maakunnan mainiot 1/2015

Maakunnan mainiotPäijät-Hämeen maakunta- ja aluetaidemuseon tiedotuslehti 1/2015

STRUVEN KETJU

NASTOLAN VANHAT MYLLYT

PYHÄN LAURIN KIRKON RAUNIOT HÄMEENKOSKELLA

Maakunnan mainiot

s.4 s.8 s.12

Graafinen suunnitteluJanita Juselius

SISÄLLYSs. 4

s. 8

s. 12

s. 16

s. 20

s. 24

Koiskalan kartano - ihana tuntematonKoiskalan kartanon historia ulottuu 1600-luvun puoliväliin. Kirj. Riitta Niskanen

Nastolan vanhat myllytNastolan vanhoja kyliä voidaan luonnehtia ojanvarsitalouksiksi. Kirj. Matti Oijala

Struven ketjuKysymys maapallon muodosta on aina kiehtonut ihmistä. Kirj. Hannu Takala

Hämeenkosken museoKoski Hl:n nuorisoseura aloitti museotoiminnan Hämeenkoskella 1950-lu-vun lopulla. Kirj. Päivi Taipale

Hämeenkoski kirkkovaellusten keskiössäKirkkovaellusten taustalla keskiajan pyhiinvaellusperinne. Kirj. Sirpa Sorvali

Pyhän Laurin kirkon rauniot HämeenkoskellaHämeenkosken kunnasta tunnetaan kolmetoista kiinteää muinaisjään-nöstä, joista Pyhän Laurin kirkon raunio lienee tunnetuin. Kirj. Eetu Sorvali

Maakunnan mainiot

s.16 s.20 s.24

TOIMITTAJAN TERVEHDYSPäijät-Hämeen maakunnan alueella on käynnissä kaksi kuntaliitosta, joiden seurauksena Hämeenkoski ja Nastola yhdistyvät suurempiin naapureihinsa. Näiden kahden kunnan nimet ja rajat jäävät ainakin teoriassa menneisyyteen. Tämän vuoksi Maakunnan mainiot 1/2015 käsittelee Hämeenkosken ja Nastolan historiaa. Molemmat kunnat on perustettu virallisesti 1860-luvulla, tosin historiallisissa lähteissä mainintoja Nastolasta on jo 1550-luvulta ja Hämeenkoskesta peräti 1410-luvulta.

Nastolasta tähän lehteen on esiin nostettu kartanokulttuuria, vanhoja myllyjä sekä Struven ketju. Hämeenkosken osalta paneudutaan paikallismuseon historiaan, Pyhän Laurin kirkon raunioihin sekä kirkkovaelluksiin. Lahden kaupunginmuseon henkilökunnan lisäksi artikkelien kirjottajiksi on saatu Nastola-seuran puheenjohtaja ja paikallishistorian tuntija Matti Oijala ja teologian lisensiaatti Sirpa Sorvali.

PäätoimittajaEetu SorvalimaakuntamuseotutkijaLahden kaupunginmuseo / Päijät-Hämeen maakuntamuseo

KOISKALAN KARTANO – IHANA TUNTEMATON

Koiskalan kartanon historia ulottuu 1600-luvun puoliväliin. Tila muodostettiin eversti Didrik von Essenille lahjamaas-ta, joka käsitti kymmenen pikkutilaa. Hieman myöhemmin von Essen sai haltuunsa toisaalla Nastolassa sijaitsevia tilo-ja, joista syntyi Seestan kartano.

Didrik von Essenin jälkeen Koiskalan peri hänen poikan-sa Odert Reinhold von Essen, Suuren Pohjan sodan sanka-ri. Hänen aikanaan Koiskalassa oli kaksi tulipaloa, ja vahin-koluetteloista voi päätellä kiinteistöjen ja irtaimiston edus-taneen varsin komeaa tasoa.

Von Essenin sotilassuku hallitsi tilaa 1800-luvun alkuun, jolloin kartano tuli Ullner-suvun omistukseen. Ullnereilla oli lisäksi muun muassa nykyisin valtioneuvoston edustusti-lana toimiva Königstedtin kartano. Ensimmäisen Ullnerin, Karl Gustavin aikana Koiskalan maa-alat kasvoivat 3000 hehtaariin. Hän rakennutti vuonna 1840 myös uuden empi-retyylisen päärakennuksen. Ullnereiden aikana Koiskalaan perustettiin Nastolan ensimmäinen kansakoulu.

1800-luvun lopulla Koiskalan omisti muutaman vuoden vapaaherra Karl August Standertsköld. Hänen aikanaan kar-tanon päärakennusta uudistettiin. Päätyihin tehtiin laajen-nukset ja koristeita lisättiin ajan nikkarityylin mukaisesti. Standertsköld osti tilalle Lahden seudun ensimmäisen pu-helimen, jota varten talossa oli erillinen huone.

Riitta Niskanen

4 Maakunnan mainiot

KOISKALAN KARTANO – IHANA TUNTEMATON

Maakunnan mainiot 5

työväenasuntoja sekä jokaiselle oman tiilinavetan ja re-huladon. Tämän ohella Ferdinand Frigren sähköisti kar-tanon. Sähkö tuotettiin itse. Lamput velvoitettiin sam-muttamaan iltakymmeneltä – tämän merkiksi töräytet-tiin torvea.

Ferdinand Frigrenin poika Anders Enok Frigren sai Kois-kalan haltuunsa vuonna 1922. Hän tilasi lähes ensi töik-seen Suomen johtaviin puutarha-arkkitehteihin kuuluval-ta Paul Olssonilta puistosuunnitelman, jonka mukaisesti uudistettiin kartanon laaja puutarha. Koiskalan puutarhu-ri möi kartanon tuotteita Lahden torilla. Koiskala kehittyi 1920- ja 1930-luvun aikana Lahden suurimmaksi kauppa-puutarhaksi. Kartanosta toimitettiin muun muassa viini-rypäleitä Lahden Seurahuoneelle.

Puutarhassa oli myös tenniskenttä, jonka valkoinen pohja tuotiin Lahden Lasitehtaalta. Pelejä seurattiin ken-tän vieressä olevan leikkimökin katolta, joka oli samalla katsomo. Leikkimökki oli arkkitehti Erkki Huttusen, An-ders Enok Frigrenin serkun, suunnittelema. Tämä 1930-lu-vun alun funkkisluomus on lajinsa erikoisuus.

Nuorempi Frigren uudisti myös päärakennusta. Suun-nitelmat tilattiin ruotsalaissyntyiseltä arkkitehdilta David Frölander-Ulfilta, joka oli asettunut Helsinkiin ja saanut heti loistavan maineen erityisesti sisustajana. Hänen kä-sialaansa oli esimerkiksi Kämpin ravintolasali. Frölander-Ulfin suunnitelmien pohjalta Koiskalan päärakennuksen

Siviili-insinööri Frans Edvard Edelheim, Ullner-suvun vä-vy, tuli Koiskalan omistajaksi vuonna 1893. Hän asettui kartanoon palattuaan pitkältä Venäjän-retkeltään, jonka aikana hän oli toiminut Ukrainan Mariupolin sotasataman rakennustöiden yli-insinöörinä. Edelheim avasi vuonna 1896 Lahden kauppalassa kukkakaupan, paikkakunnan ensimmäisen. Tämän alan yritystä ei ollut muissa suoma-laisissa kauppaloissa vielä 1800-luvulla.

Edelheim ja hänen puolisonsa hallitsivat kartanoa ja sen väkeä kovalla kädellä. Anna-rouva oli erityisen tunnettu kiivaudestaan. Insinöörin luonteesta kertoo kenties jota-kin se, että hän piti lemmikkinään karhua. Edelheim vel-kaantui pahoin jouduttuaan korvausvastuuseen erääseen siltasuunnitelmaan tekemänsä virheen vuoksi. Hänen les-kensä joutui luopumaan kartanosta vuonna 1910.

