uudistuva lastensuojelu 1/2016

LASTENSUOJELU U U D I S T U V A

1/2016

LEHTI

Sinulle

ammattilainen

Toiveena joustavuus, kuuntelu ja kannustus - sivu 14 Vahvaa tukea sijaisvanhemmuuteen - sivu 18

Tukiperheeksi ryhtyneet Jahnukaiset: ”Kiintymys lapseen syntyi nopeasti”

Uudistuva lastensuojelu 32 Uudistuva lastensuojelu

Julkaisija:SOS-LapsikyläSnellmaninkatu 13 00170 HELSINKIpuh. (09) 5404 880keskustoimisto@sos-lapsikyla.fiwww.sos-lapsikyla.fiwww.sos-childrensvillages.org

PäätoimittajaJari Ketola

ToimituspäällikköAija Rikala

ToimitussihteeriElina Pitkäranta

Tässä lehdessä:TILAA LEHTImaksutta itsellesi tai tuttavallesi lähettämällä yhteystiedot sähköpostilla osoitteeseen [email protected]

SOS-Lapsikylän tavoitteena on lisätä lasten ja perheiden hyvinvointia Suomessa ja maailmalla. Autamme perheitä varhaisen tuen sekä avo- ja sijaishuollon palveluin. Keräämme myös varoja lasten ja perheiden tukemiseen. SOS-Lapsikylä on toiminut Suomessa vuodesta 1962 ja se on kansainvälisen SOS Children’s Villages -järjestön jäsen. Järjestöllä on toimintaa yli 130 maassa. Suomen toimintaan voi tutustua osoitteessa www.sos-lapsikyla.fi ja kansainväli-sen SOS-lapsikyläjärjestön työhön osoitteessa www.sos-childrensvillages.org.

PEFC/02-31-151441 619Painotuote

UlkoasuElise Liikala

Taitto Ruut Kiiskilä

KansikuvaLaura Oja

PainoPunaMusta

ISSN 2342-8244

3 Pääkirjoitus

4 SOS-Lapsikylä vastaa tahdonvastaisten huostaanottojen kasvuun SOS-lapsikylistä löytyy osaamista haastavissakin huostaanottotapauksissa.

6 Varkaus mullistaa vanhat rakenteet Uudella toimintamallilla halutaan vastata lasten ja perheiden tarpeisiin oikea-aikaisesti ja vaikuttavasti.

8 Reportaasi: ”Kerran kuussa meitä on kolme” Veera ja Johannes Jahnukainen ovat seitsemänvuotiaan Samin tukiperhe. Raha, jonka kunta panostaa tukiperheeseen, tulee moninkertaisena takaisin, kun lapsen ja hänen perheensä arki jatkuu hyvänä.

14 Toiveena joustavuus, kuuntelu ja kannustus Lastensuojelua voidaan kehittää monin tavoin. Kaikki ei ole aina rahasta kiinni, kertovat niin kokemusasiantuntijat kuin lastensuojelun ammattilaiset.

18 SOS-Lapsikylältä vahva tuki sijaisvanhemmuuteen Eila ja Heikki Kenttämiehen sijaisvanhemmuuden alkutaival on ollut helpompi kuin he kuvittelivat.

21 Kynävieras Raili Bäck-Kiianmaa: Tilaa tunteille

22 Merkityksellinen työ houkutteli pankkialalta SOS-Lapsikylän toimitusjohtajaksi SOS-Lapsikylän uusi toimitusjohtaja Marja Pajulahti esittäytyy.

23 Kuulumisia SOS-Lapsikylistä • SOS-Lapsikylä on perustanut ryhmäkoteja alaikäisille turvapaikanhakijoille • RAY:ltä avustus ylisukupolvisen lastensuojelutarpeen ehkäisemiseen

Uudistuva lastensuojelu 3

Merkittäviä tekoja

Lastensuojelussa on paljon erityisosaajia ja erityistä osaamista. Matkalla lapsesta aikuiseksi tarvitaan hyviä tekoja monilta ih-misiltä. Mutta huomaammeko aina, miten tekemisemme liittyy lapsen kokonaisvaltaiseen kehittymiseen ja tiedämmekö riittä-västi muiden asiantuntijoiden työn tavoitteista? Muistammeko auttamisessa aina sen, että mikä toimii yhdellä, ei tarkoita että se toimii kaikilla? Tai mikä ei toiminut yhdellä, saattaakin toimia toisen kohdalla.

Merkittävää on, että huostaanottojen määrä on kään-tynyt Suomessa laskuun ja sijaishuollossa olemme onnistuneet siirtämään painopistettä perhehoitoon. Alueelliset ja kuntakohtaiset erot ovat kuitenkin aivan liian suuret. Jossakin kunnassa perhehoitoa saa yli 70 prosenttia sijoitetuista lapsista, jossa-kin alle 30. Emme voi olla tyytyväisiä siihen, että sijaisperheisiin sijoitetuista lapsista yhä vain 13 prosenttia on sijoitettu sukulais- tai lä-heisperheisiin. Perhehoidon ja läheissijoitusten kasvulta putoaa pohja, ellemme resursoi niiden tukemiseen.

Valitettavan usein lastensuojelun asiakkuus myös periytyy sukupolvelta toiselle. Oletan, että tun-nistamalla ilmiön ja suuntaamalla enemmän tukitoimia ongelmien ennaltaehkäisyyn, voimme estää uusia huos-taanottoja. SOS-Lapsikylä onkin käynnistänyt kehittämis-hankkeet ylisukupolvisen lastensuojelukierteen katkaisemi-seksi ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Molemmissa onnistumisen edellytyksenä on vahva yhteistyö kuntien ja muiden toimijoiden kanssa.

Olen saanut olla kehittämässä ja laajentamassa SOS- lapsikylätoimintaa viimeisen reilun seitsemän vuoden aikana. Siirtyessäni nyt Pesäpuu ry:n johtotehtäviin haluan kiittää kaik-kia yhteistyötahoja ja toivottaa menestystä kumppanuuksien sekä lasten ja perheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi!

PÄÄKIRJOITUSJari Ketola, SOS-Lapsikylän toiminnanjohtaja 2008–2016

Uudistuva lastensuojelu 54 Uudistuva lastensuojelu Uudistuva lastensuojelu 5

SOS-Lapsikylä vastaa tahdonvastaisten huostaanottojen kasvuun

Teksti Elina Pitkäranta ja Anna-Liisa Koisti-Auer Kuva Thinkstock / Stockbyte

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkista-man Lastensuojelu 2014 -tilastoraportin mu-kaan tahdonvastaisten huostaanottojen mää-rä Suomessa on kasvussa. Ne ovat miltei kaksinkertaistuneet vuodesta 2000. Vuonna 2014 tahdonvastaisesti oli huostaan otettuna yhteensä 2309 lasta ja nuorta.

Tahdonvastaisessa huostaanotossa lapsen huoltaja tai 12 vuot-ta täyttänyt lapsi vastustaa huostaanottoa tai siihen liittyvää si-jaishuoltoon sijoittamista, jolloin johtavan viranhaltijan on teh-tävä siitä hakemus hallinto-oikeudelle ja annettava se tiedoksi asianosaisille.

”Syitä kehityskulkuun on varmasti monia. Tahdonvastaisten huostaanottojen taustalla on luonnollisesti vakavia syitä. Täs-tä huolimatta vanhemmat voivat kokea, että huostaanottoon ei ole riittäviä perusteita. Vastustamalla huostaanottoa vanhemmat voivat myös haluta antaa lapselleen sen viestin, että he rakasta-vat lastaan eivätkä siksi suostu luopumaan hänestä vapaaehtoi-sesti. Yli 13-vuotiaiden huostaan otettujen määrä on kasvanut viime vuosina muita ikäryhmiä voimakkaammin ja nuoret suh-

Uudistuva lastensuojelu 5Uudistuva lastensuojelu 5

tautuvat tutkimusten mukaan vanhempiakin useammin kieltei-sesti huostaanottoon”, SOS-Lapsikylän lastensuojelupäällikkö Anna-Liisa Koisti-Auer kertoo.

SOS-lapsikylissä yli puolet tahdonvastaisesti huostaan otettuja

SOS-lapsikylissä sijoitettuina olevista, noin 170 lapsesta, yli puolet on tahdonvastaisesti huostaan otettuja. Lapsikylien vah-vuutena onkin erityisesti sisarussarjojen, tahdonvastaisesti huostaan otettujen ja erityisratkaisuja tarvitsevien lasten hoi-taminen.

SOS-lapsikyläyhteisö ja moniammatillisen tiimin tuki sijais-vanhemmalle mahdollistavat lapsen sijoittamisen perhehoitoon silloinkin, kun yhteistyö lapsen läheisten kanssa on lähtökoh-taisesti haasteellista. SOS-lapsikylissä on myös lapsille ja van-hemmille erilliset tapaamistilat, joissa muun muassa yhteisen viikonlopun vietto onnistuu. Tarvittaessa SOS-lapsikylä järjes-tää myös tuettuja tai täysin valvottuja tapaamisia.

Ammattilaiset toimivat puskurina

”Monesti kunnan sosiaalityöntekijät sanovat, että lapsi voitai-siin muuten sijoittaa tavalliseen sijaisperheeseen, mutta pel-kona on, että haasteellinen yhteistyö lasten läheisten kans-sa uuvuttaa sijaisperheen,” Anna-Liisa Koisti-Auer kuvaa. ”SOS-lapsikylässä lapsi pääsee haasteellisista lähtökohdis-ta huolimatta asumaan perheenomaiseen ympäristöön, sillä lapsikylän tukihenkilöstö, mm. ohjaajat ja sosiaalityöntekijä, voivat ottaa vastuun käytännön yhteistyöstä lapsen läheisten kanssa, jolloin sijaisvanhemmat saavat keskittyä lapsen hoi-tamiseen.”

