Marjut Koivuluoma”KERRAN USKO LAPSUUDEN SULLA OLI SULOINEN”Hartauksia nuorille

OpinnäytetyöKESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULUKansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmaMarraskuu 2007

TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ

YksikköYlivieska, Raudaskylä

Aika22.10.2007

Tekijä/tekijätMarjut Koivuluoma

KoulutusohjelmaKansalaistoiminta ja nuorisotyöTyön nimi”Kerran usko lapsuuden sulla oli suloinen” Hartauksia nuorilleTyön ohjaajaTT Hanna Salomäki / KT Reetta Leppälä

Sivumäärä84 + 2 + 71

Työelämäohjaaja

Hartaus kuuluu erottamattomana osana seurakunnan nuorisotyöhön ja sen tarkoitus on rikastaanuoren rukouselämää ja auttaa kohtaamaan Raamatun Jumala. Olen tuottanut opinnäytetyössänihartausmateriaalin ”Uskon, elämän ja rukouksen merellä tuulee raikkaasti” ja se on tarkoitettupalvelemaan juuri tätä tarkoitusta. Hartauksien teemojen pohjaksi valitsin Elämä – usko - rukousRippikoulusuunnitelma 2001 ”elämän peruskokemukset” -käsitteen.

Opinnäytetyössäni tutkin evankelis-luterilaisen kirkon kasvatustavoitteita, kristillisen kasvatuksenmerkitystä ja nykyajan haasteita evankeliumin yhden totuuden julistukselle. Hartausmateriaalinsuunnittelussa otin huomioon lisäksi erityisesti murrosikäisen nuoren psykologisen jauskonnollisen kehityksen, mutta hartausmateriaalia voi soveltaen käyttää tuon vaiheenohittaneillekin nuorille.

Testasin kolme hartauttani kesällä 2007 veteliläisille ja halsualaisille rippileiriläisille ja hevastasivat pitämieni hartauksien jälkeen kyselyyn. Siinä halusin selvittää, pitivätkö he hartauksianimielenkiintoisina ja muuttuiko heidän käsityksensä Jumalasta tai Jeesuksesta hartaudenvaikutuksesta. Kaikkien rippileiriläisten mielipiteet yhteenlaskettuna, pitämäni hartaudetarvioitiin enemmän mielenkiintoiseksi 69, 3 prosentilla. Suuri enemmistö ei vastannut käsityksensäJumalasta tai Jeesuksesta muuttuneen, mutta hartauksien sanoma oli vastauksien perusteellaselvästi tavoittanut kohderyhmänsä.

Opinnäytetyöni on kvalitatiivinen ja se on sekä kehittämistyö että toimintatutkimus. Kehittämiänihartauksia voivat hyödyntää nuorisotyönohjaajat ja muut henkilöt, jotka tarvitsevat kristillisensanoman sisältäviä hartauksia tehtävissään.

AsiasanatEvankelis-luterilaisen kirkon kasvatustavoitteet, modernisaatio, maallistuminen, rukous- jahartauselämä, kehittämistyö, toimintatutkimus

ABSTRACT

CENTRAL OSTROBOTHNIAUNIVERSITY OF APPLIEDSCIENCES

Date22.10.2007

AuthorMarjut Koivuluoma

Degree programmeCivic activity and youth work

Name of thesis”Once you had sweet faith of childhood” Devotions for young people

InstructorDr Hanna Salomäki / Ed. D. Reetta Leppälä

Pages84 + 2 + 71

Supervisor

Devotion belongs inseparable to church youth work and it should enrich young person`s prayer lifeand to help face Bible’s God. I have produced devotion material for that cause in my final thesiscalled “The wind is blowing freshly in the sea of faith, life and prayer”. I selected themes to mydevotions from Evangelical Lutheran Church of Finland’s confirmation curriculum 2001. They are aconcept called “Life`s basic experiences”.

I studied Evangelical Lutheran Church of Finland’s upbringing methods, the meaning of ChristianUpbringing and the challenges of modern world to declare only one truth. In the planning ofdevotion material I considered especially teenagers psychological and religious progress, butdevotion material can be used also after that period if applied.

I tested three of my devotions in the summer of 2007 to confirmation classes of Veteli and Halsua.The youngsters of confirmation classes answered to my survey after the devotions I kept. In thesurvey I wanted to research if youngsters thought the devotions were interesting and did theirthoughts of God and Jesus change.

Youngsters of all confirmation classes thought that the devotions I kept were more interesting in69,3 %. Majority didn’t answer their thoughts of God and Jesus change, but the message ofdevotions had clearly reached its target group. My final thesis is qualitative and it is bothdevelopment work and action research. Church youth work leaders and others who need Christiandevotions at their tasks can put them in to good use.

Key wordsLutheran Church of Finland’s upbringing methods, modernize, secularization, teenagerspsychological and religious progress, prayer and devotional life, development work, actionresearch.

ESIPUHE

Opinnäytetyöni aihe oli haasteellinen, sillä halusin kirjoittaa kristillisen sanomansisältäviä hartauksia nykyajan nuorille. Modernissa ajassamme ei aina siedetävain yhden totuuden julistamista, mutta kristinuskossa on kautta aikojen haluttukaikesta huolimatta viedä eteenpäin evankeliumin sanomaa JeesuksestaKristuksesta.

Kiitokset opinnäytetyön alkuvaiheissa auttaneelle teologian tohtori HannaSalomäelle (nykyiselle kirkon tutkimuskeskuksen tutkijalle), joka näkitutkimussuunnitelmassani olevan idean, jota kannattaa lähteä toteuttamaan.Kiitokset myös kasvatustieteen tohtori Reetta Leppälälle, jonka tukemanaopinnäytetyöni näki viimein päivänvalon. Arvokkaan palautteenne ja ohjauksennekautta opinnäytetyön kirjoittaminen sai tuulta siipiensä alle ja saatoin valmistuajouluksi 2007.

Suurin kiitos kuuluu kuitenkin Kolmiyhteiselle Jumalalle, joka on varmastijohdattanut minua siinäkin, että keksin tämän opinnäytetyön idean. Kiitos siisHänelle ja myös rakkaille läheisilleni, jotka ovat tukeneet monin tavoin.

SISÄLLYS

TIIVISTELMÄ

ABSTRACT

ESIPUHE1 JOHDANTO ............................................................................................................. 12 KRISTILLISEN KASVATUKSEN TAVOITTEET ....................................................... 4

2.1 Kirkon kasvatustoiminnan kokonaisohjelma ....................................................... 42.2 Rippikoulusuunnitelma 2001 .............................................................................. 62.3 Kirkon lapsi- ja nuorisotyön missio, visio ja strategia 2010 ................................ 7

2.3.1 Liputusta Jumalan, elämän ja rakkauden puolesta ...................................... 82.3.2 Elämälle löytyy mielekkyys uskosta Jumalaan ja lähimmäisenrakastamisesta ....................................................................................................... 92.3.3 Kuinka vision tavoitteet voidaan saavuttaa?............................................... 11

2.4 Hidasta vauhtia nuorten kanssa elämän tärkeimmissä mutkissa ..................... 122.5 Kotikasvatuksen vaikutus nuoren asenteisiin kristinuskoa ............................... 15kohtaan ................................................................................................................... 15

3 NYKYAJAN HAASTEET KRISTILLISELLE KASVATUKSELLE ............................ 193.1 Modernisaatiokehitys ja maallistuminen ........................................................... 193.2 Tiede vastaan uskonto ..................................................................................... 213.3 Uskonnon ”kolikon” kaksi kääntöpuolta ............................................................ 253.4 Yhden totuuden julistamisen ongelma ............................................................. 273.5 Elääkö nykyajan nuori arvotyhjiössä? .............................................................. 293.6 Kristilliselle kasvatukselle on kysyntää ............................................................. 33

4 NUOREN PSYKOLOGINEN JA USKONNOLLINEN KEHITYS ............................. 354.1 Nuoruuden ikävaiheet ja haasteet .................................................................... 354.2 Murrosikäinen nuori – ei enää lapsi, mutta ei vielä aikuinenkaan .................... 364.3 Mitä on uskonnollinen kehitys ja kypsä uskonnollisuus? .................................. 384.4 Gruehnin uskonnollisen kehityksen teoria ........................................................ 394.5 Murrosikä herkistää uskonnolliseen kyselyyn .................................................. 404.6 Lapsen jumalakäsityksestä murrosikäisen nuoren jumalakuviin ...................... 434.7 Kuinka murrosikäinen suhtautuu kuolemaan? ................................................. 46

5 HARTAUKSIEN KÄYTTÖ NUORISOTYÖSSÄ ...................................................... 485.1 Kristillinen hartaudenharjoitus, rukouselämä ja spiritualiteetti .......................... 485.2 Tuottamieni hartauksien teemat ....................................................................... 51

5.2.1 Lain ja evankeliumin käyttö hartauksissa ................................................... 555.2.2 Tarinat, tapauskertomukset ja musiikki auttavat hartauden sanomanymmärtämisessä .................................................................................................. 56

6 TUTKIMUSTEHTÄVÄT, -MENETELMÄ JA AINEISTO .......................................... 597 TULOKSET ............................................................................................................ 678 JOHTOPÄÄTÖKSET ............................................................................................. 789 POHDINTA ............................................................................................................ 80LÄHTEET ................................................................................................................... 82LIITTEET

1

1 JOHDANTO

Hartautta voidaan kuvata yksinkertaisesti pieneksi jumalanpalvelukseksi (Virtanen

1991, 42). Se on myös rukouselämän yksi elementti ja hiljentymishetki. Nuorikin

tarvitsee muitten ihmisten tavoin rukousta, koska se on yhteydenpitokeino Jumalaan.

(Kiilunen, Rantavuori & Salo 2002, 13-14.) Myös Elämä – usko – rukous

Rippikoulusuunnitelma 2001 pitää rukouselämän merkitystä tärkeänä ja että nuorta

on tuettava sen harjoittamisessa. Siksi seurakunnan nuorisotyössä sekä

rippikoulussa onkin annettava mahdollisuuksia hiljentymiseen ja hengellisen elämän

hoitamiseen. Rippikoulusuunnitelma 2001 määrittelee tähän yhteyteen kuuluvan

lisäksi Raamatun lukemisen eri tapoineen ja nuorille suuntaamissani hartauksissa

käytänkin tuota kristinuskon pyhää kirjaa. (RKS 2001, 29.)

Sinkkonen toteaa hartauksien vanhenevan käytössä ja että niitä tulee ajoittain

uudistaa paremmin nykyaikaan sopiviksi. Hän arvioi esimerkiksi opinnäytetyössään

tuottamansa hartauskirjan vaativan uudistamista noin viiden vuoden päästä sen

valmistumisesta. (Sinkkonen 2000, 16.) Tämän vuoksi voi sanoa, että tuottamilleni

uusille hartauksille löytyy varmasti käyttöä seurakunnan nuorisotyössä ja nuorten

kristillisen kasvatuksen yhteydessä.

Nykyään on perusteltua sanoa, että elämme modernisoituneessa yhteiskunnassa,

jota voi väittää myös maallistuneeksi. (Kääriäinen, Niemelä & Ketola 2003, 20, 22.)

Tämä näkyy ”Uskon asia” Nuorisobarometri 2006 kertomissa tutkimustuloksissakin,

sillä sen mukaan 15-29-vuotiaat nuoret uskovat yksilöllisesti ja kristinuskon Jumalaan

kirkon opettamalla tavalla uskoo vain melkein joka neljäs vastaajista. Joka kolmas

nuori uskoo kuitenkin kristinuskon Jumalaan. (Myllyniemi 2006, 76-77.) Tästä voisi

vetää johtopäätöksen, että nuoret eivät hyväksy valmiita totuuksia sellaisenaan täysin

pureksimatta ja haluavat jo tehdä omat ratkaisunsa. Nuoruudessa koetaan suuria

muutoksia ja sana ”murrosikä” kuvaa hyvin kyseisen elämänvaiheen myrskyistä

2

luonnetta. Nuoruuteen kuuluu kapina vanhempia ja auktoriteetteja kohtaan sekä

oman identiteetin etsiminen ja löytäminen.

Hartauksieni kohderyhmäksi olen valinnut nuoret yleisesti ottaen, mutta keskityn

kuitenkin enemmän murrosikäisen nuoren psykologiseen ja uskonnolliseen

kehitykseen. Hartauksien sisältämä iätön evankeliumin sanoma mahdollistaa

laajemmankin hartauksien käytön niitä tilanteeseen soveltaen. Kirkolla

rippikouluineen on suuri haaste tavoittaa sanomallaan nuori. Onko kirkon tehtävä

mahdoton sen halutessa tavoittaa kapinavaihettaan eläviä nuoria Raamatun

sanomalla?

Uskon vahvasti, että se ei ole mahdotonta, sillä auktoriteettikapinasta huolimatta

nuoret ovat myös herkkiä vastaanottamaan tai toisaalta myös hylkäämään erilaisia

ajatuksia. Nuoruudessa luodaan oma maailmankuva sekä pohditaan omaa minuutta

uusista lähtökohdista ja tässä prosessissa käydään todennäköisesti läpi ahdistaviakin

kysymyksiä, kuten ”mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, miksi kristinuskossa uskotaan

taivaan ja kadotuksen olemassaoloon ja mihin itse uskon?” Tämän perusteella voi

sanoa, että uskomuksiaan ja omaa sisäistä maailmaansa rakentavalla nuorella on

tarve pohtia uskontoon ja elämänkatsomukseen liittyviä asioita ja kysymyksiä.

Hartauksieni yhtenä tavoitteena on tuoda Raamatun evankeliumi ja usko Jumalaan

selkeästi esille.

Hartaudet ovat ikään kuin pienoisjumalanpalveluksia, niissä annetaan sijaa Jumalan

puhuttelulle, pyhän kokemiselle ja hiljaisuudelle. Hartauksieni tavoitteena on herättää

nuoria ajattelemaan jumalakysymyksiä ja aukaisemaan ovi ajatukselle Jumalan

läsnäolosta heidänkin elämäänsä. Hartausmateriaalini pohjana on Elämä – usko –

rukous Rippikoulusuunnitelma 2001:n määrittelemät ”elämän peruskokemukset.

”Elämän peruskokemukset” -käsite kuuluu ”Nuoren elämä” -osa-alueeseen. Käytän

sen lisäksi joitakin tärkeimpiä kristinuskon pääajatuksia ”Kirkon usko” ja ”Rukous” -

osista. (RKS 2001, 22.)

3

Tästä alkaa katsaus kirkolle ja kristilliselle kasvatukselle haasteen muodostavien

murrosikäisen nuoren ja nuoren psykologisiin sekä uskonnollisiin kehitysvaiheisiin ja

nykyajan sisältämiin piirteisiin, jotka saavat nuorisotyöntekijän toisinaan

pyörittelemään silmiään. Olkoon lukijoiden matka myös tuottamieni hartauksien

”elämän, uskon ja rukouksen merellä” antoisa ja virkistävä.

4

2 KRISTILLISEN KASVATUKSEN TAVOITTEET

Kristillinen kirkko on jo syntymästään lähtien ollut kasvattava kirkko. Nykypäivää

edustavassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lapsi- ja nuorisotyön missio, visio

ja strategiassa 2010 todetaan, että kirkolla ja teologialla ei ole tiettyä

kasvatuspedagogiaa tai -teoriaa kristillisten lähtökohtiensa lisäksi. Strategiassa

huomautetaan, että jos kirkko hyödyntää joitakin pedagogisia linjauksia, niitä tulee

katsella kristillisen kasvatuksen ja eettisten arvojen valossa. Kriittisyyttä on lupa

käyttää, jos pedagogiset linjaukset poikkeavat kristinuskosta ja sen ihmiskäsityksestä.

(MVS 2010, 13-14.)

Tässä luvussa käydään läpi aluksi historian osalta Suomen evankelis-luterilaisen

kirkon k-ohjelmaa, joka on syntynyt 1980-luvun vaihteessa. Pääpaino on kuitenkin

nykypäivässä, joka näkyy keskittymisessä kirkon lapsi- ja nuorisotyön missio, visio ja

strategiaan 2010 sekä Usko – elämä – rukous Rippikoulusuunnitelma 2001:n.

2.1 Kirkon kasvatustoiminnan kokonaisohjelma

Kirkon k-ohjelma tarkoittaa kirkon kasvatustoiminnan kokonaisohjelmaa, jonka on

laatinut vuonna 1980 Kirkon Kasvatusasiain Keskus eli KKK. Kirkon k-ohjelmaa

käytettiin aiemmin suunnittelupohjana seurakuntakohtaiselle kristillisen kasvatuksen

tavoitteiden laatimiselle. Nykyään kirkon k-ohjelma on jäänyt taka-alalle muiden

uudempien suunnitelmien tai strategioiden saadessa sijaa. Kirkon k-ohjelmassakin

todetaan, että evankeliumi ja kirkon sanoma pysyvät samana, vaikka ajat muuttuvat,

mutta kirkon on aikojen kuluessa päivitettävä toimintamenetelmiään. Kirkon k-ohjelma

mainitsee jo kirjasen alussa, että kasvatus ja opetus ovat kirkon päätehtäviä. Sekä

kasvatuksen että opetuksen velvoitus pohjautuu Jeesuksen antamaan lähetys- ja

kastekäskyyn. (Mikä on kirkon k-ohjelma? 1980, 3)

5

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamallaheitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitäpitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. (Matt. 28:18-20)

K-ohjelmassa kirkon kasvatuksen ja opetuksen menetelmien uudistamisen tarve

perusteltiin kolmella syyllä: Kirkko haluaa täyttää paremmin kastekäytännön

edellyttämän opetusvelvoituksen, edistää kirkon jäsenien kasvua kristittyinä ja

toteuttaa kasvatukseen pyrkivän toiminnan tähdäten oikeisiin asioihin parhaalla

mahdollisella tavalla. (Mikä on kirkon k-ohjelma? 1980, 3).

K-ohjelmassa todetaan, että uskon syntyminen on Pyhän Hengen työtä, joka

tapahtuu sanan ja sakramenttien kautta. Se ei siis ole kirkon työntekijän tai ihmisen

itsensä ansiota, vaikka kasvatuksella voidaankin siihen vaikuttaa. K-ohjelmassa

sanotaan Jumalan sanan voivan alkaa puhutella tai toisin sanoen koskettaa ihmistä.

(Mikä on kirkon k-ohjelma? 1980, 4.) Siksi käytän myös suunnittelemissani

hartauksissa aiheiden tueksi Raamatun jakeita.

Kirkon kasvatusohjelman yleistavoitteessa halutaan ohjata ihmisiä uskomaan

kristinuskon Kolmiyhteiseen Jumalaan ja sen avainhenkilöön Jeesukseen. Tähän

tavoitteeseen kuuluu myös se, että usko saisi läpäistä kaikki ihmisen elämän alueet,

jolloin elämässä voidaan kokea Jumalan läheisyys. Lisäksi tästä toivotaan seuraavan

pysyvä sitoutuminen ja osallistuminen Jumalan hyvän tahdon toteutukseen. (Mikä on

kirkon k-ohjelma? 1980, 4.)

Yleistavoitteen sisältöperiaatteita on neljä ja niissä korostuvat mm. seuraavat asiat:

kristillisen uskon ja luterilaisen tunnustuksen omaksuminen, ihmisen Jumalan

rakkauden ja luomistyön kohteena olemisen ymmärtäminen, Jumalan kohtaaminen

arjessa ja kristillisen uskon soveltaminen omaan elämään ja kokonaisvaltainen

sitoutuminen Jumalan tahtoon. Kasvatusohjelmaa varten tavoitteita on myös nähty

tarpeelliseksi tehdä yksityiskohtaisemmaksi yhteensä kolmellatoista päätavoitteella.

Ne on suunniteltu sen pohjalta, että ihminen on otettu huomioon yksilönä,

seurakunnan jäsenenä ja seurakunnan jäsenenä maailmassa. Lisäksi kolmestatoista

6

päätavoitteesta on syntynyt eri ikäluokat huomioon ottavat ikäryhmätavoitteet. (Mikä

on kirkon k-ohjelma? 1980, 12) Nuoria koskevissa k-ohjelman tavoitteissa on paljon

hyviä asioita, mutta tämän opinnäytetyön pohjana ovat tätä päivää edustavat

tuoreemmat kirkon laatimat suunnitelmat. Osittain niistä löytyy tietysti vanhankin

kanssa samoja pyrkimyksiä, sillä kirkon ydinsanomahan ei tietenkään ole muuttunut.

2.2 Rippikoulusuunnitelma 2001

Elämä – usko – rukous Rippikoulusuunnitelma 2001 on Suomen evankelis-luterilaisen

kirkon kirkkohallituksen julkaisu ja se on puitesuunnitelma, jonka avulla rippikouluja ja

sen sisältöjä voidaan lähteä paikallisesti suunnittelemaan sekä toteuttamaan.

Rippikoulusuunnitelma 2001 perusteella rippikoulutyötä voidaan myös arvioida

jatkuva kehitys mielessä pitäen. Suunnitelma on luotu rippikouluikäisiä varten, jotka

yleensä ovat juuri 14-15-vuotiaita nuoria. Rippikoulusuunnitelma 2001 luonnehtii

rippikoulun kuuluvan kirkon kasteopetukseen ja sitä jatketaan myös muissa

elämänvaiheissa. (RKS 2001, 5.)

Elämä – usko – rukous Rippikoulusuunnitelma 2001 pohjautuu Katekismukseen ja

sieltä on haluttu nostaa esille uskontunnustus, kymmenen käskyä ja Isä meidän -

rukous. Rippikoulusuunnitelman elämä -osuus pohjautuukin kymmeneen käskyyn ja

usko -osuus uskontunnustukseen, jossa otetaan huomioon kolminaisuusopin

mukaisesti luominen, lunastus ja pyhitys. Rukous -osuuden sisältö muodostuu ennen

kaikkea Isä meidän -rukouksesta, mutta myös esimerkiksi spiritualiteettiin liittyvistä

asioista. Spiritualiteetti tarkoittaa toisin sanoen kristillistä hartauden harjoitusta.

Rippikoulusuunnitelma mainitsee kolmesta alueestaan muodostuvan ikään kuin

kolme koria, joista voi ottaa opetukseensa sisältöä. Tässä kohden kolme osa-aluetta

todetaan sanoilla: nuorten elämänkysymykset, uskon sisältö ja spiritualiteetin

harjoitus. Rippikoulun eettinen opetus saa nuoren parhaimmillaan pohtimaan

elämäänsä liittyviä moraalisia ja uskonnollisia kysymyksiä. (RKS 2001, 9-10)

7

Rippikoulun yleistavoitteena on, että nuori vahvistuu siinä uskossakolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on pyhässä kasteessa otettu,kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen ja elää rukouksessa jaseurakuntayhteydessä (RKS 2001, 18).

Yleistavoite perustuu kirkon kaste- ja opetustehtävään, jotka pohjautuvat Raamattuun

ja Jeesuksen antamaan kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. Nämä

löytyvät Matteuksen evankeliumista (28:18-20) ja Luukkaan evankeliumista (10:27).

Rippikoulusuunnitelma kertoo kasteopetuksen olevan kastemuistutusta, jossa yhä

uudestaan kehotetaan miettimään kasteen merkitystä henkilökohtaisesti. (RKS 2001,

18-19)

2.3 Kirkon lapsi- ja nuorisotyön missio, visio ja strategia 2010

Kirkon lapsi- ja nuorisotyön missio ja visio sekä strategia 2010 on luonteeltaan ennen

kaikkea strategia eli suunnitelma. Sitä voidaan käyttää lapsi- ja nuorisotyön perustana

sekä apuna niin suunnittelussa kuin päätöksenteossakin seurakunnissa. Sen

tehtävänä on viitoittaa suuntaa kirkon lapsi- ja nuorisotyölle valtakunnallisesti,

hiippakunnallisesti ja paikallisesti. Strategian lähtökohtana on kasteessa saatu

Jumalan lapseus. (MVS 2010, 5.)

Kirkko toimii kasvattajana tekemässään lapsi- ja nuorisotyössä. Strategiassa todettiin

kuitenkin, että lapsi- ja nuorisotyö ei ole täysin sama asia kuin kasvatus, vaikka ne

kiistämättä kuuluvat yhteen. (MVS 2010, 5.) Tämä on mielestäni hieman ristiriitainen

toteamus, mutta siinä on todennäköisesti otettu huomioon, että kotoa saatu kasvatus

on kuitenkin ensimmäisellä sijalla. Omakin mielipiteeni on, että kirkko ja koulu eivät

voi kokonaan korvata vanhempien tekemää kasvatustyötä.

Kasvatusta tapahtuu kirkon lapsi- ja nuorisotyössä kasteopetuksessa, ikäkausityössä,

ohjauksessa, huolenpidossa, perheiden kanssa tehtävässä yhteistyössä, erilaisessa

omaehtoisessa toiminnassa ja useiden yhteistyötahojen kanssa työskenneltäessä.

Kasvatusta kuvataan strategiassa kirkon lapsi- ja nuorisotyön perusjuonteena. Lapsi-

8

ja nuorisotyöhön kuuluvat lasten ja varhaisnuorisoikäisten toiminta, rippikoulu ja

nuorisotyö kokonaisuudessaan. Nuorien aikuisten toiminta on kirkolle haaste, johon

strategia toteaa olevan tarpeellista panostaa. Lapsi- ja nuorisotyön piiriin katsotaan

kuuluviksi ikävuodet 0-29 saakka. (MVS 2010, 5.)

2.3.1 Liputusta Jumalan, elämän ja rakkauden puolesta

Kirkon lapsi- ja nuorisotyön missio, visio ja strategia 2010 kantaa iskevästi nimeä

”Jumala on. Elämä on nyt. Rakkaus liikuttaa.” Strategian kantavia ajatuksia ovat

kristillinen usko, kristillinen ihmiskäsitys ja siihen liittyvät arvot, lähimmäisen rakkaus,

evankelis-luterilainen tunnustus, ekumeenisuus muita kirkkoja kohtaan sekä ihmisen

vakaumuksen kunnioitus. Kolmeen iskulauseeseen on kiteytetty osuvasti sekä kirkon

lapsi- ja nuorisotyön lähtökohtia että päämääriä. (MVS 2010, 7.)

”Jumala on.” -lauseen pääajatuksen mukaan Jumala todella on olemassa, mutta

ihminen osaa vain vajavaisesti kuvailla Häntä. Väärillä lausetta täydentävillä

sanavalinnoilla emme tee oikeutta sille, mitä Jumala oikeasti on. Strategiassa

Jumalan todetaan olevan meistä riippumatta ja siksi kirkon piirissä ajatellaan, että

Jumalasta tulee myös puhua. Kirkko haluaa korostaa, että ihmisen arvoa ei voi mitata

tekemisen perusteella, vaan ihmisarvo tulee Jumalan luomistyöstä. Seurakunnan,

sanan ja sakramenttien tehtävä on välittää sanomaa Jumalan olemassaolosta. Kirkko

uskoo elämällä olevan tarkoitus ja että oikea ja väärä ovat myös olemassa. Oikean ja

väärän rajoja on aina pohdittava. Kirkko linjaa selkeästi, että seurakuntatyössä

pääpaino on hengellisessä elämässä. (MVS 2010, 7.)

”Elämä on nyt.” -iskulauseella korostetaan elämän olevan juuri tässä hetkessä, ei

vasta myöhemmin vuosien päästä. Strategiassa halutaan arvostaa jokaista

ikävaihetta ainutlaatuisuutensa vuoksi sekä varjella lapsia ja nuoria kiireiseltä

aikuisten elämänmenolta, jossa menestymis- ja tehokkuusvaatimukset korostuvat.

Samalla todetaan, että olemme Jumalalle tärkeitä eri-ikäisinäkin. Elämästä saa iloita

lahjana, vaikka siinä olisi puutteitakin. Epätäydellinenkin elämä on arvokas elämä.

9

Strategiassa painotetaan kristinuskon ajatusta, että elämä jatkuu ikuisesti. Lisäksi

määriteltiin, että elämään kuuluvat niin mahdollisuudet, ilo ja kasvaminen kuin myös

tuska ja vaiva. Toivo voi antaa uusia näkökulmia elämään. (MVS 2010, 7.)

”Rakkaus liikuttaa.” -ajatuksella korostetaan sitä, että rakkaus koskettaa ja saa meidät

myös toimimaan. Ihminen voi tuntea ja kokea rakkauden suuren merkityksen

saadessaan hyvyyttä ja rakkautta osakseen. Lähimmäisen hätä voi saada meidät

auttamaan eri tavoin, kuten esimerkiksi kuuntelemaan, rohkaisemaan ja rukoilemaan.

