1

Tutkimus- ja suunnittelutoimisto Habitaatti

TIKKAKOSKEN KESKUSTA-ALUEEN

LEPAKKOKARTOITUS 2013

JA

TIKKAKOSKEN KESKUSTA-ALUEEN EKOLOGINEN VALAISTUSSUUNNITELMA 2013

Mikko Erkinaro

31012014

Tutkimus- ja suunnittelutoimisto Habitaatti Vapaudenkatu 77 B 15 40100 JYVÄSKYLÄ 0400-819459 SISÄLLYSLUETTELO

2

1. TIKKAKOSKEN KESKUSTA-ALUEEN LEPAKKOKARTOITUS 2013 1.1 JOHDANTO..................................................................................................................................................................3 1.1.1 Lepakot muuttuvassa maailmassa..........................................................................................................................3 1.1.2 Lepakot ja maisema………………………………………………………………………...................................4 1.1.3 Tutkimuksen tavoite..............................................................................................................................................4 1.2. MENETELMÄT………………………………………………………………………...............................................5 1.2.1 Tutkimusalueet......................................................................................................................................................5 1.2.2 Kartoitusmenetelmistä ja yliääni-ilmaisimen käytöstä.........................................................................................6 1.2.3 Tikkakosken keskustan ja sinne johtavien ekologisten käytävien arviointi..........................................................8 1.2.4 Säätiedot...............................................................................................................................................................10 1.3 TULOKSET…………………………………………………………………………………….…............................10 1.4 JOHTOPÄÄTÖKSET…………………………………………………………….....................................................12 1.4.1 Tikkakosken keskusta-alueen ekologinen käytäväpotentiaali.............................................................................13 1.4.2 Lepakoiden huomioonottaminen Tikkakosken keskustassa ja sen lähialueilla...................................................17 1.4.3 Tutkimuksen virhelähteet ja jatkotutkimusten tarve............................................................................................18 1.5 LÄHTEET....................................................................................................................................................................18 1.6 LIITTEET.....................................................................................................................................................................22 Taulukko 1.1 Tikkakosken lepakkokartoituksen 2013 viiden maastokäynnin yleiset säätiedot Taulukko 1.2 Yhdistetty havaintotaulukko (erillinen Word-dokumentti) 1.7 ERILLISET KUVALIITTEET ……………………………………………………....................................................24 2. TIKKAKOSKEN KESKUSTA-ALUEEN EKOLOGINEN VALAISTUSSUUNNITELMA 2013 2.1 Keinovalo ekologisena ongelmana.......................................................................................................................25 2.2 Suunnittelualueen kuvaus.....................................................................................................................................26 2.3 Suunnittelualueen valoilmastoarviointi................................................................................................................26 2.4 Valoilmastosuositukset maankäytön muutostilanteita varten...............................................................................27 2.5 LÄHTEET............................................................................................................................................................29 2.6 LIITTEET.............................................................................................................................................................31 2.7 ERILLISET KUVALIITTEET............................................................................................................................31 Kuvien 1.6 – 1.12 aineiston tallennus ja visualisointi Lotta Jaakkola, LJ Kartat 2014. Kannen kuvateksti: Yksi Tikkakosken keskusta-alueen ekologisten käytävien pullonkauloista on Tikkakoskentien, Tervaruukintien ja Lennostontien avoin ja voimallisesti valaistu risteys. 1. TIKKAKOSKEN KESKUSTA-ALUEEN LEPAKKOKARTOITUS 2013

3

1.1 JOHDANTO 1.1.1 Lepakot muuttuvassa maailmassa Lepakot eroavat muista pienikokoisista nisäkkäistä paitsi lentotaidon, myös pienemmän koon, pienemmän saalistuspaineen, pidemmän imetysajan sekä hitaamman kasvun perusteella. Lisäksi pitkäikäisyys, kotipaikkauskollisuus ja hidas lisääntyminen ovat tyypillisiä elinkierrollisia piirteitä, jotka tekevät lepakoista myös herkkiä ympäristön muutoksien aiheuttamille paineille ja asettavat ne kasvavan suojelutarpeen alaisuuteen maailmanlaajuisesti (Neuweiler 1993, Hutson ym. 2001). Tämä pienikokoisille nisäkkäille epätavallisten ominaisuuksien yhdistelmä asettaa lepakot myös omaan, kaikista muista lajeista poikkeavaan asemaan sopivimpien suojelutoimenpiteiden valinnassa ja soveltamisessa (Racey & Entwistle 2003). Lepakoiden käyttämien elinympäristöjen kartoitus ja säilyttäminen on olennainen osa niiden suojelua alati muuttuvassa ympäristössä. Lepakoiden suosimien elinalueiden löytämiseen tarvitaan kykyä tunnistaa eri ympäristöissä lentelevät lepakot laji(/-ryhmä)lleen (Vaughan ym. 1997). Maailmanlaajuisestikaan hyvin harvojen lepakkolajien elämästä tunnetaan tarkkoja yksityiskohtia, etenkään mitä tulee kannanvaihteluihin, levinneisyyteen tai muihin lajikohtaiseen suojelustatukseen vaikuttaviin seikkoihin (Racey & Entwistle 2003). Maamme lepakot ovat olleet rauhoitettuja vuoden 1923 ensimmäisestä luonnonsuojelulaistamme lähtien. Viimeaikaiset muutokset ja tarkennukset lepakoiden asemaan EU:n luontodirektiiveissä (liitteet II ja IV) sekä Suomen liittyminen EUROBATS - Euroopan lepakoiden suojelusopimukseen syyskuussa 1999 ovat tehneet nahkasiivistä ajankohtaisia eläimiä. Mainitut sopimukset (esim. EU:n luontodirektiivin liite IV) velvoittavat suojelemaan lepakoille tärkeät talvehtimis-, lisääntymis- ja levähdyspaikat, päiväpiilot, ruokailualueet sekä muuttoreitit. Lisäksi Suomen maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen (895/1999) mukaan kaavojen ympäristövaikutukset on selvitettävä yleiskaavan laatimisen yhteydessä. Suomessa on tähän mennessä tavattu kolmetoista lepakkolajia: pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), vesisiippa (Myotis daubentonii), isoviiksisiippa (Myotis brandtii), viiksisiippa (Myotis mystacinus), ripsisiippa (Myotis nattereri), lampisiippa (Myotis dasycneme), korvayökkö (Plecotus auritus), isolepakko (Nyctalus noctula), kimolepakko (Vespertilio murinus), pikkulepakko (Pipistrellus nathusii), vaivaislepakko (Pipistrellus pipistrellus), kääpiölepakko (Pipistrellus pygmaeus) ja etelänlepakko (Eptesicus serotinus). Kaikki kuuluvat pääasiassa erilaisia hyönteisiä ravintonaan käyttävään heimoon Vespertilionidae. Seitsemän lepakkolajin (pohjanlepakko, pikkulepakko, vesisiippa, isoviiksisiippa, viiksisiippa, ripsisiippa ja korvayökkö) on todettu varmasti lisääntyneen maassamme ja isolepakon lisääntymistä maamme rajojen sisäpuolella pidetään mahdollisena. Kuuden lajin (isolepakko, pikkulepakko, vaivaislepakko, kääpiölepakko, kimolepakko ja etelänlepakko) uskotaan muuttavan talveksi etelämmäksi ja loppujen jäävän maahamme talvehtimaan (Salovaara 2007, Lappalainen 2008, Dietz ym. 2009, Kyheröinen ym. 2009). Kaikki Suomessa tavattavat lepakkolajit ovat rauhoitettu luonnonsuojelulailla samoin kuin kaikki Euroopan Unionin alueella tavattavat lepakkolajit kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteisiin II ja IV(a). Lisäksi luonnonsuojelulain 49§:n mukaisesti EU:n luontodirektiivin liitteessä IV(a) mainittujen lajien lisääntymis- ja lepopaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Kolmea maassamme tavattavaa lepakkolajia koskevat kansalliset tai kansainväliset erityismääräykset. Ripsisiippa on Suomessa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (EN) ja erityistä suojelua vaativaksi lajiksi. Pikkulepakko otettiin tuoreeltaan Suomen nisäkkäiden punaiseen listaan luokituksella vaarantunut (VU). Lampisiippa kuuluu puolestaan ainoana maassamme tavatuista lepakkolajeista EU:n luontodirektiivin liitteeseen II ja Maailman luonnonsuojeluliitto IUCN on luokitellut lajin

4

silmälläpidettäväksi (NT) (Hutson ym. 2001, Temple & Terry 2007, Liukko ym. 2010). 1.1.2 Lepakot ja maisema Lepakoiden jokaöistä elämää ja vasteita ympäristömuutoksiin hallitsevat suhteet seuraavien tekijöiden välillä: elinympäristö, saalistusstrategia, siipien muoto, kaikuluotausäänten rakenne, pesäpiilosta lähtemisen ajoitus ja lajikohtainen alttius petojen, tyypillisesti pienten haukkojen, aiheuttamalle uhalle (Fenton 1986, Norberg & Rayner 1987, Speakman 1991, Jones & Rydell 1994, Duvergé ym. 2000). Eri lepakkolajien suhde elinympäristöönsä poikkeaa suurestikin toisistaan. Siipien muoto, kaikuluotausäänen rakenne, tyypilliset saalistushabitaatit, lentonopeus ja ketteryys liittyvät kiinteästi toisiinsa (Fenton 1986, Norberg & Rayner 1987, Bogdanowicz ym. 1999). Esimerkiksi pohjanlepakko on pitkillä, suipohkoilla siivillä varustettu, voimakkaita kaikuluotausääniä päästelevä nopea ja kestävä yläilmojen lentäjä. Korvayököllä taas on lyhyemmät ja pyöreämmät siivet, hiljainen kaikuluotausääni, valtavat korvat saaliseläinten kuunteluun ja hidas, mutta ketterä lentotyyli hyönteisten jahtaamiseen pinnoilta ja lehvistöstä (Baagøe 1987, Norberg & Rayner 1987). Lentokykynsä ansiosta lepakot voivat liikkua nopeasti paikasta toiseen jopa samankokoisia lintuja pienemmällä energiankäytöllä (Neuweiler 1993, Winter & von Helversen 1998). Liikkuvuus antaa lepakoille mahdollisuuden lukuisten erilaisten elinympäristöjen käyttöön esim. saalistukseen ja vähentää näin riippuvuutta tietyntyyppisestä ympäristöstä. Eri lepakkolajit tosin poikkeavat paljonkin toisistaan kyvyissään ylittää maisemarakenteellisia esteitä esim. lentonopeuden takia (Baagøe 1987, Norberg & Rayner 1987, Jones & Rydell 1994, Fenton 2003). Merkittävimmät yksittäiset elinympäristöt lepakoille ovat metsäiset alueet ja erilaisiin vesistöihin liittyvät maisemat (Hutson ym. 2001). Lepakoiden kannalta tärkeimpiä yksittäisiä maisemaelementtejä ovat ns. ekologiset käytävät eli eri maisemanosia yhdistävät rakenteet, kuten puukujat tai pensasaitarivit (Jüdes 1987, Limpens & Kapteyn 1991, Verboom 1998). Yhdistävät maisemaelementit toimivat lepakoille suunnistusapuna esim. pesäpiilon ja saalistusalueiden välillä, saalistusalueena itsessään, tuulensuojana tai pakopaikkana pedoilta (Holmes 1996, Verboom 1998). 1.1.3 Tutkimuksen tavoite Tikkakosken lepakoita on tutkittu tämänhetkisen tietämyksen mukaan aiemmin kartoitusten muodossa Tunnelinmäki III:n sekä Itärannan alueilla vuonna 2011 (Erkinaro 2011a, b). Käsillä olevalla lepakkokartoituksella pyrittiin saamaan ennakoivaa tietoa Tikkakosken keskustan asemakaava-alueen lepakoiden elämästä. Tavoitteena oli selvittää tarkemmin selvitysalueen lepakkolajisto, niiden suosimat (ruokailu-)alueet ja käytetyimmät sekä säilyttämisen arvoiset maisemaelementit. Lisäksi kiinnitettiin erityistä huomiota Tikkakosken keskusta-alueelle ja sieltä poispäin johtavien mahdollisten ekologisten käytävien hahmottamiseen sekä käyttöön ja merkitykseen lepakoiden kannalta. Kartoitustyö suoritettiin viidellä kolmen yön käynnillä toukokuun lopun ja lokakuun alun välillä lepakoiden vuodenkierron piirteitä noudatellen viikoilla 21 ja 22 (24. ja 26.-27.5.2013), viikolla 24 (14.-16.6.2013), viikoilla 30 ja 31 (26., 29. ja 31.7.2013), viikolla 35 (27.-29.8.2013) ja viikolla 41 (9.-11.10.2013).

5

Kuva 1.1 Tikkakosken keskusta-alueen erityisaluerajaukset (E1-E4) sekä kartoitusalueelle sijoittuvat valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen rajaukset (RKY 2009), Luonetjärven kasarmialue (LK ) ja Tikkakosken sotatarviketeollisuuden alueet (TS). 1.2. MENETELMÄT 1.2.1 Tutkimusalueet Tässä lepakkoselvityksessä tutkittuun alueeseen sisältyy Tikkakosken keskustan asemakaavan suunnittelualue ympäristöineen. Varsinainen tutkimuksellinen ydin rajautuu vanhaan keskustaan Autiojoen ympärille. Lisäksi taajama-alueen rajoja laajemmaksi ekologiseksi varoalueeksi muodostui eteläsuunnassa luontevasti Valtatie 4:n, Tikantien, Autiokankaantien sekä Tikkakoskentien rajaama kokonaisuus, jonka sisään mahtui alueita myös tiiviimmän rakennuskannan ulkopuolelta. Pohjoissuunnan rajoina toimivat Luonetjärven lounaiset ja eteläiset rannat, joskin kartta- ja aineistoarvioinnit ulottuivat myös Itärannan puolelle (ks. kuvat 1.8-1.12). Selvitysalueen maisemallisten tunnuspiirteiden perusteella lepakkokartoitus suoritettiin pääosin kävelemällä ja sopivia osuuksia täydennettiin autohavainnoinnilla. Kartoitusalueella sijaitsee kaksi valtakunnallisesti merkittävää rakennetun kulttuuriympäristön rajausta (RKY 2009). Tutkimusalueen luoteiskulmassa sijaitsee Luonetjärven kasarmialue (LK) ja keskusta-alueen pohjoisosassa puolestaan Tikkakosken sotatarviketeollisuuden alueet (TS) (ks. kuva 1.1). Keskusta-alueella tai sen läheisyydessä sijaitseviin neljään aluerajaukseen (E1-E4) kiinnitettiin erityistä huomiota. Nämä alueet sijaitsivat Oskarinkadun pohjoispäässä (E1), Silvolantien itäpäässä (E2), Koulukeskuksen koillispuolella (E3) sekä Luonetjärventien pohjoispuolella, Länsirannan varuskunnan ja keskusta-alueen infrastruktuurin välissä (E4) (ks. kuva 1.1) Kartoitusalueen elinympäristöt vaihtelevat pohjoisosan isohkosta Luonetjärvestä ja kuivasta sekä harjanteisesta männikkömaisemasta ja kosteammista kuusi- ja koivunotkelmista etelä- ja itäosien vaihtelevaan maalaismaisemaan ja peltoaukeisiin. Väliin jäävät tiiviimmän rakentamisen keskusta-alue, luoteesta kaakkoon kulkeva lampien ketju sekä kartoitusalueen läpi sen keskiosissa luikerteva ja Luonetjärvestä vetensä saava Autiojokilaakso omine pienvesistöineen.