SOS-lapsikylissä tavoitteena on, että lapsen sijaisvanhempi ja syntymävanhemmat toimisivat hyvässä yhteistyössä, mut-ta tilanteissa, joissa esiintyy esimerkiksi uhkailua tai muu-ta vastustusta, toimipisteen muut ammattilaiset voivat ottaa enemmän vastuuta ja toimia ikään kuin puskurina. Tavallises-sa sijaisperheessä tällaista mahdollisuutta ei yleensä ole. SOS-lapsikylän koulutetuilla lastensuojelualan ammattilaisilla on hyvät valmiudet työskennellä haastavissa tilanteissa.

SOS-Lapsikylä panostaa yhteistyöhön lasten läheisten kanssa

SOS-lapsikylissä on kehitetty tapoja työskennellä entistä pa-remmin yhteistyössä lasten läheisten kanssa. Kaarinan SOS-lapsikylän sosiaalityöntekijä Sonja Vanhanen käsittelee jul-kaisussaan ’Kuka auttaisi meidän perhettä? Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen’ (2014), miten vanhemmat kokevat vanhemmuuden tilanteessa, jossa oma lapsi on sijoitettu kodin ulkopuolelle, ja millaista tukea he vanhemmuudelleen toivoisivat.

Tutkimuksessa korostui vanhempien vahva toive vanhem-muutensa toteuttamiseen, vaikka lapsi ei voikaan asua hei-dän kanssaan. ”Vaikka lasten perheissä onkin aikaisemmin tapahtunut heidän hyvinvointiaan vaarantaneita asioita, ei ole viisasta tällä perustella niukkaa yhteydenpitoa. Lapsi kantaa aina läheisiään mielessään, saa hän tavata heitä tai ei”, Sonja Vanhanen sanoo.

”Panostamme lapsen läheisten kohtaamiseen ja huomioi-miseen sekä pyrimme tavoitteellisuuteen perhetyössä sijais-huollon aikana. Meidän on tärkeää oppia ymmärtämään lapsi oman perheensä keskiössä. Teemme parhaamme tukeaksem-me koko perhettä, jotta perhe puolestaan voi tukea lasta ja olla lapselle turvallinen ympäristö”, Sonja Vanhanen kuvaa.

Pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää

SOS-Lapsikylässä on koettu, että kun työskentely lapsen lä-heisten kanssa on pitkäjänteistä ja tavoitteellista, yhteistyö voi haasteellisenkin alun jälkeen onnistua. ”Tarvitaan oikea tahto-tila ja luottamuksen synnyttämiselle riittävästi aikaa. Pitkäl-lä kokemuksella on merkitystä, sillä silloin jaksaa paremmin uskoa, että työ lopulta kantaa hedelmää eikä kannata luovut-taa”, Anna-Liisa Koisti-Auer sanoo. Kaiken työskentelyn läh-tökohtana on vanhempien ja muiden lapsen läheisten kunnioi-tus ja arvostus, olipa sijoittamisen taustalla mitä tahansa syitä.

On tärkeää, että lapsille ja läheisille järjestetään epäviral-lisia yhteisiä kohtaamisia myös asiakassuunnitelmaneuvotte-lujen ja niissä sovittujen tapaamisten lisäksi. Äitienpäiväjuh-lat, joulujuhlat, kyläjuhlat ym. mahdollistavat luontevan ja välittömän kanssakäymisen lapsen läheisten ja työntekijöiden kesken. Lapset nauttivat siitä, että heille tärkeät ihmiset – su-kulaiset ja työntekijät – ovat yhdessä, juttelevat, juovat kah-via ja voivat osallistua jopa yhteisiin peleihin sekä leikkeihin. Merkityksellistä on myös, että tämänkaltaiset tapahtumat tar-joavat perheille mahdollisuuden tavata toisia samassa tilan-teessa olevia.

Lastensuojelu lukuina:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Lastensuojelu 2014 -tilastoraportin mukaan huostassa olevien lasten määrä on nyt kääntynyt laskuun oltuaan vuosia kasvussa. Vuonna 2014 huos-tassa oli 10 675 lasta. Määrä laski 1,4 prosenttia edellisestä vuo-desta. Erityisen merkittävää oli kiireellisten sijoitusten vähenemi-nen. Ne laskivat 10 prosentilla vuoteen 2013 verrattuna oltuaan kasvussa koko 2000-luvun. Kaikkiaan kodin ulkopuolelle oli vuo-den 2014 aikana sijoitettuna 17 958 lasta ja nuorta.

6 Uudistuva lastensuojelu Uudistuva lastensuojelu 7

SOS-Lapsikylä ja Varkauden kaupunki ovat solmineet kehittä-miskumppanuuden, jonka tavoitteena on luoda toimintamalli

lapsiperheiden tukemiseksi. Mallilla pyritään vastaamaan lasten ja per-heiden tarpeisiin oikea-aikaisesti ja vaikuttavasti. Varkaus haluaa olla eturintamassa luomassa konkreettisia ja kestäviä muutoksia hallituksen lasten ja perheiden muutosohjelman tavoitteiden mukaisesti.

Teksti Kati Palsanen ja Jonna Heliskoski Kuvitus Ruut KiiskiläKUMPPANUUS

Varkaudessa ja SOS-Lapsikylässä asiaan on tosin tartut-tu jo ennen hallitusohjelmaa. Perheiden tukemisen pulmiin on haettu ymmärrystä keräämällä ajankohtaista tutkimus- tietoa sekä tutkimalla 325 perheen palveluiden käyttöä Varkauden perheiden erityispalveluissa. Tutkimustyöllä on saatu uutta tietoa siitä, mihin vaikuttavamman toimintamallin tulisi perustua. Lapsiperheitä tuettaessa ajatellaan usein, että tuen tarve kehittyy lineaarisesti. Ensin perheiden avuksi men-nään kevyemmällä palvelulla ja tarvittaessa avun määrää sekä osaamista lisätään asteittain. Korkeimmin koulutetut ammat-

tilaiset astuvat yleensä kuvaan, kun tulipalo roihuaa täydessä liekissä. Liian myöhään.

Ajatus lineaarisesta kehityksestä ei kuitenkaan vastaa todel-lisuutta. Tutkimuksemme mukaan tuentarpeen alkuvaiheessa on käytettävissä keskimäärin 1-2 vuoden etsikkoaika, jolloin perhe oireilee ja heitä tuetaan 1-2 palvelulla. Tämän jälkeen tapahtuu jotain, jonka syihin olemme pureutumassa: perheen palvelujen käyttö räjähtää keskimäärin kuuteen palveluun. Avun määrä ei kuitenkaan ole ongelma, vaan koordinaation puute.

Kun katsomme asiaa palvelujärjestelmästä käsin, saamme

VARKAUSMULLISTAA VANHAT

RAKENTEET


suruksemme huomata, että se tuottaa kalliin ”pitkän hännän”. Kun moni yhtäaikainen palvelu ei kanna perheessä riittäväs-ti hedelmää, tulee kuvaan yksittäinen kallis, yleensä lapselle suunnattu palvelu, useimmiten huostaanotto tai psykiatrinen hoito. Tässä pitkään kestävässä vaiheessa erityisen kummal-lista on, että kaikki perhettä tukeva ja itseohjautuvuutta lisäävä toiminta on vedetty pois. Tähän haluamme muutoksen.

Vaihtoehdoksi esitämme mallia, jossa vahvaa osaamista tarjotaan heti alkuvaiheessa, orastavissa asiakkuuksissa. On tärkeää tunnistaa potentiaaliset tulipalot ja sammuttaa ne en-nen kuin roihahtaa. Todellisiin syihin pureutuminen heti tuen tarpeen alkuvaiheessa olisi keskeistä, jotta mahdollistettaisiin asteittainen palvelujärjestelmän otteen keventäminen ja per-heen oman toimijuuden vahvistuminen. Päämääränä on tilan-teen normalisointi ja perheen voimauttaminen.

Seuraavassa on esimerkkejä toimenpiteistä, joiden toteutus on käynnistynyt Varkaudessa.

Perhekumppani kulkemaan perheen rinnalle

Varkaudessa käynnistyi alkuvuodesta kokeilu, jossa paljon tu-kea tarvitsevien perheiden kanssa kehitetään mallia kokonais-valtaisen tuen järjestämiseksi sirpaleisen palvelujärjestelmän sijaan. Perhe saa rinnalleen kumppanin, jonka tehtävänä on varmistaa, että tukea tarvitsevat perheenjäsenet saavat aidosti tarpeitaan vastaavaa apua. Kumppani aloittaa työskentelyn per-heen kanssa yhteisellä arvioinnilla. Tämän jälkeen hän kannat-telee perhettä muutosvaiheen yli ja varmistaa, että perhe tulee autetuksi. Lopuksi kumppanin tehtävänä on päättää työskentely hallitusti ja varmistaa, että perhe pärjää peruspalveluiden tuel-la. Oleellista on riittävän pitkäkestoinen, juurisyihin pureutuva tuki, joka lähtee aidosti perheenjäsenten tarpeista.

Peruspalveluista vahva selkäranka perheiden hyvinvoinnin tueksi

Peruspalveluiden selkäranka muodostuu neuvolan, varhaiskas-vatuksen, perus- ja toisen asteen koulun sekä nuorisotyön sau-mattomasta tuesta. Jokaisen toimijan perustehtävän rinnalle tuodaan kokonaisvaltainen kiinnostus perheiden hyvinvoinnis-ta. Heidän tehtävänään on tuoda palvelujärjestelmän kasvot lä-helle perheiden omaa elin- ja kehitysympäristöä. Jokainen perhe saa oman työntekijän lapsen iän mukaan määräytyvästä perus-palvelun toiminnosta. Ideana on, että kuntalaisen tarvitsee tietää palvelujärjestelmästä ja sen mahdollisuuksista vain oma työnte-kijänsä, joka ohjaa oikeiden palveluiden äärelle. Tavoitteena on, että apu on helposti lähestyttävää ja saatavilla peruspalveluiden kautta aina, kun tarvetta ilmenee.

