euroopan talous- ja rahaliitto emun kehittäminen

Euroopan talous- ja rahaliitto EMUn kehittäminen Talouskurista kohti kasvua ja hyvinvointia

6∙2015

Joulukuu 2015

Lisätiedot: Aleksi Kuusisto [email protected] puhelin 020 774 0183

Tilaukset: SAK puhelin 020 774 000

TIIVISTELMÄ Viimeistään eurokriisi on osoittanut talous- ja rahaliitto EMUn arkkitehtuurin lähtökohtaisesti puutteelliseksi. Kriisin aikana EMUa kehitettiin, mutta yksi-puolisesti: budjettikuriasääntöjä ja niiden valvontaa tiukennettiin samalla, kun vahvistettiin jäsenmaiden kannusteita toteuttaa liberaaleja rakenneuu-distuksia.

Vahvan keskitetyn ohjauksen kautta on saatu pienennettyä budjettialijäämiä ja edistettyä rakenteellisia uudistuksia. Samalla kuitenkin riittävän kysynnän ylläpito on jäänyt liian vähälle huomiolle, mikä on johtanut korkeaan työttö-myyteen ja kriisin pitkittymiseen. Euron arkkitehtuuria onkin uudistettava, jotta se tukisi nykyistä paremmin kasvua ja työllisyyttä.

SAK:n hallitus katsoo, että EMUa tulisi kehittää seuraavin uudistuksin:

Kansallinen päätöksenteko ja kansalliset talouskasvun edellytykset turvattai-siin parhaiten vahvistamalla ns. no bail-out -sääntöä, joka kieltää maksukyvyt-tömien jäsenmaiden pelastamisen. Kukin maa vastaisi itse velastaan ja poli-tiikkaratkaisuistaan ja maksukyvytön jäsenmaa joutuisi hallittuun velkajärjes-telyyn. No bail-out -unionissa jäsenmaat voisivat menestyä omien vahvuuk-siensa perusteella, omien työmarkkinainstituutioidensa avulla.

No bail-out -unionin vaihtoehto on keskitetyn ohjauksen syventäminen, jota esitetään ns. Viiden Presidentin Raportissa. Euromaiden kansalliset kasvumal-lit ja niitä tukevat työmarkkinainstituutiot poikkeavat kuitenkin paljon toisis-taan. Kansallisten kasvua tukevien instituutioiden korvaaminen ”yhteisellä” li-beraalilla kasvumallilla, keskitetyn ohjauksen kautta, ei ole taloudellisesti pe-rusteltua eikä poliittisesti hyväksyttävää.

Kun no bail-out -unionissa markkinakuri varmistaisi jäsenmaiden kestävän ta-loudenpidon, voitaisiin jäsenmaiden politiikkaa täydentää kokonaisedun mu-kaisella keskitetyllä finanssipolitiikalla. Euroopan vakausmekanismi EVM:stä, tai vaihtoehtoisesti jollain muulla ratkaisulla, tulisi luoda euroalueen yhteinen budjetti, jolla vahvistettaisiin kokonaiskysyntää nykyisen kaltaisissa taantu-missa, joissa pelkkä rahapolitiikka ei riitä kasvun uudelleen käynnistämiseen. Tätä yhteistä finanssipoliittista kapasiteettia olisi voitava tarvittaessa kasvat-taa yhteisen velanoton kautta, jotta varmistettaisiin riittävät elvytysmahdolli-suudet vaikeiden kriisien aikana. Päätökset euroalueen budjetin käytöstä tu-lisi tehdä yhteisömenetelmällä.

Jotta yhteistä finanssipoliittista kapasiteettia tarvittaisiin mahdollisimman ra-joitetusti, tulisi kansallisia finanssipoliittisia puskureita vahvistaa. Lisäksi kan-sallisia markkinoita olisi integroitava etenkin luotto- ja pääomamarkkinoiden osalta viemällä loppuun pankkiunioni sekä toteuttamalla pääomamarkki-naunioni. Siten vahvistettaisiin yksityisen sektorin kansainvälistä riskinjakoa julkisen riskinjaon sijaan ja vaimennettaisiin epäsymmetrisiä shokkeja.

No bail-out -säännön noudattaminen ja sisämarkkinoiden syventäminen vah-vistaisivat markkinakuria. Jotta markkinakuri ei ohjaisi liikaa kansallista työ-, sosiaali-, terveys- ja koulutuspolitiikkaa, olisi kansallista politiikkaa ohjattava eurooppalaisen minimisääntelyn avulla. Työelämän direktiivien lisäksi tarvi-taan kunnianhimoinen EMUn sosiaalinen pilari, joka vahvistaa työtekijöiden perusoikeuksien toteutumista. Keinovalikoiman ja instituutioiden on kuiten-kin säilyttävä kansallisessa päätäntävallassa. Yhteisöverotuksen harmoni-sointi myös verokantojen osalta on tärkeää verokilpailun kitkemiseksi.

Markkinakurin vaikutuksia palkkapolitiikkaan voitaisiin rajoittaa kansainvä-lisen työehtosopimuskoordinaation avulla, työmarkkinajärjestöjen tarpeiden mukaan. Eurooppa-tason sosiaalidialogin kautta voitaisiin edistää euroalueen vakautta ja kilpailukykyä työmarkkinaosapuolten yhteisen tahtotilan mukai-sesti.

Jotta rahapolitiikka tukisi paremmin kasvua ja työllisyyttä, olisi EKP:n man-daattia täydennettävä työllisyystavoitteella ja nostamalla maltillisesti pankin inflaatiotavoitetta. No bail-out -säännön toteuttaminen EKP:n osalta edellyt-täisi, että noin 20 prosenttia jäsenmaiden veloista korvattaisiin yhteisellä vel-kainstrumentilla. Täten EKP:n ei tarvitsisi ostaa kansallisia velkakirjoja, mikä heikentää nykyisin jäsenmaiden kannustimia kestävään taloudenpitoon. Yh-teiset velkainstrumentit voitaisiin laskea liikkeelle yhteisen finanssipoliittisen kapasiteetin kautta. Näin EKP:n taseen kautta tapahtuvaa yhteisvastuuta kor-vattaisiin demokraattisesti hallitun budjetin kautta tapahtuvalla yhteisvas-tuulla.

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO ................................................................................................... 2 2 EMUN LÄHTÖKOHTAISET HAASTEET .............................................................. 7 3 TALOUSKRIISI PALJASTI EURON PUUTTEET .................................................... 9 4 VASTAUS KRIISIIN: BUDJETTIKURIA JA RAKENTEELLISIA UUDISTUKSIA ......... 11 5 TALOUSKURI-EMU ON EPÄONNISTUNUT ..................................................... 14 6 EMU EDELLYTTÄÄ TOIMIVIA SISÄMARKKINOITA ......................................... 20

Riskinjakoa pääomamarkkinaunionin ja pankkiunionin kautta ............................ 22 Tavara- ja palvelumarkkinoiden integraatiota jatkettava..................................... 23 Verokilpailun ja sosiaalinen polkumyynnin torjuminen ....................................... 24 Kohti kansainvälistä työehtosopimuskoordinaatiota ........................................... 26

EMUn kehittämistavoitteet: Sisämarkkinat .................................................................. 27 7 FINANSSIPOLITIIKKA TUKEMAAN KASVUA JA TYÖLLISYYTTÄ........................ 29

Jäsenmaita ohjattava no bail-out -sääntöä vahvistamalla ................................... 32 Markkinakuri mahdollistaa yhteisvastuun ............................................................ 34

EMUn kehittämistavoitteet: Finanssipolitiikka............................................................. 35 8 TALOUDEN RAKENTEITA KEHITETTÄVÄ KANSALLISISTA LÄHTÖKOHDISTA .... 37

EMUn kehittämistavoitteet: Rakennepolitiikka ........................................................... 38 9 RAHAPOLITIIKKA TUKEMAAN KASVUA JA TYÖLLISYYTTÄ ............................. 40

EMUn kehittämistavoitteet: Rahapolitiikka ................................................................. 41 10 LOPPUPÄÄTELMÄT.................................................................................... 42

2 Talouskurista kohti kasvua ja hyvinvointia

1 JOHDANTO Euroon liittyminen merkitsi Suomelle lopullista kiinnittymistä Länteen. Vuo-desta 1809 lähtien Suomen asema idän ja lännen välissä oli ollut enemmän tai vähemmän häilyvä. Yhteisen rahan ottaminen käyttöön tammikuussa 1999 nähtiin lopullisesti liittävän Suomen osaksi Länsi-Euroopan maiden viiteryh-mää.

Euroalueeseen liittymisen oltua Suomelle ennen kaikkea ulko-, turvallisuus- ja identiteettipoliittinen ratkaisu, jäi liittymisen talouspoliittisten seurausten ar-viointi liian vähäiselle huomiolle. Suomessa vallitsi laaja ymmärrys siitä, että yhteinen raha ei tulisi edellyttämään luopumista itsenäisestä budjettivallasta, vaikka moni asiantuntija etenkin Euroopassa oli vahvasti tätä mieltä. Jo vuo-den 1989 Delorsin raportissa, jonka silloinen Europan komission puheenjoh-taja Jacques Delors oli valmistellut yhdessä EU-maiden keskuspankkiirien kanssa, oli katsottu, että yhteinen rahapolitikka tulisi edellyttämään myös laa-jempaa talouspoliittista lähentymistä, ja ennen kaikkea yhteiseen budjettiin perustuvaa yhteistä finanssipolitiikkaa.

Vuonna 2008 alkanut euroalueen ensimmäinen syvä taantuma osoitti selvästi euroalueen keskeneräisyyden. Saksan johdolla on tehty sittemmin joukko uu-distuksia, joilla on paikattu talous- ja rahaliitto EMUn (European Monetary Union) rakenteellisia ongelmia. Uudistukset olivat kuitenkin puutteellisia ja yksipuolisia, keskittyen ennen kaikkea Saksan tavoitteen mukaisen talousku-rin vahvistamiseen.

Vuoteen 2015 mennessä on tullut selväksi, että talouskuripolitiikka on epäon-nistunut nostamaan euroalueen jo seitsemän vuotta jatkuneesta kriisistä. Eu-roalueen talouskasvu oli kituliasta ja perustui suurelta osin poikkeuksellisiin tekijöihin, kuten laajamittaiseen Euroopan Keskuspankki EKP:n elvytykseen, alhaiseen euron kurssiin ja alhaisen öljyn hintaan. Suomessa nämäkään poik-keukselliset tekijät eivät ole riittäneet kasvun aikaansaamiseksi, ja syyskuussa 2015 maan talouskasvu oli selvästi euroalueen heikointa supistuen 2,6 pro-sentin vuosivauhtia.

Samalla, kun talouskuripolitiikalla ei ole saatu aikaan seitsemän kriisivuoden jälkeenkään kestävää talouskasvua, on sen seurauksena miljoonien euroalu-een kansalaisten elämä muuttunut huonompaan suuntaan työttömyyden, tur-vattomuuden ja köyhyyden lisäännyttyä.

Yhä useamman asiantuntijan varoittaessa euromaita Japanin kohtalosta, vuo-sikymmeniä jatkuvasta stagnaatiosta, on EMUn kehittämistä koskeva keskus-telu käynnistynyt uudelleen vuoden 2015 aikana. Heinäkuussa 2015 julkistet-tiin ns. viiden presidentin raportti EMUn kehittämisestä1. Siinä komission, eu-

1 Jean-Claude Juncker, Donald Tusk, Jeroen Dijsselbloem, Mario Draghi, Martin Schultz (2015) Ta-lous ja rahaliiton viimeistely. https://www.ecb.europa.eu/pub/pdf/other/5presidentsre-port.fi.pdf

https://www.ecb.europa.eu/pub/pdf/other/5presidentsreport.fi.pdf

https://www.ecb.europa.eu/pub/pdf/other/5presidentsreport.fi.pdf

Europan talous- ja rahaliitto EMUn kehittäminen 3

roryhmän, EKP:n, Eurooppa-neuvoston ja Euroopan parlamentin puheenjoh-tajat esittivät näkemyksensä tarvittavista EMUn kehittämistoimenpiteistä vuoteen 2025 mennessä.

Viiden presidentin raportin aikaperspektiivi on omaksuttu tässä muistiossa sellaisenaan. Siten on tehty jaottelu yhtäältä lyhyen aikavälin uudistuksiin, jotka tehtäisiin nykyisten EU:n perussopimusten puitteissa vuoden 2017 ke-sään mennessä, ja toisaalta vuosien 2017 ja 2025 välillä toteutettaviin uudis-tuksiin, joista osa edellyttää perussopimusmuutoksia.

Tässä muistiossa lähtökohdaksi on otettu se, että nykytilanteessa EMUa kehi-tettäessä on valittava ne ratkaisut, jotka suurimmalla todennäköisyydellä nos-tavat euroalueen kestävälle kasvu-uralle. Samalla on kuitenkin kasvun kan-nalta optimaalisten ratkaisujen joukosta valittava ne, joilla turvataan kansalli-sen päätöksenteon itsenäisyys niin pitkälti kuin mahdollista.

Viimeistään eurokriisi ja sen ratkaisuyritykset ovat tehneet selväksi, että mak-rotaloudellisen vakauden ylläpito EMUssa ei voi perustua vain hallitustenväli-seen päätöksentekoon, jossa vahvaa talouskuria ajavalla Saksalla on korostu-nut rooli. Hallitukset, jotka vastaavat kansallisille äänestäjilleen, edistävät en-sisijaisesti kansallista etua ja euroalueen kokonaisetu jää tällöin vääjäämättä sivuosaan. Erityisesti pienten euromaiden, kuten Suomen, etujen mukaista on-kin vahvistaa parlamentin ja komission roolia euroalueen taloushallinnossa.

Budjettivallan rajoitettukin luovuttaminen euroalueen tasolle on merkittä-västi poliittinen päätös, mutta kaikki vaihtoehtoiset ratkaisut pitävät sisällään suuren riskin siitä, että talouspolitiikka euroalueella ei muodostu kasvua tu-kevaksi. Euroalue voi pyrkiä maailman historian ensimmäiseksi suureksi ra-haliitoksi, joka tulee toimeen ilman yhteistä budjettia, mutta huomattavasti varmempaa on valita USA:n, Kanadan, Saksan ja muiden menestyksekkäiden rahaliittojen mallin mukaisesti osittainen budjettivallan keskittäminen.

Euroalue voi kuitenkin menestyä huomattavasti pienemmällä yhteisellä bud-jetilla kuin em. liittovaltiot. Yhteistä budjettia tarvitaan, koska rahaliitto ei toimi, ellei sillä ole ollenkaan yhteiseen budjettiin perustuvaa keskitettyä fi-nanssipolitiikkaa. Vain keskitetyn päätöksenteon ja yhteisen budjetin kautta voidaan varmistaa mahdollisuus nostaa euroalue kriiseistä finanssipolitiikan avulla. Ensisijaisesti suhdannepolitiikkaa on harjoitettava kansallisen finans-sipolitiikan ja EKP:n rahapolitiikan avulla. Yhteistä finanssipoliittista kapasi-teettia tarvitaan kuitenkin nykyisen kaltaisissa kriiseissä, joissa kansalliset fi-nanssipoliittiset puskurit on käytetty ja elvyttävä rahapolitiikka ei yksin riitä vahvistamaan nostamaan euroaluetta uudelle kasvu-uralle. Tässä muistiossa esitetäänkin, että yhteinen budjetti luotaisiin Euroopan vakausmekanismi EVM:n pohjalle. EVM muutettaisiin yhteisömenetelmällä hallituksi finanssipo-liittiseksi kapasiteetiksi, jolla olisi oikeus ottaa yhteistä velkaa (katso alla luku 7.). Näin riittävä elvytys olisi mahdollista syvässäkin kriisissä.

Samalla, kun on vahvistettava euroalueen tason mahdollisuuksia ylläpitää riit-tävää kysyntää euroalueella, tulee euromaiden oma päätöksenteko suojata turhalta keskitetyltä ohjaukselta. Kunkin maan tulee saada päättää itse omasta


kasvumallistaan ja sitä tukevista rakenteistaan (katso alla luku 8). Taloudel-lista kasvua voidaan saada aikaan hyvin erilaisin instituutioin, hyvin erilaisen budjettipolitiikan, rakennepolitiikan, kansallisten instituutioiden ja kulttuuril-listen valintojen avulla. Euroopan moninaisuus on se rikkaus, jota nykyinen keskitetty ohjaus rapauttaa tarpeettomasti. Tämä pätee myös työmarkkinoi-hin. Vaikka työmarkkinainstituutioiden on oltava kilpailukykyisiä, voivat ne olla hyvinkin paljon toisistaan poikkeavia.

Viiden presidentin raportissa nykyistä keskitettyä ohjausta vahvistettaisiin entisestään ja sitä laajennettaisiin eri talous-, työmarkkina-, ja sosiaalipolitii-kan osa-alueille. Tämä ei ole sen enempää taloudellisesti järkevää kuin poliit-tisesti hyväksyttävää.

