mtt elo 1/2011

KarjaKompassinäyttää suuntaa

s.8

Muinais-DNAyllätti tutkijat

s.10

Olipa kerran omenapuu

s.14

Puhtaampien vesien puolesta

s.4 ja s.6

1/2011

2 MTT ELO asiakaslehti

Pääkirjoitus

kuva: VEIKKO SOMERPURO

Kansallisomaisuus vesilasissa

Uusimmassa James Bond -elokuvassa ei kahakoida perinteiseen tapaan öl-jystä, kaasusta tai ydinaseesta, vaan vedestä. Bolivian vedenjakelu on uhat-tuna, kun konnat ovat padonneet vesivarat luolastoihin. Vedestä on tullut keinottelun väline, jonka vuoksi hänen majesteettinsa salaisessa palveluk-sessa oleva huippuagenttikin joutuu liemeen.

Veden arvon oivaltaa viimeistään reissatessa ulkomailla. Monessa maas-sa juomavesi on ostettava kaupasta. Turistit ja monet paikallisetkin kantavat kotiin vesipulloja selkä vääränä, ja kun kaupunkikierroksella yllättää jano, ve-sipullo harvoin on käsillä. Kun palaa hotelliin iltamyöhällä, vesi on varmasti loppu, kaupat kiinni ja suu kuiva kuin beduiinin sandaali. Aulabaarin olut ei oikein korvaa huurteista vesilasia hammaspesun yhteydessä.

Koti-Suomessa saamme ryystää hyvää vettä ihan kaikkialla (paitsi jos-kus Nokialla) tarvitsematta pelätä outoja bakteerikantoja ja niistä aiheutuvia vatsavaivoja. Tuhansien järvien maassa meillä on maailman parhaat vesiva-rat, joten voimme puhua jopa ainutlaatuisesta kansallisomaisuudesta. Jos suhteutamme tämän ”omaisuutemme” koko maailman vesivaroihin, olem-me rikkaita kuin kroisokset: Maapallon vesivaroista 97 prosenttia on suo-laista merivettä, ja vain noin prosentti makeasta vedestä on käyttökelpoi-sessa muodossa järvissä, joissa ja tekoaltaissa.

Kansallisomaisuutta on syytä vaalia tiukasti kuin Bond. MTT ELO:n si-vuilta saat lukea, kuinka MTT kantaa kortensa kekoon tekemällä tutkimus-ta vesistöjen hyväksi. Vesistöystävällinen maatalous -tutkimusohjelmassa etsitään keinoja, joilla vähennetään maatalouden fosfori- ja typpikuormaa sekä torjunta-ainemääriä. Peltojen lannoitusmäärät ja ravinnetaseet ovat tasaantuneet huomattavasti, mutta vaikutukset vesistöihin tapah- tuvat hitaasti eivätkä näy heti. Suunta on kuitenkin parempaan.

Ulla Jauhiainenpäätoimittaja

MTT ELO asiakaslehti 3

Sisältö:

Valmistettu Novatech 135 ja 250 g/m2 -paperille, jolle on myönnetty EU:n ympäristömerkki rek.nro FI/11/1

1/2011

Pääkirjoitus Puhdasta vettä on vaalittava,

toteaa Ulla Jauhiainen.Sivu 2

Rehevöityminen seisKipsi pidättää tehokkaasti fosforin kulkeutumista pelloilta vesistöihin.

Sivu 4

Kaikki keinot käyttöönPesticide Life tekee tunnetuksi integroidun torjunnan keinoja.

Sivu 6

Ruoki lehmä oikeinKarjaKompassi avaa syksyllä ruokinnansuunnittelu-osion.

Sivu 8

CAP-uudistus työn allaEU:ssa sorvataan maatalous-politiikan uutta ohjelmakautta.

Sivu 9

kuva: ANITA POLKUTIE

kuva: PAULIINA LAITINEN

Luulöytö yllätti Naudan hammas laittoi karja-

talouden historiaa uusiksi. Sivu 10

Biotalouden ytimessäLanta on arvokas raaka-aine, joka

pitää hyödyntää nykyistä paremmin. Sivu 12

DNA-testi paljasti emonSuomalaisten suosikkiomenan

kantapuu löytyi Yläneeltä. Sivu 14

KolumniMatti Mäkelä havaitsi, että

Intiassa syödään terveellisesti. Sivu 15

Lyhyesti Sivu 16

VäitöstutkimuksiaSivu 19

s.6

s.14

MTT ELO 1/2011Maa- ja elintarviketaloudentutkimuskeskuksen asiakaslehti4. vuosikertaISSN 1797-7312 (painettu) ISSN 1799-2400 (verkkojulkaisu)

Tilaukset:Tarja Lintula, MTT,puh. (03) 4188 2219 [email protected]

MTT ELO netissä:www.mtt.fi/elo Julkaisija:MTT, puh. (03) 41 881,[email protected], www.mtt.fiPäätoimittaja: Ulla Jauhiainen, MTTToimitussihteeri: Minna Nurro, Viestintätoimisto LumitähtiKannen kuva: Rodeo/Kirsty PargeterLayout ja taitto: ID BBNPaino: Forssa Print Oy


Rehevöityminen seis

teksti: TUULA AINASOJA kuva: SAKARI ALASUUTARI

Maatalous rehevöittää vesis-töjä eroosion aiheuttaman samean valumaveden kautta.

Sateet ja sulava lumi kuljettavat pelloilta fosforia vesistöihin.

Vuodenvaihteessa päättyneessä TraP-hankkeessa testattiin kipsin eli kalsium-sulfaatin käyttöä maatalouden fosfori-kuorman vähentämiseksi. Erikoistutkija Risto Uusitalo MTT:stä kertoo, että kipsi vähentää fosforin kulkeumaa pellolta, koska liukoisena aineena se nos-taa maan suolapitoisuutta.

– Suolapitoisuuden kasvu vähentää maan liettymistä ja vaikuttaa maahiuk-kasten pinnoilla siten, että fosforin pidät-tyminen maahan lisääntyy, hän selvittää.

Hanke kuului MTT:n Vesistöystävälli-nen maatalous -tutkimusohjelmaan. Li-säksi siinä olivat mukana Suomen ym-päristökeskus SYKE ja Yara Suomi Oy, joka myös rahoitti hanketta yhdessä Te-kesin kanssa. Yaran projektijohtaja Lii-sa Pietolan mukaan hyviä tulok-sia kipsin fosforinsitomiskyvystä saatiin laboratorioissa jo viitisen vuotta sitten.

– TraP-hankkeessa tutkimusta laajen-nettiin luonnonolosuhteisiin, ja tulokset olivat jo ensimmäisen vuoden peltoja valuma-aluemittauksissa erittäin hyviä, tutkimusprojektia vetänyt Pietola sanoo.

Tehokeino ongelmalohkoille

Professori Eila Turtola MTT:stä ar-vioi, että Suomessa on yli 150 000 heh-taaria savipitoisia peltoja, joiden pinta-maan fosforipitoisuus on korkea.

– Fosforipitoisuus on erityisen kor-kea pelloilla, joilla on viljelty voimakkaasti fosforilla lannoitettuja erikoiskasveja ku-ten sokerijuurikasta tai vihanneskasveja sekä pelloilla, joille on levitetty pitkään ja paljon kotieläinten lantaa.

MTT:n ja SYKE:n kenttätutkimusten

Kipsi on hyvä tehokeino maata-louden fosforikuormituksen vähen-tämiseksi, selvisi kolmivuotisessa TraP-tutkimushankkeessa. Sekä la-boratoriossa että parinkymmenen vil-jelijän pelloilta saadut tulokset oli-vat erittäin lupaavia.

tulokset osoittivat, että pellon kipsikäsit-telyllä pystytään estämään jopa 60 pro-senttia fosforin huuhtoutumisesta.

– Tulokset ovat erittäin lupaavia, kun mietimme keinoja vähentää nopeasti kaik-kein kuormittavimpien peltolohkojen aiheut-tamia vesistöhaittoja, Turtola huomauttaa.

Vähemmälläkin pärjätään

Myös Uusitalo pitää kipsiä toiveita he-

rättävänä menetelmänä etenkin ongel-ma-alueiden tehohoidossa, koska se vaikuttaa fosforikuormitukseen nope-asti. MTT:n asiantuntijat huomauttavat kuitenkin, että aina olisi ensin lähdet-tävä hoitamaan ongelman aiheuttajaa.

– Fosforikuormitus juontuu lannoittei-den ja karjanlannan lisäyksestä sellaisina määrinä, että ne ylittävät kasvien fosfo-rintarpeen. Fosforilisäyksiä voi edelleen vähentää suurella osalla peltoalaamme.

KIPSIselättää FOSFORIN


Rehevöityminen seis

Kipsin peltolevitys on potentiaalinen keino si-toa fosforia Itämeren valuma-alueilla.