6

1.2.2 Kartoitusmenetelmistä ja yliääni-ilmaisimen käytöstä Kartoitus kävellen Poluilla, teillä, reunoissa, rakennetulla alueella, metsiköissä ja rannoilla käytettiin kävellen tehtävää kartoitusta de Jongia ja Ahlénia (1996) soveltaen. Näillä alueilla (keltainen viiva, ks. kuva 1.6) vierailtiin kävelemällä rauhallisesti yliääni-ilmaisimella (Pettersson D240x) lepakoita kuunnellen ja kirjaten kaikki havainnot (pohjanlepakko [En] = violetti, vesisiippa [Md] = keltainen piste, määrittämätön siippalaji [Msp] = fosforinvihreä piste sekä korvayökkö [Pa] = tummansininen piste) GPS-koordinaatteineen (Garmin GPS60 Csx) ja lisätietoineen karttapohjalle ja havaintolomakkeelle välittömästi äänihavainnon jälkeen ja samalla epäselvät havainnot pyrittiin äänittämään digitallentimelle (Roland R-05) myöhempää analyysia varten. Mahdollisuuden tarjoutuessa käytettiin 5000 lumenin LED-lamppua lentohavaintojen tekemiseen. Kuulon- ja näönvaraiset äänianalyysit mittauksineen suoritettiin Audacity 2.0.0 (Audacity Team 1999-2012) freeware-ohjelmalla.

Kuva 1.2 Kolmen itsetallentavan detektoriyksikön (D1, D2 ja D3) sijoituspaikat Tikkakosken lepakkokartoituksen 2013 aikana.

7

Kartoitus autolla Lepakoiden esiintymisen arviointiin käytettiin de Jongin ja Ahlénin (1996) autokartoitusmenetelmää sovellettuna nopeudeltaan myös hiljaisempien ja hitaammin lentävien lajien, kuten siippojen kuunteluun. Autokartoitusmenetelmä sopii nopean ja suurpiirteisen katsauksen luomiseen paikalliseen lepakkolajistoon ja niiden alueellisiin runsaussuhteisiin. Koska eri lepakkolajien kuuluvuusalueet poikkeavat lajikohtaisesta äänen intensiteetistä riippuen suurestikin, laskettiin auton kulkunopeutta yleisen melutason pitämiseksi kurissa 40-50 km/h:sta 10-20 km/h:iin. Kaikki kartoitusalueiden selväpiirteisimmät ja saavutettavissa olevat henkilöautolle kulkukelpoiset tiet (keltainen viiva, ks. kuva 1.6) käytiin ensimmäisellä ja toisella kartoituskäynnillä läpi ajamalla autolla hitaasti (10-20 km/h) ja yliääni-ilmaisimella (Pettersson D240x) kuljettajan ikkunasta lepakoita kuunnellen ja kirjaten kaikki havainnot (pohjanlepakko [En] = violetti, vesisiippa [Md] = keltainen piste, määrittämätön siippalaji [Msp] = fosforinvihreä piste sekä korvayökkö [Pa] = tummansininen piste) GPS-koordinaatteineen (Garmin GPS60 Csx) ja lisätietoineen karttapohjalle ja havaintolomakkeelle välittömästi äänihavainnon jälkeen. Samalla epäselvät havainnot pyrittiin äänittämään digitallentimelle (Roland R-05) myöhempää analyysia varten (ks. taulukko 1.2). Mahdollisuuden tarjoutuessa käytettiin 5000 lumenin LED-lamppua lentohavaintojen tekemiseen. Kuulon- ja näönvaraiset äänianalyysit mittauksineen suoritettiin Audacity 2.0.0 (Audacity Team 1999-2012) freeware-ohjelmalla.

Kuva 1.4 Tikkakosken lepakkokartoituksen 2013 havainnot (hav) ja yksilömäärät (yks) maastokäynneittäin. (En = pohjanlepakko, Md = vesisiippa, Msp = tunnistamaton siippalaji, Pa = korvayökkö) (n=100) Havainnointi yliääni-ilmaisimen avulla Valtaosa lepakoiden ääntelystä sijoittuu yliäänten, eli äänenkorkeudeltaan yli 20 kHz:n alueelle. Koska ihmisen kuulokyky päättyy tavallisesti 20 kHz:iin, on lepakoiden havainnointiin käytettävä apuvälinettä, joka tuo muuten liian korkeat äänet kuuluvillemme. Yliääni-ilmaisin eli lepakkodetektori rekisteröi sisään tulevan äänen, vertaa sitä ennakolta valittuun äänenkorkeusalueeseen ja tuottaa taajuudeltaan lasketun, ihmisen kuuloalueelle mahtuvan äänen kaiuttimen tai kuulokkeiden kautta ulos (esim. Hägerås 2002).

1. käynti 2. käynti 3. käynti 4. käynti 5. käynti yhteensä0

20

40

60

80

100

120

140

En hav En yks Md hav Md yks Msp hav Msp yks Pa hav Pa yks yhteensä hav yhteensä yks

8

Lepakoiden kartoitus yliääni-ilmaisimen avulla perustuu siihen, että eri lajit päästävät erilaisia ääniä, jotka poikkeavat yleensä lajikohtaisesti toisistaan äänenkorkeudeltaan, rytmiltään tai intensiteetiltään. Tarkasti kuuntelemalla ja myöhemmin nauhoitettuja ääniä tietokoneella analysoimalla sekä vertailuäänten avulla useimmat lajit ja lajiryhmät voidaan erottaa toisistaan melkoisella varmuudella (Barataud 2001, Ahlén 2004, Limpens & Roschen 2005, Parsons & Szewczak 2009, Skiba 2009, Barataud 2012, Hundt 2012, Russ 2012). Yökausihavainnointi itsetallentavien lepakkodetektoreiden avulla Tikkakosken selvitysalueella käytettiin lepakoiden havainnointiin kädessä pidettävän detektorin lisäksi maastoon sijoitettavia, itsetallentavia Song Meter- lepakkodetektoriyksiköitä (SM2BAT, Wildlife Acoustics Inc., 2011). Itsetallentavat detektoriyksiköt sijoitettiin yökausiksi maisemaelementeiltään sopiviksi katsottuihin kohteisiin, jotka tunnistettiin karttatyöskentelyn perusteella mahdollisten ekologisten käytävien pullonkaula-alueiksi. Detektoriyksiköiden sijoituspaikkoina olivat Myllylammen NW-puoli (D1, 16.6., 29.7., 31.7., 27.-29.8. ja 9.-11.10), Myllylammen SE-puoli (D2, 29.7., 31.7., 27.-29.8., ja 9.-11.10) sekä Liinalammen NW-puoli (D3, 29.7., 31.7., 27.-29.8., ja 9.-11.10) (valkoiset D1, D2 ja D3, ks. kuva 1.2 ja keltaiset tähdet kuvassa 1.x). Tallennettu ääniaineisto analysoitiin Song Scope- äänianalyysiohjelmalla (versio 4.0, Wildlife Acoustics Inc., 2011). Lepakkohavaintojen määrät laskettiin ohilentoina jokaista 15 minuutin äänitysjaksoa kohti (”bat pass”, esim. Thomas & West 1989) (ks. taulukot 1.3-1.11).

Kuva 1.5 Tikkakosken lepakkokartoituksen 2013 havainnot eri valaistusympäristöissä (ks. taulukko 1.2). (En = pohjanlepakko, Md = vesisiippa, Msp = tunnistamaton siippalaji, Pa = korvayökkö) (n=100) 1.2.3 Tikkakosken keskustan ja sinne johtavien ekologisten käytävien arviointi Kartoitusalueen ekologisten käytävien arvioinnilla pyrittiin saamaan täsmentäviä tietoja Tikkakosken asemakaava-alueen tulevia maankäytön tarpeita varten. Tavoitteena oli selvittää tarkemmin selkeimmät lepakoille soveltuvat ekologiset pääkäytävät mahdollisine sivukäytävineen niin itä-länsi- kuin pohjois-eteläsuunnassakin. Samalla pyrittiin tunnistamaan käytävien ongelmallisimmat kohdat nykyisessä maankäyttötilanteessa ja antamaan suuntaviivoja tulevia muutostilanteita ajatellen. Lisäksi arvioitiin kartoitusalueen tärkeimpien kulkuväylien estevaikutuksia. Tarkastelun tuloksista saatiin ennakoivaa tietoa ja sen perusteella voidaan tunnistaa alueellisia ongelmakohtia tulevien päätösten ja toimenpiteiden pohjaksi. Koska maamme

Hg Na Hg läh Na läh Na/Hg läh Hg haja Na haja pimeä0

5

10

15

20

25

30

35

En Md Msp Pa

9

lepakkolajien elintavat ja sopeutumiskyky muuttuviin olosuhteisiin vaihtelevat suurestikin ja ne kokevat erikoistuneisuutensa takia elinympäristönsä maisemaelementit hyvin eri tavoin, ekologinen käytäväpotentiaali määriteltiin vaateliaampien lepakkolajien, kuten siippojen ja korvayökön elinympäristövaatimusten mukaisesti. Lepakoiden esiintymistiheyden kuvaamiseksi käytettiin Kernel-tiheyspintafunktiota (Heatmap, kuva 1.7). Menetelmässä jokainen havaintopiste korvataan kernel-funktiolla, jonka arvo on suurin havainnon kohdalla ja pienenee mentäessä kauemmas. Lisäksi hakusäteeksi määritettiin 200 m. Saadut arvot summattiin yhteen ja näin saatiin yhtenäinen tiheyspinta. Menetelmällä saadaan yleiskuva ilmiön käyttäytymisestä ja voidaan visuaalisella tarkastelulla tunnistaa selkeitä tihentymiä. (Longley ym. 2005). Havaintoaineistojen tallentamiseen ja visualisoimiseen käytettiin avoimen lähdekoodin QGIS 2.0 paikkatieto-ohjelmistoa (2013, http://qgis.org, aineiston käsittely LJ Kartat 2014). Ekologisten yhteyksien ja niiden toiminnallisuuden arviointi Koko kartoitusalueen ekologiset yhteydet ja niiden toiminnallisuus arvioitiin kartta- ja ilmakuvatyöskentelyn, kohteissa käyntien sekä kartoituksen yhteydessä saatujen lepakkohavaintojen avulla. Havaintojen ja kerätyn aineiston perusteella yhteyksien toiminnallisuus jaettiin kahteen luokkaan: toimiva ja todennäköinen yhteys. Ilmakuvassa toimivien yhteyksien tunnusväri on vaaleanvihreä ja todennäköisten yhteyksien kellanvihreä (ks. kuva 1.8). Kulkuväylien estevaikutusten arviointi sekä risteysalueiden tunnistaminen Kartoitusalueen eritasoisten kulkuväylien estevaikutuksia (Väre & Krisp 2005) arvioitiin kartta- ja ilmakuvatyöskentelyn, kohteissa käynnin sekä kartoituksen yhteydessä saatujen lepakkohavaintojen perusteella. Kulkuväylien koot ja käyttötyypit vaihtelivat suuresti ja siten mittakaava ulottui aina Valtatie 4:stä ulkoilureitteihin ja rakennusmassoja yhdistäviin metsäpolkuihin asti. Voimajohtolinjat jätettiin tämän arvioinnin ulkopuolelle. Kulkuväylien arvioinnin painopiste oli Tikkakosken keskusta-alueella ja sen välittömässä läheisyydessä, vaikka myös esim. Kuikantie ja Valtatie 4 kuuluivat arvioinnin kohteina olleisiin kulkureitteihin. Estevaikutukset jaettiin kolmeen luokkaan kulkuväylän mittasuhteiden, sitä ympäröivän maiseman erityispiirteiden sekä paikallisen valoilmaston perusteella: kulkuväylät ilman estevaikutuksia (tummanvihreä), kulkuväylät, joilla on havaittavissa sekä estevaikutuksellisia osuuksia että estevaikutuksettomia osuuksia (ruskea) sekä täydellisen estevaikutuksen muodostavat kulkuväylät (tummanpunainen) (ks. kuva 1.9). Kulkuväylien joko toinen toistensa kanssa tai ekologisten käytävien kanssa muodostamat risteysalueet tai solmukohdat ja pullonkaula-alueet tunnistettiin em. kulkuväylien estevaikutusten arvioinnin yhteydessä. Risteysalueet jaettiin kolmeen luokkaan risteävien toiminnallisten linjojen estevaikutusluokan sekä toiminnallisuuden perusteella: ongelmaton risteys (OX, vaaleansininen), mahdollisesti sekä ongelmallinen että ongelmaton risteys eli solmukohta (SX, oranssi) ja kokonaan toimimaton risteys eli pullonkaula-alue (PX, kirkkaanpunainen) (ks. kuva 1.10). Sopivimpien elinympäristöalueiden ja ekologisten yhteyksien puskurivyöhykkeiden tunnistaminen Lepakoille sopivimmat elinympäristöt tai elinympäristöaluekokonaisuudet sekä näiden vaatimien puskurivyöhykkeiden tunnistamiseen käytettiin karttoja, ilmakuvia, kartoituksesta saatuja lepakkohavaintoja, kohteissa käyntien kokemuksia sekä sijaintitietoja arvioiduista ekologisista yhteyksistä että kulkuväylien estevaikutuksista. Elinympäristöalueiden ohella kerätyn aineiston ja havaintojen perusteella tunnistettiin myös rakentamiselle soveliaita alueita. Sopivat elinympäristöalueet ja niihin liitettävät puskurivyöhykkeet jaettiin kolmeen luokkaan: epäsopiviin elinympäristöihin (tummanpunainen), mahdollisiin elinympäristöihin (oranssi) sekä sopiviin

10

elinympäristöihin (tummanvihreä) (ks. kuva 1.11). Ekologisten yhteyksien vaatimien puskurivyöhykkeiden (vaaleanvihreä viiva) ja sopivien elinympäristöjen tunnistamisen kautta löydetyt rakentamiselle sallitut alueet (sininen merkkiväri) piirrettiin selvyyden vuoksi samaan erilliseen kuvaan (ks. kuva 1.12). 1.2.4 Säätiedot Aika- ja lajihavaintotietojen lisäksi kartoitusalueen yleistasoiset säätiedot kirjattiin ylös jokaisen havainnointikerran alussa ja lopussa (Skywatch Atmos). Säämuuttujista huomioitiin lämpötila °C, pilvisyys asteikolla 1/8 (taivas selkeä) – 8/8 (pilvessä), tuulen voimakkuus aistinvaraisesti asteikolla 0/5 (tyyni) – 5/5 (kova tuuli), tuulimittarin arvo (m/s), sademäärä asteikolla 0/3 (ei sadetta) – 3/3 (kova sade) sekä kosteusmittarin arvo (RH%) ja aistinvarainen kosteusluokka-arvio (kuiva, kostea, märkä, huurre, kaste). Lisäksi jokaisen erillisen lepakkohavainnon yhteydessä kirjattiin myös olennaiset lyhyen aikavälin säämuutokset (ks. taulukot 1.1 ja 1.2).

