NYT MYÖS TWENTIETH CENTURY FOXIN ELOKUVANA

”Pahuksen lähellä neroutta… yksinkertaisesti tyrmäävä… rohkea kaikessa uhmassaan, mutkattomuudessaan ja ironisoimattomissa tunteissaan.”

–TIME

Tähtiin kirjoitettu virhe (alkuteos The Fault in Our Stars) ilmestyi Yhdysvalloissa tammikuussa 2012. Time-lehti valitsi kirjan vuoden parhaaksi romaaniksi, ja se on ollut New York Timesin bestseller-listalla yhtäjaksoisesti ilmestymisestään asti.

Kirjan ensimmäinen painos oli 150 000 kappaletta, ja tekijä signeerasi niistä jokaisen.

Kirjasta tehty elokuva saa ensi-iltansa kesällä 2014 kautta maailman.

Yhdysvaltalainen John Green (s. 1977) on palkittu menestyskirjailija, kauniin lauseen ja monisyisen kerronnan mestari. Tähtiin kirjoitettu virhe on hänen kuudes romaaninsa.

Kirjailija pitää veljensä Hank Greenin kanssa yhtä maailman seuratuimmista videoblogeista (youtube.com/vlogbrothers), ja hänellä on miljoonia seuraajia Twitterissä (@realjohngreen) ja tumblrissa (fishingboatproceeds.tumblr.com).

N84.2www.wsoy.f ijohngreenbooks.comISBN 978-951-0 -40879-7 W

SO

Y

Rakkaus on aina vaikeaa, mutta ei mahdotonta silloinkaan, kun on parantumattomasti sairas. Syöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuo-den. Elämä tuntuu silti jo eletyltä, kunnes hän tapaa hur-maavan Augustus Watersin. Toisistaan Hazel ja Augustus löytävät sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.

Tähtiin kirjoitettu virhe on riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmaisen rohkea romaani rakkaudesta, periksi antamattomuudesta ja elämän odottamattomuudesta.

John Greenin romaanista sanottua:

”Katkeransuloinen kertomus elämästä, kuolemasta ja rakkaudesta.”– DESERET NEWS

”Hauska… kirpeä… loistava.”– ENTERTAINMENT WEEKLY

”Kipeän kaunis tarina elämästä ja menetyksistä.”– SCHOOL LIBRARY JOURNAL

”Fiksumpi, terävämpi nettisukupolven Love Story.”– FAMILY CIRCLE

”Unohtumaton tarina, joka tarjoaa lukijal-leen enemmän kuin kaksi unohtumatonta päähenkilöä.”– LIBRARY JOURNAL

Tähtiin kirjoitettu virhe ei ole kuitenkaan mikään sydäntä särkevä nyyhkytarina, jota pitäisi lukea nenäliinapakkauksen kanssa. Se on kirpeän humoristinen, älykäs ja hyvin realistinen kertomus syöpää sairas-tavista nuorista ja heidän arkipäivästään. SARAN KIRJAT -BLOGI

…The Fault in Our Stars ei ole masentava. Masennus on lähestyvän kuoleman sivu-vaikutus, Hazel sanoo, mutta haluaa naut-tia viimeisistä hetkistään. Harvoin törmää nuortenkirjoihin, jotka kuvaavat näin kau-niisti elämän onnea, ihmeitä ja murheita. PILVIEN TARKKAILUUN -BLOGI

IHAN SAIRAS RAKKAUSTARINA

# TFIOSthefaultinourstarsmovie.comtwitter.com/thefaultmoviefacebook.com/faultinourstarsmovie

”THE FAULT IN OUR STARS” film artwork© 2014 Twentieth Century Fox Film Corporation.All Rights Reserved.

