1

2 3

Toimitus: Vadim Adel ja Aino Nissinaho Pirkanmaan maakuntamuseo

Taitto: Lasse Honkanen

Kannen kuva: Kalle I. Luoto Pirkanmaan maakuntamuseo Frenckellin teollisuuspihan kiveys

Käännökset: Tomi Snellman

Julkaisija: Tampereen museot – Pirkanmaan maakuntamuseo

Painopaikka: Painohäme, Ylöjärvi 2011

ISBN 978-951-609-517-5

ISSN 1458-7467 ISSN 1237-5276

Tampereen museoiden julkaisuja 123

2 3

Sisällys

4 Esipuhe Aino Nissinaho

6 Arkeologinen valvonta Kirjastonpuistossa ja Frenckellin paperitehtaan alueella Sami Raninen

13 Viherrakentamista ja muinaistiedettä entisellä Frenckellin teollisuuspihalla ‒ Kirjastonpuisto kunnostustöiden kohteena Kalle I. Luoto

21 Sarsan korvalla – kivikautisen asuinpaikan koekaivaus Huutijärvellä Kirsi Luoto

28 Koekaivaukset Pirkkalankylän muinaisella tonttimaalla Vadim Adel

35 Parkkuunkosken myllyt Ylöjärvellä Kalle I. Luoto

41 Varhaiskeskiaikaisesta kalmistosta Pyhän Mikaelin kirkon hautausmaaksi Katja Vuoristo

50 Rajamerkkejä ja peltoröykkiöitä – arkeologinen inventointi Ylöjärven Kirkonseudulla Janne Rantanen

56 Historiallisen ajan muinaisjäännöskohteita Parkanossa Kalle I. Luoto

61 Kiukaita, keramiikkaa ja muuta arkeologista vesihuoltotyömailla Ulla Lähdesmäki

67 Tie, tontti ja taival – inventoijan matkassa Tampereen Nurmi-Sorilassa Kirsi Luoto

4 5

Esipuhe

Arkeologian kenttäkausi 2010 oli jälleen vil-kas Pirkanmaalla. Inventointeja, koetutki-

muksia ja valvontoja tehtiin useilla kymmenillä paikoilla erilaisten maankäyttö-, rakennus- ja kaavoitushankkeiden yhteydessä. Tässä julkai-sussa on esimerkit yhdeksästä tutkimuksesta, jois-ta suurin osa on Pirkanmaan maakuntamuseon omia tutkimuksia. Yksi artikkeli on Museoviraston koekaivauksesta Pälkäneen rauniokirkolla. Aikai-sempien vuosien tapaan myös Mikroliitti Oy teki lukuisia tutkimuksia Pirkanmaalla.

Tampereen Kirjastonpuiston tutkimukset huipentuivat omalla tavallaan vuoden merkit-tävimmäksi arkeologiseksi tapaukseksi. Arkeologi-nen selvitystyö aloitettiin jo v. 2008 samalla kun puiston kunnostustöitä suunniteltiin. Toiveena oli saada tietoa kaupunkia edeltäneestä ajasta, jolloin paikalla sijaitsivat Kosken kylä ja markkinapaikka sekä myöhemmin Tammerkosken kartano. Vuoden 2009 arkeologisessa valvonnassa dokumentoitiin rakenteita, jotka liittyivät kaupungin historiaan teollisuuden ja kaupan keskuksena. (Kalle Luodon artikkeli edellisessä Pirkan maan alta -julkaisus-sa). Vuonna 2010 kentällä olivat Sami Raninen ja Kalle Luoto. Silloin paljastettiin useita Frenckellin paperitehtaan rakenteita ja apteekkari Tennber-gin rakennuttaman Temperi –nimisen rakennuk-sen jäännöksiä. Päähuomio kohdistui kuitenkin tehdasalueen pihakiveykseen ja sitä halkoviin teollisuusraiteiden jäännöksiin. Paljon pohdintaa ja neuvotteluja jouduttiin käymään ennen kuin nämä Tampereen teollisuushistorian toistaiseksi

ainutlaatuiset arkeologiset rakenteet saivat mui-naismuistolain suojan.

Lapio pistettiin myös Pirkanmaan toiseen kes-kuspaikkaan, Pirkkalankylään. Asialla oli Vadim Adel tutkimusryhmineen. Pirkkalankylä symboli-soi historiasta tunnettua pirkkalaisten kauppaa ja eränkäyntiä ja oli ainakin jo 1500-luvulla yksi maakunnan suurimmista kylistä. Maantien yhte-yteen rakennettavan kevyenliikenteen väylän koe-kaivauksilta löytyi ehjiltä vaikuttavia keskiajan ja rautakauden kerrostumia yllättävän syvältä. Myös Kirsi Luoto havaitsi Kangasalan Huutijärven ki-vi- ja metallikautisen asuinpaikan koekaivauksil-la, että tietöiden yhteydessä oli muinaisjäännöksen päälle kerrostunut jopa puolitoista metriä paksu täytemaa. Vuoden 2010 koekaivaukset johtivat kaivauksiin tänä vuonna.

Pälkäneen rauniokirkollakin kaivauduttiin syvälle. Katja Vuoriston johtama kaivaus tehtiin asehuoneessa ja sen ulkoseinien vieressä. Pieneltä alalta löydettiin jäännöksiä 31 hautauksesta. Osa niistä ajoittuu rautakaudelle osoittaen aikaisempi-en tutkimusten kanssa, että rautakauden kalmisto on ollut laaja. Mielenkiintoisina ilmiöinä voidaan nostaa esille ainakin, että joissakin alimmista ja ilmeisesti vanhimmista haudoista oli merkkejä hautapaareista. Kiintoisa on myös havainto polt-tohautauksesta, joka ajoittuisi asehuoneen raken-tamisen jälkeiseen aikaan.

Jo useana vuotena peräkkäin niin kenttä- kuin suojeluarkeologeja ovat työllistäneet haja-asutus-alueiden vesihuoltohankkeet. Ulla Lähdesmäki

4 5

kirjoittaa 2000-luvun kokemusten perusteella suo-jelun ja tutkimuksen prosessista. Kirjoitus toimii ohjeistuksena arkeologeille, eri viranomaistahoille ja vesihuoltohankkeiden toteuttajille. Vesihuol-tohankkeita tehdään taajaan asutuilla maaseu-tualueilla, toisin sanoen Pirkanmaalla monesti käytännössä keskiajan ja uuden ajan alun kylä-asutuksen alueella, joista toistaiseksi on vähän ar-keologista tietoa. Koe- ja pelastuskaivauksissa on dokumentoitu mm. osia rakennusten perustuksista, erilaisia tulisijoja, paikoin runsaita kulttuuriker-roksia ja eri keramiikkatyyppejä. Merkittävimmät tutkimukset on tehty viime vuosina Sastamalan Tyrväänkylän ja Vehmaan kylätonteilla, Lem-päälän Aimalankankaan moniperiodisella asuin-paikalla sekä Kangasalan Vääksyn kartanon ympäristössä.

Keskusalueiden lisäksi arkeologit uskaltautui-vat myös Pirkanmaan ”erämaihin”. Kalle Luoto inventoi Parkanon ainoan 1500-luvun maakir-jakylän aluetta ja Ylöjärven Parkkuunkosken myl-lyaluetta, joka mainitaan 1585 myllyluettelossa. Myös näennäisesti epäkiinnostavalla alueella voi olla niin arkeologeille kuin paikallisväestöllekin kiinnostavia asioita, toteaa Janne Rantanen Ylö-järven metsäseudulta löytämistään rajamerkeistä, joita ei ole systemaattisesti aikaisemmin etsitty.

Viimeisenä on Kirsi Luodon kertomus ” Tie, tontti ja taival” Tampereen Nurmi-Sorilan in-ventoinnista. Se on arkeologin ”kenttäpäiväkirja” ei niinkään tieteellisistä havainnoista kuin tun-nelmista ja kohtaamisista ihmisten, muinaisjään-nösten ja eläintenkin kanssa. Sitä lukiessa omien kenttäretkien tunnelmat palautuivat mieleen.

Hyviä lukuhetkiä toivoo

Aino Nissinaho

6 7

SAMI RANINEN

Keväällä ja kesällä 2010 Tampereen keskus-tassa sijaitsevan Kirjastonpuiston uudistus-

ja kehityssuunnitelmiin liittyvien maansiirto- ja infrarakennustöiden yhteydessä suoritettiin arkeologista valvontaa ja kaivaukset. Kaiva-uksia johti FM Kalle Luoto, valvontaa tämän kirjoittaja. Valvonta oli tarpeellista, koska Kir-jastonpuisto on osa Tampereen vanhinta kau-punkihistoriallista ydintä ja siten arkeologisesti hyvin kiinnostava alue. Kalle Luoto oli jo vuon-na 2008 suorittanut Kirjastonpuiston inventoin-nin ja johtanut 2009 kaivauksia alueella. Näiden tutkimusten perusteella aavisteltiin jo ennalta, että myös vuonna 2010 rakennustöiden koh-teeksi joutuvissa Kirjastonpuiston osissa on säi-lynyt kiinteitä muinaisjäännöksiä. Vuonna 2009 oli yksi sellainen jo löydettykin puiston vierel-tä, läheltä Tammerkosken rantaa. Kyseessä oli Frenckellin paperitehtaan massahiomon raunio, joka nykyisin sijaitsee nurmen, kukkapenkin ja rannan suuntaisen kevyen liikenteen väylän al-la. 1870-luvulle palautuva raunio on merkittävä muisto Suomen paperiteollisuuden historiasta, ja se on suojeltu kiinteänä muinaisjäännöksenä. Yhdeksi suojeluperusteeksi on katsottu se, että tehdasrakennuksen jäännös edustaa Suomen paperiteollisuuden historiassa siirtymävaihetta, jonka aikana paperin raaka-aine vaihtui lumpus-ta olkimassaan, puuhiokkeeseen ja myöhemmin selluloosaan.

