3 / 2012 · syyriankielisessä kristillisyydessä ja arabi-ankielisessä islamissa aina pyhistä...

3 / 2012

Tässä numerossaPääkirjoitus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4

Anna-Maija ei ole enää keskuudessamme . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6

Pyhä on hipaissut . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8

Pyhästä kateudesta ja pyhään juurtumisesta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 1 0

Pyhyyden taju . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 1 4

Häivähdys pyhää . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 1 6

Luonnon pyhyydestä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 1 8

Mietiskeltäväksi: Pyhien yhteys . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2 0

Syyskokous ja seminaari . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2 1

Pyhän valossa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2 2

Hengellinen matkaopas . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2 4

Unelmamme yhteisöstä ei kuole . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2 6

Uuden kynnyksellä Ukinrannassa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2 9

Ukinrannan ohjelma syksyllä 2012 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3 1

Sinapinsiemenen kustantamia kirjoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3 2

Tähän syksyn rakkauteen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3 3

Sinapinsiemen ry. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3 4

Sinapinsiemen ry

Hallituksen puheenjohtajaLeena KairavuoKoulukatu 14 A 2820100 TURKUPuh. 050-565 0493Sähköp. [email protected]

SihteeriTimo RuotsalainenJäkärläntie 8 C 1500940 HELSINKIPuh. 050-571 3223Sähköp. [email protected]

RahastonhoitajaTerttu LapinleimuSähköp. [email protected]

KirjakauppavastaavaLeena Rautiainen

UkinrantaRuutanantie 10, 36200 KANGASALAPuh. 045-266 0570 (varmimmin ti–pe klo 10–11)Sähköp. [email protected]: ukinranta.wordpress.comVerkkosivu: www.sinapinsiemen.fi

TilitSinapinsiemen ja Ukinranta: 800017-843759Kirjakauppa: Sampo 800016-891015Intian kummilapset: Nordea 218518-133440

Kannen kuvat: Juhani Veikkola

4 Sinapinsiemen Sinapinsiemen 5

OLAVI HEINO

Kutsu pyhän yhteyteen, profeetan tehtävään

Minä tahtoisin köyhiä parantaa / ja sairaita kuljettaaMutta sieluni kevyt ja puutteellinen / vain itseään huvittaaHerra, kiinnitä minut / Herra, kiinnitä minutKäteesi lujaan ja voimakkaaseenHerra, kiinnitä minut / Herra, kiinnitä minutSilmäisi armonmereen

Jeesus Kristus armahda / ja suutani kosketaAnna riemua taivaasta / ja nähdä unia riemun laivastaHerra, kiinnitä minut!

Sinapinsiemenen kirjakaupassa Ukin-rannassa on myytävänä CD, johon si-sältyy myös se laulu, josta nämä rivit

on otettu. Siihen on kerätty lauluja Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton (SKY) julkaise-milta levyiltä. Minun tietoinen sitoutumi-seni kristilliseen uskoon alkoi vuonna 1968 julkaistun ”Nostokurki”-LP:n laulujen ää-rellä. Kuuntelin loputtomasti tuota levyä, jonka ajatuksista tunsin löytäneeni sellai-sen kristillisen uskon tulkinnan, johon saa-toin varauksetta liittyä. Halusin kiinnittäy-tyä siihen Jumalaan, joka antaa riemua tai-vaasta ja sen voiman varassa lähettää mi-nut parantamaan maailmaa, jossa köyhiä sorretaan epäoikeudenmukaisesti. Siirty-minen SKY:stä Taizéhen ja sen innoitta-maan Sinapinsiemeneen oli luontevaa kas-vua opiskeluajoista aikuisuuteen. Työ Tan-sanian kirkon palveluksessa merkitsi käy-tännössä sitä, että sain kuljettaa sairaita ja kulkea köyhien rinnalla.

Tämä lehti liittyy kirkkomme yhteiseen vuosien 2010–12 painopisteeseen ”Pyhä”. Tänä vuonna erityisesti teemana on ”Py-hän yhteydessä”. Tämän lehden artikke-leissa saamme lukea ajatuksia siitä, mitä on olla, elää ja toimia Pyhän yhteydessä. Pyhän todellisuus liittyy olennaisesti myös viime aikojen keskusteluun koulun uskon-nonopetuksen asemasta ja merkityksestä. Tämän lehden artikkelit tuovat näkökul-maa tähänkin keskusteluun.

Se, että saa kokea riemua taivaasta, synnyt-tää maailman parantamisen halun. Pyhän kohtaaminen vie käytännön toimintaan. Raamatun profeetoilla, maailman paran-tajilla, oli takanaan Pyhän kohtaaminen. Yksi vaikuttavimmista kutsumusnäyistä liittyy profeetta Jesajan kutsumiseen. Hän koki olevansa Pyhän edessä, enkelien, sa-vun ja vapisevien ovenpielten, jumalallisen äänen kaiun ja taivaallisen laulun pauhi-

nan keskellä, ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan”. Jesaja koki hehkuvan hiilen koske-tuksen huulillaan. Tämä näky sai profeet-ta Jesajan sitoutumaan Jumalan antamaan tehtävään: ”Tässä olen, lähetä minut”. Itse en ihan näin vavisuttavaa kokemusta ole kokenut, mutta jonkinlaisen vahvan Py-hän kosketuksen sydämessäni kuitenkin. Sellaisen, jonka tuntee hiljaisina, kirkkai-na totuuden hetkinä. Kutsun olla Jumalan lähettiläänä, Suuremman käytössä. ”Herra, kiinnitä minut / käteesi lujaan ja voimak-kaaseen!”

Pyhän yhteydessä. Sinapinsiemenkin on kutsuttu profeetan tehtävään, taistelun ja rukoushiljaisuuden tielle. Syyskuinen Taizé Helsinki 2012 -kokoontuminen kutsuu taas uusia nuoria aikuisia tälle tielle. Anna-Mai-ja Raittila muistutti usein retriitin aloitus-puheessaan siitä, että retriitti on kutsu jo-honkin pysyvään muutokseen, ajattelussa, asenteissa, elämäntavoissa. Retriitti ei voi olla sitä, että ”sieluni kevyt ja puutteellinen vain itseään huvittaa”. Me asetumme hil-jaisuuteen, Pyhän yhteyteen, ennen kaik-kea siksi, että Hän muuttaisi meissä jotain, laittaisi meidät liikkeelle. Rukoushiljaisuus kutsuu muutokseen, taisteluun, profeetan tehtävään, köyhien parantamiseen.

Profeetta voi saada kutsumuksensa vain Pyhän kohtaamisesta. Jumalan ihminen voi toimia ja elää vain Pyhän yhteydessä. Profeetan tehtävää toteutettaessa, taistelus-sa rauhan ja oikeudenmukaisuuden puoles-ta, ihmisten kohtaamisessa tapahtuu myös Pyhän kohtaaminen, Kristuksen kohtaa-minen. ”Minun oli nälkä ja jano, minä olin

koditon ja alasti, minä olin sairaana ja van-kilassa”.

Sinapinsiemenellä, Ukinrannalla ja jo-kaisella yksittäisellä kristityllä on profee-tallinen tehtävä, kirkossa yhteiskunnas-sa, maailmassa. Mikä se on? Miten toteu-tan sitä? Jotta saisimme vastaukset näihin kysymyksiin, meidän on asetuttava Pyhän yhteyteen, Pyhän hiljaiseen kuuntelemi-seen. Sinapinsiemen on osaltaan ollut vai-kuttamassa siihen, että suomalaiset ovat löytäneet tavan asettua Pyhän yhteyteen rukous hiljaisuudessa. Taizén tavoitteista toinen, taistelun tie, profeetan tie, on yhä kesken. Herra kiinnitä minut, käteesi lu-jaan ja voimakkaaseen!

Kirjoittaja on Sinapinsiemenen hallituksen jäsen ja Tampereen

Messukylän seurakunnan kappalainen.


C

Anna-Maija ei ole enää keskuudessamme

Tämän lehden kirjoituksia koottaes-sa tuli tieto, että Anna-Maija Raittila oli nukkunut hiljaa pois lauantai-ilta-

na 25.8. Hiljaa hän oli ollut keskuudessam-me jo pitkän aikaa, myhäillen seurannut Si-napinsiemenen ja Ukinrannan toimintaa si-vusta, ihastuneena ja lämpimästi vastaanot-tanut vierailujamme vanhain-koti Helenassa ja uponnut sitten taas kirjoihin, joita ystävät hänelle kantoivat, ja kirjei-siin, joita hän sai eri puolilta maata ja maailmaa.

Yhdyn Ukin-rannan blogis-sa ilmaistuun aja-tukseen: ”Ilman Anna-Maijaa ei oli-si Sinapinsiementä ei-kä Ukinrannan Tulisijaa. Emme olisi täällä. Elämä oli-si toisenlaista. Lohduttomampaa, arvelen.” Niin, Anna-Maija oli se joka in-nostui ja innosti, lähti liikkeelle ja sai ih-miset liikkeelle, avasi silmiä näkemään pie-nessä suurta, opasti luottamukseen ja roh-

keuteen. Hän kiersi raskaiden kirjakassien kanssa ympäri maata julkisilla kulkuväli-neillä, polkupyörällä, taksilla, välitti ko-kemuksiaan Taizésta ja muista hengellisis-tä yhteisöistä, lausui runojaan, myi kirjoja, keräsi kannatusta Omenapuukylälle, sitten Morbakalle, tukea Intian kummilapsille ja

Sinapinsiemenen stipendiaateille, hoiti laajaa kirjeenvaihtoa se-

kä yksityisesti että Tulisija-kirjeittensä kautta laajal-

le joukolle. Hän tartut-ti oman innostuksen-sa ja kaipuunsa mui-hin. Hän oli sydän joka sykki, gene-raattori, joka tuot-ti virtaa toistenkin

käyttöön. Paljosta olemme kiitollisia hä-

nelle.

Näimme hänen joskus myös uupuvan. Sinapinsiemenen hal-

lituksessa koin, että minun täytyy olla se, joka pitää jalat maassa, jotta ei Anna-Maijan siipien varassa kohota lentoon lii-an korkealle ja mätkähdetä sieltä maahan. En aina onnistunut, mutta usein sain myös

hävetä varovaisuuttani: ideat lähtivät len-toon minun varoitteluistani huolimatta – ja ne kantoivat! Jälkeenpäin, erityisesti Anna-Maijan runoja lukiessani, olen miettinyt, kumpikohan meistä oli lähempänä maan kamaraa, hän vai minä.

