matti leikola romantiikan ja realismin metsä- maisemat · 2018-02-12 · leikola romantiikan ja...

Leikola Romantiikan ja realismin metsämaisemat

233

Folia Forestaliakatsaus

Matti Leikola

Romantiikan ja realismin metsä-maisemat

Kauniiden metsämaisemien kehityshistoriaa

Leikola, M. 1995. Romantiikan ja realismin metsämaisemat. Kauniiden metsämaisemien kehi-tyshistoriaa. Folia Forestalia – Metsätieteen aikakauskirja 1995(3): 233–248.

Katsauksessa tarkastellaan kauniiden metsämaisemien arvostuksen muuntumista Suomessaviimeisen 200 vuoden aikana. Romantiikan tyylisuuntauksen ollessa vallitsevana 1700-luvunlopulla Suomessa matkailevat ulkomaalaiset kiinnittivät huomiota ennen kaikkea luonnontilai-siin aarnimetsiin. Viime vuosisadan puolimaissa vallassa ollut tyylisuunta muotoili vuorostaanklassisen suomalaisen kansallismaiseman: kesäisen metsä- ja järvipanoraaman, joka henkiihmisen ja luonnon välistä sopusointua.

Sata vuotta sitten vallinnut kansallisromanttinen tyylisuunta suosi jälleen luonnontilaisiasalomaita. Myös talviset metsät saivat omat kuvaajansa. I maailmansodan jälkeen vallitsevaksinoussut ”uusasiallinen” tyylisuunta suosi puolestaan suoria linjoja sekä luonnossa että rakenne-tussa ympäristössä. Tällä hetkellä, 1900-luvun lopussa, on palattu jälleen romantiikalle tyypilli-siin maisemaihanteisiin: pehmeästi kaareileviin linjoihin, luonnontilaisen luonnon ihailuun jne.Tämä tarjoaa osaltaan selityksen viime aikojen kiivaalle ympäristö- ja metsäkeskustelulle.

Asiasanat: maisemat, romantiikka, klassismi, realismi, funktionalismiKirjoittajan yhteystiedot: Patolantie 10–12 as. 4, 00640 HelsinkiHyväksytty 21.10.1995

1 Suomalaisten vanha kansanomai-nen maisemakäsitys oli ennenkaikkea asiallinen ja realistinen

Vanhat kuvat ja piirrokset suomalaisista kylä-maisemista avaavat nykyaikaiselle katselijalle

aivan hätkähdyttävän aukeita näkymiä, samanlaisia

joita vieläkin tapaa Lapin ja Itä-Karjalan syrjäkul-milla. Tuntuu siltä, että suomalaiset talonpojat olisi-vat tarkkaan noudattaneet Kustaa Vaasan taalalaisil-le aikanaan antamaa ohjetta hakata pois hyödytönmetsä mistä suinkin voi (mm. Meinander 1945).Haltijapetäjiä, uhripuita ja karsikkoja toki jätettiintalojenkin lähelle (kuva 1), mutta niillä oli selvämaaginen tehtävänsä, ei maisemallisen kauneudenedistäminen (esim. Harva 1948, Anttonen 1994).

Folia Forestalia 1995(3) Katsaus

234

Kuva 1. Maisema Sotkamon Naapurivaaralta I.K. Inhan kuvaamana. Kaikki puut on raivattu pihatanhuoilta vanhaansuomalais-ugrilaiseen tapaan; vain yksinäinen kuusi on jätetty kasvamaan tuuliselle vaaralle.

Kuva 2. Itäkarjalaista Kieretin kylää I.K. Inhan kameran ikuistamana. Tapa sijoittaa asumukset ja kokonaiset kylätpuiden siimekseen on lännestä herraskartanoiden ja pappiloiden välityksellä suomalaiselle maaseudulle tullut tapa,joka ei vieläkään ole ehtinyt levitä Perä-Pohjolan ja Karjalan syrjäkylille.


235

neet mursuista ja hylkeistä ja lappalaiset ovat ku-vailleet satapäisiä porolaumoja viljavilla jäkälälai-tumilla(1. Itse asiassa luonnon rikkaus, jopa yltä-kylläisyys on ollut myös eurooppalaisen kulttuuri-ihmisen hallitseva maisemien kauneuskriteeri joantiikin ajoista alkaen (esim. J. Suolahti 1977).Parasta maisemanhoitoa oli tämän käsityksen mu-kaan uuttera ja uskollinen maanviljely, meillä tie-tenkin myös koskien perkaaminen sekä peltojen janiittyjen raivaus.

Hoidetun maiseman kauneusihanne, joka säilyikautta keskiajan ja voimistui uudelleen renessans-sin aikana, löi leimaansa myös 1700-luvun ”hyö-dyn aikakauden” suomalaisten herraskartanoidenja vauraampien pappiloiden intensiiviselle puutar-hakulttuurille (G. Suolahti 1912). Maisemien ku-vauskaan ei ollut tiukan luonnonmukaista vaan tie-toisesti pyrittiin innostamaan ”kolkon korven” voit-tamiseen ja vehmaan, ”hymyilevän” viljelysmaise-man ulottamiseen kaikkialle missä vain ihmisiä asui.Samalla tuli kertoa valtakunnan suuruudesta ja ju-listaa sen mainetta vertauskuvallisin esityksin, joissamaisemien todellisen luonteen välittäminen katso-jille jäi usein sivuseikaksi (esim. Hirn 1950, Kna-pas ja Koistinen 1993).

2 Romantiikan ajan matkailijoidenkäsitys suomalaisista maisemista

Ensi kerran suomalaisia maisemia kuvailivat jota-kuinkin todellisuuspohjaisesti maassamme 1700-luvun loppupuolella kulkeneet matkailijat. Tuol-loinhan ihmiset matkustelivat enemmän kuin kos-kaan ennen, paitsi huvikseen ja kartuttaakseen si-vistystään, myös vaipuakseen koskemattoman luon-non tunteelliseen ihailuun (mm. Heikkinen 1991).Pohjola oli aikaisemmin tullut eurooppalaisille tu-tuksi kylmänä ja talvisen kirkkaana seutuna, missäihmiset olivat voimakkaita, kestäviä ja pitkäikäisiä(esim. G. Suolahti 1913), Maailmalle levisi kuiten-kin 1700-luvulla jonkinlaisesta väärinkäsityksestäsyntynyt käsitys Suomesta sumuisena ”Ossianinmaana”, jonka asukkaat elävät köyhinä mutta on-nellisina, kaukana sivistyksen teennäisistä tavoistaja muusta turhasta painolastista (esim. Hirn 1921) .

Varsinkin Tornionjoen Lappi tuli ranskalaisten

Kuva 3. Porotokka vaelluksella syntyperäisen saamelaisen Johan Turinkuvaamana. Piirros sisältyy hänen saamelaiskertomustensa suomenkieli-seen laitokseen vuodelta 1979.