Toukokuussa 2010 valvonta aloitettiin suurin

toivein. Pidettiin mahdollisena, että puistossa tulisi vastaan teollisuushistoriallisten jäännös-ten ohella jälkiä myös Tampereen kaupungin varhaisvaiheista tai jopa kaupungin perustamista edeltäviltä ajoilta.

Kirjastonpuiston alueen historiaa

Ennen Tampereen perustamista Tammerkosken ympäristössä on oleillut ihmisiä jo kivikaudella. Ei tiedetä, oliko kosken liepeillä vakiintunutta asutusta rautakaudella. Todistei-ta sellaisesta ei ole, mutta on mahdollisuuksien rajoissa, että rautakauden jäljet ovat hävinneet 1700-luvun lopun ja 1800-luvun kaupunkira-kentamisen myötä. Joka tapauksessa viimeistään keskiajalla kosken molemmilla puolilla sijaitsi kylä: Koski eli myöhempi Tammerkoski länsi-puolella ja Kyttälä itäpuolella. Tiedetään, että Tammerkosken kylässä oli 1500-luvulla viisi taloa, mutta arkeologisten ajoitusten puuttuessa kylän perustamisajankohtaa voidaan vain arvail-la. Kylän taru päättyi jo 1600-luvulla, jolloin sen talot joutuivat verorästiensä takia yksi kerrallaan Tammerkosken kartanon omistukseen. Tam-merkosken kylätontin tarkkaa sijaintipaikkaa ei tunneta. Vuoden 2010 valvonnassa siitä ei ha-vaittu jälkeäkään. Saattaakin olla, että kylätontti sijaitsi Kirjastonpuiston eteläpuolella, Vanhan kirkon ja Vanhan kirjastotalon liepeillä. Asiasta ei välttämättä saada koskaan varmuutta, koska on mahdollista, että myöhempi kaupunkiraken-taminen on hävittänyt kaikki kylätontin tunnis-tettavat jäljet.

Arkeologinen valvonta Kirjastonpuistossa ja Frenckellin paperitehtaan alueella

6 7

1600-luvulla alkanut Tammerkosken karta-non aika on tärkeä osa Kirjastonpuiston alueen ja laajemminkin Tampereen historiaa: kaupun-kihan perustettiin talousvaikeuksiin joutuneen kartanon maille vuonna 1779. Vanhat kartat paljastavat, että kartanon pihapiiri sijaitsi ny-kyisten Vanhan kirjastotalon ja Teatteritalon alueella. Nämä 1900-luvun alun monumentaa-lirakennukset ovat luultavasti hävittäneet kaikki kartanon jäännökset. Kirjastonpuiston alue oli kartanon peltomaata, ja mahdollisesti se oli ollut peltona jo Tammerkosken kylän aikana. Tam-merkosken alueella on 1600- ja 1700-luvuilla ollut myös merkittävä markkinapaikka. Sen on vaihtelevasti arveltu sijainneen Vanhan kirkon kohdalla tai Tammerkosken ylittäneen sillan luona lähellä nykyistä Hämeensiltaa. Kirjaston-puiston valvonnassa ei tunnistettu mitään mark-kinapaikkaan viittaavaa.

Kaupungin perustaminen ja varhaisvaiheetKaupungin perustamisen jälkeen Kirjaston-puiston alue kaavoitettiin kaupunkitonteiksi. Kaupungin varhaisvaiheiden näkyvä muisto on Kirjastonpuiston eteläpuolella sijaitseva Tampe-reen Vanha kirkko (1825). Nykyisen Kirjaston-puiston länsiosa muodosti kaupunkitontin nr. 2. Sen ensimmäinen omistaja oli inspehtori Jonas Lagerbaum. Vuonna 1802 tonttia laajennettiin itään, aiemmin kaavoittamalle alueelle, jolloin se ulottui aina Tammerkosken rantaan asti. Tä-mä suurtontti oli apteekkari Långhjelmin ja sittemmin apteekkari Tennbergin omistuksessa, mistä syystä sitä kutsutaan myös ”apteekkarin tontiksi”. Apteekkarin tonttia rajasi lounaassa Vanhan kirkon tontti, länsilounaassa Kirkkoka-tu ja pohjoisluoteessa Puutarhakatu. Karttojen perusteella tontin puurakennukset keskittyivät Kirkkokadun ja Puutarhakadun varrelle. Vuon-na 2010 havaituista puurakenteista osa saattaa liittyä näihin kaupungin varhaisvaiheisiin. Esi-merkiksi Puutarhakadun varrelta löytyi hirsiä, jotka melko varmasti ovat apteekkari Tennber-gin rakennuttaman Temperi-nimisen puuraken-nuksen perustusta. Tontin teollinen käyttö lähti liikkeelle Tammerkosken rannasta. Apteekkari Tennberg perusti sinne jo 1840-luvulla pienen

pellavaöljytehtaan.Ilmeisesti jo apteekkari Tennberg avasi ton-

tillaan sijainneen kasvimaan ja puutarhan kaak-koisosan kaupunkilaisten käyttöön julkiseksi puistoksi. Tämä Vanhan kirjastotalon ympä-ristössä sijainnut viheralue muodosti yhdessä Vanhan kirkon tontille vuonna 1835 istutettujen vaahteroiden kanssa Tampereen ensimmäisen puiston.

Paperitehtaan aikaApteekkarin tontin pohjoisnaapurissa oli 1700-luvun lopulta lähtien toiminut pieni pape-ritehdas, joka oli 1830-luvulla siirtynyt Frenck-ellin suvun omistukseen. Tehtaassa käynnistyi vuonna 1842 Suomen ensimmäinen paperikone. Uusi omistaja rakennutti Puutarhakadun poh-joispuolelle paperitehtaan konttoritalon, jonka ensimmäinen rakennusvaihe on peräisin vuodel-ta 1847, ja joka siten on puiston ympäristön van-hin kivirakennus. 1870-luvulla tehdas laajentui voimakkaasti ja hankki omistukseensa melkein koko apteekkarin tontin eli myöhemmän Kir-

Kuva 1. Temperin hirsikehikkoa. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Sami Raninen.

8 9

jastonpuiston alueen. Edellä mainittu pellava-öljytehdas muutettiin paperitehtaan verstaaksi.

Tehdasalueen ulkopuolelle jäi kuitenkin ap-teekkarin tontin puistona käytetty kaakkoisosa. Se liitettiin yhteen Vanhan kirkon pohjoispuo-lella sijaitsevan puistoalueen kanssa. Näin syn-tyi Kirkkopuisto, jonka itäosaan rakennettiin 1900-luvun alussa Vanha kirjastotalo ja jonka länsiosa kirkon pohjoispuolella kuuluu nykyi-seen Kirjastonpuistoon.

Tammerkosken rantaan rakennettiin 1870- luvulla edellä mainittu ja sittemmin purettu massahiomo, sittemmin purettu pannuhuone ja korkea punatiilinen savupiippu, joka on yhä olemassa. Teollisuusalueen keski- ja länsiosas-sa oli muun muassa kasvimaita, varastoraken-nuksia, talleja ja työväen asuntola. 1900-luvun alussa paperitehdas luopui tontin eli nykyisen Kirjastonpuiston länsiosasta. Tämä alue siirtyi kaupungin omistukseen, ja se liitettiin Kirkko-puistoon, jonka nimi muuttui Kirjastonpuistoksi 1920-luvulla.

Paperitehtaan omistukseen jääneellä alueel-la, jolla nykyisin sijaitsee Kirjastonpuiston uusi esiintymislava, alkoi v. 1905 kiihkeän rakentami-sen vaihe. Kalle Luodon artikkeli tässä kirjassa käsittelee alueelta sijainnutta kenttäkiveystä ja raskaisiin tavaransiirtoihin käytettyä raidejär-jestelmää. Kiveyksen itäpuolelle rakennettiin uusi punatiilinen pannuhuone, nykyinen kau-punginkirjaston lehtienlukusali. Samanaikaisesti rakennettiin nykyisen Kirjastonpuiston pohjois-puolelle Frenckellin monumentaalinen jugend-tyylinen rakennuskompleksi, jonka suunnitteli arkkitehti Birger Federley. Nykyisin nämä ra-kennukset ovat keskeinen osa Tammerkosken teollisuushistoriallista kansallismaisemaa.

