Download - Askelmerkkejä tulevaisuuteen – SAK:n edustajakokouksen asiakirja

SAK:n edustajakokousasiakirja 1

ASKELMERKKEJÄ TULEVAISUUTEEN SAK:n 19. edustajakokous Tampere 6.- 8.6.2016

Lukijalle Kädessäsi on SAK:n edustajakokouksen asiakirja, jossa määritellään SAK:n peri-aatteelliset linjaukset lähivuosien toiminnalle. SAK:n edustajakokous on tehnyt luonnokseen joitakin muutoksia 8. kesäkuuta 2016. Asiakirjan alussa vastaamme kysymykseen, miksi ammattiyhdistysliike on ole-massa ja miten se ajaa työntekijän asiaa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Kaksi seuraavaa lukua perustuvat siihen, että ammattiyhdistysliike on työn liike. Työn tekeminen, työstä syntyvä hyvinvointi, työstä saatava palkka ja työhön pe-rustuva sosiaaliturva ovat ammattiyhdistysliikkeen toiminnan punainen lanka. Työn tekemisen pitää olla turvallista ja kaikilla työntekijöillä on oikeus hyvään työhön. Sen jälkeen pohdimme, mitä sitten kun työtä ei ole? Meidän mielestämme kaikilla työntekijöillä on oikeus kohtuulliseen toimeentuloon silloinkin, kun palkka ei syystä tai toisesta juokse. Tämä työhön perustuva sosiaaliturva on olennainen osa suomalaista hyvinvointivaltiota. Asiakirjan lopussa keskitymme kysymykseen, mitä pitää tehdä, jotta työtä syn-tyisi. Ammattiyhdistysliikkeen keskeisenä tavoitteena on parantaa työllisyyttä ja päästä lopulta siihen, että jokainen työkykyinen- ja ikäinen voisi osallistua omalla työpanoksellaan yhteiskuntamme kehittämiseen.


SISÄLTÖ 1 AMMATTIYHDISTYSLIIKE ON TYÖNTEKIJÄN ASIALLA ...................................... 5

1.1 Työehtosopimukset kivijalkana ......................................................................... 5 Ammattiliittojen keskinäinen yhteistyö entistä tärkeämpää ......................................... 6

1.2 Työstä saatava palkkaa jolla tulee toimeen ...................................................... 6 1.3 Työntekijöiden edunvalvonta on kansainvälistä ............................................... 7

Osa laeista tulee Euroopasta .......................................................................................... 8 1.4 Toimintatavat muutoksessa .............................................................................. 8

Keskeisintä on työntekijöiden liittyminen liittoon .......................................................... 9

2 TYÖSUHTEET JA TYÖOLOT TURVALLISIKSI .................................................... 11

2.1 Työlainsäädäntö suojaa heikompaa ................................................................ 11 2.2 Nolla ei ole työaika .......................................................................................... 12 2.3 Työn hinnan polkeminen kuriin ...................................................................... 12 2.4 Maahanmuuttajien halpatyömarkkinat estettävä .......................................... 12

Kotouttamisen on edistettävä työllistymistä ................................................................ 12 2.5 Työajoissa otettava työntekijän toiveet huomioon ........................................ 13 2.6 Työsuojelu on kannattava investointi ............................................................. 14

Työturvallisuuden perusta on ennaltaehkäisy .............................................................. 15 2.7 Työterveyshuolto kuuluu jokaiselle työntekijälle ........................................... 16 2.8 Työkyvyttömyyden riskiä pienennetään kuntoutuksella ................................ 17

3 KAIKILLE OIKEUS HYVÄÄN TYÖHÖN ............................................................. 18

3.1 Yhdenvertainen kohtelu on jokaisen oikeus ................................................... 18 3.2 Työntekijät mukaan kehittämistoimintaan ..................................................... 19 3.3 Palkitsemisen pelisäännöt sovittava yhdessä ................................................. 20 3.4 Työelämän perusoikeudet turvattava digimurroksessa ................................. 21

Ammattiyhdistysliike mukana murroksessa ................................................................. 21 3.5 Koulutus vastaa muuttuvan työelämän tarpeisiin .......................................... 22

Lyhytkin koulutus auttaa selviytymään ........................................................................ 22 3.6 Ikäohjelma tukee työssä jatkamista ................................................................ 23

4 TOIMEENTULO TURVATTAVA KUN TYÖTÄ EI OLE ......................................... 25

4.1 Työeläke on osa palkkaa ................................................................................. 25 4.2 Työttömyysturvaa työnteon muodosta riippumatta ...................................... 26 4.3 Sairaudesta ei pidä rangaista .......................................................................... 27 4.4 Työvoimapalveluja tarjottava heti työttömyyden alkaessa ............................ 28


5 JOTTA TYÖTÄ SYNTYISI ............................................................................... 30

5.1 Vain talouskasvu taittaa velkaantumisen ........................................................ 30 5.2 Uutta kunnon työtä innovaatioiden ja osaamisen kautta ............................... 31 5.3 Kestävä kehitys luo uutta työtä ....................................................................... 32 5.4 Kasvu syntyy kaupungeissa ............................................................................. 32 5.5 Hyvinvointi rahoitetaan oikeudenmukaisella verotuksella ............................. 33

Kulutusverot ovat haitallisimpia pienituloisille ............................................................. 34 5.6 Hyvät palvelut tukevat työssäkäyntiä .............................................................. 34


1 AMMATTIYHDISTYSLIIKE ON TYÖNTEKIJÄN ASIALLA Ammattiyhdistysliikkeen keskeinen tehtävä on edunvalvonnalla edistää pal-kansaajien ja heidän perheidensä hyvinvointia. Ammattiyhdistysliike ei ole it-setarkoitus, vaan väline toteuttaa tuota tehtävää. Ammattiyhdistysliikkeen tavoitteena on inhimillinen työelämä. Kansainvälisesti-kin tunnustetut työelämän ihmisoikeudet ovat edelleen vahva perusta työelämän kehittämiselle. Etenkin työelämän nopeassa ja osin ennakoimattomassa muutok-sessa ammattiyhdistysliikkeen on pidettävä kiinni työntekijöiden oikeuksista. Työelämän ihmisoikeudet ovat:

• oikeus työhön

• oikeus toimeentulon turvaavaan palkkaan

• oikeus tasa-arvoiseen kohteluun

• oikeus fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallisiin työoloihin

• oikeus ammattitaitoa kehittävään työhön ja vaikutusmahdollisuuksiin työssä

• oikeus kohtuulliseen toimeentuloon kun työtä ei ole

• oikeus järjestäytyä ammattiliittoon sekä neuvotteluoikeus ja oikeus lakkoon. Työmarkkinakysymyksissä Suomi on ollut järjestäytynyt sopimisen maa. Sopiminen on perustunut työntekijöiden ja työnantajien sekä valtion väliseen vahvaan luotta-mukseen, yhteisen edun etsimiseen sekä kykyyn ja haluun ratkoa yhteistyössä vai-keitakin ongelmia. Kestävimmät tulokset on aina saavutettu sopien ja kynä on ollut siinä vaikuttavin työkalu. Näin ammattiyhdistysliike haluaa jatkossakin toimia. 1.1 Työehtosopimukset kivijalkana Työn hinnasta ja monista muista työn tekemisen ehdoista sopiminen kuuluu niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa ammattiliittojen ja työnantajaliittojen teh-täviin. Vapaa sopimisoikeus ilman lainsäädännöllisiä rajoitteita on olennainen osa perustuslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa turvattua järjestäytymisoikeutta. Suomessa on pitkä keskitettyjen työmarkkinaratkaisujen historia. Niiden kautta on rakennettu suomalaista työyhteiskuntaa. Viimeisen vuoden aikana Suomen hallitus on toteuttanut aivan poikkeavaa politiikkaa ja puuttunut vakavasti siihen, millä ta-voin palkoista ja muista työehdoista Suomessa sovitaan. Hallitus on ajanut lainsää-däntöä, jolla määrättäisiin yläraja sille, mitä työehtosopimuksilla voidaan sopia. Sa-moin hallitus on ehdottanut lainsäädäntöä, joka antaisi mahdollisuuden sopia työ-ehdoista paikallisesti ohi ja alle työehtosopimusten määräyksien. Tällaisia toimia ammattiyhdistysliike ei voi hyväksyä. Paikallinen sopiminen tarkoittaa toimintatavoista ja työehdoista sopimista työpaik-katasolla. Paikallinen sopiminen on mahdollisuus, mutta se ei saa olla pakko. Tähän mennessä kerätyt kokemukset työpaikoilta ovat olleet hyvin vaihtelevia. Toisaalla paikallinen sopiminen on hyödyttänyt työntekijöitä esimerkiksi lisäämällä tuloja palkitsemisjärjestelmien kautta tai se on parantanut työaikajärjestelmiä. Toisaalla


sen avulla on heikennetty työehtoja tai painostettu työntekijöitä suostumaan työn-antajan tahtoon. Ammattiliittojen tavoitteena on lisätä sellaista paikallista sopimista, josta hyötyvät sekä työnantaja että työntekijät. Se on kestävä tapa kehittää työpaikkakohtaista so-pimista. Alakohtaisissa työehtosopimuksissa voidaan parhaiten ottaa huomioon työntekijöiden ja työnantajien tarpeet. Niissä määritellään alakohtaisesti paikallisen sopimisen rajat. Samanlaiset määräykset eivät sovi kaikille aloille.

Ammattiliittojen keskinäinen yhteistyö entistä tärkeämpää

Ammattiyhdistysliikkeen sopimuspolitiikka perustuu yhteiseen toimintaan. Mikään liitto ei jää yksin, vaan keskusjärjestö ja sen liitot tukevat toisiaan sopimustoimin-nassa. Tätä yhteistä toimintaa tarvitaan jatkossa entistä enemmän, sillä suomalainen sopimusjärjestelmä on haasteiden edessä. Keskitetyillä työmarkkinaratkaisuilla on pystytty luomaan vakautta ja ennustetta-vuutta. Vaikeina taloudellisina aikoina on parannettu muun muassa työttömien ase-maa ja työelämän laatua. Nyt tämä sopimisen malli on kyseenalaistettu, kun yksi-tyisen sektorin työnantajat ovat ilmoittaneet jälleen kerran, etteivät ne tee enää kes-kitettyjä sopimuksia. Tämä vaatii ay-liikkeeltä entistä tiiviimpää yhteistyötä ja uu-denlaisia tapoja koordinoida työehtosopimusneuvotteluita ja -tavoitteita.

• Työn hinnasta eli palkoista sekä muista työehdoista sovitaan jatkossakin ammattiliittojen neuvottelemissa työehtosopimuksissa.

• Aito paikallinen sopiminen edellyttää toimivia luottamusmiesjärjestelmiä. Siksi luottamusmiesten osaamista on vahvistettava edelleen ja työpaikoilla on edistettävä hyvää paikallista neuvottelukulttuuria.

• Paikallisen sopimisen on perustuttava työehtosopimukseen. Siitä, mistä asioista voidaan sopia paikallistasolla, päättävät jatkossakin työehtosopi-muksen tehneet ammattiliitot.

• Ammattiliittojen välistä yhteistyötä ja koordinointia sopimusvalmistelussa tiivistetään. Keskusjärjestö tukee ja luo puitteet yhteistyölle.

1.2 Työstä saatava palkkaa jolla tulee toimeen Aineellisen hyvinvoinnin perusta on työstä saatava palkka. Työ tarjoaa toimeentu-lon työntekijälle ja hänen perheelleen. Sen lisäksi työllä rahoitetaan kaikkien yhtei-set julkiset palvelut ja menot. Siksi on tärkeää, että kaikille on tarjolla työtä, josta saa oikeudenmukaista palkkaa. Työllä on voitava elää. Työnteon perimmäinen tarkoitus on toimeentulon turvaa-minen. Matalimmat palkat on saatava sellaiselle tasolle, että kokoaikatyön palkalla voi tulla toimeen. Tämä on työn laadullinen vähimmäisvaatimus. Samasta ja samanarvoisesta työstä on maksettava sama palkka saman työnantajan palveluksessa oleville. Tämä ei kuitenkaan vieläkään toteudu Suomessa. Erityisesti miesten ja naisten välistä perusteetonta palkkaeroa on kavennettava niin työpai-koilla kuin myös eri toimialojen välillä. Myös ammattien ja tehtävien eriytymistä sukupuolen mukaan on vähennettävä.


Kaikkia alan työtekijöitä koskevat työehtosopimukset takaavat oikeudenmukaisuu-den. Työehtosopimuksissa yhdessä sovitut ja alan kaikkia yrityksiä sitovat palkka-määräykset ehkäisevät perusteettomia palkkaeroja. Ilman työehtosopimusten ”perä-lautoja” joissain yrityksissä voitaisiin maksaa samasta työstä huomattavasti pienem-pää palkkaa kuin muualla. Siten yritys saisi kohtuutonta kilpailuetua muihin yrityk-siin verrattuna. Tämä olisi kuin epidemia: kilpailijayrityksen olisi myös pienennet-tävä palkkoja pärjätäkseen. Tällainen kierre johtaisi palkkaerojen kasvuun ja heikom-massa asemassa olevien työntekijöiden työehtojen heikentämiseen. Palkkauksen epäoikeudenmukaisuus näkyy työpaikkojen arjessa. Työyhteisö ei voi hyvin, jos osa porukasta saa perusteettomasti pienempää tai suurempaa palkkaa kuin toiset. Samalla tavalla koko yhteiskunnan tasolla epäoikeudenmukainen palkkaus myrkyttää ilmapiirin. Palkkaeroja saa ja pitääkin olla. Erot eivät kuitenkaan saa olla kohtuuttomia ja niiden pitää olla perusteltuja. Kohtuuttomat palkka- ja tuloerot ra-pauttavat yhteenkuuluvuuden tunnetta ja johtavat kasvaviin luokkaeroihin. Oikeudenmukaisuutta on myös se, että palkasta jää itselle käteen verojen ja maksujen jälkeen reilu osuus. Työttömyys ja sairaus eivät ole kenenkään oma valinta eikä niistä pidä rokottaa kohtuuttomasti. Toisinaan myös työ sairastuttaa tekijänsä. Ansiosidon-nainen sosiaaliturva turvaa toimeentuloa silloin, kun työtuloja ei ole.