Harrastus jokaiselle kouluikäiselle lapselle

Esimerkkinä perheiden tukemisesta on lasten ja nuorten vapaa-ajanviettomahdollisuuksien eriarvoistumiseen puuttuminen. Viimeisimmässä Nuorisobarometrissa todettiin, että 35 pro-senttia nuorista oli joutunut jättämään harrastuksen tai ei ollut pystynyt aloittamaan harrastusta taloudellisista syistä. Varkau-dessa aloitettujen toimien tavoitteena on, että jokainen koulu-ikäinen lapsi ja nuori saisi harrastaa itselleen mielekästä har-rastusta. Tämän mahdollistamiseksi on lähdetty kehittämään keinoja elinkeinoelämän mukaan saamiseksi ja uusien rahoitus- kanavien luomiseksi.

Pitkäjänteisyys, luottamus ja kumppanuus ovat Varkau-den ja SOS-Lapsikylän yhteisen kehitystyön avainsano-ja. Tällainen järjestön ja kunnan välinen kumppanuus on Suomessa melko ainutlaatuista. Ensimmäisen vuoden kokemukset ovat olleet innostavia ja edistäneet asioita aivan uudella tavalla. SOS-Lapsikylä on nyt palkannut Varkauteen kehittäjäkonsultti Miia Lahtelan viemään kehitystyötä eteenpäin.

Vahvaa osaamista pitäisi tarjota heti alkuvaiheessa, orastavissa asiakkuuksissa. On tärkeää tunnistaa potentiaaliset tulipalot ja sammuttaa ne ennen kuin roihahtaa.

”

Uudistuva lastensuojelu 9Uudistuva lastensuojelu 98 Uudistuva lastensuojelu


”Kerran kuussa meitä on kolme”

Veera ja Johannes Jahnukainen valitsi-vat yhteiskuvistaan iloisen potretin, jos-sa he hymyilevät koiransa Ulpun kanssa. Sen he lähettivät tulevalle tukilapselleen Samille vuosi sitten.

”Silloin jännitti”, Johannes Jahnukai-nen tunnustaa.

Aviopari kiinnostui tukiperheenä toi-mimisesta, kun elämässä opiskelukii-reet olivat takana ja kummallakin oli taas omaa aikaa. Veera ja Johannes työskente-levät molemmat lastensuojelussa, Tapio-lan SOS-lapsikylässä. Veera on sosiaali-psykologi ja erityistyöntekijä, Johannes sosionomi ja ohjaaja.

”Kun meillä Tapiolassa vapautui yksi

lapsikylätalo, työkaverit vihjailivat, että voisimme ryhtyä lapsikylävanhemmiksi. Mutta emme halunneet sitoutua siihen”, Johannes kertoo.

Tukiperhetyö on SOS-lapsikylässä kasvava tuen muoto. Sitä tarjotaan eri-tyisesti avohuollon palveluna voimiensa rajoilla oleville vanhemmille, jotka tar-vitsevat itselleen hengähdystaukoa ja lap-silleen turvallisen ja säännöllisen vierai-lupaikan.

Vaikka Johannes ja Veera ovat lasten-suojelun ammattilaisia, tukiperhevalmen-nuksessa oli heillekin uutta.

”Oli jännää tutkia omia lapsuusmuisto-ja, miettiä millaiset kasvatusmallit meidän

Veera ja Johannes Jahnukainen ovat seitsemänvuotiaan Samin tukiperhe. Huoli yhteisten viikonloppujen sujuvuudesta osoittautui turhaksi. ”Samista on tullut meille tosi tärkeä.”

Teksti Kaisa Viitanen Kuvat Laura Oja

REPORTAASI



kotonamme oli ja mitä sieltä haluamme tuoda meidän kotiin ja mitä emme”, Vee-ra sanoo.

Lomakkeessa oli mahdollisuus rastit-taa, minkälaisen lapsen olisi valmis vas-taanottamaan. Jahnukaiset eivät esittäneet muita vaatimuksia, kuin että toivoivat lapsen olevan 2–10 -vuotias.

”Emme halunneet ryhtyä poimimaan rusinoita pullasta”, Johannes kertoo.

Työkokemuksen ja koulutuksensa vuoksi SOS-lapsikylän kouluttajat arvi-oivat Jahnukaisilla olevan valmiuksia ta-vallista tarvitsevammankin lapsen tuki-perheeksi. Niin heille sitten löytyi Sami.

Tapiolan SOS-lapsikylän vastaava so-siaalityöntekijä kertoi Jahnukaisille, että lähikunnassa tukiperhettä odotti herttai-nen ja vilkas 6-vuotias.

”Ensimmäinen ajatukseni oli että kuu-sivuotias, hyvä, sitten hän osaa kävellä itse”, Johannes sanoo.

”Minun mieleeni alkoi heti pulputa, mitä kaikkea hauskaa esikouluikäisen kanssa voisi puuhata”, Veera jatkaa.

Jahnukaiset saivat myös kuulla, että Sami ei asunut biologisten vanhempiensa kanssa, vaan hänet oli taaperoiässä otettu huostaan ja siitä lähtien poika oli asunut sijaisperheessä.

”Pakko myöntää, että se oli yllätys ja tietynlainen helpotuskin. Lastensuojelus-sa olen tottunut siihen, että biologisten vanhempien suhtautuminen lastensuoje-luun saattaa joskus olla kielteistä”, Johan-nes sanoo.

”Nyt tiesimme että lapsella on turval-liset kotiolot eikä häntä palauttaessa tar-vitse olla huolissaan”, Veera lisää.

Vieraskoreutta puolin ja toisin

Ensikohtaaminen on jäänyt kaikkien mieleen. Kun Veera ja Johannes ajoivat

Samin kotipihaan, ikkunassa heilahtanut verho kertoi, että siellä joku jo odotti.

Eteisessä poika kätteli tulijat ja katseli hetken ujona lattiaa.

”Sitten hän tarttui minua kädestä ja veti huoneeseensa. Hän halusi esitellä ihan jokaikisen lelun ja tavaran, keskit-tyen kuhunkin noin sekunnin”, Johannes sanoo.

Veera ja Johannes katsahtivat toisiaan ja panivat merkille toistensa silmissä pie-nen hymyn, ilon siitä että heidät oli hy-väksytty.

”Tunnistimme Samissa samaa varauk-setonta tuntemattomiin kohdistuvaa luot-tamusta kuin huostaan otetuissa lapsissa usein on”, Veera sanoo.

Jahnukaiset tutustuivat myös Samin si-jaisvanhempiin. He saivat kuulla, että hei-dän lähettämästään valokuvasta oli tullut Samin aarre, jota hän ylpeänä oli esitellyt esikoulussakin.

REPORTAASI

”Kun teimme lähtöä, Sami alkoi jo kysellä milloin

hän saa tulla meille.


Samin perheeseen kuuluu myös toi-nen sijoitettu lapsi, joka käy säännölli-sesti biologisten vanhempiensa luona. Sijaissiskon viikonloppuvierailut aiheut-tivat Samille usein mustasukkaisuutta ja surua, koska hänen oma suhteensa biolo-gisiin vanhempiin on jäänyt etäiseksi. Si-jaisvanhemmat olivatkin toivoneet, että tukiperheestä tulisi Samille oma, erityi-nen suhde.

”Kun teimme lähtöä kotiin, Sami alkoi jo kysellä milloin hän saa tulla meille”, Veera sanoo.

Veera ja Johannes asuvat Helsingin Haagassa kaksiossa, jonka ikkunalli-sen vaatehuoneen he kunnostivat Samin omaksi pesäksi. Sängyn ja leluhyllykön lisäksi sinne ei muuta mahdukaan.

”Tuntui mukavalta sisustaa Samille huonetta ja miettiä, miten hän siellä mah-taa viihtyä.”

Kolmisen viikkoa ensitapaamisen jäl-keen Sami sijaisvanhempineen tuli ky-lään. Poika kierteli asuntoa, kokeili tyy-tyväisenä uutta sänkyään ja rapsutteli kuvasta tuttua Ulpu-koiraa. Kun Veera pyysi apua pöydän kattamisessa, Sami suorastaan riensi keittiöön.

”Aika pian Sami alkoi hoputtaa sijais-vanhempia lähtemään kotiin, jotta sai olla meidän kanssa kolmistaan.”

Veera ja Johannes olivat valmistautu-neet siihen, ettei Sami saisi unta ja alkai-si ikävöidä kotiin. Sijaisperheen kehyste-tyn valokuvan he olivat asettaneet Samin sängyn viereen. Siitä tulikin pojalle tär-keä haliesine.

”Mutta sinne se nukahti nopeammin kuin olisimme ikinä uskoneet”, Veera naurahtaa.

”Ja aamuviideltä hän olikin jo pystys-sä”, Johannes lisää.

Jonkinlaisesta vieraskoreudesta kertoo se, että alkuaikoina Jahnukaiset könysivät heti sängystä leikkimään Samin kanssa le-goilla, nykyään he huikkaavat peittonsa alta että nukutaan vielä.

Kun tapaamiset ovat vain kerran kuus-sa, tutustuminen oli alkuun hidasta. Kol-mikko ottikin tavaksi puhua Skypen avul-

la joka maanantai-ilta videopuhelun. Samin sijaisvanhemmilta kantautui tie-to, että niistä tuli Samille viikon odotet-tu hetki.

”On ollut hauska huomata, miten tai-tava rupattelija pojasta on kehittynyt. Hän ei malttaisi lopettaa puhelua ollen-kaan”, Veera kertoo.

Kesti puoli vuotta ennen kuin Samil-la ensimmäisen kerran paloi pinna ja hän alkoi riitelemään siitä, ettei jaksa kävel-lä Jahnukaisille kotiin. Vaikka tilanne oli vähän hankala, Johannes ja Veera olivat tyytyväisiä, että poika uskaltaa olla oma itsensä.