Frenckellin tehtaan kehitysnäkymät muut-tuivat 1920-luvulla heikoiksi. Tehdas oli jäänyt liikenteellisesti erittäin hankalaan asemaan ti-heästi rakennetun kaupunkialueen keskelle. Kun vielä tehtaan konekantakin oli vanhenemassa, uusi omistaja, Rosenlew-yhtymä, päätti vuonna 1928 lopettaa sen toiminnan. Tehdasalue päätyi kaupungin omistukseen. Osa teollisuusraken-nuksista purettiin, ja Kirjastonpuiston alueella si-jainneen tehdaspihan päälle ajettiin täyttömaata.

Arkeologisessa valvonnassa havaittuja rakenteita

Käytettävissä oleva tila ei tässä yhteydessä salli kaikkien vuoden 2010 valvonnassa havaittujen rakenteiden yksityiskohtaista kuvausta. Sen sijaan seuraavassa esitellään merkittävimmät valvonnassa havaitut rakenteet. Rakenteiden käyttötarkoitukset olisi luultavasti mahdollista selvittää, mutta toistaiseksi sitä ei ole tehty joi-takin alustavia tulkintoja lukuun ottamatta.

Puurakenteet Kirjastonpuiston länsiosassaKirjastonpuiston länsiosassa, joka sijaitsee Vanhan kirkon ja Puutarhakadun varrella olevan konttoritalon välissä, havaittiin useita puurakenteita. Useimmat niistä olivat raken-nusten perustuksista peräisin olevia hirsike-hikoita, jotka oli aikoinaan kaivettu puiston hienorakeiseen pohjamaahan asti. Hirsi-kehikot dokumentoitiin ja peitettiin sitten uudestaan. Niiden yhteydestä ei juuri tehty ajoituksellisesti suuntaa-antavia löytöjä, eikä niistä ole laboratorioajoituksia. Useat elleivät kaikki hirsikehikkojen päällä olleista raken-nuksista lienevät olleet käytössä 1800-luvulla ja /tai aivan 1900-luvun alussa. Ajoitusten puuttuessa ei voida sanoa, voisiko joku ra-kenteista olla peräisin jo tontin varhaisim-masta käyttövaiheesta 1700-luvun lopulta. Hirsikehikoiden ohella huomiota herätti varsinkin lautaseinäinen, kaivoa muistuttava mutta käyttötarkoitukseltaan tuntematon sy-vä rakenne.

Varmuudella voitiin identifioida Puutarha-kadun varrella oleva iso hirsikehikko, joka on osa Temperi -nimisen rakennuksen perustusta. Tämä puurakennus oli apteekkari Tennbergin rakennuttama. Tontin siirryttyä paperitehtaan omistukseen Temperi oli pitkään tehtaan käy-tössä, kunnes se 1900-luvun alussa purettiin. Rakennus näkyy useissa Frenckellin tehdas-pihaa esittävissä valokuvissa. Jonkinlaisella todennäköisyydellä voidaan identifioida myös Temperin eteläpuolella sijainnut hirsilattian jäännös, joka luultavasti oli peräisin paperiteh-taan oljenleikkaushuoneesta.

8 9

Kuva 2. Muurirakenteet lukusalin eteläpuolella. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Sami Raninen.

Rakenteet lukusalin eteläpuolellaVuonna 1905 rakennetun kaupunginkirjaston lehtienlukusalin eli paperitehtaan uuden pan-nuhuoneen eteläpuoliselta tasanteelta paljastui massiivinen kivi- ja tiilirakenne. Suunnilleen itä-länsi-suuntaan kulkevassa kivimuurissa suuret lohkokivet oli liitetty toisiinsa hakarau-doilla. Muurissa oli myös betonisaumauksia, jotka viittaavat siihen, että muuri on rakennettu tai ainakin saumattu 1900-luvun alussa. Kivi-muuriin nähden oli suorassa kulmassa tukevalle kivisokkelille rakennettu tiilimuuri. Rakentei-den käyttötarkoituksesta ei ole selvyyttä, mutta luultavasti ne liittyvät paperitehtaan toimintaan ja olivat peräisin samasta rakennusvaiheesta kuin Kirjastonpuiston kenttäkiveyskin. Kivi- ja tii-limuurin läheisyydessä voitiin vielä havaita va-hingoittuneen kenttäkiveyksen riekale, joka oli ilmeisesti ulottunut muuriin asti.

Massahiomon raunio ja siihen liittyvät jäännöksetVuonna 2009 löydetyn Tammerkosken rannas-sa sijainneen tiilisen ja kolmikerroksisen massa-hiomon raunio otettiin kesällä 2010 uudestaan esille. Rakenteen päälle suunniteltiin kukkaistu-tusta. Koska pelättiin, että istutuksen kasteluvesi voisi altistaa maanalaiset betoni- ja tiilirakenteet eroosiolle, raunion päälle asennettiin vesieris-te. Esille otettiin noin 50 neliömetrin laajuinen betonitaso. Betonitaso ei edusta massahiomon pohjapinta-alaa kokonaisuudessaan, eikä se voine olla peräisin massahiomon rakentami-sen ajalta eli 1870-luvulta. Taso on luultavasti rakennettu 1900-luvun alussa massahiomon modernisoinnin yhteydessä. Betonitason ala-puolella kulkee suunnilleen itä-länsi-suuntaisia tiiliseinäisiä tunneleita. Ne liittyvät epäilemät-tä paperitehtaan tuotantoprosessiin. Kun raunio oli peitetty, sen eteläreunan yli kulkevaan jalka-käytävään merkittiin raunion rajat punertavilla lohkokivillä. Tällä tavoin puretunkin historial-lisen rakennuksen jäännökset voidaan saattaa konkreettisesti osaksi satunnaisen jalankulkijan maisema- ja tilakokemusta.

Joitakin metrejä massahiomon raunion poh-joispuolella dokumentoitiin itä-länsi-suuntaista, 130 cm leveää tunnelia, jossa oli tiiliseinät ja betonikatto. Tunnelin keskellä kulki rautaput-ki. Tunneli oli kärsinyt tuhoa viemäröinneissä,

Kuva 3. Massahiomon betonitaso. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Sami Raninen.

10 11

puolella tutkittu. Säilyneen kiveyksen laajuutta ei saatu selville. Selvää kuitenkin on, että kiveys on tällä kärsinyt myöhemmissä viemäröinneissä ja muissa kaivutöissä, eikä se välttämättä muodosta samanlaista laajaa ja ehyttä kokonaisuutta kuin kiveys lukusalin länsipuolella.

Vuoden 2010 rakennustöissä löydetyt raken-teet pyrittiin mahdollisuuksien mukaan säilyttä-mään vahingoittumattomina. Merkittävimmän poikkeuksen muodosti noin 13 neliömetrin laajuinen betonitaso, joka löydettiin lukusalin koillispuolelta läheltä Tammerkosken rantaa. Se purettiin paikalle asennetun viemäriputken tieltä. Rakenteiden kohdalla oli sijainnut apteek-kari Tennbergin 1840-luvulla perustama pella-vaöljytehdas, joka säilyi paperitehtaan aikana käytössä tehtaan verstaana. Betonitaso liittynee verstaaseen, mutta tuskin on 1900-luvun alkua vanhempi: pellavaöljytehtaan rakennus oli siis nähtävästi ainakin osittain uudelleenrakennet-tu osana tehtaan rakennuskannan voimakasta kasvua ja uudistumista vuoden 1905 vaiheilla. Koska verstas ei ollut historialliseen paperinval-mistusprosessiin välittömästi liittyvä rakennus, sen jäännöksen purkamiseen myönnyttiin.

Valvonta Frenckellin patomuurin luona

Tammerkosken keskiputouksen länsipuolel-la ja Kirjastonpuiston pohjoispuolella sijaitsee

mutta sitä oli säilynyt useita erillisiä jäännöksiä, joista pisimmällä oli mittaa noin kuusi metriä. Tämäkin rakenne on kaikella todennäköisyydellä peräisin 1900-luvun alusta ja liittyy paperiteh-taan toimintaan.

Muut Tammerkosken rannan rakenteetTammerkosken rannassa kulkevan kevyen lii-kenteen väylän kohdalla dokumentoitiin neljä massiivista, osittain tuhoutunutta betoniraken-netta. Rakenteiden ikää ja käyttötarkoitusta ei ole varmuudella selvitetty, mutta alustavan tul-kinnan mukaan ne voisivat liittyä paperitehtaan vesiränniin, joka juoksutti tehtaan koneisiin pa-perinvalmistusprosessissa tarvittavaa vettä. Ky-seessä olisivat tämän tulkinnan mukaan olleet vesirännin tuki- ja jalkarakenteet 1900-luvun alusta. Tulkintaan sopii se, että rakenteissa oli syvennyksiä ja lokeroita, joihin oli ehkä tuettu puurakenteita. Betonirakenteet tuskin olivat ol-leet itse kosketuksessa virtaavan veden kanssa.