Kuva 1.6 Tikkakosken lepakkokartoituksen 2013 havaintomerkinnät eri elinympäristöissä (ks. taulukko 1.2). (En = pohjanlepakko, Md = vesisiippa, Msp = tunnistamaton siippalaji, Pa = korvayökkö) (n≠100) 1.3. TULOKSET Tikkakosken lepakkokartoituksen 2013 aikana saatiin kädessä pidettävällä detektorilla yhteensä 100 havaintoa vähintään 126 lepakkoyksilöstä. Pohjanlepakoista (En) saatiin yhteensä 30 havaintoa, vesisiipoista (Md) 38 havaintoa, tunnistamattomaksi jääneistä siippalajeista (Msp) 30 havaintoa sekä lisäksi kaksi korvayökköhavaintoa (Pa) (ks. kuva 1.3, taulukko 1.2). Selvitysalueen havaintomäärät olivat korkeimmillaan (46 hav.) kolmannen maastokäynnin aikana heinäkuun lopussa. Neljäs maastokäynti elokuun lopulla oli toiseksi rikkain havaintomääriltään (25 hav.). Ensimmäisellä maastokäynnillä toukokuun lopulla havaintomäärät olivat suuremmat kuin toisella käynnillä kesäkuun puolessavälissä (18 hav. vs. 11 hav.). Viimeisellä maastokäynnillä ei havaittu ainoatakaan lepakkoa (ks. kuva 1.3 ja taulukko 1.2). Vesisiippojen selkeä johto-osuus kaikista havainnoista viittaa alueen verisuonen, Autiojoen vahvaan läsnäoloon sekä Luonetjärven läheisyyteen. Tasaväkinen tulos pohjanlepakoiden ja tunnistamattomien siippjen kesken kertoo puolestaan selvitysalueen monipuolisesta elinympäristövalikoimasta. Kahden korvayökön riemastuttava eksyminen havaintoaineistoon tukee

En Md Msp Pa yhteensä0

10

20

30

40

50

60

tie, risteysvesistörantametsäpiha-alueetpuistotpolutsillatreuna, aukioranta läh.

11

edellistä näkökulmaa ja molemmat havainnot tehtiin lajille tyypillisesti ihmistoiminnan läheisyydessä (Md 38 vs. En 30 vs. Msp 30 vs. Pa 2). Yleensä ottaen havainnot painottuivat vesistöjen läheisyyteen sekä kaikkein tiiviimmän keskustarakenteen ulkopuolelle (ks. kuvat 1.6 ja 1.7). Tarkasteltaessa kaikkien kartoituksen aikana havaittujen lepakoiden elinympäristövalintoja havaintolomakkeelle kirjattujen muistiinpanojen perusteella, huomataan että metsäalueet vetivät lepakoita määrällisesti eniten puoleensa. Seuraavaksi suosituimpina elinympäristöinä olivat tasaväkisesti tiet ja risteykset sekä piha-alueet tai niiden lähistöt. Seuraaviksi kirivät ehkä yllättäen puistot ja polut. Lepakoille ja etenkin vesisiipoille niin tärkeät rannat ja vesistöt hävisivät erikseen kaikille edellisille suosituimmuudessa, mutta olisivat tulleet yhdistettyinä kirkkaasti toiseksi metsien jälkeen. Mikäli viimeistä edellistä paikkaa pitäneen siltaympäristön pisteet yhdistettäisiin rantojen ja vesistöjen kanssa, vaihtuisi metsäalueiden ykkösasema kakkoseksi. Elinympäristötyyppien suosiolistan peräpäätä pitivät yllättäen yleensä lepakoiden muualla suosimat reunat ja aukiot (ks. kuva 1.5). Valaistuista ympäristöistä tai niiden välittömästä läheisyydestä saatiin yhteensä enemmän pohjanlepakkohavaintoja (En) (17 kpl vs. 13 kpl) ja yli puolet siippahavainnoistakin (Msp) (12 kpl vs. 19 kpl) verrattuna pimeissä elinympäristöissä tehtyihin havaintoihin. Vesisiipoista (Md) saatiin pimeistä elinympäristöistä reilut viisi kertaa enemmän havaintoja (31 kpl vs. 6 kpl) valaistuihin verrattuna. Tikkakosken kartoitusaineiston molemmat korvayökköhavainnot (Pa) saatiin pimeistä ja suojaisista elinympäristöistä (ks. kuva 1.4, taulukko 1.2). Tikkakosken lepakkokartoituksen 2013 perushavaintotiedot Ensimmäisellä kartoituskäynnillä (viikoilla 21-22/2013) Tikkakosken selvitysalueelta saatiin 18 lepakkohavaintoa vähintään 22 yksilöstä. Pohjanlepakoista (En) saatiin 9 havaintoa, vesisiipoista (Md) 5 havaintoa sekä siippatyypin lepakoista (Msp) 4 havaintoa (ks. kuva 1.3, taulukko 1.2). Toisen kartoituskäynnin aikana (viikolla 24/2013) selvitysalueelta saatiin 11 lepakkohavaintoa vähintään 18 yksilöstä. Vesisiipoista (Md) 9 ja siippatyypin lepakoista (Msp) kaksi havaintoa (ks. kuva 1.3, taulukko 1.2). Kolmannella kartoituskäynnillä (viikolla 30-31/2013) selvitysalueelta saatiin 46 lepakkohavaintoa vähintään 55 yksilöstä. Pohjanlepakoista (En) saatiin 15 havaintoa, vesisiipoista (Md) 12 havaintoa, siippatyypin lepakoista (Msp) 18 havaintoa sekä yksi ainoa korvayökköhavainto (Pa) (ks. kuva 1.3, taulukko 1.2). Neljännellä kartoituskäynnillä (viikolla 35/2013) selvitysalueelta saatiin 25 lepakkohavaintoa vähintään 31 yksilöstä. Pohjanlepakoista (En) saatiin 6 havaintoa, vesisiipoista (Md) 12 havaintoa, siippatyypin lepakoista (Msp) 6 havaintoa sekä yksittäinen korvayökköhavainto (Pa) (ks. kuva 1.3, taulukko 1.2). Viidennellä kartoituskäynnillä (viikolla 41/2013) ei saatu yhtään lepakkohavaintoa (ks. kuva 1.3). Itsetallentavien lepakkodetektoreiden yökausihavainnoinnin tulokset Tikkakosken lepakkokartoituksessa käytetyt kolme itsetallentavaa detektoriyksikköä (D1, D2 ja D3) nauhoittivat runsaasti ääniaineistoa. Myllylammen luoteispuolelta (D1) saatiin 206 Gb:n verran äänitiedostoja, Myllylammen kaakkoispuolelta (D2) saatiin 155 Gb:n verran ja Liinalammen luoteispuolelta (D3) saatiin 157 Gb:n verran äänitiedostoja (ks. kuva 1.2 ja taulukot 1.3-1.11).

12

Kaikki detektoriyksiköt rekisteröivät yhteensä 1623 lepakoiden ohilentoa 9 äänitysyön aikana. Pohjanlepakoiden (En) ohilentoja tallennettiin yhteensä 512 ja siippatyypin lepakoiden (Msp) ohilentoja 1111 kappaletta. Detektoriyksikkökohtaiset kokonaistallennusmäärät ja lajisuhteet vaihtelivat suuresti ja niinpä D1 tallensi 268 pohjanlepakoiden (En) ohilentoa ja 59 siippatyypin lepakoiden (Msp) ohilentoa kun taas D3 tallensi 129 pohjanlepakoiden (En) ohilentoa ja 894 siippatyypin lepakoiden (Msp) ohilentoa. D2 asettui lajisuhteiltaan edellisten väliin keräten yhteensä 115 pohjanlepakoiden (En) ohilentoa ja 158 siippatyypin (Msp) ohilentoa. Havaintomäärien käyntikohtaisten kokonaismäärien vaihtelut olivat maltillisia, joskin peräkkäisten öiden äänitysmäärät poikkesivat rajusti toisistaan. Ensimmäisenä äänitysyönä 16.-17.6.2013 ei saatu kuin yksi siippatyypin (Msp) lepakkohavainto. Kolmelta viimeiseltä äänitysyöltä ei myöskään saatu kuin yksi siippatyypin (Msp) lepakkohavainto kolmiöisen äänitysjakson ensimmäisenä yönä 9.-10.10.2013 (ks. taulukot 1.3-1.11). Äänityspaikoilla D1 ja D2 pohjanlepakoiden (En) ja siippatyypin lepakoiden (Msp) yökohtaiset lukusuhteet vaihtelivat vuorovedoin, mutta detektoriyksikkö D3 tallensi kaikkina äänitysöinä enemmän siippatyypin (Msp) lepakoita kuin pohjanlepakoita (En) ja kahtena yönä jopa pelkästään siippatyypin lepakoita (Msp). Yökohtaiset äänitysmäärät vaihtelivat yksittäisistä ohilennoista aina 265:een ohilentoon yötä kohti. Detektoriyksiköiden yökohtaiset kokonaisäänitysmäärät eivät noudattaneet minkäänlaista vuodenaikaan liittyvää suuntausta, vaikka romahtivatkin viimeisen kenttäkäynnin kunniaksi yhteen ainoaan siippatyypin (Msp) lepakkohavaintoon. Yökohtaisia äänityksiä vertaillessa ei voida myöskään tunnistaa erityisiä yön eri aikoihin liittyviä sidonnaisuuksia (parveilu, ilta-/aamulento jne.) kertyneiden ohilentoäänitysten suhteen (ks. taulukot 1.3-1.11). Tikkakosken keskustan erityisalueiden lepakkohavainnot Keskusta-alueen neljän erityisalueen (E1-E4) suosio lepakoiden suhteen vaihteli jonkin verran, vaikka toisaalta alueiden pinta-alaerotkin olivat suuret (ks. kuva 1.1). Eniten lepakkohavaintoja saatiin alueelta E3 (9 havaintoa) ja sitä seurasivat E4 (5 havaintoa), E1 (3 havaintoa) ja E2 (2 havaintoa) (ks. kuva 1.6 ja taulukko 1.2). Alueelta E3 saatiin kaksi pohjanlepakkohavaintoa (En), kaksi vesisiippahavaintoa (Md), neljä tunnistamatonta siippahavaintoa (Msp) sekä yksi korvayökköhavainto (Pa). Eniten lepakkohavaintoja saatiin III kartoituskäynnin aikana (5 kpl). Muut havainnot saatiin IV kartoituskäynnin (3 kpl) ja I kartoituskäynnin (1 kpl) aikana (ks. kuva 1.6 ja taulukko 1.2). Alueelta E4 saatiin neljä tunnistamatonta siippahavaintoa (Msp) sekä yksi pohjanlepakkohavainto (En). Neljä havainnoista saatiin III kartoituskäynnin ja yksi havainto IV karotituskäynnin aikana(ks. kuva 1.6 ja taulukko 1.2) . Alueelta E1 saatiin kolme tunnistamatonta siippahavaintoa (Msp). Kaikki havainnot saatiin eri kartoituskäynneillä (I, III ja IV) (ks. kuva 1.6 ja taulukko 1.2) . Alueelta E2 saatiin kaksi pohjanlepakkohavaintoa (En). Molemmat saatiin IV kartoituskäynnillä(ks. kuva 1.6 ja taulukko 1.2) . 1.4. JOHTOPÄÄTÖKSET Eri lepakkolajit suhtautuvat maankäytön muutoksiin ja niiden mittakaavoihin toisistaan poikkeavalla tavalla. Meillä tavattavista lajeista pohjanlepakko ja vesisiippa ovat hämmästyttävän sopeutuvaisia muuttuviin olosuhteisiin. Pohjanlepakko lentää korkealla ja nopeasti ja vesisiippa pitkin vesiväyliä, eivätkä ne siten ole samassa määrin riippuvaisia esim. sulkeutuneen

