oma työ, yhteiset oikeudet

Oma työ, yhteiset oikeudet SAK:n tavoiteohjelma 2011–2016

SAK:n tavoiteohjelma 2011–2016 1

SAK:N TAVOITEOHJELMA VUOSILLE 2011–2016

OMA TYÖ, YHTEISET OIKEUDET .............................................................. 2 MUKANA MUUTOKSESSA ......................................................................... 5 HYVINVOINTIA RAKENTAVA TYÖELÄMÄ ................................................ 8 Työelämän ihmisoikeudet ............................................................................ 8 Hyvä työ luo tuottavuutta ja laatua ............................................................. 10 Mielekäs työ lisää hyvinvointia ................................................................... 13 VAHVA SOPIMUSYHTEISKUNTA ............................................................ 15 Yhdessä työn tekijän puolesta ................................................................... 15 Palkkaratkaisujen parannettava ostovoimaa .............................................. 15 Oikeutta laeilla ja sopimuksilla ................................................................... 17 Sosiaalista Eurooppaa rakentamassa ........................................................ 19 TAVOITTEENA TÄYSTYÖLLISYYS .......................................................... 20 Talouspolitiikka kestävän kasvun edistäjänä ............................................. 20 Työvoimapolitiikkaan laatua ja tehoa ......................................................... 21 Kaikille ammatillinen tutkinto ...................................................................... 23 Syrjimätön työelämä on kaikkien oikeus .................................................... 26 Elinkeinopolitiikasta kasvun avaimet .......................................................... 28 TURVAA JA PALVELUJA .......................................................................... 37 Tavoitteena vahvistaa sosiaaliturvaa ja palveluja ...................................... 37 Työurien pidentämiseen kestävä linja ........................................................ 39 Perhevapaat joustaviksi ............................................................................. 40 Terveyseroja kavennettava ........................................................................ 40 SOPIJA, NEUVOTTELIJA, KANSANLIIKE ................................................ 43 Valmiutta oikeuksien puolustamiseen ........................................................ 43 Verkostoja nuorille ...................................................................................... 46 Tasa-arvoa käytäntöön .............................................................................. 47 Toimintaa koko maassa ............................................................................. 47 Ay-koulutus tukee edunvalvontaa .............................................................. 49 Vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja ............................................................ 52 Tiedonvälitys muutoksessa ........................................................................ 53 Joustavuutta toimintatapoihin ..................................................................... 54

2 SAK:n tavoiteohjelma 2011–2016

OMA TYÖ, YHTEISET OIKEUDET

SAK rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelä-mää. Työelämää, jossa työn tekijän osaaminen ja arvo sekä vaiku-tusmahdollisuudet tunnustetaan. SAK rakentaa luottamukseen, yhteistyöhön ja oikeudenmukaisuu-teen perustuvaa sopimusyhteiskuntaa, jossa vahva työlainsäädäntö ja kattavat työehtosopimukset sekä sopimisen pitkäjänteisyys luovat työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen. Hyvinvointiyhteiskunta luo pohjan turvallisuuteen ja luottamukseen. Se perustuu korkeaan työllisyyteen, julkisesti rahoitettuihin ja demo-kraattisesti valvottuihin ja pääosin julkisesti tuotettuihin hyvinvointi-palveluihin sekä sosiaaliturvaan, jossa yhdistyvät ansioihin perustu-va turva ja toimeentulon takaava perusturva. Hyvinvointiyhteiskunta edistää oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä poistaa eriarvoisuutta. SAK:laisella ammattiyhdistysliikkeellä on voimaa, halua ja kykyä toimia yhdessä, rohkeasti ja aloitteellisesti työn ja sen tekijän hyvin-voinnin puolesta.

SAK:n toiminta-ajatus

SAK on keskusjärjestö, liittojen liitto. SAK:lainen ammattiyhdistysliike on kuitenkin paljon enemmän. Se on liike, jolla on yhteiset arvot ja päämäärät. Toiminta-ajatus kuvaa SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen perustehtävää, sen olemassaolon oikeutusta ja toiminnan perustaa.

SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen tehtävänä on työn tekijöiden hyvinvoinnin, toimeentulon ja osallisuuden parantaminen sekä yh-teiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistäminen.

Toiminta-ajatuksessa korostetaan työn tekijän laaja-alaisen hyvinvoinnin – fyysisen, sosiaalisen ja henkisen – parantamista. Työn tekijä erikseen kirjoi-tettuna pitää sisällään sekä työntekijät että toimihenkilöt ja myös palkkatyön rajapinnalla työtä tekevät. Toiminta-ajatuksessa on myös haluttu korostaa työn tekijän arjen näkökulmaa. Samalla on haettu tasapainoa liikkeen yh-teiskunnallisen vastuun kanssa. Osallisuus tarkoittaa sekä mahdollisuuksia vaikuttaa että olla yhdenvertainen ja aktiivinen kansalainen niin työelämäs-sä, yhteiskunnassa kuin ay-liikkeessäkin. SAK:n arvot

Vuonna 1991 hyväksytyssä periaateohjelmassa SAK:n arvoiksi määritel-lään vapaus, solidaarisuus, tasa-arvo, demokratia ja rauha. Nämä arvot ovat SAK:laiselle ammattiyhdistysliikkeelle tärkeitä edelleenkin. Tulevai-


suushankkeen keskusteluissa arvoja haluttiin painottaa uudelleen ja määri-tellä niitä ajanmukaisemmin. SAK:n arvoiksi kiteytyivät:

Ihmisarvo työssä

SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen on toimittava niin, että inhimillisyys työ-elämässä kohenee. Se tarkoittaa turvallisuutta – erityisesti jatkuvissa muu-toksissa – kunnollisia töitä ja työsuhteita, riittävää ja oikeudenmukaista toi-meentuloa sekä työn mielekkyyden ja työhyvinvoinnin paranemista.

Yhdenvertaisuus

Työntekijöiden ja kansalaisten on oltava yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia ih-misten erilaisuudesta huolimatta. Yhdenvertaisuutta pitää edistää niin työ-elämässä, yhteiskunnassa kuin ammattiyhdistysliikkeen omassakin toimin-nassa.

Heikomman puolella

SAK:lainen ammattiyhdistysliike on erityisesti niiden puolella, jotka ovat vaikeimmassa asemassa erityisesti työelämässä. SAK:lainen ammattiyh-distysliike toimii yhdessä heikomman puolesta. Heikomman puolella koros-taa syrjimättömyyttä ja osallisuutta niin työelämässä, yhteiskunnassa kuin ammattiyhdistysliikkeen omassakin toiminnassa. SAK:laisella ammattiyh-distysliikkeellä on kykyä, halua ja voimaa puuttua työn tekijöiden kokemiin epäkohtiin. SAK:n visio vuodelle 2020

Vision hahmottaminen antaa tekemiselle suunnan. Tulevaisuus päättää tästä päivästä: se, millaiseksi näemme tulevaisuuden, ratkaisee, millaisia valintoja teemme tänään.

Vuonna 2020 työelämä on turvallinen, inhimillinen ja oikeudenmu-kainen. Työntekijöillä on turvanaan vahva työlainsäädäntö ja katta-vat työehtosopimukset. Hyvinvointiyhteiskunta on yhdenvertaisuutta edistävä ja eriarvoisuutta poistava. SAK on - voimakas työn ja arjen asioiden vaikuttaja - työelämän kehittämisen paras asiantuntija ja suunnannäyttäjä - vahva ja uskottava sopimuskumppani - vahva ja arvostettu edunvalvontajärjestö ja kansainvälinen toimija - jäsenliittoja ja jäseniä yhdistävä liike - itsenäinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. SAK:n toiminta on kaikilla tasoilla aloitteellista, yhteisöllistä ja roh-keaa. Työn tekijät ovat laajasti järjestäytyneet ammattiliittoihin.


SAK:n edunvalvonnan ja toiminnan strategiset päämäärät

SAK:n toiminta-ajatuksen, arvojen ja vision pohjalta nousevat edunvalvon-nan ja toiminnan strategiset päämäärät, jotka toimivat SAK:n tavoit-teenasettelun ja resurssien käytön kehikkona.

Hyvinvointia rakentava työelämä Vahva sopimusyhteiskunta Täystyöllisyys Kattava sosiaaliturva ja tasokkaat hyvinvointipalvelut Vahva järjestöllinen toimintakyky

Keskusjärjestön tehtävät

Keskusjärjestön ja jäsenliittojen työnjako on ollut keskustelun kohteena ko-ko 2000-luvun. Taustalla ovat paitsi edunvalvontaympäristön ja keskusjär-jestön roolin muutos niin myös jäsenliittojen keskinäisen yhteistyön lisään-tyminen ja vähenevät resurssit.

Keskusjärjestö:

• Luo edellytyksiä jäsenliitoille sopia palkka- ja työehdoista ja koordinoi niitä.

• Neuvottelee ja sopii yhteistyössä jäsenliittojen kanssa työehtoja ja työelämää koskevia sopimuksia.

• Neuvottelee, vaikuttaa ja sopii kaksi- ja kolmikantaisesti - palkkaperusteisesta sosiaali- ja eläketurvasta - työlainsäädännöstä ja muusta työn tekijöitä

koskevasta lainsäädännöstä - toimenpiteistä työllisyyden parantamiseksi,

ammatillisen osaamisen vahvistamiseksi ja työelämän kehittämiseksi.

• Tuottaa tietoa, tutkimusta ja uusia innovaatioita työelämän muutoksista.

• Luo edellytyksiä yhteistyössä jäsenliittojen kanssa työpaikkojen edunvalvontatyön ja luottamushenkilöiden aseman vahvistamiseksi.

• Tukee jäsenliittoja järjestäytymisen edistämisessä sekä liittoyhteistyön ja liittorakenteiden kehittämisessä.

• Kokoaa jäsenliittoja ja jäseniä yhteisiin toimiin tavoitteiden puolesta.

• Vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon alueellisella, kansallisella ja EU-tasolla.

• Vaikuttaa kansainvälisesti ay-oikeuksien ja työn tekijöiden aseman vahvistamiseksi.


MUKANA MUUTOKSESSA

SAK:n toimintaympäristö on muuttunut merkittävällä tavalla edellisen, vuonna 2006 pidetyn edustajakokouksen jälkeen. Muutokset ovat koske-neet niin taloutta, työmarkkinoita kuin ammattiyhdistysliikkeen asemaakin. Talouden globalisaatio laajeni voimakkaasti 2000-luvun ensimmäisellä vuo-sikymmenellä. Yhdysvaltain asuntoluottomarkkinoilta alkoi kuitenkin maail-man laajuinen finanssikriisi, joka muuttui koko taloutta koskevaksi kriisiksi ja lopulta työllisyyskriisiksi vuonna 2009. Talouskriisi koetteli Suomea ankarasti. Suomen kokonaistuotanto romahti vuonna 2009 noin kahdeksan prosenttia, kun epävarmuus jäädytti inves-tointeja ympäri maailman. Työllisten lukumäärä supistui taantuman johdos-ta noin 100 000 hengellä. Työllisyyden ja tuotannon tason pudotus heikensi julkisen talouden kestävyyttä merkittävästi. Työvoimapolitiikan passiivisuu-den vuoksi erityisesti nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys kasvoivat lukuihin, joiden korjaaminen vie vuosia. Vaikka Suomen oma rahoitusjärjestelmä näyttäisi selviävän kriisistä vakaana, joudutaan täällä kokemaan muiden ylivelkaantuneiden talouksien korjausliikkeen huonot vaikutukset. Euroopassa talouskriisi ja kilpailukyvyn heikkeneminen ovat johtaneet vaa-timuksiin jäsenmaiden talouksien todellisesta koordinoinnista. Vaatimukset tarkoittavat käytännössä palkankorotusten sitomista pelkästään tuottavuu-teen ja vertailumaiden kehitykseen sekä eläkkeelle siirtymisiän yhtenäistä-mistä Eurooppa-tasolla. Globaaleja markkinoita jaetaan uusiksi nopeasti nousevien maiden hyöty-essä halvan työvoiman ja nykyaikaisen teknologian yhdistämisestä. Kiina saa vahvaa jalansijaa sijoittamalla kehitysmaihin ja hankkimalla sananval-taa niiden luonnonvarojen hyödyntämiseen. Intian ennustetaan nousevan lähivuosikymmenien aikana Kiinaakin voimakkaammaksi tekijäksi. Suomessa valtion velkaantuneisuus jää pitkäksi aikaa aiempaa korkeam-malle tasolle. Myös väestön ikärakenteesta johtuvat paineet hyvinvointipal-veluihin lisäävät haastetta julkisen talouden kestävyydelle ja tasapainotta-miselle. Sosiaaliturvan ja hyvinvointipalveluiden rahoituksen turvaaminen ja kehittäminen on seuraavien vuosien haasteellisimpia tehtäviä. Riittävä talo-uskasvu ja työllisyyden parantaminen luovat tälle edellytyksiä. Suomen väestöllinen huoltosuhde heikkenee voimakkaasti, kun eläkeläis-ten määrä kasvaa ja suomalaiset elävät yhä pitempään. Lapsia ja eläke-ikäisiä on viime vuonna ollut noin viisikymmentä sataa työikäistä kohden, vuonna 2026 suhteen on arvioitu olevan 70/100. Erityisen voimakkaasti vä-estön vanheneminen vaikuttaa syrjäseuduilla, kun nuorten ja työikäisten muutto kaupunkeihin mitä todennäköisimmin jatkuu. Maahanmuutto Suomeen on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana lisääntynyt nopeasti ja ulkomaalaisten osuus väestöstä kasvanee edelleen. Erityisen vahva muutos on pääkaupunkiseudulla, jossa tämänhetkisen ke-


hityksen jatkuessa joka neljännellä asukkaalla on vuonna 2025 maahan-muuttajatausta. Suomessa eriarvoistuminen on kasvussa. Tuloerojen kasvu on ollut 1990-luvun lopulla ja 2000-luvulla nopeaa. Suurituloisimman väestönosan tulot ovat kasvaneet muita nopeammin ja samaan aikaan pienituloisten määrä on kasvanut. Maahanmuuttajien tulot ovat selvästi muita alhaisemmat, ja myös työttömyys on yleisempää. Myös sosiaalinen eriarvoisuus on lisääntynyt. Terveyserot ovat merkittäviä, esimerkiksi työntekijäammateissa työskentelevien miesten keskimääräinen elinikä on 2010-luvulle tultaessa kuusi vuotta lyhyempi kuin ylemmissä toi-mihenkilöammateissa työskentelevien miesten. Koulutuksen eriarvoisuus on pysynyt vahvana. Eniten työnantajien kustantamaa koulutusta saavat ne, joilla on jo korkea koulutustaso. Sosiaalinen liikkuvuus koulutuksessa ei ole parantunut, vanhempien koulutustausta vaikuttaa vahvasti lasten koulu-tukseen. Ilman erityisiä toimia sosiaalisen eriarvoistumisen riski kasvaa edelleen. Talouskriisi lisäsi suomalaisten taloudellista epävarmuutta ja nosti sosiaalisen turvallisuuden yhdeksi tärkeimmistä asioista oman elämän ta-voitteissa. Jos sosiaalista oikeudenmukaisuutta edistäviä rakenteita sa-manaikaisesti puretaan, saattaa syrjäytettyjen osuus kasvaa selvästi. Työelämän laadullinen kehitys Suomessa on ollut ristiriitaista. Monissa työ-elämän tekijöissä on viimeisten vuosikymmenten aikana menty parempaan suuntaan. Palkansaajien osaamistaso on noussut, ja palkansaajat näkevät entistä useammin työnsä tärkeänä ja merkittävänä. Samalla työn sisällön merkitys on lisääntynyt ja noussut palkkaa tärkeämmäksi asiaksi valtaosal-le palkansaajista. Myös hyvät sosiaaliset suhteet, turvallisuus, pitkäjäntei-syys ja työn tarjoamat kehittymismahdollisuudet ovat tärkeitä suomalaisille. Näissä kaikissa tekijöissä on kuitenkin havaittavissa myös ongelmia, erityi-sesti työntekijäasemassa olevien kohdalla. Esimerkiksi työntekijäasemassa olevilla naisilla on heikommat kehittymismahdollisuudet työssään kuin mie-hillä. Erot työelämän muutoksesta hyötyvien ja kärsivien välillä ovat kas-vussa. Monen työntekijän hyvinvointia heikentää jatkuva epävarmuus ja huoli työ-paikan säilymisestä tai työn saannista. Työ ei myöskään aina takaa toi-meentuloa, vaikka sitä tehtäisiin säännöllisesti. Entistä useammin työn teki-jä myös siirtyy tai siirretään pois palkkatyöstä itsensä työllistäjäksi. Usein kyseessä on yrittäjäriskiin kuuluvan taloudellisen riskin siirtäminen työn te-kijälle. Nämä asettavat uusia vaatimuksia kehittää kollektiivista neuvottelu-oikeutta, nykyisen sosiaaliturvamallin kattavuutta ja turvan tasoa vastaa-maan muuttunutta työn maailmaa. Suurin osa SAK:laisesta väestä ei saa lainkaan työnantajan kustantamaa ammattitaitoa kehittävää koulutusta. Se vaikeuttaa monien päivittäistä työn tekemistä. Heikot tai kokonaan puuttuvat mahdollisuudet kehittyä ammatis-sa vaikeuttavat työpaikan vaihtoa ja uuden työn saamista.


Valtakunnalliset työehtosopimukset ovat edelleen yksi sopimusyhteiskun-nan peruspilareista – vaikka työnantajat pyrkivätkin siirtämään työehdoista sopimista entistä enemmän yritys- tai yksilötasolle. Lisäksi työnantajat ovat koventaneet vaatimuksia lakko-oikeuden rajoittamiseksi. Myös työmarkki-najärjestelmän perusteita on yritetty murtaa perustamalla nk. keltaisia eli työnantajien perustamia ammattiliittoja. SAK seuraa työehtosopimusten kattavuutta ja huolehtii liittojen välisellä koordinoinnilla siitä, että SAK:laisilla aloilla tehty työ kuuluu lähtökohtaisesti aina jonkin SAK:n jäsenliiton työehtosopimuksen soveltamisalan piiriin. SAK tehostaa yhteistyötä muiden työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa si-ten, että kaikille aloille saadaan solmituksi kunnon työehdot sisältävä työeh-tosopimus. SAK edistää liittojen yhteistä tavoitetta, jonka mukaan sopimusrajamuutok-set tehdään yhteisesti sopien. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi SAK toimii järjestörajaristiriitoja koskevassa sopimuksessa sovitulla tavalla yhteistyös-sä liittojen kanssa tietojen kerääjänä ja välittäjänä sekä tarvittaessa sovitte-lulautakunnan toiminnan järjestäjänä. Keskinäisellä koordinaatiolla, tietojen vaihdolla ja yhteistyöllä vaikutetaan siihen, että liitot eivät tee voimassa olevia työehtosopimuksia alittavia so-pimuksia. Sopimustilannetta seurataan tarkasti.


HYVINVOINTIA RAKENTAVA TYÖELÄMÄ

Työelämän ihmisoikeudet

SAK:n tavoitteena on inhimillinen työelämä. Työelämän ihmisoikeudet to-teutuvat silloin, kun tärkeäksi koettua työtä saa tehdä hyvissä olosuhteissa kunnollisin työehdoin. Parhaimmillaan työ on elämänlaatua kohottava teki-jä. Valtaosalle palkansaajista työ ei ole tärkeää pelkästään toimeentulon turvaamisen takia, vaan työ ja työelämään osallistuminen nähdään arvok-kaaksi sinänsä. Työelämän ihmisoikeuksia ovat:

- oikeus työhön - oikeus toimeentulon turvaavaan palkkaan - oikeus tasa-arvoiseen kohteluun - oikeus fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallisiin työoloihin - oikeus ammattitaitoa kehittävään työhön ja vaikutusmahdollisuuksiin

työssä - järjestäytymisoikeus ammattiliittoon sekä neuvotteluoikeus ja oikeus

lakkoon. Työelämään liittyvät mahdollisuudet ja riskit ovat aiempaa yksilöllisempiä. Toiset ovat turvatuissa työsuhteissa, voivat vaikuttaa työhönsä ja edetä urallaan. Samaan aikaan toiset joutuvat tinkimään ja tyytymään entistä vä-hempään sekä toimeentulon että mahdollisuuksien osalta. Myös sosiaalis-ten rakenteiden (kuten luokka-asema, sukupuoli, etninen tausta) merkitys on edelleen iso. Mitä parempi koulutus, asema työssä ja toimeentulo ihmi-sellä on, sitä myönteisempi on hänen käsityksensä työelämän kehittymises-tä. Ammattiyhdistysliikkeen tehtävä on toimia kaikkien, sekä hyvässä että huonossa työmarkkina-asemassa olevien, työn tekijöiden etujen ajajana. Monilla työpaikoilla työn jatkuva muutos ja siihen liittyvä kuormitus on noussut työhyvinvoinnin uhaksi. Teknologiset muutokset, markkinalibera-lismin leviäminen, työn uudet organisointitavat, muuttuneet palkitsemisen ja kontrolloinnin tavat sekä erityisesti työn epävarmuuden lisääntyminen joh-tavat siihen, että monet kokevat työn muuttuneen aiempaa stressaavam-maksi. Huoli työpaikan säilymisestä tai työn saannista liittyy ennen muuta huoleen toimeentulosta, selviytymiseen arjessa.