Silti ei suomalainen talonpoika ole luonnostaanollut vailla intensiivistäkään luontotunnetta ja es-teettistä vaistoa. Värien ja muotojen harmonian ta-juaminen sekä tietoinen pyrkimys luoda ympäril-leen aitoa kauneutta näkyvät selvinä esim. puuesi-neiden muotoilussa, kansanomaisissa tekstiileissäja talonpoikaisissa, puhdaslinjaisissa tupa- ja pi-hainteriööreissä. On kuitenkin syytä yhtyä V. J.Ihalaisen (1955) totemukseen, että maaseudun asu-ja joka pikkulapsesta lähtien oli elänyt paikallaan,ei niinkään helposti herännyt kotiseutunsa luonnonkauneuden tietoiseen tajuamiseen (kuva 2). Hän eianalysoinut eikä estetisoinut ympäristöään vaan ottisen luonnollisena vastaan tekemättä siitä tietoisensuurta elämystä.

Kun alkuperäiskansojen edustajia on pyydettykuvailemaan kauniita maisemia, he ovat välittö-mästi yhdistäneet luonnon kauneuden sen tuottoi-suuteen (kuva 3). Eskimot ja samojedit ovat kerto-


236

Kuva 4. Pellon Ajankijärven niemestä kohoava Niemivaara ranskalaisen Maupertuis’in retkikuntaan kuuluneenR. Outhierin julkaisun (1744) mukaan. Maisema on esitetty ajan tyylin mukaisesti kovin kaavamaisesti; Lapin kuusetmuistuttavat barokkiajan puutarhojen geometrisiin muotoihin leikeltyjä havupuita.

Regnardin (1982 (1731)), Outhierin (1975 (1744)),Maupertuisin ym. ansiosta tunnetuksi maana, mis-sä ihanat pensaikot reunustavat kauniita jokia, mis-sä metsät ovat valoisia ja harvoja kuin puutarhat jamissä kalliomuodostumatkin ovat niin säännölli-siä, että ne muistuttavat enemmän palatsin muurejakuin luonnon muodostumia. Erityistä kuuluisuuttasai Aavasaksa ja sen lähellä sijaitseva Niemivaara(kuva 4), jonka ruusujen peittämät rinteet innoitti-vat runoilijoita laulamaan ylistystä ihanalle ”Teng-lion joen” maalle ja sen onnellisille asujaimille(kuva 5, katso myös esim. Hirn 1921, Vahtola 1983,Linkola 1985a) . – Sen sijaan niillä matkailijoilla,jotka kulkivat toista maamme halki kulkevaa pää-reittiä Tukholmasta Pietariin, ei tavallisesti ollutpaljoakaan kerrottavaa suomalaisen luonnon kau-neudesta. Aikansa kuuluisin naispuolinen matkai-lija, M:me de Stäel(2 , joka matkusti Etelä-Suomenhalki vuonna 1812, kuvaili kansaa sentään rehelli-seksi, hiukan liikuttavaksi ja ”mielenkiintoiseksi”,mutta ”... ei mitään sanottavaa eikä paljoakaan teh-tävää pohjois-ruotsalaisella ja pohjois-venäläisellämaaseudulla, ja kahdeksan kuukautta vuodessa nuk-kuu koko elävä luonto sikiunta” (Hirn 1921).

Paljoakaan eivät romanttiset vaeltajat vaikutta-neet suomalaisten itsensä käsityksiin koskematto-man luonnon, ikimetsien ja pauhaavien koskienherkkiin tunteisiin vetoavasta kauneudesta. 1700-luvun luonnonkaipuun ja pastoraalimaiseman ihan-noinnin synnyttämä ns. englantilainen puutarha-kaan ei juuri yleistynyt Suomessa. Ilmeisesti mo-net suomalaiset ajattelivat ruustinna Gottlundin,Vermlannin suomalaismetsien apostolin C.A. Gott-lundin äidin tavoin, kun hän mietti Juvan uudenpappilan paikkaa: ”Toiset ovat sanoneet, että Ylä-mäellä olisi kaunein näköala, toiset taas arvelleetpäinvastoin, ja minä olen lausunut että minun suos-tumuksellani sitä ei milloinkaan sinne rakenneta.Tie sinne veisi vanhuutemme viimeiset voimat, erit-täinkin isäsi, joka sunnuntaisin väsyneenä työstän-sä kirkossa vihdoinkin haluaisi rientää kotiin jahuohottaen vielä olisi pakotettu tekemään jotaintalonpoikien hyväksi”(3.

Suomen valtiollinen asema muuttui v. 1808-09,ja Suomen maisemia opittiin ihailemaan pietari-laisten piirissä; muodostivathan ne selvän vasta-kohdan pohjoisvenäläisille yksitoikkoisille tasan-goille. Silti jäi yleinen käsitys suomalaisen luon-


237

Kuva 5. Romanttiset matkalaiset G. Acerbi ja A. F. Skjöldebrand ovat venematkallaan Enontekiön Raastajoellatavanneet koivikon siimekseen leiriytyneen lappalaisryhmän. Muonioniskasta kotoisin olevat venemiehet sauvovatsulavasti kuin venetsialaiset gondolieerit ja matkalaiset osoittavat hämmästystään operettimaisin kädenliikkein.

non mielikuvituksettomuudesta, jopa masentavuu-desta lähes vanhoilleen. Suomea totuttiin myös Ve-näjällä ajattelemaan ”luonnon surullisen poikapuo-len” maana, käyttääkseni 1800-luvun alussa elä-neen runoilija A. J. Puskinin esittämää luonnehdin-taa (Kiparsky 1945). Nikolai I aikana kesäisin Hel-sinkiin saapuvat pietarilaiset kylpylävieraat eiväthekään juuri poistuneet Kaivohuoneen pihapiiristäkauemmaksi sisämaahan.

Ensimmäinen pelkästään suomalaisia maisema-näkymiä esittävä graafinen kuvasarja ilmestyi kui-tenkin venäläisten vallanpitäjien toimesta 1820-lu-vulla (mm. Knapas ja Koistinen 1993). Venäjänkeisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I olivuonna 1818 päättänyt tehdä laajan kiertomatkanuudessa voittomaassaan lisätäkseen kansan jo en-nestään suurta kunnioitusta ja luottamusta hallitsi-jaa, valtaistuinta ja Venäjänmaata kohtaan. Saksa-laissyntyinen taiteilija v. Kügelgen sai tehtäväk-seen laatia Suomea esittelevän maisemakuvaustensarjan. Viisitoista suurikokoista litografiaa käsitte-levä sarja, Vues pittoresques de la Finlande, ilmes-tyi vuonna 1824 varustettuna venäjän-, saksan- jaranskankielisin selityksin.