Kuvittelen: Jos Anna-Maija kirjoittaisi Pyhästä, hän kirjoittaisi siitä, miten Py-hä kohdataan pienessä, vaatimattomas-sa, unohdetussa, kätkössä olevassa. Juma-lan elämä sykkii siellä, minkä ohi ihmiset usein katsovat tähytessään korkeuksiin. Minusta Irja-piispamme on tavoittanut ru-nossaan, jonka hän kirjoitti meille terveh-dykseksi ennen tietoa Anna-Maijan kuole-masta, juuri sen sävyn, joka Anna-Maijan runoissa välittyy.

Koemme haikeutta ja samalla valtavaa kii-tollisuutta Anna-Maijasta ja hänen elä-mäntyöstään. Meidän on syytä vielä mo-nessa yhteydessä palata siihen.

Taizén priori, veli Alois kirjoitti: Jetzt ist Anna-Maija von uns gegangen. Christus nimmt sie auf. Und in uns bleibt eine gros-se Dankbarkeit. Sie lebte in inniger Verbun-denheit mit Frère Roger, in der Sorge um die Jugend und um die Kirche. Beide waren er-füllt von einer Leidenschaft für Gemein-schaft und Frieden. Ich persönlich habe ihr und Taisto viel zu verdanken. Sie hat auf meinem Weg nach Taizé eine wichtige Rol-le gespielt.

Yhdessä Taizén yhteisön kanssa rukoilemme:

JUHANI VEIKKOLA

JUHA

NI VE

IKKO

LA

Christ Jesus, you receive Anna-Maija in the life of eternity.

You overcame death and you are mysteriously present to each

one of us. You preserve us from discouragement and you fill

us with hope. So, even with a faith that is very little, we dare

to say through our lives: ”Christ is risen!”

JUHA

NI VE

IKKO

LA


PPyhä on hipaissut

Pyhä on hipaissut

kun tunnistan keskeneräisyydessä kauneuden haavoissa, arvissa, unohtuneissa unelmissa omissani ja toisten niissä Pyhä läsnä kun karsastaessani outoa, vierasta alan aavistella luomisen ainutkertaisuutta hän, se, hekin ja tuo kantavat omaa nimeään ja kokonaista kertomustaan Pyhä koskettaa, kun kiinnostuu luopuu luokituksista ja lukituista lokeroista

kun vapaudunvaatimuksista, häpeästä, tosiasioidenkin tuomioista kellahdan levollisen luottamuksen niitylle hengitän olemisen armoa Pyhä paikalla kun paine kaikkoaa, pelko väistyy ilolle tulee tila

kun astelen arkeenmaanantaissa sunnuntaimaustetta muistaen tiskirätti, sähköpostiruuhka pölynimurin surina, itkevän lapsen kiukku tai päivien autius ja tarpeettomuuden tuska Lian keskellä Pyhä kanssamme piilosilla silmukoituen luomisensa jokaiseen hetkeen ja hiukkaseen arvon arvottomalle lahjoittaen

Pyhän läsnäolo hämmentää hiljentää yllättää Rohkenenko rukoilla Tule Henki Pyhä, aluksi vain hipaise

IRJA ASKOLA Helsingin hiippakunnan piispa


ANNA-LIISA TOLONEN

Pyhästä kateudesta ja pyhään juurtumisestaUskonnot eivät vain seuraa toisiaanJuutalaisuuden juuret ulottuvat kolmen tu-hannen vuoden taa ja sitä pidettiin muinai-sena uskontona jo ajanlaskumme taittees-sa, jolloin Jeesus Nasaretilainen eli. Jee-suksen elämästä ja kuolemasta lasketaan alkaneen kristinuskon historian. Samoi-hin aikoihin syntyi rabbiininen juutalai-suus, juutalaisuuden nykymuoto. Kuusisa-taa-luvulla eläneen Muhammedin seuraa-jat muodostivat kolmannen yksijumalisen kirjauskonnon, islamin.

Edellä kuvatusta historiallisesta krono-logiasta johtuen unohdamme helposti, et-tä Lähi-idän monoteistiset uskonnot eivät syntyneet ainoastaan perätysten. Juutalai-set, kristityt ja muslimit ovat eläneet halki vuosisatojen keskinäisessä vuorovaikutuk-sessa. Tänäkin päivänä nämä kolme suur-ta uskontoperinnettä ovat eläviä ja ikuisista totuuksistaan huolimatta jatkuvassa muu-toksessa. Ne vaikuttavat edelleen toisiinsa.

Tämä kirjoitus olkoon kutsu viivähtää pyhän juurilla ja pyhän luomassa vuorovai-kutuspiirissä. Pyhän juurilla – ja juutalai-suuden, kristinuskon ja islamin syntyvai-heissa – ihmisten valtaväestö oli lukutai-dotonta. Arjessa ei katsottu kirjoihin vaan pyhästä opittiin lukemalla ihmisiä. Taval-la tai toisella sama tapahtuu yhtä lailla tä-nään, kun asenteemme ja ymmärryksem-me toisistamme muokkautuvat arjen koke-mustemme ja kohtaamistemme perustella. Miten voisimme oppia pyhästä vuorovai-kutuksessa toinen toistemme kanssa? Mi-

ten voisimme oppia pyhästä jakamisen ja yhdessä elämisen kautta?

Kohtaamisen perustana on ”pyhän” yhteinen juuriOttamatta kantaa siihen kuka JHWJ, Al-lah tai Jeesus on, voidaan sanoa, että py-hällä on juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa yhteinen juuri. Juurella tarkoite-taan sanan 'pyhä' etymologista taustaa. Lä-hi-idän seemiläisissä kielissä pyhään viit-taa konsonanttijuuri Q–D–SH, qadosh, ja kokemusta pyhästä on ilmaistu sen avul-la niin hepreankielisessä juutalaisuudessa, syyriankielisessä kristillisyydessä ja arabi-ankielisessä islamissa aina pyhistä teksteis-tä tähän päivään saakka. On tärkeää, että pyhästä on haluttu puhua yhteisin sanoin, silloinkin, kun ajatukset pyhästä ovat ol-leet eriäviä.

Siinä missä suomen kielen sana 'pyhä' tuo mieleen ehkä pyhäpäivän, hartaan ti-lan tai hiljaisuuden, voidaan pyhän lähi-itämaista merkitystä kuvata paljon toimin-nallisemmaksi. Pyhä on verbi; pyhä on se-remonia, pyhä ottaa muodon ja tapahtuu. Juurissaan pyhä liittyy toisaalta jumalan-palvelukseen mutta yhtä syvällisesti myös etiikkaan. Pyhä kääntää ihmisten sydämiä Jumalan puoleen, mistä luonnollisena seu-rauksena pyhä (tai Pyhä) motivoi ihmisiä eettisesti kestävään toimintaan suhteessa lähimmäisiinsä.

Pyhä on läsnäolevaa pyhää ja toimi-vaa pyhää; pyhä ottaa muodon ja tapahtuu meissä.

Pyhää kohtaamassa – uskontodialogisia perusperiaatteitaViime keväänä tein jälleen matkan Israe-liin ja Palestiinalaisalueille. Minulle ”py-hä maa” ei niinkään avaudu sen lukuisien toinen toistensa kanssa kilpailevien nähtä-vyyksien kautta, pyhien paikkojen ja pyhi-en kivien kautta, kuin sen eletyn historian ja eletyn nykyisyyden kautta. ”Pyhä maa” on kohtaamispaikka, missä elävät kivet ovat läsnä ja toimivat; yhä tänäänkin alu-een ihmiset jakavat historiansa, nykyisyy-tensä ja tulevaisuutensa.

Viimekeväiseltä reissulta sain erityisen maukkaaksi matkaevääksi ja kotiinvietä-väksi ruotsalaisen teologin ja luterilaisen piispan, Krister Stendahlin (1921–2008), kolme periaatetta liittyen uskontojen väli-seen ja keskinäiseen ymmärrykseen. Piis-pa Stendahl ei koskaan julkaissut uskonto-dialogisia periaatteitaan, mutta ne tunne-taan ja niitä arvostetaan laajalti. Minä sain oppia ne vierailullani ruotsalaisessa teolo-gisessa instituutissa Håkan Bengströmiltä ja näin osaltani liittyä tähän suullisen pe-rimätiedon ketjuun.

Stendahlin kolme perusperiaatetta ovat seuraavat:

1. Jos tahdot ymmärtää toista uskontoa, tutustu siihen sen edustajien, älä sen vihol-listen, kautta.

2. Vertaile tasavertaisesti; älä vertaa omia ihanteitasi toisten käytäntöihin.

3. Jätä tilaa ”pyhälle kateudelle”; sille, et-tä toisen uskonnosta voi löytyä joitain si-nulle vieraita ulottuvuuksia, joita voit op-

pia ihailemaan ja kunnioittamaan tutus-tuttuasi niihin.

Stendahlin määritelmän mukainen py-hä kateus tarkoittaa sitä, että uskallamme avata aistimme hämmästelemään toinen toisiamme vailla pelkoa siitä, että oma ai-nutlaatuisuutemme turhentuu. Tällainen kateus on pyhää siksi, että se ohjaa koh-ti empatiaa, kanssaelämista ja myötätun-toa, ja samalla opettaa meitä arvostamaan myös itseämme. Seuraavat tuokiokuvat py-hästä on hahmoteltu Stendahlin periaattei-den hengessä. Niistä välittyköön heijastu-mia minun sydämeni pyhästä kateudesta.

”Minä kirjoitan lakini heidän sydämeensä”Juutalaisten pyhä kirja, Heprealainen raa-mattu (meille usein: Vanha testamentti),

Uskonnollinen juutalainen mies syventyy pyhiin kirjoi-tuksiin Länsimuurin edessä Jerusa-lemin vanhas-sa kaupungis-sa. Hän kantaa vaatteissaan Jumalan lakiin kätkettyjä lu-pauksia.


kuvaa herkeämättä, kuinka Jumala tekee itsensä – pyhyytensä – nähtäväksi, ”jotta kaikki kansat tulevat tietämään, että mi-nä olen Herra” (esim. Hesekielin kirjassa 38:23; 39:7). Juutalaisuudessa onkin kes-keistä, että Jumalan voima tavalla tai toi-sella näyttäytyy, tulee nähtäväksi ja näkyy.

Enemmän kuin kansojen kohtaloihin, Jumalan pyhyys ja sen todeksi tuleminen maailmassa liittyy juutalaisuudessa arki-seen ja jokapäiväiseen elämään ja toimin-taan. Jokainen ratkaisu tai arvovalinta voi-daan lopulta arvioida vain Jumalan pyhyy-den edessä: miten Jumala tulee nähtäville siinä, mitä minä olen; olenko elämälläni tä-nä päivänä pyhittänyt Jumalan nimeä, vai turhentanut sitä?