Author photograph by Marina Waters

KU

VA:

MA

RIN

A W

AT

ER

S

9 789510 408797

WS

OY

Tähtiin k irjoitettu

virhe

John Green

Suomentanut | Helene Bützow

W e r n e r S ö d e r s t r ö m o s a k e y h t i ö | h e l s i n k i

Esther Earlille

Englanninkielinen alkuteosThe Fault in Our Stars

Copyright © 2012 by John Green

All rights reserved including the right of reproduction in whole or in part in any form. This edition published

by arrangement with Dutton Children’s Books, a division of Penguin Young Reader Group, a member

of Penguin Group (USA) Inc.

Suomenkielinen laitos © WSOY 2013ISBN 978-951-0-40879-7

painettu eu:ssa

This book is a work of fiction. Names, characters, places, and incidents are either the product of the author’s imagination or are used fictiously, and any resemblance to actual persons, living or dead, business establishments, events, or locales is entirely coinci-

dential.

Sitaattien suomennokset:Sivulla 126 William Shakespeare: Julius Caesar,

suom. Eeva-Liisa Manner Sivulla 169 T. S. Eliot: Autiomaa: neljä kvartettia

ja muita runoja, suom. Tuomas Anhava Sivulla 223 Wallace Stevens: Tämän ilmaston runot,

suom. Jukka Kemppinen

Esther Earlille

Veden vyöryessä korkeammalle Hollantilainen tulppaani-mies katsoi merelle: ”Yhdistäjä palauttaja myrkyttäjä kät-kijä paljastaja. Katso sitä, se nousee ja laskee, vie kaiken mukanaan.”

”Mikä?” minä kysyin.”Vesi”, hollantilainen sanoi. ”Ja aika.”

PETER VAN HOUTEN, Viistoa valoa

TEKIJÄN HUOMAUTUSTämä ei oikeastaan ole tekijän huomautus vaan tekijän muistutus siitä, mikä on painettu pienellä jo alkulehdil-le: Tämä kirja on mielikuvituksen tuotetta. Olen keksi-nyt kaiken itse.

Romaanit ja niiden lukijat eivät hyödy siitä, että tekstis-tä yritetään etsiä mahdollisia tosiasioita. Yritykset loukkaa-vat käsitystämme siitä, että kuvitelluilla tarinoilla on mer-kitystä – ja se on yksi ihmisen keskeisistä olettamuksista.

Arvostan yhteistyötänne tässä asiassa.

11

EnsimmäinEn luku

T alvi lähestyi loppuaan, olin kuudentoista, ja äiti tuli sii-hen tulokseen, että olin varmasti masentunut. Se joh-

tui ilmeisesti siitä, että pysyin etupäässä neljän seinän si-sällä, viihdyin sängyssä, luin samaa kirjaa kerran toisensa jälkeen, söin epäsäännöllisesti ja vietin valtaosan runsaas-ta vapaa-ajastani ajattelemalla kuolemaa.

Kaikissa syöpäkirjoissa ja nettisivuilla sanotaan, että syö-vän sivuvaikutuksiin kuuluu muun muassa masennus. To-siasiassa masennus ei ole syövän sivuvaikutus. Masennus on kuolemisen sivuvaikutus. (Syöpäkin on kuolemisen si-vuvaikutus. Niin kuin oikeastaan melkein mikä tahansa.) Äiti kuitenkin uskoi että tarvitsin hoitoa, joten hän vei

12

minut omalle lääkärilleni Jimille, joka sitten totesikin, että minulla oli vakava ja lamaannuttava kliininen depressio. Lääkitystäni pitäisi sen takia muuttaa, ja minun täytyisi osallistua kerran viikossa vertaistukiryhmän kokoukseen.

Vertaistukiryhmän miehitys vaihtui koko ajan, yhteistä oli se että kaikki potivat eri vaiheissa olevaa syöpää. Miksi miehitys vaihtui? Kuolemisen sivuvaikutusta sekin.