Tammerkosken rannan lähellä, nykyisen lu-kusalin ympäristössä ja rantaa seuraavan kevyen liikenteen väylän länsipuolella, tehtiin satun-naisia havaintoja kenttäkiveyksestä. Kiveys on luultavasti saman ikäinen kuin lukusalin länsi-

Kuva 4. Sisäkuva säilyneestä tunnelinpätkästä. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Sami Raninen.

Kuva 5. Yksi Tammerkosken rannan betonirakenteista. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Sami Raninen.

10 11

Frenckellin paperitehtaan jugend-rakennus-kompleksi. Kompleksin itäpuolella sijaitsevan patomuurin uudistamisen käytyä ajankohtaiseksi Tampereen kaupunki teki kompleksin kaakkois-siiven seinustalla sekä kaakkoissiiven ja pato-muurin välisellä jalkakäytävällä rakennusteknisiä koetutkimuksia. Tutkimusten yhteydessä tarvit-tiin arkeologista valvontaa. Abraham Häggma-nin vuonna 1783 perustama paperitehdas sijaitsi juuri tällä alueella, ja myöhemminkin paperiteh-taan vesiränni oli kulkenut suunnilleen jalkakäy-tävän kohdalla. Kaakkoissiiven koillisseinustalle avatuissa koekuopissa havaittiinkin massiivisia kivi- ja betonirakenteita, jotka luultavasti liittyi-vät paperitehtaan vesiränniin. Muuten valvon-nassa ei tehty tällä alueella erityisen merkittäviä havaintoja.

Lopuksi

Valvonnan yhteydessä allekirjoittaneella oli useita tilaisuuksia keskustella ohikulkijoiden ja

myöskin rakennustöitä suorittaneiden Tampe-reen Infran työntekijöiden kanssa. On itsestään selvää, että kaikilta asiaa kommentoineilta ei voinut löytyä suurta ymmärrystä arkeologisen valvonnan mielekkyyttä kohtaan, varsinkin kun kyse oli suhteellisen nuorista jäännöksistä. Myös tamperelaisessa mediassa esiintyi kaupunkilais-ten kummeksuntaa arkeologien kohdistaessa huomionsa runsaan sadan vuoden ikäisiin teol-lisuusjäännöksiin. On hyvin ymmärrettävää, että lähihistoriallisen arkeologian tarve ja merkitys eivät ole selvillä kaikille niillekään suuren ylei-sön edustajille, jotka suhtautuvat myönteisesti tai neutraalisti ”muinaisemman” kulttuuriperin-nön tutkimiseen ja suojeluun. Toisaalta kentällä saatu palaute osoitti selvästi, että hyvin monet kaupunkilaiset ikään tai ammattiin katsomatta pitivät teollisuushistoriallisen perinnön suojelua ja tutkimista arvokkaana. Voidaan aavistella, että Tampereella juuri teollisuushistorian merkitys ja arvo koetaan voimakkaampana ja keskeisempänä kuin monissa muissa suomalaisissa kaupunkiyh-

Kuva 6. Frenckellin verstaan betonitaso. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Sami Raninen.

12 13

teisöissä. Kirjastonpuiston arkeologinen valvonta voidaan nähdä myös eräänlaisena arkeodraa-mana, jossa kaupungin maaperä antoi hetkeksi näkyviin kätkemänsä historian hyvin raskaat ja konkreettiset jäljet – ei pelkästään arkeologin

Arkistolähteet ja kirjallisuus

Heiskanen, Jari 2010. Apteekkareita ja paperiteollisuutta Tampereen Kirjastonpuis-tossa. julkaisematon raportti. Pirkanmaan maakuntamuseo.

Lilius, Martin 2000. Frenckellin paperit. Tampereen paperitehdas kuvina. Tampereen museoiden julkaisuja 53.

Luoto, Kalle 2008. Tampere, Kirjastonpuisto. Arkeologinen inventointi 2008. Julkaisematon raportti. Pirkanmaan maakuntamuseo.

Luoto, Kalle 2009: Tampere, Kirjastonpuisto. Arkeologinen kaivaus 2009. Julkaisematon raportti. Pirkanmaan maakuntamuseo.

Raninen, Sami 2011. Tampere, Frenckellin patomuuri. Arkeologinen valvonta 2010. Julkaisematon raportti. Pirkanmaan maakuntamuseo.

Raninen, Sami 2011. Tampere, Kirjastonpuisto. Arkeologinen valvonta 2010. Julkaise-maton raportti. Pirkanmaan maakuntamuseo.

In summer and autumn 2010, archaeological supervision was carried out in the centre of

Tampere in the Old Library Park to the west of the Tammerkoski middle falls and north and northwest of the Central Square. A large number of structures were documented that probably date back to the 19th and/or 20th centuries. Most of the structures are associ-ated with the Frenckell Paper Mill which

muistiinpanovälineitä varten, vaan myös muiden alueella työskennelleiden ja työmaa-aitojen ta-kaa kurkistelleiden tamperelaisten inspiraation, elämysten, muistojen, oivallusten, huvittuneisuu-den tai närkästyksenkin aiheeksi.

Archaeological Supervision in the Old Library Park and the Grounds of the Former Frenckell Paper Mill in Tampere

SAMI RANINEN

ceased operation in the late 1920s. The roots of the Frenckell factory go back to the paper mill founded on the banks of the Tammerkoski rapids as early as 1783 by Abraham Häggman. The mill was one of the first industrial plants in Tampere. Archaeological supervision was also carried out in the autumn at a site next to the Frenckell dam wall.

12 13

Kuva 1. Kirjastonpuiston kunnostustöiden yhteydessä maankaivutyöt tehtiin arkeologin valvonnassa. Valvon-nan yhteydessä paljastui teollisuuspihan jäännös, joka otettiin esille kokonaisuudessaan kesällä 2010. Taus-talla Frenckellin paperitehtaan pannuhuone, nykyinen lehtienlukusali. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Kalle I. Luoto.

Viherrakentamista ja muinais-tiedettä entisellä Frenckellin teollisuuspihalla – Kirjastonpuisto kunnostustöiden kohteena

KALLE I. LUOTO Tampereen keskustorin laidalla jatkettiin kesällä 2010 edellisenä vuonna alkaneita Kirjastonpuiston kunnostushankkeesta johtuvia arkeologisia tutkimuksia. Kesän 2010 erityinen mielenkiinto kohdistui lehtienlukusalina tunnetun Frenckellin paperitehtaan pannuhuoneen edustalle suunnitellun esiintymislavan rakennuspaikalle. Rakennuspaikalta paljastuikin Frenckellin tehtaaseen kuulunut kivetty teollisuuspiha, johon liittyi kapearaiteinen teollisuusrata.

14 15

Kaikkiaan Kirjastonpuiston alueen historiaa ovat maakuntamuseon arkeologit selvittä-

neet vuoteen 2011 mennessä jo neljänä kesänä. Puistoalueen tarkempi tarkastelu alkoi vuonna 2008, kun puiston kunnostustöitä ryhdyttiin suunnittelemaan. Alueen ensimmäisessä in-ventoinnissa puistoaluetta tarkasteltiin maasto-käynnin, tutkimustiedon, paikallishistorioiden, muiden historiallisten lähteiden ja vanhojen karttojen perusteella. Inventoinnissa todettiin, että Tampereen Kirjastonpuiston alueella mah-dollisesti sijaitsee useita historiallisen ajan mui-naisjäännöksiä, joiden olemassaoloa hoidetulla puistoalueella ei kuitenkaan vielä inventoinnin yhteydessä kyetty varmistamaan. Puistoalueen mahdollisiin jäännöksiin epäiltiin tuolloin kuu-luvan keskiaikaisen kylätontin, myöhemmän kartanon sekä markkinapaikan. Näiden lisäksi alueella epäiltiin olevan myös teollisuushisto-riallista merkitystä. Inventoinnin perusteella maakuntamuseo edellytti osan puiston kunnos-tustöistä toteutettavaksi arkeologin valvonnassa.

Teollisuushistoriallisesti tärkeiksi miellettyjä rakenteita ja kerrostumia paljastui myöhemmis-sä tutkimuksissa lisää. Kesällä 2009 Keskustorin Vanhan kirkon läheisyydestä valvonnan yhtey-dessä paljastui 1800-luvun lopulle ajoittuva vaa-kahuoneen jäännös sekä kulttuurimaakerroksia, jotka tutkittiin hankkeen yhteydessä. Näiden li-säksi koskenrannasta kunnostustöiden yhteydes-sä paljastui vuonna 1877 rakennetun Frenckellin hioketehtaan rakenteita, jotka dokumentoinnin jälkeen jätettiin paikalleen ja peitettiin.

Kesän 2010 koetutkimusten yhteydessä leh-tilukusalin edustalta löydettiin paperitehtaan piha-alueen kenttäkiveys kapearaiteisine rauta-teineen. Rakenne tulkittiin osaksi Frenckellin paperitehtaan historiallisen ajan muinaisjään-nöstä, joten koetutkimuksen tuloksia tarkennet-tiin myöhemmin kesällä tehtyjen tarkempien kaivaustutkimusten yhteydessä. Samaan aikaan puiston kunnostustöitä valvottiin muualla Kir-jastonpuiston alueella Sami Ranisen toimesta.

