HÄMÄLÄINEN, Kari, AKTIIVINEN TYÖVOIMAPOLITIIKKASUOMEN TYÖMARKKINOILLA - TALOUSTIETEENNÄKÖKULMIA JA TUTKIMUSTULOKSIA, Helsinki: ETLA,Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos, The Research Institute of the FinnishEconomy, 1998, 69 s. (C, ISSN 0357-959X; No. 77). ISBN951-628-275-X.TIIVISTELMÄ: Tutkimuksessa luodaan katsaus aktiiviseentyövoimapolitiikaan ja sen vaikutuksiin Suomen työmarkkinoilla.Teoreettisten tutkimusten tarjoama tietämys työvoimapolitiikanmahdollisista vaikutuskanavista on lisääntynyt huomattavasti viimeisenkahden vuosikymmenen aikana. Tämä ei ole kuitenkaan heijastunutsuomalaisen aktiivisen työvoimapolitiikan vaikutuksia analysoivientutkimusten lukumäärään. Nykyisen tietämyksen valossa aktiivinentyövoimapolitiikka parantaa talouden työllisyystilannetta. Vaikutuksetovat kuitenkin vaatimattomia. ASIASANAT: aktiivinen työvoimapolitiikka, työmarkkinat, tehokkuus,vaikutustutkimus

HÄMÄLÄINEN, Kari, A SURVEY OF ACTIVE LABOURMARKET POLICY IN FINNISH LABOUR MARKETS (in Finnish),Helsinki: ETLA, Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos, The Research Instituteof the Finnish Economy, 1998, 69 p. (C, ISSN 0357-959X; No. 77). ISBN951-628-275-X.ABSTRACT: The study surveys the economic research on active labourmarket policy with special reference to Finnish labour markets. Despitethe fact that the theoretical understanding of the effects of labour marketpolicy has increased notably during the past two decades, the number ofFinnish evaluation studies has remained modest. These empirical studiesimply that active labour market policy enhances the functioning of thelabour market. However, its effects remain modest.KEY WORDS: active labour market policy, labour markets,effectiveness, evaluation study

ESIPUHE

Suomea kohdannut syvä lama on nostanut työttömyyden ennenkokemattomalle tasolle. Yhtenä seurauksena kasvaneesta työttömyydestäon ollut aktiivisen työvoimapolitiikan tason voimakas kasvu.Tukityöllistämistoimiin ja aikuispoliittiseen työvoimakoulutukseenosallistuvien henkilöiden lukumäärä ylittää jopa ennen lamaa vallinneenavoimen työttömyyden. Aktiiviseen työvoimapolitiikkaan uhrattujenvarojen voimakas kasvu ei ole kuitenkaan heijastunut alan tutkimuksenmerkittävänä vilkastumisena.Käsillä oleva tutkimus antaa yhtenäisen kuvan aktiivisentyövoimapolitiikan vaikutuskanavista ja sen mahdollisuuksista tehostaatyömarkkinoiden toimintaa. Samalla luodaan perusteellinen kartoitustaloustieteellisiin arviointeihin aktiivisen työvoimapolitiikantehokkuudesta ja annetaan suuntaviivoja jatkotutkimustarpeille.Tutkimuksen on laatinut tutkija Kari Hämäläinen osana ETLAntyömarkkinaohjelmaa. Tutkimuksen seurantaryhmässä ovat olleet mukanaerikoissuunnittelija Jari Mantsinen sekä erikoistutkija Matti Sihtotyöministeriöstä ja tutkimusohjaaja Reija Lilja ETLAsta. Tutkimuksen onrahoittanut työministeriö, jolle esitämme parhaat kiitokset saamastammetuesta. Helsingissä, maaliskuussa 1998Pentti Vartia

TEKIJÄN ESIPUHE

Käsillä oleva tutkimus on katsaus aktiivisen työvoimapolitiikan jatyömarkkinoiden välisiin riippuvuussuhteisiin Suomessa. Näkökulma on

puhtaasti taloustieteellinen, jolloin tarkastelussa korostuutyövoimapolitiikan tehokkuus yksilön ja kansantalouden kannalta. Tutkimuksessa on tiivistäen koottu sekä teoreettisessa että suomalaisessaempiirisessä kirjallisuudessa esitettyjä tuloksia siitä, miten aktiivinentyövoimapolitiikka toimii ja vaikuttaa työmarkkinoilla. Tutkimuksella onkolmenlaisia tavoitteita. Ensinnäkin tarjota lukijalle yksinkertaisessamuodossa kuva taloustieteen piirissä suoritetusta tutkimuksesta. Toiseksikeskustella aktiivisen työvoimapolitiikan mahdollisuuksista vaikuttaaSuomen työmarkkinoiden toimintaan. Kolmanneksi antaa suuntaviivojaaktiivisen työvoimapolitiikan tutkimiseen jatkossa.Jari Mantsinen ja Matti Sihto työministeriöstä ja Reija LiljaElinkeinoelämän Tutkimuslaitoksesta ovat toimineet tutkimusprojektinseurantaryhmässä. Saamani kommentit ja korjaukset ovat suurestihyödyttäneet tutkimuksen lopullista versiota. Timo Filpus, JaakkoPehkonen, Juha Rantala ja Hannu Tervo ovat myös kommentoineettyötäni. Parhaimmat kiitokseni heille kaikille.Jyväskylässä tammikuussa 1998Kari Hämäläinen

SISÄLLYSLUETTELO

YHTEENVETO

1 JOHDANTO 12 AKTIIVISEN TYÖVOIMAPOLITIIKAN KEHITYS 2

2.1 Yhteys taloustieteen teorioihin 22.2 Suomalainen aktiivinen työvoimapolitiikka 6

3 TEOREETTINEN TYÖMARKKINAMALLI 114 AKTIIVINEN TYÖVOIMAPOLITIIKKA TYÖ-

MARKKINOILLA 144.1 Työn kysyntä 16

4.1.1 Työmarkkinoiden kohtaanto 164.1.2 Tuottavuus 184.1.3 Työmarkkinavuodot 20

4.2 Työn tarjonta 214.2.1 Testi työhalukkuudelle 214.2.2 Työmarkkinoilta syrjäytyminen 21

4.3 Palkanasetanta 224.3.1 Työmarkkinoiden instituutiot 224.3.2 Työpaikkakilpailun kasvu 24

4.4 Onko aktiiviselle työvoimapolitiikalle vaihtoehtoja 254.4.1 Benefit Transfer Programme 264.4.2 Muita malleja palkkatuelle 28

5 AKTIIVISEN TYÖVOIMAPOLITIIKAN MAKROTALOUDELLISIA VAIKUTUKSIA 305.1 Vaikutus palkkainflaatioon 325.2 Kohtaantovaikutukset 355.3 Syrjäytysvaikutuksia 385.4 Työttömyysvaikutuksia 415.5 Yhteenveto aktiivisen työvoimapolitiikan

vaikutuksista makroekonometristen tutki-musten valossa 42

5.6 Makrotason jatkotutkimustarpeita 436 AKTIIVISEN TYÖVOIMAPOLITIIKAN

YKSILÖTASON VAIKUTUKSIA 456.1 Valikoitumisharha 466.2 Toimenpiteiden yksilötason tehokkuus 48

6.2.1 Työttömyyden kesto 496.2.2 Työuran vakaus 536.2.3 Työkuukaudet avoimilla työmarkkinoilla 55

6.3 Yhteenveto mikroekonometrisista tutkimuksista 576.4 Mikrotaloudellisia jatkotutkimustarpeita 60

7 LOPUKSI 61LÄHTEET 63

YHTEENVETO

Pysyväksi osoittautunut, korkea työttömyys on lisännyt vaatimuksiatyömarkkinoiden aktivoimista kohtaan. Aktiivinen työvoimapolitiikkanähdään keskeisenä keinona siirtää työttömiä henkilöitä passiivistenkorvausjärjestelmien parista avoimeen työllisyyteen. Kysymystyövoimapolitiikan mahdollisuuksista parantaa taloudentyöllisyystilannetta on erityisen ajankohtainen Suomessa, missä nykyinentoimenpiteiden taso ylittää ennen lamaa vallinneen avoimentyöttömyyden.Tutkimuksen alussa liitetään kansainvälisten järjestöjen suosituksissatapahtuneet muutokset taloustieteen kehitykseen. Tämän jälkeenhahmotetaan Suomessa harjoitettavan aktiivisen työvoimapolitiikantavoitteita ja rakennetta. Seuraavaksi aktiivinen työvoimapolitiikkasisällytetään nykyaikaiseen työmarkkinamalliin, jonka avullakeskustellaan aktiivisten toimien vaikutuskanavista. Teoreettisen tarkastelun jälkeen luodaan katsaus suomalaisilla aineistoillatehtyihin empiirisiin tutkimuksiin. Aikaisempien tutkimustulosten valossakeskustellaan aktiivisen työvoimapolitiikan kokonaistalouden jayksilötason vaikutuksista. Lopuksi annetaan suuntaviivojatyövoimapolitiikan jatkotutkimukselle.Katsaus teoreettiseen tutkimukseen paljastaa sen, että tietämys julkisensektorin työmarkkinoilla tapahtuvan väliintulon mahdollisistavaikutuskanavista on lisääntynyt huomattavasti viimeisen kahdenvuosikymmenen aikana. Suomessa tämä ei ole kuitenkaan heijastunuttyövoimapolitiikan vaikutuksia arvioivien tutkimusten lukumäärään. Alustavia johtopäätelmiä voidaan aikaisempien tutkimusten perusteellakuitenkin tehdä. Ensinnäkin aktiivisen työvoimapolitiikan vaikutukset,myönteiset tai kielteiset, ovat melko vaatimattomia. Toiseksi myönteisetvaikutukset ovat kielteisiä vaikutuksia suurempia. Kolmanneksityövoimakoulutus on tukityöllistämistä tehokkaampaa. Näihin tuloksiinon kuitenkin syytä suhtautua varauksella, sillä Suomessatyövoimapolitiikan vaikutusten analysointi on vielä lapsenkengissään.Tilanteen korjaamisessa on työsarkaa työmarkkinatutkimukselle useiksivuosiksi eteenpäin.

1 JOHDANTO

Pysyväksi osoittautunut, korkea työttömyys on lisännyt vaatimuksiatyömarkkinoiden aktivoimiseksi, OECD (1990, 1993). Näkemystä tukevatuseat tutkimukset, joiden mukaan passiivinen työvoimapolitiikka,erityisesti työttömyyskorvausten taso ja maksuajan pituus, kasvattavattyöttömyyttä, ks. esimerkiksi Jackman ym. (1990), Layard ym. (1991),Heylen (1993) ja Scarpetta (1996). Vastauksena työmarkkinoidenongelmiin on tarjottu aktiivista työvoimapolitiikkaa (ATP), jonka avullapyritään tehostamaan työmarkkinoiden toimintaa. Aktiiviselle työvoimapolitiikalle asetettujen toiveiden takia on aiheellistatarkastella sen vaikutuskanavia työmarkkinoilla. Erityisen ajankohtaistatämä on Suomen murrostilassa olevien työmarkkinoiden kohdalla, joillatyöttömyys on kasvanut ennen kokemattomalle tasolle jatyömarkkinoiden toiminnan perusteet kohtaavat tulevaisuuden haasteet.Laman myötä voimakkaasti kasvanut valtion velka rajoittaa sekä julkisensektorin maksamia tulonsiirtoja että sen työllistämismahdollisuuksia.Talouden avautuminen puolestaan kasvattaa tuottavuusvaatimuksia jaasettaa työmarkkinoiden harteille talouden kilpailukyvyn säilyttämisen.Työn ensimmäinen tavoite on hahmottaa ATP:n myönteisiä ja kielteisiävaikutuksia työmarkkinoiden toimintaan.Tässä työssä aktiivista työvoimapolitiikkaa analysoidaan taloustieteennäkökulmasta. Suomalaisessa tutkimuskentässä näkökulma on ollut vähänesillä siitä huolimatta, että Suomen kohdalla aktiivisen työvoimapolitiikanmerkittävyyttä ja sen mahdollisia vaikutuksia ei ole syytä aliarvioida.Tällä hetkellä aktiivisiin toimenpiteisiin osallistuu enemmän henkilöitäkuin 1980-luvun loppupuolella oli avoimesti työttömiä. ATP:aankäytetään rahaa yli kolme kertaa enemmän kuin 1980-luvulla käytettiinerilaisten työttömyyskorvausten maksuihin. Onkin aiheellista kootanykyinen, niukka tietämys yksiin kansiin ja antaa suuntaviivojajatkotutkimukselle. Tämä on työn toinen tavoite.Tutkimuksen rakenne on seuraava. Luvussa 2 hahmotetaan aktiivisentyövoimapolitiikan kehitystä talousteorioiden kehityksen valossa jaluodaan lyhyt silmäys Suomen aktiiviseen työvoimapolitiikkaan. Luvussa3 esitellään työvoimapolitiikan analysointiin käytettävätyömarkkinamalli. ATP:n vaikutuksia ja sitä puoltavia argumenttejatarkastellaan lähemmin luvussa 4. Seuraavat kaksi lukua kokoavatsuomalaisen tietouden aktiivisen työvoimapolitiikan vaikutuksista sekämakrotasolla (luku 5) että yksilötasolla (luku 6). Samalla kartoitetaan

jatkotutkimustarpeita. Luku 7 päättää tutkimuksen.

2 AKTIIVISEN TYÖVOIMAPOLITIIKAN KEHITYS

2.1 Yhteys taloustieteen teorioihin

Aktiivisen työvoimapolitiikan alkujuuret ovat 1940-luvun Ruotsissa. Senvarsinaiseksi perusasiakirjaksi muodostui Ruotsin ay-liikkeen LO:n(Landsorganisation) täystyöllisyysasiakirja vuonna 1951. Tässäasiakirjassa ATP liitettiin yhdeksi osaksi kokonaisuutta, joka myöhemminnimettiin Ruotsin malliksi. Yhtenä tavoitteena Ruotsin mallissa oli hintatason kurissapitäminen,johon pyrittiin alentamalla palkkaliukumia. Vallinneen talousteoreettisenkonsensuksen, ns. neoklassisen synteesin1, mukaisesti taloudenylikuumenemista pyrittiin estämään mitoittamalla finanssipolitiikkahieman täystyöllisyyttä alemmalle tasolle, Robinson (1995)2. Koska rajoittava finanssipolitiikka johti marginaaliryhmientyöttömyyteen, Ruotsin malli tarvitsi välineen täystyöllisyydenpalauttamiseksi. Tehtävä annettiin aktiiviselle työvoimapolitiikalle.Näennäisesti ristiriitaisten täystyöllisyyden ja matalan inflaationyhdistämiseksi ATP koostui selektiivisistä toimista, joita käytettiintyömarkkinoiden kohtaannon parantamiseen, rakennemuutoksenedistämiseen, suhdannevaihteluiden tasaamiseen ja työn kysynnänkasvattamiseen. Aktiiviselle työvoimapolitiikalle annettiin tehtäväksimyös työvoiman allokaation parantaminen, sillä solidaarinenpalkkapolitiikka esti työn hintaa ohjaamasta sektoreiden välistätyövoiman liikkuvuutta, Sihto (1995)3.

2

3 Edellä mainittujen kolmen instrumentin lisäksi Ruotsin malli koostuihyvinvointivaltiosta, markkinatalouden periaatteiden hyväksymisestä, kolmikantaperiaatteesta, hillityistä palkankorotuksista sekä kätketystä politiikkainstrumentistaeli devalvaatiosta, Robinson (1995). Koska Ruotsia pidetään aktiivisentyövoimapolitiikan mallimaana, on tärkeää huomata sen alunperin vallinnut kiinteäyhteys muuhun talouspolitiikkaan ja talouden instituutioihin.

2 Ruotsin mallin ensimmäinen instrumentti kuvastaa hyvin tuona aikana vallinnuttauskoa kysynnän säätelyn tehokkuuteen. Tästä hyvän kuvan antaa Beveridge (1944)raportti, joka arvioi kysynnän kasvun alentavan Ison-Britannian työttömyysasteen3 prosenttiin, kun se sotien välisenä aikana ei ollut kertaakaan käynyt alle 10prosentissa, ks. Manning (1995).

1 Neoklassinen synteesi koostui neoklassisesta tasapainopisteestä, jonka ympärillätalouden liikkeitä analysoitiin Keynesin (1936) yleistä teoriaa kuvaavien IS-LMmallien avulla.

Ensimmäisen kerran aktiivinen työvoimapolitiikka esiintyy virallisessaOECD:n kielenkäytössä vuonna 1964 annetussa suosituksessa 'ManpowerPolicy as a Means for the Promotion of Economic Growth'4. Vallitsevantaloustieteellisen ajattelun mukaisesti suhdannevaihtelut käsitettiinmarkkinahäiriöiksi, joita on korjattava Keynesiläisellä kysyntäsäätelyllä.OECD suosittikin tasaisen kasvun mahdollistamista tavalla, jossatyövoimapolitiikkaa käytettäisiin täystyöllisyyttä seuraavan inflaationhillitsemiseen, talouden elvyttämiseen ja suhdanteiden tasaamiseen.Tavoitteista kuvastuu 1960-luvun talousteoriasta puuttuneetmikroperusteet, josta johtuen aktiivinen työvoimapolitiikka keskittyimakrotaloudellisiin suureisiin.Usko Keynesiläisen kysyntäsäätelyn mahdollisuuksiin alentaatyöttömyyttä katosi 1970-luvun aikana. Ensimmäisen takaiskunvallitsevalle konsensukselle antoivat Friedmanin (1968) ja Phelpsin(1968) tutkimukset, jotka kyseenalaistivat työmarkkinoiden kuvaamiseenkäytetyn Phillipsin-käyrän mielekkyyden. Freedman osoitti, ettäylikysyntä ei välttämättä synnytä hinta- tai palkkainflaatiota ja että mikätahansa inflaatioaste on konsistentti minkä tahansa työttömyysasteenkanssa. Phelps puolestaan kritisoi työmarkkinamalleista puuttuviamikroperusteita. Phelpsin taloudenpitäjien käyttäytymistä kuvaava malliosoitti luonnollisen työttömyysasteen riippuvan työn kysynnästä jatarjonnasta, etsintäajan optimaalisuudesta ja muista tekijöistä, eiinflaatiosta. Teoreettinen kritiikki osoittautui oikeaksi ensimmäisenöljykriisin jälkimainingeissa, jolloin kansantaloudet kohtasivat sekäkorkean työttömyyden että korkean inflaation. Uudet näkökulmat eivät ratkaisevasti vaikuttaneet OECD:n vuoden 1976suositukseen, jossa ATP:n painopistettä siirrettiin voimakkaasti erityisestinuorten tukityöllistämisen suuntaan5. Talouden kysyntätekijöihinvaikuttamalla pyrittiin hillitsemään työttömyyden kasvua, jotta saataisiinaikaa elvyttävälle talouspolitiikalle, ks. Lönnroth (1991). Tosin joseuraavana vuonna ilmestyneessä McCrakenin raportissa esitettiinvarauksia kysyntäsäätelyn käytölle. Kyseisen raportin mukaan

täystyöllisyyteen ei pitänyt pyrkiä huomioimatta hintojen ja palkkojenkehitystä, Sihto (1996). Talousteoreettisen konsensuksen aikana aktiivisen työvoimapolitiikanolemassaolo oli helposti perusteltavissa Phillipsin-käyrään

3

5 Vaikka kysyntätekijät säilyivätkin pääosassa vuoden 1976 suosituksessa,huomioitiin siinä myös talouspolitiikan eri lohkojen välisen koordinaation tärkeys.

4 Kyseinen suositus pohjautui voimakkaasti Rehn-Meidner malliin, Sihto (1994).

vaikuttamisella eli työttömyyden alentamisella ilman inflaatiopaineita.Koska uudempi talousteoria on osoittanut minkä tahansatyöttömyysasteen konsistentiksi minkä tahansa inflaatioasteen kanssa,herääkin kysymys, onko ATP:lla paikkaa nykyisten koulukuntien,uusklassinen ja uuskeynesiläinen, ajatusmaailmassa? Uusklassinen koulukunta selittää talouden vaihteluita Walrasilaisellamaailmalla, jossa markkinat ovat kilpailevia. Tämän koulukunnansisäisistä näkemyksistä ehkä pisimmälle kehittynyt on ns. reaalistensuhdannevaihteluiden teoria. Kyseisessä teoriakehikossa satunnaisetvaihtelut teknologian muutosasteessa muuttavat suhteellisia hintoja.Talousyksiköt puolestaan sopeuttavat työn tarjontansa jakulutustottumuksensa hintojen muutosten mukaisesti. Työllisyydenvaihtelut johtuvat ihmisten työskentelyhalukkuudessa tapahtuneistamuutoksista, joten työttömyys on vapaaehtoista.

Reaalisten suhdannevaihteluiden kehikkoon on vaikea sovittaa aktiivistatyövoimapolitiikka. Mallit perustuvat kilpailevassa ympäristössätoimivien taloudenpitäjien hyödyn maksimointiin, jolloin julkinen sektoriei pysty tehostamaan talouden toimintaa. Esimerkiksi taloudenkysyntäpuoleen vaikuttavat politiikkatoimenpiteet vain haittaavattalouden toimintaa, sillä ne häiritsevät talouden tehokasta sopeutumistatuotantoteknologiassa tapahtuneisiin muutoksiin. Ainoa työsarka, joka aktiiviselle työvoimapolitiikalle jää reaalistensuhdannevaihteluiden teoriassa, on talouden tarjontapuolen tehostaminen.Tällöin aktiivisten toimien tulisi kasvattaa joko yksilöidentyöskentelyhalukkuutta tai heidän inhimillistä pääomaansa. Tosinuusklassisen näkemyksen mukaan on vaikea identifioida sellaistamarkkinahäiriötä, jota kannattaisi korjata julkisen sektorin interventionavulla. Yksi tällainen markkinahäiriö voisi olla ns. sectoral shift -teorianmukainen epäsymmetrinen shokki eri talouden sektoreiden välille, ks.Black (1987). Mikäli talouden eri sektoreiden välillä vallitsee työvoimansopeutumiskustannuksia, taloudessa voi esiintyä tahatonta työttömyyttä. Onko aktiivinen työvoimapolitiikka helpompi kytkeä uuskeynesiläiseenkuin uusklassiseen koulukuntaan? Vastoin uusklassista näkemystäuuskeynesiläiset eivät usko suhdannevaihteluiden johtuvan taloudenPareto-tehokkaasta sopeutumisesta teknologiassa ja yksilöidentottumuksissa tapahtuneisiin muutoksiin. Heidän mukaansa talouden

suhdannevaihtelut johtuvat markkinoiden epäonnistumisista, Mankiew(1990).

4

Alunperin uuskeynesiläiset selittivät poikkeamia Walrasinkilpailumaailmasta työmarkkinoiden epätäydellisestä kilpailustajohtuvalla nimellispalkkajäykkyydellä, Mankiew (1990). Nykyiselläänuuskeynesiläisten huomio on keskittynyt hyödykemarkkinoillaesiintyvien epätäydellisyyksien aiheuttamaan hintajäykkyyteen.Työmarkkinoiden hintajäykkyydet käsitetään reaalipalkkajäykkyyksinä6. Koska uuskeynesiläinen koulukunta pyrkii selittämään taloudenvaihteluita markkinahäiriöiden kautta, on lähtökohta suopeampi aktiivistatyövoimapolitiikkaa puolustaville argumenteille. Mikäli aktiiviset toimetlieventävät markkinahäiriöitä, talouden toiminta tehostuu. Tällöinaktiivista työvoimapolitiikka voidaan käyttää sekä talouden tarjonta- ettäkysyntäpuolella. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä huomauttaa, ettäuuskeynesiläiset suhtautuvat kysyntäsäätelyn mahdollisuuksiinhuomattavasti epäilevämmin kuin Keynes.Uudet makrotaloustieteen suuntaukset heijastuvat selvästi OECD:nviimeisimpään suositukseen aktiivisesta työvoimapolitiikasta vuodelta1990, josta aiemmat kokonaistaloudellisiin suureisiin liittyneet perusteetovat suureksi osaksi kadonneet. Nykyisellään OECD painottaavoimakkaasti työmarkkinoiden tarjontapuoleen liittyviä tekijöitä, joihinkuuluvat esimerkiksi inhimillinen pääoma ja aktiivinen työnhaku.Painopisteen ollessa tarjontapuolen tekijöissä, jäävät työllistämistuetlapsipuolen asemaan. Näitä on tarkoitus käyttää vain ja ainoastaankaikista vaikeimmissa työmarkkinatilanteissa olevien henkilöidensyrjäytymisen estämiseen. Makrotalousteorioiden pyrkimys analysoida talouden ilmiöitä kehikossa,jossa taloudenpitäjien toimet määräävät talouden kehityskulun, onlaajentanut aktiivisen työvoimapolitiikan vaikutusten tarkastelua.Aiemman kokonaistaloudellisiin suureisiin liittyneiden argumenttiensijasta aktiiviset toimet nähdään mikrotason ilmiöinä, jotka vaikuttavatyksilöiden työmarkkinakäyttäytymiseen ja yritystenrekrytointikäyttäytymiseen. Tämä on lisännyt ymmärrystä ATP:nvaikutuskanavista7.