Viiden presidentin raportin ajatuksena on, että euromaiden talouspolitiikka tulee saada vahvaan ja kattavaan ohjaukseen ennen kuin voidaan siirtyä yhtei-seen budjettiin ja yhteiseen finanssipolitiikkaan. On totta, että tämä ns. moraa-likadon ongelma on ratkaistava ennen yhteiseen budjettiin siirtymistä, jotta jäsenmaiden välille saadaan luotua riittävä luottamus siitä, että yhteisen bud-jetin kautta ei synny pysyväisluonteisia yksisuuntaisia tulonsiirtoja.

Keskitettyä ohjausta paremmin euroalueelle sopii kuitenkin ns. no bail-out -sääntöön perustuva moraalikadon hallintajärjestelmä. Tämä sääntö, joka si-sältyy euromaita sitovaan vakaus- ja kasvusopimukseen, mutta josta on käy-tännössä luovuttu eurokriisin aikana, merkitsee, että maksukyvyttömyyteen joutuvaa jäsenmaata ei rahoiteta muiden jäsenmaiden, komission tai Euroo-pan keskuspankin toimesta.

No bail-out -unionissa euromaiden annettaisiin mennä hallittuun velkajärjes-telyyn pelastuspakettien sijaan. Velkajärjestelyssä maita rahoittaneet sijoitta-jat kantaisivat vastuunsa. Kun kukin euromaa tietää, että muut eivät tule apuun kansallisen rahoituskriisin myötä, muodostuu kaikille maille vahva kannustin hoitaa talouttaan kestävällä tavalla. Samalla kukin maa voi itse päät-tää, miten se varmistaa taloutensa kestävyyden, ja näin voidaan laajalti luopua nykyisestä itsemääräämisoikeutta tarpeettomasti rajoittavasta keskitetystä budjettipoliittisesta ohjauksesta. No bail-out -säännön avulla on tehokkaasti varmistettu osavaltioiden kestävä taloudenpito myös Yhdysvalloissa. Sen puo-lesta on myös otettu kantaa useissa viimeaikaisissa suomalaisissa EMU:n ke-hittämistä koskevissa puheenvuoroissa2.

Vaikka no bail-out -säännön vahvistaminen tekee mahdolliseksi euromaiden nykyistä vahvemman budjettipoliittisen riippumattomuuden, olisi maiden edelleen sitouduttava joihinkin yhteisiinkin politiikkatavoitteisiin. Kuitenkin vain sellaisia yhteisiä tavoitteita tulisi asettaa, jotka ovat välttämättömiä mai-den välisen makrotaloudellisten epätasapainojen hallitsemiseksi ja epäter-veen kilpailun rajoittamiseksi (katso alla luku 6). Euromaiden olisi sitoudut-tava turvaamaan kansalaisilleen tietyt sosiaaliset perusoikeudet, osana komis-

2 Saarenheimo ym. (2015) Vakaampi talous- ja rahaliitto. VM; Vihriälä (2015) Kun paha päivä koit-taa. EVA; Suvanto ym. (2015) Arvio talous- ja rahaliiton kehittämistarpeista. VM.


sion valmistelemaa EMUn sosiaalista pilaria. Näin voitaisiin varmistaa, että ku-kin maa sitoutuu omalla tavallaan, oman sosiaali- ja työpolitiikkansa avulla korkeisiin standardeihin. Verokilpailun rajoittaminen puolestaan edellyttäisi yritysverotuksen harmonisointia ja haitallisen palkkakilpailun kitkemiseksi voitaisiin kehittää euromaiden työmarkkinajärjestöjen välistä työehtosopi-muskoordinaatiota.

Ennen kuin finanssipolitiikan osittainen keskittäminen ja no bail-out -säännön vahvistaminen voivat tulla kyseeseen, on euromaat suojattava nykyistä pa-remmin maakohtaisilta tuloshokeilta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa no bail-out -sääntö voi taata osavaltioiden budjettikurin juuri siksi, että osavaltiot kantavat itse hyvin rajoitetun vastuun niitä kohtaavista epäsymmetrisistä shokeista. Euromaiden välistä riskinjakoa olisi vahvistettava yksityisen sektorin puit-teissa Euroopan sisämarkkinoita syventämällä (katso alla luku 6). Etenkin pääoma- ja luottomarkkinoiden integraatiota syventämällä voidaan jakaa ris-kejä nykyistä enemmän jäsenmaiden välille. Integroituneilla markkinoilla markkinaolosuhteet ja suhdannesyklit yhtenäistyvät ja shokkien tulovaiku-tukset jakaantuvat maiden välille.

Integroituneet markkinat ja no bail-out -sääntö eivät kuitenkaan riitä yksin. Esimerkiksi USA:ssa, jossa markkinat ovat olleet huomattavasti integroitu-neempia kuin euroalueella ja no bail-out -sääntö on toiminut, ei ole voitu vält-tää tarvetta keskitetylle finanssipolitiikalle, vaikka USA:n osavaltiot tähän pyr-kivätkin vuoteen 1913 saakka.

Vaikeiden kriisien aikana, kun kansalliset finanssipoliittiset puskurit on käy-tetty loppuun ja rahapolitiikan elvytyksessä on jo saavutettu nollakorkojen taso, on oltava mahdollisuus elvyttää taloutta yhteisen budjetin kautta. Siksi muun muassa Vihriälän ja Saarenheimon esittämä ajatus, että no bail-out -unioni voisi toimia ilman yhteistä budjettia, on kyseenalainen.

Hyvin pitkälti integroituneet markkinat, ilman euroalueen tason kysynnän sääntelyä ja ilman sosiaalista ulottuvuutta, olisi myös työntekijöiden kannalta riskialtis vaihtoehto. Kuten Vihriälä itse toteaa raportissaan, edellyttäisi hänen esittämänsä malli merkittävää joustavuutta työvoimalta. Puhtaassa no bail-out unionissa markkinakuri määrittelisi entistäkin vahvemmin työmarkkinoi-den ja julkisen sektorin kehitystä ja edellyttäisi kansainvälisen kilpailun kiih-tymisen kautta jatkuvaa kilpailukyvyn parantamista, mikä samalla kiihdyttää sosiaalista polkumyyntiä ja muuta epätervettä kilpailua.

Kaiken lisäksi puhtaan no bail-out -unionin saavuttaminen ei näytä poliitti-sesti mahdolliselta. Sen sijaan näyttää vahvasti siltä, että EMUn kehittäminen tulee samanaikaisesti sisältämään sekä uusia moraalikadon rajoittamisen ele-menttejä, että finanssipoliittisen integraation syventämistä. Vain tältä pohjalta on löydettävissä konsensus eteläisten ja pohjoisten euromaiden välillä. Näiden


molempien osa-alueen kehittäminen sisältyy paitsi viiden presidentin raport-tiin, myös esim. Merkelin ja Hollandin yhteiseen kannanottoon EMUn kehittä-misestä3.

Poliittinen konsensus EMUn kehittämiseksi ei siten voi myöskään nojautua vain rahapoliittisiin uudistuksiin. Myös rahapolitiikkaa on uudistettava pa-remmin kasvua ja työllisyyttä tukevaksi (katso alla luku 9). Nykytilanne kui-tenkin osoittaa, että erittäin löyhä rahapolitiikka, ilman sitä tukevaa finanssi-politiikkaa, ei riitä vaikeassa kriisissä nostamaan euroaluetta kestävälle kasvu-uralle.

No bail-out -säännön vahvistaminen, yhdistettynä yhteisen budjetin kautta tarvittaessa toimeenpantavaan finanssipoliittiseen elvytykseen näyttäytyykin olemassa olevista vaihtoehdoista parhaalta. Samalla sisämarkkinoiden integ-raatiota on jatkettava, epätervettä kilpailua suitsittava korkeatasoisen säänte-lyn puitteissa sekä ohjattava EKP:ta toimeenpanemaan mahdollisimman vas-tasyklistä rahapolitiikkaa. Lopputuloksena Suomen päätäntävalta finanssipo-litiikassa supistuisi jonkin verran, mutta Suomi voisi kasvaa omien vahvuuk-siensa pohjalta osana vahvaa euroaluetta.

3 Merkelin ja Hollandin yhteinen 23.5.2015 Junckerille lähettämä julkistamaton kirje, jonka Le Monde lehti uutisoi.


2 EMUN LÄHTÖKOHTAISET HAASTEET Rahaliittojen historia ei ole suopea euroalueen lähtökohdille. Menestyksek-käät rahaliitot ovat poikkeuksetta joko olleet samalla myös poliittisia liittoja, kuten Yhdysvaltain ja Saksan osavaltioiden välisissä rahaliitoissa, tai sitten ne ovat yhdistäneet keskenään hyvin samankaltaisia ja toisiinsa tiiviisti integroi-tuneita talouksia, kuten Belgian ja Luxembourgin välisessä rahaliitossa.

Euroalue sen sijaan on itsenäisten valtioiden välinen rahaliitto, jonka jäsen-maat päättävät itse monista keskeisistä talouteensa vaikuttavista asioista, ku-ten budjetistaan ja sen käytöstä. Sen jäsenet poikkeavat toisistaan varsin pal-jon sekä taloudellisesti, poliittisesti että sosiaalisesti.

Kuten vapailla pääomamarkkinoilla yleensäkin, rahaliittojen sisällä pääoma pyrkii siirtymään sinne, missä tuotto-odotukset ovat parhaimmat. Jos tietty ra-haliiton jäsen ei pysty tarjoamaan yhtä hyviä tuotto-odotuksia kuin toiset, mikä voi johtua esimerkiksi siihen kohdistuneesta ulkoisesta shokista, hei-kosta suhdanteesta tai rakenteellisista ongelmista, kuten liian korkeista yksik-kötyökustannuksista, pyrkii pääoma siirtymään sieltä sinne, missä edellytyk-set kannattavalle yritystoiminnalle ovat paremmat.

Itsenäisten kelluvien valuuttojen tilanteessa pääomapako johtaisi valuutan ar-von alenemiseen, mikä vähitellen parantaisi pääoman tuotto-odotuksia vien-tisektorilla ja houkuttelisi siten yrityksiä lisäämään tuotantoaan. Rahaliitossa valuuttakurssi sen sijaan vaihtelee sen mukaan, mikä on rahaliiton tilanne ko-konaisuutena suhteessa muihin talouksiin maailmanmarkkinoilla, joten va-luutan arvo ei juurikaan muutu, jos pääomapakoa tapahtuu vain pienessä osassa rahaliittoa.

Rahaliitoissa on siten paitsi toimeenpantava kokonaisedun kannalta optimaa-lista finanssi- ja rahapolitiikkaa myös tavalla tai toisella hallittava rahaliiton jäsenten välisiä suhdanne- ja rakenne-eroja sekä jäseniin eri tavoin kohdistu-via ulkoisia shokkeja. Mitä suurempia rakenne-erot ovat, sitä vaikeampi tämä tehtävä on, etenkin jos pääoma pyrkii kroonisesti siirtymään rahaliiton sisällä alueelta toiselle.

Yhdysvaltain kaltaisessa liittovaltio-rahaliitossa yhteinen budjetti, yhteinen budjettipolitiikka ja automaattiset tulonsiirtomekanismit auttavat hallitse-maan osavaltioiden välisiä eroja. Yhdysvaltain osavaltioilla on paljon itsenäi-syyttä, mutta jopa noin puolet kaikista julkisista menoista käytetään liittoval-tion toimesta. Yhteisen suuren budjetin kautta voidaan aktiivisesti lievittää osavaltioiden taantumia ja vahvistaa niiden kasvumahdollisuuksia, esim. li-säämällä infrastruktuuri-investointeja siellä, missä pääomapako ja työttömyys lisääntyvät. Lisäksi taantumaan joutuneen osavaltion liittovaltiolle maksetta-vien verojen määrä automaattisesti vähenee samalla, kun sen saamien tulon-siirtojen määrä lisääntyy esimerkiksi liittovaltion työttömyysturvajärjestel-män kautta.


Toisaalta Yhdysvaltain osavaltiot ovat itse sitoutuneet ylläpitämään vahvaa ta-louskuria ja osavaltioiden julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen on-kin pysynyt keskimäärin alle 10 prosentissa. Osavaltioiden välinen luottamus säilyy vahvana, kun kaikki ovat sitoutuneet pitämään huolta omasta julkisesta taloudestaan ja kun kaikki päättävät yhdessä liittovaltion tasolla demokraatti-sesti yhteisten rahojen käytöstä. Luottamuksen taustalla on myös yhteenkuu-luvaisuuden tunne. Amerikkalaisuus on vahvempaa kuin identifiointi osaval-tioihin. Osin tästä syystä johtuen pääoman ja tavaroiden lisäksi työvoima liik-kuu herkästi osavaltiosta toiseen. Tehokkaasti toimiva sisämarkkina auttaa jatkuvasti tasaamaan osavaltioiden välisiä suhdanne- ja rakenne-eroja.

Itsenäisten valtioiden ja kansojen euroalueella liittovaltioille ominaiset talou-delliset ja poliittiset koordinaatiomekanismit puuttuvat. Euroalueen keskei-nen haaste on siten ollut se miten hyvinkin paljon toisistaan poikkeavien itse-näisten jäsenmaiden välille voidaan rakentaa mekanismit, joilla hallitaan nii-den välisiä suhdanne- ja rakenne-eroja ja vain osaan jäsenmaista kerrallaan kohdistuvia epäsymmetrisiä shokkeja – eli miten yhteinen rahapolitiikka saa-daan yhtä aikaa sopimaan kaikille jäsenmaille.


3 TALOUSKRIISI PALJASTI EURON PUUTTEET Vuoden 1992 Maastrichtin sopimuksessa sovittiin talous- ja rahaliiton (Economic and Monetary union EMU) perusperiaatteista. Sopimuksen 3. ar-tiklan mukaan EMU:n tavoitteena on mm. edistää kestävää taloudellista kas-vua, hintavakautta, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja täystyöllisyyttä. Eu-roopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen lisättiin sittemmin Euroo-pan keskuspankki EKP:ta koskeva velvoite edistää tämän artiklan tavoitteita. EKP:n neuvosto määritteli myöhemmin tarkemmin mandaattinsa hintava-kaustavoitteen: EKP:n tavoitteena on ”alle mutta lähes” kahden prosentin in-flaatio keskipitkällä aikavälillä.

Maastrichtin sopimuksen neuvottelujen pohjaksi oli vuonna 1989 julkistettu ns. Delors’in raportti, jonka oli valmistellut silloinen Euroopan komission pu-heenjohtaja Jaqcues Delors yhdessä jäsenmaiden keskuspankkien johtajien kanssa. Raportin keskeisiä viestejä oli, että yhteinen rahapolitiikka edellyttäisi finanssipoliittisen päätäntävallan merkittävää siirtämistä euroalueen tasolle ja yhteistä fiskaalista kapasiteettia, eli budjettia ja/tai rahastoa. Vain näin mai-den välisiä epätasapainoja voitaisiin riittävästi ennaltaehkäistä ja korjata.

Jäsenmaat eivät kuitenkaan olleet valmiit luopumaan finanssipoliittisesta pää-täntävallastaan ja Maastrichtin sopimuksessa finanssipoliittinen koordinaatio jäi löyhäksi ja perustui vapaaehtoisuuteen ja jäsenmaiden omiin budjetteihin. Jäsenmaille jätettiin vastuu suhdanne- ja rakenneongelmien sekä epäsymmet-risten shokkien ennaltaehkäisystä ja korjaamisesta. Täten Maastrichtin sopi-muksessa edellytettiin jäsenmaiden vahvistavan budjettitasapainoaan hyvinä aikoina, jotta ne voisivat itse vastata ongelmistaan. Kestävään taloudenpitoon kannustettiin kahden talouskurimekanismin avulla.

Ensimmäinen sovittu mekanismi oli liiallisen alijäämän menettely, jonka käy-tännön toteutuksesta sovittiin vuonna 1997 voimaan tulleessa vakaus- ja kas-vusopimuksessa. Tämä edellyttää, että jäsenmaiden julkinen velka ei saisi nousta korkeammaksi kuin 60 prosenttia bruttokansantuotteesta ja että jä-senmaiden budjettialijäämä ei saisi nousta suuremmaksi kuin 3 prosenttia BKT:sta. Näin käyttöön otettiin vastaavan kaltaiset säännöt kuin mitkä sitoivat osavaltioita Saksan liittovaltiossa.

Toinen sovittu mekanismi oli Euroopan keskuspankki EKP:ta, Euroopan ko-missiota ja jäsenmaita koskeva ns. ’no bail-out’ -sääntö, eli kielto pelastaa mak-suvaikeuksiin joutunut jäsenmaa. Näin pyrittiin rajoittamaan moraalikadon ongelmaa, eli sitä, että yksittäinen jäsenmaa uskoisi muiden pelastavan sen eikä siksi pitäisi huolta omasta taloudestaan. Vastaava sääntö on käytössä Yh-dysvaltain liittovaltiossa.

