malmin kirkko...heikki poutanen. 18. sunnuntai helluntaista kristityn vapaus vapaaehtoisten...

16
Syksy 2015 Malmin kirkko

Upload: others

Post on 30-Dec-2019

1 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

Syksy 2015Malmin kirkko

Page 2: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

2

Vierelläni kulje, askeleeni ohjaa”Kaikki virtaa”, sanoi filosofi Herakleitos. Hän tarkoitti lauseella sitä, että olevaisuutemme muuttuu jatkuvasti, eikä mikään kestä ikuisesti. Sen vuoksi emme voi laskeutua kahta kertaa samaan virtaan, sillä laskeutuessamme toista kertaa sekä me että virta olemme muuttuneet. Herakleitoksen lause on ollut mielessäni syyskauden alussa. Ympäröivä elämänpiirimme muuttuu yhä nopeammin, mikä näkyy esimerkiksi erilaisten maailmankatsomusten lisääntymisenä. Tällainen kulttuurienvälisyys haastaa myös Malmin alueen ihmisiä etsimään keinoja, joilla erilaiset kulttuurit voivat kohdata ja rikastuttaa toisiaan. Samalla meidän tulisi pohtia, minkä varaan tahdomme rakentaa oman elämämme. Kulttuurienvälisyyden tulisi luoda keskellemme suvaitsevaisuutta ja auttaa näkemään jokaisen ihmisen suunnattoman suuri arvo; pahimmillaan se luo kuitenkin epävarmuutta ja turvattomuutta – erityisesti silloin, jos oma identiteettimme on epävarma.

Ajattelen, että luottamus Kolmiyhteiseen Jumalaan ja kristilliset arvot luovat turvallisen ja kestävän perustan kristittyjen elämään. Perehtyminen oman kristillisen uskon perusteisiin auttaa parhaimmillaan suhtautumaan myös muihin uskontoihin ja kulttuureihin avoimesti. Me Malmin piirin työntekijät kutsumme sinua mukaan elämään kristittynä. Tahdomme etsiä, kysellä ja kulkea vierelläsi elämäsi kaikissa tilanteissa vahvistaen luottamustasi armolliseen Jumalaan, joka ei hylkää ihmistä milloinkaan. Tervetuloa mukaan Malmin piirin toimintaan! Jumalanpalveluselämä, erilaiset ryhmät, musiikkitilaisuudet ja esimerkiksi syksyinen perheleiri ovat alueen ihmisiä varten.

Malmin piirissä sinua kutsutaan sekä vastaanottamaan että välittämään Jumalan armoa ja anteeksiantoa kaikille kohtaamillesi ihmisille. Raamatun sana rohkaisee: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.” (5. Moos. 33:27)

Siunattua syksyä 2015 Joona Mikkola

Page 3: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

3

Malmin kirkon tiloja voidaan varata

kirkollisiin toimituksiin päivystävältä papilta kirkkoherranviraston

aukioloaikoina (kts. yhteystiedot

takakannessa) p. 09 2340 4402.

Viikko-ohjelma

Kuv

a H

annu

Ala

-Hak

ola

SUNNUNTAIMessu tai sanajumalan palvelusklo 10

Pyhäkouluklo 10, alk. 6.9.

Konsertti tai muu musiikkitilaisuusklo 18

MAANANTAI Aamupuuroklo 10–11, alk. 7.9.

Yhdessä enemmän – vertaistukiryhmä mie-lenterveyskuntoutujille kerran kuussaklo 13, alk. 5.10.

Näkövammaisten kerho joka toinen viikkoklo 14, alk. 7.9.

Kuorokouluklo 17, alk. 7.9.

Missio-kuoroklo 17.30, alk. 7.9.

Rukoile kiittäen -ryhmäklo 18, alk. 31.8.

Kantaattikuoro klo 18.30, alk. 7.9.

TIISTAI Omaishoitajien ryhmä joka toinen viikko klo 9.30, alk. 22.9.