Uskonnollinen juutalainen ei lausu Ju-malansa nimeä ääneen vaan kantaa sitä mukanaan sisimmässään, sekä identiteetis-sään että teoissaan. Lakia kunnioittamalla ja seuraamalla juutalainen ei siis ensisijai-sesti tähtää omaan pelastukseensa vaan sii-hen, että Jumalan nimi tulee todeksi hänen teoissaan. Tällaisesta vakaumuksesta käsin ihmisen olemus ja elämä – kaikki hänen te-kemisensä ja toisaalta yksin se, että hänes-sä on elämän henki – ovat viime kädessä edustustehtäviä: hän on sitoutunut suhtee-seen Näkymättömän Pyhän kanssa, joka tekee itsensä nähtäväksi.

Iloisesti velvoitettuMuslimin velvollisuuksiin ja määräyksiin kuuluvat sellaiset arkiset asiat kuten ru-koilu viisi kertaa päivässä rukouskutsun aikaan, paasto juhla-aikoina ja omaisuu-destaan jakaminen sekä naapureilleen että köyhille. Nämä myös juutalaisesta ja kris-tillisestä perinteestä tutut elementit – ruko-us, paasto, almut – elävät yhä vahvasti is-

lamilaisessa tapakulttuurissa, joka on mo-nella tapaa yhteisöllisempi ja yhtenäisempi kuin esimerkiksi oma suomalainen luteri-laisuutemme. Islamin mukaan pyhä ulot-tuu kaikille elämän osa-alueille. ”Juuri sen tähden me suoritamme kaikki velvollisuu-temme ja määräyksemme”, jatkaa musli-miystäväni kuvaustaan pyhästä.

Velvollisuudet ja määräykset eivät ole raskas taakka vaan pyhän kokonaisvaltai-sen läsnäolon merkki elämässä. Pyhä vel-voittaa lähimmäisiä kohtaan ja toisaalta tuo ilmi muslimin myöntyväisyyden Ju-malan tahdon edessä. Näin velvollisuuksi-en päivittäinen valitseminen on arjessa us-kon tunnustamista. Perheen ja lähimmäis-ten seurassa viihtyminen on myös pyhän äärellä viipyilemistä; niinpä muslimiperhe saattaa istua moskeijan sisäpihan varjoon, lapset leluineen ja pikkueväineen, viettä-mään päivää yhdessä.

Ehkä juuri jaetuissa ja yhteisissä tavois-sa korostuu pyhän kokoava luonne – pyhä rytmittää elämää, kun rukoukset tauotta-vat työpäivää, ja samalla pyhä rutiineineen ohjaa luontevasti toisten luo.

Vastaanottamista ja suunnan valintaaKristinuskossa pyhä liittyy keskeisesti Py-hään Henkeen, joka asuu ja vaikuttaa kas-tetussa kristityssä. Tällöin pyhä ymmärre-tään usein vastaanottamisena ja täyttymi-senä, mistä vaikutusvaltaisin esimerkki lie-nee nuori neitsyt Maria tai kastepukuinen vauva.

Tästä painotuksesta johtuen juutalai-nen ajatus puntaroida elämäänsä Jumalan maineen varjelijana ja edustajana tai musli-min into elää pyhää todeksi uskonnollisis-sa velvoitteissaan saattaa tuntua kristityn näkökulmasta vieraalta. Luterilaisesta pe-

rinteestä käsin tätä vierautta on joskus tyy-dytty kuvaamaan ansiokeskeisyydeksi, jo-ka asettuu luterilaisessa ajattelussa armon vastakohdaksi. Mikäli kuuntelemme Sten-dahlin periaatteita, emme kuitenkaan voi erehtyä pitämään tuollaista vertailua ym-märtämisenä tai edes tasavertaisena.

Erityisesti protestanttisessa perinteessä – jossa itse olen kasvanut – on tyypillistä ajatella, että pyhä – ja usko – on jotain, mi-kä otetaan vastaan eikä sille tehdä mitään. Tällainen ajatusmalli jättää vain vähän ti-laa pyhän kutsuvan läsnäolon seurauksil-le ja pyhän avaamalle uudelle elämälle ih-misen toiminnassa. Pyhän ymmärtäminen arjessa voi avata uuden näkökulman myös armosta ja ansiotta saatuun lahjaan. Ehkä tuo uskonlahja ei niinkään ole kirjahyllyn täytteeksi tarkoitettu koriste-esine, vaan vaikkapa polkupyörä, väline, joka otetaan käyttöön ja jonka kanssa opetellaan ajele-maan luottavaisesti, miksei innokkaasti-kin, mutta myös varovasti ja harkiten.

Uusitestamentillinen ajatus pyhästä si-sältää eettisen viestin, toiminnallisen py-hän, jonka kautta voimme tulla lähemmäs myös muslimi- ja juutalaisia veljiämme ja sisariamme: pyhät (hagioi) on kutsuttu ju-malallisen johdatukseen ja moraaliseen velvoitukseen. Salattu pyhä on kristillisen kirkon sydän, ja samalla jokainen kristitty on pyhyyden asuinsija (esim. 1. Kor. 6:19-20) – merkki siitä, että Jumala on tullut maailmaan.

Erilaisuus – pyhässä ja arjessa – on läsnäolon ja kasvun maaperääJuutalaisuutta ja islamia pidetään kristin-uskon sisaruskontoina, sillä kaikki ne kol-me ovat peräisin samoilta seuduilta ja si-toutuvat uskossaan yhteen Jumalaan. Yh-

teiset juuremme juutalaisten ja muslimien kanssa ajavat meitä usein erilleen, sillä tah-domme itsenäistyä kuten sisarukset konsa-naan. Ja silti erilaisuus – eikä eripuraisuus-kaan – ei saa meitä irti toisistamme. Me olemme kasvaneet yhdessä ja jaamme sa-man maailman. Meitä yhdistää vastuu täs-tä maailmasta, joka pohjaa ajatukseen luo-misesta ja Luojasta elämän antajana.

Ehkä voimme oppia jotain sisaruksil-tamme. Ehkä näemme heissä jonkun osan itseämme. Ehkä havaitsemme, miksi it-se kasvoimme sellaisiksi kuin kasvoimme. Ehkä opimme näissä lähisuhteissa ne kaik-kein tärkeimmät taidot: kunnioittamaan toista sellaisena kuin hän on ja kiinnos-tumaan toisesta yksistään siksi, koska hän on. Ehkä opimme arvostamaan toinen toi-siamme sekä tunnistamaan dialogissa pa-remmin myös oman ainutlaatuisuutemme.

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa.

Hän tutkii juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin keskinäistä vaikutushistoriaa.

Kirjoitus pohjautuu Kajaanissa Pohjois-Suo-men Palvelevan Puhelimen neuvottelupäivillä 12.2.2012 pidettyihin luentoihin Pyhän juurilla & Pyhän juurilta arkeen sekä niiden jälkeen Pal-velevan Puhelimen Linkki-lehdessä julkaistuun artikkeliin (2012).Suomenkielista kirjallisuutta aihepiiriin liittyen:Dorothea ja Fanny Rosenblad: Abrahamin lap-set – kolmen uskonnon yhteiset juuret (2004; suomennos 2005, 2008 Suomen Lähetysseura)Pekka Y. Hiltunen (toim.): Teologia uskontojen maailmassa (2003 Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja)Karen Armstrong: Jumalan historia. 4000 vuotta juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia (1993; suomennos 2007 Ajatus Kirjat)


JUHANI VEIKKOLA

Pyhyyden taju

Minua pelottaa maailma, josta puuttuu pyhyyden taju. Sellaista kohti näyttää tällä hetkellä kui-

tenkin kehitys olevan etenemässä siksi, että postmoderni ihminen ei itseriittoisuudes-saan hyväksy yläpuolelleen mitään, mikä rajoittaisi hänen autonomista vapauttaan. Hän haluaa olla oman itsensä herra, oman elämänsä sankari ja hallitsija.

Kutsumme pyhyyden tajun puutostilaa maallistumiseksi, sekularisaatioksi. Se merkitsee sitä, että elämästä katoaa trans-sendenttinen ulottuvuus. Ei tajuta olemas-saoloon kätkeytyvää tuonpuoleisuutta, elä-män syvyysulottuvuutta. Elämä latistuu pelkäksi immanenssiksi, tämänpuoleisuu-deksi, yksitasoiseksi olemassaoloksi, arki-suudeksi. Se johtaa siihen, että vähitellen siltä katoaa merkitys ja arvo. Ihmisen ar-vokin mitataan silloin vain markkina-ar-vona, ihmissuhteet tuotteistetaan. Arve-len, että tätä oirehtivat tänä päivänä monet nuoret masennuksellaan ja mielentervey-den häiriöillään.

Tajua elämän transsendenttisesta ulottu-vuudesta ja olemassaolon pyhyydestä ovat ihmiskunnan historiassa ilmaisseet ja yllä-pitäneet uskonnot. Ne ovat antaneet ilmai-sun käsitykselle, että elämä tällä maapallol-la ei rajoitu vain näkyvään todellisuuteen, jossa olemme vuorovaikutuksessa toistem-me ja maailman aineellisen perustan kans-sa, vaan siinä on läsnä myös näkymätön,

mutta ihmisen tajuttavissa ja kohdattavis-sa oleva todellisuus. Se on voima, joka yl-läpitää tätä todellisuutta, antaa sille mielen ja sitoo sen yhteen. Meidän olemassaolom-me on siitä riippuvainen, vaikka emme si-tä tiedostaisikaan. Uskonnot ovat suuntau-tuneet tätä voimaa kohti palvontana ja ru-kouksena.

Tuonpuoleisuus on suomalainen ilmaus transsendenssille, mutta tuon sanan käyt-täminen luo vääriä mielikuvia. Se mielle-tään yleisesti kuoleman tuolla puolella ole-vaksi todellisuudeksi, haudantakaisuudek-si. Transsendenssi merkitsee ylittämistä, astumista rajan yli (< transcedere). Se voi olla kuoleman raja, mutta kristillisessä us-kossa tuonpuoleisuuden tajutaan olevan läsnä jo nyt tässä elämässä.

Tästä olemassaolon transsendenttisen ulot-tuvuuden kohtaamisesta on myös käytet-ty nimitystä hengellisyys, spiritualiteetti, maailman yleiskielessä spirituality. Näyt-tää siltä, että tätäkin on nykyisen yksiulot-teisen todellisuuskäsityksen pohjalta vai-kea ymmärtää. Kun eräässä kokouksessa alustaja käytti sitä, tulkki käänsi sen men-taaliseksi ulottuvuudeksi. Onhan spiritua-liteetti tietysti mentaalinen ilmiö, mutta se ei tyhjenny siihen.

