kilpirauhasen toimintahÄiriÖt ja mieli · 5 kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi.....9...

KILPIRAUHASEN TOIMINTAHÄIRIÖT JA MIELI

Heta Urpala

Tutkielma

Lääketieteen koulutusohjelma

Itä-Suomen Yliopisto

Terveystieteiden tiedekunta

Lääketieteen laitos / Psykiatria

Heinäkuu 2018

2

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta

Lääketieteen laitos

Lääketieteen koulutusohjelma

URPALA, HETA. Kilpirauhasen toimintahäiriöt ja mieli

Opinnäytetutkielma, 49 sivua

Tutkielman ohjaajat: Psykiatrian professori, LKT Heimo Viinamäki ja

kliininen opettaja, LT Maarit Pakarinen

Heinäkuu 2018

Asiasanat: kilpirauhanen, kilpirauhasen vajaatoiminta, kilpirauhasen liikatoiminta, tyreotoksikoosi,

subakuutti kilpirauhastulehdus, dementia, delirium, psykoosi, masennus, ahdistuneisuushäiriö,

paniikkihäiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö, skitsofrenia.

Tässä katsauksessa selvitetään kilpirauhashormonien pitoisuuksien aiheuttamia vaikutuksia

mielenterveyteen ja mielenterveysoireisiin. Lisäksi kuvataan mekanismeja, jotka johtavat

kilpirauhashormonien häiriön ilmenemiseen psyykkisenä oireena.

Kilpirauhasen toiminnan tason diagnostiikan haasteena on se, että verestä mitattavat

hormonipitoisuudet eivät kuvaa kaikkien kudosten tilannetta. Myös erityisesti tyreotropiinin ns.

normaalissa viitealueessa on suurta vaihtelua tutkimusten ja potilaiden välillä. Samat tyreotropiinin,

tyroksiinin ja trijodityroniinin pitoisuudet voidaan joko tulkita epänormaaleiksi tai normaaleiksi.

Potilaat saattavat samoilla verestä mitatuilla hormonien pitoisuuksilla olla sekundäärisessä

psykoosissa tai oireettomia ja hoitoa kaipaamattomia.

Kilpirauhashormonit vaikuttavat koko kehoon. Aivoissa niiden toiminta on monimutkaista ja

pitkälti yhä tarkoin selvittämättä. Edes normaalin tilanteen tapahtumia ja säätelyä ei tunneta hyvin

puhumattakaan seurauksista, joita syntyy hormonipitoisuuden poikkeaman aikana.

Kilpirauhashormoneihin liittyviä tunnettuja psykiatrisia häiriöitä ovat ainakin harvoin esiintyvä

delirium, vanhusten dementia ja nuorempien muistihäiriöt, psykoosi, joskus skitsofrenia,

kaksisuuntainen mielialahäiriö tai sen vaikeutuminen, masennus ja vastaavat oireet,

ahdistuneisuushäiriö ja paniikkihäiriö.

Kilpirauhasen toiminnan häiriöt ovat hyvin yleisiä. Tarvitaan lisää tutkimusta, jotta olisi mahdollista

tarjota tehokkaampaa ja osuvampaa hoitoa ihmisten toimintakyvyn ja elämänlaadun vaalimiseksi

kilpirauhasen toiminnan häiriintyessä.

3

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences

School of Medicine

Medicine

URPALA, HETA. Thyroid Disorders And The Mind.

Thesis, 49 pages

Supervisors: Heimo Viinamäki, professor,

Maarit Pakarinen, clinical teacher

July 2018

Keywords: thyroid, hypothyreosis, hyperthyreosis, thyrotoxicosis, subacute thyroiditis, dementia,

delirium, psychosis, depression, anxiety disorder, panic disorder, bipolar disorder, schizophrenia

This literature review discusses effects of thyroid hormones on mental health and mental disorders

related to thyroid hormone disorders. In addition mechanisms how thyroid hormone disturbances

affect the brain are included.

Diagnosing thyroid disorders is challenging. The blood sample results do not resemble the status of

all tissues of the body. The reference values especially for normal TSH vary among institutions and

normal values may be different for different patients, i.e. same blood sample values can be

evaluated as normal or abnormal. The same blood sample values may manifest as a psychosis or

may cause no symptoms or need for medication.

Thyroid hormones affect the whole body. In brains their actions are complicated and mostly

unknown today. There are several unsolved research questions even in the area of normal function

and regulation of thyroid hormones.

One known rare symptom of thyroid hormone imbalance is delirium. Elderly untreated thyroid

patients may develop dementia and amongst younger thyroid patients mild cognitive impairment is

common. Both hypothyroidism and hyperthyroidism can cause psychosis. Even cases of

schizophrenia have been reported. Thyroid disorder may cause or worsen bipolar disorder.

Symptoms of depression are common amongst thyroid patients though these patients may not have

depression. Compared to general population thyroid patients have more anxiety and panic disorders.

Thyroid disorders are very common and affect remarkably patiens' life and mental health. Further

research is needed to offer more efficient and apt treatment to nurture the patients' performance and

quality of life.

4

SisällysKILPIRAUHASEN TOIMINTAHÄIRIÖT JA MIELI........................................................................5

1 Johdanto.................................................................................................................................5

2 Kilpirauhasen rakenne ja toiminta.........................................................................................5

2.1 Kilpirauhasen toiminnan säätely.................................................................................6

3 Kilpirauhashormonien kuljetus ja vaikutus kehossa..............................................................7

4 Kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi........................................................................8

4.1 Basedowin eli Gravesin tauti......................................................................................9

5 Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi.......................................................................9

5.1 Hashimoton ja Ordin kilpirauhastulehdukset...........................................................10

5.2 Subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta.................................................................11

5.3 Raskaus ja kilpirauhashormonien puute ..................................................................12

6 Subakuutti kilpirauhastulehdus............................................................................................12

7 Mielen oireita kilpirauhashormonien häiriöissä..................................................................13

8 Mielen häiriintymisen syitä.................................................................................................14

9 Esiintyneitä mielenterveyden häiriöitä................................................................................17

9.1 Dementia..................................................................................................................17

9.2 Delirium...................................................................................................................19

9.3 Psykoosi...................................................................................................................20

9.3.1 Kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttama psykoosi.......................................20

9.3.1.4 Vanhusten kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuvat psykoosit...........22

9.3.2 Kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttama psykoosi........................................23

9.4 Skitsofrenia..............................................................................................................24

9.5 Kaksisuuntainen mielialahäiriö................................................................................25

9.6 Masennus.................................................................................................................27

9.7 Ahdistuneisuushäiriöt...............................................................................................30

9.7.1 Paniikkihäiriö..................................................................................................30

9.8 Kilpirauhasarvojen vaihtelusta................................................................................31

10 Lääkityksen haasteet kilpirauhasen vajaatoiminnassa.......................................................32

11 Parafollikulaarisoluihin liitetyt mielen ongelmat...............................................................34

12 Pohdinta.............................................................................................................................35

13 Jatkotutkimusehdotukset....................................................................................................39

14 Kirjallisuutta......................................................................................................................41

5

KILPIRAUHASEN TOIMINTAHÄIRIÖT JA MIELI

1 Johdanto

Kilpirauhashormonit vaikuttavat kehon kaikissa kudoksissa. Kilpirauhasen toiminnan häiriöt ovat

varsin yleisiä. Kun kilpirauhasen toiminta häiriintyy, sairastuneiden oireet ja oireiden vakavuus

vaihtelevat yksilöllisesti. Kilpirauhasen toiminnan häiriössä osalla potilaista psyykkiset oireet ovat

lieviä tai niitä ei ole ollenkaan. Toisella ääripäällä oireet voivat olla jopa kuolemaan johtavia.

Oirekuva on yleisesti epäspesifi, joten kilpirauhashormonien häiriö voidaan sekoittaa muuhun

diagnoosiin tai pitää tuntemuksia normaaliin elämään kuuluvina.

Tässä katsauksessa on keskitytty diagnoosikriteerit täyttäviin selkeisiin mielenterveyden

häiriötiloihin. Työssä on etsitty kilpirauhashormoniongelmien ilmenemiä hakemalla artikkeleita

PubMedin, Finnan, Duodecim-lehden ja Suomen Lääkärilehden tietokannoista.

Useasti kilpirauhaspotilaiden psykiatriset oireet helpottuvat kilpirauhashormonien

tasapainottamisella, joten sairaustilan etiologian tunnistaminen oikein on tärkeää. Näin myös

vältetään tehottomien hoitojen antaminen ja niistä seuraavat sivuvaikutukset. Työssä on referoitu

mm. joitakin tapausraportteja, joissa potilaita on luultu vuosikymmeniä primäärisesti psyykkisesti

sairaiksi, ennen kuin kilpirauhashormonien aiheuttama aivotoiminnan häiriö on löydetty ja potilas

hoidettu oireettomaksi.

2 Kilpirauhasen rakenne ja toiminta

Kilpirauhanen on noin 20 gramman painoinen kaksilohkoinen perhosen muotoinen elin kaulan

etuosassa. Tämä elin koostuu solujen ympäröimistä pallomaisista rakkuloista, jotka varastoivat

kolloidissa tyreoglobuliinia ja siihen kiinnittynyttä jodityroniinia. Rakkuloiden seinämissä on

follikulaarisoluja. Kauempana rakkuloiden väleissä on parafollikulaarisia C-soluja, jotka tuottavat

kalsitoniinia, joka pienentää veren kalsiumpitoisuutta kalsiumia luuhun ja virtsaan siirtämällä.

(Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009)

Follikulaarisolut tuottavat kilpirauhashormoneita verenkiertoon. Kilpirauhashormonien tuotossa

tarvittua jodia kerätään aktiivisesti kilpirauhaseen NIS-proteiinin avulla. Follikulaarisolu tuottaa

6

tyreoglobuliini-proteiinia ja tyreoideaperoksidaasi-entsyymi liittää tähän proteiiniin soluun otettua

jodia, jolloin syntyy tyreoglobuliiniin sitoutuneita tyroksiineja (T4) ja trijodityroniineja (T3). Tuote

siirretään solujen väliseen rakkulaan varastoon. (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009)

Tarvittaessa solujenvälisestä kolloidista voidaan ottaa kilpirauhashormoneja sisältävää

tyreoglobuliinia takaisin follikulaarisoluun. Tyreoideaperoksidaasi-entsyymi sijaitsee

kilpirauhassolun kolloidin puoleisella kalvolla, ja se pilkkoo tyreoglobuliinista irti T3:t ja T4:t.

T4:ää syntyy noin kymmenkertaisesti T3:een verrattuna. Kilpirauhashormonit T4 ja T3 vapautetaan

verenkiertoon ja tyreoglobuliinin jäänteet kierrätetään solussa. (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009)

2.1 Kilpirauhasen toiminnan säätely

Aivolisäkkeen tuottama tyreotropiini eli TSH (thyroid stimulating hormone, kilpirauhasta

kiihdyttävä hormoni) lisää jodin sisäänottoa kilpirauhaseen sekä kilpirauhashormonien synteesiä ja

vapauttamista. T3 ja T4:sta aivolisäkkeessä dejodinoituva T3 aiheuttavat negatiivisen

takaisinkytkennän tähän säätelyyn. TSH:n tuottoa lisää myös hypotalamuksen tuottama TRH-

hormoni tai vähentää lyhytaikaisesti somatostatiini, joka vähentää myös kasvuhormonin tuottoa.

TSH:n määrässä on vuorokautinen vaihtelu sekä pulssimaisuutta 1-2 tunnin välein. (Välimäki ja

Schalin-Jäntti 2009)

Kilpirauhasarvojen viitealueet eli 95 %:a terveistä edustavat arvoalueet vaihtelevat Suomessa jonkin

verran laboratorioiden välillä. Syy johtuu mittausmenetelmien ja tutkimusjoukkojen eroista. TSH:n

viitealue on nykyään noin 0,40-4,00 mU/l, T4V:n 10-20 pmol/l, ja T3V:n 3-7 pmol/l. Ihmisille

yksilöinä sopivat kilpirauhasarvot ovat suppeammat kuin kilpirauhasarvojen mitkään käytössä

olevat viitealueet. T4V:n muutos yli 15 %:lla tai TSH:n muutos yli 40 % kertoo yli 90 %:n

todennäköisyydellä todellisesta muutoksesta kilpirauhasen toiminnassa, eikä selity normaalilla

päivittäisellä vaihtelulla (Karhisholt ym. 2008). Viitteiden sisään mahtuu jopa 100-1000 % muutos.

Yleissairauksissa TSH:n, T4V:n ja T3V:n pitoisuudet voivat poiketa normaalista ilman, että

kyseessä olisi vika kilpirauhasen toiminnassa (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Yleissairaus

aiheuttaa stressiä ja siihen voi liittyä muutoksia mm. immuunivasteen aktivaatiossa ja

elämäntavoissa (Kliininen endokrinologia 1992). Eri sairaustilat aiheuttavat erilaisia sekundäärisiä

hormonitasojen muutoksia (Kliininen endokrinologia 1992). Yleensä T3V:n pitoisuus laskee

sairauden aikana, jotta tarpeeton energiankulutus minimoitaisiin (Kliininen endokrinologia 1992).

Sairaus voi vähentää TSH:n eritystä ja erityisesti poistaa TSH:n yöllisen erityspiikin (Kliininen

endokrinologia 1992). Vaikeassa sairaustilassa T4 voi pienentyä epänormaaliksi (Kliininen

7

endokrinologia 1992). Paranemisvaiheessa TSH ja T4V voivat sitten vastaavasti kohota (Kliininen

endokrinologia 1992). Tunnetaan niin sanottu matalan T3V-arvon syndrooma, jossa potilas on

kliinisesti eutyreoottinen, mutta T3V ja TSH ovat matalat (Kliininen endokrinologia 1992). Tätä

tilaa ei tarvitse hoitaa, joten sitä ei tarvitse etsiä (Kliininen endokrinologia 1992). Muutokset voivat

olla joko lyhyt- tai pitkäkestoisia ja osa muutoksista voi jäädä päälle sairauden jälkeenkin, osa

muutoksista tulee vasta viiveellä (Kliininen endokrinologia 1992). Esimerkiksi masennukseen voi

liittyä hyperkortisolismi, joka laskee veren T3V-pitoisuutta (Kliininen endokrinologia 1992).

Masentuneilla myös TRH-rasituskokeessa TSH:n vaste on usein heikentynyt (Kliininen

endokrinologia 1992).

3 Kilpirauhashormonien kuljetus ja vaikutus kehossa

Kilpirauhashormonit ovat rasvaliukoisia ja ne kulkevat veressä sitoutuneina kolmeen eri proteiiniin:

tyroksiinia sitovaan globuliiniin (TBG), tyroksiinia sitovaan prealbumiiniin (TBPA) ja albumiiniin.

Vain 0,02 % T4:stä ja 0,3 % T3:sta on normaalisti veressä vapaana (eli T3V- ja T4V-muodossa), ja

vain vapaa hormoni on biologisesti aktiivista. T4:n puoliintumisaika on lähes viikko ja T3:n vajaa

vuorokausi. (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009)

T4 on esihormoni, koska T3:n affiniteetti kilpirauhashormonireseptoriin on vähintään 15-kertainen

siihen verrattuna (Williams 2008). Aktiivista T3:a syntyy vähän kilpirauhasessa (Välimäki ja

Schalin-Jäntti 2009). Muut kudokset sisältävät dejodinaasientsyymejä 1 ja 2, jotka muuttavat T4:a

T3:ksi (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Eri kudokset eroavat huomattavasti siinä, miten paljon ne

ottavat T3:a verenkierrosta ja miten paljon ne sitä itse tuottavat (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009).

T4 ja T3 liikkuvat soluun ja sieltä ulos spesifisten kuljettajaproteiinien avulla (Salmela 2015b).

Kilpirauhashormonien otto soluun tapahtuu ATP:tä vaativan stereofiilisen ja saturoituvan

kuljetusmekanismin avulla, jossa kuljetusta hoitaa mm. monokarboksylaattitranspotteri 8 sekä

orgaaninen anioneja kuljettava polypeptidi 1 (OATP1) (Williams 2008).

T3:lla on eri soluissa neljä erilaista toimivaa reseptoria, jotka kaikki ovat tumassa (Välimäki ja

Schalin-Jäntti 2009). T3:n aktivoima reseptori vaikuttaa solun geenien ilmenemiseen (Välimäki ja

Schalin-Jäntti 2009). TRα1-reseptori sitoutuu suurella affiniteetilla T3:een ja DNA:han ja muuttaa

transkriptiofaktorina ligandin sidottuaan T3:sta riippuvaisten geenien luentaa (Williams 2008). T3

vaikuttaa elimistön jokaisessa solussa anabolisesti eli mm. kiihdyttäen proteiinien tuottoa

(Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). T3 mm. lisää lipolyysiä, glykolyysiä ja glukoneogeneesiä sekä

nopeuttaa kolesterolin kiertoa veressä (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Se on kasvulle välttämätön

8

(Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Kaikki kilpirauhashormonien reseptorit eivät sido

kilpirauhashormonia, eikä niiden vaikutusta tunneta (Williams 2008). Ligandittomat

kilpirauhashormonireseptorit voivat toimia repressoreina ja säädellä aivojen ja muiden kudosten

kehitystä (Williams 2008).

Kilpirauhashormonin muotoa toiseksi muuttavat dejodinaasientsyymit 1, 2 ja 3 (D1, D2, D3) ovat

seleenientsyymejä, jotka aktivoivat ja deaktivoivat kilpirauhashormoneita. Valtaosa veressä

kiertävästä T3:sta on syntynyt maksan ja munuaisten alueella D1:n avulla. Osansa tekee myös D2

luurankolihaksissa. D2:n tärkein tehtävä on kuitenkin ylläpitää solunsisäistä T3-pitoisuutta.

Tarvittaessa D3 estää kilpirauhashormonien vaikutusta tuottamalla reseptoritonta epäaktiivista

rT3:a. Dejodinaasien D2 ja D3 aktivaation muutokset suojelevat mm. aivoja veren

kilpirauhashormonipitoisuuksien muutoksilta. (Williams 2008)

Veren kilpirauhashormonit siirtyvät aivo-selkäydinnesteeseen aivokammion suonipunoksessa

(plexus choroideus) olevien kuljettajien (transporttereiden) kautta. T4:n ja T3:n tarkat vaikutusreitit

eivät ole täysin selvillä. T3 saatetaan ottaa aivoihin joko verestä tai tuottaa D2:n avulla T4:stä.

