selvitys biotaloudesta suomessa käytävästä keskustelusta

Innovaatio vai yhteiskunnallinen muutos?

Selvitys biotaloudesta Suomessa käytävästä keskustelusta.

Mikko Rissanen

DIALOG BASIS

www.dialogbasis.de

[email protected]

Helmikuu 2013

SISÄLLYS

1. JOHDANTO ................................................................................................................................................. 1

2. BIOTALOUSKESKUSTELUN LYHYT HISTORIA .............................................................................................. 2

3. KENEN BIOTALOUS? .................................................................................................................................. 4

4. MIKÄ BIOTALOUS? ................................................................................................................................... 10

5. KANSALAISTEN BIOTALOUS? ................................................................................................................... 18

6. LOPUKSI: BIOTALOUS YHTEISKUNNALLISENA MUUTOKSENA ................................................................. 21

LÄHTEET ........................................................................................................................................................... 22

1

1. JOHDANTO

Tämän selvityksen tarkoituksena on palvella työ- ja elinkeinoministeriön, maa- ja metsätalousministeriön

sekä ympäristöministeriön Suomen biotalousstrategiaa koskevaa viestintää. Työssä tarkastellaan sitä, miten

biotaloudesta Suomessa nyt puhutaan. Se ei siis ulotu laajan biotalouden alan tulevaisuudennäkymiin,

mahdollisuuksiin ja prosesseihin, vaan rakentaa kuvan suomalaisesta biotalouskeskustelusta: sen

tämänhetkisistä painopisteistä, osallistujista ja pinnan alla liikkuvista teemoista. Analyysi on toteutettu

kirjallisen ja internet-aineiston analyysin sekä asiantuntijahaastattelujen avulla.

Biotalous on suomalaisessa ilmasto-, ympäristö-, energia- ja elinkeinopoliittisessa keskustelussa vielä varsin

uusi käsite. Sen alaan kuuluvista kysymyksistä keskustellaan usein biotalouden käsitteeseen viittaamatta.

Samalla biotalouskeskustelua on käyty pitkälti asiantuntijoiden voimin: biotalouden kehittämistä koskevien

puheenvuorojen valtaosa on peräisin tutkimuksen, hallinnon tai politiikan kentiltä. Tyypillisesti biotalous

kuvataan kansallisena projektina: keskeisenä kysymyksenä esitetään, miten Suomi voi biotaloutta edistää ja

siitä hyötyä. Vaikka biotalous voi olla osavastaus rajat ylittäviin ilmasto- ja resurssikysymyksiin, erottuu

kilpailukykynäkökulma biotalouskeskustelussa vahvana.

Toistaiseksi biotalouskeskustelua ei ole juuri pyritty avaamaan kansalaisille, eikä biotalous käsitteenä

kansalaisten puheissa tai nettikeskusteluissa esiinnykään. Kansalaisviestinnän aiheeksi biotalous on noussut

aivan viime aikoina. Biotaloutta koskevalle viestinnälle tilanne on haaste, mutta myös mahdollisuus: sen

tunnetuksi tekeminen edellyttää aktiivista otetta, ihmisiä puhuttelevien näkökulmien löytämistä.

Ennen kaikkea biotalouskeskustelijoilla on kuitenkin tilaisuus pohtia, miksi kansalaisille biotaloudesta tulisi

kertoa – mitä kansalaisten osallistamisella on mahdollista saavuttaa. Tästä syystä selvityksessä kiinnitetään

erityistä huomiota siihen, mikä tavallisten suomalaisten liittymäkohta biotalouteen, heidän roolinsa sen

edistämisessä, voisi olla. Oleellinen kysymys on, halutaanko biotaloutta edistää teknisinä innovaatioina vai

sellaisena yhteiskunnallisena muutoksena, jonka rakentamisessa myös kansalaisia ja kuluttajia tarvitaan.

Selvityksen tekijä kiittää ympäristöministeriön Karoliina Kinnunen Mohria sekä selvitystyössä haastateltuja

asiantuntijoita mielenkiintoisesta ajatustenvaihdosta ja sujuvasta yhteistyöstä.

Stuttgartissa 5. helmikuuta 2013,

Mikko Rissanen

2

2. BIOTALOUSKESKUSTELUN LYHYT HISTORIA

Harva tulevaisuudenalasta puhutaan vuoden 2013 Suomessa yhtä innostuneesti kuin biotaloudesta. Sitä

koskevassa julkisessa keskustelussa biotalouteen ladataan lukuisia odotuksia, toiveita ja mahdollisuuksia.

Biotalouden nähdään tarjoavan vastauksia globaaleihin ja kansallisiin ongelmiin: ilmastonmuutokseen,

luonnonvarojen niukkenemiseen ja niistä käytävään kilpailuun, maaseudun ja alueiden kehittämiseen (Sitra

2013). Samalla biotaloudesta toivotaan seuraavan talouskasvua, vientituotteita ja työpaikkoja (YM, MMM

& TEM 2013). Jalostettava biomassa kääntyy energiaksi, biopolttoaineiksi, biomuoveiksi, kemikaaleiksi,

elintarvikkeiksi, lääkkeiksi, kosmetiikaksi tai vielä tunnistamattomiksi lopputuotteiksi (Kuisma 2011, 38-40).

Biotaloudessa puhe on ilmasto- ja ympäristökuormaa vähentävistä, hyvinvointia lisäävistä innovaatioista.

Kansainvälinen biotalouskeskustelu käynnistyi toden teolla 2000-luvun puolivälissä. Vuonna 2005 EU aloitti

7. puiteohjelmansa osana tietämyspohjaisen biotalouden1 valmistelun, jonka tulevaisuutta linjattiin

asiantuntijatyöpajojen sarjaan perustuvassa ”Kölnin paperissa” (EU 2007). Itse ohjelma käynnistyi kolme

vuotta myöhemmin, vuonna 2008. Helmikuussa 2012 Euroopan komissio julkaisi ehdotuksensa EU:n

biotalousstrategiaksi (EU 2012) ja seuraavan tutkimuksen puiteohjelman Horizon 2020:n valmistelu on

käynnissä (EU 2013).

Tulevaisuuden avainalaksi biotalouden ovat nostaneet myös OECD (2009) ja YK:n ympäristöohjelma UNEP

(2013). Kansainvälisten toimijoiden välillä on havaittavissa painotuseroja: siinä missä OECD näkee

biotalouden ja ympäristöongelmien ratkaisun kehittyvien maiden talouskasvun vauhdittajana, keskittyy

UNEP kehitysmaiden mahdollisuuksiin hyötyä uusista teknologioista ja toimintamalleista (Honkasalo 2012,

10). Kansallisia biotalouden (tutkimus)strategioita on laadittu ainakin Yhdysvalloissa (White House 2012),

Saksassa (BMBF 2011), Irlannissa, Ruotsissa, Norjassa, Alankomaissa ja Kanadassa (EU2012.dk).

Biotalouden alaan kuuluvista kysymyksistä on kuitenkin puhuttu jo pitkään. Rooman Klubin raportti Kasvun

rajoista (Meadows ym. 2005) käynnisti keskustelun luonnonvarojen riittävyydestä sekä talouden ja luonnon

yhteensopivuuden ehdoista jo 1970-luvulla. Kuisma (2011) kuvaa, kuinka kansainvälinen resurssi- ja

ympäristökeskustelu laajeni hitaasti käsittämään ilmastonmuutoksen ja maapallon ekosysteemipalvelujen

kaltaisia kysymyksiä. Honkasalon (2012, 7) mukaan kansainvälisen ympäristöpolitiikan fokus on siirtynyt

paikallisten ja alueellisten ympäristöongelmien tarkastelusta ja luonnonsuojelusta vähittäin kohti

luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä ja ekosysteemipalvelujen toimivuutta. Myös yleinen keskustelu

ilmastonmuutoksen hillinnästä ja siihen varautumisesta kytkeytyy tänään usein biotalouden periaatteisiin ja

esimerkiksi hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC on raporteissaan (2007) tarkastellut biomassan

1 Knowledge-Based Bio-Economy: http://cordis.europa.eu/fp7/kbbe/home_en.html.

3

hyödyntämiseen liittyviä ilmastonäkökohtia. Kansainvälisilläkin areenoilla biotalouden käsite on silti uusi:

Google-hakuina mitaten biotalouden käsitteen tunnettuus oli lähes nollatasolla alkuvuoteen 2007 asti,

jolloin haut lisääntyivät räjähdysmäisesti. Juuri hakutuloksina tarkastellen julkinen kiinnostus pysyi samalla

tasolla vuoteen 2012 asti, jonka jälkeen se on jälleen ollut selvässä nousussa (Google 2013)2.

Myös Suomessa biotaloutta johdonmukaisesti tarkastelevien lähestymistapojen tärkeys on tunnistettu

2000-luvun loppupuolelta alkaen. Kuisma (2011, 16) vetää työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemassa

raportissaan yhteen biotalouden kansallisen kehittämisen lyhyen historian: lähtölaukauksena uusiutuvien

luonnonvarojen käytön kehittämiselle ilmaston, ympäristön ja hyvinvoinnin näkökulmasta voidaan pitää

Sitran (2009) Kansallista luonnonvarastrategiaa, joskin vastaava ennakointityö oli käynnistynyt jo Suomen

Metsäyhdistyksen Luodin-prosessissa. Työ- ja elinkeinoministeriön asettama biotaloustyöryhmä jatkoi

luonnonvarastrategian lähtökohdista ja arvioi kansallisen biotalousstrategian tarvetta, biotalouden

konseptia ja kehityslinjoja aina vuoteen 2050 asti (VNK 2010). Vuonna 2010 myös valtioneuvoston

kansallisessa metsäohjelmassa linjattiin tavoitteeksi olla vastuullinen biotalouden edelläkävijä (MMM

2010). Syyskuussa 2012 työ- ja elinkeinoministeriö käynnisti hankkeen Suomen biotalousstrategian

valmistelemiseksi nykyisen hallitusohjelman vihreän talouden kasvutavoitteiden pohjalta; valtioneuvoston

hyväksyttäväksi strategia on tarkoitus viedä keväällä 2013 (TEM 2012). Näin biotalousstrategia tulee

täydentämään useita muita luonnonvarojen käytön, kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin strategioita ja ohjelmia

(ks. YM, MMM & TEM 2013).

2 Google Trends –tilasto englanninkieliselle hakusanalle ”Bioeconomy”. Suomenkielisellä biotalous-hakusanalla

tehtyjen Google-hakujen määrä ei toistaiseksi riitä vastaavaan tilastointiin.

4

3. KENEN BIOTALOUS?

Politiikka- ja hallintovetoisen ennakointi- ja strategiatyön ohella biotalouden kehittämisen edellytyksiä

rakennetaan tutkimuskentällä. VTT:llä (2013), Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksella MTT:llä

(2013), Metsäntutkimuslaitos Metlalla (2013), ja Suomen ympäristökeskuksella (2013) on kaikilla

biotalouden alaan kuuluvia poikkitieteellisiä tutkimusohjelmia, joillakin jopa useampia. Luonnonvara- ja

ympäristötutkimuksen yhteenliittymä LYNETin (2013) biotalouden tutkimusohjelma on osaltaan pyrkinyt

kehittämään eri tutkimuslaitosten yhteistyötä ja viemään biotalouden tutkimusta eteenpäin.

Keskittämisellä pyritään tutkimustoiminnan vahvistamiseen: MTT:n, Metlan sekä Riista- ja kalatalouden

tutkimuslaitos RKTL:n yhdistäminen uudeksi Luonnonvarakeskukseksi vuoden 2015 alusta tuo suuren osan

biotalouden tutkimuksesta saman katon alle (MMM 2013).

Politiikan, hallinnon ja tutkimuksen toimijoiden rinnalla biotalouteen kytkeytyvät teollisuudenalat ovat

osallistuneet siitä käytävään keskusteluun aktiivisesti. Metsäteollisuus (2013) puhuu biotaloudesta vahvasti

yhtenä Suomen tulevaisuuden menestystekijöistä ja metsäteollisuudesta sen keskeisenä veturina. Se on

myös visioinut Euroopan paperiteollisuusjärjestö CEPIn tiekartan pohjalta vuoden 2050 vähähiilistä

biotalousyhteiskuntaa verrattain kansantajuisesti (Metsäteollisuus 2012) ja ottanut osaa niihin debatteihin,

joita biotaloudesta mediassa on käyty (Säilä 2012). Yritysten, tutkimuslaitosten ja yliopistojen omistaman

Metsäklusteri Oy:n laajeneminen biotalousklusteri FIBICiksi (2013a) ja sen asema yhtenä Suomen

strategisen huippuosaamisen keskittymänä (SHOK) kuvastaa yhtäältä metsäteollisuuden ja -talouden

asemaa suomalaisen biotalouden peruspilarina, toisaalta yksittäisiä teollisuudenaloja laajempien

näkökulmien tarvetta.