• Matalimmat palkat kokoaikatyössä on saatava sellaiselle tasolle, että pal-kalla voi tulla toimeen.

• Työehtosopimusten sitovuus on säilytettävä, jotta ne voivat turvata kaikille kohtuullisen ja oikeudenmukaisen palkan. Palkkaneuvotteluissa on var-mistettava, että työehtosopimusten palkkamääräykset eivät jää jälkeen to-dellisista palkoista.

• Miesten ja naisten välisiä palkkaeroja on pienennettävä palkkaneuvottelui-den yhteydessä. Työehtosopimuksiin on kirjattava palkkakartoituksen te-keminen ja palkankorotusvarasta on osoitettava osa palkkaerojen kaventa-miseen silloin, kun eroja on kartoituksella todettu.

1.3 Työntekijöiden edunvalvonta on kansainvälistä Ammattiyhdistysliike on koko historiansa ajan ollut kansainvälinen liike. Kansain-välinen yhteistyö ja kansainvälinen edunvalvonta ovat tänä päivänä entistä tärke-ämpi osa ammattiyhdistysliikkeen toimintaa. Työelämän perusoikeudet korostuvat niin kotimaisessa kuin maailmanlaajuisessakin edunvalvontatyössä. Uusia haasteita edunvalvontatyöhön on tuonut talouden kan-sainvälistyminen. Yritykset verkostoituvat maailmanlaajuisesti, eikä niiden toimintaa voi ennustaa kuten ennen. Ne voivat kilpailuttaa työntekijöitä, ammattiliittoja ja jopa valtioita saadakseen tarvitsemansa työvoiman mahdollisimman halvalla tai tehdäk-seen mahdollisimman kannattavia investointeja. Kansainvälistyminen merkitsee myös sitä, että työntekijät liikkuvat entistä enemmän yli valtioiden rajojen. Suomalainen ammattiyhdistysliike toimii sen puolesta, että työn tekijöillä on niin kotimaassa kuin kaikissa muissakin maissa oikeus järjestäytyä ja neuvotella kollek-tiivisesti työehdoista. Kansainvälisesti pyrimme edistämään naisten aseman paran-tamista työelämässä, yhdenvertaisia oikeuksia ja samapalkkaisuutta työmarkki-noilla sekä estämään lapsi- ja pakkotyövoiman käytön.


Edistämme työelämän perusoikeuksia Kansainvälisen työjärjestö ILO:n ja Ammat-tiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC:n kautta sekä erilaisissa solidaarisuus-hankkeissa. Suomalainen ammattiyhdistysliike oli viime vuosikymmeninä tottunut osoittamaan solidaarisuutta kehittyvien maiden ay-liikkeelle. Viime aikoina on saatu kuitenkin kokea sekin hetki, että muiden maiden ammattiyhdistykset ovat lähettäneet solidaa-risuusviestejä meille toimissa hallituksen pakkolakeja ja muita työelämän heiken-nyksiä vastaan. Tämä on ollut omiaan muistuttamaan ammattiyhdistysliikkeen kan-sainvälisestä perusluonteesta ja lujittamaan suomalaisen liikkeen yhteyksiä eri puo-lille maailmaa.

• Kansainvälisellä tasolla haluamme vaikuttaa siihen, että työelämän perus-oikeuksien noudattamista valvotaan tehokkaasti. Kansainvälisten valvon-taelimien toiminta on turvattava.

• Ammattiliitot ja keskusjärjestö edistävät monikansallisten yritysten yhteis-kuntavastuuta ja huolehtivat siitä, että työntekijöiden asema ja oikeudet otetaan huomioon muun muassa valtioiden kauppa- sekä ilmasto- ja ympä-ristöpolitiikassa.

• Suomalainen ammattiyhdistysliike jatkaa kehitysyhteistyötä ammattiliitto-jen solidaarisuuskeskuksen, SASKin kanssa.

Osa laeista tulee Euroopasta

Suomen lainsäädäntö perustuu yhä enemmän Euroopan unionin lainsäädäntöön. Siksi työntekijöitä edustavilla järjestöillä on vahva vaikuttamisen paikka eurooppa-laisella kentällä. Työntekijä- ja työnantajajärjestöjä kuullaan lakien valmistelussa ja niillä on mahdollisuus myös neuvotella sopimuksia, joista voi tulla lainsäädän-töä. Ammattiyhdistysliikkeen eurooppalaista edunvalvontatyötä tehdään yhdessä pää-osin Palkansaajien EU-edustusto FinUnionsin sekä Euroopan ammatillisen yhteis-työjärjestö EAY:n kanssa. Sen lisäksi ammattiliitot vaikuttavat omien toimialojensa eurooppalaisissa verkostoissa. Työn painopisteenä on edistää pohjoismaisen työ-markkinamallin ja sopimisen vapauden sekä kolmikantaisen valmistelun ja sopi-musyhteiskunnan periaatteita sosiaalisen Euroopan rakentamisessa. Sitä tehdään hyvässä yhteistyössä pohjoismaisen ammattiyhdistysliikkeen kanssa.

• Työn tekijöiden edunvalvonta eurooppalaisella tasolla on ennen kaikkea ennakoivaa lainsäädäntötyötä. Sen vahvistamiseksi suomalaisen ay-liik-keen on lisättävä yhteistyötä euromaiden ammattiyhdistysten kanssa.

1.4 Toimintatavat muutoksessa Jotta ammattiyhdistysliike voi täyttää tehtävänsä työn tekijöiden aseman puolusta-misessa, on sen pysyttävä mukana yhteiskunnallisessa kehityksessä. Jos ay-liikkeen luonne laajana yhteiskunnallisena kansanliikkeenä halutaan säilyttää, on sen toi-mintatapoja ajanmukaistettava kautta linjan aina paikallistoiminnasta keskusjärjes-töön saakka.


SAK:n viimeisimmän jäsentutkimuksen perusteella tiedämme, että ikäpolvien vä-lillä on merkittäviä eroja suhtautumisessa nykyisenkaltaiseen ammattiyhdistystoi-mintaan. Nuorempien jäsenten kritiikki kohdistuu nimenomaan nykyisiin toiminta-tapoihin, ei varsinaisesti ammattiyhdistysliikkeeseen. Ammattiliittoja pidetään tär-keinä ja erityisesti oman työpaikan edunvalvonta kiinnostaa nuoria. Jopa neljän-neksellä työssäkäyvistä olisi ainakin periaatteessa valmiutta luottamustehtäviin omalla työpaikallaan. Nuorten valmius työpaikan luottamustehtäviin ei poikkea juurikaan muista ikäryh-mistä ja se on itse asiassa hivenen suurempaa kuin yli viisikymppisillä. Kuitenkin entistä harvemmat ammattiliittojen toiminnasta kiinnostuneet haluavat sitoutua koko elämän mittaiseen luottamustehtävään. Mieluummin he tulevat mukaan kiinnostaviin hankkeisiin tai haluavat viedä jotain itselleen tärkeää asiaa eteenpäin.

Keskusjärjestön ja liittojen on löydettävä yhdessä tehokkaat toimintamallit, joilla rohkaistaan aktiiviksi ryhtymistä sekä tuetaan nykyisiä toimijoita heidän luottamustehtävissään. Se tapahtuu parantamalla verkostoitumista, kannusta-malla itsensä kehittämiseen sekä tukemalla jaksamista. Jäsenten tarpeet muuttuvat osittain ajan ilmiöiden myötä. Uusista odotuksista ovat esimerkkinä ammattiliittojen tarjoamat internetpohjaiset palvelut ja pysyvistä tar-peista vaikkapa henkilökohtainen työsuhdekysymyksiin liittyvä neuvonta. Pitäytyminen entisiin toimintamalleihin ei ole aina järkevää, vaikka historiallisesti katsottuna niiden avulla on saatu aikaan hyviä tuloksia. Muutos on välttämätöntä ja luonnollista, mutta se pitää tehdä järkevästi ja turvallisesti. On kyettävä tunnista-maan, mikä on säilyttämisen arvoista, ja vaalittava sitä samalla, kun tartutaan uuteen.

Menestyksekäs edunvalvontatyö edellyttää nykypäivänä yhä korkeampaa osaa-mista ja asiantuntemusta. Tämä on huomioitava keskusjärjestön henkilöstökou-lutuksessa ja rekrytoinneissa on painotettava pätevyyttä ja laaja-alaista osaa-mista. SAK:n arvot; ihmisarvo työssä, yhdenvertaisuus ja heikomman puolella oleminen ovat edelleen yhtä ajankohtaisia kuin edellisen SAK:n edustajakokouksen aikaan. Niiden varaan on hyvä rakentaa ammattiyhdistysliikkeen toimintaa myös tulevaisuudessa.

Keskeisintä on työntekijöiden liittyminen liittoon

Korkean järjestäytymisasteen säilyttäminen on ay-liikkeen olemassaolon keskeisin kysymys. Se on edellytys liikkeen vahvuudelle, neuvotteluvoimalle ja yhteiskun-nalliselle painoarvolle. Mitä enemmän ammattiliitoissa on jäseniä, sitä vahvem-malla äänellä ammattiyhdistysliike voi puhua. Liittoon liittyminen on aina henkilökohtainen päätös. Jotkut hakevat jäsenyydestä vakuutuksen kaltaista turvaa, jotkut liittyvät periaatteellisista syistä, kuten työnte-kijöiden oikeuksien puolustamisen vuoksi. Olipa niin tai näin ammattiyhdistysliikkeen on pystyttävä vastaamaan sekä vakitui-sissa kokoaikaisissa työsuhteissa olevien odotuksiin kuin myös keikkatyöntekijöi-den, itsensä työllistäjien ja silpputyöntekijöiden tarpeisiin. Tulevaisuudessa ammat-tiyhdistysliikkeen on oltava entistä moniäänisempi.


• Suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen on oltava tulevaisuudessakin laaja kansanliike, joka pystyy ennakoimaan työelämän muutoksia ja vastaamaan niistä syntyviin jäsenistön uudenlaisiin tarpeisiin.

• Ammattiyhdistysliikkeen on oltava mukana kaikissa pöydissä, joissa työn-tekijöiden asioista päätetään – niin alueellisesti kuin valtakunnankin ta-solla. Kun paikallinen sopiminen lisääntyy ja alueellista hallintoa uudiste-taan, on alueella toimivien aktiivien osaamiseen ja jaksamiseen panostet-tava riittävästi.

• Keskusjärjestön ja jäsenliittojen välistä työnjakoa selkeytetään edelleen ja jär-jestötoimintaa uudistetaan niin, että siihen on entistä helpompaa osallistua. Keskusjärjestö ryhtyy toimenpiteisiin järjestämiskeskuksen perustamiseksi.

• Jäsenhankinta on liittojen tehtävä, jota keskusjärjestö tukee erilaisin yh-teiskunnallisin kampanjoin.

• Alueellinen toiminta on tärkeää aktiivien ja ammattiosastojen yhteis-työlle. Keskusjärjestö tarjoaa tukea ja luo mahdollisuudet aluetoimin-nalle molemmilla kotimaisilla kielillä.


2 TYÖSUHTEET JA TYÖOLOT TURVALLISIKSI SAK:lainen ammattiyhdistysliike on työn liike. Työn tekeminen, työstä syn-tyvä hyvinvointi, työstä saatava palkka ja työhön perustuva sosiaaliturva ovat ammattiyhdistysliikkeen toiminnan punainen lanka. Jokaisen meistä on voi-tava tulla toimeen työllään. Jokaisen meistä on voitava myös järjestää arkensa ja suunnitella tulevaisuuttaan. Suomessa on kansainvälisesti verrattuna poikkeuksellisen voimakas kokoaikatyön kulttuuri. Valtaosa työssäkäyvistä miehistä ja naisista tekee kokoaikatyötä. Toisin kuin mediaa seuraamalla voisi kuvitella, enemmistölle palkansaajakuntaa ei ole ta-pahtunut suuria muutoksia työaikojen pituuden osalta. Noin kolme neljästä palkan-saajasta on ns. normaalissa työsuhteessa eli toistaiseksi voimassa olevassa työsuh-teessa ja kokoaikatyössä. Työelämä on kuitenkin vähitellen pirstaloitumassa. Työn-teon erilaiset muodot ovat valtaamassa jalansijaa perinteisiltä normaaleilta työsuh-teilta. Muutos on tähän mennessä koskettanut eri aloja eri tavoin mutta suunta on sama. Työelämän tulee jatkossakin perustua sille, että kaikki jatkuvaa kokoaikatyötä ha-luavat työntekijät voivat olla töissä toimeentulon turvaavissa, toistaiseksi voimassa olevissa ja kokoaikaisissa työsuhteissa. Lainsäädännössä lähtökohtana on, että yritysten tulee palkata ensisijaisesti kokoai-kaisia työntekijöitä silloin, kun työtä on tarjolla kokoaikaisesti. Työntekijän elä-mäntilanteesta riippuen osa-aikatyö tai muu työaikamalli voi joskus olla hänelle sopivampi – tällöin työehtojen on kuitenkin oltava kunnossa. Työmarkkinat tarvitsevat vakituisen ja kokoaikaisen työvoiman lisäksi myös osa- ja määräaikaisia työntekijöitä esimerkiksi perhe- ja muiden vapaiden ajaksi tai yri-tyksen työmäärän vaihdellessa. Heitä ei kuitenkaan saa asettaa eriarvoiseen ase-maan vakituisiin ja kokoaikaisiin työntekijöihin verrattuna. 2.1 Työlainsäädäntö suojaa heikompaa Työlainsäädäntöä on kehitettävä ja valmisteltava jatkossakin kolmikantaisesti. Esi-merkiksi osa-aikatyöntekijöiden ja vaihtelevaa työaikaa tekevien työntekijöiden työsuhteiden epäkohtiin on puututtava lainsäädännöllä. Työntekijän työaika on jo työsopimusta solmittaessa sovittava vastaamaan todellista työaikaa. Jos tehtyjen työtuntien määrä on työsuhteen kestäessä jatkuvasti suurempi kuin työsopimuk-sessa on sovittu, on ns. vakiintunut työaika kirjattava työsopimukseen. Osa-aikaisen työn teettämiselle on säädettävä hyväksyttävät perusteet. Lainsäädän-töön täytyy saada myös selkeät pelisäännöt, ettei uusia työntekijöitä eikä vuokra-työvoimaa saa palkata ennen kuin osa-aikaisille on tarjottu olemassa oleva lisätyö. Perusteettomista määräaikaisista työsopimuksista ja määräaikaisten työsopimusten ketjuttamisesta on päästävä eroon. Lainsäädäntöä tulee parantaa ja valvontaa tehos-taa, jotta perusteettomia määräaikaisia työsopimuksia ei solmittaisi ja jotta myös vuokratyössä pääsääntönä olisivat aina vakituiset ja kokoaikaiset työsuhteet. Epä-kohtiin puuttumiseksi ammattiliitoille on säädettävä kanneoikeus.