Työelämän inhimillisyyden lisäämiseksi tarvitaan sekä enemmän et-tä laadullisesti parempia työpaikkoja. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön.

Henkinen rasittavuus voidaan mieltää nykyajan elämänmenon ilmiöksi, mutta samaan aikaan myös työhön liittyvät fyysiset haittatekijät ovat edel-leen yleisiä. Osalla työpaikoista altistutaan edelleen työn aiheuttamille fysi-kaalisille, kemiallisille ja biologisille haittatekijöille. Vaikka tietoa haittavaiku-tuksista ja keinoja niiden ehkäisemiseksi on entistä enemmän, palkansaajat havaitsevat nyt työympäristössään enemmän fyysisiä haittoja kuin palkan-saajat reilut 30 vuotta aiemmin. Työn fyysinen rasittavuus ei ole vähentynyt


viime vuosikymmeninä, vaikka työvaiheiden koneellistumisen myötä niin voisi olettaa. Myöskään työtapaturmien määrässä ei ole nähtävissä merkit-tävää vähenemistä. Liki viikoittain kuolee työntekijä työtapaturmassa, ja vuosittain noin 9000 työntekijää joutuu yli kuukauden sairauslomalle työta-paturman vuoksi.

Naisten ja miesten fyysiset riskit työssä eroavat jonkin verran toisis-taan. Suurin syy tähän on naisten ja miesten erilainen työnjako. Vä-kivallan tai sen uhan kokeminen työpaikalla on ollut kasvussa. Noin 100 000 työntekijää joutuu vuosittain kokemaan työssään väkival-taa. Erityisesti naiset kokevat väkivallan uhkaa työssä entistä ylei-semmin. Väkivallaton työelämä on jokaisen työntekijän perusoikeus. Työme-netelmiä pitää jatkuvasti kehittää siten, ettei työ kuluta ihmistä koh-tuuttomasti.

Työsuojelutoimintaa ja -valvontaa sekä työterveystoimintaa on te-hostettava. Kaikilla työpaikoilla on valittava työsuojeluvaltuutettu, ja heidän toimintaedellytyksiään on parannettava. Työsuojelusta vas-tuullisille työnantajan edustajille pitää laatia lakisääteiset pätevyys-vaatimukset ja koulutuskriteerit, joita on mahdollista myös valvoa. Työsuojeluviranomaisille on taattava riittävät resurssit ja toiminta-edellytykset valvonnan laadun ja vaikuttavuuden nostamiseksi. Työ-suojeluviranomaisen on oltava ILO:n kansainvälisten sopimusten ja EU:n sitoumusten mukaisesti riippumaton. Työsuojeluvalvonta on organisoitava siten, että se on vaikuttavaa ja että sen resurssit on varmistettu ja riippumattomuus turvattu. Työ-terveyshuoltolain valvonta on nostettava samalle tasolle muun työ-suojelulainsäädännön valvonnan kanssa. Työterveyshuollon tehtävänä on oltava työperäisten sairauksien ja tapaturmien ehkäisyn ohella työntekijöiden työkyvyn ja terveyden edistäminen. Työnantajien on kehitettävä työoloja ja työyhteisöjen toimivuutta työterveyshuollon asiantuntemusta hyväksi käyttäen.

Työtä eriarvoisuuden poistamiseksi työelämästä on jatkettava määrätietoi-sesti. Kaikkein tyypillisin eriarvoisen kohtelun muoto on suosikkijärjestelmä eli niin sanotun pärstäkertoimen käyttö. Toiseksi tyypillisintä työelämän eriarvoisuudelle on työsuhteiden tilapäisyys tai osa-aikaisuus. Eriarvoistava kohtelu näkyy yleisimmin työvuoroissa, tiedon saannissa, työtoverien ja esimiesten asenteissa, palkkauksessa ja työuralla etenemisessä. Myös ammattiyhdistysaktiivit joutuvat kokemaan henkilökohtaista epäasiallista painostusta, jopa kostotoimia. Syrjintää sukupuolen, etnisen taustan ja seksuaalisen suuntautumisen pe-rusteella esiintyy edelleen. Samoin ihmisiä asetetaan työelämässä ja työn-


haussa perusteetta eriarvoiseen asemaan iän ja terveydentilan tai vammai-suuden takia. Rasisimia, seksismiä ja homofobiaa ei tule hyväksyä missään oloissa. Jokaisella tulee olla oikeus olla avoimesti oma itsensä niin työelä-mässä kuin ammattiyhdistystoiminnassa vailla pelkoa eriarvoistavasta koh-telusta. Ihmisryhmien mahdollisuuksien tasa-arvoa pitää tukea tarvittaessa positiivisen diskriminaation keinoin.

Työpaikoilla on aktiivisesti edistettävä tasa-arvoa ja yhdenvertai-suutta. Työnantajat eivät saa paeta vastuutaan tasa-arvon toteutta-misessa. Resursseja syrjintään ja eriarvoistavaan kohteluun puut-tumiseen on lisättävä kaikilla tasoilla. Ay-liikkeen, työnantajien ja vi-ranomaisten on tehtävä yhteistyötä asennekasvatuksessa ja väärin-käytöksiin puuttumisessa.

Hyvä työ luo tuottavuutta ja laatua

Työntekijöiden hyvinvointi ja sen parantaminen on hyvä keino kehittää myös tuottavuutta. Vain hyvinvoiva ihminen kykenee ja haluaa antaa paras-ta osaamistaan työssään. Tuottavuudella tarkoitetaan usein vain määrällistä tuotoksen ja panoksen välistä suhdetta. Tuottavuudella on kuitenkin myös laadullinen puoli, jossa keskeistä on ihmisen osaaminen ja luovuus. Tuottavuuden parantaminen nostaa elintasoamme, mutta se ei saa tapahtua miten ja mihin hintaan ta-hansa.

Tuottavuutta on parannettava lähtökohtaisesti muilla tavoilla kuin henkilöstömäärää supistamalla tai lisäämällä työn määrää. Tuotta-vuus kasvaa työskentelytapoja ja -olosuhteita kehittämällä. Lähtö-kohtana on oltava, että syntynyt tuotos on entistä laadukkaampaa ja että myös työn tehnyt ihminen voi hyvin ja saa työstään sekä talou-dellista että henkistä palkkiota.

Työntekijän mahdollisuudet käyttää ammattitaitoaan ja kehittyä työssä ovat tärkeitä työmotivaation kannalta. Ajanmukainen ammattitaito myös paran-taa olennaisesti työllistyvyyttä; työntekijän mahdollisuuksia siirtyä työstä toiseen sekä organisaation sisällä että työpaikasta toiseen. Työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen työssä on käytännöllinen keino am-mattitaidon kehittämiseen ja tuottavuuden parantamiseen. Työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksissa on tapahtunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana vain vähän myönteistä kehitystä. Työn asettamat vaatimuk-set ovat kasvaneet enemmän kuin ihmisten mahdollisuudet vastata lisään-tyneisiin vaatimuksiin. Kilpailua ja yksilöllisyyttä korostavat liikkeenjohto-opit murentavat suoma-laisen kolmikantaista sopimista korostavan työyhteiskunnan vahvinta pe-rustaa: yhteistyökykyä ja luottamusta. ”Kvartaalikapitalismin” leviäminen on merkinnyt toiminnallista lyhytjänteisyyttä, työyhteisöjen ja työntekijöiden


keskinäistä kilpailutusta ja epäluottamusta, jota on yritetty hallita koventu-valla kontrollilla. Työpaikoilla pitää panostaa yhteisöllisyyden ja luottamuksen vahvistami-seen. Sitä kautta työn tuottavuuden parantamiselle syntyvät siihen tarvitta-vat olosuhteet. Työpaikkaesimerkit kertovat hyvien käytäntöjen ja tuotta-vuuden kasvun välisestä suhteesta: kun työnantajat ja työntekijät käsittele-vät asioita jatkuvassa ja avoimessa yhteistoiminnassa, ja henkilöstön edus-tajille jaetaan kaikki oleellinen tieto keskustelujen pohjaksi, osapuolten väli-nen luottamus syvenee. Tällöin uusien, entistä parempien toimintamallien ja ideoiden esittäminen on luontevaa. Yhteistyötä ja luottamusta korostavil-la työyhteisöillä on muita paremmat edellytykset selviytyä myös ennakoi-mattomista vaikeuksista. Taloudessa muodikkaiden kilpailuoppien soveltaminen sopii erityisen huo-nosti julkiselle sektorille, jossa kiire ja tunne henkilöstön riittämättömyydes-tä, epävarmuus tulevaisuudesta, tiedon saannin niukkuus ja avoimuuden puute ovat ajankohtaisia ongelmia. Viime vuosien aikana valtion tuotta-vuusohjelman nimissä tehdyt henkilöstövähennykset, alueellistamispäätök-set ja muut epävarmuutta kasvattaneet ratkaisut ovat ajaneet myös valtion työsuhteissa työskentelevät ahdinkoon.

Työpaikoilla on systemaattisesti kehitettävä henkilöstön ja työnanta-jan välistä yhteistyötä työn organisointiin, työturvallisuuteen ja am-mattitaidon kehittämiseen liittyvissä asioissa. Tasa-arvoista työnja-koa miesten ja naisten välillä on edistettävä työpaikoilla sekä toimi-alojen sisällä ja välillä. Tavoitteena on yhteistoiminnallisen kulttuurin luominen jokaiselle työpaikalle. Myös luottamushenkilöiden aloitteel-lisuutta yhteistoiminnallisen kulttuurin luomisessa on tuettava. Tuot-tavuus ja tuloksellisuus työssä paranevat vuorovaikutusta, luotta-musta ja vastavuoroisuutta vahvistamalla.

Hyvä johtaminen on avaintekijä työntekijöiden hyvinvoinnin, työn tuottavuu-den ja kilpailukyvyn kannalta. Se on kilpailuvaltti myös yritykselle. Johtami-sen uudistamisessa on luovuttava valvonnan näkökulmasta ja työnsä par-haimmat asiantuntijat – työntekijät – on vapautettava kehittämään ja teke-mään omaa työtään. Yritysten tulevaisuus on entistä voimakkaammin riip-puvainen henkilöstön sitoutumisesta, luovuudesta ja aloitteellisuudesta. Edes vahva osaaminen sellaisenaan ei ole näihin verrattavissa oleva kilpai-luetu kansainvälistyvässä kilpailussa.

Hyvän työn tunnusmerkkejä ovat: • työllä tulee toimeen, työpaikalla on oikeudenmukainen

palkkapolitiikka ja palkitseminen • työsuhdeturva on korkea, muutostilanteet turvallisia ja

muutoksista tiedotetaan hyvin • työ on hyödyllistä, tuloksellista ja tuottavaa • työntekijän arvokkuus säilyy, ihmistä ei nöyryytetä tai muuten

kiusata • työntekijää kohdellaan tasapuolisesti


• työntekijä voi käyttää osaamistaan työssä, kokea ammattiylpeyttä ja tuntea onnistumisen elämyksiä

• työntekijällä on kehittymis- ja etenemismahdollisuuksia • työstä saa oikeudenmukaista palautetta, ilmapiiri on avoin ja

turvallinen • työpaikalla toimitaan solidaarisesti, erilaisuus hyväksyen • työntekijän terveydestä ja turvallisuudesta huolehditaan,

työkuormitus on kohtuullinen • työ ja yksityiselämä ovat hyvin sovitettavissa yhteen • työntekijä pitää työtään mielekkäänä eikä koe olevansa vain

”koneen osa” • työntekijä kokee olevansa luotettu ja voi osallistua itseään

koskevaan päätöksentekoon.

Mitä paremmin tunnusmerkit toteutuvat, sitä inhimillisempi, laadukkaampi, tuottavampi/tuloksekkaampi ja kilpailukykyisempi työorganisaatio on. Suh-teellisen korkeiden kustannusten, ikääntyvän työvoiman ja pitkien etäisyyk-sien Suomi ei voi menestyä muuten kuin nostamalla maamme työkulttuurin tasoa. Tähän pääseminen edellyttää aktiivista työelämän kehittämistoimin-taa, jossa yhdistyvät työelämän laadun ja tuloksellisuuden parantaminen. Työssä oppiminen osaksi työpaikkojen arkea

Jokainen työntekijä oppii työssään uusia asioita. Työnantajan tukema kou-lutus jakaantuu kuitenkin epätasaisesti. Omaa osaamistaan pääsevät päi-vittämään ja uudistamaan useimmiten ylemmät toimihenkilöt ja johtajat. Työntekijät osallistuvat työnantajan kustantamaan koulutukseen harvem-min, ja osaamisesta huolehtiminen jää liian usein omalle vastuulle. Tämä lisää osaamiseroja sekä heikentää yritysten ja työyhteisöjen kykyä luoda uutta ja sopeutua muutoksiin.

Koko henkilöstön osaamista on kehitettävä työpaikoilla systemaatti-sesti. Työtekijöiden, mukaan lukien pätkä- ja silpputyötä tekevien, mahdollisuuksia ammattitaidon päivittämiseen on parannettava työ-ehtosopimuksissa. Koulutusrahaston tehtäviä on laajennettava, jotta voidaan tukea eri-tyisesti vähän koulutettujen sekä muuta kuin vakituista kokoaikatyö-tä tekevien osaamisen parantamista. Jokaiselle työntekijälle pitää kertyä työsuhteen ajalta koulutusoikeutta, jonka voi käyttää työsuh-teen aikana tai sen päättymisen jälkeen ammattitaidon kehittämi-seen. Yritysten on varauduttava taloudellisesti hyvinä aikoina taantumaan keräämällä taseeseen erityistä henkilöstöinvestointeihin tarkoitettua vastuuvarausta. Varausta voitaisiin purkaa silloin, kun yritys haluaa välttää työvoiman vähentämistä.


Useilla työpaikoilla ei ole riittävää tietoa työntekijöiden mahdollisuuksista parantaa osaamistaan. Vakiintuneet yhteydet koulutuksen järjestäjiin puut-tuvat, eikä työpaikalle ole kehittynyt oppimista ja uudistumista tukevaa toi-mintakulttuuria. Työntekijälähtöisen innovaatio- ja kehittämistoiminnan mahdollisuuksia ei osata hyödyntää. Osaamiseen liittyviä mahdollisuuksia ei ole varaa enää laiminlyödä. Työpaikkojen toimintatapojen ja yhteistoi-minnan on uudistuttava. Yhteistoimintamenettelyssä on käsiteltävä nykyistä laajemmin henkilöstökoulutusta.

Työpaikan henkilöstöllä on oltava lakiin ja työehtosopimukseen pe-rustuva oikeus valita työpaikoille osaamisvaltuutetut. Osaamisval-tuutettu edistää työpaikan suunnitelmallista, koko henkilöstön osaamisen kehittämistä. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittä-minen on keskeinen osaamisvaltuutetun tehtävä. Hän toimii linkkinä työntekijöiden, työnantajan, koulutuksen järjestäjien ja koulutusta rahoittavien viranomaisten välillä. Osaamisvaltuutettu tiedottaa kou-lutusmahdollisuuksista ja kannustaa hakeutumaan koulutukseen. Työsuojeluvaltuutettujen tapaan osaamisvaltuutetuille on turvattava oikeus käyttää työaikaa tehtäviensä hoitamiseen.

Mielekäs työ lisää hyvinvointia

Työ on yleensä hyväksi niin ihmisen fyysiselle, psyykkiselle kuin sosiaali-sellekin hyvinvoinnille. Palkkatyön lähtökohta on toimeentulon turvaaminen, mutta työltä on lupa odottaa enemmän. Työ on keskeinen elämää rytmittä-vä ja hyvinvointia tuottava elämän osa-alue. On huolehdittava, että työ-olosuhteet ovat turvalliset eivätkä vaaranna terveyttä ja hyvinvointia. Työs-sä on tärkeää, että ihminen saa käyttää taitojaan ja kokee työnsä hyödylli-seksi ja mielekkääksi. Työkyvyn heikentyessä työn on joustettava työnteki-jän voimavarojen ja edellytysten mukaan. Haastava, mutta hallittavissa oleva työ tarjoaa elämyksiä, joita tämän päi-vän ja tulevaisuuden työntekijät kaipaavat. Mitä nuoremmasta työntekijästä on kyse, sitä voimakkaammin tämä toive näkyy. Onnistumisen elämykset ja ammatillisen identiteetin vahvistuminen eivät synny monotonisista ja osaa-mista väheksyvistä työtehtävistä. Palkansaajien enemmistön mielestä työ ei kuitenkaan saa hallita koko elä-mää. Ihmisillä on halu ja oikeus pitää työ ja muu elämä tasapainossa kes-kenään. Osana tähän kuuluu työajan hallinta. Merkittävä osa työtyytyväi-syydestä syntyy siitä, että työntekijä saa itse vaikuttaa omiin työaikoihinsa. Siten työntekijöillä on paremmat mahdollisuudet työn ja vapaa-ajan erotta-miseen, joka on käynyt entistä vaikeammaksi. Suurin osa palkansaajista haluaa tehdä kokoaikatyötä. Suomi on työaika-joustojen yleisyydessä EU:n kärkimaa, mutta liian usein se on merkinnyt tavalliselle palkansaajalle vaikeuksia sovitella yhteen työtä ja yksityiselä-mää. Tuotannollisista tarpeista ja ihmisen tarpeista lähtevien joustovaati-musten pitäisi olla tasapainossa. Miesten ja naisten mahdollisuudet sovittaa yhteen työ- ja perhe-elämä ovat pysyvä ongelma. Etenkin naisilla työaika-


joustot ovat kymmenen viime vuoden aikana lisääntyneet ja samalla työn ja muun elämän tasapainon koetaan heikentyneen. Muissa Pohjoismaissa kehitys on päinvastainen; työntekijät kokevat tilanteen helpottuneen.

Työaikojen on tuettava terveyttä ja niiden on joustettava ihmisen elämäntilanteen mukaan. Lakisääteinen työaikapankkijärjestelmä lisää työntekijöiden oikeutta vaikuttaa nykyistä enemmän työajan käyttöön. Lomapankkijärjes-telmää on kehitettävä niin, että esimerkiksi lyhyitä määräaikaisia työsuhteita tekevillä työntekijöillä on mahdollisuus pitää ansaitse-mansa lomapäivät palkallisina vapaapäivinä työsuhteen aikana. Työntekijän oma-aloitteisia mahdollisuuksia siirtyä osa-aikatyöhön on parannettava. Työaikalakia on muutettava siten, että työntekijä voi siirtyä osa-aikatyöhön sosiaalisista tai terveydellisistä syistä ny-kyistä helpommin ja hänellä on halutessaan oikeus palata takaisin kokoaikatyöhön. Osa-aikalisäjärjestelmää on uudistettava helpotta-maan nuorten työllistymistä ja tukemaan ikääntyneiden työssä jak-samista.

Mikäli puheet tulevasta työvoimapulasta edes jossain määrin toteutuvat, osa palkansaajista voi saada parannusta työehtoihinsa työvoiman kysyn-nän ja tarjonnan muuttumisen kautta. Yritykselle elintärkeät avaintyöntekijät pystyvät vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin aiempaa enemmän. Tämä sinänsä positiivinen asia voi merkitä työntekijöiden keskinäisen eriarvoi-suuden lisääntymistä.

Työntekijöille on taattava yhdenvertaiset oikeudet. Erityistä huomio-ta pitää kiinnittää niihin, jotka kokevat joutuneensa häviäjän rooliin työelämän viimeaikaisessa muutoskehityksessä. Työsuhteen vä-himmäisehdot on määriteltävä työehtosopimuksissa.

Hyvinvoinnin ja elämänlaadun parantamisen kannalta kulttuuri on merkittä-vä osa ihmisen perusoikeuksia. Kulttuurilla ja taiteella on myös merkittäviä vaikutuksia ihmisten kokemuksiin hyvinvoinnista ja terveydestä. Kun työs-säkin elämyksellisyydellä on entistä suurempi merkitys, voi kulttuuri sen eri muodoissa olla tekijä, joka tuo elämyksellisyyden elementtejä työhön. Sa-malla se voi sopivalla tavalla olla yhdistävä linkki työn ja vapaa-ajan välillä. Tulevaisuuden tärkeä menestystekijä on luova pääoma.

Henkilöstökoulutusta ja aikuisten ammatillista koulutusta on kehitet-tävä luovuutta tukevaan suuntaan.


