WWanaeus-Suku

Karoliina Sundströmin ja Tuomas Rosenqvistin jälkeläiset

Joululehti 2012

Wanaeus-Suku ry:n julkaisu nro 22

Sukuseuran hallitus 2013

Antti Ahonen, puheenjohtaja

Vanajantie 1 A as 613110 Hämeenlinnap. 044 535 9400sp. antti.juhani.ahonen@gmail.com

Raija Pihlajavesi

Veininkatu 39 C 1402730 Espoo mp. 040 763 1073sp. raijapih@gmail.com

Jukka Orkola, rahastonhoitaja-kirjanpitäjä

Kankaantaustantie 20 F13100 Hämeenlinnap. (03) 616 9896mp. 050 360 6535sp. jukka.orkola@aina.net

Pentti Kalliovalkama, sukuseuran esimies

Kivikukantie 1 C 737550 Lempäälämp. 044 298 4541sp. pentti.kalliovalkama@luukku.com

Anja Mononen, varapuheenjohtaja

Koivukaari 916300 Orimattilamp. 050 378 8640sp. anja0204@gmail.com

Pertti Regnell, sihteeri

Urheilutie 1635300 Orivesip. (03) 335 2210 mp. 050 522 2588sp. pertti.regnell@gmail.com

Veikko Savijoki

Porvarinkuja 2 A 100750 Helsinkimp. 040 713 1576sp. vexi@savijoki.net

Mauri Kuusivaara

Vehmaistentie 156714300 Renkop. (03) 618 9645mp. 050 347 9345

Marjatta Yrjönen

Silkkitie 700950 Helsinkisp. jattay@kolumbus.fmp. 040 544 5565

Joululehden toimitus:

Veikko Savijoki

- 2 -

Joululehti 2012

Sisältö

Sukuseuran hallitus 2013 .................................................................................................................... 2

Sisältö....................................................................................................................................................... 3

Hyvät Wanaeus-sukulaiset!.................................................................................................................. 4

Sukuseuran retki Pietariin syyskuussa 2012...................................................................................... 5

Australian terveiset täältä Sunshine Baystä....................................................................................... 9

Kesätapahtumia luonnossa................................................................................................................ 11

Eräs sukutapaaminen Rengon Oinaalassa v. 1913........................................................................ 12

Vanhoja kuvia....................................................................................................................................... 14

Vuosien takaisen joulukuisen yön kokemuksia ja mietteitä........................................................ 15

Joulukortti on aikansa tulkki............................................................................................................ 18

Syntymäpäiviä...................................................................................................................................... 20

In memoriam........................................................................................................................................ 21

Syntyneitä............................................................................................................................................. 21

Jutustelu mieleen................................................................................................................................. 22

www.wanaeus.f

www.facebook.com/wanaeus

Sukuseuran pankkiyhteys: Hämeenlinnan Seudun Osuuspankki, Fl40 5680 7520 007684

(tälle tilille maksetaan mm. jäsenmaksut)

- 3 -

Hyvät Wanaeus-sukulaiset!

Taas on kulunut vuosi seuramme historiaa, ja vietetään joulun ja uuden vuoden aikaa. Seuramme toimintavuosi oli vilkas. Kokoonnuimme seuran vuosikokoukseen Tuusulanjärven rannalle, Lottamuseoon. Varsinaisessa kokouksessa valitsimme seuralle hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle, kuulimme toimintakertomuksen, päätimme yksimielisesti jäsenmaksun tarkistamisesta 2013 alkaen 15 euroon, ja suunnittelimme Pietarin-retkeä syyskuussa.

Pietarin-retki puhutti Wanaeus-sukuseuran vuosikokousta, ja vaikutti siltä että sukuseuran retkelle lähtijöitä olisi melkoinen määrä, noin kaksikymmentä. Tämä määrä sittemmin toteutuikin. Varapuheenjohtaja Anja Monoselle kuuluu suuri kiitos seuran retken valmisteluista.

Lottamuseo oli todella hieno ja arvokas kokemus kaikin tavoin. Osa sukuseuralaisista kävi Lottamuseon jälkeen tutustumassa Jean Sibeliuksen kotiin, Ainolaan.

Viime aikoina on alettu puhua lottien suuresta merkityksestä maamme itsenäisyyden pelastamisessa 1939-1940 sekä 1944 kohtalon hetkinä, suuren itäisen jättiläisen yrittäessä viedä Suomen itsenäisyyttä, vapautta ja yhteiskuntajärjestelmää. Joka kolmas suomalainen rivissä oli nainen - näin itsenäisyytemme 95-vuotisjuhlavuonna 2012 on tärkeä muistaa itsenäisyytemme ja vapautemme pelastaneita miehiä ja naisia. Lottamuseossa saimme todellisen tietoiskun lottien tärkeästä työstä ja suuresta vaikutuksesta maamme kohtalon hetkinä. Suosittelen Tuusulanjärven Lottamuseota todella lämpimästi myös kaikille niille sukulaisille, jotka tällä kertaa eivät päässeet liittymään seuraamme!

Seuramme toiminta jatkuu, kiitos Veikolle tämän joululehden eteen tehdystä työstä! Tulevana kesänä järjestämme taas sukuseuramme vuosikokouksen oheisohjelman kanssa. Seuraavaa sukujuhlaan vietetään kahden ja puolen vuoden päästä - aika rientää!

Oikein mukavaa joulun aikaa ja alkavaa vuotta 2013 kaikille Wanaeus-sukulaisille! Nähdään seuran toiminnassa. Kaikkea hyvää alkavaan vuoteen!

