syksyn lehdet ja intia-ilmiö · menesty nollakasvussa sailas sanoi, että ekonomistikou-lutuksen...

1Sanansaattaja Joensuun yliopistosta

Näkökulma: Olli Saastamoinen

Syksyn lehdet ja Intia-ilmiö

KIRJOITTAJA ON

METSÄTIETEELLISEN

TIEDEKUNNAN DEKAANI

Syksyn lehtien leijuessa maahan jatkamaan ravinteiden kiertokulkua, on puuai-neksen materiaalikierron yhdessä välivaiheessa – sanomalehdistössä – käynnis-tynyt värikäs yliopistopoliittinen keskustelu. Valtakunnan päälehden uutis- ja mielipidesivuja lukiessani aamukahvit ovat useammin kuin kerran päätyneet väärään kiertoon.

"Haluammeko, että edes muutama nykyisistä yliopistoistamme voisi pitää itseään eurooppalaisina?", tiedusteltiin Espoon suunnasta. Kaliforniasta valis-tettiin, että maailman johtavissa yliopistoissa "tieteestä ei vain puhuta vaan sitä tehdään".

Ennakkouutinen selvitysmies Jorma Rantasen raportista kertoi hänen suosit-tavan "yliopistojen nykyistä selvempää jakoa kahteen tai jopa kolmeen kastiin". Julkistamisuutisessa ”suurten ja monialaisten yliopistojen tulee selvitysmiehen mukaan keskittyä kansainväliseen huippututkimukseen”.

Joensuun yliopiston kokemus ei tue väitettä, että kansainvälisen tutkimuksen ja opetuksen huipulle päästään vain suurissa yliopistoissa. Yliopiston metsä-tieteitä saanee pitää menestyneinä: on kansainvälisesti arvostettu tutkimuksen huippuyksikkö ja muita hyviä aloja, opetuksen laatuyksikkö ja ainoa Suomen koordinoima ”maailmanlaajuinen” EU:n Mundus-maisteriohjelma. Metsä-tieteiden taso Suomessa on kansainvälisesti korkea omine vahvuuksineen niin molemmissa yliopistoissa kuin Metsäntutkimuslaitoksessakin. Itse muuten ajattelen, että niin kansallisen kuin kansainvälisenkin tutkimuksen ja opetuksen korkeuskäyrät eivät ylimmillään kulje vuoristomaisilla jyrkillä rinteillä vaan pikemminkin polveilevat tuntureilla, joiden lakien tuntumassa korkeuserot eivät ole suuria..

Joensuun yliopisto on monitieteinen laatuyliopisto, jossa metsätieteiden ohella monet muutkin yliopistolle uudet alat kohtaavat vuorovaikutteisen ja innovatii-visen ympäristön. En epäile, etteivätkö nekin aikanaan kehittyisi suotuisasti ja alansa kansallista ja kansainvälistä osaamista uudistavasti.

Ylijohtaja Anne Brunilan globalisaatioraportin mukaan yliopistoille tarvitaan kansallinen strategia. Varmaankin, jos kohta vähemmästäkin läksytyksestä alkaa aavistella, että strategia on jo kirjoitettu. Sen ydin näyttäisi koostuvan Intia-il-miöllä naamioidusta Sammon ryöstöstä. Puheella yliopistojen ”kastijaosta” mu-rennetaan toisiksi nimettyjen vetovoimaa ja moraalista selkärankaa. Sitä seuraava perusrahoituksen mureneminen ja huippuyksikkörahoituksen suuntaaminen entistä tuntuvammin suurille yliopistoille tuo mieleen Sammon ryöstön. Varo-jen uusjaon myötä se näet vaurioittaa yliopistojärjestelmämme innovatiivisim-pia, uudistushakuisimpia ja aidosti monitieteisimpiä osia.

Toivottavasti tilanne ei muutu näin synkäksi. Ainakin pääjohtaja Raimo Väyry-nen (HS 14.11.) näyttää korostavan kahtiajakoa kaihtavaa yliopistorakenteiden laadullista kehittämistä, johon raporttien ehdottama lisärahoitus antaisi mahdol-lisuuksia.

Vielä ystävällisiä terveisiä Espooseen. Joensuussa sijaitsee Euroopan Metsäins-tituutti, jolla on 140 jäsentä ja viisi aluekeskusta Euroopassa. Täältä koordinoi-daan Euroopan yliopistollisten metsäopetusyksiköiden Silva verkostoa, jossa on 40 jäsentä. European Forestry-maisteriohjelma toimii neljättä vuotta. Ehkä espoolaisittain tässä ei ole eurooppalaisuutta riittävästi mutta meille riittää tämäkin vähä. •

2 Sanansaattaja Joensuun yliopistosta 3Sanansaattaja Joensuun yliopistosta

– Tässä tullaan nyt hyvinvoin-tivaltiomallin perimmäisten kysymysten äärelle. Sen synty ja kukoistus on ajoittunut aikaan, jolloin väestö on kasvanut. Nyt sen olemusta joudutaan poh-diskelemaan monilla tavoin supistuvassa tilanteessa. Eikä mihinkään tähtiin ole kirjoitettu, että me tai joku muu onnistuu sen säilyttämään. Se vaatii poh-diskelua ja uudelleen orientoi-tumista monessa suhteessa. Niin se ei ainakaan säily, että kaikki kunnanvaltuutet ja kansanedus-tajat kannattavat sitä.

Sailas muistutti myös, ettei hyvinvointivaltio maailmassa muutenkaan ole itsestään selvä malli.

– Kun Baltian maat ja itäisen Keski-Euroopan maat 15 vuotta sitten pääsivät valitsemaan ikään kuin puhtaalta pöydältä, mihin suuntaan he lähtevät yhteiskun-tiaan kehittämään, niin yksikään ei valinnut pohjoismaista mallia, vaan valitsivat hyvin tietoisesti toisenlaisen mallin.

Palvelujen tarve muuttuu radikaalisti

Väestöennusteet osoittavat, että palveluiden tarpeessa on tapahtu-massa radikaaleja muutoksia. Palveluista päätetään kunnissa. Sailaksen mielestä ne päättäjät, jotka nyt pääsivät valtuustoihin,

ovat joutuneet todella suurien haasteiden eteen.

Ylivoimaisesti suurimmat ikäryhmät ovat monissa kunnissa 20 vuoden päästä 65–80-vuotiai-ta, kun taas työikäisten ja lasten määrät ovat yksin kappalein luet-tavissa. Sosiaali- ja terveyspuolen asiantuntijat ovat laskeskelleet, löytyykö näin pienistä ikäluokis-ta riittävästi työntekijöitä tälle vanhusväestölle, kun kunnassa pitää tehdä muutakin. Rahalla ja valtionosuuksilla ongelmaa ei voi ratkaista

– Sen varaan ei voi jättäytyä, että asia hoituu itsestään. Hyvin-vointivaltion kannalta kaikkein pahinta on, jos realiteetteja ei oteta huomioon, silloinkin kun ne tekevät kipeää.

EU:n laskelmien mukaan ikärakenteen muutos ikään kuin erillisenä ilmiönä saa aikaa eläk-keitten kasvua ja opetusmenojen pienentymistä, mutta yhteen-laskettuna mm. eläkemenojen kasvu nostaa julkisten menojen summaa 5 prosenttiyksikköä suhteessa bruttokansantuottee-seen. Tämä kehitys merkitsisi huomattavaa verojen kiristymistä.

Työttömyyttä ja työvoimapulaa

Työmarkkinoilta poistuu kohta-puoliin 10 000 enemmän kuin sinne tulee. Se näyttäisi ennakoi-

van, että nuorten työmarkkinati-lanne paranisi ripeää tahtia.

– Kehitys ei kuitenkaan vält-tämättä poista ongelmiamme siksi, että meillä on piintynyt rakenteellinen työttömyys, jota hyväkään taloudellinen kehitys ei poista. Meille uhkaa lähiaikoina syntyä työttömyys ja samanaikai-sesti työvoimapula, joka asettaa rajoja taloudelliselle kasvulle. Olemme joutumassa loukkuun, joka on julkisen sektorin rahoi-tuksen kannalta äärimmäisen hankala.

Hyvinvointivaltio ei menesty nollakasvussa

Sailas sanoi, että ekonomistikou-lutuksen ajattelutapaan kuuluu tehdä tulevaisuutta arvioitaessa ensimmäiseksi mahdollisimman realistinen tilannearvio ja pohtia sitten, mitä voitaisiin tehdä.

– Hyvinvointimallimme voi elää vain sellaisessa taloudessa, jossa tuotanto kasvaa. Nollakas-vun oloissa se ei menesty. Kasvun synty selittyy itse asiassa kahdella komponentilla. Työpanoksella eli sillä, paljonko kansantalouden piirissä tehdään työtunteja per nuppi ja toiseksi sillä, kuinka paljon tavaraa ja palvelua syntyy tehtyä työtuntia kohti. Näihin vaikuttamalla selviämme. Työ-tunnit asukasta kohti on laskenut hiljakseen 60-luvulta lähtien.

Hyvinvointivaltio ei säily hyssyttelemällä

Valtiosihteeri Raimo Sailas tarkasteli Joensuun yliopiston alumniyhdistyksen järjestämällä luennolla hyvinvointivaltion haasteita. Hänestä keskeisimpiä haasteita ovat väestön ikääntyminen ja työikäisen väestön alhainen työhönosallistumisaste. Lisäksi työikäinen väestömme alkaa vähetä, työvoima ikääntyä ja määrä laskea.


Talouden kasvu selittyy tuotta-vuuden kasvulla.

Kustannustehokkuudessa on parannettavaa

Tuottavuus on Suomessa kansainvälisesti korkeaa. Tosin julkisissa palveluissa on vaikea tehdä kansainvälisiä vertailuja. Kansallisesti ottaen Suomessa on myös tehokas terveyden-huoltojärjestelmä. Tutkimukset ovat kuitenkin nostaneet esille käyttämättömiä keinoja parantaa sen kustannustehokkkuutta.

– Meillä on parikymmentä sai-raanhoitopiiriä, jotka kaikki pyr-kivät lähtökohtaisesti tekemään samaa. Ortopedisia leikkauksia tehdään kymmenissä paikoissa Suomessa. Nyt tiedetään kuiten-kin, että jos niitä tehdään paljon samassa paikassa, niin yksikkö-kustannukset ovat alemmat ja

oli monia, joilla oli kesämökki Mikkeliä kauempana. Meidät on opetettu vaatimaan sellaista, joka on täysin kohtuutonta.

Liian vähän väkeä käy töissä

Sailaksen mukaan työllisyys-tavoitteet on kirjattu hallitus-ohjelmaan hyvinvointivaltion rahoituksen takia.

– Aika yksiselitteisesti on laskettavissa, että ensi vuosikym-menen alussa meidän on saatava työikäisistä ihmisistä 75% töihin, jos aiomme rahoittaa valtion ja kuntien eläkejärjestelmät ja tiedossa olevat menot. Muissa Pohjoismaissa 75 %:n tavoite on saavutettu. Meillä rakenteellisista syistä johtuen nykyisen tasonkin pitäminen vaatii erityisponnis-teluja. Avoin työttömyys on Suomessa suurempi kuin muissa

työnantajalle. Lisäksi nuorten aikuisten osuus työmarkkinoilla on tuntuvasti alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Meillä valmistutaan myöhemmin kuin muualla. Meillä on pitkät kou-lutusajat ja sen lisäksi meillä on paljon pehmeitä paikkoja. Niistä selvästi pehmein on se, että ylioppilailla menee 2–3 vuotta, ennen kuin he aloittavat ja senkin jälkeen meillä opiskellaan keskimäärin aika pitkään.

Yliopisto-opiskelijoiden asiat hyvin

Nuorten aikuisten osuuden kasvattamiseksi työmarkkinoilla Sailas tehostaisi lukio-opintoja ja valintaprosesseja sekä tarjoaisi opiskelijoille valmistumisen jouduttamiseksi taloudellisia porkkanoita.