2.2 Suomalainen aktiivinen työvoimapolitiikka

5

7 Meidner painotti aktiivisen työvoimapolitiikan yksilötason vaikutuksia jo vuonna1954 ilmestyneessä tutkimuksessaan.

6 Tässä kehikossa hyödykemarkkinoiden hinnat eivät sopeudu kysynnän laskuun.Koska työmarkkinoillakaan ei tapahdu reaalipalkkojen sopeutumista, kysynnänlaskua seuraa tahattoman työttömyyden kasvu ja yritysten kustannustenkohoaminen. Kustannustason kohoaminen puolestaan vähentää yritystenhalukkuutta laskea hintoja entisestään.

Työvoimakoulutus vakiinnutettiin osaksi aktiivista työvoimapolitiikkaavuonna 1966, Mikkonen (1997). Aseman virallistuminen ilmeneetyövoimakoulutukseen osallistuneiden henkilöiden lukumäärässä, jokaalkoi kasvaa jo ennen ensimmäistä öljykriisiä. Vuoden 1971Työllisyyslaki vahvisti työvoimakoulutuksen asemaa entisestään, Liljaym. (1990), minkä seurauksena työvoimakoulutuksen taso oliparhaimmillaan yli kaksinkertainen tukityöllistämiseen verrattuna. Tähänon kuitenkin osaltaan vaikuttanut se, että 1960-luvulla julkisiin töihinosallistui lähes 4 prosenttia työvoimasta, mikä söi osaltaan julkisensektorin työllistämisvaroja.Ensimmäisen öljykriisin jälkimainingeissa suomalainentyövoimapolitiikka siirtyi OECD:n linjoille. Tukityöllistämisen tasonelinkertaistui 1970- luvun puolivälin jälkeen, mikä kuviossa 2.1. ilmeneetyövoimapolitiikan painopisteen siirtymisenä kysyntäpuolen tekijöihin.Öljykriisit aiheuttivat työttömyyden tasosiirtymän 2 prosentin tuntumastanoin 5 prosenttiin. Tämä heijastui myös tukityöllistämistoimenpiteisiinosallistuneiden henkilöiden lukumäärään, joka jäi koko 1980-luvun ajaksiedellisen vuosikymmenen lopun lukemiin8. Aktiivista työvoimapolitiikkaei ole suoranaisesti käytetty suhdanteiden tasaamiseen, kuten esimerkiksitalouden ylikuumenemisen hillitsemiseen.

Kuvio 2.1. Tukityöllistäminen ja työvoimakoulutus Suomessa

6

8 ATP:n riippuvuus työttömyydestä on huomioitava arvioitaessa aktiivisentyövoimapolitiikan työttömyysvaikutuksia. Tästä asiasta keskustelemme lisääluvussa 5.

0

10000

20000

30000

40000

50000

60000

70000

1980 1985 1990 1995

Tukityöllistäminen Koulutus

Lähde: Työvoimapoliittinen aikakausikirja ja ETLAn tietokanta. Luvut ovatvuosikeskiarvoja toimenpiteillä olevista henkilöistä. Vuoden 1997 lukutukityöllistämiselle perustuu työllistymistukien tason esitykseen.

Aktiivisen työvoimapolitiikan nykyinen rakenne on seurausta vuoden1987 Työllisyyslaista. Kyseinen laki velvoitti julkisen sektorintarjoamaan pitkäaikaistyöttömille ja nuorille työttömille jokokoulutuspaikan tai, kuten käytännössä tapahtui, työsijoituksen. Luotuautomatiikka heijasti työttömyyteen kohdistuneen sisääntulovirrannopeasti toimenpiteiden tasoon. Vaikka velvoitetyöllistäminenlakkautettiin vuonna 1993, ei se kuitenkaan hillinnyt työllistämistukientason kasvua kuin vasta vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Tämänseurauksena ATP:n rakenne eroaa voimakkaasti OECD:n viimeisimmistäsuosituksista, joissa painotus on talouden tarjontapuolessa.Tukityöllistäminen on suurelta osin kuntien harteilla. Kuntien osuudeksion budjetoitu lähes puolet kaikista tukityöpaikoista, taulukko 2.1.Kuntasektorin yksityistä sektoria korkeampi palkkatuki per henkilö viittaasiihen, että kuntasektorin työllistämistuet ovat selvemminsosiaalisperusteisia9. Valtion määrärahojen suuruudesta vastaavanlaisiajohtopäätöksiä ei kyetä tekemään, sillä valtiolla palkkatuki kattaa kaikkityöllistämisen kustannukset.

7

9 Kuntasektorille ja yksityiselle sektorille maksettava palkkatuki on pääsääntöisestityöttömyysturvan peruspäivärahan suuruinen. Tähän on mahdollista saada lisäystä,mikäli tukityötä tarjotaan vaikeasti työllistettävälle henkilölle.

Taulukko 2.1. Vuodelle 1997 budjetoidut työllistämistuet

-3 18055 000Yhteensä

41 66775018 000Yksityinen

51 9231 35026 000Kunta

98 1821 08011 000Valtio

Määräraha pertukityöllistetty

Määrärahat,Mmk

HenkilötSektori

Lähde: Skog ja Räisänen (1997).

Vaikka aktiivinen työvoimapolitiikka on Suomessa kysyntätekijöihinpainottuvaa, sen viimeaikaisessa kehityksessä heijastuu myös nykyisinvallitseva, tarjontapuolen tekijöitä painottava taloustieteellinen ajattelu.Tämä ilmenee viimeisimmän laman aikana tapahtuneenatyövoimakoulutuksen tason kasvuna, mitä ei havaittu öljykriisienjälkeisen taantuman aikana. Työvoimakoulutuksen piirissä hankittujen opiskelijatyöpäivienlukumäärän kasvu 1990-luvun loppupuolella korostaa painopisteensiirtymistä tarjontapuolen tekijöihin (vuonna 1995 hankittiin 7.1miljoonaa opiskelijätyöpäivää, joka vuoden 1997 esityksessä oli nostettu8.1 miljoonaan). Rahallisesti työvoimakoulutus jää kuitenkin vielä kauastukityöllistämiseen budjetoidusta 3.2 miljardista. Budjettimäärärahatyövoimakoulutuksen hankkimiseen vuonna 1997 oli 1.1 Mmk jaopintososiaalisiin etuihin 1.3 Mmk. Työvoimakoulutukseen osallistuneiden lukumäärän kasvu selittyyosaltaan myös sillä, että koulutuksen keskimääräinen kesto on lyhentynyt1980-luvun 6 kuukaudesta noin 4 kuukauteen, Mikkonen (1997).Valtaosin nämä koulutuspaikat koostuvat yleishaussa olevista kursseista,joiden osuus vuonna 1995 oli yli 90 prosenttia kaikestatyövoimakoulutuksesta. Painotus on pysynyt yleishaun alaisissakursseissa, vaikkakin lamavuosina lomautuskoulutuksen osuus nousilähes 40 prosenttiin kaikesta työvoimakoulutuksesta. Vuonna 1996lomautuskoulutuksen osuus on laski takaisin alle 5 prosentiin.

Mitä aktiivisen työvoimapolitiikan toimenpidepaketilla yritetäänsaavuttaa? Taulukko 2.2. kokoaa sekä virallisesti esitetyt, lainsäädäntöön

8

kuuluvat että Työministeriön strategisen linjauksen tavoitteettoimenpidetyypeittäin.

Taulukko 2.2. Aktiivisten toimenpiteiden tavoitteet

* Vakiinnuttaa työura * Vähentää työttömyyden

uhkaa * Työmarkkinavalmiuksien

parantaminen * Ammattitaidon ja ammatil-

lisen liikkuvuuden paran-taminen

* Poistaa työvoimapulaa * Työn tarjonnan ja kysynnän

tasapainottaminen * Työttömyyden estäminen * Edistää työvoiman

liikkuvuutta

Työvoimakoulutus

* Katkaista pitkiä työttö-myysjaksoja

* Parantaa työmarkkina-asemaa

* Mahdollistaa vakaa työura * Työmarkkinavalmiuksien

ylläpitäminen

* Alueellisten työttömyys-erojen kaventaminen

* Suhdanteiden tasaaminen

Tukityöllistäminen

* Työhönsijoittumisen tur-vaaminen

* Työvoiman saannin edis-täminen

* Työmarkkinoidentoiminnan edistäminen

* Varautua työvoimavarojen määrän ja rakenteenmuutoksiin

* Huomioi työvoimankansainvälisenliikkuvuuden tarpeet

Työvoimapalvelut

Mikrotason tavoitteetMakrotason tavoitteetToimenpide

Lähteet: Skog (1994), Aho ym. (1996) ja Mikkonen (1997).

Aktiivisen työvoimapolitiikan tavoitteet keskittyvät työmarkkinoidenkohtaantoon, työttömyyden ehkäisemiseen, osallistujien työllistymiseenja heidän työuriensa vakauteen. Tässä mielessä suomalainentyövoimapolitiikka eroaa esimerkiksi Yhdysvalloista, missä painopiste ontyössäkäyvien köyhien ansiokehityksen parantamisessa. ATP:n työllistämistavoitteiden vuoksi toimenpiteiden seuranta onkeskittynyt selvittämään toimenpiteisiin osallistuneidentyömarkkina-aseman jonkin ajan kuluttua toimenpiteen päättymisestä.Taulukko 2.3. on yhteenveto viimeisimmän kyselytutkimuksen tuloksista.

Taulukko 2.3. Toimenpidesijoituksen päättäneidentyömarkkina-asema kolmen kuukauden kuluttua,

9

toimenpide päättynyt ajanjaksolla lokakuu 1995 -tammikuu 1996

3%4%Muuten työvoimanulkopuolella

1%2%Opiskelemassa tai armeijassa

n/a0.2%Työmarkkinatuentyöharjoittelu

12%5%Työvoimakoulutus

12%9%Tukityössä

53%60%Työttömänä

20%20%Töissä

Työ-voimakoulutus

Tuki-työllistäminen

Työmarkkina-asema

Lähde: Työvoimapoliittisten toimenpiteiden vaikuttavuus, Työhallinnon julkaisu No.162. Luvut ovat pyöristyksiä, joten sarakkeet eivät välttämättä summaudu sataan. n/a =lukua ei saatavilla.

Avoimille työmarkkinoille työllistyneiden osuudessa ei ole juurikaaneroja toimenpiteiden välillä. Toinen huomionarvoinen seikka on se, että14 prosenttia tukityöllistämistoimenpiteen ja 24 prosenttiatyövoimakoulutustoimenpiteen lopettaneista henkilöistä on palannutaktiivisten toimenpiteiden piiriin10.

10

10 Ennen taulukon lukujen syvällisempää tulkintaa on huomattava, että ne eivät kerromitään toimenpiteeseen osallistumisesta seuraavista hyödyistä tai haitoista, ks.luku 5.1.

3 TEOREETTINEN TYÖMARKKINAMALLI

Aktiivisen työvoimapolitiikan perusteellista tarkastelua vartentarvitsemme mallin työmarkkinoiden toiminnasta. Lähtökohtanamodernissa työmarkkinateoriassa on Friedmanin (1968) esittämä käsitysluonnollisesta työttömyysasteesta, joka on kehittynyt NAIRU-käsitteeksi.Määritelmällisesti NAIRU merkitsee inflaatiota kiihdyttämätöntätyöttömyysastetta, ks. esimerkiksi Blanchard ja Katz (1997). Yksi NAIRUn tasoon vaikuttava tekijä on kitkatyöttömyys.Työmarkkinoilla on jatkuvaa liikettä työntekijöiden siirtyessä työpaikastatoiseen. Lisäksi työmarkkinoilla epätäydellisen informaation seurauksenatyömarkkinoilla on samanaikaisesti sekä työnhakijoita että avoimiatyöpaikkoja. Kitkatyöttömyys lisääntyy mikäli työnhakijoiden taidot eivätvastaa yritysten tarpeita tai työnhakijat ja avoimet työpaikat eivät kohtaaalueellisesti. Kilpailevassa maailmassa NAIRU määräytyy kitkatyöttömyyden tasonperusteella. Todelliset työmarkkinat, joilla esiintyy julkinen sektori jatyömarkkinoiden instituutiot, eivät kuitenkaan vastaa kilpailumaailmankuvaa hinnanottajina toimivista, atomisista talousyksiköistä. Jopakuvitteellisilla työmarkkinoilla, joiden toiminta koostuisi yksittäisistätaloudenpitäjistä on mekanismeja, jotka nostavat palkkatason kilpailevienmarkkinoiden yläpuolelle. Empiirisesti väitettä tukee ns. rent-sharing-kirjallisuus, joka systemaattisesti hylkää kilpailevien työmarkkinoidenhypoteesin lähimpänä täydellistä kilpailua toimivillajärjestäytymättömillä USA:n työmarkkinoilla, ks. esimerkiksi Abowd jaLemieux (1993). Teoreettisesti rent-sharing -kirjallisuuden havaintoa voidaan perustellaainakin kahdella tavalla, ks. Blanchard ja Katz (1997). Ensinnäkin sekäyrityksillä että työntekijöillä on neuvotteluvoimaa. Työntekijöidenneuvotteluvoima syntyy siitä, että heidän korvaamisestaan syntyykustannuksia rekrytoinnin ja koulutuksen kautta. Yritystenneuvotteluvoima puolestaan syntyy siitä, että kaikki työntekijät eivätkykene hankkimaan uutta työpaikkaa ilman kustannuksia.Neuvotteluprosessin määrittämä palkka ei välttämättä vastaa kilpailevienmarkkinoiden palkkatasoa.Toiseksi yritykset saattavat nostaa palkkatasonsa kilpailevienmarkkinoiden yläpuolelle tehostaakseen työntekijöidensä työpanosta.Näkökulmaa voidaan puolustaa usein eri tavoin. Shapiro ja Stiglitz (1984)korostivat sitä, että yrityksen täytyy korottaa työntekijän tehottomuuden

11

vaihtoehtoiskustannusta. Tällöin työntekijä käyttää työaikansatyönantajaa hyödyttäviin toimiin, sillä irtisanomisesta seuraava kustannuson vallitsevaa palkkatasoa korkeampi11. Akerlof ja Yellen (1990)korostivat puolestaan oikeudenmukaisuuden vaikutusta palkkatasoon. Jostyöntekijät pitävät aiempaa palkkatasoa ja aiempia palkankorotuksiaoikeudenmukaisina, ne vaikuttavat kynnyspalkkaan ja tätä kauttayritysten maksamiin palkkoihin. Talouden tasapainotyöttömyyden kuvaamiseen tarvitaankin malli, jokahuomioi NAIRUn riippuvuuden sekä kitkatyöttömyydestä että taloudentarjontapuolen tekijöistä. Yleisemmin käytetty kehikko on ns. Layardin jaNickellin (1986) malli.

Kuvio 3.1. Työmarkkinoiden tasapaino epätäydellisillätyömarkkinoilla

Layardin ja Nickellin -mallissa hyödykemarkkinat kuvataanepätäydellisesti kilpailevina. Hyödykemarkkinoita kuvaa työn

12

11 Koska irtisanomisesta seuraava kustannus riippuu myös uuden työpaikanlöytämistodennäköisyydestä, alentaa taloudessa vallitseva työttömyys yrityksenmaksamia palkkoja. Näkökulma ei ole kovin kaukana Marxin työttömienarmeijasta, vaikka Shapiron ja Stiglitzin versio tehokkuuspalkkamalleista onkinuusklassisen koulukunnan mukainen.

Avoin työllisyys

Avoin

Kokonaistyöttömyys (U)

LFS

Palkanasetanta

käyrä (WS)

Työvoiman kysyntäkäyrä (E)

W/P

B/Ptyöttömyys

RR

kysyntäkäyrä (E). Koska työn kysyntä määräytyy yritystentuotantoteknologian ja niiden tuottamien hyödykkeiden kysynnänperusteella, voidaan työn kysyntäkäyrä esittää myös yritysten hinnanasetantaa kuvaavana relaationa. Alaspäin laskeva työn kysyntäkäyräyhdistää korkeamman työn hinnan alhaisempaan työllisyyden tasoon.Mikäli käyrä tulkitaan hinnan asetannaksi kuvastaa se kysynnän kasvunaiheuttamaa kasvupaineita (jota kuvataan alhaisemmalla työttömyydellä)yritysten hinnoissa. Tämä voi johtua joko siitä, että rajakustannuksetnousevat tai siitä että epätäydellisesti kilpailevan yrityksen hinnoittelulisäkasvaa.Kilpailevilla työmarkkinoilla työttömyys määräytyy työn kysyntäkäyränja työn tarjontakäyrän (LFS) leikkauspisteestä. Yksinkertaisuuden vuoksityön kysyntäkäyrä on kuvattu palkkatasosta riippumattomaksi. Tämä onsopusoinnussa joustamattoman aggregaattitason työn tarjonnan kanssa,eikä yksinkertaistus muutenkaan muuta mallin sanomaa. Jotta saataisiinselville avoimen työttömyyden taso on kuviossa esitetty myös työntarjontakäyrä (RR), josta on vähennetty aktiivisiin toimenpiteisiinosallistuvat henkilöt. Epätäydellisen kilpailun työmarkkinoilla palkanasetantakäyrä (WS)korvaa tasapainotyöllisyyden määrittäjänä kilpailevien markkinoidentyövoiman tarjontakäyrän (LFS). Nouseva palkanasetantakäyrä yhdistääpalkankorotuspaineiden kasvun korkeampaan työllisyyteen. Kyseinentulos voidaan johtaa useista teoriakehikoista, joista mainittakoonammattiyhdistysmallit (ks. Pencavel, 1991 ja Booth, 1994),tehokkuuspalkkamallit ja sisäpiirimallit (Blanchard & Summers, 1986 jaLindbeck & Snower, 1986). Suurin eroavaisuus nousevanpalkanasetantakäyrän ja kilpailumaailman välillä syntyy siitä, ettäepätäydellisen kilpailun vallitessa työttömyyden ei tarvitse ollavapaaehtoista. Toisaalta mallien kyky selittää työttömyydessä tapahtuviamuutoksia on melko samanlainen. Molemmat mallit ennustavat työnkysynnässä tapahtuvan muutoksen heijastuvan suurina muutoksina työnhinnassa eli palkkatasossa ja vähäisinä muutoksina työttömyydessä.Kuviossa tämä on selvä varsinkin korkean työllisyyden tilanteessa.Alhaisen työllisyyden tilanteessakin mallit antavan saman tuleman, mikälityöttömyyden aikainen hyöty on suhteessa työllisyyden tuottamaanhyötyyn, jolloin palkanasetantakäyrästä tulee vertikaalinen, ks. lähemminManning (1995). Miten aktiivinen työvoimapolitiikka voidaan tuoda sisään epätäydellisenkilpailun työmarkkinakehikkoon? Kokonaisvaikutuksen selvittämiseksitäytyisi huomioida kaikki kanavat, joiden kautta muutokset aktiivisessa

13

työvoimapolitiikassa välittyvät talouteen. Tästä syystä esimerkiksi ATP:ntyöllisyysvaikutuksia ei kyetä selvittämään yksinkertaisinvirtatarkasteluin toimenpiteisiin osallistuneiden ja toimenpiteistätyöttömyyteen palanneiden henkilöiden välillä. Tarvitaankin siis tietoasiitä, miten aktiivinen työvoimapolitiikka vaikuttaa yksilöiden, yritystenja työmarkkinoiden instituutioiden käyttäytymiseen.

4 AKTIIVINEN TYÖVOIMAPOLITIIKKATYÖMARKKINOILLA

Aktiivisen työvoimapolitiikan vaikutus työmarkkinoiden tasapainoonmääräytyy sen mukaan, miten se vaikuttaa työn kysyntään ja tarjontaansekä palkanasetantaan. Tässä kappaleessa pyrimme mahdollisimmantäydelliseen esitykseen kirjallisuudessa esiintyneistä tekijöistä ja ATP:aapuolustavista argumenteista. Taulukossa 4.1. on esitetty yhteenvetoaktiivisten toimenpiteiden ceteris paribus -vaikutuksista, joita käsitellääntarkemmin luvun muissa osioissa. Tarkastellaan aluksi aktiivisen työvoimapolitiikan vaikutuksia työnkysyntään (E). Työmarkkinoiden kohtaannon tehostuminen yhdessäohjelmiin osallistuvien henkilöiden tuottavuuden kasvun kanssa kasvattaatyön kysyntää. Tällöin annetulla palkanasetantakäyrällä työttömyyspienenee. Päinvastainen vaikutus on aktiiviseen työvoimapolitiikkaanliittyvillä työmarkkinavuodoilla (dead-weight loss) jasyrjäytysvaikutuksilla (displacement/substitution). Suora aktiivisentyövoimapolitiikan nettotyöllisyysvaikutus saadaan laskemallaparantuneen kohtaannon ja kasvaneen tuottavuuden aiheuttamattyövoiman kysynnän lisäykset ja vähentämällä niistä työmarkkinavuodotja syrjäytysvaikutukset. Taulukossa 4.1. on kuitenkin esitetty useitatekijöitä, jotka vaikuttavat työvoiman kysyntään epäsuorasti palkkatasonkautta. Jotta työllisyys kasvaisi annetulla työn kysyntäkäyrällä, onpalkanasetantakäyrän siirryttävä oikealle, joka tapahtuu sisäpiiriläistenkohtaaman työpaikkakilpailun kiristyessä. Päinvastaiseen suuntaanvaikuttaa puolestaan

Taulukko 4.1. Potentiaalisia aktiivisen työvoimapolitiikan makro-taloudellisia vaikutuksia

14

WS oikealleAlentaaAlentaaTyöpaikkakilpailun lisääntyminen(luku 4.3.2)

WSvasemmalle

Kasvattaa Kasvattaa Työmarkkinoiden instituutiot(luku 4.3.1)

LFS oikealle (WS oikealle)

Kasvattaa (Alentaa)

Kasvattaa (Alentaa)

Työmarkkinoilta syr-jäytymisenestäminen(luku 4.2.2)

LFSvasemmalle

Alentaa Alentaa Testi työhalukkuu-delle (luku 4.2.1)

E vasemmalleKasvattaa Kasvattaa Työmarkkinavuoto/ syrjäytysvaikutus (luku 4.1.3)

E oikealle (WSvasemmalle)

Alentaa (Kasvattaa)

Alentaa (Kasvattaa)

Tuottavuuden kasvu (luku 4.1.2)

WS ja Eoikealle

Alentaa Alentaa Kohtaannon parantuminen (luku 4.1.1)

Siirtyvä käyrä kuviossa 3.1.

Avoin työttömyys

Kokonais-työttömyys

Vaikutus

Osa taulukkoon kootuista vaikutuksista on uudelleenluokiteltu seuraavista tutkimuksista:OECD (1993), Calmfors (1994) ja Calmfors & Skedinger (1995). WS =Palkanasetantakäyrä, E = Työn kysyntäkäyrä, LFS = Työvoiman tarjontakäyrä.

työmarkkinoiden instituutioiden toiminta ja tuottavuuden kasvu.Viimeisin vaikutus pohjautuu Beanin ym. (1986) tutkimukseen.Lähtökohtana on se, että tuottavuuden kasvun suuruinen palkkojenkorotus ei lisää yrityksen yksikkötyökustannuksia. Lopullinentuottavuuden kasvun vaikutus palkkatasoon riippuu tietenkintyömarkkinaosapuolien keskinäisestä neuvotteluvoimasta.

Palkanasetantavaikutukset määräävät yhdessä työn kysyntävaikutustenkanssa sen, miten tehokas aktiivinen työvoimapolitiikka ontasapainotyöllisyyden kasvattajana. Talouden työllisyyskehityksen

15

tukeminen on yksi ATP:n tavoitteista, mutta sille on myös asetettutyöttömyyttä alentavia tavoitteita. Jotta kyettäisiin arvioimaan aktiivistentoimenpiteiden tehokkuutta tasapainotyöttömyyden alentamisessa täytyytarkasteluun liittää myös työvoiman tarjonta. Työvoiman tarjonta kasvaa(LFS ja RR siirtyvät oikealle) aktiivisten toimenpiteiden estäessätyömarkkinoilta syrjäytymistä. Vastakkainen vaikutus saadaan, mikäliniitä käytetään työhalukkuuden testaamiseen.

