suomen varhaishistorian ja ristiretkikauden kuvasta uskonpuhdistus ja suurvalta-aikana

1

HISTORIALLISIA TUTKIMUKSIA LXXVJULKAISSUT SUOMEN HISTORIALLINEN SEURA

SUOMEN VARHAISHISTORIAN JA RISTIRETKIKAUDEN KUVASTA

USKONPUHDISTUS- JA SUURVALTA- AIKANA

ERKKI LEHTINEN

J Y VÄ S K Y L Ä 1 9 6 8

2

HISTORIALLISIA TUTKIMUKSIAJ U L K A I S S U T

SUOMEN HISTORIALLINEN SEURA

LXXV

E R K K I L E H T I N E N

SUOMEN VARHAISHISTORIANJA RISTIRETKIKAUDEN KUVASTA

USKONPUHDISTUS- JA SUURVALTA-AIKANA

3

SUOMEN VARHAISHISTORIAN JA RISTI- RETKIKAUDEN KUVASTA USKON-

PUHDISTUS- JA SUURVALTA-AIKANA

ERKKI LEHTINEN

J Y VÄ S K Y L Ä 1 9 6 8

4

Jyväskylä 1969 Oy Keskisuomalainen

5

S I S Ä L L Y S

I TEHTÄVÄ

II RUOTSIN KESKIAJAN HISTORIANKIRJOITUKSEN TIE- DOT SUOMEN MUINAISUUDESTA

Annaaleista ja diaareista 11 Pyhän Eerikin legenda 15 Kronikkakirjallisuus 15 Muita pohjoismaisia lähteitä Ruotsissa 20

III SUOMEN VARHAISHISTORIAN KUVAN MAHDOLLISUUK- SISTA RUOTSISSA KESKIAJAN LOPULLA 22

IV SUOMEN VANHIMMAT VAIHEET JOHANNES JA OLAUS MAGNUKSEN SEKÄ OLAUS JA LAURENTIUS PETRIN TUOTANNOSSA

Johannes Magnus 34 Olaus Magnus 41 Olaus Petri 44 Laurentius Petri 45

V SUOMEN KIRKOLLISKESKEINEN HISTORIANKIRJOITUS

Mikael Agricola 48 Joitain huomautuksia Jaakko Finnosta ja Paavali Juustenista 64 Laurentius Petri Aboicuksen historiankirjoituksesta 72

VI GÖÖTTILÄISEN HISTORIANKIRJOITUKSEN LINJA SUO- MEN VARHAISHISTORIAAN SUURVALTA-AIKANA

Ruotsalaisia historiantutkioita Jacobus Gislonis 74 Johannes Messenius 75

6

Laurentius Paulinus Gothus 97 Johannes Baaziuksen Inventarium Ecclesiae Sveo-Gothorum 102 Johannes Loccenius 102 Olaus Rudbeck 105

Suomessa toimineita tai suomalaisia kirjoittajia

Mikael Wexionius 114 Chronicon Finlandiae 127 Petrus Bång 136 Matthias Martinius 140 Johannes Flachsenius 141

VII PAIKALLISHISTORIALLISTEN TUOTTEIDEN OSUUS VAR- HAISHISTORIAN KUVAAMISESSA

Oraatioiden viittaukset Suomen vanhimpiin vaiheisiin 144 Jusleniuksen Vanha ja uusi Turku 150

VIII SUOMEN VARHAISHISTORIASTA KOULUOPETUKSESSA 159

IX SUOMEN VARHAIS- JA RISTIRETKIKAUDESTA VALLIN- NEIDEN KÄSITYSTEN ARVIOINTIA

Näkökohtia gööttiläisen historiankirjoitussuunnan metodista 166 Suomen varhaishistorian kuvan kansallisesta merkityksestä 169

Huomautuksia 174 Lyhenteet 175 Kirjallisuus 176 Referat 186

7

I TEHTÄVÄ

Seuraavassa tutkielmassa käsiteltävä tehtävä on lähtenyt liikkeelle suomalaisuutta Ruotsin vallan aikana selvittelevästä aatehistoriallisesta teemasta Käsitys oman maan ja kansan menneisyydestä vaikuttaa kaikissa nationalistissävyisissä virtauksissa Mikä historian tutkijoiden suhde historiaan onkin, niin valtiomiehet ja poliittinen ajattelu yli- päänsä käyttää sitä ainakin tapahtumakulun ratkaisevissa vaiheissa esimerkkivarastona ja nykyhetkeä analysoivien ajatuskulkujen lähtö- kohtana Tämäntapainen todistelu vetoaa kuulija- tai lukijakuntaan, etenkin kun sillä on ennakolta enemmän tai vähemmän väljä vastaavanlainen ennakkokäsitys yhteisön menneisyyden luonteesta elämän- tai maailmankatsomuksensa osana Tosin ei koskaan liene johdonmukaisesti analysoitu sitä prosessia, miten historia yhteisössä tällaisessa tapauksessa muuttuu toiminnaksi, mutta on varmaa, että se jatkuvasti on mukana kansallisessa motivaatiossa Ei voida laatia perusteisiin menevää suomalaisuuden historiaa tai ymmärtää suomalaisuuden luonnetta varhaisempina vuosisatoina ilman sen historiankuvan joltistakin tuntemusta, mikä on vallinnut eri vaiheissa

Kysymys siitä, mitä Suomen historiasta omaksutut käsitykset ovat merkinneet suomalaisuuden aatteellisessa muokkaantumisprosessissa, on tietystikin erittäin laaja ja vaativa Suurvalta-aikana tuo yhteys voidaan konkreettisesti osoittaa Kansallisen itsekorostuksen tarve hakeutui tietoisesti sellaisten spekulaatioiden pariin, jotka uskottaviksi tehtyinä ja omaksuttuina saattoivat tyydyttää kansallisesti terävänä- köisimpien ilmeistä herkkätunteisuutta ja torjua piilevää alemmuu- dentunnetta Reformaatiokaudella se vähä, mitä Suomen historiankirjoituksesta on osoitettavissa, antanee jonkinlaista oikeutta puhua historiankirjoituksen pyrkimysten yhdensuuntaisuudesta syventyneen kansallisen tietoisuuden kanssa, ja keskiajalla se, mitä voidaan pitää Suomen historian kuvana, keskittyy ainekseen, joka silloisen maailmankuvan puitteissa on voitu kokea omaksi ja läheiseksi Näiden seikkojen osoittaminen käy kuitenkin päinsä vasta, kun on hankittu tietoa

8

kulloisellakin kaudella vallinneesta historian kuvasta, mikäli se käyt- töön tarjoutuvan aineksen nojalla on mahdollista

Vaikka tehtävä on rajoitettu koskemaan Suomen varhaishistoriaa, nimenomaan gööttiläisen virtauksen vaikutuksesta muokattua taru- historiaa sekä valloitushistoriaa lähinnä kolmanteen ristiretkeen asti, niin esitys ei ole tyhjentävä kaikkien niitten vaatimusten kannalta, joita historiografiselle teemalle voidaan asettaa Kuten monessa muus- sakin suomalaista aatehistoriaa sivuavassa kysymyksessä perustutki- muksen puute tuottaa hankaluutta, etenkin kun käytettävissä ei ole historiankirjoituksemme historian yleisesitystä, mikä parhaiten voisi opastaa historiankuvan lähteiden jäljille Seuraavassa on jätetty täysin sivuun muut kuin varsinaiset historiankirjoituksen tuotteet, mikä on sikäli oikeutettua, että vielä 1600-luvun loppuun tultaessa ei nimenomaan Suomen puoleisessa historiankirjoituksessa asiakirja-aineis- to merkitse kirjoittajille paljonkaan Suomen varhaishistorian hahmo kehkeytyy Ruotsinkin puolella olennaisesti annaalien, kronikkain, saagain ja muiden kirjallisuuden tuotteiden perustalta Metodiselta kannalta voidaan tietenkin myös pitää puutteena sitä, ettei seuraavassa ole käytetty annaalien ja kronikkain tekstivariantteja, mikä edellyttäisi alkuperäisten käsikirjoitusten tuntemista Suomen kehittyvälle historiankuvalle tavattoman tärkeä ja keskeinen Ruotsin keskiaikainen kronikkakirjallisuus on aikanaan levinnyt useina muunnoksina Mikäli haluttaisiin piirtää yksityiskohtainen kuva jonkin Suomen varhaishistorian yksityistapauksen tai kiinteän kokonaisuuden muodostavan asiaryhmän osalta, varianttien käyttö olisi välttämätöntä, mutta täl- laista eksaktisuutta ei liene pidettävä tarpeellisena silloin, kun varhaishistorian kuvaan pyritään nimenomaan siksi, että saataisiin selville asian yleiset piirteet suomalaisuuden kehityslinjan hahmottamista varten Miten tarkkaa lähdeanalyysia eri historiantuotteista ja niiden teki- jöistä laaditaankin, niin valitun tehtävän kannalta tämä puoli tutkimusta on toisarvoista Ratkaisevaa on tuotteen asiasisältö sellaisenaan, mihin jokin lähteen yksityiskohdan vivahdus vaikuttaa hyvin vähäi- sessä määrässä, ja tuotteen asema kehityssarjassa, jos sellaisesta voi puhua Lähdejulkaisuissa on myös tehty runsaasti huomautuksia eri varianteista, ja mitä tulee nimenomaan Ruotsin keskiajan annaaleihin ja kronikoihin, jotka muodostavat Suomen historiankuvan lähtökoh- dan, niin niistä kuten myös saaga-aineistosta on laaja skandinaavinen kirjallisuus, jonka avulla näiden lähteiden käsittelyssä yleensä pääsee kyllin pitkälle Vaikein ongelma tämäntapaisen yleiskatsauksen kirjoit- tamisessa on epäilemättä Juustenin piispainkronikassa Huolimatta

9

siitä, että kronikkaa on tutkittu runsaastikin, niin sen osalta lähde- suhteiden selvitys on yhä vajavaista Selvitys edellyttäisi sellaista keskiajan lähteiden ja olosuhteiden erikoistuntemusta, mihin tämän kirjoittaja ei tällaisen sivuteeman varrella ole voinut yltää Ruotsin 1600- luvun historiankirjoitus on jo myös niin laaja kenttä, että sen osalta on pyritty ottamaan mukaan vain Suomen kannalta olennaisin Se edistys, mitä Ruotsissa saavutettiin suurvalta-ajan lopun tutkimuksessa, vaikuttaa Suomessa huomattavammin vasta Scarinin professorikaudella ja liittyy niin muodoin 1700-luvun aatehistoriallisen kehityksen sel- vittelyn yhteyteen

Valitun teeman käsittelyyn tavalla tai toisella liittyvää kirjallisuutta on sangen paljon, ja etenkin Ruotsin keskiaikaislähteisiin koh- distuvat tutkimukset muodostavat aivan oman erikoistutkimusryh- mänsä, mitä ei ole helppoa hallita sen enempää asiasisällön kuin meto- dinkaan puolesta Suomalaisesta tutkimuksesta ovat keskeisiä Gabriel Reinin v 1828 ilmestynyt väitöskirjasarja ”Dissertatio de rerum Fen- nicarum scriptoribus ante conditam Academiam Aboensem” sekä ajallisesti akatemian perustamisesta eteenpäin jatkava vieläkin erittäin käyt- tökelpoinen ”Bidrag till finska häfdateckningens historia” (Suomi 1841, 1843) Huolimatta siitä, että Rein eli vielä sangen lähellä aikakautta, jolloin osa tutkijoista oli pohtinut täydellä vakavuudella kansamme sukulaisuutta israelilaisten kanssa, ja että hän tämän takia joutui selvästi sanomaan saduksi sen, mikä satua oli, hänen ’lisänsä’ osoittavat sangen vähän sellaista mestaroivaa ja ikäänkuin ylhäältä päin suhtautuvaa asian käsittelyä, mikä tutkimuksissa hyvin helposti tulee esille ns gööttiläistä historiankirjoitusta sivuttaessa — 1840- luku oli historiankirjoituksemme historian loistokautta, sillä v 1845 ilmestyi käsiteltävän teeman kannalta hyödyllinen K K Tigerstedtin kirjoitus ”Isländarnas berättelser om de fordna finnarna” (Foster- ländskt album I, 1845) M G Schybergsonin ”Historiens studium vid Åbo universitet” (Åbo universitets lärdomshistoria 3 Historien 1891) luettelee jokseenkin kaikki huomionarvoiset Suomessa harjoi- tetun historiantutkimuksen tuotteet, mutta tämä oppihistoria on niin voimakkaasti oman ajan mittapuilla vanhaa tutkimusta mittaava, että monet kysymykset siinä tuon subjektivismin takia sivuutetaan

Erilaisia monografioita ja suppeahkoja historiankirjoituksemme vaiheisiin kohdistuvia erityistutkielmia tai lyhyehköjä yleiskatsauksia on melko runsaasti Kysymyksiä ovat käsitelleet mm S G Elmgren, Kustavi Grotenfelt, Jalmari Jaakkola, Aarno Maliniemi, A A A Lai- tinen, Wolfgang Schmidt, A R Cederberg, V Tarkiainen, Martti

10

Haavio, Kauko Pirinen ja Eino E Suolahti muita mainitsematta Kun käsillä oleva teema on syntynyt nimenomaan pyrkimyksestä selvittää kansallisen ajattelun edellytyksiä, on erityisesti huomautettava Eric Anthonin virkaanastujaisesitelmästä ”Den tidigare finländska historieskrivningens syn på de nationella förhållanden och Finlands ställning till Sverige” (1943)

Valitun ”kansallisen” ohjelman puitteissa pyritään hahmottamaan Suomen varhaishistorian esittämistä eri vaiheissa Kun tehtävän luonne edellyttäisi sitä, että Suomen varhaishistorian kuvassa uskonpuhdistus- ja suurvaltakaudella olisi erotettava toisaalta tämän kuvan m a h d o l- l i s u u d e t, toisaalta sen silloisittani käsitetyt t o d e l l i s e t p i i r- t e e t, niin jäsentelyssä on sen vuoksi menty ratkaisuun, missä asia- kokonaisuuksien sijasta pyritään kuvaa valottamaan kunkin kirjoittajan mukaan erikseen Jos otetaan huomioon kaikki se kertova aines, minkä nojalla kuva voitiin muodostaa käsiteltävänä aikana, niin jo keskiajan lopussa se kaikki yhdessä käytettynä olisi kyennyt muodos- tamaan pohjan sangen sisältörikkaaseen ja pääpiirteissään täyteläiseen Suomen historian esitykseen Tällainen täyteläinen linja on itse asiassa todettavissa Olaus ja Laurentius Petrin ja Johannes Magnuksen tuotteissa, sekä melko täydellisenä jo Ericus Olailla, jos heidän teoksistaan poimitaan kaikki se, mitä he ovat esittäneet Suomen taruhistoriasta ja ristiretkikaudesta Hahmottelemalla toisaalta varhaishistorian kuvan mahdollisuudet ja analysoimalla keskeisten Suomen historiaa käsitel- leiden kirjoittajien yksilöllinen tuotanto voidaan esittää ikäänkuin Suomen historian käsittämisen yläraja, jota pitemmälle aikalaiset tuskin saattoivat mennä, ja toisaalta saada esiin niitä vivahteita, mitkä eri kirjoittajat antoivat Suomen menneisyydelle

Vielä on lisättävä pari huomautusta teeman käsittelystä Pyhän Henrikin traditio on voimakkaasti mukana vanhassa ensimmäisen ristiretken kuvassa Henrikin traditiota ei ole kuitenkaan erikseen käsi- telty, koska se tutkimuspiirinä sinänsä muodostaa erityisen arvokkaan keskiaikaisen kulttuurihistoriamme aineksen, mitä olisi arveluttavaa lähteä peukaloimaan pitkittäisleikkauksessa, missä kokonaisuuteen pääsemiseksi yksityiskohtia joutuu pakosta sivuuttamaan kapeahkon lähdetuntemuksen varassa — Termiä ”varhaishistoria” on käytetty tavanomaisesta poikkeavassa merkityksessä lähinnä tarkoittamaan sitä taruhistorian kautta, joka Suomenkin kohdalta rakennettiin etupäässä gööttiläisen historiaromantiikan ajatuskulkujen varaan

11

II RUOTSIN KESKIAJAN HISTORIANKIRJOITUKSEN TIEDOT SUOMEN MUINAISUUDESTA

Annaaleista ja diaareista

Kotimaista pyhän Henrikin traditiota lukuunottamatta on Suomen varhaishistorian kuvaa muodostaneen aineksen rungon luonut ruotsalainen annalistiikka ja kronikkakirjallisuus Yhtä yleisesti tunnettua ei ehkä ole se, että islantilaisella kirjallisuudella on ollut tämän kuvan muokkaamisessa erittäin suuri, kansallisen suhtautumisen kannalta keskeisen taruhistorian osalta aivan ratkaiseva vaikutus Käytetyt läh- teet eivät ole antaneet riittävää selvitystä siihen, missä vaiheessa tuo islantilainen traditio on Ruotsissa alkanut lyödä leimaansa Suomen menneisyydestä omaksuttuihin käsityksiin Paradoksaalista kyllä juuri islantilainen saagakirjallisuus vanhatestamentillisiin käsityksiin palautuvan historiankuvan rinnalla on antanut vaikuttavimman aineksen siihen, mikä eniten tuli suurvalta-aikana kohottamaan suomalaisten itsetuntoa Paitsi inhimillistä turhamaisuutta, mikä johdattaa ihmisen itsekorostuksen tielle ja semmoisena muodostaa erään tunteenomaisen virikkeen kansallisen ideologian synnylle olemassaolon taistelun pakot- taessa kansan hakemaan sen toimintaa ja elämää oikeuttavaa aatera- kennelmaa, suomalaisten kansallinen ajattelu — tai pitäisikö sanoa kansallinen tuntemistapa — on ammentanut erittäin kansainvälisistä lähteistä Nämä päälähteet ovat antiikin kirjallisuus, jota tulkittiin osittain mielivaltaisesti, humanismi ja uskonpuhdistus yllä mainitun muinaisnorjalais-islantilaisen kirjallisuuden ohella

Vanhinta tässä tutkimuksessa varteenotettavaa ruotsalaista kertovaa aineistoa edustavat annaalit, joskin niiden anti Suomen varhaishistorian kuvalle on sangen niukka Ruotsalainen annaalikirjallisuus on syntynyt tuontitavarana Tanskasta Tanskassa todellinen annalistiikka syntyi noin 1130:n tienoilla Vanhimmat tanskalaiset annaalit ovat tältä ajankohdalta, jolloin myös ulkomainen aines tanskalaisissa annaaleissa loppuu Vastaavasti Ruotsin annalistiikka syntyy 1200-luvun

12

puolivälissä tanskalaisen annaalimateriaalin maahantuonnista, ja ruotsalainen tietoaines tulee annaaleihin samoin 1250:n vaiheilta alkaen 1

Käsikirjoitusten syntyaika jakaa säilyneet ruotsalaiset annaalit kahteen ikäkerrostumaan Vanhempaa kerrostumaa edustavat tanskalais-ruotsalainen annaali 916—1263, mutta se ei sisällä välittömästi Suomea koskevaa aineistoa,2 Uppsala-annaali Incerto scriptoris Chronicon Rerum Sveo-Gothicarum 1160—1320 sekä Sigtuna-annaalit,3 jotka sisältävät myös Suomen historiaa koskevia merkintöjä Näiden tiedot päättyvät vuoden 1290 tienoille, ja kaikki ovat käsikirjoituksina säily- neet 1200-luvulta tai 1300-luvun ensi vuosilta 4

Seuraavaan kerrokseen kuuluvat annaalit v 266—1430,5 ns Visbyn kronikka 815—1412,6 fransiskaanien annaalit eli Chronologia vetusta 880—14307 ja Chronologia Anonymi Veteris 826—1415 8

Nämä sisältävät kaikki Suomea koskevia merkintöjä, ja ovat nyky- muodossaan peräisin 1400-luvulta 9

Ruotsalainen annaalitutkimus näkyy yleisesti hylänneen aikaisemman käsityksen, jonka mukaan annaalit palautuisivat yhteiseen kadon- neeseen alkuperäisannaaliin Mm Andersson totesi väitöskirjassaan v 1928, että eri annaalien keskinäinen suhde on riippuvainen monista hävinneistä välivaiheista ja että on tyydyttävä vain yleisesti toteamaan, että niiden vanhimmat osat ovat keskenään läheisessä yhteydessä Bolin otaksuu, että mahdottomuus todeta täydellä varmuudella keski- näistä sukulaisuutta kaikissa suhteissa koskee sekä yksityisiä annaaleja kokonaisuutena että niitten yksityiskohtia 10

Ruotsalaisen annalistiikan syntyaika 1250:n vaiheilla sattuu yksiin dominikaanijärjestön Ruotsiin levittäytymisen kanssa Kaksi vanhinta annaalia, annaali 916—1263 ja Sigtunan annaali osoittavat aineksen valinnallaan, että ne polveutuvat dominikaaniluostareista Ensinmai- nittu tuote sisältää kaksi eri kerrosta Kun merkinnät vuoteen 1253 koskevat sellaisia tapahtumia, jotka ovat kiinnostaneet yleensä luos- 1 Bolin, Om Nordens äldsta historieskrivning. Studier över dess metodik och källvärde. LUÅ

27, 1931, s. 211—212; Rosén, Svensk historia I (1962) s. 1052 SRS I:1 s. 47—503 SRS I:1 s. 83—88, III:1 s. 2—4 Andersson, Källstudier till Sveriges historia 1230—1436. Lund 1928 s. 20—22; Rosén, Stu-

dier i Stockholms gråbrödraklosters diarium. VSLÅ 1940 s. 117; Bolin, Om Nordens äldsta historieskrivning s. 201, 206—208

5 SRS I:1 s 22—326 SRS I:1 s 39—477 SRS I:1 s 61—668 SRS I:1 s 50—609 Andersson, Källstudier s. 21—22; Rosén, Studier i Stockholms gråbrödraklosters diarium

s 117 Bolin, Om Nordens äldsta historieskrivning s 20110 Andersson, Källstudier s 23—24; Bolin, Om Nordens äldsta historieskrivning s 202

13

tariväkeä, sekä toisaalta taas Tanskan poliittisia vaiheita, niin varhaisimmat merkinnät tehnyt henkilö lienee ollut kansallisuudeltaan tanskalainen, minkä lisäksi hän lienee kuulunut johonkin dominikalaisluos- tariin 11 Tämän vierasperäisyyden vuoksi annaaliin tehty merkintä Sigtunan tuhosta v 1187, vaikka siinä ei mainita tuhon tekijöitä,12

saa huomattavaa painokkuutta, etenkin kun kirjoittaja muuten ei osoita mitään kiinnostusta Suomen vaan ainoastaan Viron suuntaan

Yleensä on annaalien kokoamisessa menetelty niin, että niitä varten on Itä-Ruotsin alueelta koottu tietoja menneisyydestä, samalla kun maahan on tuotettu tietoja myös tanskalaisesta kirjallisuudesta Käyt- tämällä kuolinmerkintöjä sekä kalentereita tämän aineksen lisäksi on laadittu annaaleja, mutta tällöin on monesti jouduttu nojautumaan myös konstruktioihin ja yhdistelmiin Apuna on käytetty luetteloita siitä, miten kauan kuninkaat ja paavit ovat eläneet, ja on myös turvauduttu suulliseen perimätietoon Siten työn tuloksena tavattavat annaalit ovat epäyhtenäisiä ja lähteinä sangen varoen käytettäviä,13 mutta tällä seikalla ei käsiteltävän kauden lähteidenkäytön kannalta enim- mäkseen ollut erityistä painoa

Annaalien ohella on kertovista lähdesarjoista jokin sana myös diaareista paikallaan, joskaan niillä ei ole paljoa annettavaa Suomen varhaishistorialle Niistä on vain yksi vuotta 1284 varhaisempi tieto eli Visbyn kronikkaan otettu maininta Suomen herttuan Pentin synty- mästä 1254 14 Kysymykseen tulevista Vadstenan diaarin merkinnät käsittävät ajan 1344—1545,15 mutta kaikki Suomea koskeva on 1400- luvulta, joten diaarilla ei ole tässä yhteydessä merkitystä Tukholman harmaaveljesten diaari on alunperin kalenterikatkelma Kalenteri on pantu alulle 1300-luvun jälkipuoliskolla tarkoituksella tehdä siitä luostarin virallinen suurimittainen muistikirja, mutta sen sijaan kalente- rista on muodostunut kokoomateos, johon myöhäiskeskiajan kuluessa monet eri kirjurit ovat tehneet muistiinpanoja Enimmän osan tiedoista on kalenteriin kirjoittanut yhtäaikaisesti vuoden 1448 vaiheilla työskennellyt henkilö 16

Tukholman harmaaveljesten diaari on tärkeä sen työn kannalta,

11 Bolin, Om Nordens äldsta historieskrivning s. 20912 SRS I:1 s 4813 Bolin, Om Nordens äldsta historieskrivning s. 201—206, 223—22414 SRS I:1 s. 40; Rosén, Diarier, KLNM III p. Tiedossani ei ole, onko Ruotsissa mahdollisesti

sellaisia julkaisemattomia diaareja, jotka sisältäisivät jotain Suomea koskevaa.15 Rosén, Diarier, KLNM III p. 6416 Rosén, Diarier, KLNM III p. 67

14

mitä Kaarle Knuutinpojan toimeksiannosta tehtiin historian käyttämi- seksi hänen propagandansa palveluksessa Harmaaveljesten diaarin historialliset merkinnät loppuvat seikkaperäiseen kertomukseen Kaarle Knuutinpojan vaalista ja kruunauksesta Ruotsissa Kun vanhastaan tiedetään, että proosakronikka, pieni riimikronikka sekä Eerikinkroni- kan ns D-laitos uusittuine alkuosineen ja päiväyslisineen on syntynyt Kaarle Knuutinpojan ympäristössä ja hänen aloitteestaan, niin Rosén pitää varmana, että nämä lähteet ovat syntyneet Tukholman harmaaveljesten merkintäin perustalla ”Meidän on nähtävä diaarin historia- merkinnät samasta näkökulmasta Mitä tulee syntyaikaan, ne sattuvat lähelle mainittuja äidinkielisiä historiantuotteita, ja niitten tavoin ne loppuvat välittömästi Kaarle Knuutinpojan kuninkaanvaalin jälkeen Mutta asian laita ei liene niin, että nämä diaarimerkinnät olisivat suuremmassa määrin olleet valmiina käytettävissä, kun aloite Kaarle Knuutinpojan historian kirjoittamiseen tuli Useimmat merkinnät on viety kirjaan 1448 tai heti sen jälkeen, ja ne ovat pikemminkin tuloksia samasta kiinnostuksesta, joka on luonut äidinkieliset tuotteet, varmaankin näiden esitöitä Sama koskee vuorostaan ns muistiinpanoja,17

jotka otaksuttavasti ovat suoranaisemmin palvelleet mainittujen kronikoiden lähteenä ”18 Suomen kannalta harmaaveljesten diaari saa mer- kitystä senkin vuoksi, että Olaus Petri on käyttänyt sitä Enemmistö hänen annaalilainoistaan löytyy diaarista 19

Kuten Tukholman harmaaveljien myös Visbyn diaari on alettu kalenterina 1300-luvun puolimaissa, ja useat eri kädet ovat tehneet siihen lisäyksiään 1400-luvun alussa työskennellyt kirjuri on toisaalta laatinut vuoteen 1287 ulottuvan tanskalaisen annaalin sekä osittain siihen liittyvän Ruotsin kronikan, joka ulottuu vuoteen 1412 Tätä nimitetään kirjallisuudessa Chronologia sveciaksi eli Visbyn kronikaksi 20 Kalenterin tyhjiä osia ovat useat eri henkilöt, lähinnä kuitenkin Visbyn kronikan kirjoittaja, käyttäneet muistiinpanojen teke- miseen Ne on poiminut ja julkaissut Fant,21 mutta ne eivät sisällä mitään välittömästi Suomea koskevaa

17 ’annotationerna’ 845—1448, SRS III:1 s. 22—25 osittain painettuja: Rosén, Studier i Stock- holms gråbrödraklosters diarium s. 109—

18 Rosén, Studier i Stockholms gråbrödraklosters diarium s. 12419 Westin, Historieskrivaren Olaus Petri. Svenska krönikans källor och krönikeförfattarens

metod, Lund 1946, s. 1—, 186; Rosén, Diarier, KLNM III p. 6720 SRS I:1 s. 39—47; Rosén, Diarier, KLNM III p. 6821 SRS I:1 s. 32—39; Rosén, Diarier, KLNM III p. 68

15

Pyhän Eerikin legenda

Suomessa vaikuttaneen pyhän Henrikin tradition kanssa on pyhän Eerikin legenda ja traditio todennäköisesti vaikuttanut yleiseen tietoi- suuteen Ruotsin ja Suomen yhteisestä varhaishistoriasta enemmän kuin mikään muu lähde Ajallisesti Eerikinkronikalle läheinen legenda loi kuvan kristillisestä kuninkaasta, joka saatettuaan loppuun edeltä- jiensä alkaman Uppsalan kirkon rakentamisen kääntyy uskon vihollisia vastaan ja käännyttää miekalla pakanalliset suomalaiset, joille hän jät- tää pyhän Henrikin saarnaamaan Jumalan sanaa, missä toimessa piispa sitten kärsi marttyyrikuoleman 22 Legendasta on kaksi versiota, lyhempi ja kenties vanhempi sekä pitempi standardiversio, joka on otettu Ruot- sin myöhäiskeskiajan liturgisiin teoksiin Tämä on myös käännetty kansankielelle,23 minkä on täytynyt tavattomasti vaikuttaa myös risti- retkikäsityksen popularisoitumiseen 24 Jaakkola on tutkimuksessaan ajoittanut legendan vuoden 1290 tienoille, joka tapauksessa vuosien 1273—1292 väliin Schmid katsoo, että ”siinä muodossa kuin legenda on olemassa, se ei kenties ole 1200-luvun jälkipuoliskoa vanhempi”, kun taas Rosén pitää 1270-lukua varhaisimpana mahdollisena syntyajankohtana 25 Jatkuvasti vireillä pysyvä ongelma on se, miten paljon tutkijoille tavattomasti päänvaivaa tuottanut legenda todella antaa tapahtuneesta todellista tietoa, mutta sillä kysymyksellä ei ole aiheen kannalta merkitystä Ratkaisevaa on legendan suuri vaikutus uskonpuhdistus- ja suurvaltakauden — kuten myöhempiinkin — käsityksiin

Kronikkakirjallisuus

Jo osittain sangen varhain keskiaikana laskettiin pohja kaikille niille opeille, mitkä kehittyivät täyteen kukkaansa viimeistään suurvaltakaudella Antiikin kirjallisuus vaikutti Ruotsin kirjallisuuteen 1200-luvulla26 samaan aikaan kun kotimainen annaalitraditio oli hyvää

22 SRS II:1 s. 275—8, ks. Jaakkola, Pyhän Eerikin pyhimystraditsionin, kuirin ja legendan synty. Historiallisia Tutkimuksia IV:1 (1922) s. 143, 148—150

23 Toni Schmid, Erik den helige, KLNM IV p. 1424 Jaakkola, Lisiä valloitushistoriamme päälähteiden syntyhistoriaan. HAik 1937 s. 252: ”tuo-

miokirkoista levisi. . . kultti yhdellä iskulla seurakuntakirkkoihin ja jopa koko papiston ja kerjäläismunkiston välittämänä kaukaisimpiin sopukoihin saakka.”

25 Jaakkola, Pyhän Eerikin pyhimystraditsionin synty s. 285, 287; Schmid, Erik den helige, KLNM IV p. 14; Rosén, Svensk historia I s. 116

26 C. I. Ståhle, Medeltidens profana litteratur. — Ny illustrerad svensk litteraturhistoria. Första delen (1955) s. 64—68, 79—86

16

vauhtia vahvistumassa Mannermaisiin virtauksiin kehkeytyvä ruotsalainen kronikkakirjallisuus liittyi Eerikinkronikan kautta Saksassa oli 1100- ja 1200-luvuilla kehittynyt runopukuinen historiankirjoitus lä- heisessä yhteydessä ritarirunouteen, kun taas Ruotsissa niinsanotut Eufemialaulut muodostivat Eerikinkronikan tekijälle kotikielisen kirjallisen esikuvan Kronikka, jonka alkuosan päämielenkiinto kohdistuu Birger-jaariin ja Tyrgils Knuutinpojan retkiin Hämeeseen ja Karjalaan, on varmuudella syntynyt vuosien 1320—1355 välisenä aikana Jaak- kola arvelee kronikan syntyneen Matias Kettilmundinpojan toimesta vuoden 1322 jälkeen Turussa;27 Anderssonin mukaan kronikan toden- näköisen syntyajan terminus ante quem on vuosi 1335, mutta hänkään ei katso tähän ajanmäärittelyyn tähtäävää todistelua sitovaksi; Rosén puolestaan on ajatellut voivansa ”aivan varmasti” hyväksyä vuosien 1322—32 välisen ajan, mitä Stolpe pitää todennäköisenä 28 Suomen historian lähteenä Eerikinkronikan merkitys on tavattoman suuri, mutta keskiajalla se ehti verrattain myöhään, joskin sitten varsin tehokkaasti, vaikuttaa Suomen ristiretkikauden kuvan muodostumiseen Sen jälkiä ei näy Ruotsin runoudessa eikä historiankirjoituksessa ennen kuin 1400-luvun puolimaissa, ellei sen mahdollista vaikutusta annaalien sisältöön oteta lukuun Silloin se otettiin käyttöön Kaarle Knuu- tinpojan kansliassa tämän mahtimiehen intressejä palvelevan historiankirjoituksen lähteenä 29 Vanhin säilynyt kronikan käsikirjoitus on vuodelta 1457, mutta siinä vaiheessa kun Ericus Olai omaa kronikkaansa laatiessaan käytti sitä, käsikirjoituksia on ollut jo useita 30

Jo yksistään sen takia, että Eerikinkronikan herääminen sata- vuotisesta unestaan tapahtui Kaarle Knuutinpojan kansliassa, 1400- luvun kronikoista, joista proosakronikka, pieni riimikronikka ja Kaar- lenkronikka syntyivät siellä tai siihen välittömässä kosketuksessa, kaksi viimemainittua tuli sisältämään sangen runsaasti Suomen historiaa käsittelevää aineistoa Ei liene liian uskallettua ajatella, että Suo- men historiankuvan mukaan pääsyn kannalta ovat erityiseksi onneksi koituneet kuninkaan monet kosketukset Suomeen Se on saattanut olla omiaan tuomaan esiin sitä puolta tapahtumissa, mikä liittyy Suomeen, joskin varhaishistorian kohdalta tähän jouduttiin jo siitä, että Kaarlen-

27 I. Andersson, Minne av Erikskrönikans författare. Svenska Akademiens handlingar 66 (1958) s. 132—144, 156; Jaakkola, Lisiä valloitushistoriamme päälähteiden syntyhistoriaan s. 255— 258, 271, 258—263

28 Andersson, Minne av Erikskrönikans författare s. 138; Stolpe, Medeltidens profana litteratur s. 77—78; Rosén, Svensk historia I s. 107

29 Andersson, Minne av Erikskrönikans författare s. 16330 S. Kraft, ”Burgo, Smålands konung”, HT 1931 s. 56

17

kronikka31 rakennettiin alkuosaltaan Eerikinkronikan varaan Tällöin muutettiin Eerikinkronikan alkuosaa tarkoituksella johtaa Kaarle Knuutinpojan polveutuminen Eerikin suvusta ja siten osoittaa hänen oikeutensa Ruotsin kruunuun 32 Eerikinkronikka on sidottu samaksi kokonaisuudeksi Kaarlenkronikan kanssa ns liitäntärunolla, joka on syntynyt vasta Kaarlenkronikan jälkeen tarkoituksenaan yhdistää tämä Eerikinkronikan kanssa yhtenäiseksi esitykseksi Kun Kaarlenkro- nikka käsittelee ajanjaksoa 1390-luvulta vuoteen 1452 — lukuunottamatta ns Engelbrektin kronikkaosaa — niin liitäntäruno esittää ajan- jakson 1319—1389 33 Kaarlenkronikka tai liitäntäruno sinänsä eivät siten anna aineistoa ristiretkikauden kuvaukseen, jos esitys lopetetaan vuoden 1300 tienoille Sen vuoksi tässä ei ole mitään syytä selostaa enempää Engelbrektin kronikan suhdetta Kaarlenkronikkaan kuin puuttua myöskään Sturenkronikkaa koskeviin näkökohtiin

Viimeistään siinä vaiheessa, kun Johannes Magnus laati suuren esityksensä sveogoottien kuninkaiden historiasta, tulivat Suomen historiasta omaksutuille käsityksille erittäin merkittäviksi ne näkemykset, joita tavataan Ruotsin keskiajan historiankirjoituksen ehkä laajasuun- taisimmassa tuotteessa, Ericus Olain kronikassa ”Cronica Regni Got- horum” Nygren pitää kronikan todennäköisimpänä syntyaikana 1460- luvun jälkipuolta sekä seuraavan vuosikymmenen ensi vuosia 34 Hänen tutkimuksensa näyttävät saattavan kyseenalaiseksi myös perinnäisen käsityksen, että Kaarle Knuutinpoika olisi innoittanut tämänkin his- toriatuotteen Uppsalan arkkipiispa Jaakob Ulfinpoika ei ole voinut jäädä vieraaksi Ericus Olain työlle ”Ohjelmallinen lause kronikan alussa siitä, että yhtäläistä huomiota omistettaisiin sekä gööttiläisten kirkon johtomiehille että gööttiläisten valtakunnan kuninkaalle osoittaa parhaiten Ericus Olain tehtävän kaksinaisuuden Yhtä valai- seva on se nimi (Cronica Regni Gothorum), jonka Ericus Olai on antanut työlleen Se liittyy suoranaisesti siihen Uppsalassa pystytet- tyyn ja aina siitä pitäen vaalittuun historiadoktriiniin Ruotsista kuu- luisien goottien kotimaana, goottien, jotka voittivat Rooman ja muita mahtavia valtoja Todennäköisesti Ericus Olain kronikka on toteut- tanut jo pitkään täyttymättömänä olleen toiveen, minkä Nicolaus Rag-

31 Andersson, Källstudier s. 177—178. Tässä on käytetty Fantin tekstijulkaisua eli Suurta riimikronikkaa. Se perustuu J. Hadorphin 1674 julkaisemaan tekstiin, ks. K. Hagnell, Sturekrönikan 1452—1496 (1941) s. 14

32 Andersson, Källstudier s. 174—5; Kraft, Karlskrönikans datering, HT 1937 s. 21; Rosén, Svensk historia I s. 107—108

33 Andersson, Källstudier s. 174—175; Rosén, Svensk historia s. 10734 Nygren, Cronica regni Gothorum, KLNM II p. 603, sama, Ericus Olai, SBL XIV s. 223—224

18

valdi oli jättänyt perinnöksi Uppsalan tuomiokapitulille Sekä ”göötti- läisen kirkon johtomiehet” että ”gööttiläisen valtakunnan kuningas” ovat olleet kiinnostuneita siitä, että sellainen propagandamotiivi tuli käytetyksi ulkomaita ja oppinutta maailmaa varten soveliaassa kronikassa” 35

Ericus Olai on koonnut kronikkaansa erittäin paljon sitä materiaalia, mille Suomen varhaishistoria rakentui Hän on ammentanut proo- sakronikasta, pienestä riimikronikasta ja Eerikinkronikasta, jonka asiasisältö siirtyy lähes kokonaan Ericus Olain historiaan Edelleen hänellä on ollut käytössään Suomen ”taruhistorian” kannalta merkit- tävä Saxon lyhennelmä, joka oli laadittu 1340-luvulla liittämällä siihen samalla jatkoksi ns Jyllannin kronikka Ilmeisesti on myös Suomen historian kannalta merkittäväksi muodostunut ”Cronica Noricorum”, joka tarkoittaa ruotsiksi riimitettyä suuresti lyhennettyä norjalaisen Olavi Pyhän saagan laitosta, mikä todennäköisesti on yhteydessä Kaarle Knuutinpojan propagandistiseen historianharrastukseen Siitä on Ericus Olai lainannut kaiken, mikä modernin lukijan kannalta viittaa Snorre Sturlesoniin, kuten Agnafit-episodin ja Torgny-laamannin historian, vaikka hän ei tunnekaan tämän nimeä 36

Paitsi alkuperäisasiakirjoja Ericus Olai on myös käyttänyt annaaleja, jotka kuuluvat hänen tärkeimpiin lähteisiinsä Hänen käytössään on ollut sittemmin kadonnut kalendaario tai Uppsalan tuomiokirkossa säilytelty nekrologi; useimmat annaalilainat sisältyvät eri kompilaa- tioihin Tämä annaaliaines on ollut hänen ulottuvillaan Uppsalassa 37

Ericus Olai pitää pyhimyslegendoja kumoamattomina auktoriteetteina, ja on nimenomaan maininnut tämän Eerik Pyhän yhteydessä, mutta hän käyttää legendoja vähän 38 Ns ensimmäiseen ristiretkeen nähden kronikka kuitenkin on selvä pettymys, jos odottaa siitä löytävänsä Eerikinlegendan avulla rakennetun ristiretkikeskeisen Suomen historian kuvan Tässä kohdassa kronikan esitys jää täysin ruotsikeskei- seksi39 kuten on laita myös Messeniuksen julkaisussa 40 Sen sijaan kronikka edustaa sitä traditiota, joka sijoittaa Suomen ja Ruotsin yhteen- kuuluvuuden paljon pitempään aikaperspektiiviin Ericus Olain on täytynyt tuntea myös ensimmäisen ristiretken traditio, mutta tämän

35 Nygren, Ericus Olai, s. 22436 Nygren, Ericus Olai s. 225—22737 Nygren, Ericus Olai s. 227—22838 Nygren, Ericus Olai s. 22939 SRS II:1 s. 4540 Johannes Messenius, Historia Svecorum Gothorumqve, Per Reverendum Dominum, Ericum

Olai . . . Centum & Quinquaginta ante annos fideliter concinnata, Stockholmiae 1615 s. 89

19

hän on jostain syystä jättänyt pois Mahdollisesti hän on pitänyt sitä niin yleisesti tunnettuna tosiasiana, ettei ole halunnut kiinnittää siihen teoksessaan enempää huomiota

Suomen taruhistoriamuodostuksen kannalta tärkeän Saxon ohella Ericus Olain aineistoon kuuluu runsas varasto gööttiläisen historiaromantiikan muita lähtökohtia Niistä tärkein on Nicolaus Ragvaldin Baselin-puhe, mistä hän on ottanut Ablabius- ja Dion- eli Chrysosto- mus-sitaatit Edelleen on pantava merkille Jordaneen ja Adam Breme- niläisen teosten käyttö, jotka lienevät löytyneet Uppsalan tuomiokirkon antikviteettien joukosta 41

Nygrenin mukaan Ericus Olain selvä kansallinen, unioninvastainen sekä kirkollismielinen kannanotto on hidastanut hänen kronikkansa leviämistä Mutta se alkoi vaikuttaa kaikkien mahdollisuuksiensa voimalla Johannes Magnuksen historian ilmestyessä, koska tämän molemmat teokset nojaavat Ericus Olain kronikkaan, olipa kysymys ainek- sesta tai esityksen suunnittelusta ”Ohjelma on sama, mutta Johannes on antanut molempien vastapuolien saada oman historiansa ” Johannes Magnus vain lisäsi patrioottisessa innossaan ne gööttiläiskuninkaat, jotka Ericus Olai oli kriitillisempänä jättänyt pois Viimemainittuhan ei halunnut viedä esitystään Kristuksen syntymää kauemmas ajassa taaksepäin, koska puuttui varmoja lähteitä Samaten on Olaus Magnus ammentanut Ericus Olailta, ja Olaus Petrille hänen kronikkansa on päälähde, vaikka Olaus jättääkin gööttiläiset pilvilinnat sivuun 42

Näiden töiden kautta Ericus Olain kronikan käsitykset saivat Ruotsissa laajan levikin, mutta kronikan vaikutus ulottui myös tans- kalaiseen historiankirjoitukseen, sillä jo ennen vuotta 1529 kirjoittanut Kristian Pedersen siteeraa sitä, ja jopa Huitfeldt on ammentanut tästä lähteestä Suomen kannalta on huomionarvoista myös se, että käsikirjoitukset osoittavat korkeiden piirien Ruotsissa tunteneen sen Juhana Skytten kirjastoon on kuulunut kronikan käsikirjoitus; samoin sen on tuntenut Kustaa Vaasa, ja Suomeen jopa poikansa oppiin pan- nut Hogenskild Bielke on tehnyt kronikasta seikkaperäisiä otteita 43

Ei liene liian rohkeaa otaksua, että kronikan sisältämät tiedot Suo- mesta ovat silloin vaikuttaneet Ruotsin valtionjohdon piirissä, missä omaksutusta Suomen historian kuvasta jotain on pakosta heijastunut myös Suomen puolelle henkilökohtaisten kosketusten välityksellä Käytetyt lähteet eivät osoita, että Ericus Olain kronikka olisi tunnettu

41 Nygren, Ericus Olai s. 23042 Nygren, Ericus Olai s. 233—23443 Nygren, Ericus Olai s. 235

20

Suomessa, joskin sellainen seikka olisi täysin mahdollisuuksien rajois- sa, koskapa esimerkiksi Pyhän Ansgariuksen elämäkertaa säilytettiin Naantalin luostarissa44 ja koska Agricolan ja Juustenin käytössä on ollut kronikoita heidän laatiessaan omia historianesityksiään 45

Muita pohjoismaisia lähteitä Ruotsissa

Edellä on varhaisen ruotsalaisen annalistiikan vaiheita kosketel- lessa käynyt ilmi, kuinka lähtökohtana on tanskalainen materiaali Samoin on Bolin aikaisempaa käsitystä46 oikaisten todennut, että myös islantilainen materiaali alkaa varhain vaikuttaa Ruotsin historiankirjoitukseen Kuningasluettelo Codex Upsaliensis C 92 osoittaa niin selvää yhteyttä islantilaiseen Langfedgataliin, että tämän seikan nojalla voidaan pitää ilmeisenä islantilaisen kirjallisuuden vaikutusta viimeistään 1300:n tienoilta Samoin osoittaa vuoteen 1333 ulottuva kuningas- luettelo47 varhaista islantilaisvaikutusta Lisäksi sen tietolähteinä ovat olleet ainakin Saxo sekä norjalainen Historia Norwegiae ja Ynglinga- tal 48 Suomen kannalta ovat keskeisiä Saxo sekä eräät islantilaiset läh- teet Ericus Olain osalta on jo viitattu Saxon vaikutukseen; Johannes Magnus, Messenius sekä vihdoin Chronicon Finlandiaen tuntematon tekijä ammentavat häneltä kaiken mahdollisen rakentaessaan Suomen menneisyyden kuvaa

Saxo Grammaticus on todennäköisesti lainannut Suomea koskevaa aineistoaan islantilaisista tai muinaisnorjalaisista lähteistä Aina- kin tietojen välillä näyttää olevan asiallista yhtäläisyyttä Islantilaisten kertomusten väärin- tai oikeinkäsittämisen kautta myös ruotsalainen historiankirjoitus hairahtui siirtämään gööttiläisiä käsityksiä koskemaan myös Suomen vaiheita Edellä mainittu Olavi Pyhän saaga tuli Gödelin mukaan Ruotsiin 1440-luvulla, ja Ericus Olai käytti sen Vadstenassa säilytettyä käsikirjoitusta 49

Kun ajattelee niitä laajoja mahdollisuuksia, joita islantilainen kir-

44 SRS II:1 s. 174 Desumta est praesens Versio ex spisso Volumine manuscripto Bibl. Reg. Stokh. in Quarto A 49 partim chartaceo, partim membraneo, quod ex Templo cathedrali Aboensi, quo olim a monasterio sacrarum Virginum Nådendalensi seu Gratiae Vallis Fin- landiae, delatus fuit

45 Ilmenee esityksestä jäljempänä, ks. Wolfgang Schmidt, Paavali Juusten ja Suomen piispain kronikka (1943) s. 57 Juustenin oma maininta

46 V. Gödel, Fornnorsk-isländsk litteratur i Sverige. I. (1897) s. 15; Bolin, Om Nordens äldsta historieforskning s. 211—212

47 SRS I:1 s. 2—548 Bolin, Om Nordens äldsta historieforskning s. 192—20049 Gödel, Fornnorsk-isländsk litteratur s. 16, 38, 53—54

21

jallisuus tarjosi Suomen varhaishistorian kuvan rakentamiselle50 göötti- läisessä hengessä, niin Suomen historiaan kohdistuva tutkimus ei lainkaan ammentanut mahdollisuuksiaan loppuun suurvaltakaudella To- sin Juslenius lienee huomannut saagain suuret mahdollisuudet ja hän on käyttänytkin niitä Vanha ja uusi Turku-teoksessa, kuten myös Chronicon Finlandiaen tekijä, mutta kaikki suurisuuntaiset yritykset ammentaa aines systemaattisesti loppuun puuttuvat Messeniuk- sen aikana mahdollisuudet olivat vielä melko rajoitetut Islanti- lainen kirjallisuus oli keskiajan kuluessa ikäänkuin kadonnut näyttä- möltä Se keksittiin uudestaan Tanskassa 1500-luvulla vilkastuneen historiankirjoitusharrastuksen mukana 51 V 1594 ilmestyi skoonelaisen pappismiehen Jens Mortensenin toimittamana painosta Bergenin laamannin Mattis Störssönin alkuaan laatima Sturlesonin kuningassaagain mukaelma Norske Kongers Krønicke oc bedrifft,52 mitä myös Messe- nius on käyttänyt 53 Vasta 1633 ilmestyi Ole Wormin toimittamana Peder Clausson Friisin Heimskringla-käännös, joka oli yllämainittua paljon täydellisempi 54

Siinä vaiheessa oli harrastus ehtinyt jo viritä Ruotsissakin, missä Johannes Bureus kulki islantilaisiin käsikirjoituksiin kohdistuneen mielenkiinnon kärjessä Gun Nilssonin mukaan hän oli ensimmäinen, joka kohdisti historiantutkijain huomiota Ruotsissa islantilaiseen kirjallisuuteen Johannes Messenius oli hänen hyvä ystävänsä, ja jo 1610 Messenius osoitti tuntevansa Heimskringlan 1594 ilmestyneen laitoksen 55 Painetussa asussa islantilaisia tuotteita alkoi ilmestyä Ruotsissa 1660-luvulla, jolloin Olof Verelius julkaisi v 1664 Göthrekin ja Rolfin saagan, 1665 kappaleen Olavi Tryggvenpojan saagaa, seuraavana vuonna Herraudin ja Bosan saagan sekä 1672 Hervararsagan,56

joista kahta viimemainittua ainakin Juslenius käytti Vereliuksen jälkiä seurasivat Hadorph ja Olaus Rudbeck Islantilaisen kirjallisuuden harrastus huipentui 1697—1700 Peringsköldin johdolla painettuun Heimskringlan käännökseen 57 Lähdeaineisto tuntuu osoittavan, ettei myöhempi julkaisutoiminta ehtinyt jättämään jälkiä historiantutki- mukseen Suomessa 1600-luvun lopulla 50 ks. Tigerstedt, Isländarnas berättelser om de fotdna finnarna s. 72—10751 Gun Nilsson, Den isländska litteraturen i stormaktstidens Sverige. Scripta islandica 5, 1954

s. 19—20; Gödel, Fornnorsk-isländsk litteratur s. 56—52 Gödel, Fornnorsk-isländsk litteratur s. 63—6453 H. Schück, Messenius. Några blad ur Vasatidens kulturhistoria (1920) s. 125 ym.54 Gödel, Fornnorsk-isIändsk litteratur s. 60, 6455 Nilsson, Den isländska litteraturen s. 21; H. Schück, Kgl Vitterhets, Historie och Antikvi-

tetsakademien s. 10156 Nilsson, Den isländska litteraturen s. 2557 Nilsson, Den isländska litteraturen s. 27—33

22

III SUOMEN VARHAISHISTORIAN KUVAN MAHDOLLI- SUUKSISTA RUOTSISSA KESKIAJAN LOPULLA

Kun yleiskatsauksellisesti tarkastellaan sitä kertovaa materiaalia, mikä oli kertynyt keskiajan lopulle ehdittäessä, niin voi todeta, että kaikki se, mikä on joko käypää yleistä tietoa uskonpuhdistus- ja suur- valtakautena tai kehittyy eteenpäin viimeisiin johtopäätöksiinsä, on joko idullaan tai verrattain valmiina käsityksenä 1400-luvun päät- tyessä Riippui sen tradition luonteesta, mihin kukin kirjoittaja vuo- rollaan tarttui, minkä tapaisen rakennuksen hän pystytti näistä aineis- ta Gööttiläiseen suuntaan viittasi Nicolaus Ragvaldista alkanut — tai ainakin jo hänen edustamansa — perinne, mikä jo Baselin puheessa otti huomioon suomalaiset yhtenä kansainvaellusten kansoista, jotka sittemmin olivat muka tulleet tunnetuiksi joko langobardeina tai bur- gundeina 58 Tämän suunnan varsinainen ylösnousemus tapahtui Suo- men osalta kuitenkin vasta Johannes Magnuksen toimesta, mutta ei hänkään tehnyt Suomen ja suomalaisten osuudesta ihmissuvun alku- historiaan varsinaista ohjelmaa kuten Messenius

Johannes Magnus käytti täysin määrin hyväkseen niitä mahdollisuuksia, mitä keskiaikaislähteet tarjosivat Suomen tarukuninkaiden historian rakentamista varten Ratkaiseva vaikutus on varmaan ollut Saxo Grammaticuksella, eikä Johannes Magnuksen liene tarvinnut turvautua siihen kompendiumiin, mistä Ericus Olai ammensi oppinsa valtakunnan viisijaosta,59 koska täydellinen Saxon painos oli ilmestynyt 1514 Pariisissa 60 Eerik Voittoisan Suomen valloitusta koskevaan traditioon oli keskiajan lopulla Ruotsissa ainakin kaksi lähtökohtaa To- dennäköinen Eerik Voittoisan valloitusretken lähde on Olavi Pyhän

58 V. Söderberg, Nicolaus Ragvaldis tal i Basel. Samlaren 1897 s. 177. ”Item / om Finnerna (hwilke sedan äro Långebarder eller Burgunder kallade wordne) . . . ” Ks. myös G. Löw, Sveriges forntid i svensk historieskrivning (1908) s. 3—. Gööttiläisen historiankirjoituksen linjaa käsittelee Nicolaus Ragvaldiin puuttumatta J. Nordström, De yverbornas ö. Bidrag till Atlanticas förhistoria. — Rudbecksstudier. Upplands Fornminnesförenings Tidskrift 44:Bilaga (1930) s. 262—

59 Nygren, Ericus Olai s 230—23160 Löw, Sveriges forntid s 45 huomauttaa Olaus Petrin käyttäneen täydellistä laitosta

23

saaga Snorre Sturlasonin Olavi Pyhän historiassa Torgny-laamanni kertoi samannimisen isoisänsä muistaneen Uppsalakuningas Eerik Emundinpojan, joka miehuusvuosinaan teki ledungretken joka vuosi, ”kulki eri maihin ja alisti valtaansa Suomen, Karjalan, Eestin ja Kuu- rinmaan ja itämaat laajalti ympäriltä” Ja edelleen laamanni itse muisti Eerik Voittoisan: ”hän lisäsi svealaisten valtaa ja varjeli sitä voimal- lisesti” Niissä ruotsalaisissa lähteissä, mitä tässä on käytetty, Suomen valloitus on kuitenkin luettu Eerik Voittoisan tiliin; Erik Emundin- pojan ja Eerik Voittoisan läheinen yhteys Snorren historiassa viittaa joka tapauksessa islantilaiseen lähtökohtaan Mahdollisesti on kysy- myksessä pelkkä sekaannus tai erilainen tekstivariantti Ruotsin historiankirjoituksen tuotteissa tieto Eerik Voittoisan retkestä esiintyy ainoastaan pienessä riimikronikassa sekä Ericus Olailla 61 Kun Olavi Pyhän saaga tuotettiin Ruotsiin palvelemaan Kaarle Knuutinpojan historiankirjoitusta, niin yhteys riimikronikkaan vaikuttaa uskottavalta Löw pitää juuri pienessä riimikronikassa ’uutena’ kronikan väi- tettä, että ’Erik Amundsson Siger sääli’ on taistellut Virossa, Liivin- ja Kuurinmaalla sekä Suomessa, ja arvelee mahdolliseksi lähtökoh- daksi Cronica Noricorumia Ericus Olai on voinut käyttää sekä kronikkaa että saagaa, koska hän Nygrenin mukaan lainaa viimemainitusta Torgny-laamannia ja Agnafit-episodia koskevat tietonsa62 ja koska hän varmuudella on käyttänyt myös pientä riimikronikkaa Kun viimemainittu tuote levisi erittäin runsaasti käsikirjoituksina63, Eerik Voit- toisan Suomen retki on muuttunut jo keskiajan lopulla yleiseen tietouteen kuuluvaksi seikaksi ainakin kaikkien historianharrastajien keskuudessa

Mitä tulee ensimmäisen ristiretken traditioon, niin pitää täysin paikkansa se Jaakkolan havainto, etteivät vanhimmat lähteet tiedä siitä yhtään mitään 64 Ainoa varhaisempi lähde, joka ylipäätään mainitsee Eerik Pyhän, on Catalogus regum Sveciae ab Olavo Skötkonung ad Ericum Läspe 65 Ruotsinkielinen versio jopa tuntee hänen ristiret-

61 Snorre Sturlasson, Norges konungasagor. Översatta av Emil Olson. II (1922) s. 132—133. Cronica Noricorum ei ole ollut käytettävissä. Riimikronikka ja Ericus Olai: SRS I:1 s. 255, II:1 s. 24. Erik Segersäll mainitaan Bolinin mukaan mm. myös Fagrskinnassa ja Hervarar- saagassa sekä Adam Bremeniläisellä. (Bolin, Om Nordens äldsta historieskrivning s. 194). Viimemainittu kertoo Eerikin hyökkäyksestä Tanskaan. (Ausgewählte Quellen zur deutschen Geschichte des Mittelalters Herausgegeben von Rudolf Buchner. Band XI (1961) s. 266). Mainitut saagat liittyvät joka tapauksessa norjalais-islantilaiseen traditioon: Erik Emundin- pojan Suomen-retki on myös Flateyarbokissa.

62 Nygren, Ericus Olai s. 225—227; Löw, Sveriges forntid s. 2863 SRS I:1 s. 25064 Jaakkola, Lisiä valloitushistoriamme päälähteiden syntyhistoriaan, HAik 1937 s. 245—246.65 SRP I:1 s. 11 en ole onnistunut saamaan selville kuningasluettelon syntyaikaa.

24

kensä, mutta lisäys vaikuttaa myöhäiseltä Selvää on, että Eerikin kultin vakiinnuttua siihen liittyvä perinne levitti yleisesti tietoa ensim- mäisestä ristiretkestä, mutta tuo tieto oli nimenomaan kirkollisen tradition varassa

Jo vanhimpaan kerrostumaan kuuluva annaalitraditio säilytti tietoa pakanain suorittamasta Sigtunan polttamisesta Incerti Scriptoris Chronicon kertoo: ”1187 Occisus est Johannes Archiepiscopus apud Almarnum a Paganis, pridie Idus Augusti Et civitas Sigtoniensis combusta fuit ab eisdem ”66 Myöhäisempään kerrostumaan kuuluva Visbyn kronikka mainitsee aivan samoin pakat Sigtunan polttajina, mutta lisää tietoon ”et tunc ciuitas Stokholmensis edificata est” 67 Vis- byn kronikka on lainannut Eerikinkronikkaa mutta ymmärtänyt läh- teen väärin 68 Annaali 266—1430 esittää sekä murhan että polton tekijöiksi pakanat, Chronologia vetus ei mainitse tekijöitä, ja Chrono- logia anonymi, joka samoin kuin Chronologia vetus alkaa vuotuismer- kinnän Saladdinin toimittamalla Jerusalemin hävityksellä, mutta lisää merkinnän arkkipiispan hautapaikasta, panee teon pakanain tilille 69

Kysymystä siitä, mikä on annaalien ja Eerikinkronikan välinen riippuvuus tässä kuten myös kolmatta ristiretkeä koskevissa tiedoissa, on tutkimuksessa käsitelty laajalti,70 mutta rajanvetoon ei tässä ole aihetta Joka tapauksessa Eerikinkronikka täsmentää sekä Sigtunan polttajien alkuperän että lisää kuvaukseen muitakin piirteitä, mitä ei tapaa annaalien kuivissa merkinnöissä:

Swerige haffde mykin vadha aff karelom ok mykin onadha The foro aff haffuit oc vp i mäle bade i lugne ok swa i äle alt hemelika jnnan swia skär ok optast ä mz stylda här en tyma fiöl them en then luna at the brändo wp sightuna Ok brändo thz swa alt i röther at then stadhin fik ey än böther Jon erchebiscop wart ther slägen tess war mangin hedin fäghen

66 SRS I:1 s. 84; Andersson, Källstudier s. 3367 SRS I:1 s. 40; Andersson, Källstudier s. 3368 Bolin, Om Nordens äldsta historieskrivning s. 258 ja edellä69 SRS I:1 s. 24, 48, 5270 Yleiskatsauksen tarjoaa Rosénin artikkeli Erikskrönikan, KLNM 4 p. 28—34, jossa on

myös mainittu tärkeimmät tutkimukset lukuunottamatta Jaakkolan kirjoitusta Lisiä valloitushistoriamme päälähteiden syntyhistoriaan HAik 1937. Ruotsalaisista tutkijoista Bjarne Beckman tulee käsityksissään kronikan syntyyn liittyvistä näkökohdista lähelle Jaakkolan kantaa.

25

at them crisno gik swa illa i handthz gledde karela ok rytza landOk trösto sik ther alle wiidhok flytia sik a at göra ofridhThz er swa sant som jak her lässJon jerl ward dräpin i askanessTher vte haffde warit nyo aarswa at han aldrigh mällom hema warok striit mz rytza ok ingerboofore gudz skuld ok the helga trooförsto nat ther han kom heemtha ward han slaghen i häll aff themHans hustrw rymde til hundhamarhon haffde sorgh ok mykin jammerj sith hierta ok i sin hughatha took the ädela rena frwaOk sampnade folk ok mykin maktok drap them all swa er mik saktvpa eth berg som heyter eesta skärAlle loto the liffuit therOk loot dragha thera skip a land ok brennafore thy at sorghin var tha komen til hennaSlikan wanda lägde hanbirge jerl then wise manhan loot stokholms stad at byggia71

Eerikinkronikka on täsmentänyt pakanat karjalaisiksi ja venäläi- siksi sekä lisännyt Jon-jaarlin episodin, mikä tavallaan antaa taustan ”pakanain” hyökkäykselle, vaikka tekijä ei sidokaan Jon-jaarlin sotaa Venäjällä ja Inkerissä pakanain kostoretken syyksi Sittemmin rakensi Ericus Olai esityksensä vastaavista tapahtumista suoraan Eerikinkro- nikan varaan:

Quia vero his temporibus Kareli et Rutheni regnum Sueciae occultis et continuis oppugnationibus infestabant, die noctuque inter rupes maritimas navigio furtivo in insidiis latifantes, et damna intolerabilia regnicolis inferentes; (Nam et Arcepiscopum Johannem circa Almarnum occiderunt et Sigtoniam combus- serunt, Ducem etiam Johannem, qui novem annis, sine reditu in patriam, contra Ruthenos et Ingrios in terris eorum pugnaverat, prima nocte postquam in regnum redierat, circa Askanaes occiderunt, quod uxor ejus continuo vindicavit, omnes eos occidi faciens in monte, qui dicitur Eestaskär a c infinita alia damna Reg- nicolis intulerunt) ideo Dux Birgerus tanto malo viam praecludens 72

Ericus Olai on vielä lainannut Chronicon Siaelandiaesta tiedon, että Tanskan kuningas Knuut Valdemarinpoika olisi v 1192 ”voit-

71 Erikskrönikan. Utgiven av Rolf Pipping. SSFS, Häfte 231. Band 68. Holland 1963 s. 27—28 säkeet 474—510

72 SRS II:1 s. 55

26

tanut Suomen”, joskin hän esittää asian epävarmana 73 Niin oli tieto tanskalaisten ristiretkitoiminnasta Suomen suuntaan saanut sijansa sellaisessa kirjallisuudessa, joka oli Ruotsin ja Suomen varhaishistorian tutkijain helposti saavutettavissa, mutta kiinnostusta tanskalaisten toimintaan on puuttunut — ehkä kansallisen ylpeyden takia

Toisen ristiretken lähdesuhteet eivät keskiajan annaaleissa muok- kaantuneet ensimmäistä rikkaammiksi Yksikään annaali ei ole merkinnyt Birger-jaarlin retkeä muistiin Kertovista lähteistä sai senkin vuoksi ylivoimaisimman vaikutuksen Eerikinkronikka Kronikka käyt- tää kuvaukseen säkeet 89—156, ellei kuvaukseen lueta mainintaa Eerik-kuninkaan kuolemasta sillä välin kun Birger-jaarli oli Hämeessä pakanain parissa Ristiretkikuvaus on kronikassa episodinomainen ja tuo mieleen ajatuksen, että kronikoitsija on tarvinnut selityksen eri- koiselle kuninkaanvaalille Eerik Sammalkielen jälkeen; Birgerin pois- saolo antoi mahtimiehille tilaisuuden syrjäyttää hänet itsensä Retken kuvaus säkeeseen 124 on runollista lähdön valmistelua ja motivointia Aiheena on retki pakanamaahan tarkoituksena suorittaa Jumalalle otollinen teko — siis mahdollisimman yleisluontoinen perustelu Vasta säkeessä 138 ilmenee, että pakanat, jotka kronikan mukaan tiesivät olla varuillaan, olivat hämäläisiä Taistelun jälkeen voitetut saivat valita kasteen tai kuoleman välillä, minkä jälkeen pystytettiin Hämeen linna käännytettyjen kurissa pitämiseksi Lopuksi kronikoitsija kokoaa tapahtuneen:

Thz samma land thz vart alt cristith jak tror at rytza konungen mistit 74

Tämä Eerikinkronikan toteamus lienee muuan kirjallinen lähtökohta — eräitä 900-luvun tapahtumia ja Keski-Ruotsiin suuntautuneitten ryöstöretkien traditiota lukuunottamatta — siihen etenkin Suomen varhaisvaiheisiin 1700-luvulla liittyvään käsitykseen, että Suomi olisi ennen ruotsalaisvalloitusta kuulunut Venäjälle Eerikinkronikan teki- jällä on, mikäli hän kertoo tapahtumista Suomen taholla, yhteisenä linjana Sigtuna-episodista Tyrgils-jaarlin retkeen Venäjän vastainen taistelu; on erityisen merkille pantavaa, että kronikan tekijä Sigtunan

73 SRS II:1 s. 50 Dicitur autem in chronica Danorum, quod Kanutus rex Daciae, Waldemari filius, vicit Finlandiani anno Domini 1192 cum Kanutus rex Sueciae mortuus sit anno Do:ni 1192. Quod si verum est . . . Tanskalaisten retkistä ks. esim. J. W. Ruuth Några ord om de äldsta danska medeltidsannaler, som innehålla uppgifter om tågen till Finland 1191 och 1202. Historiska uppsatser tillägnade Magnus Gottfrid Schybergson (1911) s. 226—; kir- jallisuusviitteitä Af. Jokipii, Hämeen ristiretki. SKHSVk 52—53 (1965) s. 12

74 Erikskrönikan s. 6—10

27

tuhossa tähdentää venäläisten ja karjalaisten osuutta sen jälkeen, kun hän on Hämeen käännyttämisen nähnyt venäläisten kuninkaan tap- piona

Kaarlenkronikkaan ja sittemmin suureen riimikronikkaan otettiin Birger-jaariin ristiretkikuvaus semmoisenaan, paitsi että kuvaukseen lisättiin jaarlin ja kuninkaan sisaren avioliiton hedelmät: kaksi tytärtä ja neljä poikaa 75 Kumpaakin lähdettä käyttänyt Ericus Olai seuraa aivan tarkasti riimikronikan tekstiä, koska myös hän Eerikinkronikasta poiketen lisää avioliitosta syntyneet lapset Tämän lisäksi hän tekee maihinnousupaikasta ”hämäläisten sataman” ja jättää maininnan venä- läisten kuninkaan kärsimästä tappiosta pois 76 Ericus Olai käyttää Bir- ger-jaariin paluun kuvaukseen enemmän tilaa kuin Eerikinkronikka tai riimikronikka, mutta hänen kuvauksensa on retoorista eikä siihen sisälly yhtään uutta faktaa aikaisempaan aineistoon verrattuna Sikäli kuin Ericus Olai ei ole ammentanut ”hämäläisten satamaa” sittemmin kadonneesta asiakirjalähteestä, hänen esitykseensä tämä satama on syntynyt kronikan esityksestä siten, että retken suuntautuessa hämä- läisiä vastaan hän on päätellyt maihinnousupaikan jonkinlaiseksi ”hämäläisten satamaksi” retken päämäärän nojalla Ericus Olai koros- taa heti kuvauksensa alussa sitä, että retki tehtäisiin pakanallisia hämä- läisiä vastaan: kun hän on lukenut riimikronikkaa, hän on tehnyt mie- lessään saman retken alueellista päämäärää koskevan kysymyksen, min- kä myöhempikin lukija kronikkatekstiä seuratessaan tekee,77 ja tahto- matta leikkiä kronikan tavoin piilosilla oloa lukijan kanssa hän ilmoittaa kohteen heti alussa

Eerikinkronikan toista ristiretkeä koskeva esitys sisältää varmastikin monia sellaisia piirteitä, jotka ovat omiaan tekemään koko traditiosta sangen epävarman, mutta se näkemys, mikä kronikan teki- jällä on ollut, siirtyi joka tapauksessa perintönä eteenpäin ja vaikutti suuresti yhtenä olennaisena Suomen varhaishistorian kuvan rakennus- aineksena

Välivaiheesta kolmanteen ristiretkeen, mikä on jälleen kronikka- lähteissä tietty nousutapahtuma, on jo vanhimmissa lähteissäkin enemmän tietoja, joskin vasta Tyrgils Knuutinpojan retki merkitsee

75 SRS 1:2 s. 6, vrt. Pippingin tekstiä, Erikskrönikan s. 6, säkeet 88—89, joiden väliin lisäys on tehty.

76 SRS II:1 s. 52—53, näin myös Messeniuksella. Historia Svecorum Gothorumque Per . . . Ericum Olai s. 108—109; ks. myös P. O. von Törne, Birger Jarls korståg och Ericus Olais krönika. Medeltidsstudier III, HTF 1920 s. 155—157. Törne tähdentää suoraa lainausta Eerikinkronikasta, mihin on kuitenkin yllä esitetty poikkeus.

77 ks. tästä von Törne, Birger Jarls korståg s. 155 ja siinä esitettyjä viitteitä, etenkin Elmgrenin kantaa.

28

Suomen varhaishistorian lähdesuhteissa jyrkkää muutosta 78 Incerti Scriptoris Chronicon sekä Annales Sigtunenses mainitsevat piispa Tuomaan kuolemasta sekä viimemainittu konventin (luostarin) tulosta Suomeen sekä Suomen myöhemmän herttuan Pentin syntymästä 79

Molemmat tuntevat Sigtunan priorin Johanneksen tulon Turun piispaksi 1286, mutta vain Incerti Scriptoris Chronicon kertoo hänen siir- tymisestään Uppsalaan 1290 80 Nuoremman ikäkerroksen annaaleista Visbyn kronikka merkitsee Suomen herttuan Pentin syntymän ja hänen tulonsa Suomen herttuaksi 1284, minkä myös Chronologia anonymi mainitsee Ericus Olai ottaa lähteistään mukaan Tuomas-piispan kuoleman ja Pentti-herttuan nimittämisen 81 Niin muodoin on myöhempi annaalitraditio värittynyt valtakunnallishistoriallisesti, kun taas Ericus Olailla esiintyvät sekä kirkolliset että valtiolliset näkökohdat

Kuitenkin on kertovien lähteiden mielenkiinto Suomen suuntaan melko heikko ennen Tyrgils Knuutinpojan retkeä Sopusoinnussa vanhimman annaaliaineksen syntyajan kanssa on se, että ainoastaan Incerto Scriptoris Chronicon sivuaa retkeä82, ja tällöinkin on kysymyksessä myöhempi lisä 83 Ruotsalaiselle historiankirjoitukselle muodostui kes- keiseksi se, mitä Eerikinkronikka kertoi asiasta, mikä ei ollut ylen paljoa Ajoitukset sivuuttava kronikka sisältää retkestä ja sen jälki- näytöksistä säkeet 1322—1385 84 Kronikassa ei mainita retken joh- tajaa, ja kuvauksen alussa on se vivahdus, että toiminnalla oli defensii- vinen, aiemmin saavutettujen etujen varjelemisen tai takaisin hankki- misen luonne:

sidhan foro the til hedna landa ok löst skadha ok mykin wanda The hedne men gingo them alt affnär thz war thera mesta ärende ther Ok bygdo eth hwss a then ända ther cristin land ather wända Ok hedhin land taka widher

78 Jaakkola, Lisiä valloitushistoriamme päälähteiden syntyhistoriaan s. 24679 SRS I:1 s. 86, III:1 s. 4, 5. Konventista K. Pirinen, Turun tuomiokapituli keskiajan lopulla

SKHS Toim. 58 (1956) s. 33080 SRS I:1 s. 87, III:1 s. 781 SRS I:1 s. 40, 41, 54, II:1 s. 53, 5782 SRS I:1 s. 87 ”MCCXCVII Ivit exercitus Swecie ad Karelos & constitutura est castrum

Wiborgh & Kareli fidem sumpserunt”83 Bolin, Om Nordens äldsta historieskrivning s. 298 nootti 9684 Erikskrönikan s. 75—78. Retken kuvauksen kirjallisesta traditiosta ks. myös Ragnar Rosén,

Kolmas ristiretki Suomeen. HAik. 1945 s. 3—6; hänen esitystään oikoo ainakin E. Anthoni, Mikael Agricolas uppgifter om kristendomens införande och den svenska befolkningen i Finland. HTF 1945 s. 33 nootti 3.