Antti Ahonen

Wanaeus-Suku ry:n puheenjohtaja

- 4 -

Joululehti 2012

Sukuseuran retki Pietariin syyskuussa 2012

Katariinan palatsiSukuseurallamme on ollut tapana yli 20 vuoden toimintansa aikana tehdä retkiä myös maamme rajojen ulkopuolelle. Olimme jo edellisenä vuonna päättäneet, että seuraava matka tehdään Pietariin. Vuoden 2011 kesäkokouksessa oltiin hyvin kiinnostuneita retkestä ja ilmoittautuneita oli jo yli 30.

Keväällä 2012 ruvettiin tuumasta toimeen. Tosin ennakkoilmoittautuneista monet joutuivat perumaan lähtönsä erilaisista syistä. Vihdoin saatiin listalle 25 nimeä ja niin järjestelyt alkoivat. Venäjän matkojen järjestelyt vaativatkin enemmän puuhaa kuin äkkipäätä kuvittelee. Viisumianomusten täyttö ja matkavakuutuspapereiden hankkiminen tuotti monelle hieman vaikeuksia. Yhteydet Pietariin hoiti turkulainen matkatoimisto Neva-Tours.

Matka tehtiin 20 - 23. 09. 2012. Matka oli alusta loppuun asti suunniteltu pakettimatka omalla bussilla Pietariin. Bussi ajoi reittiä Kangasala - Tampere - Hämeenlinna - Lahti - Orimattila ja sieltä suorinta tietä Vaalimaalle. Satuimme saamaan kuljettajaksemme tottuneen Venäjän matkaajan , joka oli ajanut näitä matkoja jo 15 vuoden ajan ja osasi pikkuisen venäjääkin. Tuon tuostakin hän innostui kertomaan nähtävyyksistä tien varrella, sodan jälkeisistä muistomerkeistä ym. Heti matkamme alussa bussissa saimme rautaisannoksen historiallisia tietoja Suomen ja Neuvostoliiton välisistä suhteista toisen maailmansodan ajoilta ansiokkaan puheenjohtajamme esittämänä. Siitä kiitos hänelle.

Menomatkalla selvittiin tullista nopeasti ja matkamme jatkui rantatietä pitkin Terijoen kautta kohti Pietaria. Illansuussa oltiin perillä ja majoituimme suureen Moskova-hotelliin, joka sijaitsee keskustan alueella, Nevski Prospektin päässä Nevan rannalla, vastapäätä Aleksanteri Nevskin luostaria. Samassa rakennuksessa oli kaikki mahdolliset palvelut mm. Prisma aivan pääoven tuntumassa. Hotellissa odotti monipuolinen buffet-päivällinen väsyneitä, mutta innostuneita matkalaisia.

Oltiin saavuttu Pietariin, Pohjolan Venetsianakin tunnettuun metropoliin, jonka keisari Pietari Suuri perusti vuonna 1703. Kaupungissa on edelleenkin aistittavissa keisarillista

- 5 -

loistoa.

Se on vajaan 5 miljoonan asukkaan kaupunki Suomenlahden pohjukassa Nevan suistossa, joka on aikojen kuluessa tunnettu myös nimillä Petrograd ja Leningrad. Pietari on Venäjän toiseksi suurin ja Euroopan neljänneksi suurin kaupunki. Koko Pietarin historiallinen keskusta on Unescon maailmanperintölistalla suojeltavana kohteena. Moderneja rakennuksia saakin keskusta-alueelta etsimällä etsiä. Kaupunkiin toki rakennetaan paljon uusia liikerakennuksia ym., mutta niiden arkkitehtuuria valvotaan tarkkaan. Lasisia pilvenpiirtäjiä ei siellä ole.

Pietari on yksi tärkeimmistä Venäjän kulttuurin ja koulutuksen keskuksista. Sitä pidetään mm. kuuluisan venäläisen balettitaiteen tyyssijana. Sinne perustettiin maan ensimmäinen konservatorio ja flharmoninen seura. Se on myös monien kuuluisien venäläisten kirjailijoiden ja runoilijoiden kotikaupunki.

Pietariin vetää ihmisiä sen monet arkkitehtoniset nähtävyydet kuten sadat museot, joihin kuuluu mm. yksi maailman merkittävimmistä taidemuseoista Eremitaasi. Eremitaasin koosta saa jonkinlaisen käsityksen, kun laskee, että nähdäkseen museon jokaisen taideteoksen, on käveltävä 22 km ja mikäli jokaista teosta katselee yhden minuutin, kuluu siihen 15 vuotta. Tämän museon jätimme tällä kertaa väliin, koska liput olisi pitänyt lunastaa jo Suomessa.

Matkalaiset Katariinan palatsin edustalla, kuva: Seppo JärvinenEnsimmäinen aamu Pietarissa valkeni poutaisena ja aamiais-buffetin jälkeen ohjelmassa oli opastettu retki Pushkiniin Katariinan Palatsiin. Saimme tutustua Katariina Suuren vaikuttavaan barokkilinnaan ja sen maailmankuuluun meripihkasaliin. Se on Pietari Suuren vaimon Katariinan kesäasunto, joka on rakennettu 1700-luvulla. Palatsin nykyinen ylellinen ulkoasu on Katariinan tyttären Elisabetin ansiota. Pelkästään julkisivun koristeluun käytettiin 100 kiloa kultaa. Salien ja huoneiden koristelussa on nähtävissä vaikutteita eri maista kuten Kiinasta, Italiasta ja Japanista. Huoneissa on sinivalkoiset kaakeliuunit.

