olivatkin mainiot ja mäkiä laskettiin Pörkän mäessä ja metsässä. Keväällä pyöräi-limme merenrantaan ja Nup-pikalliolle ja ajoimme pihalla taitorataa. Eskarit osasivat ajaa turvallisesti pyöräilysääntöjen

mukaan. Kirjainten ja numeroiden salat

ja monet muut taidot harjaan-tuivat yhdessä yrittäen ja pin-nistellen liikunta-, kuvataide-, musiikki-, ja käsityötuokioilla. Hyppärin kylän (esikoululais-ten keksimä nimi) roolileikeissä meilikuvitus sai lentää ja yhteis-työtaidot kehittyivät.

Tapasimme melkein viikoittain seurakunnan Tuulaa ja Arjaa hartaushetkien merkeissä. Ke-väällä esikoululaiset siunattiin koulutielle kirkossa yhteisessä juhlassa.

Monta, monta mukavaa muis-toa on vuoden varrelta kerty-nyt. Kiitos vanhemmille kiin-nostuksesta, kannustuksesta ja hyvästä yhteistyöstä. Aurinkoa ja mukavia kesäpäiviä kaikille!

Yppärin esikoulun kuulumisiaSanat Mari Pisilä ja 6.lk

”Kuutosluokka ohi on ja mietin mielessäinkuinka osaan tästä eteenpäin.Yläluokat eessä on ja tuttu koulu jääsitä kaipaamaan mäpaljon jään.

Käytävillä Heikki aina kulkee hymisten,Tarja korot kopsuu kaikuen.Niinan nauru kantautuu jo korviin kuutostenKärjä meille kahvit tarjoaa.

Kiitos Heikki, kiitos Tarja, kiitos Annukka,kiitos Niina, kiitos Minnalle.Kiitos teille kaikille, kun te meitä autoitte.Kiitos koko koulun väelle!

Kertotaulun osaan nyt jo vaikka unissain,aakkosetkin osaan järjestää.Kartallakin pysyn vaikka mentäis Egyptiin,mieli aina palaa Yppäriin.

En siis enää epäile vaan lähden eteenpäin,rohkeasti kohtaan tulevaa.Kiitos teille kaikki, kun meitä kestitte,lämmöllä me teitä muistamme.

Kiitos Heikki, kiitos Tarja…”

Kuutosten lähtölaulu

”Missä muruseni on”-säveleen

Lämmin kiitos Pyhäjoen Lähivakuutukselle rahalahjoituksesta, joka tullaan käyttämään urheiluvälineiden hankintaan

Pörkän metsässä asuva Mörri-peikko on tullut tutuksi kaikille Yppärin eskarilaisille jo vuosien ajan. Laura Impola ja Arto Piukkala löysivät Mörrin pesästään kiven kolosta.

Sirpa Koskelan vetämä kokkikerho oli niin suosittu, että kerholaiset piti jakaa ryhmiin ja jatkokurssikin järjestettiin. Kerhossa kokkailtiin terveellisiä välipäloja pirtelösta pikkupitsoihin. Joel Impola, Siru Pehko-nen, Aliisa Impola ja Oona Pisilä maistelemassa marjapirtelöitä.

Page 6: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12sivu 6

Pirttikosken koulu

Koulun henkilökunta:

Kaisu Mattila 1-2 lk p. 0445346004Ahti Virpiranta 3-6 lk, koul.joht. p. 0440434299Riikka Suni-Lajunen musiikki Pauliina Kuusirati englantiTuija Mankinen erityisopetus Maija Helaakoski Koulunkäyntiavustaja 20.1.12 saakkaAnna-Kaisa Tiikkaja Koulunkäyntiavustaja 31.10.12 alkaenMerja Martin ruoka- ja siivouspalvelu p. 0403596141

Koulun puhelinnumero 0403596140

1.lk Mattila EliasPirttimaa Nanna

2.lk Anttila Emmi Eno Jussi-ValtteriHaapakoski Juhani Haapakoski Kalevi Huiskonen HennaNuorala AadaSoronen KristiinaViirret Marko

Oppilaat

AHTI VIRPIRANTA

Taas on kevät. Vuodet kuluvat yhä vikkelämmin, mitä vanhem-maksi itse tulee. Asiaan vai-kuttanee myös opettajan työn intensiivisyys. Työpäivä menee vauhdilla, kun on koko ajan ”li-rissä”, ja niinpä koko lukuvuosi-kin tuntuu olevan ohi hetkessä.

Ilmapiiri koulussamme on ollut kuluneella lukuvuodella hyvä. Lapset ovat pääsääntöisesti olleet iloisia, ahkeria ja tunnolli-sia. Isompien oppilaiden hyvällä esimerkillä on vahva vaikutus nuorempiin. Kun löytyy toime-liaita ja innokkaita johtajatyyp-pejä, jotka osaavat ottaa myös toisia huomioon, niin hommat toimivat sekä välitunneilla että oppitunneilla. Pieni kiusoittelu ja leikinlasku oppilaiden kesken on tuonut kevennystä työpäi-viin. Ongelmatilanteitakin on jouduttu toki selvittelemään, mutta erimielisyydet kuuluvat elämään. Ja kun asioita on selvi-telty, ovat osapuolet oppineet näkemään asioita myös toisen näkökulmasta ja kehittäneet näin sosiaalisia taitojaan.

Haluan lämpimästi kiittää vanhempia kuluneesta luku-vuodesta. Kaikki se seuranta, huolenpito ja auttaminen, mitä osoitatte lapsenne koulutyö-hön, edistää hänen selviytymis-tään ja onnistumistaan. Samalla se muokkaa hänen asennettaan myönteiseksi koulutyölle, kun hän kokee, että vanhemmat-kin arvostavat sitä. Minkä ko-kee tärkeäksi, sen tekee hyvin. Erityisesti haluan kiittää niitä vanhempia, joiden lapsilla on oppimisvaikeuksia jossakin op-piaineessa. Teiltä vaaditaan vielä enemmän kärsivällisyyttä, aikaa ja jaksamista. Te ja lapsen-ne olette kesälomanne todella ansainneet.

Joskus tulee tilanteita, jolloin lapsi tuntee kokeneensa vää-ryyttä, koulutyö tuntuu ras-kaalta tai ei muuten maistu. Sil-loin hän tarvitsee lohdutusta. On kuitenkin tärkeä muistaa, että vanhemmat eivät lähde vahvistamaan lapsen negatii-visia tuntemuksia koulutyötä kohtaan, koska se vain pahen-taa tilannetta hänen kannal-

Koulun näkökulmasta

taan. Jos vanhemmille herää huoli lapsen koulunkäyntiin liittyvistä asioista, kannattaa ottaa yhteys opettajaan ja sel-vittää asiat aikuisten kesken. Yhdessä pohtien löytyvät rat-kaisut ongelmiin parhaiten, sillä lapsen parhaaksi me kummatkin osapuolet pyrimme aina toimi-maan.

Olemme jo kahden vuoden ajan käyttäneet joustotuntia eli tukiopetustuntia keskellä kou-lupäivää. Se on toiminut hyvin, joten käytäntöä kannattaa jat-kaa. Nyt on kyyditysoppilailla-kin ollut mahdollisuus osallistua tukiopetukseen ilman erityisiä kyytijärjestelyjä. Ja kun tunti on keskellä päivää, oppilaat jaksa-vat keskittyä asioihin paremmin kuin varsinaisten oppituntien jälkeen. Toki olemme jonkin verran antaneet tukiopetusta myös muulloin, sillä aina ei ole mahdollista odottaa joustotun-tiin.

Kunnan kiinteistöt siirtyivät kuluvan vuoden alusta teknisen

toimen hallintaan. Koulumme arkipäivässä muutos ei juuri näy. Työskentelemme vuokrati-loissa, joista vuokran maksu ta-pahtuu kunnan sisäisenä tulon-siirtona, kiinteistön hoidosta huolehtivat laitosmiehet viime vuosien tapaan. Sen sijaan mui-den käyttäjien vuokranmaksu-käytäntöä on kunnan alueella yhtenäistetty, ja nyt kaikesta koulutilojen käytöstä joutuu maksamaan vuokraa, ellei asi-asta ole erikseen toisin sovit-tu kuten esim. Raahe-opiston kurssien osalta. Vuokrahinnat ovat kohtuullisia ja yhdistykset jaksavat kyllä esim. kokoustila-vuokran maksaa.

Kyläläisten itse järjestämän harrastustoiminnan osalta oli-sin kuitenkin sitä mieltä, että vuokran perimistä tulisi harkita uudestaan. Harrastustoiminta pitää ihmisen virkeänä ja antaa mielekkyyttä elämään ja aut-taa siten pysymään henkisesti ja fyysisesti terveenä. Pienessä kylässä eivät osallistujamäärät

aina ole riittävän suuria esim. Raahe-opiston järjestämään opintopiiriin. Vuokran maksa-minen säännöllisestä harrasta-misesta tulee pienellä ryhmällä vuoden mittaan huomattavan kalliiksi. Toisaalta esim. koulul-lamme puutyöpiiriläiset ovat auttaneet koneiden ja työväli-neiden kunnossapidossa, mikä on edistänyt myös koulun toi-mintaa.

Viime opetussuunnitelmauu-distuksen yhteydessä Pyhäjo-en päättäjät lisäsivät yläkoulun luokkien viikkotuntimäärää yhdellä tunnilla opetussuunni-telmatoimikunnan esityksestä. Tuo kyseinen työajan pidennys on tarkoittanut yhtä seitsemän tunnin työpäivää viikossa. Se on osoittautunut kohtuutto-man raskaaksi osalle kyydityk-sessä olevista oppilaista. Siksi ko. tunnista on päätetty luopua yläluokkien osalta ja käyttää se englannin opetukseen neljän-nellä luokalla. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ensi lukuvuodesta

lähtien koulumme neljäsluokka-laisten oppituntimäärä viikossa nousee 24 viikkotuntiin ja eng-lantia on kolme tuntia viikossa entisten kahden sijaan.