4.1 Työn kysyntä

4.1.1 Työmarkkinoiden kohtaanto

Homogeenisilla työmarkkinoilla epätäydellinen informaatio synnyttääkysynnän ja tarjonnan välisen kohtaanto-ongelman. Työnhakijoilla ei oletietoa kaikista avoimista työpaikoista eikä uusia työntekijöitä etsivilläyrityksillä ole tietoa kaikista potentiaalisista työnhakijoista. Lisäksi tiedonhankkimisesta aiheutuu kustannuksia. Tämän seurauksenatyömarkkinoilla esiintyy samanaikaisesti sekä työnhakijoita että avoimiatyöpaikkoja. Rakenteellinen työttömyys kasvaa entisestään, kun tarkasteluulotetaan heterogeenisiin työmarkkinoihin, sillä tällöin työnhakijoidentaidot eivät välttämättä vastaa yritysten tarpeita tai työnhakijat sijaitsevateri alueilla kuin avoimet työpaikat.Layardin ym. (1991) ja Parjanteen(1997) mukaan noin kolmannes työttömyydestä on seurausta työnkysynnän ja tarjonnan välisistä epätasapainoista.Selvin peruste julkisen sektorin väliintulolle työmarkkinoilla onepätäydellisen informaation lieventäminen. Kun avoimia työpaikkoja jatyönhakijoita koskevat tiedot kerätään keskitetysti, saadaan aikaanhuomattavia kokonaistaloudellisia kustannussäästöjä verrattunatilanteeseen, jossa jokainen talousyksikkö hankkii informaationsa itse.Tätä kautta aktiiviseen työvoimapolitiikkaan laskettavatyönvälitystoiminta nopeuttaa avoimien työpaikkojen täyttämistä, mikälivain ammattitaitoista työvoimaa on saatavilla. Aktiivisella työvoimapolitiikalla voidaan helpottaa ammatilliseenrakenteeseen liittyviä kohtaanto-ongelmia. Palkanasetannan tapahtuessakeskitetysti ammattien välillä vallitsevat palkkaerot eivät toimikilpailtujen markkinoiden tavoin resurssien ohjaajana. Tällöinhintasopeutuminen korvautuu työttömyyden kautta tapahtuvallamääräsopeutumisella. Mikäli määräsopeutuminen on hidasta, voidaan

16

prosessia nopeuttaa tarjoamalla uudelleen koulutusta ja työharjoitteluataantuvilta toimialoilta työttömäksi jääville henkilöille. Ammatillisen rakenteen epätasapaino voi syntyä myös siitä, ettäirtisanottujen työntekijöiden taidot eivät vastaa heidän ammatilleensopivien avoimien työpaikkojen vaatimuksia. On havaittu, että yritykseteivät koulutuspanoksen menettämisen pelossa halua tarjotahenkilöstölleen sellaista koulutusta, joka on helposti siirrettävissä toisiinyrityksiin, Polachek ja Siebert (1993). Tässä tapauksessa ns. yleisiätaitoja tarjoavat aktiiviset toimenpiteet pystyvät parantamaan ammatillistakohtaantoa.Ammatillisen kohtaannon lisäksi alueellinen kohtaanto vaikuttaarakenteellisen työttömyyden tasoon. Kohtaanto-ongelman lievittämiseksiATP:n pitäisi rohkaista muuttoliikettä taantuvilta alueiltakasvukeskuksiin. Mutta alueellisten työttömyyserojen kaventamistavoitetoimii juuri päinvastaiseen suuntaan. Pahimmillaan se saattaa muuttaaalueellista työvoiman rakennetta huonompaan suuntaan pitämällävaikeasti työllistettävät henkilöt taantuvilla alueilla.

Kohtaanto-ongelma kärjistyy myös, mikäli avoimien työpaikkojentäyttäminen hidastuu työnhakuhalukkuuden laskiessa. Hahmotettaessaaktiivisen työvoimapolitiikan mahdollisuuksia työttömien aktivoimiseksion ensin tiedettävä, mitkä tekijät alentavat työnhakuhalukkuutta.Yksinkertaistaen voidaan sanoa näiden syntyvän jokotyöttömyysturvajärjestelmän tai henkilökohtaisen työttömyyden kautta.Layardin ym. (1991) kattavassa työttömyystutkimuksessa havaittiintasapainotyöttömyyden olevan korkeampi maissa, joissatyöttömyysturvan taso on korkea ja sen kesto pitkä. Layardin ym. mukaan aktiivinen työvoimapolitiikka tehostaatyönhakuhalukkuutta, jos se kykenee korjaamaan työttömyysturvanpassivoivaa vaikutusta. Tätä puoltavia tutkimustuloksia on esitettyCarlingin ym. (1996) tutkimuksessa, jossa havaittiin ansiosidonnaistatyöttömyysturvaa nauttivien henkilöiden työllistymistodennäköisyydenkasvavan toimenpiteisiin oikeuttavan työttömyysjakson tullessa täyteen.Tulos viittaa joidenkin henkilöiden kokevan toimenpiteisiinosallistumisen vastenmieliseksi, sillä osallistumisen kautta he voisivatuusia ansiosidonnaisen päivärahakautensa. Tutkimuksessa ei kuitenkaanpyritty selvittämään, missä määrin työllistymistodennäköisyyden kasvujohtui toimenpiteiden vastenmielisyydestä ja missä määrinansiosidonnaisen työttömyysturvan loppumisesta aiheutuvasta ansiotasonlaskusta. Vastaus tähän kysymykseen riippuu olennaisesti avoimilta

17

työmarkkinoilta hankitun työpaikan ja mahdollisen tukityöpaikansuhteellisista palkoista. Palkkaeron ollessa pieni toimenpiteidenvastenmielisyys dominoi ja päinvastoin. Aktiivinen työvoimapolitiikka voi vaikuttaa työmarkkinoidenkohtaantoon sekä erilaisten kohtaanto-ongelmien ettätyönhakuhalukkuuden kautta. Mikäli ATP parantaa työmarkkinoidenkohtaantoa, työpaikkojen täyttämisprosessin nopeutuminen alentaatyöntekijöiden rekrytointiin liittyviä kustannuksia. Työn kokonaishinnanalentuminen puolestaan heijastuu työn kysynnän kasvuna ja NAIRUnalenemisena.

4.1.2 Tuottavuus

Yritysten rekrytointipäätös perustuu työnhakijoiden tuottavuuteen, jonkapitää ylittää työntekijästä aiheutuva kustannus12. Yritys ei kuitenkaantiedä työnhakijoidensa todellista tuottavuutta, vaan perustaapäätöksentekonsa havaittuihin luonteenpiirteisiin, Spence (1973). Tällöinalhaisen odotetun tuottavuuden omaavat työntekijäryhmät, kuten mm.työmarkkinoille saapuvat naiset ja nuoret, pitkäaikaistyöttömät ja heikonkoulutuksen saaneet tulevat 'syrjityksi' työpaikkoja täytettäessä. Vaikkajonkin yksittäisen työnhakijan tuottavuus olisikin korkea, yritys perustaarekrytointipäätöksensä ryhmäominaisuuksiin. Suomalaiset työmarkkinat eroavat kilpailullisista markkinoista myöspalkkajakauman suhteen. Vaikka Suomessa ei ole varsinaistaminipalkkalainsäädäntöä, työehtosopimukset määrittävät alhaisimmattaulukkopalkat, joita pääsääntöisesti noudatetaan kaikissatyösopimuksissa. Palkkajakaumaa rajoitetaan alhaalta myöstyöehtosopimuksiin sisälletyillä tuloerojen kaventamistavoitteilla. Tällöinkaikkien ei ole mahdollista työskennellä tuottavuuttaan vastaavallapalkalla. Seurauksena voi olla alhaisen odotetun tuottavuuden omaavientyönhakijaryhmien joutuminen tilanteeseen, jossa alhaisimmatkintaulukkopalkat ovat heille liian korkeita. Alhaisen tuottavuuden omaavien henkilöiden työllisyysnäkymät ovathuonontuneet entisestään kahdesta syystä. Ensinnäkin työvoiman kysyntäon siirtynyt heikon ammattitaidon omaavista henkilöistä korkeamman

18

12 Tarkkaan ottaen voittoaan maksimoivan yrityksen työvoiman kysyntä riippuutyövoiman lisäyksen tuottamasta rajatuotosta, joka puolestaan riippuu työvoimanrajatuottavuudesta ja tuotannon lisäyksen rajatuotosta. Annetullamarkkinarakenteella jälkimmäinen tekijä on kuitenkin sama kaikille työnhakijoille,joten yrityksen palkatessa lisää työvoimaa rekrytointitipäätöksen voidaan ajatellaperustuvan hakijoiden (odotettuun) tuottavuuteen.

ammattitaidon henkilöihin, ks. esim. Katz ja Murphy (1992), Nickell jaBell (1995). Kilpailuilla markkinoilla työn kysynnän väheneminenheijastuu palkkatason alenemisena. Mutta palkkojen ollessa alaspäinjoustamattomia, on seurauksena työttömyyden kasvu taitotasoltaanalhaisemmissa henkilöryhmissä. Ongelman suuruudesta kertoo Nickellinja Bellin (1995) tutkimus, jonka perusteella lähes viidennes Saksan,Hollannin, Espanjan ja Iso-Britannian työttömyyden kasvusta 1970 ja80-luvuilla juontaa kysyntäsiirtymästä. Toiseksi Euroopanyhdentymisprosessi on lisännyt kilpailua aiemmin siltä suojassa olleillasektoreilla. Mikäli näillä aloilla on esiintynyt tehottomuuksia, johtaakilpailun lisääntyminen yritysten henkilöstön tuottavuusvaatimustenlisääntymiseen. Ajan myötä kilpailun kiristyminen kärjistää matalantuottavuuden omaavien henkilöiden työttömyyttä.Aktiivinen työvoimapolitiikka saattaa auttaa kyseisiä ryhmiä jokosuoranaisesti kohottamalla heidän tuottavuuttaan tai epäsuorastiviestittämällä henkilön todellisesta tuottavuudesta. Aktiiviseentoimenpiteeseen osallistuvan henkilön tuottavuuden kohoamista voidaanperustella inhimillisen pääoman mallilla, ks. esim. Becker (1975). Tämänteorian mukaan henkisen pääoman määrä heijastuu yksilöntuottavuudessa ja täten palkkatasossa. Näkemystä tukee yksilötasonempiirisissä tutkimuksissa havaittu positiivinen riippuvuuskoulutuksen/työkokemuksen ja ansioiden välillä, ks. esim. Asplund(1993). Tätä taustaa vasten aktiivisin toimenpitein kyetään suoraankasvattamaan vaikeasti työllistettävien havaittua tuottavuutta tarjoamallaheille joko koulutusta tai työkokemusta. Epäsuorasti aktiivisettoimenpiteet voivat puolestaan toimia kahdella tavalla: jokohälventämällä työharjoittelua tarjoavan yrityksen epävarmuuttatyönhakijan todellisesta luonteesta tai toimimalla positiivisena viestinämuille yrityksille. Edellä on puolusteltu aktiivista työvoimapolitiikkaa yksilöidentuottavuuden kasvulla, joka auttaa marginaaliryhmien työllistymistä jokoomilla tai mahdollisesti jopa korkeamman ammattitaidon työmarkkinoilla.Toimenpiteisiin osallistuvien tuottavuuden lisääntyminen saattaaparantaa, ceteris paribus, myös koko talouden työllisyyttä.Yksinkertaistetun työn kysyntäyhtälön ytimenä on ensimmäisen asteenehto, jonka perusteella yritys työllistää siihen asti kunnes lisätyöntekijänrajatuottavuus vastaa palkkatasoa. Tällöin annetulla palkkatasollarajatuottavuuden nousu kasvattaa työn kysyntää13.

19

13 Tuottavuuden kasvulla on kuitenkin kahdenlaisia, erisuuntaisiatyöllisyysvaikutuksia. Yhtäältä alhaisemmat työn yksikkökustannukset kannustavat

4.1.3 Työmarkkinavuodot

Kaikkiin julkisen sektorin tukiin liittyy vuotoja ja syrjäytysvaikutuksia,eikä aktiivinen työvoimapolitiikka muodosta tästä poikkeusta.Työllisyysvaikutusten maksimoimiseksi toimenpide pitäisi kohdentaakaikkein huonoimmassa työmarkkinatilanteessa oleville henkilöille,joiden tiedetään sekä hyötyvän ohjelmaan osallistumisesta että omaavanmitättömät työllistymismahdollisuudet ilman toimenpidettä. Käytännössätoimenpiteille osallistuu kuitenkin henkilöitä, jotka työllistyisivät ilmanaktiivista toimenpidettä. Tällöin puhutaan työmarkkinavuodosta(deadweight loss). Aktiivisen työvoimapolitiikan työllisyysvaikutuksetheikkenevät myös, mikäli toimenpiteeseen osallistujat estävät jonkuntoisen työllistymisen joko samassa työpaikassa (substitution effect) taitoisessa yrityksessä (displacement effect). Luonnollisesti syrjäytymistävoi tapahtua myös erilaisten työnhakijaryhmien välillä.Samassa työpaikassa tapahtuvan syrjäytymisvaikutuksen (substitution)merkittävyydestä ei tutkimuskentässä ole yhteisymmärrystä. EsimerkiksiJackman ym. (1996) väittävät keskustelun suurentelevan ongelmaa.Heidän mukaan aktiivisten toimenpiteiden tarkoituksena on kasvattaatyöllistyvien työttömien joukkoa. Tavoitteen saavuttamiseksi onhyväksyttävää suorittaa 'positiivista syrjintää', sillä vaikeastityöllistettävien syrjäyttämillä työnhakijoilla on suurempi todennäköisyyslöytää itsenäisesti töitä. Vaikka syrjäyttäminen olisi täydellistä, avoimientyöpaikkojen täyttäminen vauhdittuu, mikä parantaa koko taloudentyöllisyystilannetta. Toisissa yrityksissä tapahtuva syrjäyttäminen (displacement) on seuraustatyöllistämistuen kilpailua vääristävästä vaikutuksesta. Tuettaessa yhdenyrityksen työvoimakustannuksia kyseinen yritys saa kilpailuedun muihinsamalla alalla toimiviin yrityksiin. Seurauksena on työn kysynnän laskutukitoiminnan ulkopuolisissa yrityksissä.

4.2 Työn tarjonta

20

yrityksiä lisäämään tuotantoa ja täten työvoimaa (skaalavaikutus) ja toisaaltaannetun tuotantomäärän valmistaminen vaatii vähemmän työpanosta ja tätenmyöskin vähemmän työvoimaa (substituutiovaikutus). Vaikutusten keskinäinenvoimakkuus riippuu ratkaisevasti käytettävästä tuotantoteknologiasta, ks. Calmfors(1994).

Aktiivinen työvoimapolitiikka vaikuttaa työvoiman tarjontaan sekäaggregaattitasolla että yksittäisillä työmarkkinoilla. Koska jälkimmäinenvaikutus on osa työvoiman kohtaantoa, joka on käsitelty jo edellä,keskitymme tässä luvussa kokonaistalouden tasolla tapahtuvaan työntarjontaan.

4.2.1 Testi työhalukkuudelle

Jackman (1995) on pohtinut passiivisen työvoimapolitiikan aiheuttamantyönhakuhaluttomuuden ja aktiivisen työvoimapolitiikan välistä yhteyttä.Hänen mukaansa aktiivisen toimenpiteen pitää toimia keppinä, joka testaatyöttömän työhalukkuuden. Tämä tapahtuu asettamallatyöttömyyskorvauksen saamisehdoksi aikaavievään toimenpiteeseenosallistumisen, jolloin kyetään hinnoittelemaan yksilön vapaa-aika.Tällöin vain todella korvauksia tarvitsevat henkilöt hakeutuvattyöttömyysturvan piiriin. Jackmanin hahmottelema järjestelmä on Suomessa osittain käytössä.Kieltäytyminen toimenpiteestä johtaa tietyn pituiseen karenssiin, jonkaaikana työttömyyspäivärahaa ei makseta. Toimenpiteeseen osallistuminenei kuitenkaan ole ehtona työttömyyspäivärahan saamiselle, kutenLayardin mallissa on hahmoteltu. Joka tapauksessa aktiivinen toimenpidetoimii jonkinlaisena testinä työhalukkuudelle varsinkin, jos jotkuthenkilöt kokevat siihen osallistumisen vastenmielisenä. Näidenhenkilöiden poistuessa, osittain tai kokonaan, työttömyysturvan piiristätyövoiman tarjonta ja täten työttömyysaste laskee. Tosin kolikonkääntöpuolena on toisten yhteiskunnan tukimuotojen käytönlisääntyminen, jolloin julkisen sektorin kustannussäästöt jäävätpienehköiksi.

4.2.2 Työmarkkinoilta syrjäytyminen

Pitkään jatkuneen työttömyyden yhtenä varjopuolena on henkilöidenkasvanut todennäköisyys siirtyä työvoiman ulkopuolelle eli syrjäytyätyömarkkinoilta. Syrjäytymisellä on ilmeisen työvoimantarjontavaikutuksen lisäksi muita kielteisiä vaikutuksia, jotka pitkälläaikavälillä saattavat synnyttää suuriakin sosiaalisia ongelmia.Esimerkkeinä mahdollisista sosiaalisista ongelmista toimivat kasvanutrikollisuus, työnteosta vieraantuneiden sukupolvien syntyminen jne.Yhtenä työvoimapolitiikan tarkoituksena onkin pitää kauan työttöminäolleita henkilöitä yhteydessä työelämään ja tällä tavoin estää heidän

21

joutuminen muun sosiaaliturvan piiriin, josta takaisin nouseminen saattaaolla pitkäaikaistyöttömyyttäkin hankalampaa. Syrjäytymisen estämistavoite kyetään tuomaan työmarkkinamalliintyövoiman tarjontakäyrän avulla. Aktiiviset toimet lisäävät työvoimantarjontaa, joka heijastuu työttömyyden kasvuna. On kuitenkinhuomattava, että suora vaikutus on lähinnä laskennallinen. Koskamarginaaliryhmien pitäminen työvoimassa ei muuta työssä käyviensuhdetta työikäiseen väestöön, mitään muutosta ei tapahdu taloudentyöllisyystilanteessa.

4.3 Palkanasetanta

4.3.1 Työmarkkinoiden instituutiot

Suomalaiset työmarkkinat eroavat kilpailullisista markkinoista, joillavapaasti määräytyvä hinta ohjaa talouden toimintaa. Suomessatyöntekijöiden järjestäytymisaste on kansainvälisesti vertailtuna korkea(80%) ja palkkojen asetanta tapahtuu keskitetysti. Tosin lopullisen EMUratkaisun lähestyminen on nostanut keskitetyn neuvottelujärjestelmänotsikoihin. Yhteinen eurooppalainen valuutta poistaa devalvaationtalouspoliittisten toimenpiteiden joukosta, jolloin kilpailukyvynparantaminen markan ulkoista arvoa muuttamalla ei ole enää mahdollista.Tällöin talouden kilpailukyky voidaan säilyttää ainoastaan kustannustasoakontrolloimalla, josta työntekijöille maksettavat palkat muodostavatsuuren osan. Palkkainflaation hillitseminen puolestaan lankeaatyömarkkinajärjestöille. Kysymyksen ajankohtaisuuden vuoksi tämä lukukeskittyy työmarkkinoiden instituutioiden ja aktiivisentyövoimapolitiikan tehokkuuden väliseen suhteeseen. Järjestäytyneitä työmarkkinoita käsittelevä teoreettinen kirjallisuuspohjautuu pääosin neuvottelumalleihin, ks. Pencavel (1991) ja Booth(1994). Mallien mielenkiinto kohdistuu palkanasetantaan, mutta myösmuita työhön liittyviä tekijöitä voidaan sisällyttää analyyseihin.Yksinkertaistaen voidaan sanoa neuvotteluiden lopputuloksenmääräytyvän osapuolten tavoitteisiin ja neuvotteluvoimaan vaikuttavientekijöiden perusteella. Perustulemana on, että mitä korkeampi ontyöttömyyden aikainen tulotaso sitä suurempia palkkavaateitaammattiyhdistys pystyy esittämään palkkaneuvotteluissa, ks. esim.Layard ym. (1991).

22

Miten aktiivinen työvoimapolitiikka vaikuttaa järjestäytyneidentyömarkkinoiden palkkatasoon ja tätä kautta taloudentyöllisyystilanteeseen? Teoreettinen kirjallisuus ei pysty tarjoamaankysymykseen yksiselkoista vastausta, sillä aktiivisilla toimenpiteillä onuseita vastakkaissuuntaisia vaikutuksia palkanasetantaan. Aktiivinen työvoimapolitiikka kasvattaa ammattiyhdistyksenneuvotteluvoimaa kahdestakin syystä. Toimenpiteisiin osallistujat saavattyöttömyyskorvauksen ylittävää korvausta, mikä nostaa suoranaisestiheidän työttömyyden aikaisia ansioitaan, Calmfors ja Nymoen (1990)14.Ay-teorioiden perustuleman mukaisesti tämä kasvattaa palkkavaateita.Epäsuora vaikutus syntyy puolestaan toimenpiteisiin osallistuneidentulo-odotusten ja parantuneiden työllisyysnäkymien kautta. Calmforsin(1993) mukaan näillä on sama vaikutus ammattiyhdistysliikkeenhalukkuuteen välttää irtisanomisia kuin työttömyyden aiheuttamientulomenetyksien pienenemisellä. Jälkimmäiseen argumenttiin kasvavistatulo-odotuksista on kuitenkin syytä suhtautua epäillen. Esimerkiksi Main(1991) ja O'Higgins (1995) esittävät tuloksia, joiden perusteella aktiivisettoimenpiteet alentavat epärealistisia tulo-odotuksia. Aktiivisen työvoimapolitiikan palkkainflaatiota kiihdyttävä vaikutusvoidaan johtaa myös tehokkuuspalkkamalleista, jolloin tulos ei riiputyömarkkinoiden järjestäytyneisyydestä. Tehokkuuspalkkamallienlähtökohtana on, että yritysten on maksettava kilpailevien markkinoidenpalkkatason ylittävää palkkaa työntekijöilleen joko saadakseen heidättyöskentelemään tehokkaammin tai estääkseen heitä viettämästätyöaikaansa muiden toimien parissa. Tässä kehikossa aktiivisentoimenpiteen tuottavuutta kasvattava vaikutus pakottaa yrityksetnostamaan palkkatasoaan sekä houkutellakseen korkeammantuottavuuden omaavia henkilöitä että turvatakseen aiemmantehokkuustasonsa, Calmfors ja Lang (1992).

Myös poliittinen taloustiede painottaa aktiivisen työvoimapolitiikan japalkkainflaation välistä positiivista riippuvuutta. Tämä koulukunta tutkiipoliittisen prosessin vaikutusta taloutta koskeviin päätöksiin, jonkaseurauksena käsillä olevista vaihtoehdoista ei välttämättä valitataloustieteen kannalta tehokkainta mahdollista vaan ns. päättävänäänestäjän kannalta sopivin.

23

14 Työvoimapoliittiseen koulutukseen osallistuvat saavat työttömyyspäivärahansasuuruista korvausta lisättynä matka, majoitus yms. kustannuksilla.Työllistämistuilla työllistetyt puolestaan saavat markkinoilla vallitsevan palkan,joka pääsääntöisesti ylittää työttömyyskorvaukset.

Saint-Paulin (1996) mukaan työvoimapolitiikasta päättävät äänestäjätovat tyypillisesti työllisiä. Heitä on lukumääräisesti työttömiä enemmän,he ovat paremmin järjestäytyneitä ja paremmin poliittisten puolueidenedustamia. Mikäli työvoimapolitiikan rakentaminen on pääsääntöisestityöllisten edustajien hallinnassa on vaikea ymmärtää, miksi he suosisivatpalkkainflaatiota hillitsevää politiikkaa. Saint-Paul väittääkin poliittisenprosessin johtavan joko työttömiä huonosti auttaviin toimenpiteisiin taisuoraan työllisiä hyödyntäviin toimenpiteisiin, joilla vähennetäänesimerkiksi irtisanomisia. Vallassa olevilla poliittisilla päättäjilläkään eiole halukkuutta puuttua aktiivisen työvoimapolitiikan tehottomuuteen senlaskennallista työttömyysastetta alentavan vaikutuksen takia. Ajatusmallisopii hyvin myös Suomessa harjoitettavaan ATP:aan, sillä sen rahoituspäätetään eduskunnassa ja työvoimaministeriön budjettiehdotuksenlaadintaan osallistuu sekä työnantaja- että työntekijäosapuolten edustajia,Lilja ym. (1990).

Saint-Paulin näkemystä voidaan kuitenkin arvostella, mikäli tarkastelulaajennetaan käsittämään myös aktiivisen työvoimapolitiikantosiasiallinen rahoitus. Suuri vastuu sekä toimenpiteiden ettätyöttömyysturvan kustannuksista lankeaa työllisten harteilla verotuksenkautta. Tätä taustaa vasten on vaikea käsittää, miksi työlliset suosisivattulokseltaan tehottomia toimenpiteitä. Lisäksi on vaikea kuvitellatyöllisten täydellistä piittaamattomuutta työttömistä ja työmarkkinoiltasyrjäytyneistä. Vaikka tämä ei tapahtuisikaan altruistisista lähtökohdista,on taloudessa vallitsevan pitkäaikaisen, korkean työttömyyden havaittulisäävän sosiaalisia ongelmia, kuten esimerkiksi rikollisuutta. Työllisetvoivat olla tästä hyvinkin huolissaan.

4.3.2 Työpaikkakilpailun kasvu

Aktiivinen työvoimapolitiikka hillitsee palkkainflaatiota, mikäli sekasvattaa sisäpiiriläisten kohtaamaa kilpailua avoimista työpaikoista.Koska jokaisen työntekijän irtisanomistodennäköisyys on positiivinen,työpaikkakilpailun kasvu laskee ammattiyhdistysten neuvotteluvoimaa jatäten niiden palkkavaateita. Tuleman takana on ajatus, jonka mukaanammattiyhdistykset painottavat palkkaneuvotteluissa omiin jäseniinsäkohdistuvaa työttömyyttä enemmän kuin kokonaistyöttömyyttä. Tätäargumenttia tukee epäsuorasti mm. Nickellin (1987) tulos, jonka mukaanpitkäaikaistyöttömien palkkainflaatiota laskeva vaikutus on huomattavastialhaisempi kuin lyhytaikaistyöttömien.