Toisessa maailmansodassa meripihkahuone tuhoutui täysin. Uudelleen restauroitu meripihkahuone avattiin yleisölle vuonna 2003 Pietarin 300-vuotisjuhlan kunniaksi. Työt

- 6 -

Joululehti 2012

kestivät yli 20 vuotta ja maksoivat kymmeniä miljoonia euroja. Huonetta kutsutaan maailman kahdeksanneksi ihmeeksi.

Paluumatkalla hotelliin bussimme ajoi suuren Mega-tavaratalon pihaan ja kaikilla oli mahdollisuus suorittaa matkamuisto-ostoksensa. Retken jälkeen olikin jo kiire sonnustautua päivälliselle, joka vaihteeksi nautittiin Pähkinänsärkijä-ravintolassa lyhyehkön bussimatkan päässä. Vaikka matka ei ollut pitkä, niin saimme todeta, että Pietari on alituisten ruuhkien luvattu kaupunki aamusta iltaan.

Päivään sisältyi vielä yksi ohjelmanumero Neva-risteily halukkaille. Ajelu pimenevässä syyskuun illassa oli unohtumaton elämys. Puikkelehtiminen usean laivan läpi monine portaineen omaan laivaamme vaati pientä tasapainoilua hämärässä valaistuksessa. Risteilyllä viihdyimme reilut pari tuntia nautiskellen vodkaa, shampanjaa, kaviaaria ym. ja ihastellen upeita venäläisiä kansantanssiesityksiä, joihin mekin pääsimme mukaan pyörähtelemään. Kaupungin lukuisat sillat on iltaisin varustettu erikoisin liikkuvin valoefektein, mikä teki risteilystämme ainutkertaisen. Hotellimme ylimmässä kerroksessa oli myös viinibaari, jonne useimmat kokoontuivat vielä iltamyöhällä rupattelemaan ja kuuntelemaan venäläistä musiikkia.

Seuraavana aamuna saimme odottamattoman suruviestin, joka koski yhtä seurueemme jäsentä. Aamupäivä vietettiin hiljaisesti ja kukin saattoi ohjelmoida päivänsä omalla tavallaan. Iltapäivällä lähdettiin kaupunkikiertoajelulle oppaan johdolla. Kiertelimme kaupunkia ristiin rastiin. Nevski Prospekt jatkuu aina Eremitaasille asti ollen yli neljä kilometriä pitkä. Sen varrelta löytyy kauppakeskuksia, luxus-putiikkeja, ravintoloita, teattereita jne. Iltapäivän pääkohde oli Venäläisen taiteen museo.

Se sijaitsee lähellä Eremitaasia. Siellä on huippuluokan venäläistä taidetta ikoneista nykytaiteeseen. Museo sijaitsee entisessä Mihailovskin palatsissa, joka avattiin yleisölle 1895. Siellä on yli 400000 taideteosta, joista vanhimmat ovat 1100 - luvulta. Uusimmat ovat tämän vuosikymmenen videotaiteilijoita. Erityisesti jäi mieleen Ilja Repinin teokset. Hänen taulujaan saimme ihailla myös Suomessa Punkaharjun Retretissä muutama vuosi sitten. Museo on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen laajentunut uusiin rakennuksiin ja sen kokoelmista on nyt nähtävillä enemmän kuin koskaan aiemmin.

Kiertoajelun lomassa poikkesimme vielä matkamuistomyymälään. Sieltä löytyi esim. punaisia karvalakkeja tuliaisiksi metsämiehille juuri alkavaan hirvijahtiin. Päivällinen nautittiin taas omassa hotellissa.

Seuraavana aamuna olikin jo kotiinlähdön aika. Sää oli suosinut siihen asti matkaamme, mutta paluuaamuna tuli vettä taivaan täydeltä ja sitä jatkui koko matkan ajan. Ajettiin Viipurin kautta ja siellä oli vielä aikaa ostoksille kauppahallissa. Ihanat, pehmeät, aidot villasukat tekivät kauppansa ja tosi edulliseen hintaan. Kun tultiin rajalle, kuljettaja kehaisi, että varmaan päästään nopeasti läpi. Kun kuski tuli papereineen takaisin bussiin, oli ilme muuttunut ja hän tokaisi: “Kylläpä kävi faksi, kaikki tavarat mukaan ja tulliin.” Onneksi kaikki sujui hyvin, eikä kukaan jäänyt kiinni. Olinhan selittänyt tarkkaan kaikki tullimääräykset jo menomatkalla.

Illansuussa oltiin Orimattilassa ja palvelu pelasi. Bussi ajoi ihan kotiportille asti. Muut jatkoivat samaa reittiä kuin olivat tulleetkin. Ympyrä oli sulkeutunut ja matkan muistot ja tapahtumat säilyvät mielessä pitkään.

- 7 -

Kuvia Katariinan palatsin sisätiloista

- 8 -

Joululehti 2012

Teksti ja retken organisointi: Anja MononenKuvat: Seppo Järvinen, paitsi Katariinan palatsin julkisivu: Alex Florstein, Wikipedia

Australian terveiset täältä Sunshine Baystä

Taas on vuosi vierähtänyt, iloineen ja suruineen, kiireineen ja kipuineen. Tehtiin matka tyttäremme Tarjan luo Kununurraan, äitienpäiväkin vietettiin yhdessä, viimeisestä olikin aikaa 30 vuotta. Matkaan lähdettiin 1. toukokuuta. Suuntana oli ensin Adelaine ja sieltä olikin hyvä ottaa alku Stuart Highwayta pitkin halki Australian, Katherineen. Siitä oli vielä 300 km perille. Matkaan meni yhdeksän yötä. Emme aja koskaan öisin.

