4/2009UrputustaBisnestäTilaa

3 Pääkirjoitus4 Puheenjohtajalta6 Viitta vs. Haalarit 8 Urputusnurkka10 Kirjaston kutupaikat12 Raja14 HiMa16 Pietari18 Savonlinna20 Diili23 Syksy24 Fuksiaiset26 Olimme sotilaita28 Ajattelija29 Lähteenmäki30 Hyötyä ja yhteisöllisyyttä32 Foorumi33 Paskiainen34 V-viestit

Joensuun historian opiskelijoiden ainejärjestölehtiVarnitsa 4/2009 ISSN 1236-3995

Julkaisija ja kustantaja: Varnitsa ry.Päätoimittaja: Heli HuhtamaaToimitussihteeri: Leonid YakolevKirjoittajat: Katja Hintikainen, JP Hovi, Tero Karjalainen, Antti Kokkonen, Juha Kontturi, Ville Kortelainen, Noora Kumpulainen, Ville Kyrönlahti, Eve Kämi, Lauri Lehikoinen, Juha Lehtinen, Tommi Leirilaakso, Olli Lång, Mikko Mentu, Jyrki Puikko ja Mikko PuustinenPostiosoite: Historia, Joensuun yliopisto, PL 111, 80100 JOENSUUS-posti: varnitsa@cc.joensuu.fi tai huhtamaa@cc.joensuu.fiPainos: 100 kpl

S i s ä l l y s :

2

3

sikurssit haluaisivat Varnitsaa kehittää, vaikka kuinka hyvin sisäistäisivät ainejärjestön hallin-nollisen ja poliittisen puolen.

En kiistä, etteikö monen vuoden ainejärjes-tökokemuksesta olisi hyötyä toiminnan pyö-rittämisessä, mutta uusien mahdollisuuksien näkeminen vaatii myös uusia toimijoita. Van-hat tekijät tuppaavat toistamaan itseään, se on osoittautunut todeksi niin V-lehden teossa, kuin hallitustoiminnassakin.

Viime syyskokouksessa Varnitsa uudistui suku-puolenvaihdoksella. Toivottavasti tänä vuonna luvassa on sukupolvenvaihdos!

Nähdään 3. marraskuuta,Heli

Sukupuolenvaihdoksesta sukupolvenvaihdokseenVarnitsa-lehden tekeminen on nopea, mutta vaiheikas prosessi. Tapahtumat lähtevät liikkeelle saapuessani toimitus-palaveriin upeiden ideoiden kanssa, jotka sitten pääsääntöisesti sivutetaan hienovaraises-ti toimituskunnan toimesta. Palaverissa syntyy keskustelun myötä uusia ideoita ja vitsejä, joita lähdetään kehittämään. Ja näin se kuuluu men-näkin. Päätoimittajan on yksin mahdotonta ar-vata, mitä jäsenistö oikeasti haluaisi lukea. Kun sisällön suunnittelusta vastaa useampi ihminen, edes jotkut artikkelit saattavat kolahtaa lukijal-le. Kun lehteä tekee mahdollisimman monipuo-linen joukko erilaisia varnitsalaisia, esiin nousee myös ilmiöitä, joita en ole osannut itse edes huomioida.

Tämän numeron sivuilta löysin erään nousevan ilmiön, joka kuplii Varnitsan pinnan alla: varnit-salaiset ovat kypsiä uusille tuulille.

Lähdin itse ensimmäistä kertaa mukaan halli-tustoimintaan toisena opiskeluvuotenani, koska uskoin pystyväni muuttamaan tiettyjä asioita Varnitsassa. Silloin mielestäni Varnitsan ”si-säpiirissä” jökötti joukko vanhoja jääriä, jotka pyörittivät toimintaa omalla tylsällä tavallaan. Mutta, myös tänä vuotena hallituksen valtaosa koostuu vanhoista jurpoista, jotka eivät välttä-mättä tajua mihin suuntaan nuoremmat vuo-

Pääkkäri

PS. Kiitos Uljaalle (6/2009) hienosta kuvateksti-ideasta! Olemme parhaamme mukaan yrittäneet ottaa mallia tässä numerossa tuosta innovatiivisesta taittotavasta. Odotamme innolla tulevaa!

4

Siinä ikkunattomassa kopissa, jota hienosti kut-summe Varnitsan toimistoksi, on muutama kaa-pillinen Joensuun historian opiskelijoiden mennei-syyttä, meidän menneisyyttämme. Kymmenet jo hieman rähjääntyneet kansiot kätkevät sisäänsä kokouskutsuja, pöytäkirjoja, kirjeitä ja bilemai-noksia, vanhoja urheiluturnausten kunniatauluja ja ties mitä lappusia 40 vuoden ajalta.

Monille kansioiden sisällöt tulivat tutuiksi kirjapro-jektin myötä viime vuonna. Loput voivat tutustua Varnitsan historiaan hienosta kirjasta Suolankeit-täjien heimo, johon moninainen ja sekavakin Var-nitsan maallinen jäämistö on onnistuttu purista-maan yksiin kansiin helposti luettavaan muotoon.

Kirjaprojektin jälkeen Varnitsan toimistokaappei-hin jäi yksinäiset kansiot täynnä paperia, joita ku-kaan ei enää käynyt lukemassa. Ainejärjestön ar-kisto päätettiin tarjota Joensuun maakunta-arkis-toon säilytettäväksi. Siellä se saisi olla ammatti-laisten osaavissa käsissä ja varmassa tallessa. Ar-kistolla ajatus otettiinkin innolla vastaan. Arkiston setä suorastaan hyppi puhelinlankoja pitkin innos-tuksissaan, kun heille tarjottiin Varnitsan arkistoa

säilytettäväksi. Nuo vanhat kansiot papereineen eivät olekaan vain epämääräistä sellumassaa tai meille varnitsalaisille tärkeää menneisyyden jätet-tä. Niitä arvostaa myös joku muu! Arkiston sedän lausahduksia vapaasti lainatakseni tällaisissa aineistoissa näkyy todellinen elämä, ne ovat pala Joensuun ja koko Suomen opis-kelijakulttuuria, arvokasta ja arjesta ker-tovaa materiaalia, jota aivan liian vähän arkistoidaan. Sen sijaan arkistolaitokses-sa on hyllymetreittäin esimerkiksi valtion virastojen tuottamaa materiaalia, joka ei oikeasta elämästä kerro mitään.

Varnitsan hallitus onkin syksyn aikana ahkeroinut ja järjestänyt arkistomateriaalia luovutuskuntoon, oikein arkistokaavan mukaan. Kulmistaan kulu-neet kansiot ja haalistuneet paperit eivät ole vain poltettavaksi kelpaavaa jätettä ja tilan hukkaa toimistokaapissa. Vielä tämän vuoden puolella niistä tulee arvokasta ja elämänmakuista arkisto-materiaalia muidenkin kuin vanhojen nostalgiaan taipuvaisten varnitsalaisten piirissä, ja ne saavat arvoisensa kodin Joensuun maakunta-arkistolta. Seuraavien hallitusten huoleksi jää tulevien vuosi-en materiaalien toimittaminen arkistolle.

Katja Hintikainen

Puheenjohtajalta

5

:n Kuumemittari

1) Kevään opintomatkaVielä ehdit lähteä mukaan suunnit-telemaan kevään villeimpää reissua.

Nousussa

Laskussa

3) MantsaVarnitsa-lehti ihmettelee maailmaa TILA -käsitteen kautta sivuilla 8-19

2) Uusi hallitusSyyskokous 3.11. Vain tulemalla pai-

kalle voit vaikuttaa V-vuoteen 2010!

1) UrputusLue lisää sivuilta 8--9 ja 23

3) Varnitsan tilin saldo

2) PihtaaminenAntakaa nyt joku sille JP:lle!

6

Vanha kiista, uudet tuuletAvoimuus, yhteenkuuluvuus ja yhteisölli-syys. Nämä ovat piirteitä, jotka moni yh-distää Varnitsaan. Historian opiskelijoiden oppilasjärjestö on ollut varmasti monelle fuksille se yhtenäinen rintama, joka tukee pientä ihmistä synkässä yliopistomaa-ilmassa. Kuitenkin tässäkin yhteisössä asustaa käärme, joka kannattaa nostaa esille aina säännöllisin väliajoin.

Kuten tiedetään, nykyisen 90-luvun lopun vaiheilla vakiintuneen käytännön mukaan tunnusomainen varnitsalaisen asu on viininpunainen haalari. Viit-ta oli tähän asti puolustanut tiukasti paikkaansa

vanhojen opiskelijoiden tukemana. Vanha perin-ne oli kuitenkin tehnyt hidasta kuolemaa uusien opiskelijoiden syrjäyttäessä vanhat Varnitsalaiset. Haalarin voittokulkua oli tukenut moni seikka. On-han haalari kiistämättä erinomainen turvavarustus kiihkeässä akateemisessa illanvietossa. Haalari suojaa opiskelijaa niin kosteudelta, kylmältä kuin muiltakin illan fataaleilta riskitekijöiltä. Asuste koetaankin usein kiinteäksi osaksi opiskelijaelä-mää.

Allekirjoittanut voi omalta kohdaltaan lisätä oman vaatimattoman panoksensa pitkään jatkuneeseen keskusteluun. Vaikka haalari omaakin viittaan ver-

7

rattuna monia huomattavia etuja, ei se kuitenkaan ole eikä koskaan ollut todellinen historianopis-kelijoiden symboli, vaan lainaus täysin toisesta kulttuurista. Haalari saapui Suomeen alunperin Ruotsin kautta ja vakiintui etenkin teekkareiden käytössä. Tapa on siis hyvin kaukana alkuperäi-sestä historianopiskelijoiden kulttuurista. Kriitti-simmät voisivat kuvata haalaria jopa mauttomaksi historianopiskelijan asusteena.

Viitta on loppujen lopuksi hyvin tyylikäs asuste verrattuna sotkuiseen haalarikulttuuriin. Viitta edustakin erinomaisesti historianopiskelijoiden erillistä asemaa: “perseet kyllä vedetään mutta ylväästi ja pää pystyssä!” Myöhemmin illasta viitta toimiikin erinomaisena peitteenä tai pehmeänä patjana käyttäjän tarpeiden mukaan. Ulkoelämän haasteisiin viitta ei vastaa aivan samalla tasolla kuin haalari, mutta kekseliäs historianopiskelija voi aina vetää ylleen vielä sen yhden taiteilija-huivin lisää lämmikkeeksi. On totta, että viitta on hyvin erottuva asuste jopa haalariin verrattuna. Tavoista ei kuitenkaan kuuluisi luopua niiden erottavuuden takia. Historian opiskelijalla jos millä on itsetuntoa olla poikkeava (mitä hän todennä-köisesti on ilman viittaakin).

On surullista nähdä, kun tietty yhteisö hylkää omat tapansa sulautuakseen osaksi valtakulttuu-ria. Toisaalta tämä ei ole uutta historian varrella. Monien vähemmistöjen keskellä voi huomata

samanlaisen prosessiin, jossa ryhmän tavat ja käytännöt ovat hitaasti sulautuneet valtaväestöön ja unohtuneet sitten täysin. Näin tietty ryhmä on menettänyt täysin yhteyden juuriinsa ja omaan sisimpäänsä. Historian opiskelijoidenkin täytyisi pitää kiinni omasta perinteestään. Muuten Var-nitsan rikas kulttuuri tulee tekemään jatkossakin hidasta kuolemaa. Olisikin tärkeää, että uudet tuulet puhaltaisivat jälleen Varnitsan sisällä ja vanha keskustelu voitaisiin nostaa uudestaan esille.

Sisäinen keskustelu on tärkeätä missä tahansa yhteisössä, joka haluaa kehittyä ja kulkea eteen-päin. Aloitteellisuus olisi tärkeää myös uusien opiskelijoiden taholta. Tämän vuoden fuksienkin joukosta löytyy hyvin todennäköisesti muutamia viittakulttuurin kannattajia. Näiden opiskelijoiden täytyisikin lähteä ajamaan mielipidettään. On helppoa sulautua valtavirtaan, mutta vaikeaa olla erilainen. Suurin kysymys lieneekin se, että halu-ammeko olla rohkeita ja erottuvia Varnitsalaisia, vaiko liitymmekö siihen kasvottomaan massaan, joka alati vaanii joukkoamme?

Mikko Mentu

Haluatko Sinä saada äänesi kuuluviin ja mielipiteesi julki Varnitsa-lehdessä?

Tule 3.11 Varnitsan syyskokoukseen. Siellä valitaan kaiken muun jännän lisäksi myös Varnitsa-lehdelle uusi

toimituskunta vuodella 2010.

Tule, liity mukaan ja lähde tekemään huippujournalismia!

8

Luulisi, että arkkitehdin on helppoa tajuta seuraa-

va hypoteettinen tilanne ja välttää virhearviot. Jos

yliopistossa on yli 5000 opiskelijaa, joista suurin

osa tulee opinahjoonsa päivittäin pyörällä, niin ei

millään riitä, että kampusalueelle pystytetään pyö-

rätelineet 300 pyörälle. Valitettavasti aivottomuus

konkretisoituu joka päivä Joensuun kampuksella.

Pyöriä on Carelian edusta täynnä sikin sokin yhte-

nä isona pujotteluratana. Sinne sekaan on oma ra-

kas menopeli tungettava. Muidenkin rakennusten

edustalla on aivan turha enää puolilta päivin etsiä

tyhjää koloa telineistä. Ongelmaksi tämä muodos-

tuu etenkin silloin, jos oma pyörä on erään vapun

jäljiltä jäänyt jalattomaksi rammaksi eikä kykene

seisomaan omin avuin.