Vertaistukiryhmä oli tietysti aivan helvetin masentava. Se kokoontui joka keskiviikko ristin muotoisen, kivisei-näisen episkopaalikirkon kellarissa. Istuimme piirissä ihan ristin keskellä, pysty- ja poikkipuun liitoskohdassa, siinä missä Jeesuksen sydän olisi ollut.

Kiinnitin siihen huomiota vain siksi että vertaistukiryh-män vetäjä Patrick, sakin ainoa täysi-ikäinen, selitti joka hemmetin kokouksessa Jeesuksen sydämestä ja siitä, miten me nuoret syöpäkuntoutujat istuimme keskellä Jeesuksen pyhää sydäntä ja muuta vastaavaa.

Homma Jumalan sydämessä meni näin: kuusi tai seitse-män meikäläistä tuli kävellen tai pyörätuolilla sisään, otti pahoja keksejä ja limua ja istuutui luottamuspiiriin kuun-telemaan, kuinka Patrick kertoi tuhannennen kerran ma-sentavan surkean elämäntarinansa. Hänellä oli ollut syöpä palleissa, ja hänen luultiin kuolevan, mutta hänpä ei kuol-lutkaan ja tässä hän nyt on: elää kaupungissa, joka pääsi sijalle 137 äänestyksessä Amerikan mukavimmasta paikas-ta, hän istuu kanssamme kirkon kellarissa eronneena, vi-

13

deopeliriippuvaisena, on kutakuinkin ystävätön, tienaa lai-han leipänsä hyödyntämällä syöpätaustaansa, puskee hitaas-ti kohti maisterintutkintoa joka ei paranna hänen uranä-kymiään ja odottaa meidän muiden lailla, että Damokleen miekka soisi hänelle armahduksen, joka liippasi läheltä sil-loin vuosia sitten, kun syöpä vei häneltä munat ja jätti jäl-jelle rippeet, joita vain kaikkein jalomielisin ihminen kut-suisi elämäksi.

JA TEILLE VOI KÄYDÄ AIVAN YHTÄ HYVIN!Sitten me esittelimme itsemme. Nimi. Ikä. Diagnoosi.

Tämänhetkiset kuulumiset. Minä olen Hazel, minä sanoin omalla vuorollani. Alun perin kilpirauhassyöpä mutta nyt keuhkoissa isoja sitkeitä etäpesäkkeitä. Ja minulle kuuluu hyvää.

Kun esittelyt oli saatu loppuun, Patrick kysyi aina, halusi-ko joku avautua. Sitten ruvettiin rypemään urakalla vertais-tuessa. Kaikki puhuivat taistelemisesta ja kamppailemisesta ja voittamisesta ja kutistumisesta ja kuvaamisesta. Patrickin kunniaksi on sanottava, että hän antoi meidän puhua kuole-misestakin. Mutta useimmat ryhmäläisistä eivät olleet kuo-lemaisillaan. Useimmat eläisivät aikuisiksi niin kuin Patrick.

(Siitä tuli melkoinen kilpailufiilis, sillä kaikki halusivat tietysti päihittää syövän lisäksi myös muut ryhmän jäsenet. Tajuan tietysti että se on järjetöntä, mutta jos jollekin sa-notaan vaikka, että hänellä on 20 prosentin todennäköisyys elää vielä viisi vuotta, laskelmat tulevat peliin, ja sitä alkaa

14

kelata että se tarkoittaa yhtä viidestä… niinpä jokainen kat-soo ympärilleen ja ajattelee kuin kuka tahansa terve ihmi-nen, että hänen on elettävä pitempään kuin neljä noista pas-kiaisista.)

Vertaistukiryhmän ainoa hyvä puoli oli Isaac, pitkäkas-voinen laiha tyyppi jonka suora vaalea tukka roikkui toisen silmän päällä.