– Sen sijaan minusta ei pitäisi luoda suunnitteilla olevaa by-rokraattista järjestelmää, jossa joudutaan hakemaan jatkoai-koja, kirjoittamaan todistuksia, lyömään leimoja ja luomaan yliopistoille hirvittävä byrokratia.

Sailas muistutti myös, että paremmassa asemassa olevat opiskelijat saavat aina äänensä kuuluviin. Hänestä Suomen yliopisto-opiskelijoiden asiat ovat hyvin. Maailmassa vain Tans-kassa ne ovat paremmin kuin Suomessa. Hollanti saattaa olla aika lähellä Suomea.

– Minkään objektiivisen selvityksen mukaan suomalaiset yliopisto-opiskelijat eivät ole niin huonossa asemassa kuin väitetään. Mielestäni huomiota pitäisi kiinnittää siihen noin 10–15 %:iin ikäluokasta, joka jää peruskoulun varaan suoraan tai keskeyttämällä opintonsa. – Hyvinvointivaltion säilyttäji-en intressissä pitäisi olla paljon nykyistä enemmän, että tämä joukko pienenisi. Ei kaikille huonosti käy, mutta koulutuksen ulkopuolelle jääminen tarjoaa kuitenkin suuret mahdollisuudet erilaisiin sosiaalisiin ongelmiin ja periytyvään työttömyyteen. Siitä on jo selviä merkkejä olemassa. -um •

laatu parempi kuin silloin, jos niitä tehdään vähän. Ts. keskittä-mällä tällaisia palveluita saadaan aikaan kustannussäästöjä ilman, että kenenkään etu siinä kärsii. Tosin asiakkaatkin ovat tulleet vaativiksi. Kun uusmaalaiset pur-kivat leikkausjonojaan ostamalla palveluita, osa jäi mieluumin jonoon kuin lähti Mikkeliin lei-kattavaksi, koska se on niin kau-kana. Kieltäytyneiden joukossa

Pohjoismaissa eikä se alene nyt käytettävissä olevilla keinoilla. Tarvittaisiin radikaaleja konste-ja, mutta jos sellaisia nostetaan esille, ovat ne aina jollekin ryh-mälle liian radikaaleja. Monista syistä Suomessa on 56–60-vuo-tiaitten kohdalla olennaisesti al-haisempi työllisyysprosentti kuin muissa Pohjoismaissa. Yksi syy on eläkeputki, joka on liian hou-kutteleva sekä työntekijälle että

Hallintojohtaja Petri Lintunen (vas.) ja Joensuun yliopiston Alumnit ry:n puheen-johtaja, maakuntajohtaja Pentti Hyttinen (oik.) toivottivat valtiosihteeri Raimo Sailaksen tervetulleeksi Joensuun yliopistoon.


Joensuun yliopiston uusi kas-vifysiologian ja bioteknologian professori Elina Oksanen on tutkinut toistakymmentä vuotta ilmastonmuutoksen aikaansaa-mia fysiologisia, biokemiallisia ja geneettisiä vaikutuksia kasveissa. Hänen mielenkiintonsa on koh-distunut erityisesti otsonille altis-tettuihin koivuihin ja nyttemmin myös kotimaisiin haapoihin ja hybridihaapoihin.

Yli kymmenen vuoden ajan hän on seurannut tutkimusryh-mänsä kanssa avokenttäkokeissa Kuopion yliopistossa, miten koivun ja haavan kasvuympäris-töön pystyputkistoista syötetty otsoni vaikuttaa puiden kasvuun, kehitykseen ja toimintaan.

tossa vuosina 1997 ja 1998. Sen jälkeen tutkimusyhteistyö on jatkunut tiiviinä.

Rhinelanderissä Wisconsinissa sijaitsevassa Aspen FACE (Free Air Carbon dioxide Enrichment) -kenttäkokeessa tutkimuskohtee-na on koko ekosysteemi amerik-kalainen koivu ja haapa mukaan lukien.

– Koealueella on 12 halkaisi-jaltaan 30-metristä putkistojen ympyröimää altistuskenttää, joilla tutkijat seuraavat eri läh-tökohdista otsonin ja hiilidiok-sidin yhdysvaikutuksia. Tässä hankkeessa kaasunsyöttöput-kistoja voidaan jatkaa ylöspäin

puitten kasvaessa. Näin valtavan koeasetelman rakentaminen ja toiminnan ylläpitäminen ei ole ollut Suomessa kustannussyistä mahdollista.

Nyt Oksanen paneutuu tässä hankkeessa puolustusmekanis-mien aktivoitumiseen pyrkien selvittämään mm. mitkä geenit aktivoituvat hiilidioksidin ja otsonin vaikutuksesta.

Otsoni häiritsee kasvua

Otsoni on osoittautunut monita-hoiseksi ongelmaksi. Luonnossa otsonia muodostuu etenkin au-tojen ja teollisuuden tuottamista typen oksidi- ja hiilivetypäästöis-tä valon vaikutuksesta.

Elina Oksanen kertoo otsonin hapettavan kohtaamiensa kasvien solukalvot.

– Selviytyäkseen otsonin hapet-tavasta vaikutuksesta ja pystyäk-seen käyttämään yhteyttämisessä syntyneen hiilihydraatin kasvi joutuu muodostamaan puolus-tusaineita.

– Koivu esimerkiksi valmistaa

Otsonista ei selvitä omin avuin

Tutkimustuloksista on Oksasen tutkimusryhmässä syntynyt tai valmisteilla viisi väitöskirjaa. Pit-käkestoisin avokenttäkoe koivul-la kesti seitsemän vuotta, mutta se oli teknisistä ja taloudellisista syistä lopetettava vuonna 2003 puiden kasvaessa liian suuriksi altistuslaitteistoon nähden

Tutkimus ei tunne rajoja

Tällä hetkellä Elina Oksanen on Yhdysvalloissa mukana vastaa-vanlaisessa tutkimushankkeessa, johon hän pääsi osalliseksi jo ollessaan post doc -tutkijana Michiganin teknillisessä yliopis-

Aspen FACE (Free Air Carbon dioxide Enrichment) -koealue sijaitsee Rhine-landerissä Wisconsinissa. Kuva Elina Oksaselta


suojautuakseen fenolisia yhdistei-tä, joista osa on antioksidantteja. Näitten puolustusaineitten muo-dostaminen lehtiin on puulle tavallaan lisäkustannus ja kasvua häiritsevä tekijä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tuotanto-kautta kohti lehden tuotanto pienenee.

Tutkijat ovat myös havainneet, että otsoni haittaa syksyllä typ-piyhdisteiden talteenottamista vanhenevista lehdistä

– Syitä typpiyhdisteitten talteenoton häiriytymiseen ei vielä tunneta. Suomen ankarissa ilmastollisissa olosuhteissa lehtiin jäävillä typpiyhdisteillä voi olla vaikutuksia talvehtimiseen ja myös silmujen puhkeamiseen keväällä. Silmujen puhkeaminen-han tapahtuu taltioitujen typpi-yhdisteiden ja hiilihydraattien avulla. Toisin sanoen kasvuun-lähtö hidastuu, silmunpuhkea-minen viivästyy ja syksyllä lehti kellastuu aikaisemmin.

– Monien ilmansaasteiden suh-teen on edetty hyvään suuntaan. Esimerkiksi hapansadelaskeutu-mat on lähestulkoon voitettu. Otsoni ikävä kyllä lisääntyy alail-makehässä jatkuvasti suhteessa päästöihin ja lisäksi se kulkeutuu

pitkiä matkoja vallitsevien tuulin mukana. Kuulin vastikään Japa-nissa käydessäni, että sinne kul-keutuu otsonia sekä Euroopasta että Amerikasta suurin piirtein yhtä paljon. Myös hiilidioksidin määrä on kasvussa kaikkialla maapallolla.

Oksanen kertoo, että hiilidi-oksidi näyttäisi kompensoivan otsonin negatiivista vaikutusta kasvien kasvuun. Tällä hetkellä tutkijayhteisö on sitä mieltä, että hiilidioksidi ei kuitenkaan välttämättä pelasta otsonin vaikutuksilta, sillä kyse on hyvin monimutkaisista yhteisvaikutus-prosesseista, joissa mukana ovat vaikutukset mm. tuhohyönteisiin ja sienitauteihin.

Otsonisuosituksia määrittämässä

Vuodesta 1994 lähtien Elina Oksanen on yhteistyössä Ruotsin ympäristöinstituutin kanssa määritellyt Euroopan unionille kriittisten otsonitasojensuosituk-sia, mikä tähtää Euroopan kasvil-lisuuden suojelemiseen. Työ on eräänlaista riskinarviointia.

– Kerromme poliittisille päättäjille esimerkiksi, että

altistuminen 50 ppb:n ylittävälle otsonipitoisuudelle neljän viikon ajan kasvukaudella aiheuttaa 30 %:n alenemisen kasvin tuotannossa. Työssä ollaan nyt etenemässä aluekohtaisiin suo-situksiin, jotka eivät välttämättä ole kaikkialla samat. Esimerkiksi Suomessa otsonipitoisuuden kriittiset arvot pitäisi olla alhai-semmat kuin Välimeren maissa,

– Vaikka meillä Suomessa otso-nipitoisuudet ovat huomattavasti alhaisemmat kuin Välimeren maissa, niin suhteellisen kostea ja viileä ilmastomme saa aikaa sen, että kasvit ottavat sisäänsä ilman-saasteita enemmän kuin kuivilla ja kuumilla alueilla, missä on voimakkaammat otsonipitoi-suudet. Siellä kasvit ilmarakoja sulkemalla estävät voimakkaan haihtumisen vedensäästösyistä, ja samalla otsonin sisäänvirtaus lehtiin pienenee. Lisäksi kuivien alueiden vahapintaiset lehdet ja neulaset eivät läpäise helposti otsonia. Meidän ilmastossamme etenkin koivu yrittää maksimoi-da kaasunvaihdon ja yhteyttämi-sen lyhyen kasvukauden aikana, ja siten lehden ilmaraot ovat auki aamusta iltamyöhään, johtaen samalla suureen otsonin sisään-virtaukseen. -um •

Knuuttila ja Saastamoinen Suomalaisen Tiedeakatemian jäseniksiJoensuun yliopiston perinteentutkimuksen professori Seppo Knuuttila ja metsä-ekonomian professori Olli Saastamoinen sekä Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun tutkimuskeskuksen johtaja Jari Parviainen on valittu Suomen Tiedeakatemian uusiksi jäseniksi.

Suomalainen Tiedeakatemia on yleistieteellinen keskusseura, jonka tehtävänä on edistää tieteellistä tutkimusta sekä toimia korkeatasoista tiedettä edustavien tutki-joiden yhdyssiteenä. Tiedeakatemia jakaantuu matemaattis-luonnontieteelliseen ja humanistiseen osastoon.

Suomalainen Tiedeakatemia perustettiin vuonna 1908 toimimaan suomenkie-listen tieteenharjoittajien yhdistäjänä ja tukijana. Sen jäsenmäärä on rajattu ja jäsenistö valitsee uudet jäsenet tieteellisten ansioiden perusteella. Tiedeakatemia toteuttaa tehtäväänsä järjestämällä esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, kustanta-malla tieteellisiä julkaisuja, myöntämällä apurahoja, tekemällä aloitteita tiedettä ja tieteenharjoittajia koskevissa kysymyksissä sekä antamalla lausuntoja. •


Tutkijakoulu täydentää oike-ustieteiden laitoksen yleistä, kaikille jatko-opiskelijoille tar-koitettua jatkokoulutustarjontaa. Tavoitteena on tehostaa tohtori-koulutusta turvaamalla kokopäi-väisen työskentelyn edellytykset ja integroimalla samalla kaikki kokopäiväisesti työskentelevät jatko-opiskelijat osaksi laitoksen tiedeyhteisöä. Tutkijakoulun tavoitteena on lisäksi sitout-taa tohtoriopintoja aloittavia opiskelijoita jatko-opintoihin riittävän pitkäjaksoiseksi ajaksi, vahvistaa eri oppiaineiden välistä yhteistyötä sekä mahdollistaa jatkokoulutettavien osallistumi-nen niin valtakunnallisiin kuin kansainvälisiin tutkijakoulutilai-suuksiin.