Koko syytä pyöräkaaokseen ei voi laittaa arkkiteh-

din niskoille. Yliopiston pääsykokeista on livahtanut

sisään muutamia vatipäitä, jotka parkkeeraavat

pyöränsä telineen eteen pyörän oman jalan varaan.

Ihan kiva, paitsi että tällöin vatipään pyörä vie par-

haimmillaan kolmen pyörän verran tilaa. Tuleepa-

han viimeisteltyä arkkitehdin suunnitteluvirhe.

Pyöräilevä puheenjohtaja Katja Hintikainen

UrputusnurkkaArvon lukijat: Varnitsa-lehti haluaa tarjota teille mahdollisuuden tarttua näppäimistöi-hinne yhteisen hyvän puolesta. Urputusnurkassa käsitellään yliopistoa ja opiskeluympä-ristöä koskevia parannusehdotuksia sekä ärtymyksen aiheita. Nyt ensimmäisellä kerral-la palsta keskittyy fyysiseen opiskeluympäristöön. Kuluvan vuoden keväällä julkaistiin Joensuun yliopiston asettaman työryhmän raportti opiskeluympäristöstä. Selvityksessä opiskelijat kritisoivat yliopistoa muun muassa opetuksen epätasaisesta jakautumisesta lukuvuoden aikana sekä huonosta reagoimisesta annettuun palautteeseen. Fyysisen ym-päristöön opiskelijat kaipasivat lisää pienryhmätiloja erilaisia kokoontumisia ja lukemis-ta varten. Varnitsalaisten vastauksissa korostuu yhteisen tilan tarkastelu käytettävyyden kannalta: on kuraa, on meteliä, on polkupyöriä ja muita häiriöitä.

Palautetta yliopistolle, tässä sitä tulee:

Haluan baarin kampukselle! Kansainväliselle kampukselle kuuluu pubi. Me emme voi olla vakavasti otettava tieteen tekemisen ja opet-tamisen tila, ellemme saa kampukselta halpaa olutta.

Aina janoinen päätoimittaja Heli Huhtamaa

Yliopiston kuoro harjoittelee opettejan-koulutuslaituksen musiikkiluokissa. Pianon äärellä musiointi onnistuu herkemmälläkin äänellä suuria tunteita unohtamatta.

Lisää seisomapaikkoja luentosaleihin! Miika

9

Soratie, joka vie Yliopistokadulta Metrian, Naturan ja

Futuran sisäpihalle olisi jo korkea aika asfaltoida tai

laatoittaa! Kelirikon aikana keväällä ja syksyllä jalan

tai pyörällä kulkeminen muuttuu sillä kujanpätkällä

lammikoiden yli luovimiseksi, jossa eivät vieressä-

kulkijatkaan säästy roiskeelta. Rakennusten henki-

lökunta pääsee työpaikoilleen tietenkin kuivin jaloin,

kun he tulevat takaoven kautta asfaltoidulta parkki-

paikalta. (En syytä ketään kampusten työntekijää)

Toivon kipinä leimahti viimetalvisen rakennusre-

montin yhteydessä, kun luulin, että samaan sys-

syyn saadaan päällystettyä kulkuväyläkin. Mutta

siellähän tehtiin pelkkiä labrojen sisätilaremontteja!

Kaiken kukkuraksi, ihan kuin härnätäkseen meitä,

on Metrian seinustan vieressä kasa käyttämättö-

miä ulkolaatoitustiilejä. Vielä joku niistä lentää yön

pimeinä hetkinä ikkunaan tai iskeytyy jalankulkijan

takaraivoon.

Kyllästynyt kurahousu Leonid Yakovlev

Minä toivoisin, että Carelian lisäksi joku muukin Amican ravintola olisi auki pi-dempään kuin yhteen. Onhan se Carelia ollut aina ruuhkainen ja meluisa hell-hole, mutta tänä syksynä tilanne tuntuu riistäytyneen ihan totaalisesti käsistä. Itse tykkäisin aikataulujen puolesta ja muutenkin syödä vasta joskus iltapäiväl-lä, mutta joka päivä täytyy kyllä harkita tarkkaan, onko nälkä niin kova että viitsii jonottaa / tungeksia / menettää hermon-sa ja kuulonsa ”itämaisen kasviskastik-keen” takia. Rauhallinen ja rentouttava ateriahetki on täällä vain kaukainen haa-ve. Kun vielä reilusti kahden jälkeenkin jono ylettyy Carelian aulan päästä pää-hän, olisi syytä harkita ruuhkan vähentä-mistä pitämällä toinenkin ravintola auki. Resurssikysymyshän tämäkin lienee.

Kaakattavaa Careliaa karttava Eve Kämi

Ensi kerralla käsittelemme paranormaaleja ilmiöitä, joten alkakaahan teroitella kyniänne! Urputukset ja parannusehdotukset voi välittää suoraan päätoimittajalle sähköpostin tai Facebookin välityksellä.

Mikko Puustinen

Yliopiston kirjasto on kaikkien yhteinen tila, jossa rauhassa antautua opinnoille. Tai sellai-nen sen ainakin pitäisi olla. Ikäväkseni ja ennen kaikkea itseäni kauniimpien yksilöiden harmiksi kirjastoon on ilmestynyt Katselijoita. Toisinaan Katselijoita tapaa myös Carelian aulan penkeil-tä sekä kaupungin kirjaston lehtisalista. Nämä Katselijat käyttäytyvät aikaansa silmäilemällä kirjojensa yli lähellä olevia tai ohi kulkevia ih-misolentoja. On valitettavaa, että samalla kun antaudumme opinnoillemme, joudumme an-tautumaan näille Katselijoille. Hus pois Katseli-jat, häipykää ja antakaa meidän antautua!

Likinäköinen lueskelija Mikko Puustinen

Tämä on kuvateksti. Tämä on kuvateksti. Keksi tähän kuvateksti. Tämä on kuvateksti. Keksi tähän se vitun kuvateksti. Tämä on kuvateksti. Tämä on kuvateksti.

Miksi Hissan käytävän atk-luokan koneet on kah-

lehdittu niin, että a) saatanan virtanappulaa ei

ikinä meinaa löytää b) muistitikku on mahdotonta

saada kiinni kaatamatta prosessoria selälleen.

Niitten paskojen kanssa kestää muutenkin ihan

tarpeeksi aikaa, niin pitääkö vielä kehitellä joku

ramborata ennen kuin pääsen edes koneelle?

Noljakan päivänsäde Lauri Laasti Lehikoinen

10

Kirjaston tuntevat kaikki. Siellä käydään etsimässä tietoa, lukemassa tenttikirjoja ja tu-lostamassa seminaaritöitä. Kirjasto kuitenkin tarjoaa myös rauhallisia, lähes unohdettu-ja nurkkauksia, joissa voi etsiä valoa syksyn pimeyteen. Loppujen lopuksihan kirjaston sijainti on erinomaisen keskeinen pikaista lemmenhetkeä varten: sinne pääsee nopeasti

kampuksen kaikista suunnista.

AVARTAVA AVOVARASTO (liuku(voide)varasto?)

Ensimmäisessä kerroksessa, juuri ennen mikrofilmihuonetta vasem-malla puolella. Sopii pikaiseen kah-denkeskiseen tuokioon.

Plussat: Tänne on helppo ja nopea tul-la, hyllyjen välissä saa melko todennä-köisesti olla rauhassa.Miinukset: Satunnaisesti ulkopuolis-ten häiritsijöiden mahdollisuus, litis-tymisvaara, mikäli joku alkaa rullaa-maan hyllyjä.

Kirjaston kutupaikat

Varnitsa-lehti kartoitti kirjaston tarjoamat ”palvelut” lemmennälkäisille lukijoilleen, olkaapa hyvät:

Kirjaston toisessa kerroksessa on yleensä hyvin rauhatonta, joten täältä on vaikea löytää suo-jaisaa hyllyväliä. Mikäli joku kuitenkin tällaisen löytää, on syytä pitää mielessä kirjaston akusti-set olosuhteet: pienikin inahdus kaikuu joka puolelle!

NUOTTIHUONEEN LUMO

Kirjaston ryhmätyöhuoneet soveltuvat toki myös fyysisempään ryhmätyöhön. Esimerkkeinä mainitta-koon C31 (toinen kerros) ja C41 (kolmas kerros, historian sali). Varustelu: Iso pöytä, tuoleja.Plussat: Mahtuu isompikin porukka, mahdollisuus varata huone etukäteen, hyvä näköala kirjastoon. Miinukset: Varsinkin C31 harvoin vapaa, huoneeseen on hyvä näkyvyys ulkopuolelta eli verhot eteen jos haluatte yksityisyyttä. Tässä mielessä C41 on hieman rauhallisempi.

Rauhallisuutta etsiville suosittelemme kirjaston kolmatta kerrosta ja etenkin kiel-ten ja kirjallisuuden salia (Sali V). Sijaintitunnuksella P Nu löytyvä nuottihuone on varmasti kirjaston hiljaisimpia paikkoja. Varustelu: pieni penkki, ikkuna ulos. Sopii kokonsa puolesta myös yhdelle! Plussat: Todennäköisesti saa hässiä häiriöttä. Miinukset: Komero on aika pieni, ei ahtaanpaikankammoisille.

11

Nuottihuoneesta vasemmalle kulman takana sijaitsee kirjal-lisuudentutkimuksen teoksia sisältävä huone. Tämä on edel-listä vähän isompi, sisältää pöy-dän ja tuoleja.

Plussat: enemmän tilaa kuin edel-lisessä. Miinukset: Ei-niin-mielenkiin-toiset kirjat saattavat latistaa tunnelman, häiriön vaara (voi to-sin mieltymyksistä riippuen olla myös plussa).

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, tulemme historian saliin. Rau-hallinen hyllyväli löytyy esimeriksi kuljettaessa kirjallisuuden sa-lista historian saliin: heti oven jälkeen oikealla on elämäkertojen hylly. Jos Paasikiven tai Topeliuksen elämä saa sinut syttymään, tämä paikka sopii sinulle!

SODAN KAUNIS PUOLI

Jo mainitun C41:n lisäksi historian salissa sijaitsee myös klassisen kirjal-lisuuden sekä sotakirjojen huoneet. Klassisen kirjallisuuden huoneessa on ollut joku lukemassa joka kerta kun olen siellä käynyt, joten en voi suositella tätä paikkaa kuherteluun. Sen sijaan sotahuone on jo sijain-tinsakin puolesta rauhallisempi soppi, joka sopii myös aihepiirin herkis-tämille sooloilijoille.

Varustelu: pöytä, tuoli, kirjoituskone, ikkuna. Plussat ja miinukset: tunnelmaan pääsyä joko haittaa tai auttaa huoneen sotaisa tunnelma, todennäköisesti joku säntää paikalle kesken kaiken.

Eve Kämi

Seuraavassa numerossa: miten saada kaikki irti stalkkauksesta kirjastossa. Pysy tutkalla!

Joensuun kampus on uudistanut kirjastomme käytäntöjä yhtenäisiksi Kuopion yliopiston kirjaston kanssa. Kesällä tuli voimaan systeemi, jonka mukaan kymmenen kertaa uusittu kirja pitää tuoda näytille kirjastoon. Opiskelijoille tietysti unohdettiin uudistusten rytäkässä kertoa tästä muutoksesta. Kun kirjasto sulki ovensa pariksi viikoksi heinäkuussa, kaikki, joilla oli uusintarajoituksen ylittäviä kirjoja kotona, menettivät mystisesti mahdollisuutensa uusia lainojaan netissä. Ulkopaikkakunnilla kesätöissä ja lomareissuilla olleille gradunte-kijöille tärähti silmänräpäyksessä toistakymmentä euroa sakkoa tilille. Kun kirjasto jälleen aukesi kesäloman jälkeen, piti viattoman graduntekijän kantaa kotoaan kaikki lainaamansa sata kirjaa kirjaston tiskille ”näytille”, pakata ne takaisin laukkuun ja raahata jälleen kotiin. Kenellekään lääke- ja luonnontiedepainotteisessa Kuopion yliopistossa ei tainnut juolahtaa mieleen, että gradun tekemiseen saatetaan joissain tapauksissa tarvita laajaa

tutkimuskirjallista materiaalia, ja tuon kirjamäärän kahlaamiseen menee melkoisesti aikaa. Jättekiva!

12

Mustalla spraymaalilla näkymättömiin kätketyt väärää kieltä ja historiaa edustavat paikannimet tienviitoissa, muoviin käärityt kuivakukat teiden varsilla ja kukku-lanrinteillä kohoavien hautausmaiden ja muistomerk-kien äärellä. Hylättyjen talojen ja kylien rauniot, räjäytetyt kirkot, kertaalleen tuhotut ja saudiavus-tusjärjestöjen rahoilla jälleenrakennetut moskeijat. Kesannolle jääneet pellot ja niillä päämäärättömän oloisesti vaeltelevat kodittomat kulkukoirat ja savut-taen kytevät jätetunkiot. Tervetuloa Kosovoon, Eu-roopan, Balkanin ja kansainvälisen oikeuden raja-seudulle.

