ja seuraavaksi kolmekymppinen! elintarviketeollisuusliiton

1
Perjantaina 27. maaliskuuta 2015 13 VIIKONVAIHDE IKIVIHREÄT Frederikin klassikko puree yhä yleisöön ”Mä oon kolmekymppinen, oon kolmekymppinen Takana on luja putki rilluvuosien.” Kolmekymppinen on Frederikin (oik. Ilkka Sysimetsä) tunnetuimpia kappaleita. Nykyinen ikivihreä julkaistiin samannimisellä albumilla, joka ilmestyi vuonna 1980. Levy osoittautui nopeasti menes- tykseksi. Pitkä- soittoa myytiin yli 25 000 kappaletta eli kultalevyyn oikeuttava määrä. Kolmekymppisen ohella levyltä sai paljon radiosoittoa myös toinen hitti nimeltä Sheikki Ali Hassan. Ammattimiehet asialla ”Tässä tulee vanha stara läpi elämän. Mä muistan viisikymmenluvun joka iskelmän.” Frederik sävelsi Kolmekymppisen yhdessä Esa Niemisen kanssa, vaikka teostoon laulu onkin merkitty Niemisen sävellyksenä. Reteän kappaleen tekstin laati Suomen tuotteliaimpiin kuuluva iskelmäsanoittaja Raul Reiman, joka menehtyi vuonna 1987 vain 36-vuotiaana. Reiman kirjoitti kappaleen sanoituksen poikkeuksellisesti jo ennen sävellyksen valmistumista. Reetu täytti pyöreitä Kolmekymppisestä on muodostunut yksi karaokekuppiloi- den kestosuosikeista. Menevää iskelmää lauletaan luonnol- lisesti myös syntymäpäiväjuhlissa. Vuonna 1999 Reetu julkaisi Täydet kympit -albumin, joka sisälsi Kolmekymppisestä mukaillut laulut tasavuosia täyttäville kahdestakymmenestä seitsemäänkymmeneen ikävuoteen asti. Junttidiskon kuninkaaksikin sanottu Frederik juhli itsekin pyöreitä vuosia helmikuussa, jolloin hän täytti kunnioitettavat 70 vuotta. Esikuvana Tanskan prinssi ”Jo silloin opin temput, joita täällä tarvitaan. Mä pääsin miesten tavoille jo aikanaan.” Frederik aloitti 1960-luvulla uransa Jim & The Beat- makersien urkurina, mutta siirtyi varsin pian mikrofonin varteen. Vuosikymmenen lopulla Frederik ehti toimia myös toimittajana ja kustantajana musiikkilehti Stumpissa. Ensimmäiseksi taiteilijanimekseen Sysimetsä valitsi Anssi Saviojan mutta luopui nimestä, koska se oli hänen mieles- tään liian tavanomainen. Frederik-nimen laulaja valitsi Tanskan kruununprinssin mukaan. Läpimurtonsa Reetu teki vuonna 1970 Syksyn sävel kilpai- lussa, jossa hän esitti Kari Kuuvan säveltämän iskelmän Jos jotain yrittää, joka tunnetaan myös nimellä Harva meistä on rautaa. RIKU-MATTI AKKANEN Ja seuraavaksi Kolmekymppinen! Kartassa näkyvät Team Finlandin matkat, joilla on ollut mukana ministeri, usein kaksi ja joskus kolmekin. Joillakin matkoilla mukana on ollut myös presidentti. Yhteensä 102 vienti- matkasta 15 suuntautui Kiinaan, 8 Yhdysvaltoihin ja 7 Venäjälle, viimeisin sinne kesäkuussa 2013. Suomen vienti, tuonti ja kauppatase 1990–2014 Miljardia euroa Lähde: Tulli 70 60 50 40 30 20 10 0 –10 90 92 94 96 98 00 02 04 06 08 10 12 14 Vienti Tuonti Kauppatase Kataisen/ Stubbin hallituskausi Hallituskauden vientimatkat Vuonna 2015 Lenita Toivakka Krista Kiuru Lenita Toivakka Laura Räty Jan Vapaavuori Lenita Toivakka Lenita Toivakka Alexander Stubb Susanna Huovinen Antti Rinne maaliskuu maaliskuu maaliskuu helmikuu helmikuu helmikuu tammikuu tammikuu tammikuu tammiku Yhdysvallat ja Meksiko Espanja/Barcelona Norja/Oslo, Bergen Singapore Myanmar, Filippiinit Turkki/Ankara Kiina/Peking, Shanghai Norja/Tromssa Yhdistyneet arabiemiirikunnat Kiina/Chengdu Vuonna 2014 Lenita Toivakka Sanni Grahn-Laasonen Jan Vapaavuori Alexander Stubb Lenita Toivakka Sirpa Paatero