Todennäköisesti paikallisen T3-pitoisuuden hallinta aivokudoksessa tapahtuu toiminnallisten

astrosyyttien ja neuronien kimpuissa. (Williams 2008)

4 Kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi

Kilpirauhasen liikatoiminnasta on kilpirauhasperäistä 98-99 %. Tällöin yleensä aivolisäkkeen

vapauttama TSH on vajonnut viitealueen alapuolelle, esimerkiksi alle 0,03 mU/l:tai varmasti alle

0,1 mU/l. T3V nousee kilpirauhasen liikatoiminnassa helpommin yli viitealueen kuin T4V, koska

suhteellinen T3:n osuus kilpirauhasen tuottamasta hormonista voi kohota. (Välimäki ja Schalin-

Jäntti 2009)

Yleisin syy kilpirauhasen liian vilkkaaseen toimintaan on kilpirauhasta aktivoiva

autoimmuunitulehdus (Mustajoki 2015a). TSH-reseptorin toimintaa kiihdyttävät vasta-aineet

(TSHRAb) voivat aktivoida kilpirauhasta liikaa (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Näitä TSH-

reseptorin vasta-aineita löytyy 80-95 %:lta kilpirauhasperäistä liikatoimintaa sairastavista (Välimäki

ja Schalin-Jäntti 2009). Taustalla voi olla myös kyhmystruuma, joka vapauttaa liikaa hormonia

vereen (Mustajoki 2015a). Kilpirauhasen liikatoiminta on naisilla miehiä yleisempi ja siihen

sairastutaan tyypillisesti jonkin verran nuorempana kuin kilpirauhasen vajaatoimintaan (Mustajoki

2015a).

9

Kilpirauhasen liikatoiminta kiihdyttää aineenvaihdunnan ylikierroksille (Mustajoki 2015a). Oireina

ilmenee hikoilua, laihtumista, nopeaa sydämen sykettä, ripulia ja nopealiikkeisyyttä sekä väsymystä

(Mustajoki 2015a). Huono lämmön kuten saunan sieto, suuri ruokahalu ja jano voivat nekin kertoa

taudista (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Iho voi olla lämmin ja kostea, lihasheikkous on yleistä ja

kädet tärisevät (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Liikatoiminnan psyykkisiä oireita ovat mm.

labiilius, hermostuneisuus, ärtyneisyys ja unettomuus (Schalin-Jäntti 2011).

Liikatoimintalääke Tyrazolin käyttäjistä 80 % on naisia (Tilastoja lääkkeistä 2017). Käyttäjien

määrä on kasvanut kymmeniä prosentteja alle kymmenessä vuodessa (Tilastoja lääkkeistä 2017).

Liikatoimintaa voidaan hoitaa lääkkeen lisäksi radiojodilla tai leikkauksella, ja näistä seuraa usein

pysyvä kilpirauhasen vajaatoiminta (Mustajoki 2015a).

Tyreotoksikoosi tarkoittaa kilpirauhashormonien ylimäärää kehossa. Tyreotoksikoosissa hormonit

eivät välttämättä ole omasta kilpirauhasesta peräisin. On tarkkaan määrittelemätöntä, ovatko

kilpirauhasen liikatoiminta ja tyreotoksikoosi synonyymejä vai ovatko ne toistensa ylä- vai

alakäsitteitä. (Tyreotoksikoosi 2015, Hyperthyroidism 2017)

4.1 Basedowin eli Gravesin tauti

Kilpirauhasen liikatoimintaa sairastavista 70 % kärsii siitä Basedowin eli Gravesin taudin vuoksi.

Kaikilla Basedowin taudista kärsivillä ei ole kilpirauhasen liikatoimintaa, vaan heillä voi olla

kilpirauhasen vajaatoiminta tai eutyreoosi. Basedowin tautiin liittyy silmien oireita kuten niiden

pullotus ulospäin ja erinäisiä autoimmuuni-ilmiöitä, sekä erityisesti TSHRAb-positiivisuus. Tauti on

lähes 10 kertaa yleisempi naisilla kuin miehillä. (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009)

5 Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi

Kilpirauhasen vajaatoiminnassa kilpirauhanen ei tuota riittävästi kilpirauhashormoneita vereen

(Mustajoki 2016). Sairaus yleistyy iän kasvaessa (Mustajoki 2016). Kilpirauhasen vajaatoiminnasta

95 % johtuu itse kilpirauhasesta (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Yleisin syy vajaatoimintaan on

autoimmuuni kilpirauhastulehdus (autoimmuunityreoidiitti), joka johtaa hitaasti etenevään

hormonin puutteeseen (Mustajoki 2016). Tyypillisimmin vajaatoiminnassa henkilöllä on vasta-

aineita tyreoideaperoksidaasientsyymiä (TPO) vastaan (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Kaikilla,

joilta näitä vasta-aineita (TPOAb) löydetään, ei ole kilpirauhasen toiminnan häiriötä, mutta heidän

sairastumisriskinsä niihin on selvästi kohonnut (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Henkilöllä voi

olla myös TSH-reseptorin toimintaa estäviä vasta-aineita (TSHRAb), jotka aiheuttavat

10

vajaatoiminnan (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Kilpirauhasen vajaatoiminta voi seurata myös

harvinaisesta aivolisäkkeen vajaatoiminnasta, jolloin TSH-pitoisuus on matala (Mustajoki 2016).

Myös kilpirauhasen poisto syövän, struuman tai kilpirauhasen liikatoiminnan takia on yleinen syy

kilpirauhashormonien puutteen taustalla (Mustajoki 2016). Kilpirauhanen voi puuttua myös

synnynnäisesti (Mustajoki 2016).

Kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan lähes yksinomaan tyroksiinilla. Vuonna 2016 lähes 6

prosenttia Suomen väestöstä söi tyroksiinia, ja käyttäjistä 80 % oli naisia. Tyroksiinia käyttävistä yli

75-vuotiaita oli 25 % ja alle 20-vuotiaita oli 1 %. Vuonna 2009 lääkkeen käyttäjiä oli vain 70 %

nykyisestä määrästä. (Tilastoja lääkkeistä 2017)

Kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyy painon nousu, kolesterolipitoisuuden kasvu, vähentynyt

lipolyysi ja heikentynyt glukoneogeneesi. On osoitettu, että T3 vaikuttaa hypotalamuksesta

autonomisen hermoston kautta viestiä välittäen ruskeaan rasvaan, sydämeen ja maksaan.

Lämmöntuotto, energiankulutus, insuliiniherkkyys ja maksan glukoosin tuotanto voivat säätyä osin

tällä mekanismilla, samoin syömiskäyttäytyminen. (Salmela 2015b)

Oireita aiheuttaa aineenvaihdunnan hidastuminen (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009).

Vajaatoiminnassa iho on usein kylmä ja kuiva ja turvotukset ovat yleisiä (Välimäki ja Schalin-Jäntti

2009). Sydämen tilavuus ja lyöntitiheys laskevat (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Kuulo voi

heiketä ja puhe puuroutua, syynä myksedeema eli turvotukset (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009).

Lihakset ovat usein jäykkiä ja särkevät (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Kilpirauhasen

vajaatoiminnan oireita voivat olla mm. aloitekyvyttömyys, väsymys, masentuneisuus, muistihäiriöt

sekä motoriikan ja puheen hitaus (Schalin-Jäntti 2011). Oireet voivat olla epämääräiset (Schalin-

Jäntti 2011). Ne ovat yksilöllisiä ja vaikeusasteeltaan vaihtelevia (Schalin-Jäntti 2011).

Vajaatoiminnasta seuraa joskus myös mielentilan muutoksia (Mustajoki 2016).

5.1 Hashimoton ja Ordin kilpirauhastulehdukset

Puhekielessä Hashimoton tyreoidiittia käytetään suorastaan synonyyminä autoimmuunille

kilpirauhastulehdukselle, mitä se ei kuitenkaan ole (Williams 2003). Japanilainen Hashimoto

kuvaili ensimmäisenä autoimmuunityreoidiitin aiheuttaman struuman eli kilpirauhasen kasvun ja

tietynlaisen rakenteen häiriintymisen sekä tästä monesti seuraavan kilpirauhasen vajaatoiminnan

oireiston (Hashimoto 1912). Ord kuvasi jo tätä aiemmin kilpirauhasen pienenemisen, toisenlaisen

rakennehäiriön ja siihen liittyvän kilpirauhasen vajaatoiminnan, joka sekin johtui

11

autoimmuunityreoidiitista (Ord 1878). Histologisissa näytteissä nämä tyreoidiitit näyttävät

erilaisilta; niissä siis kilpirauhasen koko muuttuu eri suuntiin (Williams 2003).

5.2 Subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta

Kun oireettomalla potilaalla TSH on kohonnut ja T4V on normaali, puhutaan subkliinisestä

kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Tämä on yleinen tila ja esiaste varsinaiselle kilpirauhasen

vajaatoiminnalle. Usein kohonneeseen TSH:iin jo liittyy oireita ja potilaat hyötyvät lääkityksestä. Jo

viitealueella mutta sen yläosassa TSH:n suhteen olevat potilaat voivat kärsiä oireista ja kaivata

lääkitystä. Tärkeintä on erottaa oikein ne potilaat, jotka hyötyvät vajaatoiminnan hoidosta ja ne,

joita ei pidä lääkitä kilpirauhaslääkkeillä. (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009)

Niin sanottu kliininen kilpirauhasen vajaatoiminta alkaa vasta TSH:sta 10 mU/l, kun T4V:kin on

alle viitealueen (Salmela 2015a). Useita vuosikymmeniä sitten Suomessa 10 mU/l oli TSH:n

yläviiteraja. TSH:n yläviite on nykyään suomalaisissa laboratorioissa mittaustekniikan eroista

huolimatta korkeintaan 4,4 mU/l ja mm. HUS on laskenut yläviitettä uusien tutkimusten perusteella

3,6: mU/l:een. Uusissa viitevälitutkimuksissa on pyritty poistamaan kilpirauhassairaat terveiksi

määriteltyjen joukosta (Martikainen 2012). Uusin julkaistu suomalainen väitöstutkimus laskee

TSH:n yläviitettä entisestään tasolle 3,4 mU/l (Langen 2017).

Salmelan (2015a) mukaan ikäryhmän yli 18-vuotiaat sijaan pitäisi ottaa käyttöön tarkemmat

viitevälit eri ikäisille aikuisille. Salmela listaa eri tutkimusten mukaisia eri ikäryhmille sopivaksi

laskettuja TSH:n yläviitteitä. Tutkimusten tulokset eroavat runsaasti toisistaan; yhtäläistä on se, että

viitealueen yläraja vähän nousee väestön vanhetessa, ja kaikki rajat ovat selvästi alle 10 mU/l.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnostiikka on epätarkkaa. Kliiniseksi määritellyn kilpirauhasen

vajaatoiminnan ja normaalin kilpirauhastoiminnan väliin jää suuri joukko potilaita, joiden hoidosta

ja hoidon tarpeesta voidaan kiistellä. Näillä potilailla voi olla kilpirauhasen vajaatoiminnan

aiheuttamia oireita tieteellisen tutkimuksen mukaan, kuten tässä tutkielmassa myöhemmin todetaan.

Kela määrittelee kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkityksen erityiskorvattavaksi vain ns. kliinisen

kilpirauhasen vajaatoiminnan perusteella (Kilpirauhasen vajaatoiminta 2017).

5.3 Raskaus ja kilpirauhashormonien puute

Varhaisimmat alkionkehityksen vaiheet eivät tarvitse kilpirauhashormoneita, mutta aivojen

kehittymiselle nämä hormonit ovat välttämättömiä. Aluksi hormonit on saatava äidin kautta. Sikiön

oma kilpirauhanen alkaa tuottaa hormoneita vasta 4-5 kuukautta hedelmöityksestä, ja kehitys jatkuu

12

sekä sikiön että äidin hormonia hyödyntäen. Sikiön kilpirauhashormonipitoisuudet korreloivat

enemmän äidin T4 – kuin T3-pitoisuuteen. Lapsen kilpirauhanen kypsyy kunnolla vasta syntymän

aikoihin, joten ennenaikaisesti syntyneet voivat äidin hormonin puuttuessa kärsiä kilpirauhasen

vajaatoiminnasta. Täysiaikaisen syntymän jälkeen vauvan oman kilpirauhasen puute ja tästä

seuraava kilpirauhasen vajaatoiminta ei ole yhtä nopeasti vaurioittava kuin raskaudenaikainen äidin

kilpirauhashormonin puute. Jos lapsen oma kilpirauhanen ei toimi ja syntymän jälkeen

hormonikorvaushoidon aloitus viivästyy, saattaa tällöinkin kehittyä älyllinen vajaus ja muistin

heikkenemä. (Williams 2008)

6 Subakuutti kilpirauhastulehdus

Kilpirauhasen seudun kipu, turpoaminen ja yleisoireena kuume viittaavat subakuuttiin

kilpirauhastulehdukseen (subakuuttiin tyreoidiittiin). Sen oireet ilmaantuvat autoimmuunia

kilpirauhastulehdusta nopeammin ja hoitona on kortisoni. (Mustajoki 2015b)

Subakuutin kilpirauhastulehduksen etiologia on epävarma, mutta se on liitetty virusinfektioihin

(Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Yleisimmin siihen sairastuu keski-ikäinen nainen (Välimäki ja

Schalin-Jäntti 2009). Subakuutin kilpirauhastulehduksen aikana kilpirauhasessa voidaan yleensä

nähdä ultraäänellä rakenteellisia muutoksia (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Tulehduksen

seurauksena potilaan vereen pääsee normaaliin tilaan verrattuna liikaa kilpirauhashormoneita, mistä

seuraa potilaalle kilpirauhasen liikatoiminnan oireita (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Tämä

menee ohi ja tila muuttuu yleensä parissa kuukaudessa kilpirauhasen vajaatoiminnaksi, joka sekin

menee ohi (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Puolen tai kokonaisen vuoden kuluttua potilas on

yleensä parantunut (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Mikäli kivulias tulehdus ei vuodessa asetu,

kilpirauhanen voidaan poistaa leikkauksella (Mustajoki 2015b).

13

7 Mielen oireita kilpirauhashormonien häiriöissä

Tässä kappaleessa kuvataan kirjallisuuslähteiden näkemyksiä siitä, millaisia mielen oireita

kilpirauhaspotilailla ilmenee hormonihäiriön johdosta. Eri lähteiden näkemykset mahdollisista

mielen oireista vaihtelevat. Myöhemmissä kappaleissa käsitellään tarkemmin tieteellisiä

tutkimuksia tässä kappaleessa esiin nostettuihin oirekuviin liittyen. Mielen oireet ovat

kilpirauhashormonien puutteessa tai liikaerityksessa itse asiassa varsin tavallisia ja ne voivat olla

taudin varhaisin oire (Kliininen endokrinologia 1992).

Kilpirauhasen liikatoiminnassa sairastuneen keskittymiskyky on usein heikentynyt (Välimäki ja

Schalin-Jäntti 2009). Keskittymiskyvyttömyys ilmenee jo lievässä hormoniylimäärässä, joka saa

myös ajatukset rientämään (Kliininen endokrinologia 1992). Liikatoimintaan liittyy

hermostuneisuutta, emotionaalista tasapainottomuutta ja kiihkeäliikkeisyyttä, ja jopa euforiaa ja

hypomaniaa voi esiintyä (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Paniikkihäiriönkin taustalla voi olla

kilpirauhasen liikatoiminta (Huttunen (2016d). Ärtyneisyys, uupumus, tuskaisuus, laihtuminen ja

unettomuus ovat nekin yleisiä oireita (Kliininen endokrinologia 1992). Kilpirauhasen liikatoimintaa

voidaan erehtyä luulemaan ahdistuneisuushäiriöksi tai tuskaiseksi depressioksi (Kliininen

endokrinologia 1992). Vaikeassa tilassa alkaa ilmetä hallusinaatioita ja paranoiaa (Kliininen

endokrinologia 1992). Maanis-depressiivinen häiriö voi tulla erotusdiagnostiikassa kyseeseen

(Kliininen endokrinologia 1992). Kilpirauhasen liikatoiminnassa potilaista 40-50 prosentilla on

depressiota, 20-40 prosentilla kognitiivinen häiriö ja alle 5 prosentilla psykoosi (Kliininen

endokrinologia 1992).

Delirium voi johtua niin kilpirauhasen vajaa- kuin liikatoiminnastakin (Niemelä ja Laine 2009).

Aikuisen dementia voi sekin aiheutua kilpirauhashormonien tasapainon horjumisesta kumpaan vain

suuntaan eutyreoosista. (Niemelä ja Laine 2009). Joskus vanhuksia on parantunut dementiasta

täysin tyroksiinilla (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009).

Kilpirauhasen vajaatoiminnassa keskushermoston ja perifeerisen hermoston sekä mielen

häiriintyminen on yleistä (Caldeira ym. 2011). Joskus neuropsykologinen häiriö on selkein merkki

kilpirauhashormonien puutteesta, ja se voi aiheuttaa vakavan toimintakyvyn menetyksen (Caldeira

ym. 2011). Kilpirauhasen vajaatoiminnan psykiatrinen ilmiasu voi olla niin selkeä, että potilas

diagnosoidaan primäärisesti psyykkisesti sairaaksi ja hoidetaan psykiatrisena potilaana (Heinrich ja

Grahm 2003). Kilpirauhasen vajaatoiminnassa väsymys, aloitekyvyttömyys ja muistihäiriöt ovat

tavallisia (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Kognition häiriöt ovatkin kilpirauhasen liikatoimintaa

yleisempiä 40-60 % kattavuudella (Kliininen endokrinologia 1992). Vaikeassa ja keskivaikeassa

14

kilpirauhasen vajaatoiminnassa kognitiivisten toimintojen lisäksi usein psykososiaalinen

suoriutuminen on heikentynyt (Kliininen endokrinologia 1992). Yleensä neuropsykologiset oireet

korjautuvat vajaatoiminnan hormonikorvaushoidolla hyvin, mutta pitkään kestäneessä vaikeassa

tilassa palautuminen voi jäädä vajavaiseksi (Kliininen endokrinologia 1992). Kilpirauhasen

vajaatoiminnassa psykoosia esiintyy alle 5 prosentilla potilaista (Kliininen endokrinologia 1992).

Kilpirauhasen vajaatoiminnan ja masennuksen oireet ovat samankaltaisia, koska mm.

ruokahaluttomuus, psykomotorinen hitaus, muistiongelmat ja sekavuus saattavat liittyä molempiin.