Katkeran lähimenneisyytensä kautta Kosovo on noin puolentoista vuoden ajan sitä sivusilmällä tark-kailleelle varnitsalaiselle yhtä ja toista rajoista ja his-torian merkityksestä paikallisten arjessa. Tapaamil-leni kosovolaisille tieto siitä että opiskelen historiaa on poikkeuksetta ollut käynnissä olleen keskustelun täysin uusille urille suunnannut aihe. Mielikuvituk-sekkaiden salaliittoteorioiden, nostalgisten men-neiden muisteluiden ja palavasilmäisesti esitettyjen ehdottomien totuuksien ohella jokaista tapaamaani alueen ihmistä on ennenmuuta kiinnostanut minun,

ulkopuolisen ja alaa opiskelleen, näkemys heidän historiastaan ja nykytilanteestaan.

Seminaarikäsittelyjä ei liiemmin ole osannut jännit-tää pidettyään kerran kielensä onnistuneesti keskellä suuta Al-Qaedasta ja Kosovon lähimenneisyydestä välttämättä väittelyä halunneen kolmekymppisen veteraaniporukan seurassa pienen kyläbaarin tupa-kankatkussa. Bin Laden on muuten mulkku ja jenkit edelleen ihan jees vaikka Irakin sota olikin kuulemma suuri vääryys josta Jumala vielä Amerikkaa rankai-seekin. Tokihan tiesitte senkin että Venäjän, Kiinan, Yhdysvaltain, Saksan, Serbian, Unkarin, Makedonian, Kroatian, Bulgarian, Romanian, Ita- lian, Kreikan ja Sveitsin(!) salaiset palvelut toimivat täysin varman tiedon perusteella (lehdessä luki katsokaas) aktiivis-esti Kosovossa lietsoen levottomuuksia ja pitäen al-ueen kriisipesäkkeenä. Illuminateja en ole vielä kuul-lut syytettävän mistään, mutta muuten paikallisten kivenkova usko erilaisiin salaliittoteorioihin on joskus koetellut pokerinaamaa varsin pahasti paikallisen selittäessä omia näkemyksiään Kosovon ongelmien “todellisista syistä”.

R a j a t i l a

13

R a j a t i l a

Aina kun siirrytään puhumaan historiasta - ja niin todellakin tuppaa käymään kun paikalliset tapansa mukaisesti kysyvät mitä heitä jututta-maan tullut parikymppinen lapsisotilas kotimaas-saan tekee - keskustelussa siirrytään samantien verbaaliselle miinakentälle jossa sanansa on syytä asetella tarkkaan. Mielipiteet Kosovon historiasta eivät ole mitään säästä puhumista, vaan selkeä testi jossa seudun ihmiset määrittelevät muualta tulleen vierailijan Meidän tai Toisten myötäilijäksi. Kosovo-Metohijan Vanha Serbia vai Dardaniasta Kos-ovaksi muuttunut osa vanhaa Illyriaa? Kompromissin etsimiseen on turha ryhtyä, kysyjinä kun usein ovat ihmiset jotka saattavat todeta taistelleensa kymme-nen vuotta sitten jo siksi että totuus (heidän näke-myksensä Kosovosta) saisi vihdoin oikeutta.

Aiheeseen vähemmän intomielisesti suhtautuneiden ihmisten kanssa käydyt keskustelut ovat tässä suh-teessa jääneet eniten mieleen, sillä paikallisten pai-koin korkeakin koulutustaso on tuottanut tavan ta-kaa mieleenpainuvia yllätyksiä. Puun takaa heitetyt vertaukset Suomessa käytyyn Karjala-keskusteluun, Huntingtonin sivilisaatioteorioihin ja Wittgensteinin ajatuksiin kielen rajoista maailman rajoina ovat olleet piristäviä poikkeuksia, sillä yleensä viisaasta kirjasta luettu hieno teoria on tullut pidettyä visusti ääneen lausumattomana ajatuksena.

Ja syystäkin. Kun numerot ja prosentit saavat kasvot, en ainakaan puolueettomaksi julistautunutta organi- saatiota edustavana rauhanturvaajana koe olevani asemassa jossa voisin ryhtyä keskustelemaan sodan suhteellisista tappioista tai väestönkasvun merkityk-

sestä kotinsa ja sukulaisiaan menettäneiden ihmis-ten kanssa. Tilastojen kasvottomuus on saanut täällä aivan uutta viehätystä. Lähihistorian katkeruus takaa sen että historiaa käytetään ylipäänsä surutta poliit-tisena lyömäaseena, ja sen tulkinnat ovat konfliktin osapuolten jatkuvana kiistakapulana. Kaikessa on viime kädessä kysymys historiasta, ja historiassa on viime kädessä aina kysymys siitä kenelle Kosovo kuuluu ja kuka täällä olikaan “ensiksi.” Keskiaikainen kivikirkko on toiselle osoitus seudun kiistattomasta menneisyydestä osana oman etnisyyden aluetta: “Voisin näyttää kymmeniä yhtä vanhoja meikäläis-ten rakennuksia, kun taas Niillä ei ole täällä mitään vastaavaa eikä ole koskaan ollutkaan!” Toisille sama pytinki on osoitus vuosisatoja jatkuneesta sorrosta: “Kaikki vanhat kirkot on katsos rakennettu meikäläis-ten vanhojen kirkkojen perustusten päälle kun ne on ensin purettu alta pois, sellaista se Niiden historian vääristely on!” Koeta siinä sitten leikkiä puoluee-tonta humanistia ja keksiä nopeasti jotain sopivan neutraalia korulausekommenttia. Mutta no, pian tuo kaikki jää taakse. Kosovolaisten intohimoista suhtau-tumista historiaan muistaa varmasti myöhemminkin, mutta toisaalta sieltä palatessaan on entistä kiitol-lisempi siitä että kotiutuu maahan jossa historian kipupisteistä voidaan vihdoin sietää ja ilmaista vaih-toehtoisiakin tulkintoja.

Juha Kontturi

Kirjoittaja toimi rauhanturvatehtävissäKosovossa 2005-2006 ja 2009.

Ja viereisen sivun kuva on muuten aito! (toim. huom.)

14

ka, etenkin alakerran baarista valomerkin aikaan. Tiedetään myös kertoa, että rakennus sijaitsisi entis-en kaatopaikan päällä. Sijainti olisi siis mitä ihanteel-lisin joko tonkia historian jätteitä tai haudata toiveet loistavasta tulevaisuudesta.

Uraanikaivos (Eno)Huolimatta syrjäisestä sijainnistaan, olisi uraani-kaivoksen alueelle siirtymisessä positiivisia seikkoja. Ensinnäkin se, että ”Kerrankin historian opiskelijat loistaisivat” (V. Kortelainen). Tämä loistaminen toisi huomattavaa säästö historianopiskelijoiden ja ain-eryhmän sähkölaskuihin. Lisäksi oikein hyvän tuurin sattuessa, aineryhmä voisi rahoittaa toimintaansa joko uraaninmyynnillä ydinvoimaloihin sekä terror-istisoluille tai kauppaamalla loistavia opiskelijoitaan Joensuun kaupungille katulampuiksi. Opiskelijat kun muutenkin tuppaavat liikkumaan pimeään aikaan.

Uutta ja hienoa?Neljäntenä vaihtoehtona on ihka uuden rakennuksen rakentaminen vaikkapa lähelle Ilosaarta Pielisjoen rantaan. Jotta rakentaminen onnistuisi nopeasti ja halvalla tulisi Senaatti-kiinteistöjen rahdata noin 50 000 kiina-laista rakennustyöläistä töitä tekemään. Tällä ratkaisulla säästettäisiin palkkakuluissa, sillä näille rakentajille voisi maksaa liki olematonta palk-kaa, majoitus tapahtuisi työmaaparakeissa, mu-onitus toimisi pelkällä riisipuurolla ja rakentamisen voisi toteuttaa jatkuvana kolmivuorotyönä. Tämä siis haudontamyssyyn.

Helpoin ja vähätöisin ratkaisu olisi, että historia on ja pysyy siellä missä on - eli Metrialla. Täytyykö sitä paikkaa vaihtaa useammin kuin sukkiaan?

Juha Lehtinen

Höpönlöpönblääblää.Viihtyisä ja laadu-kas kahvila on se, mikä opiskelijoita

oikeati liikuttaa. Tee viereisen si-vun kahvilavertailun perusteella oma johtopäätöksesi, mihin HiMan pitäisi

todellisuudessa muuttaa! ->

Uuden yliopistoajan koittaessa tammikuussa, on virinnyt huhuja aineryhmän muutosta nykyisestä paikastaan jonnekin muualle. Tähän mennessä oppiaineryhmä on muuttanut jo kuusi kertaa ole-massaolonsa aikana. Varnitsa -lehti tuntee vas-tuullisuutensa uuden HiMan löytämiseksi ja hutkiva journalisti lähti tarkastelemaan kaupungista löytyviä paikkoja sekä niiden soveltuvuutta historian opetuk-seen ja opiskeluun. Kaikissa on pyritty tuomaan esille hyvät ja huonot puolet asiallisuudesta tinkien ja laa-dusta säästäen.

EducaHistorian laitos aloitti täällä kaukaisella 1970-luvul-la. Olisiko nyt aika palata takaisin juurille? Norssin läheisyys voi olla sekä helpotus että ahdistus. Hel-potus siinä mielessä, että historian opettajaopiskeli-jat ehtisivät esimerkiksi seminaari-istuntoihin melko mukavasti. Toisaalta se voi aiheuttaa myös tuskaa joillekin opettajaopiskelijoille. Samoin rakennuksen sisätilan mataluus aiheuttaa etenkin hieman pidem-mässä varnitsalaisessa (allekirjoittanut) lievää ahtaan paikan kammoa. Kammoa pystyy tosin lievittämään sillä seikalla, että kahvinjuonnin lomassa voi vaikka antaa katseen harhailla kasvatustiedettä opiskelevi-en tyttöjen periin.

SPR -talo (Kauppakatu 35)Tässäkin rakennuksessa aineryhmä on viihtynyt. Viihtyisi varmaan edelleenkin, onhan ala-kerrassa sporttibaari ja varnitsalaisethan ovat tunnetusti kovia urheilemaan itse ja seuraamaan muiden pinnistyksiä. Lisäksi laitos olisi tässä osoitteessa muutenkin lähellä keskustan rientoja, mitä seikkaa sekä henkilökunta, että erityisesti opiskelijat varmasti arvostaisivat. Mii-nuspuoli: kirjastoon on tästä paikasta pitkähkö mat-

Minne historian oppiaineryhmäMuuttaisi?

15

Har

voin

m

aist

ettu

,si

lloin

ihan

ke

lvol

lista

Kesk

iker

tais

ta

pare

mm

at

leiv

okse

t ja

ka

kut,

sa

a os

tett

ua le

ipää

Lait

osm

ain

en

Pitk

ät j

onot

, m

elui

sat

vaih

tarit

, en

nen

kaik

kea

ruok

apai

kka,

m

uist

utta

ako

ulun

ruo

kala

a

OK,

myö

s er

ikoi

skah

veja

Kam

puks

en

mon

ipuo

lisin

(j

a ka

llein

!)

tarj

onta

Mas

siiv

iset

pu

ukal

uste

et

rauh

oitt

avat

m

ieltä

A-o

ikeu

det,

pi

sim

pään

auki

Sopi

vaa,

sek

aan

saa

reilu

nkau

pan

(rus

keaa

) so

keria

Pat

onke

ja, h

yvät

m

un

kit,

elle

i vak

si

ym. o

le e

htin

yt n

iitä

syöm

ään

Anke

a,

DD

R:m

äine

n

Kam

puks

en m

uka-

vim

mat

Am

ica-

tädi

t,

lähe

llä V

arni

tsa

toim

-is

toa,

kes

kust

elu

his-

toria

n pr

offa

n ka

nssa

kä

y he

lpos

ti

Josk

us t

untu

u et

tä t

uore

us

mita

taan

alm

anak

alla

Mon

ipuo

lisin

to

rttu

tarj

onta

, sä

mpy

lät

aihe

ut-

tane

et v

at-

sava

ivoj

a

Kam

puks

en

viih

tyis

in,

valo

isa,

väl

illä

ruuh

kaa

Mus

tat,

met

al-

liset

pen

kit

jät-

tävä

t ky

lmäk

si

niin

mie

len

kuin

is

tum

alih

akse

n

Kam

puks

en

pa

ras!

Hyv

iä jo

s ni

itä

on -

kas

viks

en

prof

fat

tunt

uvat

ol

evan

oik

eita

pul

-la

hiiri

ä

Ahda

s, v

itriin

in

pääl

lä p

önöt

-tä

vä S

ähly

liiga

n m

esta

ruus

po-

kaal

i häi

ritse

e

Nät

tejä

tyt

töjä

, na

rukä

sip

oik

ia,

höve

li he

nkilö

kunt

a

Nam

Hyv

iäle

ivon

nais

ia

Ah

das

ja

pim

eä

Ikku

nast

a vo

i bo

ngat

ao

rava

n

Kylm

ää

Pula

-aik

aan

verr

atta

viss

a-

kent

ies

ko

rvik

etta

?

Kuol

leit

a el

äim

iä,

ka-

peat

lasi

sein

ät

häm

men

tävä

t

Rak

sala

iste

n ka

ntap

aikk

a,

kam

puks

en

per

ust

usk

ivi

Ihan

oke

i,

mu

tta e

i p

ain

ost

eta

Mit

kä i

hm

ee

n p

ull

at?