Teollisuuspihan jäänteitä paljastui puiston nurmikentän alapuolelta vajaan puolen metrin syvyydestä lähes koko kaivausalalta. Rakentei-siin kuului muun muassa vajaat 700 m2 laaja

kenttäkiveys sekä kapearaiteisen rautatien, ns. ”rilliradan” ratapohjia. Jari Heiskasen (2010) laatiman arkistoselvityksen perusteella kävi ilmi, että kiveys ja rautatiejärjestelmä ovat peräisin 1800-luvun ja 1900–luvun vaihteesta. Teolli-suuspiha ja ratajäänteet ovat kiintoisia, koska ne kuuluvat Frenckellin tehtaan tuotantoprosessin eri vaiheisiin liittäen mm. alueen rakennukset konkreettisesti yhteen.

Näkökulmia teollisuushistorialliseen muinaisjäännökseen

Teollisuuden tutkimus on paljon muutakin kuin arkeologiaa. Tosin teollistumista, teollisuutta ja teollista perintöä voi tarkastella myös arkeolo-gian avulla ja tuottaa tietoa, joka ei muilla ta-voilla ole saavutettavissa. Teollisuuskohteiden pelastus- ja tutkimuskaivauksilta saadaan uutta lähdeaineistoa, koska tutkimuksen kohteena ei ole pelkästään itse teollisuusrakennus. Ar-keologia kiinnostavat myös tuotantolaitosten lähistöllä mahdollisesti sijainneet muut raken-nukset, laitteet, esineet ja jopa jätekasat, jotka voivat kertoa teollisuustoiminnan tekniikoista tai mahdollisesti työläisten arjesta. Teollisuus-kohteiden tutkimuksessa arkeologin rooli tulee korostuneesti esille tutkimusaineiston tuottaja-na muille tieteenaloille.

Usein arkeologista kenttätutkimusta tehtäes-sä korostuu muinaismuistolaki. Poikkeusta eivät tee teollisuushistoriallisetkaan jäännökset. Mui-naisjäännösnäkökulmasta suojeltavan teolli-suushistoriallisen kohteen kenties tärkeimpänä tunnusmerkkinä on nostettu esiin sen kuulu-minen väistyneeseen teknologiaan. Valtaosa sitä edustavien tuotantolaitosten jäännöksistä ajoittuu 1900-lukua varhaisempaan aikaan. No-pean teknologisen kehityksen vuoksi kuitenkin myös monet 1900-luvun kohteista kuuluvat tähän joukkoon. Olkimassan ja puuhiokkeen valmistamiseen tarkoitettu Frenckellin massa-hiomo ja siihen liittyvä puutavaran lastauspiha rakenteineen täyttää kiinteän muinaisjäännök-sen kriteerit. Teknologian kehitysvaiheesta, jota Frenckellin massahiomo edustaa, ei tiettävästi ole muualla Suomessa arkeologisesti tutkittu-

14 15

ja muinaisjäännöksiä. Museoviraston ylläpitä-mässä koko Suomen muinaisjäännösrekisterissä ei ole tätä ennen ollut yhtään tämäntyyppistä suojelukohdetta. Näin ollen Tammerkosken rannalta löytynyttä muinaisjäännöskompleksia voidaan pitää ainakin toistaiseksi harvinaisena ja paperiteollisuuden historian kontekstissa mer-kittävänä kohteena.

Tietoarvon lisäksi teollisuushistoriallisiin kohteisiin voi sisältyä myös symboli-, identi-teetti- ja nähtävyysmerkityksiä. Tampereen ja Tammerkosken teollisuusmaiseman osana Frenckellin tehtaalla on myös selkeästi näitä arvoja. Sen lisäksi, että arkeologisilla tutki-muksilla voidaan tuottaa kohteista täydentävää tietoa, voidaan rakenteiden esiin kaivamisella lisätä matkailun ja symboliarvon kannalta tär-keän alueen elämyksellisyyttä ja pedagogisuutta. Tämä puoli tuli hyvin esille, koska sekä kaupun-kilaiset että muualta paikalle saapuneet matka-laiset osoittivat kiinnostusta jäänteitä kohtaan. Useimmiten ihmiset ymmärsivät jäänteiden merkityksen viimeistään rakenteita esiteltäessä. Ainoastaan pieni osa ohikulkijoista piti tutki-mushanketta tai suojelutoimenpiteitä turhana tai jopa haitallisena toimintana.

Maankäytön historian peruslinjoja kaupunginarkistosta

Vanhojen karttojen perusteella Frenckellin tehdas perustettiin Tampereen kaupungin tontille nume-ro 2. Karttojen perusteella tontti oli 1830-luvulla ruutukaavamaista puutarhaa, jossa rakennukset keskittyvät Kirkkokadun laidalle. Myöhemmin tontille ilmaantuu rakennuksia myös Puutarha-kadun puolelle, jossa sijaitsivat pitkä, apteekkaril-ta nimensä saanut ”Temperi” –niminen rakennus ja sen jatkeena ollut lämmitettävä kasvihuone. Muuten tontilla vaikuttaisi olleen kosken rantaan saakka ulottuvaa kasvillisuutta.

Seuraavalla vuosikymmenellä Frenckellin teollisuusalue laajeni kosken länsirannan tun-tumassa kohti etelää. Lukuisista koskenrannassa olleista rakennuksista tai rakennelmista on ny-kykulkijalle näkyvissä ainoastaan kahdeksankul-mainen savupiippu, joka tunnetaan myös yhtenä

Tampereen symbolipiipuista. Tutkimusalueen ainoa rakennus oli tuohon aikaan nykyisen pannuhuoneen länsipuolella sekä tontin 2 poh-joislaidassa sijainnut, tuolloin jo varastokäytössä ollut entinen kasvihuone. Vuosisadan lopussa tontilla olleita rakennuksia käytettiin Frenckel-lin työväen asuntoina.

Tutkimuksen kohteena olleelle alueelle ulot-tuneet Frenckellin tehtaan uudistukset alkoivat 1900-luvun alussa. Tehdasalueen sisäiseen tavara-liikenteeseen tarkoitettu kapearaiteinen rautatie liittyy tehtaan historian tähän vaiheeseen. Alku-peräinen rakenne, joka yhdisti raaka-ainevaraston, puuhiomon ja paperitehtaan, antaa hyvän kuvan tehdasalueen yksiköiden toiminnasta 1900-luvun vaihteessa. Kapearaiteinen rautatie rakennettiin teollisuuden raskaiden kuormien siirtelyyn tuo-tantoprosessin vaiheesta toiseen. Radat yhdistivät teollisuusalueiden varasto-, tuotanto- ja toimitus-tiloja. Kiskoja pitkin voi kulkea ja lukea tuotanto-prosessin vaiheet alusta loppuun.

Teollisuuspihan kiveys ja radanpohjat

Tutkimusalue, jolta teollisuuspiha paljastui, sijaitsi vuosina 1905–1907 rakennetun lämpö-keskuksen - nykyisen lehtienlukusalin - ja sii-hen liittyvän tiilipiipun (v. 1876) länsipuolella. Kiveyksessä ratalinjat näkyvät etupäässä kiveä-mättöminä urina ja ratakiskojen jäänteinä. Itse kiveys koostuu harmaista luonnonkivistä, joiden halkaisija vaihtelee vajaasta kymmenestä sentistä jopa 30 senttimetriin. Erityisesti alueen poh-joisosassa voidaan havaita kivien vyöhykkeinen asettelu, jossa lähimpänä ratapohjia olevat kivet ovat suurempia kuin kiveyksen keskellä olevat kivet. Suurimpien kivien vyöhyke ulottuu va-jaan metrin etäisyydelle ratapohjasta. Ilmeisesti radanpohjan reunaa aikanaan tuettiin isommilla kivillä ja rakenteen keskelle aseteltiin pienem-piä kiviä kulkemisen helpottamiseksi. Kivetyn alueen ulkopuolella on tumma, lähes mustaksi värjäytynyt maakerros, joka koostuu pääasiassa sekalaisesta rakennus- ja purkujätteestä, kuten tiilen- ja laastinpaloista, esineen katkelmista ja kivistä. Ilmeisesti osa kerrostuman hylätystä rakennusmateriaalista on peräisin tehtaan muu-

16 17

tostöiden rakennustyömaalta 1900-luvun alusta. Kaikkiaan radanpohjia paljastui kesän tut-

kimusten yhteydessä seitsemän, joista yksi on pistoraiteisiin liittyvä kokoamisraide. Radan-pohjien leveys on noin 90 cm ja niiden pohjalla erottuu noin 15 – 20 cm leveitä poikittaisten tu-kipuiden jäännöksiä noin 30 senttimetrin välein. Ilmeisesti radan käyttöaikana vanhoja pölkkyjä on korvattu uusilla, koska paikoittain vaihtele-vassa kunnossa olevia tukipölkkyjen jäännöksiä on tiheämmässä. Muutamissa kohdissa rata-pohjaa on säilynyt kiskoja. Kiskojen raideväli on ollut noin 66 cm, yhden kiskon paksuuden

ollessa noin kaksi senttimetriä ja pituuden noin kahdeksan metriä.