Myös Liisa Pietola korostaa kipsin käyttöä osaratkaisuna, joka näyttää ole-van fosforikuormituksen suhteen selvästi tehokkaampi menetelmä kuin talviaikai-nen sänki ja rantojen suojavyöhykkeet.

Lisätutkimuksia tarvitaan

Lisätutkimukset ovat asiantuntijoiden mu-kaan tarpeen ennen kuin kipsi saadaan vil-jelijöille laajempaan käyttöön. Risto Uusi-

talo huomauttaa, että kipsin sisältämän kalsiumin suuri määrä lisää magnesiumin ja kaliumin huuhtoutumista pellolta.

– Kipsilisäysten haittapuolena havait-tiin tässä tutkimuksessa se, että kipsi häi-ritsee kasvien seleenin ottoa. Häiriö on ohimenevä, mutta toistuu jokaisen kipsi-lisäyksen jälkeen.

Sen sijaan kipsin ei havaittu pienen-tävän sadon määrää tai heikentävän sen laatua.

Merkittävä ympäristöhyöty

Liisa Pietola on vakuuttunut siitä, että kipsin käytöllä on merkitystä maatalou-den vesiensuojelussa. Kipsin avulla saa-tetaan päästä lähelle Suomen Saaris-tomeren valuma-alueen fosforikuorman vähennystavoitetta.

– Mikäli tavoitteeseen vastataan myös suorakylvöllä ja suojavyöhykkeillä, tavoi-te on saavutettavissa ilman suuria maan-käytön muutoksia, hän arvelee.

Risto Uusitalon mielestä ihanteellista olisi vesiensuojelutoimenpiteiden entistä tarkempi kohdentaminen maatilan ja va-luma-alueen sisällä. Kipsin käyttöä aja-tellen MTT:n asiantuntijoiden tavoitteena on, että sovellettavat toimet räätälöitäisiin yhä enemmän peltokohtaisesti.

– Tavoitteet on kyettävä asettamaan myös valuma-aluekohtaisesti, jolloin esi-merkiksi Saaristomeren valuma-alueel-la voidaan edellyttää tehokkaampia toi-mia kuin muualla maassa, Eila Turtola tähdentää.

Kustannukset ratkaisevat

MTT tutki myös kipsinlevityksen taloudel-lista kannattavuutta. Nykyisillä hinnoilla viljelijöille aiheutuva kustannus olisi noin 70 euroa per hehtaari vuodessa, jos kip-siä levitetään joka kolmas vuosi neljä ton-nia hehtaarille.

Hankkeessa käytettiin kipsiä, jota Yara Suomen Siilinjärven tehtaalla syn-tyy fosforihapon valmistuksen sivutuot-teena. Rahtikustannusten osuus saat-taa olla huomattava, jos kipsiä joudutaan kuljettamaan Pohjois-Savosta esimerkik-si Lounais-Suomen merenranta-alueille.

Projektijohtaja Liisa Pietola Yara Suo-mesta huomauttaa, että kysymys on myös yhteiskunnan halukkuudesta tukea kip-sin käyttöä vesiensuojelukeinona: se pi-täisi saada maatalouden ympäristötu-kiohjelman piiriin.

Kaikki keinot käyttöön


teksti: PäIVI HAAVISTO kuvat: PAULIINA LAITINEN

Viljelijöitä innostetaan täsmätorjuntaan

Sopivia torjuntamenetelmiä yhdiste-lemällä pystytään vähentämään kas-vinsuojeluaineiden ympäristöhaitto-ja. MTT tekee integroitua torjuntaa tunnetuksi Pesticide Life -hankkeessa.

Integroidun torjunnan työkaluja on useita. Itse viljelyssä tärkein keino on monipuoli-nen viljelykierto, ja torjunnassa käyttökel-poisia ovat esimerkiksi tarkkailu, ennuste-mallit ja torjunta-aineresistenssin ehkäisy.

– Torjuntamenetelmiä on tiedossa pal-jon, mutta niiden monipuolinen ja tehokas käyttö on vähäistä. Yksi hankkeen tavoit-teista onkin asennemuokkaus, sanoo Pes-ticide Life -hanketta johtava tutkija San-ni Junnila MTT:stä.

Hyvä viljelykierto vähentää tauteja, tuho-laisia ja rikkakasveja, parantaa maan raken-netta ja laatua sekä pienentää ravinteiden huuhtoutumista. Junnilan mielestä nykyi-set säännökset eivät kuitenkaan kannusta riittävään kasvien vaihteluun: esimerkiksi ympäristötuen edellyttämän kakkoskasvin viljelyalavaatimus on nykyisin kovin pieni.

Torjunta-aineita vaihdeltava

Junnila nostaa erityisesti esiin torjunta-ai-neresistenssin ehkäisytarpeen. Jos torjun-ta-aineita käytetään yksipuolisesti, saattaa syntyä vastustuskykyisiä tuhoojakantoja. Tätä riskiä pitäisi tietoisesti ehkäistä vaih-telemalla torjunta-aineryhmiä.

Nykyisellään vaihtelu ei toteudu. Esi-

Pesticide Life -hankkeen tavoitteena on vä-hentää kasvinsuojeluaineiden ympäristö-haittoja.

Kaikki keinot käyttöön


merkiksi Suomessa suositaan helppo-käyttöisiksi koettuja sulfonyyliurea-poh-jaisia viljan rikkakasvihävitteitä. Niitä on toistakymmentä valmistetta, mutta vaiku-tustapa on kaikissa sama. Tuttu pihatähti-mö eli vesiheinä on yleisin rikkakasvi, jos-ta kehittyy näille aineille kestävää tyyppiä.

Junnilan mukaan pihatähtimönkin ku-kistaminen onnistuu, jos käyttää välillä val-mistetta, jonka teho perustuu toiseen vai-kutustapaan.

– Resistenssistä on puhuttu paljon pa-rin viime vuoden aikana. Sen riski kyllä jol-lain lailla tiedostetaan, mutta tieto ei ole siirtynyt käytäntöön. Esimerkiksi tämän hankkeen 25 viljalohkosta käytettiin vii-me kesänä sulfonyyliureoita 23 lohkolla. Kestävä pihatähtimökanta olisi tullut tor-jutuksi vain parilla lohkolla.

Keltaliima-ansat käyttöön

Tuholaisten ja rikkakasvien etsintä vie vil-jelijän usein pellon laitaan. Tarkkailua voi-taisiin tehostaa monilla keinoilla: esimer-kiksi kelta-ansaseuranta sopii kirvojen tuulikulkeuman selvittämiseen.

Hanketutkija Pauliina Laitinen MTT:stä on tehnyt kyselyjä viljelijöiden kasvinsuojelukoulutuksissa. Hän kertoo, että esimerkiksi keltaliima-ansoja ei juu-ri käytetä, ja ruiskutuksia tehdään usein kalenterin mukaan.

– Koulutusta ja perusteluja vielä tar-vitaan, hän painottaa.

Kelta-ansat helpottavat päätöksente-koa viljojen tuholaisruiskutuksista. Seu-ranta on tehtävä oikeaan aikaan, koska kelta-ansoista on hyötyä vain viljan 1-leh-tivaiheesta pensomisen loppuun.

Taudista tieto kännykkään

Pesticide Life -hankkeessa kehitetään myös kasvitaudeille ja tuhoeläimille kynnysarvo-ja, joiden perusteella tuholaisruiskutukset voidaan aloittaa: esimerkiksi, kun kasvus-tossa havaitaan kirvoja enemmän kuin kyn-nysarvon määrä kasvia kohti.

Nykyisin kynnysarvoja on muutamille tuhoojille, ja niiden käyttö on vielä moni-mutkaista. Sanni Junnila kertoo, että hank-keen uutuuskokeilu ovat ennustemallit.

– Testaamme ohralle ja vehnälle MTT:ssä kehitteillä olevan tietokonepohjaisen en-nustemallin luotettavuutta.

Ennustemallin ansiosta viljelijä voi vas-taisuudessa saada hälytyksen kännyk-käänsä ohran verkkolaikusta ja vehnän rusko- ja pistelaikusta. Tätä varten hank-keen peltolohkoilla on maasääasemat, ja myös Ilmatieteen laitoksen HILA-säätie-toja voidaan käyttää hyväksi.

Indikaattoreita ei vielä ole

EU edellyttää, että torjunta-aineiden vai-kutuksia ympäristössä seurataan riski-indikaattorien avulla. Junnilan mukaan seuranta on toistaiseksi hankalaa, koska käyttökelpoisia indikaattoreita ei vielä ole olemassa EU:n alueella.

Muitakin ongelmia on ratkaisematta. Integroituun torjuntaan siirtymisen aika-taulu on tiukka, mutta esimerkiksi tarvit-tavan tutkimuksen ja neuvonnan rahoituk-sesta ei ole vielä tietoa.