Ru

otsi

nla

iva

Ruok

apai

k-ka

, pal

vele

va

henk

ilöku

nta,

pi

ano,

eril

liset

ko

kous

tilat

YÖ

K!

Syöv

ätkö

m

etsä

opis

keli-

jat

muu

ta k

uin

pett

ulei

pää?

Syr

jäin

en

mut

ta a

u-ri

nkoi

nen

klo

11:4

5 -

12:1

5 va

in

nope

at s

yövä

t

Ca

relia

Au

ra M

etria

H

umu

Educ

a

Pip

etti

Ku

utti

B

orea

lis Ve

rola

Kahvi Pullat Miljöö MuutaJu

rpo,

mite

n si

nä k

estä

t tät

ä si

elua

raas

tava

a, p

essi

mis

tistä

hi

stor

ioits

ijan

eläm

ää?

Taju

sin,

että

ahd

istu

s kuu

luu

vain

maa

ilmaa

n, jo

ssa

ei o

le

tarp

eeks

i kah

via

No,

mitä

s uu

tta?

16

Opiskelemme venäjää 1800-luvulla vaikuttaneen venäläisen ajattelijan Aleksandr Herzenin mukaan nimetyssä valtion peda-gogisessa yliopistossa, jossa opiskelee noin 20 000 opiskelijaa. Meitä vaihto-opiskelijoitakin on melkoinen joukko, meillä on oma tiedekuntakin. Sen käytävillä vaeltelee kirjava joukko vaihtarei-ta ympäri maailmaa. Kenties yllättäen, täällä on todella paljon kiinalaisia vaihto-opiskelijoita. Syystä tai toisesta kiinalaisilla - samoin kuin amerikkalaisilla - opiskelijoilla on omat ryhmänsä ja oppituntinsa, joten kulttuurivaihto rajoittuu lähinnä kyräilyyn välitunneilla. Kiinalaiset opiskelijat tosin järjestivät hiljattain Kii-nan kansantasavallan 60-vuotisjuhlien kunniaksi juhlan, jonka korostettu isänmaallisuus ja sotilaallisuus tuntui länsimaalaisesta oudolta.

Suomalaiseen akateemiseen vapauteen tottuneelle humanistiret-kulle vaihto-opiskelu on siinä mielessä järkytys, että täällä on ihan oikeasti opiskeltava. Läksyjä tulee joka päivä, mutta toisaalta niitä ei välttämättä tarvitse tehdä, jos kestää opettajan paheksuvat katseet ja sanan säilän sivallukset. Opetuksen taso vaihtelee, yleensä tunneilla on mukavaa, mutta erään opettajan asenne ja otteet ovat kuin oppikirjaesimerkki huonosta opettajasta.

Straight Outta SPB

Olemme majoittuneet yliopiston asuntolaan, jota voinee luonnehtia lähinnä karuksi. Onneksi siellä asuminen ei maksa meille mitään, toisin kuin monille muille vaihtareille. Suurin ongelma asuntolassa on oleskelutilan puute, siellä ei nimittäin voi oikein hengata missään. Pitkät ja ankeat käytävät henkivät vanhan kunnon Lenin-gradin henkeä tavalla, joka viehättää ensimmäisenä päivänä, mutta masentaa aika äkkiä. Onneksi asuntolan ankeudessa ei ole mikään pakko nyhjätä.

Vaihto-opiskelun arkea

Vaihto-opiskelija elää rutiinitonta elämää, vailla arjen puuduttavaa vaikutusta. Pietarissa tämä rutiinittomuus vielä korostuu, sillä jokainen päivä yllättää jotenkin. Välillä on sähkökatkoa, toisinaan taas suihkussa ei tule lämmintä vettä kolmeen päivään. Asioille on yleensä selityksensä, jos sen sattuu löytämään. Venäjällä asiat tapahtuvat oman logiikkansa mukaan, vaikka suomalaiselle tämä logiikka ei aina avaudu. Esimerkiksi venä-läiselle byrokratialle ominainen leimapainotteisuus menee niin pitkälle, että jopa asuntolamme lakanoissa on leimat. Periaatteessa kaikki on hyvin, kunhan papereissa on oikeat leimat. Käytäntö saattaa kuitenkin joskus osoittautua erilaiseksi. Tämän epävarmuuden sisäistäminen on olennainen osa vaihto-opiskelukokemusta.

17

Pietari on siitä ovela kaupunki, että sen historiallinen keskusta on täynnä upeita rakennuksia, jotka eivät kuitenkaan ole kovin korkeita. Kun uusklassisten julkisivujen loistoon turtuu, alkaa kuvitella tunte-vansa kaupungin, ehkä jopa erehtyy luulemaan sitä pikkukaupungiksi. Tämä on virhe, sillä Pietari Suuren perustama kaupunki levittäytyy levottomana ja nukku-mattomana massana joka suuntaan. Pietarilaiset ovat ylpeitä kaupungistaan ja yleensä ottaen pitävät sitä Venäjän oikeana ykköskaupunkina. Oli niin tai näin, Pietari on taatusti Venäjän eurooppalaisin kaupunki.

Natiivit suhtautuvat suomalaisiin yleensä ottaen ys-tävällisesti. Ensitapaamiselta veli venäläinen saattaa vaikuttaa yrmeältä ja äkkipikaiselta, mutta kunhan häneen vähän tutustuu, itänaapuri osoittautuu avoimeksi ja sanavalmiiksi keskustelukumppaniksi. Olemme käyneet keskusteluita uskonnosta, saaneet kuulla muistuttavamme viikinkejä vaaleine partoi-nemme ja saaneet neuvoja jekaterinburgilaiselta työmatkalaiselta, jonka mukaan Pietarissa ei ole niin mitään nähtävää ja todellinen Venäjä löytyy pyhältä Baikal-järveltä, Siperian sydämestä.

Kuten olettaa saattaa, historia on Pietarissa läsnä, koko ajan ja kaikessa. Pietari on pukeutunut nykyaikaisen kapitalismin vaatteisiin, mutta kunhan vaan poikkeaa valtakaduilta hieman syrjempään, niin törmää pian Leningradin jäänteisiin. Esikaupunkien massiiviset, 70-luvulla rakennetut betonikolossit samalla kertaa

sekä sykähdyttävät että masentavat. Tsaarinaikaisia rakennuksia restauroidaan jatkuvasti. Leningradin piiritystä, Pietarin perustamista ja muita historiallisia merkkipäiviä juhlitaan näyttävästi. Museoita on joka lähtöön ja opiskelija pääsee niihin sisään yleensä todella edullisesti.

Kehotammekin siis kaikkia unohtamaan mahdolliset ennakkoluulonsa ja suuntaamaan Venäjän pohjoiseen pääkaupunkiin. Takaamme, ettei Pietari jätä ketään kylmäksi.

Tero ”Terotshka” Karjalainen, Pasi ”Ugor” Huo-tarin suosiollisella avustuksella.

Top 3 parhautta1) Ruoka - se on hyvää, halpaa ja sitä on riittävästi. Sitä on myös vähän joka lähtöön sushista ja sash-likeista blineihin ja borshiin. Fazer Amicaa ei tule ikävä, vaikka tuo Suomen lahja opiskelijaruokailul-le onkin laajentanut toimintaansa jopa Eremitaasin pihalle.2) Hinnat - vaikka muut ulkomaalaiset valittelevat-kin Pietarin kalleutta, suomalaiseen verotaakkaan tottuneelle Pietari on suorastaan petollisen halpa.3) Ihmiset - kaikennäköisiä, -kokoisia ja -kielisiä. Pietari on monikulttuurinen metropoli, jossa on kiinnostavia ihmisiä joka lähtöön. Venäläiset ovat kauniita ja miehillä on hämmentävät takapiiskat, joten silmänruokaakin riittää.

Top 3 kurjuutta1) Vessanpöntöt - vaativat liikaa suih-kuttelua ja muuta säätämistä.2) Miliisi - herättää lähinnä pelkoa, eten-kin kolmen tai useamman äijänkörilään susilau-moissa liikkuessaan.3) Kaupungin laajuus – toisinaan on väsyttävää vaeltaa kilometritolkulla kaupungin pitkiä ja vä-hemmän hyvin huollettuja katuja, jotka tuntuvat jatkuvan loputtomina kaikkiin suuntiin...

18

Kaikkihan meistä tarvitsevat rahaa. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän, hankintatavat vain sattuvat eroa-maan toisistaan hyvin paljon. Itsehän olin niin epätoi-voisessa tilanteessa viime helmikuussa (aivan kuin en koskaan muuten olisi) että laitoin kesätyöhakemuk-sen museovirastolle. Ja totta kai sanavalmiina mie-henä paikan sain. Tämä on tarina siitä, mitä seurasi. Tämä on tarina hukatuista päivistä ja valvotuista öis-tä. Tämä on minun ja huoltomies Musta-Kaken tarina Olavinlinnasta.

Ja tervetuloa Olavinlinnaan...

Se kaikki alkoi toukokuussa. Olin saanut vappuni päätökseen, eeppinen humalatila vaihtui eeppi-seen krapulaan. Ja sitten tulivat turistit. Pukeuduin maripaitaani ja aloin sönkätä tarinoita Erik Akse-linpoika Tottin suurteoista. Ja tarinathan upposivat hyvin. Toinen asia, mikä upposi, oli taloudellinen tilanteeni. Palkkaa ei kuulunut ja tilin saldosta pys-tyi repimään irti vain joka viikon torstai-oluet ra-vintola Sillansuussa. Päätoimittaja toivoi tähän jut-tuun paljon perseitä ja tässä tulee ensimmäinen; olin koko toukokuun täysin perse auki. Kannattaa siis hakeutua museovirastolle töihin. Toukokuu oli muutenkin hyvin pimeää ja ankeaa aikaa, Savon-linna oli hiljaa ja yksin piti keksiä kaikki huvi. On-neksi uskollinen aseenkantajani Musta-Kake tarjo-si seuraansa näihin syvän eskapismin täyttämiin hetkiin.Huoltomies Musta-Kake: ”Kuin helvetissä se tuulen raiskaama pulkannaru pysty vetä-mään niin hyvin viinaa”.

Sitten koitti kesäkuu. Työajat muuttuivat, entinen mukavan leppoisa 10-16 vaihtui täysin orjuutta-vaan 10-17 tai 11-18 rytmiin. Kierroksia piti alkaa tarjoamaan tasatunnein ja neljällä kielellä. Huo-masin, että ruotsi olisi kannattanut opetella joskus kunnolla ja niin huomasivat asiakkaanikin. Saksan puhumisesta lusmuilin ansiokkaasti koko kesän.

Tällainenhan on tunnetusti psyykelle rankkaa ja kaltaiseni herkät taiteilijasielut keksivät vain yhden tavan lievittää tuskaa. Ravintola Pölkky-baarin te-rassi oli siis edelleen minun ja huoltomies Musta-Kaken suuressa suosiossa. Ja ai niin, palkkaa ei tullut oikein vieläkään. Se mitä tuli, myös meni.Huoltomies Musta-Kake: ”Pelottaa se kra-pula liikaa…”

Kuten aina on ollut ja on aina oleva, kesäkuuta seu-rasi heinäkuu. Yhtäkkiä koko kaupunki oli täynnä typeriä turisteja. Ja kaikkihan ne halusivat tieten-kin nähdä ”sen s*tanan linnan”. Sanon noin, kos-ka valtaosa linnaan tulevista ei ollut kiinnostunut siitä yhtään, kunhan nyt pönöttivät typerät ilmeet naamallaan kierroksen keston eli vajaan tunnin. Onneksi suurin osa tajusi edes olla hiljaa, joille-kinhan sekin oli täysin mahdotonta, parhaissa per-heissä isäntä huusi, emäntä huusi, tytär huusi ja poika kiljui. Kypsänä ihmisenä päätin aina huutaa takaisin ja kovempaa. Tämä siis koskee suoma-laisia turisteja. Muut, varsinkin pienessä kaljassa olleet britit, olivat mahtavaa porukkaa. Heinäkuu sisälsi myös hyvin hauskojakin hetkiä. Suurena näyttämötaiteen tuntijana ja teatterilavojen keisa-rina pääsin hoitamaan joka aamupäivä joko krei-vin tai linnanpäällikön roolia lastenkierroksella. Se oli todella hauskaa, homma oli tarkoituskin vetää

19

mahdollisimman yli ja sen olen jostain syystä aina osannut. Lisäk-si ei tarvinnut kello 10-14 huolehtia normikierroksista ollenkaan. Alemman kastin työläiset hoitivat ne samalla kun artisti Hovi sekä pari muuta tyyppiä valmistautui suorastaan hengästyttävään viihdepläjäykseen. Tämän homman huippuna voitaneen pitää heinäkuun puolivälissä olleen koirateemapäivän erikoiskierros-ta, minun ja vastanäyttelijäni E. Järveläisen esitys olisi voitu tal-lentaa vaatimattomasti sanoen elokuvaksi suoraan! Tämä siis oli heinäkuussa hauskaa, muuten homma oli täysin fasistisella meiningillä läpi vedettyä; kierroksia riitti, asiakkaita riitti, kuuma oli…joka päivä oli totaalista sotaa. Ja tästähän päästiin yli vain vanhoilla keinoilla…Huoltomies Musta-Kake: ”Pernaan sattuu…”

Ja pian tulikin jo kesän loppu. Yllätyksekseni huomasin, että minulle jäisikin rahaa käteen. Jotain hyvää siis oli tapahtunut. Muuten elokuun harvat työpäiväni menivät siinä, että lähinnä odotin poispääsyä koko paikasta. Mo-tivaationi oli nollassa. Enää ei ollut lastenkierroksia. Kyl-mä tuuli kävi järveltä ja enteili syksyä. Turistit alkoivat hävitä (missä ei kyllä ollut mitään negatiivista). Onnek-si sain työskennellä monta päivää lipunmyyntikopissa, siellä ei tarvinnut pelätä kierroksille joutumista. Mitä tästä kesästä siis opimme, suosittelenko Olavinlinnaa kesätyöpaikaksi esimerkiksi muille historian opiskeli-joille? Sanoisinko, että työn hyödyllisyys näkyy jälkeen-päin. Kyseessä on tunnettu paikka, jossa neljän kuukau-den työskentely näyttää cv:ssä hyvältä. Lisäksi kielitaito paranee varmasti. Toisaalta paikka on, kuten todettua, varsinkin heinäkuussa täysin totalitaarisen valtion tavoin toimiva. Vittuilua saa kuunnella perkeleesti. Töitä saa tehdä perkeleesti. Virheistä saat kuulla heti ja onnistu-misista kiitosta tulee äärimmäisen harvoin. Joten, tästä sitten vain vetämään omat johtopäätökset ja hakemusta sisään jos kiinnostaa. Itsehän en toista kertaa kyseiseen paikkaan mene. Erona normaalimuseoon voisin sanoa esimerkiksi tämän: Olavinlinnassa kävi parhaina päivi-nä varmasti yli 500 ihmistä. Samaan aikaan eräs nimel-tä mainitsematon tamperelainen valittaa facebookissa, että Kangasalan kotiseutumuseossa käy yksi ihminen päivässä. Ja palkkamme olivat suunnilleen samanlaiset. Eli niin…Huoltomies Musta-Kake: ”JA EN VARMASTI MENE ENÄÄ IKINÄ TAKAISIN!”