Kilpirauhasen vajaatoiminnassa depressiota esiintyy 40-50 prosentilla potilaista. Pienellä osalla

kaikista masennuspotilaista todetaankin kilpirauhasen vajaatoiminta. Näillä potilailla

masennuslääkitys ei toimi, vaan heidän on saatava kilpirauhashormoneita mielentoimintojensa

tervehdyttämiseen. Myös eutyreoottisilla hoitoresistenteillä masennuspotilailla on kokeiltu hoitoa

kilpirauhaslääkkeillä. (Kliininen endokrinologia 1992)

Psykiatrinen sairaus voi muuttaa hormonien eritystä johtaen epäilyyn endokriinisestä sairaudesta

(Kliininen endokrinologia 1992). Esimerkiksi 20-30 %:lla akuutin psykoosin vuoksi hoitoon

tulleista huomataan ohimenevästi hivenen kohonnut T4-pitoisuus ilman varsinaista kilpirauhasen

liikatoimintaa (Kliininen endokrinologia 1992). Psykiatristen potilaiden systemaattinen seulonta

laboratoriokokein ei ole kustannustehokasta (Lönnqvist 2017). Tärkeämpää on tutkia potilas hyvin

ja selvittää tautihistoria, koska kliinisesti merkittävien poikkeavien löydösten määrä jää

psykiatristen potilaiden laboratoriokokeissa muutamaan prosenttiin (Lönnqvist 2017).

Suppeimmillaankin kuitenkin TSH:n pitäisi olla osa psykiatrisen potilaan tutkimuspakettia, jos

potilas tarvitsee tilaansa lääkityksen (Lönnqvist 2017). Kilpirauhashormonihäiriöstä johtuvien

mielen oireiden hoito perustuu ensisijassa endokriinisen sairauden hyvään hoitoon, mutta

alkuvaiheessa voidaan tarvita myös spesifistä psykiatrista hoitoa (Kliininen endokrinologia 1992).

8 Mielen häiriintymisen syitä

Kilpirauhashormoneilla on tärkeä merkitys aivojen kehityksessä (Dayan ja Panicker 2013).

Kilpirauhashormonit ovatkin tärkeitä sekä keskushermoston kypsymiselle että homeostaasin

säilyttämiselle (Heinrich ja Grahm 2003). Eri elämänvaiheissa kilpirauhasen toiminnan häiriö

vaikuttaa siis aivoihin eri tavoilla (Heinrich ja Grahm 2003).

On epävarmaa, missä määrin kilpirauhassairaudessa mielen oireiluun vaikuttavat endokriinisen

sairauden aiheuttamat hormonaaliset ja biologiset muutokset, potilaan peruspsyyke ja sairauden

aiheuttama psykososiaalinen stressi (Kliininen endokrinologia 1992). Psyykkisten oireiden ja

15

kilpirauhasarvojen häiriintymisen välillä ei ole selkeää korrelaatiota (Heinrich ja Grahm 2003).

Syynä vaikuttaa olevan se, että aivot käyttävät kilpirauhashormoneita eri herkkyydellä kuin muut

elimet ja hyödyntävät näitä hormoneita eri tavoin (Heinrich ja Grahm 2003).

Kilpirauhashormonien reseptoritason vaikutus geenejä säädeltäessä on osoittautunut soluja

kudosspesifiseksi. Lisäksi osa kilpirauhashormonien soluissa aiheuttamista muutoksista on ei-

genomisia. Uudet havainnot antavat olettaa, että TSH, T4V ja T3V antavat kuvaa hormonien

sentraalisesta säätelystä, mutta kuva ei ole aukoton ja tarkka T4:n ja T3:n pitoisuuksista ja

vaikutuksista eri kudoksissa. Tähän voivat vaikuttaa mm. dejodinaasientsyymien erilaiset

aktiivisuudet. Näistä voivat johtua eri kudosten eri T3V-pitoisuudet, joita TSH siis ei kuvasta. Solu-

ja kudostason parempia mittareita ei valitettavasti ole kliinisessä käytössä. (Salmela 2015b)

Eläinkokeet antavat syytä olettaa, että kaikki aivoihin tuleva T4 on peräisin verenkierrosta. T3:sta

suoraan verenkierrosta taas tullee 20-25 % (Salmela 2015b). T3-hormonia tarvitaan aivojen

kehityksen lisäksi signaalinvälittäjänä, joka toimii monimutkaisen mekanismin kautta (Noda 2015).

Kilpirauhashormonien häiriö voi sekoittaa gliasolujen toiminnan ja häiritä aivojen toimintaa johtaen

mielisairauteen. (Noda 2015)

Hormonireseptoreita on aivoissa joka puolella (Heinrich ja Grahm 2003). Erityisen paljon T3-

reseptoreita on amygdalassa ja hippokampuksessa, ja näillä reseptoreilla on kyky vaikuttaa

neuronien aktiivisuuteen (Heinrich ja Grahm 2003). Amygdala ja hippokampus ovat osa limbistä

järjestelmää ja ne vastaavat tunteen, käytöksen ja pitkäkestoisen muistin synnystä (Park ym. 2013).

Niiden toiminnan häiriintyminen kilpirauhasen liikatoiminnassa liiallisen T3:n sitoutuessa

reseptoreihinsa saattaa johtaa psykoosiin (Park ym. 2013).

T4 vaikuttaa ilmeisesti aivojen välittäjäaineisiin (Heinrich ja Grahm 2003). Tämä T4:n vaikutus

hermoston välittäjäaineisiin kuten serotoniiniin, dopamiiniin tai toisiolähetteihin voi johtaa

kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttamaan psykoosiin (Park ym. 2013). Rottakokeissa aivojen

serotoniinitasot taas korreloivat T3-pitoisuuteen, mikä voisi selittää masennuksen oireita

kilpirauhasen vajaatoiminnassa (Heinrich ja Grahm 2003).

Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja kilpirauhashormonit saattavat liittyä toisiinsa keskushermoston

katekoliamiinireseptorin välityksellä (Stowell ja Barnhill 2005). Kilpirauhashormonit ilmeisesti

lisävät β-adrenergisen reseptorin herkkyyttä (Stowell ja Barnhill 2005). Tämä voisi kilpirauhasen

liikatoiminnassa lisätä katekoliamiinien toimintaa ja kilpirauhasen vajaatoiminnassa taas vähentää

sitä aiheuttaen depression (Stowell ja Barnhill 2005). β-adrenergisten reseptorien vasteen

riippuvuus kilpirauhashormoneista voisi selittää myös psykoosin syntyä kilpirauhashormonien

16

ylimäärässä (Park ym 2013). Kilpirauhashormoneilla on roolinsa myös biologisten rytmien

säätelyssä, ja tällä tavalla kilpirauhashormonihäiriö voinee aiheuttaa maniaa. (Stowell ja Barnhill

2005)

On viitteitä siitä, että kilpirauhashormoneiden säätelyn häiriöt ovat yleisiä skitsofreniassa.

Tarvittaisiin lisää tutkimusta kilpirauhashormonihomeostaasin saavuttamisesta välttämättömillä

aivoverkkoalueilla. Kilpirauhashormonit säätelevät mm. dopamiinireseptorien määrää sekä

tyrosiinihydroksylaasin määrää, joka taas on rajoittava entsyymi katekoliaminergisellä reitillä.

Dopamiini saattaa estää TSH:n eritystä. α1- ja β-adrenergiset katekoliamiinit ylläpitävät

dejodinaatioaktiivisuutta, joka ylläpitää aivojen kilpirauhashormonien saantia. Jos dejodinaasi 1:n

aktiivisuus laskee, T3 voi laskea T4:n laskematta, ja dejodinaasien 2 ja 3 häiriintyminen voi

vähentää T4:n metaboliaa. (Santos ym. 2012)

Kilpirauhashormonien kuljettajat ja dejodinaasit ovat tärkeitä, jotta hormonit pääsevät vaikuttamaan

oikeisiin kohteisiin (Dayan ja Panicker 2013). Dejodinaasientsyymi 2:n määrä lisääntyy ja toiminta

kiihtyy kilpirauhasen vajaatoiminnassa varmistaen hormonin saannin (Noda 2015). Tämä voi

aiheuttaa oireiden samankaltaisuuden kilpirauhasen vajaa- ja liikatoiminnassa (Noda 2015).

Kilpirauhashormonien aineenvaihdunta ja niiden metaboliittien vaikutukset aivoihin eivät ole hyvin

tunnettuja tänä päivänä (Wirth ja Meyer 2017). Tästä syystä tarjolla ei ole hyviä kuvauksia

mekanismista, joka aiheuttaa joillain ihmisillä kilpirauhashormonien häiriön psykiatrisen

ilmentymän.

Osa vajaatoimintaa sairastavista kilpirauhaspotilaista kokee voivansa (psyykkisesti) huonosti

yleensä käytetyllä tyroksiinilääkityksellä. Dejodinaasi 2:ssa on väestössä noin 12 %:lla

funktionaalinen polymorfismi, joka voi selittää potilaiden heikon voinnin tyroksiinihoidon aikana ja

hyötymisen T3-lääkkeestä. Potilaat ovat erottaneet voinnissaan T3-lääkkeen ja placebon, joten

placebo-efekti ei ole selittävä tekijä. Dejodinaasi 2 vastaa yksinään aivojen dejodinaatiosta. Myös

T4:n kuljettajia ja dejodinaasi 1:n polymorfismeja kohtaan on esitetty epäilyjä tyroksiinin

hoitotehon ongelmien aiheuttajiksi, mutta lisätutkimukset ovat tarpeen. (Dayan ja Panicker 2013)

Castagnan ym. (2017) tutkimus vahvisti, että tyroksiini ei kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitona

johda samanlaisiin kilpirauhashormonien pitoisuuksiin veressä kuin terveillä. Jos potilaan TSH on

tyroksiinilääkityksellä sama kuin ennen hyvin toimivan kilpirauhasen poistoa, T4V on korkeampi ja

T3V matalampi kuin kilpirauhasen poistoa edeltäneissä verikokeissa. 20 prosentilla potilaista T4:n

muunto T3:ksi näyttää toimivan erityisen huonosti. Tähän poikkeuksellisen huonosta muunnosta

kärsivään joukkoon kuuluivat ne 13-15 % potilaista, joilta löytyi tunnettu dejodinaasi 2:n toimintaa

17

heikentävä geneettinen polymorfismi. Näillä potilailla tyroksiini ei välttämättä poista oireita, vaikka

TSH ja TV4 olisivat lääkityksellä normaalit.

Koska sekä T4 että T3 vaikuttavat aivoissa suoraan, on mahdollista, että niiden tason erkaantuminen

toisistaan tyroksiinin ja heikon dejodinaation vaikutuksesta voi aiheuttaa mielen oireilua.

9 Esiintyneitä mielenterveyden häiriöitä

Kilpirauhasen toiminnan häiriöistä seuranneet tunnetut mielenterveyden häiriöt on seuraavassa

käsitelty ICD-10:n mukaisessa järjestyksessä.

9.1 Dementia

Dementia on laaja-alainen tiedonkäsittelyn heikentymä, jonka seurauksena toimintakyky on

heikennyt. Jos tiedonkäsittelyn oire ei ole johtanut toimintakyvyn merkittävään häiriöön, kyseessä

on lievä kognitiivinen heikkenemä. Kilpirauhasen liika- ja vajaatoiminnan tiedetään aiheuttavan

eriasteisia muistioireita. (Muistisairaudet 2017)

Dementiassa aivotoiminnot ja äly ovat heikentyneet ja vaikeuttavat henkilön sosiaalista

selviytymistä (Huttunen 2016b). Muistihäiriö ja hankaluudet uuden oppimisessa, sanavaraston

pieneneminen ja vaikeus selvitä arjen rutiineista ovat näkyviä oireita (Huttunen 2016b).

Alzheimerin tauti on yksi yleinen dementian aiheuttaja, syy voi olla myös esimerkiksi myrkytys,

vitamiininpuutos, aivokasvain, Lewyn kappale -tauti tai moni muu (Huttunen 2016b). Vanhuksen

vakava masennuskin voi näyttää dementialta, toisaalta dementia voi masentaa (Huttunen 2016b). Jo

kolmannes yli 65-vuotiasta kertoo muistissaan olevan vikaa, vaikka heillä ei olisi todettua

muistisairautta (Muistisairaudet 2017). Vanhuksien dementia lisääntyykin iän myötä

eksponentiaalisesti, niin että kolmasosalla 85-vuotiaista on todettu muistisairaus (Kalmijn ym.

2000).

Ojala ym. (2016) totesivat suomalaisessa tutkimuksessaan, että iäkkäillä, 75 vuotta täyttäneillä,

subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta ei enää liittynyt kognitiiviseen heikkenemään. Myös

Rieben ym. (2016) päätyivät katsauksessaan toteamaan, ettei subkliininen kilpirauhasen

vajaatoiminta lisää dementian riskiä vanhuksilla. Samoin Wu ym. (2016) päätyivät 11 tutkimusta

käsittävässä katsauksessaan toteamaan, että iäkkäillä subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta ei

näytä lisäävän dementian riskiä. Samaan päätyi Pasgualettikin (ym. 2015) katsausartikkelissaan. Yli

75-vuotiailla subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta ei enää liittynyt dementian esiasteeseen

(Pasgualetti ym. 2015). Iän myötä TSH ihmisillä yleensä nousee, joten ikävakioitujen TSH-arvojen

18

käyttöönotto olisi suotavaa (Pasgualetti ym. 2015). Eri tutkimuksissa käytetyt TSH:n ylärajat

vaihtelevat runsaasti vaikeuttaen tulosten vertailua ja tulkintaa, huomautti Pasgualetin

tutkimusryhmä (2015).

Fortin neljän vuoden seurantatutkimus seurasi TSH:n, lievän kognitiivisen heikkenemän,

Alzheimerin taudin ja vaskulaarisen dementian ilmenemistä 660 italialaisella ikääntyneellä. TSH:n

ei havaittu liittyvän Alzheimerin tautiin tai kognitiiviseen heikkenemään. Korkea TSH ennusti

kuitenkin tässä tutkimuksessa vaskulaarista dementiaa riippumatta sosiodemografisista tai

vaskulaarisista riskitekijöistä. (Forti ym. 2012)

Subkliininen kilpirauhasen liikatoiminta näytti Kalminjin ryhmän (2000) tutkimuksessa lisäävän

vanhusten sairastumisriskiä esimerkiksi Alzheimerin tautiin tai muuhun muistisairauteen. Tämä oli

tutkimustulos vanhuksilla, jotka eivät käyttäneet kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminnan lääkkeitä tai

muita kilpirauhaskokeita häiritseviä lääkkeitä (Kalmijn ym. 2000). Dementiaan sairastuvilla oli

terveenä pysyviä keskimäärin korkeampi T4V ja useammin TSH alle viitealueen (Kalmijn ym.

2000). De Jongin ym. (2006) tutkimuksessa yhteyttä kilpirauhasarvojen ja Alzheimerin taudin

välille ei löydetty. Tässä tutkimuksessa potilaiden aivot tutkittiin magneettikuvauksella Alzheimerin

tautiin liittyvien muutosten havaitsemiseksi. Vapaan T4:n ja rT3-hormonin korkea pitoisuus

liittyivät hippokampuksen ja amygdalan atrofiaan, mutta TSH, T3V ja TPOAb eivät korreloineet

atrofiaan (De Jong ym. 2006).

Rieben ym. (2016) päätyivät katsauksessaan siihen, että vanhoilla ihmisillä subkliininen

kilpirauhasen liikatoiminta lievästi lisää dementian riskiä. Myös Wu ym. (2016) päätyivät 11

tutkimusta käsittävässä katsauksessaan toteamaan, että viitealueen alittava TSH tai korkea T4V

kohottaa iäkkäillä dementiaan sairastumisen riskiä. Gan ja Pierce (2012) havaitsivat hekin

katsauksessaan yhteyden iäkkäiden subkliinisen kilpirauhasen liikatoiminnan ja dementian välillä,

mutta huomauttivat, että näiden välistä mekanismia ei tunneta. Ei myöskään tiedetä, auttaisiko

kilpirauhashormonipitoisuutta laskeva lääkitys parantamaan tätä dementiaa (Gan ja Pierce 2012).

Mahdollisina mekanismeina subkliinisen kilpirauhasen liikatoiminnan ja dementian välillä Gan ja

Pierce pitävät

(a) kilpirauhashormonien aiheuttamaan neuronikatoa,

(b) neurodegeneraation aiheuttamaa TRH:n ja tätä kautta TSH:n vähäisyyttä,

(c) subkliinisen kilpirauhasen liikatoiminnan johtumista ikääntymisestä, joka liittyy

dementiaan, tai

19

(d) muiden sairauksien tai lääkkeiden aiheuttamaa dementoitumista ja samojen tekijöiden

aiheuttamaa kilpirauhashormonien muutosta.

Kalmijnin ym. (2000) tutkimuksessa TPOAb-positiivisuus lisäsi dementian riskiä vanhuksilla.

Napthali ym. (2014) tutkivat yli kolmentuhannen 55-85-vuotiaan kilpirauhasvasta-aineet, TSH:n ja

kognitiot: TPOAb-positiivisia oli 8,4 % otoksesta, eikä autovasta-aineilla havaittu tässä

tutkimuksessa yhteyttä ikääntyvien kognition heikkenemiseen.

Subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta ei ole kaikille vaaratonta. Pasgualetti ym. (2015)

havaitsivat katsauksessaan, että alle 75-vuotiailla jo subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta

aiheuttaa kognitiivista heikkenemää. Heinrich ja Grahm (2003) taas eivät löytäneet todisteita siitä,

että kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttamat dementia ja kognitiiviset ongelmat palautuisivat

täysin kilpirauhaslääkityksellä. Vajaatoimintapotilaille voi siis jäädä pysyvä kognitiivinen

heikkenemä diagnoosin ja hoidon jälkeenkin.

9.2 Delirium

Delirium tarkoittaa nopeasti ilmaantunutta aivojen vajaatoimintaa ja tästä johtuvaa sekavuutta

(Huttunen 2016f). Tarkkaavuus, tajunnan taso ja huomiokyky ovat kärsineet, ja henkilöllä voi olla

aistiharhoja, väärintulkintoja ja harhaluuloja (Huttunen 2016f). Tila uhkaa henkeä (Huttunen

2016f). Mm. tyreotoksisessa deliriumissa 20-30 % potilaista kuolee (von Braun ym. 2012).

Deliriumin hoidon onnistumiselle on tärkeää alkusyyn tunnistaminen, koska etiologian

selviämättömyys lisää kuolleisuutta (McAulay-Powell ja Friedman 2013).

Kilpirauhashormonien häiriöistä seuranneista deliriumeista löytyi kolme tapausselostusta. Yhdessä

tapauksessa taustalla oli kilpirauhasen liikatoiminta (von Braun ym 2012), yhdessä kilpirauhasen

vajaatoiminnan lääkitseminen (El-Kaissi ym. 2005) ja yhdessä aivolisäkkeen vajaatoiminta, jonka

seurauksena potilaalla oli mm. kilpirauhasen vajaatoiminta ja hypokortisolismi (McAulay-Powell ja

Friedman 2013). Gravesin taudin aiheuttamasta liikatoiminnasta kärsinyt 56-vuotias nainen oli

korvannut hänelle määrätyn tyreostaatin homepatialla, joten seerumin T4V-pitoisuus oli kohonnut

tasolle 60 pmol/l hyperaktiivisen deliriumin ilmaantuessa (von Braun ym 2012). Kilpirauhasen

vajaatoiminnan hoidosta seurannut delirium taas havaittiin yli 90 kg painavalla miehellä 2 viikkoa

lääkityksen aloituksesta tyroksiinin annoksella 75 ug/vrk (El-Kaissi ym. 2005). Tapausselostuksen

kirjoittajat pitivät liian suurta ja aggresiivista lääkityksen aloitusannosta mahdottomana deliriumin

aiheuttajaksi (El-Kaissi ym. 2005). Mikä sitten deliumin oli aiheuttanut? Yksilöllinen herkkyys?