29

Pyrintöjen toteuttamiseksi rakennettiin Viipurin linna itäiseksi etuvartioksi ja jätettiin vastuu jatkuvasta toiminnasta voudille, jonka ohjelmaan sisältyi myös ekspansio, koska hänen ei pitänyt kaihtaa ’pakanoita’ ja koska hän alisti Karjalan neljätoista kihlakuntaa sekä voitti Käkisalmen Tämä tapahtui taistelun jälkeen, ja venäläiset varus- tautuivat iskemään takaisin Vastahyökkäys onnistui ruotsalaisille erit- täin tuhoisin seurauksin, ja venäläiset varmistivat Käkisalmen pysy- misen hallussaan vahvistamalla linnoitusta sekä sen miehitystä 85

Marski Tyrgils Knuutinpojan nimi tulee Eerikinkronikan kuvauksessa mukaan vasta siinä vaiheessa, kun marski lähtee johtamaan ret- keä Nevalle Nyt yritettiin Landskronan eli Maankruunun linnasta luoda Ruotsin vallan kaukaisinta etuvartioasemaa Novgorodia vastaan Retkeä koskeva kronikan osa on luonteeltaan aivan erilainen kuin ristiretkikuvaukset: laaja, havainnollinen, yksityiskohtainen ja varmaa tapausten hallintaa kuvastava, niin ettei runoilijan persoonallinen osan- otto tapahtumiin ole mahdotonta Tekijä osoittaa toisaalta myös suo- rittaneensa tutkimuksia tätä osaa varten, kun hän maasto-olosuhteita kuvatessaan toteaa: ”hwita träsk er som eth haaff / swa som bokin sigher här aff ” 86 Kronikoitsijan runoilijankyky on siksi suuri, ettei käännettä tarvitse selittää haetuksi ilmaisuksi Suomenkieliset termit uisko ja haapio antavat kuvaukselle erittäin hyvin harkitun paikallis- tuntemuksen sävyn Kuvauksessa lankeaa todellisen ritariromantiikan hohde Matias Kettilmundinpojan ylle, ja kuvaus linnoituksen puolus- tajain vastarinnasta, mikä päättyi ruotsalaisten kirvelevään tappioon, noudattaa samaa ritari-ihanteen linjaa 87

Nuoremmat annaalit sisältävät runsaasti merkintöjä tästä ristiretki- aineistosta Chronologia 266—1430 osoittaa tapahtumiin suurta kiinnostusta Se ilmoittaa v:lta 1293 ”Edificatum est castrum Viborgh et sweui vicerunt careliam” Edelleen kerrotaan monien Ruotsin ylimys- ten ja alempisäätyistenkin saaneen surmansa 1299 Maankruunussa, 1300 rakennettiin Maankruunun (corona terrarum) linna, ja 1301 linna tuhoutui: ”Landzkrona destructa cum omnibus suis” Seuraa- vana vuonna Valdemarista tuli Suomen herttua ja 1306 mestattiin Tyrgils Knuutinpoika 88 Visbyn kronikka on kiinnostunut vain 1293

85 Erikskrönikan, säkeet 1324—1330, 1331—138586 Erikskrönikan, säkeet 1492—149387 Erikskrönikan, säkeet 1458—1805 s. 83—10488 SRS I:1 s. 26—27. Tähän annaaliin sisältyvä maininta vuonna 1299 tapahtuneesta katastrofista

tarkoittaa samaa kuin vuoden 1301 merkintä, mutta jäljentäjä ei ole tätä oivaltanut. Sa- ma kronologinen virhe on myös Eerikinkronikassa, ja Andersson päättelee, että tämän on aiheuttanut jokin annaaliversio, mistä virhe on siirtynyt eteenpäin. Andersson, Källstudier s. 60 nootti 2

30

tehdystä retkestä: ”Anno Domini MCCXCIII expedicio Byrgeri regis Swecie facta est in Kareliam et Kareli fidem susceperunt et facti sunt tributarii domino regi Swecie, et edificatum est castrum Wiborch in Karelya” 89 Chronologia vetustan eli harmaaveljesten annaalin aineisto on rikkaampi ”MCCXCIII Exercitus magnus iniit in kareliam et constructum est Castrum Wiburgense”, ”1295 Siggo Loba et Socii occisi sunt in kaekisholm”, ”1300 Edificatum est castrum in Ruscia Landzkrona”, ”1301 Destructum est castrum Landzkrona a Rutenis”, ja Tyrgils Knuutinpoika tulee kuvaan mukaan, kun hänet ilmoitetaan mestatun 1306 Vain tämä annaali ainoastaan tuntee kolmanteen ristiretkeen liittyvän Käkisalmen-episodin 90 Tukholman harmaaveljesten diaari kertoo: ”1293 subiugati sunt Kareli Sweuis et edificatum est castrum Wyborgense” 91

Kolmannen ristiretken historian ’kasvaminen’ hajallisista annaali- merkinnöistä Eerikinkronikaksi, siirtyminen tämän kautta 1400-luvun kronikoihin ja hajaantuminen jatkuvaksi perimätiedoksi Ruotsin ja Suomen vanhempaan historiakirjallisuuteen on kaikkea muuta kuin selväpiirteinen prosessi nimenomaan niiltä osin, mitkä koskevat annaalien ja Eerikinkronikan suhdetta 1290-luvulta 1300-luvun alkuun Ongelmasta on käyty monivaiheista keskustelua, eikä se näytä antaneen mahdollisuuksia osoittaa monia konkreettisia riippuvuussuhteita Eerikinkronikan ja annaalien yksityiskohtien välillä V:n 1290 jälkeen kronikan rakenne muuttuu Sen vapaa kokoonpanotapa vaihtuu kro- nologisesti järjestetyksi aikahistorialliseksi kuvaukseksi Käkisalmen venäläisvalloituksesta ja Sigge Loken kuolemasta alkaen kronikka sisäl- tää täsmällisiksi tarkoitettuja aikamääreitä Toisaalta myös annaalit sisältävät kaudella 1293—1313 seikkaperäisempiä tietoja kuin ennem- min tai myöhemmin, samalla kun niissä voi havaita läheisiä yhtymä- kohtia Eerikinkronikan kanssa 92

Jo aiemmin monesti viitatussa tutkimuksessaan Andersson osoitti, että kronikan ja annaalien yhtäläisyydet vuosien 1293—1306 välillä olivat sangen monet ”Sillä melkoisella aineistolla, minkä kronikka (annaaleihin nähden) antaa näiltä vuosilta, on osittain annaalien sisäl- tämän aineksen lisäksi esitettyjen episodien luonne Samoin kuin aikai-

89 SRS I:1 s. 4290 SRS I:1 s. 63—64; Andersson, Källstudier s. 58 nootti 191 SRS I:1 s. 7792 Andersson, Källstudier s. 71—72, 60 nootti 2, 61 nootti 3; Bolin, Om Nordens historie-

skrivning s. 293—294, 305; S. Kraft, Erikskrönikans källor. HT 1932 s. 13. Visbyn kronikan riippuvuussuhteesta Eerikinkronikkaan ks. edellä s. 24

31

sempana aikana ne tiedot, mitkä ovat säilyneet myös annaaleissa, näyt- tävät muodostavan Eerikinkronikan esityksen rungon ” Andersson jo herätti sen ajatuksen, että kronikkaan olisi vaikuttanut hävinnyt annaali eli ”jokin annaalilähde” Annaalien riippuvuus kronikasta ei olisi uskottavaa, vaan pikemminkin päin vastoin 93 Bolin kehitti asetelmaa niin että osoitettuaan annaalien sisältävän enemmän tietoainesta ajalta 1290—1313 kuin Eerikinkronikka hän otaksui annaalien tietolähteenä olleen hävinneen annaalin — Annales X:n — mikä on osoittanut san- een suurta kiinnostusta kaikkea sitä kohtaan, mitä tapahtui Suomessa ja Venäjän rajalla Tämän annaalin94 — tai ’kronikantapaisen lähteen’95

__ tiedot ovat alkaneet varmuudella vuodesta 1298, todennäköisyy- dellä vuodesta 1295 mutta mahdollisesti vuodesta 1293 96 Kun Eerikin- kronikka on käyttänyt tätä lähdettä, se juuri siksi voi antaa runsaita, joskin osaksi summittaisia aikamäärittelyjä vuosien 1293—1313 vä- liltä Siksi kronikka on myös voinut kuvata tapauksia oikeissa asia- yhteyksissään, mistä se aiemmin on tehnyt poikkeuksia Mutta Eerikin- kronikka ei suinkaan ole mikään pelkkien annaalimerkintäin nojalla kokoonpantu keitos Se polemisoi annaalien Tyrgils Knuutinpojalle vihamielisiä kannanottoja ja uskoo jopa voivansa oikaista annaaleja Lisäksi se sisältää runsaasti perimätietoa 97

Kraft on osoittanut, ettei kronikka rajoita Maankruunun retken tapahtumia vuoteen 1299, kuten sekä Andersson että Bolin ovat pää- telleet, ja hän on erityisesti tähdentänyt traditiota kronikan rakennus- aineksena, myöskin aikatietojen määräämisessä 98 Näin voimakasta perimätiedon tähdentämistä ei ole hyväksynyt edes Bjarne Beckman, vaikka hän muuten myöntää kronikoitsijan käyttäneen paljolti suul- lista perimätietoa Beckman jopa lisää kirjallisten yhteyksien mahdollisuuksia Anderssonin ja Bolinin esittämiin 99

Kun Jaakkola 1937 totesi, ”ettei Eerikinkronikan kuvaus Viipurin linnaläänin valloituksesta, Käkisalmen valtauksesta ja Sigge Loken taisteluista voi perustua vain siihen, mitä Ruotsin ja Venäjän kronikat Viipurin perustamisesta ja Siggestä kertovat”,100 niin toteamukseen oikeastaan sisältyy se, mitä kronikan ja annaalien keskinäisestä riippu-

93 Andersson, Källstudier s. 55—56; Bolin, Om Nordens äldsta historieskrivning s. 286, 29394 Bolin, Om Nordens äldsta historieskrivning s. 296—29995 ibidem s. 30596 ibidem s. 29897 Andersson, Källstudier s. 100; Bolin, Om Nordens äldsta historieskrivning s. 304—30698 S. Kraft, Erikskrönikans källor. HT 1932 s. 13, 30—31, 72, 7399 Bj. Beckman, Muntligt traditionsstoff i Erikskrönikan. Det nordiske historikermötet på

Lillehammer 1948. (Oslo 1949) s. 15—, 27100 Jaakkola, Lisiä valloitushistoriamme päälähteiden syntyhistoriaan HAik 1937 s 269

32

vuudesta voidaan varmuudella sanoa Niillä on läheistä keskinäistä yhteyttä ilman, että lainasuhdetta yksityiskohdissa olisi osoitettu, ja kronikalla on varmuudella omaa materiaalia, mikä on jäänyt vain siitä vaikuttamaan myöhempään kirjallisuuteen Nimenomaan Suomen tapahtumien osalta ei yksikään säilynyt annaali ylitä Eerikinkronikan niistä sisältämiä tietoja Se seikka, että Bolin otaksuu Annales X:n olevan erityisen kiinnostunut Suomesta ja Venäjän suunnasta, tuo hyvin lähelle sellaisen mahdollisuuden, että kronikan ja annaalien suhde nimenomaan näissä kysymyksissä on toinen kuin Ruotsin tapahtumien osalta, jolloin myös Jaakkolan teoria kronikan syntymäpaikasta saisi uutta painoa

Ilmeisesti vasta Ericus Olai toi kirjallisuuden piiriin sen suoranaisen tiedon, että retken 1293 teki Tyrgils Knuutinpoika Ennen häntä kukaan ei pane retkeä nimenomaisesti marskin tiliin, vaan Eeri- kinkronikkakin jättää marskin nimen mainitsematta retken alussa tai aikana alkaen kuvauksen yleensä valtionjohtoa tarkoittavalla ilmaisulla ”sidhan foro the til hedna landa” 101 Marski on mainittu melkoista aikaisemmin Maunu-kuninkaan hautaamisen jälkeen ennen Valdemarin vangitsemista, ja marskin osuus retkeen voidaan yhteydestä päätellä 102

Valtionjohtoon viittaava näkökohta on myös Ericus Olailla, kun hän kirjoittaa: ”Marscalhus regni Tyrgillus suo et omnium nobilium regni consilio expeditionem dirigit in Kareliam” Ericus Olai kehittää vuoden 1293 retkestä todellisen ristiretken tavalla, jota hän ei ole voinut saada sen enempää annaaleista kuin Eerikin- tai riimikronikoistakaan Hän kertoo Västeråsin piispa Petruksen marskin keralla johtaneen Viipurin linnan pystyttämistä karjalaisten kurissapitämiseksi ja venä- läisten torjumiseksi ”Tunc predicata fide et Cruciata, Kareli fidem Catholicam susceperunt, et Regi Sueorum se subesse et servire perpetuo promiserunt” Ericus Olai on ottanut tämän tiedon Tyrgils Knuutin- pojan vastaisesta lähteestä, joka on edelleen kertonut saman piispan maanpaosta ja kuolemasta ja jota myös muuan annaaleista on käyt- tänyt 103 Muuten Ericus Olai seuraa tarkasti Eerikinkronikan avaamaa tietä Linnan tultua kuntoon se jätettiin valitun miehen hoitoon sotajoukon pääosan palatessa Ruotsiin Käkisalmen linna vallattiin, linnan miehitysjoukko jäi liian kauaksi aikaa yksin samalla kun osa väkeä oli noutamassa lisävarastoja Sillä aikaa venäläiset ilmestyivät paikalle

101 Erikskrönikan säe 1324, s. 75102 Erikskrönikan säe 1272; Bolin, Om Nordens äldsta historieskrivning s. 318103 SRS II:1 s. 71, Bolin, Om Nordens äldsta historieskrivning s. 318

33

uuvuttaen puolustajat jatkuvalla hyökkäyksellä Kaikkien muonavaro- jen loputtua nämä kuusipäiväisen taukoamattoman taistelun jälkeen antautuivat otteluun venäläisten kanssa linnan ulkopuolella, jolloin venäläiset tuhosivat heidät ja valtasivat linnan takaisin 104 Samoin Maankruunun retken Ericus Olai kuvaa Eerikinkronikkaa tai riimikronikkaa hyväksi käyttäen, mutta hän ajoittaa tapahtuman annaalien avulla siten, että kuvauksen alussa ilmoitetaan Maankruunun rakentamisesta retkeläisten tultua Nevalle ja kuvausta seuraaviin vuoden 1300 kohdalle tehtyihin merkintöihin on liitetty lause: ”Tunc aedificatum est in malo signo Castrum Landzkrona” 105

104 Messenius, Historia Svecorum Gothorumqve per Ericum Olai s. 152—154; SRS II:1. s. 71, 72 (Siggo Laba)

105 SRS II:1 s. 73—76; Messenius, Historia . . . per Ericum Olai s. 157—164

34

IV SUOMEN VANHIMMAT VAIHEET JOHANNES JA OLAUS MAGNUKSEN SEKÄ OLAUS JA LAUREN-

TIUS PETRIN TUOTANNOSSA

Johannes Magnus

Kuten G Löw on huomauttanut, Ericus Olai ja Olaus Petri mer- kitsevät poikkeusta siltä gööttiläisen suurentelun linjalta, mikä keskiajalla oli alkanut Nicolaus Ragvaldista ja siirtynyt sitten proosakronik- kaan ja pieneen riimikronikkaan, joiden kirjoittajat rakensivat Ruot- sille komean menneisyyden Jafetin ja Magogin ajoista alkaen 106 Johan- nes Magnus tarttuu teoksessaan Historia de omnibus gothorum sveonumque regibus (ensipainos Roomassa 1554) jälleen aikaisempaan traditioon, ja ”niin kehitellään lähes nelituhatvuotinen Ruotsin historian draama, jossa ei ole kronologisia mahdottomuuksia ja jossa kaikki lähteiden ristiriidat ovat tasoitetut, hämmästyvien aikalaisten eteen” 107 Paitsi teoksen suoranaista vaikutusta Suomeen Johannes Mag- nuksen työlle on Suomen kannalta pantava aivan erityinen paino, koska se ilmestyi jo 1500-luvulla monina eri painoksina ja käännettiin ajan oloon useille eurooppalaisille kielille Kun se tavoitti laajan lukijakunnan, niin siinä esitetyt tiedot Suomesta ovat myös muokanneet maasta vallineita käsityksiä 108

Nuo tiedot ovat Johannes Magnuksen teoksessa hajallaan, mutta yhteen kerättyinä ne muodostavat melko selväpiirteisen kehityskuvan Suomen vaiheista Kun Johannes Magnuksen menettelytavasta on yh- tenäisiä selvityksiä, niin seuraavassa tyydytään lähinnä vain kokoamaan hänen Suomea koskevat kohtansa — Gööttalaisten ja svealaisten kuninkaiden historian kirjoittaja näyttää omaksuneen pääasialliset kä- sityksensä kansansa ja maansa suuruudesta jo keskiajan perintönä Jo

106 Löw, Sveriges forntid s. 50, 24—29; SRS I:1 s. 240, 252107 ibidem s. 51108 ks. G. Rein, Suomi ja suomalaiset ulkomaan kirjallisuudessa 1500-luvulla ja 1600-luvun

alkupuolella. BNF 68, 2 (Hki 1909) s. 41—42 nootti 3, 47

35

hänen Mattias Miechovilaiselle v 1518 kirjoittamansa kirje osoittaa hänen olleen täysin gööttiläisen patriotismin lumoissa Ainakin hän jo siinä vaiheessa oli täysin vakuuttunut Ruotsista koko goottilaisten heimon alkukotina 109

Johannes Magnus antaa Suomelle varhaishistoriassa täysin itsenäi- sen aseman, mikä ilmenee jo siitä, ettei esipuheeseen sisältyvässä Ruot- sin kuvauksessa käsitellä Suomea tavallisena valtakunnan osana 110 Suo- meen kiinnitetään huomio erikseen, ja sivuotsikko jo ilmaisee ohjelman: ”Suomi muutoin valtakunta” Kuvaus pyrkii Suomen maantieteen selvittämiseen Mallina lienee ollut veljen toimittama Carta ma- rina, koska Suomi kuvitellaan kuten kartassa kolmion muotoiseksi nie- meksi Pohjan- ja Suomenlahtien välissä ”Siksi näyttää Suomi ikään- kuin kolmikulmaiselta, sen kukin ’latus’ eli sivu on 140 Göötan peninkulmaa, mikä kolminkertaistettuna on 2100 Italian peninkulmaa ” Länsi-Suomi jakaantuu Pohja- ja Etelä-Suomeen, Uusimaa ulottuu Venäjän rajalle asti Sitten alkaa Karjala, ”maakunta, joka rajoittuu kahden suuren ja mahtavan ruhtinaskunnan väliin, nimittäin ruotsalaisten ja moskovalaisten, latinalaisten ja kreikkalaisten, skandialaisten ja aasialaisten skyyttien Sillä Karjalalla on eteläpuolellaan Suomen meri, mistä se ulottuu sangen pitkälle, nimittäin enemmän kuin sata Göötan peninkulmaa pohjoiseen Skridfinlandiin asti, ja ’kääntyy takaisin’ suuresta Skyyttien merestä, jättää Venäjän itäpuolelle ja Ruot- sin, jolle se on verovelvollinen, länsipuolelle ” Sivuun on vielä lisätty, että Suomi jakaantuu moniin ruhtinaskuntiin 111 Johannes Magnus pyrkii Karjalan aseman kohdalla tähdentämään sekä kansallista että kult- tuurirajaa, sillä latinalaisten ja kreikkalaisten rajan täytyy tarkoittaa roomalais- ja kreikkalaiskatolista maailmaa

Tämän kylläkin Suomelle varsin imartelevan jakonsa kirjoittaja on todennäköisesti saanut Ericus Olailta, jonka mukaan Ruotsin valta jakaantui viiteen pääosaan, joita kutakin hallitsivat kuuluisat ja voi- malliset kuninkaat ”Primum regnum ejus et Russiae proximum erat Finlandia, cum adjunctis sibi regionibus, quae sunt: Tavastia, Karelia,

109 J. Haglung—J. Svennung, Johannes Magnus’ och Miechovitas brevväxling om goternas ursprung 1518. KÅ 1949 (1950) s. 185—188. Kirjeessä esiintyy termi ’magnus ducatus Finlandiae’, mikä on aivan ensimmäisiä kertoja. Gabriel Kein on huomauttanut siitä, Suomi ja suomalaiset ulkomaan kirjallisuudessa s. 21—22 nootti 3, Einar V. Juvan tutkimuksessa Suomen suuriruhtinaskunta Ruotsin vallan aikana (Helsinki 1951) ei tätä lähdettä mainita.

110 Johannes Magnus, Svea och Götha Crönika . . . på Swenska uthtålkat aff Erico Schrodero . . . Stockholm 1620 s. VIII cap. IV. Lyhennetään seuraavassa: Johannes Magnus, Crönika

111 Johannes Magnus, Crönika, esipuhe s. IX—X cap V. Niissä kohdissa, missä viitataan Schro- deruksen käännökseen Johannes Magnuksen teoksesta, esitys on tarkistettu myös vuoden 1554 latinankielisestä painoksesta. — Muinaisella Suomen valtakunnalla Johannes Magnus saattaa ainakin paikoittain tarkoittaa Varsinais-Suomen aluetta.

36

Lapponia, Nylandia, Östrabotn et Aalandia, caeterisque minoribus districtibus et contractis, inter Russia confinia et sinum maris Baltici ab austro in aquilonem protensi ” Muut osat ovat Helsingia, Gothia, Suecia sekä Wermelandia 112 Ericus Olai lienee saanut idean jakoonsa 1300-luvun Saxo-kompendiumista, sillä Nygrenin mukaan maantieteellinen jako osavaltakuntineen on huomiota herättävän samanlainen Saxon esityksen kanssa 113

Ruotsalaisilla ei ollut mitään häpeämistä siinä, jos Suomi näin korostuikin, sillä tavallaan Suomen itsenäinen menneisyys oli seurausta siitä osuudesta, mikä maalla oli ihmiskunnan alkuhistoriassa Johannes Magnuksen ajatuksissa Mooses oli historiankirjoittajista ensimmäinen ja hänen käsityksilleen oli ratkaisevaa välttämättömyys uskoa, että koko ihmissuku oli lähtöisin Nooan perheestä, joka ainoana pelastui vedenpaisumuksesta Ihmiskunta alkoi välittömästi vedenpaisumuksen jälkeen karttua Skyytiassa ja etenkin sen pohjoisissa osissa, kuten Sveanmaassa, Göötanmaassa, Suomessa, Venäjällä, Liettuassa, Arme- niassa ja Tartariassa, ”mitkä maakunnat sisältävät aasialaisen ja eu- rooppalaisen Skyytian, mitkä Don-joki erottaa ” Jaafet sai sen osan Skyytiaa, joka on Donista länteen, ja myös Nooa oleskeli Skyytiassa Siten ”Svean- ja Göötanmaa sekä Suomi olivat tavattoman suuren kansanpaljouden asuttamat, ennenkuin mitään oli asuttu muissa maailman osissa” Skyyttien kantaisä oli varsinaisesti Maagog ”Hän on kaikkein ensinnä hallinnut siinä Skyytian osassa, joka on Euroopassa, mitä nyt kutsutaan Suomeksi, kohti auringonnousua eli kohti Don- virtaa ja mikä tänä päivänä kuuluu Ruotsin kuninkaan alaisuuteen” Maagog purjehti sitten Ruotsin kronikoiden kertoman mukaan yli Suomen lahden (Räffwelske botnen) Göötanmaahan, missä hän tuli kuninkaaksi vuonna 88 jälkeen vedenpaisumuksen 114

Kuten ainakin jo Löw on osoittanut, löytyy Johannes Magnuksen esittämälle polveutumishistorialle useita eurooppalaisia esikuvia, ja 1100-luvulla syntyneessä Langfedgatalissa on Odinin genealogia joh- dettu aina Nooaan asti 115 Läheisintä sukulaisuutta Johannes Magnus osoittaa italialaisen dominikaanimunkin Johannes Annius Viterbien- siksen väärennyksen, n s Berosus Chaldaeuksen historian kanssa 116

112 SRS II:1 s 12—13113 Nygren, Ericus Olai SBL XIV s. 230—231; G. Rein, Suomi ja suomalaiset s. 31—32 huo-

mauttaa, että Ziegler lienee Schondiaansa saanut Suomi-nimen selityksen Johannes Mag- nukselta. Lienee mahdollista tämän yhteyden nojalla ajatella, että sama väylä on välittänyt Zieglerille tiedon siitä, että Suomi muinoin oli valtakunta.

114 Johannes Magnus, Crönika s. 2—5; Rein, Suomi ja suomalaiset s. 47—48115 Löw, Sveriges forntid s. 54, 63116 ibidem s. 66—71

37

Tämän väärennyksen ottivat useat 1500—1600-lukujen ruotsalais- syntyiset historioitsijat täydestä, mutta ilmeisesti Maagogin hallitus- kausi Suomessa on Johannes Magnuksen omaa lisää

Svean ja Göötanmaan kuninkaiden historia sisältää siellä täällä mainintoja Suomen kuninkaista Tosin ensimmäinen suomalainen var- haishahmo, nimittäin Rostioff, joka muka ennustustaitonsa vuoksi joutui kuoltuaan palvotuksi jumalana, ei käy kuninkaan nimellä Ros- tioff tai Rostjov on lainattu Saxolta Balderin saagasta, minkä hän on saanut islantilaisesta traditiosta 117 Johannes Magnus mainitsee lainatessaan Saxolta Ruotsin 16 kuninkaan Humeluksen118 tämän hallin- neen paitsi Ruotsia, myös Helsinglantia, Bjarmiaa, Pohjanmaata (Bot- nen), Lappia ja Skridfinniaa sekä Suomea — ja ”paitsi näitä koko Skandian saarta” 119 Välittömästi tämän jälkeen kerrotaan luultavasti suoraan Saxolta lainattu120 mutta myös Albert Krantzin esittämä121 tarina, mikä liittyy Ruotsin 18 kuninkaaseen Siggtryggiin Tällä oli sorea Groo-niminen tytär, jota pyysi vaimokseen Tanskan kuninkaan Skiol- din poika Gram Johannes Magnus muuttaen Saxon kertomusta esit- tää, että tyttö oli ehditty jo kihlata Suomen kuninkaan Sumblen vel- jelle, mutta Gram varasti tytön isänsä linnasta ja vei hänet Tans- kaan Gramin saaga on norjalais-islantilaista perää ja käsittelee suo- sittua rakkausjuttuaihetta 122

Laajassa Starkater-tarussa Johannes Magnus kieltää jyrkästi san- karin ulkomaisen syntyperän ”Sillä hän on ollut ruotsalainen, syntyisin Helsinglannista, eikä mikään Hämeen suomalainen tai eestiläi- nen, kuten jotkut esittävät” 123 ’Jotkut’ tarkoittaa ainakin Saxoa, jolla Starkater on syntynyt ”maassa, johon Ruotsi rajoittuu idässä, missä nyt barbaariset virolaiset ja muut kansanheimot asuvat laajalla alalla ja suurin joukoin ”124 Kirjoittaja mainitsee sittemmin Suomen taru-

117 Johannes Magnus, Crönika s. 13 cap. X; Saxo, Danmarks Krønike s. 76; Axel Olrik, Kil- derne til Sakses Oldhistorie. I. (Køpenhavn 1892) s. 145

118 Löw, main.teos s. 75119 Johannes Magnus, Crönika s. 42—43 II:3120 Saxo, Danmarks Krønike s. 12—14121 Albertus Crantzius, Chronica regnorum aquilonarium. Argent. 1548 s. 8—9. Johannes Magnus

on käyttänyt tätä teosta: V. A. Nordman, Die Chronica regnorum aquilonarium des Albert Krantz. — Annales Academiae Scientiarum Fennicae B 35,2 (1936) s. 9. Toisaalta asianomainen kohta Krantzilla on Saxolta, Nordman, main.teos s. 74; ks. myös Nordström, De yverbornas ö s. 278

122 Johannes Magnus, Crönika s. 43—45; Olrik, Kilderne til Sakses Oldhistorie s. 171, 46—47123 Johannes Magnus, Crönika s. 140 IV:6 Starkater-tarua on perusteellisesti tarkastellut bjarmi-

ongelman kannalta Martti Haavio, Bjarmien vallan kukoistus ja tuho (Helsinki 1965) s. 102 —122; Starkaterin syntyperästä s. 104

124 Saxo, Danmarks Krønike s. 223—224

38

historian kannalta merkittävät nimet Tengilin, Walanderin ja Wis- burin,125 mutta näillä ei ole vielä mitään tekemistä teoksessa Suomen kanssa Skridfinnit ovat hänet mukaansa Thulen asukkaita ja erittäin alkeellisia — kuvauksessa viitataan Procopiukseen ja Paulus Diaco- nukseen — eivätkä siten ole suomalaisia 126 Suomalaiset tulevat kuvaan kirjoittajan lainatessa Nicolaus Ragvaldin Baselin-puhetta Ruotsalais- ten ja suomalaisten seuraan liitetään ”turcilingit ja herulit” eli lango- bardit ja herulit 127

Johannes Magnuksen seuraavat tiedot alkavat vähitellen saapua sille rajalle, missä ruvetaan hipomaan historiallisia tapahtumia Mielen- kiintoinen on tapa, millä hän sitoo Ragnar Lodbrokin ja Svanlogin pojan Hvitsärkin kohtalon Suomeen Saxon italialaisiin lähteisiin pa- lautuvan128 kertomuksen mukaan Hvitsärk alisti skyyttien maan ja Venäjän,129 mutta Hellesponton kuningas Daxon yllättää ja voittaa hänet, jolloin Hvitsärk vapaaehtoisesti valitsee kuoleman polttoroviolla miestensä kanssa Johannes Magnus kertoo Hvitsärkin suuren venäläis- joukon kanssa rynnänneen Suomeen, missä hän murhasi ja poltti Ruot- sin kuningas Olavi Trätälja kutsui kokoon kaiken Ruotsin ja Suomen sotavoiman ja kävi kovan ottelun Hvitsärkiä vastaan ”Kun suuri verenhukka oli kärsitty molemmin puolin, toimitettiin heidän keskensä sellainen sovinto, että kuningas Olavin poika Inge ottaisi kuningas Ragnarin tyttären vaimokseen, mutta Hvitsärk luopuisi sitä vastoin osasta Suomea, mikä rajoittui Venäjään ” Seurauksena sopimuksesta oli se, että venäläiset surmasivat Hvitsärkin 130 Ingen naimakaupasta Ragnar Lodbrokin tyttären kanssa kertoo jo proosakronikka 131 Näin on Johannes Magnuksen mukaan Ruotsilla jo selvä omistusoikeus Suo- men suunnalla, kun Eerik Voittoisa, Ruotsin 110 kuningas, astuu näyttämölle vuonna 917 j Kr Kuitenkin hän jossain määrin poikkeaa pienen riimikronikan ja Ericus Olain linjalta, sillä hän esittää Liivin- maalla, Suomessa, Virossa, Kuurinmaalla ja Preussissa asuneiden kansojen, jotka kärsivät Tanskan kuninkaan Haraldin merirosvojen sor- toa, liittyneen yhteen ja lähteneen hyökkäykseen Tanskaa vastaan, mutta tuuli ajoi laivaston Ruotsin rannikolle, jolloin maa joutui sen ryöstön kohteeksi, mikä oli aiottu Tanskan osaksi Kuningas nostatti

125 Johannes Magnus, Crönika s. 132 IV:30, s. 214—215 VII:19126 ibidem s. 257 VIII:33—34127 ibidem s. 474 XVI:28128 Olrik, Kilderne til Sakses Oldhistorie II (København 1894) s. 114—115. Ragnar Lodbrokista

ks. Haavio, Bjarmien vallan kukoistus ja tuho s. 123—141129 Saxo, Danmarks Krønike s. 364—367130 Johannes Magnus, Crönika s. 486 XVII:9131 Löw, Sveriges forntid s. 87, 20

39

väen koko maasta ja voitti hyökkääjät, minkä jälkeen hän varustutti laivaston ja kukisti hyökkääjien maat Suomea ei tässä erikseen mainita, ja sivuotsikkoonkin on merkitty, että ”Eerik-kuningas voittaa Liivinmaan, Viron, Kuurinmaan ja Preussin” 132

Osittain pyhän Eerikin legendaa seuraten,133 osittain traditiota vapaasti mukaillen tai täysin omaan laskuunsa tulkiten Johannes Magnus selostaa ensimmäisen Suomeen tehdyn ristiretken kulun Marginaali- merkinnän mukaan pyhä Henrik lähti suomalaisia vastaan ja käännytti heidät kristinuskoon, ja myös itse teksti asettaa Henrikin tämän retken aloitteentekijäksi, koska hän taivutti kuninkaan uskon levittämi- seksi ristiretkeen silloin pakanallisia suomalaisia vastaan Tässä Johan- nes Magnus poikkeaa selvästi sekä Eerikin että Henrikin legendoista, eikä käytetyssä lähdeaineksessa ole hänen esitykselleen mitään muuta- kaan lähtökohtaa Suomalaiset olivat kuvauksen mukaan siihen aikaan Ruotsin valtakunnan päävihollisia, kristinuskon kiivaita vainoajia, ja aiheuttivat ruotsalaisille hyökkäyksillään merkittävää vahinkoa; kysy- myksessä on selvästi viittaus keskiaikaisiin annaali- ja kronikkatietoi- hin Keski-Ruotsiin suunnatuista ryöstöretkistä Eerikin koottua suuren sotajoukon ja otettua piispan mukaansa seurasi kiivas taistelu, jonka jälkeisen Eerik-kuninkaan käytöksen kirjoittaja kuvaa täysin legendan esikuvaa noudattaen Kiiruhdettuaan Ruotsiin kuningas jätti maahan piispa Henrikin, ”joka yksinään kesti suuremman taistelun sielunvihollista vastaan kuin kuningas Eerik oli kestänyt aiemmin koko sotajoukollaan suomalaisten suurta mahtia vastaan” Piispa käänsi Suomen uskoon v 1151 mutta sai surmansa samana vuonna, mistä kirjoittaja ilmoittaa kertovansa Uppsalan arkkipiispain kronikassa 134

132 Johannes Magnus Crönika s. 490—491 XVII:13133 Rein, Suomi ja suomalaiset s. 48 nootti 1 sanoo, että Johannes Magnus on voinut lähteenään

käyttää ”paitsi muita vanhempia kronikoita . . . myös Ericus Olain esitystä”. Viimemainittu lähde ei ole mahdollinen eikä ole myöskään tiedossani, mitkä voisivat olla muut ensimmäi- sestä ristiretkestä kertovat kronikkalähteet.

134 Johannes Magnus, Crönika s. 530—531 XIX: 3; Rein, Suomi ja suomalaiset s. 48. Huoli- matta siitä, että Johannes Magnus tässä lupaa lisätietoja, niin ei Historia Metropolitanae Ecclesiae Upsalensis (kirjoitettu Danzigissa 1536, painettu 1557, ks. Birger Swartling, Jo- hannes Magnus ’Historia Metropolitanae Ecclesiae Upsalensis. Historiska studier tillägnade Harald Hjärne, I, Uppsala 1908 s. 107) kuitenkaan sisällä ainakaan Suomen osalta asiallisesti senkään vertaa kuin yllä referoitu esitys. Siinä on tosin omistettu kokonainen osasto Pyhälle Henrikille, mutta Johannes Magnuksen kuvaus hänestä on pikemminkin pyhimyksen hyveitä ylistelevä hartautta ja uskoa lisäämään tarkoitettu puhe kuin historia edes silloisessa mielessä. Esitys vastaa tässäkin kohden teoksen yleistä pyrkimystä kuvata katolisen kirkon Ruotsissa tekemää siunauksellista työtä. (Swartling, Johannes Magnus’ Historia s. 109) Tavallaan kirjoittaja pitää piispan vaiheita yleisesti tunnettuina tosiasioina, koska hän Käyttää kappaleen alussa retoorista käännettä: ”Divus Henricus septimus Ecclesiae Vpsalensis Episcopus fuit, totiusque Finlandiae Apostolus, et patronus: cuius eximia pietas ita est publico cultu consecrata, vt priuatae laudis (quae a me exigua afferri potest) nequaquam indigeat”. Piispan kerrotaan työskennelleen Suomen alistamiseksi Ruotsille, ja hänen kuole-

40

Tässä esityksessään kirjoittaja näyttää pyrkivän tähdentämään kirkonmiesten osuutta Toisen ristiretken taustaa kuvatessaan hän antaa Eerik XI:lle kunnian ajatuksen virittämisestä Kuningas halusi käyt- tää valtakunnan rauhantilaa Jumalan kunnian lisäämiseksi ja päätti siksi sotia hämäläisiä vastaan, mitkä olivat sekä ruotsalaisten että kristinuskon vihollisia Hämäläisiin kohdistuva luonnehdinta on aivan sama kuin se, mikä ensimmäisen ristiretken yhteydessä annetaan suomalaisista Arkkipiispan käytettyä vaikutusvaltaansa retkeä alettiin varustaa kuninkaan lankomiehen Birger-jaarlin johdolla Hän valmis- tautui sekä meri- että maasotaan ja saapui hämäläisten saaristoon, missä maihinnousua seurasi taistelu Johannes Magnus noudattaa pää- piirteissään kronikkain kuvauksia hämäläisten tappiosta ja heille ase- tetusta vaihtoehdosta joko kääntyä tai kuolla Tässä kirjoittaja lisää, etteivät kaikki pelkästään tulleet sydämeltään kristityiksi vaan he lupasivat myös uskollisuutta Ruotsille, minkä he myös olivat aina rik- keettä pitäneet ja osoittautuneet kelpo alamaisiksi Sen vuoksi he ansaitsivat myös, että kuninkaan virkamiehet kiusaisivat heitä vähem- män kuin nyt Johannes Magnuksen mukaan valitettavasti tapahtui Birger-jaarli rakensi Hämeen linnan, ja arkkipiispa Jarler huolehtiak- seen alueen kristillisestä hoivaamisesta määräsi heille esimieheksi Tu- run piispa Tuomaan tai sen, joka seurasi lähinnä hänen jälkeensä 135

Ennen Tyrgils Knuutinpojan retkeä Johannes Magnus vielä kertoo, että Birger-jaarlin pojista Pentti tuli Suomen herttuaksi ja Linkö- pingin piispaksi; Suomen ruhtinaskunnan saaminen oli hänen oman toivomuksensa mukaista 136 Kronikkatietojen varaan rakentaen hän kertoo Tukholman perustamiseen liittyvistä näkökohdista, mutta hä- mäläisten mukaan ottaminen rauhanhäiritsijöihin ei voi perustua näi-

maansa viitataan sivumennen. Pyhän Henrikin ihmeitä ja hänen elämäänsä koskeva muu aineisto jätetään Turun hiippakunnan oppineiden kasvattien varaan. (SRS III:2 s. 15—17) Uppsalan seitsemänneksi arkkipiispaksi väitetyn Jarlerin kohdalla puututaan toiseen ristiretkeen. Retki alettiin kuninkaan ja arkkipiispan yhteistuumin, ja hämäläisten uskollisuuden takaamiseksi uudessa opissa arkkipiispa nimitti heille piispaksi Tuomaan tai hänen seuraa- jansa (datus est illis a Iarlero Archiepiscopo antesignatus et ductor, Thomas episopus Aboensis, siue potius eius successor, Thoma interim dum expugnarentur Tauasti de vita sublato). SRS III:2 s. 37) Kahdennentoista arkkipiispan Nikolaus Kettilmundinpojan kuvauksessa selitetään, kuinka Västeråsin piispa Petruksen uutteruudella karjalaiset oli joh- dettu kristinuskoon ja Ruotsin alamaisuuteen. (SRS III:2 s, 46) Tieto on ollut tavoitettavissa ainakin Ericus Olailta, mitä Johannes Magnus on käyttänyt tämän historiansa yhtenä lähteenä. (Swartling, Johannes Magnus’ historia s. 110).

135 Johannes Magnus, Crönika s. 544—545 XIX:15; Rein, Suomi ja suomalaiset s. 48. Schroderus on käännöksessään luultavasti käsittänyt alkutekstin väärin, vrt. tästä kohdasta edellisessä nootissa 29 piispa Tuomaan nimittämisestä siteerattua Historia Metropolitanae Ecclesiae Upsalensiksen kohtaa, minkä mukainen tulkinta on esitetty yllä.

136 Johannes Magnus, Crönika Lib. XIX cap. 17, s. 551 XIX:20

41

hin Johannes Magnus selittää Tukholman perustamisen syyksi sen, että ”aikaisemmin oli virolaisilla, moskovalaisilla ja hämäläisillä tapana tuon tuostakin uskaltautua läpi Norrströmin Mälarille” ja yllätys- hyökkäyksin häiritä Ruotsia 137

Tyrgils Knuutinpojan ristiretken kuvauksen alussa pilkahtaa jäl- leen pyrkimys nähdä asiat kirkon merkitystä korostavassa valossa Johannes Magnus tuntuu olevan saman Tyrgils Knuutinpojalle viha- mielisen lähteen alainen, minkä jäljet ovat todettavissa Ericus Olailla Ristiretken aihe on yhtä muodollinen kuin aikaisemminkin: karjalaiset piti saattaa kristinuskoon ja Viipurin linna rakentaa ”tataarien ja moskovalaisten” hyökkäysten varalta Johannes Magnus tähdentää sitä, kuinka Tyrgils Knuutinpoika toimitti nämä asiat Västeråsin piispan Petruksen neuvojen mukaan, mistä piispa sai palkakseen sen, että marski vainosi häntä, jolloin piispan oli paettava Trondhjemiin, missä hän kuoli Rakennettuaan linnan marski lähti Ruotsiin, mutta jätti jälkeensä sotaväkeä, mikä valtasi Käkisalmen linnan Käkisalmen taistelut kerrotaan täysin Eerikinkronikasta polveutuvan tradition mukaan mutta Sigge Loken nimeä mainitsematta Samaan ainekseen nojaa myös jatko, missä kerrotaan Maankruunun perustamisesta Johannes Magnus ikäänkuin selventää retken syytä: vaikka edellinen retki oli onnistunut, Karjalasta oli vielä ”osa jäljellä, mikä ei tahtonut alistua Ruotsin valtaan” Kuvauksesta on jätetty kokonaan pois ruotsalaisten meriretki Laatokalla, mutta siinä seurataan maataistelujen pääosaa sekä Matias Kettilmundinpojan värikkäitä edesottamuksia Myös jatko, Maankruunun epätoivoinen puolustus, seuraa asiallisesti kronikkain jälkiä 138

Olaus Magnus

Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historia (Historia de gentibus septentrionalibus, Romae 1555) on sinänsä sangen arvokas Suo- men kulttuurihistorian lähde, mutta tässä käsiteltävän teeman kannalta sen anti jää melko vähäiseksi Kun Olaus Magnus on tuntenut veljensä tutkimuksen, minkä hän toimitti painosta, odottaisi tapaa- vansa häneltä enemmänkin tietoja Suomen varhaisvaiheista kuin on laita

137 Johannes Magnus, Crönika s. 549 XIX:19138 ibidem s. 565—568 XX:11

42

Silti Pohjoisten kansojen historian kansatieteelliseen materiaaliin sisältyy sinne tänne siroteltuja viittauksia maan menneisyyteen, jopa poikkeuksia vanhemman veljen tiedoista Saxon materiaalista — sikäli kuin lähteenä aina on käytetty hänen teostaan139 eikä tietoja poimittu veljeltä — ovat peräisin maininnat Rosticphuksesta, jota ennustustaitonsa vuoksi kuoltuaan palvottiin jumalana,140 Ragnar Lodbrokin kohtalo, kun asetaidottomat bjarmit ja suomalaiset (finnar, Saxolla selvästi tarkoittaa lappalaisia) hänet voittivat, ja kertomus sankari Starkaterista, jonka Olaus Magnus veljestään poiketen kertoo olleen hämäläinen 141 Suomen muinaishistoriaan kuuluu myös teokseen otettu tarina Alfista ja Alvildasta Olrikin mukaan Saxo on rakentanut tämän tarinansa heistä lähinnä tanskalaisen satutradition varaan, ja hän esit- tää sen Sigar-tarun yhteydessä 142 Kun Johannes Magnus kertoo vastaavan jutun, hän mainitsee kohtaamisen sattuneen jossain Suomen etäisimmässä kolkassa, mutta Olaus Magnus merkitsee paikan omaan laskuunsa Hangoksi 143 Naissoturi Alvilda oli laivastoineen asettunut ahtaaseen lahteen Hangon luona, missä hän joutui otteluun takaa- ajavan kuninkaanpojan Alfin kanssa Kun Alfin toveri löi pois Alvildan kypärän ja huomasi vastustajansa naiseksi, hän päätteli, että ”tässä pitäisi käydä toimeen suudelmin eikä asein”, ja niin kääntyi tarina kohti onnellista loppua 144

Suomen muinaiskuninkaita Olaukselta ei tapaa, mutta hän edustaa kyllä sitä käsitystä, että Suomellakin on ollut omia kuninkaita, sillä hän huomauttaa, ettei Ruotsin hallitsijain alainen Suomen ruhti- naskunta ole mikään vähäpätöinen maa, koska se muinoin, kun siellä vielä palveltiin epäjumalia, oli valtakunta, joka kantoi kuninkaallista nimeä ja mahtia 145 Kirjoittajan käsitys on puhtaasti ristiretkikeskeinen, ja ensimmäiseen ristiretkeen teoksessa on viitattu useasti Suomi joutui noin neljäsataa vuotta sitten — siis hetkestä, jolloin Olaus Magnus työskenteli — liitetyksi kristittyyn naapurimaailmaan Ruotsin kuninkaiden aseiden ja kristillisen saarnan välityksellä Ohimennen kertoo

139 Näin on laita Granlundin mukaan: Olaus Magnus, Historia om de nordiska folken. Femte delen. Kommentar utarbetad av Johan Granlund (Stockholm 1951) s. 90—91

140 Olaus Magnus, Historia I (Uppsala—Stockholm 1909) s. 137, III:4141 ibidem s. 240 V:17, s. 211 V:3 Granlund, Kommentar s. 126 Saxo, Danmarks Krønike

s. 224 eestiläinen142 Olrik, Kilderne til Sakses Oldhistorie I s. 174, 47, 51—56, II s. 230—232, 244—245; Saxo,

Danmarks Krønike s. 277—278143 Rein, Suomi ja suomalaiset s. 41 ja nootti 3; Granlund, Kommentar s. 137144 Olaus Magnus, Historia I s, 254—255 V:27145 Olaus Magnus, Historia I s. 129—130 III: esipuhe; Rein, Suomi ja suomalaiset s. 39; ks.

Granlundin selityksiä, Kommentar s. 85

43

Olaus Magnus teoksensa toisessa kirjassa, kuinka Eerik Pyhä pakotti sekä laivaston että maasotajoukon avulla ”hämäläiset, karjalaiset ja pohjalaiset” omaksumaan kristinuskon, kun nämä olivat torjuneet hänen tarjoamansa rauhan, ”sillä barbaarien oppimatonta sukua ei voitu muutoin kuin asevoimin pakottaa, vetää tai houkuttaa Kristuk- sen ikeeseen” 146 Myöhemmin hänellä on erityinen Pohjois- ja Itä-Suo- men käännyttämistä koskeva luku Suomalaiset olivat pakanoina naa- pureitaan kohtaan väkivaltaisia, mutta he muuttuivat, kun Eerik- kuningas ja Uppsalan arkkipiispa Henrik noin v 1155 Jumalan sanan julistuksella ja — kun rauhantarjoukset oli torjuttu — voittoisin asein alistivat maan kristinuskolle ja Ruotsin valtakunnalle 147 Granlund katsoo Olaus Magnuksen suorittaneen retken ajoituksen Johannes Mag- nuksen Uppsalan arkkipiispain historian mukaan,148 missä tapauksessa hänen on täytynyt päätellä aika Copmannuksen kohdalla ilmoitetuista vihkimystiedoista Toisaalta oli samaan aikaan jo muitakin, jotka sijoittivat ristiretken myöhempään kuin Johannes Magnus Mm tanskalainen Petrus Olai on vuoden 1541 tienoilla merkinnyt sen tapah- tuneeksi 1154 149

Olaus Magnuksen suhtautuminen kohteeseensa on gööttiläisen patriotismin värittämä,150 mutta nimenomaan Suomen varhaishistorian kuvaa leimaa ennemminkin viikinkiajan perinne, minkä Saxo välit- tää Tämän lisäksi Olaus Magnus on selvillä siitä osasta, mitä pakanalliset tai toisuskoiset itäiset kansat näyttelivät Keski-Ruotsin elä- mässä ennen Tukholman perustamista Olaus Magnus esittää Tukhol- man synnyn saman kaavan mukaan kuin veljensä 151 Hän mainitsee myös suomalaisten ja ruotsalaisten varhaishistoriansa aikana venäläi- siä vastaan käymistä sodista,152 mutta hän ei yksilöi ainuttakaan van- himmista nimenomaan suomalaisia koskevista tapauksista

Lukuunottamatta Starkaterin syntyperä- ja ensimmäisen ristiretken aikakysymystä Olaus Magnus ei poikkea veljensä tiedoista eikä tuo Suomen varhaishistorian kuvaan uutta aineistoa Mutta hänen liitty-

146 Olaus Magnus. Historia I s. 116—117 II:25, näkökohta on lainattu Albert Krantzin Van- daliasta IX:37, Granlund, Kommentar s. 79

147 Olaus Magnus, Historia I s. 202 IV:18148 Granlund, Kommentar s. 121, ks. SRS III:2 s. 23149 Ad. Neovius, Källorna till Finlands medeltidshistoria. — Finlands kulturhistoria. Medeltiden.

Utgifven af P. Nordman och M. G. Schybergson (Helsingfors 1908) s. 229150 Tämä ilmenee monin tavoin itse teoksestakin. Kirjallisuutta esim. Hjalmar Grape, Studier i

Olai Magni författarskap. (Uppsala 1942), s. 351—378— sama, Det litterära antik- och medeltidsarvet i Olaus Magnus patriotism. Stockholm 1949.

151 Olaus Magnus. Historia II s. 161 IX:36152 ibidem s. 223 XI:1

44

misensä koulukuntaan, mikä uskoi Suomen ennen ristiretkiä olleen kuningaskunta sekä toisaalta ristiretkikeskeinen näkemys ja etenkin hänen suopea asenteensa suomalaisiin153 varmaan huomattavasti vaikuttivat esitettyjen käsitysten vaikutukseen suurvalta-aikana Suoma- laisen patriotismin ja kansallistunteen kannalta oli hänen suhtautu- misensa Suomen maan ja kansan ominaisuuksiin, hänen täältä esittä- mänsä tietoaines semmoisenaan merkittävämpää kuin hänen hajanai- set viittauksensa Suomen menneisyyteen, jonka kuvaamisessa Poh- joisten kansojen historia jää Svean ja Göötanmaan kuninkaiden historiasta jälkeen

Olaus Petri

Aivan eri luonteinen kuin edellä käsitellyt Ruotsin 1500-luvun gööttiläisen historiankirjoituksen loistotuotteet on Ruotsin uskon- puhdistajan Olaus Petrin kronikka Alkuperäinen käsikirjoitus ei ole säilynyt, mutta tuote levisi monina jäljennöksinä, joista yksi on Mikael Agricolan tekemä 154

Olaus Petrin kriittisyys ja varovainen suhtautuminen Ruotsin pakanuuden ajasta kirjallisuudessa esitettyihin liioitteleviin tietoihin on yleisesti tunnettua Pakanuuden ajan osalta Olaus Petri on käyttänyt erityisen runsaasti Ericus Olain kronikkaa Syrjäyttämättä täysin mui- takaan keskiajan lähteitä hän on keskeisesti lähtenyt työssään liikkeelle tästä kronikasta 155 Tämä on myös hänen lähtökohtanaan kronikan en- simmäisessä Suomea koskevassa tiedossa eli kysymyksessä valtakunnan viisijaosta ”Lisäksi ovat jotkut olleet sillä kannalla, että se mikä nyt on yksi Ruotsin valtakunta, olisi muinoin ollut viisi valtakuntaa En- simmäinen olisi Suomi ja koko Turun hiippakunta ”156 Olaus Petri kritikoi viisijakoa, mitä tulee eräisiin Ruotsin alueisiin, mutta Suomen osalta hän sen hyväksyy: ”Mutta Suomen suhteen on (asia) kyllä sel- vä, sillä se ei ole kauan ollut Ruotsin alaisuudessa, vaan on ajan kanssa niin kappale toisensa jälkeen vallattu Jotakin (mikä kyllä on uskottavaa) otti pyhä Eerik tähän valtakuntaan, jotakin Birger-jaarli ja jotakin

153 M. G. Schybergson, Finland i Olaus Magnus historia. — Finlands kulturhistoria. Medel- tiden. s. 229

154 Westin, Historieskrivaren Olaus Petri s, 8 nootti 35. Kronikka on syntynyt 1530- ja 1540- lukujen vaihteessa, Westin s. 11—12

155 ibidem s. 17—26, erit. s. 17, 23156 En Swensk Cröneka af Olavus Petri. Utgifven af Jöran Sahlgren. Samlade skrifter af Olavus

Petri. Fjärde bandet. Uppsala 1917 s. 12—13

45

kuningas Birger, kuten kronikoista hyvin voi havaita” 157 Olaus Petri on selvästikin punninnut Ericus Olailta löytämäänsä tietoa sen nojalla, mitä hän on muuten tiennyt ristiretkistä Kun hän on todennut alue- jaon täsmäävän tämän valloitushistorian kanssa, hän on hyväksynyt lähteensä

Olaus Petri ei osoita mitään huomiota Suomen muinaisille kunin- kaille Sen sijaan hän jatkaa Eerik Voittoisan traditiota: ”Hänen sanotaan voittaneen Suomen, Viron, Liivinmaan ja Kuurinmaan ja pitä- neen ne hallussaan omana aikanaan” Ilmoitus on loppuosastaan sana- tarkka lainaus Ericus Olailta 158 Selostettuaan ensimmäistä ristiretkeä Olaus Petri sanoo, ettei v 1163, jolloin hänen mukaansa Uppsalaan tuli arkkipiispa, Turussa vielä ollut piispaa Hänen lähteenään on paavin kirje, mistä hän mainitsee tekstissä, ja hän näyttää päätelleen Tur- kua koskevan havaintonsa siitä, ettei piispa ole niitten joukossa, jotka paavin kirje luettelee arkkihiippakunnan piiriin kuuluvina 159 Jälleen on Ericus Olain kronikasta peräisin kertomus Tukholman perustamisen taustasta Olaus Petri lisää häiriötä aiheuttaneisiin pakanallisiin viro- laisiin ja karjalaisiin (Ericus Olailla karjalaiset ja venäläiset) preussilaiset ja vendit Jon-jaarlin puolison pakomatka puuttuu Ericus Olailta, joten Olaus Petri on ottanut jotain myös riimikronikoista, vaikka hän kertookin tietojensa olevan ”Ruotsin kronikasta”, millä hän tarkoittaa juuri Chronica Regni Gothorumia 160

Olaus Petrin ristiretkikuvaukset käsitellään toiston välttämiseksi Mikael Agricolan historiankirjoituksen yhteydessä

Laurentius Petri

Samanlainen gööttiläisiin virtauksiin viileästi suhtautuva asenne kuin Olaus Petrillä oli myös hänen veljellään Laurentiuksella Se kuva, minkä hän piirtää Suomen varhaisvaiheista, on vielä niukempi kuin Olauksella, koska valtakunnan viisijako on jätetty pois ja on keski- tytty kuninkaisiin Laurentiuksen kronikka sisältää Suomen osalta maininnat Eerik Voittoisasta kolmanteen ristiretkeen

Eerik Voittoisan suhde Suomeen esiintyy Laurentius Petrillä aivan samassa asiayhteydessä kuin hänen edeltäjillään, eikä kuvaus sisällä

157 En Swensk Cröneka s. 26158 ibidem s. 35 r. 24—25; SRS II:1 s. 24; Westin, Historieskrivaren Olaus Petri s. 26159 ibidem s. 57 r. 15—28160 ibidem s. 61 r. 7—25; SRS II:1 s. 55

46

mitään uusia piirteitä 161 Aines on sellaista, että Laurentius on voinut saada Olaus Petrin kronikasta kaiken muun paitsi ylimalkaista mainintaa Eerik Voittoisan ”muista” valloituksista idässä päin Ensimmäi- sen ristiretken kuvauksessa Laurentius Petri seuraa todennäköisesti legendaa Olaus Petrillä tavattavat ajoitukset puuttuvat, kun taas Lau- rentius kertoo retken taustasta suomalaisten vahingolliset ryöstöretket ”tänne lähimmille rajoille” sekä mainitsee lyhyesti myös piispan sur- maamisesta 162 Myöskään toisen ristiretken kuvauksessa Laurentius ei seuraa veljeään, vaan teksteistä saa lähinnä vaikutelman molemmille yhteisistä lähteistä, joita he ovat vapaasti käyttäneet Lähteiden erilainen käyttö ilmenee mm siitä, että Laurentius mainitsee, kuten mm Ericus Olai, Birger-jaarlin asettaneen myös väkeä linnaan vartioimaan hämäläisiä, kun taas Olaus kertoo ainoastaan linnan rakentamisesta kovapintaisten hämäläisten kurissapitämiseksi 163 Samanlainen on veljesten suhde kolmannen ristiretken kuvauksessa, koska Laurentius kuvaa perusteellisemmin Käkisalmen menettämistä ja Maankruunun sijaintia 164 Toisaalta molemmat näyttävät tekevän sen virheen, että he ajoittavat Maankruunun retken vuoteen 1299 Koska Ericus Olain ajoitus poikkeaa siitä, mikä on Eerikin- ja siten myös Suuressa riimikronikassa, niin veljekset ovat seuranneet riimikronikkaa Laurentius esittää Birger-kuninkaan häiden tapahtuneen v 1298 ja retkeä val- mistetun ”heti kun häät olivat ohi” 165 Laurentius on varmaankin ver- rannut veljensä työtä omaansa, mutta saanut alkuperäislähdettä referoi- malla työnsä näyttämään omintakeisemmalta

Laurentius menee myös Olaus Petrin esitystä pitemmälle, kun hän orjuuden poistamista selostaessaan arvelee, ettei Ruotsissa ennen kristinuskon maahantuloakaan myyty orjiksi ruotsalaisia vaan ainoastaan vieraita, mm virolaisia, karjalaisia ja inkeriläisiä 166 Mahdollisesti esitys on tässä kohden yhteydessä Johannes Magnuksella tavattavaan väitteeseen, että suomalaisia viedään vieraisiin maihin myytäväksi, minkä Birger-jaarli kielsi 167 Samoin toisen ristiretken kuvauksessa Lau- rentius Petri tulee Johannes Magnuksen esitystä lähelle, sillä edellisen toteamukseen hämäläisten joutumisesta Ruotsin kruunun alaisiksi,

161 SRS II:2 s. 52162 SRS II:2 s. 65—66; Laurentius Petri viittaa suoranaisesti legendaan, jota hän kritikoi, koska

se hänen mielestään sisältää paavillista hapatusta, s. 64—66163 SRS II:2 s. 71; En Swensk Cröneka s. 64—65; SRS II:1 s. 55, ks. tekstiä Ericus Olaista

sekä suurta riimikronikkaa SRS 1:2 s. 6164 SRS II:2 s. 82—83; En Swensk Cröneka s. 88—89165 SRS II:2 s. 82—83166 SRS II:2 s. 83, puuttuu Olaus Petriltä: En Swensk Cröneka s. 89—90167 Johannes Magnus, Crönika s. 550 XIX:19

47

”kuten he aina siitä alkaen ovat olleet”,168 voi sisältyä muistuma siitä, kuinka Johannes Magnus tähdentää hämäläisten uskollisuutta aina siitä alkaen, kun heidät käännytettiin 169

168 SRS II:2 s. 71169 Johannes Magnus, Crönika s. 545

48

V SUOMEN KIRKOLLISKESKEINEN HISTORIANKIRJOITUS

Mikael Agricola

Jo edellä on käynyt ilmi seikkoja, jotka osoittavat, kuinka Suomen puolella uskonpuhdistuskautena tavattavalla historiankirjoituksella on jo kotimaista keskiaikaista perinnettä, joskaan se ei vetänyt vertoja sille, mitä oli saatu aikaan Ruotsissa Täällä ei ollut muodostunut sellaista pysyvää maallista keskusta, mikä olisi voinut tuottaa historiankirjoitusta siihen tapaan, mitä ruotsalaiset riimikronikat edustavat 170

Mutta täysin vailla kotoista perinnettä ei suinkaan ollut jääty Tämä seikka koskee tietyllä tavalla Suomessa säilytettyä Pyhän Ansgariuksen elämäkertaa, ja Eerikinkronikan kohdalta on täysin mahdollista, että se olisi runoiltu Suomessa tai ainakin hyvin läheisesti Suomeen kosketuksessa olleen piirin keskuudessa Keskiajan lopulla syntyi ns Palm- sköldin katkelma, Turun piispojen luettelo, mikä Paavali Juustenin pöydällä kasvoi todelliseksi piispain kronikaksi Kotoista historiallista traditiota edusti pyhän Henrikin perinne, ja Uppsalan arkkihiippa- kuntaan kuuluvassa Suomessa sikäläinen pyhän Eerikin traditio tun- nettiin varmaan täälläkin Siinä vaiheessa, jolloin Mikael Agricola teki työnsä historian parissa, hänen ulottuvillaan oli monipuolinen perinne, vaikka jätettäisiin huomioon ottamatta se asiakirjamateriaali, mitä oli tuomiokirkon piirissä koottu ja järjestetty 1400-luvun jälkipuoliskolla Ruotsalainen historiankirjoitus tarjosi hänen aikanaan kaksi päälinjaa valittavaksi, mikäli sen tuotteita olisi haluttu käyttää Suomen historian rakentamiseen Wittenbergissä opiskelleena Agricola oli tietoinen myös niistä tavoitteista, mitkä siellä asetettiin historialle

Reformaation edustaman historiankirjoituksen ja -käsityksen laatu jäi pääpiirteissään keskiaikaisen aatepohjan varaan Saksan humanisti- nenkin historiankirjoitus pystyi vain hyvin vähäisessä määrässä irtau-

170 Eric Anthoni, Den tidigare finländska historieskrivningens syn på de nationella förhållanden och Finlands ställning till Sverige, HTF 1943 s. 78

49

tumaan keskiajan teologisista kaavoista Tähän vaikuttivat monet eri tekijät, ja sittemmin esti korkeamman opetuksen joutuminen teologian haltuun siitä riippumattoman humanistisen historiankirjoituksen syn- tymisen 171 Tavallaan Saksan historiankirjoitus sisälsi monia niistä piir- teistä, mitä Ruotsissa edustaa gäättiläinen suunta Kun saksalaisilta historioitsijoilta puuttui selvä valtiollinen alue, minkä puitteissa he olisivat voineet harjoittaa kansallista historiankirjoitusta, niin he ajau- tuivat lähinnä kirjoittamaan maailmanhistoriaa sanan vanhakristilli- sessä mielessä sekä toisaalta heimo- ja paikallishistoriaa Espanjalaisten ja skotlantilaisten historioitsijoiden tavoin he yrittivät löytää kansal- leen yhtä korkean iän ja kadehdittavan menneisyyden, mikä italialai- silla oli Liviuksen ansiosta He hyväksyivät lähes poikkeuksetta An- niuksen väärennykset ja sitoivat hämärällä tavalla germaanisten hei- mojen historian Saksan historian yhteyteen Kun he yrittivät kiistää tosiasiallisen riippuvuutensa Italian humanisteista, heidän kirjoitte- luunsa tuli voimakas kansallinen paatos 172

Se seikka, ettei keskiaikaisessa maailmankatsomuksessa ollut sijaa sellaiselle kategorialle kuin historia tieteenä, ei estänyt uskonpuhdis- tajia tähdentämästä sen suurta merkitystä Keskiajan tieteisoppi sisälsi hallitsevana yksikkönä filosofian, joka jakaantui logiikkaan, metafysiik- kaan, fysiikkaan ja etikkaan Etiikkaan kuuluivat mm talous ja politiikka oppina yksilön asemasta ’kotona ja kylässä’ 173 Eettinen puoli korostuu uskonpuhdistajilla keskiaikaisen maailmankuvan ohella Kun Carionin Chronica (ensipainos 1532) kertoo maailman ja kirkon vaiheet Aadamista alkaen, puhuu neljästä maailmanmonarkiasta ja -kaudesta ja pitää historiaa ruhtinaiden oppimestarina, niin Melanchthon vielä kärjistää näitä teologisoivia tendenssejä toimittaessaan uudestaan Carionin kronikan 174 Melanchthon sitoi historian opetuksen runouden, puhetaidon ja etiikan opetukseen siten, että historiasta tuli käytän- nöllisen etiikan osa Humanismi nivoutui Melanchthonin kautta evan- keeliseen historian viljelyyn niin, että antiikista omaksuttiin muodollinen puoli mutta ei sen henkeä Melanchton sai tavattoman suuren vaikutuksen protestanttisissa maissa, koska hänen käsittelemänsä Ca-

171 Eduard Fueter, Geschichte der Neueren Historiographie. — Handbuch der mittelalterlichen und neueren Geschichte. Herausgegeben von G. von Below, F. Meinecke und A. Brackmann. Abteilung I. Allgemeines. München und Berlin 1936. S. 181—182, 186

172 Fueter, main.teos s. 182—184; Heinrich Ritter von Srbik. Geist und Geschichte vom deutschen Humanismus bis zur Gegenwart. I Band. Salzburg 1950 s. 41, 53

173 Srbik, main.teos s. 41174 Fueter, main.teos s. 186—187

50

rionin kronikka otettiin hänen kuoltuaan käyttöön kaikissa evankee- lisissa yliopistoissa 175

Suomalaisen historiankirjoituksen kannalta koitui varmaan erityisen merkittäväksi se, että uskonpuhdistajat osoittivat voimakasta historian harrastusta, vaikka heidän tavoitteensa olivatkin teologisia Toi- saalta juuri tämä seikka saattoi lisätä heidän innostustaan, kun he samalla uskoivat, että historia sellaisenaan puhuu kirkon puolesta Niinpä Melanchthon katsoi voivansa osoittaa, että oli nähtävissä Juma- lan käden vaikutus historian tapahtumissa Luther piti historian tuntemista kaikille ihmisille tarpeellisena Sen tuottaman hyödyn vuoksi hän toivoi kaikkien hallitsijain ja oppineiden asemansa ja voimiensa mukaan harrastavan ’oikeiden kronikkain ja historiain’ aikaansaamista Kun hän kehottaa perustamaan kirjastoja suurehkoihin kaupunkeihin, hän huomauttaa, että niissä pitäisi ensi sijassa olla ’kronikoita ja his- torioita’, olivatpa ne kirjoitetut millä kielellä hyvänsä Luther piti vali- tettavana sitä, että saksalaiset tunsivat niin vähän menneisyyttään ja alkuperäänsä ja että kunnollisia historiankirjoittajia oli niin vähän Hän totesi, että historian opiskelu vahvistaa kansallista itsetajuntaa synnyt- täen kiintymystä saksalaiseen isänmaahan, jolle Rooman vallan kukis- tuessa oli langennut suuri perintö Hän vaati historialta ehdotonta totuudellisuutta; hänenkin harrastuksensa historiaan oli luonteeltaan käytännöllissiveellistä ja uskonnollista 176

Huolimatta siitä, että Melanchthon hyväksyi historiankirjoituksen, joka pystyi selostamaan ihmiskunnan vaiheet Aadamista alkaen, hänellä oli periaatteita, jotka olivat omiaan vaikuttamaan myönteisesti historian käsittelyyn Historiaan ei tullut sekoittaa sadunomaisia aineksia eikä tapahtumia saanut vain kritiikittä kertoilla, vaan tutkijan piti erottaa tapahtumista oleellinen ja esittää tuloksensa selvästi ja yksinkertaisesti Historia oli siveellisen kasvatuksen väline, koska se tarjosi elämää varten opettavia esimerkkejä; sen tuntemus oli myös parhainta valmistusta valtiolliseen elämään Siksi nuorison tuli ahkeroida isän- maan ja kotiseudun menneisyyden tuntemuksessa 177

Kun tarkataan Suomen reformaattorin Mikael Agricolan historian- käsitystä ja -kirjoitusta, niin siinä näkyvät pääkohdittain ne piirteet, mitkä leimaavat reformaation vaikutuksen alaista saksalaista ajattelua

175 Srbik, main.teos s. 69—70; Fueter, main.teos s. 187; Oskari Mantere, Historianopetuksesta erittäin silmällä pitäen oppikouluja (Helsingissä 1907) s. 19—21

176 Mantere, Historianopetuksesta s. 17—19; Fueter, main.teos s. 187177 Mantere, Historianopetuksesta s. 19—21

51

Agricola toi Wittenbergistä syvällisen evankeelisen uskonkäsityksensä ohella mukanaan Suomeen sellaisia peruskatsomuksia, joiden vaikutus hänen ja muitten uskonpuhdistusajan miesten elämäntyön kautta muodostui suomalaiselle kulttuurille äärimmäisen kauaskantoiseksi Näitä käsityksiä eivät olleet ainoastaan perusnäkemys kansankielen käytön välttämättömyydestä uskonnollisessa elämässä, vaan myös kielen vil- jelyn välttämättömyydestä johtuva käytännöllinen tarve paneutua kan- sanperinteeseen, erityisesti sananlaskuihin, ja opettavassa mielessä sellaiseen kansanperinteseen, mitä kansa piti opettaa kaihtamaan, sekä samoin historiaan, koska siitä voitiin saada siveellisen elämän esimerk- kejä 178 Viljo Tarkiainen on eri tutkimuksissa yksityiskohtaisesti selvit- tänyt sekä Agricolan opiskelun, omien kirjahankintojen ja hänen tuotantonsa nojalla reformaattorin historianharrastusta, joten seuraavassa on etupäässä referoitu hänen tutkimuksiaan

On mahdollista ajatella, että Agricola jo ennen Wittenbergin mat- kaansa osoitti tiettyä humanistista perustaipumusta ja historiaan her- kistynyttä mieltä V 1532 hän Turussa hankki Valerius Maximuksen teoksen ”Factorum ac dictorum memorabilium libri novem”, joka oli ensi kertaa painettu Venetsiassa 1480 Teos ei ole varsinainen historia vaan se sisältää satoja pieniä historiallisia tarinoita ja kaskuja vanhan ajan kuuluisista miehistä ja naisista Tarinat on poimittu Ciceron, Cor- nelius Nepoksen, Liviuksen, Varron ym teoksista Tämä kirja yhdessä Ovidiuksen ja Erasmuksen eräiden teosten kanssa on Lutherin Postil- lan jälkeen järjestyksessä tiettävästi toinen volyymi, minkä Agricola nuoruudessaan hankki omaan kirjastoonsa 179 Teos on sen laatuinen, että varsinkin oston tapahtuessa Agricolan pappisvihkimyksen jälkeen, hä- nen sitä ennen kuunneltuaan Pietari Särkilahden saarnoja ja tutkit- tuaan Lutherin Postillaa, voi otaksua hänen tunteneen pappistehtäväs- sään tarvetta laajentaa siveellisen elämän esimerkkivarastoaan mahdollista opetustointa varten Tosin valinta, jos sen voi katsoa osoittavan humanistista mielenlaatua tämän historiaan kohdistumisensa vuoksi, voi olla perua jo Viipurin koulun ajoilta, vaikutusta Johannes Erasmuksen kiitellystä opetuksesta 180

178 ks. Annamari Sarajas, Suomen kansanrunouden tuntemus 1500—1700-lukujen kirjallisuudessa (1956) s. 5—11

179 V. Tarkiainen, Mikael Agricolan suhde historiaan ja maantieteeseen. Virittäjä 1947 s. 129— 131; sama, Mikael Agricolan opiskelu Wittenbergissä. STEPtk 1945 s. 113

180 Kouluun tärkeimmät viittaukset: Tarkiainen, Mikael Agricolan opiskelu Wittenbergissä s. 111 —112; J. W. Ruuth, Muutamista humanistisen ajan ilmauksista ja eräästä sen oppineisuuden edustajasta Suomessa 1500-luvulla. HArk XXIX (Helsinki 1921) s. 3; viittauksia J. Gum- merus, Mikael Agricola. Hänen elämänsä ja kirjallinen toimensa (Jyväskylä 1908) s. 14; Tarvainen, Aamun mies. Mikael Agricola (Helsinki 1957) s. 30 ym.