Strategiassa ei puhuta pelkästään yleisestä rakkauden käsitteestä, vaan sanotaan

rohkeasti: ”Jumalan rakkaus koskettaa, kutsuu ja lähettää (MVS 2010, 7.)” Rakkaus

motivoi lähimmäisen huomioimiseen ja yhteisen vastuun kantamiseen. Strategiassa

todetaan rohkaisevasti, että vaikeuksista on mahdollista päästä yli. Keino siihen on

jakaa ne toisten kanssa, tulla rakastetuksi ja kokea lohduttavaa läsnäoloa. (MVS

2010, 7.)

2.3.2 Elämälle löytyy mielekkyys uskosta Jumalaan ja lähimmäisenrakastamisesta

Kirkon lapsi- ja nuorisotyössä uskotaan Jumalan läsnäoloon maailmassa ja että

Jeesus on läsnä sanassa ja sakramenteissa. Toiminnan perusteena on Jeesuksen

antama lähetyskäsky ja lasten evankeliumi, joka löytyy Markuksen evankeliumista

(Mark. 10:13-16). Kirkon tarkoituksena on auttaa ihmisiä kohtaamaan Jumala. Lisäksi

kirkko haluaa korostaa Jumalan olevan armollinen ja että hänet voi kohdata ehdoitta.

Erityisesti Kristuksen kautta on mahdollista löytää Jumalan armollisuus. (MVS 2010,

9.)

Kirkko haluaa kasvatustyöllään siirtää uskon traditiota myös tuleville sukupolville ja

auttaa elämän mielekkyyden löytämisessä. Kirkolla on selvä kanta, että elämän

mielekkyys on löydettävissä Jumalan rakkaudesta ja ihmisten rakastaessa toisiaan

Jeesuksen esikuvan ja ohjeiden mukaan. (MVS 2010, 9.) Tämä onkin mielestäni yksi

strategian merkittävimmistä ajatuksista.

10

Elämän mielekkyyden mainitaan strategiassa olevan yksi sen avainkäsitteistä.

Mielekäs elämä on sellaista elämää, mitä ihminen tahtoisi elää. Elämän tarkoitus -

käsite on ajatuksellisesti lähellä mielekästä elämää, mutta ei silti ole täysin sama asia.

Jos ihminen ei ole löytänyt elämälleen tarkoitusta, hän ei elä mielekästä elämää.

Strategiassa todettiin kuitenkin elämän voivan olla mielekästä silloinkin, kun elämän

tarkoitusta ei ole vielä tiedostettu. Kirkko uskoo elämän mielekkyyden löytyvän juuri

uskosta Jumalaan ja lähimmäisen rakastamisesta. Näistä tekijöistä ihminen voi saada

toivoa, vaikka niiden äärellä koettaisiin kipuilemistakin. (MVS 2010, 9.)

Lapsi- ja nuorisotyön vision 2010 tavoitteena on, että kirkossamme lapset ja nuoret

voisivat kohdata pyhän ja rakastavan Jumalan ja välittäviä ihmisiä. Lapsille ja nuorille

halutaan antaa mahdollisuus olla oman ikäisiään ja omia persooniaan sekä tukea

ihmisenä ja kristittynä kasvamiseen. Tavoitteena on myös se, että lapset ja nuoret

kuuluisivat seurakuntayhteisöön, joka toimii Jumalaan uskomisen pohjalta. (MVS

2010, 11.)

Lapsi- ja nuorisotyössä halutaan tavoittaa lapsia ja nuoria sekä saada heidät jäämään

mukaan kirkon toimintaan entistä näkyvämmin ja laajemmin. Kirkon lapsi- ja

nuorisotyössä toimivien ihmisten kautta lasten ja nuorten on tarkoitus saada kristillistä

ohjausta esimerkiksi elämänkysymyksissä ja mielekkään elämän elämisessä. Lapsia

ja nuoria tulee myös kannustaa itsenäiseen ajatteluun. Lapsi- ja nuorisotyössä

korostetaan myös osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja välittämistä. Tavoitteena on, että

armo ja anteeksiantamus keskeneräistä kohtaan vaikuttaisivat vuonna 2010. (MVS

2010, 11.)

Kirkon perustehtävinä on julistaa, kasvattaa ja palvella. Tämä näkyy mm.

jumalanpalveluksina ja sakramentteina. Lapset ja nuoretkin on huomattava osana

toimivaa seurakuntaa, joka rukoilee ja viettää jumalanpalveluksia. Usko Jumalaan,

rukous ja yhteisön turva opettavat lasta ja nuorta uskonsa harjoittamisessa sekä

osanottamisessa yhteiseen vastuuseen. Seurakunta tarjoaa myös lapsille ja nuorille

11

kanavan toimia ja vaikuttaa. Yhteiskunnallinen ja kansainvälinen vaikuttaminen sekä

osallistuminen kuuluvat kirkon lapsi- ja nuorisotyön vuoden 2010 tavoitteeseen.

Kirkon lapsi- ja nuorisotyö vie eteenpäin kristillisyyttä lähimmäisenrakkautena

vastaten esimerkiksi eettisiin, moraalisiin ja ekologisiin kysymyksiin. (MVS 2010, 11.)

2.3.3 Kuinka vision tavoitteet voidaan saavuttaa?

Kirkko määrittelee vision tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavan strategisia

linjauksia. Tavoitteet on mahdollista saavuttaa, kun lapsi- ja nuorisotyössä

arvostetaan yksilöä ja samalla rakennetaan yhteisöä. Siinä tulee myös rohkeasti pitää

esillä uskoa Jumalaan. Lapsi- ja nuorisotyön rakenteita on jatkuvasti muistettava

arvioida. Tavoitteisiin pääsemisessä auttaa lisäksi se, että seurakunta selkeästi tukee

lapsen ja nuoren kasvua ja tekee yhteistyötä myös kotien kanssa. (MVS 2010, 24.)

Kirkon lapsi- ja nuorisotyön strategia ottaa hienosti huomioon myös lapsen ja nuoren

yksilöllisyyden, koska kasvatus perustuu kristilliseen ihmiskäsitykseen. Kristillisessä

ihmiskäsityksessä uskotaan, että ihminen on sekä Jumalan luoma että Jumalan kuva,

ja siksi ainutlaatuinen ja arvokas. Ihminen tarvitsee elämäänsä yhteyttä Jumalaan.

Kirkko haluaa suojella lapsia ja nuoria kasvattamalla heidän itsetuntoaan,

minäkuvaansa ja opettamalla heitä samalla lähimmäisenrakkauteen ja toisten

ihmisten kunnioittamiseen. (MVS 2010, 13.)

Kristilliseen ihmiskäsitykseen pohjautuvalla kasvatuksella on mielestäni tilausta

nykyäänkin, sillä yhteiskunta ja media voivat opettaa lapsille ja nuorille hyvin kovia

arvoja. Kun lapset ja nuoret oppivat olevansa Jumalan kuvia ja hänen rakkautensa

kohteita, heidän itsetuntoaan voidaan vahvistaa. On merkityksellistä, jos heidät

voidaan saada ymmärtämään omaa ihmisarvoaan sekä elämän mielekkyyttä ja

tarkoitusta.

Kirkon lapsi- ja nuorisotyössä usko Jumalaan näkyy esimerkiksi

jumalanpalveluselämässä, kasteessa, ehtoollisessa, rukouksessa ja siinä, että

12

käytetään Raamattua, virsiä ja hengellisiä lauluja. Myös kristilliset symbolit, tavat ja

rituaalit kertovat uskosta yliluonnolliseen. Näiden kautta ihmisille voidaan tarjota

mahdollisuus pyhän kokemiseen. Strategiassa jumalanpalveluselämällä tarkoitetaan

kaikkea hartauselämää, joka kuuluu seurakunnan kokoontumiseen. Hartauselämän

kohokohtana pidetään ehtoollisjumalanpalvelusta eli messua. (MVS 2010, 15.)

Kristillinen usko, Raamattu, hengelliset laulut ja rukous näkyvät myös tuottamissani

hartauksissa. Hartauksissani on siis esillä niitä asioita, joita strategiassakin mainitaan

tarvittavan pyhän kohtaamiseen. Niiden tavoitteena on saada nuoret pohtimaan omaa

suhdettaan kristinuskoon ja uskon asioihin. Olisi hienoa, jos kirjoittamani hartaudet

voisivat olla yhtenä tekijänä herättämässä uskoa ja luottamusta Jumalaan. On

kuitenkin huomautettava lapsi- ja nuorisotyön strategiankin tavoin: ”Pyhä Henki

synnyttää uskon ja pitää sitä yllä, se ei ole ihmisen suoritus eikä sitä saada aikaan

kasvatuksella (MVS 2010, 13.).” Ymmärrän tämän siten, että Jumala toimii täysin

itsenäisesti riippumatta kasvattajasta ja hänen suorituksistaan. Uskon syntyminen

kuulijoissa heille pidetyn hartauden aikana tai jälkeen ei riipu hartauden pitäjästä.

Pyhä Henki koskettaa niitä ihmisiä, joita tahtoo koskettaa.

Kirkko haluaa tukea lapsen ja nuoren kasvua rohkaisemalla kasvattajia, ensisijaisesti

vanhempia, suojelemaan lapsuutta ja nuoruutta. Strategiassa todetaan, että

seurakunnan on oltava turvallinen paikka kasvaa kaikille sen huomaan hakeutuville

lapsille ja nuorille. Nuoren rajojakin koettelevat kysymykset ja etsiminen on sallittava.

Nuoria tulee siis kannustaa itsenäiseen ajatteluun, mutta samalla pitää etsiä yhdessä

heidän kanssaan kristinuskon tarjoamia arvoja. Nuoria on tuettava elämän

muutosvaiheissa, kuten aikuistumista kohti siirtymisessä. (MVS 2010, 20.)

2.4 Hidasta vauhtia nuorten kanssa elämän tärkeimmissä mutkissa

. . .Jeesus auta! kotiin vie! Näytä meille toisenlainen tie! (The Rain, Tie316).

13

Arto Köykkä kirjoittaa Nuorisotyön käsikirjassa, että on otettava huomioon ei

ainoastaan Jeesuksen ristintyön merkitys, vaan koko Jeesuksen elämän merkitys

ihmisille. Jeesus eli noin kolmekymmentä vuotta ja ehti kohdata lähipiirinsä ihmiset

syvällisesti. Köykkä on muotoillut ajatuksensa brasilialaisen teologin Leonardo Boffin

innoittamana. (Köykkä 2005, 22-23.)

Jeesuksen koko elämän merkityksen ajatusta Köykkä on soveltanut myös

nuorisotyöhön. Hän on muotoillut Boffin ajatuksista oman esityksensä käyttäen

kolmea metodia ja kolmea teemaa. Metodit ovat nimeltään ”yhteinen matka”,

”vakavasti ottaminen” ja ”riittävän hitaasti”. Teemat ovat puolestaan ”rakkaus”,

”Jumala” ja ”kuolema”. (Köykkä 2005, 22-32.)

Nuoret tulisi Köykän mielestä kohdata samaan tapaan kuin Jeesus kohtasi ihmiset, eli

aidosti ja syvällisesti. Heidän kanssaan olisi kuljettava vuosienkin matka, ei

pelkästään yksi rippileiri. Köykkä mainitsee Rippikoulusuunnitelma 2001 nimen ”Usko

– elämä – rukous” kuvaavan hyvin sitä nuorisotyön todellisuutta, jonka hän haluaisi

toteutuvan. Nuoret tulisi hänen mukaansa ottaa vakavasti, heistä tulisi välittää aidosti.

Köykkä uskoo, että nuoret on kohdattava Jumalan kuvana ja työntekijän tulee myös

osoittaa tämä omalla esiintymisellään, kuten äänellä ja koko persoonallaan. Nuoret

on toisin sanoen otettava vakavasti ja mallia heidän kohtaamiselleen on haettava

Jeesuksen esimerkistä. (Köykkä 2005, 22-24.)

Köykkä puhuu myös metodissa ”riittävän hitaasti” hitauden puolesta, sillä ihminen ei

pysty esimerkiksi filmille tallennetuista liian nopeista kuvakulman käännöksistä

näkemään kokonaiskuvaa. Jos elämämme on niin kiireistä, että emme pysähdy tai

hiljenny edes hetkeksi, Jumalan puhuttelun havaitseminen ja kuunteleminen on

vaikeaa. Jos elämämme on kovin kiireistä, emme välttämättä tajua minne olemme

ihmisenä menossa. Kun nykyään matkataan nopeasti paikasta toiseen, Köykkä

mainitsee Jumalan itse asiassa vertauskuvallisesti kutsuvan meitä patikoimaan.

Köykkä linjaa, että nuorisotyössä on tärkeää taittaa matkaa yhdessä nuorten kanssa

jakamalla ajatuksia heidän kanssaan. (Köykkä 2005, 26-29.)

14

”Rakkaus” -teemassa Köykkä ottaa kantaa rakkaudesta puhumisen puolesta, sillä

hän mainitsee, että nykyään muistetaan kyllä puhua enemmän hormoneista kuin

rakkaudesta. Hän mainitsee, että kun elämän hienoimmista asioista tehdään

myyntitavaroita, ne menevät pilalle. Näin käy, kun rakkaudesta tehdään pelkkää

erotiikkaa ja pornografiaa. Köykkä arvioi kirkon nuorisotyöllä olevan avainaseman

rakkauden todellisen luonteen paljastamisessa. Hän myös lisää, että rakkaus

kiinnostaa erityisesti nuoria, koska he ovat luomassa uutta suhtautumistapaa

vanhempiinsa ja omaan seksuaalisuuteensa. (Köykkä 2005, 30.)

Toisen teeman Köykkä mainitsee olevan Jumala. Perustelun tähän hän löytää siitä,

että kaikilla ihmisillä on oma käsitys elämän peruskysymyksistä. Köykkä mainitsee,

että ihmisen jumalakysymykseen on vastattava, vaikka siihen ei voisi vastata

suoraan. Tällä hän tarkoittaa sitä, että on lupa yhdessä ihmisten kanssa kysellä ja

pysähtyä Jumalan salaisuuden eteen. Köykkä huomauttaa, että uskoa ja Jumalaa ei

tarvitse välttämättä analysoida ja selittää puhki, sillä nuorille voidaan antaa tilaisuus

tehdä omat johtopäätöksensä. Köykkä ei pelkää väärinymmärrysten tapahtumista,

sillä hän ohjaa yksinkertaisesti luottamaan, että ”Jumala ohjaa omiaan (Nuorisotyön

käsikirja 2005, 31.).” (Köykkä 2005, 30-31.)

Kolmanneksi teemaksi Köykkä on ottanut kuoleman tyhjentävällä perustelulla: ”Niin

epävarmaksi elämä ei mene, että lakkaisimme kuolemasta (Köykkä 2005, 33).”

Tämän vuoksi Köykkä selittää, että nuorten on saatava ohjeita elämän vaikeisiin

aikoihin, sillä he tulevat ajan myötä kohtaamaan kuoleman vierailevan perheessään

tai muissa lähipiireissään. (Köykkä 2005, 32-33.)

Köykkä mainitsee näiden kolmen teeman (rakkaus, Jumala ja kuolema) olevan

kattava kokonaisuus, johon kuuluvat kaikki muutkin käsittelemisen arvoiset asiat.

Köykkä näkee, että myös muut mahdolliset asiat tulevat käsitellyiksi tavalla tai

toisella, kun käsitellään kolmea pääteemaa. Köykkä mainostaa niistä saatavan

ymmärryksen ja viisauden voivan vastata myös muihin kysymyksiin ikään kuin siinä

15

samalla. Köykkä tunnustaa kuitenkin, että kirkon nuorisotyötä voi linjata toisinkin kuin

hänen kolmessa teemassaan ja kolmessa metodissaan. Hän mainitsee toisiksi

vaihtoehdoiksi esimerkiksi katekismuksesta pohjansa saavan ”elämä – usko –

rukous” -kolmikon ja perinteikkään luterilaisen ”laki ja evankeliumi” -parin. (Köykkä

2005, 32, 34.)

Myös tuottamissani hartauksissa pysähdytään elämän ja Jumalan salaisuuden

äärelle. Köykän hahmottelemat teemat tulevat käsitellyiksi hartauksissa ”Rakkaus”,

”Kolmiyhteinen Jumala” ja ”Kuolema”. Kuitenkin Jumalan rakkaus ja huolenpito sekä

Jeesuksen ja Hänen ristinkuolemansa merkitys tulevat esille muissakin hartauksissa.

Tarkoituksena on myös tuoda esiin hartauksissa elämän rajallisuus ja antaa

vastapainoksi sekä lohduksi evankeliumin sanomaa.

2.5 Kotikasvatuksen vaikutus nuoren asenteisiin kristinuskoa kohtaan

Kodilla on hyvin tärkeä merkitys uskonnollisten ja eettisten normien kehitykseen

lapselle. Kalevi Tammisen tutkimus paljasti vanhempien vastauksissa tuloksen, joka

ei ole kovin suuri yllätys: äidit suhtautuvat uskontoon myönteisemmin asenteissaan ja

toimivat myös uskonnollisesti aktiivisemmin kuin isät. (Tamminen 1981, 84, 92.)

Lieneekö tässä syy siihen, miksi tytöt rukoilevat Tammisen tutkimuksen mukaan

enemmän kuin pojat? (Tamminen 1981, 109.) Pojat tarvitsisivatkin mielestäni

vastaavasti uskovan miehen mallia, ettei uskominen leimaantuisi vain ”akkojen

touhuksi”.

Saara Kinnunen korostaa, että vaikka vanhemmat kovasti haluaisivat lapsiensa

löytävän lapsuudessa saadusta kristillisestä kasvatuksesta myös eväitä

myöhemminkin, lapsi tekee kuitenkin oman valintansa sen suhteen. Vanhemmat

voivat hänen mukaansa pitää uskontokasvatuksensa tavoitteena sitä, että lapsi

omaksuu uskonnolliset arvot ja kykenee mahdollisesti myöhemmässä elämässä

eteen tulevassa tilanteessa arvioimaan, mihin uskoo. (Kinnunen 1996, 9-10).

16

Vaikka lapsi kastettaisiin pienenä seurakunnan jäseneksi, kaikki vanhemmat eivät

ajattele kasteen uskonnollista sisältöä ja merkitystä. Ristiäiset saattavat olla heille

vain nimen antamiseen liittyvä tilaisuus ja merkki siitä, että halutaan kuitenkin kuulua

luterilaiseen kirkkoon, vaikka kirkon uskolla ei olekaan vanhemmille niin suurta

merkitystä. Kirkon sanomaan epäuskoisestikin suhtautuvat vanhemmat saattavat

kuitenkin viedä lapsiaan esimerkiksi seurakunnan päiväkerhoon.

Jos lapsen kotona ei uskota kristinuskon ajatuksiin ja päiväkerhossa hänelle

kerrotaankin kristinuskon Jumalasta, lapsi joutuu jo varhain törmäämään siihen, että

kaikki eivät usko samalla tavalla. Saara Kinnunen antaa tästä esimerkkinä lapsen,

joka sanoi uskovansa kerhossa Jeesukseen, mutta kotona taas olevansa uskomatta.

Lasta auttaisi tässä ongelmassa, jos hänelle annettaisiin kuitenkin lupa uskoa

tahtomallaan tavalla. Vanhemmat voivat olla rehellisiä lapselleen sanoen, etteivät ole

esimerkiksi varmoja omasta uskomisestaan, mutta antavat lapselleen mahdollisuuden

uskoa. Kinnunen neuvoo eri tavoin uskovia vanhempia neuvottelemaan yhteiset

pelisäännöt kotielämään toinen toisiaan kunnioittaen. (Kinnunen 1996, 128-131.)

Kinnunen mainitsee, että jotkut vanhemmat pitävät itseään kykenemättömänä

uskonnollisena kasvattajana, mutta haluaisivat kuitenkin lapsen saavan uskonnollisen

kasvatuksen. Kinnunen esittää, että vanhemmat voivat tuolloin viedä lapsiaan

seurakunnan toimintaan mukaan. On mahdollista antaa kummin, isovanhempien tai

jonkun toisen perheen huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta. Iltarukouksen

opetus tosin jää silti vanhempien vastuulle. (Kinnunen 1996, 129.)

Jos vanhemmat haluavat kasvattaa lastaan kohti kristillistä uskoa tai että lapsi omaa

aikuisenakin kristillisiä arvoja, lapselle tulisi antaa kristillistä kasvatusta pienestä

pitäen. Kinnunen toteaa, että kouluikäinen ei tahdo lähteä esimerkiksi kirkkoon, jollei

hän ole oppinut käymään siellä jo aiemmin lapsuudessaan. Kun luotettava ja

turvallinen aikuinen kertoo kristinuskon ytimestä lapselleen ennen kouluikää, lapsella

ei ole suuria vaikeuksia asian uskomisessa. (Kinnunen 1996, 95, 128.)

17

Kinnunen on äitinä ja perheneuvojana tutustunut hyvin kristilliseen kasvatukseen ja

kirjoittaa kirjassaan ”Luottamustehtävä, Koti lapsen hengellisen kasvun tukijana”

lämpimästi kristillisestä uskosta sekä lasten ja nuorten kasvatuksesta. Kinnunen on

itsekin halunnut kasvattaa omia lapsiaan tuntemaan ja omaksumaan kristinuskon

sisältöä ja ottaa kantaa kristilliseen kasvatukseen näin:

Keskilapsuudessa valitaan elämän suunta, jota toteutetaan murrosiässä.Kristillinen usko antaa ihmiselle turvan elämän pelottavienkinulottuvuuksien keskellä. Se tarjoaa ihmiskuvan, josta nuori saa aineksetitsetuntonsa rakentamiseen. Se tuo anteeksisaamisen mahdollisuudensyyllisyyteen. Se korostaa vastuuta itsestä ja toisesta sekä opettaaarvokkaita eettisiä ja moraalisia periaatteita. Ennen kaikkea kristillinenusko sisältää totuuden, jonka varassa voi elää ja kuolla. Kaikki tämäantaa murrosikää lähestyvälle nuorelle tuhdit eväät. HenkilökohtaisenJumala-suhteen varassa nuori voi kohdata murrosiän kriisit turvallisesti.Ehkä jokin harharetki tai harmeja tuottava kokeilu jäisi tekemättä, joselämän mielekkyyttä ja iloa ei tarvitsisi etsiä päämäärättömästi (Kinnunen1996, 31).

Kinnunen on myös huomioinut ”elämän mielekkyys” -käsitteen merkityksen

kannanotossaan ja on näin samoilla linjoilla kuin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon

lapsi- ja nuorisotyön missio ja visio sekä strategia 2010. (MVS 2010, 7.) Kristinusko

voi Kinnusen mukaan antaa nuorelle todella hyvät mahdollisuudet selvitä murrosiän

kriiseistä. Tulkitsen Kinnusen ajatuksia niin, että kristinuskon ajatukset omaksunut ja

niihin uskova tietää olevansa turvassa Jumalan kämmenellä, vaikka muut olosuhteet

ympärillä horjuisivat. On mahdollista, että jos nuori on löytänyt elämälleen

mielekkyyden ja tarkoituksen, hän voi säästyä esimerkiksi ikäviltä päihdekokeiluilta.

Elämälleen mielekkyyden löytäneellä nuorella ei ole välttämättä tarvetta lähteä

kokeilemaan alkoholia ja huumeita, eikä hän siis ole vaarassa jäädä niistä

riippuvaiseksi.

Murrosikäisen lapsen valitessa vanhempiensa kristillisen uskon sijasta eri tavoin,

vanhempien on tärkeää osoittaa lapselle rakastavansa häntä samalla tavoin kuin

aiemminkin. Kinnunen toteaa, että murrosikäistä ei pitäisi syyllistää valinnastaan.

18

Tässä punnitaankin vanhempien kristillisen uskon näkyminen ja toteutuminen, sillä

murrosikäinen tarkkailee vanhempiensa käytöstä. Toisin sanoen murrosikäisen

kysymys kuuluu: Elävätkö vanhempani uskoaan todeksi? Kinnunen mainitsee

murrosikäisen tahtovan havaita, miten vanhempansa arvot toteutuvat käytännössä.

(Kinnunen 1996, 126.)

Kinnunen tuo esille seurakunnan hyödyllisyyden hengellisenä kotina, kun lapsi alkaa

irtautua vanhemmistaan. Hänen mielestään lapselle pitäisi olla tarjolla kyseisessä

vaiheessa ikäiselleen suunnattua toimintaa seurakunnassa. Kinnunen toteaa, että

seurakuntaelämää tarvitaan, jotta lapsi oppii elämään uskonelämää itsenäisesti.

(Kinnunen 1996, 100.) Mielestäni olisikin hyvä, että lapsi löytäisi seurakunnasta

vertaisryhmän - kavereita sekä samalla kristinuskon sanoma voisi koskettaa häntä

seurakunnan työntekijöiden kautta. Lapsi tarvitsee myös hyviä kodin ulkopuolisia

aikuisen ihmisen malleja, joita seurakunnan työntekijät voivat mahdollisesti olla. Ellei

nuori pysty puhumaan vanhemmilleen vaikeista asioista ja omaan elämäänsä

liittyvistä kysymyksistä, hän saattaa niin sanotusti nykäistä seurakunnan työntekijää

hihasta ja kertoa asioistaan.

Kirkko haluaa pääsanomansa eli evankeliumin menevän perille seuraavillekin

sukupolville, mutta Kinnunen tekee tästä aiheesta osuvan huomion todetessaan

kirjansa ”Luottamustehtävä, Koti lapsen hengellisen kasvun tukijana” johdannossa,

että uskoa ei voi niin vain siirtää, sillä Pyhä Henki on uskon synnyttäjä ihmisessä.

Kinnunen on siis samoilla linjoilla kuin evankelis-luterilainen kirkko, vaikka toteaakin

olevansa luterilainen maallikko. Kinnunen korostaa, että lasten vieminen Sanan

ääreen on vanhemmille uskottu erityinen luottamustehtävä. Hän niputtaa

uskonnollisten arvojen välittämiseen tarvittavan vanhempien henkilökohtaista

esimerkkiä käytännön elämässä, sanallista opetusta ja lapsien johdattamista

vanhempien sopivaksi katsomaan yhteisöön. (Kinnunen 1996, 10-11, 133.)

19

3 NYKYAJAN HAASTEET KRISTILLISELLE KASVATUKSELLE

Vuosittain tehtävässä nuorisobarometrissä tutkitaan nuorten asenteita ja ajatuksia

työstä ja koulutuksesta. Vuoden 2006 nuorisobarometrin lisäteemoja olivat nuorten

uskonnollisuus ja yhteiskunnallinen aktiivisuus. Tutkimustulokset ja aiheita koskevat

artikkelit on koottu osuvasti kirjaan nimeltä ”Uskon asia”. Tutkimuksen kohderyhmänä

ovat olleet 15-29-vuotiaat suomenkieliset ja ruotsinkieliset nuoret. (Uskon asia,

Nuorisobarometri 2006.) Tutkimustulokset yllättivät, sillä lähes kahdeksankymmentä

prosenttia 15-29-vuotiaista uskoo kirkon voivan vastata ihmisten hengellisiin tarpeisiin

ja ongelmiin. (Myllyniemi, 57, 59.) Tästä voisi päätellä, että vaikka nuoret loistavat

poissaolollaan seurakunnan tilaisuuksista, kirkon pääsanomalle saattaa silti tulla

tilaisuus kuulluksi ja valituksi nuortenkin elämän arvomaailmaksi jossain heidän

elämänvaiheessa. Nuorisobarometri 2006 paljasti, että enemmistö nuorista uskoo

Jumalaan omalla tavallaan (Myllyniemi 2006, 76). Esimerkiksi kristinuskon mukaiseen

luomiskertomukseen uskoo vain noin 30 % (Myllyniemi 2006, 73). Nuoret ovat

kuitenkin nuorisobarometrin mukaan edelleen uskonnollisia ja hengellisiä (Uskon

asia, Nuorisobarometri 2006, 11).

Niille, jotka joutuvat siitä kärsimään, ”ajan hengen mukaisuus” on aivansamanlaista pakkovaltaa kuin perinteinen uskontokin ja se on aivan yhtäkykenevä tukahduttamaan vapaata ajattelua. Niin Harvardissa kuinHillsborossakin on totuuksia, joita vain hyvin rohkea opettaja uskaltaisivastustaa luokkahuoneessa (Johnson 2000, 126.).

3.1 Modernisaatiokehitys ja maallistuminen

Modernisaatioon liittyy seuraavia ilmiöitä, jotka kiertyvät teollistumisen ja

byrokratisoitumisen ympärille: ”kaupungistuminen, yhteiskunnan sektorien lisääntyvä

eriytyminen, tieteen ja teknologian arvostuksen nousu, yleinen koulutustason

kohoaminen, korkeampi eliniän odote, alentunut syntyvyys, laajentunut poliittinen

osallistuminen sekä lisääntynyt sosiaalinen liikkuvuus (Kääriäinen ym. 2003, 20).”