13

kasvillisuuden tarjoamasta suojasta, kuten pienipiirteisemmässä elinpiirissä viihtyvät lajit, kuten viiksisiipat, korvayökkö ja ripsisiippa. Nämä lajit ovat vaateliaampia elinympäristönsä suhteen ja lentokykynsä, suosimiensa saalislajien sekä kaikuluotausääntensä rakenteen takia ne kärsivät selvästi enemmän maiseman radikaaleista muutoksista (ekologisten käytävien poistuminen, metsärakenteen muuttuminen yksitoikkoisemmaksi, avonaisen maiseman eli turvattoman elinympäristön suhteellinen lisääntyminen) (Baagøe 1987, Mayle 1990). Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan metsäalan vähenemisestä ja kaupunkirakenteen suhteellisesta lisääntymisestä kärsivät eniten juuri vaateliaammat, pienipiirteiseen elinympäristöön sopeutuneet lepakkolajit (Duchamp & Swihart 2008). Kaikkia lepakoita koskettavia muutoksia ovat myös sopivien piilopaikkojen väheneminen esim. vanhojen, lepakkoystävällisten rakennusten muodossa (erityisesti poikaspiilot ja talvehtimistilat sekä vaellusreittien ympäristöt), vanhojen, onttojen kolopuiden kaataminen metsissä ja asutuksen piirissä, sopivien elinympäristöjen katoaminen asutuspaineen takia, sekä maiseman pirstoutumisesta johtuva populaatioiden eristyminen ja lentoreittien katkeaminen (Klausnitzer 1987, Hutson ym. 2001). Maisemia pirstovien teiden lukuisten muiden ekologisten vaikutusten ohella ne vaikuttavat ratkaisevasti myös paikallisten lepakoiden elämään etenkin autoliikenteen ja kulkuväylien valaisemisen kautta (Limpens ym. 2005, Coffin 2007). Liikenne koituu valtaosin juuri hitaasti ja matalalla lentävien lepakoiden kohtaloksi ja juuri niissä kohdissa, joissa lineaariset maisemaelementit, kuten tielinja, puurivi tai metsänreuna kohtaavat (Kiefer ym. 1995, Lesiński 2007, 2008). Pohjoisilla leveyspiireillä yleisimmin ihmisperäisiin rakenteisiin sijoittuvat parveilu- ja talvipiilot, joihin johtavat ekologiset käytävät tulisi turvata, ovat varmistuneet viimeaikaisissa tutkimuksissa erittäin tärkeiksi paikoiksi lepakkopopulaatioiden välisten perintötekijöiden vaihdon kannalta (Kerth ym. 2003, Parsons ym. 2003, Veith ym. 2004, Furmankiewicz & Altringham 2007, Bogdanowicz ym. 2012) Uuden rakentamisen yhteydessä elinympäristöjen säilyminen lepakoiden kannalta mahdollisimman suotuisana voidaan ottaa monella tavalla huomioon. Nykymaailmassa merkittävä lepakoita karkottava tekijä (elinympäristön ja pesäpaikkojen konkreettisen tuhoutumisen sekä hengenvaarallisen liikenteen lisäksi) on valaistuksen huolimaton käyttö. Varsin pienillä muutoksilla valokeilojen suuntauksissa ja varjostimien käytössä kaikenlaiset katulamput ja muut pihavalaisimet voidaan saada valaisemaan haluttuja kohteita, eikä koko seutukuntaa kerrallaan. Näin monien lepakoiden (etenkin siipat ja korvayökkö) turvallisuudentunne muuten suotuisissa elinympäristöissä kasvaisi ratkaisevasti. Siten myös valaiseminen ja etenkin valaistut, suurikokoiset tielinjat tai piha-alueet voivat nousta huomattavaksi estevaikutukseksi lepakoiden liikkeille maisemaelementtien ja elinympäristöjen välillä. Akuutteja keinoja näiden ongelmien hoitoon ovat esim. valaisemattomat alikulkusillat, teiden yli kurottuva kasvillisuus ja siltojen valaisemattomat ”hämäräsuojavyöhykkeet” (Bach ym. 2004, Limpens ym. 2005). Jos teiden, asutuksen tai teollisuusalueiden yhteyteen vaadittavat valaistusjärjestelmät tunkeutuvat liian syvälle lepakoiden lentoreitteinä toimivien viherkäytävien tai saalistusalueiden sisäosiin saakka, on odotettavissa ainakin siippatyypin lepakoiden katoaminen selvitysalueelta (esim. Rydell 1992). Uusia rakennuksia ja rakennuskantaa suunnitellessa ja toteutettaessa tulisi ottaa myös huomioon paikallisen valoilmaston säilyminen mahdollisimman lähellä alkuperäistä. Keinovalojen, kuten katulamppujen ja valonheitinten tiedetään vaikuttavan kielteisesti useiden eliöryhmien elämään (Rich & Longcore 2006). Tulilinjalla ovat myös lepakot, joiden saalistusalueiden, lentokäytävien ja yleensäkin elinympäristön käyttöön, vuorokausirytmeihin sekä pedoilta suojautumiseen keinovalojen tiedetään vaikuttavan sekä suorien että kokeellisten havaintojen perusteella (Limpens ym. 2005, Rydell 2006, Kuijper ym. 2008, Stone ym. 2009). 1.4.1 Tikkakosken keskusta-alueen ekologinen käytäväpotentiaali

14

Luontaisten elinympäristöjen tuhoutuessa ja pirstoutuessa vinhaa vauhtia ekologiset käytävät ovat nousseet viime vuosikymmeninä suureen rooliin eliölajiston suojelua koskevassa keskustelussa (esim. Bennett 2003). Ekologiset käytävät voivat toimia Formanin (1995) mukaan joko elinympäristöinä, johdattavina maisemaelementteinä, suodattimina tai esteinä, paikallisina resurssien lähteenä tai paikallisina nieluina, joihin resurssit kasaantuvat. Kenties tärkein merkitys ekologisille käytäville on mahdollistaa eliöiden liikkuminen ja levittäytyminen erilaisten elinympäristöjen tai saalistusalueiden välillä ja viime kädessä ylläpitää vuorovaikutusten kautta populaatioiden sisäistä perinnöllistä rikkautta (Bennett 2003). Tikkakosken kartoitusalueen elinympäristöt jakautuvat käytäväpotentiaalin suhteen karkeasti kolmeen osaan. Keskusta-alueen tiheimmin rakennettu alue sekä siihen liittyvä hieman väljemmän rakentamisen alue muodostavat eläinten liikkumisen kannalta ongelmallisimmat elinympäristöt. Alueen keski-ja pohjoisosissa vahvimmin läsnäoleva vesielementti puolestaan tarjoaa eläimille mahdollisuuksia taittaa matkaa etenkin pohjois-eteläsuunnassa. Alueen keskiosista etelään aukeaa puolestaan vapaampia kulkumahdollisuuksia tarjoava väljempi metsien ja peltojen täplittämä maaseutuympäristö haja-asutuksineen ja viljelyksineen. Näiden kolmen pääelinympäristön lisäksi kartoitusaluetta hallitsevat nimenomaan eläinten kulkumahdollisuuksien kannalta kaksi isoa, korkean estevaikutuksen liikenneväylää, alueen itäreunaa kulkeva Valtatie 4 sekä alueen pohjoisosan itä-länsisuunnassa halkaiseva Tikkakoskentie (ks. kuva 1.9). Ekologiset yhteydet ja niiden toiminnallisuus Tärkeimmiksi ekologisiksi yhteyksiksi tunnistettiin aluksi Luonetjärven molempia reunoja myötäilevät linjat, jotka jatkavat yhteenliittyvänä käytävänä Autiojokilaaksoa pitkin kauas etelään ja toisena haarana poikkeaa Oskarinkadun kohdalta kohti Myllylampea ja siitä kohti kaakkoa lampiketjua ([Koivulampi], Likolampi, Kumpulampi ja Liinalampi) seuraillen aina Autiokankaantien itäpuolen väljempiin maisemiin saakka (ks. kuva 1.8). Kahden tärkeimmän ekologisen yhteyden lisäksi tunnistettiin yhteensä kaksi tärkeätä pääsivuhaaraa. Toinen toimiva pääsivuhaara (vaaleanvihreä kuvassa 1.8) lähtee Myllylammen eteläreunasta kohti lounasta ja Autiojokilaaksoa haarautuakseen myöhemmin sopivia elinympäristöjä seuraillen sekä pohjoiseen että etelään. Toinen, todennäköisesti toimiva pääsivuhaara (kellanvihreä kuvassa 1.8) haarautuu Autiojokilaaksosta kohti länttä heti Tikkakoskentien alituksen eteläpuolelta haarautuakseen myös myöhemmin niin etelään kuin pohjoiseenkin. Sekä käsikäyttöisellä että itsetallentavilla detektoreilla saatujen havaintojen mukaan Autiojoen pääkäytävä toimii konkreettisesti kulkuväylänä. Myös kaakkoon lampiketjun suuntaan haarautuva käytäväjakso näyttää toimivan samojen detektorihavantojen pohjalta vähintäänkin pienen lentoliikenteen mittakaavassa. Pääsivuhaarojen toiminnallisuus on toistaiseksi epävarmaa ja niiden löytyminen ja sommittelu ilmakuvapohjalle johtuu pääosin sopivien viheralueyhteyksien löytymisestä. Kulkuväylien estevaikutukset, niiden alueellinen jakautuminen sekä tunnistetut risteysalueet Tikkakosken kartoitusalueelle mahtuu monenkokoisia kulkuväyliä, joiden kokoluokat vaihtelevat pienistä, rakennettuja alueita yhdistävistä metsäpoluista aina Valtatie 4:n kokoluokkaan asti (ks. kuva 1.9). Kulkuväylillä on suuriakin eroja estevaikutusten suhteen. Näihin eroavaisuuksiin vaikuttavat kulkuväylän mittasuhteet, sitä ympäröivän maiseman erityispiirteet sekä paikallinen valoilmasto. Suurimmat eli täydelliset estevaikutukset (tummanpunainen korostus kuvassa 1.9) muodostavat kulkuväylät lepakoiden ja muidenkin hämäräaktiivisten eläinten kannalta ovat intensiivisimmin

15

valaistut ja aukeimman ympäristön omaavat tielinjat eli Tikkakoskentie, Luonetjärventie, Koulukatu, Lennostontie, Jukolantie, Kirkkokatu, Oskarinkadun eteläosa, Rykmentintie, Tervaruukinkatu sekä Valtatie 4 (ks. kuva 1.9). Näiden tielinjojen ylittäminen niin ilmassa kuin maata myöten on pahimmillaan iso haaste paikasta toiseen yrittävälle eläimelle. Kartoitusalueelle mahtuu myös suuren estevaikutuksen omaavia pienemmänkin kokoluokan teitä, kuten erityisesti Kummunmäen alueella. Tikkakosken kartoitusalueen kartalle mahtui onneksi myös kulkuväyliä, joilla on havaittavissa sekä estevaikutuksellisia osuuksia että estevaikutuksettomia osuuksia (ruskea korostus kuvassa 1.9). Tällaisia alueita löytyy etenkin Jokipuiston länsipuolelta, Myllylammen eteläpuolelta, Itärannalta sekä Likolammen, Kumpulammen ja Liinalammen ympäristöistä. Nämä alueet kelpaavat parhailta osiltaan osaksi ekologisia käytäviä ja niiden kautta kulkeminen on parhaimmillaan huomattavasti pienempi haaste verrattuna täydellisen estevaikutuksen alueisiin. Ilahduttavasti kartoitusalueelta löytyy myös kulkuväyliä ilman estevaikutuksia (tummanvihreä korostus kuvassa 1.9). Kaikki tämän luokan alueet sijoittuvat tiheimmän rakentamisen ulkopuolelle, kuten Oskarinkadun eteläiselle jatkeelle, Hytölänpolulle, Hietajärven pohjoispuolen pikkuteille, Länsirannan ulkoilureiteille ja Kummunmäen pohjoispuolisille poluille ja pyöräteille. Ekologisten yhteyksien kannalta estevaikutuksettomat kulkuväylät eivät muodosta minkäänlaisia ongelmia, eli kulku niitä pitkin tai niiden poikki onnistuu hämärä- ja pimeäaktiivisiltakin eläimiltä vailla haasteita. Kokoluokasta riippumatta kulkuväylät voivat muodostaa toinen toistensa kanssa tai ekologisten käytävälinjojen kanssa risteysalueita, joiden ongelmallisuusaste erityisesti elänten käyttökelpoisuuden kannalta vaihtelee. Kartoitusalueelta tunnistettiin seuraavat kolmeen ongelmallisuusluokkaan jaetut risteysalueet (ks. kuva 1.10): Ongelmaton risteys: O1 Koulukatu, Autiojoen ylitys O2 Tikkakoskentie, Autiojoen ylitys O3 Autiokankaantie, Autiojoen ylitys Solmukohta: S1 Oskarinkatu, Kirkkokatu S2 Tervaruukinkatu, Miilutie, Hermanninkuja S3 Autiokankaantie, eteläinen Niittykatu S4 Autiokankaantie ennen hautausmaata S5 Luonetjärventie, Kiilakadusta lounaaseen Pullonkaula-alue: P1 Tikkakoskentie, Tervaruukinkatu, Lennostontie P2 Tikkakoskentie, Tunnelinmäen pohjoispuolella P3 Tikkakoskentie, Jukolantie, Koulukatu P4 Tikkakoskentie, Tunnelinmäestä koilliseen P5 Tikkakoskentie, keskustan eteläpuolella Ongelmattomat risteykset koostuvat tässä kartoituksessa pelkästään tielinjoista, jotka ylittävät sillan avulla vesistön, kuten tässä tapauksessa Autiojoen. Vesistön päällä kulkeva tie voi itsessään olla täydellinen este ekologisille kulkuyhteyksille, mutta sillan suoja ja vesielementti muuttavat tilanteen