52

Wittenbergissä Agricola kuunteli Melanchthonin luentoja Vuo- sina 1536—37 praeceptor Germaniae luennoi mm moraalifilosofiasta ja Ptolemaioksen teoksista Hänen tiedetään ainakin jossain määrin antaneen neuvoja lääketieteellisistä, tähtitieteellisistä ja sään muodos- tusta koskevista asioista, mitkä neuvot heijastuvat Agricolan Rukous- kirjasta Kun Agricola siinä mainitsee sekä Lutherin että Melanchtho- nin, joilta molemmilta hän sai henkilökohtaisen suosituksen,181 niin voidaan otaksua melko kiinteää oppilassuhdetta näihin suuruuksiin

Agricolan kirjahankintain luonne osoittaa hänen omaksuneen tarjolla ollutta oppia, koska hän on ostanut erinäisiä maan- ja kansatie- teellisiä sekä historiaa käsitteleviä teoksia Hänen aikansa tapa ottaa historia elämän- ja valtioviisauden lähteenä vaikutti sen, että maantiede ja kansatieteelliset tapainkuvaukset — voi oikeutetusti sanoa: sen ajan kulttuurihistoria — olivat erittäin lähellä historiaa Niillä on osittain ymmärretty samoja asioita On vain pantava merkille, että Olaus Magnus nimittää ’historiaksi’ suuren tapainkuvauksensa, mikä kaikkine historiallisine viittauksineen ei suinkaan ole varsinainen kuninkaiden tai piispojen tms ympärille rakennettu historia, jollaisia toiset julkaisivat Vielä räikeämmin maantieteen ja historian pitkälle menevä yhtäläisyys tai keskinäinen jäsentymättömyys näkyy Johannes Magnuksella, kun hän suuren historiansa esipuheessa sanoo, että maantiede on asetettava itsensä historian edelle ja todistelee mielipiteensä vetoamalla vanhojen kirjailijain menettelyyn 182 Suomessa on vielä 1600- luvulla ylen tavallista, että historioitsija eksyy pitkällisiin maantieteel- lisiin katsauksiin tai jopa yksinomaan niihin

Tarkiainen on koonnut tiedot Agricolan omistamista historian ja maantieteen alaa koskevista teoksista Keväällä 1539 ennen Suomeen lähtöään hän hankki neljä yhteensidottua latinankielistä maantiedettä ja historiaa käsittelevää kirjaa Ensimmäinen niistä on Valentinus Curion selitykset Strabon maantieteeseen (Strabonis Geographico- rum commentarii, Basel 1532), minkä Tarkiainen arvelee osoittavan Agricolan mieltymystä maantieteeseen luultavasti Melanchthonin luen- tojen johdosta 183 Edelleen niteeseen sisältyivät Caius Julius Solinuksen historiallinen esitys ”Rerum toto orbe memorabilium thesaurus locup- letissimus” ja siihen liittyvä Pomponius Melan maantiede ”De situ orbis libri III” (Basel 1538) sekä Joachim Vadianuksen maantiede

181 Tarkiainen, Mikael Agricolan suhde historiaan ja maantieteeseen. Virittäjä 1947 s. 131; sama Mikael Agricolan opiskelu s. 120—121; Tarvainen, Aamun mies s. 44—45

182 Johannes Magnus, Crönika s. III esipuhe183 Tarkiainen, Mikael Agricolan opiskelu Wittenbergissä s. 128, luennoista s. 120—121

53

”Epitome trium terrae partium, Asiae, Africae et Europae” (Zürich 1534) Oikeastaan kaikki nämä ovat lähinnä antiikin maantiedettä, myöskin Solinuksen teos, johon on koottu ensisijassa Plinius nuoremman luonnontieteen pohjalta erilaisia muistamisen ansaitsevia tietoja Vadianus on erityisesti kohdistanut huomionsa Uudessa Testamentis- sa mainittujen paikkojen maantieteelliseen selittämiseen 184 Mitä uskot- tavimmalta vaikuttaa Tarkiaisen otaksuma, että Agricola olisi käyttä- nyt Vadianusta Turun koulun rehtorina toimiessaan Erittäin tärkeä on toteamus, että ’Agricolan, niinkuin Saksan suurten uskonpuhdista- jien mielestä Palestiinan ja yleensä Raamatussa mainittujen paikkojen, kansojen, tapojen ym semmoisten seikkojen tarkka tuntemus oli vält- tämätön luterilaisille papeille, jotta he voisivat asiallisesti ja yksinkertaisesti tulkita jumalansanaa kansalle” Vadianus tähdentää tätä seikkaa, ja Agricolan yhtymistä hänen mielipiteeseensä osoittavat hänen asianomaisen sivun reunaan merkitsemänsä sanat: ”Locorum notitia theologis necessaria” 185

Silloin kun Agricola valmisteli Uuden Testamentin suomennosta, hänellä on ollut käytettävänään myös Jakob Zieglerin Strassburgissa v 1532 julkaistu maantieteellinen teos ”Terrae Sanctac quam Palesti- nam nominant, Syriae, Arabiae, Aegypti et Schondiae descriptio” Teoksen Skandinaviaa koskevassa osassa on tunnettu esitys Suomesta ja kirjan lopussa ensimmäinen Skandinavian ja Suomen kartta Kuten mainittu olivat Johannes Magnus ja kenties myös Västeråsin piispa Petrus Magni antaneet teokseen tietoja, joihin mm sisältyi Suomen nimen etymologia sekä väite Suomen kuulumisesta entisaikoina Mos- kovan ja kreikkalaiskatolisuuden valtapiiriin Edelleen Agricolalla on ollut enintään noin puolentoista vuoden aikana hallussaan Sebastian Münsterin ”Cosmographia, Beschreibung aller Lender”, joka oli painettu Baselissa 1544 Se sisältää hyvin paljon maan-, luonnon- ja kan- satieteellistä sekä historiallista tietoa maailman eri puolilta, eritoten Euroopasta Siihen kuului myös lyhyt melko asiallinen esitys Suomesta sekä näytteitä suomen kielestä Agricolan huomiota ovat herättäneet kertomukset uuden ajan alussa tehdyistä suurista maantieteellisistä löydöistä, mutta mitään huomattavaa Münsterin teosten vaikutusta Agricolan tuotantoon ei ole voitu osoittaa 186

Lukemansa, näkemänsä ja luennoilla kuulemansa perusteella Agri- colalla on ollut verrattain avara ja hyvä käsitys Skandinavian ja muun

184 Tarkiainen, Mikael Agricolan suhde historiaan ja maantieteeseen s. 131185 ibidem s. 133—134186 ibidem s. 136—141

54

Euroopan maantieteestä sekä sangen elävä kosketus antiikkiin Tär- keänä täytyy pitää sitä, että hän on voinut silmäillä Suomen karttaa, mitä hän paremman paikallistuntemuksensa perusteella on saattanut parannella ja korjailla mielessään Kaiken ulkomaisistakin lähteistä tarjoutuvan tietoaineksen avulla hän on voinut luoda itselleen kuvan siitä Suomesta ja sen kansasta, jonka omia kansallisia erikoistarpeita hän uskonpuhdistuksen miehenä joutui palvelemaan

Kun Agricola käsittelee Suomen historiaa, niin hänen otettaan leimaa humanistissävyinen ja realistinen käsittelytapa Tämä henki käy läpi koko Uuden Testamentin alkupuheen, jonka alussa on selkeä joskin ikäänkuin taustaan peittyvä näkemys Suomen historiasta yleisen historian osana ”Mutta sijtequin Christin Vsko ia Christikunda Ro- mijn ia Wallin mahan tuli / nin sen wden Testamentin kiriat Latinaxi tulkittin / iosa se kieli prucatan Nytt ette Christin Vsko ia Christi- kunda ombi sijtte sieldepein tullut Saxaman / Engelandijn / Tan- marckin / Rotzin / ia myös tenne / ia muihin Makundhhijn iotca ouat sen Romin Kircon alla olluet / nin se pyhe Ramattu / Jumalan Sana ia paluelus / ia Kircon meno ombi mös iäristens tehenasti Latinan kielille nijsse Makunnisa ia mös tesse prucatudh ” Historiallisen pers- pektiivin käyttö kirkon reformaation selvittämisessä näkyy myös Agri- colan huomautuksessa papeista: ”Senteden ette mwtomat nijste Pa- peista / iotca t e h e n s a c h k a ouat Seurakundhain haltiat olluet toisinans wähen / ia toisinans ei miteken itze Latinasta ole ymmär- tänyet / n i n q u i n v i e l e n y t k i n (site pahembi) monet Tom- pelit leuten pyhes sijas jstuua /”187

Keskeinen seikka Uuden Testamentin alkupuheen sisällön kannalta on se, m i h i n A g r i c o l a pyrkii liittäessään siihen lyhy- käisen selvityksen kristinuskon saapumisesta Suomeen Agricolan siir- tymä kansankielisen julkaisutoimen puolustuspuheesta kristinuskon Suomeen tulon vaiheisiin on selvästikin keinotekoinen, haettu: ”Mah- dais nyt iocu sano/ Ah ioska mine tieteisin/ quinga eli coskateme Somen maan Canssa ombi Christituxi tullut ” Agricolan virke viittaa näin puhtaaseen tiedon saamisen pyrkimykseen, mikä tietysti aina en mahdollinen ja huomioon otettava Agricolan kaltaisen ihmisen kohdalla, mutta itse esipuheen sisällöstä on havaittavissa toinen, käytän- nöllinen syy Kun Agricola on selostanut kunkin Suomen heimon käännytyshistorian, hän tulee tavoitteittensa kannalta keskeiseen asiaan Sivuotsikoksi on merkitty: ”Vsiain temen maan puhein tauois-

187 Mikael Agricolan Teokset. II. Se Wsi Testamenti. Alcupuhe s. 15—16

55

ta”, ja teksti kuuluu: ”Nyt wimein/ waicka neisse Canssoisa ouat moninaiset Kielet eli puhen taaut/ nin/ ette cuki neiste Makunnist iotakin murta toisen Maankieliste/ quitengin ette teme coco Hijppa- kunda Somen maxi cutzutan/ ioca ombi ninquin mwidhen Äitei Sille ette hen ensin tuli Christituxi/ ia tesse Turussa ombi Maakunnan Emekirko ia pijspan Stoli ia Jstuin Senteden ombi tesse P Wdhen Testamentin kirioissa Somenkieli enimiten prucattu Ja mös hädhen teden/ coska tarue on anonut/ ouat mös mwiden kielet/ puhet ia sanat tehen siselotetud ”188 Agricola palaa vielä maantieteellisten seikkojen nojalla selvittämään sitä, miksi Suomessa on niin monia ”kielenta- poja”, jolloin hän viittaa Zieglerin teokseen, mitä hän ei kuitenkaan seuraa orjallisesti 189 A g r i c o l a k ä y t t ä ä n i i n m u o d o i n h i s t o r i a l l i s t a k a t s a u s t a v a l i t s e m a n s a U u d e n Te s t a m e n t i n k i e l i a s u n p u o l u s t u k s e k s i j a p e- r u s t e l u k s i 190 Esityksessä ilmenee jälleen historian ja maantieteen erittäin läheinen yhteenkuuluvuus, sillä eihän hallinnollinen jaotus tietenkään voi sinänsä olla selvityksenä eri seutujen erilaiselle puheen- parrelle, kuten Agricolan esityksessä on laita, vaan on tietyn historiallisen kehityksen tai historiallisten tekijäin tulosta Tosin Agricolan kohdalla voi enemmänkin olla kysymys sanoista kuin asioiden rin- nastamisesta, koska hän joutui käymään ankaraa painia vastahakoisen suomenkielen kanssa

Melanchthonilainen piirre historiaan suhtautumisessa kuvastunee Agricolalla siinä, että hän Suomen menneisyyden kuvaa luodessaan kerrassaan pidättäytyy kaikesta satuhistoriasta Toisaalta ei Uuden Testamentin esipuheessa ollut aihettakaan lähteä mihinkään fabuloin- tiin, jos historiallisen katsauksen tarkoitus on ollut yllä esitetyn kal- tainen Mahdollisesti Agricolan lähteenvalinta on pelastanut hänet gööttiläisiltä harharetkiltä, ellei jo itse valintaa lueta hänen raittiin ja kriitillisen mielenlaatunsa tiliin Hänen päälähteenään on ollut Olaus Petrin ”Swensk Cröneka” 191 Esityksen alkuosa seuraa sanasta sanaan Olaus Petriä:

188 MAT II s. 18—19189 Tarkiainen, Mikael Agricolan suhde historiaan ja maantieteeseen s. 137190 Ks. Anthoni, Mikael Agricolas uppgifter om kristendomens införande och den svenska

befolkningen i Finland. HTF 1945 s. 33—34. Siinä huomautetaan Agricolan viittaavan lati- nankielen käytön selvitykseksi vierasmaalaisen piispa Henrikin vaikutukseen, mille myöskin on läheinen esikuva Olaus Petrin tekstissä. — Jaakko Gummerus, Mikael Agricola, (Jyväs- kylä 1908) s. 71 arvelee Agricolan pyrkivän esityksellään kansanopetuksellisiin päämääriin.

191 Mikael Agricolan työskentelyn Olaus Petrin kronikan kopioimiseksi Turussa lienee ensim- mäisenä tekstivertailuilla osoittanut O. Walde, En svensk boksamlare från Vasatiden. Uppsala universitetsbiblioteks minneskrift 1621—1921. (Uppsala 1921) s. 236—243. Sittemmin ovat

56

Agricola:Mille Wodella Somalaiset Christi-

tuxi tulit Anno Christi incarnati 1150

Rotzis wloswalittin yxi Kuningas/ ni- melde Eirck Sedwarin poica ionga me nyt S Erickixi cutzuma/ ioca sille samalla aijastaijalla/ quin hen Kunin- gaxi tullut oli/ rupeisi aijatteleman Christusen Vskon mös tehen Somen man wlosleuittexens Lexi sen teden tänne swren Sotawäen lughun cansa/ ia piti S Henriokin mötens/ ioca Vpsa- las Pijspan oli/ asetti nin sodhan So- malaisten wastan/ iotca mös Finnixi cutzutan/ ylitzewoitti heite otti sijtte heite Armohons ia ysteuexens/ ia annoi samatta Jumalan Sanoija heiden edesens Ja quin hen Cotians meni/ ietti hen tesse S Henrickin Pijspaxi ia Sarnaijaxi Joca cochta mös toisna Woonna sen ielken Cooliaxi lötin Ja ette hen oli Engelandist sughunen

Olaus Petri:

Samma år han nw konung war wor den, tenkte han til at forwijdhga Chris- ti troo in i Ffinland, foor för then skul tijtt, med itt stoort taal folk, och hade Sancte Henric som biskop war i Vpsa- la, med sich, kom så til slaghs med Finnarnar, bleeff them öffuermech- tigh, och toogh them sedhan til nådhe och wenskap, och läät predika gudz ordh for them, och thå han foor heem i gen, läät han biscop Henric bliffua ther qwar, for theres biscop och predikare, hwilken och året ther epter slaghen bleeff, Som war Elloffua hun- drad itt och femtiyoåår epter Christi byrdh, Sedhan begynte konung Eric achta hwad som här i rikit behööfde bothas 192

Agricolan kautta siirtyy Suomen puolelle sitkeähenkinen käsitys ensimmäisen ristiretken tekemisestä vuonna 1150 ja piispan kuolemasta 1151 Jo edellä on kosketeltu retken ajoituksesta esitettyjä tietoja (s 39, 43) Kustavi Grotenfelt päätteli v 1905, että Olaus Petri on ajoitukseen käyttänyt samaa alkuperäislähdettä kuin Palmsköldin katkelma sekä Johannes Magnus, joiden tiedot ovat yhtäpitäviä lukuunottamatta viimemainitun tekemää Uppsalan arkkipiispain kronikkaa Siinä hän on ”nähtävästi ottamalla huomioon että Linköpingin kirkolliskokous itse asiassa tapahtui 1152 ja että192 pyhän Henrikin sanotaan kaksi vuotta olleen piispana, määrännyt v:n 1154 Henrikin

hyvin monet tutkijat viitanneet kronikkaan Agricolan lähteenä. Siitä tavattoman laajasta kirjallisuudesta, mikä koskee Agricolaa (ks. Einar Palmunen, Mikael Agricola. Bibliografi- nen opas. Tietolipas 23, (Helsinki 1961) ja mistä tässä tutkimuksessa olen voinut tarkistaa vain vähäisen osan, ovat yhteydestä selvillä ainakin J. Jaakkola, Vanhimmat historialliset kopiokirjamme. SKHSToim XXX (Helsinki 1931) s. 24—27: Tryggve Byström, Paul Juusten och Finlands gamla biskopskrönika (esittely) HT 1944 s. 128—129; Anthoni, Mikael Agri- colas uppgifter, HTF 1945 s. 32—35; kuitenkin jo virkaanastujaisesitelmässään 1943 Anthoni totesi esityksen palautuvan ”pääasiallisesti ruotsalaisiin esityksiin” (Den finländska historieskrivningens syn s. 79); R. Rosén, ”Kolmas ristiretki Suomeen”. Tapahtumia ja taustaa. HAik 1945 s. 3—4; Westin, Historieskrivaren Olaus Petri s. 8 nootti 35; Tarvainen, Aamun mies s. 77; Martti L. Parvio, Olavus Petri och Michael Agricola. Här restes Kristi kors. (Borgå 1955) s. 101, 103—104

192 MAT II s. 17; En Swensk Crönika s. 56

57

seuraajan Copmannuksen virkaanastujaisvuodeksi”, joten siis retki olisi tapahtunut 1154 ja piispan kuolema 1155 Katkelman, Johannes Magnuksen ja Olaus Petrin päättely ristiretkistä tapahtuu sen tiedon nojalla, että Henrik asetettiin piispaksi v 1148 Linköpingin kirkollis- kokouksessa, minkä jälkeen hän oltuaan kaksi vuotta Uppsalan piispana seurasi kuningasta Suomen retkelle Ericus Olai kertoo vain epä- määräisesti, että pyhä Henrik lähetettiin Englannista Ruotsiin siihen aikaan, kun Eerik tuli kuninkaaksi v 1150 193 Ilmeisesti Grotenfeltin tutkimusta tuntematon Westin on myöhemmin todennut, ettei Olaus Petri ole voinut saada ajoitusta sen enempää Ericus Olailta kuin Eeri- kin- tai normaalista Henrikinlegendastakaan Mutta Henrikinlegendan Vadstenan luostarista polveutuvassa versiossa (C 292 UUB) johdanto kertoo, että Henrik saapui Ruotsiin ”cum legato cardinali vt refertur” ja että hänet Uppsalassa kardinaalin suosituksesta ja kuninkaan suos- tumuksella asetettiin piispaksi Kuolinvuodeksi ilmoitetaan 1151 Epäilemättä tämän sisältöinen legendaversio — ei ole varmaa, että Olaus Petri olisi käyttänyt juuri puheenaolevaa käsikirjoitusta — on ollut Olaus Petrin lähteenä 194 Kuvaus ensimmäisen ristiretken kulusta hänen on täytynyt ottaa Eerikinlegendasta195, koska Ericus Olai esityk- sessään sivuuttaa retken

Ristiretkikuvausta seuraa Agricolalla kielioloja käsittelevä väli- virke, jonka jälkeen hän palaa lyhentäen Olaus Petrin esitykseen:

193 K. Grotenfelt, Milloin tehtiin pyhän Eerikin ristiretki Suomeen? HArk XIX:2 s. 228—229; SKS II:1 s. 43, 45; ks. myös J. Jaakkola, Suomen varhaiskeskiaika. Kristillisen Suomen synty. (Porvoo 1938) s. 98

194 Westin, Historieskrivaren Olaus Petri s. 195—196195 ibidem s. 194

Hemalaiset Christituxi tulitMutta Anno domini 1248 nin yxi

toinon Erick Kuningas/ Lespe licani- melde/ lehetti swren Sotauäen tänne Somen maan/ henen wäwuyns Birger Jerlin cansa/ ioca sen Wäen Pämies oli/ ia ylitzewoitti Hemalaiset Mutta hen heite wainoisi ia ahdisti sihenasti/ ette he annoit heidens Castetta ia Christituxi kääte Nijlle hen sis annoi rauhan Hengens ia Tauarans päle Waan nijlle muille Christitömille/ eipe hen ychten rauha andanut sihenasti quin he Vskon wastanotidh Ja telle modholla Hemalaiset ensin tulit Christituxi

Thå nw konung Eric war kommen til roligheet, begynte han settia sitt sinne ther epter at the aff Tawasta- land skulle vmwende warda til Christi troo, for ty the giorde altijdh stoor skadha in vppå the Christna, Ther före forsamblade han mykit folk, och giorde sin mågh Birger Jerl til höwidsman för allt folket, och lääth them så med then redho som ther till hörde, dragha offuer til Ffinland, ther kom thå Bir- ger Jerl til slaghs med Tawastarne, och bleeff them offuermechtig så at the gåffuo til fluchtena, Men han läat förfölia them, doch med sådana wil- kor, at alle the ther wille bliffua

58

Christne, them gaff han fridh både til lijff och godz, the andra läät han ingen fridh haffua Hwar nw Birger Jerl så giordt haffuer, at han haffuer låtit komma godha predikare, til thet folk som han med swerdh vnderkwffuat hade, thå haffuer han giordt som en rett Christen förste, Och vppå thet at Tauasterne skulle teste bettre kunna hallas i twång, epter thet the woro itt hårdnackat folk, ther före läät han byggia ther itt feste när them och kallade thet Tauastaborg, thet man nw kallar Tauastahws, Men mädhan Birger Jerl war i Ffinland, bleeff konung Eric dödh Men thå Birger Jerl fick the tidende til Ffinland at konung Eric dödh war, wardt han och the med honom woro storliga be- dröffuade, Och thå alt war bestelt i Tauastaland som ther vtrettas skulle, foor han heem i gen 196

Olaus Petrin ristiretkikuvauksessa toistuvat olennaiset pääkohdat Eerikinkronikan ja Chronica Regni Gothorumin luomasta traditiosta Birger-jaarlin hämäläisten keskuudessa harjoituttaman saarnatoimin- nan johdosta esitetyt moralisoivat mietteet lienevät kirjoittajan omaa kasvattavaksi tarkoitettua lisää Ainoa kohta lähteissä, mikä olisi voinut antaa Olaus Petrille suoranaisen viitteen tällaisen mietelauseen esittämiseen, on Ericus Olain lyhyt sivulause hänen kertoessaan jaarlin paluusta kuninkaan kuoleman jälkeen ”kun jo kaikki asiat oli toimi- tettu Jumalan kunniaksi 197 Eerikinkronikasta ei tällaista tapaa, mutta Olaus Petrin käsittelytapa tuo kyllä läheisesti mieleen Olaus Magnuksen suhtautumisen ensimmäiseen ristiretkeen, minkä osalta hän käyttää hyväkseen Krantzin lausumaa pakanain pakkokäännytyk- sen oikeudesta (edellä s 43)

Olaus Petrin esitys ei ole suoranaista käännöstä lähteistä, mutta etenkin alkupuoleltaan se on läheisesti riippuvainen Ericus Olain kronikasta:

196 MAT II s. 17—18; En Swensk Crönika s. 64—65197 SRS II:1 s. 53 Percepta in Tavestia morte regis Erici, c u m i a m o m n i a e s s e n t a d

l a u d e m D e i, et Sueorum voluntatem feliciter expedita, Dux Birgerus et universus exercitus . . . in patriani . . . remearunt

59

Olaus Petri:Thå nw konung Eric war kommen

til rolighet, begynte han settiä sitt sinne ther epter at the aff Tawasta- land skulle vmvvende warda til Christi troo, for ty the giorde altijdh stoor skadha in vppä the Christna, Ther fore forsamblade han mykit folk, och giorde sin mågh Birger Jerl til höwidsman för allt folket

Ericus Olai:Rex igitur Ericus pace sibi concessa,

et regni dominio inconcusso, ad con- vertendas gentes incredulas, regno suo vicinas et nocivas, animum dedit Erant autem Tavestes increduli et Christiani nominis persecutores saevis- simi Ad hos domandos et debellandos, aut quod potius eligendum erat, ad Christum convertendos, rex Ericus expeditionem dirigit universi roboris regni sui Huic autem exercitui multi - tudinis immensae generum suum Bir- gerum de Bielbo ductorem praefecit, et curam commisit totius negotii excer- citus dirigendi 198

Olaus Petrin kuvaus on Ericus Olain lyhentelyä ja ikäänkuin ta- pahtumisen määrätietoisempaa198 keskittämistä hämäläisten ympärille Eerikinkronikka ei tässä yhteydessä mainitse hämäläisten kristityille aiheuttamista vaikeuksista,199 ja kun Olaus Petri seuraa melko kiin- teästi Ericus Olaita eikä toisaalta vie esitystään missään ulkopuolelle Chronica Regni Gothorumin kartoittaman alueen, niin tätä kronikkaa täytyy pitää hänen lähimpänä lähteenään

Niin muodoin on myös Agricolan esityksen lähdetraditio selvillä Agricola vain lyhentää tavattomasti vielä Olauksenkin esitystä omalle ohjelmalleen uskollisena Hän ottaa mukaan kronikan suhteellisen täyteläisestä retkikuvauksesta ainoastaan kirkolliselta kannalta olen- naisimman eli hämäläisten miekkakäännytyksen Suomalaisten kään- nytyshistoria ei Agricolalla ole mikään kansallinen itsetarkoitus Esi- tyksen pyrkimyksenä on palvella Agricolan kirkollis-käytännöllisiä tar- koitusperiä; kuten eräillä muillakin alueilla kansallisesti merkittävät seuraukset ovat hänen kirkollisen työnsä sivutuotteita, sen loogisia tuloksia Niinpä ei ole mitään outoa siinä, että Agricola jättää mainitsematta valtiollisesti ja hallinnollisesti niin merkittävän asian kuin Hämeen linnan rakentamisen eikä ole pitänyt tarpeellisena seurata myöskään Birger-jaarlin vaiheita Toisaalta voi ajatella, että Hämeen linnan syntyyn liittyvän tradition on Suomessa täytynyt olla yleisesti levinnyt ja tieto sen perustajasta kansan yhteistä henkistä perintöä

Agricolalla on toinen ristiretki ajoitettu vuoteen 1248, mitä tietoa

198 En Swensk Crönika s. 64—65; SRS II:1 s. 52, Messeniuksen toimittamassa laitoksessa s. 108199 Erikskrönikan s. 6—8

60

ei välittömästi tapaa Olaus Petriltä Kuitenkin Byström on päätellyt, että Agricola tässäkin rakentaa Olaus Petrin esitykselle, sillä tämä vuosiluku esiintyy välittömästi ennen ristiretkikuvausta olevassa kappaleessa lukuisien eri tapausten ajoituksena, mistä Agricola on saanut sen käsityksen, että ristiretki on tapahtunut samana vuonna 200 Tämä on sangen todennäköistä, joskin, jos käsitys hyväksytään, joudutaan samalla väittämään, että Agricola on uskonut Birger-jaariin oleskel- leen Suomessa kaksi talvea ja kesän, koska Olaus Petri ilmoittaa Eerik-kuninkaan kuolinajaksi kynttilänpäivän 1250 201

Tyrgils Knuutinpojan retken kuvaus Alcupuheessa on paikoin kronikan sanatarkkaa käännöstä:

Westin on todennut, kuinka Olaus Petrin202tapa lyhentää Ericus Olain tekstiä tulee erityisesti näkyviin sotaretkien, etenkin Tyrgils Knuutinpojan ristiretken kuvauksessa Olaus Petri esittää ainoastaan sodan karut tosiasiat ja jättää pois sen kunnian ja ylpeitten tekojen hohteen, mikä leimaa Eerikinkronikan ja Chronica Regni Gothorumin

200 Byström, Paul Juusten och Finlands gamla biskopskrönika s. 129; Byströmin kannalla on Anthoni, Mikael Agricolas uppgifter s. 33 nootti 2

201 En Swensk Crönika s. 65202 MAT II s. 18; En Swensk Crönika s. 88—89

Agricola:Carialaiset Christituxi tulit Edespein ombi taas tieteminen ette

Anno Domni 1293 nin se Herra Tor- gil Rotzin Marschi/ cocosi palio Sota- canssa ia lehetti sen Carialan mahan Sille ette ne Carialaiset teit aina wa- hingota Hemeen ia Somen maan päle Ninquin ne mös olit aina swri wahin- goita ennen tehnyet Christitudhen pä- le Ja silloin Carialaiset ylitzewoitettin Rotzalaisist Jotca silloin cochta Wi- burin Linnan ia Caupungin rakensit Carialaisten ia Wenhelaisten asettami- sexi Ja nin telle taualla mös Carialai- set ensin tulit Christituxi/ ia kätijn Christin Vskohon

Olaus Petri:Epter Christi byrdh tolff hundrade

try och niyotiyo åår forsamblade Mars- ken her Torgils som landet regerade, itt stoort taal folk, och förskickade in i Carelen, ty at the Careler giorde altijdh skada in vppå Tawastaland och Ffinland, och thå wordo the vnderkwffwade och offuerwundne, aff the Swenska, hwilke thå bygde Wi- borgh til at halla Careler och Ryssar ther med i twång, och thetta wer- ket bedriffuo mest Marsken och biscop Pedhar i Vesteråås, och thå bliffuo Careler vmwende til Chris- ti troo, Så wunno och the Swenske Kekilsholm i frå Ryssarne samma tijdh, Men thet gick them åter snart i frå i gen, thet är vnderstundom ringa konst at tagha slott och feste in, men til at behallat hörer mera til 202

61

kerrontaa 203 Olaus Petri on lyhennellyt myös kolmannen ristiretken kuvauksen viimemainitusta kronikasta, koska Eerikinkronikasta ei tapaa tietoa Västeråsin piispan mukanaolosta, mikä löytyy Ericus Olailta ja Olaus Petriltä

Agricola poikkeaa lähteensä esityksestä mainitessaan karjalaisten aina ennenkin vahingoittaneen kristityltä Poikkeus viittaa karjalaisten osuuteen Sigtunan hävityksessä, mistä Olaus Petri huomauttaa jo ennen toisen ristiretken kuvausta 204 Tässä kohden Agricola ilmeisesti yhdistelee lähteensä tietoja Mahdollisesti hänen itäsuomalainen synty- peränsä on vaikuttanut poikkeukselliseen mielenkiintoon karjalaisten muinaisvaiheita kohtaan — Edelleen Agricola on omasta takaa lisän- nyt sen, että Tyrgils-jaarli olisi perustanut Viipurin linnan lisäksi myös kaupungin 205

Omintakeiseen historianesitykseen Agricola päätyy kolmannen ristiretken kuvauksen jälkeen, ja tämä kuvaus on sen sävyinen kuin kirjoittaja olisi todella halunnut pyrkiä mahdollisimman täyteläiseen kristinuskon maahantulon historian esitykseen Välittömästi ristiretkikuvauksen päätyttyä Agricola jatkaa:

”RandaCansat Lotolaisit Calandeist Pohialiaisist Neiste mös nyt kylle aruatan ia merckiten/ ette se Wdhen maan

Randacanssa/ Borghon ia Rasburin Läneis/ ette mös caiki Lootolai- set/ Calandis/ ia Pohialaiset/ iotca viele tenepene Rotzinkielille pu- huuat/ ouat ollut Rotzista eli Gollandista ensin wlostulleet Sille ette coska nämet Christittömet Somalaiset/ iotca silloin Pacanat olit/ ia manderis asuit/ tachtoit Lootolaisija/ tauans pereste wahingoitta/ Nin heille olis tila ollut taicka Wenhelle eli Laiualla cochta Rotzin wältte turua ia apu sielde/ ninquin Langoistans ia ysteuistens pyte- men Senteden he ouat cauuan ennen Christitudh olluet/ quin ne mwdh temen Somen Hijppakunnan ia maan Asuuaiset ”206

Se seikka, mitä Agricolan tietoihin todella historialliselta kannalta sisältyy, on joutunut laajan pohdinnan kohteeksi Tutkimuksia selatessa joutuu kysymään, tokko Agricolan esityskään on vielä joutunut lopullisen analyysin kohteeksi Ei ole ilman muuta selvää, että Agricola tarkoittaa nykykielen mukaista ”arvaamista” kirjoittaessaan ”aruatan ia merckiten”,207 ja myös tulkinta ”kiotolaiset Kalannissa” on

203 Westin, Historieskrivaren Olaus Petri s. 39204 En Swensk Crönika s. 61205 Anthoni, Mikael Agricolas uppgifter s. 33206 MAT II s. 18207 Anthoni, Mikael Agricolas uppgifter s. 34—35 katsoo nimenomaan Agricolan itse ilmoitta-

van tietonsa otaksumiksi (förmodan).

62

kyseenalainen, koska Agricola kauttaaltaan erottaa välimerkillä kiotolaiset ja Kalannin Jos hän tarkoittaa ”Kalannin luotolaisia”, niin silloin täytyy katsoa hänen unohtaneen kokonaan Ahvenanmaan saariston ruotsalaisasutuksen, mikä tuskin on mahdollista Jos hän on luoto- laisilla tarkoittanut yleensä saaristolaisia, pääsevät ahvenanmaalaiset kuvaan mukaan Viimeisen virkkeen sana ”senteden” viittaa Agrico- lan ajatukseen, että ruotsalaiset ranta- ja saaristoasukkaat olisivat pää- tyneet kristityiksi ennen suomalaisia juuri niiden kosketusten tähden, joita heillä oli meren taakse suomalaisten pakanallisena aikanaan heitä ahdistellessa; viittaus ”kristittömiin suomalaisiin” on hyvin mahdollista ymmärtää siten, että Agricola ajattelee vainon loppuneen suomalaisten tultua käännytetyiksi Tällöin katoaa se ristiriita, mihin Agri- colan on katsottu syyllistyneen esipuheessa 208

Agricolan lähde ei ole tiedossa 209 Omituista on, että tutkimuksessa on toisaalta voitu uskoa kansanomaiseen traditioon, mitä tulee Agri- colan erikoiseen tietoon Gotlannista saapuneista siirtolaisista, mutta toisaalta on lähdetty hakemaan muita selityksiä hänen ruotsalaisia kos- keville tiedoilleen 210 Kun Agricolan antama kuva on monin tavoin arkeologian ja asutustutkimuksen tulosten kanssa yhtäpitävä,211 niin mikään ei estä ajattelemasta, että myös ruotsalaisten maahanmuutosta ja kansallisuuksien varhaisista suhteista oli Agricolan aikaan säilynyt perimätietoa aivan kuten monia asutustarinoita on säilynyt keski- ja uuden ajan taitteesta teollistumisen aikakauden traditiota hävittävään ilmastoon asti Agricolan viittausta Gotlantiin on ennemminkin kuin hänen käsitystään ruotsalaisten ja suomalaisten suhteista ja varhaisista asutuskysymyksistä helpompi ymmärtää kirjallisen jäämistön varassa Sikäli kuin traditioon on sisältynyt Gotlantiin viittaavia aineksia, niin hän on voinut saada tukea käsitykselleen myös Olaus Petrin kronikasta Tässä kronikassa heijastuu Gotlannin asema Ruotsin ja Baltian välisenä siltana ainakin tarussa langobardeista, jotka nälänhädän vuoksi joutuivat lähtemään liikkeelle kuningas Snion hallitessa 212

208 Antboni, Mikael Agricolas uppgifter s. 35; C. A. Nordman, Svenskarna i Finlands järnålder. Nordisk Tidskrift utgiven av Letterstedstka föreningen 1944 s. 327

209 esim. Antboni, Mikael Agricolas uppgifter s. 34—35; Juhani Rinne, Pyhä Henrik, piispa ja marttyyri (SKHSToim 33, 1932) s. 14

210 Anthoni, Mikael Agricolas uppgifter s. 35211 ks. esim. Rinne, Pyhä Henrik s. 14; K. Kaukovalta, Uudenkaupungin historia I (Tampere

1917) s. 5—7; vrt gotlantilaisvaikutuksista Ahvenanmaalla esim. Ella Kivikoski, Suomen esihistoria (Porvoo 1961) s. 219—220, kauppasuhteista eri paikoissa, mm. 292—3; ks. myös C. A. Nordman, Gotland och Uppland i Finlands forntid. Svenska folkskolans vänner Kalender 1935 s. 19—31; Gunvor Kerkkonen, Västnyländsk kustbebyggelse under medeltiden. SSLF 301 (Helsingfors 1945) s. 252—254

212 En Swensk Crönika s. 29

63

Voi ajatella, että Agricolan laatimalla Gotlannin merilain ruotsin- noksella olisi jotain yhteyttä siihen, että hän mainitsee tämän saaren ruotsalaisasutuksen mahdollisena lähtökohtana Käytetyt lähteet eivät sisällä minkäänlaista viittausta siihen, minkä vuoksi Agricola on käy- nyt merilain ruotsintamiseen Johannes Peringskiöld vanhemman mukaan Hadorph olisi julkaissut tekstin 1689, mutta Schlyter sanoo Ha- dorphin verranneen Agricolan käännöstä ja säilyttäneen sen vain osittain Schlyterin mainitsemissa Agricolan käännösvirheissä on muuan, mikä saattaisi viitata siihen, että Agricola on pyrkinyt näkemään Suo- meen päin viittaavia yhteyksiä, kun hän kääntää sanat ’wyn landen’ sanalla Findland 213

Olkootpa Agricolan lähteet mitkä tahansa, niin varmaa on, että hänen käsityksensä kristittyjen ruotsalaisten ja pakanallisten suomalaisten suhteista täsmää varsin selvästi siihen, mitä on esitetty ns barbaarikristillisyyden edellytyksistä ja esiintymisestä Suomessa Agri- colan kertoessa luotolaisten ja varsinaissuomalaisten intressiriidoista takaa ikäänkuin kuultavat Gravis admodum-bullan sanat, joiden mukaan ”suomalaiset aina, milloin vihollisen sotajoukko heitä uhkaa, lupaavat säilyttää kristinuskon ja pyytävät hartaasti saarnaajia ja kristillisen lain opettajia, mutta sotajoukon vetäydyttyä takaisin kieltävät uskon sekä halveksivat ja ankarasti vainoavat saarnaajia” 214 Jos varsinaissuomalaisten yhteiskunnallinen riippumattomuus vielä tämän bullan aikana aiheutti läntisten kirkollisten intressien häiriintymistä — Jaakkolan mukaanhan bullassa Suomea ei enää pidetä pakanamaana215

— niin sitä suuremmalla syyllä oli eri kansallisuuksien välisiä rauhatto- muuden aiheita aikaisemmin, kun vielä elettiin viikinkikauden meri- rosvomentaliteetin sävyttämissä olosuhteissa

Agricolan asemaan historioitsijana on yleensä liitetty selvitys hä- nen Psalttarin esipuheeseen sisältyvästä kuvauksestaan suomalaisten muinaisista jumalista sekä Turun tuomiokirkon tuloja koskevasta se- lonteostaan Nämä puolet sivuutetaan tässä samoin kuin Agricolan yleinen historiankäsitys, mistä on olemassa V Tarkiaisen tutkimus 216

213 Heikki Ojansuu, Mikael Agricolan äidinkieli. Suomalainen Suomi 1918 s. 133; J. W. Ruuth, Muutamista humanistisen ajan ilmauksista ja eräästä sen oppineisuuden edustajasta Suo- messa 1500-luvulla. HArk 29 (Helsinki 1921) s. 2; Anders Allardt, Mikael Agricolas mo- dersmål. HTF 1927 s. 25; Juhani Rinne, Johannes Peringskiöld vanhemman Suomen piispain kronikka. HArk 46 s. 53; Samling af Sweriges gamla lagar. Wisby Stadslag och sjörätt. Utgifne af D. C. J. Schlyter. (Lund 1853) johdanto s. XCIII—XCIV, XCVIII; V. J. Kallio, Mikael Agricolan käsikirjoituksista. KTV 5 (Helsinki 1939) s. 135

214 Käännös Ilmari Salomies, Suomen kirkon historia I (Helsinki 1944) s. 62215 Jaakkola, Suomen varhaiskeskiaika s. 144216 esim. Rein, Bidrag (Suomi 1841) s. 11—14; V. Tarkiainen. Eskatologisia piirteitä Mikael

Agricolan teoksissa. Suomi 101 (Helsinki 1943) s. 247—257; MAT I s. 62—64, 869—870

64

Joitain huomautuksia Jaakko Finnosta ja Paavali Juustenista

Kun ajatellaan Suomen varhaishistorian kuvan aineellista puolta, sen asiasisältöä, niin Finnolla ei ole siihen mitään annettavaa Sen sijaan Finnon virsikirjan esipuhe antaa mielenkiintoisia yleisiä viit- teitä ajan historiankäsittämistapaan ja ansaitsee tässä maininnan Tä- män virsikirjan esipuheen sisältö on aikaisemmin tulkittu niin, että se tähtäisi Juhana-kuninkaan liturgisia harrastuksia vastaan, mutta Mik- ko Juva on osoittanut, että Finnon evankelisten käsitysten kannalta ei tarvinnut joutua konfliktiin kuninkaan pyrkimysten kanssa ja että Finnolla ei kuninkaan v 1580 tapahtuneen kirkkopoliittisen suun- nanmuutoksen vuoksi ollut mitään periaatteellista esitettävänäänkään kuninkaan kantaa vastaan 217

Niin muodoin esipuhe ei ole tässä mielessä tendenssipitoinen, mutta sillä on muuten ilmeinen todistelun tarkoitus Tosin jo keskiajalla on erittäin todennäköisesti ollut joitain suomenkielisiä virsiä, joita seurakunta lauloi,218 mutta vielä reformaation jälkeenkin kesti sangen kauan, ennen kuin Suomessa saatiin toimeksi varsinainen kan- sankielinen virsikirja ”Varmaankaan ei tällaisen kirjan tarpeellisuutta ymmärretty, kuuluipa myös ääniä, jotka vastustivat suomalaisten vir- sien käyttämistä ja kehottivat veisaamaan vain latinalaisia” Jaakko Suomalainen oivalsi virsikirjan tarpeellisuuden nähdessään Saksassa opiskellessaan, miten elvyttävästi Lutherin ja muiden evankelisten miesten sepittämät kansanomaiset virret vaikuttivat hengelliseen elä- mään Hän viittaa tähän asiaintilaan virsikirjansa esipuheessa ja kertoo vieraan esikuvan herättäneen hänessä halun toimittaa virsiä suo- malaisillekin, ”että minä hyuäin Suomalaisteni cansa nijllä meidhän scuracunnisam, cocouxisam ia pidhoisam Jumalata kijttäisin, cunnioit- taisin ja paluelisin” 219

Esipuheessaan Finno pyrkii osoittamaan kansankielisen virsilau- lun tarpeellisuuden ja oikeutuksen Hän saa siihen pääasiallisen tuen evankelisesta uskonkäsityksestä, ja hän käyttää historiaa apuna osoittaakseen, että asiain oikeaan ja alkuperäiseen järjestykseen kuului juuri se, että pyhät laulut laulettaisiin kansan kielellä Historia-aineksen käyttö on hänellä siis mitä suurimmassa määrin sama kuin Agricolan Uuden Testamentin alkupuheessa Sen vuoksi Finno selittää, että Ju-

217 K. Grotenfelt, Jaakko Suomalaisen virsikirjasta. Suomi IV:1:4 s. 4—; Mikko Juva, Jaakko Finno rukouskirjansa valossa. SKHSToim 52 (1952) s. 108—109

218 Jaakko Gummerus, Onko katolisella ajalla ollut suomenkielisiä virsiä? SKHSVk 21 (1931) s. 333, 351—353

219 P. Kurvinen, Suomen virsirunouden alkuvaiheet vuoteen 1940. (Porvoo 1929) s. 61—62

65

malan mies Mooses teki ”äitins kielel” monta virttä ja Daavid ”kau- niin virsikirjan hebrean kielel” Sitten seuraavat Finnon esityksessä Salomo, Jesaja, Danielin kumppanit sekä Uudesta Testamentista neit- syt Maaria, Sakarias ja Simeon Samoin Finno asiaa historiallisesti tar- katen esittää kehityskulun, mikä johti latinan kielen käyttöönottoon läntisessä maailmassa Finno kuvaa katolisessa kirkossa vähitellen ta- pahtunutta kansankielen alennustilaan joutumista ja saapumista uskonpuhdistuksen murrokseen Näin hänellä historiallinen katsomus- tapa tukee kansankielistä kirjailijatointa Yhdessä kohdassa ilmenee, kuinka Jaakko Finno on aikalaistensa tavoin kiinni augustinolaisessa historiankuvassa Hän huomauttaa Daavidin koonneen psalttarin ja keränneen siihen lyhyesti ”parhaat ja korkeammat asiat, kuin liki maailman alvust niin hänen aikaans asti tapahtunut olit” Maailman alkuun viittaaminen liittyy tuskin muuhun kuin Vanhan Testamentin pohjalla tapahtuvaan ajanlaskuun Kuvaavaa on myös historian käsit- täminen etiikan esimerkkivarastoksi, mihin Finno viittaa samassa yh- teydessä 220

Kun tarkastellaan historiankirjoittajan tarkoitusten kannalta ns Juustenin piispainkronikkaa, Suomen varhaisimman historiankirjoituksen merkittävintä aikaansaannosta, niin tekijän näkemyksen kir- kolliskeskeisyys tarjoutuu vaivattomasti kronikan esipuheesta Juus- tenin pyrkimyksiä on yhtenäisesti eritellyt Wolfgang Schmidt 221 Juus- tenin tavoitteena on Suomen kirkon piispojen vaiheita kuvaamalla opettaa ja osoittaa kaitselmuksen armollinen vaikutus Suomen kansan kohdalla Tähän tarjoavat Juustenille luontevan lähtökohdan Suomeen tehdyt ristiretket, joita koskeva kappale kuuluu seuraavasti:

Humanissimi viri, ipsi meministis, repetentes veterum monumenta, quod regnante illustrissimo Rege S Erico in Svecia, circiter annum Domini 1150, Finlandia subacta sit ad capescendum Christianismum ut relicto paganismo ad Deum vivum et verum converteretur, ipsum et filium ejus Servatorem omnium nostrum in Spiritu Sancto agnosceret, fide coleret et invocatione adoraret Ta- vastia deinde anno D:ni 1249 (eräissä käsikirjoituksissa 1248), Duce quodam Birgero Jaerl, genero Erici Regis Sveciae, ad amplectendum eundem cultum Dei subigitur Anno vero 1293 conversa est Carelia ab idolomania, et regno subacta Sveciae 222

220 Esipuhe on julkaistu teoksessa Suomen kansalliskirjallisuus IV (Helsinki 1930) s. 143—151221 W. Schmidt, Paavali Juusten ja Suomen piispain kronikka (Rauma 1943) s. 97; Rein, Bidrag

(Suomi 1841) s. 15—17 sivuuttaa kronikan varsin vähällä nähtävästi Porthanin perusteellisen työn vuoksi.

222 Henrici Gabrielis Porthan Opera selecta I (Helsingfors 1859) s. 7; tekstin suomennos: Schmidt, Paavaii Juusten s. 37—38

66

Mahdollisesti Juusten seuraa lyhentäen jotain teosta, koska hä- nellä Suomi esiintyy Hämeen ja Karjalan rinnakkaisalueena, vaikka hänen omassa kielenkäytössään on täytynyt erottaa Varsinais-Suomi Suomesta Toisaalta viittaisi muistinvaraiseen esitykseen se, että hän ajoittaa ensimmäisen ristiretken ”suunnilleen”, ellei hänellä sitten ole ollut tiedossaan retken ajoituksesta muutakin kuin sen tarkalleen vuoteen 1150 ajoittava ja siihen asti ylivoimaisen vallitseva traditio, jota hän ei ole poikkeavien katsantokantojen vuoksi halunnut esittää eh- dottomana Vuosiluku 1249 esiintyy ns Turun käsikirjoituksessa, joka on Henrik Iisakinpoika Brennerin jäljentämä 1650:n tienoilla, kun taas Nettelbladt käytti Elias Brennerille kuulunutta käsikirjoi- tusta, jonka hän sanoo olleen Juustenin aikainen, ja asettaa sen mukaan toisen ristiretken vuoteen 1248 223 Luotettavampi traditio viittaisi siis siihen, että vuosiluku 1248 olisi Juustenin omaa käsialaa ja jat- kaisi niin muodoin Agricolan viitoittamaa tietä Juusten ei lisää mi- tään ristiretkien aikaisempaan kuvaan Kuten Agricolalla hänellä on niistä selvä ja yhtenäinen käsitys: Ruotsin hallitsijain toimenpiteillä Suomi käännytettiin pakanuudesta ja liitettiin pala palalta valtakunnan yhteyteen

Historiallista tapahtumakulkua noudattavan johdannon jälkeen seuraa laaja tämän prosessin kirkollinen tulkitseminen, jotta lukijat ymmärtäisivät sen suuren merkityksen, mikä kristikunnan yhteyteen joutumisella on ollut Suomen kansalle Tämän katsauksen jälkeen Juusten palaa uudestaan historian pariin Tarkoituksena on selvästi- kin todistella, kuinka kaitselmus on hoitanut Suomen kristillistä kyl- vöä kaikkien maallisten vaarojen lävitse:

Collegi igitur nomina et vitam Pontificum Finlandensium, sicut praede- cessores nostri eas antea descriptas post se reliquerant Ubi illi cessarunt, adjeci ego, maxime ab Episcopatu D Arvidi Kurck, et sic deinceps Feci autem hoe, ut videatis initia, progressus et incrementa Ecclesiae Finlandicae: deinde quid passa sit a vicinis nationibus, a Ruthenis et impiis Curonibus, nec non et a Danica perfidia Hi omnes, quasi conjurati Philistaei, in perniciem, eversionem et desolationem hujus Ecclesiae conspiraverunt: quam Deus tamen brachio suo extento mirabiliter defendit, et hactenus conservavit 224

Juusten siis pyrkii kuvaamaan Suomen kirkon alkua, kehitystä ja kasvua sekä sitä, mitä kirkko on joutunut kokemaan naapurikansain taholta Ohjelmassa on nähtävissä jonkinlaista poliittista vastakohta- asettelua Vielä Juusten ottaa mukaan tärkeän kirkollisen näkökoh- dan, kun hän sanoo kronikasta ilmenevän, ”minkä piispan tekemiä

223 Schmidt, Paavali Juusten s. 91—92; Porthan, Opera selecta I s. 7 alaviitta C224 Porthan, Opera selecta I s. 9

67

ovat erityiset muutokset pappissäädyssä, opin ja jumalanpalvelusme- nojen uudistukset, ja mitä kunakin aikana on tapahtunut” 225

Juustenin piispainkronikka on se kirjallisuuden tuote, mikä siirtää historianesitysten piiriin ainoan keskiaikaisperäisen historianesityk- semme, ns Palmsköldin katkelmana säilyneen piispainkronikan Juus- tenin laitos tuo paitsi esipuheeseen sisältyvää näkemystä ristiretkistä Suomen varhaishistorian kuvaan mukaan maan varhaisimmat piispat ja antaa maininnallaan Ruotsin valtakunnan kronikasta vuodelta 1457 viitteen niihin mahdollisuuksiin, mitä Suomessa oli varhaisemman historian tuntemukseen kronikkaa laadittaessa Katkelman käsikirjoituk- sen Maliniemi ajoittaa 1520-luvun jälkeen, Pirinen aikaisintaan 1520- luvulle,226 mutta katkelma itsessään on vanhempi Jo Jaakkola, jonka mukaan kronikan rungon laatija oli tuomiorovasti Mauno Särkilahti, arveli, että jo tällöin olisi ollut käytettävissä aikaisempia muistiinpanoja, ja Pirinen, joka on osoittanut Särkilahtea koskevan teorian olevan todistamaton, pitää todennäköisenä, että kronikan 17 ensimmäistä elämäkertaa on laadittu pian vuoden 1452 jälkeen piispa Olavi Mau- nunpojan aikana Ensimmäiset 16 elämäkertaa ovat aivan lyhyitä, ja seuraavaan Maunu Tavastin elämäkertaan sisältyy läheiseen ajankohtaan viittaava lause ”eius mortem tota deflet finlandia” 227

Juustenin laitoksen kautta yleiseen tietouteen Suomen varhais- keskiajan piispoista siirtyvä aineisto on näin runko-osiltaan keskiaikaista Kun Juustenin kronikka ei kuitenkaan seuraa tarkasti katkel- maa, on sangen vaikeaa selvittää, minkä käden jälkiä lisäykset ja poik- keukset ovat Mitä tulee niihin lisäyksiin ja vähennyksiin, mitkä ovat Juustenin laitoksessa katkelmaan verrattuna, niin ne ilmenevät seu- raavasta

225 Schmidt, Paavali Juusten s. 97. ”Vides quoque in hoe brevi scripto, non tantum quomodo- accreverit Ecclesia patriae nostrae, sed etiam quomodo et sub quo Episcopo factae sunt mutationes praecipue status clericalis, reformatio doctrinae et caeremoniarum et quid unoquoque tempore acciderit”. Porthan, Opera selecta I s. 9

226 Aarno Maliniemi, Suomen keskiajan piispainkronikan ns. Palmsköldin katkelma. SKHSToim 47 s, 385—386; Kauko Pirinen, Turun tuomiokapituli keskiajan lopulla s. 461

227 Jaakkola, Vanhimmat historialliset kopiokirjamme s. 133—139, 294—297; sama, Suomen historian kantaisä, HArk 58 (Turku 1962) s. 26—30, 32—34, 37—44, 51; Pirinen, Turun tuomiokapituli s. 461—463. Ajankohtaan on Pirisen tavoin kiinnittänyt huomiota G. Rein De rerum fennicarum scriptoribus s. 5—6 Ks. myös Eino E. Suolahti, Ruotsin ajan oppihistoria. Suomen kirjallisuus II. (Keuruu 1963) s. 478.

68

Juustenin laitos228

miraculis coruscando Nowsis sepelitur ad Abo transfertur (paitsi muodollisia, asiallisesti mitään uutta antamattomia katkelman asiayhteyksien nojalla kompiloituja lisiä): Quare autem martyrium passus sit, ejus legenda testatur, quae Finnonibus satis est nota

(interficitur in Curonia) A:o D 1178 Tämä lisäys on ainoastaan käsikirjoituksessa A

prius canonicus UpsalensisNon autem compertum est, quamdiu sedes Episcopalis vacaverit post martyrium B Henrici, aut quot annis isti duo sequentes fuerint in Episcopatu Cogimur igtur horum tempora silentio praeterire; nisi quod circiter annum D:ni 1198 dicuntur Rutheni incendio devastasse Abo (Id factum est feriis Pentecostes)acta nulla reperiuntur propter primam depellacionem per Rut- henos stictam obiit anno Domini

prius canonicus Upsalensiset in summo choro aput eosdem sepelitur

(cancellarius regis) Erici secundi alienauit tributum finonum ad manus regis

prius Cancellarius Birgeri ducis dicti Jarl

prius Cancellarius D Waldemari Regis(perusti kapitulin) ex mandato D Urbani Papae quarti, consen-su Regis Magni, per visitatores et procuratores, D FolquinumArchiepiscopum Upsalensem, D Andream Praepositum, illustrisfamae, et Nicolaum Parvedica num UpsalensemIn Ränthemäki sepelitur, ibi plerique episcopi sunt sepulti

1) Hic primus processit ad Canonicam electionem in Eccelesia Aboensi2) Obiit Anno D:ni 1268

1) prius Canonicus Aboensis, canonice electus2) (siirsi tuomiokirkon) de licentia D Papae Bonifacii octavi qui obiit Anno Christi

228 Vertailu on tehty Maliniemen julkaiseman katkelmatekstin ja Porthanin kronikkatekstin mukaan.

Piispa Henrik J jättää pois: Lisää:

Rodulf Lisää:

Folquinus Lisää:

Jättää pois:

TuomasLisää:Jättää pois:BeroLisää:Jättää pois:RagvaldLisää:KatillusLisää:

Jättää pois:JohannesLisää:

Maunu Lisää:

Jättää pois:

69

Näitten varhaisempien piispojen osalta, jotka liittyvät käsiteltä- vään kauteen, saa sen vaikutelman, että sama käsi on tehnyt sekä poistot että lisäykset Piispa Henrikin kohdalta joutuu panemaan merkille, että Juustenin laitos poikkeaa katkelmasta siitä alkaen, missä katkelma siirtyy puhumaan Henrikin ihmeistä Tämä saattaa olla satunnaista, mutta se voisi myös viitata Juustenin omaan kädenjälkeen Evankeli- sena kirkonmiehenä Henrikin ihmetyöt ovat voineet tuntua hänestä liian selvältä katoliselta hapatukselta, ja hän on saattanut tahallisesti jättää tämän puolen asiaa pois tyytyen vain viittaamaan legendaan, jonka tiesi Suomessa hyvin tunnetuksi, kuten viittaus legendaan osoittaa Toisaalta kronikassa on myöhemmin melko voimakkaitakin kato- liseen oppiin viittaavia kohtia, mikä seikka puhuu tällaista tulkinta- yritystä vastaan Vuosilukumainintaa 1178 pitää Schmidt myöhem- pänä lisänä,229 ja se ilmenee myös Folkvinuksen kohdalla annetusta sel- vityksestä, mikä olisi käsittämätön, jos kronikan tekijä olisi edelle merkinnyt kyseisen vuosiluvun Turun hävitykseen 1198 liittyvä tieto on ilmeisesti katkelmassa olevan ylimalkaisemman maininnan pohjalla tehty yritys tarkentaa asiaa Porthan arvelee tiedon venäläishyökkäyk- sestä perustuvan perimätietoon, koska tekijä ei uskalla itsekään esittää sitä varmana 230 Kysymyksessä on se Juustenin laitokselle ominainen piirre, että sen lisätiedot usein ovat vain katkelman tietojen selitte- lyä 231

Tuomaasta Maunu-piispaan saakka lisäykset ja poistot kantavat huomiotaherättävän yhdenmukaista leimaa Kuudesti on lisätty piispan elämänuraa koskevana mainintana joko tieto kaniikkina tai kans- lerina olosta ja kolmesti jätetty pois hautaus- tai kuolinmaininta Ker- ran on lisätty kuoleman ajoitus Kuka tämän työn on tehnytkin — ja Juustenin tekemät lisäykset ovat joka tapauksessa mahdollisia myös vanhimmassa osassa —232 niin menettely viittaa järjestelmälliseen työ- hön katkelman tietojen täydentämiseksi On mahdollisuuksien rajois- sa, että täydentäjä olisi käyttänyt apunaan jonkinlaisia luetteloita, joista hän on saanut tiedot kuninkaista ja heidän kanslereistaan sekä kaniikeista, mutta se lisäys, mikä on tehty Katilluksen kohdalla, voi virheellisyydestään huolimatta tuskin saada muuta selitystä kuin sen, että kirjoittajan käsillä on ollut myös asiakirjamateriaalia Kuninkaan täsmentäminen Eerik toiseksi johtuu ilmeisesti lukuvirheestä eli luvun

229 Schmidt, Paavali Juusten s. 99230 Porthan, Opera selecta I s. 119—120231 Pirinen, Turun tuomiokapituli s. 77; ks. myös Rein, De rerum fennicarum scriptoribus s. 25232 Pirinen, Turun tuomiokapituli s. 462

70

11 käsittämisestä kopioidessa roomalaiseksi kakkoseksi 233 Porthan ei pidä mahdollisena selvittää lähdettä Katkelman mainintaa suomalaisten veron luovuttamisesta kuninkaalle Schmidt pitää myöhempänä lisäyksenä,234 joten tämä tieto ei ehkä ole esiintynyt Juustenin laitoksen lähteissä

Juustenin piispainkronikan kahdeksannentoista elämäkerran Olavi Maununpojan vaiheiden lopussa oleva viittaus lähteenä käytettyyn kronikkaan on mielenkiintoinen sen kirjallisuuden piiriin luettavan lähdepohjan kannalta, millä Suomessa reformaatiokaudella työsken- neltiin Piispan hautausta koskevan maininnan jälkeen on elämäker- taan lisätty siihen tyylillisesti täysin kuulumaton tieto: ”Hujus tempore Dominus Johannes Archiepiscopus Upsalensis, opposuit se regi Carolo De qua re consulantur Chronica regni Svecia etc anno D 1457” 235 Lisäystä voi tuskin missään tapauksessa pitää keskiaikaisena, sillä näin tuoreen ja erikoislaatuisen tapahtuman on täytynyt olla siihen aikaan yleisesti tunnettu Lisäystä ei lähdejulkaisuissa ole kom- mentoitu lukuunottamatta Scarinin viittausta Nettelbladtin julkaisussa, mihin hän on tehnyt viittauksen Vadstenan diaariin 236 Mitään tekstivariantteja ei ilmeisesti ole olemassa, joten maininta on peräisin vii- meistään Juustenilta Vastaavanlaisia hyppäyksiä piispain toimintaan tai enintään tuomiokirkkoa ja Suomen itärajaa kohdanneisiin hävityk- siin tiukasti pitäytyvästä esityksestä valtakunnallisiin tapahtumiin, jotka eivät ole missään sisäisessä välttämättömässä yhteydessä kronikan päälinjaan, sisältyy lisäksi kymmenennen piispa Ragvaldin, 21 piispan Lauri Suurpään ja 23 piispan Martti Skytten ja oikeastaan myös piispa Pietari Follingiuksen elämäkertoihin Nämä kaikki ”poik- keamat” koskevat kuninkaallisia tai vallanpitäjiä järjestyksessä seuraavasti: Birger-kuninkaan toimittamaa veljesmurhaa (10 piispa), Upsa- lan arkkipiispan kapinaa (18 ) , Hannu-kuninkaan karkoittamista ja Sten Sturen toimittamaa Turun linnan valtausta 1502 (21 ), Tukhol- man verilöylyä ja Kustaa Vaasan kruunausta (23 ), joskin ajan levot- tomuuden kuvaus ikäänkuin valmistelee Arvid Kurjen pakoa Ruot- siin, ja vihdoin Kustaa Vaasan kuolemaa (26 piispa) Lisäksi on Juustenin omaelämäkerrassa samanlaisia tietoja Kun enin osa mainin- noista sisältyy varmuudella Juustenin kynänjälkeen, tulee lähelle ajatus, että vastaavat hyppäykset aiheesta ovat myös vanhemmassa osassa

233 Porthan, Opera selecta I s. 140234 Schmidt, Paavali Juusten s. 99235 Porthan, Opera selecta II (Helsingfors 1862) s. 475—476236 Christian von Nettelblad, Schwedische Bibliothek (Stockholm 1728) s. 70 nootti 39

71

hänen tekemiään paitsi 10 piispaa, jonka osalta hyppäys on jo Palm- sköldin katkelmassa, mitä Juustenin laitos korjaa vain vuosiluvun osalta

Juustenin kronikassa on vielä kohta, mikä soveltuu hyvin Juuste- nin omaan viittaukseen, että hänen käytettävissään oli historian valmistelua varten kerättyjä lähteitä Hän sanoo Arvid Kurjen elämäker- ran alussa piispaksitulomaininnan jälkeen: ”Hujus vitam, velut mihi minus cognitam, praetereo; addens tantum ea, quae in Episcopatu ejus acciderunt” 237 Tosin elämäkertaan sisältyvä Tukholman verilöyly oli yleiseen tietoon levinnyt tapahtuma, mutta eräiden kuolintapaus- ten tarkat ajoitukset, kuten on laita myös Tukholman verilöylyn tapahtumien, osoittavat Juustenin käyttäneen apunaan kirjallisia mer- kintöjä

Näin ”Ruotsin valtakunnan kronikan” käyttö lähteenä on Juus- tenin normaalin menettelyn mukaista On kyseenalaista, voiko Juuste- nin maininnan perusteella saada täyttä varmuutta siitä, mikä tämä kronikka on Vaikka enin osa Juustenin kronikan vallanpitäjistä esit- tämiä tietoja on löydettävissä Kaarlen- ja Sturenkronikoista, niin on tuskin aihetta lähteä tekemään sitä johtopäätöstä, että nämä olisivat Juustenin lähteinä Viittaus ”muihin” lähteisiin tai kronikoihin saattaa tosin merkitä sitä, että kirjoittaja on tuntenut useammankin historiankirjoituksen tuotteen, mutta tätä mahdollisuutta voi tuskin mitenkään varmistaa Kun Mikael Agricola käytti Olaus Petrin kronikkaa, on luonnollisinta kiinnittää huomio tähän lähteeseen ja ajatella lisäyksen tekijän tarkoittaneen sitä Siitä löytyvät kaikki vastaavat tiedot Sturen Turun-retkeä lukuun ottamatta Olaus Petrin kronikka oli myös Ju- hana-herttuan kirjastossa Turussa,238 joten tuotteella oli varmastikin tuntijoita ja lukijoita Suomessa; kirkonmiesten käyttöönhän se luonteeltaan soveltui sangen hyvin Juustenin kronikasta käyttämä nimi ”Chronica regni Sveciae” on myös sangen lähellä Olaus Petrin tuotteen ruotsalaista nimeä ”Svensk Crönikaa”

Todistelua ei tietenkään voi väittää aukottomaksi Kaarlen- ja Sturenkronikat sisältävät vastaavaa aineistoa, ja niitten tuntemista Suomessakin jo keskiajan lopulla on pidettävä todennäköisenä Arkki- piispan kapina on Kaarlenkronikassa yhtä täsmällisesti ajoitettu kuin Olaus Petrilläkin, ja Sturenkronikassa esiintyvät erityisesti Eerik Akselinpoika sekä Knuut Posse, joihin Juustenin laitoksen tekijä on

237 Porthan, Opera selecta II s. 595238 ks. s. 76 nootti 3

72

kiinnittänyt paljon myönteistä huomiota, sangen suotuisassa valais- tuksessa Näiden miesten toiminta valtakunnan etujen vartijana itään- päin oli kuitenkin sen laatuista, että venäläis- ja tanskalaisvastainen Juusten239 on jo asiain oman luonteen vuoksi joutunut näkemään hei- dän toimintansa kansallisesti erittäin ansiokkaana Lähinnä Juustenin kansalliset kannanotot näkyvätkin johdantoa lukuun ottamatta vasta kronikan niissä osissa, jotka eivät kuulu tässä käsiteltävään ajanjak- soon

Laurentius Petri Aboicuksen historiankirjoituksesta

Mikael Agricolan ja Paavali Juustenin tiukan asialliseen kirkko- keskeiseen historiankirjoituslinjaan liittyi Tammelan kirkkoherra Lau- rentius Petri, kun hän v 1658 julkaisi ensimmäisen varsinaisen suo- menkielisen kotimaan historian esityksen ”Synopsis Chronologiae Fin- nonicae Rythmica eli Ajan Tieto Suomenmaan menoist ja vscost/ erinomaisest Suomen Pispoist cungin Kuningan ajall/ Lyhykäisijn rijmein coottu” Näin kirjoittaja ilmoittaa avoimesti ohjelmansa jo otsikossa: hän keskittyy Suomen piispoihin ja uskonnon vaiheisiin Todennäköisesti sana ”menoist” on myös käsitettävä kirkon historiaa eli opin vaiheita tarkoittavaksi Mutta mainittuihin edeltäjiinsä verrattuna Laurentius Petri on jo sikäli pitemmälle ehtineen ajan lapsi, että hän on omaksunut kuningaskeskeisen historiankäsittelytavan, missä tuskin voi olla näkemättä ruotsalaisten historioitsijoiden tuotteiden vaikutusta Varsinaisen aineksensa käsittelyssä hän kuitenkin jatkaa sitä keskiaikaista kotimaista traditiota, mikä rakentaa Suomen vaiheet Turun piispain ja tuomiokapitulin ympärille Kun lähdeaines oli niukkaa, niin tähän runkoon ei päässyt ymppäytymään mitään villi- varsia, vaan pysyttiin tiukasti asiassa Kirjoittajan kirkollis-käytännöl- linen suhde tehtäväänsä heijastuu, joskin kaukaisesti, esilehdelle pai- netusta Syyrakin kirjan jakeesta Jakeessa tähdennetään yleensä men- neitten polvien kunnioittamista sen vuoksi, mitä he aikanaan ovat toi- mittaneet, mutta samalla siihen sisältyy käsitys Jumalan vaikutuksesta historiassa: ”Monda cunnialist työtä on HERra tehnyt heidän can- sans”

Ajantietoa leimaa niukkasanaisuus ja kuiva kronologianomaisuus

239 Schmidt, Paavali Juustenin piispainkronikka s. 97; Aarno Maliniemi, Keskiajan piispainkronikkamme ja Paavali Juusten. HAik 1943 s. 20 huomauttaa siitä, että kronikan tanskalaisvastainen tendenssi soveltuu vain pariin vuosikymmeneen 1500-luvun alussa.

73

Kirjoittaja etenee piispasta toiseen perinnäisessä järjestyksessä, mutta hän on enimmäkseen vielä lyhytsanaisempi kuin hänen lähimmät edel- täjänsä Wexionius tai Messenius Schybergson katsoo, että asiatiedot on otaksuttavasti poimittu Juustenin kronikasta tai Messeniuksen kirjoituksista 240 Helposti näkee, että Laurentius Petrin lähteenä niin pit- källe kuin Juustenin kronikka ulottuu on lähinnä se, kuten jo Elmgren totesi,241 mutta hän lyhentää sitä armottomasti ja saattaa joskus yllät- täen kulkea omia teitään Esimerkkinä Laurentius Petrin omista lisistä mainittakoon Konrad Bitzin elämäkerrassa esiintyvä tieto, että hän oli ”Aniniemen Adelista, Turun linnan turvaista”, mitä ei tapaa Juuste- nilta, Messeniukselta tai Wexioniukseltakaan Agricolan ansioihin hän lisää Juustenista poiketen Käsikirjan ja Juustenin kuoleman syyksi tietää keuhkotaudin (Cuoli sielä sijt sulcuhun) Kuudennentoista vuosisadan lopulta ilmenee kirjoittajalla pyrkimystä antaa muitakin kuin piispoja koskevia kronologisia tietoja

Laurentius Petri on sisällyttänyt esitykseensä lyhyen ristiretkihistorian Se ei sisällä juuri mitään uutta Ensimmäisen ristiretken ajoituksessa Ajantieto seuraa vanhinta traditiota ja sijoittaa tapahtumat vuosiin 1150—1151 Birger-jaarlin retki sijoitetaan vuoteen 1249 ja Hämeenlinnan rakentaminen vuoteen 1250 Juustenin kronikan käsi- kirjoituksista kolmessa, mm niin sanotussa Turun käsikirjoituksessa, on ristiretkivuosi 1249, muissa taas 1248 Kun Laurentius Petri kertoo jaarlin jättäneen väkensä linnaan, niin hänen täytyy nojata ruotsa- laiseen traditioon, sillä Agricola tai Juusten eivät tällaisesta tiedä Samoin hän lisää Birger-jaarlin toimittaman Tukholman perustamisen, mikä on ruotsalaisen tradition mukaista Tyrgils Knuutinpojan ret- kestä kerrotaan karjalaisten käännyttäminen ja Viipurin linnan rakentaminen neljällä rivillä Esitys seuraa tähän aikaan yleistä kirjallisuudessa kulkevaa perinnettä

Kun Laurentius Petrin päätarkoituksena on kertoa Suomen piispoista, niin teoksen ulkoasukin noudattaa suunnitelmaa sillä tavalla, että teemaan löyhemmin kuuluvat lisäykset on ladottu muusta tekstistä poikkeavalla pienemmällä kirjasinlajilla Ensimmäistä ristiretkeä koskeva aineisto on tapahtuman merkitystä korostavasti ladottu ”piispal- lisesti”, mutta toista ja kolmatta retkeä kirjoittaja on pitänyt muihin sekundaarisiin sivumerkintöihinsä verrattavina tapahtumina

240 Schybergson, Historiens studium s. 22; Rein, Bidrag s. 34 toteaa kronikan vanhemman osan perustuvan lähinnä Juusteniin.

241 S. G. Elmgren, Finska historiens torstling. — Suomen yliopiston 250 vuoden muistoksi. (Helsingissä 1890) s. 35—36; ks. Eino E. Suolahti, Ruotsin ajan oppihistoriasta s. 483—484

74

VI GOOTTILAISEN HISTORIANKIRJOITUKSEN LINJA SUOMEN VARHAISHISTORIAAN

SUURVALTA-AIKANA

R u o t s a l a i s i a h i s t o r i a n t u t k i j o i t a

Jacobus Gislonis

Jacobus Gislonis oli Löwin mukaan ensimmäinen, joka pyrki aset- tamaan Ruotsin historian yleisen historian rinnalle Gislonisin teos ”Chronologia seu temporum series ab initio mundi ad nostra hac pre- sentia” lienee valmistunut joko 1589 tai 1590, mutta se ilmestyi painosta vasta v 1592 tekijän kuoltua 242 Chronologia rakentuu ajanlas- kulle Aadamista alkaen, josta vedenpaisumukseen kului 1656 vuotta ja maailman luomisesta Vapahtajan syntymään 3963 vuotta Teos, joka perustuu Anniuksen väärennyksille ja jonka päälähde on Johan- nes Magnus, edustaa ajalle tyypillistä näkemystä neljästä maailmanmonarkiasta, mutta siihen sisältyy melko monia Suomen historiaa va- laisevia ajoituksia

Viittaukset Suomen vaiheisiin alkavat ristiretkistä Eerik Voittoi- sankaan kohdalla ei puhuta suomalaisten alistamisesta, sillä Gislonis tyytyy mainitsemaan vain kureettien, virolaisten ja preussilaisten voit- tamisen 243 Ensimmäinen ristiretki tapahtui v 1150 eli v 5112 maailman luomisesta Silloin 124 sveogoottien kuningas Eerik IX voitti Suomen Kansan käännytti kristinuskoon Henrik piispa, jonka pakanalliset suomalaiset seuraavana vuonna surmasivat Birger jaarli teki Hämeen retkensä 1249, jolloin hän voitti ja pakkokäännytti hämäläi- set; Hämeen linna rakennettiin seuraavana vuonna Tyrgils Knuutin- poika voitti ja käännytti karjalaiset sekä perusti Suomen Viipurin v

242 Löw, Sveriges forntid s. 94; ks. myös W. Carlgren, Läroböcker i historia vid äldre svenska skolor. — Verdandi 30 (1912) s. 14. Seuraava vastaavanlainen tuote oli Jonas Magnin Sy- nopsis historiae universalis (1622)

243 Jacobus Gislonis, Chronologia seu temporum series . . . Stockholmiae 1592 s. 62—63

75

1293 Viisi vuotta myöhemmin eli 1298 hän rakennutti Maankruunun linnan Nevan ja Mustajoen väliin 244 Lisäksi Gislonisilla on ainakin yksi viittaus Suomen tapahtumiin vuodelta 1322, jolloin Venäjän suuriruhtinas Juri hyökkäsi Viipuria vastaan, sekä useita tietoja 1400-luvun tapahtumista 245

Kun Suomen historian osalta ja Suomen puolelta tehdyissä historiankirjoituksen tuotteissa ensimmäisen ristiretken ajoitus sitkeästi pysyttelee vuosissa 1150—51 huolimatta siitä, että jo Olaus Magnus esitti paremman ajoituksen, niin ainakin osittain tämä on voinut johtua Gislonisin Chronologian vaikutuksesta Teos on hakeutunut melko pian Suomen puolelle Kun maassa oli jo sekä Agricolan että Juus- tenin tuotteitten kautta kotoinenkin perinne tukemassa samaa käsi- tystä, niin on ymmärrettävää, että suomalainen historiankirjoitus nou- datti sen linjoja Kun Suomen 1600-luvun kirjastoista tiedetään kovin vähän, niin se seikka, että Gislonisin Chronologia mainitaan v 1633 Turun tuomiokirkon vähäisessä kirjastossa — missä se oli ainakin vielä 1651246 — on varsin kuvaava ja antaa tälle teokselle Suomen historian kuvan kannalta merkitystä Turun akatemian kirjaston luette- loista 1653 ja 1682 teosta ei löydy, mutta mitä todennäköisimmin sitä on tavattu professorikunnan kirjahyllyiltä

Johannes Messenius

Vasta 1600-luvun alusta on runsaammin merkkejä gööttiläisen historiaromantiikan oppien saapumisesta Suomen maaperälle Tosin on luultavaa, että niin Johannes kuin Olaus Magnuksen tuotannon kaiun on täytynyt ehtiä tänne jo 1500-luvun aikana, mutta käytetty lähdeaines ei suo mahdollisuuksia edellisen jälkien seuraamiseen Muuan gööttiläinen ajatusjohto on todettavissa Agricolalla, mikä oikeuttanee otaksumaan, että asia on ollut Suomessa muillekin tuttu Agricolan omistamassa Jakob Zieglerin maantieteessä Suomen nimi johdetaan adjektiivista ’fin’: ”Finlandia dicta est pulchra terra vel, ut significantius dicam, fina terra” Teorian Suomesta ’hienona maana’ katsoo Rein saaneen alkunsa Zieglerin lähdemieheltä Johannes Mag-

244 Jacobia Gislonis, Chronologia s. 72—73, 82—83, 86—87245 ibidem s. 88—89, 102—105246 R. Hausen, Utdrag ur Åbo domkyrkans räkenskaper 1553—1634. Bidrag till Åbo stads

historia. Första serien. I. (Helsingfors 1884) s. 129; Carl von Bonsdorff, Åbo stads historia under sjuttonde seklet. I. Bidrag till Åbo stads historia. Andra serien (Helsingfors 1889) s. 112—113

76

nukselta 247 Eräässä kirjeessään Agricola toteaa: ”I forndom war Fin- land itt fijnt land” 248 Kun kysymyksessä tuskin on mikään muu kuin muistuma Ziegleriltä, on sangen lähellä myös se mahdollisuus, että Agricola Zieglerin tavoin katsoi Suomen ennen olleen valtakunta — Olaus Magnuksen teosta voitaneen pitää Suomessa tunnettuna varsin pian sen ilmestymisen jälkeen, koska se sisältyi Juhana-herttuan kirjastoon 1563 249

Ohjelmanomaista siirtymistä gööttiläisen historiaromantiikan lin- joille Suomenkin kohdalta edustaa Johannes Messenius, joskin hä- nellä oli, kuten edellä on havaittu, tiettyjä varhaisempia lähtökohtia Sen takia on välttämätöntä luonnehtia hänen Suomen ”varhaishistoriaa” koskevien mainintojensa yleispiirteitä, vaikka mihinkään tyhjen- tävään käsittelyyn ei seuraavassa voidakaan päästä Messenius esiintyy heti ensimmäisistä Ruotsissa julkaisemistaan historiatuotteista alkaen selväpiirteisenä gööttiläisen historiaromantiikan oppien kannattajana, vaikkakaan se ei estänyt häntä saavuttamasta merkittäviä tuloksia ja pysyvää tutkijanmainetta myös kriittisemmän tutkimuksen alueella Kun hän piti virkaanastujaisesitelmänsä Uppsalassa maaliskuussa 1609, hän luetteli Ruotsin ensimmäisiä lainsäätäjiä Maagogista alkaen 250 V 1610 julkaisemassaan Amphitheatrum-teoksessa hän johtaa Vaasain sukutaulun Aadamista Messeniuksen ote asian käsittelyyn on merkillinen sekoitus rehellistä tutkijanmieltä ja patrioottista kiivailua Hän osoittaa avoimesti liittyvänsä siihen ajatussuuntaan, mikä rakensi Ranskan, Espanjan, Saksan, Puolan ja Tanskan hallitsijasuvuille lois- teliaita sukujohtoja Hän sanoo, että esi-isäin selvittämisellä pyritään hankkimaan omaa kunniaa: näin menetteli jo Aleksanteri Suuri ja näin menettelivät roomalaiset johtaessaan polveutumisensa Aineiaasta ”Kaikkia sitoo halu sukunsa (generis sui) vanhuuden osoittamiseen” Hän väittää käyttävänsä omien selvitystensä pohjana vanhoja kirjoittajia, joilla on hänen mielestään mitä oikeutetuin metodi Tämä luot- tamus saattaa hänet tekemään Maagogista Ruotsin ensimmäisen ku-

247 Rein, Suomi ja suomalaiset ulkomaan kirjallisuudessa s. 31248 V. Tarkiainen, Mikael Agricolan kirjastosta. Kirjastolehti 1948 s. 139249 R. Hausen, Förteckning öfver hertig Johans af Finland och hans gemål Katarina Jagello-

nicas lösegendom 1563. (Helsingfors 1909) s. 7—8. Kirjastoon kuuluivat paitsi aiemmin mainittua Olaus Petrin kronikkaa myös Carion kronikan latinan- ja saksankieliset laitokset.