Kuurojen raamattu- ja keskustelupiiri kerran kuukaudessaklo 17

KESKIVIIKKO Eläkeläisten iltapäivä klo 13, alk. 16.9.

Musiikkimatineakerran kuukaudessaklo 13

TORSTAI Soppakirkko kerran kuukaudessaklo 13

Päiväraamattupiiri klo 14, alk. 17.9.

Lähetyspiiri joka toinen viikkoklo 17, alk. 17.9.

Äitiraamis kerran kuussa klo 17.30

Kirjoittajapiiri joka toinen viikko klo 18, alk. 10.9.

PERJANTAI Lahjoitusleivän jakoklo 9

Musiikkileikkikoulu-ryhmätklo 9.30, alk. 28.8.

Perhekahvila klo 9.30, alk. 28.8.

LAUANTAI Matkailuilta kerran kuukaudessaklo 18

Page 4: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

4

Messut ja juhla-aikojen jumalanpalvelukset15. sunnuntai helluntaistaKiitollisuusSu 6.9.Pirkko Poisuo, Timo Ahoinpelto, Heikki Poutanen; Raissa Palmu, laulu

16. sunnuntai helluntaistaJumalan huolenpitoSairaalasielunhoidon 90-vuotisjuhlamessuSu 13.9.Marko Mattila, Pertti Simola, Pirkko Poisuo, Heikki Poutanen; Raimo Palmu, käyrätorvi.Kahvitilaisuus seura-kuntasalissa

17. sunnuntai helluntaistaJeesus antaa elämänSu 20.9.Anita Olli, Pirkko Poisuo, Heikki Poutanen.

18. sunnuntai helluntaistaKristityn vapausVapaaehtoisten tehtävään siunaaminenSu 27.9.Pirkko Poisuo, Anita Olli, Saara Menezes, Elina Leppihalme, Heikki Poutanen.Kirkkokahvit

MikkelinpäiväJumalan sanansaattajatVanhemman väen kirkkopyhäSu 4.10. Pirkko Poisuo, Saara Menezes, Elina Leppi-halme, Heikki Poutanen.Kirkkokahvit

Kuv

a H

annu

Ala

-Hak

ola

Page 5: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

5

20. sunnuntai helluntaistaUsko ja epäuskoHerättäjä-yhdistyksen kirkkopyhäSu 11.10.Samuli Korkalainen, Anita Olli, Pirkko Poisuo, Heikki Poutanen; Herättäjä-yhdistyksen nuorten kuoro.Messun jälkeen kahvit ja seurat seurakunta-salissa.

21. sunnuntai helluntaistaJeesuksen lähettiläätSu 18.10.Anita Olli, Sofia Tuomen-virta, Heikki Poutanen

Uskonpuhdistuksen muistopäiväUskon perustusSu 25.10.Antti Ylinen, Esa Järvinen, Heikki Poutanen.Messun jälkeen brunssi (pyhäaamiainen) seurakuntasalissa. Kts. tiedot toisaalla syysohjelmassa.

PyhäinpäiväPyhien yhteysLa 31.10.Pertti Simola, Anita Olli, Heikki Poutanen; Malmin kantaattikuoro

Pyhäinpäivän iltaLa 31.10. klo 18Anita Olli, Pirkko Poisuo, André Hongell, sello; Heikki Poutanen

23. sunnuntai helluntaistaAntakaa toisillenne anteeksiSu 1.11.Antti Ylinen, Paula Närhi, Heikki Poutanen

24. sunnuntai helluntaistaKahden valtakunnan kansalaisenaSu 8.11.Pirkko Poisuo, Timo Ahoinpelto, Heikki Poutanen.Messun jälkeen Marttojen valmistama isäinpäivälounas

Valvomisen sunnuntaiValvokaa!Su 15.11.Martta Paijola, Anita Olli, Heikki Poutanen

TuomiosunnuntaiKristus, kaikkeuden HerraSu 22.11. Pirkko Poisuo, Heikki Poutanen

Page 6: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

6

Musiikkitilaisuudetsunnuntaisin klo 18

Konsertti6.9.Juha-Pekka Vikman, viulu; Seppo Tarhio, piano

Konsertti13.9.Raissa Palmu, laulu; Sauli Tiilikainen, laulu; Heikki Poutanen, urut