Juuri silmät olivat hänen ongelmansa. Hänellä oli jokin satumaisen harvinainen silmäsyöpä. Toinen silmä oli leikat-tu pois jo silloin, kun hän oli pieni, ja nyt hän käytti sel-laisia paksuja laseja, jotka saivat silmät (siis oikean silmän ja lasisilmän) näyttämään luonnottoman isoilta, ihan kuin koko päähän ei olisi muuta mahtunutkaan kuin ne tuijot-tavat silmät, toinen oikea ja toinen lasia. Isaac avautui ryh-mässä vain harvoin, mutta minulle oli tullut hänen puheis-taan sellainen käsitys, että syöpä oli uusiutunut, ja toinen-kin silmä oli mennyttä kalua.

Isaac ja minä kommunikoimme enimmäkseen huokaile-malla. Aina kun joku alkoi puhua syöpää parantavista ruo-kavalioista tai siitä, kuinka kannatti nappailla jauhettua hai-nevää tai jotakin vastaavaa, Isaac vilkaisi minuun ja huokai-si ihan huomaamattomasti. Minä pudistin aavistuksen ver-ran päätäni ja puhalsin ilmaa ulos.

Vertaistukiryhmä oli siis syvältä, ja muutaman viikon jäl-keen koko juttu alkoi saada minut itkuraivarin partaal-

15

le. Sinä keskiviikkona jolloin tutustuin Augustus Water-siin, tein itse asiassa kaikkeni jotta minun ei olisi tarvin-nut lähteä ryhmään. Istuin äidin kanssa sohvalla katso-massa kolmatta pätkää edellisen kauden Amerikan huip-pumalli haussa -ohjelmasta, joka tuli kaksitoistatuntisena maratonlähetyksenä. Olin kyllä nähnyt sen aikaisemmin-kin, mutta silti.

Minä: ”En kyllä lähde vertaistukiryhmään.”Äiti: ”Masentunut ihminen ei jaksa kiinnostua aktivi-

teeteista, se on ihan tavallista.”Minä: ”Kuule, anna minun nyt vain katsoa Amerikan

huippumalli haussa. Se on aktiviteetti.”Äiti: ”Televisio on passiviteetti.”Minä: ”Äiti hei, ihan totta.”Äiti: ”Hazel, sinä olet teini. Et ole enää pikku lapsi. Si-

nun on saatava kavereita, käytävä ulkona, elettävä elämää-si.”

Minä: ”Jos haluat minun elävän kuin teini, älä pakota minua vertaistukiryhmään. Hommaa minulle väärät pa-perit niin, että voin käydä baareissa, juoda vodkaa ja polt-taa pilveä.”

Äiti: ”Ethän sinä polta pilveä.”Minä: ”Siinä näet. Sellaisia juttuja minä voisin tehdä,

jos hommaisit minulle väärät paperit.”Äiti: ”Sinä menet vertaistukiryhmään.”Minä: ”ARRRRRRRGGGGGGHHHHHHHH.”

16

Äiti: ”Hazel, sinä ansaitset elämän.”Se veti minut sanattomaksi, vaikka en kyllä tajunnut,

miten joku voisi sanoa vertaistukiryhmässä käymistä elä-mäksi. Suostuin kuitenkin lähtemään – kunhan olin saa-nut puhutuksi itselleni oikeuden nauhoittaa ne Huippik-sen jaksot, jotka jäisivät minulta näkemättä.

Kävin vertaistukiryhmässä samasta syystä kuin olin an-tanut hoitajien myrkyttää minua eksoottisesti nimetyil-lä kemikaaleilla, vaikka niillä ihmisillä oli takanaan vain puolentoista vuoden koulutus. Halusin ilahduttaa äitiä ja isää. Maailmassa on vain yksi paskamaisempi juttu kuin syöpä kuusitoistavuotiaana, ja se on oman lapsen sairastu-minen syöpään.

Äiti pysäytti auton kaarevalle ajotielle kirkon taakse kello 16.56. Olin näpräävinäni happipulloani voittaakseni vielä sekunnin aikaa.