Tutkijakoulun myötä nykyi-nen laitoksen tohtoritavoite, keskimäärin kaksi tohtoria vuodessa, tuplaantuu. Vuodesta 2007 alkaen tavoitteena on, että laitokselta valmistuisi vuosittain keskimäärin neljä tohtoria.

Kuka pääsee tutkijakouluun?

Tutkijakouluun valittavalta edellytetään kokopäiväistä, tohtorintutkintoon tähtäävää työskentelyä ja sitoutumis-ta opintoihin ainakin neljän vuoden ajaksi.

Laitoksen opetusviroissa ja tutkimusprojekteissa tai val-

takunnallisen tutkijakoulun rahoituksella jatko-opintoja har-joittavat kuuluvat tutkijakouluun automaattisesti. Henkilökoh-taisella, virkavapautta edellyttä-vällä apurahalla tai vastaavalla rahoituksella työskentelevä jatko-opiskelija voidaan valita tutki-jakouluun erillisellä päätöksellä. Valinnan edellytyksenä on näyttö tutkimukseen sitoutumisesta ja sen etenemisestä. Näin siis kokopäiväisen työskentelyn mah-dollistava apuraha ei välittömästi tuota oikeutta tutkijakoulun jäsenyyteen.

Tutkijakouluun haetaan vapaamuotoisella hakemuksella. Hakemus osoitetaan laitoksen jatkokoulutustoimikunnalle, joka valitsee tutkijakoulun opiskelijat. Hakuaika on jatkuva.

Tutkijakoulun toimintamuodoista

Tutkijakoulun toimintaa ideoi ja kehittää laitoksen opettajien joukosta muodostettu, luku-vuodeksi kerrallaan valittava jatkokoulutustoimikunta, joka toimii samalla tutkijakoulun joh-toryhmänä. Ryhmässä on myös tohtorikoulutettavien edustus.

Tutkijakouluun kuuluvil-le järjestetään mahdollisuus työpisteeseen yliopiston tiloista sekä erillistä tutkijavalmiuksia kehittävää ohjelmaa, kuten vierailuluentoja, lukupiirejä ja

säännöllisiä tapaamisia. Lisäksi tutkijakouluun valittujen rahoi-tus kokopäiväiseen työskentelyyn neljän vuoden ajaksi pyritään turvaamaan siten, että rahoi-tuksen hankinnasta vastaavat tutkijakoulun johtaja ja työn-ohjaajat yhdessä. Tutkijakoulun johtajana toimivan professorin tehtävänä on ylläpitää yhteyk-siä muihin oikeustieteellisiin tutkijakouluihin mm. yhteisten tutkimushankkeiden ideoimi-seksi. Vastaava yksikkökohtainen tutkijakoulu on perustettu mm. Turun yliopiston oikeustieteelli-seen tiedekuntaan.

Toimintamuotoihin vaikutta-vat ratkaisevasti tutkijakouluun kuuluvat itse. Mahdollisimman pitkälle pyritään toimimaan itseohjautuvuuden periaatteen pohjalta.

Tutkijakoulu kantaa viralli-sesti nimeä Joensuun yliopis-ton oikeustieteiden laitoksen tutkijakoulu. Nimi on käytän-nön tilanteissa hankala mittansa vuoksi ja kieltämättä se on varsin ”steriili”. Nimestä on päätetty-kin julistaa kilpailu. Nasakka nimi suo myös mahdollisuuden tulevaisuudessa erottua muiden yliopistojen tutkijakoulujen joukosta. Hyviä ehdotuksia siis vastaanotetaan. •

Mervi ParviainenjatkokoulutusassistenttiHTM, tutkijaOikeustieteiden laitos

Oikeustieteeseen oma tutkijakoulu

Oikeustieteiden laitokselle on perustettu laitoksen sisäinen tutkijakoulu, joka on tarkoitettu kokopäiväisesti työskenteleville oikeustieteiden ja filosofian tohtori-opiskelijoille.

Lakimiesyhdistys palkitsi Aleksi Heinilän Hallintotieteiden maisteri Aleksi Heinilä Joensuun yliopistosta on saanut Lakimies-aikakauskirjan nuorten kirjoittajien palkinnon parhaasta vuonna 2003 ilmestyneestä nuoren oikeustieteen tutkijan julkaisemas-ta artikkelista. Palkinnon on myöntänyt Suomalainen Lakimiesyhdistys. Heinilä työskentelee tutkijana Joensuun yliopiston oikeustieteiden laitoksella. •


Joensuun yliopiston opetussuun-nitelmien mukaisen avoimen yliopiston opetuksena toteutetun oikeustieteellisen opetuksen suosio yllätti koulutuksen jär-jestäjät viime vuosikymmenellä. Kysyntä on säilynyt edelleen korkealla tasolla.

Vuonna 2000 täydennyskoulu-tuskeskuksessa käynnistyi myös oikeustieteellisen alan maksu-palvelutoiminta, jossa kurssit suunnitellaan tilaajien tarpeista lähtien tai asiakkaat haetaan markkinoilta tietyille aihealueille kohdennetuille kursseille. Ensim-mäiset kurssit vuonna 2000 järjestettiin lyhytkursseina uusille kunnanvaltuutetuille. Vuodesta 2003 oikeustieteellinen maksu-palvelutoiminta on ollut omana vastuualueenaan suunnittelija Taina Hirvosen ohjauksessa.

Taina Hirvosen mukaan kou-lutustarjonnan tarkoituksena on vastata yritysten ja julkisen sekto-rin lansäädäntöä ja sen sovelta-mista koskevaan ajankohtaiseen täydennyskoulutustarpeeseen. Esimerkiksi vuosien 2003–2004 vaihteessa uutta hallintolakia ja viranhaltijalakia käsittelevät kurs-sit olivat kysyttyjä. Pitkäkestoiset koulutusohjelmat ovat kuitenkin olleet toiminnan kehittymisen vahvana edellytyksenä.

verohallinnon tilaamia laajoja erikoistumisopintoja toimintam-me alusta lähtien Helsingissä, Jyväskylässä ja Tampereella. Näillä kursseille ostamme kou-luttajia myös muista yliopistoista ja koulutusorganisaatioista eri puolilta maata. Lisäksi vero-hallinnon koulutusohjelmissa käytetään verkko-opetusta henkilöverotuksesta, ennakonpe-rinnästä, elinkenoverotuksesta, arvonlisäverotuksesta, tilittämi-sestä veronsaajille ja päätöksen perutelemisesta.

Työoikeuden uutena koulu-tusyhteisyömuotona alkoi tänä syksynä HAUS-koulutus- ja kehittämiskeskuksen kanssa yh-teistyössä toteutettava täydennys-koulutusohjelma ”Työjuridiikkaa valtion virkamiehille”. Koulutus on laajuudeltaan 10 opinto-viikkoa. Lähiopetus järjestetään kokonaisuudessaan Helsingissä.

kehittämisprojektin alainen täydennyskoulutusohjelma.

Lyhyillä ja pitkillä kursseilla sekä erikoistumisopinnoissa opiskelijoita oli vuonna 2004 yhteensä 385.

Taina Hirvonen toteaa, että tilastossa pitkien kurssien ja erikoistumisopintojen osanotta-jat näkyvät vain kerran, vaikka vuoden aikana osallistuvatkin useille koulutusohjelmaansa sisältyville lähiopetusjaksoille.

Uusia avauksia

Taina Hirvonen kertoo, että vuonna 2005 verohallinnon kanssa tehtävä yhteistyö tulee jatkumaan. Myös aiemmin aloitetut työhallinnon pitkät koulutusohjelmat jatkuvat.

Oppisopimuskeskuksen tilaama palkkahallinnon täydennys-koulutusohjelma käynnistyy alkuvuodesta 2005.

Yhteistyössä Helsingin yli-opiston Palmenian täydennys-koulutuskeskuksen kanssa on valmisteltu 20 opintoviikon laajuinen henkilöstöhallinnon koulutusohjelma. Koulutusoh-jelman markkinointi aloitetaan lähiaikoina. Tavoitteena on koulutusohjelman käynnistymi-nen tammi-helmikuussa 2005. Lähiopetusjaksoja järjestetään sekä Joensuussa että Vantaalla.

Keskusteluja on myös käyty työjuridiikan esimieskoulutusten järjestämisestä tilauksesta joille-kin yksityisyritykselle.

Vuonna 2005 järjestetään uusien kunnallisten luottamus-miesten perehdyttämiskoulutusta kuten neljä vuotta sitten. Nyt koulutusta tarjotaan lähiseudun kuntien lisäksi laajemmalle alueelle.

Koulutustarjontaa laajennetaan täydennyskoulutuksena myös siviili- ja kauppaoikeuden aloilla. Tavoitteena on käynnistää yksi uusi koulutusohjelma alkuvuo-desta 2005. -um •

Juridiikkaa täydennyskoulutustarpeeseen

§Vero- ja työoikeus painopistealoina

Koulutustarjonta on painottunut vero-oikeuden ja työoikeuden pitkiin koulutusohjelmiin.

– Verohallinto kouluttaa verot-tajia monipuolisesti ja tilaa kou-lutuksia useammilta toimittajilta. Se myös kilpailuttaa tarjoukset uuden, samankin koulutuksen alkaessa. Olemme järjestäneet

§Pitkiä koulutusohjelmia asiantuntijoille

Vuoden 2004 uudeksi painopis-tealueeksi muodostuvat työmi-nisteriön tilaamat työhallinnon asiantuntijoiden pd-koulutusoh-jelmat. Helmikuussa käynnistyi kaksi 40 opintoviikon laajuista, kolmen vuoden kestoista pd-koulutusohjelmaa, joitten lähi-opetus painottuu suurelta osin tälle vuodelle. Koulutusohjelmis-sa on yhteensä 40 opiskelijaa, 20 ryhmässään.

– Sisällöltään uusi on myös vuoden 2004 alussa alkanut sosiaalityöntekijöille ja poliiseille suunnattu täydennyskoulutusoh-jelma ”Lapsi rikoksen uhrina ja tekijänä”. Se on oikeustieteiden laitoksen hallinnoiman Rikos- ja prosessioikeuden opetuksen


Kalevalaseuran tunnustuspalkinto Tarja Kupiaiselle

Harri Siiskoselle Kordelinin säätiön kannustuspalkintoAlfred Kordelinin säätiö jakoi säätiön perustajan syntymäpäivänä 6. marras-kuuta kaksi tunnustuspal-kintoa (à 20 000 euroa) ja kolme kannustuspalkintoa (à 10 000 euroa).

Yksi kannustuspalkin-non saajista oli Joensuun yliopiston yleisen historian professori Harri Siiskonen.

Kannustuspalkinnon perusteluissa todetaan, että Harri Siiskonen on monipuolinen tutkija ja erinomainen opettaja. Hänen kiinnostuksensa kohdistuu sekä ajallisesti pitkälle aikavälille että historian eri alueille. Hänen tuotantonsa ulottuu Ambomaan väestöolojen tutkimuksesta ympäris-tö- ja metsähistoriaan. Näissä poikkitieteellisissä hankkeissa hän on kouluttanut ja kouluttaa nuoria opiskelijoita ja tohtoreita. Siiskonen on tuotannos-saan osoittanut harvinaista teoreettista lahjakkuutta ja kykyä soveltaa historialliseen aineistoon erilaisia metodeja. Hän on löytänyt uusia kansainvälisesti kiinnostavia alueita kuten terveydentutkimuksen ja ympäristöhistorian vuosia ennen kuin ilmiöt tulivat Suomessa muotiin. Parhaillaan hän tekee tutkimus-ta aidsin leviämisestä.