Olen miettinyt, mitä joku tarkoittaa, kun sanoo, ettei ole uskonnollinen. Tarkoittaa-ko hän sitä, että ei ole kiinnostunut uskon-

nollisesta puheesta vai sitä, että ei tajua elä-män transsendenttista ulottuvuutta? Onko uskonnollisuus jokin geneettinen ominai-suus, joka toisilla on, toisilla ei? Kuitenkin joku, joka ei ole pitänyt itseään uskonnol-lisena, saattaa elämänsä jossakin vaihees-sa ”herätä”, havahtua näkemään elämän transsendenttisen ulottuvuuden ja hänen elämänsä saa siitä aivan uuden suunnan. Voisinko vastata ei-uskonnolliselle: elä-män pyhyys-ulottuvuus odottaa aukene-mistaan sinulle?

Minä en pelkää sanoa olevani uskonnol-linen ja tarkoitan sillä sitä, että näen elä-mässä läsnä olevana sellaisen tuonpuolei-suuden ulottuvuuden, joka avaa tähän im-manenttiseen ja historialliseen todellisuu-teen uudenlaisen näkökulman. Sitä ei voi tulkita tai selittää tyhjentävästi eikä kuva-ta muunlaisella kielellä kuin uskonnollisel-la. Avainkäsitteitä tässä ovat pyhyys ja osal-lisuus: me olemme ihmisinä osallisia suu-remmasta ja syvemmästä todellisuudesta kuin arkinen kokemus tai tieteellinen ha-vainnointi voi meille avata. En osaa sitä muuten ilmaista kuin että olemme osalli-sia elämän pyhyydestä.

Kaikki uskonnollisuus ei kuitenkaan todis-ta pyhän edessä olemisesta ja pyhän kunni-oituksesta samalla tavalla. Maailmassa on paljon uskonnollisuutta, jossa uskonnosta on tehty ihmisten vallankäytön väline tai jolla vain varmistetaan omaa menestymis-

tä. Pyhän kohtaaminen edellyttää pysähty-mistä, hiljentymistä ja kumartumista. Py-hä on jotakin sellaista, jota emme pysty ot-tamaan hallintaamme, emme käyttämään hyväksemme. Meidän on vain lähestyttä-vä sitä nöyrinä ja kunnioittavina. Sen edes-sä joudumme näkemään ja tunnustamaan oman saastaisuutemme, sen, kuinka mei-dän hurskaimpiinkin pyrkimyksiimme si-sältyy paljon itsekkyyttä ja oman edun ta-voittelua. Siksi Pyhää voi lähestyä vain ar-mahtajan turvin ja hänen kauttansa. Hän näyttää meille, että Pyhällä on lempeät kas-vot.

Pyhän kohtaaminen ei vaadi pyhitettyjä paikkoja. Pyhä voi kohdata meidät arkisis-sa tilanteissa, joissa odottamatta pääsem-me hetken ajan kurkistamaan tuonpuolei-seen, tajuamme sen läsnäolon. Se voi ta-pahtua luonnossa, ihmisten kohtaamises-sa tai omassa hiljaisessa sopessamme. Kui-tenkin pyhyyden tunnetta voidaan ja sitä pitää myös vaalia luomalla tilaa hiljaisuu-delle, pysähtymiselle, kuuntelulle.

Kirjoittaja on Sinapinsiemenen perustajajäseniä ja toimii yhä lehden toimittajana.

JUHA

NI VE

IKKO

LA


PIRKKO TAVIO

Häivähdys pyhääOnko mikään enää pyhää? Miksi pitäisi olla?

Pyhän nimissä, sen puolustami-seksi, maailmassa on sodittu, vainottu ihmisiä, rajoitettu tie-

teen, taiteen ja muun ilmaisun vapaut-ta. Pyhä piirtää rajat ihmisen toimin-nalle. Sen keskeinen sisältö on tabu, koskematon, jotain johon ihmisen ei ole lupa kajota. Rajojen asettajaksi ym-märretään usein uskonto, viimekädes-sä Jumala. Sen tähden uskontoon kiel-teisesti suhtautuvat voivat joskus näh-dä jopa velvollisuudekseen pyhien ra-jojen rikkomisen ihmisen vapauden puolustamiseksi.

Pyhän kanssa on syytä olla varovai-nen. Pyhä on yhtaikaa houkutteleva ja vaarallinen. Ihmisen haltuunsa ot-tama pyhä muuttuu helposti pahaksi. Siitä voi tulla ja on tullut monta ker-taa uskonnollisten fanaatikkojen val-lankäytön väline, joka asettelee rajoja lähinnä muille ihmisille ja äärimmil-lään oikeuttaa jopa hirmutekoihin. Oikea pyhä ei kuitenkaan suuntaudu ketään vastaan, eikä se antaudu ihmi-sen haltuun edes selitettäväksi – saa-ti lyömäaseeksi. Aitoon pyhän kohtaa-miseen kuulunee aina taju suuresta sa-laisuudesta ja omasta pienuudesta. Eh-kä vain häivähdys pyhää on juuri oi-keankokoinen annos ihmiselle – siitä ei saa otetta ja enempää emme kestäi-

sikään lankeamatta suuruudenhulluu-teen tai kauhuun.

Jos pyhä voi ihmisen käsissä muut-tua pahaksi, niin toisaalta pyhän puu-te voi tehdä tilaa pahalle. Esimerkiksi filosofi Eero Ojanen on todennut, että ”kaikkien tabujen rikkominen, kaiken vastenmielisen ja pahan kuvaaminen on jo viety taiteessa niin pitkälle, ettei enää päästä pidemmälle kuin todelli-sen pahan tekemisen suuntaan” Vas-taavasti Johanna Korhonen kirjoittaa HS:n kolumnissaan: ”Pyhän taiteen vastakohta on nöyryytysviihde” .

Ihminen tai yhteisö, jolle mikään ei ole pyhää, jonka ei tarvitse kumartaa minkään edessä, on vaarassa menettää jotain arvokasta; jotain joka kannatte-lee ja suojelee elämää ja tekee siitä mer-kityksellistä. Pyhän tunnustaminen ja kunnioittaminen pitää ihmisen oike-ankokoisena. Jotenkin näen pyhästä vapauttamisen pyrkimyksissä samaa kuin syntiinlankeemuskertomuksen houkutuksessa ”teidän silmänne avau-tuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken...” Heidän sil-mänsä kyllä avautuivat, mutta he huo-masivat vain olevansa alasti. Ihmises-tä ei ole Jumalaksi. Ihminen ei tiedä kaikkea. Siksi on rajoja, joita on syy-

tä kunnioittaa. Aidon pyhän kokemi-sen suurin este on varmaan nöyryy-den puute.

Vaikka pyhää ei voi saada haltuunsa, sen kokemiselle voi tehdä tilaa. Se tar-koittaa pysähtymistä, vetäytymistä ar-jen tohinasta, hiljaisuutta. Käsky lepo-päivän pyhittämiseen kehottaa myös omalla tavallaan tekemään elämässä tilaa pyhän kokemiselle.

Missä tai miten ikinä koemmekin häi-vähdyksen pyhää, sitä kokemusta on syytä kunnioittaa. Pyhä on Jumalan kosketus ihmisen todellisuudessa. Ju-mala on pyhä. Ihmisessä Jumalan ku-vana on häivähdys pyhää. Myös sitä on syytä kunnioittaa.

Kirjoittaja on retriitinohjaaja, eläkkeellä oleva uskonnon

ja psykologian opettajaNaantalista.

ANNE

TERV

AHAU

TA

Sinapinsiemen 19 18 Sinapinsiemen

PAULIINA KAINULAINEN

Luonnon pyhyyden taju – selviytymisen edellytysKoska luomakunta on pyhän Juma-lan läsnäolon paikka, voimme sanoa, että luomakuntakin on pyhä. Luoma-kunnan pyhyys ei johda panteismiin, jumalan ja luonnon samastamiseen, sillä kristillisen käsityksen mukaan Jumala on kaikessa luodussa, mut-ta samalla myös sen ylä-, ala- ja ul-kopuolella. Luomakunta kuitenkin heijastaa Luojansa pyhyyttä, mistä seuraa, että ihmisen tulee kunnioit-taa luotua ja vastaanottaa se Juma-lan lahjana.

**

Ja jos maa on pyhä, silloin meidän suhteemme ympäristöön on sakra-mentaalinen. Synti on monin tavoin juuri sitä, että kieltäydymme otta-masta maailman vastaan Jumalan lahjana. Tässä valossa pyhä Iisak Syyrialainen esittää, että hengellisen elämän päämäärä on saavuttaa ”ar-mollinen sydän, joka palaa rakkau-desta koko luomakuntaa kohtaan...”

Ensimmäinen lainaus on evan-kelis-luterilaisen kirkkomme il-masto-ohjelmasta Kiitollisuus,

kunnioitus, kohtuus vuodelta 2008. Jälkimmäinen on ortodoksisen patri-arkka Bartolomeoksen saarnasta Joen-suun kirkkopäivillä 2010. Molemmat tekstit kertovat siitä, miten olennai-nen osa kristillistä todellisuuskäsitys-tä on taju luomakunnan pyhyydestä. Idän kirkon perinteessä tämä taju on säilynyt katkeamatta, läntisessä kristi-kunnassa pyhyyden taju on palaamas-sa vuosisataisen pyhyydenpimennyk-sen jälkeen.

Miksi luonnon pyhyyden taju on niin tärkeää, erityisesti tänä aikana? Siksi, että siihen, mitä ihminen pitää pyhä-nä hän suhtautuu kunnioituksen, ih-mettelyn ja terveen pelonkin tuntein. Pyhää suojaa tietty koskemattomuus. Länsimaisen tieteen ja teknologian voittokulku viime vuosisatoina on jär-kyttänyt pahoin maapallon luonnon herkkiä järjestelmiä. Taustalla on ajat-telu, jossa on tietoisesti pyritty eroon luonnon lumon tai pyhyyden tajus-ta. Tämä siksi, että ihminen voisi ra-joituksetta käyttää hyväkseen kaik-kia luonnon antimia. Luomakunnas-ta, kodistamme, on tullut luonnonva-roja. Ihmisten ja eläinten, koko maail-

man ajatellaan olevan vain monimutkaisia koneita. Tämä on avannut portit ahneelle luomakunnan aarteiden riistolle sekä jul-muudelle ihmisiä ja muita lajeja kohtaan.

Selviytyäkseen ihmiskunnan on kiireellis-tä palata näkemään luonto toisin. Tähän tarvitaan riittävän voimakkaita symboleja, joilla on kyky koskettaa koko ihmistä lii-kuttaen tunteita, asenteita ja elämäntapo-ja. Yksi tällainen ”symboli” voisi olla lause: Maa on pyhä.

Patriarkka Bartolomeos on lausunut, et-tä ilmastonmuutos ja muut vakavat ym-päristöongelmat ovat oireita moraalisesta ja hengellisestä kriisistä. Siksi todellisten ja kestävien ratkaisujen tulee juurtua sille tasolle, missä arvot ja asenteet muodostu-vat. Se on myös hengellisyyden ja teologian liikkuma-aluetta ja siksi kristillisellä teolo-gialla on uusi hyvin merkittävä tehtävä täs-sä ennennäkemättömässä kriisitilanteessa. Kristillisten kirkkojen ja niiden jumala-puheen tulee olla mukana palauttamassa luonnon pyhyyden tajua. Tämä on osa nii-den profeetallista tehtävää. Tavoitteen saa-vuttamiseksi kirkkojen on myös pyrittävä yhteistyöhön muiden uskontojen kanssa.