Lisäksi modernisaatioon kuuluu se, että taloudellinen kasvu otetaan päämääräksi,

20

joka näkyy yksilöillä motivaatiossa tähdätä aineellisiin saavutuksiin. Näistä ilmiöistä

muodostuvan kokonaisuuden vuoksi modernisaation on sanottu heikentävän

perinteisen maailmankuvan merkitystä, tiiviit yhteisölliset verkot häviävät, kilpailuhenki

saa vallan, massatuotanto huonontaa työoloja, työn merkitys murenee,

hallintobyrokratia heikentää ihmisen identiteettiä ja suosii luokituksia. (Kääriäinen ym.

2003, 20.)

Modernisaatiokehitys ei automaattisesti näyttäisi tarkoittavan uskonnon menettävän

arvovaltaansa jatkuvasti. Suomessa evankelis-luterilainen kirkko on säilyttänyt

asemansa ennustuksista huolimatta hyvin ja myös maailmanuskonnot ovat

säilyttäneet käytänteitään ja ideoitaan muutoksista huolimatta. (Kääriäinen ym. 2003,

12.)

Helena Helve toteaa maallistumisen tai toiselta nimeltään sekularisaation olevan

kehityssuunta, joka saa aikaan sen, että uskonnon merkitys heikkenee kaikilla

sosiaalisilla elämän alueilla. Uskonto näytteli aivan toista roolia ennen modernia

aikaamme. Myös Helve toteaa tieteellä ja teollisuudella olleen vaikutusta uskonnon

heikkenemiseen. Hän huomauttaa, että vaikka kansankirkkoomme kuuluu melkein

85 % väestöstä, jumalanpalveluksien osallistumisaktiivisuus paljastaa kansan olevan

kuitenkin passiivinen uskonnon harjoittamisessa. (Helve 2006, 92.)

Suomeen teollistuminen tuli myöhään, sotien välissäkin yleisintä oli maataloudesta

leivän hankkiminen. Vanhoillinen talonpoikainen elämä oli arvostettua. Vasta sotien

jälkeisestä ajasta voidaan puhua modernisaation nimellä. Modernisaatio ja

maallistuminen vaikuttavat nykyisin myös suomalaisten uskonnollisuuteen.

(Kääriäinen ym. 2003, 22.)

Kääriäinen, Niemelä & Ketola toteavat, että on olemassa teorioita, jotka kertovat

maallistumisesta, mutta toisaalta on myös teorioita, jotka kertovat vastakkaisesta

suuntauksesta. Modernisaatiokehityksen on ajateltu johtavan automaattisesti

uskonnollisten ajatuksien vähenemiseen ja uskonnollisten organisaatioiden vallan

21

heikkenemiseen. Sekularisaatioteoria on ollut uskontososiologian kuumimpia

kysymyksiä jo noin kahdenkymmenen vuoden ajan. Maallistumisesta näyttäisi

kertovan esimerkiksi kansankirkon jäsenmäärän väheneminen viidenkymmenen

vuoden ajan kuluessa kymmenellä prosentilla. Tämä ei kuitenkaan välttämättä

suoranaisesti kerro maallistumisesta, sillä esimerkiksi suomalaisten

rukoilemisaktiivisuus ei ole vähentynyt kahdenkymmenen viimeisen vuoden aikana.

Nykyään uskonto ja sen harjoittaminen on suomalaisille ennen kaikkea yksityisasia.

Useiden ”uskonnollisuusmittareiden” perusteella onkin todettu, että Suomi ja Islanti

ovat pohjoismaista vähiten sekularisoituneita eli maallistuneita. Ruotsi ja Tanska ovat

sen sijaan samojen mittareiden mukaan kärjessä maallistumisen suhteen.

(Kääriäinen ym. 2003, 253, 255 ja 259.)

Kuitenkin mielestäni omassa maassammekin on havaittavissa maallistumista.

Esimerkiksi kauppojen sunnuntainen aukiolo on merkki kehityksestä, joka kertoo

tämän hyvin selvästi. Jumalan kymmenen käskyn auktoriteettia ei kunnioiteta. Myös

koulujen uskonnonopetus on vaakalaudalla, kun pelätään niin sitä, ettei vain

loukattaisi eri tavoin uskovia. Nykyään maassamme on aikaisempaa enemmän eri

uskontojen edustajia, jotka ovat tulleet ehkä pakolaisina tai yleensäkin

maahanmuuttajina. Voidaan jopa kysyä, että kuinka kauan kirkon edustaja tai isonen

saa vielä pitää kouluissa aamunavauksia? Uskonnonopetuksen ja aamunavauksien

poistaminen kouluista ei mielestäni olisi ollenkaan hyvä asia, sillä niitä tarvitaan. Jos

lapsille ja nuorille ei kerrota elämän peruskysymyksien uskonnollista puolta ja

tunnustuksellisestikin, se voi mielestäni vaikuttaa heidän arvojaan köyhdyttävästi.

Arvojen köyhtymisellä taas on monia haittapuolia, kuten esimerkiksi holtittomaan

käyttäytymiseen liittyvät ilmiöt.

3.2 Tiede vastaan uskonto

Freudin, Darwinin ja Marxin ajatuksia on pidetty heidän vaikutusvaltaisimpina

aikoinaan tieteellisinä, mutta Philip E. Johnson toteaa kirjassaan ”Evoluution

maailmankuva” Marxin ja Freudin jo kaatuneen. Näiden kahden ajattelijan tieteellinen

22

luotettavuus on kärsinyt kolauksen ja Johnson on hyvin vakuuttunut, että seuraavana

kaatuvat ryminällä alas Darwinin tieteellisenä pidetyt käsitykset. (Johnson 2000, 135.)

Evoluutio selityksenä maailman ja ihmisen syntyyn ei ole ollenkaan täysin looginen ja

tieteellisenä pidettävä tosiseikka, vaikka näin edelleen halutaan selittää. (Johnson

2000.)

Tieteen maailmankäsitys rajoittuu Sigmund Freudin mukaan siihen, mitä eri

tilanteissa on mahdollista tietää. Tieteellinen maailmankäsitys ei ota vastaan sille

vieraita aineksia. Freud linjaa, että tieteen maailmankuvassa maailmaa tarkastellaan

vain älyn kautta käsitellen havaintoja tutkimusmaisen tarkasti. Hän mainitsee

edelleen, että tieteellisestä tutkimustyöstä saatua tietoa ei voi verrata ilmestyksien,

intuition tai selvänäkemisen kautta tuotettuun tietoa. Vaikka Freud mainitsee

ilmestykset, hän tunnustaa kuitenkin, ettei usko niihin. Freud on sitä mieltä, että

ihmisen henkeä, sielua sekä älyllisiä ja tunteenomaisia toimintoja voidaan tutkia

tieteellisesti psykoanalyysilla. (Freud 1940, 547-548.)

Freud suhtautuu varsin karsaasti uskontoon, joka ei hänen mielestään saisi syrjäyttää

tieteen maailmankatsomusta. Hän linjaa jyrkkänä, että totuuteen ei kuulu

suvaitsevaisuus, eikä sen nimissä voida suostua sovitteluihin ja rajoituksiin.

Tutkimustyössä inhimillisten toimintojen alueet tulee nähdä omiksi alueikseen. (Freud

1940, 549, 563.) Freud kehottaakin suhtautumaan ”leppymättömän kriitillisesti

jokaiseen muuhun mahtitekijään, joka pyrkii omistamaan niitä nimiinsä (Freud 1940,

549).” Tällaisiksi mahtitekijöiksi Freud mainitsee uskonnon, taiteen ja filosofian.

Uskontoa hän pitää kuitenkin näistä kolmesta vaarallisimpana vastustajana. Hän

selvittää kantaansa sillä, että uskonnolla on hallussaan paljon valtaa ja että se hyötyy

ihmisten voimakkaista tunnetiloista. Uskonto on Freudin mukaan luonut

johdonmukaisen ja yhtenäisen maailmankatsomuksen, joka kuitenkin kykenee

puolustamaan paikkaansa. (Freud 1940, 549-550.)

Freud listaa uskonnon antavan ihmisille tiedon maailman alkuperästä ja synnystä

sekä turvan ja lopullisen onnen elämän vaiheissa maanpäällä. Mutta hän toteaa

23

uskonnon myös säätelevän ihmisten mielipiteitä ja toimintoja ohjeilla. Uskonto

suorittaa siis Freudin mukaan kolme merkittävää tehtävää: 1.) tyydyttää ihmisen

tiedonjanon, 2.) antaa lohdutuksen ihmiskunnan ahdistukseen ja pelkoon elämän eri

tilanteissa luvaten ikuista autuutta sekä 3.) esittää ohjeita, kieltoja ja määräyksiä.

(Freud 1940, 550.)

Freud näkee uskonnon tarjoaman turvan ja autuuden olevan palkinto moraalin

käskyjen täyttämisestä. Lain täyttäjä voi toivoa laupeutta, mutta tottelematonta

kohtaavat rangaistukset. Kun uskonto tyydyttää ihmisen tiedollista tarvetta, se

kilpailee Freudin mielestä tieteen kanssa. Uskonnon tyynnyttäessä ahdistusta ja

pelkoa, luvatessa ikuista autuutta ja antaessa lohdutusta, se on Freudin mukaan niin

vaikutusvaltainen, että tiede ei pysty sitä voittamaan. Freud kuvaa tieteelle olevan

luonteenomaista tutkimisen ja toteamisen. Tieteen sovellutuksista voidaan johtaa

myös sääntöjä ja neuvoja, mutta niitä ei voi verrata uskonnon esittämiin vastaaviin.

(Freud 1940, 550-551.)

Freud toteaa tieteellisen ajattelutavan pitävän uskontoa inhimillisenä ilmiönä, jota saa

kritisoida. Hän ottaa esille erityisesti uskonnon kertomuksien kummastusta herättävät

ihmeet epäillen niitä vain ihmisten mielikuvituksen tuotteiksi. Maailman uskonnolliset

syntykertomukset Freud kumoaa sanomalla niiden johtuvan muinaisten ihmisten

tietämättömyydestä. Hän iloitsi oman aikansa tieteellisen ajattelun vihdoin

uskaltaneen koetella uskonnollisen maailmankatsomuksen tärkeimpiä, keskeisimpiä

ja tunnearvoltaan merkityksellisimpiä asioita. (Freud 1940, 555.)

Freud mainitsee mielestäni hyvin yliolkaisesti, että ”ei näytä pitävän paikkaansa”

maailmankaikkeudessa olevan voimaa, joka huolehtii yksilöstä ja hänen tarpeistaan.

(Freud 1940, 555.) Olen Freudin kanssa tässä eri mieltä ja huomautan, että eihän

ihmisen ajatuksienkaan olemassaoloa voida tehdä tyhjäksi kirurgin pöydällä, joka

tekee aivoleikkauksen. Hän voisi nimittäin sanoa samaan tapaan, ”ei näytä pitävän

paikkaansa, että täällä ajatuksia olisi, kun niitä ei voi nähdä”.

24

Epäuskoinen ihmismielen tulkkimme Freud ei luota niin kristinuskon kuin muittenkaan

uskontojen lohdutukseen. Hän toteaa, että tieteen näkökulmasta ei tule keskustella

siitä, mikä uskonnoista edustaa ainoaa oikeaa totuutta. Uskonto on Freudin mielestä

vain ikään kuin yritys hallita ympäröivää todellisuutta. Jos uskonto kieltää

ajattelemasta, se on Freudin mukaan vaarallinen uhka yksilölle ja yhteisölle.

Ajattelukiellon haitallisesta vaikutuksesta Freud mainitsee esimerkiksi naisille

koituneen haitan heidän joutuessaan kieltämään seksuaalisuutensa. Hänen

mielestään järjen tulisi olla ihmisen mielen yksinvaltias. (Freud 1940, 556, 559-560.)

Olen Freudin kanssa samaa mieltä osittain, sillä mielestäni mikä tahansa taho, joka

kieltää ajattelemasta voi olla vaarallinen. Sitä on yhtä hyvin mielestäni esimerkiksi

mediassa seksin vääristynyt ylikorostus pornografioineen ja väkivallan tulva.

Kristinuskon mukaan Jumala on antanut ihmiselle järjen ja omantunnon, ja niitä on

lupa käyttää. Uskontoa voidaan käyttää väärin siinä missä muutakin valtaa ja on

osattava lukea Raamattuaan vetämättä siitä vain hurjia yhden jakeen yleistyksiä. On

katsottava, missä yhteydessä mikäkin asia sanotaan, mikä on Jeesuksen antama

yleinen eettinen linja ja mitä kertoo Raamatun punaisena lankana kulkeva

pelastushistoria.

Freud toteaa tieteen kykenevän kehittymään jopa täydellisyyteen, joka kuulostaa

mielestäni ylimitoitetulta arviolta, sillä joskus tieteilijälläkin voi olla vaikeuksia säilyttää

objektiivisuutensa tutkimuksissaan. Hänen mukaansa tiede yrittää sopeutua

riippuvuuteen ulkomaailmasta, mutta uskonto illuusioineen tekee myönnytyksiä

ihmisen toiveille. Freud mainitsee tieteen kanssa ristiriidassa olevan uskonnollisten

maailmankatsomusten lisäksi esimerkiksi filosofisten järjestelmien. Erityisesti

marxilaisuutta hän pitää vakavana vastuksena tieteelle. Freudin mukaan teoreettinen

marxismi on estänyt ajatuksen vapautta rajoituksin kuin konsanaan uskonto.

Psykoanalyysin Freud kertoo olevan tieteenhaara ja yhtyvän siksi tieteen

yleiskatsomukseen. Hän lisää, että psykoanalyysiltä ei kuitenkaan voi odottaa oman

maailmankäsityksen luomista. (Freud 1940, 563-569.)

25

Tieteen perustalle rakennettuun maailmankäsitykseen kuuluu Freudin mukaan

ulkoisen todellisuuden korostus, kielteiset kannanotot, totuuteen rajoittuminen ja

illuusioiden kumoaminen. Freud piti selvänä, että mikäli tiede syrjäytettäisiin, tilalle

tulisi mahdollisesti uskonnollinen maailmankatsomus tai mystillinen oppi. Hän linjasi

tieteelliseen anarkismiin kuuluvaksi totuuden olemassaolon kiistämisen ja

ulkomaailmasta saatavan tiedon epävarmuuden. (Freud 1940, 563, 569.) Tiede on

siis uskonnon kanssa ristiriidassa, sillä uskonnoista mm. kristinusko kertoo

omaavansa elämää suuremman Totuuden.

3.3 Uskonnon ”kolikon” kaksi kääntöpuolta

Suomen Mielenterveysseuran kirja ”Uskonnon kahdet kasvot, Mielenterveyden tuki

vai taakka” kertoi valaisevasti, miten uskonto voi tukea ihmistä ja kuinka sillä saattaa

toisaalta olla mielenterveyttä vahingoittavia piirteitä. (Heino, Lahti & Salonen 1995.)

Ihmissuhdeammatissa toimivan auttajan on tiedettävä mm. kuinka auttaa

uskonnollista ja henkistä väkivaltaa kokeneita ihmisiä.

Parhaimmillaan uskonto antaa merkitystä, sisältöä ja haasteita elämään,se auttaa tulemaan toimeen pelon ja kärsimyksen, jopa kuolemankanssa, se lisää elämänhallintaa, suvaitsevaisuutta ja itsensähyväksyntää, vapauttaa menneisyydestä ja syyllisyydestä ja ylläpitäätoivoa paremmasta huomenesta. Uskonnossa riittää kuitenkin aineksianiin hyvään kuin pahaan. Uskonto voi myös lamauttaa ja johtaaalistumiseen, vieraannuttaa toisinajattelevista, kaventaa elämää jaihmissuhteita. (Heino ym. 1995, 4.)

Kirjan esipuheessa todetaan lisäksi, että itse uskonto ei vammauta, vaan sen

väärinkäyttö. Uskonnollisen vallankäytön ollessa epätervettä, se ei edistä ihmisten

terveyttä. Uskonto voi siis olla uhka tai voimavara. Uskonnollinen yhteisö voi olla

avoin ja hyväksyä erilaisuuden tukien jopa vaikeuksissa jne. Liiaksi sisäänpäin

kääntynyt, sitova, pakottava ja äärimmäistä oikeaoppisuutta korostava yhteisö voi

pitemmän päälle ahdistaa ihmisiä. (Heino ym. 1995, 4.) Jos ihminen kokee

joutuneensa esimerkiksi henkisen väkivallan kohteeksi uskontonsa piirissä tai

26

jossakin uskonnollisessa yhteisössä, hän voi ottaa yhteyttä myös Uskontojen uhrien

tuki ry:n. (Heino ym. 1995, 12.)

Jos uskonto vaatii jättämään täysin oman perheen ja suvun, kieltää pitämästä

yhteyttä ja normaalin kanssakäymisen eri tavalla uskovien läheisten tai muiden

kanssa, tulisi herätyskellojen soida ainakin uhria auttavan päässä. Uskonnon

auktoriteettinen opettaja saattaa nujertaa täysin uuden jäsenen omaa ajattelua ja

itsetuntoa. Uskonnon uhreilla on kokemuksia myös muiden harrastusten paitsi

uskonnon harjoittamisen kieltämisestä. Uskonto saattaa siis niellä uhriltaan rahat,

ajan ja mielenterveyden, ellei uhri ymmärrä ajoissa häneltä vaadittavan aivan liikaa

hinnaksi ihailemansa yhteisön hyväksynnästä. (Heino ym. 1995, 13-14.)

Lahti kertoo, että useissa yhteisöissä itsestäänselvyyksiä kyseenalaistaneet ovat

saaneet kokea jopa uhkailua ja kiristystä. Uskonnon uhriksi joutunut voi kokea suurta

sisäistä ristiriitaa itsensä ja painostavan yhteisön sekä uskonnon kanssa. Kun uhrin

itsetunto on saanut tyrmäävän iskun, hän kokee esimerkiksi monenlaista henkistä

pahoinvointia sekä tunnetta, että häntä vainotaan jne. Uhrin voi olla vaikea päästä irti

ja hän tarvitseekin tukea eri lähteestä kuin kyseisestä tukalasta yhteisöstä. (Heino

ym. 1995, 16.)

Painostavasta uskonnollisesta yhteisöstä eronnut saattaa saada heikosti tukea

ahdinkoonsa. Lahti tuo tässä esille mielenterveystyön haasteellisuuden avun annossa

uskonnollisessa ongelmatilanteessa. Ketään ei nimittäin voi ammattieettisistä syistä

neuvoa sitoutumaan yhteisöön tai lähtemään siitä. Mielenterveystyössä kunnioitetaan

ihmisen vakaumusta, arvoja ja päätöksiä. Kun uskonnon uhriksi ajautumassa on nuori

ihminen, vanhemmat voivat olla ns. helisemässä voimakkaasti lastaan puoleensa

vetävän uskonnollisen yhteisön edessä. (Heino ym. 1995, 17.) Mitä nuorempi ihminen

on joutumassa epäterveen uskonnollisuuden uhriksi, vanhempien pitäisikin mielestäni

olla lapsestaan huolestunut. Olen varma, että asiaa auttaa se, jos lapsi on omaksunut

vanhemmiltaan ja esimerkiksi koulusta terveen kritiikin harrastamisen taidon ja

itsetuntoa. Syytä varovaisuuteen löytyy, sillä Lahti mainitsee esimerkiksi räikeiden

27

taloudellisien ja seksuaalisten väärinkäytösten olleen joidenkin uskontojen uhrien

todellisuutta (Heino ym. 1995, 17).

3.4 Yhden totuuden julistamisen ongelma

Kristinuskon perusasioihin kuuluu se, että siinä uskotaan Raamatun Jumalaan.

Jumala on kolmiyhteinen, hänellä on kolme persoonaa ja kuitenkin hän on yksi

Jumala. Jeesus, Jumalan poika, syntyi ihmiseksi maailmaan ja kuitenkin hän oli yhtä

aikaa Jumala. Ristillä Jeesus pelasti syntiinlangenneen ihmiskunnan syntiensä ja

Saatanan vallasta. (Katekismus 2000, 32-59, 98.) Vaikka maamme väestöstä yli

kahdeksankymmentä prosenttia kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, kaikki tästä

osuudestakaan eivät suinkaan ole omaksuneet kristinuskon koko totuutta, mikä

Raamatussa ilmoitetaan. Se käy ilmi esimerkiksi Uskon asia Nuorisobarometri 2006

tuloksista, joita käyn läpi myöhemmin. (Uskon asia, Nuorisobarometri 2006, 8.)

(Myllyniemi 2006, 38-39, 73, 77.)

Keskipohjanmaassa julkaistussa artikkelissa 1.2.2007 ”Lähetysseura oikaisee yleisiä

käsityksiä: Lähetystyö ei ole pakkokäännytystä” oli eräs hyvin valaiseva kommentti

liittyen yhden totuuden julistamiseen. Sen ilmaisi Kälviän kappalainen Pasi Palmu

seuraavasti:

. . . Pasi Palmu kommentoi, että ajan hengen ja kristillisen lähetystyönlähtökohtien välillä onkin sovittamaton ristiriita. – Meidän kulttuurimme onpostmodernia, johon kuuluu se, ettei kukaan voi julistaa totuutta. Tämäon sisäänrakennettu aikamme ihmisten ajattelutapaan. Kuitenkinkristillinen lähetystyö lähtee siitä, että on yksi totuus (Räihälä 2007, 5.)

Palmu opastaa, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin todeta tämän sovittamattoman

ristiriidan olemassaolo lähetystyön oikeutta perääville. Lehtijutussa kävi myös ilmi,

että sana ”käännyttäminen” saa monien korvissa hyvin ikävän kaiun. (Räihälä 2007,

5.) Totean vielä selvennykseksi, että lähetystyön sanoma ja kristinuskon sanoman

yksi totuus ovat tietenkin sama asia. Palmun kommentti tuo mielestäni hyvin esille

28

sen, että kristinuskon julistaminen ja toisin sanoen evankelioiminen herättää myös

vastustusta nykyajassamme.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lapsi- ja nuorisotyön missio, visio ja strategia

2010 tuo myös esille yhden totuuden julistamisen ongelman antamalla ohjeita

aiheeseen liittyen. Strategiassa sanotaan, että kohderyhmää ei tulisi nähdä ylhäältä

päin lähestyttävänä objektina. Julistaja tai kasvattaja ei saa ottaa itselleen ikään kuin

Jumalan roolia, eikä antaa ehtoja pelastukselle. Kristillistä sanomaa ei saa ottaa

vallan ja hallitsemisen välineeksi. Kuitenkin strategia toteaa, että ”perinteisen

kristillisen käsityksen mukaan suhteessa Jumalaan ihminen on aina ”objekti” (MVS

2010, 9.).” Kirkon tehtävää viedä pelastussanomaa eteenpäin perustellaan sillä, että

ihmiset eivät sitä välttämättä itse löydä. Strategiassa uskalletaan kuitenkin todeta,

että pelastussanoman tarjoaminen ei ole loukkaus ihmisen omalle arvolle. (MVS

2010, 9.) Edellisestä huolimatta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lapsi- ja

nuorisotyön missio ja visio sekä strategiassa 2010 suositellaan mielestäni ikään kuin

varovaista otetta lapsille ja nuorille julistamiseen:

Lapsi- ja nuorisotyössä on suosittava tutkivaa lähestymistapaa lasten januorten elämänkysymyksiä ja uskon salaisuutta lähestyttäessä. Tämäedellyttää kasvattajilta avointa, kyselevää, keskustelevaa – ei valmiitavastauksia antavaa työskentelyotetta. Lapsen ja nuoren kysymykset janiiden ratkaisuyritykset ovat arvokkaita heidän oman kasvunsa jakehityksensä kannalta. Tärkeämpää kuin valmiiden vastaustenantaminen on rohkaista lasta ja nuorta jatkamaan kysymistä. (MVS 2010,21).

Eli yhtä aikaa strategiassa todetaan, että evankeliumin tarjoaminen ei ole loukkaus

ihmisarvolle, mutta silti on syytä kannustaa lapsia ja nuoria enemmän kyselemiseen

kuin antaa heille itse suoraan valmiita vastauksia. (MVS 2010, 9, 21.) Näen tässä

kristinuskon sanoman julistamisen kannalta seuraavanlaisen ristiriidan: Kärjistäen

kyseessä on ikään kuin sama asia, että janoisen kysellessä vettä pitäisi kehottaa

häntä jatkamaan veden kyselyä – ei saisi neuvoa, mistä löytää vettä tai itse ojentaa

vettä. Näin ainakin silloin, jos ei saisi esittää kristinuskon ja Raamatun mukaisia

29

vastauksia. Raamatun sanoman esillä pitämisellä ja sen vastauksien käsittelemisellä

en kuitenkaan kannata tai tarkoita nuorten painostamista uskomaan niihin.

Toisaalta ymmärrän kuitenkin, että tutkivalla työotteella ja kyselemiseen

kehottamisella halutaan mahdollisesti tunnustella, mitä nuori miettii ja käy läpi sillä

hetkellä. Kun nuorien kanssa näin työskennellessä päästään hedelmällisiin

keskusteluihin, kirkon työntekijä voi myös kertoa tai tarjota kristinuskon sanoman

mukaisia ajatuksia. Aiemmin esittämäni kärjistys voi olla liioiteltu siihen nähden, että

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lapsi- ja nuorisotyön missio, visio ja strategia

2010 toteaa otsikossaan: ”Kirkon lapsi- ja nuorisotyössä on rohkeasti pidettävä esillä

uskoa Jumalaan (MVS 2010, 15).”

Paavo Kettunen huomauttaa kirjassaan ”Suomalainen rippi” sielunhoidon

kokemuksen osoittavan, että ihmisiä ei nykyään paina niin usein syyllisyydentunto tai

raskas omatunto. Jumala voidaan tuntea kaukaiseksi, Hänet ehkä kokonaan

kyseenalaistetaan ja myös syyllisyydentunto Hänen edessään voi siis tuntua vieraalta

ajatukselta. Modernia ihmistä ahdistavat Kettusen mukaan jännitykset, ristiriidat

omassa itsessä sekä vaikeudet ja häiriötekijät ihmissuhteiden sosiaalisissa kuvioissa.

Kettunen huomauttaa kyseisillä asioilla olevan yhteyden syntiin ja syyllisyyteen,

vaikka sitä ei ensin ymmärtäisi. Hän jopa kehottaa asian paljastamiseen. (Kettunen

1998, 17.) Haluankin tuottamissani hartauksissa saattaa nuoria miettimään elämän

eri peruskokemuksien äärellä kokemustensa hengellistä ulottuvuutta ja tarjota

Jumalan Sanasta saatavaa apua.

3.5 Elääkö nykyajan nuori arvotyhjiössä?

Opinnäytetyöni kannalta tärkeitä kysymyksiä nuorten uskonnollisuuteen liittyen ovat:

”Mitä nuoret ajattelevat kristinuskosta, vallitseeko heidän joukossaan joitakin

tyypillisiä ajatuksia tai tapoja suhtautua kristinuskoon? Onko nykyajan nuorilla

vähemmän kristillisiä arvoja kuin aikaisemmilla sukupolvilla – voidaanko väittää, että

nykyajan nuoret ovat erityisen maallistuneita?”

30

Nuorisobarometri 2006 tutkimustuloksineen oli oiva ja ajankohtainen apu näihin

kysymyksiin vastaamisessa, sillä se käsitteli juuri nuorten uskomista ja

uskonnollisuutta. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat olleet 15-29-vuotiaat

suomenkieliset ja ruotsinkieliset nuoret. Sami Myllyniemi toteaa nuorisobarometri

2006 haastatellun 1900 nuorta kattaneen otoksen olevan hyvä pienoiskuva

perusjoukosta ja että tulokset voidaan yleistää koko maan nuorisoa koskevaksi.

(Myllyniemi 2006, 14.)

Nuorisobarometri 2006 tutkimustulokset asioiden hyväksyttävyydestä kertoivat

esimerkiksi nuorten vapaamielisestä suhtautumisesta sukupuoliasioihin. Seuraavat

prosenttimäärät ovat kaikki enemmistön mielipiteitä: 73 prosenttia hyväksyy seksin

harrastamisen ennen avioliittoa, 59 prosenttia ajattelee abortin teon olevan

hyväksyttävää, jos sen kokee itse tarpeelliseksi, 47 prosenttia hyväksyy saman

sukupuolen parisuhteen rekisteröimisen ja 37 prosenttia pitää hyväksyttävänä seksin

harrastamista samaa sukupuolta olevan kanssa. (Myllyniemi 2006, 38-39.) Edellä

mainituista nuorten hyväksymistä asioista kristinuskolla on kuitenkin varsin kielteinen

kanta. Kirkkoon kuuluminen, kirkossa käyminen ja seurakunnan toimintaan

osallistuminen kertoo jotakin uskonnollisuudesta, mutta kirkosta eroaminen ei

välttämättä kerro maallistumisesta. Merkittävimpinä maallistumismittareina pidän

nuorten suhtautumista kristinuskon opetuksiin, joita käyn läpi lisää lopuksi.