24

Aktiivinen työvoimapolitiikka lisää työpaikkakilpailua neljää kautta.Ensinnäkin ATP kasvattaa työnhakuhalukkuutta ja työnhaun laatua. Tästäon todistusaineistoa Isossa-Britanniasta harjoitetusta ns.restart-ohjelmasta, jonka avulla on kyetty merkittävästi parantamaanvaikeasti työllistettävien työllistymistä, Dolton ja O'Neill (1996). Koskakyseinen toimenpide koostuu työllistymismahdollisuuksien arvioinnista jatyönhaun harjoittelusta, kuvastaa se ensisijaisesti työnhaun laadunparanemista. Työnhakuhalukkuuden kasvamisesta on puolestaantodistusaineistoa Carlingin ym. (1996) tutkimuksessa, jossa havaitiinansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa nauttivien henkilöidentyöllistymistodennäköisyyden kasvavan voimakkaasti päivärahakaudenlähestyessä loppuaan, vaikka kyseiset henkilöt olisivat kyenneet uusimaanansiosidonnaisen päivärahakautensa toimenpiteiden kautta.Muut kolme työpaikkakilpailua kasvattavaa tekijää ovat syrjäytymisenestäminen, kohtaannon parantuminen ja osallistujien tuottavuuden kasvu,jotka on lähemmin käsitelty jo aikaisempien lukujen yhteydessä.Huomionarvoista on, että nämä tekijät vaikuttavat työpaikkakilpailun eriaspekteihin: kohtaannon paraneminen kasvattaa työnhakijoiden ja-antajien yhteyksiä, syrjäytymisen estäminen lisää suoranaisesti näitäyhteyksiä hakevia henkilöitä ja tuottavuuden kasvu, josta toimenpiteeseenosallistuminen viestii, parantaa työnsaantimahdollisuuksia.

4.4 Onko aktiiviselle työvoimapolitiikalle vaihtoehtoja

Radikaalein vaihtoehto on lakkauttaa koko aktiivinen työvoimapolitiikkaja käyttää säästyneet 10 miljardia esimerkiksi verokiilan pienentämiseen.Mikä olisi tällaisen muutoksen vaikutus, jos kyseisellä summallaalennettaisiin vaikka työnantajien sosiaaliturvamaksuja? Vastausta tähänkysymykseen voi hahmotella Kianderin ja Pehkosen (1997)tasapainotyöttömyyttä tarkastelevan tutkimuksen avulla. Heidänmukaansa työnantajan sosiaaliturvamaksujen kohoaminen 22 prosentista27 prosenttiin ajanjaksojen 1978 - 87 ja 1991 - 94 välillä selittää 0.5prosenttiyksikköä kyseisellä ajanjaksolla tapahtuneesta 9 prosenttiyksikönkeskimääräisestä työttömyyden kasvusta. Lukumääräinen työttömyydenkasvu oli tuona ajankohtana noin 250 000, josta työnantajiensosiaaliturvamaksujen kasvun osuus kokonaismäärästä oli noin 16 000.Jos vuoden 1996 työnantajan sosiaaliturvamaksuja alennettaisiinaktiivisiin toimenpiteisiin käytetyillä varoilla, laskisivat ne 27 prosentista

25

23 prosenttiin15. Laskun vaikutus työttömien lukumäärään olisisymmetrian vallitessa noin 14 000. Näiden laskelmien valossa ATP:nrahoituksen suuntaaminen työnantajien sosiaaliturvamaksuihin ei johdamainittaviin työttömyysvaikutuksiin16.

Mikäli verohelpotus kohdennettaisiin muihin verokiilan komponentteihin,työttömyysvaikutukset olisivat hieman suurempia. Tosin uudessatasapainossa rahoituksen siirtäminen ATP:sta verokiilaan alentaatyöttömyyttä ylläesitettyä vähemmän, sillä aktiivisen työvoimapolitiikanlakkauttaminen heikentää työttömyyden rakennetta. Tästä syystä onkinaiheellista keskittyä vaihtoehtoisiin tapoihin toteuttaa ATP:aa.

4.4.1 Benefit Transfer Programme

Snower (1994, 1997) on ehdottanut järjestelmää, jossa työttömät voisivatkäyttää osan työttömyyskorvauksestaan palkkatuki-vouchereina. Tämäns. Benefit Transfer Programme (BTP) suunnattaisiin erityisestipitkäaikaistyöttömille.

Käytännössä Snowerin malli toimii seuraavasti. Henkilöntyöttömyysjakson ylittäessä esimerkiksi 6 kuukautta hänelle lähetetäänmääräaikainen palkkatuki-voucher, jonka arvo määräytyy henkilöntyöttömyyskorvausten ja menetettyjen verotulojen perusteella. Yrityksensaamaa palkkatukea lisätään, mikäli työtön työllistyy täysiaikaisena ja/taimikäli yritys liittää työtehtäviin koulutusta. Palkkatuki alenee asteittaintyökuukausien kertyessä kestäen esimerkiksi 2 vuotta.

Jos työllistymistä ei tapahdu, henkilö jatkaa työttömyyskorvaustennostamista aikaisempaan tapaan. Uusi, aiempaa suurempipalkkatuki-voucher lähetetään työttömyysjakson jatkuttua toiset 6kuukautta. Näin jatketaan tiettyyn rajaan asti, joka voisi olla vaikkapa 2vuotta. Korotuksia ei kuitenkaan saa tapahtua liian usein, jottaminimoitaisiin ennen voucherin saamista tapahtuva työnhakuhalukkuudenlasku. Lisäksi voucherin arvo on oltava riittävän suuri, jotta sehoukuttelee yrityksiä palkkamaan pitkäaikaistyöttömiä. Suomen oloissatämä voitaisiin taata rahoittamalla järjestelmää työttömyyskorvausten

lisäksi myös nykyisillä palkkatuilla.

26

16 Samansuuntaisia tuloksia on raportoitu Mortensenin (1994) tutkimuksessa.

15 Vuonna 1996 työnantajien sosiaalivakuutusmaksut olivat 63.6 miljardia markkaa.Maksetut palkat olivat puolestaan 231.9 miljardia markkaa.

Snowerin mukaan BTP tuo huomattavia hyötyjä ilman valtiontalouttarasittavia kustannuksia. Suuntaamalla se pitkäaikaistyöttömille vältetäänpalkkainflaatiopaineita (ks. kappale 4.3.2). Sillä kyetään kaventamaanalueellisia työttömyyseroja, koska korkean työttömyyden alueillatapahtuva työvoimakustannusten lasku houkuttaa yrityksiä siirtymäännäille aluille. Lisäksi BTP tarjoaa vaihtoehtoisen tavan hoitaatyövoimapoliittinen koulutus siten, että työttömiä koulutetaan yritystentarvitsemilla taidoilla. Väittämiensä perusteeksi Snower esittää laskelmia,joiden mukaan BTP:n pitkän aikavälin työttömyyttä alentava vaikutusolisi Tanskassa 41.9 ja Ruotsissa 8.3 prosenttia.Työmarkkinareformit muuttavat työnhakijoiden ja yritystenkäyttäytymistä, eikä Snowerin ehdotelma muodosta tästä poikkeusta.Tieto pitkäaikaistyöttömien työllistymismahdollisuuksia parantavastavoucherista heikentää lyhytaikaistyöttömien työnhakuhalukkuutta.Snowerin mukaan vaikutusta voidaan pienentää tiukentamallatyöstäkieltäytymisistä seuraavia rangaistuksia. Tällä tavoin kyettäisiinmyös osittain estämään työpaikan vaihtaminen siten, että kahdentyöpaikan välillä vietetään voucheriin oikeuttava aika työttömänä.Yritysten kohdalla puolestaan tarvitaan säädöksiä, joilla estetäänvoucherin käyttö ilman palkkatukia tehtävien töiden ja koulutuksenkustantamiseen. Snower ehdottaa ongelman ratkaisuksilisätyöntekijä-periaatetta ja koulutuksen tarjoamista riippumattomienkouluttajien kautta siten, että koulutus johtaa kansallisesti tunnustettuuntutkintoon17. Snowerin ehdotukseen liittyy muitakin kuin pelkästään taloudenpitäjienkäyttäytymisestä seuraavia ongelmia. Se vaatii poliittisilta päättäjiltärohkeutta uusia aiempia menetelmiään, sillä BTP:n asettaminen vanhoihinmuotteihin on tuomittu epäonnistumaan. Vouchereiden suuntaaminenpitkäaikaistyöttömille tuo mukanaan vuotoja ja syrjäyttämisiä, jotka tosintehokkailla säädöksillä voisivat olla jopa pienempiä kuin nykyisin.Ehdotukseen liittyy epävarmuuksia, jotka koskevat pitkän aikavälinvaikutuksia (palkkatuki katoaa tietyn ajan kuluttua) ja työttömientyöllistymishalukkuutta. Tosin nämä eivät ratkaisevasti eroa nykyisestäpalkkatukijärjestelmästä. Huomattavasti suurempi ongelma saattaa ollapalkkatuki-voucherin negatiivinen viesti työnhakijan tuottavuudesta.

27

17 Käytännössä lisätyntekijä-periaate estää vouchereiden käytön tilanteessa, jossayritykset ovat vähentäneet henkilöstöään esimerkiksi lamakauden aikana. Snowerehdottaakin vaihtoehdoksi syrjäytetyille työntekijöille annettavaa valitusoikeuttayhdistettynä yrityksille määrättäviin korvausmaksuihin, mikäli syrjäyttäminentodennetaan. Järjestelmän varjopuolena on kuitenkin sen kalleus, silläsyrjäyttämistä voi olla vaikea näyttää toteen.

Esimerkiksi USA:ssa on havaittu, että työnhakijat eivät kerrotyönantajille palkkatukimahdollisuuksista, sillä he pelkäävätleimautuvansa huonon tuottavuuden henkilöiksi, Woodbury jaSpiegelman (1987). Suomen kohdalla tämä vaikutus tuskin muodostuisiniin suureksi, sillä työnantajilla on Suomessa huomattavasti paremmattiedot työnhakijoiden työttömyyshistoriasta (mihin voucher perustuu)kuin USA:ssa.

4.4.2 Muita malleja palkkatuelle

Yleisessä keskustelussa on usein esitetty, että alhaisen taitotasontyöllisyyttä voidaan parantaa alentamalla matalapalkka-aloilla toimivienyritysten sosiaaliturvamaksuja (sotu-maksuja). Etsittäessä vaihtoehtoisiamuotoja aktiiviselle työvoimapolitiikalle verohuojennus voitaisiin osittainkustantaa nykyisistä palkkatuista.

Työnantajien sosiaaliturvamenojen alentaminen on ensisilmäyksellävarsin houkutteleva, sillä perusteorian mukaisesti työvoimakustannustenpieneneminen lisää työllisyyttä. Työllisyyden kasvu riippuu kuitenkinsekä matapalkka-alojen työn kysyntäkäyrän palkkajoustosta että työnhinnassa tapahtuvasta muutoksesta. Edellä esitetty laskelma, jossatyönantajien sosiaaliturvamaksuja alennettiin koko palkkajakaumankohdalla, viittaa siihen, että työllisyysvaikutukset jäisivät pieniksi. Syynätähän on se, että pitkällä aikavälillä sotu-maksujen muutos välittyy lähestäysimääräisesti nimellispalkkakehitykseen, Nickell ja Bell (1997) sekäSuomen kohdalla Pehkonen (1991, 1997). Toisin sanoen sotu-maksujenpieneneminen kasvattaa nimellispalkkoja ja täten yrityksentyövoimakustannuksia. Heikohkojen työllisyysvaikutusten lisäksi matalapalkka-alojensotu-maksujen alentamisella on useita negatiivisia piirteitä. Ensinnäkinluodut työpaikat ovat kustannuksiltaan kalliita, sillä sotu-maksujenalennus kohdistuu kaikkiin matalapalkka-aloilla työskenteleviin, eipelkästään uusiin työpaikkoihin. Toiseksi matalapalkka-aloilla tapahtuvasotu-maksujen pienentäminen saattaa huonontaa paremmin palkattujenhenkilöiden ansioita. Järjestelmä luo työnantajille insentiivin luokitellatyöntekijöitään matalapalkkaisiksi saadakseen palkkatukiaverohelpotusten muodossa. Kolmanneksi palkkatuki alentaa koulutuksentuomaa hyötyä ja saattaa täten alentaa kouluttautumishalukkuutta. Yllämainittuja haittoja voidaan ainakin osittain pienentää luomallapalkkatuesta vain työllisiä koskevan ja asteittainen, jolloin se riippuisi

28

esimerkiksi tuntiansioista. Phelps (1997) esittää kaikillematalapalkka-aloilla työskenteleville tiettyä minimiansiota, jolloinjulkinen sektori maksaisi palkkatukena minimiansion ja työntekijänrajatuottavuuden välisen erotuksen18. Tukea ei maksettaisitäysimääräisenä, jotta vähennettäisiin yritysten halukkuutta huiputtaailmoittamalla henkilöiden rajatuottavuudet todellisuutta alhaisemmiksi.Phelpsin mukaan järjestelmä kasvattaa sekä työn kysyntää ettäpalkkatasoa matalapalkka-aloilla.Hieman Phelpsin ehdotusta vastaavasta järjestelmästä on keskusteltuDrezen ja Malinvaudin (1993) tutkimuksessa. Heidän mallinsa yhdistäätyönantajien sosiaaliturvamaksujen pienentämisen matalapalkka-aloillaasteittaiseen palkkatuen alenemiseen (eli sotu-maksut ovat korkeammatmatalapalkkajakauman yläpäässä). Lisätutkimusta tarvitaan kuitenkinsiitä, missä määrin asteittaiset palkkatuet estävät pelkkään sotu-maksujenpoistamiseen liittyvien negatiivisten vaikutusten ilmenemistä. Vaihtoehtoinen työnantajien sosiaaliturvamaksujenuudelleenjärjestäminen on se, että maksetaan kiinteä palkkatuki kaikilletyöntekijöille. Palkkatuki rahoitettaisiin asettamalla suhteellinen veroyritysten palkkakustannuksille, ks. Jackman ja Layard (1986) sekä Phelps(1997). Tällöin nettomääräisissä sotu-maksuissa ei tapahtuisi muutosta,mutta matalapalkka- aloilla työskentelevät hyötyisivät korkeamminpalkattujen kustannuksella. Yksinkertaisessa teoreettisessa mallissakyseinen uudelleen järjestäminen tuottaa alhaisemman työttömyyden jaalhaisemman palkkatason. Yksi vaihtoehto on Aliberin (1979), ks. myös Phelps (1997), ajatushuutokaupoin allokoitavista palkkatuista. Tällöin annetulla tukisummallasuurimman määrän tuettavia työpaikkoja esittävä yritys voittaahuutokaupan. Optimaalisen tarjouksen tilanteessa tämä kasvattaisityöllisyyttä maksimimäärän vallitsevalla työmarkkinatilanteella.Kaikilla nettomääräistä työvoiman lisäämistä vaativilla palkkatuilla onyhteinen ongelma. Yrityksillä on houkutus alentaa vakinaisen työvoimanmäärää saadakseen palkkatuilla työllistettävää työvoimaa heidän tilalleen.Tämän valvonta ja rangaistusten toimeenpano vaatii huomattaviapanostuksia jopa yhden toimipisteen yrityksissä. Tilanne monimutkaistuuhuomattavasti mikäli valvottavana on useista yrityksistä muodostuviakonserni, joka pystyy helposti perustamaan uuden yrityksen. Tällöin

29

18 Jos henkilön rajatuottavuus on 20 markkaa tunnissa ja minimiansio 40 markkaatunnissa, maksaa julkinen sektori palkka tukea 20 markkaa, mikäli palkkatuki ontäysimääräinen. Rajatuottavuuden ollessa 30 markkaa täysimääräinen tuki olisi 10markkaa jne.

kaikki uuteen yritykseen palkattavat työntekijät voivat olla palkkatuillatyöllistettyjä, mikä voi puolestaan syrjäyttää konsernin muissa yrityksissätyöskenteleviä henkilöitä.

5 AKTIIVISEN TYÖVOIMAPOLITIIKANMAKROTALOUDELLISIA VAIKUTUKSIA

Taloustieteellisenä lähtökohtana aktiivisen työvoimapolitiikanmakrotaloudellisen tehokkuuden arvioimiseksi voidaan pitää senvaikutuksia tasapainotyöllisyyteen ja -työttömyyteen. Ylläoleva tarkastelupaljasti tasapainovaikutusten riippuvan monista, vastakkaissuuntaisistatekijöistä. Makrotaloudellisen tehokkuuden arvioiminen tulee vieläkinvaikeammaksi aktiiviselle työvoimapolitiikalle annettujen moninaistentavoitteiden johdosta. Arvioitaessa tasapainotyöttömyysvaikutuksiaasettuvat esimerkiksi työttömien työllistämistavoite ja työmarkkinoiltasyrjäytymisen estämistavoite keskenään ristiriitaiseen asemaan. Vaikkamolemmat tavoitteet saavutettaisiinkin, voi kokonaistyöttömyysvaikutusjäädä vaatimattomaksi jopa ilman työmarkkinavuotoja taisyrjäytysvaikutuksia. Aktiivisen työvoimapolitiikan kokonaistaloudellisia vaikutuksia ontutkittu joko OECD-maista koostuvan poikkileikkaus/paneeliaineiston taiyhtä maata kuvaavien aikasarjojen avulla. Suurimpana eronatutkimustapojen välillä on se, että poikkileikkausaineistossa pyritäänarvioimaan ATP:n vaikutuksia tasapainotyöttömyyteenaikasarjatutkimusten keskittyessä pääsääntöisesti johonkin tiettyynmakrovaikutukseen. Poikkileikkausaineistoihin perustuvien tutkimusten tulokset tukevataktiivista työvoimapolitiikkaa. Aktiivisen työvoimapolitiikan maissa onalhaisempi kokonaistyöttömyys tai pitkäaikaistyöttömyys19, suurempipalkkojen joustavuus (Heylen (1993)) ja alhaisempi palkkataso (OECD(1993)). Tutkimusten tulokset ovat melko yhteneviä, joten niitä voidaanpitää suuntaa-antavina myös suomalaisilla työmarkkinoilla.Tulokset ovat kuitenkin herkkiä sekä estimointiajanjakson ettätutkimukseen valittujen maiden suhteen, ks. Forslund ja Krueger (1994),Scarpetta (1996) ja Jackman ym. (1996), sillä OECD-maidenpoikkileikkausaineistot koostuvat vain noin paristakymmenestähavainnosta. Havaintojen vähäisyys on todellinen ongelma, sillä se

30

19 Jackman ym. (1990), Layard ym, (1991), Heylen (1991), Jackman ym. (1996),Scarpetta (1996). Viimeisimmässä ATP-muuttujan kertoimet ovat negatiivisiamutteivät tilastollisesti merkittäviä.

rajoittaa kontrolloitavien muuttujien lukumäärää. Lisäksi tulostenluotettavuutta ei kyetä lisäämään paneeliaineistoja muodostamalla.Paneeliaineistojen analysoimiseen soveltuvat estimaattorit ovat yleensäkonsistentteja vain havaintojen lukumäärän lähestyessä ääretöntä. Näitä jamuita poikkileikkausaineiston puutteita on kuvailtu Forslundin jaKruegerin (1994) tutkimuksessa. Suurin ongelma makrotalouden tasolla suoritetuissa tutkimuksissa onkuitenkin aktiivisen työvoimapolitiikan endogeenisuus, ks. esim. OECD(1993). Tämä koskee sekä OECD-maiden poikkileikkausaineistoja ettäaikasarjaestimointeja. Ongelma syntyy siitä, että hallitus lisäätyöttömyyden hoitoon suunnattuja toimia työttömyyden kasvaessa.Poikkileikkausaineistossa ongelmaa on yritetty lieventää analysoimallaviivästeisen työvoimapolitiikan aktiivisuutta kuvaavan muuttujanvaikutusta työttömyyteen. Aikasarjatutkimuksissa politiikkamuuttujaa onpuolestaan koetettu instrumentoida viivästetyillä työttömyystermeillä.Molemmat keinot ovat puhtaasti tilastollisia ja täten taloustieteenkannalta epätyydyttäviä. Todellisen instrumenttimuuttujan pitäisivaikuttaa ainoastaan julkisen sektorin politiikkapäätöksiin, ei työnkysyntä- tai palkanasetantakäyrään. Tällaista instrumenttimuuttujaa eikirjallisuudessa ole esitetty.Tässä luvussa keskitytään tutkimuksiin, joissa on analysoitu Suomentyömarkkinoita kuvaavia aikasarjoja. Kokonaistalouden tasolla aineistonasettamat rajoitukset heijastuvat kysymystenasettelun suppeutena.Aikasarja-aineistoja on käytetty lähinnä aktiivisen työvoimapolitiikanaiheuttamien palkkapaineiden ja sen kohtaantovaikutusten analysointiin.Joissain tutkimuksissa on pyritty arvioimaan myös ATP:nsyrjäytymisvaikutuksia ja sen vaikutuksia kokonaistyöttömyyteen.Tuloksia tarkasteltaessa on syytä pitää mielessä, että politiikkamuuttujanendogeenisuusongelmaa ei ole täysin tyydyttävästi ratkaistu yhdessäkääntutkimuksessa. Palkanasetantayhtälöissä ja syrjäyttämisvaikutuksiatarkastelevissa VAR-malleissa ongelmaa on pyritty lieventämäänviivästeisillä muuttujilla. Poistumavirtaestimoinneissa politiikkamuuttujaon oletettu eksogeeniseksi.

5.1 Vaikutus palkkainflaatioon

Teoreettisessa kirjallisuudessa on kiinnitetty suurta huomiota aktiivisentyövoimapolitiikan ja järjestäytyneen palkanasetannan väliseensuhteeseen. Empiirisesti asiaa on tutkittu palkkayhtälöiden kautta.

31

Tyypillisessä palkkayhtälössä kontrolloidaan yritysten voittoihin jaammattiyhdistyksen tavoitefunktioon vaikuttavia tekijöitä. ATP:npalkkavaikutusta arvioidaan toimenpidemuuttujan (R) kertoimen kautta.Kerroin tulkitaan palkanasetantakäyrää siirtävien tekijöidennettovaikutukseksi. Kokonaistyöttömyys koostuu avoimesta työttömyydestä (U) jatoimenpiteillä olevista henkilöistä (R). Aktiivisten toimenpiteidenpalkkavaikutuksia arvioitaessa nämä termit voidaan yhdistää monin eritavoin, kuten yhtälöistä (1) - (3) selviää. Termit esitetään osuuksina jokotyövoimasta tai työllisistä ja vaikutus oletetaan log-lineaariseksi.Allaolevissa yhtälöissä tätä kuvataan pienin kirjaimin. Tulosten tulkinnanhelpottamiseksi palkkayhtälöt on esitetty hieman erilaisissa muodoissayhtälöissä (1') - (3'). Yksinkertaisuuden vuoksi muita palkkatasoonvaikuttavia tekijöitä ei ole yhtälöissä esitetty. (1) w 0 1u 2r ...(1') w 0 1 1n 2 1r ...(2) w 0 1r u 2( r

ru ) ...(2') w 0 1 2r u 2r ...(3) w 0 1r u 2(1 r

ru ) ...(3') w 0 1 2r u 2u ...Yhtälössä (1) avoimen työttömyyden (u) ja aktiivisten toimenpiteiden (r)yhteys palkkainflaatioon selviää suoraan estimoiduista kertoimista 1 ja2. Mikäli molemmat kertoimet ovat negatiivisia ja 1 < 2, aktiivistentoimenpiteiden palkkoja hillitsevä vaikutus on avointa työttömyyttäpienempää. Mikäli kerroin 2 voidaan rajoittaa nollaksi, toimenpiteisiinosallistujat ovat palkkaneuvotteluissa täydellisiä substituutteja työllisille.Tällöin työllisten lukumäärän pieneneminen, joka korvataan täysintoimenpiteiden tasoa nostamalla, ei muuta annetulla avoimellatyöttömyysasteella palkkatasoa, ks. Calmfors (1994). Lopuksi, josaktiivisten toimenpiteiden kerroin on positiivinen, aktiivinentyövoimapolitiikka kasvattaa palkkapaineita. Kahdessa jälkimmäisessä yhtälössä avoimen työttömyyden sijastakontrolloidaan kokonaistyöttömyyttä. Tällöin aktiivisten toimenpiteidenvaikutusta tutkitaan toimenpideasteen (r) ja kokonaistyöttömyyden (r + u)välisen suhteen kautta. Kyseinen muuttuja kuvaa työttömäntodennäköisyyttä osallistua toimenpiteeseen. Kokonaistyöttömyyttä kontrolloitaessa toimenpiteiden ja palkkainflaationvälinen riippuvuus selviää helpoimmin yhtälöstä (2') tai (3'). Palkkatasoonvaikuttaa ainoastaan kokonaistyöttömyys eli aktiivisilla toimenpiteillä ja

32

avoimella työttömyydellä on sama palkkavaikutus, jos 2 (2) ei eroanollasta. Palkkayhtälössä (2) aktiiviset toimenpiteet alentavatpalkkavaateita vähemmän kuin avoin työttömyys, mikäli kertoimiksisaadaan 1 < 0 ja 2 > 0. Vastaava tulos palkkayhtälössä (3) saadaanehdolla 2 < 0. Mikäli kokonaistyöttömyysmuuttuja katoaapalkkayhtälöstä (2'), eli 1 = 2, ainoastaan aktiiviset toimenpiteetvaikuttavat palkkatasoon. Palkkayhtälössä (3')kokonaistyöttömyysmuuttujan katoaminen (1 = ) merkitsee puolestaansitä, että ainoastaan avoin työttömyysaste vaikuttaa palkkainflaatioon.Estimoidut palkkayhtälöt ovat N-R-R:n tutkimusta lukuunottamattapitkän aikavälin tasomalleja. Tasomallien tulosten perusteella Suomessaennen 1990-lukua harjoitettu aktiivinen työvoimapolitiikka ei olejuurikaan vaikuttanut palkkainflaatioon. Tuoreempaa aineistoahyödyntäneiden tutkimusten mukaan 1990-luvulla aktiivinentyövoimapolitiikka on osaltaan hillinnyt palkkapaineita. Vaikutus onkuitenkin pieni. Hämäläisen tutkimuksen perusteella yhdenprosenttiyksikön kasvu aktiivisten toimenpiteiden osallistumisasteessaalentaa reaalipalkkoja vajaan 0.2 prosenttiyksikköä.