Tilanomistaja Konstantin Linder osti Koiskalan Anna Edelheimilta, mutta myi sen jo kuuden vuoden kuluttua tehtailija Ferdinand Frigrenille, jonka suku hallitsee karta-noa edelleen. Linderin perhe omisti tuolloin myös muun muassa sittemmin traagisen maineen saaneen Kytäjän kartanon.

Frigren vetäytyi yritystensä, Lahden Polttimon ja hiiva-tehtaan johdosta samoihin aikoihin kun osti kartanon ja omistautui tilansa asioille harvoiksi jäljellä oleville vuo-sikseen. Frigren muistetaan kartanossaan erityisesti työ-väen asunto-olojen kohentajana. Hän rakennutti uusia

6 Maakunnan mainiot6 Maakunnan mainiot

1890-luvun koristeita purettiin. Vilpolan ylle rakennet-tiin oleskelutasanne, joka on sittemmin poistettu. Frölan-der-Ulf muutti myös rakennuksen tilarakennetta. Taiteili-ja Harry Röneholm toteutti samassa yhteydessä salin ro-kokootyyliset seinämaalaukset.

Koiskalassa on jäljellä liki kaksikymmentä rakennusta. Työnjohtajan asuinrakennus lienee päärakennusta van-hempi, muuten suurin osa rakennuksista on 1800-luvun loppupuolelta. Erikoisuutena mainittakoon karjapiikojen asuinrakennus, joka on tehty katajalla sidotusta savesta, hyvin säilynyt puutarhapuoti sekä Nastolan ensimmäi-selle autolle rakennettu talli. Pihapiirin ulkopuolella on metsänvartijan asuintalo sekä sepän talo ja paja. Maunu-lan torppa on jäljellä kartanon torpparivaiheesta. Tilakes-kusta ympäröivät ikiaikaiset peltoaukeat, joita viljellään edelleenkin. Metsäsaarekkeiden ja peltojen välissä seiso-vat vanhat puukujanteet. Idyllinen pikkutie seurailee Ky-mijärven rantaa.

Kartano siirtyi osana suurta alueliitosta Nastolas-ta Lahteen vuonna 1956. Koiskalan kartano ja siihen liittyvät pellot ja tiet ovat valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö.

Päälähteet:Painamattomat lähteet:Hämeen maakunta-arkisto, Hämeenlinna

Tuominen, Irja: Muistelmia ja valokuvia Lahden kaupun-gissa sijaitsevan Koiskalan kolmesataa kaksikymmentä (1970) vuotta vanhan herraskartanon elämästä.

Suullisia tietoja antanut:Knuuttila, Kari, maanviljelijä, Lahti. Haastattelut 25.8.2000 ja 28.4.2015

Painetut lähteet ja kirjallisuus:Kuka kukin oli. Henkilötietoja 1900-luvulla kuolleista jul-kisuuden suomalaisista. Keuruu 1961.

Mäkelä, Anneli1979. Nastolan historia I. Jyväskylä.

Selvitys Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaista koh-teista. Toim. Riitta Niskanen. Hollola 2000.

Suomen kartanot ja suurtilat III. Toim. Eino Jutikkala ja Gabriel Nikander. Helsinki 1945.

Maakunnan mainiot 7

Seestan mylly ja hirsisalvos 1998, Matti Oijala.

NASTOLAN VANHAT MYLLYT

Matti Oijala

8 Maakunnan mainiot

Nastolan vanhoja kyliä voidaan luonnehtia ojanvarsitalo-uksiksi. Niissä viljeltiin helposti muokattavia rinnepeltoja, asutus sijoittui aurinkoisen rinteen päälle ja välittömäs-sä läheisyydessä oli oja tai pieni joki, josta saatiin vettä lähes ympäri vuoden ja johon oli patoamalla mahdollis-ta pystyttää härkinmylly. Mylly oli perinteisen maatalou-den ja kylän voimanlähde. Sitten otettiin käyttöön par-haat myllypaikat Immilässä, Kumialla ja Seestalla. Immilän myllyjen juuret ovat keskiajalla ja kaksi viimeksi mainittua ovat 1600-luvulta. Nykyisin nämä Nastolan ainoat säily-neet myllyt ovat valtakunnallisesti merkittäviä rakennet-tuja ympäristöjä.

ImmIlän myllytImmilänjokea kutsuttiin 1548 rajatuomiossa Myllyjoeksi. Siinä oli 1500-luvulla Immilällä kaksi myllyä yläkoskessa ja Ruuhijärvellä kaksi alakoskessa. Ruuhijärvi myi myllynsä Uudellekylälle vuosisadan lopulla.

Kapteeni Mathias von Kothen rakensi 1690-luvulla Jo-kelan eli Arrajoen kartanon myllyn ja hankki sille tullioi-keudet. Mylly tehtiin yläkoskeen Immilän toiselle paikal-le ja sen torppa, Mölnars, on ollut olemassa 1720-luvulta alkaen. Uudenkylän nimismies Gustav Weckman raken-si Jokelalle kilpailijan 1700-luvun puolivälissä, mutta Lo-renz Glansenstierna osti sen ja pystytti paikalle raamisa-han. Weckman teki tämän jälkeen Uuteenkylään tuulimyl-lyn, joka toimi 1820-luvulle asti.

Jacob Nygren teki Mölnarsissa asuessaan Jokelan myl-lyyn kanavan 1815, kunnosti kartanon myllyn sekä raken-si Toivonojalle ja Sipilälle uuden myllyn alakoskeen 1817.

Arrajoen mylly lakkasi 1950-luvun alussa. Se siirtyi Immi-län jakokunnalle ja myllyrakennuksessa toimi Grönholmin

höyläämö. Toivonojan mylly lopetti toimintansa 1950-lu-vulla, mutta sen sähkölaitosta käytettiin 1960-luvun puo-liväliin asti. Immilän piirinmylly pysähtyi 1960-luvun puo-livälissä ja saha 1969.

Immilässä on jäljellä kylän mylly, kaksi myllärin mökkiä, sepän mökki, myllärin ja sepän sauna sekä aitta. Immi-län mylly rakennettiin 1901 ja korjattiin 1997-99. Arrajo-ella on myllyrauniot sekä myllärinmökki 1920-luvulta ja sen talousrakennuksia. Toivonojan myllystä on jäljellä pe-rustukset sekä myllärin asunto. Immilän Myllymäellä on runsaasti muita vanhoja rakennuksia ja koskissa kiveyk-siä. Immilän entisen myllärinmökin paikka oli asuttu 1778 kartalla ja on mahdollista, että nykyinen rakennus oli ole-massa jo tuolloin.

Sahat ImmIlänkoSkISSaLorenz Glansenstierna rakennutti raamisahan Immilänjo-keen. Se sijaitsi alakosken pohjoisrannalla ja sai kauppa-oikeudet 1775. Jokelan saha siirtyi 1790-luvulla Kymijo-en Käyräkoskeen ja Sahanmäki jäi sepän asuinpaikaksi.

Arrajoki rakensi uuden sahan 1884 ja Nastolan ensim-mäisen sähkölaitoksen 1904 myllylleen. Se toimitti säh-köä kartanon lisäksi Immilän kylään. Toivonojan sähkölai-tos tehtiin 1910-luvulla. Immilän kylä rakensi oman sahan Suomen itsenäistyttyä ja pienen sähkölaitoksen lähimök-kien ja Seuratalon tarpeisiin.

Arrajoen, Immilän ja Toivonojan myllyillä vaikutti Mar-teliuksen myllärisuku neljä sukupolvea. Nastolan erä- ja rajahistorian kirjoittaja Markku Lehtinen oli Toivonojan myllärinpoika.