Muutkin teollisuudenalat ovat ottaneet osaa keskusteluun. Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK

(2012) sitoutuu ympäristöohjelmassaan kehittämään maaseudun bioenergialähteiden hyödyntämistä

sähkön ja lämmön tuotannossa sekä liikenteen polttoaineina. Myös Kemianteollisuus (2013) on pyrkinyt

laajentamaan pitkälti metsäteollisuuden ja metsäbiomassan näkökulmasta käytyä biotalouskeskustelua ja

tekemään kemianteollisuuden merkitystä biotalouden ratkaisuissa tunnetuksi. Elinkeinoelämän keskusliitto

tarkastelee luonnonvarojen käyttöä erityisesti elinkeinopolitiikan ja kasvun näkökulmasta (EK 2013a).

Julkiseen biotalouskeskusteluun EK ei kuitenkaan ole esimerkiksi metsäteollisuuden lailla osallistunut.

Koordinoimansa Elinkeinoelämän ympäristöfoorumin (EK 2013b) piirissä EK pyrkii tukemaan

ympäristöliiketoiminnan alalla toimivien yritysten verkostoitumista ja on nostanut esiin ajankohtaisia

biotalouden kehittämiseen liittyviä näkökulmia. Teollisuus- ja tutkimusorganisaatioiden järjestämät

konferenssit, seminaarit ja foorumit (mm. FIB 2011, MTT 2011, Tapio 2012) ovat avanneet biotalouden

näköaloja ja tehneet alan toimijoita tutuksi asiantuntijayleisöille.

5

Yksittäisistä yrityksistä näkyvimmin julkiseen biotalouskeskusteluun ovat sellaiset yritykset, joille

kuluttajaviestintä on jo arkipäivää. Kuluttajarajapinnassa toimivat yritykset, jotka mieltävät kuluttajat ja

kansalaiset avainasiakkaikseen, viestivät aktiivisimmin julkisuuteen toimintansa ympäristövaikutuksista ja

ilmastotavoitteistaan. Biotalouteen kytkeytyvistä teollisuudenaloista elintarvikeala erottuu aktiivisella

kuluttajaviestinnällään (esim. Raisio 2013, Nestlé 2013). Myös metsä- ja energia-alan yritykset pyrkivät

säännöllisesti kertomaan kuluttajille ja kansalaisille vastuullisista tavoistaan käyttää ja jalostaa biomassoja

(mm. UPM 2013, Vattenfall 2013). Tuttujen yritysten toimet kiinnostavat myös mediassa: Altian hankkeesta

rakentaa Koskenkorvan tehtaansa yhteyteen peltobiomassoja polttava höyryvoimalaitos uutisoitiin

tammikuussa 2013 huomattavan laajasti (YLE 2013 & Tekniikka & Talous 2013). Yhteiskuntavastuuajattelu

on samalla laajenemassa: yritykset yhteiskunnallisten ratkaisujen ja jaetun arvon (shared value) tuottajina

on nostettu ilmastokeskustelun nousevaksi trendiksi (Demos Helsinki 2012). Huomattavaa on kuitenkin,

että biotalous ei aiheena ole toistaiseksi nostanut uusia yrityksiä julkisuuteen. Pienissä ja keskisuurissa

yrityksissä tehtävä tutkimus- ja kehitystyö ei ole siirtynyt esimerkiksi sanomalehtien sivuille.

Linkkejä biotalouden tutkimuksen ja käytännön välille pyrkii luomaan Sitra (2013a), joka on jo

luonnonvarastrategiastaan lähtien ruokkinut keskustelua luonnonvarojen kestävästä käytöstä, rahoittanut

sekä tutkimuksia että käytännön kokeiluhankkeita. Sitran ohella Tekes (2013a) rahoittaa Green Growth –

Tie kestävään talouteen -ohjelmansa puitteissa tutkimus- ja kehitysprojekteja, joiden tavoitteena on

synnyttää resurssitehokkaita innovaatioita, strategista osaamista ja liiketoimintamahdollisuuksia alhaisen

energia- ja materiaali-intensiteetin tuote- ja palveluketjuissa. Myös metsätalouden kehittämiskeskus Tapio

(2011) on omaksunut biotalouden kehittämisen ja tuotteistamisen keskeiseksi strategiseksi tavoitteekseen.

Uusiutuva metsäteollisuus -osaamisklusteri (2013) pyrkii tukemaan erityisesti alan pk-yritysten kasvua ja

nopeuttaa metsäalan uusiutumista.

TUTKIMUS- JA KEHITYSTYÖSTÄ HITAASTI PUOLUEPOLITIIKAN KOHTEEKSI

Alan kansalliseen kehittämiseen kohdistetuista panoksista huolimatta biotalous ei ole vielä taipunut laajan

puoluepoliittisen keskustelun kohteeksi. Suomalaisista puolueista biotaloutta on voimakkaimmin nostanut

Keskusta, erityisesti uuden puheenjohtajansa Juha Sipilän johdolla. Sipilän (2012) pamfletti Vaihtoehto on

toistaiseksi näkyvin puoluepoliittinen puheenvuoro biotalouden saralla. Siinä biotalous nostetaan Suomen

uudeksi tieksi, vastaukseksi niukkenevien resurssien, ilmastonmuutoksen ja epätasaisen alueellisen

kehityksen haasteisiin. Sipilä kytkeekin biotalouden avoimesti aluepolitiikkaan: Keskustalle biotalous tuo

työpaikkoja koko maahan ja on siten vaihtoehto (tuotannon, investointien ja asumisen) keskittämiselle ja

”vihreiden politiikalle” (emt. 22). Myös eduskunnassa Keskusta on perännyt voimakkaimmin toimenpiteitä

biotalouden edistämiseksi, esimerkiksi kasvurahaston perustamista (MT 2012, HS 2012).

6

Vihreät, jonka politiikalle vaihtoehtoisena Sipilä biotalouden kehystää, on kenties pisimpään suomalaisista

puolueista puhunut luonnonvarojen ja biomassojen käytöstä. Vaikka Vihreät ei Keskustan tapaan painota

biotalouden käsitettä, on se tarkastellut metsäsektorin tulevaisuutta systemaattisesti esimerkiksi

linjapaperissaan Vihreät timantit (Vihreät & Visio 2008). Puunkäytön monipuolistamisen ja jalostusasteen

nostamisen ohella Vihreät ajaa Keskustaa voimakkaammin metsien suojelua ja luonnon monimuotoisuuden

säilyttämistä. Ympäristö- ja ilmasto-ohjelmissaan myös muut puolueet ovat tarkastelleet luonnonvarojen

vastuullista ja taloudellista hyödyntämistä (mm. RKP 2012, Kristillisdemokraatit 2011). Kokoomus linjaa

ympäristöpoliittisessa ohjelmassaan Vihreällä on viisi miljoonaa sävyä (Suomen Toivo 2011) Suomen

mahdollisuudesta nousta biotalouden edelläkävijäksi, luonnonvara-ajattelun ja ekosysteemipalvelujen

huomioimisesta julkisessa päätöksenteossa. Yksittäisten poliitikkojen puheenvuoroja biotalouden

edistämisestä on silti kuultu lähinnä Keskustan (mm. Rantakangas 2012) riveistä.

Se tosiasia, että muu puoluekenttä ei ajankohtaisessa biotalouskeskustelussa ole aktivoitunut, osoittaa

biotalouden sopivan tällä hetkellä päivänpolitiikkaan vain rajatusti. Nyt siihen on tarttunut Keskusta, jonka

perinteisiin arvoihin – vastuu ympäristöstä, koko maan elinvoimaisuuden turvaaminen – biotalous selvästi

kytkeytyy. On mielenkiintoista tarkastella, saako esimerkiksi biotalousstrategian tuleva käsittely puolueet

ottamaan osaa keskusteluun: missä määrin biotaloudesta on laajan puoluepoliittisen keskustelun aiheeksi?

YMPÄRISTÖJÄRJESTÖJEN JA BIOTALOUDEN ERIÄVÄT NÄKÖKULMAT

Myöskään ympäristöjärjestöt eivät ole ottaneet biotalouden käsitettä omakseen. Kaikki merkittävimmät

Suomessa toimivat ympäristöjärjestöt – Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL, 2013), WWF Suomi (2013),

Greenpeace (2013), Maan ystävät (2013), Luonto-Liitto (2013) – kyllä käsittelevät biotalouteen olennaisesti

kytkeytyviä kysymyksiä: metsien, maan ja luonnonvarojen käyttöä, ilmasto- ja ympäristöystävällisen

yhteiskunnan rakentamista, kestävää kulutusta ja tuotantoa, tosin biotalouden käsitettä käyttämättä.

Samalla järjestöjen näkökulma eroaa yleisesti biotalouden edistämisen ”kansallisesta projektista” selvästi.

Niiden arvot ja tavoitteet rakentuvat globaalille ilmasto- ja paikalliselle ympäristövastuulle: kilpailukyvyn ja

taloudellisen edun rakentaminen ei ympäristöjärjestöjen viesteissä juuri esiinny. Esimerkiksi

ympäristöjärjestöjen yhdessä kokoama esitys suojelunarvoisista metsä- ja suoalueista tähtää näiden

monimuotoisuuden turvaamiseen ja siirtämiseen metsätalouskäytön ulkopuolelle (SLL 2013b). Myös WWF

Suomen (2012) ajankohtainen, Suomen metsäsektorin kehittämistä käsittelevä raportti tähtää

nimenomaan ilmastonäkökulman huomioimiseen metsiä käytettäessä. Näin tehdessään järjestöt erottuvat

biotalouskeskustelijoista poliittisimpina: niiden puhe ilmaisee selvimmin, että biomassojen käyttöön liittyy

eriäviä intressejä ja tavoitteita – kyse ei ole ainoastaan neutraaleista innovaatioista tai kehityksestä.

7

Samalla ympäristöjärjestöjen puheenvuoroista suurempi osa painottuu kansalaisviestintään. Samalla kuin

järjestöt esittävät vaatimuksia ja toiveita politiikalle, kehottavat ne kansalaisia muuttamaan elintapojaan

vastuullisempaan suuntaan. Käytännössä kaikki järjestöt tarjoavat kuluttajille ekologisen jalanjäljen

pienentämisessä auttavaa tietoa. Perinteisten viestintäkanavien, median ja jäsenviestinnän ohella järjestöt

käyttävät myös sosiaalisesta mediaa taitavasti viestiensä välittämiseen3. Näin järjestöjen yhteys kansalaisiin

on muita biotalouskeskustelijoita suorempi. Edellä esitetyistä näkökohdista, ympäristöjärjestöjen arvoista,

rakenteesta ja viestintäkanavista johtuen tutkimuksellisesti ja hallinnollisesti edistettävä biotalous näyttää

kuitenkin näkökulmana sopivan järjestöille vain osin – vaikka järjestötkin, kuten todettua, biomassojen

käytöstä ja jalostamisesta yhtä lailla puhuvatkin. Biotaloutta luontaisempia aiheita järjestöille ovat

uusiutuva energiantuotanto, energiatehokkuuden lisääminen ja laajat ilmastotalkoot – erityisesti jos

biotaloutta tarkastellaan teknis-tuotannollisina innovaatioina, joiden rakentamisessa kansalaisyhteiskunnan

rooli on verrattain pieni.

MEDIA ON BIOTALOUSKESKUSTELUSSA VAIN KANAVA, EI TOIMIJA

Myös mediassa biotalouskeskustelu on käynnistynyt hitaasti. Näkyvimmin biotalouden alaan liittyvistä

kysymyksistä ovat uutisoineet YLE, Helsingin Sanomat, Maaseudun Tulevaisuus, talouslehdet, kuten

Kauppalehti, Tekniikka & Talous ja Taloussanomat, sekä Vihreä Lanka4. Vaikka yksittäisiä viittauksia on ollut

aiemminkin, haku Helsingin Sanomien artikkelitietokannasta paljastaa biotalouden käsitteen levinneen

mediassa vuonna 2009 – kansallisen luonnonvarastrategian julkistamisen aikaan. Suuri osa julkaistuista,

biotaloutta systemaattisesti tarkastelevista artikkeleista on vieraskynä-tyyppisiä puheenvuoroja, pää- tai

mielipidekirjoituksia. Toimittajien omat artikkelit rakentuvat pitkälti eri toimijoiden, pitkälti sellaisenaan

referoitujen tiedotteiden varaan – tyypiltään ne ovat uutisia, eivät reportaaseja. Omat perusteellisemmat

analyysit biotalouden näköaloista ovat harvinaisia. Suomalaisen (talous)journalismin arvostelu toimittajien

vähäisistä valmiuksista itse arvioida ajankohtaisia talous- ja ympäristökysymyksiä, kritiikittömän

tiedotteiden painamisen sijaan (Kuparinen & Hanska 2013), tuntuu pitävän paikkansa biotalouden kohdalla.