-JP Hovi, Merimiehenkadun Pietari BraheSaimaannorppa on uhanalainen ja hauras

eläinlaji. Irmeli kuvassa vasemmalla.

20

”Kerrankin sukulaisista on hyötyä!” iloitsi Tuovis-Lauri 2 vsk, kun arvokas, historiallisesti ja taloudellisesti merkittävä kesämökkiplantaasi tipahti hä-nelle lahjoituksena. Kiireisenä opiskelijana Lauri ei kuitenkaan ehdi hoitaa tilusisännän tointa, vaan halusi tarjota laman varjossa rypeville opiskelija-tovereilleen tilaisuuden taloudellisesti turvattuun elämään haudanvakavan bisneskilpailun avulla, tilaisuuden tulla.. APUPOJAKSI.

Vaikka johtoportaaseen luulisi olevan mielijöitä, harvinaisen tukalan kar-sinnan jälkeen (ensimmäiset tutut henkilöt Humu-kuppilassa) kilpaan sel-viytyivät Ville ja Tommi.

VarnitsanEli ryysyistä rikkauksiin

Apupoika-kandidaatit:

Ville ”Vilunki” Kortelainen: Talou-dellinen nero, joka huolimatta sii-tä että valittaa ainaisesta köyhyy-destään, omaa ilmiömäisen kyvyn löytää likviditeettiä lipittää aamus-ta iltaan kahvia Humu-kuppilassa ja ostaa (?) etanolituotteita omaksi ilokseen ja muiden harmiksi merkittävissä määrin. Jos Ville voittaa Apupo-jan paikan, hän kertoo ottavansa Laurin mailla käyttöön maaorjuuden uudessa ja uljaassa muodossaan rahtaa-malla keittopalkalla entisen itäblokin maista marjanpoi-mijoita plantaasiorjiksi. Ville myös lupaa pyhästi CEO Tuoviselle ”varastamatta enempää kuin on kohtuullista” tämän mailta saamista voitoista.

Tommi ”Persaukinen Romeo” Leiri-laakso: Tommin jäätävänä finans-silahjana on olla velkaa kaikille ja kaikesta. Liekö arjalaisen kultatu-kan sinisten silmien ansiota, mut-ta velkataakasta huolimatta Tom-min polvilumpiot ovat säilyneet

kohtuullisen ehjinä, seikka jossa on ihmettelemistä kerrakseen. Tommin meriitteihin kuuluu kyseenalainen kunnia, sillä hän ei omien sanojensa mukaan ole teh-nyt vielä päivääkään rehellistä työtä. Tommin edellinen huijausyritys yltäkylläisemmän elämän puolesta sisälsi suomenruotsalaisen kartanonomistajatyttären riiauk-sen. Valitettavasti hanke kariutui, kun sukunsa arvon (ja Tommin luonteen) tunteva vuorineuvos-isä osti Tommin ulos suvusta 40 eurolla. Voittorahoilla Tommi aikoo ostaa itselleen aatelisarvon päästäkseen takaisin piireihin.

Laurin tehtävänanto rahakkaammasta tulevaisuudesta unelmoiville kilpailijoille on seuraava: urbaanissa vii-dakossa bisnesvaistot mitataan sillä, miten hyvin pyrkyrit onnistuvat lisäämään neuvokkuudellaan ja ällillään rahavarojaan. Lähtökassana on opiskelijan normaali päiväkassa, 7 euroa, Akavan mainosläpyskä ja puolikas pullo Kiteen kirkasta.

”Menkää ja tehkää rahaa!” julisti Lauri pojille, ja niin kilpailu alkoi.

21

Päivä I: Kaikki ismot casinolla

Ville ja Tommi tuumivat vaihtoehtojaan. ”Kuule, pi-täisikö meidän lyödä tässä asiassa viisaat päämme yhteen?”, kysyi Ville. ”Kerätään yhteistuumin niin mehevä rahapotti, että Lauri nimittää meidän mo-lemmat Sonkajärven satraapeiksi”. ”Hyvä idea”, sa-noi Tommi. ”Minulla ei ainakaan ole ideoita, varsin-kaan kuin join jo luovuudenpuuskaa tavoitellessani oman puolikkaan pois”, hörisi Tommi, silminnähden juopuneena.

”Uskotko Tommi, että onni suosii rohkeaa?”, kysyi Ville poikien marssiessa torin kulmalla RAY:n Täyspottia kohden. ”Tiedä tuota”, virkkoi Tommi. ”Nyt tehdään kuin Kentin musiikkivideossa: rulettia ja kaikki punaiselle. Saadaan pienellä lady Fortunan avustuksella moninkertaistettua rahavaramme. Siitä Lauri ilostuu.” ”Entä jos hävitään?”, synkisteli Tommi, jonka pikakänni oli taittunut uhkaavasti pikakrapulan puolelle. ”Sittenhän opimme bisneselämän kulmaki-veä, nöyryyttä”, totesi Ville ja kiskoi casinon ovea.

”Ja sinä kehtasit väittää, että tämä ei toimisi!”, rie-muitsi Ville marssiessaan Tommin kanssa ulos Täys-potista. ”Kaksi kertaa punainen, ja meillä on nyt yhteensä 56 euroa.” ”Rahat suoraan Vanhasen seuraavasta vaalikampanjasta”. ”Hurraa” vas-tasi Tommi innottomasti, mutta kelloa vilkaistuaan tämän ilme kirkastui. ”Hei, Palaverissa on muuten justiinsa alkanut häppäri. Riipaistaanko menestyksen kunniaksi yhden öölit ja soitetaan samalla Laurille, että voi jo saman tien palkata meidät?”

Kolme itsekehun täyteistä tuntia vierähtää. Baari-illan loppunäytöksenä baariminna heivaa pojat rahattomi-na ulos Palaverista. ”Perkele, kuinka tässä taas näin kävi?” manailee Ville.”Mutta entäs minun markiisin-titteli?”, nyyhkii puolestaan Tommi.

Laurin bisnesvinkki: Onnella ei hoi-deta raha-asioita, jos muuten käyttäytyy kuin idiootti!

Päivä 2. Autonpesua Ameriikan malliin

Aamulla pojat pähkäilevät morkkiksissa tukalaa ti-lannettaan. Rahat on rällätty ja Lauri ulvoi apupoi-ka-kandidaattien edesottamuksista kuultuaan, että jos fyffeä ei näy, ei heitä huolita edes alustalaisiksi Sonkajärven kesämökille. Paris Hiltonin musiik-kivideota käsi kalsareissa seuraava Tommi saa äkkiä älynväläyksen. ”Pestään autoja! Yliopiston parkkipaikka on täynnä paskaisia biilejä. Kyllä joku raharikas kauppatieteilijä maksaa auton pesusta, jos ei muuten, niin siksi että näkee historian opiskeli-jan kerrankin tekevän töitä”. Sanoista tekoihin. Pian kampuksen parkkipaikalla hortoilee kaksi lievästi al-koholilla marinoitua työmiestä. ”Onko meidän pakko olla ilman paitoja?” protestoi kylmästä kärsivä Ville. ”Joo joo. Ollaan täyden palvelun autonpesijöitä. Nyt suu kiinni ja töihin!”

Ravihirmu Hyvös-Lauri kaartaa samalla näkösälle. ”Nyt kimppuun!” höyryää Tommi, ja pojat syöksäh-tävät ämpärin ja rättien kanssa Laurin pirssin eteen niin että ovat alle jäädä. Silmänräpäys vain, ja äs-

ken niin kiiltävä etuikkuna ja konepelti ovat touhukkaiden työmiesten jäljiltä paskaisempi kuin koskaan. ”Jumalau-ta!” keuhkoaa raviselostaja. ”Just tuli auto pesusta! Mitä te apinat oikein teet-te? Raastuvassa tavataan!” ”Ei kun jos vitonen saatais vaikka…”, yrittää Ville. ”Selkäänne saatte!” manailee Lauri ja on kaasuttaa poikien jalkojen yli.

Laurin bisnesvinkki: Jos osaat jotain hyvin, älä tee sitä ilmaiseksi. Jos et osaa jotain ollenkaan, älä luule että saat siitä palkkaa.

22

Päivä 3. Arjalainen orjapoika kaupan

”No jo nyt on helvetti, jos ei tässä maailmassa rikas-tu!” ärjyy Ville. ”No joo. En ymmärrä. Minusta näytin tyrmäävältä ilman paitaa..” tuumii Tommi pällistellen itseään peilistä. ”Aivan!” sanoo Ville ja tämän ilme kir-kastuu. ”Häh. Homoko olet?” kysyy Tommi ja mulkoi-lee kilpakumppaniaan. ”No en, mutta nyt on otettava epätoivoiset keinot käyttöön. Pelkään että meidän on alettava parittamaan sinua rahasta.” ”Jaa. No tämän kerran voin olla valmis sopivaa korvausta vastaan harrastamaan lihan iloja kauniiden naisten kanssa”, toteaa Lahden Valentino yhä itseään peilistä ihaillen. ”Joo”, sanoo Ville, mutta arvelee mielessään asiakaskunnan rakentuvan karvaisista ukonköriläis-tä.

Tommi voitelee itsensä rypsiöljyllä ja asettuu paidat-ta Metrian käytävälle. ”Escort-palvelua! Hae täältä sankarisi vartiksi!” julistaa Ville kauppamiehen elkein ja esittelee vieressä parhaansa mukaan pullistelevaa myyntiartikkelia. ”Kuka tuota nyt ostaisi? Sitä joutuu muutenkin katsomaan ihan liikaa ilmaiseksi.” irviste-levät ohi kulkevat tytöt. ”Ei tästä mitään tule”, tih-rustaa Tommi itkua, saatuaan näin tylyä palautetta. ”Eikä mitä”, tuumaa Ville ja lisää volyymia kinnaten kädestä kiinni ohi yrittävää arkaa matemaatikkotyt-töä. ”Tästä mies, kestää kovaakin käyttöä”, rohkai-see Ville pakoon pyristelevää tyttöä.

Laurin jälkiviisaus: Kuolleena syn-tynyt tienaamisyritys. Ville on idiootti ja Tommi ruma. Tuota hommaa ei olisi saanut vedettyä läpi edes Tiranassa.

Päivä 4. Suutari pysyköön lestissään

Pomo-Laurin puhelin pirisee aamutuimaan. ”Mitä nyt? Paljonko on kasassa?” ärjyy kiireinen bisnesmies puhelimeen. ”No sakkoja tuli taas ja nyt on vielä parit lähestymiskiellot käräjäoikeuteen menossa. Ja sitten vielä jonkun pitäisi maksaa meidät täältä kyttikseltä ulos...” kertoo Ville puhelimeen huolettomasti. ”Nyt riitti!”, räyhää Lauri. ”Mädäntykää siellä putkassa, tollot. Teidät on erotettu!”

On jo iltapäivä, kun kovan onnen ritarit saapuvat kampukselle. ”Mitäs nyt?” murehtii Ville. ”Sakkoja ja velkoja on niin paljon, etteivät edes neljän kuukau-den opintorahat lainoineen riitä niitä kattamaan. Ja Hovi ei lopeta kyselemästä vieläkö ihmiskauppa on toiminnasta.” ”Nyt ei taida olla kuin yksi tapa selviy-tyä tästä” sanoo Tommi pahaenteisesti. ”Ei helvetti”, kauhistelee Ville. ”Eikö vielä yritettäisi myydä hanu-ria?” ”Ei se nyt auta”, vastaa Tommi, ja niin pojat laa-hustavat lyötyinä miehinä historian oppiaineryhmän tiloihin koputtelemaan ovea.

