Yhteydenpidon rajoittaminen sijaishuollossa

Itä-Suomen yliopisto

Oikeustieteiden laitos

Pro gradu -tutkielma

6.5.2016

Tekijä: Saara Holopainen, 235861

Ohjaaja: Suvianna Hakalehto

Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yksikkö

Oikeustieteiden laitos

Tekijä

Saara Holopainen

Työn nimi

Yhteydenpidon rajoittaminen sijaishuollossa

Pääaine

Siviilioikeus Työn laji

Pro gradu -tutkielma Aika

6.5.2016 Sivuja

68 +XIII

Tiivistelmä

Sijaishuollossa olevan lapsen yksi tärkeimmistä oikeuksista, on oikeus pitää yhteyttä vanhem-

piin ja muihin läheisiin henkilöihin. Perustuslaissa (PL, 731/199) ja Euroopan ihmisoikeusso-

pimuksessa (EIS, SopS 59 – 60/1991) on turvattu yksityis- ja perhe-elämän suoja, joilla suoja-

taan myös yhteydenpito-oikeutta. Kun lastensuojelussa käytetään lastensuojelulain (LSL,

417/2007) mukaista yhteydenpidon rajoittamista, puututaan sillä lapsen ja tämän vanhempien

perus- ja ihmisoikeuksiin.

Tämän pro gradu – tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä perusteilla yhteydenpitoa voi-

daan rajoittaa ja mitä perusoikeuksia silloin rajoitetaan. Koska eri selvityksistä on käynyt esil-

le, että tavanomaisen kasvatuksen ja perusoikeuksien rajoituksen välinen rajanveto on haasta-

vaa, on tutkielmassa pyritty selventämään näiden kahden välistä eroa. Tutkielmassa on myös

tarkasteltu millaisia oikeussuojakeinoja lapsilla ja muilla asianosaisilla on käytettävissä.

Tutkielma on lainopillinen, eli sen tarkoitus on selvittää, kuinka tutkimusongelmaa tulisi arvi-

oida voimassa olevan oikeuden mukaan. Ongelmaa on tarkasteltu lain esitöiden, oikeuskäytän-

nön, eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisujen ja oikeuskirjallisuuden perusteella.

Tutkielmassa esitetään, että lastensuojelun rajoitustoimenpiteiden käytössä on ongelmia; toi-

menpiteitä ei aina tunnisteta rajoitustoimiksi, eikä lainsäädäntöä tunneta riittävästi. Kun yhtey-

denpitoa rajoitetaan lain vastaistesti, on merkittävin ongelma se, ettei rajoituksesta tehdä las-

tensuojelulain mukaista muutoksenhakukelpoista päätöstä. Tarkasteltaessa kasvatuksen ja pe-

rusoikeuden välisiä eroja, voitiin todeta, että kasvatuksellisen keinon tarkoitus on tukea lapsen

kasvatusta ja kehitystä. Rajoitustoimen tarkoitus taas on huolehtia sijaishuollon tarkoituksen

toteutumisesta. Tutkielmassa esitetään lisäksi, että lapsen oikeusturva ei ole tehokasta. Suomen

tulisikin parantaa lapsien oikeusturvaa siten, että se vastaisi lapsen oikeuksien komitean suosi-

tuksia, esimerkiksi perustamalla lapsille oma valitusmekanismi. Jotta yhteydenpidon rajoitta-

mista tehdessä lapsen etu toteutuu, on lisäksi aina korostettava yksilö- ja tapauskohtaista arvi-

ointia. Avainsanat

lastensuojelu, rajoitustoimenpiteet, yhteydenpidon rajoittaminen, sijaishuolto, yksityiselämän suoja, perhe-elämän

suoja, lapsen etu

II

SISÄLLYS

LÄHTEET ........................................................................................................................... III

LYHENNELUETTELO ..................................................................................................... XII

KUVIOT JA TAULUKOT ............................................................................................... XIII

1 JOHDANTO ....................................................................................................................... 1

1.1 Tutkimuksen tausta ...................................................................................................... 1

1.2 Tutkimuskysymys, tutkimuksen rajaukset ja metodi ................................................... 4

2 LAPSI LASTENSUOJELUN ASIAKKAANA ................................................................. 6

2.1 Lapsen oikeudet ja lapsen edun periaate ...................................................................... 6

2.2 Lastensuojelu ja sen tarkoitus .................................................................................... 12

2.3 Sijaishuollon muodot ................................................................................................. 14

2.4 Sijaishuollon järjestäminen ........................................................................................ 16

3 RAJOITUSTOIMENPITEET SIJAISHUOLLOSSA ...................................................... 21

3.1 Rajoitustoimenpiteiden käyttö lastensuojelussa ........................................................ 21

3.2 Yksityiselämän suoja lastensuojelussa ...................................................................... 23

3.3 Perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset.............................................................. 24

4 YHTEYDENPITO-OIKEUS JA SEN RAJOITTAMINEN ............................................ 32

4.1 Lapsen yhteydenpito-oikeus ...................................................................................... 32

4.2 Yhteydenpidon rajoittamisen edellytykset ................................................................. 36

4.3 Yhteydenpidon rajoittamisen muodot ........................................................................ 41

4.4 Perusoikeuden rajoitukset vs. kasvatukselliset keinot ............................................... 44

4.5 Rajoitustoimenpiteet perhehoidossa .......................................................................... 48

5 OIKEUSTURVA YHTEYDENPIDON RAJOITTAMISESSA ...................................... 50

5.1 Lapsen oikeusturva Suomessa ................................................................................... 50

5.2 Yhteydenpidon rajoitusta koskeva päätös ja muutoksenhaku ................................... 53

5.3 Rajoitustoimenpiteiden valvonta ............................................................................... 60

6 JOHTOPÄÄTÖKSET ...................................................................................................... 65

III

LÄHTEET

KIRJALLISUUS

Aer, Janne: Lastensuojeluoikeus. Helsinki 2012.

Bardy, Marjatta (toim.): Lastensuojelun ytimissä. 4. uudistettu painos. Tampere 2013.

de Godzinsky, Virve-Maria:

- Lasten suojelua vai lastensuojelua. Oikeus 4/2012, s. 579 – 586.

- Lapsen etu ja osallisuus hallinto-oikeuksien päätöksissä. Oikeuspoliittisen tutki-

muslaitoksen tutkimuksia 267. Helsinki 2014.

- Kohti lapsiystävällisempää oikeudenkäyttöä. Lakimies 6/2015, s. 856 – 878.

Freeman, Michael: Why It Remains Important to Take Children’s Rights Seriously. Inter-

national Journal Of Children’s Rights 15 (2007), s 5 – 23.

Hakalehto-Wainio, Suvianna:

- Lasten oikeudet lapsen oikeuksien sopimuksessa. Defensor Legis 4/2011, s. 510 –

525.

- Oppilaan oikeudet opetustoimessa. Helsinki 2012.

- Lasten oikeusturva lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta. Teoksessa Sakari

Hänninen – Toomas Kotkas – Eeva Nykänen – Marja Pajukoski – Maija Sakslin

(toim.): Muuttuva sosiaalioikeus. Helsinki 2013, s. 297 – 330.

- Lasten oikeudet lapsen oikeuksien sopimuksessa. Teoksessa Timo Koivurova –

Elina Pirjatanniemi (toim.): Ihmisoikeuksien käsikirja. Helsinki 2014, s. 133 – 164.

Hallberg, Pekka: Perusoikeusjärjestelmä. Teoksessa Pekka Hallberg – Heikki Karapuu –

Martin Scheinin – Kaarlo Tuori – Veli-Pekka Viljanen: Perusoikeudet. Helsinki

2011, s. 29 – 59.

Hammarberg, Thomas: The UN Convention on the Rights of the Child – and How to Make

it Work. Human Rights Quarterly (Vol. 12) 1990, s. 97 – 105.

Hetemäki, Inka (toim.): Lapsen oikeuksien sopimuksen käsikirja. Unicef Suomi. Helsinki

2011. (Lapsen oikeuksien sopimuksen käsikirja 2011)

IV

Hirvelä, Päivi – Heikkilä, Satu: Ihmisoikeudet – käsikirja EIT:n oikeuskäytäntöön. Helsin-

ki 2013.

Hodgkin, Rachel – Newell Peter: Implementation Handbook for the Convention on the

Rights of the Child. 3. uudistettu painos. Unicef 2007.

Hoikkala, Susanna – Lavikainen, Ville: Sattumuksia vai suunnitelmallisuutta? Selvitys

sijaishuollon laadusta. Lastensuojelun Keskusliitto 2015.

Husa, Jaakko – Jyränki, Antero: Valtiosääntöoikeus. Helsinki 2012.

Hämäläinen, Kati: Perhehoitoon sijoitettujen lasten antamat merkitykset kodilleen ja per-

hesuhteilleen. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 56/2012.

Kangas, Urpo (toim): Oikeustiede Suomessa 1900 – 2000. Helsinki 1998.

Koivisto, Ida: Oikeusturva – kehittyvä perusoikeus? Lakimies 6/2013, s. 1032 – 1054.

Laaksonen, Sari: Huostaanoton, sijaishuollon ja jälkihuollon laatu. Teoksessa Annamaija

Puonti – Tuula Saarnio – Anne Hujala (toim.): Lastensuojelu tänään. Helsinki 2004,

s. 256 – 264.

Melander, Ilmari: Lapsen huollosta. Yksityisoikeudellinen tutkimus I. Suomalaisen Laki-

miesyhdistyksen julkaisuja N:o 20. Vammala 1939.

Mikkola, Matti – Helminen, Jarkko: Lastensuojelu. Helsinki 1994.

Narikka, Jouko (toim.): Sosiaali- ja terveyspalvelujen lainsäädäntö käytännössä. 2. uudis-

tettu painos. Helsinki 2006.

Nieminen, Liisa:

- Lasten perusoikeudet. Helsinki 1990.

- Lasten perus- ja ihmisoikeussuojan ajankohtaisia ongelmia. Lakimies 2004/4, s.

591 – 621.

- Perus- ja ihmisoikeudet ja perhe. Helsinki 2013.

Ojanen, Tuomas – Scheinin Martin: Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja Suomen

perusoikeusjärjestelmä. Teoksessa Pekka Hallberg – Heikki Karapuu – Martin

Scheinin – Kaarlo Tuori – Veli-Pekka Viljanen: Perusoikeudet. Helsinki 2011, s. 171

– 195.

V

Pajulammi, Henna: Lapsi, oikeus ja osallisuus. Helsinki 2014.

Paunio, Riitta-Leena: Eduskunnan oikeusasiamies lapsen oikeuksien valvojana. Lakimies

6 – 7/2001, s. 977 – 989.

Pellonpää, Matti – Gullans, Monica – Pölönen, Pasi – Tapanila, Antti: Euroopan Ihmisoi-

keussopimus. 5. uudistettu painos. Helsinki 2012. (Pellonpää ym. 2012)

Pölkki, Pirjo: Lastensuojelutyön tutkimus- ja kehittämistoiminta. Teoksessa Annamaija

Puonti – Tuula Saarnio – Anne Hujala (toim.): Lastensuojelu tänään. Helsinki 2004,

s. 270 – 319.

Pösö, Tarja:

- Kasvatustyö sijaishuollossa. Teoksessa Annamaija Puonti – Tuula Saarnio – Anne

Hujala (toim.): Lastensuojelu tänään. Helsinki 2004, s. 202 – 213.

- Vakavat silmät ja muita kokemuksia koulukodista. Sosiaali- ja terveysalan tutki-

mus- kehittämiskeskuksen tutkimuksia 133. Helsinki, Stakes 2004.

- Lapsen etu, oikeudet ja näkökulma moraalisina kannanottoina. Teoksessa Hannele

Forsberg – Leena Autonen-Vaaraniemi (toim.): Kiistanalainen perhe, moraalinen

järkeily & sosiaalityö. Tampere 2012, s. 75 – 97.

Räty, Tapio:

- Lastensuojelulaki – Käytäntö ja soveltaminen. Helsinki 2012.

- Lastensuojelulaki – Käytäntö ja soveltaminen. Helsinki 2015.

Scheinin, Martin: Perusoikeuskonfliktit. Teoksessa Tuuli Heinonen – Juha Lavapuro

(toim.): Oikeuskulttuurin eurooppalaistuminen. Ihmisoikeuksien murroksesta kan-

sainväliseen vuorovaikutukseen. Helsinki 2012, s. 125 – 141.

Saastamoinen, Kati: Lapsen asema sijaishuollossa – käsikirja arjen toimintaan. Helsinki

2010.

Siltala, Raimo: Johdatus oikeusteoriaan. Helsinki 2001.

Taskinen, Sirpa:

- Lasten psykososiaaliset palvelut ja lastensuojelu. Annamaija Puonti – Tuula Saar-

nio – Anne Hujala (toim.): Lastensuojelu tänään. Helsinki 2004, s. 141 – 153.

VI

- Lastensuojelulaki (417/2007) soveltamisopas. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja

kehittämiskeskus, oppaita 65. Vaajakoski 2007.

- Lastensuojelulain soveltaminen. Helsinki 2012.

Tuori, Kaarlo – Kotkas, Toomas: Sosiaalioikeus. Helsinki 2008.

Valkonen, Leena: Kuka on minun vanhempani? Perhehoitonuorten vanhempisuhteet. Tut-

kimuksia 52. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus 1995.

Viljanen, Veli-Pekka:

- Perusoikeuksien rajoitusedellytykset. Helsinki 2001.

- Perusoikeuksien rajoittaminen. Teoksessa Pekka Hallberg – Heikki Karapuu – Mar-

tin Scheinin – Kaarlo Tuori – Veli-Pekka Viljanen: Perusoikeudet. Helsinki 2011,

s. 139 – 170..

VIRALLISLÄHTEET

Eduskunnan oikeusasiamies: Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2013, K

2/2014 vp. Helsinki 2014.

Eduskunnan oikeusasiamies: Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2014, K

3/2015 vp. Helsinki 2015.

HE 309/1993 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten

muuttamisesta.

HE 225/2004 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lastensuojelulain muuttamisesta

HE 252/2006 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle lastensuojelulaiksi ja eräiksi siihen liit-

tyviksi laeiksi.

HE 225/2009 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lastensuojelulain, vankeuslain 4

20 luvun sekä tutkintavankeuslain 2 luvun 5 §:n muuttamisesta.

HE 302/2010 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle yksityisiä sosiaalipalveluja koskevan

lainsäädännön uudistamiseksi.

HE 331/2010 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lastensuojelulain 50 §:n, perhe-

hoitajalain ja omaishoidon tuesta annetun lain muuttamisesta.

VII

HE 108/2014 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaalihuollon asiakkaan ja poti-

laan itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja rajoitustoimenpiteiden käytön edelly-

tyksistä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

HE 164/2014 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja eräiksi siihen liit-

tyviksi laeiksi

HE 256/2014 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle perhehoitolaiksi.

HE 285/2014 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle lapsen oikeuksia koskevan yleissopi-

muksen valitusmenettelyä koskevan valinnaisen pöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi

pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

Komiteamietintö 1992:3: Perusoikeuskomitean mietintö. Valtion painatuskeskus, Helsinki

1992. (KOM 1992:3)

Komiteamietintö 1995:12: Lapsioikeudellista päätöksentekomenettelyä selvittäneen toimi-

kunnan mietintö. Sosiaali- ja terveysministeriö 1995. (KOM 1995:12)

PeVL 5/2006 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle halli-

tuksen esityksestä laiksi lastensuojelulain muuttamisesta.

PeVL 58/2006 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle halli-

tuksen esityksestä lastensuojelulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

PeVL 36/2014 vp: Perustuslakivaliokunnan lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle halli-

tuksen esityksestä sosiaalihuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

PeVM 25/1994 vp: Perustuslakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä perustuslaki-

en perusoikeussäännösten muuttamisesta.

StVM 7/2006 vp: Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä laiksi

lastensuojelulain muuttamisesta.

StVM 27/2014 vp: Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä sosiaa-

lihuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston valvontaohjelmia 4:2012: Lastensuoje-

lun ympärivuorokautinen hoito ja kasvatus, valtakunnallinen valvontaohjelma 2012 –

2014. Helsinki 2012.

VIII

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston selvitys 1:2013: Itsemääräämisoikeuden

toteutuminen sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa palveluissa: lastensuojelussa,

vammaispalveluissa, mielenterveyspalveluissa ja päihdehuollossa. Helsinki

2013.(Valvira 1:2013)

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, Tamminen Tarja (toim.): Sosiaali- ja ter-

veydenhuollon valvonnan havaintoja. Helsinki 2014.

Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:19: Toimiva lastensuojelu –

selvitysryhmän loppuraportti. Helsinki 2013.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:4: Lastensuojelun laatusuositus. Helsinki

2014.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoraportti: Lastensuojelu 2013. Tilastoraportti

26/2014. Helsinki 2014.(Lastensuojelu 2013)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoraportti: Lastensuojelu 2014. Tilastoraportti

25/2015. Helsinki 2015.(Lastensuojelu 2014)

Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 6/2012: Tuloksellisuustarkastus-

kertomus, Lastensuojelu. Helsinki 2012.

MUUT LÄHTEET

Council of Europe: Guidelines of the Committee of Ministers of the Council of Europe on

child-friendly justice. Council of Europe Publishing 2011.

Kuntalehti: Kiireellisen sijoituksen lakimuutos ihmetyttää. 23.10.2015.

[http://kuntalehti.fi/kuntauutiset/sote/kiireellisen-sijoituksen-lakimuutos-ihmetyttaa/]

(3.2.2016).

Lastensuojelun Keskusliitto: Oikeusturvakeinot lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelussa.

Helsinki 2012.

Ulkoministeriö: Yleissopimus lapsen oikeuksista (1989). [http://um.fi > Toiminta ja tavoit-

teet > Kaikki toiminta A – Ö > Kansainväliset sopimukset > Ihmisoikeussopimukset

ja raportit > YK:n voimassa olevat ihmisoikeussopimukset > Yleissopimus lapsen

oikeuksista (1989)] (27.4.2016).

IX

United Nations, General Assembly, Resolutions adopted by the general Assembly [on the

report of the Third Committee (A/64/434)] 64/142 Guidelines for the Alternative

Care of Children (A(RES/64/146).

Vario Pipsa, Barkman Johanna, Kiili Johanna, Nikkanen Marko, Oranen Mikko & Tervo

Jaana: Suojele unelmia, vaali toivoa – Nuorten suositukset lastensuojelun ja sijais-

huollon laadun kehittämiseksi. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2012:6

Yhdenvertaisuusvaltuutettu: Apua yhdenvertaisuusvaltuutetulta. [www.syrjinta.fi > Asia-

kaspalvelu > Apua yhdenvertaisuusvaltuutetulta] (3.5.2016) .

OIKEUSTAPAUKSET

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Leander v. Ruotsi, no. 9248/81, 26.3.1987.

Hokkanen v. Suomi, no. 19823/92, 23.9.1994.

L. v. Suomi, no. 25651/94, 27.4.2000.

K. ja T. v. Suomi no. 25702/94, 12.7.2001.

M. N v. Suomi, 11.9.2007.

Korkein hallinto-oikeus

KHO:2006:73

KHO 27.6.2014 t. 2072

KHO:2015:38

Hallinto-oikeudet

Hämeenlinnan HaO 15.11.2002 t. 02/0499/4

Helsingin HaO 1.10.2009 t. 09/0963/6

Valtioneuvoston oikeuskanslerin päätökset

OKV 4/50/2013, annettu 26.2.2015

X

Eduskunnan oikeusasiamiehen päätökset

EOA 1287/4/05, annettu 23.10.2006

EOA 682/4/2005, annettu 29.12.2006

EOA 3904/4/06 ja 347/4/07, annettu 16.10.2007

AOA 1516/4/12, annettu 3.5.2012

AOA 1001/3/12, annettu 24.5.2012

AOA 1558/4/12, annettu 18.8.2012

.AOA 4371/4/11, annettu 11.10.2012

AOA 4382/4/12, annettu 28.3.2013

AOA 4511/4/11, annettu 12.7.2013

AOA 2833/4/13, annettu 1.11.2013

AOA 2777/4/12, annettu 6.11.2013

AOA 1672/4/2014, annettu 16.6.2015

AOA 3001/4/14 ja 3851/4/14, annettu 9.7.2015

LAPSEN OIKEUKSIEN KOMITEA

A/RES/66/138: Optional Protocol to the Convention on the Rights of the Child on a com-

munications procedure, 19.12.2011.

CRC/C/5: General guidelines regarding the form and content of initial reports, 30.10.1991

CRC/C/33: Overview of the reporting procedures, 24.10.1994

CRC/C/58: General guidelines for periodic reports, 20.11.1996

CRC/GC/2002/2: General Comment no. 2 (2002), The role of independent national human

rights institution in the promotion and protection of the rights of the child.

CRC/C/GC/12: General Comment no. 12 (2009), The right of the child to be heard.

XI

CRC/C/GC/14: General Comment no. 14 (2013), On the right of the child to have his or

her best interests taken as a primary consideration (art. 3, para. 1).

CRC/C/FIN/15/Add.272: Concluding observations of the Committee on the Rights of the

Child: Finland, 20.10.2005.

CRC/C/FIN/CO/4: Concluding observations of the Committee on the Rights of the Child:

Finland, 20.6.2011.

XII

LYHENNELUETTELO

art. artikla

AOA eduskunnan apulaisoikeusasiamies

CRC Convention on the Rights of a Child

EIS Euroopan ihmisoikeussopimus

EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

EOA eduskunnan oikeusasiamies

HE hallituksen esitys

HL hallintolaki

KHO korkein hallinto-oikeus

KOM komitea mietintö

LOS Lapsen oikeuksien sopimus

LHL Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta

LSL lastensuojelulaki

PeVM perustuslakivaliokunnan mietintö

PL Suomen perustuslaki

YK Yhdistyneet kansakunnat

vp valtiopäivät

XIII

KUVIOT JA TAULUKOT

Kuvio 1. Lastensuojelun kokonaisuus.

1

1 JOHDANTO

1.1 Tutkimuksen tausta

Viime aikoina lastensuojelu on noussut esille eri medioissa traagisten perhesurmien takia.

Tällaisten tapahtumien jälkeen usein mietitään lastensuojelun pääperiaatetta, josta sääde-

tään lastensuojelulain (LSL, 417/2007) ensimmäisessä pykälässä; ”lapsella on oikeus tur-

valliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen

suojeluun.”

Joissain tapauksissa, kun tavoitellaan lapsen etua sekä lapselle turvallisinta ympäristöä, on

sijaishuolto lapselle paras vaihtoehto. Kodin ulkopuolella sijaishuollossa olevien lasten ja

varsinkin kiireellisesti sijoitettujen lasten määrä on kasvanut vuodesta 2005 aina vuoteen

2014, jolloin määrä kääntyi vihdoin hiukan laskuun. Kodin ulkopuolella sijoitettuja lapsia

oli vuonna 2014 kaiken kaikkiaan 17 958 lasta, joista huostassa oli 10 675 lasta. Kaikista

kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista 38 % oli perhehoidossa, 12 % ammatillisessa per-

hehoidossa 39 % laitoshuollossa ja 11 % muussa huollossa.1

Lastensuojelulaissa on turvattu yhteydenpito-oikeus lapsen ja tämän läheisten välillä. Lap-

sella on siis oikeus jatkuviin ja turvallisiin ihmissuhteisiin myös sijaishuollon aikana. Yh-

teydenpito voidaan toteuttaa viikonloppulomilla vanhempien kotona tai vanhempien vierai-

luilla sijoituspaikassa. Lapsella on oikeus myös pitää yhteyttä läheisiinsä esimerkiksi puhe-

limen, sähköpostin tai sosiaalisen median avulla. Kansallisen lainsäädännön lisäksi myös

Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimus (LOS, SopS 59 – 60/1991) ja

Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS, SopS 18 – 19/1990) velvoittavat valtioita kunnioitta-

maan lapsen oikeutta ylläpitää henkilökohtaisia suhteita vanhempiinsa. Kuitenkin, vaikka

viranomaisilla on velvollisuus edistää yhteydenpitoa sijaishuollon aikana, on lapsen etu

aina ensisijainen. Jos yhteydenpidosta ei ole päästy sopimukseen lapsen läheisten kanssa ja

yhteydenpidon katsotaan vaarantavan lapsen edun sekä sijaishuollon tarkoituksen toteutu-

misen, voidaan sitä rajoittaa tietyin edellytyksin. Yhteydenpitoa lapsen ja tämän läheisten

välillä voidaan rajoittaa muun muassa tapaamisia tai puheluita rajoittamalla.2

1 Lastensuojelu 2014, s. 1 – 8. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten lukumäärä vähenin vajaan prosentin

vuoteen 2013 verrattuna. Huostassa olevien lasten määrä laski 1,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kii-

reellisesti sijoitettuja lapsia oli vuonna 3 773, joka oli 10 prosenttia vähemmän, kuin vuonna 2013. 2 Räty 2015, s. 515 – 516.

2

Lastensuojelulain 11 luvussa säädetään rajoitustoimenpiteistä, joita voidaan käyttää sijais-

huollon aikana. Rajoitustoimenpiteitä voidaan käyttää ainoastaan laitoshuoltona järjestettä-

vässä sijaishuollossa, yhteydenpidon rajoitusta lukuun ottamatta, jota voidaan soveltaa

myös perhehoidossa. Rajoitustoimenpiteiden tarkoituksena on varmistaa, että huostaanoton

tarkoitus toteutuu sekä suojata lasta, toista henkilöä tai omaisuutta. Koska rajoitustoimen-

piteillä puututaan aina yksilön perus- ja ihmisoikeuksiin3, on rajoituksia käytettävä vain

siinä määrin kun on todella tarve ja niiden on perustuttava täsmällisiin ja tarkkarajaisiin

laissa määriteltyihin edellytyksiin.4

Valviran tekemän selvityksen mukaan itsemääräämisoikeuden ja rajoitustoimenpiteiden

käyttöön liittyvissä säädöksissä ja käsitteissä on ollut epäselvyyksiä, vaikka lastensuojelu-

laissa niistä onkin varsin yksityiskohtaisesti säädetty.5 Myös valtiontalouden tarkastusvi-

raston kertomuksesta käy ilmi, ettei rajoitustoimenpiteitä tunneta kaikissa sijaishuoltopai-

koissa, eikä niitä käytetä säännösten mukaisesti.6 Nämä epäselvyydet ovat johtaneet vää-

ränlaisiin toimintatapoihin sijaishuollossa, kuten esimerkiksi yhteydenpidon rajoittamiseen

ilman päätöstä. Lisäksi lapsiasiavaltuutetun toimiston toteuttamalla sijaishuollon kiertueel-

la kävi ilmi, että laitosten omien sääntöjen ja lainmukaisten rajoitustoimenpiteiden välises-

sä rajanvedossa on ongelmia.7

Yhteydenpidon rajoittamisen päätöksenteossa on ollut ongelmatilanteita jo ennen lasten-

suojelussa tehtyä kokonaisuudistusta.8 Silloinkin ongelmia on tuottanut rajoituspäätöksien

sisällölliset ja menettelylliset puutteet tai päätöksen puuttuminen kokonaan. Esimerkiksi

perhesijoituksissa oli lapsen yhteydenpitoa voitu rajoittaa jopa vuodeksi ilman, että siitä

olisi ollut sovittu huoltosuunnitelmassa tai tehty rajoituspäätöstä.9 Voidaankin katsoa, että

lastensuojelulakiin tehdyt muutokset ja tarkennukset olivat tarpeellisia. Edellä mainituista

3 Perusoikeudet ovat yksilölle ja joissain tapauksissa ryhmille kuuluvia vahvoja oikeuksia suhteessa julkiseen

valtaan. Perusoikeudet ovat yhteiskunnan arvovalintoja, joiden on katsottu olevan niin perustavia, että ne on

kirjattu perustuslakiin ja suojata tämän erityisasema. Scheinin 2012, s. 125. Ihmisoikeudet taas ovat kansain-

välisillä ihmisoikeussopimuksilla jokaiselle yhtäläisesti turvattuja oikeuksia. Sisällöllisesti perus- ja ihmisoi-

keudet ovat samankaltaisia ja turvaavat hyvin pitkälti samanlaisia oikeuksia. Ojanen – Scheinin 2011, s. 172. 4 Räty 2012, s. 457 ja 490.

5 Valvira 1:2013, s. 6 – 7.

6 Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomus 2012, s. 86.

7 Lapsiasiavaltuutetun toimisto järjesti vuonna 2011 Uskomme sinuun – Usko sinäkin - sijaishuollon kiertu-

een, joka vieraili kuudessa eri kaupungissa ja tapasi noin 120 12 – 20 –vuotiasta lastensuojelun asiakasta.

Kiertueen pohjalta tehtiin raportti ”Suojele unelmia, vaali toivoa” – Nuorten suositukset lastensuojelun ja

sijaishuollon laadun kehittämiseksi, Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2012:6. 8 Uusi lastensuojelulaki astui voimaan 1.1.2008. Sitä ennen lakia uudistettiin jo rajoitustoimenpiteiden osalta

1.11.2006 voimaan tulleella lailla, jonka muutokset sisällytettiin uuteen lakiin lähes muuttumattomina. 9 KOM 1995:12, s. 24 ja 42 – 43.

3

selvityksistä voi kuitenkin päätellä, että lain soveltamisessa on yhä edelleen ongelmia, jo-

ten aiheen tarkastelua voidaan pitää ajankohtaisena.

Eduskunnan oikeusasiamiehelle tehdään paljon kanteluita yhteydenpidon rajoittamisesta ja

se onkin viime vuosien aikana antanut useita ratkaisuja rajoitustoimenpiteistä. Esimerkiksi

vuonna 2013 eduskunnan oikeusasiamiehelle lastensuojelun sijaishuollosta tehdyistä kan-

teluista noin kolmasosa käsitteli yhteydenpitoa. Kanteluiden lisäksi, sijaishuollossa oleviin

lapsiin lainvastaisesti kohdistettuja rajoitustoimenpiteitä tulee esille myös eduskunnan oi-

keusasiamiehen tekemien tarkastusten kautta. Esimerkiksi vuonna 2012 erääseen yksityi-

seen lastensuojelulaitokseen tehtiin kantelun perusteella ennalta ilmoittamaton tarkastus.

Tarkastuksessa kävi ilmi, että laitos oli käyttänyt rajoittamistoimenpiteitä lastensuojelulain

vastaisesti ja näin ollen se oli puuttunut sijaishuollossa olevien lapsien perusoikeuksiin

väärin perustein.10

Sääntelyn ja valvonnan merkitys korostuu, kun kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten mää-

rä on kasvanut ja lastensuojelulaitoksia voivat ylläpitää valtion ja kuntien lisäksi myös yk-

sityiset yhteisöt. Yksi kunta voi ostaa lastensuojelun palveluita monelta eri palveluntuotta-

jalta, mikä tekee palvelukentän hyvin pirstaleiseksi ja näin ollen valvontatyö voi hankaloi-

tua.11

Muun muassa valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksesta käy ilmi, että sijais-

huollon valvonta ei ole ollut kattavaa ja riittävää.12

Rajoitustoimenpiteet puuttuvat sijaishuollossa olevan lapsen perusoikeuksiin ja itsemää-

räämisoikeuteen, jonka vuoksi aihe on lapsen oikeuksien ja oikeusturvan kannalta hyvin

merkittävä. Sijaishuollossa olevan lapsen yksi tärkeimmistä oikeuksista on yhteydenpito-

oikeus vanhempiin ja muihin läheisiin. Useista selvityksistä voi huomata, että viranomai-

silla on ollut ongelmia rajoitustoimenpiteiden käytössä ja niiden tunnistamisessa.13

Lasten-

suojelu ja yhteydenpidon rajoittaminen on perus- ja ihmisoikeusherkkä alue, sen mahdol-

listaessa hyvinkin voimakkaan puuttumisen lapsen ja vanhempien oikeuksiin. Sen lisäksi

lastensuojelua, tai tarkemmin yhteydenpidon rajoittamista on tarkasteltu oikeustieteellisissä

tutkimuksissa varsin vähän. Näin ollen yhteydenpidon rajoittaminen on aihealueena varsin

tärkeä ja ajankohtainen.

10

AOA 1001/3/2012 (24.5.2012) 11

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston valvontaohjelmia 4:2012, s. 6. 12

Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomus 2012, s. 85. 13

Muun muassa valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomus 2012, sosiaali- ja terveydenhuollon

valvonnan havaintoja 2014 ja itsemääräämisoikeuden toteutuminen sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa

palveluissa, selvityksiä 1:2013.