”Niin että ihan samoja kasvatuskeino-ja pääsimme käyttämään hänenkin kans-saan kuin muidenkin lasten”, pari kertoo.

Sami on lapsi, jolla on erityistarpeita. Se johtuu hänen taustastaan ja biologi-sen perheen kanssa kokemistaan asioista.

Ennen Jahnukaisille tuloaan Sami oli käynyt toisessa tukiperheessä, mutta ei viihtynyt siellä. Tukiperheen ja lapsen yhteensopivuus riippuu monesta tekijäs-

tä, eivätkä Jahnukaiset osaa itsekään oi-kein sanoa, miksi Samin kanssa lähti alus-ta asti sujumaan niin hyvin.

”Ehkä se johtuu siitä, että meillä Sami saa kahden aikuisen jakamattoman huomi-on, onhan se herkkua”, Johannes sanoo.

Veeran mielestä heidän luonteensa vain sopivat yhteen. Vaikutusta lienee silläkin, että heidän liikkuvainen elämäntapansa sopii vauhdikkaalle Samille. Vapaa-ajalla Veera juoksee maratoneja, Johannes pyö-räilee, kalastaa ja vaeltaa luonnossa.

”Kyllä meillä kaikilla pää hajoaisi, jos emme lähtisi lauantaiaamuna ulos”, Jo-hannes lisää naurahtaen.

Yhteispelin sujumista auttaa myös lä-heinen suhde Samin sijaisperheeseen.

”Meillä on sopimus, että kerromme heille kaiken. Kun Samikin tietää, ettei meidän kanssa voi tehdä mitään salaista, se luo kaikille turvallisuuden tunnetta”, Veera sanoo.

Sami on herkkä poika, jonka kehitys ei ole aivan ikäistensä tasolla. Sami villiin-tyy helposti eikä hänelle sen takia kanna-

“Me emme ole mikään rauhallinen mummola, vaan Samin viikonloput ovat meillä aika vauh-dikkaita”, Veera, 27, ja Johannes, 28, Jahnukainen tunnustavat.


Etunumi SukunimiTyötehtävä

ta kertoa vaikkapa suunnitelmissa olevista lomareissuista liian aikaisin.

Alkuaikoina Sami saattoi kysyä puo-len minuutin välein ”joko lähdetään ulos”. Sijaisperhe osasi neuvoa, että sellaisessa tilanteessa pojalta kannattaa suoraan ky-syä, että jännittääkö. Usein tilanne rauke-aa jo sillä.

”Ei ne mitään hankalia tilanteita ole. Sami ei esimerkiksi koskaan saa mitään raivokohtauksia kotona eikä kaupungilla. Hänen kanssaan voi mennä melkein min-ne vain”, Johannes sanoo.

Ja niin kolmikko on mennytkin. He ovat kolunneet Linnanmäet, Korkeasaa-ret, käyneet uimahallissa, pulkkamäessä, kesämökillä ajamassa moottoriveneellä ja syömässä muikkuja. Jossain vaiheessa Veerasta alkoi tuntua, että Samin ohjelma täyttyy heillä jatkuvista huippuhetkistä ja huolestui, onko tavallinen arki jäämässä vähiin.

”Mutta sijaisvanhempien mielestä se ei haittaa. Heillä kotona arki on sitten taval-lista ja täällä Samilla saa ollakin hauskaa.”

Mutta ei Sami Jahnukaisilla miten-kään kuninkaana elele. Astiat on vietä-vä keittiöön, lelut laitettava paikalleen ja peliaikaa valvotaan ihan kuin kotonakin.

REPORTAASI

Suhde sen kuin syvenee

Tukiperheen käyttö punnitaan joka vuosi erikseen. Lapsen kotikunta ostaa palvelun, Samin tapauksessa Tapiolan SOS-lapsiky-lältä. Kunnan sosiaaliviranomainen päät-tää tukitoimen kestosta. Kun ensimmäinen vuosi oli täyttymässä Samin sijaisperhe, Jahnukaiset, Tapiolan lapsikylän vastaava sosiaalityöntekijä ja Samin kunnan sosiaa-lityöntekijä tapasivat.

”Oli huojentavaa kuulla, että sijaisper-heen mielestä meistä oli heille ratkaisevaa apua. Heille oli iso helpotus, että Sami aina lähtee meille mielellään eikä heidän tarvitse olla hänen poissaollessaan huolis-saan”, Veera sanoo.

Jahnukaisista olisi ollut surullista ja Sa-min kannalta valitettavaa, jos suhde oli-si katkaistu juuri kun kuukausitapaamiset olivat vakiintuneet osaksi Samin elämää.

Sijaisperhe kertoi toivovansa jatkoa.

Heistä olisi mukava ajatella tukiperhettä pitkäkestoisena osana arkea. Samaa toi-vovat Jahnukaisetkin. Ja mitä ilmeisem-min Samikin.

”Hassuina hetkinään Sami sanoo me-nevänsä Veeran kanssa naimisiin. Toisi-naan hän suunnittelee muuttavansa meille kokonaan, kun olemme vanhainkodissa”, Johannes naureskelee.

Samin elämässä vierailut Veeran ja Jo-hanneksen luokse ovat jatkuneet sen kum-memmin asiaa puntaroimatta. Sijaisper-heelle viikonloppu kuukaudessa riittää, ja niin riittää Samillekin.

Tavallisesti sunnuntailounaalla Samin ajatukset alkavat jo liukua kotiinpäin. Hän pohdiskelee usein ääneen, joko perheen koiralla on häntä ikävä. Siitä Johannes ja Veera huomaavat, että viikonloppu on teh-nyt tehtävänsä. He ajavat pojan kotiinsa iltapäivällä.

”Kyllä siinä vaiheessa on aika väsynyt olo, eli ymmärrän erittäin hyvin, miksi si-jaisvanhemmat ovat pienen tauon tarpees-sa”, Johannes lisää.

Kaverit kyselevät usein Veeralta ja Jo-hannekselta, millaista se elämä tukilapsen kanssa on. Mukavaa, he vastaavat. Vaikka heillä on läheisiä lapsia Tapiolan lapsiky-lässä, molemmille on ollut yllätys, miten lämpimästi he ovat Samiin kiintyneet.

”Tässä on iso ero työhömme. Me olem-me omassa kodissamme, Sami on ne vii-konloput pelkästään meidän vastuullam-me ja olemme tässä yhdessä Johanneksen kanssa. Se tiivistää välejämme.”

”Ehdottomasti olen Samin kanssa eri minä kuin työpaikalla. Hänestä on tullut meille tosi tärkeä”, Veera lisää.

Samin nimi on muutettu.

Lisätietoja tukiperhetoiminnasta voit kysyä kunkin alueen SOS-lapsikylästä, yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.sos-lapsikyla.fi/yhteystiedot

Tämän kuvan kuusivuotias Sami sai tukiperheestään ennen ensitapaamista. Hän vei kuvan esikouluun ja esitteli sitä ylpeänä kavereilleen. Kuva: Jahnukaisten kotialbumi


”Tukiperheitä tarvitaan lisää”Tukivanhemmuudelle on kasvava tarve. Pelkästään Etelä-Suomessa juuri nyt useampi sata lasta odot-taa omaa tukiperhettä. Tapiolan SOS-lapsikylän vastaava sosiaalityöntekijä Tina Mäntymaa on vakuuttunut tukimuodon hyödyistä.

Miksi tukiperheitä tarvitaan?

Lastensuojelussa suuntaus on nyt avohuollon tukitoimiin eli haluamme tukea perheitä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Joissakin tilanteissa tuki-perheen avulla voidaan jopa välttää huostaanotto. Myös sijoitettujen lasten uudet sijaisvanhemmat saattavat tarvita apua, sillä lastensuojelun piirissä olevilla lapsilla on usein erityistarpeita ja heidän kanssaan eläminen voi olla intensiivistä. Tavallisesti perheet saavat apua sukulaisilta, isovanhemmilta tai muilta läheisiltä, mutta kaikilla sellaista tukiverkkoa ei ole.

Mitä vaatimuksia tukiperheelle on?

Ihan tavallinen perhe, pari tai yksin elävä aikuinen sopii, kunhan on herkkä lapsen viesteille ja valmis sitoutumaan hänen hyvinvointiinsa. Tärkeää on myös halu tutustua lapsen perheeseen, koska yhteistyö voi olla tiivistä. Valmennamme jokaisen perheen, joko perhekohtaisesti tai ryhmässä. Valmennukseen sisältyy tavallisesti viisi tapaamista sekä kotitehtäviä. Tukiperheet saavat palkkion ja ku-lukorvauksen, joiden määrät räätälöidään vastaamaan lapsen tarvitsevuutta.

Mitä jos tukivanhempi ei osaakaan auttaa?

Me kannustamme tukivanhempia hakemaan heti apua, jos arjessa tulee ongelmia. Tukiperhettä ohjaavassa työryhmässämme on sosiaalityön, -ohja-uksen ja -psykologian ammattilaisia. Meillä on mahdollisuus myös psykiatriseen konsultaatioon.

Mitä vaikutuksia tukiperheestä on lapselle?

Äärimmäisessä tilanteessa tukiperheen avulla lapsen vanhemmat saavat levättyä niin, että lapsen huostaanotolta tai sijoituksen purkamiselta vältytään. Lapsi puoles-taan saa itselleen lisää turvallisia aikuissuhteita. Se raha, jonka kunta panostaa tuki-perheen antamaan tukeen, tulee moninkertaisena takaisin, kun lapsen ja hänen perheensä arki jatkuu hyvänä.

Kuva: Ville Mäntymaa


Lastensuojelua voitaisiin kehittää mo-nin tavoin. Tarvitaan esimerkiksi per-heterapiaa, pidempiä päihdekuntou-tusjaksoja sekä pysyvyyttä asiakkaan ja sosiaalityöntekijän väliseen suhtee-seen. Kaikki ei ole aina rahasta kiinni.