2.2 Nolla ei ole työaika Työntekijän työajasta pitää pystyä sopimaan työsopimuksessa: nolla ei ole työaika. Nollatyösopimuksilla työtä tekevät elävät jatkuvassa epävarmuudessa, riittääkö palkka elämiseen. Työntekijä on koko ajan työnantajan käytettävissä, mutta ei kos-kaan tiedä, onko hänelle töitä vai ei. Nollatyösopimusten lisääntyminen ei ole oikeudenmukaisen ja terveen, työnteki-jöiden hyvinvointia ja samalla yritysten tuottavuutta lisäävän työelämän merkki. Nollatyösopimuksilla ei saa kiertää työntekijän turvaksi annettuja säädöksiä. Lain-säädäntöä tulee täydentää riittävän toimeentulon takaavan minimityöajan takaa-miseksi. Tarvitaan myös työnantajien asennemuutos nollatyösopimusten kitke-miseksi työmarkkinoilta. 2.3 Työn hinnan polkeminen kuriin Työsuhteen tunnusmerkkien täyttyessä kysymyksessä on aina työsopimus riippu-matta siitä, mitä työn suorittajan ja työn teettäjän välillä on sovittu. Erilaisilla työ-suhdemuodoilla keinottelu on estettävä ja lisääntyneeseen näennäisyrittäjyyteen tu-lee puuttua kaikin keinoin. Työn hintaa ei saa polkea pakkoyrittäjyydellä ja toimek-siantosopimuksilla. Työsuhteen ja yrittäjätyön välistä rajanvetoa työlainsäädän-nössä tulee täsmentää. 2.4 Maahanmuuttajien halpatyömarkkinat estettävä Maahanmuutto on viime vuosina sekä monipuolistunut että lisääntynyt. Lähivuosina maahanmuuttajien määrä lisääntyy huomattavasti, koska pakolaiskriisin myötä kan-sainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan saavien määrä kasvaa entisestään. Maahanmuuton vaikutukset ovat moninaiset. Se luo Suomeen paitsi uusia mahdol-lisuuksia myös riskejä. Maahanmuutto rikastuttaa kulttuuria ja luo pohjaa talous-kasvulle, mutta samalla syntyy kulttuurisia yhteentörmäyksiä, kustannuksia ja pel-koa. Useassa EU-maassa kriittiset näkemykset maahanmuuttajia kohtaan ovat li-sääntyneet pakolaistulvan myötä eikä Suomi ole tässä poikkeus. Ammattiyhdistysliikkeen on kiinnitettävä asiaan erityistä huomiota ja toimittava voimakkaasti yhdenvertaisen työelämän sekä reilujen työelämän pelisääntöjen puo-lesta. Yhtenä haasteena on kertoa maahanmuuttajille suomalaisesta työelämätodel-lisuudesta ja saada heidät liittymään liittoon. Suomeen ei saa luoda halpatyömarkkinoita. Toteutuessaan tämä ilmiö vaikeuttaisi kaikkien työntekijöiden edunvalvontaa ja polkisi palkkoja. Ensin maahanmuutta-jien työehdot olisivat kantaväestöä huonommat, mutta kilpailun kautta halpatyö le-viäisi koskemaan myös muita väestöryhmiä. Niin turvapaikan saaneilla, kiintiöpai-kolaisina tulleilla, tilapäisillä ulkomaalaisilla työntekijöillä kuin kaikilla muilla maahanmuuttajataustaisilla työntekijöillä on oltava samat työehdot kuin muillakin työntekijöillä. Maahanmuuttajataustaisilla työntekijöillä on suurempi riski joutua hyväksikäytetyiksi kuin kantasuomalaisilla työntekijöillä.

Kotouttamisen on edistettävä työllistymistä

Uusi tilanne edellyttää uudella ja entistä tehokkaammalla tavalla panostamista maa-hanmuuttajien työllistämiseen ja kotouttamiskoulutukseen. Maahanmuuttajien


työttömyys on korkeammalla tasolla kuin kantasuomalaisten, joten maahanmuutta-jien työllistymisen ja kotoutumisen edellytyksiä on parannettava. Aikuisten kotouttamiskoulutuksen yhteyksiä työelämään ja yhteiskunnan toimin-taan on tiivistettävä. Koulutuksissa tulisi opettaa nykyistä enemmän ammatillisia taitoja, jotka edesauttavat työmarkkinoille siirtymistä.

• Maahanmuuttajien osaamisen tunnistamista ja täydentämistä sekä työelä-män tarpeita vastaavaa kielikoulutusta on kehitettävä voimakkaasti.

• Ammatilliseen koulutukseen pitää rakentaa maahanmuuttajille soveltuvia nopean työelämään siirtymisen malleja, joissa yhdistyvät kielikoulutus ja työllistymisen edellyttämä ammattitaito.

• Työvoimakoulutuksessa ja aikuiskoulutuksessa on tuettava maahanmuut-tajien kouluttautumista ja sijoittumista aloille, joilla työvoimaa tarvitaan.

• Suomen ja ruotsin kieltä sekä työelämätietoutta tulisi opettaa jo turvapai-kanhakuvaiheessa, eikä vasta sitten, kun turvapaikanhakija saa oleskelulu-van.

• Maahanmuuttajista ei saa tehdä halvennetun työn tekijöitä palkalla, jolla ei tule toimeen – emme halua halpatyömarkkinoita.

2.5 Työajoissa otettava työntekijän toiveet huomioon Vaikka kokoaikatyö on edelleen Suomessa yleisin työaikamuoto, se ei kuitenkaan merkitse jäykkiä ja yhdenmukaisia työaikoja, ennemminkin päinvastoin. Perintei-nen työaikajärjestelmä, jossa työt alkavat ja päättyvät täsmälleen samaan aikaan jokaisena työpäivänä ilman, että niihin tai taukojen sijoitteluun voisi lainkaan vai-kuttaa, on nykyään kohtuullisen harvinaista Suomessa. Toisin kuin monissa muissa maissa, työaikoja on Suomessa joustavoitettu monin eri tavoin. Liukuvat työajat ja erilaiset työajan säästö- ja lainausjärjestelmät ovat Suomessa yleisemmin käytössä kuin EU-maissa keskimäärin. Suomessa tehdään eurooppalaisittain poikkeuksellisen yleisesti vuorotyötä – kuten myös ilta- ja yötyötä. Koska vuorotyöhön ja erityisesti yötyöhön liittyy merkittäviä terveydellisiä riskitekijöitä, ei ole samantekevää, miten työajat järjestetään työpai-koilla. Peräkkäisiin yövuoroihin sopeutuminen hidastuu ikääntyessä. Pitkien työ- ja yöputkien hyödyt, kuten pitkät vapaat tai korotetut tuntipalkat saadaan heti, mutta niiden terveydellinen lasku lankeaa tekijälleen myöhemmin. Työaikaratkaisuissa on-kin otettava huomioon työaikojen terveydelliset vaikutukset pidemmällä aikavälillä, jotta työntekijän terveys ja toimintakyky säilyisivät mahdollisimman hyvin. Kokoaikatyö ja toistaiseksi voimassa olevat työsuhteet luovat perustan, joka yleensä antaa työntekijöille mahdollisuuden ns. normaalielämään työstä saatavan toimeentulon kautta. Palkansaajien ensisijaisena intressinä on mahdollisuus elää normaalia elämää ja se useimmiten edellyttää kokoaikatyötä. Vaikka kohtuullisen moni kokoaikatyötä tekevä haluaisi tehdä nykyistä vähemmän työtunteja, siihen ei ole kaikilla varaa. Jos taas työntekijällä olisi taloudellinen mahdollisuus vähentää työtuntejaan, ei hänellä ole subjektiivista oikeutta siirtyä kokoaikatyöstä osa-aika-työhön. Tämä on yksi merkittävä epäkohta työelämässä. Työaikojen joustavuus on osittain paikalliseen sopimiseen liittyvä asia. Niinpä sen onnistuminen tai siitä saatava hyöty jakautuu vaihtelevasti. Jos tuotannon tarpeista


ja palkansaajien tarpeista lähtevä joustaminen työajoissa laitetaan vastakkain, ase-tetaan työpaikoilla useimmiten tuotanto työntekijöiden edelle.

• Paikallisia työaikaratkaisuja tehtäessä on noudatettava alan työehtosopi-musta.

• Kannustetaan kokeiluihin paikallisesti sopien lyhemmästä työpäivästä ansioita alentamatta, joissa selvitetään työajan lyhentämisen vaikutus tuottavuuteen ja jaksamiseen.

• Suomalaiset kokevat työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen vaikeammaksi kuin pohjoismaiset naapurinsa. Työaikoihin on saatava lisää joustoa työn-tekijän toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Se lisää työssä jaksamista ja pi-dentää työuria.

• Työntekijän mahdollisuutta siirtyä halutessaan osa-aikatyöhön on paran-nettava.

• Vuorotyöhön liittyy usein terveysriskejä. Vuorojärjestelmät on laadittava siten, etteivät työvuorot kuluta ihmisten työkykyä. Työvuorosuunnittelua voidaan myös kehittää niin, että työntekijät saavat mahdollisuudet valita tietyillä ehdoilla itselleen sopivia vuoroja.

2.6 Työsuojelu on kannattava investointi Suomessa menetetään useita miljardeja euroja vuodessa työpahoinvoinnin ja työta-paturmien seurauksena. Summa voitaisiin pienentää murto-osaan, mikäli työpai-koilla niin päätettäisiin. Kyse on pitkälti työpaikan toimintatavoista. Kustannusten minimoimisen lisäksi työhyvinvointiin panostaminen on kannattava investointi. Panostamalla työntekijöiden hyvinvointiin työpaikalla saadaan aikaan parempaa tuottavuutta ja tuloksellisuutta. Työterveyslaitoksen laskelmien mukaan yksi työhyvinvointiin sijoitettu euro tuo keskimäärin kuusi euroa takaisin. Työnantajalla on päävastuu huolehtia työpaikan turvallisuudesta ja terveellisyy-destä. Työsuojelunäkökulman tulee olla mukana kaikissa työpaikan toimintojen ja hankintojen päätöksissä. Fiksuilla työpaikoilla näin tapahtuukin ja tulokset puhuvat puolestaan. On kuitenkin valitettavan paljon työnantajia, jotka syyllistyvät laimin-lyönteihin ja työsuojelurikoksiin. Tällä hetkellä niistä koituvat rangaistukset ovat liian lieviä. Turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen on luonnollinen osa jokapäiväistä työn tekemistä ja johtamista. Työntekijän kuuluu olla tietoinen hänelle kuuluvista oi-keuksista ja velvollisuuksista: hänen on noudatettava turvallisia työtapoja ja työn-antajan antamia ohjeita, käytettävä saamiaan suoja- ja apuvälineitä ja tuotava esiin havaitsemansa epäkohdat. Työpaikoille pitää luoda toimintakulttuuri, jossa työnantaja, esimiehet ja työnteki-jät yhdessä käsittelevät työolokysymyksiä, hakevat ratkaisuja ongelmiin ja kehittä-vät toimintatapoja. Mikäli työpaikalla on ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä, on erittäin tärkeää työnantajan velvollisuus ottaa heidät mukaan tähän yhteistyöhön.