4

1.2 Tutkimuskysymys, tutkimuksen rajaukset ja metodi

Tutkimuksen lähtökohtana on LSL 11 luku, joka käsittelee rajoitustoimenpiteitä sijaishuol-

lossa, sekä erityisesti LSL 62 §, jossa säädetään yhteydenpidon rajoittamisesta. Tämän

kirjoituksen tarkoitus ja samalla tutkimuskysymys on tarkastella millä perusteilla yhtey-

denpitoa voidaan rajoittaa lapsen ollessa sijaishuollossa. Koska perusoikeudet liittyvät

tiiviisti rajoittamisiin, tutkin myös mitä perusoikeuksia näillä toimilla rajoitetaan ja millä

edellytyksillä rajoitukset ovat mahdollisia. Tarkoituksenani on myös selvittää milloin on

kyse tavanomaisesta kasvatuksesta ja milloin perusoikeuksien rajoituksesta ja mikä ero

näiden kahden välillä on. Rajoitustoimenpiteitä käytettäessä henkilön oikeusturva on tär-

keässä osassa. Näin ollen yhtenä tutkimuskysymyksenä on millaisia oikeussuojakeinoja

asianosaisella on tilanteessa, jossa rajoituksia on tehty lainvastaisesti. Pyrin myös selvit-

tämään eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisujen sekä hallinto-oikeuden ja korkeimman

hallinto-oikeuden ratkaisujen perusteella, että löytyykö lainvastaisesti tehtyjen yhteydenpi-

don rajoittamisten välillä yhtäläisyyksiä.

Sijaishuollossa voidaan käyttää useita eri rajoitustoimenpiteitä, mutta tässä tutkimuksessa

keskitytään yhteydenpidon rajoittamiseen ja muita rajoituksia ainoastaan sivutaan. Koska

lastensuojelulain mukaan yhteydenpidon rajoittaminen on mahdollista vain perhehoidossa

tai laitoshuollossa olevalla huostaanotetulla lapsella14

, keskitytään tässä tutkimuksessa vain

LSL 57 §:n mukaisiin lastensuojelulaitoksiin ja 56 §:n mukaiseen perhehoitoon. Lapsella

tässä tutkimuksessa tarkoitetaan YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti alle 18-

vuotiasta.15

Tutkimusmetodina tässä tutkielmassa käytetään oikeusdogmatiikkaa eli lainopillista tutki-

musmenetelmää. Lainoppi tulkitsee ja systematisoi voimassa olevia oikeussääntöjä ja se

perustelee tulkintakannanoton vallitsevasta oikeuslähdeopista sekä tulkintateoriasta johdet-

tujen perusteiden avulla. Oikeudellisen tulkinnan tarkoitus on selvittää voimassa olevan

oikeuden sisältö, kun taas systematisoinnilla tarkoitetaan oikeudellisen tulkintakontekstin

ymmärtämistä. Tutkielman tarkoitus on selvittää, kuinka yhteydenpidon rajoittamista tulisi

14

Räty 2012, s. 470. 15

Huostassapito lakkaa automaattisesti, kun lapsi täyttää 18 vuotta, jos se ei ole muista syistä aiemmin päät-

tynyt. Sijaishuollon päättymisen jälkeen lapselle tai nuorelle on järjestettävä jälkihuoltoa tämän tarvitsemassa

laajuudessa. Jälkihuollon tarkoitus on sijoituksen jälkeen tukea lasta ja nuorta tämän kasvussa aikuisuuteen ja

vastuullisuuteen. Jälkihuolto voi olla esimerkiksi taloudellisen tuen järjestämistä. Jälkihuolto on subjektiivi-

nen oikeus ja sen järjestämisvelvollisuus päättyy, kun nuori täyttää 21 vuotta. Räty 2015 s. 452 – 453 ja 603

– 604.

5

voimassa olevan oikeuden mukaan arvioida.16

Tarkastelen siis rajoitustoimenpiteiden käy-

tön mahdollistavia ja sitä rajoittavia säännöksiä lastensuojelulaissa. Hyödynnän tutkiel-

massa myös lakien esitöitä, oikeuskirjallisuutta, eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuja

sekä olemassa olevaa hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä.

16

Siltala 2001, s. 22 – 23.

6

2 LAPSI LASTENSUOJELUN ASIAKKAANA

2.1 Lapsen oikeudet ja lapsen edun periaate

Tämän tutkielman tarkoitus on käsitellä, kuinka yhteydenpidon rajoitus vaikuttaa lapsen

oikeuksiin. Sen ymmärtämiseksi onkin syytä avata lapsen oikeuksiin ja lastensuojeluun

liittyviä käsitteitä ja lainsäädäntöä. Lastensuojelulain lähtökohta on turvata lapsen etu ja se

on myös tärkein arviointiperuste lastensuojelulain mukaisissa toimenpiteissä. Tämä lapsen

edun turvaamisen periaate käy ilmi LSL 4 §:ssä, jonka ensimmäisen momentin mukaan

lastensuojelussa on aina otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu.17

Lapsen edusta ja

oikeuksista säännellään lastensuojelulain lisäksi muun muassa perustuslaissa (PL,

731/1999), laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (LHL 361/1983), YK:n lapsen

oikeuksien yleissopimuksessa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.

Ennen lapsioikeuden kehittymistä suomalaisessa lainsäädännössä lapsen etua arvioitaessa

määräävänä näkökulmana oli aikuisen näkökulma.18

Muutos lapsioikeuden kehittymisestä

oli kytenyt jo vuosikymmeniä, mutta 1970- luvun jälkipuoliskolla lapsen oikeudellista

asemaa koskevaa lainsäädäntöä alettiin uudistaa.19

Ajatusmaailma muuttui vuonna 1984,

kun laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta ja laki lastensuojelusta (683/1983) astuivat

voimaan, ja aikuisen näkökulman sijasta tilannetta alettiin arvioida lapsen näkökulmasta.

Keskeiseksi ajatukseksi muotoutui, että lapsi on omien oikeuksiensa subjekti.20

Lapsen

oikeussubjektiudella tarkoitetaan, että lapsi on omien oikeuksiensa haltija ja yksilö, jolla

on oikeus ihmisoikeuksiin syntymästään lähtien.21

Suomen perustuslaissa turvataan perusoikeudet kaikille ihmisille ikään katsomatta.22

Pe-

rustuslaissa säädetään, että ”valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksi-

lön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa (PL 1.2 §)”,

näin ollen kaikille on turvattu edellä mainitut oikeudet. Vaikka PL 1.2 §:ssä jo säädetään

17

Räty 2012, s. 12. 18

Lapsioikeutta ja lapsen etua on tutkittu jo 1930-luvulla, kun Ilmari Melander käsitteli sitä teoksessaan

Lapsen huollosta. Melander toteaa, että lapsen edun on oltava määräävänä tekijänä lapsen huollossa. Hän on

kuitenkin myös huomauttanut, että käytännössä lapsen edun toteutuminen kaikissa asioissa on mahdotonta ja

että lapsen etu on usein vaikea määritellä sekä se voi usein olla ristiriidassa huoltajan edun kanssa. Ks. lisää

Melander 1939, s. 28. 19

Kangas 1998, s. 315 – 316. 20

Mikkola – Helminen 1994, s. 19. 21

Hammarberg 1990, s. 99. 22

Ks. KOM 1992:3, s 182. Ainoa perustuslaissa mainittu ikää koskeva poikkeus on ääni- ja äänestysoikeutta

koskeva 18 vuoden ikäraja (PL 14.1 § ja 14.2 §).

7

perusoikeuksien taustasta ja siitä, että ne koskevat kaikkia, on lasten tasa-arvoisesta kohte-

lusta säädetty erikseen PL 6.3 §:ssä. Tämän mukaan ”lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti

yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikutta itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavas-

ti”. Näin ollen lapsille on turvattu perustuslaissa kaikki samat oikeudet kuin aikuisille.23

Toinen käännekohtana lapsen oikeuksien kehityksessä oli YK:n lapsen oikeuksien sopi-

mus, jolloin lasten oikeuksista tuli virallisesti ihmisoikeuksia.24

YK:n lapsen oikeuksien

sopimus hyväksyttiin Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa 20.11.1989 ja Suo-

messa se tuli voimaan 20.7.1991 Toisin kuin useat muut valtiot, Suomi ei tehnyt sopimuk-

seen varaumia.25

Lapsen oikeuksien yleissopimus on lailla ja asetuksella voimaan saatettu

ihmisoikeussopimus, joten se on sopimusvaltioita, eli myös Suomea, sitova kansainvälisoi-

keudellinen instrumentti. Suomi on siis sitoutunut noudattamaan sopimusta ja tarvittaessa

muuttamaan lakejaan ja toimintatapoja sopimusta vastaaviksi.26

Näin ollen se velvoittaa

kaikkia viranomaistehtäviä hoitavia toimimaan sopimuksen mukaisesti. Vaikka lapsen oi-

keuksien komitea on lapsen etua koskevassa yleiskommentissa tuonut esille, että sopimuk-

sen tulisi ohjata myös huoltajien päätöksentekoa, ei sopimus velvoita suoraan vanhempia.27

Lapsen oikeuksien sopimus kansainvälisenä ihmisoikeussopimuksena antaa kansalliselle

lainsäädännölle vähimmäistason. Myös lastensuojelunlain on tällöin vastattava kaikilta

osin näitä kansainvälisiä velvoitteita.28

On kuitenkin muistettava, että lapsen oikeuksien

sopimus tarjoaa vasta vähimmäistason ihmisoikeuksille. Suomen tulisikin pystyä vauraana

ja kehittyneenä valtiona toteuttamaan lapsen oikeuksia laajemmin, kuin esimerkiksi maan,

joka taistelee nälänhätää vastaan. Lapsen oikeuksien sopimuksen tarkoitus on turvata kai-

23

Pajulammi 2014, s. 103 – 104. 24

Nieminen 2013, s. 305. 25

71 valtiota on tehnyt lapsen oikeuksien sopimukseen varaumia, joista osa koskee sopimuksen neljää yleis-

periaatetta. Varaumia on perusteltu esimerkiksi šarian lain ja islamin ensisijaisuudella sekä kansallisen perus-

tuslain ensisijaisuudella. Hakalehto-Wainio 2014, s. 139. 26

de Godzinsky LM 2015, s. 858. 27

Kansainvälisoikeudellisia velvoitteita syntyy valtioiden ja muiden kansainvälisten oikeussubjektien kuten

kansainvälisten järjestöjen toimin, esimerkiksi kahden- tai useammanvälisin sopimuksin. Näin ollen myös

ihmisoikeussopimukset kansainvälisinä sopimuksina luovat suoria velvoitteita vain valtioille. Jyränki – Husa

2012, s. 97 – 98. Ks. myös CRC/C/GC14, kohdat 10 ja 37. Komitea on yleiskommentissaan sopimuksen

täytäntöönpanotoimenpiteistä tuonut esille, että vaikka täytäntöönpano on sopimusvaltioiden velvollisuus, on

siihen osallistettava kaikki yhteiskunnan sektorit sekä myös lapset itse. Käytännössä lasten oikeuksien

kunnioittamiseen ja takaamiseen liittyvät velvollisuudet eivät koske ainoastaan valtioita ja niiden määräys-

vallassa olevia palveluita, vaan myös lapsia, vanhempia, järjestöjä ja ei-valtiollisia palveluita.

CRC/GC/2003/5, kohta 56. 28

Hakalehto-Wainio 2014, s. 139.

8

kille lapsille yhtäläiset oikeudet. Sen tarkoitus ei ole vain täyttää lapsen tarpeita, vaan taata

ja toteuttaa lapsen oikeudet.29

Lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista valvoo YK:n lapsen oikeuksien komitea. So-

pimusvaltiot toimittavat komitealle määräaikaisraportteja sopimuksen mukaisten oikeuksi-

en täytäntöönpanotoimista sekä näiden oikeuksien toteutumisen edistymisestä omassa

maassaan.30

Näiden raporttien perusteella komitea antaa sopimusvaltiolle suosituksia toi-

menpiteistä, joita valtion pitäisi tehdä sopimuksen täytäntöön panemiseksi.31

Lapsen oike-

uksien komitea on erikseen nimennyt sopimuksen neljä yleisperiaatetta, joiden mukaisesti

sopimusta tulisi tulkita ja joiden perusteella sopimuksen osapuolten toimintaa arvioidaan.

Nämä periaatteet ovat syrjinnän kielto (art. 2), lapsen etu (art. 3), oikeus elämään ja kehit-

tymiseen (art. 6) sekä oikeus tulla kuulluksi (art. 12). Komitea on linjannut, että nämä peri-

aatteet tulee ottaa huomioon kaikkien sopimuskohtien tulkinnassa.32

Nämä periaatteet tulee huomioida myös lastensuojelulain mukaista yhteydenpidon rajoit-

tamispäätöstä tehdessä, koska päätös ei voi olla lapsen oikeuksien sopimuksen mukainen,

jos sopimusta ei ole tulkittu kokonaisvaltaisesti. LOS 6 artiklan mukaan valtion on turvat-

tava lapselle henkiinjäämisen ja kehittymisen edellytykset mahdollisimman hyvin. Lasten-

suojelussa periaatteen mukainen oikeus on turvattu muun muassa LSL 1 § ja 2 §, joissa

säädetään lastensuojelun tarkoituksesta ja siitä kenellä on vastuu lapsen hyvinvoinnista.

Jos hyvinvointia ei voida taata, tulee valtion puuttua kasvatukseen, esimerkiksi huos-

taanotolla ja tapaamisten rajoittamisella. LOS 2 artiklan syrjimättömyyden periaate ei var-

sinaisesti tule esille lastensuojelulaissa, mutta sosiaalihuollon asiakaslaki (812/2000) vel-

voittaa kohtelemaan asiakkaita ilman syrjintää, myös lastensuojelun asiakkaita.33

Komitean

määrittelemät lapsen edun ensisijaisuuden (3 art.) ja osallisuuden (12 art.) periaatteet ovat

29

Hakalehto-Wainio 2012, s. 51 – 53. 30

Suomi on antanut määräaikaisraportin nyt neljä kertaa, vuosina 1994, 1998, 2003 ja 2008. Viimeisimmät

suositukset komitea on antanut Suomelle vuonna 2011. Ks. lisää Ulkoministeriö > Toiminta ja tavoitteet >

Kaikki toiminta A – Ö > Kansainväliset sopimukset > Ihmisoikeussopimukset ja raportit > YK:n voimassa

olevat ihmisoikeussopimukset > Yleissopimus lapsen oikeuksista (1989). 31

Hakalehto-Wainio DL 2011, s. 514 – 515. Lapsen oikeuksien komitea on viimeisimmässä määräaikaisra-

portissa pitänyt myönteisenä, että lastensuojelulain säännöksiä on täsmennetty muun muassa huostaanotosta

ja kiireellisestä sijoituksesta ja että lastensuojelulakiin on sisällytetty lapsen edun huomioimisen periaate.

Komitea on kuitenkin ollut huolestunut laitoksiin sijoitettujen lasten kasvavasta määrästä, sijaisperhehoidon

vähyydestä sekä sijaishuollon yhtenäisten kansallisten standardien puuttumisesta. Komitea on ilmaissut huo-

lensa myös siitä, ettei laitoksiin sijoitetuille lapsille ole tarjolla tehokkaita valitusmenettelyitä. Komitean

raportissa tuli esille myös se, ettei laitoksiin sijoitetut lapset pääse välttämättä aina osallistumaan yleisopetuk-

seen, eivätkä he saa tarvittavia mielenterveyspalveluja. Suomi ei myöskään ole komitean havaintojen mukaan

huolehtinut perheiden jälleenyhdistämisen tukemista. Ks. CRC/C/FIN/CO/4. 32

CRC/C/5, kohta 13, CRC/C/33, kohta 5 ja CRC/C/58, kohdat 12 – 47. 33

HE 225/2004 vp, s. 85.

9

myös lastensuojelulaissa edustettuna. LSL 4 §:n mukaisesti lastensuojelussa lapsen etu on

ensisijainen ja LSL 5 §:n mukaan lapsen mielipide ja toivomukset on otettava häntä koske-

vassa asiassa huomioon. Myös yhteydenpidon rajoittamispäätöstä tehdessä nämä seikat on

huomioitava. Vaikka periaatteet on kirjattu lakiin, on komitea Suomen kohdalla usein

huomauttanut lapsen edun riittävästä kunnioittamisesta sekä siihen, ettei laista huolimatta

lapsia kuulla esimerkiksi huostaanottoasioissa tarpeeksi.34

Lapsen oikeuksien sopimuksen ydinperiaatteena pidetään artiklaa 3 (1), jonka mukaan kai-

kissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuimen, hallintoviranomaisen tai lain-

säädäntöelimen toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen

etu.35

Tämä artikla on myös huomioitu lastensuojelulain uudistuksessa, kun lastensuojelun

keskeisiä periaatteita koskevassa säännöksessä (4 §) on pyritty määrittelemään aikaisem-

paa tarkemmin lapsen edun käsitettä.36

LSL 4 §:n perusteluissa käy ilmi, että lastensuoje-

lun kantava periaate on lapsen etu ja se on lastensuojelun tärkein periaate. Lain esitöistä

ilmenee, että kaikki pykälän arviointiseikat tulee ottaa huomioon, jotta lapsen oikeuksien

sopimuksen mukaiset oikeudet toteutuvat kokonaisvaltaisesti. Lainvalmistelussa onkin

korostettu, että uuden lastensuojelulain tarkoituksena on turvata lapsen oikeuksien sopi-

muksen mukaisesti erityisesti oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja mo-

nipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun tilanteissa, joissa lapsen hyvinvointi voi

vaarantua.37

Lapsen etu on monessa toiminnassa ydinperiaatteena, mutta mitä lapsen etu sitten todelli-

suudessa on? Jotta lapsen etua voidaan tulkita, on käsitettä avattava, koska varsinaisesti

lapsen edun käsite ei vielä ilmaise mitä se on.38

Englanninkielisessä versiossa lapsen oike-

uksien sopimuksessa lapsen etu on ilmaistu ”best interests of a child”, joten suomenkieli-

nen versio ei täysin vastaa tätä ilmaisua. Englanninkielisen ilmaisun mukaisesti tulisi arvi-

oida lapsen edut, eli kaikki lapsen elämässä keskeisenä olevat intressit, joiden pitää olla

ensisijalla päätettäessä lapseen liittyvästä asiasta.39

Lapsen edun toteutumisen yhteydessä

34

CRC/C/15/Add.272, kohdat 20 – 23 ja CRC/C/FIN/CO/4 kohdat 26 – 29. 35

Hakalehto-Wainio 2012, s. 58. 36

Lapsen edun ensisijaisuus on otettu huomioon LSL 4 §:n lisäksi muun muassa LSL 40 §:ssä ja 32 §:ssä. 37

HE 252/2006 vp, s. 78 – 79 ja 117. Lapsen etua ja osallisuutta koskevat säännökset olivat jo vuoden 1983

lastensuojelulaissa (683/1983). Nykyisessä lastensuojelulaissa säännöksiä lähinnä vain täsmennettiin ja sel-

kiytettiin, jotta ne vastaisivat paremmin lapsen oikeuksien sopimusta. Tällä haluttiin korostaa myös lapsen

edun ja osallistumisoikeuden välistä yhteyttä 38

Räty 2012, s. 13. 39

Lasten oikeuksien sopimuksen käsikirjassa on otettu kantaa siihen, että suomennos ”on ensisijaisesti

otettava huomioon lapsen etu”, ei olisi kovin onnistunut. Englannin kielisessä sopimuksessa tämä on ilmaistu

10

ei siis ole vain tiettyjä asioita jotka tulee selvittää, vaan se edellyttää kaikkien ratkaistavaan

asiaan jollain tavalla yhteydessä olevien asioiden kokonaisvaltaista selvitystä.40

Lapsen

etua on harkittava aktiivisesti ja on myös pystyttävä osoittamaan, että sitä on arvioitu ja sen

harkinta on ollut ensisijaista.41

Lapsen oikeuksien komitea onkin korostanut lapsen edun

laaja-alaisuutta ja sen yhteyttä kaikkiin sopimuksessa mainittuihin oikeuksiin. Erityisesti

komitea on korostanut lapsen edun ja osallisuuden välistä yhteyttä, artiklat siis täydentävät

toisiaan. Komitean näkemyksen mukaan lapsen etua ei voida arvioida, jos lapsella ei ole

ollut mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon ja ilmaista mielipidettään.42

Lapsen etua ei siis voida määritellä yleisesti tai tyhjentävästi, vaan kysymys on aina ta-

pauskohtaisesta harkinnasta. YK:n lapsen oikeuksien komitea onkin todennut, että ”lapsen

etu on siis joustava ja mukautuva käsite. Se pitäisi sopeuttaa ja määritellä tapauskohtai-

sesti kyseessä olevan lapsen tai kyseessä olevien lasten erityistilanteen mukaisesti, jolloin

otetaan huomioon heidän henkilökohtainen tilanteensa, olosuhteet ja tarpeet. Yksittäisissä

päätöksissä lapsen etu on arvioitava ja määriteltävä kyseisen lapsen erityistilanteessa.

Kollektiivisissa päätöksissä, joita tekevät muun muassa lainsäätäjät, lasten yleinen etu on

arvioitava ja määritettävä tietyn lapsiryhmän ja/tai lasten yleisten olosuhteiden perusteel-

la. Molemmissa tapauksissa arvioinnissa ja määrittämisessä tulisi kunnioittaa kaikkia

yleissopimukseen ja sen valinnaisiin pöytäkirjoihin sisältyviä oikeuksia.”43

Komitean

kommentista voi päätellä, että tapauskohtaisen harkinnan lisäksi, lapsen edun toteutumi-

seksi vaaditaan kaikkien lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisten oikeuksien toteutumista.

Lapsen etu on myös yksi nykylastensuojelun ydinkäsitteistä. Pösö on tuonut kirjoitukses-

saan esille, että vaikka lapsen etua pidetään ensisijaisena periaatteena muihin nähden, ei

käsitteellä ole kuitenkaan yksiselitteistä teoreettista pohjaa. Koska lapsen etua joudutaan

tulkitsemaan yksittäisten ihmisten erilaisissa elämäntilanteissa, ei ole aina selkeästi erotet-

tavissa, onko päätöksessä kyse ensisijaisesti lapsen vai esimerkiksi vanhemman edusta.

Koska käsitykset lapsen edusta voivat vaihdella eri tahojen välillä, voi ratkaisu jäädä teke-

”shall be a primary consideration”, jonka tarkempi käännös olisi tällöin ”on ensisijaisesti harkittava lapsen

etua”. Näiden kahden sanamuodon välillä on hienoinen ero; Suomen ”otettava huomioon” ei välttämättä

edellytä varsinaista harkintaa, vaan se vaatii, että lapsen etu on itsestään asetettava etusijalle. ”Ensisijainen

harkinta” taas osoittaa, että lapsen etu ei ole ainut harkittava seikka, vaan sen rinnalla voi olla myös muita

kilpailevia ihmisoikeuksia. Ks. Lapsen oikeuksien sopimuksen käsikirja 2011. 40

Hakalehto-Wainio 2012, s. 60. 41

Lapsen oikeuksien sopimuksen käsikirja 2011, s. 37 ja 39. 42

CRC/C/GC/14, kohta 43 ja CRC/C/GC/12, kohdat 70 – 74. 43

CRC/C/GC/14, kohta 32.

11

mättä lapsen edun mukaisesti.44

Juuri Pösön esittämän ongelman vuoksi lapsen etu tulisikin

nähdä ainoastaan juridisena käsitteenä, jota tulkittaisiin kansallisen ja kansainvälisen lain-

säädännön pohjalta. Kun käsitettä tulkittaisiin ainoastaan juridisesti, ei jäisi tilaa niin sano-

tulle ”tunnepohjaiselle” arvioinnille siitä, mikä lapselle on parasta. Tällaisissa tilanteissa

lapsen todellinen, lapsen oikeuksien sopimuksen mukainen etu, saattaa helposti hämärtyä.

Lastensuojelulain mukaisessa päätöksessä on siis aina kysymys lapsen elämään vaikutta-

vista erilaisista olosuhteista sekä niihin liittyvistä syy- ja seuraussuhteiden arvioinnista.45

LSL 4 §:n mukaisten periaatteiden mukaan lapsen etua arvioitaessa on kiinnitettävä huo-

mioon miten eri toimenpidevaihtoehdot ja ratkaisut turvaavat lapselle; 1) tasapainoisen

kehityksen ja hyvinvoinnin sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet, 2) mahdollisuuden saada

ymmärtämystä ja hellyyttä sekä iän ja kehitystason mukaisen valvonnan ja huolenpidon, 3)

taipumuksia ja toivomuksia vastaavan koulutuksen, 4) turvallisen kasvuympäristön ja ruu-

miillisen sekä henkisen koskemattomuuden, 5) itsenäistymisen ja kasvamisen vastuullisuu-

teen, 6) mahdollisuuden osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan sekä 7) kielel-

lisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustan huomioimisen. Tämä lastensuojelulaissa esitetty

lista arviointiseikoista on hyvin pitkälti samanlainen, kuin lapsen oikeuksien komitean lis-

ta. Arviointiperusteissa on kuitenkin yksi merkittävä ero, nimittäin lapsen oikeuksien ko-

mitea mainitsee ensimmäisenä arvioinnissa huomioon otettavana seikkana lapsen näke-

mykset, joka lastensuojelulaista löytyy vasta kuudentena. 46

Lapsen edun toteutuminen vaatii myös aina perusoikeuksien toteutumista. Nieminen on

kirjoituksissaan tuonut esille, että lapsen etu toteutuu parhaiten tilanteissa, joissa lasten

perusoikeudet huomioidaan, niiden rajoitukset ovat mahdollisimman vähäisiä ja ne turva-

taan riittävällä tavalla.47

Hänen mielestään lapsen edun ratkaisemisessa lapsen oma mieli-

pide on keskeisessä asemassa, johon velvoittaa sekä Suomen perustuslaki että YK:n lapsen

oikeuksien sopimus.48

Tähän tulisi pyrkiä myös yhteydenpidon rajoittamista koskevissa

päätöksissä: lasta tulee kuulla ennen päätöstä, yhteydenpito-oikeus on turvattava ja sitä

tulee rajoittaa mahdollisimman vähän.

44

Pösö 2012, s. 75 – 77. 45

Räty 2012, s. 14. 46

CRC/C/GC/14, kohta 53. 47

Nieminen 1990, s. 90. 48

Nieminen LM 2004, s. 619.

12

2.2 Lastensuojelu ja sen tarkoitus

Lastensuojelun ja lastensuojelulain tarkoitus on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvu-

ympäristöön tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Las-

tensuojelutoimenpiteitä tarvitsevan lapsen asemasta on kansallisen lainsäädännön lisäksi

säädetty myös lapsen oikeuksien sopimuksessa. Sopimuksen 9 artikla edellyttää valtioita

kunnioittamaan perheen erottamattomuutta, ellei se ole lapsen edun vastaista. Jos lapsi on

jouduttu erottamaan perheestään, on artiklan mukaan lapsella oikeus pitää kuitenkin yhte-

yttä läheisiinsä. LOS 19 artiklan mukaan lasta on suojeltava kaikelta väkivallalta, välinpi-

tämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä. Lastensuojelua koskee lisäksi LOS 20 artikla,

jonka mukaan lapsella, joka on vailla perheen turvaa tai jonka edun vastaista on pysyä per-

hepiirissä, on oikeus valtion antamaan erityiseen suojeluun tai tukeen. Tämä voi olla muun

muassa sijaisperhehoitoa tai sijoitus lastensuojelulaitokseen. Sopimuksen 25 artikla taas

velvoittaa sijoitetun lapsen hoidon ja muiden olosuhteiden tarkastamiseen tietyin vä-

liajoin.49

Edellä mainittuja oikeuksia pyritään turvaamaan kaikille lapsille edistämällä lasten hyvin-

vointia, kehittämällä palveluja kasvatuksen tukemiseksi sekä toteuttamalla lapsi – ja per-

hekohtaista lastensuojelua. Lapsen hyvinvoinnin edistämisellä tarkoitetaan lapsen kas-

vuoloihin vaikuttamista sekä lasten ja huoltajien peruspalveluiden tukemista. Tällaiset toi-

met ovat ennaltaehkäisevää lastensuojelua, jolla pyritään turvaamaan ja edistämään lasten

kasvua, kehitystä ja hyvinvointia. Myös kasvatuksen tueksi kehitetyissä palveluissa, kuten

esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvoloissa, päivähoidossa ja opetuksessa saatava erityinen

tuki, silloinkin kun lapsi tai perhe ei ole lastensuojelun asiakkaana, on ehkäisevää lasten-

suojelua. Lapsen oikeus arvokkaaseen elämään sekä mahdollisuus turvallisiin ihmissuhtei-

siin pyritään turvaamaan lapsi- ja perhekohtaisella lastensuojelulla. Sen toimintatapoja voi

olla: lastensuojelutarpeen selvitys, avohuollon tukitoimet, lapsen kiireellinen sijoitus, huos-

taanotto, kiireelliseen sijoitukseen ja huostaanottoon liittyvä sijaishuolto sekä jälkihuolto.50

49

Hodgkin – Newell 2007, s. 121 – 122, 249 – 250, 277 – 278 ja 379 – 380. 50

Taskinen, 2007, s. 10 – 12.

13

Kuvio 1. Lastensuojelun kokonaisuus.51

Voidaan siis katsoa, että lastensuojelu hoitaa yhteiskuntaa huolehtimalla niin yleisistä

oloista, kuin myös ehkäisemällä ongelmia. Lisäksi se korjaa ongelmia hoitamalla perheitä

ja yksilöitä.52

Lastensuojelulaki ja lapsenhuoltolaki ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa. Lap-

senhuoltolaissa säädetään lastensuojelussakin noudatettavista lapsen huollon kriteereistä.53

Ensisijaisesti lastensuojelun on pyrittävä tukemaan lapsen huoltajien kasvatusmahdolli-

suuksia. Jos kuitenkin lapsen vanhempi tai huoltaja ei enää jostain syystä kykene huoleh-

timaan lapsen edun ja oikeuksien toteutumisesta tulee lastensuojelun puuttua tilanteeseen.

Lastensuojelun onkin kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa pystyttävä turvaamaan lapselle

lapsenhuoltolain mukainen huolto. Lastensuojelu perustuu lapsikeskeiseen perhelähtöisyy-

teen, eli perhe on ensisijainen ja lapsen oikeuksia on kunnioitettava.54

Se toimii perheen ja

yhteiskunnan välisten suhteiden rajapinnoilla, joissa voi olla usein paljon jännitteitä. Kun

perheen yksityisyyttä on kunnioitettava, mutta lain puitteissa lasten kaltoinkohteluun on

kuitenkin puututtava, on lastensuojelu perus- ja ihmisoikeuksien kannalta konfliktiherkkä

alue.55

Lastensuojelu voi puuttua lapsen ja huoltajien perus- ja ihmisoikeuksiin, jos lapsen

etu niin vaatii. Puuttumisella tarkoitetaan toimenpidettä, jolla on vaikutusta yksilön tai per-

heen elämään. Se voi tulla kyseeseen, jos perheen voimavarat eivät enää riitä turvaamaan

51

Taskinen 2012, s. 23. 52

Bardy 2013, s, 71. 53

Lapsenhuoltolain 1 §:n säädetään, että lapsen huollon tulee turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvin-

vointi samoin kuin myönteiset ja läheiset ihmissuhteet. Lapsille tulee turvata myös hyvä hoito ja kasvatus

sekä tarpeellinen valvonta ja huolenpito. Lasta tulee lisäksi kasvattaa siten, että tämä saa osakseen ymmärrys-

tä, turvaa ja hellyyttä. Pykälän mukaan lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muutoinkaan

loukkaavasti. Lasta tulee myös tukea itsenäistymään sekä tämän kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen

on edistettävä ja tuettava. 54

Myös EIT lähtee oikeuskäytännössään siitä, että perhe-elämän suoja on ensisijainen ja siihen puututaan

vasta, kun tilanne sitä pakottavasti vaatii. 55

Bardy 2013, s. 73 – 74.