Kapearaiteisia kiskoja käytettiin tehtaan sisäiseen liikenteeseen. Tehtaan tarvitsema puuraaka-aine toimitettiin lastauspihalle ja sieltä kiskoja pitkin tuotantoketjussa eteenpäin. Polttopuuksi tarkoitettu materiaali kuljetettiin pannuhuoneeseen, nykyiseen kirjaston lehti-enlukusaliin ja paperintuotantoon tarkoitettu raaka-aine siirtyi kiskoja pitkin koskenrannassa sijainneeseen hioketehtaaseen. Kumpaiseenkin laitokseen johti kiskot. Massatehtaasta hioke-massa siirrettiin kiskoja pitkin paperitehtaan

Kuva 2. Kartta Frenckellin tehdasalueesta vuodelta 1900. Kuvan vasemmassa laidassa Satakunnankatu, alalaidassa Aleksis Kiven katu ja ylälaidassa Tammerkoski. Kartassa kuvattuna Frenckellin tehdasalue ennen tehtaan muutostöitä. Vasemmassa ylälaidassa näkyy piippu ja massahiomo, joiden alapuolel-la (länsipuolella) on työläisten asuntoja ja ns. Temperin rakennus. Alkuperäinen kartta: Tampereen kaupunginarkisto, kuva: Pirkanmaan maakunta-museo/Jari Heiskanen.

Kuva 3. Kartta Frenckellin tehdasalueesta vuodelta 1915. Kartan oikeassa yläkulmassa purettu hioketehdas, sen ala-puolella (länsipuolella) säilynyt kahdeksankulmainen piippu ja pannuhuone (lehtienlukusali). Alkuperäinen kartta: Tampe-reen kaupunginarkisto, kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Jari Heiskanen, kuvankäsittely: Kalle I. Luoto.

16 17

puolelle. Pihakiveys on rakennettu tarkoituk-senmukaisen rakentamisen näkökulmasta: alue on ollut teollisuuspihaa, joka oli tehty aikanaan kestäväksi edullisin kustannuksin. Aikanaan paras materiaali tähän tarkoitukseen oli kivi. Raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden kulje-tus tehtaan ulkopuolelle tapahtui muilla kul-kuvälineillä, koska tehdasaluetta ei ollut liitetty yleiseen rataverkkoon. Pihakiveys ja tehtaan sisäiset kapearaiteiset ratalinjat olivat käytössä vielä 1920-luvun lopulla. Frenckellin tehtaan toiminta päättyi 1928, ja seuraavana vuonna tehdasalue siirtyi kaupungin omistukseen.

Teollisen toiminnan päätyttyä kiveys ja rata-pohjat peitettiin ja tasattiin kivituhkalla. Tuh-ka on toiminut aikasinettinä, jonka alapuolella maakerrokset ovat säilyneet alkuperäisessä asus-saan. Tärkeän jäännöksestä tekee myös se, että kivetty piha-alue on mahdollisesti ainoa alkupe-räisessä kunnossa oleva jäänne Frenckellin teh-dasalueesta. Muut osat tehdasta on joko purettu tai muutettu tämän päivän käyttötarkoituksiin sopiviksi.

Kuva 5. Teollisuuspiha oli kivetty. Ratapohjat erottuivat paikoittain kiveämättöminä alueina joissa näkyi vielä ratapölkkyjen paikat (kuvan alalaita). Kiveys on paikoit-tain tuhoutunut myöhemmissä rakennustöissä (pyöreät jäljet kuvan keskellä ja vasen yläkulma). Kuvassa yhden ruudun koko on noin 2 x 2 m. Kuva ja kuvankäsittely: Pirkanmaan maakuntamuseo/Kalle I. Luoto.

Kuva 4. Koeojan B itäprofiili. Piirros: Pirkanmaan maa-kuntamuseo/Teemu Tiainen 2010.

18 19

Nykypäivä: teollisen menneisyyden jäänteet osana Kirjastonpuistoa

Nykyään kivirakenne on osa Tammerkosken kansallismaisemaa ja Kirjastonpuistoa. Pa-peritehtaan rakennuskantaa on purettu huo-mattavasti vuoden 1929 jälkeen, erityisesti tehdasalueen etelä- ja länsiosasta. Vuosien saa-tossa Frenckellin vanhan tehtaan ja kaupungin yhdistävät alueet ovat muutettu puistoksi ja parkkipaikoiksi. Tehtaan teollisuus- ja asuinra-kentamista käsittäneen lämpökeskuksen ja Kes-kustorin ympäristössä sijainneen vyöhykkeen teollisuusperinnöstä on säilynyt maanpinnalla näkyvinä muistona ainoastaan tiilinen piippu ja lämpökeskus. Tiiliseen piippuun kuuluneen hioketehtaan jäännökset ovat puistonurmen peittämiä ja lämpökeskuksen ympäristössä on maanpintaa kohotettu kymmenillä senteillä. To-sin tarkastelemalla lämpökeskuksen seinää voi vielä havaita radan sisään- ja ulostulokohdan, mutta kiskot ja ratapohjat ovat maakerrosten peitossa. Purku- ja peittotöiden seurauksena Frenckellin tehtaan asema on muuttunut huo-mattavasti suhteessa muuhun kaupunkiraken-teeseen.

Alueen kiveys ja kapearaiteinen rautatie ajoit-

Kuva 6. Paikoittain oli säilynyt jäänteitä teollisuuspi-han kapearaiteisesta kiskoparista. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Kalle I. Luoto.

Kuva 7. Kartassa on esitetty tutkimusten yhteydessä paljastetun kiveyksen sijainti suhteessa puiston muihin rakenteisiin. Piirros: Pirkanmaan maakuntamuseo/Kalle Luoto & Teemu Tiainen 2010..

tuvat 1900-luvun alkuun ja ovat jääneet käytöstä 1920-luvun lopussa. Sinänsä noin 100 vuotta vanha kenttäkiveys ei ole erityinen. Merkittävän Kirjastonpuiston jäännöksestä tekee sen sijain-tipaikka vanhassa teollisuus- ja kulttuurimai-semassa. Tammerkosken rantojen tehdasalueen uusiokäyttö voi olla paikoin suojelutavoitteiden kanssa ristiriidassa. Vaikka Tammerkosken kan-sallismaiseman sisältävät arvot mielletään laajal-ti osaksi Suomen ja Tampereen menneisyyttä, on osia tästä kokonaisuudesta tarpeellista suojella, jotta niiden säilyminen voidaan turvata. Kesän 2010 aikana Frenckellin kiveys ja kapearaitei-sen rautatien rakenteet saivat muinaismuisto-lain suojan. Museoviraston antaman lausunnon mukaan kenttäkiveys ja pistoraiteet ovat osa Frenckellin tehtaan kiinteää muinaisjäännöstä. Lausunnon perusteella kiveyksestä valittiin säi-lytettäväksi edustava ja yhtenäinen alue.

Säilytettävän kenttäkiveyksen laajuudesta ja suunnitellun esiintymislavan sijoituspaikasta käytiin syksyllä 2010 neuvotteluja. Tavoitteena oli ratkaisu, jossa alueen historialliset arvot ja nykypäivän tarpeet pyritään sovittamaan yhteen.

18 19

Kuva 8. Erityisen merkittävän Frenckellin teollisuuspihan jäännöksestä tekee sen sijaintipaikka vanhassa teollisuus- ja kulttuurimaisemassa, jonka kiistaton osa se on. Nykyisin rakenne on peitetty uuden esiintymislavan ja sorakerrok-sen alle. Kuva ja kuvankäsittely: Pirkanmaan maakuntamuseo/ Kalle I. Luoto.

On ymmärrettävää, että koko Tammerkosken alueen suojeleminen johtaisi helposti tilantee-seen, jossa muutosten tekeminen olisi mah-dotonta. Tämä olisi ongelmallista keskeisellä paikalla sijaitsevan puiston käytön kannalta. Kulttuurihistoriallisten rakenteiden säilyttämi-sessä on tärkeää pyrkiä kestävään kompromissiin menneen ja tulevan kanssa. Puiston kestävä hoi-taminen ja sen käytön suunnittelu vaatii työtä, jotta paikka koetaan tärkeänä osana arvokasta kansallismaisemaa, sillä ilman yhteisön ja yh-teiskunnan tukea Tammerkosken kulttuurimai-

seman säilyminen ei ole mahdollista. Uskon, että Tampereen kaupungin identiteetti tukee osal-taan teollisuusperinnön arvostusta. Kirjaston-puisto voisi tulevaisuudessa antaa kiinnostavia mahdollisuuksia kehittää työkaluja vanhan teol-lisuusympäristön popularisointiin, kunnostuk-seen ja uusiokäyttöön Tampereen keskustassa. Tällä hetkellä teollisuuspihan päälle rakenne-taan esiintymislavaa ja muita puistorakenteita, joiden alla kivetty teollisuuspiha säilyy muistona alueen menneestä teollisuuskäytöstä.