Sovittuja talouskurisääntöjä testattiin ensi kerran vuonna 2001 alkaneessa taantumassa. Taantuman jatkuttua kahden vuoden ajan oli Ranskan ja Saksan budjetin liikkumavara käytetty talouksien elvyttämiseen ja vakaus- ja kasvu-sopimus olisi edellyttänyt niiden ryhtyvän leikkaamaan julkisia menojaan taantuman keskellä. Tähän maat eivät suostuneet, ja näin vakaus- ja kasvuso-pimusta rikottiin ensikerran.


Euroalueen ensimmäisen taantuman kokemukset johtivat yhteisymmärryk-seen siitä, että vakaus- ja kasvusopimus oli liian jäykkä ja vaikeutti suhdantei-den ja epäsymmetristen shokkien seurausten lievittämistä. Täten sopimusta päätettiin muuttaa vuonna 2005; budjettialijäämien laskennassa sovittiin huo-mioitavan suhdannevaihtelut sekä yksittäiset ulkoiset shokit ja jäsenmaita vel-voitettiin entistä vahvemmin parantamaan budjettitasettaan hyvinä vuosina.

Vuonna 2008 alkanut talouskriisi paljasti, että sovitut sanktioimattomat ta-louskurisäännöt yhdessä hyvin löyhän ja vapaaehtoisuuteen perustuvan koor-dinaation kanssa eivät riittäneet takaamaan euron toimivuutta.

Kriisiä edeltäneinä vuosina vakaus- ja kasvusopimuksen rikkominen oli jatku-nut. Pitkälti yksityiseen velkaantumiseen perustunutta voimakasta mutta kes-tämätöntä talouskasvua oli Portugalissa ja Kreikassa kiihdytetty entisestään ylläpitämällä budjettialijäämiä. Myöskään muualla euroalueella nousukauden aikana ei vahvistettu riittävästi budjettipuskureita tulevia taantumia silmällä pitäen.

Talouspoliittisen koordinaation puuttuessa ja vahvan talouskasvun jatkuessa jäsenmaat eivät olleet riittävästi pyrkineet korjaamaan rakenteellisia ongelmi-aan. Siten monet euromaiden väliset rakenteelliset erot olivat entisestään kär-jistyneet euron käyttöönoton jälkeen. Eriytymistä oli tapahtunut erityisesti Etelä- ja Pohjois-Euroopan välillä esimerkiksi inflaatioasteissa, yksikkötyö-kustannuksissa, yksityisen ja julkisen sektorin velkaantumisasteissa, vaihtota-seissa ja pankkien ottamien riskien määrässä.

Euromaiden voimakas eriytyminen oli johtanut siihen, että yhteinen rahapoli-tiikka sopi entistä huonommin millekään rahaliiton jäsenmaalle. Kriisin puh-jettua ja USA:n finanssimarkkinoiden kriisin levittyä Eurooppaan markkinat kyseenalaistivat koko euroalueen toimivuuden.

Markkinoiden paineessa ja pankkikriisin keskellä jäsenmaat joutuivat entistä vakavammin rikkomaan vakaus- ja kasvusopimusta käyttäessään budjette-jaan hyväksi, jotta ne saisivat estettyä taloutensa luhistumisen. Kaikille maille tämäkään ei riittänyt ja euromaat ja EKP joutuivat, de facto, rikkomaan myös Maastrichtin sopimuksen kieltoa pelastaa maksukyvyttömyyteen joutuneita jäsenmaita (ns. no bail-out -sääntö); Kreikan, Portugalin, Irlannin ja Espanjan taloudet pelastettiin yhteisrahoituksen avulla ja kriisi saatiin hellittämään vasta, kun EKP lupasi tarpeen tulleen rahoittavan euromaita ostamalla niiden velkakirjoja.


4 VASTAUS KRIISIIN: BUDJETTIKURIA JA RAKEN-TEELLISIA UUDISTUKSIA Kriisin akuutin vaiheen jälkeen aloitettiin neuvottelut euroalueen taloushal-linnon uudistuksista. Saksa oli kriisin myötä vakiinnuttanut asemansa euro-alueen taloudellisen sekä poliittisena johtajana ja kahden muun ylijäämämaan, Alankomaiden ja Suomen tuella, se pitkälti määritti neuvottelujen asialistaa.

Pohjois-Euroopan ylijäämämaiden tavoitteena oli sitouttaa velkaantuneet Etelä-Euroopan jäsenmaat entistä vahvemmin noudattamaan vakaus- ja kas-vusopimuksen velvoittamia julkisen sektorin velka- ja budjettialijäämätavoit-teita. Lisäksi haluttiin laajentaa jäsenmaiden talouksien valvontaa ja ohjausta myös julkisen taloudenpidon ulkopuolelle talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitii-kan saralle. Taustalla oli Pohjois-Euroopan maiden näkemys, että Etelä-Euroo-pan jäsenmaiden virheelliset politiikkaratkaisut olivat keskeinen syy eurokrii-siin.

Kriisiä edeltäneinä vuosina Etelä-Euroopan jäsenmaissa yksityinen sektori oli velkaantunut voimakkaasti samalla, kun maiden kilpailukyky oli heikentynyt ja vaihtotaseen vajeet kasvaneet. Toisaalta ongelmien taustalla oli myös Poh-jois-Euroopan pankkien kestämätöntä lainanantoa, aggressiivista työvoima-kustannusten alentamista ja Etelä-Euroopan kysynnän hyväksikäyttämistä suurten vaihtotaseen ylijäämien kautta. Nämä rakenteelliset epätasapainot jäivät neuvotteluissa vähemmälle huomiolle.

Vuosien 2011 ja 2013 välillä EMUa kehitettiin merkittävästi sekä lakimuutos-ten kautta (ns. six-pack ja two-pack -lakipaketit) että hallitusten välisin sopi-muksin (Euro-Plus Pact ja Fiscal Compact).

Uudet säännöt edellyttävät, että kukin euromaa antaa budjettinsa Euroopan komission arvioitavaksi ennen kuin se hyväksytään maan parlamentissa. Näin voidaan paremmin valvoa, että talousarviot ovat linjassa vakaus- ja kasvuso-pimuksen tavoitteiden kanssa. Komissiolla on oikeus asettaa taloudellisia sanktioita, jos jäsenmaat eivät riittävästi muuta budjettejaan.

Myös vakaus- ja kasvusopimuksen talouskurivaatimuksia tiukennettiin. Uu-den sääntelyn keskiössä on jäsenmaiden ohjaus keskipitkän aikavälin budjet-titavoitteiden (medium-term budgetary objective MTO) avulla. MTO on kulle-kin jäsenmaalle erikseen laskettu rakenteellisen budjettialijäämän tai -ylijää-män taso, jonka avulla maan arvioidaan pysyvän vakaus- ja kasvusopimuksen budjetti- ja velkaraameissa keskipitkällä aikavälillä.

MTO oli löyhästi otettu osaksi vakaus- ja kasvusopimusta jo vuoden 2005 uu-distuksissa. Sen yläraja oli sovittu siten, että jäsenmaille sallittiin enintään 1 prosentin rakenteellinen alijäämä suhteessa BKT:hen, mutta nyt tämä raja las-kettiin euromaiden osalta 0,5 prosentin tasolle. Ainoastaan kaikkein vähävel-kaisimmille maille sallittaisiin edelleen 1 prosentin rakenteellinen alijäämä. Lisäksi sovittiin, että rajan määrittelyssä otettaisiin huomioon maiden julkisen


velan määrä; velkaantuneille maille ei sallittaisi niin suuria alijäämiä kuin vä-hävelkaisille maille.

Lisäksi sovittiin velkajarrusta; maat, jotka rikkovat vakaus- ja kasvusopimuk-sen sääntöä pitää julkinen velka alle 60 prosentin BKT:sta, ovat velvollisia vä-hentämään velkansa määrää tiukan laskukaavan mukaista tahtia.

Sekä uusi tiukempi keskipitkän aikavälin tavoite että velkajarru lisättiin osaksi euromaiden kansallista lainsäädäntöä. Tavoitteessa pysymistä valvoo sekä Eu-roopan komissio että kansalliset finanssipolitiikan riippumattomat valvonta-elimet (IFI Independent Fiscal Institution), jona Suomessa toimii Valtiontalou-den tarkastusvirasto VTV.

Euromaiden rakenteellisia epätasapainoja sovittiin valvottavan makrotalou-dellisten epätasapainojen menettelyn (macroeconomic imbalances procedure MIP) avulla. Menettelyn puitteissa kaikkien jäsenmaiden kehitystä valvotaan samoilla indikaattoreilla, joilla pyritään mittaamaan jäsenmaan talouden ul-koisia ja sisäisiä epätasapainoja sekä kilpailukykyä. Indikaattoreille on ase-tettu tietyt raja-arvot, joiden rikkominen johtaa tilanteen arviointiin ja viime kädessä jopa sanktioihin.

Työehtosopimustoiminta tulee arvioitavaksi yksikkötyökustannus-indikaat-torin johdosta. Indikaattori on epäsymmetrinen, sillä raja-arvo on asetettu vain yksikkötyökustannusten liialliselle nousulle (9 prosenttia kolmen vuoden aikana). Yksikkökustannusten liiallinen laskeminen, esimerkiksi aggressiivi-sen kansainvälistä palkkakilpailua kiihdyttävän palkkamaltin kautta ei johda toimenpiteisiin.

Myös vaihtotaseindikaattori on epäsymmetrinen. Jo 4 prosentin alijäämä kat-sotaan liialliseksi, kun taas ylijäämän tasoksi sallitaan enintään 6 prosenttia. Lisäksi komissiota on ohjeistettu suhtautumaan ylijäämiin vähemmän vaka-vasti kuin alijäämiin. Näin Saksa on välttynyt merkittäviltä paineilta oman yli-jäämänsä pienentämiseksi, vaikka maa on rikkonut 6 prosentin rajan useana vuotena.

Indikaattorien rikkominen voi uusien sääntöjen perusteella johtaa liiallisen epätasapainon menettelyyn (Excessive Imbalance Procedure). Menettelyyn joutuneelle maalle annetaan ensi kädessä suosituksia epätasapainojen lievit-tämiseksi, ja myös taloudellisten sanktioiden asettaminen on mahdollista.

Uusi menettely tukee jo Maastrichtin sopimuksesta lähtien voimassa ollutta liiallisen alijäämän menettelyä (Excessive Deficit Procedure). Myös tämän me-nettelyn sanktioita vahvistettiin. Lisäksi vahvistettiin todennäköisyyttä, että sanktiot hyväksytään muiden jäsenmaiden toimesta Eurooppa-neuvostossa muuttamalla äänestysmenettelyä. Komission esitys sanktioista tulee hyväksy-tyksi automaattisesti, ellei neuvoston määräenemmistö vastusta esitystä.

Vuodesta 2010 lähtien kaikki EU:n talousvalvonta ja -koordinaatio on tapah-tunut talouspolitiikan EU-ohjausjakson (European Semester) puitteissa. Vuo-


sittaisen ohjausjakson myötä komissio ja jäsenmaat käyvät vuoropuhelua jä-senmaissa tehtävistä politiikkaratkaisuista. Keskeinen osa vuoropuhelua ovat komission loppukeväästä antamat maakohtaiset suositukset (country specific recommendations CSRs). Näiden kautta komissio ohjaa jäsenmaita sekä nou-dattamaan vakaus- ja kasvusopimusta että korjaamaan talouden rakenteissa havaittuja epätasapainoja.

Vuodeksi 2014 otettiin talouden ohjausjaksolle mukaan myös sosiaalisten in-dikaattorien tulostaulu ja sen valvonta. Valvottavat indikaattorit ovat: työttö-myysaste, nuorten työttömyysaste ja niiden nuorten osuus, jotka eivät ole työl-lisiä, työttömiä tai opiskelijoita, talouksien reaalisten käytettävissä olevien tu-lojen muutos, köyhyysriski työikäisten keskuudessa ja rikkaimman 20 prosen-tin tulojen suhde köyhimpään 80 prosenttiin. Sosiaaliset indikaattorit eivät ole osa makrotaloudellisten epätasapainojen menettelyä, eivätkä ne siten ole sanktioituja.


5 TALOUSKURI-EMU ON EPÄONNISTUNUT Julkisen talouden supistaminen, kilpailukyvyn vahvistaminen sisäisen deval-vaation kautta, työmarkkinainstituutioiden ja työlainsäädännön rapauttami-nen joustavuuden lisäämiseksi – näihin kolmeen tavoitteeseen on kulminoitu-nut euromaiden yhteinen talouspolitiikka vuonna 2008 alkaneen eurokriisin aikana. Vuonna 2015 oli tullut Suomen vuoro toteuttaa tämä agenda, jonka lo-giikka juontaa juurensa talous- ja rahaliitto EMUn puutteellisiin rakenteisiin ja yksipuolisiin sääntöihin.

Eurokriisi paljasti, että rahaliitto vaatii toimiakseen muutakin kuin yhteisen rahapolitiikan sekä vakaus- ja kasvusopimuksen löyhät velvoitteet kansallista talouspolitiikkaa koskien. Vuosina 2011–2013 euromaiden hallitukset Saksan johdolla tekivät kuitenkin sen virheellisen johtopäätöksen, että kriisin perim-mäisenä syynä oli jäsenmaiden holtiton taloudenpito, kilpailukyvyttömyys ja jäykät rakenteet. Niinpä sovittiin yhteisestä talouden ohjausjärjestelmästä ja säännöistä, joilla nämä ongelmat ratkaistaisiin.

Euromaiden yhteinen talouspolitiikka onkin toiminut näillä kolmella osa-alu-eella. Monissa jäsenmaissa toimeenpantujen mittavien julkisten palvelujen ja -investointien leikkausten avulla on euroalueen julkisen sektorin alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen saatu supistumaan 6,2 prosentista 2,4 prosenttiin vuosien 2010 ja 2014 välillä4. Kehityksen taustalla on ollut euro-kriisin aikana tiukennetut budjettikurisäännöt ja niiden valvonta.

Lähes ilman huomiota on sen sijaan jäänyt jäsenmaiden parempi suojeleminen epäsymmetrisiltä shokeilta, lukuun ottamatta edelleen kesken olevaa pank-kiunioni-hanketta. Näin siitäkin huolimatta, että kaikkialla paitsi Kreikassa ja Portugalissa nimenomaan eurokriisin aikaiset maakohtaiset shokit, kuten pankkikriisit ja asuntomarkkinoiden kuplien puhkeaminen, nostivat budjet-tialijäämät sääntöjä suuremmiksi ja laukaisivat siten velkaantumiskierteen. Ennen eurokriisiä budjetit olivat olleet sääntöjen rajoissa.

Suomi on pienenä ja yksipuolisen talousrakenteen omaavana avoimena talou-tena erityisen haavoittuvainen epäsymmetrisille shokeille. Tämä selittääkin osaltaan Suomen aktiivista devalvointipolitiikkaa ennen euroon liittymistä. Yhtä aikaa Suomen talouteen iskeneet muutokset kansainvälisillä metsäteolli-suus- ja matkapuhelinmarkkinoilla, yhdistettynä eurokriisiin ja Venäjän taan-tumaan johtivatkin EU:n budjettialijäämäsäännön rikkomiseen vuonna 2014. Pyrkiessään välttämään Suomen joutumisen liiallisen alijäämän menettelyyn, Sipilän hallitus leikkasi julkisia menoja taantuman keskellä, mikä entisestään pahentaa Suomen taloustilannetta.

Myös kriisimaiden työntekijöiltä, osin pakkokeinoin ja perusoikeuksia rik-koen, vaadittu palkkamaltti on tuottanut tulosta. Irlannin, Espanjan, Kreikan ja Kyproksen yksikkötyökustannukset supistuivat vuosien 2010 ja 2014 vä-lillä5. Edes merkittävät nimellispalkkojen alennukset eivät kuitenkaan ole aina 4 Eurostat Euroindicators. 5 OECD.stat, yksikkötyökustannukset koko kansantaloudessa.


tuottaneet odotettua tulosta, sillä samaan aikaan sisäistä devalvaatiota on toi-meenpantu myös monissa euroalueen kilpailijamaissa. Taustalla on ollut yk-sikkötyökustannusten kehitystä koskevat uudet säännöt ja niiden valvonta. Ennen kaikkea syynä on kuitenkin ollut se, että sisäinen devalvaatio on ollut monelle jäsenmaalle, kuten Suomella vuonna 2015, ainoa käytettävissä keino kriisistä nousemiseksi, kun oman valuutan devalvoiminen ei ole ollut mahdol-lista ja kriisin hallinta on kuluttanut budjettipuskurit eurosääntöjen rajoille tai niiden ylitse sekä estänyt finanssipoliittisen elvytyksen.