16

täysin. Kartoitusalueella nämä yhteydet toimivat lepakkohavaintojenkin perusteella erinomaisesti. Solmukohdiksi luokitelluissa risteyksissä on yleensä kyse sopivan elinympäristön halkaisevasta kulkuväylästä, joka ei ole juuri kyseisellä kohdalla täysin lohduton estevaikutuksensa suhteen. Yleensä tilannetta voitaisiin parantaa pienehköillä toimilla suojaavaan kasvillisuuteen tai katuvalaistuksen sijoitteluun, suuntaukseen tai paloaikarytmiin liittyen. Kartoitusalueen tärkeimmät solmukohdat ovat Oskarinkadun ja Kirkkokadun risteys Myllylammen läheisyydessä (S1) sekä Luonetjärventien ulkoilureitin alikulku (S5). Molemmat ovat tärkeitä osia paikallisissa ekologisissa yhteyksissä ja niihin on kiinnitettävä ehdottomasti huomiota tulevaisuudessa. Pullonkaula-alueet ovat risteyksiä, jotka joko pysäyttävät ekologisen yhteyden toiminnan kokonaan tai ainakin supistavat sitä ratkaisevasti. Kartoituksen kaikki pullonkaula-alueet liittyvät Tikkakoskentiehen ja sitä välittömästi reunustavien alueiden erityispiirteisiin. Merkittävimmät tulpat ekologisten yhteyksien toimivuuden kannalta ovat suuret risteykset P1 ja P3. Pullonkaula-alue P1 muodostaa avoimen ja voimallisesti valaistun (ks. kansikuva) risteyksen, joka on epäonnisesti osa Tikkakosken keskusta-alueen tärkeintä ekologista yhteyttä Autiojoelta lampiketjun kautta kohti kaakkoa (ks. kuva 1.10). P1:n ongelmallinen tilanne toistuu sekä itä- että länsipuolella, sillä sekä Koivulammelta että Myllylammelta suoraan etelään olisi myös selkeitä yhteystarpeita. P3 on toinen esimerkki kahden täydellisen estevaikutuksen omaavan väylän kohtaamisesta ja avoimesta sekä valaistusta risteyksestä. Varsinaiset akuutit yhteystarpeet sijoittuvat kuitenkin P3:n molemmille puolille Tikkakoskentien varrelle (P2 ja P4 kuvassa 1.10). Näiden kahden mahdollisen yhteyden rooli on tärkeä koko keskusta-alueen läntistä osaa ajatellen. Niiden rooli tulee selväksi myös ekologisten yhteyksien vaatimia puskurivyöhykkeitä luonnostelevassa kuvassa 1.12. Pullonkaula-alue P5 sijoittuu edellisten alueiden väliin tiheimmän keskusta-alueen rakennuskannan eteläpuolelle ja kuvaa mahdollisen etelästä johtavan ekologisen yhteyden täydellistä katkeamista Tikkakoskentiehen ja sen pohjoispuolelta alkavaan taajamainfrastruktuuriin. Sopivimmat elinympäristöalueet ja ekologisten yhteyksien vaatimat puskurivyöhykkeet Kartoitusalueen lepakoille sopivimmat elinympäristöt löytyvät valtaosin keskusta-alueen reunoilta tai ulkopuolelta. Jo edellämainitut Autiojokilaakso, kaakkoissuunnan lampiketju sekä Itäranta muodostavat kuitenkin elintärkeän poikkeuksen ja vaikuttavat ratkaisevasti keskusta-alueen ekologiseen hengittävyyteen. Kartoitusalueen elinympäristöluokituksen tulos oli kokonaisuudessaan positiivinen yllätys. Keskusta-alueen ja sen reuna-alueiden suhteellisesta tiiviydestä huolimatta kartalle piirtyi sittenkin enemmän mahdollisia (oranssi varjostus) ja sopivia elinympäristöjä (tummanvihreä varjostus) kuin epäsopivia (punainen varjostus) (ks. kuva 1.11). Käytännöllistä on myös se, että useassa tapauksessa sopivia elinympäristöjä ympäröi mahdolliset elinympäristöt suojavyöhykkeen tavoin. Lepakoille epäsopivat elinympäristöt (punainen varjostus) sijoittuvat hyvin hajanaisesti ympäri kartoitusaluetta. Avoimia, rakennettuja ja vähän tai ei ollenkaan kasvillisuutta sisältäviä alueita löytyy erityisesti Länsirannalta, ydinkeskustasta, keskusta-alueen pohjoisosista sekä keskustan itäpuolelta, lentokentän läheisyydestä (ks. kuva 1.11). Mahdollisia elinympäristöjä (oranssi varjostus) löytyi joka puolelta kartoitusaluetta Itärantaa myöten. Suurin osa omakotitaloalueista osoittautui mahdollisiksi elinympäristöiksi ja näiden alueiden rooli epäsopivien ja sopivien elinympäristöjen välissä näyttäisi karttakuvan perusteella merkittävältä (ks. kuva 1.11) . Sopivien elinympäristöjen (tummanvihreä varjostus) painottuminen taajama-alueiden liepeille oli odotettavissa. Toisaalta elinympäristökartta toi myös selkeästi esille Tikkakosken keskusta-alueen

17

merkittävimmät ekologiset yhteydet ja/tai niihin liittyvät yhteystarpeet. Elinympäristökartta osoittaa myös, kuinka kaikki keskusta-alueen ja sen reuna-alueiden virkistys- ja pyöräilyreitit sekä luontopolut (päällystettyjen alueiden ulkopuolella) kuuluvat ainakin nykyisessä maankäyttötilanteessa lepakoille sopivien elinympäristöjen piiriin (esim. Luonetjärven eteläranta ja Seitsemän Kukkulan luontopolku ja läheiset ulkoilualueet) (ks. kuva 1.11) . Lepakoille sopivien elinympäristöjen perusteella Tikkakosken lepakkokartoitusalueelta tunnistettiin myös rakentamiselle sallitut alueet sekä näiden perusteella suojeltavat ekologisten yhteyksien ja yhteystarpeiden puskurivyöhykkeet (vaaleanvihreät viivat kuvassa 1.12). Puskurivyöhykekartta muistuttaa läheisesti ekologisten yhteyksien tominnallisuuskarttaa (kuva 1.8) ja niissä esiintyvät pienet erot selittyvä mahdollisten rakentamisalueiden ottamisesta mukaan uudeksi tekijäksi ekologiseen suunnitteluun. Puskurivyöhykkeet ja ekologiset käytävät tarkoittavat toiminnallisesti samoja kokonaisuuksia, mutta varsinaisen vyöhykkeittäisen puskurialuerakenteen sijaan kuvallisessa esityksessä päädyttiin pelkkään yhteen linjaan, sillä paikoin ekologisen yhteyden tila käy niin ahtaaksi kaupunkirakenteen keskellä, ettei erityisille suojavyöhykkeille ole minkäänlaisia mahdollisuuksia. Kartoitusalueen rakentamiselle sallitut alueet (siniset rajaukset) ovat hyvin viitteellisiä ja niitä ympäröivien alueiden herkkyys vaihtelee. Kaikki muut rakentamisympäristörajaukset erityisaluetta E4 lukuunottamatta ovat välittömään ympäristöönsä kohdistuvien vaatimusten suhteen suhteellisen väljässä tilassa. Erityisalue E4:n kohdalla on infrastruktuurin suunnittelussa ja toteutuksessa otettava huomioon koko ympäröivän metsäalueen ja etenkin sen pohjoisosan ja rantavyöhykkeen merkitys paikallisille lepakkopopulaatioille (ks. kuvat 1.1 ja 1.12). Tikkakoskentien pohjoispuolella, Tunnelinmäen kohdalla on jätetty rakentamiselle sallittujen rajausten väliin mahdollinen paikka myöhemmin toteutettavalle alikululle ja siten ekologiselle yhteydelle kohti laajempia Tikkakosken länsipuolisia metsäalueita. 1.4.2 Lepakoiden huomioonottaminen Tikkakosken keskustassa ja sen lähialueilla Tikkakosken taajama-alueen lepakkokantojen elinympäristötilanne ja viihtyvyys siellä on kaiken kaikkiaan varsin hyvä, kuten jo pelkkä havaintokartta ja siitä tehty esiintymistä kuvaava Heatmap osoittaa (ks. kuvat 1.6 ja 1.7). Kuvissa 1.8 ja 1.12 luonnostellut ekologiset käytävät ja yhteystarpeet sekä Heatmap (kuva 1.7) ovat hämmästyttävän samoilla linjoilla Jyväskylän kaupungin yleiskaavan kaavaehdotuksen (14.1.2014) Maisemaa ja virkistystä koskevan Kartta 3/6:n kanssa. Siten Autiojoen, Oskarintien ja lampiketjun kautta kulkevan ekologisen yhteyden kehittäminen on välttämättömyys. Tässä yhteydessä eritysalue E1 näyttelee ratkaisevaa roolia ja on jätettävä rauhaan kaikelta rakennustoiminnalta. Samoin läheisen Autiojoen varren ja ympäristön omakotitontit on pidettävä olosuhteiltaan niin entisellään kuin suinkin mahdollista. Jotta tilanne säilyisi tulevien maankäyttömuutosten jölkeenkin suotuisana lepakoiden ja samalla monien muiden hämärä- ja pimeäaktiivisten eläinlajien suhteen, on kiinnitettävä huomiota tärkeimpiin ongelma-alueisiin ja toisaalta nykyisellään otollisten alueiden suojeluun: Pääkäytävät: Olosuhteet pääkäytävien varrella on pidettävä entisellään niin kasvillisuuden kuin valoilmastonkin suhteen. Itsetallentavien detektoriyksiköiden saamista havainnoista päätellen kaikissa ongelmakohdiksi ennalta tunnistetuissa äänityskohteissa (D1, D2 ja D3) on koko kesäkauden ajan liikkeellä sekä pohjanlepakoita (En) että siippatyypin lepakoita (Msp). Kulkuyhteyksien käyttökelpoisuutta on edistettävä kaikissa risteyskohdissa, mutta erityisesti risteyksissä S1 ja P1. Risteyksissä valaistusta on vähennettävä mahdollisuuksien mukaan ja kasvillisuutta kehitettävä suojaavampaan suuntaan eli luotava kasvattamalla molemmille puolille tien ylle kurottuvia kasvustoja. Autiojoen yli johtavien siltojen olosuhteita ei saa muuttaa,

18

mutta sillan alla menevän maayhteyden puuttuessa muiden hämärä-ja pimeäaktiivisten eläinten kulkuyhteyksien turvaamiseksi on siltarakenteen alareunoihin asennettava kuivapolku (Väre ym. 2003). Sivukäytävät: Ongelmallisimmat sivukäytävien kohteet koskeva Tikkakoskentien varren olosuhteita. Erityisesti risteyksiin P2 ja P4 on kiinnitettävä huomiota ja olosuhteita parannettava mahdollisuuksien mukaan. Parannustoimiksi soveltuvat edellämainitut kasvillisuuden kehittäminen suojaavampaan suuntaan sekä valoilmaston kehittäminen hämärämpään suuntaan. Lisäksi risteyksen P2 kohdalle olisi syytä harkita sopivankokoista alikulkua hämärä- ja pimeäaktiivisille eläimille (Väre ym. 2003). Erityisalueet: Alueen E1 ratkaiseva rooli osana Tikkakosken keskustan ekologisia yhteyksiä varmistui kartoituksen tuloksena ja velvoittaa tiukkaan suojeluun tästä eteenpäin. Lisäksi alue sisältyy Tikkakosken sotatarviketeollisuuden alueiden valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön rajaukseen (RKY 2009). Alueen E2 merkitys paikallisille lepakoille sekä rooli osana ekologisia yhteyksiä jäi hyvin vaisuksi. Havaintojen perusteella komionmuotoisen aluerajauksen luoteissivulla näyttäisi olevan merkitystä lineaarisena ja johtavana maisemaelementtinä etenkin kun rajauksen luoteispuolella on vastassa karu ja rakennettu liikunta-aktiviteeteille varattu alue. Mikäli aluerajauksen maankäytön muutos tulee ajankohtaiseksi, on sen luoteissivun kasvillisuus ja erityisesti korkeampi puusto jätettävä rauhaan. Alueen E3 hämyiset metsät ja ranta-alue vetävät lepakoita puoleensa ja jotta tilanne säilyisi entisellään, on etenkin rajauksen pohjois-, itä- ja länsiosien kasvillisuuden sekä valoilmaston säilyttämiseen ennallaan kiinnitettävä huomiota. Rajauksen keskustanpuoleinen osa on jo valmiiksi isolta osin karu ja aukea sekä kaupungin valoille altis. Tila on kuitenkin niin ahdas, että alueen jättäminen virkistysalueeksi voisi olla paras ratkaisu. Alueen E4 vetovoima oli lepakoiden keskuudessa myöskin suuri. Pimeä metsäalue ja suojaisa rantalinja ovat näinkin lähellä tiuhaa keskustarakennetta jokseenkin harvinainen ilmiö. Jotta tilanne säilyisi ennallaan, on tulevaisuudessa kiinnitettävä huomiota etenkin rajauksen pohjois- ja kaakkoisosien metsien sekä ranta-alueiden suojelemiseen ja pimeinä pysymiseen. Rajauksen länsireunalla metsä on jo raiskattu avonaiseksi, mutta jäljelle jäänyt, rannansuuntaisena kohti luodetta kulkeva metsäkaistale tulisi säästää ja suojell välittömästi. Se on myös tärkeä osa Luonetjärven reunoja myötäileviä Tikkakosken keskusta-alueen ekologisia pääkäytäviä (ks. kuva 1.8). Kuvassa 1.12 alueen E4 etuosaan on suositeltu rakennustoimintaa hyvin varovaisella otteella. Metsälueen väljemmän etuosan pienimuotoinen rakentaminen paikan luonnetta, kasvillisuutta ja rakennushankealueen takana jatkuvaa metsää ja sen valoilmastoa kunnioittaen on täysin mahdollista. 1.4.3 Tutkimuksen virhelähteet ja jatkotutkimusten tarve Virhelähteitä ei tämän tutkimuksen yhteydessä esiintynyt. Lepakoiden vuodenkiertoon suhteutettuna kartoitusaikataulu oli tarpeeksi kattava. Jatkossa alueen valosaastetasoja olisi hyvä tarkkailla ennen-jälkeen-tutkimusperiaatteella ja saada lisätietoja ja ratkaisumalleja sekä paikallisiin että yleisempiinkin kysymyksiin. 1.5. LÄHTEET

19

Ahlén, I. (2004) Heterodyne and time-expansion methods for identification of bats in the field and through sound analysis. Teoksessa: Brigham, R.M., E.K.V. Kalko, G. Jones, S. Parsons & H.G.J.A. Limpens (toim.) Bat Echolocation Research: tools, techniques and analysis. Bat Conservation International. Austin, Texas. ss.72-79.

Baagøe, H.J. (1987) The Scandinavian bat fauna: adaptive wing morphology and free flight in the field. In: Fenton, M.B., P. Racey & J.M.V. Rayner (toim.) Recent advances in the study of bats. Cambridge University Press. Cambridge. ss. 57-74. Bach, L., P. Burkhardt & H.G.J.A. Limpens (2004) Tunnels as possibility to connect bat habitats. Mammalia 68(4): 411-420. Barataud, M. (2001) Field identification of European bats using heterodyne and time expansion detectors.

NIETOPERZE II(2): 157-167. Barataud, M. (2012) Écologie acoustique des chiroptères d'Europe, identification des espèces, étude de leurs habitats et

comportements de chasse. Biotope, Mèze & Muséum National d'Histoire Naturelle, Paris. 344 s. Bennett, A.F. (2003) Linkages in the landscape: The role of corridors and connectivity in wildlife conservation. IUCN,

Gland, Switzerland ja Cambridge, UK. xiv + 254 s. Bogdanowicz, W., M.B. Fenton & K. Daleszczyk (1999) The relationships between echolocation calls, morphology and

diet in insectivorous bats. J. Zool. Lond. 247: 381-393. Bogdanowicz, W., K. Piksa & A. Tereba (2012) Hybridization hotspots at bat swarming sites. PloS ONE 7(12): e53334. Coffin, A.W. (2007) From roadkill to road ecology: A review of the ecological effects of roads. J. Tran. Geogr. 15(5):

396-406. Dietz, C., O. von Helversen & D. Nill (2009) Bats of Britain, Europe and Northwest Africa. A & C Black Publishers

Ltd, London. 400 s. Duchamp, J.E. & R.K. Swihart (2008) Shifts in bat community structure related to evolved traits and features of human-

altered landscapes. Landscape Ecol. 23: 849-860. Duvergé, P.L., G. Jones, J. Rydell & R.D. Ransome (2000) Functional significance of emergence timing in bats.