14

lapsen hyvinvointia ja kehitystä. Joissain tilanteissa lapsen vanhemmat eivät välttämättä

ole yhtä mieltä puuttumisten tarpeellisuudesta. Tällöin tulee aina ensisijaisesti turvata lap-

sen etu, vaikka intressien välillä olisi ristiriita.56

2.3 Sijaishuollon muodot

Koska tutkielmassa käsiteltävää yhteydenpidon rajoittamista sovelletaan lapsen ollessa

sijaishuollossa, on tarpeen määritellä mitä sillä tarkoitetaan. Lapsen sijaishuollon käsitteel-

lä tarkoitetaan tilannetta, jossa lapsen hoito ja kasvatus on järjestetty kodin ulkopuolella,

kun lapsi on huostaanotettu, sijoitettu kiireellisesti tai sijoitettu väliaikaisen määräyksen

nojalla. Lastensuojelun perusolettamuksena Suomessa on, että lapsen sijoittaminen olisi

aina väliaikaista ja lopulta lapsi palaisi vanhempiensa luokse.57

Sijaishuollon eri muotoja

ovat perhehoito, laitoshuolto tai muulla lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla tehtävä si-

jaishuolto.58

Perhehoito on uuden perhehoitolain (263/2015) 3 §:n mukaisesti hoidon tai muun osa- tai

ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä perhehoitajan yksityiskodissa tai hoidetta-

van kotona.59

Perhehoitoa voidaan antaa yksityiskodin lisäksi myös ammatillisena perhe-

hoitona. Sitä voidaan antaa ammatillisessa perhekodissa, yksityisistä sosiaalipalveluista

annetun lain (922/2011) 7 §:ssä säädettävän luvan perusteella. Molemmat perhehoidon

muodot toimivat lähtökohdiltaan samalla tavalla, mutta ammatilliselta perhekodilta edelly-

tetään vahvempaa koulutuksen tuomaa osaamista, kuin tavalliselta perhekodilta. Koulutus

mahdollistaa sen, että myös erityistä hoitoa tarvitsevia voidaan sijoittaa laitoshoidon sijasta

perhehoitoon.60

Lähtökohta lapsen sijaishuollon järjestämisessä on LSL 50 §:n mukaisesti se, että sijais-

huolto järjestetään ensisijaisesti muuna kuin laitoshuoltona. Lapsen perhehoidon ensisijai-

56

KOM 1995:12, s. 1 – 5. 57

Myös Ruotsissa pidetään perheen jatkuvuutta tärkeänä ja sielläkin Suomen ja muiden Pohjoismaiden ta-

voin pysyväisluontaista sijaishuoltoa ei kannateta. Adoptiota lastensuojelun toimenpiteenä ei juurikaan Poh-

joismaissa käytetä. Se on Yhdysvaltoja, Iso-Britanniaa ja Kanadaa lukuun ottamatta harvinainen toimenpide.

Ks. lisää Hämäläinen 2012. 58

Aer 2012, s. 99. 59

Uudella perhehoitolailla, joka astui voimaan 1.4.2015, pyrittiin selkeyttämään perhehoitoa koskevaa

lainsäädäntöä. Aikaisemmin perhehoitoa koskevia säännöksiä on sisältynyt sosiaalihuoltolakiin (710/82) ja –

asetukseen (607/83), perhehoitojalakiin (312/1992), lastensuojelulakiin (417/2007) ja lakiin yksityisistä

sosiaalipalveluista (922/2011). Koska lainsäädäntö on ollut hajallaan monessa paikassa sekä vaikeasti

tulkittavaa, on eri asiakasryhmien yhdenvertainen kohtelu vaarantunut. Ks. lisää HE 256/2014 vp. 60

HE 256/2014 vp, s. 23.

15

suutta vahvistettiin 1.1.2012 voimaan tulleella LSL 50 §:n muutoksella.61

Suomessa perhe-

hoidon osuus on ollut kansainvälisesti katsoen todella matala. Kun verrataan Suomea esi-

merkiksi muihin Pohjoismaihin, voidaan huomata, että Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa

perhehoito on sijaishuollon käytetyin muoto. Ruotsissa perhehoidon osuus sijaishuollossa

on ollut noin 65 %, Tanskassa noin 57 % lapsista oli sijoitettuna perhehoitoon vuonna

2012 ja Norjassa 80 % sijoitetuista lapsista asuu sijaisperheissä. Kun vertailua tehdään

myös Pohjoismaiden ulkopuolelle, voidaan huomata, että myös esimerkiksi Iso-

Britanniassa perhehoito on vallitseva ja ensisijainen sijaishuollon muoto. Vuonna 2013

Englannissa 75 % sijoitetuista lapsista oli perhehoidossa.62

Suomessa vastaavasti vuonna

2014 sijaishuollossa olleista lapsista vain 38 % oli perhehoidossa.63

Luku on huomattavasti alhaisempi kuin edellä mainituissa maissa. Tämä ero voi johtua

esimerkiksi siitä, että Suomessa huostaanotto on aina viimesijainen vaihtoehto, jonka

vuoksi ongelmat ovat voineet kasvaa kovinkin suuriksi ennen sijoitusta.64

Näin ollen per-

hehoito ei voi tarjota enää riittävää hoitoa, vaan tarvitaan laitoshuollon ammattitaitoa si-

jaishuollon onnistumiseksi. Voidaan kuitenkin pohtia, onko huostaanoton viimesijaisuus

aina hyvästä. Usein lapsella voi olla useitakin sijoituksia elämänsä aikana, kun kotona

asumista kokeillaan ja sen epäonnistuessa sijoitetaan uudestaan sijaishuoltoon. Voitaisiin-

ko pitkiltä laitossijoituksilta välttyä, jos lapsi avohuollon tukitoimenpiteiden sijasta otettai-

siinkin huostaan jo aikaisemmassa vaiheessa. Tällä voitaisiin vähentää esimerkiksi lasten

pitkäaikaisia mielenterveysongelmia.65

Perhehoidossa olleiden lasten osuus on kuitenkin kasvanut kolme prosenttiyksikköä vuo-

den 2012 jälkeen.66

Vaikka suuremmat muutokset hoitomuotojen valinnassa tulevat toden-

näköisesti näkymään vasta pidemmän ajan kuluessa, voisi tästä suuntauksesta päätellä, että

vuonna 2012 tehty lakimuutos on alkanut vaikuttaa varsinkin uusien lapsien sijoituspaikan

valintaan.

61

Aikaisemmin voimassa olleessa LSL:n 50 §:ssä ei ollut mainintaa siitä, että laitoshuolto tulisi järjestää

vain, jos sijaishuoltoa ei voida lapsen edun mukaisesti riittävien tukitoimien avulla järjestää perhehoitona. 62

HE 256/2014 vp, s. 13 – 16. 63

Ks. 1.1 Tutkimuksen tausta, josta käy ilmi kuinka kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset on sijoitettu. 64

Pölkki 2004, s. 295 – 296. 65

Lastensuojelun asiakkaina olevat lapset ovat usein altistuneet psyykkisille ongelmille ja monilla voi olla

myös varsinaisia mielenterveysongelmia. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että perhetilanne joka johtaa lasten-

suojelutoimenpiteisiin on todella kuormittava ja lapsi tarvitsisi jo siihen psykologista apua ja kriisihoitoa.

Taskinen 2004, s. 141 – 142. Ks. myös Pösö 2004, s. 203 – 204. 66

Ks. Lastensuojelu 2013, s. 8 ja Lastensuojelu 2014, s. 6 – 7.

16

Laitoshuolto sijaishuollon muotona tulee siis kysymykseen ainoastaan silloin, kun sijais-

huollon järjestäminen muulla tavoin ei ole lapsen edun mukaista. Laitoshuoltoa voidaan

järjestää LSL 57 §:n mukaisissa lastensuojelulaitoksissa, joita ovat lastenkodit, koulukodit

ja näihin rinnastettavat laitokset. Säännöksessä ei ole yksityiskohtaisesti määritelty millai-

set yksiköt ovat tämän lain tarkoittamia laitoksia, vaikka sillä on oleellinen merkitys rajoi-

tustoimenpiteiden käytössä.67

Esimerkiksi vastaanottokotia, jossa voidaan järjestää lapsen

sijaishuolto lyhytaikaisesti kiireellisissä tilanteissa, ei mainita laissa, mutta se rinnastetaan

lastensuojelulaitokseen.68

Lastensuojelulaitoksia ylläpitää valtion lisäksi myös kunnat ja

yksityiset yhteisöt. Lastensuojelun palveluja tarjoavien yksityisten laitosten määrä on ollut

viime vuosina nousujohteinen. Vuonna 2012 lastensuojelulaitoksista yli 80 prosenttia oli

muun kuin julkisen sektorin ylläpitämiä.69

Lapsen sijaishuolto toteutetaan siis laitoshuoltona ainoastaan silloin, kun perhehoito ei

turvaa lapsen edun mukaista sijaishuoltoa avohuollon tukitoimienkaan avulla. Laitoshuolto

voisi olla lapsen edun mukaista esimerkiksi silloin, kun lapsen sijoituksen alkuvaiheessa

halutaan saada enemmän tietoa lapsen tarpeista ja huostaanoton perusteisiin vaikuttavista

syistä. Sijaishuoltopaikan valinnassa tulee ottaa huomioon millä perusteilla huostaanotto

on tehty ja mikä on tällöin lapsen fyysisen, psyykkisen, emotionaalisen ja sosiaalisen tuen

tarve. Esimerkiksi jos lapsen hoito vaatii ammatillista osaamista psyykkisten ongelmien

vuoksi, voidaan lapsen hoito ja huolto taata todennäköisesti parhaiten laitoksessa tai am-

matillisessa perhekodissa.70

Sijaishuoltopaikan valinnassakin tulee aina muistaa, että lap-

sen etu on ensisijainen, ja että se toteutuu, kun päätöstä tehdessä tehdään tapauskohtaista

arviointia ja lapsi voi osallistua itseään koskevan asian päätöksentekoon.

2.4 Sijaishuollon järjestäminen

Kunnan on järjestettävä LSL 34 §:n mukaisesti avohuollon tukitoimia välittömästi, jos lap-

sen kasvuolosuhteet vaarantuvat niin, että ne eivät enää turvaa lapsen terveyttä tai kehitys-

tä.71

Avohuollon tukitoimilla on tarkoitus edistää ja tukea lapsen myönteistä kehitystä, sekä

tukea ja vahvistaa huoltajien kasvatuskykyä ja – mahdollisuuksia. Avohuollossa tärkeim-

pään rooliin nousee sosiaalityön neuvot ja ohjaus, ja sen järjestäminen vaatii myös avo-

67

Räty 2012, s. 443. 68

Saastamoinen 2010, s. 89 – 90. Säännös ei sisällä yksityiskohtaista luetteloa mahdollisista

lastensuojelulaitoksien nimikkeistä, koska säännöksellä ei haluttu tarpeettomasti rajoittaa mahdollisten uusien

sijaishuollon toimintamuotojen kehittämistä. Ks. lisää HE 252/2006 vp, s. 181. 69

de Godzinsky Oikeus 2012, s. 585. 70

HE 331/2010 vp, s. 3 – 4. 71

Aer 2012, s. 35.

17

huollon palveluidensaajan aktiivisuutta ja osallistumista järjestämiseen. Avohuollon tuki-

toimet ovat vapaaehtoisia ja niiden edellytyksenä on, että lapsen huoltaja ja yli 12 – vuotias

lapsi suostuvat toimiin.72

Lapselle voidaan LSL 37 §:n mukaisesti järjestää avohuollon

tukitoimena perhehoitoa tai laitoshuoltoa yhdessä vanhempien kanssa tai lyhytaikaisesti

yksin siinä tapauksessa, kun yhdessä tehty sijoitus ei ole lapsen edun mukaista.73

Tulee

kuitenkin muistaa, että rajoitustoimenpiteitä ei saa koskaan käyttää avohuollossa olevaan

lapseen, vaikka lapsi olisikin silloin tukitoimena sijoitettu.74

Sen sijaan rajoituksia voidaan käyttää huostaanotettuun, kiireellisesti sijoitettuun tai hallin-

to-oikeuden väliaikaismääräyksellä sijoitettuun lapseen. Huostaanotolla tarkoitetaan tilan-

netta, jossa sosiaalihuollosta vastaava viranomainen ottaa vastuun lapsen hoidosta, kasva-

tuksesta ja huolenpidosta Osa huoltajan ratkaisuvallasta siirtyy siis sosiaalitoimelle.75

Lap-

sen huostaanotto tulee kysymykseen, kun LSL 40 §:n edellytykset täyttyvät, eli kun lapsen

terveys tai kehitys voi vakavasti vaarantua olosuhteiden tai oman käyttäytymisen takia.

Jotta huostaanottoon voidaan ryhtyä, on avohuollon tukitoimien oltava riittämättömiä.

Huostaanoton tulee myös olla LSL 4 §:n mukaisesti lapsen edun mukaista.76

Lapsen huos-

taanotto puuttuu merkittävästi perustuslaissa turvattuun henkilökohtaiseen vapauteen sekä

yksityiselämän ja perhe-elämän suojaan. Myös EIS 8 artiklassa taataan perhe-elämän suo-

ja.77

Vaikka puuttumiset ovat merkittäviä, on perustuslakivaliokunta lausunnossaan kui-

tenkin tullut siihen lopputulokseen, että rajoitukset ovat hyväksyttäviä, koska niiden edel-

lytykset ovat riittävän tarkkarajaisia ja se on lapsen oikeuksia turvaava sääntelyä.78

Lapsen huostaanotto on voimakasta puutumista itsemääräämisoikeuteen ja sen vuoksi sitä

voidaan pitää viimesijaisena toimenpiteenä. Viimesijaisuus ei kuitenkaan tarkoita, ettei

lasta voisi ottaa huostaan välittömästi kun siihen säädetyt edellytykset täyttyvät ja lapsen

etu sitä vaatii. Koska huostaanotto ja sijaishuolto lähtee aina lapsen edusta, on päätöksessä

tai huostaanottoa koskevassa hakemuksessa hallinto-oikeudelle perusteltava tarkasti miksi

72

Räty 2012, s. 271. 73

Taskinen, 2007, s. 43 – 44. Aikaisemmin lasta ei voitu sijoittaa avohuollon tukitoimena, jos huostaanoton

edellytykset täyttyivät. Koska ehdoton kielto on johtanut toimintakäytäntöihin, jotka eivät aina vastaa lapsen

etua, esimerkiksi kiireellisten sijoitusten käyttöön, vaikka kriteerit eivät täyty, on 1.4.2015 alkaen laista

poistettu tämä kriteeri. Säännöksen mukaan lasta ei kuitenkaan toistuvasti voida sijoittaa avohuollon

tukitoimena, jolla on estetty sen käyttäminen lapsen pidempiaikaisena hoidon järjestämiseen. HE 164/2014

vp, s. 149 – 150. 74

Ks. AOA 1516/4/12 (3.5.2012) 75

de Godzisky 2014, s. 3 – 4. 76

Aer 2012, s. 83. 77

Räty 2012, s. 311. 78

PeVL 58/2006 vp, s. 3 – 4.

18

huostaanotto on parempi vaihtoehto, kuin kotiin jääminen.79

Kun lapsen huostaanottoa

aletaan valmistella, tulee sitä olla tekemässä lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän

lisäksi toinen sosiaalityöntekijä tai muu lastensuojeluun perehtynyt työntekijä. Tarvittaessa

käytettävissä tulee olla myös oikeudellista tai muuta tarvittavaa asiantuntemusta.80

Huostaanottopäätöksessä lapsen kuuleminen on tärkeässä osassa. Lapsella on oikeus osal-

listua itseään koskevaan päätöksentekoon, niin myös esimerkiksi huostaanottoasia. Lasten-

suojelulaissa on eroteltu lapsen kuuleminen ja mielipiteen selvittäminen toisistaan. Vaikka

ne ovat juridisesti kaksi eri asiaa, on niillä kuitenkin sama tarkoitus, lapsen osallistumisoi-

keuden toteuttaminen päätöksenteossa.81

Jos lapsi on täyttänyt 12 vuotta voi tämä käyttää

itsenäistä puhevaltaa itseään koskevassa asiassa, kuten huostaanottoa, sen lopettamista tai

sijaishuoltoa koskevassa päätöksenteossa. LSL 20 §:n mukaisesti kaksitoista vuotta täyttä-

neelle lapselle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jonka lisäksi asiassa kuullaan myös

lapsen vanhempia ja lapsen huoltajia. Vaikka alle 12 vuotiaalla ei samalla tapaa ole itse-

näistä puhevaltaa, on lapsella aina oikeus osallistua asian käsittelyyn ja ilmaista oma mie-

lipiteensä ja toiveensa. 82

Suomi on saanut usein moitteita YK:n lapsen oikeuksien komite-

alta siitä, ettei lapsia riittävästi kuulla eikä lapsen etua arvioida tarpeeksi hyvin lapsia kos-

kevassa päätöksenteossa.83

Lapsen oikeuksien komitea on raportissaan pitänyt myönteisenä sitä, että lastensuojelulain

mukaan lasta on kuultava iästään huolimatta. Se on kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen,

että hallintomenettelylain mukaan ainoastaan 15 vuotta täyttäneillä lapsilla on oikeus tulla

kuulluksi heitä koskevissa asioissa. Komitea on raportissaan suositellut, että Suomi poistaisi

ikärajat kansallisesta lainsäädännöstä ja varmistaisi, että kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia kuul-

laan asianmukaisesti, lapsen kehitystaso huomioon ottaen, heitä koskevissa oikeudenkäynti-

ja hallintomenettelyissä, mukaan lukien huostaanottotapauksissa. Komitea on myös suositel-

lut kiinnittämään huomiota komitean yleiskommenttiin no. 12 (CRC/C/GC/12), joka koskee

lapsen oikeutta tulla kuulluksi.

79

Räty 2012, s. 312 ja 322. 80

Taskinen, 2007, s. 53. 81

de Godzisky 2014, s. 17 – 22. 82

Räty 2012, s. 357 – 358. Päätökset, jotka koskevat huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoa, tai sen

lopettamista, edellyttävät hallintolain (HL 434/2003) 34 § 1 momentin mukaista kuulemista ennen päätöksen

tekoa. Lapselle joka on täyttänyt 12 vuotta, on LSL 20§:n mukaisesti varattava tilaisuus tulla kuulluksi, kuten

hallintolaissa säädetään. Alle 12 vuotiaiden mielipide on lastensuojelua toteutettaessa selvitettävä, mutta

samanlaista hallintolain mukaista kuulemisvelvoitetta ei ole. 83

CRC/C/FIN/CO/4, kohdat 28 – 29.

19

Lapsen kuuleminen tai mielipiteen selvittäminen voidaan jättää tekemättä vain poikkeuk-

sellisesti. Lastensuojelulaissa säädetään, että jos mielipiteen selvittäminen vaarantaa lapsen

terveyttä tai kehitystä tai se on muutoin ilmeisen perusteltua, voidaan lapsen se jättää sel-

vittämättä. Mielipiteen selvittäminen tai kuuleminen voi vaarantaa lapsen terveyttä tai ke-

hitystä esimerkiksi silloin, kun lapsen henkinen tila on sellainen, että selvittäminen järkyt-

täisi lasta kohtuuttomasti. Tällöin lapsen psyykkinen suojelu menisi mielipiteen selvittämi-

sen edelle.84

Lapsen oikeuksien sopimus kuitenkin poikkeaa kansallisesta lainsäädännöstä.

Lapsen oikeuksien sopimuksen ja lapsen oikeuksien komitean lähtökohta on, ettei osalli-

suutta voida rajoittaa, vaan tilanteessa tulisi miettiä, kuinka lapsen osallisuus voitaisiin

turvata niin, ettei siitä seuraisi kielteisiä seurauksia.85

Hallinto-oikeus voi antaa lapsen olinpaikasta ja hoidon järjestämisestä väliaikaisen määrä-

yksen, kun huostaanottoa tai sijaishuoltoa koskeva asia on vielä vireillä hallintotuomiois-

tuimessa. Tämä on tärkeää lapsen edun kannalta, koska lapsen olosuhteet voivat olla sellai-

set, että hoito on välttämätöntä järjestää poikkeavasti jo käsittelyn aikana.86

Lapsi voidaan

sijoittaa myös kiireellisesti kodin ulkopuolelle sijaishuoltoon, jos lapsi on välittömässä

vaarassa LSL 40 §:ssä mainitusta syystä. Kiireellinen sijoitus voidaan tehdä, jos lapsen

huolenpidon tai kasvuolosuhteiden puutteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä

tai kehitystä tai, jos lapsi vaarantaa omaa terveyttään tai kehitystään vakavasti käyttämällä

päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muutoin näihin rin-

nastettavalla käyttäytymisellä.87

Kiireellisen sijoituksen edellytykset muuttuivat 1.1.2016

alkaen.88

Hallituksen esityksessä ehdotettiin, että lapsen kiireellinen sijoitus voitaisiin tehdä vain

niissä tapauksissa, kun aikaisempien kriteerien lisäksi, sijoituksen aikana olisi käytettävä

lastensuojelulain mukaisia rajoitustoimenpiteitä.89

Perustuslakivaliokunta otti kuitenkin

lausunnossaan kantaa ehdotukseen, ja oli sitä mieltä, että kiireellisen sijoituksen edellytys-

84

HE 252/2006 vp, s. 131 – 132. 85

CRC/CGC/12, kohdat 21 ja 134h. 86

Saastamoinen 2010, s. 53 – 54. 87

Saastamoinen 2010, s. 39 – 40. 88

Aikaisemmin 38 §:n mukaan kiireellinen sijoitus voitiin tehdä, jos lapsi oli välittämässä vaarassa tai muu-

toin kiireellisen sijoituksen ja sijaishuollon tarpeessa. Hallituksen esityksen mukaan kiireellisen sijoituksen

kriteerejä tiukennetaan, koska niiden on katsottu lisääntyneen huomattavasti lastensuojelulain 2007 muutok-

sen jälkeen. Ks. HE 164/2014 vp. Kiireellisen sijoituksen kriteerien muutos on aiheuttanut paljon keskustelua

lastensuojelun asiantuntijoiden keskuudessa. Pelätään, että tilanteissa joissa kiireellinen sijoitus olisi tehtävä,

mutta välittömän vaaran tunnusmerkit eivät täyty, sosiaalityötekijät jäisivät keinottomiksi. Ks. lisää Kunta-

lehti 11/2015. 89

HE 164/2014 vp, s. 150 ja 214.

20

ten kiinnittäminen rajoitustoimenpiteiden käytön tarpeeseen ei olisi onnistunut sääntelyrat-

kaisu. Valiokunnan kannan mukaan rajoitustoimenpiteiden käytön mahdollinen tuleva tar-

ve ei voi olla edellytys lapsen kiireelliselle sijoittamiselle.90

Myös sosiaali- ja terveysvalio-

kunta oli mietinnössään ehdottanut, että kiireellisen sijoituksen käyttö rajataan vain sellai-

siin tilanteisiin, joissa lapsi on vaarassa, siten kuin LSL 40 §;ssä mainitaan.91

Kiireellinen sijoitus voi kestää viranhaltijan tekemällä päätöksellä korkeintaan 30 päivää.

LSL 38 §:ssä säädetään myös, että kiireellinen sijoitus voi jatkua ilman erillistä päätöstä yli

30 päivää, jos 30 päivän kuluessa sijoituksen alkamisesta on hallinto-oikeudelle tehty

asianmukainen hakemus huostaanottoa varten tai jos huostaanottoa koskeva asia on jo vi-

reillä tuomioistuimessa ennen kuin lapsi on kiireellisesti sijoitettu.

Lapsen kiireellisen sijoituksen edellytyksenä on, että lapsen olosuhteet ja kehitys ovat vä-

littömässä vaarassa. Kiireellisissä tilanteissa on yleensä kyse sellaisista akuuttitilanteissa,

joissa ei ole lapsen edun mukaista alkaa selvittää enempää, vaan ensin tehdä kiireellisen

sijoituksen päätös, jonka jälkeen tilanne voidaan selvittää rauhassa.92

Kiireellisiin sijoituk-

siin johtavat tilanteet voivat olla hyvin erilaisia. Perusteena sijoitukselle voi olla esimerkik-

si lapsen kasvuolosuhteiden ongelmat, epäilys että vanhemmat ovat pahoinpidelleet lasta

tai lapsen omat ongelmat, kuten lapsen itsetuhoinen käyttäytyminen. Kiireellisestä sijoituk-

sesta on tehtävä muutoksenhakukelpoinen päätös, jossa on perusteltu sijoituksen välttämät-

tömyys.93

Yhteenvetona voidaan siis todeta, että lastensuojelulain mukaista yhteydenpidon rajoitta-

mista voidaan soveltaa, kun lapsi on sijaishuollossa sijoitettuna laitoshuoltoon tai perhehoi-

toon. Jotta rajoitustoimia voidaan käyttää, on lapsen oltava sijoitettuna joko huostaanotto-

päätöksellä, kiireellisen sijoituksen päätöksellä tai hallinto-oikeuden väliaikaismääräyksel-

lä.

90

Perustuslakivaliokunta toi ilmi lausunnossaan, että rajoitustoimenpiteiden käytön tavoitteena on pyrkiä

turvaamaan sijaishuollon aikana huostaanoton tarkoituksen toteutuminen ja samaan aikaan myös lapsen tai

toisen henkilön suojaaminen. PeVL 36/2014 vp, s. 4 – 5. 91

StVM 27/2014 vp, s. 8. 92

Räty 2012, s. 298 – 302. 93

Saastamoinen 2010, s. 40.

21

3 RAJOITUSTOIMENPITEET SIJAISHUOLLOSSA

3.1 Rajoitustoimenpiteiden käyttö lastensuojelussa

Tässä tutkielmassa on keskitytty tarkastelemaan lastensuojelulain mukaista yhteydenpidon-

rajoittamista, mutta lastensuojelulaissa säädetään myös muista rajoitustoimenpiteistä. Niitä

ovat aineiden ja esineiden haltuunotto, henkilöntarkastus ja henkilönkatsastus, omaisuuden

ja lähetysten tarkastaminen ja lähetysten luovuttamatta jättäminen, kiinnipitäminen, liik-

kumisvapauden rajoittaminen, lapsen eristäminen sekä lapsen erityinen huolenpito. Rajoi-

tustoimenpiteiden tarkoituksena on varmistaa, että sijaishuollon tarkoitus toteutuu tai suo-

jata lapsen tai toisen henkilön turvallisuutta. Sijaishuollon päämääränä on turvata lapsen

tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen edun mukaisella hoidolla, kasvatuksella ja kun-

toutuksella. Sen tavoite on tehdä itsensä tarpeettomaksi niin, että lapsi pääsee sijaishuollon

piiristä pois.94

LSL 64 §:ssä säädetään, että sijaishuollossa joka järjestetään laitoshuoltona,

voidaan kohdistaa rajoitustoimenpiteitä vain niin paljon, että sijaishuollon tarkoitus toteu-

tuu, lapsen tai toisen henkilön turvallisuus ja terveys taikka muun säännöksissä mainitun

edun turvaaminen vaatii. Pykälässä säädetään myös, että rajoitustoimenpiteet on tehtävä

mahdollisimman turvallisesti ja lapsen ihmisarvoa kunnioittaen.

Yhteydenpidon rajoittamista lukuun ottamatta, edellä mainittuja rajoitustoimenpiteitä voi-

daan käyttää vain ja ainoastaan laitoshuollossa olevaan huostaanotettuun lapseen. Näin

ollen esimerkiksi avohuollon piirissä oleviin lapsiin ei saa kohdistaa rajoitustoimenpiteitä.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on ratkaisussaan 1516/4/12, (3.5.2012) ottanut kantaa

lapseen kohdistuviin rajoitustoimenpiteisiin tämän ollessa avohuollon tukitoimena sijoitettu-

na lastensuojelulaitokseen. Tapauksessa lapsen huoltaja oli joutunut lasta tavatessaan puhal-

tamaan alkometriin ennen ja jälkeen tapaamisen. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies toi rat-

kaisussaan esille, että lapsen ollessa avohuollon sijoituksessa, ei oikeus päättää lapsen asiois-

ta siirry sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, niin kuin LSL 45 §:ssä säädetään. Lap-

seen tai lapsen huoltajiin, vanhempiin tai muihin läheisiin voidaan kohdistaa rajoitustoimen-

piteitä vain laitoshuollossa ollessa. Puhalluttamisessa on kysymys lastensuojelulain mukai-

sesta henkilönkatsastuksesta. Tällaista menettelyä varten tulisi olla huoltajan ja viranomaisen

välillä olla sopimus, jossa olisi nimenomaisesti suostuttu siihen, että tapaamisen ehtona on

esimerkiksi päihteettömyys. Näin ollen apulaisoikeusasiamies katsoi, että tapauksessa lasten-

suojelulaitos ei olisi saanut kohdistaa rajoitustoimenpiteitä lapseen eikä hänen vanhempiinsa.

94

HE 225/2004 vp, s. 4. Ks. lisää sijaishuollon ja rajoitustoimenpiteiden tarkoituksesta Hoikkala – Lavikai-

nen 2015, s. 7, Laaksonen 2004, s. 261 – 262 ja Räty 2012, s 490.

22

Aina kun lastensuojelussa käytetään rajoitustoimenpiteitä, rajoitetaan myös jotain lapsen

perusoikeuksista. Näin ollen, aina kun rajoituksia käytetään, on tarkoin arvioitava missä

laajuudessa lapsen perusoikeuksiin kulloinkin puututaan. Rajoituksia ei esimerkiksi mis-

sään tilanteessa saa käyttää rangaistuksena.95

Rajoitustoimenpiteistä on valittava aina mah-

dollisimman lievä vaihtoehto ja sen käyttäminen tulee lopettaa heti, kun rajoitus ei ole enää

ajankohtainen. Rajoituksen käyttöön on oltava aina myös yksilöllinen syy. Näin ollen ra-

joitustoimenpiteitä ei saa ulottaa koskemaan esimerkiksi lastensuojelulaitoksen kaikkia

lapsia laitoksen sääntöihin vedoten.96

Kun lapseen kohdistetaan rajoitustoimenpiteitä, on niiden käyttö aina kirjattava. Tällä pyri-

tään turvaamaan rajoituksien käytön seuranta ja valvonta. LSL 74 §:n mukaisesti kirjauk-

sessa on tultava esille rajoitustoimenpiteen kuvaus, sen kesto ja perustelu, toimenpiteestä

päättäneen henkilön nimi, toimenpiteen toteuttaneiden henkilöiden nimet ja tarvittaessa

henkilöntarkastuksessa ja – katsastuksessa sekä omaisuuden ja lähetysten tarkastamisen tai

luovuttamatta jättämisen yhteydessä tarkoitettu erityinen syy. Tämän lisäksi kirjauksesta

tulee käydä ilmi, onko toimenpiteen mahdollisesti vaikutuksia lapsen hoito- ja kasvatus-

suunnitelmaan.97

Kirjauksesta tulee myös käydä ilmi, kuinka lasta on kuultu ennen kuin

rajoitustoimenpiteestä on päätetty tai se on toteutettu, sekä lapsen mielipide tästä asiasta.

Jos rajoitustoimenpiteitä kohdistetaan lapseen usein, se voi kertoa lapsen ongelmista ja

siitä, että lapsen sijaishuolto ei vastaa lapsen tarpeita.98

Rajoitustoimenpiteiden kirjaamisen lisäksi, on jokaisen yksittäisen rajoitustoimenpiteen

kohdalla säädetty siitä, kuka on velvollinen ja oikeutettu päätöksentekoon sekä millaiset

muutoksenhakukeinot rajoitukselle on. Yhteydenpidon rajoittamisen lisäksi, muutosta ai-

neiden ja esineiden haltuunottoa, lähetyksen luovuttamatta jättämistä, liikkumisvapauden

rajoittamista, eristämistä sekä erityistä huolenpitoa koskevaan päätökseen voi hakea suo-

raan hallinto-oikeudesta. Lastensuojelulain mukaan henkilötarkastuksesta ja – katsaukses-

95

Räty 2012, s. 456 – 457. 96

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston valvontaohjelmia 4:2012, s. 58. Valviran teettämässä

selvityksessä kävi ilmi, että kyselyyn osallistuneista 73 prosentilla ympärivuorokautisen hoidon ja kasvatuk-

sen toimipaikoista oli laadittu kirjalliset talon tavat tai säännöt. Selvityksen mukaan useiden yksiköiden

säännöissä toistui sellaiset kirjaukset, joiden ei voitua katsoa olevan perusteltuja, koska ne olivat selkeästi

lastensuojelulain mukaisia rajoitustoimenpiteitä. Koska niiden käytön tulee perustelua yksilölliseen tilantee-

seen ja harkintaa, ei niitä voida ulottaa automaattisesti koskemaan kaikkia yksikön lapsia. Yleisin esimerkki

tällaisesta säännöstä oli tilanne, jossa lapsen tai nuoren saapuessa yksikköön rajoitettiin esimerkiksi liikku-

misvapautta, jotta lapsi tai nuori kotiutuisi paremmin yksikköön. Ks. lisää Valvira, selvityksiä 1:2013, s. 16 –

17. 97

HE 108/2014 vp, s. 46. 98

Taskinen 2012, s. 157.