Ei konserttia 20.9. Viikin kirkon 10-vuotisjuhlan johdosta

Säveliä syysillassa -konsertti27.9.Hannamaija Arjovuo, Pertti Falk, Solja Lapilainen, Jyrki Rinne, laulu; Annu Kari, piano

Kansainvälinen Iona-messu4.10.Malmin kantaattikuoro ja Missiokuoro, joht. Heikki Poutanen; liturgia Pirkko Poisuo

Konsertti11.10.Heikki Poutanen, urut

Franz Lisztin urkumessuMissa pro organo18.10.Heikki Poutanen, urut; liturgia Anita Olli

Konsertti25.10.Tapanilan kamari-kuoro ja Malmin kantaattikuoro, joht. Merja Wirkkala; Heikki Poutanen, urut

Pyhäinpäivän iltala 31.10.André Hongell, sello; Heikki Poutanen, urut; tekstit ja luenta Anita Olli ja Pirkko Poisuo

Konsertti1.11.Jorma Liimatta, sello; Heikki Poutanen, urut

Konsertti8.11.Pohjois-Helsingin musiikkiopiston kuoro ja solistit, joht. Lasse Myllymaa; Heikki Poutanen, urut

Charles Gounod: Messe brève, C15.11.Malmin kantaattikuoro, joht. Heikki Poutanen; liturgia Timo Ahoinpelto

Häämusiikin ja häätraditioiden ilta22.11.Merja Wirkkala, laulu; Heikki Poutanen, urut; juonto Pirkko Poisuo

Rakkaimmat joululaulut Adventtimyyjäisten yhteydessäla 28.11. klo 12Malmin kantaattikuoro, joht. Heikki Poutanen; yhteislaulua

Kuv

a H

annu

Ala

-Hak

ola

Page 7: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

7

Kuorot

KUOROKOULU VASTA-ALKAJILLEmaanantaisin alk. 7.9. klo 17. Kuorokoulussa käydään läpi kuoro laulun perusasioita: äänenmuodostus harjoituksia ja helppoa säveltapailua sekä opetellaan lauluja. Kuorokoulu on ilmainen, ja ohjaajana toimii kanttori Heikki Poutanen. Kuorokoulusta on luontevaa siirtyä laulajaksi muihin kuoroihin.

MISSIOKUOROKuoron harjoitukset maanantaisin klo 17.30, alk. 7.9.

KANTAATTIKUOROKuoron harjoitukset maanantaisin klo 18.30, alk. 7.9.

Tiedustelut ja ilmoittautuminen kanttori Heikki Poutanen

p. 09 2340 4417

Tapahtumassa esitellään seurakunnan eri vapaaehtoistoiminnan muotoja: mm. kuorokoulu, lapsi- ja nuorisotyö, lähimmäispalvelu, soppakirkot,

jumalanpalveluselämä, kansainvälinen työ jne. Päivä alkaa lyhyellä viikkomessulla ja tasatunnein vietetään rukoushetki/

hartaus. Keittolounas klo 11.30, ja avoin kahvila tapahtuman ajan.

Tervetuloa tutustumaan vapaaehtoistoimintaan ja sen moniin mahdollisuuksiin Malmin seurakunnassa!

7

Vapaaehtoistoiminnan starttipäivät – tapahtuma Malmin kirkolla

la 26.9. 2015 klo 11–15

Musiikkimatineat keskiviikkoisin klo 13

Vanhat koululaulut, säest. Heikki Poutanenke 16.9.

Kauneimmat hengelliset laulut, Martti Kilpeläinen, piano; yhteislauluake 21.10.