23-vuotias helsinkiläinen Minna Kal-lio otettiin huostaan 14-vuotiaana. Ilma-piiri kotona oli tulehtunut, ja Kallio oli

pahasti masentunut. Hän pyysi sukulai-sensa avustuksella huostaanottoa ja si-joituspaikaksi sukulaisen kotia.

Sijoituspaikka osoittautui muu-taman kuukauden jälkeen huonoksi muun muassa sukulaisen alkoholion-gelman vuoksi. Humalassa sukulainen oli ilkeä ja haastoi riitaa. Kallion ma-sennus ja koulunkäyntivaikeudet pahe-nivat.

Kallio yritti puhua asiasta sosiaali-työntekijälleen, mutta häntä ei uskottu. Kireä ilmapiiri kärjistyi tappeluksi su-kulaisen kanssa, ja tilanteen rauhoitta-miseen tarvittiin poliisia. Kallion mat-ka jatkui Tutkinta-asemalle, ja jonkin ajan kuluttua huostaanotto peruttiin.

”Koin, että sosiaalityöntekijät oli-vat sukulaiseni puolella. Tutkinta-ase-mallakin oltiin pitkään sitä mieltä, että

Teksti Elina Pitkäranta Kuvitus Ruut Kiiskilä

14 Uudistuva lastensuojelu

Toiveina joustavuus, kuuntelu ja kannustusTeksti Anni Turunen Kuvat Laura Oja


vika on minussa. Sukulaiseni soitteli sinne ja terrorisoi paikkaa. Vähitellen siellä tajuttiin tilanteeni. Muutin sitten takaisin kotiini”, Kallio kertoo.

Masennus esti koulunkäynnin

Kallio yritti palata kouluun ensimmäi-sen huostaanoton perumisen jälkeen, mutta koulunkäynti kärsi vaikean ma-

sennuksen takia. Lopulta hän ei voinut mennä sinne enää ollenkaan paniikki-kohtausten takia.

Kallio oli ollut nuorisopsykiatrisel-la osastolla pari kuukautta ennen huos-taanottoa. Hoito jatkui kotiinpaluun jälkeen, ja hän kävi terapiassa nuo-risopsykiatrian avohoidon yksikössä 15-vuotiaasta 18-vuotiaaksi. Silloin suurimman avun toi masennuslääki-tyksen vaihtaminen.

”Sosiaalityöntekijäni ei ymmärtä-nyt masennustani. Häntä ei kiinnosta-nut se, että mielialani oli huono ja ettei minulla ollut elämäniloa tai mielen-kiintoa mihinkään. Meillä oli yhteisiä palavereita sosiaalityöntekijän ja tera-peutin kanssa, mutta jotenkin asiaa ei koettu tärkeäksi.”

Kallio otettiin uudestaan huostaan 16-vuotiaana koulunkäynnin turvaami-seksi. Toinen sijoituspaikka oli Kalli-olan setlementin nuorisokoti, jossa hän asui täysi-ikäiseksi.

”Kaikki hyvät kokemukseni las-tensuojelusta ovat laitoksen omahoi-tajilta. Sain ensimmäisen kerran apua vasta siellä. Omahoitajani laitokses-sa tajusivat, että masennus pitää hoi-taa pois ennen kuin voi käydä koulua. Laitoksessa sain suorittaa peruskou-lun helpotetusti.”

Ehkäisevä lastensuojelu ei toimi

Lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli vuonna 2014 runsaat 90 000 lasta ja nuorta. Määrä on kasvanut vuodesta toiseen, mistä voi päätellä, että varhai-nen tuki ei toimi. Esimerkiksi kunnalli-nen kodinhoitoapu on useiden selvitys-ten mukaan täysin riittämätöntä.

”Kun vielä vuonna 1990 yli 50 000

perhettä sai kunnallisen kodinhoita-jan apua arkeensa, vuonna 2012 sitä sai vain alle 9 000 perhettä”, kirjoittaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Tarja Heino. Artikke-li on julkaistu Johanna Lammi-Tasku-lan ja Sakari Karvosen toimittamassa teoksessa Lapsiperheiden hyvinvointi 2014.

23-vuotias helsinkiläinen Yonatan Gebrenegus otettiin huostaan 16-vuo-tiaana. Hän korostaa tavallisten ar-kielämän instituutioiden merkitystä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tuke-misessa.

”Jo päiväkodissa olisi mahdollista opettaa lapsille esimerkiksi empatiaa. Koulussa taas pitäisi kehittää kriittistä ajattelua ja kykyä pohtia asioita eri nä-kökulmista. Tämä vahvistaisi lasten ja nuorten pärjäämistä”, Gebrenegus sa-noo.

Pysyvyyttä ja joustavuutta

Gebrenegus on ollut sijoitettuna yh-deksässä laitoksessa eri puolilla Suo-mea. Hän toivoo, että lastensuojelu-tarpeen selvitys tehtäisiin nykyistä perusteellisemmin. Siinä tulevat esiin vain oireet kuten koulusta lintsaami-nen tai päihteidenkäyttö, eivät taustal-la vaikuttavat syyt.

”Kun paperit annetaan eteenpäin, uusi sosiaalityöntekijä yrittää auttaa väärää henkilöä, koska papereista ei selviä, millainen henkilö on kyseessä ja mitkä ovat ne oikeat ongelmat.”

Toinen ongelma on sosiaalityönteki-jöiden tiheä vaihtuvuus, joka on raken-nettu sisään lastensuojeluun. Lasten-suojelutarpeen selvittää yksi henkilö, sijaishuollon aikana asioidaan toisen

Minna Kallio ja Yonatan Gebrenegus toimivat Osallisuuden aika ry:ssä. Sen jäsenet käyvät kouluttamassa erilaisissa seminaareissa, työ-ryhmissä ja oppilaitoksissa. Kallio opiskelee merkonomiksi ja Gebrenegus on koulutuksel-taan koneistaja. Kun paperit annetaan eteenpäin, uusi sosiaali-

työntekijä yrittää auttaa väärää henkilöä, koska papereista ei selviä, mitkä ovat ne oikeat ongelmat.

”


kanssa, ja jälkihuollossa toimii kolmas henkilö. Jossain vaiheessa nuori saat-taa lakata puhumasta asioistaan, kos-ka ei jaksa enää selittää niitä uudelle ihmiselle.

Hyvä mieli voi joskus syntyä pie-ninkin teoin. Gebrenegukselle tärkeitä kokemuksia ovat olleet tilanteet, joissa on syntynyt tunne siitä, että hänen hy-vinvointinsa on tärkeämpää kuin yksi-oikoinen sääntöjen noudattaminen.

”Sanoin yhdessä laitoksessa ohjaa-jalle, etten saa unta, koska minua ah-disti. Hän sanoi, että käydään pihalla tupakalla ja jutellaan, vaikka tupak-ka-aika oli jo ohi. Se rentoutti minua ja pääsin helposti sen jälkeen nukku-maan. Toisessa laitoksessa oli saman-lainen tilanne, ja ohjaaja sanoi, että kello on yli 12, sinun pitäisi olla huo-neessasi, mene nukkumaan.”

Päihdekuntoutusta ei saa riittävästi

42-vuotiaalta eteläpohjalaiselta Minna Lammilta otettiin 5-vuotias poika huostaan parikymmentä vuotta sitten. Syynä olivat Lammin mukaan hänen päihteidenkäyttönsä ja epäkypsyyten-sä. Lammi oli itsekin ollut nuorena huostaan otettuna.

”Pystyin tarjoamaan perustarpeet lapselleni, hänellä oli ruokaa ja vaattei-ta, eikä hän ollut koskaan yksin. Rakas-tin lastani ja halusin hänelle hyvää. Käy-tin kuitenkin päihteitä aika paljon välillä. Poika haettiin tarhasta lastenkotiin. Se tuntui aivan kauhealta”, Lammi kertoo.

Ennen huostaanottoa Lammi oli ol-lut lapsensa kanssa hoidossa Pieksämä-en Tyynelässä. Kotona päihteidenkäyttö kuitenkin jatkui. Huostaanoton jälkeen Lammi hakeutui uudestaan hoitoon, kos-ka halusi poikansa takaisin.

Poika oli sijoitettuna yhdeksän kuu-kautta ja pääsi sen jälkeen kotiin. Huos-taanottoa jatkettiin kuitenkin vielä muu-tama vuosi. Vuosituhannen vaihteessa Lammi kohtasi uuden kriisin, kun hänen aviomiehensä teki vankilassa itsemurhan kesken avioeroprosessin.

”Koin siitä syyllisyyttä, koska olin

joutunut valitsemaan elämän joko lapse-ni tai mieheni kanssa. Jos olisin jatkanut liittoa, todennäköisesti lapseni olisi jou-tunut takaisin huostaan, koska mieheni käytti aineita. Olisin voinut itsekin sor-tua entisiin kuvioihin.”

Pari vuotta lapsen kotiutumisen jäl-keen Lammi pyysi sosiaalitoimistosta viikon intervallijaksoa päihdekuntoutuk-seen. Sitä ei myönnetty, koska hänen kat-sottiin saaneen jo riittävästi kuntoutusta.

Muutaman kuukauden kuluttua Lam-mi käytti yhtenä iltana sekaisin eri ainei-ta. Käyttö jäi yhteen kertaan, mutta kun hän kertoi siitä sosiaalitoimessa, hän sai heti neljän viikon maksusitoumuksen hoitoon. Hätään olisi Lammin mielestä voitu vastata jo aiemmin.

Lastensuojelun imagoa myönteisemmäksi

Lammi kertoo joutuneensa monesti tais-telemaan palveluja saadakseen. Aina apua ei ole saanut tai avunsaanti on kes-tänyt. Silloin hän on kääntynyt esimer-kiksi seurakunnan puoleen.

