Hyväri Tarja, Kärkkäinen Pirjo ja Ollila Elisa PALVELUOHJAUKSELLISTEN KOTIKÄYNTIEN TOIMINTAMALLI HAAPAJÄRVELLE Kevät 2008

2

1 JOHDANTO..................................................................................................................5

2 PROJEKTIN TAUSTA JA TAVOITTEET..................................................................7

3 TOIMINTAMALLIN SUUNNITTELUPROSESSI...................................................10

3.1 Projektiorganisaatio ..............................................................................................10

3.2 Projektin päätehtävät ............................................................................................11

4 IKÄÄNTYNEIDEN NYKYTILANTEESTA HAAPAJÄRVELLÄ .........................13

5 IKÄÄNTYNYT JA IKÄÄNTYMINEN.....................................................................16

6 IKÄÄNTYNEEN HYVINVOINTI ............................................................................18

6.1 Itsenäisyys.............................................................................................................19

6.2 Toimintakyky........................................................................................................19

6.3 Sosiaalinen verkosto ja yksinäisyys......................................................................22

6.4 Turvallisuus ..........................................................................................................23

6.5 Terveys .................................................................................................................25

6.6 Elämäntavat ..........................................................................................................27

6.7 Elämänlaatu ..........................................................................................................29

7 PALVELUOHJAUS ...................................................................................................30

7.1 Mitä palveluohjaus on?.........................................................................................30

7.2 Palveluohjauksellinen kotikäynti..........................................................................32

8 PALVELUOHJAUKSELLISTEN KOTIKÄYNTIEN TOIMINTAMALLI

HAAPAJÄRVELLE ...................................................................................................35

8.1 Tiedottaminen .......................................................................................................35

8.2 Kohderyhmä .........................................................................................................35

8.3 Kotikäynnin tekijä ................................................................................................35

8.4 palveluohjauksellisen kotikäynnin sisältö ............................................................36

8.4.1 Haastattelu ..................................................................................................37

8.4.2 Terveydentilan mittaukset...........................................................................39

8.4.3 Tiedon jakaminen .......................................................................................39

8.5 Kotikäynnin yhteenveto ja suunnitellut jatkotoimenpiteet ...................................39

9 PROJEKTIN ARVIOINTI ..........................................................................................40

10 POHDINTA..........................................................................................................44

3

Hyväri Tarja, Kärkkäinen Pirjo ja Ollila Elisa. 2008. Palveluohjauksellisten kotikäyntien toimintamalli Haapajärvelle. Projektityö. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu, sosiaalialan yksikkö ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Oulaisten yksikkö, hoitotyön koulutusohjelma. Opinnäytetyö.

TIIVISTELMÄ Opinnäytetyömme tarkoituksena oli tehdä toimintamalli Haapajärvellä aloitettavien ikääntyneille suunnattujen palveluohjauksellisten kotikäyntien toteuttamiseen. Toteutimme työn projektina, jonka aikana teimme yhteistyötä Haapajärven kaupungin hoitotyön johtajan sekä kotisairaanhoitajien kanssa. Halusimme yhteistyön avulla saada toimintamallistamme toimivan työkalun juuri Haapajärven vanhustyön tarpeisiin. Toimintamallin suunnittelussa hyödynsimme aikaisempia tutkimuksia sekä tutustuimme eri kuntien käytäntöihin. Palveluohjaukselliset kotikäynnit ovat ennaltaehkäisevää sosiaali- ja terveydenhuoltoa, jonka merkitys kasvaa väestön ikääntymisen myötä. Kotikäynti tukee ikääntyneiden mahdollisimman itsenäistä ja laadullisesti mielekästä elämää heidän omassa kodissaan, ja on näin lisäämässä ikääntyneiden hyvinvointia. Palveluohjaukselliset kotikäynnit ovat uusi työmenetelmä, jonka käyttöön ottamisella kaupunki saa tulevaisuudessa kusatannussäästöjä. Toimintamallissamme kotikäynti perustuu palveluohjaukseen, jossa ikääntynyttä tuetaan yksilöllisesti hänen voimavaransa huomioiden. Kotikäynti koostuu luottamuksellisesta ja vuorovaikutuksellisesta haastattelusta, terveydentilan mittauksista sekä tiedon jakamisesta. Asiasanat: ikääntynyt, ikääntyneen hyvinvointi, palveluohjaus, palveluohjauksellinen kotikäynti

4

ABSTRACT The purpose of our bachelor’s thesis was to create a model for implementing case management natured home visits for elderly residents in Haapajärvi. We carried out the assignment as a project, during which we were co-operating with the head of the Nursing Department of the Town of Haapajärvi and with homecare nurses. With the help of this co-operation, we created a functioning tool to meet the exact needs of the Elderly Care of Haapajärvi. While planning this model we utilized previous studies and acquainted ourselves with practises of other municipalities. Case management natured home visits are part of the preventive social- and healthcare, and their importance increases along the aging population. Home visits will support the utmost independent and meaningful life of the elderly in their own homes, and in this way will contribute to their well-being. Case management natured home visits are a new method of work and by implementing this model, the town will have cost savings in the future. In our model, home visits are based on the case management in which the elderly person is supported individually, taking into consideration his or her resources. The home visit consists of a confidential and interactive interview, health measurements and sharing the information. Keywords: elderly, the well-being of the elderly, case management, case management natured home visit.

5

1 JOHDANTO

Projektimme tarkoituksena oli tehdä toimintamalli Haapajärvellä aloitettavien

palveluohjauksellisten kotikäyntien toteuttamiseen. Kotikäynnit tukevat ikääntyneiden

itsenäistä ja laadullisesti mielekästä elämää omassa kodissaan ja tutussa

elinympäristössään, mikä on Terveys 2015 - ohjelman yksi tavoite. Myös Sosiaali- ja

terveyspolitiikan strategiat 2015 -linjauksissa kuntia ohjataan luomaan uusia

toimintamalleja kasvavan vanhusväestön terveyden ja toimintakyvyn edistämiseksi.

Näihin haasteisiin vastaamiseksi Haapajärvellä on päätetty käynnistää kotikäynnit,

joihin meiltä pyydettiin opinnäytetyönä tehtävää toimintamallia.

Väestön ikääntyminen on kaikkien teollistuneiden maiden yhteinen haaste. Suomen

erityispiirteenä on kansainvälisestikin vertailtuna ikääntymisen nopeus.

Tilastokeskuksen väestöennusteiden mukaan neljäsosa suomalaisista on täyttänyt 65 –

vuotta vuonna 2020, ja erityisen nopeasti kasvaa kaikkein vanhimpien, yli 85 –

vuotiaiden, määrä. Useiden tutkimustulosten sekä omien harjoittelu- ja

työkokemustemme mukaan ikääntyneet haluavat asua omassa kodissaan

mahdollisimman pitkään. Palvelukodeissa ja laitoksissa asuvat ikääntyneet kaipaavat

usein kotiin, kun taas kotipalvelun piirissä olevat kotona asuvat ovat onnellisia

mahdollisuudestaan elää kotona tutussa ympäristössään.

Ikääntyneet tulee huomioida entistä enemmän osallistuvina kansalaisina.

Toimintamallimme avulla haluamme tuoda haapajärvisten yli 80-vuotiaiden ihmisten

kokemukset ja tunnot palvelujärjestelmään heidän itsensä hyvinvoinnin takia, mutta

myös palvelujärjestelmän kehittämisen ja palveluihin varautumisen takia.

Toimintamallin laatimiseksi tutustuimme sekä Kuntaliiton käynnistämään Ehko-

hankkeeseen että useiden eri kuntien käytäntöihin ehkäisevien kotikäyntien

toteuttamiseksi. Vahva suunnan antaja omassa työssämme on ollut Oulussa v. 2005 -

2006 SENTEK-hankkeen pohjalta toteutettu HyväTek-hanke, jonka luoman

kyselylomakkeen valitsimme palveluohjauksellisen kotikäynnin haastattelun pohjaksi.

Projektiryhmämme koostui sekä sosiaali- että terveysalan opiskelijoista, joten meillä oli

koulutustemme pohjalta erinomainen mahdollisuus paneutua ikääntyneen

6

kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Toimintamallissamme korostamme

palveluohjauksellista työotetta, jossa tarkoituksena on määrittää ikääntyneen yksilölliset

voimavarat ja palvelutarpeet sekä löytää tarpeisiin parhaiten vastaavat palvelut ja

tukimuodot, ja näin lisätä ikääntyneen hyvinvointia tukemalla häntä mahdollisimman

itsenäiseen elämään.

7

2 PROJEKTIN TAUSTA JA TAVOITTEET Kiinnostuksemme vanhustyöhön on lähtenyt opiskeluaikaisista harjoittelu- ja

kesätyökokemuksista. Palvelukodeissa ja laitoksissa asuvat ikääntyneet kaipasivat usein

kotiin, mutta kotona selviytyminen oli ollut vaikeaa toimintakyvyn heikkenemisen,

sairauksien tai mm. turvattomuuden takia. Kotipalvelun piirissä olevat ikääntyneet

puolestaan olivat onnellisia mahdollisuudestaan elää kotona tutussa ympäristössä, mutta

oma selviytyminen jatkossa huoletti. Useissa suomalaisissa ja kansainvälisissä

tutkimuksissa on todettu, että ikääntyneet haluavat asua kotonaan mahdollisimman

pitkään (Holma & Häkkinen 2004, 9). Aiheen kiinnostavuutta lisää myös omien

vanhempiemme ikääntyminen.

Marita Lahden pro gradu-tutkielman (2004) mukaan vanhusperheet kokivat oman

kotinsa parhaaksi asuinpaikakseen. Siellä toivottiin voitavan asua mahdollisimman

pitkään, ja kotia oli varusteltu hyvissä ajoin toimintakyvyn alenemista ajatellen.

Ikääntyneet nauttivat omasta vapaudestaan ja väljyydestä omassa kodissaan, ja

esimerkiksi muuttoa palvelutalon pieneen huoneeseen pelättiin.

Aihevalinnallamme on myös yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.

Sosiaali- ja terveysministeriön sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiat 2015 –

linjauksissa kasvavan vanhusväestön terveyden ja toimintakyvyn edistämiseksi kuntia

ohjataan luomaan uudet toimintamallit. Järjestelmää on uudistettava jatkuvasti ja

sopeutettava sitä erityisesti ikärakenteen muutokseen (Sosiaali- ja terveysministeriö

2006, 4). Terveys 2015 – ohjelman tavoitteena on, että mahdollisimman moni voisi

jatkaa itsenäistä ja laadullisesti mielekästä elämää omassa kodissaan ja tutussa

elinympäristössään. Nykyisen hallitusohjelman mukaan palvelujärjestelmää tulee

uudistaa siten, että se edistää ikääntyvien toimintakykyä ja omatoimisuutta.

(Gerontologia s. 12)

Uudistuvia työmenetelmiä ja toimintamalleja tarvitaan, jotta voidaan vastata

asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin ammattitaitoisesti ja hallita työ hyvin.

Toimintamallien kehittämistarpeet tulevat esille erilaisissa tavoitteissa, strategioissa ja

selvityksissä. Uusien toimintamallien tavoitteena on luoda mahdollisuuksia, rakenteita

ja olosuhteita, joilla turvataan väestön sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden

8

kehittyminen sekä asiakkaiden omien voimavarojen vahvistuminen. Ehkäisevän

toiminnan näkyvyyden ja aseman parantaminen ovat tärkeitä toiminta-alueita. Yhtenä

tärkeänä tavoitteena on kehittää toimintamuotoja, joissa julkinen palvelujärjestelmä ja

kolmas sektori niveltyvät paremmin toisiinsa. (Pietilä, Hakulinen, Hirvonen, Koponen,

Salminen & Sirola 2002, 148, 153).

Toimintamallin käyttöön ottamisella pyritään vanhustenhuollossa myös kustannusten

hillitseminen. Rohkaisevia kokemuksia on saatu mm. Tanskasta, jossa ehkäiseviä

kotikäyntejä saaneiden ikääntyneiden tarve käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja väheni,

lääkärissäkäynnit vähenivät, sairaalajaksot vähenivät ja hoitokoteihin muuttaminen

lykkääntyi.

( Häkkinen & Holma 2004, 79.) Näitä tuloksia odotetaan Haapajärvelläkin saatavan

toiminnan käynnistämisestä.

Palveluohjaukselliset kotikäynnit rikastuttavat työntekijöitä työssään.

Ehko-hankkeen tuloksina työntekijät kokivat kotikäyntien rikastuttaneen heidän työtään

ja he kokivat ehkäisevien kotikäyntien tekemisen antoisina ja mielekkäinä.

Kotikäynneillä saatiin myös todellinen käsitys ikääntyneen elämäntilanteesta, ne toivat

vaihtelua normaaliin työhön ja niistä sai voimaa työssä jaksamiseen. (Häkkinen &

Holma 2004, 60.)

Hyvät käytännöt -käsitettä tai best practices – käsitettä käytetään paljon EU:n sisäisessä

keskustelussa. Käsitettä käytetään, kun kuvataan hallinnon, koulutuksen ja sosiaali- ja

terveyspalvelujen onnistuneita toimintamalleja. Hyvät käytännöt- ohjelma oli, kuten

palveluohjauskin, osa STM:n kansallisen sosiaalialan kehittämishankkeen

toimeenpanosuunnitelmaa (2004 – 2007) ja ohjelma on vakinaistettu osaksi Stakesin

toimintaa. Sosiaalialalla hyvät käytännöt – käsite mielletään lähinnä työn kehittämisen

välineenä. Hyvät käytännöt voivat olla toimintatapoja tai – malleja, työmenetelmiä ja

interventioita, joiden avulla työstä tulee sujuvampaa, mielekkäämpää ja

hyödyllisempää. Ne voivat olla uusia tai jo muualla hyviksi havaittuja ja tuloksia

tuottavia käytäntöjä. Näiden tavoitteena on toiminnan ja palvelujen uudistaminen

kokoamalla, arvioimalla ja välittämällä tietoa hyvistä ja vaikuttavista työmenetelmistä ja

– käytännöistä. Hyvien käytäntöjen siirtäminen uuteen ympäristöön ei ole

tarkoituksena, vaan käytännöt muokkautuvat aina omanlaisikseen niiden omien

9

ympäristöjen organisaatioissa. Hyvien käytäntöjen levittämisen tueksi on olemassa

myös Internet-sivut ”www.hyvakaytanto.fi”. (Korhonen, Julkunen, Karjalainen, Muuri

& Seppälä-Järvelä 2007, 44–45.)