Nuorten rukousaktiivisuus ei ilahduta kristinuskoa välittävää kasvattajaa. Rukoilu

näyttää olevan nykynuorelle vieras toimintatapa, sillä ainoastaan joka kymmenes

rukoilee joka päivä. Nuorisobarometri toteaakin tylysti, että se ei kuulu nuoren arkeen.

Enemmistö rukoilee pelkästään tiukan paikan tullessa tai ei koskaan. (Myllyniemi

2006, 68, 70.)

Nykyään nuorten motiivi erota kirkosta on tavallisesti se, että kirkkoa ei koeta

merkitykselliseksi omassa elämässä. Nuorisobarometrin otoksesta evankelis-

luterilaiseen kirkkoon kuuluu 85 %. Kirkossa käyminen ei kiinnosta nuoria, sillä

31

itseään uskonnollisena pitävät nuoretkaan (42 %) eivät kirkon penkkejä kuluta. Koko

otoksesta 30 % vastasi, että ei käy koskaan kirkossa ja uskonnollisissa tilaisuuksissa

lukuun ottamatta elämän käännekohtiin liittyviä tapahtumia. (Myllyniemi 2006, 55, 57.)

Huolimatta passiivisesta osallistumisesta kirkon toimintaan, enemmistö nuorista pitää

melkein kaikkia seurakunnan toimintoja melko tärkeinä, eikä mitään niistä koeta

kokonaan tarpeettomina. Seurakunnan toimintaan osallistumatta jättää kuitenkin 72

% vastanneista, vaikka periaatteellista halukkuutta osallistua löytyisi. Kirkolla onkin

haastetta nuorisotyönsä suunnittelussa, sillä olisi suotavaa, että muut kirkon toiminnat

kuin pelkkä hautausmaiden ylläpito nousisi nuorten tärkeysjärjestyksessä. 15-29-

vuotiaat nuoret nimittäin pitivät hautausmaiden ylläpitoa erittäin tärkeänä 57

prosentilla, mikä oli kaikkien muiden toimintojen joukosta eniten! Erittäin tärkeänä

kyseinen ryhmä piti nuorisotyötä 41 prosentilla, mutta melko tärkeänäkin sitä piti 48

prosenttia. Jumalanpalveluksen erittäin tärkeänä kokevat vain 25 %, mutta melko

tärkeänä sitä pitää silti 44 %. (Myllyniemi 2006, 59-60, 63.)

Nuorisobarometriin 2006 vastanneista nuorista 42 % pitää itseään uskonnollisena. Ei-

uskonnolliseksi itseään kuvaa 51 % ja vakaumuksellisia ateisteja löytyy 7 %.

Tutkimustulokset osoittivat naisten olevan miehiä uskonnollisempia. Asumispaikka ei

vaikuta uskonnollisuuden kokemiseen suuresti. Merkittävänä nuorisobarometrissa

pidettiin sitä, että vastaajan ammatti tai tutkinnon taso ei vaikuta uskonnollisuuteen.

Sen sijaan avio- tai avoliitossa asuvat lapsien vanhemmat ovat muita nuoria

uskonnollisempia. Myös nuorisobarometri 2006 osoitti, että lapsuudenkodin

uskonnollisuus vaikuttaa suuresti ja suoraviivaisesti vastaajan nykyiseen

uskonnollisuuteen. Jos koti oli ollut uskonnollinen, nuori koki edelleen myös itsensä

uskonnolliseksi. (Myllyniemi 2006, 65.)

Elämän tarkoitusta ja päämäärää pohditaan enenevästi huolimatta siitä, että

uskonnollisuus vähenee 15-29 ikävuoden välillä. Elämän tarkoitusta pohditaan

suunnilleen saman verran riippumatta maantieteellisestä sijainnista eli asumisesta.

Ne nuoret, joilla on enemmän koulutusta, miettivät enemmän kyseistä aihetta.

32

(Myllyniemi 2006, 66-67.) Elämän tarkoituksen pohtiminen antaakin mielestäni toivoa

siitä, että kristinuskonkin sanoma voi edelleen tavoittaa ja puhutella heitä omalla

näkökannallaan ihmisen elämästä.

Vuoden 2006 Nuorisobarometrin tutkimustulokset paljastivat mielenkiintoisia seikkoja

nuorten uskomisesta. Sen mukaan 15-19-vuotiaat ovat omaksuneet kristinuskon

uskomusjärjestelmän tiedollisesti aiempaan verrattuna paremmin. Kyseinen ikäryhmä

uskoo kirkon opetukseen Jumalan, Jeesuksen, Pyhän Hengen, enkelien ja Saatanan

olemassaolosta. Huolestuttavaa kristillisen kasvatuksen kannalta on kuitenkin se, että

tytöt ovat nuorisobarometrin mukaan kiinnostuneita kristinuskon ulkopuolisesta

hengellisyydestä, maagisuudesta ja horoskoopeista. Suurin osa pojista taas ei usko

kuoleman jälkeen olevan elämää, mikä sekään ei ilahduta kristinuskon ydinsanoman

kertojia. (Uskon asia, Nuorisobarometri 2006, 8.)

- 70 % uskoo, että maailman synty voidaan selittää tieteellisesti.

- 43 % uskoo, että maailman synty ja evoluutio ovat viimekädessä

korkeamman voiman ohjaamia, (53 % ei usko).

- 28 % uskoo, että Jumala on luonut maailman niin kuin Raamatussa

sanotaan, (68 % ei usko).

- 20 % uskoo siihen, että kaikki on ennalta määrättyä.

- 54 % uskoo Jeesukseen, joka on Jumalan Poika, (40 % ei usko).

- 55 % uskoo Pyhään Henkeen, (41 % ei usko).

- 53 % uskoo enkeleihin. (45 % ei usko).

- 29 % uskoo Saatanaan, (69 % ei usko).

- 15 % uskoo demoneihin, (83 % ei usko).

- 53 % uskoo maapallon ulkopuolisiin älyllisiin olioihin.

- 36 % uskoo yliluonnollisiin olentoihin.

- 25 % uskoo ufoihin.

- 17 % uskoo aaveisiin.

- 10 % uskoo noitiin, (89 % ei usko).

- 31 % uskoo astrologiaan eli horoskooppeihin. (Myllyniemi 2006, 73.)

33

Vain pieni osa nuorista (28 %) uskoo Jumalan luoneen maailman. Yli puolet heistä

uskoo myös niin, että maailman synty voidaan selittää tieteellisesti. Naisten ja

miesten väliset uskomuserot näkyvät nuorisobarometrissa siten, että naiset uskovat

yleensä enemmän kysyttyihin asioihin. Sekä miehet että naiset uskoivat yhtä paljon

tieteelliseen maailman synnyn selitykseen ja demoneihin. Miehet uskoivat naisia

enemmän vain ufoihin ja maapallon ulkopuolisiin älyllisiin olentoihin. Nuorimpien

vastaajien (15-19-vuotiaat) uskomisessa merkittävää oli se, että he uskoivat

enkeleihin, Jeesukseen ja Jumalan luomistekoon enemmän kuin vanhin ikäryhmä

(25-29). Vähemmän koulutetut uskoivat enemmän mm. astrologiaan ja aaveisiin.

(Myllyniemi 2006, 73-74.)

3.6 Kristilliselle kasvatukselle on kysyntää

Suunnittelemani hartauspaketti vastaa nuorten tarpeeseen saada kuulla kristillistä

sanomaa elämän peruskysymyksistä, jotka Rippikoulusuunnitelma 2001 on listannut.

(RKS 2001, 22.) Koulun opettaessa nuorta esimerkiksi ajattelemaan kriittisesti ja

kodin kasvattaessa omalla panoksellaan, tarvitaan myös kirkon halua kantaa

kortensa kekoon yhteisessä tehtävässä kasvattaa lapsia ja nuoria kohti vastuullista

aikuisuutta.

Moniarvoistunut maailma ja eri uskomisvaihtoehdot voivat hämmentää nuorta.

Kristinuskon sanoma Jumalan turvallisesta läsnäolosta sekä Hänen rakkaudestaan

ihmiskuntaa kohtaan Jeesuksen ristinkuolemassa vastaa ihmisten hätään myös

elämän peruskysymyksissä. Nuorisobarometrissa pidettiin yllättävänä sitä seikkaa,

että lähes kahdeksankymmentä prosenttia 15–29-vuotiaista uskoo kirkon voivan

vastata ihmisten hengellisiin tarpeisiin ja ongelmiin. Nuorten kirkossa käyminen ja

seurakunnan toimintaan osallistuminen on nimittäin hyvin passiivista. Koko ikäryhmän

nuorista silti vain pieni osa uskoi, että kirkko voisi antaa päteviä vastauksia ihmisten

moraalisiin tarpeisiin (39 %), perhe-elämän ongelmiin (33 %) ja maamme tämän

päivän sosiaalisiin ongelmiin (24 %). (Myllyniemi 2006, 57, 59.)

34

Nuorisobarometri kertoo yleisintä olevan (31 %) Jumalaan uskominen omalla tavalla.

Kirkon opetuksen mukaiseen kristinuskon Jumalaan uskoo melkein joka neljäs nuori.

Joka kolmas nuori uskoo kuitenkin kristinuskon Jumalaan. Kaksi kolmesta

vastaajasta uskoo jonkinlaisen hengen, jumalan tai elämänvoiman olemassaoloon.

Naiset uskovat jälleen miehiä enemmän myös Jumalaan. (Myllyniemi 2006, 76-77.)

Joka kolmas nuori uskoo elämän loppuvan kuolemaan, mutta suuri enemmistö uskoo

elämän jatkuvan jollain tavalla. Jälleensyntymiseen tähän maailmaan uskoo 19 %,

elämän jatkumiseen taivaassa tai helvetissä uskoo 17 % ja 16 % taas uskoo kaikkien

pääsevän taivaaseen. Maaseudulla uskotaan enemmän taivas ja helvetti -erotteluun,

kun taas pääkaupunkiseudulla ja muissa kaupungeissa uskotaan kaiken elämän

loppumiseen kuolemassa. Sekä evankelisluterilaisten että ortodoksien keskuudessa

esiintyy uskoa kaikkien pääsemisestä taivaaseen. 95 % muuhun uskonnolliseen

yhteisöön kuin valtionkirkkoihin kuuluvista uskoo elämän jatkuvan kuoleman jälkeen.

Suurin osa heistä uskoo juuri ”taivas ja helvetti” -erotteluun. Evankelis-luterilaisen

kirkon mukaiseen opetukseen kristinuskon Jumalasta ilmoittaneista vastaajista

melkein puolet uskoo taivas ja helvetti -jaotteluun. Yllättävää on, että kyseisestä

vastaajien joukosta 20 % uskoo kaikkien pääsevän taivaaseen ja 9 % mainitsee

uskovansa ihmisen syntyvän uudelleen maapallolle. (Myllyniemi 2006, 77.)

Timo Junkkaala ottaa kantaa ajatukseen kaikkien pääsemisestä taivaaseen

kirjassaan ”Mitä tiedämme Jeesuksesta” ja tyrmää kyseisen väitteen sanomalla

yksinkertaisesti, että ”kukaan ei puhu kadotuksesta Raamatussa niin paljon kuin

Jeesus (Junkkaala 2006, 185).” Hänen mukaansa ei ole Raamatun mukaista opettaa

Vanhassa testamentissa vaikuttaneen julman tuomariuttaan korostavan Jumalan ja

Uudessa testamentissa enää pelkän armollisen rakastavan Jumalan. Jeesuksen

tuleminen maan päälle noin 2000 vuotta sitten johtuu nimenomaan siitä, että ihmiset

voisivat Hänen lunastustyöhönsä uskomalla välttyä kadotustuomiolta. Jeesus itse

todistaa ihmisten erottelun kahteen joukkoon kuoleman jälkeen ja Hänen toisen

tulemisensa jälkeen olevan tosi asia. (Junkkaala 2006, 184-186.)

35

4 NUOREN PSYKOLOGINEN JA USKONNOLLINEN KEHITYS

Tässä luvussa käydään läpi nuoren psykologista ja uskonnollista kehitystä eli niitä

muutoksia, joita nuoren ajattelussa tuolloin tapahtuu tai voi tapahtua. Pääpaino on

nuoren ja erityisesti murrosikäisen nuoren keskeneräisissä ja kehittyvissä

ajatusprosesseissa. Nuoren fyysisen kehityksen osallisuuden näihin tekijöihin totean

lyhyemmin. Murrosikä tunnetaan myrskyisenä kautena nuoren elämässä, jolloin mm.

uhmataan auktoriteetteja itsenäistymisprosessin alkaessa vanhemmista ja kodista.

Murrosiässäkin näkyy kuitenkin ihmisten erilaisuus ja se voidaan elää läpi monella

tavalla. Nuoruus on sekä ihanaa että kamalaa aikaa kuohuineen.

Nykyisen nuorisolain mukaan nuorella tarkoitetaan alle 29-vuotiasta henkilöä

(Myllyniemi 2006, 15). Kirkon lapsi- ja nuorisotyön piiriin katsotaankin kuuluviksi

ikävuodet 0-29 saakka (MVS 2010, 5). Nuoren psykologisen ja uskonnollisen

kehityksen tarkkailussa keskityn kuitenkin murrosikään ja ikävuosiin noin

kahteenkymmeneen saakka.

4.1 Nuoruuden ikävaiheet ja haasteet

Koska nuoret kehittyvät eri tahdissa toisistaan poikkeavillakin tavoilla, nuoruuden

määrittely ikäkausiin ei ole yksioikoisen helppoa. Nuoruuden alkaminen on kuitenkin

helppoa havaita biologisten muutosten eli toisin sanoen puberteetin alkamisesta.

Aaltonen, Ojanen, Vihunen ja Vilén jakavat kirjassaan ”Nuoren aika” nuoruuden

kolmeen vaiheeseen seuraavasti: varhaisnuoruus noin ikävuodet 11-14, keskinuoruus

noin ikävuodet 15-18 ja myöhäisnuoruuteen kuuluvat ikävuodet noin 19-25. Fyysinen

kehitys on helpompaa rajata ja samoin nuorten sosiaalisessa kehityksessä on

nähtävissä usein samankaltaisuutta nuoruuden alkaessa. Persoonallisuuden

kehityksen vaiheita on sen sijaan vaikeampaa määritellä. Siinä näkyvät erityisesti

yksilölliset erot, luonteenpiirteet, omat henkilökohtaiset kokemukset ja kulttuurin

vaikutus. (Aaltonen, Ojanen, Vihunen & Vilén 1999, 18.)

36

Nuoruuden ensimmäisten fyysisten muutosten ilmaantuessa nuori tavallisesti tutustuu

omaan uuteen ja kehittyvään fyysiseen minäänsä. Hormonitoiminta ajaa nuorta

sukukypsyyteen ja oman seksuaalisuutensa kohtaamiseen. Nuori työstää

kehittymisprosessissaan tunteitaan myös psyykkisesti muovaten omaa

identiteettiään. Nuori kehittyy ajattelutaidoiltaan: loogisuus lisääntyy ja aletaan

ymmärtää abstrakteja käsitteitä. Eettinen pohdinta tulee nuorelle ajankohtaiseksi, kun

hän muokkaa omaa uutta maailmankatsomustaan kyseenalaistaen

itsestäänselvyyksinä pidettyjä aikuisten ja kodin sääntöjä. Nuoren arvot voivat

muuttua radikaalistikin vanhempien ja kodin tarjoamista arvoista. (Aaltonen ym. 1999,

18-19.)

Teoreetikot käyttävät ihmisen kehityksestä puhuessaan sanaa kehitystehtävä. Eri

ikävaiheisiin siirtyminen ja yhteiskunta työntävät ihmistä vastaamaan erilaisiin

kehityshaasteisiin. Nuoren kehitystehtäviksi Havighurst määrittelee vanhemmista

itsenäistymisen ja edellytyksien luomisen työelämään, avioliittoon ja perheen

perustamiseen siirtymiseen. Kehityshaasteeseen vastaamisessa auttaa, jos yksilö

saa vaikuttaa tavoitteidensa laatimiseen itselleen sopiviksi ympäristön avustuksella.

Kehityshaasteet koostuvat ympäristön odotuksista, sen myötävaikutuksesta ja

yksilöstä itsestään riippuvista tekijöistä. (Aaltonen ym. 1999, 19-20.)

4.2 Murrosikäinen nuori – ei enää lapsi, mutta ei vielä aikuinenkaan

Murrosiän ja aikuisuuden alkamisajankohdista ollaan montaa mieltä. Kun lapsi siirtyy

ala-asteelta yläasteelle ja täyttää 13 vuotta, murrosiän merkkejä on voinut jo

ilmaantua ja se alkaa heijastua lapsen elämään enenevässä määrin. Yhteiskunta

asettaa aikuistumisen merkkipaaluksi ikärajan 18 vuotta. Jarasto & Sinervo toteavat

kuitenkin, että nämä kyseiset ikärajat ovat kehityksen kannalta vain suuntaa antavia.

(Jarasto & Sinervo 1999, 10.) Maare Tamm puolestaan määrittelee murrosikään

kuuluvaksi ikävuodet 13-19 (Tamm 1988, 53).

37

Nuori alkaa itsenäistyä vanhemmistaan ja siirtyy vähitellen itsenäisempänä myös

osaksi yhteiskuntaa. Nuoren identiteetti kehittyy ja hän luo omaa ystävysverkostoaan

oman ikäisiinsä ja myös vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Kaikkien näiden suurten

muutosten keskellä ei ole ihme, jos nuori kokee paineita ja käy läpi kirjavia tunteita.

Jarasto & Sinervo toteavat, että nuoren tulee ”tulla sinuiksi” suurten tunteidenkin

kanssa. Lapsuudesta luopuminen ei aina suju ilman esimerkiksi surua ja kaipausta

sekä kapinointia ja uhmaamista. Uudet haasteet voivat samalla kertaa pelottaa ja

ahdistaa, mutta toisaalta myös houkuttaa. Nuoruuden kriisiluonteisuuden vuoksi

aikuisuuteen siirtyvää lasta auttaa, jos hänen itsetuntonsa on terveellä perustalla.

(Jarasto & Sinervo 1999, 11.)

Huolimatta nuoren itsenäistymisprosessin alkamisesta omista vanhemmistaan,

perheellä on kuitenkin nuorelle vielä tärkeä merkitys tukena, joka auttaa uusien

haasteiden edessä. Nuoren oma aktiivisuus ja halu vaikuttaa elämäänsä nousevat

tärkeään asemaan hänen kehityksensä kannalta. Jotta nuori voisi hyvin, tulee hänen

tiettyjen tarpeittensa täyttyä. Näitä tarpeita nuorella on niin fyysisillä, psyykkisillä kuin

sosiaalisilla alueillakin. Kun nuori saa kokea tyydytystä näillä alueilla, hän saa

varastoitua itselleen ikään kuin energiaa elämänsä pankkiin ja tasapainoinen elämä

mahdollistuu! (Aaltonen ym. 1999, 4.)

Kirkko huomioi lapsi- ja nuorisotyön missio, visio ja strategiassa 2010 myös sen, että

lapset ja nuoret tulee ottaa huomioon yksilöinä, nimittäin juuri oman ikäisinään ja

omina persooninaan. (MVS 2010, 8.) Tämä on mielestäni tärkeää, sillä esimerkiksi

murrosikä ei aina suju kaikilla nuorilla kantapään kautta oppien ja asiat äärimmäisen

myrskyisästi läpikäyden.

Saara Kinnunen kertoo kirjassaan ”Luottamustehtävä, Koti lapsen hengellisen kasvun

tukijana”, että myös ns. ”hiljainen murrosikä” on mahdollinen. Nuoren ei ole pakko

murrosiässään kapinoida raivokkaasti ja äänekkäästi. Murrosiän kehitystehtävät

voivat toteutua ilmankin, sillä nuori saattaa oppia tekemään itsenäisiä valintoja

tulevaisuutensa suhteen ilman tyypillisiä murrosiän käyttäytymismalleja. Kun nuori

38

tekee omia valintoja ja rakentaa omaa elämäänsä, hän samalla liikkuu kohti

itsenäistymistä ja vanhemmista irtautumista. Kinnunen tuo esille tapauksen, jossa

murrosikä tuli eräälle tytölle vasta paljon myöhemmin, koska perheessä sattunut

toisen lapsen kuolema vaikutti asiaan. Tytär ei kyennyt irtautumaan vanhemmistaan

protestoiden ”normaalina aikana”, sillä he surivat toisen tyttären kuolemaa.

(Kinnunen 1999, 25-26.)

4.3 Mitä on uskonnollinen kehitys ja kypsä uskonnollisuus?

Kehitys sanaan liittyvät läheisesti käsitteet muutos, kasvu ja kypsyminen. Yksilön

kypsyessä hänelle syntyy edellytyksiä kasvuun, mutta ilman kokemuksellista

vuorovaikutusta ympäristön kanssa kehitystä ei tapahdu. Kypsyminen edesauttaa

kielen oppimista ja kehitystä pienellä lapsella. Kun ajattelu ja tunne-elämä kehittyvät,

se vaikuttaa luonnollisesti uskonnollisuuden kehitykseenkin. (Tamminen 1981, 33-

34.)

Ympäristö vaikuttaa yksilöön niin tahattomasti kuin tarkoituksellisellakin

kasvatuksellaan. Tutkimuksissa on selvinnyt koulun ja kirkkojen kasvatuksella sekä

vertaisryhmillä olevan vaikutusta lapsien uskonnolliseen kehitykseen. Koti ja

vanhemmat ovat kuitenkin ensiluokkaiset vaikuttajat tässä asiassa. (Tamminen 1981,

34.)

Tamminen toteaa uskonnon olemuksen pistävän ihmisen valinnan paikalle. Jotta

ihmisen suhtautuminen uskontoon olisi kypsää, se vaatii persoonallista

asennoitumista. Mikäli kypsään uskonnollisuuteen kuuluu esimerkiksi

henkilökohtainen suhde Jumalaan ja motivoitunut kokonaisasenne, se rikkoo

Evenshaugin ja Hallenin mukaan niin sanotun luonnollisen kehityksen mallin.

Kristillinen perinne kutsuu mm. kääntymiseen ja Jumalan palvontaan. Tuolloin

ihminen ei keskitykään itsensä palvomiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että

henkilökohtaista jumalasuhdetta on vaikea kuvata esimerkiksi psykologisin ja

tieteellisin kehitystermein. Ihmisen jumalasuhdetta ja hengellistä kehitystä ei pystytä

39

Tammisen mukaan mittaamaan empiirisesti muuten kuin tyytymällä tutkittavien omiin

kommentteihin aiheesta. (Tamminen 1981, 34-35.)

Jarkko Seppälä toteaa asenteiden voivan kertoa uskonnollisuudesta jossain määrin,

mutta ne eivät yksistään riitä kuvaamaan koko ilmiötä. Asenteet vaikuttavat mm. sen,

että mikä objekti hyväksytään ja mikä hylätään. Tamminen mainitsee kuitenkin, että

asenteilla on keskeinen merkitys uskonnollisuudessa. (Tamminen 1981, 13.)

Tamminen päätyy yksinkertaistamaan uskonnollisen suuntautumisen kahteen tyyppiin

seuraavasti: 1.) Yksilöihin, jotka suhtautuvat uskontoon syvällisesti, persoonallisesti,

katsomuksellisesti ja asenteellisesti siihen sitoutuen. Uskonto läpäisee heillä koko

elämän ja integroi todellisuudellaan heidän persoonallisuuttaan. 2.) Ja yksilöihin, jotka

suhtautuvat uskontoon muodollisena ja ulkonaisena seikkana, eikä se siis läpäise

heidän elämän kokonaisuuttaan. (Tamminen 1981, 25.)

4.4 Gruehnin uskonnollisen kehityksen teoria

Gruehn on jakanut uskonnollisuuden kahdeksaan vaiheeseen. Ensimmäiseen

vaiheeseen (0-1/1,5 v.) uskonnollisuus ei vielä kuulu. Toisessa vaiheessa (1-2/3 v.)

lapsi oppii jo rukoilemisen alkeita. Kolmatta vaihetta kutsutaan esimaagiseksi

kaudeksi ja siihen sisältyvät ikävuodet 2.-3/4. Lapsen uskonnollisuus on kokonaan

riippuvainen ympäristöstä saaduista vaikutteista ja olosuhteiden salliessa hän oppii

rukoilemaan. Tuolloin hänelle syntyy lapselle ominainen käsitys Jumalasta. Neljäs

kausi on nimeltään maaginen kausi (3/4. – 7. v.). Maagisessa kaudessa on

primitiivisiä ja pakanallisia piirteitä, sillä Jumalaa pidetään pelkkänä ihmeidentekijänä,

jota lapsi taivuttaa rukouksissaan toiveidensa mukaiseen toimintaan. Tavallista on,

että uskonnollisia käsitteitä käytetään mielikuvituksellisesti. (Tamminen 1981, 40.)

Ikävuodet 7-15. kuuluvat viidenteen kauteen, jonka nimi on autoritaarisen

lakiuskonnollisuuden kausi. Tässä vaiheessa henkisemmän jumalakuvan kehitys

alkaa aiemman antropomorfisen sijasta. Omatunnon kehittyminen alkaa ja myös

40

synnin kanssa taistelu tulee tutuksi. Ensimmäisiin uskonnollisiin kokemuksiin

törmätään usein hätätilanteiden yhteydessä. Kyseisessä vaiheessa elävillä saatetaan

poikkeuksellisesti havaita yllättävän syvää hurskautta. Uskonnollisuus on kuitenkin

enimmäkseen kodin, koulun ja kirkon auktoriteettiin kytköksissä. (Tamminen 1981,

40.)

Kuudenteen vaiheeseen eli nuorisouskonnollisuuden ensimmäiseen kauteen kuuluvat

ikävuodet 15. – 18/20. Tälle murrosvaiheelle on tavallista lapsuuden

uskonnollisuudesta vieraantuminen. Nuori etsii kuitenkin samaan aikaan

persoonallista vakaumusta ja elävää henkilökohtaista jumalasuhdetta. Kyseisessä

vaiheessa elävä kritisoi ja arvioi uudelleen ulkoapäin omaksuttua. Viidennen vaiheen

piirteitä esiintyy vielä uudistuneitten tavoitteiden ja motiivien kehittyessä.

Vastakohtaisuus on kuvaavaa nuorisouskonnollisuuden ensimmäiselle kaudelle.

(Tamminen 1981, 40.)

Seitsemäs vaihe on uudelleenrakentamiskausi, johon kuuluvat ikävuodet 18/19. –

20/22. Nuoren uskonnollinen vakaumus alkaa vakiintua ja hänen jumalakuvansa

henkistyy enenevästi. Uskonnollisuus ja hurskaus saavat syvyyttä ja uskonelämän

eläminen mahdollistuu. Tähän pääseminen ei käy aina ilman vaikeuksia ja taisteluita.

Uskonnollisia ihanteita halutaan elää myös käytännössä todeksi. (Tamminen 1981,

41.)

Viimeiseksi saavutetaan sisäisen kypsymisen kausi ikävuosien 20/22. – 25/27. välillä.

Tässä vaiheessa tuskin tapahtuu enää suurta muutosta kokonaisasenteessa. Oma

vakaumus niin sanotusti seestyy ja lapsuudesta tutut vaikutteet voivat saada

enemmän painoarvoa. (Tamminen 1981, 41.)

4.5 Murrosikä herkistää uskonnolliseen kyselyyn

Uskonnolliseenkin kehitykseen kuuluu herkkyyskausia, jolloin voidaan oppia tai

omaksua tietoa herkemmin kuin muina aikoina. Uskontopsykologi Antoine Vergoten

41

mukaan varhainen lapsuus ja murrosikä ovat hyvin merkityksellisiä aikoja uskon

omaksumisen kannalta. Alle kahden vuoden iässä lapselle kehittyy perusluottamus

häntä hoivaaviin vanhempiin ja sitä pidetään myös perustana myöhemmälle

jumalasuhteen turvallisuuden ja luottamuksen kokemukselle. (Räsänen 2004, 105-

106.)

Vergote näkee murrosiässä useita tekijöitä, jotka saavat nuoren miettimään

uskonnollisia kysymyksiä. 14-vuotiaana on älyllisessä kehityksessä tavallisesti jo

saavutettu aikuiselle ominainen abstrakti ajattelukyky. Sen myötä voidaan ratkaista

vaikeita ongelmia sekä käsittää monimutkaisiakin syitä ja seurauksia. Tämä saattaa

aiheuttaa sen, että nuori kyseenalaistaa myös jumalakäsityksensä. Lisääntyneet

kyvyt kohottavat itsetuntoa, mutta myös aiheuttavat epävarmuutta ja hämmennystä

juuri uskonnollisissa kysymyksissä. (Räsänen 2004, 106.)