Kansakoulu aloitti toimintan-sa Pirttikoskella 1913. Koulua käytiin ensin yksityisissä vuok-ratiloissa, kunnes kylälle raken-nettiin v. 1915 ensimmäinen varsinainen koulurakennus. Ny-kyisiin tiloihin siirryttiin 1956. Ensi keväänä koulutoiminta Pirttikoskella täyttää siis sata vuotta, joten sitä lienee syytä juhlia. Kaikki ideat juhlapäivää koskien otetaan koulullamme ilolla vastaan, joten kyläläiset ottakaa rohkeasti yhteyttä.

Lopuksi haluan kiittää Kat-ja ja Olli Mattilaa pihapiirinsä lainaamisesta onki- ja hiihto-tapahtumaan. Olli teki meille myös hiihtoretkeä varten hyvän ladun. Kiitokset Mervi ja Matti Soroselle luottamuksesta, kun annoitte autonne käyttöömme leirikoulua ja jalkapallo-ottelua

varten. Leirikoulussa auto mah-dollisti käyntikohteet, jotka olisivat olleet kävellen liian kau-kana. Kiitokset Juha Sarpolalle kaukalon laitojen kuljettami-sesta pystytettäväksi syksyllä ja varastoon keväällä. Kiitokset kaukalon pystytysporukalle, jossa yhä enenevässä määrin laatu korvaa määrän. Kiitokset keskuskeittiön väelle jousta-vasta yhteistyöstä, vaikka il-moittaminen poikkeustilanteis-ta minulla välillä takkuileekin. Kiitokset Marjo Luokkaselle piristävistä musiikkiesiintyjävi-erailijoista. Ja parhaat kiitokset kaikkien kerhojen vetäjille. Olette olleet tunnollisia ja huo-lellisia. Kiitokset myös vanhem-mille, jotka olette osallistuneet oppilaiden kuljettamiseen eri tapahtumien yhteydessä.

Mukavaa kesäaikaa kaikille

3.lk Möttönen MillaSoronen Eerik

4.lk Haapakoski TuukkaHalunen Iida Korpela OonaKähtävä Eetu Mattila ElinaSarpola Matti

5.lk Eno Lauri Nuorala Sofia Oravisjärvi Julia Rödlin Lotta Soronen KatariinaVuoritie Roni

6.lk Halunen Hannes Möttönen Henna Rahkala Saga Sarpola Anna-SofiaSoronen Eemil

Page 7: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12 sivu 7

ANNA-SOFIA SARPOLA JA HENNA

MÖTTÖNEN.

Pirttikosken koulun oppilaat kertoivat meille kesäsuunnitel-mistaan.

Kakkosluokalle menevä Nanna Pirttimaa aikoo mennä kesällä huvipuistoon. Hänen mieles-tään kesässä parasta on lämmin sää ja kurjinta sääsket.

Kolmannelle luokalle siirtyvä Jussi-Valtteri Eno aikoo kalas-taa kesällä. Hänen mielestään kesässä parasta on se, kun saa

pelata Minecraftia. Kumma kyl-lä, hänen mielestään kesässä ei ole mitään kamalaa.

Neljännelle luokalle siirtyvä Milla Möttönen aikoo kesällä uida ja olla kavereiden kanssa. Hänen mielestään kesässä pa-rasta on lämmin sää ja kurjinta sääsket, ampiaiset ja paarmat, koska ne ovat inhottavia.

Viidennelle luokalle menevä Tuukka Haapakoski aikoo pe-lata jalkapalloa ja Minecraftia ja pyöräillä. Parasta kesässä on hänen mielestään se, kun ei ole

koulua ja kurjinta se, kun sataa.Kuudennelle luokalle siirty-

vä Lotta Rödlin aikoo käydä Tampereella Särkänniemessä ja ottaa aurinkoa. Parasta kesä-lomassa on hänen mielestään aurinko ja lämpö ja kurjinta uk-kosmyrskyt ja hyttyset.

Yläkouluun siirtyvä Saga Rah-kala aikoo käydä kylällä, ratsas-taa, uida ja kuunnella musiikkia. Hänestä parasta kesässä on lämmin ilma ja kaverit. Kurjinta on se, kun rahat loppuvat, kun Saga ostaa niin paljon karkkia.

Pirttikosken koululaisten kesäsuunnitelmia MARKO 2. LK

Meidän koulun pihalla oli ko-mea lumilinna. Sen tekivät Jus-si, Elias, Kalevi, Juhani, Marko, Henna, Emmi, Aada ja Kristiina. Rakennustarvikkeet: lapioita, saha, pahvilaatikko ja jätesäkki. Se tehtiin niin, että leikataan jätesäkin pohja pois ja laitetaan lumiseen kohtaan ja sitten jot-kut pitävät jätesäkkiä ja sinne laitetaan lunta ja sitten tampa-taan. Kun jätesäkki on täynnä, sitten nostetaan jätesäkki varo-vasti ylös ja siitä tulee pylväs.

Meidän koulun lumilinna

SOFIA NUORALA, KATARIINA SORO-

NEN, JULIA ORAVISJÄRVI JA LOTTA

RÖDLIN 5.LK.

Torstaina 24.5 Pirttikosken koulu kävi Power Parkissa ke-vätretkellä.

Lähdimme koululta kahdeksal-ta ja perillä olimme noin kello 10.30. Power Park aukesi kello 11. Kävimme monissa laitteissa esim. Music expressissä, siinä vaunut pyörivät ja musiikki soi samalla. Kävimme myös kum-mitusjunassa, siellä oli vaunut johon mahtui neljä ja sitten siel-lä ammuttiin pimeässä punaisia pisteitä. Boosterissa emme käy-neet koska siellä oli niin paljon jonoa. Kahden tunnin jälkeen meillä oli yhteinen ruokailu Skaalassa. Sen jälkeen jatkoim-me laitteissa kiertelyä.

Kävimme myös:

Vapaapudotuksessa, nousee hitaasti pyörien ylös ja tulee hi-taasti tai nopeasti alas, sen saa valita itse. Me valitsimme no-peamman. ” Tuntuu kuin leijuisi ilmassa” , toteaa Lotta.

Kobrassa noustaan n. 30 met-rin korkeuteen taaksepäin. Te-kee korkkiruuvit ja voltit eteen-päin ja myös peruuttaen. Kobra menee nopeaa ja korkkiruuvit tuntuvat hurjilta.

Puuvuoristoradassa rata käy korkeimmillaan 30 metrissä. Alussa on jyrkkä mäki, missä mennään hyvin lujaa ja välissä tuleekin painottomuuden tun-netta.

Typhoonissa laite menee ta-lon välistä ja tuntuu, että tör-mää taloon. Kun noustaan, tuntuu, että laite pyörähtää ympäri.

Pegasoksessa tuntuu kuin ti-

pahtaisi välistä ja tulee paha olo.

Neo’s twisterissä pyöritään vaunussa jossa on neljä paikkaa ja siinä on hurjia mutkia.

La Palomassa on kiikkuja jot-ka pyörivät ja tuntuu, että jalat törmäävät alla oleviin kasveihin ja rakennuksiin.

Törmäilyautoissa törmäillään toisiin autoihin edestäpäin. Kun törmää toiseen autoon, tuntuu kuin tipahtaisi kyydistä.

Mustekalassa on lonkerot, joissa on neljä kahden istutta-vaa vaunua. Ne pyörivät ja tun-tuu kuin törmäisi mustekalaan.

Teekupeissa istutaan kupeis-sa, ja laite pyörii ja lisäksi voi antaa itse vauhtia pyörittämällä teekuppia.

Kello 16.00 lähdimme paluu-matkalle ja kävimme Kokkolan Prismassa.

Kevätretki PowerParkiin

Toimittaja: Missä olet syntynyt? Linnea: Pyhäjoella.

Missä aloitit koulunkäynnin? Pirttikoskella.

Mikä oli koulussa lempiaineesi? Minulla ei ollut oikein mitään lempiainetta, mutta pidin käsialan kirjoittamisesta.

Mikä oli koulussa ikävin aine? Äidinkieli.

Kuka oli ensimmäinen opettajasi? Elli Torvi Himangalta.

Miten kuljit koulumatkasi Kävellen ja talvella hiihtäen.

Ketkä olivat luokkatovereitasi? Almi Halunen oli ainut luokkatoverini.

Mitä puuhasitte välituntisin? Leikimme hippaa ja pelasimme pesäpalloa.Muistatko jonkun hauskan tai ikävän tapahtuman kouluajallasi? Kerran kun olin pyöräilemässä koulusta kotiin, minul- la oli eväät mukana ja söin leipää toisella kädelläni ja toisella kädelläni ohjasin pyörää, niin minua tuli vas- taan eräs mummo pyörällä, emmekä ehtineet väistää toisiamme. Törmäsimme yhteen ja mummo lensi ojaan ja minä lähdin karkuun. Sen jälkeen hän nuhteli minua aina kun hän tuli minua vastaan jossain.

Toimittaja Oona Korpela 4. lk

Toimittaja: Missä olet syntynyt? Juha: Olen syntynyt Pirttikoskella.

Missä aloitit koulun käynnin? Aloitin koulun käynnin Ylisenojan koululla.

Mikä oli koulussa lempiaineesi? Se oli historia.

Mikä oli koulussa ikävin aine? Se oli äidinkieli.

Kuka oli ensimmäinen opettajasi? Tellervo Helaakoski.

Miten kuljit koulumatkasi? Kuljin ne pyörällä tai suksilla.

Ketkä olivat kavereitasi? He olivat Jukka ja Timo.

Mitä puuhasitte välituntisin? Pelattiin jotain.

Muistatko jonkun hauskan leikin? Muistan kymmenen tikkua laudalla.

Muistatko jonkun hauskan tai ikävän tapahtuman?

Muistan sen kun keittäjä tippui oppilaiden kaivamaan vesikuoppaan.

Toimittaja Matti Sarpola 4.lk

Juha Sarpola:

Lempiaineeni oli historiaLinnea Korpela:

Pelasimme koulussa usein pesäpalloa

NANNA 1. LK

Meidän kodin lähistöllä liikkuu ilves. Anni on nähnyt ilveksen jäljet. Ja ilveksen pään kurkki-massa leikkimökin takaa. Ilves voi napata kissan pihalta.