Projektimme tulostavoitteena oli laatia Haapajärvelle toimintamalli

palveluohjauksellisten kotikäyntien toteuttamiseksi. Toimintamallia varten

perehdyimme sekä Kuntaliiton selvityksen tuloksiin ja johtopäätöksiin että eri kuntien

käytäntöihin ehkäisevistä kotikäynneistä ikääntyneille. Tulostavoitteenamme oli myös

ns. Hyvän käytännön levittäminen Haapajärvelle vanhustyöhön.

Toiminnallisena tavoitteenamme oli tarjota toimintamalli työkaluksi Haapajärven

kaupungin vanhustyöhön, ja näin edistää ikääntyneiden hyvinvointia. Kotikäynti

perustuu palveluohjaukseen, jossa ikääntynyttä tuetaan yksilöllisesti, ja joka on

asiakaslähtöistä ja luottamuksellista toimintaa. Tavoitteena oli myös vahvistaa

sosiaalityön asemaa ikääntyneiden palveluissa ja lisätä sosionomien toimia vanhustyön

organisaatiossa.

Oppimistavoitteenamme oli saada selkeä käsitys ikääntyneiden kokonaisvaltaisesta

hyvinvoinnista sekä saada tietoa muuttuvan väestörakenteen luomiin haasteisiin kuntien

tiukentuneissa taloustilanteissa. Tutkitun tiedon soveltaminen käytännön työhön sekä

projektityön oppiminen olivat myös tärkeitä oppimistavoitteitamme.

10

3 TOIMINTAMALLIN SUUNNITTELUPROSESSI Saimme aiheen opinnäytetyöllemme syksyllä 2006 Haapajärven kaupungin

hoitotyönjohtaja Leena Kiviojalta. Meille annettiin mahdollisuus tehdä opinnäytetyö

Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun sekä Oulun seudun ammattikorkeakoulun

yhteistyönä, ja aihe oli erinomainen sosiaali- ja terveysalan yhteistyönä toteutettavaksi.

Tehtäväksiannon jälkeen aloimme yhdessä ohjaavien opettajien sekä hoitotyön johtajan

kanssa miettiä työn parasta toteutustapaa, ja päädyimme toteuttamaan työn

projektityönä.

Koska työmme on hyvin työelämälähtöinen, keskustelimme aiheesta useita kertoja niin

hoitotyönjohtajan kuin kotisairaanhoitajienkin kanssa. Projektisuunnitelman esitimme

seminaareissa molemmissa oppilaitoksissa keväällä 2007, minkä jälkeen aloimme

perehtyä aihetta käsitteleviin aikaisempiin tutkimuksiin sekä aiheeseen liittyvään

kirjallisuuteen.

Kokonaiskuvan saamiseksi ja taustojen selvittämiseksi kannattaa aluksi perehtyä

kohdealueella aiemmin toteutettuihin projekteihin ja kehittämishankkeisiin. Mitä muut

ovat kyseisellä alueella aikaisemmin tehneet ja miten tavoitteessaan onnistuneet?

(Somermeri & Virkki 1997,35.) Kirjallisuutta ja tutkimuksia ikääntyneiden

hyvinvoinnista on paljon, joten aiheeseen perehtyminen vei paljon aikaa. Loppuraportin

kirjoittamisen aloitimme syksyllä 2007, ja työmme valmistui suunnitelmien mukaan

keväällä 2008.

3.1 Projektiorganisaatio Projektiorganisaatio on projektia varten muodostettu tarkoituksenmukainen

organisaatio, ja henkilöt ovat mukana projektiorganisaatiossa määrätyn ajan.

( Pelin, 1990,43.)

Projektiryhmän muodostivat Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun opiskelijat Elisa

Ollila ja Tarja Hyväri sekä Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelija Pirjo

Kärkkäinen. Projektiryhmä vastasi työn toteuttamisesta ja raportoi säännöllisesti

ohjaus- sekä tukiryhmää.

11

Opinnäytetyömme ohjausryhmään kuuluivat työmme ohjaavina opettajina toimivat

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opettajat Merja Jylkkä ja Liisa Kiviniemi sekä

Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun opettaja Kaija Heikkinen. Lisäksi

ohjausryhmään kuuluivat Haapajärven kaupungin hoitotyönjohtaja Leena Kivioja,

terveydenhoitaja Katariina Haarala ja kotisairaanhoitaja Irja Kamula.

Ohjausryhmä antoi säännöllisesti palautetta ja korjausehdotuksia työmme sisältöön.

Projektimme tukiryhmään kuuluivat opponoijamme Oulun seudun

ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelija Johanna Raudaskoski sekä Keski-

Pohjanmaan ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat Päivi Roivas ja Sari Vierimaa,

jotka myös arvioivat työmme etenemistä ja antoivat kehittämisideoita. Lisäksi

projektimme tukiryhmään kuuluivat kolme omassa kodissaan asuvaa haapajärvistä

eläkeläistä, jotka seurasivat ja arvioivat projektimme etenemistä, ja joilta saimme

tärkeää arviointia työmme sisällöstä.

3.2 Projektin päätehtävät Projektin päätehtävät olivat aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen ja aikaisempiin

tutkimuksiin perehtyminen, palveluohjauksellisen kotikäynnin sisällön suunnittelu ja

toimintamallin tekeminen sekä loppuraportin kirjoittaminen.

Ensimmäisenä päätehtävänämme oli perehtyä kirjallisuuden avulla laajasti ikääntyneen

hyvinvointiin vaikuttaviin asioihin sekä eri tutkimuksiin ikääntyneiden kotona

selviämisestä. Opiskelimme myös palveluohjauksellista työtapaa sekä toimintamallin

laatimiseen liittyviä asioita.

Toinen päätehtävämme oli palveluohjauksellisen kotikäynnin sisällön suunnittelu ja

toimintamallin laatiminen, johon tarvitsimme usein mielipiteitä työelämän edustajilta,

sillä toimintamallin tuli vastata juuri Haapajärven tarpeita. Sisällön suunnittelua

helpotti aikaisemmin tehtyjen tutkimusten jatkohaasteet, joissa annettiin usein

sisältöehdotuksia. Haastattelimme myös tukiryhmäämme kuuluvia ikääntyneitä, joilta

saimme selkeitä toiveita kotikäyntien suunnitteluun. Tärkeää tietoa saimme myös

Oulussa järjestettävästä koulutuksesta, johon yksi projektiryhmämme jäsen osallistui.

12

Kolmas päätehtävämme oli loppuraportin kirjoittaminen, jonka aloitimme syksyllä

2007. Siinä kuvaamme teoriapohjaa työllemme sekä toimintamallin laatimisen vaiheita.

13

4 IKÄÄNTYNEIDEN NYKYTILANTEESTA HAAPAJÄRVELLÄ

Haapajärvellä oli vuoden 2002 lopussa yli 64-vuotiaita väestöstä 15,9 %, vuoden 2006

lopussa 16,9 % ja tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan vuonna 2010 heitä on 17,9

%, vuonna 2015 osuus on 20,7 %, vuonna 2020 osuus on 23,4 % ja vuonna 2025 osuus

on jo 25,8 %. Yli 85-vuotiaiden haapajärvisten osuus väestöstä väestöennusteen mukaan

vuonna 2010 on 2,1 %, vuonna 2015 on 2,7 %, vuonna 2020 on 3,1 % ja vuonna 2025

on 3,3 %. (Haapajärven kaupungin vanhustenhuollon toimintastrategia vuoteen 2010,3;

Tilastokeskus 2007.)

Haapajärven perusturvan peruslinjana on tukea ikääntyneiden kotona asumista ja

järjestää kotona asumista tukevia palveluja. Suurin osa iäkkäistä asuu nyt ja

tulevaisuudessa yhä enemmän kotonaan. Toimiva ja taloudellinen palvelurakenne

edellyttää resurssien kohdentamista iäkkäiden määrän kasvun mukaisesti. Riittävät ja

laadukkaat palvelut ovat turvallisen ikääntymisen tärkeä edellytys. Turvallisuuden tunne

edellyttää luottamusta siihen, että palveluja on saatavissa silloin kun niitä tarvitaan.

Perusturvan lisäksi vanhuspolitiikkaa toteuttavat myös muut kaupungin hallintokunnat

ja yhteistyötahot. Asunto- ja elinympäristön toimivuus on perusturvan toimivan

hoidonporrastuksen edellytys. Olennaista on, että hyvässä asuin- ja elinympäristössä

ratkaisut ovat sellaisia, että niissä on huomioitu asukkaat, joilla on liikuntakyvyn,

havaintokyvyn tai muistin rajoituksia. Se tarkoittaa toimivaa, esteetöntä elinympäristöä.

Myös liikunta-, sivistys- ja kulttuurisektorilla, seurakunnalla sekä vapaaehtoistyöllä on

merkittävä vanhuspoliittinen tehtävä erityisesti ennaltaehkäisevässä toiminnassa ja

elinikäisen oppimisen sekä täysipainoisen osallistumisen mahdollistamisessa ja

tukemisessa.

Haapajärvellä nimettiin v. 2001 vanhusstrategiatyöryhmä, joka sai tehtäväkseen luoda

vanhusstrategian, Haapajärven kaupungin vanhustenhuollon toimintastrategian vuoteen

2010. Vanhusstrategiatyöryhmä on asettanut kaupunkimme vanhustenhuollon

kehittämisen lähtökohdaksi sen, että laadukkaiden ja oikea-aikaisten palvelujen avulla

vanhuksen asuminen itsenäisesti omassa kodissaan onnistuu mahdollisimman pitkään.

14

Niille vanhuksille, jotka eivät selviydy omassa kodissaan tarjotaan

palveluasumispaikkoja tai ympärivuorokautisia laitoshoitopaikkoja.

Kotihoito-, vanhusten palveluasumis- ja laitoshoitopalvelut kuuluvat Haapajärvellä

hoitopalveluihin. Hoitopalvelujen tavoitteena on tukea ihmisten selviytymistä arjessa

sekä mahdollistaa heidän tarvitsemansa hoito ja huolenpito. Palvelujen järjestämisessä

painotetaan avohuollon ensisijaisuutta, sekä palveluiden riittävyyttä mahdollistetaan

mitoittamalla henkilöstö ikäihmisten laatusuosituksiin perustuen. (Toimintakertomus ja

tilinpäätös 2006, 36.)

Kotihoidon tavoitteena on vanhusten ja pitkäaikaissairaiden yksilöllisen kotihoidon

tukeminen ja heidän auttaminen selviytymään kotonaan mahdollisimman pitkään

järjestämällä perus- ja sairaanhoidollisia palveluja, huolenpitoa ja hoivaa tarvittaessa

ympäri vuorokauden. (Haapajärven kaupungin vanhustenhuollon toimintastrategia

vuoteen 2010,7.) Kotihoito kohdennetaan ensisijaisesti paljon hoitoa ja huolenpitoa

tarvitseville yli 75-vuotiaille. Kotihoito tarjoaa myös seniorineuvolan,

muistipoliklinikan ja yöpartiotoiminnan palveluita. (Talousarvio vuodelle 2007, 27.)

Kotihoidon tukipalveluina tuotetaan vanhuksille 65v ja sitä vanhemmille ateria-,

vaatehuolto-, siivous-, kylvetys-, kuljetus, asiointipalveluja, turvavalvontaa ja

päiväkeskustoimintaa. Omaishoidontuki kuuluu myös tukipalveluihin.

Kotihoidon palveluja Haapajärvellä sai vuonna 2006 yli 75-vuotiaista 25–30 % koko

ikäluokasta, siinä on saavutettu Haapajärvellä niin valtakunnallinen tavoite kuin

kaupungin oman vanhuspoliittisen strategiankin tavoite. (Toimintakertomus ja

tilinpäätös 2006, 37; Haapajärven kaupungin vanhustenhuollon toimintastrategia

vuoteen 2010, 15.)

Susanna Mäntylän (2006) haapajärvisille ikäihmisille tehtävien ennaltaehkäisevien

kotikäyntien mallintamistyö antoi suuntaa kotikäyntien tarpeellisuudesta ikäihmisten

hyvinvoinnin edistämisessä ja mahdollisimman pitkään kotona asumisen tukemisessa.

Hyvin suunnitellulla kotikäynnillä voidaan kartoittaa ikääntyneen voimavarat ja

mahdolliset toimintakyvyn ongelmat ja näin yhdessä ikääntyneen kanssa arvioida hänen

mahdollisuutensa selvitä omassa kodissaan. Hyvinvointinsa uhkana ikääntyneet kokivat

näön, jalkojen kunnon, tasapainon tai liikkumisen huononemisen sekä läheisten avun

puuttumisen.

15

Varhaisella puuttumisella, esim. apuvälineiden hankkimisella, säännöllisillä

kotisairaanhoitajan käynneillä tai ateriapalveluilla voidaan luoda huomattavaa

hyvinvointia ikääntyneen elämään omassa kodissaan.

Pelkästään ehkäisevän kotikäynnin ikääntyneet kokivat positiivisena asiana.

Ikääntyneiden suhtautuminen kotikäynnin tekijään oli avointa, ja heille keskustelu

kotikäynnin aikana oli merkityksellinen, koska he kokivat tulevansa aidosti kuulluiksi.

Lasten ja muiden omaisten merkitys ikääntyneen hyvinvointiin korostui keskusteluissa.

Omaiset lisäävät ikääntyneen turvallisuutta. Kotikäynneillä selvisi, että tieto tarjolla

olevista palveluista lisäsi myös turvallisuuden tunnetta ja palveluoppaasta tuli

ikääntyneelle jatkossa tärkeä tiedon lähde.

Mäntylän tutkimuksen keskeisinä haasteina kotikäyntien tuloksellisuuteen olivat

keskustelun tärkeys, kannustaminen omatoimisuuteen sekä se, että ammattihenkilö vie

ikääntyneen asioita eteenpäin. Kotikäynneistä etukäteen ilmoittaminen ja sopiminen

kirjeellä ja soittamalla koettiin hyväksi. (Mäntylä 2006.)