Paitsi että Lammi olisi kaivannut pi-dempää päihdekuntoutusta, hän olisi ha-lunnut myös enemmän perhekuntoutus-ta. Koulussa pojalle järjestyi kuitenkin mahdollisuus purkaa tuntemuksiaan ku-raattorin luona.

Lammi toivoo, että lastensuojeluun alettaisiin suhtautua myönteisenä asi-ana. Ihmisiä pitäisi kehottaa hakemaan tarvittaessa apua, ja jo neuvolassa pitäi-si selvittää, miten perheillä menee. Vi-ranomaisten taas pitäisi antaa asiakkaalle enemmän positiivista palautetta siitä, jos

jokin asia on mennyt hyvin. Kiitosta voi antaa toki myös toisin päin.

”Olen kiittänyt pitkäaikaisinta sosiaa-lityöntekijääni siitä, että hän on auttanut perhettäni. Emme todellakaan olleet aina samaa mieltä. Kun poikani jälkihuolto loppui, hän laittoi minulle sähköpostia ja sanoi, että minun perheeni kohdalla lapsen etu on toteutunut. Että voin olla ylpeä siitä, mitä olen vanhempana saa-nut aikaiseksi.”

Auttamiseen vapaammat kädet

Sosiaalityöntekijät kaipaavat enemmän päätösvaltaa. Moniammatillisesta toi-mintatavasta hyötyisivät niin asiakkaat kuin työntekijätkin.

Erityissosiaalityöntekijä, perheterapeutti Minna Manelius työskentelee nuorten kriisityössä ja vastaanotossa Helsingin kaupungilla. Hän on aloittanut lastensuo-jelun sosiaalityöntekijänä vuonna 2001.

”Kun aloitin, työhöni kuului kaik-ki eli suunnitelmallinen työ, arviointi-työ, sijoituksenaikainen työ ja jälkihuol-to. Prosessin pilkkominen on tapahtunut Helsingissä vasta vuonna 2010. Nyt mu-kana voi olla kymmeniä ihmisiä. Ihanne olisi, jos koko ajan sama ihminen kulki-si rinnalla.” Myös Maneliuksen mielestä sosiaali-työntekijöiden tiheä vaihtuvuus on on-gelma. Yksi syy vaihtuvuuteen on se, että sosiaalityöntekijät eivät koe voivan-sa vaikuttaa työhönsä.

”Vastuusosiaalityöntekijät eivät pys-ty käyttämään päätösvaltaa, koska se on viety heiltä pois. Jos haluaa tilata asiak-kaalle vaikka perheterapiaa, päätöstä ei voi tehdä itse, vaan sen tekee lastensuo-jelun sosiaalityön päällikkö. Ennen van-haan saatiin tehdä kaikki päätökset itse.”

Sijoitusten määrä vähentynyt

Kiireellisiä sijoituksia tehtiin vuonna 2014 THL:n tilaston mukaan vajaat 3 800. Määrä väheni edellisvuodesta kym-menen prosenttia. Maneliuksen mukaan tämä ei kuitenkaan kerro avohuollon re-

Lastensuojelussa tarvittaisiin enemmän moniammatillista osaamista.

”


Vastuusosiaalityöntekijä on avainasemassa siinä, että nuori tulee kuulluksi. Hänen on pidettävä langat käsissään ja oltava yhteydessä nuorta hoitaviin tahoihin, erityissosiaalityöntekijä Minna Manelius sanoo.

surssien lisääntymisestä. Hän kaipaa li-sää etenkin perheiden kotona tehtävää työtä.

”Sijoitusajat ovat myös lyhentyneet todella paljon. Kiireellinen sijoitus voi kestää 30 vuorokautta, ja sitä voidaan jatkaa 30 vuorokaudella. Meillä on pal-jon arviointijakson uusijoita, mistä voi päätellä, että avohuollon tukitoimet ei-vät ole olleet riittäviä sijoituksen pää-tyttyä.”

Helsingissä sosiaali- ja terveysvi-rasto ovat yhdistyneet, minkä pitäisi Maneliuksen mielestä näkyä enemmän käytännön työssä. Tämä edistäisi asiak-kaan kokonaisvaltaista auttamista.

”Sosiaalityöntekijä tarvitsisi työpa-rikseen esimerkiksi psykiatrisen sai-raanhoitajan. Tiimissä tarvittaisiin myös perheterapeuttia. Ylipäätään lastensuo-jelussa tarvittaisiin enemmän moniam-matillista osaamista”, Manelius pohtii.

”Eteenpäin sitten, kun siivet kantavat”

SOS-Lapsikylässä autetaan nuoria vie-lä jälkihuollon päättymisen jälkeenkin.

Huostaan otetut nuoret eivät välttämät-tä ole aina selvillä jälkihuollon palveluis-ta. Jos kokemukset lastensuojelusta ovat huonoja, nuori ei ehkä edes halua olla enää tekemisissä sosiaalitoimen kanssa. Toiset kokevat, että jälkihuollon päätty-misen jälkeen jää tyhjän päälle.

”Jälkihuolto merkitsee muun muassa nuoren asumisen ja toimeentulon turvaa-mista. Jos nuorella ei vielä ole työpaik-kaa, muodostuu toimeentulo opintotu-esta tai toimeentulotuesta. Esimerkiksi harrastuksiin voidaan antaa harkinnan-varaista tukea”, SOS-Lapsikylän psykologi Hillevi Westman sanoo.

SOS-Lapsikylällä on ollut jo parin-

kymmenen vuoden ajan käytössä asumis-harjoitteluasuntoja. Lähellä lapsikyläko-tia tai kylän piirissä olevassa asunnossa nuori voi ensin harjoitella yksin elämis-tä siten, että hänellä on vielä kiinteä yh-teys lapsikylään. Varsinaisia jälkihuollon asuntoja järjestöllä on kymmeniä.

”Meillä pyritään siihen, että nuori lähtee eteenpäin sitten, kun siivet kan-tavat.”

Jälkihuoltovelvoite päättyy kunnan osalta sen jälkeen, kun nuori on täyt-tänyt 21 vuotta. SOS-Lapsikylä tukee nuoria vielä jälkihuollon päättymisen jälkeenkin.

Järjestön oma varainhankinta mah-dollistaa sen, että nuoret voivat saada esimerkiksi opintojensa loppuun saatta-miseen taloudellista tai psykososiaalista tukea. Tavoitteena on, että jokainen lap-sikylässä aikuiseksi kasvanut nuori saisi tutkinnon tai ammatin.


Eila soitti siltä istumalta Tampereen SOS-lapsikylän sosiaalityöntekijä Elisa Muuriselle ja kysyi lisätietoja. Samalla hän sopi tapaamisen seuraavalle viikolle.

”Vasta sen jälkeen pysähdyin ja aloin miettiä, mitä ihmettä olen tekemässä. Sii-nä vaiheessa en ollut vielä ehtinyt puhua Heikillekään asiasta.”

Päätöstä sijaisvanhemmaksi ryhtymi-sestä ei tarvinnut kuitenkaan tehdä heti. Heikki kuvaakin matkaa psykologin haas-tatteluineen, kotitehtävineen ja valmen-nuksineen ”puolen vuoden työpaikka-haastatteluksi”.

”Fiiliksiämme kysyttiin pitkin matkaa ja lopettaa olisi voinut koska tahansa. Se, että asioita pohdittiin monelta kannalta, tuntui turvalliselta”, Heikki kuvaa.

”Tähän pitää olla valmis sitoutumaan, sillä lasten kanssa ei voi vain kokeilla. Lapset on voitu sijoittaa monta kertaa ai-

Tampereella asuvat Eila ja Heikki Kent-tämies ovat olleet sijaisvanhempina vii-me heinäkuusta alkaen. Ajatus sijaisvan-hemmaksi ryhtymisestä syntyi Eilalle yllättäen hänen selaillessaan Tampereen alueen työpaikkailmoituksia.

”En laittanut haulle mitään rajausta, vaan katselin aivan kaikkea mahdollis-ta. SOS-Lapsikylän ilmoitus pisti heti sil-mään.”

emminkin, jolloin on erittäin kurjaa, jos sijaisvanhemmatkin vielä hylkäävät”, li-sää Eila.

Kun päätös sijaisvanhemmaksi ryhty-misestä oli tehty, piti kolmen uuden lap-sen kanssa muuttaa isompaan asuntoon. Eila ja Heikki olivat suunnitelleet muutta-vansa rauhassa ennen lasten tuloa, mutta toisin kävi. SOS-Lapsikylän rakennutta-man asunnon valmistuminen viivästyi ja muutto tehtiin uusien lasten kanssa.

”Näin myöhemmin ajateltuna oli hyvä, että muutimme kaikki yhdessä uuteen ko-tiin. Kukaan lapsista ei perinyt toisen van-haa huonetta ja sai sisustaa oman huo-neensa haluamansalaiseksi”, Eila pohtii.

Apu vain puhelinsoiton päässä

Auttaminen on pariskunnalle tuttua. He ovat toimineet niin tukiperheenä yksin-

Tamperelaiset Eila ja Heikki Kenttämies ovat olleet SOS-Lapsikylän sijaisvanhempina reilut puoli vuotta. Elämä kolmen sijoitetun sisaruksen kanssa on ollut helpompaa kuin pariskunta kuvitteli. Tu-kea ja apua on saanut aina, kun sitä on tarvinnut.

SOS-Lapsikylältä vahva tuki sijaisvanhemmuuteenTeksti ja kuvat Tiina Tuominen

Heikki ja Eila Kenttämies ovat tyytyväisiä päätökseensä ryhtyä sijaisvanhemmiksi ja kiittelevät saamastaan tuesta.


huoltajaäidin tyttärelle kuin tansanialai-selle vaihto-opiskelijapojallekin. Lisäksi Eila on ollut mukana SPR:n ystäväpalve-lutoiminnassa. Eila uskoo vaikutusta ol-leen myös sillä, että hän on omasta kym-menen sisaruksen katraastaan vanhin.