VAHVA SOPIMUSYHTEISKUNTA

Suomalainen sopimusyhteiskunta on kyennyt muuttamaan maailmaa ja muuttumaan maailman mukana. Kolmikantaisesta yhteistyön perinteestä ja sopimisen kulttuurista on syytä huolehtia edelleen. Suomessa, kuten muissakin eurooppalaisissa demokratioissa työntekijöille on turvattu neuvottelu-, sopimus- ja työtaisteluoikeudet. Sitovat työehtoso-pimukset takaavat työntekijöiden palkat ja muut vähimmäistyöehdot. Järjes-töjen jäsenmaksun verovähennysoikeus turvaa osaltaan palkansaajien, työnantajien ja maataloustuottajien kollektiivisen edunvalvonnan järjestämi-sen. Näitä suomalaisen sopimusyhteiskunnan kulmakiviä ei saa päästää murenemaan. Suomalaisessa yhteiskunnassa on säilytettävä sopimusjär-jestelmää arvostava ilmapiiri.

Yhdessä työn tekijän puolesta

SAK:lainen ammattiyhdistysliike tekee työ- ja virkaehtosopimuksia, joilla turvataan työntekijöille työn vähimmäisehdot. Sopimustoiminnalla turvataan ammatillisia, sosiaalisia ja taloudellisia oikeuksia sekä kehitetään työelä-mää. SAK:lainen sopimuspolitiikka perustuu kollektiivisuuden periaatteeseen, yh-teiseen toimintaan. Mikään liitto ei jää yksin, vaan SAK ja sen liitot tukevat toinen toisiaan sopimustoiminnassa.

Yhteisellä sopimuspolitiikallaan SAK ja liitot ajavat yhdessä asetet-tuja tavoitteita. SAK pyrkii solmimaan keskitettyjä kaksi- tai kolmi-kantaisia sopimusratkaisuja, joilla taataan paras mahdollinen neu-votteluasema suhteessa työnantajiin. Toisaalta SAK koordinoi voi-makkaasti yhdessä jäsenliittojensa kanssa sopimustoimintaa silloin, kun keskitettyjä sopimusratkaisuja ei tehdä.

Sopimuksiin pyritään neuvotellen. Mikäli neuvotteluratkaisua ei synny, SAK ja liitot ovat valmiita erilaisiin järjestöllisiin painostustoimiin sopimuksen ai-kaansaamiseksi. Työtaisteluoikeus on työntekijöiden perusoikeus. Tätä oi-keutta SAK:lainen ay-liike käyttää vastuullisesti. Palkkaratkaisujen parannettava ostovoimaa

SAK:n ja sen liittojen palkkapoliittinen tavoite on vakaa, ostovoimaa paran-tava palkkakehitys. Palkkaratkaisuissa on otettava huomioon se, että alan tuottavuudesta saatu lisäarvo kohdistuu myös palkansaajien hyväksi.

Palkkapolitiikan kulmakivenä on pidettävä niin sanottua palkkanor-mia. Sopimuskorotuksiin ja työnantajien sosiaalivakuutusmaksujen muutoksiin käytettävä jakovara määritellään inflaatiotavoitteen ja työn tuottavuuden keskimääräisen kasvun summana kansantalou-


dessa. Tämä normi takaa tasaisen ja ennustettavan ansiokehityk-sen. SAK:laisen palkkapolitiikan perusajatuksena on solidaarisuus. Sa-masta ja samanarvoisesta työstä on maksettava sama palkka. Nais-ten ja miesten välistä palkkaeroa on kavennettava aiempaa ri-peämmin, ja samapalkkaisuustavoite on otettava huomioon kaikilla sopimustasoilla.

SAK:lainen ammattiyhdistysliike toimii tehokkaasti myös matalimpien palk-kojen korottamisen puolesta. Näiden alojen palkkakehityksen on saavutet-tava nopeammin palkansaajien keskiansioita.

Vuoteen 2016 mennessä kaikkiin SAK:laisiin työehtosopimuksiin on sovittava alimmaksi taulukkopalkaksi 1800 euroa kuukaudessa. Tämä tavoite taataan parhaiten suosimalla palkkaratkaisuissa eu-romääräisiä palkankorotuksia prosentuaalisten palkkaratkaisujen si-jaan.

Paikallisten erien osuutta palkankorotuksissa ei saa kasvattaa suhteetto-man suureksi. Vain yleiskorotuksilla taataan se, että taulukkopalkat eivät jää jälkeen tosiasiallisesta palkkakehityksestä. Palkankorotusten liukumi-nen paikallisiin eriin rapauttaa työehtosopimuksilla sovittavat palkkamäärä-ykset.

Palkankorotusten painopistettä ei pidä siirtää paikallisiin eriin yleis-korotusten kustannuksella. Työehtosopimusten yhteydessä sovitta-vat paikalliset erät on sisällytettävä taulukkopalkkoihin.

Palkkajärjestelmien kehittämisessä on otettava entistä enemmän huomioon oikeudenmukaisuustekijät.

Tulospalkasta on sovittava pelisäännöt. Kaikkia tuloksiin ja voittoon sidottuja palkanosia on jaettava oikeudenmukaisesti koko henkilös-tölle eikä vain johtajille tai esimiestasolle. Koko henkilöstöä koskevia henkilöstörahastojen käyttöönottoa on edistettävä niin yksityis- kuin julkisellakin sektorilla. Yrityksissä ja yhteisössä on myös kerättävä erityistä koulutus- ja kehittämisrahas-toa, jota voidaan käyttää henkilöstön kouluttamiseen sekä välttä-mään työsuhteen päättämisiä.

SAK toimii palkkapoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi eri keinoilla:

1. SAK tekee keskitetyn, työmarkkinajärjestöjen ja maan hallituksen välisen sopimuksen, jossa sovitaan solidaarisesta palkkakehitykses-tä ja työelämän kehittämisestä. Sopimuksessa otetaan huomioon sosiaaliturvamaksujen ja verotuksen vaikutus ostovoimaan. Tällä


tavalla toteutetaan parhaiten SAK:n tavoitteet oikeudenmukaisesta ja vakaasta tulonjaosta yhteiskunnassa. 2. SAK solmii työmarkkinajärjestöjen yhteisen sopimuksen. Sopi-muksella luodaan palkka- ja laatukehys. Palkkakehyksellä määritel-lään taso, jolla työntekijöiden kannalta oikeudenmukainen tulonjako ja yhteiskunnan talouskehityksen vakaus pystytään ottamaan huo-mioon parhaalla mahdollisella tavalla. Kehyksessä sovitaan myös työelämän laadullisista parannuksista. 3. SAK tukee liittoja liittokierroksella myös koordinaatiokeskuksena tai muilla liittojen määrittelemillä tavoilla ostovoiman turvaavien palkka- ja sopimusratkaisujen saavuttamiseksi.

SAK arvioi toimintasuunnitelman yhteydessä seuraavan vuoden sopimus-poliittisen toimintamallin. Sopimuspoliittisen toiminnan tukemiseksi SAK analysoi toteutuneita sopimusratkaisuja ja selvittää seuraavan/seuraavien vuosien sopimustoiminnan haasteet. Samalla SAK seuraa alimpien työeh-tosopimuspalkkojen korottamistavoitteen toteutumista. Oikeutta laeilla ja sopimuksilla

SAK ja sen liitot ovat aloitteellisia työelämän laadun parantamisessa. Pät-kätyöntekijöiden oikeudet ovat parantuneet SAK:n ja liittojen aktiivisuuden ja vaikutusvallan ansiosta. Työntekijälähtöiset ja jaksamista edistävät työ-aikaratkaisut lisääntyvät työehtosopimuksissa. Muutkin työelämän laatua parantavat yhteiset sopimustavoitteet voidaan saada tiukalla koordinaatiolla läpi työehtosopimuksiin. SAK:n ja liittojen tiivis yhteinen vaikuttaminen pää-töksentekijöihin auttaa tavoitteiden saavuttamista. Työsopimuslakiin on tehtävä merkittäviä muutoksia työntekijöiden oikeuksi-en parantamiseksi Nämä liittyvät erityisesti työvoiman käyttötapoihin, joissa työnantajat liian helposti pystyvät kiertämään työntekijöiden perusoikeuksia.

Työsuhteeseen liittyviä velvoitteita on täsmennettävä. Lailla on es-tettävä se, että mm. yrittäjä-, alihankinta-, konsultti- tai muita näihin verrattavia sopimuksia hyväksikäyttäen työnantaja voi kiertää työ-suhdevelvoitteita, vaikka työ tehdään työsuhteeseen rinnastettavalla tavalla. Vuokratyöntekijöiden työsuhteissa pitää noudattaa samoja tai pa-rempia ehtoja kuin käyttäjäyrityksen oman henkilöstön työsuhteissa. Vuokratyöntekijöille on taattava vakituinen työsuhde vuokratyönan-tajaan ja oikeus takuupalkkaan toimeksiantojen väliseltä ajalta. Vuokratyöntekijöillä ei voi korvata vakinaista henkilöstöä. Määräaikaisten työntekijöiden asemaa on selkiytettävä tilanteessa, jossa yrityksellä on tarjolla työsopimuslaissa tarkoitettua lisätyötä.


Takaisinottovelvollisuuden on koskettava myös määräaikaisissa työsuhteissa olevia työntekijöitä.

Työehtosopimukset ovat edelleen keskeinen työsuhteen ehtoja määrittävä säännöstö. Sopimusten osapuolten tasavertaisen aseman takaamiseksi työntekijäpuolen oikeuksia on lisättävä. Tämä tarkoittaa niin sopimisen peli-sääntöjen täsmennystä kuin työntekijöiden edustajien aseman turvaamista.

Paikallinen sopiminen ja sen oikeudenmukaisuus osana työehdoista sopimista edellyttävät toimivia pelisääntöjä osapuolten kesken. Lainsäädäntöön on saatava säännökset, joissa määritellään paikal-lisen sopimisen muodot, osalliset, vaikutukset ja oikeusturvakeinot. Työnantajien tulkintaetuoikeutta työehdoista on siirrettävä paikalli-sella tasolla luottamusmiehille. Paikallisten sopimusten osalta työ-rauhavelvollisuus alkaa vasta paikallisen sopimuksen solmimisella. Valtakunnallisten työehtosopimusten soveltamisalan pitää määräy-tyä sekä työnantajan että työntekijöiden edustettavuuden mukaan eikä vain työnantajan järjestäytymisen mukaan.

Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen sekä muiden henkilös-tön edustajatehtävissä toimivien ehdokas-, irtisanomis- ja jäl-kisuojaa on parannettava nykyisestä muun muassa niin, että riitau-tettu henkilöstön edustajan irtisanominen voi astua voimaan vasta lainvoimaisella oikeuden päätöksellä. Myös henkilöstön varaedusta-jille on kaikilla aloilla saatava samantyyppinen suoja.

Työntekijöiden aseman suojaamiseksi tarvitaan monia keinoja. Yhdenver-taisuuden parantaminen sekä ylipäätään työntekijöiden perusoikeuksien kunnioittaminen täytyy olla työelämän kehittämisen kulmakiviä.

Työtaisteluoikeus on säilytettävä keskeisenä työntekijöiden ihmisoi-keutena ja demokraattisen yhteiskunnan peruspilarina niin kansalli-sesti kuin EU:ssakin. Neuvottelu- ja työtaisteluoikeuksia on kunnioi-tettava suomalaisessa yhteiskunnassa ja yhtä lailla Euroopan unionissa kuten Euroopan ihmisoikeussopimus edellyttää. EU:ssa on perussopimuksiin liitettävä sosiaalisen edistyksen pöytäkirja, jos-sa todetaan työelämän perusoikeuksien menevän sisämarkkinava-pauksien edelle. Yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamisen yhteydessä on sekä parannettava viranomaisten tiedonsaanti- ja valvontaoikeuksia että lisättävä sanktioita. Työnantajilla on oltava velvollisuus tehdä työ-paikalle yhdenvertaisuussuunnitelma. Myös tasa-arvosuunnitelmien laatimista työpaikoilla on edistettävä tehokkain viranomaistoimin ja työmarkkinajärjestöjen yhteisin kehittämishankkein.


Sosiaalista Eurooppaa rakentamassa

SAK pitää tärkeänä, että työmarkkinaosapuolilla säilyy vahva asema sosi-aalisen Euroopan rakentamisessa. SAK tukee Euroopan ammatillista yh-teisjärjestöä (EAY) tämän tavoitteen saavuttamisessa. SAK osallistuu myös vahvasti yhteisen eurooppalaisen ay-liikkeen työhön, jotta näkemyksemme sosiaalisesta vuoropuhelusta etenee niin EU:ssa kuin sen jäsenvaltioissa-kin. Talouskriisi ja sen useissa Euroopan maissa aiheuttama julkisen talouden epätasapaino on nostattanut vaatimuksia aiempaa keskitetymmän Euroop-palaisen talousjärjestelmän luomisesta. Euroopan unionin komissio haluaa koordinoida Euroopan palkkakehitystä ja eläkekeskustelua. Käytännössä se tarkoittaa palkankorotusten tason sitomista pelkästään tuottavuuteen ja eläkkeelle siirtymisiän yhtenäistämistä Eurooppa-tasolla. Samaan aikaan käydään myös ay-liikkeen sisällä voimakasta keskustelua siitä, pitäisikö vähimmäispalkoista säätää lailla vai jätetäänkö sopiminen työmarkkinaosapuolten välille. Ay-liike jakaantuu asiassa kahtia, pohjois-maat kannattavat voimakkaasti – Irlannin ja Kreikan varoittavien esimerkki-en myötä – sitä, että palkoista sovitaan edelleen vain työehtosopimuksissa. Monissa maissa, erityisesti heikon järjestäytymisen EU-maissa halutaan turvata palkkataso laeilla. Mikäli talouskasvu ei jatku tai kestävyysvaje aiheuttaa velkakriisin, voi EU-tasolla löytyä poliittista tahtoa puuttua työmarkkinoiden toimintaan enem-män kuin se nyt haluaa tai pystyy. Samalla sillä saattaa olla mielenkiintoa rajoittaa eri toimin ay-liikkeen työtaisteluoikeuksia työmarkkinahäiriöiden minimoimiseksi.

EU-tasolla on kunnioitettava kolmikantaista työmarkkina-asioiden valmistelua ja ay-liike on otettava mukaan etsimään talouskriisin ja kestävyysvajeen luomien ongelmien ratkaisua. Myös ay-liike kantaa vastuunsa eikä omilla toimillaan lisää talouden epävakautta, vaan pyrkii tasapainoiseen ja ennustettavaan sopimustoimintaan. Tämä edellyttää myös työnantajilta vastaavaa sitoutumista. Pohjoismailla on yhteinen näkemys sopimuksiin perustuvasta palk-kajärjestelmästä. Pohjoismaisen ay-liikkeen on koordinoitava voi-makkaasti yhteisiä näkemyksiään, jotta pohjoismainen sopimusjär-jestelmä voidaan turvata. Pohjoismaiden vahva sopimisen kulttuuri on säilytettävä. Se on EU-tasolla esimerkkinä hyvin hallinnassa olevasta sopimusjärjestelmäs-tä.


TAVOITTEENA TÄYSTYÖLLISYYS

Talouspolitiikka kestävän kasvun edistäjänä

Talouspolitiikan on tuettava vakaata ja kestävää taloudellista kasvua sekä työllisyyttä. Maailmantalouden painopisteen siirtyminen uusiin maihin, il-mastonmuutoksen aiheuttamat muutostarpeet sekä EU:n tuleva kehitys asettavat talouspolitiikalle reunaehtoja, joihin on löydyttävä kestävät ratkai-sut. Suomen menestys on perustunut korkeaan osaamiseen, teknologian hy-väksikäyttöön, riittäviin investointeihin, tehokkuuteen, innovaatioihin ja hy-vään tuottavuuteen. Myös tulevaa kasvua on rakennettava tälle pohjalle. Yksityisen ja julkisen sektorin toimintaedellytyksistä on pidettävä huolta. Ta-louskasvu perustuu laadukkaille julkisille palveluille ja infrastruktuurille. Kestävä talouskasvu tarkoittaa taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää kasvua. Suomi on pitkien etäisyyksien pohjoinen maa, joka elää paljolti viennistä. Tämän vuoksi kulutamme paljon energiaa ja luonnonvaro-ja. Ympäristönsuojelun ja talouskasvun yhdistämisessä olemme kuitenkin onnistuneet suhteellisen hyvin, vaikka paljon onkin vielä tehtävää. Suomi on johtavia maita esimerkiksi energiatehokkuudessa ja uusiutuvien energia-lähteiden hyödyntämisessä. Kansainvälinen talous- ja työllisyyskriisi jätti jälkensä myös Suomen talou-teen ja työmarkkinoille. Kokonaistuotannon palautuminen taantumaa edeltä-neelle tasolle vie muutamia vuosia ripeänkin talouskasvun vallitessa. Työlli-syyden kohoaminen kriisiä edeltäneelle tasolle voi viedä vieläkin kauemmin. Lähitulevaisuuden merkittävin talouspoliittinen ongelma koskee sitä, miten yhdistetään samanaikaisesti tarve ylläpitää voimakasta talouskasvua sii-hen, että julkisen talouden kestävyyttä määrätietoisesti parannetaan. Ikära-kenteen muutoksesta seuraavan kestävyysvajeen mittaluokasta on ole-massa toisistaan poikkeavia arvioita. Kuntatalouden on oltava kunnossa, jotta hyvinvointipalvelut voidaan turvata. Kuntarakenne on edelleen liian ha-jaantunut ja monen kunnan menokehitys kestämättömällä uralla. Kuntien yhdistämistä toimiviksi kokonaisuuksiksi on jatkettava kuntatalouden saat-tamiseksi kestävälle pohjalle ja palveluiden turvaamiseksi.

Julkista taloutta voidaan tasapainottaa vain korkeamman työlli-syysasteen oloissa. Nuorten työllisyyttä on lisättävä tarjoamalla kai-kille koulutuspaikka ja nopeuttamalla opintoja. Parhaassa työiässä olevien työllisyyttä voidaan parantaa torjumalla työttömyyttä ja ikääntyvien työllisyyttä nostaa esimerkiksi räätälöimällä työtehtäviä ja työelämää kunkin työkyvyn mukaisiksi. Verotusta on uudistettava 2010-luvun tarpeisiin siten, että hyvin-vointipalvelujen riittävä rahoitus turvataan. Uudistuksen pitää edis-tää työllisyyttä ja oikeudenmukaisuutta sekä parantaa työn tekemi-


sen kannattavuutta. Verotuksen on määräydyttävä veronmaksuky-vyn mukaan. Ansiotulojen verotuksessa tarvitaan edelleen progres-siota. Yritysverotuksen on oltava kilpailukykyistä, mutta Suomen ei pidä olla aggressiivinen verokilpailija. Pääomatulojen verotukseen on tuotava progressio ja listaamattomien yritysten osinkoverotuksen verottomuus poistettava. Välillisen verotuksen haitalliset tulonjako-vaikutukset on hyvitettävä pienipalkkaisille palkansaajille. Energia-veroja ei pidä korottaa.

Valtion on huolehdittava kasvun edellytyksistä laaja-alaisesti. Joillakin aloil-la tarvitaan suurempaa elinkeinopoliittista aloitteellisuutta, esimerkiksi val-tio-omistajuuden kautta, mutta sen rinnalla ei saa laiminlyödä yleisestä kasvuympäristöstä huolehtimista. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kustannuskehitys, sääntely, kilpailupolitiikka ja verotus pyritään pitämään mahdollisimman ennustettavana. Teollisten investointien lisäämiseksi koh-tuuhintaisen energian saatavuudesta on huolehdittava.

Talouspolitiikan päätavoitteena on oltava täystyöllisyyden saavut-taminen. Talouskasvun ja hyvän työllisyyden avulla voidaan turvata julkisen talouden kestävyys ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelut. Ta-louspolitiikan avulla on varmistettava se, että Suomi on palkansaajil-le hyvä paikka elää ja että yritysten toimintaedellytykset on turvattu.

Työvoimapolitiikkaan laatua ja tehoa

Viimeisten vuosikymmenten aikana työttömäksi jääneistä vain noin puolet on palannut avoimille työmarkkinoille. Työttömyys nousee taantumassa no-peasti, mutta alenee nousukaudella huomattavasti hitaammin. Osin tämä johtuu siitä, että uudet työpaikat syntyvät eri aloille kuin mistä työ hävisi. Työn teettämisen tapojen muuttuessa työttömyysjaksot vuorottelevat työn kanssa. Toisaalta pitkistä työsuhteista irtisanotut näyttävät ajautuvan epä-varmemmalle työuralle. Muutosturvan toimintamalli syntyi SAK:n työn tuloksena vuonna 2005. Malli oli ensimmäinen vastaus siihen, että työntekijöiden siirtyminen työstä työ-hön voidaan turvata rakennemuutostilanteissa. Malli on osoittanut tarpeelli-suutensa ja se on toiminut erityisesti isoissa irtisanomistilanteissa. Nykyään myös lomautetut voivat päästä muutosturvan piiriin. Muutosturvallisuutta on olennaisesti parantanut myös koulutuksen aikaisten etuuksien parantaminen.