Viime käynnistä olikin jo viisi vuotta. Matka oli Ristolle seitsemäs, minulle jo kahdeksas. On aina ihana tavata Tarjaa ja Scottia, mutta yhtä haikea lähteä, kun ei tiedä milloin taas nähdään. Alkuvuoden tapahtumiin sattui sellainen merkkitapaus, että saimme kutsun Suomen suurlähetystöön, suurlähettiläs Maija Lähteenmäen ja Dr. Nestor Vargasin luo lounaalle.

Viime joulun aikaan Paula ja Kauko Lahtinen viettivät lomaansa luonamme. He olivat myös ensimmäiset sukulaiset, jotka vierailivat Tarjan luona. Olihan se aivan erilainen joulu heille - nauttivat kovasti hellepäivistä. Tällä hetkellä paistattelevat auringossa Päivi ja Sauli Mustaniemi Rengosta. Sattui niin mukavasti, että on pikkujoulujen aika, joten menoa on ollut, mutta onhan tämä hiukan erilaista kuitenkin. Bouling-peliäkin on harrastettu jo useampi kerta. Mölkkykin on pyörinyt takapihalla. On myös katseltu jylhiä maisemia lumivuorilla. Sydneyyn tutustutaan neljän viimeisen päivän aikana.

Taas kerran on hyvästien aika. Sellaistahan tämä elämä on. Toivon teille kaikille oikein hyvää

- 9 -

joulua ja uutta vuotta!

Risto, Ritva, Tarja ja Harri perheineen

Päivi (Riston serkku) ja Sauli Mustaniemi.

Vas. Risto, suurlähettiläs Maija Lähteenmäki, Ritva Jokinen ja Dr. Nestor Vargas.

- 10 -

Joululehti 2012

Kesätapahtumia luonnossa

Kuva: Matti RaitioAulangon puistometsän Joutsenlammella uiskenteli joutsenpari viime kesänkin, Ainoksi ja Janneksi nimetyt – olivathan Sibeliuksen synnyinkaupungissa!

Perhekuva on viime vuodelta, jolloin niillä oli alkuun neljä kaunista poikasta, joista yksi kuitenkin katosi heti alkukesästä. Kaikki viisi lähetettiin kesän päättyessä talvehtimaan Ähtärin eläinpuiston hoiviin.

Keväällä 2012 Aino ja Janne tuotiin jälleen Aulangolle. Ne viipyivät lammen saaressa alkukesän haudonta-ajan, mutta kun tulivat esille, poikasia ei nyt ollutkaan mukana. Hoitoväki arvioi, että mahdollisesti joku pienpeto on saanut siepatuksi ne kuoriutumisen jälkeen ruuakseen.

Sellaista on linnunpoikasen elämä – vaaroja täynnä…

pohdiskelee Jukka Orkola

- 11 -

Eräs sukutapaaminen Rengon Oinaalassa v. 1913

Oheisena valokuva tapaamisesta Yli-Sipilän pihalla Kiikkara-järven rantamaisemassa.

Vasemmalla oleva Otto Villehart Kustaanpoika Orkola on tuonut lapsensa, nelivuotiaan Uuno Villehartin tervehtimään setäänsä Vihtori Yli-Sipilää ja tätiänsä Klaara Yli-Sipilää. Näiden sisar Hulda Maria, Uunon äiti, kuoli vatsakalvon tulehdukseen syyskuussa 1909, 17 päivää lapsensa syntymän jälkeen.

Otto Orkola, isoisäni, vei äidistään orvoksi jääneen poikansa Oinaalan Taka-Orkolaan, syntymäkotiinsa sisarensa Edlan (s. 1877) hoitoon. Oton ja Edlan sisaruksia oli kotona vielä 15-vuotias Anni ja nuorin, 11-vuotias Kalle, joten he sopivat hyvin Uunolle vanhemmiksi

- 12 -

Joululehti 2012

sisaruksiksi ja tärkeiksi kavereiksi.

Sieltä Uuno kävi kansakoulunsa 2 km:n päässä olleessa Haapamäen koulussa, rippikoulun aikanaan ja vielä varusmiespalveluksenkin. Varusmiesajan sotilasmuistioon kirjoitti eräs ruotukaveri silloin noin v. 1930 Uunolle toivotuksen:

”Onnea sinulle toivotan ja viittä pientä poikaa, tyttö olkoon ensimmäinen, joka niitä hoitaa”.

Tämä toteutui vv. 1934 - 1945 täsmälleen, paitsi että vv. 1948 – 1954 syntyi vielä kaksi tytärtä.

Orkolan sukutalossa Uuno-isäni osallistuessaan talon kaikkiin töihin sai koulutuksensa maanviljelijäksi, joten avioiduttuaan v.1933 hän osti Rengon Nevilän Haarajoelta Lahti-nimisen pienehkön maatilan. Isän päästyä talvisodasta vanhempani ostivat 1940 Oinaalasta Ali-Paappala-nimisen vanhan sukutilan – kilometrin päästä Haapamäen koululta. Haarajoelta olisi meillä lapsilla ollut 5 km koulumatkaa ilman mitään autokuljetus-mahdollisuutta – tässä syy muuttoon.

Sukututkijana kirkonkirjoista löytämääni draamaa isovanhempieni elinajaltaAvioiduttuaan muuttivat isovanhempani kesällä 1909 asumaan vuokralle Nevilän kylään Renkajoen varrelle n. 200 m Nevilänkosken yläpuolella sijainneeseen taloon (myöh. 1900-luvulla sitä asui Paimelat).