Haapajärven kaupungin kotihoidossa toteutettiin asiakastyytyväisyyskysely palvelujen

kehittämiseksi loka-marraskuussa 2005. Kyselyn mukaan yhteydensaanti kotihoitoon ja

omaan hoitajaan koettiin hyväksi. Kotihoidosta saamiin palveluihin asiakkaat olivat

tyytyväisiä, mutta kotihoidon hoitajilla toivottiin olevan enemmän aikaa pysähtyä

olemaan ja juttelemaan asiakkaan kanssa. Turvallisuus koettiin yleensä hyväksi omassa

kodissa. Yksinäisyys oli suurin turvattomuuden tekijä. Muita turvattomuutta lisääviä

tekijöitä olivat sairaudet, häiriköijät, hoitajien vaihtuvuus, lääkäriin pääseminen ja

saunareissut sekä pimeys ja yö.

Lähes puolet kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että kotihoito mahdollistaa asumisen

omassa kodissa ja koki sen erittäin hyväksi asiaksi. Hoitajat ovat ystävällisiä, tuttuja,

iloisia ja luotettavia. Kotihoito toi turvallisuutta.

Tulokset toivat esille myös liikunnan ja sosiaalisen elämän tarpeet, joihin tulisi

kiinnittää erittäin paljon huomiota ikäihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua ajateltaessa.

(Asiakastyytyväisyyskysely 2005.)

16

5 IKÄÄNTYNYT JA IKÄÄNTYMINEN Ikää määriteltäessä voidaan tehdä ero neljän erilaisen iän määritelmän välillä;

kronologisella iällä tarkoitetaan vuosissa mitattua ikää, fysiologisella iällä viitataan

vanhenemisprosessiin, kognitiivisella iällä tarkoitetaan yksilön omaa kokemusta iästään

ja sosiaalisella iällä tarkoitetaan muiden arviota henkilön iästä huomioiden ulkonäkö ja

käyttäytyminen. (Noppari & Tanttinen 2004, 60.)

Ikääntymisen merkittävimmät muutokset liittyvät fyysisen ulkomuodon ja

toimintakyvyn muuttumiseen. Hiusten harmaantuminen, ihon oheneminen ja

löystyminen sekä liikuntakyvyn rajoittuminen ja heikentyminen ovat osa vanhuutta.

Myös läheisten menetykset ovat tavallisia vanhuusiällä, ja niistä seuraa usein

yksinäisyyttä, joka on yhteydessä vanhuksen fyysisen, psyykkisen sekä sosiaalisen

kunnon heikkenemiseen. (Noppari & Tanttinen 2004, 48.)

Vuosissa mitattavan vanhenemisen määrittämiselle on alettu tuoda muunlaisia

ilmaisuja. Voidaan puhua kolmannesta ja neljännestä iästä. Kolmannella iällä

tarkoitetaan työnjätön jälkeistä, 20 – 30 vuotta kestävää elämänvaihetta, ja neljännellä

iällä tarkoitetaan varsinaista vanhuutta, jolloin hoidon tarve ja riippuvuus muista

lisääntyvät sairauksien ja toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi. Sairaudet ja

toimintakyvyn aleneminen aiheuttavat selkeästi lisääntyvää riippuvuutta muista

ihmisistä vasta n. 85. ikävuoden jälkeen, joten tämän mukaan vasta 85-

vuotissyntymäpäivästään lähtien ihmistä voitaisiin kutsua vanhukseksi. (Koskinen,

Aalto, Hakonen & Päivärinta 1998, 15–16.)

Nykyisin vanhus-nimitystä kartetaan. Vanhukseksi nimittäminen voidaan kokea jopa

loukkaavalta, ja se hyväksytään vasta silloin, kun elämän loppuvaihe on käsillä ja

raihnaistuminen on edennyt pitkälle. (Haukka, Vallejo & Vehviläinen 2006, 42.)

Esimerkiksi seniorikansalainen koetaan vanhusta hyväksyttävämmäksi nimitykseksi.

(Haukka ym.2006, 42.)

Ikääntyminen tulee nähdä elinikäisenä prosessina, jonka aikana tapahtuu biologisia,

psyykkisiä ja sosiaalisia muutoksia. Vanhuus elämän viimeisenä vaiheena on tulos

17

näistä muutoksista, ja sitä on vaikea ymmärtää, ellei tunne ihmisen muita

elämänvaiheita. Vanhuus on suhteellista, sen määrittämisessä on aina tärkeää kysyä,

mihin ihminen on vanha. (Koskinen ym. 1998, 17.)

Kalevan artikkelissa ”Mieluummin seniori kuin kolmannessa iässä” 7.12.2007

pohditaan, onko vanhus-nimityksessä jotakin vikaa. Päijät-Hämeessä tehty Ikihyvä-

seurantatutkimus osoitti, että vierasperäinen uudissana, seniori, on lyömässä itsensä läpi

suomalaisessa kielenkäytössä. Tutkimuksen nuorin vastaajaryhmä, 1940 -luvulla

syntyneet, mieltävät itsensä useimmiten keski-ikäisiksi, puolestaan 1930 -luvulla

syntyneet senioreiksi, ja vanhimmat, 1920 -luvulla syntyneet ikäihmisiksi.

Tutkimuksessa suurimman kannatuksen saivat sanat ikäihminen ja ikääntyvä.

Kun ikääntyneiltä itseltään kysytään, tuntevatko he itsensä vanhuksiksi, on vastaus

usein jyrkän kielteinen. Heidän mielestään sanalla on hyvin negatiivinen kaiku.

(Noppari ym. 2004, 44.) Esimerkiksi opinnäytetyömme ohjausryhmässä olevilta 70

ikävuotta ohittaneilta eläkeläisiltä saimme selkeän viestin tästä vanhus-käsitteen

tuomasta negatiivisesta kaiusta. Omissa mielikuvissamme vanhuksesta puhuttaessa

korostuvat pitkän elämän tuoma viisaus ja arvokkuus, ja vanhus-käsitteeseen liittyy

meillä kunnioittava sävy. Kaiken pohdinnan jälkeen mieltymyksemme käsitteeseen

”vanhus” ei kuitenkaan tuntunut meistä riittävän perusteeksi valita sitä projektissamme

käytettäväksi käsitteeksi, ja me päädyimme käyttämään käsitettä ”ikääntynyt”.

18

6 IKÄÄNTYNEEN HYVINVOINTI Hyvinvointi-käsitteen määritteleminen ei ole kovin selkeää, koska eri ihmisille

hyvinvointia tuottavat erilaiset asiat. Hyvinvointi ymmärretään usein vain aineelliseksi

elintasoksi, mutta pelkästään aineellisin kriteerein hyvinvoinnin mittaaminen ei ole

mielekästä. Elämän subjektiiviset merkitykset, sisällöt ja tavoitteet on myös olennaista

löytää. Hyvinvointi on objektiivisesti arvioitava sekä subjektiivisesti koettu tila.

Hyvinvoinnissa on yksilöllinen, yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus.

(Kettunen, Ihalainen & Heikkinen 2001, 9,11)

Toimintakyvyn ja voimavarojen tukemisen rinnalla ja niiden sijasta puhutaan nykyisin

yhä enemmän ikääntyneiden hyvinvoinnin edistämisestä ja elämänlaadun

parantamisesta. Hyvinvointi ja elämänlaatu ovat paljolti päällekkäisiä käsitteitä. Niiden

käyttö vanhenemisen tutkimuksessa ja vanhustyössä on suositeltavaa sen vuoksi, että ne

ottavat paremmin huomioon vanhan ihmisen elämän kokonaisuuden kuin toimintakyky.

Gerontologinen elämänlaadun tutkimus on osoittanut, että ikääntyneiden elämänlaadulle

ovat tärkeitä toimintakyky, psyykkinen hyvinvointi, koettu elämänlaatu ja objektiivinen

ympäristö. Ikääntyneen toimintakyvyn alentuessa ympäristön merkitys korostuu ja sen

asettamat esteet ja edellytykset sekä ympäristön antama tuki määrittävät merkittävästi

huonokuntoisen yksilön päivittäistä suoriutumista ja elämänlaatua. Ikääntyvän ihmisen

elämänlaatuun tai ”hyvään elämään” Marja Vaaraman (2004) mukaan sisältyvät

sosioekonomiset, yksilölliset, sosiaaliset, psyykkiset ja kognitiiviset tekijät.

Subjektiivista hyvinvointia tukevat elinympäristö, lähipalvelut, vapaa-ajan aktiviteetit ja

henkilökohtainen autonomia. (Kautto 2006, 107–108.)

Lawtonin mukaan psyykkinen hyvinvointi, elämän tärkeä osa-alue, on ihmisen

subjektiivinen kokemus oman sisäisen elämänsä laadusta. Psyykkistä hyvinvointia on

usein yritetty mitata erilaisilla mittareilla, mutta hän pohtii sen mahdollisuutta käsitteen

moniulotteisuuden takia. Useiden eri tutkimusten mukaan ikääntyneiden psyykkiseen

hyvinvointiin vaikuttavia seikkoja ovat neuroottisuus ja muut negatiiviset tekijät sekä

onnellisuus ja erilaiset lyhytaikaiset positiiviset tekijät. Ainoana toistuvana tekijänä

tutkimusten mukaan ikääntyneiden psyykkiseen hyvinvointiin on vaikuttanut

19

yhdenmukaisuus tavoiteltujen ja saavutettujen päämäärien välillä. (Lawton 1983, 349 –

357.)

Projektissamme lähestymme hyvinvointia toimintamallissa käytetyn

hyvinvointiprofiilin osatekijöiden avulla.

6.1 Itsenäisyys Elämä on yhteisöön kuulumista ja itsenäisenä subjektina toimimista. On tärkeää, että

ihminen ilmaisee aidosti omia tunteitaan, kokemuksiaan, arvojaan ja pyrkimyksiään

sekä muodostaa elämästä oman kuvansa ja päättää itse tärkeistä valinnoistaan. Kysymys

on itsemääräämisestä sekä sen psyykkisistä ja sosiaalisista edellytyksistä. (Heikkinen &

Marin 2002, 237.) Tutkimuksen mukaan hyvätuloiset, terveet ja itsensä tarpeelliseksi

kokeneet ikäihmiset uskovat muita enemmän kykyihinsä vaikuttaa omaan elämäänsä.

(Koskinen ym. 1998, 111.) Henkilökohtaisen itsenäisyyden kokemukseen vaikuttavat

mm. mahdollisuus tehdä valintoja, kulunvalvonta ja kontrollointi sekä helppokulkuinen

ja hallittava ympäristö. (Manssila & Koistinen. 2006, 9.)

Asuinympäristö vaikuttaa monella tavalla ikääntyneen elämään. Tutusta ympäristöstä

tulee vuosien mittaan hänelle tärkeä persoonallisuutta säilyttävä ja identiteettiä

vahvistava samastumisen ja itsenäisyyden lähde. Asumisen jatkuvuus samassa

ympäristössä on suuri voimavara ikääntyneelle, ja se edistää ikääntyneen arkielämän

sujuvuutta ja tukee hänen toimintakykyään. Itsenäisyyden näkökulmasta kannattaa

kotona asumista tukea, sillä koti antaa tilaa myös ikääntyneen itsemääräämisoikeudelle

ja elämänhallinnalle. Asuminen tutussa ympäristössä luo edellytykset pidentää

omatoimista elinaikaa. (Koskinen ym. 1998, 213 – 215, 220–221.)

6.2 Toimintakyky Toimintakyvyn korostaminen vanhuutta ja vanhenemista koskevissa tutkimuksissa ja

käytännön toiminnassa on perusteltua. Toimintakyky ennustaa elinikää, kykyä selviytyä

arjen askareista tarvitsematta laitoshoitoa ja toimintakyky on myös tärkeä kriteeri, kun

vanhukset arvioivat omaa terveyttään, elämänlaatuaan ja elämän tarkoituksellisuuden

tunnetta. (Heikkinen & Marin 2002, 24.)

20

Toimintakyvyn käsitettä määritellään eri tavoin riippuen tieteenalasta sekä

tutkimusperinteestä. Keskeinen käsite iäkkäitä ihmisiä tutkittaessa on ollut

selviytyminen päivittäisistä toiminnoista. Tutkittaessa ovat korostuneet

toiminnanvajavuudet, jotka lisääntyvät iän mukana. (Paavilainen 2002, 6.)

Suppeimmassa merkityksessä toimintakyvyllä tarkoitetaan suoriutumista fyysisestä

rasituskokeesta tai älykkyystestistä. Huomattavaa kuitenkin on, että toimintakykyä

määrittävät ihmisen kykyjen lisäksi ympäristön olot ja ihmisen ominaisuuksien

kokonaisuus. (Rissanen 1999, 31.)

Paula Paavilaisen Pro gradu-tutkielman mukaan toimintakyvyn heikkeneminen ei ole

vain yksilön asia, vaan toimintakykyisyys on aina sidoksissa elinympäristöön ja

yhteisöön. Ikääntyneen toimintakykyyn vaikuttavat mm. rakennettu ympäristö ja

millaisia teknisiä apuvälineitä on saatavilla sekä yleinen sosiaalinen turvallisuus.

(Paavilainen 2002, 21,22.) Päivittäisistä toiminnoista selviytyminen riippuu kiinteästi

elin- ja asuinympäristön ergonomiasta, turvallisuudesta ja palvelujen tasosta. Näillä

voidaan vaikuttaa merkittävästi vanhuksen toimintakykyyn. (Heikkinen & Suutama

1992, 161.) Ihmisen ikääntyminen tuo toimintakyvyn ja terveyden kannalta haasteita ja

pyrkimyksenä on säilyttää riittävä tasapaino olennaisissa asioissa: riittävä fyysinen ja

psyykkinen toimintakyky, tyydyttävä tasapaino sosiaalisissa suhteissa sekä riittävän

esteetön fyysinen ympäristö. (Heikkinen & Marin 2002, 31.)