Vues pittoresques-sarja esitteli lempeitä suoma-laisia kesämaisemia, pääasiassa Uudeltamaalta,Hämeestä ja Varsinais-Suomesta (kuva 6). Puutvarjostavat näkymiä sivuilta, taustalla näkyy useim-miten kukkuloita ja vesistöjä, kun taas etualalla ontalonpoikia, paimenia tai matkustavaisia täydentä-mässä idyllisen kesäpäivän tunnelmaa. Vanhat ki-vikirkot ja linnanrauniot kertovat vielä romantii-kan kauneusihanteista, mutta harmoninen tunnel-ma ja tietoisesti tasapainotetut näkymät noudatta-vat jo uuden tyylisuunnan, klassisismin, kauneus-ihanteita.

Romantiikan aate tuli Suomeen myöhemmin kuinKeski-Eurooppaan ja Pietariin; oikeastaan se saa-vutti maan henkisen elämän keskuksen, Turun, vasta1820-luvulla. Täällä romanttisuus kuitenkin suun-tautui maisemien ihailun asemasta muinaisrunojenkokoiluun ja suomensukuisten kansojen, toisistaankauas hajaantuneiden Väinölän lapsien, kansanpe-rinteen ja kielisuhteiden selvittämiseen. Maisemiineivät varhaiset suomalaiset kansallisromantikot ku-ten A. J. Sjögren tai edes Elias Lönnrot kiinnittä-neet retkillään suurtakaan huomiota (Suutala 1986,Majamaa 1994).


238

Kuva 6. Pohjan pitäjän kirkko C. von Kügelgenin kuvaamana. Maisemasta henkii kesäisen sunnuntain tunnelma, jotaetualalla olevat korkeat kannotkaan eivät häiritse. ”Vues pittoresques” kirjan (1824) kuvitusta.

3 ”Suuri panoraama” avaa silmätkesäisen järvimaiseman kauneu-delle

Vuonna 1837 ilmestyi kaksitoista maisemapiirrostakäsittävä litografiasarja ”Finska vyer tecknade efternaturen”. Teos oli ensimmäinen kotimaisin voiminlaadittu, pääasiassa suomalaiselle lukijakunnalletarkoitettu maisemakuvasarja. Sarjan oli omien luon-nostensa pohjalta valmistanut P. A. Kruskopf, Pie-tarista Helsinkiin siirtynyt taiteilija ja lakimies, jokatoimi senaatin ylimääräisen kamarikirjurin ja sota-väen kielenkääntäjän virkojensa ohella Keisarilli-sen Aleksanterin-Yliopiston piirustusmestarina(mm. Heiskanen 1983). Painatus tehtiin vuorimes-tari Fr. Tengströmin muutamia vuosia aikaisemminHelsinkiin perustamassa kivipainossa. ”Finska vyer”noudatti paljolti edeltäjänsä, von Kügelgenin teok-sen yleislinjaa. Metsien lomitse näkyy peltoja, niit-

tyjä, puutarhoja, herraskartanoita, kirkkoja ja teh-dasyhdyskuntia. Kansa on arkitoimissaan ja kaik-kialla vallitsee rauha ja sopusointu, ”suvinen sun-nuntaitunnelma” (kuva 7). Ihminen on näillä Suo-men rintamailla luonnollinen osa luontoa; maaseu-dun kulttuuria ja isänmaan rakentamista ylistävähenki on läsnä jokaisessa kuvassa.

Sisä-Suomen järviseudun monissa suhteissa toi-senlaisia maisemia ei vielä ollut löydetty, saati nos-tettu koko isänmaata symboloivaksi maisemalli-seksi kauneusihanteeksi. Jo H. G. Porthan oli kui-tenkin ollut aikanaan selkeästi tietoinen ”kahdestaSuomesta” (Klinge 1981). Toisaalla oli Auran ran-tamille, Uudenmaan viljaville saviseuduille ja Ete-lä-Hämeeseen keskittynyt eurooppalaistyylinen”kulttuuri-Suomi” ja toisaalla, kauempana sisämaas-sa oli erämainen ylämaa eli ”metsä- ja kaski-Suo-mi” (Klinge 1975, 1982, Laitinen 1984, Saarela1986 ja Suutala 1986). – Näistä erillään oli vieläPohjanmaa, johon kuuluvaksi usein luettiin kokoSuomen Lappi.


239

Kuva 7. Varhaisten maisemateosten aihepiiri keskittyi eteläsuomalaisten kirkkojen, kaupunkien, ruukkien ja herras-kartanoiden ympärille. Kuvassa Pohjan pitäjän Åminnen kartanoa ympäristöineen P. A. Kruskopfin ”Finska vyer”-teoksen (1837) mukaan.

Kuva 8. Näköala Karkun Kauniaisista. ”Finland framstäld i teckningar”-teoksen (1845) kuvitusta täydensi Z. Tope-liuksen laaja teksti, missä kiinnitettiin lukijan huomiota kunkin seudun olennaisiin piirteisiin. Topeliuksen maantieteel-liset kuvaukset toistuivat myöhemmin useassa yhteydessä; näistä varsinkin Maamme-kirjasta muodostui todellinenkoko kansan kirja.


240

Kuva 9. Sammatin torppa Uudellamaalla, jonka Topelius nosti kansalliseksi pyhiinvaelluspaikaksi: ”Juuri tällaisenkirkkaan järven rannalla ja tällaisten koivujen alla Suomen runotar on laulanut liikuttavimmat laulunsa; tällaisenjärven rannalla syntynyt säilyttää koko elämänsä mielessään näkymän vaikutuksen ja oppii keskellä uudemman ajankirjavaa vilinää yhtymään sydämensä pyhimmin tuntein tähän köyhään ja unohdettuun kansaan , joka elää täälläjalossa puutteessaan”.

Kuva 10. Luonnonkauneudesta kuuluisasta Punkaharjusta laatimassaan kivipiirroksessa P. A. Kruskopf (1845) korostiensi sijassa tuon ajan lossikulun vaikeuksia. Sitävastoin Topeliuksen kuvaa selittävä teksti, jossa kirjoittaja vertasiPunkaharjua siivet levällään soutavaan vesilintuun, saavutti myöhemmin suorastaan klassillisen maineen.


241

Kuva 11. Ferdinand v. Wrightin luonnonmukaisesti, jopa pikkutarkan realistisesti maalaama näköala Haminanlahdelta on varmaan ollut Suomenylistetyin maisemamaalaus. Topelius kirjoitti sen innoittamana: ”Koko luonto säteilee rakkautta ja rauhaa; tuntuu kuin hengittäisi metsien tuoksua.Haluaisi purjehtia näillä järvillä; haluaisi asua näillä rannoilla ystävä rinnallaan, sovinnossa elämän kanssa, unohtaakseen kaiken rauhattomuudenomantunnon rauhan hiljaisen autuuden ja luonnon kauneuden vuoksi – unohtaakseen kaiken elääkseen, rakastaakseen ja rukoillakseen” (siteerausTiitan (1994) mukaan).