Biologisia lapsia Kenttämiehillä on viisi (27-, 26-, 23-, 21- ja 19-vuotiaat), joista yksi asuu kotona. Lisäksi heillä on kaksi lapsenlasta.

”Kotiäitinä oleminen oli mukavaa aikaa. Ajattelin, että kun enää ei ole hoitoa tarvitsevia lapsia kotona, voi-sin silti vielä jatkaa, kun kerran voi-mia on”, Eila sanoo.

Kenttämiesten omat lapset olivat vanhempiensa päätöksestä alusta asti innoissaan.

”Lapset olivat heti että ’Wau! Mik-set tätä aikaisemmin keksinyt?’ Itse asiassa poikanikin oli puhunut vaimon-sa kanssa sijaisvanhemmuudesta jo en-nen kuin kerroimme heille omista ai-keistamme” Eila kertoo.

Turvallisia aikuisia ei sijoitettujen lasten elämästä puutu. Eilan ja Heikin ollessa vapaalla lapsia hoitaa heidän poikansa vaimoineen. Sijoitetut lapset odottavat aina innoissaan tuuraajia: onhan heillä mukana Eilan ja Heikin kaksi lapsenlasta.

”Tämä on koko perheen juttu, vaik-ka Heikki onkin töissä kodin ulko-puolella. On ihanaa, että biologisilla ja sijoitetuilla lapsilla on ollut alusta saakka mutkattomat välit. Oikeastaan on hyvä, että omat lapset ovat jo aikui-sia, sillä tilanne voisi olla haastavampi, jos kaikki olisivat samanikäisiä”, Eila tuumii.

Sijaisvanhemmat kertovat saaneen-sa tukea ja apua aina, kun ovat sitä tar-vinneet. Tampereen SOS-lapsikylässä on kaksi perhetyöntekijää ja yksi so-siaalityöntekijä, jotka saa puhelimitse helposti kiinni.

”Soitan mieluummin pienestä asias-ta kuin odotan, että se paisuu suureksi. Ikinä ei ole ollut sellaista tunnetta, että olisimme jotenkin vaivaksi tai että oli-si jäänyt jonkun asian kanssa yksin”, Eila kiittelee.

Sijoitettujen lasten kanssa on yh-teistä aikaa takana jo puoli vuotta.

”Heti kun niin sanottu kuherruskuu-kausi oli ohi, meille tarjottiin työnoh-jausta, jota onkin tarjolla koko ajan. Saamme olla kiitollisia siitä, että olem-me saaneet näin kivat lapset, mutta kyllä haasteitakin tietysti aina on. Hel-pompaa tämä on ollut, mitä kuvittelim-me. Sijaisvanhempien valmennuksessa kuuli tosi rankkojakin juttuja”, Eila ja Heikki sanovat.

Vertaistuki ja kotitiimi auttavat jaksamaan

Kerran kuussa Tampereen SOS-lap-sikylän sijaisvanhemmat saavat tu-kea toisistaan vertaistukiryhmässä. Kokoontumisessa keskustellaan pa-rin tunnin ajan jostain ennalta sovitus-ta aiheesta, esimerkiksi lapsen kiinty-myssuhteesta. Samalla on mahdollista käydä läpi omia, aiheeseen liittyviä on-

gelmia toisten kanssa ja saada niihin vinkkejä.

”Jo pelkästään se, että saa kertoa huoliaan toiselle samassa tilanteessa olevalle, helpottaa. Tietää, että toinen ymmärtää, mistä puhun ja mitä käyn läpi”, Eila sanoo.

Lisäksi kuukausittain kokoonnutaan niin sanottuun kotitiimipalaveriin, jo-hon osallistuvat Eilan ja Heikin lisäk-si lapsikylän sosiaalityöntekijä ja per-hetyöntekijä. Palaverissa käydään läpi viimeisen kuukauden asiat oman per-heen osalta. Lisäksi palavereita saa so-vittua tarpeen mukaan niin paljon, kuin perhe kokee tarpeelliseksi.

Lapsikylän yhteistä toimintaa on muutenkin runsaasti: viikoittain järjes-tetään kokkikerho sekä liikunnallinen niin sanottu höntsyvuoro liikuntasa-lissa. Lisäksi on ollut talviriehatapah-tuma, jalkapallo-ottelu, pikkujoulut ja syysretki.

Tampereen SOS-lapsikylällä on myös oma WhatsApp-ryhmä, jonka kautta saa apua pieniin ja suuriin on-gelmiin.

”Se on sellainen infolinja, jossa hei-tetään huulta, kun lapset ovat nukku-massa”, nauraa Eila.

”En kyllä keksi mitään sellaista tu-kea, mitä enää tarvitsisimme. Kaikki

Tämä on koko perheen juttu.”

20 Uudistuva lastensuojelu Uudistuva lastensuojelu 21Uudistuva lastensuojelu 2120 Uudistuva lastensuojelu

SOS-Lapsikylä tarjoaa sijaisvanhem-mille monenlaista tukea vaativassa teh-tävässä jaksamiseen. Sijaisvanhemmil-le tehdyn kyselyn mukaan vanhemmat itse pitävät tärkeimpinä tuen muotoina vertaistukea, työnohjausta ja apua va-paapäivien järjestämiseen.

”Vaikka sijaisvanhemmuutta olisi ha-lunnut valtavasti ja valmistautunut sii-hen kuinka hyvin, ei se ikinä ole sel-laista, mitä on etukäteen kuvitellut. Vertaistuki on erityisen tärkeää, koska vertaisen kanssa voi puhua kaikista si-jaisvanhemmuuden aiheuttamista aja-tuksista ja tunteista tietäen, että toinen varmasti ymmärtää”, sanoo kehittämis-suunnittelija Hannele Nikkanen SOS-Lapsikylästä.

”Jotkut asiat voivat myös tuntua lii-an rankoilta ääneen sanottavaksi, mut-

Kokenut vertainen tietää oikeat sanat

on otettu huomioon. Ja täytyyhän lap-sikylätoiminnan ulkopuolella ehtiä elää omaakin arkea.”

Sijaisvanhemmuus on elämäntapa

Sijaisperheenä oleminen on Kenttämies-ten mukaan elämäntapa.

”Ei tätä voi pelkästään palkkatyönä ajatella. Kyse on lasten ja nuorten elä-mästä. Se ei ole mikään pieni juttu.”

Eila ja Heikki sanovat työn vastan-neen odotuksia ja kuvitelmia. He voivat suositella sijaisperheenä olemista lämpi-mästi, kunhan työhön liittyvät realiteetit ovat tiedossa ja oma tilanne kunnossa.

”Jos on paljon omia huolia, voivat lasten huolet käydä liian raskaiksi.”

”Parhaassa tapauksessa nämä lapset ovat elämässämme loppuelämän, omil-leen muuttamisen jälkeenkin. Kun side on kerran kasvanut, on heistä samanlai-nen kiinnostus ja huoli kuin omista bio-logisista lapsista.”

ta vertainen ei tuomitse.”SOS-Lapsikylän lastensuojelupääl-

likkö Anna-Liisa Koisti-Auerin mu-kaan alussa tulee usein notkahdus ja epäily siitä, ”haluanko ja pystynkö tä-hän”. Silloin juuri vertaistuki on äärim-mäisen tärkeää.

”Silloin on hyvä, jos kokenut sijais-vanhempi on rinnalla ja sanoo esimer-kiksi, että ’Malta vielä. Minä tiedän, mil-tä sinusta tuntuu, minäkin tunsin noin. Se kuuluu tähän asiaan ja menee ohi.’”

Sijoitus on lupaus lapselle

Perheille annettava hyvä tuki on tärke-ää myös lapsen näkökulmasta.

”Riittävällä, oikealla ja oikea-aikai-sella tuella estetään sijoitusten katkea-misia. Lapselle on aina suuri menetys joutua eroon vanhemmistaan, saati jos se käy myös sijaisvanhempien kans-sa. Me annamme lupauksen lapselle, vanhemmalle ja kunnalle, että hoidam-me ja huolehdimme lapsesta niin kau-an kuin on tarpeen”, sanoo Anna-Liisa Koisti-Auer.

Aallonpohjia tulee Koisti-Auerin ko-kemuksen mukaan aina. Ne voivat johtua esimerkiksi sijaisvanhemman omasta riittämättömyyden tunteesta, lapseen liittyvistä huolista, vaikkapa koulussa, tai biologisen vanhemman kanssa eteen tulevista yhteistyöongel-mista. Silloin on tärkeää, että on joku, jolle purkaa sydäntään.

”Meiltä saa jonkun työntekijän aina kiinni. Jos sijaisvanhemmalle tulee tiukka paikka, on tärkeää, että juuri sillä hetkellä hänellä on luotettava tuki, joka rauhoitte-lee, neuvoo ja laittaa hädän hetkellä asiat oikeisiin mittasuhteisiin.”

SOS-Lapsikylän tarjoama tuki sijaisvanhemmalle:

• SOS-Lapsikylän sosiaalityöntekijän palvelut

• Tukitapaamiset lapsikylän työntekijöiden

kanssa

• Tuki vapaapäivien järjestämisessä

• Tukipuhelin

• Täydennyskoulutus

• Työnohjaus

• Psykologin ja Theraplay®-terapeutin

konsultaatio

• Verkkokonsultaatio

• Vertaistuki

• Tapahtumat, kuten kerhot, retket ja leirit

Sijaisvanhempien saama kaunis piirros on päässyt kunniapaikalle keittiön seinälle.


Rakkaus, ikävä, läheisyys, kiintymys – toisaalta väsymys, ärtymys, viha. Tunteita, joita jokainen tunnistaa sekä kasvat-tajana että perheenjäsenenä. Ovatko kaikki nämä tunteet sal-littuja myös sijaisperheessä ja sijaisvanhemmuudessa? Mie-lestäni kiintymyssuhteen syntymiseen tarvitaan turvallinen perusta, joka edellyttää, että suhteessa on tilaa kaikenlaisille tunteille. Sekä lapsen että aikuisen on tunnettava olonsa tur-valliseksi ihmissuhteissaan. Se edellyttää mahdollisuutta il-maista tunteita hyväksyvässä ja ymmärtävässä ilmapiirissä.