Biotalous näyttäytyykin median kannalta hankalana aiheena. Osin kyse on resursseista: kun biotalous on

vielä uusi, teknisesti vaikea aihealue, edellyttää oma analyysi jopa suurempaa perehtyneisyyttä kuin yleisen

ilmastonmuutoskeskustelun kohdalla. Lisäksi biotalous ei ole vielä synnyttänyt päivänpolttavia uutisia.

Tutkimus- ja kehitystyö, ohjelmat ja strategiat eivät konkretisoidu ihmisten arjessa. Biotalous ei ole vielä

3 Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton ja Greenpeace Suomen Facebook-viestintää seuraa (sivuista ”tykkäämällä”)

yli 10 000 käyttäjää, jotka järjestöjen avauksia jakamalla ja kommentoimalla voivat moninkertaistaa niiden

alkuperäisen yleisön. Luvut ovat huomattavasti julkisen (mm. SYKE: 838) tai yksityisen (mm. Metsäteollisuus: 1100)

sektorin toimijoita suurempia. 4 Ks. Lähteet -> Sanomalehtiartikkelit.

8

kääntynyt mediaa ja lukijoita kiinnostavaksi tarinoiksi tulevaisuuden elämäntavoista ja työpaikoista tai uusia

tuotteita ja palveluita kehittävistä yrityksistä. Vaikka biotalous nyt uutisiksi taivukaan, voi sen aiheena silti

olettaa sopivan nykyiseen mediailmastoon. Luonnonvarat, energia sekä erityisesti kilpailukyky kiinnostavat.

Toistaiseksi ongelmana tuntuukin olleen biotalouden moniulotteisuus ja teknisyys: erityisesti tuotantoon

keskityttäessä siihen on hankala tarttua suurta yleisöä kiinnostavalla tavalla.

Biotaloudesta käytävässä julkisessa keskustelussa media onkin tällä hetkellä vain väline. Vaikka median

rooli yhteiskunnallisten ongelmien kehystämisessä, niiden näkökulmien rakentamisessa joista näitä

ongelmia tarkastellaan ja ratkotaan (Iyengar 1996), on potentiaalisesti suuri, käyttää media biotalouden

kohdalla tätä valtaa vain rajatusti. Kun uutisointi nyt koostuu totuttujen keskustelijoiden lähestulkoon

alkuperäisasussaan ”läpi” pääsevistä puheenvuoroista, on se riippuvaista ulkopuolisista keskustelijoista –

media ei itse rakenna tai ruoki keskustelua. Median potentiaali laajemman biotalouskeskustelun ja ihmisten

osallistamisen kannalta on kuitenkin suuri. Mikäli biotalouden medianäkyvyyttä halutaan lisätä, voisi

Ilmatieteen laitoksen (2013) toimittajakurssien kaltainen koulutus biotalouden perusteista, yhdistettynä

yhteiseen ideointiin yleisöä kiinnostavista näkökulmista, olla toimiva tapa.

Jos biotaloudesta uutisointi on rajattua, on se kansalaiskeskustelun aiheena vielä sitäkin marginaalisempi.

Internetin keskustelupalstoilla ja blogipalveluissa, kuten Suomi24.fi, Tiede.fi tai Uusisuomi.fi, tunteita

herättävät energiaan sekä ilmaston- ja ympäristönsuojeluun liittyvät kysymykset. Keskusteluissa

painottuvat toisaalta kustannukset, toisaalta eri energiamuotojen järkevyys ilmastonmuutoksen torjumisen

kannalta. Esimerkiksi Uuden Suomen blogeissa bioenergian kehittämisestä on väitelty jo pitkään (mm.

Korhonen 2010); muita biomassojen käyttömahdollisuuksia saati ekosysteemipalveluita sivutaan

nettikeskusteluissa kuitenkin vain harvoin. Yhtenäistä kansalaismielipidettä keskustelupalstoilta on vaikea

tunnistaa: muuhun ilmasto- ja ympäristökeskusteluun verrattuna nettikeskusteluille tyypillistä on lähinnä

politiikan, hallinnon ja tiedemaailman asiantuntijoiden puheenvuorojen kyseenalaistaminen. Internet

erottuu myös ilmastoskeptikoiden viimeisenä linnakkeena (mm. Winterthaler 2013, Ilmastofoorumi 2013).

Biotalouskeskusteluun ilmastoskeptikot eivät toistaiseksi osallistu, vaikka voisivat periaatteessa pyrkiä

ainakin osin kiistämään biotalouden tarpeellisuuden.

Tiedon jakamiseen perustuvassa sosiaalisessa mediassa biotalouden alaan liittyvistä kysymyksistä esiin

nousee lähinnä metsien käyttö. Metsien tulevaisuudesta viestitään Facebookissa ja Twitterissä ennen

kaikkea metsien suojelun ja monimuotoisuuden näkökulmasta. Tätä selittää kaksi seikkaa. Kuten todettua,

kaikista keskustelijoista ympäristöjärjestöt ovat sosiaalisessa mediassa vahvimmilla. Kun samalla suurin osa

sosiaalisen median ympäristöviesteistä on muiden tuottaman tiedon edelleen jakamista tai kommentointia,

liikkuvat ympäristöjärjestöjen avaukset vaivattomimmin. Merkillepantavaa on myös biotalouden käsitteen

9

leviämättömyys. Haut keskustelupalstoilta, Facebookista ja Twitteristä biotalous-käsitteellä tuottavat tuskin

osumia – Biotalous.fi -sivuston (ks. alla) viimeaikaisia keskustelunavauksia lukuun ottamatta.

KÄÄNNE: KOHTI KANSALAISKESKUSTELUA

Lyhyt läpileikkaus biotalouskeskustelun osallistujista osoittaa biotalousajattelun vahvistuneen muutamassa

vuodessa huomattavasti. Biotalouden alaan kuuluvista kysymyksistä keskustellaan yhteiskunnan eri

sektoreilla – tieteessä, politiikassa ja hallinnossa sekä teollisuudessa. Myös ympäristöjärjestöt ottavat osaa

luonnonvarojen käytöstä käytävään keskusteluun, joskin hieman eri näkökulmasta. Biotalouden käsite ei

Suomessa kuitenkaan ole asiantuntijayhteisön ulkopuolella vakiintunut. Julkisessa keskustelussa erottuukin

useita tasoja: asiantuntijoiden voimin käytävä biotalouskeskustelu ei vielä näy kuluttajien ja kansalaisten

tasolla. Samalla keskustelu biotalouden alaan kuuluvista kysymyksistä on levinnyt itse biotalouden käsitettä

laajemmalle.

Biotaloutta koskevien puheenvuorojen, julkaisujen, mietintöjen ja foorumien luonne antaa ymmärtää, että

laaja kansalaiskeskustelu tuskin on toistaiseksi ollutkaan eri toimijoiden tavoitteena. Erilaiset konferenssit ja

tapahtumat on järjestetty sidosryhmille, julkaisujen kieli ja ulkoasu tekevät niistä asiantuntijatekstejä.

Tutkimus- ja kehitystyö ei juuri kansalaisille kiinnekohtia tarjoa. Biotalouden kanssa, kuten usein uusien

teknologioiden kohdalla, on lähdetty liikkeelle omista teknologioiden hyödyntämisen edellytyksistä, eikä

kansalaisviestintään ole kohdennettu panoksia. Nyt osallistumismahdollisuuksien tarjoaminen kansalaisille

Suomen biotalousstrategian valmistelusta kertovalla Biotalous.fi -sivustolla (YM, MMM & TEM 2013),

Facebookissa ja Twitterissä5 on selkeä käänne suomalaisessa biotalouskeskustelussa. Verkkokyselyjen,

blogien, tulevaisuustarinoiden ja erilaisten aineistojen avulla kansalaisille annetaan ensimmäistä kertaa

mahdollisuus ottaa suoraan osaa suomalaisesta biotaloudesta käytävään keskusteluun.

5 https://www.facebook.com/biotalous.fi?ref=ts&fref=ts, https://twitter.com/Biotalous

10

4. MIKÄ BIOTALOUS?

Mitä kaikkea biotalous lopulta tarkoittaa? Biotalouden käsitteen uutuus näkyy niissä useissa määritelmissä,

joita sille on annettu. Lähes kaikki perusteellisemmat puheenvuorot ja esitykset aiheesta aloitetaan

edelleen biotalouden käsitteen määrittelemisellä. Suomessa työ- ja elinkeinoministeriön asettaman

biotaloustyöryhmän mukaan ”biotalous on uusiutuvien luonnonvarojen kestävää hoitoa sekä käyttöä ja

niistä valmistettujen tuotteiden ja palvelujen tuotantoa sekä biologisten ja teknisten menetelmien käyttöä

tuotannossa” (VNK 2010, 11). Määritelmässä voidaan näin sanoa olevan kolme tasoa: ekosysteemikehys,

bioperäiset tuotteet ja palvelut sekä tuotantoprosessien luonne (Kuisma 2011, 18). Fokus on tällöin

biomassan hoidossa, jalostamisessa ja markkinoissa.

Suomen biotalousstrategian valmistelutyöstä kertovalla Biotalous.fi -sivustolla (YM, MMM & TEM 2013)

biotalous määritellään aktiivisemmin, tavoitteellisemmin: ”Biotaloudella tarkoitetaan taloutta, joka käyttää

biologisia luonnonvaroja ravinnon, tuotteiden, energian ja palvelujen tuottamiseen. Biotalous pyrkii

vähentämään riippuvuutta fossiilisesta energiasta, ehkäisemään ekosysteemien köyhtymistä sekä

edistämään talouskehitystä ja luomaan uusia työpaikkoja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.”

Biotaloudelle asetetaan näin ainakin neljä tavoitetta: fossiilisten energianlähteiden käytön vähentäminen,

ekosysteemien turvaaminen, talouskasvun ruokkiminen ja työpaikkojen luominen. Biotalous perustuu

biologisten luonnonvarojen käyttöön ja konkretisoituu niistä jalostettavina tuotteina, (bio)energiana ja

palveluina.

Monet biotaloudelle annetuista määritelmistä heijastavat määrittelijöiden taustaa, tavoitteita ja työtapoja.

Esimerkiksi Metsäteollisuus (2013) tarkoittaa biotaloudella uusiutuvista luonnonvaroista valmistettujen

tuotteiden käyttöä ja uusiutuvia luonnonvaroja tuottavaa ja jalostavaa valmistusta. Metsäteollisuuden

määritelmä vie biotaloutta voimakkaammin kohti biomassan tuotannollista käyttöä. Vastaavalla tavalla

Sipilä (2012, 23) kiteyttää biotalouden olevan ”biomassan fiksua käyttöä fossiilisia resursseja korvaaviin

tuotteisiin”. Osin vastakkaista näkökulmaa edustaa Sitra (2013), jolle biotalous on uusi yhteiskuntajärjestys:

”Biotalous on siirtymistä teollisesta tuotantoajattelusta älykkääseen luonnonvarojen hallintaan. Se voidaan

nähdä uudeksi tavaksi ajatella ja toimia.” Sitran visiossa (Luoma ym. 2011) biotalous ei ole ainoastaan

tekninen innovaatio tai liiketoiminnan ala, vaan tie kestävään talouteen ja kestävään hyvinvointiin. Osansa

muutoksessa on myös kulutuksen ja elintapojen muutoksella.

11

BIO- JA MUUT TALOUDET

Käsitteenä biotalous on yhteydessä muihin ympäristön ja talouden tasapainoa valottaviin käsitteisiin tai

aihealueisiin: vähähiiliseen, kestävään, vihreään ja luonnonvaratalouteen. Puhujasta riippuen näitä viittä

käsitettä käytetään toisilleen vastakkaisina tai toisiaan täydentävinä. Vähähiilisellä taloudella tarkoitetaan

Honkasalon (2011, 10) mukaan taloutta, joka ei oleellisesti perustu fossiilisten resurssien käyttöön ja vastaa

näin hiilidioksidi- ja muilta ilmastopäästöiltään tavoitetasoja. Vähähiilinen talous jakaa siten biotalouden

lähtökohdan. Luonnonvaratalouden Kuisma (2011, 18) luonnehtii perustuvan elottomien ja elollisten

luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen: kokonaisvaltainen luonnonvaratalous myös huomioi talouden,

tuotannon ja ympäristön kytkennät sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin tekijöihin. Näin ollen luonnonvaratalous

kattaa selkeästi osan myös biotalouden käsitteen alasta. OECD:n näkökulmasta Kuisma (emt.) kuvaa

vihreän talouden tarkoittavan järjestelmää, jossa ekosysteemin hyvinvointi – vaikutus ympäristöön ja

ihmiseen – on kiinteä osa talousjärjestelmää. Vihreä talous, joka pyrkii saattamaan taloudellisen toiminnan

”sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla luonnonjärjestelmien kanto- ja sietokyvyn sallimiin puitteisiin”, on

nähty kattokäsitteenä, jonka alle vähähiilinen, luonnonvara- ja biotalous mahtuvat (Honkasalo 2012, 10).