Ilves

Page 8: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12sivu 8

Saaren koulu

VT. REHTORI TERO NIEMI

Pysähtyneisyys on val-lannut koulurakennuksen kesäloman alkamisen mer-kiksi. Siellä täällä lojuu vielä merkkejä viimeisten viikko-jen tohinasta - unohtunei-ta kirjoja, vanhoja kokeita, urheilukasseja ja yksittäi-siä päällysvaatteita. Myös muutamia opettajia näkee vielä hymysuin siivoilemas-sa työpisteitään. Talon muu henkilökunta jatkaa hiljaisia valmistelujaan, jotta kaikki olisi taas kunnossa syksyä varten.

Koulujen kevät näyttäisi noudattavan omaa vakiin-tunutta kaavaansa. Se on kiihtyvää liikettä kohti kevät-juhlaa, joka pysäyttää kaiken kuin seinään. Ei tietoakaan mistään rauhallisesta las-keutumisesta lomille. Vaikka kuinka yrittäisi saada asiat valmiiksi ajallaan, viimeiset päivät jyristävät aina yhtä nopeasti ohitse. Päivät täyt-tyvät matkoista, viimeisistä kokeista, arvioinneista, har-joituksista ja tapahtumista. Kaiken enemmän luovuutta vaativan ajattelun on oppi-

nut jo jättämään näiden su-muisten viimeisten viikkojen ulkopuolelle.

No on tietenkin hyvä muis-taa, että aika on suhteellista. Eivätkä kaikki varmaankaan jaa näkemyksiä ”kiihtyvästä keväästä”. Monet kerrat on varmaankin ehditty myös tuskastua loman odotuk-seen: ”alkaisipa se kesäloma jo...”

Ohessa vielä muutamien sivujen lyhyt katsaus Saaren koulun kuluneeseen luku-vuoteen. Kiitokset syyllisille ja oikein hyvää kesää kaikille!

9AHirvikoski JohannaImpola IidaImpola JarkkoImpola JuliaKeskinen TanelKeskitalo EemeliKetola JoelKorpela JuliaKorpela RiinaLindelä LeenaMartin KaisaMattila AnniPehkonen ViiviPirkola AilaRahkala PatrikSarpola OmarSilvola AnnuTyybäkinoja Arttu

Oppilaskunnan Hymy –veis-tokset hyvästä toveruudestaAnni Mattila (9A)Lauri Soronen (9B)

Historianopettajain liiton ja Nordean taloustietokilpailuEemeli Anttila (9B)

Sanapommi LukudiplomitPinja Myllylä (7B)Ronja Uusitalo (7C)Katja Keskitalo (7C)

YhteystiedotSaaren kouluKoulutie 986100 Pyhäjoki

KanslistiPikkarainen Anja (040 359 6110)Vt. rehtoriNiemi Tero (040 3596111)Vt. apulaisrehtoritTornberg KaisaMankinen Tuija (040 3596122)

Opettajien huone(040 3596114)

Opinto-ohjausLapinkangas Minna (9lk, koordinointi 040 3596112)Juntunen Antti (8lk)Niemi Tero (7lk)KouluterveydenhoitajaLammi Paula (040 1358019)KoulukuraattoriKaattari Suvi (040 3596113)

Ruoka ja siivouspalvelutSarpola Eija (040 3596053)KiinteistötPeltola Jarmo (040 3596061)

Vanhempainyhdistyksen yhteyshenkilötHämäläinen JaanaTiirola Tiina([email protected])

Koulun tiedot

Päättötodistuksen saaneet 9. luokkalaiset

Päättötodistuksen saaneet

9BAnttila EemeliBrusin SamiEno Anni-MarleenaHaapakangas JonnaHaapakoski OlaviKangas KirsiKangas ReettaKeskitalo JanneLeppälä EveMartin TiiaMuurinen MikaNiinimaa JennyNordström TiinaPeltola AadaPiilola TerhiRajaniemi AleksiRantala JerrySimonen MikkoSoronen Lauri

PRKallio JessePyhäjoen MLL

Santeri Pehkonen (6)Sonja Seppä (6)

Pyhäjoen yrittäjätSanna Halunen (8B)

Pyhäjokialueen kotiseutu-liittoAila Pirkola (9A)

Pyhäjoen kotiseutuyhdis-tysAnni Mattila (9A)

LC Pyhäjoki-Merijärvi (nousujohteinen opintome-nestys)Jarkko Impola (9A)

Lähivakuutus (positiivinen,

toiset huomioiva)Tiina Nordström (9B)

Matemaattisten Aineiden Opettajien LiittoEemeli Anttila (9B)

Saaren koulu (kiitettävä ko-konaiskeskiarvosana)Raija Piilola (7B)Tommi Brusin (7C)Venla Kunnasmäki (8A)Jeremias Malinen (8A)Janika Silvola (8A)Mira Haikola (8B)Henna Halunen (8B)Sanna Halunen (8B)Matias Koskela (8B)Oona Rödlin (8B)Johanna Hirvikoski (9A)Julia Korpela (9A)Leena Lindelä (9A)Eemeli Anttila (9B)Sami Brusin (9B)

Saaren koulu / Olavi Muik-kulan stipenditili (erityis-lahja taito- tai taideainees-sa)Vikke Tiirola (8A) – musiikkiJerry Rantala (9B) – liikunta

Stipendit

Palkittuja

Vuosi Saaren koulua

Page 9: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12 sivu 9

VT. REHTORI TERO NIEMI

Kouluvuosi on vierimässä ja kierimässä päätökseensä. Kun noin puolen tunnin päästä lo-pettelemme, voinen todeta rehtorin oikeudella ja arvoval-lalla koulun tehtävät lukuvuo-den 2011 -2012 osalta täyte-tyiksi.

Vai voinko? Mitä on tehty? Onko tehty tarpeeksi?

No oppikirjat on läpikahlat-tu, kalvomuistiinpanot kopioi-tu, sanoja päntätty ja työkirjat täytetty. Hallussa ovat sijamuo-dot, sieventämiset, sienet ja sisällissodat. Oppilaat ovat niin täynnä tietoa, että pahasti jo yli pursuaa. Tietokuorma on var-muuden vuoksi vielä kokeisiin kerrattu ja arvosanoin todistus-kansioon virallisesti painettu. Kaikki ovat vuoden vanhempia ja viisaampia.

Ei epäilystäkään, kaikki ope-tussuunnitelman edellyttämä tieto on kyllä hallussa. Mutta onko se tarpeeksi? Entäpä tai-dot?

No kyllä ruokaakin on laitettu, tauluja maalattu ja kitaroita ra-kennettu. Myös viimeiset teks-tiilityöt on lopulta ommeltu tai kudottu. Niin ja onnistuvat myös voltit ja valssit. Rastit löy-tyvät metsistä ja ”kuupperit” on juostu.

Siispä myös taidot osataan. Mutta onko sekään tarpeeksi?

Niin no… On myös hyviä tapoja opetettu. Niitä on är-häkästi vaadittu ja suorastaan hartaasti vaalittu. Neniä ei kai-vella ja tarjottimet laitetaan suoraan. Sisällä huput pysyvät niskassa ja lakit poissa päästä. Törkeyksiä ei päästellä, mut-ta huomenia kyllä huudetaan. Tunnilta juostaan ripeästi ulos välitunnille ja vielä ripeämmin takaisin sisään. Välissä ei saa eksyä kauppaan, vaikka ruoka ei olisi ollutkaan niin mieleistä. Poissaoloistakin muistetaan heti kertoa. Opettajia uskotaan ja tehdään niin kuin käsky käy. Ellei, niin tarvittaessa pyyde-tään anteeksi, korvataan tai istutaan.

Osataan olla kyllä ihmisiksi. Mutta onko siinä jo liiankin tar-peeksi?

No ei. Ei olla kohtuuttomia ja onhan meillä ollut hauskaakin. Hankijalkapallot on pelattu, sa-libändit sählätty ja leirikoulut-kin reissattu. Ysien Gaalakin oli aivan upea. Tapahtumat, esityk-set ja laulut olleet muutenkin toinen toistaan hienompia. Ja juuri kun luultiin, että nyt kaik-ki on jo nähty, päätti Impolan Jarkko vielä laulaa. Ei riitä sanat tuon esityksen kuvaamiseen. Niin ja seiskat opettivat meil-le heti syksyllä, että välitunnit voi viettää hauskemmin kaikkea touhuten, kuin vain piirissä syl-jeskellen tai koulua kiertäen.

Eikö tuokaan ole vielä tar-peeksi? Tutkimuksethan kui-tenkin väittävät meitä kuitenkin maailman parhaiksi koulunpitä-jiksi. Mitähän kaikkea se vielä vaatisi?

No kaikista on pidetty huol-ta. Parhaimpia patisteltu yhä parempaan ja heikoimpia kan-nateltu. Tehostettua ja erityistä tukea jaeltu paperilla ja käytän-

Hyvät juhlavieraat…

nössä. Kiusaamistakin on kit-ketty ”KiValla”. Niin ja kaikille yseille on löydetty jatkopaikat. Töitä on tehty yhdessä sato-ja tunteja ja lähes pari sataa työpäivää. Talvikuukaudet jopa aamu pimeästä ilta pimeään.

Täytyyhän tuon jo riittää. Ai, mutta onko Pyhäjoen kunta tu-kenut tarpeeksi?

No ryhmät ovat sopivia suh-teessa tiloihin. Kaikki pystytään huomioimaan, kaikille löytyy pulpetti ja jakkara. Saadaan myös riittävästi hyvää ruokaa. Kaikki pääsevät kokkaamaan ja laboroimaan. Kaikki saavat apua virkkaamiseen tai höylää-miseen. Ei tarvitse pärjätä pel-källä teorialla.

Kun opettajien osaaminen ei ole enää riittänyt, on myös eri-tyisempää tukea saatu. On kou-luterveydenhoitaja, koululää-käri, kuraattori ja syksyllä taas kokonainen oppilaanohjaaja.

Kyllä taustalta on vahva tuki löytynyt. Niin ja onhan meillä nyt ollut myös toimintaansa aloitteleva vanhempainyhdis-tys.

Eli … onko …. tehty … tar-

peeksi?No on! On siinä tarpeeksi.