Kaikille työttömille työnhakijoille on tarjottava työllistymispalveluja viimeistään kolmen kuukauden kuluttua työttömäksi jäännistä. Työl-listymispalveluja, kuten koulutusta, palkkatuettua työtä ja työharjoit-telua on lisättävä huomattavasti ja palveluihin pääsyä on nopeutet-tava työttömyyden pitkittymisen estämiseksi. Tavoitteena on, että vähintään 30 prosenttia työttömistä ja vähintään 50 prosenttia pitkä-


aikaistyöttömistä osallistuu koulutukseen, työhön, työharjoitteluun tai muuhun palveluun. Muutosturvan piiriin pääsyn ehtoja on helpotettava ja yksinkertais-tettava. Määräaikaisen työsuhteen päättyessä ja irtisanomistilan-teissa työntekijöiden pitää päästä muutosturvan piiriin samoin eh-doin. Työnantajan vastuuta muutostilanteiden hoidosta on lisättävä. Työvoimapoliittisen koulutuksen hankintaan on asetettava laatukri-teerit. Työllisyysmäärärahat on sidottava osittain työllisyystilanteeseen. Jos työvoimapolitiikan resurssit seuraisivat työllisyystilannetta, työ-voimapolitiikka vakauttaisi suhdanteita ja estäisi nykyistä tehok-kaammin työttömyyden kasvun ja pitkittymisen.

Koulutusta, tukityötä ja työharjoittelua käytetään toisinaan kontrollikeinona työttömyysturvan saamiseksi tai työttömyystilastojen siivoamiseksi ilman kunnollista suunnitelmaa siitä, miten työttömän työnhakijan työhön paluuta parhaiten tuettaisiin. Tällainen aktiivitoimien väärinkäyttö myös synnyttää poliittisesti värittynyttä puhetta tempputyöllistämisestä. Aktiivitoimien on ol-tava mielekkäitä, ja samalla on lopetettava työttömien syyllistäminen ja nöy-ryyttäminen.

Työllistymissuunnitelmien laatua on parannettava. Suunnitelmassa on sovittava täsmällisesti, miten työhön paluuta tuetaan. Työllisty-missuunnitelman on sidottava sekä työnhakijaa että viranomaisia. Työttömän työnhakijan oikeusturvaa on parannettava. Työttömällä työnhakijalla on oltava mahdollisuus kieltäytyä täysin epätarkoituk-senmukaisesta koulutuksesta, työharjoittelusta tai palkkatuetusta työstä. On arvioitava uudelleen, millaisissa tilanteissa työtön työnhakija voi-si menettää oikeutensa työttömyysturvaan eli saada karenssin. Ka-renssin kesto pitäisi porrastaa työstä kieltäytymistä tai eroamista koskevissa tilanteissa työsuhteen laadun ja keston mukaan.

Paikallisin voimin tehokkaaseen työnvälitykseen

Suomessa työllisyystoimien hallinto ja ohjaus on varsin hajanaista. Työvoi-mapolitiikan toimista vastaa työ- ja elinkeinoministeriö, joka ohjaa valtion aluehallinnon kautta työ- ja elinkeinotoimistoja. TE-toimistoilla on noin 200 toimipistettä koko maassa. Kunnilla on oma roolinsa kuntalaisten työllisty-misen tukemisessa. Kela ja työttömyyskassat vastaavat työttömyysturvan maksatuksesta. Lisäksi Suomessa on 39 työvoiman palvelukeskusta, jotka tarjoavat työttömille työhön paluuta tukevia palveluja työ- ja elinkeinotoimis-tojen, kunnan ja Kelan yhteistyönä.


Paikallista yhteistyötä työllisyyden hoidossa on tiivistettävä ja lope-tettava viranomaisten keskinäinen pallottelu siitä, kuka vastaa vai-keasti työllistyvien asiakkaiden palveluista. Työvoiman palvelukes-kuksille on luotava pysyvä toimintamalli ja taattava rahoitus koko maahan. Niillä on oltava kokonaisvaltainen vastuu kaikkien työ-markkinatukea saavien työttömien palveluista.

Kaikkien työpanosta tarvitaan

Suomen työmarkkinoilla tarvitaan kaikkien työpanosta. On järkevämpää niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta saada osatyökykyiset ja vaikeasti työllistyvät pysyvämmin mukaan työmarkkinoille. On luotava pitkään työt-töminä ja toistuvasti työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin osallistuneille työ-voimapolitiikan perälautamalli, joka takaisi pysyvämmän työllistymisen. Sosiaaliset yritykset työllistävät tällä hetkellä noin 1400 vajaakuntoista ja noin 1000 pitkäaikaistyötöntä. Määrä on aivan liian pieni ja kertoo, että pelkkä sosiaalisille yrityksille maksettava palkkatuki ei riitä laajaan työllis-tämiseen. Kolmannen sektorin yhdistykset ja järjestöt ovat jatkossakin kes-keisiä työllistäjiä. Järjestöjen tekemällä työllä on ollut iso merkitys pitää pit-kään työttömänä olleet kiinni työn syrjässä ja estää heidän syrjäytymisensä yhteiskunnasta. Tätä työtä on tuettava myös jatkossa. Yritysten on myös kannettava vastuunsa osatyökykyisten työllistymisestä.

Suuret työnantajat on velvoitettava työllistämään osatyökykyisiä tie-tyn osan työvoimastaan.

Kaikille ammatillinen tutkinto

Suomessa on laadukas ja kattava koulutusjärjestelmä peruskouluista kor-kea-asteen koulutukseen. Maailman huippua olevan peruskoulun jälkeen suomalaisilla nuorilla on erinomaiset mahdollisuudet jatkaa opintojaan am-matillisessa koulutuksessa tai lukioissa ja edelleen ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa. Myös aikuisten koulutukseen osallistuminen on Suomessa aktiivista. Suomi tarvitsee menestyäkseen korkeaa osaamista jatkossakin. Työmark-kinoilla on enää hyvin vähän työtehtäviä, joihin ei vaadita vähintään ammat-tilista peruskoulutusta. Työpaikkoja syntyy ja häviää, toimialoja nousee ja laskee, ja sen seurauksena työelämässä tarvittavat tiedot ja taidot muuttu-vat. Muodollisen, tutkintoperusteisen koulutusjärjestelmämme kyky vastata tulevaisuuden haasteisiin on rajallinen. Tarvitaan laajempia muutosta tuke-via järjestelyjä, joissa työmarkkinaosapuolilla on vastuuta mm. koulutukses-ta työmarkkinoille siirtymistä tukevassa toiminnassa sekä koulutus- ja osaamistarpeiden ennakoinnissa. Tulevaisuudessa yhä suurempi osa am-matillisesta koulutuksesta hankitaan aikuisena, joko henkilöstökoulutukse-na tai muuna ammatillisena aikuiskoulutuksena. Suomessa on edelleen yli 400 000 työikäistä aikuista, joilta puuttuu amma-tillinen koulutus. Nuoria peruskoulun päättäviä jää ammatillisen koulutuksen


ulkopuolelle ja lähes 10 000 opiskelijaa keskeyttää ammatillisen koulutuk-sen joka vuosi.

Peruskoulua on kehitettävä niin, että koko ikäluokalle tarjotaan val-miudet siirtyä toisen asteen koulutukseen. Kaikille peruskoulunsa päättäville on varmistettava opiskelu-, työ-, harjoittelu- tai työpajapaikka. Koulutustakuu on saatava toimimaan myös käytännössä niin, että kaikilla peruskoulun päättävillä on mahdollisuus jatkaa opintojaan. Yhtenä vaihtoehtona on säätää kai-kille peruskoulun päättäville oppioikeus koskemaan toisen asteen koulutusta, ja näin varmistaa viranomaisten vastuu järjestää koulu-tuspaikka kaikille nuorille. Ammatillisen koulutuksen keskeyttämisiä on vähennettävä lisäämäl-lä opetusta, ohjausta ja tukitoimia. 2010-luvun aikana jokaiselle työikäiselle on taattava mahdollisuus suorittaa vähintään ammatillinen tutkinto. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää niin nuorten kuin aikuistenkin koulutuksessa uusia toimia ja koulutusmahdollisuuksien lisäämistä.

Tutkintoa vailla olevilta aikuisilta on poistettava opiskelijamaksut ja siten taattava koulutuksen maksuttomuus myös heille. Oppilaitoksil-le luodaan taloudellisia kannustimia kouluttaa tutkintoa vailla olevia aikuisia. Esimerkiksi lisärahoitusta voitaisiin suunnata työpaikkojen kanssa tehtävään yhteistyöhön ja hakevaan toimintaan.

Ammatillista koulutusta työelämän tarpeisiin

Ammatillista tutkintojärjestelmää on kehitettävä työelämän tarpeista lähtien. Ammatillisessa peruskoulutuksessa on tarjottava valmiudet työelämässä selviytymiseen ja kelpoisuus jatko-opintoihin. Tämä tarkoittaa ammattialan hallinnan ohella myös yleisimpiä valmiuksia kuten sosiaalisia taitoja, oppi-maan oppimisen taitoja, kielitaitoa, tietoyhteiskuntataitoja sekä työelämä-osaamista.

Ammatillisen peruskoulutuksen laajuudesta on jatkossakin pidettävä kiinni. Samalla on lisättävä joustavuutta tutkinnon suorittamistavois-sa esimerkiksi yhdistämällä oppilaitosmuotoista koulutusta ja oppi-sopimuskoulutusta. Työssä oppimista lisäämällä ja helpottamalla opintoalan vaihtamista voidaan vähentää opintojen keskeyttämistä. Työelämävalmiuksien opetusta on lisättävä kaikessa koulutuksessa. Koulutukseen on sisällytettävä myös työelämän sopimuskäytäntöjen ja työlainsäädännön opetusta. Ammatillisessa peruskoulutuksessa työelämävalmiuksia parantamalla edistetään nuorten työssäoppi-misjaksojen suorittamista ja työelämään kiinnittymistä.


Yhteistyötä ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen välillä on lisättävä. Toisen asteen koulutus on koottava yhtenäisiksi kokonai-suuksiksi esimerkiksi kuntayhtymien alaisuuteen. Samalla voidaan madaltaa keinotekoisia raja-aitoja eri koulumuotojen välillä. Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmää on uudistettava si-ten, että rahoitus kannustaa huolehtimaan koko ikäluokan koulutuk-sesta sekä siitä, että mahdollisimman moni myös suorittaa tutkinnon ja työllistyy valmistumisen jälkeen. Ammatillisen koulutuksen on osaltaan murrettava vanhakantaisia sukupuolijakoja miesten ja naisten ammatteihin.

Työelämän näkökulmasta koulutusjärjestelmä on edelleen monimutkainen. Koulutuksen kentässä on valtava määrä toimijoita, erilaisia koulutuksen jär-jestämismuotoja ja tutkintoja. Neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat nekin edel-leen hajallaan oppilaitoksissa ja työhallinnossa.

Työpaikkojen ja kansalaisten osaamista koskevat neuvonta- ja oh-jauspalvelut on koottavan yhteen, myös sähköisesti, ja palvelujen saatavuus on turvattava koko maassa. Aikuisten ammatillista koulutusta on tehostettava tarjoamalla koulu-tusta joustavasti ympäri vuoden. Aiemmin opitun tunnistaminen ja opintojen henkilökohtaistaminen on saatettava osaksi kaikkea koulutusta. Opetushallinnon pitää valmistella yhteistyössä työelämäosapuolten kanssa menettelytavat aiemmin opitun tunnistamiseksi ja hyväksymiseksi sekä opintojen yhteensovittamiseksi. Opintoaikojen lyhentämiseksi ja opiskelijoiden motivaation parantamiseksi koulutuksen järjestäjiä kannustetaan tä-hän työhön. Myös ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusjärjestelmä on uudistettava näistä lähtökohdista. Aikuisten ammatillisessa koulutuksessa on lisättävä valinnan mah-dollisuuksia ammattialan sisällä ja yli koulutusalojen. Tutkinnon osi-en joustava yhdistäminen palvelee työelämän tarpeita ja voi luoda kokonaan uudenlaista osaamista työelämän tarpeisiin. Opistoasteen tutkinnon suorittaneille on kehitettävä oppisopimus-tyyppinen koulutusmalli, joka mahdollistaa tutkinnon päivittämisen ja laajentamisen ammattikorkeakoulututkinnoksi.

Opintoihin siirtymistä nopeutettava

Suomen menestys perustuu huippuosaamiseen läpi koulutusjärjestelmän. Suomi tarvitsee myös jatkossa kattavan korkeakouluverkon niin, että maa-kunnissa on tarjolla laadukasta ja kilpailukyistä korkeakoulujen toimintaa. Korkeakouluverkon rakenteellista uudistamista on jatkettava näistä lähtö-


kohdista. Ammattikorkeakouluilla on tärkeä rooli työelämälähtöisen uuden tiedon tuottajana. Tästä syystä ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan on saatava riittävä rahoitus.

Siirtymistä korkea-asteen opintoihin toisen asteen koulutuksen jäl-keen on nopeutettava uudistamalla opiskelijavalintoja. Erityisesti yli-opistoissa tarvitaan toimia, joilla opiskelijoiden valmistumista tavoi-teajassa lisätään, esimerkiksi helpottamalla mahdollisuuksia vaihtaa koulutusohjelmaa kandidaattitutkinnon jälkeen. Opintojen ohjausta korkea-asteella on lisättävä. Korkea-asteen opintotukijärjestelmää on uudistettava tukemaan päätoimista opiskelua ja tavoiteajassa valmistumista. Toisen asteen opintotukea on parannettava erityisesti itsenäisesti asuvien opiskeli-joiden osalta.

Syrjimätön työelämä on kaikkien oikeus

Suomalaisella yhteiskunnalla on oltava valmiudet huolehtia maahanmuutta-jien hyvästä kotouttamisesta ja työllistymisestä. SAK:lle yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus ovat keskeisiä periaatteita. Kaikille työntekijöille kuuluvat samat oikeudet ja velvollisuudet kansalaisuudesta ja etnisestä taustasta riippumatta. Muukalaisvihalle tai vastakkainasettelulle ei saa antaa tilaa Suomessa. Rasismia ei voi hyväksyä missään muodossa.

Työyhteisöissä on edistettävä monikulttuurista asenneilmastoa ja karsittava ennakkoluuloja. Kansainvälistyvä työelämä on mahdolli-suus suomalaiselle yhteiskunnalle, ei uhka.

Hallittu maahanmuutto perustuu työvoiman tarpeeseen

Suomessa asuu vähän ulkomaalaisia. Vuoden 2009 lopussa Suomessa oli noin 155 000 ulkomaan kansalaista. Maahanmuuttajista on työikäisiä noin 80 prosenttia, mutta heidän työttömyysasteensa on lähes kolminkertainen kantaväestöön verrattuna. Suomen työmarkkinoilla työskentelee maassa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia noin 65 000 ja suunnilleen saman verran tilapäisiä ulkomaalaisia työntekijöitä. Ulkomaalaisten tilapäisten työntekijöi-den tarkasta määrästä, sijoittautumisesta työmarkkinoille ja osaamisensa ei ole täsmällistä tietoa, koska tilastointi on hajanaista ja puutteellista. Se hanka-loittaa huomattavasti ulkomaamaisen työvoiman tarvearvion tekemistä. Useimmilla aloilla on Suomessa riittävästi työvoimaa tarjolla. SAK:n jäsen-liittojen kokemusten mukaan monilla aloilla ulkomaalaisen työvoiman palk-kaaminen kertoo useammin huonoista työehdoista ja työvoimakustannuk-sista säästämisestä kuin aidosta työvoimapulasta. Ulkomaalaisten työntekijöiden määrän kasvaessa joillekin SAK:laisille aloil-le on syntynyt kahdet työmarkkinat. Ongelmia esiintyy esimerkiksi raken-nus- ja teknologiateollisuudessa, maataloudessa sekä puutarha-, majoitus-, siivous- ja ravitsemisaloilla. Ulkomaalaisille työntekijöille ei esimerkiksi


makseta ylityö-, viikonloppu- eikä lomakorvauksia ja ammattityöntekijän palkka on tyypillisesti työehtosopimusten minimin mukainen. Eniten ongel-mia on työpaikoilla, joiden työntekijät ovat Suomessa tilapäisesti ja joissa työ on pilkottu alihankintaketjuihin. Ulkomaisen työvoiman palkkaamiseen liittyy väärinkäytöksiä ja jopa ihmiskaupan piirteitä. Suomessa on myös pa-perittomia ihmisiä, joista ei tiedetä juuri mitään.

Työvoiman saatavuusharkinta on säilytettävä niin kauan, kun työlli-syystilanne on huono ja työehtojen ennakko- ja jälkivalvonta ei ole kunnossa. Satavuusharkinta turvaa suomen työmarkkinoilla jo ole-vien työllisyyttä ja varmistaa kolmansista maista rekrytoitavien työn-tekijöiden työehtojen asiallisuuden. Maahanmuuton ja työvoiman liikkuvuuden tilastointia on parannet-tava, erityisesti tilapäisesti työskentelevien EU-kansalaisten tilas-tointia on täsmennettävä. Kaikkeen Suomessa tehtävään työhön on sovellettava suomalaisia lakeja ja työehtosopimuksia. Yritysten ja työnvälittäjien vastuuta on lisättävä. Työn tilaajan ja pääurakoitsijan on vastattava alihankkijoi-den palveluksessa olevien työntekijöiden sekä vuokratyöntekijöiden palkoista, eläkkeistä ja sosiaaliturvamaksuista. Laittomiin työnväli-tysmaksuihin on puututtava. Ulkomaalaisia palkkaavien työnantajien valvontaa on tehostettava ja lisättävä tarvittaessa sanktioita. Viranomaisvalvonnan henkilökuntaa ja voimavaroja on lisättävä se-kä valtuuksia laajennettava. Erityisesti lisäresursseja tarvitaan ul-komaisten työntekijöiden työsuhteen ehtojen valvontaan ulkomaa-laistarkastajille, tilaajavastuutarkastajille sekä veroviranomaisille, ra-javartiolaitokselle ja poliisille.

Työ ja kielitaito helpottavat kotoutumista

Ulkomaalaisten kotoutumiseen tarvitaan voimavaroja. Myös maahan muut-taneilla työntekijöillä pitää olla oikeus kotouttamispalveluihin. Suomen tai ruotsin kielen oppiminen ja työnteko sekä yhteydet paikalliseen väestöön edistävät parhaiten sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Maahanmuuttajien työllisyyttä on parannettava ja mahdollisuuksia kielikoulutukseen on lisättävä. Ulkomaalaisia työntekijöitä palkkaavien työnantajien on osallistutta-va kieliopetuksen ja perehdyttämisen aiheuttamiin kustannuksiin.

SAK:n jäsenliitoissa on tehty viime vuosina paljon työtä Suomessa tilapäi-sesti työskentelevien ulkomaalaisten työntekijöiden auttamiseksi. Näitä työntekijöitä on Suomessa suhteellisen paljon. Turvaamalla myös tilapäi-


sesti Suomessa töissä oleville yhdenvertaiset työehdot voidaan kaksien työmarkkinoiden leviämistä Suomeen hillitä. Elinkeinopolitiikasta kasvun avaimet

Hyvinvointivaltiota ei voida ylläpitää ilman työpaikkoja, ja työpaikkoja ei ole ilman menestyvää elinkeinotoimintaa. Toimiva hyvinvointivaltio puolestaan tukee talouskasvua ja työllisyyttä esimerkiksi sosiaalisten turvaverkkojen, koulutuksen ja terveydenhuoltojärjestelmän kautta. SAK:laisten työntekijöiden työllisyys ja toimeentulo riippuvat ratkaisevasti sii-tä, miten suomalainen työ pärjää. Vaikuttaminen siihen, että suomalainen te-ollisuus ja palvelut menestyvät on tärkeä osa ay-liikkeen edunvalvontatyötä. SAK:n tavoitteena on työpaikkojen ja investointien lisääminen Suomessa. Teollisuuden osuus Suomen kansantaloudesta on monia muita maita mer-kittävämpi. Metsäteollisuuden työpaikkojen vähentymien ja myös muussa teollisuudessa tapahtuneet muutokset ovat voineet antaa vääränlaisen ku-van, mille pohjalle Suomen pärjääminen globalisaatiossa tulevaisuudessa perustuu. Suomen tulevaisuuden kasvu koostuu uudistumiskykyisestä teollisesta sek-torista, kasvavasta palvelusektorista ja molempia tukevista luovista aloista. Raja-aidat teollisuuden ja palveluiden välillä ovat hämärtyneet: monet yri-tykset tuottavat sekä tavaroita että palveluita. Palveluiden kehittämiseen tarvitaan lisää panoksia. Teollisen tuotannon tulevaisuus on korkean jalos-tusasteen ja osaamisen tuotteissa. Monella alalla menestys perustuu nykyään teknisen taidon lisäksi tarpeiden tunnistamiseen. Näin luodaan uusia, innovatiivisia ja kuluttajien mieltymyk-siin vastaavia tuote- ja palvelukokonaisuuksia. Esimerkkeinä mainittakoon kasvava kiinnostus ympäristöteknologiaan ja digitalisoitumisen myötä li-sääntyvä tietointensiivisten palveluiden kysyntä. Kotimainen tekninen osaaminen ja insinööritaito ovat ensiluokkaisia. Niitä on kehitettävä entises-tään markkinoiden kysyntää vastaaviksi. Luonnonvarojen hyödyntämisessä on suuria mahdollisuuksia uusien yritys-ten ja työpaikkojen luomiseen. Kaivosteollisuuden uusi nousu on siitä erin-omainen esimerkki. Kaivostoimintaan on lähivuosina mahdollista luoda tu-hansia uusia työpaikkoja. Työpaikat ovat syntymässä erityisesti rakenne-muutoksista kärsiville Itä- ja Pohjois-Suomen alueille. Valtiovallan toimenpi-teitä tarvitaan muun muassa rautatieyhteyksien ja muun infran rakentami-seksi. Alalle tarvitaan lisää kotimaista omistusta, jotta kaivostoiminnasta saatu hyöty saadaan mahdollisimman hyvin jäämään kotimaahan. Uusina toimijoina voivat olla sekä yksityiset yritykset että valtio. Riittävän kotimai-sen omistuksen varmistaminen on tärkeää myös huoltovarmuuden ja oma-varaisuuden näkökulmasta.