Kestävän talouden käsitettä Suomeen on tuonut erityisesti Sitra (2013b). Sen mukaan kestävän talouden

tulee olla sekä taloudellisesti, ekologisesti että sosiaalisesti kestävällä pohjalla. Demokraattisia näkökohtia

painottava kestävä talous nostaa vallankäyttöön liittyviä kysymyksiä biotalouden käsitettä selvemmin esiin:

”mitä talouspolitiikkaan kuuluu, mitkä ovat sen keinot, ketkä sitä tekevät ja kuinka talouspolitiikkaa

johdetaan” (emt.). Himasen (2012, 68-73) mukaan kestävä talous kysyy, missä määrin talouskasvu vastaa

ihmisten nykyisiä elämäntavallisia valintoja ja arvoja, missä määrin talouskasvu palvelee hyvinvoinnin

tosiasiallisten mahdollisuuksien toteutumista. Talouskasvua ja maapallon kantokykyä on viime vuosina

tarkasteltu vahvimmin niin kutsutun degrowth-tutkimuksen (mm. Jackson 2011) alla. Degrowth-ajattelu

erottuu osin vastakkaisena näkökulmana myös taloudelliseen hyvinvointiin tähtäävälle biotaloudelle

kiistäessään talouskasvun sopivan ympäristön ja ilmaston kannalta kestävään yhteiskuntaan.

Asiantuntijakeskustelussakaan edellä lyhyesti esiteltyjen käsitteiden käyttö ei ole yhtenäistä. Usein niitä

käytetään synonyymisina tai keskenään ristikkäin: esimerkiksi Tekesin (2013b) strategian painopistealue

Luonnonvarat ja kestävä talous eri osa-alueineen – energia ja raaka-ainetehokkuus, uusiutuvan energian

ratkaisut, metsän ja biomassan uudet ratkaisut sekä mineraalivarojen ja vedenkäytön uudet ratkaisut – on

sisällöltään hyvin lähellä biotaloutta. Kestävään talouteen yleensä yhdistettyjä demokraattisia elementtejä

Tekesin tarkasteluun ei kuitenkaan sisälly. Aihealueiltaan vihreä, kestävä, luonnonvara- ja biotalous ovat

lopulta hyvin yhteneviä. Suurimmat erot käsitteiden väliltä näyttävät löytyvän suhteessa toimijuuteen. Kun

luonnonvara- ja biotaloudesta puhutaan vahvemmin tuotannollisina, teknologisina innovaatioina, erottuvat

vihreä ja kestävä talous systeemisempinä muutoksina, joiden rakentamisessa myös kansalaisilla on osansa.

12

Biotalouden suomalaista kehittämistä koskevassa keskustelussa biotalouden käsitettä on kuitenkin käytetty

tietoisesti, myös yhtenäisyyteen pyrkien. Kuisman (2011, 18-19) mukaan suomalainen biotalouspuhe

käsittelee luonnonvarojen käyttöä kokonaisvaltaisemmin kuin esimerkiksi OECD ja EU ovat pitkään tehneet.

EU:n tietämyspohjaisessa biotaloudessa ja OECD:n tarkastelussa biotalous on jotakin, joka syntyy

bioteknologian kehityksen myötä. Biotalouden käsite, siten kuin sitä on biotaloustyöryhmän esimerkin

mukaan kansallisessa ennakointi- ja strategiatyössä käytetty, vie tarkastelun voimakkaammin biomassojen

tuotannolliseen käyttöön ja hoitoon. Kapea-alaisempana käsitteenä siihen on helpompi tarttua: Sipilälle

(2012, 22) biotalous on tarkempi ja radikaalimpi käsite kuin ”kohta kaikkien kannattama” vihreä talous.

Tuotanto- ja prosessivetoisesti määriteltynä biotalous kääntynee helpommin käytännön ohjelmiksi ja

toimenpiteiksi kuin tätä käsitteellisesti laajemmat vihreä tai kestävä talous.

Silti biotalouden käsitettä ei voida pitää vakiintuneena suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Biotalouden

alaan liittyvistä kysymyksistä keskustellaan myös muiden nimen alla ja erityisesti biotalouden käytännön

toteuttamiseen liittyvät näkemykset ovat moninaisia. Osa selvitystyössä haastatelluista asiantuntijoista

näkeekin biotalouskeskustelun tämänhetkisenä vaarana näkökulmien vakiintumattomuuden: löyhästi

määritellyn biotalouden käsitteen alle pyrkii ”uimaan” sellaisia tavoitteita ja ratkaisumalleja, jotka eivät

lopulta ole ilmaston kannalta toivottavia. Tilannetta, jossa biotalouden käsite on vasta tulossa laajemmin

tunnetuksi, voidaan tarkastella Kingdonin (1995) virtausmallin (Policy Streams Model) avulla. Kingdonin

mukaan politiikassa on kyse ongelmien ja ratkaisujen virtojen yhdistämisestä: poliittisten toimijoiden

tavoitteena on saada muutenkin ajamiaan ratkaisuja läpi ajankohtaisten poliittisten kysymysten ikkunoissa.

Kun biotalouskeskustelu on vasta laajentumassa, on poliittisilla toimijoilla tilaisuus vaikuttaa biotalouden

sisältöihin. Kiistanalaisen turvetuotannon liittäminen biotalouden otsikon alle (Metsäteollisuus ym.) on

esimerkki biotalouden tavoitteellisesta määrittelystä.

BIOTALOUS KANSALLISENA PROJEKTINA

Erityisen huomattavaa on, että käytännössä kaikki biotalouden käsitteen alla käytävä julkinen keskustelu on

sävyltään positiivista. Politiikan ja hallinnon avausten, sanomalehti- tai blogiartikkelien joukosta on vaikea

löytää ainuttakaan biotalouden peruslähtökohtia kritisoivaa puheenvuoroa. Biotalouteen kohdistetaan

huomattava määrä odotuksia. Pitkälle tulevaisuuteen ulottuvat visioinnit ovat tyypillisiä: työ- ja

elinkeinoministeriönkin raportissa arvioidaan, että vuonna 2040 yli puolet Suomen taloudesta voisi olla

biotaloutta (Kuisma 2011, 71). Biotalous on myös helppo esittää varsin kivuttomana vaihtoehtona vähentää

ympäristöön ja ilmastoon kohdistuvaa kuormitusta, esimerkiksi henkilökohtaisiin hiilikiintiöihin verrattuna.

13

Vaikka biotalous määritelmänomaisesti pyrkii vastaamaan globaaleihin ongelmiin – niukkenevien resurssien

ja ilmastonmuutoksen haasteisiin – puhutaan biotaloudesta useimmin kansallisista lähtökohdista. Suomen

biotalousstrategiaan huipentuva ennakointityö on osaltaan ohjannut tarkastelun keskittymistä Suomen

mahdollisuuksiin. Suurimmassa osassa biotalouden rakentamista koskevia puheenvuoroja ja artikkeleita

toimija on juuri ”Suomi” ja keskeinen kysymys se, miten Suomi voi biotaloutta edistää (mm. Kauppalehti

2012). Biotaloudesta tulee kansallinen projekti: avainasemassa ovat hallituksen ja eduskunnan päätökset

(esim. HS 2012). Puhetapa on huomattavan valtiokeskeinen verrattuna yleiseen ilmastokeskusteluun, jossa

yritysten itsensä edellytetään aktiivisesti ottavan käyttöön päästöjä vähentäviä teknologioita ja prosesseja.

Biotalouden kansallisista tavoitteista korostuu erityisesti kilpailukyvyn kasvattaminen. Tutkimusperusteisiin

puheenvuoroihin verrattuna kilpailukyvyn tavoittelu on lähellä politiikan ja hallinnon toimijoiden sydäntä.

Esimerkiksi Kuisma (2011, 15-17) toteaa klassisen taloustieteen näkökulmasta biokapasiteetin määrän eli

uusiutuvien luonnonvarojen runsauden olevan suhteellinen etu Suomelle, jota kannattaa hyödyntää.

Kuisman mukaan maa, joka pystyy ensimmäisenä asemoimaan itsensä biotalouteen johtavalle

kehitysuralle, hankkii itselleen kauan kestävän kilpailuedun. Suomesta biotalouden huippu -tapahtuman

sivuilla todetaan biotalouden olevan Suomelle merkittävä mahdollisuus saavuttaa kestävää kilpailuetua,

luoda hyvinvointia, innovaatioihin perustuvaa yritystoimintaa ja työpaikkoja sekä houkutella ulkomaalaisia

investointeja (MTT 2011). Painopiste siirtyy viheliäisten ongelmien ratkaisusta taloudellisten hyötyjen

saavuttamiseen. Vaikka biotalous voi tarjota ratkaisuja globaaleihin ilmasto- ja resurssiongelmiin, tekee

puhe kilpailukyvystä, edusta ja hyödyntämisestä siitä vahvemmin osan elinkeinopoliittista narratiivia.

Kun biotaloudesta puhutaan kansallisen edun näkökulmasta, kansallisena projektina, jäävät paikallistason

toimijat helposti huomiotta. Someron kunnan (2012) biotalouden tavoiteohjelman kaltaiset tarkastelut

biotalouden paikallisista lähtökohdista ovat vielä harvinaisia, eivätkä saa juuri näkyvyyttä. Myöskään alalla

syntyvät uudet yritykset ja kokeilut eivät tule tutuiksi siinä julkisessa keskustelussa, joka kansalaisten voisi

saavuttaa. Kyse ei ole positiivisten paikallisten esimerkkien puutteesta: uusia tuotteita ja palveluita

kehittäviä yrityksiä osataan esitellä asiantuntijoille järjestetyissä tapahtumissa6, esimerkiksi median sivuille

ne eivät vain ole toistaiseksi löytäneet. Biotalouden toimijoiden nostaminen valokeilaan erottuu selkeänä

viestintähaasteena. Alalla toimivien yritysten ja ihmisten voimakkaampi esilletuonti – esimerkiksi FIBICin

(2013b) ”Kuukauden tutkijan” tapaan – auttaisi konkretisoimaan nyt hyvin teknis-hallinnollista keskustelua.

Ympäristöosaajat2025-ennakointihankkeen (2012) kaltaisia analyyseja biotaloudessa tarvittavista kyvyistä

ja taidoista tarvitaan myös kansalaisviestintään.

6 Esimerkkinä Itä-Suomen bioenergiapäivät:

http://www.biomas.fi/upload/bioenergiap%C3%A4iv%C3%A4t%202012.pdf

14

RISTIRIITOJA BIOTALOUDEN PINNAN ALLA

Julkisuudessa esitettyjen puheenvuorojen perusteella voidaan todeta julkisen biotalouskeskustelun olevan

parhaillaan siirtymävaiheessa. Hallinnon, teollisuuden ja tutkimuskentän asiantuntijoiden voimin on kyetty

tunnistamaan ja kertomaan, että biotalouden kehittäminen on toisaalta ympäristön ja ilmaston, toisaalta

kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin näkökulmasta tärkeää. Konkreettinen osoitus tästä laajasti jaetusta

lähtökohdasta on Suomen biotalousstrategiaan johtava, useita hankkeita sisältänyt ennakointiprosessi. Sen

sijaan keskustelu biotalouden kehityslinjoista ja tavoista, joilla sitä voitaisiin konkreettisesti edistää, ei vielä

ole siirtynyt asiantuntijoiden keskuudesta julkisuuteen. Julkisuudessa näkyvä biotalouskeskustelu on vain

rajatusti poliittista: toimenpiteistä, tukimuodoista ja vaihtoehdoista ei vielä käydä laajaa debattia.

Esimerkiksi puoluekentän avauksista näkyvin, Juha Sipilän (2012) pamfletti ei vielä sisällä kovin

konkreettisia keinoja biotalouden edistämiseksi. Osa biotalouskeskustelua seuraavista asiantuntijoista

näkee kuitenkin, että perusteellisempi keskustelu biotalouden malleista, tavoitteista ja niiden mahdollisista

ristiriitaisuuksista on tulossa.

Esimerkiksi professori Jyri Seppälän (2012) mukaan biotalouden kokonaiskestävyyttä ei vielä voida arvioida

kattavasti. Nyt biomassojen valmistuksen ja käytön taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristövaikutuksista on

erilaisia näkemyksiä. Seppälä näkee biotaloudessa kilpailua eri käyttötarpeiden välillä. Hänen mukaansa

olisi pyrittävä ”kansalliseen käsitykseen” siitä, kuinka paljon meillä mitäkin biomassaa ekologiset

reunaehdot huomioon ottaen on käytettävissä ja mihin tarkoitukseen eri biomassaresursseja olisi järkevintä

käyttää. Nyt moniin puheenvuoroihin on sisäänkirjattuna ajatus siitä, että biotalous olisi ilmaston ja

ympäristön kannalta automaattisesti kestävää. Biotalouden eri osatavoitteiden, elinkeinoja energia- sekä

ympäristö- ja ilmastopoliittisten intressien mahdollisia ristiriitoja ei usein tuoda julki. Toistaiseksi nämä

ristiriidat ovat näkyneet selvimmin turpeen asemasta käydyssä keskustelussa.