Saaren koulu on taas vuoden parempi. Rehtorin nöyrä kiitos siitä kaikille osallisille!

Ja puheen lopuksi pari lyhyttä mietettä yseille…

Te kaikki olette jättäneet jonkinlaisen jäljen itsestänne Saaren kouluun ja sen aikui-siin. Toiset pienemmän ja toiset isomman. Osa on sukkuloinut läpi yläluokkien sulavasti ja tyy-likkäästi, osa räväkästi ja näyt-tävästi, muutama myös rynnis-täen ja törmäillen. Varmaankin me kaikki koulussa työskentele-vät osaisimme nimetä oppilaat noihin toimintamalleihin. Ne ovat osa teitä ja niillä menette jatkossakin.

Saatte saman ohjeen kuin viime vuonna lähteneet. Pysy-kää aitoina ja avoimina. Eläkää elämäänne suunnitellen mutta nykyhetkessä, ei menneessä tai tulevassa. Säilyttäkää silti pieni palanen Saaren koulua muka-nanne. Mitä parhainta jatkoa tuleviin opintoihinne sekä pa-rasta onnea elämäänne!

Kaisan kuorolaisia

Tuk i opp i -lailla jotain meneillään

Täppäreiden kimpussa seiskojen toimintapäivänäKuutosten kevätjuhlaa ruusuineen ja todistuksineen

Yhteistyö-tä työpa-japäivänä

Page 10: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12sivu 10

Esikoulu, Kati/UllaAnttila VeeraHautajärvi SannaIkola EllaKoivukangas SenniLeinonen SiruMustonen JesperRaitanen PihlaRantala KasperSalmela AinoSavukoski ElinaTiikkaja Atte

Esikoulu, RiittaAnttila JuliaKalliokulju NuppuKopisto ErikaLuoto EetuLuoto SaraMartin AlinaMöttönen AnniNevala HannesNärhi RamiPehkonen SofiaRantanen AatuTikkala SamuTuuttila Mimosa 1Heikkilä Miska-MatiasKallio OliverKastelli SaanaKeskitalo JuusoKeskitalo LauriKoskela VeeraKouva JeminaLehtelä JuhoMalinen SofiaMämmelä EetuRantala EnniSuvanto JimmyToppari AdalmiinaTuikkala SamiValtonen MiaVirpiranta Teemu

2Airaksinen TaraHaapakoski HenriHautamäki VivianKaila JuhoKallio SaskaKalliokulju MinjaKleine Staarman NadiaKoivukangas HillaKrank Ilona Kunnasmäki ViljamiKurikka NikoLehtelä IngaLindelä AatuMämmelä TaijaNiemelä JoonasRantala Ninni-MariaSaario HeikkiSarpola HeikkiSarpola NelliSirkka NeaSliden TommiTuisku JoonatanUkonsaari HillaVasamoja JennikaWesterlund SofiaYrjänä Liisa

3Haapakoski KimiHarjuhaahto SaanaKallio ElmerKaurala EliasKopisto AatuKoskela PetraLehtelä MillaLoukusa TiiaMalinen JohannesMikkonen EllaNevala RikuOllila JamiPekkarinen JamiRantala Elias Rautio Oiva

Röning JennySaario HeidiSimonen JukkaSimonen KeijoTuikkala JussiTurpeinen NikoWallin Jere 4 Aittola TeemuHarjuhaahto SaagaIkola KonstaJärvenpää NeaKallio LuukasKetola EliasKittilä NikoKorpela KataLohikoski TatuLuoto ErikaOllila JasminPehkonen SaaraPuhakka PetteriRaitanen MiljaTuuttila AnnaVähäkangas Juho

5Anttila Jutta Haapakoski NikoHeinula Emilia Kallio KasperKalliokulju MinttuKaurala MiljaKrank LassiLanginen DenisLanginen NikitaLouhimaa MikkoLuoto ArttuMalinen EmiliaMartikkala RoniMartin KalleMikkonen VaulaRautio HiljaTiikkaja IlariTiikkaja Jenny

Tiirola VeetiTuuttila OssiWesterlund JanneYrjänä Julius

6Heikkilä JanikaHelaakoski TomiIkola Anna-RiinaJatkola JamiKeskinen TiiaKeskitalo AleksiKleine Staarman OlgaKorpela RikuKunnasmäki VilmaLuoto Hanna-SofiaMartin Juho Matela JanneOhvo RoniPehkonen SanteriPekkarinen SofiinaPeltola LassiPuhakka SanteriSalmela ViliSeppä SonjaSimonen PinjaTuuttila Vesa

7AAnttila EetuHaapakoski JenniIkola HennaImpola SamuelKestilä EmmiLuoto JonnaMattila AnttiMustonen MikkoNuorala MatiasNuorala SamuelPiippo KaroliinaSimonen TeuvoSoronen Juho

7BHeikkilä NikoHeinula SamuliImpola AnniinaLeppälä JereLuoma JennaMattila AleksiManninen SofiaMuikkula MikkoMyllylä PinjaPetäjäsoja HenriPiilola RaijaSuni JasminSuni TimoWesterlund Kevin

7CBrusin TommiHaapakoski ViljamiHirvikoski EliasImpola AnniKangas RiikkaKeskitalo JesseKeskitalo KatjaKeskitalo TainaKeskinen HelenLoukusa TomiPaas KenRantala OskariToppari JeremiaUusitalo Ronja

8AGrekula NiinaHeikkilä MatiasImpola AleksiImpola EeroImpola MiiaJylhä VenlaKaurala TuomasKestilä AnnuKopisto RoosaKunnasmäki VenlaLindelä ArttuLuoma Laura

Malinen JeremiasSilvola JanikaSoronen HenrikTiirola Vikke

8BAhonen JoonaHaikola MiraHalunen HennaHalunen SannaHeikkilä AnnikaHelaakoski AkiKeskitalo KalleKeskitalo TeemuKorpela IidaKoskela MatiasKylmälä TommiMustonen MiikaNuorala JosefiinaRödlin OonaTiikkaja Jyri

PR, SusannaManninen Ilona (1)Simonen Anu (1)Jylkkä Ninni (3)Rauta Sanna (8)Kallio Jesse (9)

PR, HelenaKaarlejärvi Jami (1)Nikki Simo (1)Råman Mikael (2)Tiikkaja Jere (2)Ahonen Aleksi (5)Kallio Leo (5)Kopisto Topias (5)Luoto Ilari (5)Saukko Marko (5)

PR, NiinaRåman Erika (7)Saukko Mikko (7)Luoto Sami (8)Pietilä Niko (8)

Oppilaat

ANNI MATTILA, JENNY NIINIMAA, VIIVI

PEHKONEN

Arvoisa rehtori, hyvät opettajat, vanhemmat ja luokkatoverit. Hyvä kevät-juhlaväki.

Nyt on jo yksi iso osa tästä matkasta ohi – ja seuraava edessä. Yläasteen aloitus oli pienelle seitsemäsluokkalai-sella mullistava kokemus. Ei tiennyt ollenkaan, mitä on edessä. Nyt se kaikki on jo takana.

Aikaisemmin omaa luokkaa ei ehkä osannut arvostaa. Mutta, nyt, kun kaikki jatka-vat matkaansa eri suuntiin, tajuaa, oman luokan tärke-yden. Oman luokan muistot ovat korvaamattomia. On haikea olo.

Peruskoulu on ohi. Edessä ovat uudet koulut ja tulevat työpaikat. Koko maailma. Mitä meistä tämän kevään 9 -luokkalaisista tulee? Minkä-laisia asioita meiltä maailmal-la odotetaan?

Eräässä lehtiartikkelissa vastataan: avoimuutta, sosi-aalisuutta ja positiivisuutta. Mutta mitä näillä tarkoite-taan? Ja saako näitä ominai-

suuksia koulusta? Lehtiartikkelin mukaan po-

sitiivisuus voi tarkoittaa pe-lottomuutta käydä päin vai-keita ja ikäviä asioita. Niitä, joita tekisi mieli lykätä. Posi-tiivisuus on iloisen sinnikäs-tä asennetta, kykyä siirtyä voivottelusta ongelman rat-kaisuun - ja löytää järjellisiä vaihtoehtoja.

Entä sosiaalisuus? Riittää, että ihminen ei ole sosiaali-sesti halvaantunut tai myr-kynkylväjä. Sosiaalisuus on reiluutta, yhteistyöhalua ja toisista välittämistä. Taitoa kuulla sekin, mitä ei sanota. Olisiko avoimuus sellaista, että silmät, korvat ja aivot ovat avoimia sille, mitä maail-ma ja ihmiset kertovat? Ettei ihmistä sumenna ennakko-luulojen kalvo.

Kyllä Saaren koulussa oppii avoimuutta, sosiaalisuutta ja positiivisuutta. On ollut ilo opiskella tässä koulussa.

Luokanvalvojat Kirsi ja Sami: kiitokset kuluneista vuosista ja pahoittelut kai-kesta aiheuttamastamme vaivasta.

Lämmin kiitos ihanalle An-jalle. Sinulta olemme aina

saaneet kaiken tarvitsemam-me bussimatkoista laasta-reihin, ystävällistä hymyä unohtamatta. Toivottavasti Anja pysyy aina ja ikuisesti kanslistina, jotta tulevatkin oppilaat saavat tutustua hä-neen.

Koulussamme ei ole kos-kaan ollut epäsiistiä. Siitä kiitos kuuluu siivoojillemme. Ja miten jaksaisimme opis-kella ilman hyvää ruokaa? Iso kiitos keittiön väelle!

Meistä ei ikinä olisi tullut edes näin viisaita ilman lois-tavia opettajiamme. Ja Tero: onko huolia kautta murheita. Kiitos sinun, meillä ei ole. Je-bou.

Anssi Kela runoilee:Meidän piti muuttaa maa-

ilmaaMeistä tuli muurareitaTaksikuskeja, suutareitaYksinhuoltajaäitejä, auto-

kauppiaitaMeistä tuli lääkäreitäVirkamiehiä, vääpeleitäJa tänään voidaan hetki olla

kuninkaita.Toivomme onnea meille 9

-luokkalaisille. On mahtavaa saada peruskoulun päättö-todistus.