250 Henrik Schück, Messenius, Några blad ur Vasatidens kulturhistoria. Stockholm 1920 s. 55; Rein, Bidrag till Finska häfdeteckningen historia (Suomi 1841) s. 21—22 tähdentää Messe- niuksen työtä Johannes Magnuksen edustaman suunnan jatkajana, mutta hän käsittelee Mes- seniuksen varhaistuotantoa aivan sivumennen (s. 24—25). Saman tekijän De rerum fennicarum scriptoribus sivuuttaa myös Messeniuksen varhaistuotannon. Joitain viittauksia esittää Eino E. Suolahti, Ruotsin ajan oppihistoria s. 481—483.

77

ninkaan v 1745 maailman luomisesta ja hyökkäämään tanskalaista historiankirjoitusta vastaan, koska se yrittää vähentää Ruotsin kunniaa 251

Amphitheatrum on rakennettu Johannes Magnuksen ja pienen riimikronikan esimerkkien mukaan, mutta Messenius on jo tällöin löy- tänyt myös uuden lähteen, joka myös Suomen historian rakentamisen kannalta koitui merkittäväksi, eli tanskalaisen Jens Mortensenin tahi Johannes Martinin Chronicon Norwegiae-teoksen 252 Sekä tämä lähde että Johannes Magnuksen opit kantavat Suomen kohdalta sangen merkillepantavaa hedelmää kolmessa Messeniuksen kirjassa, jotka ovat v 1611 julkaistu Sveopentaprotopolis ja 1612 ilmestyneet Retorsio Imposturarum ja Specula

Sveopentaprotopolis-teoksessa Messenius osoittaa hyväksyneensä Ericus Olailta periytyvän opin valtakunnan muinaisjaosta, missä Suo- mella oli muinaisen kuningaskunnan asema, vaikka se sittemmin jou- tuikin maksamaan veroa Ruotsin kruunulle 253 Johannes Magnukselta lainataan kertomus, jonka mukaan kuningas Sigge perusti Sigtunan kaupungin suojaamaan Mälarin seutuja virolaisten, suomalaisten ja muitten itämaalaisten hyökkäyksiltä Venäläiset, virolaiset ja karjalaiset tuhosivat sen 1187 254 Sitten Messenius lainaa edellä mainittua Chronicon Norwegiaeta ja kertoo, että paikka, jolle Tukholman kaupunki aikanaan rakennettiin, oli nimeltään Agnafit sen ruotsalaisku- ninkaan Agnen mukaan, joka hyökkäsi Suomeen ja toi sieltä mukanaan vankeina Skialfva Frostentyttären ja hänen veljensä Hääjuomin- keja vietettäessä Skialfva hirtti kuninkaan hänen omaan kultaketjuun- sa ja pakeni veljineen takaisin Suomeen 255 Vielä Messenius kertoo riimikronikan pohjalta Birger-jaariin toimista Tukholman perustami- seksi, koska virolaiset, venäläiset ja hämäläiset aikaisemmin käyttivät reittiä ruotsalaisia vastaan tekemiinsä yllätyshyökkäyksiin 256

Vielä syvemmälle Messeniuksen gööttiläisiin ajatuskulkuihin Suo- men menneisyyden osalta vie seuraavana vuonna ilmestynyt Retorsio Imposturarum, mikä samana vuonna ilmestyi viipurilaisen Henrik

251 Johannes Messenius, Amphitheatrum. (Holmiae 1610) s. 5—6, 9 ja lopussa oleva ”Specta- tori salutem”

252 Schück, Messenius s. 124—125. Chronicon Norwegiaesta poimitut tiedot ovat samoja, joita sittemmin on yleensä ammennettu Snorre Sturlasonilta. En ole saanut Chronicon Norsvegiae- teosta käsiini voidakseni todeta, miten suuressa määrin siinä on mukailtu Snorren tekstiä.

253 Messenius, Sveopentaprotopolis . . . förswenskat Aff Henrico Hammero Anno 1612 s. 13254 ibidem s. 50—51, 61—62, 79255 ibidem s. 77256 ibidem s. 81—82

78

Chemneruksen kääntämänä ruotsiksi 257 Retorsio osoittaa eri kohdis- saan monia niistä kielteisistä piirteistä, joihin gööttiläinen patriotismi ajautui, kun sen vaivalla pystytettyjä rakennelmia isänmaan entisyy- destä rohjettiin epäillä Teoksen ruotsintaminenkin osoittaa, että Rosefontanuksen väitteiden torjumista pidettiin valtiolliselta kannalta tärkeänä Suomen osalta Retorsio on monella tapaa mielenkiintoinen, koska jo teoksen alkuun sijoitettu käytetyn kirjallisuuden luettelo sisältää tärkeimmät niistä, mistä voitiin ammentaa hahmottuvaan Suo- men varhaisimman historian maailman alkuaikoja hipovaan kuvaan: Messenius luettelee lähteinään Adam Bremeniläisen, Ericus Upsalen- siksen, Jakob Zieglerin, Jordaneen ja ennen muita Saxo Grammaticuk- sen Retorsio pyrkii todistelemaan, että Johannes Magnuksen teos Ruotsin kuninkaista on mitä luotettavin ja totuudenmukaisin historian esitys

Kirjan kuudennessa luvussa Messenius keskittyy tekemään tyh- jäksi sen Rosefontanuksen väitteen, ettei Maagog ole voinut hallita Suomea:

”Ja totisesti, jos se nyt olisi jotenkin tärkeää, olisiko Maagog ensin hallinnut Suomea vai ei, niin siitä voisin esittää helposti en vain yhtä vaan monia todisteita monista mainituista vanhoista Ruotsin kronikoista sinun nenäsi eteen Niillä voisi täydellisesti todistaa, että Maagog oli ensin hallinnut Suomessa, kuten Johannes Magnus-herra kirjoittaa Mutta koska meidän kesken on erityisesti kiista siitä, ovatko svealaiset, gööttalaiset ja tanskalaiset alun perin syntyisin Nooan pojanpojasta Maagogista, joka oli skyyttien isä, ja sinulle kaikki se on selvästi osoitettu, niin on silloin turhaa enempää siitä sinun kanssasi puhua, koska yksi narri voi epäillä ja kysyä enemmän kuin sata viisasta hänelle vastata ja selittää: Niinpä ei suuria merkitse, missä pohjoisten maiden osassa Maagog ensin hallitsi, koska varmasti tiedetään hänen olleen heidän ensimmäinen hallit- sijansa ja isänsä: Ei myöskään voisi tämä pohjoisten kansojen alkuperä siksi olla vähemmän todenperäinen, kuten sinä Rosenfod hullusti väität, vaikka Maagog ei olisikaan kaikkein ensinnä hallinnut Suomessa”

Messenius kohtaa ilmeisiä vaikeuksia hakiessaan niitä todisteita Maagogin Suomen-kauden puolesta, joita hän niin kosolti väittää olevan hallussaan Ensinnäkin asian todistaa hänen mielestään Suomen sijainti, koska ”sen, joka suoraan haluaa matkata Scythia Araxaea’sta, mistä Maagog seurueineen oli tullut Svean ja Göötan valtakuntaan, hänen täytyy ensin kulkea Suomen lävitse ” Siksi Maagogin hal- linta Suomessa on mitä todennäköisintä Tämän lisäksi Messenius ei

257 (Messenius), Retorsio Imposturamm, . . . fideliter elaboravit Janus Minor Suemensis Anno 1612; Sanfärdigt och Rättmätigt Geenswar . . . nu på thet Swenska tungemål . . . transfererat aff Heinrico M. Chem. Wiburgo-CareIio. Stockholm 1612. Retorsiota selostaa myös J. O. I. Rancken, De litteris historicis et geographicis Fennorum usque ad academiam Aboensem anno 1722 restitutam. Helsingforsiae 1851 s. 40—42.

79

esitäkään yhtään suoranaista todistetta teoriansa puolesta, mutta hän vetoaa Berossus Chaldaeukseen perustellakseen yleistä teoriaansa skyyteistä, mikä oli koko Maagogin historian kannalta erittäin keskeinen 258

Messeniuksen maantieteellinen teos Specula lienee ensimmäinen, missä perinteellisestä käsityksestä Suomesta ’hienona maana’ tehdään johtopäätöksiä Esitellessään teoksen johdanto-osassa yleensä Ruotsin valtakuntaa hän mainittuaan pohjoiset Lapin, Bjarmian ja Skrifinnian, että Suomi on ikäänkuin näitten kaikkien kuningatar, joka voittaa kaikki Ruotsin seudut, mitä tulee elämälle välttämättömiin tarvikkei- siin Suomen tasankomaat tuottavat hyvin hedelmää, vuoriseudut si- sältävät runsaasti hopeaa, rautaa, kuparia ja muita metalleja, kukkulat ja jokirannat ovat hyviä laitumia ja merien rannikoilla saadaan paljon kalaa Metsät tuottavat kaikenlaisia villieläimiä, joiden turkiksia myy- dään korkeaan hintaan kaukaisille kansoille 259 Suomen maantieteelle omistetussa 17 luvussa Messenius seuraa, kuten hän itse tuo julki, Johannes Magnuksen kuvausta On sangen merkittävää, että Messe- nius tässä ajattelee esikuvansa mukaan Suomen alkavan Vendien lahdesta (Sinus Venedicus) ja ulottuvan siitä aina Skrifinniaan ja Skyyt- tien mereen pohjoisessa Vendien lahden nimitystä käytetään Suomen- lahden asemesta Tämän täytynee olla Messeniuksen lähtökohta siihen fenni-vendi-teoriaan, mikä on tehnyt hänelle mahdolliseksi Scondia illustratan sisältämän pohjoisten vendien historian Samassa yhtey- dessä Messenius toistaa aikaisemman väitteensä Suomesta muinaisena valtakuntana 260 Johannes Magnuksen mahtava hahmo erottuu kaiken todistelun takaisena lähdemiehenä

Messenius toimitti kolme lähdejulkaisua, joilla kaikilla on ollut merkitystä Suomen varhaishistorian kuvalle V 1615 tulivat julkisuuteen Adam Bremeniläisen kuvaus 1000-luvun Pohjolasta nimellä ”Chorographia Scandinaviae sive descriptio vetustissima regionum et populorum Aquilonarium”, Ericus Olain teoksen ”Historia Svecorvm Gothorvmqve” sekä ”Twå små Gamble Sweriges och Göthes Chrö- nikor”, mikä sisältää Proosakronikan sekä pienen riimikronikan 261

258 Sanfärdigt och Rättmätigt Geensvar s. 60—67; Retorsio Imposturarum s. 35—39259 Specula, Ex qua inclytam Svecorvm et Gothorvm conditionem, manifesto atque prolixo

contemplari licet quaquaversum prospectu: . . . suscitata a Johanne Messenio. Holmiae 1612 s. 3—4

260 Specula s. 49—50261 ks. myös Harald Olsson, Johannes Messenius Scondia illustrata. Studier i verkets tillkomst-

historia och medeltidspartiets källförhållanden (Lund 1944) s. 11; Rein, Bidrag (Suomi 1841) s. 20

80

Tammikuussa 1616 hän julkaisi vielä ”Then gamble Rijm Krönikes första deel”, mikä käsittää Eerikinkronikan ja Kaarlenkronikan säkee- seen 6371 Adam Bremeniläisen vaikutus näkyy selvästi Scondiassa, mutta ei ole varmaa, milloin Messenius on tehnyt tästä teoksesta suomalaisia koskevat johtopäätöksensä Ericus Olain merkitys on jo havaittu, mutta tässä yhteydessä on tärkeää muuan havainto, mikä saattaa selittää eräät myöhemmin ilmenevät Finmarkin ja Suomen samais- tamiset — sikäli kuin ne ovat selitettävissä muuten kuin Messeniuk- sen halusta hakea Suomelle suurta menneisyyttä Ericus Olai kertoo tarun Arngrim-sankarista, joka Tanskan kuninkaantytärtä tavoitelles- saan voitti Bjarmian ja Finmarkin kuninkaat; Messenius on merkinnyt vastaavalle kohdalle teoksen hakemistoon: Finlandiae rex caeditur 262

Riimikronikkajulkaisussa luodaan Suomen muinaisuudelle uusia mahdollisuuksia, kun siinä yhdistetään Vanland- ja Visbur-kuninkaiden kohtalot Suomeen Upsalakuningas Vanland (Valander) lähti so- taretkelle Suomeen ja sai sieltä Driva-nimisen vaimon Vanland jätti kuitenkin vaimonsa Suomeen palaten itse Upsalaan luvattuaan tulla kolmen vuoden päästä takaisin, mutta Driva saikin kaivata häntä kymmenen vuotta Silloin Driva lähetti poikansa Visburin hakemaan isäänsä, mutta kun tämä palasi, Driva surmautti hänet Skutheå-nimi- sellä virralla Visburin surmasivat sitten hänen kaksi poikaansa, joista Domalder tuli kuninkaaksi isänsä jälkeen, mutta hänet taas talonpojat tappoivat huonojen satojen takia 263 Messenius ilmoittaa kertomuksen lähteeksi ”Norska Crönikan”, ilmeisesti saman Chronicon Norwe- giaen, mistä jo edellä on ollut puhetta Se syy, miksi Vanlanden ja Visburin kohtalot tulevat sidotuiksi Suomeen, on todennäköisesti sii- nä, että Chronicon Norwegiaessa on käytetty Finland-nimeä ”finnien maata”, lähinnä siis Finmarkia tarkoittavana, jolloin Messeniuksen julkaisunkin kautta oli luonnollista käsittää nimen tarkoittavan Suo- mea Itse kronikkaosassa Valanderista mainitaan vain hänen kohdal- laan lähteissä alati toistuva tieto, että painajainen surmasi hänet, mutta Suomen suhteet eivät — lähteistä itsestään johtuen — esiinny Eerik Voittoisan mainitaan vallanneen mm Suomen, mutta Eerik Pyhän kohdalla ei puhuta ristiretkestä mitään 264

262 Historia Svecorvm Gothorvmqve Per . . . Ericum Olai . . . concinnata . . . Nunc vero opera et studio Johannis Messenii . . . primo ex officina Calchographica prodit. Stockholmiae 1615 s. Ddd 3 Adam Bremeniläisen kuvauksesta ks. Matts Dreijer, Strövtåg kring mäster Adams av Bremen Nordenframställning. — Åländsk odling. Årsbok 1952 (Mariehamn 1952) s. 3—91.

263 Twå Små Gamble Sweriges och Göthes Crönikor/ . . . Aff Johanne Messenio . . . 1615 Stockholm 1643 s. 36, 37—38, 76—77, 79—80

264 Twå Små Gamble Sweriges och Göthes Crönikor s. 36—38, 76—77, 79—80

81

Vain ensimmäinen ristiretki saa eräitä lisäpiirteitä Messeniuksen 1611 julkaisemassa kronikoivaan mutta sinänsä todellisuudenläheiseen historiankirjoitussuuntaan liittyvässä pikku teoksessa ”Chronicon episcoporvm per Sveciam Gothiam & Finlandiani” Messenius kertoo Henrikin saapuneen Ruotsiin kardinaali Nikolaus Albanolaisen mukana 1148, minkä jälkeen hän oltuaan kaksi vuotta Uppsalan piispana lähti Eerik-kuninkaan kanssa Suomeen, minne hän jäi juurruttamaan kristinuskoa saaden surmansa 19 päivänä tammikuuta 1151 265 Tie- tonsa Suomen ristiretkikauden piispoista Messenius lyhentelee Juus- tenin kronikasta Toisin kuin Juustenin laitoksessa, missä on jossain määrin väritetty kirkollista aineistoa myös eräillä maallisen historian tapahtumilla, Messeniuksen selvitystä Turun piispoista leimaa pyrkimys yhtenäiseen esitykseen 266

Messeniuksen varhaistuotantoa tarkastellessa joutuu panemaan merkille hänen monet suhteensa suomalaisiin Piispainkronikka on omistettu Uppsalan arkkipiispalle ja neljälle muulle Ruotsin piispalle sekä Turun piispalle Eerikki Sorolaiselle ja Uppsalan akatemian suomalaiselle rehtorille Johannes Raumannukselle Schückin käsityksen mukaan Raumannus oli eräänlainen ”työväline Messeniuksen kädes- sä” 267 Ei tietysti ollut kronikan menekinkään kannalta hullummaksi muistaa Turun piispaa omistuksissa, mutta toisaalta on ajateltava näi- den suomalaissuhteiden syntyneen tarkoituksella hankkia Messeniuk- selle outoa Turun hiippakuntaa koskevia lähteitä Jo sangen varhain tulee Messeniuksen tuotannon kuvaan Sigfrid Aron Forsius, jonka tiedetään laatineen hävinneen Suomen kronikan, mitä Messenius on käyttänyt apunaan Kun Henrik Hammerus 1612 käänsi ruotsiksi Sveopentaprotopolis-teoksen, Forsius on kirjoittanut hänelle teokseen onnittelun,268 mikä on voinut johtua hänen ja Messeniuksen välisestä kanssakäymisestä Retorsion ruotsintaja ”Viipurin-karjalainen” Hen- rik M Chemnerus eli Kemner oli luultavasti Viipurin Martti Käm- nerin poika ja sittemmin Tornion kirkkoherrana toimineen suomalaisen katkismuksen julkaisseen Canutus Martinin veli 269 Gööttiläisten

265 Messenius, Chronicon episcoporvm s. 105—106266 esim. Scbück, Messenius s. 143 sanoo Messeniuksen käytössä olleen harvoja esitöitä, niiden

joukossa yksi Suomen piispojen luettelo. Vertailu Juustenin kronikkaan osoittaa tämän olevan kysymyksessä.

267 Schück, Messenius s. 74268 Sveopentaprotopolis, nimiösivun jälkeen269 Kustavi Grotenfelt, Suomalaiset ylioppilaat ulkomaan yliopistoissa ennen v. 1640. II. HArk

17 s. 301; F. W. Pipping, Historiska bidrag till Finlands calendariografi. Andra stycket. BNF 4 (Hfors) s. 68—69

82

käsitysten leviämisen kannalta on myös merkillepantavaa, että For- sius on omistanut Messeniuksen 1615 toimittaman Ericus Olain kronikan 270 Läheisen suhteen Forsiuksen ja Messeniuksen välillä selittää se, että Tegel oli heidän yhteinen vihamiehensä ja että Forsius oli Uppsalan yliopiston riidoissa asettunut Messeniuksen puolelle Scondiassaan Messenius mainitsee vuoden 1610 tapahtumista mm , että Forsiusta perättömän ilmiannon vuoksi kidutettiin kovasti Öre- brossa epäiltynä yhteistyöstä Sigismundin kanssa 271

Messeniuksen läheisyydessä esiintyvä suomalaisryhmä on sangen kiintoisa V 1612 julkaistuun Henrik Kemnerin Retorsion käännök- seen sisältyvät dedikaatiot Svante ja Klaus Sturelle, Mauritz Sturen leskelle Anna Hornille sekä Raaseporin kreivin Mauritz Leijonhufvu- din tyttärelle Svante Sturen puolisolle Ebba Leijonhufvudille V 1614 julkaistun Kemnerin ”Oratio Eucharistican” omistukset on osoitettu Svante Sturelle, Nicolaus Andreaelle, Messeniukselle, Olaus Elimaeuk- selle ja Tukholman suomalaisen seurakunnan saarnaajalle Jacobus Axilli Awuiselle Onnittelijoiden joukosta tapaa mm Henricus Martini Teitin, joka on kai sama henkilö kuin Turun hovioikeuden myöhempi asessori, jolta valtaneuvosto v 1633 peri joitain Ruotsin valtionarkis- tolle kuuluvia genealogisia aineksia 272 Merkittävää on, että Forsius sai myöhemmin Tammisaaren kirkkoherran viran Sten Akselinpoika Lei- jonhufvudin tahdosta hänen patronaattioikeutensa nojalla Vanhas- taan Forsiuksella oli suhteita ainakin Kankaisten Horneihin, ja sittemmin hän on kirjoittanut ”Ode Saphican” Sorolaisen Postillan ensim- mäiseen osaan 273

Se Suomeen viittaava henkilönimistö, mikä esiintyy Messeniuksen ympäristössä, tuo esiin poikkeuksellisen määrän kiinnostusta Suomen historiaan ja suomen kielen hyväksi tehtyyn työhön Niin Messenius, Forsius kuin Sorolainenkin joutuivat kärsimään vallanpitäjien poliit- tisten epäluulojen vuoksi Tietenkään ei muutaman dedikaation ja gratulaation perusteella voi tehdä sitä johtopäätöstä, että edes enim- mät niistä henkilöistä, joiden nimi on mainittu teosten esi- tai loppu- lehdillä, olisivat olleet jatkuvassa keskinäisessä kanssakäymisessä, mutta jossain määrin tällainen asiaintila on kuitenkin vallinnut Ei voi hevin ajatella, että teos olisi omistettu jollekin henkilölle ilman, että

270 HYK Historia Svecorvm Gothorvmqve Per Ericum Olai. Teoksen etusivulle kirjoitettu: Sigfridi Aroni Forsij. Teokseen on Algot Scarin tehnyt runsaasti sivumerkintöjä.

271 Messenius, Scondia illustrata Tom. X s. 39272 Pipping, Historiska bidrag s. 82—83; HArk 21 ptk s. 53—54273 A. Grotenfelt, Forsius, Sigfrid Aaron, KE II s. 120; Pipping, Historiska bidrag . . . första

stycket. BNF I s. 14, 56

83

sitä olisi ojennettu hänelle Sen vuoksi lienee oikeutettua päätellä, että Messeniuksen varhaistuotanto levisi jo 1610-luvulla myös Suo- men johtavien piirien keskuuteen Kun Forsiuksen Suomen kronikka, jota Messenius itsekin kertoo käyttäneensä, on hävinnyt, ei voi ratkaista, oliko Forsiuksen historiankirjoitus Messeniuksen työn seuraa- musilmiö vaiko kenties jo viitoittamassa niitä uria, joille Messenius joutui hahmotellessaan Suomen historiaa Voi pitää varmana, että oppi Maagogista Suomen ensimmäisenä hallitsijana viimeistään For- siuksen mukana kantautui Suomen maaperälle Messeniuksen varhais- tuotannolle on gööttiläisen käsityksen hahmottumisessa myös Suomen menneisyyden osalta annettava erityinen merkitys, koska Scondia painettiin vasta aivan kauden lopussa ja riimikronikka vielä paljon myö- hemmin Omituista kyllä Turun akatemian kirjaston luetteloissa 1600- luvulla ei mainita ainuttakaan Messeniuksen teosta, mutta niitä on kyllä Turussa käytetty Teoksia on ollut professorien omilla hyllyillä Esimerkiksi Wexionius viittaa Messeniukseen yhtenä Epitomen läh- teenä 274

Messeniuksen murheellisen vankeuden aikana syntynyt suurteos Scondia illustrata sisältää runsaasti myös hajallisia viittauksia Suomen taru- ja varhaishistoriaan ”pohjoisia vendejä” keskitetysti käsitte- levän kymmenennen kirjan ohella, mikä kantaa nimeä ”Chronologia de rebus Venedarum Borealium, ad Scondiam jure pertinentium, scili- cet Finnonum, Livonum et Curlandorum, ab ipso fermé orbis diluvio ad annum Christi MDCXXVIII gestis” Sama aineisto toistuu Messe- niuksella eri paikoissa Enin osa taruhistorian aineistoa venditeoriaa lukuunottamatta sisältyy ensimmäiseen osaan, ristiretkihistorian tiedot toiseen Messeniuksen hajamerkinnät selventävät paikoin merkittä- vällä tavalla hänen kannanottojaan kahdessa ensimmäisessä ja kym- menennessä osassa

Näyttää siltä, että Scondian valmistuessa Messenius on luopunut tähdentämästä Maagogin osaa Suomen ensimmäisenä hallitsijana Nooan neljäs poika Tuiskon lähetti ensimmäiset asukkaat Skandina- viaan v 193 jälkeen vedenpaisumuksen ja antoi sekä itäisille että län- tisille skandinaaveille ensimmäiset lait ja kirjoitukset v 253 jälkeen vedenpaisumuksen Tuiskonin kuoltua hänen valta-alueensa itäistä puo-

274 Michael Wexionius, Epitome descriptionis Sueciae, Gothiae, Fenningiae et subjectarum provinciarum, Aboae 1648—50 cap. III jne

84

liskoa hallitsi Semin jälkeläinen Sarmatas, josta Sarmatia sai nimensä 275

Tuiskonia ja Sarmatasta koskevat tietonsa Messenius on ammentanut Berossos Chaldaeukselta 276 Sarmaattikansoja oli kaikkiaan kolme: slaavit, antit ja venedit (Venedae) Vendit asettuivat Sarmatian vuorten vasemmalle puolelle, siis Euroopan taholle Samaan aikaan lisääntyi- vät Skandian asukkaat suuresti ja tapahtui siirtyminen itään, ja nämä siirtolaiset myös lisääntyivät niin, että heidän hallussaan oli Torniosta Saksiin ulottuva alue Tätä kansaa nimitettiin vandaaleiksi Pohjoisilla vandaaleilla oli useita kuninkaita, joista ensimmäisenä mainitaan noin 600 e Kr hallinnut Fornjoter eli Forniotus, hänen poikansa Kare ja tämän poika Froste On syytä panna merkille, että nämä olivat siis Suomenkin alueella asustavien skandinaavisten vandaalien, eivätkä suomalaisten kuninkaita Seuraajat Snore (Snore Humbla) ja Tor hallitsivat Skondiaa, Kvenlantia ja Vandaliaa; Skondialla Messenius tarkoittaa suurin piirtein Ruotsin ja Norjan seutuja 277

Suomen vandaalivaiheeseen kuuluu myös amatsonien alkuhistoria Kvenlanti, Pohjanmaa, on Messeniuksella sama kuin amatsonien maa Jolloinkin Karen tai Frosten kauden tienoilla tuli Skandiasta uusi kan- sanhyöky, joka pyyhkäisi tieltään Pohjanmaan vandaalit Uudet tulok- kaat jättivät jälkeen vaimonsa asumaan näitä seutuja, jotka siitä saivat Kvenlannin eli latinaksi ’Naistenmaan’ (Terra Foeminarum) tahi amatsonien maan nimen Scondian kolmannessatoista osassa Messe- nius vielä uudestaan selittää amatsonien olevan Skandinaviasta tullei- den goottien puolisoita, jotka tulivat kuuluiksi sotaisuudestaan, kuten monet antiikin ja myöhemmät kirjailijat todistavat Amatsonit eivät siten suinkaan asustaneet Kappadokiassa tai Aasiassa, vaan juuri Poh- janlahden pohjois- ja itärannoilla Messenius viittaa Arngrimus Jona- sin kirjoittamaan Chronicon Islandiaehen, missä tämä Adam Bremeni- läisen pohjalle rakentaen käyttää amatsonien maasta Kvenlannin ni- meä (Quenland), mistä aikojen kuluessa nimi on väärin käsitetty Kajaaniksi 278 Itse asiassa on lähtökohdan amatsonien sijoittamiseen

275 Messenius, Scondia illustrata Tom. X s. 1, Rein, Bidrag (Suomi 1841) s. 22; sama Dererum fennicarum scriptoribus s. 33276 Rein, De rerum fennicarum scriptoribus s. 33—34; sama Bidrag s. 22277 Scondia illustrata X s. 2. Riimikronikassa Messenius esittää neljänä ensimmäisenä kunin-

kaana muut paitsi Karen ja Frosten toisena nimenä Jokulin. (Job. Messenii Berättelse Om Några Gamla och Märkwärdiga Finlands Handlingar, Hwilken innehåller En Krönika Om Inbyggarenas Härkomst, Bedrifter, Gudstjenst, Konungar, Regenter och Biskopar, Med Swenska Rim beskreven. Helsingfors 1865 s. 4—5) Torista myös Scondia illustrata I s. 4—5, missä Tor esitetään nimenomaan myös Suomen ja Kvenlannin kuninkaana. Rein Bidrag s. 22—23; sama De rerum fennicarum scriptoribus s. 34—35.

278 Scondia illustrata X s. 1—2, XIII s. 16; Rimkrönika s. 5—6; Rein, Bidrag (Suomi 1841) s. 23.

85

Kvenlantiin Messeniuksellekin tarjonnut hänen 1615 painosta toimit- tamansa Adam Bremeniläisen katkelma Tähän julkaisuun sisältyy jo kohta, missä mestari Adam eestiläisistä ja heidän julmista tavoistaan kerrottuaan sanoo: ”Et haec quidem insula terrae Faeminarum pro- xima narratur, cum illa superior non longe sit a Birka Sueonum” 279 ”Naisten maa” tulee näin helposti ulottuville, koska paikanmäärittely soveltuu Suomeen, mistä alun perin on ollutkin kysymys Adam Bre- meniläinen palaa vielä uudestaan asiaan Baltian rannikkokansoja tar- kasteltuaan: ”Sunt et aliae in hoc ponto insulae, ferocibus barbaris omnes plenae, ideoque fugiuntur a navigantibus Item circa haec littora Baltici maris ferunt esse amazonas, quae nunc terra Faeminarum dicitur, quas aquae gustu aliqui dicunt concipere ” Scondiansa kahden- nessatoista kirjassa Messenius kuitenkin viittaa Adam Bremeniläisen teoksen laajempaan laitokseen, missä hän edellä sanotun mukaisesti toteaa Adamin sijoittavan amatsonit eli naistenmaan virolaisten naa- puruuteen 280

Ainakin jo Gabriel Rein totesi Messeniuksen ammentavan pohjoisten vandaalien muinaiskuninkaat muinaispohjoismaisesta Fundin Noregr-saagasta, mikä ei perustu historiallisiin tapahtumiin vaan on etymologista ja allegorista tarua Siinä kerrotaan kuningas Fornjote- rista, joka oli hallinnut Jotlannissa, mitä myös nimitetään Kvenlannik- si tai Finlandiksi Fornjoter tarkoittaa islantilaisilla kirjoittajilla Poh- jolan muinaisten asukkaiden esi-isää tai koko sitä kansaa, mistä poh- joismaalaiset polveutuvat Nimitykset viittaavat luonnonvoimiin: Ka- re merkitsee tuulta, Froste pakkasta ja Snore (Snio tai Snö) lunta 281

Sama sukujohto ilman Frostea on myös vastaavanlaisessa luonnon- myytiilisessä saagassa ”Huersu noregr bygdiz”, joka löytyy Flatöbo- kista kuten Fundin Noregr,282 mutta tämä kohta saa täyden vaikutuksen Suomen historian lähteenä vasta Chronicon Finlandiaessa

Fundin Noregria seuraten Messenius kertoo edelleen, että Norjas- sa, Kvenlannissa ja pohjoisessa Vandaliassa seurasi Toria kuninkaana Nore, ja seuraavana hallitsijana, joka piti hallussaan yhtä laajaa valtakuntaa kuin Tuiskon, esiintyi juuri ennen Kristuksen syntymää Odin 283

Odinin toimet ovat Suomen historian kuvan kannalta sangen tärkeitä,

279 Chorographia Scandinaviae s. 14—15280 Chorographia Scandinaviae s. 16; Scondia illustrata XII s. 61281 Rein, Bidrag, (Suomi 1841) s. 22—23 sama, De rerum fennicarum scriptoribus s. 35; ks.

myös Flateyjarboken. En samling af norske Konge-Sagaer I. Christiania 1860 s. 219: For- niotr hefir konungr haeitit, hann red firir Jotlandi er kallat (er) Finnland ok Kuenland etc.

282 Flateyjarboken I s. 21283 Scondia illustrata X s. 2; Kein, Bidrag, Suomi 1841 s. 23

86

sillä Fryygiasta roomalaisten tieltä väistyvä Odin ryntäsi pohjoiseen monien kansojen, mm vendien tuella, ja hän juuri luovutti vendeille koko pohjoisten vandaalien asuman alueen Viidennessätoista osassa tämä tapahtuma ajoitetaan noin vuoteen 40 e Kr Näistä uusista asukkaista sai nyt nimensä Suomenlahti (Sinus Venedicus), ja eri asuin- paikkojensa mukaan alettiin puhua vendeistä, saksilaisista, preussilai- sista, kuurilaisista, liiviläisistä (Livones), suomalaisista (Finni) ja lappalaisista ynnä muista Ikäänkuin käsityksensä vahvistukseksi Messe- nius sanoo Pliniuksen v 75 toteavan Venelandian ainakin yhtä suu- reksi kuin Skandian 284

Rein kummastelee erityisesti sitä, miten Messenius voi rinnastaa venedit eli vendit ja fennit, kun jo Ptolemaios osoittaa molemmat Veikselin läheisyydessä asustelevat kansat selvästi erillisiksi ja kun Messeniuksen suuresti arvossa pitämä Johannes Magnus Jordanesta seuraten osoittaa vendit slaavilaisheimoksi 285 Mutta Johannes Magnuk- sella on muualla juuri sellaista tekstiä, mikä on saattanut päästää Mes- seniuksen ajatukset ’pohjoisista vendeistä’ valloilleen Pohjoisista ven- deistä puhuminen viittaa toisaalta siihen, että Messenius selvästi erottaa suomalaisten ja liivinmaalaisten myöhemmän historian vendien vaiheista; tämänhän osoittaa jo hänen huomautuksensa asuinpaikko- jen vaikutuksesta vendien myöhempään nimittämiseen Olaus Mag- nuksen Carta marinassa Suomen lahti kantaa nimeä ”Mare Finonicum sive Sinus Venedicus”, ja todennäköisesti tämän kartan luoma kuva mielessään Johannes Magnus sanoo Etelä-Suomen jälkeen tulevan ”prouincia Neolandiae, hoc est, nouae terrae, principium sumens, circa litora Venedici sinus vsque ad Occidentales limites Moscouitarum versus Orientem porrigitur, pariterque cum sinu Venedico (qui sic a Vennis, hoc est, a Vandalis dicitur) terminantur” 286 Johannes Magnus näyttää olevan valmis rinnastamaan jopa fennit ja vandaalit, mitä Mes- senius ei tee, mutta fenni-vendi-rinnastus palautuu selvästi edeltäjien spekulaatioihin Suomenlahden nimestä Scondiansa kolmannessatoista kirjassa Messenius vielä lähemmin selittää fenni- ja vendi-nimitysten suhdetta ”Vinulos seu Vinidas aut Vennedos, gentem esse slavoni- cam, non Scondicam, demonstrat Cromerus in prolegomenis historiae Polonicae, ab illisque Finnos advenam Scondiae populum trahere

284 Scondia illustrata X s. 2; XV s. 3 Circa annum Christum praecurrentem XL, Vandalia borea- lis, beneficio Regis Othini cessit Venedis, Finlandia & Livonia dein appellata.

285 Rein, De rerum fennicarum scriptoribus s. 34; Johannes Magnus, Crönika Lib. VI cap. XXII

286 Johannes Magnus, Historia de omnibus . . . regibus (Romae 1554) s. 10 cap. V

87

nominis & generis originem, hinc non obscurè licet, quod qui prin- cipio Venedi, posteà vulgo Venni & Fenni, Finnique sint appellati Immo Germani eos hoc etiam tempore, Vennen nominant, & ab aliis sinus quem accolunt Venedicus indè nuncupatur — Propria ipsimet lingua, se vocant ’Somalaitas’, ita vocabulo nonnihil variato, suam ex Sauromatis seu Sarmatis indicantes originem” 287 Vendien slaavilaisuus ei muodostanut Messeniukselle mitään estettä, jos suomalaiset täytyi esittää heidän sukulaiskansanaan, koskapa sarmaattilainen alkuperä oli molemmille joka tapauksessa yhteinen

Päästyään näin vendien historiaan Messenius luettelee heidän ku- ninkaitaan Ensimmäisenä jonossa on Sumble, joka lupasi tyttärensä Signen Tanskan kuninkaalle Gramille saavuttaen näin tämän ystävyy- den Sitten Signe kuitenkin kihlattiin Gramia kuulematta Saksin prinssi Henrikille Surmattuaan Henrikin itse hääpidoissa Gram vei Sig- nen Tanskaan Tapahtumat ajoittuvat noin vuoteen 100 Messenius, joka jo Scondian I osassa kertoo Sumblen tarinan laajemmin, muuttaa Saxon ajanlaskua, vaikka kertomus on häneltä lainattu; Johannes Magnus selostaa sen historiassaan toisin Scondian I osassa Messenius tekee tarinasta johtopäätöksenkin: Gramin poika Hading sai äitinsä isänmaasta Suomesta tukea hyökätessään Kuurinmaalle 288 — V 189 Suomen ja Bjarmian kuningas Kuso antoi Skandinavian hallitsijan Hot- heruksen suostuttelemana tyttärensä Thoran Norjan kuninkaalle Hel- gelle Tämäkin kertomus on peräisin Saxolta, mutta Messenius poikkeaa hänen tekstistään muuntaen sitä ehkä Johannes Magnuksen mukaan, joka kertoo Starkaterin aikana hallinneesta Norjan kuningas Helgestä289 Sitten mainitaan v 300 Venedilandian kuninkaana Tengil, joka Saxolla käy Finmarkin hallitsijasta: samoin Scondian I osassa Messeniuskin puhuu hänestä vain Finmarkin kuninkaana, mutta kuten edellä on osoitettu, Messenius pystyi jo aiemmin samastamaan Fin- landin ja Finmarkin 290

Pohjoisten vendien historiassa Messenius kertoo uudestaan jo

287 Scondia illustrata XIII s. 17. Tämän kannan mukaisesti Messeniuksen mielestä erehtyvät sekä ne, jotka katsovat Finland-nimen tarkoittavan ’hyvää maata’, että ne, jotka johtavat nimen ’Fyndland’ siitä seikasta, että ruotsalaiset olisivat nimittäneet näin vihollistensa asumaa maata.

288 Scondia illustrata I s. 28, X s. 2; Rein, De rerum fennicarum scriptoribus s. 36; Saxo, Dan- marks Krønike s. 12—14 Lib. III cap. 40; Johannes Magnus, Crönika s. 43—44.

289 Scondia illustrata I s. 32, X s. 2; Rein, De rerum fennicarum scriptoribus s. 36; Saxo, Dan- marks Krønike s. 68—69; Johannes Magnus, Crönika Lib. V cap. VII; Haavio, Bjarmien vallan kukoistus ja tuho s. 132—133

290 Scondia illustrata I s. 15, X s. 3; Saxo, Danmarks Krønika s. 190—199; Rein, De rerum fennicarum scriptoribus s. 36; Johannes Magnus, Crönika s. 132, Haavio, Bjarmien vallan kukoistus tuho s. 134, 136

88

Scondian I osaan sisältyvän kirjallisuudesta lainatun tarun291 eräistä Rooman ylhäisistä, jotka Attilan tyranniutta välttääkseen pakenivat laivoilla kotimaastaan ja päätyivät Venedilandiaan, joiden asukkaat he alistivat valtaansa Muuan heistä, Libo, otti haltuunsa myöhemmin Liettuana (Livonia) tunnetun alueen, ja heistä polveutuu myös Ja- gellojen hallitsijasuku Joku näistä roomalaisista oli epäilemättä myös taistellut hallussa pitämistään Venedilandian pohjoisemmista osista — siis Suomesta — ruotsalaisten ja venäläisten kanssa, kunnes menetti ne Kun roomalaiset olivat kristittyjä, niin Messenius katsoo voivansa otaksua, että näiden vallan alla elettäessä myös muinaisten vendien osaksi on tullut joitain kristillisyyden kipinöitä, jotka sittemmin pää- sivät kokonaan sammumaan Tässä yhteydessä Messenius tekee jälleen päätelmiä Suomen nimen synnystä Pohjoinen riidanalainen maa säi- lytti kauan vanhan nimensä Venedilandia tai Venelandia, mutta muut- tui aikain kuluessa muotoon Fenlandia, Finlandia tai myös Finnonia 292

Jatkossa Messenius yhä saa Suomen vaiheista ennen kristinuskon maahantuloa monenlaista irti Vuoden 470 tienoilla Ruotsin kuningas Valander hyökkäsi Suomeen ja nai tämän maan hallitsijan tyttären Dri- van Tytön isän nimen Snio tai Snö Messenius jättää pois luultavasti sen takia, että on maininnut hänet jo aikaisempana kuninkaana Hei- dän poikansa oli vallanperijä Visbur Näinä aikoina jättiläinen Star- kater tuli kuuluksi urotöistään mm suomalaisten, kureettien ja venä- läisten keskuudessa Apologia-osassa Starkater selitetään ruotsalaiseksi eikä hämäläiseksi ”kuten Olaus (Magnus) Saxon harhaanjohtamana ilmoittaa” Starkater opetti ensimmäisenä vendit lumen paljouden takia liikkumaan suksilla Noin v 500 Suomea hallitsi Frosto-niminen kuningas, jonka tyttären Skialfvan svealaiskuningas Agne, tytön ”isän ja isänmaan sortaja”, vei väkisin vaimokseen, mutta tyttöpä hirtti hä- net teltassa Tukholman seudulla ja pakeni kotiin 293

Viimemainittu Agnafit-episodi on ollut Messeniukselle tuttu jo Sveopentaprotopolis-teosta julkaistaessa Starkatertaru oli Saxolle se- kä Johannes ja Olaus Magnukselle yhteinen, joten Messenius voi lainata näitä Mielenkiintoinen on Valanderin ja Visburin sitominen Suo- meen Nämä hahmot kulkevat eri kuninkaina aina varhaisimmista läh- teistä; heidät mainitsee jo Catalogus Regum Sveciae, proosakronikka sekä pieni riimikronikka, ja he kulkeutuvat edelleen 1500-luvun aikai-

291 Rein, De rerum fennicarum scriptoribus s. 36—37 sanoo Messeniuksen seuraavan valmista tarua

292 Scondia illustrata X s. 3, Rein, De rerum fennicarum scriptoribus s. 37293 ibidem s. 3, samoin I s. 19—20, XI s. 38

89

siin päälähteisiin 294 Vanlande, Visbur ja Agne-kuninkaat palautuvat Noreenin mukaan Freyn myyttiin, ja heidän matkansa Suomeen hei- jastavat myytin kertomusta Freyn kosiomatkasta Vanlandessa ja Vis- burissa on alkuaan kysymys yhdestä hahmosta, jonka traditio on jaka- nut kahdeksi Vanlande-Visburin ja Agnen sukulaisuudesta Snorrella esiintyvät tiedot palautuvat luonnonilmiöihin, joitten pohjalla syntyy kokonainen kuningassuku, edellä jo käsitelty Fornjotin suku Koska tämä suku on vallannut varsin huomattavan paikan Suomen historiassa, on syytä jäljentää tähän tärkeimmät osat dynastian sukutau- lusta Noreenin mukaan

Forniotr, Suomen kuningas Flatöbokin I:219 mukaan, jättiläinen Snorre Sturlesonin mukaan (I:549)Hlér Loge Kare ”tuulenvire” (Flatöboken I:219)

”hallitsee tuulta” (Flatöb I:21)Froste ”pakkanen” tai Jokull ”jäävuori”

Flatöb I:219 Flatöb I:21Thorre Fonn ”lumipeite”, Drifa ”kinos”, Mioll ”uusi lumi”

Flatöb I:21Agnen puoliso Skialfva tai Skiolf Frostentytär on samanlaista sukua kuin Valanderin puoliso Driva Nimi tarkoittaa ”värjyvää, vapisevaa”, mikä hyvin sopii kuvaamaan revontulta Hänen veljensä on myytissä Loge, ”liekki”, jota saagassa paikallistettuna ”kylmän alueelle, Finn- landiin eli siihen maahan, ’joka on pohjoiseen Norjasta’, nimitetään ’Halogiksi’ ja maata, jonka kuningas hän on, ’Halogalanniksi’ ” Hólo- ge taas tarkoittaa revontulia 295 Snorren tekstissä tapahtumat on sijoitettu nimenomaan Finlandiin, ja ilmeistä on, että Messenius on käyt- tänyt juuri Snorrea lähteenään kertoessaan kuninkaista Myös Johan- nes Magnus tuntee tapahtumat, mutta hän ei mainitse Suomen osuutta niihin 296 Tietymätöntä on, mistä Messenius on kehittänyt Starkaterin roolin vendien hiihtotaidon opettajana Väitettä ihmettelee jo Rein, koska mm Saxo esittää finnien kauan ennen Starkateria osanneen tä- män taidon 297

294 SRS I:1 s. 5, 243, 254; II:1 s. 21; II:2 s. 39—40; Johannes Magnus, Crönika s. 214—215; Petrus Petrejus, En kort och nyttigh Chronica Om alla Swerikis och Göthis konungar . . . ifrån then Första Konung Magogh . . . (Stockholm 1611) s. 25—26

295 Noreen, Mytiska beståndsdelar i Ynglingatal. — Uppsalastudier tillegnade Sophus Bugge. Upsala 1892 s. 211—219; Knut Stjerna, Erik den helige. En sagohistorisk studie. Lund. 1898 s. 25; Rein, De rerum fennicarum scriptoribus s. 35

296 Snorre Sturlasson, Norges konungasagor I s. 34—36, 27—30; Johannes Magnus, Crönika s. 214; Scondia illustrata XI s. 36—37 Messenius viittaa Chronicon Norwegiae-teokseen näi- den kuninkaiden historian lähteenä

297 Rein De rerum fennicarum scriptoribus s. 37; Saxo, Danmarks Krønike V p. 93 (?)

90

Messenius hyppää sitten suomalaisten vendiensä vaiheissa kolmi- sensataa vuotta eteenpäin ja kertoo tältä taipaleelta ainoastaan, että v 560 Ablavius ja Jordanes tietävät skridfinnien olevan ihmisistä lempeimpiä Todennäköisesti Messenius pitää näitä skrid- tai skifin- nejä suomalaisia Scondia illustratassa on paikkoja, joissa hän käsittää skridfinnit helsinglantilaisiksi tai lappalaisiksi, mutta luultavasti Mes- senius ajatteli tähän nimitykseen vanhoilla kirjailijoilla voivan sisältyä myös suomalaiset Ainakin hän katsoo Adam Bremeniläisen tarkoittavan skrid- eli schyfinneillä myös suomalaisia, koska nimitys tarkoittaa Adamilla yleensä niitä Pohjanlahden ympäryskansoja, jotka liik- kuivat suksilla 298

V 818 Suomen ruhtinas Matullus avustaen bjarmeja taisteli alkuun voittoisasti Ragnar Lodbrokia vastaan, mutta joutui sitten tap- piolle ja pakeni Samanlaista sotaonnea ’vennit’ eli ’finnit’ joutuivat usein kokemaan milloin ruotsalaisten milloin venäläisten kanssa Toi- sinaan heidän täytyi alistua naapuriensa ikeeseen, toisinaan he taas ravistivat sen yltään paitsi karjalaisia, jotka kärsivällisemmin alistuivat venäläisten valtaan Matullus on lainattu Saxolta, joka ei hänellä tar- koita suomalaisten vaan Finmarkin hallitsijaa Matullus tai Mottul (Mottul Finnakonungr) esiintyy ainakin Ragnar Lodbrokin saagassa ja on tunnettu hahmo muinaisislantilaisissa ja -norjalaisissa taruissa 299

800-luvulle ehdittäessä Messeniuksen esityksen luonne muuttuu Varhaisempiin aikoihin verrattuna hänellä on ollut käytettävissään paljon runsaampi yhtenäinen lähdeaines, jonka tietoja hän johdonmukaisesti soveltaa myös Suomen historiaan rakentaen eteenpäin vendi-, kvenlanti- ja amatsoniteorioistaan Messeniuksen mukaan pyhä Ans- garius saarnasi kristinuskoa myös svealaisten naapureille skridfinneille v 829, ja v 835 keisari Ludvig sai paavin kirjeestä tietää, että suomalaisille oli avattu uskon ovi, minkä tosin paholainen sai jälleen pitkäksi aikaa heiltä suljetuksi V 850 svealaiskuningas Olavi pakotti vendit jälleen alistumaan V 867 Länsipohjassa oli ruhtinas Dumber (Dum- bus), joka otti aviokseen Kvenlannin kuninkaan tyttären Mjollan Mjolla on peritty Fornjotien suvulta; Messenius muuttaa päälähdet- tään Bard Dumbssonin saagaa, mikä kertoo Dumberin olleen Risalan- dian — ehkä Novaja Semljan — hallitsijan 300

298 Scondia illustrata XIII s. 17 nota 162—163299 Olrik, Kilderne til Sakses Oldhistoria I s. 65; Saxo, Danmarks Krønike Lib. IX p. 173;

Rein, De rerum fennicarum scriptoribus s. 38; Haavio, Bjarmien vallan kukoistus ja tuho s. 132.

300 Scondia illustrata X s. 4; Rein, De rerum fennicarum scriptoribus s. 38—39

91

V 940 svealaiskuningas Inge yritti pitää asevoimin aisoissa häntä vastaan kapinoivia vendejä, mutta nämä tappoivat hänet Messenius lienee ottanut tietonsa Johannes Magnukselta, joka tosin kertoo Ingen sotineen venäläisiä vastaan 301 Kun venäjän vallanpitäjä Vladimir omak- sui kristinuskon skismaattisessa muodossa, niin venäläisten alistamat karjalaiset joutuivat myös ortodoksisen uskonnon piiriin (v 980) V 985 Skandian monarkki Eerik jälleen alisti iestään vastaan juonit- televat vendit Tässä Messenius palaa Eerik Voittoisan traditioon 302

Kun svealaiskuningas Emund v 1053 ahdisteli naistenmaan amatsoneja, niin nämä tuhosivat myrkyttämällä lähteet koko sotajoukon sekä sitä johtaneen Anund Emundinpojan Amatsonit jatkoivat sotaansa svealaisia vastaan 80 vuotta, kunnes nämä lopuksi alistivat heidät valtaansa voittaen heidät samalla kristinuskolle ”Tästä todistaa silloin elänyt mestari Adam, joka on heitä kuvannut” 303

Näillä main Messenius alkaa jättää tarut taakseen ja siirtyä tosiasiain pariin Scondiassa hän täsmentää ja laajentaa aikaisempaa esi- tystään ensimmäisestä ristiretkestä Lukija saa tietää, että Eerik Pyhä kukisti 1154 Ruotsille ja kristinuskolle vihamieliset suomalaiset, joille Uppsalan piispa Henrik saarnasi oikeaa oppia Samalla pystytettiin Turun linna suomalaisten uskollisuuden takaamiseksi, perustettiin Räntämäen kirkko sekä jätettiin piispa huolehtimaan uudesta kylvös- tä 19 1 1155 muuan käännynnäisistä, jalosukuinen Lalli Saaren kar- tanosta surmasi piispan Köyliön järven jäällä kimpaantuneena rangais- tuksesta, jonka piispa oli hänelle määrännyt miestapon johdosta Piis- pa haudattiin neljän peninkulman päähän Nousiaisiin Korppi löysi piispan sormuksen seuraavana keväänä jäälautalta Murhapaikan lä- histölle pienelle saarelle pystytettiin ajan mittaan marttyyripiispan muistokappeli, ja toinen Ylistaron kylään, missä piispa oli viimeksi yöpynyt V 1156 kuningas rankaisi murhaajaa ja muita kapinoitsi- joita, ja paimenetta jääneestä laumasta huolehti toistaiseksi Uppsalan piispa Copmannus seuraajineen 304 Riimikronikassa Messenius vielä täydentää piispan surman kuvausta Kappeli oli puinen, ja sen rakensi hurskas mies Sen luo hakeutui ”muinoin” paljon kansaa hartauden- harjoituksiin Vielä Messeniuksen aikana sinne joka vuoden kesä-

301 Rein, De rerum fennicarum scriptoribus s. 40; Johannes Magnus, Crönika Lib. XVII cap. XI

302 Rein, De rerum fennicarum scriptoribus s. 41303 Scondia illustrata X s. 4, I s. 86, XI s. 61, XIII s. 18; Rein, De rerum fennicarum scriptori-

bus s. 41; Adam Bremensis Gesta Hammarburgensis ecclesiae Pontificum Lib. III cap. XVII304 Scondia illustrata X s. 4—5

92

kuussa kokoontui suuri kansanjoukko pitämään markkinoita Koolle saapunut väki kiroaa Lallia, apostolin murhaajaa 59

Messeniuksen käsitellessä ensimmäistä ristiretkeä kirjallisuudessa kulkeva traditio oli jo varsin monipolvinen Messenius mainitsee läh- teinään Ruotsin, Suomen ja Norjan breviariumit Jaakkolan mukaan hänen latinankielisessä esityksessään asiasta suurin osa on suoraan lainattu Henrikin keskiaikaisesta latinalaisesta elämäkerrasta Hän on myös tuntenut kansan muistitietoa ja tarinoita Maininta piispan sur- maajaa kohdanneesta kostosta saattaa perustua Messeniuksen omaan mielikuvitukseen 60 Sekä Jaakkola että Rinne päättelivät tutkimuksis- saan, että Messeniuksen käytössä olisi ollut kirjallinen lähde 61 Sittem- min lähde on löytynyt: kysymyksessä on Messeniuksen muistiinpano, joka kertoo pyhästä Henrikistä Alkupuoli on lainaa Martinus Ascha- neuksen p Henrikin surmarunon muistiinpanosta ja jälkiosa mahdollisesti katkelma Sigfrid Aron Forsiuksen kadonneesta kronikasta, mihin viittaa muistiinpanon puolivälissä oleva merkintä: ”Ex M(agistri) Sigfridi relatio (ne)” 62

On mielenkiintoista todeta, että muistiinpanon alkuun merkityt tiedot soveltuvat siihen, mitä Messenius esittää piispainkronikassaan Kun kronikassa on seurakuntain määrä ilmaistu täsmällisesti 125:ksi, niin muistiinpanossa sanotaan niitä olevan sata ”vel paulo plures” Vuosilukuilmoitukset ovat samat kuin piispainkronikassa: 1148 tuli p Henrik Ruotsiin, 1150 lähti Suomeen ja 1151 teki tarkastusmat- kansa, jolloin sai surmansa Tuntuisi oudolta, että Messenius olisi tehnyt seurakuntia koskevan epämääräisen muistiinpanon sen jälkeen, kun hän jo oli esittänyt täsmällisen tiedon piispainkronikassa; toden- näköisesti ainakin muistiinpanon alku on tehty ennen piispainkronikan julkaisemista 1611 Jos Messenius on suorittanut Suomea koskevat muistiinmerkintänsä yhtäjaksoisesti, niin myös Forsiuksen kronikan syntyaika siirtyisi viimeistään 1610:n vaiheille

Sarajas on erityisesti huomauttanut siitä, kuinka Messenius jo varhaisteoksissaan osoittautui kansanrunouden käyttäjäksi rakentaes-59 Rinne, Pyhä Henrik s. 94; Messenii Rimkrönika s. 1760 Scondia illustrata XII s. 97; Af. Haavio ja Jorma Vallinkoski, Johannes Messeniuksen pape-

reissa säilyneitä varhaishistoriamme aineksia THArk XI s. 73—79; J. Jaakkola, Sananen n.s. ensimmäisestä ristiretkestä. HAik 1910 s. 95

61 Rinne, Pyhä Henrik s. 94; J. Jaakkola, Vähän Lallista ja Lalloilasta. Satakunta X s. 22; sama, Hiukan P. Henrikin kappelista Köyliössä. SM 1911 s. 27, 29, 31—32.

62 H. Olsson, Johannes Messenius’ Scondia illustrata s. 311; Martti Haavio ja Jorma Vallin- koski, Johannes Messeniuksen papereissa säilyneitä varhaishistoriamme aineksia. THArk XI s. 59; Sarajas, Suomalaisen kansanrunouden tuntemus s. 22

93

saan historianesityksiään 305 Kun on korostettu Messeniuksen asemaa toisena tietolähteenä mm Lähteen kappelikysymykseen nähden,306 niin Messeniuksen esityksen palautuessa kansanrunousainekseen hänen lähdearvonsa on sama kuin kansanperinteen lukuunottamatta sitä, mitä hän kertoo omana aikanaan vallinneesta traditiosta

Scondiassa Messenius on parantanut aikaisempaa esitystään ensim- mäisen ristiretken tapahtumahetkestä Jo Scondian toisessa v 1621 valmistuneessa samoin kuin kymmenennessä ”pohjoisia vendejä” kä- sittelevässä osassa retki ajoitetaan vuoteen 1154 Kahdeksannessa- toista osassa ajoitus tapahtuu toisin Siinä kerrotaan Eerik-kuninkaan sotineen suomalaisia vastaan 1153 vieden mukanaan Uppsalan piispan Henrikin, jonka Nikolaus Albanolainen oli 1148 tuonut mukanaan Englannista Kuninkaan palattua Ruotsiin samana kesänä piispa sai Lallin kädestä surmansa seuraavana talvena Merkillinen on Mes- seniuksen viittaus kronikkaan, joka torjuu sen käsityksen, että piispa olisi surmattu siksi, että hän vastoin isännän mieltä pakkoluovutti maksua vastaan ruokaa talosta Kronikan kantaa tuetaan Turun bre- viariumista lainatulla katkelmalla, missä kerrotaan piispan pyrkineen saattamaan miestappoon syyllistynyt Lalli kirkkokurin alaiseksi 307 Voi- si ajatella, että vuosiluku 1153 olisi painovirhe 1154:n asemesta, mutta on pantava merkille, että Messenius tässä hyväksyy väärän lasku- perusteen eli Henrikin tulon Ruotsiin 1148 Kolmannessatoista osassa hän selvittää sen, miksi ajoitus vuosiin 1150—51 on väärä — itse- tunnolleen uskollisena hän ei mainitse omia aikaisempia erehdyksiään, mutta viittaa kyllä toisten virheisiin Todistelu nojaa nyt siihen, että Ruotsiin tulo tapahtui 1152, minkä vuoksi retken ajoitus — koska Henrik oli Uppsalassa piispana kaksi vuotta — siirtyy vastaavasti myöhemmäksi 308

Ensimmäisen ristiretken jälkeisellä kaudella Messenius ajoittaa

305 Sarajas, Suomalaisen kansanrunouden tuntemus s. 18, 26306 J. Jaakkola, Hiukan P. Henrikin kappelista s. 27, 29; sama, Vähän Lallista ja Lalloilasta

s. 22307 Scondia illustrata II s. 3; XII s. 97308 Scondia illustrata XIII s. 61 nota 546; Johannes Gothus Iib 19 cap. 3 ab Olao Nerichio

deceptus, profectionem SS Erici & Henrici contra Finlandos anno MCL existimat institutam. Sed Laurentius Nonvegus, in sua religionis confessione, annum illi deputat MCLIII huicque biennium addens calculo Olaus Gothus lib. IV cap. XVIII memorat S. Ericum Finlandos anno MCLV sibi & Christo conjugasse. Quae vera est assertio, non priores; ita tamen ut MCLIV Finlandiani invasisse regem Ericum, & sequenti S. Henricum ibi pro Christo cecidisse, annalibus inscribatur. Enimvero alibi confitetur Olaus Nerichius, veterum nixus testimonio historicorum, quod S. Henricus cum Nicolao advenerit Albanensi primum in Sueciam, atque cum mox demonstrabitur legatum anno MCLII, non MCXLVIII huc penetrasse, quomodo est verisimile, S. Ericum, socio B. Henrico, Finlandos anno MCL impugnasse. — Sama ajoitus on vielä Scondia Illustrata XV s. 26

94

Suomen piispoja, jotka hän on maininnut jo piispainkronikassaan Sen tietoja hän nyt hieman laajentaa Messenius on todennäköisesti käyt- tänyt hyväkseen asiakirjamateriaalia, jonka selvittäminen tässä sivuutetaan Messenius painottaa usein kohdin sitä, että Suomi oli Henrikin kuoltua Uppsalan piispan alainen ja sai oman piispan vasta 1172, jolloin Rodulf tuli Räntämäelle Kuitenkin hän arvelee Eerik Pyhän antaneen valita Rodulfin pian Henrikin kuoleman jälkeen, ”koska ei ole luultavaa uskon levittämistä innokkaasti harrastaneen kuninkaan voineen nähdä Suomen olevan niin pitkään paimenta vailla ”309 Suo- men ensimmäiseksi piispaksi nimittämänsä Rodulfin Messenius sijoittaa suunnilleen kauteen 1172—1192, Folkvinuksen virkaantulon vuoteen 1193 ja Tuomaan aikaan n 1220—1247 310 Muuten esitys ei juuri ylitä sitä, mitä sisältyy jo Messeniuksen piispainkronikkaan Scondian X osassa piispa Tuomaan kohtalo tulee hieman epäselvästi kerrotuksi, kun piispan kuolema kerrotaan vuoden 1247 merkintäin kohdalla, jolloin hän pakeni Gotlantiin; sekä piispainkronikassa että Scondian XII kirjassa Tuomaan kuolinvuodeksi on ilmoitettu 1248, ja samana vuonna seurasi häntä piispa Bero 311

Messenius on jättänyt ”pohjoisten vendien” kronologiasta kokonaan pois tanskalaisten Suomeen 1192 tekemän retken, josta Ericus Upsalensis oli maininnut Messenius ottaa kuitenkin tapahtumaan kantaa teoksensa muissa niteissä, ja pitää tietoa sangen epäluotetta- vana, ”kun eivät Saxo, Crantzius, Lindenbruchius tai Hvitfeldt vähin- täkään mainitse sellaisesta sotayrityksestä ja ainoastaan Christiernus Petri liittää omaan sepustelevaan tapaansa riimikronikkaansa maininnan Knuutin isän Valdemarin suomalaisista saamasta voitosta, mutta tähän oman kansansa hyväksi valehtelemaan taipuvaiseen kirjoitta- jaan ei ole luottamista” Jos kuitenkin jokin retki olisikin tehty, niin ei kuitenkaan Ericus Olain esittämistä syistä vaan siksi, että joko Kaar- len kannattajat olisivat kutsuneet tanskalaisia avukseen Knuutia vastaan ja nämä olisivat silloin hyökänneet Liivinmaalle ja hankkineet jotain myös Suomea vastaan, tai että Ruotsin kuningas Knuut olisi ehkä tukenut Tanskan valtaistuinta tavoittelevaa Slesvigin piispaa, mikä seikka olisi provosoinut jonkin tanskalaishyökkäyksen Ruotsia vastaan 312

Toista ristiretkeä kuvatessaan Messenius valitsee traditiosta sen

309 Scondia illustrata II s. 3, 9, XIII s. 61 nota 547; XII s. 105310 Scondia illustrata X s. 5, 7, 9311 Scondia illustrata XII s. 105312 Scondia illustrata XII s. 107, XIII s. 66 nota 568

95

haaran, mikä otaksui retken tehdyn v 1249 Muista poiketen Messe- nius väittää retken suunnatun ensin Pohjanmaalle ja vasta sitten Hä- meeseen Voitettuaan pohjalaiset Birger jaarli asetti seudulle uusia siir- tolaisia Ruotsista Hän perusti seudulle kaksi seurakuntaa, Pietarsaa- ren ja Mustasaaren, sekä ehkäistäkseen kapinoinnin rakennutti Kors- holman Johdonmukaisesti Messenius pitää kiinni ajoituksesta 1249— 50, kun hän Scondian eri kohdissa käsittelee retkeä Toisessa osassa näkyy kenties Eerikinkronikan traditiota jatkava käsitys siitä, että retkillä tähdättiin venäläisten vaikutuksen vähentämiseen 313

Riimikronikassa Messenius vielä hieman täsmentää Birger jaarlin maihinnousun tapahtumia Ruotsalaiset pystyttivät ristin ensim- mäiseen satamaan, ”jota sen mukaisesti nimitetään vielä tänä päivänä”, eli Korshamniin, ja toisen läheiselle saarelle, mikä siitä sai Korsholman nimen 314 Aspelin otaksuu Messeniuksen käyttäneen kansantarinaa, jota Korsnäsissä on kerrottu Tarinan toisen version mukaan ristiretkeili- jät olivat ensin aikoneet nousta maalle Korsnäsin niemelle ja rakentaa siihen linnan Sitä varten he jo pystyttivät niemelle puuristin, mutta ennen kuin he saivat mitään pysyvämpää toimeksi, kova myrsky ajoi laivaston Korsnäsin rannasta pohjoiseen Mustasaaren edustalla olevaan Korshamniin Täältä retkeilijät olivat vihdoin saapuneet sille paikalle, mihin he rakensivat Korsholman 315 Tarina on kenties tullut Messeniuksen käyttöön kirjallisessa muodossa, koska hänellä on Rii- mikronikassa siihen viittaava säepari

Men Norre Probsteriet blefLångt efter Christnadt, som en skref 316

Lähimpänä mahdollisuutena voisi ajatella Forsiuksen kronikkaa, johon myös tämä tieto olisi voinut sisältyä, mutta mahdollisuutena täytyy myös ottaa huomioon kansan parista muistiinmerkitty tarina

Ristiretkikuvauksen jatko Scondiassa noudattaa johdonmukaisesti alettua päättelyä Ruotsalaiset jättivät laivansa Korsholman suojiin, jatkoivat matkaa Hämeeseen voittaen pakanat, jotka saatettiin Räntä- mäen piispan holhoukseen Hämeenlinnan sotilaallisen mahdin var- jossa 317

313 Scondia illustrata II s. 36—37 Quos post baptismi susceptionem, Episcopo subjectos Renda- mechensi, ut Ericus a Russorum tutiores redderet incursionibus, novum ibi praesidium fabricavit, Burgum Thavastiae nuncupatum. Myös s. 117—118, XIII s. 37; Rein, De rerum fennicarum scriptoribus s. 43

314 Messenii Rimkrönika s. 18315 J. R. Aspelin, Kansan muistot ruotsalaisten ristiretkistä Suomeen. SM 1895 s. 55316 Messenii Rimkrönika s. 19317 Scondia illustrata X s. 9

96

Ennen kolmannen ristiretken tapahtumia Messenius sijoittaa ”pohjoisten vendien” historiaan vain viittaukset Suomen herttua Pentin siirtymiseen Linköpingin piispaksi, Johanneksen tuloon Upsalan arkkipiispaksi, Maunuun Suomen 8 piispana ja myöhemmän piispa Hem- mingin syntymään v 1291 Scondian toiseen niteeseen sisältyy enem- män tämän kauden yksityiskohtia: Pentin tulo Suomen herttuaksi ja Katilluksen aikaansaama kapitulin perustaminen 1266 Viidennessä- toista osassa Messenius lisää eräitten Suomen piispain virkaanastumis- vuosia 318 Ristiretkikuvaukseen 1293—94 sisältyy ydin siitä, mitä kro- nikkatraditio siitä kertoo Karjalaiset käännytti v 1293 oikeaan uskoon Västeråsin piispa Petrus, kun ruotsalaiset olivat asein anastaneet Karjalan venäläisiltä Viipurin linna rakennettiin varmistamaan valloitusta Linnan kupeelle syntyi kaupunki, jossa sijaitsivat mm domini- kaanien ja fransiskaanien luostarit Ruotsalaiset ulottivat voittonsa Käkisalmeen asti, mutta tämän paikan venäläiset ottivat vuoden kuluttua takaisin 319Riimikronikassa kolmas ristiretki saa myös taustan Kun Ruotsi ja Suomi eivät saaneet rauhaa karjalaisten hyökkäyksiltä, niin maa päätettiin siksi valloittaa, ja retkeen saatiin Rooman lupa Tyrgils marski johti retkeä piispa seurassaan Käännytys- ja linnanrakennus- historiaan ei sisälly mitään uutta Scondian kertomaan, mutta Käki- salmen menetystä perustellaan mainitsemalla miesten ja muonavarain puutteesta, mikä seikka on merkitty myös Scondian II osan retkihis- toriaan Messenius rakentaa esityksensä yleislinjan kronikkatraditiol- le 320

Retki Nevalle nähdään Karjalan valloituksen jatkotoimenpiteenä Saatuaan koko Suomen haltuunsa ruotsalaiset rakensivat 1298 Päh- kinälinnan estääkseen venäläisten hyökkäykset Suomeen Riimikroni- kan mukaan Birger kuningas halusi varustaa Suomea tällaisen mahdollisuuden varalle, ja marski neuvoi rakentamaan varustuksen Neva- joelle Sekä Scondiassa että Riimikronikassa Messenius katkaisee Ne- vanretken esityksen kertoakseen piispanistuimen ja tuomiokirkon siir- tämisestä Turkuun, Henrikin kirjoittamisesta pyhimysten luetteloon ja pyhän Henrikin translaatiosta sekä Turun kaupungin perustamisesta Riimikronikassa katkaiseminen tapahtuu sangen luontevasti:

Huru Finland till Swerje kom,Hafwa wi wiss en kundskap om,Och blifwa tilhopa både

318 Scondia illustrata II s. 51 XV s. 30, 40, 45319 Scondia illustrata X s. 12320 Messenii Rimkrönika s. 20—21; Scondia illustrata II s. 70

97

Til domedag, med Guds nåde Ristiretkihistoria on näin käsitetty kuvaukseksi Suomen liittymisestä

vähittäin Ruotsiin Messenius siirtyy selostamaan Suomen hallinnol- lista jakoa sekä maakuntien vaakunoita Riimikronikassa Messenius Turun kaupungin syntyä kuvatessaan täsmentää aikaisempaa kaiketi arvailuun perustuvaa mainintaansa Turun linnan perustamisesta, kun hän sanoo Birger kuninkaan rakennuttaneen linnan paikalle, missä aiemmin sijaitsi vain linnake (skantz) — V 1301 venäläiset tuhosivat surkeasti Maankruunun puolustajat ja linnan 321

Edellä on eri paikoissa viitattu myös Messeniuksen Riimikronikan esitykseen Suomen varhaisimmasta historiasta, milloin se jollain tavoin poikkeaa Scondia illustratan tiedoista Riimikronikka rakentuu varhaishistorian osalta silti jokseenkin kauttaaltaan sille aineistolle, mikä sisältyy jo Scondiaan Siksi ei Riimikronikan esitystä käsitellä erikseen

Laurentius Paulinus Gothus

Muuan laajimmin Suomen vaiheita ja olosuhteita muun aineksen joukossa käsittelevä Ruotsissa ilmestynyt historiateos on Gislonisin ja Jonas Magnin v 1622 ilmestyneeseen Synopsis Historiae Universa- lis teokseen läheisesti liittyvä Laurentius Paulinus Gothuksen laajahko teos Historia Arctoae Libri Tres (Strängnäs 1636) Lähdemateriaalil- taan kuten käsityksiltäänkin teos liittyy mitä suurimmassa määrin gööttiläiseen historiankirjoitussuuntaan 322 Historia Arctoaen esitys nojaa laajalle levinneisiin teorioihin Nooan ja hänen poikainsa vaiheista vedenpaisumuksen jälkeen Berosus Chaldaeuksen mukaan Nooa ensin uurastettuaan koko maanpiirin asuttamisen kanssa vietti enimmän osan aikaansa Euroopan Skyytiassa opettamassa sen asukkaita, minkä jäl- keen hän kiersi Aasian ja Afrikan kautta Italiaan, missä hän kuoli v 2007 maailman luomisesta Tästä tosiasiasta seuraa, että kaikki pohjoiset valtiot voivat perustellusti vaatia ensi sijaa ihmiskunnan alussa (principatum humanae originis) ja että Sveanmaa, Göötanmaa ja Suomi olivat suurten ihmisjoukkojen asuttamat aikaisemmin kuin muissa maanpiirin osissa, etenkin eteläisissä, oli ainuttakaan ihmistä Euroopan Skyytia jaettiin Nooan pojan Jaafetin poikien Goomerin,

321 Scondia illustrata X s. 13, II s. 72—75 (koko Nevanretken selostus), Messenii Rimkrönika s. 21—26

322 Löw, Sveriges forntid s. 101—102

98

Maadain, Jaavanin, Tuubalin, Mesekin ja Tiirasin kesken, kun taas Jaafetin toinen poika Maagog (Isidoruksen ja Josephuksen teosten mukaan) siirtyi perheineen Venäjän kautta siihen Euroopan Skyytian osaan, mitä nyt kutsutaan Suomeksi Ylitettyään sitten Vandaalien meren lahden Maagog saapui laivoineen Skandinaviassa sijaitsevalle Göötanmaalle Hänen mukaansa ruvettiin kutsumaan magogeeteiksi tai magoogeiksi (Magogas seu Magogethas) niitä kansoja, joita kreikkalaiset sanoivat skyyteiksi ensisyntyisyyden perusteella 323 Oppi Maa- gogin siirtymisestä toistuu vielä teoksen toisessa kirjassa 324

Paulinus Gothus liittyy Ericus Olain luomaan traditioon hyväk- syessään opin valtakunnan muinaisesta viisijaosta Jaottelu on tavan- omainen Svecia, Gothia, Vermelandia, Helsingia ja Finlandia eli Suo- mi Paulinus näyttää ajattelevan lähinnä Varsinais-Suomea, koska hän puhuu Suomesta ”siihen liittyvine alueineen” (cum adjunctis sibi regionibus), joita ovat Häme, Karjala, Lappi, Uusimaa, Pohjanmaa ja Ahvenanmaa Tähän käsitykseen soveltuu esitetty herttuakuntajako- kin Herttuakuntia Paulinus luettelee 15, niiden joukossa mm Poh- janmaan, Ahvenanmaan, Uusimaan, Skrikfinnian ja Bjarmian Toisaal- ta Suomi esiintyy koko valtakunnan itäistä puolta tarkoittavana yleis- nimenä 325 Kun Paulinuksella on ensimmäisessä kirjassa viisi lukua kä- sittävä järjestelmällinen esitys Suomen maantieteestä, käsittelee luku 26 ”Suomea yleensä” ja 27 luku ”Varsinais-Suomea” (De Finlandia generali, De Finlandia speciali) 326

Paulinuksen maantieteen esitys on saanut Suomen kannalta suuren merkityksen, sillä kaikista kirjallisuudessa esitetyistä varauksista huolimatta Wexionius myöhemmin noudattaa hyvin paljon samoja raiteita kuten Paulinus puolestaan lainaa runsaasti Andreas Buraeuk- selta Skrikfinnian osalta Paulinus kritikoi Olaus Magnusta, joka on sijoittanut kartassaan tällaisen seudun Bjarmian ja Finmarkin väliin: Buraeus on osoittanut, ettei mitään tämmöistä selvästi rajattua Skrik- finniaa ole lainkaan, vaan ”skidfinnien” nimitys kuuluu kaikille sekä lappalaisille että suomalaisille, jotka käyttivät ja käyttävät suksia tal- viseen liikkumiseen lumen yli niin matkustaessaan, metsästäessään kuin sotaa käydessään Ruotsin ’skid’ sanasta juuri johtuu Skidfinnian nimitys 327

323 L. Paulini Gotbi Historiae Arctoae L. I. c. 14324 ibidem L. II c. 5 s. 9—10325 ibidem L. I c. 16 s. 60—61326 ibidem L. I c. 26—27327 ibidem L. I c. 25 s. 89

99

Siirtyessään edelleen Skandinavian kuvauksesta Paulinus selostaa Skyytian eli Euroopan Sarmatian rajoja Tällä Veikselin itäpuolisella seudulla Ptolemaioksen mukaan — kuten Paulinus käsittää — ennen asui monia goottilaiskansoja, kuten gootteja, alaaneja ja vendejä Paulinuksen mukaan alue sisältää neljä laajaa valtakuntaa eli Suomen, Venäjän, Puolan ja Unkarin niihin kuuluvine maakuntineen Paulinus haluaa rajoittaa kuvauksensa ainoastaan Ruotsin yhteyteen joutunei- siin kansoihin eli niihin, jotka ovat asettuneet Vandaalien eli Vendien meren (joka on saanut nimensä sen kahta puolta asuneista vandaa- leista tai vendeistä ja jota sittemmin on ruvettu kutsumaan Suomen- lahdeksi) sekä Laatokan ja siitä laskevan Nevajoen muodostaman akselin etelä- ja pohjoispuolelle Kysymykseen tulevat siis Inkeri ja Liivinmaa sekä Suomi eri maakuntineen (cum suis provincijs) 328 On pantava merkille, että Messeniuksella suurta osaa näyttelevä vandaali- vendi teoria pilkottaa myös Paulinuksella, vaikkei hän esitäkään täs- mällistä ”pohjoisten” vandaalien tai vendien historiaa kuten Messenius teki Paulinus ei voi olla riippuvainen Messeniuksesta, vaan molemmat ovat käsittäneet joitain yhteisiä lähteitä tai yhteistä tietoainesta samalla tavalla

Historiae Arctoaen kuvaus Suomen maantieteestä sisältää erittäin monia viittauksia Suomen historiaan ja tulee siinäkin suhteessa lähelle Wexioniuksen myöhempää esitystä Suomen asukkaat nimittävät maataan milloin ”Somi” ”suomuksen” mukaan, koska kalastus tuottaa maassa runsaan saaliin, milloin ”Sooma” (suomaa) monista soista, joita maassa tavataan todella runsaasti Ruotsalaiset nimittivät Suomea ”Fiendeland” niitten monien suomalaishyökkäysten vuoksi, joita Mä- larin seudut joutuivat kokemaan ennen Tukholman perustamista Tä- mä ”Fiendeland” lyhentyi ajan kuluessa muotoon Finland 329 Paulinus ei huomaa omaa epäjohdonmukaisuuttaan, kun hän on valtakunnan yleistä maantiedettä esittäessään jo ehtinyt todeta, että Finland samoin kuin Finmark tarkoittavat ”hedelmällistä seutua” (regionem fertilem significat) kuten Gothia tarkoittaa ”hyvää seutua” 330 — Mutta Paulinuksen mukaan se kausi on jo kaukana takanapäin, jolloin voitiin puhua ”vihollismaasta”, kun suomalaiset ovat kääntyneet kristinuskoon ja käyneet ruotsalaisten kanssa liittoon yhden hallitsijan alamaisiksi Muinoin Suomella oli omat kuninkaansa, jotka kävivät ruotsalaisten kanssa jatkuvia sotia, kunnes Eerik IX noin v 1150 alisti

328 L. Paulini Gothi Historiae Arctoae L. I c. 26 s 90329 ibidem L. I c. 26 s. 91330 ibidem L. I. c. 16 s. 62

100

suomalaiset, Birger jaarli hämäläiset ja Tyrgils marski 1293 karjalaiset, jolloin hän myös taatakseen suomalaisten uskollisuuden sekä tur- vatakseen valloitukset venäläisiltä rakennutti Viipurin linnan ”Ven- dien lahden” pohjoishaaran rannalle 331

Paulinus selittää Uudenmaan nimen siten, ettei kysymys ole nimen antamisesta sillä perusteella, että viljelys olisi nuorta, vaan maa on ”uusi” niitten siirtolaisten kannalta, jotka Helsinglannista ja muilta- kin Svean valtakunnan alueilta muuttivat joitakin vuosisatoja sitten tänne 332 Käsitellessään Karjalaa, jonka nimi tietenkin johdetaan ”karjasta”, Paulinus mainitsee koko Karjalan kuuluneen Suomeen silloin, kun suomalaisilla oli omat kuninkaansa Kun Ruotsin kuninkaiden valta alkoi laajentua itään, venäläiset peläten näitten naapureitten tuottamia vaaroja valtasivat Karjalan milloin kokonaan milloin osittain Vihdoin Ruotsin kuningas Maunu Liehakko ja Novgorodin suuriruhtinas Juri tekivät sopimuksen, jolla raja asetettiin Siestarjokeen 333

Paulinuksen tiedot Finmarkin asutuksesta ovat sen laatuisia, että ne saattavat tarjota selitystä sille, miksi esim Messenius saattoi pitää kirjallisuudessa Finmarkin hallitsijoina esiintyviä henkilöhahmoja suomalaisten muinaiskuninkaina Paulinus selittää Finmarkin asukkaita kutsuttavan ”merisuomalaisiksi” (Siöfinner, Finnones maritimi) He hankkivat elantonsa pelkästään kalastuksella 334 Vaikkakaan sen enem- pää Messenius kuin muutkaan, jotka ovat käyttäneet Suomen historian rakennusaineksina lähteiden tietoja Finmarkista, eivät mainitse näistä asutussuhteista, niin on erittäin mahdollista, että sama käsitys on vallinnut heidän ajatuksissaan Kun merilappalaisista on tullut me- risuomalaisia, ei ole näyttänyt ylivoimaiselta pitää muinaista Finmar- kiaa suomalaisten yhteiseen valtapiiriin kuuluvana

Paulinus on tavallaan Bångin ja hänen koulukuntansa edeltäjä siinä opissa, että kristinusko tahi oikea uskonto on Pohjolassa tunnettu jo ennen kuin se 800-luvulla tuotiin Birkaan, sillä jo Maagog istutti noin 200 vuotta jälkeen vedenpaisumuksen pohjoisiin maihin oikean uskon Paulinus jatkaa Johannes ja Olaus Magnuksen traditiota kertomalla suomalaisesta Rostiophuksesta, jota kuoltuaan alettiin pal- voa jumalana 335 Hän toistaa joltisenkin täydellisenä koko Suomen var-

331 L. Paulini Gothi Historiae Arctoae L. I c. 26 s. 91 Paulinuksen tekstissä kolmannen ristiretken vuosiluvuksi on merkitty 1193, mutta yhteydestä voi havaita, että kysymyksessä on painovirhe.