Immilän mylly maaliskuussa 2013, Matti Oijala

Maakunnan mainiot 9

kumIan myllyKumianoja laskee Iso-Kukkasesta Salajärveen. Täällä on ollut Nastolan yhteismylly 1630-luvulta alkaen, mutta Al-haisten puustellin vuokraaja Henrik Karhulin rakensi sii-hen tullimyllyn 1840-luvulla. Nykyinen mylly on 1890-lu-vulta ja uudempi vehnämylly 1930-luvulta. Tämä on lähi-alueen vanhin vehnämylly.Kumian myllytontti käsittää kapean kannaksen järvien välillä ja tontilla on 1939 rakennettu sekä 1960-luvulla uusittu kaksikerroksinen asuintalo. Talon rakensi Samuli Pajarinen ja muutostyöt tehtiin Luhtasen aikana. Aiem-min paikalla oli myllyn huvila, pitkämallinen yksikerroksi-nen talo sekä myllärin asunto ”pärekoppa”. Kumian myllyn seiniä on vuorattu päreellä. Pajarisella oli ensin huvila Sa-lajärven rannalla, mutta 1930-luvulla hän osti myllyn. Lii-ketoimet hän aloitti nahka- ja valjaskauppiaana.Kumian myllyn omistajat Henrik Karhulin ja Kalle Linde-berg ovat tunnettuja. Kukkasjärvet jakava Karhunsilta on saanut nimensä Karhulinista. Kirjailija Aino Kaste oli kotoi-sin Alhaisten puustellista. Mylläreistä Pauli Haven on tun-nettu ja hänen pojat jauhoivat Okeroisissa ja Tönnössä. Kumian kannasta pitkin kulki rautatie järvien välillä 1920-luvulla, jota käytti Ruuhijärvi-laiva. Tästä on jäljellä

penkka Salajärven puoleisella osuudella. Kumian mylly korjattiin 2000-luvun alussa Saimi Nousiaisen toimesta.

SeeStan myllySeesta on Ahtialan kylän pohjoisosa ja Seestajoki laskee Kivijärvestä Salajärveen. Kumian tie ylittää Seestajoen kolme kertaa ja jokaisen sillan lähettyvillä on ollut myl-ly. Vanhin mylly oli pyhäntaalaisten, nykyistä ylempänä, mutta se tuomittiin 1644 Ahtialalle. Nykyinen mylly Kaar-koskessa on kenraali Ehrnroothin rakennuttama 1830-lu-vulla. Alimmassa eli Sepänkoskessa oli Ahtialan yhteis-mylly 1870-luvulla. Tämän lähettyville syntyi Nastolan ensimmäinen teollisuuslaitos, Seestan rulla-aihiotehdas, 1904. Seestalla oli myös herrasväen käyttämä tuulimylly 1600-luvun lopussa.Seestan kartanon omistama mylly on hienoa hirsiraken-nustyötä. Hirsinurkissa on käytetty kahta eri salvostyyp-piä. Alkuaan se oli ratasmylly, mutta muutettiin turbiini-myllyksi Suomen itsenäistymisen aikoihin. Jauhaminen loppui 1950-luvulla. Myllyn yläpuolella ollut myllylampi kuivattiin Kumiantien leventämisen yhteydessä.

Kumian mylly tammikuisena pakkaspäivänä 2014, Matti Oijala.

10 Maakunnan mainiot

muut vanhat myllytNastolan vesistön alueelta on Ahtialassa neljä vesimylly-paikkaa, Vanajalla kaksi, Pyhäntakana kaksi, Ruuhijärvel-lä viisi, Järvisillä yksi, Villähteellä neljä, Koiskalassa kolme, Immilässä neljä sekä yksi paikka Säyhteellä ja Härkälässä. Lisäksi yksi mylly on ollut Saviolla Nastolan ja Iitin rajaojas-sa. Tuulimyllyjä on ollut Uudessakylässä, Erstaalla, Sees-talla ja Koiskalassa. Maastosta tai kartoilta on tunnistettu 27 vesimylly- ja neljä tuulimyllypaikkaa.

Asutushistoriallisesti kiinnostava piirre nastolalaisissa kylissä on asuinpaikan, kaksivuoroviljeltyjen peltojen sekä yleensä avoimena pysyvän ojan ja pienen myllyn, kiinteä yhteys. Tämä on säilynyt myllypaikkoineen toisen Salpaus-selän eteläpuolisissa Pyhäntaan, Vanajan ja Ruuhijärven ky-lissä. Immilässä ja Koiskalassa lähimmät myllypaikat ovat hävinneet, mutta sopivat ojat ovat olemassa. Sen sijaan en-simmäisellä Salpausselällä Villähteellä, Nastolan kirkonky-lässä ja Uudessakylässä lähimmätkin myllypaikat sijaitse-vat kaukana kylävainion ulkopuolella. Myllyt kertovat kyli-en historiasta ja ovat yksi tärkeimmistä perinteisen maata-louden ja asutuksen tekijöistä.

Seestan mylly ja hirsisalvos 1998, Matti Oijala.

vIItteet:Harju 2012, kartta 101. Tässä kartastossa on merkittynä mm. Jokelan saha Immilänjoessa sekä Säyhteen mylly Harramaanjärvestä laskevassa Myllyojassa.

lähteet:Painamattomat lähteet:Nastolan vesimyllyt, kesänäyttely Immilän myllyssä 2001.

Oijala, Matti. Nastolan myllyt, julkaisematon aineisto, koottu 1997-2015.

Painetut lähteet:Harju, Erkki-Sakari 2012. Kuninkaan kartasto Etelä-Suo-mesta 1776-1805, SKS.

Mäkelä, Anneli 1979–1991. Nastolan historia osa 1-3.

Oijala, Matti 1999. Immilän Myllymäki, Immilän ja Arrajo-en asutushistoriaa, 1999.

Maakunnan mainiot 11

STRUVEN KETJU

Hannu Takala

Struven ketjun Etelä-Suomen mittapisteet. Kuva Maanmittauslaitos.


Kysymys maapallon muodosta on aina kiehtonut ihmis-tä. Maan pinnalta tehtyjen omien näköhavaintojen perus-teella on vaikea tulla muuhun tulokseen kuin, että Maa olisi litteä. Kaikki eivät kuitenkaan olleet asiasta vakuut-tuneita, ja 1500-luvulla tutkimusmatkailijat pystyivätkin osoittamaan, että Maa on pyöreä. Silti pieni epäilys jäi itä-mään, ja 1600-luvulla Isaac Newton oletti, ettei Maa sit-tenkään olisi pyöreä, vaan navoiltaan litistynyt. Seuraaval-la vuosisadalla oletus kyettiin jo todistamaan, ja 1800-lu-vulla asia varmistettiin vaativalla toimenpiteellä, jolloin maastomittarit kulkivat Päijät-Hämeenkin poikki.

Struven ketju ja kolmIomIttauSKolmiomittaus oli maanmittauksen perusmenetelmä 1980-luvun loppuun saakka, jolloin satelliittikartoitus syr-jäytti sen. Kolmiomittauksessa pisteiden välinen etäisyys mitataan jakamalla matka kolmioihin. Kun tunnetaan kol-mion yhden sivun pituus sekä siitä mitattujen kulmien suuruudet kahdelle muulle kolmion kulmapisteelle, voi-daan näiden kahden sivun pituudet selvittää laskemalla. Lopuksi kolmion pisteiden maantieteellinen sijainti mää-ritetään tähtitieteellisellä paikanmäärityksellä. Maastossa kolmiomittaus edellyttää sitä, että kolmion kulmapisteillä on keskenään näköyhteys.

Ensimmäisenä maapallon litistymisen navoiltaan todisti ranskalainen Pierre-Louis Moreau de Maupertuis jo vuon-na 1736. Hän teki tutkimuksia muun muassa Suomen La-pissa tarkoituksenaan mitata yhden asteen suuruisen me-ridiaanikaaren pituus maastossa. De Maupertuis havaitsi, että Tornionlaaksossa tehdyt mittaukset erosivat aiemmin Ranskassa tehtyjen vastaavien mittausten tuloksista, jo-ten Maan täytyi olla navoiltaan litistynyt.

Seuraavaksi määrityksiin ryhtyi saksalaissyntyinen täh-titieteilijä Friedrich Struve 1800-luvun alussa. Struven tarkoitus oli kartoittaa kolmiomittauksella noin 2800 ki-lometrin matka Mustaltamereltä Jäämerelle, jolloin hän saisi riittävästi havaintoaineistoa maapallon koon ja muo-don määrittämiseen. Alun perin koko mittaketju kulki kahden valtion, Venäjän ja Ruotsin alueilla, mutta nykyi-sin ketjun linjalla on 10 valtiota.