Ecography 23: 32-40. Erkinaro, M. (2011a) Tikkakosken Itärannan lepakkokartoitus sekä raportti Itärannan yhdentoista rakennuksen

tutkimisesta lepakoiden mahdollisen piilokäytön kannalta. Faunatica Oy, Espoo. 27 s. + liitteet Erkinaro, M. (2011b) Tikkakosken Tunnelinmäki III:n lepakkokartoitus ja piilotutkimukset. Tutkimus- ja

suunnittelutoimisto Habitaatti, Jyväskylä. 15 s. + liitteet Fenton, M.B. (1986) Design of bat echolocation calls: implications for foraging ecology and communication. Mammalia. 50(2): 193-203. Fenton, M.B. (2003) Science and the conservation of bats: where to next? Wildl. Soc. Bull 31(1): 6-15. Forman, R.T.T. (1995) Land mosaics: the ecology of landscapes and regions. Cambridge University Press, New York. 656 s. Furmankiewicz, J. & J. Altringham (2007) Genetic structure in a swarming brown long-eared bat (Plecotus auritus)

population: evidence for mating at swarming sites. Conserv. Genet. 8: 919-923. Holmes, M. (1996) Bats and trees in Britain. Teoksessa: Barclay, R.M.R. & R.M. Brigham (toim.) Bats and Forests

Symposium, October 19-21, 1995. Victoria, British Columbia, Canada. Res. Br., B.C. Min. For., Victoria, B.C. Work. Pap. 23/1996. ss. 49-51.

Hundt, L (toim.) (2012) Bat Surveys: Good Practice Guidelines. 2. painos. Bat Conservation Trust, London. 99 s.

20

Hutson, A.M., S.P. Mickleburgh & P.A. Racey (koonneet) (2001) Microchiropteran bats: global status survey and conservation action plan. IUCN/SSC Chiroptera Specialist Group. IUCN, Gland, Switzerland and Cambridge, UK. x + 258 s. Hägerås, M. (2002) Fladdermöss i Västra Götalands län år 2001. Utvärdering av metod för övervakning av fladdermöss. Publikation 2002: 48. Länsstyrelsen Västra Götaland, Mariestad. iv + 44 s. Jones, G. & J. Rydell (1994) Foraging strategy and predation risk as factors influencing emergence time in echolocating bats. Phil. Trans. R. Soc. Lond. B 346: 445-455. Jong, J. de & I. Ahlén (1996) Artantal och populationstäthet hos fladdermöss. Teoksessa: Handbok för miljöovervakning. Naturvårdsverket, Stockholm. URL: http://www.naturvardsverket.se/upload/02_tillstandet_i_miljon/Miljoovervakning/undersokn_typ/skog/fladdermus.pdf Jüdes, U. (1989) Analysis of the distribution of flying bats along line-transects. Teoksessa: Hanák, V., I. Horácek & J.

Gaisler (eds.) European Bat Research 1987. Charles University Press, Praha. ss. 311-318. Kerth, G., A. Kiefer, C. Trappmann & M. Weishaar (2003) High gene diversity at swarming sites suggest hot spots for

gene flow in the endangered Bechstein’s bat., Conserv. Genet. 4:491-499. Kiefer, A., H. Merz, W. Rackow, H. Roer & D. Schlegel (1995) Bats as traffic casualties in Germany. Myotis 32-33: 215-220. Klausnitzer, B. (1987) Ökologie der Großstadtfauna. Gustav Fischer Verlag, Stuttgart, New York. Kuijper, D.P.J., J. Schut, D. van Dullemen, H. Toorman, N. Goossens, J. Ouwehand & H.G.J.A. Limpens (2008)

Experimental evidence of light disturbance along the commuting routes of pond bats (Myotis dasycneme). Lutra 51(1): 37-49.

Kyheröinen, E.-M., M. Osara & T. Stjernberg (2009) Agreement on the conservation of the populations of European

bats. Update to the National implementation report of Finland. Inf.EUROBATS.AC14.11.Ympäristöministeriö ja Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. 16 s.

Lappalainen, M. (2008) Suomeen uusi nisäkäslaji: Etelänlepakko ilmestyi Hankoon. Suomen Luonto 8/2008: 33. Lesiński, G. (2007) Bat road casualties and factors determining their number. Mammalia 71: 138-142. Lesiński, G. (2008) Linear landscape elements and bat casualties on roads – an example. Ann. Zool. Fenn. 45: 277-280. Limpens, H.J.G.A. & K. Kapteyn (1991) Bats, their behaviour and linear landscape elements. Myotis 29: 39-48. Limpens, H.G.J.A. & A. Roschen (2005) Fledermausrufe im Bat-Detektor mit CD. Lernhilfe zur Bestimmung der

mitteleuropäischen Fledermausarten. NABU-Umweltpyramide, Bremervörde. 44 s. Limpens, H.G.J.A., P. Twisk & G. Veenbaas (2005) Bats and road construction. Rijkswaterstaat, Dienst Weg- en Waterbouwkunde, Delft, the Netherlands & Vereniging voor Zoogdierkunde en Zoogdierbescherming, Arnhem, the Netherlands. DWW-2005-033. 24 s. Liukko, U.-M., H. Henttonen, I.K. Hanski, K. Kauhala, I. Kojola & E.-M. Kyheröinen (2010) Nisäkkäät. Teoksessa:

Rassi, P., E. Hyvärinen, A. Juslén & I. Mannerkoski (toim.) Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, Helsinki. ss. 311-319.

Longley, P.A., M.F. Goodchild, D.J. Maguire & D.W. Rhind (2005) Geographical information systems and science. 2.

painos. John Wiley & Sons, Chichester. xviii + 517 s. Mayle, B.A. (1990) A biological basis for bat conservation in British woodlands - a review. Mammal Rev. 20(4): 159- 195. Neuweiler, G. (1993) Biologie der Fledermäuse. Georg Thieme Verlag, Stuttgart. xviii + 350 s.

21

Norberg, U.M. & J.M.V. Rayner (1987) Ecological morphology and flight in bats (Mammalia; Chiroptera): wing adaptations, flight performance, foraging strategy and echolocation. Phil. Trans. R. Soc. Lond. B 316: 335-427. Parsons, K.N., G. Jones, I. Davidson-Watts & F. Greenaway (2003) Swarming of bats at underground sites in Britain –

implications for conservation. Biol. Cons. 111:63-70. Parsons, S. & J.M. Szewczak (2009) Detecting, recording, and analyzing the vocalizations of bats. Teoksessa: Kunz,

T.H. & S. Parsons (toim.) Ecological and behavioural methods for the study of bats. 2. painos. The Johns Hopkins University Press, Baltimore. ss. 91-111.

Racey, P.A. & A.C. Entwistle (2003) Conservation ecology of bats. Teoksessa: Kunz, T.H. & M.B. Fenton (toim.) Bat ecology. The University of Chicago Press, Chicago and London. ss. 680-743. Rich, C. & T. Longcore (toim.) (2006) Ecological consequences of artificial night lighting. Island Press, Washington.

xx + 458 s. Russ, J. (2012) British bat calls. A guide to species identification. Pelagic Publishing, Exeter, U.K. xi+192 s. Rydell, J. (1992) Exploitation of insects around streetlamps by bats in Sweden. Funct. Ecol. 6: 744-750. Rydell, J. (2006) Bats and their insect prey at streetlights. In: Rich, C. & T. Longcore (toim.) Ecological consequences

of artificial night lighting. Island Press, Washington. ss. 43-60. Salovaara, K. (2007) Kääpiölepakko – uusi lepakkolaji Suomessa. Luonnon Tutkija 111(3): 100. Skiba, R. (2009) Europäische Fledermäuse, 2. painos. Die Neue Brehm-Bücherei Bd. 648. Westarp Wissenschaften, Hohenwarsleben. 220 s. Speakman, J.R. (1991) The impact of predation by birds on bat populations in the British Isles. Mammal. Rev. 21(3):

123-142. Stone, E.L., G. Jones & S. Harris (2009) Street lighting disturbs commuting bats. Curr. Biol. 19: 1123-1127. Temple, H.J. & A. Terry (toim.).(2007) The Status and Distribution of European Mammals. World Conservation Union

(IUCN) & European Union (EU). Luxembourg: Office for Official Publications of the European Communities. viii + 48 s.

Thomas, D.W. & S.D. West (1989) Sampling methods for bats. General Technical Report PNW-GTR-243. U.S. Forest

Service, Pacific Northwest Research Station, Portland. 20 s. Vaughan, N., G. Jones & S. Harris (1997) Identification of British bat species by multivariate analysis of echolocation

call parameters. Bioacoustics 7: 189-207. Veith, M., N. Beer, A. Kiefer, J. Johannesen & A. Seitz (2004) The role of swarming sites for maintaining gene flow in

the brown long-eared bat (Plecotus auritus). Heredity 93: 342-349. Verboom, B. (1998) The use of edge habitats by commuting and foraging bats. IBN Scientific Contributions 10. DLO Institute for Forestry and Nature Research (IBN-DLO), Wageningen. 120 s. Väre, S. & J. Krisp (2005) Ekologinen verkosto ja kaupunkien maankäytön suunnittelu. Suomen ympäristö 780. Ympäristöministeriö, Helsinki. 52 s. Väre, S., M. Huhta & A. Martin (2003) Eläinten kulkujärjestelyt tiealueen poikki. Tiehallinnon selvityksiä 36/2003. Tiehallinto, Helsinki. 98 s. + liitteet. Winter, Y. & O. von Helversen (1998) The energy cost of flight: do small bats fly more cheaply than birds? J. Comp.

Physiol. B 168: 105-111

22

1.6 LIITTEET Taulukko 1.1. Tikkakosken lepakkokartoituksen 2013 viiden maastokäynnin yleiset säätiedot Kartoitusalueen säätiedot havainnoinnin alussa ja lopussa. Säämuuttujista on esitetty lämpötila °C, pilvisyys asteikolla 1/8 (taivas selkeä) – 8/8 (pilvessä), tuulen voimakkuus asteikolla 0/5 (tyyni) – 5/5 (kova tuuli), tuulennopeus m/s, sademäärä asteikolla 0/3 (ei sadetta) – 3/3 (kova sade), kosteusluokka-arvio (kuiva, kostea, märkä, huurre, kaste) sekä kosteus (RH%).

Pvm Menetelmä LT alku

LT loppu

P alku

P loppu

T alku

TA (m/s)

T loppu

TL (m/s)

S alku

S loppu

Kost Alku

KostA (%)

Kost Loppu

KostL (%)

24.5. kävely/auto 12,5 5,0 0,5 1 1,5 < 2 1 < 2 0 0 kuiva 61,5 kuiva 81,5 26.5. kävely/auto 15,0 7,0 1,5 0,5 1 < 2 1,5 < 2 0 0 kuiva 54,0 kuiva 77,5 27.5. kävely/auto 12,5 10,5 0 5,5 1 < 2 1 < 2 0 0 kuiva 69,5 kuiva 78,0 14.6. kävely/auto 14,0 13,5 8 8 2 6 2 6 0 0 kostea 75,0 kostea 67,5 15.6. kävely/auto 13,5 7,0 6 1 1 < 2 0,5 < 2 0 0 kuiva 68,0 kuiva 83,5 16.6. kävely/auto 10,5 12,0 8 8 1,5 2 1 < 2 0,5 0 märkä 92,0 märkä 78.0 26.7. kävely/auto 17,5 - 0,5 1 0,5 < 2 0,5 < 2 0 0 kuiva 68,0 - - 29.7. kävely/auto 18,0 18,5 8 8 0 < 2 0,5 < 2 0,5 0 märkä 93,0 märkä 81,0 31.7. kävely/auto 17,0 18,0 8 8 0,5 < 2 0 < 2 0 0 kostea 85,5 kostea 77,5 27.8. kävely/auto 10,0 8,0 1 1,5 1 < 2 1 < 2 0 0 kuiva 78,5 kuiva 80,5 28.8. kävely/auto 13,0 8,0 0 0 1 < 2 1 < 2 0 0 kuiva 84,0 kaste 92,5 29.8. kävely/auto 13,5 7,5 0 0 1 < 2 1,5 < 2 0 0 kuiva 83,0 kaste 93,0 9.10. kävely/auto 11,0 4,0 8 3,5 1,5 2 1 < 2 0 0 märkä 92,5 märkä 88,0

10.10. kävely/auto - 3,0 - 0,5 - - 1,5 2 - 0 - - kostea 90,5 11.10. kävely/auto 3,0 1,0 0,5 6,5 1,5 < 2 1 < 2 0 0 kostea 91,5 kostea 90,5

Lyhenteet: Pvm, Menetelmä, Alkulämpötila, Loppulämpötila, Alun pilvisyys, Lopun pilvisyys, Alkutuuli, Alkutuulen mittariarvo m/s, Lopputuuli, Lopputuulen mittariarvo m/s, Alun sateisuus, Lopun sateisuus, Kosteusluokka alussa, Alussa mitattu kosteusprosentti, Kosteusluokka lopussa, Lopussa mitattu kosteusprosentti Taulukko 1.2. Yhdistetty havaintotaulukko (erillinenWord-dokumentti). Kuvissa käytettyjen merkintöjen selitykset: Kuva 1.1 siniset aluerajaukset = Valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen aluerajaukset (RKY 2009) (LK ja TS) lilanväriset aluerajaukset = keskusta-alueen erityisaluerajaukset (E1-E4) Kuvat 1.2 valkoinen D-kirjain = itsetallentavien detektoriyksiköiden sijoituspaikat (D1-D3) Kuva 1.6. violetti piste = pohjanlepakko (jokaisen havainnon tiedot ovat taulukossa 1.2) keltainen piste = vesisiippa (jokaisen havainnon tiedot ovat taulukossa 1.2) fosforinvihreä piste = määrittämätön siippalaji (jokaisen havainnon tiedot ovat taulukossa 1.2)