Sisäistä devalvaatiota ovat tukeneet monessa maassa toimeenpannut työ-markkinoiden rakenneuudistukset. Joiltain kriisimailta IMF, EKP ja Euroopan komissio ovat tuen vastineeksi vaatineet – EU:n sosiaalisen peruskirjan si-vuuttaen – työehtosopimusjärjestelmien suoranaista alasajoa. Sisäisen deval-vaation paineet ovat kuitenkin johtaneet työlainsäädännön heikennyksiin ja kollektiivisen sopimisen vaikeuttamiseen muuallakin. Tämän suuntaisia ra-kenteellisia uudistuksia on vaadittu muun muassa uuden makrotaloudellisten epätasapainojen menettelyn puitteissa ja maakohtaisissa suosituksissa.

Euroalueen talouspolitiikan kolmella kärjellä, eli budjettikurilla, sisäisellä de-valvaatiolla ja työmarkkinoiden rakenneuudistuksilla, on kiistatta vahvistettu euroalueen hintakilpailukykyä ja siten luotu edellytykset vientivetoiselle kas-vulle. Vuoden 2013 lopulla uudelleen euroalueella – joskaan ei Suomessa – käynnistynyt talouskasvu onkin perustunut suurimmaksi osaksi viennin li-sääntymiseen.

Yksipuolisen talouspolitiikan hinta on kuitenkin ollut todella kova. Euroalueen työttömyys nousi ennätyslukemiin vuonna 2013, jolloin yli 50 prosenttia Krei-kan ja Espanjan työmarkkinoiden nuorista oli vailla töitä. Työllisiä oli tällöin euroalueella yli kuusi miljoonaa vähemmän kuin vuonna 2008. Erityisen pal-jon työllisyys oli heikentynyt rakentamisessa, kuten alla olevasta kuviosta 1 ilmenee. Yhtä aikaa työttömyyden kasvun kanssa oli monessa maassa heiken-netty vakituisten työsuhteiden turvaa, edistetty matalapalkkatöiden ja silppu-töiden kasvua tai leikattu sosiaalietuuksia. Lopputuloksena on ollut köyhyy-den merkittävä lisääntyminen useissa jäsenmaissa, myös työssäkäyvien osalta6.

6 Euroopan Komissio, 2014, Employment and Social Developments in Europe 2013.


Kuvio 1. Euroalueen työllisten määrän kehitys toimialoittain 2008–2014.

Lähde: EKP7. Euroalueen puutteellisten rakenteiden ja yksipuolisten sääntöjen ja valvon-nan puitteissa harjoitettu talouspolitiikka, ja siihen liittyvät valtavat uhraukset Euroopan kansalaisilta, eivät kaiken lisäksi ole saaneet aikaan kestävää talous-kasvua. Hintakilpailukyvyn parantamisen hyödyt ovat jääneet rajallisiksi, kun samaa vientivetoista strategiaa on ajettu myös useissa euroalueen kilpailija-maissa. Lopputuloksena on siten ollut heikko ansiokehitys, usein ilman odote-tun suuruista viennin lisäystä.

Vienti euroalueen ulkopuolelle sen sijaan on kasvanut merkittävästi. Euroalu-een vaihtotaseen ylijäämä oli vuoden 2015 syksyyn mennessä noussut ennä-tyksellisen suureksi, saavutettuaan 3,5 prosentin tason suhteessa bruttokan-santuotteeseen.

Euroalueen vaihtotaseen ylijäämä merkitsee kuitenkin tarvetta vastaavan ko-koiselle alijäämälle muualla maailmassa, eli muiden maiden valmiutta oman tuotannon lisäämisen sijaan rahoittaa EU:n ylijäämää. Maailmantalouden kas-vun hidastuttua vuonna 2015, etenkin kehittyvien talouksien ongelmista joh-tuen, EU:n vientivetoinen kasvustrategia näyttäytyy entistäkin kestämättö-mältä. Elokuussa 2015 Saksan vienti supistui 5 prosenttia edelliseen kuukau-teen verrattuna, enemmän kun kertaakaan tammikuun 2009 jälkeen, kun ke-hittyvien markkinoiden kysyntä Saksan vientituotteille supistui.

Yhtä aikaa euromaiden vienninedistämisen kanssa on laiminlyöty oman koti-markkinakysynnän ylläpitäminen. Tämä on yhtäältä ollut suora seuraus sisäi-sestä devalvaatiosta ja julkisen sektorin leikkauksista, jotka ovat heikentäneet 7 EKP:n Mario Draghin puhe Unemployment in the euro area 22.8.2014 https://www.ecb.eu-ropa.eu/press/key/date/2014/html/sp140822.en.html

https://www.ecb.europa.eu/press/key/date/2014/html/sp140822.en.html

https://www.ecb.europa.eu/press/key/date/2014/html/sp140822.en.html


kysyntää. Toisaalta monien euromaiden budjettien alijäämät ja korkea velka-aste, yhdessä näitä koskevien sääntöjen kanssa, ovat estäneet kotimarkkinoi-den elvyttämisen. Kotimarkkinakysynnän stagnaatio on myös heikentänyt yk-sityisen sektorin kannusteita investointeihin. Niiden taso romahti eurokriisin alkuvaiheessa eikä taso ollut vielä vuoden 2015 alkuun mennessä lähtenyt uu-teen nousuun.

Jotkin euromaat, erityisesti Saksa, olisivat voineet ottaa vastuun euroalueen kotimarkkinakysynnän vahvistamisesta, mutta päättivät olla näin tekemättä. Tämä olisi vahvistanut muun euroalueen ja muun maailman vientimahdolli-suuksia. Yhdessä sovitut talouden ohjausjärjestelmän säännöt sisältävät vel-voitteen pitää vaihtotaseen ylijäämä alle kuuden prosentin, ja Saksa on rikko-nut sääntöä useana vuotena. Kuitenkin juuri tämän säännön valvonta on Sak-san johdolla sovittu heikoksi, eikä Saksa ei ole juurikaan suostunut edes kes-kustelemaan aiheesta.

Euroalueen talouspolitiikka on myös johtanut inflaation hidastumiseen huo-lestuttavan alhaiselle tasolle. Kun työntekijöiden ansiokehitys on ollut heikkoa ja yksityinen sekä julkinen sektori ovat kulutuksen ja investointien lisäämisen sijaan säästäneet ja maksaneet pois velkojaan, eivät hinnatkaan ole voineet merkittävästi kasvaa. Kun vielä öljyn hinta on samanaikaisesti laskenut, on lopputuloksena ollut inflaation painuminen nollan tuntumaan. Tämä on anta-nut Euroopan keskuspankille oikeutuksen elvyttää aggressiivisesti euroalu-een taloutta, millä on toistaiseksi vältetty deflaation uhka.

Alhainen inflaatio, heikko ansiokehitys, korkea säästämisaste ja alhaiset inves-toinnit ovat euroalueella ruokkineet toinen toisiaan, kuten tapahtui Japanissa 1990-luvun alussa. Japanin kohtalo oli sittemmin – viimeisten 25 vuoden ajan – kyvyttömyys saada aikaan juuri ollenkaan talouskasvua, radikaaleista elvy-tysyrityksistä huolimatta. Muun muassa Lawrence Summers uskoo, että sama kohtalo uhkaa nyt Eurooppaakin, ellei finanssipolitiikan suuntaa muuteta kas-vua tukevaksi, sillä rahapoliittisen elvytyksen mahdollisuudet alkavat jo olla käytetyt korkojen painuttua nollan tuntumaan8. Suomelle Japanin esimerkki on erityisen pelottava, sillä Japanin ongelmia on pahentanut 1990-luvulta läh-tien nopeasti ikääntynyt väestö. Euromaista erityisesti Suomen väestö ikään-tyy nopeasti.

8 Lawrence Summers - Global economy: The case for expansion. Financial Times 7.10.2015


Kuvio 2. Euroalueen bruttokansantuotteen kehitys 2000–2015.

Kuten kuvio 2 osoittaa, on euroalueen talouskasvu hidastunut voimakkaasti ja pysyväisluonteisesti. Ennen kriisiä euroalueen bruttokansantuotteen vuosi-kasvu oli keskimäärin 1,9 prosenttia, kun se vuoden 2009 suhdannekuopasta vuoden 2015 toiseen neljännekseen asti oli vain 0,8 prosenttia Kaiken lisäksi vuonna 2013 uudelleen alkanut heikko kasvu ei OECD:n arvioin mukaan ole itseään ylläpitävää, vaan on ollut erittäin riippuvainen alhaisesta öljyn maail-manmarkkinahinnasta, alhaisesta euron kurssissa ja EKP:n elvytyksen aikaan saamasta alhaisesta korkotasosta9.

Taloudellisesti näivettyvä ja poliittisesti hajanainen euroalue sekä laajempi Euroopan Unioni on kaiken lisäksi yhä heikompi maailmanpolitiikan toimija. Vuonna 2012 Rob de Wijk, the Hague Centre for Strategic Studies -tutkimus-laitoksen johtaja arvioi, että eurokriisi oli heikentänyt EU:n asemaa neljällä eri strategisella ulottuvuudella: Euroopalla oli entistä vähemmän strategista mer-kitystä Yhdysvalloille, unionin kyky osallistua entisestään koventuneeseen suurvaltapolitiikkaan oli heikentynyt, EU:n perinteinen vahvuus – ”pehmeä valta” – oli heikentynyt ja Kiina oli ryhtynyt käyttämään hyväksi sen heik-koutta, etenkin taloudellisten intressiensä ajamiseen10.

Euroopan unionin taloudellisella ja poliittisella heikkoudella onkin viime vuo-sina ollut merkittäviä seurauksia. On hyvin mahdollista, että Putin ei olisi us-kaltanut haastaa geopoliittisesti vahvempaa Euroopan unionia hyökkäämällä

9 OECD Interim Economic Outlook, Syyskuu 2015. 10 Rob de Wijk (2012) The geopolitical consequences of the €-crisis. Europe’s World. http://eu-ropesworld.org/2012/06/01/the-geopolitical-consequences-of-the-e-crisis/#.VjhdtLfhC70

http://europesworld.org/2012/06/01/the-geopolitical-consequences-of-the-e-crisis/#.VjhdtLfhC70

http://europesworld.org/2012/06/01/the-geopolitical-consequences-of-the-e-crisis/#.VjhdtLfhC70


Ukrainaan vuonna 2014. EU myös epäonnistui vuonna 2015 alkaneen pako-laiskriisin ennaltaehkäisyssä ja tehokkaassa ratkaisemisessa.

Myös työntekijöiden näkökulmasta Euroopan heikentyminen on merkittävä strateginen uhka. EU on perinteisesti ollut vahvimpia työntekijöiden ihmisoi-keuksien puolustajia maailmassa ja on tukenut myös hyvinvointivaltioiden sekä työmarkkinainstituutioiden kehittämistä kolmansissa maissa. Taloudel-lisesti heikko ja poliittisen hajanainen Eurooppa ei voi puolustaa tehokkaasti tavoitteitaan entistä kovemmassa maailmanpoliittisessa kilpailussa.


6 EMU EDELLYTTÄÄ TOIMIVIA SISÄMARKKINOITA EU:n kiistattomia saavutuksia on ollut yhdistää toisiinsa jäsenmaiden kansal-lisia markkinoita ja muodostaa siten maailman suurin sisämarkkina. Kansal-listen markkinoiden integraatio on kuitenkin vielä puutteellista monella eri osa-alueella. Sisämarkkinoita syventämällä voidaan merkittävästi vahvistaa EMU:n toimivuutta, koska kansainvälistä riskinjakoa ja kilpailua vahvista-malla euromaiden markkinaolosuhteet ja suhdannesyklit muuttuvat entistä samankaltaisemmiksi ja kansallisten tuloshokkien vaikutukset leviävät mai-den välille. Tällöin yhteisellä rahapolitiikalla, ja mahdollisella myöhemmällä yhteisellä finanssipolitiikalla, voidaan nykyistä paremmin vastata yhtäaikai-sesti eri euromaiden tarpeisiin.

Kun esimerkiksi kysyntä Saksassa valmistetuille autoille heikkenee Kiinassa, eivät negatiiviset työllisyys- ja ansiovaikutukset kohdennu täydellä voimalla Saksan työmarkkinoille, vaan tasaisemmin niiden maiden työmarkkinoille, jotka ovat mukana Saksan autoteollisuuden arvoketjuissa. Saksassa valmistet-tujen autojen kysynnän heikentyminen ei myöskään vaikuta pääomatuloihin ja luottotappioihin vain Saksassa, vaan kaikissa niissä maissa, joissa pankit, muut rahoituslaitokset ja yksityissijoittajat omistavat tai luotottavat Saksan autoteollisuutta ja sen alihankkijoita.

Autoteollisuus on kuitenkin poikkeuksellisen kansainvälinen sektori, kun taas yleisesti ottaen jäsenmaiden tuloshokeista vastuun kantavat lähinnä kyseisten jäsenmaiden omat työntekijät, osakkeenomistajat ja lainoittajat. Euromaat joutuvatkin IMF:n arvion11 mukaan kantamaan itse noin 60 prosenttia kaikista euroalueen epäsymmetristen shokkien tulovaikutuksista, kun USA:n, Kanadan ja Saksan liittovaltioissa osavaltioihin kohdistuu vain 20 prosenttia tulovaiku-tuksista (katso alla kuvio 3).

11 Lähde: Allard, C., Brooks, P. K., Bluedorn, J.C., Bornhorst, F. , Christopherson, K., Ohnsorge, F. ja Poghosyan, T. (2013). Toward a fiscal union for the euro area, IMF staff discussion note N°13/09.


Riskinjakoa tapahtuu euroalueella merkittävästi luottomarkkinoiden kautta, johtuen lähinnä pankkien kansainvälisestä luotonannosta. Riskinjakoa pää-omamarkkinoilla ja julkisen sektorin tulonsiirtojen kautta on sen sijaan euro-alueella huomattavasti vähemmän kuin USA:ssa, Kanadassa ja Saksassa.

Huomionarvoista on, että IMF:n arvioihin ei sisälly työmarkkinoilla tapahtu-vaa riskinjakoa, jolla on merkittävä vaikutus shokkien aiheuttamien ansiotu-lovaikutusten tasaamisessa maiden välillä. Lisäksi USA:ssa, Kanadassa ja Sak-sassa työvoima liikkuu osavaltioiden välillä huomattavasti enemmän kuin eu-romaiden välillä, mikä helpottaa sopeutumista epäsymmetrisiin shokkeihin ko. liittovaltioissa.

Vaikeiden tai pitkäkestoisten maakohtaisten tuloshokkien tehokas hallinta on euromaille nykytilanteessa lähes mahdotonta. Kun tuloshokkien vaikutuksista 60 prosenttia kohdistuu maahan itseensä ja kun käytössä ei ole omaa rahapo-litiikkaa, jolla kompensoida tulojen alenemista, kohdistuu valtava paine maan omaa finanssipolitiikkaa kohtaan kysynnän ylläpitämiseksi.

EMUn toimivuuden kannalta olisikin välttämätöntä paitsi vahvistaa kansallisia finanssipoliittisia puskureita (katso alla luku 7) myös tasata maiden välisiä tu-loshokkeja huomattavasti nykyistä tehokkaammin, nostaen tuloshokkien ta-sausprosenttia lähemmäs USA:n, Kanadan ja Saksan tasoa.

Erityisesti on fokusoitava yksityisen sektorin riskinjaon vahvistamiseen sisä-markkinoita syventämällä.

0102030405060708090

100

EMU Kanada USA Saksa

Kuvio 3. Jäsenmaa- ja osavaltiokohtaisten tuloshokkien tasaaminen, %.

tulonsiirrot pääomamarkkinat ja pääoman kuluminen luottomarkkinat

Lähde: Allard et al . (2013) Toward a fiscal union for the euro area. IMF.


Riskinjakoa pääomamarkkinaunionin ja pankkiunionin kautta

Pääomamarkkinoiden integraatio oli yksi Euroopan komission kärkihank-keista vuonna 2015. Komissio julkisti syyskuussa 2015 toimenpideohjel-mansa pääomamarkkinaunionin rakentamiseksi12. Tavoitteena on poistaa kansainvälisten sijoitusten esteitä ja korvata kansallista sääntelyä yhteisellä sääntelyllä, esim. konkurssilainsäädännön osalta. Toimenpideohjelma koskee koko Euroopan Unionia ja se on määrä toteuttaa vuoteen 2019 mennessä.

Toteuttamalla komission pääomamarkkinaunionin toimenpideohjelma helpo-tettaisiin yritysten kansainvälistä rahoittamista sisämarkkinoilla. Siten vah-vistettaisiin kansallisten tuloshokkien tasausta jakamalla yritysten omistami-seen liittyviä riskejä maiden välille.