Kristillinen teologia ei voi toteuttaa tätä tehtäväänsä, ellei se itse ole valmis uudis-tumaan. Elävälle traditiolle on ominaista, että se yhtä aikaa pysyy ja muuttuu. Teolo-gian tulee perustua kokonaisvaltaiselle to-dellisuuskäsitykselle, jossa korostuu kai-ken luodun yhteenkuuluvuus ja keskinäi-nen riippuvuus. Jumalasta tulee puhua se-

kä persoonallisin että kosmisin kuvin, sil-lä Kolmiyhteinen Jumala on läsnä kaikessa luodussaan, jokaista pienintä puun lehteä myöten. Ihmisen ja eläimen itseisarvoa ja koskemattomuutta tulee kunnioittaa.

Meille suomalaisille tässä vaativassa ja va-pauttavassa ajattelun käänteessä voi ar-vaamattomaksi avuksi olla oma ugrilai-nen perinteemme. Sen sirpaleista syntyy kuva kulttuurista, jossa ihminen ymmär-retään ruumiin ja sielun kokonaisuudeksi (saunakulttuuri!) samaan tapaan kuin Raa-matussa. Ugrilaisuuden luontosuhdetta on kuvailtu syväksi ja pehmeäksi. Tällaiselta pohjalta on hyvä hapuilla kohti uudenlais-ta hellää suhdetta metsään, eläimiin ja toi-nen toisiimme.

Anna-Maija Raittilan runollinen teologia ilmentää jo tällaista suomalais-ugrilaista hellyyden teologiaa, jossa Jumalan läsnä-olo läpäisee kaiken luodun. Tämän tiivis-tää hänen runonsa Lyhyt messu:

Hiljaa kuin sienet ja ruohot ja muurahaisetsateessaolivat taivaat ja maa täydethänen kunniaansa

Kirjoittaja on vapaa tutkija pohjoiskarjalaisista maisemista

ja Sinapinsiemenen jäsen.

”

”

18 Sinapinsiemen 18 Sinapinsiemen 18 Sinapinsiemen


MIETISKELTÄVÄKSI

Pyhien yhteys

Usein rajoitamme kirkon niiden ih-misten organisaatioksi, jotka sa-mastuvat selvästi sen jäseniksi.

Mutta kirkko kaikkine ihmisineen, jot-ka kuuluvat Kristukselle, tuona todistajien ruumiina, jotka paljastavat elävää Kristus-ta, ulottuu pitkälle yli kaikkien inhimillis-ten laitosten rajojen. Kuten Jeesus itse sa-noi, Henki ”puhaltaa missä tahtoo” (Joh. 3:8). Jeesuksen Henki voi koskettaa sydä-miä missä ikinä hän tahtoo. Mitkään inhi-milliset rajat eivät häntä pidätä.

On olemassa ylösnousseesta Kristuk-sesta todistava pyhien yhteys, joka ulottuu maailman ääriin ja niitäkin ulommas. Sen helmaan mahtuvat kauan sitten eläneet ja meistä kaukana olevat ihmiset. Se on tuo suunnattoman suuri miesten ja naisten yh-teisö, joka sanoin ja teoin on julistanut ja julistaa Jeesuksen herruutta.

Jumalan kansan laaja verkostoApostoli käyttää kaikista niistä, jotka kuu-luvat Kristukseen, nimitystä ”pyhät” tai ”pyhä kansa”. Hän osoitta kirjeensä niil-le, jotka ovat ”Kristuksen Jeesuksen py-hittämiä, Jumalan kutsumia pyhiä” (1.Kor 1:2, vrt. Ef 1:1). Tämä pyhyys on Jeesuk-sen Hengen työtä. Paavali sanoo vielä: ”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä kat-selemme Herran kirkkautta kuin kuvasti-mesta, muutumme saman kirkkauden kal-taisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän

saa aikaan Herra, joka on Henki.” (2.Kor. 3:18)

Pyhät kuuluvat Jumalan kansan laajaan verkostoon, joka loistaa kuin tähtien paljo-us maailmankaikkeuden pimeällä taivaalla.

Jeesuksen ja pyhien muiston suojassaPyhien yhteyteen kuuluminen merkitsee sitä, että elämme kosketuksessa kaikkiin Jeesuksen Hengen uudistamiin ihmisiin. Tämä yhteys on syvä ja turvallinen. Ne, jotka ovat eläneet Jeesuksen veljinä ja si-sarina, elävät edelleen meissä, vaikka ovat kuolleet, aivan niin kuin myös Jeesus elää edelleen meissä, vaikka hän on kuollut.

Me elämme elämäämme Jeesuksen ja pyhien muiston suojassa, ja tämä muisto on todellista läsnäoloa. Jeesus ja hänen py-hänsä kuuluvat meidän kaikkein tutuim-paan ja hengellisimpään tietoomme Juma-lasta. He inspiroivat meitä, ohjaavat ja roh-kaisevat meitä ja antavat meille toivoa. He ovat meidän jatkuvassa muutoksessa elä-misemme lähde. Niin, me kannamme heitä sydämissämme ja näin pidämme heitä läs-nä kaikille, joiden kanssa elämme ja teem-me työtä.

Henri J.M.Nouwen, Uskon ja viisauden sanoja,

Karas-Sana 2000, suom. Anna-Maija Raittila

Sinapinsiemenen SYYSKOKOUS ja SEMINAARI”Me kuulumme yhteen”Lauantaina 24.11. klo 10 – 15.30 Ukinrannassa, Ruutanantie 10, Kangasala

Ohjelma:10.00 Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous12.00 Keittolounas ja kahvit, vapaaehtoinen maksu Sinapinsiemen ry:lle13.00 Päivärukoushetki kappelissa 13.30 Seminaari: ”Me kuulumme yhteen” Lyhyet virikepuheenvuorot: paikalle pyydetty edustajia mm. Sininauhaliitosta, Kaupunkilähetyksestä, Sopimusvuoresta, OmaPolusta, Uudesta Tuulesta Ryhmäkeskustelut ja yhteenveto15.30 Päätös.

SYYSKOKOUSKUTSU Sinapinsiemen ry:n jäsenet kutsutaan sääntömääräiseen syyskokoukseen lauantaina 24.11.2012. klo 10.00 Ukinrantaan, os.Ruutanantie 10, Kangasala. Käsiteltävinä ovat sääntömääräiset asiat: - Hallituksen laatima toimintasuunnitelma vuodelle 2013 - Hallituksen laatima talousarvio vuodelle 2013 - Tilintarkastajien valinta Turussa 20.8.2012 Leena Kairavuo Sinapinsiemen ry:n hallituksen puheenjohtaja

JUHA

NI VE

IKKO

LA


EIJA MARJA HARMANEN

Pyhän valossa, arjen ilossa”Herrani, sinä olet valo – sinussa ei ole mitään pimeyttä.”

Näillä sanoin alkava rukous nousi mielee-ni, kun uutinen Anna-Maija Raittilan kuo-lemasta tavoitti minut hetki sitten. Vuo-sikymmeniä sitten hankin Anna-Mai-jan suomentaman Hiljaisuuden rukouksia -kirjasen Omenapuukylästä ja juuri tähän rukoukseen kiinnittyi Valoa aamuun, iloa päivään -kirjani (2009, Kirjapaja). Vein sen pari kevättä sitten hänelle valkovuokkojen kera. Iloinen ja avoin kohtaaminen viipyy sielussani.

Oma tekstini ei liittynyt vain mainit-tuun rukoukseen, vaan hiljaisuuden ru-kousten henkeen: valoon, armoon, iloon ja toivoon. Tämä levollisuuden henki välittyi kaikista muistakin Anna-Maijan löytämis-tä, suomentamista, eloon virvoittamista ja uutta luovista teksteistä. Tämän uskon op-pilaana on syntynyt myös kirja Pyhän va-lossa (2010, Kirjapaja), johon tässä kirjoi-tuksessa liityn.

Pyhän eteenPyhäpäivä tulee kerran viikossa, hätäile-mättä. Ei tarvitse miettiä, miten sen ku-luttaa. Pyhä tulee vastaan. Pyhän saa ottaa lahjaksi. Saa käyttää aikaa Luojansa, itsen-sä ja läheistensä kohtaamiseen. Elämään tulee syvyyttä, iloa, mielekkyyttä, virkis-tystä.

Valo on meistä riippumaton, mutta me olemme riippuvaisia valosta. Hapuilem-

me kohti hengellistä elämäntapaa ja Ju-malan läheisyyttä, vapaata hengitystä. Ru-koilemme, että hänen läsnäolonsa täyttäi-si meidät ja virtaisi meidän kauttamme lä-himmäisiin. Janoamme Pyhää. Kaipaam-me yhteyttä.

Kirjan mietiskelytekstejä olen tehnyt lä-pi vuoden, viikko viikolta, pyhä pyhän jäl-keen. Kirjan runkona on vuodenkierto ja kirkkovuoden rytmi

Elokuu on marjojen aikaaHyvältä tuntuu, kun kesän lopulla saamme suut täyteen auringon kypsyttämiä marjo-ja. Suven suloiset marjat ovat raikkaita ja aromikkaita. Tässä ajassa on juhlan tun-tua: luontoon ja puutarhaan on katettu yl-täkylläinen pöytä. Niin kaunis, värikäs ja terveellinen!

Satoa saadaan korjata sieltäkin, minne ei ole ihmiskäsin mitään istutettu ja min-kä puolesta ei ole nähty vaivaa. Pensaat kantavat satoa vuodesta toiseen, metsien marjat ja muu anti on vapaasti kerättävis-sä. Hienoa on myös seurata pienten lasten tutustumista ensimmäisinä kesinään mar-jojen makuun ja maailmaan. Tämä kaikki on Luojan ihmeellistä ja jatkuvaa huolenpi-toa luomistaan ihmisistä! Ja miten tuhan-sin tavoin maa tuottaa hedelmää eri puolil-la maailmaa. Jumala avaa kätensä ja kaikki tulevat ravituiksi (Ps.104:28).

Silloin tällöin aavistan, että minunkin elämästäni kasvaa hedelmiä. Millaisia? Karvaita vai mauttomia? Vai tuoreita ja

toisia ravitsevia? Luonnosta näemme, ettei oksa voi tuottaa hedelmää itsestään. Emme mekään voi tuottaa hyvää satoa ilman yh-teyttä elämän lähteeseen.