ja Päivi Räsänen Lenita Toivakka Krista Kiuru Carl Haglund Jan Vapaavuori Lenita Toivakka Sauli Niinistö Sauli Niinistö Petteri Orpo Krista Kiuru Jan Vapaavuori Paula Risikko Jari Koskinen Jari Koskinen Krista Kiuru Paula Risikko Alexander Stubb Ville Niinistö Jan Vapaavuori Krista Kiuru Alexander Stubb Jari Koskinen Krista Kiuru Pia Viitanen Jan Vapaavuori Carl Haglund marraskuu marraskuu marraskuu marraskuu marraskuu marraskuu marraskuu marraskuu lokakuu lokakuu lokakuu lokakuu lokakuu syyskuu syyskuu syyskuu syyskuu toukokuu toukokuu toukokuu toukokuu huhtikuu huhtikuu maaliskuu maaliskuu helmikuu helmikuu helmikuu helmikuu helmikuu helmikuu Saksa/Berliini, Hampuri, Papenburg Kiina/Peking Itävalta/Wien Etelä-Korea/Soul Viro/Tallinna Yhdysvallat/Washington, New York Norja/Oslo Saudi-Arabia, Qatar Singapore Vietnam ja Kiina/Peking Ranska/Pariisi Kanada Saksa/Frankfurt Kiina/Shanghai, Peking Guatemala, Haiti, Meksiko Chile, Peru Yhdysvallat/Detroit Azerbaidzan/Baku Turkki/Istanbul Yhdysvallat/Washington Kiina/Peking Yhdysvallat/Washington, New York Brasilia/Brasilia, Rio de Janeiro, Belo Horizonte Saksa/Berliini USA/Washington, Boston Espanja/Barcelona Kiina/Peking Espanja/Barcelona, Madrid Espanja/Barcelona USA/Teksas, Piilaakso Puola Jyrki Katainen, ja Pekka Haavisto Carl Haglund Carl Haglund Paula Risikko tammikuu tammikuu tammikuu tammikuu Etiopia/Tansania USA Hollanti Turkki Vuonna 2013 Alexander Stubb Jan Vapaavuori Krista Kiuru Alexander Stubb Pia Viitanen Krista Kiuru Jan Vapaavuori Sauli Niinistö ja Carl Haglund Alexander Stubb Paula Risikko Alexander Stubb Jyrki Katainen ja Ville Niinistö Sauli Niinistö ja Jan Vapaavuori Krista Kiuru Alexander Stubb Jan Vapaavuori Jan Vapaavuori Alexander Stubb ja Heidi Hautala Sauli Niinistö ja Jan Vapaavuori Jan Vapaavuori Alexander Stubb Sauli Niinistö ja Jan Vapaavuori Jyrki Katainen Sauli Niinistö ja Alexander Stubb Sauli Niinistö ja Erkki Tuomioja Jan Vapaavuori Heidi Hautala Jyrki Katainen ja Alexander Stubb marraskuu marraskuu marraskuu marraskuu marraskuu marraskuu lokakuu lokakuu lokakuu syyskuu syyskuu syyskuu syyskuu elokuu kesäkuu kesäkuu toukokuu toukokuu toukokuu toukokuu toukokuu huhtikuu huhtikuu huhtikuu huhtikuu maaliskuu maaliskuu maaliskuu Australia, Uusi Seelanti Saudi-Arabia Kiina/Peking, Shanghai Korea, Japani Saksa/Berliini, München Kiina/Peking, Shanghai, Shenzhe, Hong Kong Chile, Brasilia Etelä-Korea, Indonesia, Singapore, Kiina Sveitsi Intia/Delhi, Mumbai Kiina/Shanghai, Peking Norja/ Hammerfest Kiina/Peking Latvia Malesia, Singapore, Indonesia Venäjä/Jekaterinburg Ruotsi Norja/Oslo Sambia ja Tansania Liettua Espanja/Madrid Kolumbia ja Meksiko Kazakstan Portugali/Lissabon Kiina Tanska Brasilia Egypti, Marokko, Tunisia Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Qatar Sauli Niinistö ja Jari Koskinen Alexander Stubb ja Paavo Arhinmäki Jyrki Katainen Heidi Hautala Krista Kiuru helmikuu tammikuu tammikuu tammikuu tammikuu Venäjä/Moskova Ranska/ Cannes Chile Vietnam Intia Vuonna 2012 Alexander Stubb Alexander Stubb Sauli Niinistö ja Jyri Häkämies Alexander Stubb Jyri Häkämies Sauli Niinistö, Erkki Tuomioja, ja Alexander Stubb Jyri Häkämies Alexander Stubb Alexander Stubb Jyrki Katainen Sauli Niinistö ja Jyri Häkämies Alexander Stubb Jyri Häkämies Jyrki Katainen ja Alexander Stubb Jyri Häkämies Alexander Stubb Jyrki Katainen ja Alexander Stubb Alexander