Toimenpideohjelma on kuitenkin euromaiden tarpeet huomioiden riittämä-tön. Aito pääomamarkkinaunioni edellyttäisi pidemmälle menevää sääntelyn ja valvonnan keskittämistä kuin mitä ohjelmassa esitetään. Pitkän aikavälin tavoitteena tulisikin olla vahva yhteinen finanssimarkkinoiden sääntely ja yh-teisen pääomamarkkinoiden valvontaelimen perustaminen, kuten EKP on esittänyt13.

Luottomarkkinoiden integraation vahvistamiseksi keskeistä pääomamarkki-naunionin ohella on pankkiunionin loppuunsaattaminen. Eurokriisin aikana viisi jäsenmaata 19:stä joutuu hakemaan ulkopuolisia pelastuspaketteja mai-den pankkien romahdettua ja jäätyä niiden omien veronmaksajien vastuulle. Nimenomaan pankkikriisien ratkaiseminen kansallisin resurssein on ollut suurin syy esimerkiksi Espanjan ja Irlannin velkaantumiselle. Pankkiunionin avulla pyritään estämään vastaavat kansalliset kriisit katkaisemalla jäsenmai-den ja niiden pankkien välinen kohtalonyhteys.

Osana pankkiunionin kehittämistä euroalueen pankkivalvonta ja kriisinratkai-sutoiminnot ovat jo suurelta osin päätetty siirtää euroalueen tasolle. EKP val-voo alueen pankkeja ns. yhteisen valvontamekanismin puitteissa ja vuoden 2016 alusta käyttöön otetaan ns. yhteinen kriisinratkaisumekanismi.

Uusi euroalueen pankkisääntely edellyttää pankkien osakkeenomistajien ja velkojien kantavan ensisijaisen vastuun pankkikriiseistä. Toissijaiseksi kei-noksi kriisien hoitoon on sovittu pankkien pääomittaminen yhteisestä kriisin-ratkaisurahastosta. Rahastoa kerrytetään euroalueen pankeilta perittävin vuosittaisin maksuin, kunnes se saavuttaa arviolta noin 55 miljardin euron ta-voitetason. Rahaston kautta pankkikriisien ratkaisemisessa siirrytään euro-alueen pankkien yhteisvastuuseen.

12 http://ec.europa.eu/finance/capital-markets-union/docs/building-cmu-action-plan_en.pdf 13 Building a Capital Markets Union – Eurosystem contribution to the European Commission’s Green Paper (2015) Euroopan keskuspankki EKP. https://www.ecb.europa.eu/pub/pdf/ot-her/150521_eurosystem_contribution_to_green_paper_-_buil-ding_a_cmuen.pdf?05534726e5e7198ecf5c84d74fc7e5bb

http://ec.europa.eu/finance/capital-markets-union/docs/building-cmu-action-plan_en.pdf

https://www.ecb.europa.eu/pub/pdf/other/150521_eurosystem_contribution_to_green_paper_-_building_a_cmuen.pdf?05534726e5e7198ecf5c84d74fc7e5bb




Vielä on sopimatta se, miten kriisipankkeja pääomitetaan, kun yhteisen krii-sinratkaisurahaston 55 miljardin euron koko osoittautuu riittämättömäksi. Eurokriisin aikaisissa pankkien pelastamisoperaatioissa pelkästään kahden irlantilaispankin, Anglon ja AIB:n, pelastaminen edellytti tätä pääoman mää-rää. Jotta yhteinen kriisinratkaisumekanismi olisi uskottava, tulee euromaiden sopia, miten veronmaksajien vastuulle vääjäämättä lankeava 55 miljardin eu-ron summan ylittävä taakka jaetaan kriisiaikana jäsenmaiden kesken14. Mitta-van pankkikriisin puhjettua markkinat menettävät helposti luottamuksen eu-roalueen pankkisektorin toimintakykyyn, ellei ennakolta ole sovittu uskotta-vista kriisinratkaisukeinoista.

Luontevinta olisi sopia, että 55 miljardin euron ylittävät pääomitustarpeet ka-tettaisiin Euroopan vakausmekanismi EVM:stä. Näin kansalliset veronmaksa-jat suojattaisiin tehokkaasti pankkikriiseiltä. Koska tässä muistiossa EVM:lle annettaisiin oikeus laskea liikkeelle yhteisiä velkakirjoja (katso alla luvut 7 ja 9), olisi sillä kaikissa olosuhteissa riittävät mahdollisuudet pääomittaa kriisi-pankkeja.

Euromaiden on myös sovittava yhteisen talletussuojajärjestelmän perustami-sesta. Kun pankkien valvonta ja kriisinratkaisu on jo päätetty keskittää, on tar-koituksenmukaista perustaa myös euroalueen yhteinen talletussuojarahasto korvaamaan nykyisiä kansallisia rahastoja. Näin voidaan nykyistä tehokkaam-min hillitä pankkitalletusten pakoa kriisimaiden pankeista.

Yhteinen talletussuojarahasto ja kriisinratkaisurahaston luottolinja EVM:ään voidaan ottaa käyttöön vasta, kun jäsenmaat ovat kartuttaneet kansalliset tal-letussuojarahastonsa riittäviksi ja kun kaikkien euromaiden pankkisektorien riskit on hallittu riittävästi.

Tavara- ja palvelumarkkinoiden integraatiota jatkettava

Rahaliitto ei toimi optimaalisesti elleivät rahaliiton jäsenten tavara- ja palve-lumarkkinat ole integroituneet vahvasti toisiinsa. Integraation myötä markki-naolosuhteet yhtenäistyvät, mitä yhteinen rahapolitiikka edellyttää, ja lisäksi kansainvälisten arvoketjujen puitteissa tapahtuu entistä enemmän maiden vä-listä riskinjakoa.

Euroopan komissio esitteli lokakuussa 2015 uuden sisämarkkinastrategi-ansa15. Strategian yleiset tavoitteet ovat kannatettavia. Erityisesti vahva fokus palvelumarkkinoiden integraatioon on perusteltu, sillä monilla palvelualoilla on merkittäviä ja tarpeettomia kaupan esteitä. Palveludirektiivin nykyistä 14 Lokakuussa 2015 oli lisäksi vielä sopimatta se, miten jäsenmaat hoitaisivat kriisipankkien pää-omittamisen siirtymäaikana, jolloin 55 miljardin euron rahasto ei vielä ole täysimääräisesti toi-mintakykyinen. 15 Upgrading the Single Market: more opportunities for people and business. 28.10.2015 file:///C:/Users/aleksi.kuusisto/Downloads/upgrading-the-single-market-more-opportunities-for-people-and-business_en.pdf


kunnianhimoisemmalla toimeenpanolla voitaisiin komission arvion mukaan vahvistaa talouskasvua EU:ssa jopa 1,8 prosenttia16. Palvelumarkkinoita kehi-tettäessä on kuitenkin kaikissa olosuhteissa varmistettava, että työehdot mää-räytyvät työntekomaan määräysten mukaisesti.

Euroopan komissiolla on myös useita sektorikohtaisia sisämarkkinoiden sy-ventämiseen tähtääviä hankkeita. Näistä tärkeimpiä ovat Energiaunioni ja Di-gitaalisten sisämarkkinoiden strategia. Myös EU:n kauppapolitiikka tukee vah-vasti sisämarkkinoiden kehittämistä.

Tavara- ja palvelumarkkinoiden integraatio merkitsee entistä enemmän luo-pumista näiden markkinoiden kansallisesta sääntelystä, mikä esimerkiksi Energiaunionin tapauksessa merkitsee entistä rajoitetumpia mahdollisuuksia kansalliseen energiapolitiikkaan. Sääntelymahdollisuuksista luopuminen on kuitenkin hyväksyttävää, koska sen kautta voidaan vahvistaa talouskasvua sekä EMUn kestävyyttä ja koska kansalaisten maakohtaisissa preferensseissä ei ole tavara- ja palvelumarkkinoita koskien niin suuria eroja kuin mitä on esi-merkiksi preferensseissä työmarkkinoita tai sosiaalipolitiikkaa koskien.

Verokilpailun ja sosiaalinen polkumyynnin torjuminen

EU:n sisämarkkinoiden syventäminen ja tässä muistiossa tuettu no bail-out -säännön vahvistaminen (katso alla luku 7) tulevat entisestään kiihdyttämään jäsenmaiden välistä kilpailua ja markkinakuria. Jollei samanaikaisesti sisä-markkinoiden sääntelyä vahvisteta, tulee myös epäterve kilpailu lisäänty-mään.

Erityisen haitallista on ollut jäsenmaiden välillä käyty kilpailu yritysverotusta, sosiaalivakuutusmaksuja ja työlainsäädännön velvoitteita koskien. Euroalu-eella kilpailua on kiihdyttänyt kansallisten rahapoliittisten instrumenttien puuttuminen ja siitä johtuva tarve vahvistaa talouskasvua nimenomaan kilpai-lukykyä parantamalla. Samalla monien euromaiden toimeenpanemat leik-kaukset ovat johtaneet sosiaaliturvan rapautumiseen.

Kansallisella sääntelyllä ei voi kuin sopeutua kansainväliseen kilpailuun, kun taas kansanvälisellä sääntelyllä voidaan asettaa kilpailulle yhdessä sovittuja rajoja. Yritysverotuksen tapauksessa kansainvälinen kilpailu on lähes yksin-omaan haitallista, joten olisi tarkoituksenmukaista sopia verotuksen pitkälle menevästä harmonisoinnista ensisijaisesti Euroopan unionin jäsenmaiden tai toissijaisesti euromaiden kesken. Ensi vaiheessa tavoitteena tulee olla yhte-näinen yhteisöveropohja, jota koskevan esityksen komissio on luvannut esi-

16 The Economic Impact assessment of the Services Directive. Kesäkuu 2012. http://ec.europa.eu/economy_finance/publications/economic_paper/2012/pdf/ecp_456_en.pdf

http://ec.europa.eu/economy_finance/publications/economic_paper/2012/pdf/ecp_456_en.pdf


tellä vuonna 2016. Seuraavassa vaiheessa tulisi siirtyä yhteiseen yhteisövero-kantaan, joka olisi tasoltaan lähellä OECD-maiden keskiarvoa17. Yhteistä vero-kantaa ei tulisi saada alittaa myöskään monikansallisten yritysten kanssa teh-dyillä verosopimuksilla tai muilla verosuunnittelun muodoilla.

Kansallisia työlakeja ja sosiaaliturvajärjestelmiä on suojeltava haitalliselta kil-pailulta EU- ja euroalueen tason minimisääntelyn avulla. Sääntelyllä ei tule ta-voitella kansallisten rakenteiden harmonisointia vaan nimenomaan sopia so-siaalisen suojelun vähimmäistasosta, joka on saavutettava kunkin maan kan-sallisesti päättämien järjestelmien kautta. EU-tasolla on asetettava työlainsää-dännön minimitasoja direktiivien avulla. Euroalueella, jossa sisäisen devalvaa-tion paineet standardien alentamiseksi ovat erityisen vahvoja, on lisäksi sovit-tava sosiaalisista perusoikeuksista, jotka on taattava tehokkaasti kaikille maan kansalaisille ja työntekijöille.

Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker lupasi syyskuussa 2015, että komissio esittelisi EMUn sosiaalisten oikeuksien pilarin keväällä 2016. Tavoit-teena komissiolla on määritellä yhteiset EU:n sosiaaliseen peruskirjaan perus-tuvat oikeudet ja luoda näiden pohjalta järjestelmä, joka arvioi euromaiden so-siaali- ja työpolitiikan tehokkuutta taata kansalaisilleen nämä oikeudet. Aloite on hyvin kannatettava ja sosiaalisten oikeuksien pilarin tulisi olla mahdolli-simman kattava. Euroopan sosiaalisesta peruskirjasta on johdettavissa kai-kille euroalueen työntekijöille muun muassa oikeus samaan palkkaan samasta työstä samassa paikassa, oikeus ensisijaisesti pysyvään kokoaikaiseen työsuh-teeseen, oikeus vapaaseen kollektiiviseen sopimisoikeuteen ja oikeus säälli-seen toimeentuloon sosiaaliturvajärjestelmien kautta.

EMUn sosiaalisen pilarin arviointijärjestelmän tavoitteena tulee olla keski-määräisten standardien nostaminen euroalueella. Euromaita tulisi ohjata standardien nostamiseen talouden ohjausjaksolla annettavien suositusten kautta. Talouspolitiikkaa koskevat suositukset eivät saisi olla sisällöltään sel-laisia, jotka heikentävät sosiaalisten perusoikeuksien toteutumista. Siksi EMUn sosiaalisen pilarin mukaisia indikaattoreita on otettava mukaan talou-den ohjausjaksolle täydentämään talouspoliittisia indikaattoreita. Sosiaalisia indikaattoreita ei kuitenkaan tule sisällyttää makrotalouden epätasapainojen menettelyyn, koska tällöin rikkomuksista voisi seurata taloudellisia sanktioita. Jäsenmaita ei tule rankaista siitä, jos ne joutuvat niin suuriin taloudellisiin vai-keuksiin, että ne eivät voi välttää sosiaalimenoihin kohdistuvien leikkausten tekemistä.

EMUn kehittämisen toisessa vaiheessa on perussopimuksiin sisällytettävä so-siaalinen lisäpöytäkirja, jossa sosiaaliset oikeudet todetaan ensisijaisiksi markkinaoikeuksiin nähden. Näin voidaan tehokkaasti ratkaista monia työvoi-man ja pääoman liikkumiseen liittyviä sosiaalisen polkumyynnin ongelmia, kuten työntekijöiden lähettämisen kautta tapahtuvaa työehtojen polkemista.

17 Euroopan ammatillisen yhteistyöjärjestön EAY:n (eng. ETUC) tavoitteena on, että jäsenmaiden yhteisöverokantojen vähimmäistasoksi asetettaisiin 25 prosenttia.


Kohti kansainvälistä työehtosopimuskoordinaatiota

Kansallisiin työehtosopimusjärjestelmiin kohdistuu merkittäviä paineita sisä-markkinoiden ja rahaliiton olosuhteissa. Kansainvälisen kilpailun kiihtyminen sisämarkkinoilla on tuonut mukanaan aiempaa yhtenäisemmät markkinaolo-suhteet ja -paineet. Rahaliitto taas on vähentänyt merkittävästi eroja inflaa-tiotasoissa euromaiden välillä samalla, kun se on poistanut mahdollisuuden palauttaa maan kilpailukyky kansallisen rahapolitiikan avulla. Eurokriisin myötä paineita on lisäksi aktiivisesti asetettu nimenomaan hintakilpailukyvyn vahvistamiseksi maltillisen palkkakehityksen ja työehtosopimusjärjestelmien rapauttamisen kautta (katso yllä luku 5).

Euromaiden palkkaneuvottelijoita kohdanneet yhtenäiset paineet johtivat jo 1990-luvulla siihen, että euromaiden väliset erot työvoimakustannusten kas-vuvauhdissa lähes katosivat. Toisin sanoen euromaiden välisillä eroilla esi-merkiksi työehtosopimusjärjestelmissä ja työntekijöiden järjestäytymisessä ei enää ollut juuri olenkaan vaikutusta työvoimakustannusten kasvuvauhtiin18.

Vuoden 2005 jälkeen kehitys näyttää Suomen ja muiden pohjoisten euromai-den välillä menneen askeleen eteenpäin, sillä myös yksikkötyökustannusten muutokset näyttävät yhtenäistyneen, kuten ilmenee kuviosta 4 alla. Yksittäis-ten vientialojen puitteissa maiden väliset yksikkötyökustannusten muutokset ovat saattaneet yhtenäistyä vielä selvästi enemmän.

18 Traxler, F., Blaschke, S. ja Kittel, B. (2001) National Labour Relations in Internationalized Mar-kets. Erit. s.253.

-4,0

-2,0

0,0

2,0

4,0

6,0

8,0

2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Kuvio 4. Reaaliset yksikkötyökustannukset koko kansantaloudessa 2000 - 2013; vuosimuutos, %.

Belgia Saksa Ranska

Alankomaat Itävalta SuomiLähde: Eurostat


Yhteiset markkinat, yhteinen rahapolitiikka ja yhteiset taloudelliset ja poliitti-set paineet eurokriisin aikana ovat johtaneet tilanteeseen, jossa markkinat edellytettävät euromailta hyvin yhtenäistä kustannustason kehitystä. Suomen vuosina 2008 ja 2009 kilpailijamaita nopeammin nousseet yksikkötyökustan-nukset, jotka näkyvät kuviossa 4, johtivatkin voimakkaaseen markkinareakti-oon ja tarpeeseen korjata kehitys seuraavissa palkkaneuvotteluissa.