Merkittävintä suomalaisen kulttuurin ja sen leviämisen kannalta ovat professori Siiskosen väes-tötutkimukset, jotka hän on tehnyt suomalaisten lähetyssaarnaajien aloittaman kirkonkirja-aineiston pohjalta. Osoitus Siiskosen nauttimasta asiantunte-muksesta on pyyntö kirjoittaa Namibian historiaa koskeva artikkeli teokseen Namibia under South African Rule. Mobility and Containment in Nami-bia, Oxford: James Currey, 1998.

Ympäristöhistoriaan kuuluvassa, yhdessä Antti Erkkilän kanssa kirjoittamassaan teoksessa hän osoittaa selkeästi, miten merkittävä metsä on namibialaisille. Se oli ansionlähde, mutta myös erottamaton osa kulttuuria. Laajojen metsäalu-eiden tuotto mahdollisti puun käytön rakennus-materiaalina ja aitauksina. Siiskonen on käsitellyt artikkeleissaan myös metsien hävittämisen ja teiden rakentamisen vaikutusta ihmisten elinpiiriin.

Laajaa kiinnostusta erityisesti suomalaisen maaseuduntutkijoiden keskuudessa herätti Harri Siiskosen tutkimus Myrkyttäkää, ruiskuttakaa, hä-vittäkää. Ruotsalaisten ja suomalaisten maatalouden ammattilehtien kasvinsuojeluvalistus (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000), jossa hän osoitti miten pitkään Suomessa kesti ennen kuin DDT ja vesak-komyrkyt kiellettiin, vaikka niiden haittavaikutuk-set olivat tiedossa vuosia aikaisemmin. •

Kalevalaseura jakoi kekrin päivänä tunnustus-palkinnon yhdeksälle kansallisen kulttuurin edistäjälle. Nuoren tutkijan palkinto myönnettiin Joensuun yliopiston suomen kielen ja kulttuuriti-eteiden laitoksen yliassistentille Tarja Kupiaiselle. Nais- ja gender-tutkimus on folkloristiikan ohella Tarja Kupiaisen erikoisalaa. Kalevalamittaisen epiikan maskuliiniseksi kuviteltu sankarimaa-ilma on hänen tulkinnoissaan saanut sellaisia, naisnäkökulmasta avautuvia lisävivahteita, jotka ovat sekä rikkoneet että rikastuttaneet kuvaa menneisyydestä.

Tuotteliaan tutkimustyönsä ohella Tarja Kupiai-nen on vuosien kuluessa luennoinut, esitelmöinyt ja alustanut aiheistaan lukuisille eri yleisöille ja julkaissut yleistajuisia tekstejä kansanrunouden-tutkimuksen alalta muun muassa Pirta-lehdessä. Runoteemojen lomassa hän on pohtinut kiirettä, kateutta, naisen naurua ja muita maanläheisiä seikkoja. Pikemmin kuin tieteen popularisoinnis-ta häntä on kiittäminen Kalevalan, kansanruno-jen ja niitä koskevan tutkimuksen kiinnostavaksi tekemisen taidosta.

Tarja Kupiainen osallistuu aktiivisesti tiede- ja taidemaailman tapahtumiin. Hän toimii mielellään ja myös tuloksellisesti yhteistyössä eri alojen ihmisten kanssa, yhteisöissä, yhdistyksissä ja verkostoissa. Se, mikä on kansanrunoudentut-kimuksen ydintä nyt, laajenee Tarja Kupiaisen ja kaltaistensa ansiosta kulttuuritoiminnan ja -tutkimuksen koko kentälle.

Kekrin päivän tunnustuspalkintoja on jaettu vuodesta 1965 alkaen. Kalevalaseura on vuonna 1919 perustettu säätiö, joka tukee ja tekee tunne-tuksi Kalevalaan ja suomalaiseen kulttuuriperin-töön liittyvää tutkimusta. •


Kal

le M

äätt

ä

Visioita vai televisioita?

Huolimatta siitä, että allekirjoittaneen ainoa visio taitaa olla televisio, olen uskaltautunut seuraavassa problematisoimaan poliittisen järjestelmämme ke-hittämistarpeita. Kimmokkeena ovat olleet vaalit, joita näyttää koko ajan olevan joko menossa tai tulossa.

Onko presidentti-instituutio enää tarpeellinen? On ilahduttavaa, että tämän instituution osalta on tapahtunut selkeästi demokratisoitumiskehitystä. Toisaalta mihinkään ei päästä kysymyksestä, mihin presidentti-instituutiota todella tarvitaan. Eikö se luo poliittiseen päätöksentekoon tarpeetonta ar-vaamattomuutta? Onko spekulaatio Halosen, Nii-nistön ja kumppanien suostumuksesta ehdokkaaksi presidentinvaaleihin hyvinvointia kasvattavaa? Entä problematisointi siitä, kuinka monta lautasta Brys-selissä järjestettäviin kokouksiin pitää suomalaise-dustajille kattaa?

Eikö Suomessakin pitäisi ottaa käyttöön ääni-kynnys ennen kuin poliittinen puolue tai muu ryhmittymä voi nousta esimerkiksi eduskuntaan? Esimerkiksi viiden prosentin äänikynnys kunnal-lisvaaleissa yksittäisissä kunnissa, vaalipiirikohtai-nen vastaava äänikynnys eduskuntavaaleissa, ja valtakunnallinen äänikynnys eurooppavaaleissa olisi enemmän kuin tarpeen. Pienien ryhmien voi toki väittää olevan demokratian ritareita, mutta ritarithan kuuluvat historiaan. Toisaalta pienem-millä ryhmillä on mahdollista järjestää toimintansa esimerkiksi klubiksi, jossa samanmieliset henkilöt voivat käydä keskustelua poliittisista asioista.

Pitääkö vaaliliitot sallia? Nähdäkseni vaaliliitoissa on kysymys enemmässä tai vähemmässä määrin vaa-likikkailusta. Onko äänestäjien edun mukaista, ettei hän tiedä, mille poliittiselle ryhmittymälle hänen äänensä lopulta päätyy? Tätä ongelmaa on omiaan kärjistämään se, että vaaliliittoja solmitaan sumei-lematta kenen kanssa tahansa. Lisäksi puhuminen teknisistä vaaliliitoista on enemmän tai vähemmän harhaanjohtavaa: kukapa äänestäjä olisi olettamas-sakaan sitä, että vaaliliitossa olevat puolueet olisivat fuusioitumassa?

Eikö äänestäminen pidä tehdä entistä helpommak-si? Monesti ihmetellään sitä, että äänestysprosentti laskemistaan laskee. Mielestäni se ei ole lainkaan

ihmeellistä. Pikemminkin pitäisi kysyä, millä ilveellä äänestysprosentti on saatu ylläpidettyä niinkin kor-keana kuin se vaaleissa on ollut. Syy viimeksi mainit-tuun väittämään on yksinkertainen: yksittäinen ääni ei vaaleja ratkaise, joten miksi yksittäinen äänestäjä vaivautuisi vaaliuurnille, kun hänelle siis koituu vain vaivaa äänestämisestä muttei käytännössä mitään hyötyä. Tämä tosiasia tunnustaen äänestäminen pitää viedä mahdollisimman lähelle äänestäjiä koh-tuullisen äänestysvilkkauden turvaamiseksi. Tässä mielessä nettiäänestämisen ja muiden vastaavien menettelytapojen kehittäminen on enemmän kuin tervetulleita.

Eikö median tarjoamia vaalikonepalveluja pidä edelleen kehittää? Ehdokkaat nostivat eräin puolin Suomea meteliä median kantamista maksuista, jotta ehdokkaat saivat rekisteröityä itsensä vaalikoneelle. Tätä purnausta ei voi ymmärtää. Eikö kaikilla elin-keinonharjoittajilla ole oikeus kantaa tarjoamistaan palveluista vastike? Jollei tätä oikeutta ole, pian saadaan totuttautua siihen, ettei ole palvelujakaan. Toisaalta täytyy henkilökohtaisesti tunnustaa, että lokakuun kunnallisvaaleissa äänestin henkilöä, joka sijoittui joensuulaisten ehdokkaiden joukossa (Ylen vaalikoneella) sijaluvulle 99. Kaikki näet on tehtävä, jotta perherauha säilyy rikkomattomana.

Vastaavatko kotimainen ja eurooppalainen poliit-tinen puoluekirjo toisiaan? Selkeästi näin on toki eräiden puolueryhmien, kuten konservatiivien ja sosialistien osalta. Mutta! Liberalismia on tulkittava todella liberaalisti, jos kaikki suomalaiset liberaali-ryhmän edustajat Euroopan parlamentissa luetaan liberaaleiksi. Jääkin kysymään, kenelle eurooppavaa-leissa äänensä antaa, jos äänestää “ökykonservatiivia”, joka toimii kuitenkin ryhmässä, jonka perusideana on toimia nimenomaan vastavoimana konservatii-visuudelle.

Poliittisessa järjestelmässämme olisi paljon pohdit-tavaa toki muutoinkin. Näyttää kuitenkin siltä, että Suomessa ei edes tohdita keskustella järjestelmän kehittämistarpeista saati että asian suhteen tehtäisiin tarpeellisia kehittämisehdotuksia. Lienee helpompi tehdä kehittämisehdotuksia joka viikko esimerkiksi siitä, miten korkeakoululaitosta olisi kehitettävä. •


Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa vietettiin tiistaina 9.11. juhlallinen hetki: Iso suomen kielioppi kökötti kaikessa komeudessaan flyygelin päällä. Salin eturivissä istui kuusi hämmentynyttä ihmistä. Voiko tämä olla totta? Se valmistui, sitä ei enää tehdä, se ei ole enää jos-sain vaiheessa! Se on mitä se on. Vähän ajan kuluttua kuultaisiin kieliopin tekstiä M. A. Nummi-sen laulamana. Palataan kuiten-kin ajassa taaksepäin.

Professori Auli Hakulisen johtama kielioppityöryhmä jätti kesäkuussa 1994 mietintönsä Kieli ja sen kieliopit opetus-ministerille. Energinen ryhmä oli työn kuluessa vakuuttunut siitä, että suomesta voidaan kirjoittaa erilaisia kielioppeja. Tähän ajatukseen johduttiin, kun pohdittiin kieliopin opetusta koulussa. Mutta jotta voitaisiin kirjoittaa eri tarkoituksiin sopivia kielioppeja, vaikkapa uudenlaisia koulukielioppeja, pitäisi kielestä tietää enemmän. Mietinnön ensimmäinen suositus koski tätä tarvetta: “Kielioppityöryhmä esittää, että opetusministeriö asettaisi kieliopin tutkimus-ryhmän, jonka tavoitteena olisi suomen deskriptiivisen kieliopin kirjoittaminen.” Jo samana syk-synä arka toive muuttui todelli-seksi suunnitelmaksi.

Kotimaisten kielten tutkimus-keskus otti haasteen vastaan. Alettiin miettiä hankkeen kokoa ja rahoitusta. Koottiin pieni työ-ryhmä, joka kirjoitti suunnitel-man paperille. Jo vuonna 1995 tutkimuskeskus ja Helsingin yliopisto alkoivat neuvotella yh-teistyöstä. Tutkimuskeskus antoi hankkeeseen kaksi vakinaista ja yhden määräaikaisen tutki-jan viran; Helsingin yliopisto vapautti osan professori Auli Hakulisen ajasta kielioppiprojek-tin johtajan työhön. Seuraavana vuonna saatiin Suomen Aka-temialta kaksi tutkijan virkaa. Vuoden 1996 lopussa kieliopin kirjoittajia oli kuusi: Auli Haku-

linen, Maria Vilkuna, Riitta Kor-honen, Vesa Koivisto, Tarja Riitta Heinonen ja Irja Alho. Nämä nimet ovat nyt valmistuneen kirjan kannessakin. Tosin lopussa uupuneimpia olivat ensimmäiset neljä, sillä heidän kontolleen jäi kieliopin lopullisten tekstien työstäminen viimeisten neljän vuoden aikana.