Tutkiessani 100 vuoden takaisia kirkonkirjoja mm. edellä mainitun talon asukkaista tuli esiin muutakin dramatiikkaa kuin isoäitini varhainen kuolema vain 25-vuotiaana.

Edelliset asukkaat talossa olivat mylläri Lehdon perhe. Heille oli vv. 1889 – 1907 syntynyt seitsemän lasta, joista kirkonkirjojen mukaan kolme kuoli 30.4 – 11.5.1909. Mikä oli se kulkutauti tai tapahtuma, johon lapset menehtyivät?

Perhe oli tämän jälkeen muuttanut pois kyseisestä talosta ja se oli näin vapautunut isovanhempieni vuokrattavaksi.

Jukka Orkola

- 13 -

Vanhoja kuvia

Uuno-isäni syntymäkodin kävi yli 20 v. myöhemmin kuvaamassa legendaarinen hämeenlinnalainen kirjakauppias-valokuvaaja Enok Rytkönen. Talo on edelleen kesäisin asumiskäytössä.

Ali-Paappalan haltijapari, Uuno ja Helmi kolmen lapsensa kanssa viimeisiä peltotöitä tekemässä v. 1958. Kuvan vas. reunassa Yli-Sipilän päärakennus ja oikealla Orkolan uusi päärakennus, Uunon äidin ja isän nuoruuden asuinmaisemat.Vuoden 2001 joululehdessä on kuva Ali-Paappalan talosta. Jukka Orkola

- 14 -

Joululehti 2012

Vuosien takaisen joulukuisen yön kokemuksia ja mietteitä

Kotitaloni metsänreunaan olin rakentanut syksyllä pienen, lasten leikkimökkiä muistuttavan, matalan rakennelman. Sisältä noin 1,5 x 1 metriä. Korkeuttakin vain noin 1,7 metriä. Päässä on lukittava ovi. Toisella sivulla pitkä matala ikkuna. Lämpöeristettykin koppi on. Sähkötapsi on vedetty satojen metrien päähän talosta. Pari vahaa nojatuolia oli istuimina. Ikkuna sattui juuri sopivalle korkeudelle istuessa, jotta ulos oli mitä parhain näkyvyys. Pieni luukkukin ikkunan alla oli, jotta aseen voisi siitä ulos ojentaa.

Niin no. Kettujen haaskapyyntiä vartenhan rakennelma oli tehty. Sisällä oli vielä pieni sähkölämmitin, joten olo oli kovallakin pakkasella varsin leppoisa.

Siispä eräänä joulukuun iltahetkenä kymmenen maissa olin matkalla yli pellon koppiani kohti. Taivas oli aivan kirkas. Tähtiä täynnä. Takaani metsänsivusta oli jo noussut korkealle täysikuu. Maisema oli huikaisevan valoisa. Olihan edellisenä yönä satanut melkoisesti uutta lunta. Näkyvyyttä oli satoja metrejä. Jos kaukana pellolla jotain liikkuisi niin näkyisi se selvästi.

Sää oli mitä otollisin tarkoituksiini. Pakkastakin vain muutama aste. Tällaisella ilmalla kaikenlaiset metsäneläimet ovat liikkeellä. Turkki päällä istuuduin toiseen nojatuoliin ja asetin haulikon nojalleen nurkkaan sopivaan ottipaikkaan, jos vaikka sattuisi tarvitsemaan. Sähkön olin kytkenyt jo aiemmin illalla päälle, joten kopissa oli mukavan lämmintä sekä ikkuna täysin sula.

Katselin ikkunasta ulos. Koppi oli pellonreunassa siten, että etuvasemmalla oli metsänreuna sekä oikealla ja takana koivupensaikkoa. Etuoikealla oli eläinten ruokintapaikkoja. Peuroja ja jäniksiä varten siellä oli juureksia, viljaa ja kerppuja sekä pieni ala rehukaalimaata. Ilmeisesti jänisten houkuttelemina olivat ketut alkaneet vierailla melkein joka yö ruokintapaikalla. Tästäpä sain aatteen yrittää pyydystää kettua haaskalta. Hirvien jätteistä rakensin haaskan vähän sivuun pellolle. Monena yönä olin jo havainnut jätteitä pengotun ja kannetun pois. Siispä rakensin kopin ja jäin odottelemaan lunta ja kuutamoa.

Tässä sitä siis oltiin kettua kyttäämässä. Erikoinen kokemus olla yksinään yöllä hiljaisuudessa omien ajatustensa kanssa. Varmasti monelle tervehdyttävä ja kasvattava kokemus. Raukaisi kummasti kopin lämmössä. Melkein nukutti mukava istuminen nojatuolissa.

Puiden varjot olivat jo pitkälti kääntyneet oikealle, kun pellolla näkyi liikettä. Metsän varjosta vasemmalta lähestyy iso eläin ja toinenkin vähän pienempi. Peuroja. Emo edellä ja pieni vasa perässä menevät aivan ikkunani editse ruokintapaikalle. Unisuus on tipotiessään seuratessani sirojen eläinten liikettä niiden alkaessa ruokailla juurikaskasalla. Valppaina, päät pystyssä ne tarkkailevat taakseen metsään. Arvailen sieltä kohta tulevan lisää. Niinpä tuleekin. Komea ylväsryhtinen sarvipää käveleee koppini ohi. Kasalla olevat hyppivät pitkin loikin sivuun. Antavat tietä herralle, joka kuin itseoikeutettuna kävelee kasalle ruokailemaan. Nokkimisjärjestys näyttää olevan selvä. Rusakko loikkii pellolla, mutta peurojen takia ei uskalla tulla ruokailemaan.