Sisämarkkinoiden syventämisen jatkaminen ja siirtyminen osittain yhteiseen finanssipolitiikkaan vahvistaisi jatkossa entisestään paineita kohti yhtenäistä työvoimakustannuskehitystä. Ammattiliittojen näkökulmasta kansainvälinen palkkakoordinaatio muuttuu siten entistäkin houkuttelevammaksi vaihtoeh-doksi, jotta markkinoiden ohella myös ammattiliitot pystyisivät vaikuttamaan palkankorotusten tasoon. Toistaiseksi ammattiliittojen välisellä kansainväli-sellä koordinaatiolla ei ole kyetty ohjaamaan palkkakehitystä Saksaa ja sen naapurimaita lukuun ottamatta. Tavoitteeksi onkin asetettava vähittäinen eu-romaiden välisen palkkakoordinaation vahvistaminen, mikä vähentäisi euro-alueen sisäistä palkkakilpailua.

EMUn kehittämistavoitteet: Sisämarkkinat

Vaihe 1 – vuoden 2017 kesäkuuhun mennessä toteutettavat uudistukset:

• Pankkiunionin loppuunsaattaminen: yhteisen talletussuojarahaston perus-taminen siirtymäajan puitteissa, kriisinratkaisurahaston riittävän kapasi-teetin varmistaminen muodostamalla sille luottolinja EVM:stä.

• Pääomamarkkinaunionin käynnistys: pääomamarkkinaunionin toiminta-ohjelman toteuttaminen korkean vaatimustason sääntelyn kontekstissa.

• Palvelu- ja tavaramarkkinoiden integraation jatkaminen, ml. energiamark-kinoiden ja digitaalisten markkinoiden integraatio.

• Yhteisen yhteisöveropohjan käyttöönotto.

• EMU:n sosiaalisen pilarin käyttöönotto: euromaiden velvoittaminen kun-nioittamaan Euroopan sosiaalisen peruskirjan mukaisia perusoikeuksia; työ-, sosiaali-, terveys- ja koulutuspolitiikan valvonta perusoikeusnäkökul-masta sekä ohjaussuosituksin.

• Talouden ohjausjakson sosiaalisten indikaattorien määrän kasvattaminen.

• Kansainvälisen työehtosopimuskoordinaation vahvistaminen ammattiliit-tojen tarpeiden mukaan.


Vaihe 2 – vuosien 2017 ja 2025 välillä toteutettavat uudistukset:

• Pääomamarkkinaunionin loppuun saattaminen, ml. yhteinen pääoma-markkinoiden valvonta.

• Tavara-, palvelu-, ja luottomarkkinoiden integraation jatkaminen.

• Yhteisen yhteisöverokannan käyttöönotto ja toimenpiteet verovälttelyn suitsemiseksi, ml. monikansallisten yritysten kanssa tehtävien verosopi-musten kieltäminen.

• EMU:n sosiaalisen pilarin ja talouden ohjausjakson sosiaalisten indikaatto-rien vahvistaminen tarpeen mukaan; mitä suurempia puutteita perusoi-keuksien kunnioittamisessa, sitä sitovammaksi sääntelyä on kehitettävä.

• Sosiaalisen lisäpöytäkirjan sisällyttäminen EU:n perussopimuksiin.

• Kansainvälisen työehtosopimuskoordinaation syventäminen ammattiliit-tojen tarpeiden mukaan.


7 FINANSSIPOLITIIKKA TUKEMAAN KASVUA JA TYÖLLISYYTTÄ Vaikka euromaiden talouspoliittisessa koordinaatiossa on menty eteenpäin, on koordinaatio monin tavoin puutteellista. Koordinaatio toimii suhteellisen hyvin vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjen valvontaan liittyen osin siksi, että nämä säännöt perustuvat jäsenmaita vahvasti velvoittavaan sääntelyyn. Koordinaatio on sen sijaan huomattavasti heikompaa sellaisilla politiikan osa-alueilla, joilla jäsenmaat eivät ole luopuneet vahvasta itsemääräämisoikeudes-taan sekä sellaisilla osa-alueilla, joilla poliittiset erimielisyydet jäsenmaiden välillä vaikeuttavat koordinaatiota.

Erityisen ongelmallista on aidon finanssipoliittisen koordinaation puute. Kun jäsenmaat olivat vuosina 2008 ja 2009 suurentaneet budjettialijäämiään pyr-kiessään estämään talouskriisin syvenemisen, on komission agenda sittem-min, uusien vahvennettujen sääntöjen pohjalta, ollut vaatia budjettialijäämien supistamista, eli finanssipolitiikan tiukentamista.

Komissio ei sen sijaan ole vuotuisissa kasvuselvityksissään edes pyrkinyt ar-vioimaan, kuinka tiukka tai löysä finanssipolitiikka olisi euroalueelle kokonai-suudessaan optimaalinen kasvun ja työllisyyden näkökulmasta. Se ei ole myöskään tehnyt maakohtaisia suosituksia tämän tavoitteen saavutta-miseksi19. Euroalueen finanssipolitiikka onkin ollut jatkuvasti tiukempaa kuin muissa keskeisissä rahaliitoissa. Kaiken lisäksi komissio on laskenut jäsenmai-den potentiaalisia bruttokansantuotteita tavalla, joka on johtanut myötäsykli-siin, taantumia syventäviin politiikkasuosituksiin20.

19 Peter Bofinger, elokuu 2014, Fiscal and macro structural challenges and policy recommenda-tions for the Euro area and its Member States under the 2014 Semester Cycle. Julkaisija: Euroo-pan Parlamentti. 20 Martti Hetemäki: Eurokriisin syyt ja euroalueen tulevaisuus. Kansantaloustieteellinen aikakaus-kirja 1/2015. Hetemäki osoittaa, että käytetty potentiaalisen BKT:n laskentatapa johtaa siihen, että rakenteelli-nen alijäämä seuraa vahvasti toteutuneita alijäämiä, eli osittain suhdanneluonteinen muutos voi tulla tulkituksi virheellisesti rakenteellisena muutoksena. Yhdessä finanssipolitiikan sääntöjen kanssa tämä voi johtaa myötäsyklisiin politiikkasuosituksiin.


Kuvio 5. Julkisen sektorin alijäämä suhteessa BKT:hen keskeisissä rahalii-toissa vuosina 2007–2014. (Mitä negatiivisempi luku, sitä elvyttävämpää finanssipolitiikka on ollut.)

Lähde: Bofinger, 2014, perustuen OECD:n lukuihin. Euroalueen talouskasvu ja työllisyyskehitys on vuonna 2008 alkaneesta krii-sistä lähtien ollut heikompaa kuin Kuvion 1 muissa keskeisissä rahaliitoissa. Siitäkin huolimatta muissa rahaliitoissa on harjoitettu elvyttävämpää finans-sipolitiikkaa kuin euroalueella.

Euroopan komission lisäksi esimerkiksi Angela Merkelin hallitukset Saksassa sekä Jyrki Kataisen (kok.) ja Juha Sipilän (kesk.) hallitukset Suomessa ovat vahvasti puolustaneet finanssipoliittista tiukentamista heikon kasvun oloissa. Yhtäältä perusteena on ollut tavoite vahvistaa luottamusta vakaus- ja kasvu-sopimuksen noudattamiseen ja siten euroalueen uskottavuuteen markki-noilla. Toisaalta, perusteena on ollut usko siihen, että supistamalla julkista sek-toria voidaan vahvistaa yksityisen sektorin luottamusta yritysten kasvumah-dollisuuksiin ja että finanssipolitiikkaa tiukentamalla voidaan heikossakin ta-loustilanteessa saada aikaan kasvua (ns. expansionary austerity -teoria).

Esitetyt finanssipoliittisen tiukentamisen positiiviset kasvuvaikutukset on ky-seenalaistettu useissa eri tutkimuksissa. Näistä eniten julkisuutta on saanut IMF:n tekemä OECD-maiden taloushistoriallinen analyysi vuodelta 201121. Tutkimuksen tulos oli, että finanssipoliittinen tiukentaminen heikon kasvun oloissa on heikentänyt – keynesiläisen talousteorian perusoletusten mukai-sesti – varsin suoraviivaisesti työllisyyttä ja yksityistä kulutuskysyntää. Siten kasvuvaikutukset ovat jääneet huomattavasti heikommiksi kuin mitä Euroo-pan komissiokin on olettanut.

Sitoutuminen vakaus- ja kasvusopimukseen on kuitenkin kiistatta euroalueen uskottavuuden kannalta tärkeää. Sopimuksen budjettikurisääntöjä lukuun ot-tamatta euroalueen talouspoliittinen koordinaatio on hyvin heikkoa. Niin kauan kuin yhteinen talouspolitiikka perustuu lähinnä budjettikurisääntöihin,

21 IMF, 2011, Expansionary Austerity: New International Evidence.


nojaa euroalueen uskottavuus markkinoilla varsin pitkälle näiden sääntöjen noudattamiseen.

Samalla, kun finanssipoliittisen kiristämisen negatiiviset kasvuvaikutukset on jälleen laajalti tunnustettu viime vuosien aikana, on yhä useampi taho, kuten OECD ja IMF, vahvistanut tukeaan keynesiläiselle vastasykliselle finanssipoli-tiikalle keinona päästä ulos kriiseistä22.

Rahaliitossa jäsenmaan mahdollisuudet vastasyklisen finanssipolitiikan to-teuttamiseksi oman budjetin kautta ovat hyvin riippuvaisia siitä, kuinka vah-voja epäsymmetrisiä maakohtaisia shokkeja rahaliitossa ilmenee ja kuinka te-hokkaasti näiden shokkien tulovaikutuksia tasataan maiden välillä. Verrat-tuna esimerkiksi USA:n ja Kanadan osavaltioihin euromaat poikkeavat toisis-taan paljon. Täten euromaat ovat alttiita erilaisille ulkoisille shokeille ja myös shokkien vaikutukset vaihtelevat suuresti maiden välillä. Lisäksi, kuten yllä olevasta kuviosta 3 ilmenee, kohdistuvat maakohtaisten shokkien tulovaiku-tukset pitkälti euromaan omiin asukkaisiin ja julkiseen sektoriin, kun taas USA:n ja Kanadan tapauksessa yhtä osavaltiota koskevan shokin vaikutukset jakautuvat laajalti eri osavaltioiden ja provinssien välille.

Alttius maakohtaisille epäsymmetrisille shokeille on erityisen suuri ongelma rahaliitossa, koska valuutan arvo ei jousta yksittäisen maan tarpeiden mukaan eikä mailla ole käytössä omia rahapoliittisia instrumentteja. Siksi euroalueella kansallisen finanssipolitiikan liikkumavara loppuu hyvin nopeasti pyrittäessä tukemaan talouden nousua taantumasta. Toisin sanoen on hyvin vaikeaa yllä-pitää tarvittavan suuruisia budjettiylijäämiä, jotta elvytysvara vaikean taantu-man aikana olisi riittävä. Tämä tuli selväksi vuonna 2008 alkaneessa talous-kriisissä. Vaikka euromaat eivät ole juurikaan elvyttäneet talouksiaan euro-kriisin aikana (katso yllä kuvio 5), on kriisin syvenemisen estäminen silti li-sännyt dramaattisesti julkisen velan määrää, etenkin Irlannissa ja Etelä-Eu-roopan jäsenmaissa. Myös Suomessa, jonka julkinen talous oli euroalueen va-kaimpia ennen kriisiä, on elvytysvara loppunut kriisin pitkityttyä.

Kaiken lisäksi vakaus- ja kasvusopimus rajoittaa entistä vahvemmin kansal-lista finanssipoliittista liikkumatilaa siihen kriisivuosina tehtyjen tiukennus-ten johdosta. Rajoitteet koskevat entistä selvemmin Suomeakin, joka monien muiden jäsenmaiden tavoin on velvoitettu taantuman oloissa leikkaamaan jul-kisia menojaan, eli harjoittamaan työllisyyden ja kasvun kannalta vahingol-lista myötäsyklistä finanssipolitiikka. Erityisen suuria rajoitteet ovat kuitenkin jäsenmaille, joiden julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen ylittää sel-västi kasvu- ja vakaussopimuksen 60 prosentin rajan. Espanja, Irlanti, Kreikka, Italia ja Portugali ovat nykyisten kasvu- ja korkotasoennusteiden valossa vel-

22 Keynesiläisellä finanssipolitiikalla tarkoitetaan julkisten menojen ja investointien lisäämistä ta-loudellisten taantumien aikana ja näiden supistamista nousukausien aikana. Finanssipoliittisen elvytyksen puolesta on otettu kantaa muun muassa OECD:n Economic Outlook -julkaisussa kesä-kuussa 2015 ja IMF:n ekonomistien Ostry ym. julkaisussa When should public debt be reduced? vuodelta 2015.


voitettuja ylläpitämään vähintään 4 prosentin budjettiylijäämiä (ennen velan-hoitokuluja) vuoteen 2030 asti. Tavoite on täysin epärealistinen ja pakottaa maat jatkamaan kulukuuriaan ja yhteiskuntiensa kurjistamista seuraavien 15 vuoden ajan.23

Elvytysmekanismien puute euroalueen taloushallinnossa on myös merkittävä poliittinen ongelma. Mitä kauemmin talouden sopeuttaminen merkitsee käy-tännössä kansalaisten elin- ja työolojen kurjistamista sitä korkeammiksi nou-sevat ääripuolueiden kannatuslukemat. Kurjistamisen jatkaminen vuoteen 2030 asti merkitsisi erittäin suurta riskiä siitä, että jokin äärioikeistolainen puolue pääsee valtaan jossain euromaista. Esimerkiksi Ranskassa äärioikeis-tolainen kansallinen rintama nousi jo suurimmaksi puolueeksi vuoden 2014 eurovaaleissa.

Jäsenmaita ohjattava no bail-out -sääntöä vahvistamalla

Euroalueen finanssipolitiikan vastasyklisyyttä on ensisijaisesti vahvistettava kannustamalla jäsenmaita kestävään taloudenpitoon, jotta niillä olisi taantu-man aikana riittävät budjettipuskurit talouksiensa elvyttämistä varten. Maast-richtin sopimuksessa euromaille asetettiin kahden tyyppisiä kannusteita oman taloutensa hoitamiseen liittyen. Yhtäältä sovittiin ns. no bail-out -sään-nöstä eli siitä, että maksukyvyttömiä jäsenmaita ei pelasteta toisten jäsenmai-den, komission tai EKP:n toimesta. Toisaalta kasvu ja vakaussopimuksessa so-vittiin julkistaloutta suoraan ohjaavista säännöistä budjettitasapainoon ja velka-asteeseen liittyen.

Eurokriisissä kuitenkin rikottiin kumpaakin näistä säännöistä, kun euromaat ensin velkaantuivat sääntöjen vastaisesti ja sitten osa pelastettiin no bail-out -säännön vastaisesti. Eurokriisin akuutin vaiheen jälkeen tehdyissä uudistuk-sissa päätettiin sittemmin vahvistaa jäsenmaiden ohjausta vakaus- ja kasvuso-pimuksen sääntöjä tiukentamalla samalla, kun no bail-out -säännön palautta-miseksi ei tehty toimenpiteitä. Näin yhteiseksi budjettikuripolitiikaksi vakiin-tui keskitetyn ohjauksen politiikka ja no bail-out -säännöstä käytännössä luo-vuttiin.

Keskitettyyn budjettikuriohjaukseen siirtyminen ja no bail-out -säännöstä luopuminen ei ollut kestävä ratkaisu. Kuten Von Hagen kollegoineen on toden-nut eri maiden budjettipolitiikkaa tutkittuaan, budjettikurisäännöt on räätä-löitävä kunkin maan tarpeiden mukaisiksi, jotta maan kansalaiset ja poliitikot sitoutuvat niihin. Se, millainen budjettikurisääntö sopii kuhunkin maahan, riippuu tutkimuksen mukaan muun muassa väestörakenteesta, perhesuhtei-den rakenteista, testamenttilahjoitusten perinteistä ja verotuksesta sekä mo-nista muista maakohtaisista tekijöistä.

23 Barry Eichengreen, Ugo Panizza, 2014, A Surplus of Ambition: Can Europe Rely on Large Pri-mary Surpluses to Solve its Debt Problem?


Juuri no bail-out -sääntö, josta eurokriisin myötä luovuttiin, mahdollistaa bud-jettikurisääntöjen räätälöinnin kussakin maassa sen omien tarpeiden pohjalta. Esimerkiksi USA:n osavaltiot voivat itse määrittää budjettikurisääntönsä no bail-out -säännön puitteissa. Koska euromaat poikkeavat toisistaan kulttuuri-sesti hyvin paljon, sopisi vastaava järjestely erityisen hyvin EMUun. Sen sijaan Saksa ajoi läpi kaikkiin euromaihin yhteiset, Saksan kulttuurihistoriallisten perinteiden mukaiset budjettikurisäännöt. Ne sopivat lähtökohtaisesti huo-nosti monille muille euromaille, kuten hyvin erilaisen kulttuurihistorian omaavalle Etelä-Euroopalle.

EMUn kehittämisessä onkin vähitellen vahvistettava euromaiden omaa mah-dollisuutta määrittää ja valvoa budjettikuriaan, kunnes toisessa kehitysvai-heessa on keskitetty budjettipolitiikan ohjaus korvattava kokonaan no bail-out -säännön palauttamisella. Näin mahdollistetaan maiden itsenäinen pää-töksenteko paitsi budjettikuriin myös laajempaan budjettipolitiikkaan liittyen.