Konserttike 11.11. André Hongell, sello; Heikki Poutanen, piano

Page 8: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

Sanan ja rukouksen äärelläRaamatturyhmät ja rukouspiirit

RUKOILE KIITTÄEN -RYHMÄmaanantaisin alk. 31.8. klo 18

KUUROJEN RAAMATTU- JA KESKUSTELUPIIRItiistaisin 22.9., 3.11., 24.11. ja 8.12. klo 17

PÄIVÄRAAMATTU-PIIRItorstaisin alk. 17.9. klo 14

ÄITIRAAMIS – RAAMATTU- JA KESKUSTELUPIIRI ÄIDEILLEtorstaisin 3.9., 1.10., 5.11. ja 3.12. klo 17.30.Mehu- ja teetarjoilu. Lastenhoito järjestetty.

LÄHETYSPIIRIjoka toinen torstai alk. 17.9. klo 17

Raamattu-luentosarja

Rakkauden voima13.10. ja 27.10. klo 18

Illoissa mukana pastorit Ilkka Rytilahti ja Anita Olli.

8

Malmin piirin

kutomakerho(kangaspuilla)

kokoontuu Pukinmäessä

(Säterinportti 1).

Tied. Pukinmäen seurakuntakoti

p. 09 2340 4422

Kuv

a H

annu

Ala

-Hak

ola

Page 9: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

Matkailuiltalauantaisin klo 1812.9., 24.10. ja 28.11.

Matkailun jouluateriaon la 12.12. klo 16.

Kirjallisuusiltatorstaina 26.11. klo 18.30

Liisa Väisänen esittelee kirjansa Verkkaisuuden filosofia.Kiireetön suhtautuminen aikaan ja tekemiseen tuo laatua ja sisältöä elämään. Verkkaisuus antaa mahdolli-suuden havainnoida ja havahtua.Iltatee ja kahvit.Illan emäntänä Pirkko Poisuo.

SururyhmäRyhmä kokoontuu tiistaisin klo 18 Malmin kirkolla.Kokoontumisajat ovat: 6.10., 13.10., 27.10., 3.11., 17.11. ja 24.11.Sururyhmän ohjaajina toimivat pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö.Ilm. kirkkoherranvirastoon p. 09 2340 4400.

AikuisrippikouluAikuisrippikouluryhmä kokoontuu Malmin kirkolla seuraavasti: 3.–4.10. klo 9 –16 ja 17.10. klo 9 –14. Konfirmaatio on 17.10. klo 14.Ohjaajina ovat pastorit Timo Ahoinpelto ja Sofia Tuomenvirta.Ilm. kirkkoherranvirastoon p. 09 2340 4400.

9

Brunssi eli kiireetön pyhäaamiainenSu 25.10 messun jälkeen.Hinta: aikuiset 7 €, lapset (3–12-v.) 3 €

Mitä on luterilaisuus?– esitelmäsarja Tunnustuskirjoista

Puistolan kirkolla (Tenavatie 4)torstaisin klo 18–20.301.10., 15.10., 29.10., 12.11., 26.11. ja 10.12.Alustajina ovat Esko M. Laine, Ilmari Karimies, Torsti Paijola, Kalevi Toiviainen, Juhani Forsberg ja Eero Huovinen. Kahvi- ja teetarjoilu.

Page 10: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

Lapset ja perheetMUSIIKKILEIKKI-KOULU ”MUSKARIT”perjantaisin klo 9 –11.30 alk. 28.8.Tied. Heikki Poutanenp. 09 2340 4417

Perhe-kahvilaMusiikkileikkikoulun yhteydessä perjantaisin klo 9.30 –11.30, alk. 28.8.tied. Anita Olli, p. 09 2340 4466

Sairaus perheessä – uhka vai mahdollisuus?la 7.11. klo 14 –16Tilaisuudessa on asiantuntijaluentoja.Lastenhoito järjestetty.

10

Perheleiri Lohirannassa21.–22.11.Leirillä on mukavaa yhdessäoloa: laulua, leikkejä, hartauksia ja hiljentymistä sekä sauna. Leirin hinta on 20 €/aikuinen, 10 €/lapsi tai 45 €/perhe.Mukana piirin työntekijöitä. Ilm. Malmin kirkolle p. 09 2340 4420.