20

Aivolisäkkeen vajaatoimintaan liittyneen deliriumin alkuperä selvisi, kun potilaalle sairaalassa

päivien kuluessa kehittyi hypotensio, ja tarkemmat tutkimukset aloitettiin: potilas kykeni

tuottamaan enää kasvuhormonia stimuloivaa hormonia riittävästi aivolisäkkeestään, ja hänen

elimistönsä kärsi kortisolin, kilpirauhashormonin, luteinisoivan hormonin ja follikkelia stimuloivan

hormonin puutteesta (McAulay-Powell ja Friedman 2013). Näistä oli seurannut mm. hyponatremia,

neutropenia ja eosinofilia (McAulay-Powell ja Friedman 2013).

9.3 Psykoosi

Psykoosissa ihminen ei erota, mikä on totta ja mikä harhaa. Näkyjen näkeminen ja äänien

kuuleminen on yleistä. Ihminen voi kokea myös tulevansa kosketetuksi ja menettää usein

suhteellisuudentajunsa. Puhe voi olla epäloogista tai yksityiskohtiin takertuvaa ja käytös

eriskummallista. Psykoottiset oireet ovat yleisiä skitsofreniassa ja deliriumissa sekä vaikeassa

dementiassa. Pitkään kestänyt psykoosi voi täyttää jo skitsofrenian määritelmän. (Huttunen 2016e)

Psykoosit on vanhastaan jaettu elimellisiin ja toiminnallisiin. Tätä on seurannut jaottelu primäärisiin

ja sekundäärisiin psykooseihin. Kilpirauhashäiriön aiheuttamat psykoosit katsotaan kuuluviksi

sekundäärisiin psykooseihin, koska ne ovat oire toisesta sairaudesta. Psykoositapauksia on kuvattu

kilpirauhasen vajaatoimintaan, liikatoimintaan ja kilpirauhasarvojen nopeaan muutokseen liittyvinä.

Nämä psykoosipotilaat toipuvat hyvin kilpirauhastilanteen korjaamisella ja tarvitsevat tyypillisesti

psykoosilääkkeitä vain aivan akuuteimmassa alkutilanteessa hoitoon tullessaan. (Keshavan ja

Kaneko 2013).

Vanhemmilla potilailla tiedetään sekundääristen psykoosien olevan kohtalaisen yleisiä.

Nuoremmilla etiologian etsiminen voi olla haastavaa. Potilas on syytä tutkia hyvin hoitoon tullessa.

On syytä miettiä, onko psykoosi tyypillinen. Onko potilaalla jokin sairaus, joka voisi aiheuttaa

psykoottisen oireen? Korreloiko sairaustila tai sen hoito psykoosin kanssa? Selittääkö

sekundäärinen psykoosi tilannetta ainakin yhtä hyvin kuin primäärinen psykoosi tai mielisairaus?

(Keshavan ja Kaneko 2013)

9.3.1 Kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttama psykoosi

Myksedeemapsykoosi-nimi yhdistää psykoottisten oireiden esiintymisen myksedeemaan, eli

hitauteen, turvotukseen ja letargiaan (Espino ym. 2010). Kilpirauhasen vajaatoimintapotilaista

jonkinlaista psykoosia ilmenee Hallin (1983) mukaan 5-15 prosentilla. Toisten lähteiden mukaan

alle 5 % kilpirauhasen vajaatoimintapotilaista joutuu psykoosiin (Benvenga ym. 2003). Ero

21

prosenteissa voi liittyä sairauksien tunnistamisen ja hoidon aloituksen vaihteluihin. Yleensä

psykoosia ilmenee vasta vuosia fyysisten oireiden ilmaantumisen jälkeen (Heinrich ja Grahm 2003).

Verikokeet voivat näyttää yhtä hyvin kliinistä kuin subkliinistäkin kilpirauhasen vajaatoimintaa

(Heinrich ja Grahm 2003).

Kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuva psykoosi voidaan aiheuttaa ylihoitamalla kilpirauhasen

liikatoimintaa (Benvenga ym. 2003). Jos kilpirauhasen vajaatoiminnan hoito taas aloitetaan liian

suurella annoksella tai annosta nostetaan liian nopeasti, seurauksena voi olla akuutti sekavuustila tai

psykoosin vaikeutuminen (Heinrich ja Grahm 2003). Antipsykoottien käyttö voi nopeuttaa

psykoottisten oireiden häviämistä, joka tapahtuu noin viikossa (Heinrich ja Grahm 2003).

Kilpirauhaslääkityksen lopetus voi palauttaa psykoosioireet (Heinrich ja Grahm 2003). Mikäli

oikeaan diagnoosiin päästään liian myöhään, täydellinen palautuminen ei välttämättä ole enää

mahdollista (Heinrich ja Grahm 2003).

Kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttamasta psykoosista löytyi tapauskuvauksia, jotka koskevat 12-

vuotiasta lasta (Smith ja Beattie 1998) sekä kolmea aikuista naista (Parikh ym. 2014, Espino ym.

2010).

Keskimääräistä pienikokoisempi 12-vuotias poika joutui eräänä yönä psykoosiin. Suvussa ei ollut

mielisairauksia. Lapsi oli hidas ja harhainen, ja TSH oli yli 100 mU/l. Oireet hävisivät jo viikossa

pienen tyroksiinilääkityksen aloituksella. Lapsi alkoi kasvaa nopeasti lääkityksen saatuaan. (Smith

ja Beattie 1998)

Psykoosiin joutuneet naiset olivat kärsineet joistakin oireista ennen psykoosia. 30-vuotiaalla

naisella oli kehollisia oireita puolitoista vuotta ennen myksedeemapsykoosin toteamista (Parikh ym.

2014). Keski-ikäiselle naiselle oli määrätty epämääräisiin käytöshäiriöihin olanzapiinia, mutta hän

oli lopettanut sen itse (Espino ym. 2010). Toinen keski-ikäinen nainen eristäytyi kotiinsa puolisonsa

kuoleman jälkeen, muuttui turvonneeksi ja kulmakarvat harventuivat (Espino ym. 2010).

30-vuotiaalla naisella TSH oli psykoosissa ensimmäistä kertaa mitattaessa 64 mU/l (Parikh ym.

2014). Keski-ikäistä naispotilasta pidettiin psykiatrisella osastolla kuukausi mahdollisen

skitsofrenian vuoksi, mutta psykoosilääkkeistä ei ollut tässä ajassa apua, niistä ilmeni vain haittoja

(Espino ym. 2010). Kuukauden jälkeen alettiin potilasta tutkia laajemmin ja löydettiin TSH 50

mU/l ja TPOAb 390 IU/ml (Espino ym. 2010). Toisen keski-ikäisen naisen sukulaiset toimittivat

kotoaan pakko-hoitoon pitkän eristäytymisen ja käytöshäiriöiden vuoksi (Espino ym. 2010).

Hänellä TSH oli 127 mU/l, röntgenkuvassa näkyi merkkejä perikardiumin nesteenkeräytymästä ja

ultraäänessä merkkejä sydämen tamponaatiosta (Espino ym. 2010).

22

Psykoosilääke risperidoni ja tyroksiini auttoivat 30-vuotiaan naisen kotiutuskuntoon jo viikossa

(Parikh ym. 2014). Kuukauden psykiatrisella osastolla ollut nainen parani tyroksiinilla terveeksi ja

oireettomaksi kahdessa kuukaudessa (Espino ym. 2010). Risperidoni ja tyroksiini korjasivat kehon

ja mielen häiriöt hyvin toisellakin keski-ikäisellä potilaalla (Espino ym. 2010).

9.3.1.4 Vanhusten kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuvat psykoosit

Yli 65-vuotiaista muistisairaudettomista miehistä psykoosin oireita esiintyy 2,4 prosentilla. Naisista

vastaavassa ryhmässä psykoosin oireita on 2,9 prosentilla. Vähintään puolella Huntingtonin tautia

tai Alzheimeria sairastavista potilaista on jossain sairautensa vaiheessa harhaluuloja. Myös monet

muut elimelliset sairaudet (kuten kilpirauhasen toimintahäiriöt) voivat erityisesti vanhuksilla

aiheuttaa psykoosin oireita. Hoito on somaattisen sairauden hyvä hoito. Tarvittaessa voidaan käyttää

psykoosilääkkeitä. Vanhoja ihmisiä hoidettaessa täytyy kuitenkin huomioida vanhusten herkkyys

lääkkeille ja käyttää pienempiä annoksia. Myös aivosairaat ovat erityisherkkiä keskushermostoon

vaikuttaville lääkkeille ja he saavat helposti sivuvaikutuksia. (Koponen ym. 2015)

Vanhusten psykoosia koskevista löydetyistä tapausselostuksista yhdessä potilaan T4V oli alle

viitealueen ja TSH oli erittäin korkea (44 mU/l (Heinrich ja Grahm 2003)), ja kahdessa tapauksessa

T4V oli viitealueella ja TSH alle 10 mU/l (Caldeira ym. 2011; Lehrmann ja Shain 2002).

Enemmistö selostuksista koskee siis tapauksia, joissa vanhuksen kilpirauhashormonilääkitystä

pidetään verikokeiden perusteella mahdollisesti hyödyttömänä. Näillä potilailla psykoosi parani

vain tyroksiinilla ja psykoosilääkkeistä ei ollut apua (Heinrich ja Grahm 2003; Caldeira ym. 2011;

Lehrmann ja Shain 2002)

73-vuotias nainen oli toimitettu pakkohoitoon pari viikkoa jatkuneiden pahojen kuulo- ja

näköharhojen vuoksi (Heinrich ja Grahm 2003). Naisen iho ja tukka olivat kuivat, mutta hän oli

hyväkuntoinen ja toimintakykyinen (Heinrich ja Grahm 2003). TSH oli 44 mU/l ja T4V ja T3V

olivat selkeästi alle viitealueen (Heinrich ja Grahm 2003). Toinen psykoottinen kilpirauhaspotilas

oli 79-vuotias mies, joka oli viikon sairaalassa psykoosissa ja ehti käydä sinä aikana monissa

tutkimuksissa (Caldeira ym. 2011). Poikkeavuuksina huomattiin normokrominen anemia ja TSH

8.13 UI/L (Caldeira ym. 2011). Diagnoosiksi pääteltiin myksedeemapsykoosi, vaikka T4V oli

normaalialueella (Caldeira ym. 2011). Kolmas potilas, 71-vuotias mies, oli ollut mieleltään terve,

ennen kuin joutui paranoidiseen psykoosiin (Lehrmann ja Shain 2002). TSH oli alle 10 mU/l (8.7

mU/l) ja T4V viitealueella, joten hänellä havaittua hyponatremiaa pidettiin potilaan ominaisuutena

ja psykoosia kilpirauhastoimintaan liittymättömänä (Lehrmann ja Shain 2002). Psykoosilääkkeistä

23

ei ollut kuitenkaan muuta kuin haittaa, ja potilaan psykoosin syvyys korreloi vain tyroksiinin

annokseen toistuvasti kokeiltuna (Lehrmann ja Shain 2002).

Naispotilaan harhat hävisivät tyroksiinilla parissa viikossa kokonaan, eivätkä palanneet

psykoosilääkkeen omatoimisesta lopetuksesta huolimatta (Heinrich ja Grahm 2003). 79-vuotiaan

miehen hoidoksi aloitettiin 0,1 mg tyroksiinia päivässä, ja vaste hoitoon oli erinomainen (Caldeira

ym. 2011). 71-vuotiaan miehen psykoosi hellitti tyroksiinin avulla, mutta hänen sairaalla

sydämellään oli vaikeuksia kestää aivoille riittävää lääkeannosta (Lehrmann ja Shain 2002).

9.3.2 Kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttama psykoosi

Jopa 10-20 % kilpirauhasen liikatoimintapotilaista kokee psykoosin (Benvenga ym. 2003).

Psykoosiin joutuneilta kannattaa tutkia TSH viimeistään, jos potilaalle ilmaantuu takykardia, joka

on tyreotoksikoosin ja kilpirauhasen liikatoiminnan kriisin oire (Chen ym. 2012).

Tyreotoksiseen psykoosiin joutuneista löytyi tapausselostuksia 16-, 18-, 31-, 58-, 61- ja 64-

vuotiaista henkilöistä (Caudill ja Lardois 1991; Park ym. 2013; Singh ja Gupta 2007; Cota ja Lentz

2017; Emul ym. 2013; Kobayashi ym. 2011). Lapsia ja vanhuksia koskevia tapauksia ei siis

löytynyt. Nuorin tapauksista oli esitietojen perusteella epäiltävissä primäärisesti psyykkiseksi,

koska potilas oli kärsinyt aiemmin masennuksesta, itsetuhoisuudesta ja hysteerisestä sokeudesta ja

lisäksi perheenjäsenillä tiedettiin olleen vuosia ongelmia mm. raiskauksen, seksuaalisen

hyväksikäytön ja huumeidenkäytön seurauksena (Caudill ja Lardois 1991). Tämä 16-vuotias tyttö

oli kuitenkin kolme päivää ennen psykoosin puhkeamista ollut juhlissa, joissa hänelle oli syötetty

hänen tietämättään suuri annos tyroksiinia (Caudill ja Lardois 1991). 18-vuotiaalla pojalla taas

havaittiin psykoosissa turvonnut kaula ja mitattu T4V oli 100 pmol/l, ja nämä aiheutti subakuutti

kilpirauhastulehdus (Park ym. 2013). Kun 31-vuotias mies joutui psykoosin vuoksi pakkohoitoon,

hän parani kilpirauhasen liikatoiminnan hallintaan saamisella (Singh ja Gupta 2007). 58-vuotias

nainen yritti psykoosissa itsemurhaa, kun hänellä oli kilpirauhasen liikatoiminnan kriisi (Cota ja

Lentz 2017). 61-vuotias nainen kärsi pari kuukautta pahenevista harhaluuloista, ja joutui sitten

pakkohoitoon apaattisessa psykoosissa (Emul ym. 2013). Veriarvot viittasivat vahvasti

kilpirauhasen liikatoimintaan, eikä hän hyötynyt olantsapiinista (Emul ym. 2013). Kilpirauhasen

liikatoiminnan hoito ja haloperidol auttoivat (Emul ym. 2013). Japanilaista naista hoidettiin 10

vuotta kausittaisen ahdistuneisuuden vuoksi, kunnes tilanne eteni psykoottiseksi (Kobayashi ym.

2011). Nainen sairasti Hashimoton tautia eli autoimmuunitulehduksen aiheuttamaa vajaatoimintaa

(Kobayashi ym. 2011). Psyykenlääkkeistä ei ollut apua naisen tapauksessa, sillä hänen oireidensa

24

syyksi selvisi kivuton kilpirauhastulehdus, joka ajoittain aiheutti subkliinisen kilpirauhasen

liikatoiminnan ja tämä kilpirauhashormonien ylimäärä psyykkiset oireet (Kobayashi ym. 2011).

Brownlie ym. (2000) tutkivat 18 tyreotoksikoosiin liittyvää psykoositapausta. Näistä 16 oli naisia ja

2 miehiä, eikä yhdelläkään ollut taustaa tyreotoksikoosista. Nuorista potilaista kaikilla oli Gravesin

tauti ja vanhoista useimmilla myrkkystruuma. Kaksi potilasta sai pahoja mielialanheilahteluita

vasta, kun kilpirauhashormonipitoisuuksia alennettiin hoidolla. Potilaat eivät olleet oireiltaan

selkeästi yhtenevä ryhmä, mutta affektiivinen psykoosi oli yleisin oire. Puolet affektiivisista

psykooseista oli maanisia ja puolet masentuneita. Yhdellä potilaalla ilmeni delirium, yhdellä

paranoidinen ja yhdellä skitsofreniatyyppinen oirekuva.

Tyreotoksikoosiin sairastuneita joutui psykoosiin tilastollisesti merkittävästi satunnaista

potilasjoukkoa enemmän. Tämä oli tulos tutkittaessa vain affektiiviseen psykoosiin ensi kertaa

sairastuneita tyreotoksikoosipotilaita. Yli puolet näistä potilaista ei tarvinnut psyykkistä hoitoa sen

jälkeen, kun kilpirauhasen liikatoiminnan hoito alkoi. Psyykkistä hoitoa jatkossa tarvinneista osalla

hoito johtui uudelleen kilpirauhasarvojen heittelyn aiheuttamasta mielen häiriöstä. (Browlien ym.

2000)

9.4 Skitsofrenia

Skitsofrenia on vakava pitkäkestoinen mielisairaus, joka luokitellaan psykoosien joukkoon

(Huttunen 2016h). Skitsofreniassa potilaan toimintakyvyn on täytynyt olla heikentynyt yhteensä yli

puoli vuotta sisältäen psykoosin ennakko- ja jälkioireet (Huttunen 2016g). Diagnoosi voidaan

asettaa, kun henkilön toimintakyky on ollut heikentynyt kuukausia ja hänellä on ollut vähintään

kuukauden ajan kaksi viidestä tyypillisestä oireesta (Huttunen 2016h). Tyypilliset oireet ovat

aistiharhat, harhaluulot, hajanainen puhe, outo käytös tai motorinen poikkeavuus sekä puutosoireet

kuten tunteiden tai puheen köyhtyminen (Huttunen 2016h). Sairauteen sairastutaan usein nuorena

aikuisena (Huttunen 2016h). Mikäli potilaan toimintakyky ei ole ollut heikentynyt yli puolta vuotta,

mutta psykoosi kesti yli kuukauden, puhutaan Duodecimin Terveyskirjastoon artikkelin

kirjoittaneen Huttusen mukaan skitsofreniatyyppisestä häiriöstä (Huttunen 2016g). Jos skitsofrenian

diagnoosi ei ole varmistunut, Käypä hoito – suositus suosittaa puhumaan vain psykoosista

(Skitsofrenia 2015).

Psykoottisia oireita, jotka voidaan sekoittaa primääriseen skitsofreniaan, voivat aiheuttaa sekä

kilpirauhasen vajaa- että liikatoiminta (Skitsofrenia 2015). Tutkimuksessa sairaalaan joutuneista

skitsofrenian spektrin potilaista 29,3 %:lla oli poikkeavia kilpirauhasarvoja (Radhakrishna ym.