Palvelualojen merkitys Suomen kokonaistyöllisyydestä on ollut jatkuvasti kasvussa. Alan kehittymisen varmistamiseksi on huolehdittava siitä, että tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopanostuksia suunnataan riittävästi palve-lualojen työllisyyden, tuottavuuden sekä vientimahdollisuuksien parantami-seksi. Matkailualalla on edelleen suuria mahdollisuuksia sekä kotimaisen että ulkomaisen kysynnän lisäämiseen. Alan kehittymistä on tuettava pitä-mällä huolta osaavien työntekijöiden kouluttamisesta, alan toimintaedelly-tyksistä sekä riittävästä markkinoinnista ulkomaille. Tarvittavat toimenpiteet on koottava matkailustrategiaksi. Taide- ja kulttuurialat ovat työvaltaisia aloja. Lähes viisi prosenttia työssä-käyvistä suomalaisista työskentelee kulttuurialoilla. Valtiovallan on huoleh-dittava kulttuuripalveluiden riittävästä rahoituksesta ja saatavuudesta, sillä kulttuurilla on merkitystä ihmisten hyvinvoinnille, luovuudelle ja talouden kasvulle. Kulttuurivientiä on edistettävä. Yleisradion rahoitus on turvattava kestävällä tavalla, jotta sananvapaus ja laadukas monipuolinen tiedonväli-tys voidaan turvata.

Aktiivisella elinkeinopolitiikalla on luotava mahdollisuuksia uusille yrityksille ja kasvualoille. Tavoitteena on oltava investointien lisää-minen Suomessa. On tuettava uusien innovaatioiden hyödyntämis-tä, varmistettava ammattitaitoisen ja osaavan työvoiman koulutus, huolehdittava yritysten rahoituksesta ja rakennettava tarvittava inf-rastruktuuri.

Innovaatiota ja kasvuyrityksiä

Kehitys-, tutkimus- ja innovaatiorahoituksen riittävä taso on turvattava. Ta-voitteena on oltava rahoituksen nostaminen vähintään neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tämä edellyttää riittävää julkista panostusta. Inno-vaatiopolitiikkaa on uudistettava niin, että se tukee entistä paremmin talo-uskasvua ja työllisyyttä. Työpaikkojen innovaatiotoiminta on tähän mennes-sä jäänyt liian vähäiselle huomiolle. Työntekijöiden nykyistä parempi mu-kaan ottaminen työpaikan ja yrityksen kehittämiseen voi tuoda suuriakin uusia mahdollisuuksia esimerkiksi tuottavuuden parantamiseen. Elinkeinopolitiikan tavoitteena on oltava uusien kasvuhakuisten yritysten saaminen maahan ja investointien houkutteleminen. Samalla on huolehdit-tava jo olemassa olevien yritysten riskirahoituksesta. Yritysten rahoitus- ja neuvontaverkostoa on selkeytettävä. Finnveran ja Teollisuussijoituksen toimintaedellytykset on turvattava. Suomalaisen vientiteollisuuden rahoituk-selliset kilpailuedellytykset on pidettävä samalla tasolla kuin muissa kilpaili-jamaissa. Yrityksille tarjottavien vientitakuiden saatavuus ja ehdot on pidet-tävä kilpailukykyisinä. Myös viennin jälleenrahoituksen ehtoja on parannet-tava. Näillä keinoilla voidaan tukea viennin kasvua ja pitää yllä työllisyyttä. Kolmikantaista yhteistyötä alueellisen elinkeinopolitiikan valmistelussa, seu-rannassa ja toteuttamisessa on lisättävä. Valtion omistajapolitiikan on oltava kasvua ja työllisyyttä tukevaa. Aktiivisel-la omistajapolitiikalla voidaan tukea elinkeinorakenteen uudistumista siten,


että otetaan huomioon myös työntekijöiden aseman turvaaminen muutok-sissa. Valtion omistajapolitiikalla on tavoiteltava yhteiskunnallisesti kestä-vää tulosta. Omistajapolitiikalle on luotava pelisäännöt, joissa strategiset, elinkeinopoliittiset ja työllisyyspoliittiset näkökohdat ovat keskeisessä ase-massa. Menestyvät valtionyhtiöt tuottavat valtiolle merkittäviä osinkotuottoja vuosittain. Valtion on oltava tarvittaessa valmis lisäämään omistamistaan, jos omistajapolitiikalle asetettujen tavoitteiden toteuttaminen sitä edellyttää.

Kestävän talouskasvun ja korkean työllisyyden ylläpitämiseksi on pidettävä huolta teollisuuden toimintaedellytyksistä ja käytettävä luonnonvaroja innovatiivisella ja kestävällä tavalla. Tutkimus- ja innovaatiorahoituksen riittävästä tasosta on huolehdit-tava ja työntekijät on otettava paremmin mukaan innovaatiotoimin-taan. Valtion omistajapolitiikan on oltava kasvua ja työllisyyttä tuke-vaa.

Pitkäjänteiseen liikennepolitiikkaan

Suomi on pitkien etäisyyksien maa, jossa tarvitaan toimiva liikenneverkko asukkaille, palveluille ja teollisuudelle. Hyvä ja toimiva liikennejärjestelmä on tuotannontekijä sekä keskeinen edellytys suomalaisen kilpailukyvyn ja työllisyyden ylläpitämiselle ja kehittämiselle. Logistisen järjestelmän toimi-vuus edellyttää nykytasoa selvästi korkeampia riittäviä infra-investointeja ja pitkäjänteistä liikennepolitiikkaa. Valtion on järkevää tukea sellaisia liiken-neinvestointeja, jotka mahdollistavat liikenteellisesti tehokkaasti hoidettujen asuinalueiden rakentamisen. Erityisenä painopisteenä liikennepolitiikassa on oltava joukko- ja työmatkaliikenteen kehittäminen. Junaliikenteen osuutta on kasvatettava jo ilmastopoliittisistakin syistä. Rai-deliikenteellä on ekologisuuden lisäksi merkitystä yhdyskuntarakenteen tii-vistämisessä sekä teollisuuden kuljetusten perustana. Raideliikenteen ohel-la tarvitaan myös riittäviä panostuksia maantieverkoston kunnon ylläpitoon sekä uusiin investointeihin. Keskeisen valtatieverkoston tasoa on nostetta-va. Turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta parantaviin investointeihin tarvi-taan lisää resursseja.

Liikennepolitiikan pitkäjänteisyyttä on parannettava. Liikenneverkon toiminnasta on pidettävä huolta uusilla investoinneilla ja pitkäjäntei-sellä väylien kunnon ylläpidolla. Tämä edellyttää riittävää budjettira-hoitusta, yli vaalikauden menevää tarkastelua ja suunnitelmallista väyläpolitiikkaa. Liikennehankkeiden rahoitusmalleja on uudistettava siten, että in-vestointeja voidaan tehdä valtiontalouden kannalta mahdollisimman edullisesti. Valtion budjettimenettelyä on kehitettävä joustavammak-si esimerkiksi siten, että investoinnit jaksotetaan joustavasti niiden taloudelliselle pitoajalle. Liikennehankkeiden rahoituksessa on otet-tu käyttöön elinkaarihankkeita, jotka monesti siirtävät rahoitusvas-


tuuta tulevaisuuteen ja nostavat rahoituskustannuksia. Yhtenä uu-tena rahoitusvaihtoehtona on valtion perustama infrarahoitusyhtiö, joka voi hankkia rahoitusta väyläinvestointeihin yksityisiä toimijoita edullisemmin.

Suomalaisen merenkulun tulevaisuuden turvaaminen edellyttää, että tuki ja verotus ovat samalla tasolla kuin muissa kilpailijamaissa. Merenkulun toi-mintaedellytyksiä uhkaavat myös Itämerelle kaavaillut muita tiukemmat rik-kipäästörajat. Näillä rajoituksilla voi olla kielteisiä vaikutuksia myös vientite-ollisuuden työllisyyteen, ellei muita Itämerta käyttäviä maita saada si-toumuksiin mukaan. Kansainvälisen sopimuksen soveltamiselle on EU:ssa varmistettava Suomen kannalta kohtuulliset ja oikeudenmukaiset ehdot.

Talvimerenkulun häiriötön toiminta on turvattava ja suomalaisten jäänmurtajien ja monitoimimurtajien toimintaedellytykset varmistet-tava. Tarvitaan myös uusia jäänmurtajatilauksia kotimaasta.

Lisää vuokra-asuntoja

Asuntopolitiikkaan tarvitaan entistä enemmän pitkäjänteisyyttä. Asuntojen tarjonta on saatava vastaamaan kysyntää. Suhdannevaihtelut heijastuvat nyt siten, että vuosittainen asuntotuotanto vaihtelee paljon. Tämä johtaa hintojen nousuun, hintakuplaan ja ennen pitkää hintakuplan puhkeamisen myötä asuntomarkkinoiden romahtamiseen. Asuntotuotantoa voidaan va-kauttaa rakentamalla riittävästi vuokra-asuntoja. Asuntopolitiikassa on pyrittävä kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan, jossa otetaan huomioon asuntojen ja työpaikkojen sijainti sekä joukkoliikenteen ja palveluiden tehokas järjestäminen sekä erilaisten asukasryhmien tarpeet. Kasvukeskuksissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla kunnat eivät ole pys-tyneet tarjoamaan riittävästi uusia tontteja asuntorakentamisen tarpeeseen. Kyse ei ole pelkästään rakentamiskelpoisen maan puutteesta, vaan myös siitä, että kasvukunnilla ei ole varaa vastata asuntojen rakentamiseen liitty-vistä palvelurakentamisen velvoitteista. Myös kunnallistekniikan rakentami-nen, rahoitusongelmat ja kaavoitukseen liittyvät ristiriidat ja valitukset hidas-tavat asuntojen tarjonnan kasvattamista.

Asuntopolitiikan painopiste on pidettävä asuntojen tarjonnan lisää-misessä. Työvoiman liikkuvuuden parantamiseksi tarvitaan lisää kohtuuhintaisia ja laadukkaita vuokra-asuntoja kasvukeskuksissa, työpaikkojen läheisyydessä. Vapaarahoitteinen tuotanto ei riitä vuokra-asuntojen riittävään tuotantoon eikä varsinkaan kohtuuhin-taisten vuokra-asuntojen tarjontaan kasvukeskuksissa. Siksi sosiaa-lista asuntotuotantoa tarvitaan yhä ja erityisesti kasvavilla seuduilla. Vuokra-asuntotuotannon lisäämisen ohella on pidettävä huolta siitä, että asumistukea parannetaan kustannusten nousua vastaavasti ja erityisesti siten, että myös pieniä palkkatuloja saavat pääsevät asumistuen piiriin.


Ilmastonmuutosta torjuttava kestävällä energiapolitiikalla

Suomen energiapolitiikan on perustuttava monipuolisiin tuotantotapoihin ja uusiutuvien energialähteiden kasvuun sekä saastuttavan ja vanhentuvaan teknologiaan perustuvan perusvoiman korvaamiseen päästöttömällä ja mo-dernilla perusvoimalla. Suomessa on myös edistettävä energiansäästön mahdollistavia ratkaisuja. Kohtuuhintaisen ja vähäpäästöisen energian saa-tavuus on turvattava. Uusiutuvan energian tukimuotojen on oltava kustan-nustehokkaita ja tukien toimivuutta on arvioitava säännöllisesti. Energian-tuotannossa lähtökohtana on oltava se, että energia luo uutta kasvua eikä ole verorahojen käyttökohde. Ilmastonmuutoksen torjuminen ja muut ympäristöpoliittiset tavoitteet edel-lyttävät kestävää tuotantoa ja kulutusta kaikilla sektoreilla. Tämä ei merkit-se toimintojen alasajoa millään sektorilla, sillä energiatehokkuuteen ja päästöjen vähentämiseen on useimmilla aloilla jo panostettu. Kasvihuone-kaasupäästöjen vähentämiseksi tarvitaan mahdollisimman laajaa kansain-välistä sopimusta, jotta kaikki yritykset eri maissa ovat esimerkiksi energia-valtaisessa teollisuudessa samalla viivalla. Suomen on ajettava mahdolli-simman laajaa sopimusta ja varmistettava maamme erityispiirteiden huo-mioon ottaminen EU:n ilmasto- ja energiapolitiikassa. Suomen on lisättävä uusiutuvan energian tuotantoa EU-tavoitteiden saavut-tamiseksi. Energiapolitiikan ratkaisujen on oltava johdonmukaisia ja tuetta-va toisiaan. Suomessa osaamista ilmastonmuutosta hillitsevien investointitavaroiden ja palvelujen tuottamisessa löytyy monilla aloilla. Yrityksillä pitää olla rohkeut-ta erikoistua voimakkaammin ympäristöteknologiaan. Valtion on suunnatta-va yritystukia siten, että energia-, ilmasto- ja ympäristöteknologian uudet mahdollisuudet saadaan hyödynnettyä ja uusia työpaikkoja luotua. Puura-kentamista on lisättävä kestävän kehityksen edistämiseksi. Työntekijöiden osaaminen on otettava käyttöön työpaikkojen ympäristöasi-oissa. Lainsäädäntöä on kehitettävä siten, että työntekijöillä on paremmat mahdollisuudet seurata työpaikan ympäristöasioita ja vaikuttaa niihin. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi niin, että työpaikkojen ympäristönsuojelun yh-teistoiminta yhdistetään työsuojelutoimintaan.

Kansallista ilmasto- ja energiapolitiikkaa on ohjattava aktiivisesti suuntaan, joka luo Suomessa uusia työpaikkoja ja mahdollistaa vanhojen työpaikkojen ja toimialojen toimintaedellytykset tulevai-suudessakin. Lisäksi on tärkeää, että yritykset ottavat ilmastomuu-toksen torjunnan tosissaan ja mukauttavat toimintojaan ja suuntaa-vat tuotteitaan politiikan mukaisesti. Ilmastopolitiikan työllisyys- ja tulonjakovaikutukset on otettava nykyistä paremmin mukaan pää-töksentekoon. Kohtuuhintaisen ja vähäpäästöisen energian saata-vuus on turvattava.


Ympäristö- ja energiateknologian kehittämiseen sisältyvät mahdolli-suudet on hyödynnettävä kaikilla aloilla, ja Suomesta on tehtävä johtava ilmasto- ja energiateknologian tuottaja. Tutkimusrahoitusta ympäristö- ja energiateknologiaan on lisättävä. Ympäristötukien kestävyys on tutkittava myös työllisyysnäkökulmasta.

Työntekijät yritysvastuun ytimeen

Keskustelu yritystoiminnan etiikasta on viime vuosina ollut vilkasta. Uudeksi valtavirraksi on noussut näkemys, jonka mukaan yrityksiltä voidaan vaatia muutakin kuin voiton tuottamista ja lakien noudattamista. Puhutaan yritys-vastuusta tai yritysten yhteiskuntavastuusta, joilla tarkoitetaan vastuun kan-tamista liiketoiminnan vaikutuksista ympäristöön, yhteiskuntaan ja yrityksen eri sidosryhmiin, mm. ammattiyhdistysliikkeeseen. Yritysvastuun haastavimmat kysymykset liittyvät usein liiketoiminnan kan-sainvälistymiseen. Suomalaiselta ja Suomessa tuotteitaan myyvältä yrityk-seltä edellytetään yhä painokkaammin vastuullista toimintaa myös tuotan-toketjunsa muissa osissa. Erityisesti huomio kohdistuu ns. halpatuotanto-maihin, joissa työntekijöiden asema on usein heikko. Yritysten odotetaan noudattavan esimerkiksi työnelämän perusoikeuksia ja muita ihmisoikeuk-sia silloinkin, kun toimintamaan säädökset eivät siihen pakota. Suomessa lainsäädäntö ja työehtosopimukset kattavat suuren osan asiois-ta, joista muualla puhutaan yritysvastuuna. Vastuun rajoista keskustellaan silti meilläkin. Vastuulliset yritykset erottuvat hyvinä työnantajina, jotka pa-nostavat henkilöstönsä hyvinvointiin ja osaamiseen. Samalla ne tiedostavat sidoksensa koko ympäröivään yhteiskuntaan ja hoitavat kiertelemättä esi-merkiksi veronmaksuun ja ympäristönsuojeluun liittyvät velvoitteensa. Edel-läkävijäyrityksille vastuullisuus voi olla myös kilpailuetu. Yhteistyössä kan-salaisjärjestöjen (Finnwatch, SASK) kanssa SAK seuraa suomalaisten yri-tysten toimintaa myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Työntekijöiden on oltava mukana kun yritysten vastuita määritel-lään. Yritysten yksipuolisten vastuujulistusten sijaan tarvitaan aitoa vuoropuhelua, sopimuksia ja joskus myös uutta lainsäädäntöä. Kansainvälisen ay-liikkeen osana SAK edistää työntekijöiden pe-rusoikeuksia ja sopimuskäytäntöjen luomista globaalissa taloudes-sa. SAK huomioi omissa hankinnoissaan eettiset näkökohdat.

Reilu kilpailu on kaikkien etu

Kuluttajien etu on toimivat markkinat, joilla kilpailu varmistaa sen, että tuot-teiden ja palveluiden hintoja ei pidetä keinotekoisesti liian korkeana. Kilpai-lun on oltava reilua myös yritysten näkökulmasta. Tätä varten tarvitaan te-hokasta harmaan talouden ehkäisyä. Liian usein kilpailutustilanteissa katsotaan pelkästään hintaa. Koska palve-luiden hinnasta valtaosa on henkilöstökuluja, kilpailuttaminen lisää painetta palkkojen ja muiden työehtojen sekä työntekijöiden kouluttautumismahdolli-


suuksien heikentämiseen. Kilpailuttaminen saattaa myös lisätä harmaata taloutta ja työntekijöille kohtuutonta työkuormaa. Kilpailulainsäädännössä on otettava huomioon pienten yritysten mahdollisuudet kilpailuun niissä ti-lanteissa, kun markkinoita hallitsee yksi tai muutama iso toimija, Yksityisten palveluntuottajien käyttäminen julkisissa palveluissa on lisään-tynyt. Julkisten palvelujen ulkoistaminen ja kilpailuttaminen ei saa olla au-tomaattinen valinta. Kilpailuttamisen aiheuttamat kustannukset on otettava huomioon päätöksenteossa. On tärkeää, että päätökset palvelujen tuotta-misesta ja hankinnoista säilyvät kansanvaltaisen päätöksenteon piirissä. Julkisen sektorin palveluhankinnoissa on nykyistä enemmän otettava käyt-töön lakiin jo nykyisin sisältyvät sosiaaliset kriteerit, joilla voidaan turvata se, että kilpailua ei käydä työntekijöiden työsuhteen ehdoilla. Henkilöstön työehdot on turvattava julkisen sektorin yhtiöittämis-, ulkoistamis- ja yksi-tyistämistilanteissa. Monilla aloilla on tarpeen arvioida palveluiden kilpailuttamisen tarkoituk-senmukaisuutta ja hyödyllisyyttä palveluiden käyttäjien ja yhteiskunnan ko-konaisedun näkökulmasta. Kilpailun laajentamisesta ei saa tulla automaat-tia, jossa hyödyt menevät vain palveluita tuottaville yrityksille. EU on tehnyt päätöksen yleisiä taloudellisia etuja koskevista palveluista (SGEI), joita ovat esimerkiksi asuminen, energiantuotanto, liikenneyhteydet ja terveydenhuolto. Julkisen sektorin on turvattava näiden palvelujen riittävä tarjonta kaikissa oloissa. EU:n perustamissopimus mahdollistaa valtiontuen myöntämisen näille palveluille siitäkin huolimatta, että se vääristäisi kilpai-lua. Edellytyksenä on kuitenkin, että tuki on välttämätön ja oikeasuhtainen. Jokainen jäsenmaa määrittelee itse omat SGEI-palvelunsa sekä niiden jär-jestämistavan.