Parisen tuntia seurailen eläinten liikehtimisiä. Eipä taida kettu uskaltautua haaskalleen peurojen ollessa syömässä, tuumailen. Viimein peurat lähtevät omia aikojaan toikkaroimaan

- 15 -

johonkin oikealle. Söivät kait tarpeekseen makeata juurikasta.

Kuun valaisema pelto on taas eloton. Oikealta vasemmalle pinkoo valkoinen jänis vimmattua vauhtia. Katoaa metsän varjoihin. Hieraisen silmiäni. Edessäni pellolla on kaksi mustaa palloa, jotka liikkuvat. Varmaan tulleet jotain ojaa myöten, kun en niitä aiemmin huomannut. Pallot muotoutuvat pieniksi pulleiksi eläimiksi, vähän isoa kissaa suuremmiksi. Muistuttavat aivan pientä karhunpentua pyöreäpäisine korvineen. Supikoiriahan ne. Pariskunta liikkuu vilkkaasti ojista jotain etsien. Ilmeisesti hiiriä. Haaskalle menivät kuin ketut. Nuokohan ovatkin haaskalla käyneet ja hajottaneet luut ympäri peltoa. Toinen raahaa jotain palaa sivummalle. Toinen jää kasalle kaivelemaan. Nostelevat välillä päitään korkealle. Mahanalukset ovat täysin mustia ja selkä ruskeahko. Olin jo aiemminkin tavannut näitä velikultia. Vieläpä useampia niitä pyydystänytkin. Täysin harmiton olento ihmiselle, mutta luonnossa kaiken pienen surma ja hävittäjä.

Helppo olisi tuosta nytkin saalis ottaa tai molemmatkin. Annan niiden kuitenkin olla rauhassa. Olenhan kettua jahtaamassa. Sitä paitsi supikoiran nahka on nyttemmin miltei arvoton. Tulisi vain turha tappaminen. Riistahoidollinen työ se kylläkin olisi, mutta olkoon. Mukavampi on tässä seurata pirteiden eläinten liikkeitä. Läsnäoloani ne eivät aavistaneet. Pitkään nekin kasalla viihtyivät. Kuukin alkoi painua kohta lähellä olevan mäen puiden väliin. Yö oli pitkälti yli puolen yön. Eipä taida tänä yönä kettua tulla. Päätänkin lähteä kohtapuoleen koisimaan, jotta pääsisi taas aamulla töihin.

Niitä näitä miettiessäni ja melkein torkuksissani häilähtää vasemmalla jotakin. Varmasti jotain liikahti näreiden välissä. Siinä kohtaa on karjaa varten tehty vanhanaikainen laukku. Välipuut on talveksi siirretty pois, joten portti on täysin avoin. Keskelle aukkoa ilmaantuu kuin aave isohko koiran kokoinen eläin. Se vain oli siinä. Seisoi paikallaan melkein poikittain minuun. Liikahtamatta se katseli minun suuntaani. Välimatkaa tuskin kuuttakymmentä metriä.

Kettu se ei voinut olla koska oli noin korkea. Häntä sillä näkyi hyvin lunta vasten. Pitkäkin se näytti olevan. Olisiko jonkun koira. Liikahtamatta seurasin eläintä, joka seisoi puun varjossa. Vain osittain kuun valo osui siihen. Mutta eipä liikahtanut otuskaan. Useita minuutteja katseltiin ehkä toisiamme. Olisiko eläin nähnyt minun hahmoni tai vaaleat kasvoni ikkunan takaa. Tuskin. Olinhan minä täysin varjossa. Mahdollinen lämmön haju saattoi kyllä mennä otuksen haistimiin.

Kovasti tukevalta se hartiain kohdalta näytti. Pääkin huomattavan iso. Susi? Susi sen täytyy olla, välähti mulla. Eipä näillä alueilla ole kait kukaan susia nähnyt ehkä sataan vuoteen. Yhtäkkiä se vain katosi samoin kuin oli tullutkin. Tulisitko muualta päin haaskalle? Sillä varmasti hirven jätteet haisivat kutsuvasti. Eipä tullut vaikka ainakin tunnin odottelin ja seurasin jännittyneenä maastoa edessäni. Enkä edes tuolissani liikahtanut.

Siirtyessäni kopista pois näin kuinka isot jäljet olivat kiertäneet puoliympyrän koppini ympäri ja menivät suoraviivaisesti toiseen suuntaan, mistä oli tullut. Ilman muuta oli saanut minusta vainun. Tuo liike viittasi selvästi siihen. Yli puolimetrisin askelin jälkijono meni takaista kalliota kohti. Hyvinkin ison teekupin kokoiset tassunjäljet.

Ei unikaan tahtonut sinä yönä enää tulla, kun ajatukset menivät aina erikoiseen näkyyn koppini ikkunasta. Varmaan ainutkertainen elämys meikäläisen elämässä. Seuraavana iltana naapurin isäntä, innokas erämies, soitti että hänen mielestään oli susi tullut yli Alajärven meidän taloamme kohti varsin pitkin askelin. Varmaan erittäin iso otus. Eipä siis paljon ihmetellyt minun kertoessani yöllisiä kokemuksiani.