25

2013). On vaikea arvioida, liittyvätkö poikkeamat varsinaisesti kilpirauhasen ongelmaan vai

muuhun sairastavuuteen (Radhakrishna ym. 2013).

Tapausselostuksia skitsofeniadiagnoosin saaneista kilpirauhaspotilaista löytyi kaksi. Toisella

potilaista oli diagnoosit skitsofreniasta, diabeteksesta ja korkeasta verenpaineesta (Hamasaki ym.

2012). Hän oli 76-vuotias nainen, joka kieltäytyi lääkkeistä ja valitti harhoja ja ärtymystä päästen

lopulta psykiatrin tutkittavaksi (Hamasaki ym. 2012). Nainen väitti hänen kilpirauhasensa

toiminnassa olleen 30 vuotta aiemmin jotain vikaa, mutta diagnoosia ei ollut silloin tehty (Hamasaki

ym. 2012). Verikokeissa näkyi kilpirauhasen liikatoiminta, mutta ei vasta-aineita, jotka tämän

voisivat aiheuttaa (Hamasaki ym. 2012). Seurannan jälkeen kilpirauhasen liikatoiminnan hoitoon

määrättiin Methimatzolia, jolla psyykkiset oireet hävisivät ja kilpirauhasarvot normalisoituivat

(Hamasaki ym. 2012). Lähes 40-vuotiaalla naisella taas oli ollut vuosia skitsofreniatyyppisiä oireita,

jotka reagoivat psyykenlääkkeisiin heikosti (Endres ym. 2017). Hänellä oli autoimmuuni

kilpirauhastulehdus ja magneettikuvassa veri-aivoeste näytti vuotavan, josta syystä aivoissa

havaittiin hidastumista ja muutoksia (Endres ym. 2017). Kortikosteroidihoito laski kilpirauhasvasta-

aineet matalalle tasolle ja potilaan oireet hävisivät (Endres ym. 2017).

9.5 Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Aiemmin kaksisuuntaista mielialahäiriötä on kutsuttu maanis-depressiiviseksi häiriöksi tai

bipolaariseksi häiriöksi. Taudissa vaihtelevat jaksoittain masennuksen ja manian kaudet. Henkilö

voi olla välillä oireeton ja oireiden vaikeus voi vaihdella. Yleensä masennuksen kaudet ovat

manioita pidempiä. Mania edellyttää ainakin viikon kestävää poikkeavalla tavalla kohonnutta

mielialaa, johon voi liittyä ärtyneisyys. Unen tarve on vähentynyt ja aktiivisuus noussut.

Suuruusharhat, keskittymiskyvyttömyys ja arviointikyvyttömyys ovat yleisiä. Masennusjaksot

kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä ovat melko normaalin masennuksen oloisia, mutta on tärkeää

olla hoitamatta niitä tavallisilla masennuslääkkeillä, koska masennuslääkkeet voivat laukaista

kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivälle manian. (Huttunen 2016c)

Manian alku on usein nopea ja se kestää yleensä kahdesta viikosta viiteen kuukauteen.

Masennusjakso on keskimäärin puolen vuoden mittainen, harvoin vuotta kestävä. Manian tai

masennuksen oireita potilailla on yleensä noin puolet ajasta. Hypomania ei koskaan saa potilaita

hakeutumaan itse hoitoon, maniassakin sairaudentunne ja vapaaehtoinen hoitoon tulo on

harvinaista. Masennuksen vuoksi hoitoon tulo on kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivillä

tavallista. (Kaksisuuntainen mielialahäiriö 2013)

26

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavista moni ei sitoudu lääkehoitoonsa. Enemmistöllä on

lisäksi jokin toinen psykiatrinen sairaus, kuten ahdistuneisuus- tai paniikkihäiriö, alkoholismi,

syömishäiriö tai persoonallisuushäiriö. (Kaksisuuntainen mielialahäiriö 2013)

Kaksisuuntainen mielialahäiriö tunnetaan kilpirauhasen toimintahäiriön oireeksi (Espino ym. 2010).

Se ilmenee yleisemmin kilpirauhasen liikatoimintaan kuin vajaatoimintaan liittyvänä (Espino ym.

2010). Mania ja psykoosi voivat seurata myös liian nopeasta kilpirauhasen vajaatoiminnan

lääkehoidosta (El-Kaissi ym. 2005).

Kilpirauhasen toimintahäiriö yleisesti heikentää emotionaalista tasapainoa (Sierra ym. 2014).

Mielialahäiriöisillä se voi esimerkiksi vaikeuttaa ja aiheuttaa masennusjaksoja (Sierra ym. 2014).

Pienetkin muutokset kilpirauhasarvoissa voivat siis vaikeuttaa psykiatrista hoitoa, joten

kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivillä kilpirauhaskokeita on syytä seurata tarkoin ja aloittaa

kilpirauhaslääkitys herkästi (Heinrich ja Grahm 2003, Sierra ym. 2014). Näiden potilaiden lievänkin

kilpirauhasen vajaatoiminnan hoito on ehdottoman tärkeää. (Heinrich ja Grahm 2003, Sierra ym.

2014)

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä hoidetaan usein litiumkarbonaatilla, ja litiumin sivuvaikutuksiin

kuuluu kilpirauhasen sekä ei-autoimmuunien että autoimmuunien toimintahäiriöiden kehittyminen.

Kymmenen vuoden hoidon jälkeen kilpirauhasen vajaatoiminta on n. 30 %:lla litiumia lääkkeeksi

saaneista. Kilpirauhasen toimintahäiriöitä esiintyy maanis-depressiivisillä ihmisillä poikkeavan

paljon, vaikka litiumia ei olisi hoidossa käytetty. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuneista jo

n. 10 % kärsii kilpirauhasen vajaatoiminnasta ennen litiumin käyttöä hoidossa, mikä on

huomattavasti väestön keskimääräistä esiintyvyyttä enemmän. (Sierra ym. 2014)

Stowell ja Barnhill (2005) selostivat puoli vuotta synnytyksen jälkeen mielen tasapainon

menettäneen naisen tapauksen. Nainen oli huomannut painonpudotuksen vaikeutuvan, ja muutama

kuukausi sen jälkeen hänen mielensä sairastui. Nainen muuttui ensin kahdeksi viikoiksi maaniseksi,

jonka jälkeen oirekuvaan tuli psykoosi, delirium ja myksedeemapsykoosi, ja tajuttomuuskohtauksen

jälkeen nainen pääsi vihdoin hoitoon. Verikokeista ilmeni kliininen kilpirauhasen vajaatoiminta. Jo

neljässä päivässä tyroksiinilla ja psykoosilääkkeellä harhat katosivat ja psykoosilääke lopetettiin

kuudentena päivänä. Nainen kotiutui tyroksiinireseptin kanssa.

Intiassa 50 uutta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastunutta ja heidän terve verrokkiryhmänsä

tutkittiin. Kilpirauhasen toimintahäiriö oli 14 %:lla sairaista ja 6 % :lla terveistä verrokeista. TSH ja

T4V olivat sairailla korkeammat kuin verrokeilla, mutta ero ei ollut merkittävä. Sen sijaan

27

kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuneilla oli verrokkeja merkittävästi korkeammat T3-

pitoisuudet veressään. (Krishna ym. 2013)

Martino ja Strejilevich (2015) tutkivat kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivien kognitiivisia

toimintoja. He vertasivat euryreoottisten ja subkliinisestä kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivien

kykyjä ja huomasivat merkittävän eron. Subkliinisesti kilpirauhasen vajaatoimintaisilla oli

huonompi sanamuisti, huomiokyky, kielitaito ja päätöksentekokyky.

9.6 Masennus

Mielihyvän ja mielenkiinnon menettäminen, masentunut mieliala, voimien väheneminen ja

väsymys kestävät diagnosoitavassa masennuksessa yli kaksi viikkoa. Usein ilmenee myös

itseluottamuksen heikkenemistä, itsesyytöksiä, itsemurha-ajatuksia, keskittymisongelmia, hitautta,

uniongelmia ja ruokahalun muutoksia. Masennukset voidaan luokitella lieviin, keskivaikeisiin ja

vakaviin. Pahimmillaan masennus on psykoottinen, eli siihen liittyy harhoja. Masennukseksi

tulkittavat oireet voivat johtua myös somaattisesta sairaudesta. (Depressio 2016)

Valtaosalla masentuneista ei ole vikaa kilpirauhasen toiminnassa. Masentuneilla on kuitenkin

moninkertaisesti useammin kilpirauhasvasta-aineita kuin masentumattomilla (Heinrich ja Grahm

2003). Eutyreoottista Hashimoton kilpirauhastulehdusta sairastavilta masennusoireita löytyi noin 30

%:lta ja struumasta kärsivillä yli 20 %:lta (Ayhan ym. 2014). Terveestä verrokkiryhmästä

masennusoireita todettiin vain 6 %:lta (Ayhan ym. 2014). Kilpirauhasvasta-aineilla ei havaittu

olevan vaikutusta masennuksen riskiin yli 60-vuotiailla (Chueire ym. 2007). Engum ym. (2005)

tekivät Norjassa kolmekymmentätuhatta 40-84-vuotiasta henkilöä kattavan tutkimuksen

masennuksen ja ahdistuksen suhteesta kilpirauhasvasta-ainepositiivisuuteen, ja yhteyttä ei tässä

tutkimuksessa löydetty. Dayan ja Panicker (2013) huomauttavat, että Engumin (ym. 2005)

tutkimusotoksesta on poistettu tyroksiinia käyttävät potilaat. Nämä ovat todennäköisimmin olleet

potilaista oireisimpia, koska he ovat saaneet tyroksiinin käyttöön, ja tämä voi johtaa virheelliseen

tutkimustulokseen saavutettavissa olevan terveydenhuollon maassa (Dayan ja Panicker 2013).

Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa turkkilaiset tutkijat löysivät taas yhteyden TPOAb-

positiivisuuden ja masennuksen ja ahdistuneisuuden välille, vaikka potilaiden piti olla eutyreoottisia

lääkityksellä tai ilman sitä (Yalcin ym. 2017). TPOAb-positiivisten TSH:t olivat verrokkeja

korkeammat ja he saivat pisteitä masennus- ja ahdistuneisuuskyselyistä enemmän (Yalcin ym.

2017). Yalcinin tutkimuksessa vertailuryhmään otettiin vain terveitä henkilöitä, joilla ei saanut olla

mitään löydöksiä, vaivoja tai valituksia (Yalcin ym. 2017). Vertailuryhmään vaikuttaa olleen

tiukempi seula kuin Hashimoto-potilaiden ryhmään, joten vertailuryhmä ei välttämättä edusta

28

normaalia väestöä eikä tulos siinä mielestä ole välttämättä luotettava. Katsauksessaan vuodelta 2013

Dayan ja Panicker toteavat, että eutyreoottinen autoimmuuni kilpirauhastulehdus tutkimuksesta

riippuen joko voi lisätä tai voi olla lisäämättä masennuksen todennäköisyyttä. Selitys

masennusoireille voi olla viitealueelle jäävien kilpirauhasen toiminnan muutosten vaikutus aivojen

toimintaan (Ayhan ym. 2014).

Kilpirauhasen vajaatoiminnan ja masennuksen suhdetta on pidetty totena ja lähes itsestään selvänä,

koska kilpirauhasen vajaatoiminnan ja syvän masennuksen oireet ovat samankaltaiset. Sairauksien

suhdetta ei suuresta tutkimusmäärästä huolimatta ole hyvin todistettu (Dayan ja Panicker 2013).

Tutkimuksessa subkliinistä kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat ja eutyreoottiset potilaat

erosivat masennusoireiltaan (Demartini ym. 2014). Eroja oli erityisesti psykomotorisessa

heikentymisessä, eli subkliinistä kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavilla oli enemmän ajatuksen ja

liikkeen hitautta, keskittymiskyvyttömyyttä ja vähentynyttä fyysistä aktiivisuutta (Demartini ym.

2014). Nämä oireet voivat olla yhtä hyvin itse kilpirauhasen vajaatoiminnan kuin masennuksen

aiheuttamia (Demartini ym. 2014). Lääkärin on syytä miettiä, ovatko oireet masennusta ensinkään

(Demartini ym. 2014)

Subkliinisestä kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivillä on paljon enemmän masennusoireita ja

diagnosoituja masennusepisodeja kuin kilpirauhaseltaan terveillä verrokeilla (Demartini ym. 2014).

Tutkimuksessa, joka kattoi yli 300 yli 60-vuotiasta, havaittiin subkliinisen kilpirauhasen

vajaatoiminnan lisäävän masennuksen todennäköisyyttä yli nelinkertaiseksi (Chueire 2007).

Diagnosoitu, hoitamaton kilpirauhasen vajaatoiminta näkyi 6267 20-79-vuotiaalle tehdyssä

mielenterveyskyselyssä masennuksena ja ahdistuksena tai fobioina (Ittermann ym. 2015). Noin 40

% kliinistä kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavista on masentuneita (Heinrich ja Grahm 2003).

Subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta voi sekin olla masennuksen taustalla, erityisesti

hoitoresistentin masennuksen tapauksessa (Heinrich ja Grahm 2003). Myös Zavareh ym. (2016)

totesivat kilpirauhasen vajaatoiminnan lisäävän 25-40-vuotiailla naisilla masennuksen

todennäköisyyttä vertaillessaan 30-hengen ryhmiä toisiinsa.

Viitealueelle hoidetut kilpirauhasarvot eivät suurimmalla osalla tyroksiinia syövistä

masennuspotilaista korjanneet heidän masennustaan remissioon (Demartini ym. 2014). On

kyseenalaistettava, hoitaako tyroksiini näitä (masennus)oireita (Demartini ym. 2014).

Tyroksiinihoidettujen potilaiden hyvinvointi on todistetusti huonompi kuin muulla väestöllä (Dayan

ja Panicker 2013). Tässä joukossa masennuksesta on uskottavampia tutkimustuloksia kuin

kilpirauhasvasta-aineiden merkityksestä (Dayan ja Panicker 2013). Viitealueellakin olevista

kilpirauhasarvoista huolimatta korkeampi TSH ja matalampi T4V korreloivat huonompaan

29

mielenterveyteen tyroksiinihoidetuilla potilailla (Dayan ja Panicker 2013). Tutkijat kuitenkin

epäilevät, että tyroksiinia syövien potilaiden mielenterveysongelmat johtuvat muusta kuin

kilpirauhassairaudesta – että mieleltään huonovointisille potilaille tehdään tutkimuksia ja määrätään

tyroksiinia, joka ei voi auttaa heidän muista syistä peräisin olevaan huonovointisuuteensa (Dayan ja

Panicker 2013). Dayan ja Panicker siis huomioivat sen, että vähäisempi

kilpirauhashormonipitoisuus ja korkeampi TSH korreloivat kilpirauhasen vajaatoimintapotilaiden

huonovointisuuteen. Veren T3V-pitoisuus ei tutkimusten mukaan normalisoidu tyroksiinihoidetuilla

potilailla ilman TSH:n laskemista aiempaa alemmas ja T4V:n nostamista aiempaa ylemmäs

(Castagna 2017), joten nämä potilaat ovat olleet alilääkittyjä, mikä voi selittää oireisuuden.

Yleensä pitkään kestävää lääkitystä ottaa ohjeen mukaan vain noin 50 % potilaista. Tämä tosiasia

vaikuttaa myös kilpirauhassairauksien hoitoon ja oireisiin. Erään potilaan ikävät elämäntilanteet

saivat hänet masentumaan, joten hänen voimavaransa eivät riittäneet omasta lääkityksestä

huolehtimiseen. Lääkityksen lopetuksesta johtuva tyroksiinin puute syvensi masennusoireita

entisestään. Tämän potilaan omassa kilpirauhasessa oli vielä jonkin verran toimintakykyä jäljellä,

mistä johtuen hän selvisi elossa hoitoon useasta lääkityksen keskeyttämisestä. (Sevinc ja Haluk

2007)

Diagnosoitu ja hoitamaton kilpirauhasen liikatoiminta näkyi masennuksena 20-79-vuotiaille

tehdyssä kyselyssä (Ittermann ym. 2015). Masennus ja ahdistuneisuus on tutkimuksissa useasti

liitetty kilpirauhasen liikatoimintaan (Demet ym. 2002). Lääkitsemättömät kilpirauhasen

liikatoimintapotilaat ilmoittivat terveitä verrokkeja enemmän unettomuutta, aktiivisuuden puutetta,

ahdistusta ja laihtumista (Demet ym. 2002). Kilpirauhasen liikatoiminnasta kärsivillä ilmeni

eutyreoottisia enemmän myös sydänoireita, kireyttä, autonomisia oireita, kognitiivisia ongelmia,

lihashäiriöitä, masennusta ja he useammin käyttäytyivät ahdistuneesti haastattelutilanteessa (Demet

ym. 2002). Ahdistusta ja masennusta selvittävissä oirekyselyissä kilpirauhasen liikatoiminnasta

kärsivät saivat huomattavasti terveitä verrokkeja enemmän pisteitä (Demet ym. 2002).

Se, korreloivatko TSH, T3V ja T4V kilpirauhasen liikatoiminnassa ahdistuksen ja masennuksen

asteeseen tai niiden oireiden määrään jää epäselväksi, sillä tieto on ristiriitaista. Lähes 70 %:lla

kilpirauhasen liikatoimintapotilaista on kuitenkin jokin psykiatrinen diagnoosi, koska monet

kilpirauhasen liikatoiminnan oireet voidaan tulkita mielenterveyden häiriöksi. (Demet ym. 2002)

Katsauksessaan Hage ja Azar (2012) käsittelevät laajasti depression ja kilpirauhashormoneiden

yhteyttä tutkimuksissa, ja toteavat lisäselvitykset tarpeellisiksi. Myös Dayan ja Panicker (2013)

kuuluttavat lisätutkimukset tarpeellisiksi.

30

9.7 Ahdistuneisuushäiriöt

Ahdistuneisuus on huolta ja pelkoa. Ahdistuneisuus liittyy yleensä johonkin tietoiseen tai

tiedostamattomaan huoleen jostakin nykyisyyden tai tulevaisuuden asiasta. Ahdistus on terve tunne,

joka voi muuttua liiallisena, toimintakykyä haitatessaan, psykiatrisen sairauden oireeksi.

Ahdistuneisuus voi olla osana sellaisissa psykiatrisissa sairauksissa kuin ahdistuneisuushäiriö,

masennus tai paniikkihäiriö, traumaperäinen stressireaktio, unettomuus tai päihderiippuvuus.