Fyysinen toimintakyky muodostuu lähinnä hengitys- ja verenkiertoelimistön sekä tuki-

ja liikuntaelimistön toimintakyvystä. Ikääntyminen aiheuttaa verisuoniston

seinämämuutoksia, joiden seurauksena sydämen läpät kalkkeutuvat, virtausvastus

nousee ja säätelyjärjestelmä heikentyy. Fyysistä toimintakykyä vanhuksella ovat

uhkaamassa ruokailuun ja syömiseen liittyvät ongelmat, unihäiriöt, näön ja kuulon

heikentyminen, liikkumisen hidastuminen, lisääntyvä jäykkyys, vapina ja esim.

tasapaino-ongelmat. Fysiologisten toimintojen huononemisesta seuraa vähentynyt

stressin sietokyky ja kasvava sairastumisalttius. (Tilvis 2000, 260–261, 265; Arola &

Mankinen 2006, 14–17.)

Suomalaisten tutkimusten mukaan vanhusten fyysinen toimintakyky heikkenee yli 75-

vuotiailla ja enemmän miehillä kuin naisilla. Raskaat taloustyöt sekä liikkuminen

21

ulkona ja sisällä vaikeutuvat yli 85-vuotiailla. Sairaudet vaikeuttavat enemmän naisten

kuin miesten selviytymistä päivittäisistä toiminnoista. (Lahti 2004, 9,10.)

Psyykkinen toimintakyky kuuluu kiinteästi fyysisen ja sosiaalisen toimintakyvyn

alueisiin. Psyykkisen toimintakyvyn määrittely ei ole vakiintunut.

Psyykkisellä toimintakyvyllä tarkoitetaan kykyä suoriutua emotionaalisista ja muista

henkistä ponnistelua vaativista tehtävistä. Psyykkistä toimintakykyä keskeisesti

edustavat älylliset sekä tiedolliset toiminnot sekä elämän kokeminen. (Hervonen ym.

1998, 128.)

Psyykkisen toimintakyvyn käsitettä voidaan lähestyä kognitiivisten eli tiedollisten

toimintojen tutkimuksen avulla. Tiedollisia toimintoja ovat havaintotoiminnot,

muistitoiminnot, kuten mieleen painaminen, mielessä säilyttäminen ja mieleen palautus,

oppiminen, kielelliset toiminnot sekä ajattelu. (Heikkinen & Marin 2002, 119.)

Kognitiivisesta näkökulmasta psyykkistä toimintakykyä tarkasteltaessa tutkitaan

oppimista, muistia, älykkyyttä, luovuutta ja persoonallisuuden ominaisuuksia. Näihin

liitetään usein myös mielenterveys, psykomotoriset toiminnot ja psyykkinen

hyvinvointi.(Salminen, Suutama & Ruoppila 1990.)

Psyykkinen toimintakyky muuttuu yksilön kehittymisen ja vanhenemisen myötä. Se ei

ole ainoastaan yksilön ominaisuus vaan se on vuorovaikutussuhde yksilön ja hänen elin-

ja toimintaympäristönsä välillä. Psyykkinen toimintakyky on aina myös yhteydessä

ympäristön yksilölle asettamiin vaatimuksiin ja odotuksiin sekä reunaehtoihin.

Psyykkisen toimintakyvyn erityispiirre on siinä, miten yksilö on suhteessa ulkoiseen ja

sisäiseen todellisuuteensa ja miten hän kokee voivansa itse vaikuttaa niihin. Mitä

kykenevämmäksi yksilö kokee itsensä muutosten käsittelijänä, sitä enemmän hänellä on

mahdollista käsitellä myös vanhenemisen mukaan tuomia muutoksia ja kriisejä.

(Heikkinen & Marin 2002, 120–122.)

Sosiaalinen toimintakyky käsittää kyvyn toimia ja olla sosiaalisessa

vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Mm. suhteet omaisiin ja ystäviin, sosiaalisten

suhteiden sujuvuus ja osallistuminen, mutta myös vastuu läheisistä ja elämän

mielekkäänä kokeminen määrittävät sosiaalista toimintakykyä. (Teinilä 2005.)

22

Sosiaalisen toimintakyvyn määritteleminen on ongelmallista sen eri komponenttien,

yksilön, yhteisön tai ympäristön yleisyyden ja moniulotteisuuden vuoksi. (Marin,

Hakonen 2003, 95.) Sosiaalista toimintakykyä ei voida täysin erottaa psyykkisestä

toimintakyvystä (Arola & Mankinen 2006, 18).

Läheisten ja luottamuksellisten ihmissuhteiden olemassaolo, samoin kuin harrastuksiin

sitoutuminen, ylläpitävät psyykkistä hyvinvointia ja sosiaalista toimintakykyä.

Vuorovaikutussuhteiden laadun tai määrän poiketessa selvästi iäkkään ihmisen toiveista

on odotettavissa ongelmia. Yhteisyyden kartoittaminen on tärkeää ihmisen sekä

nykyisen että tulevaisuuteen suuntautuvan kokonaistilanteen arvioinnin kannalta.

(Heikkinen & Suutama 1992.)

6.3 Sosiaalinen verkosto ja yksinäisyys

Kotioloissa vanhan ihmisen ihmissuhteet yleensä säilyvät. Kanssakäyminen naapurin

kanssa tyydyttää usein ikääntyneen ihmisen sosiaalisia ja emotionaalisia tarpeita.

Ystävyyssuhteiden vastavuoroisuus ja lämpimyys pääsevät oikeuksiinsa juuri

kotioloissa. Toisaalta kotona asuminen voi merkitä jollekin yksinäisyyttä,

hyväksikäytön kohteena olemista ja joissakin tapauksissa jopa heitteillejättöä.

(Koskinen ym. 1998, 220–221.)

Rakentavat, sosiaaliset vuorovaikutussuhteet lisäävät ihmisen koettua hyvinvointia

vahvistamalla identiteettiä ja positiivista itsearviointia varsinkin toimivissa, läheisissä ja

intensiivisissä ihmissuhteissa. Sosiaalisen tuen puuttuminen läheisessä

vuorovaikutussuhteessa heikentää itsearviointia ja aiheuttaa merkityksettömyyden

tunteita. (Niemelä & Lahikainen 2000, 278 – 279.)

Toiminnalliset ryhmät ovat hyvä tuki vanhussosiaalityölle yksilön toimintakyvyn

tukemisessa ja voimaannuttamisessa. Toiminnallinen ryhmä yhdistää ikääntyneen

elinympäristöönsä ja toisiin ikääntyneisiin, sekä antaa elämyksiä ja kokemuksia, joilla

on parhaimmillaan vaikutusta hänen ajattelukykyynsä ja kognitiivisiin valmiuksiinsa.

Toiminnalliset ryhmät voivat olla harrastuspohjaisia, terapeuttisia tai kasvatuksellisia.

Ryhmien sisältönä voivat olla liikunta, muistelut, pelit tai taiteen ja kulttuurin

moninaiset muodot. Vanhustyössä taiteen ja kulttuuritoiminnan soveltaminen tukee

23

ikääntyneen identiteettiä, sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä koettua terveyttä.

(Seppänen, Karisto & Kröger 2007, 78.)

Vanhustyön keskusliiton (2003) tekemä tutkimus yksinäisyydestä osoittaa, että

suomalaisista ikääntyneistä 34 % kärsi toisinaan ja 5 % kärsi jatkuvasti yksinäisyydestä.

Yksinäisyyden kokeminen lisääntyy iän myötä, ja naiset kärsivät yksinäisyydestä

useammin kuin miehet. Tämä saattaa johtua siitä, että naiset tuovat asian miehiä

avoimemmin esille. Yksinäisyys liittyy erityisesti masennukseen, yksin asumiseen,

leskeytymiseen ja subjektiivisesti koettuun heikkoon terveydentilaan. Myös heikentynyt

psyykkinen hyvinvointi oli yhteydessä yksinäisyyden kokemiseen. Yksinäisyys ei

liittynyt läheisten tai ystävien tapaamistiheyteen vaan ihmissuhteisiin kohdistuneisiin

odotuksiin ja niistä saatuun tyydytykseen. Tärkeimmiksi yksinäisyyden syiksi vastaajat

kokivat oman sairauden ja puolison kuoleman sekä ystävien ja sukulaisten vähyyden.

Tutkimuksessa ilmeni myös, että merkityksellisten roolien puuttuminen sekä elämässä

sivulliseksi jääminen heikentävät psyykkistä hyvinvointia ja lisäävät yksinäisyyden

tunnetta. Yksinäisyyden kokeminen oli yleisempää maaseudulla kuin kaupungissa,

mihin vaikuttaa osaltaan yhteiskunnalliset muutokset, kun nuorempi sukupolvi on

muuttanut kaupunkeihin ja sosiaaliset kontaktit luonnollisesti vähenevät. (Routasalo,

Pitkälä, Savikko & Tilvis 2003.)

6.4 Turvallisuus

Turvallisuus nousee ikääntyneiden elämässä yhdeksi tärkeimmäksi hyvinvoinnin

tekijäksi. Valtakunnallisen kehittämishankkeen seurantakyselyjen tulokset ehkäisevistä

kotikäynneistä tuovat esille turvallisuuden merkityksen. Lähes kaikki haastateltavat

ilmaisivat, että kotikäynnit lisäsivät heidän turvallisuudentunnettaan, sekä luottamus ja

huolenpito kunnan taholta koettiin myös tärkeäksi. (Häkkinen & Holma 2004, 55.)

24

Turvattu toimeentulo on konkreettinen edellytys kokea ikääntyminen ja vanheneminen

ulkoisesti turvalliseksi. Toimeentulon lisäksi onnistuneeseen vanhenemiseen liittyvät

monet muutkin seikat, kuten emotionaalinen turvallisuus, yhdessäolo ja kokemus

omasta merkityksellisyydestä. (Seppänen ym. 2007, 169–170.)

Sosiaalinen yhteisyys ja sosiaalisten yhteyksien rakenne muuttuvat ikääntyessä.

Ihminen tarvitsee toisten läsnäoloa, joka tuo turvallisuutta. Paras tuki ihmiselle on

hänen lähipiirinsä hyväksyntä, arvostus ja rakkaus. Tutkimuksissa läheisten tuki on

osoittautunut vanhukselle tärkeämmäksi kuin organisoitu läheistuki. (Heikkinen &

Marin 2002, 228.)

Arvona turvallisuus nousee kärkeen terveyden kanssa. Se ilmenee niin perheen

turvallisuutena, kansallisena turvallisuutena kuin myös maailmanlaajuisena

turvallisuutena. Turvallisuus merkitsee varmuutta, vaarattomuutta, kuten tapaturmien,

onnettomuuksien, väkivallan ja rikollisuuden poissaoloa. Turvallisuus on luotettavuutta

ja ennustettavuutta. Turvallisuus on tunnustettu ihmis- ja kansalaisoikeus. (Niemelä &

Lahikainen 2000, 22.)

Maailmanrauha on ikääntyneille tärkeä turvallisuuden tuoja, sillä Niemelän ym. (1997)

tekemän suomalaisen Turvattomuus-tutkimuksen mukaan ikääntyneiden turvattomuutta

lisääviin tekijöihin kuuluvat maailmanlaajuiset ekologiset ja maailmantilanteeseen

liittyvät asiat. Kovat arvot, ihmisten välinpitämättömyys toisiaan kohtaan on myös yksi

turvattomuutta tuova tekijä. Ikääntymisen myötä rikollisuuden aiheuttama turvattomuus,

kuten omaisuus- ja väkivaltarikollisuuden pelko, lisääntyy. Ikääntyneiden

kaltoinkohtelu on usein salattu ongelma, sillä oman perheen taholta tulevana sitä

halutaan peitellä. Pakolaisten ja ulkomaalaisten tulon Suomeen ikääntyneet kokevat

joskus turvattomuutta lisäävänä; elämän alku- ja loppupuolella vieraus pelottaa

tavanomaista enemmän. Toimeentuloon ja selviytymiseen liittyvät kysymykset ovat

varsin keskeisiä asioita ikääntyneelle. Heitä huolettaa eläketulojen riittävyys ja

eläkkeiden ja sairausturvan leikkaukset. Yksin asuminen ja sen mukanaan tuoma

yksinäisyys sekä itsemääräämisoikeuden vähentyminen lisäävät ikääntyneen

turvattomuuden tunnetta. (Seppänen ym. 2007, 174–177.)

25

6.5 Terveys

Terveys on yksi ihmisen elämänhallintaa auttava voimavara tai kyky. Ikääntynyt kohtaa

elämässään jatkuvasti kuormittavia fyysisiä, biologisia ja psykososiaalisia tilanteita,

joiden kohtaamiseen hän käyttää erilaisia voimavarojaan. Terveyden menettäessään

ihminen kokee usein menettävänsä elämänhallintakykynsä, sillä esimerkiksi jatkuva

kipu ja sairauden aiheuttamat muutokset aiheuttavat avuttomuutta ja riippuvuutta muista

ihmisistä. (Kassara ym. 31 - 32.)

Eri tieteenalat määrittävät terveyden omasta näkökulmastaan. Osa määritelmistä

korostaa objektiivista määrittelyä, jossa terveyttä arvioidaan muiden asettamilla

kriteereillä. (Kassara, Paloposki, Holmia, Murtonen, Lipponen, Ketola & Hietanen

2005, 37.) Omassa työssämme korostuu ikääntyneen oma kokemus ja arviointi

terveydestään, mikä on hoitotieteessä objektiivisten kriteereiden ohella tärkeä terveyden

mittari. Toimintamallissamme kotikäynnillä mitattavat verenpaine, verensokeri ja

hemoglobiini ovat nopeita ja helposti kotona toteutettavia mittauksia, jotka antavat

näiltä osin tietoa ikääntyneen sen hetkisestä terveydentilasta.

Verenpaine ilmaisee ihmisen suurimmissa valtimoissa olevaa painetta. Sen arvo

vaihtelee sydämen pumppauksen tahdissa, ja suurimmillaan se on sydämen puristaessa

verta valtimoihin. Tätä arvoa kutsutaan yläpaineeksi eli systoliseksi paineeksi.

Alapaineeksi eli diastoliseksi paineeksi kutsutaan sydämen lepovaiheen painetta.

(http://fi.wikipedia.org/wiki/Verenpaine.) Verenpaineen normaali tai optimaalinen taso

on 130/85 mmHg, ja lääkehoito aloitetaan, jos verenpaine on toistuvissa mittauksissa

160/100 mmHg tai yli. Kuitenkin lääkehoidon aloittaminen voi olla ajankohtaista jo

aikaisemmin huomioon ottaen potilaan muut sairaudet.