Nyt juhlassa Auli Hakulinen esitteli teosta. Meni vuosia ennen kuin teoksen sisältö alkoi saada pysyvämmän hahmon. Isoja kokonaisuuksia ovat Sanat, Rakenne ja Ilmiöt. Sanat-osassa annetaan paljon tilaa esimerkiksi sanojen johtamiselle. Ilmiöt-osa on jotain uutta. Siinä selvitellään omina kokonaisuuksinaan esi-merkiksi sijamuotojen käyttöjä ja merkityksiä, kongruenssia, pas-siivia, sanajärjestystä, aspektia, tempusta, kieltoa, kysymyksiä ja muuta. Rakenne-osakin on toi-senlainen kuin perinteinen lau-seoppi: lähdetään sanaluokista. Lause rakentuu verbin ympärille; verbi tarvitsee luonnostaan ym-pärilleen niitä seuralaisia, jotka tekevät siitä lauseen. Erilaista on sitten sekin, että kieliopis-sa esitellään myös puhekielen säännönmukaisuuksia. Lause ei riitä rakenteen perusyksiköksi, vaan puhutaan myös lausumasta

ja vuoroista.Yleinen tunnelma oli autuaan

onnellinen. Professori Pentti Leinon tervetuliaissanat otettiin vastaan nyökkäillen: Salissa on aiemminkin puhuttu isoista kielihankkeista; puhujana on ollut esimerkiksi E. N. Setälä. Juhlavieraiden katseet siirtyi-vät aina välillä flyygelin päällä olevaan kirjaan ! niin, 1698 sivua ilman oikeinkirjoitussääntöjä, laaja kuvaus nykykielestä, 2,5 kiloa. Hyvä suomen kieli!

Sitten M. A. Numminen lauloi: “Iso suomen kielioppi on des-kriptiivinen kielioppi; se kuvaa kieltä eikä anna siitä suosituksia. Siinä ei käsitellä oikeinkirjoitus-ta, joka kuuluu tietoisen normi-tuksen eli kielenohjailun piiriin. Varsin yleinen ja vankka käsitys kieliopista on, että sen avulla voidaan ! tahdotaankin ! muuttaa kieltä: jos jossakin kieliopissa jokin asia esitetään toisin kuin totutussa kaanonissa, sillä arvel-laan olevan tarkoitus vaikuttaa siihen, miten kieltä tulisi käyttää. Kielen tosiasiallisen käytön, ns. luonnollisten normien, kuvaa-minen on kuitenkin eri asia kuin kielenkäytön ongelmallisia yksi-tyiskohtia tarkasteleva ja tekstin huoltoa neuvova kieliopas...” •

Irja Alho

Kansallisen hankkeen onnellinen päätös

Ison suomen kieliopin kirjoittajat, Tarja Riitta Heinonen, Auli Hakulinen, Irja Alho, Riitta Korhonen ja Vesa Koivisto, esittelemässä teostaan Kirjamessuilla 9.11.2004. Kirjoittajista kuvasta puuttuu Maria Vilkuna. Kuva: Eija Hukka / SKKS


Irja

Alh

oKieliopin uusi haaste:puhekieli

Uudessa suomen kieliopissa on mukana tavalli-sista keskusteluista poimittuja esimerkkejä. Tämä uutinen saattaa hämmentää: Saako kielenkäyttäjä nyt rikkoa oppimiaan hyvän kielen normeja? Saako hän kirjoittaa mä tai me mennään tai meidän esitys? Tähän voi vastata lyhyesti: normit eivät ole muuttuneet. Iso suomen kielioppi ei millään tavalla pyri vaikuttamaan kielenkäyttäjien osin luontaiseen ja osin opittuun tajuun siitä, mil-lainen kieli sopii eri tilanteisiin. Sen tarkoitus on vain kertoa, millaista nykykieli on, ja nykykieltä on myös puhuttu suomi. Havainnollistan seuraa-vassa muutamalla esimerkillä, miten puhekieli on mukana Isossa suomen kieliopissa.

Äännerakennetta havainnollistavat yleiskielisten esimerkkien rinnalla myös puhekielen sanat kuten tsiikata, näist, must, kolome, tehtiikkii. Muoto-opissa tuodaan esiin esimerkiksi puhekielen tyyppi paitoi, pienii poikii, samoin murteelliset on katkent ja on tullunna. Sivun mittainen selvitys on puhekielen liitepartikkeleista, joita havainnollis-tavat esimerkiksi Annillakkii, hakkurissaha, onks. Sananmuodostusta käsittelevässä osassa sanajoh-doksiin kuuluvat myös puhekielessä esiintyvät jälkkäri, lihis, sammarit, peukku, bansku, limsa. Kaikissa kohdissa sanotaan selvästi, että kyse on puhekielen variantista tai joskus tarkemmin slan-giin kuuluvasta tai murteellisesta tyypistä.

Erilaisia rakenteita käsiteltäessä kirjakielisten esimerkkien rinnalla on usein myös puhekielen esimerkkejä. Sanojen kirjakielisyydestä tai puhe-kielisyydestä riippumatta kokonaisuus voi edustaa samaa perusrakennetta kuten esimerkiksi kirja-kielisessä ajatus, että ehkäpä asioita pitäisi miettiä uudestaan ja puhekielisessä lappu että mulla olis silloin lauantaiks korttipeli-ilta. Kummassakin substantiiviin liittyy että-lause määritteenä.

Pronomineja käytetään kirjakielessä hieman eri tavalla kuin puhekielessä. On aika yleistä, että puheessa viitataan ihmiseen pronominilla se, mikä rikkoo kirjakieleen luotua järjestelmää. Kieliopissa kerrotaan tämä mutta lisäksi selviää, että normin-

mukaisessakin yleiskielessä se viittaa ihmiseen, kun siihen liittyy joka-lause: Kirjan saa se, joka maksaa eniten. Saman tien huomautetaan myös siitä, että puhekielenkin systeemissä on vivahteita: se-viitta-uksen rinnalla käytetään hän-pronominia silloin, kun referoidaan henkilön sanomisia: Se sano et hän vois järjestää pikkujoulut.

Ison kieliopin lauseoppi eroaa perinteisestä sel-västi siinä, että se käsittelee laajemminkin puhekie-len rakenteita. Puheessa kaikkea ei esitetä lauseilla, vaan toiminnallisina kokonaisuuksina voi esiintyä muitakin sanayhdistelmiä: Voi sentään; Tervetuloa mukaan; Vai mitä Pia; Jaaha. Keskustelussa toimi-taan lausumilla, jotka joskus ovat lauseitakin. Yksi tai useampi lausuma muodostaa puheenvuoron, jolle taas voidaan esittää kolmiosainen yleishahmo: avaus joo ! ydin onks teillä ihan täyttä ! lopetus vai miten se on. Pienimmillään vuoro voi muodostua pelkästään yhdestä sanasta. Esimerkiksi pikkusa-nat, partikkelit, ilmaisevat vaikkapa kuulolla oloa tai myötäilyä: mm, joo, niin tai osoittavat uutisen vastaanotetuksi: ai, jaa, ai jaa, aha(a), jaaha.

Koska puhe etenee ajassa, puheeseen on syntynyt keinoja, joilla jo sanottua voidaan jatkaa tai täy-dentää vauhdissa. Usein puheenaihe tarkennetaan myöhemmin: Tää on hyvää tää sieni tai puheenai-he esitetään ensin ja sanottava sitten: No entäs sitte tommonen ku solarium ni tekeekö se pahaa. Raken-teet voivat myös limittyä toisella tavalla kuin kirja-kielen lauseissa: Tos on nimittäi kunnon kuvio rupee olee tos takarenkaas. Nämä puheen ilmiöt eivät ole satunnaisia kömmähdyksiä, vaan ne ovat olemassa olevia strategioita, joita suomenkielisessä puheessa käytetään, halusimmepa sitä tai emme.

Iso kielioppi kokoaa yhteen vuosikymmenten tutkimuksen suomen kielen rakenteesta. Uudem-paa tutkimusta edustaa tieto puhekielen piirteistä. Hanke osui oivalliseen ajankohtaan siksi, että yleistysten pohjana voitiin käyttää isoja tieto-koneaineistoja. Kieliopin esimerkeistä valtaosa on aidoista teksteistä tai puhetilanteista; itse muodos-tetut esimerkit ovat vähemmistönä. •

HAKULINEN, AULI & ET AL: ISO SUOMEN KIELIOPPI, SKS:N TOIMITUKSIA (SKST) 950, (2004). ISBN 951-746-557-2


Tänä päivänä venäjän kieltä muokkaa kaikkein voimakkaim-min tiedotusvälineiden kieli, jonka merkitys toisaalta tiedon, mutta myös arvojen, asenteiden, uskomusten, identiteettien ja sosiaalisten suhteiden välittä-jänä kasvaa koko ajan. Monet venäläiset kielentutkijat ovatkin sitä mieltä, että nykyään ”oikean” kielimuodon sanelevat televisio, radio ja lehdistö. Muutos on tapahtunut hyvin nopeasti, sillä vielä 1990-luvulle asti julki-nen kielenkäyttö oli vahvasti ohjailtua ja oikeakielisyysnormit määriteltiin ylhäältä. Tiedotusvä-lineiden lisääntyneen kielellisen vaikutusvallan seurauksena onkin muuttumassa ns. jazykovoj vkus, ’kielitaju’ (sananmukaisesti ’kie-limaku’), ts. kirjakielen status on laskenut, normi väljenee ja yleis-kieleen hyväksytään variaatiota, jota ei aiemmin pidetty sopivana, saati oikeana. Kun vuonna 1993 Pietarissa tehdyssä kyselytut-kimuksessa kaksi kolmesta haastatellusta totesi, että heitä häiritsee äidinkielen epäkorrekti käyttö, niin vuosi sitten tehdyssä vastaavassa kyselyssä enää vain yksi kolmesta oli samaa mieltä.

Tiedotusvälineiden kieli on viime vuosina viihteellistynyt ja kaupallistunut. Tämä näkyy konkreettisesti mm. venäläis-ten uutistekstien pääotsikoissa, joiden perusteella on usein vaikea ennakoida itse tekstin sanomaa. Informaation tiivistä-misen asemesta monet otsikot sisältävät runsaasti lukijaa viih-dyttäviä ekspressiivisiä ilmauksia, nokkelia sanaleikkejä, taitavia viittauksia maan historiaan ja kulttuuriin, minkä vuoksi ne eivät kovin helposti avaudu ulkopuoliselle.

Kielenkäytön muutos näkyy kaikilla tasoilla, mutta erityisen selvästi sen huomaa sanastossa, jossa arki- ja puhekieliset ilma-ukset, erilaisten ryhmien slangi ja jopa alatyyliset sanat ovat yleistyneet. Myös englannista tulevien lainasanojen määrä on huomattava. Kielen rakenteetkin ovat kokemassa muutoksia, mikä näkyy mm. luonnollisista nor-meista poikkeavina sijamuotoina sekä lauseiden lyhentymisenä ja lauserakenteen yksinkertaistumi-sena. Tilalle on tullut moderneil-le viestintävälineille ominainen sähkösanomatyyli toisistaan irrallisine ja elliptisine virkkei-neen, mikä asettaa informaation sujuvalle välittymiselle uusia haasteita.

Median kielenkäytöllä on siis merkittävä yhteiskunnallinen vaikutus ja sen tutkimisen mielekkyyttä tuskin voi kiistää. Kielen tutkiminen ei kuitenkaan tässä yhteydessä tarkoita pelkkää lingvististä rakenteiden analyysia, vaan niiden sisältämien merki-tysten tulkintaa sosiokulttuurisen kontekstin valossa. Tällainen lähestymistapa ottaa huomioon sen, että kielenkäyttö ja mer-kitysten tuottaminen on aina tiettyyn sosiaaliseen ja historial-lisesti muuttuvaan kontekstiin sidottua. Niinpä kieliaineksen analyysissa yhtenä keskeisenä aja-tuksena on, että tekstintuottajan kielelliset valinnat, esimerkiksi passiivin käyttö, em. arki- ja

puhekielisyydet jne. voivat pitää sisällään jopa ideologisia pii-lomerkityksiä ja vallankäytön muotoja, jotka heijastavat koko yhteisön tapaa jäsentää ja kuvata todellisuutta.