332 ibidem L. I c. 28 s. 94333 ibidem L. I c. 28 s. 95334 ibidem L. I c. 25 s. 87335 ibidem L. I c. 38 s. 122—123

101

haishistorian keskeisen aineiston: Viides svealaiskuningas Siggo perusti Sigtunan torjumaan mm virolaisten ja suomalaisten hyökkäyk- siä Tämä tapahtui suunnilleen Aabrahamin ympärileikkauksen aikoihin 336 Sveogoottien 16 kuningas Humble hallitsi mm Suomea, Bjar- miaa, Pohjanmaata, Lappia ja Skridfinniaa noin kuusi ja puoli vuosisataa Sigtunan perustamisesta 337 Paulinus ei sido Tengiliä, Valanderia eikä Visburia Suomeen Tengil on aidon tradition mukaan Finmarkin kuningas Valanderin ja Visburin osalta Paulinus seuraa Johannes Magnusta, joka ei myöskään yhdistä heidän kohtaloltaan Suomeen 338

Sen sijaan Paulinus kertoo Ragnar Lodbrokin onnettoman pojan Hvit- särkin tarinan, jonka mukaan Hvitsärk surmattiin hänen luovutet- tuaan osan Suomea Olavi Träteljalle rauhan rakentamiseksi 339 Sittem- min 111 kuningas Eerik Voittoisa alisti mm suomalaiset muiden itäisten kansojen mukana Ristiretkihistoriassa kuitataan ensimmäinen retki varsin lyhyesti Eerikin hyveitä tähdennetään; hän saattoi kristinuskolle ja ruotsalaisille ynseät suomalaiset valtansa alaisiksi ja saar- nautti piispa Henrikin kautta heille kristinoppia 340 Hämeen ja Karjalan ristiretkille Paulinus on omistanut erityiset luvut Hämeen retken kuvaus noudattaa tavanomaista kaavaa Sen päähenkilöt mainitaan kuten myös jaarlin pääasiallinen toiminta pakanallisten hämäläisten kään- nyttämiseksi ja heidän alistumisensa varmistamiseksi Paulinus painottaa erityisesti Hämeen linnan lujuutta 341 Karjalan retken kuvauksessa Paulinus lyhentää tapahtumakulkua niin paljon, että marskin retki Nevalle jää lähes viittauksenomaiseksi Marski löi karjalaiset kahdesti eri aikoina (diversis temporibus) ja saatti heidät Ruotsin valtaan sekä kristinuskon yhteyteen Retkien aikana rakennettiin Viipurin ja Maan- kruunun linnat Karjalan ja Moskovan rajoille, ja kahdesti marski palasi voittajana Ruotsiin 342

336 L. Paulini Gothi Historiae Arctoae L. II c. 6 s. 11—12337 ibidem L. II c. 8 s. 14—15338 ibidem L. II c. 23, 29 s. 46, 64—65339 ibidem L. II c, 44 s. 96340 ibidem L. II c. 45 s. 104, c. 52 s. 118341 ibidem L. II c. 55 s. 124342 ibidem L. II c. 58 s. 130

102

Johannes Baaziuksen Inventarium Ecclesiae Sveo-Gothorum

Vaikka Johannes Baaziuksen teos ”Inventarium Ecclesiae Sveo- Gothorum Continens integram Historiani ecclesiae Svecanae Libris VIII Descriptam” (Lincopiae 1642) ei sisällä mitään uusia näkökoh- tia Suomen muinaisuudesta, niin se on kuitenkin aiheellista panna tässä yhteydessä merkille, koska sillä runsaasti käytettynä teoksena on todennäköisesti ollut kokonaiskäsitystä muovaava merkitys historiaa harrastaneiden keskuudessa Baazius toistaa tradition Maagogin siirty- misestä Suomen kautta Skandinaviaan Vendien lahden yli Kun Baa- zius laajalti pohtii muinaista Skyytiaa ja Sarmatiaa, hän lainaa Ptole- maioksen lausumaa Sarmatiasta: ”Enimmäkseen Sarmatiaa pitävät hallussaan vendiläiskansat Vendien lahden tuntumassa (per totum Vene- dicum sinum)” Tämäkin teos oli omiaan tukemaan rinnastusta Suo- menlahti-Vendien lahti, jolla seikalla Suomen muinaishistorian rakentamisen kannalta oli erittäin suuri merkitys 343

Baazius viittaa aivan lyhyesti siihen, että Suomi oli muinoin ”mah- dikas” valtakunta, joka Ruotsin valtaan jouduttuaan on saanut suuriruhtinaskunnan aseman Vaikuttaa siltä, että Baaziuskin on saanut vaikutteita Ericus Olain esittämästä viisijaosta 344 Hän mainitsee lyhyesti myös kahdesta ensimmäisestä ristiretkestä Ensimmäisen ajoitus menee vuosiin 1150—51, koska piispan sanotaan saaneen surmansa jälkimmäisenä vuonna; surmatyön tekijänä ei mainita Lallia, vaan Baaziuksen mukaan piispasta tuli marttyyri kansan kapinan vuoksi (tumultu populi obrutus) 345

Johannes Loccenius

Johannes Loccenius kuuluu niihin Ruotsin 1600-luvun historioitsijoihin, jotka joltisenkin riippumattomina Messeniuksesta jatkavat suurin piirtein Johannes Magnuksen luomaa historiankuvaa 346 Hänen v 1647 ensi kerran julkaisemansa Antiquitatum Sveo-Gothicarum Libri Tres on varsin köyhä Suomea koskevasta aineistosta Loccenius

343 Baazius, Inventarium s. 24, 22. On mielenkiintoista, että Baazius lainaa Maagogteorian todisteena Johan Skytten Marburgissa 1602 pitämää puhetta Skandinavian asuttamisesta, missä oppi Maagogista esitetään tavalliseen tapaan ja Suomi saa mainosta hänen ensimmäisenä pohjoisena hallituspaikkanaan.

344 ibidem s. 24, 39345 ibidem s. 117—121346 Löw, Sveriges forntid s. 128

103

selvittää skridfinnitradition syntyä Vaikka hän viittaa Saxoon, Paulus Diaconukseen, Magnus-veljeksiin ja Andreas Buraeukseen, niin hän on todennäköisesti lainannut juuri Buraeuksen käsitykset siitä, että vanhojen kirjailijain skridfinnit tarkoittavat samaa kuin skidfinnit eli suksilla liikkuvat finnit Loccenius lisää mukaan ruotsalaiset, jotka tosin hänen mukaansa harjoittivat hiihtoa enemmän muinoin kuin nvkyisin, kun taas suomalaiset hiihtävät yhä edelleen Hiihtämällä tai- tetaan taipaleita, ajetaan petoja ja käydään sotia; vuoden 1676 painok- sen mukaan 600 suomalaisen suksimiehen osasto tuhosi v 1590 monin verroin suuremman venäläisen jalkaväkijoukon Suomen ristiretkihistorian Loccenius kuittaa 1676:n painoksessa yhdellä virkkeellä, missä osoitetaan Suomen asteettainen joutuminen Ruotsin yhteyteen 347

Hieman antoisampi on Suomen kannalta v 1654 painettu Locce- niuksen esitys Ruotsin historiasta Tämä esitys koki erinäisiä muutoksia hänen vähitellen laajentaessaan työtään v 1662 ja 1676 jul- kaistuissa painoksissa Loccenius antoi vähitellen ainakin muodollisesti periksi käsityksille, jotka pyrkivät viemään Ruotsin kuninkaiden historian vedenpaisumuksen jälkiaikoihin, mutta hän ei lopuksikaan lähtenyt liikkeelle Nooasta tai Maagogista vaan alkaa kuningasluette- lonsa Eerik I:stä, ja varhaisimmasta historiasta hän jättää vastuun käyttämilleen kirjailijoille 348 Suomen taruhistorian tapahtumat puuttuvat vielä 1654:n painoksesta, mutta ne ilmaantuvat mukaan vuoden 1662 painokseen 349 Locceniuksen tekstissä on selvästi varauksellinen sävy hänen luetellessaan Johannes Magnuksen mukaan ensimmäisiä Ruotsin kuninkaita Eerik I:n jälkeen; heidän joukossaan on epämää- räinen Gylfo, jonka suvun ”jotkut johtavat” Suomen kuninkaasta Ferniotista Loccenius ei liitä Valanderin tai Visburin kohtaloita Suo- meen, vaikka hän on käyttänyt Sturlesonin Chronicon Norwegicumia Drivan isä Snio oli Locceniuksen mukaan Sturlesonilla vandaalien kuningas 350 Sen sijaan Loccenius hyväksyy tarinan, jonka mukaan Suomen kuninkaan Frosten tytär hirtti svealaiskuningas Agnen tämän kaula- renkaaseen Stoksundissa eli Agnafitissä Kuitenkin Loccenius huomauttaa Ericus Olain ja Johannes Magnuksen myötäilijöineen kerto- neen tämän episodin eri tavoin Ei myöskään Gramin ja Gron tarinaa liitetä Suomeen Eerik Voittoisa alisti muiden itäisten kansojen mu-

347 Johannes Loccenii Antiquitatum Sveo-Gothicarum . . . Libri Tres (Holmiae 1647) Lib. III cap. 3 s. 328—330, vuoden 1676 painos s. 123, 139

348 Löw, Sveriges forntid s. 130—132349 Johannes Loccenii Historiae Rerum Svecicarum . . . Libri Novem (Vpsaliae 1662)350 Loccenii Historiae Rerum Svecicarum (1662) Lib. I s. 2, 4—5

104

kana myös suomalaiset, mikä tieto on Snorrelta351 ja on jo vuoden 1654 painoksessa 352

Suomeen tehdyt ristiretket ovat saaneet varsin perusteellista huomiota Jo vuoden 1654 painoksessa Loccenius selostaa tarkasti Eerik IX:n osuuden ensimmäiseen retkeen — kuten hän 1676:n painoksessa nimenomaan ilmoittaa — Israel Erlandin laatiman elämä- kerran mukaan Piispa Henrik seurasi mukana ja kastoi pakanoita; vuoden 1676 painos mainitsee paikaksi ”Lupisalan lähteen” Kun Henrik ajoi kristinuskon asiaa enemmänkin kiihkeästi kuin varovai- sesti, jalosukuinen suomalainen Lalli surmasi piispan tämän tahtoessa alistaa Lallin miestapon vuoksi kirkkorangaistukseen Ajoitus on epä- selvä, mutta luultavimmin Loccenius on ajatellut vuosia 1150—1151 353

Hämeen ristiretkeä ei ajoiteta mitenkään ja itse retken selostus menee tavallisen kaavan mukaan Kristinuskoa ja ruotsalaisia vihaavat hämä- läiset voitettiin, armahdettiin ja pakkokäännytettiin ja linna rakennettiin pitämään heitä kurissa ja nuhteessa, jonka jälkeen Uppsalan arkkipiispa Jarler huolehti siitä, että hämäläiset saivat omia sielunpaimenia (näin sekä 1654 että 1662) 354 Kolmas retki tehtiin v 1293 Viipurin linna ja kaupunki perustettiin seuraavana vuonna Henkilöistä esiin- tyvät marski ja 1662:n painoksesta alkaen piispa Petrus Linna rakennettiin venäläisten ja sarmaattien hyökkäysten torjumiseksi Myös Käkisalmi vallattiin, mutta puolustajien nälkiintymisen vuoksi paikka joutui takaisin venäläisille V 1298 marski lähti uudelle retkelle karjalaisia ja venäläisiä vastaan Maankruunun rakentaminen ja taistelut sen liepeillä selostetaan lyhyesti mutta keskitetysti, samoin mainitaan Mattias Kettilmundinpojan toiminnasta Marskin poistuttua linnoituksen puolustajat sairastuivat elintarvikkeiden pilaantumisen takia ja linna menetettiin venäläisille Puolustuksen värikäs ja traaginen loppu on saanut osakseen seikkaperäistä huomiota 355

351 Loccenii Historiae Rerum Svecicarum Lib. I s. 6—8352 Johannes Loccenii Rerum Svecicarum Historia A Rege Berone tertio usque ad Ericum deci-

mum quartum deducta . . . Accedunt Antiquitates Sveo-Gothicae (Holmiae 1654)) Lib. I cap. 1 s. 13. Tässä mainitaan myös sivumennen, kuinka Norjan kuningas Olavi Haraldin- poika kulki mm. Suomen rannikoiden ohi (s. 17); Historiae Rerum Svecicarum (1662) Lib. II s. 52

353 Rerum Svecicarum Historia (1654) s. 39 Lib. II; Historiae Rerum Svecicarum (1662) s, 78—79. Esitys poikkeaa mm. Suomen ja suomalaisten nimitysten osalta v:n 1654 painoksesta. Maininta lähteestä: Historiae Svecanae, A primo Rege Sveciae usqve ad Carolum XI Regem Sveciae deductae Libri Novem . . . (Francofurti & Lipsiae 1676) s. 76

354 Rerum Svecicarum Historia (1654) s. 47—48 Historiae Rerum Svericarum (1662) s. 87355 Loccenii Historiae Svecanae Lib. III s. 83, 95—97; Rerum Svecicarum Historia (1654)s. 59, 60—62; Historiae Rerum Svecicarum (1662) s. 99—101 Lib. III

105

Olaus Rudbeck

Kuten ainakin jo Löw on esittänyt, Rudbeckin ylen kuulu Atlan- tica-teos ei lainkaan ole historiateos siinä mielessä kuin esim Johan- nes Magnuksen ja Messeniuksen historiat Atlantican lähtökohtana on ”ruotsalaisten esi-isäin” ja antiikin kirjallisuuden vertaaminen 356 Mitä Suomeen tulee, niin esimerkiksi Lapilla on teoksessa paljon merkittä- vämpi asema kuin Suomella,357 eikä Rudbeckin ote aiheeseensa anna mahdollisuuksia rakentaa Atlantican sisällön pohjalla mitään yhte- näistä Suomen historian kuvaa Mutta hän luo kuitenkin Suomen varhaishistorialle — silloisittani käsitettynä — mairittelevan pohjan, ja kun joka tapauksessa Suomen ja/tai suomalaisten alkuvaiheet viedään koskemaan muinaisia skyyttejä ja Jaafetin jälkeläisiä, Atlantica tarjosi aineksia suurellisen historiankäsityksen ylläpitämiseen myös Suomen puolella Tosin Atlanticaa ei ole täällä paljonkaan tunnettu358 tai käy- tetty, mihin kenties on syynä ollut se, että Rudbeck selvästi kohtelee suomalaisia kansana ruotsalaisia vähäarvoisempina, minkä täkäläiset isänmaanystävät ovat saattaneet panna hiljaisuudessa merkille, ellei pelkästään terveen tai likimain terveen järjen ääni hiljaa varoittanut heitä ottamasta täydestä Rudbeckin filologista mielenhäiriötä muistut- tavan metodin tuotetta

Rudbeckin suhde lähteisiinsä on täysin mielivaltainen ja niiden todellisesta sanomasta piittaamaton Toisin kuin esimerkiksi Johannes Magnus ja Messenius hän voi siksi väittää ja todistaa mitä tahansa, koska mikä hyvänsä käsitteen tai nimen kielitieteellinen johdattelu toiseksi on hänelle mahdollinen Siten hän muokkaa myös maantieteen kuvan täysin mielensä mukaiseksi Varsin tärkeää Rudbeckille on, että hän voi aina tilanteen mukaan operoida kahdella Riphei-vuo- ristolla Aivan Platonin mukaan, selittää Rudbeck, nämä vuoret kier- tävät Ruotsia alkaen Seven kihlakunnasta ja ulottuen Suomeen kohti Turkua muodostaen ikäänkuin ympyrän kaaren 359 Toisaalta hän selittää valtakunnassa löytyvän kaksi Riphei-vuoristoa Toinen on Ruotsissa Taalain ja Norjan välissä, toinen taas Suomen ja Venäjän välissä Nämä mainitsee muka jo Ptolemaios maailmankartassaan Suomen Riphei-vuoret ovat Maanselkä ja Suomenselkä, ja nimi tarkoittaa sa-

356 Löw, Sveriges forntid s. 139—140357 Kustavi Grotenfelt, Olof Rudbeckin Atlantica ja sen tiedot suomalaisista ja lappalaisista.

Valvoja 1907 s. 535358 Grotenfelt, Olof Rudbeckin Atlantica s. 540359 Olf Rudbecks Atland eller Manheim. — Olaus Rudbecks Atlantica. Svenska original-

texten . . . utgiven av Axel Nelson. Lychnos-bibliotek 2:1 (Uppsala 1937) s. 102

106

maa kuin ”Riekkokalliot” Vuoksen virta tuo vesiä näiltä Ripheivuo- rilta Laatokkaan, minkä ehdottomasti todistaa Dionysioksen muuan paikka, missä Laatokan nimi on kirjoitettu Aldesko vanhan Aldeigju- borgin kaupungin mukaan 360

Rudbeckin tietämättömyys suomen kielestä yhtyneenä hänen täy- sin villiintyneeseen kielitieteeseensä tarjoaa hänelle oivallisia mahdollisuuksia sijoittaa Suomeen tai Lappiin kaikki, mitä ei saa mahtumaan Ruotsiin Plutarkhoksen kuvaukset pakottavat Rudbeckin etsimään kreikkalaisten asumisjälkiä Ruotsin valtakunnasta Näitä jälkiä hän on löytänyt vain Suomesta eli nimet Girkslätt, Girknäs ja Girkby 361

Niinpä ei olekaan ihme, että Rudbeck havaitsee Parthenos Nicaensisin tekstistä, kuinka kreikkalainen on seurannut suomalaisten ääntämystä, ”koska monet kreikkalaiset muinoin ovat asettuneet Suomeen ja monia kreikan sanoja löytyy suomen kielessä” 362 Todistusaineisto on kas- vanut kolmesta paikannimestä ”moneksi” ensimmäisestä kolmanteen nidokseen ehdittäessä Tarkemmin ottaen kreikkalaisten asuinsijat Suomessa sijaitsivat Suomen saariston äärellä 363

Tämä Suomen saaristo on osa sitä, mitä Platon tarkoittaa kuvauk- sellaan Atlantiksesta 364 Plutarkhos ja Adam Bremeniläinen tarkoittavat selvästi erinäisillä saarikuvauksillaan Suomea, missä sijaitsevat Kyrö, Karjala ja oikea Cumae Etenkin mestari Adam osoittaa, kuinka hänen aikanaan ihmisiä kaikkialta maailmasta, etenkin Kreikasta ja Espan- jasta, hakeutui tänne Rudbeckin metodia kuvaa hyvin Kyrön ja Suo- men rinnastaminen 365 Kokemäen ruotsalaisesta Kumo-muodosta Rud- beck ottaa irti sen, mitä kohtuudella voi vaatia ’Cuma’ oli erään amatsonin nimi ja Kuma vanha ja kuuluisa Suomen kaupunki, joka oli saanut nimensä noita-Kummasta, koska trollgumma tarkoittaa noita- akkaa Kumassa olivat mm Odysseus ja Aineias käyneet kysymässä oraakkelin neuvoa, kuten Zoroaster sai oppinsa Suomesta ja Lapista; nämä eivät olleet ainoat Suomessa vierailleet helleenit, sillä Orfeus harhaili pitkin Itämerta aina Tornion seudulle asti ja argonauttain retki oli käynyt Oulujokea Pohjanlahteen 366Amatsonien ensimmäinen asuinpaikka sijaitsi Tornion tienoilla, mistä todistavat sellaiset Suo- men paikannimet kuin Amaizon ja Amaizonjärfvi, Kuma, Pytis, Pico,

360 Atlantica I s. 249-—250, 415; Grotenfelt, Olof Rudbeckin Atlantica s. 523361 Atlantica I s. 209362 Atlantica III (Uppsala 1947) s. 698363 Atlantica I s. 213364 Atlantica I s. 105—106365 Atlantica I s. 213366 Atlantica III s. 617, IV s. 38; Grotenfelt, main. kirjoitus s. 525, 527—8, 530

107

Thaemisto, Lybia Mynämäellä, Myrina-Jerfvi, Maisala ym Amazonien kuningattaren Myrinan rakennuttamat kaupungit sijaitsivat pitkin Suomen rannikkoa, ja sittemmin oli vastaavan nimisiä rakennettu Troijan valtakuntaan Myöhemmin Rudbeck määrittelee amatsonien eli hamaizojen asuinseuduksi Kainuun (Kajania) viitaten maantieteellisen pohdiskelunsa tueksi Adam Bremeniläiseen,367 jota Messeniuskin menestyksellä käytti amatsoniteoriansa rakentamisessa

Ruotsin entisestä Thule-nimestä kertoo monien muitten paikannimien ohella mm ’Tulo’ Suomessa, mikä on hämäläisten ja suomalaisten välinen rajapaikka Aasain vaikutuksesta on Suomessa myös ’Asicala’ ’Tylon hundarissa’ 368 Torin muinaisesta hallinnasta eli ruotsalaisten skyyttien vaikutuksesta kertovat Suomessa sellaiset paikannimet kuin Kutilabi, Kyti-Jerfvi, Kide, Vilzi ja Virri (’Virri-Lax), mikä Adam Bremeniläisellä on väärin muodossa Mirri, eli oikeastaan Skuti- labi, Scyti-Jerfvi ja Scythae jne Rudbeck löytää vielä Satakunta-nimes- tä vahvan todisteen sille, että se on peräisin Saturnuksesta (Satu- gunder = Saturin kansa) eli Satur-kuninkaasta, Jofurin (Thorin) isästä 369

Mitä tulee Suomen muinaishistorian kannalta sangen tärkeään Suomenlahti-Vendienlahti käsitykseen, niin Rudbeck näyttää itse nimityksen osalta jatkavan Johannes Magnuksen alkamaa linjaa mutta erottavan suomalaiset vendeistä Selostaessaan Ptolemaioksen maail- mankarttaa hän löytää siitä Vendien lahden, mikä Rudbeckin tulkin- tain mukaan on Suomenlahti, ”koska Itämerellä ei ole muita kuin nämä kaksi suurta lahtea Pohjanlahti ja Suomenlahti ” Asia vahvistuu siitä, että Ptolemaios asettaa lahden äärelle ’phinnit’ ja ’phinnien’ vuoret, ”mitkä vielä tähän päivään ehdittäessä eivät ole hypänneet pois paikaltaan”, ja niitten länsipuolelle Giytonit eli Giotunheimin, millä pohjoismaiset saagat tarkoittavat Länsi-Suomea (den wästre delen om Finland) ja itäpuolelle Chrone-joen, Chranviiken nimisen meren- lahden ja Cranån, jota kutsutaan myös nimellä ’Vinia’ ja mikä sijaitsee Suomesta itään Rudbeckin Vinian täytynee tarkoittaa Vie- naa, joka tapauksessa Suomen ulkopuolista aluetta, koska gorgonien maa sijaitsi Suomen ja Vinian välissä 370 Toisaalta Rudbeck kritikoi Ptolemaioksen menettelyä ja selittää sitä, kuinka tämä on sijoittanut monia kansoja Suomeen ja erottanut ne Ruotsista tehden tästä pikku

367 Atlantica III s. 622—623; Grotenfelt, main. kirjoitus s. 525368 Atlantica I s. 322, 291369 Atjantica III s. 502; Grotenfelt, main. kirjoitus s. 523; Atlantica II:234, 399, 505, III s. 375370 Atlantica I s. 250, III s. 681

108

saaren Rudbeck sanoutuu irti fenni-vendi-teoriasta todeten, ettei Pto- lemaios Egyptistä käsin voinut tietää asian oikealta laitaa eli sitä, että ”vendien saaristo on 59 leveysasteen alapuolella ja suomalaiset sen yläpuolella, 61 leveysasteella, ja vendit itään suomalaisista, niin myös sekä etelään että itään Suomen saaristosta, niin että koko Venäjää kutsuttiin nimellä Venden Kuten myös suomalaiset yhä vielä sekä kirjoituksissaan että puheessaan todistavat kutsuen koko Venäjää Wenden-ma (Venedorum terra) ja venäläisiä ’Wendisk’ ”371 Vendit ja vandaalit eivät olleet samaa kansaa, koska niillä oli eri kieli ja koska vandaalit tulivat Ruotsista Erittelyistään huolimatta Rudbeck silti näyttää jatkuvasti rinnastavan Suomen- ja Vendienlahden 372

Rudbeckin tieteessä oli helppoa sijoittaa amatsonit Suomeen, mutta idea lienee Messeniukselta lainattu, koska Rudbeck on tuntenut hänen tuotantonsa Jo teoksensa ensimmäisessä osassa Rudbeck rinnastaa Kvenlannin ja Suomen: ”jotkut sanovat, että siellä asuvat aina Veistla-jokeen saakka sarmaatit, venedit, kyrrit ja hirrit” 373 Toisaalla hän tekee selväksi, että sarmaatit tarkoittavat Puolan ja Venäjän kansoja, ja panee Pliniuksen tiliin rinnastuksensa Kvenlanti-Suomi Pli- niuksen mukaan, Rudbeck tulkitsee, Kvenlanti eli Suomi on suunnilleen yhtä suuri kuin Helsinglanti, koska se alkaa 60 leveysasteel- ta ja viettää Kajaanin järven luota Helsinglantiin päin sekä koilliseen merta kohti ”Tämän sanan kirjoittavat vanhat kirjailijat eri tavoin Pliniuksella on Eningia, Tacituksella Fennos, Ptolemaioksella Phin- nos, Paulus Diaconuksella Scritofinnos, Jordaneella Finnos” 374

Rudbeck marssittaa amatsonit näyttämölle, kun hän Voluspaa lainaten kertoo heidän sotansa lopettaneen aasain kultakauden Amat- sonit eli hamaitsot asuivat monien eri todisteiden mukaan sillä alueella, mitä Verelius Messeniusta seuraten nimittää ’Kuenland’ tai ’Ka- janland’ tai Gautrekin saagassa ’Kienugard’, mitkä kaikki merkitsevät yhtä ja samaa Amaisalandia, Amatsonien maata Luultavasti Kargopol- nimestä Rudbeck päätyy käden käänteessä Gorgoon ja on sitä mieltä, että gorgonit itse asiassa ovat samaa kansaa kuin amatsonit Adam Bremeniläiseen viitaten Rudbeck kertoo Olavi Sylikuninkaan pojan- pojan Anundista, joka isänsä kehotuksesta lähti naistenmaahan laa-

371 Atlantica III s. 194—195372 Atlantica III s. 196, 336373 Atlantica I s. 302; Grotenfelt, main.kirjoitus s. 536374 Atlantica I s. 474, 307

109

jentamaan Ruotsin valtaa Kun ’hamaitsot’ myrkyttivät kaikki läh- teet, Anund tuhoutui joukkoineen 375

Näitä hamaitsoja Rudbeck toteaa Adam Bremeniläisen kuvanneen Hän lainaa asianomaisen kohdan Adamilta suoraan Kun amatsonit saavat lapsia, niin miehenpuolista tulee hunneja (Hunnar), mutta naisista kauniita neitoja, jotka halveksivat avioliittoa Hunneilla on pää rinnassaan, ja Venäjällä saadaan heitä nähdä usein sinne vangeiksi vietyinä Heidän kielensä muistuttaa enemmän haukuntaa kuin puhetta Jos maata on puolustettava, niin hunnit pannaan etummaisiksi taisteluun 376 Rudbeckin käsitys on se, että hunnit ovat lähtöisin Kemin Lapista, joskin hän selittää lappalaisten ja suomalaisten pukeutumisen nojalla sen, miksi heitä (ja suomalaisiakin) on luultu koiranpäisiksi Heidän alkuperänsä on kuitenkin amatsoneista Kun hän toisaalla katsoo, että ”hunnit ovat suomalaisia”,377 niin kysymys on silloin niistä pienistä ja tummista amatsoneista, jotka eivät olleet oikeita ruotsalaisia skyyttejä

Lukuisten kirjallisuudesta poimittujen esimerkkien nojalla Rud- beck päätyy käsitykseen, että ’hamaitsoja’ eli amatsoneja oli kahta eri laatua: pienikokoisia ja mustanpuhuvia, jotka ovat suomalaisten sukua, sekä toisaalta suurikokoisia, joilla oli kullanvärinen tai vaalea tukka Nämä olivat skyyttiläisiä ja goottilaisia hamaitsoja, jotka myös puhuivat skyyttien tai goottien kieltä Molemmista hamaitsoheimoista on jo Herodotos tiennyt mainita Tämän seikan osoittaa tseremissien kansan sijainti Venäjällä, mitä Herodotos selvästi eräässä kohdassa tarkoittaa ja missä nyt asuu kansaa, mikä alkuaan oli lähtenyt Poh- jois-Suomesta ja Karjalasta Kreikkaan ja sitten suunnannut matkansa jälleen pohjoiseen ja sekoittanut kielensä niiden ”meidän skyyttiem- me” kieleen, jotka asuivat Asovan meren rantamilla Nämä skyytit asuvat nyt tseremissien maassa noudattaen samaa alkeellista elämän- tapaa kuin lappalaiset ja suomalaiset Tseremissit ovat suomalaista sukua, koska nimittävät itseään suomalaisella sanalla 378

Diodorus Siculukselta Rudbeck muka keksii kohdan, jonka mukaan amatsonien kuningatar Myrina hautasi sodassa gorgoneja vastaan kaatuneet amatsonit hautakumpuihin, jotka yhä löytyvät Suo- mesta Konnevedeltä (Konnavesi) eli Qvena- tahi Naistenjoelta ete-

375 Atlantica III s. 503, 501376 Atlantica III s. 502, 1500-luvulla tavattavat maininnat suomalaisten viemisestä orjuuteen

Perustuvat ehkä tähän Adam Bremeniläisen kuvaukseen. Adam Bremeniläisen kuvauksesta esim. Haavio- Bjarmien vallan kukoistus ja tuho s. 32, 45

377 Atlantica III s. 482, 573—, IV s. 116378 Atlantica III s. 590—592; Grotenfelt, main. kirjoitus s. 525

110

lään ’Amaizo-Jervi’ nimisestä Suomen järvestä Gorgonien Rudbeck sanoo taistelleen niitä amatsoneja vastaan, jotka asuivat Suomessa liki Ruotsin rajaa 379 Kun Diodoros Siculus tahtoo asettaa amatsonit Afrik- kaan, niin lukuisten suomalaisten paikannimien avulla Rudbeck osoittaa Diodoroksen olleen aivan väärässä Amatsonit ovat lähteneet liikkeelle Suomesta, mistä todistavat mm seuraavat paikkakunnat: Lybia Mynämäellä, Myrina-Jerfwi, Maisala ( = neitojen eli amatsonien sali tai asunto), Kumae, Amaiza (Amaisoja), Myrinapaesa, Kanga-Salo ( = kuninkaitten sali) ynnä muut yhtä eittämättömät todisteet Rud- beck ammentaa myös esiin suuren määrän paikannimiä osoittamaan Herkuleen matkoja Suomessa 380

Hamaitsojen naapureina Kemin seuduilla asuivat kimmerit Antii- kin kirjailijain mainitsemat kimmerit ja kimbrit olivat siis lähteneet liikkeelle Kemistä Ptolemaioksen mainitsemat massageetit ovat löy- dettävissä Lapista ja sieltä itään ”aina Mesan jokeen Venäjällä” asti Siksi suomalaiset ja lappalaiset yhä kutsuvat itseään ’meseiksi’ 381 Toi- saalla Rudbeck todistelee, että massageetit (masseos) olisivat suomalaisia, jotka asuivat 61 leveysasteen eteläpuolella Rudbeck haastaa Procopiuksen todistamaan, että myös hunnit ovat saapuneet näyttä- mölle Kemin Lapista 382

Atlanticassa on muitakin viittauksia suomalaisiin paikannimiin kuin yllä esitetyt, ja kaikkialla niitten käyttö on täysin mielivaltaista Rudbeckin pyrkiessä siirtämään koko antiikin tradition Pohjan perille Käsiteltävän teeman kannalta nämä eivät ole juuri antoisia Merkille- pantavaa on Rudbeckin kanta suomalaisten asemasta ihmissuvun alkuhistoriassa Rudbeck rakensi tietenkin sille yleiselle käsitykselle, että ihmissuvun alkuvaiheissa Eurooppa oli tullut Jaafetille, josta ”ovat syntyneet skyyttiläiset ja gööttalaiset” Erityisen keskeisesti Rudbeck selostaa kantaansa Atlantican kolmannen osan 10 kappaleessa Kun ihmiset hajoitettiin eri tahoille kielten sekoituksessa noin v 1758 maailman luomisesta, niin osa heistä saapui pohjoiseen, Ruotsiin Läh- tökohtana on 1 Mooseksenkirjan 10 luvun jakeet 2—5, joiden mukaan ”Jaafetin pojat olivat Goomer, Maagog, Maadai, Jaavan, Tuubal, Mesek ja Tiiras Ja Goomerin pojat olivat Askenas, Riifat ja Too- garma Ja Jaavanin pojat olivat Elisa, Tarsis, kittiläiset ja doodanilai- set; heistä haarautuivat pakanoiden saarten asukkaat maittensa, eri

379 Atlantica III s. 625, 641380 Atlantica III s. 645—646, 693—694381 Atlantica I s. 326—, III s. 339, I s. 247; Grotenfelt, main. kirjoitus s. 523—525382 Atlantica I s. 248, III s. 482, 500, 573—575; Grotenfelt, main. kirjoitus s. 524

111

kieltensä, heimojensa ja kansakuntiensa mukaan ”383 Jakeessa viisi mainitut pakanoiden saaret ovat Rudbeckin mielestä Englanti, Irlanti, Ruotsi Tanska ja Suomi Ketkä mainituista esi-isistä asuttivat ensinnä Ruotsin ja Suomen? Profeetta Hesekielin kirjan luvusta 38 ja 39 Rud- beck löytää todisteet siihen, että juuri Maagog, Goomer, Toogarma, Tuubal ja Mesek asuivat äärimmäisillä Pohjan perillä Rudbeck kiin- nittää huomiota siihen, että Hesekielin kirjassa Gog esitetään Mesekin ja Tuubalin herrana Gogin mukaan ovat useat eri Ruotsin seudut saaneet nimensä 384

Suomalaiset ovat Mesekin jälkeläisiä Hänen mukaansa suomalaiset nimittävät itseään ’meseiksi’ (mesar); finne-nimitys on peräisin ruotsalaisilta Todisteena seuraa joukko enemmän tai vähemmän vää- ristyneitä paikannimiä, esim Mesika ja Maesia Satakunnan pitäjässä Ulvilassa, millä Rudbeck tarkoittaa Nakkilan pitäjän Masian kylää Rudbeck tähdentää, että oikeat skyytit ovat nimenomaan ruotsalaisia, koska itse sanakin on ruotsalainen eli gööttalainen ”eivätkä sitä ym- märrä tai käytä lappalaiset, suomalaiset, virolaiset, puolalaiset, venä- läiset tai tataarit; siksi myös Herodotos sulkee kaikki senlaatuiset kansat skyytti-nimen ulkopuolelle” 385 Kantansa mukaan Rudbeck johdonmukaisesti kertoo skyyttien suurin joukoin muuttaneen Ruotsista mm Suomeen ja Viroon, missä he säilyttivät myös vanhan skyytti-nimensä ja kutsuivat maata Skyytiaksi Aina Eerik Voittoisaan saakka, joka hallitsi koko Venäjää ja eli noin v 980, oli Gog ja Maagog Mesekin (Suo- men) ja Tuubalin (Venäjän tai vendien) herra, ja Kaukasus vuori sekä Tigrisvirta erottivat Gogin ja Maagogin maan Ruotsin Kappado- kiasta Rudbeck katsoo myös aiheelliseksi ottaa kantaa Johannes Mag- nuksen mainintaan Maagogin varhaisvaiheista Skandinaviassa Rud- beck ei näy erityisesti puuttuvan siihen Suomen kannalta kunniakkaa- seen löytöön, että Maagog asui ensin Suomessa 386

Se mikä koskee Suomen aluetta ei suinkaan aina koske suomalaisia kansana Rudbeck joutuu myöntämään, että Johannes Magnus, Messenius, Grotius ja Johannes Loccenius ovat kaikki opettaneet ruotsalaisten esi-isäin saapuneen Araratilta vedenpaisumuksen jälkeen Ve- näjän kautta Suomeen, Lappiin ja Helsinglantiin ja vasta sitten Etelä- Ruotsiin, mistä he ovat edelleen siirtyneet pitkin Eurooppaa Kun näin syntyy sellainen näkökohta, että ruotsalaiset vaellussuuntansa vuoksi

383 Atlantica I s. 224, III s. 174; 1. Moos. 10:2-5384 Atlantica III s. 174—176; Grotenfelt, main. kirjoitus s. 524385 Atlantica III s. 177, I s. 278.386 Atlantica I s. 511, III s. 193, 198—199, 226

112

olisivat muka saaneet alkunsa slaaveista, suomalaisista tai lappalaisista, joilla on aivan toinen kieli kuin ruotsalaisilla ja jotka eroavat näistä myös tapojensa osalta, ja kun ruotsalaisille antaisi suurempaa kunniaa se, että he olisivat saapuneet Kreikan, Saksan ja Tanskan kautta, niin Rudbeck huomauttaa, että muuton tapahtumisaikaan eri maat eivät vielä olleet viljeltyjä eivätkä minkään kansojen hallussa, joten silloin eivät Italia, Kreikka, Saksa tai Ruotsi näyttäneet sen paremmilta kuin Lappi, Suomi tai Venäjäkään Siksi täytyy vain pitäytyä sekä kotimai- siin että antiikin historioitsijoihin, jotka yksimielisesti osoittavat kulku- suunnan Suomen kautta oikeaksi Kuten jo amatsoniteoria osoittaa, suomalaissukuiset amatsonit ovat selvästikin vähäarvoisempaa jouk- koa kuin skyyttiläissukuiset, ja Rudbeck tekee eri paikoissa selvän eron suomalaisten ja skyyttien välillä Koska suomalaiset polveutuvat Mesekistä, niin jo Raamatunkin perusteella Rudbeck voi päätellä, että suomalaiset ovat jo varhaishistoriansa aikana olleet Ruotsille alistet- tuina, ja hän nimenomaan toteaa tämän alistussuhteen suomalaisten ja skyyttien välillä olleen ainaisen 387 Muiden historioitsijoiden katsoes- sa ristiretket lopulliseksi käänteeksi Ruotsin ja Suomen välillä Rud- beck ei piittaa niistä mitään

Rudbeckin mukaan kansojen tärkeimmät tunnusmerkit, kun nii- tä oli eroteltava toisistaan, olivat niitten kieli ja historia Kieli on näistä tärkeämpi ominaisuus 388 Jo teoksensa ensi osassa hän katsoo, että lapin, viron ja bjarmien kieli on alkuisin suomen kielestä, joka siten on tietynlainen peruskieli Lapin lähtökohtaa suomesta Rudbeck toistelee eri yhteyksissä tukien käsitystään sekalaisin sanavertailuin 389

Suomi on aivan erikoislaatuisensa kieli, mistä mm johtuu, etteivät suomalaiset osaa lausua sanan alussa kahta konsonanttia vaan sanovat esim ’kyytia’ ’skyytian’ asemasta jne Tämä 1600-luvulla tavallinen havainto ei estä sitä, että Rudbeck monin paikoin käsittelee suomalaista kieliaineistoaan aivan mielivaltaisesti 390

Lukuunottamatta suomalaisten alkuhistoriaa, jota Rudbeck kehit- telee edelleen Maagogista eteenpäin, hänen teoksessaan ei nimenomaan suomalaisten varhaishistorian kuvaan ole juuri muuta merkit- tävää Suomalaisten tarukuninkaista hän mainitsee ohimennen Saxoa lainatessaan Tengilin liittämättä mukaan omia kommentteja Islanti- laiselta Arngrimus Jonaelta hän on löytänyt kuningas Poren tai Bo-

387 Atlantica III s. 728388 Atlantica I s. 15—16, 39—40, 48—54, III s. 170 ym389 Atlantica I s. 54—55, 272, II s. 246, III s. 212390 Atlantica III s. 300, 353, 372, 479, 502, 693, Grotenfelt, main. kirjoitus s. 523

113

ren joka on gööttalaisten, suomalaisten ja Kvenlannin kuningas 391 Suo- malaisten ominaisuuksiin ja elämäntapaan viitataan siellä täällä, mutta näistä lisistä ei löydy uusia piirteitä suomalaisten historiallisiin vaiheisiin

Lopuksi on kiinnitettävä huomiota niihin yhteyksiin, joihin Rud- beck asettaa Suomen Finland-nimen, mikä uskonpuhdistus- ja suurvaltakauden tulkinnoissa saattoi pitää sisällään ylistelevän käsityksen maan muinaisvaiheista Fenni-vendi-teoriaan on jo edellä viitattu Tul- kiten ajan Plinius-painosten Eningian muitten tavoin Fenningiaksi Rudbeck päättelee nimen tarkoittavan samaa kuin ’Feninge, rämeinen maa’ 392 Hän ottaa myös kantaa Finland-Vinland teoriaan, jonka lähtö- kohdaksi hän esittää Adam Bremeniläisen maininnan Vinlandista, mitä Rudbeck aluksi ilman muuta pitää Ruotsin pohjoisimpana osana (öf- werst i Swerige, som är Finnland) Teoksensa ensimmäisessä osassa Rudbeck arvelee, että Adam Bremeniläinen on vain otaksunut Fin- land nimen saaneen alkunsa ’vin’ sanasta ja tarkoittavan ’vinland’, viinimaa, missä muodossa Finland on myös useissa vanhoissa saa- goissa, mm Snorrella Mutta Atlantican kolmannessa osassa Rudbeck on muuttanut käsitystään, kuten hän avoimesti esittää Hän on saanut tietää, että pohjoisessa kasvaa uskomattomat määrät pieniä villejä viinimarjapensaita, ”joiden marjat ovat paljon suurempia kuin niissä pensaissa, joita uutterasti istutamme täällä etelässä puutarhoihimme” 393

Rudbeck ei osaa ratkaista havaitsemaansa pulmaa, miten tämä on ilmaston kannalta mahdollista Näistä viinimarjoista on tehty Lapissa, Helsinglannissa ja Suomessa viiniä, ja marjoja on nautittu muutenkin Sen seikan, että Adam Bremeniläisen kuvauksen Viinimaasta täytyy tarkoittaa Suomea, todistaa vielä sekin, että Adam mainitsee viljan siellä kasvavan kylvämättä Näin ei ole laita Grönlannissa, mikä saattaisi muuten tulla kysymykseen, mutta kylläkin Suomessa, missä kas- kia ei viljellä kuten muita peltoja ja missä siis voidaan sanoa viljan kasvavan kylvämättä, koska ensimmäistä kaskisatoa leikattaessa jyviä karisee niin paljon, että maahan jää riittävästi siementä seuraavan vuoden satoa varten 394 Eräässä kohdassa Rudbeck näyttää käsittävän mahdollisesti suomalaisia tarkoittavaksi ajattelemansa ’fennones’ ter- min samaksi kuin foinikialaiset,395 mutta asiaa ei suomalaisten kannalta silti lainkaan analysoida

391 Atlantica IV s. 83, I s. 230392 Atlantica II s. 487393 Atlantica I s. 184, III s. 508394 Atlantica III s. 508—509395 Atlantica III s. 737

114

S u o m e s s a t o i m i n e i t a t a i s u o m a l a i s i ak i r j o i t t a j i a

Mikael Wexionius

Jos Messeniuksen Scondia ja Riimikronikka olisivat välittömästi ilmestyneet painosta, niin todennäköisesti ainakin Turun akatemiassa opiskeleva nuoriso olisi saanut perusteellisen kuvan isänmaansa men- neisyydestä Ainutkaan suurvalta-ajan tuote ei sisällä niin laajaa Suo- men historian materiaalia kuin nämä teokset Mutta ne jäivät käsikir- joituksina virumaan arkiston kätköön ja saavuttivat sen vuoksi vain rajoitetun lukijakunnan sekä vaikutuksen Suurempi välitön merkitys oli niillä tuotteilla, jotka onneton historioitsija ennätti saattaa paino- asuun ennen karkoitustaan Kajaaniin

Mutta Suomen kamaralla syntyi 1640-luvulla ja seuraavan alussa sellaista tuotantoa, jolla tuli olemaan aivan välitöntä vaikutusta Tämä oli Turun yliopiston ensimmäisen historianprofessorin Mikael Wexio- niuksen aherruksen tulosta Tärkein tässä käsiteltävässä mielessä oli epäilemättä yliopiston perustamisen jälkeen ensimmäinen Suomessa kirjoitettu maantieteellis-historiallinen Ruotsin valtakunnan kuvaus ”Epitome descriptionis Sueciae, Gothiae, Fenningiae et subiectarum provinciarum” 396 Epitomea on suomalaisessa tutkimuksessa historiankirjoituksen historiassa varteenotettavalta kannalta käsitellyt A A A Laitinen Wexioniusta koskevassa väitöskirjassaan: sen kansallisia nä- kökohtia Eric Anthoni aikaisemmin mainitussa erikoistutkimuksessaan ja viimeisimmäksi kokoavalla tavalla Armas Luukko Suomen historian 1600-luvun yleisesityksessään 397 Suurvalta-ajan historiankuvan ymmär- tämisen kannalta Epitome on varsin keskeinen ja antoisa Se on vaikuttanut erittäin suuresti Turun yliopiston piirissä, kuten akatemiassa laadittujen väitöskirjain lähdemateriaali helposti osoittaa Schyberg- sonin mukaan teosta luettiin ahkerasti yliopistossa ja se ”kuului epäi- lemättä tutkintovaatimuksiin”, ja Luukon mukaan ”Epitomen isän- maallisella hengellä oli tietenkin merkitystä yliopistollisessa kasvatus- ja opetustyössä” 398

396 Michael Wexionius, Epitome etc, Aboae 1650397 Rein, Bidrag (Suomi 1841) s. 25—; A.A.A. Laitinen, Michael Wexionius-Gyldenstolpe I.

Helsingissä 1912; Anthoni, Den tidigare finländska historieskrivningens syn på de nationella förhållanden s. 82—; Armas Luukko, Suomen historia 1617—1721. Porvoo 1967 s. 414—416

398 Schybergson, Historiens studium s. 16; Anthoni, Den tidigare s. 82; Luukko, Suomen historia 1617—1721 s. 416

115

Uskollisena oman aikakautensa tavalle käsittää historia elämän- ja valtioviisauden kouluksi Wexionius julkaisi väitöskirjoja, jotka käsit- televät myöhemmittäin arvioiden etiikkaa, filosofiaa, juridiikkaa ja valtio-oppia Historian aines tämän historianprofessorin tuotannossa Epitomea lukuunottamatta sisältyy näihin, sikäli kuin sitä on käytetty Epitomen ymmärtämisen kannalta on pantava merkille, että eräät sen historialliset näkökohdat sisältyvät jo 1645—46 väitöskirjoina julkaistuun Politica praecepta teokseen 399 Politicasta löytyvät — joskin tosin vähälukuiset — viittaukset Suomen historiaan eivät sinänsä ole niin tärkeitä kuin se seikka, että ne osoittavat Wexioniuksen opetus- tehtävässään joka tapauksessa rakentaneen historian pohjalle ja toden- näköisesti siis luennoissaankin tuoneen vastaavia, myös Suomen historiaa koskevia, näkökohtia esiin Politicassa esitettyihin tietoihin palataan jäljempänä Epitomen tarkastelun yhteydessä

Wexioniuksen Epitome on nimenomaan vakavasti otettava tutkimuksen tulos, joka on ymmärrettävä ja tulkittava oman aikansa ajatus- kuluista lähtien ilman, että tekijää lähdetään moittimaan kritiikittö- myydestä, metodin puutteesta tai mielikuvitukseen turvautumisesta Wexioniuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli nimenomaan historian laatiminen, kuten ilmenee hänen kirjeistään Pietari Brahelle v 1646 ja 1647 Jälkimmäisessä hän kertoo aikovansa ”laatia isänmaan historian kompendiumin, johon otetaan lyhykäisesti tarpeellisin ja varmin (eh- käpä myös mainiten jotain erityisesti kuuluisista miehistä), minkä esitän akateemiselle nuorisolle ensi tilassa” Brahe ilmoitti yliopiston konsistorissa Wexioniuksen tulevan kirjoittamaan ”Ruotsin ja Suo- men historian” 400 Ilmoitus tehtiin samassa yhteydessä, missä kreivi kertoi Simon Kexleruksen laativan tulevan vuoden almanakan Asian- omaisten on täytynyt keskustella aikeestaan kreivin kanssa aikaisemmin, ja Eino E Suolahti päätteleekin, että Pietari Brahe on ollut virikkeen antajana tälle tutkimukselle 401 Kun Brahen tapainen laajatietoinen ja opillisesti erittäin sivistynyt mies puhui konsistorissa historiasta eikä valtakunnan kuvauksesta, niin teoksen suunnitelma on nimenomaan ollut historian alaan kuuluva

Käytännössä tulos ei kuitenkaan täysin vastannut suunnitelmaa

399 Politica praecepta ad statum imp(erii) Gothico Svetici accommodata, domesticisq; passim exemphs illustrata. Quae 12 disputationibus comprehensa studiosae politices juventuti in regia Academia Aboensi publice proposita sunt a Michaele O(lai) Wexionio. Aboae (1646) Nimiölehden ajoituksesta ks. J. Vallinkoski, Turun akatemian väitöskirjat 1642—1828. 5 s. 572.— HYKJ 30, Helsinki 1966.

400 Laitinen, Michael Wexionius-Gyldenstolpe s. 163401 CAAP I:2 s. 372; Eino E. Suolahti, Ruotsin ajan oppihistoria s. 487

116

Gabriel Rein määritteli Epitomen olevan silloisen Ruotsin ”maantieteellinen, tilastollinen ja historiallinen kuvaus”; Schybergson arvioi, että ”se ensi sijassa on maantieteellinen kuvaus Ruotsin valtakunnasta, mutta siirtyilee alituisesti historian alueelle, jolloin tekijä tosin sangen vähäisessä määrässä osoittaa lähteiden punnitsemisen (granska) kykyä”,402 ja Laitinen on vihdoin pyrkinyt analysoimaan Wexioniuksen käyttämän metodin luonnetta

On sangen ilmeistä, että Epitome sisältää sekä maantiedettä että historiaa Se mikä on maantieteellisten tosiasiain kuvausta, on käsi- tettävä maantieteeksi; tapahtumat ja asiat, joita on tarkasteltu aika- perspektiivissä, joudutaan hyväksymään historiaksi Laitinen on esit- tänyt parikin varsin varteenotettavaa näkökohtaa asettaessaan Epito- men ensimmäisen kirjan kohdalla kysymyksen, onko Wexionius aiko- nut esittää pääasiassa Ruotsin maantiedettä vaiko myös historiallista maantiedettä, ja todetessaan, ettei siihen aikaan ”yleensä ’historiallinen’ sanaa käsitetty sellaisena kuin me sen käsitämme” Kun Wexio- niuksen runsaasti lähteinään käyttämät Andreas Buraeus ja Lauren- tius Paulinus Gothus esittävät oman aikansa maantiedettä, niin he liittävät mukaan runsaasti historiaa 403 Voisi sanoa, että Wexioniuksen työssä historia tulee mukaan siitä välttämättömyydestä, ettei monia maantieteeseen kuuluvia seikkoja, kuten hallinnollisia jakoja, maakunnallisia ja kansallisia eroavuuksia ynnä muita seikkoja yksinkertaisesti voi ymmärtää ilman menneisyyden mukaan tuomista

Wexionius on valinnut maantieteen esittelylleen Epitomen ensim- mäisessä kirjassa perusteen, joka eroaa huomattavasti hänen lähteit- tensä käyttämästä, kun hän esittää Ruotsin maantieteen jakoperusteeksi viisi vanhaa valtakuntaa: Svecian, Gothian, Vermian, Helsin- gian ja Finlandian eli Suomen Vaikka nämä mainitsee jo Ericus Olai kronikassaan ja mm Laurentius Paulinus Gothus, niin kukaan ei ra- kenna maantieteen kuvausta tälle pohjalle, joten Laitisen mukaan We- xionius ei saanut tätä jaottelua kirjallisuudesta Edelleen ei ollut sellaista ’luonnollista’ syytä, mikä olisi vaikuttanut Wexioniuksen ratkaisuun, joten viisijaon valinnan on täytynyt vaikuttaa Wexioniuksen halu käsitellä maantiedettä historiallisesti 404 Tähän haetulta vaikutta-

402 Rein, Bidrag till finska häfdateckningens historia s. 26; Schybergson, Historiens studium s. 14

403 Laitinen, Michael Wexionius-Gyldenstolpe s. 212—213. Joskin Laitisen pohdiskelu Wexio- niuksen suhteesta historialliseen maantieteeseen vaikuttaa hieman haetulta, niin hänen käsi- tyksensä Epitomen luonteesta on perusteltu; Laitisen tutkimuksen pahimpana puutteena lienee se, että Epitomea analysoitaessa on sivuutettu Wexioniuksen muu tuotanto lähes täysin.

404 Laitinen, Michael Wexionius-Gyldenstolpe s. 172, 216—217

117

vaan päättelyyn ei täysin voi yhtyä, sillä jos Wexionius edeltäjiensä tavoin oli kyvytön tarkkaan rajanvetoon historian ja maantieteen välillä, niin juuri silloinhan vanhan viisijaon soveltaminen tarjoutui luonnolli- sena ratkaisuna sille, joka pyrki saamaan erityisesti esiin myös Suomen osuuden valtakunnan maantieteessä Tällainen pyrkimys epäilemättä johti Wexioniusta, joka on antanut Suomelle huomiotaherättävän ko- rostetun aseman jo teoksensa otsikossa Valitsemalla jakoperusteeksi Ericus Olain tarjoamat viisi valtakuntaa Wexionius voitti vielä senkin edun, ettei Suomen sivumaa-asema mitenkään asian historiallisessa tar- kastelussa hävinnyt, koska Suomelle voitiin juuri sen ajan metodia käyt- täen luoda selvästi omintakeinen ja pitkään Ruotsin historiasta joltisenkin riippumaton menneisyys On mitä todennäköisintä, että juuri Ericus Olain kronikan käyttö on ratkaissut Wexioniuksen kannan Politica praeceptan seitsemännessä väitöskirjassa ”De bonis regni sive reipublicae” (1645) on Ruotsin valtakunnan jakoa koskeva selvitys,405

joka nojaa täysin historiaan Siinä mainitaan valtakunnan provinssi- jaon eri aikoina vaihdelleen Wexioniuksen mukaan mm Messenius ja Olaus Petri luettelevat 11 kuningaskuntaa, joihin kuuluvat mm Fenningia, Biarmia, Finmarchia ja Scrifinnia Ericus Olai — siis We- xioniuksen mukaan — osoittaa kuitenkin pitkäaikaisimmaksi (spa- ciosissimum) viisijaon 1) Fenningia, 2) Helsingia, 3) Svecia 4) Gothia, 5) Vermelandia ”Historioitsijani pysyvä mielipide on se, että suomalaisilla ja gööttalaisilla on ollut eri alueensa ja kuninkaansa eril- lään svealaisista”, todetaan Wexionius-Curnoviuksen väitöksessä, mi- kä osoittaa Wexioniuksen Epitomessa kulkevan jo viitisen vuotta aikaisemmin valitsemaansa tietä

Suomen historiaan Wexionius puuttuu suoranaisesti jo Epitomen ensimmäisessä kirjassa, missä hän puhuu ”Suomen valtakunnasta yleensä” (De Fenningiae Regno in genere) Regnum sanan käyttö ei ole satunnaista vaan johdonmukaista seurausta yleisestä jakoperus- teesta Samaa osoittaa Wexioniuksen ensimmäinen lause otsikon jäl- keen: ”Sveogoottien valtakuntaan liitettyä Fenningiaa kutsutaan ny- kyään suuriruhtinaskunnaksi Historiat mainitsevat sillä olleen muinoin kuninkaita, ja Ptolemaios todistaa sen (alueen) ulottuneen Veik- seliin saakka” Suomi sijaitsee Itämeren, Suomenlahden (Venedicum, fennicum), Pohjanlahden ja Lapin välissä Selostettuaan Suomen vaa-

405 Michael Olai Wexionius — Johannes Hen(rici) Curnovius. Disputatio politica VII. De Bonis regni sive reipublicae. Aboae 1645 cap. X.

118

kunaa Wexionius todennäköisesti Andreas Buraeusta lainaten406 kertoo asukkaiden nimittävän maataan ’Swomi’, ’Swomima’, mikä tulee sanasta ’suomu’ tai ’suo’, tai kuningas Sumblista — tekijä haluaa vaie- ta Semistä, jonka Aasiasta muuttaneina jälkeläisinä suomalaisia pide- tään Latinaksi maata nimitetään Pliniuksen mukaan Fenningiaksi ja kansaa Tacituksen mukaan fenneiksi Wexionius lukee tässä Pliniuk- sen Eningian Fenningiaksi aikalaistensa tapaan 407 Nimestä esiintyy usein myös muoto Finland ja Finlandia Ruotsiksi maata kutsutaan Finland, joko sanoista ’fijn’ (hieno) tai ’Fiende’ (vihollinen), tai sanasta ’finna’ (löytää), ”koska se on syrjästä keksitty” Wexionius on kiinnittänyt nimikysymykseen huomiota jo Politicassa Viitaten Ziegleriin, Cluveriukseen ja Paulus Baaziukseen hän sanoo useiden tutkijoiden pohtineen sitä Hän ei pidä luultavana, että johto sanasta ’Fiend’ ja merkitys ’vihollismaa’ olisi oikea, vaan nimi johtuu sanasta ’Fijn’, siis ’hieno’, ’hedelmällinen’ 408

Vasta näiden historiatietojen jälkeen Wexionius siirtyy maan luonteen esittelyyn, mille hän antaa suunnilleen yhtä paljon tilaa Etymologiani selvittely on asian historiallista käsittelyä samoin kuin mukaan otettu vaakunain selostus, jonka menettelyn Wexionius on voinut lamata suoraan Paulinus Gothukselta Wexionius puuttuu suoranaisesti suomalaisten esivaiheisiin Suomenlahden nimitykset osoittavat hänen kuuluvan fenni-vendi sanat rinnastavaan koulukuntaan Lukuunottamatta Vinland teoriaa Wexionius tulee aivan lyhykäisesti koonneeksi kaikki liikkeellä olleet selitykset Finland- ja Suomi-nimitysten alkuperästä

Wexionius huomauttaa, ettei Pohjanmaasta synonyymisesti käy- tetyn ’Cajanian’ johto ole selvä, ellei se ehkä johdu ’kaino’ sanasta Hän ei nähtävästi tunne Messeniuksen teorioita Kainuusta; ainakaan Epitomessa ei viitata Messeniuksen vankeudenaikaiseen tuotantoon, mutta kylläkin aikaisempiin teoksiin ja mm Adam Bremeniläiseen Pohjanmaan asukkaat ovat svealaisten jälkeläisiä (soboles) ja puhuvat enimmäkseen heidän kieltään 409 Varsinais-Suomi on ollut jo 500 vuotta svealaisvallan alaisena ja Kokemäenkartanon lääni on nimetty vanhan kuninkaallisen Kokemäenkartanon mukaan Hämeenmaa (Ta- wastia, Fenn: Hämenma), jonka nimen Wexionius johtaa ’heimo’ sa-

406 Andreas Buraeus, Orbis arctoi, Imprimis Regni Sveciae Nova & accurata Descriptio. Hol- miae 1631 auk. K3

407 Wexionius, Epitome Lib. I cap. XXII; Schybergson, Historiens studium s. 14; Rein, Bidrag s. 26408 M.O. Wexionius—Johannes Henr. Curnovius, Disputatio politica VII De Bonis regni sive

reipublicae. Coroll. III; Wexionius, Epitome Lib. I cap. XXII409 Wexionius, Epitome Lib. I cap. XXIII

119

nasta, on 400 vuotta kuulunut Ruotsin kruunun alaisuuteen Hämeen- linnan perusti Birger jaarli voittonsa jälkeen 1250 410Uuttamaata ovat ammoin asuneet suomalaiset, jotka sittemmin väistyivät svealaisten ja helsinglantilaisten tieltä Skandinavian (Scanziae) itäisin alue Kar- jala, minkä nimi tietenkin johtuu ’karjasta’, jakautuu Suomen ja Käki- salmen Karjalaan Suomen Karjalan pääkaupunki Viipuri on vanha ja kuuluisa 411 Vain Ahvenanmaan ja Savon kohdalla Wexionius ei esitä mitään alueen historiaan liittyvää

Wexionius siirtyy selkeään historian kysymyksenasettelun Epito- men toisessa kirjassa, mikä käsittelee Sveo-Gothian ja Suomen kansan ikää ja alkuperää Se seikka, kuinka itse ajattelun ja päättelemi- sen oma muoto sitoo tekijän ajatuskulut ja vie kirjoittajan kestämät- tömiin, mutta silloisittani ottaen täysin järjellisiin ja korrekteihin tuloksiin, näkyy heti ensimmäisestä alaluvusta Wexionius lähtee liikkeelle toteamuksesta, että on joutavaa sotkeutua läpitunkemattoman muinaisuuden pohtimiseen, koska barbaarit laiminlyövät menneisyyden muistiinmerkitsemisen, mikä aiheuttaa asiakirjojen tutkimukselle muuten suomien tukikohtien puutteen Mutta sitten hän päät- telee, että jos ei kerran voida osoittaa kansan alkuperää, niin sen pitkä muinaisuus (antiquitas) tulee näin itsessään osoitetuksi Mitä ly- hyempi aikakausi, sitä nopeammin päästään alkuvaiheisiin (princi- pia) Niinpä Wexionius voi todeta aiemmin esittelemiensä maitten olleen asuttuja jo myriadeja vuosia sitten, ja monet seikat todistavat lisäksi sen puolesta, että niissä ovat majailleet sveogootit ja suomalaiset Nämä kansat ovat nimittäin alkuperäisiä (indigenae) eivätkä toisten kansain tulokkaiden tai vihollisten kanssa sekaantuneita 412

Wexionius käyttää tutkimuksen neljä seuraavaa kappaletta kaikkien niitten kotimaisten ja ulkomaisten kirjailijain sekä muitten todisteiden esittämiseen, missä osoitetaan gööttalaisten ja svealaisten vanha ikä Kun teos tähtäsi opetustarkoituksiin, niin Wexionius on näissä kappaleissa antanut varsin näppärästi sekä gööttiläisen näkemyksen ruotsalaisten komeasta menneisyydestä että tämän menneisyyden läh- teistä, niin että itse kukin lukija saattoi Epitomen kautta hakeutua myös ”alkuperäistodisteiden” pariin Kuudennessa kappaleessa hän siirtyy tarkastamaan suomalaisten ja virolaisten menneisyyttä ulkomaisten lähteiden nojalla; jo ensimmäisessä kirjassa hän on todennut näiden kielen yhdistämien (lingva conjunctos) kansojen saapuneen

410 Wexionius, Epitome Lib. I cap. XXV, XXVIII411 ibidem Lib. I cap. XVII, XXVIII412 ibidem Lib. I cap. I

120

Aasiasta 413 Suomalaisten heimot (nationes) hämäläiset, savolaiset, karjalaiset ja virolaiset ovat mitä vanhinta perää, vaikka heidän enti- syyttään on kirjallisuuden vähäisyyden vuoksi vaikea kuvata Mutta nämä vähäisetkin lähteet riittävät perustelemaan tekijän kannan: ei- hän germaaneistakaan ole sen vanhempaa kirjallista lähdettä kuin Tacitus, joka myös mainitsee suomalaiset Kuitenkin Tacituksen kirjassa mainitun kansan on täytynyt olla olemassa jo kauan ennen kuin roomalainen tekijä on kuullut siitä Wexioniuksen muita todisteita ovat Ptolemaioksen ’phinnoi’ kuvauksessa Sarmatiasta, Jordanesin Scretofennae ja finnaithae sekä Procopiuksen ja Paulus Diaconuksen maininta Scritofinneistä Eipä Pliniuksellekaan ollut tämä kansa tai sen asuma-alue vieras, koska hän kirjoittaa: ”Nec minor opinione Fenningia, ad Vistulam usque fluvium a Sarmatis, venedis, Scyris (forte Scytis leg:) Hirris tradunt” Hirrit Wexionius rinnastaa Har- riaan ja sanoo sen merkitsevän muuatta Viron osaa, ilmeisesti Harju- maata Hän löytää kirjallisuudesta useita todisteita virolaisten muinaisuudesta, mikä välillisesti koitui myös suomalaisten hyväksi, koska kansat ovat samaa juurta Auktoriensa tiedot esitettyään Wexionius erottaa muusta tekstistä johtopäätöksensä: ”Ex hisce paucis Fenno- rum nationes, AEstiorumque gentes non modo antiquas, sed ante plurima etiam secula in exteris notas et celebres fuisse liquidè cons- tat” 414

Hakiessaan kotoisten kirjailijain todistuksia Wexionius turvautuu etupäässä Saxon, Johannes Magnuksen, Meursiuksen, Snorre Stur- lesonin, Messeniuksen, Pontanuksen ja Ericus Olain tietoihin Tulok- sena on neljän suomalaisten kuninkaan, nimittäin Sumblen, Frothon, Tengilin ja Fornjoterin sekä vielä toisessa yhteydessä Finmarkin Ma- tulluksen mainitseminen suomalaisena kuninkaana Sumblen Wexio- nius sijoittaa kolmannelle vuosituhannelle ajassa taaksepäin, siis en- simmäiselle esikristilliselle vuosituhannelle ”ut Chronologi suppu- tant”; Sigtunan kaupungin perustamisen, mikä tapahtui virolaisten ja suomalaisten hyökkäysten torjumiseksi, samanaikaiseksi tapahtumaksi Babylonian Semiramiin ajan kanssa; kuningas Tengilin surmaamisen, minkä Arngrim toimitti, 16 vuosisataa aikaisemmaksi eli Vapahtajan syntymän tienoilla sattuneeksi, ja kuningas Ferniottuksen eli Fornjo-

413 Wexionius, Epitome Lib. I cap. XXX414 Wexionius, Epitome Lib. II cap. VI. Pliniuksella asianomainen kohta vuoden 1561 pai-

noksen mukaan kuuluu: ”Nec est minot opinione Eningia. Quidam haec habitari ad Vistu- lam usque fluvium, a Sarmatis, Venedis, Scyris, Hirris fradunt.” C. Plinii Secvndi Historiae Mvndi Libri XXXVII. Lugduni 1561 s. 166 Lib. IV cap. XIII.

121

terin valtaan tulon varhaisemmaksi kuin Odinin tulon Aasiasta Poh- jolaan Wexionius yhdistää muinaisen Bjarmian sikäli suomalaisten vaiheisiin, että hän nimittää bjarmeja ”äärimmäisiksi Finnian kansoiksi” Vieläpä hän mainitsee Bjarmian kuninkaan Echterin kohta- losta 415 Etenkin tämän kappaleen valossa näyttää siltä, ettei Wexionius ole perillä Scondia illustratan tai Riimikronikan tiedoista, koska hän joka tapauksessa mainitsee Messeniuksen lähdemiehenään viitaten vain tämän Sueopentaprotopolis-teokseen

Wexioniuksen vertaileva kronologia on merkittävä, sillä sekin osoittaa hänen olleen ajanlaskussaan muitten tutkijain tavoin täysin teologisesta ajanlaskusta riippuvainen, minkä täytyi vaikuttaa hänen tuloksiinsa Luultavasti hänen metodisena esikuvanaan tässäkin kohden on Bodinuksen Methodus Jo viimeisessä Politican väitöskirjassa hän Bodinukseen nojaten selittää Maagogin perustaneen Ruotsin valtakunnan 3785 vuotta sitten, jonkin aikaa vedenpaisumuksen jäl- keen 416

Voimakas mielenkiinto kansan ja kielen alkuperäkysymyksiin nä- kyy Wexioniuksella siinä, että hän haluaa tutkia tätä kysymystä niin ruotsalaisten kuin suomalaisten kohdalta aivan erityisenä teemana ja omistaa siksi suomalaistenkin alkuperälle oman kappaleen Voi ajatella tässä ilmenevän patrioottisten pyrkimysten vaikutuksen historiantutkijan työhön sen rinnalla, että kaikki mahdollinen kekseliäi- syys ja oppineisuus käytetään hyväksi, että antiikin kirjailijat voitai- siin valjastaa vetämään oman todistelun vankkureita Epäilemättä, toteaa Wexionius, suomalaiset ovat Aadamin jälkeläisiä ja Nooan sukua varsin läheisessä polvessa Yhtä selvää ei ole, kelle Nooan pojista kuuluu esi-isän asema Haam ei tule kysymykseen, koska suomalaisten ei kerrota417 asuneen koskaan Afrikassa Sen sijaan on järjen mukaista katsoa heidän polveutuvan Seemistä, jolle maan jaossa Nooan poikain kesken ei jäänyt ainoastaan itäosa vaan myös pohjoispuoli (Cluverius, Berossos Chaldaeus) Tällä kohdalla nimitettiin gootin- kielellä Aasian ja Euroopan rajajokea Donia Wanaelfiksi ja ympäröi- vää seutua Wanaheimiksi Snorre Sturlesonin mukaan418 ja siitä tulevat

415 Wexionius, Epitome Lib. II cap. VII416 M. Wexionius — Richardus Rosinus, Disp.politica XII et ultima de mutationibus imperiorum (Aboae 1646) § 21417 Wexonius siis tarkoittaa, etteivät hänen käyttämänsä kirjailijat mainitse tällaista.418 Quo loci Tanais, Asiae et Europae limes, Wanaelff/ tractusque circumjacens Wanaheim/Gothicě olim dicebatur, ut . . . Snor: Sturl: scriptum reliquit.