Koska nimenomaan no bail-out -säännön avulla on mahdollista taata euromai-den budjettikuri ja ratkaista siten riittävän tehokkaasti moraalikadon on-gelma24, tekee säännön palauttaminen mahdolliseksi myös euroalueen yhtei-sen finanssipolitiikan kehittämisen. Moraalikadon ratkaisulle on myös vahva poliittinen tarve. Etenkin Saksa, joka Ranskan ja monen muun euromaan ohella tukee euroalueen yhteisvastuurakenteiden kehittämistä pidemmällä ai-kavälillä, on tehnyt selväksi, ettei yhteinen budjetti tule kyseeseen ennen kuin euromaat ovat sitoutuneet nykyistä vahvemmin budjettikuriin ja kestävään taloudenhoitoon.

No bail-out -sääntöä vahvistamalla kannustetaan jäsenmaat ylläpitämään riit-täviä finanssipoliittisia puskureita kriisien varalle. Suomen tapauksessa olisi vahvistettava paitsi budjettipoliittisia puskureita myös työttömyysturva- ja eläkejärjestelmien sisältämiä ns. EMU-puskureita. Samalla kansallisia pusku-reita on suojattava nykyistä tehokkaammin epäsymmetrisiltä shokeilta syven-tämällä sisämarkkinoita erityisesti pääoma- ja luottomarkkinoiden osalta (katso yllä luku 6).

Epäsymmetristen shokkien tasaamista varten on myös muun muassa viiden presidentin raportissa ehdotettu perustettavan suhdannetasausrahasto, jonka kautta maiden suhdanteita tasattaisiin automaattisten tulonsiirtojen avulla. Esimerkiksi USA:ssa on useita liittovaltion suhdannetasausrahastoja, kuten liittovaltion työttömyysturvarahasto. Tämän kaltaisiin järjestelyihin kuitenkin liittyy suuri riski, että tulonsiirtojen vastineeksi vaaditaan kansalliseen poli-tiikkaan tehtävän tietyn suuntaisia muutoksia. Viiden presidentin raportissa ehtona olisi riittävä kilpailukyky, jota mitattaisiin uusilla kilpailukykyinstru-menteilla, joilla saatettaisiin arvioida ja ohjata työmarkkinoidenkin toimintaa hyväksymättömillä tavoilla. Kansallisen päätäntävallan ja kansallisten insti-tuutioiden turvaamiseksi ei suhdannetasausrahastoa ole tarkoituksenmu-kaista ottaa käyttöön.

24 Moraalikadolla tarkoitetaan tilannetta jossa taloudellisella toimijalla ei ole riittäviä kannusteita toimia vastuullisesti.


Markkinakuri mahdollistaa yhteisvastuun

Suhdannepolitiikkaa on EMUssa ensisijaisesti harjoitettava kansallisella ta-solla ja EKP:n toimesta. Nämä yksin eivät kuitenkaan riitä nykyisen kaltaisia vaikeita kriisejä varten. Kriisien pitkittyessä kansalliset finanssipoliittiset pus-kurit lopulta käytetään loppuun ja rahapolitiikan teho heikkenee huomatta-vasti korkotason lähestyessä nollaa.

Jotta nykyisen kaltaisissa vaikeissa kriiseissä voidaan elvyttää euroalueen ta-lous uudelle kasvu-uralle, tarvitaan euromaiden yhteisten instituutioiden kautta toimeenpantavaa yhteistä finanssipolitiikkaa. Maiden välisen koordi-naation kautta ei ole käytännössä mahdollista sopia yhteisen edun mukaisesta politiikasta. Kansallisille äänestäjille vastaavien hallitusten kun ei voida olet-taa käyttävän kansallisia budjettejaan muiden maiden äänestäjien etujen aja-miseen. Historian opetus muista rahaliitoista on selvä: kunnes rahaliiton jäse-net sallivat yhteisten instituutioidensa toimeenpanevan kokonaisedun mu-kaista itsenäistä budjettipolitiikkaa, toimii rahaliiton talous puoliteholla. USA:ssa merkittävä käännekohta oli vuosi 1913, jolloin osavaltiot viimein sal-livat liittovaltiolle itsenäisen budjettipolitiikan poistamalla liittovaltiolta vel-voite käyttää yhteistä budjettia osavaltioiden väkilukujen suhteessa.

Viiden presidentin raportissa esitettiin ensimmäisessä vaiheessa perustetta-van neuvoa-antava Euroopan finanssipoliittisen lautakunta (European Fiscal Board, EFB), jonka tehtävänä olisi paitsi valvoa euromaiden finanssipolitiik-kaa myös määrittää euroalueen finanssipolitiikan sopiva viritystaso. Komissio perusti EFB:n omalla päätöksellään lokakuussa 2015. Lautakunta koostuu vii-destä komission asettamasta jäsenestä.

Toisessa vaiheessa viiden presidentin raportissa ehdotetaan perustettavan valtionvarainministeriön kaltainen Euroalueen varainhoitohallinto, jolla olisi toimivalta euroalueelle perustettavan yhteisen budjetin myötä toteuttaa yh-teistä finanssipolitiikkaa. Yhteiseen finanssipolitiikkaan siirtymisestä, pitkän aikavälin tavoitteena, on varsin vahva konsensus myös euromaiden keskuu-dessa, vaikkakin Sipilän hallitus on vastustanut tätä yksiselitteisesti25. Rans-kan ja Saksan päämiehet Francois Holland ja Angela Merkel lähettivät 23. tou-kokuuta 2015 kirjeen26 yhteisistä EMUn kehittämistä koskevista tavoitteis-taan komission puheenjohtajalle Jean-Claude Junckerille. Siinä he esittivät, että euroalueen yhteistä finanssipolitiikkaa olisi toimeenpantava Euroopan strategisten investointien rahaston (ESIR) toimintaa kehittämällä, antamalla rahastolle lisää pääomia ja käyttämällä sitä euroalueen tarpeiden mukaisesti. Samalla Merkel ja Holland esittivät, että Euroopan Parlamenttiin olisi perus-tettava euroaluetta koskevia rakenteita, joiden kautta yhteisen talouspolitii-

25 Kanta on tuotu esiin yleisellä tasolla hallitusohjelmassa ja tarkemmin ECOFIN-neuvostoa varten valmistellussa julkisessa perusmuistiossa VM2015-00603. 26 Le Monde –lehden uutisoima kirje, jota ei ole julkistettu.


kan demokraattista oikeutusta vahvistettaisiin. Juncker itse puolestaan on kat-sonut, että yhteistä finanssipolitiikkaa tulisi rakentaa Euroopan Vakausmeka-nismi EVM:n pohjalle27.

ESIR:n käyttäminen nykykriisin hallitsemiseksi olisi perusteltua. Jäsenmaiden vapaaehtoisten lisäpääomistusten kautta rahaston kokoa voitaisiin kasvattaa ja vahvistaa siten kysyntää investointeja lisäämällä.

Pysyvänä ratkaisuna luontevinta olisi muuttaa EVM euroalueen yhteiseksi fi-nanssipoliittiseksi kapasiteetiksi. No bail-out -säännön vahvistamisen ja pank-kiunionin kriisirahaston perustamisen myötä EVM:ää ei enää nykyisellä ta-valla tarvittaisi jäsenmaiden rahoituskriisien ratkaisemiseen. EVM:stä tulisi-kin muodostaa euroalueen yhteinen budjetti, jota käytettäisiin euroalueen fi-nanssipoliittiseen elvytykseen. Se, miten ja milloin elvytys EVM:n kautta suo-ritettaisiin, tulisi olla demokraattinen päätös. EVM tulisikin sisällyttää EU-lain-säädäntöön ja antaa sen hallinnointi Euroopan parlamenttiin ja komissioon luotaville rakenteille. Yhteys työmarkkinajärjestöihin tulisi muodostaa mak-rotalousdialogin ja sosiaalidialogin kautta.

Elvytyksen kohteina voisivat tulla kyseeseen esimerkiksi investoinnit ESIR:iin tai muihin Euroopan investointipankin rahastoihin, joiden kautta rahoitettai-siin muun muassa sijoituksia kansainvälisiin liikenne- ja energiaverkkoihin.

Jotta EVM voisi auttaa ratkaisemaan kokoluokaltaan suuria ja pitkäkestoisia suhdannekriisejä, tulisi sille antaa oikeus ottaa velkaa. Kuten alla luvussa 9 on todettu, edellyttää no bail-out -säännön vahvistaminen joka tapauksessa EKP:n osalta yhteisen velkainstrumentin luomista. Näiden instrumenttien liik-keellelaskijaksi sopisi luontevimmin EVM.

EMUn kehittämistavoitteet: Finanssipolitiikka


• Kansallisen budjettipolitiikan valvonnan ja ohjauksen jatkaminen vakaus- ja kasvusopimuksen nykysääntöjen mukaisesti, mutta valvonnan ja ohjauk-sen yksinkertaistaminen ja siirtäminen kohti kansallista tasoa finanssipoli-tiikan riippumattomille valvontaelimille (IFI Independent Fiscal Institution; Suomessa Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV).

• Potentiaalisen BKT:n laskentatapa on muutettava vähemmän suhdanteista riippuvaksi, jotta komission politiikkasuosituksista tulee nykyistä vastasyk-lisempiä.

27 Junckerin State of the Union puhe 9.9.2015 http://europa.eu/rapid/press-release_SPEECH-15-5614_en.htm

http://europa.eu/rapid/press-release_SPEECH-15-5614_en.htm

http://europa.eu/rapid/press-release_SPEECH-15-5614_en.htm


• Kansallisten finanssipoliittisten puskurien vahvistaminen; Suomen tapauk-sessa myös ns. EMU-puskurien suurentaminen.

• Euroalueen kokonaisetujen arviointi uuden finanssipoliittisen lautakunnan (EFB) toimesta.

• Euroalueen yhteisten rakenteiden luominen Euroopan parlamenttiin.

• Makrotalousdialogin roolin vahvistaminen EU:n taloushallinnossa; mukana sekä EU-tason, että kansallisen tason työmarkkinajärjestöt.

• Euroopan strategisten investointien rahaston (ESIR) pääomittaminen jä-senmaiden vapaaehtoisuuden pohjalta, jotta on mahdollista saada aikaan finanssipoliittista elvytystä investointien kautta.


• Vakaus- ja kasvusopimuksen budjettikurisäännöistä luopuminen (alijäämä- ja velkakriteerit, sekä velkajarru) ja korvaaminen no bail-out –säännöllä.

• Velkajärjestelymekanismin käyttöönotto rahoitusvaikeuksiin joutuvan jä-senmaan velkojen järjestelemiseksi.

• Kansallisten budjettikurisääntöjen määrittely kansallisesti parhaaksi katso-tuilla tavoilla.

• EVM:n muuttaminen finanssipoliittiseksi kapasiteetiksi, jotta riittävä elvy-tys on mahdollista, kun pelkkä rahapolitiikka ja kansallinen finanssipoli-tiikka eivät riitä kasvun uudelleenkäynnistämiseksi.

• Finanssipoliittiselle kapasiteetille olisi annettava rajoitettu mahdollisuus ottaa yhteistä velkaa, jotta elvytysmahdollisuudet ovat riittäviä ja jotta no bail-out -sääntö voidaan toteuttaa EKP:n osalta (katso alla luku 9).

• Finanssipoliittisen kapasiteetin demokraattinen hallinnointi Euroopan par-lamentin euroaluetta koskevan rakenteen, komissioon perustettavan eu-roalueen varainhallinnon sekä työmarkkinajärjestöjen välisen makrota-lousdialogin kautta.


8 TALOUDEN RAKENTEITA KEHITETTÄVÄ KANSALLI-SISTA LÄHTÖKOHDISTA Talouspolitiikan EU-ohjausjaksolla, ja etenkin kriisimaiden uudistusohjel-missa, komissio on pyrkinyt tasaamaan maiden välisiä eroja vaatimalla jäsen-mailta samansuuntaisia rakenneuudistuksia. Uudistuksilla on ennen kaikkea pyritty muuttamaan euromaita markkinaliberaalimpaan suuntaan ja vahvista-maan niiden hintakilpailukykyä: työmarkkinainstituutiot, kattavat julkiset palvelut, vahvat sosiaaliturvajärjestelmät ja sääntely yleensäkin on lähtökoh-taisesti nähty tehokkaasti toimivien vapaiden markkinoiden esteinä ja kustan-nuksina, joita on purettava kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Viiden presidentin raportissa euromaiden talousrakenteiden ohjausta ehdote-taan entisestään tiukennettavan. Raportin pohjalta komissio esitti syyskuussa 2015 jäsenmaihin perustettavan riippumattomat kilpailukykylautakunnat, joiden tehtävänä olisi paitsi muun muassa valvoa ja ohjata maiden palkkake-hitystä myös ohjata jäsenmaita tekemään samansuuntaisia rakenneuudistuk-sia työ- ja tuotemarkkinoilla ja julkisella sektorilla.

Rakenneuudistusten tavoitteet sovittaisiin viiden presidentin raportin mu-kaan keskitetysti sopien uusista kilpailukykyindikaattoreista, joiden puit-teissa jäsenmaiden politiikkaa arvioitaisiin. Vain näiden indikaattoreiden va-lossa kilpailukykyiseksi todetuille maille annettaisiin pääsy yhteisen budjetin tulonsiirtoihin.

Viiden presidentin raportin mukainen eteneminen heikentäisi merkittävästi kansallista päätäntävaltaa ja puuttuisi kestämättömällä tavalla myös palkka-neuvottelujen autonomiaan. Kaiken lisäksi jäsenmaiden ohjaaminen kohti sa-malla tavalla kilpailukykyisiä rakenteita ei välttämättä edistäisi talouskasvua vaan saattaisi jopa vaarantaa sen.

Talouskasvua voidaan tavoitella hyvinkin erilaisten instituutioiden ja säänte-lyn avulla. Liberaalilla uudistusagendalla ei ole riittävästi otettu huomioon, että monien euromaiden kilpailukyky on itseasiassa pitkälti perustunut juuri siihen sääntelyyn ja niihin instituutioihin, joita nyt on vaadittu purettavan. Suomen kaltaisten koordinoitujen markkinatalouksien kilpailukyky suhteessa liberaaleihin markkinatalouksiin on perinteisesti perustunut muun muassa korkeaan järjestäytymisasteeseen, korkeatasoisiin julkisiin palveluihin, suh-teellisen pysyviin työsuhteisiin, maltillisiin tuloeroihin ja luottamukseen. Näi-den avulla inhimillinen pääoma on saatu mahdollisimman tehokkaaseen käyt-töön ja on pärjätty kilpailussa maailmanmarkkinoilla.28

Koska talouskasvu on hyvin riippuvainen kunkin maan omista perinteistä ja niiden pohjalta muodostuneista rakenteista, ei yhteistä kasvua tukevaa raken-

28 Hall ja Soskice, 2001, Varieties of Capitalism.


neuudistusagendaa ole mahdollista määrittää. Kaiken lisäksi viiden presiden-tin raportissa kaavaillut indikaattorit kohtaisivat sen ongelman, että raken-neuudistusten taloudellisten vaikutusten mittaaminen on mahdotonta29.

Koska kilpailukyvynkannalta tarpeelliset rakenneuudistukset ovat vahvasti sektori- sekä maakohtaisia ja koska niiden mittaaminen on mahdotonta, ei keskitetty yhden mallin rakennepolitiikkaan perustuva ohjaus ole järkevä ta-voite. Sen sijaan vastuun rakennepolitiikasta tulee säilyä euromailla itsellään. Jäsenmaiden kannustaminen omien rakenteidensa kilpailukyvyn ylläpitoon onnistuukin tehokkaimmin no bail-out -säännön vahvistamisen kautta.

Jos no bail-out -säännön vahvistamisen sijaan EMUa kehitetään keskitettyä oh-jausta vahvistamalla, voidaan keskitettyä ohjausta vahvistaa työmarkkinajär-jestöjen ohjauksen kautta. Tällöin kyseeseen voisi tulla kolmikantaisten kan-sallisten kilpailukykylautakuntien tms. perustaminen ja näiden ohjaus euro-alueen tason makrotalousdialogin sekä sosiaalidialogin kautta.

Rakennepolitiikan osalta on kuitenkin perusteltua valvoa keskitetysti euro-maiden välisiä epätasapainoja, kuten jo tehdäänkin makrotalouden epätasa-painojen menettelyn puitteissa. Valvottavia indikaattoreita ja niiden raja-ar-voja on tarpeen mukaan muutettava. Nykyisin kaikki valvottavat indikaattorit ovat taloudellisia. Entistä enemmän on pyrittävä valvomaan myös jäsenmai-den sosiaalista eriytymistä lisäämällä talouden ohjausjakson sosiaalisten indi-kaattorien määrää ja valvomalla perusoikeuksien toteutumista tulevan EMUn sosiaalisen pilarin puitteissa. Näin voidaan kannustaa euromaita oman sosi-aali-, koulutus-, terveys- ja työpolitiikkansa vahvistamiseen sekä ohjata komis-sio ottamaan arvioissaan ja suosituksissaan nykyistä paremmin huomioon myös sosiaalisia tekijöitä.