Iäkkäillä ihmisillä päävaltimoiden vähentynyt kimmoisuus voi johtaa korkeaan

painetasoon. Liian korkea systolinen painetaso altistaa kuitenkin itsessään sydän- ja

verisuonisairauksiin, joten sen hoitaminen iäkkäilläkin on hyvin perusteltua.

(Vauhkonen & Holmström 2005, 145–146).

26

Verensokeri tarkoittaa veren glukoosipitoisuutta. Normaali paastoverensokeri on välillä

3,5 – 5,5 mmol/l, ja ruokailun jälkeen arvo on välillä 5 – 8 mmol/l

(http://fi.wikipedia.org/wiki/Verensokeri).

Tyypin 2 diabetes kehittyy usein pikkuhiljaa vuosien myötä. Tauti on yleensä pitkään

oireeton, minkä vuoksi osalla potilaista on jo diagnosointivaiheessa useita diabetekseen

liittyviä liitännäissairauksia (Vauhkonen & Holmström 2005, 361).

Ikääntyneen vähentynyt fyysinen aktiivisuus ja lihaskudoksen korvautuminen rasvalla

ovat tärkeimpiä syitä siihen, että iän mukana insuliiniresistenssi lisääntyy. Myös

lihassolujen glukoosin käytön on todettu ikääntyneillä vähentyneen.

Lisääntyvä väsymys, suun kuivuminen, näkökyvyn vaihtelut ja toistuvat infektiot ovat

vanhuksilla tyypillisiä diabeteksen ensioireita. Sokeritaudin puhkeaminen korkealla

iällä merkitsee useimmiten jonkinlaista haittaa; siihen voi liittyä monien muiden

sairauksien riski, ja se voi aiheuttaa hoito-ongelmia.

(http://www.gernet.fi/opetus/11B.html.)

Hemoglobiini vastaa elimistön hapenkuljetuksesta, ja sen määrää veressä voidaan

tutkia verikokeen avulla. Aikuisilla naisilla normaali hemoglobiiniarvo on noin 117–

155 g/l, miehillä 134–167 g/l. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hemoglobiini.)

Mikäli hemoglobiiniarvo on tavallista alhaisempi, puhutaan anemiasta. Se on tila, jossa

veren hapenkuljetuskyky on heikentynyt. Anemian oireita voivat olla mm. väsymys,

heikentynyt fyysinen suorituskyky, rintakipu tai sydämentykytys.

Anemia voi liittyä myös muihin sairauksiin, jolloin oireina voi olla lisäksi verenvuoto,

vatsaoireet, keltaisuus tai kuume. (Vauhkonen & Holmström 591–592.)

Ikäihmisillä anemia on yksi yleisimmistä lääketieteellisistä ongelmista. Ikääntymisen

myötä anemia yleistyy. Anemian kehittyminen ei liity sinänsä vanhuuteen, vaan

anemiaa on pidettävä jonkin tekijän seurauksena. Käytettäessä WHO:n määritelmää

anemiasta (miehillä veren hemoglobiinipitoisuus alle 130 g/l ja naisilla alle 120 g/l),

niin kotona asuvilla vanhuksilla anemian esiintyvyys on noin 12–15 %, mutta yli 90-

vuotiailla miehillä esiintyvyys on jopa 40 %. Ikääntyneillä tavallisimmat anemiat ovat

kroonisen taudin anemia ja raudanpuuteanemia.

(http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Vanhusten_erityisongelmat.)

27

Anemian oireet ilmaantuvat usein hitaasti, ja ikääntyneen toimintakyky heikkenee

vähitellen. Tyypilliset oireet, kuten väsymys, heikkous ja hengenahdistus ovat

epäspesifejä oireita, joita pidetään helposti ikään kuuluvana asiana. Ikääntyneillä

anemia saattaa aiheuttaa kognitiivisen tason laskua, huimausta ja apatiaa, jotka

nuoremmilla ovat harvinaisia. Anemia vaikeuttaa myös muiden sairauksien oireita,

esimerkiksi sepelvaltimotaudin oireet tulevat herkemmin ja anemia voi johtaa myös

sydämen vajaatoiminnan pahentumiseen.

(http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Vanhusten_erityisongelmat.)

6.6 Elämäntavat Ruokavalio-ohjeiden antaminen, säännölliseen liikuntaan ja tupakoinnin lopettamiseen

ohjaaminen, influenssa- ja pneumokokkirokotukset sekä liikenneturvallisuuden

neuvominen ovat ehkäisytoimenpiteitä, joiden vaikutuksista ikääntyneiden sairauksien

ehkäisyssä on tieteellistä näyttöä. (Tilvis, Strandberg & Vanhanen 1997.)

Elintapamuutoksilla, kuten tupakoinnin ja alkoholinkäytön lopettamisella, liikunnan

lisäämisellä, ruokavaliomuutoksilla, painonhallinnalla, diabeteksen ehkäisyllä sekä

päävammojen ehkäisyllä on merkitystä dementian ehkäisyssä, vaikkakaan tätä koskevia

hoitotutkimuksia ei ole tehty. (Häkkinen & Holma 2004, 16.)

Hyvä ravitsemustila on edellytys hyvälle ololle ja terveydelle. Vääränlaiset

ravitsemustottumukset altistavat monille sairauksille ja hidastavat sairauksien

paranemista. Ravitsemuksessa on keskeistä energian saannin ja kulutuksen suhde.

Ihmisen ikääntyessä hänen energiantarpeensa pienenee hieman sitä mukaa kun

aineenvaihdunta hidastuu. (Kassara ym. 2005, 146.)

Ikääntyneillä voi olla sairauksia, jotka aiheuttavat ruokahalun puutetta tai pahoinvointia.

Sairauksien vuoksi ravintoaineiden tarve saattaa kuitenkin kasvaa, joten oikean

ravitsemuksen merkitys korostuu. Muita ruokailuun liittyviä ongelmia ikääntyneillä

voivat aiheuttaa esimerkiksi huonokuntoiset hampaat, sopimattomat proteesit, maku- ja

28

hajuaistin sekä näkökyvyn heikkeneminen. Myös psyykkiset syyt, esimerkiksi puolison

kuoleman aiheuttama vaikea elämäntilanne ja masentuneisuus, saattavat heikentää

ruokahalua. (Kassara ym. 2005, 147.)

Liikkuminen on ihmisen perustoiminto, joka tuottaa sekä fyysistä että psyykkistä

hyvää oloa. Liikunnan on tutkittu auttavan monien sairauksien, kuten osteoporoosin,

verenkiertoelimistön sairauksien, diabeteksen ja paksunsuolen syövän, ehkäisyyn.

Ikääntyneillä liikunnan merkitys toimintakyvyn säilymiseen on huomattava. (Kassara

ym. 2005, 132.)

Opinnäytetyössä Ikiliikkujat-projektin kokemuksista käy ilmi liikunnan myönteinen

merkitys ikäihmisille. Ikääntyneet saivat liikkumisesta voimaa ja jaksamista,

heidän lihaskuntonsa parani ja kivut ja säryt vähenivät. Liikkumisesta tuli

turvallisempaa. Liikunnan myötä ikääntyneillä olivat monet vaivat helpottuneet, ja he

kokivatkin nyt elävänsä elämänsä parasta aikaa. Kotityöt koettiin tärkeiksi, koska niitä

pystyi itse tekemään fyysisen kunnon kohentumisen myötä. Arvostus liikuntaa kohtaan

nousi ja kiinnostus omasta terveydestä ja terveistä elämäntavoista lisääntyi.

Säännöllinen ja monipuolinen liikunta oli helpottanut perussairauksien hallintaa sekä

leikkauksista toipumista.

Objektiivisessa hyvinvoinnissa korostuvat ihmissuhteet ja osallistuminen. Ryhmässä

toimiminen kohotti mielialaa ja antoi laatua elämään, vei ajatuksia omista murheista ja

vaivoista hetkeksi pois, ja varsinkin yksin asuvat kokivat tuokiot tärkeiksi. Toiminnan

aikana muodostui myös omatoimisia liikuntaryhmiä, joissa vetäjinä olivat oman ryhmän

jäsenet. Projektin aikana uudet liikuntamuodot tulivat tutuiksi. (Lepola & Tahkokorpi

2006.)

Voimaa vanhuuteen – projektista (2007) tehty opinnäytetyö toi myös selkeästi esille

liikunnan tärkeyden ikääntyneiden toimintakyvyn ja vireyden parantamisessa.

Kahden kuukauden kuntosaliharjoittelulla oli saatu hyviä tuloksia. Jalkojen

reisilihasvoima oli parantunut, mikä auttaa tuolilta nousua, lisää liikkumisen varmuutta

sekä parantaa tasapainoa. Puristusvoima ei ollut parantunut merkittävästi näin lyhyen

ajanjakson aikana. Puristusvoimaan tulee kiinnittää huomiota, sillä sen alentuminen

rajoittaa selviytymistä arkiaskareista, mm. kantamuksista, työvälineiden käytöstä ja

nostamisesta. Ikääntyneiden fyysinen kunto oli selkeästi parantunut, ja mm. pef-

29

uloshengityksen huippuvirtausarvot olivat kohentuneet. Ryhmäläisten mielestä

harjoittelu tukee heidän omatoimisuuttaan ja jaksamistaan, ja he kokivat

itsemääräämisoikeutensa parantuneen voimavarojen lisääntyessä. Ryhmään kuuluminen

paransi ikääntyneiden elämänlaatua. (Jääskeläinen 2007.)

Liikuntatoiminnan myönteiset vaikutukset tulivat hyvin esille myös Voimaa vanhuuteen

– ohjelman seurantaraportissa 2006. Seurantaraportissa oli mukana 25 hanketta eri

kunnista. Liikkuminen varmentui, kotityöt helpottuivat, jaksaminen lisääntyi ja mieli

virkistyi. Sosiaaliset kontaktit lisääntyivät ja yksinäisyys väheni. Ikäihmiset kokivat

saaneensa riittävästi tietoa liikunnan merkityksestä sekä eri vaihtoehdoista harrastaa

liikuntaa. (Kalmari, Simonen, Niemi & Karvinen 2007.)

6.7 Elämänlaatu Elämänlaadun yleispätevä määrittely on vaikeaa, koska elämänlaatu liittyy ihmiseen

persoonana, ja sen sisältö on jokaiselle ihmiselle erilainen. Ihmisen omakin käsitys

elämänlaadusta voi vaihdella ajallisesti ja eri elämäntilanteiden mukaan. Elämänlaatu

koostuu yleisestä elämän tyytyväisyydestä, mielihyvän tunteesta tai onnellisuudesta ja

tarpeiden tyydyttämisestä. Tyytyväinen asiakas olkoon ikääntyneiden hoidon ja

palveluiden arkipäivän tavoite, sillä tyytyväisyys on yksilön kannalta elämänlaadun

keskeisin mittari (Voutilainen ym. 2002, 11–13).

Ikääntyneen elämänlaatu muotoutuu vuorovaikutuksesta ympäristöön. Siihen

vaikuttavat toisaalta ikääntyneen aineelliset elinolot ja elinehdot, mutta myös

ikääntyneen subjektiivisesti koettu tyytyväisyys elämänsä eri puoliin.

Terveys, onnellisuus, hyvät sosiaaliset suhteet ja kohtuullinen toimeentulo ovat

elämänlaadun osatekijöitä. Ikääntyneitä koskevissa tutkimuksissa käytetään usein

elämänlaatua kuvaamaan seuraavia asioita: elinympäristön laatu, sosio-ekonominen

asema, henkilökohtainen autonomia, fyysinen ja psyykkinen toimintakyky, elämään

tyytyväisyys, sosiaaliset suhteet, tarkoituksellinen ja mielekäs toiminta sekä hoito ja

avunsaanti. (Koskinen 2006.)

30

7 PALVELUOHJAUS 7.1 Mitä palveluohjaus on? Palveluohjaus on tapa harjoittaa palveluhallintoa, mutta samalla se on myös menetelmä

organisoida sosiaali- ja terveyspalveluja. Palveluohjaus on prosessi, jonka tarkoituksena

on määrittää asiakkaan yksilölliset voimavarat ja palvelutarpeet sekä löytää tarpeisiin

parhaiten vastaavat palvelut ja tukimuodot. (Orme & Glastonbury. 1993, 100 - 103.)

Palveluohjaus on sekä asiakkaan kanssa tehtävää työtä (case management) että asiakkaan saamien palveluiden ja tukimuotojen koordinointia ja yhteensovittamista (service coordination). Jälkimmäisellä tarkoitetaan palveluiden tuottamista ja antamista asiakkaille niin, että tarvittavat asiat tehdään hyvässä järjestyksessä, eri palveluiden tuottajien tarjoamia mahdollisuuksia luovasti hyödyntäen, mutta päällekkäisyyksiä tai turhia odotusaikoja välttäen. Tästä hyötyvät niin asiakkaat kuin palveluiden tuottajatkin. (Pietiläinen & Seppälä 2003, 15.)

Palveluohjaus soveltuu sosiaali- ja terveydenhuollossa työmenetelmäksi useiden

asiakasryhmien kohdalla. Erityisesti sen käyttäminen on hedelmällistä silloin, kun

asiakkaalla on pitkäaikainen ja monimutkainen palveluntarve. (Suominen & Tuominen

2007,7.)

Suomessa palveluohjaus on saavuttanut yhä suurempaa kiinnostusta 1990-luvulta

lähtien, jolloin sitä on alettu soveltaa ja testata myös suomalaisissa olosuhteissa.

Palveluohjaus kuului yhtenä osana STM:n kansallisen sosiaalialan kehittämishankkeen

toimeenpanosuunnitelmaa (2004 – 2007). Sosiaalialan kehittämishankkeen tavoitteena

oli sosiaalipalvelujen saamisen ja laadun parantaminen koko maassa. Tavoitteeseen

pyrittiin uudistamalla lainsäädäntöä, palvelujen tuottamisen rakenteita sekä työnjakoa ja

toimintatapoja. Eri toimijoiden kanssa yhteistyössä tehdyssä hankkeessa tuotettiin tietoa

palveluohjauksen sisällöistä, vaihtoehdoista, mahdollisuuksista ja vaikuttavuudesta.