Taulukko 5.1. Aktiivisen työvoimapolitiikan pitkän aikavälinpalkkavaikutuksia

Ei vaikutusta.Täydellinensubstituutti työllisyydelle (2 = 0).

1960 -85

-0,03n/aE-S-V(1990)a,b

Ei vaikutusta. Yhtälö (2') tuleemuotoon w = -0.08(r+u) + 0.08r.

1960 -89

n/a0,08C-N (1990)b

Ei vaikutusta.Täydellinensubstituutti työllisyydelle (2 = 0).

1960 -89

-0,020,02C-N (1990)a

ATP:n palkkavaikutusTutkimus-jakso

Työttömyys-muuttujan kerroin

ATP-muuttujan kerroin

Tutkimus

33

Joko kasvattaa(1-2>0)tai alentaa (2 = 0).

1962 -94

-0,05-0,33N-R-R(1997)c

Alentaa.Ainoastaankokonaistyöt- tömyys vaikuttaa palkka-paineisiin (2 = 0).

1980(i) -

92 (iv)

-0,16 0.00H (1997)c

Alentaa 2 < 0).Yhtälö estimoitu myösrekursiivisesti, jolloin1980-luvulla eivaikutusta(2 = 0).

1980(i) -

92 (iv)

-0,04-0,16H (1997)a

Tutkimusten lyhenteet ovat seuraavat: C-N = Calmfors ja Nymoen, E-S-V = Eriksson,Suvanto ja Vartia, H = Hämäläinen, N-R-R = Nymoen, Rodseth, Raaum, Wulfsberg,Evjen ja Langset. Yläindekseinä on käytetty seuraavia merkkejä: a = tutkimus perustuupalkkayhtälöön (1), b = tutkimus perustuu palkkayhtälöön (2), c = tutkimus perustuupalkkayhtälöön (3). Tummennetut kertoimet ovat tilastollisesti merkitseviä 5 prosentinmerkitsevyystasolla. n/a = kerrointa ei raportoitu.

Muista tutkimuksista poikkeavan N-R-R:n mallin tulosten tulkinta on

hieman ongelmallista, sillä ne voidaan tulkita joko palkkapaineitakasvattaviksi tai alentaviksi. On epäselvää missä määrin tämä selittyyheidän käyttämällään taso- ja differenssimallin yhdistämiseen pyrkivälläspesifikaatiolla, jossa pitkän aikavälin tasotermit koostuvat pelkästääntyöttömyysmuuttujista. Palkkatutkimusten perusteella voidaan päätellä, ettei Suomessa harjoitettuaktiivinen työvoimapolitiikka vaikuta merkittävästi palkanasetantakäyränsijaintiin. Aktiivisen työvoimapolitiikan myönteiset ja kielteisetpalkkavaikutukset näyttäisivät siis kumoavan toisensa. Lamavuosinamyönteiset vaikutukset ovat kuitenkin muuttuneet jossain määrinkielteisiä vaikutuksia merkittävimmiksi.

Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomi asettuu Tanskan kanssa Norjanja Ruotsin välimaastoon aktiivisen työvoimapolitiikan

34

palkkavaikutuksissa. Norjassa ATP:n on arvioitu hillitsevänpalkkainflaatioita ja Ruotsissa puolestaan kasvattavan, ks. esimerkiksiCalmfors ja Nymoen (1990). Koska Ruotsissa harjoitettu aktiivinentyövoimapolitiikka on muita Pohjoismaita laajempaa, viittaavat nämävertailut siihen suuntaan, että ATP:n palkkainflaatiota kasvattavatvaikutukset ilmenevät vasta niiden tullessa 'ylimitoitetuiksi' työttömyydentasoon nähden.

5.2 Kohtaantovaikutukset

Yksi tasapainotyöttömyyttä määrittävä tekijä on työmarkkinoidenkohtaanto. Aktiivisen työvoimapolitiikan kohtaantovaikutuksia tutkitaantyöllistymisfunktion (matching function) kautta, ks. esim. Pissarides(1986) ja Jackman ym. (1990). Työllistymisfunktiolla selitetääntyöllisyyteen kohdistuvaa poistumavirtaa työttömyydestä eli(4) H = h(V, cU)20 (4') .H

U c h( VcU , 1)

Yhtälöissä H on työllistyneiden henkilöiden lukumäärä, V kuvaaavoimien työpaikkojen lukumäärää, c on työnhakuintensiteettiä kuvaavaparametri ja U on puolestaan työllisten lukumäärä. Estimoidutpoistumavirtayhtälöt perustuvat yleensä vakioskaalaoletukseen, jonkamukaan muutos avoimien työpaikkojen lukumäärässä tai tehokkaissatyönhakijoissa (cU) kasvattaa samassa suhteessa työllistyneidenlukumäärää. Tällöin estimoitava yhtälö tulee muotoon (4').

35

20 Tasapainossa poistumavirta (H) on yhtäsuuri työttömyyteen tulevien työllistenlukumäärän (sN) kanssa, jossa s kuvaa työttömiksi tulevien työllisten osuuttakaikista työllisistä. Käyttämällä tätä riippuvuutta yhtälö (4) voidaan kirjoittaamuotoon s = h(V/N,cU/N). Tämä yhtälö tunnetaan paremmin UV-käyrän taiBeveridgen käyrän nimellä.

Taulukko 5.2. Aktiivisten toimenpiteiden pitkän aikavälinvaikutuksia poistumavirtaan työttömyydestä

TUKI: 0.06K: 0.10

0.46(TUKI/U)-3 +0.97(K/U)-3

R (1995)

0,080.56(ATP/U)-3R (1995)

Nuoret alle 25

0,070.63(ATP/U)-3R (1995)c

Et Act:-0.06

K: 0.01

-0.06(Et Act) +0.13ln(K/L)

E-P(1995)b

Et Act:-0.13

K: 0.07

-0.14(Et Act) +0.33ln(K/L)

E-P(1995)a

Työttömyyden keston mukainen; koko työvoima

TUKI: 0.12K: -0.13

1.01(TUKI/U)-3 -1.10(K/U)-3

R (1995)

0,040.34(ATP/U)-3R (1995)

0,020.02(Et Act)E-P(1995)

E-P: avoimientyö-paikkojen aste,nuor-ten osuustyöttömis-tä, teollisuustyön-tekijöiden osuus työllisistä, työttö-myyden kesto.

R: avoimientyöpaik-kojen aste,työmark-kinoidenheterogee-nisuus,työttömyys-korvausten taso

Koko työvoima

ATP - muuttujien lisäksi kontrolloitu

PAV:nvaikutus

Tasomuotoiset toimenpidemuuttujat

Tutkimus

Tummennetut kertoimet ovat tilastollisesti merkitseviä 5 prosentin merkitsevyystasolla.Yläindeksit ovat seuraavat: a = työttömyyden kesto 0 - 3 kuukautta, b = työttömyydenkesto 6 - 9 kuukautta, c = työttömyyden kesto alle vuoden. Lyhennykset ovat seuraavat:Et Act = dummy-muuttuja vuoden 1987 Työllisyyslaille, joka saa arvoja seuraavasti:1969 - 77 ja 1993 - 94=0, 1988=0.33, 1989=0.67, 1990-92=1, ATP = toimenpiteisiinosallistuneiden lukumäärä, U = työttömien lukumäärä, TUKI = tukityöllistettyjenlukumäärä, K = työvoimakoulutuksessa olevien lukumäärä. Pitkän aikavälin vaikutus(PAV) kuvaa muuttujan X/U (X = ATP, TUKI, K) yhden prosenttiyksikön muutoksenvaikutusta työllistymisosuuteen. Dummy-muuttujan kohdalla pitkän aikavälin kerroin onlaskettu arvolla 1. Viivästettyjen selitettävien muuttujien kertoimia ei ole taulukossaraportoitu. Huom. Erikssonin ja Pehkosen tutkimuksessa on käytettytoimenpidemuuttujaa X/L, jossa L = työvoima.

Aktiivisen työvoimapolitiikan tehokkuutta on mielekkäintä arvioida senpitkän aikavälin vaikutusten kautta. Taulukoon 5.2. koottujentutkimustulosten perusteella nämä vaikutukset ovat melko pieniä. Yhdenprosenttiyksikön muutos toimenpiteeseen osallistujien suhteessa

36

työttömiin kasvattaa työttömyydestä poistuvien henkilöiden osuuttaenintään 0.12 prosenttiyksikköä. Henkilömääriksi muutettuna 4000henkilön kasvu toimenpiteissä kiihdyttää poistumavirtaa työttömyydestä480 henkilöllä21.Molemmissa poistumavirtatutkimuksissa on arvioitu tukityöllistämisen jaaikuispoliittisen työvoimakoulutuksen keskinäistä tehokkuutta. Kysymyson erittäin tärkeä aktiivisen työvoimapolitiikan kohdentamisen kannalta.Koko työvoimaa tarkasteltaessa tulokset eroavat tutkimusten kesken.Erikssonin ja Pehkosen (1995) mukaan aikuispoliittinentyövoimakoulutus on tehokkaampaa kuin tukityöllistämiseen vuoden1987 Työllisyyslaissa tehdyt muutokset. Rantalan (1995) tuloksetviittaisivat puolestaan työllistämistukien paremmuuteen.

Tulokset voivat erota useasta syystä. Ensinnäkin tukityöllistämistäkontrolloivat muuttujat eroavat tutkimusten välillä. Eriksson ja Pehkonenkäyttävät dummy - muuttuja vuoden 1987 Työllisyyslaille ja Rantalakäyttää tukityöllistettyjen osuutta työttömistä. Molempiin tapoihin voiliittyä ongelmia. Kuten Eriksson ja Pehkonen huomattavat, heidänkäyttämänsä muuttuja voi heijastaa muitakin tekijöitä kuin pelkänTyöllisyyslain vaikutusta, erityisesti 1990-luvun lamavuosina. Rantalantutkimuksessa puolestaan työvoimakoulutukseen osallistuneiden jatukityöllistettyjen lukumäärät korreloivat voimakkaasti keskenään. Tässätilanteessa on hyvin hankalaa eritellä ATP:n kokonaisvaikutusta eriohjelmaryhmien kesken. Tulokset voivat erota myös poistumavirran määrittelyn kautta. Rantalantutkimuksessa poistumavirta työttömyydestä on määritelty poistumaksiavoimille työmarkkinoille. Erikssonin ja Pehkosen tutkimuksessa onpidemmän tarkasteluperiodin (1969 I - 1996 II, Rantalalla 1981 I - 1993IV) takia määritetty poistumavirta kaikiksi mahdollisiksi poistumiksi,mukaanlukien toimenpiteisiin siirtymiset.

Tarkasteluperiodin valinnallakin voi olla oma osuutensa tulosteneroavaisuuksiin. Eriksson ja Pehkonen raportoivat kertoimienepästabiilisuuksia varsinkin 1990-luvun havaintojen kohdalla. Tällöin eriajanhetkiltä raportoidut kertoimet voivat erota voimakkaasti toisistaan.Vaikka tutkimustulokset eroavatkin tukityöllistämisen jatyövoimakoulutuksen keskinäisen tehokkuuden osalta, ovat ne yhteneviätyöttömyyden keston kohdalla. Tulosten perusteella toimenpiteidentehokkuus laskee työttömyyden pidetessä. Erikssonin ja Pehkosentutkimuksessa tämä ilmenee kertoimien pienentymisenä. Rantalan

37

21 Laskelmat perustuvat seuraaviin lukuihin: ATP = 120 000, U = 400 000 ja H =100 000.

tutkimuksessa puolestaan toimenpidemuuttujat eivät olleet tasotermeinämerkitseviä yli vuoden työttöminä olleiden kohdalla. Tämän perusteellapolitiikkasuosituksena on toimenpiteiden kohdentaminenlyhytaikaistyöttömille. Yksilötason aineistoon perustuvat tutkimukseteivät kuitenkaan tue tätä väitettä, kuten jatkossa huomaamme.

38

Rantalan tutkimuksessa on tarkasteltu myös aktiivisten toimenpiteidentehokkuutta nuorten poistumavirran kasvattamisessa. Nuoretvaikuttaisivat hyötyvän aikuisia enemmän toimenpiteistä. Aktiivistentoimenpiteiden pitkän aikavälin myönteinen vaikutus kaksinkertaistui,kun poistumavirtayhtälö estimoitiin nuorille. Erityisesti nuoret hyötyvättyövoimapoliittisesta koulutuksesta. Koko työvoimaa koskevissaestimoinneissa työvoimapoliittinen koulutus alensi työllistyneidenosuutta, mutta nuorien kohdalla vaikutus on päinvastainen. Rantalantulosten perusteella tukityöllistäminen kannattaa kohdistaa aikuisille, silläsen työllistymisosuutta kasvattava vaikutus on kaksinkertainen kokotyövoimaa koskevissa estimoinneissa. Tulosten tulkinnassa on kuitenkinnoudatettava varovaisuutta, sillä muuttujien välinen korrelaatio vaikeuttaakokonaisvaikutuksen jakamista eri toimenpideluokkien kesken.Edellisen perusteella voidaan, pienin varauksin, sanoa aktiivistentoimenpiteiden kiihdyttävän poistumavirtaa työttömyydestä. Seurauksenaon työmarkkinoiden kohtaannon parantuminen, jolloin UV-käyrä siirtyysisäänpäin. Tällöin annetulla avoimien työpaikkojen lukumäärällätyöttömyys alenee. Koko aktiivista työvoimapolitiikkaa tarkasteltaessa onsyytä muistaa, että työnvälitystoiminta ei sisälly tutkimustuloksiin.Oletettavasti sen vaikutus on huomattavasti suurempi kuin muidentoimenpiteiden.

5.3 Syrjäytysvaikutuksia

Aktiivisen työvoimapolitiikan tehokkuus laskee, mikäli toimenpiteisiinosallistuvat syrjäyttävät muita työmarkkinoilla. Aineistopuutteiden vuoksiilmiötä kyetään tarkastelemaan vain ryhmien välisenä syrjäyttämisenä, eisamassa työpaikassa tai toisissa yrityksissä tapahtuvana syrjäyttämisenä.Tutkimukset ovat perustuneet joko poistumavirtayhtälöön taiVAR-malliin. Poistumavirtayhtälössä syrjäyttämistä tutkitaan lisäämälläestimointeihin toista ryhmää kuvaava ATP-muuttuja, jonka kerrointulkitaan syrjäyttämiseksi. VAR-mallissa puolestaan rakennetaanselitettävän ja selittävien muuttujien viiveistä koostuvat yhtälöt jokaiselleendogeeniselle muuttujalle. Syrjäyttämisvaikutus saadaan regressoimallaeri yhtälöiden virhetermejä keskenään. Kumpaankin tutkimustapaanperustuvat tulokset on koottu taulukkoon 5.3.Pehkonen on raportoinut VAR-estimoinneistaan ainoastaan ensimmäisenperiodin syrjäytysvaikutuksen, joten hänen tuloksistaan ei pystytä laske-Taulukko 5.3.Aktiivisen työvoimapolitiikan syrjäytymisvaikutuksia

39

PV-0,06-0.06(Et Act)Pitkäaikaistyöttömät 6-9 kuukauttatyöttö-minä olleita

E-P(1995)

PV-0,13-0.13(Et Act)Pitkäaikaistyöttömät 0-3 kuukauttatyöttö-minä olleita

E-P(1995)

PV-0,02-0.19(ATP/U)Pitkäaikaistyöttömät lyhytaikaistyöttömiä

R (1995)

VARn/a-0.68 - -2.85Teini-ikäisetnuoria

P (1997)

VARn/a-1.12 - -2.56Nuoretteini-ikäisiä

P (1997)

VARn/a-0.28 - -2.35Nuoret nuoriaP (1997)

VARn/a-0.59 - -2.20Teini-ikäiset teini-ikäisiä

P (1997)

PV0,010.16(ATP/U)Nuoretteini-ikäisiä

R (1995)

PV0,010.10(ATP/U)Teini-ikäisetnuoria

R (1995)

PV-0,06-0.42(ATP/U)Aikuiset alle 25 vuotiaita nuoria

R (1995)

Menetelmä

PAV:n vaikutus

Syrjäyttämis-kerroin

Kuka syrjäyttääkenet

Tutkimus

Katso taulukon 5.2. alaviitteet. P = Pehkonen. Menetelmälyhenteet ovat seuraavat: PV =poistumavirtaestimointi, VAR = VAR-analyysi. Taulukon ikäryhmät ovat seuraavat:teini-ikäiset ovat 15 - 19 vuotiaita, nuoret ovat 20 - 24 vuotiaita ja aikuiset yli 25vuotiaita. Pitkäaikaistyöttömien ryhmä koostuu yli vuoden työttömänä olleistahenkilöistä. Pehkosen tuloksista on taulukossa esitetty korkein ja matalinsyrjäyttämiskerroin.

40

maan pitkän aikavälin vaikutusta. Skedinger (1995) on tarkastellutnuor-ten työmarkkinoita Ruotsissa vastaavalla kehikolla. Hänentuloksensa ensimmäisellä periodilla tapahtuvasta syrjäyttämisestä ovatsamansuuntaisia Pehkosen tulosten kanssa. Skedingerin tutkimuskuitenkin osoittaa tukityöllistämisen syrjäyttämisvaikutuksen katoavan 2periodin eli 6 kuukauden kuluessa. Pitkän aikavälin vaikutus jää lievästipositiiviseksi, mutta se voidaan rajoittaa nollaksi. Tämän perusteella 18 -24 vuotiaiden nuorten tukityöllistämisellä ei ole merkittävää vaikutusta16 - 24 vuotiaiden nuorten työllisyyteen pitemmällä aikavälillä.

Erikssonin ja Pehkosen tutkimuksessa on vuoden 1987 Työllisyyslakiakontrolloivan dummy-muuttujan kerroin tulkittu syrjäytysvaikutukseksi.Tämä on hieman ongelmallista 0-3 kuukautta työttöminä olleidenkohdalla. Työllisyyslain velvoitetyöllistäminen nimittäin kohdistuipääsääntöisesti pitkäaikaistyöttömiin, joista osa palautui takaisintyöttömyyteen työllistämisjakson jälkeen. Vallitsevan tilastointikäytännönmukaan näiden henkilöiden työttömyysjakso alkoi alusta. Oletettavastiheidän työllistymismahdollisuutensa olivat toimenpiteen jälkeenkin juurityöttömyyteen saapuvia huonommat. Tämä keskimääräisentyöllistymistodennäköisyyden aleneminen 0-3 kuukautta työttömänäolleiden ryhmässä puolestaan alensi 'tuoreiden' työttömyysjaksojenpoistumavirtaa, mitä ei suoranaisesti voida tulkita velvoitetyöllistämisensyrjäyttämisvaikutukseksi.Ylläolevan perusteella aktiivisten toimenpiteiden syrjäyttämisvaikutuksetjäävät hyvin pieniksi pitkällä aikavälillä. Yhden prosenttiyksikön kasvuaikuisten toimenpideasteessa alentaa alle 25 vuotiaidentyöllistymisosuutta avoimille työmarkkinoille vain noin 0.06prosenttiyksiköllä. Tulokset pitkäaikaistyöttömille suunnattujentyöllistämistukien syrjäyttämisvaikutuksista ovat samansuuntaisia.Erikssonin ja Pehkosen tulosten perusteella vuoden 1987 Työllisyyslakialensi 6-9 kuukautta työttöminä olleiden poistumaosuutta työttömyydestä6 prosentilla. Tähän tulokseen vaikuttaa lisäksi se, että työllistämistukienkohdentaminen pitkäaikaistyöttömille alensi alle vuoden työttöminäolleiden todennäköisyyttä siirtyä toimenpiteisiin. Koska nämä henkilötkuuluvat Erikssonin ja Pehkosen analysoimaan poistumavirtaan, onavoimilla työmarkkinoilla tapahtunut syrjäyttäminen luultavasti pienempikuin tutkimuksessa raportoitu 6 prosenttia.Lyhyellä aikavälillä syrjäyttämisvaikutukset voivat kuitenkin ollahuomattavia. Tähän viittaavat Pehkosen (1997) tulokset ensimmäisenperiodin aikana tapahtuvasta syrjäyttämisestä. Niiden perusteella

41

työllistämistuilla työllistetyt nuoret syrjäyttävät täydellisesti avoimestityöllistyneitä nuoria. Pehkosen tulos on kuitenkin ristiriidassa Rantalantulosten kanssa, joiden mukaan aktiivisilla toimenpiteillä ei olesyrjäyttämisvaikutuksia nuorten työmarkkinoilla. Rantalan tuloksetviittaisivat pikemminkin siihen, että jollekin nuorisoryhmälle annetuttoimenpiteet kasvattavat myös muiden nuorien työllistymisastetta.

Mallinvalinta vaikuttaa siis ratkaisevasti siihen, millaisia lyhyen aikavälinsyrjäytysvaikutuksia saadaan. Sekä Rantalan että Pehkosen käyttämillämalleilla on omat hyvät ja huonot puolensa. VAR-estimoinneissa kyetääntilastollisin keinoin huomioimaan aktiivisten toimenpiteiden tasonriippuvuus talouden työttömyystilanteesta, sillä tarvittaessa jokaisellemuuttujalle voidaan rakentaa oma mallinsa. Toisaalta Rantalantyöllistymisyhtälöiden vahvuutena on se, että niissä kontrolloidaan useitatyöllistymiseen vaikuttavia tekijöitä. Pehkonen esittääkinjatkotutkimuksen kohteeksi kontrolloimattomien muuttujien vaikutustaVAR-analyysin tuottamiin tuloksiin. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, silläkaikki VAR-mallista puuttuvat muuttujat vaikuttavat yhtälöidenvirhetermeihin, joita käytetään varsinaisen syrjäyttämiskertoimenarvioimiseen.

5.4 Työttömyysvaikutuksia

Pehkonen (1994) on tutkinut vuoden 1987 Työllisyyslain vaikutustapitkäaikaistyöttömyyteen. Selitettävänä muuttujana on yli 26 viikkoatyöttöminä olleiden osuus työttömistä ajanjaksona 1970 - 92.Työllisyyslain vaikutusta on tutkittu saman dummy-muutujan kautta kuinErikssonin ja Pehkosen (1995) työssä. Muita kontrolloituja muuttujia ovattyöttömyysaste, avoimien työpaikkojen lukumäärä,työttömyyskorvausjärjestelmän kattavuus ja korvaussuhde tai reaalisettyöttömyyskorvaukset. Tutkimus on suoritettu yhden yhtälön redusoidun muodon estimointina,jolloin Työllisyyslain vaikutuksia kuvaavan muuttujan kerroin voidaantulkita taulukossa 4.1. esitettyjen tekijöiden nettovaikutukseksi. Tulostenperusteella vuoden 1987 työttömyyslaki alensi pitkäaikaistyöttömienosuutta kokonaistyöttömistä keskimäärin 10 prosentilla. Vuonna 1990tämä vaikutus oli noin 10 000 henkilöä.

Pehkosen tulos kuvastaa aktiivisten toimenpiteiden tehokkuuttalaskennallisen pitkäaikaistyöttömyyden alentajana. Toimenpiteilläkyetään katkaisemaan työttömyysjakso, joka heijastuu välittömästi

42

pitkäaikaistyöttömyyttä kuvaavissa luvuissa. Aktiivisentyövoimapolitiikan tehokkuuden kannalta mielenkiintoisempi kysymys onkuitenkin, vaikuttavatko toimenpiteet avoimien työmarkkinoidenulkopuolella vietettyyn aikaan. Tämä siirtäisi tarkastelun laskennallisestapitkäaikaistyöttömyydestä avoimille työmarkkinoille työllistymiseen.Kyseisen tutkimuksen suorittamiseksi tarvittaisiin kuitenkin aikasarjojaavoimien työmarkkinoiden ulkopuolella vietetyn ajan kestosta, joitatutkijoilla ei valitettavasti ole käytössä.Toinen ATP:n työttömyysvaikutuksia arvioiva tutkimus on Hämäläinen(1997). Pehkosen tutkimuksesta poiketen Hämäläinen tarkasteliaktiivisten toimenpiteiden ja avoimen työttömyyden välistä riippuvuuttapalkanasetannan, työn kysynnän ja työn tarjonnan kautta. Hämäläisen tulosten perusteella aktiivisin toimenpitein kyetäänkasvattamaan työn tarjontaa. Joustoestimaattien perusteella 1 prosentinkasvu toimenpideasteessa kasvattaa työn tarjontaa 0 - 0.16 prosenttia.Näiden lukujen perusteella 1990-luvun lamavuosina tapahtunuttoimenpidetason kasvu on lisännyt työvoimaa maksimissaan noin 75 000hengellä. Luku ei ole kovin suuri verrattaessa sitä koko työvoimanmäärään, mutta osoittaa omalta kohdaltaan syrjäytymisenestämistavoitteen ainakin osittaisen toteutumisen.