Työturvallisuuden perusta on ennaltaehkäisy

Erot työoloissa ja työntekijöiden terveydessä ovat suuria eri ammattiryhmien vä-lillä. Pahin tilanne on ammattialoilla, joissa tehdään fyysisesti raskasta työtä. Niistä jäädään moninkertaisesti useammin työkyvyttömyyseläkkeelle tuki- ja liikuntaelin-sairauksien vuoksi kuin muilta aloilta. Fyysisesti raskas työ aiheuttaa myös enem-män sairauspoissaoloja verrattuna fyysisesti kevyihin töihin. Työturvallisuus on parantunut vuosikymmenten saatossa merkittävästi. Kaikista vakavimmat työpaikkatapaturmat, kuolemantapaukset, ovat oleellisesti vähenty-neet. Niitäkin tapahtuu edelleen muutamia kymmeniä vuodessa, mutta yksikin kuo-lemaan johtanut työtapaturma on liikaa. Vaikka työtapaturmien määrä on pitkällä aikavälillä selvästi pienentynyt, sattui vuonna 2014 lähes 120 000 vakuutuslaitosten korvaamaa työtapaturmaa, eli joka päivä sattuu keskimäärin enemmän kuin 300 työtapaturmaa. Ja tässä luvussa ei ole mukana pikkuhaaverit. Niin työnantajan kuin työntekijän on käyttäydyttävä työssä asiallisesti. Jo arkijärkikin sanoo niin, mutta myös lain mukaan epäasiallinen kohtelu on kiellettyä ja työnantajan on puututtava asiaan välittömästi. Silti joka neljäs suomalaispalkansaaja on joutunut joskus itse työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Sen lisäksi väkivallan uhka on Tilastokes-kuksen työolotutkimuksen mukaan lisääntynyt viime vuosikymmenten aikana. Myös syrjintä on huolestuttavan tavallista työelämässä. Yleisimmin työntekijät jou-tuvat syrjityksi muun muassa terveydentilan, iän tai raskauden perusteella. Eriar-voinen kohtelu työpaikalla ilmenee useimmin suosikkijärjestelmien eli ns. ”pärstä-kertoimen” perusteella. Kiire ja kaiken läpitunkeva tehokkuusajattelu on yksi suomalaisen työelämän vit-saus ja stressin aiheuttaja. Sen keskeisin syy on liian vähäinen henkilöstömäärä työ-tehtäviin nähden. Henkisen rasittavuuden kasvu ja työtahdin kiristyminen kulkevat käsi kädessä. Huomattavan suuri osa työntekijöistä ei koe saavansa työnantajalta riittävästi tukea työssään, eli myös tältä osin työsuojelutoiminnassa on paljon pa-rannettavaa. SAK:n tuoreen jäsentutkimuksen mukaan ammattiyhdistysliikkeen tärkein tehtävä on parantaa työoloja ja työsuojelua. Näin ajattelivat kaikenikäiset jäsenet sekä jul-kisella että yksityisellä sektorilla. Mikäli jäsenten toiveisiin halutaan vastata, on keskusjärjestön ja liittojen panostettava tähän tehtävään entistä voimakkaammin. Työpaikan ennaltaehkäisevät toimet ovat kaiken perusta. Vaarojen ja haittojen ar-viointi osoittaa kipukohdat, joita pitää parantaa. Arvioinnissa on huomioitava tapa-turmariskien, fysikaalisten, kemiallisten ja biologisten tekijöiden lisäksi myös fyy-siset, psyykkiset ja sosiaaliset kuormitustekijät väkivallan uhkaa unohtamatta. Ar-vioinnin tulosten pitää olla työntekijöiden nähtävillä ja niiden tulee aina johtaa konkreettisiin parannustoimenpiteisiin.

• Kaikilla työntekijöillä on työsuhdemuodosta ja työnantajasta riippumatta oikeus samantasoiseen työsuojeluun.

• Työnantajien edustajilla on oltava lakisääteinen työsuojelupätevyys ja koulutus, jota myös viranomainen pystyy valvomaan.

• Ammattiyhdistysliikkeen tulee vahvistaa ja kehittää luottamushenkilöiden työsuojeluosaamista


• Kaikilla yli viiden hengen työpaikoilla on valittava työsuojeluvaltuutettu ja hänen asemaansa työorganisaatiossa on myös vahvistettava.

• Mahdollisen tapaturman tai ammattitaudin kohdatessa työntekijälle on tur-vattava asianmukainen hoito ja annettava siitä taloudellinen kompensaatio.

• Työnantajien työsuojelurikoksista on rangaistava nykyistä ankarammin ja viranomaisille on annettava keinoja puuttua rikkomuksiin nykyistä nope-ammin ja tehokkaammin. Työsuojeluvalvonnan keinovalikoimaan on lisät-tävä pikasakko ja lievistä laiminlyönneistä tai puutteista määrättävä lai-minlyöntimaksu.

• Työsuojeluviranomaisen toimintaedellytyksiä on kehitettävä edelleen. On myös pidettävä huolta siitä, että työsuojeluvalvonta on yhtä laadukasta koko maassa.

2.7 Työterveyshuolto kuuluu jokaiselle työntekijälle Työnantajan on huolehdittava, ettei työ vaaranna työntekijän terveyttä eikä turval-lisuutta. Osa tätä työnantajan tehtävää on työterveyshuollon järjestäminen, mikä on myös laissa määrätty. Kaikilla työntekijöillä ei ole edelleenkään järjestettyä työterveyshuoltoa. Erityisesti tämä koskee pieniä työpaikkoja ja lyhyitä työsuhteita. Osaltaan syynä on tiedon puute ja se, että osa työnantajista kokee työterveyshuollon järjestämisen hankalaksi. Lisäksi osa lääkärikeskuksista hinnoittelee pienten yritysten työterveyspalvelut korkeammaksi kuin suurten, kuten esimerkiksi asettamalla erillisiä työterveyshuol-tomaksuja pienille yrityksille ja antamalla suurille yrityksille alennuksia hintoihin. Tällä hetkellä kunnilla on velvollisuus järjestää työterveyshuoltopalvelut sitä tarvit-seville yrittäjille ja työnantajille. Tällä on turvattu työterveyspalvelujen saatavuus maan eri osissa. Kun sote-uudistuksen myötä koko terveydenhuollon järjestäminen siirtyy kunnilta uusille sote-alueille, on ne velvoitettava järjestämään vastaavat pal-velut. Lakisääteinen työterveyshuolto painottuu ennaltaehkäisevään toimintaan. Sen ohella suurin osa työterveyshuollon piirissä olevista työntekijöistä kuuluu myös työnantajan vapaaehtoisesti järjestämän työterveyshuollon sairaanhoidon piiriin. Pääsääntöisesti työterveyshuollon sairaanhoito toimii hyvin. Valitettavasti työter-veyshuolloille on kuitenkin siirtynyt tehtäviä, jotka kuuluisivat julkiselle peruster-veydenhuollolle. Perusterveydenhuoltoa onkin kehitettävä vastaamaan nykyistä pa-remmin kansalaisten, eli myös työssä olevien tarpeisiin. Hyvin toimiva julkinen terveydenhuolto on työntekijöiden ja työterveyshuollon etu.

• Uusilla sote-alueilla pitää olla velvollisuus järjestää työterveyshuollon pal-velut sitä tarvitseville työnantajille ja yrityksille.

• Työterveyshuoltoon liittyvä sairaanhoito on oleellinen osa työntekijöiden terveyden ja työkyvyn edistämistä sekä työkyvyttömyyden ehkäisyä. Sen jatkuminen on turvattava tulevan sote-uudistuksen yhteydessä.

• Edistetään sairausloman omailmoitusmenettelyn käyttöönottoa kai-killa työpaikoilla.


2.8 Työkyvyttömyyden riskiä pienennetään kuntoutuksella Suomessa on puhuttu työkyvyn edistämisestä ja työkyvyttömyyden ehkäisystä vuo-sia. Kuntoutuksen tarpeessa olevan työntekijän on usein vaikea hahmottaa, tarvit-seeko hän ennen muuta lääkinnällistä, ammatillista vai sosiaalista kuntoutusta. Aina kuntoutustarpeen tunnistaminen tai oikean kuntoutusreitin valinta ei ole helppoa asiantuntijallekaan. Työkyvyttömyyden riskiä pystytään pienentämään kuntoutuksella. Viime vuosina varsinkin työeläkeyhtiöiden järjestämällä ammatillisella kuntoutuksella on merkittä-västi onnistuttu ehkäisemään työkyvyttömyyttä. Kuitenkin edelleen on suuri joukko ihmisiä, ennen muuta työttömäksi jääneitä, joilla olisi oikeus työeläkelakien mukai-seen ammatilliseen kuntoutukseen, mutta jotka eivät kuitenkaan osaa hakea sitä. Toinen ongelma on se, että kuntoutus jää usein irralliseksi työpaikan arjesta, eikä edes työterveyshuollolla ole tietoa käynnissä olevista kuntoutuksista. Juuri työter-veyshuolloilla on kuitenkin parhaimmillaan mahdollisuus havaita ensimmäisenä lääkinnällisen ja muun kuntoutuksen tarpeellisuus. Siksi on tärkeää, että työterveys-huollolla on riittävästi asiantuntemusta ja mahdollisuus koordinoida kuntoutustoi-menpiteitä. Sen lisäksi työpaikoilla tarvitaan joustavuutta, jolla tuetaan kuntoutus-toimenpiteessä olevien henkilöiden työssä jatkamista.

• Kaikkien työkyvyttömyyden uhan alla olevien työntekijöiden tarve amma-tilliseen kuntoutukseen on arvioitava ja heidät on ohjattava tarvittaessa kuntoutukseen. Kuntoutusta on kehitettävä siten, että kuntoutukseen on mahdollista päästä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

• Osatyökyvyttömyyseläkkeellä oleville pitää turvata oikeus osa-aikaiseen työhön esimerkiksi siten, että osa-aikatyön järjestyminen selvitetään eläke-ratkaisun yhteydessä. Työkyvyttömyyseläkkeiden myöntämistä ei saa kui-tenkaan tätä kautta hankaloittaa.

• Työmarkkinajärjestöjen ja valtiovallan on sovittava pelisäännöistä, joilla edistetään konkreettisesti vajaatyökuntoisten työllistymistä ja työssä jatka-mista.

• Työttömyyden taustalla on usein työkyvyn heikkeneminen. Työttömien terveystarkastukset on vihdoin saatava kuntoon.


3 KAIKILLE OIKEUS HYVÄÄN TYÖHÖN Suomalainen työelämä on kansainvälisesti verrattuna edelleen hyvällä tasolla. Tavoite on tulla hyvästä parhaaksi ja tässä pyrkimyksessä ajassa kiinni ole-valla ammattiyhdistysliikkeellä on keskeinen rooli. Meillä kaikilla on luontainen tarve kuulua johonkin joukkoon. Haluamme kokea itsemme tarpeellisiksi ja hyväksytyiksi. Tämä näkyy myös siinä, mitä työntekijät odottavat työpaikaltaan: reilua toimintaa niin työkavereiden kesken kuin työnjoh-don ja alaisten välillä. Johtamisen merkitys on kasvanut työelämässä. Työntekijöiden hyvinvointia tuke-van johtamisen on todettu olevan myös taloudellisesti kannattavaa. Vanha sanonta ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” on mitä suurimmassa määrin totta työelä-mässäkin. Kun työntekijää kunnioitetaan ja arvostetaan, hän myös haluaa tehdä par-haansa ja välittää työstään. Työlle asetetut tavoitteet saavutetaan parhaiten, kun työntekijät kokevat ne omikseen. Reilussa työpaikassa työt suunnitellaan, jaetaan ja toteutetaan hyvässä yhteistyössä. Siellä vallitsee luottamus johdon ja henkilöstön välillä. Avoimuus ja oikeudenmu-kaisuus ilmenevät arjessa monin tavoin, olipa kyse vaikkapa lomien sijoittelusta, työvälineistä tai työmenetelmistä päättämisestä, työtehtävien jakamisesta tai työ-vuoroista. Hyvässä työpaikassa henkilöstöä kuunnellaan ja erimielisyydet ratkotaan puhumalla. Perusperiaate on, että ratkaisut haetaan yhdessä, ei käskyttämällä. Hankalien asioi-den sovinnollisessa ratkaisemisessa ovat mukana työntekijöiden valitsemat luotta-musmiehet ja työsuojeluvaltuutetut. Yhteistoiminta on aitoa eikä pakollista lain määräämää teatteria, jossa päätökset tehdään muualla. Yhteistoiminta on parhaim-millaan luontevaa ja normaalia osapuolten välistä yhteistyötä. 3.1 Yhdenvertainen kohtelu on jokaisen oikeus Sopimukset ja lait luovat perustan sille, millainen toiminta ja käytös on töissä sopi-vaa. Ne ovat tarpeen, jotta oikea ja väärä toiminta tunnistetaan. Ne myös suojaavat heikommassa asemassa olevaa suhteessa vahvempaan. Rima on asetettu kuitenkin kohtuuttoman alas, jos vain sopimuksen määräykset ja lain kirjain täytetään työpai-koilla, joskus jopa vastentahtoisesti. Kilpailua ja yksilöllisyyttä korostavat liikkeenjohto-opit murentavat suomalaisen työyhteiskunnan vahvinta perustaa: yhteistyökykyä ja luottamusta. Vielä tällä het-kellä Suomi on vahva luottamusyhteiskunta kuten muutkin Pohjoismaat. Me luo-tamme toisiimme ja sovittu pitää. Vaikka Suomi onkin EU:n kärkimaa siinä, miten paljon ihmiset luottavat toisiinsa, olemme vasta sijalla yhdeksän, kun tarkastellaan työntekijöiden ja työnantajien vä-lejä yhteistoiminnan sujuvuuden kannalta. Tilanne siltä osin ei ole hyvä. Työpai-koilla pitääkin panostaa yhteisöllisyyden ja luottamuksen vahvistamiseen. Yhteistoimintalain tavoite on ohjata työnantajat ja työntekijät pitkäjänteiseen yh-teistoimintaan. Valitettavasti yt-laki on liian usein käytössä vain silloin, kun ihmisiä ollaan irtisanomassa.


Työsopimuslaki puolestaan velvoittaa työnantajaa kohtelemaan työntekijöitä tasa-puolisesti ja tasa-arvolaki luo puitteet sukupuolten tasa-arvon edistämiselle myös työelämässä. Yhdenvertaisuuslaki kieltää rotuun, kansallisuuteen, vammaisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen ja muuhun henkilöön liittyvän syyhyn perustuvan syrjinnän. Oikeudenmukainen kohtelu on jokaisen oikeus ja velvollisuus. Tätä ajatusta ei ole keksitty Suomessa vaan tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja kaikkien ihmisten tasapuoli-nen kohtelu ovat keskeinen osa kansainvälisiä sopimuksia. Esimerkiksi YK:n ih-misoikeuksien julistus ja EU:n perussopimukset korostavat ihmisten yhdenvertai-suutta ja sukupuolten tasa-arvoa. Lainsäädäntöä siis on, mutta sen noudattaminen on toinen juttu. Tilanne on saman-kaltainen kuin liikenteessä. Jos liikennesääntöjä aina noudatettaisiin, valtava määrä onnettomuuksia jäisi tapahtumatta.

• Työpaikalla kaikilla on oltava samat oikeudet ja velvollisuudet ikään, su-kupuoleen, etnisyyteen ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.

• Ammattiyhdistysliike edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työelämässä.