Hankkeen tavoitteiksi asetettiin myös nostaa esiin ja levittää koko maahan suomalaiseen

toimintatapaan perustuvia palveluohjauksen hyviä käytäntöjä. Hankkeen keskeisenä

tuloksena ovat mm. palveluohjauksen käyttöönoton laajentaminen sosiaalihuollon eri

asiakasryhmiin. ( Suominen & Tuominen 2007, 7-8; Sosiaalialan kehittämishanke 2003

– 2007; Risikko 2007, 2-3.) Palveluohjauksen kehittäminen nähdään tärkeäksi

31

tulevaisuudessakin, sillä se on mainittu myös uudessa hallitusohjelmassa (2008 – 2011).

( Suominen & Tuominen 2007, 7. ) Palveluohjaukselle on selkeä tilaus suomalaisessa

palvelujärjestelmässä. Syitä ovat mm. hyvinvointipalveluiden rahoittamisen on vaikeus,

palvelujärjestelmän jäykkyys ja mukautumattomuus ihmisten erilaisiin

elämäntilanteisiin ja tarpeisiin sekä palvelujärjestelmän sektoroituneisuus ja

pirstaleisuus. Palveluohjauksella voidaan parantaa taloudellista ja tuloksellista

yhteistyötä ja vähentää toimintojen päällekkäisyyttä. Palveluohjauksella saadaan

järjestelmästä myös toimiva, tarkoituksenmukainen ja asiakaslähtöinen, kun

järjestelmää kehitetään yhteisymmärryksessä niin ruohonjuuritason kuin johdon ja

päätöksentekijöidenkin kanssa. (Pietiläinen & Seppälä. 2005. 20 – 23, 78.)

Palveluohjaus on rajojen ylittämistä. Rajojen ylittämistä tarvitaan hallintokuntien

välillä, (esim. sosiaali- ja terveydenhuollon välillä) avo- ja laitoshuollon sekä perus- ja

erityispalveluiden välillä sekä virallisen ja epävirallisen tuen välillä. Ongelmana

hallintokuntien välisessä yhteistyössä on tiedonpuute toisen hallintokunnan kautta

avautuvista mahdollisuuksista. Ongelmia voi olla kunnan ja yksityisen palvelukodin

jäsentymättömässä suhteessa, josta seuraa kenties hyvinkin epämääräisiä työkäytäntöjä:

– Yksityisten palveluntuottajien, säätiöiden, omais- ja potilasyhdistysten ja

muiden järjestöjen tuottamia palveluita ei useinkaan oteta kunnissa

huomioon, vaikka niillä on merkittävä rooli erityisesti vertaistuen antajina

sekä vapaa-ajan ja virkistystoiminnan mahdollisuuksien tarjoajina.

– Eri tuottajien palveluita yhdistellään harvoin asiakkaan

palvelukokonaisuuteen.

– Omaishoitajien ja asiakkaiden henkilökohtaisen lähipiirin saama tuki on

vähäistä ja hajanaista, eikä se vastaa heidän tarpeitaan. (Pietiläinen &

Seppälä. 2003. 90 – 93.)

Asiakaslähtöinen työ on palveluohjauksessa keskeistä. Asiakkaan kanssa tehtävä työ

perustuu vuorovaikutukselle. (Pietiläinen & Seppälä. 2005. 34.) Palveluohjaus perustuu

ensisijaisesti asiakkaan ja palveluohjaajan/työntekijän todelliseen kohtaamiseen ja

luottamuksellisen suhteen rakentamiseen. Palveluohjauksen tavoitteena on asiakkaan

mahdollisimman itsenäisen elämän tukeminen.

32

Palveluohjausta voidaan pitää myös asiakasta vahvistavana, valtaistavana tai

voimaannuttavana toimintana. Vuorovaikutuksellinen ja dialoginen suhde asiakkaan

kanssa tukee asiakasta tunnistamaan tarpeensa ja löytämään omat voimavaransa

asiakaslähtöisessä ja kumppanuudelle perustuvassa työssä. Kun asiakas voimaantuu hän

mm. uskoo omiin mahdollisuuksiinsa parantaa elämäntilannettaan, hän rohkaistuu

ottamaan tukea ja apua ja rohkaistuu myös toimimaan itsenäisesti.( Suominen &

Tuominen 2007, 24; Pietiläinen & Seppälä 2003, 26 – 27.) Voimaantunut vanhus näkee

elämänsä myös positiivisena, ja hän tunnistaa mahdollisuutensa parantaa

elämänlaatuaan. (Tuominen 2006.)

7.2 Palveluohjauksellinen kotikäynti Ehkäisevä kotikäynti, projektissamme palveluohjauksellinen kotikäynti, on kotonaan

asuvalle, ikääntyneelle suunnattu sosiaali- ja/tai terveydenhuollon työntekijän käynti.

Ikääntyneen tilannetta selvitellään eri näkökulmista ja häntä kannustetaan käyttämään

omia voimavarojaan, sekä hänelle kerrotaan kunnassa tarjolla olevista palveluista ja

henkilöistä, joihin voi ottaa yhteyttä tarvittaessa. Ikääntyneen tukeminen ja

turvallisuuden tunteen antaminen ovat käynnin tarkoituksena. Palveluohjauksellisilla

kotikäynneillä pyritään lisäämään ikääntyneiden mahdollisuuksia asua kotona.

(Häkkinen & Holma ym. 2004, 24.)

Palveluohjauksellisten kotikäyntien avulla myös palveluorganisaatio pystyy

varautumaan tulevaisuuteen ja ennakoimaan tulevia palvelutarpeita. Toiminnalla

saadaan pohjaa toimintastrategioiden ja palvelujen sekä palvelutuotannon

suunnittelemiseen. (Häkkinen & Holma 2004, 75, 102.) Palveluohjauksellinen

kotikäynti on asiakaslähtöinen toimintamalli, joka auttaa kehittämään ikääntyneiden

palveluita tarkoituksenmukaisiksi, ja ohjaa jakamaan käytettävissä olevat niukat

resurssit mahdollisimman järkevästi.

Palveluohjauksellista kotikäyntiä voidaan pitää myös ensimmäisenä virallisena

”positiivisena silmäyksenä ikääntyneen tulevaisuuteen”, jossa ikääntyneen oman

määrittelyn kuuleminen ja arvostaminen on tärkeää. Siksi haastattelussa kysytään monta

kertaa ikääntyneen omaa kokemusta arjen sujumisesta ja tulevaisuuteen varautumisesta.

(Salminen, Suomi & Hakonen 2004, 32.)

33

Hyvän asiakastyön laatukriteereinä voidaan pitää periaatteita, jotka tiivistävät asiakkaan

juridisia ja sosiaalipoliittisia oikeuksia. Oikeus tulla kuulluksi itseään koskevissa

asioissa, oikeus osallistua itseään koskevien asioiden käsittelyyn ja niistä päättämiseen

sekä oikeus osallistua itseään koskevan palvelukokonaisuuden suunnitteluun ovat

periaatteita, joiden tulee toteutua kotikäynnillä. (Pietiläinen & Seppälä 2005, 28–29.)

Ikääntyneelle tulee kertoa kotikäynnin tekijän vaitiolovelvollisuudesta ja siitä, että mm.

haastattelutietoja voidaan käyttää jatkossa tutkimus- ja palvelujen

suunnittelutarkoituksiin, mutta vain ikääntyneen kirjallisella suostumuksella. (Häkkinen

& Holma 2004, 69-70.)

Kotikäynnillä keskustellaan vanhuksen elämäntilanteesta, sitä arvioidaan

haastattelulomaketta ja terveydentilan mittaustuloksia apuna käyttäen. Tavoitteena on

luoda turvallinen, luottamuksellinen ja vuorovaikutuksellinen hetki, jossa paneudutaan

ikääntyneen asioihin. Ikääntyneen oma, tuttu koti on voimavarojen tunnistamisen ja

tukemisen kannalta otollinen ympäristö. (Hokkanen, Häggman-Laitila & Eriksson

2006.)

Palveluohjauksellisella kotikäynnillä tehdään tavoitteellista, asiakaslähtöistä työtä, mikä

rakentuu asiakkaan ja työntekijän väliselle vuorovaikutukselle. Tavoitteellisuuteen ja

jäsentyneisyyteen pääsemisen edellytyksenä on työntekijän kyky edistää

vuorovaikutusta asiakkaan kanssa erilaisten työmenetelmien avulla. Työmenetelmien

hallittu käyttö antaa prosessiin ryhtiä. (Pietiläinen & Seppälä 2005, 34.)

Työmenetelmänä tavallisin on keskustelu. Keskustelussa vuorovaikutus on

kahdensuuntaista ja vastavuoroista. Strukturoitu haastattelulomake keskustelussa

helpottaa jäsentämään asioita ja siinä olevat kysymykset antavat rungon asioista, jotka

tulee selvittää keskustelun aikana. (Pietiläinen & Seppälä 2005, 35.) Haastattelua

tehdessä ikääntyneelle annetaan mahdollisuus kertoa asioistaan vapaasti, eikä

haastattelurungon teemoja tarvitse noudattaa orjallisesti. Tärkeintä haastattelussa on

kanssakäyminen ikääntyneen kanssa ja hänen nykyisten ja mahdollisesti tulevien

palvelutarpeidensa kartoittaminen. ( Häkkinen & Holma 2004, 103.)

Haastattelun tekemisessä dialogi on tärkeä työmenetelmä. Dialogi tarkoittaa avointa

yhteyttä toiseen ja toisaalta olemista tilanteessa kokonaisena ihmisenä, omana itsenä.

34

Avoimeen dialogiin kuuluvat hyväksyminen, kunnioitus, ihmettely, rohkeus

monenlaiseen kokemiseen ja ennen kaikkea kiinnostunut toisen kuuntelu. Näin on

mahdollista löytää asioista uutta ja erilaista, mikä antaa toiminnassa pohjan luovuudelle.

Haasteena on, että haastattelussa asiat selviävät asiakkaalta heidän ehdoillaan ja heidän

kiinnostuksensa mukaan, ja he saavat tuloksena voimavaroja omaan elämäänsä.

(Pietiläinen & Seppälä 2005,35.)

Suomen Kuntaliitto ja sosiaali- ja terveysministeriö toteuttivat Ehkäisevät kotikäynnit

vanhuksille - kehittämishankkeen vuosina 2001 – 2003 yhdessä kymmenen kunnan

kanssa. Hankkeessa kehitettiin, kokeiltiin ja arvioitiin toimintamalleja ehkäisevien

kotikäyntien käytännöiksi Suomessa. Hankkeessa nousi selkeästi esille ehkäisevän

kotikäynnin positiivinen merkitys vanhuksille ja työntekijöille. Vanhukset saivat

ajanmukaista tietoa oman kunnan palveluista, ja vanhusten turvallisuudentunne

lisääntyi, kun he saivat tietää, mihin voivat tarvittaessa ottaa yhteyttä. Työntekijät

puolestaan kokivat saavansa uusia voimavaroja omaan työhönsä.

Palveluohjauksellisten kotikäyntien toimintamallissamme on mukana verenpaineen,

verensokerin sekä hemoglobiinin mittaukset, sillä haastattelemamme ikääntyneet pitivät

näitä mittauksia ehdottoman tärkeänä osana kotikäyntiä. Tätä samaa ajatusta tukee myös

Nuoralan ja Sorvarin (2005) opinnäytetyö, jossa he jättävät ehkäisevien kotikäyntien

haasteeksi vanhuksen terveydentilan (verenpaineen, verensokerin, kolesterolin ja

hemoglobiinin) mittauksen sekä elämäntapaohjauksen. Samoin Arolan ja Mankisen

opinnäytetyön (2006) tutkimustulosten mukaan terveydentilan mittaukset olisi hyvä

tehdä kaikille ehkäisevien kotikäyntien asiakkaille. He toteavat, että näiden mittausten

avulla pystyttäisiin ennakoimaan ja kartoittamaan riskiryhmässä olevat vanhukset.

35

8 PALVELUOHJAUKSELLISTEN KOTIKÄYNTIEN TOIMINTAMALLI HAAPAJÄRVELLE

8.1 Tiedottaminen Palveluohjauksellisten kotikäyntien aloittamisesta tiedotetaan 2 - 3 kk aiemmin

Maaselkä-lehdessä, ja tiedottamisesta on huolehdittava myös jatkossa. Ikääntynyttä

lähestytään henkilökohtaisella kirjeellä, jossa kerrotaan palveluohjauksellisen

kotikäynnin saamisen mahdollisuudesta. Kirjeessä selvitetään kotikäynnin sisältöä ja

kerrotaan, kuka käynnin tekee. Samoin kerrotaan omaisten mahdollisuudesta olla

mukana kotikäynnillä. Lisäksi ilmoitetaan yhteydenottoaika kotikäynnin sopimiseksi.

8.2 Kohderyhmä Palveluohjauksellisten kotikäyntien kohderyhmänä ovat haapajärviset 80-vuotiaat ja sitä

vanhemmat kuntalaiset, jotka eivät kuulu säännöllisten vanhuspalveluiden piiriin.

Työntekijät päättävät palveluohjauksellisen kotikäynnin perusteella myös asiakkaiden

uusintakäynneistä. Kotikäynti tehdään myös alle 80-vuotiaalle, jos tarve sille

tunnistetaan esim. lääkärissä tai seniorineuvolassa käynnin aikana, omaisen toiveesta

ja/tai ikääntynyt toivoo sitä itse.

8.3 Kotikäynnin tekijä Kotikäynnin tekijä on vanhustyöhön ja palveluohjaukseen perehdytetty sosiaali- tai

terveydenhuollon ammattilainen. Henkilökohtainen sopivuus vanhustyöhön on

välttämätön. Työntekijällä tulee olla kyky lähestyä ja kuunnella ikääntynyttä, luoda

luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri keskustelulle sekä havainnoida ja ymmärtää

vanhuksen kokonaistilannetta. Kotikäynnin tekijän on myös kyettävä kannustamaan ja

tukemaan ikääntynyttä omien voimavarojensa löytämisessä ja käyttämisessä.