Murrosiässä yksinjäämistä pelätään ja seksuaalisuuden herääminen voi aiheuttaa

syyllisyyden tuntemista. Nuoruusiässä pohditaan myös uskonnollisesti

riippumattomuuden tunnetta ja minä-identiteettiä. Kun lapsuuden turvallisuudentunne

murenee, se aiheuttaa nuoressa sekä tuskaa että uskonnollista kiinnostusta. Nuoren

uskonnollinen elämä voi kokea heräämisen murrosiän kehitystehtävien ansiosta.

(Räsänen 2004, 106.)

Nuoruusiässä askarruttavat erityisesti kristinuskon peruskysymykset, onko olemassa

persoonallinen Jumala, onko Jumala luonut maailmankaikkeuden ja mitä maapallolle

tapahtuu tulevaisuudessa, auttaako Jumala ihmisiä ja antaako Hän myös

kärsimyksiä. Jumalaa siis etsitään ja uskonepäilyn kanssa kipuillaan. (Räsänen 2004,

106.)

Maare Tammin kirjan pohjalta voi sanoa, että murrosiässä aletaan yleensä pohtia

uudelleen arvoja, asenteita ja koko maailmankatsomusta. Aiemmin omaksutut

lapsuuden arvot ja asenteet eivät esimerkiksi olekaan ehkä enää itsestäänselvyys.

Murrosiässä asenteilla, arvoilla ja mielipiteillä on niin ikään tapana muuttua ja niiden

42

toimivuutta kokeillaan käytännössä. (Tamm 1988, 53.) Omana esimerkkinä voisin

mainita, että murrosikäinen nuori saattaa vaikka alkaa kasvissyöjäksi, koska hänen

mielestään on väärin tappaa eläimiä ihmisen ravinnoksi. Lapsena ei yksinkertaisesti

tule ajatelleeksikaan kyseenalaistaa äidin tekemien lihapullien eettisyyttä tai monia

muita vanhempien tapoja.

Murrosiässä nuori voi rakentaa koko elämänkatsomuksensa uudelleen. Hän saattaa

hylätä entisen lapsuudessa omaksutun uskonnollisuuden tai käydä ainakin läpi

jonkinlaisen ajatusprosessin, jossa punnitaan uudelleen aiemmin omaksuttua. (Tamm

1988, 53.) Olen havainnut, että uskonnolliset kysymykset voivat tuolloin aiheuttaa

suurta ahdistusta ja niitä voidaan siksi vältellä, koska ei haluttaisi lähteä pohtimaan

asioita syvällisesti siinä pelossa, että ”minusta ei ainakaan mitään uskovaista tule

jne.”

Murrosikä on myös uskonnollisesti muuttumisen ja hämmentymisenaikaa. Tänä aikana nuoret etääntyvät vanhempiensa uskonnollisistanäkemyksistä, heidän on jätettävä lapsuuden uskonsa tai muutettava sitäja heidän on selvitettävä itselleen, mitä he pohjimmiltaan itse ajattelevatja uskovat. Tämä kaikki voi synnyttää epäuskoa, konflikteja, henkistäkärsimystä, pakoa uskonnollisuudesta tai uskonnollisuuteen. Se voi myösaiheuttaa aikaisemman uskon kieltämistä tai uuden uskon syntymistä(Tamm 1988, 35.).

Lainauksesta selviää, että murrosikäinen nuori käy läpi omaa uskonnollista

ajatteluaan ennen aikuistumista. Tammin teksti ei kuitenkaan tässä kohden ota

huomioon sitä, että kaikilla tämä kehitys ei välttämättä käynnisty samalla tavalla.

Saattaa olla niin, että kaikki ihmiset eivät vielä aikuisenakaan ole selvillä siitä, mihin

oikein uskovat, jos ovat halunneet mieluummin vältellä koko aihetta. Toisaalta, on

varmasti myös tapauksia, joissa nuori on säilyttänyt lapsuuden uskonsa ja opettaa

mahdollisesti saman ajattelutavan myös tuleville lapsilleen.

”Kerran usko lapsuuden sulla oli suloinen” -opinnäytetyöni nimi kertookin tästä nuoren

kipuilusta uskon asioiden alueella. Otsikko ei ole peräisin Tammin kirjasta, vaikka

edellisessä lainauksessa lapsuuden uskosta puhuttiinkin. Lause tulee Nuoren

43

seurakunnan veisukirjan laulusta 31, jossa lauletaan kauniisti ja ehkä ihannoidenkin

lapsuuden uskosta. (Nuoren seurakunnan veisukirja 2005, 66-67.) Onko nuoren

mahdollista löytää rauha uskonnollisuuden ja uskon asioiden kanssa hylkäämättä

kokonaan lapsuuden turvallista uskoa Jumalaan? Tammin antama vaihtoehto

lapsuuden uskon muuttamiselle ja erityisesti sen hylkääminen kokonaan kuulosti

korviini hiukan ”juokse tai kuole” -vaihtoehdolta ja pohdinkin, että nuorta tulisi auttaa

tässä prosessissa löytämään tasapainoinen luottamus Jumalaan.

Tuottamieni hartauksien kautta haluan tarjota nuorille lämpimän ajatuksen Jumalan

muuttumattomuudesta ja läsnäolosta heidän elämässään, vaikka nuori siirtyisikin

lapsuuden uskosta aikuiseen uskoon. Aikuinen näkee ja kokee uskon eri tavoin kuin

lapsi, mutta aikuisen uskolla en kuitenkaan tarkoita Jumalaan uskomisen

hylkäämistä. Lapsuuden uskon kehittyminen aikuisen uskoksi ei ole mielestäni huono

asia, sillä olisi esimerkiksi mielestäni ihan suotavaa, että nuori ei pitäisi Jumalaa

lapsuuden uskon tyyliin vanhana parrakkaana ja leppoisana miehenä tai

nallekarhuna, joka ei ole koskaan esimerkiksi vihainen. Hartauksieni tavoitteena on

herätellä nuorten ajatuksia kohti Jumalaa ja esittää niissä ajatus, että Häneen voi

turvautua erilaisten elämänkokemusten keskellä.

4.6 Lapsen jumalakäsityksestä murrosikäisen nuoren jumalakuviin

yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta jakaikissa (Ef. 4:6.).

Psykologian saralla kuuluisa Sigmund Freud ajatteli ihmisen mielikuvan Jumalasta

syntyvän lapsen maalliseen isäänsä kohdistamista tunteista, toiveista sekä tarpeista.

Freudin mukaan jumalakäsityksen syntyyn vaikuttaa merkittävästi juuri lapsen

kokemukset isästään. Maare Tamm kirjoittaa Freudin tosin huomioineen vain poikien

suhteen isään, mikä johtunee Tammin mukaan miesvaltaisesta

yhteiskuntajärjestyksestä. Myös eri tavalla ajatelleiden psykoanalyytikkojen teoriat

ovat tulleet huomatuiksi. Tästä esimerkkinä Tamm antaa Erik Homburger Eriksonin

44

teorian, jonka mukaan äidilläkin on vaikutusta lapsiensa jumalakäsityksen syntyyn.

(Tamm 1988, 11-13)

Ana-Maria Rizzuto perustaa ajatuksensa mm. kahden edellisen miehen teorioihin.

Tärkeimpinä Rizzuton havainnoista pidän sitä, että lapsen jumalakäsitys voi ajan

kuluessa muuttua useaan kertaan ja perustua niin vanhemmilta kuin muilta tärkeiltä

ihmisiltä saatuihin kokemuksiin. Jumalakäsityksen muodostavat lapsen tekemät

havainnot vanhemmistaan ja heihin liittämistään tunteista. Joitakin näistä asioista hän

omaksuu pysyvästi jumalakäsitykseensä, mutta joitakin hän voi myös torjua. Lapsen

jumalakäsitys voi ajan kuluessa siis muuttua ja lapsen on mahdollista myöhemmin

erottaa siitä pois asioita ja nähdä Jumala ennen kaikkea yliluonnollisena olentona.

Tällä tavalla lapsen jumalakäsityksestä tulee hengelliselle elämälle ominainen.

(Tamm 1988, 13)

Jumalakäsityksen muuttuessa voidaan jo lapsena kokea uskonkriisejä, kun opitaan

näkemään Jumala eri tavalla kuin ennen. Tammin lainaamista Rizzuton ajatuksista

käy ilmi, että murrosiässä jumalakäsitys uusitaan, kun nuori liittää siihen esimerkiksi

filosofisia ja teologisia aineksia. Muutokset ovat silloin kuitenkin ilmeisesti enemmän

älyn kuin tunteen kautta tapahtuvia. (Tamm 1988, 13, 26.) Tästä viimeisestä

lauseesta olen eri mieltä, koska murrosiässähän vaikuttaa korostuvan paljon niin

tunteiden myrsky kuin toisaalta älyllinen uusien asioiden pohtiminen. Jos nuori oppii

jo nuoruutensa kehityskriiseissä turvautumaan Jumalaan, voi sillä olla suuri tunteisiin

ja älyynkin vaikuttava merkitys.

Olen sitä mieltä, että vaikka murrosikäisten suhde esimerkiksi omaan isäänsä

vaikuttaisi heidän tulkintaansa Jumalasta, he ovat silti voineet oppia näkemään

isänsä ja vanhempansa yleensäkin ihmisinä, eivätkä kuvittele enää lapsen tavoin

heidän pystyvän hoitamaan kaikkea mahdollista. Murrosikäinen nuori voikin

mielestäni jo oppia sisäistämään ennen kaikkea sen kuvan, jonka Raamattu ja

kristinusko Jumalasta välittävät, vaikka elää auktoriteetteja vastaan kapinoivaa

vaihetta.

45

Murrosikäisen jumalakuvista kirjoittaessaan Tamm viittaa Babiniin. (Babin 1965.)

Luotan siis Tammiin, koska alkuperäinen lähde on toisella kielellä ja vaikeasti

saatavissa. Murrosikäinen tyttö kokee Jumalan hyvin henkilökohtaisella tavalla.

Jumala nähdään enemmän lämpimien tunteiden kautta parhaana ystävänä ja

rakkauden lähteenä sekä kohteena kuin mitä poikien ajattelussa on tyypillistä.

Murrosikäinen tyttö näkee myös luonnossa Jumalan itsensä kauneuden.

Alkuperäisen lähteen kirjoittajan mukaan tytöt olisivat poikia uskonnollisempia jo

ennen murrosikää alkaen 10-11 -ikävuodesta. Tyttöjen uskonnollisuutta

myöhemminkin yhdistää se, että he kokevat Jumalan enemmän persoonallisella

tavalla ja tunteittensa kautta. Naissukupuolelle näyttäisi myös olevan tyypillistä

suuren rakkauden ja rakastettuna olemisen korostus. (Tamm 1988, 54.)

Murrosikäinen poika näkee Jumalan enemmän auktoriteettina ja vaatijana, joka on

luonut maailman ja edellyttää ihmisiltä tottelevaisuutta itseään kohtaan. Jumalan

kaikkivaltius, kaikkinäkevyys ja oikeudenmukainen tuomarius korostuu myös poikien

tavassa kuvata ja ajatella Jumalaa. Myös murrosikäinen poika voi rakastaa ja palvoa

Jumalaa, mutta samaan aikaan hän pitää Jumalaa kohtaan tietyn välimatkan.

Murrosikäisen pojan jumalakuvassa näkyy älyllisyyden ja objektiivisuuden korostus.

Murrosikäinen poika voi ajatella, että Jumala auttaa häntä suunnittelemaan

tulevaisuutta, auttaa saavuttamaan asetetut tavoitteet ja tietyt eettiset sekä

moraalisetkin vaatimukset. Babinin mukaan murrosiässä olevat pojat saattavat

ajatella Jumalan ominaisuuksiksi erityisesti voiman, mahdin, pyhyyden, puhtauden ja

täydellisyyden. He korostavat myös Jumalan asettamia moraalivaatimuksia ihmiselle.

(Tamm 1988, 53-54.)

Kalevi Tamminen on selvittänyt tutkimuksessaan laajasti suomalaislasten ja -nuorten

uskonnollisuutta. Kohderyhmään kuuluivat noin 7-20 -vuotiaat. Hänen

tutkimuksissaan selvisi, että tytöt rukoilevat enemmän kuin pojat. Tämä tieto pätee

kaikilla luokka-asteilla ja ammattikoululaistenkin kesken tulos oli samaan suuntaan

viittaava. Raamatun lukeminen oli vähäistä kaikilla ikäasteilla ja erityisesti ylemmillä

luokilla. Seitsemäsluokkalaisista melkein 90 % ja heitä vanhemmista oppilaista yli 90

46

% luki Raamattua itsenäisesti ”joskus harvoin” tai ”ei koskaan”. (Tamminen 1981, 9,

109, 111.)

Vaikka Tammisen tutkimuksista on kulunut aikaa, nuorisobarometri 2006 osoitti

saman seikan nuorten rukoilemisinnokkuudesta. Rukoileminen on harvojen nuorten

harrastus nykyään. Enemmistö ristii kätensä vain, kun on tosi kyseessä tai ei

koskaan. Olettaa voisi, että Raamatun lukeminen ei innosta nykynuoria yhtään

enempää, koska Jumalan rukoileminenkaan ei heitä kiinnosta. (Myllyniemi 2006, 68,

70.)

4.7 Kuinka murrosikäinen suhtautuu kuolemaan?

Erik Ewalds on listannut kirjassaan ”Tahdotko löytää itsesi, Minuuden löytäminen”

viisi elämää koskevaa suurta tekijää, joita kohtaan ihmisten tulisi selvittää

omakohtainen suhteensa. Näitä ovat aika, sukupuoli, syyllisyys, kutsumus ja

kuolema. Ewaldsin mukaan matkaa minuuteen helpottaa, jos olemme ikään kuin sinut

näitten elämäämme suuresti vaikuttavien asioiden kanssa. (Ewalds 1993, 128-138.)

Sekä murrosikäisen nuoren että yleensäkin nuoren ajatusprosesseihin vaikuttavat

varmasti nämä elämän suuret kysymykset. Maare Tammin mukaan nuori rakastaa

yleensä elämää ja pelkää kuolemaa valtavasti. Murrosikäinen nuori kyselee hyvin

syvällisiä kysymyksiä, kuten:

Miksi on kuoltava? Mikä on elämän ja kuoleman tarkoitus? Miksi onparantumattomia sairauksia? Miksi maailmassa on sotaa, kärsimystä jatarpeetonta kuolemaa? (Tamm 1988, 136).

Tammin näkemys on, että näihin kysymyksiin ei ole olemassa vastauksia (Tamm

1988, 136). Olen kuitenkin kristillisen vakaumuksen omaavana eri mieltä. Kristinusko

kyllä tarjoaa näihin asioihin vastaukset, mutta niitä eivät kaikki usko tai hyväksy.

Opinnäytetyöni lähtökohtana on, että kirkon kristillisellä kasvatuksella ja kristinuskolla

on suuri elämää mullistava sanoma tarjottavanaan ja tälle pohjalle myös hartauteni

rakentuvat.

47

Kun murrosikäinen nuori pohtii kuolemaa, hän voi alkaa kehittyä ajattelussaan siihen

pisteeseen, että havaitsee olevansa totaalisen yksin maailmassa. Tamm kutsuu tätä

havaintoa eksistentiaaliseksi tai kosmiseksi yksinäisyyden kokemukseksi. Nuori

saattaa ratkaista yksinäisyysongelmansa uskonnon kautta, jossa voidaan puhua

sulautumisesta suurempaan kokonaisuuteen. (Tamm 1988, 136) Tammin ajatus

lähestyy tässä mielestäni enemmän itämaisien uskontojen ajatuksia, mutta toisaalta

kristinuskossakin voidaan nähdä Kolmiyhteisen Jumalan läsnäolo uskovan elämässä

vastauksena tähän. Tuolloin ihminen kokee, ettei ole koskaan yksin, vaan Jumala on

hänen kanssaan joka hetki. Tätä korostankin joissakin hartauksissani, koska tämä

ajatus voi auttaa nuorta.

Tamm korostaa myös, että oman kuolevaisuutensa ja ”suuren” yksinäisyytensä

huomaava nuori voi olla hyvin haavoittuvainen. Ajatus siitä, että elämä voi yhtäkkiä

loppua, ahdistaa nuorta suunnattomasti. Tamm mainitsee myös, että murrosiässä

masennuskin voi saada sijaa nuoren elämässä hänen käsitellessään vaikeita tunteita,

kuten ahdistus, tarkoituksettomuus ja tuska. (Tamm 1988, 136.) Olenkin jo opintojeni

aikana törmännyt ajatukseen, että nuoruutta pidetään hyvin syrjäytymisherkkänä

aikana.

Myös Saara Kinnunen pitää nuoruutta herkkänä vaiheena, jolloin nuorelta vaatii

paljon resursseja työstää koko maailmankuvansa ja minuutensa uusiksi. Jos tämän

lisäksi perheessä tai nuoren kaveripiirissä tapahtuu yllättävä iso kriisi, se voi viedä

nuorta kestokykynsä rajoille ja nuoren onkin saatava tuolloin tukea ja huomiota

aikuiselta. Jonkun perheenjäsenen tai kaverin kuolema, sairastuminen, vanhempien

avioero tai esimerkiksi työttömyys ym. vaikeudet ovat hirveitä pommeja nuorelle. Jos

nuori ei käsittele negatiivisia asioita ja tapahtumia, se voi heijastua hänen elämäänsä

jossain vaiheessa haitallisesti. Elämä ei ehkä maistu enää samalta, elämäniloa ja -

halua ei löydetä ja tunne-elämä kokee konkurssin kuihtuen. Vaikeiden asioiden

torjuminen ei ole rakentavaa, vaan ne tulee voida purkaa puhuen sekä surren asiat

läpi. (Kinnunen 1999, 183-215.)

48

5 HARTAUKSIEN KÄYTTÖ NUORISOTYÖSSÄ

Hartauksia käytetään seurakunnan nuorisotyössä monissa tilanteissa lasten,

varhaisnuorten, nuorten ja myös nuorten aikuisten parissa esimerkiksi nuortenilloissa

ja leireillä. Tämän opinnäytetyön hartaudet on suunniteltu käytettäväksi nuorten pariin

eri tilanteisiin. Niitä voi käyttää seurakunnan tilaisuuksien lisäksi esimerkiksi koulujen

aamunavauksina.

5.1 Kristillinen hartaudenharjoitus, rukouselämä ja spiritualiteetti

Kristillinen hartaudenharjoitus koostuu hiljentymisestä Raamatun sanoman äärelle

mm. jumalanpalveluksissa. Tuolloin alttarilla on kynttilöitä ja myös musiikilla on oma

sijansa hartaan tunnelman luomisessa. Jumalanpalveluksessa hiljaisuudella

kunnioitetaan Jumalaa ja valmistaudutaan vastaanottamaan sanoma, joka tarjoaa

tukea ja sisältöä omalle hengelliselle elämälle. Jumalanpalveluksissa käytetään

ensisijaisesti virsimusiikkia, mutta seurakunnan nuorisotyössä käytetään vapaammin

muutakin hengellistä musiikkia ja gospelmusiikkia. Itse olen valinnut kehittämieni

hartauksien rinnalle Nuoren seurakunnan veisukirjasta löytyviä kappaleita, jotka voi

etsiä käsiinsä itse kirjasta tai cd-levyltä.

Kotien rukouskirja kertoo rukoilemisen olevan Jumalan edessä olemista ja viipymistä.

Rukoileminen ei ole sidottu tiettyihin kaavoihin tai muotoihin, mutta kristillinen

rukousperinne voi olla avuksi rukoilemiseen ja Jumalan eteen johdattamisessa.

Kotien rukouskirjakin mainitsee asian yhteydessä esimerkiksi laulamisen, kynttilän

sytyttämisen ja ristinmerkin teon. Siinä todetaan rohkaisevasti, että rukoilemiseen ei

vaadita voimakasta uskoa ja että rukoilla voi kaikissa elämäntilanteissa. (Kotien

rukouskirja 1991, 5.)

Nuoren kasvua henkilökohtaisessa rukouselämässä on syytä tukea niin,että nuori löytää itselleen erilaisia Raamatun lukemisen, rukouksen,

49

hiljaisuuden, mietiskelyn, hartauden ja muun hengellisen elämänhoitamisen muotoja (RKS 2001, 29.).

Lainauksessa Rippikoulusuunnitelma 2001 kuvasi rukouselämän merkityksen

tärkeyttä nuorellekin ja hartaudenharjoituksen voi sanoa olevan sille rinnakkainen

termi. Seurakunnan nuorisotyössä ja rippikoulussa on annettava mahdollisuuksia

hiljentymiseen ja pyhän kokemiseen. Hengellisen elämän hoitamisen ja

hartaudenharjoituksen yhteydessä voidaan siitä käyttää myös sanaa spiritualiteetti.

(RKS 2001, 10.)

Isä meidän -rukous luo pohjaa rippikoulun hengellisen elämän elispiritualiteetin opetukselle ja harjoittamiselle. Kristillinen spiritualiteetti eiole sellaista ihmisen sisäisiin tunteisiin perustuvaa hartautta, jolla ei olehahmoa ja sisältöä. Herran rukous ohjaa hengelliseen elämään, jokakytkeytyy käskyissä esille tuleviin elämänkysymyksiin jauskontunnustuksen ilmaisemaan uskon sisältöön. (RKS 2001, 10.)

Kristillinen spiritualiteetti, toisin sanoen hengellinen elämä, ankkuroituu siis ennen

kaikkea kristilliseen uskoon ja oppiin. (RKS 2001, 10.) Lasse Halme kertoo

kirjoituksessaan ”Uusi spiritualiteetti” Kristillinen kasvatus -lehdessä 4/2007, että

spiritualiteetti on juuri nyt ajankohtainen eurooppalainen keskusteluteema. Halmen

kirjoitus on peräisin hänen kirjastaan ”Uskonto ja kasvatus vuorovaikutuksena” ja

kyseisessä lehdessä ilmoitettiin sen ilmestymisen tapahtuvan myöhemmin. Hän

osoittaa kirjoituksessaan, että spiritualiteetin käsitteestä ei ole vielä päästy selkeään

yhteisymmärrykseen. Spiritualiteetilla ei tarkoiteta läheskään aina kristillisen

hartausperinteen harjoitusta. Subjektiivinen spiritualiteetti tarkoittaa yksilön omaa

henkistä ja hengellistä todellisuutta, eikä sillä välttämättä ole tällöin tekemistä

kristinuskon kanssa. Spiritualiteetti voidaan nähdä myös progressiivisena, jolloin se

merkitsee uuteen pyrkivää suuntaa uskonnoissa ja maailmankatsomuksissa. Tuolloin

se voi yhdistää ”uusia tuulia” etsiviä ihmisiä eri uskonnoistakin. (Kristillinen kasvatus

4/2007, 20-21.)

Spiritualiteetista voidaan puhua myös eksistentiaalisiin peruskysymyksiin merkitystä

etsittäessä. Sen kautta voidaan pohtia myös inhimillistä spiritualiteettia ja

50

hartaudellista spiritualiteettia. Inhimillistä spiritualiteettia voidaan kuvata herkkyydeksi

huomata arkielämässä syvempiä merkityksiä. Spirituaalisuus voi ilmetä ihmisen

hengenelämässä uskonnollissävytteisenä tai ilman tätä ominaisuutta. Se kertoo siitä,

että ihmisellä on ikään kuin kyky suuntautua elämän syvimpiin asioihin. Halme

huomauttaa, että uskonto ja spiritualiteetti voidaan asettaa toisilleen vastakkaisiksi

käsitteiksi, tai niistä kumpikin voi nousta toisen yläkäsitteeksi. (Kristillinen kasvatus

4/2007, 22.)

Olennaisinta spiritualiteetti -käsitteessä on se, että sitä voidaan tarkastella monista

näkökulmista. Tärkeä kysymys kuuluu, ajatellaanko sen olevan inhimilliseen

hengenelämään kuuluva asia, Jumalan toiminnan ilmenemistä yksilössä, vai

määritelläänkö se ehkä uskontoa laajemmaksi käsitteeksi. Yksi vaihtoehto on myös

pitää spiritualiteettia kristillisen uskon elävänä todellisuutena ihmisessä. (Kristillinen

kasvatus 4/2007, 22.) Itse ajattelen spiritualiteetin olevan Jumalan toimintaa

ihmisessä ja samalla myös kristillisen uskon todellisuutta, jos ihminen on Jumalan

vaikutuksesta alkanut uskoa Jumalaan. Hartauksissani haluan viedä eteenpäin

kristinuskon evankeliumin sanomaa ja ne voidaan nähdä osana kristillistä

rukouselämää, hartaudenharjoitusta ja spiritualiteettia. Hartauksissani näkyy myös

ihmisen niin sanottu suuntautuminen elämän syvimpiin kysymyksiin jo

aihevalinnoissa.

Kirkon jumalanpalveluselämään kuuluvat myös rukoushetket ja niiden viettämistä

kutsutaan hetkipalvelukseksi. Päivän aikana voidaan pitää useita rukoushetkiä, joista

hetkipalvelus koostuu. Niissä on nähtävissä myös yhteys henkilökohtaiseen hartaus-

ja rukouselämään. Rukoushetkiä on toteutettu jo juutalaisessa rukoustavassa ja myös

varhaiskristillisessä kirkossa, sillä Jeesus ja apostolit korostivat rukouksen merkitystä.

Luostariperinne on vaikuttanut voimakkaasti rukoushetkien muotoutumiseen.

Uskonpuhdistuksen takia rukoushetkien käyttö kirkossa kuitenkin hiipui. Luther piti

silti arvossa aamu- ja iltarukousta. (Kotila 2002, 7-9.) Nykyaikaiset Kotien rukouskirja

ja Katekismus sisältävätkin edelleen Lutherin kirjoittamat aamu- ja iltarukoukset.

(Kotien rukouskirja 1991, 14, 23.) (Katekismus 2000, 104-105.)

51

Kotila toteaa päivän rukoushetkien olevan seurakunnan yhteisiä jumalanpalveluksia

ja ehdottaa niitä vietettäväksi pienten ryhmien kanssa erilaisiin tilaisuuksiin.

Yksittäinen seurakuntalainenkin voi käyttää rukoushetkiä henkilökohtaisen

rukouselämänsä tukena. (Kotila 2002, 12.)

Hartaushetkien voi päätellä olevan sukua myös rukoushetkille. Nuorille pidettyä

hartautta ei tosin aina toteuteta pitemmän liturgisen kaavan kautta, vaan se voi

koostua esimerkiksi lyhyestä puheesta, laulusta ja rukouksesta. Tuottamieni

hartauksien rakenne onkin yksinkertainen, sillä ne alkavat puheosuudella ja päättyvät

rukoukseen ja musiikkiehdotukseen. Isosen käsikirjassa korostetaan hartauksien

tärkeää merkitystä, sillä nuorilta rippikoulun mieleenpainuvinta hetkeä kysyttäessä on

usein saatu vastaukseksi nimenomaan hartaus (Kiilunen ym. 2002, 13).

Hiljentymällä kuuntelemaan sananjulistusta osoitetaan samalla myös kunnioitusta

Jumalalle. Onnistuneen hartaus- tai rukoushetken sekä jumalanpalveluksen sanoma

voi säilyä nuorenkin mielessä pitkään. Hiljaisuudella ja mietiskelylle on hyvä antaa

sijaa, mutta niiden rinnalle tulee mielestäni erottamattomana parina tarjota Raamatun

sanaa ja hengellisiä lauluja.

5.2 Tuottamieni hartauksien teemat

Hartauksien teemat liikkuvat Elämä – usko – rukous Rippikoulusuunnitelma 2001

määrittelemissä elämän positiivisissa ja negatiivisissa peruskokemuksissa, kuten

onnessa, rauhassa ja rakkaudessa sekä vastavuoroisesti esimerkiksi kuolemassa

surussa ja kärsimyksessä. Lisäksi olen ottanut käsiteltävikseni selkeästi kristilliseen

uskoon liittyviä asioita, kuten Kolmiyhteinen Jumala, synti ja armo, Raamattu ja

rukous. Elämän peruskokemukset jaetaan Elämä – usko – rukous

Rippikoulusuunnitelma 2001:ssä neljään ryhmään, jotka ovat:

1) elämän mielekkyys ja tarkoitus, jumalakysymykset

52

2) ihmisen elämänkulkuun ja elämänkaareen liittyvät tapahtumat/ kysymykset3) ilo, toivo, elämänusko, elämisen riemu, vapaus4) pelko, syyllisyys, ahdistus, kärsimys, luopuminen, kuolema, menetys,suru (RKS 2001, 22.).