Stubb joulukuu marraskuu marraskuu marraskuu marraskuu lokakuu lokakuu lokakuu syyskuu syyskuu kesäkuu toukokuu toukokuu huhtikuu huhtikuu maaliskuu maaliskuu helmikuu tammikuu Algeria Venäjä/Kazan Saksa Etelä-Afrikan tasavalta, Namibia Kiina/Shanghai Norja USA Kazakstan Iso-Britannia/Lontoo Japani Venäjä/Pietari Venäjä/Pietari Kiina/Chongqing Turkki/Ankara, Istanbul Kanada USA Brasilia Indonesia Vuonna 2011 Alexander Stubb Alexander Stubb ja Jyri Häkämies Alexander Stubb Alexander Stubb Jyri Häkämies Tarja Halonen ja Alexander Stubb Paavo Väyrynen Paavo Väyrynen Paavo Väyrynen Paavo Väyrynen joulukuu marraskuu lokakuu lokakuu syyskuu syyskuu huhtikuu maaliskuu helmikuu tammikuu Venäjä/Tšeljabinsk ja Ufa Japani Venäjä/Moskova Kiina/Shanghai Intia Mongolia Irak Peru, Argentiina, Uruguay Angola Saudi-Arabia, Kuwait, Abu Dhabi Lähde: Ulkoministeriön taloudellisten ulkosuhteiden osasto Ministereitä moititaan elitismis- tä ja siitä, että veronmaksajien rahoilla tehdään hienoja reissuja ympäri maailmaa. Matkustetaan bisnesluokassa, asutaan loisto- hotelleissa ja syödään hyvin ja toisten piikkiin. Totuus voi olla ministeristä toisenlainen: on aikaeroja, pitkiä päiviä, tiukkojakin neuvotteluja ja edustamista, jolloin pitääkin lentää ja asua hyvin. Mutta mitä esimerkiksi vienti- matkoilla on saatu aikaan? MT listasi ja laittoi kartalle tämän hallituskauden vienti- matkat. Niitä oli 102. Matkoilla ministerit tapaavat kollegoitaan, vihkivät tehtaita, kuulevat kohdemaassa toimivien suomalaisyritysten kuulumisia ja osallistuvat markkinointiin. Turismiin jää joskus aikaa, joskus ei. Tärkeintä on myyntityö. ”Jokaisella ministerimatkalla pitäisi olla mukana yrityksiä”, ulkomaankauppaministeri Le- nita Toivakka (kok.) sanoi Kii- nan-vierailullaan tammikuussa. Erityisesti muissa kuin länsi- maissa ministeri on se, joka avaa ovia. ”Ministeri tuo uskottavuutta ja näkyvyyttä ja hänen avullaan voidaan ottaa esiin vaikeitakin, esimerkiksi sertifiointiin liit- tyviä teknisiä asioita”, sanoo ulkoministeriön Team Finland -yhteyshenkilö, ulkoasiainneu- vos Eero Suominen. Esimerkiksi käy juuri Toiva- kan Kiinan-matka, jolla pyrittiin purkamaan lihanviennin esteitä. Ministerin läsnäolo auttaa vientiä aloittelevia mutta myös kohdemaassa jo toimivia yri- tyksiä, aikanaan esimerkiksi Nokiaa. Kun ministerit vielä rummut- tavat peräkkäisillä reissullaan samaa viestiä, se menee ehkä paremmin perille. Koko hallitus reissaa Vientiä vetää maaliskuussa 2013 aloittanut Team Finland -ver- kosto. Se toimii eräänlaisena ”sa- teenvarjona” ulkomailla kattaen ministeriöt, julkisrahoitteiset elimet ja ulkomaiset verkostot. Erityisesti silloinen ulko- maankauppaministeri Alexan- der Stubb (kok.) uskoi ja hehkutti Iltasanomissa uutta vientitiimiä jopa ”eräänlaiseksi henkiseksi tilaksi tai verkos- toksi, jossa viestitään meidän tykkäävän tehdä yhdessä asioita Suomen hyväksi”. Suomisen tuntuman mukaan vientimatkoja määrä on viime vuosina lisääntynyt. Suurin syy on se, että vien- timatkoja tekevät nykyisin muutkin kuin ulkomaankaup- paministeri. Suomi kauppaa näin esimerkiksi koneita, kou- lutusta, ympäristö-, merenkul- ku-, metsä- ja kaivososaamista, vanhustenhoitoa, lihaa tai pullo- vettä. Pääasia on kauppa, mutta sivussa saatetaan puhua hiukan länsimaisista arvoistakin. Tammikuun Kiinan-matkalla oli reilut 30 elintarvike- ja ict- yritysten edustajaa ja virka- miestä. Viikon