Struve aloitti mittauksensa vuonna 1816 Mustanme-ren rannalta, nykyisen Ukrainan alueella olevasta Izmai-liasta. Sieltä mittaus eteni kohti pohjoista pyrkien seu-raamaan 26 asteen itäistä pituuspiiriä. Operaatio päättyi Hammerfestin lähelle vuonna 1855. On jokseenkin häm-mästyttävää, että koko 2800 kilometrin matkalla on vain 258 edellä kerrotun kaltaista mittauskolmiota ja vain 265 kolmiopistettä.

Suomen etelärannikolle mittaus saapui vuonna 1830. Tällöin kolme suomalaista upseeria sai tehtäväkseen mit-tausten aloittamisen Etelä-Suomessa, mittavälineet saa-tiin lainaksi Tarton observatoriosta. Suomenlahti onnis-tuttiin ylittämään Suursaarta apuna käyttäen, josta mit-taajat siirtyivät Loviisan itäpuolelle. Sieltä mittaus eteni edelleen Porlammille, josta kolmion toinen piste saatiin

Friedrich Struve. Kuva Maanmittauslaitos.


mitattua Iitin Perheniemeen ja kolmas Orimattilan Villik-kalaan. Seuraava kolmio muodostui välille Villikkala–Äm-mänäyräs–Huhmarmäki ja seuraava Huhmarmäki–Messi-lä–Vahteristo. Kesäkuussa 1834 mittaajat olivat edenneet Sysmän Kammiovuorelle Vesivehmaan, Kurhilan, Soitin-kallion, Virmailan, Viljaminvuoren ja Kylmäkankaan pistei-den kautta. Seuraavana vuonna oltiin jo Keski-Suomessa Konginkankaalla, ja Jäämeren rannikolla parikymmentä vuotta myöhemmin.

Struven ketjun PISteet muInaISjäännökSInäVuonna 2005 Struven mittausketju lisättiin UNESCOn maailmaperintöluetteloon. Koko ketjusta on suojeltu 34 maastopistettä, joista kuusi sijaitsee Suomessa. Etelä-Suomen pisteistä Lapinjärven Porlammin ja Pyhtään saa-riston Mustaviirin pisteet kuuluvat suojelun piiriin.

Päijät-Hämeen maakunnan alueella sijaitsee yhteensä 11 Struven ketjun pistettä. Kohteiden kuntoa ja tarkkaa sijaintia ei ole selvitetty systemaattisilla mastokäynneil-lä, mutta kartta-analyysien perusteella kohteet ovat tie-dossa. Ensimmäisen kerran Struven ketju tuli maakunta-museossa arkeologisen suojelun piiriin vuonna 2008, kun Luoteis-Nastolaan tehtiin yleiskaavaa. Kaava-alueella si-jaitsee Vahteristonmäen mittapiste, joka käytiin tuolloin tarkastamassa. Vahteristonmäki on korkea kallioinen mä-ki, josta tosiaankin oli hyvä näkyvyys kaikkiin ilmansuun-tiin. Kunnollisilla kiikareilla sieltä olisi epäilemättä nähnyt Messilään, Huhmarmäelle ja Vesivehmaalle – aivan ku-ten 1800-luvullakin. Vahteristonmäellä kuten muualla-kin, 1800-luvun mittausoperaatiosta kertovat enää yksit-täinen metallipultti tai pultinreikä kalliossa sekä maatu-neet kolmiomittaustornin jäänteet.

Sittemmin Museovirasto on tehnyt yleislinjauksen, jon-ka mukaan kaikki Suomessa olevat Struven ketjun mitta-pisteet ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä ja siten suojeltuja Muinaismuistolain perusteella. Parhaillaan tehdään koko Päijät-Hämeen kattavaa maakuntakaavaa, jonka kartoil-le merkitään muiden muassa kaikki suojeltavat muinais-jäännökset. Vaikka jokaiselle Struven ketjun pisteelle ei olekaan tehty arkeologista maastotarkastusta, tullaan ne merkitsemään kartalle suojeltavina kohteina kivikautis-ten asuinpaikkojen ja muiden tutumpien muinaisjään-nösten joukkoon.

Struven kolmiomittausketju oli aikansa tieteellis-tekni-nen taidonnäyte ja erittäin pitkäjänteinen työ, joka kesti kaikkiaan 39 vuotta. Nykyisenä satelliittiaikana jokainen voi omasta älypuhelimestaan milloin tahansa nähdä kul-loisenkin sijaintinsa ja vaikkapa suunnistaa puhelimen-sa avulla. Kuitenkin myös satelliittien avulla tehtävä pai-kanmääritys perustuu kolmiomittaukseen, mutta kolmi-on kulmia ei tarvitse enää nähdä – riittää, kun satelliitit ja älypuhelin ovat keskenään yhteydessä. Perusta on siis sa-ma kuin Friedrich Struvella hänen suunnitellessaan mitta-usoperaatiota 1800-luvun alussa.

lähteet:Päijät-Hämeen liiton maakuntakaavan 2014 valmisteluaineisto.

Struve-komissio. Struve-pisteiden tila Keski-Suomessa. Perusselvitys 2008–2009.

Museovirasto, muinaisjäännösrekisteri

www.maanmittauslaitos.fi/struve

Mittalaite, jollaista käytettiin Struven ketjun kolmiomittauksissa. Kuva Maanmittauslaitos.

tIetolaatIkko:Struven ketjun pisteet Päijät-Hämeessä

Kammiovuori, SysmäViljaminvuori, Sysmä

Soitinkallio, SysmäVirmaila, Padasjoki

Kurhila, AsikkalaVesivehmaa, Asikkala

Vahteristonmäki, NastolaHuhmarmäki, Nastola

Messilä, HollolaÄmmänäyräs, Orimattila

Villikkala, Orimattila


Struven mittaketju Pohjois-Euroopan poikki. Kuva Maanmittauslaitos.


Hämeenkosken museo

Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto. Kuva Tiina Rekola.

Päivi Taipale


Kosken kirkkopitäjä oli itsenäinen vuosina 1410–1540, minkä jälkeen se liittyi kappeliseurakuntana Lammin seurakuntaan. Kunnallishallinnon erotessa seurakunnis-ta vuonna 1865 perustettiin Kosken kunta, ja Kosken seu-rakunta jäi Lammin seurakunnan kappeliseurakunnaksi. Kosken seurakunta itsenäistyi Lammin seurakunnasta vuonna 1870. Taloudellisista syistä Hämeenkosken seu-rakunta liittyi vuonna 2007 kappeliseurakuntana toiseen seurakuntaan - tällä kertaa suuntana oli Hollola. Myös Hä-meenkosken kunta liittyy 1.1.2016 Hollolan kuntaan.

Vielä 1700-luvulla Hämeenkoski tunnettiin Etolan kirk-kopitäjänä. Myöhemmin kunnan nimeksi vakiintui Kos-ki, jonka perässä käytettiin Hämeen lääniä tarkoittavaa lyhennettä Hl erotukseksi Varsinais-Suomen Koski Tl:stä. Nykyinen kunnan nimi Hämeenkoski otettiin käyttöön ää-nestyksen jälkeen vuonna 1995.

Koski Hl:n nuorisoseura aloitti museotoiminnan Hä-meenkoskella 1950-luvun lopulla. Kunnan manttaalikun-ta luovutti 11.11.1956 nuorisoseuralle museokäyttöön C. L. Engelin suunnitteleman vuonna 1859 valmistuneen vil-jamakasiinin, joka sijaitsee Keskustien varressa.

Marraskuussa 1956 pidettiin museon perustamisko-kous, jossa valittiin museotoimikunta. Puheenjohtajaksi

nousi tehtailija Hugo Silvonen ja varapuheenjohtajaksi maanviljelijä Pauli Paasivirta. Makasiinin viereen alettiin hankkia museorakennuksia ja seurakunnalta lisämaata. Jo seuraavana vuonna ostettiin Hyväneulan Lammasmä-en talosta luhtiaitta ja Etolasta Mustiston tilan vanha pää-rakennus vuodelta 1836. Aitta ja asuinrakennus pystytet-tiin 1958 museoalueelle, jonne rakennettiin lisäksi vintti-kaivo. Makasiinin ympärille muodostui näin perinnepiha-piiri hämäläistaloineen.