Pyhäkoulukokoontuu

Malmin kirkollasunnuntaisin

klo 10, alk. 6.9.

Päiväkerhoista ja iltapäivä kerhoista tietoja antaa lapsityönohjaaja Marianne Hapsalp. 09 2340 4583

Page 11: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

11

VarhaisnuorisotyöKoululaisille ja varhaisnuorille järjestetään erilaisia kerhoja ja leirejä. Kerhot ovat maksuttomia.

SYKSYN KERHOISTA lisätietoa elokuun lopussa. Kerhoihin ilmoittau-tuminen alkaa ma 7.9. klo 10 osoitteessahttp://www.mestat.fi/kertsimestat/malmi/kerho/malmi

Malmin piirin varhaisnuorisotyöstä vastaa Anni Kuivala, p. 09 2340 4553 [email protected]

11

Syyslomalla järjestetään seuraavat leirit:

● 15.–16.10. Kellokoski, 3.–6.-luokkalaisille● 15.–16.10. Lohiranta, 1.–2.-luokkalaisille● 24.–25.10. Kympit TALOLLA (vuonna 2005 syntyneille)

Lisätiedot ja ilmoittautuminen 7.9. klo 10 alkaen osoitteessa http://www.mestat.fi/kertsimestat/malmi/retket-leirit-1

Page 12: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

12

Rippikoulu- ja nuorisotyö

Nuorisotyöhön kuuluvat rippikoulun jälkeinen isoskoulutus, leirit, retket, nuorten illat, messut sekä erilaiset tapahtumat. Toimintaan ovat tervetulleita kaikki rippikouluikäiset ja sitä vanhemmat nuoret.

Malmin seurakunnan nuorisotyön toimpiste on Ala-Malmilla, Malmin seurakuntatalo (TALO), Pekanraitti 16, 00700 Helsinki.

Rippikoulutyön tiedustelut: nuorisotyönohjaaja Heidi Granström p. 09 2340 4559 tai pastori Jenni Tuulensuu p. 09 2340 4476.

Nuorten omat nettisivut löytyvät osoitteesta

www. mestat.fi.

Kuv

a Li

isa

Hui

ma

Page 13: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

13

DiakoniatyöDiakoniatyöntekijälle voi varata henkilö-kohtaisen käyntiajan. Elämän erilaisissa solmukohdissa ratkai-suja etsitään yhdessä.

Diakoniatyön ajanvaraus-päivystykset ovat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 10–11.Aika diakonia-työntekijälle varataan joko puhelimitse p. 09 2340 4481tai käymällä paikan päällä Malmin diakoniatoimistossa, os. Kunnantie 1, 00700 Helsinki.

LAHJOITUSLEIVÄN JAKOkirkon aulassa perjantaisin klo 9

SOPPAKIRKOTkerran kuussa torstaisin klo 1317.9., 29.10., 19.11. ja 10.12.Ateria on maksuton, ja sen alussa on pieni hartaus.

ELÄKELÄISTEN ILTAPÄIVÄkeskiviikkoisin klo 13 alk. 16.9.

NÄKöVAMMAISTEN KERHOjoka toinen maanantai klo 13 7.9., 21.9., 5.10., 19.10., 2.11., 16.11., 30.11. klo 14sekä ke 16.12. (joulujuhla)

YHDESSÄ ENEMMÄNAvoin vertaistukiryhmä mielenterveys-kuntoutujillejoka toinen maanantai klo 13 5.10.–30.11. Tiedustelut diakoniatyöntekijä Niina Vättö, p. 09 2340 4485.

OMAISHOITAJIEN RYHMÄtiistaisin klo 9.30 22.9., 6.10., 20.10., 3.11., 17.11. ja 1.12.Tied. joht. diakoniatyöntekijä Virpi Kylmälahti, p. 09 2340 4418

Page 14: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

14

Krito-iltaMa 19.10. klo 18Anna-Liisa Valtavaara kertoo Anteeksiannon voimasta.Iltatee. Mukana diakonissa Merja Saviniemi ja rovasti Pirkko Poisuo.

