ULVILAN HANSAKYTKÖKSIÄ

ULVILAN HANSAKYTKÖKSIÄ

Hansan kehityksessä on voitu erottaa kaksi vaihetta. Ensi aluksi Hansa muodosti paikallisia kauppiaiden yhteen-liittymiä. Niitä nimitettiin ennen pitkää nimellä kilta eli fraternitas, veljeys.

Kiltalaitoksella on Suomessa niin kuin Ruotsissakin todennäköisesti ollut ensin kirkollis- kristillinen luonne ja sana on voitu saada kieleemme Brittisaarilta (gaelissa eli kirkkokeltissä ’cil’ =kirkko, pyhä rakennus ynnä ’de’ eli genetiivi sanasta Dia = Jumala, yhteisön ja sen kokoontumispaikan nimi oli siis ’cilde’, gaelissa ’c’ ääntyy niin kuin ’k’). Kristillisen kirkon vakiinnutettua asemansa (roomalaistuttua) kilta rakennuksena ja sanana vapautui muuhun käyttöön. Niin sitten Ulvilaankin tuli pyhän Gertrudin kilta. Ei ole estettä ajatella, että sen jäseninä oli nimenomaan täkäläi-siä hansakauppiaita. Heistä vanhimmat olivat jo Liikistön ajoilta. Ulvilan nykyisen kirkon asehuoneessa on heidän hautakiviään. Kivet, harmaat hiekkakivet, on tuotu Gotlannista, Hansan pohjoisen kolmanneksen keskuksesta. Vanhimpana pidetyssä kivessä on pelkkä puumerkki (ruotsin sanasta ’bomärke’, joka osoittaa asumista, omistus-ta). Latinankielisistä reunakirjoituksista esiin nousevia ovat muun muassa Tidemanus de Cume ja Herbordus Wi-perenvorde. Edellinen viittaa Kokemäkeen (Kumo) ja osoittaa suvun kiintymystä uuteen kotiseutuun (Kumo – Ulvila). Herbordus- nimi taas antaa aihetta ajatella, että vanhat asukkaat alkoivat kiintyä tulijoihin. Siitä enem-män seuraavassa.

Hansat muistivat, että Heribertus oli ollut Kölnin arkkipiispana 1020-luvulla. Nimestä näyttää tulleen suosittu

Saksassa. Mutta niin kävi meilläkin ja nimenomaan Ulvilassa, ensin täkäläisten hansojen keskuudessa mutta sit-

ten myös Ulvilan suomenkielisen väestönosan parissa. Yleistä käyttöä vaille jääneenä nimi poistettiin suomenkie-

lisestä almanakasta 1929. Mutta mainittuna vuonna eli Ulvilassa ainakin kaksi Heribertiä ja pakosta on ajateltava,

että tässä näkyy hansain perintö. Joen vasemmalla rannalla, Harjunpäässä, tämän kirjoittaja muistaa vielä sotain

jälkeiseltä ajalta, että Heribert-nimi äännettiin ’Riipu’ (tai Riipertti). Joen oikealla rannalla, Friitalassa, oli vähän

aikaisemmin kuollut se Heribert, jonka muisto elää vastikään rakennetussa Riipunaukiossa. Siis: kirkonkirjoissa

Heribert mutta kansan suussa Riipu. Tarkoittamani miehet ovat Heribert Ala- Tuori ja Heribert Mattila.

Vielä etunimistä. Ulvilan ensimmäinen nimeltä tunnettu kirkkoherra on 1300- luvun Hermannus. On ajateltu ai-

heellisesti, että tämä Hermann oli juuriltaan saksalainen. Nimeä ei pidä sekoittaa itäiseen Herman- nimeen

(Valamon perustajaisät olivat Sergei ja Herman). Itäinen Herman- nimi tulee kreikkalaisesta Germanos- pyhi-

myksestä. Hansa-aikoihin palautuva Herman- nimi jäi vuosisadoiksi lounaisten rannikkokaupunkiemme ulko-

maalaiskontakteissa olleiden kauppaporvareiden käyttöön. Ja kun nimi oli saanut sijan vuoden 1765 almanakassa,

se tuli maassamme yleisesti käytetyksi 1800-luvulla.

Kaiken kaikkiaan saksalaisperäiset etunimet ovat keskiajalla olleet suhteellisen yleisiä Kokemäenjokilaaksossa.