Vasta kansallisrunoilijamme, Pohjanlahden ran-nikolla kasvanut ja Helsingissä opiskellut J. L. Ru-neberg vakiinnutti Sisä-Suomen tuhannet järvet jasinertävät metsät isänmaan kauneuden luonteen-omaisiksi elementeiksi. Suorastaan haltioituneitaovat Vänrikki Stoolin tarinoihin sisältyneiden”Maamme”-laulun sekä ”Heinäkuun viidennen päi-vän” olennaisen sisällön muodostamat kesäisen sisä-järvimaiseman ylistykset, joita sitten jäljiteltiinmaakuntalauluissa ja muussakin runoudessa vaih-televalla menestyksellä.

Uusi isänmaa- ja maisemakäsitys vahvistui, kunSuomea sen omille kansalaisille esittelevä, Z. Tope-liuksen kirjoittama ja J. Knudsonin, P. A. Kruskop-fin, Magnus v. Wrightin ym. kuvittama teos ”Fin-

land framstäld i teckningar” ilmestyi 1840-luvulla(esim. Hirn 1950, Tiitta 1994). Valokuvia ei tuohonaikaan ollut ja tavallisten suomalaisten matkustelu-kin oli melko vähäistä. Salin tai vieraskamarin pöy-dällä säilytetty albumi oli usein ainoa tietolähdesiitä, millaisia oman pitäjän ulkopuolella aukeavatmaisemat olivat (kuva 8). Sellaiset suomalaisenmaiseman ideaalimalleiksi myöhemmin kohonneetjärvinäkymät kuten Punkaharjun tienoot ja Puijo(kuvat 9 ja 10) saivat 1800-luvun isänmaallisissakuva-albumeissa paitsi sanallisen myös kuvallisenylistyksensä (esim. Finland i..1898, Lahti 1986).

Korkeimmilleen kohosi ”suuren panoraaman”ihailu, kun taiteilija Ferdinand v. Wrightin maalaa-ma ”Näköala Haminanlahdesta” vuonna 1853 ensi


242

kerran esiteltiin helsinkiläiselle yleisölle (kuva 11,Lindström 1932, A. Leikola ym. 1986). Teosta jokatämän päivän katsojan mielestä tuntuu melko ta-vanomaiselta, ylistettiin kirjoituksin ja runoin.Z. Topelius lausui käsityksenään, että tämä maa-laus oli suomalaisen sielun paras kuvastaja ja hänvertasi sitä Maamme-laulun uuteen säkeistöön (mm.Tiitta 1994). Itse perintöruhtinas Aleksanteri ostitaulun Taiteilijaseuran näyttelystä ja lahjoitti senSuomen kansalle.

Kesäinen Järvi-Suomen panoraama jätti lähte-mättömät jäljet myös suomalaiseen kaunokirjalli-suuteen ja sitä kautta yleiseen käsitykseemme kau-niista maisemasta. Sitä käytti useaan otteeseen Alek-sis Kivi (1870) kuvaillessaan Seitsemässä veljek-sessä hämäläis-uusmaalaisia näkymiä, sen avullaaloitti Joel Lehtonen itäsavolaisen eepoksensa Putki-notkon (1919) ja se esiintyy selvänä vielä VäinöLinnan Tuntemattomassa Sotilaassa (1954) Petros-koin ja Äänisen näkymien idealistisena maalailu-na. Jatkosotamme konekiväärijoukkueen lepohet-ken tunnelma kesäistä järvimaisemaa ihaillen onkuin suoraan Vänrikki Stoolin tarinoista, mutta nä-köalapaikalle ovat nyt kiivennet tavalliset kansanmiehet eivätkä enää Helsingistä tai muualta maanrannikkoseuduilta kotoisin olevat herrat ja oppi-neet.

On syytä huomata, että edellä selostettu ”runeber-giläis-topeliaaninen” käsitys kauniista maisemastaei sisältänyt selviä vaatimuksia luonnon tai metsienoikeasta tai väärästä hoidosta. Klassisen käsityksenmukaisesti luonto itsessään edusti rauhaa ja sopu-sointua, muuttumattomuutta ajan levottomuudenvastapainona. Ihmisen ja luonnon välinen taistelu oliluonteva osa tätä tasapainojärjestelmää, ja jos suo-malainen kaatoi metsää ja kaskesi, se ei ollut luon-non tuhoamista vaan pyrkimystä luonnon jalostami-seen, viljelyyn eli kulttuuriin. Saumatta yhdisti ”suu-ren panoraaman” mukainen uusklassinen luontokä-sitys itseensä vanhan agraarisen ajatuksen ihmises-tä peltomiehenä ja raamatullisen vertauskuvan ihmi-sestä Jumalan omana valittuna puutarhurina.

”Suuren panoraaman” perinne jatkuu tänäkin päi-vänä elinvoimaisena. Sitä kertaavat väsyksiin saak-ka maakuntalaulumme, maisemataulumme, posti-merkkimme ja matkailumainoksemme (esim. Jul-kunen ja Kuusamo 1987). 1800-luvun loppupuo-lella Suomeen ehtinyt uusi kansallisromantiikan

Kuva 12. ”Suuren panoraaman” perintö toistuu tänäänkin maakuntalau-luissamme, matkailuesitteissämme ja jopa monissa postimerkeissämme.Kuvassa ”Heinäkuun 5. päivän” näkymä A. Edelfeldtin mukaan.

aalto lisäsi tähän peruskuvioon omia piirteitään,mutta pääosin kuva Suomesta, ”This is Suomi”, tai”Das ist Suomi”, on edelleen suuren panoraamanmukainen kesäinen järvi- ja metsämaisema (kuva12) eikä esimerkiksi lounaissuomalainen saaristo-näkymä, pohjalainen latomeri tai helsinkiläinen kau-punkimiljöö(4.

4 Kansallisromantiikka kiinnittääkatseet erämaaluontoon

Saarijärven kirveenkoskemattomat erämaat olivatkyllä kiehtoneet mm. nuorta Runebergia, mutta ylei-sesti ottaen ei Suomessa viime vuosisadalla rakas-tettu korpia, rämeitä, tuntureita tai muita ”jouto-maita”. Ihanteena oli ennemmin Z. TopeliuksenMaamme-kirjan (1877) Päiviö, joka teki soisesta


243

erämaasta hedelmällisen puutarhan eikä Autio, jokasamaisen sadun mukaan ajatteli vain omaa etuaanluontoa hyödyntäessään. Metsien haaskaus ja hävi-tys tuomittiin yleisesti, mutta syynä ei ollut erä-maametsien kauneuden häviämisen pelko tai muutvastaavat syyt, vaan konkreettinen pelko paitsi puunloppumisesta, ennen kaikkea ilmaston muuttumi-sesta voimakkaan hakkuun jälkeen epäsuotuisaksija metsien uudistumisen joutumisesta tämän vuok-si vaaraan (esim. M. Leikola 1986).