23

ta, omaisuuden ja lähetysten tarkistamisesta ja kiinnipitämisestä ei voi hakea muutosta va-

littamalla.99

Kuitenkin, esimerkiksi Räty on teoksessaan katsonut, että omaisuuden ja lähe-

tysten tarkastamisesta sekä henkilönkatsastuksesta on tehtävä päätös, joka on annettava

tiedoksi lapselle ja hänen huoltajalleen. Näistä rajoituksista tehtävä päätös ei ole kuiten-

kaan valituskelpoinen.100

3.2 Yksityiselämän suoja lastensuojelussa

Perusoikeuksilla tarkoitetaan perustuslaissa säädettyä yksilölle kuuluvaa oikeutta.101

Niillä

tarkoitetaan sellaisia oikeuksia, jotka ovat yksilön kannalta erityisen tärkeitä ja perustavan-

laatuisia, jonka vuoksi ne erotetaankin muista oikeuksista.102

Jotta perusoikeudet toteutu-

vat, edellytetään julkiselta vallalta niiden turvaamista. Kun sijaishuollossa olevaan lapseen

kohdistetaan rajoitustoimenpiteitä, puututaan moneen lapsen perus- ja ihmisoikeuteen sekä

lapsen itsemääräämisoikeuteen. Lastensuojelulain rajoitustoimenpiteet voivat puuttua pe-

rusoikeuksiin jolla turvataan oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koske-

mattomuuteen (PL 7 §), liikkumisvapauteen (PL 9 §), yksityiselämän suojaan (PL 10 §) ja

omaisuuden suojaan (PL 15 §). Myös oikeusturvaa (PL 21 §) ja perusoikeuksien turvaa-

mista (22 §) koskevat säännökset ovat keskeisissä asemassa rajoitustoimenpiteitä sovellet-

taessa.103

Yksityiselämän suoja on siis yksi perustuslaissa säädetyistä perusoikeuksista. PL 10 §:n

mukaiseen yksityiselämän suojaan katsotaan sisältyvän neljä oikeushyvää; yksityiselämä,

kunnia, kotirauha ja henkilötiedot.104

Perustuslain yksityiselämän suojan piiriin kuuluu

myös kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus ja loukkaamattomuus,

joihin juuri lastensuojelulain yhteydenpidon rajoittamisella voidaan puuttua. Yksityiselä-

män suojan lähtökohta on, että henkilöllä on oikeus elää omaa elämäänsä niin, että viran-

omaiset tai muut tahot eivät voi mielivaltaisesti tai aiheettomasti puuttua tämän yksityis-

elämään.105

Yksityiselämänsuojaan kuuluu myös perhe-elämän suoja, vaikka sitä ei ni-

menomaisesti olekaan mainittu säännöksessä. Perustuslaissa ei mainita erillisesti perhe-

elämän suojaa, niin kuin esimerkiksi EIS 8 artiklassa tehdään. Hallituksen esityksessä tätä

perusteltiin muun muassa sillä, että perhe-käsite on ongelmallinen ja sen määritteleminen

99

HE 225/2004 vp, s. 139 – 142. 100

Räty 2012, s. 506, 509 ja 529. 101

HE 309/1993 vp, s. 5. 102

Hallberg 2011, s. 29 – 30. 103

HE 225/2004 vp, s. 119 – 120. 104

Jyränki – Husa 2012, s. 373 – 374 ja 418. 105

HE 225/2004 vp, s. 122.

24

olisi vaikeaa. Hallituksen esityksessä on kuitenkin mainittu, että myös perhe-elämä kuuluu

mainitun yksityiselämän suojan piiriin.106

Yksityis- ja perhe-elämän suoja on keskeisessä asemassa myös Euroopan ihmisoikeusso-

pimuksessa. EIS 8 artiklassa suojataan yksityiselämää, perhe-elämää, kotia ja kirjeenvaih-

toa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukainen perhe-elämän suoja tarkoittaa olemassa

olevan perhe-elämän kunnioittamista. Artiklan mukaan viranomainen ei saa puuttua edellä

mainittujen oikeuksien käyttämiseen, paitsi silloin, kun laki sallii sen ja se on välttämätöntä

kansallisen ja yleisen turvallisuuden vuoksi tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämisek-

si. Oikeuksiin voidaan myös puuttua, jos se on välttämätöntä maan talouden hyvinvoinnin

vuoksi, terveyden ja moraalin suojaamiseksi taikka muiden henkilöiden oikeuksien ja va-

pauksien turvaamiseksi.107

EIS 8 artikla on vuosien saatossa tulkittu joustavasti ja sen kat-

tavuus eri osa-alueilla onkin laajentunut huomattavasti. Nykyään yksityis- ja perhe-elämän

kunnioituksen suojan piiriin kuuluu laaja-alaisesti eri elämän alueita, kuten esimerkiksi

poliisin tutkintakeinojen laillisuus, lasten huolto, seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja maa-

hanmuutto.108

Lapsen oikeus pitää yhteyttä tälle läheisiin henkilöihin on lapsen erityinen ihmisoikeus.

Kun lapsen yhteydenpitoa tämän vanhempiin, huoltajiin tai muihin läheisiin rajoitetaan,

puututaan PL 10 §:n mukaiseen yksityiselämän suojaan ja EIS 8 artiklassa turvattuun yksi-

tyiselämän, perhe-elämän ja luottamuksellisen viestin suojaan.109

Yksityiselämän suojaan

kuuluu muun muassa se, että kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuu-

den tulee olla loukkaamaton, jolloin lapsen tulee voida pitää yhteyttä läheisiinsä esimerkik-

si puhelimitse, ilman että puheluita rajoitetaan. Yksilöllä on lisäksi oikeus solmia ja ylläpi-

tää suhteita muihin ihmisiin ja ympäristöön, joka tarkoittaa, että myös lapsen tulee saada

ylläpitää suhteitaan tapaamalla läheisiään, myös sijoituksen aikana.110

3.3 Perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset

Perustuslain mukaisten perusoikeuksien rajoittaminen tarkoittaa perusoikeussäännöksen

soveltamisalan piiriin kuuluvan oikeuden kaventamista tai sen suojaaman yksilön oikeus-

asemaan puuttumista julkisen vallan toimenpitein. Tämä tarkoittaa siis sitä, että henkilö ei

106

HE 309/1993 vp, s. 52 – 53. 107

Pellonpää ym. 2012, s. 652 – 653. 108

Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 359 – 360. Etenkin juuri 8 artiklan kohdalla on tullut esille EIT:n oikeuskäy-

tännön dynaamisuus ja kehittyneisyys. EIS on elävä ja kehittyvä instrumentti, joka pystyy vastaamaan muut-

tuvaan maailmaan ja uuden tyyppisiin kysymyksiin. 109

HE 225/2004 vp, s. 123. 110

Hallberg 2011, s. 45 – 46.

25

voi käyttää perusoikeuttaan täysimääräisesti, vaan sitä on rajoitettu perustuslain edellyttä-

mässä menettelyssä ja sen sallimalla tavalla.111

Perustuslakivaliokunta on kirjannut perus-

oikeusuudistusta koskevaan mietintöön (PeVM 25/1994 vp) listan perusoikeuksien yleisistä

rajoitusperusteista.

Edellä mainittu perustuslakivaliokunnan lista on saanut keskeisen aseman rajoitusten sallit-

tavuuden arvioinnissa.112

Valiokunnan esittämässä luettelossa oli seuraavat yleistä rajoit-

tamista koskevat vaatimukset: perusoikeuksien rajoitusten tulee perustua eduskunnan sää-

tämään lakiin, rajoituksen on oltava tarkkarajainen ja riittävän täsmällisesti määritelty, ra-

joitusperusteiden tulee olla hyväksyttäviä perusoikeusjärjestelmän kannalta ja painavan

yhteiskunnallisen tarpeen vaatima, perusoikeuden ytimeen ulottuvaa rajoitusta ei voida

säätää tavallisella lailla, rajoituksien tulee olla suhteellisuusvaatimuksen mukaisia, perus-

oikeutta rajoitettaessa on pidettävä huoli, että oikeusturvajärjestelyt ovat riittävät ja perus-

oikeuksien rajoitukset eivät saa olla ristiriidassa Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvel-

voitteiden kanssa.113

Tämä lista ei kuitenkaan ole tyhjentävä, joten myös muilla seikoilla

voi olla vaikutusta rajoitusten sallittavuutta arvioitaessa. Perustuslakivaliokunta onkin

koonnut edellä mainittuun listaan keskeisimmät rajoitusten sallittavuuden arvioinnissa

huomioon otettavat seikat. Kun perusoikeuksia rajoitetaan jollain tapaa, tulee rajoituksen

täyttää samanaikaisesti kaikki yleisten rajoitusedellytysten vaatimukset. Jos yksikin maini-

tuista edellytyksistä ei täyty, on perusoikeuden rajoitus ristiriidassa asianomaisen perusoi-

keussäännöksen kanssa.114

Perustuslakivaliokunta linjasi perusoikeusuudistusta koskevassa mietinnössään lailla sää-

tämisen vaatimuksen seuraavasti: ”Perusoikeuksien rajoitusten tulee perustua eduskunnan

säätämään lakiin. Tähän liittyy kielto delegoida perusoikeuksien rajoittamista koskevaa

toimivaltaa lakia alemmalle säädöstasolle”.115

Samoin hallituksen perusoikeusuudistusta

koskevassa esityksessä tuotiin esille, että rajoituksen tulee ensinnäkin perustua lakiin, eikä

se saa perustua esimerkiksi asetuksiin, kunnallisiin sääntöihin tai hallinnollisiin määräyk-

siin.116

Yhtenä tausta-ajatuksena lailla säätämisen vaatimuksessa, on suojata yksilön perus-

oikeuksia lakiin perustumattomilta viranomaisten puuttumisilta, eli siis toisin sanoen hal-

111

Viljanen 2001, s. 14. 112

Viljanen 2011, s. 145 – 146. 113

PeVM 25/1994 vp, s. 5. 114

Viljanen 2001, s. 38 ja 61. 115

PeVM 25/1994 vp, s. 5. 116

HE 309/1993 vp, s. 29.

26

linnolliselta mielivallalta. Voidaankin siis ajatella, että perusoikeusrajoitusten lailla säätä-

misen vaatimus on olennainen osa oikeusvaltioperiaatetta.117

Lailla säätämisen vaatimuksella on vaikutusta moneen eri toimijaan. Sillä on merkitystä

esimerkiksi lainsäätäjän, alemman asteisen norminantajan, tuomioistuimien ja viranomais-

ten sekä muiden julkisen vallan käyttäjien kannalta. Lailla säätämisen vaatimuksella on eri

ulottuvuuksia, jotka voidaan jaotella seuraavasti: a) lainsäätäjä ei saa tavallisella lailla siir-

tää asetuksen antajalle tai muulle lakia alemmanasteisen normin antajalle valtaa säätää

perusoikeuksien rajoituksista, b) asteuksen antaja tai muu lakia alemmanasteisen normin

antaja ei voi säätää perusoikeuksien rajoittamisesta, c) tuomioistuimet tai muut viranomai-

set eivät saa soveltaa perusoikeuden rajoituksia sisältävää lakia alemmanasteista säännöstä

ja d) perusoikeutta ei saa rajoittaa jos rajoituksesta tai rajoitusvaltuudesta ei ole säädetty

laissa. 118

Kun sijoituksessa olevan lapsen tai nuoren yhteydenpitoa rajoitetaan, rajoitetaan siis sa-

malla perusoikeutta. Näin ollen lailla säätämisen vaatimuksen tulee myös täyttyä. Yhtey-

denpidon rajoituksen edellytyksistä ja muista yksityiskohdista säädetään lastensuojelulail-

la, eikä esimerkiksi asetuksella, joten sen voidaan katoa noudattavan lailla säätämisen vaa-

timusta.119

Lastensuojelulaissa säädetään myös yhteydenpidon rajoittamisen edellytyksistä,

kuten perustuslakivaliokuntakin on edellyttänyt. Voidaankin katsoa, että nykyisellään las-

tensuojelussa käytetyistä rajoitustoimenpiteistä säädetään lain tasoisesti, niin kuin perusoi-

keuden rajoituksesta kuuluu.

Perusoikeusrajoituksien täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimusta on määritelty sekä pe-

rustuslakivaliokunnan mietinnössä, että perusoikeusuudistusta koskevassa hallituksen esi-

tyksessä. Molemmissa linjataan, että rajoitusten tulee olla tarkkarajaisia ja täsmällisesti

määriteltyjä ja että olennaisen sisällön tulee ilmetä laista.120

Täsmällisyys- ja tarkkarajai-

suusvaatimus liittyy tiukasti aikaisemmin mainittuun lailla säätämisen vaatimukseen. Tä-

män vaatimuksen ydinajatuksena on se, että rajoituksen keskeisin sisällön on ilmettävä

selkeästi laista, eikä siihen saa jäädä sellaisia epäselvyyksiä, jotka jäisivät alemmanasteisen

normin antajan tai lain soveltajan harkintaan. Kun näitä vaatimuksia arvioidaan, voidaan

lähtökohtana pitää, että laista ilmenisi ainakin se kuka on oikeutettu käyttämään rajoitus-

117

Viljanen. 2011, s 147 – 149. 118

Viljanen 2001, s. 66 – 67. 119

Ennen 1.11.2006 voimaan tullutta lastensuojelulaki yhteydenpidon rajoittamista koskeva sääntely ei ollut

säännelty laintasoisesti vaan siitä säädettiin lastensuojeluasetuksen 9 §:ssä. HE 225/2004 vp, s. 74. 120

PeVM 25/1994 vp, s. 5 ja HE 309/1993 vp, s. 29 – 30.

27

valtuuksia, mitä valtuuksia käytettäessä saa tehdä sekä kuinka valtuuksia käytettäessä on

meneteltävä.121

Lastensuojelulain 13 §:ssä on vaatimuksien mukaisesti tarkasti rajattu se, kuka päätöksen

rajoituksesta saa tehdä.122

Yhteydenpidon rajoittamisesta säädetään LSL 62 §:ssä, jossa on

täsmällisesti säädetty, missä tilanteissa yhteydenpitoa voidaan rajoittaa. Säännöksen mu-

kaan yhteydenpitoa voidaan rajoittaa, jos vanhempien tai muiden läheisten kanssa ei ole

voitu sopia yhteydenpidosta asiakassuunnitelmassa tai muista erityisistä syistä muutoin.

Pelkästään tämä ei riitä, vaan lisäksi jonkun LSL 62 § 1 momentin edellytyksistä on täytyt-

tävä. Yhteydenpitoa voidaan edellytysten mukaisesti rajoittaa, esimerkiksi jos yhteydenpito

vaarantaa sijaishuollon tarkoituksen. LSL 62 § 2 momentissa käy myös tarkkarajaisesti

ilmi millä keinoilla yhteydenpitoa voidaan rajoittaa, kun edellytykset täyttyvät. Edellytys-

ten täyttyessä voidaan esimerkiksi rajoittaa lapsen oikeutta tavata vanhempiaan. Laista käy

siis ilmi, millaisia rajoituksia lapseen voidaan kohdistaa, millä laajuudella ja millä edelly-

tyksillä rajoituksia voidaan tehdä, kuten yleiset rajoitusedellytykset vaativat. Voidaan siis

katsoa, että lastensuojelulaki noudattaa rajoituksissa täsmällisyyden- ja tarkkarajaisuuden-

vaatimuksia.

Rajoitusperusteen hyväksyttävyysvaatimus tarkoittaa sitä, että rajoituksen täytyy olla hy-

väksyttävä ja sillä tulee olla painava yhteiskunnallinen tarve. Perustuslakivaliokunnan mu-

kaan hyväksyttävyyden arvioinnissa voidaan käyttää hyväksi esimerkiksi Euroopan ihmis-

oikeussopimuksen vastaavaa oikeutta koskevia määräyksiä.123

EIS 8 artiklan tarkoituksena

on yksilön suojaaminen julkisen vallan mielivaltaiselta puuttumiselta perhe-elämään.

Vaikka artiklan perimmäinen tarkoitus on suojata puuttumisilta, on valtiolla kuitenkin

poikkeuksellisissa tilanteissa oikeus ja myös velvollisuus puuttua perhe-elämään. EIT oi-

keuskäytännön mukaan tällaisia tilanteita voi olla esimerkiksi lapsen vakava kaltoinkohte-

lu. EIS 8 artiklan mukaan hyväksyttäviä puuttumisen perusteita ovat yleinen turvallisuus,

maan taloudellinen hyvinvointi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estäminen, terveyden tai

moraalin suojaaminen tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaaminen. Kun

kyseessä on lapsen huostaanotto ja siihen liittyvä yhteydenpidon rajoittamisen, voi se olla

121

Viljanen 2001, s. 152 – 153. 122

Päätöksen tekoon ovat oikeutettuja 13 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu viranhaltija, eli sosiaalihuollon

johtava viranhaltija tai hänen määräämänsä viranhaltija. Jos yhteydenpidon rajoitusta koskeva päätös liittyy

kiireellistä sijoitusta koskevaan päätökseen tai muihin kiireellisiin tilanteisiin, voi päätöksen tehdä myös 13.1

§:n mukainen toimielimen määräämä viranhaltija. Jos sijaishuollon aikana laitokseen sijoitetun lapsen

yhteydenpitoa rajoitetaan enintään 30 päivää, voi rajoituksesta päättää myös lastensuojelulaitoksen johtaja.

Räty 2015, s. 555 123

PeVM 25/1994 vp, s. 5.

28

toimenpiteenä terveyden ja kehityksen turvaamiseksi tehtävä toimi, joka toteuttaa rajoitus-

perusteena EIS 8 artiklan mukaista terveyden ja moraalin suojaa. Lisäksi rajoitusta voitai-

siin perustella muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamisen perusteella.124

Hyväksyttävyysvaatimus koskee siis nimenomaisesti rajoitusperustetta eli sitä, jonka vuok-

si rajoituksesta säädetään ja se toimeenpannaan. Hyväksyttävyysvaatimusta on tarkastelta-

va myös perusoikeusjärjestelmän kannalta, jolloin voidaan lähteä siitä lähtökohdasta, että

toisten yksilöiden perusoikeuksien turvaaminen muodostaa hyväksyttävän perusteen toisen

henkilön perusoikeuden rajoitukselle. Perusoikeuksien turvaamisen ohella hyväksyttävyy-

den kriteerin voi täyttää myös muu yhteiskunnallinen riittävän painava intressi.125

Hyväksyttävyyden vaatimus on otettu lastensuojelulaissa huomioon. Yhteydenpidon rajoit-

tamista koskevassa LSL 62 §:ssä säädetään millaisissa tilanteissa lapsen ja tämän läheisten

välistä yhteydenpitoa on hyväksyttävää rajoittaa, EIS 8 artiklaa mukaillen. LSL 62 §:n ra-

joitusperusteiden lista on suppea ja se noudattaa EIT kantaa perhe-elämän puuttumisen

vakavuudesta ja erityisestä harkinnasta. Yhteydenpidon rajoittaminen on hyväksyttävää

esimerkiksi pykälän 2 kohdan mukaisesti tapauksessa, jossa yhteydenpidosta voi olla vaa-

raa lapsen hengelle, terveydelle, kehitykselle tai turvallisuudelle. Yhteydenpidon rajoitta-

minen lapsen turvallisuuden takaamiseksi voi tulla kysymykseen esimerkiksi kun on vaara,

että lapsen vanhempi voi pahoinpidellä lasta tämän kotiloman aikana. Tällöin voidaan kat-

soa, että lapsen henki, terveys ja turvallisuus voivat olla vaarassa, jonka vuoksi puuttumi-

nen perustuslain mukaiseen yksityiselämän suojaan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen

mukaiseen perhe-elämän suojaan on oikeutettua ja se on hyväksyttävyyden vaatimuksen

mukainen peruste.

Suhteellisuusvaatimus määritellään perustuslakivaliokunnan mietinnössä, siten että rajoi-

tusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi. Perusoikeu-

den rajoitus on siis sallittu vain siinä tapauksessa, ettei tavoitteeseen voida päästä perusoi-

keuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Perustuslakivaliokunta linjaa myös, että rajoitus ei

saa mennä pidemmälle kuin on perusteltua, verrattaessa sitä taustalla olevaan yhteiskunnal-

lisen intressin painavuuteen.126

124

Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 428 – 431. 125

Viljanen 2011, s 154 – 155. 126

PeVM 25/1994 vp, s. 5. Suhteellisuusvaatimus noudattelee Euroopan ihmisoikeussopimuksen välttämät-

tömyyden perusteita, jolloin puuttumiseen tulee olla pakottava yhteiskunnallinen tarve, sen tulee olla suhtees-

sa hyväksyttävään tarkoitukseen, se tulee perustella relevantein ja riittävin syin ja seuraamukset eivät voi olla

29

Suhteellisuusvaatimusta määritellessä voidaan katsoa, että se sisältää ainakin kolme eri

osavaatimusta. Sen tulee olla soveltuvuusvaatimuksen mukainen, jolloin rajoituksen tulee

olla tarkoitukseen soveltuva ja sillä saavutetaan toivottu tavoite. Välttämättömyysvaati-

muksen mukaisesti rajoituksen tulee olla välttämätön, eikä silloin voi olla olemassa muuta

tehokasta keinoa, joka rajoittaisi perusoikeutta vähemmän tai ei ollenkaan. Suhteellisuus-

vaatimus taas suppeassa merkityksessä tarkoittaa sitä, että perusoikeutta koskeva sääntely

ei voi liiallisesti rasittaa oikeuden haltijaa. Rajoitus ei siis saa olla epäsuhteessa tavoitelta-

vaan päämäärään ja rajoitettavaan perusoikeuteen.127

Lastensuojelulain 64 §:ssä säädetään, että viranomaisen tai muun rajoitustoimenpiteisiin

ryhtyvän on valittava aina käytettävissä olevista keinoista se, joka vähiten puuttuu lapsen

perusoikeuksiin ja itsemääräämisoikeuteen. Säännöksen mukaan nämä rajoitustoimenpiteet

on myös tehtävä aina mahdollisimman turvallisesti ja lapsen ihmisarvoa kunnioittaen.128

Suhteellisuusvaatimuksen mukaisesti rajoituksia tulee käyttää vain siinä määrin, kun lap-

sen edun turvaaminen välttämättä vaatii. Tämä tarkoittaa sitä, että jos lain mukaisia rajoi-

tustoimenpiteitä lievemmät toimet ovat riittäviä ja niillä päästään tahdottuun lopputulok-

seen, ei rajoitustoimenpiteitä saa käyttää ollenkaan.129

Esimerkiksi, jos lastensuojelulaitok-

sessa omat puhelimet on kerätty henkilökunnalle yön ajaksi, jotta lapset saavat riittävän

levon. Varsinaista yhteydenpidon rajoittamista ei tarvitse tehdä, jos puhelimet ovat muul-

loin normaalisti käytössä ja yölläkin on tarpeen vaatiessa. Tällöin lievemmillä keinoilla on

päästy samaan lopputulokseen kuin itse rajoituksella. Laki siis noudattaa rajoitusperusteis-

saan suhteellisuusvaatimusta ja laissa korostetaankin suhteellisuusperiaatteen merkitystä.

Perustuslakivaliokunnan mietinnöstä käy ilmi, että ydinalueen koskemattomuuden vaati-

muksella tarkoitetaan sitä, ettei tavallisella lailla voida säätää perusoikeuden ytimeen ulot-

tuvaa rajoitusta.130

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että perusoikeuteen ei voida puuttua

niin laajasti, että se veisi pohjan koko perusoikeudelta. Sen arviointi, mikä kuuluu perusoi-

keuden ydinalueeseen ja mikä ei, onkin jo monimutkaisempaa. Yleisesti voidaan kuitenkin

todeta, että jokaisella perusoikeudella on ydinalue, jonka turvaamaa käyttäytymistä ei saa

esimerkiksi säätää rangaistavaksi.131

Suhteellisuusvaatimusta ja ydinalueen koskematto-

suhteettomia tavoiteltuun päämäärään nähden. Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 431 ja Pellonpää ym. 2012, s. 306

– 309. 127

Viljanen 2011, s 157. 128

Räty 2012, s. 490 – 491. 129

HE 225/2004 vp, s. 62. 130

PeVM 25/1994 vp, s. 5. 131

Viljanen 2011, s 160 – 162.

30

muuden vaatimusta voidaan pitää toisiaan täydentävinä työkaluina, kun arvioidaan perus-

oikeuksien rajoitusten sallittavuutta. Ydinalueen koskemattomuudella ei siten välttämättä

ole arviointitilanteessa itsenäistä merkitystä, koska useimmiten ydinalueeseen liittyvät ra-

joitukset ovat myös suhteellisuusvaatimuksen vastaisia.132

Kun perhe-elämän suojan ydinaluetta punnittaan lastensuojelussa, voisi ”kovimmaksi yti-

meksi” nostaa nimenomaan lapsen ja vanhemman yhdessäolon, johon tahdonvastainen

huostaanotto puuttuu olennaisesti. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mu-

kaan huostaanotto onkin oikeutettua vain poikkeuksellisissa tilanteissa, kun lapsen etu sel-

keästi edellyttää erottamista omasta kodistaan ja perheestään.133

Vaikka tähän perhe-

elämän suojan ytimeen voidaan puuttua huostaanotolla, ei yhdessäoloa voida rajoittaa täy-

dellisesti. Sekä Euroopan ihmisoikeussopimus että kansallinen lainsäädäntö pitää huos-

taanottoa vain väliaikaisena ratkaisuna ja sijaishuollon päämääränä on perheen jälleenyh-

distäminen. Jotta perheen jälleenyhdistämien on mahdollista, tulee lapsen suhdetta van-

hempiin edistää ja ylläpitää tapaamisilla sekä muulla yhteydenpidolla. Voidaan siis katsoa,

että perusoikeuteen, eli perhe-elämän suojaan, ei lastensuojelulaissa puututa niin, että se

veisi pohjan koko oikeudelta

Perustuslakivaliokunta linjaa mietinnössään, että perusoikeuksia rajoitettaessa tulee huo-

lehtia riittävistä oikeusturvajärjestelyistä.134

Tällä oikeusturvajärjestelyllä tarkoitetaan

ennen kaikkea muutoksenhakumahdollisuutta, joka tulee olla kaikilla, jonka perusoikeutta

rajoitetaan. Viranomaisen tekemään päätökseen on siis voitava soveltaa jotakin muutok-

senhakukeinoa, joko tuomioistuimen kautta tai esimerkiksi oikaisuvaatimuksena.135

Perus-

tuslakivaliokunnan oikeusturvavaatimus vastaa pitkälti EIS 13 artiklaa. Tämä artiklan mu-

kaan jokaisella, jonka oikeuksia tai vapauksia on loukattu, täytyy olla käytettävissä tehokas

oikeussuojakeino kansallisessa viranomaisessa, vaikka loukkauksen olisikin tehnyt viran-

omaistoimituksessa ollut henkilö. Oikeusturvavaatimus on samankaltainen myös PL 21

§:ssä, joka turvaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon periaatteet.136

Lastensuojelulaissa oikeusturvavaatimus on huomioitu 63 §:ssä, jossa säädetään yhteyden-

pidon rajoittamista koskevasta päätöksestä. Yhteydenpidon rajoittamisesta on siis aina teh-

tävä päätös, joka on määräaikainen ja voimassa enintään yhden vuoden kerrallaan. Rajoi-

132

Viljanen 2001, s. 237. 133

Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 432 – 433. Ks. myös Nieminen 2013, s. 361 – 365. 134

PeVM 25/1994 vp, s. 5. 135

Viljanen. 2011, s. 162 – 163. 136

Viljanen 2001, s. 253 – 255.

31

tusta ei kuitenkaan saa automaattisesti aina määritellä maksimiajan pituiseksi, vaan rajoi-

tuksen pituus on aina arvioitava tilannekohtaisesti. Suhteellisuusvaatimus velvoittaa myös

olosuhteiden muuttuessa esimerkiksi purkamaan päätöksen tai lieventämään rajoituksia.

Päätöksessä tulee aina käydä ilmi myös rajoituksen alkamisajankohta ja loppumisajankoh-

ta. Yhteydenpidon rajoittamista koskevaan päätökseen voi hakea valittamalla muutosta

hallinto-oikeudesta 12 vuotta täyttänyt lapsi, lapsen huoltaja sekä henkilö joka on päätök-

sen kohteena.137

Vaikka 12 vuotta täyttäneellä lapsella on käytössä muutoksenhakuoikeus

oikeusturvakeinona, todellisuudessa lapsen mahdollisuudet valittaa itsenäisesti ovat heikot.

Jos oikeusturvakeino ei ole todellisesti käyttökelpoinen, ei se voi olla tosiasiallisesti teho-

kas.138

Viimeisenä perustuslakivaliokunnan esittämässä listassa on vaatimus, jonka mukaisesti

perusoikeuksien rajoitukset eivät saa olla ristiriidassa Suomen kansainvälisten ihmisoike-

usvelvoitteiden kanssa. Rajoitusta ei siis voida pitää valiokunnan mielestä perustuslain

mukaisena, jos rajoitus loukkaa samalla ihmisoikeussopimusta.139

Käytännössä tämä vaa-

timus toimii niin sanotusti viimeisenä varmistuksena, koska yleensä, jos rajoitus loukkaa

ihmisoikeusvelvoitetta, se ei silloin täytä muitakaan perusoikeuksien rajoitusedellytyk-

siä.140

Joitakin perusoikeusäännöksiä on omaksuttu lähes suoraan ihmisoikeussopimuksis-

ta, kuten esimerkiksi juuri yhteydenpidon rajoittamiseen liittyvä PL 10 § yksityiselämän

suojasta, joka vastaa käsitteiltään EIS 8 artiklaa. Tämä käy esille hyvin hallituksen esityk-

sestä, jossa on muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimusta hyödyntäen tarkasteltu yksi-

tyiselämä suojan määritelmää ja ulottuvuutta.141

Yhteenvetona voidaan siis katsoa, että lastensuojelulaissa säädetyt rajoitustoimenpiteet

ovat hyväksyttäviä ja ne noudattavat yleisiä rajoitusedellytyksiä. Vaikka rajoitukset ovat

perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttäviä, on kuitenkin rajoitustoimia käytettäessä

esimerkiksi lapsen oikeusturvassa vielä kehittämisen varaa.

137

Räty 2012, s 487 – 489. 138

Hakalehto – Wainio 2013, s. 325. Lapsen oikeusturvasta lisää tutkielman 5. luvussa. 139

PeVM 25/1994 vp, s. 5. Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta moitteita usein siitä, että

perheen jälleenyhdistämiseksi ei tehdä välttämättä tarpeeksi, jolloin se rikkoo toiminta ihmisoikeussopimuk-

sen vastaista. Nieminen 2013, s. 365. 140

Viljanen 2011, s.163 – 164. 141

HE 309/1993 vp, s. 53. Ks. myös Pellonpää ym. 2012, s. 653.