matkalla Brasiliaan vuonna 2012 oli lähes 60 yritys- tä, mutta jo kymmenen vuotta aiemminkin Jari Vilénin (kok.) mukana Kiinassa 57. Sitkeyttä vaaditaan Vaikka vientimatkat ovat aivan viime aikoina lisääntyneet, Suomen ulkomaankauppa on taittunut hitusen laskuun. Syynä lienee maailman kehno talousti- lanne. Mutta onko reissuista hyötyä ja saadaanko mitään myytyä? Sitkeyttä se vaatii ja sinnikästä ”jälkihoitoa”. ”Kun kuljemme samaa tietä, tutustumme toisiimme”, kuuluu kiinalainen sananlasku. Matkojen onnistumista ja tuloksia ei kysele hallitus, vaan jonkin aikaa matkan jälkeen Team Finlandiin kuuluva Fin- pro. Mutta sekään ei kuule kau- poista, jos niitä ei vielä ole. Verkoston toimintaa on sit- temmin arvosteltu kovin sanoin siitä, ettei se ole saanut enempää aikaiseksi kuin vanhalla nimel- lä toiminut vienti. Arvostelua on tullut suurlähettilästasolta yrittäjiin. Yksi kritisoija on ollut Suomen Kiinan-suurlähettiläs Jari Gustafsson. Muutosta on lupa odottaa, sillä hänet nimitet- tiin juuri työ- ja elinkeinominis- teriön kansliapäälliköksi. Suomen yrittäjien kyselyssä helmikuussa ilmeni, etteivät yrittäjät tunne koko konseptia eikä se niin muodoin edistä heitä viennissä. Joskus tulee tuloksiakin. Elinkeinoministeri Jan Vapaa- vuoren (kok.) piipahdus Vietna- missa lokakuussa 2014 avasi ovet opetusteknologiayritys Viopelle. EIJA MANSIKKAMÄKI MT listasi tämän hallituskauden ministerivetoiset vientimatkat. Niitä oli 102. Mitä matkoilla on saatu aikaan? Hallitus teki 102 vientimatkaa MARTTI KAINULAINEN/LEHTIKUVA EIJA MANSIKKAMÄKI Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutinen kuvasi ministeri Lenita Toivakan Pekingissä tammikuussa 2015 sikäläisen elintarviketurvallisuusviraston aulassa. Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb hauskutti kiinalaisia isäntiään Pekingissä huhtikuussa 2013. Mukana matkalla oli muun muassa hissiyhtiö Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin (vas.). KANSAN SUUSTA Pappia kyydissä Kansan suhde kirkonmiehiin on vähintään kahtalainen. Toisaalta papit ovat leikinlaskun kohteita. Toisaalta kansan puheissa on annos kateutta ja ripaus kunnioitusta, olihan kirkkoherra pitäjän mahtimiehiä. Jos ei naitais ja kuoltais, niin ei pappejakaan tarvittais, kertoo sananparsi Uudenkaupungin seudulta. Puhuminen on papin työtä ja puhetta papilla piisaa. Mutta loppuu se saarna pahankin papin, tiesi tuupovaaralainen. Karttulassa vitsailtiin, että pappi ja koira saavat ruuan haukkumalla. Kirkon veronkanto- oikeutta ei katsottu hyvällä. ”Papin pussi on pohjaton, lukkarin laari laidaton”, sanottiin Teis- kossa. Väitettiin, että pappi ei tiedä nälkävuosista mitään. Pappi, joka puhui yhtä ja teki toista, ei saanut eikä saa kansalta arvostusta. Ensin kylvi, sitten tallasi, sanottiin Sortavalassa papista, joka eli toisin kuin opetti. Antreassa pappia sanottiin tienviitaksi, joka näyttää, että menkää tuon- ne, mutta itse jää siihen. Tarinan mukaan piika lähetettiin viemään pappia kylälle. Oli pakkanen ja molemmat istuivat lämpimän rekipeitteen alla. Matkan aikana papin käsi hakeutui piian intiimialueille. Perillä pappi pyyteli anteeksi käytöstään, kun ei ollut muka huomannut, mihin kätensä laski. Mutta piika ei ollut moksiskaan: ”Ei tässä olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.” TOPI LINJAMA Ensin kylvi, sitten tallasi, sanottiin Sortavalassa papista, joka eli toisin kuin opetti.« >>