Satakunnasta on käytettävissä asiakirjatietoa enemmän kuin muualta. Professori Seppo Suvanto on tehnyt etuni-

mistä hyvinkin tarkat laskelmat. Maakirjat tulivat käyttöön 1540. Niiden antama tieto laajentaa lähdepohjaa mut-

ta ei muuta tietoamme saksalaisnimien suosiosta täällä. Ajanjaksoon 1540- 1571 sisältyvät Ulvilan vanhan kau-

pungin viimeiset 15 vuotta mutta noina vuosina oli koko Ulvilan pitäjässä etunimistä saksalaisperäisiä 4.9 % kai-

kista nimistä. Kauemmin asuttu ja aikaisemmin saksalaisnimistönsä saanut Kokemäki- Telja jättää kuitenkin ja

ymmärrettävästi 5.5 prosenttiosuudellaan Ulvilan niukasti toiseksi.

Kauppahansoja oli Ulvilan vanhassa kaupungissa merkityksellinen määrä. Ja tärkeätä on muistaa, että he asuivat

täällä polvesta polveen, tuntien siis jokilaakson kotiseudukseen. On edelleen syytä muistaa, että jo mainitun Got-

lannin (”Vuojonmaan”) hansakauppiassuvuista viisi edustuu Ulvilassa (J. Jaakkola). Varsinaisia sukunimiäkin oli

siis käytössä, niiden perusteellahan (ulkomaille asti ulottunut) suvun tunnistettavuus on osoitettavis-

sa.Sukunimistä muutama esimerkki. Varhain on täällä asunut Stolte- suku, koska sen kenties vanhimman edusta-

jan, erään Arnoldin hautakivi on säilytteillä Ulvilan kirkon asehuoneessa. Myöhemmän ajan hansoilla oli täällä

käytössä lyhyempiä, samasta kotkaa tarkoittavasta kannasta johdettuja muotoja, jopa meille tuttu A(a)rne. Tähän

etunimeen on syytä kiinnittää huomiota, kun se on ollut vain Ulvilan seudulla esiintyvän Aarikka- sukunimen läh-

tökohtana.

Kugge- sukunimen alkuperä on ilmeinen. Nimi on johdettu hansain käyttämästä, muodoltaan kartiomaisesta, pal-

jon kantavasta ja alleen suhteellisen vähän vettä vaativasta koggi-aluksesta. (Koggin kartiomainen muoto oli joki-

laakson väelle tuttu vuosituhansien takaa. Sana oli samaa juurta kuin elonleikkuun aikana pelloilla nähty, niin

ikään kartiomainen kuhilas, jonka paikallinen, ikivanha, ja juuri tekemäni havainnon mukaan vasarakirvesai-

kaamme ja muinaispreussiin pohjaava nimitys ’kyväs’ saa taivutettuna paljastavasti muodon ’kykkään’.) Jos ei

ollut koskia esteenä, koggilla saattoi purjehtia peninkulmakaupalla ylävirtaan. Kahden peninkulman päässä me-

restä oleva Riika oli kuin meren rannalla. Ja aluksella päästiin Nemunas- jokea pitkin Kaunasin tuntumaan.

Fridach- suku on hiukan nuorempi , jo siitäkin päätellen, että se asui kaupungin varsinaisten rajojen ulkopuolella

Friitalassa, jolle se hyvin todennäköisesti antoi nimen ja joka noihin aikoihin oli nousemassa merestä.

(Ensimmäisenä lienee kohottanut lakensa meren yläpuolelle se mäki, jolle – siis jo esikristillisenä aikana raken-

nettiin hiisi ja paikka saikin pitkäksi aikaa nimen Hiidenmäki. Tämä kauan rakentamattomana pysynyt paikka sai

muuten ruotsalaisten tultua proosallisesti nimen Pakka, millä se kävi ainakin 1960- luvulle.)

Kokemäellä, vanhan Teljan kauppapaikan tuntumassa on Kiusalan kylä. Telja oli hansakaupan tukikohta, josta

operoitiin myös ylävirran suunnassa. Näin saa aiheen ajatella, että Kallialan (Tyrvään) seurakunnan keskiaikaisis-

sa kirkontileissä mainitut, ainakin neljää eri henkilöä tarkoittavat Kiusa- nimet ovat varsinaisia sukunimiä ja että

ne liittyvät hansakauppaan.