Nelivuotinen Pesticide Life -hanke alkoi vuoden 2010 alussa. Sen taustalla on EU:n valmistelema puitedirektiivi, jonka pyrkimyksenä on vähentää maatalouden riippuvuutta kasvinsuojeluaineista ja pie-nentää niiden käytön riskejä. Hankkeesta saatavaa tietoa hyödynnetään direktiivin kansallisessa käyttöönotossa. Direktiivi tulee voimaan vuoden 2014 alussa.

Pesticide Life -hanke kuuluu MTT:n Ve-sistöystävällinen maatalous -tutkimusoh-jelmaan. Hankkeen rahoituksesta puolet tulee EU:lta. MTT:n yhteistyökumppaneita hankkeessa ovat Turvallisuus- ja kemikaa-livirasto Tukes ja Nylands Svenska Lant-brukssällskap, Kasvinsuojeluseura ry ja yrityssektorilta muun muassa Berner Oy ja Raisio Oyj.

KoeKenttinä oiKeat pellot

taustalla eu:n direKtiivi

Pesticide Life -hankkeen pellonpiennarpäivä Heikki ja Marja Jallin tilalla Koski TL:ssä kiinnosti mediaa kesällä 2010.

Leppäkertut ovatintegroidun torjunnan ahkeria agentteja.

Kuva: ERJA HUUSELA-VEISTOLA

Pesticide Life -hankkeeseen osallistuu Uudeltamaalta, Hämeestä ja Etelä-Poh-janmaalta yhdeksän viljelijää, joiden vilja-pelloilla testataan kasvintuhoojien eri tor-juntavaihtoehtoja.

Viime kesänä viljelijät tekivät itse tor-juntasuunnitelmat ja tutkijat toivat tark-kailun ja seurannan. Tulevina kesinä tor-juntakeinoja yhdistellään viljelytulosten perusteella.


Ruoki lehmä oikein

KarjaKompassin keskeinen komponent-ti on syksyllä 2011 käyttöön otettava ruo-kinnansuunnittelu. ProAgrian palvelun muista osioista käytössä ovat jo ruokin-nan seuranta ja rehuvaste, ja tulossa on vielä tuottoennuste.

Ruokinnansuunnittelu nojaa vankasti suomalaiseen rehuarvotyöhön ja lypsyleh-mien rehujen syönnin, sulatuksen ja mai-dontuotantovasteiden mallintamiseen. Yti-men muodostava ruokinnan optimointimalli perustuu alun perin MTT:ssä kehitettyyn

KarjaKompassistasuuntaa maitotiloilleKarjaKompassi on uudenlainen palvelukokonaisuus maitotilojen käyttöön. Se yhdistää tieteen terävimmän kärjen ja pitkäjänteisen neuvontatyön he-delmät maidontuottajaa kokonaisvaltaisesti hyödyttävällä tavalla.

toksen perusteella: KarjaKompassissa sen sijaan lasketaan lehmän syönnin perusteel-la, mikä sen maitotuotokseksi muodostuu.

Ainutlaatuinen kokonaisuus

ProAgrialla on mittavat tietovarannot lyp-sykarjatiloista ja niiden toiminnasta, kuten eläinaineksesta, peltojen lannoituksesta ja sadoista sekä ruokintaan liittyvästä teknii-kasta. Missään muualla maailmassa ei ole vastaavanlaista keskitettyä tuotosseuran-taa eikä tietoja pystytä hyödyntämään yhtä laajasti kuin Suomessa.

– KarjaKompassissa ruokinnan suun-nittelu nivoutuu entistä saumattomammin muihin tilan keskeisiin prosesseihin kuten rehuntuotantoon ja talouteen. Pystymme tarjoamaan yrittäjälle kokonaisvaltaisen palvelun koko tilan päätöksentekoon, ku-vailee projektipäällikkö Virva Halli-vuori ProAgriasta.

Talous selville nopeasti

Ruokinnan taloudellisessa optimoinnissa pystytään nyt ottamaan huomioon ruokin-nan muutosten taloudelliset vaikutukset maidon määrän ja koostumuksen muu-tosten kautta.

KarjaKompassiin sisältyvä päiväkohtai-nen laskenta nopeuttaa sopeutumista hin-tojen muutokseen. Maitotuoton ja rehukus-tannuksen erotus pystytään näin laskemaan reaaliajassa, jolloin reagointi muutoksiin on vikkelää. Monipuoliset optimointimahdolli-suudet ovat tarpeellisia, koska tuotantopa-nosten ja tuotteiden hinnat vaihtelevat to-dennäköisesti jatkossakin nopeasti.

Yhteistyöllä enemmän

Monivuotinen KarjaKompassi-hanke kuuluu MTT:n Huomisen maatila -tutkimusohjel-maan. Hankkeessa ovat MTT:n ja ProAgri-an lisäksi mukana Valio, Helsingin yliopisto, Työtehoseura sekä Ruotsin maatalousyli-opisto. Sekä Rinne että Hallivuori koros-tavat yhteistyön merkitystä.

– Tutkimus, neuvonta ja elinkeino ovat luoneet yhdessä uuden, ainutlaatuisen pal-velukokonaisuuden maidontuotantoyrittä-jän päätöksenteon tueksi. Yhdessä olem-me enemmän kuin osiemme summa.

Lypsikki-malliin. Monivuotisen tutkimus-työn hedelmät yhdistyvät nyt neuvonnan tietokantoihin ja työvälineisiin.

– Tutkimustulokset eivät jää tieteellisiin artikkeleihin, vaan ne jalkautetaan Karja-Kompassin kautta suoraan maidontuot-tajien käyttöön, kertoo professori Mar-ketta Rinne MTT:stä.

Ruokinnan suunnitteluun lähdetään KarjaKompassissa uudelta pohjalta. Aikai-semmin energian ja valkuaisen tarve las-kettiin tietyn ennalta määrätyn maitotuo-

teksti: KAISA KUOPPALA kuva: MARKETTA RINNE

Nämäkin MTT Maaningan lehmät ovat tuottaneet KarjaKompassissa käytettävää tietoa.


CAP-uudistus työn alla

teksti: HANNU KASKINEN kuva: Rodeo/MIKHAL BEDNAREK

EU:n maatalouspolitiikka vihertyyEuroopan komissio on linjannut uni-onin maatalouspolitiikkaa vuoden 2013 jälkeen alkavaa ohjelmakaut-ta varten. Komissio odottaa, että jä-senmaat pienentävät ruuantuotan-non ympäristörasitusta.

EU:n maatalouspolitiikan päätavoitteet uudella ohjelmakaudella ovat ruokaturva, maatalouden kestävyys, ympäristönsuojelu ja maaseudun kehittäminen. Tulevaa oh-jelmakautta lobataan parhaillaan kiivaasti.

– Maatalouspolitiikka ei ole entisellään, sillä nyt päätöksenteossa on kyse myös ympäristö-, maaseutu-, ilmasto- ja ener-giapolitiikoista. Isoin haaste lienee se, että kaikkien politiikkalohkojen muutokset saa-daan toimimaan yhdensuuntaisesti, ase-moi professori Jyrki Niemi MTT:stä.

Hän lisää, että syy-seuraussuhteita on pystyttävä analysoimaan ennalta, jotta vai-kutukset eivät yllättäisi ikävästi. Komissio julkistaa säädösehdotukset ja arvion vaih-toehtoisten toimintamallien vaikutuksista loka-marraskuussa. EU on reivannut maatalouspolitiikkaan-sa markkinalähtöisemmäksi. Markkinatoi-

met – kuten interventio- ja varastointituet – veivät vuonna 1991 EU:n maatalous-rahoista noin 92 prosenttia, mutta viime vuonna vain viisi prosenttia.

– Nykyiset tuet perustuvat paljolti 1990-luvun alkuun, jolloin hallinnollisten mini-mihintojen alennus korvattiin hehtaarituil-la. Kun korkeimpien hehtaarisatojen maat menettivät eniten, ne saivat korkeimmat tuet. Uudet jäsenmaat haluavat nyt kaikille hehtaareille saman tuen, Niemi taustoittaa.

Isoja muutoksia ei luvassa

Muutoksessa Ranska ja Saksa menettäisi-vät hieman tukiaan. Suomessa maatalous-tuet ovat EU:n keskitasoa, joten Suomeen mahdollinen tukimuutos ei juuri vaikuttaisi.