Viime vuosisadan lopulla uusi luontokäsitys kui-tenkin muutti maisemallisen kauneuden ihanteita.Kansallisromantiikan läpitunkemat taiteilijat ja kau-nosielut suuntasivat katseensa ja joskus retkensäkinennen kaikkea Vienan Karjalaan, kalevalaisen kult-tuurin alkumaisemiin (mm. Sihvo 1969). Sieltä haet-tiin paitsi taiteellista inspiraatiota, myös voimaakestää vuosisadan vaihteessa alkaneen venäläisensortokauden masentavia tulevaisuudenkuvia. En-nen muita Akseli Gallen-Kallela ja Pekka Halonenopettivat Suomen kansan ihailemaan harmaita kelo-honkia ja koristeellisiksi kiertyneiden ikipetäjienpunaruskeita pilaristoja. Muut maisemamaalarim-me Eero Järnefeltistä aina Bernd Lagerstamiin jaAnton Lindforsiin täydensivät kansallista ihanne-kuvaamme metsäisestä maisemasta eri vuodenai-koina. Vaikka esim. von Wrightin veljekset olivataikanaan kuvanneet suomalaista luontoa pakkasenkourissa, hanki ja jää olivat vasta nyt tulossa suoma-laisen perusmaiseman positiivisiksi elementeiksi.

Vasta viime vuosisadan vaihteen kareliaanit löy-sivät esimerkiksi Kolin maisemat, joita ei ollut vie-lä mainittu edes Topeliuksen Maamme-kirjan kan-sallisessa nähtävyysvalikoimassa (mm. Antikainen1993, Tiitta 1994). Samalla alkoi myös koskemat-toman luonnonmaiseman arvo nousta sekä suoma-laisuuden vertauskuvana että itsenäisenä ympäris-töelementtinä omalla oikeudellaan. Yksi ja toinenalkoi tarkastella maamme metsiä paitsi arkisen ta-loudellisesti, myös esteettisesti, maisemalliseltakannalta. Metsäalan ammattilehdissäkin ilmestyi-vät ensimmäiset kannanotot kauneudellisten arvo-jen huomioon ottamisesta metsien käsittelyssä juu-ri 1890-luvulla (Miettinen 1993). Ajatus koske-mattomien luonnonmetsien suojelusta oli Suomes-sa vahva jo 1900-luvun alussa vaikka lainsäädän-nöllisiin toimiin päästiin vasta maamme itsenäis-tyttyä, 1920-luvulla.

On syytä panna merkille, että Lapin tunturimai-semien ihailu alkoi toden teolla vasta sen jälkeenkun Venäjän vastainen raja ensimmäisen maail-mansodan jälkeen sulkeutui(5 (mm. Linkola 1985a).Sellainenkaan aito romantikko ja intohimoinen mat-kailija kuin I. K. Inha, joka oli erityisen ihastunutavariin näkymiin, ei ollut koskaan käynyt LapissaAavasaksaa pohjoisempana (Vuorenmaa ja Kajan-der 1981, Paasilinna 1988).

Maailmansotien välisenä aikana vaelsi tai hiihtitunturiseuduilla vuosittain jo useita satoja retkeili-jöitä, vaikka Lapin, ennen kaikkea Saariselän tuntu-riseudut löydettiin toden teolla vasta 1950-luvullakaupunkilaisten ja teollisuustyöväestön elintasonkohottua ja vapaa-ajan lisäännyttyä (Mäkinen 1983).

5 Funktionalismi korostaa suorialinjoja ja tarkoituksenmukaisuutta

Kansallisromantiikan aika oli ollut myös suomalai-sen arkkitehtuurin voimakkaan nousun aikaa. En-simmäisen kerran haluttiin nyt tietoisesti viedä ra-kennukset keskelle koskemattomia luonnonmetsiä.Kuuluisien taiteilijoiden erämaa-ateljeet, EmilWickströmin Visavuori ja Akseli Gallen-KallelanKalela etunenässä, toimivat eräänlaisina suomalai-sina mallimaisemina monille omasta kesähuvilastahaaveileville uuden sukupolven suomalaisille.

Sopeutuminen uuden kansainvälisen arkkitehtuu-rin suuntauksen, funktionalismin, vaatimuksiin oli1920- ja 1930-luvulla Suomessa vaivattomampaakuin metsäisten maisemien rakennettua puistomai-suutta pitemmälle kehittäneessä Keski-Euroopas-sa. Uusia ”funkis”-rakennuksia hallitsivat viivasuo-rat linjat vastakohtana 1800-luvun pikkutarkalle,koristeita täyteen ahdetuille tyylisuunnille (mm.Lundahl 1980). Vanha barokkiajan ruutuasemakaa-va säilyi kaupunkisuunnittelussa pitkälle 1950-lu-vulle saakka, jolloin ajatus todellisesta ”metsäkau-pungista” tulevaisuuden asuinympäristönä vasta al-koi lyödä itseään läpi (mm. Simons 1979, Pallas-maa 1991). Espooseen rakennettu Tapiolan esikau-punki toimi tässä suhteessa monella tapaa kuului-simpana herätteiden antajana.

On ilmeistä, että ihmiset tottuivat uuden kaune-


244

Kuva 13. Funktionalismin nimellä tunnettu arkkitehtuurin suuntaus korosti suoria linjoja. Jopa kotien sisustuskinputkihuonekaluineen noudatti aikakauden suorakulmaista muotia. ”Tarkoituksenmukainen on kaunista” toistettiinvielä 1960-luvulla. Kuvassa yksi tuon ajan ”arkkityyppejä”, Metsätalo, uutuuden komeudessaan.

uskäsityksen myötä arvostamaan metsäistä luonto-akin uudella tavalla. Hoidettujen havumetsien pys-tysuorat rungostot ilmestyivät vähitelleen maise-mallisina kauneusihanteina niin kirjojen kansiinkuin mainoksiinkin. Säännöllisen tukkipuupilaris-ton keskeltä kohoava suoralinjainen parantola voi-si hyvin edustaa ns. sotien välisen ajan ”ihminen jaluonto”-teemaa (kuva 13). Jotkut tutkijat, mm. nor-jalainen L. H. Frivold (1993), ovatkin kiinnittäneethuomiota suoralinjaisen hakkuualojen rajauksen jafunktionalistisen arkkitehtuurin samanaikaiseenyleistymiseen Pohjoismaissa. On ehkä liioiteltuaväittää, että esim. suoralinjaisista kaistalehakkuistasuorastaan pidettiin, mutta tosiasiassa niitä suvait-tiin vastaan panematta; olivathan kaikki esineet tau-lunkehyksistä ja putkihuonekaluista alkaen suora-linjaisia ja tarkoituksenmukaisia, siis kauniita (kuva14).

Metsänhoidossa esiintyi joskus tämän hetken nä-kökulmasta katsoen ylenmääräistä siivousta ja rai-vausta (esim. Laitakari 1935). Hoidetun metsänideaalikuvaan kuului, että kaikki epämääräisenmuotoiset pensaat oli raivattu pois, ja että puut oliistutettu (ja todella istutettiinkin) suoriin riveihin.