• Syrjintä on rikos, johon on puututtava. 3.2 Työntekijät mukaan kehittämistoimintaan Yhteistoiminnan vahvistaminen luo pohjaa myös työn tuottavuuden parantamiselle. Tuottavuus kasvaa uusien tuotteiden, palveluiden ja työskentelytapojen myötä. Te-hokas tuotanto edellyttää myös työntekijöiden halua kehittää ja ottaa käyttöön uusia toimintatapoja. Etenkin yksityisen sektorin yritysten on nykyään huomattavasti vaikeampaa enna-koida tulevaisuutta kuin menneinä vuosina. Tavaratuotannossa tilauksia ei enää tehdä massoittain varastoon, vaan sitä mukaa, kun niille ilmaantuu kysyntää. Yritykset koh-taavat aiempaa useammin yllättäviä ja nopeitakin muutoksia niin tilauksissa kuin kil-pailuolosuhteissa, ja asiakkaiden mieltymykset saattavat vaihdella nopeasti. Jotta yritykset voivat reagoida muutoksiin riittävän nopeasti, ne tarvitsevat jatku-vasti tietoa tuotannon tilasta, sieltä ”lattiatasolta”. Juuri työntekijöillä on sitä tietoa, jota useimmat työpaikat tarvitsevat toimintansa kehittämiseen. Työpaikka, jolla työntekijöitä kannustetaan keräämään tietoa ja sen perusteella tekemään ehdotuksia työn ja työpaikan toiminnan kehittämiseksi, on innovatiivinen ja sen menestyminen kilpailussa on muita vahvemmalla pohjalla. Hyöty tulee sekä työntekijöille että työnantajalle. Jokaisella työpaikalla on oma innovaation lähde: henkilöstö. Mikäli henkilöstöstä pidetään huolta, työntekijät pääsevät osallistumaan työpaikan päätöksentekoon, heitä kannustetaan tuomaan esiin ideoitaan ja niistä myös palkitaan, syntyy paljon kaivattuja innovaatioita. Tämä voi tapahtua vain silloin, kun työntekijät kokevat turvallisuutta ja arvostusta. Muussa tapauksessa voi olla viisainta pitää ideat vain omana tietonaan, sillä kukaan ei halua innovoida itseään työttömäksi tai saada muu-takaan harmia. Kysymys on työpaikan johtamisesta, luottamuksesta ja toimintata-voista. Työpaikka voi olla uusien ideoiden – työntekijälähtöisten innovaatioiden – kasvihuone tai teurastamo.


Nopeat muutokset ja hankaluus ennakoida tulevaa aiheuttavat painetta toimintojen ripeälle sopeuttamiselle. Joustavuus onkin sana, jonka perusteella usein vaaditaan työntekijöiden sopeutumista milloin mihinkin, jopa palkkojen alentamiseen. Käy-tännössä joustovaatimus tarkoittaa liian usein yrittäjyyteen kuuluvan riskin siirtä-mistä työnantajalta työntekijän kannettavaksi. Tämä on väärä tapa etsiä jousta-vuutta. Oikea tapa on sellainen, jossa huolehditaan järjestelmällisesti työntekijöi-den osaamisesta ja hyödynnetään sitä työn arjessa. Työn mielekkyyden lisääminen lisää myös työntekijöiden halua opetella uutta ja käyttää osaamistaan. Tuottavuuden parantaminen on järkevää, sillä se on viime kädessä myös palkanko-rotusten paras ystävä. Kuitenkin tapa, jolla tuottavuutta parannetaan, ratkaisee, mi-ten työntekijät suhtautuvat siihen. Mikäli tuottavuuden parantaminen tarkoittaa työ-paikkojen katoamista, on siihen vaikea suhtautua myönteisesti, ellei tilalle synny uusia työpaikkoja. Tuottavuutta parantavat ne samat keinot, jotka edistävät innovaatioita työpaikoilla: työntekijöiden kannustaminen ideointiin ja osallistuminen toiminnan suunnitte-luun, työntekijöiden osaamisen kehittäminen ja heidän päätösvaltansa lisääminen omassa työssään.

• Tuottavuutta ja työelämän laatua on parannettava työpaikoilla samanaikai-sesti. Työpaikkojen tukeminen tässä kehittämistyössä on valtion, työmark-kinakeskusjärjestöjen ja ammattiliittojen tehtävä.

• Parannetaan työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia omaan työ-hönsä.

3.3 Palkitsemisen pelisäännöt sovittava yhdessä Työntekijöiden palkitseminen on tärkeää, olipa se sitten rahallista tai jotain muuta. Oikeudenmukaiseksi koetut palkitsemisjärjestelmät lisäävät tekemisen iloa, paran-tavat työpaikan tuottavuutta ja kasvattavat yhteishenkeä. Kaikkien toiminnan tuloksellisuuteen liittyvien palkkioiden pitää perustua mitatta-vissa olevaan taloudelliseen tulokseen, olivatpa palkkionimikkeet mitkä tahansa. Ilman tulosta kun ei ole mitään jaettavaa. Tässä ei ole eroa johdon ja muun henki-löstön välillä. Ei ole oikein, että toisilta vaaditaan taloudellista onnistumista ja sa-malla toiset saavat ylisuuria palkkioita tyhjästä. Räikeimmillään saman työnantajan palveluksessa olevia on kohdeltu yhtä aikaa täysin päinvastaisesti: toisilta on vaa-dittu työehtojen heikentämistä ja johdolle on maksettu palkkioita pelkästään talossa pysymisestä. Ammattiyhdistysliike ei hyväksy tällaista. Tulokseen perustuvista palkitsemisjärjestelmistä on sovittava pelisäännöt henkilös-tön ja johdon yhteistoiminnassa. Se johtaa nykyistä oikeudenmukaisempaan työ-elämään, jossa palkitseminen koskee työpaikan koko henkilöstöä. On olemassa muunkinlaista palkitsemista kuin taloudellista. Muu kuin taloudelli-nen palkitseminen voi olla joillekin työntekijöille tärkeämpää kuin lisärahan saa-minen. Palkitseminen, joka liittyy esimerkiksi urakehitykseen, työaikaan, lomiin tai mahdollisuuteen kehittyä ammattilaisena, voi vaikuttaa positiivisesti työntekijöiden elämänlaatuun.


• Palkitsemisjärjestelmien on kosketettava koko henkilöstöä ja palkitsemis-kriteereistä on sovittava yhteistyössä johdon ja henkilöstön kesken. Johdon palkitseminen ei saa oleellisesti poiketa muun henkilöstön palkitsemisesta.

3.4 Työelämän perusoikeudet turvattava digimurroksessa Digitalisaatio ja robotisaatio muuttavat työtä ja työelämää. Työ ja työelämä muuttuvat. Vain siitä, tapahtuuko muutos hiljaa hiipien vai rysähtäen, ollaan eri mieltä. Työelämä on aina muuttunut joko enemmän tai vähemmän, nopeammin tai hitaammin. Kovinkaan moni ei olisi 20 vuotta sitten voinut kuvitella hoitavansa pankkiasiansa älypuhelimella tai vaihtavansa näköyhteyden kautta kuulumisiaan ilmaiseksi toi-sella puolella maailmaa asuvan ystävänsä kanssa – puhumattakaan siitä, että voisi sen samaisen puhelimen välityksellä kuunnella musiikkia, katsella elokuvia, ottaa osaa nettikeskusteluihin tai säädellä kesämökin sisälämpötilaa milloin ja missä ta-hansa. Tekniikan kehitys on hiipinyt arkeemme. Se on myös aina muuttanut työelä-mää, olipa kyseessä sitten höyrykoneiden keksiminen pari sataa vuotta sitten tai hoivarobottien käyttöönotto vanhusten palvelutaloissa. Teknologian nopea kehitys ja digitalisaatio, jota myös uudeksi teolliseksi vallanku-moukseksi kutsutaan, sekä robotisaatio ja 3D-tulostus tarjoavat ennen näkemättömiä mahdollisuuksia koko yhteiskunnalle. Mutta kaikki uusi pitää sisällään riskinsä. Tulevaisuutta ei kukaan voi ennustaa, mutta työelämää koskevien yleisimpien ar-vioiden mukaan tulevien vuosikymmenten aikana robotit korvaavat ihmiset rutii-ninomaisissa töissä, keskipalkkaisia töitä häviää niin toimisto- kuin tehdastyössä, syntyy paljon uusia matalan koulutuksen ja matalan palkan töitä lähinnä palvelu-sektorille ja työntekijöiden toimeentulo koostuu entistä enemmän silpputöistä use-alle eri työnantajalle. Pahimpana pelkona on yhteiskunnan äärimmäinen jakautu-minen kahtia – voittajiin ja häviäjiin. Uusi teknologia antaa myös mahdollisuuden lisätä työn tekemisen valvontaa ja työntekijöiden kontrollointia. Jo nyt monista töistä kilpaillaan netissä ja työtä tehdään nettialustoilla, jolloin sitä voi tehdä milloin ja missä vaan – myös rutiininomaista tietojen tallentamista. Töitä tehdään ilman työsuhdetta ja ihmiset tarjoavat palveluja tai myyvät tavaraa toisil-leen ilman välikäsiä. Nykyään puhutaankin alusta-, keikka- ja vaihdantataloudesta sekä töiden joukkoistamisesta.

Ammattiyhdistysliike mukana murroksessa

Digitalisaatio on haaste perinteiselle ammattiyhdistysliikkeelle. Ammattiliittojen ei pidä jämähtää puolustusasemiin vastustamaan muutosta, vaan niiden pitää olla mu-kana muovaamassa tulevaisuuden työelämää ja yhteiskuntaa. Uudet teknologiat ovat vain välineitä ja tuotantotapoja, joita on hyödynnettävä yhteiskunnallisen hy-vinvoinnin lisäämiseksi. Ay-liikkeen on vietävä nykyistä, pääasiassa teknologiaan ja innovaatioihin keskit-tyvää tulevaisuuskeskustelua ihmiskeskeiseen ajatteluun. Tavoitteena pitää olla hy-vän työelämän rakentaminen digimurroksessa. Erityisen tärkeää on osallistaa nuoria tähän keskusteluun.


• Digitalisaation myötä syntyy uusia töitä ja monien palkansaajien työ muut-tuu täysin. Entiset tiedot ja taidot vanhenevat. Jotta ihmisillä on jatkossa-kin mahdollisuus työllistyä ja mahdollisuus pysyä muutoksessa mukana, tarvitaan yhteiskunnalta vahvaa panostusta kaikilla koulutuksen tasoilla – erityisesti ammatillisessa perus- ja jatkokoulutuksessa.

• Valtion on tuettava työllisyyttä edistäviä innovaatioita ja ohjattava niitä koko yhteiskuntaa hyödyttäviin investointeihin ja palveluihin.

• Työelämän perusoikeudet ja yhdenvertainen kohtelu on turvattava uuden-laisissa työmuodoissa ja uudentyyppisten työnantajien palveluksessa työskenteleville niin lainsäädännössä kuin työehtosopimuksissakin. Heille on taattava palkkausta, työaikaa, työsuojelua ja sosiaaliturvaa koskevat vä-himmäisehdot.

• Työturvallisuus- ja työsuojelulainsäädäntöä on nykyaikaistettava koske-maan uusia työn tekemisen muotoja kuten digitaalista ja mobiilia työtä.

3.5 Koulutus vastaa muuttuvan työelämän tarpeisiin Ammattiyhdistysliike haluaa edelleen pitää kiinni suomalaisen yhteiskunnan menes-tysreseptistä eli osaamisesta. Kaikille suomalaisille on taattava riittävät tiedot ja tai-dot osallistua työelämään ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien peruskoulunsa päättävien nuorten tulisi jatkaa ammatilliseen koulutukseen tai lukioon. Tavoitteena on oltava, että kaikki suorittavat toisen asteen tutkinnon. Kansainvälisten tutkimusten mukaan suomalaisilla aikuisilla on lähtökohtaisesti hyvät perustaidot, kuten luku- ja laskutaito, sekä kyky käyttää digitaalisia laitteita arjessa. Mutta noin 600 000 työikäisellä nämä perustaidot ovat puutteellisia. Heidän kykynsä selviytyä työstään ja käyttää vauhdilla digitalisoituvia palveluita on vaikeutunut. Suomessa on myös edelleen satoja tuhansia aikuisia, joilla ei ole perusasteen jäl-keistä koulutusta. Näiden työikäisten työura jää muita lyhemmäksi ja työttömyys-jaksot pitkittyvät. Muuttuva työelämä edellyttää, että kaikilla työikäisillä on mahdollisuus kehittää osaamistaan työuran aikana. Aikuiskoulutusjärjestelmää täytyykin uudistaa siten, että se vahvistaa työntekijöiden mahdollisuuksia siirtyä ammatista toiseen tai alalta toiselle entistä joustavammin.

Lyhytkin koulutus auttaa selviytymään

Myös työvoimakoulutuksen ja siihen liittyvän muutosturvan tavoitteena on oltava, että kouluttautuminen uuteen ammattiin on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta nykyistä nopeampaa ja joustavampaa. Aina on järkevämpää opiskella kuin olla pas-siivisena työnhakijana. Siksi työttömyystuella pitää voida opiskella myös itsenäi-sesti. Työntekijän etsiessä uudelleenkoulutusta pitää yhteiskunnan pystyä tarjoa-maan tutkintokoulutusta tai sen osia nopeasti. Tarjonta olisi keskitettävä sellaisille aloille, joiden osaajista on pulaa työmarkkinoilla. Työntekijän omasta aloitteesta lähtevä pidempikestoinen koulutus työuran aikana mahdollistaa ammatinvaihtamisen monesti ilman työttömyysjaksoja. Sitä tukevat muun muassa opintovapaalainsäädäntö sekä aikuiskoulutustuki, joita onkin kehi-tettävä osana ennakoivaa muutosturvaa.