Upload: others

Post on 18-Feb-2022

1 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Perjantaina 27. maaliskuuta 2015 13

VIIKONVAIHDE

IKIVIhreät

Frederikin klassikkopuree yhä yleisöön”Mä oon kolmekymppinen,oon kolmekymppinenTakana on luja putki rilluvuosien.”

Kolmekymppinen on Frederikin (oik. Ilkka Sysimetsä) tunnetuimpia kappaleita. Nykyinen ikivihreä julkaistiin samannimisellä albumilla, joka ilmestyi vuonna 1980.

Levy osoittautui nopeasti menes-tykseksi. Pitkä-soittoa myytiin yli 25 000 kappaletta eli kultalevyyn oikeuttava määrä. Kolmekymppisen ohella levyltä sai paljon radiosoittoa myös toinen hitti nimeltä Sheikki Ali Hassan.

Ammattimiehet asialla”Tässä tulee vanha staraläpi elämän.Mä muistan viisikymmenluvunjoka iskelmän.”

Frederik sävelsi Kolmekymppisen yhdessä Esa Niemisen kanssa, vaikka teostoon laulu onkin merkitty Niemisen sävellyksenä.

Reteän kappaleen tekstin laati Suomen tuotteliaimpiin kuuluva iskelmäsanoittaja Raul Reiman, joka menehtyi vuonna 1987 vain 36-vuotiaana.

Reiman kirjoitti kappaleen sanoituksen poikkeuksellisesti jo ennen sävellyksen valmistumista.

Reetu täytti pyöreitäKolmekymppisestä on muodostunut yksi karaokekuppiloi-den kestosuosikeista. Menevää iskelmää lauletaan luonnol-lisesti myös syntymäpäiväjuhlissa.

Vuonna 1999 Reetu julkaisi Täydet kympit -albumin, joka sisälsi Kolmekymppisestä mukaillut laulut tasavuosia täyttäville kahdestakymmenestä seitsemäänkymmeneen ikävuoteen asti.

Junttidiskon kuninkaaksikin sanottu Frederik juhli itsekin pyöreitä vuosia helmikuussa, jolloin hän täytti kunnioitettavat 70 vuotta.

Esikuvana Tanskan prinssi”Jo silloin opin temput,joita täällä tarvitaan.Mä pääsin miesten tavoillejo aikanaan.”

Frederik aloitti 1960-luvulla uransa Jim & The Beat-makersien urkurina, mutta siirtyi varsin pian mikrofonin varteen. Vuosikymmenen lopulla Frederik ehti toimia myös toimittajana ja kustantajana musiikkilehti Stumpissa.

Ensimmäiseksi taiteilijanimekseen Sysimetsä valitsi Anssi Saviojan mutta luopui nimestä, koska se oli hänen mieles-tään liian tavanomainen.

Frederik-nimen laulaja valitsi Tanskan kruununprinssin mukaan.

Läpimurtonsa Reetu teki vuonna 1970 Syksyn sävel kilpai-lussa, jossa hän esitti Kari Kuuvan säveltämän iskelmän Jos jotain yrittää, joka tunnetaan myös nimellä Harva meistä on rautaa.

RIKU-MATTI AKKANEN

Ja seuraavaksi Kolmekymppinen!

Kartassa näkyvät Team Finlandin matkat, joillaon ollut mukana ministeri, usein kaksi ja joskus kolmekin. Joillakin matkoilla mukana on ollut myös presidentti. Yhteensä 102 vienti- matkasta 15 suuntautui Kiinaan, 8 Yhdysvaltoihin ja 7 Venäjälle, viimeisin sinne kesäkuussa 2013.

Suomen vienti, tuonti ja kauppatase 1990–2014Miljardia euroa Lähde: Tulli7060

50

40

30

20

10

0–10 90 92 94 96 98 00 02 04 06 08 10 12 14

VientiTuontiKauppatase

Kataisen/Stubbin

hallituskausi

Hallituskauden vientimatkatVuonna 2015

Lenita ToivakkaKrista KiuruLenita ToivakkaLaura RätyJan VapaavuoriLenita ToivakkaLenita ToivakkaAlexander StubbSusanna HuovinenAntti Rinne

maaliskuumaaliskuumaaliskuuhelmikuuhelmikuuhelmikuutammikuutammikuutammikuutammiku

Yhdysvallat ja MeksikoEspanja/BarcelonaNorja/Oslo, BergenSingaporeMyanmar, FilippiinitTurkki/AnkaraKiina/Peking, ShanghaiNorja/TromssaYhdistyneet arabiemiirikunnatKiina/Chengdu