Kylvötyössä käytettiin erityistä kylvönarua, jottahalutut tasaiset välimatkat saavutettaisiin. Kauniil-le näköalapaikoille hakattiin maastoon viivasuoria”näköalalinjoja”, joiden katsottiin lisäävän maise-man viehättävyyttä. Tällaisia linjoja suosittelivatsellaisetkin metsän kauneuden tuntijat kuten OlliHeikinheimo ja Martti Tertti, joten ilmeisesti tässäei ollut kysymys ainakaan puutteellisesta maise-maestetiikan tajusta.

Kyllä funktionalismin aikanakin tunnettiin kai-puuta romantiikkaan ja luonnollisuuteen, mutta sepurkautui luonnollisen elämäntavan, jopa nudis-min ihailuna, ruumiillisen työn palvontana ja pyr-kimyksenä vapautua sivistyneistöä viktoriaanisenaaikana kahlinneista monenlaisista teennäistavois-ta(6. Vanha ajatus luonnonmukaisesta metsien hoi-dosta kehittyi sekin 1920-luvulla Saksassa. Metsä-kuvan jatkuvuuden ja organismiluonteen merkitys-tä korostettiin. Huippuunsa tämä ns. kestometsäaa-te kohosi kansallissosialistisessa ideologiassa met-sien ja kansojen mystisestä verisukulaisuudesta jakohtalonyhteydestä (esim. Lihtonen 1940).


245

6 Uusromantiikka asettaa ”tarkoi-tuksenmukaisuuskauneuden”kyseenalaiseksi

Luonnonläheinen suhtautuminen metsäisiin maise-miin tuli uudelleen suosioon Suomessakin 1970-luvulla. Osaksi sen pohjana oli pelkkä ulkomaisensuuntauksen jäljittely, mutta osittain ”postmoder-nististen” uusromantikkojen esteettinen kritiikkiperustui aikaisempien vuosikymmenien luomiinmaisemallisesti epäedullisiin tuloksiin. Kirkonky-listä oli uuden kauppa- ja teollisuusrakentamisenmyötä tullut tyylillisesti sekavia ja yleisilmeiltäänjärjestymättömiä ja kaupunkien uudet asumalähiötolivat muuttuneet vihreistä ”metsäkaupungeista”betonin ja asfaltin hallitsemiksi harmaanmustiksi”nukkumakaupungeiksi”. Teitä oli rakennettu jametsiä hakattu varsinkin Pohjois-Suomessa, ja mai-semat olivat samalla muuttuneet samoin kuin suh-tautuminen maisemiin. 1980-luvun suomalainen ei

enää katsellut suopeana viivasuorien kaistalehak-kuiden jälkiä tunturien kupeilla, vaan piti vähittäi-siä ja varovaisia otteita jälleen ainoina oikeina met-sän käsittelyn muotoina.

Pyrkimys luonnonmukaisuuteen myös metsienhoidossa levisi Suomeen niin nopeasti, että se yl-lätti lähes koko metsäsektorin. Juuri kun metsät olisaatu hyvään tuottokuntoon parhaan agraarisvoit-toisen ”maahengen” merkeissä, huomattiin että hak-kaamaton, jopa hoitamaton metsäluonto olikin mai-semallisesti kauniimpi kuin sellainen luonto, jossaihmiskäden jäljet olivat selvinä näkyvissä. Ei ihme,että moni korvenraivaaja, metsänistuttaja ja ojittajatunsi katkeruutta kun hänen kättensä töitä vaadit-tiin kiireimmän kaupalla jälleen ”luonnollistetta-viksi” (kuva 15). Tämä keskustelu oli kiivaimmil-laan 1980-luvun lopussa minkä jälkeen se on lai-mentunut selvästi. Paljoakaan taitoa ei tarvita en-nustettaessa nyt vallalla olevan uusromanttisensuunnan silti jatkuvan vielä useita vuosia ja jopavoimistuvan lamasta ja työttömyydestä huolimatta.

Nykyisestä maiseman- ja luonnonhoidon suunta-

Kuva 14. Kun suoraviivainen oli kaunista, varhaisia kaistalehakkuitakin suvaittiin. Vasta kun romanttisemmattyylisuunnat voittivat, metsäiset maastot miellettiin muodoiltaan kaareileviksi, jopa pyöreiksi. Kuvassa kaistalehak-kuiden jälkiä Loimolassa 1920-luvun lopussa.


246

7 Romantiikan ja realismin metsä-maisemat

Maisema on sieluntila, on ehtimiseen toistettu kunon haluttu ymmärtää ihmisen suhtautumista häntäympäröivän luonnon kauneuteen. Tämä alunperinsveitsiläis-ranskalaisen Amielin esittämä mietelmäjättää kuitenkin avoimeksi kahtalaisen ongelman.Onko niin, että tietyt maiseman elementit saavataina katsojassa aikaan tietynlaisen sielunvireen.Esimerkiksi purot olisivat säännöllisesti ”iloisestihyppelehtiviä”, lehtimetsät ”hymyileviä” ja kuusi-kot ”synkkiä”, kysyy Klinge (1975) ruotsalaistaestetiikan tutkijaa Ekmania lainaten. Tähän voi-daan perustellusti huomauttaa, kuten esim. kysy-mystä analysoinut Klinge on tehnytkin, että tällai-set sieluntilojen konkreettiset hahmot ovat kaikkitavalla tai toisella opittuja. Toisen katsantokannanmukaan maisema ja sen muodot heijastaisivat kat-sojan omaa sieluntilaa siten, että synkässä mielen-tilassa koko luontokin tuntuu synkältä jne.

On syytä korostaa, että yleinen käsitys maisemas-ta ja sen kauneudesta pohjautuu hyvin suuressa mää-rin opetettuun ja opittuun kauneusihanteeseen. Eriaikoina ja eri seuduilla syntyy ja kehittyy erilaisiamaisemallisia kauneusihanteita. Tässä suhteessa ovaterilaiset ns. tavallisiin ihmisiin, metsäisten näkymi-en ja maisemien ihailijoihin tai metsäammattilaisiinsuunnatut tiedustelut arvokkaita pyrittäessä kehittä-mään metsäisten maisemien hoitoa. Toisaalta onmuistettava yleistenkin maisemallisten kauneusihan-teiden joskus yllättävän nopea muuntuminen. Vii-meisen kahdensadan vuoden kuluessa Suomessa onkoettu kolme romantiikan aaltoa, joita ovat lomitta-neet eri vivahtein sävyttyneet agraarisen realismin jatarkoituksenmukaisuuslogiikan ajat. Ensimmäinenromantiikan kausi 1700-luvun lopulla ei vielä vai-kuttanut suomalaisten metsien ja maisemien hoitoonmillään tavoin. Toinen, edellistä voimakkaampi ro-mantiikan kausi, joka alkoi 1890-luvulla ja jota kestiaina I maailmansodan vuosiin, kiinnitti suurta huo-miota maamme erämaaseutuihin. Kolmas kausi, jokaalkoi kymmenisen vuotta sitten, on jo ehtinyt muo-vata metsänhoitoa monin tavoin. Pystyykö hidas-liikkeinen metsänhoito pysymään tulevaisuudessa-kin jatkuvasti muuttuvien maisemaihanteiden mu-kana, jää tulevaisuuden vastattavaksi. Ehkä opimme