Hämäläinen ratkaisi aktiivisen työvoimapolitiikan vaikutuksentasapainotyöttömyyteen estimoimistaan palkanasetanta-, työn kysyntä- jatyön tarjontayhtälöistä. Hänen tulostensa mukaan aktiivisentyövoimapolitiikan vaikutus avoimeen työttömyyteen jäi 1980-luvunalhaisen työttömyyden aikana vähäiseksi. Vasta lamavuosien aikanaaktiivinen työvoimapolitiikka on hillinnyt avoimen työttömyyden kasvua.Tämä on tapahtunut pääasiassa toimenpiteiden palkkainflaatioitahillitsevän vaikutuksen aiheuttaman työn kysynnän kasvun kautta.Vaikutus on kuitenkin vähäinen. Joustoestimaatit liikkuvat -0.04 ja-0.24:n välillä. Henkilöiksi muutettuina vuosien 1992 ja 1994 välillätapahtunut noin 7 prosentin kasvu toimenpiteiden tasossa on laskenutavointa työttömyyttä noin 7000 henkilöllä.

5.5 Yhteenveto aktiivisen työvoimapolitiikanvaikutuksista makroekonometristen tutkimustenvalossa

Suomessa on harjoitettu hyvin vähän aktiivista työvoimapolitiikkaaarvioivaa makrotalous-tutkimusta. Tiedossani on ainoastaan seitsemän

43

tutkimusta. Näistäkin kahdessa tekijät ovat ulkomaisia. Tutkimukset ovatparia poikkeusta lukuunottamatta keskittyneen johonkin tiettyyn taloudenosa-alueeseen, joten arviot aktiivisen työvoimapolitiikantyöttömyysvaikutuksista ovat vähäisiä. Eniten suomalaiseen tilastoaineistoon pohjautuvia tutkimuksia onaktiivisen työvoimapolitiikan ja palkkainflaation välisestä suhteesta.Näiden tutkimusten tulokset ovat yhteneviä. Aktiiviset toimenpiteet eivätlisää palkkapaineita. Työttömyyden voimakkaan kasvun aikana niillä onjopa osaltaan kyetty hillitsemään palkkojen nousua. Kaiken kaikkiaanaktiivisen työvoimapolitiikan vaikutus palkanasetantakäyrän sijaintiin onpieni. Tämä viittaa siihen, että aktiivisen työvoimapolitiikankilpailuvaikutukset kumoavat työmarkkinoiden instituutioiden kauttasyntyvät palkkapaineet.Työllistymisfunktioita analysoineiden tutkimusten perusteella aktiivisettoimenpiteet kasvattavat poistumavirtaa työttömyydestä ja parantavattäten työmarkkinoiden kohtaantoa. Tämä puolestaan kasvattaa työvoimankysyntää alentuneiden rekrytointikustannusten kautta. Tosin tulostenperusteella työvoiman kysyntäkäyrän siirtymä jää hyvin pieneksi.Aktiivinen työvoimapolitiikka on kuitenkin kasvattanut työn kysyntääepäsuorasti sen palkkajouston kautta. Uusimpien tutkimustulostenmukaan pienelläkin palkkainflaation hillitsemisellä voi olla merkittäviätyöllisyysvaikutuksia, sillä työn kysynnän palkkajousto on kasvanutvoimakkaasti 1990-luvun aikana, ks. Kiander (1997).Aktiivisten toimenpiteiden työllisyyttä kasvattava vaikutus alenee, mikäliniihin osallistuvat henkilöt syrjäyttävät muita työmarkkinoilla.Tutkimustulosten mukaan lievää syrjäyttämistä ilmenee, mutta sen pitkänaikavälin vaikutukset ovat erittäin pieniä. Tämä kuvastaa osaltaan myösATP:n työllisyysvaikutusten pienuutta.Kahdessa tutkimuksessa on pyritty arvioimaan myös aktiivisentyövoimapolitiikan suoraa työttömyysvaikutusta. Näiden tutkimustenperusteella aktiivisin toimenpitein kyetään alentamaan sekäpitkäaikaistyöttömyyttä että avointa työttömyyttä. Vaikutukset ovatkuitenkin vähäisiä. Suuntaa-antavien laskelmien perusteella vuoden 1987Työllisyyslaki alensi laskennallista pitkäaikaistyöttömyyttä noin 10 000hengellä. Avoimen työttömyyden kohdalla vuosien 1992 ja 1994 välisenäaikana tapahtunut toimenpiteiden tason kasvu puolestaan alensi avointatyöttömyyttä maksimissaan 7000 hengellä. Kaiken kaikkiaan kokonaistalouden tasolla suoritettujen tutkimusten

perusteella aktiivisen työvoimapolitiikan vaikutukset ovat myönteisiä

44

mutta heikkoja. Toimenpiteiden tehokkuuden kasvattamiseksi meidäntulisikin tietää millaisia toimenpiteitä tarjota ja kenelle. Makrotaloudentasolla toimenpidemuuttujien välinen korrelaatio tekee mahdottomaksi eritoimenpiteiden keskinäisen tehokkuuden arvioimisen. Tämän tutkiminenon mahdollista vain yksilötason aineistoilla.

5.6 Makrotason jatkotutkimustarpeita

1. Nykymuotoinen aktiivinen työvoimapolitiikka ei ole ainoa vaihtoehto.Kuten kappaleessa 4.4. huomasimme, on kirjallisuudessa esitetty lukuisiavaihtoehtoja aktiivisen työvoimapolitiikan toteuttamiselle.Tietämyksemme näiden vaikutuksista on kuitenkin hyvin rajattu. Erivaihtoehtojen kokonaistaloudellisia vaikutuksia voidaan tutkia teoreettisinmallikehikoin, joissa huomioidaan Suomen työmarkkinoidenominaispiirteet. Näiden tutkimusten avulla kyetään arvioimaan erivaihtoehtojen hyötyjä ja haittoja sekä vertaamaan niitä nykyiseen tapaanhoitaa aktiivista työvoimapolitiikkaa.

2. Teoreettisia tarkasteluja voi täydentää koejärjestelyin (experimentaldesign), jossa satunnaisesti valittu ryhmä osallistuu uuteentoimenpiteeseen. Koejärjestelyjä voidaan käyttää myös olemassaolevientoimenpiteiden tehokkuuden arvioimiseen, mutta pilottiohjelmienkohdalla niiden käyttö on helpommin puolustettavissa. Tällöin eettinenkysymys siitä, kuka saa osallistua toimenpiteeseen, ei muodostuvakavaksi ongelmaksi. Työvoimapolitiikan vaikutuksia on koejärjestelyin arvioitu lähinnäUSA:ssa ja Isossa-Britanniassa. Suomessa näitä ei ole käytetty huolimattasiitä, että huolellisesti toteutettuina ne tuottavat tutkijoiden käyttöönvalikoitumisharhasta puhdistettuja aineistoja22. Hyvänä esimerkkinäkoejärjestelyn mahdollisuuksista työvoimapolitiikan vaikutustenarvioimiseen on Ison-Britannian ns. Restart-ohjelma, ks. Dolton jaO'Neill (1996). Suomessa tätä olisi voitu soveltaa esimerkiksi Skogin jaRäisäsen (1997) työvoimapolitiikan uudistamisehdotuksen vaikutustenarvioimiseen. 3. Uusia tutkimuskysymyksiä ei nykyisillä makrotason aineistoilla kyetäjuurikaan esittämään. Mutta mikään ei estä syventämästä aiempiaanalyysejä. Hyvänä esimerkkinä on VAR-mallien käyttö ATP:nsyrjäyttämisvaikutusten tutkimiseen. Kuten Pehkonen (1997) toteaa,

45

22 Koejärjestelyiden ongelmista ks. esimerkiksi Heckman ja Smith (1993).

hänen käyttämiään malleja voidaan täydentää sisällyttämälläestimointeihin muuttujien viivästettyjen arvojen lisäksi myös muitatyöttömyyttä selittäviä muuttujia. Analyysi voitaisiin laajentaa nuortenlisäksi myös muihin ikäryhmiin.Toinen mahdollisuus aiempien tutkimusten laajentamiseen tarjoutuisiparempien aikasarjojen kautta. Suomessa työttömyyden kestotilastotpohjautuvat työvoimatoimistojen rekisteriin, jolloin tukityöllistäminen jatyövoiman ulkopuolella vietetty aika nollaavat työttömyyden keston.Yhdessä työvoimapolitiikan muutosten kanssa tämä vaikeuttaa sekätyöttömyyden keston mukaisia poistumavirta-analyysejä ettäsyrjäyttämistutkimuksia. Avoimen työllisyyden ulkopuolella vietettyäaikaa kuvaavien tilastojen lisäksi tarvittaisiin myös pitempiä aikasarjojaaidosti työllistyneistä henkilöistä. Tätä kautta saisimme selvemmän kuvanATP:n kokonaistaloudellisista vaikutuksista sekä syrjäyttämiseen ettäaitoon työllistymiseen.

6 AKTIIVISEN TYÖVOIMAPOLITIIKAN YKSILÖ-TASON VAIKUTUKSIA

Taloustieteessä aktiivisen työvoimapolitiikan yksilöntason vaikutuksiamitataan sillä, hyötyvätkö toimenpiteisiin osallistuvat henkilöttoimenpiteestä. Suomessa tätä on arvioitu sen perusteella, kuinka suuriosuus toimenpiteisiin osallistujista on esimerkiksi työllistyneinä jonkinajan kuluttua. Luvut ovat mielenkiintoisia sinällään, mutta toimenpiteidenvaikutuksista ne eivät kerro mitään. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkinyksilöiden työllistymistodennäköisyys riippuu hänen henkilökohtaisistaominaisuuksistaan, kuten esimerkiksi koulutustasosta, iästä, työ- jatyöttömyyskokemuksesta. Mikäli toimenpiteitä arvioidaantyöllistymisosuuksilla, ei ohjelmavaikutusta kyetä erottamaankontrolloimattomista yksilöpiirteistä. Toiseksi toimenpiteeseen osallistuvat henkilöt eivät ole satunnaisestivalittuja, sillä osallistumispäätös on yksilön henkilökohtainen valinta.Tällöin tulokset ovat harhaisia, vaikka arvioinneissa kontrolloitaisiinkinhenkilökohtaisia ominaisuuksia. Hyviä esimerkkejäosallistumispäätökseen vaikuttavista havaitsemattomista tekijöistä ovatesimerkiksi henkilön motivaatio tai pitkien työttömyysjaksojenaiheuttama lannistuminen. Koska kyseiset tekijät vaikuttavat myöshenkilöiden työmarkkinamahdollisuuksiin, aiheuttavat nekontrolloimattomina ns. valikoitumisharhan (selection bias).

46

Valikoitumisharha ei synny pelkästään yksilöiden omien päätöstenpohjalta. Aktiiviset toimenpiteet on suunnattu pitkälti vaikeastityöllistettäville, kuten esimerkiksi pitkäaikaistyöttömille. Jo pelkästääntämän hallintohenkilöstön toimien kautta syntyvän valikoitumisenperusteella on hyvin vaikea kuvitella toimenpiteisiin osallistuviasatunnaisotokseksi kaikista työttömistä. Kontrolloimalla kaikkiahavaittuja yksilöpiirteitä voidaan toivoa valikoitumisharhan lieventyvän,mutta mikäli näin ei tapahdu ovat kaikki tulokset ja täten myöskinpolitiikkasuositukset harhaisia. Tämä koskee raakatodennäköisyyksienlisäksi myöskin yhden yhtälön estimointeja, kuten seuraavassa luvussahuomaamme.

6.1 Valikoitumisharha

Koska valikoitumisharha on yksilötason aineistoissa todellinen vaaratulosten luotettavuudelle, esitämme siitä myös yksinkertaisen formaalinesityksen. Lähtökohtana on pyrkimys selvittää, ovatko aktiivisiintoimenpiteisiin osallistuneet henkilöt hyötyneet ohjelmasta esimerkiksityöllisyystodennäköisyyden parantumisena. Jotta tähän kysymykseenvoitaisiin vastata empiirisin menetelmin, on tutkimuksen kohteeksiotettava työllisyystodennäköisyyden (y) ja toimenpiteeseen osallistumistakuvaavan muuttujan (p) välinen ehdollinen yhteisjakauma23

(1) f(y, p | X, Z, , ).Yhteisjakaumassa X (Z) sisältää tarkasteltavaan muuttujaan(osallistumispäätökseen) vaikuttavat havaitut tekijät. Estimoitavatparametrivektorit ovat puolestaan ja . Yhteisjakaumaa kuvaavauskottavuusfunktio on monimutkaisuudestaan huolimatta joyksinkertaistus yleisemmästä mallista, johon sisältyvät myöstoimenpiteen kesto ja mahdollisesti toimenpiteen jälkeisentyöttömyysjakson kesto, ks. Dolton (1994). Yleensä yhteisjakaumaa (1)yksinkertaistetaan käsittelemällä toimenpidemuuttujaa (p) nettohyötynä,jolloin se voidaan mallintaa binäärimuuttujana. Toimenpiteen vaikutuksen arvioiminen vaikeutuu puuttuvan tiedon takia.Tutkijalla ei nimittäin ole tietoa minkälaiseksi toimenpiteisiin

47

23 Koska tarkastelu suoritetaan yleisella tasolla, voidaan tarkastelun alainentyömarkkina-asema -muuttuja käsittää myöskin toistuvaistyöttömyydeksi,ansiotasoksi, työkuukausiksi jne.

osallistuneiden työmarkkinahistoria olisi muodostunut ilmantoimenpidettä. Oletetaan kuitenkin, että kyseinen hypoteettinen tilanneolisi havaittavissa. Merkitään sitä y0:lla ja havaittua tulemaa y1:llä. Mikäliyhteisjakauma (1) saadaan muodostettua, voidaan aktiivisen toimenpiteenvaikutusta osallistujien työmarkkina-asemaan arvioida allaolevanjakauman avulla, ks. Heckman ja Smith (1993)(2) f(y1 - y0 | p=1, X, Z, ).

Todellisuudessa tutkija ei kuitenkaan havaitse samoja henkilöitä sekätoimenpiteisiin osallistujien että niihin osallistumattomien ryhmissä.Ratkaisuksi tarvitaan vertailuryhmä kuvaamaan osallistujientyömarkkinatulemaa ilman toimenpidettä. Ongelma on tuttu myös muissatieteenaloissa. Esimerkiksi lääketieteessä uuden lääkkeen tehokkuuttatestataan tarjoamalla sitä koeryhmälle ja antamalla vertailuryhmälleaineyhdistelmää, jonka vaikutus tiedetään olemattomaksi.Yhteiskuntatieteissä yksilöt kykenevät kuitenkin vaikuttamaan siihen,kuuluvatko he vertailuryhmään vai koeryhmään. Aktiivisia toimenpiteitätutkittaessa yksilöiden henkilökohtaiset valinnat aiheuttavatvalikoitumisharhan mikäli koeryhmän työmarkkinatulema eroaavertailuryhmän vastaavasta jopa ilman toimenpiteitäkin.Valikoitumisharhan vaikutusta estimointituloksiin voidaan tarkastellakoeryhmän (toimenpiteisiin osallistujat, jolloin p = 1) ja vertailuryhmän(osallistumattomat, jolloin p = 0) havaittujen keskimääräistentyömarkkinatulemien kautta24

(3) E(y1 | p=1, X, Z, ) = + E(y0 | p=1, X, Z,) (4) E(y1 | p=0, X, Z,) = E(y0 | p=0, X, Z, ).Toimenpiteisiin osallistuneiden henkilöiden havaittu keskimääräinentyömarkkinatulema koostuu toimenpiteen vaikutuksesta () ja siitä, mikäkeskimääräinen tulema olisi ollut ilman toimenpidettä. Henkilöille, jotkaeivät ole osallistuneet toimenpiteeseen, keskimääräisettyömarkkinatulemat y0 ja y1 ovat luonnollisesti samat. Oletetaan nyt, ettätutkija on jättänyt valikoitumisharhan huomioimatta ja hän yrittääarvioida toimenpiteen tehokkuutta osallistumista kuvaavandummy-muuttujan kertoimen avulla. Tällöin hän saa tulokseksi(5) E(y1 | p=1, X, Z, ) - E(y1 | p=0, X, Z, ) =

+ {E(y0 | p=1, X, Z, ) - E(y0 | p=0, X, Z,)}.

48

24 Luonnollisesti jakaumia voidaan kuvata muillakin momenteilla kuin keskiarvoilla.Yksinkertaisuuden vuoksi keskitymme tässä vain ensimmäiseen momenttiin.

Yhtälön (5) perusteella toimenpiteen vaikutus on arvioitu oikein vainmikäli kaarisuluissa olevat ehdolliset keskiarvot kumoavat toisensa.Muutoin tulokset ovat harhaisia, sillä tutkijan estimoima toimenpiteenvaikutus sekoittuu valikoitumisharhaan. Vieläkin ongelmallisemmaksitilanteen tekee se, ettei valikoitumisharhan suuntaa kyetä määrittämäänennakolta. Jos valikoituminen perustuu suhteelliseen etuun vaikkapakunnianhimon tai motivaation kautta, on tuloksena todellisuuttakorkeampia arvioita toimenpiteen tehokkuudesta, ks. Roy (1951).Päinvastaisessa tilanteessa taasen aliarvioidaan toimenpiteen tehokkuus.Kummassakin tapauksessa toimenpiteen todellista vaikutusta ei kyetäerottamaan valikoitumisharhasta.Pystytäänkö valikoitumisharha sitten korjaamaan, ja jos pystytään niinmiten? Vastaus tähän kysymykseen riippuu ratkaisevasti siitä, aiheutuukovalikoituminen havaituista vai havaitsemattomista tekijöistä, Heckman jaHotz (1989). Jos kaikki yksilöiden valintaan vaikuttavat tekijät ovattiedossa ja aineiston avulla pystytään kontrolloimaan nämä muuttujat, onongelma helposti korjattavissa. Tutkijan tarvitsee vain lisätä kyseisetmuuttujat selittäjiksi työmarkkinatulemaa kuvaavaan yhtälöön. Josaineisto ei ole riittävä, vaikuttavat havaitsemattomat tekijät sekätyömarkkinatulemaan että osallistumispäätökseen. Seurauksena on näidenyhtälöiden virhetermien välinen korrelaatio. Tällöin ainoaksi keinoksi jääyleisemmän, virhetermien riippuvuuden huomioivan mallinrakentaminen. Toisin sanoen, toimenpiteen tehokkuuden arviointi onperustettava yhtälössä (1) esitettyyn yhteisjakaumaan. Kolikonkääntöpuolena on kuitenkin moninaisia mallin rakentamiseen liittyviäongelmia, joista keskustelemme seuraavassa luvussa koottujensuomalaisten tutkimustulosten yhteydessä.

6.2 Toimenpiteiden yksilötason tehokkuus

Suomessa taloustieteellinen työmarkkinatutkimus ei ole juurikaanhyödyntänyt yksilötason aineistoja aktiivisen työvoimapolitiikantutkimisessa. Tilanne on valitettava, koska Suomessa kerättävätrekisteripohjaiset aineistot tarjoavat otollisen lähtökohdan erilaistentoimenpiteiden tehokkuuden vertailuun. Aineistot ovat lisäksikansainvälisesti vertailtuna erittäin laadukkaita, sillä useissa maissa ei oleolemassa rekisteripohjaisia aineistoja työvoimapolitiikantutkimustarpeisiin.

49

Työvoimapoliittisen tutkimuksen kannalta taloustieteilijöiden osoittamavähäinen kiinnostus aktiivista työvoimapolitiikkaa kohtaan on myösvalitettavaa. Toimenpiteitä arvioitaessa selitetään pääsääntöisestimuuttujia, jotka eivät ole jatkuvia (ns. limited dependent variables), kutenesimerkiksi työkuukaudet tiettynä ajanjaksona, työllistyminen,työttömyys ja sen toistuminen, työttömyyden kesto jne. Taloustieteellä onjo vuosikymmenien kokemus kyseisten selitettävien muuttujienanalysoimisessa. Nykyisen mallivalikoiman avulla kyetään välttämäänharhaiset politiikkasuositukset, joita väärät mallinvalinnat, kutenesimerkiksi normaali regressioanalyysi, tuottavat näissä tilanteissa.Taloustieteellisen tutkimuksen lisäarvo kasvaa entisestään, kunhuomioidaan sen piirissä kahden viimeisen vuosikymmenen aikanakehitetyt mallit, jotka soveltuvat valikoitumisharhan kontrolloimiseen.Kuten edellä havaitsimme, valikoitumisharha vääristää tuloksia sekäyksinkertaisissa ristiintaulukoinneissa että monimutkaisimmissa, useitaeri tekijöitä kontrolloivissa yhden yhtälön estimoinneissa. Taloustieteelläon vahvat perinteet myös erilaisten mallien tilastollisessa testaamisessa jahavaittujen väärinspesifiointien korjaamisessa. Viimeisten kymmenenvuoden aikana nämä ovat voimakkaasti laajentuneet myös yksilötasonaineistoihin käytettävien menetelmien kohdalla, mikä osaltaan lisäätyövoimapolitiikasta annettavien politiikkasuositusten luotettavuutta.

6.2.1 Työttömyyden kesto

Kettusen (1993) ja Rantalan (1997) tutkimukset tarjoavat valoatyövoimapolitiikan ja työttömyyden keston väliseen riippuvuuteen.Näissä tutkimuksissa päämielenkiinto ei kuitenkaan kohdistu aktiiviseentyövoimapolitiikkaan, joten toimenpiteisiin mahdollisesti liittyväävalikoitumisharhaa ei ole pyritty kontrolloimaan.Kettusen (1993) aineistona on satunnaisotos vuonna 1985työttömyysjakson aloittaneista henkilöistä. Heitä on seurattumaksimissaan vuoden 1986 loppuun saakka. Tässä ajassa otoksen 2077henkilöstä työllistyi 1250 henkilöä. Kaikkia muita havaintoja on kohdeltuoikealta sensuroituina. Tutkimukseen liitetty toimenpidemuuttuja ondummy-muotoinen, joka kuvastaa työvoimakoulutukseen osallistumistajonain hetkenä ennen työttömyyttä. Taulukon 6.1. kertoimet kuvaavat työvoimakoulutukseen osallistumisenvaikutusta ehdolliseen työllistymistodennäköisyyteen. Positiivisetkertoi-met merkitsevät sitä, että toimenpide on nopeuttanut työttömientyöllistymistä. Kettusen tulosten perusteella aikuispoliittinen

50

työvoimakoulutus lyhentää työttömyydessä vietettyä aikaa. Vaikka spesifikaatiotestit osoitta-

Taulukko 6.1. Työvoimakoulutuksen vaikutus työllistymisennopeuteen

EiCox0.202 Luku VII, Taulu1C

Massapisteitä 3Weibull0,33Luku V, Taulu4C

Massapisteitä 3Weibull0,25Luku V, Taulu3C

Massapisteitä 5Weibull0.367 Luku IV, Taulu5D

GammaWeibull0,32Luku IV, Taulu4B

EiWeibull0.190 Luku IV, Taulu3A

Havaitsematon heterogeenisuus

MalliTyövoimakoulutus-

muuttujan kerroin

Tutkimus

Tulokset on kerätty Kettusen (1993) tutkimuksesta. Tummennetut kertoimet ovatmerkitseviä 5 prosentin merkitsevyystasolla. Malli viittaa hasardifunktionspesifikaatioon. Heterogeenisuuden kontrolloimiseen käytetty menetelmä on raportoituoikeanpuolimmaisessa sarakkeessa. Menetelmälyhenteet ovat: Gamma =gammajakauma, jolloin heterogeenisuus on mallinnettu parametrisena. Massapiste =heterogeenisuus mallinnettu epäparametrisesti. Cox = Coxin proportionaalisen riskinmalli, jossa hasardifunktio separoituu perusriskifunktioon (baseline hazard) ja selittävienmuuttujien funktioon. Coxin mallissa parametrit voidaan estimoida ilmanperusriskifunktion tarkkaa spesifiointia.

vat, että ilman havaitsematonta heterogeenisuutta estimoitu malli onväärinspesifioitu, mallin tarkentamistavalla ei ole vaikutusta tuloksen

suuntaan.

Aikuispoliittisen työvoimakoulutuksen vaikutuksen suuruusluokkaavoidaan hahmottaa Kettusen laskelmien pohjalta. Hänen mukaansakyseiseen toimenpiteeseen osallistuminen lyhensi työttömyyden kestoa

51

noin 7 viikolla. Tätä voidaan verrata odotettuun työttömyyden kestoon,joka tarkasteluajanjaksona oli noin 38 viikkoa. Näiden lukujen perusteellatyövoimakoulutus edistää varsin tehokkaasti työllistymistä.