Tunteiden merkitys on noussut entistä enemmän esiin, kun olemme vuosien saatossa tehneet Pesäpuussa lastensuoje-lun perhehoidon kehittämistyötä yhdessä perhehoidon mui-den toimijoiden kanssa. Tieto hyvästä vuorovaikutussuhtees-ta ja kiintymyssuhteen synnystä on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Lapsen ja vanhemman välisestä vuorovaiku-tussuhteesta ja siihen liittyvistä tunteista on jo helppo puhua.

Entä jos puhutaan muista tärkeistä ihmissuhteista perhe-hoidossa? Mistä tunteista sijoitettu lapsi voi puhua sijaisvan-hemmilleen, omille vanhemmilleen, omalle sosiaalityöntekijäl-leen? Entäpä sijaisvanhemman ja sosiaalityöntekijän suhde – aukeneeko tässä suhteessa tunteiden kirjo vai pysytäänkö

”asiatasolla”. Ja vaikka tunteita tunnistetaankin, uskalletaan-ko niistä puhua ja onko vastassa henkilö, joka jaksaa tai us-kaltaa olla läsnä ja ottaa vastaan tunteiden moninaisen kirjon?

Sijaisvanhemmille on annettava mahdollisuus käsitellä omia tunteitaan, että he voivat auttaa lapsia. Mieli ei voi olla avoin, jos kantaa raskasta taakkaa. Sijaisvanhempien tuke-misessa on tärkeää kuunnella, mitä heillä on sanottavanaan ja ottaa heidät mukaan kehittämistyöhön. Sekä sijaisvanhem-man että myös perhehoidon sosiaalityöntekijän tulee kokea olonsa turvalliseksi keskinäisessä suhteessaan. Suhteessa pitää voida ilmaista kaikenlaisia tunteita.

Sijais- ja adoptiovanhempien ennakkovalmennus PRIDE, joka Suomessa on ollut käytössä jo yli 20 vuotta, kirkasti per-hehoidon perusajatuksen – kukaan ei pärjää yksin. PRIDE-ohjelma lähtee syvästi lapsen tarpeista, joihin vastaa amma-tillinen tiimi, jossa sijaisvanhemmat ja ammattilaiset toimivat tasavertaisina kumppaneina. Siksi toivonkin, ettei kehitetä sijaisvanhemmille tukea ilman sijaisvanhempien panosta, ei määritellä lapsen läheisiä kuulematta lasta, eikä kehitetä per-hehoitoa ilman kaikkien perhehoidon toimijoiden tasavertais-ta osallistumista.

Raili Bäck-Kiianmaa, toiminnanjohtaja, Pesäpuu ry

Tilaa tunteille

Sijaisvanhemmille on annettava mahdollisuus käsitellä omia tunteitaan, että he voivat auttaa lapsia. Mieli ei voi olla avoin, jos kantaa raskasta taakkaa.

”

K Y N Ä V I E R A S


Merkityksellinen työ houkutteli pankkialalta SOS-Lapsikylän toimitusjohtajaksi

”Nyt tarjoutui hieno tilaisuus, jossa voin edistää SOS-Lapsikylän arvoja, ammentaa omasta osaamisestani ja saada uutta myös itselleni.”

Marja Pajulahti

OTK Marja Pajulahti on valittu SOS-Lapsikylän toimitusjohtajaksi. Hän on aloittanut tehtävässä 1.2.2016.

Marja Pajulahdella on 26 vuoden kokemus pankki-, vakuu-tus- ja sijoittamisasioiden parista. Viimeksi hän on työskennel-lyt S-Pankin varatoimitusjohtajana. ”Valinnassa meidät vakuut-ti Marja Pajulahden vahva kokemus organisaation ja ihmisten johtamisesta”, sanoo SOS-lapsikyläsäätiön hallituksen puheen-johtaja Tuija Brax.

”Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että saimme toimitusjoh-tajaksi kokeneen johtajan, jonka osaaminen luo luottamusta ja vakautta sekä lastensuojeluun että toimintamme tehokkuuteen taloudellisilla mittareilla. Marja Pajulahden osaaminen osaltaan takaa sen, että lastensuojelutyössä kaikki sujuu eettisesti, am-mattimaisesti ja vaikuttavasti. Se on lasten, perheiden ja kun-

tien sekä sote-alueiden ja vapaaehtoisten tukijoidemme etu.”SOS-Lapsikylään Marja Pajulahden innosti merkityksellinen

työ lasten ja nuorten sekä perheiden tukemisen alueella. ”Pit-kän pankkiuran jälkeen halusin tehdä jotain uutta”, hän sanoo. ”Nyt tarjoutui tilaisuus, jossa voin edistää SOS-Lapsikylän ar-voja, ammentaa omasta osaamisestani ja saada uutta myös itselleni.”

Tuore toimitusjohtaja lähtee yhdessä muun organisaation kanssa kehittämään kuntayhteistyötä tarjoamalla kokonaan uu-denlaista räätälöityä kuntakumppanuusmallia. ”Tavoitteenam-me on edistää lapsiperheiden hyvinvointia tarttumalla ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.”

Marja Pajulahti toimii jatkossa tämän lehden päätoimittajana.

Teksti Aija Rikala Kuva Tiina Tuominen


KUULUMISIA SOS-LAPSIKYLISTÄ !tuisen avustuksen kolmivuotiselle hankkeelle Yhteisölliset mallit ylisukupolvisen lastensuojelutarpeen ehkäisemisessä, ”Lautasta laivaksi”, jonka tarkoituksena on katkaista yli-sukupolvisen lastensuojelun toimen-piteiden, esimerkiksi huostaanottojen, tarve sijaishuollosta aikuistuvien tai jo aikuistuneiden nuorten perheissä.

Projektissa kehitetään yhteisöllisiä malleja arjen taitojen hallintaan, pa-risuhteen tukemiseen ja henkisen tuen antamiseen omien lapsuudenajan ko-kemusten aiheuttamista vaikeuksista selviytymiseen silloin, kun oman per-heen perustaminen on ajankohtaista.

Hanke toteutetaan Tapiolan SOS-lapsikylässä. Yhteistyötahoina siinä ovat mukana Espoon kaupunki, Hel-singin Diakonissalaitoksen säätiö sekä Pesäpuu ry.

SOS-Lapsikylä on perustanut ryhmäkoteja alaikäisille turva-paikanhakijoille

SOS-Lapsikylä on perustanut kolme ryhmäkotia alle 16-vuotiaille ilman huoltajaa Suomeen saapuneille turva-paikanhakijalapsille. Ryhmäkodin teh-tävänä on antaa välitön suoja, turva, hoiva ja huolenpito lapselle vähintään niin kauaksi aikaa kuin hänen oles-kelulupa-asiansa on käsitelty. SOS-Lapsikylän ryhmäkodit sijaitsevat Es-poossa, Haapajärvellä ja Jyväskylässä. Kaikissa ryhmäkodeissa on 14 paik-kaa.

Vuoden 2015 aikana Suomeen on tullut yli 3 000 alaikäistä ilman huol-tajaa. Eniten lapsia on tullut Afganis-tanista, Irakista ja Somaliasta. Suurin

osa yksin tulleista lapsista on 14–17 -vuotiaita poikia. Lastensuojelujärjes-tönä SOS-Lapsikylän tehtävä on aut-taa hädässä olevia lapsia, kansallisuu-desta riippumatta niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Yksin tulleiden alaikäisten vas-taanoton järjestäminen ja sen ohjaus kuuluvat Maahanmuuttoviraston ja sisäministeriön tehtäviin. Aluksi tur-vapaikkaa hakevat lapset majoittuvat ryhmäkoteihin tai tukiasumisyksiköi-hin.

RAY:ltä avustus ylisukupolvisen lastensuojelutarpeen ehkäisemiseen

Raha-automaattiyhdistys myönsi SOS-Lapsikylä ry:lle 130 000 euron vuo-

50-vuotisjuhlaseminaari 19.10.2016 | Merkitse jo kalenteriisi!

Vuonna 1966 avattu Tapiolan SOS-lapsikylä viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan.

Juhlavuoden kunniaksi järjestetään lastensuojeluteemainen 50-vuotisjuhlaseminaari keskiviikkona 19.10.2016.

Lisätietoa seminaarin ohjelmasta tulee seuraavassa lehdessä, mutta päivämäärä kannattaa merkitä jo kalentereihin!

Y H D E S S Ä E T E E N P Ä I N !

Marja Pajulahti


Monipuolisia ja räätälöityjä palveluja lasten ja perheiden tarpeisiin

Toimeksiantosuhteinen perhehoito (perheiden

valmennus ja tuki)

Yhteisön ja moniammatil-lisen tiimin tukema perhe-

hoito lapsikylässä

Sijaishuoltoa nuorille (+ kotiopetus)

Asumisharjoittelu

Jälkihuolto

Jatkohuolto (21 vuotta täyttäneiden tuki)

Perhetyö ja perhekuntoutus

Tukiperhe ja tukihenkilö

Lasten ja perheiden leirit

Harrastusten ja koulunkäynnin tuki

Theraplay-vuorovaikutusterapia

Tuetut ja valvotut tapaamiset

Lasten ja perheiden varhainen tuki

Paikka- ja palvelutiedustelut toimipisteistä, yhteystiedot: www.sos-lapsikyla.fi/paikkatiedustelut tai lastensuojelupäällikkö Anna-Liisa Koisti-Auer, p. 040 524 5747.

Kuv

a: T

hink

stoc

k/Ju

pite

rimag

es

uudistuva lastensuojelu 1/2016

Documents