”Haluatko, että minä kannan sen?””En, ei tässä mitään”, minä sanoin. Pyöreä vihreä happi-

säiliö painoi vain muutaman kilon, ja sitä vedettiin pienes-sä teräskärryssä. Säiliöstä lähti letku, joka haarautui leuan alla ja kiersi korvien taitse sieraimiin, ja siitä tuli kaksi lit-raa happea minuutissa. Laite oli välttämätön, koska keuh-koni eivät onnistuneet hoitamaan keuhkojen virkaa.

”Olet minulle rakas”, äiti sanoi, kun nousin autosta.”Samat sanat. Nähdään kuudelta.”

17

”Tutustu niihin ihmisiin!” äiti huikkasi auton ikkunas-ta, kun olin jo menossa.

En halunnut mennä hissillä, sillä vertaistukiryhmäs-sä hissin käyttäminen on lopun aikojen merkki, vaan las-keuduin portaita. Nappasin keksin, kaadoin limua pape-rimukiin ja käännyin.

Joku poika tuijotti minua.Olin ihan varma, etten ollut nähnyt häntä aikaisem-

min. Hän oli pitkä ja hoikka mutta lihaksikas, ja muo-vinen koulutuoli näytti hänen allaan kääpiön kalusteelta. Punaruskea suora lyhyt tukka. Hän vaikutti samanikäisel-tä kuin minä tai ehkä vuoden vanhemmalta, ja hän ret-kotti takamus tuolin reunaa vasten, aggressiivisen veteläs-ti, toisen käden sormet tummien farkkujen taskussa.

Käänsin pään poispäin ja muistin yhtäkkiä kaikki puut-teeni. Minulla oli vanhat farkut, jotka olivat joskus olleet tiukat mutta pussittivat nyt kummista paikoista, ja keltai-sessa T-paidassani oli kuva bändistä, jota en enää fanitta-nut. Tukkani oli leikattu polkkapituiseksi, enkä ollut vai-vautunut edes harjaamaan sitä. Kaiken muun hyvän lisäksi poskeni olivat hoitojen sivuvaikutuksena naurettavan pak-sut. Olin kuin mittasuhteiltaan normaali ihminen, jolla oli ilmapallon kokoinen pää. Eikä siinä vielä huomioitu nilk-kojen turvotusta. Vilkaisin silti poikaa uudestaan, ja hän tuijotti minua yhä.

Minulle valkeni, miksi sitä sanotaan katsekontaktiksi.

18

Menin piiriin ja istuuduin Isaacin viereen, kahden pai-kan päähän vieraasta pojasta. Vilkaisin häneen. Hän tui-jotti minua edelleenkin.

Sanon nyt ihan suoraan: poika oli seksikäs. Jos jokin vä-hemmän seksikäs olento tuijottaa hellittämättä, se on par-haassa tapauksessa kiusallista ja huonoimmassa eräänlaista ahdistelua. Mutta seksikäs tyyppi… no jaa.

Kaivoin puhelimen esiin ja painoin kellonajan näky-viin. 16.59. Piiri täyttyi kovaonnisista, joiden ikä vaihte-li kahdentoista ja kahdeksantoista välillä, ja sitten Patrick luki alkajaisiksi tyyneysrukouksen: Jumala, anna minul-le tyy neyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa, rohkeut-ta muuttaa ne asiat jotka voin ja viisautta erottaa ne toisis-taan. Tyyppi tuijotti minua edelleenkin, ja poskiani alkoi kuumottaa.

Lopulta tulin siihen tulokseen, että oli viisainta tuijot-taa takaisin. Tuijottaminen ei ole mikään poikien yksin-oikeus. Kun Patrick alkoi jälleen kerran paasata munatto-muudestaan jne, minä tuijotin poikaa, ja pian käynnissä oli tuijotuskilpailu. Jonkin ajan kuluttua poika hymyili ja käänsi lopulta siniset silmänsä pois minusta. Kun hän seu-raavan kerran katsoi minuun päin, kohotin kulmakarvoja-ni ja viestitin: Minä voitin.