9. luokkalaisten puhe kevätjuhlassa

Vasemmalta Jenny Niinimaa, Viivi Pehkonen ja Anni Mattila.

Page 11: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12 sivu 11

Gerlander Helena (englanti, ranska)Haapala Anu (fysiikka, matematiikka, 7A)Hyvärinen Liisa (atk, fysiikka, matematiikka)Häivälä Ulla (esikoulu)Juntunen Antti (biologia, maantieto, maa- ja metsätalous, oppilaanohjaus (8lk), 8A)Keski-Panula Helena (pienryhmä)Keski-Panula Paul (historia, yhteiskuntaoppi) Koutonen Kati (esikoulu)Kuusirati Pauliina (englanti, saksa)Lapinkangas Minna (englanti, oppilaanohjaus (9lk), ruotsi)Lukkarinen Tiina (kemia)Malinen Niina (erityisopetus, pienryhmä)Malinen Sami (liikunta, terveystieto, 9A)Mankinen Tuija (erityisopetus)Mattila Katja (4)Moilanen Eini (kotitalous, yrittäjyys, 8B)Muurinen Riitta (esikoulu)Myllylä Susanna (pienryhmä)Natunen Anu (liikunta, 7B)Niemi Tero (historia, oppilaanohjaus (7lk), uskonto)Puusaari-Rajaniemi Anu (3)Rautio Kirsi (äidinkieli, 9B)Rautio Pauli (fysiikka)Rintamäki Sari (ilmaisutaito, äidinkieli)

Opettajat

Salminen Paula (1)Silvola Timo (tekninen työ)Suni-Lajunen Riikka (musiikki)Tornberg Kaisa (2)Tuuttila Teresa (kuvataide, 7C)Tuikkala Janne (erityisopetus, historia, uskonto, yhteiskuntaoppi)Vikiö Laura (3)Vuolteenaho Sakari (6)Väärälä Sisko (ruotsi)Väärälä Tapio (5)

Avustajat

Haarakangas Sonja (pienryhmä)Helaakoski Maija (henk.koht.avustaja)Helander Virpi (esiopetus, alaluokat, iltapv.kerho)Hietala Päivi (alaluokat)Huiskonen Eija (henk.koht.avustaja, iltapv.kerho)Impola Maria (esikoulu, iltapv.kerho)Kittilä Elisa (henk.koht.avustaja)Lankila Sirpa (henk.koht.avustaja, iltapv.kerho)Manninen Lea (pienryhmä, yläluokat)Ohvo Laila (pienryhmä)

Koulujen väliset hiihdotKoulutöiden taidenäyttelyssä riitti ihmeteltävää ja ihmettelijöitä

Seiskat keväisellä leirikoulureissullaan

Page 12: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12sivu 12

KALLE TORNBERG

"Ylioppilas ei ole vielä ihan valmis, se vasta niinku opette-lee aikuiseksi”, Emma 5 vuotta.

Viisivuotiaan Emman elämän-filosofia pitää hyvin paikkansa: kahdentoista vuoden opiskelun jälkeen me tuoreet ylioppilaat ”vasta opettelemme”.

Suomi on menestyshullu kan-sa. Olipa kyse sitten jääkiekon maailmanmestaruuskisoista tai PISA-tutkimuksesta, niin podiu-mille on päästävä. Menestyjät säilyvät kansan syvien rivien hermolla vuosikymmenet; me-nestystä havitellaan keinolla millä hyvänsä.

Tietyssä pisteessä liian suu-ret menestyshalut peittoavat prosessin todellisen luonteen. Paljon puhutun ”voittamisen kulttuurin” äärimmäinen ihan-nointi johtaa lopulta pettymyk-siin: kuljettua matkaa arvioidaan vain lopputuloksen perusteella.

Aivan kuten ylioppilaskirjoi-tukset leimaavat 12 vuotta kestäneen koulutaipaleemme suomalaisen pessimismin mu-kaisesti enemmän tai vähem-män epäonnistuneeksi. Matkan varrelta ammennetut muistot, opit ja kokemukset pyyhkiyty-vät kansakunnan hermolta heti, kun ratkaiseva finaali on pelattu tai viimeinen koe palautettu.

Saadakseen voittoisamman tulevaisuuden on yhteiskunta asettanut elämäämme "vapaa-

ehtoisia" pakkoja – norme-ja - joiden suorittaminen on kunniakasta ja toivottavaa. Ilmaisen koulutuksen, hyvän terveydenhuollon ja muiden ilmaishyödykkeiden vastapalk-kioksi yhteiskunta odottaa ly-hyttä opiskeluaikaa, korkeaa koulutusta ja pitkää työuraa.

Tätä epäyhtälöä ratkoessam-me voimme vain arvailla omaa, henkilökohtaista, rooliamme. Samaa koulutuksellista tree-niohjelmaa toistakymmentä vuotta tarponeet isänmaan toi-vot ovat nyt ensi kertaa omien ratkaisujen edessä: lääkäri vai lakimies, pappi vai poliisi.

Suomalainen kasvava yhteis-kunta ei ole kuitenkaan opetta-nut - saati kannustanut - meitä improvisoimaan, uudistumaan tai tekemään uusia, jopa uhka-rohkeita päätöksiä. Menestys laajalla rintamalla on ollut tär-keintä.

Tässä pyhäjokisten nuorten tilanne muuhun maahan suh-teen on erinomainen: ulkomaan leirikoulut, messut ja muut lu-kuisat projektit kasvattavat op-pimaan aistien, tekemisen ja vir-heiden kautta. Vaihtoehtoinen luokkahuone on ollut joskus Rooman ravintoloissa, toisinaan ATK-luokan syövereissä tai lu-kion keittiön lattialla kahvikup-posten äärellä.

Ministeri Paavo Arhinmäki

kritisoi 17 vuotta sitten yli-oppilaspuheessaan siirtymistä

luokattomaan lukioon. Arhin-mäen mukaan luokattoman lukion vanavedessä opiskelus-ta katoaa yhteisöllinen laatu: "Tärkeämpää kuin lukemaan ja laskemaan oppiminen on oppia toimimaan yhdessä erilaisten ihmisten kanssa."

Liekö Pyhäjoen lukio edellä ai-kaansa vai keskittämispolitiikka vuosia jäljessä, mutta ”yhtei-söllisyys” kuvaa kolme vuotta kestänyttä lukiouraamme par-haiten. Yhteiset kahvinpurut ovat toisaalta opettaneet ja-kamaan kaikille - toisaalta pitä-mään huolen omien tarpeiden tyydyttämisestä. Koulu ei ole ollut pelkkää opiskelua, vaan elämän aakkosten tavaamista. Luokkatoveriani lainaten:” En ole varma tulenko täältä mitään oppimaan, mutta ruokaa täällä ainakin saa!”

Latinalaisen sananlaskun mu-kaan:" Elämme kovia aikoja, ys-tävät hyvät." Erityisen raskaaksi tuoreen ylioppilaan elämän te-kevät kiristävä kravatti, ahtaat kengät ja epävakainen sää.

Haluan kiittää vanhempia ja läheisiä. Erikoiskiitokset opiske-lutovereille kuluneista vuosista ja olemattomasta työrauhasta. Suurin kiitos kuuluu lukiomme henkilökunnalle. Pieni pilke sil-mäkulmassa voisi todeta teidän kuitenkin ”tehneen vain työtän-ne”…

Kiitos – ja anteeksi.

Pyhäjoen lukioHyvät opiskelutoverit, opettajat, muu juhlaväki

2011 aloittaneet (I)

Bäckman Jemina Eno Ella-Kirsikka Helaakoski Anna Impola Malviina Impola Ismo Juuso Johanna Keskitalo Janette Kestilä Essi Koivusipilä Anton Kolppanen Toni Kylmälä Oona Malinen Samuel Maliniemi Marleena Martinmäki Anna Möttönen Reetta Nuorala Katriina Ohvo Viivi Pahkala Meri-Tuuli Pakkanen Sofia Pietilä Jenni Tiikkaja Riia Viirret Hinni Yht. 22 (18 tyttöä, 4 poikaa)

Etälukion opiskelijatKoivusipilä HannesMattila KimmoYrjänä Jari

Rajaniemi Tauno, v.t. rehtori, pitkä matematiikkaGerlander Helena, englanti, ranskaHyvärinen Liisa, lyhyt matematiikka, fysiikka, tietojenkäsittelyKeski-Panula Paul, oppilaanohjaus, historia, yhteiskuntaoppiLukkarinen Tiina, biologia, kemia, maantiedeMalinen Sami, liikunta, terveystietoNatunen Anu, liikuntaRintamäki Sari, äidinkieli ja kirjallisuus, ilmaisutaitoSuni-Lajunen Riikka, musiikkiTuuttila Teresa, kuvataideVäärälä Sisko, ruotsi, saksa Muu henkilöstö:Pyhäluoto Jutta, koulusihteeriRuotsalainen Tarja, laitoshuolto

Opettajat:

Pyhäjoen lukion oppilaat lv 2011-2012

2010 aloittaneet (II)

Anttila Tiia-Riikka Haapakoski Kimmo Haapakoski Piia Haataja Harri Hirvikoski Matias Junnikkala Anniina Karjalainen Jenny Karsikko Jenna Keskitalo Anna-Liisa Keskitalo Ville Lukkarinen Kaisu Malinen Andreas Martin Elisa Ohvo Mirella Parhaniemi Isabella Pelttari Johanna Ruotsalainen Anna Salmela Jyri Sarkkinen Elina Seppä Maria Silvola Heikki Tiirinki Lari Yht. 22 (14 tyttöä, 8 poikaa)

2009 aloittaneet (III)

Halunen Mira Helander Sirpa Hourula Otto Keski-Panula Maria Keskitalo Janika Korpela Katja Koskenlaine Reija Koskenlaine Riikka Lohikoski Ossi Lohikoski Tiina Louhimaa Jussi Maijala Jari Nikula Miia Närhi Assi Oja Henna Pakkanen Sampo Palosaari Monika Petäjäniemi Olli Rahlan-Kallio H Huong Sarpola Sari Silvola Samu Solinen Ville Takalo Juho Tornberg Kalle Valtokari Niko Vetoniemi Kaisa Yht. 26 (15 tyttöä, 11 poikaa)

Ylioppilaiden puolesta puhui Kalle Tornberg; puhe oli todella hyvä.