122

’vanit’ eli ’veenit’ (Wäner), Vandaalit, Venedit ja Vendit hyvinkin yhteensointuvina (haud absonum) 419

Kun kansan asuma-ala laajeni, naapurit alkoivat puhua vendien merestä ja lahdesta Wexionius nimenomaan rinnastaa termit vendien ja fennien lahti (mare et sinum Venedicum/nunc fennicum/), ja haastaa Ptolemaioksen sekä Cluveriuksen tukemaan kantaansa Itäkarja- laiset (ulteriores Carelij) puhuttelevat toisiaan sanalla ’venno’ Sitä suomalaisten muinoin asumaa seutua, mitä nyt hallitsee Moskova, suomalaiset nimittävät Venäjäksi (Wänäjä) Niinpä Tacituksen oli help- po kutsua suomalaisia fenneiksi

Jotkut tahtovat johtaa suomalaiset Maagogin kautta Jaafetista Kuitenkin suomalaisten kieli ja tavat poikkeavat tavattomasti muista Maagogin jälkeläisistä Kuten Messenius myös Wexionius poikkeaa tässä Johannes Magnuksen traditiosta Jos silti sukujohto on ulotet- tava Jaafetiin, niin parhaiten se käy hänen neljännen poikansa Sa- mothe’n kautta, jonka Berossos kertoo v 155 vedenpaisumuksesta perustaneen kelttiläisiä siirtokuntia Joko ovat suomalaiset polveutu- neet Jaafetista tai Samothesta; tämä asia näyttää myös sisältyvän en- nustukseen: Jaafet on asustava Seemin teltoissa

Alkuperältään ikivanhat, jo ensimmäisistä ihmisistä polveutuvat suomalaiset siirtyivät pohjoisille sijoilleen ensimmäisestä kansojen ha- joittamisesta alkaen varovasti ja vähin erin tai sitten tunkeutuivat tänne äkillisesti joko siihen pakotettuina tai omasta tahdostaan We- xionius ottaa avukseen heprean kielen osoittaakseen, että hänen näh- tävästi fenni- tai finni-sanan kanssa samaksi tulkitsemansa heprean ’Phinna’ tarkoittaa syrjäkolkkaa tai äärimmäisyyttä, koska suomalaiset nimittäin asettuivat maanpiirin äärimmäiselle reunalle Heprean ’Hiphna’ tarkoittaa liikkeelle lähtemistä, mikä taas sopisi nopean vael- luksen vaihtoehtoon Kaiken kaikkiaan suomalaiset ovat saapuneet paikoilleen Aasiasta, ja heidät on luettava sarmaatteihin pikemmin kuin germaaneihin Tacitus pohtii turhaan heidän germaanisuuttaan, sillä Solinus sulkee heidät pois germaanien suvusta eikä Pomponius Mela vie germaanien nimeä Veikselin toiselle (siis itäiselle) puolelle Suomalaisten kielen ja tapojen poiketessa tavattomasti germaaneista heitä ei voi johtaa sen enempää ruotsalaisista, tanskalaisista, norja- laisista kuin puolalaisistakaan: Aasiasta he ovat tulleet Siellä tapaa

419 Wexionius, Epitome, Lib. II cap. VIII; Paavo Koponen, Daniel Jusleniuksen Aboa vetus et nova ja sen lähteet. Pro gradu tutkielma, Jyväskylän yliopiston historian laitos (1966) s. 50

123

vieläkin rippeitä suomalaisista, esimerkiksi ’samojeedit’, mikä tarkoittaa yhtä kuin ’suomajetti’ eli ’suomalainen jätti’ (id est Fennus reliquit ) Tacituksen ’fennit’ ja ruotsalaisten ’finner’ tarkoittavat samaa kuin suomalaisten itsestään käyttämät nimitykset ’Suomalaiset’, ’Suomalainen’, mistä taas näkyy heidän olevan Semin jälkeläisiä (Sem- bos) kuten muinaisuuden historiat siellä täällä mainitsevat Vieraat kuullessaan ’Suomi’ sanan itse helposti väänsivät sen ’Sembi’ muotoon 420

Toisen kirjansa johtopäätöksissä Wexionius esittää vielä eräitä merkillepantavia seikkoja Hän toteaa käsitelleensä svealaisia ja gööt- talaisia yhdessä, koska kieli ja tavat osoittavat heidän olevan yhtä kansaa Suomalaisten ja virolaisten rinnastamisen hän on tehnyt samasta syystä Nämä ovat asustaneet toistensa seassa ja ovat samaa al- kuperää, kuten samaten kieli ja tavat todistavat Scritefinnien (Adam Bremeniläinen) tai ScretoFennien ( Jordanes) alkuperää ei Wexio- nius katso maksavan vaivaa selvittää, koskapa nämä eivät ole muita kuin suksia käyttäviä Pohjolan asukkaita, etenkin lappalaisia, jotka näyttävät olevan suomalaisten jälkeläisiä Jordaneen kuvauksen mukaan Niinpä lappalaistenkin korkea ikä kansana on selviö Wexio- nius ei suinkaan tahdo väittää, että nämä pohjoiset kansat olisivat kal- dealaisia kansoja vanhempia, joista heprealaiset eroavat ainoastaan kielensä puolesta, sillä nämä ovat vanhimmat kaikista ei vain Moo- seksen vaan myös monien muiden heprealaisten kirjailijain (inter- pretes) mukaan Mutta pohjoiset kansat ovat kuitenkin vanhempia kuin läheisemmät tai kaukaisemmat naapurikansat 421

Kun Wexionius kolmannessa kirjassa käsittelee valtakunnan kie- liä, hän otaksuu, että iältään vanhan kansan kieli on myös vanha Eikä heprean kieltä lukuun ottamatta olekaan mitään toista kieltä, jonka muistomerkkien ikä olisi yhtä korkea kuin gootinkielen Wexionius käyttää normaalia metodiaan nojaten sekä antiikin auktoreihin että parhaisiin historioitsijoihin”, mutta käyttää myös itsenäisesti tieto- aineistoa, jota hän pitää ilmeisesti yleisesti tunnettuna, koska hän ei mainitse lähdettä huomauttaessaan, ettei Odin Aasiasta tultuaan kerrassaan voinut vaihtaa kieltä toiseksi, vaikka uuden uskonnon tulo pakanuuden tilalle toi mukanaan joitain uusia sanoja Suomalaisten kannalta on mielenkiintoista, että Wexionius lainaa teokseensa lau- seen: Lingva enim gentis tám facilè non excinditur” — eihän kansan

420 Wexionius, Epitome Lib. II cap. VIII. Wexionius on tässä Andreas Buraeuksen ja Lauren- tius Paulinus Gothuksen teosten linjalla.

421 ibidem Lib. II cap. VIII—X

124

kieltä niin helposti hävitetä 422 Sikäli kuin suomalaisia olisi yritetty myös kielellisesti ruotsalaistaa, olisi tuskin ollut järkevää ottaa mukaan tämmöisiä toteamuksia yliopistolliseen oppikirjaan, joka todella kului akateemisen väen käsissä kuin hyväkin katkismus

Aivan vastaavalla tavalla kuin suomalaisilla kansana on Wexio- niuksen käsittelyssä tasa-arvoinen ja itsenäinen sija muinaisten sveogoottien rinnalla käsitellään myös Suomen kieltä Suomen kielen alue on muinoin ulottunut Veikseliltä Valkealle merelle, Pohjanlahdesta tai peräti Pohjoisesta jäämerestä Donille Hämäläiset puhuvat suomea puhtaimmassa muodossa, mutta rannikolla puheeseen on sekaantunut svetisismejä Karjalaiset käyttävät kuitenkin hieman poikkeavaa pu- heenpartta Virolaisten puhe eroaa jo paljon enemmän Suomen kieli on erityinen alkukieli: ”Fennicam verò lingvam peculiarem et origi- nalem esse patet” Sitä ei voi nimittäin johtaa mistään muusta kieles- tä, sillä joskin jotkut sanat näyttävät johtuvan kreikasta ja hepreasta tai muista kielistä, niin on paljon enemmän niitä, joita ei voi johtaa mistään Kielellä on myös omintakeiset muotonsa ja ääntämyksensä, millä se eroaa kaikista muista kielistä 423 Wexionius voi tuskin puhua omaan laskuunsa suomen kielen yhteyksistä pyhiin kieliin, vaan hänen täytyy käyttää jotain Turun akatemiassa liikkuvaa käsitystä hyväk- seen Luultavasti Turussa oli jo 1640-luvulla muodostunut koulu- kunta, joka haki pyhien kielten ja suomen yhtäläisyyksiä

Wexioniuksen painiskelu suomen kielen ominaisuuksien kanssa tuo jälleen esiin tutkimusta silloin vaivanneen sisäisen lähdekritiikin puutteen Kun äänteet F, B ja D esiintyvät ylen harvoin suomen kie- lessä, niin Wexionius tekee muistutuksen: Reperitur tamen in antiquis Historiis Rex Suec: Valander uxorem ex Fenningia duxisse, nomine Driwa, ut habet vetus Chronic Sveciae Selvästikään ei Wexioniuksen mieleen ole juolahtanut epäillä lähteen Finland-nimeä mitään muuta kuin Suomea tarkoittavaksi Tämä tieto ei sovi hänen pyrkimyksiinsä esittää yleinen sääntö, mutta hän katsoo velvollisuudekseen mainita siitä lukijalle; näin hän tietysti voittaa myös tarkkuutta lukijan sil- missä 424 Chronicon Finlandiaen laatijalla havaitaan vastaavanlaisia vaikeuksia

Johdonmukaisesti suomalaisten muinaisuudesta omaksumansa nä- kemyksen kanssa Wexionius lukee liivin kielen (Livonica) olevan

422 Wexionius, Epitome Lib. III cap. I423 ibidem Lib. III cap. IX424 ibidem Lib. III cap. 9. Valanderin ja Drivan tarina on Wexioniuksella vielä laajemmin

Lib. IX cap. 1

125

samaa perää suomen kanssa, ja hän on myös löytänyt kirjallisuudesta tiedon siitä, että muinaiset preussilaiset olisivat puhuneet liiviä aikoi- naan Ja ”kuten lappalaisten kansa näyttää saaneen alkunsa suomalaisista, siten myös kieli on yhdenmukainen” 425 Kun preussilaiset Messe- niuksella kuuluvat muinaisiin ”vendeihin”, niin on mielenkiintoista havaita, että Wexionius tavallaan liittää tämän kansan suomensukui- siin entisten kieliojojen nojalla Näin hän lähestyy Messeniuksen ajatuskulkuja täysin oman päättelynsä varassa

Kun Wexionius käsittelee sveogoottien ja suomalaisten muinaisia tapoja, hän filologisen metodinsa avulla piirtää myös kuvan suomalaisten muinaisesta hallinnosta, minkä lisäksi hän lienee ensimmäinen, joka tekee johtopäätöksiä Suomen erillisen aseman vaikutuksesta Suo- men hallinnon rakenteeseen ruotsalaisaikana Epitomessa hän joutuu näihin selvityksiin siksikin, että jo Politicassa Suomi on liitetty muitten maakuntien mukana siihen joukkoon, jolla katsotaan olleen omia maakuntalakeja 426

Osoittaa Wexioniuksen rehellistä tutkijanotetta, kun hän suomalaisten vanhimmasta yhteiskuntajärjestyksestä ja tavoista selvitystä tehdessään muistaa sen, mitä Tacitus heistä sanoo Kun kuvaukseen viitataan alituisesti vielä 1700-luvullakin, niin tuo kappale lienee syytä lainata Linkomiehen suomennoksesta tähän: ”Fenneille on ominaista ihmeellinen alkukantaisuus ja viheliäinen köyhyys Heillä ei ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuu- sijana maa Ainoa toivo on nuolissa, joita he raudan puutteessa varus- tavat luukärjillä Metsästys elättää samalla tapaa sekä miehiä että nai- sia Nämä näet seuraavat kaikkialle miehiä ja vaativat osan saaliista Eikä lapsilla ole muuta suojaa petoja tai sateita vastaan kuin jonkinlainen oksista punottu katos Sinne palaavat työkykyiset, se on van- husten turvapaikka Mutta tällaista elämää he pitävät onnellisempana kuin huokailla pelloilla, nähdä vaivaa talojen rakentamisessa sekä toi- von ja pelon vaiheilla huolehtia omasta ja vieraasta omaisuudesta Tur- vassa ihmisiltä ja turvassa jumalilta he ovat saavuttaneet vaikeimman päämäärän, nimittäin sen, ettei heidän ole tarvis mitään toivoa” 427

Wexioniuksen analyysi Tacituksen kuvauksesta luo melkoisesti valoa hänen lähdekritiikkiinsä Hän toteaa nykyhetken kannalta Taci- tuksen tiedot vääriksi, mikäli niiden pitäisi tarkoittaa suomalaisia

425 Wexionius, Epitome Lib. III cap. 11—12426 M. Wexionius—Simon C. Anglenius, Disp. politica VIII De Legibus & Judiciis etc (Aboae

1645) cap. XVI427 Tacitus, Germaania. Suom. Edwin Linkomies (Porvoo 1952) s. 72—73 § 46

126

Suomalaisten alkukantaisuutta vastaan sotii heidän oppivaisuutensa ja ystävälliset tapansa, joita he osoittavat kotona ja vieraissa Niinpä Jordanes kutsuukin heitä skandinaaveista lempeimmiksi, ja virolaisia, joiden kieli ja tavat ovat suomalaisia lähellä, hän kuvaa ihmisistä rau- hallisimmiksi (pacatum genus hominum omnino) Suomalaisten hir- muista köyhyyttä vastaan todistavat Wexioniuksen itse kuudennessa, valtakunnan mahtavuutta, rikkautta ja tuloja käsittelevässä kirjassa antamat tiedot Entä aseitten, hevosten ja asuntojen puute? Kuka tahansa näkee, että nyt on toisin: kuvaus kuten seuraavatkin tiedot vaat- teista, ravinnosta ja makuusijasta soveltuvat paremmin lappalaisiin Mutta semmoinen elämäntapa kuin Tacituksen kuvauksessa oli kyllä kaikkein varhaisimmilla ihmisillä Wexioniuksen mukaan suomalaisten vastaavat elämäntavat ovat varsin puolustettavia ja sivilisoituneita Hän toteaa, ettei ollut mikään ihme, jos Tacituksen aikainen kirjoittaja erehtyi, koska kansa (suomalaiset) oli vähän tunnettu ja Taci- tuksen täytyi turvautua toisten kertomuksiin ja epämääräisiin huhui- hin 428 Wexioniuksen lähdekriittinen periaate, että silminnäkijän ja aikalaisen kuvaus on luotettavin, näkyy selvästi

Kun Epitomessa esitetään suomalaisten muinaisia kuninkaita, niin nämä merkitsevät luonnollisesti omaa hallintojärjestelmää Vaikka historiat eivät kerrokaan suomalaisten muista virkamiehistä, niin niistä ovat jääneet kertomaan virkain nimitykset Tällaisia omaan hallin- nolliseen järjestykseen viittaavia termejä ovat ruhtinas, kuningas, päämies, opas, ratsasmies sekä kokonainen ’sota’-pesue: sota, sota- mies, sotalainen ja sotaketo Epäilemättä on myös ollut muita sekä siviilihallinnon että sotilasarvoja Suomen jouduttua Ruotsin yhteyteen paikallinen kirkollinen ja poliittinen hallintovalta siirtyi piis- poille, minkä Ruotsin lain kuninkaankaaren kuudes luku todistaa 429

Jo sveogoottien aikaisempaa hallintoa kuvatessaan Wexionius kertoo, kuinka seitsemännellä vuosisadalla elänyt Upsala-kuningas Eerik Amundinpoika on pitänyt hallussaan Suomea, Karjalaa, Viroa ja Kuu-

rinmaata, mistä vielä Olavi Sylikuninkaan aikana todistivat eräiden varustusten ja rakennusten jäännökset Tarina on poimittu Olavi Py- hän saagasta Snorrelta 430 Sveogoottien kuningasluetteloon sisältyvät myös maininnat kaikista kolmesta ristiretkestä sekä Eerik Voittoisan Suomen valtauksesta 431 Tiedot ovat niin lyhyessä muodossa ja esiinty-

428 Wexionius, Epitome Lib. IV cap. II429 ibidem Lib. V Cap. XI430 ibidem Lib. V Cap. II, Lib. IX Cap. I c 102; Sturlasson, Norges konungasagor II s. 132431 ibidem Lib. IX C. I, C. 90, 102, 108, 111

127

vät niin monissa lähteissä, että Wexionius on voinut saada ne valmiina miltei mistä tahansa Suomen keskiajasta Wexioniuksella on sangen yksityiskohtaista aineistoa Kymmenenteen kirjaan otettu luettelo Suo- men piispoista on lainattu miltei yksinomaan Messeniuksen piispain- kronikasta, kuten ilmenee sekä aineksen että monin paikoin sanojen valinnastakin Kuitenkin hän on tuntenut myös Juustenin kronikan, koskapa viidennen piispan Beron kohdalla Messenius selittää hänet Eerik XI:n kansleriksi, kun taas sekä Juustenin kronikka että Wexio- nius yhtä lailla puhuvat Eerik II:sta, ja myöhempää keskiaikaa käsit- televässä osassa Wexionius esittää tietoja, joita on Juustenilla, mutta ei Messeniuksella 432

Wexionius tekee vielä pari Suomen varhaishistorian kannalta mer- kittävää havaintoa, kun hän huomauttaa Suomen muinaisten kuninkaiden olleen siksi mahtavia, että he pystyivät osoittamaan valtansa paitsi omilla rajoillaan myös naapurissa, kuten esimerkiksi auttaessaan Bjarmian kuningasta, joka pakeni Finmarkin (Wexioniuksen Suo- meksi otaksuman) Matulluksen luo Kuten Saxo kertoo, Matulluksen jousimiehet tuottivat Ragnar Lodbrokin sotajoukolle pahanpäiväisen tappion 433 Suomen menneisyyttä sivuaa myös Wexioniuksen maininta Ruotsin ja Venäjän rajojen muutoksista Aikanaan svealaiskuninkaat pitivät hallussaan suurta osaa Venäjästä; sittemmin kun ruotsalaiset olivat alistaneet Varsinais-Suomen ja Hämeen, venäläiset pitivät hallussaan osaa Karjalasta, niin että raja kulki Kymijoella Kuningas Maunu III solmi sitten sopimuksen Moskovan suuriruhtinas Jurin kanssa, jolla raja siirtyi Rajajokeen 434 Wexionius lienee ensimmäinen, joka Suomessa siirtää kirjalliseen traditioon tietoa Suomen itärajan vaiheista

Chronicon Finlandiae

Erittäin läheisesti Messeniuksen käyttämään lähdepohjaan joskaan mitä todennäköisimmin ei itse Messeniuksen tuotantoon435 liittyy ylei-

432 Wexionius, Epitome Lib. X cap. XI; Messenius, Chronicon s. 116; Porthan, Opera selecta I s. 140. Messenius ei mainitse 17. piispan Maunu Tavastin kohdalla Satakunnan kapinaa ja laamannin asettamista, kuten Juustenin kronikka ja Wexionius tekevät. Schmidt, Paavali Juusten s. 54—55; Messenius, Chronicon s. 109—110

433 ibidem Lib. VI cap. II434 ibidem, teoksen lopussa ”Animadversiones et supplementa”.435 Sarajas, Suomen kansanrunouden tuntemus s. 72; Rein, Bidrag till finska häfdateckningens

historia (Suomi 1841) s. 39 toteaa selvästi, ettei työ ole Messeniukselta, koska kuningasluettelo poikkeaa hänen laatimistaan.

128

sesti tunnettu, ensi kertaa v 1728 julkaistu Chronicon Finlandiae, jonka Maliniemi on myös ruotsinkielisenä löytänyt Kööpenhaminan yliopiston kirjastosta ja julkaissut v 1939 436 Ainakin Jusleniuksesta alkaen kronikka on herättänyt kirjoittajien huomiota Siihen liittyviä näkökohtia on käsitellyt sangen merkittävällä tavalla Annamari Sara- jas 437

Kronikan kirjoittajaa tai syntyaikaa ei tunneta Rein on sijoittanut kronikkaa koskevan tarkastelunsa Laurentius Petrin Ajantiedon esitte- lyn jälkeen, ja samoin menettelee Schybergson 438 Rein arveli, että kronikan synty pitäisi sijoittaa ehkä mieluiten Kaarle X Kustaan jälkeiseen kauteen, koska siinä vedotaan suomalaisten urotöihin Venäjällä, Puo- lassa, Saksassa ja Tanskassa jo menneisyydessä tapahtuneina Sarajas esittää varhaisimmaksi kirjoitusajaksi 1670-luvun, mutta käsitys ei ole ristiriidaton, jos kerran Elias Brenner on saanut kronikan haltuunsa Suomen matkallaan 1670—72, mikä tosin on epävarmaa, jopa epä- todennäköistä Suomalaiset eivät myöskään kunnostautuneet Tans- kassa vasta Kaarle XI:n sodissa 439

Kronikan sisällön analysoinnilla ei selvään tulokseen sen syntyajasta päästä Kronikan kirjoittaja toteaa, ettei koskaan aikaisemmin ole yritetty tehdä erillisessä kirjassa julkaistua Suomen kronikkaa 440

Kirjoittaja tuskin olisi voinut esittää tällaista väitettä vuoden 1658 jälkeen, jolloin Ajantieto julkaistiin Kuka tahansa olisi voinut todeta tiedon vääräksi Suomalaisena itseään pitävä ja kirjallisuuteen melkoisesti perehtynyt kirjoittaja olisi kyllä oivaltanut ristiriidan Tätä päättelyä vastaan on esitettävä se varaus, että kirjoittaja on vaatiessaan kronikalleen esikoisoikeutta ehkä ajatellut pelkästään ristiretkien takaista aikaa Kronikan lopussa hän nimittäin määrittelee tehtäväkseen ”puhua ainoastaan Suomen vanhoista kuninkaista” ja hän viittaa kronikkoihin lähteinä, jotka antavat tietoja Suomen historiasta Ruotsin vallan aikana Kronikan loppu on sen suhdetta Ajan- tietoon silmällä pidettäessä sangen merkillepantava Kirjoittaja ilmoittaa vain alkaneensa työn, jotta joku toinen muokkaisi ja valmistaisi teoksen lopun 441 Odottaisi hänen näiden ajatuskulkujen yhteydessä

436 Nettelbladt, Schwedische Bibliothek I s, 96—115; A. Maliniemi, Chronicon Finlandiae incerto auctore ruotsinkielisenä. HArk 45 s. 285—302.

437 Sarajas, Suomen kansanrunouden tuntemus s. 71—76438 Maliniemi, HArk 45 s. 285; Schybergson, Historiens studium s. 23; Rein, Bidrag s. 34439 Rein, Bidrag s. 40; Sarajas, Suomen kansanrunouden tuntemus s. 73, 75. Lähteenä käytetty

Rein on Tanskan sodan osalta käsitetty väärin.440 Maliniemi, Chronicon s. 288; Nettelblad, Schwedische Bibliothek s. 97441 Maliniemi, Chronicon s. 302; Nettelbladt, mts. 115

129

mainitsevan Laurentius Petrin kirjasen, kun hän toisaalta panee merkille etteivät suomalaiset ole itse merkinneet vanhaa historiaansa muistiin Kaiken kaikkiaan suhde Laurentius Petrin tuotantoon tekee vaikeaksi sijoittaa Chronicon Finlandiaeta vuotta 1658 myöhäisem- mäksi

Jokseenkin varma terminus post quem on vuosi 1645 Todennä- köisin kirjoitusajankohta on Kaarle X Kustaan käymien Tanskan so- tien kausi On mahdollista ajatella, että kirjoittaja tarkoittaisi Venäjän ja Puolan sodilla jo kolmikymmenvuotisen sodan aikojen takaisia tapahtumia, mutta Tanskan sodan mainintaa tuskin voidaan mitenkään viedä kauemmas kuin tarkoittamaan aikaisintaan vuosien 1643—45 tapahtumia Ryhmittely ”Saksassa, Puolassa, Tanskassa ja Venäjällä”442

soveltuu erittäin hyvin juuri Kaarle X Kustaan sotiin, jotka kyllä antoivat itsekehun aihetta, koska suomalaisia joukkoja osallistui taiste- luihin kaikissa näissä maissa

Jonkinlaista lisätukea kronikan syntyseikkoihin saattaa antaa vertailu Wexioniuksen Epitome-teokseen Tuotteet ovat mitä todennä- köisimmin keskinäisessä riippuvuussuhteessa tai sitten on keskinäinen suhde se, että kirjoittaja on kenties Turun akatemian piirissä pide- tyistä luennoista tai keskusteluista omaksunut samoja tietoja, joita Wexionius käytti Lähinnä viittaavat tähän seikkaan molempien Venno-Fenno, Sumble-Suomi ja Suomu-Suomi-teoriat Viimemainittu on jo Andreas Buraeuksella, jota Wexionius on käyttänyt hyväkseen; mikään ei tietenkään estä sitä, että Buraeus olisi myös kronikan väli- tön lähde 443

Wexionius kertoo itäkarjalaisten käyttävän toisistaan Venno nimi- tystä, minkä vuoksi Tacituksen oli helppoa kutsua suomalaisia nimellä Fenni 444 Chronicon Finlandiaen mukaan ”Ruotsalaiset ja Saksalaiset kutsuvat heitä ’Venno’-sanan mukaan, mitä he käyttivät toisiaan ter- vehtiessään Samaista sanaa suomalaiset käyttivät yhtä runsaasti kuin ranskalaiset Monsieur sanaa, ja kun saksalaiset lausuvat V:n F:ksi, niin siitä johtuu, että Cornelius Tacitus kirjassaan vanhasta Saksasta nimittää heitä Vennojen sijaan Fennoiksi ja Plinius kirjoittaa Fen- ningia Venningian sijasta” 445 Wexionius esittää yhtenä Suomen nimen lähtökohtana kuningas Sumblin Chronicon Finlandiae: ”Jotkut arve-

442 Maliniemi, Chronicon s. 302; Nettelbladt, mts. 115; Rein, De rerum fennicarum scriptoribus s. 48

443 Andreas Buraeus, Orbis arctoi, Imprimis Regni Sveciae Nova et accurata Descriptio, Holmiae 1631 aukeama K3

444 Wexiomus, Epitome Lib. II cap. VIII445 Maliniemi, Chronicon s. 287; Nettelbladt, mts. 96

130

levat, että kuningas Sumblen mukaan me kutsumme itseämme ’suomalaiset”, mikä nimi on kuitenkin ollut käytössä jo varhempien kuninkaitten aikana 446 Kronikan kirjoittaja asettuu Suomi-sanan johtami- sessa sille kannalle, että sen lähtökohta on kalan suomusta (utaf Suo- mi fiske-fiäll); hän on valinnut Buraeuksen esittämästä kahdesta vaihtoehdosta edellisen Tämän johtelun kronikoitsijan mielestä tekee to- dennäköiseksi kalastamoiden paljous Suomessa Siksi hän myös hylkää teorian, jonka mukaan suomalaiset polveutuisivat Goomerista (Goo- mer-Somer) Goomer-vaihtoehto ei näy Wexioniuksella, joka esittää Carioniin viitaten sveogoottien alkuperän johdetun Maagogista tai Goomerista 447 Yhdessä kohdassa kronikka aika selvästi poikkeaa Epi- tomen sisällöstä Epitomessa esitetään suomalaisten syntyperä par- haaksi johtaa Jaafetin neljännestä pojasta Samothesta Kronikan kirjoittaja puolestaan arvelee, ettei hän rohkene esittää suomalaisia Kaa- lebin heimona, ”jotka Pyhässä kirjassa käyvät sumathiittien ja estao- liittien nimisinä” 448 Samothes ja sumathiitit vastaavat kuitenkin ään- teellisesti siksi paljon toisiaan, että Epitomen vaikutus on tässäkin kohdassa mahdollinen Kronikan kirjoittaja on saattanut pyrkiä ’Suo- mi’ sanalle mahdollisimman sopivaa äänteellistä vastaavuutta raamatullisesta nimiaineistosta hakiessaan tahallisesti Samothesta lähelle

Kun kronikan kirjoittaja ilmoittaa esityksensä perustuvan ”poh- joismaisiin (Nordiske) kronikoihin, saagoihin ja riimeihin (Rijmor)”, niin tämä ei sulje pois muita lähteitä kirjoittajan toisaalta todetessa: ”jotkut sanovat” suomalaisten nimen johtuvan Sumblesta Tämmöi- nen nimianalyysi voi esiintyä vain jossain tutkimuksessa, ja tieto viittaa luultavimmin Epitomeen, kuten edellä on sanottu Ne viitteet, joita Epitomen ja kronikan vertailusta voi saada, näyttäisivät jälkim- mäisen olevan riippuvainen edellisestä Kronikan syntyajaksi tarjoutuu näinkin luontevimmin 1650-luvun jälkipuolisko, mikä soveltuu myös siihen, että Jusleniuksen mukaan kronikka hänen sitä käyttäes- sään oli jo vanha 449

Kronikkaa vallitsee peittelemätön ja voimakas tendenssi Sen on kirjoittanut itse suomalaiseksi, todennäköisimmin suomenkieliseksi- kin, lukeutuva henkilö, joka haluaa isänmaansa kunnian lisäämiseksi hakea sille merkittävää menneisyyttä Patriotismi on Chronicon Fin-

446 Wexionius, Epitome Lib. I cap. XXII; Maliniemi, Chronicon s. 299; Nettelbladt, mts. 111; Rein, Bidrag s. 34

447 Wexionius, Epitome Lib. II cap. IV; Maliniemi, Chronicon s. 299; Nettelbladt, mts. 111448 Wexionius, Epitome Lib. II cap. VIII; Maliniemi, Chronicon s. 287; Nettelbladt, mts. 96449 Daniel Juslenius, Vanha ja uusi Turku (Porvoo 1929) nootti 23; Sarajas, Suomen kansan-

runouden tuntemus s. 73

131

landiaessa se käyttövoima, mikä on saattanut kirjoittajan gööttiläisille harharetkille toisin kuin esim Laurentius Petrin, joka patrioottisesta mielialastaan huolimatta säilyttää kirkolliskeskeisen ja kuivan asiallisen otteensa Kronikan kirjoittaja ei todennäköisesti tunne Messeniuk- sen päätöitä eikä Forsiuksen tuotantoa,450 mutta kylläkin melko tarkkaan sen antiikin ja pohjoismaisen tradition, mikä silloisen lähteiden käytön puitteissa voitiin käsittää Suomen historiaa valaisevaksi Pat- rioottinen pyrkimys näkyy erityisen korostuneesti kirjoittajan suhtautumisessa Tacituksen fennikuvaukseen, mitä hän kritikoi useissa paikoissa

Ainakin seuraavat kirjalliset lähteet näyttävät olevan Chronicon Finlandiaen esityksen pohjana: Tacitus, Plinius, Ptolemaios, Saxo, Snorre Lisäksi kirjoittaja on käyttänyt ja ilmoittaa käyttäneensä kan- sanperinnettä Hän on myös saattanut tuntea varsinaista kronikka- aineistoa, koska hän viittaa kronikkoihin lähteenä, jotka antavat tietoja Suomen historiasta Ruotsin vallan aikana Kun eräitä varsinaisia historiateoksia on nimitetty kronikoiksi, kirjoittaja on voinut tarkoittaa myös tällaisia teoksia Mahdollisesti hän liittyy Eerikin kronikan ajatuskulkuun Suomen valloituksesta Venäjän vastaisena toimintana, kun hän esittää Suomen päävaiheet siten, että suomalaiset valitsivat ensin omia kuninkaita, elivät sitten Venäjän yhteydessä ja joutuivat vihdoin Ruotsin valtaan Venäjän kaudesta kronikoitsija lausuu, ettei oikeastaan voi tietää sitä, kummalla kansalla oli käskyvalta Tällä kaudella suomalaiset kuitenkin kääntyivät kristinuskoon, ”kuten voidaan todistaa eräistä etenkin Karjalan kirkoissa löytyvistä maalauk- sista” Yhteistyöstä venäläisten kanssa ei ole juuri muita tietoja kuin se, että hieman ennen eroa Venäjästä suomalaiset ja venäläiset yhdessä tuhosivat Sigtunan 451 Kronikassa on näin laajennettu annaaliperintees- sä karjalaisiin viittaava Sigtunan tuho epäselvällä tavalla laajemmal- tikin suomalaisia koskevaksi Sen sijan on selvästi pidetty erillään Bjarmia ja Suomi ”Bjarmalanti on sama maa, jota nyt sanotaan Kar- jalaksi” 452

Kronikoitsija on tuntenut Tanskan ja Ruotsin vaiheita käsitteleviä tutkimuksia enemmänkin kuin hän on käyttänyt työssään Jälkimmäi- sen maan osalta joutuu ajattelemaan Johannes Magnusta kirjoittajan todetessa: ”Tämä kansa (suomalaiset) on niin ikivanha, että ne ruotsalaiset ja tanskalaiset historiankirjoittajat, jotka ylistävät alkuperään-

450 Kein, Bidrag s. 35451 Maliniemi, Chronicon s. 301; Nettelbladt, mts. 113; Sarajas, mts. 72; Rein, Bidrag, s. 35452 Maliniemi, Chronicon s, 299; Nettelbladt, mts. 111

132

sä Nooan pojanpojasta, mainitsevat siitä heti kirjoitustensa alussa ”453

Paitsi Johannes Magnuksen sveogoottien kuninkaiden historiaa näin on laita ainakin Petrus Petrejuksen kronikassa,454 missä luultavasti lainataan Johannes Magnuksen teosta

Edellä on jo eri kirjailijoiden tuotannon yhteydessä selostettu val- taosa siitä kirjallisesta perinteestä, jolle Chronicon Finlandiaen kuningasluettelo rakentuu Siksi seuraavassa tyydytään vain viittaamaan kunkin kuninkaan kohdalla niihin lähteisiin, joita kirjoittaja lähinnä näyttää käyttäneen 1 Rostiofi Lähteinä Saxo, Johannes Magnus 2 Ferniot Fundin Noregr 3 Snio Snorre, Fundin Noregr 4 Altus eli Atus Snorre455

5 Gris (eli Porsas) Snorre456

6 Anund Snorre457

7 Iocul Fundin Noregr 8 Ucko (Ukko) Suomalainen kansanperinne 9 Frosti Snorre, Fundin Noregr 10 Loge Snorre, Fundin Noregr 11 Tengil Saxo 12 Motle (Matullus) Saxo 13 Sumble Saxo 14 Kuso Saxo, Johannes Magnus, Snorre 15 Dumber Alkuaan Bard Dumbssonin saaga458

Chronicon Finlandiaen kuningasluettelo, mikä sinänsä on samanlaista hölynpölyä kuten koko nimiluetteloihin sotkeutunut kirjallinen perinne, on niin poikkeava Messeniuksen rakentamasta, ettei voi katsoa kronikan lainaavan sitä Messeniukselta Erityisesti tätä seikkaa vahvistaa se, että Messenius olisi voinut tarjota mahdollisimman pitkään luetteloon pyrkivälle kronikoitsijalle vielä lisääkin käyttökelpoisia nimiä, jos hän olisi tuntenut kekseliään edeltäjänsä päätyöt Yhteiset lähteet ovat sen sijaan vieneet osittain yhteisiin hallitsijahahmoihin Jatkuvuutta tämä luettelo edustaa lähinnä kritiikittömän pohjoismai-

453 Maliniemi, Chronicon s. 287, 302; Nettelbladt mts. 96, 115454 Petrus Petrejus, Een kort Chronica s, 1455 Sturleson, Konungasagor I s. 29. Kein toteaa tarkoitettavan Aude den rike’ä, Bidrag s. 36456 Reinin mukaan tarkoittaa Gisleä, Bidrag s. 35457 Snorrella Andur, ks. Tigerstedt, Isländska sagornas berättelser s. 94458 Kein, Bidrag s. 36—37. En ole voinut selvittää, missä muodossa se on ollut kronikoitsijan

käytettävissä; Fundin Noregr lienee vaikuttanut Snorren tuotannon kautta; kuningasluette- losta myös Haavio, Bjarmien vallan kukoistus ja tuho s. 140

133

sen materiaalin käytön suhteen sekä sen kautta, että Juslenius käytti sitä myöhemmin hyväkseen

Suurvaltakauden Suomesta voidaan osoittaa kaksi hävinnyttä suomalaisen historiankirjoituksen tuotetta, eli Sigfrid Aron Forsiuksen ja Markus Paavalinpoika Sadeleruksen kronikat, sekä juuri käsitelty Suo- men kronikka vailla tunnettua kirjoittajaa Forsiuksen kronikan luonteesta on saatavissa hajatietoja, mutta Sadeleruksen kronikasta on säi- lynyt pelkkä nimi: ”Aurora Finlandiae, h e Liber historicus antiquum Fennorum originem, statum, mores & conditiones perspicue demonstrans ”459 Kun joissain keskusteluissa tutkijapiireissä on tullut esiin arveluita, joihin tämän esityksen kirjoittajakin on yhtynyt, että nim Sadelerus olisi kenties Chronicon Finlandiaen tekijä, on mahdollisuutta lyhyesti tarkasteltava

Chronicon Finlandiaehen sisältyy joitain sellaisia käänteitä, jotka saattaisivat viitata siihen, että työ on lähtöisin kirkonmiehen kynästä Otaksumalla on tuskin sen suurempaa merkitystä, kun muistetaan, että oikeastaan kaikki akateemisen tutkinnon suorittaneet saivat pap- piskoulutuksen ja että hyvään tapaan yleensäkin kuului oikeaoppisen ajattelutavan osoittaminen Varmuudella on kronikan sisällöstä pää- teltävissä, että kronikan tekijä on pitänyt suomea äidinkielenään 460

Koko työ rakentuu 1600-luvun puolivälissä ainakin Turussa sangen helposti ulottuville tarjoutuneen kirjallisen materiaalin varaan Kan- sanperinteeseen luettavan aineiston on täytynyt siihen aikaan olla melko helposti kenen hyvänsä Suomessa työskennelleen oppineen ulottu- villa, jos hän vain on osannut suomea

Edellä on Chronicon Finlandiaen kuningasluetteloon otettu se kanta, ettei se ole Messeniukselta lainattu eikä kirjoittaja ole tuntenut Messeniuksen päätuotteita Messenius on silti välillisesti voinut innoit- taa kirjoittajaa, jos kysymyksessä olisi Sadelerus Hän työskenteli jonkin aikaa Oulun kappalaisena vuodesta 1636, minkä jälkeen hän ”lähti kuljeksimaan” 461 Kappalaisaikanaan hän joutui kuitenkin varsin lähelle Messeniusta, sillä Ouluun Messeniuksen tuotantoa lukemaan ja ko- pioimaan lähetetty Eerik Schroderus sai häneltä Schroderuksen kerto-

459 Warmholtz, Bibliotheca historica Sueo-Gothica I (Stockholm 1782) s. 750; A. H. Virkku- nen, Oulun kaupungin historia I (Oulu 1953), liite s. 25; Aimo Halila, Suurvalta-aika. Suomen historian käsikirja I s. 426

460 Maliniemi, Chronicon s. 290; Nettelbladt, Schwedische Bibliothek s. 101. Ruotsinkielisessä tekstissä käytetty ’finländare’ tarkoittaa suomenkielisiä, koska tekijä sanoo, että heidän on vaikeaa ääntää ’Snio’ sanaa sananalkuisen konsonanttiyhtymän takia.

461 Virkkunen, Oulun kaupungin historia I, liite s. 25

134

man mukaan suomen kielen opetusta 462 Hakulisen mukaan Sadelerus oli varta vasten sepittänyt joukon suomalaisia uutissanoja Schrode- ruksen teokseen 463 On pääteltävä, ettei yhteistyö Schroderuksen kanssa ole voinut sujua ilman, etteikö Sadelerus olisi saanut kuulla Schrode- rukselta jotain Messeniuksen teoriain sisällöstä Osaan niistä Sadele- ruksella on ollut tilaisuus tutustua kappalaisen ja sittemmin kirkkoherran virassaan lukemallakin, koska Messeniuksen kirjasto lahjoitet- tiin Oulun kirkolle Vielä v 1660 siellä olivat tallella ainakin Specula, Theatrum nobilitatis ja Scandinaviae Chorographia 464

Sadelerus siirtyi 1640 Turun katedraalikoulun opettajaksi — Tu- run akatemian pöytäkirjoissa hänet mainitaan konrehtorina — samalla kun hän harjoitti opintoja akatemiassa saaden 1647 maisterinarvon Tätä kunniaa oli kerran lykätty, ”jotta hän siitä havaitsisi, miten hä- nen pahentava elämänsä on hänelle esteenä etujen saavuttamisessa”, vaikka hän olikin melko oppinut V 1647—55 hän toimi Oulun kirkkoherrana, mutta joutui pois virasta omavaltaisen käytöksen takia, minkä jälkeen hän oleskeli taas Turussa viettäen säännötöntä elämää, kunnes tuli Uudenkaarlepyyn triviaalikoulun rehtoriksi 1659 jou- tuakseen vain erotetuksi 1660 Hänet haudattiin Bonsdorffin mukaan v 1662 465 Käytetyt lähteet eivät valitettavasti anna tietoa siitä, milloin hän olisi laatinut Aurora Finlandiaensa, mutta ainakin soveltuisi se, mitä edellä on sanottu Chroniconin syntyajasta, hyvin sellaiseen ajatukseen, että Sadelerus olisi nikkaroinut kokoon tämän opin- näytteen juuri kouluvirkaa ajatellen ollessaan 1655:n jälkeen jouten Turussa

Edellä on otaksuttu, että eräät Epitomen opit olisivat vaikuttaneet Chronicon Finlandiaen sisältöön Sadelerus on ollut Turun kautenaan kosketuksessa Wexioniukseen Helmikuussa 1647 Sadelerus on näh- tävästi maisterinarvoaan varten puolustanut Yrjö Alanuksen johdolla väitöskirjaa De usu artium dicendi, disp philosophica Työ on omistettu Juho Kurjelle ja onnittelijoina esiintyvät Mikael Wexionius sekä Samuel Hartman 466 Huhtikuussa puolusti Henrik Tavast Wexioniuk- sen johdolla filosofista väitöskirjaa, missä onnittelijoina esiintyivät

462 Martti Rapola, Suomen kieli tieteellisen tarkastelun kohteena. Suomen kirjallisuus II s. 190463 Lauri Hakulinen, Suomen sanakirjoista. Oma Maa 7 (1960) s. 138—139464 Virkkunen, Oulun kaupungin historia I s, 487465 Virkkunen, mts. liite s. 25; CAAP I:1 s. 80, 227, 229, 252—3; Carl von Bonsdorff, Åbo

stads historia under sjuttonde seklet. II. Bidrag till Åbo stads historia. Andra serien. V. (Helsingfors 1898) s. 205—206

466 Ks. J. Vallinkoski, Turun akatemian väitöskirjat s. 23 n:o 153

135

paitsi Mikael Wexioniusta Yrjö Alanus ja Marcus Pauli eli Sadelerus 467

Nämä henkilömerkinnät eivät ole satunnaisia, kun kysymyksessä on historian edustajien ja lisäksi vielä myönteisesti suomen kieleen suhtautuva ryhmä Huomattakoon, että Sadelerukselta oli peräisin myös Suomen kirjallisuuteen kohdistunut, sittemmin hakoteille joutunut tutkimus ”Tractatu de prisca re litteraria in Fenningia” 468

Jos tarkastellaan Chronicon Finlandiaen sisältöä Sadeleruksen Aurora Finlandiaen ohjelman kannalta, niin Chronicon vastaa melko tarkoin Auroran otsikon ohjelmaa Chronicon kiinnittää usein kohdin huomiota suomalaisten alkuperään (Aurorassa: originem), varhaisim- paan eli ”ensimmäisen” kauden valtiollisiin oloihin (statum), heidän tapoihinsa ja uskomuksiinsa (mores) sekä asemaan naapureittensa välissä ja vihdoin yhteiskuntaelämän olosuhteisiin etenkin Tacitusta kritikoiden (conditiones) Kun Sadeleruksen Aurora Finlandiae täh- täsi muinaisten suomalaisten (antiquum Fennorum) alkuperän ja olojen kuvaamiseen, niin muinaiskuninkaiden esittäminen soveltuisi pyrkimykseen erittäin hyvin Jos Sadelerus olisi Chroniconin tekijä, tulisi ymmärrettäväksi myös se, kuinka Ukko ja hänen Akkansa on saatu sopimaan Suomen kahdeksanneksi kuningaspariksi vailla minkään- laista kirjallista esikuvaa tai asiakirjatodisteita, mitä Chroniconin muuten sen aikaiseksi korrekti lähteidenkäyttö edellyttäisi On erittäin todennäköistä, että Sadeleruksen kadonnut Suomen vanhaa kirjallisuutta koskenut tutkimus on sisältänyt tietoja kansanrunoudesta, koska tämä puoli ei Kurjen piirissä olisi voinut jäädä huomiota vaille Sa- deleruksen oleskelu Mynämäen pappilassa v 1646469 osoittaa hänen liik- kuneen sisämaassa, missä oli mahdollista päästä kansanperinteen läh- teille Kurjen suomalaisuuspiiriin kuuluminen saattaisi myös selittää kronikan patrioottisen tendenssin, jollaiseen Suomessa ylletään uudel- leen vasta Daniel Jusleniuksen tuotannossa

Mutta Chroniconin lukeminen Sadeleruksen tiliin aiheuttaa myös ristiriitoja Aurora Finlandiaen otsikkoon merkitty ’perspicue’ näyttää tähtäävän toisenlaiseen ohjelmaan kuin Chroniconista löytyvä ra- joitus: ”Postremo non id mihi propositum fuit ut integram Finlan- diae historiam hoc libro comprehenderem Mihi satis fuit primis lineis ductis aliis occasionem dare ”470 Chroniconissa ei missään mainita Wexioniuksen tutkimuksia, mitä sentään odottaisi, jos Sadelerus olisi

467 Vallinkoski, mts. 562 n:o 4290468 Warmholtz, Bibliotheca historica Sueo-Gothica I s. 750469 CAAP I:1 s. 229470 Maliniemi, Chronicon s. 302; Nettelbladt, mts. 115

136

tehnyt työn, koska hänen kontaktinsa Wexioniukseen on eittämätön Vihdoin joutuu kiinnittämään huomiota siihen, että Sadeleruksen Aurora vielä 1749 oli tallella Tukholmassa, missä se myytiin kämneri Erik Strömin kirjastoon kuuluvana yhdessä Suomen kirjallisuutta koskevan tutkimuksen kanssa 471 Olisi odotettavissa, että Auroran tekijään viittaaminen esiintyisi joissain 1700-luvun lähteissä, mikäli Aurora Finlandiaen sisältö olisi kyllin tarkoin vastannut Chroniconin sisältöä sen tultua Nettelbladtin teoksessa julkisuuteen Oma ja sinänsä varsin huomiota herättävä ongelmansa on se, miten on mahdollista, että Sa- deleruksen Aurorasta ei lähteissä näy tietoja ennen v 1749 tapahtu- nutta kauppaa

Enempää ei käytetyistä lähteistä Sadeleruksen ja Chronicon Fin- landiaen suhdetta koskevasta ongelmasta ole saatavissa irti Voidaan katsoa, että Sadeleruksella olisi ollut kaikki edellytykset ajankohtaa, lähteitä ja herätteitä myöten kirjoittaa Chronicon Finlandiae, mutta tämä ei vielä todista hänen tekijyyttään Joitain ristiriitaisuuksia voi- taisiin ehkä poistaa Sadeleruksen tekijänaseman tieltä otaksumalla, että nimettömäksi jäänyt Chronicon olisi ollut hänen laatimansa Auro- ra Finlandiaen luonnos tai osa, joka sitten alkoi tekijää vailla elää omaa elämäänsä ”Joshistoriain” lisääminen ei kuitenkaan tuo selvyyttä pääkysymykseen, joka voinee ratketa ainoastaan lisälähteiden löyty- misen kautta

Petrus Bång

Eräänlaisena rudbeckilaisuuden ilmentymänä Suomessa, joskin Atlanticasta sinänsä riippumattomana, on pidettävä Petrus Bångin kirkkohistoriallista v 1675 ilmestynyttä teosta ”Priscorum Sveogot- horum Ecclesia seu historia ecclesiastica de Priscis Sveo-Gothicae Ter- rae Colonis” Bångin tavoitteet ovat patrioottisia ja teologisia: hän haluaa vapauttaa isänmaansa sellaisesta väitteestä, että sveogoottien kaikki esi-isät olisivat olleet pakanoita, toisaalta hän tahtoo vahvistaa puhdasoppisen luterilaisuuden asemia todistelemalla jo Ruotsin veden-

471 Warmholtz, Bibliotheca historica I s. 750. Maisteri Henrik Grönroos opasti ystävällisesti kirjoittajan tämän tiedon lähteelle Helsingin yliopiston kirjastossa. Sadeleruksen tuotteet luettelee myös J. O. I. Rancken, De litteris historicis et geographicis Fennorum s. 32—33

137

paisumusta varhaisempien asukkaiden olleen selvillä eräistä ortodoksisen teologian perusseikoista 472

Bång asennoituu tehtäväänsä ruotsalaisena Se mitä hän suomalaisista esittää, on satunnaista ja joutunut mukaan muun aineiston sivus- sa tai sitä täydentämään Bångin lähtökohtana ovat kauttaaltaan gööt- tiläisen historiaromantiikan ajatuskulut Ensimmäisen kirjan lopussa on hänen esityksensä kannalta sangen tärkeä selvitys niistä perusteista, joilla Bångin mukaan voidaan saada tietoa vedenpaisumusta edeltä- vistä ajoista Perusteina ovat Raamattu, oikea ajattelu (recta ratio) ja perimätieto, ”milloin sitä voidaan pitää totena” 473 ”Oikea ajattelu” tarkoittaa Bångilla ilmeisestikin muodollisesti korrektia loogista päät- telyä annettujen ”tosiasiain” pohjalta Juuri tämä päättelytapa antaa hänelle mahdollisuuden pitää Aadamin asumista Ruotsissa totena, koska kerran on olemassa sanontatapa: ”kun Aadam asui Kälkestadissa” Bångin historia on hyvä mallinäyte siitä, mihin johtopäätöksiin 1600- luvulla työskennellyt tutkija voi joutua, kun häneltä patrioottisen innon vuoksi unohtuivat sisäisen lähdekritiikin alkeetkin

Bångin yleisiä teorioita ruotsalaisten alkuperästä ja vaiheista ei ole tässä syytä toistaa; niitä ovat selostaneet Bångin elämäkerrankirjoit- taja Albin Simolin sekä Herman Råbergh 474 Bångin kirjallisuudentunte- mus on erittäin laaja 475 Hän voi johtaessaan ruotsalaisten sukujuuret Jaafetista ja rakentaessaan ruotsalaisten satuhistoriaa nojata pitkään sekä eurooppalaiseen että kotimaiseen traditioon Suomen vaiheisiin Bång tulee ensi kerran pohtiessaan Jaafetin jälkeläisten vaellusta pohjoisille asuinsijoilleen Mainitsematta vanhaa käsitystä Maagogin hal- litusajasta Suomessa hän kuitenkin on sillä kannalla, että Jaafetin jäl- keläiset kokeilivat Venäjän jälkeen myös Suomea asuinpaikkana, mutta siirtyivät sitten ”Vandaalien meren lahden yli” Lahti on tuskin muu kuin Suomenlahti Erityisen pulman muodostaa kysymys, ketkä asuttivat Skyytian, ketkä Venäjän, ketkä Suomen Venäjän Bång katsoo tulleen Maagogin kuudennen pojan Mosochin osaksi, kuten Svean- ja Göötanmaan asuttivat Maagogin poikien Svenon ja Getharin jälke- läiset Bång ei ole täysin varma siitä, kenestä suomalaiset olisi johdet-

472 Herman Råbergh, Teologins historia vid Åbo universitet. Förra delen 1640—1713. — Åbo universitets lärdomshistoria. 4. (Helsingfors 1893) s. 64, 66. Bångin työtä on selostanut myös Rein, Bidrag s. 43—45

473 Bång, Priscorum Sveogothorum Ecclesia s. 54 Liber I, Hypomn. 3; Råbergh, Teologins historia s. 64

474 Albin Simolin, Petrus Bång. En biografisk studie. SKHSToim X (Helsingfors 1912) s. 48 —52; Råbergh, Teologins historia s. 64—71

475 Råbergh, Teologins historia s. 70

138

tava Bångin mukaan monet ajattelevat suomalaisten polveutuvan Jaa- fetin pojasta Gomerista, toiset taas venäläisistä (ex Moschis, Mosokin jälkeläisistä), jotkut jopa Japanin saarten asukkaista Muuan matkai- lija oli purjehtiessaan Japanin ohi kuullut sieltä suomalaiset sanat ”tule tänn”, mutta tämä havainto ei kuitenkaan ole mikään varma todistus, koska sanat oli voinut lausua vaikkapa jokin Hollannin kautta saarille joutunut suomalainen, ja sillä tavoin voi huudahtaa mikä tahansa ”henki” (genius) Bång jättää avoimeksi oman kantansa todetessaan Georgius Horniuksen kirjoittavan teoksessaan ”Area Noae” suomalaisista, että he olisivat peräisin Armenian vuorilta, koska siellä käytetään samanlaisia puupohjaisia kenkiä, jollaisia suomalaiset ja lappalaiset pitävät 476

Bångin teoksen kuudenteen kirjaan sisältyy suomalaisten muinaisten jumalain luettelo, mikä on lainattu Agricolalta, sekä Inarin kappalaisen Gabriel Tuderuksen tekijälle toimittama karhuruno 477 Karhu- runo on otettu mukaan kuvaamaan muinaissuomalaisten tapoja ja liittyy tapainkuvauksena varsin löyhästi Suomen varhaishistorian kuvaan Suomalaisten jumalia ja palvontamenoja esittäessään Bång toteuttaa laajempaa ohjelmaa, jonka tarkoituksena on osoittaa Kaitselmuksen käsi kaiken pakanallisenkin menon takana 478 Suomea koskevat osat ovat saaneet paikkansa ainoastaan sveogootteja koskevan esityksen valtakunnallisena täydennyksenä

Suomea sivuaa teoksessa enää ainoastaan bjarmien jumaluuteen Jomalaan kohdistettu tarkastelu Bång kertoo ensin Torer Hundin ja Karlin retken bjarmien maahan osittain sanatarkasti Snorren mukaan479 ja omistaa laajalti huomiota kysymykselle, missä Bjarmalanti tai Bjar- mia sijaitsi Bång havaitsee Bjarmian sijoitetuksi kirjallisuudessa eri paikkoihin: Pohjanmaan ja Länsipohjan välille, Pohjanmaan ylämaa- han eli Kainuuseen (inter ejus partes superiores, ubi Cajania est) tai rannikkoseudulle, vieläpä Pohjanmaan ja Suomen välimaille Bång katsoo Buraeuksen osoittaneen, ettei mikään näistä seuduista voi tulla kysymykseen Kuitenkin hyläten Buraeuksen käsitykset Bång rikkivii- saan päättelyn avulla, missä vain lähteiden muodolliset ilmaisut ja niistä tehdyt muodolliset johtopäätökset merkitsevät jotain, sijoittaa Bjarmian Ahvenanmaalle Saagassa mainitusta Vina-joesta eli Bångilla

476 Bång, Priscorum Sveogothorum Ecclesia s. 65—66; Råbergh, Teologins historia s. 67477 Sarajas, Suomalaisen kansanrunouden tuntemus s. 76—82 selostaa perusteellisesti karhu-

runoon liittyviä seikkoja; myös Schybergson, Historiens studium s. 25—26478 Bång, Priscorum Sveogothorum Ecclesia Lib. VI cap. XX s. 206—215479 Schybergson, Historiens studium s. 26; Bång, mts. Lib. VI cap. 4, 18, 19

139

’Vinni’-joesta tulee Finni-joki eli Finström, mikä on Ahvenanmaalla Ahvenanmaan Jomala on selvästi sama kuin saagan Jomala, minkä ympärillä levisi laaja metsä, kuten on laita Ahvenanmaan Jomalassa- kin Mutta jos Ahvenanmaa on sama kuin Bjarmia, niin miten on seli- tettävissä nimen muuttuminen? Saaristo on Bångin mukaan saanut uuden nimensä germaaneilta: joko siellä tavattavista hirvistä, joista saksalaiset käyttivät nimitystä ’Elend’, mikä saksalaisten tavasta sanoa a e:n sijaan vääntyi muotoon Aland Tahi sitten nimi on muodostunut sanoista ’åål & ’land’ tai ’Å & land’ sanonnasta ’sätta å land’ Kuu- dennen kirjan Hypomnemata osastoon liittyy vielä neljäskin Åland muodon selitys, joka on kuultu kahdelta ”kunnianarvoiselta ahvenan- maalaiselta” (Alani) Paikallisen perimätiedon mukaan olisi jokin muinaisten aikojen kuningatar lähestyessään laivallaan saaristoa huu- dahtanut: ’àland’, mikä huudahdus olisi jäänyt saarten nimeksi 480

Muu todistelu noudattaa samaa tyyliä Bjarmien Jumala oli itse asiassa sama kuin sveogoottien Tor Hän oli myös etenkin niitten suomalaisten jumaluus, jotka asuivat Pohjanlahden rannikon tuntumassa Jumaluuden nimi tuntuu olleen suomalaisten antama, sillä tiede- tään suomalaisten muinoin asuneen rannikkoseuduilla, jotka he sittemmin vihollishyökkäysten uuvuttamina luovuttivat saapuville ruotsalaisille, joille silloin joutui sekin maa, missä Finström on 481 Näin Bång rinnastaa bjarmit ja suomalaiset samaa juurta oleviksi kansan- heimoiksi ja osoittaa, että hänellä on suomalaisten ja ruotsalaisten var- haissuhteista valloitushistorian värittämä näkemys, vaikka hän tulkitsi sitä omalla tavallaan

Bång arvelee suomalaisten jo kauan ennen kristinuskon maahantuloa käyneen kauppaa muitten kansojen, etenkin ruotsalaisten ja saksalaisten kanssa, ja oppineen näiltä viikonpäivien nimitykset 482 Vii- konpäiväkysymystä lukuunottamatta tieto perustunee Bångin omaan päättelyyn ilman, että muinaisista kauppasuhteista olisi ollut mitään varmoja todisteita käytettävissä Bång kertoo, että Kökarin luodoilla olisi muinoin sijainnut kauppapaikka tai virolaisten, kureettien ja liivi- läisten hyökkäysten varalta rakennettu linnake, koska sieltä on löyty- nyt aaltojen sittemmin hävittämiä kalliita kiviä, joihin oli hakattu merkkejä 483 Sikäli kuin muinaiskauppatiedot perustuvat esinelöytöihin,

480 Råbergh, Teologins historia s. 68—69; Simolin, mts. 51; Bång, mts. 268—269 Lib. VI cap. 19, s. 298; Bångin teoriaan viittaa myös Martti Haavio, Bjarmien vallan kukoistus ja tuho s. 21

481 Bång mts. 265—271; Råbergh, Teologins historia s. 68—69482 ibidem s. 216483 ibidem s. 298

140

niin Bång turvautuu päättelyssään muitten niistä tekemiin päätelmiin syventymättä löydöksiin itse

Ainoa Suomen tarukuninkaita sivuava Sturlesonilta saatu tieto on Bångin teoksen kahdeksannessa kirjassa, missä hän kertoo Valanderin (Vanlandus) noitavoimien vaikutuksesta aikoneen matkata Suomeen ia saaneen painajaisesta surmansa 484 Ohjelmansa mukaisesti Bång ei kiinnitä mitään yhtenäistä huomiota suomalaisten muinaiskuninkait- ten luetteloihin, joita hän olisi voinut saada useitakin käyttöönsä Turussa

Matthias Martinius

Suomen kieliopin tekijänä tunnetuksi tullut Matthias Martinius julkaisi vuonna 1686 luultavasti professori Simon Tolpon johdolla opin- näytteenä latinankielisen ylistysrunon Ruotsin kuninkaista 485 Martiniuk- sen tarkoituksena on parhaansa mukaan imarrella Kaarle XI:a ja hankkia sillä tavalla parempia viransaantimahdollisuuksia Runossa ei ole juuri mitään omintakeista lukuunottamatta myöhempään aikaan liit- tyviä henkilökohtaisia havaintoja Kirjoittaja kertoo kouluaikanaan 1676—1678 Viipurissa vielä nähneensä kaupungin porttiin ripustet- tuina niitten miesten päät, jotka Kaarle herttua oli kiinnityttänyt sinne verituomioittensa jälkeen 486 Kirjoittaja on kuitenkin sisällyttänyt kuningasluetteloon myös viittauksia Suomen vaiheisiin, eikä ole liioitte- lua, jos näkee näissä kohden Martiniuksen kynänjälkeä tiettyä suomalaista patriotismia — Martiniuksen kuningasluettelolla oli melko tuore Turussa v 1674 painettu edeltäjä, Jonas Grimsteenin ”Genealogia, eller Slächt-Register, efter Joh: Magni, Jac: Gislonis, P Petraei, Sa- xon: Gram: och Joh: Martini Noruegiensis manuduction och anledning öfver alla Konungar, som i Svea och Götha, in och uthrikes, samt Danmark och Norige regerat hafva, ifrån Magog, som säges vara första Konung i desse Nordiske Länder 487 Nimestä päätellen kuningasluettelo on noudattanut gööttiläisen suunnan puhtaaksiviljeltyjä perinteitä

Martinius on käyttänyt luettelonsa lähteiksi muun muassa Johan- nes Magnuksen, Messeniuksen, Locceniuksen, Johannes Baaziuksen

484 Bång, mts. 447485 Parnassus Regum Sveciae. Labore & sumptibus . . . Matthiae Martinii, Tavast-Finnonis,

Aboae 1686; Viljo Tarkiainen, Mattias Martinius. Virittäjä 1927 s. 3; Rein, Bidrag s. 49—50486 Parnassus Regum Sveciae aukeama L487 Rancken, De litteris historicis et geographicis Fennorum s, 25—26

141

ja Krantzin ym teoksia Joukkoon mahtuu vielä viittauksia Petrus Petrejukseen ja Ericus Olain kronikkaan Viimemainittua Martinius on käyttänyt Sylviuksen toimittamana käännöksenä Kuninkaat luetel- laan Maagogista alkaen Suomen kuuluminen Eerik Voittoisan valtakuntaan mainitaan, samoin Eerik Pyhän Suomen retki sekä pyhän Henrikin osuus 488 Eerik Sammalkieli ”alisti villit suomalaisheimot” siten että Birger jaarli käännytti retkellään hämäläiset oikeaan uskoon sekä rakennutti Hämeen linnan, mikä nyt on Hämeen pääkaupunki Tyrgils Knuutinpoika perusti Viipurin linnan ja asetti kaupungin ensi perustukset Hän valtasi myös Käkisalmen ja perusti Maankruunun saattaen savolaiset ja karjalaiset kristinuskoon489 Savolaisten mainitseminen erikseen saattaa olla Martiniuksen omaa lisää Myöhemmistä tapahtumista Martinius tähdentää melko voimakkaasti Kaarle Knuu- tinpojan ja Knuut Possen sankaritöitä Etenkin Kaarle Knuutinpojan kohdalla voi todeta avointa suomalaiskansallista korostusta: ”Itse olen suomalaisena Messeniuksen mukaan esittänyt hänet yksinkertai- sella kynällä, suomalaiseksi me suomalaisesta sukujuuresta syntyneet sanomme tämän Atlas-jättiläisen, joka oli sankari niin hyvin sielultaan kuin voimiltaankin” 490 Työ on epäilemättä antoisampi juuri suomalais- mielisyytensä kuin puhtaasti varhaishistorian kuvan kannalta, mutta semmoisenaankin se osoittaa, kuinka patrioottiset, kansalliset ja oman edun tavoittelun motiivit vaikuttivat tämäntapaisten tuotteiden synty- prosessissa

Johannes Flachsenius

Johannes Flachseniuksen mainetta teologina ja historiankirjoitta- jana on kirjallisuudessa pidelty sangen pahoin,491 eikä tätä asiaintilaa ainakaan historian osalta juuri pysty hyvälläkään tahdolla järkäyttä- mään Hänen ”Chronologia sacransa” (1692) sekä siihen liittyvä Appendix chronologicus” pyrkivät kuitenkin olemaan erillisiä his- toriatöitä, joissa tutkimuksen aikaisempia saavutuksia on yritetty koo- ta lyhyeen ja suppeaan muotoon, mahdollisesti opetustarkoituksia var-

488 Parnassus Regum Sveciae aukeamat D3 ja E; Tarkiainen, main. kirjoitus s. 12489 Parnassus aukeamat E3 ja F490 Parnassus aukeamat G2—G3; käännös Viljo Tarkiaisen mukaan, Tarkiainen, main. kirjoitus

s. 12. Tarkiainen on myös tähdentänyt Martiniuksen suomenmielisyyttä.491 Råbergh, Teologins historia s. 77—84, Chronologia sacrasta s. 83—84; Martti Ruuth,

Flachsenius, Juhana, KE II s. 49-50; Rein, Bidrag s. 50—51

142

ten, joten niitä ei ole syytä sivuuttaa vaikenemisella Flachsenius seuraa kirkkohistoriallisessa osassa avoimesti Caloviusta 492 Yleinen ajanlasku alkaa tietenkin maailman luomisesta, josta on 1656 vuotta vedenpaisumukseen ja Kristuksen syntymään kaikkiaan 4000 vuotta Flachsenius nimenomaan hylkää Scaligerin ja Calvisiuksen laskelmat 3947 vuotta ja ”toisten”, joita hän huomauttaa Terseruksen seuran- neen, laskemat 4003 vuotta 493

Lukuunottamatta teokseen otettuja virkamiesluetteloita on Suo- mea koskevia viittauksia siellä täällä Jo yleisessä Tabula chronolo- giassaan hän kertoo Birger jaarlin Eerik Sammalkielen aikana ja toimeksiannosta voittaneen hämäläiset ja perustaneen Hämeenlinnan Vuosiluvuksi ilmoitetaan harvinainen 1241,494 minkä tiedon Flachsenius todennäköisesti on ottanut Terseruksen Sacra chronologiasta Mai- ninta ensimmäisestä ristiretkestä puuttuu,495 mutta Turun piispain luettelo alkaa Henrikistä, joka ajoitetaan vuoteen 1155 496 Flachseniuksen on täytynyt olla selvillä ristiretkistä, mutta jostain syystä hän ei erikseen puutu ensimmäiseen retkeen edes Appendixissa, missä Eerik IX kuitenkin esiintyy lisänimellään Pyhä 497 Tarkkuus ei ole Flachseniuksen kirjasen vahvimpia puolia, sillä Appendixissa toinen ristiretki on ajoitettu vuoteen 1211 sekä viety Eerik X:n eikä Eerik Sammalkielen tiliin, eikä väärän ajoituksen vieminen painovirheen syyksi ole mahdollista, koska ristiretkeä seuraa asianomaisessa järjestyksessä muita vuotta 1241 varhaisempia tapahtumia 498 Ruotsin arkkipiispojen luettelossa sanotaan Henrikistä, joka ei tietenkään kuuluisi arkkipiispain joukkoon, että hän oli myöhemmin Suomen apostoli 499

Suomen piispain luettelossa Flachseniuksen antamat vuosiluvut ja tiedot piispoista kymmenenteen viranhaltijaan Ragvaldiin saakka ovat aivan samoja kuin Laurentius Petri Aboicuksella, paitsi että Flachse- nius ajoittaa kuudennen piispan Ragvaldin vuoteen 1266 ja sanoo häntä länsigööttalaiseksi 500

Flachseniuksen Appendix seuraa kokonaan Ruotsissa kehitettyjä luetteloita muinaiskuninkaista Kuningasluettelo alkaa Ericus Gotha-

492 Flachsenius, Chronologia sacra, otsikko; Råbergh, Teologins historia s. 83493 ibidem s. 96—97494 ibidem s. 30495 Råbergh, Teologins historia s. 83496 Flachsenius, Chronologia s. 75497 Flachsenius, Appendix arkki A2498 ibidem arkit A2—A3499 Flachsenius, Chronologia s. 68500 ibidem s. 75—76

143

rista, joka oli Maagogin jälkeläinen ja Aabrahamin aikalainen Var- haiskuninkaissa mainitaan myös Ingemar eli Agnus, joka soti Suomen kuninkaan Frosten kanssa Flachseniuksen kuningasluettelo rakentuu lähinnä Johannes ja Olaus Magnuksen, osaksi myös Rudbeckin tietojen varaan,501 joten tulos on sen mukainen Luettelo on kuiva ja valta- kunnallisen näkemyksen mukaan tehty, koska siinä ei Frostea lukuun ottamatta esitetä mitään Suomen osuudesta tarukuninkaiden vaiheisiin Suurruotsalaisen historiankirjoituksen tuotteiden vaikutus hallitsee näitä Turun akatemian 1690-luvun tuotteita kauttaaltaan

501 Flachsenius, Appendix arkki A4

144

VII PAIKALLISHISTORIALLISTEN TUOTTEIDEN OSUUS VARHAISHISTORIAN KUVAAMISESSA

Oraatioiden viittaukset Suomenvanhimpiin vaiheisiin

Kirjallisuudessa on usein paikoin502 kiinnitetty huomiota siihen, että akatemiain piirissä pidettyihin ylioppilaiden oraatioihin sisältyy viittauksia historiaan Niissä käsitelty historian aineisto palvelee kuitenkin muita kuin varsinaisen historiantutkimuksen päämääriä: niitä patrioottisia virtauksia, joiden osoituksia puheet ovat 503 Lähinnä paikallis- patrioottiset oraatiot historiallisia viittauksia sisältävinä — silloin kun on kysymys Suomen muinaisvaiheista — antavat mahdollisuuksia muodostaa käsitystä siitä, missä määrin gööttiläisperäiset käsitykset vaikuttivat niitten tuotteiden ulkopuolella, missä ne olivat pääasialli- sina tai ainakin tärkeinä sivuteemoina

Kotiseudunkuvauksienkin osalta Turun akatemiassa liityttiin Euroopan kulttuurielämästä lainattuun traditioon Ennen Turun akatemian aikaa julkaistiin — mitä suomalaisen aineiston käsittelyyn tulee — ainakin jo v 1631 Riiassa tähän luokkaan luettava Viipurin hiippakunnan ja koulun esimiesten kunniaksi laadittu hengentuote tekijänään Johannes Casparidi Rachlitzius 504 Rachlitziuksen runossa on joitain rivejä uhrattu kolmannen ristiretken kuvaukselle Lähde on ruotsalainen, koska Rachlitzius tietää piispa Petruksen kastaneen karjalaisia v 1294, kun Tyrgils Knuutinpoika oli heidät edellisenä vuonna kukistanut Marski mainitaan Birger kuninkaan holhoojana (tu-502 Rein, Bidrag I s. 30—32; Antti J. Pietilä, Daniel Juslenius, hänen elämänsä ja vaikutuk-

sensa. I. (Tampere 1907) s. 34; Einar W. Juva, Katsaus Suomen paikallishistorialliseen tutkimukseen. Paikallishistoriallisen tutkimuksen opas (Forssa 1945) s. 5—7

503 Pietilä, mts. 35—; Juva, mts. 6504 Laus et series Venerandorum & Ecclesiae & Scholae antistitum, qui Wiburgi post repurga-

tam Evangelii lampada docuere ... a Johanne Casparide Rachlitzio . . . Rigae Livonum 1631. Runo on tehty Eerikki Antinpoika Tranan kunniaksi. Rachlitzius tuli opettajaksi Viipurin kouluun. Hänen syntyperänsä on epävarma, ks. Lehtinen, Hallituksen yhtenäistämispolitiik- ka Suomessa 1600-luvulla (Lahti 1961) s. 222

145

tor) Hän perusti Viipurin linnan, joka yhä kohoaa paikallaan kauhun aiheena vihollisilleen Aina Tyrgilsin retkestä asti Ruotsi on suotuisin ohjaksin pidellyt Karjalaa, joka on sen vallassa Ristiretkikuvauksen jälkeen tekijä hyppää Kustaa Vaasan aikakauteen ja luettelee Vii- purin piispat, kirkkoherrat sekä Viipurin koulun rehtorit

Pohjalaisen Martinus A Wargiuksen Turussa 1643 julkaisemassa puheessa ”Brevis et succincta Commendatio Bothniae Orientalis” lii- tetään esitys Pohjanmaan varhaisinta menneisyyttä tavoiteltaessa edellä jo useasti esiintyneeseen käsitykseen Euroopan varhaishistoriasta Tekijä huomauttaa lahtea rajoittavaa Pohjanmaata usein nimi- tettävän Kainuuksi (Caiania) Alueen sijainnista tekijä saa aiheen todeta, että Euroopan puoleisesta Skyytiasta tai Sarmatiasta osa kuuluu Suomeen, minkä osa Pohjanmaa on; tästä voidaan päätellä seudun vanhuutta, eikä sen erinomaisen korkeaa ikää voi olla tuntematta kukaan, ellei tunnusta olevansa aivan muukalainen päivänselvässä historian seikassa Tekijä sanoo useiden historioitsijoiden todistavan, että kyseessä olevat Sarmatian rannikot asutettiin ihmiskunnan ensi alussa Sittemmin niiltä muutti asukkaita eteläisemmille seuduille meren ylitse kenties siksi, että asukkaiden lisääntyessä entiset asuinsijat kävivät liian ahtaiksi; näinhän tiedetään tapahtuneen esim svealaisten ja gööt- talaisten kohdalla Samoin pohjalaisten muinaisuudesta kertovat monet sodat ja ottelut svealaisten naapureiden kanssa, joiden aikakirjat mainitsevat heidän joutuneen rakentamaan suojamuureja ja leirejä tur- vautuakseen vihamielisiltä hyökkäyksiltä ”Näin selvästi havaitaan Pohjanmaan kilpailevan täydellä syyllä ansiokkaasti vanhimpien kansojen rinnalla, mitä korkeaan ikään tulee” 505 Wargius puuttuu vielä ristiretkikauden tapahtumiin tulkitessaan Korsholman nimeä Hän vetoaa Johannes Messeniukseen, jonka mukaan Eerik Pyhän ja hänen seurassaan olleen piispa Henrikin laivasto olisi ajautunut tänne, mihin sen vuoksi oli pystytetty risti 506

Vain kolmen vuoden kuluttua edellisestä julkaisi länsigööttalainen Jacobus P Chronander puheensa ”Oratio Amplissimae Regionis West- rogothiae descriptionem, veraque & digna Encomia representans” (Aboae 1646) Puheessa on varsin komea ja oppinut gööttiläinen aatepohja Wargiuksen oraation kanssa se osoittaa, kuinka gööttiläi- nen traditio on vaikuttanut Turun akatemiassa heti sen ensi vuosista, mikä on odotettavissakin jo sen nojalla, että 1500-luvun Suomesta

505 Wargius, Commendatio Bothniae aukeama A4506 ibidem aukeama B2

146

voidaan osoittaa kirjallisia viitteitä tähän suuntaan Johannes Magnuk- sen hahmo piirtyy tämänkin oraation taustalta Kenties puheen esitys- paikka on vaikuttanut siihen, että mukaan on mahtunut maininta Maagogin asettumisesta hetkeksi ”siihen Euroopan Skyytian osaan, mitä nyt kutsutaan Suomeksi”, kun kuuluisa kantaisä Venäjän (per Moschoviam) kautta siirtyi kohti Skandinaviaa Tämä maininta onkin ainoa poikkeus tekijän patrioottisesta länsigööttalaisuudesta, jota oli erittäin helppoa esittää oppineessa oraatiossa, kun lähde- aineistoa oli kirjallisuudesta löydettävissä parin vuosisadan ajalta V 1660 Turussa pidetyssä Salomon L Enebergin puheessa ”Oratio Nycopensis Encomium adumbrans” ei ole lainkaan kajottu Suomen menneisyyteen, ja muutenkin puhe keskittyy todellisuudenmukaiseen paikalliskuvaukseen