Niemi ei kuitenkaan usko, että rahoitus-osuuksiin tulee isoja muutoksia. Vain Iso-Britannia, Ruotsi, Viro, Hollanti ja Tanska haluavat vähentää säätelyä ja lisätä ulko-maankauppaa. Suomi kuuluu EU:n maa-talouspolitiikassa säilyttäjäkaartiin muun muassa Ranskan kanssa. Viljelijältä odotetaan ympäristöä sääs-täviä viljelymenetelmiä ja laadukkaita elin-

tarvikkeita kohtuuhintaan. Vastineeksi EU maksaa viljelijöille suoraa, tuotannosta ir-rotettua tukea, jonka jakoperusteita on lä-hivuosina määrä hioa.

Eurooppalaiset viljelijät eivät hevin suostu tiukempiin ympäristötoimiin, jos eivät saa niistä korvausta.

Niemi arvioi, että maataloustuet voivat säilyä vaan eivät kasvaa. Maataloustuki-en rahamäärä ei juuri ole reaalisesti kas-vanut, vaikka EU on suuresti laajentunut.

Tiiviimpää yhteistyötä?

Kun globaalit hintaheilahtelut ovat lisään-tyneet sekä elintarviketeollisuus ja kaup-pa keskittyneet, komissio pyrkii kohenta-maan alkutuottajien heikkoa asemaa. EU:n maatalousministerit lieventäisivät esimer-kiksi maatalouden kilpailulainsäädäntöä siten, että viljelijät voisivat tehostaa kau-pallista yhteistyötään.

– Voisiko esimerkiksi 90 prosenttia Suomen kananmunantuottajista toimia yhdessä? Katsottaisiinko tällöin mark-kina-alueeksi Suomi, Itämeren alue vai koko EU? Niemi miettii.


Luulöytö yllätti

Erikoistutkija Juha Kantanen MTT:stä johtaa FinnARCH-tutkimusta, jossa karjanhoidon esihistoriaa rakenne-taan arkeologisen genetiikan menetelmin, eli radiohiiliajoittamalla eläinten jäänteitä sekä analysoimalla muinais-DNA:ta. Suo-men parhaan kotieläinten luukokoelman pariin Turkuun Kantasen johdatti sattuma.

– Minua pyydettiin luennoimaan biolo-gisesta kulttuuriperinnöstä Turun yliopis-toon. Taisi olla seuraavalla viikolla, kun arkeologian professori Jussi-Pekka Taa-vitsainen soitti ja pyysi käymään.

Keskustelusta syntyi FinnARCH-tut-kimus, joka kuuluu MTT:n Geenivarojen kestävä käyttö -tutkimusohjelmaan ja jota Suomen Akatemia lähti rahoittamaan. Siitä alkoi myös Kantasen ja Auli Touru-sen, arkeo-osteologin eli vanhojen lui-den asiantuntijan, yhteistyö.

Vanhat luut, uudet faktat

Tutkimusta on monesti kuvattu palapeliksi, jossa sopivia paloja on etsittävä pitkään.

Muinais-DNA vei tutkijat alkuhärkälaumojenäärelle

teksti: MARJATTA SIHVONEN kuva: JII ROIKONEN

DNA on ainutlaatuinen kokoelma yksilön geenejä, mutta myös kirjasto, jota tulkitsemalla päästään kurkistamaan lajien historiaan. Kotoiset lehmämme kantavat sukupuuttoon kuolleen alkuhärän geenejä. Mutta miten on mah-dollista, että geenit eivät olekaan peräisin eurooppalaisista alkuhäristä?

FinnARCHissa tärkeäksi palaksi osoittau-tui naudan hammas, joka löydettiin Nakki-lan Viikkalasta vuosina 1978–81 tehdyis-sä arkeologisissa kaivauksissa.

Oikeastaan hammasta ei olisi pitänyt ottaa talteen, sillä se ei ollut palanut. Sil-loisen tietämyksen mukaan palamaton luu ei kauaa säily Suomen maaperässä, eikä voi siksi olla pe-räisin pronssikaudel-ta kuten kaivauksen muu materiaali.

Koska juuri muu-takaan kiinnostavaa ei löytynyt, hammas arkistoitiin Turun yli-opiston kokoelmiin. Sieltä sen löysi 30 vuotta myöhemmin luututkija Tourunen, joka heitti vanhat totuudet romukoppaan.

– Minä en usko ennen kuin näen. Tä-mäntyyppisiä luita ei ollut aikaisemmin ajoitettu tieteellisesti. Oli aika heittää fak-taa kehiin, Tourunen kertoo.

Karjaa jo pronssikaudella

Helsingin yliopiston ajoituslaboratorion radiohiiliajoitus varmisti, että hammas oli peräisin yli 3 000 vuotta sitten eläneestä naudasta. Hammas oli siten ensimmäi-nen varma todiste, että Suomessa har-joitettiin karjanhoitoa jo varhaisella prons-

sikaudella. Radiohiiliajoitus siis

kuljetti tutkijat kolmen tuhannen vuoden pää-hän. Mutta hammas paljasti myös paljon varhaisempaa karjan-hoidon historiaa, sillä siitä saatiin eristettyä DNA:ta.

Ikkuna menneeseen

Muinais-DNA:n analyysi on ainoa keino tutkia sukupuuttoon kuolleita eläinlajeja.

– DNA-analyysit kannattaa aloittaa mitokondrioista eli tuman ulkopuolises-

50 mm


Luulöytö yllätti

ta DNA:sta. Mitokondrioita on solulimas-sa paljon ja siten myös DNA on soluissa useana kopiona, mikä edistää analyysin onnistumista, Kantanen selvittää.

Kun tutkijat yhdistävät tiedot muinais-DNA:sta ja nykypopulaatioista, karjata-loutemme varhaisinta historiaa voidaan ymmärtää entistä paremmin. Evoluutio-ta ja perimän muuntelua voidaan seura-ta eri aikakausilta peräisin olevien DNA-näytteiden avulla.

Tutkijat voivat tunnistaa perimän alu-eita, joita luonnonvalinta tai ihmisen mää-rätietoinen jalostus ovat muokanneet. Nautojen DNA paljastaa myös sen, mis-tä alkuhärkälaumasta ne polveutuvat.

Mistä perimä peräisin?

Nakkilan naudan DNA:sta paljastui mi-tokondriotyyppi, jota tutkijat nimittävät T:ksi. Nykynaudoilla sama T-tyyppi on yleinen, mutta eurooppalaiset villit al-

kuhärät kantoivat soluissaan pääasias-sa P-tyypin mitokondrioita.

Eivätkö lehmämme siis olekaan su-kua eurooppalaisille alkuhärille? Ilmei-sesti kivikauden ihmiset ovat kuitenkin risteyttäneet eurooppalaisia alkuhärkiä kesyjen nautojen kanssa.

– On saatu todisteita siitä, että var-haiset eurooppalaiset karjankasvattajat ovat vanginneet eurooppalaisen alkuhä-rän lehmiä ja risteyttäneet niitä kesyjen, Lähi-Idästä polveutuvien sonnien kans-sa. Tästä on todisteena se, että muuta-milta nykynaudoilta löytyy yhä P-mito-kondriotyyppi, Kantanen kertoo.

Näin lajien perimä siis muuntuu. Lähi-Idän alkuhärkien geenit yleistyivät, mut-ta eurooppalaisten laumojen perimä lä-hes katosi.

Eurooppalainen alkuhärkä kuoli sukupuuttoon, kuten alkuhärät muuallakin. Nykynaudoissa nii-den perimää ei juuri ole jäljellä. Erikoistutkija Juha Kantasen mukaan näin on voitu menet-tää tärkeä geenivaranto. Uusia luulöytöjä ana-lysoimalla selviää, millaista tuo muinainen pe-rimä on ollut.

– Tallinnan yliopiston tutkijat ovat saaneet rahoituksen kotieläinten muinais-DNA-tutki-mukselle. He pääsevät analysoimaan Etelä-Vi-rosta löytyneitä alkuhärän sarvia, hampaita ja luita. Teen yhteistyötä myös venäläisten tutki-joiden kanssa, ja heiltä olemme saaneet 5 500 vuotta vanhoja naudan luita Turkmenistanista.

Myös Nakkilan naudan hoitajista saatetaan saada vielä uutta tietoa. FinnARCH-hankkeen uudet tulokset ovat innoittaneet kaivauksia johtanutta arkeologi Kristiina Korkeakoski-Väisästä, ja hän haluaa palata tutkimaan hau-dan aineistoa.

luujahti jatKuu


Biotalouden ytimessä

kuva: Rodeo/TERO SIVULA


Biotalouden ytimessä

Suomen karjatalous keskittyy alueel-lisesti ja kotieläintuotannon yksik-kökoko kasvaa. Kehitys johtaa myös ravinteiden huuhtoutumisen, vesis-töjen rehevöitymisen ja hajuhaitto-jen lisääntymiseen. Paitsi jos lan-nan ravinteet hyödynnetään entistä paremmin.