23

tummansininen piste = korvayökkö (jokaisen havainnon tiedot ovat taulukossa 1.2) keltainen viiva = kuljetut havainnointireitit keltaiset tähdet = itsetallentavien detektoriyksiköiden sijoituspaikat (ks. kuva 1.2) Kuva 1.7 vihreä korostusväri = tihein lepakkohavaintoalue punainen korostusväri = harvalukuisin lepakkohavaintoalue Kuvat 1.8 vaaleanvihreä viiva = toimiva ekologinen yhteys kellanvihreä viiva = todennäköinen ekologinen yhteys Kuva 1.9 tummanpunainen viiva = estevaikutuksellinen kulkuväylä ruskea viiva = kulkuväylä voi sisältää sekä estäviä että yhdistäviä osuuksia tummanvihreä viiva = kulkuväylällä ei estevaikutuksia Kuva 1.10 ekologiset yhteydet (ks. kuva 1.8) kulkuväylät (ks. kuva 1.9) kirkkaanpunainen pallo = pullonkaula-alue oranssi pallo = solmukohta vaaleansininen pallo = ongelmaton risteys mustat tekstit palloissa = paikkakohtainen koodi Kuvat 1.11 tummanpunainen rajaus ja varjostus = epäsopiva elinympäristö oranssi rajaus ja varjostus = mahdollinen elinympäristö tummanvihreä rajaus ja varjostus = sopiva elinympäristö Kuva 1.12 vaaleanvihreä viiva = ekologisille yhteyksille tarvittava puskurivyöhyke siniset rajaukset = viitteelliset rakentamiselle sallittavat alueet Taulukossa 1.2. käytetyt lyhenteet: Taulukko 1.2. Yhdistetty havaintotaulukko (erillinenWord-dokumentti) Käyntikerta (K): 1-5 Päivämäärä (Pvm): havainnon päivämäärä (huom. kellonaika seuraavalla rivillä) Aika (Aika): havainnon kellonaika (ulottuu saman päivämäärän alla seuraavan vuorokauden aamuun asti) Havaitut lajit (Lajit): En = pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), Md = vesisiippa (Myotis daubentonii), Msp = määrittämätön siippalaji (Myotis-suku) Havainnon numero (HN): yö- tai aluekohtainen havaintonumero (havaintokartalla lajikohtaisen havaintopisteen koodinumero on muotoa HN/JN)

24

Juokseva numero (JN): kaikkien havaintojen kertyvä yhteismäärä (1-100) Lukumäärä (Lkm): havainnon arvioitu yksilömäärä Havainnon arvioitu äänitaajuus (kHz): 30, 40, 45, muut Arvioitu havaintoetäisyys (Etäisyys): etäisyysluokat: <5 m, 5-15 m, 15-40 m, >40 m. Havaitun lepakkolajin arvioitu lentosuunta kartoituslinjalta 360° jaon mukaan (Suunta): 90° = oikealla, 270° = vasemmalla jne., * = pyörii päällä tai pienellä alueella, ∞ =korkealla, hyvin korkealla tai etäällä Havaitun lepakkolajin arvioitu lentokorkeus (Korkeus): korkeusluokat: <5 m, 5-15 m, 15-40 m, >40 m. Valaistusympäristö (Valaistus): pimeä = valaisematon, pimeä (hajavalo) = heijastuvaa valaistusta lähellä tai etäinen kajo, Hg = elohopeapohjaiset katulamput, Na = natriumpohjaiset katulamput, Mm = monimetallilamput, pimeä(Hg) = varjossa lähellä katulamppuja (Hg, Na tai Mm) Elinympäristö, jossa havainto tehtiin (Biotooppi): reuna, tie, metsä, ranta, joki, lampi jne. Havaitun lepakkolajin toiminta havaintohetkellä (Toiminta): s =saalistus, y =ylilento, * = pyörii päällä tai pienellä alueella. Muut huomioitavat seikat (Huomioita): KKJ-koordinaatit GPS-laitteen ilmoittamalla tarkkuudella, vaihtuvat säätilat sekä äänitysten koodinumerot 1.7 ERILLISET KUVALIITTEET Kuva 1.6 Tikkakosken lepakkokartoituksen 2013 kuljetut reitit sekä lepakkohavainnot Kuva 1.7 Tikkakosken lepakkokartoituksen 2013 lepakkohavainnot heatmap-esityksenä Kuva 1.8 Tikkakosken kartoitusalueen ekologiset yhteydet ja niiden toiminnallisuusluokitus Kuva 1.9 Tikkakosken kartoitusalueen kulkuväylät ja niiden estevaikutusluokitus Kuva 1.10 Tikkakosken kartoitusalueen ekologiset yhteydet, kulkuväylät ja risteysalueet Kuva 1.11 Tikkakosken kartoitusalueen elinympäristöalueiden soveltuvuusluokitus Kuva 1.12 Tikkakosken kartoitusalueen ekologisten yhteyksien puskurivyöhykkeet sekä rakennustoiminnalle soveltuvat viitteelliset aluerajaukset

25

2. TIKKAKOSKEN KESKUSTA-ALUEEN EKOLOGINEN VALAISTUSSUUNNITELMA 2013 2.1 Keinovalo ekologisena ongelmana Valon saatavuuden helpottuminen ihmisten jokapäiväisessä elämässä sähkön lukuisten sovellutusten myötä on muuttanut perusteellisesti sekä ihmisten että koko ympäröivän luonnon olemassaolon ehtoja viimeisten reilun sadan vuoden aikana (Clark 2005). Jo vuonna 2001 arvioitiin, että kymmenesosa koko maailman väestöstä, yli 40 prosenttia Yhdysvaltojen väestöstä ja kuudesosa EU:n väestöstä ei pysty enää näkemään tähtitaivasta yönäköön sopeutuneilla silmillään valosaasteen kirkkauden takia (Cinzano ym. 2001). Koko eliömaailma on alunperin sopeutunut auringon ja tähtien lähettämään sekä kuusta heijastuvaan valoon ja sen rytmiikkaan sekä ominaisuuksiin (esim. Kronfeld-Schor ym. 2013). Keinovalo on muuttamassa kaikkia luonnolliseen valaistukseen liittyviä piirteitä ja säännönmukaisuuksia (Gaston ym. 2012, Davies ym. 2013). Määrällisesti alati kasvavan ja kaikkialle tunkeutuvan keinovalon aiheuttamat biologiset häiriöt ovat hyvin moninaisia ja koskevat niin suunnistautumista ja levittäytymistä, lisääntymisen mekanismeja, yhteydenpitoa, kilpailua kuin saalistustakin (Longcore & Rich 2004, Rich & Longcore 2006, Longcore 2010, Perkin ym. 2014), aina kokonaisten yhteisöjen rakenteellisiin muutoksiin saakka (Davies ym. 2012, Meyer & Sullivan 2013). Ihmisillä keinovalo ja valorytmin häiriytyminen vaikuttaa melatoniinin erityssyklin sekoittumisen kautta mm. aineenvaihduntaan, vastustuskyvyn muutoksiin ja alttiuteen syöpäsairauksille, kuten eturauhas- ja rintasyövälle (Pauley 2004, Navara & Nelson 2007, Haim & Portnov 2013). Lepakoiden suhde keinovaloon Lepakoiden suhde avoimiin ja valaistuihin maisemiin on säädelty täysin ilmasta käsin väijyvien petolintujen uhkan sanelemana. Jotta sekä itse valonlähteistä että valaistuista ympäristöstä olisi mahdollisimman vähän häiriötä tai uhkaa, on etenkin hitaammin ja matalalla lentävien lepakkolajien havaittu lentävän valonlähteiden ulkopuolella tai etsivän vaihtoehtoisia lentoreittejä (Speakman 1991, Rydell & Racey 1995, Stone ym. 2009). Toisaalta Ruotsissa huomattiin, kuinka ylempänä ja nopeammin lentävät lepakkolajit (esim. pohjanlepakko) hyödynsivät elohopeapohjaista katuvalaistusta sumeilematta ruokapöytänä, kun taas hitaasti lehvistössä räpyttelevät lepakkolajit (esim. siippatyypin lepakot ja korvayökkö) eivät uskaltautuneet edes saalishyönteisten perässä avoimemmille paikoille ja katuvalojen vaikutuspiiriin (Rydell 1992). Pimeiden ja suojattujen elinympäristöjen mekitys käy selvästi ilmi myös Tikkakosken lepakkokartoituksen 2013 tuloksista (ks. luku 1 ja kuva 2.1). Etenkin elohopeapohjaisten lamppujen lähettämä ultraviolettisäteily häiritsee tiettyjen kuuloelimellisten mittareiden ja yökkösten lepakonäänihälytysjärjestelmää ja tekee niistä helppoa saalista lampuille uskaltautuville lepakoille (Rydell & Baagøe 1996, Svensson & Rydell 1998). Muiden hämärä- ja pimeäaktiivisten nisäkkäiden suhde keinovaloon Keinovalo yleensä ja etenkin teitä ja muuta liikenneinfrastruktuuria valaiseva valaistus tunkeutuu moninaisine vaikutuksineen lepakoiden ohella lukuisten muidenkin hämärä- ja pimeäaktiivisten nisäkkäiden elämään. Tunnetuimpia keinovalon aiheuttamia muutoksia ovat saalistuskäyttäytymisen häiriöt, kasvanut saaliiksijoutumisen riski, biologisen kellon häiriintyminen, kasvanut liikennekuolleisuus, ja maisemassa liikkumisen vaikeutuminen tai estyminen keinovalaistuissa ympäristöissä (Beier 2006).

26

Keski-Suomessa keinovalosta kärsiviä nisäkkäitä lepakoiden lisäksi ovat kaikki muutkin hämärä- ja pimeäaktiiviset lajit, kuten hirvieläimet, susi, supikoira, kettu, mäyrä, saukko, näätä, siili ja pikkunisäkkäät (Aulagnier ym. 2009). Tikkakosken alueella maata pitkin liikkuvien nisäkkäiden suurimpana ongelmana ovat aukeat ja valaistut tielinjat, jotka muodostavat sekä kulkuesteen että kuolemanvaarallisen riskialueen (Väre ym. 2003, Beier 2006).

2.2 Suunnittelualueen kuvaus Tämän ekologisen valaistussuunnitelman kohdealueena on Tikkakosken keskustan asemakaavan suunnittelualue lähiympäristöineen. Ydinalue rajautuu vanhaan keskustaan Autiojoen ympärille, mutta taajama-alueen rajoja laajemmaksi ekologiseksi varoalueeksi hahmoteltiin alue, joka myötäili Valtatie 4:n, Tikantien, Autiokankaantien sekä Tikkakoskentien muodostamaa rajaa. Tämän laajennetun alueen sisään mahtuu runsaasti elinympäristöjä myös tiiviimmän rakennuskannan ulkopuolelta. Pohjoissuunnan rajoina toimivat Luonetjärven lounaiset ja eteläiset rannat, joskin kartta- ja aineistoarvioinnit ulottuvat myös Itärannan puolelle (esim. kuva 1.9). Kartoitusalueella sijaitsee kaksi valtakunnallisesti merkittävää rakennetun kulttuuriympäristön rajausta (RKY 2009). Tutkimusalueen luoteiskulmassa sijaitsee Luonetjärven kasarmialue (LK) ja keskusta-alueen pohjoisosassa puolestaan Tikkakosken sotatarviketeollisuuden alueet (TS) (ks. kuva 1.1). Suunnittelualueen elinympäristöt vaihtelevat pohjoisosan isohkosta Luonetjärvestä ja kuivasta sekä harjanteisesta männikkömaisemasta ja kosteammista kuusi- ja koivunotkelmista etelä- ja itäosien vaihtelevaan maalaismaisemaan ja peltoaukeisiin. Väliin jäävät tiiviimmän rakentamisen keskusta-alue, luoteesta kaakkoon kulkeva lampien ketju sekä kartoitusalueen läpi sen keskiosissa luikerteva ja Luonetjärvestä vetensä saava Autiojokilaakso (ks. kuva 2.2). 2.3 Suunnittelualueen valoilmastoarviointi Tikkakosken suunnittelualueen valaisutilanne on hyvin vaihteleva, sillä rajauksen sisään mahtuu infrastruktuuriltaan monentyyppisiä ympäristöjä. Keskusta ja välittömästi sitä ympäröivät alueet ovat suhteellisen pienialaisia ja siten varsin maltillisesti valaistuja. Taajama-alueen länsi- ja eteläpuoliset alueet ovat valtaosaltaan joko vain niukasti tai ei ollenkaan valaistua maaseutualuetta. Kohdealueen tärkeimmät valaistukselliset kulkuväyläelementit ovat Valtatie 4 ja Tikkakoskentie. Tärkeitä valosaasteen lähteitä ja myös estevaikutuksiltaan korkeita kulkuväyliä ovat myös Tervaruukinkatu, Lennostontie, Koulukatu sekä Luonetjärventie. Monilla pienempikokoisillakin katuosuuksilla kadun estevaikutusarvio kasvaa korkeimpaan luokkaan avoimmuuden ja valaistustyypin takia ja samat tekijät vaikuttavat myös elinympäristöluokituksen aluekohtaiseen sopivuusluokitukseen. Toisaalta pelkkä katuosuus voi edustaa korkeinta estevaikutusluokkaa samalla kun sen välitön ympäristö edustaa kasvillisuuden ja yleisen suojaisuuden sekä valaistustyypin takia soveliaampaa elinympäristöä (ks. kuvat 1.9, 1.11 ja 2.2). Keskusta-alueen pienialaisuudesta johtuen sinne ei mahdu suuria liikekiinteistö- tai teollisuusaluekeskittymiä. Tärkeimmät valaistut rakennuskeskittymät tai niihin liittyvät piha-alueet ovat Kirkkokadun alkupään liikekiinteistöt, Monitoimikeskuksen laajahko alue, Luonetjärven koulun ja Koulukeskuksen ympäristö sekä Luonetjärven kasarmialueen (Länsiranta) kiinteistöt ja piha-alueet. Pienempiä valaistuskeskittymiä ovat Tikkakosken sotatarviketeollisuuden alueet sekä Tikkakoskentien pohjoispuoliset pk-teollisuuden alueet (ks. kuva 2.2). Sekä Tikkakosken suunnittelualueella että etenkin sen ympärillä on säilynyt kohtuullisen paljon melkein pimeitä tai hyvin vähän valaistuksen häiritsemiä alueita. Näistä tärkeimmät ovat alueellisina ekologisina yhteyksinäkin merkittävät Autiojokilaakso sekä kaakkoinen lampiketju

27

Autiojoelta Myllylammen kautta aina Liinalammelle saakka. Luonetjärven rannat ovat Länsirannan aluetta lukuunottamatta säilyneet myös huomattavan hämärinä. Lisäksi Länsirannan eteläpuoliset alueet sekä Tunnelimäen ja Hytölän välinen alue ovat suurimmalta osaltaan keinovalojen vaikutusalueen ulkopuolella (ks. kuvat 2.2 ja 2.3).