Arkistolähteet

Heiskanen, Jari 2010. Apteekkareita ja paperiteollisuutta Tampereen Kirjastonpuis-tossa. Pirkanmaan maakuntamuseo, Kulttuuriympäristöyksikkö.

Luoto, Kalle 2008. Tampere, Kirjastonpuisto. Arkeologinen inventointi 2008. Pirkanmaan maakuntamuseo, Kulttuuriympäristöyksikkö.

Luoto, Kalle2009. Tampere, Kirjastonpuisto. Arkeologinen kaivaus 2009. Pirkanmaan maakuntamuseo, Kulttuuriympäristöyksikkö.

Raninen, Sami 2011. Tampere, Frenckellin patomuuri. Arkeologinen valvonta 2010. Kulttuuriympäristöyksikkö.

Kirjallisuus

Lilius, M. 2000. Frenckellin paperit, Tampereen paperitehdas kuvina. Tampereen mu-seoiden julkaisuja 53.

20 21

Lounatvuori, I. & Putkonen L. (toim.) 2001. Rakennusperintömme. Kulttuuri-ympäristön lukukirja. Ympäristöministeriön ja Museoviraston yhteisjulkaisu.

Luoto, K. 2010. Arkeologisia kenttätöitä Tampereen Kirjastonpuistossa. Pirkan maan alta 11, 16–24.

Lähdesmäki, U. & Adel, V. 2010. Archaeological Approach to Reusing Industrial Past. Discussing the Valuation of the 19th Century Pulp Factory Remain by the Tammer-koski Rapids. (Abstracts, ICOHTEC, TICCIH & Worklab joint conference in Tampere, Finland, 10th–15th of August 2010.) http://www.tampere.fi/industrialpast2010/reusing_abstracts.pdf, luettu 20.10.2010.

Lähdesmäki, U. 2010. Kylä, kartano, hioketehdas. Arkeologisia tutkimuksia Kirjastonpuistossa. Tammerkoski 6/2010.

Maunola, J. 1931. Piirteitä Suomen tehdashistoriasta. Ensimmäiset puuhiomot selluloosa ja paperitehtaat. Hämeenlinna.

Niukkanen, M. 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset: tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.

Rakennettu kulttuuriympäristö 1993. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihis-torialliset ympäristöt. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 16. Raninen S. 2011. Arkeologinen valvonta Kirjastonpuistossa ja Frenckellin paperitehtaan alueella. Pirkan maan alta 12.

Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998. Tampereen museoiden julkaisuja 2/98.

In summer 2010, the Pirkanmaa Provin-cial Museum continued archaeological

investigations in the area next to the Central Square. The investigation had originally been launched in 2008 because of the renovation of the Old Library Park. The trial excava-tions in summer 2010 unearthed a cobbled yard with a narrow-gauge railway in front of the newspaper reading room of the Tampere City Library. The structure was interpreted as part of the historical remains of the Frenckell Paper Mill, and the results of the trial exca-vation swere augmented with more detailed excavations conducted later in the summer. What makes the relic in the Old Library

Green Construction and Archaeology in the Yard of the Former Frenckell Paper Mill

KALLE I. LUOTO

Park significant is its location within the old industrial and cultural setting.The remains of an industrial yard dating from the early 20th century are interesting, because they tell us about the structure of the production process at the Frenckell factory and provide a con-crete link between the separate buildings. The Old Library Park area might in the future provide interesting opportunities for devel-oping tools for the popularisation, restoration and reuse of old industrial facilities. It is to be hoped that the integration of historical values with contemporary needs in the area will improve in the future.

20 21

KIRSI LUOTO

Pirkanmaan maakuntamuseo suoritti toukokuussa 2010 Gasum Oy:n tilaukses-ta arkeologiset koekaivaukset Kangasalan Huutijärven kivi- ja varhaismetallikautisella asuinpaikalla. Tutkimukset liittyivät alueen läpi kulkevaksi suunniteltuun Lempäälästä Kangasalan Sahalahteen johtavaan maa-kaasuputkilinjaukseen. Muinaismuistolain mukaisen selvityksen kohteena oli pituudel-taan 300 metriä oleva maakaasuputkilinjan suunnittelualue ja tutkimuksen tarkoituk-sena oli selvittää, onko alueella säilynyttä kiinteää muinaisjäännöstä. Osalla aluetta kulki maakaasuputken kanssa samalla linjal-la myös Kangasalan Veden vesihuoltolinjan suunniteltu linjaus.

Kohteen sijainti ja ympäristö

Huutijärven kylä sijaitsee noin 2 kilomet-riä Kangasalan keskustasta kaakkoon,

Tampere – Lahti -tien koillispuolella, Sahalah-dentien varrella, Vesijärven ja Längelmäveden välisellä kannaksella. Kangasalan Sarsan ki-vi- ja varhaismetallikautiseen muinaisjäännös-kompleksiin kuuluva Huutijärven asuinpaikka on muinaisen Sarsankosken niskalla, sen mo-lemmin puolin.

Huutijärven asuinpaikka-alueeseen kuuluu viisi alakohdetta. Vuoden 2010 koetutkimukses-sa kaivettiin näistä kahden, alakohteiden Autio-

Lundén ja Elomaa, alueella tai läheisyydessä. Koekaivausalue sijaitsee muinaisen Sarsankos-ken pohjoisrannalla 87 - 94 metriä merenpin-nan yläpuolella.

Alueen vesistöhistoria

Sarsan alueen esihistoriallisen asutuksen tiheys ja pitkäaikaisuus (mesoliittiselta kaudelta rau-takauden alkuun) johtuu suuressa määrin sen topografiasta ja vesistön suomista mahdolli-suuksista. Jääkausi päättyi täällä noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen koko alue joutui Yoldian muinaismeren peittoon. Jäämassan pai-neesta vapautunut maa alkoi kuitenkin kohota suhteellisen nopeasti, ja noin vuoteen 7500 eKr. mennessä Sarsan alue vapautui kokonaan meren alta. Längelmävesi ja Vesijärvi kuroutuivat yh-tenäiseksi suurjärveksi. Niitä yhdisti 200 – 400 metriä leveä Sarsansalmi, joka sijaitsi nykyisen Vesijärvestä Längelmäveteen laskevan Vääksyn-joen paikalla. Tästä salmesta molempien järvi-en vedet laskivat Sarsankosken kautta etelään Roineeseen aina vuoteen 1604 saakka. Tuolloin salmi ja koski kuivuivat kuuluisan luonnonkata-strofin yhteydessä. Muistoina Sarsan vesireitis-tä ovat muun muassa Huutijärven asuinpaikan lounais- ja Sahalahdentien kaakkoispuolella si-jaitseva pieni Kyläjärvi ja asuinpaikan itäosassa, tien pohjoispuolella oleva Sepänjärvi.

Aikaisemmat tutkimukset

Huutijärven kivi- ja varhaismetallikautisen

Sarsan korvalla – kivikautisen asuinpaikan koekaivaus Huutijärvellä

22 23

asuinpaikka-alueen arkeologinen tutkimus alkoi 1920-luvun alussa, samanaikaisesti muiden Sar-san muinaisjäännöskompleksin asuinpaikkojen kanssa. Ensimmäisenä aluetta tutki kaivauksin Sakari Pälsi (1923).

Pälsin jälkeen Huutijärvellä kaivoi seuraa-van kerran C. F. Meinander vuonna 1954. Hän kaivoi lähellä kesän 2010 tutkimusaluetta koh-dassa, jossa nykyään sijaitsee Ponsantien ja Sa-halahdentien risteys. Meinanderin kaivaukset liittyivät rakenteilla olleeseen Huutijärvi - Sa-halahtien -tiehen, joka tuli kulkemaan asuin-paikka-alueen halki.

Esko Sarasmo suoritti vuonna 1956 tutki-muksia Väinölän tontilla ja siihen eteläkaakos-ta liittyvän Penttilän tontin pohjoisreunalla.

Tonteilla oli jo aloitettu uusien omakotitalojen rakennustyöt, ja osa muinaisjäännöksestä oli eh-tinyt tuhoutua. Kaivauksissa löytyi kuoppaliesi, ja talteen otettiin noin 200 palaa kivikautista keramiikkaa, kiviesineitä ja iskoksia. Keramiik-ka oli pääasiassa varhaiskampakeramiikkaa sekä lisäksi mahdollisesti tyypillistä kampakeramiik-kaa.

1960- ja 70-lukujen taitteessa Huutijärven asuinpaikkaa tutki Mirja Koskimies. Kaivaukset liittyivät Kangasala - Sahalahti -tien rakentami-seen. 2000-luvulla on Huutijärven asuinpaikan aleella ja lähellä suoritettu useita arkeologisia tutkimuksia (Vadim Adel 2001, 2003, 2005, Hanna-Maria Pellinen 2003, Kalle I. Luoto 2006, Kirsi Luoto 2009).