TURPEESTA METSÄKESKUSTELUUN

Hieman yksinkertaistaenkin turvekeskustelun pääargumentit voidaan summata seuraavasti: vastustajat

korostavat sen ilmastokuormitusta – turvetta poltettaessa sen hiilidioksidipäästöt suhteessa tuotettuun

energiamäärään ovat kivihiiltäkin suuremmat – ja vesistöjä pilaavia vaikutuksia. Turvetuotannon

supistamisen on sanottu olevan kenties kustannustehokkain keino vähentää päästöjä Suomessa. Sen

puolustajien mukaan turve kotimaisena polttoaineena työllistää maakunnissa ja on suomalaisille

taloudellisempi ja eettisempi vaihtoehto kuin ulkomailla louhittava kivihiili. (Laitinen 2012, 36). Usein

turpeen käyttöä perustellaan myös sen joustavuudella, toimintavarmuudella, sopivuudella käytettäväksi

yhdessä puun kanssa sekä polttolaitoksen vaatimuksilla (Energiateollisuus 2013). Järjestöistä esimerkiksi

15

Suomen luonnonsuojeluliitto kiistää kuitenkin turvetuotannon työllistävänkin vaikutuksen (2009) ja vaatii

sen nopeaa lopettamista. Turpeen sijaan investoinnit tulisi kohdentaa uusiutuviin energianlähteisiin,

biokaasusektorille ja puubioenergian korjuuseen (SLL 2013c).

Turpeen asemasta käytävä keskustelu on yhteiskunnallisesti huomattavan laajaa. Teollisuuden ja

elinkeinoelämän, ympäristöjärjestöjen ja puolueiden agendalle turvekeskustelu on kuulunut pitkään. Kuten

biotalouden ja biomassojen käytön kohdalla yleisemminkin, myös turpeesta äänekkäimmin väittelevät sen

käyttöä puolustava Keskusta (2013) ja turvetuotannon vähentämistä vaativa Vihreät (Kaleva 2012). Myös

mediassa turvekeskustelu saa palstatilaa (YLE 2012), jopa siinä määrin, että turpeen on sanottu liiaksi

hallitsevan luonnonvarojen käytöstä käytävää keskustelua. Vaikka turvetta ei tarkasteltaisikaan

tulevaisuudessa käytettävänä biomassana7, valottaa turvekeskustelun tarkastelu niitä jakolinjoja, joita myös

biomassojen kohdalla niiden käyttöä lisättäessä voi syntyä. Turpeen kohdalla elinkeino-, alue-, energia-,

ympäristö- ja ilmastopoliittiset intressit vetävät jo selvästi eri suuntiin – tai näitä intressejä tulkitaan

vähintäänkin hyvin eri tavoin.

Tietokirjailija Jussi Laitinen ennustaakin teoksessaan Valomerkki (2012), että vastaava keskustelu myös

puun ja metsien käytöstä tulee lisääntymään. Suomessa tultaneen tulevina vuosina keskustelemaan

voimakkaammin siitä, mihin metsäluonnonvarojamme on toisaalta ilmaston, toisaalta elinkeinopolitiikan

näkökulmasta järkevintä käyttää. Laitisen mukaan puun, jota on pidetty hiilineutraalina polttoaineena,

hiilipäästöihin on nyt hiljattain herätty. Esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksen tutkimus puun (yllättävän

suurista) päästöistä sen eri osia poltettaessa (Liski ym. 2011) on lisännyt nopeasti tietoisuutta puuenergian

ilmastovaikutuksista. Myös mediassa on kiinnitetty huomiota puun poltosta seuraaviin ilmasto- ja

pienhiukkaspäästöihin (SK 2010). Myös luonnon monimuotoisuuden kärsiminen, heikkenevät

virkistyskäyttömahdollisuudet ja ravinteiden huuhtoutumisen lisääntyminen on nostettu esiin metsien

rajuun käsittelyyn liittyvinä uhkina (Lyytimäki 2011).

Signaaleja juuri metsäbiomassan käyttöön liittyvän keskustelun voimistumisesta voidaan jo havaita.

Esimerkiksi WWF Suomi (2012, 5) kiteyttää raportissaan metsien roolista ilmastonmuutoksen hillinnässä,

että ”metsien käyttöön liittyvän politiikan haasteena on löytää tasapaino metsäteollisuuden tuotteiden

tuotannon, metsäluonnon monimuotoisuuden ja hiilensidonnan välille”. Ympäristöjärjestöt ovat yhdessä

vaatineet valtion omistukseen kuuluvien metsä- ja suoalueiden voimakkaampaa suojelua tuotannollisen

käytön sijaan (2013b) ja esimerkiksi Luonto-Liiton (2013b) metsäblogi seuraa ja ottaa kantaa hakkuisiin ja

ajankohtaisiin metsien käyttöön liittyviin konflikteihin. Jos keskustelu metsäbiomassan käytöstä entisestään

7 Suomessa turve on määritelty hitaasti uusiutuvaksi biomassapolttoaineeksi (TEM 2013), mitä mm. ympäristöjärjestöt

ovat vastustaneet. Myös ympäristöministeri Ville Niinistö ajaa turvetuotannon alasajoa (Kaleva 2012).

16

lisääntyy, voi myös keskustelijoiden joukon ennustaa laajenevan, onhan metsillä kautta historian ollut

suomalaisille vahva kulttuurinen ja henkinen merkitys.

Tästä näkökulmasta biomassan käyttöön liittyviä konflikteja ennustaa myös ympäristöpolitiikan professori

Pertti Rannikko (2012), jonka mukaan suomalaisten luontosuhde on viime vuosikymmeninä vain

vahvistunut. Perinteisten metsäteollisuuden toimijoiden rinnalla metsien tulevaisuuden määrittelijöiksi

nousevat Rannikon mukaan myös luonnonsuojelijat, luonnon virkistyskäyttäjät ja matkailijat. Nyt EVAn

arvoja asennetutkimus kuvaa suomalaisten jakautuvan luonnonsuojelun ja elinkeinopolitiikan suhdetta

kuvaavissa käsityksissään lähes kahtia. Runsas kolmannes allekirjoittaa väitteen, että luonnonsuojelun

nimissä taloutta ja teollisuutta rajoitetaan liikaa; vajaa puolet on eri mieltä (Haavisto & Kiljunen 2011, 83).

Ajankohtaisista ilmiöistä Talvivaaran kaivoksen ympäristöongelmien käynnistämä liikehdintä osoittaa

suomalaisessa yhteiskunnassa olevan potentiaalia julkiseen ympäristökeskusteluun – erityisesti kun jokin

menee vikaan ja käsillä on konkreettinen ympäristöriski.

Turpeen ohella analogioita tavoitteiden, arvojen ja intressien törmäämisestä voidaan hakea uusiutuvan

energiatuotannon lisäämiseen liittyvistä rakennusprojekteista. On mahdollista, että kansallisena projektina

käynnistetty biotalous johtaa konflikteihin paikallistasolla. Sen lisäksi, että biomassan jalostamisen ja

hiilensidonnan välisestä tasapainosta keskustellaan, saattavat lähiympäristöä muokkaavat hakkuut ja

tuotantolaitosten rakentaminen nousta paikallisiksi kiistakysymyksiksi. Saksassa, joka on verrattain pitkällä

hajautetun, uusiutuvan energiantuotannon lisäämisessä, käytännön rakennusprojektit ovat synnyttäneet

paikallisia protestiliikkeitä – vaikka saksalaiset periaatteessa uusiutuvan energiantuotannon kasvattamista

voimakkaasti tukevatkin (Löhle 2012). Debattia käydään yhtäältä paikallisen ympäristönsuojelun ja

kansallisten elinkeinoja ilmastopoliittisten tavoitteiden suhteesta sekä toisaalta yksittäisten projektien

kustannus-hyöty -laskelmista.

KANSALLISISTA EDUISTA GLOBAALIIN VASTUUSEEN

Biotalouden ilmasto- ja elinkeinopoliittisiin päämääriin liittyvien kysymysten ohella sen globaali ulottuvuus

voi nousta vahvemmin julkisen keskustelun kohteeksi. Nyt biotalouden käsitteen alla keskustellaan ennen

kaikkea kansallisesta näkökulmasta: miten biotaloutta Suomessa tulisi edistää? Mitä sillä voidaan Suomessa

saavuttaa? Toisaalla kansalaisjärjestöt puuttuvat kuitenkin jo aktiivisesti biopolttoaineiden käyttöön

liittyviin eettisiin, ilmasto- ja ympäristökysymyksiin. Keskustelu Neste Oilin maahantuomasta

raakapalmuöljystä ja sen alkuperästä on levinnyt myös mediaan (YLE 2013). Järjestöjen mukaan

biopolttoaineiden raaka-aineiden tuotanto on uhka kehittyvien maiden ruoantuotannolle sekä aiheuttaa

metsäkatoa ja kasvihuonekaasupäästöjä peltoalaa raivattaessa. Näitä biopolttoaineiden epäsuoria

17

ilmastovaikutuksia on arvioitu jopa fossiilisten polttoaineiden käyttöä pahemmiksi (Greenpeace 2013). Jos

biopolttoaineiden tuotantoa ja käyttöä lisätään laajamittaisesti länsimaisessa henkilöliikenteessä, voi se

samalla vähentää painetta kehittää vaihtoehtoja polttomoottoriautoille (Taloussanomat 2012).

Järjestökentän ulkopuolelta Osmo Kuusen, Jussi Pakkasvirran ja Sirpa Kurpan (2010) toimittama,

eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu Löytöretkiä biopolitiikkaan on näkökulmaltaan ainutlaatuinen

puheenvuoro. Erityisesti muihin poliittis-hallinnollisiin toimijoihin verrattuna sen kysymyksenasettelu on

huomattavan laaja: raportti kysyy, miten Suomi voi olla mukana edistämässä globaalisti kestävää

biomassojen käyttöä. Esiin nostetaan viisi kriteeriä suomalaisten (ml. suomalaistaustaisten metsäyritysten)

toiminnalle globaalilla biosektorilla: politiikan paikallinen hyväksyttävyys, sen tehokkuus

ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta, maailman ravintoturvan edistäminen, biodiversiteetin suojelun

tukeminen sekä viimeisenä Suomen kansallisten erityisetujen ja suomalaisten työllistymisen tukeminen.

Suomen ja suomalaisten globaalia vastuuta, globaalin etelän maankäyttöön liittyvät kysymykset ja

kansallisia ilmasto- ja elinkeinopoliittisia tavoitteita tarkastellaan tulevaisuusvaliokunnan puheenvuorossa

rinta rinnan: käsittely ulottuu jopa pääomavaltaisen biotalouden ja ihmispääomavaltaisen maa- ja

metsätalousmallin vertailuun, puhuen jälkimmäisen puolesta8. Vastuuseen vedetään poliitikkojen ohella

myös erityisesti kansainvälisesti toimivat suomalaisyritykset.

Valtaosa tämänhetkinen biotalouden käsitteen alla tapahtuvasta keskustelusta koskee silti Suomen rajojen

sisäisiä kehityskulkuja. Meillä ja muualla länsimaissa tehtävien päätösten globaaleja vaikutuksia käsitellään

vain harvoin. Laajemmalle globaalin etelän maankäytön kysymysten käsittelylle myös biotalouden

kontekstissa näyttäisi siis olevan tilausta. Syvällisempi pohdinta valtioiden rajat ylittävistä viheliäisistä

ongelmista ja biotalouden roolista niiden ratkaisemisessa saattaa olla edessä. Laajan kansalaisliikehdinnän

aiheeksi maan- ja resurssienkäytön globaalista ulottuvuudesta tosin tuskin on: ilmastonmuutoksenkaan

uhat, jotka kansalaiset jo varsin hyvin tuntevat, eivät ole synnyttäneet meillä protesteja. Ympäristöjärjestöt

ovat sen sijaan aina tarkastelleet ilmasto-, ympäristö- ja resurssikysymyksiä globaalista näkökulmasta –

niiden agendalle biotalouden rajoja ylittävät vaikutukset tulevat varmasti kuulumaan.