Lannan ja muiden eloperäisten materiaa-lien energia ja ravinteet on järkevää kier-rättää mahdollisimman tehokkaasti. Sa-malla vältetään lannan ympäristöhaittojen voimistuminen.

MTT on kehittänyt Hyötylanta-hank-keessa keinoja lannan ja muiden elope-räisten materiaalien tehokkaaseen hyö-dyntämiseen. Viime vuonna päättynyttä tutkimusta rahoitti maa- ja metsätalous-ministeriö, ja se kuului MTT:n Fossiilisesta uusiutuvaan -tutkimusohjelmaan.

Typen haihtuminen kuriin

Maatiloilla lanta on aina ollut tärkeä ravin-nelähde ja maanparannusaine, jonka käyttö vähentää ostolannoitteiden tarvetta. Tutkija Heikki Lehtonen MTT:stä toteaa kuitenkin, että ennen päätymistä kasvien ravinteeksi lannan typestä voi haihtua kym-meniä prosentteja ilmaan ammoniakkina.

– Ammoniakkina haihtuva typpi aihe-uttaa rehevöitymistä, happamoitumista ja hiukkaspäästöjä. Se on lannan päästöte-kijöistä merkittävin, Lehtonen taustoittaa.

Hän korostaa, että typpihävikin hallin-ta ja typen saaminen tehokkaasti viljely-kasvien käyttöön on tärkein tekijä lannan

kestävän ravinnekäytön kannalta. Typen kaasuuntumista vähennetään

tehokkaimmin levittämällä lanta sijoitus-menetelmällä, jolloin typen haihtuminen on olennaisesti pienempää kuin hajalevi-tyksessä. Mikäli lanta on levitetty mullok-selle tai sängelle, se kannattaa muokata nopeasti maahan esimerkiksi kyntämällä.

Ravinteet erilleen

Toinen iso ongelma lannan hyödyntämi-sessä on lietelannan korkea fosforipitoi-suus lannoitustarpeeseen nähden.

Lietelannan kiintoaineksen ja fosforin erottaminen omiksi jakeikseen mahdollis-taa typpipitoisen nesteosan levittämisen ja imeyttämisen maahan erikseen. Typ-pipitoista ja vähäfosforista osaa voidaan levittää hehtaaria kohden enemmän kuin

raakalietettä, jonka levitysmäärää rajoit-tavat ympäristötuen säädökset fosfori-lannoituksesta.

– Parhaassa tapauksessa typpilannoi-tustarve voidaan kattaa kokonaan lanta-typellä. Samalla lannan kuljetus voi vä-hentyä jopa alle puoleen ja hygieniariski vähenee, Lehtonen listaa.

Yhteistyö säästää rahaa

Lannoitefosforin käyttöä voitaisiin vähen-tää 30–50 prosenttia, jos lannan fosfori voitaisiin kohdentaa tarvetta vastaavasti. Kotieläintiloille on etua siitä, että fosfori-pitoinen kiintoaines voidaan levittää niil-le peltolohkoille, jotka todella ovat fosfo-rilannoituksen tarpeessa, ja loput voidaan luovuttaa kasvitiloille paikallisten lanta-markkinoiden ehdoilla.

Sijoituslevitykseen tai jakeistustekniik-kaan investoiminen nostaa kalustokus-tannuksia ja lisää työmäärää. Lehtonen huomauttaa, että sijoituslevitys voidaan jakaa kahteen tai kolmeen erään kasvu-kauden aikana, mikä helpottaa kevään työruuhkaa.

Jotta investoinnit maksavat itsensä ta-kaisin kustannussäästöinä, keskeistä on sopivan työnjaon löytäminen ja riittävän toimintalaajuuden saavuttaminen. Tutki-mushankkeessa arvioitiin, että vaikka osa lannan tehostetun käytön hyödyistä ku-luu kasvaneiden kustannusten kattami-seen, nettomääräiset vuosihyödyt voivat olla maataloudelle kokonaisuudessaan noin kymmenen miljoonan euron luokkaa. Ja samalla ympäristöhaitat vähenevät.

Lannan tehokas kierrätyskirkastaa vesistöjä

Karjanlanta on arvokasta raaka-ainetta, joka kannattaa hyödyntää.

Lannan ravinteet rehevöittävät helposti vesis-

töjä. Hyötylanta-hankkeessa kehitettiin keino-

ja vähentää ravinteiden huuhtoutumisen riskiä.

teksti: JUHA HEIKKILä

kuva: MTT:n arkisto/VEIKKO SOMERPURO


Olipa kerran omenapuu, jo-ta kaikki rakastivat. Ome- napuun lapsista tuli suosit-tuja, ja äitipuu painui unho-laan. Melkein puoli vuosisa-taa se nukkui ruususen unta, kunnes MTT:n tutkijat saa-puivat ja herättivät sen.

DNA-testi paljasti emon

Tarina alkaa vuodesta 1811, jolloin Helsingin Aleksanterin yliopiston eläin- ja kasvitieteen professori Carl Rein-hold Sahlberg osti Ylä-neen Uudenkartanon

isältään. Kartanon Huvitus-nimisellä sivu-tilalla oli Suomen mittavin hedelmätarha: vuonna 1850 siellä kasvoi yli tuhat ome-napuuta, 120 eri lajiketta. Ne olivat kotoi-sin Tukholmasta, Lyypekistä ja Hampurista.

Vuonna 1895 Uudenkartanon torppari Juho Korpela sai Huvitus-tilan omenatar-hassa kasvaneen puun siemeniä, ja kylvi ne omaan puutarhaansa. Yhdestä sieme-nestä kasvoi erityisen talvenkestävä ome-napuu, joka tuotti hyvännäköisiä ja -makui-sia kesäomenoita. Uusi omena oli syntynyt.

Nimensä se sai, kun puutarhuri Aar-ne Lehtonen otti 1920-luvun puolivälissä vartteita Korpelan torpan monihaaraises-ta puusta ja ryhtyi viljelemään niitä Huvi-tus-tilalla. Lehtonen kysyi Juho Korpelal-ta omenalle nimeä, johon torppari totesi, että nimetään se Huvitukseksi. Vartteet lähtivät leviämään innokkaiden kotipuu-tarhureiden mukana.

Tutkijat tulivat torpalle

Korpelan torppa vaihtoi omistajaa soti-en jälkeen. Rakennukset purettiin vuon-na 1960, ja puutarha villiintyi. Korpe-lan omenapuu painui unhoon, kunnes MTT:n tutkijat osuivat torpan pihamaal-le keväällä 2009.

– Menimme paikallisten oppaiden ja pienen kasviasiantuntijaryhmän kanssa katsomaan Korpelan torpan pihamaa-ta. Löysimme yllätykseksemme puutar-han kasvijäänteitä, kuten harjaneilikoita ja ruusupensaita, kertoo projektipäällik-kö Maarit Heinonen MTT:stä.

– Myöhemmin kysyin nykyiseltä maan-omistajalta lupaa siirtää näitä perennoja ja pensaita. Isäntä antoi luvan ja kysyi, että näittehän te Korpelan omenan. Kä-vimme torpalla uudestaan ja löysimme omenapuun tyngän, joka oli jäänyt meil-tä huomaamatta.

Maanomistajalla oli kirjallinen do-kumentti MTT:n silloisen tuholaistutki-ja Osmo Heikinheimon käynnistä torpal-la 1980-luvun alussa. Siinä Heikinheimo toteaa, että Huvituksen emopuu on elos-sa ja kasvaa torpan pihamaalla.

Muisti- ja geenitieto apuna

MTT:n erikoistutkija Kristiina An-tonius iloitsee kulttuurihistoriallisesti kiinnostavasta löydöstä, jossa kohtaavat historiallinen tieto, paikallinen muistitieto ja geeneihin kirjoitettu tieto.

– Emme pystyneet tekemään laji-ketunnistusta huonokuntoisesta ome-napuusta, joka ei enää tuota hedelmää. Lajiketieto selvisi lehtinäytteestä tehdys-tä DNA-analyysistä, jota verrattiin Suo-men kansallisen kasvigeenivaraohjelman kokoelmissa olevaan Huvituksen DNA-tunnisteeseen.

Korpelan torpan pihalta löytyneen omenapuun lajike varmistettiin samanlai-silla analyysimenetelmillä, joita käytetään rikostutkimuksissa epäiltyjen ja uhrien tunnistamisessa. Jokainen omenalajike on yksilö samalla tavalla kuin ihminen.