EU-päätöstä on Suomessa tulkittava riittävän laajasti ja huolehditta-va siitä, että julkisia palveluita järjestettäessä käytetään laajasti mahdollisuudet palvelujen järjestämiseen myös ilman kilpailua. Rehdin ja reilun kilpailun toteutumiseksi on turvattava riittävät re-surssit kilpailuvirastolle suorittaa tutkimusta ja seurantaa. Selkeät kilpailurikkomukset on kriminalisoitava ja vakaviin rikkomuksiin syyl-listyneet asetettava liiketoimintakieltoon. Julkisten palvelujen kilpailutuksessa on keskeinen painoarvo annet-tava sosiaalisille kriteereille, joista tärkeimpiä ovat palvelujen saata-vuus ja laatu sekä työehtojen noudattaminen.

Harmaa talous aisoihin

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaaman tutkimuksen mukaan Suomen valtio menetti vuonna 2008 harmaan talouden vuoksi 4,5–5,5 miljardia eu-roa verotuloja. Veromenetyksiä tulee sekä ansiotulosta että pääomatulosta, mutta suhteellisesti eniten pääomatulosta. Kansainvälistyvässä taloudessa


harmaan talouden torjunta edellyttää sekä kansallisia että kansainvälisiä ratkaisuja. Harmaan talouden vaikutukset eivät kuitenkaan liity pelkästään verojen ja maksujen menetyksiin, vaan kysymys on myös haitallisista vaiku-tuksista elinkeinoelämän tasapuoliseen kilpailuun, työntekijöiden asemaan, yleiseen veromoraaliin ja koko verojärjestelmän uskottavuuteen. Kahdenvälisissä verosopimuksissa pääsääntönä on, että ulkomaalaisen työnantajan palveluksessa Suomessa alle kuusi kuukautta kestänyt työs-kentely ei edellytä veronmaksuvelvollisuutta Suomeen. Tämä ns. mekaa-nikkosääntö on mahdollistanut sen, että puolen vuoden välein yrityksen ni-meä vaihtamalla ulkomailta operoivat yritykset ovat voineet jatkaa samalla henkilöstöllä pysyväisluontoista toimintaansa ilman verovelvollisuutta Suo-meen. On syntynyt vakava kilpailuhäiriö, jonka seurauksena suomalaiset yritykset eivät enää osallistu edes tarjouskilpailuihin, koska ero halvempaan ulkomaiseen tarjoukseen on niin suuri. Maassamme vallitsee varsin laaja yhteisymmärrys siitä, että harmaa talous on saatava aisoihin. Harmaan talouden taltuttamiseksi tarvitaan tehokasta verovalvontaa ja siihen sopivat keinot. Eniten parannettavaa on rekisteri-pohjaisissa, laajoihin tiedonsaantioikeusiin perustuvassa viranomaisval-vonnassa. Mutta pelkkä viranomaisvalvonta ei riitä. Tarvitaan myös suoraa valvontaa työntekopaikalla.

Harmaata taloutta on kitkettävä tehokkaasti yritysten välisten reilun kilpailun toteutumiseksi. Harmaan talouden torjunnan on perustutta-va monivuotisiin ohjelmiin, joita koordinoivat verohallitus ja sen alai-suuteen perustettu harmaan talouden selvitysyksikkö. Kansainvälis-tynyt sijoitustoiminta tarvitsee oman selvitysyksikkönsä, jolla on laa-jat valtuudet mm. tarkistuksiin luottolaitoksissa. Yritysten omistus-suhteita piilottavan hallintarekisterin käyttöä ei tule laajentaa. Verosopimuksissa on täsmennettävä veronmaksuvelvollisuus työn-tekomaahan silloin kun toiminta on pysyväisluontoista. Suomessa työtä tekevien ulkomaalaisten työntekijöiden aseman pa-rantamiseksi Suomessa on otettava käyttöön kattava veronumero-rekisteröinti ja ulkomaalaisten työntekijöiden rekisteröinti, jota ilman työn tekeminen Suomessa on kielletty. Ammattiliitoille säädetään kanneoikeus, jotta työsuhdeasioihin ja työoloihin liittyvät laiminlyönnit ja rikokset saadaan kattavasti asianmukaisen oikeuskäsittelyn piiriin. Erityisesti kansainvälisen työ-voiman liikkuvuuden lisääntyessä on ammattiliittojen kanneoikeudella mahdollista varmistaa oikeudenmukaiset työehdot Suomessa. Työnantajille on säädettävä työehtosopimuksen rikkomuksesta ai-heutuvan vahingonkorvauksen lisäksi sakkomaksu. Maksun voi määrätä myös käräjäoikeus järjestäytymättömien työnantajien osal-


ta. Samalla korotetaan työnantajajärjestöjen valvontavelvollisuuden rikkomisesta aiheutuvaa hyvityssakkoa.


TURVAA JA PALVELUJA

Suomessa on lakisääteinen toimeentuloturva sairauden, työkyvyttömyyden, työttömyyden, vanhuuseläkeajan ja perheenhuoltajan kuoleman varalle se-kä äitiys, isyys- ja vanhempainvapaiden ajalle. Yhteisnimitys tälle kokonai-suudelle on sosiaalivakuutus. Sosiaalivakuutuksen ansiosidonnaiset osuudet rahoitetaan työnantajien ja työntekijöiden lakisääteisillä maksuilla. Perusturvaetuudet kustannetaan ve-rovaroista. Myös hyvinvointivaltion julkiset palvelut rahoitetaan pääosin ve-roilla. Näin ollen työllisyydellä on suuri merkitys koko sosiaaliturvan ylläpi-tämisessä: mitä useammalla naisella ja miehellä on työtä, sitä turvatumpi on myös työttömien, sairaiden ja kuntoutujien toimeentuloturvan sekä hy-vinvointipalvelujen rahoitus. Sosiaalivakuutuksen tehtävä on taata toimeentulo silloin, kun palkka ei juokse. Yhteiskunnan takaamien hyvinvointipalvelujen tarkoitus on tukea työhön osallistumista, ja helpottaa toimeentuloa. Sosiaaliturvalla voidaan myös hillitä tuloerojen kasvua. Erityisesti kattavalla ansiosidonnaisella sosi-aalivakuutuksella on pystytty torjumaan köyhyyttä. Suomessa sosiaaliturvan vahvistaminen pysähtyi laajassa mitassa 1990-luvun lamaan. Sen jälkeen sosiaaliturvaa on parannettu lähinnä leikkauksia purkamalla sekä korottamalla joltain osin perusturvaetuuksien tasoa. SAK on ajanut työttömyysturvan ja työvoimapolitiikan yhteyden tiivistämis-tä. Tämän niin sanotun muutosturvamallin toteuttamisen lisäksi on edistet-ty myös muun työvoimapolitiikan sekä aikuisväestön koulutusmahdollisuuk-sien ja -tukien parantamista. Sata-komitean yhteydessä solmitussa sosiaa-litupossa päätettiin työttömien työssäoloehdon lyhentämisestä sekä päivä-rahojen korotuksista koulutus- ja muihin aktiivitoimiin osallistumisen ajoilta. Sosiaalitupoon sisältyi myös heikennyksiä, kuten osa-aikaeläkkeen ja lisä-päivärahaoikeuden ikärajojen nostot. Sosiaalipoliittista keskustelua hallitsee lähivuosina kolme isoa teemaa: työ-urien pidentäminen ja eläkeikä, lakisääteisen sosiaalivakuutuksen katta-vuuden turvaaminen sekä hyvinvointipalvelujen tarjoaminen ja tuottaminen. Kaikki nämä teemat kiertyvät myös työelämän rakenteiden jatkuvaan muu-tokseen ja työn teettämisen ja tekemisen muotojen moninaistumiseen. Tavoitteena vahvistaa sosiaaliturvaa ja palveluja

Lakisääteisyys ja kattavuus ovat olleet Suomen sosiaaliturvamallin parhaita puolia, mutta turvan taso ei ole erityisen hyvä verrattuna esimerkiksi muihin Pohjoismaihin. Viime vuosina yleistyneet erilaiset työnteon muodot ovat heikentäneet palkansaajan sosiaaliturvan kattavuutta. Sosiaaliturvalle pää-sy on vaikeutunut ja siltä pudotaan helposti. Ansiosidonnaisen turvan tar-koitus on taata kohtuullinen toimeentulo tilanteissa, joissa työntekijä esi-merkiksi työttömyyden tai sairastumisen takia joutuu tilapäisesti työelämän ulkopuolelle tai jää eläkkeelle. Jos lainsäädäntö turvaisi vain minimitasoisen


sosiaalivakuutuksen, pienipalkkaisilla työntekijöillä - toisin kuin yhteiskun-nan hyväosaisilla – ei olisi varaa täydentää turvaansa maksullisilla markki-navakuutuksilla. Perusturva on tärkeää myös monille palkkatyöntekijöille. Esimerkiksi pitkit-tyneen sairastelu- ja työttömyyskierteen takia ansioturvalta pudonneille pe-rusturvaetuudet, lähinnä työmarkkina- ja asumistuki ovat tarpeellisia. Lisäk-si pienipalkkaisten tai pitkään osa-aikaisissa tai pätkittäisissä työsuhteissa työtä tehneiden eläketurvaa täydentää kansaneläke. Kaiken kaikkiaan on tärkeä huolehtia sosiaaliturvan kattavuudesta, kun kokoaikaisen työn rinnal-la työtä teetetään entistä moninaisimmissa muodoissa.

Sosiaaliturvan kattavuutta on parannettava työelämän muutokset huomioon ottaen. Sosiaaliturva on säilytettävä lakisääteisenä. Kai-killa työntekijöillä riippumatta työsuhteen pituudesta tai työn teettä-misen tavasta on oltava oikeus sosiaaliturvaan esimerkiksi sairau-den ja työttömyyden ajalta. Sekä ansiosidonnaista sosiaaliturvaa että perusturvaa on parannet-tava, jotta hyvinvointivaltio voidaan pitää toimivana. Ansiosidonnai-nen turva ja perusturva eivät ole toisilleen vastakkaisia vaan täyden-tävät toisiaan.

Työttömien työnhakijoiden toimeentuloturvan ja työvoimapalvelujen paran-taminen on myös tulevina vuosian tärkeä edunvalvonnan painopiste. Ta-voitteena on, että työpaikan menetyksen jälkeen löytyisi mahdollisimman nopeasti uusi työ ja työttömyyden pitkittymistä voitaisiin ehkäistä. Työmark-kinatukea saavat työnhakijat tarvitsevat erityistä tukea työllistymiseensä. Heille suunnattujen aktiivitoimien on oltava motivoivia, kannustavia ja työl-listymiseen johtavia. Monet ovat huolissaan toimeentulon katkoksista esi-merkiksi lyhytaikaisia töitä tarjottaessa. Siksi sosiaaliturvaan tarvitaan jous-toelementtejä.

Työttömän työnhakijan toimeentuloturvaa on selkeytettävä ja koro-tettava. Ansioturvalle pääsyä on helpotettava lyhentämällä työssä-oloehtoa. Työttömyyspäivärahan uudelleen määrittelyjä pitää vä-hentää, jolloin lyhytaikaisenkin työn vastaanottaminen olisi kannat-tavaa ja mahdollistaisi toimeentulon ennakoimista nykyistä parem-min. Työpaikan menettäneille pitää löytää mahdollisimman pian uusi työ-paikka. Työvoimapolitiikan toimia on lisättävä, ja niiden vaikuttavuut-ta parannettava. Työvoimapalveluja on räätälöitävä vastaamaan pa-remmin työnhakijoiden tarpeita. Työhön paluuta on tuettava sovit-tamalla sairausvakuutusta, perus- ja työterveyshuoltoa sekä kuntou-tuspalveluja entistä paremmin yhteen. Pitkään työttömänä olleelle on tarjottava mahdollisuus työllistyä il-man, että hänen tarvitsee pelätä taloudellisen tilanteensa heikkene-


vän entisestään. Työttömyysturvaa pitää kehittää joustavammaksi esimerkiksi siten, että oikeus turvaan säilyy muutaman kuukauden ajan työn aloittamisen jälkeen tai että työttömyysturvaa maksettai-siin porrastetusti työhön paluun ensimmäisten kuukausien ajan. Työmarkkinatuen tarveharkinnasta on luovuttava. Asumistukea on parannettava niin, että se ulottuu myös työssäkäyville lapsiperheille.

Julkiset palvelut ovat osa hyvinvointivaltiota, ja niitä on kehitettävä yhteis-kunnan ja työelämän muutosten mukaan. Toimivat sosiaali-, terveys-, työ-voima- ja koulutuspalvelut tukevat toimeentuloa. Yhteiskunnan tarjoamilla palveluilla on mahdollistettu myös naisten työssäkäynti, kun vastuu hoivas-ta ei ole ollut pelkästään kodin ja suvun varassa. Hyvin toimivat palvelut vahvistavat myös kilpailukykyä.

Julkiset hyvinvointipalvelut ja sosiaalivakuutuksen antama turva on saatava entistä paremmin tukemaan toisiaan. Palvelujen on jatkos-sakin oltava kaikkien saatavilla. Palvelumaksujen on oltava tasolla, että myös pienituloiset voivat niitä käyttää.

Työurien pidentämiseen kestävä linja

Työurien pidentäminen on laajasti hyväksytty tavoite, sillä se on tärkeää työntekijän riittävän eläkkeen turvaamiseksi sekä sosiaaliturvan ja hyvin-vointipalvelujen rahoittamiseksi. Myös työmarkkinaosapuolet ovat sitoutu-neet tavoitteeseen 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Keinoista ay-liikkeellä ja työnantajilla on perinteisesti ollut eri painotukset. Kun ay-liike on korostanut työelämän kehittämistä työssä jatkamisen tukemiseksi, työnantajat ovat vaatineet suoraviivaisesti heikennyksiä eläke- ja työttömyysturvaan.

Työurien pidentämiseen tarvitaan kestävä työelämän kehittämisen linja, joka koskee koko työuraa - alusta loppuun. Työurien pidenty-misen tärkein edellytys on korkea työllisyysaste ja työhön osallistu-misen mahdollisuuksien turvaaminen myös osatyökykyisille.

Työkyvyn menetyksen takia liian moni työntekijä joutuu vuosittain useita vuosia ennen eläkeikää työkyvyttömyyseläkkeelle ja siis syrjään työelämäs-tä. Sen sijaan terveytensä säilyttäneet pystyvät jatkamaan työssä pitem-pään ja siirtyvät vanhuuseläkkeelle keskimäärin selvästi yli 63-vuotiaana. Joustavan eläkeiän alarajan nostaminen ei tuo yhtään työpaikkaa lisää eikä auta työurien pidentämisessä, jos työntekijän terveys on mennyt ja ammat-titaito vanhentunut.

Työkyvyttömyyden ehkäiseminen on ensisijaista työssä jatkamisen kannalta. Toiseksi on välttämätöntä, että työntekijöillä on työelä-mässä tarvittava osaaminen kohdallaan alkaen nuoruusvuosista ja jatkuen koko työuran ajan.

Työeläkemaksuista on yksityisillä aloilla toistaiseksi sovittu vuoden 2014 loppuun asti. On kuitenkin tärkeää varmistaa sekä yksityisillä ja julkisilla


aloilla että työeläkkeiden rahoitus on riittävä jatkossakin. Myös nuorempien työntekijäsukupolvien on voitava luottaa lakisääteiseen eläketurvaan.

Työeläketurvan rahoitus on varmistettava riittävällä maksutasolla sekä yksityisillä että julkisilla aloilla.

Perhevapaat joustaviksi

Vanhemmuuden ja työn hyvä tasapaino on perheiden etu. Vanhempien joustavaa työntekoa on tuettava lasten ollessa pieniä esimerkiksi osittaista hoitorahaa korottamalla sekä sovittamalla yhteen osa-aikatyön ja kotihoi-dontukea. Päivähoitomaksut eivät saa muodostua esteeksi joustavalle töi-den tekemiselle eivätkä rasittaa pienituloisia perheitä kohtuuttomasti. Mak-sujen on määräydyttävä käytön mukaan ja tulorajojen on oltava pienituloisia tukevalla tasolla. Isien osuutta vanhempainvapaisiin on pidennettävä nykyisestä ja tehtävä niistä mahdollisimman joustavia. Silloin mahdollisimman moni perhe ja lapsi hyötyvät niistä. Vanhempainvapaan kestoa on pidennettävä siihen, kunnes lapsi täyttää vuoden. Tilapäisen hoitovapaan eli sairaan lapsen hoitamiseen oikeuttavaa lapsen ikärajaa on korotettava nykyisestä kymmenestä vuodes-ta kahteentoista vuoteen. Vanhempainetuudet korvataan tällä hetkellä sairausvakuutuksen kautta. Vanhemmuudesta työnantajille aiheutuvia kustannuksia on jo parannettu mm. korottamalla päivärahojen tasoa ja vuosilomakustannusten kompen-saatiota.

Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista on parannettava. Erillinen vanhempainvakuutus on tarpeen etuuksien, perhevapaiden ja työn-antajakustannusten tasaisen jakautumisen kehittämiseksi. Mahdol-linen kustannusten lisätasaus pitää rahoittaa työnantajien mak-suosuuksin.

Pienten koululaisten yksinäiset aamut ja iltapäivät ovat vähentyneet aamu- ja iltapäivätoiminnan laajentumisen myötä 2000-luvulla. Tilanne ei ole kui-tenkaan vielä riittävän hyvä. Toimintaa on järjestettävä kunnassa kaikille tarvitseville. Osallistumismaksujen pitää olla tasolla, joka ei estä ketään pientä koululaista osallistumasta toimintaan. Terveyseroja kavennettava

Suomalainen terveydenhuolto on ollut menestystarina, jos mittareina käyte-tään sairastavuuden ja kuolleisuuden vähenemistä. Kuitenkin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ovat sosiaaliseen asemaan ja tuloeroihin perustuvat terveyserot kasvaneet. Pitkäaikaistyöttömillä tai perusasteen käyneillä työntekijöillä on odotettavissa vähemmän elinvuosia ja ennen muuta vähemmän terveitä elinvuosia kuin korkeasti koulutetuilla. Julkisen terveydenhuollon asiakasmaksut ja kalliit lääkkeet rajoittavat alemmissa tu-


loluokissa olevien mahdollisuuksia käyttää terveyspalveluja ja hoidattaa it-seään. Erityistoimenpiteitä on suunnattava terveyserojen kaventamiseen. Monet terveydenhuoltoa eniten kuormittavista sairauksista ovat ennaltaeh-käistävissä. Terveillä elintavoilla on keskeinen merkitys ylipainoon, vähäi-seen liikuntaan ja päihteiden käyttöön liittyvien sairauksien ehkäisyssä. Tässä ehkäisytyössä perusterveydenhuollolla on keskeinen merkitys. Myös mielenterveyspalvelujen palvelujen saattaminen samanarvoisiksi peruster-veydenhuollon muiden palvelujen kanssa on tärkeää. Mielenterveyden sai-rauksien tuoma leima ei saa haitata hoitoon pääsyä eikä mielenterveyspoti-laiden fyysisten sairauksien tunnistamista ja hoitoa.

Hyvin toimiva terveydenhuolto perustuu vahvaan perusterveyden-huoltoon ja joustaviin palveluketjuihin erikoissairaanhoidosta perus-terveydenhuoltoon ja kuntien sosiaalitoimeen. Parhaiten tätä ediste-tään luomalla suurempia organisaatioita, jotka pitävät sisällään koko hoitoketjun. Sujuvat palveluketjut nopeuttavat hoitoon pääsyä. Erikoissairaan-hoidon hoitotakuuta on lyhennettävä asteittain kuudesta kuukaudes-ta kolmeen kuukauteen. Hoitoon pääsyn nopeutuminen lyhentää työkyvyttömyysaikaa ja pidentää työuria. Kunnallisen terveydenhuollon rahoituksen ja valtion riittävän rahoi-tusosuuden turvaaminen ovat terveyspolitiikassa ensiarvoisen tär-keää. Julkista terveydenhuoltoa on kehitettävä samantasoiseksi kuin työterveyshuolto parhaimmillaan on. Julkisen terveydenhuollon turvaaminen edellyttää taloudellisten resurssien lisäksi henkilöstön työolojen kehittämistä ja joustavuuden lisäämistä niin työajoissa kuin työn kuormittavuudessakin.

Työterveyshuollon kattavuudessa suurin vaje koskee pieniä työpaikkoja. Alle kymmenen työntekijän yrityksissä työterveyshuollon kattavuus on alhaisin. Osaltaan syynä on sekä tiedon puute että työnantajien kokema vaikeus järjestää työterveyshuoltopalveluja. Lisäksi osa lääkärikeskuksista ei ole huolinut pieniä työpaikkoja asiakkaikseen. Lyhytaikaisissa tai määräaikaisissa työsuhteissa olevien osalta ongelmana on, että terveystarkastuksia ei tehdä säännöllisesti.