Mikäli biotalouden asema Suomen vastauksena ilmasto- ja resurssikysymyksiin vahvistuu, voi niiden

näkökulmien, joista biotaloutta julkisessa keskustelussa tarkastellaan, olettaa kaiken kaikkiaan

moninaistuvan. Biotalousajattelun vakiintuessa siihen liittyvät intressiristiriidat tulevat näkyvämmiksi. Kun

tietoisuus uusista teknologioista leviää, laajenee niitä koskeva keskustelu teknologian luonnontieteellisen

ytimen ulkopuolelle, käsittämään myös sosiaalisia ja emotionaalisia kysymyksiä – tunteita, odotuksia ja

pelkoja (Haller & Allenspach 1995). Jos biotalouskeskustelu laajennetaan asiantuntijayleisön ulkopuolelle,

saattaa siihen samalla kytkeytyä nyt yllättäviltäkin tuntuvia lähestymistapoja.

8 Markus Krögerin artikkeli Suomen tulee muuttaa biopolitiikkaansa Brasiliassa ja muualla kehitysmaissa (s. 63-65).

18

5. KANSALAISTEN BIOTALOUS?

Suomen biotalousstrategiaa valmistelevan työryhmän yhtenä julkilausuttuna tavoitteena on toteuttaa

strategiaprosessi sidosryhmiä ja kansalaisia osallistavalla tavalla (TEM 2012). Nykytilanne, jossa biotalouden

käsite ei kansalaisille ole vielä tuttu, on viestinnällinen haaste ja mahdollisuus. Jos kansalaiskeskustelun

tasolle halutaan päästä, on biotalouden teema tehtävä ihmisille tutuksi ja puhuttelevaksi, mikä vaatii

vahvaa viestintätyötä. Toisaalta, kun vahvat ennakkokäsitykset eivät vielä hallitse, on biotalous mahdollista

tuoda julkiseen keskusteluun uutena vastauksena vaikeisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Samalla biotalous

voidaan kehystää eri tavoin.

MIKSI IHMISTEN TULISI TIETÄÄ BIOTALOUDESTA

Jos biotalouskeskustelu halutaan avata suurelle yleisölle, onkin syytä pohtia tarkemmin, mitä ihmisten

osallistamisella voitaisiin saavuttaa. Mikäli biotalous määritellään uusiutuvien luonnonvarojen kestäväksi

hoidoksi ja käytöksi, tuotteiden ja palvelujen tuotannoksi, biologisten ja teknisten tuotantomenetelmien

käyttämiseksi (vrt. VNK 2010, 11) on biotalous sellainen tulevaisuus, jota kansalaiset voivat vain rajatusti

rakentaa. Esimerkiksi biotaloustyöryhmän loppuraportissaan (VNK 2010) esittämät lähivuosien toimenpide-

ehdotukset9 ovat kaikki toteutettavissa virkamies- tai asiantuntijavoimin, Keskustan esittämästä

kasvurahastosta (HS 2012) puhumattakaan. Avainasemassa biotaloutta edistettäessä ovat politiikan ja

teollisuuden toimijat. Tehtävien päätösten avaaminen kuuluu tietysti hyvän, läpinäkyvän hallinnon

perusperiaatteisiin, mutta onko näköpiirissä muita syitä, miksi biotaloudesta pitäisi kansalaisille kertoa?

Cobb ym. (1976) kutsuvat tilannetta, jossa päätöksentekijöiden agendalla jo oleva ilmiö halutaan nostaa

laajemman julkisen keskustelun kohteeksi “mobilisaatioksi”. Mobilisaatiolla pyritään Cobbin ym. mukaan

keräämään kansalaisilta tukea valitulle politiikalle tai saamaan heidät muuttamaan omaa käyttäytymistään

yhteisiä tavoitteita tukevaan suuntaan. Tavoitteina erottuvat joko tulevien toimenpiteiden legitimiteetin

turvaaminen tai pyrkimys saada aikaan muutoksia myös kansalaisyhteiskunnassa. Suomessa biotaloudesta

alkuvuodesta 2013 käytävä keskustelu vastaa pitkälti mobilisaatiomallin lähtökohtia: biotalous on painavan

poliittisen päätöksenteon, mutta ei vielä kansalaisia liikuttava teema.

Lähtökohtaisesti biotalouden edistämisellä on tilausta suomalaisten silmissä. Kolme neljästä suomalaisesta

pitää ilmastonmuutosta vakavana uhkana, jota tulisi torjua kaikin mahdollisin keinoin (Energiateollisuus

9 1) ”Kansallinen aloite”, 2) Kansallinen biotalousstrategia, 3) Hallituksen biotalousagenda, 4) Biotalous-SHOK, 5)

Strategia biotalouden koulutuksesta, 6) Biotaloustutkimuksen vahvistaminen sekä 7) Biotalousmateriaalin

tuottaminen koulujen, järjestöjen ja elinkeinoelämän tarpeisiin (VNK 2010, 28-30).

19

2012). Samalla suomalaiset toivovat nykyiseltä hallitukselta ennen kaikkea taloudellista kilpailukykyä

parantavia toimia (Haavisto & Kiljunen 2011, 40). Kun biotaloutta voidaan pitää osavastauksena molempiin

haasteisiin, voi siihen panostamisen olettaa saavan suomalaisten alustavan tuen. Hiljaista hyväksyntää voi

odottaa biotalouden kansallisille edistämistoimille, tutkimuksen ja koulutuksen vahvistamiselle, ohjelmille

ja strategioille. Ne tuskin herättävät julkisia intohimoja. Kuitenkin, kuten yllä on todettu, mikäli

(metsä)biomassan tuotannollista käyttöä voimakkaasti lisätään, voi julkinen keskustelu biotalouden

käytännön toteutustavoista ja paikallisista vaikutuksista lisääntyä nopeastikin.

Ensimmäisenä syynä kansalaiskeskustelun avaamiselle erottuukin biotalouden legitimiteetin turvaaminen.

Kansalaisosallistumisen tutkimuksessa on todettu osallistumismahdollisuuksien lisäävän sekä luottamusta

päätöksentekijöihin että sitouttavan osallistujia tehtyihin päätöksiin. Mahdollisuus osallistua yhteisen

tulevaisuuden rakentamiseen, ongelmien ja toimenpiteiden määrittelyyn lisäksi tukee kansalaisten omaa

(ilmasto)aktiivisuutta (Peltonen ym. 2011, 24-26). Eri maissa nano- ja bioteknologioiden alueella toteutetut

kansalaisfoorumit ja -dialogit ovat onnistuneet hälventämään uusiin teknologioihin liittyviä pelkoja ja

auttavat kehittämään tuotantotapoja läpinäkyvämmin (vrt. mm. FSA 2011). Avoin dialogi biotalouden

tavoitteista ja mahdollisista konflikteista voi parantaa merkittävästi edellytyksiä käsitellä tulevia

intressiristiriitoja sekä kansallisella että paikallisella tasolla. Vuoropuhelun aikaansaamisessa katse on syytä

kääntää myös kuntatasolle: tutkimuksessa haastatellut asiantuntijat toivovat juuri kunnilta ja paikallisesti

toimivilta yrityksiltä suurempaa aktiivisuutta biotalouskeskustelun jalkauttamisessa.

LÄPINÄKYVÄSTÄ HALLINNOSTA MUUTOKSEN JALKAUTTAMISEEN

Kansalaiskeskustelusta puhuttaessa ei ole kuitenkaan syytä maalata piruja seinille. Perusedellytykset

rakentaa biotaloutta suomalaisten tuella ovat hyvät ja antavat tilaisuuden pohtia kansalaiskeskusteluun

liittyviä mahdollisuuksia. Cobbin ym. lähtökohtia mukaillen tavoitetta voidaan siirtää pelkästä kansalaisten

informoinnista ja legitimiteetin turvaamisesta laajemman yhteiskunnallisen muutoksen tavoitteluun. Jos

biotalouden tavoitteena on siirtyä resursseja kestävällä tavalla käyttävään, kilpailukykyiseen yhteiskuntaan,

on elintapojen muutos se näkökulma, jonka kautta kansalaiset on mahdollista tuoda toimijoina

biotalouskeskusteluun mukaan. Biotalouskeskustelu on mahdollisuus puhua ilmastonmuutoksen hillinnän

kannalta välttämättömistä kuluttajuuden muutoksista, ilmastoviestinnälle tyypillistä negatiivista narratiivia

(luopuminen) välttäen. Biotalous erottuu tapana puhua kilpailukykyisemmästä ja kestävämmästä

paikallisesta tulevaisuudesta.

Biotalouden esittäminen laajemmin osana vihreää tai kestävää taloutta, yhtenä kestävän yhteiskunnan

rakentamisen osana, voi olla väylä lisätä suomalaisten ilmastotoimijuutta. Kansalaisviestinnän fokusta tulisi

20

luonnonvarojen käytöstä ja tuotantoketjujen uudistamisesta laajentaa siihen, miten ilmaston ja ympäristön

kannalta kestävässä, kilpailukykyisessä Suomessa tulevaisuudessa eletään, tuotetaan ja kulutetaan

hyödykkeitä ja palveluja. Tavaroiden korvaaminen palveluilla, paikallistalouksien tukeminen tai slow life

sopivat sekä biotalouden että ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun kehyksiin. Samalla biotalouden osin

abstrakti, vaikeakin aihepiiri kääntyisi suurta yleisöä ja mediaa kiinnostaviksi tarinoiksi. Jos kuluttamisen ja

elintapojen muutosta ei kytketä keskusteluun laajemmin, voi biotalouden kaltaisten teknis-taloudellisten

ratkaisujen rummuttaminen jopa murentaa ilmastoystävällisiin valintoihin kehottavan kansalaisviestinnän

perustaa.

Mallia kestävän yhteiskunnan eri tasojen nivomisesta yhteen voi hakea yleisen ilmastokeskustelun puolelta.

Suomen ympäristökeskuksen Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) -hankkeessa kasvihuonekaasupäästöjen

vähentämistä tarkastellaan kuntien, asukkaiden ja yritysten yhteisenä haasteena. Kuntien eri tasoilla

tehtyjä ilmastotekoja tehdään tunnetuksi yhteisen tietopankin avulla ja mm. kuukauden HINKU-tekoja

palkitsemalla (Ymparisto.fi 2013). Tampereen seudun ilmastostrategiaan kytkeytynyt ILMANKOS-projekti

(2013) pyrki konkretisoimaan ilmastonmuutoksen hillintää alueen asukkaiden arjessa. Tapahtumissa ja

yhteistyöprojekteissa asukkaita, yhteisöjä ja eri väestöryhmiä – erityisesti lapsiperheitä – opastettiin

vähentämään oman elämänsä ilmastokuormaa. Molemmissa projekteissa ilmastoystävällisyydestä tulee

paikallinen tarina, jossa kunnan ja kuntalaisten toimet kytketään toisiinsa. Kyse on kestävämmän paikallisen

tulevaisuuden rakentamisesta yhdessä.

21

6. LOPUKSI: BIOTALOUDESTA YHTEISKUNNALLINEN MUUTOS?

Tämän selvityksen laatimisen aikaan, tammikuussa 2013, biotalouden kansallinen kehittäminen on

Suomessa käynnistynyt hyvin. Biotalous nähdään laajasti mahdollisuutena tarttua globaaliin niukkenevien

resurssien ja ilmastonmuutoksen haasteeseen sekä rakentaa taloudellista hyvinvointia kotimaassa. Suomen

biotalousstrategian valmistelutyö ja strategian tuominen valtioneuvoston hyväksyttäväksi keväällä 2013

ruokkinee keskustelua biotalouden käytännön edistämis- ja toteuttamistavoista. Kovin laajan julkisen

keskustelun aihe biotalous ei sen sijaan vielä ole. Käsite on uusi ja näkyy esimerkiksi internetin ja sosiaalisen

median kansalaiskeskusteluissa vain harvoin. Myös medialla on ollut vaikea tarttua aiheeseen itsenäisesti.

Keskustelun laajentamisen kannalta biotaloustoimijat ovat valintatilanteessa. Oleellinen kysymys viestinnän

kannalta on, missä määrin biotaloudesta halutaan teollinen innovaatio, missä määrin yhteiskunnallinen

muutos, jonka toteuttajia kuluttajat ja kansalaisetkin ovat. Sitran raportissaan esittämät kolme kysymystä

päätöksentekijöille – onko biotalous liiketoimintamalli vai yhteiskunnallinen rakenne; millaisia paikallisia ja

globaaleja liiketoimintamalleja biotalouteen liittyy; kenen johdolla ja miten biotaloutta voidaan synnyttää

(Luoma ym. 2011, 22) – vaikuttavat oleellisesti myös kansalaiskeskustelun suuntaan. Uudistaako biotalous

elinkeinoja vai yhteiskunnallisia tuotannon ja kulutuksen rakenteita?