Rantalan (1997) tutkimuksessa on huomioitu työttömyyden erilaisetpäättymissyyt (avoin työllistyminen, toimenpide, työmarkkinoidenulkopuolelle siirtyminen). Aineisto koostuu vuosina 1988, 1990 ja 1992työttömyysjaksonsa päättäneistä henkilöistä. Kaikkien vuosien otoksetkoostuvat lähes 4000 henkilöstä. Tutkimusmenetelmänä Rantala onkäyttänyt ns. ryhmitellyn proportionaalisen riskin -mallia, jota voidaanpitää Kettusen käyttämän Coxin -mallin yleistyksenä. Parametrisiinmalleihin nähden Rantalan valitsemalla analyysimenetelmänä on se etu,että perusriskifunktion muotoa ei ole ennalta määrätty, vaan se saavapaasti muuttua työttömyyden keston mukaisesti.

Rantala on pyrkinyt kontrolloimaan myös työttömientyömarkkinahistorian vaikutusta työttömyyden kestoon25.Työmarkkinatilaa kuvaavat dummy-muuttujat on muodostettutyöttömyyden alkua edeltävän vuoden viimeisen viikon tiedonperusteella. Näiden muuttujien perusteella kyetään arvioimaantoimenpiteiden vaikutusta työttömyyden kestoon. Tällöin on kuitenkinhuomioitava se, että ennen vuoden loppua päättyneet toimenpidejaksoteivät sisälly käytettyihin toimenpidemuuttujiin.

Taulukko 6.2. Työttömyyttä edeltävän toimenpiteen vaikutusavoimesti työllistymiseen

0,400-0,3300,02Tukityö keskeytynyt

0,880,07-Ensimmäinen koulutus

0,5-0,120-0,09Ensimmäinen tukityö

-1,060,030,35Koulutus

-1,35-0,24-0.532 Tukityö

Vuosi 1992Vuosi 1990Vuosi 1988Toimenpidemuuttuja

Tummennetut kertoimet ovat merkitseviä 5 prosentin merkitsevyystasolla. Taulukossa

52

25 Estimoinneissa ei ole huomioitu havaitsematonta heterogeenisuutta, jollointyömarkkinahistoria (ja täten toimenpiteeseen valikoituminen) oletetaaneksogeeniseksi. Oletus on yleisesti käytetty kilpailevien riskien malleissa, sillähavaitsemattoman heterogeenisuuden mallintaminen vaatisi myös riippumattomienriskien oletuksesta luopumista ja täten estimointiongelman huomattavaamonimutkaistumista.

esitetty vain toimenpiteitä koskevat työttömyyttä edeltävän työmarkkinatilan kertoimet.Ensimmäinen koulutus ja tukityö ovat interaktiomuuttujia.

Taulukoon 6.2. on koottu aktiivisia toimenpiteitä kuvaavien muuttujienkertoimet. Estimointien poisjätettynä työhistoriamuuttujana on siirtymätyöllisyydestä työttömyyteen (poislukien lomautetut). Tällöin kertoimetkuvaavat toimenpiteiltä siirtyneiden henkilöiden työllistymisen nopeuttaverrattuna vastaavat ominaisuudet omaaviin, työllisyydestä työttömyyteensiirtyneihin henkilöihin.Rantalan tulosten perusteella tukityöllistettyjen työllistyminen onkaikkina estimointivuosina ollut selvästi heikompaa kuin ennentyöttömyyttään työllisinä olleiden. Ero on lisäksi kasvanut huomattavastisuhdanteiden heikennyttyä. Vuonna 1990 tukityöllistettyjentyöllistymistodennäköisyys oli 21 prosenttia alhaisempi kuintyöllisyydestä työttömyyteen siirtyneiden henkilöiden. Vuonna 1992 lukukasvoi jo 74 prosenttiin26. Mikäli vertailu suoritetaan työvoimanulkopuolelta työttömyyteen tulleisiin henkilöihin, vastaavat luvut ovat 4ja 53 prosenttia. Ensimmäistä kertaa tukityöllistämiskurssilleosallistuneiden henkilöiden kohdalla tilanne on hieman parempi, muttaheidänkin työllistymistodennäköisyytensä jää vuonna 1992 lähes 60prosenttia alhaisemmaksi kuin työllisyydestä siirtyneiden henkilöiden.Myös työvoimapoliittisen koulutuksen tehokkuus on Rantalan tulostenperusteella heikentynyt suhdanteiden mukana. Vuonna 1988koulutukseen osallistuneiden henkilöiden työllistymistodennäköisyys olinoin 40 (210) prosenttia korkeampi kuin vertailuryhmän eli työllisyydestä(työvoiman ulkopuolelta) työttömiksi siirtyneiden. Työttömyydenkasvaessa voimakkaasti 1990-luvun alkuvuosina koulutukseenosallistuneiden työllistymistodennäköisyys heikkeni voimakkaasti ollenlähes 70 (50) prosenttia vertailuryhmää alhaisempi. Ensimmäistä kertaatyövoimakoulutukseen osallistuneiden henkilöiden kohdalla tilanne eikuitenkaan muuttunut niin synkäksi. Heidäntyöllistymistodennäköisyytensä oli vuonna 1992 noin 5 prosenttiatyövoiman ulkopuolelta työttömyyteen siirtyneitä henkilöitä korkeampi. Rantalan tulosten perusteella työvoimakoulutus on tukityöllistämistätehokkaampi tapa edistää työttömien siirtymistä avoimille

53

26 Esimerkiksi vuodelle 1992 tulos saadaan laskemalla exp(-1.35) = 0.26, joka antaariskisuhteen tukityöstä ja työllisyydestä työttömyyteen siirtyneiden henkilöidenvälille. Proportionaalisuusoletuksen vallitessa tukityöllisyydestä työttömyyteensiirtyneiden henkilöiden 74 prosenttia alhaisempi työllistymistodennäköisyyskoskee kaikkia työttömyyden ajanhetkiä.

työmarkkinoille. Työvoimakoulutusta koskevat tulokset ovat 1980-luvullasamansuuntaisia Kettusen tulosten kanssa, mutta työttömyyden kasvu onheikentänyt työvoimakoulutuksen myönteistä vaikutusta. Ylläolevia tuloksia arvioitaessa on huomioitava, ettei niissä ole pyrittykontrolloimaan mahdollista valikoitumisharhaa. Olisikin mielenkiintoistatietää, missä määrin valikoitumisharhan huomioiminen muuttaatoimenpiteitä koskevia tuloksia. Valitettavasti tutkimuskysymyksenlaajentaminen tähän suuntaan johtaa huomattaviin teknisiin ongelmiin.Suoraviivaisin tapa olisi käyttää satunnaiskokeeseen perustuvaa aineistoa,jossa toimenpiteeseen osallistuvat valittaisiin satunnaisesti niihinoikeutetuista henkilöistä. Tällöin tutkija voisi keskittyä muihin mallinrakentamiseen liittyviin ongelmiin, ks. Ham ja LaLonde (1996).Suomessa toimenpiteiden vaikuttavuutta ei valitettavasti arvioidasatunnaiskokein, joten tutkimus täytyy perustaa olemassaoleviinyksilötason aineistoihin. Tällöin lähtökohdaksi voisi ottaa esimerkiksiGritzin (1993) tutkimuksen. Tosin hänenkään menetelmä ei kykenekontrolloimaan valikoitumisharhaa täysin tyydyttävästi, ks. Ham jaLaLonde (1996). Toinen huomionarvoinen seikka tuloksia tulkittaessa on se, ettävälittömästi toimenpiteiltä työllistyneet henkilöt eivät kuulutyöttömyyden kestoa analysoivissa tutkimuksissa käytettyihin otoksiin.Koska aineistoon ovat valikoituneet vain ne toimenpiteisiin osallistuneethenkilöt, jotka eivät ole onnistuneet vakiinnuttamaanharjoittelupaikkaansa/löytämään työpaikkaa toimenpiteeseenosallistumisen aikana, saattavat toimenpiteiden vaikutusta mittaavatkertoimet olla alaspäin harhaisia.

6.2.2 Työuran vakaus

Hämäläisen (1997b) tutkimuksessa tarkasteltiin aktiivisten toimenpiteidenvaikutusta työuran vakauteen. Aineistona käytettiin satunnaisotostavuonna 1989 työllistyneistä henkilöistä. Aktiivisten toimenpiteidentehokkuutta tutkittiin dummy-muuttujalla, joka sai arvon yksi, mikäli

henkilö oli osallistunut toimenpiteeseen vuoden 1987 jälkeen. Aineistokoostui kaiken kaikkiaan 4516 henkilöstä.Tutkimuksen perimmäisenä tarkoituksena oli selvittää, kenelletoimenpiteet tulisi kohdentaa. Valikoitumisharha huomioitiin ns. bivariateprobit mallilla, johon lisättiin toimenpidemuuttujan ja muidenyksilöpiirteiden väliset vuorovaikutustermit. Tästä syystä kaikki

54

toimenpiteet jouduttiin niputtamaan yhdeksi osallistumismuuttujaksi. Senkerroin on tulkittavissa tukityöllistämisen ja työvoimakoulutuksenkeskimääräiseksi vaikutukseksi. Hämäläisen tulosten perusteella vaikeasti työllistettävien henkilöidentodennäköisyys palata uudelleen työttömyyteen olisi ollut 7-11prosenttiyksikköä korkeampi ilman toimenpiteeseen osallistumista.Toimenpiteet auttoivat eniten vaikeasti työllistettäviä: niidentoistuvaistyöttömyyttä alentava vaikutus jäi noin 7 prosenttiyksikköäpienemmäksi hyvässä työmarkkina-asemassa olevien henkilöidenkohdalla27. On kuitenkin huomattava, että aktiivisin toimin ei kyetäpoistamaan yksilöpiirteistä johtuvia eroja työmarkkinamahdollisuuksissa.Ylläolevien kahden ryhmän välinen ero työttömyydentoistumistodennäköisyydessä jää toimenpiteiden jälkeenkin vielä noin 60prosenttiyksikköön. Vallitsevasta käytännöstä poiketen tutkimuksessa sallittiin toimenpiteidenvaikutusten erota erilaisten yksilöiden välillä. Tämä paljasti suuriaeroavaisuuksia ylläolevien ryhmien sisällä.Tulokset eivät tue yksiselkoisesti toimenpiteiden kohdentamista vaikeastityöllistettäville. Tähän ryhmään kuuluvista toimenpiteet paransivattyöuran vakautta keskimääräistä enemmän pitkäaikaistyöttömien jaammattitaidottomien henkilöiden kohdalla. Mutta nuoret ja vajaakuntoisethyötyivät aktiiviseen toimenpiteeseen osallistumisesta huomattavastikeskimääräistä vähemmän. Havainto on huolestuttava, sillä varsinkinnuoret kuuluvat aktiivisen työvoimapolitiikan painopistealueeseen.Tämän asian tiimoilta tarvittaisiinkin kipeästi lisätutkimusta.Toinen aktiivisen työvoimapolitiikan kohdentamisen kannalta tärkeähavainto oli, että Etelä-Suomen alhaisen työttömyyden alueilla asuvathenkilöt hyötyvät selvästi keskimääräistä enemmän toimenpiteeseenosallistumisesta. Koska tulos asettaa aktiivisen työvoimapolitiikanalueellisten työttömyyserojen kaventamistavoitteen ja sen tehokkuudenhieman outoon valoon, olisi tätäkin asiaa syytä tutkia hieman tarkemmin.Hämäläisen tuloksissa on huomionarvoista se, että niiden luotettavuuttaon tutkittu monin tavoin. Tulokset ovat hyvin samankaltaisia riippumattamallin tarkentamistavasta tai käytetyistä jäännöstermioletuksista. Lisäksimallien estimoinneissa käytetyt jakaumaoletukset ovat hyväksyttävissä

55

27 Vaikeasti työllistettävän henkilön koulutusura on jäänyt peruskoulun tasolle,hänellä on takanaan keskimääräistä pitempi työttömyyskokemus ja hän asuukorkean työttömyyden alueella. Hyvässä työmarkkina-asemassa oleva henkilö onpuolestaan aviossa, hän asuu Etelä-Suomessa alhaisen työttömyyden alueella, hänon suorittanut yliopistossa kauppatieteellisen alan tutkinnon, omistaa talon, onjärjestäytynyt ja valmis hyväksymään työpaikan myös asuinkuntansa ulkopuolelta.

lähes kaikissa tapauksissa. Koska mallin hyvyyttä ei yleensäjärjestelmällisesti testata yksilötason aineistoihin perustuvissatutkimuksissa, voidaan tuloksia pitää keskimääräistä luotettavampina.Tutkimuksen puutteena on se, että työuran vakautta tarkastellaanainoastaan vuoden kuluessa työllistymisestä.

6.2.3 Työkuukaudet avoimilla työmarkkinoilla

Erilaisten toimenpiteiden keskinäistä tehokkuutta on tutkittu Hämäläisen(1997c) tutkimuksessa. Aineistona on käytetty kahta satunnaisotostavuosilta 1988 ja 1991. Aineistot koostuvat henkilöistä, jotka osallistuivatnoina vuosina johonkin aktiiviseen toimenpiteeseen tai olivat muutointyöttöminä. Alhaisen työttömyyden vallitessa otoksessa on 5975 henkilöä.Työttömyystilanteen huonontuminen 1990-luvun alussa heijastuu myösotos- koossa. Vuoden 1991 analyyseissä käytettyjen henkilöidenlukumäärä on 10 915. Mahdollisen harhan välttämiseksi samat henkilöteivät esiinny eri vuosien analyyseissä.Tutkimuskohteena on toimenpiteeseen osallistumista seuraavankalenterivuoden työkuukaudet avoimilla työmarkkinoilla. Määräaikaistentyösopi-

Taulukko 6.3. Eri toimenpiteiden vaikutus työkuukausienlukumäärään

3,6310.31 9,78n/an/an/aLomautuskoulutus

-0.29 0.98 0,95-0,382,952,92Velvoitetyöllistäminen

0,262.50 2,83 0.40 4,354,21Osa-aikainentyöllistäminen

1,523.46 3,021,726,316,28Työllistäminenyksityisellä sektorilla

1,023.82 3,680,615,185,03Osallistujat

n/a3.88 4,14n/a7,147,01Osallistumattomat

Ryhmä:

Vaikutus

E(Y|P)YVaikutus

E(Y|P)Y

19921989

56

1,164.06 4,171,026,536,29Muut toimenpiteetRyhmät kuvaavat henkilöiden toimenpideluokkaa. Aineistosta lasketut keskimääräisettyökuukaudet avoimilla työmarkkinoilla on raportoitu sarakkeessa Y. E(Y|P), ilmoittaamallien tuottama keskimääräinen työkuukausien lukumäärä. Kolmas sarake puolestaanraportoi mallin perusteella lasketun keskimääräisen osallistujan saaman hyödyntoimenpiteeseen osallistumisesta. n/a = aineistossa ei tietoa kyseisestä toimenpiteestä.

musten yleistyminen (Parjanne, 1997) on huomioitu sallimalla useatvuoden aikana tapahtuneet työsuhteet. Koska selitettävän muuttujansaamat arvot rajoittuvat 0 ja 12 kuukauden välille, on analyysinlähtökohdaksi valittu ns. 2-limit Tobit malli. Tobit malli olettaayksilöiden valikoitumisen toimenpiteisiin satunnaiseksi, joten mallilaajennettiin valikoitumisharhan tapaukseen. Taulukossa 6.3 raportoidaanosa Hämäläisen tuloksista.

Taulukon toisessa ja kolmannessa sarakkeessa esitetyt luvut pohjautuvatestimoituihin kertoimiin. Ne on saatu laskemalla jokaiselle henkilöllemallin ennustama työkuukausien lukumäärä ja toimenpiteisiinosallistujille heidän toimenpiteestä saamansa hyöty. Lopulliset luvut ovatnäiden jakaumien keskiarvoja.

Estimoidut mallit ennustavat erinomaisesti eri ryhmien keskimääräisettyökuukaudet avoimilla työmarkkinoilla (Y). Mallin tuottamat ennusteetja todelliset työkuukaudet osoittavat 1990-luvun laman syvyyden.Avoimilla työmarkkinoilla vietetty aika aleni keskimäärin noin 3kuukautta. Huomionarvoista on, että työkuukausien lasku olivoimakkaampaa henkilöillä, jotka eivät osallistuneet toimenpiteisiin.Toimenpiteiden sisällä lasku oli voimakkainta yksityisen sektorintyöllistämisen kohdalla. Tulokset osoittavat toimenpiteeseen osallistumisen pääsääntöisestikasvattavan työkuukausia avoimilla työmarkkinoilla (E(Y|P)) verrattunatilanteeseen, jossa osallistumista ei olisi tapahtunut. Yllättävä huomio on,että toimenpiteen vaikutus on pysynyt lähes samana, eli noin yhtenäkuukautena, alhaisen ja korkean työttömyyden aikoina.

Eniten toimenpiteestä ovat hyötyneet lomautuskoulutukseen osallistuneethenkilöt, joiden työkuukaudet olisivat lama-aikana jääneet keskimäärinyli kolme kuukautta alhaisemmiksi ilman toimenpiteeseen osallistumista.Tämän perusteella lomautuskoulutus on ollut erittäin tehokas tapa estäälopullisia irtisanomisia. Valitettavasti aineiston perusteella ei kyettyerittelemään vuoden 1988 aikaista työvoimakoulutusta. Tänä aikanalomautuskoulutukseen osallistuneet henkilöt kuuluvat vuoden 1989

57

luvuissa ryhmään muut toimenpiteet. Koska toimenpiteiden vaikutustähän ryhmään on pysynyt lähes vakiona ajassa, viittaavat tulokset siihen,että lomautuskoulutus ei ollut läheskään yhtä tehokasta alhaisentyöttömyyden aikana. Tähän voi osaselityksenä olla lomautuskoulutuksentason voimakas kasvu 1990-luvun alkuvuosina. Sen osuus kokotyövoimakoulutuksesta kasvoi alle 10 prosentista yli 40 prosenttiinmuutamassa vuodessa, Mikkonen (1997). Nykyisellään sen taso onpalannut lama-aikaa edeltäneelle tasolle. Kokonaisuudessaankin aikuispoliittisen työvoimakoulutus näyttäisiolevan työllistämistoimia tehokkaampaa. Lähestulkoon samaantehokkuuteen yltävät yksityisellä sektorilla suoritetut työllistämisjaksot.Tämä kuvastaa yhtäältä yksityisen sektorin parempiatyöllistämismahdollisuuksia ja toisaalta julkisen sektorin työllistämisensosiaalisia perusteita. Varsinkin lama-aikana julkisella sektorillatapahtunut työllistäminen on ollut enenevässä määrin hätäapua, sillämahdollisuudet pysyvämmän työsuhteen luomiseen ovat olleet rajatut. Hämäläisen tutkimus antaa vuoden 1987 Työllisyyslainvelvoitetyöllistämiskokeilusta erittäin huonon kuvan. Tulosten perusteellavelvoitetyöllistettyjen työkuukaudet olisivat keskimäärin olleetsuuremmat ilman toimenpiteeseen osallistumista. Epäsuorasti tulos tukeeruotsalaisten taloustieteilijöiden käsitystä aktiivisten toimenpiteidentyönhakuhalukkuutta alentavasta vaikutuksesta, sillävelvoitetyöllistämistä voitiin käyttää ansiosidonnaisen työttömyys-päivärahakauden uusimiseen. Kuuden kuukauden työllistämisjaksomahdollisti ansio- sidonnaisen työttömyyspäivärahan saannin, jonkaaikana työtön tuli jälleen oikeutetuksi uuteen kuuden kuukaudenvelvoitetyöllistämisjaksoon. Lisäksi velvoitetyöllistämisen kestoaika eitilapäisenä vaikuttanut mahdollisesti aikaisemmin saatujentyöttömyyspäivärahojen maksuperusteihin. Velvoitetyöllistämistä tarjottiin kaikkein vaikeimmassatyömarkkina-asemassa olleille henkilöille. Tämä näkyy selvästikeskimääräisissä työkuukausissa avoimilla työmarkkinoilla, jotka olivatalle 3 kuukautta vuonna 1989 ja alle kuukauden 1992. On kuitenkinhuomioitava, että tutkimuksessa on kontrolloitu useita vaikeastityöllistettävää henkilöä kuvaavia tekijöitä. Tämän seurauksenatoimenpiteen vaikutusta kuvaava luku ei ole riippuvainen toimenpiteeseenosallistuneiden henkilöiden muita huonommasta työmarkkina-asemasta.Toisin sanoen velvoitetyöllistäminen ei tarjonnut toimenpiteeseenosallistuneille henkilöille heidän työmarkkinoilla tarvitsemiaan taitojaeikä onnistunut kasvattamaan heidän työnhakuhalukkuuttaan.

58

6.3 Yhteenveto mikroekonometrisista tutkimuksista

Mikroekonometriaan perustuvia tutkimuksia aktiivisentyövoimapolitiikan vaikutuksista on vähän erityisesti, kun huomioidaanolemassa olevien aineistojen laatu. Tähän katsaukseen löytyi ainoastaanneljä tutkimusta, joissa aktiiviset toimenpiteet ovat kuuluneet selittävienmuuttujien joukkoon. Näistäkin kahdessa päämielenkiinto ei kohdistuaktiivisiin toimenpiteisiin, jolloin aktiivista työvoimapolitiikkaa koskeviatuloksia on syytä pitää suuntaa-antavina.Työttömyyden kestoa analysoivat tutkimukset osoittavattyövoimakoulutukseen osallistuneiden henkilöiden työllistyneen muitatyöttömiä paremmin 1980-luvulla. Työttömyystilanteen huononnuttuatämä koskee vain ensimmäistä kertaa koulutukseen osallistuneitahenkilöitä, kun heitä verrataan työvoiman ulkopuolelta työttömyyteensiirtyneisiin henkilöihin. Tukityöllistettyjen työllistymistodennäköisyyson ollut muita vertailuryhmiä heikompaa sekä 1980- että 1990-luvuilla.Osallistujien toimenpiteistä saamia hyötyjä arvioivissa tutkimuksissa onhavaittu toimenpiteiden edistävän, tietyin varauksin, niihinosallistuneiden henkilöiden työllisyysnäkymiä. Toimenpiteet ovatparantaneet osallistujien työuran vakautta ja lisänneet heidäntyökuukausiaan. Huolimatta siitä, että työttömyyden kestotutkimuksissavälittömästi toimenpiteeltä työllistyneet henkilöt eivät kuulu aineistoon,tulokset eri toimenpiteiden tehokkuuksista ovat samansuuntaisia kaikkientutkimusten kesken. Työvoimakoulutus on tukityöllistämistä tehokkaampitoimenpide. Mitä nämä havainnot kertovat aktiivisen työvoimapolitiikan toiminnasta?Vastausta tähän kysymykseen voidaan hahmottaa ajattelemalla yksittäisentyönhakijan työllistymistä. Ennen työllistymiseen johtavaatyöpaikkahaastattelua sekä yritys että työnhakija läpikäyväthakuprosessin. Tämän kautta syntyvissä rekrytointitilanteissa työnhakijantyöllistymiseen vaikuttaa yrityksen käsitys hänen tuottavuudestaan jatyönhakijan halukkuus hyväksyä työpaikka. Suomalaiset aineistot eivät mahdollista tutkimusta, jossa arvioitaisiinyksilön työnhakuhalukkuuden merkitystä työllistymismahdollisuudenparantajana. Englantilaisella aineistolla tehdyssä tutkimuksessa Dolton jaO'Neill (1995) havaitsivat ns. restart-ohjelman myönteisten vaikutustensyntyvät pääsääntöisesti lisääntyneiden työtarjousten kautta. Tämänhavainnon perusteella toimenpide kasvattaa työnhakuhalukkuutta japarantaa sen laatua. Koska restart-ohjelma perustuu työnhakijalle 6kuukauden työttömyyden jälkeen tehtävään haastatteluun, tuloksia ei

59

voida sinällään siirtää työvoimakoulutuksen ja tukityöllistämisenmyönteisten vaikutusten selittämiseen28. Aktiivinen toimenpide kasvattaa työnantajan todennäköisyyttä palkatatoimenpiteeseen osallistunut henkilö, mikäli se kasvattaa inhimillistäpääomaa ja täten osallistujan tuottavuutta. Samalla se viestii henkilönparantuneista työtaidoista. Havainnot, joiden mukaan toimenpiteetlyhentävät työttömyyttä ja lisäävät työkuukausia, tukevat epäsuorastinäitä näkemyksiä. Tosin toimenpiteiden avulla ei kyetä kuromaan kiinniesimerkiksi alunperin vallinneita inhimillisiä pääomaeroja.Vaihtoehtoisesti työllistymismahdollisuuksien parantuminen voi ollaseurausta työnhakijan kasvaneesta halukkuudesta hyväksyä työpaikka.Mikäli toimenpide laskee henkilön kynnyspalkkaa, voi työllistyminentapahtua entistä alhaisemmalla palkkatasolla ja täten useampaantyöpaikkaan. Näkemystä puoltavat Main (1987) ja O'Higginsin (1995)englantilaiseen aineistoon perustuvat tutkimukset työllisyyskoulutuksenvaikutuksista nuorten työmarkkinoilla. Valitettavasti hypoteesintutkimiseen tarvittavaa tilastoaineistoa ei ole Suomessa saatavilla.Hämäläisen (1997b) tulokset työuran vakaudesta voidaan tulkita myöskohtaantovaikutuksiksi. Työllistämisjakson aikana sekä yritys ettäharjoittelija saavat tuntumaa toisiinsa. Mitä luultavammin harjoittelija eijatka työpaikassa, jos työtehtävät eivät ole hänelle sopivia tai yritys eikatso häntä sopivaksi hoitamaan työtehtäviä. Kohtaannon parantuminenvoi hyvinkin heijastua toimenpiteeseen osallistuneen henkilöntyöttömyyden toistumistodennäköisyyden alenemisena.Aktiivinen työvoimapolitiikka toimii siis mikrotasolla sekä työnkysynnän että sen tarjonnan kautta. Tilastoaineistojen puutteen vuoksi eikuitenkaan kyetä tarkkaan määrittämään, mikä osuus aktiivistentoimenpiteiden myönteisistä vaikutuksista johtuu mistäkin ylläolevastatekijästä. Mitä luultavammin vaikutus syntyy sekä etsintäprosessin ettävarsinaisen rekrytointitilanteen kautta. Lisätutkimusta kuitenkin tarvitaanaktiivisen työvoimapolitiikan vaikutuskanavista.