Nuorisoseura järjesti esinekeräyksen museota varten saamiensa lahjoituksien turvin vuonna 1957. Keräyksen ”saalis” oli noin tuhat esinettä. Makasiini korjattiin mu-seokäyttöön sopivaksi, jonka jälkeen puheenjohtaja Hu-go Silvonen ja Reijo Salmenlinna kokosivat tiloihin mu-seonäyttelyn. Virallisesti Kosken kotiseutumuseo avattiin 7.9.1958. Museon perustamisen vuoksi nuorisoseura oli joutunut ottamaan velkaa puheenjohtajan rahoittaessa rakentamista ja toimiessa museonhoitajana. Museo oli auki yleensä muutaman tunnin jumalanpalveluksen jäl-keen tai sopimuksen mukaan. Sisäänpääsy oli maksulli-nen. Museossa järjestettiin myös kokouksia ja konsertteja.

Vuonna 1959 perustettu Koski-seura alkoi tukea nuo-risoseuraa museon hoidossa. Jo 1960-luvun puolella

Retkeläisiä saapumassa Hämeenkosken koti-seutumuseoon vuonna 1978. Lahden kaupun-ginmuseon kuva-arkisto. Kuva Maija Hahl.


museota jouduttiin korjaamaan ja näyttelytiloja laajenta-maan. Museon ylläpitäminen tuli nuorisoseuralle kuiten-kin taloudellisesti niin haastavaksi, että jo vuonna 1968 se tarjosi museota kunnalle. Kunta otti vastaan museo-alueen rakennukset ja kokoelmat korvauksetta edellyttä-en, että seurakunnan tulisi luovuttaa maa-alue. Virallisesti museotoiminta siirtyi kunnalle kulttuurilautakunnan alai-suuteen 1972. Johtosäännön 10. pykälä ohjasi lautakun-taa museon hoitamisessa. Vuonna 1977 kokoelmissa oli noin 1500 esinettä. Museon yhteydessä ei ollut lämmin-tä varastotilaa, joten valokuvat, kirjat ja rahat hajasijoitet-tiin kunnan eri tiloihin.

Lahden kaupunginmuseosta tuli Päijät-Hämeen maa-kuntamuseo 21.1.1980. Museoviraston kanssa tehtyjen sopimusten mukaan maakuntamuseo toimii Päijät-Hä-meessä asiantuntijana maakuntamuseotyössä, rakennus-ten ja rakennetun ympäristön kulttuurihistoriallisen ja ra-kennustaiteellisen arvon määrittelyssä sekä arkeologiaan liittyvissä asioissa. Koko 1980-luku oli Hämeenkosken mu-seotoiminnassa vilkasta aikaa, erityisesti kokoelmatyön osalta. Maakuntamuseon ohjauksessa peruskorjattiin

makasiini, ja keskuskortistointi, luettelointi ja esinevalo-kuvaus jatkuivat vuoteen 1991 saakka. Museo otti vastaan vuosittain muutaman yksittäisen lahjoituksen.

Keväisin ja syksyisin museoalueella järjestettiin sii-voustalkoot. Museossa oli 1980-luvulla vuosittain noin 200–400 kävijää. Kesävieraiden kirkkopyhä päättyi mu-seovierailuun, ja koululaiset kävivät vuosittain tutus-tumassa museoon. Kesäisin museoalueella järjestet-tiin yhteislaulutilaisuus. Museonhoitajana toimi Satu Vilén 1.7.1989 saakka, jonka jälkeen tehtävät siirtyivät kirjasto-kulttuurisihteerille.

Hämeenkosken museotoiminta alkoi hiipua niin kuin monessa muussakin kunnassa 1990-luvun aikana. Kävi-jöiden määrä vakiintui noin pariin sataan vuodessa. Mu-seo oli auki lähinnä kesävieraiden kirkkopyhän yhteydes-sä. Hiljentymistä osoittaa myös se, ettei museon toimin-nasta ole lähetetty tietoja Päijät-Hämeen museot -vuosi-kertomukseen vuoden 1994 jälkeen.

Makasiini toimii edelleen esinemuseona, ja siellä on ko-titalous-, pellava-, kirkko-, käsityöläis- ja kyläkauppaosas-tot. Kirkko-osaston esineet koostuvat Hämeenkosken

Päijät-Hämeen museoyhdistyksen kokousväkeä tu-tustumassa makasiinin näyttelyyn 24.9.1980. Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto. Kuva Pirjo Kaarkoski

18 Maakunnan mainiot18 Maakunnan mainiot

lähteet:http://www.hameenkoski.fi/, katsottu 22.4.–23.4.2015

Heinonen, Jouko 1998. Löydetty maakunta. Jyväskylä.

Heinonen, Jouko 2009. Päijät-Hämeen paikallismuseot. Lahti.

Jurva, Aura 1942. Kosken pitäjän vaiheita. Porvoo.

Päijät-Hämeen museoiden toimintakertomukset vuosil-ta 1982–1985.

Päijät-Hämeen museot 1986–2003.

vanhoista kirkoista kerätyistä esineistä. Makasiinin ylä-kerrassa on esillä kansanomaisia esineitä. Aitassa on nah-kurin ja suutarin työkaluja. Toiminnasta vastaa edelleen kirjasto-kulttuurisihteeri. Museon opastuksia voi tilata Osuuskunta Hämeenkosken Rattaalta.

Hämeenkosken museon kokoelmissa on noin 2400 esinettä. Lahden kaupunginmuseon tietokannassa niis-tä on 1298 esineen tiedot. Hämeenkosken varastotilois-sa tapahtuneen vesivahingon seurauksena kunta lahjoit-ti Päijät-Hämeen maakuntamuseolle 188 tekstiiliä, joista vanhimmat ovat 1800-luvun alkupuolelta. Joukossa on empirepuku, ryijyjä, lakanoita ja seppelenauhoja.

Hämeenkoskella paikallismuseo on ollut kunnan vas-tuulla vuodesta 1972 lähtien. Sen sijaan Hollolassa koti-seutumuseo on paikallisen kotiseutuyhdistys hoidossa. Vastaava tilanne oli Artjärven ja Orimattilan yhdistyessä. Muutaman vuoden päästä selviää, muuttuuko museotoi-minta Hämeenkoskella vai ei. Parhaimmillaan kotiseutu-museo on loistava matkailukohde.

Hämeenkosken kunnan Lahden kaupungin-museoon lahjoittama kaunis siniharmaa silk-kinen empirepuku 1800-luvun alkupuolelta. Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.


Hämeenkoski kirkkovaellusten keskiössä 2000-luvun taitteessaSirpa Sorvali

Messu Pyhän Laurin kirkon raunioilla 1997. Kuva Sirpa Sorvali.


Hämeenkoski kirkkovaellusten keskiössä 2000-luvun taitteessa

hämeen kIrkkovaelluSten tauStalla keSkIajan PyhIInvaelluSPerInneRoomalaiskatolinen kirkko kasvoi keskiajalle tultaessa Eurooppaa hallitsevaksi jättiorganisaatioksi. Monet kir-kon vanhat traditiot valjastettiin palvelemaan paitsi kir-kon jäsenten myös kirkon omaa etua. Esimerkiksi alkukir-kon marttyyrien haudoille kokoontuminen muuntui vähi-tellen mittavaksi pyhiinvaellusliikkeeksi. Siinä pyhimykset ja pyhäinjäännökset, reliikit, olivat tärkeitä rukoiltaessa sielun autuutta tai ruumiin parantumista. Jokaiseen kirk-koon velvoitettiin, maksusta, hankkimaan ainakin yksi re-liikki. Voimallisimpien pyhäinjäännösten luo alettiin mat-kata suurin joukoin.