32

4 YHTEYDENPITO-OIKEUS JA SEN RAJOITTAMINEN

4.1 Lapsen yhteydenpito-oikeus

Edellä käsiteltiin mitä seikkoja on huomioitava, kun perusoikeuksia, kuten yksityiselämän

suojaan liittyvää yhteydenpito-oikeutta, rajoitetaan lastensuojelussa. Sijaishuollossa olevan

lapsen yksi tärkeimmistä oikeuksista on oikeus pitää yhteyttä vanhempiin ja muihin lapsel-

le läheisiin henkilöihin.142

Lapsen yhteydenpidon jatkuminen biologisiin vanhempiin on

tärkeää, koska se voi vähentää lapsen hylätyksi tulemisen tunnetta. Kun lapsi on tietoinen,

että hän voi halutessaan pitää yhteyttä vanhempiinsa tai läheisiin, voi lapsi välttyä hylätyk-

si tulemisen tunteelta kokonaan.143

On myös todettu, että lapset usein toivovat tapaavansa

useammin vanhempiaan ja sisaruksiaan ja he kokevat usein koti-ikävää biologiseen per-

heeseensä.144

Suurimpana etuna yhteydenpidon jatkamisesta biologiseen perheeseen on

pidetty jatkuvuuden säilymistä.145

Yhteydenpidon jatkaminen on tärkeää myös sen vuoksi, että Suomessa sijaishuolto on läh-

tökohtaisesti väliaikaista. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännös-

sään ottanut sen kannan, että huostaanotto on normaalisti vain väliaikainen toimenpide ja

se on peruutettava heti, kun olosuhteet sallivat sen. Näin ollen viranomaisten on pyrittävä

sellaisiin ratkaisuihin, joilla voidaan edistää lapsen ja tämän biologisten vanhempien jäl-

leenyhdistämistä.146

Jos lapsen ja vanhempien välistä yhteydenpitoa ei ole pidetty yllä tar-

peeksi, varsinkin sijoituksen ensimmäisinä kuukausina, on perheen jälleenyhdistäminen

epätodennäköisempää.147

Jotta lapsi voi sijaishuollon tavoitteen saavuttamisen jälkeen pa-

lata vanhempiensa luokse, tulee myönteisiä ja läheisiä ihmissuhteita pystyä ylläpitämään

myös sijoituksen aikana.148

Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-

elämän, kodin ja kirjeenvaihdon suojasta. EIS 8 artiklan mukaan tähän suojaan saa puuttua

ainoastaan silloin, kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä muun muassa terveyden tai

moraalin suojaamiseksi, rikollisuuden estämiseksi tai muiden henkilöiden oikeuksien ja

vapauksien turvaamiseksi. Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukainen perhe-elämän suo-

142

Räty 2015, s. 484. 143

Valkonen 1995, s. 45. 144

Pösö 2004, s. 91. 145

Hämäläinen 2012, s. 124 – 125. 146

Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 432 – 433. 147

Hogkin – Newell 2007, s. 123. 148

Hoikkala – Lavikainen 2015, s. 7 – 8.

33

ja turvaa siis yksityiselämää, perhe-elämää, kotia ja kirjeenvaihtoa.149

Perhe-elämän suoja

ei ulotu EIT:n ratkaisukäytännön mukaan ainoastaan biologisiin vanhempiin. Vanhempien

lisäksi oikeus ulottuu myös isovanhempien ja lastenlapsen välille sekä lapsen ja lapsen

vanhemman uuden puolison välille. Perhe-elämä koskee myös sisarusten välisiä suhteita ja

se voi koskea jopa lapsen ja tämän enon välistä suhdetta.150

EIT katsoi ratkaisussaan L. v. Suomi, että tapauksessa oli puututtu EIS 8 artiklan mu-

kaiseen perhe-elämän suojaan, kun isän ja isovanhempien yhteydenpitoa lapseen oli

rajoitettu. Ratkaisun mukaan vanhemmilla ja lapsilla sekä isovanhemmilla ja lasten-

lapsilla on oikeus nauttia toistensa seurasta ja se muodostaa perhe-elämän olennaisen

osan. Taas ratkaisussa K. ja T. v. Suomi K:n ja T:n lapset M ja J oli otettu huostaan.

T ei ollut M:n biologinen isä, mutta hän oli J:n isä. EIT totesi ratkaisussaan, että per-

he-elämä riippuu siitä, oliko henkilöiden välillä todella olemassa läheisiä henkilö-

kohtaisia siteitä. Ennen J:n syntymistä K, T ja M olivat muodostaneet perheen ja

heillä oli ollut vakaa tarkoitus jatkaa yhteiselämää. Näin ollen ratkaisussa katsottiin,

että henkilöiden välillä oli ollut todellista perhe-elämää, mikä ulottui molempiin lap-

siin.151

Myös lapsen oikeuksien sopimuksen 9 artiklassa säädetään, että jos lapsi joudutaan erotta-

maan vanhemmistaan, tulee sopimusvaltion kunnioittaa erossa olevan lapsen oikeutta yllä-

pitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä vanhempiinsa säännöllisesti, jos tämä ei

ole lapsen edun vastaista. Säännöllistä ja tarkoituksenmukaista yhteydenpitoa lapsen ja

tämän vanhempien välille on suositettu myös YK:n sijaishuollon ohjeissa.152

Lisäksi lapsen

oikeuksien komitea on yleiskommentissaan korostanut, että tilanteessa, jossa lapsen ja tä-

män huoltajien erottaminen on välttämätöntä, tulee päätöksentekijöiden varmistaa lapsen

suhteiden säilyminen. Päätöksentekijän tulisi huolehtia, että lapsen yhteys esimerkiksi

vanhempiin ja sisaruksiin säilyy ja päätettäessä vierailujen ja muun yhteydenpidon määräs-

tä, näiden suhteiden laatu tulee huomioida. Tästä voidaan kuitenkin poiketa, jos se on tar-

peen lapsen edun vuoksi.153

Lastensuojelulaki noudattelee kansainvälistä lainsäädäntöä ja suosituksia. LSL 54 §:n mu-

kaisesti lapsen ollessa sijaishuollossa, tulee lapselle turvata oikeus tavata vanhempiaan tai

149

Pellonpää ym. 2012, s. 652. 150

Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 425 – 426. 151

Tuomio L. v. Suomi 27.4.2000 ja K. ja T. v. Suomi 12.7.2001 (suuren jaoston tuomio). 152

Guidelines for the Alternative Care of Children (A/RES/64/142), kohdat 49 – 52. 153

CRC/C/GC/14, kohta 65.

34

muita läheisiä henkilöitä sekä pitää heihin yhteyttä. Lapsen huollosta vastaavalla sosiaali-

huollon toimielimellä on siis yhteydenpidon edistämisvelvollisuus sijoituksen aikana. Lap-

sen yhteydenpitoa on tuettava ja edistettävä, esimerkiksi edistämällä huoltajien tosiasialli-

sia ja taloudellisia mahdollisuuksia pitää yhteyttä ja tavata lasta sijaishuollon aikana.154

Säädöksessä käytettävä ilmaisu ”edistettävä”, edellyttää toimielimen alaisilta viranhalti-

joilta aktiivista toimintaa yhteydenpidon edistämiseksi.155

Koska toimielimellä on aktiivi-

nen edistämisvelvollisuus, voi sille syntyä kustannusvastuu osana sijaishuollosta syntyviä

muita kuluja. Esimerkiksi, jos lapsi on sijoitettuna kauas omasta kodistaan, voivat van-

hemmat tarvita taloudellista tukea tavatakseen lasta sijaishuoltopaikassa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa oli kysymys sijaishuoltoon sijoitetun lapsen ta-

paamiseen sekä perheneuvolakäynteihin liittyvistä matkakustannuksista. Hakijan perheneu-

volakäynnit liittyivät lapsen huostassapidon lopettamiseksi tehtävään lausuntoon. Lapsen

vanhempi oli hakenut asuinkunnaltansa toimeentulotukea matkakustannusten osalta. Sosiaa-

li- ja terveyslautakunta oli kuitenkin pysynyt viranhaltijan päätöksessä ja hylännyt toimeen-

tulotukihakemuksen, koska se katsoi, että lapsen sijoituskunta olisi velvollinen maksamaan

lapsen tapaamisesta aiheutuneet matkakulut. Kuopion hallinto-oikeus kumosi lautakunnan

päätöksen ja palautti asian uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus katsoi, että asiassa mer-

kityksellistä oli kustannusten laatu, eli se, että oliko matkakustannukset toimeentulolain mu-

kaisia erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvia toimeentulotukeen oikeuttavia menoja vai

ei.

Hallinto-oikeus ei pitänyt asiassa ratkaisevana kenen vastattavaksi kustannukset lastensuoje-

lulain nojalla lopulta menevät, jos se on jokin muu kunta, kuin toimeentulotuen hakijan

asuinkunta. Hallinto-oikeus katsoi, että kun huoltosuunnitelmassa tai muutoin ei ole sovittu

kuinka lapsen ja vanhemman välinen yhteydenpito toteutetaan ja kuinka kustannukset jae-

taan, voidaan tapaamisesta aiheutuneita vanhemmalle maksettavaksi jääneitä matkakustan-

nuksia pitää erityisistä tarpeista ja olosuhteista johtuvina menoina. Perheneuvolakäynneistä

aiheutuneiden matkakustannusten osalta hallinto-oikeus katsoi, että huostassapidon lopetta-

misesta tehtävä selvitys on hallintoasia ja hallintoasian käsittelystä aiheutuneet matkakustan-

nukset eivät ole lähtökohtaisesti tukeen oikeuttavia menoja. Hallinto-oikeus otti kuitenkin

huomioon asian suuren merkityksen lapselle ja tämän vanhemmalle sekä huostaanoton käy-

tön viimesijaisena ja tilapäisenä vaihtoehtona. Näin ollen se katsoi, että matkakustannukset

154

Räty 2015, s. 484 – 485. 155

1.11.2006 voimaan tulleessa lastensuojelulaissa ei käytetty ilmaisua yhteydenpidon edistäminen, vaan

käytettiin ilmaisua autettava. 1.1.2008 voimaan tulleeseen lakiin haluttiin täsmentää säännöksen sanamuoto,

jotta siitä kävisi ilmi toimielimen ja sen viranhaltijoiden aktiivisien toimien tärkeys. HE 252/2006 vp, s. 179.

35

olivat erityisenä menona pidettäviä kuluja. Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut Kuopion

hallinto-oikeuden päätöstä.156

Kuten yllä olevasta ratkaisusta voi tulkita, vanhempien taloudellinen tilanne ei saa muo-

dostua esteeksi lapsen ja tämän vanhempien tapaamiselle tai muulle yhteydenpidolle. Ta-

loudellisen tilanteen lisäksi, ei myöskään sijoituspaikan etäisyys saa olla este yhteydenpi-

dolle. LSL 54 §:n mukaan lapsen sijaishuolto tulee järjestää siten, että lapsella olisi tosiasi-

alliset mahdollisuudet pitää yhteyttä ja tavata tälle läheisiä ihmisiä.157

Sijaishuoltopaikan

valinta ei siis saa johtaa siihen, että lapsen yhteydenpito vaikeutuisi tai estyisi kokonaan.

Paikan valinnassa tulee huomioida sen etäisyys vanhemmista, sekä sisaruksista jos nämä-

kin ovat sijoitettuna.158

Joskus kuitenkin voi olla lapsen edun mukaista sijoittaa lapsi kau-

emmas, niin että tämän kehityksen kannalta haitalliset ihmissuhteet katkeavat. Mutta myös

näissä tilanteissa tulee muistaa, että lapsen tulee voida ylläpitää hänelle tärkeitä ja läheisiä

ihmissuhteita.

Pösön tutkimuksesta käy hyvin ilmi, millaisissa tilanteissa lapsen sijoittaminen kauas ko-

toa on lapsen edun mukaista. Haastattelussa koulukotiin sijoitettu tyttö kertoo, että sosiaali-

työntekijät olivat valinneet hänelle tämän paikan, koska paikka oli tunnettu tiukoista rajois-

ta ja kurista, ja se sijaitsi kaukana pääkaupunkiseudulta, mistä tyttö oli kotoisin. Päätöksen-

tekijät valitsivat tämän koulukodin, koska mainitut seikat auttaisivat ratkaisemaan niitä

vaikeuksia, joita tytöllä oli aikaisemmassa sijoituspaikassa, eikä sieltä pääsisi karkaamaan

niin helposti kotiseudulle. Toisessa haastattelussa poika, joka oli sijoitettu koulukotiin,

tarkasteli sijoitustaan mahdollisuutena käydä lukiota ja keskittyä opiskeluun. Kun poika oli

ollut sijoitettuna laitokseen kotipaikkakunnallansa, olivat hänen elinympäristönsä ja laitok-

set olleet repiviä, että hän ei voinut käydä koulua.159 Kauas lapsen läheisistä henkilöistä

sijoittaminen voi siis olla tietyissä tilanteissa lapsen edun mukaista, koska sen pyrkimykse-

nä on edesauttaa sijaishuollon toteutumista, jonka jälkeen lapsi voisi mahdollisesti palata

nopeammin takaisin kotiin. Jos lapsi esimerkiksi karkailee usein, voi tämän sijoitus pitkit-

tyä, koska ongelmia ei karkailun vuoksi saada ratkottua.

Lapselle on siis aina turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset

ihmissuhteet. Sijaishuollon aikana lapsi voi pitää läheisiinsä yhteyttä puhelimitse, kirjeitse

156

KHO 2006:73 157

HE 252/2006 vp, s. 179 – 180. 158

Räty 2015, s. 486. 159

Pösö 2004, s. 57 – 60.

36

tai muilla luottamuksellisilla viesteillä. Lapsella on sijoituksen aikana myös oikeus tavata

hänelle läheisiä ihmisiä. Yhteydenpidon rajoittamisesta puhuttaessa on siis kyse edellä

mainittujen perusoikeuksien rajoittamisesta.160

4.2 Yhteydenpidon rajoittamisen edellytykset

LSL 64 §:ssä säädetään rajoitustoimenpiteiden käyttämisen yleisistä edellytyksistä. Yhtey-

denpidon rajoittamisen lisäksi yleisiä edellytyksiä on noudatettava muissakin rajoitustoi-

menpiteissä. Yhteydenpitoa rajoittaessa on LSL 64 §:n edellytysten lisäksi huomioitava

LSL 4 §:n mukaiset lastensuojelun periaatteet, joissa lapsen etu on aina ensisijainen.161

Rajoituksia voi käyttää lapseen vain siinä määrin, kuin huostaanoton tarkoituksen toteutu-

minen, lapsen oma tai toisen terveys ja turvallisuus tai muun rajoitustoimenpiteistä sääde-

tyn edun turvaaminen vaatii. Hallituksen esityksessä on korostettu suhteellisuusperiaatteen

merkitystä yleisenä rajoitusedellytyksenä. Rajoitustoimenpiteet on myös aina suoritettava

mahdollisimman turvallisesti ja lapsen ihmisarvoa kunnioittaen.162

Vaikka Euroopan ihmisoikeussopimuksen, lapsen oikeuksien sopimuksen ja lastensuojelu-

lain mukaan perheen jälleenyhdistämistä ja perheen välistä yhteydenpitoa on edistettävä,

on lapsen etu aina ensisijainen.163

Milloin yhteydenpitoa voidaan rajoittaa, on säädetty

tarkkarajaisesti lastensuojelulaissa, koska kyse on perusoikeuden rajoittamisesta. Yhtey-

denpidon rajoittamista voidaan harjoittaa vain niillä perusteilla ja tavoilla, mitä LSL 62

§:ssä säädetään.164

Lapsen yhteydenpitoa tämän läheisiin voidaan rajoittaa, jos yhteydenpidosta aiheutuu hait-

taa sijaushuollon tarkoituksen toteutumiselle ja se on välttämätöntä lapsen hoidon ja kasva-

tuksen kannalta.165

Tällainen tilanne voi tulla kyseeseen, jos esimerkiksi lapsi pelkää van-

hempiaan ennen sijoitusta tapahtuneiden asioiden takia. Tapaaminen voisi näissä tapauk-

sissa nostaa esiin aiempia traumaattisia kokemuksia ja lapsi voi alkaa oireilla uudelleen.

160

Aer 2012, s. 117 – 118. 161

Lastensuojelun toimenpiteen on turvattava: 1) tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi sekä läheiset ja jatku-

vat ihmissuhteet 2) mahdollisuus saada ymmärrystä ja hellyyttä sekä tarpeellisen valvonnan ja huolenpidon

3) koulutus joka vastaa lapsen toivomuksia ja taipumuksia 4) turvallinen ympäristö ja ruumiillinen ja henki-

nen koskemattomuus, 5) itsenäistymisen ja kasvamisen vastuullisuus 6) omiin asioihin vaikuttamisen mah-

dollisuus ja 7) kielellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustan huomiointi. 162

HE 225/2004 vp, 84 – 85. 163

Räty 2015, s. 532. 164

Valviran tekemässä selvityksessä kävi ilmi, että lastensuojelulaitoksissa yleisissä ja kollektiivisissa sään-

nöissä rajoitettiin usein lasten puhelinkeskusteluja esimerkiksi seuraavasti: ”oma gsm-puhelin toimistossa

talolla oloajan. Talon gsm-puhelin (nuorten puhelin) yksi puhelu päivässä, max 10 minuuttia, asiattomaan

puheeseen puututaan”. Valviran selvityksiä 1:2013, s. 17 – 18. 165

Aer 2012, s. 120.

37

Sijaishuollon tarkoituksen toteutumiselle, eli sen loppumiselle voi tällöin tulla takapakkia.

Yhteydenpitoa voidaan rajoittaa myös, jos se vaarantaa lapsen hengen, terveyden, kehityk-

sen tai turvallisuuden tai se on välttämätöntä vanhempien, sisarusten, perhekodin tai laitok-

sen muiden lasten tai henkilökunnan turvallisuuden vuoksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa 2015:38 lapsen ja isän yhteydenpitoa oli rajoitet-

tu niin, että tapaamiset olivat rajoitettuja ja valvottuja samoin kuin puhelut. Tapaamisten ja

puheluiden ehtona oli myös, että lapsen kanssa tuli keskustella tämän iän ja kehitystason

mukaisesti. Isän yhteydenpitoa lapseen oli alun perin rajoitettu, koska vanhempien eropro-

sessin vuoksi heidän keskinäinen suhde oli hyvin epäselvä ja äidillä oli turvakielto suhteessa

isään. Lapsi oli myös ilmaissut, että häntä jännittää isän mahdolliset kysymykset äidistä. Il-

man tapaamisten valvomista oli mahdollista, että lapselta kysyttäisiin tämän ikään ja kehitys-

tasoon nähden sopimattomia kysymyksiä, ja lapsi joutuisi kohtuuttomaan lojaliteettiristirii-

taan vanhempien tulehtuneiden välien vuoksi. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että saadun

selvityksen perusteella yhteydenpidon rajoittaminen tapaamisten sekä puhelujen määrän ja

keston osalta olivat perusteltuja, jotta lapselle voidaan taata turvallisuuden tunne sekä suo-

tuisan kehityksen mahdollisuus.

Yllä olevasta korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta voi havaita, millaisessa tilanteessa

yhteydenpitoa voidaan esimerkiksi rajoittaa, kun tarkastellaan LSL 62 §:ää. Korkein hallin-

to-oikeus katsoi, että lapsen ja isän puhelut saattaisivat vaikuttaa haitallisesti lapsen kehi-

tykseen. Kun yhteydenpitoa rajoitetaan sen perusteella, että sillä uskotaan olevan vaaraa

lapsen hengelle, terveydelle, kehitykselle tai turvallisuudelle, on päätöksessä perusteltava

vaaran olemassa olo. On siis pystyttävä perustelemaan, miksi lapsen yhteydenpito tiettyyn

henkilöön aiheuttaa lapselle vaaraa. Tässä päätöksessä vaaran katsottiin aiheutuvan isän

mahdollisesti esittämistä sopimattomista kysymyksistä. Vaaran ei tarvitse olla konkreetti-

sesti uhkaamassa, vaan jo mahdollista vaaran uhkaa voidaan pitää perusteena rajoitukselle.

Tällaisina voidaan pitää esimerkiksi lapseen aikaisemmin kohdistuneita menettelyitä.166

Esimerkiksi lapsen ja vanhemman tapaamisia voidaan rajoittaa tapahtuviksi ainoastaan

puhelimitse tai lastensuojelulaitoksessa, jos on vaara, että lapsen kotona voi vierailla hen-

kilö, joka on ennen sijoitusta pahoinpidellyt lasta. Edellä mainitut edellytykset mukailevat

myös lastensuojelun keskeisiä periaatteita, joiden mukaan lapselle on muun muassa turvat-

tava tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi sekä turvallinen kasvuympäristö ja ruumiillinen

ja henkinen koskemattomuus.

166

Räty 2015, s. 541 – 542.

38

Yhteydenpito-oikeutta voidaan myös rajoittaa, jos yhteydenpito aiheuttaa esimerkiksi las-

tensuojelulaitoksen tai perhekodin henkilöstölle tai muille lapsille turvattomuutta. Tällöin

sen tulee lain säännöksen mukaan olla välttämätöntä. Rajoitusta ei siis voida tehdä niin,

että lapsen ja vanhemman tapaamiset laitoksessa tai perhekodissa kielletään kokonaan, jos

ne on mahdollista järjestää siten, että esimerkiksi muut lapset eivät näe ollenkaan tapaa-

maan tullutta henkilöä.167

Tässä edellytyksestä korostuu erityisesti suhteellisuusperiaate.

LSL 4 §:n periaatteiden mukaisesti toimenpiteen on myös turvattava läheiset ja jatkuvat

ihmissuhteet lapselle. Yhteydenpidon rajoituspäätöstä tehdessä tämä otetaan huomioon,

koska rajoitusta saadaan käyttää vain siinä määrin kuin on välttämätöntä ja yhteydenpitoa

on edistettävä, ellei se ole lapsen edun vastaista.

Yhteydenpitoa voidaan rajoittaa myös lapsen omasta tahdosta. Lastensuojelulaissa sääde-

tään, että 12 vuotta täyttänyt lapsi voi vastustaa yhteydenpitoa. Samalla tavalla myös alle

12 vuotias, jonka katsotaan olevan niin kehittynyt, että tämän mielipide voidaan huomioi-

da, voi vastustaa yhteydenpitoa.168 Lapsi voi vastustaa yhteydenpitoa esimerkiksi tilanteis-

sa, joissa lapsi pelkää yhteydenpidon toteutumista tai tapaa jolla se on järjestetty. Lapsi voi

pelätä esimerkiksi vanhempaansa tai tämän uutta puolisoa. Lapsen omasta tahdosta tehtävä

yhteydenpidon rajoittaminen eroaa muista rajoitusperusteista siten, että sillä ei puututa

varsinaisesti lapsen perusoikeuksiin, vaan sillä turvataan lapsen oman tahdon toteutumi-

nen. Vaikka lapsi voikin vastustaa yhteydenpitoa, ei säännöksen tarkoitus kuitenkaan ole,

että lapsi saisi päättää täysin yhteydenpidostaan. Lapsen vastustaessa yhteydenpitoa, on

rajoitukselle oltava edelleenkin lastensuojelulliset perusteet, koska myös vanhemmalla on

oikeus pitää yhteyttä lapseensa.169 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin ratkai-

sukäytännössään antanut tilanteissa, joissa lapsen ja vanhemman välillä on intressi ristirii-

ta, suuremman merkityksen lapsen edulle, kuin vanhemman edulle. 170

Perhe-elämän suoja

167

Saastamoinen 2010, s. 195 – 196. 168

Lastensuojelulaki noudattaa hyvin lapsen oikeuksien sopimuksen artiklaa lasten kuulemisesta, vaikkakin

komitea on raporteissaan ohjeistanut luopumaan kaikista ikärajoista. Lastensuojelulain rajoitusperusteita

säädettäessä alle 12 vuotiaiden kuuleminen on otettu huomioon ja he voivat kehitystasonsa mukaan ilmaista

mielipiteensä ja vastustaa yhteydenpitoa. Säännös vastasi melko lailla lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta

koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annettua lakia (619/1996), jonka mukaan, jos lapsi oli täyttänyt 12

vuotta, ei päätöstä saanut pistää täytäntöön jos lapsi sitä vastusti. Sama koski myös alle 12 vuotiasta, jos

tämän katsottiin olevan riittävän kehittynyt. Hallituksen esityksessä on myös viitattu lapsen oikeuksien sopi-

mukseen, jota on pidetty lasten tasa-arvoisen kohtelun ja kuulemisen vahvistumisen taustana. Ks. lisää HE

225/2004 vp, s. 75 – 76. 169

Aer 2012, s. 120. 170

Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 432 – 433. Esimerkiksi EIT ratkaisuissa Hokkanen v. Finland, no. 19823/92

(23.9.1994) ja M. N v. Finland (11.9.2007) on huostaanotto tapauksissa annettu lapsen edulle suurempi mer-

kitys, kuin isän edulle. Ratkaisussa M. N v. Finland käy ilmi, että EIT:n mukaan huostaanoton täytäntöönpa-

non tulee sopia yhteen huostaanoton tavoitteen, eli perheen jälleenyhdistämisen kanssa, jolloin lapsen ja

39

artiklan perusteella ei voida siis oikeuttaa vanhemman oikeutta yhteydenpitoon, jos se on

lapsen terveydelle ja kehitykselle haitallista.

Jos yhteydenpitoa rajoitetaan lapsen oman tahdon perusteella, on lapsen mielipide ilmais-

tava päätöksessä selkeästi. Päätöksessä tulisi käydä tällöin ilmi varsinkin alle 12 vuotiaiden

kohdalla erityisen tarkasti, mikä on lapsen oma mielipide ja näkemys tapaamisesta ja sen

järjestelyistä. Koska laissa ei ole säännelty varsinaista ikärajaa lapsen mielipiteen huomi-

oimisessa, on tärkeää, että päätöksessä käy tarkasti ilmi lapsen tahto ja se kuinka tahtoa ja

mielipidettä sekä lapsen etua on asiassa pyritty selvittämään.171

Kun lapsen yhteydenpito-oikeutta aiotaan rajoittaa, on päätöksenteossa otettava huomioon

lapsen mielipiteen lisäksi tämän vanhemman tai huoltajan mielipide. Lastensuojelun kes-

keiset periaatteet edellyttävät, että lapsella on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa omissa

asioissaan. Vaikkakin mielipide on huomioitava, tulee viranomaisen tehdä lopullinen pää-

tös viimekädessä lapsen etua arvioiden. Lapsen ja vanhempien tai huoltajien sekä lapsen

läheisten välisestä yhteydenpidosta tuleekin pyrkiä sopimaan asiakassuunnitelmassa.

Asiakassuunnitelmaan tulee kirjata kuinka yhteydenpito aiotaan toteuttaa. Siinä on myös

perusteltava millä tavoin yhteydenpito on järjestettävä, jotta se olisi lapsen edun mukais-

ta.172

Jos asiakassuunnitelmaa tehdessä yhteydenpidon rajoittamisesta ei päästä sopimuk-

seen lapsen, tämän vanhempien ja muiden läheisten kanssa, on siitä aina tehtävä päätös.173

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on useissa ratkaisussaan korostanut, että jos asianomai-

nen ei ole tyytyväinen asiakassuunnitelmassa sovittuun yhteydenpidon määrään tai sen to-

teuttamiseen, tulee rajoittamisesta aina tehdä valituskelpoinen viranhaltijan päätös. Näin

myös ratkaisussa 4371/4/11 (11.10.2012), jossa kantelijan mukaan hänen lastensa liikkumis-

vapautta ja oikeutta pitää yhteyttä läheisiinsä henkilöihin oli rajoitettu ilman, että asiasta olisi

tehty kantelijan pyynnöstä huolimatta muutoksenhakukelpoista päätöstä. Kantelija oli arvos-

tellut perusturvakeskuksen lastensuojelun viranhaltijoita myös sen vuoksi, ettei asiakassuun-

nitelmaa ja lastensuojelun tarpeen kartoitusta tehty kantelukirjoituksessa tarkoitettuna aika-

na.

Asiakassuunnitelman osalta perusturvakeskus kertoi selvityksessään, että asiakassuunnitel-

maa ei ole avohuollon sijoituksen aikana laadittu, koska kantelijan kanssa ei ollut päästy

vanhemman etujen välillä on löydettävä tasapaino. Kuitenkin asiaa harkitessaan EIT antoi erityistä painoar-

voa lapsen edulle, joka pystyi syrjäyttämään vanhemman edun. 171

Räty 2015, s.541 – 542. 172

Räty 2015, s. 532 – 533. 173

Saastamoinen 2010, s. 188.

40

työskentelemään suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti tapaamisten perumisten tai paikalle

saapumatta jättämisen takia. Kuitenkin kiireellisen sijoituksen ja huostaanottoa ja sijaishuol-

lon järjestämistä valmistellessa lapsille oli laadittu asiakassuunnitelmat. Apulaisoikeu-

sasiamies toi ratkaisussaan esille, että asiakassuunnitelma on aina laadittava, ellei sitä pidetä

LSL 30 §:ssä säädetyin perustein tarpeettomana. Ratkaisussa on kiinnitetty erityisesti huo-

miota siihen, että vaikka sosiaalihuollon asiakas olisi passiivinen tai vastustaisi suunnitelman

laatimista, ei sillä ole vaikutusta asiakassuunnitelman laatimisvelvollisuuteen. Yhteydenpi-

don rajoittamisen osalta apulaisoikeusasiamies katsoi, että asiassa on toimittu lastensuojelu-

lain vastaisella tavalla, kun kantelijan ja tämän lasten välistä yhteydenpitoa on rajoitettu il-

man, että asiasta on tehty muutoksenhakukelpoista päätöstä.174

Kuten yllä olevasta ratkaisusta voidaan havaita, aina kun yhteydenpidon rajoittamisesta ei

päästä yhteisymmärrykseen asianosaisen kanssa, on siitä tehtävä asianmukainen päätös.

Yhteydenpidon rajoittaminen ei voi myöskään jäädä ainoastaan asiakassuunnitelman va-

raan, koska se ei ole sillä tavoin kuntaa sitova asiakirja, että siitä voisi hakea muutosta.175

Siinä ei myöskään voida päättää sitovasti yhteydenpidon laajuudesta ja sen toteuttamisesta,

vaikka asianosaiset olisivatkin neuvotteluissa päässeet yhteisymmärrykseen, vaan niiden

jälkeen voidaan pyytää esimerkiksi pidempiä tapaamisia tai muita muutoksia. Näissä tilan-

teissa tulee arvioida aina uudelleen, voidaanko vaatimukseen suostua ja jos ei voida, täytyy

asiasta tehdä uusi yhteydenpidonrajoittamispäätös.176

Kun asiakassuunnitelmasta vastaava viranhaltija laatii suunnitelmaa asianosaisten kanssa,

on tämän tehtävänä myös ohjata ja neuvoa yhteydenpidosta neuvoteltaessa. Viranhaltijan

täytyy pyrkiä lisäksi varmistumaan käytännössä, että asianomaiset ovat varmasti hyväksy-

neet sopimuksen ja he ymmärtävät tämän merkityksen.177

Viranhaltijan tulee myös hyvän

hallinnon perusteita noudattaen, sekä yhteydenpidon edistämisvelvollisuuden mukaisesti

selvittää vanhemmille heidän oikeutensa ja viranomaisen velvollisuudet asiassa. Viranhal-

tijalla on asiakassuunnitelmaa laadittaessa aktiivinen neuvontavelvollisuus menettelystä,

johon vanhemmat ja muut asianomaiset voivat turvautua, jos he eivät ole tyytyväisiä yh-

teydenpidosta sovittuihin määriin tai tapaamisjärjestelyihin. Viranomaisen on myös annet-

tava kaikki tarpeellinen tieto asianosaisille ja selvittää, että heillä on oikeus saattaa yhtey-

denpitoa koskeva asia tuomioistuimen tutkittavaksi.178

Kun asianosaisten ja lastensuojelun

174

Ks. myös AOA 3001/4/14 ja 3851/4/14 (9.7.2015) 175

HE 252/2006 vp, s. 148. 176

Saastamoinen 2010, s. 190. 177

Aer 2012, s. 113 – 114. 178

Räty 2015, s. 535.

41

työntekijän käsitykset tapaamisten sopimisesta poikkeavat toisistaan, korostuu viranomai-

sen neuvontavelvollisuus tällöin erityisesti.179

4.3 Yhteydenpidon rajoittamisen muodot

Kun sijaishuollossa olevan lapsen kohdalla ollaan tultu siihen tulokseen, ettei rajoituksen

tarkoitusta voida toteuttaa millään lievemmällä keinolla, tulee yhteydenpidon rajoittamisen

eri muodot käytäntöön. Rajoittamisessa on käytettävä aina lievintä mahdollista vaihtoeh-

toa. Lievimmillään rajoitus voi tarkoittaa esimerkiksi puhelimen haltuun ottamista ja anka-

rimmillaan lapsen olinpaikkaa ei kerrota huoltajille ollenkaan.

Kun lapselta otetaan tämän omat yhteydenpitovälineet sijaishuoltopaikan haltuun tai rajoi-

tetaan niiden käyttöä, voi kyseessä olla lastensuojelulain mukainen rajoitustoimenpide.180

Lapsen yhteydenpitoa voidaan rajoittaa siten, että tämän oikeutta pitää yhteyttä läheisiinsä

puhelimitse tai muilla yhteydenpitolaitteilla rajoitetaan. Tällaisissa tilanteissa rajoitetaan

joko lapsen oman matkapuhelimen, laitoksen puhelimen tai laitoksen muiden lapsien omi-

en matkapuhelinten käyttöä ottamalla ne esimerkiksi sijaishuoltopaikan haltuun. Päätök-

sessä voidaan myös rajata lapsen oikeutta käyttää omaa puhelinta, mutta laitoksen puhelin-

ta voi käyttää vapaasti. Tällainen yhteydenpidon rajoitus voi päätöksessä nimetyn henkilön

kanssa olla täydellinen tai jollakin tapaa täsmällisesti rajattu. Puhelut on voitu rajoittaa

esimerkiksi vain tiettyyn päivään, vuorokauden aikaan tai pituuteen. Päätöksellä voidaan

myös rajoittaa puhelua niin, että lapsen kanssa ollaan samassa tilassa puhelun aikana ja

kuunnellaan mitä lapsi sanoo. Tilanteessa tulee kuitenkin muistaa, että puhelun toista osa-

puolta ei saa kuunnella.