Huvitusta on käytetty lähes kaikissa omenalajikkeissa, jotka MTT:ssä on ja-lostettu vuosikymmenten aikana. Lajik-keen geenejä löytyy muodossa tai toises-sa tuhansista suomalaisista puutarhoista.

teksti: ULLA JAUHIAINEN kuvat: ANITA POLKUTIE

joka unohtui

Omenapuu


Kolumni

teksti: MATTI MäKELä kuva: Rodeo/RAFA IRUSTA MACHIN

Vietin Keralassa tammikuun ihmisten syö-misiä ja juomisia tarkkaillen ja itsekin mai-nittuihin aktiviteetteihin osallistuen. Intian eteläkärjen länsipuolella sijaitseva Kera-la on Intian kehittyneimpiä osavaltioita. Se on Intian ainoa provinssi, jossa luku-taitoprosentti hipoo sataa ja lehmän saa tappaa ja syödä.

Luultavasti tämä kaikki johtuu siitä, että Keralassa hindujen, muslimien ja ka-tolisten määrä on samaa kokoluokkaa. Uskontojen vaikutus siihen, mitä kerala-laiset syövät, on oleellinen. Hindut ovat kasvissyöjiä, muslimit eivät syö sianlihaa. Niinpä ”vegetarian” on ruokalistalla sään-tö, ”non-vegetarian” poikkeus.

Vähäinen lihatarjonta koostuu kahdesta eläimestä: useimmiten kanasta, toisinaan lampaasta. Kolmas eläinvalkuainen tulee kalasta, jota meri antaa runsaan särpimen.

Kun menee keralalaiseen supermarket-tiin ja katselee ympärilleen, näkee olen-naisen: nämä ihmiset ovat siemensyöjiä. Koko kauppa on täynnä kaikenlaisia sie-meniä, esimerkiksi riisinjyviä oli varmasti toistakymmentä laatua valtaviin alumiini-saaveihin lajiteltuina.

Ja nyt tulee pointti: keralalaiset syövät vä-hän, mutta eivät näe nälkää. Minulle länsi-maalaiselle ihmiselle, joka on lapsuutensa syönyt haljakan puuronsa vain sen takia, että ”Intiassa lapset näkevät nälkää”, oli suuri järkytys nähdä, että keralalaiset söi-vät monipuolista terveellistä kasvispainot-teista ruokaa – ja vielä terveellisempinä annoksina kuin me suursyömärit.

Annoskoot ja pakkaukset olivat koko jutun juuri. Kaupoissa ja kioskeissa kaikkia tuotteita myytiin pienissä pakkauksissa, voita 100 grammaa, corn flakes -paket-ti 50 grammaa, tupakoita yksi kerrallaan! Liho siinä sitten.

Lihavia ihmisiä ei kantaväestössä nä-kynytkään. Ja toinen pointti: ei myöskään kerjäläisiä. Näimme koko kuukauden ai-kana Keralassa yhden kerjäläisen. Hel-singissä heitä on enemmän.

Osan työlomasta vietin kokkipoikani seu-rassa, joten minulla oli mahdollisuus saa-

da asiatietoa myös ruokien taustoista, hy-gieniasta ja ruokakulttuurista. Pääsääntö on, että ruuan on pakko olla +35 asteen kuumuudessa säilyvässä muodossa (kuten elävänä) tai kylmäketjun täysin aukoton.

Iloisena ostin kerran mansikoita, joita poikani kieltäytyi syömästä, koska man-sikat ja porkkanat ovat pahimmat; niil-lä on suora kosketus maabakteereihin ja hankalasti puhdistettava pinta. Maitoa on yksinkertaisesti aika mahdoton saada ai-nakaan kauempaa kaupasta kotiin. Mutta loppujen lopuksi yksinkertaisilla säännöil-lä länsimaalainenkin pärjää ja vatsataudin oireisiin on selkeä sääntö: sooda, sitruu-

na ja riisi. Mitään vatsasairauksia emme kokeneetkaan.

Intialainen juomakulttuuri on muuten vesikulttuuria. Alkoholipolitiikka on kuin Suomessa 50-luvulla. Kunnon ihmiset juo-vat vettä tai virvoitusjuomia, juopot ovat erottautuva ryhmä synkän baarin tai tör-kyisen viinakaupan ympärillä.

Mutta myös länsimainen ruokakult-tuuri tekee tuloaan. Turistipaikoissa olisi saattanut syödä täysin länsimaiseen ta-paan ja kyllä riksa toi takeaway-annoksen kanankoipia ranskalaisten kanssa kotiin-kin. Elävä ruokakulttuuri on sitä mitä ih-miset syövät – Intiassakin.

Mitä intialaiset syövät ja juovat?

❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁

❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁

❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁ ❁

Kestävät talvea

Tällä hetkellä FinE®-tunnus on myönnetty 27 koristepensaalle sekä 21 marja- ja hedelmäla-jikkeelle. Lyhenne FinE tulee sanoista Finnish Elite, ja tun-nus takaa sen, että kasvit on lisätty ilmastonkestävyydel-tään ja käyttöominaisuuksil-taan tutkituista ja tautitesta-tuista emokasveista.

Tunnus myönnetään vain tarkoin valituille koristekas-veille sekä marja- ja hedelmälajikkeille.

– Kasveja valittaessa painotetaan eri-tyisesti talvenkestävyyttä ja edustavaa ul-konäköä kukintakauden ulkopuolellakin. Tunnuksen saaneet kasvit on puhdistet-tu taudeista ennen taimien lisäystä, sa-noo Juhanoja.

FinE®-tavaramerkki on MTT:n omista-ma, mutta sen käytöstä päättävät MTT ja taimitarhatuottajien järjestö Taimistovilje-lijät ry yhdessä.

– Ulla Jauhiainen

Vieraslajit yleistyvät ilmastonmuutoksen ja viljelytapojen muutosten seurauksena. Vieraslajeilla tarkoitetaan ihmisen avustuk-sella oman luontaisen esiintymisalueensa ulkopuolelle levinneitä lajeja. Monet niistä ovat haitallisia kasvintuotannolle.

Esimerkiksi Suomessa tavatuista yli 800 rikkakasvista suurin osa on vieras-

lajeja. Tutkija Terho Hyvönen MTT:stä kertoo, että Suomessa satunnaisesti tavattujen lajien joukossa on kym-menen haitallista rikka-kasvia, jotka saattavat kotoutua tänne.

Viljapelloillamme on 57 sienikasvitautia, joista suuri osa on tunnistettu jo sata vuotta sitten. Uu-sia taudinaiheuttajia löy-tyy harvoin, mutta entiset voivat muuntua aiempaa haitallisemmiksi. Esimer-kiksi lehtilaikkutaudit ovat yleistyneet valtavasti.

Myös selkärangattomien tuhoeläin-ten kotoutuminen Suomeen on lisäänty-nyt viime vuosikymmeninä. Niitä on löy-detty yhteensä 77 lajia.

Tutkija Irene Vänninen MTT:stä kertoo, että uusilla tutkimusmenetelmillä on seulottu suuresta joukosta esille ne tu-hoeläinlajit, joiden riski kotoutua Suomeen on suurin. Näin saatuja riski-indeksejä voi-daan hyödyntää valmiussuunnitelmien ja torjuntamenetelmien kehittämisessä. – Ulla Jauhiainen

Lyhyesti


kuva: SIRKKA JUHANOJA

Pensasruusu Olkkala sopii hyvin suojaistutuksiin.

Uusia verhopensaita FinE®-kasveissa

Vieraslajit yleistyvät

Tutkitusti kestävä ja kaunis FinE®-kas-viperhe on saanut uusia jäseniä: keltavuo-henkuusama Helon, rusovuohenkuusama Ruskon, lamovuohenkuusama Kajon sekä pensasruusu Olkkalan.

– Tuuheat ja peittävät vuohenkuu-samat sopivat erityisesti luiskiin ja ma-taliksi verhopensaiksi. Ne kasvavat noin metrin korkuisiksi, ja niiden kukinta-aika on pitkä, kertoo tutkija Sirkka Ju-hanoja MTT:stä.

Vuohenkuusamat viihtyvät puolivarjos-sa, mutta tulevat hyvin toimeen myös au-rinkoisella paikalla. Rusovuohenkuusama on lajeista tanakkavartisin, lamovuohen-kuusama nimensä mukaisesti kaartuva-versoisin. Kookasta Olkkala-pensasruu-sua koristavat kesällä suuret, pinkit kukat ja syksyllä runsas kiulukkasato sekä rus-kaväritys.– Olkkala on otettu talteen Vihdistä van-halta ratapenkalta, jossa se on menes-tynyt kilpailussa kookkaita rikkakasveja vastaan. Tämä ruusu sopiikin suojaistu-tuksiin ja aidanteeksi paikkoihin, joissa se saa levitä, Juhanoja opastaa.

Nesidiocoris tenuis -lude ilmestyi Suomeen syk-syllä 2008.

kuva

: VE

IKK

O R

INN

E


Lyhyesti

teksti: ULLA JAUHIAINEN kuva: Rodeo/BARBRO WICKSTRÖM

Jokainen voi vaikuttaa Itämeren tilaan ruo-kavalinnoillaan, kunhan valintojen pohjalla on tutkittua tietoa. MTT aloitti maaliskuus-sa FOODWEB-hankkeen, jonka tavoittee-na on lisätä kuluttajien tietämystä sekä ruuan alkuperästä että terveysriskeistä.