Kristian Krötzl on pyhiinvaellustutkimuksissaan osoitta-nut Pohjolan kiinteäksi osaksi keskiajan Eurooppaa. Mai-neikkaisiin pyhiinvaelluskohteisiin oli esimerkiksi Sydän-Hämeestä toimiva yhteys. Toisaalta sekä Hattulan että Rengon kirkot olivat muualla Euroopassa tunnettuja vael-luskirkkoja, Renko osana Santiago de Compostelan ver-kostoa, Hattula Pyhän Ristin reliikkinsä vuoksi. Krötzl jaot-telee keskiajan pyhiinvaellukset kaukovaelluksiin, kohtei-na esimerkiksi Rooma, Jerusalem ja Santiago, alueellisiin, kuten Pohjoismaiden sisäisiin vaelluksiin, sekä paikalli-siin, hiippakunnan sisäisiin matkoihin. Paikalliset vaelluk-set olivat mahdollisia myös vähäväkisille, naisille ja lapsil-le. Reformaatio lopetti vähitellen läntisen tradition mu-kaiset vaellukset protestanttisuuteen siirtyneillä alueilla. Karjalassa ortodoksit matkasivat Idän kirkon tapaan luos-tareihin lakkaamattoman rukouksen lähteille. Heillä tradi-tio säilyi katkeamattomana.

Kristikunnan riemuvuoden 2000 lähestyminen loi py-hiinvaelluksille Euroopassa uutta nostetta. Samaan aikaan

kertyi Suomessa tutkimustietoa Hämeen kirkkojen van-hoista pyhiinvaellusyhteyksistä. Syntyi ajatus Hämeen si-tomisesta takaisin pitkään perinteeseen. Ideaa kehitteli-vät lahtelaiset papit Jaakko Ripatti ja Pekka Särkiö. Ripat-ti oli asessorina tutustunut Tampereen hiippakunnan kes-kiaikaisiin kirkkoihin. Arkeologiasta kiinnostunut Särkiö oli puolestaan läheltä seurannut Hämeenkosken keskiai-kaisen kirkon raunioiden kaivauksia. Vaellusajatus esitel-tiin hiippakuntatasolla syksyllä 1996. Jo seuraavana kesä-nä toteutettiin Härkätien ja Ylisen Viipurintien tuntumas-sa kolmen vaelluksen rypäs. Jaakon vaelluksella matkan pää oli Rengon Pyhän Jaakobin kirkko, Pyhän Ristin vael-luksella Hattulan Pyhän Ristin kirkko. Laurin kirkkovael-lusta ei varsinaisesti voitu yhdistää mihinkään keskiajalla yleisemmin tunnettuun pyhiinvaelluskohteeseen. Hollo-lan ja Lammin keskiaikaiset kirkot, Hämeenkosken kirkon rauniot sekä pitäjiä halkova Ylinen Viipurintie tarjosivat kuitenkin historiallisen reitin kirkolta kirkolle. Tästä syystä vaellusta alun alkaen haluttiin kutsua kirkkovaellukseksi.

hämeenkoSken kIrkon raunIoISta kIrkkovaelluk-Sen keSkIPISteHämeenkosken Pyhän Laurentiuksen nimikkokirkon rau-nioita tutkittiin ensi kerran 1960-luvun alussa. Perus-teellisemmat arkeologiset kaivaukset toteutettiin Tu-run yliopiston arkeologian oppiaineen johdolla vuosina 1996–2002. Kirkon raunioista tuli Laurin vaelluksen ni-mikkoetappi. Siellä toimitettiin messu, josta ehtoollisen vieton ja paikkakuntalaisten osallistumisen myötä muo-dostui jo ensimmäisellä kerralla matkan hengellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen kulminaatiokohta. Elokuis-ta Laurin päivää lähinnä sijainnut viikonloppu määräytyi


Kirkkoherra Matti Piispanen Kellolan lähteellä Hmeenkoskella 1997. Kuva Sirpa Sorvali.

vaelluksen ajankohdaksi. Tapahtuma toistettiin joka ke-säisenä neljänätoista vuotena. Tänä aikana messu joudut-tiin vain kerran siirtämään sateen vuoksi Hämeenkosken nykyisen kirkon suojiin. Oleellinen osa ohjelmaa eten-kin ensimmäisillä vaelluksilla oli arkeologisten löydösten esittely messun jälkeen.

Alkuvuosina kirkon raunioille järjestettiin messun yh-teyteen muutakin oheisohjelmaa kuin kaivauslöytöjen esittely ja kirkkokahvit. Erikoisin ohjelmakohta lienee ol-lut ensimmäisellä vaelluksella toteutettu tunnin mittai-nen katekismussaarna, jonka Ripatti piti raunioilla ennen varsinaista jumalanpalvelusta. Tämä erittäin luterilainen osio kertonee, että ensimmäinen vaellus haluttiin merki-tä omanlaisekseen protestanttisella elementillä. Kuiten-kin itse messussa oli mukana keskiaikaista väriä, sillä siinä laulanut Vantaan Pyhän Laurin kirkon mieskuoro oli pu-keutunut mustiin munkinkaapuihin.

Kirkon raunioiden keskeinen asema korostui myöhem-pinä vuosina, kun vaellus toteutettiin muutamia kertoja viuhkamaisesti siten, että vaeltajat saapuivat Hämeen-koskelle yhteiseen iltaohjelmaan ja pyhäaamun messuun useasta lähtöpisteestä: Asikkalasta, Hollolasta, Kärköläs-tä ja Lammilta. Hämeenkoski pysyi keskiössä senkin jäl-keen, kun vaelluksia kevennettiin lähtöpaikkakunnan ol-lessa vuoron perään Hollola, Kärkölä tai Lammi.

laurIn vaellukSet maakunta- ja PItäjä-IdentI-teetIn vahvIStajInaLaurin vaellusten suunnittelusta vastasi koko Hollolan rovastikunnan kattava suunnittelutoimikunta, keskeisinä henkilöinä seurakuntien kirkkoherrat. Vaikka hanke lähti ”ylhäältä” papistosta, oli toteutus ”alhaalta kasvavaa” si-toutunutta paikallistoimintaa. Hämeenkoskella kirkko-herra Matti Piispanen onnistui aktivoimaan mukaan se-kä kunnan, seurakunnan että suuren joukon vapaaehtoi-sia toimijoita. Laurin vaelluksella polkujen raivaus lankesi seurakunnan miestyölle, kylätoimikunnat järjestivät ky-lätapaamiset, paikkakuntalaiset toimivat oppaina, parti-olaiset hoitivat retkimuonituksen, matkan varrella sijait-sevat maatilat osoittivat kestiystävyyttä ja kunta kustansi kirkkokahvit messun päätteeksi. Laurin vaelluksesta kas-voi Hämeenkoskella yhteinen hanke nimenomaan järjes-tämisen tasolla. Vaeltajajoukossa pitäjäläiset olivat harvi-naisuus. Vaeltajat tulivat suurelta osin lähikaupungeista.

Maakunnan ilme näkyi siinä, että vaellettiin Hämeessä ja hämäläisissä kirkoissa. Laurin vaelluksiin liittyi alkuvuo-sina runsas paikallishistoriallinen anti. Hämeenkoskella Kalevi Koskisen värikäs kerronta elävöitti matkaa. Oppaan ehtymätön tarinavarasto havainnollisti eri etappien his-toriaa mieliinpainuvalla tavalla. Myöhemmillä vaelluksilla painopiste siirtyi kulttuuriselta puolelta hengelliselle osa-alueelle. Tämä saattoi johtua pyhiinvaelluselementtien tu-lemisesta tutummiksi ja siitä, että vaelluksen ydinjoukko pysyi lähes samana. Tarinoiden kertaaminen vuodesta toi-seen tuntui näin ollen turhalta. Vaellukset muuttuivat ajan mittaan myös toiminnallisemmiksi, tuli kirkkovenesoutu

ja Kärkölässä vuonna 2004 hevoskyyti. Toiminallisuus toi keski-ikäiseen naisvaltaiseen vaellusjoukkoon nuorta vä-keä ja perheitä.