Vanhemman väen kirkkopyhä Mikkelinpäivänä su 4.10. klo 10.Messu ja kirkkokahvit.

Adventti- ja joulumyyjäisetLa 28.11. klo 11–13.Laulamme yhdessä Malmin kantaattikuoron kanssa Rakkaimpia joululauluja klo 12 myyjäisten yhteydessä.

Kuv

a S

irkka

Wal

lin

Lähetystyön luento- ja keskusteluillat Malmin kirkolla:

Kristittynä uskontojen ja katsomusten keskellä

Uskontojen eroista ja yhtäläisyyksistäke 21.10. klo 18Sanoittavatko kaikki uskonnot yhtä ja samaa inhimillistä kokemusta?Uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen.

Aikamme uskonnollisuuske 28.10. klo 18Millaisen uskonnollisen värikartan keskellä Suomessa elämme?Monikulttuurisuustyön asiantuntija Kirsti Kosonen.

Page 15: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

Malmin seurakunnan eri työaloista vastaavat

Kirkkoherran-virasto p. 09 2340 4400Kunnantie 1, 00700 Helsinki ma–ti ja to–pe klo 9–15, ke klo 9–[email protected]/malmi

Päivystävä pappi p. 09 2340 4402 viraston aukioloaikoina.Tästä numerosta varataan mm. kasteet, vihkimiset ja hautaan siunaamiset.Virkatodistukset ja sukuselvitykset saa Keskusrekisteristä, p. 09 2340 5000.

Kirkkoherra Pertti Simola, p. 09 2340 4410Tiedottaja Tuila Huomo, p. 09 2340 4413SeurakuntasihteeriRiitta Maatialap. 09 2340 4412Pääsuntio Arja Käkelä, p. 09 2340 4415KirkkomusiikkiHeikki Poutanen, p. 09 2340 4417Johtava diakoniatyöntekijäVirpi Kylmälahti, p. 09 2340 4418LähetystyöMinna-Sisko Mäkinen, p. 09 2340 4416

LapsityöMarianne Hapsal, p. 09 2340 4583VarhaisnuorisotyöTaimi Siipilehto-Kuisma, p. 09 2340 4554NuorisotyöMinna Karas, p. 09 2340 4542RippikoulutyöJenni Tuulensuu,p. 09 2340 4476

Sähköposti:[email protected]

15

Page 16: Malmin kirkko...Heikki Poutanen. 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen ... pastori Esa Järvinen ja diakonia-työntekijä Niina Vättö

Kuv

a H

annu

Ala

-Hak

ola

Kan

nen

kuva

Sirk

ka W

allin

Malmin kirkon työntekijät

Seurakuntapiirin ajankohtaiset ilmoitukset ovat luettavissa Kirkko ja kaupunki -lehdessä.Seurakunta internetissä:www.helsinginseurakunnat.fi/malmi www.mestat.fi (Nuorten toiminta)

Papitkappalainen Pirkko Poisuo, p. 09 2340 4470pastori Timo Ahoinpelto, p. 09 2340 4451pastori Joona Mikkola, virkavapaa 1.9.–31.12.2015pastori Anita Olli, p. 09 2340 4466Kanttori Heikki Poutanen, p. 09 2340 4417Diakoniatyödiakoniatyöntekijä Saara Menezes, p. 09 2340 4481diakoniatyöntekijäElina Leppihalme p. 09 2340 4481Varhaisnuoriso- ja nuorisotyövarhaisnuorisotyön-ohjaaja Anni Kuivala p. 09 2340 4553nuorisotyönohjaaja Heidi Granström p. 09 2340 4559 Lapsityölastenohjaaja Maija Kaseva-Herranen p. 09 2340 4572lastenohjaajaJohanna Laurinen p. 09 2340 4576

SuntiotAnna-Maija Finne, Raija Suppula, Terttu Tiihonen p. 09 2340 4420

Sähköposti:[email protected]

Malmin kirkko

Kunnantie 1, 00700 Helsinki

Malmin seurakuntataloPekanraitti 16, 00700 Helsinki