Mediakielen tutkimus on virin-nyt voimakkaasti myös Venäjällä ja etenkin Pietarin yliopistossa, josta vieraiden kielten laitoksella oli äsken luennoimassa professori Svetlana Smetanina. Hänellä on allekirjoittaneen kanssa yhteinen mediadiskurssin tutkimusprojek-ti, jonka tavoitteena on selvittää, miten venäläinen mediateksti heijastaa ja konstruoi todelli-suutta ja sen tapahtumia, mitkä painotukset ovat tärkeitä, mitä merkityksiä ilmaistaan eksplisiit-tisesti ja mitä implisiittisesti ja miksi. Mitkä arvot, uskomukset ja asenteet piilevät kielellisten rakenteiden taustalla ja miten jatkuvat yhteiskunnalliset muutokset niihin vaikuttavat? Näihin kysymyksiin vastaaminen tutkimuksen avulla voi parhaim-millaan lisätä meidän suoma-laisten rationaalista ymmärrystä itäistä naapuriamme kohtaan. Näin ehkä tutkimus osoittaa tulevaisuudessa vääräksi runoilija Tjutševin arvion, jonka mukaan Umon Rossiju ne ponjat’ (’Järjellä ei saata Venäjänmaata ymmär-tää’). •

Marjatta Vanhala-Aniszewskiprofessori, venäjän kieli

Mediateksti kielen kehityksen suunnannäyttäjänä Venäjällä

Marjatta Vanhala-

Aniszewski ja Svetlana Smetanina

Joensuun yliopistossa

pidetyllä mediakurssin

luennolla.


Syksyllä 2003 suomen kielen oppiaineessa aloitettiin tutki-mushanke Suomen pohjois- ja eteläkarjalaisten kielellinen iden-titeetti. Hankkeen tarkoituksena on selvittää, miten nykyiset Poh-jois- ja Etelä-Karjalan maakun-tien asukkaat määrittelevät oman asemansa kielelliseltä kannalta.

Tavalliset kielenkäyttäjät tarkoittavat sanalla karjalainen 1) Pohjois-Karjalan asukasta, 2) Etelä-Karjalan asukasta, 3) suomen kaakkoismurteiden alueelta kuten Karjalan-kannakselta muuttanutta siirtokarjalaista tai 4) karjalankieliseltä alueelta (esim. Raja-Karjalasta, Vienan Karjalasta tai Äänisen seuduilta) kotoisin olevaa karjalaista. Samoin kielimuodon nimi karjala tai karjalan murre merkit-see mitä milloinkin, ja mitä lännemmäksi Suomessa siirrytään, sitä epämää-räisemmiksi käsitykset “Karjalasta” ja “karjalan murteesta” käyvät. Tutki-muksessa selvitetään mm., miten karjalaiset (sekä syntyperäiset pohjois- ja eteläkarjalaiset että siirtokarjalaiset) itse näitä nimityksiä käyttävät ja miten he alueellisesti rajaavat oman murteensa.

Tutkimuksessa sovelletaan kansanlingvistiikan menetelmiä: tavoitteena on saada tietoa siitä, miten ei-kielitieteilijät tiedos-tavat ympäristönsä kieltä ja omaa kielenkäyttöään ja miten erilaiset arvostukset ja asenteet liittyvät kielitietoisuuteen. Se, miten ihmiset arvelevat muiden suhtautuvan murteeseensa, heijastelee kielellistä itsetuntoa. Toisaalta myös omat arvostukset

(esim. “pohjalaisten murre on puhdasta”, “en haluaisi puhua kuten helsinkiläiset”) vaikuttavat kielelliseen identiteettiin ja sitä kautta myös murteiden muuttu-miseen ja säilymiseen.

Hankkeessa karjalaisten kielitietoisuutta tarkastellaan eri näkökulmista. Yksi niistä on murre-erojen havaitseminen. Heimo- ja maakuntarajat ovat vanhastaan ohjanneet vahvasti

ihmisten murrekäsityksiä. Niinpä pohjoiskarjalaiset eivät yleensä myönnä puhuvansa savoa, vaikka kielitieteessä Pohjois-Karjalan alue muodostaa itäisten savo-laismurteiden ryhmän. Tyypil-lisenä savolaisuutena saatetaan pitää esimerkiksi leveää kaakana ‘kaukana’ -ääntämystä, vaikka se kuuluu myös Pohjois-Karjalan pohjoisosien murteisiin. Samoin pohjoiskarjalaiset – kuten muutkin suomalaiset – pitävät Savon murteen tunnusomaisena piirteenä “viäntämistä”. Tämä murreilmiö, jossa pitkät a- ja

ä-vokaalit muuttuvat diftongeiksi (mua, moa ‘maa’, piä, peä ‘pää’), on ollut käytössä kaikkialla Pohjois-Karjalassakin. Eräissä osatutkimuksissa tarkastellaan nuorten (20–30-vuotiaiden ja lukioikäisten) murrekäsityksiä. Niiden avulla voidaan tarkistaa, onko nykyisillä nuorilla karjalai-silla samanlaiset murremielipiteet kuin vanhemmilla sukupolvilla. Mikä on se malli, johon nuoret

vertaavat omaa puhekiel-tään?

Tutkimushankkeeseen liittyy myös laaja selvitys karjalankielisten siirto-laisten kielitilanteesta. Sen tulokset kertovat, miten karjalankieliset ovat omasta mielestään sopeu-tuneet suomenkieliseen yhteisöön ja millaiseksi he olettavat nykyisen karjalan kielen taitonsa.

Karjalaisuuteen kuuluu vahvasti ortodoksinen kulttuuriperinne. Sitä tarkastellaan etunimis-tön kannalta. Joensuun seudun ortodoksiväestöön kohdistuvassa tutkimuk-sessa selvitetään arkisto- ja kyselyaineiston avulla, onko vanha pyhimyksen

nimiin pohjautuva nimenanto-perinne vielä nykyään elävä.

Pohjois- ja eteläkarjalaisten kielellistä identiteettiä koskeva tutkimushanke on perustettu Karjalaisen Kulttuurin Edis-tämissäätiön rahoituksella. Hankkeessa on meneillään useita opinnäytetöitä sekä erillistut-kimuksia, ja sen tuloksia on tarkoitus julkaista vuoden 2005 aikana ilmestyvässä artikkeliko-koelmassa. •

Marjatta Palander

Karjalaisten “karjala”

”Karjalasta yhtä kaikki” -kirjassa vanhat liperiläiset kertovat olevansa karjalaisia.


Tämä katsaus lukivaikeuksien ja kielten oppimisen suhteesta on palanen Niilo Mäki Instituu-tissa tehtyä tutkimusta, missä kartoitettiin nuorten lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia ja koulumenestystä.

Lukivaikeus ilmenee sujuvan luku- ja kirjoitustaidon puut-teina. Sujuva kokoava lukutaito mahdollistaa uusien sanojen tun-nistamisen ja sitä kautta kyvyn lukea itsenäisesti ja kehittää taitoa edelleen. Lukivaikeus voi näyttäytyä myös luetun ymmär-tämisen ongelmina. Näitä vai-keuksia kuvataan tavallisimmin termeillä lukivaikeus, erityinen lukemis- ja kirjoittamisvaikeus, dysleksia, hyperleksia tai kehityk-sellinen lukemisvaikeus.

Lukemisen ja kirjoittamisen pe-rusongelmat jäävät tukitoimista huolimatta (ja osittain puutteel-listen tukitoimien seurauksena!) haittaamaan opiskelua ja elämää lapsuudesta aikuisuuteen yli kolmanneksella lukivaikeuksia omaavista henkilöistä. Etenkin myöhemmin kouluiässä lukivai-keudet hankaloittavat lukemista ja kirjoittamista edellyttävien tehtävien lisäksi usein myös muiden oppiaineiden, erityisesti vieraiden kielten oppimista.

Vieraita kieliä opiskellaan kaikilla asteilla

Vieraan kielen taidoilla on eten-kin suomalaisessa koulujärjestel-mässä suuri merkitys opiskelijan

todellisiin mahdollisuuksiin hakeutua toisen ja etenkin kolmannen asteen koulutukseen. Nämä kaventuneet mahdollisuu-det puolestaan saattavat heiken-tää opiskelumotivaatiota ja näin todennäköisesti kaventavat myös työelämän valinnan mahdolli-suuksia.

Nuorten lukivaikeudet

Tämän osatutkimuksen kohdepe-rusjoukko sisälsi suomenkieliset, normaaliopetusta saaneet oppi-laat, jotka olivat yhdeksännellä luokka-asteella vuoden 2003 ke-väällä. Kaksiasteisella ryväsotan-nalla otokseen saatiin 101 koulua ja 1700 oppilasta. Lukemista ja kirjoittamista arvioitiin seulonta-

Kuvio 1. Lukivaikeuksisisten oppilaiden (n = 192) ja oppilaiden, joilla lukivaikeuksia ei ole havaittu (n = 1225), kouluarvosa-nojen (äidinkieli, englanti, ruotsi ja kaikki aineet) keskiarvot.

Lukivaikeudet vaikeuttavat vieraan kielen oppimista

ÄidinkieliEnglanti

RuotsiKaikkienaineiden

keskiarvo

8,007,95

7,74 8,08

6,84

6,46 6,507,08

Teknisen lukemisen tai luetunymmärtämisen vaikeusEi todettu lukemisen vaikeuksia


menetelmällä (Holopainen, Kai-raluoma, Nevala, Ahonen, & Aro, 2004), joka koostuu teknisen kirjoittamisen, teknisen luke-misen ja luetun ymmärtämisen tehtävistä. Tässä osakatsauksessa lukivaikeuden määrittelyssä on käytetty teknisen lukemisen ja luetun ymmärtämisen tehtävissä havaittuja vaikeuksia (heikoin 8 % aineistosta).

Kuvio 1 havainnollistaa sitä, miten 9. luokkalaisten lukivaike-uksisten oppilaiden kouluarvo-sanojen ja todistuksen kaikkien aineiden keskiarvot ovat merkit-tävästi alemmat kuin oppilaiden, joilla näitä kirjoitetun kielen vaikeuksia ei ole.

Toisen asteen koulutukseen hakeutumisen ja siellä opintojen edistymisen kannalta erityisen merkittävää on lukivaikeuden vahva negatiivinen vaikutus paitsi luonnollisesti äidinkielen mutta myös vieraiden kielten kouluarvosanoihin. Kaikkien aineiden keskiarvojen ero näillä ryhmillä on kaikkein pienin, sillä useimmilla oppilailla, joilla on kielellisiä vaikeuksia, on muita

vahvoja kouluaineita. Mielenkiintoista on myös

havaita, että oppilailla, joilla lukivaikeutta ei ole, äidinkielen, englannin kielen arvosanojen ja kaikkien aineiden keskiarvot ovat hyvin lähellä toisiaan, kun taas lukivaikeuksisten oppilai-den kieleen liittyvät ongelmat näkyvät erityisesti englannin kielen oppimisen ongelmina. Englannin kielihän poikkeaa paljon sekä äänne- sana- että lauserakenteeltaan suomen kielestä, jolloin lukivaikeuksien syiksi usein mainitut äänteiden tarkan havaitsemisen, käsittelyn ja tuottamisen ongelmat aiheut-tavat erityistä vaikeutta uuden kielellisen aineksen oppimisessa.