Vuonna 2014Lenita Toivakka

Sanni Grahn-LaasonenJan VapaavuoriAlexander StubbLenita ToivakkaSirpa Paatero ja Päivi RäsänenLenita ToivakkaKrista KiuruCarl HaglundJan VapaavuoriLenita ToivakkaSauli NiinistöSauli NiinistöPetteri OrpoKrista KiuruJan VapaavuoriPaula RisikkoJari KoskinenJari KoskinenKrista KiuruPaula RisikkoAlexander StubbVille Niinistö

Jan VapaavuoriKrista KiuruAlexander Stubb Jari KoskinenKrista Kiuru Pia Viitanen Jan VapaavuoriCarl Haglund

marraskuumarraskuumarraskuumarraskuumarraskuumarraskuu

marraskuumarraskuulokakuulokakuulokakuulokakuulokakuusyyskuusyyskuusyyskuusyyskuutoukokuutoukokuutoukokuutoukokuuhuhtikuuhuhtikuu

maaliskuumaaliskuuhelmikuuhelmikuuhelmikuuhelmikuuhelmikuuhelmikuu

Saksa/Berliini, Hampuri, PapenburgKiina/PekingItävalta/WienEtelä-Korea/SoulViro/TallinnaYhdysvallat/Washington,New YorkNorja/OsloSaudi-Arabia, Qatar SingaporeVietnam ja Kiina/PekingRanska/PariisiKanadaSaksa/FrankfurtKiina/Shanghai, Peking Guatemala, Haiti, MeksikoChile, PeruYhdysvallat/DetroitAzerbaidzan/Baku Turkki/IstanbulYhdysvallat/WashingtonKiina/PekingYhdysvallat/Washington, New YorkBrasilia/Brasilia, Rio de Janeiro,Belo HorizonteSaksa/BerliiniUSA/Washington, BostonEspanja/BarcelonaKiina/Peking Espanja/Barcelona, MadridEspanja/BarcelonaUSA/Teksas, PiilaaksoPuola

Jyrki Katainen,ja Pekka HaavistoCarl HaglundCarl HaglundPaula Risikko

tammikuu

tammikuutammikuutammikuu

Etiopia/Tansania

USAHollantiTurkki

Vuonna 2013Alexander Stubb

Jan VapaavuoriKrista Kiuru

Alexander StubbPia Viitanen

Krista KiuruJan Vapaavuori

Sauli Niinistöja Carl HaglundAlexander StubbPaula RisikkoAlexander StubbJyrki Katainenja Ville NiinistöSauli Niinistöja Jan VapaavuoriKrista KiuruAlexander StubbJan VapaavuoriJan VapaavuoriAlexander Stubbja Heidi HautalaSauli Niinistöja Jan VapaavuoriJan VapaavuoriAlexander StubbSauli Niinistöja Jan VapaavuoriJyrki KatainenSauli Niinistöja Alexander StubbSauli Niinistöja Erkki TuomiojaJan VapaavuoriHeidi HautalaJyrki Katainenja Alexander Stubb

marraskuumarraskuumarraskuu

marraskuumarraskuu

marraskuulokakuu

lokakuu

lokakuusyyskuusyyskuusyyskuu

syyskuu

elokuukesäkuukesäkuutoukokuutoukokuu

toukokuu

toukokuutoukokuuhuhtikuu

huhtikuuhuhtikuu

huhtikuu

maaliskuumaaliskuumaaliskuu

Australia, Uusi SeelantiSaudi-Arabia Kiina/Peking, ShanghaiKorea, JapaniSaksa/Berliini, MünchenKiina/Peking, Shanghai, Shenzhe, Hong KongChile, BrasiliaEtelä-Korea, Indonesia, Singapore, KiinaSveitsi

Intia/Delhi, MumbaiKiina/Shanghai, PekingNorja/ HammerfestKiina/Peking

Latvia

Malesia, Singapore, IndonesiaVenäjä/JekaterinburgRuotsiNorja/OsloSambia ja Tansania

Liettua

Espanja/MadridKolumbia ja MeksikoKazakstan

Portugali/LissabonKiina

Tanska

BrasiliaEgypti, Marokko, TunisiaYhdistyneet arabiemiirikunnat,Qatar

Sauli Niinistöja Jari KoskinenAlexander Stubbja Paavo ArhinmäkiJyrki KatainenHeidi HautalaKrista Kiuru

helmikuu

tammikuu

tammikuutammikuutammikuu

Venäjä/Moskova

Ranska/ Cannes

ChileVietnamIntia

Vuonna 2012Alexander Stubb

Alexander StubbSauli Niinistöja Jyri HäkämiesAlexander StubbJyri HäkämiesSauli Niinistö,Erkki Tuomioja,ja Alexander StubbJyri HäkämiesAlexander StubbAlexander StubbJyrki KatainenSauli Niinistöja Jyri HäkämiesAlexander Stubb Jyri HäkämiesJyrki Katainenja Alexander StubbJyri HäkämiesAlexander StubbJyrki Katainenja Alexander StubbAlexander Stubb