Kuva 15. Kun romanttinen luonnonmukaisuuden ihanne uudelleen löi läpi1980-luvulla, monet korvenraivaajat ja ojittajat tunsivat pettymystä jakatkeruutta, kun heidän kättensä töitä peittelemättömästi halveksittiin.A. Gallen-Kallelan piirroksesta henkii ojurin epäinhimillisen kova työ,mutta myös ammattimiehen ylpeys hyvin tehdystä urakasta, suota viiva-suorana aukovasta ojasta.

uksesta voi osoittaa monia jo aikaisemmillekin ro-mantiikan kausille tunnusomaisia piirteitä, kutenhuomion suuntaamisen etäällä sivistyskeskuksistaeläviin alkuperäiskansoihin, koneiden vieroksun-nan ja tuottavuusideologian hylkäämisen sekä luon-non omien arvojen ja vaatimusten korostamisen.Tämä ei kuitenkaan anna aihetta väheksyä nykyistäsuuntausta, vaikkapa se vaatisi joissakin suhteessamahdottomia. Olennaista on pyrkiä erottamaan ar-vokkain ja kestävin romantiikan, ”ympäristön”, jarealismin, ”tuottavuuden”, maailmankuvista.


247

metsien hoidossakin luonnollisesti ja joustavastiyhdistämään erilaiset puuntuotanto- ym. tavoitteetsiten, että ne ottavat oikein huomioon yleisen maise-maestetiikan väljät perussäännöt ja metsätaloudenharjoittamisen välttämättömyyden niinikään liuku-vat vaatimukset niin että metsät voivat palvella sa-manaikaisesti sekä tuotantopaikkana että elinympä-ristönä sekä ihmisille että eläimille.

Toinen tulevaisuuden näkymä on, että ihmistenkiinnostus luontoon ja maisemiin vähitelleen heik-kenee ja jotkut muut, ilmeisesti yhteiskunnalliset japoliittiset näkökannat nousevat jälleen tärkeiksi ky-symyksiksi, jotka askarruttavat ihmisten mieliä.Huolenpito metsistä jää vähitellen yksinomaan tä-hän tehtävään koulutetun ammattikunnan harteilleja kauniit metsämaisemat korvataan erilaisilla säh-köisten ym. viestinten luomilla mielikuvilla. Kunhyvän luontofilmin katseleminen korvaa omakoh-taiset metsäretket, kysymys kauniista metsämaise-mista on jälleen uudenlaisten tulkintojen edessä.

KirjallisuusAntikainen, M. 1993. Metsämaiseman suunnittelu Kolin

kansallispuistossa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedon-antoja 456.

Anttonen, V. 1994. Erä- ja metsäluonnon pyhyys. Kirjassa:Metsä ja metsänviljaa. Kalevalaseuran vuosikirja 73. s.24–35. SKS.

Castrén, M. A. 1967 (1852, 1855). Tutkimusmatkoillapohjolassa. Ikivihreitä muistelmia 10. WSOY. 369 s.

Finland i 19de seklet framständt i ord och bild av finskaskriftställare och konstnärer. 1898. G. W. EdlundFörl. H:fors. 378 s.

Frivold, L. H. 1993. Tendenser i Skogbehandlingen.Univ. Trondheim, Senter for miljö og utvikling. Med-delse 5: 48–56.

Harva, U. 1948. Suomalaisten muinaisusko. WSOY. 518 s.Heikinheimo, O. 1939. Metsätalous ja matkailu. Metsän-

hoitajien jatkokurssit IV . Silva Fennica 52: 91–104.Heikkinen, A. 1991. Terveyden ja ilon tähden. Herras-

väki liikkeellä Suomessa 1700- ja 1800-luvuilla. His-toriallisia tutkimuksia 159. Suomen HistoriallinenSeura. 189 s.

Heiskanen, S. 1983. Kuvia Helsingistä. Otava. 80 s.Herold, J. Ch. 1959 (1958). Aikakautensa valtiatar. Rou-

va de Staëlin elämänkerta. WSOY. 597 s.Hertz (Tertti), M. 1930. Metsän kauneudellinen arvo ja

toimenpiteet sen suojelemiseksi. Maa ja Metsä 8:640–655.

Hirn, M. 1950. Finland framställt i täckningar. Svenskalitteratursällskapets historiska och litteraturhistoriskastudier 26: 1–86.

Hirn, Y. 1921. Episodeja. Muutamia lukuja seitsemäntois-tasataluvun elämästä ja kirjallisuudesta. Otava. 299 s.

Ihalainen, V. J. 1955. Suomalainen talonpoika. Persoo-nallisuuden tutkimus. WSOY. 224 s.

Julkunen, E. & Kuusamo, A. 1987. Kansallis/omaisuus.Metsän mielikuvat isänmaallisissa lauluissa ja metsä-mainoksissa. Silva Fennica 21: 351–361.

Kansallismaisema. 1993. Julk. ympäristöministeriönalueidenkäytön osasto. 64 s.

Kiparsky, V. 1945. Suomi Venäjän kirjallisuudessa. OySuomen kirja. 263 s.

Kivi, A. 1870. Seitsemän veljestä. SKS.Klinge, M. 1975. Bernadotten ja Leninin välissä. Tut-

kielmia kansallisista aiheista. WSOY. 170 s.— 1981. Porthanin kaksi kansaa. Opuskulum 1(1): 9–27.— 1982. Kaksi Suomea. WSOY. 251 s.Knapas, R. & Koistinen, P. 1993. Historiallisia kuvia.

Suomi vanhassa grafiikassa. Suomalaisen kirjallisuu-den seuran toimituksia 552. 167 s.

Lahti, L.-L. 1986. Bilden av inlandet. Acta universitatisouluensis B 13. 147 s.

Laitakari, E. 1935. Huomioita maallikkojen suhtautumi-sesta metsänhoitoon. Metsätaloudellinen aikakauskirja52(4): 88–91.

Laitinen, K. 1984. Metsästä kaupunkiin. Esseitä ja tut-kielmia kirjallisuudesta. Otava. 333 s.

Lehtonen, J. 1963 (1919–20). Putkinotko. 13. painos.Otava. 553 s.

Leikola, A., Lokki, J. & Stjernberg, T. 1986. Taiteilija-veljekset von Wright. Suomen kauneimmat lintumaa-laukset. Otava. 287 s.

Leikola, M. 1986. Metsien luontainen uudistaminen Suo-messa 1. Harsintahakkuiden ajasta harsintajulkilausu-maan (1830–1948). Helsingin yliopiston metsänhoi-totieteen laitoksen tiedonantoja 57. 203 s.

Lihtonen, V. 1940. Metsä ja metsätalous filosofisenakysymyksenä. Metsätaloudellinen aikakauslehti 57:215–217.

Linkola, M. 1979. Suomalaisen kulttuurimaiseman vai-heita. Kotiseutu 3–4: 77–96.