Ahdistuksen tausta voi olla myös somaattinen. Kilpirauhasen liika- ja vajaatoiminta voivat

molemmat aiheuttaa ahdistuneisuutta. (Huttunen 2016a)

Simon ym. (2002) laskivat katsausartikkelissaan kilpirauhashäiriöiden yleisyyttä ahdistuneisuudesta

ja sosiaalisista fobioista kärsivillä. Kilpirauhastoiminta katsottiin poikkeavaksi, jos TSH oli

mittaamaton (kuten 0.04 mU/l) tai yli 10 mU/l. Tutkimus siis itse asiassa alidiagnosoi

kilpirauhashäiriöitä laajan TSH-alueen vuoksi. Lääkärintarkastuksessa ei löydetty ainuttakaan

kilpirauhasen vajaa- tai liikatoimintapotilasta 169:n henkilön joukosta, mutta verikokeista todettiin

kliinisiä, selviä tapauksia. Lääkärin tutkimus ei siis poissulje edes kliinistä kilpirauhassairautta.

Noin 10 % yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivistä sairastaa kilpirauhassairautta

ahdistuneisuuden lisäksi. Sosiaalisista fobioista kärsivistä kilpirauhassairaus voi löytyä noin 4,2

%:lta. Tilastollinen odotusarvo olisi vain 2,7 %, joten kilpirauhashäiriöt liittyvät näihin mielen

ongelmiin, mutta ovat tuskin välttämättömiä niiden puhkeamiselle. (Simon ym. 2002)

Koko väestössä yleisen ahdistuneisuushäiriön oireet löydettiin 15 %:lta. Struumaisista oireet

löytyivät 24 %:lta ja Hashimotoa sairastavilta eutyreoottisilta lääkitsemättömiltä 37 %:lta. Pakko-

oireinen häiriö vaikutti siis liittyvän selkeästi hoitamattomaan eutyreoottiseen Hashimoton

kilpirauhastulehdukseen. Voi olla, että aivot jo kärsivät kilpirauhasen vajaatoiminnasta, vaikka

verikokeet vielä näyttävät eutyreoottisilta. Toinen mahdollisuus on, että kilpirauhasen

autoimmuunitulehdus voi liittyä samoihin prosesseihin, jotka häiritsevät aivojen normaalia

toimintaa ja aiheuttavat ahdistusta. (Ayhan ym. 2014)

9.7.1 Paniikkihäiriö

Ihminen, jolla on paniikkihäiriö, saa paniikkikohtauksia useita kertoja, voi pelätä niiden tuloa jo

etukäteen ja koettaa välttää kohtauksia muuttamalla käytöstään. Kohtausoireita ovat tykyttävä

sydän, hikoilu, rintakipu, hengenahdistus, vapina, vatsavaivat ja huimaus, puutumisen tai

pyörtymisen tunne. Kohtauksen saanut voi pelätä kuolevansa tai tulevansa hulluksi. Kohtaus kestää

harvoin puolta tuntia ja kohtausten tiheys vaihtelee. Häiriö on naisilla miehiä yleisempi ja siitä on

31

kärsinyt 1-3 % aikuisista. Kohtauksen taustalla voi olla perinnöllinen alttius tai trauma, mutta myös

kilpirauhasen liikatoiminta, feokromosytooma, sydämen rytmihäiriö tai hypo- tai hyperkalsemia.

(Huttunen 2016d)

Simon ym. (2002) tutkivat paniikkihäiriön yleisyyttä katsausartikkelissaan sekä omassa

tutkimuksessaan. Tässä tutkimuksessa kilpirauhastoiminta katsottiin poikkeavaksi, jos TSH oli

mittaamaton (0,04 katsottiin mittaamattomaksi) tai yli 10. Myös T4V:n piti olla viitealueen

ulkopuolella, jotta henkilöä pidettiin kilpirauhassairaana. Käytännössä huomioitiin siis ainoastaan

ns. kliininen kilpirauhasen vajaatoiminta ja kliininen kilpirauhasen liikatoiminta. Tutkimus

alidiagnosoi varmasti kilpirauhasen vajaatoimintaa ja mahdollisesti kilpirauhasen liikatoimintaa

valitun TSH-alueen vuoksi. Tutkijat päätyivät laskelmaan, että kilpirauhasen toimintahäiriö ja

paniikkihäiriö esiintyvät yhtäaikaisesti potilaista 6,5 %:lla, kun väestötasolla oletus olisi vain 2,7 %.

Sairauksilla näyttää siis olevan todella yhteys. On huomattava, että edes kliinisistä

kilpirauhasarvojen poikkeamista ei havaittu mitään merkkejä lääkärintarkastuksissa, joten

verikokeiden otto on tärkeää. (Simon ym. (2002)

Psykiatrisista potilaista paniikkihäiriö ja avaran paikan kammo olivat poikkeuksellisen yleisiä

potilailla, joilla itsellään tai ensimmäisen asteen sukulaisella oli kilpirauhasen liikatoiminta tai

struuma. Näillä potilailla oli usein myös pitkä syvien masennusten historia. (Orenstein ym. 1988)

Kikuchi ym. (2005) selvittivät tutkimuksessaan kilpirauhasen toiminnan ja paniikkihäiriön

vakavuuden suhdetta 66:lla potilaalla. Arvoilla oli selkeä korrelaatio. Mitä korkeampi oli potilaan

TSH, sitä pahempia olivat paniikkikohtaukset. Samoin T4V:n madaltuminen pahensi

paniikkikohtauksia, mitä ei kaikissa tutkimuksessa ole havaittu. Tutkijat arvelivat, että

paniikkihäiriö saattaa häiritä hypotalamus-aivolisäke-kilpirauhanen-akselin toimintaa, koska

potilaiden T4V-arvojen variaatio kasvoi paniikkihäiriön pahetessa.

Eutyreootisista, lääkitsemättömistä Hashimoton kilpirauhastulehdusta sairastavista paniikkihäiriön

diagnoosi löytyi 12 %:lta. Struumasta kärsivistä paniikkihäiriö oli 7 %:lla ja terveistä verrokeista

vain 1,5 %:lla. Syy näihin eroihin voi olla aivojen verikokeissa näkymätön kilpirauhashormonien

puute tai autoimmuuniprosessiin liittyvä aivojen toiminnan häiriintyminen. (Ayhan ym. 2014)

9.8 Kilpirauhasarvojen vaihtelusta

Wysokinski ja Kloszewska (2014) tutkivat TSH:n tasoa akuuttia skitsofreniaa, depressiota ja

kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla. He totesivat, että potilaat poikkesivat keskimääräisestä

kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminnan suuntaan riippuen siitä, miten TSH:n yläraja valittiin.

32

Viitealueen vaihtelut aiheuttavatkin tutkimusten ja niiden tulosten välille tulkintavaikeuksia ja

selittävät ristiriitaisia tuloksia.

USA:ssa tutkittiin 5 vuoden ajan 30-64-vuotiaita ihmisiä ja heidän kognitiivisia toimintojaan.

Henkilöitä oli noin 1300. Korkea T4V liittyi parempaan kolmiulotteisen hahmottamiseen kaikilla,

naisilla ja afrikkalaisperäisillä amerikkalaisilla. Kokonais-T4:n kohotessa parani taas

psykomotorinen nopeus. Vapaan ja kokonais-T4:n nousu johti kielelliseen kyvykkyyteen miehillä.

Korkeampi T3 sai valkoihoiset menestymään kolmiulotteisessa hahmottamisessa ja

psykomotorisessa nopeudessa. Viitteissä oleva T4V johti psykomotorisen nopeuden ja

kolmiulotteisen hahmottamisen paranemiseen – TSH alle viitealueen liittyi huomiokyvyn ja

psykomotorisen nopeuden paranemiseen. (Beydoun ym. 2013)

10 Lääkityksen haasteet kilpirauhasen vajaatoiminnassa

Pari vuotta sitten Suomessa 321 000 ihmistä käytti lääkkeenä tyroksiinia (T4) (Tilastoja lääkkeistä

2017). Kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan lähes yksinomaan T4-hormonilla, ja huomattavalle

osalle sitä käyttävistä potilaista jää vajaatoiminnan oireita, kuten aiemmissa luvuissa on todettu.

Todettuja oireita ovat mm. masennus ja kognitiivinen heikkenemä.

Tyroksiinihoidon mittarina käytetään eniten TSH:ta, joka pyritään saamaan viitealueen

alapuoliskolle, eli noin välille 0,4-2,0 mU/l. Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan

kilpirauhasen poiston jälkeen potilaat olivat kuitenkin perifeeristen kudosten biokemiallisten

markkerien mukaan parhaiten eutyreoottisia, kun TSH oli 0,03-0,3 mU/l (Mitsaru ym. 2017).

Viitealueella oleva TSH aiheutti jo hypotyreoottisia muutoksia (Mitsaru ym. 2017).

Tyroksiinimonoterapian vaihtoehtona Suomessa on saatavissa erityisluvalla T3-hormonia samoin

kuin sian kilpirauhasesta valmistettuja tuotteita, joissa on ihmisestä poikkeavassa suhteessa sekä

T4- että T3-hormonia (Niskanen ja Schalin-Jäntti 2015). T3+T4-yhdistelmälääkitystä on tutkittu

1970-luvulta lähtien (Wiersinga ym. 2012). Tutkimuksia on toteutettu vaihtelevilla tavoilla,

annoksilla ja vaihtelevilla lääkkeiden annostelutaajuuksilla päivässä (Wiersinga ym. 2012).

Enemmistö tutkimuksista on todennut T4-monoterapian yhtä hyväksi kuin T3+T4-

yhdistelmälääkityksen, vähemmistö on todennut yhdistelmälääkityksen paremmaksi (Wiersinga ym.

2012).

Kilpirauhassairauksien hoitoon ei ole käypä hoito -suosituksia. Suositusta ei siis ole myöskään T3:n

käyttöön tai annosteluun kilpirauhasen vajaatoiminnassa. Duodecim-lehdessä julkaistussa

artikkelissa ohjeistetaan, että T3-monoterapiaa ja eläinperäisiä kilpirauhasvalmisteita ei tulisi

33

määrätä ollenkaan (Salmela ym. 2016). Yhdistelmälääkitystä (T3+T4) määrättäessä lääkärin tulisi

olla aina kokenut endokrinologi (Salmela ym. 2016).

Suomen kilpirauhasliitto ry on julkaissut kannanoton, että kilpirauhaspotilaiden hoidossa potilaiden

vointiin ja hoitoon kiinnitetään liian vähän huomiota. Lääkitystä ei säädetä potilaskohtaisesti eikä

potilailla olevia oireita tutkita (Suomen kilpirauhasliitto ry:n kannanotto kilpirauhaspotilaiden

hoitoon 2013). Vajaatoimintaa sairastavat kilpirauhaspotilaat eivät saa lähetteitä

erikoissairaanhoitoon (Suomen kilpirauhasliitto ry:n kannanotto kilpirauhaspotilaiden hoitoon

2013). Autoimmuuniin kilpirauhastulehdukseen liittyy kohonnut riski tiettyihin muihin kroonisiin

sairauksiin, jotka voivat aiheuttaa oireita ja heikentää elämänlaatua (Wiersinga 2012). Jos potilaat

eivät pääse tutkimuksiin eivätkä saa tarvitsemaansa hoitoa, tämä voi selittää osan potilaiden

oireilusta. Tässä työssä aiemmin referoiduissa tutkimuksissa on viitteitä myös siitä, että tyroksiinin

aliannostelu voi olla yleistä ja heikentää potilaiden vointia. On esitetty myös väitteitä, ettei

subkliinisen vajaatoiminnan hoito yleensä kannata: tieteellinen näyttö koskee ainoastaan 75 vuotta

täyttäneiden lievää kognitiivista heikkenemää, ei nuorempia potilaita eikä edes vanhusten

masennusoireita.

T3:a sisältävien lääkkeiden tarpeellisuudesta ja annostelusta eri potilasryhmille kiistellään

Suomessa endokrinologienkin kesken. Pyrkimys estää T3:n määrääminen ns. monoterapiana on

ilmeisesti vähentänyt T3:n määräämistä T4:n kanssa yhdistelmälääkityksenäkin. (Valvira tutkii

kiisteltyjä hormonihoitoja antaneen lääkärin toimintaa – lääkäri vastasi käymällä mediasotaan

Valviraa vastaan 2018)

T3-lääkkeen määrä puoliintuu verenkierrossa huomattavasti nopeammin kuin T4-lääkkeen määrä,

josta syystä T3-lääkettä on annosteltava useammin kuin kerran vuorokaudessa. Annoksesta riippuen

veren T3V-pitoisuus voi lääkkeen oton seurauksena nousta jopa 40 %. Hormonipitoisuuden

vaihtelusta seuraavia vaikutuksia ei tiedetä. T3-hormonin yliannostus johtaa tyreotoksikoosiin eli

lääkkeellä aiheutettuun kilpirauhashormonien ylimäärään aivan samoin kuin T4-lääkkeellä.

(Salmela ym. 2016)

T3+T4-yhdistelmälääkityksestä on tehty tutkimuksia, jotka kaikki eivät tue hoitomuodon

paremmuutta verrattuna T4-monoterapiaan. Näistä tutkimuksista yksikään ei ole kuitenkaan

pyrkinyt normalisoimaan potilaiden T3-hormonin pitoisuutta veressä eikä yksikään tutkimus ole

kohdistunut potilaisiin, joilla T3-pitoisuus on tyroksiinihoidon aikana matala. Tutkimusten

toteuttamisessa on ollut paljon parantamisen varaa, ja nämä potilasvalinnan ja tutkimusten

toteuttamisen ongelmat voivat vaikuttaa merkittävästi hoidon hyötyjen arviointiin. (Salmela ym.

2016)

34

Aiempien tutkimusten ongelmia välttänyt uusin tutkimus tyroksiinin vaikutuksesta ja

yhdistelmälääkityksen tehosta ja kohdentamisesta julkaistiin 2017 (Castagna ym. 2017). Tämän

tutkimuksen mukaan kritiikki aiempia tutkimuksia kohtaan on ollut hyvin perusteltua. T3-lisästä

hyötyivät erityisesti ne 20 % potilaista, joilla oma kyky muuntaa tyroksiinia T3:ksi on

keskimääräistä selvästi heikompi (Castagna ym. 2017). Näihin potilaisiin lukeutuvat ne 13-15 %

otoksesta, jolla on tunnettu heikosti toimiva polymorfinen muoto D2:sta (Castagna ym. 2017).

T3-lääkettä sai vuonna 2017 suomalaisista kilpirauhasen vajaatoimintapotilaista alle 1% (Tilastoja

lääkkeistä 2017). Castagnan ym. 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan 20 % potilaista eli Suomessa

60 000 ihmistä mahdollisesti hyötyisi T3-lääkkeestä tyroksiinin lisänä. Jos T3-lääkettä ei

määrättäisi 75 vuotta täyttäneille, T3:sta mahdollisesti hyötyvä potilasmäärä Suomessa olisi

edelleen 50 000 henkilöä. Suomessa ei riitä kokeneita endokrinologeja kirjoittamaan T3-lääkkeitä

näin suurelle potilasjoukolle (Sisätautien alat. Endokrinologia 2018). Kilpirauhasliitto onkin

toivonut parempaa ohjeistusta laajemman lääkärijoukon käyttöön (Suomen kilpirauhasliitto ry:n

kannanotto kilpirauhaspotilaiden hoitoon 2013).

11 Parafollikulaarisoluihin liitetyt mielen ongelmat

Kilpirauhasessa on C-soluja eli parafollikulaarisoluja, jotka tuottavat vereen kalsitoniini-

peptidihormonia. Kalsitoniinin tehtävä on laskea veren kalsiumpitoisuutta siirtämällä kalsiumia

luuhun ja virtsaan. (Keshavan ja Kaneko 2013).

Kehon kalsiumtasapainon ylläpito on monimutkaista (Goyal ja Bhimji 2017). Siinä vaikuttavat mm.

kilpirauhasen kalsitoniini, lisäkilpirauhasen parathormoni ja D-vitamiini (Goyal ja Bhimji 2017).

Kalsiumaineenvaihdunnan häiriöt ovat suhteellisen yleisiä (Goyal ja Bhimji 2017). Hyperkalsemia

on yleisempi häiriö kuin hypokalsemia, joka taas on vaarallisempi (Goyal ja Bhimji 2017).

Kalsiumin liiallinen tai riittämätön pitoisuus veressä voi aiheuttaa ainakin psykoosin (Keshavan ja

Kaneko 2013) ja paniikkihäiriöön (Huttunen 2016d), joten tila ei ole psyykkisesti vaaraton.

Goyal ja Bhimji (2017) listaavat kymmeniä syitä hypokalsemialle, mutta eivät kilpirauhasen C-

soluihin ja kalsitoniinin liikaeritykseen liittyvää ongelmaa lainkaan. Samoin Nagathan ja Gossman

(2017) eivät mainitse C-soluja hyperkalsemian aiheuttajaksi. Myöskään tapausraportteja ei aiheesta

löydy. Ilmeisesti C-solujen toiminta ei ole altis häiriintymään tai elimistö pystyy kompensoimaan

sen vaikutukset. Kilpirauhanenhan voidaan C-soluineen poistaa, eikä potilaille määrätä

korvaushoidoksi kalsitoniinia vaan vain tyroksiinia. Kilpirauhasen C-solujen toimintahäiriö ei siis

näyttäydy merkittävänä riskinä mielenterveydelle.

35

12 Pohdinta

Tässä kirjallisuusselvityksessä on kartoitettu kilpirauhashormonien ja mielen oireiden yhteyksiä.

Erilaisia oirekuvia ja yhteyksiä löytyi paljon. Osa oirekuvista on tunnistettuja, mutta perin

harvinaisia. Harvinaisimmista oireista löytyi lähinnä tapauskuvauksia. Monia yleisiä oireita on

tutkittu melko hyvillä tutkimusasetelmilla, mutta yllättävän usein tutkimuksissa on tulosten

luotettavuutta heikentäviä ongelmia. Myös ristiriitaisia tutkimustietoja löytyi monesta aiheesta.

Useista yleisistä oireista toisaalta tutkimustietoja löytyi huonosti.

Pääosa kilpirauhaspotilaista on työikäisiä. Kilpirauhassairaudet ovat naisilla paljon miehiä

yleisempiä, ja kilpirauhasen vajaatoiminta on yleisempi tila kuin liikatoiminta. Lääkärin työssä

diagnosoimattomien kilpirauhaspotilaiden tunnistaminen on tärkeää, jotta oikea hoito voidaan

aloittaa. Oikean diagnoosin viivästyminen voi huonontaa toipumisennustetta. Vajaatoimintapotilaat

pysyvät yleensä kuolemaansa saakka lääkittyinä vajaatoimintapotilaina, kun taas

liikatoimintapotilaat hoidetaan erikoissairaanhoidossa eutyreoottisiksi tai lääkityiksi

vajaatoimintapotilaiksi. Tästä syystä korostuu kyky hoitaa vajaatoimintapotilaita hyvin, sillä tämä

suuri potilasjoukko ei yleensä koskaan parane kroonisesta tilastaan.