Hansain kielessä, keskialasaksassa, nyt tähtäyksessä oleva kauppatermi oli kylläkin muodossa ’kesen’. Mutta on

muistettava, että Tyrväälle ulottunut ruotsalainen uudisasutus oli juuri sulautunut suomalaisväestöön (tästä voi-

vat H. Ojansuun julkaisemat seurakunnan keskiaikaiset kirkontilit kertoa paljon). Tuon ajan ruotsissa vanhan

gootin kauppatermi ’kiusan’ (W. Braune) oli vielä muodossa ’kjusa’ (E.Hellqvist). Näin ikivanha germaanin kaup-

patermi voisi näkyä meilläkin. Termi ’kiusata’ sai meillä ensi aluksi merkityksiä ’valita’, ’koetella’, ’viehättää’.

Kauppatilanteeseen viittaa muuten jokilaaksossa kauan säilynyt ilmaisu ’kiusapuntari’. Juuri mainitun yhdyssa-

nan jälkimmäinen osa on niin ikään laina hansoilta, siitä enemmän tuonnempana. Kiusa- sana on voinut tarkoit-

taa ensin yksinkertaisesti kauppiasta.

Sukunimistä ja suvuista puheen ollen seuraan hetken aikaa tarkemmin tietyn suvun vaiheita. Otan esille Sunder-

gelt- suvun, jonka myöhemmät polvet sijoittuvat monenlaista murrosta merkinneeseen aikaan. Markus Sunder-

gelt oli joutunut monen muun täkäläisen tavoin Helsingin kaupungin perustamistehtäviin. Saatuaan työn omalta

osaltansa hoidetuksi hän halusi palata takaisin. Mutta kotiin palattuaan hän sai uuden komennuksen: piti lähteä

perustamaan Porin kaupunkia (1558). Tällä Markuksella oli poika, joka satakuntalaisen käytännön mukaan oli

saanut Norjan kuninkaaseen, Olavi Pyhään viittaavan Olaus- nimen. Toimittuaan jonkin aikaa luterilaisena pappi-

na tämä Olaus (Olaus Sundegelteus) puolestaan palasi takaisin isiensä katoliseen uskoon ja toimi pappina Liivin-

maalla eli nykyisen Viron Pärnussa. Olaus valmisteli (nähtävästi hyvin hallitsemansa) suomen kieliopin kirjoitta-

mista esityönä roomalaisen katekismuksen kääntämiselle suomeksi (K.G. Leinberg). Olauksen hanke osoittaa, että

hansat osasivat hyvin paikallista kieltä, seikka mitä kaupankäyntitilanne edellyttikin. – Sundergelt- suku elää toki

edelleen mutta on jo vuosisadat puhunut suomea.

Hansat painoivat leimansa myös täkäläisiin paikannimiin. Friitala- nimeen on jo viitattu. Toinenkin nykyisen Ul-

vilan kylistä lienee saanut nimensä hansoilta. Ulvilaan johtavan väylän varteen jää Suosmeren kylä. Kylän nimen

vanhassa oikeinkirjoituksessa on horjuvuutta: Svartmar, Svartingsmare, Svartsmark. Joen suistomuodostus oli

alkanut jo Naparannassa, Saarenluodon yläpäässä, paikalla missä nyt olemme. Suosmeren peltoja reunustava uo-

ma oli luultavimmin suurvirran varsinainen vuolle. Vielä 1900- luvun alkupuolella kävi tämä uoma nimellä Van-

hajoki Suosmeren väen puheissa. Joen vuolteessa virtaus oli voimakas mutta vasemmalla reunalla se heikkeni.

Niin alkoi kertyä mustanpuhuvaa mutaa laitamalle, nyttemmin jostakin Pihlavanlahdelta tuttuun tapaan. Tätä

ainesta, mustaa massaa hansat kuvasivat kielensä, alasaksan mukaan sanalla ’s(ch)warz’ (josta ’suos’ < suars)

mutta väylänvartta he luonnehtivat vanhasta muistista ilmauksella ’meer’. Meri- sanan hansat jättivät perinnöksi

Suosmeren kylän nimeen. Mutta vanhat kirjurit olivat vähän ymmällään. He eivät voineet olla muistamatta, että

’maari’ on merenjättömaa (maareja on jo Ahlaisissa neljätoista, St. Waldenström), semmoinen oli myös Suosme-

ren laaja peltoverkko. Kirjanpitäjät olivatkin kahden vaiheilla: mar/meer. Hansain käyttämä meri- ymmärrys vei

kuitenkin ajan mittaan voiton.