— 1985a. Lapin erämaamaiseman arvostuksen syntymi-nen. Lapin tutkimusseuran vuosikirja 26: 46–53.

— 1985b. Maatalouden maisema. Kirjassa: Sukupolvienperintö 2: 57–102.

Linna, V. 1954. Tuntematon sotilas. WSOY. 445 s.Lundahl, G. (toim.). 1980. Nordisk funktionalism. Förl.

Arkitektur. 143 s.


248

Majamaa, R. 1994. Lönnrotin suhde luontoon. Kirjassa:Metsä ja metsänviljaa. Kalevalaseuran vuosikirja 73.s. 36–55. SKS.

Meinander, N. 1945. Vesisahan tarina. Suomen sahan-omistajayhdistys. Helsinki . 323 s.

Miettinen, J. 1993. Luonnon kauneuden huomioon otta-minen metsänhoidossa. Helsingin yliopiston metsä-ekologian laitoksen julkaisuja 7. 158 s.

Mäkinen, V. 1983. Suomen Lapin matkailun synty. Kir-jassa: Lappi 1. Suuri, kaunis, pohjoinen maa, s 163–177. Karisto.

Outhier, R. 1975 (1744). Matka Pohjan perille (Journald’un Voyage au Nord). Otava. 179 s.

Paasilinna, E. 1988. I. K. Inha ja hänen maisemansa.Kirjassa: I. K. Inha: Suomen maisemia, 3. laitos.WSOY. 352 s.

Paavolainen, O. 1937. Kolmannen valtakunnan vieraa-na. Rapsodia. K. J. Gummerus. 363 s.

— 1938. Risti ja hakaristi. Uutta maailmankuvaa kohti.K. J. Gummerus. 358 s.

Pallasmaa, J. 1991. Metsän arkkitehtuuri. Metsä ja Puu1991(3): 32–35.

Pälsi, S. 1983 (1920). Arktisia kuvia. Alkeellisia taide-teoksia koillisesta Siperiasta. Otava. 127 s.

Reginard, J.-F. 1982 (1731). Retki Lappiin. Otava. 127 s.Saarela, P. 1986. Klassisismi ja isänmaa. Antiikin esi-

kuvallisuus ja sivistyksen sankaruus taiteissa. Kirjas-sa: Manninen, J. & Patoluoto, I. (toim.) Hyöty, sivis-tys, kansakunta. s. 187–236. Pohjonen.

Sihvo, H. 1969. Karjalan löytäjät. Kirjayhtymä. 279 s.Simons, T. 1979. Arkkitehdit ja metsänhoitajat Suomen

metsäisen maiseman muotoilijoina. Silva Fennica 13:170–176.

Suolahti, G. 1912. Suomen pappilat 1700-luvulla.WSOY. 243 s.

— 1913. Vuosisatain takaa. Kulttuurihistoriallisia kuva-uksia 1500–1700-luvuilta. WSOY. 197 s.

Suolahti, J. 1977. Antiikin ihmisen ympäristöestetiikka.Kirjassa: Kinnunen, A., Oksala, T. (toim.). Antiikinestetiikka. WSOY. 207 s.

Suutala, M. 1986. Luonto ja kansallinen itsekäsitys. Ru-neberg, Topelius, Lönnrot ja Snellman suomalaistenluontosuhteiden kuvaajina. Kirjassa: Manninen, J. &I. Patoluoto (toim.) Hyöty, sivistys, kansakunta. s237–270. Pohjonen.

Tiitta, A. 1994. Harmaakiven maa. Zacharias Topeliusja Suomen maantiede. Bidrag till kännedomen avFinlands natur och folk 147. Societas ScientarumFennica. 424 s.

Topelius, Z. 1887 Maamme kirja. 8. painos. G. W. Ed-lund. 466 s.

Turi, J. 1979. (1910). Kertomus saamelaisista (Muittalus

samid birra). WSOY. 235 s.Vahtola, J. 1983. Maailmanmatkaajia Lapissa. Kirjassa:

Lappi 1. Suuri, kaunis, pohjoinen maa. s. 135–162.Karisto.

Virtanen, L. 1994. ”Suomen kansa on aina vihannutmetsiään”. Kirjassa: Metsä ja metsänviljaa. Kalevala-seuran vuosikirja 73. s. 134–140. SKS.

Vuorenmaa, T-J. & Kajander, I. 1981. I. K. Inha, valo-kuvaaja, 1865–1930. WSOY. 191 s.

58 viitettä

Huomautuksia ja selityksiä

1) Itäsiperialaisten metsästäjäkansojen taidetta on esi-tellyt esim. Sakari Pälsi 1983 (1920) ja syntyperäinenRuotsin lappalainen, Johan Turi 1979 (1910), on ku-vannut saamelaisten elämää ja taidekäsityksiä.

2) Rouva de Staëlin elämänvaiheita ja hänen Suomen-matkansa taustaa on kuvaillut mm. J. Ch. Herold vuon-na 1959 suomeksi ilmestyneessä elämäkertateoksessa.

3) Gunnar Suolahti (1912, s. 159) on siteerannut em.Ulr. Sophi Gottlundin vuonna 1818 pojalleen kirjoit-tamaa kirjettä, jota säilytetään valtionarkistossa.

4) Vuonna 1994 (1993) julkistettu Kansallismaisema-teos on tietoisesti pyrkinyt monipuolistamaan suoma-laisen maiseman käsitettä sisällyttämällä esim. aikai-semmin tässä suhteessa hyljeksittyjä kaupunki- ja ky-länäkymiä valikoimaansa.

5) Kun Zachris Topelius ei itse ollut koskaan käynytLapissa Aavasaksaa pohjoisempana (mm. Tiitta 1994)hän joutui sisällyttämään Maamme kirjaan Matias A.Castrenin luonnehdintoja Suomen pohjoisimmilta seu-duilta ja nojaamaan mm. kuuluisassa Inarinjärvi-ru-nossaan tämän antamiin tietoihin. Castrenin asennetunturimaisemiin oli kuitenkin tyystin toisenlainenkuin Topeliuksen, realistinen ja asiallinen. Tunturit jakosket herättävät toki voimakkaita tunteita, mutta”vasta kun tuo jylhä, suurenlainen luonto muuttuukauniiksi ja rauhalliseksi, silloin ihmisen sydämessäiloiset, raittiit tunteet virkoavat”.

6) Tätä omalla tavallaan romanttista, täysin epärealistis-ta suuntausta on herkkävaistoisesti kuvannut OlaviPaavolainen suuressa Etelä-Amerikkaa ja Saksaa kä-sittelevässä matkatrilogiassansa. Paavolaisen johto-päätökset ovat herättäneet keskustelua, mutta hänenvaikutelmansa ovat aitoja ja ns sotienvälisen ajanhenkeä paljastavia.

matti leikola romantiikan ja realismin metsä- maisemat · 2018-02-12 · leikola romantiikan ja...

Documents