36

8.4 palveluohjauksellisen kotikäynnin sisältö

PALVELUOHJAUKSELLINEN KOTIKÄYNTI

HAASTATTELU TERVEYDENTILAN MITTAUKSET TIEDON JAKAMINEN

Itsenäisyys Kaupungin palvelut Verenpaine ikääntyneille

Fyysinen toimintakyky Verensokeri 3. sektorin palvelut

Terveys-Henkinen toimintakyky Hemoglobiini /ravitsem uvonta

usne

Sosiaalinen verkosto

Yksinäisyys

Turvallisuus

Koettu terveys

Elämäntavat

Elämänlaatu

37

8.4.1 Haastattelu

38

Haastattelussa käytetään HyväTek-hankkeessa kehitettyä ja esitestattua lomaketta (liite

2). Haastattelulomakkeessa on yhdeksän osiota, joiden avulla arvioidaan kotona asuvan

ikääntyneen hyvinvoinnin osa-alueita. Nämä osa-alueet ovat:

1. Itsenäisyys

2. Fyysinen toimintakyky

3. Henkinen toimintakyky

4. Sosiaalinen verkosto

5. Yksinäisyys

6. Turvallisuus

7. Koettu terveys

8. Elämäntavat

9. Elämänlaatu

Haastattelulomakkeen jokaisessa osa-alueessa ensimmäinen kysymys kuvaa ikääntyneen

päällimmäistä omaa kokemusta hyvinvoinnistaan kyseisellä osa-alueella (asteikko 1 - 5),

joiden pohjalta muodostuu alla kuvattu hyvinvointiprofiilikuvio. Kokemusta tarkennetaan

osion muilla kysymyksillä.

012345

Itsenäisyys

Fyysinen toimintakyky

Muisti

Sosiaalinen verkosto

YksinäisyysTurvallisuus

Koettu terveys

Elämäntavat

Elämänlaatu

39

8.4.2 Terveydentilan mittaukset Ikääntyneeltä mitataan kotikäynnillä verenpaine, verensokeri ja hemoglobiini. Lisäksi

kotikäynnillä tehdään kävelytesti, tuolilta ylösnousutesti sekä käden puristusvoiman

mittaus.

8.4.3 Tiedon jakaminen Asiakkaalle annetaan Ikäihmisten palveluopas, jonka avulla työntekijä kertoo

Haapajärvellä olevista julkisen ja yksityisen sektorin sekä järjestöjen tarjoamista

palveluista. Lisäksi annetaan materiaalia hyvästä ravitsemuksesta, liikunnasta ja

kotitapaturmien ehkäisystä. Kaiken jaettavan aineiston tulee olla selkeälukuista ja

ikääntyneelle ajankohtaista.

8.5 Kotikäynnin yhteenveto ja suunnitellut jatkotoimenpiteet Yhteenveto kotikäynnistä jää sekä asiakkaalle että työntekijälle. (liitteet 3 ja 4)

Yhteenvedossa tulee näkyä mahdolliset jatkotoimenpiteet, esim. kuka ottaa yhteyttä

kotipalveluun, apuvälinelainaamoon, varaa ajan lääkärille jne.

Kotikäynnin tulokset kirjataan ikääntyneen suostumuksella Effica-tietojärjestelmään

palveluiden jatkuvuuden turvaamiseksi. Henkilöimättömiä tietoja voidaan käyttää myös

palvelujärjestelmän kehittämiseen.

Yhteenvetona haastattelusta saadaan ikääntyneen hyvinvointiprofiili,

jota käytetään palvelutarpeen arvioinnissa. Palvelutarvetta arvioitaessa huomioidaan

myös työntekijän kokemukset ikääntyneen tilanteesta sekä terveydentilan

mittaustulokset.

40

9 PROJEKTIN ARVIOINTI Olemme arvioineet projektimme etenemistä ja onnistumista koko projektin ajan.

Arviointia ovat antaneet säännöllisesti projektimme ohjaus- ja tukiryhmä, joiden

arviointikeskusteluista olemme tehneet muistiot. Koska työmme on hyvin

työelämälähtöinen, arvostamme suuresti työelämän edustajilta saamaamme palautetta ja

arviointia. Jo projektimme alkaessa sovimme tuki- ja ohjausryhmän arvioivan työmme

etenemistä ja onnistumista. Koska projektia oli tekemässä kolme opiskelijaa, arvioivat

keskustelut olivat erittäin tärkeä tapa toteuttaa itsearviointia. Arvioimme projektimme

sisältöä, sekä korjasimme kirjoitettua tekstiä tarkoituksenmukaiseksi.

Koimme erittäin tärkeäksi, että olimme perehtyneet laajasti ikääntyneitä sekä ehkäiseviä

kotikäyntejä käsitteleviin tutkimuksiin sekä niistä kertovaan kirjallisuuteen. Aiheeseen

hyvin perehtyminen mahdollisti kotikäynnin sisällön suunnittelun. Kirjallisuutta ja

tutkimuksia oli runsaasti, joten materiaaliin tutustuminen ja sen rajaaminen vaati

projektiryhmältä paljon aikaa ja keskustelua.

Projektisuunnitelmassa tulostavoitteeksi asetimme toimintamallin laatimisen aiemmin

Haapajärvellä ja muualla tehtyjen tutkimusten ja kyselyiden tuloksia hyödyntäen.

Mielestämme onnistuimme siinä hyvin ja mm. Susanna Mäntylän projektissaan

haasteiksi nostetut asiat, keskustelun tärkeys ja omatoimisuuteen kannustaminen

kotikäynneillä sekä ikääntyneen asioiden eteenpäin vieminen ovat huomioituina

toimintamallissamme. Toimintamallimme on myös vastaus haasteeseen, esim. hyvien

käytäntöjen levittämisessä. Oppimistavoitteemme tutkitun tiedon soveltamisesta

käytäntöön on projektissamme mielestämme toteutunut.

Projektimme tavoitteena oli myös nostaa esiin ikääntyneiden kokonaisvaltaiseen

hyvinvointiin liittyvät tekijät ja haasteet. Toimintamallimme avulla ikääntyneen

hyvinvointi kartoitetaan laajasti ja tavoitteemme siinä myös toteutui. Halusimme luoda

toimintamallin, joka huomioi väestörakenteen muutokset ja kuntien tiukentuneet

taloustilanteet. Toimintamalli on palveluohjauksellinen malli, jolla pyritään

mahdollisimman kevyen, oikea-aikaisen, mielekkään ja asiakaslähtöisen palvelumallin

41

tarjoamiseen jatkossa ikääntyneelle hänen omat voimavaransa huomioiden. Näin

ikääntyneen oman elämän merkitys korostuu, ja hänen arvokkuuttaan ikääntyneenä ja

omista palveluistaan suunnittelijana halutaan painottaa. Toimintamallimme

käyttöönottamisella voidaan nostaa ikääntyneet esiin osallistuvina kansalaisina, ja heitä

tuetaan mahdollisimman itsenäiseen elämään. Projektimme tavoitteena olikin tuoda

ikääntyneiden kuntalaisten kokemuksia ja tuntoja palveluorganisaatioon heidän itsensä

hyvinvoinnin edistämisen vuoksi, mutta myös palveluiden kehittämistä varten.

Toimintamallimme on mielestämme myös palvelujärjestelmälle tehokas ja tuloksellinen

ja kustannuksia hillitsevä malli.

Työntekijä saa asiakaspalautteen kautta uskoa siihen, että hän tekee hyvää työtä, tai saa

myös tietoa mahdollisista epäkohdista. Asiakaspalautetta pidetään yhtenä hyvän

käytännön arviointikriteerinä. (Korhonen ym. 2007, 52.)

Arviointia varten teimme kotikäynnin 80-vuotiaan kerrostalossa yksin asuvan miehen

kotona. Kotikäynti kesti noin 1,5 tuntia, mikä oli mielestämme yllättävän lyhyt aika

ensimmäiseksi käynniksi. Olimme varautuneet sen vievän aikaa ainakin kaksi tuntia.

Haastateltavamme koki kyselylomakkeen kysymykset sopiviksi, eikä niitä ollut hänen

mielestään liikaa. Jonkin verran kysymyksissä oli toistoa; muistia, masentuneisuutta

sekä ahdistuneisuutta koskevia kysymyksiä oli sekä toimintakyvyn, yksinäisyyden että

koetun terveyden osioissa. Verenpaineen, verensokerin, hemoglobiinin sekä käden

puristusvoiman mittaukset haastateltava koki tärkeiksi, ja hän oli hyvin kiinnostunut

tuloksistaan. Antamamme oppaat mm. ravitsemuksesta ja liikunnasta kiinnostivat

haastateltavaamme, ja hän aikoikin perehtyä aineistoon paremmin.

Oman kokemuksemme mukaan keskustelu haastattelulomaketta apuna käyttäen oli

luonteva tapa käsitellä elämän eri osa-alueita. Mielestämme saimme hyvin käsityksen

ikääntyneen elämäntilanteesta ja hänen tarpeistaan. Olimme etukäteen ajatelleet

kysymyksiä ja vastausvaihtoehtoja olevan liikaa 80 –vuotiaalle, mutta mielestämme

niiden läpikäyminen oli sujuvaa ja vei yllättävän vähän aikaa. Terveydentilan mittaukset

kotikäynnillä olivat nopea ja helppo tapa saada tietoa asiakkaan sen hetkisestä

terveydentilasta, ja hyvät arvot ilahduttivat asiakasta. Tuolilta nousu- ja kävelytesti sekä

terveydentilan mittaukset toivat sopivasti vaihtelua ja pientä liikettä keskustelun

vastapainoksi.

42

Kokonaisuudessaan kotikäynti oli mielestämme onnistunut, ja positiivinen palaute

asiakkaalta vahvisti käsitystämme. Haastateltavamme koki kotikäynnin olevan erittäin

tervetullut lisä kaupungin palveluihin, ja tunteensa siitä, että hänestä välitetään,

vahvistui. Jälkeenpäin kuulimme ikääntyneeltä tuttavaltamme, kuinka saman talon

ikääntyneet olivat keskustelleet tyytyväisinä kaupungin kiinnostuksesta ikääntyneiden

vointiin. - Haastateltavamme oli kertonut käynnistämme kaupungin tulevan toiminnan

testauskäyntinä.

Itse tekemämme kotikäynnin lisäksi myös kotisairaanhoitaja arvioi tekemäänsä

kotikäyntiä. Hänen kokemuksensa mukaan asiakas oli ollut käyntiin tyytyväinen, ja

aikaa oli kulunut noin 1,5 h. Kotisairaanhoitajan näkökulmasta lääkityksestä

keskusteleminen jäi kotikäynnillä vähäiseksi. Kotisairaanhoitajan mielestä tietojen

kirjaamistapa ja -paikka tulee sopia tarkasti yhtenäisen käytännön vuoksi, ja

kirjauksesta Effica-tietojärjestelmään onkin maininta toimintamallissamme.

Keskusteluissamme kotisairaanhoitajan kanssa kävi ilmi se, että kotikäynteihin on

varattava riittävästi resursseja, sillä niitä ei voi kukaan tehdä nykyisten tehtävien ohessa.

Tärkeäksi todettiin työntekijän perehdyttäminen tehtävään sekä hänen aito

motivoituneisuutensa palveluohjauksellisten kotikäyntien tekemiseen.

Projektimme tukiryhmään kuuluvat ikääntyneet ovat myös arvioineet haastattelussa

käytettävää kyselylomaketta. Heiltä saamamme palaute vahvistaa omaa

kokemustamme, että haastattelulomakkeen kysymykset ovat aiheellisia ja 80 –

vuotiaille ajankohtaisia. Myös tukiryhmän mielestä kotikäynti yhtenä ikääntyneiden

palvelumuotona on erittäin hyvä asia. Heidän toivomuksena olikin kotikäyntien

kohdentaminen jo nuoremmille ikäryhmille.

Projektimme eteni suunnitellussa aikataulussa. Uhkatekijöiksi koimme projektia

suunnitellessamme yhteisen ajan löytymisen. Välillä se olikin hankalaa, mutta kuitenkin

pitkälle etukäteen suunnittelemalla siinä onnistuimme. Yllättävää oli, kuinka työn

jakaminen projektissamme onnistui hyvin. Jokainen meistä joutui työskentelemään

yksin, mutta jokainen otti myös täyden vastuun kokonaisuudesta. Yhdessä hyväksyttyyn

loppuraporttiin olikin jo työryhmässämme tiukat kriteerit.

43

Projektin loppuvaiheessa kaikki työn osiot tuntuivat hyvin tutuilta ja omilta meistä

jokaisesta. Projektin tekemisen kannalta voimme pitää usean tekijän yhteistä uurastusta

tuloksen kannalta etuna.

Projektisuunnitelmassa mainitsimme aiheen rajauksen riskitekijänä onnistumiselle.

Aiheen rajaus olikin suuri haaste. Ikääntyneiden elämää ja hyvinvointia sekä niihin

liittyviä tutkimuksia ja kirjallisuutta oli valtavasti. Saimme erittäin paljon tietoa ja

näkemystä ikääntyneiden hyvinvointiin, josta vain murto-osa voitiin ottaa esille itse

loppuraportissa. Mielenkiintomme ikääntyneiden hyvinvointiin on syttynyt. Projektin

avulla kasvoimme ammatillisesti ja koemme olevammekin lähes ammattilaisia

ikääntyneiden hyvinvointi-asioissa.

44

10 POHDINTA

Toimintamallin tekeminen opinnäytetyönä oli mielenkiintoinen ja antoisa tehtävä.

Ikääntyneiden hyvinvointi kiinnostaa meitä jokaista aidosti, ja halusimme työn aikana

syventyä perusteellisesti ikääntyneiden kokemuksiin ja tarpeisiin. Aineistoa aiheeseen

oli paljon. Lopulta koimmekin, että aihe on meille perin juurin tuttu ja uusia näkökulmia

oli enää vaikea löytää.

Ikääntyneiden tarpeet ja valtakunnalliset suositukset ovat kohdanneet hyvin toisensa, ja

ne antoivatkin selkeän suunnan työmme sisältöön. Koimme projektin aikana, että työn

aihe oli erinomainen mahdollisuus hyödyntää niin sosionomi- kuin

sairaanhoitajakoulutuksenkin antamaa tietopohjaa. Olemme saaneet tulevia

ammattejamme varten arvokasta kokemusta ja tietoa niin projektityöskentelystä kuin

myös ikääntyneiden kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Kaupungin resurssit huomioon ottaen kotikäynnit täytyi rajoittaa 80 -vuotiaille

kaupunkilaisille, jotka eivät vielä kuulu säännöllisten vanhuspalveluiden piiriin.