joulukuumarraskuumarraskuu

marraskuumarraskuulokakuu

lokakuulokakuusyyskuusyyskuukesäkuu

toukokuutoukokuuhuhtikuu

huhtikuumaaliskuumaaliskuuhelmikuutammikuu

AlgeriaVenäjä/KazanSaksa

Etelä-Afrikan tasavalta, NamibiaKiina/ShanghaiNorja

USAKazakstanIso-Britannia/LontooJapaniVenäjä/Pietari

Venäjä/PietariKiina/ChongqingTurkki/Ankara, Istanbul

KanadaUSABrasilia

Indonesia

Vuonna 2011Alexander Stubb

Alexander Stubbja Jyri HäkämiesAlexander StubbAlexander StubbJyri HäkämiesTarja Halonenja Alexander StubbPaavo VäyrynenPaavo VäyrynenPaavo VäyrynenPaavo Väyrynen

joulukuumarraskuu

lokakuulokakuusyyskuusyyskuu

huhtikuumaaliskuuhelmikuutammikuu

Venäjä/Tšeljabinsk ja UfaJapani

Venäjä/MoskovaKiina/ShanghaiIntiaMongolia

IrakPeru, Argentiina, UruguayAngolaSaudi-Arabia, Kuwait, Abu Dhabi

Lähde: Ulkoministeriön taloudellisten ulkosuhteiden osasto

Ministereitä moititaan elitismis-tä ja siitä, että veronmaksajien rahoilla tehdään hienoja reissuja ympäri maailmaa. Matkustetaan bisnesluokassa, asutaan loisto-hotelleissa ja syödään hyvin ja toisten piikkiin.

Totuus voi olla ministeristä toisenlainen: on aikaeroja, pitkiä päiviä, tiukkojakin neuvotteluja ja edustamista, jolloin pitääkin lentää ja asua hyvin.

Mutta mitä esimerkiksi vienti-matkoilla on saatu aikaan?

MT listasi ja laittoi kartalle tämän hallituskauden vienti-matkat. Niitä oli 102.

Matkoilla ministerit tapaavat kollegoitaan, vihkivät tehtaita, kuulevat kohdemaassa toimi vien suomalaisyritysten kuulumisia ja osallistuvat markkinointiin.

Turismiin jää joskus aikaa, joskus ei.

Tärkeintä on myyntityö.

”Jokaisella ministerimatkalla pitäisi olla mukana yrityksiä”, ulkomaankauppaministeri Le­nita Toivakka (kok.) sanoi Kii-nan-vierailullaan tammikuussa.

Erityisesti muissa kuin länsi-maissa ministeri on se, joka avaa ovia.

”Ministeri tuo uskottavuutta ja näkyvyyttä ja hänen avullaan voidaan ottaa esiin vaikeitakin, esimerkiksi sertifiointiin liit-

tyviä teknisiä asioita”, sanoo ulkoministeriön Team Finland -yhteyshenkilö, ulkoasiainneu-vos Eero Suominen.

Esimerkiksi käy juuri Toiva-kan Kiinan-matka, jolla pyrittiin purkamaan lihanviennin esteitä.

Ministerin läsnäolo auttaa vientiä aloittelevia mutta myös kohdemaassa jo toimivia yri-tyksiä, aikanaan esimerkiksi Nokiaa.

Kun ministerit vielä rummut-tavat peräkkäisillä reissullaan samaa viestiä, se menee ehkä paremmin perille.

Koko hallitus reissaaVientiä vetää maaliskuussa 2013 aloittanut Team Finland -ver-kosto. Se toimii eräänlaisena ”sa-teenvarjona” ulkomailla kattaen ministeriöt, julkisrahoitteiset elimet ja ulkomaiset verkostot.

Erityisesti silloinen ulko-maankauppaministeri Alexan­der Stubb (kok.) uskoi ja hehkutti Iltasanomissa uutta vientitiimiä jopa ”eräänlaiseksi henkiseksi tilaksi tai verkos-toksi, jossa viestitään meidän tykkäävän tehdä yhdessä asioita Suomen hyväksi”.

Suomisen tuntuman mukaan vientimatkoja määrä on viime vuosina lisääntynyt.

Suurin syy on se, että vien-timatkoja tekevät nykyisin muutkin kuin ulkomaankaup-paministeri. Suomi kauppaa näin esimerkiksi koneita, kou-lutusta, ympäristö-, merenkul-ku-, metsä- ja kaivososaamista, vanhustenhoitoa, lihaa tai pullo-vettä. Pääasia on kauppa, mutta sivussa saatetaan puhua hiukan länsimaisista arvoistakin.