Kaikille työntekijöille on turvattava samantasoiset työterveyshuolto-palvelut. Kunnallista työterveyshuoltoa on kehitettävä ja sen haa-voittuvuutta on vähennettävä parantamalla kunnallisten työterveys-huoltoyksiköiden yhteistyötä ja kasvattamalla niiden kokoa. Työterveyshuollossa ennaltaehkäisevän toiminnan merkitys on kes-keisintä. Työterveyshuollon ennaltaehkäisevä ja muu toiminta on turvattava nykyisen työtulovakuutukseen perustuvan rahoitusjärjes-telmän kautta.


Tapaturmavakuutuksen uudistaminen

Tapaturmavakuutuslainsäädännön uudistamistyö on käynnissä. Uudistusta tarvitaan yli 60-vuotiaan lainsäädännön ajantasaistamiseksi. Työ on mittava ja sen loppuun vientiin ja uuden lain voimaantuloon menee aikaa vielä usei-ta vuosia.

Tapaturmavakuutus takaa työntekijän sosiaaliturvan työtapaturman tai ammattitaudin kohdatessa ja on siksi työntekijöiden keskeisintä turvaa. Palkansaajille keskeistä on turvata etujen taso, ja työelämän muutokset on otettava huomioon lakiuudistuksissa.


SOPIJA, NEUVOTTELIJA, KANSANLIIKE

SAK on 21 jäsenliiton katto-organisaatio, yhteiskunnallinen vaikuttaja, sopi-ja ja neuvottelija, mutta myös miljoonan jäsenen muodostama kansanliike. SAK:lainen ammattiyhdistysliike on yli sadan vuoden ajan menestyksek-käästi tehnyt töitä suomalaisen palkansaajan hyvinvoinnin eteen. Mitä vah-vempi ja yhtenäisempi ay-liikkeen rintama on ollut, sitä vahvempi asema sillä on ollut myös neuvottelu-, sopimus- ja järjestöllisessä toiminnassa. Viime vuosina työnantajapuoli on onnistunut ay-liikettä paremmin tiivistä-mään rivejään ja koordinoimaan vahvasti sopimusneuvotteluja. Pystyäk-semme vastaamaan haasteeseen on SAK:laisen ay-liikkeen päästävä eroon keskinäisestä sopimus- ja jäsenkilpailusta. On nähtävä, miten suuri merkitys koko liikkeen menestymisellä on myös yksittäiselle jäsenelle ja jä-senliitolle. Työnantajien ja ay-vastaisten voimien etuna on hajanainen ja si-säisesti eripurainen ammattiyhdistysliike.

Tarvitsemme vahvan keskusjärjestön, joka tekee yhteistyötä jäsen-liittojen kanssa yhteiskuntapolitiikan eri lohkoilla ja sopimuspolitii-kassa. Tarvitsemme entistä laajempaa yhteistyötä järjestötoimin-nassa ja viestinnässä. Erikokoisten liittojen tarpeet on otettava en-tistä paremmin huomioon. Tarvitsemme aiempaa vahvempaa jäsenliittojen yhteistä rintamaa liikkeen strategian ja edunvalvonnan linjausten määrittelemisessä sekä toteuttamisessa. Vahvaa keskusjärjestöä ei voi olla ilman vah-voja, toisiaan kunnioittavia ja arvostavia jäsenliittoja. Vahva keskus-järjestö ei tarkoita sitä, että se käyttäisi valtaa liittojen jäseniä kos-kevissa asioissa.

Valmiutta oikeuksien puolustamiseen

SAK:laisen ay-liikkeen työtaistelukyky perustuu sekä liikkeen sisäiseen yh-tenäisyyteen, korkeaan jäsenmäärään että jäsenten sitoutuneisuuteen. Ay-liikkeen vastustajat väittävät, ettei ay-liike enää kykene organisoimaan jä-seniään mielenosoituksiin tai laajoihin lakkoihin. Ihmiset ovat edelleen val-miita ottamaan kantaa, osoittamaan mieltään ja ryhtymään työtaisteluun mikäli asia puhuttelee heitä. Perinteisen mielenosoituksen rinnalle on syntynyt etenkin verkkoon ja sosi-aaliseen mediaan uusia, kevyempiä tapoja ilmaista kantansa. Näiden hyö-dyntämiseen myös ay-liikkeellä on oltava herkkyyttä ja kykyä hyväksyä näi-hin uusiin toimintatapoihin liittyvä ennakoimattomuus ja kontrollin puuttumi-nen. Paras ja tehokkain lääke kielteisten ilmiöiden hallintaan on tehokas ja ajantasainen informaatio, joka puolestaan edellyttää liikkeen sisäisen vuo-rovaikutusta ja avointa toimintaa. Työnantajien väitteet, että työtaistelujen määrä olisi lisääntynyt huomatta-vasti etenkin ns. laittomien lakkojen osalta, ovat perusteettomia. Työnanta-japuolen nimenomaisesta vaatimuksesta työehtosopimusneuvottelut käy-


dään nykyään ilman keskusjärjestöjen koordinaatiota. Liittokohtaiseen neu-vottelu- ja sopimustoimintaan siirtyminen tarkoittaa useasti myös suurem-paa työtaisteluherkkyyttä ja työmarkkinoiden epävakautta, varsinkin, kun työnantajapuoli erittäin tiukasti ohjaa omien jäsenliittojensa neuvottelupro-sesseja.

Lakko-oikeus on kansalaisten perusoikeus ja sen kaikenlaiset rajoit-tamisyritykset on torjuttava jyrkästi.

Järjestäytyminen takaa neuvotteluvoiman

Korkean järjestäytymisasteen säilyttäminen on SAK:laisen ay-liikkeen suu-rimpia tulevaisuuden haasteita ja koko liikkeen olemassaolon keskeisin ky-symys. Korkea järjestäytymisaste on liikkeen vahvuuden, neuvotteluvoiman ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tae. Työelämän rakennemuutokset su-pistavat perinteisiä SAK:laisten jäsenliittojen järjestämisalueita. Palvelualo-jen kasvu tuo uusia työpaikkoja ja potentiaalisia jäseniä. Tehokkain jäsen-hankintatyö tehdään edelleenkin työpaikoilla. Ongelmana on, että pienille työpaikoille ei ole riittävän kattavasti saatu rakennettua toimivia luottamus-miesverkostoja. Jäsenhankinta ei toimi ideaalilla tavalla niilläkään työpai-koilla, joilla luottamusmiesrakenne on kunnossa. Tavoitteena on korkea jär-jestäytymisaste työsuhteen tyypistä riippumatta. Jäsenhankinta on liittojen tehtävä. Keskusjärjestön rooli järjestäytymistyös-sä on tuoda ay-liike näkyväksi osaksi työelämää ja yhteiskuntaa sekä kir-kastaa ay-liikkeen imagoa kansaliikkeenä, joka huolehtii jäsentensä turval-lisuudesta ja kehittymismahdollisuuksista työelämässä. Erityisen tärkeää on ay-liikkeen jatkuva näkyvyys nuorten keskuudessa. Nuorten elämässä ammattiliittoon liittyminen ei ehkä ole kiinnostava asia eikä itsestäänselvyys työelämään astuttaessa. Järjestäytymisaktiivisuus laskee selvästi nuoren täytettyä 30 vuotta. Nuoret pitävät kuitenkin ammat-tiliittoja tärkeänä ja mielikuva ay-liikkeestä on myönteinen, silti tietoisuus ammattiliittojen toiminnasta on vähäistä. SAK:n jäsenliitot tekevät hyvää koulutiedotustyötä toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa tietoisuuden lisäämiseksi, ja SAK:n kesäduunarineuvonta toimii hyvänä tiedonlähteenä nuorille. Koulutiedottamisen vahvistaminen edellyttää, että SAK:lainen ay-liike laventaa koulutiedotuskenttäänsä peruskouluihin, lukioihin ja ammatti-korkeakouluihin.

Yhdessä jäsenliittojensa kanssa SAK järjestää kampanjoita ja on näkyvästi siellä missä mahdolliset uudet jäsenetkin ovat: työpaikoil-la, oppilaitoksissa, nuorten kesäfestareilla ja muissa tapahtumissa sekä sosiaalisessa mediassa. Näillä areenoilla tavoitetaan järjestäy-tymättömät työntekijät ja etenkin nuoret.

Oppilasjäsenyys on silta ammattiliiton jäsenyyteen. Tämä silta ei läheskään aina johda varsinaiseen jäsenyyteen nuoren astuessa työelämään. Oppi-lasjäsenten jäsenside on hyvin ohut, ja he itse kokevat oppilasjäsenyyden


korostavan lähinnä ammatillisen identiteetin saavuttamista: oppilasjäsenyys on vain yksi kortti lompakossa.

Oppilasjäsenten sitouttaminen ammattiliittoon ja jäsensuhteen vah-vistaminen jo oppilasjäsenyyden aikana on ensiarvoisen tärkeää. Oppilasjäsenille on järjestettävä toimintaa, palveluja ja etuja samas-sa laajuudessa kuin muillekin jäsenille. Opiskelijoiden työssäoppimisjaksojen aikana työpaikoilla tehoste-taan jäsenyydestä ja ay-liikkeestä kertovan tiedon jakamista. Näi-den kontaktien luomisessa ovat työpaikkaohjaajat tärkeitä verkosto-ja.

Työelämän kehittymisen ja rakennemuutoksen myötä syntyy uusia ammat-tialoja ja erilaisia työntekotapoja. Määräaikaisten, osa-aikaisten ja muiden pätkätöiksi luokiteltavien työsuhteiden lisäksi ovat tulleet vuokratyöntekijät, itsensä työllistävät työntekijät ja ammatinharjoittajat, useimmiten työntekijän oman tahdon vastaisesti. Näiden ryhmien järjestäytyminen on heikkoa. Ay-liikkeen on tehtävä aktiivisesti työtä, jotta heille löytyy oma paikkansa ay-perheessä. Tehokas jäsenhankintakampanjointi edellyttää myös ajantasaista jäsen-määräkehityksen seuraamista ikäryhmittäin, toimialoittain ja alueittain. Täl-löin pystytään reagoimaan muutoksiin välittömästi ja kohdentamaan panok-set tarkoituksenmukaisesti.

Jäseneksi liittymisen on oltava helppoa, nopeaa ja vaivatonta, kyn-nyksen on oltava matala. Jäsenhankintaa kehitettäessä on selvitet-tävä ns. ay-porstua-ajatusta. Jäsenyyden siirtoa liitosta toiseen on helpotettava esimerkiksi kehit-tämällä liitot.fi-sivustoa. Liitot.fi-sivustoa tulee kehittää ammattiyh-distysliikkeen tietoväyläksi sekä jäsenyyskanavaksi, niin että tie-donhaluiset löytävät helposti sekä oman työehtosopimuksensa mu-kaisen ammattiliiton että tarvittavan perustiedon järjestäytymisestä.

SAK edistää työntekijöiden järjestäytymistä. SAK kokoaa jäsenliitoil-taan parhaat jäsenhankintakeinot ja -toimintamallit sekä jakaa par-haat oivallukset yhteiseen käyttöön. Lisäksi selvitetään järjestäyty-mättömyyden taustalla olevat tekijät. Liittojen ja keskusjärjestön keskinäistä tiedonvälitystä on parannet-tava. Keskitetympi tiedonhallintajärjestelmä mahdollistaisi jäsen-hankinta- ja koulutuspanosten kohdentamisen tarkoituksenmukai-sesti.


Verkostoja nuorille

Nuorten osallistuminen ay-organisaatioon on ollut laskussa 2000-luvulla. Kuitenkin työpaikkojen luottamustehtäviin, kuten luottamusmiehiksi ja työ-suojeluvaltuutetuiksi nuoret ovat hakeutuneet yllättävänkin aktiivisesti suur-ten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle ja jo ennen sitä. Näyttää, että nuoret pyrkivät hanakammin sellaisiin tehtäviin, jossa tulokset ovat nähtävissä no-peasti, kun taas pitkäjänteinen vaikuttamistyö esimerkiksi ammattiosastois-sa tai muussa ay-liikkeen organisaatiossa ei tunnu houkuttelevalta. Nuorisotoiminnan keskeinen tavoite on toimia siltana nuorten houkuttelemi-seksi työpaikalta ay-liikkeen organisaatioon. Tätä tarkoitusta varten nuori-sotoiminnan roolia ja autonomiaa on syytä vahvistaa. Nuorisotoiminnan keskeinen periaate on ”nuorelta nuorelle”. Tämä tarkoittaa sitä, että saa-dakseen nuoria mukaan, SAK:n ja liittojen on annettava nuorten itse päät-tää nuorisotoiminnan keskeinen sisältö ja turvattava resurssit sen toteutta-miseksi. SAK Nuorten alueellisten toimintaryhmien tarkoituksena on luoda alueelli-nen foorumi niille ay-aktiiveille, jotka haluavat perehtyä omaa liittoa laajem-piin työelämän ja yhteiskunnan asioihin. Toimintaryhmätoiminta on mahdol-listanut nuorten aktiivisen toiminnan sellaisilla alueilla, joilla liittojen alueelli-nen nuorisotoiminta on ollut hiljaisempaa. Alueellisen toimintaryhmätoimin-nan ongelma on kuitenkin ollut lyhytjännitteisyys ja osin organisaatiolähtöi-syys.

Nuorten alueellista toimintaa on koottava isommiksi kokonaisuuk-siksi, jotta toiminta olisi vakaammalla pohjalla. Lisäksi nuorten alu-eellinen toiminta on organisoitava verkostomaisesti ja tapahtuma- tai projektikohtaisesti. Kehitetään SAK:n nuorten verkostoitumista yli liittorajojen.

Vaikka nuorisotoiminta onkin nuorten omaehtoista toimintaa nuorelta nuo-relle, on nuorisotoimintaa syytä viedä lähemmäksi jäsenhankinta- ja koulu-tiedotustoimintaa. Vuosittainen alueellisesti järjestettävä kesäduunarikiertue on syytä kytkeä vahvemmin nuorten alueelliseen toimintaan. Lisäksi jäsen-hankintatoimia on suunnattava nuorisotapahtumiin niin, että toimien toteut-tamisella voidaan tukea nuorten alueellista aktiivisuutta, verkostoitumista ja toimintaa. Noin 50 000 nuorta liittyy SAK:laisiin ammattiliittoihin joka vuosi. Samalla kun mietitään, miten uusia nuoria jäseniä saadaan lisää, on syytä pohtia, miten uudet jäsenet otetaan vastaan. Erityisesti nuorten ensikokemuksilla ay-liikkeestä on ratkaiseva rooli tulevaisuuden järjestäytymisasteen kannal-ta. On syytä olettaa, että uusien nuorten jäsenten joukossa on tuhansia ak-tiivisia tai vaikuttamishaluisia nuoria. Nykyisin osa liitoista järjestää omia uusien jäsenten kursseja, mutta SAK:n liittoperheestä puuttuu kokonaisnä-kemys uusien nuorten jäsenten aktivoimiseksi.


Saadakseen uusia toimijoita ja luottamushenkilöitä sekä työpaikoille että ay-liikkeen omaan organisaatioon SAK, liitot ja Kiljavan opisto käynnistävät hankkeen, jonka tavoitteena on kehittää uusien nuor-ten jäsenten koulutusta. Hankkeessa etsitään keinoja, miten mah-dollisimman moni uusi nuori jäsen saa myönteisen ensikosketuksen ay-liikkeeseen. Yhtä olennaista on myös kuunnella, millaisia odo-tuksia ja edellytyksiä uudet jäsenet omalle aktiivitoiminnalleen aset-tavat.

Tasa-arvoa käytäntöön

Yksi SAK:n keskeisimmistä periaatteista ja tavoitteista on tasa-arvo. Tasa-arvotyö kytkeytyy läheisesti edunvalvontaan, järjestäytymisen edistämiseen ja kolmikantaiseen vaikuttamiseen lainsäädäntötyöhön. SAK:n profiili on kuitenkin jäsenkuntaan ja potentiaaliseen jäsenkuntaan verrattuna kohtuut-toman miehinen, mikä vaikeuttaa uusien naisvaltaisten, heikosti järjestäyty-neiden alojen jäsenhankintaa. Valinnat hallintoelimiin, edustuksiin, työteh-täviin ja julkisiin esiintymisiin on saatava nais-mieskokoonpanolta tasapai-noisemmaksi. SAK:n ja ammattiliittojen uskottavuus tasa-arvotyössä paranee, jos omat käytännöt ja toimet edistävät miesten ja naisten tasapuolista ja oikeuden-mukaista kohtelua niin luottamustehtävissä kuin työntekijöinä.

Keskusjärjestön ja ammattiliittojen valinnoissa naisten ja miesten jä-senosuudet on otettava aiempaa paremmin huomioon. Keskusjärjestö ja ammattiliitot ovat esimerkillisiä tasa-arvolain vel-voitteiden toteuttamisessa. Tasa-arvosuunnitelmat uusitaan sään-nöllisesti. Niiden toteutumista seurataan vuosittain. Palkkakartoituk-set tehdään huolellisesti.

Toimintaa koko maassa

SAK:n vahvuus on maan kattava alue- ja paikallistoiminta, jonka ansiosta SAK:lla on mahdollisuus organisoida valtakunnallista toimintaa koko maas-sa. SAK:n alueorganisaatio muodostuu viidestä toiminta-alueesta ja kol-mestatoista aluetoimistosta henkilökuntineen. Lisäksi kahdeksalla jäsenlii-tolla on oma aluetoimistoverkostonsa. SAK:lla ja sen jäsenliitoilla on lähes 90 000 aktiivitoimijaa. Näistä merkittä-vä osa jää eläkkeelle lähivuosien aikana. Alue- ja paikallistoiminnan sekä aktiivien tuen näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää tiivistää liittojen ja keskusjärjestön alueellista yhteistyötä. Tällä hetkellä liittoyhteistyö toteutuu parhaiten yhteiskuntavaikuttamisessa, järjestäytymisen edistämisessä, työmarkkinatiedotuksessa ja viranomaisyhteistyössä sekä yhteisten tapah-tumien järjestämisessä. SAK:laisen ay-liikkeen toimintatavat ja -muodot ovat hierarkkisia, ammatti-yhdistysliikkeen kytkös valtioon läheinen ja demokratia edustuksellista.


Toiminta perustuu pitkäaikaiseen sitoutumiseen ja työ tähtää laajoihin sosi-aalisiin ja yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Vuosikymmeniä käytössä olleet toimintatavat tai -muodot eivät puhuttele tai houkuttele nuorempien suku-polvien edustajia. He odottavat toiminnalta elämyksellisyyttä projektiluon-teisuutta, nopeita tuloksia, konkreettista tekemistä sekä henkilökohtaista hyötyä. Projektisukupolven edustajat ovat valmiita sitoutumaan ja toimi-maan asian puolesta, jonka he kokevat itselleen hyödylliseksi. Osallistumi-sen pitää olla helppoa, mielekästä ja vaikuttavaa. Vaikuttaminen siirtyy ka-bineteista kaduille, verkkoon ja julkisuuteen. Yhdistysmuotoisen toiminnan rinnalle on mahdollista luoda uusia toiminta-kanavia ja -muotoja, jotka eivät vaadi yhtä tiivistä ja pitkäjänteistä sitoutu-mista kuin perinteinen yhdistystoiminta. Käytännössä tämä edellyttää toimi-joiden herkkyyttä ajantasaiseen, toimintaympäristöstä kumpuavien muutos-tarpeiden aistimiseen, osaamista muutostilanteiden hallinnassa, valmiutta nopeaan reagointiin, keskinäistä luottamusta sekä etenkin riittävää herk-kyyttä vallan tietynlaiseen uusjakoon.

Aiempaa nopeampi reagointi sekä projekti- ja verkostomaisempi toimintapa on saatettava osaksi aktiivista ay-liikkeen paikallistoimin-taa.

Paikallisjärjestöt, joita on noin 110, kokoavat yhteen SAK:n ammattiosasto-ja ja aktiiveja. Paikallisjärjestöjä on yhdistetty ja ollaan edelleen yhdistä-mässä mm. työssäkäyntialueiden mukaisiksi. Meneillään oleva kunta- ja palvelurakenneuudistus, Paras-hanke, vaikuttaa myös paikallisjärjestöjen toiminta-alueisiin.

SAK:n paikallinen toiminta vaatii perusteellisen remontin. Tavoittee-na ovat toimintaa ja osallistumista vähän rajoittavat ja paljon sallivat säännöt, perustehtävän kirkastaminen sekä hierarkkisen ja moni-portaisen organisaation keventäminen. Tarvittaessa on arvioitava myös paikallistoiminnan taloudellinen resursointi.

Vaikka kyse on SAK:n paikallistoiminnan uudelleenorganisoinnista, proses-si on koko SAK:laisen liikkeen yhteinen – siihen on saatava mukaan niin paikallisjärjestöt kuin liitotkin. Muutos lähtee liikkeelle ay-aktiiveista ja kun-kin alueen omista haasteista. Kansallista päätöksentekoa ja taloudellisten resurssien jakamista on siirret-ty yhä enemmän alueille. Maakuntaliittojen yhteistyöryhmät (MYR), ELY-keskukset, AVI-virastot, TE-toimikunnat sekä erilaiset aluekehittämis- ja ESR-hankkeet ja -projektit tuovat ammattiyhdistysliikkeelle lisää aitoja vai-kutusmahdollisuuksia.