Sanatkin ovat hedelmiäAnna-Maijalle ja monille meistä pyhiin-vaellus Taizén Sovituksen kirkkoon on ol-lut ehjäksi tekevä käännekohta elämässä. Olemme päässeet maistamaan ja etsimään Sovituksen hedelmiä. Niissä maistuu kär-sivällisyys, ilo, rohkaisu, toivo. Millaisista hedelmistä meidän puumme tänään tun-netaan? Saisimmepa Sananlaskujen (18:4, 21) henkeä: Syvä kuin meri on harkittu pu-he, virraksi paisuu viisauden lähde. Kielen

varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää.

On hetkiä, jolloin sanamme ovat kullan arvoisia, mutta vaikenemisemme vielä ar-vokkaampaa. Ja kuitenkin: Sanoilla me ra-kennamme siltoja ja lohdutusta. Miten kii-tollinen onkaan ihmisestä, jonka sanoissa maistuu hyvä hedelmä ja raikas aromi!

Me kaikki Marjat ja Maijat ja matit ja joosepit liitymme toisiimme ja yhdessä muistamme sisartamme ja Vapahtajamme äitiä: Marian kohdun hedelmästä levisi siu-naus koko ihmiskunnalle. Marian pojassa on toivo meille kaikille.

Jumala, kiitos kaikista marjoista ja luonnon antimista metsissä, vesissä ja mailla. Sinä muistutat meitä paratiisista! Kiitos äiti Mariasta, jonka poika teki sinne tien. Kasvata minunkin elämästäni hedelmä, joka on sinun hedelmäsi. Kiitos Anna-Maijasta, sinun maijastasi, marjastasi, joka eli tarhassasi ja tuotti, niin uskomme ja koemme, satakertaisen sadon. Kiitos paratiisisi puista, joiden keskellä hän saa levätä. Aamen.

Kirjoittaja on Seinäjoen seurakunnan perheneuvonnan johtaja.

JUHA

NI VE

IKKO

LA


KIRJALLISUUTTA

Hengellinen matkaopas

Peppi Sievers on tehnyt ansiokkaan työn kokoamalla pieneksi opaskir-jaksi ignatiaanisten hengellisten har-

joitusten historiaa ja peruskäsitteitä. Kir-jasen lukija tulee samalla kutsutuksi mu-kaan ignatiaaniseen rukouselämään. Kai-paus Jumalan luo herää ja voimistuu.

Suostuin kirjoittamaan ajatuksiani kirjan pohjalta en ignatiaanisuuden asiantuntija-na, vaan pikemminkin sellaisena lukijana, joka kuuluu tämän kirjan kohderyhmään. Olen jo saanut maistaa jotain siitä annis-ta, mitä tämän perinteen mukaisilla ret-riiteillä on tarjottavana, mutta samalla on herännyt kysymyksiä, joihin kirjanen osal-taan vastaa, mutta jota lukiessa nousee uu-siakin kysymyksiä.

Lähtökohtana harjoituksille on se, että ih-minen voi olla dialogisessa vuorovaiku-tuksessa Jumalan kanssa. Jumalan hyvyys ja rakkaus vetää meitä parannukseen ja herättää kaipauksen kokea ja välittää yhä enemmän tuota rakkautta. Täysimittaisis-sa kolmenkymmenen päivän harjoituksis-sa ensimmäisen viikon fokuksena on synti, toisen viikon Jeesuksen elämä maan pääl-lä inkarnaation ihmeestä palmusunnuntai-hin, kolmannella viikolla seurataan Jeesuk-sen kärsimystä ja kuolemaa hautaan saak-ka ja neljännen viikon fokus on ylösnou-

semuksen riemu ja ilo. Viides viikko kestää koko loppuelämän ja toteutuu opetuslapse-utena elämän arjessa. Tähän asti näin pit-kiä ignatiaanisia harjoituksia on voinut tehdä vain ulkomaisissa retriittikeskuksis-sa, mutta tamperelaisten retriitinohjaajien järjestäminä täysimittaiset harjoituksetkin ovat alkaneet todentua kolmessa kymme-nen päivän jaksossa.

Toistaiseksi tutumpia suomalaisille retrii-tinkävijöille ovat kahdeksanpäiväiset igna-tiaaniset retriitit ja sitä lyhyemmät henki-lökohtaisesti ohjatut retriitit. Kirja neuvoo konkreettisella tavalla, miten ignatiaani-nen retriitti ja osallistujan siellä toteutta-mat raamattumietiskelyt toteutetaan.

Hengellinen kasvu on hidasta ja usein kas-vu tekee kipeää. Luodaksemme yhteyden Jumalaan meidän on luotava yhteys myös omaan itseemme. Kirjassa kerrotaan, et-tä tässä prosessissa tarvitaan materiaalina kaikkea sitä, mitä ”Vaeltajalla” on: muis-tot, mielikuvitus, aistit, äly, tunteet, ruu-mis, haaveet, unelmat. ”Kumppani” pyr-kii kuuntelemaan sitä, miten ”Vaeltaja” on vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa ja mi-kä voisi auttaa häntä lähemmäs Jumalaa ja kuuntelemaan syvintä kaipaustaan ja seu-raamaan kutsumustaan. ”Kumppanin” tehtävänä on pitää samanaikaisesti auki väylää kolmeen suuntaan: ”Vaeltajaan”, Ju-malaan ja omaan itseensä.

Peppi Sievers on psykiatri, psykoterapeut-ti, psykoanalyytikko ja pappi. Parhaiten hänen asiantuntemuksensa ja persoonalli-nen antinsa tulee mielestäni esiin liittees-sä, jossa hän pohtii psykoterapian ja hen-gellisen ohjauksen yhteneväisyyksiä ja ero-ja. Yhteistä molemmille auttamisen tavoil-le on toisen ihmisen kunnioitus ja kuun-teleminen siten, että itse tulee myös hänen kertomastaan kosketetuksi. Omat asiat on osattava laittaa syrjään ja tehdä näin tilaa autettavan kokemuksille.

Sievers selittää myös yleistajuisesti trans-ferenssin ja vastatransferenssin käsitteitä. Psykoterapiassa transferenssi on pääasi-

allinen työskentelyn väline, hengellisessä ohjauksessa taas keskitytään ”Vaeltajan” vuorovaikutukseen Jumalan kanssa. Vas-tatransferenssi on yksinkertaistaen kaik-kea sitä, mitä auttajassa herää ja tapahtuu, kun hän on läsnä toisen ihmisen kanssa. Herkkyys kuulla sitä, mitä itsessä tapahtuu ja työstää tuota informaatiota siten, että se palvelee autettavaa, on yhteistä psykotera-piassa ja hengellisessä ohjauksessa.

Tuo luku oli itselleni tärkeä, sillä omat ky-symykseni ignatiaanisuuteen liittyen nou-sevat siitä, miten se kommunikoi muiden auttamisen tapojen ja erilaisten hengellis-ten perinteiden kanssa. Ignatius Loyola oli Lutherin aikalainen ja molemmat toimivat tahoillaan kirkon uudistajina. 1500-luvul-ta on kuljettu pitkä matka ja ihmeen pal-jon käyttökelpoista on edelleen molempien uudistajien ajattelussa. Silti olisi sääli jättää käyttämättä kaikkea sitä, mitä hengellisen matkan avuksi on löydetty heidän jälkeen-säkin.

En lähtisi lääkärille, joka sanoo käyttä-vänsä puhtaasti keskiaikaisia hoitokeino-ja (vaikka silloin varmaan löydettiin mo-nia perustavaa laatua olevia asioita) ja ky-symyksiä herää myös, jos hengellisessä oh-jauksessakin käytetään vain ja ainoastaan keskiaikaista metodia. Ignatiaanisuudessa on paljon hyvää, jota haluaisin oppia pa-remmin ja löytää käyttöön, mutta en ha-luaisi myöskään sivuuttaa sellaisia hengel-lisen ohjauksen tapoja, joita on tarttunut mukaan muualta, monenlaisten perintei-den opettamana.

Koska olen luterilainen enkä jesuiitta, ei minusta koskaan tule aitoa ignatiaanista

Peppi Sievers: Kaipaus Jumalan luo. Pieni opaskirja ignatiaanisista retriiteistä. Sina-pinsiemen ry 2012

PÄIVI VUORILEHTO


ohjaajaa, mutta paljon voin hyödyntää täs-tä ohjaamisen tavasta ja paljon olen myös saanut ignatiaanisen perinteen mukaan ohjatuista retriiteistä. Olo on ollut kirkas ja kiitollinen retriitti toisensa jälkeen. Erityi-sen arvokkaana pidän ignatiaanisissa ret-riiteissä sitä, että Raamatun tekstit saavat siinä puhutella ”Vaeltajaa” tuoreella taval-la ja että voin luottaa prosessiin, jonka ne käynnistävät. Tämän löydön rinnalla elää muitakin perinteitä, joiden tarkoituksena on auttaa ohjattavaa tarkastelemaan hen-gellistä matkaansa, kuuntelemaan Juma-lan puhuttelua ja löytää oma tapansa elää hengellistä elämää.

Peppi Sieversin kirjalle toivon jatkoa, sillä vaikka aiheeseen liittyvää kirjallisuutta on runsaasti, niin suomeksi vielä valitettavan

vähän. Tässäkin kirjassa jotkut sitaateista ovat pelkästään englanniksi tai ruotsiksi ja osin myös suomenkielisessä tekstissä saat-taisi äidinkielen opettajan punakynä viu-hua. Toisaalta tuo puhekielenomaisuus te-kee kirjasta mukavan tuttavallisen ja välit-tömän. Tietynlaisesta luonnosmaisuudes-ta huolimatta kirjoittajan asiantuntemus ja asiaan vihkiytyminen välittyy lukijalle. Kirja toimii hyvin koulutusmateriaalina, mutta myös oman hengellisen matkan tu-kena ja oppaana.

Kirjoittaja on teologian lisensiaatti ja retriittipappi Turusta.

RIITTA HEINO

Unelmamme yhteisöstä ei kuole

Näin pari viikkoa sitten, Uuden See-lanin matkallani unta, että tämän juttu oli jo painettuna Sinapinsie-

men lehdessä. Sen oli kirjoittanut Anna-Maija. Se oli niin hauskaa mutta myös ra-dikaalia tekstiä, että en uskalla laittaa sitä tähän. Mutta uneni kertoo kahdesta asias-ta; Anna-Maijan, hengellisen äitini ajatuk-set ovat pohjana ajatuksestani ja kokemuk-sestamme Sinapinsiemenen yhteisöistä ja toisaalta uneni kertoi, että kaikkea ei voi sanoa ääneen.