Toinen kiinnostava yksityiskoh-ta on, että niillä oppilailla, joilla lukivaikeuksia ei ole havaittu, ruotsin kielen kouluarvosanojen keskiarvo on kaikkein alhaisin. Selityksiksi nostan tässä ainakin mahdolliset muut oppimiseen tai oppimisympäristöön liittyvät ongelmat, motivationaalisista tekijät ja vaikkapa sen, että muualla kuin rannikkoseudulla

asuvat nuoret eivät vapaa-aika-naan paljonkaan kuule, kuuntele tai käytä ruotsia.

Myös yliopisto-opiskelijoilla on lukivaikeuksia

Lopuksi haluan nostaa esiin sen, että niistä tähänkin tutkimuk-seen osallistuneista nuorista, joilla havaittiin lukemisen on-gelmia, suurin osa jatkoi toisella asteelle ammatillisiin oppilaitok-siin, mutta osa lukioon ja sieltä yliopistoihin. Lukivaikeudet vaikeuttavat, hidastavat ja hanka-loittavat oppimista ja erityisesti vieraan kielen ja vieraalla kielellä oppimista monella tavalla. Tämä haastaa myös eri koulutusas-teiden opettajat miettimään sitä, miten näitä opiskelijoita voitaisiin parhaalla mahdollisella tavalla tukea opiskelussaan. •

Leena Holopainenprofessorierityiskasvatuksen laitos, Joensuun yliopisto

Joensuussa järjestettiin 3.–5. marraskuuta 2004 Suomen ja Venäjän korkeakoulujen välistä yhteistyötä koskeva seminaari. Nyt viidennen kerran järjestetty seminaari on aiemmin järjestetty Helsingissä ja Jyväskylässä ja kaksi kertaa Pietarissa. Järjestä-jinä olivat Joensuun yliopisto ja Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO. Seminaariin oli noin sata osallistujaa, joista kol-masosa saapui Venäjältä. Osal-listujia oli useimmista Suomen yliopistoista ja ammattikorkea-kouluista sekä 21 venäläisestä Suomen lähialueilla toimivasta korkeakoulusta.

Seminaarissa käsiteltiin CIMOn rahoittamaan FIRST-opiskeli-javaihto-ohjelmaan ja muuhun koulutusyhteistyöhön liittyviä ajankohtaisia asioita. Esillä olivat mm. yhteiset tutkinto-ohjelmat, englanninkielisen opetuksen

Venäjän ja Suomen korkeakoulut koolla Joensuussa

järjestäminen, kansainvälinen markkinointi sekä tutkijavaihdon järjestäminen. Alustajina oli asi-antuntijoita opetusministeriöstä, Opetushallituksesta, CIMOsta ja eri korkeakouluista. •


Viina, viinanjuonti, humala ja krapula ovat suomalaisille tuttuja ja huumorimielessä rakkaitakin asioita. Viralliselta kannalta ongelmaksi käsitetty aihe on kulttuurisesti rikas. Humalasta on vanhoja kaskuja ja tarinoi-ta mutta myös nykypäivän rappioromantiikkaa rokkareiden humalakeikoista.

Seppo Knuuttilan mukaan humala on aina ongelma uu-tisoinnin kannalta. Alkoholia käytetään paljon ja sitä käytetään väärin. Päinvastaista uutisointia ei ole. Puoli vuosisataa sitten ongelma oli yhtä suuri, vaikka silloin alkoholia käytettiin eu-rooppalaisittain katsoen vähiten. 40-luvulla viinaa juotiin 1,5 litraa henkeä kohti; nyt kuluu 10 litraa.

– En ole nähnyt ainoatakaan tekstiä, jossa kerrottaisiin käytön lisäämästä mielihyvän ja ilon lisääntymisestä, Knuuttila huo-mauttaa.

– Kapakat ovat naurun ja puhekulttuurin tyyssijoja. Mis-sään ei naureta niin paljoa kuin kapakoissa. Jos alkoholin käyttö lisääntyy, hauskanpito, huumori ja ilo lisääntyvät maailmassa. Ilmeisesti haitat ovat niin paljon suurempia, että tästä ilon lisään-tymisestä maailmassa ei kannata numeroa tehdä.

Nesteeseen se huumorikin perustuu

Humala ei kuitenkaan lisää maailman iloa. Knuuttila vetoaa Descartes’n jo 1700-luvulla esit-tämään oppiin, jonka mukaan ilo ei saa koskaan ihmistä purskahtamaan nauruun – kuten

humalassa usein käy.Descartes etsi tuolloin puhtaita

mielenliikutuksia eli tunteita, jotka olivat itsessään olemassa ilman toisen tunteen vaikutusta. Hän löysi ihmettelyn, rakkau-den, vihan, halun, ilon ja surun. Kaikki muut tunteet ovat sekoituksia muista tunteista. Nauruun purskahtaminen jotain koomista nähtäessä sisältää aina uteliaisuutta ja vihaa. Tämä on Knuuttilan mukaan yksi kantavia huumoriteorioita.

Huumori-sana tulee latinan nestettä merkitsevästä sanas-ta. Se palautuu 1700-luvulla vallinneeseen neljän nesteen oppiin eli humoraalipatologi-aan. Sen mukaan ihmisessä on vallalla joko veri tai lima taikka keltainen tai musta sappi. Paras ihminen on sellainen, jolla vallit-sevana nesteenä on veri sopivasti sekoitettuna limaan ja sappiin. Silloin ihminen on verevä, iloi-nen, temperamenttinen renes-sanssi-ihminen.

Huumorin pari on koominen. Koominen on naurettavaksi teke-misen tekniikkaa, sen kielioppia. Toisin kuin huumoria koomista voidaan tutkia hyvinkin täsmäl-lisesti.

Aina koominen ei kuitenkaan ole huumoria. Koomista voidaan nähdä siellä, missä asiat poikke-avat totutusta. Naurattaa voivat myös asiat, joissa ei ole mitään koomista. Jokaisella lienee lap-suuden tuskaisia muistoja loput-tomasta nauramisesta tilanteessa, jossa se ei ole suotavaa.

– Huumori ja koominen yh-distyvät, kun maailma nyrjähtää hetkeksi paikaltaan. Tämä on kaikkien huumorin ja koomis-

Humala mennee hukkaan, jos ei sitä kukkaan nääVanhalle kansalle viina oli arvokasta. Samoin oli humala, joten humala oli näyttämisen arvoinen tila. Perinteentutkimuksen professori Seppo Knuuttila luennoi 28.10. Pohjois-Karjalan his-toriallisen yhdistyksen yleisöluennolla alkoholista ja huumorista.

Miehikkälän pitä-jässä sattui taannoin kummia. Nimismies määräsi konstaapelit erään ukon luo ratsialle tarkastamaan, oliko ukolla pontikkateh-dasta. Päästyään perille toinen viranomaisista kysäisi varovasti:- Täällä pitäisi olla pon-tikkatehdas...- Niin pitäs, niin pitäs, sanoi ukko. Mutta kun ne sanoo, että se on lai-tonta, niin en oo uskal-tanu laittaa pystyyn.

Mitä eroa on humanis-tilla ja Torikadulla?Torikatu menee Joke-lan ohi, humanisti ei.

Mikä on kohtuullista juomista?Juo, kunnes nainen näyttää kauniilta, mutta lopettaa ennen häitä.

:):)


ten suurten teorioiden yhteinen oletus.

Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen…

Yleisesti ottaen suomalaiset nauravat samankaltaisille asioille kuin eurooppalaiset yleensäkin. Siksi ei ole kovin tuloksellista pohtia, miten suomalainen huu-mori eroaa ruotsalaisesta, vaikka sitä usein huumoritutkijalta kysytäänkin. Humalahuumoriin liittyviä piirteitä on kuitenkin et-sitty ja joitain eroja löydettykin.

Matti Kuusi teki 1950-luvulla tutkimuksen, jonka mukaan espanjalaisilla on 15 sanaa tai ilmaisua kuvaamaan humalas-saoloa. Ranskalaisilla niitä on kolmisenkymmentä, englanti-laisilla lähes sata, saksankielisillä 200–300. Yleisradio teki tuolloin keruun, jonka mukaan suoma-laisilla on näitä ilmaisuja toista tuhatta. Ilmauksien lukumäärä osoittaa alkoholin ja alkoholis-min olleen yhtäällä puhutumpi aihe kuin toisaalla. Siitä on varoiteltu ja sillä on rehvasteltu: Ei tippa tapa.

Kirjallisuudessa ja elokuvassa humalahuumoria on jalostettu taiteeksi. Kännikohtauksiin törmää Nummisuutareissa, Hii-denkivellä ja Tuntemattomassa.

– Pari monumentaalista hu-malakohtausta on myös Popu-läärimusiikkia Vittulajänkältä -elokuvassa. Molemmat ovat hyviä etnografisia kuvauksia rituaalisesta yhdessäolosta ja yhdessäolojuomisesta, Knuuttila kehuu.

Vanhassa kansanhuumorissa humala on miesten huumoria, jossa on käytetty paljon energiaa humalan suunnitteluun. Itse juominen jää usein sivuseikaksi.

Knuuttila kertoo Suomen lyhimmän viinakaskun.

– Mies osti pullon ja nukahti metsään.

– Ruotsalainen kollegani ei voinut ymmärtää tuon kaskun huumoria. Suomalainen sen ymmärtää.

Ruotsalainen laulaa juoma-lauluja ja pitää hauskaa. Suo-malainen ymmärtää metsään nukahtamisen päälle.

Humalahuumorilla on kahtalai-nen luonne. Se on humaltuneit-ten oma maailma: epälooginen ja hyppelehtivä, jossa kukaan ei kuuntele toisiaan. Toisaalta huumorissa näkyy ulkopuolis-ten maailma, jossa humalaisten käytös tehdään naurettavaksi. Monesti kaskuissa kuvataan virkavallan ja päihtyneen kohtaa-mista. Usein esiintyy legendaa-rinen hyvä poliisi, joka katsoo humalaa läpi sormien ja tokaisee korkeintaan: ”Lähehän kottiis”.

Tasa-arvoistuvassa maailmassa on alettu tehdä huumoria myös naisten humalakäyttäytymisestä.

– Television Kumman kaa -sarjassa kaksi naista ryyppää harva se ilta. Suomalaisessa muunnelmassa brittien Absolu-

tely Fabulous -sarjasta tehdään hauskaa ja ilkeää parodiaa siitä, mitä miehet kuvittelevat naisten maailmasta.

Kahdesta todellisuudesta ongelma tutkijallekin

Humalatutkijat ja sosiologit ovat tähdentäneet sitä, että päihtymys etäännyttää ihmisen tietoisesta tavoitteellisesta toiminnasta. Hu-malaisesta ei ole arkisiin töihin. Toisaalta humalainen pääsee elämyksellisesti kosketuksiin joittenkin elämäntavoitteidensa kanssa.

– Tämä on toisen todellisuu-den idea. Jossain muuntuneessa tajunnan tilassa ihminen on kosketuksissa jollain tavalla todellisuuden kanssa, joka ei ole yhteensopiva arkitodellisuuden kanssa. Tämän vuoksi humalassa tehdyt suuret keksinnöt yleensä seuraavana päivänä eivät tunnu-kaan niin hyviltä kuin keksimis-hetkellä.

Huumoritutkimuksen kannalta kahden todellisuuden rakenne on ongelmallista, koska pitäisi rat-kaista mikä on todellista ja mikä ei. Myös humalassa muuttuneet tajunnantilat ovat todellisuutta.

– Maailma ei ole koskaan sellai-nen, kuin sen pitäisi olla, koska siitä ei ole edes yksimielisyyttä. Tästä syntyy huumorin ylevä piirre, koska ihminen nauraa ja itkee siitä syystä, että hän tietää millainen maailma on ja millai-nen sen pitäisi olla. Humalan kautta voi saada kosketuksen siihen, millainen maailman pitäisi olla.

Tähän pohjautuvat myös vanhat yhteiskunnalliset kaskut. Kansanhuumorin kivijalkaa ovat isännän ja rengin kohtauk-set, joissa renki nolaa isännän jollain nokkeluudella. Kaskut ovat kuitenkin realistisia, eikä niihin sisälly ajatusta maailman muuttumisesta. Renki ei ota isännän paikkaa, vaan käskyval-tasuhde palaa nolauksen jälkeen ennalleen.