Työmarkkinajärjestöjen sopima malli osaamisen kehittämiseen ja sen mukanaan tuomat muutokset henkilöstö- ja koulutussuunnitelmien tekoon ovat hyvä pohja henkilöstökoulutuksen kehittämiselle työpaikoilla. Valitettavasti koulutussuunni-telmia tehdään kuitenkin vain osalla työpaikoista. Tutkimusten mukaan jo lyhyt-kestoinenkin koulutus parantaa perustaitojen osaamista ja luo pohjaa selviytyä muutoksista työtehtävissä.

• Koko koulutusjärjestelmässä on panostettava entistä enemmän tunnista-maan ja tunnustamaan aiemmin opittuja tietoja ja taitoja (osaamisperustei-nen lähtökohta). Siten on mahdollista rakentaa yksilöllisiä koulutuspolkuja ja keskittyä olennaisten asioiden opiskeluun.

• Kaikkien nuorten tulisi suorittaa vähintään toisen asteen tutkinto.

• Nuorisotakuuta on vahvistettava edelleen.

• Aikuiskoulutuksen resursseja ja koulutusmahdollisuuksia on suunnattava erityisesti niille aikuisille, joilla on vähäinen pohjakoulutus tai heikot pe-rustaidot.

• Täydennyskoulutusta ja tutkintokoulutusta on kohdistettava alan- ja am-matinvaihdostilanteisiin tarjoamalla nopeita ja joustavia koulutuksia sitä tarvitseville.

• Aikuiskoulutustuki ja opintovapaalaki mahdollistavat irrottautumisen työstä ja tarjoavat riittävän toimeentulon koulutuksen ajaksi. Yhteiskunnan on jatkossakin tuettava itsenäistä kouluttautumista työuran aikana.

• Henkilöstökoulutus on nähtävä nykyistä vahvemmin koneisiin ja laitteisiin verrattavana investointina. Yhteiskunnan on tuettava henkilöstökoulutusta esimerkiksi verotuksen kautta, jotta koulutuksen määrä lisääntyisi ja se ja-kaantuisi tasaisemmin kaikkien työntekijöiden kesken.

3.6 Ikäohjelma tukee työssä jatkamista Suomalaisten eliniän odote on noussut. Pitenevä elinikä tarkoittaa yleensä lisää ter-veitä vuosia, joista osa käytetään työntekoon. Elintavat, ravinto, lääkkeet, tervey-denhoito ja myös työolosuhteet ovat parantuneet pitkällä aikavälillä. Eliniän odot-teen nouseminen on merkki elinympäristön ja -olosuhteiden paranemisesta. Taval-laan onkin ristiriitaista, että pidentynyt elinikä tuo Suomeen ongelmia. Maamme ikärakenne vanhenee. Työtätekevien osuus pienenee ja huollettavan vä-estön osuus puolestaan kasvaa. Jo senkin vuoksi on tärkeää lisätä toimia, joilla työn-tekijöiden halu ja mahdollisuus pidentää työuria voisi parantua nykyisestä. Toteu-tettu eläkeuudistus on yksi tärkeä toimenpide, mutta vielä enemmän on tehtävissä työpaikoilla. Useat tutkimukset osoittavat, että työelämän laadulliset ominaisuudet, jotka liitty-vät työilmapiiriin, työympäristöön, johtamiseen ja työntekijän vaikutusmahdolli-suuksiin, ovat tärkeimpiä motivaatiotekijöitä ihmisten jatkamiselle työelämässä ny-kyistä pidempään. Terve ja motivoitunut työntekijä on arvo sinänsä, lisäksi se on keskeinen ratkaisu suomalaiseen ikärakenneongelmaan. SAK:n luottamushenkilöpaneelin perusteella valtaosalla työpaikoista, joissa on luottamusmies, on myös työkyvyn tukemiseksi ja edistämiseksi tehty toimia. Sen


sijaan vain pienellä osalla työpaikoista on olemassa erillinen ikäohjelma. Valtaosa luottamushenkilöistä kuitenkin koki, että ikäohjelmamalli olisi tarpeellinen heidän omalla työpaikallaan. Työntekijä- ja työnantajajärjestöt ovat yhdessä laatineet oppaan työpaikoille ikäoh-jelmien laatimista varten. Tietoa on siis olemassa työpaikkojen tueksi. Oppaassa korostetaan ikätietoisuuden kehittämistä ja ikäjohtamista. Ei ole yhtä ja kaikille työ-paikoille soveltuvaa samaa mallia, vaan ikäohjelman on lähdettävä työpaikan tar-peista. Ikäohjelma myös koskee kaikenikäisiä työntekijöitä työpaikalla. Ei ole pe-rusteltua odottaa, että työntekijä tulee johonkin tiettyyn ikään ja vasta sitten käyn-nistetään työssä jatkamista tukevat toimenpiteet. SAK:n luottamushenkilöpaneelin perusteella ikäohjelmissa pidetään tärkeänä työn muokkaamista ja keventämistä, oikeudenmukaista ja eri-ikäiset huomioon ottavaa johtamista, työuran suunnittelua, kehityskeskusteluja sekä työaikajärjestelyjä.

• Työpaikoilla on eri-ikäisiä ja eri elämänvaiheessa olevia ihmisiä, jolloin on mahdollista hyödyntää eri ikäkausiin liittyviä vahvuuksia ja vähentää työkykyriskejä. Tarvetta on myös sovittaa yhteen työn ja muun elämän vaatimuksia. Tähän tarvitaan ikäjohtamista ja työpaikan ikäohjelmia sekä työssäjaksamista tukevia toimenpiteitä.

• Ikäjohtaminen on osa muuta johtamista ja se tulee liittää muihin henkilös-tön kehittämisen suunnitelmiin ja työvälineisiin kuten osaamisen ja am-mattitaidon jatkuvaan kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Lähtökohtana on eri-ikäisten yhdenvertaisuus työpaikalla.


4 TOIMEENTULO TURVATTAVA KUN TYÖTÄ EI OLE Kaikilla työntekijöillä on oikeus kohtuulliseen toimeentuloon silloinkin, kun palkka ei juokse syystä tai toisesta. Tämä työhön perustuva sosiaaliturva on olennainen osa suomalaista hyvinvointivaltiota. Suomalainen ja laajemmin pohjoismainen hyvinvointimalli perustuu siihen, että mahdollisimman moni, nainen ja mies käy töissä ja osallistuu yhteiskunnan palve-luiden ja sosiaaliturvan rahoitukseen. Suomessa on kohtuullisen korkea veroaste, mutta se takaa sen, että tarve yksityisiin vakuutuksiin ja palveluihin on pieni. Työhön ja siitä saatuihin ansioihin perustuva sosiaaliturva on olennainen osa poh-joismaista mallia. Tämän ns. ansioturvan tarkoitus on korvata kohtuullinen toi-meentulo silloin, kun työtä ei ole tai sitä on vähän. Perusturvan tehtävä on puoles-taan turvata vähimmäistoimeentulo niille, joilla ei tuloja ole ollut – eli ketään ei jätetä heitteille. Näyttää siltä, että vähimmäisturvan tarve ei katoa, vaan on aina ihmisiä, jotka saa-vat siitä joko kokonaan tai osittain toimeentulonsa. Sosiaaliturvan on kohdeltava kaikkia asukkaita yhdenvertaisesti. Ammattiyhdistys-liike ei voi hyväksyä maan hallituksen maahanmuuttopoliittista linjausta, jonka mu-kaan myönteisen oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden sosiaalietuudet erotetaan muusta asumisperäisestä sosiaaliturvajärjestelmästä. Hallitus räätälöisi heitä varten oman sosiaaliturvajärjestelmän, jossa tuen määrä olisi pienempi. Se on ristiriidassa yhdenvertaisuusperiaatteen ja siihen liittyvän syrjintäkiellon kanssa. Ansiosidonnainen sosiaaliturva ehkäisee tehokkaasti köyhyyttä ja tasoittaa tu-loeroja, mikä on nähty huonon talouden ja työttömyyden aikoina. Kun kansalaiset ovat laajasti ansiosidonnaisten sosiaaliturvaetuisuuksien piirissä, tarve työnantaja- tai toimialakohtaisiin lisäetuuksiin puuttuu tai jää vähäiseksi. Lakisääteisyys ja kat-tavuus ovat sosiaaliturvamme parhaita ominaisuuksia ja niistä on pidettävä kiinni. Julkiset palvelut ovat tasa-arvon tae. Ne mahdollistavat kaikille koulutuksen ja ter-veyspalvelut ilman isoa rahapussia. Pikkulasten vanhemmat voivat käydä töissä, kun lapsilla on päivähoitopaikka. Vanhukset saavat tarvitsemiansa palveluja, kun he eivät enää selviä yksin.

• Ammattiyhdistysliikkeen mielestä Suomessa on pidettävä huoli kohtuulli-sesta sosiaaliturvasta. Se edellyttää, että työnantajat ja palkansaajat sitou-tuvat jatkossakin ansioturvan rahoitukseen.

• Verovaroin kustannettavan vähimmäisturvan avulla huolehditaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevista. Työmarkkinatuen ja asumistuen kaltai-sen vähimmäisturvan tasoa on nostettava niin, että tarve toimeentulotu-keen on tilapäistä.

• Sote-uudistuksessa on säilytettävä julkisten palveluiden ensisijainen rooli. Palvelumaksut on pidettävä kohtuullisina niin, että ihmisillä on varaa käyt-tää niitä.

4.1 Työeläke on osa palkkaa Työeläke on eläkeaikaan siirrettyä palkkaa. Työeläkkeet rahoitetaan työnantajien ja palkansaajien maksuilla. Työeläkejärjestelmämme ansiosta työntekijöillä on


Suomessa mahdollista viettää ansaittuja eläkepäiviä. On maita, joissa eläketurva on niin heikko, ettei työntekijä käytännössä voi jäädä eläkkeelle, vaan työntekoa on jatkettava niin pitkään kuin mahdollista. Vuoden 2017 eläkeuudistuksen tavoite on työurien pidentäminen. Jotta se on mah-dollista, täytyy olla töitä. Erityisesti on parannettava ikääntyneiden työntekijöiden mahdollisuuksia saada työtä, jos aiempi työ jostain syystä päättyy. Valitettavasti suomalaisessa työelämässä näyttää edelleen olevan varaa ikärasismiin. Myös työelämän kehittämiseen tarvitaan monia keinoja. Yksi tärkeimmistä on mah-dollisuus päivittää osaamistaan työuran aikana. Myös työntekijän tarpeista lähtevät työaikajoustot ja työn mukauttaminen työkyvyn heiketessä ovat välttämättömiä. Osatyökykyisten työllistymisessä on edettävä kahta kautta: on turvattava niiden ih-misten mahdollisuus jatkaa työelämässä, joiden työkyky on heikentynyt työuran aikana. Toiseksi on löydettävä väyliä työelämään myös niille osatyökykyisille, jotka eivät ole koskaan päässeet töihin tai joiden työssäolosta on kulunut pitkä aika.

• Korkea työllisyys mahdollistaa paremman eläkkeen ja eläkkeiden rahoituk-sen.

• Erilaisten osatyökykyisyyteen liittyvien etuisuuksien ja ansiotulojen yh-teensovittamista on parannettava.

4.2 Työttömyysturvaa työnteon muodosta riippumatta Työttömyysturvan tehtävä on turvata työhaluisten ihmisten toimeentulo silloin, kun työtä on vähän tai ei lainkaan. Työpaikan menetys, lomautus tai työtuntien ja toi-meksiantojen merkittävä väheneminen eivät saa johtaa kenenkään taloudelliseen ahdinkoon. Työmarkkinoiden epävarmuuteen ja siihen liittyviin riskeihin vastaa-misessa työttömyysturvan rooli on keskeinen. Työn tekemisen muotojen ja määrien vaihtelu ei saa lisätä epävarmuutta siitä, kykeneekö työttömyysturva tarjoamaan riittävän turvan silloin, kun sille on tarve. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan on nimensä mukaisesti turvattava kaikki toi-meentulo riippumatta siitä, miten se on ansaittu. Yrittäjä- ja palkkatyön yhdistämi-nen on työttömyysturvassa nykyisin liian vaikeaa tai mahdotonta. Työttömyysturvaa vaivaa kohtuuttomalta tuntuva byrokratia, mikä tekee etuuksien ja niiden edellytysten ymmärtämisestä hankalaa ja voi aiheuttaa viiveitä etuuksien maksamisessa. Siksi työvoimapoliittiseen harkintaan, ansioiden määrittelyyn ja etuuksien hakemiseen liittyvää byrokratiaa on kevennettävä. Ammattiyhdistysliik-keen tavoitteena on malli, jossa kaikenlainen viranomaisten harkinta ja työtuntien seuranta on mahdollisimman vähäistä ja selkeää. Työ on aina ensisijainen toimeentulon lähde. Työttömyysturvan on oltava kannus-tavaa, ja työn tekemisen on lisättävä käteen jääviä tuloja, riippumatta työn tekemi-sen muodosta. Töiden vastaanotto ei saa aiheuttaa viiveitä etuuksien maksamiseen eikä se saa riskeerata työttömyysturvan piirissä pysymistä. Työttömyysturvan on myös mahdollistettava osaamisen kehittäminen työttömyyden aikana joustavasti. Aktiivisuudesta ei saa rangaista. Työttömyyskassajärjestelmä on jo osoittanut tehokkuutensa. Kassoilla on laadu-kasta osaamista alan työehdoista, työllisyydestä ja jäsenrakenteesta, mikä takaa työttömyysturvan hoitamisen laadukkaasti. Liittojen työttömyyskassoilla on siten


vahva yhteys työelämään ja neuvottelujärjestelmään, mikä auttaa kun tavoitte-lemme työttömän nopeaa työllistymistä ja korkeaa työllisyyttä.

• Palkka- ja yrittäjätulojen yhdistämistä työttömyysturvan määräytymisessä on helpotettava.

• Vähennetään ja joustavoitetaan työvoimapoliittisten edellytysten ja työ-aikojen seurantaa.

• Varmistetaan, että työn tekeminen lisää käteen jääviä tuloja eikä työn teke-minen lisää epävarmuutta toimeentulosta.

• Parannetaan mahdollisuuksia opiskella työttömyysaikana.