- 16 -

Joululehti 2012

Toista kertaa ei susi haaskallani vieraillut. Ilmeisesti se oli vain läpikulkumatkalla ja sattumalta osui minun ruokintapaikalleni erään joulukuisen aamuyön kuutamossa. Hieno kokemus se oli elämän kirjassa. Jännittäväkin. Äitini esivanhemmat olivat aikoinaan susien jahdeissa paljonkin mukana. Vieläkin synnyintaloni lähistöllä on näkyvissä umpeutuneita kuoppia, jotka ovat olleen ns. susihautoja. Susiviha oli kova niiden tekemien tihutöiden vuoksi varsinkin kotieläinten keskuudessa.

Tulisikohan sudesta vielä joskus näille alueille uusi riesa. Täydellisen rauhoituksen myötä sillä on ainakin otolliset mahdollisuudet lisääntyä runsaan peura- ja hirvikannan kustannuksella. Hieman nurinkurinen tilanne tämä rauhoitus. Ruveta nyt sadan vuoden päästä suosimaan eläimiä, joita esivanhemmat ovat vihanneet ja hävittäneet saadakseen elää perheineen rauhassa metsien kätköissä. Varmaan susi on muuttunut erittäin hyväksi ja viattomaksi vuosikymmenien aikana eikä enää osaa käydä korkeissa kaupunkien kivitaloissa elävien kaupunkilaisten kimppuun. Mitäpä nyt jostakin lehmästä tai lampaasta. Susihan ottaa vain ruokansa.

Kuitenkin tuntuu täysin turhalta tapattaa sudella hyvinkin rakkaita kotieläimiä sekä kymmenittäin hirviä ja peuroja. Yhdenkin lapsen uhraaminen suden ruuaksi on mielestäni liian suuri hinta pitää susikantaa yllä näissä maisemissa.

Ikäni luonnon parissa asuneena ja innokkaana erämiehenä olen valmis hyväksymään Suomen luontoon kaikki muut eläimet, mukaan lukien karhut ja ilvekset, mutta susi ei sinne sovi.

Valto Laine

- 17 -

Joulukortti on aikansa tulkki

Kirjaston joulunäyttelyssä voi aistia entisajan joulun hengen. Tulkkeina ovat vanhat joulukortit, joululehdet ja esineet.Esa Kallio rakensi kotimuseonsa aarteista Oriveden kirjastoon jouluisen näyttelyn. Joulukortit on ryhmitelty kymmenluvuttain, vanhimmat ovat 20-luvulta ja uusimmat 70-luvulta.

- Näistä näkee, miten kortti on muuttunut, ja mitkä asiat ovat olleet eri aikoina tärkeitä. Lopetin tingeltangeliaikaan, kun kaupallisuus teki vahvasti tuloaan. Näyttelyn nuorin kortti on vuodelta -79, Esa Kallio kertoo.

Kortteja, joululehtiä ja esineitä on löytynyt Nuottajärvenkulmalta Kallion mökistä, jota Esa nyt asuttaa. Laminoidut kortit ovat peräisin naapurimökistä Kemälästä.

- Naapurimökin korteista löytyi myös minulle lähetettyjä. Ne oli annettu naapurin tytölle, joka oli tehnyt niistä paperinukkeja ja muita leikkijuttuja.

Esan täti Helmi Kallio, myöhemmin Hännikäinen, keräsi korttien ohella myös joululehtiä, jotka ovat säilyneet hyväkuntoisina. Joululehtiä tehtiin ennen paljon, vähän joka makuun. Lapsille suunnatuilla joululehdillä oli oma tehtävänsä: lehti annettiin ennen joulupukin tuloa jännitystä lievittämään.

Läkkipeltinen käsintehty lyhty heijastaa tähtitaivaan kattoon ja seinille. Taustalla 50-60-lukujen joulukortteja.

Taitavaa piirrosjälkeä

Arvostettu MW-signeeraus löytyy muutamasta kortista ja aikakauslehden joulunumeron kannesta. Martta Wendelin on piirtänyt kanteen tytön saamelaispuvussa. Pohjoisessa asunut

- 18 -

Joululehti 2012

ja liikkunut Kallio tunnistaa inarinsaamelaisen kansallispuvun ja tietää, että taiteilijalla oli saamelaistyttö kasvattilapsena.

Myös Jenny Nyströmin käden jälkeä löytyy vanhemmista korteista. Kansanperinnettä ja joulunviettoa yhdistelevää ruotsalaistaiteilijaa pidetään pohjoismaisen tonttuhahmon luojana.

Näyttelytilan keskisermillä on isohko tuntemattoman tekijän kuva 60-luvun alusta täynnä tonttuja jouluisissa puuhissa.

- Tästä löytyvät kaikki vanhat joulujutut, paitsi oljet lattialla. Porsaatkin juoksevat pirtin lattialla. Hienosti piirretty, Esa kommentoi. Vanhanajan hirsimökin asiat kiinnostavat miestä, joka itsekin asuu hirsimökissä.

- Tuollainen avopiisi kun vielä olisi.

Joosepin kuusta ei kasteltu

Kallion suvun miesten nikkarointejakin on täydentämässä jouluteemaa. Isoisä Joosepin tekemällä mäntypuisella kuusenjalalla on ikää satakunta vuotta. Himmeli tehtiin oljista joka jouluksi, niitä Esa muistaa äitinsä ja isänsä tehneen yhdessä.

Viehättäviä ovat nykyihmisen silmissä myös entisajan jouluiset käärepaperit, aikansa tulkkeja nekin. Vanhimmat paperit ovat kätkeneet sisäänsä isä Eeron pikkupoikana saadut lahjat. Paikallisten liikkeiden joulupaperikirjoa on esillä näyttelysermin takana.