Page 13: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12 sivu 13

Mauno Peltokedon sti-pendirahasto

Yrittävälle, rohkealle, moni-puoliselle opiskelijalle. Erin-omaisesti ylioppilaskirjoituk-sissa menestyneelle.

Ylioppilas Katja Korpela

Pyhäjoen lukion paras ylioppilas

Ylioppilas Maria Keski-Panula

Helsingin Sanomain Sää-tiön stipendi

Edes mennyt ministeri Aatos Erkko oli keskeises-sä roolissa, kun Helsingin Sanomain säätiö perustet-tiin. Säätiö edistää ja tukee viestintään ja tulevaisuuden ennakointiin liittyvää tutki-musta. Erkon tahto oli, että hänen rahoillaan tehdään asioita, jotka vaikuttavat pit-kään.

Helsingin Sanomain sää-tiö onnittelee lahjoitta-malla Helsingin Sanomien vuosikerran tunnustuksena erinomaisesta äidinkielen taidosta. Tämän lahjoituk-sen myötä säätiö haluaa kannustaa nuoria vaalimaan hyvää äidinkielen taitoa ja lukemaan sanomalehtiä hei-dän aloittaessaan omaa itse-näistä elämäänsä.

Ylioppilas Kalle Tornberg

Matematiikkastipendimatematiikassa erinomai-

sesti menestyneelle ylioppi-laalle

Ylioppilas Ville Solinen

Humanististipendi, saksan, ranskan, englannin

ja ruotsin kielissä, historias-sa, äidinkielessä ja kirjallisuu-dessa erinomaisesti menes-tyneelle ylioppilaalle

Ylioppilas Kaisa Vetonie-mi

Luonnontieteissä ja huma-nistisissa aineissa, histori-assa ja äidinkielessä ja kir-jallisuudessa erinomaisesti menestyneelle ylioppilaalle

Ylioppilas Miia Nikula

Psykologiastipendi Psykologiassa erinomaises-

ti menestyneelle ylioppilaal-le

Ylioppilas Sari Sarpola

Pyhäjoki Datan osakkeetYlioppilas Sampo Pakka-

nenYlioppilas Juho Takalo

Jokilaaksojen kielten-opettajat

Jokilaaksojen kieltenopet-tajat ry:n stipendi aktiiviselle Pyhäjoen lukion kieltenopis-kelijalle. Opiskelija on osal-

listunut stipendimatkalle Saksaan. Hän on osallistunut Suomen ruotsinopettajat ry:n järjestämään kirjoitus-kilpailuun ja on ollut aktiivi-nen koulumme vaihto-oppi-lastoiminnassa. Hän on myös menestynyt hyvin kielten ylioppilaskokeissa.

Ylioppilas Mira Halunen

Mika Jaakolan muistora-hasto

Mika Jaakola oli pyhäjoki-nen pianisti, urkuri, säveltä-jä ja runoilija. Hän valmistui Sibelius-akatemiasta mu-siikkitieteen maisteriksi ja konsertoi monien huippuar-tistien kanssa sekä piti lukui-sia piano- ja urkuresitaaleja kaikkialla Suomessa. Ystävät perustivat muistorahaston Mikan muiston vaalimiseksi. Rahastosta jaetaan stipendi joka vuosi seutukunnan yli-oppilaalle: musiikillisesti tai kirjallisesti lahjakkaalle.

Mika Jaakolan muistorahas-ton suojelijat:

Martta ja Veikko JaakolaJyrki AnttilaHannele JormakkaRaimo LaukkaMika RännäliJarmo JääskeläinenTänä vuonna stipendin saa

ylioppilas Kalle Tornberg

KirjalahjatHuong H Rahlan-KallioKimmo Mattila

LähivakuutusstipendiToiset huomioiva, positii-

vinen, reipas ja reilu kaveri. Erinomainen tulos ylioppi-laskirjoituksissa.

Ylioppilas Sampo Pakka-nen

Soror Optima –stipendiSoror Optima-stipendin

saa tyttöopiskelija, joka on erottunut opiskeluaikanaan seuraavien positiivisten omi-naisuuksiensa ansiosta.

Hän on reipas ja sosiaali-nen.

Hän ottaa toiset huomioon ja auttaa ystäviään.

Hän voi vapaa-aikanaankin olla mukana vapaaehtois-työssä.

Hän on kiinnostunut kan-sainvälisyydestä ja mahdol-lisesti myös kehitysyhteis-työstä.

Ylioppilas Monika Palo-saari

Lions clubin stipenditOpinnoissaan erinomaises-

ti menestyneet, yhteistyö-kykyiset ja kansainvälisistä asioista kiinnostuneet

Ylioppilas Janika Keski-talo

Ylioppilas Olli Petäjänie-mi

Seurakunnan stipendit Humaanin elämänasenteen

omaaville, opinnoissaan me-nestyneille

Ylioppilas Mira HalunenYlioppilas Juho Takalo

Yrittäjäyhdistyksen sti-pendi

Yrittämisen asenteen omaavalle ylioppilaalle

Ylioppilas Henna Oja

Pyhäjokialueen kotiseu-tuliiton stipendi

Pyhäjokialueen kotiseutu-liitto haluaa muistuttaa ko-tiseudun merkityksestä Eino Leinon runon sanoin:

"Kotiseutu ei ole ainoas-taan paikka, maisema tai nä-köala.

Se ei ole ainoastaan kylä, kaupunki, kukkula tai järven-ranta.

Se on samalla syvintä itse-ämme.

Se on määräävä tekijä suu-relle osalle meidän henkistä olemustamme."

Stipendin perusteena on hyvä tulos ylioppilaskirjoi-tuksissa. Opiskelija on myös esiintynyt monissa koulum-me juhlissa.

Ylioppilas Assi Närhi

Kotiseutuyhdistyksen stipendi

ylioppilaalle, joka on tuo-nut iloa koulun juhliin

ylioppilas Maria Keski-Panula

Saksan suurlähetystön kirjastipendi

Saksan suurlähetystön kir-jastipendi saksan ylioppilas-kokeessa erinomaisesti me-nestyneelle ylioppilaalle

Ylioppilas Kaisa Vetonie-mi

Sverigekontakt i Finland –yhdistyksen kirjastipendi ylioppilaalle, joka on osoit-tanut kiinnostusta ruotsin kielen opiskelua kohtaan ja menestynyt oppiaineessa hyvin

Ylioppilas Assi Närhi

Ylivieskan seudun mu-siikkiopiston vanhempain-yhdistys

opistotason päättötodis-tuksen suorittaneet

Mira HalunenMaria Keski-PanulaKatja KorpelaKalle Tornberg

JUHO TAKALO

Tänään me ylioppilaat olem-me saaneet päätökseen yhden elämämme tärkeimmistä vai-heista. Lukio-opinnot on nyt suoritettu. Monilla on edessään uusi opiskelupaikka ja itsenäis-tyminen uudella paikkakunnalla.

Vaikka lakkiaiset ovatkin ilon juhla, on tänään kuitenkin syytä hiljentyä hetkeksi miettimään

isänmaamme menneisyyttä. Sankarihaudoilla vieraileminen muistuttaa meitä siitä, että il-man näitä uhrauksia, Suomi voi-si olla hyvin erilainen maa asua ja opiskella.

Monelle meistä ajatus sodasta voi tuntua vieraalta. Erityisesti meille nuorille, jotka olemme viettäneet koko elämämme eräässä maailman korkeimpaa elintasoa tarjoavassa valtios-sa. Vaikka olemmekin oppineet

tuntemaan sotaveteraanit iso-vanhempinamme, olivat he kui-tenkin sodassa ikäisiämme. Ku-ten meillä, myös heilläkin oli elämä edessään.

Vähintä, mitä me ylioppilaat voimme tehdä, on irtautua het-keksi juhlasta ja kiittää vete-raaneja varmistaen, että nämä vainajat eivät kuolleet taiste-luissa turhaan: vaan itsenäi-syyden ja tulevien sukupolvien puolesta.

Hyvät luokkatoverit, arvoisat sotaveteraanien edustajat

Pyhäjoen lukion stipendit lukuvuonna 2011 – 2012

On mahtavaa päästä ylioppilaaksi. Juho Takalo puhui sankarihaudalla; Kimmo Mattila auttoi puhujaa sateenvarjoa pitämällä.

Page 14: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12sivu 14

TERHI PIILOLA

Ensimmäinen kesälomaviikko keräsi lapset urheilukentälle yleisurheilukoulun merkeissä. Yleisurheilukoulussa lapset tutustuivat yleisurheilun eri lajeihin oppien lajeista pe-rustaitoja. Tosin pienimmät osallistujat olivat kolmevuo-tiaita, mutta olivat hekin silti omassa ryhmässään reippaas-ti mukana harjoittelemassa. Alkuviikon huono sää ei ahke-ria osallistujia haitannut, sillä urheilijoita oli kolmisenkym-mentä.

Opittuja taitoja urheilijat pääsevät testaamaan maa-nantaisin 11.6. sekä 18.6. seurakisoissa, jotka Pyhäjoen Wirta järjestää yhteistyössä kunnan kanssa. Toivomme, että ilmoittautuisit etukäteen kilpailua edeltävään päivään mennessä Kilpailukalenterin kautta tai sähköpostitse Jyr-kille ([email protected]). Kilpailut alkavat kello 18.00 ja mahdolliset ilmoittautumiset kisapaikalla 17.30 mennessä, jos ennakkoon ei ole ehtinyt ilmoittautua. Kilpailuissa ei ole osallistumismaksua, terve-tuloa mukaan!

Kesäloma alkanut yleisurheilun parissa

Page 15: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12 sivu 15

Page 16: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12sivu 16

ValmistuneetKati Kangas on valmistunut automaatioasentajaksi

Tampereen ammattioppilaitoksesta

Onnea!