Me olimme mukana alusta asti. Syksyl-lä 1979 kirjoitettiin juhlallisesti Sinapinsie-men yhdistyksen perustamisasiakirja. Yh-distys piti perustaa, että saisimme alkaa elää yhteisössä, Omenapuukylässä. Kaikki taitavat tietää miten Omppulan kanssa kä-vi. Ja tämän lukijat tuntevat varmaan myös Morbackan historiaa.

Mutta mitä se merkitsi meille! Kuusi viimeistä vuotta, saavuttuamme (vihdoin kotiin 20 vuoden Afrikan vaellukseltam-me) olemme eläneet vihdoin käytännössä

yhteisöelämän arkea. Mutta sitä ennen yli kolme vuosikymmentä haaveilimme yhtei-söelämästä, vietimme lyhyitä jaksoja Mor-backassa ja Omppulassa. Kaipasimme sin-ne, kadehdimme sinne menneitä ja vaikka kuulimme arjen välillä raskaistakin vai-heista, emme luovuttaneet unelmaamme emmekä kaipuutamme.

Kolme vuotta Morbackassa oli hienoa aikaa. Meille Afrikan yhteisöllisestä elä-mästä ja aika suuren perheen arjesta luo-vuttuamme, yhteisö oli parasta mitä saa-toimme elämältä Suomessa odottaa. Olim-me työteliäitä, joskus vaatimusten ja lähi-historian paineen alla. Välillä vä-syimme ja hämmennyimme, välillä koimme yksinäi-syyttä, mutta olimme pääsääntöisesti on-nellisia.

Anna-Maijas-ta luopuminen, koko paikas-ta luopuminen teki elämääm-me mielettömän suuren paineen. Olisi kai ollut vii-sasta siinä vaihees-sa luovuttaa koko-naan – en tiedä.

Kuitenkin Ukinrannas-sa sitten väsyttävän muuton jälkeen, koimme helpotusta vanhoista paineista, koimme uusien mahdollisuuksi-en olevan lähellä ja alkavan itää.

Mutta voimavaramme taisivat olla vä-hissä minkään kovin uuden luomiseen. Meidän oli oikeastaan vasta Kangasalla tultava kokonaan Suomeen, arkeen ja rea-liteetteihin täällä. Ja herättävä siihen todel-

lisuuteen että yhteisöä, josta olimme vuo-sikymmeniä unelmoineet ja puhuneet, si-tä ei ollutkaan. Tai oli herättävä siihen to-dellisuuteen, että yhteisö onkin jotain ai-van muuta kuin mitä unelmamme.

Yhteisö Suomessa tarkoittaa yksilöiden lyhytaikaista sitoutumista yhteiseen elä-mään, ja silloin kun se heille sopii. Yhtei-söön tulevien ihmisten ei tarvitse ainakaan ennalta jakaa samoja arvoja kovinkaan pit-källe toisten kanssa. Yhteisö palvelee yksi-lön tarpeita ja parhaimmassa tapauksessa hoitaa ja antaa uusia voimia, ajatuksiakin. Mutta monessa tapauksessa yhteisö myös

raskauttaa, velvoittaa, vaatii, riis-tää ja turhauttaa.

Yhteisö kiinnostaa satoja ihmisiä, mutta

sitoutuminen sii-hen vain harvoja.

Yhteisön pitäisi olla muutakin kuin kaksi tai kolme ihmis-tä, joiden pää-työ on vielä ta-lon ulkopuolel-

la. Kristillisen yhteisön malle-

ja ei Suomessa juu-ri ole. Yhteisöt, joi-

hin olemme tutustuneet muualla maailmassa (Taizé,

Fransikaaniset yhteisöt Englannis-sa, Reuilly, Urban Vision -yhteisö Uudessa Seelanissa, Grand Champ) ovat kaikki luo-neet vuosien saatossa vahvat yhteisösään-tönsä ja luoneet omat selviytymisstrategi-ansa vieraiden vastaanoton, oman hengel-lisen elämän hoitamisen sekä radikaalien-kin ympäristöön vaikuttavien toiminto-

Anna-Maija vierailulla Ukinrannassa toukokuussa 2010.


UKINRANTA uudessa vaiheessa

Ukkijärvi päilyy sinisenä ja tum-man varjoisena sinä elokuisena il-tana, jona saavun Ukinrantaan ta-

paamaan Leena ja Jarmo Rautiaista, jotka heinäkuussa ovat vastaanottaneet Ukin-rannan isännyyden. Ukinranta on ”Si-napinsiemenen tulisija levolle, yhteydel-le ja hiljaisuudelle”, niin kuin hallitus sen määritteli siinä vaiheessa, kun yhdistys oli vuonna 2009 muuttanut keskeisen toi-mipisteensä Kaarinan Morbackasta tä-hän Lähetysseuralta vuokrattuun kiinteis-töön Kangasalan keskustassa. Sitä ei enää voinut kutsua yhteisöksi samassa mieles-sä kuin Morbackaa, koska sinne ei ajatel-tu ottaa kovin monia vakituisia asukkaita. Silloin otettiin käyttöön Anna-Maija Rait-tilan yhteyskirjeistä tuttu käsite ”tulisija”, koska Ukinrannan tulisi olla paikka, johon tullaan yhteen, yhteisen tulisijan ympärille kohtaamaan, lepäämään, olemaan yhdes-sä. Ukinrannan vetäjien, isäntäpariskun-nan, tehtävänä on ensisijaisesti pitää paik-kaa yllä ja ovia avoimina. Ja tietysti vaalia Sinapinsiemenen perinteitä.

Leenalle ja Jarmolle muutto Ukinran-taan on ollut iso muutos, vaikka paikka on heille ennestään hyvinkin tuttu. He ovat olleet siellä paljon talkoolaisina. Molemmat ovat koulutukseltaan kauppatieteen mais-

tereita ja asuneet Helsingissä. Leena on toi-minut yksityisyrittäjänä ja siirtyi hiljattain konsulttiyritykseen, joka on käynnistämäs-sä toimintaansa Tampereella. Jarmo toimi aikaisemmin rahoitusalalla, sitten raken-nuttajana ja myös isännöitsijänä. Molem-mat tekevät työtään Ukinrannasta käsin ja toivovat voivansa hoitaa Ukinrannan isän-nyyttä työnsä ohessa.

Kun Sinapinsiemenen hallituksen pu-heenjohtaja Leena Kairavuo viime syksynä soitti ja kysyi, olisiko heidän mahdollista ottaa tällainen tehtävä vastaan, ajatus alkoi pikku hiljaa tuntua mahdolliselta. Ukin-rannassa kiehtoivat hiljaisuus, sitoutumi-nen ja ihmisten kohtaaminen. Paikkana-han se on mitä viehättävin – varsinkin ke-sällä. He olivat kyllä nähneet, ettei se ole mikään helppo tehtävä oman työn ohessa hoidettavaksi, ei mikään onnela. Yhteisö-talo ilman yhteisöä! He toivovat, että tal-koolaisten avulla he kuitenkin saavat asi-at luistamaan.

Leena ja Jarmo tahtovat edelleen kehit-tää Ukinrantaa myös retriittitalona, vaik-ka rakennus ei ole siihen kaikkein soveli-aimpia. Molemmilla on retriitinohjaaja-koulutus. He haluavat myös tutkia, voisiko majoitustiloja kevyesti muuntamalla saada niihin enemmän retriitin edellyttämää yk-

jen kanssa. Ja liekö sattumaa, että kaikissa näissä yhteisöissä on myös vahva diako-ninen ote vahvan rukouselämän rinnal-la. Taistelu oikeudenmukaisemman maa-ilman, köyhien olojen parantamisen, syr-jittyjen mukaan ottamisen puolesta. Niin, taistelu ja rukoushiljaisuus.

Ukinrannan kauniissa miljöössä nuo meidän yhteisöelämämme tukipylväät (taistelu ja rukous) olivat vain ontuen nä-kyvillä. Parasta siellä on ollut päivittäiset rukoushetket, parhaat viikonloput olivat retriittiviikonloput. Yhä edelleen arvostan hienoja pohdintoja ja kaipaan hupailun-hetkiä iltapalapöydässä ja paratiisiviikol-la. Yhä edelleen olen kiitollinen Jumalal-le siitä mahdollisuudesta, jonka Morbacka ja Ukinranta antoivat vieraiden vastaanot-tamiseen. Moni vieras, joka yöpyi luonam-me, osoittautui Paavalin sanojen mukaan todella enkeliksi.

Mutta puolitiehen jäi taistelu, kilvoitte-lu, oikeudenmukaisuuden etsiminen, syr-jäytyneiden mukaan saaminen, tulisijan lämmön tarjoaminen niille, jotka sitä eni-ten olisivat kaivanneet.

Mutta tämä kaikki oli vain minun – tai Olkin ja minun – unelmaamme yhteisöstä. Kaikilla muilla on omansa, erilaiset unel-

mansa. Ja suurin osa ei taida edes haaveilla yhteisöelämästä. Ei ainakaan tosissaan, si-toutuakseen siihen muuten kuin yhden vii-konlopun verran silloin tällöin. Näiden vii-konloppujen tarjoaminen on jaloa työtä ja todellista työtä, ja se voi joillekin riittää yh-teisöelämän sisällöksi. Meille se ei tainnut riittää. Yhä vielä sisällämme palaa sen tu-lisijan roihu, joka kutsuu meitä taas lähte-mään eteenpäin. Erityisesti Anna-Maijaa, mutta myös monia muita rakkaasti kiittä-en, väliaikaisuuden dynamiikassa.

Ja lopuksi sitaatti Anna-Maijalta: ”Jokai-nen vaiheemme on väliaikainen. Ja kuiten-kaan emme ole missään vaiheessa irralli-sia. Kuulumme Isän, uutta luovan Jumalan täydelliseen suunnitelmaan, ja siksi kes-keneräisyytemme on ladattu ilolla. Eläm-me paljaan taivaan alla, emme tiedä missä on seuraavan teltan paikka. Mutta retken vetäjä on joka vaiheessa paikalla”. (Kirjasta A-M. Raittila: Niin kevyt on rakkaus, Kir-japaja 2012)

Kirjoittaja on pastori, joka miehensä Olavin kanssa oli vuosina 2006–2012

Sinapinsiemenen yhteisökodin vastuunkantaja.

JUHA

NI VE

IKKO

LA

ANNE

TERV

AHAU

TA


Ukinrannan ohjelma syksyllä 2012Rukoushetket päivittäin klo 8 (ei sunnuntaisin) ja 20.

Ukinrannassa voi viivähtää rukoushetken ajan tai sovittaessa pidempäänkin. Talkootöitä voi tehdä sovittuina ajankohtina (yhteys ensin isäntiin). Yövyttäessä omat lakanat mukaan.

Keskiviikkoisin avoimet ovet klo 18–21 tutustumista varten, pientä iltapalaa tarjolla. Lisäksi tuttujen Taizé-laulujen laulamista ja uusienkin opettelua 19.9., 17.10. ja 14.11. iltoina.