Rippikoulusuunnitelma 2001 kolmikko ”elämä – usko – rukous” on jaettu tarkemmin

koskemaan nuoren elämää, kirkon uskoa ja rukousta. ”Nuoren elämä” teeman

yhteydessä nuoren on tarkoitus etsiä vastauksia sekä omaa elämäänsä että ihmisiä

yhteisesti koskeviin kysymyksiin. Rippikoulun tavoitteeseen kuuluu samalla myös se,

että tuettaisiin nuoren kasvua kristittynä. Rippikoulusuunnitelmassa 2001 todetaan

rippikoulun olevan omiaan arvojen ja ihanteiden tarkistamiseksi. Niiden asioiden

yhteydessä, jotka ovat nuorelle merkityksellisiä, tulee käsitellä kirkon uskon sisältöön

kuuluvia asioita ja sitä, mikä merkitys uskolla on elämään. Kirkon uskon sisältöön

kuuluvat asiat voivat auttaa arvojen käsittelyssä ja niihin liittyvissä valinnoissa. (RKS

2001, 23-24.)

Kirkko haluaa kasvatustyössään vaikuttaa uskon tradition siirtymiseen tulevillekin

sukupolville ja auttaa elämän mielekkyyden löytämisessä. Kirkon kantaan kuuluu

selkeästi, että elämän mielekkyys on löydettävissä Jumalan rakkaudesta ja ihmisten

rakastaessa toisiaan Jeesuksen esikuvan ja ohjeiden mukaan. (MVS 2010, 9.) Näitä

kirkon lapsi- ja nuorisotyön missio, visio ja strategian 2010 mielestäni tärkeimpiä

ajatuksia korostan myös hartauksissani ja niiden teemoissa.

Jokaisessa hartaudessa korostuu Jeesuksen ja Jumalan merkitys ja

pelastussanomaa pidetään esillä. Pyhän Hengen mainitsen ”Kolmiyhteinen Jumala” -

hartaudessa, mutta muuten keskityn juuri pelastussanoman ytimeen. Hartauksissa

käsitellään myös uskon ilmenemistä elämän eri alueilla. Olen samoilla linjoilla, kuten

evankelis-luterilaisen kirkon lapsi- ja nuorisotyön missio, visio ja strategia 2010, jonka

strategisissa linjauksissa on todettu seuraavasti: ” Kirkon lapsi- ja nuorisotyössä on

rohkeasti pidettävä esillä uskoa Jumalaan (MVS 2010, 15.)”. Kyseisessä strategiassa

kerrotaan hienosti Jumalan tekevän työtä luomassaan maailmassa ja siis siinä

tavallisessa ihmisten arkipäivässäkin:

53

Ihminen kohtaa Jumalan Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Jumala onläsnä luomassaan maailmassa. Jumala on läsnä ihmisten elämäntodellisuudessa ja puhuttelee ihmistä erilaisten elämänvaiheiden jaelämänkysymysten kautta. Jumala on läsnä ja puhuttelee ihmistä myössanassaan. . .(MVS 2010, 13.)

Elämän suuriin kysymyksiin vastaaminen ei ole helppoa. Raamatun ja kristinuskon

perusteella vastauksia voidaan kuitenkin löytää ja antaa. Saamme etsiä ja kysellä, ja

epäileminenkin on terveellistä, sillä se osoittaa tahtoa ottaa asioista selvää. (Etsimään

ja löytämään 1989, 5.) Hartauksieni perimmäinen pohja on Raamatussa ja

kristinuskon pelastussanomassa. Hartauksien tarkoituksena on olla herättelemässä

nuoria ajattelemaan niitä asioita, mitkä Raamatun mukaan ovat elämämme

tärkeimpiä asioita. Usko esimerkiksi jälleensyntymiseen maapallolle tai kaikkien

pääseminen taivaaseen ei ole Raamatun ja kristinuskon mukaista. Niin mukavaa kuin

Raamatun vaikeiden asioiden silottelu olisi, en sitä voi kristittynä kuitenkaan

kannattaa hartauksissanikaan. Nuorisobarometri 2006 osoitti mm. edellä mainittujen

uskomusten elävän nuortenkin piirissä jopa evankelis-luterilaisen kirkon sisällä.

(Myllyniemi 2006, 77.)

Myös psykoanalyytikko Sigmund Freudin toteamuksien voisi sanoa antavan tukea

elämän peruskokemuksien kautta Jumalasta puhumiseen. Näin siitäkin huolimatta,

että hänen kärjekkäät väitteensä eivät olleet uskonnolle ja siis kristinuskollekaan

kovin myönteisiä. (Freud 1940, 547-569.) Yksi Freudin väitteistä oli, että ihminen luo

käsityksensä Jumalasta sen tähden, että hän on elämän vaikeuksien, kuoleman ja

kärsimyksen edessä voimaton. Freud päätteli, että jos ihmisellä ei ole vanhempia

joihin turvautua, hän luo itselleen yliluonnollisen auttajan Jumalassa. (Tamm 1988,

11-12.)

Freudin omasta jumalakäsityksestä tässä yhteydessä välittämättä, hän on kuitenkin

mielestäni oivaltanut joitain asioita ansiokkaasti. Ei ole nimittäin mikään ihme, että

ihminen tuntee itsensä hyvin voimattomaksi elämän vaikeimpien kysymysten, kuten

kuolemaan liittyvien asioiden äärellä. Juuri sen vuoksi on mielestäni hyvä puhua

54

nuorille vaikeistakin aiheista, koska ne kuuluvat elämän peruskokemuksiin, olivat ne

sitten kaukaisia tai läheisiä asioita nuorelle sillä hetkellä. Parhaiten kristillinen hartaus

vaikuttaa silloin, kun sen sanoma tavoittaa kohderyhmänsä ja nuoret alkavat miettiä

Jumalaan liittyviä asioita sekä löytävät mahdollisesti sisältöä elämäänsä kristinuskon

tuomasta ainutlaatuisesta toivosta.

Tärkeitten elämänvaiheitten tai -kriisien olosuhteet saattavat vaikuttaa ihmisen

aiempaan jumalakäsitykseen, mutta se voi muuttua myös tavallisen arjen

tapahtumien kautta. Kun ihminen sieluntutkiskelunsa vaiheissa pohtii

jumalakäsitystään, hän muokkaa sitä vallitsevien olosuhteiden mukaan. (Tamm 1988,

26.) Ihminen siis pohtii niin tärkeissä elämänvaiheissaan, kriiseissään kuin

tavallisessa arjessaankin jumalakäsitystään ja varmasti mielestäni myös yleensä

ajatuksiaan arvoista ym. aiheeseen liittyvästä. Siksi myös kristillisellä kasvatuksella ja

kirkolla tulee olla sanottavaa ihmisille ja etenkin nuorille. Elämänperuskysymyksien

äärellä on viivyttävä yhdessä nuorten kanssa ja samalla tuotava selkeästi kristinuskon

sanoma heidän arkeensa.

Koska nuorella on monia tarpeita fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti katsoen

(Aaltonen ym. 1999, 4.), hartauspaketin tarkoituksena on koskettaa nuorta näihin

asioihin liittyvällä kristillisellä näkökulmalla. Pyrin yksinkertaisuuteen käsitteen

”elämän peruskokemukset” purkamisessa, sillä siihen kuuluu laaja skaala yksittäisiä

asioita, joista saisi aikaan toisia opinnäytetöitä.

Nuorella on tarve tulla hyväksytyksi ja ellei hän koe tätä hyväksyntää saavansa

ympäristöltään, hän alkaa mahdollisesti voida jollain tapaa huonosti. Nuorelle on

tärkeää saada myönteistä palautetta esimerkiksi opettajilta. Hyväksyntää haetaan

myös kaveripiiristä ja kasvattajilta. Mikäli nuoren tekoja ja esimerkiksi persoonallista

pukeutumista jatkuvasti vain kritisoidaan, se voi saada nuoressa aikaan entistä

voimakkaampaa kapinointia. Kasvattaja tekee esimerkiksi viisaasti, jos osoittaa että

hänen rakkautensa nuoreen ei vähene erikoisen pukeutumisen takia. (Aaltonen ym.

1999, 170-172.)

55

5.2.1 Lain ja evankeliumin käyttö hartauksissa

Hartauksissani pidän esillä koko ajan ”Jumala-ulottuvuutta” ja Jumalan rakkautta,

koska kirkon sanomana on, että Jumalan rakkaus on ehdotonta. Myös kasvattajan on

viestitettävä, että hyväksyy väärinkin tehneen lapsen ja nuoren, vaikka virheellisiä ja

vääriä tekoja tai toimintamalleja ei hyväksyisikään. Ehdoitta hyväksytyksi tulemisen

korostetaan lapsi- ja nuorisotyön strategiassa 2010 olevan äärimmäisen tärkeää,

koska siinä välittyy eteenpäin armon ja rakkauden kokemus. Kaikilla on oikeus

aloittaa uudelleen. (MVS 2010, 21.) Jos nuori ymmärtää olevansa Jumalan silmissä

täydellisesti hyväksytty ja rakastettu, se voi mullistaa hänen ajatusmaailmaansa. Hän

ei tämän tajuamisen jälkeen välttämättä hae niin epätoivoisesti hyväksyntää muilta

ihmisiltä ja uskaltaa olla oma itsensä.

Yksinäisyys, paha olo, suru, pelko, luopuminen, menetys, kärsimys ja kuoleman

kohtaaminen ovat raastavia tunteita ja kokemuksia. Erityisesti näistä aiheista

tehdyissä hartauksissa tarkoituksena on tuoda kristinuskon sanoma lämpimänä

kädenojennuksena tai sylinä nuorelle.

Käytän hartauksissani Raamatun näkökulmia ja jakeita, jotka tukevat tekstien

sanomaa. Tarkoituksena on pitää selvästi esillä evankeliumin sanomaa ja korostaa

Kristus-keskeisyyttä. Tammisen, Vermasvuoren, Niemen & Kontulan kirjassa

”Johdatus uskontokasvatukseen” Juha Vermasvuori toteaa evankeliumin

keskushenkilön olevan nimenomaan Jeesus. Evankeliumiin eivät kuulu hänen

mukaansa pelkästään Jeesuksen opetukset vaan Hänen persoonansa. Vermasvuori

toteaa myös, että evankeliumi ei ole kirkon tai jonkin organisaation ”omistuksessa”,

vaan se on yleismaailmallinen sanoma. Jeesuksen historiallisuus ja evankeliumi

voivat puhutella niitäkin ihmisiä, jotka eivät koe kirkkoa omaksi yhteisökseen.

(Tamminen, Vermasvuori, Niemi & Kontula 1987, 145.)

Jumala on sekä lain että armon Jumala ja tuottamissani hartauksissa pyrinkin

tuomaan esille molempia puolia. Lain Jumala tulee esille Jumalan Kymmenen käskyn

vaatimuksissa. (Katekismus 2000, 8-31.) Erityisesti ”synti ja armo” -hartaudessa olen

56

pyrkinyt selventämään aihetta nuorille. Myös ”kansainvälisyys ja suvaitsevaisuus” -

hartauden tarkoituksena on ravistella kuulijat hereille niin, etteivät he voisi olla

välinpitämättömiä lähimmäisten kärsimyksille.

5.2.2 Tarinat, tapauskertomukset ja musiikki auttavat hartauden sanomanymmärtämisessä

Ilpo Vuorisen kirja ”Tuhat tapaa opettaa” on suunnattu enimmäkseen nuorten ja

aikuisten parissa tehtävää opetusta varten. Hän on ammentanut tietonsa niin omasta

kokemuksesta kuin alan tutkimuksista. Vuorinen rohkaisee, ettei kaikkien ole tarpeen

niin sanotusti keksiä opetuksen perustyötapoja uudelleen. Opettajalla on vapaus

soveltaa ja yhdistää erilaisia menetelmiä. (Vuorinen 1998, 2.) Koska hartauksissani

tuon esille kristinuskon sanomaa, on se eräänlainen opetustilanne, vaikka itse

hartaudenpidon ei tarvitse olla koulumainen esitys. (Kiilunen, Rantavuori & Salo 2002,

15.)

Tapauskertomuksen Vuorinen kertoo olevan kuvaus tai dokumentti oikean ihmisen

elämästä. Jos tapauskertomuksia halutaan käyttää opetustyöskentelyssä, niitä

voidaan analysoida, tutkia, vertailla ja esimerkiksi pyytää ihmisiä ottamaan siihen

kantaa. Vuorinen toteaa, että usein tapauskertomuksiksi valitaan kipeitä kokemuksia

vaikeista ihmisten elämäntilanteista. Ihmisiä myös kiinnostavat hänen mukaansa

enemmän kipeät kokemukset kuin vastaavasti onnelliset esimerkit. Vuorisen mukaan

onnellisillakin tapauskertomuksilla on paikkansa, jotta ei keskityttäisi pelkkien elämän

ongelmapuolien käsittelyyn. (Vuorinen 1998, 137-138.)

Käytän hartauksieni esimerkkeinä tapauskertomuksia, jotka olen itse keksinyt. Ne

eivät ole kenenkään tuntemani nuoren tai liioin itseni henkilökohtaisia tilityksiä, vaan

olen yhdistänyt niihin nuoria askarruttavia aiheita ja kysymyksiä hartausteemaani

liittyen. Olen ammentanut tapausesimerkkeihin omasta elämänkokemuksestakin

kumpuavia asioita, mutta sekä hartauteni tapauskertomukset että tarinat eivät ole

millään tavoin niin sanotusti sielunhoidollisia tai oman itseni ”terapioimista”. En ole

57

sijoittanut henkilöiksi ketään tuttujani millään tavoin (persoonan tai ajatusten

kuvauksia tms.) ja olen pyrkinyt valitsemaan esimerkkihenkilöille nimiä, joita kukaan

tutuistani ei omista. Jos jonkun tutun nimi on hartauksiini päässyt, niin hän voi pitää

sitä osoituksena, että hänellä on kivalta kuulostava nimi. Halusin kuitenkin käyttää

suomalaisia nimiä ja oli vaikeaa valita nimiä, jota nyt kukaan tuttu ei sattuisi

omistamaan.

Hartauden pitäjänkin on reilua ilmaista nuorille, jos hän käyttää hartaudessaan

keksittyä tapauskertomusta. Vuorinen nimittäin toteaa, että tapauskertomuksien

”voima” on siinä, että ne ovat tapahtuneet oikeille ihmisille. Tapauskertomuksia löytyy

esimerkiksi lukijan palstoilta päivä- ja aikakausilehdistä. Lyhennetyt versiot uutisista ja

kirjallisuudesta löydettävissä olevat tapauskertomukset ovat Vuorisen mukaan myös

varsin käyttökelpoisia. (Vuorinen 1998, 139-140.)

Opetusryhmää voi pyytää kirjoittamaan aiheeseen liittyvän oman kokemuksen ja tätä

keinoa voi käyttää myös hartauksieni sisältöä ajatellen, jos niitä halutaan käydä läpi

eri lailla esimerkiksi rippileirillä. Tämä vaatii kuitenkin nimimerkin käyttöä ja Vuorinen

neuvoo, että opettajan tulisi kirjoittaa ne puhtaaksi niin, että kenenkään henkilöllisyys

ei paljastu. (Vuorinen 1998, 139.)

Hyvä tarina osuu kohderyhmäänsä Vuorisen mukaan ”keskitetysti ja syvälle”, sitä ei

tarvitse puolustella samoin kuin väitteitä. Sanoman joko ottaa omakseen tai jättää

ottamatta. ”Tarina” -sana ei ole synonyymi sanalle ”satu”, sillä tarinan kerrontaa

voidaan pitää suullisen ilmaisun lajina. Siinä merkitystä ei ole sillä, onko kerrottu

tarina totta vai kuvitteellista. Tarinalla voidaan välittää esimerkiksi elämäntaitoja tai

syvällisiä pohdintoja elämäntarkoituksesta. Tärkeintä kertomuksessa ja tarinassa on

sen antama mahdollisuus eläytyä päähenkilön ajatusmaailmaan. Tarina tarjoaa

ihmiselle mielikuvia saaden mielikuvituksen liikkeelle. Itse tarinankertomista oppii vain

harjoittelemalla. Se vaatii valitun tekstin lukemista useaan kertaan läpi ja pääkohtien

ulkoa opettelemista. Ylimääräisiä sanoja voi vähentää ja tekstiä kannattaa

58

käytännössä opetella kertomaan esimerkiksi kaverille. (Vuorinen 1998, 116, 119-

121.) Nämä neuvot ovat hyödynnettävissä hartaudenpitoa ajatellen.

Vuorinen mainitsee, että kouluiästä lähtien lapsien pitäisi kuulla myös tarinoita, jotka

eivät sisällä onnellista loppua sankarin osaksi. Tämä antaa hänen mukaansa nuorille

valmiuksia kohdata ja käydä läpi elämän vaikeita puolia. Vuorinen kertoo kyseisillä

tarinoilla olevan jopa vahva terapeuttinen merkitys. (Vuorinen 1998, 124.) Olen

kirjoittanut tätä mielessä pitäen myös surullisen tarinan, jossa päähenkilö saa tietää

musertavan elämäänsä koskevan uutisen. Tarinan nimi on ”Kun kuolema heitti

varjonsa yhden ihmisen elämään” ja siinä kuvataan samalla, kuinka päähenkilö

kohtaa ”kuolema” -ajatuksen. Pidän siinä kuitenkin esillä kristinuskon tuomaa toivon

näkökulmaa ja niin välittyy uskoakseni myös se, mikä voi pitää ihmistä niin sanotusti

koossa, kun elämä on yhtä aikaa ahdistavaa ja kauniin lopullista.

Vuorinen kuvaa musiikin välittävän tietoa abstraktisti. Musiikki voi synnyttää

mielikuvia kuulijan yhdistäessä sen omiin kokemuksiinsa. Sanat, tunteet, värit, kuvat

ja kokemukset voivat maalautua musiikin kautta ihmisen sisäisiksi mielikuviksi.

Musiikin kautta voidaan välittää vahvoja tunteita. (Vuorinen 1998, 167.) Musiikin

elementeillä voidaan siis kuvata myös uskonnollista sisältöä toisin kuin pelkillä

sanoilla.

Käytän musiikkiehdotuksissa Nuoren seurakunnan veisukirjaa 2005, joka on

saatavilla myös cd-levynä. Nuoren seurakunnan veisukirjan veisuja kuvaisin itse

sanalla ”raikas”. Ne tuovat mielestäni mainiosti esille evankeliumin sanoman ja

kristinuskoon liittyviä käsitteitä. Olen lisännyt muutamaan hartauteen myös evankelis-

luterilaisen kirkon virsikirjasta muutaman virsiehdotuksen. Niiden valinnassa suosin

enemmän valoisan tunnelman sisältäviä virsiä. Toivomukseni on, että hartaudet

löytäisivät tiensä nuorisotyöntekijöiden, isosten ja mahdollisesti myös muiden kirkon

sanoman kanssa työtä tekevien ihmisten käsiin. Hartauteni ovat yleensä noin kahden

tai kolmen sivun mittaisia. Jos ne tuntuvat liian pitkiltä luettavaksi koulujen

keskusradiosta, niitä voi toki muokaten soveltaa.

59

6 TUTKIMUSTEHTÄVÄT, -MENETELMÄ JA AINEISTO

Opinnäytetyöni on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus ja alun perin

lähestymistavaksi otin sisällöntuottamisen. Sisällöntuottamisen ajatuksen koetaan

kuitenkin enemmän liittyvän esimerkiksi cd-levyn tai internet-sivustojen sisällön

laatimiseen ja opinnäytetyötäni paremmin määritteleekin kehittämistyö. Kehittämistyö

-tyyppisyys näkyy opinnäytetyössäni siten, että tuotan teoriapohjan perusteella uusia

kristillisiä hartauksia, jotka on suunnattu nuorille. Opinnäytetyöni koostuu

kehittämistyön tavoin kahdesta osasta: kehittämästäni hartausmateriaalista ja sitä

taustoittavasta raportin tapaisesta teoriaosuudesta. (Hakala 2004, 21, 26-28.)

Työssäni tutkin kirkon ja kristillisen kasvatuksen periaatteita, nuoren ja erityisesti

murrosikäisen nuoren psykologista ja uskonnollista kehitystä sekä modernisaatiota eli

maallistumista. Tarkastelen myös esimerkiksi kristilliseen hartaudenharjoitukseen,

rukouselämään ja spritualiteettiin kuuluvia asioita. Tarkoituksenani on tuottaa nuorille

sopivia hartauksia ja hartausmateriaalia ottaen huomioon edellä mainitut tekijät.

Hartaudet ovat suoraan käytäntöön ja nuorten parissa tehtävään seurakuntatyöhön

liittyviä.

Kesä- ja heinäkuussa 2007 kävin testaamassa hartauksiani käytännössä pitämällä

kolme hartauksistani Vetelissä kolmelle eri rippileirille. Pidin siis yhden eri hartauden

jokaiselle rippileirille. Toteutin hartauksien jälkeen kyselyn, johon rippileiriläiset

vastasivat. Kyselyssä halusin selvittää, kokivatko rippileiriläiset hartauden

mielenkiintoiseksi, muuttuiko heidän käsityksensä Jumalasta ja Jeesuksesta jotenkin

ja heillä oli myös mahdollisuus antaa muuta palautetta hartaudesta.

Kyselyn otoksen muodosti 63 rippikouluikäistä nuorta, mutta yhden kyselyn jouduin

kuitenkin hylkäämään, joten otokseni oli siis 62 nuorta. Testasin hartauksiani

pienimuotoisesti, sillä aluksi pidin hankalana ja kyseenalaisena selvittää, kuinka

evankeliumin sanoma vaikuttaa tai vaikuttaako se. Onhan tieteellisessä mielessä

60

arveluttavaa käyttää sanaa ”vaikuttaa”. Hartauksien pohjana on juuri kristinuskon

ydinsanoma eli evankeliumi.

Opinnäytetyöni on myös toimintatutkimus, sillä olen pyrkinyt nimenomaan

vaikuttamaan hartauksillani tutkimuskohteeseen eli nuoriin. Kun pidin kolme hartautta

rippileiriläisille, esittelin tutkimuksen tarkoituksen kirjoittaa hartauksia heidän

ikäisilleen ennen hartauden aloitusta. Tässä en tietenkään silti sanonut ”haluan

vaikuttaa asenteisiinne kristinuskoa kohtaan”, mutta toimintatutkimuksille ominaisesti

pyrin vaikuttamaan myönteisesti heidän elämäänsä. Hartaudenpidossa en siis ollut

etäisyyttä tutkimuskohteeseensa vaaliva tutkija, sillä paremminkin pyrin ottamaan

kontaktia nuoriin eläytymisellä ja sekaantuen hetkeksi heidän elämäänsä rippileirillä

ehkä jopa liikuttaen hartauteni sanomalla heidän asenteitaan, uskomuksiaan ym.

(Eskola & Suoranta 1998, 128.)

Hartauksieni tarkoitus on lisäksi ratkaista nuorten käytännön elämään liittyviä asioita,

kuten syyllisyyden tunnetta ihmisten ja Jumalan edessä tai pelkoa, ja

hartaudenpidolla pyrin aktiivisesti itse vaikuttamaan tähän. Toimintatutkimuksen piirre

pysyvänä ja pitkäaikaisena suhteena tutkittavan ja minun eli tutkijan välillä ei

kuitenkaan opinnäytetyössäni päde. (Eskola & Suoranta 1998, 128-129.)

Eskola & Suoranta kuvaavat toimintatutkimusta myös interventioksi eli väliintuloksi tai

puuttumiseksi tutkimuskohteen elämään. Toimintatutkimuksessani olin silti pelkkä

vierailija, joka saattoi esittää nuorille ”oikeaan suuntaan” vieviä ajatuksia tai

kysymyksiä. (Eskola & Suoranta 1998, 131-132.) On hyvin vaikeaa arvailla yhden

hartauden pitämisen merkitystä rippileiriläisille. Saivatko ne kuitenkaan rippileiriläisten

toimintaan ja elämään uutta sysäystä esimerkiksi rukoilemaan Jumalaa tai

kiinnostumaan Raamatun lukemisesta ja lähimmäisenrakkaudesta?

Tässä opinnäytetyössä, joka kutsuu itseään tutkimukseksi ja pyrkii noudattamaan

tiedeyhteisön sille asettamia määrityksiä, tiede kuitenkin heittää volttia siinä mielessä,

että hartauksien tarkoituksena on tuoda Jumala eläväksi ja läsnä olevaksi nuorten

61

elämään. Tieteellisin menetelmin ei pystytä tutkimaan, tuliko Jumala pysyväksi

ystäväksi jollekin kuulijalle, kuinka pitkään hartauden sanoma vaikutti ja saiko se

aikaan toiminnan parantamista suhteessa esimerkiksi toisiin ihmisiin. Hartauksien

tarkoituksena on herättää ajattelemaan omia arvojaan, uskoa ja Jumalan merkitystä

omassa elämässään Elämä – usko – rukous Rippikoulusuunnitelma 2001

määrittelemien ”elämän peruskokemuksien” kautta. (RKS 2001, 22.) Hartauksissa

pidetään esillä uskoa Jumalaan, kristinuskon tuomaa toivon näkökulmaa ja

iankaikkisen elämän mahdollisuutta Jeesuksen sovitustyön kautta.

Opinnäytetyöntekijän toiveena on, että hartauksien sanoma voisi tavoittaa nuoret ja

että he voisivat niiden kautta saada elämäänsä mielekkyyttä ja tarkoitusta. (MVS

2010, 9.) Vuoden 2006 Nuorisobarometri kertoo, että suuri osa nuorista uskoo

Jumalaan omalla tavallaan ja kristinuskon opetukset eivät ole ainoa

uskomusvaihtoehto heille. Jotkut nuorista uskovat elämän loppuvan kuolemaan,

mutta suuri enemmistö uskoo elämän jatkuvan jollain tavalla. Jälleensyntymiseenkin

uskovia löytyy ja elämän jatkumiseen taivaassa tai helvetissä uskoo vain 17 % ja 16

% taas uskoo kaikkien pääsevän taivaaseen. (Myllyniemi 2006, 76-77.) Tämän

pohjalta voi sanoa, että kristillistä kasvatusta tarvitaan, sillä kristinusko opettaa ihan

muuta kuin esimerkiksi jälleensyntymistä kirpuksi. Voi olettaa, että kaikki nuoret eivät

välttämättä edes tunne kaikkia kirkon tai kristinuskon opetuksia. Hartaudet pyrkivät

omalta osaltaan täyttämään tätä ”tyhjiötä” tarjoamalla kristinuskon ja kirkon

kasvatustavoitteiden mukaisia vastauksia elämän kysymyksiin.

Hartauksia voi kuvata pieniksi jumalanpalveluksiksi. (Virtanen 1991, 42.) Hartauksieni

tavoitteina onkin, että niitten sanomalla voisi olla merkitystä nuorille ja että niitten

ajatukset Jumalasta koskettaisivat sekä herättäisivät miettimään niin sanotusti uskon

asioita. Hartauksieni tavoitteisiin sisältyvät siis nämä ajatukset: 1.) Herättää nuoria

ajattelemaan omia arvojaan, uskoa ja Jumalan merkitystä omassa elämässään. 2.)

Että hartauksien sanoma tavoittaisi nuoret ja he löytäisivät siitä elämäänsä

mielekkyyttä ja kristinuskon mukaisen elämän tarkoituksen. 3.) Että hartauksien

kristillinen sanoma koskettaisi, puhuttelisi ja sillä voisi olla merkitystä nuorille. Kaikki

62

edelliset hartauksien tavoitteet voi kiteyttää yksinkertaisesti yhdeksi päätavoitteeksi:

Hartauksien tavoite ja tarkoitus on viedä evankeliumia eteenpäin nuorten elämään ja

maailmaan.

Tutkimustehtäväni olivat seuraavat: kirjoittaa murrosikäisille nuorille ja nuorille

hartauksia ottaen huomioon heidän psykologisen ja uskonnollisen kehityksensä ja

kirkon kristilliset kasvatustavoitteet. Lisäksi tutkimustehtävänä oli kirjoittaa

kristinuskon sanoman sisältäviä hartauksia yksinkertaisesti ja selvästi välttäen

uskonnollista korkealentoisuutta, jota kaikilla kuulijoilla ei ole valmiuksia ymmärtää

kristinuskon käsitteiden ollessa heille vieraita. Tässä mainitsen myös, että kirjoitan

hartauksia maallikon näkökulmasta.