EMUn kehittämistavoitteet: Rakennepolitiikka


• Rakennepolitiikka on säilytettävä kansallisessa päätäntävallassa; jäsen-maita tulee kannustaa kansallisten rakenteiden kilpailukyvyn ylläpitämi-seen vahvistamalla no bail-out -sääntöä.

• Euromaiden ohjaaminen yhteisillä kilpailukykyindikaattoreilla ei ole talou-dellisesti perusteltua, eikä poliittisesti hyväksyttävää.

• Kansallisten riippumattomien kilpailukykylautakuntien luominen ei ole hy-väksyttävää, etenkään palkkapolitiikan ohjauksen osalta; kolmikantaisten neuvoa-antavien rakenteiden luominen voi sen sijaan tulla kyseeseen.

29 Alessio Terzi, Bruegel (2015) How should we coordinate economic policy in the Eurozone?


• Makrotaloudellisen dialogin roolia on vahvistettava talouden ohjausjak-solla. Mukana on oltava sekä työmarkkinajärjestöjen EU-tason organisaa-tiot, että kansalliset työmarkkinajärjestöt.

• Sosiaalidialogin kautta voidaan vahvistaa toimialojen kilpailukykyä työ-markkinajärjestöjen yhteisen tahtotilan mukaisesti.

• Jos no bail-out -säännön vahvistamisen sijaan vahvistetaan euromaiden keskitettyä ohjausta, tulee ohjaus toteuttaa kolmikantaisten ja kaksikan-taisten rakenteiden puitteissa.

• Rakenneuudistusten sosiaaliset vaikutukset on arvioitava ja otettava huo-mioon nykyistä paremmin. Komission on teetettävä sosiaalinen vaikutus-arvio sekä jäsenmaille esittämistään maakohtaisista suosituksista, että ns. ohjelmamailta30 yhteisymmärryspöytäkirjoissa (Memorandum of Unders-tanding) vaadituista uudistuksista.

• EMUn tulevan sosiaalisen pilarin mukaisten perusoikeuksien ja sosiaalisten indikaattorien valvonta sekä edistäminen on otettava kiinteäksi osaksi ta-louden ohjausjaksoa; maakohtaiset suositukset eivät saa heikentää perus-oikeuksien toteutumista (katso yllä luku 6).

30 Vakausmekanismeista rahoitustukea saavat jäsenmaat, joita tähän asti ovat olleet Kreikka, Ir-lanti, Portugali, Espanja ja Kypros.


9 RAHAPOLITIIKKA TUKEMAAN KASVUA JA TYÖL-LISYYTTÄ Vaikka EKP:n mandaatti edellyttää täystyöllisyyden tavoitteen huomioimista, on se käytännössä ottanut työllisyyden ylläpitämisen vähemmän huomioon kuin esimerkiksi USA:n keskuspankki Fed. Nykyinen EKP:n mandaatti, jota on tarkemmin kuvailtu yllä luvussa 3, on käytännössä antanut EKP:n neuvostolle hyvin paljon liikkumatilaa. Neuvosto on muun muassa itse määritellyt hinta-vakaustavoitteekseen ”alle mutta lähes” kahden prosentin inflaatio keskipit-källä aikavälillä. Siltikin neuvosto on sallinut inflaation laskemisen nollan tun-tumaan.

Vaikka EKP on linjassa muiden keskeisten keskuspankkien kanssa laskenut ohjauskorkonsa ennätysalhaisiksi ja lisännyt merkittävästi rahan määrää ta-loudessa, käynnisti se laajamittaisen euromaiden velkakirjojen osto-ohjelman vasta vuoden 2015 alussa. USA:n, UK:n ja Japanin keskuspankit olivat aloitta-neet omat vastaavat ohjelmansa huomattavasti aiemmin ja pystyivät täten jo aiemmassa suhdannesyklin vaiheessa tukemaan kasvun ja työllisyyden vah-vistumista sekä torjumaan inflaation alenemista. Toki jo ennen osto-ohjelman aloittamista oli EKP luvannut tarvittaessa kriisin syvetessä ostaa euromaiden velkakirjoja, vuonna 2012 aloitetun OMT-ohjelman kautta.

Toisin kuin EKP, jonka toimintaa ohjaa ensisijaisesti inflaatiotavoite, USA:n keskuspankki Fed nimenomaisesti tavoitteli valtion velkakirjojen osto-ohjel-millaan työllisyyden vahvistamista. Työttömyyden lisääntyessä se linjasi, että velkakirjoja ostettaisiin niin kauan kunnes USA:n työllisyystilanne parantuisi. Lokakuuhun 2014 mennessä työllisyyden kasvu oli jo niin vahvaa, että Fed päätti lopettaa ohjelmansa. Keskuspankin tase oli noussut 1 triljoonasta 4,5 triljoonaan dollariin.

Jotta EKP ottaisi rahapolitiikassaan nykyistä enemmän työllisyyden huomi-oon, olisi sen mandaattia muutettava USA:n Fedin suuntaiseksi. Samalla pan-kin inflaatiotavoitetta olisi maltillisesti nostettava. Korkeampi inflaatiotaso helpottaisi huomattavasti paitsi torjumaan deflaatiouhkaa myös supistamaan euromaiden välisiä kilpailukykyeroja. Matalan inflaation oloissa missään jä-senmaassa ei tehdä suuria palkankorotuksia, jolloin äärimmäinenkään palk-kamaltti ei paranna kilpailukykyä tehokkaasti.

Tässä muistiossa kannatettuun no bail-out -säännön toteutukseen sisältyy EKP:n osalta tarve kieltää kansallisten velkakirjojen ostaminen. Vaikka no-bail out -sääntö sitoo EKP:ta, on se ollut mukana kriisimaiden pelastamisessa ja ostanut velkakirjoja jälkimarkkinoilta. Euromaiden velkakirjojen osto-ohjel-man sekä OMT-ohjelman kautta EKP on altistunut merkittäville maariskeille. No bail-out -sääntö edellyttää, että ylivelkaantuneiden maiden annetaan jättää velkansa maksamatta, jolloin markkinat myös hinnoittelevat velkakirjat maa-riskin mukaisesti. Tämä ohjaa maita olemaan velkaantumatta liiallisesti. Kun EKP ostaa tai lupaa ostaa näitä velkakirjoja ottaa se osan maariskistä kantaak-seen ja estää kansallisten velkakirjojen hinnoittelun maariskin mukaisesti vahvistaen maiden kannusteita ylivelkaantumiseen.


No bail-out -sääntö edellyttääkin euroalueen yhteisen velkainstrumentin luo-mista, EKP:n velvoittamista käyttää tätä instrumenttia omissa rahapoliittisissa operaatioissaan sekä EKP:n kieltämistä ostaa kansallisia velkakirjoja. Juuri täl-lainen järjestely on käytössä USA:n no bail-out -unionissa keskuspankki Fed:n osalta. Fed ei missään olosuhteissa saa ostaa osavaltioiden velkakirjoja vaan sen on nimenomaan ostettava turvallisia liittovaltion velkainstrumentteja (United States Treasury securities). Wyplostz on arvioinut, että kansallisista veloista 20 prosenttia olisi muutettava yhteisvastuullisiksi yhteisiksi vel-kainstrumenteiksi, jotta EKP voisi toteuttaa rahapolitiikkaa no-bail-out -sään-nön mukaisesti31.

EMUn kehittämistavoitteet: Rahapolitiikka


• On toivottavaa, että EKP nykyisen mandaattinsa puitteissa edelleen löy-hentäisi rahapolitiikkaansa kasvun tukemiseksi ja inflaation nostamiseksi.


• EKP:n mandaatti on muutettava USA:n Fed:n mallin mukaiseksi duaalita-voitteeksi; inflaatiotavoitteen lisäksi pankin on selkeästi otettava huomi-oon myös työllisyyskehitys.

• EKP:n mandaatti on muutettava siten, että pankin olisi tavoiteltava hieman nykyistä korkeampaa 2-3 prosentin inflaatiotasoa.

• Toteutetaan no bail-out -sääntö EKP:n osalta; muutetaan noin 20 prosent-tia jäsenmaiden velkakirjoista yhteisiksi velkainstrumenteiksi; kielletään EKP:lta kansallisten velkakirjojen ostaminen ja edellytetään sen ostavan vain yhteisiä velkainstrumentteja, jotka laskisi liikkeelle EVM (katso yllä luku 7).

31 Charles Wyplostz (2015) the Centralization-Decentralization Issue. European Commission dis-cussion paper 014.


10 LOPPUPÄÄTELMÄT Kansainvälinen finanssikriisi paljasti talous- ja rahaliitto EMUn keskeneräi-syyden ja laukaisi eurokriisin, joka on jatkunut jo seitsemän vuotta. Kriisin seuraukset ovat taloudellisia ja sosiaalisia, mutta syyt poliittisia. Jäsenmaat ei-vät ole kyenneet sopimaan EMUn toimivuuden kannalta oleellisista uudistuk-sista EMUn arkkitehtuuriin. Nyt viimeistään on aika tehdä tarvittavat päätök-set ja estää kriisin pitkittyminen vuosikymmeniä jatkuvaksi pysähtyneisyy-deksi.

EMUn kehittämisen keskeinen dilemma on se, miten turvataan kansallinen it-semääräämisoikeus ja kansalliset edut samalla, kun keskitetään päätöksente-koa niiltä osin kuin se on välttämätöntä rahaliiton yhteisten etujen ajamiseksi. Tässä muistiossa on esitetty, että nimenomaan no bail-out -säännön vahvista-minen on avain tämän lukon avaamiseen. Kun kielletään maksukyvyttömien maiden pelastaminen ja mahdollistetaan näiden maiden meneminen tarvitta-essa hallittuun velkajärjestelyyn, vahvistetaan voimakkaasti jäsenmaiden kan-nustimia hoitaa talouttaan vastuullisesti.

Kun kestävä taloudenpito varmistetaan no bail-out -sääntöä vahvistamalla, voidaan purkaa taloudellisesti ja poliittisesti vahingollista keskitettyä oh-jausta. Siten jäsenmaiden itsenäisyys omasta budjetti, rakenne- ja suhdanne-politiikasta vahvistuu, ja kukin jäsenmaa voi säilyä itsenäisenä sekä menestyä omien vahvuuksiensa perusteella.

No bail-out -unionin ei kuitenkaan tarvitse merkitä luopumista integraatiosta. Sen sijaan se on nähtävä parhaana keinona ratkaista jäsenmaiden asema raha-liitossa, joka yhdistää toisiinsa hyvin erilaisia talouksia ja yhteiskuntia. Lisäksi se on nähtävä keinona keskittää vallan käyttöä niiltä osin kuin rahaliiton lo-giikka sitä edellyttää. Keskitettyjä ratkaisuja kun ei ole mahdollista kehittää, ennen kuin jäsenmaiden kestävä taloudenpito on varmistettu.

Tarvittavista keskitetyistä ratkaisuista oleellisin on luoda mahdollisuus nos-taa euroalue kriiseistä finanssipoliittisen elvytyksen avulla. Kansallinen fi-nanssipolitiikka ja yhteinen rahapolitiikka riittävät hyvin pitkälle ja näiden molempien vastasyklisen politiikan mahdollisuuksia on vahvistettava. Kansal-linen finanssipolitiikka ja EKP:n rahapolitiikka eivät kuitenkaan yksin riitä.

Tarve yhteiselle finanssipoliittiselle toimintakyvylle on entistäkin akuutimpi, koska näyttää vahvasti siltä, että korkotaso Euroopassa ja maailmantalou-dessa laajemminkin tulee olemaan hyvin alhainen hyvin pitkään. Pysyväis-luonteisesti alhaisten korkojen olosuhteissa EKP:n elvytysmahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Rahapolitiikan elvyttävä vaikutus perustuu ennen kaik-kea korkotason alentamiseen, ja alhaisten korkojen olosuhteissa korot painut nollaan nopeasti rahapoliittisen elvytyksen aloittamisen jälkeen, minkä jäl-keen tehokas elvytys ei ole enää mahdollista. Alhaisten korkojen maailmassa kriiseistä noustaankin ennen kaikkea finanssipolitiikan avulla.


Tässä muistiossa yhteinen finanssipoliittinen toimintakyky luotaisiin muutta-malla EVM euroalueen yhteiseksi budjetiksi, jota käytettäisiin finanssipoliitti-seen elvytykseen kriisien aikana. EVM:lle annettaisiin vaikeiden kriisien va-ralle oikeus ottaa yhteistä velkaa. Yhteistä velkainstrumenttia tarvittaisiin jo siksikin, että EKP voisi lopettaa kansallisten velkakirjojen ostamisen, mikä on no bail-out -säännön vastaista. Vahvan finanssipoliittisen kapasiteetin kautta euromailla olisi käytössään yhteinen ase yhteisen talous- ja rahaliiton nosta-miseksi kriiseistä alhaisten korkojen maailmassa.

Suomalaisessa keskustelussa katsotaan usein, että yhteinen velka merkitsisi automaattisesti suvereniteetin menettämistä ja pysyviä tulonsiirtoja holtitto-masti rahojaan käyttäville jäsenmaille. Yhteisen suvereniteetin luominen EVM:n pohjalle olisi merkittävä poliittinen päätös, mutta samaan aikaan no bail-out -unionissa jäsenmaiden itsemääräämisoikeus jopa kasvaisi nykytilan-teeseen verrattuna ja kukin vastaisi omista veloistaan ja oman talopolitiik-kansa kestävyydestä. Yhteistä suvereniteettia luotaisiin vain sen verran, mikä on välttämätöntä euroalueen kasvun ja vakauden ylläpitämiseksi.

Huomionarvoista on myös se, että kyse ei ole siitä, otettaisiinko ”yhteisvas-tuullista” velkaa vai ei, vaan siitä, korvattaisiinko jo nyt epädemokraattisen EKP:n taseen kautta tapahtuvaa yhteisvastuuta demokraattisen EVM:n kautta tapahtuvalla yhteisvastuulla.

Koska tässä muistiossa tavoitteena on keskittää valtaa niin vähän kuin talous-kasvun ylläpidon kannalta on tarpeellista, suosittelee muistio tässä vahvasti riskinjakoa yksityisen sektorin puitteissa. Mitä enemmän kansainvälistä ris-kinjakoa vahvistetaan sisämarkkinoilla, sitä vähemmän julkisen sektorin ris-kinjakoa tarvitaan. Siksi etenkin kansallisia luotto- ja pääomamarkkinoita on integroitava vahvasti toisiinsa samalla, kun myös tuote- ja palvelumarkkinoi-den integraatiota olisi jatkettava. Yksityisen sektorin kansainvälisen riskin-jaon kautta maakohtaisten shokkien vaikutukset tuloihin jakautuisivat ny-kyistä tehokkaammin maiden välille. Lisäksi sisämarkkinoita syventämällä yh-tenäistetään maiden välisiä markkinaolosuhteita ja suhdannesyklejä, mikä on oleellista, jotta yhteinen raha- ja finanssipolitiikka toimisivat mahdollisimman optimaalisesti kaikille jäsenmaille yhtäaikaisesti.

No bail-out -säännön vahvistaminen ja sisämarkkinoiden syventäminen joh-taisivat kansainvälisen kilpailun kiihtymiseen ja markkinakurin vahvistumi-seen. Siksi olisikin tarpeen yhtäaikaisesti asettaa tälle kilpailulle ja markkina-kurille rajoja korkeatasoisen sääntelyn avulla. Yritysverokilpailu, palkkakil-pailu ja sosiaalivakuutusmaksujen tasoilla käytävä kilpailu ovat esimerkkejä epäterveestä kilpailusta, joka on saatava kuriin yhteisellä sääntelyllä ja vah-valla yhteisellä EMUn sosiaalisella pilarilla.

Lopputuloksena tässä muistiossa esitetyistä uudistuksista voisi olla talous- ja rahaliitto, jossa kukin euromaa kehittyisi omien vahvuuksiensa pohjalta; jossa työmarkkinoiden instituutioita ei ajettaisi alas vaan tehostettaisiin niiden omista lähtökohdista käsin; jossa julkisen sektorin investointeja ei leikattaisi vaan lisättäisiin taantuman aikana kysynnän ja työllisyyden ylläpitämiseksi; ja jossa sisäisen devalvaation paineita olisi rajoitettu vastasyklisen finanssi- ja


rahapolitiikan, epäsymmetristen shokkien tasauksen sekä epäterveen kilpai-lun rajoitusten kautta.

euroopan talous- ja rahaliitto emun kehittäminen

News & Politics