Hän kohautti harteitaan. Parick jatkoi juttuaan, ja sit-ten tuli esittelyjen aika. ”Isaac, jospa sinä aloittaisit tänään. Tiedän, että sinulla on nyt haastava vaihe.”

19

”Joo”, Isaac sanoi. ”Olen Isaac ja olen seitsemäntoista. Nyt näyttää siltä, että joudun parin viikon kuluessa leik-kaukseen, ja minusta tulee sokea. En valita tai mitään, sil-lä monen asiat ovat paljon huonommin mutta, no joo, sokeus on kyllä aika syvältä. Tyttöystävästäni on tietysti apua. Ja sellaisista kavereista kuin Augustus.” Isaac nyök-käsi kohti poikaa, jolla oli nyt nimi. ”Että sillä lailla”, Isaac jatkoi. Hän katsoi käsiinsä ja painoi sormenpäät vastak-kain suipoksi torniksi. ”Sille ei nyt vain mahda mitään.”

”Isaac, me olemme täällä tukenasi”, Patrick sanoi. ”Hei, porukka, sanotaan se Isaacille.” Me kaikki sanoimme yk-sitoikkoisella äänellä: ”Olemme tukenasi, Isaac.”

Seuraavaksi oli vuorossa Michael. Hän oli kaksitoista. Hänellä oli leukemia. Se oli ollut hänellä aina. Hänellä meni ihan hyvin. (Tai niin hän sanoi. Hän oli tullut kel-lariin hissillä.)

Linda oli kuusitoistavuotias ja niin hyvännäköinen, että seksikkään pojan olisi luullut tuijottavan mieluummin häntä. Hän kuului kantaporukkaan, ja hänen umpilisäk-keen syöpänsä oli ollut jo pitkään oireeton. En ollut edes tiennyt aikaisemmin, että sellainenkin syöpä oli olemassa. Linda sanoi, että hänellä oli vahva olo – hän sanoi samaa joka toinen kerta – ja se kuulosti minun korvissani mah-tailulta, kun happiviikset kutittivat sieraimiani.

Ennen tuijottajapoikaa oli vuorossa vielä viisi muu-ta. Hän hymyili vähän, kun hänen vuoronsa tuli. Ääni

20

oli matala, käheä ja kuolettavan seksikäs. ”Olen Augus-tus Waters”, hän sanoi. ”Olen seitsemäntoista. Minulla oli puolitoista vuotta sitten pikkuriikkinen luusyöpä, mutta tulin tänne tänään Isaacin pyynnöstä.”

”Miltä sinusta nyt tuntuu?” Patrick kysyi.”Ai, mahtavalta.” Augustus Waters hymyili suupieles-

tään. ”Olen vuoristoradalla joka menee koko ajan vain ylöspäin.”

Kun minun vuoroni tuli, sanoin: ”Minä olen Hazel. Olen kuusitoista. Kilpirauhassyöpä ja etäpesäkkeitä keuh-koissa. Ei valittamista.”

Tunti kului nopeasti. Taistelukuvauksia, osavoittoja so-dissa jotka päättyisivät tappioon, takertumista toivoon, perheiden ylistämistä ja mollaamista, juttua kavereista jot-ka eivät vain tajunneet, itkua, lohdutusta. Augustus Wa-ters ja minä olimme hiljaa, kunnes Patrick sanoi: ”Augus-tus, ehkäpä sinä haluat kertoa ryhmälle omista peloistasi.”

”Ai peloistako?””Niin.””Pelkään, että minut unohdetaan”, Augustus sanoi het-

ken kuluttua. ”Pelkään sitä samalla tavalla kuin se sanon-nan sokea mies, joka pelkää pimeää.”