Itämereen vaikuttaa sen erittäin laajal-ta valuma-alueelta tuleva kuormitus. Syn-tyvien päästöjen vuoksi Itämeren kalojen dioksiinipitoisuudet voivat olla korkeita.

– Tarkoitus on, että kuluttajat saavat tietoa ruokavalintojensa vaikutukses-ta ruuantuotantoon liittyvään maankäyt-töön ja siitä aiheutuvaan kuormitusriskiin. Tätä kautta jokainen Itämeren ympärys-valtion asukas voi vaikuttaa meren tilaan, kertoo hankkeen johtaja, professori Sir-pa Kurppa MTT:stä.

Selkeää tietoa riskeistä

FOODWEB-hankkeessa kerätään ruokaan liittyvät ravitsemustiedot, ympäristöindi-kaattorit sekä alueelliset riskitiedot tieto-kantaan ja nettisivuille. Niiden sekä esi-

Älä syö Itämerta pilalle

temateriaalien avulla havainnollistetaan elintarvikkeisiin liittyviä ympäristöriskejä ja ostovalintojen vaikutusta Itämeren tilaan.

– Tutkimustulokset ympäristöriskeis-tä saattavat olla melko monimutkaisia ja joskus keskenään ristiriitaisia. Tarvitaan siis selkeää tietoa ymmärrettävässä pa-ketissa, Kurppa korostaa.

Lisäksi projektissa järjestetään kou-lutustilaisuuksia ja havainnollistetaan tu-loksia Tartossa Virossa sijaitsevan tiede-keskus AHHAA:n näyttelyissä.

MTT:n yhteistyökumppaneina kolmi-vuotisessa FOODWEB-hankkeessa ovat Suomen ympäristökeskus, Latvian ja Tar-ton yliopistot sekä tiedekeskus AHHAA. Hanke tekee yhteistyötä myös Itämeren maiden kansalaisjärjestöjen kanssa.

FOODWEB kuuluu Central Baltic IN-TERREG IV A -ohjelmaan, ja sen budjet-ti on 1,5 miljoonaa euroa. Toimintamalli luodaan ensin Suomen, Viron ja Latvian olosuhteisiin, mutta sitä voidaan soveltaa myös muissa Itämeren maissa.

– Ulla Jauhiainen

Turkulainen kalastaja Heikki Eskeli-nen pyydystää Saaristomerellä verkolla kuhaa sekä jonkin verran ahventa, siikaa ja muuta suomukalaa. Eskelinen on työsken-nellyt kalastajana vuodesta 1987 lähtien.

1. Miten Itämerta suojeltaisiin mielestä-si tehokkaimmin? – Vähentämällä kaikkea kuormitusta. Suu-rimmat yksittäiset kuormittajat löytyvät maamme rajojen ulkopuolelta, mutta kyllä täälläkin riittää parannettavaa: esimerkiksi maalta tulevia ravinteita voi vähentää riittä-villä suoja-alueilla viljelysten ja vesistöjen välillä. Meressä jo olevia ravinteita poiste-taan tehokkaasti kalastuksella. Valtio onkin ryhtymässä tukemaan vähempiarvoisten särkikalojen poistopyyntiä merestä. Kun saisimme vielä Suomeen kalajauhoteh-taan, niin kalankasvatuksessa käytettävä rehu olisi Itämerestä peräisin ja valtame-ristä tuotavan kalajauhon kuormitus lop-puisi. Kaiken kaikkiaan kalastus on teho-kas keino poistaa ravinteita Itämerestä, ja taloudellisesti kannattava kalastus on Itä-meren elinehto.

2. Suojeletko itse vesistöjä jollain tavalla? – Kalastamalla.

3. Mikä on vaikuttavin muistosi vedestä? – Mereen joutuneen kollegan etsintä syksyi-seltä merenselältä. Mielessä kalvava epä-tietoisuus ja pelko, joka etsinnän aikana vaivasi, ja joka muuttui riemuksi, kun lo-pulta aaltojen seasta näkyi käsi pystyssä ja kylmettynyt kaveri saatiin kuiville. Ne tun-temukset opettavat kunnioittamaan merta!

4. Mikä on lempikalaruokasi? – Uunituore savukala uusien perunoi-den kanssa.

– Suvi Saarinen

kuva: MARJATTA SIHVONEN

Kysymyksiä kalastajalle

Kuva: Rodeo/TUOMAS HEINONEN


Lyhyesti

Suomalainen elintarvikeketju saa olla yl-peä monesta asiasta. MTT:n tekemässä laajassa haastattelu- ja kyselytutkimuk-sessa määriteltiin yli 20 lisäarvotekijää, joita elintarvikeketjun toimijoiden kannat-taa hehkuttaa.

Tutkimuksessa ruokaketjun helmiksi nousivat tuoteturvallisuus, kotieläintuo-tannon salmonellattomuus, lääkejäämi-en vähäisyys ja kasvunedistäjähormonien käyttämättömyys sekä kuluttajille tarkoi-tettu monipuolinen ravitsemusinformaa-tio. Näkemyksiä kysyttiin sekä elintarvi-kealan toimijoilta ja asiantuntijoilta että kuluttajilta.

Tutkija Jaana Kotro MTT:stä kertoo, että ylpeydenaiheet löytyivät hy-vistä käytännöistä, jotka ovat leimallisia juuri suomalaiselle ruokaketjulle.

– Vielä ei voida sanoa, että suomalai-sen ruokaketjun asiat olisivat lopullises-ti hyvin, vaan tutkimuksessa tunnistet-tiin myös kehittämiskohteita. Esimerkiksi ruokaketjun eri osissa tapahtuvien toi-mintojen läpinäkyvyyden lisääminen ja siitä kertovan kuluttajaviestinnän te-

hostaminen ovat tällaisia seikkoja, Kot-ro huomauttaa.

Kuluttajat haluavat tietoa

Tutkimuksessa kävi ilmi, että haastatel-lut ryhmät korostivat hieman eri asioita. Asiantuntijat painottivat tuoteturvallisuut-ta, paikallisuutta ja taloudellista vastuul-lisuutta, kun taas kuluttajille ensisijai-sia olivat ravitsemus, tuoteturvallisuus ja eläinten hyvinvointi.

– Kuluttajat haluavat lisää tietoa ruo-kaketjun toiminnasta. Tietoa kaivataan esimerkiksi ruuan hinnanmuodostukses-ta, tuoteturvallisuuden varmistamisesta ja ruuan alkuperästä. Korkealla sijalla olivat myös eläinten terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset, Kotro tähdentää.

Vuosina 2008–2010 toteutettua Li-säarvoa laatutyöstä -hanketta rahoitti MTT:n lisäksi maa- ja metsätalousminis-teriön Laatuketju. Keskeisimmät yritys- yhteistyökumppanit olivat HK Ruokatalo Oy ja Atria Suomi Oy.

– Minna Nurro

YLPEYDENAIHEET kartoitettiin

kuva: Rodeo/TERO SIVULA

Luomu on ollut vahvassa myötätuulessa siitä lähtien, kun Suomen maabrändival-tuuskunta linjasi sen viime syksynä yh-deksi maamme luontaisista valttikorteis-ta. Maaliskuussa perustettu Pro Luomu ry on nyt ottanut tehtäväkseen edistää luomutuotantoa Suomessa.

Yhdistys aikoo lisätä luomualan toimi-joiden yhteistyötä ja saada luomua kos-kevat tavoitteet kirjattua uuteen hallitus-ohjelmaan. Pro Luomun tavoitteena on laajentaa luomutuotteiden tarjontaa ja ky-syntää Suomessa.

Pro Luomussa on mukana koko luo-mutuotantoketju: alkutuotantoa edusta-via useita järjestöjä, vähittäiskauppa suu-rimpine ketjuineen sekä monia yksittäisiä yrityksiä, jotka jalostavat tai markkinoivat luomutuotteita. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimii valikoimajohtaja Ilkka Alarotu SOK:sta.

Tutkimustarpeita selvitetään

MTT ei osallistu suoraan Pro Luomun toimintaan, mutta selvittää luomututki-muksen tilannetta ja tarpeita työryhmäs-sä yhdessä Helsingin yliopiston kanssa. Työryhmä pohtii myös toimintamallia luo-mututkimuksen edistämiseksi.

Lisäksi MTT on mukana Mikkelin kau-pungin ohjausryhmässä, joka pohtii Luo-muinstituutin perustamista Mikkeliin. MTT:n tutkimusjohtaja Anu Harkki arvioi, että luomun isoimmat esteet Suomessa ovat logistiikka ja kaupan hyllyn ongelmat.