Edellä käsitellyssä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa 2015:38 käsiteltiin lap-

sen ja tämän isän yhteydenpitoa ja sen laajuutta. Yhteydenpitoa oli rajoitettu muun

ohella niin, että lapsen puhuessa isänsä kanssa, tuli puhelimen kaiuttimen olla päällä.

Lastensuojelulaissa ei ole erikseen säädetty puhelujen kuuntelemisesta, vaan ainoas-

taan niiden rajoittamisesta. Hallituksen esityksessä 225/2004 vp on kuitenkin avattu,

179

Myös sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) 5 §:n mukaisesti asiak-

kaalla on oikeus saada selvitys eri toimenpidevaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista seikoista

joilla voi olla vaikutusta asiakkaan asiaan. Näin ollen myös yhteydenpitoon liittyvissä asioissa asianomaisten

on saatava viranomaiselta kaikki tarvittava tieto asiaan liittyen. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on myös

ratkaisussaan kiinnittänyt huomiota lastenvalvojan neuvontavelvollisuuteen. Samoin kuin viranomaisella

asiakassuunnitelmaa tehdessä, on myös lastenvalvojalla ollut velvollisuus ohjata ja avustaa vanhempia muun

muassa elatusapua koskevassa asiassa. Apulaisoikeusasiamies on kiinnittänyt myös huomiota siihen, että

asiakkaalla on oikeus saada selvitys tämän eri toimenpidevaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista ja muista

seikoista, joilla voi olla merkitystä asiaan. Ks. AOA 1672/4/2014 (16.6.2015) 180

Räty 2015, s. 548.

42

millaisia toimenpiteitä puhelujen rajoittamiseen sisältyy. Siinä on todettu, että sään-

nökseen nojaten ei voida kuunnella, mitä puhelun toinen osapuoli sanoo. Näin ollen

lastensuojelulaki ei mahdollista puhelujen kuuntelemista. Korkein hallinto-oikeus

katsoi, että yhteydenpidon rajoittaminen puhelujen kuuntelun muodossa ei ole lastensuojelu-

lain mukaista puheluiden rajoittamista.181

Lastensuojelulain mukaista yhteydenpidon rajoittamista on myös se, kun lapsen lähettämä

tai hänelle lähetetty kirje tai siihen rinnastettava muu luottamuksellinen viesti luetaan ja

pidätetään. Vastaavasti myös muun lähetyksen tarkastaminen ja pidättäminen on yhtey-

denpidon rajoittamista. Jos lapsen yhteydenpitoa päätetään rajoittaa edellä mainitulla taval-

la, tulee päätöksessä yksilöidä tarkasti keneltä saapuva ja kenelle lähetettävä kirje tai muu

lähetys voidaan tarkastaa ja lukea sekä tarvittaessa pidättää. Päätös rajoittamisesta ei siis

tarkoita automaattisesti sitä, että kaikki lapsen saamat tai lähettämät kirjeet voidaan lukea.

Hallituksen esityksessä on jälleen korostettu suhteellisuusperiaatetta ja oikeasuhteisuutta,

jos tarkoitus voidaan saavuttaa pelkällä viestin pidättämisellä, ei silloin ole välttämättä

perusteita viestin lukemiseen.182

Säännös oikeuttaa kuitenkin rajoittamaan myös laitoksen

sisäistä viestintää, esimerkiksi laitoksessa olevien lapsien välillä. Rajoituksen mahdolli-

suudesta huolimatta laitoksella ei ole oikeutta kieltäytyä viestien välittämisestä lasten välil-

lä, jos siitä ei aiheudu LSL 62 §:n mukaista haittaa tai vaaraa. Jos lapselta pidätetään vies-

tejä, tulee niitä säilyttää siten, että ne ovat vain laitoksen johtajan ja muiden päätöksen te-

koon oikeutettujen viranhaltijoiden luettavissa.183

Yhteydenpitoa voidaan rajoittaa myös rajoittamalla lapsen oikeutta tavata vanhempiaan tai

muita läheisiä. Tämä säännöksen kohta mahdollistaa tapaamisoikeuden rajoittamisen joko

sijaishuoltopaikassa tai sijaishuoltopaikan ulkopuolisissa vierailuissa, kuten esimerkiksi

lapsen vanhempien luona.184

Eduskunnan oikeusasiamies on eräässä ratkaisussaan katso-

nut, että läheiseen henkilöön voidaan lukea ne henkilöt, jotka ovat tosiasiallisesti pitäneet

yhteyttä lapseen jo ennen sijaishuoltoa sekä sen aikana. Tapauksessa kantelijana oli lapsien

täti ja kummi, jolta hänen selvityksensä mukaan oli evätty mahdollisuus tavata lapsia lähes

181

HE 225/2004 vp, s. 76 – 77, ks. myös KHO:2015:38 182

Hallituksen esityksen perusteluissa on viitattu potilaan yhteydenpidon rajoittamisen tapoja koskevan mie-

lenterveyslain pykälään, joka on sisällöltään samankaltainen, kuin LSL 64 § 2 momentti. Rajoitusta on perus-

teltu perustuslakivaliokunnan lausunnolla edellä mainitusta mielenterveyslain pykälästä ja nämä valiokunnan

antamat kannanotot on pyritty ottamaan huomioon myös LSL:n säännöksessä. Eroavaisuutena mielenterveys-

lain pykälään on se, että LSL:n ei katsottu tarpeelliseksi säätää lapsen ja eri viranomaistahojen yhteydenpitoa.

LSL:n mukainen yhteydenpidon rajoittaminen koskee ainoastaan lapsen vanhempia, huoltajia tai muita lap-

selle läheisiä henkilöitä. Ks. HE 225/2004 vp, s. 77 – 78. 183

Räty 2015, s. 546 – 547. 184

HE 225/2004 vp, s. 76.

43

kokonaan. Saadun selvityksen perusteella käy ilmi, että kantelija oli ilmoittanut sosiaali-

toimelle tyytymättömyytensä tapaamisten suhteen. Näin ollen asia olisi pitänyt ottaa huo-

mioon huoltosuunnitelmaa tehdessä. Jos tapaamisista ei päästy neuvotteluissa yksimieli-

syyteen, olisi asiasta eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisun mukaan pitänyt tehdä kante-

lijan osalta lastensuojelulain mukainen muutoksenhakukelpoinen päätös.185

Yhteydenpidon rajoittamisen voimakkain muoto on lapsen olinpaikan ilmoittamatta jättä-

minen. Koska olinpaikan ilmoittamatta jättäminen on äärimmäinen turvaamistoimi, on

olosuhteiden oltava hyvin poikkeukselliset. Edellytykset ovat muutoin samanlaiset kuin

muissakin yhteydenpidon rajoittamisen tapauksissa, mutta lisäksi edellytetään, että yhtey-

denpito aiheuttaa vakavaa uhkaa lapsen tai sijaishuoltopaikan muiden lapsien ja henkilös-

tön terveydelle tai turvallisuudelle. Samoin jos yhteydenpito aiheuttaa vakavaa uhkaa si-

jaishuollon toteutumiselle, voidaan lapsen olinpaikka jättää kertomatta.186

Tällainen vaka-

vaa uhkaa aiheuttava tilanne voi olla esimerkiksi, jos vanhemmalla tai huoltajalla on vaka-

via psyykkisiä sairauksia ja se uhkaa lapsen turvallisuutta. Lapsen ja vanhemman tapaa-

misten totaalinen estäminen on mahdollista ainoastaan silloin, kun rajoituksen päämäärää,

eli lapsen turvallisuutta, ei voida saavuttaa lievemmillä keinoilla, kuten esimerkiksi tapaa-

mispaikan rajoittamisella.187

Yhteydenpitoa rajoittaessa voidaan kuitenkin pohtia, mikä rajoituksen todellinen vaiku-

tusmahdollisuus nykypäivänä on, kun puhutaan jollakin yhteydenpitovälineellä tehtävästä

yhteydenpidosta. Vaikka lastensuojelulaki onkin suhteellisen tuore, voidaan sitä pitää silti

nykyisille yhteydenpitovälineille vanhahtavana. Kuinka esimerkiksi tapauksessa, jossa

rajoituspäätös on tehty vain isän kanssa tehtävään yhteydenpitoon, voidaan varmistua ja

valvoa, että se todella toteutuu, kun lapsella on oma matkapuhelin käytössä. Tällöinhän

lapsen tulee voida pitää yhteyttä kaikkiin muihin läheisiinsä. Jos puhelin otetaan pois ko-

konaan, voi olla vaarana, että rajoituksen suhteellisuusperiaate ei enää toteudu. Taas jos

puhelinta ei oteta pois, vaarantuuko lapsen sijaishuollon tarkoitus, jos lapsi esimerkiksi

lähettää salaa tekstiviestejä isälleen tai toisinpäin? Kuinka tilanne saadaan ratkaistua ilman,

että lapsen perusoikeuksia rajoitetaan suhteellisuusperiaatteen vastaisesti, mutta sijaishuol-

lon tarkoitus kuitenkin turvataan.

185

EOA 682/4/2005 (29.12.2006). Ks. lisää lapsen läheisen määrittelystä Narikka 2006, s. 295 – 296 ja Räty

2015, s. 543. 186

Saastamoinen 2010, s. 203. 187

Räty 2015, s. 543.

44

Sama ongelma voi toistua laitoksissa myös, jos yhden lapsen matkapuhelimen käyttöä on

rajoitettu yhteydenpidon rajoittamispäätöksen seurauksena, mutta muilla laitoksen lapsilla

on omat puhelimet vapaasti käytössä. Kun muiden lasten puhelimet ovat vapaasti käytettä-

vissä voi lapsi, jonka yhteydenpitoa on rajoitettu, todennäköisesti muiden puhelimia lai-

naamalla pitää halutessaan yhteyttä laitoksen ulkopuolella oleviin henkilöihin. Tässäkin

tilanteessa toistuu sama rajoituksen suhteellisuusperiaatteen ja sijaishuollon tarkoituksen

välinen ristiriita. Kaikilta laitoksen lapsilta ei voida ottaa puhelimia pois, koska rajoitusta

ei saa käyttää yleisenä sääntönä. Mutta jälleen kerran lapsen sijaishuollon tarkoitus voi

vaarantua, jos lapsi pitää yhteyttä henkilöihin, joiden on katsottu olevan esimerkiksi vaa-

raksi lapsen kehitykselle.

PL 19.1 §:n mukaan lapselle on turvattava oikeus välttämättömään huolenpitoon ja suo-

jaan. Samalla on kuitenkin myös turvattava oikeus yksityiselämään. Molemmissa edellä

mainituissa esimerkeissä tulee siis kysymykseen punninta kahden eri perusoikeuden välil-

lä, yksityiselämän suojan ja lapselle taattavan turvan välillä. Kyseisiin ristiriitatilanteisiin

ei välttämättä ole ratkaisua, jota voitaisiin soveltaa yleisesti, vaan ne tulisi aina ratkaista

tapauskohtaisesti. Tätä harkintaa tehdessä on muistettava huolehtia, että ratkaisu tehdään

siten, että se toteuttaa lapsen edun parhaimmalla mahdollisella tavalla. Muiden yhteyden-

pidon rajoittamisen keinojen, kuten tapaamisten rajoittamisten tai kirjeiden pidättämisen,

voidaan katsoa olevan paremmin valvottavissa, joten rajoitustoimena niitä voidaan pitää

puheluiden rajoittamista vaikuttavampana toimenpiteenä.

4.4 Perusoikeuden rajoitukset vs. kasvatukselliset keinot

Yhteydenpidon rajoittamisen arviointi voi olla joissakin tapauksissa ongelmallista. Esi-

merkiksi puhelimen haltuunottoa voidaan pitää normaalina, kotikasvatukseen liittyvänä

toimenpiteenä, eikä välttämättä rajoitustoimenpiteenä. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja val-

vontaviraston teettämästä selvityksestä käy ilmi, että ero lastensuojelulain mukaisten rajoi-

tustoimenpiteiden ja tavallisten kasvatuskeinojen välillä on häilyvä, eikä sitä kaikissa las-

tensuojelulaitoksissa tunnisteta. Kyselyyn vastanneista lastensuojelulaitoksista 81 % kertoi,

että sääntöjen rikkomisesta seurauksena voi olla esimerkiksi poistumiskielto, puhelimen

käyttökielto tai kotilomien peruminen. Edellä mainittujen toimenpiteiden käyttäminen ran-

gaistuksena sisältää riskin, että ne ovatkin tosiasiallisesti lastensuojelulain mukaisia rajoi-

tustoimenpiteitä, eikä vain kasvatuksellisia keinoja.188

Samoihin lopputuloksiin on päädyt-

188

Valvira 1:2013, s. 18 – 19.

45

ty myös valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomuksessa, jonka tarkastushavain-

tojen perusteella vaikutti siltä, että rajoitustoimenpiteitä koskevaa lainsäädäntöä ei tunneta

riittävästi, eikä rajoituksia aina käytetä lapsen edun ja säännöksen mukaisesti. Kysyttäessä

sijaishuollon epäkohdista kaikista aluehallintovirastojen antamista vastauksista kävi ilmi,

että rajoitustoimenpiteiden käyttöön liittyy epäselvyyttä ja niitä käytetään epäasiallisesti.189

Lapsen ollessa sijoitettuna laitokseen, on laitoksen vastuulla huolehtia lapsen päivittäisestä

hoidosta ja kasvatuksesta. Päivittäiseen kasvatukseen voi kuulua myös rajojen asettaminen

lapselle, samalla tapaa kuin kotona tehtävään ”kotikasvatukseen”. Näin ollen tällaiset nor-

maalit rajojen asettamiset voivat kuulua myös laitoksessa tehtävään päivittäiseen kasvatuk-

seen. Kotikasvatukseen liittyvillä seuraamustoimenpiteillä pyritäänkin siis tukemaan lap-

sen kasvatusta ja kehitystä. Sen sijaan taas lastensuojelulain mukaisella rajoitustoimenpi-

teellä pyritään huolehtimaan lapsen tarpeen mukaisen sijaishuollon järjestämisestä tai suo-

jaamaan toista henkilöä tai lasta itseään. Lain mukaista rajoitustoimenpidettä käytettäessä

on aina kysymys lapsen perusoikeuteen puuttumisesta ja hallinnollisen pakon käyttämises-

tä. Hallinnollisen pakon ja kasvatuksellisen ”pakon” välinen ero voi kuitenkin olla hanka-

lasti havaittavissa.190

Laitoksissa ei siis voida käyttää kotikasvatusta perusteena rajoitus-

toimenpiteiden käytölle, esimerkiksi laitoksen yleisenä kaikkia sijoitettuja lapsia koskeva-

na sääntönä.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisussa lapsien yhteydenpitoa ja liikkumisvapautta

oli rajoitettu ilman muutoksenhakukelpoista päätöstä. Perusturvakeskus oli kuitenkin harkin-

nassaan katsonut, ettei se rajoittanut lasten yhteydenpitoa tai liikkumisvapautta, vaan viitatut

”rajoitukset” olisivat olleet normaalien kasvatuksellisien rajojen asettamista lapsille. Tämän

vuoksi perusturvakeskus ei ollut katsonut aiheelliseksi tehdä erillistä päätöstä rajoittamisesta.

Selvityksessä kävi ilmi, että laitoksessa noudatetaan vierailuaikoja (joka päivä 10 – 12 ja 15

– 18), jotka ovat selvityksen mukaan välttämättömiä laitoksen toiminnan kannalta, ja jotta

lapsien säännöllinen arjen rytmi ja toiminnot voitiin turvata. Eduskunnan apulaisoikeu-

sasiamies on ratkaisussaan tuonut esille, että sijaishuoltopaikka voi tarvittaessa asettaa kas-

vatuksellisia rajoja lapselle. Niiden tarkoitus on tällöin pyrkiä suojaamaan lapsen turvalli-

suutta, terveyttä ja kehitystä sekä opettaa lasta ymmärtämään yhteiskunnan vaatimuksia.

Säännöt eivät kuitenkaan saa olla mielivaltaisia ja niiden tulee aina olla perusteltavissa lap-

189

Yhdessä valvonnan kohteena olleessa lastensuojelulaitoksessa henkilökunta kertoi, että heidän yksikös-

sään ei ole ollut tarvetta rajoitustoimenpiteiden käytölle. Henkilökunnalla ei kuitenkaan ollut tarkkaa käsitys-

tä siitä, mitä rajoitukset tosiasiassa ovat ja kuinka niitä käytetään. Valtiontalouden tarkastusviraston tarkas-

tuskertomus 6/2012, s. 83 – 85. 190

Räty 2015, s. 560.

46

sen yksilöllisen ja tarpeenmukaisen sijaishuollon järjestämisellä. Eduskunnan apulaisoikeu-

sasiamiehen ratkaisun mukaan yhteydenpidon rajoitusta ei voida perustella normaalien kas-

vatuksellisien rajojen asettamisella. Varsinkaan tässä asiassa, kun yhteydenpidon järjestämis-

tä on erimielisyyttä. Ratkaisussa on korostettu, että mikäli säännöillä selkeästi puututaan lap-

sen itsemääräämisoikeuteen tai lapsen ja huoltajan oikeuksiin, voi olla kysymys yhteydenpi-

don rajoittamisesta, josta tulee tehdä rajoittamispäätös.191

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisusta käy hyvin esille kasvatuksellisen ”pa-

kon” ja hallinnollisen pakon ero. Jos laitoksen säännöt tai elämänrytmi, kuten edellä maini-

tussa ratkaisussa vierailuajat, vaarantavat lapselle kuuluvaa yhteydenpito-oikeutta esimer-

kiksi estämällä tapaamisen, on rajoituksesta tehtävä muutoksenhakukelpoinen päätös. Sa-

malla tavoin, jos esimerkiksi kaikilta laitoksessa sijoitetuilta lapsilta kielletään matkapuhe-

linten hallussapito, on kasvatuksellisen säännön sijaan kyseessä lastensuojelulain mukai-

nen yhteydenpidon rajoitus. Yleistä matkapuhelinkieltoa ei voida pitää kasvatuksellisena

”pakkona”, koska jokaisen lapsen kohdalla ei ole yksityiskohtaisesti arvioitu kuinka yhtey-

denpitoa rajoitetaan siten, että rajoituksen tarkoitus saavutettaisiin mahdollisimman lievällä

keinolla.

Myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies on eräässä lastensuojelulaitokseen tekemässään

tarkastuksessa kiinnittänyt huomiota laitoksen käytäntöihin, joihin kuului lapsen oman

puhelimen haltuunotto ja oman tietokoneen käyttökielto. Vanhemmille ja sosiaalityönteki-

jöille lapset saivat soittaa pääsääntöisesti milloin vain, mutta sen sijaan esimerkiksi kave-

reille soittoaika oli määritelty, ja puheluita kuunneltiin lapsen vieressä. Eduskunnan apu-

laisoikeusasiamiehen kanta asiassa oli, että puhelimen käytön rajoituksen saattavat tietyissä

tilanteissa edellyttää päätöksen tekoa. Puheluiden kuuntelu sen sijaan edellyttää ratkaisun

mukaan pääsääntöisesti aina päätöksen tekoa.192

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on

ottanut matkapuhelimien hallussapitokieltoon kantaa myös ratkaisussaan 2777/4/12

(6.11.2013). Tässäkin asiassa laitokselle käytäntö, ettei lapsilla ole omia puhelimia käytös-

sä laitosalueella. Ratkaisussa katsottiin, että yleisellä käyttökiellolla on yhteydenpidon ra-

joittamista koskeva luonne, eikä sitä voida pitää vain kasvatuksellisena rajana.

Samaisessa ratkaisussa eduskunnan apulaisoikeusasiamies on arvioinut millaiset säännöt

olisivat hyväksyttäviä kasvatuksellisia keinoja. Tällainen sääntö olisi esimerkiksi, jos pu-

helimen käyttöä rajoitetaan yöllä, jotta voidaan turvata lapselle riittävä lepo. Lisäksi jos

191

AOA 4371/4/11 (11.10.2012) 192

AOA 1001/3/12 (24.5.2012)

47

käyttöä rajoitetaan koulupäivän, kotitehtävien teon tai laitoksen ohjatun toiminnan aikana,

voidaan rajoitusta pitää hyväksyttävästi kasvatukseen kuuluvana.193

Tällaiset säännöt ovat

luonteeltaan sellaisia, että niitä käytetään myös kotioloissa, eikä niillä ole samanlaista pe-

rus- ja ihmisoikeuksiin puuttuvaa vaikutusta.

Myös niin kutsuttu ”rauhoittumisaika” on usein laitoksissa käytettävä tulkinnanvarainen

käytäntö. Tällainen tilanne voi tulla kyseeseen, kun lapsi esimerkiksi siirtyy laitoksesta

sijaisperheeseen tai sijaishuoltoa järjestetään ensimmäistä kertaa. Sijoituksen aluksi on

”rauhoittumisaika”, jonka aikana yhteydenpitoa ei saa olla ollenkaan tai sitä ainakin rajoi-

tetaan voimakkaasti. Lastensuojelulaki ei kuitenkaan tunne nimenomaisesti erityistä ”rau-

hoittumisaikaa”, jolloin säännönmukaisesti yhteydenpitoa rajoitettaisiin. Tällaisessa sijoi-

tuksen alkamisen tai muuttumisen yhteydessä tulisi aina arvioida lapsen yksilölliset olo-

suhteet ja huostaanoton perusteet, joiden perusteella rajoituksen tarpeellisuus arvioidaan.194

Esimerkiksi Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisussa lapsen kotiutumisen ja tutustumisen

turvaamiseksi, sekä tilanteen rauhoittamiseksi tehty yhteydenpidon rajoitus oli sallittu.

Lapsi oli siirretty laitoshoidosta sijaisperheeseen, minkä hallinto-oikeus katsoi välttämät-

tömäksi lapsen psyykkiselle eheytymiselle. Hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan kun otet-

tiin huomioon lapsen psyykkinen tila, reagointi paikasta toiseen siirtymiseen sekä häm-

mennys olinpaikan suhteen, oli yhteydenpidon rajoittamiselle lastensuojelulain mukainen

peruste. Lisäksi myös lapsen vanhempien puheet lisäsivät lapsen hämmennystä ja ne pa-

hensivat lapsen oireilua.195

Ratkaisussa oli siis tehty lapsen kohdalla yksilöllistä arviointia,

eikä rajoitus käytetty säännönmukaisesti jokaiselle uudelle lapselle, jonka vuoksi se oli

sallittavaa.

Lapsen perusoikeuksiin puuttuvia rajoitustoimenpiteitä ei saa koskaan käyttää rangaistuk-

sena. Koska hyväksyttävyysperiaatteen mukaisesti säännöksen mukaisia toimivaltuuksia ei

voida käyttää muuhun, kuin siitä ilmenevään ja hyväksyttyyn tarkoitukseen, ei rangaistuk-

193

Tällainen rajoitus hyväksyttiin lisäksi myös apulaisoikeusasiamiehen päätöksessä AOA 4382/4/12

(28.3.2013), jossa lapset luovuttivat puhelimensa yön ajaksi henkilökunnalle. Lapsilla oli kuitenkin oman

puhelimen puuttuessa mahdollisuus käyttää lastensuojelulaitoksen puhelinta yhteydenpitoon. Puhelimen

käytön rajoituksen katsottiin olevan normaaliin kasvatukseen liittyvä sääntö, koska käyttöä rajoitettiin vain

öiseen aikaan ja sen tarkoitus oli turvata lapsen riittävä lepo. 194

Räty 2015, s. 538. Ks. myös AOA 2833/4/13 (1.11.2013). Ratkaisussa kaupungin sosiaalitoimi oli sään-

nönmukaisesti rajoittanut yhteydenpitoa vähentämällä puheluja ja tapaamisia, kun lapsi oli sijoitettu sijais-

perheeseen. Kun lapsen tilanne vakiintuu, yhteydenpitoa voidaan lisätä. Apulaisoikeusasiamies katsoi sosiaa-

litoimen käytännön olleen lastensuojelulain vastainen ja se estää lapsen yhteydenpito-oikeuden toteutumisen. 195

Helsingin HaO 1.10.2009 t. 09/0963/6

48

sena käyttämistä voida pitää hyväksyttävänä.196

YK:n sijaishuoltoa koskevissa ohjeissa

suositetaan myös, että yhteydenpidon rajoittamista lapsen ja tämän perheen tai läheisten

välillä ei saa koskaan käyttää rangaistuksena.197

Apulaisoikeusasiamies on eräässä lasten-

suojelulaitokseen tekemässään tarkastuksessa huomauttanut laitosta rajoituksen käyttämi-

sestä rangaistuksena. Laitoksessa on käytäntöjen mukaan sääntöjä rikottaessa seuraamuk-

sena ollut esimerkiksi ”huonepäivä” tai ”LOK” (liikkuu ohjaajan kanssa), jolloin ei voi

lähteä lomalle. Apulaisoikeusasiamiehen tulkinnan mukaan rajoituksia on tällaisissa tilan-

teissa käytetty kielletyllä tavalla rangaistuksena.198

4.5 Rajoitustoimenpiteet perhehoidossa

Kun lapsi on perhehoitolain mukaisessa perhehoidossa, ei lastensuojelulain mukaisia rajoi-

tustoimenpiteitä saa soveltaa. Poikkeuksena tästä kuitenkin yhteydenpidon rajoitus, jota

voidaan käyttää myös perhehoidossa. Jotta tätä poikkeusta voidaan soveltaa myös perhe-

hoidossa, tulee lapsen kuitenkin olla sijoitettuna huostaanottopäätöksellä, kiireellisen sijoi-

tuksen päätöksellä tai hallinto-oikeuden väliaikaisella määräyksellä.199

Rajoituspäätöstä ei

kuitenkaan saa tehdä perhehoitaja, vaan se on tehtävä kunnassa. Päätöksen tekee tällöin

sosiaalihuollon johtava viranhaltija tai tämän määräämä viranhaltija. Kiireellisissä tapauk-

sissa päätöksen voi tehdä myös toimielimen määräämä viranhaltija eli sosiaalityöntekijän

ammatillisen kelpoisuuden omaava viranhaltija.200

Perhehoidossa korostuu kunnan vastuu

huolehtia siitä, että rajoituspäätöksenteko mahdollisuuden on oltava saatavilla mihin vuo-

rokauden aikaan tahansa, koska päätöksiä ei voida tehdä takautuvasti. 201

Tarkasteltaessa kasvatuksellisia keinoja, kuten kotiintuloaikoja ja puhelimen tai tietoko-

neen käyttöä öiseen aikaan, voidaan todeta niiden olevan samankaltaisia sääntöjä, joita

lapsella voisi olla tämän asuessa omassa kodissa. Jos näitä kasvatuskeinoja kuitenkin käy-

tetään siten, että niillä rajoitetaan lapsen perus- ja ihmisoikeuksia, ovat ne lastensuojelulain

mukaisia rajoituksia. Samoin kuin lastensuojelulaitoksissa, ei myöskään perhehoidossa saa

olla esimerkiksi puhelimien yleistä käyttökieltoa, mutta kasvatuksellisena sääntönä voi-

daan pitää, ettei puhelinta saa käyttää ruokailun aikana. Lapselta ei siis tosiasiallisesti rajoi-

teta yhteydenpitoa kokonaan, vaan pyritään kasvattamaan lasta noudattamaan yleisiä käyt-

196

HE 225/20014 vp, s. 62. 197

”Restriction of contact with members of the child’s family and other persons of special importance to the

child should never be used as a sanction.” Guidelines for the Alternative Care of Children (A/RES/64/142),

kohta 96. 198

AOA 1001/3/12 (24.5.2012) 199

Saastamoinen 2010, s. 155. 200

Räty 2015, s. 522 – 525. 201

Saastamoinen 2010, s. 167.

49

täytymissääntöjä. Myös esimerkiksi kotiintuloajan asettamista voidaan pitää yleisesti otta-

en kasvatuksellisena sääntönä, eikä tapaamisen rajoittamisena, jos kotiintuloajan määrää-

misellä ei tosiasiallisesti ole pyritty yhteydenpidon rajoittamiseen.

Lapsen ollessa sijoitettuna perhehoidossa, voi sen toimintamuodon vuoksi haasteeksi

muodostua tulkintakysymys kasvatuskeinojen ja rajoitustoimenpiteiden välillä, vielä

enemmän kun laitoshoidossa. Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomuksesta

käy ilmi, että rajoitustoimenpiteitä koskevia säännöksiä ei tunneta hyvin erityisesti perhe-

hoidossa. Tarkastusviraston tarkastuksella käytettiin kuvitteellista tapausta, jossa 12-

vuotias poika oli sijoitettu perhekotiin. Perhekodin vanhemmat olivat katsoneet, että lapsi

on vaaraksi itselleen ja muille, eikä heidän rajoitustoimenpiteensä tehoa. Vastauksissa ai-

noastaan yksi kunta huomautti, että perhekodissa rajoitustoimenpiteenä voi käyttää ainoas-

taan yhteydenpidon rajoittamista.202

Esimerkkitapauksesta voi havaita, kuinka lastensuojelulain säännöksiä ei tunne perhehoi-

don antajat, eivätkä myöskään kunnat, jotka lapsia perhehoitoon sijoittavat. Esimerkin mu-

kaisessa tilanteessa, jossa perhekotiin sijoitettuun lapseen jouduttaisiin käyttämään usein

rajoitustoimenpiteitä, tulisi lapsen hoidon tarve arvioida kunnan toimesta uudelleen, koska

rajoitusten käyttö kielii usein siitä, että sijoituspaikka ei ole lapselle sopiva. Lapsen asioista

vastaavan sosiaalityöntekijän tulisikin valvoa kirjauksia, jotta tarvittaessa lapsen sijoitus-

paikkaa voitaisiin muuttaa. Lapsen edun vastainen sijoituspaikka voi kuitenkin helposti

jäädä kunnalta huomaamatta, koska perhehoidon ja erityisesti sijaisperheiden valvonta on

riittämätöntä ja lapset tapaavat sosiaalityöntekijää liian harvoin.203

202

Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomus 6/2012, s. 84. 203

Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomus 6/2012, s. 72 – 73 ja 82.

50

5 OIKEUSTURVA YHTEYDENPIDON RAJOITTAMISESSA

5.1 Lapsen oikeusturva Suomessa

Koska lastensuojelun rajoitustoimia käytettäessä voidaan puuttua lapsen ja vanhempien

perusoikeuksiin, on myös oikeusturva tärkeässä roolissa. Perustuslain 21 §:ssä säädetään,

että kaikilla on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivy-

tystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa, sekä oike-

us saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riip-

pumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Lisäksi jokaisella on oikeus tulla kuulluksi,

saada perusteltu päätös ja hakea muutosta päätökseen. Oikeusturva on perusoikeus, jota

julkisen vallan on toteutettava. Asema perusoikeutena korostaakin oikeusturvan merkitys-

tä.204

Lapsia on PL 6.3 §:n mukaisesti kohdeltava tasa-arvoisesti ja tämä koskee myös oi-

keusturvaa.

Oikeusturva voidaan jakaa ennakolliseen ja jälkikäteiseen oikeusturvaan. Ennakollista oi-

keusturvaa toteutetaan ensisijaisesti positiivisen oikeuden keinoin, myös lasten kohdalla.