Suosmeren kohdalla Kokemäenjoki virtaa pohjois- luoteeseen mutta kolmannespeninkulman jälkeen se kääntyy

suoraan länteen. Käänteen ja sen kohdalla olevan matalikon kohdalla oli kivi, Kirstinkivi, Kirsten. Hyvinkin oikea

voi olla tulkinta, jonka mukaan paikka oli saksalaisittain ”Gierstein” eli Kiertokivi (Isto Kauhanen). Mutta jos pai-

kalla oli myös (meri)merkki, niin kuin sopii olettaa, niin rakennelma on ollut kuin kirkko tai kirkon tapuli. Näin

ajatellen originaalina olisi ”Kirstein”eli Kirkkokivi (rinnakkaistapaus: Kirmes < Kirchmesse, G. Drosdowski).

Vuonna 1954 Porin kadunnimistössä tapahtui suuri muutos (jonka seurauksena esimerkiksi tämän kirjoittaja jou-

tui aikanaan tarkistamaan kartasta muutoksen kohteena olleen kadun uuden nimen, näin oli erityisesti Säveltä-

jänkadun ja Juhana Herttuankadun laita). Kaikki muutosehdotukset eivät kuitenkaan tulleet hyväksytyiksi. Ruh-

tinaankatu sai pitää entisen nimensä ja ehdotettu ammoisaikainen Kirsteeninkatu torjuttiin. naikkan

Kauppahansat olivat ensi aluksi kaupan paikallisia toimijoita. Ulvilan kaupungin perustamista (1347, 1365) edel-

tänyt vuosisata merkitsi kuitenkin sitä, että Hansasta tuli talousyhteisö, Hansaan

kuuluvien kaupunkien liitto. Kauppiaiden liitto muodostui kaupunkien liitoksi. Jäseniä liitolla oli Portugalista

Suomenlahdelle. Liittouma sai ymmärrettävästi vastustajia. Kenties nimekkäin ei- valtiollinen vastavoima oli vi-

taaliveljet. Se sai haltuunsa joksikin aikaa jopa Hansan pohjoisen kolmanneksen pääkaupungin, Visbyn. Ulvilalai-

sille on tämä jopa suoranaisesta merirosvouksesta syytetty järjestö tullut nimeltä tutuksi sen tähden, että kirkon

vierellä olevan rahakätkön on arveltu tulleen tehdyksi juuri vitaaliveljien pelosta.

Ruotsissa samoihin aikoihin eli 1300-luvun alusta yhä tiukemmin noudatettu kauppapolitiikka eli Pohjanlahden

kauppapakko oli tarkoitettu nähtävästi myös maan pääkaupungin kaupallisen aseman turvaamiseen. Kauppapak-

ko merkitsi sitä, että Pohjanlahden kummallakin puolella olevien kaupunkien oli käytävä kauppaa Tukholman

eteläpuolella asuvien kauppiaiden kanssa pääkaupungin välityksellä. (Tosin Turullakin oli tämä välittäjän oikeus,

mutta se jäi vähämerkityksiseksi siitä syystä, että sinne johtava väylä oli vaikeakulkuinen.) Kauppapakkoon aika

ajoin tehdyt väljennykset osoittavat muun ohella sen, mitkä olivat täkäläisten hansain ulkomaiset kohdesatamat.

Ulvilalaisten kauppamatkat näyttävät näin saatavan tiedon perusteella suuntautuneen etenkin Lyypekkiin, Danzi-

giin, Riikaan ja Tallinnaan. Nimenomaan Hansaa vastaan puheena ollut rajoitus ei näytä olleen suunnattu, vaikka

järjestökin joutui toimista kärsimään. Ulvilan kauppasaksoista tuli paikallisia kauppaporvareita, jotka tekivät

kauppamatkoja juuri mainituille ulkomaisille tahoille.

Toinen vaihtoehto kauppapakon aiheuttaman uuden tilanteen helpottamiseksi oli, että hansaliittoon kuulunut

kauppias lähetti tänne ostoasiamiehen, joka välitti kauppatavaroita edelleen. Niinpä esimerkiksi tallinnalaisella

hansalla Helmich Fickellä oli Ulvilassa edustajinansa muuan Matti Olavinpoika ja täällä Raumalta käsin vaikutta-

nut ”Rame Jöns” eli Rauman Jussi (G Kerkkonen).