SAK vastaa liikkeen alueellisesta edunvalvonnasta ja vaikuttamises-ta maakunta- ja seututasolla sekä yhteistyön koordinoimisesta. SAK pitää yhteyttä myös muiden keskusjärjestöjen alueellisiin organisaa-tioihin ja järjestää yhteisiä, kaikkia palkansaajia koskevia tilaisuuk-


sia. Työ- ja elinkeinotoimistojen määrän vähentyessä on erityisesti varmistettava palkansaajien vaikutusmahdollisuudet alueilla työlli-syyteen liittyvissä asioissa.

Ay-aktiivien osaamista pitää pystyä nykyistä enemmän hyödyntämään alu-eellisessa edunvalvonta- ja edustustyössä. Aktiivien panoksen lisääminen edellyttää, että heillä on käytössään riittävä ja ajantasainen tieto. Samanai-kaisesti on kuitenkin huolehdittava koko aktiivijoukon motivaation, jaksami-sen ja osaamisen jatkuvasta ylläpitämisestä ja huoltamisesta. Tähän työ-hön liitoilla on jo toimintamalleja, mutta sen lisäksi keskusjärjestöllä on luonteva rooli voimien alueellisena kokoajana ja yhteisten ratkaisujen to-teuttajana.

SAK:n alue- ja paikallistoiminnan tehtävänä on järjestötoiminnan li-säksi tehostaa SAK:laisen ay-liikkeen vaikuttamismahdollisuuksia maakuntatason kehittämistyössä ja päätöksenteossa, edistää jäsen-liittojen alueellista yhteistyötä sekä järjestää valtakunnallisia kam-panjoita koko maassa vaalien, sopimuskierrosten ja muiden yhteis-kunnallisten tapahtumien yhteydessä. SAK:n aluetoiminnan painopistettä siirretään entistä enemmän jär-jestäytymisen tukemiseen ja järjestöllisen toimintapohjan vahvista-miseen.

Ay-koulutus tukee edunvalvontaa

Ammattiyhdistyskoulutus on tarkoitettu kohentamaan työelämän heikom-man osapuolen, työntekijän asemaa ja vaikutusmahdollisuuksia. Koulutuk-sen erityisenä tehtävänä on työelämän kehittäminen. Sen rinnalla koulutuk-sella on edelleen yleinen sivistyksellinen tehtävä sekä tasa-arvotehtävä. Koulutus myös kannustaa kriittiseen ajatteluun ja nostaa esiin uusia näkö-aloja. Ay-koulutuksen tehtävänä on • tukea edunvalvonnan onnistumista • ylläpitää ja vahvistaa järjestöllistä toimintakykyä sekä uusiutumista • kehittää jäsenten ja aktiivien osaamista ja oppimista • kehittää jäsenten työpaikkojen työoloja ja työelämää.

Ay-toiminnan kulmakiviä ovat yhteisöllisyys, vuorovaikutus, verkostot ja keskinäinen tuki. Näille periaatteille rakentuva koulutus tukee järjestöllistä kehittymistä ja ylläpitää kiinnostusta sekä halua toimia ay-järjestöissä. Kan-nustavat opetusmenetelmät ja arvostus aktiivijäsenten vapaaehtoistyötä kohtaan luo perustan koulutuksen onnistumiselle. Ne tunnistavat myös eri-laiset oppijat ja kehittävät heille soveltuvia oppimismuotoja.

Ay-koulutuksen pitää edistää yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja demo-kratiaa työelämässä. Tätä tuetaan opetusmenetelmillä, jotka perus-tuvat vertaisoppimiseen, vertaistukeen ja vuoropuheluun oppimisti-


lanteissa. Ne luovat perustan myös ay-aktiivien verkostoitumiselle, joka lujittaa järjestöllistä yhteenkuuluvuutta ja toimintakykyä. Pienten työpaikkojen lisääntyessä verkko-oppimista on laajennetta-va entisestään. Verkkopohjaisia itseopiskeluaineistoja on kehitettä-vä edelleen ja verkko-opiskelun ohjaamisen osaamista on lisättävä. Koulutussopimusten mukaisia opintoja pitää voida suorittaa työajal-la.

Ammattiyhdistyskoulutus on tärkeällä sijalla ammattiyhdistysidentiteetin muotoutumisessa. Jo ensimmäiset koulutuskokemukset muokkaavat luot-tamushenkilöksi valitun käsitystä itsestään ammattiyhdistystoimijana. On ensiarvoisen tärkeää, että liitot kannustavat uusien aktiivien kehittymistä ja toimintamotivaatiota. Tulokselliseen koulutukseen tarvitaan osaavat ja uusiutumiskykyiset opetta-jat, jotka kykenevät motivoimaan ja innostamaan. Jatkossakin tarvitaan ko-koaikaisia ammattikouluttajia ja heidän rinnalleen oman työnsä ohella toi-mivia kouluttajia, jotka on tähän tehtävään valmennettu. Osaava onnistuu

Ammattiyhdistyskoulutuksen ydintehtävä on tukea edunvalvonnassa onnis-tumista. Ay-koulutuksen keskeistä sisältöä ovat olleet toisaalta työelämään liittyvät normit, kuten työehtosopimusnormit ja niiden tulkinta ja soveltami-nen. Toisaalta tärkeitä ovat kehittämisvalmiudet, neuvottelukyky- ja taito, sosiaaliset taidot, tuotannon ja palveluprosessien tuntemus ja oppimisval-miudet. Koulutuksessa on otettava huomioon opiskelijoiden erilaiset taustat ja työ-paikat, jotka osaltaan ohjaavat oppimistarpeita. Paikallisen sopimisen li-sääntyessä kasvaa luottamushenkilön osaamistarve. Luottamushenkilöiltä odotetaan laajempaakin näkemystä työstä ja työprosesseista, johtamisesta ja taloudesta. Erityisesti jatko- ja täydennyskoulutuksen pitää parantaa näi-tä valmiuksia. Oppimisen kokonaisuuteen kuuluu olennaisesti myös tiedon hankinnan, seulomisen ja esittämisen kyky. Tukea luottamushenkilöiden arkeen

Osa luottamushenkilöistä kokee joutuvansa liian usein yksin ratkomaan toimintaansa liittyviä pulmia. Lisäksi he jäävät aivan liian usein ilman kan-nustavaa palautetta, jota vapaaehtoistoiminnassa tarvitaan. Luottamushen-kilöt kokevat erityisen vaativina ja kuormittavina työelämän muutostilanteet ja suoranaiset kriisit, joissa henkilökohtaisen tuen ja ohjauksen tarve on suuri.

Järjestöllisiä voimavaroja on suunnattava luottamushenkilöiden henkilökohtaiseen ohjaukseen ja tukeen.


Ohjauksen ja tuen pitää alkaa jo luottamustehtävään valinnan yhteydessä. Suunnitelmallinen ja henkilökohtainen ohjaus ja tuki edistävät tiedollista ja taidollista osaamista ja kehittämistä sekä henkistä jaksamista. Ohjauksen kehittäminen edellyttää myös toimitsijatyön uudistamista. Koulutukseen oh-jaamisen periaatteet ja käytännöt on uudistettava tai laadittava, ellei niitä ole. Jos uutta luottamushenkilöä ei ohjata koulutukseen kohtuullisen pian valinnan jälkeen, vähenee todennäköisyys saada hänet koulutukseen myö-hemminkään. Merkittävä osa luottamushenkilöistä ei ole saanut tehtävään-sä mitään koulutusta. Koulutukseen hakeutumista ja opintopolkua on liitois-sa seurattava ja luotava tähän tarkoitukseen soveltuvat rekisterit.

Ammattiyhdistyskoulutuksessa on tehtävä henkilökohtaiset oppi-missuunnitelmat ja liitoissa on pyrittävä suunnitelmalliseen ja pitkä-jänteiseen vapaaehtoistoimijoiden ohjauksen kehittämiseen. Uusi, tehtäväänsä valittu luottamushenkilö on ohjattava ay-koulutukseen viimeistään kuuden kuukauden kuluessa valinnasta.

Ammattiryhmien verkostoitumista

Ammattiliiton jäsenidentiteetti ja sitoutuminen perustuu merkittävältä osin myös jäsenen ammattiin. Ammatti, ammattiryhmä ja siihen liittyvä identi-teetti ovat siitä huolimatta varsin harvoin ammattiyhdistyskoulutuksen jär-jestämisen perusteena. Koulutuksella kuitenkin luodaan myös ammattiryh-mäkohtaisia verkostoja sekä uutta ulottuvuutta ay-aktiivina toimimiseen.

On laajennettava sellaista ay-koulutusta, jossa yhdistyvät oman ammatin ja ammattitaidon kehittyminen sekä edunvalvonta. Tätä koulutusta on tarjottava etenkin uusille jäsenille.

Ammattiyhdistyskoulutus on monille elinikäisen oppimisen polun alku. Se on usein myös kannustanut jatkamaan opintoja joko ammatillisissa oppilai-toksissa tai korkeakouluissa.

On käynnistettävä hanke, jossa määritellään ay-opintojen vaativuus-tasot ja niiden suhde eurooppalaiseen ja kansalliseen tutkintojen ja opintojen tason luokitukseen.

Ammattiyhdistysliikettä palvelevat kansanopistot ja opintokeskukset ovat osa vapaan sivistystyön virallista koulutusjärjestelmää. Niiden erityisenä tehtävänä on työelämän aktiivisen kansalaisuuden ja työelämän kehittämi-nen. Sitä on ollut entistä vaikeampaa ylläpitää vapaata sivistystyötä kuih-duttavan aikuiskoulutuspolitiikan vuoksi.

Ay-liikkeen koulutusorganisaatioiden toimintaedellytyksiä on kehitet-tävä osana vapaan sivistystyön koulutusta. Työnantajien kanssa tehtyjen koulutussopimusten toimivuutta on parannettava niin, että ne edistävät koulutukseen oikeutettujen osallistumista. Opisto- ja opintokeskusmuotoisten koulutuspalvelujen saatavuus on turvattava kaikille jäsenliitoille. Paikallisesti toteutettua ja opistokoulutusta kehi-tetään siten, että niistä yhdessä muodostuu selkeitä oppimispolkuja.


Vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja

SAK:n päätehtävänä on työn tekijöiden hyvinvoinnin, toimeentulon ja osalli-suuden parantaminen sekä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edis-täminen. Nämä tavoitteet luovat pohjan SAK:n yhteiskuntavaikuttamistyölle. SAK:n yhteiskuntavaikuttamistyö voidaan jakaa neljään osa-alueeseen: vaikuttaminen sopimustoimintaan, lainsäädäntöön, julkiseen mielipiteeseen sekä kansainväliseen päätöksentekoon. Työmarkkinajärjestönä SAK:n tär-kein vaikuttamisen lohko on edelleen sopimustoiminta. Suomalaiseen lain-säädäntöön sekä kansainväliseen, erityisesti EU-tasoiseen, päätöksente-koon vaikuttaminen on kuitenkin tullut entistä tärkeämmäksi. Työnantajien EK:n tekemä työmarkkinapoliittinen linjaus, jonka mukaan keskusjärjestöjen välinen koordinaatio halutaan rajoittaa vain palkanmuo-dostukseen, ei kelpaa SAK:lle.

Työmarkkinoilla pitää jatkossakin koordinoida laajoja asiakokonai-suuksia - kuten työllisyyden ja ostovoiman kehittymistä sekä EU-lainsäädäntöä - yhteisessä pöydässä työmarkkinakeskusjärjestöjen ja jäsenliittojen kanssa.

Sekä suomalaisessa että EU-tason lainsäädännössä SAK:n yksi kärkita-voitteista on säilyttää ja vahvistaa palkansaajien vaikutusvaltaa päätettäes-sä muun muassa sosiaaliturvaan ja työlainsäädäntöön liittyvistä asioista. Esimerkiksi eläke- ja työttömyysturva-asiat kuuluvat työmarkkinajärjestöjen päätösvaltaan jo siitä syystä, että työntekijät ja työantajat itse rahoittavat suuren osan eläke- ja työttömyysmenoista. Julkiseen mielipiteeseen vaikuttaminen on mediamaailman murroksen myötä muuttunut. Työmarkkina-asiat eivät enää ole samalla tavalla median mielenkiinnon kohteina kuin aikaisemmin, vaan ne liitetään suurempiin yh-teiskuntapoliittisiin kokonaisuuksiin. Haasteita luovat myös tiedotusvälinei-den omistuksen keskittyminen ja jakelukanavien pirstaloituminen sekä so-siaalisen median merkityksen lisääntyminen. SAK:n vaikutusvalta perustuu moneen tekijään. Tärkeimpiä ovat eurooppa-laisittain edelleen suhteellisen korkea järjestäytymisaste, jäsenliittojen yh-teistyö sekä miljoonan jäsenen toiminta työpaikoilla ja yhteiskunnassa. Li-säksi koeteltu kyky neuvotella ja sopia asioista sekä toisaalta myös kyky käyttää tarvittaessa järjestöllistä voimaa antavat SAK:lle vankan paikan yh-teiskunnassa. Liikkeen sisäinen eheys on perusedellytys koko palkansaaja-liikkeen menestymiselle. Vahvan organisaation lisäksi SAK:laisten asian-tuntemus, vakuuttava esiintyminen sekä riittävän kattava verkottuminen suomalaisessa ja kansainvälisessä yhteisössä antavat yhteiskuntavaikut-tamistyölle uskottavan pohjan. SAK:n suhteet kaikkiin poliittisiin puolueisiin on pidettävä toimivina ja avoimina, koska yhteiskuntavaikuttamisen onnistumisessa yhä tärkeämpi rooli on sillä, miten maan hallituksen ja eduskunnan päätöksentekoon pystytään vaikutta-


maan. SAK noudattaa omassa hallinnossaan jäsendemokratiaa. Järjestön toimielimissä edustajakokouksessa, valtuustossa ja hallituksessa ovat edustet-tuina liittojäsenten valitsemat edustajat. Vaikuttamisen kanavat SAK:laisen ay-liikkeen sisällä ovat auki erilaisista taustoista tuleville aktiiveille jo nyt, mutta SAK:n on pyrittävä toimimaan niin, että erilaisia poliittisia näkemyksiä edusta-vat henkilöt myös kokevat toiminnan liikkeessä houkuttelevaksi ja luontevaksi.

SAK kehittää yhteiskuntavaikuttamistaan entistä suunnitelmalli-semmin, myös paikallisella ja alueellisella tasolla.

Tiedonvälitys muutoksessa

Työntekijällä on perustuslaissa taattu sananvapaus. Se voi toteutua vain hyvän työsuhdeturvan oloissa. SAK:n ja liittojen tehokas edunvalvonta ja työolojen parantaminen edellyttää sanavapauden toteutumista ja tiedon ku-lun toimivuutta työpaikoilta edunvalvojille. Sosiaalisella medialla on suuri merkitys sananvapauden laajentamisessa. Toisaalta sananvapauteen kohdistuu uusia uhkia mm. yritysten salassapito- ja kilpailukieltomääräysten tiukentuessa.

SAK vaikuttaa lainsäädäntöön ja työelämän menettelytapoihin niin, että yritysten henkilöstölle ja heidän edustajilleen varmistetaan Suomen lain edellyttämä sananvapaus kaikissa tilanteissa.

Tiedonvälitys on rajussa muutoksessa. Viestintävälineiden omistus on kes-kittynyt entisestään ja kansainvälistynyt, toisaalta uudet välineet ovat mo-ninkertaistaneet tiedon tarjonnan. Tietoa hankitaan yhä useammin ilman välikäsiä internetistä. Samalla sosiaalinen media on lisännyt tiedon välitty-mistä erilaisten verkostojen kautta ja sen merkitys mielipideilmaston muok-kaajana on korostunut. Viestintä osana yhteiskuntavaikuttamista

Viestintä on keskeinen osa SAK:n yhteiskuntavaikuttamista ja tukee aktiivi-sesti SAK:n järjestöllisten ja edunvalvontatavoitteiden saavuttamista. Vies-tinnällä on myös merkittävä rooli järjestön toimintakyvyn ylläpitämisessä ja vahvistamisessa. SAK:laisesta ay-liikkeestä julkisuudessa käytävä keskus-telu luo yleistä mielikuvaa ammattiliitoista ja vaikuttaa sitä kautta liittymisha-lukkuuteen ja jäsenmäärien kehittymiseen.

SAK on aktiivinen nykypäivän työelämän edunvalvoja, joka tuo yh-teiskunnalliseen keskusteluun työntekijöiden näkökulman. SAK:n viestinnässä panostetaan erityisesti työelämän todellisuudesta ja työelämän ilmiöistä kertomiseen. Viestintäkampanjoilla edistetään SAK:n edunvalvonnan tavoitteita ja tuodaan esille ammattiliittoon kuulumisen merkitystä. Työelämää ja sen ilmiöitä tuodaan esille aktiivisesti, aloitteellisesti ja ennakoiden sekä tutkimustietoa entistä enemmän hyödyntäen.


Jokainen SAK:n ja sen jäsenliittojen työntekijä ja luottamushenkilö luo kuvaa SAK:sta ja SAK:laisesta ay-liikkeestä. Heidän viestinnälli-sestä osaamisestaan on pidettävä huolta, ja heille järjestetään jat-kossakin viestintäkoulutusta.

SAK:n omien tiedotusvälineiden roolia arvioitaessa kiinnitetään huomiota nopeuteen, taustoittavan aineiston tarpeeseen, vuorovaikutteisuuteen, jä-senliittojen ja luottamushenkilöiden palveluun, monikielisyyteen sekä nuor-ten tavoittamiseen ja sitouttamiseen.

SAK:n viestinnän painopiste siirretään sähköiseen viestintään. Sa-malla painetun ja verkkoviestinnän välistä yhteistyötä tiivistetään. Painetun viestinnän rooli on taustoittava ja sitouttava, ajankohtais-viestintä hoidetaan verkkoviestinnän kautta. SAK:n verkkopalvelusta kehitetään SAK:laisten työntekijöiden ja luottamushenkilöiden uutis- ja edunvalvontapalvelu, joka tavoittaa laajan yleisön myös SAK:laisen ay-liikkeen ulkopuolella. Verkkopal-velu on journalistisesti toimitettu, ajankohtaisia työelämän ja ay-liikkeen kysymyksiä nopeasti esille tuova ja taustoittava viestintä-kanava, jossa asioita lähestytään työntekijän näkökulmasta. Suo-men-, ruotsin- ja englanninkielisen sisällön lisäksi SAK:n verkkopal-velu tarjoaa perustietopaketteja myös muilla kielillä.

Saadakseen viestinsä lävitse nykyisessä tiedon tulvassa ja sosiaalisen me-dian verkostoissa SAK:laisen ay-liikkeen on toimittava yhdessä ja hyödyn-nettävä asiantuntemusta yli liittorajojen.

SAK:n ja liittojen viestintäyhteistyötä tiivistetään mm. viestinnällisten painopisteiden arvioimisessa, erilaisten viestinnällisten hankkeiden suunnittelussa sekä verkkoviestinnän hankkeiden koordinoimisessa. SAK ja liitot tukevat viestinnällään yhteisiä asioita tai hankkeita. Yh-tenäisempään viestintään ja koordinointiin on tarvetta etenkin silloin, kun työehtosopimusneuvotteluja käydään liittotasolla.

Joustavuutta toimintatapoihin

Tässä ajassa ihmisille tärkeitä ovat järjestötoiminnan helppous, nopeus ja läpinäkyvyys. Suomalaisia ei niinkään kiinnosta osallistuminen hallinnon toimintaan, vaan konkreettisten tulosten saavuttaminen ja tarvittaessa oman äänen kuulluksi saaminen mahdollisimman vähällä vaivalla. On help-po ymmärtää, jos järjestön jäsen kokee, ettei vaikutusmahdollisuuksia ei ole – sen verran moniportainen on ammattiyhdistysliikkeen rakenne. SAK:laisen ay-liikkeen kaltaisten vanhojen liikkeiden toimintaan osallistuu vain vähemmistö sen jäsenistä, jolloin tieto, osaaminen ja valta keskittyvät varsin pienen joukon harteille.


Ammattiyhdistysliikkeen rakenteita on yksinkertaistettava ja tiedon-kulkua parannettava. Toimintatapoja on muutettava entistä jousta-vammaksi ja jäsenlähtöisemmäksi, jotta erilaisissa elämäntilanteis-sa olevat jäsenet voivat osallistua toimintaan. Seuraavalle edustaja-kokoukselle valmistellaan esitys SAK:n päätöksentekorakenteiden uudistamisesta ja sen pohjalta arvioidaan sääntömuutostarve. SAK on myös valmis aloittamaan keskustelun palkansaajakeskus-järjestöjen yhdistämisestä palkansaajien edunvalvonnan tehostami-seksi.

oma työ, yhteiset oikeudet

News & Politics