Hämeenkosken vaellusreittiin kuului nähtävyyksinä muitakin maamerkkejä kuin kirkon rauniot. Turkoosin sä-vyissä hohteleva Kellolan lähde oli tarinoineen ja valtavi-ne pohjavesivarastoineen kiinnostava ja visuaalisesti mie-liinpainuva näky. Hankalan pellavaloukku taas oli paikka, jonka erityislaatuinen miljöö ja historia palkitsivat mut-kan matkassa. Molemmissa kohteissa vaeltajat pääsivät kosketukseen paikkakuntalaisten kanssa. Vaeltajista tun-tui, että heille näissä kohteissa näytettiin jotain salattua ja arvokasta, sellaista, joka aiemmin oli ollut vain pitäjä-läisten omaa.

Vaellusten päätteeksi osallistujille jaettiin pyhiin-vaellusmerkki. Se sai muotonsa Pyhän Laurentiuk-sen legendassa esiintyvästä halsterista. Hämeenkos-kelainen Kirsi Nyström oli muotoillut merkin Särkiön


Laurin vaelluksen reittikartta 2004 ja vaellustunnus. Kärkölän seurakunta.

lähteet ja kIrjallISuuS:Painamattomat lähteet:Kirjoittajan hallussa olevat vaelluspäiväkirjat ja-muistiinpanot, Laurin vaelluksen asia- ja pöytäkirjat 1996–2010. Lahti.

Pekka Särkiön hallussa olevat kirkkovaellusten asia- ja pöytäkir-jat 1996–2005. Lahti.

Kirjoittajan hallussa olevat nauhoitetut haastattelut 1998, 2002, 2005. Lahti.

Painetut lähteet ja kirjallisuus:Kirjoittajan hallussa olevat lehtiartikkelit, esitteet ja vaellusto-distukset 1997–2010. Lahti.

Hiekkanen, Markus 2005. Hämeenkosken keskiaikainen kivikirk-ko. − Aikojen halki. Kirkon kahdeksan vuosisataa Lahden seu-dulla. Toim. Esko Ryökäs. Hollola.

Krötzl, Kristian 1994. Pilger, Mirakel und Alltag. Formen des Ver-haltens im Skandinavischen Mittelalter (12.−15. Jahrhundert). Studia Historica 46. Diss. Tampere.

Krötzl, Kristian 1997. Pyhimysten ja pyhiinvaeltajien Eurooppa. − Keskiajan kevät. Kirjoituksia eurppppalaisen kulttuurin juuris-ta. Toim. Tuomas M. S. Lehtonen. Porvoo.

Ratilainen, Tanja 2005. Hämeenkosken keskiaikainen Pyhän Lau-rin kirkko − keskeneräinen rakennushanke? − Aikojen halki. Kir-kon kahdeksan vuosisataa Lahden seudulla. Toim. Esko Ryökäs. Hollola.

Sorvali, Sirpa 1999. Härkätiestä kirkkopolku. Hämeen kirkkovael-lukset kesällä 1997. Käytännöllisen teologian pro gradu-tutkiel-ma. HYTTK.

Sorvali, Sirpa 2005. Laurin Kirkkovaellus. − Aikojen halki. Kir-kon kahdeksan vuosisataa Lahden seudulla. Toim. Esko Ryökäs. Hollola.

Sorvali, Sirpa 2010. Pyhiinvaelluskesästä siirtolaissyksyyn. Or-todoksiluostarit ja ortodoksinen pyhiinvaellustraditio Suomes-sa 1939-1944. Käytännöllisen teologian lisensiaatintutkimus. HYTTK.

Tourunen, Auli 2005. Hämeenkosken Pyhän Laurin kirkon hau-tausmaan luut. − Aikojen halki. Kirkon kahdeksan vuosisataa Lahden seudulla. Toim. Esko Ryökäs. Hollola.

suunnitteleman vaellustunnuksen pohjalta. Hämeen-koskelle jäi kirkkovaelluksista myös pysyvä jälki, kun ke-sällä 2004 paljastettiin”Vaeltajan muistomerkki”. Se sijait-see Ylisen Viipurintien varressa ja siinä on teksti: ”Kunnian osoitukseksi esivanhempien uskolle ja työlle”.

Hämeen kirkkovaellusten työryhmä oli kirjannut yhdek-si tavoitteeksi maakuntaa ja vaelluspaikkakuntia eheyttä-vän ja niiden identiteettiä rakentavan vaikutuksen. Laurin vaelluksen osanottajat kokivat, että matkalla vahvistui yh-teys kotiseutuun, kotiseurakuntaan, yhteiseen kulttuuri-perintöön, menneisiin sukupolviin, luontoon ja Jumalaan luojana. Matkakumppanuus sekä yhteydet paikkakunta-laisiin tulivat joillekin osanottajille iloisena yllätyksenä. Vaellukset kiinnostivat myös paikallista mediaa, muutami-na kesinä tapahtuma sai osakseen maanlaajuista huomi-ota. Työryhmän tavoite näyttäisikin Hämeenkosken mai-semissa toteutuneen toivotusti.


PYHÄN LAURIN KIRKON RAUNIOT HÄMEENKOSKELLAEetu Sorvali


PYHÄN LAURIN KIRKON RAUNIOT HÄMEENKOSKELLA

Pyhän Laurin kirkon rauniot kesällä 2014. Lahden kaupunginmuseo. Kuva Toni Kesti.


Hämeenkosken kunnasta tunnetaan kolmetoista kiinte-ää muinaisjäännöstä, joista Pyhän Laurin kirkon raunio lienee tunnetuin. Nykyisen keskustaajaman tuntumassa olevia keskiaikaisen kirkon raunioita on tutkittu 1960-lu-vun alusta 2000-luvun alkuun saakka. Tutkimuksia on tehty Turun yliopiston, Museoviraston ja Hämeenkosken kunnan ja seurakunnan välisenä yhteistyönä. Tutkimus-ten myötä Pyhän Laurin kirkon rauniot ovat tulleet myös laajemmin tunnetuksi Päijät-Hämeen ulkopuolellakin. Muita tunnettuja keskiaikaisia kirkon raunioita on esimer-kiksi Pälkäneellä, Raumalla ja Vihdissä. Päijät-Hämeessä Hämeenkosken rauniot ovat kuitenkin ainoat laatuaan.

Hämeenkosken rautakautiset löydöt kertovat alueen ol-leen asuttu jo ennen kristinuskon vakiintumista, mutta kirkkomaan vanhimmat löydöt ja haudat ajoittuvat var-haiskeskiajalle 1200-luvulle, jolloin paikalla on siis jo voi-nut seistä puinen kirkkorakennus. Kirkkomaan löytöjen ikä viittaisi myös siihen, että kirkkoa ei ole rakennettu suo-raan pakanallisen kalmiston paikalle, vaikka kirkon rauni-on vieressä olevaa Tervalanlähdettä onkin pidetty rauta-kautisena palvontapaikkana ja lähistöltä tunnetaan rau-takautisia muinaisjäännöksiä. Tervalanlähteen vettä on todennäköisesti käytetty myös kirkonmenoissa. Kirkon aluetta rajaavat keskiaikaiset tielinjat. Etelässä on kulke-nut Ylinen Viipurintie, joka on aikanaan yhdistänyt Hä-meen ja Viipurin linnat. Lännessä Ylisestä Viipurintiestä pohjoiseen on erkaantunut Kurjalan kartanoon johtanut tie. Nykyiset tiet noudattelevat kirkon raunioiden kohdal-la edelleen pääasiassa keskiaikaisia linjauksia.

Pyhän Laurin kirkon pohjakaava on tavanomaises-ta poikkeava. Kirkko noudattaa kyllä yleistä keskiaikais-ta kaavaa ollen pitkänomainen ja itä–länsi-suuntainen. Kirkko on kuitenkin ollut kahdeksankulmainen nelikul-maisen sijaan. Keskiaikaisia kahdeksankulmaisia kirk-koja on Suomessa vain kaksi: Hämeenkoskella Pyhän Laurin kirkon rauniot ja Rengon kirkko. Aikaisemmin

kahdeksankulmaista muotoa on pidetty kirkkoon tehty-jen myöhempien muutosten tuloksena. Kahdeksankul-mainen pohjakaava oli kirkoissa tavallinen 1600-luvun lopulta 1700-luvulle. Vanhat asiakirjat ja ennen kaikkea arkeologisten kaivausten havainnot ovat kuitenkin osoit-taneet, että kirkon kahdeksankulmainen pohjakaava on alkuperäinen. Hämeenkosken ja Rengon kirkkojen sa-manlainen muoto ja lähes sama koko ovat antaneet olet-taa, että kirkot ovat saman rakennusmestarin käsialaa.