Maagogtraditio lienee viehättänyt suomalaisten ajatuksia, koskapa se havaitaan jälleen seuraavassa, Johannes D Rautheliuksen tuotteessa ”Oratorio De Encomio Aboae” (Aboae 1657) Silloin oli tilanne kirjallisten lähteiden tavoittamisen osalta suuresti suomalaisten historioin- nin kannalta parantunut Epitomen ilmestymisen johdosta Patriotis- mille tyypillisiä ajatuskulkuja seuraten Rautheliuskin koettaa perustella Turun kaupungin korkeaa ikää, mutta kirjalliseen Maagogtraditioon viittaamista lukuun ottamatta hän pysyy sangen terveellä pohjalla Hän valittaa sitä — hänen mielestään monille urheille kansoille yhteistä — kohtaloa, mikä sisältyy kaikkien kaupungin vanhimmasta muinaisuudesta kertovien asiakirjojen puutteeseen Tämmöisistä asiakirjamai- ninnoista ei ole jälkeäkään paitsi muutamia harvoja yleisesti tunnet- tuja, joita on säilynyt Ruotsin ja muitten maitten annaaleihin liitet- tyinä Puute ei johdu siitä, että olisi oltu vailla kyvykkäitä miehiä, sillä näitten vaikutukseen Suomessa viittaa vaikkapa Turun piispojen pitkä sarja Vahingon ovat aiheuttaneet venäläisten, tanskalaisten ja muittenkin kansojen hyökkäykset, kun ne väijyen ja petollisesti ovat käyneet koko Suomen ja myös Turun kimppuun hävittäen ja ryöstäen Kun tuomiokirkko ja ympäristön luostarit ovat useasti palaneet, ovat vanhat asiakirjatodisteet hävinneet ikäänkuin muinaisten geettien mie- lipuolisen riehunnan johdosta Silti on Turun entisyys ikivanha jääden jälkeen vain aniharvoista Ruotsin kaupungeista, sillä aina kun suomalaiset mainitaan Ruotsin annaaleissa, mainitaan Turkukin Jokainen voi olla vakuuttunut siitä, että Turku on suomalaisten perustama heti siinä vaiheessa, kun Suomi Nooan jälkeläisten toimesta asutettiin Jon- kinlaiseen ennakkokäsitykseen muinaissuomalaisten elämäntavasta tuntuu viittaavan Rautheliuksen kanta, että Turku vanhan suomalai-

147

sen tavan mukaan oli linnoittamaton Varustautumattomuus tosin oli kunniakasta, sillä Spartassakin olivat miehet muurien asemasta 507

Pitäytyminen Maagogperinteeseen jatkuu v 1662 julkaistussa Elias Petri Hasselgreenin puheessa ”Oratiuncula Encomium Alan- diae adumbrans” 508 Tekijä pitää selvänä, että Ahvenanmaa asutettiin ”ajan taitteessa”, kun mainittu Nooan pojanpoika majaili Suo- messa Hasselgreen viittaa Ericus Olain selvitykseen Ruotsin valtakunnan muinaisesta viisijaosta, jossa Suomelle tuli itsenäisen valtakunnan osa; Ahvenanmaa kuului Suomen alueeseen 509 Mahdollisesti tästä puheesta on peräisin Bångin teoria Ahvenanmaan nimen syn- nystä Hasselgreen mainitsee kerrottavan, että nimen antoi muuan Ahvenanmerellä merihätään joutunut jalosukuinen nainen kaivates- saan maihin; Hasselgreen itse ajattelee nimen syntyneen maantieteellisten seikkojen perusteella 510

Täysin vailla viittauksia muinaishistoriaan ovat Gabriel Josephi Lepuksen patrioottiselta kannalta antoisa puhe ”Oratiuncula Neosta- dii Descriptionem, veraque ac digna Encomia repraesentans” (Aboae 1663), Gustavus Erici Broberghin ”Oratiuncula Sudermanniae descriptionem repraesentans” (Aboae 1664), ja myös Gabriel Erici Leander samana vuonna ilmestyneessä työssään ”Declamatio succincta paroeciae Lethala Encomia exponens” tyytyy vain toteamaan, että Laitila on ollut asuttu pakanuuden ajoista Seurakun- nan muinaisuudesta ja perustajasta ei ole mitään jälkiä, joiden nojalla niistä voisi jotain lausua 511

Paikalliskuvausten sarjaan kuuluvat myös kirkkoherra Claudius Alanuksen kuvaus Kemin Lapista sinne v 1639 tehdyltä matkalta512 sekä Johannes Tornaeuksen vasta 1772 painettu mutta jo 1672 laadittu ”Beskrifning öfver Tornå och Kemi Lappmarker” (Tukholma 1772) Alanuksen erinomaisen mielenkiintoinen kertomus ei sisällä historiaa, mutta Tornaeuksen kirjoituksessa, vaikka se käsitteleekin Lappia, mitä ei luettu Suomeen kuuluvaksi, on runsaasti viittauksia Suomen vaiheisiin Olaus Magnuksen teoksen suurta merkitystä osoittaa se, että Tornaeus valittaa Pohjoisten kansojen historiasta — vaikka

507 Rauthelius, De Encomio Aboae aukeamat A3—A4508 ibidem s. 7—8509 ibidem s. 9 auk. B510 ibidem s. 5 A3511 Gabriel Erici Leander, Declamatio aukeama B2512 Alanuksen kuvaus painettu K. G. Leinberg, Bidrag till kännedom af vårt land VI (Jyväs-

kylä 1894) s. 3—9

148

Olaus Magnuksella ”niinä aikoina olisi voinut olla lähin tieto lappalaisten alkuperästä” — kaikkien tällaisten tietojen puuttuvan Tor- naeus pitää todennäköisenä, että lappalaisetkin ovat syntyisin ”ensiksi Nooan pojasta Jaafetista ja sitten Maagogista, josta ovat gööttalaiset, tataarit, venäläiset, turkkilaiset, puolalaiset”, mutta sukupolvesta toiseen jatkuneen perimätiedon vuoksi lappalaisten esi-isää on alettu kutsua ’Jumy’ksi, mikä tulee Maagogin veljestä Jaavanista Lappalai- set ovat saapuneet Skyytiasta, lähinnä Tartariasta, mistä lappalaisten ja tataarien yhteiset elämäntavat todistavat Lappalaiset asuivat var- hemmin Etelä-Suomessa, mistä heidät vähitellen tungettiin pohjoiseen 513 Maantieteellisen lähtökohtansa mukaan heillä on ”enimmäk- seen oma kielensä” ja omia alkuperäisiä sanoja, joihin muut kielet eivät ole vaikuttaneet; jouduttuaan kosketukseen suomen ja ruotsin kanssa lappalaiset ovat jäljitelleet näitä ’Lappi’ nimitys on lähtöisin ruotsista ja ’same’ nimitys suomesta, sanasta ’Suomen maa’ 514 Tornaeus ei näytä olevan täysin varma siitä, ovatko lappalaiset ja tataarit suku- laiskansoja Kysymyksen voisi varmasti ratkaista ainoastaan toteamus, että lapin ja tataarin kielet olisivat sukulaiskieliä Varmaa on, etteivät he ole venäläis-, ruotsalais-, saksalais- tai puolalaissukuisia eivätkä myöskään suomalaisia, koska heidät on ajettu pois Suomesta 515 Vai- kuttaa aivan siltä kuin Tornaeus tietoisesti olisi pyrkinyt erottamaan lappalaiset ja suomalaiset eri kansoiksi Lappalaisista vallinneet käsi- tykset eivät imarrelleet suomalaisia, eikä sukulaisuutta siksi toivottu; melko tavallinen piirre varhaisinta historiankuvaa käsittelevissä töis- sähän on pyrkimys osoittaa Tacituksen fenni-kuvaus joko lappalaisia koskevaksi tai muuten virheelliseksi

Kotiseudun ylistykseksi ilmestyi 1670-luvulla ainakin kolme oraa- tiota, nimittäin v 1677 Christiernus Caroli Alanderin ”Oratiun- cula Alandiae complexa”, Uppsalassa seuraavana vuonna julkaistu ”Magnus Principatus Finlandia, epico carmine depicta”, tekijänään tunnettu Johannes Paulinus, ja Samuel E Justanderin ”Oratio brevis De quibusdam Antiquitatibus Abogicis” (1679) Alanderin työhön sisältyy muinaishistoriasta ainoastaan lyhyt viittaus siihen, että Ahve- nanmaan asukkaat ovat epäilemättä muuttaneet saarille Ruotsista, ellei kenties joku heidän kielensä perusteella haluaisi päätellä, että Germa- niasta olisi joku siirtokunta muuttanut saarille, mitä Alander itse ei

513 Joh. Tornaeus, Beskrifning s. 2—3514 ibidem s. 5—6515 ibidem s. 6—7

149

kuitenkaan pidä uskottavana 516 Tässä oraatiossa jatkuu näin tavallaan Agricolan edustama traditio siitä, että Ahvenanmaa olisi saanut asu- tuksensa etelästä päin

Paulinuksen työn lukeminen paikallishistorian tai kotiseudunku- vausten joukkoon on sikäli epäjohdonmukaista, että teemana on koko suuriruhtinaskunta, mutta hengeltään ja käsittelytavaltaan työ liittyy paikalliskuvausten ryhmään Magnus Principatus Finlandia on patrioottista runoutta517 antiikin mytologiasta ja muinaistarustoista lainat- tuine runokuvineen, ja sen varsinaisena teemana on isänmaan kauno- kirjallinen mahdollisimman korkealentoinen ylistely Siihen sisältyy vain harvoja viittauksia Suomen muinaisuuteen Säkeessä 53 tähdä- tään luultavasti Pliniuksen Epigiaan, kun Paulinus toteaa Finnoniaa muinoin nimitetyn Fenningiaksi 518 Paulinus on myös hyväksynyt opin Maagogista Suomen hallitsijana, kun hän kertoo Jaafetin uljaitten poikien lukemattomia vuosia sitten vaeltaneen Suomeen ja tulleen suomalaisten esi-isiksi Samalla hän luo ihannoivan kuvan silloisten suomalaisten elämästä kaukana maailman pauhusta,519 missä saattaa heijastua Tacituksen ”turvassa jumalilta, turvassa ihmisiltä” teema

Samuel Justanderin Turun kuvauksessa pidättäydytään taruhisto- rioista, mutta siihen sisältyy useitakin viittauksia kaupungin varhaishistoriaan ristiretkikauden tuntumassa Turun nimen tekijä johtaa ruotsin ’torg’ sanasta, koska paikalla harjoitettiin runsaasti torikaup- paa ’Venäläisten vuori’ on saanut nimensä sillä muinoin sijainneista venäläisten asumuksista Turun linnan Aniniemelle on perustanut ja pystyttänyt Birger jaarli kuten myös Hämeen ja Viipurin sekä useat muut Ahvenanmaalla ja Ruotsissa sijaitsevat linnat 520(!) Justanderin tiedot ristiretkihistoriasta ovat luvattoman hataria, ellei sitten huoli- maton kielenkäyttö ole aiheuttanut virhettä; voisi ajatella tekijän tarkoittaneen Turun ja Hämeenlinnain perustamista samassa puolustus- ja turvaamistarkoituksessa, mihin on pyritty Viipurin ja muitten mainittujen linnojen perustamisella Justanderin puheeseen sisältyy runsaasti pyhää Henrikiä koskevia tietoja, joissa tosin havaitsee samanlaisia epätarkkuuksia kuin ristiretkilinnojenkin kohdalla, kun hän sanoo kristinuskon Suomeen Eerik kuninkaan kanssa tuoneen Henrikin

516 C. C. Alander, Oratiuncula aukeama B517 M. G. Schybergson, Några ord om Johan Paulinus Lillienstedt såsom skald. — Suomen

yliopiston 250 vuoden muistoksi s. 27—28518 Till Finlands ära. Grekiskt skaldestycke af Johannes Paulinus med öfversättning af Axel

Gabriel Sjöström. (Helsingfors 1844) s. 27; Rein, Bidrag s. 48519 ibidem säkeet 55—59, 60—85 s. 27; Eino E. Suolahti, Ruotsin ajan oppihistoriaa s. 489—490520 Samuel E. Justander, Oratorio brevis aukeama B

150

perustaneen tälle seudulle sekä temppeleitä että luostareita Turun tuomiokirkon perustamisvuodeksi ilmoitetaan 1300 siitä huolimatta, että kirkkoa sanotaan ”englantilaisen piispan” perustamaksi ilmeisesti tarkoittaen pyhää Henrikiä 521 Sekaannukset eivät ole oraation laatijalle kunniaksi

V 1686 ilmestynyt Jacobus Juleniuksen ”Laudes Ost-Bothniacae” on ainakin varhaishistoriaa koskevalta osaltaan häikäilemätön jäljen- nös Wargiuksen neljä vuosikymmentä vanhemmasta puheesta Jule- nius määrittelee Pohjanmaan eli Kainuun (Caiania) sijaitsevan Hyper- boreassa Sarmatian vyöhykkeessä, ja ikänsä maineessa se kilpailee pe- rinnäisten kuningaskuntien kanssa Julenius toistaa myös väestön siir- tymisteorian joltisenkin tarkoin Wargiuksen mukaan 522 Oraatioille yleensäkin on luonteenomaista samojen antiikin kirjailijain toistami- nen tavalla, joka saattaa ajattelemaan, etteivät oraatioiden laatijat ole paneutuneet alkuperäisten tuotteiden sisältöön vaan ovat lainanneet sitaatit suoraan edeltäjiensä puheista Historia-aineksen suhteen täl- lainen menettely kuitenkin on poikkeuksellista — Boldtin luettelos- saan mainitsemaa Gabriel Peldanin ”Laudes Ostro Bothniae” nimistä puhetta (v 1707) ei tämän kirjoittaja ole tavoittanut 523

J u s l e n i u k s e n Va n h a j a u u s i T u r k u

Daniel Juslenius on varmaan muuan eniten käsiteltyjä tai mainittuja henkilöitä, milloin on esillä jokin suomalaisuuden aatteellisia vaiheita sivuava kysymys Jusleniuksen elämäkerran kirjoittaja Antti J Pietilä on oikeaa oivallusta osoittaen sitonut Jusleniuksen tuotannon Turun akatemiassa kukoistaneen patriotismin ja sen merkeissä julkais- tujen paikalliskuvausten yhteyteen 524 Mitä tulee erityisesti Jusleniuk- sen kuuluisimpaan ja käsiteltävän teeman kannalta keskeisimpään teokseen Aboa vetus et nova, niin on pantava merkille, että tämä isän- maanrakkautta uhkuva tuote on laadittu saman preeseksen Johannes Munsterin johdolla kuin Nikolaus Mathesiuksen De fideli patriota525 suuren Pohjan sodan alkamisvuonna Aboa vetus et nova ei kuulu

521 Samuel Justander, Oratio brevis auk. B522 Jacobus Julenius, Laudes Ost-Bothniacae aukeama A3523 R. Boldt, Ortbeskrifningen i Finland på 1600- och 1700-talen. Geografiska föreningens

tidskrift 1899524 Pietilä, Daniel Juslenius I s. 32—38525 Johannes Munster — Nicolaus Mathesius, De fideli patriota. Aboae 1700. (Vallinkoski,

Turun akatemian väitöskirjat s. 359 n:o 2651)

151

teoksiin, jotka olisivat syntyneet keskeisesti historiankirjoitusta tai -tutkimusta silmällä pitäen, ja sen sisältöä on tulkittava tämän näkö- kohdan mukaan Asiaintilaa ei muuta se, että teos on laadittu yliopiston historianprofessorin johdolla Jusleniuksen tapa käsitellä Suomen varhaishistoriaa koskevaa aineistoa on lähinnä näyte siitä, miten patrioottinen into ja kenties myös poikkeuksellisen voimakas kansallis- tunne saattoi Jusleniuksen ajan Suomessa käyttää hyväkseen kaikkea sitä materiaalia, mitä Suomen menneisyyden selvittämiseksi oli perin- näisesti jo tarjolla

Vaikka Jusleniuksen tarkoituksena ei ole Suomen tai suomalaisten historian kirjoittaminen, hän niveltää sitä kuitenkin runsain mitoin kuvaukseensa Turun kaupungin vaiheista Kuvaus ei sisällä mitään omintakeista, sillä kaikki Jusleniuksen esittämät teoriat ovat peräisin hänen edeltäjiltään, joista Juslenius käyttää muita runsaammin Wexio- niuksen, Locceniuksen, Andreas Buraeuksen, Johannes ja Olaus Mag- nuksen, Rudbeckin ja Snorre Sturlesonin tuotantoa Muita huomion- arvoisia lähteitä ovat Raamattu, Adam Bremeniläinen, Saxo sekä Ruot- sissa 1600-luvulla julkaistut saagat, sekä antiikin ja ulkomaiset kirjailijat Osaa lähteistään Juslenius on todella käyttänyt itse, osaa hän lainaa jonkin toisen kirjailijan, usein Wexioniuksen kautta 526

Suomalaisten varhaisimman kauden kuvauksen lähtökohdaksi Jus- lenius on valinnut Johannes Magnuksen opin Maagogista Suomen en- simmäisenä hallitsijana Esityksen takana on yleinen teoria Jaafetin osalle vedenpaisumuksen jälkeen tulleesta Euroopasta ja Johannes Magnuksen käsitys Maagogin vaellusreitistä Ruotsiin Suomen kautta 527

Vieläpä Maagogin pojatkin ovat todennäköisesti hallinneet Suomea Maagog oli myös Suomen kansan kantaisä 528 Merkittävää on, ettei Jus- lenius ole tässä valinnut lähteekseen Rudbeckia, jonka teorioita hän muuten lainaa melko runsaasti Nimenomaan hän toisessa yhteydessä suhtautuu pidättyvästi antiikin kirjailijoihin ja Johannes Magnukseen vedoten siihen Rudbeckin teoriaan, että suomalaiset olisivat idästä päin muuttaneet Eurooppaan ja ottaneet maan haltuunsa sitä aikaisemmin omistaneilta kansoilta eli sveogooteilta Ainakaan hän ei hy- väksy tämän teorian nojalla tehtävää johtopäätöstä, että suomalaisten muutto maahansa olisi myöhäinen: se on joka tapauksessa tapahtunut

526 ks. Pietilä, Daniel Juslenius I s. 50—51; Paavo Koponen, Daniel Jusleniuksen Aboa vetus et nova ja sen lähteet, liiteosa; Olof Mustelin, Studiet i finländsk historieforskning 1809— 1865. (Borgå 1957) s. 48—49; Eino E. Suolahti, Ruotsin ajan oppihistoriaa s. 491—495 selostaa erittäin keskitetysti Jusleniuksen historiankuvan pääkohdat.

527 Aboa vetus ett nova II § 2 s. 26; Koponen, main. tutkielma s. 35—36528 Aboa vetus et nova III § 2, 34 s. 45, 92; Koponen, main. tutkielma s. 36—37

152

ennen vedenpaisumuksen jälkeistä neljättä vuosisataa 529 Maagog jätti suomalaisille jälkeensä heidän vanhan yhteiskuntajärjestyksensä Hal- litusmuoto oli yksinvaltainen, kuten perheenisillä jo ennen vedenpaisumusta oli täydellinen yksinvalta perheissään Muistomerkkeinä tästä vanhimmasta yhteiskuntajärjestyksestä ovat semmoiset termit kuin ’kuningas’, ’ruhtinas’, ja ’Waltakunta’ Selvin todistus kuningasvaltai- sesta hallitustavasta ovat kuitenkin ne suomalaisten muinaisten kuninkaiden nimet, joista historiat mainitsevat 530

Toisaalla Juslenius luettelee kuusi suomalaisten muinaiskuningas- ta Kuningasluettelossa herättää huomiota se, ettei Juslenius tuo esiin kaikkia Chronicon Finlandiaen valmiiksi tarjoamia nimiä, vaikka hän todennäköisesti tarkoittaa juuri tätä lähdettä puhuessaan samassa yh- teydessä ”vanhasta käsikirjoituksesta”, jonka hän otaksuu erään tunnetun isänmaanystävän — Sarajaksen Elias Brenneriksi arveleman531 — tulevan lahjoittamaan isänmaalle 532 Juslenius ei edes esitä kaikkia niitä- kään, jotka löytyisivät Saxolta Jusleniuksen valintaan tuntuu vaikuttaneen se, että jumalana kunnioitettua Rostioffia lukuunottamatta muut mainitut kuninkaat esiintyvät kirjallisuudessa sangen imartele- vissa yhteyksissä, kun he ovat joko sukulaissuhteessa tai muussa teke- misessä Ruotsin tahi ulkomaisten hallitsijoiden kanssa Jusleniuksen esittämät kuninkaat ovat Rostioffin lisäksi Ferniot, Atus eli Otus, Froste, Sumble ja Snio Juslenius viittaa moniin lähteisiin, joiden oma- kohtaista käyttöä ei voi varmistaa: Johannes Magnukseen, Snorreen, Wexioniukseen, Locceniukseen, Saxoon ja Rudbeckiin 533 Sumblen historiaa Juslenius käyttää osoittamaan suomalaisten muinaisia kauppa- suhteita saksalaisten kanssa Israelin kuninkaan Daavidin aikoina 534

Juslenius liittää opin Maagogista toiseen, joka oli Suomen maa- perällä paljon tuoreempi tulokas Kun Bång oli juuri opettanut, kuinka muinaisilla sveogooteilla oli aikanaan oikean Jumalan tuntemusta, niin Juslenius ilmeisesti lähinnä Bångiin rakentaen mutta myös muihin kir-

529 Aboa vetus et nova I § 3—4 s. 27—29; Koponen, main. tutkimus s. 38—39, 52. Juslenius saattoi löytää kannalleen tukea myös usein lainaamaltaan Laurentius Paulinus Gothukselta, joka teoksessaan Historia arctoae seuraa tarkasti Johannes Magnuksen Maagog-teoriaa. L. Paulinus Gothus, Historia arctoae Lib. II cap. 5; Koponen, main. tutkielma s. 62—63

530 Aboa vetus et nova III § 2—5 s. 45—47; Pietilä, Daniel Juslenius I s. 44531 Sarajas, Suomalaisen kansanrunouden tuntemus s. 74—76532 Aboa vetus et nova Cap. II § 7 s. 31533 ibidem suomal. laitoksen nootit 21—30, 80 II:§ 7 s. 30—32; Locceniuksen maininta

Ferniotista Gylfon isänä: Historia rerum Suecicarum p. 2 Lib. I; Koponen, main. tutkielma s. 41—43; muinaiskuninkaihin viittaa myös L. Paulinus Gothus, Historia arctoae Lib. I cap. 26

534 Aboa vetus et nova Lib. III § 23, nootit 117—120

153

jailijoihin viitaten asettui sille kannalle, että Maagog jätti perinnöksi myös suomalaisille oikean uskonnon Ensi kertaahan tähän Ansgariuk- sen aikaa vanhempaan kristillisyyteen on Suomessa uskonut Messenius rakentaessaan tarinalle pohjolaan muuttaneista roomalaissuvuista, mutta hänen oppinsa ei näytä saaneen ainakaan suurvalta-aikana Suo- messa seuraajia — Kun bjarmeilla oli muinoin Jumala-niminen jumaluus, kun suomalaiset ovat bjarmeja ja kun saagassa mainitun temp- pelin vieressä sijaitsi kauppakaupunki, niin kaiken todennäköisyyden mukaan tämä kaupunki oli Turku Juslenius siis poikkeaa Bångin teo- rioista hyläten Ahvenanmaan Turun hyväksi, mutta Turun ikivanhaan menneisyyteen kauppapaikkana hän on voinut saada viitteen edeltä- jiltään, jotka ovat ylistäneet Turkua Bångiin Juslenius jälleen nojaa rinnastaessaan sveogoottien Torin palvonnan suomalaisten ’Jumalan’ palvontaan Näiden fabulointien jälkeen Juslenius siirtyy kuvaamaan pakanallisia palvontamenoja 535

Käsiteltyään Suomen muinaiskuninkaat Juslenius tietoisesti poikkeaa pääasiasta käsitelläkseen ’Winland’ ongelmaa, ”koska toivoin, että näin on leviävä valoa tietämättömyyden pimeyteen vajonneisiin Suomen asioihin, kun ilmenee, että kaikki se, mikä aikakirjoissa mainitaan Winlannista, oikeastaan tarkoittaa Suomea” 536 Jusleniuksen lähtökohtina ovat Wexionius sekä Rudbeck Finland-Winland oppeineen, joka tukeutuu Adam Bremeniläisen esitykseen 537 Scrito-Vinnit Paulus Diaconuksen Langobardien historiassa538 ovat samoja kuin Skrid-Finnar, jotka ovat suomalaisia Skrit Finland on sama kuin Skridi-Windia (Grotius), ja Winlandia sanan sijasta käytetään myös muotoja Wänden ja Wandalia (Loccenius) Siinä Locceniuksen pai- kassa, johon Juslenius viittaa, tämä puhuu Vandalian kuninkaasta Sniosta ja tämän tyttärestä Koponen on todennut Jusleniuksen rin- nastaneen Vandalian Finlandiin, koska toisissa lähteissä (Wexionius, Snorre) Snio on käsitetty Suomen kuninkaaksi 539

Muinaiset vandaalit perustivat vaanilaisten valtakunnan He ovat samoja kuin vinulit ja samoja kuin vinilit, windit, wendit, wandalit ja wanalit, jotka ovat saaneet nimityksensä Tanais- eli Donjoesta, joka

535 Aboa vetus et nova Lib. III § 34—35 s. 91—94; Pietilä, Daniel Juslenius I s. 49536 ibidem Lib. II § 7—8 s. 30—36537 ibidem Lib. II § 8 s. 32—36; ks. edellä Olaus Rudbeckiusta538 (Historia langobardorum cap. V): Yrjö Koskinen, Tiedot Suomen suvun muinaisuudesta

(Helsinki 1862) s. 123—124; Pietilä, Daniel Juslenius I s. 43; Koponen, main. tutkielma s. 46—47

539 Koponen, main. tutkielma s. 47—48; Pietilä, Daniel Juslenius I s. 43—44; Loccenius, His- toria rerum Suecicarum Lib. I p. 5

154

gootin kielellä on Wana Jusleniuksen viittaamissa Krantzin Vandalian ja Locceniuksen kohdissa rinnastetaan vandaalit ja vendit, mutta runsain aines näyttää silti olevan peräisin Wexioniukselta 540 Wana-joesta on ympäröivä maa saanut nimen Wanaheim ja asukkaat nimityksen Wanit, Wänit ja Wanalit Näiden asutus ulottui Vendien lahden eli Suomenlahden rannoille Näillä rannikoilla asuivat vendit eli vandaalit Samoja vandaaleja olivat kureetit ja virolaiset, ”joiden kieli todistaa heidän olevan suomalaista sukuperää” 541

Suomensukuisten vandaalien nimi on siis peräisin Wanasta, ”koska ensiksi siirryttäessä Aasiasta kaikki nämä kansanheimot epäile- mättä jakaantuivat pohjoisiin seutuihin päästyään kielensä mukaan, ja mahdollista on, että meidän kansamme esi-isät ensiksi asettuivat asumaan Taniksen varrelle ja sitten vähitellen siirtyivät sieltä tänne” Juslenius lainaa kirjallisuudesta tietoja, joiden mukaan suomalaiset olisivat olleet muinaisia skyyttejä, sekä Pliniuksen mainintaa Epigiasta, minkä hän aikalaistensa tavoin virheellisten Eningia-muotoa käyttä- vien tekstijulkaisujen harhaan johtamana tulkitsee Fenningiaksi Hän huomauttaa mainitsemilleen nimityksille olevan läheistä sukua ’venno’ sanan, jota karjalaiset vieläkin käyttävät toisistaan Kun v saksalaisten tapaan äännetään f, saadaan siitä Fenno Vielä Juslenius esittää käsi- tyksiä, joiden mukaan vandaalit olisivat samaa sukua kuin slaavit, joiden kieli puolestaan oli suomenkielestä alkuisin: tämäkin osoittaa siis vandaalien ja suomalaisten sukulaisuuden Kaiken täysin rudbeckilai- silla todistelulinjoilla kulkevan todistusaineiston perusteella Jusleniuk- sesta on selvää, että Finland ja Vinland ovat sama asia 542 Jusleniuksen metodi tässä erittäin runsaasti lähdeviitteitä viljelevässä todisteluket- jussa on se, että hän kerää eri lähteistä tietoja, jotka hän sitten jonkin kirjallisuudesta löytämänsä satunnaisen rinnastuksen avulla sitoo yhteiseen päättelylinjaansa, jolloin kaikki esitetyt sekalaiset tiedot näyt- tävät tukevan hänen käsitystään Todistelu saa myös aivan Rudbeckin tapaan kirjallisuuden tuntemuksella keikaroimisen sävyn Fenni-vendi- vandaali teoriassa olisi päässyt Jusleniusta tyydyttävään lopputulok- seen paljon kohtuullisemmallakin lähteiden vyöryttämisellä kuin Jusle-

540 Koponen, main. tutkielma s. 49—50; Albert Krantz, Vandalia Praefatio; Nordman, Die Vandalia des Albert Krantz (Helsinki 1934) s. 56 n. 2; Johannis Loccenii, Antiquitatum Sveo-Gothicarum Libri Tres (Holmiae 1647) Lib. III cap. 8 (rinnastaa slaavit ja vendit, ”quos vulgo Vandales aut Vendos vocant); Wexionius, Epitome Lib. II cap. 8 De origine Fennorum

541 Aboa vetus et nova Lib. II § 8 s. 33—34542 Aboa vetus et nova Lib. II § 8 s. 32—36; Koponen, main. tutkielma s. 55; Pietilä, Daniel

Juslenius I s. 43—44

155

niuksen esityksessä on laita 543 Se varaus Jusleniuksen menettelyä kriti- koitaessa on kuitenkin tehtävä, että Turun akateeminen miljöö ei kenties tähän aikaan ollut yksimielinen suomalaisten suuresta menneisyy- destä, koskapa sen piirissä esiintyi ristivetoa myös suhtautumisessa niin tärkeään asiaan kuin suomen kieleen On mahdollista, että Jusle- niuksen on täytynyt suurta oppineisuutta ja kirjallisuudenkäyttöä osoittamalla varautua hänen työtään vastaan kriittisemmältä taholta odotettavissa oleviin huomautuksiin

Kun Juslenius selostaa muinaissuomalaisen yhteiskunnan oloja, hän pääsee sotalaitoksen vaiheissa korjaamaan aikaisemman päätte- lynsä hedelmiä, toisaalta jatkamaan rudbeckilaisen nimistötutkimus- metodinsa labyrintissa Juslenius kehuu tietenkin suomalaisten urhool- lisuutta, mikä oli ajan patrioottisessa käytännössä muodostunut myy- tiksi, ja kertoo Saxolta periytyvän tarinan Ragnar Lodbrookista, jonka bjarmit löivät Suomalaisten kunnia tulee näin korotetuksi, koska bjarmit olivat suomalaisia — Juslenius viittaa Krantziin ja Johannes Magnukseen ilmoittamatta kuitenkaan paikkaa, missä nämä auktori- teetit todistaisivat asian laidan tällaiseksi Suomalaisten urhoollisuu- desta todistavat edelleen vandaalien urotyöt (Cluverius), joista ovat jääneet muistuttamaan monet paikannimet ympäri Eurooppaa, kuten Andalusia ja venetien heimo, Vindelicia ja Vindobona, ’moskovalaisten’ suomalainen nimitys venäläiset sanasta vanalit, suomalaista juurta olevat liiviläiset, karjalaiset ja lappalaiset, Finnveden Smoolannissa, ”jota muinoin sanottiin Finlandiksi” ja joka lienee nimetty suomalaisten mukaan Tanskan Fyenin asukkaita on muinoin sanottu suoma- laisiksi ja saari on saanut nimensä suomalaisista (Tacitus) Samojedien maa on muistona sanoista ”Suomi jätti” 544 Päättelyn lähtökohta on mitä todennäköisimmin Wexioniuksen Epitome 545 Jusleniuksen mie- lestä muinaiset juhonit ja mattaakit, jotka asustivat Nassaun ja Wet- teravian herttuakuntien tienoilla, olivat suomalaisia siirtokuntia, jotka oli nimetty johtajiensa Juhon ja Matin mukaan Tätä ei tosin voi aivan kiistämättömästi väittää 546

Paitsi nimistön käytössä noudatettua metodia547 Jusleniuksen työssä

543 Koponen, main. tutkielma s. 37: ”Tällainen lyhentelevä lähteitten käyttö ja viittauksen- omaisuus . . . sallii Jusleniuksen asettaa sanojensa pääpainon korostuksen eri kohtaan kuin lähteessä on”.

544 Aboa vetus et nova Lib. III § 18545 Wexionius, Epitome Lib. II c. 8546 Aboa vetus et nova Lib. III § 18 s. 57—61; Pietilä, Daniel Juslenius s. 45; Koponen, main.

tutkielma s. 71547 Jusleniuksen metodista tässä kohden Pietilä, Daniel Juslenius s. 50

156

on kohtia, jotka joko avoimesti tai peitetysti on lainattu Rudbeckilta Vaikka Juslenius amatsoneista puhuessaan viittaa Locceniukseen ja erään italialaisen teokseen, niin teorian isä on todennäköisesti Rud- beck Kveenien eli naisten eli amatsonien maa oli Suomessa, ja siellä asuvat amatsonit kukistettiin v 53, kun he olivat 80 vuotta käyneet sotaa Ruotsin kuningasta Emundia vastaan 548 Rudbeckin mukaan Jus- lenius uskoo espanjalaisten ja kreikkalaisten muinoin turvautuneen suomalaisiin noitiin, koska kirjallisuudessa mainittu Kyrland on nimitetty Kyrön pitäjän mukaan ja merkitsee Suomea Kreikkalaisten kanssa vallinneista yhteyksistä kertoo Uudenmaan Kyrkslätt eli Girk- slätt, kreikkalaisten lakeus 549 Täysin Rudbeckin viitoittama on myös suomalaisten muinaisen kulttuurin kukoistuksen todistelemiseen käy- tetty oppi siitä, että muinaiset kimmeriläiset ovat samoja kuin kemi- läiset, ja kaikkihan tietävät kemiläisten olleen suomalaisia Juslenius vie päättelynsä siihen, että kimmeriläiset olivat skyyttejä, joista toinen osa asui ”Aasian sarmaattien suunnalla” ja oli suomalainen heimo, kun taas toinen lähti Eurooppaan nimittäen itseään sarmaateiksi ja germaaneiksi, joihin myös svealaiset ja gööttalaiset (gööttiläiset?) kuuluvat 550

Suomalaisten muinaishistoriaan liittyy luonnollisesti myös suomen kielen synty Suomi on Jusleniuksen — kuten Rudbeckinkin — mukaan yksi peruskielistä, joka ollen sukua heprean ja kreikan kielille on lapin, viron ja bjarmien kielen lähtökohta ja mahdollisesti myös ”sla- voniankielen” venäjän, unkarin, puolan, böömin ja Moldaun kielen kantaäiti Suomen kieli kuuluu niihin, jotka syntyivät jo Baabelin kiel- tensekoituksessa 551 On ymmärrettävää, että Juslenius halukkaasti liittyi Turun akatemiassa noin puoli vuosisataa vallinneeseen perinteeseen suomen sukulaisuudesta pyhien kielten kanssa Kun Cajanus oli juuri julkaissut suomen sekä pyhien kielten yhtäläisyyksiä käsitte- levän väitöskirjansa, niin asia oli Jusleniuksen painiessa oman tutkimuksensa parissa erityisen tuore ja helposti tavoitettavissa Tämä teema oli tietysti suomalaisille erittäin imarteleva ja valitun patrioottisen ohjelman mukaista, minkä lisäksi oppi oman äidinkielen yhtymä- kohdista pyhiin kieliin oli omiaan tukemaan niitä ortodoksisen hurs- kauden virtauksia, joihin perustuen voitiin oman kansan taistelu

548 Aboa vetus et nova Lib. III § 21 s. 64—67549 Aboa vetus et nova Lib. III § 23; Pietilä, Daniel Juslenius s. 46550 Aboa vetus et nova cap. III § 30. 37 s. 83—85, 95—102; Pietilä, Daniel Juslenius s. 46—47551 Aboa vetus et nova cap. III § 33 s. 89—91; Pietilä, Daniel Juslenius s. 42—43; Koponen,

main. tutkielma s. 33. Jusleniuksen kieliteoriasta seuraa johtopäätös, että myös Turku on sanana yhtä vanhaa perää, Pietilä, mts. 43

157

selittää Jumalan valitun kansan taisteluksi väärämielisiä vihollisia vastaan

Vanha ja uusi Turku sisältää joitain hajanaisia viittauksia suomalaisten varhaisiin kontakteihin Skandinaviaan päin Viitaten Johannes Magnukseen ja Wexioniukseen Juslenius sanoo suomalaisten ja virolaisten käyneen svealaisten kimppuun kuningas Sigge kolmannen aikana, joka hallitsi Ruotsia neljännen vuosisadan alussa vedenpaisumuksesta Sigtunan linna rakennettiin turvaamaan maata näiltä hyök- käyksiltä 552 Johannes Magnuksen mukaan Siggo oli viides, Wexioniuk- sen mukaan kolmas kuningas Maagogista Vain edellinen puhuu suomalaisten ja virolaisten sekä muiden itäisten kansain hyökkäysten tor- jumisesta jälkimmäisen tyytyessä ylimalkaisesti viittaamaan ”meren- takaisiin itäisiin kansoihin” 553 Juslenius näyttää yhdistävän mielivaltaisesti eri lähteitä ja sitä paitsi hänellä on aito traditio täysin göötti- läisen tai teologisen ajanlaskun tärvelemä — Muinoin käytiin Suo- messa ylen useasti taisteluja (Chronicon Norwegiae, Rudbeck), mutta Juslenius yksilöi niistä harvoja, kuten Ragnar Lodbrokin huonon onnen bjarmien kanssa sekä Harald kaunotukan suomalaisia vastaan kärsimän tappion Näiden taisteluiden takia on yritetty johtaa Suomen nimi Finland sanasta ’fiendeland’ Juslenius on yrittänyt löytää tietoja noista varhaisista yhteenotoista, koska hän sanoo suomalaisista, että ”heitä ennen Eerik Pyhän aikaa ei ollut voitettu useammin kuin kahdesti tai enintään kolmesti, vaikka ruotsalaiset useasti olivat kukista- neet lukemattomia muita kansoja” 554 Jusleniuksen mielessä ovat saattaneet väikkyä tiedot Eerik Voittoisan retkestä sekä Chronicon Fin- landiaehen kootut tarinat muinaisista taisteluista Munsterin Cosmo- graphiasta Juslenius poimii tiedon Olavi Pyhän ja bjarmien välisistä taisteluista, ja Olaus Magnukselta tämän ajoittamattomat selvitykset suomalaisten sodista venäläisiä vastaan 555

Taruhistoriallinen aines päättyy teoksessa ensimmäisen ristiretken käänteeseen Käsitys ristiretkestä on perinnäinen ja turmeltuneimman tradition mukainen Eerik Pyhä valtasi Suomen 1150 ja pakkokään- nytti vastahankaiset asukkaat Englannista tulleen piispan pyhän Hen- rikin avustuksella Omituista kyllä Juslenius tässä viittaa Locceniuk- seen ja Krantziin, vaikka läheisempiäkin lähteitä olisi ollut tarjolla yllin kyllin Nojaten perimätietoon Juslenius kertoo piispa Henrikin

552 Aboa vetus et nova cap. II § 3 s. 27—28; Pietilä, Daniel Juslenius s. 43553 Johannes Magnus, Crönika Lib. I cap. 7; Wexionius, Epitome Lib. IX cap. 3554 Aboa vetus et nova Lib. III § 18 s. 58—59; Pietilä: Daniel Juslenius s. 45555 Aboa vetus et nova Lib. III § 19, 20 s. 61—64

158

kohtalon Köyliön järven jäällä sekä piispan peukaloon liittyvän ihme- tradition 556 Muu ristiretkikausi tapahtumineen sivuutetaan Voi hyvin ymmärtää, miksi on menetelty näin: Maagogin jälkeläisten varhaishistoria sisälsi juuri sellaista aineistoa, mikä oli omiaan kohottamaan kansallista ylpeyttä ja patrioottisia tunteita, kun taas ristiretkikauden selostus ei olisi soveltunut tähän päämäärään ilman, että esitys olisi laajennettu valtakunnalliseksi kuvaukseksi Venäjän vastaisesta taiste- lusta, mikä sekin olisi sisältänyt tarpeettoman runsaasti muistoja kärsi- tyistä tappioista Semmoiset piirteet eivät vaivanneet esitystä suuresta vanhatestamentillisesta menneisyydestä, jota esittäessään myös teki- jällä oli mahdollisuus näyttää laajaa oppineisuuttaan ja terävää päätte- lytaitoaan

556 Aboa vetus et nova Lib. II § 9; Sarajas, Suomalaisen kansanrunouden tuntemus s. 99; Kopo- nen, main. tutkielma s. 57

159

VIII SUOMEN VARHAISHISTORIASTA KOULU- OPETUKSESSA

Kovin suurta osaa eivät Suomen varhais- tai taruhistoriaan liitty- vät käsitykset ole voineet saada maamme koulujen opetuksessa, koska historia oli koko käsiteltävän kauden syrjityssä asemassa, jos asioita punnitaan historian myöhemmän käsittämistavan mukaan Voinee otaksua, että historian aines tuli opetuksessa mukaan lähinnä niitten antiikin kirjallisuudesta lainattujen esimerkkien muodossa, joita opetuksessa viljeltiin oppilaitten eettisen kasvatuksen syventämiseksi Tämäntapaista historiaahan sisältyi esimerkiksi juuri Mikael Agrico- lan jo ennen Wittenbergin kauttaan hankkimaan Valerius Maximuk- sen teokseen Ei voi ajatella, että Saksassa opiskelemassa käyneet Ruotsin ja Suomen uskonpudistuskauden miehet olisivat jääneet kokonaan vaille vaikutteita myöskään siinä, mikä koski koulujen historian- opetusta Oskari Mantereen mukaan Saksassa pantiin historian opetus kouluissa alulle juuri tällä kaudella, minkä monet evankeeliset koulu- järjestykset osoittavat Frankfurt am Mainin koulujärjestyksessä vuodelta 1537 lausutaan, että ”nuorison historian tuntemista on koulun alusta alkaen erityisesti huolehdittava Sillä se on Ciceron kuuluisan lausunnon mukaan aikojen todistaja, totuuden soihtu, muistin elävöit- täjä, tapojen vartija, muinaisuuden airut” Monissa 1550—1570-lukujen saksalaisissa koulujärjestyksissä tähdennetään historiatietojen mer- kitystä Mutta ”ajan yleinen harrastus kulki kuitenkin sellaiseen suuntaan, että historiallinen pyrintö jäi pakostakin syrjään Ainoastaan jotkut yksityiset siihen voimakkaammin huomionsa käänsivät pannen alulle varsinaisenkin historianopetuksen kouluissa, niin puutteelliseksi kuin se sitten jäikin parhaimmissakin tapauksissa ”557

Tämmöisellä antikisoivalla ja etisoivalla kannalla oli historianope- tus Ruotsi-Suomen 1500-luvun kituliaissa kouluissa Vuosien 1571, 1595 ja 1611 koulujärjestykset eivät lainkaan mainitse historianope- tusta Historiatietojen hyödyllisyyteen kiinnitettiin huomiota vain

557 1 Oskari Mantere, Historianopetuksesta erittäin silmällä pitäen oppikouluja s. 27—28

160

suunniteltaessa aatelisnuorukaisten opetusta, näin mm eräässä Brahe- suvun piirissä laaditussa suunnitelmassa v 1585 558 Kustaa II Aadolf pyrki saamaan historian kohdalla myönteistä muutosta aikaan, mutta yritykset eivät heijastuneet Suomeen asti 559 Muutos tapahtui vuoden 1649 koulujärjestyksessä, joka uutuutena määräsi lukioon historian ja runouden lehtorin Hänen päätehtävänään oli roomalaisten histo- rioitsijain Liviuksen, Curtiuksen ja Caesarin selittäminen pääasiassa latinan kielen takia mutta samalla myös historian ja yhteiskuntaopin tietojen jakamista varten Historian lehtorilla oli käytössään viisi viik- kotuntia lukion ylimmällä luokalla, jolla opeteltiin taulunmuotoinen katsaus yleiseen historiaan Johan Skytte oli alunperin pyrkinyt saamaan historianopetuksen sellaiseksi, että olisi luettu osaksi yleistä, isänmaan ja kirkkohistoriaa, osaksi roomalaisia historioitsijoita, mutta vuoden 1637 pappiskokous pystyi muuttamaan esityksen niin, että lehtorista tuli olennaisesti latinan opettaja Varsinaisen historianopetuksen tarpeita vuoden 1649 koulujärjestyskin vastasi sangen heikosti Koulujärjestyksen edellyttämällä triviaalikoulun kirjuriluokalla omis- tettiin tunti viikossa Ruotsin historialle, mutta mitään oppikirjaa ei määrätty 560

Vuoden 1649 koulujärjestystä noudatettiin Suomessa, joskin vaja- vaisesti Kun sittemmin piispa Gezelius julkaisi 1693:n koulujärjes- tyksen edeltäjän Methodus informandin, niin siinä edellytettiin pel- kästään kirkkohistorian opetusta Severus Sulpitiuksen Historia sacran johdolla sekä Rooman historian opetusta (Florinus, Justinus) 561 1693:n koulujärjestyksessä edellytettiin historian opetusta sekä lukiossa että triviaalikoulussa, jälkimmäisessä viidennen luokan ylem- mältä osastolta alkaen, siis aivan koulun lopulla Kirjuriluokka pois- tettiin ja sen mukana myös ruotsin historian kurssi Historian oppikirjana oli Laurenbergiuksen Chronius sive historiae universalis epitome, johon oli liitetty isänmaan historiaa käsittelevä osa Locceniuk- sen Ruotsin historian (1654) pohjalta Lukiossa historian ja käytän- nöllisen filosofian lehtori opetti yleistä historiaa käyttäen oppikirjana

558 Mantere, Historianopetuksesta s. 28—29; W. Carlgren, Historien som läroämne i äldre svenska skolor. Pedagogisk tidskrift årg. 47 (1911) s. 98

559 Carlgren, Historien som läroämne s. 98—99; J. T. Hanho, Suomen oppikoululaitoksen historia. I. Ruotsin vallan aika (Porvoo 1947) s. 31—; Lehtinen, Hallituksen yhtenäistämis- politiikka s. 219—220

560 Carlgren, Historien som läroämne s. 100; Hanho, Suomen oppikoululaitoksen historia s. 36, 38, 40; Nils Ahnlund, Före Odhner. Svensk historieundervisning i äldre tid. Svensk Tidskrift 29 (1942) s. 596, 598

561 Hanho, Suomen oppikoululaitoksen historia s. 225—226; Carlgren, Historien som läroämne s. 102

161

Sleidanuksen tunnettua teosta De quattuor summis imperis libri tres, Caesarin, Curtiuksen ja Floruksen teoksia; hän opetti myös etiikkaa ja politiikkaa Kuvaavaa kyllä näiden oppiaineiden siveys- ja valtio- opillista puolta oli valaistava Caesarin, Curtiuksen, Floruksen ja Vale- rius Maximuksen teoksista poimituilla esimerkeillä Historian lehto- raatti oli siis nyt erillään latinalaisesta runoudesta 562

Turun lukio oli pienempi kuin Ruotsin vastaavat koulut, ja historia oli siellä vähäarvoinen aine Viipurin lukiossa 1640-luvulla kaunopuheisuuden eli latinan lehtori hoiti myös historian opetusta, mutta varsinainen historian lehtori puuttui vuoteen 1696 Vuonna 1654 antamissaan säännöissä piispa Bjugg oli määrännyt historian opetuksen matematiikan ja kaunopuheisuuden lehtoreille 563 Kaiken kaikkiaan historiatietojen saanti silloisessa koululaitoksessa jäi mitä suurimmassa määrässä opettajan yksilöllisen harrastuksen varaan

Edellä mainittuihin oppikirjoihin lisättiin Viipurissa Johannes Bunon yleisen historian oppikirja Universae Historiae cum Sacrae tum Profanae Idea, josta sikäläisessä kirjapainossa otettiin painos v 1696 Kirjuriluokilla oli käytetty kotimaan historian oppikirjana todennäköi- sesti Petrus Petrejuksen Een Kort och nyttigh Chrönica om alla Swe- rikis och Göthis Konungar (ensipainos Tukholmassa 1611, 2 ja 3 p 1614 ja 1656) sekä Laurentius Laurinuksen v 1647 julkaisemaa En kort Sveriges chronica ifrån Magog, Japhetz son alt intil fröken Chris- tines regemente 564

Sekä Suomen historian että historian ajan maailmankuvassa omaa- man merkityksen kannalta on sangen valaisevaa tarkastella näitä oppi- kirjoja, vaikka niiden käytön laajuudesta Suomen kouluissa eivät käy- tetyt lähteet anna tietoja Petrus Petrejuksen kronikka on Suomen kannalta mielenkiintoinen, koska sen ensi sivulla toistetaan Johannes Magnuksen jäljissä tieto Maagogin hallinnasta Euroopan Skyytiassa, ”mitä nyt kutsutaan Suomeksi” Kuningasluettelo kulkee gööttiläisiä raiteita, kuten teoksessa koko vanhimman ajan osalta seurataan Johan- nes Magnusta ja Jacobus Gislonista Viides kuningas Siggo rakensi Sigtunan suomalaisten, virolaisten ja muitten kansojen Ruotsiin teke- mien hyökkäysten tähden Kirjassa mainitaan, kuinka 14 kuningas Berich, joka eli v 836 jälkeen vedenpaisumuksen eli vuonna 2593

562 Hanho, Suomen oppikoululaitoksen historia s. 226, 228; Ahnlund, Före Odhner s. 602; Carlgren, Historien som läroämne s. 102—103; sama, Läroböcker i historia vid äldre svenska skolor (—1820). — Verdandi 30 (1912) s. 13

563 Hanho, Suomen oppikoululaitoksen historia s. 53, 57—58564 ibidem s. 278. Löw pitää Laurinuksen historiaa ehkä kehnoimpana Ruotsin historiakirjalli-

suuden tuotteena; Löw, Sveriges forntid s. 106; Carlgren, Läroböcker i historia s. 15—16

162

maailman luomisesta, sai tietää suomalaisten, virolaisten, kuurilaisten ja preussilaisten aikovan hyökätä Ruotsiin, minkä vuoksi hän päätti ehättää ensin Hän nousi maihin Riian seuduille, voitti vihollisensa, anasti heidän maansa ja myös ison osan vendien maata v 1430 e Kr , kun Othoniel hallitsi Israelia 565 Mahdollisesti suomalaiset (finnit) ovat sotkeutuneet vendeihin, ja opettaja sai itse ratkaista, miten hän tästä kohdasta tunnilla selvisi

Edelleen Petrejuksen kronikassa kerrotaan Gramin, Gron ja Suo- men kuningas Sumblen avioliittohistoria, mutta sitten hypätään aina Eerik Voittoisaan asti, ennen kuin Suomesta kuullaan Tämä kuningas alisti monien muitten maitten lisäksi myös Suomen veronalaiseksi 124 kuningas Eerik Jedvardinpoika (v 1150) alisti mahtavalla kä- dellä suomalaiset pakottaen heidät ottamaan kasteen ja omaksumaan roomalaiskatolisen uskon 566 Mahdollisesti on Petrejuksen ajoituksessa osasyy siihen, miksi väärä vuosiluku sitkeästi kummittelee Suomen puolellakin 1600-luvulla; Petrejus on merkinnyt vuosiluvun tarkoittamaan kuninkaan hallitukseen tuloa eikä ajoita retkeä lainkaan

Toisen ristiretken kulku kerrotaan sitä ajoittamatta yleisen kaavan mukaan, ellei jonkinlaiseksi poikkeukseksi katsota Petrejuksen lisää ”jotka olivat luopuneet” hänen puhuessaan pakanallisista hämäläi- sistä Birger jaarli kukisti hämäläiset, pakotti heidät kasteeseen ja rakennutti Hämeenlinnan Eerik kuningas kuoli jaarlin vielä toimiessa Suomessa 133:n kuninkaan Birger II:n aikana Tyrgils Knuutinpoika hoiti hallitusta ja alisti Karjalan Ruotsille sekä rakennutti Viipurin kaupungin ja linnoituksen Esitykseen sisältyy myös viittaus Maan- kruunun rakentamiseen sekä Käkisalmen valtaukseen 567 Kaikkineen Petrejuksen teoksesta avautuu näköala paitsi Suomen asutuksen alku- historiaan myös ristiretkikauden vaiheisiin Kun Petrejus esittää melko runsaasti tietoja sveogoottien kuninkaiden Baltiaan suuntautu- neesta toiminnasta, niin opettajilla oli mahdollisuus täydentää Suomen osuutta, mikäli heillä oli siihen lukeneisuutta Todennäköisesti Petre- juksen teos on ollut erittäin merkittävä sen Suomen historiankuvan kannalta, minkä muut kuin ammattimiehet, etenkin kirjuriluokalla opiskelleet alempaan virkamieskuntaan kuuluneet epäakateemiset henkilöt siitä ovat omanneet

Vuotta ennen Petrejuksen kronikkaa ilmestyi Ruotsissa Eerik Schroderuksen ruotsintamana Johannes Sleidanuksen erittäin laajalti

565 Petrus Petrejus, En kort Chronica s. 4; Löw, Sveriges forntid s. 105566 ibidem s. 7, 42, 47—48567 ibidem s. 51, 53

163

Euroopassa käytetty oppikirja ”Historia om the fyre högste och för- nemligeste Regementer vthi werldenne ” Schroderuksen laatima esipuhe Sleidanuksen historian käännökseen soveltuu täysin siihen, mitä historian asemasta ja käsittämisestä kouluopetuksen ja ihmisen maailmankatsomuksen osana tällä kaudella muuten tiedetään Schro- derus esittää esimerkkinä Aleksanteri Suuren, joka retkillään kuljetti mukana lippaassa Homeroksen teoksia osoittaen siten erityisen rak- kautensa historiaan (studium Historiarum), mitä sota-asiain tuntemuksen ohella erityisesti vaaditaan niiltä henkilöiltä, joiden tulee hallita muita Historiasta tarjoutuu näin erittäin suurta hyötyä Schrode- rus ei kuitenkaan erittele hyötyä sen enempää Valtiotaidollinen näkö- kohta: sopivien esimerkkien esittäminen historiasta, on selvästi Schro- deruksen mielessä, ja historian asema valtiotaidon välikappaleena ilmeinen

Sleidanuksen historian oppikirja rakentuu opille neljästä maailmanvaltakunnasta, joista Rooma oli viimeinen; silloinen kausi eli maailman viimeinen ajanjakso käsitettiin eräänlaiseksi Rooman valtakunnan jatkoksi Tämän näkemyksen aiheutti Vanha Testamentti, johon sisältyvää Danielin profetiaa neljästä valtakunnasta tulkittiin maailmanhistoriallisesti 568 Sleidanuksen tähän painokseen ei ainakaan ole lisätty mitään Suomea koskevaa, mutta teosta on muuten jatkettu alkuperäisestä tapahtumilla Kaarle V:n ajasta noin vuoteen 1590 Sikäli kuin teosta on käytetty Suomen kouluissa 1690-luvulta, se luonnollisesti on vaikuttanut historian käsittämiseen teologisen maailmankatsomuksen suuntaan Ajanlasku tapahtuu maailman luomisesta Slei- danus itse ilmoittaa seuraavansa heprealaista ajanlaskua, mutta hän esittää kaikkiaan 13 eri järjestelmää, jotka poikkeavat enemmän tai vähemmän toisistaan Näitä kronologiakysymyksiähän käsiteltiin Suo- menkin maaperällä täysin vakavasti

Erityisen merkillepantava on Laurenbergiuksen ”Chronius sive Historiae Universalis Epitome”, joka Turussa painettiin ensi kertaa v 1687 edellä mainituin lisäyksin Locceniuksen pohjalla Oppikirja on hengeltään täysin Sleidanuksen mukainen, mitä yleiseen historian- kuvaan tulee, mutta sen hyvänä puolena on erinomainen selkeys Oppikirja jätti kaikki mahdollisuudet myös Suomen kohdalta van- hoille Maagogteorioille, koska siinä lähdetään liikkeelle maailman jaosta Nooan poikien kesken, joista Jafet sai Euroopan, jolloin hä-

568 Sleidanus, Historia (Stockholm 1611) s. 11, 198—204

164

nestä tuli kaikkien täkäläisten kansojen esi-isä 569 Suomen historian kannalta koitui myös eduksi Locceniuksen teoksen valitseminen esi- tystä täydentämään Oppikirjassa ei mainita Maagogin hallintaa Suo- messa, mutta sen sijaan menee Agnafit-episodi toisin kuin sen tanskalaisen kuninkaantyttären tiliin vievällä Petrejuksella Suomen kuninkaaksi mainitun Frosten tyttären laskuun Eerik Voittoisan Suomen valtaus merkitään, samoin ensimmäinen ristiretki, jonka molemmat päähenkilöt mainitaan 570 Ajoituksen laita on kuten Petrejuksella Sama asiaintila vallitsee toisen ja kolmannen ristiretken kuvausta, mutta Tyrgils Knuutinpojan toiminnan osalta lukija tuskin voi välttyä käsi- tykseltä, että retki olisi tehty 1291 Ottaen huomioon valtakunnallis- ten katsomusten ylipainon koululaitoksessa on merkille pantavaa, että oppikirjaan sisältyy myös eräitä, tosin harvoja viittauksia Suomen 1400- ja 1500-lukujen tapahtumiin,571 jotka kansalliselta kannalta saattoivat vaikuttaa tunteita kohottavasti Ainakin nämä viittaukset tarjosivat halua tai kykyä omaavalle opettajalle mahdollisuuden luoda oppilaiden mieliin jonkinlainen vedenpaisumuksesta lähtevä yleiskuva Suomen menneisyydestä Ruotsin menneisyyden rinnalla ja sen puitteissa Samaa ei voi sanoa Viipuriin valitusta Bunon teoksesta, josta ei tietenkään löydy mitään Suomeen liittyvää, koska se on käännetty suoraan ulkomaisesta oppikirjasta Bunon historiassa on jos mahdollista vieläkin voimakkaammin moralisoiva tendenssi kuin edellä mai- nituissa 572

Hanhon mainitsemista kirkkohistorian oppikirjoista on Suomen kannalta mielenkiintoinen ainakin Johannes Terseruksen 1657 Uppsa- lassa julkaisema ”Sacra Chronologia inde ab ortu Mundi usque ad natum Christum ” Sacra Chronologia syntyi Terseruksen velvollisuu- desta luennoida Uppsalassa Vanhan Testamentin kirkkohistoriaa Terserus rakentaa Scaligerin kronologialle ja alkaa ajanlaskunsa maailman luomisesta, pohtien jopa vuodenaikaa, milloin se tapahtui Myö- hemmät seuraajat täsmensivät vielä kellonajankin Kronologiaan Ter- serus lisäsi vielä liitteen, missä on hänen systeemiinsä sovellettuja tapahtumaluetteloita Sacra Chronologia oli sen ajan mittain mukaan sangen ansiokas teos, josta Terserus sai kiitosta ulkomaita myöten 573

569 Laurenberg, Chronius s. 12—13570 ibidem s. 187, 192—193571 ibidem s. 193—194, 199, 206—207, 211—212, 216572 Buno, Universae Historiae cum Sacrae tam Profanae Idea s. 10, 31, 61—63, 132—, 141—,

148—, 155—573 Rurik Holm, Joannes Elai Terserus. Biografisk studie (Lund 1906) s. 211—213, 215; Rein

Bidrag s. 33

165

— Suomea koskevat tiedot alkavat Eerik Voittoisan Suomen valtauksesta Ensimmäinen ristiretki asetetaan vuoteen 1150 ja pyhän Hen- rikin kuolema seuraavaan vuoteen Noin 1241 Birger jaarli teki toisen ristiretken, jolloin perusti Hämeen linnan Tyrgils Knuutinpoika alisti Karjalan 1295, jolloin Viipurin linna rakennettiin ja venäläisiltä vallattiin Käkisalmi 574 Myös Suomen myöhemmästä historiasta on Terse- rus saanut mahtumaan merkintöjä teokseensa, jossa epätarkka risti- retkitraditio jatkuu mutta josta varsinainen gööttiläinen taruhistoria on jätetty pois Ilmeistä on Terseruksenkin teoksen valossa se seikka, että kirkkohistorian opetus tarjosi erittäin hyvän tilaisuuden istuttaa juuri ristiretkikeskistä näkemystä Suomen koulujen oppilaitten mieliin Ajan puhdasoppisen luterilaisuuden leimaamassa keskustelussa kristinuskon valon tuominen pakanoille on todennäköisesti esitetty oppilaille erittäin myönteisessä merkityksessä aivan samoin kuin opetuksessa korostui Lutherin ja reformaattorien työn arvo tuon ihmis- elämälle perustavalaatuisen tärkeän opin puhdistamisessa paavillisista villiversoista

574 Terserus, Sacra Chronologia aukeamat Q2, R2, R3, R4, S

166

IX SUOMEN VARHAIS- JA RISTIRETKIKAUDESTA VALLINNEIDEN KÄSITYSTEN ARVIOINTIA

N ä k ö k o h t i a g ö ö t t i l ä i s e n h i s t o r i a n k i r j o i t u s- s u u n n a n m e t o d i s t a

Uskonpuhdistus- ja suurvaltakauden historiankirjoitusta leimaavat gööttiläiset liioittelut voidaan kuitata toteamalla niitten mahdottomuus ja niihin historiankirjoituksessaan syyllistyneiden tutkijoiden epäkriittisyys, mutta jos näin menetellään, on langetettu yksioikoinen, vain asian muuatta puolta koskeva tuomio Ei ole epäilystäkään siitä, että esimerkiksi Johannes ja Olaus Magnuksen työskentelyä leimaa tietoinen pyrkimys korottaa oman isänmaan kunniaa ja mahtavuutta ja että he käyttävät lähteitään tavoitteensa saavuttamiseen, mutta on ainakin yhtä selvää, ettei heidän työtapansa olisi voinut onnistua, ellei menettelyyn olisi sisältynyt kylliksi sellaisia tekijöitä, jotka vastasivat aikalaisten ajattelutavan yleisiä perusteita Monetkin merkit osoittavat, ettei tällaista vastaavuutta sisältävä ajattelutapa rajoittunut yksinomaan Ruotsiin ja Suomeen, joskin kotimaiset kirjoittajat luonnollisesti saattoivat parhaiten osoittaa sanottavansa omalle yleisölleen Ku- kaan ei ole koskaan ottanut Münchhausenin tarinoita täydestä, vaikka olisikin huvikseen kuunnellut niitä; sen sijaan gööttiläisen historiankirjoituksen huimimmatkin kuvitelmat saivat aikanaan kannatusta ja laajan levikin

Tämän kirjoittajalla ei ole edellytyksiä tarkastella gööttiläistä historiankirjoitusta aikakauden ajatusmaailman kokonaisuuden kannalta, mikä ainoastaan voisi antaa täydellisen vastauksen silloisen historiankirjoituksen sisimpään luonteeseen, vastauksen siihen, miten gööttiläiset harharetket ylipäätään olivat filosofisesti, loogisesti ja psyykki- sesti mahdollisia Suomen taruhistorian tärkeimmästä puolesta eli Suo- men kansan alkuhistorian raamatullisesta taustasta on kuitenkin todettavissa, että niin saksalainen humanismi kuin Ruotsissa kehkeytyvä kirkollinen puhdasoppisuus olivat omiaan johtamaan tämän opin elin-

167

voimaisuuteen Muistettakoon, että vielä Porthan luennoissaan lähti käsityksestä, että Aadam oli ensimmäinen ihminen, josta ihmiskunnan historia alkoi 575 Kun Raamatun auktoriteetti oli ehdoton, oli erittäin vaikeaa päästä irti mistään sellaisesta opista, jota ei voitu osoittaa epäraamatulliseksi Tämän vuoksi tuli eräiden Vanhan Testamentin paikkojen tulkinta hallitsemaan koko gööttiläistä rakennelmaa Usko Mooseksen kirjoihin muodostui historian alalla ikäänkuin uudeksi paa- viksi, joka entistäkin paavia pahemmin sitoi tutkijat hedelmättömiin, joskin paljon paperia ja kekseliäisyyttä kuluttaneisiin tulkintoihin

Kun saksalainen humanismi ja etenkin sen protestanttinen haara, mistä Ruotsi-Suomen opinnoiva nuoriso otti vaikutteittensa valtaosan, tulkitsi Vanhan Testamentin historiankuvan siten, että Nooan poikien välinen valtapiirin jako käsitti koko tunnetun maailman, ja kun jaosta kehkeytyi lähes ehdoton oppirakennelma, jonka kokonaisuutta tuskin epäiltiin, vaikka sen yksityiskohdista paljon keskusteltiin, niin samai- sen opin omaksuminen Ruotsi-Suomessa oli mitä luonnollisinta Oli- han gööttiläisyydellä elinvoimaisia juuria jo keskiajan puolella, ja etenkin yleinen historiankuva oppeineen neljästä maailmanvaltakunnasta sekä ajanlaskuineen Eliaan ennustuksen ja Danielin profetian pohjalta ikivanha 576 Sen jälkeen kun oppi ihmiskunnan alkuhistoriasta oli omak- suttu, oli kaikki muu asianomaisten tutkijain ahkeruuden ja päättely- taidon nokkeluuden varassa Patrioottinen into vietteli heidät ad absurdum, kuten rudbeckilaiset, jotka ottivat avukseen mielivaltaisen kielitieteen Rudbeckiusta ei tosin tutkijana voi rinnastaa varsinaisiin gööttiläisen suunnan historiantutkijoihin, kuten Magnus-veljeksiin ja Messeniukseen ynnä muihin, sillä nämä pyrkivät joka tapauksessa perustamaan esityksensä ilmeisinä pitämilleen todisteille, vaikka heidän käsityksensä lähteistä olivatkin ylen hataria, kun taas Rudbeck rakensi mitä tahansa mielivaltaisille filologisille päätelmille, joiden avulla pääsi millaiseen tulokseen tahansa

Voidaan väittää, että aikakauden kirjoittajien kritiikittömyys ilme- ni kohtuuttomassa kronologiassa ja heidän liikkuma-alansa kapeus kes- kittymisessä kuninkaiden historiaan Näin väitettäessä asetetaan kuitenkin ikäänkuin piilevä vaatimus, ettei kirjoittajien olisi pitänyt en-

575 Porthanin suosittelema aikakausijako historianopetuksessa sisälti vanhimpana ajanjaksona kauden Aadamista Nooaan. — Utkast til Undervisning för Informatorer rörande deras skyidigheter och kloka förhållande af Herr Cansellie Rådet, Professoren och Rid. Porthan 1784. (Jyväskylän maakunta-arkisto)

576 Viimeistään Mikael Agricolan tuotannossa siirtyy tämä historiankuva Suomen kamaralle. V. Tarkiainen, Eskatologisia piirteitä Mikael Agricolan teoksissa. Suomi 101 s. 247—257; MAT I s. 62—64, 869—870

168

siksikään pyrkiä yleisnäkemykseen historiasta ja että heidän toiseksi olisi pitänyt kyetä irtautumaan patriarkaalisen yhteiskuntakäsityksen puitteista Kun kristinusko toi mukanaan eurooppalaiseen ajatteluun universaalihistoriallisen näkemyksen ja kun vallitseva kronologia oli teologian tuotetta, historiantutkijan oli joltisenkin mahdotonta irtau- tua siitä aikaperspektiivistä, minkä teologinen aikakausijaottelu asetti, ellei hän samalla halunnut luopua täydelliseen yleisnäkemykseen pyr- kimisestä Maailman ikä oli kertakaikkisen määrätty ja maailmankau- det voitiin tarkasti laskea, ja jokainen kansa oli johdettava jostain raamatullisesta esi-isästä Vanhan Testamentin kuvan mukaan Göötti- läiselle historiankirjoitussuunnalle tämä sekä antoi mahdollisuuksia että asetti vaatimuksia: jos maailman jako Nooan poikien kesken oli tapahtunut tosiasia ja kun Skandinavia oli tullut tämän jaon piiriin, niin kuninkaiden sarjankin täytyi olla vedenpaisumuksesta alkaen kat- keamaton Vedenpaisumuksesta nykyisyyteen ulottuva hallitsijain sarja oli sisäisessä sopusoinnussa Raamatun ilmoituksen kanssa Johannes Magnuksen tuskin tarvitsi pitää itseään huijarina rakentaessaan kuninkaiden sarjaansa: päinvastoin hän saattoi työllään piispallisen kutsu- muksensa ja historiannäkemyksensä sopusointuun Toisaalta oli kuningaskeskeisen kirjoittamisen linja — sikäli kuin ei turvauduttu maantieteellis-kansatieteelliseen tapainkuvaukseen Olaus Magnuksen tavoin — lähes välttämätön johtopäätös siitä, että yhteiskunta tajuttiin sel- västi hahmottuneeksi pyramidiksi, jota koko valtiota personoiva kuningas johti Kuningaskeskeisyys vastasi täysin myös kansan taajain rivien konkreettista käsittämistapaa aivan samoin kuin se oli sisäisessä yhteydessä sen gööttiläisen historiankirjoituksen tuotantoa leimaavan piirteen kanssa, mikä ilmenee pyrkimyksenä tulkita lähde ”sananmu- kaisesti”, ”uskoa kaikki mikä on kirjoitettu”, ikäänkuin paperilla oleva kirjoitus olisi ollut sama kuin sen takana oleva todellisuus Ku- ningaskeskeisyyden merkitys ilmenee Suomen menneisyyttä itsenäi- senä valtakuntana koskettelevissa käsityksissä siinä, että hakemalla haettiin noita kuninkaita, vaikka itse nimistöaines olisi ollut huuta- vassa ristiriidassa sen kanssa, mitä kieliolot kirjoittajan ympärillä todistivat Oli ilmeisesti mahdotonta ajatella Suomelle itsenäistä men- neisyyttä ilman suomalaisten yhteiskuntaa personoivia kuninkaita Tä- mä sama konkreettinen piirre ilmeisesti vaikuttaa myös siinä, että kat- sottiin oman isänmaan kunnian erityisesti korostuvan, jos voitiin osoittaa siihen kuuluneita miehiä, jotka olivat erityisesti kunnostautuneet sodan tai hengen töissä; näissä yksilöissä ikäänkuin personoituivat koko kansan hyveet

169

Teologian värittämän yleisen ajattelutavan lisäksi tuli tietenkin myös se, että historiantutkimuksen menetelmät olivat myöhemmittäin mitaten alkeelliset Osoitettiin erittäin suurta oppineisuutta kysy- mättä, oliko luultu oppineisuus todellista tietoa Ei kyetty irtautumaan konkreettisesta ja kirjaimellisesta ja tunkeutumaan sisäisen läh- dekritiikin avulla lähteisiin Lähdekritiikin avuttomuus auttoi rinnastamaan täysin eriarvoista lähdeainesta ja oli omiaan helpottamaan astu- mista historian kynnyksen yli tarujen puolelle, milloin patrioottinen into siihen kovasti houkutteli tai milloin tutkija aivan yksinkertaisesti otti tarun totena Historian raja muuhun tutkimukseen päin oli sangen epämääräinen Historian funktio ei ollut tieteellinen vaan sille asetettiin vaatimuksia lähinnä valtiotaidon ja moraalin esikuvalähteenä ja esimerkkivarastona Erityisen selvästi epämääräisyys on nähtävissä historian ja maantieteen välisessä rajankäynnissä siinä, että historia ja maantiede pyrkivät jatkuvasti kietoutumaan toisiinsa, vaikka kirjoittajat tietävät, että on kysymys kahdesta eri asiasta Tällä aikakaudella voidaan tuskin puhua mistään käsitteenmuodostuksesta nimenomaan historian alueella: historiaa kirjoitettiin muista tieteistä lainatun käsi- tevaraston turvin Historioitsijat olivat monessa suhteessa taianomai- sen käsittämistavan ja alkeellisen maailmankuvan uhreja, mutta juuri sen vuoksi heidän tuotteensa saattoivat vedota aikalaisiin, jotka pur- jehtivat heidän kanssaan samassa veneessä

S u o m e n v a r h a i s h i s t o r i a n k u v a n k a n s a l l i s e s t a m e r k i t y k s e s t ä

Jos voidaan hyväksyä käsitys, että gööttiläisen historiankirjoitussuunnan rakentamalla Suomen taruhistorialla oli ainakin huomatta- valle osalle tuon aikakauden ihmisiä suuri todellisuusarvo, koska sen rakennelmat ja ajatuskulut vastasivat heidän henkistä perusrakennet- taan, sikäli tulee myös ilmeiseksi, ettei tuo historiankuva voinut olla kansallisesti merkityksetön On tosin vaikeaa arvioida, miten laajalti näitä käsityksiä kansassa omaksuttiin, koska historiankuvaa käsit- televä aineisto rajoittuu yksinomaan akateemisen maailman ja vähäi- sessä määrin koululaitoksen piiriin

Kun kansallista merkitystä punnitaan, on ensimmäisenä varauk- sena käsiteltävä sitä seikkaa, että tuo Suomen muinaishistorian kuva on piispakeskeistä kirkollista Suomen historian linjaa lukuun ottamatta hakemalla haettava valtakunnan historian yhteydestä, mihin se

170

on sinne tänne siroteltuna valtakunnallista tapahtumakulkua seuraa- vien esitysten puitteisiin Sen nojalla, mitä edellä on koottu tietoja Suomen vaiheista Ruotsin gööttiläissävyisen historiankirjoituksen tuotteista, on oikeutettua väittää, ettei Suomen puoleinen tai suomalainen ajattelu ollenkaan käyttänyt yhtenäisesti ja tehokkaasti loppuun niitä suomalaisen isänmaan historian hahmottamisen mahdollisuuksia, joita sille olisi tarjoutunut ruotsalaisesta aineistosta Kansalliselta kannalta lähtevää historiankirjoitusta sinänsä ei Suomesta puutu Sitä edustavat tietyissä puitteissa kirkollisen linjan miehet sekä Chronicon Finlandiaen kirjoittaja, olipa hän Sadelerus tai joku toinen, mutta kaikki nämä jättävät asian puolitiehen Kirkonmiehet eivät välitä rakentaa isänmaan historiaa kristinuskon tuomisesta taaksepäin eikä Chronicon Finlandiaen tekijä jaksa laajentaa esitystään Suomen tarukuninkaista eteenpäin Viimemainitulla on erittäin selkeä historian taju siinä, että hän kykenee sattuvasti jaksottamaan Suomen historian yleiset kaudet omalta näkökannaltaan, mutta hänenkään harrastuksensa ei riittänyt täydellisen kokonaisuuden luomiseen