Ennakollisen oikeusturvan tarkoitus on varmistaa, että oikeusjärjestyksen sisältämät oikeu-

det turvataan mahdollisimman hyvin, eli esimerkiksi lakia noudatetaan tarkoin, lainsää-

dännön on vastattava lapsen oikeuksien sopimusta ja sopimusta sovelletaan asianmukaises-

ti. Ennakollista oikeusturvaa lapselle tuo myös lapsiystävälliset menettelyt, hyvä hallinnon

perusteiden noudattaminen ja lapsivaikutusten arviointi.205

Suomessa lasten ennakollinen

oikeusturva ei toteudu tehokkaasti, koska lainvalmistelussa ei ole tehokkaasti otettu huo-

mioon lapsen oikeuksien sopimusta. Sopimusta tulisi tehdä myös tunnettavammaksi ja

soveltaa asianmukaisesti, jotta ennakollinen oikeusturva olisi tehokasta.206

Suomi onkin

saanut toistuvasti lapsen oikeuksien komitean suosituksissa kehotuksen levittää tietoisuutta

sopimuksesta ja siihen perustavasta lainsäädännöstä muun muassa lapsille, huoltajille ja

lasten parissa työskenteleville.207

Jälkikäteinen oikeusturva astuu kuvaan, kun ennakollinen oikeusturva ei johtanut oikeuksi-

en toteutumiseen, ja henkilö kokee oikeuksiensa tulleen loukatuksi. Jälkikäteisen oikeus-

turvan muotoja ovat muun muassa muistutus, hallintovalitus, kantelu yleisille laillisuusval-

204

Koivisto LM 2013, s. 1033 – 1034. 205

Hakalehto-Wainio 2012, s. 324 – 328. 206

Hakalehto-Wainio 2013, s. 320 – 321. 207

CRC/C/FIN/CO/4, kohdat 19 ja 20. Lapsen oikeuksien sopimuksen 42 artikla velvoittaa sopimusvaltiot

huolehtimaan, että sopimus tehdään tunnetuksi aikuisten ja lasten keskuudessa.

51

vojille tai valvontaviranomaisille ja viimekätisenä vaihtoehtona valitus Euroopan ihmisoi-

keustuomioistuimeen. Loukkausten hyvittämiseksi tulee olla käytettävissä tehokkaita oike-

ussuojakeinoja, jotta oikeuksilla on merkitystä. Lapsen oikeuksien komitean näkemys on,

että jälkikäteisten oikeusturvakeinojen on oltava tosiasiallisia ja tehokkaita sekä niiden

tulee olla todellisesti käytettävissä. Komitea on tuonut esille kommentissaan, että lapsen

oikeuksien sopimus velvoittaa valtiota järjestämään lapsille asianmukaiset, tehokkaat ja

riippumattomat valituskeinot heitä koskevissa asioissa sekä neuvonta- ja asianajoapua tar-

vittaessa.208

Suomessa lapsen jälkikäteisessä oikeusturvassa on epäkohtia; lapsen oikeuksien sopimuk-

sen riittämätön huomioiminen lainkäytössä, eikä lapsille ole olemassa komitean kommen-

tin mukaisia oikeusturvakeinoja tai neuvontapalveluita. Suomessa ei ole lapsille suunnattua

viranomaista, joka käsittelisi nimenomaisesti heidän kohtaamia ongelmia.209

Lapset voivat

kannella oikeudenloukkauksista eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille, mut-

ta niiden toimintaa ei ole suunniteltu lapsilähtöiseksi, eivätkä lapset kantele laillisuusvalvo-

jille juuri ollenkaan. Tämä tuskin on seurausta siitä, ettei lapsilla olisi ongelmia vaan siitä,

että lapset eivät tunne kantelumahdollisuuksiaan tai ymmärrä kuinka järjestelmä toimii.

Komitea onkin useasti huomauttanut Suomea siitä, että Suomessa ei ole tahoa, joka olisi

kokonaisvaltaisesti vastuussa lapsen oikeuksien toteutumisen valvomisesta ja seurannas-

ta.210

YK:n yleiskokous hyväksyi vuonna 2011 kolmannen lisäpöytäkirjan osaksi lapsen oikeuk-

sien yleissopimusta. Lisäpöytäkirja koskee valitusmenettelyä ja sen tarkoituksena on edis-

tää muun muassa sopimuksen täytäntöönpanoa sekä vahvistaa ja täydentää kansallisia jäl-

kikäteisiä oikeusturvakeinoja. Lisäpöytäkirja mahdollistaa yksilö- ja valtiovalitukset tapa-

uksissa, joissa lapsen oikeuksia on loukattu. Valitus on tehtävä vuoden kuluessa siitä, kun

kaikki tehokkaat kansalliset oikeussuojakeinot on käytetty. Suomessa lapsella ei ole tosi-

asiallisia tehokkaita oikeusturvakeinoja. Näin ollen loukkauksesta voidaan valittaa suoraan

208

CRC/C/GC/12, kohdat 46 ja 47 sekä CRC/GC/2003/5, kohta 24. 209

Valtiot ovat sitoutuneet sopimuksen ratifioidessaan perustamaan itsenäisen ihmisoikeusinstituution, jolla

on velvollisuus varmistaa lapsen oikeuksien toteutuminen. Sopimuksen mukaisen instituution tehtävänä on

valvoa, edistää ja suojata lasten oikeuksia, sekä sen tulee pystyä puuttumaan oikeuksien loukkaamiseen. Sillä

tulisi olla myös valtuudet kuulustella todistajia ja mahdollisuus tarjota hyvitystä, jos oikeutta on loukattu. Ks.

CRC/GC/2002/2, kohdat 1, 6 ja 7. 210

”However, the Committee is concerned that children may not be aware of the complaints procedure of the

Parliamentary Ombudsman or understand how it works”. CRC/C/FIN/CO/4. Myös eduskunnan entinen

oikeusasiamies on kirjoituksessaan tuonut esille, että oma-aloitteinen toiminta lasten oikeuksien valvonnassa

on tärkeää, koska lapset eivät pysty tehokkaasti valvomaan omia oikeuksiaan. Paunio LM 2001, s. 981 – 982

ja 989.

52

komitealle, ilman että kansallisia keinoja käytetään.211

Komitean antamat vastaukset ja

suositukset eivät kuitenkaan ole oikeudellisesti sitovia, vaikkakin valtion tulee antaa kuu-

den kuukauden kuluessa kirjallinen vastaus toimista, joihin se aikoo ryhtyä.212

Kolmas lisäpöytäkirja astui Suomessa voimaan 12.2.2016. Lisäpöytäkirja voidaan katsoa

olevan parannus suomalaisten lasten oikeusturvaan. Edellytyksenä tälle kuitenkin on, että

oikeusturvakeinoista tiedotetaan ja niitä rohkaistaan käyttämään. Vaikka lisäpöytäkirjan

mukainen valitusjärjestelmä onkin askel parempaan suuntaan lapsen oikeusturvan paran-

tamisessa, ei se kuitenkaan ole vielä riittävä. Suomen tulisikin huomioida komitean anta-

mat suositukset paremmin. Niin kauan kun lapsilta puuttuu heille soveltuvat kansalliset

oikeusturvakeinot, jäävät lapset ilman tehokasta oikeusturvaa. Lapsilla tulisikin siis olla

oikeus oikeuksiinsa. Se toteutuu, kun lapsi voi vaatia omia oikeuksiaan. Omien oikeuksien

vaatimiseen liittyy tiukasti osallisuus ja osallistumisoikeus, koska ilman niitä oikeuksien

vaatiminen ei ole mahdollista.213

Suomen tulisi vahvistaa sekä ennakollista että jälkikäteis-

tä oikeusturvaa, jotta lapset pääsisivät oikeuksiinsa paremmin käsiksi ja voisivat paremmin

vaikuttaa heitä koskeviin päätöksiin.

Jotta oikeusturvakeinot olisivat lapsille tosiasiallisesti käytössä, tulisi lasten tietoisuutta

oikeuksistaan sekä valitusmenettelyistä lisätä. Vaikka lapsilla olisi oma, heidän ongelmi-

aan käsittelevä viranomainen, ei se voi olla oikeusturvakeinona tehokas, jos lapset eivät ole

mahdollisuudesta tietoisia. Lapsille tulisikin perustaa YK:n lapsen oikeuksien komitean

suosituksien mukaisesti lapsille tarkoitettu kansallinen valitusmekanismi. Sen toiminnan

tulisi olla lapsilähtöistä ja sen tulisi olla helposti lasten käytettävissä ja sen tulisi voida val-

voa, edistää ja suojella lasten oikeuksia. Toiminnassa tulisi myös ottaa huomioon muun

muassa Euroopan neuvoston suuntaviivat lapsiystävällisestä oikeudenkäytöstä.214

211

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että yleisille laillisuusvalvojille, eli oikeuskanslerille ja

oikeusasiamiehelle tehtävät kantelut eivät ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisia tehokkaita oikeus-

suojakeinoja. Oikeussuojakeino on tehoton, jos ratkaiseva taho ei toimivaltansa puolesta pysty tekemään

sitovia päätöksiä. Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 646 – 647. Esimerkiksi ratkaisussa Leander v. Ruotsi, no.

9248/81 (26.3.1987) EIT katsoi, että vaikka oikeuskansleri ja oikeusasiamies olivat perinteisesti arvostettuja

instituutioita Ruotsissa ja niiden kannanottoja tavallisesti noudatettiin, ei oikeussuojakeinoja katsottu tehok-

kaiksi, koska nämä eivät olleet toimivaltaisia antamaan sitovia päätöksiä. 212

HE 285/2014 vp, s. 7 ja 13 sekä Optional Protocol to the Convention on the Rights of the Child on a

communications procedure (A/RES/66/138). 213

Freeman 2007, s. 8. 214

Suuntaviivoissa on suositettu esimerkiksi kuinka oikeudenkäytössä tulisi huomioida tiedottaminen ja

neuvonta asiassa, yksityis- ja perhe-elämän suojan säilyttäminen, turvallisuus, ammattihenkilöstön koulutus,

monialainen lähestymistapa asiassa ja lapsen vapaudenmenetys. Guidelines of the Committee of Ministers of

the Coucil of Europe on child-friendly justice, s. 58 – 68.

53

Jos Suomeen ei perusteta erillistä ihmisoikeusinstituutiota, jonka tehtävänä olisi edistää ja

valvoa lapsien ihmisoikeuksia, tulisi vaihtoehtoisesti esimerkiksi eduskunnan oikeusasia-

miehen toimintaa kehittää siten, että se vastaisi paremmin lapsen oikeuksien komitean an-

tamia suosituksia valitusmekanismista. Toisena vaihtoehtona, jo olemassa olevien instituu-

tioiden parantamisesta esimerkiksi lapsiasiavaltuutetun toimivaltuuksia voitaisiin lisätä

siten, että lapsen oikeuksien arvioinnin ja edistämisen lisäksi lapsiasiavaltuutetun toimisto

voisi ottaa vastaan ja tutkia lasten tekemiä valituksia. Esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuute-

tulla on tämän kaltainen toimivalta neuvonnan ja ohjeistuksien lisäksi.215

Jos päädyttäisiin

muuttamaan lapsiasiavaltuutetun tehtäviä, tulisi toimiston resursseja lisätä huomattavasti,

koska ne ovat vähäiset jo nykyisten tehtävien suorittamiseen.216

Molemmissa ratkaisumal-

leissa valituksen johdosta tehtävän päätöksen tulisi kuitenkin olla sellainen, että se olisi

myös EIT:n kannan mukaisesti tehokas oikeussuojakeino.

5.2 Yhteydenpidon rajoitusta koskeva päätös ja muutoksenhaku

Lapsen oikeusturvaa arvioitaessa päätös ja siihen tehtävä muutoksenhaku on tärkeässä

asemassa. Lastensuojelulain mukaisesti tehtävillä rajoitustoimenpiteillä on kolme eri pää-

töksentekomuotoa. Päätös voi olla kirjallinen muutoksenhakukelpoinen hallintopäätös,

kirjallinen hallintopäätös, johon ei voi hakea muutosta tai päätös, josta ei tehdä kirjallista

hallintopäätöstä ollenkaan.217

Lastensuojelulain jokaisen rajoitusmuodon kohdalla on sään-

nelty, täytyykö sen käytöstä tehdä hallintopäätös vai ei.218

Muutoksenhakuoikeudesta on

taas säännelty erikseen LSL 15 luvussa.219

215

Syrjinnän uhri voi tehdä yhdenvertaisuusvaltuutetulle kantelun, jolloin valtuutettu voi ryhtyä toimenpitei-

siin syrjinnän uhrin oikeusturvan takaamiseksi. Yhdenvertaisuusvaltuutetulla ei kuitenkaan ole toimivaltaa

muuttaa viranomaisen tekemää päätöstä. Ks. Yhdenvertaisuusvaltuutettu, kohta Apua yhdenvertaisuusvaltuu-

tetulta. 216

Suomi on saanut lapsen oikeuksien komitealta suosituksen lisätä lapsiasiavaltuutetun toimiston resursseja

muun muassa kahdessa viimeisimmässä maaraportissa. Ks. CRC/C/15/Add.272, kohta 10 ja

CRC/C/FIN/CO/4, kohta 14. 217

Hallintopäätös on hallintomenettelyssä tehty päätös, joka sisältää hallintoasiassa tehdyn lopullisen ratkai-

sun. Hallintopäätöksessä päätetään yleensä jonkun edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta. Hallintopäätös on

HL 43.1 §:n mukaisesti annettava kirjallisesti. Jos hallintopäätös koskee jonkun oikeutta, etua tai velvolli-

suutta, voidaan päätös antaa suullisessa muodossa vain poikkeuksellisesti. Mäenpää 2013, s. 487 – 488 ja

494 – 495. 218

Kun sijaishuollossa olevan lapsen omaisuutta tai tiloja tarkastetaan, lapsen lähetys tarkastetaan tai tehdään

henkilökatsastus, täytyy rajoitustoimenpiteestä tehdä kirjallinen hallintopäätös, mutta päätös ei ole muutok-

senhakukelpoinen. Taas aineen tai esineen haltuunoton, henkilötarkastuksen ja kiinnipitämisen kohdalla

rajoitustoimenpiteestä ei tarvitse tehdä kirjallista hallintopäätöstä, tällöin rajoitusten kirjaaminen lasta koske-

viin asiakirjoihin on tärkeässä asemassa. Räty 2015, s. 601 – 602. 219

Saastamoinen 2010, s. 166.

54

Yhteydenpidon rajoittamisesta on LSL 63 §:n mukaisesti tehtävä aina muutoksenhakukel-

poinen päätös.220

Rajoittamista koskeva päätös on aina määräaikainen ja rajoitusta on käy-

tettävä yleisten rajoitusedellytysten mukaisesti vain siinä määrin, kuin se on tarpeellista.

Yhteydenpidon rajoitusta koskeva päätös voidaan tehdä enintään yhdeksi vuodeksi kerral-

laan.221

Enimmäismäärän asettamisella on haluttu korostaa päätöksentekijän velvollisuutta

harkita rajoitusedellytyksiä ja päätöksen välttämätöntä voimassaoloaikaa mahdollisimman

tarkasti. Päätöstä ei siis tule tehdä suoraan enimmäismääräajan mukaisesti, vaan määräajan

tulee aina perustua tapauskohtaiseen harkintaan. Päätöksen määräajan päätyttyä yhteyden-

pidon rajoitusedellytykset on aina selvitettävä uudestaan. On kuitenkin suositeltavaa, että

yhteydenpitoa rajoitettaessa olisi päätös tehtävä riittävän pitkäaikaiseksi, koska usein rajoi-

tukseen on erittäin painavat lapsen etua vahingoittavat syyt. Tällaiset ongelmat ovat usein

niin pitkälle menneitä, etteivät ne korjaannu lyhyessä ajassa.222

Yhteydenpidon rajoittamisen henkilöllisestä ulottuvuudesta, eli siitä kenellä on oikeus vaa-

tia yhteydenpitoa ja sen rajoitusta koskevaan päätökseen muutosta, on säädetty LSL 62

§:ssä ja 89 §:ssä. Pykälistä käy ilmi, että tämän ulottuvuuden piiriin kuuluu lapsen huolta-

jien lisäksi myös lapsen muut läheiset. Tästä huolimatta lastensuojelulaissa ei ole määritel-

ty tarkemmin, kuka on lapselle läheinen henkilö. Hallituksen esityksessä lapselle läheistä

henkilöä on määritelty sen sijaan siten, että vanhempien ja sukulaisten lisäksi läheisenä

henkilönä voitaisiin pitää esimerkiksi lastenkodin lähikasvattajaa, tukihenkilöä tai muuta

henkilöä johon lapsella on ollut tärkeä ihmissuhde, kuten esimerkiksi lapsen ystävä. Jos

lapsi on täyttänyt 12 vuotta, saa hän lain mukaan itseään koskevassa lastensuojeluasiassa

hakea muutosta erikseen.223

Myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies on päätöksessään (1558/4/12, 18.9.2012) korosta-

nut, että sijaishuollossa lapselle on lailla turvattu oikeus pitää yhteyttä ja tavata hänelle lähei-

220

Yhteydenpidon rajoittamista koskevia säännöksiä uudistettiin ennen lastensuojelulain kokonaisuudistusta.

Laissa säädettiin, että yhteydenpidon rajoittamisesta olisi tehtävä aina muutoksenhakukelpoinen päätös. Edel-

tävän lastensuojelulain säännökset olivat näiltä osin puutteelliset, eikä rajoittamiskäytäntö ollut yhdenmu-

kaista. Säännökset sisällytettiin lähes samanlaisena myös uuteen lastensuojelulakiin. Nieminen 2013, s. 368,

HE 225/2004 vp, s. 61 – 62 ja HE 252/2006 vp, s. 94. 221

HE 225/2004 vp ehdotettiin, että erityisen painavasta syystä rajoitusta koskeva päätös voitaisiin tehdä

enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Perustuslakivaliokunta toi esille mietinnössään, että kolme vuotta on

lapsen ikävuosiin suhteutettuna pitkä aika. Perustuslakivaliokunta arvioi, että näin pitkä rajoitus, ilman vel-

vollisuutta arvioida rajoituksen edellytyksiä uudelleen rajoituksen aikana sisältää normaalia suuremman

riskin rajoituksen oikeasuhtaisuudesta. Mietinnössä pidettiin tärkeänä, että päätöksen enimmäismääräaika

olisi kaikissa tapauksissa vuoden kerrallaan. Myös sosiaali- ja terveysministeriö oli mietinnössään samaa

mieltä. PeVL 5/2006 vp – HE 225/2004 vp, s. 4 ja StVM 7/2006 vp – HE 225/2004 vp, s. 4. 222

HE 225/2004 vp, s. 78 – 80. 223

HE 225/2004 vp, s. 33.

55

siä ihmisiä. Tapauksessa kantelija ei ollut saanut tavata ja pitää yhteyttä sijaishuollossa ole-

viin kummipoikiinsa pyynnöistä huolimatta. Saadusta selvityksestä ilmeni, että yhteydenpi-

don rajoittamisesta ei ollut tehty päätöstä ollenkaan, koska sosiaalityöntekijän mukaan kante-

lijan yhteydenpito lapsiin aiemmissa sijoitusvaiheissa ei ollut vakiintunutta, säännöllistä tai

jatkuvaa. Selvityksen mukaan myös lasten äiti oli suhtautunut kielteisesti lasten yhteydenpi-

toon kantelijan kanssa. Koska kantelija oli vaatinut itse yhteydenpitoa toteutuvaksi ja sosiaa-

li- ja terveystoimi oli vaatimukset evännyt, olisi ratkaisun mukaan asiasta tullut tehdä kirjal-

linen päätös. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies katsoi, että kantelijan ja lapsen oikeusturva

olisi edellyttänyt, että asiasta olisi tehty muutoksenhakukelpoinen päätös.224

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies toi edellä mainitussa ratkaisussa myös esille, että kun-

tien sosiaalitoimissa on ollut epäselvyyksiä tapauksessa asianosaisena pidettävän henkilön

tunnistamisessa, eli kenelle tosiasiassa yhteydenpidon rajoitusta koskeva päätös täytyy

tehdä. Se, että kunnissa on käytännöistä erilaisia käsityksiä, on huolestuttavaa ja se voi olla

uhka asianosaisten oikeusturvalle.

Rajoituspäätöksen täytyy aina olla perusteltu. Päätöksen perusteluista on aina käytävä ilmi

välttämättömät syyt ja perusteet, vaaran uhka tai lapsen mielipide tai vaatimus, joka on

edellytyksenä päätöksen teolle.225

Päätöksestä tulee selvitä myös rajoituksen syyn lisäksi

henkilöt, joihin yhteydenpidon rajoitus kohdistuu, mitä yhteydenpidon muotoa rajoitus

koskee, kuinka laaja rajoitus on sekä milloin se alkaa jo päättyy.226

Päätöksen perustelut

ovat tärkeässä asemassa, koska sen sisältämä informaatio mahdollistaa muutoksenhaun

tarpeen arvioinnin sekä päätöksen lainmukaisuuden.227

Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisussa 1287/4/05 (23.10.2006) kantelija oli sijaishuollos-

sa sijoitettuna koulukotiin. Koulukodin johtaja oli tehnyt yhteydenpidon rajoittamista koske-

van päätöksen, koska kantelijan ongelmat olivat liittyneet kotilomiin ja joihinkin haitallisiksi

koettuihin sosiaalisiin suhteisiin. Vaikka kantelijan kanssa oli keskusteltu millä perusteilla

yhteydenpitoa rajoitetaan, puuttuivat perustelut kuitenkin rajoitusta koskevasta päätöksestä.

Samalla kiinnitettiin huomiota siihen, että toisessa rajoitustapauksessa päätöstä ei ollut tehty

ollenkaan. Eduskunnan oikeusasiamies katsoi, että koulukodin johtaja oli toiminut lainvas-

taisesti, kun hän ei ollut perustellut yhteydenpidon rajoittamista koskevassa päätöksessä ra-

joitukseen johtaneita syitä. Lisäksi edellä mainittua toista rajoitusta ei tehty lastensuojelulain

edellyttämällä tavalla. Ratkaisussa tuotiin esille, että yhteydenpitoa rajoitettaessa lastensuo-

224

AOA 1558/4/12 (18.8.2012) 225

Räty 2015, s. 550 – 551. 226

HE 225/2004 vp, s. 80. 227

Oikeusturvakeinot lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelussa, s. 8.

56

jelulaitoksessa, on aina tehtävä valituskelpoinen päätös, josta käy ilmi rajoitusten peruste-

lut.228

Jotta yleisten rajoitusedellytyksien mukaiset suhteellisuus-, täsmällisyys- ja tarkkarajai-

suusvaatimukset täyttyvät, tulee yhteydenpidon rajoituspäätöksen olla riittävän tarkka.

Suhteellisuusperiaate velvoittaa turvaamaan lapsen oikeuden yhteydenpitoon sosiaalityön-

tekijän harkitsemilla vaihtoehtoisilla tavoilla. Vaihtoehtoinen tapa voisi tulla kyseeseen

esimerkiksi silloin, jos ei ole lapsen edun mukaista tavata vanhempia kotona, mutta ongel-

mia ei ole lapsen tavatessa vanhempia sijaishuoltopaikassa. Myös mahdolliset päätöksen

lieventämis- tai purkamisperusteet on käytävä päätöksestä ilmi. Tarkkarajaisuuden vaati-

mus edellyttää, että päätöksessä on oltava rajoituksen tarkka alkamishetki ja loppumishet-

ki.229

Yhteydenpidon rajoittamista koskevan päätöksen voi tehdä LSL 13 §:n 2 ja 3 momentin

mukainen viranhaltija, joka on kunnan johtosäännössä määritelty sosiaalihuollon johtava

viranhaltija tai tämän määräämä viranhaltija.230

Jos sijoitus on kiireellinen, voi yhteydenpi-

don rajoituksesta tehdä päätöksen myös LSL 13.1 §:n mukainen sosiaalityöntekijän amma-

tillisen kelpoisuuden omaava viranhaltija, joka voi olla esimerkiksi lapsen oma sosiaali-

työntekijä. Poikkeuksena tästä voi enintään 30 vuorokautta kestävän rajoituspäätöksen teh-

dä myös lastensuojelulaitoksen johtaja. Jos enintään 30 vuorokautta kestävää rajoituspää-

töstä täytyy jatkaa, ei laitoksen johtaja voi sitä enää tehdä, vaan sosiaalihuollon johtavan

viranhaltijan tai tämän määräämän viranhaltijan täytyy tehdä päätös.231

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa oli rajoitettu lapsen yhteydenpitoa tämän van-

hempiin ja isoäitiin. Yhteydenpidon rajoittamista koskeva päätös oli tehty ensin sosiaalihuol-

lon viranhaltijan toimesta ajalle 21.12.2011–19.1.2012. Tämän jälkeen yhteydenpidon rajoi-

tusta oli pitänyt jatkaa ja uusi päätös tehtiin ajalle 20.1.2012 – 3.2.2012. Jatkamispäätöksen

teki lastensuojelulaitoksen johtaja. Korkein hallinto-oikeus katsoi ratkaisussaan, että lasten-

suojelulaitoksen johtaja ei ollut toimivaltainen tekemään päätöstä rajoituksen jatkamisesta,

koska päätöksen yhteydenpidon rajoittamisen jatkamisesta voi tehdä ainoastaan lastensuoje-

228

EOA 1287/4/05 (23.10.2006) 229

Räty 2015, s. 551 – 553. 230

Lastensuojelulain 1.3.2010 voimaan tulleilla muutoksilla päätöksenteko yhteydenpidon rajoittamisesta

vaihdettiin lapsen asioista vastaavalta sosiaalityöntekijältä LSL 13 §:n 2 ja 3 momentin mukaiselle viranhalti-

jalle. Muutos tehtiin, koska päätösten tekeminen on johtanut välillä jopa väkivallan uhkaan lapsen asioista

vastaavalle sosiaalityöntekijälle. Päätöksen tekeminen on voinut myös johtaa siihen, että lapsen edun mukai-

nen yhteistyö vanhempien ja vastuusosiaalityöntekijän välillä on muuttunut rajoituspäätöksen teon jälkeen

mahdottomaksi. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät esittivätkin, että päätösvalta otettaisiin pois vastaavalta

sosiaalityötekijältä ja siirrettäisiin johtavalle viranhaltijalle. HE 225/2009 vp, s. 12 ja 34. 231

Saastamoinen 2010, s. 205 – 206.

57

lulain 13 §:n 2 ja 3 momentin mukainen viranhaltija. Näin ollen päätös yhteydenpidon rajoi-

tuksen jatkamisesta oli kumottava.232

Yhteydenpidon rajoittaminen on lopetettava heti, kun sitä ei voida pitää enää tarpeellisena

rajoitusedellytykset huomioiden. Samoin toimenpidettä on myös lievennettävä, jos se on

lapsen etu huomioon ottaen mahdollista. Jos yhteydenpidon rajoittamiselle ei ole enää lain

mukaisia perusteita, on tehtävä päätös rajoituksen lopettamisesta. Uusi päätös lopettami-

sesta tai lieventämisestä on tehtävä, koska lapsi tai muu asianosainen voi olla eri mieltä

rajoituksen muuttamisesta. Jotta asianosaisten oikeusturva toteutuu, täytyy heidän voida

valittaa myös rajoituksen lieventämis- tai lopettamispäätöksestä.233

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ratkaisussa sosiaali- ja terveyslautakunta oli rajoittanut lap-

sen yhteydenpitoa vanhempiinsa, sijaishoitoon sopeutumisen ja kiinnittymisen perusteella.

Päätöksen perusteena oli viitattu huoltosuunnitelmaan. Hallinto-oikeus katsoi, että pelkällä

huoltosuunnitelmalla yhteydenpidon rajoittaminen ei ole mahdollista, kun tapaamisia on

olennaisesti vähemmän kuin vanhemmat haluavat. Selvityksessä ei käynyt ilmi, että tapaa-

misista olisi vaaraa lapsen kehitykselle tai turvallisuudelle. Lapsen ikävöintiä ja tapaamisten

jännittämistä ei pidetty lain mukaisena vaarana lapsen kehitykselle. Tapaamisten oli päinvas-

toin todettu menneen hyvin ja suunnitelmien mukaan. Näin ollen sosiaali- ja terveyslauta-

kunnalla ei ollut edellytyksiä rajoittaa lapsen ja vanhemman välistä yhteydenpitoa laajemmin

kuin lapsen edun mukaista on. Hallinto-oikeus katsoi, että päätös on kumottava.234

Jotta lapsen ja muiden, kenen yhteydenpitoa rajoitus koskee, oikeusturva toteutuu, tulee

asianosaisten saada päätös kirjallisesti ilman viivytystä. Eduskunnan oikeusasiamies on

myös korostanut eräässä ratkaisussaan, että HL 6 §:n mukaisesti viranomaisen on suojatta-

va oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia, joka tässä tapauksessa on tarkoit-

tanut yhteydenpidon rajoitusta vain laissa säädetyllä tavalla. Eduskunnan oikeusasiamies

katsoikin ratkaisussaan, jossa sosiaalityöntekijä oli tehnyt yhteydenpidon rajoittamispää-

töksen takautuvasti, että sosiaalityöntekijä oli menetellyt lainvastaisesti. Päätös tulisi tehdä

etukäteen niin, että asianosaiset ovat tietoisia, milloin heillä ei ole oikeutta yhteydenpi-

toon.235

232

KHO 27.6.2014 t. 2072 233

Räty 2015, s. 554 – 555. 234

Hämeenlinnan HaO 15.11.2002 t. 02/0499/4 235

EOA 3904/4/06 ja 347/4/07 (16.10.2007)

58

Kun yhteydenpidon rajoittamisesta tehdään päätös, tulee siihen liittää valitusosoitus.236

Päätökseen voi hakea muutosta suoraan hallinto-oikeudelta 30 päivän kuluessa päätöksen

tiedoksi saamisesta.237

Valitusoikeus koskee sekä sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen

alaisen viranhaltijan että lastensuojelulaitoksen johtajan tekemää päätöstä. Yhteydenpidon

rajoittamista koskevasta päätöksestä on myös mahdollista tehdä jatkovalitus korkeimpaan

hallinto-oikeuteen.238

Ennen lastensuojelulain 2007 voimaan tullutta sääntelyä muutoksen-

haku oli järjestetty niin, että viranhaltijan päätöksestä täytyi tehdä ensin oikaisuvaatimus,

jonka jälkeen päätökseen tyytymätön pystyi valittamaan hallinto-oikeuteen. Muutoksenha-

kumenettelyä muutettiin, koska asianosaisten oikeusturvan kannalta päätöksen saaminen

mahdollisimman nopeasti on ensisijaisen tärkeää.239

Rajoitustoimenpidettä koskevasta päätöksestä tulee hakea muutosta ensisijaisesti viranhal-

tijan edustamalta toimielimeltä, tai jos kyseessä on hallintovalitus, niin valittamalla hallin-

to-oikeuteen. Vaikka nämä keinot ovat ensisijaisia, on mahdollista lisäksi tehdä kantelu

laillisuusvalvojille. Lastensuojeluun liittyvän kantelun voi tehdä eduskunnan oikeusasia-

miehelle, valtioneuvoston oikeuskanslerille tai aluehallintovirastolle.240

Ylimmille lailli-

suusvalvojille tehtävä kantelu on oltava kirjallinen ja se on tehtävä kahden vuoden kulues-

sa oikeuden loukkauksesta.241

Ylimpien laillisuusvalvojien valvontatoimenpiteet ovat sa-

mansisältöiset, yleisin keino on huomion kiinnittäminen ja käsityksen ilmaiseminen siihen

mikä on lain mukainen menettely tilanteessa. Lisäksi voidaan myös antaa virkamiehelle

aisassa huomautus tai ankarimpana keinona nostaa virkasyyte.242

Eduskunnan oikeusasiamies teki vuonna 2014 yhteensä 303 lapsen oikeuksia koskevaa

ratkaisua. Näistä ratkaisuista valtaosa koski lastensuojelua, kuten on ollut myös aiempina

vuosina.243

Vuonna 2013 noin kolmasosa kaikista lapsen sijaishuoltoon liittyvistä kante-

236

Hallintolain 47 §:n mukaisesti päätökseen johon voi hakea muutosta valittamalla, tulee liittää valitusosoi-

tus. Valitusosoituksessa on mainittava valitusviranomainen, viranomainen, jolle valituskirjelmä toimitetaan

sekä valitusaika ja kuinka se lasketaan. Siinä tulee olla myös mainittu valituskirjelmän sisältövaatimuksista,

liitteistä ja sen perille toimittamisesta. 237

Yhteydenpidon rajoittamisen lisäksi muutosta haetaan suoraan hallinto-oikeudelta myös kun kyseessä on

kiireellisen sijoitus, kiireellisen sijoituksen jatkaminen, suostumukseen perustuva huostaanotto, sijaishuol-

toon sijoittaminen, sijaishuoltopaikan muuttaminen, huostassapidon lakkaaminen, aineiden ja esineiden hal-

tuunotto, viestin tai lähetyksen luovuttamatta jättäminen kokonaan tai osittain, liikkumisvapauden rajoittami-

nen, eristäminen tai erityinen huolenpito. 238

Tuori – Kotkas 2008, s. 549 – 550. 239

HE 252/2006 vp, s. 99 – 100 ja 203. 240

Räty 2015, s. 678. 241

Oikeusasiamies tai oikeuskansleri ei pääsääntöisesti tutki kanteluita, jotka koskevat yli kaksi vuotta van-

hoja asioita, ellei siihen oli erityistä syytä. 242

Oikeusturvakeinot lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelussa, s. 9. 243

Eduskunnan oikeusasiamiehen toimintakertomus 2014, s. 2013 – 214.