Pyhän Laurin kirkko on aikanaan rakennettu vanhem-man puisen kirkon paikalle. Itse asiassa kivikirkkoa on edeltänyt ehkä useampikin puinen kirkko jo 1200-lu-vulta lähtien. Aikaisemmin kirkon rakentaminen on ajoi-tettu 1400-luvun loppuun tai 1500-luvun alkuun. Ny-kyisen tietämyksen mukaan kivikirkko on rakennettu

Rengon kirkko. Museovirasto. Kuva Anu Laurila.

Pyhän Laurin kirkon rauniot kesällä 2014. Lahden kaupunginmuseo. Kuva Toni Kesti.


todennäköisesti vuosien 1520 ja 1560 välillä ja se on ollut selvästi edeltäviä puukirkkoja suurempi rakennus. Kirkko on jäänyt osittain keskeneräiseksi, sillä arkeologisissa kai-vauksissa ei ole havaittu asehuonetta, joka on olennainen osa keskiaikaista kirkkorakentamista. Keskeneräisyys on tyypillistä kivikirkoille, jotka on rakennettu keskiajan lo-pulla. Hämeessä Hollolan kirkko on ainoa myöhäiskeski-aikainen kirkko, joka on saatua kaikilta osiltaan valmiiksi.

Hämeenkosken keskiaikainen kirkko on ollut käytössä 1600-luvulle asti, jolloin se on hylätty. Varmaa syytä hyl-käämiseen ei tiedetä varmasti, mutta on mahdollista, et-tä rakennus on ollut laadultaan huono jo alun alkujaan. Todennäköisesti saman rakennusmestarin suunnittele-ma Rengon kirkko kärsi myös ongelmista ja 1600-luvulla kirkon holvattu katto ja osa seinistä romahtivat kasaan. Niin Rengon kuin Hämeenkoskenkin kirkon tapauksissa maaperää on pidetty osin sopimattomana kivikirkon ra-kentamiseen. Toisin kuin Rengossa, Hämeenkoskella ki-vikirkkoa ei ryhdytty pelastamaan tai korjaamaan vaan tätä korvaamaan rakennettiin puinen kirkko, joka oli käy-tössä 1600-luvun puolivälistä 1700-luvun ensimmäisille vuosikymmenille.

Muistopaasi kirkon raunioiden keskellä. Lahden kaupunginmuseo. Kuva Toni Kesti.

lähteet:Hiekkanen, Markus 2003 Suomen kivikirkot keskiajalla. Helsinki.

Hiekkanen, Markus 2005. Hämeenkosken keskiaikainen kivikirkko. Aikojen halki - Kirkon kahdeksan vuosisataa Lahden seudulla. Toim. Esko Ryökäs. Hollola.

Ratilainen, Tanja 2005. Hämeenkosken keskiaikainen Py-hän Laurin kirkko − keskeneräinen rakennushanke? − Ai-kojen halki. Kirkon kahdeksan vuosisataa Lahden seudul-la. Toim. Esko Ryökäs. Hollola.


TAIDEMUSEOAIKA ON LAHDENTaiteen kertomaa 110 vuoden ajalta29.5.-19.9.2015

Piirrä nyt!Nykypiirustuksen monet kasvotLahden taidemuseossa 9.10.2015 - 23.1.2016

Rovaniemen taidemuseossa 12.2.-10.4.2016

Vesijärvenkatu 11 A Puh. (03) 814 4547 tai 044 7161 848, 050-398 5547 [email protected]

AVOINNA:ti, to, pe 9–17ke 10.30–19la11–17

HIIHTOMUSEOUrheilukeskus Salpausselänkatu 8 15111 Lahti [email protected] HUOM! Museo suljettu toistaiseksi

HISTORIALLINEN MUSEO

Viiden tähden kartano – Nykytaide ja kokoel-mat kohtaavat27.3.2015 – 27.2.2016

Lahdenkatu 4 Puh. (03) 814 4536 [email protected] AVOINNA: ti, to, pe 9–17ke 10.30–19la11–17

RADIO- JA TV-MUSEO Radiomäki, Radiomäenkatu 35 PL 113, 15111 Lahti [email protected]

HUOM! Museo suljettu toistaiseksi

PÄIJÄT-HÄMEEN NÄYTTELYKALENTERI

ORIMATTILAN TAIDEMUSEOPysyvät näyttelyt:

Taidesäätiö Ilmari ja Toini Wall-Hakalan kokoelmatPentti Papinahon kokoelmatOrimattilan Erkot-näyttely

Lahdentie 65Kulttuuritalo 2. krs puh. 044 781 3567

AVOINNA: 2.6.-2.8.2015 ti-su klo 12-18 muulloin ti-pe 12-16, la 10-14, su 11-15

ITÄ-HÄMEEN MUSEOKoskipään kartano 19600 Hartola puh. 03-7161252 gsm. 044-0770149 Tiedustelut: [email protected]

AVOINNA JOKA PÄIVÄ talvisin 12–16 kesäisin 11–18Sopimuksesta myös muulloin.

HEINOLAN KAUPUNGINMUSEO”Hauskaa teatteri-iltaa!” Heinolan kesäteatteri 2001-15 12.6. – 13.9.2015

Kauppakatu 14

HEINOLAN TAIDEMUSEO JA GALLERIA LAMBERTMarita Liulia 7.6. – 13.9.2015

Kauppakatu 4

LÄÄNINKIVALTERI ASCHANIN TALOTalo avoinna yleisölle 15.5.–15.9.2015

Kauppakatu 3

NÄYTTELYIDEN AIKANA MUSEOT AVOINNAti–su klo 12–16, ke 12–20. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Tiedustelut: (03) 849 3651, (044) 769 4216 [email protected]

MAAKUNTAMUSEOTYÖMilla-Lotta KemiläinenTutkijaSijaisena Eetu Sorvali(20.9.2015 asti)Puh: 050 3985 492Päijät-Hämeen paikallismuseot, ohjaus ja neuvontaaluetaidemuseotyö

MAAKUNTA-ARKEOLOGIAHannu TakalaTutkimuspäällikkö Puh: 050 5594 158 - Lahden kaupunginmuseon tutkimus- ja kulttuuri-ympäristöyksikön päällikkö - esihistoria, arkeologiset kaivaukset ja suojeluasiat

KONSERVAATTORITMaija NisonenKonservaattori Puh. 050 398 5532 - tekstiilikonservointi

Ritva SuvantoKonservaattori Puh. 050 5184 479 - kovien materiaalien konservointi

OTA YHTEYTTÄ Päijät-Hämeen maakunta- ja aluemuseotyötä tekeviin toimijoihin

RAKENNUSTUTKIMUS- JA SUOJELURiitta NiskanenTutkija Puh. 044 4163 313 - rakennustutkimus ja suojeluasiat (Lahti, Mäntsälä) - arkkitehtiarkisto, vastaanotto ja tietojen anto

Päivi SiikaniemiTutkijaSijaisena Pekka Piiparinen(30.9.2015 asti) Puh. 050 5184 590 - rakennustutkimus ja suojeluasiat (Asikkala, Harto-la, Heinola, Hämeenkoski, Kärkölä, Nastola, Orimat-tila, Padasjoki, Sysmä) - kartta- ja piirustuskokoelmat, vastaanotto ja tieto-jen anto

KUVA-ARKISTOPäivi Taipale Puh. 044 416 2676

www.lahdenmuseot.fi

Kaikkien henkilöiden postiosoite on PL 113, 15111 Lahti

maakunnan mainiot 1/2015

Documents