”Älä nyt ihan vielä”, Isaac murjaisi väläyttäen hymyn.”Oliko se tökeröä?” Augustus kysyi. ”Olen joskus aika

sokea muiden ihmisten tunteille.”Isaac nauroi, mutta Patrick nosti moittivasti sormeaan ja

21

sanoi: ”Augustus, ole ystävällinen. Palataanpa nyt sinuun ja sinun kamppailuihisi. Sanoitko äsken pelkääväsi, että si-nut unohdetaan?”

”Sanoin”, Augustus vastasi.Patrick näytti olevan ihan pihalla. ”Niin, tuota, haluaa-

ko joku vastata?”En ollut käynyt oikeaa koulua kolmeen vuoteen. Par-

haat kaverini olivat äiti ja isä. Kolmanneksi paras kaveri-ni oli kirjailija, joka ei edes tiennyt olemassaolostani. Olin vähän ujonpuoleinen, en sitä tyyppiä joka on koko ajan käsi pystyssä pyytämässä puheenvuoroa.

Mutta tällä kertaa päätin avata suuni. Nostin kättäni vä-hän, Patrick näytti riemastuneelta ja sanoi heti: ”Hazel!” Hän tietysti ajatteli, että aloin viimein avautua. Aloin Si-toutua Ryhmään isoilla alkukirjaimilla.

Katsoin Augustus Watersiin, ja hän katsoi minuun. Hä-nen silmänsä olivat melkein läpinäkyvän siniset. ”Tulee sellainen aika, jolloin me kaikki olemme kuolleet”, minä sanoin. ”Me kaikki. Tulee sellainen aika, jolloin jäljellä ei ole ainoatakaan ihmistä, joka muistaisi olemassaolomme tai lajimme aikaansaannokset. Jäljellä ei ole ketään, joka muistaisi Aristoteleen tai Kleopatran, sinusta puhumatta-kaan. Kaikki mitä teimme, rakensimme tai kirjoitimme, ajattelimme tai keksimme painuu unohduksiin, ja tämä tässä” – tein kädelläni laajan kaaren – ”on ollut yhtä tyh-jän kanssa. Se aika voi tulla pian tai vasta miljoonan vuo-

22

den päästä, mutta vaikka ihmiskunta kestäisikin auringon sammumisen, se ei silti kestä loputtomiin. Oli aika jolloin organismeilla ei ollut tietoisuutta, ja tulee aika jolloin sitä ei enää ole. Unohdus on väistämätön, ja jos se huolettaa sinua, unohda koko juttu. Taivas tietää, että niin kaikki muutkin tekevät.”

Olin oppinut sen aiemmin mainitulta kolmanneksi par-haalta kaveriltani, Peter Van Houtenilta, julkisuutta kart-televalta kirjailijalta, joka oli kirjoittanut teoksen Viistoa valoa. Kirja oli minulle kuin Raamattu. Peter oli kaikista tietämistäni ihmisistä ainoa, joka tuntui tajuavan a) mil-laista on olla kuolemaisillaan ja b) olla vielä elossa.

Kun olin lopettanut, kaikki olivat aika pitkään hiljaa, ja näin kuinka Augustuksen kasvoille levisi hitaasti hymy. Ei sellainen vino pikku hymy, jota käytetään kun yrite-tään näyttää seksikkäältä tuijottaessa toista, vaan ihan oi-kea hymy, niin leveä ettei se meinannut mahtua naamal-le. ”No hitto”, Augustus sanoi hiljaa. ”Sinä vasta oletkin tapaus.”

Kumpikaan meistä ei sanonut ryhmässä enää mitään. Lopussa meidän piti ottaa toisiamme kädestä, ja Patrick luki loppurukouksen. ”Herramme Jeesus Kristus, olemme kokoontuneet syöpäkuntoutujina tänne sinun sydämee-si, sinun kirjaimelliseen sydämeesi. Sinä ja vain sinä tunnet meidät niin kuin me tunnemme itsemme. Opasta meidät näiden vaikeiden aikojen läpi elämään ja valoon. Rukoi-

NYT MYÖS TWENTIETH CENTURY FOXIN ELOKUVANA

”Pahuksen lähellä neroutta… yksinkertaisesti tyrmäävä… rohkea kaikessa uhmassaan, mutkattomuudessaan ja ironisoimattomissa tunteissaan.”