Probleemin ympäriltä voisi teorisoida runsaastikin ja kysyä, joh- tuiko suomalaisen historiankirjoituksen ”keskeneräisyys” riittämättö- mästä kansallisesta aatemaailmasta vaiko siitä, että ylipäätään oli suomalaisena vaikea kirjoittaa kotimaan historiaa, kun sitä ei voinut sitoa patriarkaalisen yhteiskuntakäsityksen antamaan runkoon eli omien hallitsijahahmojen ympärille Kun kirkon alueella tällainen patriarkaa- lisuus saattoi toteutua niin, että esitys rakennettiin piispain varaan, suomalainen historiankirjoitus virisi jo keskiajalla tuottaen uusia tuloksia Juustenin ja Laurentius Petri Aboicuksen töissä Juusten sijoitti kirkolliseen runkoon maallisia tapahtumia kuriositeetinomaisesti, Lau- rentius Petri paljon järjestelmällisemmin — ei kuitenkaan varhaishistoriassa — ja on huomattava, että Laurentius Petrin Ajantiedossa ha- luttiin asioita valottaa ”cungin Kuningan ajall” Sanotun mukaan, mi- käli aineistoa voi pitää riittävänä johtopäätösten tekoon, suomalaiset kirkonmiehet ajattelivat kansallisesti lähinnä teologisten ympyröit- tensä puitteissa, eikä Suomen historian kokonaiskuva ollut historiankirjoitusharrastuksen ollessa kysymyksessä heitä ensisijaisesti kiinnos- tava kohde Wexioniukselta ei varmaankaan puuttunut halua tällaisen esityksen luomiseen, mutta hänen ajatteluaan hallitsi valtakunnallinen suhtautumistapa, mikä hänelle ruotsalaissyntyisenä oli luonnollista Ainoaksi Suomen historian erilliseksi kokonaisesitykseksi jäi Messe- niuksen Riimikronikka, mikä seikka muitten joukossa osoittaa Messe- niuksen suuruutta historiantutkijana, mutta Riimikronikka jäi suur-

171

valtakaudella vaille vaikutusta Suomalaisten akateemisten piirienkin suhde oman maansa histo-

riaan vaikuttaa melko pinnalliselta ja ylimalkaiselta, joskaan ei ole- mattomalta Mutta yhtä ilmeistä kuin tuo ylimalkaisuus, jonka aiheuttivat yleisen historiankäsityksen eriytymättömyys, valtakunnallinen suhtautuminen, lähdeaineksen rajoittuneisuus ja luultavasti myös kansallinen valveutumattomuus, on myös se, että tietynlainen Suomen historian kuva vaikuttaa 1600-luvun suomalaisten ajattelussa Yhtei- senä kohtana Suomen historiankuvalle on usko Maagogin hallintaan Suomessa tai ainakin kansan johtaminen jostain Nooan perillisestä Vaikka jokin Johan Stiernhöök esittikin kriittisiä käsityksiä Suomen muinaisuudesta,577 niin ajan patrioottista uskoa menneeseen loistoon hänen terve kantansa sen enempää kuin muittenkaan kriittisten tutkijain suhtautuminen ei juuri kyennyt järkyttämään Uskoa tavallaan vahvisti 1600-luvun puolimaista — luultavimmin jo ennen sitä syntynyt — käsitys suomen kielen sukulaisuudesta pyhien kielten kanssa Edelleen pidettiin varmana Suomen kukoistavaa menneisyyttä itse- näisenä valtakuntana, vaikka käsitysten sisältö oli varsin epämääräi- nen Ylimalkaisenakin tiedolla oli merkitystä Kaikki olivat selvillä vähintäänkin siitä, että Suomi oli joutunut Ruotsin yhteyteen ristiretkien kautta

Teologian hallitsemana aikakautena ristiretkihistorian hyväksymi- seen ei tarvinnut sisältyä kansallisesti alentavia piirteitä Ristiretki- keskeinen näkemys korosti aina ja kaikkialla joutumista kristinuskon, korkeimman ja tavoiteltavimman hyvän, vaikutuspiiriin ja osallisuu- teen Sitä paitsi Suomessa esiintyi tulkintaa, että suomalaiset eivät kuitenkaan tulleet valtakunnan yhteyteen alistettuna kansana vaan liittolaisina; näin asian näki Bartholdus Lacmannus 1650-luvulla Mi- ten tähän tulkintaan voitiin päätyä, ei ole selvillä, ellei kenties myö- hemmin saatua oikeutta osallistua kuninkaan vaaliin pidetty liittolais- ajattelun perusteena Sikäli kuin joku oli niin laajatietoinen, että hän pystyi lukeneisuutensa perusteella nimeämään suomalaisten muinaiskuninkaita ja tunsi myöhäiskeskiajasta suomalaisten mainetöitä, joita oli suoritettu etenkin venäläisiä vastaan käydyissä sodissa, niin tuo aineisto oli omiaan kohottamaan kansallista itsetuntoa Myös Suomen nimen ympärillä harrastettuun etymologisointiin sisältyi piirteitä, jotka voivat saada suomalaisen tuntemaan ylpeyttä maastaan

Historiankuvan kansallinen merkitys kietoutui omalaatuisella ta-

577 Stiernhöökistä esim. Eino E. Suolahti, Ruotsin ajan oppihistoriaa s. 488—489

172

valla uskonpuhdistuksen perintöön Teologia joutui luultavasti teolo- gien sitä erityisesti tarkoittamatta korostamaan kansan roolia sekä kieleen että historiaan kohdistetun huomion kautta Uskonpuhdistuk- sen vaatimus kansankielisestä sananjulistuksesta pakotti uudenlaisella voimalla sääty-yhteiskunnan sisällä esiin kysymyksen siitä, mikä oli kansan käyttämä kieli, miten sitä voitiin viljellä ja lähestyä Ongelman selvittely toi mukanaan kansanperinnettä koskevia havaintoja, ikään- kuin lisäsi kiinnostusta kansan luontaiseen henkiseen pääomaan Kun Raamatun merkitys uskon ohjeena kohosi, jouduttiin eräiden Vanhan Testamentin kohtien vuoksi varsin selväpiirteisesti kansallisten käsitteiden varassa tapahtuvaan historian käsittämiseen, kun kansa tajuttiin niin, että se tietystä esi-isästä lähteneenä omasi yhteisen alku- perän, verenperinnön, kielen ja tavat, vaikkakin kieli ja tavat saattoivat historian varrella joutua kokemaan muutoksia Kuvan kansasta ja sen tunnusmerkeistä on täytynyt heijastua myös kirkon sananjulistuksesta Kun uskonpuhdistuksen sanoma tähdensi yksilöllisen uskonnol- lisuuden merkitystä, niin sen kautta ikäänkuin sisältäpäin kiedottiin kansallinen aatemaailma uskonnon aatemaailmaan — mihin tuskin tietoisesti pyrittiin — ja kansalliset perusnäkemykset siirtyivät yksilön ajatuksiin hänen yksilöllisen uskonnollisen aatemaailmansa erottamat- tomina aineksina Kenties ei ole satunnaista, että 1700-luvulla suomalaisten kansallinen tietoisuus näyttää nousevan aivan eri tasolle kuin suurvalta-aikana, jolloin väestö tyytyi uskonnollisessa elämässään siihen, mitä kirkko tarjosi, kun taas seuraavaa aikakautta leimaavat eri- laiset yksilöllistä hurskautta tähdentävät uskonnolliset herätysliikkeet Kun patriotismia, joka uskonpuhdistus- ja suurvalta-ajan tietoisuu- dessa yhteiskunnallisen käyttäytymisen ohjeena ainakin osittain vastasi sitä, mitä kansallisuusaate myöhemmin, samoin perusteltiin viit- tauksin Vanhaan Testamenttiin, teologinen maailmankatsomus heijastuu jokseenkin kauttaaltaan koko sillä alueella, mitä voidaan pitää kansallisen käyttäytymisen kanssa tekemisissä olevana Joukkoon se- kaantuu luonnollisesti humanistisia, valtio-opillisia ja tiettyihin elä- män luontaisiin perustuntoihin, kunkin yksilön kasvuympäristöstään ja omasta kansallisesta ryhmästään sekä tietoisesti että tiedottomasti omaksumia aineksia

Suomen historian kuva oli olemassa, ja se ruokki suomalaisten isänmaanystävien patrioottisia tunteita ja pyrkimyksiä Taruhistorian merkitys ilmenee kirkkaana Turun akatemiassa pidetyissä oraatioissa, joista monissa on todettu viittauksia Suomen asuttamiseen ja oman kotiseudun korkeaan ikään Sikäli kuin patriotismi Suomessa kehittyi

173

kansallisesti värittyneeksi suomalaiseksi patriotismiksi, historiankuva on tätä kautta pohjustanut kansallista aate- ja tunnepohjaa Mutta suomalaisuuden tunne suurvaltakaudella ei ollut kovinkaan vahva, ja ihminen ratkaisi suhteensa elämään enemmän muista kuin kansallisista näkökohdista käsin Siksi olikin suurempi merkitys sillä seikalla, että Suomen historian kuva eri muodoissaan oli omiaan ylläpitämään tietoi- suutta erityisestä Suomen kansasta ja Suomen maasta Vaikka näistä seikoista ei olisi tehty mitään käytännöllisiä poliittisia tai valtiollisia johtopäätöksiä, mihin Suomen kansan silloista vähäväkisyyttä ajatellen ei toki olisi löytynyt todellisia edellytyksiäkään, niin tietoisuus omasta menneisyydestä oli äärimmäisen tärkeä tulevaisuuden rakennusaine On sangen mahdollista, ettei valtakunnallisimmin asennoituvissa suo- malaispiireissä tuntunut pelkästään mieluiselta se, ettei Suomen maan ja kansan menneisyys ollut sama kuin Ruotsin ja ruotsalaisten menneisyys Se havainto ikäänkuin veti rajan valtakunnan itäisen siiven asuk- kaan ja läntisten veljien välille, mutta ero oli tosiasia, koska kirjailijat ja tutkijat olivat todenneet asian laidan semmoiseksi kuin se yleensä suuresti ottaen käsitettiin Suomen maantieteellisten ja kansallisten olojen lisäksi vaikutti oma historiankuva siihen, ettei suomalaisten ja ruotsalaisten saumaton samaistaminen ollut mahdollista Sen vuoksi tietoisuus omasta menneisyydestä oli merkittävä osatekijä Suomen henkisessä ilmapiirissä Se oli mukana ylläpitämässä jonkinlaista eri- koistunnetta siihen asti, kunnes tietoisuus omasta erikoisasemasta etenkin 1700-luvulla alkoi vaatia johtopäätösten tekoa suomalaisesta näkökulmasta myös käytännön elämän kysymyksissä

174

HUOMAUTUKSIA

Edellä on erehdyksessä jäänyt huomiota vaille ensimmäinen suomalaisen laatima kronologia, Sigfrid Aron Forsiuksen pikku teos ”Jtt wist Åhrtaal/Jfrå Werldennes Begynnelse/in til thetta närwarandes Åhret Christi M DCXIII som är ifrå Werldennes Skapelse 5575 Aff Bibliske och andre Werldzlighe Historier och Chronologier/medh flijt vthräknat och stält aff Sigfrido Arono Forsio ” (Stockholm 1613) Forsius näyttää kirjoittaneen kronologiansa siltä varalta, että prinssi Karl Filip olisi valittu Venäjän tsaariksi, jolloin hän olisi kaivannut opastusta siitä, miksi ortodoksien ajanlasku poikkesi huomattavasti länsimaisista järjestelmistä Valitettavasti Forsius on lopettanut esityksensä Kristuksen syntymään, niin ettei pääse toteamaan, missä määrin hän on omannut tietoja Suomen varhaishistoriasta Forsius on tuntenut Berossos Chaldaeuksen historian, koska hän lainaa kappaleen sen neljännestä kirjasta, ja niin muodoin hänellä on ollut pääsy suoraan Suomen varhaishistorian gööttiläisperäisen käsit- telyn alkulähteelle Kun Forsius viittaa kaikkiaan kolmeentoista eri ajanlasku- järjestelmään, niin hänen on täytynyt olla — kenties osaksi Messeniuksen opas- tamana — varsin hyvin perehtynyt aikansa historiakirjallisuuteen Forsiuksen työn huomioon ottaminen on tärkeää sen vuoksi, että se merkittävästi laajentaa käsitystä hänen historioitsijan laadustaan siitä, mitä voidaan tietää hänen kadon- neen kronikkansa perusteella

S 144 syntyperältään tuntemattomaksi mainittu Johannes Rachlitzius on saksalainen, syntynyt Lausitzin Bauzenissa 578

Olen esitystä laatiessani saanut latinankielisten tekstien selvittelyssä apua professori Ahti Rytköseltä sekä lehtori Erkki Paimenilta Koska asianomaiset ovat voineet tutustua vain osaan aineistoa, mahdolliset erehdykset käännöksissä menevät kirjoittajan tilille

578 Toini Melander, Personskrifter hänförande sig till Finland 1562—1713 Helsinki 1951 s 55

175

LYHENTEET

BNF — Bidrag till kännedom af Finlands natur och folkCAAP — Turun akatemian konsistorin pöytäkirjatHAik — Historiallinen AikakauskirjaHArk — Historiallinen ArkistoHT — (Svensk) Historisk TidskriftHTF — Historisk Tidskrift för FinlandHYK — Helsingin yliopiston kirjastoHYKJ — Helsingin yliopiston kirjaston julkaisujaKE — Kansallinen elämäkerrastoKLNM — Kulturhistorisk lexikon för nordisk medeltidKÅ — Kyrkohistorisk ÅrskriftMAT — Mikael Agricolan teoksetSBL — Svensk Biografisk LexikonSKHSToim — Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran ToimituksiaSKHSVk — Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran VuosikirjaSM — Suomen MuseoSRS — Scriptores rerum svecicarum medii aeviSSLF — Skrifter utg av Svenska Litteratursällskapet i Finland

176

KIRJALLISUUS

Adam av Bremen, Chorographia Scandinaviae; sive descriptio vetustissima regionum & populorum aquilonarium, Sueciae, Daniae & Norwegiae, per Adamum, Bremensis ecclesiae canonicum nunc vero a Jo- rianne Messenio publicata Holmiae 1615

Adam Bremensis Gesta Hammarburgensis ecclesiae Pontificum — Ausgewählte Quellen zur deutschen Geschichte des Mittelalters Herausgegeben von Rudolf Buchner Band XI Reutlingen 1961

Agricola, Mikael, Mikael Agricolan teokset I—III Porvoo 1931Ahnlund, Nils, Före Odhner Svensk historieundervisning i äldre tid Svensk

Tidskrift 29, 1942Alander, Christiernus Caroli, Oratiuncula encomia et laudes districtus insu-

laris maris Balthici ejusque incolarum mores et descriptionem totius Alandiae complexa Aboae 1677

Allardt, Anders, Mikael Agricolas modersmål HTF 1927 Årg 12, Helsingfors 1928

Andersson, Ingvar, Källstudier till Sveriges historia 1230—1436 Lund 1928 — Minne av Erikskrönikans författare Svenska akademiens handlingar ifrån

år 1886 66 1956—57 Stockholm 1958Anthoni, Eric, Den tidigare finländska historieskrivningens syn på de nationella

förhållanden och Finlands ställning till Sverige HTF 28, 1943 Helsing- fors 1944

— Mikael Agricolas uppgifter om kristendomens införande och den svenska befolkningen i Finland HTF 1945, Helsingfors 1945

Aspelin, Eliel, Elias Brenner Tutkija ja taiteilija Kaarlein ajalta Helsinki 1896 Aspelin, J R , Kansan muistot ruotsalaisten ristiretkistä Suomeen Suomen Mu- seo 1895

Baazius, Johannes d ä , Inventarium ecclesiae sveo-gothorum continens integram historiam eccles Svec libris VIII descriptam Lincopiae 1642

Beckman, Bjarne, Muntligt traditionsstoff i Erikskrönikan — Det nordiske historikermötet på Lillehammer 1948 Oslo 1949

Boldt, R , Ortbeskrifningen i Finland på 16- och 1700-talen Anteckningar — Geografiska Föreningens Tidskrift 1899

Bolin, Sture, Om Nordens äldsta historieforskning Studier över dess metodik och källvärde — Lunds universitets årsskrift N F Avd 1 Bd 27 Nr 3 Lund 1931

von Bonsdorff, Carl, Boksamlingar under 1600-talet — SKHSPtk 3, 1902— 03 Kuopio 1904

— Åbo stads historia under sjuttonde seklet Bidrag till Åbo stads historia Andra serien I—VII Helsingfors 1889—1898

177

Brobergh, Gustavus Erici, Oratiuncula complectens breviter Sudermanniae descriptionem Aboae 1664

Buno, Johannes, Universae historiae cum sacrae tum profanae idea, a condito mundo ad annum seculi nostri LXXXIX deducta, & ab ipso auctore correcta, locupletiorque facta, & jam sextum edita, cum praefatione studio & opera Johannis Bunonis Wiburgi 1696

Buraeus, Andreas, Orbis arctoi, Imprimis Regni Sveciae nova et accurata descriptio Wittebergae 1631

Byström, Tryggve, Paul Juusten och Finlands gamla biskopskrönika HT 1944 Årg 64 Stockholm 1944

Bång, Petrus, Priscorum Sveogothorum Ecclecia seu historia ecclesiastica de priscis Sveo-Gothicae terrae colonis Aboae 1675

Cario, Johann, Chrönika Carionis, jfrån werldennes begynnelse, in til keyser Carl then femte vthtolkat genom Ericum Schroderum Nyköping 1649

Carlgren, W , Historien som läroämne i äldre svenska skolor (—1820) Öf- versikt 1—2 — Pedagogisk Tidskrift 1911, Årg 47; 1912 Årg 48

— Läroböcker i historia vid äldre svenska skolor (—1820) — Verdandi 1912, Årg 30 Stockholm

Chronander, J P , Oratio amplissimae regionis Westrogothiae descriptionem representans Aboae 1646

Consistorii Academici Aboensis Protokoll I:1, 2 Helsingfors 1883, 1884Crantzius, Albertus ks KrantzDreijer, Matts, Strövtåg kring master Adams av Bremen Nordenframställning

Åländsk odling Årsbok 1952 Mariehamn 1952Edenius, Jordanus Nicolai, Epitome historiae ecclesiasticae novi testamenti,

ante aliqvot annos cum cura adornata: et in usum juventutis academiae, nunc primum publicata Joh Gezelius j f Aboae 1681

Elmgren, S G , Finska historiens förstling — Suomen yliopiston 250 vuoden muistoksi Helsinki 1890

Ericus Olai, Historia Svecorum Gothorumqve, per Ericum Olai fideliter concinnata, nunc vero opera & studio Johannis Messenii primo ex officina calcographica prodit Stockholmiae 1615

Flachsenius, Johannes, Chronologia sacra Aboae 1692 — Appendix chronologicus Aboae 1696Flateyarboken En samling af norske Konge-Sagaer I—III Christiania 1860,

1862, 1868Fueter, Eduard, Geschichte der Neueren Historiographie — Handbuch der

mittelalterlichen und neueren Geschichte Herausgegeben von G von Bülow, F Meinecke und A Brachman Abteilung I Allgemeines Mün- chen und Berlin 1936

Gislonis, Jacobus, ks Jacobus GislonisGothus, Laurentius Paulinus, ks Laurentius Paulinus GothusGranlund, John, ks Olaus MagnusGrape, Hjalmar, Det litterära antik- och medeltidsarvet i Olaus Magnus patrio-

tism Stockholm 1949 — Studier i Olai Magni författarskap Ett bidrag till den götiska rörelsens

historia Uppsala 1942Grotenfelt, A , Forsius, Sigfrid Aaron KE II, Porvoo 1929

178

Grotenfelt, Kustavi, Jaakko Suomalaisen virsikirjasta Suomi IV: 1:4 Hel- singfors 1903

— Milloin tehtiin pyhän Eerikin ristiretki Suomeen? HArk XIX:2 Helsinki 1905

— Olof Rudbeckin Atlantica ja sen tiedot suomalaisista ja lappalaisista — Valvoja 1907

— Suomalaiset ylioppilaat ulkomaan yliopistoissa ennen v 1640 II HArk 17 Helsinki 1901

— Suomen historia uskonpuhdistuksen aikakaudella Jyväskylä 1902 Gummerus, Jaakko, Mikael Agricola Hänen elämänsä ja kirjallinen toimintansa Jyväskylä 1908

— Onko katolisella ajalla ollut suomenkielisiä virsiä? — SKHSVuosik 1931 Helsinki 1933

Gödel, V , Fornnorsk-isländsk litteratur i Sverige I Stockholm 1897 — Sveriges medeltidslitteratur Proveniens Tiden före antikvitetskollegiet

Stockholm 1916Haavio, Martti, Bjarmien vallan kukoistus ja tuho Helsinki 1965 — Piispa Henrik ja Lalli Porvoo 1948 — ja Vallinkoski, Jorma, Johannes Messeniuksen papereissa säilyneitä

varhaishistoriamme aineksia THArk XI, Turku 1951Haglund, J & Svennung, J , Johannes Magnus’ och Miechovitas brevväxling

om goternas ursprung Tvenne brev av år 1518, ej förut publicerade i Sverige — KÅ Årg 49, 1949 Uppsala 1950

Hagnell, K , Sturekrönikan 1452—1496 Studier över en rimkrönikas tillkomst och sanningsvärde Lund 1941

Hakulinen, Lauri, Suomen sanakirjoista Oma maa 7 Porvoo 1960Halila, Aimo, Suurvalta-aika Suomen historian käsikirja I Porvoo 1949Hanho, J T , Suomen oppikoululaitoksen historia I Ruotsin vallan aika Porvoo

1947Hasselgren, Elias Petri, Oratiuncula encomium Alandiae simpliciter et

succincte adumbrans Aboae 1662Hausen, R (julk ), Förteckning öfver hertig Johans af Finland och Katarina

Jagellonicas lösegendom 1563 Helsingfors 1909 — Utdrag ur Åbo domkyrkans räkenskaper 1553—1634 — Bidrag till Åbo

stads historia Första serien Helsingfors 1884Haveman, Georgius, Oratio de celeberrima carelorum civitate Wiburgo Dorpat

1694Holm, Rurik, Joannes Elai Terserus Biografisk studie Lund 1906Jaakkola, Jalmari, Hiukan P Henrikin kappelista Köyliössä Suomen Museo

1911, 18 vsk Helsinki 1911 — Lisiä vaikutushistoriamme päälähteiden syntyhistoriaan HAik 1937 — Pyhän Eerikin pyhimystraditsionin, kultin ja legendan synty Historialli-

sia Tutkimuksia IV:1 Helsinki 1922 — Sananen n s ensimmäisestä ristiretkestä HAik 1910 — Suomen historian kantaisä HArk 58 Turku 1962 — Suomen varhaiskeskiaika Kristillisen Suomen synty Porvoo 1938 — Vanhimmat historialliset kopiokirjamme SKHSToim XXX Helsinki

1931

179

— Vähän Lallista ja Lalloilasta Satakunta X Vammala 1936Jacobus Gislonis, Chronologia seu temporum series ab initio mundi ad nostra

haec tempora praesentia Holmiae 1592Johannes Magnus (Gothus), Historia de omnibus Gothorvm Sueonvmqve

regibus Romae 1554 — Svea och Götha crönika på swenska uthtålkat aff Erico Schrodero

Stockholm 1620Jokipii, Mauno, Hämeen ristiretki SKHSVk 52—53 Helsinki 1965Julenius, Jakob, Carmine succincto recitata oratio in laudes Ostrobothniacae

regionis amoenae Aboae 1686Juslenius, Taneli, Vanha ja uusi Turku Taneli Jusleniuksen kirjasta ”Aboa

vetus et nova” suomentanut Erik Ahlman Porvoo 1929 — ks MunsterJustander, Samuel Erici, Oratio brevis de quibusdam antiquitatibus Abogicis,

urbisque situatione Aboae 1679Juva, Einar W , Katsaus Suomen paikallishistorialliseen tutkimukseen — Pai-

kallishistoriallisen tutkimuksen opas Forssa 1945 — Suomen suuriruhtinaskunta Ruotsin vallan aikana Helsinki 1951

Juva, Mikko, Jaakko Finno rukouskirjansa valossa SKHSToim 52 Helsinki 1952

Kallio, K V , Mikael Agricolan käsikirjoituksia KTV 5 Helsinki 1939 Kaukovalta, K , Uudenkaupungin historia I Tampere 1917Kerkkonen, Gunvor, Västnyländsk kustbebyggelse under medeltiden SSLF 301

Helsingfors 1945Kivikoski, Ella, Suomen esihistoria Professori Jalmari Jaakkolan johdolla laa-

ditun Suomen historian I osa Porvoo 1961Koponen, Paavo, Daniel Jusleniuksen Aboa vetus et nova ja sen lähteet Pro

gradututkielma Jyväskylän yliopiston historian laitos 1966Koskinen, Yrjö, Tiedot Suomen suvun muinaisuudesta Helsinki 1862Kraft, Salomon, ”Burgo, Smålands konung” HT 1931, Årg 51 Stockholm

1931 — Erikskrönikans källor HT 1932, Årg 52 Stockholm 1933 — Karlskrönikans datering HT 1937, Årg 57 Stockholm 1938Krantz, A , Chronica regnorum Aquilonarium, Daniae, Suetiae, Noruagiae

Argentorati 1548 Kurvinen, P J J , Suomen virsirunouden alkuvaiheet v:een 1640 SKS Toim 180

Porvoo 1929Laitinen, A A A , Michael Wexionius-Gyldenstolpe I Helsingissä 1912Laurenbergius, Petrus, Chronicus sive historiae universalis epitome Stock-

holmiae 1668Laurentius Paulinus Gothus, Historiae arctoae libri tres Strengnensi anno

1636Laurentius Petri Aboicus, Synopsis Chronologiae Finnonicae Rythmica eli

Ajan Tieto Suomenmaan menoist ja vscost/ erinomaiset Suomen pispoist Cungin Kuningan ajall/ Lyhykäisijn rijmein coottu Turusa 1658

Leander, Gabriel Erici, Declamatio succincta parochiae Lethala Aboae 1664Lehtinen, Erkki, Hallituksen yhtenäistämispolitiikka Suomessa 1600-luvulla

(1600—n 1680) — Historiallisia Tutkimuksia 60 Lahti 1961

180

Leinberg, K G , Bidrag till kannedom af vårt land VI Jyväskylä 1894Lepus, Gabriel Josephi, Oratiuncula Neostadii descriptionem veraque ac digna

encomia repraesentans Aboae 1663Loccenius, Johannes, Historiae Svecanae A primo rege Sveciae usque ad Caro-

lum XI regem Sveciae libri novem, secunda editione Accedunt: Antiqui- tatum Sveo-Gothicarum libri tres Francofurti & Lipsiae Anno 1676

— Johannis Loccenii Antiquitatum sveo-gothicarum, cum huius aevi moribus, institutis ac ritibus indigenis pro re nata comparatarum libri tres Holmiae 1647

— Johannis Loccenii rerum svecicarum historia a rege Berone tertio usque ad Ericum decimum quartum deducta Holmiae 1654

Lundmark, E , Sebastian Munsters kosmografi och Norden — Lychnos 1939 Uppsala 1939

Luukko, Armas, Suomen historia 1617—1721 Professori Jalmari Jaakkolan johdolla laaditun Suomen historian VIII osa Porvoo 1967

Lönnroth, Erik, Sturekrönikan Scandia 1933 Årg 6 Lund 1933Löw, G , Sveriges forntid i svensk historieskrivning I Uppsala 1908Magnus, Johannes ks Johannes Magnus (Gothus)Maliniemi, Aarno, ”Chronicon Finlandiae, incerto auctore” ruotsinkielisenä

HArk 45 — Elias Brenner kirjojen keräilijänä THArk XI Turku 1951 — Keskiajan piispainkronikkamme ja Paavali Juusten HAik 1943 — Suomen keskiajan piispainkronikan ns Palmsköldin katkelma SKHSToim

47 Helsinki 1945Mantere, Oskari, Historianopetuksesta erittäin silmälläpitäen oppikouluja Hel-

singissä 1907Martinius, Matthias, Parnassus regum Sveciae, exhibens breviter & succincte

sveo-gothorum regum potissima gesta et molimina, a primo Sveciae rege ad Carolum undecimum usque, labore & sumptibus Matthiae Martinii Aboae 1686

Melander, Toini, Personskrifter hänförande sig till Finland 1562—1713 HYKJ 22 Helsinki 1951

Messenius, Johannes, Amphitheatrvm In qvo inclytae Gvstaidvm prosapiae genealogiani, ab Adamo continua deriuatam scraturigine secundum Chronicon Johannis Magni Johannes Messenius proponit contemplanda Holmiae 1610

— Chorographia Scandinaviae ks Adam av Bremen — Chronicon episcoporum per Sveciam, Gothiam et Finlandiani, sive com-

pendium historiae ecclesiasticae Svecanae, Stockholmiae 1611 — Historia Svecorum Gothorumque, per reverendum dominum, Ericum

Olai fideliter concinnata Stockholmiae 1615 — Joh Messenii berättelse om några gamla och märkwärdiga Finlands

handlingar, hwilken innehåller en krönika om inbyggarenas härkomst, bedrifter, gudstjenst, konungar, regenter och biskopar, med swenska rim beskrefwen Helsingfors 1865

— Retorsio imposturarum, fideliter elaboravit Janus Minor Suemensis Anno 1612 Stockholmiae

— Sanfärdigt och rättmätigt geensvar, emoot then lögnachtige smädeskrift,

181

som een dansk man Petrus Parvus Rosefontanus benämdt, åhr 1560 haffuer aff trycket vthgå låthet Först på latijn skreffuet aff J M och nu på thet swenska tungemål transfererat aff Henrico M Chemnero Viburgo-Carelio Stockholmiae 1612

— Scondia illustrata Stockholmiae 1700—05 — Specula, ex qua inclytam Svecorvm et gothorvm conditionem, manifesto

atque prolixo contemplari licet quaquaversum prospectu: suscitata a Johanne Messenio Holmiae 1612

— Sveopentaprotopolis, seu exegesis de quinque primariis & antiquissimis svecorum, gothorumque emporiis, Vbsalia, Sigtonia, Scara, Birca & Stock- holmia, ex pervetustis regni monimentis nunc concinnata, a Johanne Messenio Holmiae 1611

— Theatrum nobilitatis Svecanae Ex quo genuinam et omnimodum regum, ducum, comitum, baronum, equitum, et quorumlibet generosae prosapiae magnatum, licet contemplari propagationem fabrefactam a Johanne Messenio, Sveone Holmiae Suecorum 1616

— Tumbae veterum ac nuperorum apud sveones gothosque regum, regi- narum, ducum, aliorumque heroum et heroidum, nunc publico cons- pectui consecratae a Johanne Messenio Holmiae 1611

— Twå små gamble Sweriges och Göthes chrönikor, then ena på rhijm, then andra elliest, för några hundradhe åhr sedhan beskrefne, af Johanne Messenio öffuersedde Stockholm 1615

Munster, Johannes — Juslenius, Daniel, Aboa vetus et nova Aboae 1700 — — Mathesius, Nicolaus, De fideli patriota Aboae 1700Mustelin, Olof, Studier i finländsk historieforskning 1809—1865 Borgå 1957

Neovius, Ad , Källorna till Finlands medeltidshistoria — Finlands kulturhistoria Medeltiden Utgifven af P A Nordman och M G Schybergson Helsingfors 1908

von Nettelbladt, Christian, Schwedische Bibliothek Stockholm 1728Nilsson, Gun, Den isländska litteraturen i stormaktstidens Sverige — Scripta

islandica Isländska sällskapets årsbok 1954 Uppsala 1954Nordman, C A , Gotland och Uppland i Finlands forntid — Svenska folksko-

lans vänner Kalender 1935 Helsingfors 1935 — Svenskarna i Finlands järnålder — Nordisk Tidskrift utgiven av Let-

terstedtska föreningen Årg 20 Stockholm 1944Nordman, V A , Die Cnronica regnorum aquilonarium des Albert Krantz Eine

Untersuchung — Annales Academiae Scientiarum Fennicae B 35,2 Helsinki 1936

— Die Wandalia des Albert Krantz Eine Untersuchung Helsinki 1934 Nordström, J , De yverbornas ö Bidrag till Atlanticas förhistoria — Rudbecks- studier Upplands Fornminnesförenings Tidskrift 44 Uppsala 1930

Noreen, A , Mytiska beståndsdelar i Ynglingatal — Uppsalastudier tillägnade Sophus Bugge Upsala 1892

Nygren, Ernst, Cronica regni Gothorum KLNM II Helsingfors 1957 — Ericus Olai SBL XIV Stockholm 1953Ojansuu, Heikki, Mikael Agricolan äidinkieli — Suomalainen Suomi 1918

Olaus Magnus (Gothus), Historia om de nordiska folken Nu för första gången i svensk öfversättning utgifven genom Michaelisgillet D 1—4

182

Uppsala & Stockholm 1909, 1912, 1916, 1925 — Historia om de nordiska folken Femte delen Kommentar utarbetad av

John Granlund Uppsala 1951Olavus Petri, En Swensk Cröneka af Olavus Petri, Utgifven af Jöran Sahlgren

— Samlade skrifter af Olavus Petri Fjärde bandet Uppsala 1917Olrik, Axel, Kilderne til Sakses Oldhistorie I—II Køpenhavn 1892, 1894Olsson, Harald, Johannes Messenius Scondia illustrata Studier i verkets till-

komsthistoria och medeltidspartiets källförhållanden Lund 1944 Palmunen, Einar, Mikael Agricola Bibliografinen opas Tietolipas 23 Helsinki 1961

Parvio, Martti L , Olavus Petri och Michael Agricola — Här restes Kristi kors Borgå 1955

Paulinus, Johannes, Till Finlands ära Grekiskt skaldestycke af Johannes Pau- linus med öfversättning af Axel Gabriel Sjöström Helsingfors 1844

Petrejus, Petrus, Een kort och nyttigh chrönica om alla Swerikis och Göthis konungar, som hafwa både in och vthrijkis regerat, ifrån then första konung Magogh, in til nu regerande konungh Carl then IX Skrif- win och vthgången af Petro Petreio Stockholm 1611

Petri, Laurentius, ks Laurentius Petri AboicusPetri, Olavus, ks Olavus PetriPietilä, Antti J , Daniel Juslenius Hänen elämänsä ja vaikutuksensa I Tam-

pere 1907Pipping, F W , Historiska bidrag till Finlands calendariografi Första stycket

— BNF I Helsingfors 1857 Andra stycket BNF 4 Helsingfors 1861Pipping, R , Erikskrönikan Enligt cod Holm D 2 jämte avvikande läsarter ur

andra handskrifter Utgiven av R Pipping Nytryck 1963Pirinen, Kauko, Turun tuomiokapituli keskiajan lopulla SKHSToim 58 Fors-

sa 1956Plinius, Caius, C Plinii Secvndi Historiae Mvndi Libri XXXVII Lugduni

1561Porthan, Henrik, Henrici Gabrielis Porthan Opera Selecta I II Helsingfors

1851, 1862Rachlitzius, Johannes, Laus et series venerandorum & ecclesiae & scholae

antistitum, qui Wiburgum post repurgatam evangelii lampada docuere a Iohanne Casparide Rachlitzio Rigae Livonum 1631

Rancken, Joh Osc Imm , De litteris historicis et geographicis Fennorum usque ad academiam Aboensem anno 1722 restitutam Helsingforsiae 1851

Rapola, Martti, Suomen kieli tieteellisen tarkastelun kohteena Suomen kirjallisuus II Keuruu 1963

Rauthelius, Johannes Danielis, Oratio de encomio Aboae Aboae 1657Rein, Gabriel, Bidrag till finska hävdeteckningens historia — Suomi 1841

Helsingfors 1841 — Dissertatio de rerum fennicarum scriptoribus ante conditam academiam

Aboensem Aboae 1828 — Suomi ja suomalaiset ulkomaan kirjallisuudessa 1500-luvulla ja 1600-

luvun alkupuoliskolla — BNF Hefte 68 n:o 2 Helsinki 1909Rinne, Juhani, Johannes Peringsköld vanhemman Suomen piispain kronikka

HArk 46, Helsinki 1939

183

— Pyhä Henrik, piispa ja marttyyri SKHSToim 33 Helsinki 1932Rosén, Jerker, Diarier — KLNM III Helsingfors 1958 — Erikskrönikan — KLNM IV Helsingfors 1959 — Studier i Stockholms gråbrödraklosters diarium VSLÅ 1940 Lund 1940 — Svensk historia I Tiden före 1718 Stockholm 1962Rosen, Ragnar, ”Kolmas ristiretki Suomeen” Tapahtumia ja taustaa HAik

1945Rudbeck, E , Skrifter till Sveriges historia tryckta före år 1600 Uppsala 1919Rudbeck, Olof d ä , Olof Rudbecks Atland eller Manheim, — Olaus Rudbecks

Atlantica Svenska originaltexten På uppdrag av Lärdomshistoriska sam- fundet utg av Axel Nelson I—IV Uppsala 1937—1950

Ruuth, J W , Danska annaler om tåg till Finland 1911 och 1202 — Historiska uppsatser tillegnade Magnus Gottfrid Schybergson Helsingfors 1911 SSLF 100

— Muutamista humanistisen ajan ilmauksista ja eräästä sen oppineisuuden edustajasta Suomessa 1500-luvulla HArk XXIX Helsinki 1921

— Några ord om de äldsta danska medeltidsannaler, som innehålla uppgifter om tågen till Finland 1191 och 1202 — Historiska uppgifter tillegnade Magnus Gottfrid Schybergson Helsingfors 1911 SSLF 100

Råbergh, Herman, Teologins historia vid Åbo universitet Förra delen 1640— 1713 — Åbo universitets lärdomshistoria 4 Helsingfors 1893

Salomies, Ilmari, Suomen kirkon historia I Helsinki 1944Samling af Sweriges gamla lagar — Wisby stadslag och sjörätt Utgifne af

D C J Schlyter Lund 1853Sarajas, Annamari, Suomen kansanrunouden tuntemus 1500—1700-lukujen

kirjallisuudessa Helsinki 1956Saxo Grammaticus, Danmarks Krønike Oversat af Winkel Horn Ill af Louis

Moe 1—2 Køpenhavn & Kristiania 1898Schmid, Toni, Erik den helige — KLNM IV Helsingfors 1959Schmidt, Wolfgang, Paavali Juusten ja Suomen piispain kronikka Rauma 1943Schybergson, M G , Finland i Olaus Magnus historia — Finlands kulturhis-

toria Medeltiden Utgifven af P Nordman och M G Schybergson Hel- singfors 1908

— Historiens studium vid Åbo universitet — Åbo universitets lärdoms- historia 3 Historien Helsingfors 1891 SSLF 19

— Några ord om Johan Paulinus Lillienstedt såsom skald — Suomen yliopiston 250 vuoden muistoksi Helsinki 1890

Schück, Henrik, Johannes Messenius Några blad ur Vasatidens kulturhistoria Stockholm 1920

Scriptores rerum svecicarum medii aevi Edidit Ericus Michael Fant Tomus I 1818 Tomus II ediderunt Ericus Gustavus Geijer et Johannes Henricus Schröder 1828 Tomus III edidit Claudius Annerstedt Uppsaliae 1871 et 1876

Simolin, Albin, Petrus Bång En biografisk studie SKHSToim X Helsingfors 1912

Sleidanus, Johannes, Een kort och ganska nyttigh historia om the fyre högste och förnämligaste regementer vthi werldenne på swensko vthsatt af Erico Schrodero Stockholm 1610

184

Snorre Sturlasson, Norske Kongers Chronica Vdsat paa Danske aff P Claus- søn Køpenhavn 1633

— Norges konungasagor Oversatta av Emil Olson I—III Lund 1919— 1926

von Srbik, Heinrich Ritter, Geist und Geschichte vom deutschen Humanis- mus bis zur Gegenwart I Band Salzburg 1950

Stjerna, Knut, Erik den helige En sagohistorisk studie Lund 1898Ståhle, C I , Medeltidens profana litteratur — Ny illustrerad svensk littera-

turhistoria Första delen Stockholm 1955Suomen kansalliskirjallisuus IV 1200-luvulta isonvihan aikaan — Suomen kan-

salliskirjallisuus Valikoima Suomen kirjallisuuden huomattavimpia tuotteita Toimittajat E N Setälä, V Tarkiainen, Vihtori Laurila Helsinki 1930

Swartling, B , Johannes Magnus’ Historia Metropolitanae Ecclesiae Upsalensis — Historiska studier tillägnade H Hjärne Uppsala 1908

Söderberg, V , Nicolaus Ragvaldis tal i Basel — Samlaren 1896 Årg 17 Upp- sala 1896

Tacitus, Germaania Suom Edwin Linkomies Porvoo 1952Tarkiainen, Viljo, Eskatologisia piirteitä Mikael Agricolan teoksissa Suomi

101 Helsinki 1943 — Mattias Martinius — Virittäjä 1927 — Mikael Agricolan kirjastosta — Kirjastolehti 1948 Kerava 1948 — Mikael Agricolan opiskelu Wittenbergissä — Suomalaisen Tiedeakate-

mian Esitelmät ja Pöytäkirjat 1945 Helsinki 1946 — Mikael Agricolan suhde historiaan ja maantieteeseen — Virittäjä 1947Tarvainen, Olavi, Aamun mies Mikael Agricola Helsinki 1957Terserus, Joannes Elai, Sacra chronologia inde ab ortu mundi usque ad natum

Christum Upsaliae 1657Tigerstedt, K K , Isländarnas berättelser om de fordna finnarna — Foster-

ländskt album I Helsingfors 1845Tornaeus, Johannes, Beskrifning öfwer Tornå och Kemi Lappmarket Författad

år 1672 Stockholm 1772von Törne, P O , Birger Jarls korståg och Ericus Olais krönika Medeltids-

studier III — HTF 1920 Årg 5 Helsingfors 1921 — Finland inför västerländsk opinion under 1500-talet — HTF 1921,

Årg 6 Helsingfors 1921Walde, O , En svensk boksamlare från Vasatiden — Uppsala universitetsbiblio-

teks minnerskrift 1621—1921 Uppsala 1921Wallenius, Gabriel Andreae, Bibliotheca Regiae Academiae Aboensis sive

elenchus, in quo ejusdem scriptorum & librorum cujuscunque facultatis, certus numerus ordine alphabetico continetur Aboae Fennorum 1682

Vallinkoski, Jorma, Turun akatemian väitöskirjat 1642—1828 HYKJ 30:1— 6, Helsinki 1962—1967

Wargius, Martinus, Brevis et succincta commendatio Bothiae orientalis Aboae 1643

Warmholtz, C H , Bibliotheca historica Sueo-gothica I Stockholm 1782Westin, Gunnar, Historieskrivaren Olaus Petri Svenska krönikans källor och

krönikeförfattarens metod Lund 1946

185

Wexionius, Michael, Epitome descriptionis Sueciae, Gothiae, Fenningiae et subjectarum provinciarum Aboae 1650

— Politica praecepta ad statum imperii Gothico Svetici accommodata Aboae 1646

— , — Anglenius, Simon C, Disp politica De legibus & judiciis Aboae 1645

— , — Curnovius, Johannes Henrici, Disp politica De bonis regni sive reipublicae Aboae 1645

— , — Rosinus, Richardus, Disp politica XII et ultima de mutationibus imperiorum Aboae 1646

Virkkunen, A H , Oulun kaupungin historia I Oulu 1953

186

REFERAT

Über Auffassungen von der Frühgeschichte und der Kreuzzugs Periode Finnlands zur Reformation- und Grossmachtszeit

I Wie und was man über die Vergangenheit des eigenen Landes und Volkes denkt, spiegelt sich in allen nationalistisch betonten Strömungen wider Da Finnland erst ziemlich spät eine eigene staatliche Einheit bildete, ist es vom Standpunkt der ideellen Entwicklung des Finnentums von zentraler Bedeutung, was für Auffassungen man in früheren Zeiten von der Vergangenheit des finnischen Volkes hatte Da zur Grossmachtszeit Schwedens die Reichsvorherr- schaft in Finnland auf fast allen Gebieten des Lebens immer mehr in den Vorder- grund trat, gab es nur eine ziemlich geringe Anzahl von Motiven, die zum Ausgangspunkt für die Zukunft einer eigenartig finnischen Kultur werden konnten Neben den national-geographischen Faktoren muss besonders die patriotische Gesinnung erwähnt werden, die wenigstens zum Teil in der gebil- deten Klasse der Finnen herrschte Zu dieser Gesinnung hat die Auffassung von der Vergangenheit der Finnen beigetragen

Die vorliegende Untersuchung behandelt Möglichkeiten, die es zu einem Bilde von der Frühgeschichte Finnlands bis zu den Ereignissen des Zuges an die Newa von Tyrgils Knutson gibt, sowie die hauptsächlichen Merkmale eines solchen Bildes im Rahmen der niedergeschriebenen Geschichte Was die hier in Frage stehende Zeitspanne betrifft, so hat die finnische oder auf finnischem Boden vorgenommene Geschichtsschreibung vor dem 18 Jahrhundert, von Messenius abgesehen, aus dem eigentlichen Urkundenmaterial nur wenig geschöpft In Schweden gibt es schon im Mittelalter recht viel Literatur, die zahlreiche Kenntnisse auch von der Geschichte Finnlands vermittelt Zu dieser Gruppe gehören Annalen und Chroniken, die Legende von St Erik und einige Werke in anderen skandinavischen Ländern, die ihren Weg nach Schweden gefunden hatten Die wichtigsten Chroniken als Quellen eines Bildes der ältesten finnischen Geschichte sind die Erichschronik und die Cronica Regni Gothorum von Ericus Olai (Ericus Upsalensis) Die wichtigsten anderen skandinavischen Quellen, die für die Vorstellungen von der finnischen Frühgeschichte von Bedeutung sind, waren ein Saxo-Kompendium und die Saga über Olaf den Heiligen

II Schon gegen Ende des Mittelalters existierte in der schwedischen Geschichtsschreibung ein fertiger Ausgangspunkt für die Behandlung der Geschichte Finnlands in dem sog ”götischen” Geiste und andererseits auch eine Möglichkeit für eine gesundere Darstellung auf der Basis der kirchlichen Ent- wicklung Auf die gotische Richtung wies die mit Nicolaus Ragwaldi einsetzende Überlieferung hin, obwohl der erste, der die Schicksale der Finnen in der

187

Urgeschichte der Menschheit schilderte, erst Johannes Magnus war Aus der Saga über Olaf den Heiligen kam in die gemeinsame Überlieferung die Erzählung über den Zug Erichs des Siegreichen (Erik Segersäll) nach Finnland, das Ericus Olai in seiner Chronik, wahrscheinlich aufgrund der Angaben von Saxo, als ein ehemals selbständiges Reich schilderte Finnland war einer der fünf Hauptteile, aus denen nach der Ansicht Ericus Olais das spätere schwedische Reich bestand Die Auffassung von dem sog ersten Kreuzzug nach Finnland wurde durch die Legende von St Erik, in Finnland natürlich besonders durch die Überlieferung von St Henrik, verbreitet Die eigentlichen mittelalterlichen Geschichtswerke kennen diesen Zug überhaupt nicht, trotz der Tatsache, dass die Kenntnis davon wegen der von Seiten der Kirche gepflegten Überlieferung auch in weiten Kreisen des Volkes allgemein verbreitet gewesen sein muss Dage- gen sind Angaben über die Zerstörung von Sigtuna durch die Karelier allgemein feststellbar Die Überlieferung vom zweiten Kreuzzug hat als Ausgangspunkt eine aus der Erichschronik stammende Schilderung, denn von den Annalen enthält keine einzige Angaben über diesen Zug Birger Jarls Durch die Erichs- chronik hat die Überlieferung von diesem Zug eine feste Stellung in der Darstellung der Geschichte Finnlands erhalten U a Ericus Olai gründet seinen Bericht über den zweiten Kreuzzug — mit nur geringen Ausnahmen — auf die grosse Reimchronik, die direkt aus der Erichschronik schöpft Die Schilde- rung des dritten Kreuzzuges und des damit in innerem Zusammenhang stehenden Zuges an die Newa ist sowohl in die Annalen als auch in die Erichschronik aufgenommen worden Der von Ericus Olai aufgezeichnete Zug der Dänen nach Finnland i J 1192 hat sich einen bleibenden Platz in der Literatur der damaligen Zeit nicht sichern können In der Chronik von Ericus Olai erreicht die Darstellung des dritten Kreuzzuges eine grössere Tiefe als früher in der Erichschronik und in der auf dieser basierenden Reimchronik, und zwar durch Heranziehen einer Quelle, die den Anteil des Bischofs von Västerås, namens Petrus, hervorhebt und sich feindlich zum Reichsmarschall stellt

III Die zur Reformations- und Grossmachtszeit über die Geschichte Finn- lands geschriebenen Berichte lassen sich in zwei Gruppen einteilen: in diejeni- gen, die aus dem Kreise der sog götischen Geschichtsromantik stammen und in die einer mehr realistischen Richtung Zum grundlegenden Werk der erster- wähnten Richtung wurde die zum ersten Male i J 1554 in Rom gedruckte ”His- toria de omnibus gothorum sveonumque regibus” von Johannes Magnus In zahlreichen Auflagen verbreitete sich dieses Werk in den gelehrten Kreisen von Europa und erschien im Jahre 1620 auch in einer schwedischen Übersetzung Diese Historia von Johannes Magnus hat wahrscheinlich bestimmte grundlegende Auffassungen über die Vergangenheit Finnlands und der Finnen festgelegt, und zwar in recht vielen Kreisen Das Bild wurde dann durch das Werk ”His- toria de gentibus septentrionalibus” von Olaus Magnus ergänzt Die gotische Richtung hat sowohl in Schweden als auch in Finnland viele Vertreter gehabt Vom Standpunkt Finnlands aus sind die bedeutendsten wohl Johannes Messe- nius, Laurentius Paulinus Gothus, der etwas mehr zurückhaltende Johannes Loc- cenius und der nur mit Vorbehalt zu den Vertretern der gotischen Richtung zu rechnende Olaus Rudbeck, der eigentlich gar kein Geschichtsschreiber in gleichem Sinne wie die anderen ist In Finnland sind die Vertreter der götischen Auffassungen Michael Wexionius, ferner der unbekannte Verfasser des Werkes

188

”Chronicon Finlandiae”, Petrus Bång, Mathias Martinius, Johannes Flachsenius und Daniel Juslenius, der Anregungen auch von Rudbeck erhalten hat Den Einfluss der gotischen Auffassungen kann man auch in den Lehrbüchern und in einigen Werken der Ortsgeschichte feststellen

Johannes Magnus äusserte eindrucksvoller als die anderen die Ansicht — die allerdings die Dänen schon früh zu bestreiten versuchten — dass Noahs Enkel Magog, als er aus dem Osten nach Schweden übersiedelte, einige Zeit in dem Finnland genannten europäischen Teil von Scythia lebte und regierte Diese Magog-Überlieferung fand in der Literatur eine aussergewöhnliche Verbreitung Zu denen, die sie erwähnen, gehören jedenfalls Johannes Messe- nius (in seinen früheren Werken), Laurentius Paulinus Gothus und Johannes Baazius Rudbeck nimmt zu dieser Sache keine klare Stellung und Bang seinerseits ist nicht völlig sicher, ob man Gomer oder Mesek für den Vorvater der Finnen halten sollte In den im 17 Jahrhundert an der Akademie von Turku herausgegebenen Orationen lassen sich an wenigstens fünf Stellen Hinweise auf die Magog-Überlieferung finden, und Juslenius hat sich diese Ansicht gerne angeeignet

Die Verfasser der gotischen Richtung bauten allgemein auf den Fälschungen von Johannes Annius, falsch oder willkürlich interpretierten Schriftstellern der Antike und des Frühmittelalters, dem Alten Testament sowie auch islän- dischen und norwegischen Sagas auf Spätere Verfasser zitierten frühere Geschichtsschreiber, als seien ihre Werke völlig beweiskräftige Ausgangspunkte Aus dem Saga-Material und von Saxo Grammaticus entlehnte man zahlreiche Ereignisse der Vorkreuzzugszeit, wie die Agnefit-Episode, die Sage über Gram und Gro, die Erzählung über Alf und Alvilda, die Schicksale von Hvitsärk, wie auch die Geschichte von Valander und Driva Johannes Magnus sagt nicht, Erich der Siegreiche hätte Finnland erobert, obwohl aus seinem Werk deutlich hervorgeht, dass sich die Finnen an dem Vornehmen beteiligten, das dann zum Gegenstoss Erichs führte Olaus Petri ist der Ansicht, dass Erich der Siegreiche Finnland eroberte, und in der folgenden Zeit geht diese Überlieferung jedenfalls in die Werke von Laurentius Petri, Messenius, Loccenius, Wexionius und Mathias Martinius über Die Tradition findet sich auch in den Chroniken von Petrus Petrejus und Laurenbergius, d h in Werken, die man im 17 Jahrhundert in Schulen als Lehrbücher verwendete

Ziemlich allgemein akzeptierten die Verfasser der götischen Richtung die Auffassung von Ericus Olai, Finnland hätte vor den Kreuzzügen ein eigenes Reich gebildet (so Johannes Magnus, Olaus Magnus, sogar Olaus Petri, Lau- rentius Paulinus, Wexionius, Chronicon Finlandiae, Juslenius) Die meisten Schreiber, die die Eroberung durch die Kreuzzüge hervorheben, gehen somit implizite von der Annahme aus, dass Finnland vor diesen Zügen ein selb- ständiges Reich gewesen sei Während man in der Chroniküberlieferung davon ausgeht, dass die Kreuzzüge ein Versuch waren, den russichen Einfluss ab- zuwehren oder ihm ein Ende zu machen, ist im 17 Jahrhundert auch der Gedanke bemerkbar, dass Finnland in der Vergangenheit wenigstens teilweise unter russischer Gewalt gestanden habe

Ein typisches Kennzeichen der götischen Richtung ist das Bestreben, frühgeschichtliche Könige der Finnen ausfindig zu machen Dieses Bestreben findet sich zuerst bei Johannes und Olaus Magnus, es wird äusserst weit geführt

189

von Messenius, der in seiner Reimchronik mehr als zehn von solchen Königen anführt, und das Werk ”Chronicon Finlandiae” schliesslich sieht seine Haupt- aufgabe darin, diese frühgeschichtlichen finnischen Könige zu schildern Für die Schriftsteller jener Zeit war es scheinbar schwer, sich ein selbständiges Reich ohne Könige vorzustellen, weswegen man sie irgendwie auch für die Finnen finden musste Einige dieser Herrscher sind erdichtet, aber die meisten gehen auf die Sagas zurück, deren Gestalten willkürlich oder aufgrund eines falschen Auffassens oder Deutens der Quellen nach Finnland verlegt werden Diese Könige der Frühgeschichte bereiteten den Schriftstellern viele Schwierig- keiten, u a schon aus dem Grunde, dass ihre Namen für die finnische Aus- sprache nicht passten Hinweise auf die Könige lassen sich in allen etwas grösseren Werken dieser Richtung feststellen

Auf gemeinsamem Boden stehen die Geschichtsschreiber jedoch, sobald sie über die Kreuzzüge berichten, die von den Schweden nach Finnland gemacht wurden Die Angabe von Ericus Olai über einen Zug der Dänen erhält in den Konstruktionen keine besondere Bedeutung Der erste Bericht über den ersten Kreuzzug in einem eigentlichen Geschichtswerk findet sich bei Johannes Magnus, der bei seiner Darstellung hauptsächlich von der kirchlichen Überlieferung von St Erik und St Henrik ausgeht Die chronologische Verankerung in die Jahre 1150—51, die aus der Geschichte der Sveogoten stammt, erhält auch in der finnischen Tradition eine vorherrschende Stellung, wenn auch schon Olaus Magnus von ihr abweicht und Messenius in der Folgezeit die Jahre 1154—55 vorzieht Die Auffassung, dass Finnland in drei Phasen, d h durch die Züge von König Erik, Birger Jarl und Tyrgils Knutson, dem schwedischen Reiche einverleibt worden sei, nahm allmählich die Form eines mechanisch reproduzier- ten Axioms an, dem man dann in den meisten Untersuchungen jener Zeit begegnet Bei Einzelheiten dieser Züge gibt es natürlich Variationen mancher Art und auch der Umfang der Darstellungen wechselt recht viel Die Chronik ”Chronicon Finlandiae” betont besonders eine Dreiteilung der Geschichte Finnlands: erst wählten die Finnen sich eigene Könige, dann lebten sie im Zusammenhang mit Russland und schliesslich gerieten sie unter die schwedische Gewalt

Die Angaben über Finnland sind in den Werken inmitten der Ereignisse der Reichsgeschichte zerstreut Nur in der Reimchronik von Messenius bildet dieses Material eine einheitliche Darstellung der finnischen Geschichte, aber dieses Werk wurde erst i J 1774 gedruckt Messenius ragt unter den Geschichtsschreibern des 17 Jahrhunderts, die die Geschichte Finnlands behandelt haben, hervor Schon seine in den Jahren 1611—12 veröffentlichten kleineren Werke enthalten einen bedeutenden Teil derjenigen Angaben und Hinweise auf die Frühgeschichte Finnlands vor dem Zeitalter der Kreuzzüge, die er später in seinen umfangreichen Werken über Finnland immer wiederholt Seit Anfang des zweiten Jahrzehntes des 17 Jahrhunderts hatte er in seiner Nähe mehrere Personen, die in Finnland geboren waren, und diese Tatsache erklärt wohl das Interesse für Finnland, das für seine ersten Werke so kennzeichnend ist Einen besonderen Einfluss hat auf ihn der Finne Sigfrid Aron Forsius ausgeübt, der eine verlorengegangene Chronik über Finnland geschrieben hat, die Messenius als Quelle benutzte In seinem Hauptwerk ”Scondia illustrata” schenkt Messenius der Geschichte Finnlands äusserst viel Beachtung

190

Mit Ausnahme der Wendentheorie findet sich der grösste Teil des Materials über die Sagengeschichte Finnlands im ersten Teile der Scondia, die Geschichte der Kreuzzüge steht im zweiten Teil, und nur Finnland und das Baltikum behandelt das zehnte Buch der Scondia, die ”Chronologia de rebus Venedarum Borealium” Das Quellenmaterial von Messenius ist ausserordentlich umfang- reich In Hinsicht auf Finnland sind besonders nennenswert die Chronik von Ericus Olai sowie auch die anderen mittelalterlichen Chroniken, wie Saxo, Chronicon Norwegiae, Adam von Bremen, Jordanes, die Fälschung von Annius, Fundin Noregr, die Legenden und Breviarien, die Urkunden, aber auch sonstige reichliche Literatur, nicht zuletzt Johannes Magnus und die Volksüberlieferung Mit Hilfe dieser stellt Messenius für Finnland eine einheitliche Frühgeschichte zusammen, die mit Noahs viertem Sohn Thuiscon einsetzt In Verbindung mit den Schicksalen Finnlands bringt er hier die aus Skandinavien ausgewanderten Vandalen, die Amazonen und schliesslich auch die ’nordischen Venden’, d h die Finnen Je näher man dem Zeitalter der Kreuzzüge kommt, desto mehr nimmt die Darstellung einen realistischen und wirklichkeitsnahen Charakter an und wird auch beachtenswerter für die spätere Forschung In der Reimchronik folgt Messenius meistenteils den Konstruktionen der Scondia Da diese erst gegen Ende jenes Zeitalters gedruckt wurde, hatte sie für die auf finnischem Boden vorgenommene Forschung eine nur sehr begrenzte Bedeutung

Rudbecks Atlantica enthält reichlich einzelne Materialien über Finnland, die Rudbecks Unkenntnis der finnischen Sprache zeigen und seiner willkürlichen philologischen Methode gemäss sind Die Atlantica hat die früheren Werke von Juslenius etwas beeinflusst, sie ist aber für die finnische Geschichtsschreibung oder -darstellung keineswegs bedeutend geworden Da Rudbeck in diesem Werk viele der berühmtesten Orte, Völker, Personen und Ereignisse der Antike nach Finnland verlegt hat, besteht die Möglichkeit, dass einige der Ansichten Rudbecks zum patriotischen Selbstbewusstsein hier beigetragen hätten

Im Vergleich mit den in Schweden publizierten Werken nehmen die in Finnland verfassten einen sehr bescheidenen Platz ein Das Werk ”Epitome descriptionis Sveciae, Gothiae, Fenningiae et subjectarum provinciarum” (1650) von Michael Wexionius, dem ersten Geschichtsprofessor in Turku, brachte einiges von der gotischen Tradition nach Finnland Wexionius scheint zum Vorbild Teile des Werkes ”Historia Arctoae Libri Tres” (1636) von Laurentius Paulinus Gothus gehabt zu haben, da sich die geographischen Erklärungen dieses Werkes im Text von Wexionius widerspiegeln Wexionius erwähnt kurz die wichtigsten der gotischen Ansichten über die Vergangenheit Finnlands, ohne sich jedoch der Magog-Tradition anzuschliessen, obwohl auch er der Meinung ist, dass einer der unmittelbaren Nachkommen Noahs der Vorvater der Finnen gewesen sei Das Werk Epitome erhielt in Finnland eine grosse Bedeutung, weil es in der Akademie als Lehrbuch verwendet wurde

Das Werk ”Chronicon Finlandiae” ist neben dem Büchlein ”Ajan Tieto” von Laurentius Petri Aboicus die einzige finnische Geschichtsdarstellung des 17 Jahrhunderts, die eine einheitliche Schilderung namentlich der Geschichte Finnlands geben will Doch war diese Chronik letzten Endes nur eine Liste von Königen, der Ereignisse aus Saxos und Snorres Berichten beigefügt sind Auch wurde sie erst im Jahre 1728 gedruckt Es ist jedoch möglich, dass Daniel Juslenius bei seiner Dissertation ”Aboa vetus et nova” (1700), die dem Bereich

191

der Ortsgeschichte angehört, diese Chronik benutzt hat Seiner Darstellung hat Juslenius ziemlich viel Material beigefügt, das mit der Geschichte Finnlands in mehr allgemeinem Sinne in Verbindung steht, wobei er bestrebt ist, sein Werk zu einer patriotisch verdienstvollen Einheit zu machen Juslenius hält Magog sowohl für den ersten Regenten Finnlands als auch für den Urvater der Finnen, er bringt weiterhin eine Reihe von finnischen frühgeschichtlichen Köni- gen, er behauptet, dass Magog den Finnen als Erbe den richtigen Glauben hinter- lassen habe usw Er identifiziert das in seinen Quellen erwähnte Winland mit Finnland, die Fennen mit den Wenden und den Vandalen Er übernimmt von Rudbeck die Theorie über die früher in Finnland ansässigen Amazonen und Kimmerier, verlegt hierher Griechen der Antike, sieht Spuren der Finnen überall in Europa und hebt in jeder Weise die vortrefflichen Eigenschaften der Finnen hervor Recht wenig Beachtung schenkt Juslenius den Kreuzzügen, von denen er die zwei letzten überhaupt nicht erwähnt; für seine patriotischen Zielset- zungen eignet sich das Material der Sagengeschichte viel besser

Die götische Richtung streute in ihre Werke viel verschiedenes Material über Einzelheiten der finnischen Geschichte ein Solche Einzelheiten sind u a die Fragen über den Namen und die Geographie Finnlands, über das Verhältnis zu den Bjarmen und den Lappländern, über das frühgeschichtliche Staatswesen der Finnen und seine jeweilige Lage, über die Religion und Sitten der Finnen usw Die vorliegende Untersuchung beschränkt sich hauptsächlich auf eine Dar- stellung der politischen Geschichte der Finnen und auf ihre Auffassung von ihrer Stellung in der Urgeschichte der Menschheit

IV Doch liessen sich längst nicht alle Geschichtsschreiber jenes Zeitalters dazu verleiten, an den Übertreibungen der götischen Richtung teilzunehmen Eine solche Ausnahme bildeten besonders die evangelischen Geistlichen der Reformationszeit, für die eine weniger ausdrucksvolle und mehr wirklich- keitstreue Behandlung der Geschichte kennzeichnend war So übernahm Olaus Petri, der Reformator von Schweden, aus der Zeit vor den Kreuzzügen nur die Überlieferung von Erich dem Siegreichen und der Selbständigkeit Finnlands Für die künftige Geschichtsauffassung in Finnland erhielt Olaus Petri eine recht grosse Bedeutung, weil Mikael Agricola, der Reformator von Finnland, in dem Vorwort zu seiner Übersetzung des Neuen Testaments als Quelle der Kreuzzugsgeschichte gerade die Chronik von Olaus Petri benutzte, die er in Turku sogar abgeschrieben haben soll Weiterhin besteht die Möglichkeit, dass auch Paul Juusten Olaus Petris ”Swensk Crönika” benutzte Auf seine der Nachwelt erhaltene sog ”Juustensche Bischofschronik” sind wiederum einige andere Verzeichnisse der finnischen Bischöfe oder Angaben über diese zurückzuführen Durch Juustens Werk ist u a das einzige Erzeugnis der mittelalterlichen Geschichtsschreibung Finnlands bekannt geworden, nemlich das für die spätere Forschung äusserst wichtige sog ”Fragment von Palmsköld”, ein Verzeichnis der Bischöfe von Finnland Auf die Geschichte der Kreuzzüge geht Juusten seinerseits nicht näher ein, sondern begnügt sich damit, diese kurz in seinem Vorwort zu erwähnen

Sowohl bei Agricola als auch bei Juusten spielen die kirchlichen Gesichts- punkte eine wichtige Rolle, aber so enthalten auch ihre Werke keine unnötigen Übertreibungen Zwar weist eine Aussage Agricolas darauf hin, dass ihm die mit den frühgeschichtlichen Zeiten Finnlands verbundenen, beschönigenden

192

Auffassungen nicht fremd waren, ja dass er sie teilweise sogar angenommen hat, aber diese Tatsache hat ihn nicht gehindert, in seiner Geschichtsschreibung stets an strenger Sachlichkeit festzuhalten Die Tradition der Reformatoren hat Laurentius Petri Aboicus, der erste Verfasser einer geschichtlichen Darstellung in der finnischen Sprache, mit seiner i J 1658 erschienenen kleinen Chronik ”Synopsis Chronologiae Finnonicae eli Ajan Tieto Suomenmaan menoist ja vskost” fortgesetzt Wie Juusten beschäftigt er sich hauptsächlich mit den Schicksalen der Bischöfe und der Kirche Finnlands, aber im Unterschied zu den finnischen Verfassern der Reformationszeit ist für ihn kennzeichnend, dass er seine Darstellung nach den Königen gliedert, was auf einen Einfluss der schwedischen Darstellungen hindeutet Das oben erwähnte Werk ”Ajan Tieto” beruht in seinen ältesten Teilen hauptsächlich auf Juustens Chronik, ohne zu versuchen, wesentlich Neues hinzuzufügen

V Da in den hauptsächlich als Loblieder der Heimat gemeinten Orationen des 17 Jahrhunderts an der Akademie von Turku sowie auch in einigen Lehr- büchern der Geschichte Hinweise auf die finnische Sagengeschichte anzutreffen sind, erhält man den Eindruck, die Übertreibungen der götischen Richtung hätten sicht auch in Finnland ziemlich weit verbreitet und dem finnischen Pat- riotismus als Bausteine gedient Neben diesen Übertreibungen kommt es natür- lich auch zu einer mehr realistischen Auffassung von der gemeinsamen Frühge- schichte Finnlands und Schwedens, wobei die Kreuzzüge den Ausgangspunkt bilden Mit all diesem Grundmaterial haben sich dann Vorstellungen verbunden, die die Literatur über die frühgeschichtlichen Sitten, Eigenschaften und Ver- hältnisse der Finnen geschaffen hat Dem eigenen Vaterland möglichst viel Ehre und Macht zukommen zu lassen, war das bewusste Streben der Männer der götischen Richtung Sie stellten die geschichtlichen Quellen in den Dienst ihrer patriotischen Bestrebung, doch hätte ihr Vorgehen nicht Erfolg gehabt, wenn es nicht mit der Denkart der damaligen Zeit in Einklang gestanden hätte Dies machte es möglich, das sich auch die unglaublichsten und gewagtesten Vor- stellungen der götischen Richtung zu jener Zeit verbreiten konnten Man darf nicht vergessen, dass es den Schriftstellern jener Zeit nahezu unmöglich war, von der chronologischen Zeiteinteilung loszukommen, die der Glaube an das Alte Testament als absolute Wahrheit hinstellte; eine mit der Sintflut einsetzende und bis in die damalige Zeit ununterbrochen fortlaufende Serie von Herrschern stand in innerem Einklang mit der Offenbarung der Bibel Die Methode, in den Mittelpunkt der Darstellung den König zu stellen, war eine natürliche Folge von einer Auffassung, die in der sozialen Gemeinschaft eine Pyramide sah, deren Gipfel der den ganzen Staat personifizierende König darstellte Die Bedeutung der zentralen Stellung des Königs kommt in den Auffassungen über die Vergangenheit Finnlands dadurch zum Ausdruck, dass man zwangsartig bestrebt war, frühgeschichtliche Könige ausfindig zu machen, ohne daran Anstoss zu nehmen, dass die so erlangten Namen in krassem Wider- spruch mit den Tatsachen der sprachlichen Verhältnisse standen Es scheint undenkbar gewesen zu sein, es hätte in der Vergangenheit ein unabhängiges Finnland ohne Könige gegeben, die diese Unabhängigkeit personifizierten Neben der von der Theologie beeinflussten Denkweise wirkte auch die Tatsache, dass die Untersuchungsmethoden sehr primitiv waren Die Quellenkritik trug durch ihre Hilflosigkeit dazu bei, dass man völlig ungleichwertiges Quellenmaterial

193

als gleichwertig betrachtete, was als Folge hatte, dass es sehr leicht wurde, über die Schwelle der Geschichte hinaus in den Bereich des Sagenhaften vor- zustossen Vom Verhältnis der Geschichte zur sonstigen Forschung hatte man keine klare Vorstellung; man sah in der Geschichte hauptsächlich eine Art Vorratskammer, aus der die Staatskunst und die Ethik möglichst passende Beispiele schöpfen konnten Die Geschichtsschreiber waren in vieler Hinsicht einfach Opfer einer magischen Auffassungsweise und eines primitiven Welt- bildes, aber gerade aus diesem Grunde fanden auch die phantasievollsten ihrer Werke Widerhall unter den Zeitgenossen, für die die finnische Sagengeschichte oft einen grossen Wirklichkeitswert hatte, weil der Gedankenverlauf dieser Geschichte der geistigen Grundstruktur der damaligen Menschen entsprach

VI Die in verschiedensten Formen auftretenden Auffassungen von der Vergangenheit Finnlands hatten auch nationale Bedeutung Allerdings muss darauf hingewiesen werden, dass das finnische Denken nicht einheitlich und effektiv alle die Möglichkeiten ausnutzte, die sich hier zum Niederschreiben einer Geschichte des Vaterlandes boten Die den nationalen Standpunkt beto- nende Geschichtsschreibung ist in Finnland nicht unbekannt, aber die Geist- lichen sind nicht imstande, ihre Darstellungen über das Bringen des christlichen Glaubens weiter zurückzuschieben und andererseits baut der Verfasser des Werkes ”Chronicon Finlandiae” keine Brücke von den frühgeschichtlichen Königen zu späteren Zeiten Es lässt sich fragen, ob dieses Bruchstückhafte auf einer Unzulänglichkeit der nationalen Ideenwelt beruht, oder sich dadurch erklären lässt, dass es für einen Finnen schwer war, eine Geschichte des Hei- matlandes zu schreiben, wenn er sie nicht um den von der patriarchalischen Gesellschaftsauffassung überlieferten Stamm, d h Herrschergestalten finnischer Herkunft, binden konnte Da diese patriarchalische Denkweise im Bereich der Kirche so möglich war, dass man die Darstellung auf Bischöfen aufbaute, konnte die finnische Geschichtsschreibung schon im Mittelalter entstehen und trug neue Früchte in den Werken von Juusten und Laurentius Aboicus Auch für das nationale Denken der finnischen Geistlichen war charakteristisch, dass sie zunächst Diener der Kirche waren, und möglicherweise war ein einheitliches Gesamtbild von der Geschichte Finnlands ein Objekt, das sie nicht besonders interessierte So blieb Messenius’ Reimchronik die einzige einheitliche Darstel- lung der Geschichte Finnlands, was für seine Grösse als Geschichtsschreiber spricht Doch ist es selbstverständlich nicht möglich, von seinem Werk zu behaupten, es müsse als Ergebnis eines finnisch-nationalen Bestrebens aufgefasst werden

Im Denken der Finnen muss eine Vorstellung von der Vergangenheit des eigenen Landes und Volkes mitgewirkt haben, wenn auch die Auffassungen verschiedener Menschen grosse Unterschiede aufweisen und es gemeinsame Grundlagen aus der ältesten Zeit nur wenig gibt Ein für die meisten gemein- samer Zug war der Glaube, dass Magog einmal in Finnland regiert habe oder dass die Finnen ihre Herkunft von einem Nachkommen Noahs herleiten könnten Diesem Glauben verlieh dann neue Stärke die spätestens in der Mitte des 17 Jahrhunderts entstandene Auffassung, die finnische Sprache sei mit den heiligen Sprachen verwandt Ferner hielt man es für sicher, dass Finnland eine blühende Vergangenheit als selbständiges Reich hinter sich hatte Schliesslich waren sich alle auch wenigstens darüber im klaren, dass die Kreuzzüge dazu geführt hatten,

194

dass Finnland Schweden einverleibt wurde In dem Zeitalter, das von der Theologie beherrscht war, brauchte das

Akzeptieren der Kreuzzugsgeschichte nicht national beschämend zu sein Die Auffassung, bei der die Kreuzzüge eine zentrale Stellung einnahmen, betonte immer und bei allem, dass dies der Weg war, der das höchste und erstrebens- werteste Gut, den christlichen Glauben, den Finnen zuteil kommen liess Ausser- dem wurde diese Sache in Finnland so gedeutet, dass die Finnen nicht als unter- jochtes Volk sondern als Verbündete mit dem schwedischen Reiche in Verbin- dung traten Auch der Name ”Finland” wurde etymologisch in einer Weise gedeutet, die es den Finnen möglich machte, auf ihr eigenes Land stolz zu sein

Das nationale Bewusstsein der Finnen war in der Reformations- und Gross- machtszeit nicht sehr stark, denn das Verhältnis der Menschen zum Leben war mehr durch andere als nationale Gesichtspunkte bestimmt Deswegen war das Bewusstsein von einer eigenen Vergangenheit ein wichtiges Baumaterial für die Zukunft Da die Vergangenheit des finnischen Volkes und Landes keineswegs mit der Schwedens zu identifizieren war, zog diese Beobachtung gleichsam eine trennende Linie zwischen dem Bewohner des östlichen Teiles des Reiches und seinen westlichen Brüdern Die Zweiteilung war eine Tatsache, weil sie auch wissenschaftlich bewiesen war, wie wenig die Tatsache auch den Kreisen in Finnland gefiel, die mehr von dem Reichsgedanken hielten Die Vorstellung, dass Finnland eine eigene Geschichte hatte, hatte als Folge, dass eine friktionsfreie Gleichstellung der Schweden und Finnen nicht möglich war Dieses Bewusstsein von der eigenen Vergangenheit war einer der ideellen Fak- toren, die das Gefühl der finnischen Eigenartigkeit am Leben hielten, bis im 18 Jahrhundert unter dem Einfluss der in vieler Hinsicht veränderten Ver- hältnisse das nationale Bewusstsein stärker wurde und man zu verlangen begann, dass die Schlussfolgerungen auf bestimmten Gebieten des Lebens von einem spezifisch finnischen Standpunkte aus gezogen werden sollten

suomen varhaishistorian ja ristiretkikauden kuvasta uskonpuhdistus ja suurvalta-aikana

Documents