• Kehitetään kassajärjestelmän vahvuuksia ja tehokkuutta.

• Vastustetaan työttömyysturvan heikennyksiä 4.3 Sairaudesta ei pidä rangaista Kukaan ei halua sairastua. Riippumatta siitä, onko kyseessä lyhyt flunssa, krooni-nen diabetes vai hengenvaarallinen syöpä, yksikään sairaus ei ole ihmisen oma va-linta. Sen takia on reilua tasata sairauden aiheuttamaa taloudellista taakkaa. Rahalla ei voi korvata terveyttä, mutta sosiaaliturvajärjestelmä voidaan rakentaa niin, ettei sairastelu heikennä kohtuuttomasti toimeentuloa. Ansiosidonnainen sai-rauspäiväraha, tapaturmavakuutuksen päiväraha tai työkyvyttömyyseläke paikkaa-vat toimeentuloa silloin, kun sairauden takia ei voi työskennellä. Nimenomaan an-siosidonnaisuus on tärkeä, jotta sairaudesta huolimatta elintaso ei romahda. Sairau-desta huolimatta pitää olla varaa samaan vuokraan ja lasten harrastuksiin kuin ter-veenäkin. Menetetyn palkan lisäksi sairastelu lisää myös kustannuksia. Kuluja tulee lääkäri-käynneistä, hoidosta ja lääkkeistä. Näitä kustannuksia on tasattu kunnallisen ter-veydenhuollon ja sairausvakuutuksen kautta. Tällaiset sairauden perusteella mak-settavat etuudet ovat niin perustavanlaatuisia osia hyvinvointivaltiossa, että niitä ei terveenä edes huomaa. Ei ehkä huomaa vaikka niitä hiljaa leikkauksilla rapautetaan. Viime vuosina sairausvakuutuksen korvauksiin on kohdistunut toistuvia leikkauksia. Sen seurauksena lääkkeiden ja sairaalamatkojen hinnat ovat nousseet. Terveyden-huollon asiakasmaksuja on korotettu. Sairauspäivärahan tasoa on leikattu. Onneksi pitkäaikaissairaiden kannalta tärkeän työkyvyttömyyseläkkeen tasoa saatiin paran-nettua osana työmarkkinajärjestöjen sopimaa eläkeuudistusta. Suuntaus on kuitenkin selvä: julkisen talouden tervehdyttäminen on tarkoittanut sairailta leikkaamista. Jotta palkansaajat voivat tulevaisuudessakin luottaa siihen, että sairastuminen ei ole kaiken muun ikävän lisäksi myös taloudellinen katastrofi, on pidettävä huolta, että leikkausten kierre pysäytetään.

• Jotta sairauspäiväraha tulevaisuudessakin turvaa toimeentulon sairauden aikana, sen tasosta ja ansiosidonnaisuudesta on pidettävä kiinni.

• Sairausvakuutuksen korvausten jatkuva leikkaaminen on lopetettava.


4.4 Työvoimapalveluja tarjottava heti työttömyyden alkaessa Työvoimapolitiikka on ollut viimeisten vuosien ajan ollut totaalisessa myllerryk-sessä. Suurin uudistus tapahtui vuoden 2013 alusta alkaen, kun työvoimapalvelut sekä työvoimahallinto uudistuivat kokonaisuudessaan. Palveluiden ja työ- ja elin-keinotoimistojen määrää karsittiin ja yrityksiin suuntautuvaa yhteistyötä lisättiin. Uu-distukset ovat jatkuneet toisensa perään eikä loppua näy. Julkisten työvoimapalvelui-den rinnalla painotetaan entistä enemmän yksityisten palveluiden mukaantuloa. Työ- ja elinkeinotoimistoissa on vähennetty työntekijöitä tuntuvasti ja vähentämi-nen jatkuu edelleen. Samaan aikaan työttömyyden kasvu on kuitenkin nostanut asiakasmääriä rajusti. TE-toimistoista annettava henkilökohtainen palvelu on vä-hennetty minimiin ja työttömät ohjataan asioimaan ensisijaisesti netissä. Parhaimmillaan sähköisen asioinnin kehittäminen voi täydentää työvoimapalve-luita sekä helpottaa ja nopeuttaa asiointia. Kaikilla työttömillä ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia tai edellytyksiä toimia nykyisissä sähköisissä palveluissa ilman ohjausta. Etenkin pitkäaikaistyöttömien, maahanmuuttajien ja nuorten palvelutar-peissa on korostunut henkilökohtainen palvelu. Yli vuoden työttömänä olleiden määrä on kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuo-den aikana. Mitä pidemmälle työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampaa työelämään pääsy on. Työttömyyden alkuajan tuen heikentyminen sekä työllisyysmäärärahojen leikkausten myötä vähentyneet työvoimapalvelut ovat osaltaan johtaneet työttö-myysjaksojen pidentymiseen. Suomessa on eri selvitysten mukaan noin 20 000–30 000 vammaista ja osatyöky-kyistä työtöntä henkilöä, jotka olisivat valmiita ja kykeneviä osallistumaan aktiivi-sesti työelämään. Osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevista ilman työtä on arviolta noin 40 prosenttia. Heidän työllistymistään heikentävät edelleen asenteet, mutta myös työnantajien tiedon puute tukimahdollisuuksista. Heikko työllisyystilanne heikentää väistämättä myös osatyökykyisten työllistymistä. Työllisyysmäärärahoja leikataan edelleen tulevina vuosina. Ammattiyhdistysliike peräänkuuluttaa tässäkin tilanteessa aktiivista työvoimapolitiikkaa, jolla säästettäi-siin sosiaaliturvan ja terveydenhoidon menoissa. Pitkittynyt työttömyys passivoi ja aiheuttaa aktivoinnin sijaan suurempia kustannuksia.

• Työttömien siirtyminen mahdollisimman nopeasti työstä työhön tai koulu-tukseen on turvattava tarjoamalla työvoimapalveluita heti työttömyyden alkaessa.

• Työ- ja elinkeinotoimistojen on tarjottava henkilökohtaista palvelua kai-kille sitä tarvitseville työttömille.

• Sähköisten palveluiden lisäämisen on perustuttava asiakkaiden tarpeisiin ja tuettava työttömän palveluja.

• Palkkatukeen ja työttömien aktivointiin on suunnattava riittävästi resursseja. Samalla on puututtava työnantajien harjoittamaan tuettujen työllistä-mistoimien väärinkäyttöön, jolla korvataan pysyvän työvoiman tar-vetta.

• Työttömyyden pitkittymisen ehkäiseminen on parasta pitkäaikaistyöttö-myyden hoitoa.


• Nuorten työllisyyden edistämiseksi tarvitaan eri tahojen yhteistä tahtoa ja konkreettisia toimia. Nykyisin ilman koulutusta on vaikea saada työpaik-kaa. Nuorisotakuulla mahdollistetaan ammatillinen koulutus kaikille ja tuetaan ensimmäisen työpaikan saamisessa.

• Vammaisten ja osa-työkykyisten työelämään pääsyä ja työssä pysymistä on tuettava. Työllistymisessä on kiinnitettävä huomiota työhönvalmennuk-seen, joustaviin työaikajärjestelyihin sekä työolosuhteisiin.


5 JOTTA TYÖTÄ SYNTYISI Tarvitsemme uutta työtä. Ilman taloudellista taantumaakin Suomessa katoaa keskimäärin 500 työpaikkaa joka päivä. Ammattiyhdistysliikkeen keskeisenä tavoitteena on parantaa työllisyyttä ja pitkällä tähtäimellä päästä täystyölli-syyteen. Silloin jokainen työkykyinen ja -ikäinen voisi osallistua yhteiskunnan kehittämiseen ja varallisuuden luomiseen omalla työpanoksellaan. Suomen viime vuosien työllisyyskehitys ei ole ollut kehuttavaa. Hyvä puoli kuiten-kin on, että työttömien määrä ei ole kasvanut aivan niin paljon kuin huonot tuotan-toluvut antaisivat aiheen olettaa. Osa selitystä piilee siinä, että ihmisiä on jättäyty-nyt työmarkkinoiden ulkopuolelle. He ovat joko siirtyneet eläkkeelle tai luopuneet työnhausta kokonaan. Matala työllisten määrä onkin ollut viime vuosien pysyvä huolenaihe ja yhteiskuntapolitiikan keskeinen epäkohta. Seuraavien vuosien aikana talouspolitiikkaa on uudistettava siten, että sen tärkein tavoite on luoda uusia työpaikkoja ja pitää huolta työntekijöiden osaamisesta ja saa-tavuudesta. Tätä varten meidän on huolehdittava kilpailukyvystämme muun mu-assa palkkaratkaisuin ja tuottavuutta kehittäen. Laskusuhdanteessa ei pidä leikata valtion menoja, vaan tukea kasvua investoinneilla ja parantaa kasvumahdollisuuk-sia oikeudenmukaisilla rakenneuudistuksilla. Eläkeuudistus oli esimerkki oikeu-denmukaisesta rakenneuudistuksesta. 5.1 Vain talouskasvu taittaa velkaantumisen Valtion velkaantumista ei ole käytännössä saatu taittumaan missään maassa koko taloushistorian aikana yksistään tai edes pääosin valtavilla julkisten menojen leik-kauksilla. Pääasiallinen keino on aina ollut talouskasvun aikaansaaminen. Holtitto-mat julkisten menojen leikkaukset sen sijaan vaarantavat talouden kasvun. Suomen pitkän aikavälin talouskasvun näkymät ovat tällä hetkellä vaimeat: väestö ikääntyy eikä maahamme investoida. Kehitys on käännettävä ja se voidaan kääntää. Se onnistuu, kun lisäämme muun muassa hallittua työperäistä maahanmuuttoa ja kotouttamistoimia, satsaamme kansainvälisempään ja tuloksekkaaseen tutkimus- ja kehittämistoimintaan, kehitämme aktivoivaa työttömyysturvaa, hoidamme vastuul-lisesti eläketurvaa, estämme nuorten syrjäytymistä ja edistämme entistä nopeampaa korkeakoulututkintojen suorittamista.

• Talouspolitiikan tärkein tavoita luoda uusia työpaikkoja ja pitää huolta työntekijöiden osaamisesta.

• Erityisesti laskusuhdanteessa valtion on tuettava kasvua investoinneilla, sillä vain talouskasvulla Suomi selviää taantumasta.

• Avoin ja reilu sääntöihin pohjautuva kansainvälinen kauppa on Suo-melle tärkeää. Kauppasopimuksilla ei saa heikentää parlamentaarista demokratiaa, työntekijöiden oikeuksia tai kuluttajansuojaa.


5.2 Uutta kunnon työtä investointien, innovaatioiden ja osaamisen kautta Suomi tarvitsee kipeästi uusia toimeentulon turvaavia työpaikkoja. Työpaik-kojen luomiseksi tarvitaan puolestaan yritysten investointeja sekä tutkimusta ja innovaatioita. Valtion on tehtävä parempaa investointi- ja omistajaoh-jauspolitiikkaa työllisyyden ja kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Suomessa on hyvät lähtökohdat vaikuttavalle tutkimus- ja innovaatiopolitiikalle. Meillä on hyvä koulutus- ja innovaatiojärjestelmä, osaavat ja motivoituneet työnte-kijät sekä luotettavat ja toimivat yhteiskunnan instituutiot, infrastruktuuri ja tervey-denhuolto. Kansainväliset kilpailukykyvertailut osoittavat, että Suomi on aina vuodesta toiseen vertailujen kärkimaiden kastissa. Tuoreimmassa Maailman talousfoorumin vertai-lussa Suomi on kahdeksas, eli Suomen rakenteellinen kilpailukyky on siis kun-nossa. Meillä on myös kansainvälisestikin verrattuna paljon mahdollisuuksia, mutta kokonaan toinen asia on se, miten Suomi pystyy mahdollisuutensa hyödyntämään. Oleellinen kysymys onkin, miten saamme yritykset investoimaan ja panostamaan nykyistä voimakkaammin tutkimukseen sekä kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Suomen kilpailukyvyn vahvistamiseksi nämä panostukset on suunnattava muualle-kin kuin vain elektroniikka- ja tietotekniikkateollisuuteen. Innovaatiopolitiikan lähtökohtana pitää olla Suomen talouden, työllisyyden ja työn-tekijöiden osaamisen parantaminen. Jotta yritykset ja tutkimuslaitokset kykenevät vastaamaan jatkossa nykyistä paremmin kansainväliseen kilpailuun, tarvitsemme tiivistä yhteistyötä tutkimuslaitosten ja yritysten kesken sekä uusia menestyviä in-novaatioita. Myös työpaikkojen ja niiden henkilöstön omaa kehittämistoimintaa on jatkossa tu-ettava enemmän. Se edellyttää myös elinikäisen oppimisen vahvistamista, osaavaa johtamista sekä luottamuksen rakentamista työpaikoilla. Sen lisäksi julkista tutkimus- ja innovaatiotoimintaa on vahvistettava. Tutkimusra-hoituksesta päätettäessä yliopistojen perustutkimusta ja yritysten tutkimus- ja ke-hittämistoimintaa ei pidä asettaa vastakkain. Korkeakoulujärjestelmän kehittämi-nen on tärkeää, mutta se ei saa olla tekosyy tärkeän perustutkimuksen resurssien vaarantamiselle.

• Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kokonaisrahoitus on nostet-tava noin neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta.

• Verovaroilla on tuettava etenkin sellaista tutkimusta ja kehitystä, jolla on laajoja taloudellisia ja työllistäviä vaikutuksia.

• Kaikenkokoisille ja kaikilla toimialoilla toimiville yrityksille taataan samat mahdollisuudet saada tukea innovaatiotoimintaan valtiontukijärjestelmän kautta.

• Suomessa on edistettävä laaja-alaista innovaatioajattelua, jotta työntekijöi-den osaaminen ja luovuus saadaan hyödynnettyä entistä paremmin yritys-ten kehittämisessä.

• Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten rakenteiden uudistamista on jatket-tava perustutkimuksen resursseja vaarantamatta.


• Ammattikorkeakoulujen roolia yritysyhteistyössä on vahvistettava. 5.3 Kestävä kehitys luo uutta työtä Kestävän kehityksen mukaiset uudet työpaikat syntyvät usein yrityksiin, jotka tuot-tavat uusiutuvaa energiaa tai tarjoavat jätehuoltoon sekä ympäristön- ja ilmaston-suojeluun liittyviä palveluita. Myös perinteinen teollisuus kuten paperi- ja teräste-ollisuus sekä kaivosteollisuus ovat kestävää toimintaa, jos niiden käytössä on par-haat teknologiat prosessien tehostamiseksi sekä resurssien säästämiseksi. Määrätie-toisesti energian ja materiaalin kulutusta vähentävät yritysten toimet ovat myös vas-tuullista ilmastonmuutoksen torjuntaa. Joulukuussa 2015 sovittu ja vuonna 2020 voimaan astuva YK:n ilmastosopimus vahvistaa edelleen kestävän kehityksen mukaisen yritystoiminnan markkinoita eri-tyisesti ns. cleantech-toimialan eli puhtaan teknologian yrityksissä. Puhdas tekno-logia tarkoittaa tuotteita, palveluita, prosesseja ja teknologioita, jotka edistävät luonnonvarojen kestävää käyttöä ja ehkäisevät tai vähentävät liiketoiminnan kiel-teisiä ympäristövaikutuksia. Ilmastonmuutoksen torjuntaa tavoitteleva politiikka aiheuttaa rakenteellista muu-toksia toimialojen välillä ja sisällä. Edessä oleva muutos saadaan paremmin hallin-taan, kun siihen valmistaudutaan ennakkoon. Tätä varten tarvitsemme kolmikantai-sen työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella työntekijöiden kannalta oikeuden-mukaista siirtymää kohti vähähiilistä yhteiskuntaa. Työryhmän tulisi arvioida toi-mialoittain ilmastonmuutoksen torjunnasta aiheutuvat vaikutukset niin uusien työ-paikkojen syntymiseen kuin nykyisiin työpaikkoihinkin. Yrityksiä on kannustettava kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan. Niille yri-tyksille, joka toimivat kestävän talouden mukaisesti, on oltava jatkossakin tarjolla tutkimus- ja innovaatiorahoitusta sekä investointitukia. Kun yritykset investoivat uuteen ja onnistuvat vähentämään kulutustaan, ne parantavat samalla tuottavuut-taan ja kilpailukykyään. Kun yritysten toiminta ja prosessit ovat tehokkaita ja nii-den tuotteet sekä palvelut kiinnostavat yhä ympäristötietoisempia kuluttajia, vä-henee myös työnantajan paine ulosmitata voitto työntekijöiden palkasta ja muista etuuksista.

• Eurooppalaisessa teollisuus- ja elinkeinopolitiikassa on oltava keskeisintä kestävä kasvu.

• Suomen energiapolitiikan on perustuttava monipuoliseen, puhtaaseen ja kustannuksiltaan tehokkaaseen tuotantoon.

• Tutkimus-, innovaatio- ja investointitukia suunnataan kestävän kasvun mukaisiin toimiin.

5.4 Kasvu syntyy kaupungeissa Suomi kaupungistuu historiallisen nopeaa vauhtia. Se vaikuttaa merkittävästi myös työmarkkinoihin. Kaupungeissa on enemmän työmahdollisuuksia, paremmat pal-kat sekä monipuolisemmat palvelut kuin syrjäisellä maaseudulla. Myös yritykset sijoittuvat osaavan työvoiman perässä kaupunkiseuduille, mikä joh-taa kaupungistumista ruokkivaan kehitykseen. Innovaatioista 90 prosenttia syntyy


kaupungeissa. Suomi tarvitsee tämän kaupungistumisen ja yhdyskuntarakenteen tuoman tuottavuushypyn. On arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä kaupunkiseuduilla asuu yli puoli miljoo-naa ihmistä enemmän kuin nyt. Suomeen syntyy puolisen kymmentä vahvaa kau-punkiseutua, jotka vastaavat suurelta osin Suomen kasvusta. Väestön keskittymi-nen synnyttää palvelu-Suomen. Sen sijaan teollisuuden tuotantolaitokset jauhavat vientituloja maakunnissa, vaikka työllisten määrä vähenee. Suomen talouskasvun ja hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että ihmiset kykenevät muuttamaan avoimien työpaikkojen perässä. Työvoiman liikkuvuutta hidastaa kas-vukeskusten riittämätön asuntotuotanto ja väkeään menettävien alueiden asuntojen myynti- ja vakuusarvojen romahtaminen, jota kiristyvä pankkisääntely kiihdyttää entisestään. Myös maahanmuuton lisääntyminen nopeuttaa Suomen keskittymistä, kun maa-hanmuuttajat hakeutuvat suurimmille kaupunkiseuduille, joissa sosiaaliset verkos-tot, palvelut ja työllistymismahdollisuudet ovat muuta maata paremmat. Siksikin kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tarvitaan nopeasti lisää.

• Kasvukeskuksissa tarvitaan mittavia investointeja asuntotuotantoon ja joukkoliikenteeseen, jotta työvoiman liikkuvuus ja talouden uusiutuminen voidaan turvata.

• Vientiteollisuudelle ja raskaalle teollisuudelle on taattava häiriöttömät lii-kenneyhteydet aina raaka-aineiden lähteiltä tuotantolaitoksiin ja sieltä edelleen vientisatamiin.

• Maakuntien kilpailukyky ylläpidetään takaamalla saavutettavuus. Jokai-sesta maakunnasta olisi päästävä aamuksi Eurooppaan ja illaksi kotiin sekä työpäivän jälkeen seuraavaksi aamuksi Aasiaan.

• Mahdollisuuksia kasvuun on myös matkailualalla. Suomella on kaikki edellytykset kehittyä merkittäväksi pohjoismaiseksi matkailumaaksi, mutta se ei tapahdu ilman strategista suunnittelua ja laaja-alaista yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

5.5 Hyvinvointi rahoitetaan oikeudenmukaisella verotuksella Hyvä verojärjestelmä on oikeudenmukainen. Poliittiset päättäjämme tekevät arvo-valinnat siitä, millaista verotus on meillä Suomessa. Päättäjien tavoitteena pitäisi olla järjestelmä, jonka kansalaiset kokevat oikeudenmukaiseksi. Jokainen meistä maksaa veroja saamistaan tuloista, kuten esimerkiksi palkastaan tai eläkkeestään. Progressiivinen tuloverotus tarkoittaa, että suurituloisilla on isompi veroprosentti kuin pienituloisilla. Sen yksi tavoite on tasata tuloeroja veron-maksajien välillä. Pääomatuloja, kuten osinkoja ja omaisuuden myynnistä saatuja tuloja, verotetaan Suomessa eri tavalla kuin ansiotuloja. Tästä syystä tuloverotuksessa voikin käydä niin, että suurituloinen, paljon pääomatuloja saava, maksaakin suhteellisesti vä-hemmän veroja kuin pienituloinen palkansaaja. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että pörssin ulkopuolisissa varakkaissa yhtiöissä osakkeiden omistajilla on mahdol-lisuus suunnitella verojaan ja saada erittäin lievästi verotettuja osinkoja. Tulovero-järjestelmän oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta tulisikin parantaa.


Kulutusverot ovat haitallisimpia pienituloisille

Kulutusverotuksessa verotetaan tavaroiden ja palvelujen kulutusta. Arvonlisäveroa maksamme ostamiemme tavaroiden ja palvelujen myyntihinnasta – esimerkiksi jo-kaiseen kauppalaskuun ja kampaajalla käyntiin sisältyy arvonlisäveroa. Valmisteve-roja Suomessa ovat esimerkiksi alkoholi-, polttoaine-, tupakka- ja makeisvero. Kulu-tusverot kohdistuvat kaikkein haitallisimmin pienituloisiin, joiden tulot menevät elä-miseen eli he kuluttavat lähes kaikki saamansa tulot. Siksi arvonlisäverotuksessa käy-tetään joissakin tavaroissa ja palveluissa ns. alennettuja verokantoja, eli niissä on pie-nempi arvonlisäveroprosentti. Näin kevennetään muun muassa ruuan verotusta. Alennettujen verokantojen käyttäminen on kuitenkin kallista, koska valtaosa hyö-dystä menee hyvätuloisille, jotka kuluttavat euromääräisesti enemmän kuin pieni-tuloiset. Ammattiyhdistysliikkeen mielestä tuloeroja voidaan tasoittaa tehokkaasti tulojen verottamisen sekä lapsilisien ja eläkkeiden kaltaisten tulonsiirtojen avulla. Omaisuuden verotus on Suomessa kevyttä. Varallisuusvero on poistettu kokonaan, perintö- ja lahjaverotukseen liittyy merkittäviä huojennuksia esimerkiksi sukupol-venvaihdoksissa eli yrityksen siirtyessä vaikkapa vanhemmilta lapsille, eikä kiin-teistöveroa peritä lainkaan maa- ja metsätalousmaasta. Kansalaiset kokevatkin usein näin matalan omaisuusverotuksen epäoikeudenmukaiseksi. Julkisten palveluiden rahoituksen ja väestön ikääntymisen vuoksi valtion verotulo-jen tarve saattaa kasvaa. Silloin syntyy painetta nostaa työn verotusta. Palkasta maksettavien verojen korottaminen kuitenkin pienentää palkansaajien ostovoimaa ja kotimaista kysyntää, supistaa työvoiman tarjontaa ja vaikuttaa myös työntekijöi-den palkankorotusvaatimuksiin. Siksi pieni- ja keskituloisten palkansaajien vero-tusta ei pidä korottaa. Sen sijaan paras keino tasapainottaa julkista taloutta on saada työllisyys nousuun. Mitä useampi on töissä, sitä enemmän valtiolle kertyy verotuloja ja julkiset menot vähenevät. Laaja veropohja ja hyvä verojärjestelmä ovat hyvinvointivaltion rahoit-tamisen perusta.

• Verotuksen oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi Suomessa on vähennettävä osinkojen verotukseen liittyviä verohelpotuksia.

• Kiinteistöverotus on laajennettava koskemaan myös maa- ja metsätalousmaata.

• Perintö- ja lahjaverotuksen veropohjaa on laajennettava. • Verotus on oltava sellaisella tasolla, että julkisen sektorin rahoitus ja

julkiset palvelut voidaan turvata nykyisessä laajuudessa. • Harmaan talouden torjuntaa tulee tehostaa lisäämällä viranomaisten

voimavaroja, yhteistyötä ja toimivaltuuksia sekä koventamalla teko-jen rangaistuksia. Verovuotoa on ehkäistävä tehokkaasti.

5.6 Hyvät palvelut tukevat työssäkäyntiä Suomessa naiset ja miehet ovat pääsääntöisesti kokopäivätöissä. Tämä ei johdu suo-malaisten ainutlaatuisista geeneistä tai kulttuurista, vaan hyvistä julkisista palve-luista. Ilman lasten päivähoitoa, pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa tai laa-dukkaita vanhuspalveluita moni työssäkäyvä joutuisi lopettamaan tai keskeyttä-mään pitkäksi aikaa kokopäivätyöt. Kahden elättäjän lapsiperheet ovat mahdollisia


vain, jos lapsille on tarjolla laadukasta hoitoa kohtuullisin kustannuksin vanhem-pien työpäivien ajaksi. Pelkkä palveluiden olemassaolo ei riitä, vaan niiden on oltava myös laadukkaita ja edullisia. Varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen suurentaminen ja asiakasmaksujen jat-kuvat nostot kostautuvat alenevana työllisyytenä. Jos päivähoidon laatu epäilyttää, hoitopaikka on hankalan matkan päässä tai hoitomaksu nousee suhteessa palkkaan turhan korkeaksi, kynnys palata vanhempainvapaalta töihin nousee liian korkeaksi. Vanhuspalveluilla on osittain samanlainen rooli työllisyyden turvaajina. Jos kunta ei tarjoa kotona asuvalle vanhukselle riittävää kotiapua, aikuisten lasten kynnys muuttaa toiselle paikkakunnalle työn perässä kasvaa. Erityisen turmiollista työlli-syydelle on, jos työikäisten oletetaan jäävän kotiin ikääntyneiden vanhempiensa omaishoitajiksi laitosasumisen säästöjen vuoksi. Julkisilla palveluilla on siis merkittävä rooli työllisyyden edistäjinä ja mahdollista-jina. Sen takia ne ovat vihoviimeinen säästökohde. Jos palveluissa säästetyt eurot kostautuvat vähenevänä työllisyytenä ja verotuloina, vaikutus julkiselle taloudelle jää pahasti miinukselle. Palveluiden lisäksi myös perhevapaita on kehitettävä. Tavoitteena on uudistus, joka parantaisi tasa-arvoa ja perheiden valinnanvaraa, mutta samalla turvaisi korkean työllisyyden. Nykyään perhevapaiden käyttö on turhan jäykkää ja ongelmana on pitkittyvien kotihoitojaksojen keskittyminen äideille. Kasvattamalla isille kiintiöi-tyä vanhempainvapaajaksoa voitaisiin lisätä tasa-arvoa työ- ja yksityiselämän yh-teensovittamisessa.

• Hyvät julkiset palvelut ovat pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusta.

• Laadukas varhaiskasvatus on lapsen oikeus. Sen laatua ei saa heikentää ei-vätkä maksut saa olla esteenä käytölle.

• Perhevapaajärjestelmää on uudistettava. Tavoitteena on parantaa tasa-arvoa ja lisätä perheiden valinnanvaraa, mutta samalla turvata korkea työllisyys.

• Omaishoitajilla tulisi olla samanlainen oikeus lyhytaikaiseen poissa-oloon kuin tilapäinen hoitovapaa lapsen sairastuessa äkillisesti.

Download - Askelmerkkejä tulevaisuuteen – SAK:n edustajakokouksen asiakirja

Top Related