– Näitä asioita Pro Luomu ryhtyy eri-tyisesti ratkomaan. Tutkimuksen rooli voi-si olla enemmänkin selvittää esimerkiksi mitä vaikutuksia luomun nykyistä suu-remmalla osuudella olisi yhteiskuntaan laajemmin, hän sanoo.

Tällä hetkellä Suomessa on noin 4 000 luomutilaa. Maamme peltoalasta yli 7 % on luonnonmukaisessa tuotannossa, mut-ta vähittäiskaupan markkinoista vain 1 % on luomua. Luomutuotteita valmistaa tai tuo maahan yhteensä noin 450 yritystä.

– Minna Nurro

Ruokaketjun

tuulessa

Luomumyötä-


Munan laatu-geenejä löytyi

Tutkija Mervi Honkatukia MTT:stä löysi väitöstutkimuksessaan kanojen peri-mästä alueita, joilla on vaikutusta kanan-munan laatuun: valkuaisen kiinteyteen, veri- ja lihapilkkuisuuteen, hajuvirheisiin sekä kuorenkestävyyteen.

Honkatukia havaitsi tutkimuksessaan, että kananmunan valkuaisen laatuun vai-kuttavista geenialueista yksi jakaantui kah-deksi erilliseksi osaksi, joilla molemmilla oli vaikutusta valkuaisen kiinteyteen.

– Joskus jo tuoreen kananmunan val-kuainen on vetinen. Tämä piirre on perin-nöllinen, Honkatukia kertoo.

Huokoinen tai rikkinäinen munankuori saattaa päästää mikrobeja kananmunan sisälle. Kiinteän valkuaisen tehtävänä on ankkuroida pilaantumiselle herkkä keltu-ainen munan keskelle niin, ettei se pääse kosketuksiin kuoren kanssa.

Pilkut pois jalostuksella

Veri- ja lihapilkut ovat kananmunista jos-kus löytyviä sisäisiä laatuvirheitä, jotka ei-vät ole ihmisen terveydelle haitallisia. Ne saattavat kuitenkin kohottaa hiukan ka-nanmunan infektoitumisriskiä ja alentaa haudontamunien hedelmällisyyttä.

Honkatukia havaitsi kanan sukupuoli-kromosomin Z tietyn alueen yhteyden veri- ja lihapilkkuisuuteen.

– Tulosta voidaan käyttää jalostusva-linnassa epätoivotun ominaisuuden kar-simiseksi, tutkija summaa.

Kolmas Honkatukian tutkimusalue on kananmunan kalanhaju-ongelma, jota il-menee, kun kanoille syötetään esimerkiksi rypsi- tai rapsipitoista rehua. Honkatukia on ollut mukana tunnistamassa hajua ai-heuttavan geenivirheen sekä kehittämäs-sä höyhentestiä, jolla pystytään määrittä-mään geenivirheelliset kanayksilöt.

Mervi Honkatukian Turun yliopistol-le tekemä väitöskirja ”Molecular genetics of chicken egg quality” tarkastettiin jou-lukuussa 2010 MTT:ssä.

Väitöstutkimuksia

Kestävyys vaatii paikallisuutta

Ruokahuollon kestävyyden kohentaminen edellyttää paikallista tai alueellista tarkas-telua, havaitsi tutkija Helmi Risku-Norja MTT:stä väitöstutkimuksessaan. Tutkimuksen kannalta sopiva voisi olla esi-merkiksi alue, joka käsittää ruuantuotan-toalueet maaseudulla ja kulutuksen kes-kittymät kaupungeissa.

Risku-Norja selvitti väitöskirjassaan materiaalivirta- ja ekotehokkuusmittarei-den soveltuvuutta maatalouteen, ja verta-si keskenään panos-tuotos- ja ruuanku-lutusskenaariomenetelmiä maatalouden ympäristövaikutusten arvioinnissa. Tulos-ten mukaan menetelmät eivät yksin eivät-kä yhdessäkään tuota riittävästi tietoa ruo-kahuollon kestävyyden kohentamiseksi.

Tarvitaan tarkempaa tietoa

Materiaalivirtoihin perustuvan panos-tuo-tosmallin avulla ruokajärjestelmä voidaan hahmottaa raha- ja ainevirtoina kansan-talouden eri toimialojen välillä. Se kuvaa ruuantuotannon ympäristövaikutuksia kan-santalouden tasolla.

– Materiaalivirtatarkastelu ei kuitenkaan auta tunnistamaan ekologisen kestävyyden kannalta kriittisiä seikkoja tai alueita eikä auta näkemään, mitä päästöjen vähentä-miseksi olisi tehtävä, Risku-Norja sanoo.

Tutkimuksessa hahmoteltiin ruuanku-lutusskenaarioihin perustuva menetelmä, joka tuottaa tarkempaa tietoa ruuantuo-tannon ympäristövaikutuksista. Siinä ope-roidaan alueellisella ja paikallisella tasolla.

– Esimerkiksi kasvisruokaan siirtymi-nen ei ole ympäristön kannalta yksiselittei-sen hyvä asia: kasvinviljelyyn painottuvalla alueella se lisäisi kasvihuonekaasu- ja ra-vinnepäästöjä, mutta myös eliölajien mo-nimuotoisuutta. Kotieläintuotantoon kes-kittyneellä alueella tulokset olisivat aivan toisenlaiset, Risku-Norja havainnollistaa.

Helmi Risku-Norjan väitöskirja ”From en-vironmental concerns towards sustainable food provisioning - Material flow and food consumption scenario studies on sustai-nability of agri-food systems” tarkastettiin helmikuussa 2011 Helsingin yliopistossa.

teksti: MINNA NURRO

Fosfori-lannoitus optimoitavissa

Viljelijän ja vesistön edut fosforilannoi-tuksen suhteen saattavat olla lähempä-nä toisiaan kuin tähän asti on kuviteltu, totesi tutkija Antti Iho MTT:stä väi-töstutkimuksessaan.

Fosfori on kasveille välttämätön ra-vinne, mutta sen huuhtoutuminen pelloil-ta kiihdyttää vesistöjen rehevöitymistä. Ihon laatiman dynaamisen laskentamal-lin mukaan on mahdollista optimoida fos-forilannoitusta siten, että ravinne riittää viljanviljelyn tarpeisiin, mutta sen huuh-toutumat vesistöihin eivät nouse sietä-mättömän suuriksi.

Iho tarkastelee väitöstyössään vuosit-taista lannoitusta keinona säädellä maa-perän fosforilukua pitkällä aikavälillä. Hän kehitti teoreettisen viitekehyksen sille, mi-ten fosforilannoitusta on säädeltävä, jotta lopputulos olisi optimaalinen sekä viljeli-jän talouden että yhteiskunnan kannalta.

Kustannukset huomioon

Viljelijän on otettava huomioon lannoit-teen hinta, satovaikutus ja lopputuotteen hinta. Yhteiskunta huomioi myös fosfo-rin huuhtoutumisen vaikutukset vesistö-jen rehevöitymiseen ja sen aiheuttamat kielteiset seuraukset, kuten leväkukinnot.

– Ympäristönsuojelussa tärkeintä on valita oikein lannoitteena annettava fos-foritaso, ei niinkään lannoituksen yksi-viivainen vähentäminen, Iho korostaa.

Hän sovelsi dynaamista malliaan sa-vimailla viljeltävän ohran fosforilannoituk-seen tiettyjen hintatasojen vallitessa. Iho havaitsi, että viljelijän kannatti liiketalou-dellisesta näkökulmasta pyrkiä pitämään pellon fosforiluku hieman yli seitsemässä. Ympäristön kannalta optimaalinen fosfo-riluku oli vähän alle 6,5.

– Viljelijän ja yhteiskunnan kannattaa laskea maaperän tarpeettoman korkeaa fosforivarantoa hyvin samankaltaisin op-timipoluin, Iho toteaa.

Antti Ihon väitöskirja ”Essays on soci-ally optimal phosphorus policies in crop production” tarkastettiin marraskuussa 2010 Helsingin yliopistossa.

teksti: ULLA JAUHIAINENkuva: MTT:n arkisto/ESKO KESKI-OJA

tuulessa

teksti: MINNA NURRO

MAKSUTTOMAAN MAASEUTU- JA KOTIELÄINPUISTO ELONKIERTOON JOKIOISILLA.PUISTOALUEELLA ESITELLÄÄN MAATALOUTTA, MAATALOUSTUTKIMUSTA JA SEN SOVELLUKSIA.

LÄHDEKOKO PERHEEN VOIMIN

www.mtt.fi/elonkierto

Pakkaa mukaan

eväät, kamera ja iloinen mieli – täällä vietät leppoisan ja opettavaisen

päivän!

mtt elo 1/2011

Documents