JUHANI TUUTTILA

OP-Pohjola järjesti viime-vuonna arkkitehtikilpailun Helsingin Vallilaan rakennet-tavan uuden pääkonttorin suunnittelusta. Arkkitehti-kilpailun voitti Arkkitehtitoi-misto JKMM Oy. Voittaneen ehdotuksen tekijät olivat etsineet ideaa rakennuksen suunniteluun suomalaisesta luonnosta ja menneisyydes-tä. Tämä sopi hyvin yhtiön taustaan vanhana kotimai-sena rahoitus- ja vakuutus-laitoksena. Kortteliin suun-nitellun rakennusmassan muotokieli löytyikin Suo-

men kallioluolista ja siirto-lohkareista, joista yksi oli Pyhäjoen Hanhikivi. Suunnit-telun esikuvat; luolat ja kivet antoivat myös positiivisen viestin siitä, että OP-Pohjola on vakaalla pohjalla aikana, jolloin koko Euroopan rahoi-tusmarkkinat ovat syvässä kriisissä.

Kyseessä on varsin mer-kittävä rakennushanke, sil-lä kokonaispinta-ala on 60 000 m2. Uusien tilojen ra-kentaminen käynnistyy ensi vuoden alussa ja ne valmis-tuvat vuonna 2015. Tiloihin sijoittuu noin 3 300 toimi-henkilöä.

Hanhikivi OP-Pohjolan pääkonttorin suunnittelun innoittajana

En juhli merkkipäivääni!

Pyörteen Lauri

Page 17: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12 sivu 17

Aihetta kiitokseenLauantaina 26.5. vietimme tuplajuhlia. Sydämel-

liset kiitokset teille kaikille, teitte päivästä todelli-sen juhlan. Kiittäen Asko ja Katariina

Olen kokenut iloisena yl-lätyksenä sen myönteisen vastaanoton, jonka kirjani Meku-Jussi paarmuskana on saanut pyhäjokisilta, Vihan-nista, Raahesta sekä Oulus-ta. Alunperin tavoitteeni oli, että kunhan nyt 100 kirjaa menee, niin hyvä on. Mut-ta olen joutunut tilaamaan kustantajalta tähän mennes-sä sitä 365kpl. Kustantaja

on myös myynyt sitä netin kautta.

Nyt olen saanut jälleen kirjalähetyksen. Kirjoja on edelleen saatavissa kirjastol-ta ja minulta sekä Liminkaky-län kylätapahtumassa 28.6. Kiitokset kaikille lukijoille ja kiitos ihanasta palautteesta.

Leena Alatalo

Kiitos Meku-Jussi paar-muskana -kirjan lukijoille

MARLEENA MALINIEMI

Tänä kesänä Annalassa rai-kaa jälleen nauru. Pyhäjoen harrastajanäyttelijät jatkavat viime kesän huumorilinjalla Joni Skiftesvikin Katsastuk-sella. Jo kulttimainetta TV-elokuvana itselleen omannut teksti on täynnä vinoa, mus-taa huumoria.

Näytelmä keskittyy Poh-joiseen kaupunkiin, siellä vietettäviin häihin ja sen lomassa tapahtuvaan au-

ton katsastukseen. Se on täynnä vauhtia ja tilanteita, jotka loppupeleissä muuttu-vat vaarallisiksi – pelkästään suomalaisen miehen ylpey-den takia.

Harrastajanäyttelijöitä on tänä vuonna ohjaamassa Ylivieskasta tuleva Heikki Knuutila. Hän on myös vas-tuussa näytelmän valinnasta. Hän kertoo, että miellyttä-vyyden lisäksi oli tärkeää va-lita näytelmä, jossa otetaan

huomioon roolien riittävyys. Lisäksi, näytelmän toteutta-minen on jo pitkän aikaa ol-lut Knuutilan haave.

Pääosissa näytelmässä nähdään Jari Ruotsalainen, Minna Männikkö-Koskela, Henry Kallio sekä Jorma Hiitola. Musiikista vastaa Jukka Partanen sekä Solise-va-kuoro.

KATSASTUS ENSI-IL-LASSA 27. KESÄKUUTA

Kesäteatteria Pyhäjoella

”Katsastus kuin katsastus”

Lukukeskus ja WSOY kokoa-vat kirjan käänteentekevistä lukukokemuksista.

Lukukeskus kutsuu kaik-kia lukijoita kirjoittamaan aiheesta Kirja, joka muutti elämäni. WSOY julkaisee ta-rinoista kirjan keväällä 2013. Teokseen osallistuu myös joukko suomalaiskirjailijoita.

Mikä kirja jätti pysyvän jäl-jen? Minkä lukukokemuksen jälkeen et ollut enää entise-si? Onko jokin kirja vaikut-tanut ratkaisevasti elämäsi suuntaan? Kirjoita omakoh-tainen, 1000-4000 merkin tarina suhteestasi tärkeään kirjaan. Lähetä teksti elo-kuun loppuun mennessä osoitteeseen [email protected].

Osallistumisaikana Luku-keskuksen verkkosivuilla julkaistaan tunnettujen hen-

kilöiden tarinoita aiheesta Kirja joka muutti elämäni. Mukana ovat muun muassa lastenpsykiatri Jari Sinkko-nen ja kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi.

Kertomuksia elämää lii-kauttaneista lukukokemuk-sista voi kuunnella Yle Radio 1:n kesäsarjassa Kirja joka muutti elämäni.

Idea parhaiden kirjako-kemusten keräämisestä on peräisin maailman ensim-mäisestä kirjallisuuspää-kaupungista Edinburghista. Skotlannin merkittävin kirjal-lisuustoimija Scottish Book Trust toteutti hankkeen The Book That Changed My Life Skotlannissa pari vuotta sit-ten.

www.lukukeskus.fi/kirjajo-kamuuttielamani

Mikä kirja muutti elämäsi?

”Aivojen kielikeskus aktivoituu puolen ikävuoden paikkeilla, ja sitä vaihetta kestää kolmevuotiaaksi asti. Silloin lapselle pitää lukea paljon. ””Ihmisen tunne-elämä on yhtä rikas kuin hänen sanavarastonsa.”

Kirsi Kunnas, Suomen Kuvalehti 11. toukokuuta

TAEKWON-DON KESÄKURSSI järjestetään torstaisin 14. kesäkuuta alkaen ja se jatkuu elokuun alkuun saakka Pyhäjoen monitoimitalolla klo 18.00-19.30.

Kurssi on avoin sekä uusille harrastajille, että jo aiemminlajin aloittaneille. Kurssimaksu on 36€ ja opettajana toimii Antti Kukkonen 2.Dan.

Kurssille ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai paikan päällä harjoituksissa.

Lisätietoja voi myöskin kysellä sähköpostin kautta. TERVETULOA MUKAAN!

Page 18: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12sivu 18

HANNA MÄKIKAUPPILA

Parhalahden koululla työsken-telee kolmen luokanopettajan lisäksi viikoittain erityisopet-taja ja musiikinopettaja sekä laitoshuoltaja. Viime syksynä saimme Raahen puolelta Piehin-gin kylältä 28 oppilasta lisää, koska Piehingin koulu joudut-tiin sulkemaan homeongelman vuoksi. Koululla on nyt peräti 60 oppilasta. Jatkosopimus Raahen kaupungin kanssa on tehty myös tulevalle lukuvuo-delle 2012-2013 ja näin ollen toiminta jatkuu vireänä 55 op-pilaan voimin.

Parhalahden koulu

”Tervetuloa n. 400 asukkaan Parhalahden kylään viet-tämään kesäpäivää. Tapahtuma järjestetään ensimmäisen kerran ja päivästä aiotaan tehdä perinne.

Paikalle on kutsuttu yrityksiä, yhteistyökumppaneita, torimyyjiä ja naapureita.

Toivon, että päivästä tulee onnistunut ja herättää an-toisia keskusteluja. Tervetuloa!”

Toni Kippola, Parhalahden kyläyhdistys

”Pyhäjoki on ollut tärkeä matkakohde monille meistä fennovoimalaisista jo neljän viiden vuoden ajan. Vuon-na 2008 avasimme kunnan keskustaan toimiston, mistä saakka meillä on ollut vakituisesti väkeä Pyhäjoella. On ollut hienoa tuntea, miten hyvin uusi yritys on alueella otettu vastaan.

Itse olen käynyt alueella tiuhaan viime vuosina. Paikka-kunnan pitsat sekä kunnantalon ja lukion tilat ovat tul-leet tutuiksi. Hanhikivellä olen käynyt kymmeniä kertoja.

Viime vuoden sijoituspaikkavalinnan jälkeen vahvistui, että Fennovoima ja pyhäjokiset tulevat olemaan naa-puruksia vuosikymmenien ajan. Hyvään naapuruuteen kuuluu keskusteleminen, ja meille Fennovoimassa onkin tärkeää tavata alueen yrityksiä ja asukkaita, kuulla teidän ajatuksianne ja vastata kysymyksiinne.

Parhalahti-päivässä meitä on paikalla itseni lisäksi ym-päristöjohtaja Kristiina Honkanen, viestintäjohtaja Maira Kettunen ja aluevastaava Heli Haikola Pyhäjo-en-toimistoltamme. Tervetuloa juttelemaan kanssamme ja hakemaan vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyk-siin. Toivottavasti tavataan Parhalahti-päivässä!”

Timo Kallio, rakentamisjohtaja

Ylimattila Arboretum on tuonut viihtyisyyttä Parhalahden ky-läkuvaan. Parhalahden Puutarhayhdistyksen hallinnoimaan Ylimattila Arboretumiin voi vapaasti tutustua koko Parhalahti –päivän ajan. Opastetut puutarhakierrokset Parhalahti-päi-vänä kello 13 ja 14. Myytävänä omenapuita ja kesäkukkia Puutarhayhdistyksen hyväksi.

Markku Jauhiainen / Pohjanmaan Vossikka kyyditsee lapsia Parhalahti-päivässä. Ryhmäpäiväkoti Iikkala on ollut ja on monen lapsen päivähoitopaikka Parha-lahdella

Parhalahden kylänraittia vuosi-kymmenten takaa. Taustalla koulu.

(Pyhäjoen kotiseutuarkisto)

”Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista asioista Parhalahden koululle la 16.6. klo 12.”