–TIME

Tähtiin kirjoitettu virhe (alkuteos The Fault in Our Stars) ilmestyi Yhdysvalloissa tammikuussa 2012. Time-lehti valitsi kirjan vuoden parhaaksi romaaniksi, ja se on ollut New York Timesin bestseller-listalla yhtäjaksoisesti ilmestymisestään asti.

Kirjan ensimmäinen painos oli 150 000 kappaletta, ja tekijä signeerasi niistä jokaisen.

Kirjasta tehty elokuva saa ensi-iltansa kesällä 2014 kautta maailman.

Yhdysvaltalainen John Green (s. 1977) on palkittu menestyskirjailija, kauniin lauseen ja monisyisen kerronnan mestari. Tähtiin kirjoitettu virhe on hänen kuudes romaaninsa.

Kirjailija pitää veljensä Hank Greenin kanssa yhtä maailman seuratuimmista videoblogeista (youtube.com/vlogbrothers), ja hänellä on miljoonia seuraajia Twitterissä (@realjohngreen) ja tumblrissa (fishingboatproceeds.tumblr.com).

N84.2www.wsoy.f ijohngreenbooks.comISBN 978-951-0 -40879-7 W

SO

Y

Rakkaus on aina vaikeaa, mutta ei mahdotonta silloinkaan, kun on parantumattomasti sairas. Syöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuo-den. Elämä tuntuu silti jo eletyltä, kunnes hän tapaa hur-maavan Augustus Watersin. Toisistaan Hazel ja Augustus löytävät sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.

Tähtiin kirjoitettu virhe on riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmaisen rohkea romaani rakkaudesta, periksi antamattomuudesta ja elämän odottamattomuudesta.

John Greenin romaanista sanottua:

”Katkeransuloinen kertomus elämästä, kuolemasta ja rakkaudesta.”– DESERET NEWS

”Hauska… kirpeä… loistava.”– ENTERTAINMENT WEEKLY

”Kipeän kaunis tarina elämästä ja menetyksistä.”– SCHOOL LIBRARY JOURNAL

”Fiksumpi, terävämpi nettisukupolven Love Story.”– FAMILY CIRCLE

”Unohtumaton tarina, joka tarjoaa lukijal-leen enemmän kuin kaksi unohtumatonta päähenkilöä.”– LIBRARY JOURNAL

Tähtiin kirjoitettu virhe ei ole kuitenkaan mikään sydäntä särkevä nyyhkytarina, jota pitäisi lukea nenäliinapakkauksen kanssa. Se on kirpeän humoristinen, älykäs ja hyvin realistinen kertomus syöpää sairas-tavista nuorista ja heidän arkipäivästään. SARAN KIRJAT -BLOGI

…The Fault in Our Stars ei ole masentava. Masennus on lähestyvän kuoleman sivu-vaikutus, Hazel sanoo, mutta haluaa naut-tia viimeisistä hetkistään. Harvoin törmää nuortenkirjoihin, jotka kuvaavat näin kau-niisti elämän onnea, ihmeitä ja murheita. PILVIEN TARKKAILUUN -BLOGI

IHAN SAIRAS RAKKAUSTARINA

# TFIOSthefaultinourstarsmovie.comtwitter.com/thefaultmoviefacebook.com/faultinourstarsmovie

”THE FAULT IN OUR STARS” film artwork© 2014 Twentieth Century Fox Film Corporation.All Rights Reserved.

Author photograph by Marina Waters

KU

VA:

MA

RIN

A W

AT

ER

S

9 789510 408797

WS

OY