Tutkimusongelmani puolestaan olivat nämä: 1.) Millaisia kristillisiä hartauksia

murrosikäisille nuorille ja nuorille voi kirjoittaa heidän psykologisen ja uskonnollisen

kehityksensä vaiheitten näkökulmasta? 2.) Kuinka tavoittaa nykyajan nuoret

hartauksilla? 3.) Mitkä haasteet tulee ottaa huomioon nykyajassa kristillistä sanomaa

välittäessä?

Koko opinnäytetyöni teoriapohjan perustalta selostan nyt seuraavaksi millaisiin

ratkaisuihin tulin tutkimusongelmissani. Ensimmäisessä tutkimusongelmassa täytyy

ottaa huomioon nuorten hyväksynnän ja rakkauden tarve, uskonnollisen pohdinnan

herääminen ja abstraktien käsitteiden ymmärryskyvyn lisääntyminen noin 15-

vuotiaasta lähtien, joka mahdollistaa sen, että nuoret voivat olla avoimia kristinuskon

sanomalle ja vaikeatkin käsitteet voidaan ymmärtää. Jumalan rakkaus on ehdotonta

ja Jeesuksen tuoma armo ja ristinkuoleman kautta saatava anteeksiantamus sekä

iankaikkinen elämä vetää syntisiä ja vajavaisia ihmisiä puoleensa, myös nuoria.

Nuoren herkän kehitysvaiheen otan huomioon siinä, että en syyllistä häntä väärällä

tapaa, esimerkiksi näin ”ei ole takaisin paluuta Jumalan luo, jos nyt sorrut tässä

asiassa”. Käytän silti hartauksissa sekä lakia että evankeliumi, sillä ei ole kristinuskon

sanoman mukaista julistaa vain toista. Hartaudenpidossa vaikeutena voi olla kuinka

63

sanoman muotoilee sopivaksi kaikkia nuoria huomioiden, koska saman hartauden

kuulijakunnassa voi olla esimerkiksi niin sanottuja jenginuoria ja toisaalta tavallisia

sekä herkkiä nuoria. Tämä on todennäköistä ainakin silloin, kun pitää hartauden

koulussa oleville. Herkkä nuori tarvitsisi ehkä toisenlaista lähestymistapaa kuin

vaikkapa ravistelua kaipaava pieniä rikoksia suorittava. Kaikilla nuorilla on kuitenkin

samanlaisia tarpeita, kuten hyväksyntä ja rakkauden kaipuu sekä haasteina ja

rasitteena nykyajan paineet. Esimerkiksi median vääristyneet käsitykset helposta

elämästä ja rakkauden vääristäminen pelkäksi seksiksi ym. eivät anna hyviä eväitä

elämään. Arkielämäänhän kuuluvat kuitenkin myös tuska, vaiva, työ, vanheneminen

jne. Mutta tietysti myös ilo ja muut hyvänä pitämämme asiat.

Ratkaisussa toiseen tutkimusongelmaan ”kuinka tavoittaa nykyajan nuoret

hartauksilla” tulin siihen johtopäätökseen, että on kirjoitettava pohdintoja ihmisten

arkipäiväisten kokemusten kautta ja tehtävä uskonnollinen sanoma niiden kautta

selväksi nykynuorelle. Arkipäivän tilanteisiin ja kokemuksiin voi liittää evankeliumin ja

kristinuskon sanomaa.

Kolmatta tutkimusongelmaa ajatellen voi sanoa, että moderni aika korostaa

yksilöllistä tapaa usko. Nykyään ei hyväksytä tai ymmärretä vain yhtä totuutta, ajatus

Jumalasta voi tuntua kaukaiselta, eikä tunneta esimerkiksi siis syyllisyyttä juuri

Jumalan edessä. Modernia ihmistä ahdistaakin useammin Kettusen mukaan

esimerkiksi ihmissuhteissa olevat jännitteet ja vaikeudet. Niilläkin on hänen

mukaansa yhteys syntiin, joka tulee paljastaa. (Kettunen 1998, 17.) Hartauksien

kirjoituksessa pyrin siis yksinkertaisuuteen ja kertomaan kiinnostavasti kristinuskon

tärkeimmistä asioista, jotta kristillinen sanoma tulee lähelle aikamme nuoren elämää

ja arkitodellisuutta.

Tärkeintä aineistoani tutkimukseni kannalta olivat Elämä – usko – rukous

Rippikoulusuunnitelma 2001, evankelis-luterilaisen kirkon lapsi- ja nuorisotyön missio,

visio ja strategia 2010, Uskon asia Nuorisobarometri 2006, Katekismus, Kääriäisen &

Niemelän & Ketolan kirkon tutkimuskeskuksen julkaisu, Freud, Tammisen

64

tutkimukset, Tamm ja Kinnunen (Saara). Elämä – usko – rukous

Rippikoulusuunnitelmasta 2001 otin opinnäytetyöni hartauksille teemat ja myös lapsi-

ja nuorisotyön missio, visio ja strategia 2010 vaikuttaa hartauksien sanomassa.

Uskon asia Nuorisobarometri 2006 oli todella hyödyllinen ajankohtaisine tietoineen

nuorten uskomisesta nykyään.

Erilaisia opinnäytetöitä, joissa on tuotettu hartausmateriaaleja, on löydettävissä

Diakonia-ammattikorkeakoulujen puolelta. Niissä ei kuitenkaan ole samanlaista

lähtökohtaa kuin omassa opinnäytetyössäni, joka on kirjoittaa nuorille hartauksia

Elämä – usko – rukous Rippikoulusuunnitelma 2001 määrittelemistä elämän

peruskokemuksista. (RKS 2001, 22.) Työni teoriaosuus on myös lähtökohdiltaan

erilainen aiempiin tutkimuksiin verrattuna.

Satu Sinkkonen on opinnäytetyössään ”Lapio kolahtaa” suunnannut hartautensa

rippikoulu- ja nuorisotyöhön. Sinkkonen keräsi hartausmateriaalinsa hartauksista,

jotka ovat kiertäneet mm. pääkaupunkiseudulla, mutta joiden alkuperäistä lähdettä ei

enää tunneta. Hän on muokannut kokoamaansa hartausmateriaalia nykypäivään

soveltuvaksi ”Lapio kolahtaa” -hartauskirjaksi, joka on tarkoitettu ensimmäistä kertaa

kerhon- ja ryhmänohjaajana toimiville nuorille. Opinnäytetyönsä raporttiosuudessa

Sinkkonen käy läpi esimerkiksi kuinka hartaus tulisi pitää, kuinka esiinnytään

luontevasti ja miten löytää hyviä hartauksia. (Sinkkonen 2000.)

Lilli Jussila ja Kristiina Virtanen ovat puolestaan tehneet opinnäytetyössään

päivänavauksia 13-15-vuotiaille. Opinnäytetyö on produktiotyyppinen ja siinä tuotettiin

päivänavaus-CD seurakuntien nuoriso- ja koulutyötä varten. CD-levyn laulut ja puheet

ovat Jussilan & Virtasen omia tuotoksia kautta linjan, vain yhden laulun sanoitus ei

ole heidän kynästään lähtöisin. Opinnäytetyössä he käyvät läpi mm. päivänavauksien

historiaa lainsäädäntöineen, koulun ja seurakunnan yhteistyötä ja sitä, mikä merkitys

päivänavauksella on koulupäivän aloittajana. Myös Jussila & Virtanen käsittelevät

hyvän päivänavauksen ominaisuuksia, toteutustapoja ja musiikin käyttöä niissä.

(Jussila & Virtanen 2002.)

65

Jonna Miettinen ja Annukka Widgren ovat tehneet hekin hartausaiheisen produktio -

opinnäytetyön. Ero Jussilan & Virtasen työhön on se, että he ovat suunnanneet

hartausmateriaalinsa partion vartiolaisille, jotka ovat 10-14-vuotiaita. Materiaalin

tarkoitus on innostaa 15-18-vuotiaita vartionjohtajia ottamaan iltahartauden käyttöön

toimintaansa ja auttaa heitä uskontokasvatuksessa. Miettisen & Widgrenin

opinnäytetyön teoriaosuuden näkökulma tulee luonnollisesti partioliikkeestä, mutta he

käsittelevät myös perhettä, koulua ja harrastuksia keskilapsuuden kehityksen kautta.

(Miettinen & Widgren 2002.)

Suvi Kinnunen ja Inna-Maria Sipilä ovat produktio -opinnäytetyössään tuottaneet

hartaus- ja mietiskelyhetkiä rippikouluun. Tuotoksen nimi on ”Aarrekartta –

medispaketti”. Teoriansa Kinnunen & Sipilä kokoavat rippikoulun tarkastelusta eri

näkökulmista, rippikouluikäisen nuoren kehityspsykologiasta ja erityisesti hiljaisuuden

merkityksestä yksilölle ja hänen hengelliselle elämälleen. He tutkivat myös

hiljaisuuden merkitystä yhteiskunnallisesti ja rippikoulun tasolla. Aarrekartta –

medispaketin mietiskelytekstit ovat peräisin eri kirjoista, toisin sanoen Kinnunen &

Sipilä eivät ole kirjoittaneet niitä itse, vaan valikoineet ja koonneet ne opinnäytetyönsä

lähtökohtia ajatellen. (Kinnunen & Sipilä 2002.)

Johanna Jäsberg ja Milla Kuisma ovat produktio luonteisessa opinnäytetyössään

tuottaneet hartausmateriaalin nimeltä ”Kun siivet alkavat kantaa: Hartaus lapsen

hengellisen kasvun tukijana varhaisnuoruudessa”. Hartausmateriaalia tuotettiin 11-

vuotiaita lapsia koskenutta seurakunnan ennaltaehkäisevää projektia varten

Jyväskylän maaseurakunnassa. Empiirisessä tutkimuksessaan he myös tekivät

kyselyn ryhmänohjaajille ja lapsille projektin piirissä. Tutkimuksessa selvisi

hartausoppaan tarve ryhmänohjaajille ja Jäsberg & Kuisma vastasivatkin tähän

tarpeeseen hartausmateriaalinsa kirjoituksen yhteydessä. Lapsia koskeneessa

kyselyissä tuli ilmi heitä kiinnostavan eniten hartaudet, jotka liittyvät esimerkiksi

perheeseen ja ystävyyteen. (Jäsberg & Kuisma 2004.)

66

Tommi Kalenius ja Lasse Mikkonen ovat opinnäytetyössään tuottaneet uusia

hengellisiä yhteislauluja sekä hartausmateriaalia seurakuntien ja kristillisten

järjestöjen hyödynnettäväksi. Produktionsa raporttiosuudessa käydään läpi

enimmäkseen luovan työprosessin kuvausta ja valmistumisprosessiin kuuluneita

vaiheita. Kaleniuksen & Mikkosen opinnäytetyön helmenä syntyi CD-tallenne ja

nuottikirja. Hartaustekstit kirjoitettiin laulujen herättämistä ajatuksista ja niitä

Raamatun kohdilla “maustaen”. (Kalenius & Mikkonen 2005.)

Oman opinnäytetyöni hartauksien teemat tulevat Elämä – usko – rukous

Rippikoulusuunnitelma 2001 määrittelemistä ”elämän peruskokemuksista” ja niihin

sisältyy ihmiselämän ”kestosuosikki” -aiheita, kuten ”toivo”, ”ilo”, ”pelko”, ”kärsimys” ja

muita kaikille ihmisille yhteisiä kokemuksia. Siksi on todettava, että kirjoja samoista

aiheista on löydettävissä upottavan suon verran. Opinnäytetyöni hartauksien

lähtökohta on kuitenkin juuri Rippikoulusuunnitelma 2001 määrittelemät ”elämän

peruskokemukset” ja olen pyrkinyt tuomaan niissä selkeästi ja yksinkertaisesti esille

kristinuskon ydinsanomaa nuorille. (RKS 2001, 22.)

Myös muiden edellä mainittujen opinnäytetyöntekijöiden hartaudet liittyvät tietysti

omalla tavallaan kristinuskon pääkohtiin, joten yhtäläisyyksiä opinnäytetöissämme

voidaan tässä mielessä löytää. Käsittelemme kaikki esimerkiksi jollain tapaa syntiä,

armoa, Jumalaa ja Jeesusta. Joitakin samoja Raamatun kohtia olen myös käyttänyt,

mutta sekin johtuu siitä, että ne ovat niitä keskeisimpiä korostettavia asioita, joita

yleensä käytetään myös rippikoulussa. Tällaisia Raamatun kohtia ovat esimerkiksi

Jeesuksen antama rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö, pienoisevankeliumi,

Jeesuksen opetukset, Ilmestyskirjan kuvaus taivaasta jne. On olemassa monia

suosittuja Raamatun kohtia, joita usein tarjotaan vastaukseksi ja lohdutukseksi

ihmisille. En epäröi niitä käyttää, vaikka joku muu opinnäytetyöntekijä olisi päätynyt

samaan. Tuottamani hartaudet kustannetaan ehkä myöhemmin ja ne ovat liitteenä

vain koulumme kirjaston opinnäytetyössä.

67

7 TULOKSET

Kävin testaamassa kolmea tuottamaani hartautta Vetelin ja Halsuan rippileiriläisille

kesä- ja heinäkuussa vuonna 2007. Kyseiset kunnat sijaitsevat Keski-Pohjanmaalla ja

Veteli onkin kotipaikkakuntani. Rippileiriläiset vastasivat pitämieni hartauksien jälkeen

kyselyyn, joiden tulokset olen koonnut kuvioiksi ja taulukoiksi. Ensimmäisen

hartauden pidin veteliläisten rippileirillä 8.6.2007 ja aiheenani oli ”synti ja armo”.

”Rakkaus” -aiheisen hartauden pidin halsualaisten rippileirille 18.6.2007. Hartauksista

viimeisen pidin 3.7.2007 veteliläisten toiselle rippileirille ja tuolloin aiheena oli ”pelko”.

Hartausaiheet ja ajankohdat sovin yhteistyössä leirin vetäjien kanssa.

Yleisesti voi sanoa, että rippileiriläisiltä saamani myönteiset kommentit hartauksistani

yllättivät minut. Myös hartauksille asettamani tavoitteet täyttyivät yli odotusten, sillä

hartauksien sanoma näytti koskettaneen monia. Uskon, että hartaus kannattaisi pitää,

vaikka se koskettaisi sanomallaan vain yhtä rippikoululaista. Jumalalle jokainen on

tärkeä ja Jeesuksen tutussa vertauksessahan lammaspaimen jättää

lammaslaumansa lähtiessään etsimään yhtä kadonnutta lammasta.

Käyn ensin läpi rippikoululaisten vastaukset ”Koitko hartauden mielenkiintoiseksi?” -

kysymykseen jokaisen hartauden osalta ja siirryn sitten analysoimaan tarkemmin

avoimiin kysymyksiin saamiani vastauksia. Avoimia kysymyksiä oli kaksi: ”Mitä

ajatuksia äsken pidetty hartaus herätti sinussa?” ja ”Muu mahdollinen palaute

hartaudesta.”

”Synti ja armo” -hartautta piti mielenkiintoisena peräti 31, 8 % tyttöjä ja 13, 6 % poikia.

Hyvin mielenkiintoiseksikin sen arvioi tyttöenemmistö 18, 2 %, mutta myös toisen

sukupuolen edustajat puolet pienemmällä prosenttiosuudella olivat tehneet saman

arvion. Tytöt (4, 5 %) olivat pitäneet hartautta myös erittäin mielenkiintoisena. Vain

vähän mielenkiintoiseksi hartauden kokivat enemmän pojat (18, 2 %) kuin

tyttövähemmistö 4, 5 %. Kukaan ei kuitenkaan pitänyt hartautta ”ei ollenkaan

mielenkiintoisena” ja ”en osaa sanoa” -vastauksia ei annettu. Hartauden enemmän

68

mielenkiintoisen puolelle arvioineiden prosenttiosuus muodostaa 77, 2 prosentin

enemmistön.

Kuvio 1. Rippikoululaisten vastaukset ”Koitko hartauden mielenkiintoiseksi?” -

kysymykseen.

1 Kysely "Synti ja armo" -hartaus

0

18,2

13,6

9,1

0

0

0

4,5

31,8

18,2

4,5

0

0 5 10 15 20 25 30 35

Ei ollut ollenkaan mielenkiintoinen

Oli vain vähän mielenkiintoinen

Oli mielenkiintoinen

Oli hyvin mielenkiintoinen

Oli erittäin mielenkiintoinen

En osaa sanoa

%

TyttöPoika

Kuvio 2. Rippikoululaisten vastaukset ”Koitko hartauden mielenkiintoiseksi?” -

kysymykseen.

2 Kysely "Rakkaus" -hartaus

5,6

0

38,9

5,6

0

5,6

0

5,6

27,8

11,1

0

0

0 5 10 15 20 25 30 35 40 45

Ei ollut ollenkaan mielenkiintoinen

Oli vain vähän mielenkiintoinen

Oli mielenkiintoinen

Oli hyvin mielenkiintoinen

Oli erittäin mielenkiintoinen

En osaa sanoa

%

TyttöPoika

69

”Rakkaus” -hartauden mielenkiintoiseksi kokivat pojat melkein 40 prosentilla ja

tytötkin noin 28 prosentilla olivat päätyneet samaan valintaan. Poikien suurempi

mielenkiinto tässä aiheessa oli yllättävää, sillä yleinen mielipide saattaisi olla, että

”rakkausjutut” ovat enemmän tyttöjen maaperää. Hyvin mielenkiintoisena hartautta

pitivät kuitenkin enemmän tytöt kuin pojat. Sekä ”en osaa sanoa” -luokkaa että ”ei

ollut ollenkaan mielenkiintoinen” -luokkaa hartauden arvioimisessa olivat käyttäneet

vain pojat. Pieni osa (5, 6 %) tyttöjä piti hartautta myös vain vähän mielenkiintoisena.

Kuitenkin 83,4 % valtaenemmistö piti hartautta enemmän mielenkiintoisena.

Kuvio 3. Rippikoululaisten vastaukset ”Koitko hartauden mielenkiintoiseksi?” -

kysymykseen.

3 Kysely "Pelko" -hartaus

4,5

36,4

22,7

4,5

0

0

0

4,5

22,7

0

0

4,5

0 5 10 15 20 25 30 35 40

Ei ollut ollenkaan mielenkiintoinen

Oli vain vähän mielenkiintoinen

Oli mielenkiintoinen

Oli hyvin mielenkiintoinen

Oli erittäin mielenkiintoinen

En osaa sanoa

%

TyttöPoika

”Pelko” -hartaus oli hartauksista se, jota pidettiin vähiten mielenkiintoisena 45, 4 %

osuudella. Tätä mieltä oleviin kuului enemmän poikia (40,9 %). Toisaalta hartautta

pitivät yhtä mielenkiintoisena sekä tytöt että pojat prosentein 22, 7 kumpainenkin.

Löytyi myös poikia, jotka pitivät hartautta hyvin mielenkiintoisena (4,5 %). Enemmän

mielenkiintoisena hartautta piti kuitenkin enemmistö 49,9 % ja lukuun kuului siis

kummankin sukupuolen edustajia. ”En osaa sanoa” vastauksia ”pelko” -hartaus sai

4,5 %.

70

”Pelko” -hartauden saamaan vähäisempään mielenkiintoon saattoi vaikuttaa omalta

osaltaan myös sen hieman tavallista pitempi ajallinen kesto. Lisäksi se sisälsi yhden

pitkähkön Raamatun kohdan. Yhdeltä mies -sukupuolen edustajalta olin kuitenkin

saanut hienon ja rohkaisevan kommentin, joka sai ”tipan linssiin” minultakin

jälkeenpäin. Pojatkin siis uskaltavat tunnustaa aihetta pelkoon joskus olevan:

oli hyvä hartaus nyt ei tarvitse pelätä kuolemaa (Poika 14-v.)

Kuvio 4. Kolmen rippileirin kaikkien rippikoululaisten kokemukset hartauksien

mielenkiintoisuudesta.

3,224,2

51,6

16,1

1,6

3,2

0 10 20 30 40 50 60

%

Ei ollut ollenkaan mielenkiintoinen

Oli vain vähän mielenkiintoinen

Oli mielenkiintoinen

Oli hyvin mielenkiintoinen

Oli erittäin mielenkiintoinen

En osaa sanoa

Rippileiriläisten kokemukset hartauksienmielenkiintoisuudesta

Ilokseni voin todeta, että 69,3 % eli reilu enemmistö piti kolmea testaamaani hartautta

enemmän mielenkiintoisena. Omalla persoonallani tuskin on ollut vaikutusta siihen

nähden, että en tuntenut kyseisistä kotiseutuni rippileiriläistä kuin muutaman. Toisin

sanoen hartauden pitäjän tuttuus ei ole varmastikaan vaikuttanut myönteisen

palautteen antamiseen ”kaveria pitää tukea mielessä”.

71

Kyselyistä saamani tulokset ovat toivoa antavia nuorten avoimuudelle kristinuskon

ydinsanoman vastaanottamisen kannalta. Vastausten perusteella voi päätellä, että

hartauksien sanoma näyttää niin sanotusti kolahtaneen. ”Synti ja armo” -hartauden

pidon yhteydessä nuoret heräsivät miettimään omia arvojaan, mm. mitä on synti ja

että siihen syyllistyy itsekin. Muutama poika oli esimerkiksi ajatellut aihetta hyvin

pitkälle, koska hartaus oli herättänyt heissä ajatuksen:

Olenko tarpeeksi hyvä taivaaseen? (14-v.)Olenko tarpeeksi hyvä taivaaseen? Se oli myös erittäin selkeä (14-v.)

Hartaudet sisälsivät sekä lakia että evankeliumia ja lain tehtävähän on saada ihminen

turvautumaan Jeesukseen Kristukseen. Toivon todella, että kyseisille pojille valkeni

rippileirin edetessä myös armo. Tavoitteeni hartauksia kohtaan täyttyivät selvästi

myös erään tytön lausunnossa samasta hartaudesta:

Se oli mielenkiintoinen. Jumala on tärkeä. Jeesus on oikeasti ollutolemassa. (15-v.)

Taulukko 1. ”Synti ja armo” -hartauden herättämät ajatukset rippikoululaisissa.

Pojat Tytöt

Rikkovalle annetaan anteeksi jos pyytääanteeksi. Ne jotka eivät pyydä eivät saaanteeksi. (14-v.)

Se oli mielenkiintoinen. Jumala ontärkeä. Jeesus on oikeasti ollutolemassa.(15-v.)

Se oli selkeä ja rauhallinen. (15-v.) Hartaus oli hyvä sillä se puhui tärkeistäasioista. Olen itse samaa mieltä.(15-v.)

Olenko tarpeeksi hyvä taivaaseen? Seoli myös erittäin selkeä (14-v.)

Se oli tosi hyvä! Kosketti aika paljon,koska täällä leirillä kyllä puhutaantoisista pahaa, tai siis yhdestä ja luulenettä se nyt muuttuu, koska tämä hartausoli tosi hyvä. (14-v.)

Siinä oli hyvä esimerkki. Se oli niinselkeä, että kaikki varmasti ymmärsivätsanoman. Se oli mielenkiintoinen jahyvä (14-v.)

Että toisista ei saa puhua pahaa seläntakana ja jos on puhunut ja se jostapuhuu niin kuulee täytyy aina pyytääanteeksi. (14-v.)

72

ei oikeen mitään. (14-v.) Paljon oli tosiasioita ja tuomitsemisestaulkonäön perusteella tuli mieleenensimmäisenä joku koulun uusi oppilasmutta jos haluaa olla hyvä eikä tehdäsyntiä niin totta kai uudet ystävät onhyviä, oli sitten tyttö tai poika (14-v.)

ei mitään (15-v.) Että toisesta ei saa puhua pahaa eikämuutenkaan puhua toisen selän takana.Ja mikä on syntiä ja mikä ei ole. (14-v.)

Olenko tarpeeksi hyvä taivaaseen? (14-v.)

Monenlaisia. Että mitkä kaikki asiat onsyntiä. Mitä syntiä oon ite tehnyt. (15-v.)

Pitää yrittää olla hyvä ihminen (14-v.) Huomasi, että itsekin tekee tosi paljonsyntiä, ja mikä kaikki on syntiä…(14-v.)Mikä on syntiä ja ei, onko itse tehnytpaljon syntiä. Pitää kohdella muitaihmisiä niin kuin itseä haluaisikohdeltavan ja kaikki ihmiset ovatsamanarvoisia (14-v.)Oli erikoinen (15-v.)

Vähän kaikenlaisia. Mikä on syntiä ym.,onko itse syyllistynyt synteihin ja kuinkapaljon (15-v.)Jotenkin tuntui niin tutulle. No enpä nytoikein osaa sanoa. (15-v.)Mietin kaikenlaista mitä itse on tullusanottua ja tehty. (15-v.)

Taulukko 2. Rippikoululaisten antama muu palaute ”synti ja armo” -hartaudesta

Hyvin onnistunut. (Poika 14-v.)Outo laulu, en ollut ikinä kuullut. Mutta hyvä se oli. (Tyttö 15-v.)Esitystapa oli rauhallinen ja ymmärrettävä. Se ei ollut liian pitkä. (Tyttö 15-v.)Hartaus oli sopivan pituinen ja semmoisesta aiheesta, joka sopii nuorille. (Tyttö14-v.)Hyvä hartaus, kuvasi hyvin nykypäivännuorien tapaa puhua (Tyttö 14-v.)Ei ollut liian pitkä. Sitä jaksoi kuunnella. Mielenkiintoinen (Tyttö 14-v.)Hyvä hartaus! Kivaa musiikkia. (Tyttö 15-v.)Siinä puhuttiin minusta tärkeistä asioista. Etenkin se alussa oleva tarina oli hyväesimerkki. (Tyttö 14-v.)Pystyi kuvitella itse minkälaista olisi olla tarinan henkilöiden paikalla, niin se olihyvä. Aihe oli mielenkiintoinen niin siihen pystyi kunnolla keskittyä. (Tyttö 14-v.)Musiikki oli hyvää vastapainoa puheelle. Hartaus oli hyvä. Oli helppoa kuunnella.(Tyttö 15-v.)Hyvin ajan kohtainen nykypäivään. (Tyttö 15-v.)

73

Muusta rippikoululaisten antamasta palautteesta ”synti ja armo” -hartauteen näkyy

myös, että Nuoren seurakunnan veisukirjan musiikista oli pidetty. Soitin cd-levyltä

kappaleen ”54. Sinä osaat unohtaa” kyseisen hartauden lopuksi. Hartauden alussa

luin esimerkkitarinan, josta pidettiin ja muutamat nuoret arvioivat hartauden sopivan

nykypäivään.

”Rakkaus” -hartauden tarinaa pidettiin ”ihan kivana” ja yksi pojista kuvasi hartautta

esimerkiksi adjektiivein ”mukava” ja ”viihtyisä”. Toinen poika kuvasi hartautta myös

yksinkertaisesti ”se oli erilainen”. Hengellinen sanomakin tuli ymmärretyksi, koska

nuoret kuvasivat hartauden herättäneen heissä mm. seuraavanlaisia ajatuksia:

Rakkaus on tärkeä asia. (Tyttö 15-v.)Että Jumalan rakkauteen voi aina luottaa eikä koskaan ole yksin, kun Jumalarakastaa. (Tyttö 15-v.)Jumala rakastaa aina kaikkia. (Poika 15-v.)Jumala on valo. (Poika 15-v.)No jaa ei mitään erikoista. Sen verran että Jumala antaa meille rakkautta, vaikkakukaan muu ei antaisi. (Tyttö 14-v.)

Esimerkkitarinan tytön huoleen kaverinsa seurustelusta ja poikakaverin

luotettavuudesta oli ilmeisesti lisäksi samaistuttu, toisin sanoen hartaus sopi myös

seurustelu ja rakkaus -asioista kiinnostuneiden nuorien elämäntilanteeseen.

Taulukko 3. ”Rakkaus” -hartauden herättämät ajatukset rippikoululaisissa.

Pojat Tytötmukavan tuntuinen hartaus viihtyisä, eiliika pitkä (15-v.)

Rakkaus on tärkeä asia. (15-v.)

Tavallinen teini tyttö oli huolissaankaveristaan niin tämä kuulosti tosiystäviltä ja hän oli vain huolissaan etteihänen ystävää kävisi mitenkään. (14-v.)

Että Jumalan rakkauteen voi ainaluottaa eikä koskaan ole yksin, kunJumala rakastaa. (15-v.)

Jumala rakastaa aina kaikkia. (15-v.) Se ei ollu yhtä tylsä ku normaalithartaudet. Aihe oli myöskin kiinnostava.(15-v.)