Tammikuun Kiinan-matkalla oli reilut 30 elintarvike- ja ict-yritysten edustajaa ja virka-miestä.

Viikon matkalla Brasiliaan vuonna 2012 oli lähes 60 yritys-tä, mutta jo kymmenen vuotta aiemminkin Jari Vilénin (kok.) mukana Kiinassa 57.

Sitkeyttä vaaditaanVaikka vientimatkat ovat aivan viime aikoina lisääntyneet, Suomen ulkomaankauppa on taittunut hitusen laskuun. Syynä

lienee maailman kehno talousti-lanne.

Mutta onko reissuista hyötyä ja saadaanko mitään myytyä? Sitkeyttä se vaatii ja sinnikästä ”jälkihoitoa”.

”Kun kuljemme samaa tietä, tutustumme toisiimme”, kuuluu kiinalainen sananlasku.

Matkojen onnistumista ja tuloksia ei kysele hallitus, vaan jonkin aikaa matkan jälkeen Team Finlandiin kuuluva Fin-pro. Mutta sekään ei kuule kau-poista, jos niitä ei vielä ole.

Verkoston toimintaa on sit-temmin arvosteltu kovin sanoin siitä, ettei se ole saanut enempää aikaiseksi kuin vanhalla nimel-lä toiminut vienti. Arvostelua on tullut suurlähettilästasolta yrittäjiin. Yksi kritisoija on ollut Suomen Kiinan-suurlähettiläs Jari Gustafsson. Muutosta on lupa odottaa, sillä hänet nimitet-tiin juuri työ- ja elinkeinominis-teriön kansliapäälliköksi.

Suomen yrittäjien kyselyssä helmikuussa ilmeni, etteivät yrittäjät tunne koko konseptia eikä se niin muodoin edistä heitä viennissä.

Joskus tulee tuloksiakin. Elinkeinoministeri Jan Vapaa­vuoren (kok.) piipahdus Vietna-missa lokakuussa 2014 avasi ovet opetusteknologiayritys Viopelle.

EIJA MANSIKKAMÄKI

MT listasi tämän hallituskauden ministerivetoiset vientimatkat. Niitä oli 102. Mitä matkoilla on saatu aikaan?

Hallitus teki 102 vientimatkaa

Martti Kainulainen/leHtiKuVa

eija MansiKKaMäKi

Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutinen kuvasi ministeri Lenita Toivakan Pekingissä tammikuussa 2015 sikäläisen elintarvike turvallisuusviraston aulassa.

Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb hauskutti kiinalaisia isäntiään Pekingissä huhtikuussa 2013. Mukana matkalla oli muun muassa hissiyhtiö Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin (vas.).

KaNsaN suusta

Pappia kyydissäKansan suhde kirkonmiehiin on vähintään kahtalainen. Toisaalta papit ovat leikinlaskun kohteita. Toisaalta kansan puheissa on annos kateutta ja ripaus kunnioitusta, olihan kirkkoherra pitäjän mahtimiehiä.

Jos ei naitais ja kuoltais, niin ei pappejakaan tarvittais, kertoo sananparsi Uudenkaupungin seudulta.

Puhuminen on papin työtä ja puhetta papilla piisaa. Mutta loppuu se saarna pahankin papin, tiesi tuupovaaralainen. Karttulassa vitsailtiin, että pappi ja koira saavat ruuan haukkumalla.

Kirkon veronkanto- oikeutta ei katsottu hyvällä. ”Papin pussi on pohjaton, lukkarin laari laidaton”, sanottiin Teis-kossa. Väitettiin, että pappi ei tiedä nälkävuosista mitään.

Pappi, joka puhui yhtä ja teki toista, ei saanut eikä saa kansalta arvostusta. Ensin kylvi, sitten tallasi, sanottiin Sortavalassa papista, joka eli toisin kuin opetti. Antreassa pappia sanottiin tienviitaksi, joka näyttää, että menkää tuon-ne, mutta itse jää siihen.

Tarinan mukaan piika lähetettiin viemään pappia kylälle. Oli pakkanen ja molemmat istuivat lämpimän rekipeitteen alla. Matkan aikana papin käsi hakeutui piian intiimialueille.

Perillä pappi pyyteli anteeksi käytöstään, kun ei ollut muka huomannut, mihin kätensä laski. Mutta piika ei ollut moksiskaan: ”Ei tässä olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.”

TOPI LINJAMA

Ensin kylvi, sitten tallasi,

sanottiin Sortavalassa papista, joka eli toisin kuin opetti.«

>>