Päädyimme tähän ikäryhmään, koska yli 70 – vuotiaat haapajärviset kutsutaan

seniorineuvolatarkastukseen kolmen vuoden välein, ja työelämän edustajien kanssa

keskusteltuamme heidän realistinen ajatus oli, että työvoima ei riitä suuremman

ikäluokan kattaviin kotikäynteihin. Toimintamallista täytyi muokata realistinen, jotta se

voitaisiin ottaa työkaluksi Haapajärven kaupungin vanhustyöhön. Projektimme

tukiryhmän ikäihmiset toivoivat kuitenkin kotikäyntiä jo aikaisemmin.

Mielellämme olisimme kohdistaneet kotikäynnit ikääntyneiden toiveiden ja muiden

kaupunkien kokeilujen perusteella jo esimerkiksi 70 – vuotiaille. Jätämmekin

haasteeksi, että palveluohjaukselliset kotikäynnit kohdennetaan tulevaisuudessa jo

nuoremmille. Tällöin kotikäynti olisi vieläkin tuloksellisempi, ja kotikäynneistä

saataisiin vielä paremmin ennakointitietoa sekä ikääntyvälle itselleen että

palvelujärjestelmälle.

Projektin aikana ehkäisevä kotikäynti-nimitys muuttui palveluohjaukselliseksi

kotikäynniksi, sekä vanhus-nimitys muuttui ikääntyneeksi. Mielestämme alkuperäinen

45

nimitys - ehkäisevä kotikäynti- ei kuvaa tarpeeksi hyvin kotikäynnin tarkoitusta.

Palveluohjauksellinen kotikäynti kuvaa selkeämmin käynnin laaja-alaista, elämän eri

osa-alueet huomioon ottavaa lähestymistapaa. Palveluohjauksellisen kotikäynnin tekijän

täytyy tuntea pirstaleisen palvelutarjonnan mahdollisuudet. Ikääntyneelle tulee osata

kertoa kaupungin tarjoamat palvelut, seurakunnan järjestämä toiminta,

eläkeläisjärjestöjen toiminta sekä muut mahdolliset aktiviteetit.

Vaikka omasta mielestämme vanhus on kaunis ja arvokas nimitys, vaihdoimme työmme

kuluessa sen ikääntyneeseen. Uusimpien tutkimusten sekä oman tukiryhmämme

mielestä vanhus-sanalla on negatiivinen kaiku, joten oli luonnollista, että työssä, jossa

ikääntyneen oma kokemus ja tuntemus ovat tärkeitä, arvostamme tukiryhmän

mielipidettään myös tässä asiassa. Ikääntynyt- nimityksen käyttöä puoltaa myös se, että

esim. lainsäädännössä käytetään ikääntynyt-nimitystä.

Projektimme aikana tulivat esille ikääntyneiden yksinäisyyden kokemukset etenkin

viikonloppuisin, mihin puuttuminen olisi erinomainen jatkokehittämishaaste.

Kehittämishaasteena pidämme myös ikääntyneen läheisten ja kolmannen sektorin

kiinteämpää yhteistyötä kaupunkimme vanhustyön kanssa.

Ikääntyneiden palveluja suunniteltaessa on huomioitava dementiasta ja lievemmistä

muistihäiriöistä kärsivien kasvava määrä lähitulevaisuudessa. Projektityössämme ei

siihen tarkemmin keskitytty. Avun ja tuen saanti varhaisessa vaiheessa mahdollistavat

muistihäiriöistä kärsivän ikääntyneen kotona asumisen. Työntekijän on kyettävä

tunnistamaan ikääntyneelle palveluja suunniteltaessa dementian oireet ja tunnettava

taudin luonne. Muistihäiriöisen ikääntyneen palveluja suunniteltaessa on erityisen

tärkeää huomioida kokonaisvaltaisesti hänen elämänsä, persoonallisuutensa,

terveydentilansa ja toimintakykynsä. Tärkeintä on oikea-aikainen ja riittävä tuki ja hoito

sekä varautuminen erilaisiin kriiseihin unohtamatta ikääntyneen oikeus- ja

sosiaaliturvaa. (Koskinen ym, 1998, 116–117.)

Tulevaisuuden vanhustyössä on tärkeää henkilöstön tarpeeksi laaja-alainen

koulutuspohja. Ikääntyminen ei ole sairaus, ja siksi sosiaalityön ammattitaitoa

tarvitaan ikääntyneiden elämäntilanteiden kokonaisvaltaiseen kartoittamiseen ja

oikeanlaisten palvelujen ja tukien löytämiseen niitä tarvitseville. Vanhuspalveluiden

medikalisoituminen haastaakin gerontologisen sosiaalityön aseman tarkasteluun

46

kunnissa jo kustannusten takia, mutta ennen kaikkea ikääntyneiden osallisuuden ja

hyvinvoinnin takia.

47

LÄHTEET Arola, A & Mankinen, A. 2006. Ehkäisevät kotikäynnit Rantsilan kunnassa. Opinnäytetyö. Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Haukka, U-M., Vallejo Medina, Aila & Vehviläinen, S.2006.Vanhustenhoito.Helsinki:WSOY. Heikkinen, E. & Marin, M. 2002. Vanhuuden voimavarat. Vammala: Vammalan Kirjapaino Oy. Heikkinen, R-L & Suutama, T. 1992. Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn ja terveyden arviointi. Sosiaali- ja terveysministeriön kehittämisosaston julkaisu 1991:10. Helsinki:Valtion painatuskeskus. Hokkanen. H, Häggman-Laitila. A, & Eriksson. E. 2006. Kotona asuvien iäkkäiden ihmisten voimavarat ja niiden tukeminen – katsaus tutkimuskirjallisuuteen. Gerontologia 1, 12.) Holma, T. & Häkkinen, H. 2004. Ehkäisevä kotikäynti –tuki vanhuksen kotona selviytymiselle. Helsinki: Hakapaino Oy. Jääskeläinen, M-L. 2007. Untolle kuntoa ja Valmalle voimaa –projektin vaikuttavuus Haapajärvellä. Opinnäytetyö. Keski-Pohjanmaan ammattiopisto. Lähihoitajan koulutus. Kalmari, P. Simonen, M., Niemi, P. & Karvinen, E. 2006. Voimaa Vanhuuteen - ohjelman seurantaraportti. Helsinki: Kopio Niini Oy. Kassara, H., Paloposki, S., Holmia, S., Murtonen, I., Lipponen, V., Ketola, M-L & Hietala, H. 2005. Hoitotyön osaaminen. Helsinki: WSOY. Kautto, M. 2007. Suomalaisten hyvinvointi 2006. Vaajakoski: Gummerus Kirjapaino Oy Kettunen, T., Ihalainen, J. & Heikkinen, H. 2001. Monimuotoinen sosiaaliturva. Helsinki: WSOY. Korhonen, S., Julkunen, I., Karjalainen, P., Muuri, A. & Seppänen-Järvelä, R. 2007. Arviointi ja hyvät käytännöt sosiaalipalveluissa. Stakesin raportti 16/2007. Helsinki:Valopaino Oy. Koskinen, S., Aalto, L., Hakonen, S. & Päivärinta, E. 1998. Vanhustyö. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy Lahti, M. 2004. Vanhusperheiden kotona selviytyminen ja ennaltaehkäisevät kotikäynnit. Pro gradu-tutkielma. Tampereen yliopisto.

48

Lawton, M. Powell 1983. Environment and Other Determinants of Well-Being in Older People. The Gerontologist 23. Lepola, R. & Tahkokorpi, L. 2006. Haapajärvellä asuvien ikäihmisten kokemuksia Ikiliikkujat –projektin vaikutuksista kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu. Sosiaali- ja terveysalan yksikkö. Marin, M. & Hakonen S. 2003. Seniori- ja vanhustyö arjen kulttuurissa. Juva: WS Bookwell Oy. Mäntylä, S. 2006. Ikäihmisille tehtävien ehkäisevien kotikäyntien mallintaminen Haapajärven kaupungissa. Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Sosiaali- ja terveysalan yksikkö. Vanhustyön koulutusohjelma. Niemelä, P. & Lahikainen, A. 2000. Inhimillinen turvallisuus. Tallinna: Kirjakas/Tallprint Noppari, E. & Tanttinen, M-T.2004. Arvokas vanhuus ja vanhustyön arvostus. Diakonia-ammattikorkeakoulu, raportteja. Helsinki: Multiprint Oy. Orme, J. & Glastonbury, B. 1993. Care Management: Tasks and Workloads. Basingstoke: Macmillan Distribution Ltd. Paavilainen, P. 2002. Ikääntyneiden hyvä fyysinen toimintakyky. Pro gradu-tutkielma. Tampereen yliopisto. Pelin, R. 1990. Projektin suunnittelu ja ohjaus. Hämeenlinna: Weilin + Göös.

Pietilä, A-M., Hakulinen, T., Hirvonen, E., Koponen, P., Salminen, E-M. & Sirola, K..2002. Terveyden edistäminen, Uudistuvat työmenetelmät. Juva:WSOY. Pietiläinen, E. & Seppälä, H. 2005. Palveluohjaus asiakastyössä ja organisaatiossa.3.painos. Kehitysvammaliitto. Helsinki:Kopio Niini Oy. Rissanen L., Hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos. Oulun yliopisto ja Yleislääketieteenyksikkö, Oulun yliopistollinen sairaala, 1999. Vanhenevien ihmisten kotona selviytyminen. Oulu Salminen, K. & Suutama, T, Ruoppila I. 1990. Iäkkäiden elinolosuhteet sekä psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky. Osa 3 Psyykkinen toimintakyky. Helsinki: Kansaneläkelaitos Salminen, M., Suomi, A. & Hakonen, S.2004.”Että ihmisillä on väyliä, voimavaroja ja haaveita. Ehkäisevät kotikäynnit ja ennakoiva palveluohjaus- uusi voimaannuttava toimintamalli seniori- ja vanhustyöhön”. Jyväskylän sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen julkaisuja 1/2004. Seppänen, M., Karisto, A. & Kröger,T. 2007. Vanhuus ja Sosiaalityö, Sosiaalityö avuttomuuden ja toimijuuden välissä. Juva: WS Bookwell Oy

49

Somermeri, A. & Virkki, P.1997. Projektityö kehittämisen moottori. Helsinki: Oy Edita

Ab.

Suominen, S. & Tuominen, M., 2007. Palveluohjaus portti itsenäiseen elämään. Helsinki: profami oy. Vaarama, M. 2004. Ikääntyneiden toimintakyky ja hoivapalvelut – nykytila ja vuosi 2015. Tulevaisuusselonteon liiteraportti 5. Helsinki: Valtioneuvoston julkaisuja 33/2004, 24–90. Vauhkonen, I. & Holmström, P.2005. Sisätaudit. Helsinki:WSOY. Sosiaali- ja terveysministeriö, kehittämisosasto. 1992. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiat 2015. 2006

JULKAISEMATTOMAT LÄHTEET

Asiakastyytyväisyyskysely. 2005. Haapajärven kaupungin kotipalvelu.

Koskinen, S. 2006. Kohtaaminen sosiaaligerontologisen tutkimuksen valossa sekä elämän tarkoituksellisuuden kokemuksen merkitys vanhuudessa. Luento Validaatiosta TunteVaan -juhlaseminaari Tampereella. Saatavissa: http://www.tampereenkaupunkilahetys.net/filearc/7_ Luettu 10.11.2007. Koskinen, S. 2006. Ikäihmisen voimavarojen ja toimintakyvyn tukeminen. Esitelmä Vanhustyön koulutuksen kehittämisseminaarissa Tampereella. Saatavissa: http://www.oamk.fi/sote/hankkeita/aktiivinenvanhuus/vakka_verkostoon/Simo%20Koskinen.doc Luettu 18.1.2008. Risikko.2007. Palveluohjaus – aitoa asiakaslähtöisyyttä seminaari. Puhe 8.11.2007. Saatavissa: http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/palveluohjaus/koulutus/seminaari081107/#ohjelma. Luettu 16.1.2008. Routasalo, P., Pitkälä, K., Savikko, N. & Tilvis, K. 2003. Ikääntyneiden yksinäisyys. Kyselytutkimusten tuloksia. Vanhustyön Keskusliitto. 2003. Saatavissa: http://www.vanhustyönkeskusliitto.fi. Luettu 18.1.2008

Teinilä, E. 2005. Gerontologinen sosiaalityö erityisesti kotihoidossa ja sen rajapinnoilla. Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimi, kehittämishanke. Saatavissa: http://www.tampere.fi/tiedostot/5ebd535rj/Hanke-esittely.ppt . Luettu 7.10.2007.

50

Tuominen, L. 2006. Hyvää vanhuutta etsimässä. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö.Saatavissa: https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/6427/TMP.objres.264.pdf?sequence=1. Luettu 21.1.2008.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Verenpaine, Luettu 24.11.2007

http://www.gernet.fi/opetus/11C.html Luettu 3.12.2007. Tilvis, Strandberg & Vanhanen 1997. Vanhusten sairauksien ehkäisy. Saatavissa:

http://www.gernet.fi/auto/opetus/14.html. Luettu 17.1.2008.

http://www.sosiaalihanke.fi/Resource.phx/sosiaalihanke/paatostilaisuudet.htx.i984.pdf Luettu 2.1. 2008. http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Vanhusten_erityisongelmat.

Luettu 2.1.2008.

Karhula, S., Salminen, M., Suomi, A., .2004 Ennaltaehkäisevät kotikäynnit ja palveluohjaus – hyvä käytäntö. Saatavissa:http://www.sosiaaliportti.fi/File/c76f69d9-7ab1-4764-baf8-dd881d83a3a1/palveluohjaus.pdf. Luettu 3.1.2008. Projektihallinnan avainteemoja. Saatavissa: http://cgi.qualitas-fennica.fi/artikkelit/projektiavainteemoja.html. Luettu: 4.1.2008