Erityisesti poliittis-hallinnollisten toimijoiden tapa puhua biotaloudesta vahvasti resurssien ja tuotannon

näkökulmasta tekee biotaloudesta helposti yhteiskunnan ylätason ilmiön. Elinkeinopoliittinen puhetapa ja

biotalouden edistäminen ”kansallisena projektina” ohjaavat ilmiön tulkintaa: biotalouden keskeiseksi

toimijaksi nousee Suomi ja keskeiseksi kysymykseksi se, miten Suomi – toisin sanoen hallitus ja eduskunta –

siirtymää biotalouteen edistävät. Vaikka muutosviestintä muutosjohtamiseen olennaisesti onkin, jää

kansalaisten rooli näin puhutussa biotaloudessa kapeaksi. Tuotannollisiin innovaatioihin keskityttäessä

kansalaisten osa on ottaa vastaan informaatiota, ei toimia itse. Kun yleisessä ilmastokeskustelussa sen

sijaan on jo pitkään pyritty tukemaan aktiivisuutta kaikilla yhteiskunnan tasoilla, on poliittisin toimenpitein

edistettävä biotalous sille osin vastakkainen narratiivi.

Vahvempia kiinnekohtia kansalaisille ja kuluttajille tarjoaisi biotalouden kehystäminen osaksi kestävää tai

vihreää taloutta, yhdeksi osaksi kestävien yhteiskuntien rakentamista. Nykyisestä biotalouskeskustelusta

puuttuu pitkälti näkökulma, miten ihmiset ja yhteisöt voisivat olla mukana biotalouden kehittämisessä.

Tutkimuslähtöisen biotalouden konkretisoiminen tulevaisuuden paremmiksi tuotteiksi, palveluiksi,

työpaikoiksi ja elintavoiksi on selvä haaste. Kun juuri paikallisuus ja arkielämän muutokset kuitenkin mediaa

ja suurta yleisöä kiinnostavat, on kyettävä kertomaan, millaista elämä biotalouden ympärille rakentuvissa

yhteisöissä tai kunnissa olisi. Mitkä ovat biotalouden Varkaudet tai Valkeakosket? Miten tulevaisuuden

Suomessa eletään, kulutetaan ja tuotetaan?

22

LÄHTEET

Bundesministerium für Bildung und Forschung (BMBF) (2011): Nationale Forschungsstrategie BioÖkonomie

2030. Unser Weg zu einer bio-basierten Wirtschaft. http://www.bmbf.de/pub/biooekonimie.pdf

Cobb, Roger; Ross, Jennie-Keith & Ross, Marc Howard (1976): Agenda Building as a Comparative Political

Process. The American Political Science Review 70 (1), 126-138.

Demos Helsinki (2012): Ryhmien voima – eli kuinka yhteisöt luovat kysyntää kestävälle liiketoiminnalle.

http://demos.fi/files/Ryhmien_voima.pdf

Elinkeinoelämän keskusliitto (2013a): Kasvua luonnonvaroista.

http://www.ek.fi/ek/fi/energia_ym/luonnonvarat/index.php

Elinkeinoelämän keskusliitto (2013b): Elinkeinoelämän ympäristöfoorumi.

http://www.ek.fi/ymparistofoorumi/fi/index.php

Energiateollisuus (2012): Suomalaisten Energia-asenteet 2012.

http://energia.fi/sites/default/files/julkaisu_-_energia_asenteet_2012.pdf

EU (2007): En Route to the Knowledge-Based Bio-Economy. http://www.bio-

economy.net/reports/files/koln_paper.pdf

EU (2012): Komissio ehdottaa strategiaa kestävälle biotaloudelle Euroopassa. Tiedote IP/12/124, 13.2.2012.

http://europa.eu/rapid/press-release_IP-12-124_fi.htm?locale=en

EU (2013): Horizon 2020. The Framework Programme for Research and Innovation.

http://ec.europa.eu/research/horizon2020/index_en.cfm?pg=home&video=none

EU2012.dk (2013): Bioeconomy in Action. Several countries have published bioeconomy strategies. http://bioeconomy.dk/news/besides-eu-usa-and-germany-several-countries-have-published-

bioeconomy-strategies

Suomen bioteollisuus (FIB) (2011): Bioteollisuus biotaloudessa – FIBin Bioteollisuus Forum 14.4.2011.

http://www.finbio.net/fi/ajankohtaiset/muut-ajankohtaiset/88-bioteollisuus-biotaloudessa-fibin-

bioteollisuus-forum-1442011

Finnish Bioeconomy Cluster FIBIC Oy (2013a): FIBIC turns research and science into sustainable bio-based

solutions. http://fibic.fi/

Finnish Bioeconomy Cluster FIBIC Oy (2013b): Kuukauden tutkija. http://fibic.fi/suomeksi/kuukauden-

tutkija

Food Standards Agency (FSA) (2011): FSA Citizens Forums: Nanotechnology and Food. TNS-BMRB Report.

http://www.food.gov.uk/multimedia/pdfs/publication/fsacfnanotechnologyfood.pdf

Google (2013): Trends. Hakumäärät ajan mittaan: Bioeconomy.

http://www.google.com/trends/explore#q=bioeconomy

Greenpeace (2013): Toiminta. http://www.greenpeace.org/finland/fi/kampanjat/

Greenpeace (2013b): Usein kysyttyä biopolttoaineista. Biopolttoaineiden ympäristövaikutukset.

http://www.greenpeace.org/finland/fi/kampanjat/palmuoljy/UKK-palmuoljy/

23

Haavisto, Ilkka & Kiljunen, Pentti (2011): Maailman paras maa. EVAn kansallinen arvoja asennetutkimus

2011. http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2011/03/Maailman-paras-maa.pdf

Haller, Matthias & Allenspach, Marco (1995): Kompetent / Inkompetent? Zur Objektivität des Urteils über

Grösstrisiken. Thommen, Jean-Paul (toim.): Management-Kompetenz. Hochschule St. Gallen.

Helsingin Sanomat (HS) (2012): Sipilä ehdottaa kasvurahaston perustamista. 17.12.2012.

http://www.hs.fi/politiikka/Sipil%C3%A4+ehdottaa+kasvurahaston+perustamista/a1305629023765

Himanen, Pekka (2012): Sininen kirja. Suomen kestävän kasvun malli.

http://valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/pdf/2012/sininen-kirja/fi.pdf

Honkasalo, Antero (2012): Vihreä talous ja vihreät työt. Ekoinnovaatiot ja työperäiset riskitekijät. Suomen

ympäristö 22/2012, Ympäristöministeriö.

http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=137048&lan=fi

Ilmankos (2013): Sillä jokaisen pala on tärkeä ilmastolle. http://www.ilmankos.fi/

Ilmastofoorumi ry (2013): Uusi suomalainen ympäristöjärjestö – ympäristön ja ihmisen puolesta.

http://www.ilmastofoorumi.fi/

Ilmatieteen laitos (2013): Ilmastonmuutoskoulutusta toimittajille. http://ilmatieteenlaitos.fi/koulutus-

toimittajille

Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC) (2007): Climate Change 2007: Mitigation of Climate

Change. Working Group III Contribution to the Fourth Assessment Report of the IPC.

http://www.ipcc.ch/pdf/assessment-report/ar4/wg3/ar4_wg3_full_report.pdf

Iyengar, Shanto (1996): Framing Responsibility for Political Issues. The ANNALS of the American Academy of

Political and Social Science 546(1): 59-70.

Jackson, Tim (2011): Hyvinvointia ilman kasvua. Rajallisen planeetan taloustiede. HS Kirjat.

Kaleva (2012): Ville Niinistö: Turvevoimasta on pyrittävä eroon. 15.9.2012.

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/ville-niinisto-turvevoimasta-on-pyrittava-

eroon/605792/

Kauppalehti (2012): Biotaloudesta uutta vauhtia Suomelle. 12.4.2012.

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/biotaloudesta+uutta+vauhtia+suomelle/201204150973

Kemianteollisuus (2013): Kemia ratkaisee biotaloudessa. http://www.chemind.fi/fi/tietoa-

alasta/biotalous/kemia-biotaloudessa/

Suomen Keskusta (2013): Ajankohtaista Keskustan vaihtoehdosta. Manner: Suomella ei ole varaa luopua

turpeesta. 12.1.2013.

https://www.keskusta.fi/Suomeksi/Politiikka/Keskustan_vaihtoehtolinjaus.iw3?showlocation=b269

1182-6423-4928-98bb-dfeb3c1dcf8c&newsID=0defc620-96df-4cd3-8b1c-abacf373716e

Kingdon, John W. (1995): Agendas, Alternatives and Public Policies. Longman.

Korhonen, Janne (2010): Bioenergia saastuttaa enemmän kuin kivihiili – haluatko vastustaa

ilmastonmuutosta vai ydinvoimaa? Uusi Suomi Puheenvuoro, 8.11.2010.

http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51337-bioenergia-saastuttaa-enemman-kuin-kivihiili-

haluatko-vastustaa-ilmastonmuutosta-vai-ydinvoima

24

Kristillisdemokraatit (2011): Suositeltavinta on energiansäästö. Kristillisdemokraattien energiaohjelma.

http://www.kristillisdemokraatit.fi/KD/www/fi/liitetiedostot/ohjelmat/kdn_energiaohjelma.pdf

Kuisma, Juha (2011): Kohti biotaloutta. Biotalous konseptina ja Suomen mahdollisuutena. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Kilpailukyky, 6/2011.

http://www.tem.fi/files/29342/TEM_6_2011_netti.pdf

Kuparinen, Susanna & Hanska, Jari (2013): Talousjournalismin sopulipelit. Fifi / Voima, 25.1.2013.

http://fifi.voima.fi/artikkeli/2013/tammikuu/talousjournalismin-sopulipelit

Kuusi, Osmo; Pakkasvirta, Jussi & Kurppa, Sirpa (2010): Löytöretkiä biopolitiikkaan. Suomen biopolitiikan

haasteita ja näkökulmia globaaleissa puitteissa 2010-2050. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 1/2010.

http://web.eduskunta.fi/dman/Document.phx?documentId=kr03910170629107&cmd=download

Laitinen, Jussi (2012): Valomerkki. Energiapula ja makean elämän loppu. Sitra ja Atena Kustannus.

Liski, Jari; Repo, Anna; Känkänen, Riina; Vanhala, Pekka; Seppälä, Jyri; Antikainen, Riina; Grönroos, Juha;

Karvosenoja, Niko; Lähtinen, Katja; Leskinen, Pekka; Paunu, Ville-Veikko & Tuovinen, Juha-Pekka

(2011): Metsäbiomassan energiakäytön ilmastovaikutukset Suomessa. Suomen ympäristö 5/2011,

Suomen ympäristökeskus. http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=124523&lan=fi

Luoma, Päivi; Vanhanen, Juha & Tommila, Paula (2011): Distributed Bio-Based Economy – Driving

Sustainable Growth. Sitra. http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/Distributed_BioBased_Economy.pdf

Luonto-Liitto (2013a): Luonto-Liiton ympäristötoiminta. http://luontoliitto.fi/ymparisto.html

Luonto-Liitto (2013b): Luonto-Liiton metsäblogi. http://metsablogi.wordpress.com/

LYNET Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymä (2013): Tutkimusohjelmat. Biotalous.

http://www.lynet.fi/tutkimusohjelmat/biotalous

Lyytimäki, Jari (2011): Ahneus sokeuttaa ympäristöpolitiikan. Helsingin Sanomat 29.4.2011. http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Ahneus+sokeuttaa+ymp%C3%A4rist%C3%B6politiikan/HS20

110429SI1MA01meu

Löhle, Claudia (2012): Direkte Demokratie – Motor oder Bremse für die Energiewende? ENewsletter Wegweiser Bürgergesellschaft 10/2012.

http://www.buergergesellschaft.de/fileadmin/pdf/gastbeitrag_loehle_120525.pdf

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT (2011): Suomesta biotalouden huippu. 11.11.2011

Helsingin Messukeskus. http://www.biotaloudenhuippu.fi/bth.asp?viewID=258

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT (2013): Tutkimusalueet tuottavat ratkaisuja koko

ruokajärjestelmään. https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/tutkimus

Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) (2010): Kansallinen metsäohjelma 2015.

http://www.mmm.fi/attachments/metsat/kmo/5ywLDJ2Uy/Kansallinen_metsaohjelma_2015_Valti

oneuvoston_periaatepaatos_16.12.2010.pdf

Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) (2013): MTT, Metla ja RKTL yhdistetään Luonnonvarakeskukseksi.

Tiedote 17.1.2013.

http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/130117_luonnonvarakeskus.html

25

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK (2012): MTK:n ympäristöohjelma.

http://www.mtk.fi/ymparisto/fi_FI/ymparisto/_files/87864192589104949/default/ymppaohjelma_

print_2012.pdf

Maan ystävät (2013): Toiminta. http://www.maanystavat.fi/index.php?cat=2&lang=fi

Maaseudun tulevaisuus (MT) (2012): Biotalous piristi budjettikeskustelua.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/biotalous-piristi-budjettikeskustelua-

1.24356?localLinksEnabled=false

Meadows, Donelle; Randers, Jørgen & Meadows, Dennis (2005): Kasvun rajat. Gaudeamus.