Ärsyyntynyt tutkija tulee avaamaan ovea. ”Mitä tääl-lä häiritään ihmisiä töissä?” tuhahtaa FM Kumpulai-nen. ”Tuota noin..” aloittelee Ville, ”jos sinulla olisi vaikka pari tutkija-apulaisen vakanssia tarjota, niin minä ja Tommi..” ”No, ainahan tutkimuksen teossa riittää kyllästyttäviä sontahommia..” tuumii Kumpu-lainen. ”Palkkaa en tosin aio maksaa, saatte kupit kahvia mieheen päivässä.” ”Tuo oli viikon paras tar-jous”, toteaa Ville lakonisesti. ”Joo”, virkkoo Tommi yhtä synkästi. ”Meistä tuli sitten historiantutkijoita.”

Ja niin loppujen lopuksi sekä Villestä että Tommista tuli kuin tulikin molemmista… APUPOIKA!

Epätoivoisesti rikkauksiin kurkotteli: Ville Kortelainen

Tommi Leirilaakso

23

Syksy saa, minä en saa lukurauhaa. Yksi kaupungissa asumisen pahimmista vitsauksista on lehtipuhaltimet ja niiden ohjastajat, belsebuubin kanssa sopimuksen tehneet sadistit, talonmiehet. Suurta tyydytystä tuntien nuo pahat miehet ja naiset herättävät koko korttelin pirullisilla vehkeillään. Eräänäkin aamuna normaalin pihapäivystyksen yhteydessä laskin, että saman lehtikasan voi kolme kertaa siirtää eri paikkaan. Ensin nurmikon keskelle, sitten sieltä pienempiin kasoihin reunoille ja lopuksi vielä parkkipaikan viereen mistä seuraava vääränkel-taisin haalareihin pukeutunut hyypiö kokoaa ne pikkutraktorinsa kärriin. Loppusijoituspaikkaa lehdille ei varmaan tiedä alakerran lämmitysosaston pomokaan.

Joillekin syksy on mukava. Kuten yliopiston uudelle rehtorille. Ihmeellisen yhteensattuman kautta uudella reksillä on sama nimi kuin edellisellä! Henkilökohtaisesti en häntä tunne, mutta toivotan kuitenkin lämpimästi tervetulleeksi koko Joensuun puolesta. Mukava saada tänne tuoretta verta! Uutta geenipooliin tuovat ennen kaikkea fuksit. Heidän ja tuutoreiden suhde on vähän niin kuin Perjantain ja Robinson Crusoen: pitkän odotuksen jälkeenkään ei saisi koskea, mutta kuka ihme täällä autiolla saarella siitä välittäisi? Huhujen mukaan sympaatti-sen teologian laitoksen tuutoreille odotus oli liikaa, ja he alkoivat lisääntyä keskenään. Hyvä ystäväni ja entinen opiskelija Pekka S. Karma kertoi fukseissa olevan parasta se, että niitä tulee joka syksy lisää.

Ensimmäisiä asioita uusille opiskelijoille opetettavista on kehotus verkostoitua. Siihen on monia tapoja. Joillekin se on viinanjuontia tulevien kollegojen kanssa Skarpissa, toiset nuohoavat jokaisen mahdollisen tilaisuuden missä liikkuu yläkoulujen rehtoreita, ja pieni osa turvautuu kontaktien luomiskeinoista ehkä tehokkaimpaan, klassiseen perseennuolentaan. Ensimmäisestä tavasta on myös jalostuneempi muoto, lonkeroituminen. Itse olen työpaikkani viimeisimmän pois lukien sopinut kapakassa, enkä taatusti selvin päin.

Synkkää kaamosmasennusta torjuva mielijuomani, ilmainen alkoholi, on loppunut maailmasta. Sitä ei saa enää poppareiden rokki-karonkasta, ei Kirkisen juhlaseminaarista eikä edes osallistu-misesta tämän lehden kirjoitusporukkaan. Popparit tuskin enää boolia ilmaiseksi jakelevat ja seuraavan Varnitsa-lehden pää-toimittajan pitää olla nykyistä reilusti juopompi, että kalja-

palkkajärjestelmä palaa. (Antti rakas, kaljapalkkajärjestelmä on vieläkin voimissaan. Tätä kultajuomaa ei vaan kanneta kotiovellesi! toim.huom.) Toivottavasti seuraavassa syyskokouksessa valitaan päätoimittajaksi joku kikkelihuumorista pitävä viskisieppo. Toivoa on oikeastaan enää siinä, että uusi rehtori on aiempaa persompi kupittelulle, ja läträysmeininki palaa yliopiston virallisten juhlien ohjelmaan. Kaikesta huolimatta, stimuloivaa syksyä lukijoille.

Anttiko, n. vsk.

Suunta on vain alaspäin

24

Mutta mitäpä sitä turhia yleistämään. Tehän tunnetusti haluatte tietää kaiken mitään siihen lisäämättä, tai siitä pois jättämättä. Aloitetaan siis pussikaljoittelun pyhästä paikasta, Ilosaaresta. Kello oli tuolloin 1500, kun suuroperaatio fuksien viinapään testaamiseksi sekä henkisen että fyysisen kuntoisuutemme

kehittämiseksi alkoi. Jokainen taisi tuntea itsensä vähintään supersankariksi viitta harteillaan.

Lyhyesti voisi sanoa, että siellä

juotiin... siellä tanssittiin... ja siellä laulettiin!

Syksyn Suurtapahtuma: Varnitsan fuksiaiset

IlosaariAluksi testattiin meidän viinanhakutaitomme. Ympäristöön oli piilotettu mitä parhaimpia alkoholijuomia. Kyllä vain, oikeiden kännikalojen aatelisaperitiiveja. Allekirjoittanut tunnustaa oman viinavainunsa ensiluokkaiseksi, sillä Jorma-pullohan sieltä kallionraosta löytyi. Mutta mitä vielä, herkku piti tuhota siltä seisomalta. Onneksi se ei ollut edes …vaikeata. Paikallinen pultsarikin taisi kohdata onnenpäivänsä, sillä yksi pullo oli ehtinyt hävitä ns. parempiin suihin…Ennen kaupunkirasteille lähettämistä kuntomme testattiin sokkoradalla. Kukaan ei tainnut laittaa mutkia suoriksi, joten kaikki pääsivät kaupungille aiheuttamaan pahennusta.

PalaveriTietovisailua ja piinapenkkiä. Meille esitettiin kiperiä kysymyksiä naishistorian valossa. Aiheena oli ehkä kaikkien aikojen suurin bitc… siis biisintekijä, eli Britney Spears. Briituvisailu oli kepeästi selätettävissä, mutta extempore-vitsinkerronta aiheutti pientä pään rapsuttelemista. Eivät muistuneet mieleen edes ne

miljoonat blondivitsit, joilla omaakin olemustani on iänikuisesti parjattu, mutta onneksi joukkueessa sattui olemaan edes yksi humoristinen valopää. Vinkki: Älkää sitten luulko, että samojen blondivitsien kertominen blondeille yhä uudestaan ja uudestaan olisi se loppumattoman huumorin kehto…

Wanha JokelaVisailua visailun perään. Suurten musiikkikysymysten ääreltä saattoi siirtyä vähintäänkin legendaarisen leffavisan pariin. Aiheenammehan oli tietysti Top Gun. Onneksi ryhmäämme kuului niitä, jotka ovat sen nähneet, sillä osa fuksivahvuudestamme oli

25

siis ”vallan sivistymätöntä”. Vanhat varnitsalaiset eivät täälläkään olleet vaatimattomia, joten jouduimme improvisoimaan pienoisnäytelmän varsin epäilyttävistä aineksista. Meidän ryhmämme näytelmään arvottiin osapuoliksi Jutta Urpilainen, Johtaja Korpela, Elisabet I, naisten pikkuhousut ja Stalingrad. Jopa tämmöisestä materiaalista saimme tietysti kasaan mestariteoksen.

LeikkikenttäLuvassa oli taukojumppaa. Räpylää pipoon, josta nousi erilaisten ruumiinosien nimiä. Ideana oli yhdistää nämä ruumiinosat Twisterin tapaan. Muistaakseni ryhmässämme jonkun poski piti iskeä toisen muun pyllyyn, mutta mikäpä olisikaan parempi tapa saada fuksit tutustumaan paremmin toisiinsa. Tässä vaiheessa kaikki taisivat mennä fyysisesti aika solmuun, mutta se vain enteili tulevaa. Loppuillasta monen pää taisi olla totaalisessa umpisolmussa.

Hevirasti kirkon pihassa \,,/Ylivoimaisesti suurimman suosion saavuttanut rasti. Vanhusten joukkoon kuuluu onneksi paljon hienoja musiikkimiehiä, jotka osasivat viihdyttää meitä hienoilla biisivalinnoillaan. Kappaleet täytyi arvata musiikkinäytteiden avulla ja sitä korkeamman pistemäärän sai, mitä nopeimmin sen arvasi. Tarjolla oli myös kierrokset Jim Beamia ja Jaloviinaa. Tästä suopeasta eleestä vaikuttuneena jäimme hengailemaan ja tavoittelemaan nousukänniä paikanpäälle. Hyvää musiikkia sai kuunnella odotellessa muiden ryhmien suoriutumista rastista. Ja mikäs onkaan sen mukavampaa, kuin kiherrellä vieressä, jos muut eivät biisintunnistuksessa niin hyvin onnistuneetkaan. Vain yksi ryhmä sai sanktion ja joutui ”sakkokierrokselle”, eli pukemaan vauvanukelle vaipan oikeaoppisesti. Kirkon pihasta jatkoimme matkaa kaikki yhdes koos. Kuulemma poliisisedätkin kävivät jälkeenpäin katsastamassa karmeiden kirkonhäpäisijöiden jäljet, mutta enemmistö oli ehtinyt paeta paikanpäältä.

KaljakottikärräysMatkalla Skarppiin pysähdyimme erään koulun pihaan taas taukojumpalle. Ideana oli kärrätä kaveria jaloista tuutorin ympäri ja takaisin, kunnes kaljatölkillinen oli saatu tuhottua. Pisteitä sai tietysti nopeudesta.

SkarppiMatka Skarppiin oli ollut pitkä ja raskas ja jokainen oli varmasti odottanut myös sitä itseään, eli pään täyteen vetämistä. Mölkyn pelaamisen ja sankan seurustelun lomassa viihdyimme oikein mainiosti. Totta kai illan loppuun oli säästetty odotettu loppuhuipennus, eli fuksien tanssiesitykset. Tanssin aiheen olimme saaneet Ilosaaresta löytyneiden viinapullojen kyljessä. Yleisö sai nauttia muun muassa dirty dancingista, hip hopista ja modernista tanssista. Illan show lienee ollut suuri suksee, sillä taputuksista ja naurusta ei meinannut tulla loppua. Vasta tämän jälkeen selvisi myös kauan odotettu tieto, eli ryhmäkilpailun voittajajoukkue. Tänä vuonna kaksi ryhmää ylsi tasapisteisiin ja jakoi näin muista ylivertaisina mahtavan palkinnon: kolme pulloa viinaksia! Itsekin kuuluin voittajaryhmään ja valtasimme röyhkeästi itsellemme pöydän, jonka ääressä tuhosimme yksissä tuumin palkintopullojamme. Illan vanhetessa musiikkikin alkoi muistuttaa oikeasta menosta, sillä samaan nurkkaan muodostui fuksien hevikorneri. Toivottavasti jokaisen ääni sekoittui toiseensa, jotta kukaan ei olisi kärsinyt yksittäisistä ujelluksista. Jos näin on käynyt, omasta puolestani voin sanoa kiitos ja anteeksi.

Mitä tästä kaikesta voisi jälkeenpäin sanoa? Sijoiltaanmenneistä olkapäistä, muutamista mustelmista ja haikeista huomisista huolimatta jokainen voinee ylistää tätä mahti-iltaa pelkin superlatiivein.

Noora Kumpulainen

Ismo Björn luennoi HOL-seminaarissa

Jääkärimarssi pärähtää soimaan Hyvösen autossa. Odotuksen tunne täyttää kuulaan syysaamun. Kyy-dissä istuvat nuoret miehet istuvat hiljaa ja miettivät taakse jäänyttä kotia. Loputtomalta tuntuvan moot-torimarssin jälkeen saavutaan Jaamankankaalle, jossa seuraan liittyy myös Puustisen kuljettama os-asto. Aseet, ammukset ja maastopuvut odottavat jo taistelijoita metsän reunassa.

Casus belliVarnitsalaisten keskuudessa vuosia jatkunut vu-osikurssien välinen katkera kyräily jakaa taistelijat kuin itsestään kahteen osastoon. Kaikki vanhat kän-nitappelut, säälimätön selkäänpuukotus ja keinoja kaihtamaton naisten huomiosta kilvoittelu nousevat äkkiä mieliin ja repivät kauan sitten arpeutuneet haa-vat auki. Viidennen vuosikurssin Keränen, Hyvönen, Hovi, Mustonen, Heinonen ja Loijas vetävät punaiset nauhat käsiinsä. Muista vuosikursseista kootaan Liit-toutuneet, joiden keltaisen käsivarsitunnuksen alla taistelevat Leppänen, Puustinen, Lehtinen, Lång ja Hiltunen. Konfliktin molemmat osapuolet vetäytyvät täydessä varustuksessa syvälle kangasmetsään, val-itsevat tukikohtansa ja pystyttävät lippunsa. Vihan-pito alkoi 27.9. klo 11.30.