Muhkea parta noteerattiin

Vanhan tallilyhdyn ja 60-luvun paperiliinojen välissä lepää ranskalainen muotilehti. Kas kummaa, lehden aukeaman parrakkaassa punaisiin puetussa hahmossa on jotakin tuttua: Esahan siinä mannekeeraa. Lehden toimitus pyörähti pitkällä juttumatkallaan Inarinjärven rantaan, elettiin talvea -94.

Esa paljastaa, että muhkea parta noteerattiin noihin aikoihin matkailunedistämispiireissä.

- Ehdotettiin joulupukkikoulua Rovaniemellä. Mutta sinne en koskaan mennyt, kun en ole koskaan tykännyt joulun kaupallisuudesta, Esa naurahtaa.

Hannele HavasJulkaistu Oriveden sanomissa 13.12.2012

- 19 -

Syntymäpäiviä

90 vuotta

Aino Lahdensivu o.s. Savijoki 22.05.2012 Kangasalalla

85 vuotta

Kaisu Kyllikki Kaloinen o.s. Kuusivaara 6.2.2012 Hämeenlinnassa

80 vuotta

Maire Kuuluvainen, ent. Lumikko, o.s. Ahonen 22.4.2012 TurussaPentti Kuuluvainen 13.10.2012 TurussaRaija Syväoja o.s. Kallio 3.6.2012 EräjärvelläJouko Tiitola 14.12.2012 Kangasalalla

75 vuotta

Anneli Tiitola o.s. Kallio 2.3.2012 KangasalallaMatti Juhani Kuusivaara 30.4.2012 EspoossaAntti Järvinen 18.4.2012 HelsingissäPauli Orkola 5.6.2012 HämeenlinnassaErkki Raunio 16.7.2012 HelsingissäPaula Villa ent. Ravi o.s. Kallio 12.12.2012 Haapavedellä

70 vuotta

Marja-Leena Tuliainen o.s. Kuusivaara 9.2.2012 HollolassaAimo Vasara 19.7.2012 Hämeenlinnassa

60 vuotta

Tapani Hakala 19.1.2012 NurmijärvelläVirolainen Matti Antero 20.1.2012 HämeenlinnassaHeikki Ilmari Lepänkoski 3.6.2012 ForssassaMarjaana Kato o.s. Kauppi 30.7.2012 TurussaLaila Annikki Jokinen os. Kainulainen 11.8.2012 RengossaAsta Tuulikki Honkanen 23.11.2012 TurussaNils Jan-Erik Svedlund 3.12.2012 Falun RuotsiTerttu Orvokki Jokinen os. Nyman 31.12.2012 Lammilla.

- 20 -

Joululehti 2012

In memoriam

Vieno Irja Marttila os. Lahdensivu, s.10.12.1917 Kangasalla, k. 21.11.2012 Kangasalla

Seppo Yrjönen, nukkui pois 14.7.2012, 66 vuoden ikäisenä

Syntyneitä

Minna ja Mika Hämäläiselle on syntynyt 18.06.2012 Tampereella kaksoset:Oosa Sara-Lotta, Severi Mikael

Juhani Yrjöselle ja Pirjo Häyriselle on syntynyt 29.11.2012 tyttövauva.

- 21 -

Jutustelu mieleen

Tyttäret luonnehtivat Aino Lahdensivua seuralliseksi ihmiseksi, joka vielä 90-vuotiaanakin nauttii mielellään juttuseurasta.

Lahdensivu syntyi Längelmävedellä 22.5.1922. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Vilppulassa Koiviolla, Savijoen 8-lapsisessa perheessä.

Kangasalle hän muutti kesäkuussa 1946 mennessään naimisiin maanviljelijä Vilho Lahdensivun kanssa. Aino toimi Kaukalahdessa sijaitsevan tilan emäntänä hoitaen sen eläimiä, kuten lehmiä, sikoja ja hevosia.

Keväisin hän kalasti, sijaitsihan tila Vesijärven rannalla. Hänen mieluista puuhaa oli myös kutominen ja marjastus.

Lahdensivuille syntyi viisi lasta. Nyt lapsenlapsia ja lastenlastenlapsia on kumpiakin jo 11. Lastenlastenlasten määrä kasvaa lähiaikoina kahdella.

Aino Lahdensivu jäi leskeksi Viljo-puolison kuoltua tammikuussa 1975. Jalmarin Kodossa Aino on asunut jo kahdeksisen vuotta.

Ylhäällä vas. Sirpa Järvinen, Pentti Lahdensivu, Päivi Kyssä ja Kaija Koivuniemi.Alhaalla vas. Kirsti Regnell ja Aino Lahdensivu. (Takakannessa oikealla 89 vuotta nuorempi Aino Savijoki, Aino Lahdensivun veljenpojan tytär)

- 22 -

Joululehti 2012

- 23 -

Kirjoita ja kuvaa joululehteen 2013!Wanaeus-suku ry:n joululehti ilmestyy myös ensi jouluna. Lehdentekoon ovat tervetulleita kaikki suvun jäsenet.

Onko mielessäsi kertomus tai kokemus, jonka haluaisit jakaa sukulaisille? Löytyykö pöytälaatikosta lukemattomia runoja tai kuva-arkistoista mielenkiintoisia valokuvia (tuoreita tai vanhoja)?

Mikäli vastasit kyllä tai edes ehkä, niin otapa yhteyttä:

Veikko Savijoki, 040 5922007, vexi@savijoki.net

P.S. Muistakaa kertoa myös perhetapahtumista!

Tunnelmallista joulua ja

Mukavaa uutta vuotta 2013

- 24 -

Palautusosoite:Wanaeus-suku ry / Pertti RegnellUrheilutie 1635300 Orivesi

2