Metsäntutkimuslaitos Metla (2013): Käynnissä olevat tutkimusohjelmat.

http://www.metla.fi/tutkimus/ohjelmat.html

Metsäteollisuus (2012): Biotaloudella vähähiiliseen tulevaisuuteen. Eurooppalainen metsäteollisuus 2050.

http://www.metsateollisuus.fi/Infokortit/Biotaloudellavahahiiliseentulevaisuuteen/Documents/Bio

taloudella%20v%C3%A4h%C3%A4hiiliseen%20tulevaisuuteen.pdf

Metsäteollisuus (2013): Metsäteollisuus – biotalouden suunnannäyttäjä.

http://www.metsateollisuus.fi/Infokortit/biotalousjametsateollisuus/Sivut/default.aspx

Metsäteollisuus, Ammattiliitto Pro, Puu- ja erityisalojen liitto, Paperiliitto, Sähköalojen ammattiliitto, METO

– Metsäalan asiantuntijat & Ylemmät toimihenkilöt YTN: Metsäteollisuuden työntekijäliittojen ja

työnantajaliiton yhteisiä elinkeinopoliittisia kannanottoja.

http://www.puuliitto.fi/files/3746/Metsateollisuuden_tyonantaja-

_ja_tyontekijaliittojen_elinkeinopoliittiset_linjaukset.pdf

Nestlé (2013): Yhteiskuntavastuu Nestléllä. www.nestle.fi/csv/ourpeople#.UQ5PcfIZ5Gwes

OECD (2009): The Bioeconomy to 2030. Designing a Policy Agenda. Main Findings and Policy Conclusions.

http://www.oecd.org/futures/long-termtechnologicalsocietalchallenges/42837897.pdf

Peltonen, Lasse; Roininen, Janne; Ahonen, Sanna; Nupponen, Terttu & Ruusu, Tuusa (2011):

Ilmastonmuutos ja kansalaisosallistuminen. ILMANKOS-hankkeen tutkimus- ja kehittämisosion

loppuraportti. Sitran selvityksiä 45. http://www.sitra.fi/julkaisut/Selvityksi%C3%A4-

sarja/Selvityksi%C3%A4%2045.pdf

Raisio (2013): Ekologia. Vastuullinen ruokaketju. http://www.ekologia.fi/fi/web/ekologia/

Rannikko, Pertti (2012): Uusi luontosuhde haastaa teollisuuden. Helsingin Sanomat, 20.11.2012.

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Uusi+luontosuhde+haastaa+teollisuuden/a1353326217085

Rantakangas, Antti (2012): Biotalous kaipaa avauspotkua. YLE, 21.6.2012.

http://yle.fi/uutiset/antti_rantakangas_biotalous_kaipaa_avauspotkua/6188220

RKP (2012): RKP:n ympäristöpoliittinen ohjelma: kuusi ympäristönäkökohtaa.

http://www.sfp.fi/Site/Widget/Editor/100/files/Miljopol_fi.pdf

Seppälä, Jyri (2012): Biotalous tarvitsee uutta suuntaa kestävyyden haasteista. Sitra, 10.04.2012.

http://www.sitra.fi/artikkelit/2012/jyri-seppala-biotalous-tarvitsee-uutta-suuntaa-kestavyyden-

haasteista

Sipilä, Juha (2012): Vaihtoehto. http://www.keskusta.fi/loader.aspx?id=819fa314-ce3d-48f8-8dad-

fcb5d950bc71

26

Sitra (2009): Kansallinen luonnonvarastrategia: Älykkäästi luonnon voimin.

http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/Kansallinen%20luonnonvarastrategia.pdf

Sitra (2013a): Biotalous on kestävä ratkaisu. http://www.sitra.fi/biotalous

Sitra (2013b): Kestävä talous. http://www.sitra.fi/kestava-talous-koulutus

Somero (2012): Biotalouden tavoiteohjelma. http://www.somero.fi/attachements/2012-06-13T11-12-

04119.pdf

Suomen Kuvalehti (2010): Puun poltto ei pysäytäkään ilmastonmuutosta. 6.11.2010.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/puun-poltto-ei-pysaytakaan-ilmastonmuutosta

Suomen luonnonsuojeluliitto (2009): Turve – fossiilinen energiaratkaisu.

http://www.sll.fi/ajankohtaista/tilattavat/turve-fossiilinen-energiaratkaisu.pdf

Suomen luonnonsuojeluliitto (2013a): Mitä me teemme. http://www.sll.fi/mita-me-teemme

Suomen luonnonsuojeluliitto (2013b): Kansallisomaisuus turvaan – valtion omistamia suojelunarvoisia

metsä- ja suoalueita. http://wwf.fi/maapallomme/metsat/kansallisomaisuus-turvaan

Suomen luonnonsuojeluliitto (2013c): Ilmasto- ja energiastrategiassa päätettävä turpeenpolton

lopettamisesta. Tiedote 30.1.2013. http://www.sll.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2013/ilmasto-ja-

energiastrategiassa-paatettava-turpeenpolton-lopettamisesta

Suomen Toivo (2011): Vihreällä on viisi miljoonaa sävyä. Kokoomuksen ympäristöpoliittinen ohjelma.

http://www.sinivihreat.fi/wp-content/ohjelma/kokoomus-ymparistoohjelma-2011.pdf

Suomen ympäristökeskus (2013): SYKEn tutkimusohjelmat.

http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=198&lan=fi

Säilä, Antro (2012): Suomalainen metsäteollisuus on kestävän biotalouden suunnannäyttäjä. Maaseudun

Tulevaisuus, 13.8.2012. http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/suomalainen-

mets%C3%A4teollisuus-on-kest%C3%A4v%C3%A4n-biotalouden-

suunnann%C3%A4ytt%C3%A4j%C3%A4-1.21814

Taloussanomat (2012): Eikö biodiesel olekaan ekoteko? 21.6.2012.

http://www.taloussanomat.fi/autot/2012/06/21/eiko-biodiesel-olekaan-ekoteko/201231919/304

Tapio (2011): Tapio uudistuu monipuoliseksi biotalouden kehittäjäksi – metsäosaaminen säilyy toiminnan

ytimenä. Tiedote 22.12.2011. http://www.tapio.fi/lehdistotiedotteet?id=24392828

Tapio (2012): Biotalousfoorumi 2012 – Vihreän kasvun keihäänkärjet. 27.3.2012.

http://www.tapio.fi/kurser?id=26986711

Tekes (2013a): Green Growth – Tie kestävään talouteen 2011-2015.

http://www.tekes.fi/ohjelmat/Kestavatalous

Tekes (2013b): Luonnonvarat ja kestävä talous.

http://www.tekes.fi/fi/community/Luonnonvarat_ja_kest%C3%A4v%C3%A4_talous/1068/Luonnon

varat_ja_kest%C3%A4v%C3%A4_talous/2356

Tekniikka & Talous (2013): Koskenkorvaa ja Jallua tuotetaan kohta biovoimalla. 14.1.2013. http://www.tekniikkatalous.fi/energia/koskenkorvaa+ja+jallua+tuotetaan+kohta+biovoimalla/a870

213

27

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) (2012): Biotalousstrategian valmistelu alkaa – luonnonvaroista kestävää

liiketoimintaa. Tiedote 4.10.2012. https://www.tem.fi/?89508_m=108088&s=2468

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) (2013): Uusiutuvat energialähteet.

http://www.tem.fi/index.phtml?s=2481

United Nations Environment Programme (UNEP) (2013): Bioenergy. http://www.unep.org/bioenergy/

UPM (2012): Vastuullisuus kaikessa toiminnassa.

http://www.upm.com/FI/VASTUULLISUUS/Pages/default.aspx

Uusiutuva metsäteollisuus (2013): Uuden metsäteollisuuden kynnyksellä. http://www.oske.net/fifcluster/

Valtioneuvoston kanslia (VNK) (2010): Biotalous Suomessa – arvio kansallisen strategian tarpeesta.

Biotaloustyöryhmän loppuraportti 30.9.2010. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 15/2010.

http://vnk.fi/julkaisukansio/2010/j15-biotalous/PDF/fi.pdf

Vattenfall (2013): Tutkimus ja kehitys. http://www.vattenfall.fi/fi/tutkimus-ja-kehitys.htm

Vihreät De Gröna & Vihreä sivistysliitto ry (Visio) (2008): Vihreät timantit – metsäsektorin kestävä

uudistaminen. http://www.vihreat.fi/files/liitto/Vihreat_timantit_metsapaperi.pdf

VTT (2013): Tutkimus ja teknologiat. http://www.vtt.fi/research/

The White House (2012): National Bioeconomy Blueprint.

http://www.whitehouse.gov/sites/default/files/microsites/ostp/national_bioeconomy_blueprint_a

pril_2012.pdf

Winterthaler, Boris (2013): Ilmastonmuutos ja riippumaton tiede. http://ilmastonmuutos.wordpress.com/

WWF Suomi (2013): Mitä teemme. http://wwf.fi/maapallomme/

WWF Suomi (2012): Ilmasto elää metsästä. Suomen metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä.

http://wwf.fi/mediabank/2666.pdf

YLE (2012): Vapo ja turpeen vastustajat kohtasivat Saarijärvellä.

http://yle.fi/uutiset/vapo_ja_turpeen_vastustajat_kohtasivat_saarijarvella/6139910

YLE (2013a): Koskenkorvaa tuotetaan jatkossa biovoimalla.

http://yle.fi/uutiset/koskenkorvaa_tuotetaan_jatkossa_biovoimalla/6450202

YLE (2013b): Kuka salasi kiistellyn palmuöljyn alkuperän? 23.1.2013.

http://yle.fi/uutiset/kuka_salasi_kiistellyn_palmuoljyn_alkuperan/6456285

Ymparisto.fi (2013): Hiilineutraalit kunnat. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=428083&lan=FI

Ymparisto2025 (2012): Tulevaisuuden ympäristöosaajat. http://ymparisto2025.blogspot.de/

Ympäristöministeriö (YM), Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) & Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM)

(2013): Biotalous. http://www.biotalous.fi/

28

MUUT SANOMALEHTIARTIKKELIT

Eskelinen, Unto & Vielma, Jouni (2012): Kehittynyt kalanviljely säästää ympäristöä. Helsingin Sanomat

12.11.2012.

Fagerholm, Ahti (2012): Puunkäytön lisääminen palvelee ilmastoa. Helsingin Sanomat 15.1.2012.

Helsingin Sanomat (2006): Metla: Metsäteollisuuden tuotanto pienenee rajusti. 9.6.2006.

Helsingin Sanomat (2009): Sitra: Suomi elää metsästä myös tulevaisuudessa. 8.4.2009.

Helsingin Sanomat (2010a): Sitra: Puuteollisuuden Suomessa haettava nöyrää oppia Ruotsista. 26.11.2010.

Helsingin Sanomat (2010b): Hiilivelka mutkistaa biotalouden suunnitelmia. 3.12.2010.

Helsingin Sanomat (2011): Tapio uudistaa hyvän metsänhoidon suosituksia. 11.5.2011.

Helsingin Sanomat (2012): Keskustan Sipilä ajaa pamfletissaan biotaloutta. 10.10.2012.

Ilta-Sanomat (2012): Suomi nousuun! 21.6.2012.

Poikola, Juha (2010): Sekä bioenergialle että ydinvoimalle on tarvetta. Helsingin Sanomat 27.1.2010.

Talouselämä (2011): Pekkarinen kehittelee Suomelle uuden vientivaltin. 21.2.2011.

Tekniikka & Talous (2009): Suomi elää biotaloudesta ja kierrätyksestä. 9.4.2009.

Tekniikka & Talous (2012a): Hallitus haluaa kasvua biotaloudesta. 4.10.2012.

Tekniikka & Talous (2012b): EU:ssa biotalous jo 2000 miljardin bisnes. 27.3.2012.

Vihreä Lanka (2008): Biotalous tulee. 21.11.2008.

Vihreä Lanka (2009a): Hallitus haluaisi metsäteollisuudesta biotalouden veturin. 29.9.2009.

Vihreä Lanka (2009b): Syrjäkylien aarteet. 13.2.2009.

TUTKIMUSTA VARTEN HAASTATELLUT ASIANTUNTIJAT

Christine Hagström-Näsi, toimitusjohtaja, Finnish Bioeconomy Cluster FIBIC Oy

Anu Harkki, tutkimusjohtaja, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT

Aleksi Neuvonen, tutkija, Demos Helsinki

Jussi Nikula, ohjelmapäällikkö, WWF Suomi

Liisa Saarenmaa, apulaisosastopäällikkö, Maa- ja metsätalousministeriö

Jyri Seppälä, professori, johtaja, Suomen ympäristökeskus SYKE