Matti Soronen, Pyhäjoen kunnanjohtaja

PARHALAHTI-PÄIVÄ LAUANTAINA 16.6. KLO 12-15koululla ja lähiympäristössä

* Pyhäjoen kunnan ajankohtaiset asiat, Fennovoiman ajankohtaiset asiat* Parhalahden kirjastossa klo 12.15 satutuokio * Rukkis-nuorisotila, avoimet ovet* Ylimattila Arboretum, esittelykierrokset puistossa klo 13 ja 14* Keppihevosrodeokilpailu lapsille 12.45-13.45

MUKANA MM.** Tapani Lisko: vanhat valokuvat** Åkerlund: karkkia, hattaraa** Kaija Alatalo: ompelimon tuotteita** Pattijoen puutarha: kesäkukkia ** Muita lähialueen yrityksiä** Jokilaakson pelastuslaitos** Pattijoen urheilijat/Pesäpallo** Pikkulahden melojat** Markku Jauhiainen: hevosajelua** Pro Hanhikivi** Pyhäjoen Yrittäjäyhdistys** Nouseva Rannikkoseutu** Parhalahden kyläyhdistys ** FennovoimaMAKSUTON PUFFETTI: KAHVIA, MEHUA, MAKKARAA T

ERV

ET

ULO

A T

ERV

ET

ULO

A

Page 19: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12 sivu 19

PÄÄTOIMITTAJATSari Rintamäki

Arvo Helanti

TAITTAJATJohanna Hirvikoski

Elias Hirvikoski

Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 23%)>> 0,35 €/pmm, toistohinta 0,30 €/pmm, minimikoko 35 pmm>> puoli sivua: 100 € >> koko sivu: 150 €>> järjestöpalsta: 30 €/vuosi

IlmoitusehdotLehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 € lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitse-män vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä.

Seuraava lehti (nro 24-25) ilmestyy >> lauantaina 16.6.2012

Aineisto toimitettava >> tiistaina 12.6.2012 klo 17.00 mennessä

Painosmäärä >> vko 23: 1810 kpl >> vko 24-25: 14 292kpl

Puh. 040 359 6166Fax (08) 4390 282

http://kuulumiset.pyhajoki.fi [email protected]

Taittaja: 040 359 6166 Päätoimittaja: 040 359 6165 Taloussihteeri: 040 359 6160

PYHÄJOEN

KUULUMISET

Järjestöt toimivatSeurakunta tiedottaa Kalenteri

Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, KajaaniLehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh. 010 – 665 5125 (Minna Lattunen)

Julkaisija: Pyhäjoki Data OyISSN 0788-6071

Eläkeliiton Pyhäjoen yhdis-tys ry. Merimajan siivous-talkoot ti. 12.6. klo 17.00. Haravat ja ikkunanpesuvälineet mukaan. Kahvitarjoilu. Tervetu-loa kaikki mukaan.

Partiolippukunta Hanhiki-ven Kiertäjät ry. JÄSENKY-SELY on postitettu jokaisen

lippukuntalaisen kotiin, vastaa ja vaikuta lippukunnan toimin-taan. Vastanneiden kesken ja-ossa partioaiheisia palkintoja!

Pyhäjoen sotaveteraanit, puolisot, lesket ja kannatta-jajäsenet. Kahvitilaisuus ve-teraanimajalla ti 12.6. alkaen klo 13.00. Mukana kirkkoherra

Jukka Malinen. Myös muuta oh-jelmaa. Arvontaa, kahvitarjoilu.Tervetuloa! Jos tarvitset kyydin niin tilaus Pyhäjoen taksista 0600-30009 11.6. mennessä.

Yppärin Urheilijat. Merima-jan siivoustalkoot ti 12.6. klo 17. Haravat ja siivousvälineet mukaan.

Lämmin kiitos muistami-sesta lakkiaispäivänäni!

Henna Oja

*11.-16.6. FunkyX-tanssileiri Monitoimitalolla. Tiedustelut: 044 554 2364 / Johanna*la 16.6. klo 12-15 Parhalahti-päivä koululla. Tiedustelut: Toni Kippola / kyläyhdistys 044 5963054*su 1.7. KotiseutupäiväLisää tapahtumia www.pyhajoki.fi

Lämmin kiitos lakkiaspäivänäni minua muistaneille!

Assi Närhi

Kiitos muistamisesta lakkiaispäi-vänämme!

Reija ja Riikka Koskenlaine

Kiitos ja kumarrus kaikille minua yo-päivänäni muistaneille!

Janika Keskitalo

Lämmin kiitos kaikille minua lakkiaispäivänä muistaneille!

Kaisa Vetoniemi

Lakki saatu ja juhlat juhlittu, kiitos kaikille minua muista-neille.

Katja Korpela

Lämmin kiitos muistamisesta lakkiaispäivänäni!

Maria Keski-Panula

Kuollut: Hanna Kristina Kitti-lä e Karjaluoto Pohjankylältä 95 v 10 kk 6 pv

Pekka Juhani Kallio Pohjanky-lältä 64 v 18 pv

Hautakivien oikaisutalkoot la 9.6. klo 12 alkaen sään sal-liessa. Aloitetaan Ilomäen hau-tausmaalta ja edetään tarpeen mukaan. Vanhalla hautuumaalla jatketaan la 16.6. klo 10 alkaen.

Mukaan työhanskat ja työka-luja; lapio ja rautakanki. Lähde-tään kaikki reippaasti mukaan! Talkoolaisille kiitoksena kahvit.

Jumalanpalvelus kirkossa su 10.6. klo 10. Lähetyskahvila jp:n jälkeen seurakuntatalolla.

SPR verenluovutus seura-kuntatalolla ti 12.6. klo 14-18.

Nuoret:-Konfirmaatioharjoitus kir-

kossa pe 15.6. klo 12.-Konfirmaatiojumalanpal-

velus kirkossa su 17.6. klo 10.-Nuorten kesään on tulos-

sa ainakin nuorten kesäillat to 28.6.to 12.7. ja ti 31.7. klo 18.00.

Paikka tarkentuu lähempänä.

TULOSSA:-Juustokeiton myynti lähe-

tystyön hyväksi seurakuntata-lolla ke 20.6.

-Perheiden grilli-ilta Sami ja Outi Krankilla to 21.6. klo 18. Nyyttikestit.

-Juhannuksen jumalanpal-velukset kirkossa la 23.6. klo 10 ja su 24.6. klo 10.

-Alle kouluikäisten lasten (alkaen 4v) päiväleiri Raja-

niemen rannassa 3.-6.7. Lähtö aamuisin Sarpatista klo 9.30, paluu klo 15. Leirillä ruoka ja välipala. Vapaaehtoinen maksu 2,50€/päivä. Mukaan vaih-tovaatteet ja uintivarustus. Ilmoittautuminen 20.6. men-nessä seurakunnan päiväkerhon numeroon 050-4416095, 08-433183.

-Kesäkonsertti kirkossa ke 27.6. klo 19. Ohjelma 10 eur. Anu Hälvä ja Jouni Somero.

Herättäjäjuhlat Isossakyrös-sä; Raahesta lähtee linja-auto la 7.7. Kyytiin mahtuu matkan var-relta. Ota yhteys Kippola Elina p. 040-8231618

RY: Seurat su 17.6. klo 13 Yppärin

rukoushuoneella, Heikki Väntti-lä, Keijo Kukkola

Nyt on aika varata hautojen kesähoito ja –kastelu.

Kesähoito (sis. kukat ja kas-telu) 60 € ja pelkkä kastelu 30 €.

Kirkkoherranvirasto p. 433119 avoinna ma 8-12, ti ja ke 11-14.

Tarvittaessa voitte ottaa yh-teyden papistoon: kirkkoher-ra Jukka Malinen p.040-505 0016 tai seurakuntapastori Kai Juvila p. 050-328 8107.

Pyhäjoen seurakunnan koti-sivut löytyvät osoitteesta:

www.pyhajoenseurakunta.fi

Lämmin kiitos kaikille muistaneil-le!

Mira

Kiitos muistamisesta lakkiais

päivänäni!

Kalle Tornberg

Page 20: LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ...kuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2012/pyhajoenkuulumiset-23.pdf · LAUANTAI 9.6.2012 – VIIKKO 23 PYHÄJOEN

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 9 . 6 . 2 0 12sivu 20

Edullinen. Tuore. Helppo.S-Etukortilla maksaessasi saat maksutapaetua 0,5 %

PyhäjokiVanhatie 52044 788 4955 ark. 7-21, la 7-18, su 12-18

Avaamme veikkauspisteenSaleen maanantaina 11.6.

VVVa

1590189

UpciderSIIDERIT0,33 l tlk 6-pack(4,93/l) sis. pantitVoimassa 28.3. alk.

798

10686-packpkt

529 310 125pkt

Rainbow suomalainenBROILERIN OHUTLEIKE430 g (12,30/kg)

pll prk

ToluYLEISPUHDISTUS-AINE AITO1 l

ValioARKIJOGURTTI1 kg

129pkt275

pkt

Rainbow suomalainensavustettuKIRJOLOHI-FILEE

kg

SaarioinenPIZZAT200 g(6,45/kg)

KarjalaOLUT 0,33 l tlk6-pack (3,57/l)sis. pantitVoimassa 1.1. alk.

6-pack

Atria HiillosGRILLI-MAKKARAT400 g (4,72/kg)

Snellman sika-nautaJAUHELIHA400 g (6,87/kg)J

0

ainen

PYHÄJOEN KUNTA

KUULUTUS PYHÄJOEN KUNNAN ANNALANTIEN PERUSKORJAUSEN KATU-JA KUNNALLISTEKNIIKKA SUUNNITELMA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ Pyhäjoen kunnan tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 5.6.2012 § 55 asettaa MRA:n § 43 mukaan Annalantien peruskorjauksen katusuunnitelma- ja kunnallistekniikkasuunnitelmat yleisesti nähtäville 11.6.2012– 25.6.2012 väliseksi ajaksi.

Suunnitelmaehdotukset pidetään MRA 43 §:ssä säädetyllä tavalla yleisesti nähtävillä Pyhäjoen kunnantalon ilmoitustaululla ja internet sivuilla osoitteessa www.pyhajoki.fi 5.6.2012 Tekninen lautakunta