Kilpirauhashormonit vaikuttavat kaikkiin elimistön kudoksiin, myös siis aivoihin. Hormonitasojen

häiriintymisestä voi seurata monenlaisia oireita niin vakavuudeltaan kuin tyypiltäänkin.

Kilpirauhashormonien aineenvaihdunta ja niiden metaboliittien vaikutukset aivoihin eivät ole hyvin

tunnettuja. Kilpirauhashormoneilla tiedetään olevan soluspesifisiä vaikutuksia, jotka eivät kaikki

ole genomisia. T4 ja T3 vaikuttavat aivoissa moniin välittäjäaineisiin ja reseptorien herkkyyteen,

jolloin erilaiset säätelyn häiriöt voivat aiheuttaa erilaisia oirekuvia.

Joskus kilpirauhasen toiminnan häiriöstä seuraa delirium. Se on harvinainen ja hengenvaarallinen

oire. Potilaan hengen pelastamiseksi deliriumin aiheuttajan löytäminen on tärkeää, joten

kilpirauhashormonimittausta ei sovi unohtaa. Taustalla saattaa olla laajempikin ongelma, kuten

koko aivolisäkkeen toimintahäiriö. Kilpirauhasen vajaatoiminta, liikatoiminta ja kilpirauhasarvojen

muutos saattavat kaikki johtaa deliriumin kehittymiseen.

Muistiongelmat ovat yleinen oire kilpirauhassairailla. Ne liittyvät useammin kilpirauhasen vajaa-

kuin liikatoimintaan. Kognitiivista heikkenemää aiheutuu jo subkliinisestä kilpirauhasen

vajaatoiminnasta alle 75-vuotiaille. Erityisesti pitkään kestänyt kilpirauhashormonien puute voi

johtaa palautumattomiin muistiongelmiin, joten tila on syytä hoitaa ajoissa. Tutkimusta siitä, miten

kognitiot palautuvat kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidossa, on heikosti, mutta palautuminen ei

välttämättä ole täydellistä.

36

Kliininen kilpirauhasen vajaatoiminta voi aiheuttaa vanhukselle dementian, joka onkin korjattavissa

lääkityksellä toisin kuin useimmat vanhusten dementian aiheuttajat. Vanhusten subkliininen

kilpirauhasen vajaatoiminta ei yleensä aiheuta kognitiivista heikkenemää, vaan pieni TSH:n nousu

voi olla osa normaalia tervettä ikääntymistä. TSH:lle onkin tutkimuksissa suositeltu aikuisten

ikäluokkakohtaisia viitealueita, joissa nuorten ihmisten TSH:n yläraja on matalampi ja vanhojen

korkeampi kuin nykyinen kaikkien aikuisten yläviiteraja. Kilpirauhasvasta-aineet ovat joissain

tutkimuksissa lisänneet dementian todennäköisyyttä, mutta useampi tutkimus on kiistänyt tämän

yhteyden. Iäkkäillä subkliininen kilpirauhasen liikatoiminta liittyy dementian todennäköisyyden

lisääntymiseen; onko se syy vai seuraus, ei vielä tiedetä, joten hoitoon ei voida ottaa kantaa.

Psykoosit ovat vakava ja deliriumia yleisempi kilpirauhashäiriön oirekuva. Nuorilla psykoosi johtuu

yleensä rajusta hormonitasojen häiriintymisestä. Vanhuksilla pienempikin hormonihäiriö voi riittää,

ja tämä tekee tilanteen diagnosoimisesta ja hoidosta haastavaa. Monesti ulkoinen tarkastus ei tarjoa

mitään vihjettä hormonitasojen vikaantumisesta, joten verikokeet ovat tärkeitä. On huomattava, että

vanhusten oletetaan sietävän korkeampaa TSH:ta kuin nuorten ihmisten. Kuitenkin juuri vanhoilta

ihmisiltä raportoidaan psykoottisia pakkohoitojaksoja kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi TSH:n

jäädessä alle 10 mU/l. Se TSH, joka voi olla toisen vanhuksen sydämelle hyväksi, voi siis viedä

toisen psykoosiin; ongelma voi esiintyä jopa saman kehon sisällä.

Kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttama psykoosi on kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttamaa

psykoosia moniulotteisempi. Se voi syntyä lääkkeen yliannostuksesta, subakuutista

kilpirauhastulehduksesta, myrkkystruumasta ja autoimmuunisen kilpirauhasen liikatoiminnan

tuotteena. Kilpirauhasen liikatoiminnan lääkehoidon keskeytys tai epäonnistuminen voi sekin

laukaista tyreotoksisen psykoosin. Kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttama psykoosi ei korostu

vanhusten riskinä, vaan sitä ilmenee joka iässä.

Joskus harvoin havaitsematta ja hoitamatta jäänyt kilpirauhasen toiminnan häiriö etenee

skitsofreniadiagnoosiin asti. Virheellisen skitsofrenian tai skisofreniatyyppisen häiriön diagnoosin

tunnistamista vaikeuttaa se, että skitsofrenia kuuluu niihin yleissairauksiin, jotka voivat aiheuttaa

hoitoa kaipaamattomia muutoksia kilpirauhasarvoissa.

Masennuksen oireet ovat kilpirauhaspotilailla erittäin yleisiä, mutta kyseessä ei välttämättä ole

mielialahäiriö vaan vain runsaasti samoja oireita sisältävä somaattinen oirekuva. Masennusoireet

voivat alkaa ennen, kuin veriarvot poikkeavat viitearvoista. Masennusoireita on havaittu myös

tyroksiinihoidetuilla vajaatoimintapotilailla merkittävästi. Lääkityillä vajaatoimintapotilailla

osasyynä oireiluun on voinut olla alilääkitys, koska potilailla on raportoitu verrokkeja korkeampia

keskimääräisiä TSH-tuloksia, kun tyroksiinilla lääkityillä TSH:n pitäisi olla keskimäärin verrokkeja

37

matalampi yhtäläisen eutyreoosin saavuttamiseksi. Lääkitys siis muuttaa TSH:n ja eutyreoosin

suhdetta toisiinsa, eikä TSH:n asettuminen viitealueelle tarkoita potilaan olevan kliinisesti

eutyreoottinen. Kilpirauhaslääkityksen säätäminen yksilöllisesti kuntoon onkin tärkeää, koska

kilpirauhasarvojen viitealueet ovat paljon laajemmat kuin yksilön kilpirauhasarvojen normaali

vaihteluväli.

Onko kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminnan aiheuttaman masennuksen tutkimus ollut hyvää ja

laadukasta? Julkaistu tutkimus on mielestäni fokusoitunut tiettyihin kysymyksenasetteluihin ja

tiettyihin tutkimustapoihin pikemmin kuin selvittämään kokonaiskuvaa ja tehokasta hoitoa.

Esimerkiksi unettomuus ja liiallinen nukkuminen voivat johtua kilpirauhashormoneista, mutta ne

voidaan tulkita mielialahäiriön oireiksi. Masennuskysely ei ole diagnostiikan kannalta tarkka

mittari, koska oireilla voi olla monia selittäjiä. Onko tarpeellista tutkia sitä, miten paljon

kilpirauhaspotilaat keskimäärin keräävät pisteitä masennuskyselyissä? Joissain tutkimuksissa on

sentään sivuttu sitä, miten kilpirauhasen vajaatoiminta ja masennus eroavat potilaiden

oireprofiilissa, kun molemmat johtavat korkeaan pistemäärään masennuskyselyssä.

Ei ole yksimielisyyttä siitä, aiheuttavatko kilpirauhasvasta-aineet mielialaongelmia. Tutkimuksissa

kilpirauhasarvoissa on ollut eroa samalla, kun mielialaoireiden ja kilpirauhasvasta-aineiden välille

on löydetty yhteys. Kaikissa tutkimuksissa yhteyttä ei ole löydetty lainkaan. Ei ole tiedossa mitään

mekanismia, jolla TPOAb-positiivisuus voisi mielialaan suoranaisesti vaikuttaa. Potilaiden oireet

voivat johtua siitä, että aivot kärsivät kilpirauhashormonien puutteesta jo viitealueen sisälle jäävissä

hormonimuutoksissa.

Ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriö ovat kilpirauhassairailla muuta väestöä yleisempiä. Kilpirauhasen

liikatoiminnassa ahdistusta ja paniikkia esiintyy, mutta myös siis yleensä hidastuttavana pidetty

vajaatoiminta voi johtaa häiriintyneeseen kiihkeyteen ja ylireagointiin. Löydettyjen tutkimusten

perusteella kilpirauhasen alitoiminta liittynee voimakkaammin ahdistuneisuuteen kuin liikatoiminta,

eikä arvojen tarvinne häiriintyä pois viitealueelta oireiden ilmenemiseksi. Raportteja

kilpirauhaslääkkeillä saavutetuista tuloksista ahdistuneisuuden tai paniikkihäiriö hoitamisessa ei

löytynyt. Joissain tutkimuksissa on löydetty suora korrelaatio kilpirauhasen vajaatoiminnan

vaikeuden ja paniikkihäiriön vaikeuden välille. Vielä viitealueen sisälle jäävät veriarvot

autoimmuunia kilpirauhastulehdusta sairastavilla altistavat jo paniikkihäiriölle.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja kilpirauhasongelmat esiintyvät usein yhdessä.

Kilpirauhasongelmia kehittyy kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsiville sekä luonnostaan että

käytetyn lääkityksen sivuvaikutuksena aivan poikkeuksellisen paljon. Joskus mielialahäiriön oireet

johtuvat pelkästä kilpirauhashäiriöstä, jolloin kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminnan hoito voi

38

poistaa kaikki mielen oireet. Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivien kilpirauhasarvoja

kannattaa aktiivisesti tutkia, seurata ja hoitaa. Sairauden hoitotasapaino ja potilaan toimintakyky voi

heikentyä ja sairauden oirekuva pahentua helposti jo lievästä kilpirauhashormonien häiriöstä

johtuen.

Enemmistöllä kilpirauhasen liikatoimintapotilaista on olemassa psykiatrinen diagnoosi, koska

kilpirauhasen liikatoiminnan oireet voidaan tulkita mielen häiriöiksi. Myös monelle

vajaatoimintapotilaalle on asetettu psykiatrinen diagnoosi oireiden perusteella. Suuri ongelma

kilpirauhassairauksissa onkin erotusdiagnostiikka, jotta potilaat saisivat tilanteessaan tehokasta

hoitoa. Hormonihäiriöstä ei välttämättä näy ulkoisia merkkejä ja verikokeet ovat monitulkintaiset.

Kilpirauhasarvojen viitealueissa on vaihtelua. Eri tutkimukset suosittelevat erilaisia viitealueita ja

aiheesta käydään keskustelua. Tutkimusten ristiriitaiset tuloksetkin voivat selittyä erilaisilla

valinnoilla viitealueista ja normaaleina pidetyistä arvoista. Salmela (2015a) korostaa diagnoosin

tekemistä pelkkien kilpirauhasen veriarvojen mukaan. Mihin Salmela perustaa mielipiteensä, kun

lukuja ei voi yksiselitteisesti tulkita? Tosin lääkärintutkimuksella ei toistuvasti ole löydetty

merkkejä kilpirauhashäiriöstä, vaikka verikokeiden tulos olisi vakavasti poikkeava. Tässä mielessä

verikokeiden otto on tärkeää. Viitealueet eivät huomioi ihmisiä erilaisina yksilöinä eikä

ikävakioituja viitearvoja aikuisille ole otettu vielä käyttöön. Oireilla ei ole suoraa yhteyttä

veriarvoihin ehkä juuri siksi, että sama verikoetulos eri henkilöllä tarkoittaa eri tilaa. Ei ole

myöskään aivan sama, missä viitealueella tai sen tuntumassa henkilön kilpirauhasarvot ovat: vaikka

arvot olisivat normaalialueella, niiden taso voi heijastua ihmisen kykyprofiilin ja menestymiseen

elämässä. Koska arvojen ja oireiden yksilöllinen vaihtelu on suurta, diagnostiikassa tarvitaan

jonkinlaista sumeaa logiikkaa absoluuttisten määritelmien ja viitteiden sijaan.

Lääkehoidon tulokset voivat riippua lääkityksen valinnasta ja annostelusta sekä geneettisistä

tekijöistä. T4+T3-yhdistelmälääkitystä on tutkittu lähes 50 vuotta. T4+T3 -lääkityksen tutkimus on

harpannut eteenpäin äskettäin kyeten nyt selittämään potilaiden oireilua ja T3-lääkevastetta. Tieto

T3-lääkkeen tehoon vaikuttavista tekijöistä on lisääntynyt ja lisäksi tieto hormonin oikeasta

käytöstä on parantunut aikaisiin tutkimuksiin verrattuna.

39

13 Jatkotutkimusehdotukset

Kilpirauhashormonien vaikutuksista mieleen on paljon tutkittavaa jäljellä mm. selittävien

mekanismien saralla.

Diagnostiikan parantaminenkin olisi tärkeää. Mistä tietää, että tietyn oireen taustalla on

kilpirauhanen? Yleissairauksien vaikutuksia kilpirauhasarvoihin olisi hyvä tutkia, jotta eri lähteistä

peräisin olevat häiriöt kilpirauhasarvojen käytöksessä osattaisiin erottaa toisistaan. Tätä voi

hankaloittaa ihmisten yksilöllisyys. Ehkä tulevaisuudessa tekoäly voidaan valjastaa

mielenhäiriöidenkin etiologian tunnistamiseen. Kiireen keskellä jonkinlainen automaattinen tiedon

siivilöintitoiminto olisi hyvä työkalu, jos se voisi käydä potilaan sairaushistorian läpi eri

hoitopaikoissa sekä mahdollisesti tutustua sukulaisten diagnooseihin, ja korostaa potilaan oireeseen

liittyviä sukurasitteita ja sairaushistoriaan sopivia oireen aiheuttajia.

Suurta potilasjoukkoa koskettavia tutkimuskohteita on myös vajaatoiminnan hoidon aloitushetken

valinta. Kun viitealueelle jäävä kohoama TSH:ssa voi jo johtaa masennukseen ja ahdistukseen,

pitäisikö sitä hoitaa kilpirauhaslääkkeillä heti? Entä mitä oireita potilaille lääkityksen tavoitetason

saavuttamisen jälkeen jää ja keille potilaista? Mitä hoidolla nykyään saavutetaan ja mitä voitaisiin

saavuttaa?

Vajaatoimintapotilailla ilmenee paljon masennuksen kaltaisia oireita lääkityksestä huolimattakin.

Onko näiden potilaiden tyroksiinilääkitys heille sopivalla tasolla? Onko tällä potilasjoukolla heikko

tyroksiinin dejodinaatio, ja he voisivat hyötyä T3-lääkkeestä?

Entä auttavatko masennuslääkkeet oireilevia kilpirauhaspotilaita? Masennuslääkkeillä on

haittavaikutuksensa, joten niitä ei saisi kirjoittaa ilman odotettavissa olevaa tehoa. Eikö juuri

kilpirauhashormoneita käytetä onnistuneesti hoitoresistentin masennuksen hoidossa, kun on viitteitä

subkliinisestä kilpirauhasen vajaatoiminnasta?

Entä muisti? Miten suurella osalla kognitiivisista oireista kärsineistä kilpirauhaspotilaista muisti

palautuu, miten hyvin ja missä ajassa? Vaurioittaako liikatoiminta muistia? Miten pitkään kestävä ja

miten syvä kilpirauhashormonien puute aiheuttaa pysyvän vaurion? Entä tyroksiiniannoksen

yksilöllinen optimointi ja T3-lääkkeen rooli muistin hoidossa? Tutkimuksessa kannattaisi

todennäköisesti keskittyä alle 75-vuotiaisiin, joita on määrällisesti 75 % tyroksiinin käyttäjistä,

mutta joita on tutkittu vähemmän kuin vanhuksia ja joilla on myös vähemmän tutkimusta häiritseviä

muita sairauksia.

40

Miten käy ahdistuneisuushäiriöön sairastuneille? Hyötyvätkö he oirelääkityksestä? Häviävätkö

ahdistus ja paniikkikohtaukset, kun kilpirauhashormonipitoisuudet on lääkitty sopivalle tasolle?

Raportteja kilpirauhaslääkkeillä saavutetuista tuloksista ahdistuneisuushäiriöiden hoitamisessa ei

löytynyt.

Kilpirauhasen liikatoiminta on sairautena kilpirauhasen vajaatoimintaa harvinaisempi ja ehkä siksi

vähemmän tutkittu. Subkliininen kilpirauhasen liikatoiminta ei ilmeisesti aiheuta suuria oireita

ainakaan subkliiniseen kilpirauhasen vajaatoimintaan verrattuna, tai ainakin siihen liittyvän

tutkimuksen määrä on jäänyt vähäisemmäksi. Subkliinisen kilpirauhasen liikatoiminnan ja

vanhuksen dementian välinen yhteys on löydetty, mutta syy yhteyteen ei ole tunnettu. Aihetta

täytyisi tutkia lisää: Mikä johtaa vanhuksen matalaan tyreotropiiniin?

Kilpirauhashormonien aiheuttamat häiriöt voidaan tulkita mielen häiriöiksi. Miten oireiden

perusteella asetetut psykiatriset diagnoosit vaikuttavat potilaiden somaattisen sairauden

diagnostiikkaan ja hoitoon?

T3-hormonin käyttöä ja T4-hormonin oikeaa annostelua potilaille kannattaisi jatkotutkia. Tehtävien

tutkimusten laatuun ja käytännön soveltamiseen kannattaa kiinnittää huomiota.

41

14 Kirjallisuutta

• Ayhan MG, Uguz FU, Askin R, Gonen MS. The prevalence of depression and anxiety

disorders in patients with euthyroid Hashimoto's thyroiditis: a comparative study. General

Hospital Psychiatry 2014;36:95-98.

• Benvenga S, Lapa D, Trimarchi F. Don't forget the thyroid in the etiology of psychoses. The

American Journal of Medicine 2003;115:159-160.

• Beydoun MA, Beydoun HA, Kitner-Triolo MH, Kaufman JS, Evans MK, Zonderman AB.

Thyroid hormones are associated with cognitive function: moderation by sex, race and

depressive symptoms. Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism 2013;98:3470-

3481.

• von Braun A, Bühler A, Yuen B. Severe thyrotoxicosis: a rare cause of acute delirium.

Internal and Emergency Medicine 2012;7:27-28.

• Brownlie BEW, Rae AM, Walshe JWB, Wells JW. Psychosis associated with thyrotoxicosis

– 'thyrotoxic psychosis'. A report of 18 cases, with statistical analysis of incidence. European

Journal of Endocrinology 2000;142:438-444.

• Caldeira Ferreira A, Caldeira M, Fraga C. Hypothyroidism presenting as psychosis:

myxedema madness revisited. Abstracts from 10th congress of the European Federation of

internal Medicine / European Journal of Internal Medicine, 2011:15.