TaistelutEnsimmäiset laukaukset kaikuvat metsässä, kun tun-nustelijat saavat toisiinsa näköyhteyden. Punaiset käyttävät miesylivoimaansa hyväkseen. He levit-täytyvät koko metsäkaistaleen levyiseksi ketjuksi ja

avaavat tulen yhtäaikaisesti. Kuulat viuhuvat ilmassa ja keltaiset maastoutuvat toivoen, ettei viimeinen nappi vielä kajahtaisi otsaan. Joukkovoiman tuntu antaa punaisille lisää itseluottamusta ja he etenevät ri-peästi. Keltaisilla on kuitenkin o-saavassa sodan-johdossaan kersantit Hiltunen ja Lång, jotka laati-vat päälle vyöryvän vihollisen päänmenoksi katalan suunnitelman. Kumpareista maastoa hyväksi käyt-täen koukkaa pieni keltaisten ryhmä punaisten se-lustaan heidän huomaamattaan. Hölmistyneet pu-naiset joutuvat mottiin ja kokevat raskaita tappioita. Heidän joukkojensa rippeet vetäytyvät takaisin tuki-kohtaansa nuolemaan haavojaan.

Punainen viides vuosikurssi kokoaa rivinsä uuteen hyökkäykseen, mutta joutuu jälleen mottiin. Erityis-esti Leppänen on heille täysin pitelemätön. Hän kier-tää kerta toisensa jälkeen vastustajan selkäpuolelle

Olimme sotilaita

Il fumo ostruisce le arterie e provoca infarti

26

saisesti kaikkien kesken pienessä tiheässä taimikos-sa käytävää viimeistä taistelua varten. Seuraa silmi-tön tulitus, josta vain harvat selviävät. Ammukset loppuvat ja rauha tulee 27.9. klo 16.00. Kaikki eivät kuolleet, joidenkin täytyi selvitä kertomaan tästä jälki-polville. Leppänen huomaa koivun lehdellä kävelevän leppäkertun ja kutsuu muita katsomaan tätä luonnon ihmettä. ”Vielä voi kaiken tämänkin jälkeen nähdä ympärillään jotain kaunista.”, toteaa Loijas.

Ratkaisua konfliktiin ei saatu, vaan vihanpidon odo-tetaan leimathtavan jälleen täyteen liekkiin Varnitsan pikkujouluissa Pursiseuran huvilalla, jossa Hovi ja Puustinen ovat todennäköisesti yhtä aikaa kännissä.

Olli Lång

ja teurastaa heidät poteroihinsa. Vankeja ei oteta, veljessota on sodista julmin. Punaisilla ei ole sodan-johdossaan aliupseereita, jotka osaisivat reagoida vihollisen mottitaktiikkaan. Myös heidän maaston-tuntemuksensa on puutteellinen. Hyvönen valitsee asemansa virheellisesti montun pohjalta. Montun reunalle saapuva keltainen vihollinen piirittää hänet ja hän kohtaa karmean loppunsa. Alun voittokulusta huolimatta sota ei kuitenkaan ratkea keltaisten eduk-si, vaan hiljalleen punaiset onnistuvat uuvuttamaan heidän sitkeää puolus-tustaan aggressiivisilla hyök-käyksillä. Tuulennopea Keränen tunnetaan keltais-ten keskuudessa ”punaisena kauhuna”, joka kylvää kuolemaa Liittoutuneiden asemiin.

Inhimillisyyden voittoAsemat vakiintuvat paikoilleen, eikä sodan ratkaisua ole näköpiirissä. Opintotuen viimeisillä rippeillä os-tetut käristemakkarat pannaan molemmissa asem-issa veljellisesti jakoon ja nuotiolla lämmitetyistä niukasta ateriasta nautitaan ikään kuin se olisi vi-imeinen. Monelle se onkin. Osapuolten voimasuh-teet eivät seuraavissa taisteluissa muutu miksikään, mutta huolto ei pelaa ja molemmilta puolilta alkavat olla ammukset lopussa. Vihollisuudet keskeytetään hetkeksi ja neuvotellaan jatkosta. Viha ei anna tilaa sovinnolle, vaan loput ammukset päätetään jakaa ta-

Jorma Uotinen, koreografi

Jussi-Pekka Hiltunen, rahastonhoitaja

Miika Kettunen, Häntäluuton

Mitä iHMettä!? HeHän ovat kuin kolMe Marjaa!

27

NO

LJ

AK

AN

A

JA

TT

EL

IJA Later

homie

”Pankit loivat rahaa tyhjästä”, ”talouskriisi pahin 60 vuoteen”, ”Suomi keikkuu laman partaalla”… Lienee tuttuja otsikoita jokaiselle vähänkään päivälehtiä seuranneelle. Mainittakoon kaikille vielä varmuuden vuoksi, että maailma ajautui globaaliin talouskriisiin kesän ja syksyn 2008 aikana. Viime syksystä lähtien harva se viikko oli joku analyytikko ennustamassa kriisistä toipumista, mutta seuraavana päivänä joku viisaampi ampui optimismin alas ennustamalla entistä katastrofaalisempaa tulevaisuutta.

No, mitäs tästä enää murehtimaan, uusi ylämäki odottaa jo edessä. Viimeisten uutisten mukaan jopa enolaiset pääsevät loppuvuodesta taas Uimaharjun Enocellille töihin. Paistaa se päivä risukasaankin. Värikkäässä uutisoinnissa on aina se hyvä puoli, että herättää uteliaisuutta asioita kohtaan. Miten tällainen ”talouskriisi” oikein syntyi? Miten hitossa se pääsi yllättämän suurimman osan ihmisistä viisaita päättäjiä myöten?

Voidaan todeta kuivan nasevasti, että koko sotku sai alkunsa Yhdysvaltojen subprime-kriisistä 2007–2008. Yksinkertaistettuna maan kansalaiset elivät yli varojensa. Sokea jopa kolminkertainen lainakulutus tuloihin nähden ei välttämättä ole viisasta, eihän? Pankit lainasivat siis rahaa tyhjän päälle, josta syntyi luottokriisin oravanpyörä. Mutta pitäisikö tämä sitten uskoa? Kyllä kai, selitys vaikuttaa loogiselta. Pidemmän aikaa maailmantalouden taustalla on kuitenkin toiminut hämäriä tahoja, jotka erinäisten arvioiden mukaan pyrkivät vaikuttamaan vallitseviin taloussuhdanteisiin.

Niin sanottu Bilderberg group perustettiin toisen maailmasodan jälkeen Amerikan-vastaisuuden pelossa. Kommunismia pyrittiin torjumaan tukemalla vapaata markkinataloutta. Kyseessä on siis salaseura jota voi verrata muun muassa Vapaamuurareihin. Tarpeeksi poliittista ja taloudellista vaikutusvaltaa omaavat henkilöt voivat siis saada kutsun Bildeberg groupiin. Mainittakoon esimerkkeinä vaikkapa Jorma Ollila ja uusi nobelisti Barack Obama.

Voidaan siis miettiä kenen etua ajaa ryhmittymä johon kuuluu maailman varakkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat henkilöt. Olikohan sattumaa että muuan varakas amerikkalainen sijoitti useita miljoonia vakuutusyhtiö AIG:n osakkeisiin kurssin romahdettua lähes 70 %, juuri silloin kuin kaikki näytti synkimmältä? Kurssi hyppäsi pian yli 30 % ja simsalabim, rikas oli hetkessä entistä rikkaampi! On se vaan mielenkiintoista seurata miten isot pojat hoitavat hommat kotia, kaikkien silmien edessä.

”Cash rules the world, well, cash rules the Spot” –Wu Tang Clan

AJ

AT

TE

liJ

A28

UUtta väkeä oppiaineryhmässä

Kerro itsestäsi – mistä olet kotoisin ja missä opiskelit?

- Olen kotoisin Sodankylästä ja opiskelin Helsingis-sä. Itse asiassa pyrin 1970-luvun lopulla myös tän-ne Joensuuhun opiskelemaan, mutta sitten kohtalo (= mies?, toim.huom.) puuttui peliin ja päädyinkin Helsinkiin. Väitöskirjani käsitteli työläisnaisliikkei-tä. Muita tutkimusalueitani ovat naishistoria, raja-aluehistoria, työväenliikkeen historia ja viime aikoina erityisesti sodan sosiaalihistoria.

Mitä mieltä olet historian ja maantie-

teen yhdistymisestä yhdeksi laitok-

seksi, onko siinä järkeä?

- Suhtaudun yhdistymiseen po-sitiivisesti. Täällä Joensuussa on muutenkin keskitytty paljon alue-historiaan, joten maantieteen mu-kanaolo on luonnollista.

No entäs Joensuu? Onko tämä ihan

periferiassa?

- Ei todellakaan. Tuollainen peri-feria-ajattelu on lähinnä sivisty-

Tarkkasilmäisimmät varnitsalaiset ovat ehkä havainneet, että historian oppiaineryhmä on saanut täksi lukuvuodeksi lisää naisenergiaa. Helsingin yliopiston dosentti Maria Lähteenmäki toimii Suomen historian professorina Kimmo Katajalan ollessa tutkimusvapaalla. Varnitsa-lehti haastatteli Mariaa.

mättömien ihmisten käsitys. Keskus on siellä, missä kukin ihminen kulloinkin on.

Mitä haluat tuoda tai miten kehittää Joensuun historian

oppiainetta?

- Minulla on vastuualueena jatko-opiskelijat, joten sitä puolta pyrin kehittämään. Lisäksi haluan tuoda raja-alueiden tutkimukseen pohjoisen ulottuvuuden. Olen mukana Barentsin ja Pohjoiskalotin tutkijaver-kostossa, joten sitä kautta tulee laajempi rajaseu-

tuverkosto mukaan kuvioon. Tähän liittyen pidän kevätlukukaudella luentosar-jan, joka tarkastelee Lappia ja Kan-nasta.

Haluatko sanoa jotain joensuulaisille

historian opiskelijoille?

- Helsingin näkökulmasta Joensuun yliopisto on arvostettu, täällä teh-dään laadukasta tutkimusta. Histori-an graduissa ja väikkäreissä on tosi hyviä teemoja, eli potentiaalia täältä kyllä löytyy!

Maria Lähteenmäellä on parhaillaan meneillään luentosarja ”Edustavuus, uskottavuus, lojaalisuus - Ryhmäintressit eduskunnassa”. Osallistujamäärä on ollut valitettavan pieni, pahimmillaan opis-kelijoita on ollut paikalla kokonaista kaksi kappaletta. Onneksi professori ei ole antanut tämän häiri-tä, vaan luennoilla on päästy harjoitusten ja pohdintatehtävien kautta mielenkiintoisiin keskusteluihin. Massaluennoillahan tällaisesta ilmapiiristä saa vain haaveilla.

Luennoitsijana Lähteenmäki on informatiivinen, reipas ja analyyttinen, tyhjäkäyntiä luennoilla ei ole. Hän ei myöskään arkaile tuoda omia mielipiteitään ja käsityksiään esiin, mikä on opiskelijan näkökul-masta aina hyvin virkistävää. Lähteenmäki ei kuitenkaan tarjoile valmiiksi pureskeltuja totuuksia, ja ainakin allekirjoittaneelle on jäänyt luennon jälkeen paljon ajatuksia pohdittavaksi. Kurssin suoritustapa on luentopäiväkirja + essee, ja kerrankin tehtävänanto tuntuu enemmän aktivoivalta kuin lannistavalta, ehkä juuri siksi, että luennoilla herää niitä ajatuksia (ja kertooko se sitten enemmän allekirjoittaneesta vai luennoitsijasta, kuka tietää).

Myös muut kurssille osallistujat ovat kuulemma pitäneet luennoista, joten on harmillista, ettei osallistu-jia ole enempää. Ehkä kevään luennoille sitten?

Eve Kämi

29

30

H y ö t yä j a y h t e i s ö l l i s y y t täTämän vuoden Historian Opiskelijoiden Liiton syysseminaarin järjestämisvastuu oli taas muuta-man vuoden tauon jälkeen tullut Varnitsan osaksi. HOL-seminaarit ovat järjestävälle osapuolelle aina niin uhka kuin mahdollisuus. Tämä sen takia, kos-ka seminaarit ovat kaiken sisältämänsä toimin-nan lisäksi paikallisen ainejärjestön, yliopiston ja kaupungin mainospilkahduksia. Epäonnistuessaan tieto siitä leviää nopeammin kuin pensaspalo muihin ainejärjestöihin. Onnistuessaan taas semi-naarivieraat vievät hyvän mielen lisäksi positiivi-sen kuvan järjestäjästä mukanaan. Tällä kertaa uhkapeli kannatti ja Varnitsa voi olla ylpeä saavu-tuksestaan, sillä tarjosimme kaikilla rintamilla on-nistuneen ja kiitoksia saaneen HOL-seminaarin.