Ihan hyvä tarina. (14-v.) Ihan kiva tarina. Siinä oli aika vähän

74

selostusta. (14-v.)ei paljon mitään (14-v.) Rakkaus, Jumala rakastaa aina. (14-v.)SE OLI ERILAINEN (14-v.) Ei mitään. Paitsi, että tuli kyllä yks

hauska lause mieleen. (14-v.)ETTÄ SE KATI PELKÄS SENKAVERINSA PUOLESTA ETTÄ SEMIES PETTÄIS SITÄ JA SITTE SELÖYSI SEN RISTIN JA MUISTI ETTÄJEESUKSEN RAKKAUS KESTÄÄKAIKKI (15-v.)

No jaa ei mitään erikoista. Sen verranettä Jumala antaa meille rakkautta,vaikka kukaan muu ei antaisi. (14-v.)

Jumala on valo. (15-v.) No ite olen omalla kohdalla ajatellutnoin kuin tuo tyttö, koska seurustelen.sen takia mietin, että kestääkö se, onkopoika tosissaan jne. (15-v.)

No ei oikein mitään suurempaa. Se oliselkeä. (15-v.)

Muusta rippikoululaisten antamasta palautteesta ”rakkaus” -hartautta koskien kävi ilmi

edelleen, että erityisesti sen esimerkkitarina oli herättänyt kiinnostusta. Hartauden

sanoma oli selvennyt joillekin jo esimerkin kautta. Hartauden pituudesta sain kaksi

keskenään ristiriitaista kommenttia. Yksi pojista piti parempana sitä, että hartaus oli

ollut lyhyempi kuin normaalisti, sen sijaan yksi tytöistä toivoi hartauteen lisää pituutta.

Muutama tyttö kaipasi lisää lauluja ja ryhmälaulantaa, mutta hartauskaavani oli

tarkoituksella normaalia lyhyempi paketti yhdellä veisulla, perushartaudella ja

rukouksella. Tähän vaikutti myös se, että pidin sen iltahartaudeksi ja rippileiriläisten

tuli vastata sen jälkeen myös hartautta koskevaan kyselyyn. Mikään ei tietenkään

estä hartauksieni mahdollisia tulevia käyttäjiä laulamaan Nuoren seurakunnan veisun

vaikka sekä alkuun että loppuun.

Taulukko 4. Rippikoululaisten antama muu palaute ”Rakkaus” -hartaudesta

kiitos kun pidit hartauden (Poika 15-v.)Hyvä ja selkeä (Poika 15-v.)ihan OK. musiikki oli hyvä ku se tuli nauhalta (Poika 14-v.)LYHYEMPI KUIN NORMAALISTISE ON PAREMPI (Poika 14-v.)OLISI OLLUT KIINOSTAVAA TIETÄÄ MITEN KATIN KAVERIN JA SEN MIEHENSUHTEEN KÄVI. MUUTEN OLI HYVÄ ILTA HARTAUS. (Poika 15-v.)

75

Ihan sujuva ja sitä jaksoi kuunnella. Tarina siitä tytöstä oli hyvä. (Poika 15-v.)Lauluja olisi voinut olla enemmän. (Tyttö 15-v.)Oli hyvä kun käytti tarinaa ”esimerkkinä” kertomaan sen asian ja se asia tuli kylläainakin itelleni hyvin selväksi. (Tyttö 15-v.)Varmaankin hyvin suunniteltu. (Tyttö 15-v.)Musiikki oli ihan hyvää. Ääni kuulu hyvin ja puhuit selkeästi! (Tyttö 14-v.)Hartaus oli vähän yksitoikkoinen. Olisi kaivannut jotain lisää kuten ryhmälaulantaa, mutta muuten oli ihan jees. (Tyttö 14-v.)Hyvä teksti ja sopi omaan elämäntilanteeseen hyvin. Olis voinnu olla vähänpidempi. (Tyttö 15-v.)

Taulukko 5. ”Pelko” -hartauden herättämät ajatukset rippikoululaisissa.

Pojat TytötSE ETTÄ JUMALA AJATTELEE MIKÄON MEILLE HYVÄKSI JA PAHAKSI.(14-v.)

Asia oli aika tuttua, mutta hartautta olihelppo kuunnella selkeän ja hitaanpuhetavan takia. (15-v.)

En osaa sanoa. (15-v.) Ei oikeen minkäänlaisia... (15-v.)pelon voi voittaa (15-v.) vaikka puhuttiin pelosta, tuli turvallinen

olo hyviä ajatuksia (15-v.)Oneksi meillä on Jeesus joka pelastaaja Jumala joka huolehtii ja johdattaa(14-v.)

Kun uskoo Jumalaan niin pelastuuvaaroilta ja pahalta. (15-v.)

no kuolemasta kaikkia asioita (14-v.) Pelko on hyvä asia, mutta jos se meneeyli siitä voi tulla myös ongelma. Jumalaauttaa pelon kanssa. (15-v.)

että Jumala ajattelee meidän parasta(14-v.)

Tuntui helpottavalta tietää, että muutkinpelkäävät (14-v.)

EI PALJO MITÄÄN (14-v.)se oli ihan hyvä (15-v.)Ei mitään (15-v.)Ei juuri mitään. (14-v.)ei mitään. (15-v.)Jos pelkää, Jumala auttaa. (14-v.)Jeesuksen kanssa et tunne pelkoa. (14-v.)

”Pelko” -hartaudenkin hengellinen sanoma oli tullut ymmärretyksi. Kahdelle pojista oli

esimerkiksi valjennut sama asia, että Jumala ajattelee ihmisten parasta ja useampi

ymmärsi, että Jumala auttaa selviämään peloistakin. Kaikissa hartaus ei ollut

76

herättänyt suurempia ajatuksia, mutta oli erityisen ilahduttavaa lukea seuraavat

kommentit kyselyistä, jotka kertoivat kuulijoiden saaneen hartaudesta lohdutusta:

vaikka puhuttiin pelosta, tuli turvallinen olo hyviä ajatuksia (Tyttö 15-v.)

Oneksi meillä on Jeesus joka pelastaa ja Jumala joka huolehtii jajohdattaa (Poika 14-v.)

Tuntui helpottavalta tietää, että muutkin pelkäävät (Tyttö 14-v.)

Yhdelle tytöistä oli kirkastunut pelolla olevan hyvätkin puolensa, sillä sehän myös

estää kokeilemasta asioita, mitä ei pitäisi kokeilla. Muussa palautteessa yksi kuulija

kaipasi rennompaa kielenkäyttöä ja totean siihen vain, että välillä virallisemmallakin

tyylillä on aikansa ja paikkansa. Vaikka ”pelko” -hartaus ajallisesti kesti hieman

pitempään, se oli kuitenkin saanut eräässä kuulijassa aikaan sen, että hän ei enää

tuntenut tarvetta pelätä kuolemaa ja se kommentti sai minut jättämään hartauteeni

pidemmänkin valitsemani Raamatun kohdan. Jos hartauden tulevat pitäjät haluavat

lyhentää sitä, he voivat lukea esimerkiksi vain toisen Raamatun paikoista, pienellä

muokkauksella se onnistuu varsin hyvin.

Taulukko 6. Rippikoululaisten antama muu palaute ”Pelko” -hartaudesta

kohtuullinen hartaus tykkäsin paljon. (Poika 16-v.)

liian tekemällä tehty, ei tarvitse puhua kirjakieltä (Poika 15-v.)

oli hyvä hartaus nyt ei tarvitse pelätä kuolemaa (Poika 14-v.)

oli siinä asiaa (Poika 14-v.)

Hyvä aihe, kesti kauan, niin ei hirveän tarkasti jaksanu kuunnella. (Tyttö 15-v.)

Henkilökohtaista jumalasuhdetta on vaikea kuvata psykologisin ja tieteellisin

kehitystermein. Tammisen mukaan ihmisen jumalasuhdetta ja hengellistä kehitystä ei

pystytä mittaamaan empiirisesti muuten kuin tyytymällä tutkittavien omiin

kommentteihin aiheesta. (Tamminen 1981, 34-35.) Suurin osa rippileiriläisistä ei

77

vastannut kyselyssä käsityksensä Jumalasta tai Jeesuksesta muuttuneen. Yksi

pojista vastasi ”pelko” -hartauden yhteydessä lainauksen osoittamalla tavalla

kysymykseen ”Muuttuiko käsityksesi Jumalasta tai Jeesuksesta jotenkin hartauden

kuultuasi?”

c) En osaa sanoa. ei muuttunnu yhtään sama Jumala.

On mahdollista, että muillekin rippileiriläisille ajatus Jumalasta oli

peruslähtökohdiltaan tuttu. ”Synti ja armo” -hartauteen vastanneesta

kahdestakymmenestäkahdesta rippileiriläisestä viisi ei osannut sanoa kantaansa

samaan edellä mainittuun kysymykseen. ”Rakkaus” -hartauden yhteydessä

kahdeksastatoista rippileiriläisestä puolestaan kuusi oli myös valinnut vaihtoehdon c).

”En osaa sanoa” -vastauksia samaan aiheeseen sain ”pelko” -hartauden jälkeen

kahdeksan kahdestakymmenestäkahdesta. Kolmeen hartauteen vastasi siis 62 ja 18

heistä ei siis osannut sanoa, muuttuiko heidän käsityksensä Jumalasta tai

Jeesuksesta. Vain yksi rippileiriläinen koko joukosta vastasi myönteisesti

käsityksensä Jumalasta tai Jeesuksesta muuttuneen ja tarkensi käsitystään näin:

ei tarvitse pelätä vaikka pelottaa (Poika 14-v.)

Hänen vastauksensa sain juuri ”pelko” -hartauden yhteydessä. Tästä voisi siis

mahdollisesti tulkita, että vastaaja ei kokenut Jumalaa tai Jeesustakaan enää

pelottavaksi, vaan ymmärsi Jumalan suojelevan ja varjelevan.

78

8 JOHTOPÄÄTÖKSET

”Synti ja armo” -hartauden enemmän mielenkiintoisen puolelle arvioineiden

prosenttiosuus muodostaa 77, 2 prosentin enemmistön, ”rakkaus” -hartautta pidettiin

samoin mielenkiintoisena enemmistöllä 83,4 %. Vaikka ”pelko” -hartaudessa

rippileiriläisten mielenkiinto laski verrattuna aiempiin hartauksiin, sitä piti enemmän

mielenkiintoisena kuitenkin enemmistö 49,9 %.

Pojat kokivat “rakkaus” -hartauden mielenkiintoiseksi melkein 40 prosentilla eli tyttöjä

enemmän, sillä tytötkin 28 prosentilla olivat päätyneet samaan valintaan. Poikien

suurempi mielenkiinto on yllättävää, sillä yleinen mielipide saattaisi olla, että rakkaus

”pehmeine arvoineen” saisi enemmän kannatusta tytöiltä. Hyvin mielenkiintoisena

hartautta pitivät kuitenkin enemmän tytöt kuin pojat. Poikien ja tyttöjen mielenkiinto on

kuitenkin ollut samansuuntaista, sillä poikia oli kaikista vastaajista ”rakkaus” -

hartaudessa isompi osa kuin tyttöjä. Hartautta enemmän mielenkiintoisena pitäneitä

poikia oli 44,5 % ja tyttöjä 38,9 %. Tyttöjä kaikista vastaajista oli vähemmän (44,5 %).

”Pelko” -hartautta pidettiin vähiten mielenkiintoisena 45, 4 % osuudella. Tätä mieltä

oleviin kuului enemmän poikia, 40,9 %.

Poikien mielenkiinnon suuntautumisen voisi väittää olevan hieman ristiriitaista. He

olivat kyllä kiinnostuneita rakkaus -aiheisesta hartaudesta, mutta pelko -hartautta he

pitivät vähemmän mielenkiintoisena kuin tytöt. Poikien vähäisempi mielenkiinto

”pelko” -hartautta kohtaan herättää kysymyksen johtuneeko se siitä, että pojille olisi

nolompaa tunnustaa pelkäävänsä jotakin, toisin kuin tytöille. Tytöille ja naisillehan on

esimerkiksi kauan markkinoitu kovaa kysyntää nauttivia naistenlehtiä, joissa on aivan

sallittua miettiä kaikenlaisia tunteita ”naisten kesken”. Miehille taas on tarjolla

toisenlaisia vaihtoehtoja tälläkin saralla, kuten esimerkiksi peleihin, kalastukseen ja

autoihin liittyvät vastineet. On myös mahdollista, että hartautta ”vain vähän” tai ”ei

ollenkaan” -mielenkiintoisena pitäneet pojat eivät olisi innostuneet enempää

muustakaan kristinuskoa ja elämän peruskokemuksia käsittelevästä hartaudestani.

79

Rakkaus -aiheessa poikienkin suuri mielenkiinto hartauteeni on mieltä lämmittävää,

sillä sen voisi sanoa kertovan siitä, että eivät suomalaiset miehen alut ehkä rakasta

pelkkää lenkkimakkaraa ja myös heille kelpaisi Jumalan ehdoton rakkaus heitä

kohtaan. Uskon asia Nuorisobarometri 2006 tuloksissa selvisi, että elämäänsä

vähiten tyytyväisiä olivat yksin asuvat ja yksinhuoltajat, kun taas avio- tai avoliitossa

asuvat ja erityisesti edelliset lapsien vanhemmat olivat elämäänsä tyytyväisimpiä.

Nuorisobarometri 2006 toteaa jo aikaisempien nuorisobarometrien kertoneen

tuloksissaan samaan viittaavaa, sillä nuoret arvostavat paljon rakkautta ja

ihmissuhteita. (Myllyniemi 2006, 85.) Tämä näkyy varmasti myös ”rakkaus” -

hartauteni saamassa mielenkiinnossa.

69,3 % rippileiriläisten enemmistö piti kolmea testaamaani hartautta enemmän

mielenkiintoisena. Voikin miettiä, että vaikuttaako näin myönteiseen mielenkiintoon

kristinuskon sanomaa sisältäville hartauksille ehkä se, että testasin niitä

maaseutukuntien nuorille Keski-Pohjanmaalla? Maaseutumaisissa kunnissa

Nuorisobarometri 2006 mukaan nuoret uskovat enemmän esimerkiksi myös

taivaaseen ja helvettiin (Myllyniemi 2006, 77). Nimenomaan Keski-Pohjanmaalla pitää

Nuorisobarometri 2006 mukaan itseään uskonnollisena 71 % sen vastaajista

(Myllyniemi 2006, 65). Opinnäytetyöni kyselyyn osallistuneet ovatkin juuri

keskipohjanmaalaisia veteliläisiä ja halsualaisia rippikouluikäisiä nuoria. Tästä voisi

päätellä, että hartauteni saattaisivat saada vähemmän mielenkiintoa esimerkiksi

Etelä-Suomessa kaupunkilaisnuorten keskuudessa.

Helena Helve vertailee Nuorisobarometri 2006:ssa helsinkiläisten ja pohjalaisten

nuorten uskonnollisuutta ja siinä tapahtuneita muutoksia 1980-luvun lopusta 1990-

luvulle asti. Helve listaa kyseisissä muutoksissa pohjalaisille nuorille uskonnon olleen

tärkeää ja he uskoivat enemmän myös Jumalaan. Helsinkiläiset ”kaupunkiserkut”

olivat vähemmän uskonnollisempia. (Helve 2006, 93-95.) On todennäköistä, että erot

ovat samansuuntaisia edelleen. Toivon mukaan rakkaan kotiseutuni nuoret säilyttävät

perinteikkäät suhtautumisensa ja tahtoisin haastaa ”kaupunkiserkkujakin” pohtimaan

arvojaan ja uskomuksiaan uudelleen.

80

9 POHDINTA

Isosen käsikirjassa kerrotaan hartauksien tärkeästä merkityksestä, sillä nuoret

muistavat rippileireiltä usein nimenomaan hartaudet (Kiilunen ym. 2002, 13).

Yksittäisen hartauden mahdollisuuksia evankeliumin välittämiseen siten, että nuori

ottaa omakseen hartauden sanoman voi vain arvailla. Kalevi Tammisen tutkimuksissa

on todettu, että kotikasvatuksella ja vanhemmilla on suuri merkitys lapsen

myöhempään uskonnollisuuteen. (Tamminen 1981, 109.) Myös Uskon asia

Nuorisobarometri 2006 tutkimustulokset paljastivat lapsuudenkodin

uskonnollisuudella olevan vahvan ja suoran yhteyden vastaajan uskonnollisuuteen.

Jos nuori oli arvioinut kotinsa olleen uskonnollinen, hän piti itseäänkin vielä

uskonnollisena. (Myllyniemi 2006, 65.)

Tämän perusteella voi olettaa, että jos nuorella on vahvasti kielteinen suhtautuminen

uskontoon ja erityisesti kristinuskoon, hän ei yhtä helposti muuta asennettaan yhden

hartauden kuulemisen perusteella. Hartaudenpitäjän ei tule silti antaa nuorten tai

yleensä ihmisten kielteisten asenteiden pelon estää evankeliumin kertomista

eteenpäin, sillä siinä toteutetaan samalla Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä

Matteuksen evankeliumissa. (Matt. 28:18-20.) Saamieni kyselyiden vastauksien

perusteella en voisi aivan yksioikoisesti todeta 3000 vuotta vanhan muinaisen

babylonialaisen taulun mukaan:

Nykynuoriso on turmeltunutta, häijyä, jumalatonta ja laiskaa joukkoa.(Räsänen 2004, 103.)

Voisin kuvitella kuulevani edellisen lausahduksen isovanhempien sukupolven suusta

vieläkin. Lieneekö nykynuoriso erikoisemmin maallistunutta joukkoa verrattuna

historiaan? Vai onko esimerkiksi kirkko kaavoineen nykyajan nuorelle vaikeasti

lähestyttävä paikka? On melko helposti pääteltävissä, että sinne ei yksin tule

lähdetyksi ja esimerkiksi kirkon juhlava ulkomuoto, viralliset kaavat ja perimmäisten

kysymysten äärelle hiljentyminen saattaa ahdistaa tai pelottaa liikaa. Puhumattakaan

81

siitä, että lähtisi kuuntelemaan nykyaikana vanhanaikaiseksi leimattua

moraalisaarnaa juuri minnekään seurakunnan tilaisuuteen. Sunnuntaiaamunakin on

helpompaa vain nauttia vapaapäivästä ja olla ajattelematta mitään itselle epämukavia

asioita. Kun nuori sitten pääsee nuorten joukossa hiljentymään yhdessä hartauteen ja

miettimään elämän tärkeimpiä kysymyksiä, kokemus Jumalasta voi yllättäen

muodostua toisenlaiseksi kuin mitä nuori olisi osannut odottaa.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lapsi- ja nuorisotyön missio, visio ja strategiassa

on myös todettu hienosti, että kirkko ei voi omia itselleen Jumalan käsitettä, sillä

Jumala toimii itsenäisesti luomassaan maailmassa ja ihmisten keskuudessa

edelleenkin kirkkorajoista huolimatta. (MVS 2010, 9.) Tulipa kristillinen kasvatus ja

evankeliumin sanoma sitten kansankirkolta tai joltain muulta kristinuskoa julistavalta

taholta, sille on mitä ilmeisimmin tilausta ja tarvetta myös meidän ajassamme. Ja

vaikka tämä tieteen maailmankuvassa pitäytyviä ja moderniin aikaamme

hullaantuneita yksilöitä ärsyttäisi, uskonto on edelleen yksi Freudinkin aikanaan

määrittelemistä mahtitekijöistä. (Freud 1940, 549-550.)

Hartauksiani koskevien kyselyiden vastauksissa näkyi se, että kristinuskon tarjoama

lohdutus ja Jumalan varjelus kyllä kelpaisi rippikoulu-ikäisille nuorille elämän

peruskokemuksia miettiessä. Lopulta uskonnollisessa perimmäisten kysymysten

pohdinnassa päädytään aina rakkauden, kuoleman ja Jumalan -käsitekolmikon

äärelle. Jumala kutsuu synnin, pelkojen ja ahdistusten vaivaamia.

Opinnäytetyöni hartauksille asettamat tavoitteet täyttyivät selkeästi ja toivon, että ne

löytäisivät tiensä kristillisiä hartauksia työssään ja tehtävissään tarvitsevien käsiin. Ne

ovat sovellettavissa ja esimerkkitarinoilla voi vaikka herättää keskustelua. Olkoon

hartauksillani mukana joka tilanteessa Jumalan siunaus. Opinnäytetyöprosessi herätti

minussa lopuksi ajatuksen, että kyllä edelleen ”Jeesus on Kingi, siitä en tingi... (NSV

2005, 132-133.).” Sama sanoma mikä iski 2000 vuotta sitten, iskee vielä tänäänkin

suoraan ihmisen sydämeen. Toivottavasti mahdollisimman moni hartauksieni lukija ja

kuulija pääsee Jumalan ”täsmäiskun” parantavaan hoivaan ja jää koukkuun.

82

LÄHTEET

Aaltonen, M., Ojanen, T., Vihunen, R. & Vilén, M. 1999. Nuoren aika. Porvoo –Helsinki – Juva: Werner Söderström Osakeyhtiö.

Eskola, J. & Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere:Osuuskunta Vastapaino.

Etsimään ja löytämään. 102 kysymystä uskosta ja elämästä. 1989. Junkkaala, M.Toim. Suomen Ev. Lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen julkaisu. Pieksämäki:Kirjaneliö.

Ewalds, E. 1993. Tahdotko löytää itsesi? Minuuden löytäminen. Helsinki: Uusi Tie.

Freud, S. 1940. 2. p. Johdatus Psykoanalyysiin. Jyväskylä: K. J. GummerusOsakeyhtiö.

Hakala, J. T. 2004. Opinnäyteopas ammattikorkeakouluille. Helsinki: GaudeamusKirja.

Halme, L. 2007. Uusi spiritualiteetti. Kristillinen kasvatus 4/2007. 20-22.

Heino, H., Lahti, P. & Salonen, K. 1995. Uskonnon kahdet kasvot. Mielenterveydentuki vai taakka. Helsinki: Suomen Mielenterveysseura.

Helve, H. 2006. Nuoret ja usko. Teoksessa T. A. Wilska. (toim.) Uskon asia.Nuorisobarometri 2006. Helsinki: Opetusministeriö. Nuorisotutkimusverkosto.Nuorisoasiain neuvottelukunta. 92-106.

Jarasto, P. & Sinervo, N. 1999. Murrosikäisen ja nuoren maailma. Elämää varten -sarja. Jyväskylä ja Helsinki: Gummerus.

Johnson, P. E. 2000. Evoluution maailmankuva. Helsinki: Uusi Tie.

Junkkaala, T. 2006. Mitä tiedämme Jeesuksesta. Kauniainen: Perussanoma Oy.

Jussila, L. & Virtanen, K. 2002. Ainutkertainen – Päivänavauksia 13-15-vuotiaille.Opinnäytetyö. Helsingin yksikkö: Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Jäsberg, J. & Kuisma, M. 2004. ”Kun siivet alkavat kantaa”. Hartaus lapsenhengellisen kasvun tukijana varhaisnuoruudessa. Opinnäytetyö. Pieksämäen yksikkö:Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Kalenius, T. & Mikkonen, L. 2005. Olipa kerran laulu. Uusia hengellisiä yhteislaulujahartausmateriaalia seurakuntien ja kristillisten järjestöjen käyttöön. Opinnäytetyö.Kauniaisten yksikkö. Diakonia-ammattikorkeakoulu.

83

Katekismus. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinoppi. 2000. Helsinki: Oy EditaAb.

Kiilunen, K., Rantavuori, M. & Salo K. 2002. Isosen käsikirja. Helsinki: Kirjapaja Oy.

Kinnunen, S. 1996. Luottamustehtävä. Koti lapsen hengellisen kasvun tukijana.Helsinki: Karas-Sana.

Kinnunen, S. 1999. Murrosikäinen perheessä. Tasapainoilua tilan ja rajojen välissä.Helsinki: Karas-Sana.

Kinnunen, S. & Sipilä, I. 2002. Aarrekartta – Medispaketti. Hartaus- jamietiskelyhetkiä rippikouluun. Opinnäytetyö. Helsingin yksikkö: Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Kettunen, P. 1998. Suomalainen rippi. Helsinki: Kirjapaja Oy.

Kotien rukouskirja 1991. Virtanen, K. (toim.) Helsinki: Lasten Keskus Oy.

Kotila, H. 2002. Lukijalle. Teoksessa H. Kotila & O. Vatanen. (toim.) Rukoushetkienkirja. Helsinki: Kirkkopalvelut. 7-12.

Kääriäinen, K., Niemelä, K. & Ketola, K. 2003. Moderni kirkkokansa. Suomalaistenuskonnollisuus uudella vuosituhannella. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 82.Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Köykkä, A. 2005. Rakkaus, Jumala ja kuolema – ehdotus nuorisotyön teologiaksi.Teoksessa T. Paananen & H. Tuominen (toim.) Nuorisotyön käsikirja. Helsinki:Kirjapaja Oy. 21-34.

Mikä on kirkon k-ohjelma? 1980. Helsinki: Suomen kirkon seurakuntatoiminnankeskusliitto – SKSK, Kirkon kasvatusasiain keskus – KKK.

Miettinen, J. & Widgrén, A. 2002. Partiotuohus 3 -hartausmateriaalia vartiolaisille.Opinnäytetyö. Helsingin yksikkö: Diakonia-ammattikorkeakoulu.

MVS 2010. = Jumala on. Elämä on nyt. Rakkaus liikuttaa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lapsi- ja nuorisotyön missio, visio ja strategia 2010. Suomen ev. lutkirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2004:3. Helsinki: Kirkkohallitus/Kasvatus januorisotyö.

Myllyniemi, S. 2006. Nuorisobarometri 2006. Teoksessa T. A. Wilska. (toim.) Uskonasia. Nuorisobarometri 2006. Helsinki: Opetusministeriö. Nuorisotutkimusverkosto.Nuorisoasiain neuvottelukunta. 14-83.

84

NSV 2005. = Nuoren seurakunnan veisukirja. 2005. 2005. 2. p. Helsinki: NuortenKeskus ry. – Lasten Keskus Oy.

Raamattu. Uusi testamentti. 1938.

RKS 2001. = Elämä – usko – rukous. Rippikoulusuunnitelma 2001. 2001. Porvoo:Uusimaa Oy.

Räihälä, P. 2007. Suomen Lähetysseura oikaisee yleisiä käsityksiä: Lähetystyö ei olepakkokäännytystä. Keskipohjanmaa 1.2.2007, 5.

Räsänen, A. 2004. Usko itsenäistyvän nuoren elämässä. Teoksessa H. Aaltonen, L.Pruuki & P. Saarainen. (toim.) Rippikoulun käsikirja. Helsinki: Kirjapaja Oy. 103-128.

Sinkkonen, S. 2000. ”Lapio kolahtaa”. Hartauksia rippikoulu- ja nuorisotyöhön.Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu/Kirstinkadun yksikkö.

Tamm, M. 1988. Lasten ja nuorten uskonnollinen maailma. Helsinki: Lasten Keskus.

Tamminen, K. 1981. Lasten ja nuorten uskonnollinen kehitys I. Helsinki: Helsinginyliopiston käytännöllisen teologian laitos. Uskonnonpedagogiikan julkaisuja B 5/1981.

Tamminen, K., Vermasvuori, J., Niemi, H. & Kontula, L. 1987. Johdatususkontokasvatukseen. Helsinki: Helsingin yliopisto, Lahden tutkimus- jakoulutuskeskus.

Uskon asia. Nuorisobarometri 2006. 2006. Wilska, T-A. (toim.) Helsinki:Opetusministeriö. Nuorisotutkimusverkosto. Nuorisoasiain neuvottelukunta.

Virtanen, J. 1991. Hyvä me! Rippikoulun ryhmänohjaajan käsikirja. Pieksämäki:Lasten Keskus Oy.

Vuorinen, I. 1998. 5. p. Tuhat tapaa opettaa. Menetelmäopas opettajille, kouluttajilleja ryhmän ohjaajille. Tampere: Resurssi.

KYSELY LIITE 1

Sukupuolesi?

Mies Nainen

Ikäsi?

_________

Mitä ajatuksia äsken pidetty hartaus herätti sinussa?

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

Muuttuiko käsityksesi Jumalasta tai Jeesuksesta jotenkin hartauden kuultuasi?Ympyröi vaihtoehto, joka parhaiten vastaa omaa ajatteluasi.

a) Kyllä.b) Ei.c) En osaa sanoa.

Mikäli valitsit vaihtoehdon a), miten käsityksesi Jumalasta tai Jeesuksestamuuttui?

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

LIITE 2

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

Koitko hartauden mielenkiintoiseksi? Ympyröi vaihtoehto, joka parhaitenvastaa omaa ajatteluasi.

1= ei ollut ollenkaan mielenkiintoinen

2= oli vain vähän mielenkiintoinen

3= oli mielenkiintoinen

4= oli hyvin mielenkiintoinen

5= oli erittäin mielenkiintoinen

6= en osaa sanoa

Muu mahdollinen palaute hartaudesta?

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

Kiitos osallistumisestasi kyselyyn ja hyvää kesää!