6.4 Mikrotaloudellisia jatkotutkimustarpeita

1. Suomessa ei ole tutkittu valikoitumisharhan kontrolloimiseensoveltuvilla menetelmillä aktiivisten toimenpiteiden vaikutusta

60

28 Mutta havainto on suuntaa antava Skogin ja Räisäsen (1997) työvoimapolitiikanuudistamista koskevan ehdotelman työllistämisvaikutuksille.

toimenpiteisiin osallistuneiden henkilöidentyöllistymistodennäköisyyteen. Tilanne on outo, sillä aktiivistentoimenpiteiden tehokkuuden arviointi on suoraviivaisinta juurityöllistymisen kohdalla. Esimerkiksi Työministeriö seuraa toimenpiteidentehokkuutta selvittämällä osallistujien työmarkkina-aseman kolmenkuukauden kuluttua toimenpiteen päättymisestä. Tämä mittari eikuitenkaan kuvaa toimenpiteen yksilötason tehokkuutta siinä mielessäkuin se taloustieteen piirissä ymmärretään. Toimenpiteidenkohdentamisen kannalta olisikin ensiarvoisen tärkeää saada tietoa siitä,missä määrin ekonometristen mallien tulokset vastaavat Työministeriönseurantaan käyttämiä työllistymisosuuksia.2. Yksilöiden hyvinvointiin liittyy työpaikan lisäksi myös sen laatu.Vaikka toimenpitein kyettäisiinkin parantamaan yksilöiden työllistymistä,voi niillä olla kielteinen vaikutus yksilön koko elinkaaren hyvinvointiin,jos työllistyminen tapahtuu huonopalkkaiseen ja huonon urakehityksentarjoavaan työhön. Suomalaisia tutkimustuloksia aktiivisentyövoimapolitiikan vaikutuksista osallistujien ansiokehitykseen tai heidänammattiasemaansa ei ole saatavilla. 3. Aluekohtaisten työttömyyserojen kaventamistavoiteen mielekkyydestätarvittaisiin myös lisätietoa. Varsinkin Hämäläisen (1997b) tuloksetkyseenalaistavat tavoitteen toimivuuden, sillä kyseisen tutkimuksenmukaan Etelä-Suomen alhaisilla työttömyysalueilla asuvat henkilöthyötyvät muita enemmän toimenpiteistä. Havainto kuvastaakysyntätekijöiden ja aktiivisen työvoimapolitiikan välistä riippuvuutta.Mikäli alueella ei löydy avoimia työpaikkoja, ei aktiivisin toimenpiteinpystytä parantamaan osallistujien työllisyysmahdollisuuksia. Koskatutkimus keskittyi työuran vakauteen, tarvitaan lisätutkimusta esimerkiksialuekohtaisista työllistymistodennäköisyyksistä.

4. Alhaisen työllistymistodennäköisyyksien alueille kohdistettu aktiivinentyövoimapolitiikka voi tehottomuuksien lisäksi haitata työmarkkinoidenkohtaannon kannalta tärkeää muuttoliikettä. Se voi mahdollistaatyöttömien henkilöiden kiertämisen tukitöiden ja työttömyyden välillä,joka puolestaan alentaa muuttohalukkuutta. Tähänkintutkimuskysymykseen pystytään vastaamaan olemassaolevillatilastoaineistoilla.5. Yksi mielenkiintoinen tutkimuskohde on aktiivisen ja passiivisentyövoimapolitiikan yhteennitominen. Epäsuorasti tätä kysymystä valaiseeHämäläisen (1997c) tutkimus, jonka perusteella velvoitetyöllistämiseenosallistujat olisivat olleet hieman kauemmin töissä avoimilla

61

työmarkkinoilla ilman velvoitetyöllistämistä. Tämä viittaatyönhakuhalukkuuden pienenemiseen, mutta lisätutkimuksia asiastatarvitaan. Työttömyysjaksojen huomattava piteneminen 1990-luvulla voimahdollistaa asian tutkimisen esimerkiksi Carlingin ym. (1996) mallinavulla.6. Suomalaiset rekisteriaineistot tarjoavat mahdollisuuden yksilöidentyöhistorian tutkimiseen. Tätä kautta voidaan yleistää aiemmin tehtyjä,yhtä työttömyysjaksoa analysoineita tutkimuksia. Yksilöidentyömarkkinasiirtymiä tarkasteleva tutkimus valaisisi aivan uudella tavallatyöttömyyden dynamiikkaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Varjopuolenaon kuitenkin analyysien huomattava monimutkaistuminen. 7. Yksilötason aineiston etuna on se, että tarkastelut voidaan tehdätarvittaessa hyvinkin tarkkaan määritetyille ryhmille. Aikaisemmissatutkimuksissa tarkastelu on perustunut koko työikäiseen väestöön. Vaikkanäissä tutkimuksissa kyetään kontrolloimaan esimerkiksi henkilöidenikää, aktiivisen työvoimapolitiikan vaikutusten tarkasteleminen vaintiettyjen ikäryhmien sisällä on helposti perusteltavissa. Yksilöidenosallistumisesta seuraavia hyötyjä olisikin syytä tutkia sekä nuorien ettävarttuneiden henkilöiden kohdalla. Nuoret kuuluvat aktiivistentoimenpiteiden painopistealueeseen, mutta heille suunnattujentoimenpiteiden tehokkuudesta on hyvin vähän tutkimustietoa. Toisaaltatyömarkkinatuella olevista, yli 500 päivää työttömyysturvaa saaneista 90000 henkilöstä suuri osa on 40 - 56 vuotiaita varttuneita henkilöitä, joidentyöllistymismahdollisuudet ovat hyvin heikot, ks. Räisänen ja Skog(1997). Tutkimuksilla, joissa tarkastellaan tiettyjen ryhmien sisäistenyksilöominaisuuksien ja erilaisten toimenpiteiden tehokkuuttaosallistujien työmarkkinamahdollisuuksien parantamisessa, on varmastiannettavaa käytännön työvoimapolitiikkaa suunniteltaessa.

7 LOPUKSI

Aktiivinen työvoimapolitiikka vaikuttaa työmarkkinoiden toimintaanmonin eri tavoin. Suomalaista tutkimustietoa sen vaikutuskanavista onsaatavilla valitettavan vähän. Varsinkin yksilötason tutkimustenlukumäärä ei ole missään suhteessa olemassaolevien aineistojentarjontaan ja laatuun. Suomi on yksi harvoista maista, joissa yksilötasonanalyysit voidaan perustaa rekisteripohjaisiin aineistoihin. LisäksiSuomessa kerättävät rekisterit ovat hyvin kattavia ja koskevat kaikkiaelämän alueita. Tämä mahdollistaa monipuoliset kysymyksenasettelut ja

62

monien yksilöiden työmarkkinamahdollisuuksiin vaikuttavien tekijöidenkontrolloimisen. Näitä mahdollisuuksia ei ole kuitenkaan vielähyödynnetty.

Tutkimuskentässä ei vallitse yhteisymmärrystä siitä, kenelle toimenpiteetpitäisi kohdentaa, milloin ja minkälaisena. Vaikka tutkimuksienlukumäärä on alhainen, ovat ne onnistuneet tuottamaan erilaisia tuloksia.Nykyinen tietämys rajoittuukin siihen, että aktiivinen työvoimapolitiikkamitä luultavammin parantaa osallistujien työllisyysmahdollisuuksia.Tämän havainnon perusteella aktiivinen työvoimapolitiikka toteuttaayhden sen perimmäisistä tarkoituksista eli auttaa työttömiä siirtymäänpassiivisen, työttömyyden aikaisilta tulomenetyksiltä korvaavanjärjestelmän piiristä avoimille työmarkkinoille. Tulos perustuu kuitenkinvain muutamiin tutkimuksiin, joiden käyttämät menetelmät eivät kaikiltakohdin ole parhaita mahdollisia. Jatkotutkimusta tarvitaan myös tämänkysymyksen tiimoilta.Ensimmäisenä tutkimusagendassa on oltava nykyisten aineistojenhyödyntäminen, jotta erilaisten toimenpiteiden vaikutukset erilaistenosallistujien hyviinvointiin saataisiin selville. Vasta tämän jälkeenhuomio kannattaa kiinnittää siihen, mistä nämä vaikutukset oikeinsyntyvät. Tällöin huomio siirtyy kysymyksestä 'mitä ATP:llä saadaan'kysymykseen 'miksi sillä saadaan mitä saadaan'. Teoreettisiavaikutuskanavia on jälkimmäisen kysymyksen vastaamiseen esitettymoniakin. Valitettavasti empiirinen tutkimus laahaa kaukana perässä.Aukon täyttämiseen tarvittavia aineistoja ei Suomessa kerätä. Tässä ontyösarkaa tilastoaineistojen tuottajien ja tutkijoiden välisellevuoropuhelulle, mikä on tuottanut esimerkiksi Isossa-Britanniassa jaUSA:ssa huomattavasti tarkempaa tietoa ATP:n toimintatavoista kuinmitä Suomen aineistot mahdollistavat. Mutta kiirettä tällä ei ainakaanvielä ole. Jo nykyisten aineistojen hyödyntäminen tarjoaatutkimuskohteita useiksi vuosiksi.

63

LÄHTEET

Abowd, J.M. ja Lemieux, T. (1993), The Effects of Product MarketCompetition on Collective Bargaining Agreements: The Case of ForeignCompetition in Canada, Quarterly Journal of Economics, vol. 108, pp.983 - 1014.

Aho, S., Nätti, J. ja Suikkanen, A. (1996), Työvoimakoulutuksen jaTukityöllistämisen Vaikuttavuus 1988 - 1992, TyövoimapoliittinenTutkimus No. 144, Työministeriö.

Akerlof, G. A. ja Yellen, J. (1986), Efficiency Wage Models of the LaborMarket, Cambridge University press, Cambridge University Press,Cambridge.

Aliber, R.Z. (1979), A Proposal to Reduce the Waste of Unemployment,Mimeo, Graduate School of Business, University of Chicago.

Asplund, R. (1993), Essays on Human Capital and Earnings in Finland,Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos, Sarja A18, Helsinki.

Bean, C., Blanchard, O. ja Nickell, S. (1986), 'The Rise inUnemployment: A Multi-Country Study', Economica, vol. 53, pp. S1 -S22.

Becker, G. (1975), Human Capital, A Theoretical and Empirical Analysiswith Special Reference to Education, National Bureau of EconomicResearch, Columbia University Press, New York.

Beveridge, W. (1944), Full Employment in a Free Society, UnwinBrothers, Woking.

Black, F. (1987), Business Cycles and Equilibrium, Basil Blackwell, NewYork.

Blanchard, O. ja Katz, L.F. (1997), What We Know and Do Not KnowAbout the Natural Rate of unemployment, Journal of Economicperspectives, vol. 11, pp. 51 - 72.

Blanchard, O. ja Summer, L. (1986), 'Hysteresis and the EuropeanUnemployment Problem', NBER Macroeconomics Annual, MIT Press,Cambridge (Mass.).

63

Booth, A.L. (1994), Economics of the Trade Union, CambridgeUniversity Press, Cambridge.

Calmfors, L. (1993), 'Lessons from the Macroeconomic Experience ofSweden', European Journal of Political Economy, vol. 9, pp. 25 - 72.

Calmfors, L. (1994), 'Active Labour market Policy and Unemployment -A Framework for the Analysis of Crucial Design Features', OECDEconomic Studies, no. 22, pp. 7 - 47.

Calmfors, L. ja Lang, H. (1992), Macroeconomic Effects of ActiveLabour Market Programmes - the Basic Theory, Institute for InternationalEconomic Studies, Seminar Paper no. 541, Stockholm University.

Calmfors, L. ja Nymoen, R. (1990), 'Real Wage Adjustment andEmployment Policies in the Nordic countries', Economic Policy, no. 11.

Calmfors, L. ja Skedinger, P. (1995), 'Does Active Labour Market PolicyIncrease Employment? Theoretical Considerations and Some EmpiricalEvidence from Sweden', Oxford Review of Economic Policy, vol. 11, no.1, pp. 91 - 109.

Carling, K., Edin, P-A, Harkman, A. ja Holmlund, B. (1996),'Unemployment Duration, Unemployment Benefits, and Labor MarketPrograms in Sweden', Journal of Public Economics, vol. 59, pp. 313 - 34.

Dolton, P.J. (1994), 'The Econometric Assessment of Training: AReview', mimeo, University of Newcastle upon Tyne.

Dolton, P.J. ja O'Neill, D. (1996), 'Unemployment Duration and theRestart Effect: Some Experimental Evidence', Economic Journal, vol.106, pp. 387 - 400.

Dreze, J. ja Malivaud, E. (1993), Growth and Unemployment: the Scopeof European Initiative, European Economic Review, vol. 38.

Eriksson, T., Suvanto, A. ja Vartia, P. (1990), 'Wage Formation inFinland', Teoksessa Calmfors L. (ed.) Wage Formation andMacroeconomic Policy in the Nordic Countries, Oxford University Press,Oxford.

Eriksson, T. ja Pehkonen, J. (1995), 'Unemployment Flows in Finland,1969 - 95: A Time-Series Analysis', Paper presented in the 7th EALEconference in Lyon.

64

Forslund, A. and Krueger, A.B. (1994), 'An Evaluation of the SwedishActive Labor Market Policy: New and Revised Wisdom', NBER WorkingPaper No. 4802.

Friedman, M. (1968), The Role of Monetary Policy, American EconomicReview, vol. 58, pp. 1 - 17.

Gritz, R.M. (1993), 'The Impact of Training on the Frequency andDuration of Employment', Journal of Econometrics, vol. 57, pp. 21 - 51.

Ham, J.C. ja LaLonde, R.J. (1996), 'The Effect of Sample Selection andInitial Conditions in Duration Models: Evidence from Experimental Dataon Training', Econometrica, vol. 64, pp. 175 - 205.

Heckman, J.J. ja Hotz, V.J. (1989), 'Choosing Among AlternativeNonexperimental Methods for Estimating the Impact of Social Programs:The Case of Manpower Training', Journal of American StatisticalAssociation, vol. 84, no. 408, pp. 862 - 74.

Heckman, J.J. ja Smith, J. (1993), 'Assessing the Case for RandomizedEvaluation of Social Programs', Teoksessa Evaluating the Effects ofActive Labour Market Programmes, Ministry of Labour, Copenhagen.

Heylen, F. (1993), 'Labour Market Structures, Labour Market Policy andWage Formation in the OECD', Labour, vol. 7, No. 2, pp. 25 - 51.

Hämäläinen, K. (1997a), Active Labour market Programmes andUnemployment: a Macroeconometric Study, Väitöskirjassa TheEmployment and Unemployment Effects of Finnish Active LabourMarket Programmes, University of Warwick.

Hämäläinen, K. (1997b), The Impact of Active Labour MarketProgrammes on Repeat Unemployment Incidence, Väitöskirjassa TheEmployment and Unemployment Effects of Finnish Active LabourMarket Programmes, University of Warwick.

Hämäläinen, K. (1997c), The Impact of Active Programmes onEmployment in the Eras of High and Low Unemployment, VäitöskirjassaThe Employment and Unemployment Effects of Finnish Active LabourMarket Programmes, University of Warwick.

Jackman, R. (1995), What Can Active labour market policy Do?, Centrefor Economic Performance, Discussion Paper 226, London.

65

Jackman, R., Pissarides, C. ja Savouri, S. (1990), 'Labour Market Policiesand Unemployment in the OECD', Economic Policy, vol. 5, No. 1, pp.450 - 90.

Jackman, R., Layard, R. ja Nickell, S. (1996), 'CombatingUnemployment: Is Flexibility Enough?', Centre for EconomicPerformance, Discussion Paper No. 293, London.

Katz, L.F. ja Murphy, K.M. (1992), Changes in Relative Wages 1963 -1987: Supply and Demand Factors, Quarterly Journal of economics, vol.108, pp. 35 - 78.

Kettunen, J. (1993), Re-employment of Finnish Unemployed Workers,Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos, Sarja A17, Helsinki.

Keynes, J.M. (1936), The General Theory of Employment, Interests andMoney, MacMillan, London.

Kiander, J. (1997), Cost of Capital and the Demand for Labour:Explaining the Crisis of the Early 1990s, Ilmestyy HelsinginKauppakorkeakoulun Working Papers -sarjassa.

Kiander, J. ja Pehkonen, J. (1997), Finnish Unemployment: Observationsand Conjectures, Helsingin Kauppakorkeakoulu, Working paper W-198.

Layard, R. ja Nickell, S. (1986), 'Unemployment in Britain', Economica,vol. 53, No. 5, pp. S121 - S169.

Layard, R., Nickell, S ja Jackman, R. (1991), Unemployment: Macro-economic Performance and the Labour Market, Oxford University Press,Oxford.

Lilja, R., Santamaki-Vuori, T. ja Standing, G. (1990), Unemployment andLabour Market Flexibility: Finland, Geneva: International Labour Office.

Lindbeck; A. ja Snower, P. (1986), 'Changes in Wage Norms', AmericanEconomic Review, vol. 76, pp. 235 - 52.

Lönnroth, J. (1991), OECD ja 1990-luvun Uusi TyövoimapolitiikanStrategia, Työvoimapoliittinen Aikakausikirja, pp. 3 - 16.

Main, B. (1987a), 'The Wage Expectations and UnemploymentExperience of School Leavers', Scottish Journal of Political Economy,vol. 34, pp. 349 - 67.

66

Main, B. (1991), 'The Effect of the Youth Training Scheme onEmployment Probability', Applied Economics, vol. 23, pp. 367 - 72.

Mankiew, N.G. (1990), A Quick Refresher Course in Macroeconomics,Journal of Economic Literature, vol. 28, pp. 1645 - 1660.

Manning, A. (1995), Developments in Labour Market Theory and TheirImplications for Macroeconomic Policy, Scottish Journal of PoliticalEconomy, vol. 42, pp. 250 - 266.

Mikkonen, I. (1997), Työvoimakoulutus Osana Työmarkkinapolkua,Työpoliittinen Tutkimus no. 174, Työministeriö, Helsinki.

Mortensen, D.T. (1994), Reducing Supply-side Disincentives to JobCreation, Esitetty konferensissa the Annual Symposium of the FederalReserve Bank of Kansas City, Wyoming 1994.

Nickell, S. (1987), 'Why is Wage Inflation in Britain so High?', OxfordBulletin of Economics and Statistics, vol. 49, pp. 103-128.

Nickell, S.J. ja Bell, B. (1995), The Collapse in Demand for the Unskilledand Unemployment Across the OECD, Oxford review of economicPolicy, Spring, pp. 40 - 62.

Nickell, S.J. ja Bell, B. (1997), Would Cutting Payroll Taxes on theUnskilled Have a Significant Impact on Unemployment, TeoksessaSnower, D.J. ja Dehesa, G. (ed.) Unemployment Policy: GovernmentOptions for the Labour Market, Cambridge University Press, Cambridge.

Nymoen, R., Rodseth, A., Raaum, O., Wulfsberg, F., Evjen, S. ja Langset,T. (1996), 'Arbeidsmarkedspolitikk og Lonn i de Nordiske Land ca. 1960- 94', esitetty konferensissa Arbeidsmarkedspolitik, Ledighet og Lonn iNorden, Oslo 1996.

OECD (1990), Labour Market Policies for the 1990s. Paris: OECD.

OECD (1993), 'Active Labour Market Policies: AssessingMacroeconomic and Microeconomic Affects', Employment Outlook 1993.

O'Higgins, N. (1995), 'Less than Zero: YTS, Job Search, Human CapitalFormulation and Reservation Wages', Actes/Proveedings of the SeventhEALE Conference, Lyon.

Parjanne, M. (1997), Työmarkkinat Murroksessa, ElinkeinoelämänTutkimuslaitos, Sarja B 135, Helsinki.

67

Pehkonen, J. (1991), Empiiriset Palkkayhtälöt - Tuloksia 1980-luvunTutkimuksista, Kansantaloudellinen Aikakausikirja, vol. 87, pp. 426 -444.

Pehkonen, J. (1994), Long-term Unemployment in Finland: aMacroeconomic View, Teoksessa Eriksson, T., Leppänen, S. jaTossavainen, P. (ed.) Proceedings of the Symposium on Unemployment,Valtion Taloudellinen Tutkimuskeskus, Julkaisuja 14, Helsinki.

Pehkonen, J. (1997), Displacement Effect of Active Labour MarketPolicy: the Youth Labour market in Finland, Ilmestyy Empiricassa.

Pehkonen, J. (1997), Wage Formation in Finland, 1960 - 1994, Helsinginkauppakorkeakoulu, Working paper W-197, Helsinki.

Pencavel, J. (1991), Labour markets Under Unionism: Employment,Wages and Hours, Blackwell, Cambridge (Mass.).

Phelps, E.S. (1968), Money-Wage Dynamics and Labor MarketEquilibrium, Journal of Political economy, vol. 76, pp. 687 - 711.

Phelps, E.S. (1997), Wage Subsidy Programmes: Alternative Design,Teoksessa Snower, D.J. ja Dehesa, G. (ed.) Unemployment Policy:Government Options for the Labour Market, Cambridge University Press,Cambridge.

Pissarides, C.A. (1986), 'Job Search and the Functioning of the LabourMarket', Teoksessa Carline, D. et. al. (ed.) Labour Economics, Longman.

Polachek, S.W. ja Siebert, W.S. (1993), The Economics of Earnings,Cambridge University Press, Cambridge.

Rantala, J. (1995), Aktiivisten Työvoimapoliittisten ToimenpiteidenTyöllistävyys, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, Tutkimuksia 25,Helsinki.

Rantala, J. (1997), Työttömien Työllistyminen Vuosina 1988, 1990 ja1992, Helsingin Kauppakorkeakoulu, Lisensiaattityö.

Robinson, (1995), The Decline of the Swedish Model and the Limits toActive Labour Market Policy, Centre for Economic Performance,Discussion Paper 259, London.

Saint-Paul, G. (1996), 'Exploring the Political Economy of Labour MarketInstitutions', Economic Policy, no. 23.

68

Scarpetta, S. (1996), 'Assessing the Role of Labour Market Policies andInstitutional Setting on Unemployment: A Cross-Country Study', OECDEconomic Studies, no. 26, pp. 43 - 98.

Shapiro, J. ja Stiglitz, J. (1984), 'Equilibrium Unemployment an a WorkerDiscipline Device', American Economic Review, vol. 74, pp. 433 - 44.

Sihto, M. (1994), Aktiivinen Työvoimapolitiikka, Tampere.

Sihto, M. (1996), Aktiivinen Työvoimapolitiikka - Strategia, Sen Kehitysja Merkitys Joukkotyöttömyyden Vallitessa, KansantaloudellinenAikakausikirja, vol. 92, pp. 14 - 36.

Skedinger, P. (1995), Employment Policies and Displacement in theYouth Labour Market, Swedish Economic Policy Review, vol. 2, pp. 135 -71.

Skog, H. (1994), Työllisyystukien Kehittäminen, Selvitysmiesraportti,Työhallinnon Julkaisu 66, Työministeriö, Helsinki.

Skog, H. ja Räisänen, H. (1997), Toimivampiin Työmarkkinoihin,Selvitysmiesten Raportti Työvoimapoliittisen JärjestelmänUudistamiseksi, Työministeriö, Helsinki.

Snower, D.J. (1994), Converting Unemployment Benefits intoEmployment Subsidies, American Economic Review Papers andproceedings, vol. 84, pp. 65 - 70.

Snower, D.J. (1997), The Simple Economics of Benefit Transfers,Teoksessa Snower, D.J. ja Dehesa, G. (ed.) Unemployment Policy:Government Options for the Labour Market, Cambridge University Press,Cambridge.

Spence, M. (1973), 'Job Market Signalling', Quarterly Journal ofEconomics, vol. 87, pp. 354 - 74.

Woodbury, S.A. ja Spiegelman, R.G. (1987), Bonuses to Workers andEmployers to Reduce Unemployment: Randomized Trials in Illinois,American Economic Review, vol. 77, pp. 513 - 30.

69