Maailma ei muutu, vaikka humalassa velat ovatkin saata-via. Huumori kuitenkin auttaa sopeutumaan siihen. - pr •

Eräs laitapuolen kulkija oli istahtanut huilaa-maan puiston penkille. Hän oli ottanut miestä väkevämpää varsin reilusti, eikä tahtonut pysyä penkillä. Silloin sattui paikalle seura-kunnan rovasti, joka nuhteli miestä:- Et sinä tuollaisella menolla taivaaseen pääse!Siihen tokaisi mies:- Enhän minä taivaa-seen ole menossakaan, kunhan vain tuonne kotiin pääsisin.

Mies meni kauppaan ja pyysi viisi kiloa sokeria ja kilon hiivaa. Kauppias kysyi, että otatko muuta. Mies sanoi:- No välillä on hyvä ottaa vähän ostokos-sua.

:)


Väitöksiä

FM Pekka Auvisen kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja Ammatillisen käytännön toistajasta monipuoliseksi aluekehittäjäksi? Ammattikor-keakoulu-uudistus ja opettajan työn muutos vuosina 1992–2010. tarkastettiin 22.10.2004. Vastaväittäjänä toimi professori Kauko Hämäläi-nen, Helsingin yliopisto ja kustoksena professori Päivi Atjonen.

TL Tomi Karttusen systemaattisen teologian alaan kuuluva väitöskirja Die Polyphonie der Wirklichkeit. Erkenntnistheorie und Onto-logie in der Theologie Dietrich Bonhoeffers. tarkastettiin 22.10.2004. Vastaväittäjänä toimi professori Dr Michael Welker, Heidelbergin yliopisto ja kustoksena professori Eeva Martikai-nen.

FM Kimmo Tolosen hydrobiologian alaan kuulu-va väitöskirja Patterns in diversity and assemb-lages of lake littoral macroinvertebrates in relation to abiotic and biotic factors tarkas-

tettiin 23.10.2004. Vastaväittäjänä toimi FT Kari-Matti Vuori, tutkimusprofessori, Suomen ympäristökeskus ja Oulun yliopisto sekä kustok-sena professori Ismo J. Holopainen.

FM Jani O. Honkasen ekotoksikologian alaan kuuluva väitöskirja Ecotoxicological testing of organic chemicals on early life stages of salmonid fish at environmentally realis-tic temperatures tarkastettiin 30.10.2004. Vastaväittäjänä toimi dosentti Matti Viluksela, Kansanterveyslaitos ja kustoksena professori Jussi V.K. Kukkonen.

FM Jarkko Rutilan käyttäytymisekologian alaan kuuluva väitöskirja Brood parasitism in birds: coevolutionary adaptations in two cuckoo host systems tarkastettiiin 13.11.2004. Vastaväittäjänä toimi tutkimusprofessori Hannu Pöysä, RKTL ja kustoksena professori Heikki Roininen. •

Pekka Auvinen Tomi Karttunen Kimmo Tolonen Jani O. Honkanen Jarkko Rutila

Kuusitoista vuotta luterilaisen kirkon arkkipiispana toiminut John Vikström vieraili Joensuun yliopistossa. Teologian opiskelijoille puhuessaan hän korosti, että teologiaa ei tulisi vain lukea vaan myös opiskella. Vain kirjoja lukemalla ja tenttimällä ei voi saavuttaa samaa lopputulosta kuin teologi-sista asioista syvällisesti keskustelemalla ja niitä pohtimalla. Tietopuolisen opiskelun ohella tulisi kiinnittää huomiota erityisesti opiskelijan persoonal-lisuuden ja hengellisen elämän kehittymiseen. Vikströmin mielestä tulisi huolehtia myös siitä, että tulevat kirkon työntekijät pystyvät vuorovaiku-tukseen ympäröivän yhteiskunnan kanssa. •

Vikström kannustaa teologian opiskelijoita kontaktiin yhteiskunnan kanssa


Vähäinen virkamies

NIITÄ NÄITÄ, TAAS KERRAN

Tässä taannoin Tieteentekijöiden liitto kertoi jäsenkyselystään, jonka mukaan opettajista ja tutkijoista 74,1 % on määräaikaisissa palvelussuhteissa. Sanomalehdiltä jäi huomaamatta, että kyseessä on yhden liiton jäsenkyselyn tulos. Liiton, jonka perusjoukon muodostavat yliassistentit ja assistentit, jotka jo lainsäädännön perusteella ovat määräaikaisia. Lisäksi on laskettu yhteen kaksi täysin toisistaan poikkeavaa joukkoa. No: Joensuun yliopistossa on 361 opettajaa (norssit poislukien); heistä 188 eli hieman yli puolet oli elokuussa 2004 määräaikaisissa virkasuhteissa. Paljonhan sekin on. Kuitenkin tästä joukosta 108 on yliassistentteja ja assistentteja ja 17 hoitaa virkaa sijaisena eli heidän on oltavakin määräaikaisissa suhteissa. Jäljelle jää siten 63 muusta syystä määräaikaista – avoimen viran hoitajia ja sitten ihan oikeasti muuten vain määräaikaisia –, mikä on 17,5 % koko opettajakunnasta eli ei ihan 74,1 %:a. Mutta kuten liiton pu-heenjohtaja Antero Puhakka erään esityksensä jälkeen sanoi, kun oli esitellyt huimia prosenttilukuja: Näin ei tehdä tiedettä, vaan ay-politiikkaa. Eli se siitä.

Tulevaisuuden näkymiä pohdiskellut historian laitoksen rakastettu ja kunnioitettu johtaja, professori Jukka Korpela, Suuri Mies, arveli viime Sanansaattajassa, että mielikuvien graduttaja graduttaa todennä-köisesti kastemadonkin viidessä vuodessa maisteriksi. Ainakaan yliopiston keskusaukiolla ei ole näkynyt maisteriksi pyrkiviä kastematoja, mutta ehkä vuodenaikakin on väärä. Saapas nähdä kuinka käy, kun kevät koittaa ja haku yliopistoon on päällänsä; tiedä vaikka näkisimme kastematoarmeijan pyrkimässä historian laitokselle.

Sen sijaan se, mitä keskusaukiolla näkee, on huomattava määrä ulossylkäistyjä purukumeja kiveyksellä. Mahtaa olla mukavaa puuhaa niitä putsailla. Mahdollisen tupakointikiellon lisäksi pitäisi varmaan saada aikaan hongkongilaismallinen purukumikielto. Siinä vain saattaisi käydä niin, että professori Korpela joutuisi julkisesti aloittamaan purukumin pureskelun.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Michelsen yksityisajattelee, että yliopistojen tulisi antaa kandidaattikoulutus ilmaiseksi ja tehdä sen jälkeiset maisteriopinnot maksullisiksi – esimerkiksi 10 000 euron hintaiseksi. Ylipäätäänkin koko yliopistolaitos pitäisi hänen mielestään ulkoistaa; opetusministeriö tilaisi tutkintoja ja maksaisi niistä. Vähäisen Virkamiehen, jonka poliittinen tietoisuus on peräisin Itse Valtiaista, eli sitä ei ole ollenkaan, on vaikea sanoa, mille poliittiselle ulottuvuudelle ehdotus kuuluu, mutta se ainakin tuntuu ajavan reilusti kokoomuksen oikealta puolelta ohi. Olisi sillä ainakin se seuraus, että köyhät saisivat pysyä yliopistolaitoksen ulkopuolella, minne he luontaisesti kuuluvatkin yhtä lailla kuin naiset keittiöön. Tätä Michelsen ei tosin ehdottanut, tiedä sitten epähuomiossako vai häveliäisyyt-tään.

Tuntuu hyvin rattoisalta työskennellä niin sanotussa maakuntayliopistossa, jotka ovat joutuneet ja tulevat yhä enemmän joutumaan ahdistelun kohteeksi. Näin siitä huolimatta, että Joensuun yliopistokin tuottaa tuloksellisesti ja halvalla tutkintoja. Joidenkin mielestä hyviä tutkintoja voidaan saada aikaan vain yksityisessä yliopistossa, missä tilaajat eli opiskelusta maksavat opiskelijat vaativat hyvää opetusta. Mistä-hän ne nykyisiä yliopiston opettajia parempia opettajia ottaisivat? •

Pohjois-Karjalan matkailuelin-keino kaipaa tuotteiden kehittä-mistä sekä uusia tuotteita. Koska tuotekokonaisuudet syntyvät yk-sittäisistä tuotteista, matkailutuo-te on monen osatekijän summa. Matkailuelinkeinon ja tuotteiden kehittämiseksi alkaa Matkailu-Sampo-hanke järjestää matkailun tuotteistamiskoulutusta. Marras-kuussa järjestetään kaksi koulu-tuspäivää, joissa professori Raija Komppula Joensuun yliopiston taloustieteiden laitokselta käsit-

telee matkailun tuotteistamisen lähtökohtia. Koulutukseen osallistuu kolmisenkymmentä yrittäjää eri puolelta Pohjois-Karjalaa. Tuotteistamisosaamisen vahvistaminen on yksi Matkai-luSampo-hankkeen tavoitteista, joten tuotteistamiskoulutuksia tullaan järjestämään vuosittain.

MatkailuSampo on suunnattu matkailuyrittäjille, yritysten henkilöstölle sekä matkailualan opiskelijoille. Hanketta hallinnoi Joensuun yliopiston täydennys-

koulutuskeskus. MatkailuSampo vahvistaa matkailuyrittäjien osaa-mista koulutustilaisuuksien ja verkostomaisen tuotteistamisen avulla. Hankkeen rahoittavat Eu-roopan unionin sosiaalirahasto, Pohjois-Karjalan TE-keskuksen työvoimaosasto, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu ja alueen matkailuyrittäjät. Kokonaiskus-tannusarvio on 870 000 euroa ja se kestää helmikuuhun 2007 saakka. •

Koulutusta matkailun tuotteistamiseen


Senaatti-kiinteistöjen toimi-tusjohtaja Aulis Kohvakka (kuvassa) ja yliopistokiin-teistöjen johtaja Erkki Aho kutsuivat yliopiston, tiede-kuntien ja laitosten johtoa sekä hallituksen jäseniä ja ylioppilaskunnan edustajia keskustelemaan yliopistojen vuokrausjärjestelmästä ja tarkastelemaan toimintaym-päristön tulevaa kehitystä.

Mekrijärven tutkimus-aseman kehittämiseen 1 400 000 euroa

Itä-Suomen lääninhallitus on myöntänyt EAKR-rahoitusta 1 400 000 euroa Mekrijärven kenttätutkimuslaboratorion rakentamiseen ja varustami-seen. Rahoitus sisältää 50 000 euroa P-K:n liiton myöntämää maakunnan kehittämisrahaa. Myönnetyn rahoituksen turvin Mekrijärven tutkimus-asemalle rakennetaan n. 300 neliömetrin tutkimuskasvihuo-nekokonaisuus oheistiloineen.

Joensuun yliopistokampuksella järjestettiin perjantaina 12.11. Abi-päivät. Päivän aikana kampuksella esiteltiin itäsuomalaista korkeakou-lutusta lähes tuhannelle pohjoiskarjalaiselle lukiolaiselle.

Yliopistojen rehtorien neuvosto piti kokouksensa Joensuun yliopistossa 26.10.

Yliopiston henkilökunnalla on mahdollisuus saada edullista ja ammattitaitoista hierontaa hallintoviraston (Regian) alakerrassa. Hierojana toimii hieroja Heikki Eerikäinen. Ajanvaraukset: puh. 040 563 9217. Hieronta maksaa 10 e / 30 min. ja 17 e / 60 min.

syksyn lehdet ja intia-ilmiö · menesty nollakasvussa sailas sanoi, että ekonomistikou-lutuksen...

Documents