Kauppapakko alkoi 1300- luvulla ja sai huippunsa 1500- luvulla. Ruotsin valtakunnan sisäiset syyt (vaikea suhde

Tanskaan) oli kai tekijä, joka sai aikaan ruotsalaiskaupunkien pysyttäytymisen hansaliiton ulkopuolella. Ruotsissa

on vain kaksi hansakaupunkia, jotka nekin liitettiin valtakuntaan vasta 1600- luvulla, Hansan jo menetettyä mer-

kityksensä. Nämä kaksi ovat Skånen Malmö ja sen lähituntumassa oleva kaksoiskaupunki Skanör med Falsterbo.

ja täällä Raumalta käsin vaikuttanut ”Rame Jöns” eli Rauman Jussi (G. Kerkkonen).

Mutta ehkäpä on tässä yhteydessä syytä todeta, että kauppasaksojen tai muiden kauppiaiden oikeudet eivät olleet

niin sanoakseni ”läänityksiä”. Satakunnan rannikon talonpojat tekivät vuosittain useita kymmeniä kauppamatkoja

maan pääkaupunkiin. Näin oli laita etenkin 1500- luvulla. Talonpoikain niin kuin myös merien vapaus ilmeni

näinkin.

Tästä voikin siirtyä siihen, että hansat välittivät ostajakunnalleen jokapäiväisessä elämässä tarvittava uutta vä-

lineistöä. On selvää, että välineiden (alasaksalaiset) nimet välittyivät ostajille kaupanteon yhteydessä. Suora ala-

saksalainen vaikutus kielessämme on suuri, suurempi kuin ehkä yhtäkkiä tulee ajatelleeksikaan. Monet ruotsalais-

lainoina pidetyt uudissanamme lienevät tulleetkin opituiksi hansoilta, joihin siis oltiin kiinteässä kontaktissa.

Ruotsinmaalaisella taholla onkin jo varhain, heti hansan valta- ajan jälkeen huomautettu siitä, kuinka lukuisia

olivat ruotsiin alasaksasta saadut lainat. Kysymykseen kiinnitti jo varhain huomiota Skarassa 1703 syntynyt ja

kasvanut eli kielen oppinut filologi Sven Hof. Hän jopa meni niin pitkälle, että esitti ajatuksen, jonka mukaan

ruotsin kieli olisi muuttunut alasaksan murteeksi, jos Hansan vaikutus olisi jatkunut.

Mutta meillä Suomessa jouduttiin ymmärrettävästi tyytymään yksittäisiin, sinänsä kyllä lukuisiin alasaksalaisiin

lainasanoihin. Voikin ajatella, että monet ruotsalaislainoina pidetyt kielemme sanat ovat suora laina alasaksasta.

Sanalainoja hansoilta oli edellä jo mainittu kauppatilanteessa tarvittu työväline ’puntari’ (< keskialasaksan

’punder’). Kotitöissä tarvittavia uusia työkaluja oli esimerkiksi ’meisseli’ (< ’meizil’). Meisseliä tarvittiin jo puusk-

ruuvin käsittelyssä (< ’schruve). Opittiin myös jos ei ihan uusia ammatteja niin ainakin ammatin harjoittamisessa

tarvittavaa uutta tekniikkaa. Ulvilan Nahkurin asuntoalue voisi paremminkin olla Karvari, sillä nahkurin ammat-

tinimikkeenä lienee Ulvilassa käytetty hansa- ajoista lähtien ilmaisua ’karvari’ (< keskialasaksan ’garwari’).

Mutta vielä merelle. Kauppa-alus oli mennen tullen täynnä, olipa sitten kysymyksessä hansain koggi tai talonpoi-

kain haaksi. Täältä vietiin paitsi turkiksia (mistä ’raha’ on saanut nimensä) myös muuan muassa kalaa, voita ja

viljaakin. Tuontipuolella olivat esimerkiksi tietyt metallit ja kankaat (niin kuin Flanderin verka ja sananakin friisi-

läinen lakana). Ja kun menemme pöydän ääreen, voi muistaa, että piparkakku on ensimmäinen meille tullut pik-

kuleipä; oikeaoppisesti tehty, kahdeksankulmainen piparkakku tuli Eurooppaan ristiretkeläisten mukana ja ennen

pitkää se löysi tiensä tännekin, kiitos hansoille tästäkin hyvästä, kaksinkertaisen ristin muotoisesta herkusta.

TT Heikki Huhtala, Ulvila