15.9. (la) Syystalkoot

26.–28.10. (pe–su) Hiljaisuuden retriitti. Leena ja Jarmo Rautiainen. Hinta 100 e.

9.–11.11. (pe–su) Hiljaisuuden retriitti. Soili Juntumaa. Hinta 100 e.

17.–18.11. (la–su) Hiljaisuutta vasta-alkajille. Johdattelua hiljaisuuteen musiikin, kuvan ja

keskustelujen kera. Ei vaadi aiempaa retriitti-kokemusta tai uskonnollista taustaa. Hinta 100 e.

30.11.–2.12. (pe–su) Taizé-henkinen adventtitapaaminen. Hinta 80 e, alle 30-vuotiaat 40e.

sityisyyttä. Retriitti kuuluu edelleen Ukin-rannan kantaviin pilareihin. Täksi syys-kaudeksi on suunniteltu kaksi retriittiä ja yksi viikonloppu, joka sisältää johdattelua hiljaisuuteen vasta-alkajille.

Eräs alue, johon Leena ja Jarmo haluai-sivat erityisesti paneutua, on Taizéssa käy-neitten nuorten kokoaminen. Vuosittain käy Suomestakin satoja nuoria Taizéssa. He voisivat löytää tiensä Ukinrantaan ja havai-ta, että täälläkin toteutuu pienessä mitta-kaavassa jotakin vastaavaa. Leena ja Jar-mo ovat itse lähdössä syyskuussa viikoksi Taizéen. Ukinranta on myös mukana Taizé Helsinki 2012 -tapahtuman järjestämisessä ja esillä sen info-tiskillä. Nuorten adventti-tapahtumassa halutaan koota yhteen siellä mukana olleita ja Taizéssa käyneitä nuoria.

Morbackan perinteitä jatkanut Ukin-rannan ”paratiisiviikonloppu” erityisesti lapsiperheille jäi tänä vuonna toteutumat-ta vetäjien vaihtumisen vuoksi, mutta ensi vuonna se taas pidetään, toivovat Leena ja Jarmo. Sen suunnittelu on jo aloitettu!

Millaiseksi tulisijaksi Leena ja Jarmo ha-luavat Ukinrantaa kehittää? Erilaisten ih-misten kohtaamispaikaksi, johon voi tulla lepäämään, olemaan, elämään hetken yh-

teisöelämää. Kun henkilökuntaa ei kuiten-kaan ole palvelujen tuottamiseen, Leena ja Jarmo iloitsevat sellaisista vieraista, jotka tulevat toimeen mahdollisimman itsenäi-sesti ja ovat valmiit tarttumaan toimeen yhteiselämän rakentamiseksi. He toivovat ennen kaikkea Sinapinsiemenen jäsenten löytävän Ukinrannan kohtaamispaikak-seen. Heidän kanssaan voidaan toivotta-vasti aikanaan kääntyä myös ulospäin ja saada mukaan uusia. Musiikille he halu-aisivat myös antaa paljon sijaa Ukinran-nassa. Syksyn ohjelmassa on mm. kolme Taizé-laulujen iltaa.

Paikallisen seurakunnan kanssa mieti-tään uusia kuvioita. Halu yhteistyöhön on olemassa molemmilla tahoilla. Muitakin yhteistyökeskusteluja viritellään vähitellen. Keskiviikkoisin klo 18–21 on Ukinrannas-sa tutustumista varten avointen ovien ilta, jolloin on tarjolla pientä iltapalaa ja mah-dollisuus osallistua iltarukoukseen.

Hiljentyminen sekä retriiteissä että het-kipalveluksissa päivittäin johdattelee py-hän eteen. Pyhän kunnioittaminen lähtee myös siitä, että pyhä ja arki erotetaan toi-sistaan. Pyhyys ei kuitenkaan rajoitu hil-jentymisen hetkiin. Keskellä arkea voim-me saada pyhyyden kokemuksia ihmisistä.

Kysyn vielä, mikä on parasta Ukinran-nassa. Aamu-uinnit! tulee nopea vastaus. Hetken miettimisen jälkeen: kohtaamiset. Yllättävät, spontaanit, ohjelmoimattomat kohtaamiset ihmisten kanssa.

Haastattelijana Juhani Veikkola

Leena ja Jarmo katsovat luottavaisina tulevaisuuteen ja toivottavat meidät tervetulleiksi Ukinrantaan. Toivotamme siunausta heidän tehtäväänsä.

JUHA

NI VE

IKKO

LA

JUHA

NI VE

IKKO

LA


Tämän lehden teemoihin liittyvää kirjallisuutta Sinapinsiemenen nettikaupassa

Harmanen, Eija, PYHÄN VALOSSA, 25 €

Kainulainen, Pauliina,

MISSÄ SIELU LEPÄÄ, 27 €

Kainulainen, Pauliina, PYHÄN KOSKETUS LUONNOSSA Johdatus ekoteologiaan, 30 €

Kantonen, Koivula, Zitting, IKKUNA PYHYYTEEN

Ekumeeninen ikonikirja, 30 €

Sievers, Peppi, KAIPAUS JUMALAN LUO Pieni opaskirja ignatiaa-nisista retriiteistä, 15 €

TTähän syksyn rakkauteen

ei kätkeydy mitään pimeää

sillä surussa ei ole muuta

kuin lähteviä lintuja

ja me olemme

parvessa mukana.

Anna-Maija RaittilaAnna meidät toisillemme, 1974

www.sinapinsiemen.fi/tuotteet.html Kirjoja saa myös käteisellä Ukinrannan myymälästä.


Julkaisija:Sinapinsiemen ry(perustettu 1979)

Vastaava toimittaja:Juhani VeikkolaKivipadontie 6 C 1900640 HELSINKIPuh. 050-556 0083Sähköp. [email protected]

Taitto:Anne Tervahauta / Kuvitellawww.kuvitella.net

Tilaukset jaosoitteenmuutokset:Timo RuotsalainenJäkärläntie 8 C 1500940 HELSINKISähköp. [email protected]. 050-571 3223

Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehti on yhdistyksen jäsenmaksun maksaneille ilmainen.

Painopaikka:Kopio Niini Oy, Helsinki 2012ISSN 1239-5889

Sinapinsiemen

Sinapinsiemen rySinapinsiemen ry on vuonna 1979 perus-tettu kristillinen järjestö. Sinapinsiemen ry rohkaisee etsimään Raamattuun pohjau-tuvaa kristillistä elämäntapaa, jossa on tilaa rukoukselle, vuorovaikutukselle ja yhteisöllisyyden kautta toteutuvalle lähim-mäisenrakkaudelle. Tähän elämäntapaan liittyvät myös luomakunnan kunnioittami-nen ja ekumenia. Näiden arvojen kautta ja kolmiyhteiseen Jumalaan sitoutuen Sinapinsiemen ry tarjoaa vaihtoehdon yhteiskunnassamme ilmenevälle kulutus- ja kilpailukeskeiselle elämäntavalle. Sinapinsiemen ry toimii myös yhteyden-pitäjänä niiden suomalaisten kesken, jotka ovat saaneet vaikutteita ranskalaisesta Taizén ekumeenisesta luostariyhteisöstä.

UkinrantaUkinranta on Sinapinsiemen ry:n ”tulisija”, yhdistyksen ja sen jäsenten koti. Se sijaitsee Kangasalan keskustassa, vajaa 20 km Tampe-reelta. Tässä Suomen Lähetysseuran omista-massa talossa vaalitaan Kaarinassa 25 vuotta toimineen Morbackan yhteisön henkeä. Hengellisessä elämässämme olemme saaneet vaikutteita Taizén ekumeeniselta yhteisöltä sekä fransiskaanisesta elämäntavasta.

Sinapinsiemenen hallitus määritteli koko-uksessaan 17.9.2009 Ukinrannalle neljä ajatusta toimintaideaksi. 1) Luostarielämään perustuvat sään-nölliset rukoushetket 2) Avoimuus yhteisöelämälle 3) Ekologisen elämäntavan edistä-minen ja vaaliminen ja 4) Ukinran-ta on Sinapinsiemen ry:n tulisija levolle, yhteydelle ja hiljaisuudelle.

Kansainvälinen toimintaSinapinsiemen ry hoitaa Suomessa kum-milapsitoimintaa yhteistyössä Intian

Gujaratissa toimivan Education Sponsorship Programmen kanssa. Kummina voi tukea sikä-läisen alkuperäisväestön eli Adivasien lapsia saamaan koulutusta järjestön ylläpitämissä sisäoppilaitoksissa. Kummilapsen koulutus-kustannukset ovat 200 euroa vuodessa.

Sinapinsiemen ry on tukenut stipendein joitakin kehitysmaiden köyhiä opiskelijoita myös korkeakouluopinnoissa. Tämänhetkinen stipendiaatti on Intian Manipurin osavaltiosta kotoisin oleva Karong Thanghao Kom.

JäsenetujaYhdistyksen jäsenet saavat neljä kertaa vuo-dessa ilmestyvän Sinapinsiemen-lehden, joka on yhdistyksen keskustelufoorumi.

Lisäksi jäsenet voivat osallistua Ukinrannan toimintaan kauniin Ukkijärven rannalla Kan-gasalla, missä on mahdollisuus avoimuuden, fransiskaanisen ilon, huolettomuuden ja hiljai-suuden hetkille sekä yhteisölliseen elämään ja vastuun kantamiseen. Siellä voi myös yhdessä muiden kanssa etsiä yksinkertaista elämän-tapaa ja ekologisuutta. Siellä järjestetään retriitti- ja talkooviikonloppuja. Ukinrannassa on myös Sinapinsiemen ry:n kirjamyymälä.

Yhdistyksessä on noin 400 jäsentä. Morbackan toiminnan loppumisen jälkeen Ukinrannan toiminta etsii yhä uusia toimin-

tamuotoja. Tarvitsemme siihen myös uusien jäsenien tukea ja osalli-

suutta. Olet tervetullut mukaan toimintaamme.

Sinapinsiemen ry:n jäsen-maksu v. 2011 on 25€, opiske-lijat 10€, tili 800017-843759, viite 95442.

Tarkempia tietoja yhdistyk-sestä saat kotisivuiltamme www.sinapinsiemen.fi sekä

Ukinrannan blogista http://ukinranta.wordpress.com/.

Jos et ole vielä Sinapinsiemen ry:n jäsen ja haluat mukaan joukkoomme, ota yhteyttä sihteeriin: Timo Ruotsalainen, [email protected]

JUHA JATTU

Liity

jäseneksi Sinapinsiemeneen!

Lehden palautusosoite:Sinapinsiemen ryTimo RuotsalainenJäkärläntie 8 C 1500940 HELSINKI

3 / 2012 · syyriankielisessä kristillisyydessä ja arabi-ankielisessä islamissa aina pyhistä...

Documents