Kuva 2.1 Tikkakosken lepakkokartoituksen 2013 havainnot eri valaistusympäristöissä (n=100). (En = pohjanlepakko, Md = vesisiippa, Msp = tunnistamaton siippalaji, Pa = korvayökkö) Voimakkaasti valaistujen ja avoimien kulkuväylien lisäksi erityisiksi ongelma-alueiksi muodostuvat kuitenkin risteykset, joissa ekologiset yhteydet ja valaistut kulkuväylät kohtaavat ja samalla käytettävyysaste eläinten kannalta laskee. Näitä eriasteisia ongelma-alueita tunnistettiin Tikkakosken lepakkokartoituksen 2013 yhteydessä yhteensä 13 kappaletta (ks. kuva 1.10): Ongelmaton risteys: O1 Koulukatu, Autiojoen ylitys O2 Tikkakoskentie, Autiojoen ylitys O3 Autiokankaantie, Autiojoen ylitys Solmukohta: S1 Oskarinkatu, Kirkkokatu S2 Tervaruukinkatu, Miilutie, Hermanninkuja S3 Autiokankaantie, eteläinen Niittykatu S4 Autiokankaantie ennen hautausmaata S5 Luonetjärventie, Kiilakadusta lounaaseen Pullonkaula-alue: P1 Tikkakoskentie, Tervaruukinkatu, Lennostontie P2 Tikkakoskentie, Tunnelinmäen pohjoispuolella P3 Tikkakoskentie, Jukolantie, Koulukatu P4 Tikkakoskentie, Tunnelinmäestä koilliseen P5 Tikkakoskentie, keskustan eteläpuolella 2.4 Valoilmastosuositukset maankäytön muutostilanteita varten Tikkakosken suunnittelualueen valoilmastosuosituksissa keskitytään asemakaava-alueen ja sen lähiympäristön ongelmakohtiin. Ainoat laajennukset tähän alueeseen ovat Länsirannan suunta,

Hg Na Hg läh Na läh Na/Hg läh Hg haja Na haja pimeä0

5

10

15

20

25

30

35

1.En hav 1.Md hav

1.Msp hav 1.Pa hav

2.En hav 2.Md hav

2.Msp hav 2.Pa hav

3.En hav 3.Md hav

3.Msp hav 3.Pa hav

4.En hav 4.Md hav

4.Msp hav 4.Pa hav

5.En hav 5.Md hav

5.Msp hav 5.Pa hav

Kok En hav Kok Md hav

Kok Msp hav Kok Pa hav

28

Autiojokilaakso sekä koillisen lampiketjun alue (ks. kuva 2.3). Tikkakosken suunnittelualueen valoilmaston kannalta ongelmallisimmiksi kohdiksi tunnistettiin pääasialliset ekologiset käytävät, edellisten sivukäytävät, osa erityisalueista sekä 13 risteysaluetta (kuvat 1.1, 1.10 ja 2.3): Pääkäytävät: Olosuhteet pääkäytävien varrella on pidettävä entisellään niin kasvillisuuden kuin valoilmastonkin suhteen. Kulkuyhteyksien käyttökelpoisuutta on edistettävä kaikissa risteyskohdissa, mutta erityisesti risteyksissä S1 ja P1. Risteyksissä valaistusta on vähennettävä mahdollisuuksien mukaan ja kasvillisuutta kehitettävä suojaavampaan suuntaan eli luotava kasvattamalla molemmille puolille tien ylle kurottuvia kasvustoja (Limpens ym. 2005). Mahdollinen ratkaisu olisi erilaisiin tunnistusjärjestelmiin perustuva ns. älykäs valaistusjärjestelmä (SSL), joka säätelisi valaistusta kadulla liikkuvien ihmisten ja kulkuneuvojen mukaan (esim. Müllner & Riener 2011). Luonetjärven lounaisreunan ekologisen pääkäytävän yhteydessä sijaitseva Risteys S5 kuuluu Luonetjärven ulkoilureitistöihin ja tarjoaa alueen ainoan valmiin alikulun maata pitkin. Putkimainen alikulkusilta on kohtalaisen väljä, mutta ainakin pimeään vuodenaikaan valaistu kahdella elohopeapohjaisella lampulla. Tilanne paranisi ratkaisevasti, mikäli alikulkuun asennettaisiin liiketunnistimet kulkuvalojen sytyttämiseksi vain tarpeen mukaan. Pimeään vuodenaikaan ovat myös sekä Luonetjärven kasarmialueen takaiset ulkoilureitit että Luonetjärven etelärannan ulkoilureitit valaistuina. Yhtämittainen valaisuaika tulisi rajoittaa vuodenkierron suhteen pisimmillään marraskuun alusta huhtikuun alkuunAutiojoen yli johtavien siltojen (O1-O3) olosuhteita ei saa muuttaa, mutta siltojen alla menevän maayhteyden puuttuessa muiden hämärä- ja pimeäaktiivisten eläinten kulkuyhteyksien turvaamiseksi on siltarakenteen alareunoihin asennettava kuivapolku (Väre ym. 2003). Samoin sillalla ja sen läheisyydessä olevien valaisinten lähettämä hajavalo etenkin vettä kohti on minimoitava kupujen, oikean suuntauksen ja heijastintekniikan avulla (Gaston ym. 2012). Sivukäytävät: Valtatie 4:n ohella koko Tikkakosken alueen ongelmallisin keinovalonlähde on Tikkakoskentie kokonaisuudessaan. Koko Tikkakoskentien varsi on ongelmallinen sen kautta kulkevien ekologisten pää- tai sivukäytävien suhteen. Risteyksien P2-P5 alueilla on valoilmastoa parannettava mahdollisten ajastettavien tai liiketunnistimella varustettujen valaisinten muodossa ja huolehdittava kasvillisuuden peittävyydestä liikenneturvallisuuden rajoissa. Ainakin risteyksen P2 kohdalle olisi syytä tehdä sopivankokoinen villieläinalikulku lepakoiden lisäksi muillekin hämärä- ja pimeäaktiivisille eläimille häiriintyneen kulkuyhteyden palauttamiseksi (Väre ym. 2003, Beier 2006). Tarpeeseen sopivan kokoluokan alikulku tulisi myös risteyksen P1 itä- tai länsipuolella (ks. Kuvat 1.10 ja 2.4). Erityisalueet: Risteyksen S1 ja siitä länteen lähtevä metsäinen erityisalue E1 osoittautuivat hyvin tärkeiksi osiksi Tikkakosken keskusta-alueen ekologisia yhteyksiä. Risteyksen hämärtäminen ja kurottuvan kasvillisuuden vaaliminen edistävät Kirkkokadun ylittämistä, mutta alueen E1 sekä viereisen Oskarinkadun hämärämmäksi saaminen etenkin Myllylammen puoleiselta osaltaan on myös tärkeää. Alueen E1 metsikkö tihenee ja muuttuu suojaisammaksi kohti Autiojokea edetessä, kunnes vastaan tulee sillalle johtava pyörätie, jonka hämärtäminen on myös tarpeen. Valoilmastonsa puolesta erityisalue E3 kuuluu kuin ihmeen kaupalla miltei pimeinä säilyneisiin Luonetjärven rantametsiin. Samanlainen, joskin laajempi alue on myös erityisalue E4. Näiden hämärien metsien ja etenkin rantaojen säilyttäminen on tärkeä osa koko Tikkakosken keskustan Luonetjärven puoleisten ekologisten pääkäytävien

29

suojelua (ks. kuva 2.3). Valoilmasto näillä erityisalueilla tulee pitää ennallaan ja erityisalueella E4 kiinnittää huomiota myös Luonetjärventien puoleisiin näkymiin kasvillisuuden kehittymisen kannalta. Kuvassa 1.12 esitettyjen rakennusalueiden realisoituessa on takana aukeavaa metsää ja samalla sen valoilmastoa vaalittava huolella. 2.5 LÄHTEET Aulagnier, S., P. Haffner, A.J. Mitchell-Jones, F. Moutou & J. Zima (2009) Mammals of Europe, North Africa and the Middle East. A&C Black Publishers Ltd., London. 272 s. Beier, P. (2006) Effects of artificial night lighting on terrestrial mammals. Teoksessa: Rich, C. & T. Longcore (toim.) Ecological consequences of artificial night lighting. Island Press, Washington. ss. 19-42. Cinzano, P., F. Falcchi & C.D. Elvidge (2001) The first World Atlas of the artificial night sky brightness. Mon. Not. R. Astron. Soc. 328: 689-707. Clark, B.A.J. (2005) Is artificial light at night too much of a good thing? Clin. Exp. Optom. 88(4): 197-199. Davies, T.W., J. Bennie & K.J. Gaston (2012) Street lighting changes the composition of invertebrate communities. Biol. Lett. 8: 764-767. Davies, T.W., J. Bennie, R. Inger & K.J. Gaston (2013) Artificial lights alters natural regimes of night-time sky brightness. Sci. Rep. 3: 1722. Gaston, K.J., T.W. Davies, J. Bennie & J. Hopkins (2012) Reducing the ecological consequences of night-time light pollution: options and developments. J. Appl. Ecol. 49: 1256-1266. Haim, A. & B.A. Portnov (2013) Light pollution as a new risk factor for human breast and prostate cancers. Springer Science + Business Media, Dordrecht. v+168 s. Kronfeld-Schor, N., D. Dominoni, H. de la Iglesia, O. Levy, E.D. Herzog, T. Dayan & C. Helfrich-Forster (2013) Chronobiology by moonlight. Proc. R. Soc. B 280: 20123088. Limpens, H.G.J.A., P. Twisk & G. Veenbaas (2005) Bats and road construction. Rijkswaterstaat, Dienst Weg- en Waterbouwkunde, Delft, the Netherlands & Vereniging voor Zoogdierkunde en Zoogdierbescherming, Arnhem, the Netherlands. DWW-2005-033. 24 s. Longcore, T. (2010) Sensory ecology: Night lights alter reproductive behavior of blue tits. Curr. Biol. 20(20): R893- R895. Longcore, T. & C. Rich (2004) Ecological light pollution. Front. Ecol. Environ. 2(4): 191-198. Meyer, L.A. & S.M.P. Sullivan (2013) Bright lights, big city: influences of ecological light pollution on reciprocal stream-riparian invertebrate fluxes. Ecol. Appl. 23(6): 1322-1330. Müllner, R. & A. Riener (2011) An energy efficient pedestrian aware Smart street Lighting system. Int. J. Pervasive Comp. Communications 7(2): 147-161. Navara, K.J. & R.J. Nelson (2007) The dark side of light at night: physiological, epidemiological, and ecological consequences. J. Pineal Res. 43: 215-224. Pauley, S.M. (2004) Lighting for the human circadian clock: recent research indicates that lighting has become a public health issue. Med. Hypotheses 63: 588-596. Perkin, E.K., F. Hölker & K. Tockner (2014) The effects of artificial lighting on adult aquatic and terrestrial insects. Freshw. Biol. 59(2): 368-377.

30

Rich, C. & T. Longcore (toim.) (2006) Ecological consequences of artificial night lighting. Island Press, Washington. xx + 458 s.

Rydell, J. (1992) Exploitation of insects around streetlamps by bats in Sweden. Funct. Ecol. 6: 744-750. Rydell, J. (2006) Bats and their insect prey at streetlights. Teoksessa: Rich, C. & T. Longcore (toim.) Ecological consequences of artificial night lighting. Island Press, Washington. ss. 43-60. Rydell, J. & P.A. Racey (1995) Street lamps and the feeding ecology of insectivorous bats. Symp. zool. Soc. Lond. 67: 291-307. Rydell, J. & H.J. Baagøe (1996) Gatlampor ökar fladdermössens predation på fjärilar. Ent. Tidskr. 117(4): 129-135. Speakman, J.R. (1991) The impact of predation by birds on bat populations in the British Isles. Mammal. Rev. 21(3): 123-142. Stone, E.L., G. Jones & S. Harris (2009) Street lighting disturbs commuting bats. Curr. Biol. 19: 1123-1127. Svensson, A.M. & J. Rydell (1998) Mercury vapour lamps interfere with the bat defence of tympanate moths (Operophtera spp.; Geometridae). Anim. Behav. 55: 223-226. Väre, S., M. Huhta & A. Martin (2003) Eläinten kulkujärjestelyt tiealueen poikki. Tiehallinnon selvityksiä 36/2003. Tiehallinto, Helsinki. 98 s. + liitteet.

31

2.6 LIITTEET Kuvissa käytettyjen merkintöjen selitykset: Kuva 2.1 En = pohjanlepakko Md = vesisiippa Msp = tunnistamaton siippalaji Pa = korvayökkö Hg = elohopeapohjaisilla lampuilla valaistut alueet Na = natriumpohjaisilla lampuilla valaistut alueet Hg läh = elohopeapohjaisten valaisinten läheisyydessä Na läh = elohopeapohjaisten valaisinten läheisyydessä Na/Hg läh = natrium-ja elohopeapohjaisten valaisinten läheisyydessä Hg haja = elohopeapohjaisten valaisinten hajavalon piirissä Na haja = natriumpohjaisten valaisinten hajavalon piirissä pimeä = valaisemattomat alueet Kuva 2.2 keltaiset viivat = natriumpohjaisten lamppujen valaisemat kulkuväylät keltaiset pallovarjostukset = tärkeimmät natriumpohjaiset valaistuskeskittymät lilanväriset viivat = elohopeapohjaisten lamppujen valaisemat kulkuväylät lilanväriset pallovarjostukset = tärkeimmät elohopeapohjaiset valaistuskeskittymät ultramariinit viivat = monimetallipohjaisten lamppujen valaisemat kulkuväylät värittömät kulkuväyläosuudet = valaisemattomat kulkuväylät Kuvat 2.3 valkoiset pallovarjostukset = tärkeimmät valaistukselta suojeltavat alueet sekä käytävälinjat Kuva 2.4 tummansiniset viivat = eläinten alikulkujärjestelyille tärkeät alueet 2.7 ERILLISET KUVALIITTEET Kuva 2.2 Tikkakosken ekologisen valaistussuunnitelman 2013 valoilmastoarviointi. Kuva 2.3 Tikkakosken ekologisen valaistussuunnitelman 2013 valolta suojeltavat alueet. Kuva 2.4 Tikkakosken ekologisen valaistussuunnitelman 2013 eläinten kulkujärjestelytarpeet.