Hyötyä seminaarissa edusti lauantaina 3.10. järjestetyt seminaariluennot teemalla ”Get rich with history or die tryin’”. Luennoimassa olivat historialla itsensä työllistäneet Kimmo Katajala, Tiina Kinnunen ja Ismo Björn. Luentoa seuraa-massa oli parinkymmenen seminaarivieraan

lisäksi ainakin toinen mokoma paikallisia histo-rian opiskelijoita, mikä tekee tästä seminaarista osallistujamäärältään suurimman mitä olen HOL-urani aikana nähnyt. Myös aihe oli erittäin onnis-tunut, erityisesti sen käytännönläheisyyden takia. Henkilökohtaisesti minua ei juuri kiinnosta lähteä toiselle puolelle Suomea kuuntelemaan esim. 1640-luvulla Äänekoskella asuneiden talonpoik-ien ruokailutottumuksista (keksin aiheen päästä-ni, mutta ymmärtänette pointin). Juuri tällaiselle opiskelijoille hyödylliselle seminaariteemalle on kysyntää; kullan arvoisia neuvoja tuleville histo-ria-alan ammattilaisille. En ala tässä selostamaan mitä luennoitsijat puhuivat, mutta omalta osalta voisin tiivistää perussanoman seuraaviin: kirjoita ja verkostoidu. Suurin ero luennoitsijoiden välillä oli mielipide siitä, miten työtä tehdään. Kimmon malli tuntui olevan 24/7 ja Ismon kahdeksan tun-tia päivässä, viisi päivää viikossa, Tiinan ollessa jossakin näiden kahden välimaastossa. Jokainen kuitenkin tekee omat valintansa, mutta onhan va-paa-aika edes välillä hyvästä jokaiselle.

31

Otsikossa oleva yhteisöllisyys ei kuitenkaan synny pelkästään samassa luentosalissa istumisella, vaan vaatii sieltä pois pääsyn. Sen takia jatkot luentojen jälkeen ovat ehdottomat. Onnistunut ratkaisu il-lan ohjelmassa oli kaupunkien sekoittaminen kes-kenään, eikä niiden laittaminen vastakkain. Vielä onnistuneempi oli varnitsalaisten muodostaman Dirty Gentlemenin keikka, mikä sai jäykimmänkin tanssahtelemaan, lyhyesti sanottuna rokkikukkoi-lua ja testosteronia. Kaiken kaikkiaan olin erittäin vaikuttunut illan lämpimästä tunnelmasta, niin il-mastoimattoman tilan, kuin ihmisten tunteiden luomasta.

Luennoitsijoiden perään kuuluttama verkostoitu-minen tiedemaailmassa alkaa juuri HOL-sem-inaarin kaltaisissa tapahtumissa. Toivottavasti

jokainen käyttää hyväkseen nämä tilaisuudet, jos ei tässä seminaarissa, niin tulevissa. Seuraavan kerran HOL-seminaari järjestetään Oulussa helmi-kuussa, jonne jokainen varnitsalainen on tervetul-lut lähtemään mukaan metsästämään hyötyä ja yhteisöllisyyttä. Samalla HOL:n puheenjohtajuus vaihtuu Oululta Joensuulle. Tahdon vielä lopuksi kiittää kaikkia luennoitsijoita, työryhmää ja kaikkia niitä, jotka olivat tavalla tai toisella mukana semi-naarissa. Ilman teitä seminaari ei olisi onnistunut.

Jyrki Puikko

P.S. ”Kaikki ennakkoluulot Joensuusta murentui-vat.” Tosineen HOL-vastaavan puolitosissaan heit-tämä kommentti lauantailta. Jokainen voi vain ar-vailla mitä ne ennakkoluulot olivat.

Historian opiskelijoiden läsnäolo syksyn ensimmäisessä Joyy symposiumissa oli huomattava. aktiivisuus ei välttämättä näkynyt suoraan osanottajien määrässä (paikalla oli neljä hissalaista), mutta historian ainejärjestö Varnitsa oli teologian vastaavan kanssa ainoa, joka otti osaa poikkitieteellisen foorumin lähettämään kyselyyn teemalla ”Mitä on sivistys?”. Varnitsalaiset huomioivat sivistyksestä muun muassa seuraavia tärkeitä seikkoja:

Sivistynyt ihminen omaa laajan yleistiedon maailmasta ja siitä kuinka yhteiskunta toimii, - tästä melko pinnallisesta lukeneisuudesta kumpuaa ymmärrys ja kyky nähdä asioita monista näkökulmista.Sivistykseen kuuluu myös taju universaaleista arvoista, kuten ihmisoikeudet.- Sivistys on kyky hahmottaa asioita ja koko yhteiskunta suurina kokonaisuuksina ja - rakenteina.

Sivistys voidaan nähdä myös negatiivisena asiana:”sivistys” on myös termi, jolla on oikeutettu paljon negatiivisiakin asioita, - vallankäyttöä ja alistussuhteita (esim. kolonialismi).

Foorumaktivistin terveiset

Hissalaiset vastasivat siis kyselyyn mielestäni hyvin nohevasti. Sivistys on nimenomaan asioiden pohtimista eri näkökulmista eikä tuomitsemista ja aliarvioimista. ”Sivistynyt” ihminen on kiinnostunut niin feminismistä kuin jalkapallostakin. Mieleltään avartunut ihmiseliö haluaa ottaa selvää asioista eikä elä koko elämäänsä puskissa.

Sivistykseen liittyy tosin monenlaisia vaaroja. Tästä symposiumissa nousikin kiihkeäpuoleinen keskustelu. Ihmiset ovat alttiita tuomitsemaan toisensa sivistyksen varjolla silloin, kun ihmiset jaotellaan sivistyneisiin ja sivistymättömiin. Viimeksi mainitut on tuolloin helppo sulkea yhteiskunnasta joko omiin slummeihinsa tai keskitysleireille. Se riippuu sivistystasostamme. Pohdimme myös sitä, onko maailmamme sivistynyt aikaisempiin vuosisatoihin verrattuna. Mielestäni emme ole. Olemme ehkä enemmän

tietoisia ympärillä olevasta maailmasta, mutta se ei ole estänyt meitä suhtautumasta siihen yhtä välinpitämättömästi kuin aikaisemmin. Kidutus ja murhaaminen ovat muuttuneet teolliseksi ”tuotannoksi” ja televisioviihteeksi. Se on pahempaa kuin antiikin Rooman leivät ja sirkushuvit.

Mitä mieltä siNÄ, varnitsalainen olet? Olemmeko sivistyneempiä kuin aikaisemmin? Mitä sivistys sinun mielestäsi ylipäänsä tarkoittaa? Lähetä mielipiteesi minulle sähköpostiin tai ilmoita muutenkin jos olet kiinnostunut tämänkaltaisista kysymyksistä. Historianopiskelijoita pyritään aktivoimaan Joyy symposiumiin tämän syksyn aikana.

terveisinLauri Laasti Lehikoinenlehikoin@cc.joensuu.fi

32

Paska Listahistorian suurimmat sankarit

Feidippides

*

Johnny ”Kylki” Kortelainen

J. Bruce Ismay

Suomen miehet 1944

Timo ”Putte” Jutila

*

Feidippides oli taitava ja urhool-linen sotilas antiikin Kreikassa. Sillä välin kun hänen kaverinsa ja taistelutoverinsa ottivat huolel-la nekkuunsa päätti Feidippides urhoollisesti juosta kotiin kerto-maan suru-uutisia ja toisella ker-ralla ilouutisia. Pitäähän sen nyt jonkun tallentaa kertomus jälki-polvillekin. Eli hän oli historian suurimpia sotasankareita.

Kesällä 2009 Johnny ja hänen urhoollinen ystävänsä Aivoton Ihmepoika pelastivat naisia hä-dästä kuuluisassa Kalastajaka-dun solan taistelussa. Aivoton Ihmepoika, tuo köyhän miehen

Batman, taisteli ylivoimaista vihollista vastaan sillä vä-lin kun Kylki juoksi nurkan taakse suojelemaan historian perintöä, sillä pitihän tämäkin tarina jälkipolville kertoa. Valitettavasti Johnnyn kesätoimittajan kunto ei mahdol-listanut kovinkaan pitkää juoksua vaan juoksu pysähtyi ensimmäiseen rappuun ja tyylikkääseen kolmoispiruet-tiin.

Ismay oli uppoamattoman Ti-tanicin omistaja ja mukana lai-van neitsytmatkalla, joka meni niin sanotusti hieman reisille. Onneksi tämä ei suurta san-karia häirinnyt vaan hän otti elämän tehtäväkseen selvitä laivalta keinolla millä hyvänsä ja kertoa tästä tragediasta jälki-polville, samalla kun muut her-

rasmiehet upposivat kunniakkaasti. Kerrotaanpa Ismayn nauttineen myös pienet oopiumkännit matkalla pelastu-mispaikalta New Yorkiin. Ilman häntä ei kukaan tuskin

olisi kuullutkaan Titanicin kohtalos-ta. Hieno mies.

Tarina siitä kuinka Suomi meinattiin juos-ta maailmankartalta kesällä ‘44. Koska sotajutut ovat historian saatossa aina muodostaneet sankartaruja, piti suomalaistenkin joten-kin säilyttää tarina urhoollisesta ja taistelevasta kansasta. Niinpä mahdollisimman moni halusi päästä kertomaan heti pikimmiten tarinan kotipuolessaan ja päättivät mo-net miehet yksissä tuumin lähteä juoksemaan kohti kotia. Ilman näitä miehiä ei kukaan olisi kuullut, että rintamat murtuu. Samaahan toki oli jo harjoitettu Sven Tuuvan kanssa. Kuka muuten olisi kuullut hänestä, jos hänen ka-verinsa olisivat kaikki tapelleet ja kuolleet?

Suurin sankari. Ja tässä tapauksessa PAINO sanalla SUURI. Kuka voisikaan unoh-taa Putte Jutilan ampumaa lämäriä siniviivalta ‘95 MM-finaalissa? Muistat vielä varmaan elävästi Jutilan pitkän liukutuuletuksen Ruotsin selkärangan katkaisseen maalin jälkeen. Kuka muu uskaltaisi käyttää julkisuudessa kolme kokoa liian pientä oranssia takkia? Historian suurin sankari ja esikuva kautta aikain: Timo Jutila!

33

-VIESTITOn se kumma kun immeisillä ei oo mittään urputet-tavaa. Lärvikirjasta täytyy V-viestikki tonkia. Elekee olko niin helvatan onnellisia, ei se oo suomalaiselle sopiva olotila!Noljakanperältä kajahtaa

Solubiologian historian opinnot tu-lossa kurssivalikoimaan jo ensi luku-vuonna! Pera ja Kale, tohtorit

Miehän kerreen pulloj milloin hal-luun ja mistä halluun! Järjestekee juominkipippalot kotonanne. Ukko-Puli

Syksyn Raamatunlause, Jesajan Kirja: ”1:23 Sinun päämiehesi ovat niskureita ja varkaiden tovereita; kaikki he lahjuksia rakastavat ja palkkoja tavoitte-levat; eivät he hanki orvolle oikeutta, lesken asia ei pääse heidän eteensä.” T: mattivanhanenmenepois

hyrrr vaikka me tässä rajantuntumassa kärvistel-läänkiin niin onko sinne luennoille pakko puhallella siperian tuulia kun ei siellä tarkene kohta erkkikään vaikka ois vaatetta päällä. pilkkihaalarin ostoonko tässä on lähettävä vai juotava pakkasnestettä, häh?”mutta mulla on lämmin sydän”

Luulin että Jipon pelit on jalkapallo-otteluita eikä suviseurat. Pitäkää kuviokelluntanne. Se pahin terroristiPS. Lahden Litmanen on homo

Asiantuntevaa mikrotukea nimeltämainitsettomassa hissan laitoksen atk-luokassa: ”Tulostaminen ei nyt onnistu, koska paperi on loppu.”

itekki osaan paremmin

ja ylläolevaan vielä lisäyksenä, että NO SHIT!!!

Miks Varnitsan torstain salivuoro on laitettu päällek-käin Salkkareitten kanssa. Vastuussa oleville tervaa ja höyheniä. Peppiin rakastunut

Kuka on Kumpu-Jounin salainen tyttöystävä? V-lehti tarjoaa vihjepalkkion!

Harmaa talous kukoistaa Varnitsassa! ”Ei me nyt niitä voida kassasta tilille laittaa tai homma kostau-tuu verotuksessa” ”Carelialla kuultua”

Fazer Amica jatkaa näköjään kokeiden tekemistä opiskelijoilla. Vatsa sekaisin yhden juustosämpylän jälkeen.Humiksen vessa tuli tutuksi.

Pidetäänpäs nämä Norssin salit iltaisin kiinni, jottei-vät opiskelijat pääsisi edes vahingossakaan harrasta-maan liikuntaa! Päärynävartalo on nam

Nyt kerpele loppui se itkeminen YLE-maksusta! Vai haluatteko katsoa tulevaisuudessa vain ”maailman suurin penis” -dokumentteja? Ja oikea syyllinen on valtiovalta, kun ei osaa rahoittaa yhtiötään parem-min!PT, jonka haveet kaatui!

Hävetkää vanhemmat vuosikurssit, kun ette edes vaivautuneet liikuntailtapäivänä kentän reunalle! Fuksit on rautaa, kaivetaan jurpoille hautaa!

Pakollinen jäsenmaksu (175e) jokaiselle histori-anopiskelijalle vuodesta 2012! Ja homma toimii!

Ja se perseen repäminen ei johdu Giggling-suhteiden hoitamisesta!Lopettakaa se juoruaminen!

Ulkoiluttakaa professoria!HOL-luennoitsija

Mikä tätä nuorisoa vaivaa, kun JUOPOTTELEE kirkon pihalla?T: Soitin poliisit

34

Futsal-turnaus 31.10Miten on, 4. vsk?

Varnitsa ry -Päämääränä voitto jo vuodesta 1970