59

luista koski juuri yhteydenpitoa, ja se näyttäisikin olevan kanteluiden perusteella tavallisin

yksittäinen ongelma sijaishuollossa.244

Yhteydenpidon rajoittamista koskevassa asiassa

suurimpana oikeusturvaongelmana voidaan pitää sitä, että asiasta ei tehdä nimenomaista

päätöstä. Kun rajoituksesta ei ole tehty päätöstä, ei asianosaisella ole tällöin mahdollisuutta

valittaa lastensuojelulain mukaisesti hallinto-oikeuteen, kun tämä on tyytymätön ratkai-

suun. Koska muutoksenhaku mahdollisuutta ei ole, vaihtoehdoksi jää tehdä asiasta kantelu

laillisuusvalvojalle.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on huomauttanut kaupungin A sosiaali- ja terveyskes-

kuksen sosiaalityön johtoa lastensuojelulain vastaisesta menettelystä. Kantelija oli arvostellut

sosiaalitoimen menettelyä lapsensa lastensuojeluasiassa, kun muun muassa yhteydenpitoa oli

rajoitettu koko lapsen sijaishuollon ajan, ilman rajoituspäätöksiä. Saadun selvityksen perus-

teella apulaisoikeusasiamies katsoi, että asiassa oli menetelty vastoin lastensuojelulakia, eikä

perus- ja ihmisoikeuksia ole kunnioitettu. Asiassa yhteydenpidon rajoittamisesta olisi pitänyt

tehdä päätös, siitäkin huolimatta, vaikka yhteydenpidon olisi katsottu olevan lapsen edun

vastaista.245

Aluehallintovirastolle tehtävät kantelut johtavat useimmiten hallinnolliseen ohjaukseen,

jossa aluehallintovirasto neuvoo ja ohjeistaa viranomaista kanneltavan asian epäkohtien

osalta. Se voi kuitenkin puuttua ankaramminkin, esimerkiksi antamalla velvoittavia mää-

räyksiä tai jopa keskeyttää toiminnan.246

Muita mahdollisia oikeusturvakeinoja on myös

muistutusmenettely, jossa sosiaalihuollon asiakas voi tehdä muistutuksen sosiaalihuollon

toimintayksikön vastuuhenkilölle tai johtavalle viranhaltijalle.247

Kantelumahdollisuudet eivät kuitenkaan ole varsinkaan sijoituksessa olevien lapsien taikka

näiden huoltajien tietoisuudessa. Lapsiasiavaltuutetun teettämän tutkimuksen mukaan lap-

set ja vanhemmat eivät useinkaan tiedä kuinka he voisivat puuttua kokemiinsa epäkohtiin.

Harva kyselyyn osallistunut lapsi edes tiesi esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehen tai

aluehallintoviraston olemassaolosta.248

Jos lapset eivät ole tietoisia, että tällaisia laillisuus-

valvojia on, niin eivät he voi myöskään tietää millaisissa asioissa laillisuusvalvojat voivat

auttaa tai miten näihin voi olla yhteydessä.

244

Eduskunnan oikeusasiamiehen toimintakertomus 2013, s. 247. 245

AOA 4511/4/11 (12.7.2013) 246

Oikeusturvakeinot lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelussa, s. 9. 247

Räty 2015, 678 – 679. 248

Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2012:6, s. 40.

60

Kyselyn tuloksista voikin päätellä, että lapsilla ei ole tietoa omista oikeusturvakeinoistaan,

eikä niistä tiedoteta aktiivisesti sijaishuollossa oleville lapsille. Myös lapsen oikeuksien

komitea on esittänyt huolensa siitä, että laitoksiin sijoitetut lapset jäävät ilman tehokkaita

valitusmenettelyitä. Se onkin suositellut, että Suomen tulisi toimillaan varmistaa sijaishuol-

lossa oleville lapsille valitusjärjestelmä joka ovat yleisesti tunnettu, riippumaton, tehokas ja

puolueeton.249

Komitea on lisäksi suositellut, että Suomen tulisi huomioida käytännössään

YK:n sijaishuoltoa koskevat ohjeet. Myös näissä ohjeistuksissa on suositeltu, että kaikissa

sijaishuollon muodoissa lapsella tulee olla pääsy tunnettuun, tehokkaaseen ja puolueetto-

maan järjestelmään, jossa he voivat antaa tiedoksi valituksia ja huolia omaan hoitoonsa tai

sijoituspaikan olosuhteisiin liittyen.250

5.3 Rajoitustoimenpiteiden valvonta

Lastensuojelulain 78 ja 79 §:ssä säädetään, että lapsen sijoittaneen kunnan velvollisuus on

vastata lapsen hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja että lapsi saa kaikki tarvitsemansa

palvelut ja tukitoimet. Vaikka lapsi sijoitettaisiin muun kuin oman asuin kunnan alueelle,

säilyy vastuu siitä, että lapsi saa kaiken tarvitsemansa hoidon ja huolenpidon edelleen si-

joittajakunnalla.251

Lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä on velvollisuus valvoa,

että lapsen etu toteutuu lapsen ollessa lastensuojelun asiakkaana. Näin ollen suurin valvon-

tavastuu kuntatasolla on lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä. Sosiaalityönteki-

jän täytyykin valvoa palveluntuottajien toimintaa ja sijaishuollon asianmukaisuutta.252

Tällöin valvonnan alaisuuteen kuuluu myös rajoitustoimenpiteiden käyttö asiakkaana ole-

van lapsen sijaishuoltopaikassa. Lastensuojelulaitoksien on lähetettävä lapsen rajoitustoi-

menpiteiden käytöstä tehdyt kirjaukset kuukausittain lapsen asioista vastaavalle sosiaali-

työntekijälle. Jotta sosiaalityöntekijä voi valvoa sijaishuoltoa ja rajoitustoimenpiteiden

käyttöä asianmukaisesti, tulee tämän tutustua lastensuojelulaitoksen lähettämien kuukausi-

raporttien lisäksi, myös muihin lasta koskeviin laitoksen tekemiin asiakirjamerkintöihin.

Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tulee myös lain mukaan tavata lasta riittävän

usein henkilökohtaisesti. Näiden tietojen perusteella sosiaalityöntekijä voi arvioida onko

249

CRC/C/FIN/CO/4, kohdat 32 ja 33. 250

Guidelines for the Alternative Care of Children (A/RES/64/142), kohta 99. 251

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston valvontaohjelmia 4:2012, s. 10. 252

Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:19, s. 61 – 62.

61

rajoitustoimenpiteillä vaikutusta asiakassuunnitelmaan ja onko sijaishuoltopaikka lapsen

edun mukainen.253

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies suoritti tarkastuksen yksityisen palveluntuottajan ylläpi-

tämään lastensuojelulaitokseen. Tarkastus suoritettiin ennalta ilmoittamatta ja sen tarkoituk-

sena oli arvioida lasten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista, rajoitustoimenpiteiden lain-

mukaisuutta, sekä kuinka lapsen oikeus tapaamiseen sosiaalityöntekijän kanssa käytännössä

toteutuu ja kuinka sijoittajakunnat todellisuudessa valvovat sijaishuoltopaikan toimintaa.

Tarkastuksessa ilmenneiden puutteiden johdosta apulaisoikeusasiamies otti tutkittavakseen,

kuinka sijoittajakunnat olivat valvoneet juuri kyseiseen laitokseen sijoitettujen lasten sijais-

huoltoa.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies katsoi, että saatujen selvityksien perusteella sijoittaja-

kunnat eivät seuranneet ja selvittäneet rajoituskäytäntöjä riittävästi. Pelkkä kuukausiraport-

teihin tutustuminen ei ollut riittävää seurantaa, vaan sen lisäksi sijaishuoltopaikan toimintaa

tulisi arvioida asiakirjamerkintöjen perusteella. Menettely ei ole tärkeä pelkästään valvonnan

kannalta, vaan myös lapsen edun mukaisen sijoituksen kannalta. Niinpä eduskunnan apulais-

oikeusasiamies katsoi, että sijoittajakuntien menettely sijaishuollon ja rajoitustoimenpiteiden

valvonnassa ei ole ollut kaikilta osin lastensuojelulain mukaista. Ratkaisussa on korostettu,

että valvontaa ja arviointia on edellä mainittujen toimien lisäksi suoritettava myös valvonta-

käynneillä, joissa lapsella tulee olla mahdollisuus keskustella sosiaalityöntekijän kanssa.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies katsoo myös, että sosiaalityöntekijän velvollisuus on jat-

kuvasti arvioida ja seurata lapsesta tehtyjä kaikkia asiakasmerkintöjä.254

Edellä mainitussa ratkaisussa saadun selvityksen perusteella kävi ilmi, että sijoittajankun-

nat seurasivat rajoitustoimenpiteiden käyttöä lähinnä laitoksen toimittamien kuukausira-

porttien avulla. Seurantaa ei siis tehty kokonaisvaltaisesti seuraamalla kuukausiraporttien

lisäksi varsinaisia lapsesta tehtyjä asiakirjamerkintöjä. Jotta lapsen etu toteutuu, tulee kaik-

ki lasta koskevat seikat arvioida tapauskohtaisesti. Jos valvontaa suoritetaan ainoastaan

yhden mittarin valossa, ei lapsen etu sijaishuollossa toteudu.255

Lausunnoista selvisi myös,

että jossain tilanteissa kirjausmerkinnät tulevat sijoittajakunnan tietoon vasta, kun sijoitus

253

Räty 2015, s. 598 – 599. 254

AOA 1901/2/12 ja 1932 – 1945/2/12 (7.3.2013) 255

Lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan 3 kohdan mukaan sopimusvaltioiden on taattava, että lasten

huolenpidosta ja suojelusta vastaavat laitokset ja muut palveluntarjoajat noudattavat voimassa olevia määrä-

yksiä erityisesti turvallisuudesta, henkilöstömäärästä ja -soveltuvuudesta sekä henkilökunnan valvonnasta.

Säännös ei koske ainoastaan valtion tai kunnan laitoksia, vaan myös kaikkia muita mahdollisia toimijoita,

jotka huolehtivat lapsesta, kuten esimerkiksi yksityisiä lastensuojelulaitoksia. Hodgkin – Newell 2007, s. 41 –

42.

62

on jo päättynyt.256

Jos lapsen sosiaalityöntekijä ei voi tarkastella kirjausmerkintöjä sijoi-

tuksen aikana, ei tämä voi silloin myöskään arvioida, onko lapsen sijoituspaikka lapsen

edun mukainen ja valvoa muutoin lapsen etua, niin kuin LSL 24 §:ssä säädetään.

Kuntien vastuulla oleva sijaishuollon valvonta ei ole ollut riittävää. Valtiontalouden tarkas-

tusviraston tarkastuskertomuksesta käy ilmi, että lastensuojelun työntekijät eivät tapaa si-

joitettuna olevia lapsia tarpeeksi usein ja varsinkin sijaisperheissä asuvat lapset tapaavat

sosiaalityöntekijää harvemmin, kuin laitoksessa tai perhekodissa asuva lapsi. Valvonta-

käyntejä sosiaalityöntekijät tekevät yleisesti ottaen ainoastaan silloin, kun on herännyt

epäily sijoituspaikan toiminnasta.257

Kun otetaan huomioon, että varsinkin sijaisperheiden

osalta kunta, eli tällöin käytännössä sosiaalityöntekijä on ainoa valvova viranomainen,

aluehallintovirastojen valvonnan kohdistuessa laitoksiin, on tilanne lapsen oikeusturvan

kannalta huolestuttava.

Lapsen sijaishuollon toteutumisen valvonnan lisäksi sijoittajakunnalla on velvollisuus

puuttua epäkohtiin. Kunnan täytyy havaitessaan lastensuojelulaitoksessa tai perhekodissa

sellaisia epäkohtia tai puutteita, jotka vaikuttavat sijoitetun lapsen hoitoon, ilmoittaa asiasta

heti sijoituskunnalle ja aluehallintovirastolle sekä muille sijaishuoltopaikkaan sijoittaneille

kunnille, näiden ollessa tiedossa.258

Sijaishuollon valvontaa tekevät siis sijoitus- ja sijoitta-

jakunta yhteistyössä aluehallintoviraston kanssa.259

Aluehallintovirastojen tehtävänä on

LSL 80 §:n mukaisesti valvoa erityistesti rajoitustoimenpiteiden käyttöä lastensuojelulai-

toksissa. Huomiota täytyy kiinnittää rajoitustoimenpiteitä valvoessa erityisesti rajoituksia

koskeviin päätöksiin ja niihin liittyviin kirjausmerkintöihin. Myös aluehallintoviraston

valvonnan tulisi olla kokonaisvaltaista ja valvontaa tehdessä tulisi tutustua myös muihin

asiakirjamerkintöihin, kuin pelkästään rajoituksista tehtyihin kirjauksiin. Valvonta voi

kohdistua joko vain yksittäistä lasta koskeviin päätöksiin tai koko laitosta koskevaan rajoi-

tustoimenpiteen käyttöön.260

Aluehallintovirastot on suoritettava lastensuojelulaitosten toiminnan valvontaa tekemällä

tarkastuskäyntejä. Aluehallintovirasto tekee tarkastuksia niin julkisiin kuin yksityisiinkin

256

Lastensuojelulain 33 §:n mukaan lastensuojelun työntekijöiden on merkittävä kaikki lapsen tai nuoren

tarvitsemien lastensuojelutoimenpiteiden järjestämiseen vaikuttavat tiedot ja niiden suunnittelun, toteuttami-

sen ja seurannan kannalta tarpeelliset tiedot tämän asiakasasiakirjoihin. 257

Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 6/2012, s. 71 – 72. 258

HE 225/2006 vp, s. 191. 259

Aluehallintovirastojen toimialueet on jaettu maakuntajakoon pohjautuen Etelä-Suomen, Itä-Suomen, La-

pin, Lounais-Suomen, Länsi- ja Sisä-Suomen, Pohjois-Suomen aluehallintovirastoille. Ahvenanmaalla toimii

Ahvenanmaan valtionvirasto. 260

Räty 2015, s. 636.

63

lastensuojelulaitoksiin. Tarkastuksia voidaan tehdä viraston omasta aloitteesta, eikä näin

ollen edellytyksenä tarkastuksen tekemiselle ole kantelu tai muu ilmoitus. Aluehallintovi-

raston tehdessä valvontaa lastensuojelulaitoksessa se voi kuulla sijoituksessa olevia lapsia.

Lasten kuulemisella voidaan saada tietoa sijaishuoltopaikan toiminnasta ja olosuhteista

sekä voidaan arvioida laitoksen toimintaedellytysten täyttymistä.261

Lapsella tulisi olla

mahdollisuus luottamukselliseen keskusteluun valvontaa tekevän viranomaisen kanssa.

Aluehallintoviraston kokonaiskuva lasten kohtelusta ja laitoksen olosuhteista muodostuu-

kin lasten antamista tiedoista, sekä arvioimalla rajoitustoimenpiteisiin liittyviä asiakirjoja

ja muita lasta koskevia asiakirjoja.262

Yksityisistä sosiaalipalveluista annetuin lain mukaan

aluehallintoviraston tulee puutteita tai epäkohtia havaitessaan antaa määräys näiden kor-

jaamiseksi määräajassa. Jos määräyksestä huolimatta korjauksia ei ole tehty, voi aluehal-

lintovirasto velvoittaa tekemään korjaukset muun muassa sakon uhalla tai sillä uhalla, että

toiminta laitoksessa keskeytetään. Tilanteissa joissa lakia on olennaisesti rikottu, voi alue-

hallintovirasto myös peruuttaa lastensuojelulaitoksen toimintaluvan.263

Käytännössä kuitenkin aluehallintovirastojen suorittama valvonta toteutuu vuosittaisten

toimintakertomusten avulla. Lastensuojelulain mukaisia omasta aloitteesta tehtyjä tarkas-

tuskäyntejä sijaishuoltoyksiköihin tehdään lähinnä, kun laitos hakee lupaa tai sitä muute-

taan. Toimiviin lastensuojelulaitoksiin tarkastuksia tehdään vasta, kun siitä tehdään ilmoi-

tus. Valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksesta kävi ilmi, että aluehallintovirastojen

näkemyksen mukaan valvonta ei ole kattavaa ja järjestelmällistä. Kertomuksesta ilmeni

myös, että tarkastuksien vähäisyyden lisäksi ne jäävät usein vain pintapuoliseksi ja perus-

asioiden tarkastamiseksi.264

Sijaishuollon valvonta ei siis ole riittävää tarkastushavaintojen

mukaan kuntien tasolla eikä myöskään aluehallintovirastojen puolesta. Valvontapuuttei-

den voidaankin katsoa heikentävän lapsen oikeusturvaa ja vaarantaa lapsen edun toteutu-

misen sijaishuollossa. Myös lapsen oikeuksien komitea on raportissaan kiinnittänyt huo-

miota sijaishuollon valvontaan. Komitea on suositellut, että Suomen tulisi varmistaa sijais-

koteihin ja laitoksiin sijoitettujen lasten tilanteen asianmukainen valvonta ja seuranta.265

Sosiaalihuollon, eli tällöin myös lastensuojelun yleinen valvonta ja suunnittelu kuuluvat

sosiaali- ja terveysministeriön hallinnon alaan. Lastensuojelun ohjauksen ja valvonnan

261

Saastamoinen 2010, s. 100 – 101. 262

HE 225/2006 vp, s. 191 – 192. 263

Saastamoinen 2010, s. 100. 264

Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 6/2012, s 74 – 75, 79 ja 85 – 86. 265

CRC/C/FIN/CO/4, kohta 33.

64

yhdenmukaisuudesta vastaa sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto. Se ohjaa ja

valvoo erityisesti sellaisissa lastensuojelun asioissa, jotka ovat periaatteellisesti tärkeitä ja

laajamittaisia ja silloin kun asia koskee koko aluehallintoviraston toimialuetta tai koko

maata. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voi ohjata toimijoita antamalla esi-

merkiksi valtakunnallisia ohjauskirjeitä tai laatia valvontaohjelmia yhteistyössä aluehallin-

tovirastojen kanssa. 266

Myös edellä mainitut ylimmät laillisuusvalvojat, valtioneuvoston oikeuskansleri ja edus-

kunnan oikeusasiamies, voivat suorittaa valvontaa niissä viranomaisissa ja toimintayksi-

köissä, jotka kuuluvat sen valvonnan alaisuuteen.267

Siispä vaikka lastensuojelulaitos olisi

yksityinen, voivat laillisuusvalvojat suorittaa siellä valvontaa, koska lastensuojelulaitoksis-

sa hoidetaan julkista tehtävää. Oikeuskansleri ja oikeusasiamies voivat tehdä valvontatoi-

menpiteitä joko oma-aloitteisesti tai tehdyn kantelun perusteella. Laillisuusvalvojat voivat

valvontatoimena tehdä esimerkiksi tarkastuksia lastensuojelulaitoksiin.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies teki yksityiseen lastensuojelulaitokseen tarkastuksen en-

nalta ilmoittamatta. Yhtenä tarkastuksen perusteena oli rajoituksia koskevasta menettelystä

tehty kantelu oikeusasiamiehelle. Tarkastuksessa oli tarkoitus tutustua muun muassa laitok-

sen tiloihin ja toimintatapoihin ja siihen kuinka lasten perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat.

Tarkastuksesta saatujen tietojen perusteella apulaisoikeusasiamies päätti ottaa tutkittavak-

seen lisäksi yksityiseen laitokseen sijoitettujen lasten sijoituksesta vastuussa olevien kuntien

menettelyn.268

Vuonna 2014 eduskunnan oikeusasiamies teki sosiaalihuoltoon liittyviä tarkastuksia yh-

teensä 18 kappaletta, joista lastensuojelulaitoksiin tehtyjä tarkastuksia oli neljä kappaletta.

Näistä neljästä lastensuojelulaitokseen tehdyistä tarkastuksista kolme tehtiin ennalta ilmoit-

tamatta.269

Yhteenvetona voidaan katsoa, että lapsen oikeusturva voi vaarantua, koska ra-

joitustoimenpiteiden valvonta ei ole riittävää. Sekä kuntien että aluehallintovirastojen val-

vonta on ollut riittämätöntä, erityisesti perhehoidon osalta.

266

Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:19, s. 61. 267

Perustuslain 108 ja 109 §:n mukaan oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen tehtäviin kuuluu valvoa lakien

noudattamista julkisissa tehtävissä, riippumatta siitä missä tätä julkista tehtävää hoidetaan. Heidän velvolli-

suuksiin kuuluu myös valvoa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. 268

AOA 1001/3/12 (24.5.2012) 269

Eduskunnan oikeusasiamiehen toimintakertomus 2014, s. 331.

65

6 JOHTOPÄÄTÖKSET

Yhteydenpito-oikeus on yksi tärkeimmistä lapsen oikeuksista tämän ollessa sijaishuollossa.

Lapsen yhteydenpito-oikeus läheisiinsä on turvattu niin kansallisessa lainsäädännössä kuin

myös kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla. Lapsen tulee voida ylläpitää läheisiä suh-

teita vanhempiin ja muihin tärkeisiin henkilöihin. Koska yhteydenpito-oikeus on yksityis-

elämän ja perhe-elämän suojalla turvattu lapsen perus- ja ihmisoikeus, aiheuttaa lain vas-

taisesti tehdyt rajoitustoimet ongelmia lapsen oikeusturvan kannalta.

Yhteydenpitoa voidaan rajoittamisen muodoista ja edellytyksistä on säädetty tyhjentävästi

LSL 62 §:ssä, kuten perusoikeuksien rajoittamisesta tuleekin säätää. Voidaan todeta, että

yhteydenpidon rajoittamisen edellytykset noudattavat perustuslakivaliokunnan mietinnön

mukaisia rajoitustoimien vaatimuksia.270

Yhteydenpitoa voidaan siis rajoittaa tilanteissa,

joissa se vaarantaa sijaishuollon tarkoituksen ja se on lapsen hoidon kannalta välttämätön-

tä. Sitä voidaan rajoittaa myös, jos yhteydenpidosta on vaaraa lapsen hengelle, terveydelle,

turvallisuudelle tai kehitykselle tai, jos rajoitus on välttämätöntä vanhempien tai perheen

muiden lasten tai sijoituspaikan muiden lasten ja henkilökunnan turvallisuuden vuoksi.

Myös 12 vuotta täyttänyt lapsi tai nuorempi, jos tämän katsotaan olevan niin kehittynyt,

että hänen tahtoonsa voidaan kiinnittää huomiota, voi vastustaa yhteydenpitoa itse. Rajoi-

tusta tehdessä on kuitenkin aina ensisijaisesti huomioitava, että lapsen etu toteutuu.

Vaikka LSL 62 §:ssä on määritelty tarkasti yhteydenpidon rajoittamisen edellytykset, on

rajoituksien käytössä edelleen ongelmia. Muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen rat-

kaisujen ja viranomaistahojen tekemien selvityksien perusteella voidaan todeta, että yhtey-

denpidon rajoittamistapauksissa toistuvat tietyt ongelmakohdat. Ensimmäisenä ongelma-

kohtana voidaan pitää sitä, että lastensuojelussa toimivat työntekijät eivät aina tunnista,

milloin kyseessä on lastensuojelulain mukainen yhteydenpidon rajoitus. Esimerkiksi useis-

ta eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuista kävi ilmi, että yhteydenpitoa on rajoitettu

ilman muutoksenhakukelpoista päätöstä siksi, että ei ole katsottu sen olevan lastensuojelu-

lain mukainen rajoitus. Yhteydenpidon rajoitusta ei ollut katsottu lain mukaiseksi rajoitus-

toimenpiteeksi usein esimerkiksi tilanteissa, joissa sijaishuoltopaikassa oli käytössä yleisiä,

kaikkia koskevia sääntöjä tai rajoituksia käytettiin rangaistuksena. Keinoja pidettiin niin

kutsuttuina normaalina kotikasvatukseen liittyvinä sääntöinä. Sijaishuoltopaikoissa rajan-

veto kotikasvatuksen ja rajoitustoimenpiteiden välillä osoittautuikin haastavaksi havaita.

270

PeVM 25/1994 vp, s. 5.

66

Tarkasteltaessa muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuja ja lain esitöitä pys-

tyi havaitsemaan, että kasvatuksellisena keinona voitiin pitää keinoja, joilla pyritään tuke-

maan lapsen kasvatusta ja kehitystä, esimerkiksi silloin kun puhelimet kerätään yöksi pois,

jotta lapsi saa tarvittavan levon. Kasvatuksellisena keinona sen sijaan ei kuitenkaan voitu

pitää esimerkiksi laitoksessa olevaa puhelinten yleistä käyttökieltoa, koska silloin tosiasial-

lisesti rajoitetaan yhteydenpitoa. Rajoitustoimenpidettä käytetään, kun on tarve turvata

lapsen tarpeen mukainen sijaishuolto tai sillä suojataan toista henkilöä tai lasta itseään.

Toisena ongelmakohta voidaan pitää sitä, että lapselle läheisiä henkilöitä ei aina tunnisteta,

kun yhteydenpitoa rajoitetaan. Lastensuojelulaissa ei ole tarkemmin määritelty kuka on

lapselle läheinen henkilö. Kuitenkin hallituksen esityksessä lastensuojelulaiksi ja EIT:n

oikeuskäytännössä käy ilmi, että vanhempien ja sukulaisten lisäksi sellaista henkilöä, jolla

on ollut lapseen tärkeä ihmissuhde, kuten esimerkiksi ystävä tai lastensuojelulaitoksen

kasvattaja, on voitu pitää läheisenä henkilönä. Voidaan siis havaita, että läheisen henkilön

määrittely käsitteenä ei ole niinkään epäselvää. Epäselvyys tulee siinä, kun lastensuojelun

rajoitustoimia tekevillä henkilöillä ei välttämättä aina ole selvää käsitystä siitä, kuinka

määritelmää tulkitaan ja ketkä ovat asianosaisia yhteydenpidon rajoituksessa. Tutkielmas-

sa kävi myös ilmi, että yhteydenpitoa vaativan henkilön toiveita ei välttämättä oteta huo-

mioon. Näissä tilanteissa toiveiden huomioimatta jättäminen on voinut tapahtua siksi, että

henkilöä ei katsottu lapselle läheiseksi henkilöksi. On myös mahdollista, että toivetta ei

vain huomioida ja tapaamisia jatketaan ennallaan, ilman että asiasta tehdään muutoksen-

hakukelpoista päätöstä.

Ongelmia tarkastellessa käy ilmi, että kaikkia kolmea edellä mainittua ongelmaa yhdistää

yksi tekijä. Tapauksissa, joissa joko läheistä tai rajoitusta ei ole tunnistettu tai toivomuksia

yhteydenpidosta ei ole otettu vakavasti, ei yhteydenpidon rajoittamisesta ole tehty LSL 63

§:n mukaista muutoksenhakukelpoista päätöstä. Sen voidaan katsoa olevan yksi vakavim-

mista lapsen ja tämän läheisten perus- ja ihmisoikeuksien suojaamiseen liittyvistä ongel-

mista. Jos ei ole muutoksenhakukelpoista päätöstä, ei asianosainen voi riitauttaa mielestään

epäoikeudenmukaista ratkaisua. Tällöin henkilön perus- ja ihmisoikeuksiin on ensin puu-

tuttu yhteydenpidon rajoittamisella, jonka jälkeen hänellä ei ole mahdollisuutta saada pää-

töstä käsiteltäväksi, niin kuin PL 21 §:ssä säädetään. Lapsen oikeusturvan kannalta ongel-

ma voi myös olla lapsen osallisuuden vähäisyys päätöksenteossa. Vaikka yhteydenpidonra-

joituksesta olisi tehty muutoksenhakukelpoinen päätös, voi usein lapsen mielipiteen selvit-

tämiseen liittyä puutteita. Lasta ei joko kuulla ollenkaan tai lasta kuullaan vain ”muodon

67

vuoksi”. Yhteydenpidon rajoituspäätös ei voi olla lapsen edun mukainen, jos lapsi ei ole

voinut ilmaista mielipidettään asiassa.

Mistä nämä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen vaikuttavat ongelmat sitten johtuvat?

Suurimpana ongelman voidaan pitää sitä, että lastensuojelussa työskentelevät eivät välttä-

mättä tunne riittävästi yhteydenpidon rajoituksiin liittyvää lainsäädäntöä. Raporteista ja

eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksistä kävi ilmi, että kaikissa sijaishuoltopaikoissa ei

tiedetä mitä rajoitustoimenpiteet ovat, tai kuinka niitä tulisi käyttää. Jos rajoitustoimenpi-

teitä ei ymmärretä, niin ei voida myöskään olettaa, että niitä koskevat säädökset tunnettai-

siin riittävän hyvin. Samalla, jos yhteydenpidon rajoittamista käytetään lastensuojelulain

vastaisesti, kärsii myös LSL 54 §:n mukainen yhteydenpidon edistämisvelvollisuus.

Jotta lastensuojelun asiakkaiden oikeusturva paranisi, tulisi lastensuojelussa työskentelevi-

en koulutusta ja asiantuntemusta rajoitustoimenpiteiden käytöstä lisätä. Rajoitustoimenpi-

teiden ollessa tiukasti juridisia toimia, tulisi myös niitä soveltavilla henkilöillä olla riittä-

västi juridista osaamista.271

Se, että työntekijä ei tunne sovellettavaa lainsäädäntöä tai on

muuten epäpätevä, on suuri oikeusturvariski lapselle. Esimerkiksi arvioitaessa onko toi-

menpide lastensuojelulain mukainen yhteydenpidon rajoitus vai kotikasvatuksena pidettävä

keino, on työntekijän pystyttävä tunnistamaan lapsen perusoikeuksiin kajoava toimenpide.

Myös työntekijäresurssien puute aiheuttaa riskin oikeusturvalle. Jos työntekijöitä ei ole

tarpeeksi ja heillä on liikaa asiakkaita, ei myöskään sijaishuollossa olevien lapsien rajoitus-

toimenpiteiden valvonta ole riittävää. Erityisesti sijaisperheissä olevat lapset, jolloin rajan-

veto kotikasvatuksen ja rajoitusten välillä voi olla haastavampaa kuin laitoksissa, tapaavat

harvoin sosiaalityöntekijäänsä.

Lapsen oikeusturvan tehokkuuteen liittyy edellä mainittujen lisäksi myös muita ongelmia.

Myös lapsen oikeuksien komitea on ollut huolissaan suomalaisten lasten oikeusturvan to-

teutumisesta. Lapsille ei ole järjestetty heille soveltuvia kansallisia oikeusturvakeinoja ja

esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies ja aluehallintovirastot ovat lapsille täysin tunte-

mattomia viranomaisia. Lapsille tulisikin perustaa Suomessa oma, vain heidän ongelmia

käsittelevä viranomainen. Vaihtoehtoisesti voitaisiin myös kehittää jo olemassa olevien

271

Lastensuojelun laatusuosituksista käy ilmi, että vuonna 2012 tehtyyn kuntakyselyyn vastanneista kunnista

vain joka neljännessä oli käytettävästi riittävästi päteviä sosiaalityöntekijöitä ja vain 12 prosentilla vastan-

neista oli käytettävissä riittävästi juridista asiantuntemusta. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:4,

s. 28.

68

instituutioiden, kuten eduskunnan oikeusasiamiehen tai lapsiasiavaltuutetun toimintaa si-

ten, että se vastaisi komitean valitusmekanismista antamia suosituksia.

Lastensuojelulain pääperiaatteena on lapsen etu. Jotta lapsen etu voi toteutua yhteydenpi-

don rajoittamisen tarvetta arvioitaessa, on edellä selvitetyn lisäksi aina korostettava yksilö-

ja tapauskohtaista arviointia. Kokonaisvaltaista arviointia voidaankin pitää yhtenä tärkeim-

pänä edellytyksenä, kun yhteydenpidon rajoittamispäätöstä ollaan tekemässä. Kuten lapsen

oikeuksien komiteakin lapsen edun määrittelee, ”jotta lapsen etu voi toteutua, tulee kaikki

lapsen oikeudet toteuta”, ja tämä koskee myös yhteydenpidon rajoittamista.