• Castagna MG, Dentice M, Cantara S, Ambrosio R, Maino F, Tommaso P, Marzocchi C,

Garbi C, Pacini F, Salvatore D. DIO2 Thr92Ala reduces deiodinase-2 activity and serum-T3

levels in thyroid-deficient patients. Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism

2017;102:1623-1630.

• Caudill TG, Lardinois CK. Severe thyrotoxicosis presenting as acute psychosis. The Western

Journal of Medicine 1991;155:292-293.

• Chen T-S, Wen M-J, Hung, Y-J, Hsieh C-H, Hsiao F-C. A rare storm in a psychiatric ward:

thyroid storm. General Hospital Psychiatry 2012;34:210e1-e4.

• Chueire VB, Romaldini JH, Ward LS. Subclinical hypothyroidism increases the risk for

depression in the elderly. Archives of Gerontology and Geriatrics 2007;44:21-28.

42

• Cota E, Lentz J. Gland new psychosis: new onset adult psychosis with suicidal ideation and

attempt in the setting of thyroid storm. Case Reports in Psychiatry 2017 (päivitetty

7.3.2017). www.hindawi.com/journals/crips/2017/7402923/

• Dayan CM, Panicker V. Hypothyroidism and depression. European Thyroid Journal

2013;2:168-179.

• Demartini B, Ranieri R, Masu A, Selle V, Scarone S, Gambini O. Depressive symptoms and

major depressive disorder in patient affected by subclinical hypothyroidism. The Journal of

Nervous and Mental Disease 2014;202:603-607.

• Demet MM, Özmen B, Deveci A, Boyvada S, Adigüzel H, Aydemir Ö. Depression and

anxiety in hyperthyroidism. Archives of Medical Research 2002;33:552-556.

• Depressio. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen

Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

2016 (päivitetty 6.7.2016). www.kaypahoito.fi

• El-Kaissi S, Kotowicz MA, Berk M, Wall JR. Case History. Acute delirium in the primary

hypothyroidism. The role of thyroid hormone replacement therapy. Thyroid 2005;15:1099-

1101.

• Emul M, Sakalli A, Erol TC, Ertan T. Thyrotoxic psychosis in an elderly woman and

haloperidol use: a case report. Psychogeriatrics 2003;13:49-51.

• Endres D, Perlov E, Riering AN, Males V, Stich O, Derch R, Venhoff N, Erny D, Mader I,

van Elst LT. Steroid-responsive chronic schizophreniform syndrome in the context of mildly

increased antithyroid peroxidase antibodies. Frontiers in Psychiatry 2017;8:64.

• Engum A, Bjoro T, Mykletun A, Dahl AA. Thyroid autoimmunity, depression and anxiety;

are there any connections? An epidemiological study of a large population. Journal of

Psychosomatic Research 2005;59:263-268.

• Espino I, Ramos-Rios R, Marono AM. Myxedema psychosis as the first manifestation of

hypothyroidism. Carta Científica, Revista Psiquiatria y Salud Mental 2010;2:111-112.

• Forti P, Olivelli V, Riettti E, Maltoni B, Pirazzoli G, Gatti R, Gioia MG, Ravaglia G. Serum

thyroid-stimulating hormone as a predictor of cognitive impairment in an elderly cohort.

Gerontology 2012;58:41-49.

43

• Gan EH, Pearce SH. The thyroid in mind: Cognitive function and low thyrotropin in older

people. Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism 2012;97:3438-3449.

• Goyal A, Bhimji S, Hypocalcemia, Stat Perls 2017 (päivitetty 25.4.2017).

www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK430912/

• Hage MP, Azar ST. The link between thyroid function and depression. Journal of Thyroid

Research 2012:1-8.

• Hall RC. Psychiatric effects of thyroid hormone disturbance. Psychosomatics 1983;24:7-18.

• Hamasaki H, Yoshimi T, Yanai H. A patient with Graves' disease showing only psychiatric

symptoms and negativity for both TSH receptor autoantibody and thyroid stimulating

antibody. Thyroid research 2012;5(19) (päivitetty 3.12.2012).

http://thyroidresearchjournal.biomedcentral.com/articles/10.1186/1756-6614-5-19

• Hashimoto H. Zur Kenntnis der lymphomatösen Veränderung der Schilddrüse (Struma

lymphomatosa). Archiv für Klinische Chirurgie. Berlin. 1912;97:219–248.

• Heinrich TW, Grahm G. Hypothyroidism presenting as psychosis: Myxedema Madness

Revisited. Journal of Clinical Psychiatry 2003;5:260-266.

• Huttunen M. Ahdistuneisuus. Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto 2016(a) (päivitetty

15.10.2016). www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?

p_artikkeli=dlk00188&p_hakusana=ahdistus

• Huttunen M. Dementia. Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto 2016(b) (päivitetty


p_artikkeli=dlk00358&p_hakusana=dementia

• Huttunen M. Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto

2016(c) (päivitetty 15.10.2016). www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?

p_artikkeli=dlk00378&p_hakusana=maanis-depressiivisyys

• Huttunen M. Paniikkihäiriö. Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto 2016(d) (päivitetty


p_artikkeli=dlk00404&p_hakusana=paniikki

• Huttunen M. Psykoosi (mielisairaus). Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto 2016(e)

(päivitetty 17.10.2016). www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?

p_artikkeli=dlk00411&p_hakusana=psykoosi

44

• Huttunen M. Sekavuustila (delirium). Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto 2016(f)

(päivitetty 17.10.2016). www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00357

• Huttunen M. Skitsofreenistyyppinen häiriö. Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto 2016(g)

(päivitetty 17.10.2016). www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00488

• Huttunen M. Skitsofrenia. Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto 2016(h) (päivitetty


p_artikkeli=dlk00148&p_hakusana=skitsofrenia

• Hyperthyroidism. Wikipedia (päivitetty 22.7.2017).

https://en.wikipedia.org/wiki/Hyperthyroidism

• Ittermann T, Völzke H, Baumeister SE, Appel K. Diagnosed thyroid disorders are associated

with depression and anxiety. Social Psychiatry and Psychiatric Epidemiology 2015;50:1417-

1425.

• de Jong FJ, den Heijer T, Visser TJ, Rijke YB, Drexhage HA, Hofman A, Breteler MMB.

Thyroid hormones, dementia and atrophy of the medial temporal lobe. The Journal of

Clinical Endocrinology and Metabolism 2006;91:2569-2573.

• Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseura

Duodecimin, Suomen Psykiatriyhdistys ry:n ja Suomen Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen

asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2013 (päivitetty

19.06.2013). www.kaypahoito.fi

• Kalmijn S, Mehta KM, Pols HAP, Hofman A, Drexhage HA, Breteler MMB. Subclinical

hyperthyroidism and the risk of dementia. The Rotterdam study. Clinical Endocrinology

2000;53:733-737.

• Karmisholt J, Andersen, S, Laurberg, P. Variation in thyroid function tests in patients with

stable untreated subclinical hypothyroidism. Thyroid 2008;18:303–308.

• Keshavan MS, Kaneko Y. Secondary psychoses: an update. World psychiatry 2013;12:4-12.

• Kikuchi M, Komuro R, Oka H, Kidani T, Hanaoka A, Koshino Y. Relationship between

anxiety and thyroid function in patients with panic disorder. Progress in Neuro-

Psychopharmacology & Biological Psychiatry 2005;39:77-81.

• 104 Kilpirauhasen vajaatoiminta. Kela (luettu 13.7.2017). www.kela.fi/laake104

45

• Krishna VN, Thunga R, Unnikrishnan B, Kanchan T, Bukelo MJ, Mehta RK, Venugopal A.

Association between bipolar affective disorder and thyroid dysfunction. Asian Journal of

Psychiatry 2013;6:42-45.

• Kliininen endokrinologia. Toim. Lamberg B-A, Koivisto V, Pelkonen R. Helsinki:

Duodecim 1992, s. 670-682.

• Kobayashi N, Tajiri J, Takano M. Transient psychosis due to painless thyroiditis in a patient

with anxiety disorder: a case report. Journal of Medical Case Reports 2011;5:534.

• Koponen H, Leinonen E, Isohanni M. Vanhusten psykoosit ja niiden hoito. Suomen

Lääkärilehti 2015;70:883-888.

• Langen V. Thyroid stimulating hormone: reference range and cardiovascular risk.

Väitöskirja. Turun yliopisto 2017.

• Lee KA, Park T, Yu HM, Jin HY, Baek HS, Park TS. Subacute thyroiditis presenting as

acute psychosis: a case report and literature review. Korean Journal of Internal Medicine

2013;28:242-246.

• Lehrmann JA, Jain S. Myxedema psychosis with grade II hypothyroidism. General Hospital

Psychiatry 2002;24:275-278.

• Lönnqvist J. Psykiatrinen kliininen tutkimus. Psykiatria. Oppiportti, Duodecim (päivitetty

13.3.2017). www.oppiportti.fi

• Martikainen N. Kilpirauhaskokeiden tulkinta voi olla pulmallista. Suomen Lääkärilehti

2012;67:685-699

• Martino DJ, Strejilevich, S. A., Subclinical hypothyroidism and neurocognitive functioning

in bipolar disorder. Journal of Psychiatric Research 2015;61:166-167.

• McAulay-Powell CD, Friedman ND, 'A terrible dream' – case of idiopathic pituitary

insufficiency presenting as prolonged delirium in a rural hospital. The International

Electronic Journal of Rural and Remote Health Research, Education, Practice and Policy

2013 (nro 2515). www.rrh.org.au/articles/subviewaust.asp?ArticleID=2515

• Mitsuru I, Akira M, Mako H, Waka Y, Akane I, Takumi K, Eijun N, Minoru K, Yasuhiro I,

Kaoru K, Akihiro M, Shuji F, Mitsushige N, Hirotoshi N, Nobuyuki A. Biochemical

Markers Reflecting Thyroid Function in Athyreotic Patients on Levothyroxine Monotherapy.

Thyroid 2017;27(4):484-490.

46

• Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas

Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen

Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen

yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2017

(päivitetty 27.01.2017). www.kaypahoito.fi

• Mustajoki P. Kilpirauhasen liikatoiminta (hypertyreoosi, "myrkkystruuma") Lääkärikirja

Duodecim, Terveyskirjasto 2015(a) (päivitetty 25.11.2015).

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00665

• Mustajoki P. Kilpirauhasen tulehdukset (tyreoidiitit). Lääkärikirja Duodecim,

Terveyskirjasto 2015(b) (päivitetty 25.11.2015).

www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00666

• Mustajoki P. Kilpirauhasen vajaatoiminta (hypotyreoosi). Lääkärikirja Duodecim,

Terveyskirjasto 2016 (päivitetty 24.2.2016). www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?

p_artikkeli=dlk00667&p_teos=dlk

• Naganathan S, Gossman W. Hypercalcemia. StatPearls 2017 (päivitetty 11.6.2017).

www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK430714/

• Napthali K, Boyle M, Tran H, Schofield PW, Peel R, McEvoy M, Oldmeadow C. Thyroid

antibodies, autoimmunity and cognitive decline: is there a population-based link? Dementia

and Geriatric Cognitive Disorders Extra 2014;4:140-146.

• Niemelä A, Laine P. Aivojen toimintahäiriöihin liittyvät psyykkiset oireyhtymät. Kirjassa:

Mäyränpää, M. toim. Therapia Fennica, 9. laitos. Jyväskylä: Kandidaattikustannus Oy 2009,

s. 1042-1050.

• Niskanen L, Schalin-Jäntti C. 16 kysymystä erityisluvista: Esimerkkinä

kilpirauhashormonit. Sic. Lääketietoa Fimeasta 2015;1:38-41.

http://sic.fimea.fi/1_2015/16_kysymysta_erityisluvista

• Noda M. Possible role of glial cells in the relationship between thyroid dysfunction and

mental disorders. Frontiers in Cellular Neuroscience 2015;9:artikkeli 194.

http://journal.frontiersin.org/article/10.3389/fncel.2015.00194/full

• Ojala AK, Schalin-Jäntti C, Pitkälä KH, Tilvis RS, Strandberg TE. Serum thyroid-

stimulating hormone and cognition in older people. Age and Aging 2016;45:155-157.

47

• Ord WM. On Myxoedema, a term proposed to be applied to an essential condition in the

cretinoid infection observed in middle aged women. Transactions of The Medical -

Chirurgical Society Of London 1878;61:57.

• Orenstein H, Peskind A, Raskind MA. Thyroid disorders in female psychiatric patients with

panic disorder or agoraphobia. The American Journal of Psychiatry 1988;145:1428-1430.

• Parikh N, Sharma P, Parmar C. A case report on myxedema madness: curable psychosis.

Indian Journal of Psychological Medicine 2014;36:80-81.

• Radhakrishnan R, Calvin S, Singh JK, Thomas B, Srinivasan K. Thyroid dysfunction in

major psychiatric disorders in a hospital based sample. Indian Journal of Medical Research

2013;138:888-893.

• Pasqualetti G, Pagano G, Rengo G, Ferrara N, Monzani F. Subclinical hypothyroidism and

cognitive impairment: systematic review and meta-analysis. Journal of Clinical

Endocrinology and Metabolism 2015;100:4240-4248.

• Rieben C, Aubert CE, Segna D, Da Costa B, Baumgartner C, Collet T-H, Chaker L, Almeida

OP, Hogervorst E, Trompet S, Masaki K, Mooijaart SP, Gussekloo J, Peeters RP, Bauer D,

Aujesky D, Rodondi N. Thyroid dysfunction and the risk of dementia and cognitive decline:

systematic review, meta-analysis and clinical implications. Journal Of General Internal

Medicine 2016;31 Suppl 2:439-440.

• Salmela P. Aikuisten kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnostiikka. Suomen Lääkärilehti

2015(a);70:1567-1572.

• Salmela P. Uutta tietoa kilpirauhashormonien säätelystä ja vaikutuksesta. Suomen

Lääkärilehti 2015(b);70:1745-1750.

• Salmela P, Metso S, Moilanen L, Niskanen L, Nuutila P ja Schalin-Jäntti C. Aikuisen

primaarisen hypotyreoosin hoito. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim

2016;132(1):33-42

• Santos NC, Costa P, Ruano D, Macedo A, Soares M J, Valente J, Pereira AT, Azevedo MH,

Palha JA. Revisiting thyroid hormones in schizophrenia. Journal of Thyroid Research

2012:1-15.

48

• Schalin-Jäntti C. Hypotyreoosi . Kirjassa: Jousimaa J, Alenius H, Atula S, Kattainen A,

Kunnamo I, Teikari M, toim. Lääkärin käsikirja. 10 painos. Helsinki: Duodecim 2011, s.

837-839.

• Sevinc A, Savli H. Hypothyroidism Masquerading as depression: The role of

noncompliance. Journal of the National Medical Association, 2004;96:379-382.

• Sierra P, Camara R, Tobella H, Livianos L. What is the real significance and management of

major thyroid disorders in bipolar patients? Revista de Psiquiatría y Salud Mental

2014;7:88-95.

• Skitsofrenia. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen

Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

2015 (päivitetty 22.1.2015). www.kaypahoito.fi

• Simon NM, Blacker D, Korbly NB, Sharma SG, Worthington JJ, Otto M W, Pollack MH.

Hypothyroidism and hyperthyroidism in anxiety disorders revisited: new data and literature

review. Journal of Affective Disorders 2002;69:209-217.

• Singh J, Gupta N. Association of psychosis and hyperthyroid goiter: A case report. Journal

of Clinical Psychiatry 2007;9:154-155.

• Sisätautien alat. Endokrinologia. Suomen lääkäriliitto. (luettu 1.2.2018).

http://erikoisalani.fi/tulokset/18

• Smith AL, Beattie RM. Child psychosis due to hypothyroidism. Journal of the Royal Society

of Medicine. 1998;91:538-539.

• Stowell C, Barnhill JW. Acute mania in the setting of severe hypothyroidism.

Psychosomatics 2005;46:259-261.

• Suomen kilpirauhasliitto ry:n kannanotto kilpirauhaspotilaiden hoitoon. Suomen

Kilpirauhasliitto ry. (julkaistu 27.5.2013).

https://kilpirauhasliitto.fi/julkaisut/kl_Kannanotto.pdf

• Tilastoja lääkkeistä. Suomen kilpirauhasliitto ry (luettu 5.9.2017).

http://kilpirauhasliitto.fi/kilpirauhassairaudet/tilastoja-laakkeista/

• Tyreotoksikoosi. MeSH/FinMeSH (päivitetty 23.6.2015).

http://finto.fi/mesh/fi/page/D013971

49

• Valvira tutkii kiisteltyjä hormonihoitoja antaneen lääkärin toimintaa – lääkäri vastasi

käymällä mediasotaan Valviraa vastaan. Yle Uutiset (päivitetty 18.1.2018) .

https://yle.fi/uutiset/3-10023372

• Välimäki M, Schalin-Jäntti C. Kilpirauhanen. Kirjassa: Välimäki M, Sane T, Dunkel L,

toim. Endokrinologia. Helsinki: Duodecim 2009 s. 14-253.

• Wiersinga WM, Duntas L, Fadeyev V, Nygaard B, Vanderpump MPJ. 2012 ETA Guidelines:

the Use of L-T4+L-T3 in the Treatment of Hypothyroidism, European Thyroid Journal,

2012;1:55-71.

• Williams D. Hashimoto’s and Ord’s Diseases. Thyroid, 2003;12:1189.

• Williams GR. Neurodevelopmental and neurophysiological actions of thyroid hormone.

Journal of neuroendocrinology 2008;20:784-794.

• Wirth EK, Meyer F. Neuronal effects of thyroid hormone metabolites. Molecular and

Cellular Endocrinology 2017, http://dx.doi.org/10.1016/j.mce.2017.01.007

• Wu Y, Pei Y, Wang F, Xu D, Cui W. Higher FT4 or TSH below the normal range are

associated with increased risk of dementia: a meta-analysis of 11 studies. Scientific Reports

2016. www.nature.com/articles/srep31975

• Wysokiński A, Kłoszewska I. Level of thyroid-stimulating hormone (TSH) in patients with

acute schizophrenia, unipolar depression or bipolar disorder. Neurochemical Research

2014;39:1245-1253.

• Yalcin MM, Altinova AE, Cavnar B, Bolayir B, Akturk M, Arslan E, Ozkan C, Cakir N,

Toruner B. Is thyroid autoimmunity itself associated with psychological well-being in

euthyroid Hashimoto's thyroiditis? Endocrine Journal 2017;64:425-429.

• Zavareh AT, Jomhouri R, Benestani HS, Arshad M, Daneshmand M, Ziaei H, Babani N,

Amiri M. Depression and Hypothyroidism in a population-based study of Iranian women.

Romanian Journal of Internal Medicine 2016;54:217-221.

kilpirauhasen toimintahÄiriÖt ja mieli · 5 kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi.....9...

Documents