Kuva 1. Kartalle ympyröitynä kesän 2010 tutkimusalue. (Pohjakartta © Maanmittauslaitos lupa 840/MML/11)

22 23

Kaivausmenetelmät

Toukokuussa 2010 kaivettiin noin kolmesataa metriä pitkälle tutkimusalueelle suunnitellun maakaasuputkilinjan kohdalle tai läheisyyteen yhteensä 26 koeruutua. Koeruudut olivat ne-liömetrin laajuisia ja pääsääntöisesti etelä-poh-joissuuntaisia.

Aiempien kaivaushavaintojen perusteella tiedettiin maannoksen Ponsantien länsipuoli-sella alueella (alue A) olevan pintakerroksestaan sekaantunutta. Tällä alueella (koeruudut 1 - 8) maannoksen pintakerros kuorittiin sekaantu-neelta osaltaan traktorikaivurilla. Menetelmä osoittautui oleelliseksi kaivausten onnistumi-sen kannalta, sillä 1950-luvulla Kangasala - Sa-halahti -tietä rakennettaessa oli tienpohjaksi ja Sarsanuoman täytteeksi tuotu paikalle runsaas-ti täyttömaata. Tämä oli selkeästi havaittavissa koeruutujen maannoksessa, jossa paikoin täyttö-kerroksen paksuus oli jopa puolentoista metrin paksuinen (koeruudussa 7).

Koeruudut kaivettiin osin lapiolla ja osin kaivauslastalla. Kaivausteknisesti haastavaksi alueeksi muodostui tutkimusalue Sepänjärven pohjoispuolella, jossa koekuopista muodos-tui pohjaan kaivettaessa erittäin syviä. Syvin koeruuduista oli liki kaksi metriä (koeruutu 14) muidenkin alueen koeruutujen ollessa pääsään-töisesti syvyydeltään ainakin metrin.

Kenttätöiden ollessa vielä käynnissä tehtiin tutkimusalueella maakaasuputkilinjaan liitty-viä maaperätutkimuksia puristinheijarilla A-Insinöörien Geotestin toimesta. Kairaukset tehtiin jo pohjaan kaivettujen ja täytettyjen koeruutujen kohdalla, jolloin vältyttiin vahin-goittamasta mahdollisia olemassa olevia kult-tuurikerroksia.

Tutkimustuloksia

Koekaivauksessa todettiin Ponsantien län-sipuolisella alueella A punertavan tai orans-sinpunertavan hiekan kerros. Punertavaa tai

Kuva 2. Sekaantunutta täyttökerrosta poistettiin itse koeruutua laajemmalta alueelta kaivausteknisistä syistä johtuen. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Kirsi Luoto.

24 25

oranssinpunertavaa hiekkaa esiintyi koeruuduis-sa 1 – 5. Kerroksesta saatiin löytöinä kvartsia ja palanutta luuta, mutta myös historialliselle ajalle ajoittuvia löytöjä muutamista koeruuduis-ta. Punertava kerros ei siis ainakaan kokonaan ole esihistoriallisen ihmistoiminnan tulosta. Kerroksesta tulleiden esihistoriallisten löytö-jen perusteella alueella sijaitsee tai on sijainnut kivi- tai varhaismetallikautinen asuinpaikka. Päätelmä saa vahvistusta Meinanderin kaivaus-kertomuksesta, jossa niin ikään kerrotaan vah-vasti punaisesta kulttuurikerroksesta, ”joka ehkei kuitenkaan kokonaisuudessaan ole esihistorial-lista alkuperää”.

Meinander kaivoi nykyisen Ponsantien ja Sahalahdentien risteysalueella ja kuvailee pu-naisen hiekan kerroksen ohenevan länttä kohti mentäessä. Löytöinä Meinander sai kerrokses-ta kvartsia, palanutta luuta sekä joitakin paloja keramiikkaa, mutta myös joitakin historiallisen ajan löytöjä. Punertavan kerroksen luonnetta on pohtinut myös Mirja Koskimies kaivausrapor-tissaan, joka koski kaivausta niin ikään Ponsan-

Kuva 3. Punertavan hiekan kerros koeruudussa 1. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Kirsi Luoto.

Kuva 4. Harmaan hiekan tai hiesun kerros, jonka joukos-sa oli kasviperäistä ainesta, lienee syntynyt Sarsankosken tulvakerroksena. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Kirsi Luoto.

24 25

tien ja Sahalahdentien välisessä risteyksessä. Koskimies pitää tummanpunaisia kerros-

tumia varmasti kulttuurimaana, mutta heikos-ti punertavan maakerroksen kohdalla päätyy toteamaan, ettei kyseessä ole ainakaan koko-naan ihmistoiminnan synnyttämä kerrostu-ma vaan osin luontainen ruosteen värjäämä hiekka. Myös kesän 2010 koekaivausten tu-lokset viittaavat siihen, että on mahdollista, että punertavan hiekan esiintyminen tutkimus-alueella A on ainakin osin luontaista. Kesän tutkimusten perusteella ei kuitenkaan voida sulkea pois mahdollisuutta, etteikö punertava kerros voisi olla myös ihmistoiminnan tulosta. Tutkimusalueella B oli havaittavissa esihistori-allinen kulttuurikerros koeruudussa 20. Koeruu-dussa oli noin puolen metrin syvyydellä kaksi senttiä paksu punertavan hiekan kerros, jonka alla ohut, tummanruskea hiekkakerros. Ker-roksista saatiin löytöinä kvartsiydin ja vähäinen määrä palanutta luuta. Koeruudusta 20 tehtiin kaikkiaankin vain esihistorialliselle ajalle ajoit-tuvia löytöjä. Löytöjen perusteella kulttuuriker-ros voidaan ajoittaa vain löyhästi kivikautiseksi tai/ja varhaismetallikautiseksi.

Alueella B oli havaittavissa myös harmaan hie-kan tai hiesun kerros, jonka joukossa oli kasvipe-räistä ainesta. Tällaisia kerroksia saattoi yhdessä koeruudussa olla muutamiakin eri syvyyksillä.

Kerrostumien välissä oli useimmiten harmaata hiekkaa. Löytöinä orgaanisen aineksen sekaisesta kerroksesta tuli joissakin tapauksissa pelkästään esihistoriallisia löytöjä, mutta myös historialli-selle ajalle ajoittuvia löytöjä. Kerrokset tulkittiin Sarsanuoman vedenpinnan vaihtelun seuraukse-na syntyneiksi. Kerroksista tehdyt löydöt liene-vät joutuneet kontekstiinsa veden liikuttamina. Tutkimusalue C:lle kaivetuissa koeruuduissa ei havaittu merkkejä kiinteästä muinaisjäännök-sestä eikä niistä saatu myöskään löytöjä. Syynä tähän lienee koeruutujen alhainen sijainti mui-naisen Sarsanuoman vedenpinnan korkeuteen nähden.

Löydöt

Keramiikkaa koekaivauksessa löydettiin yhteen-sä vain 13 alanumeron verran; suuresta mää-rästä ei siis voida puhua. Osa aineistoa oli niin fragmentaarista, ettei keramiikkatyyppiä kyetty määrittelemään tarkemmin kuin että kyseessä on esihistoriallinen, todennäköisesti kivikau-tinen tai varhaismetallikautinen keramiikka. Keramiikan joukossa oli varhaismetallikauti-siksi Sarsa-Tomitsan keramiikkaan kuuluviksi luettavia kappaleita, joista yksi koristeltu reu-napala. Kaikki keramiikanpalat tulivat konteks-teista, joiden voitiin katsoa olevan sekaantuneita.

Kuva 5. Sarsan-Tomitsan keramiikan koristeltu reunapala (KM 38265:17). Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Kirsi Luoto.

26 27

Tutkimusalueilta A ja B löydettiin lähes jokai-sesta koeruudusta kvartsi-iskoksia ja palanutta luuta. Löydetyt kvartsin ja palaneen luun palat olivat kuitenkin pieniä, eikä varmaan kulttuuri-kerrokseen sidottavia löytöjä tullut kuin yhdestä koeruudusta, alueelta B (koeruutu 20). Kiviesi-neiksi tai niiden kappaleiksi luokiteltavia löytöjä saatiin yhteensä neljä kappaletta: kolme kvartsi-esinettä sekä yksi pienen kirveen tai taltan kat-kelma koeruudusta 5 alueelta A.

Lopuksi

Tutkimukset Huutijärvellä jatkuvat kesällä 2011 kaivauksilla Ponsantien läheisyydessä. Tavoit-teena on selvittää punertavan maakerroksen luonnetta ja tarkastella sen yhteyttä alueelta teh-tyihin löytöihin. Tutkimukset Sarsan korvalla saavat siis jatkoa!

Arkistolähteet

Adel, V. 2003. KAngAsAlA HuutijärVi. KoeKAiVAus KiVi- jA VArHAismetAlliKAutisellA AsuinpAiKAllA. AlKuperäinen rAportti pirKAnmAAn mAAKuntAmuseon KulttuuriympäristöyKsiKön ArKistossA.

Adel, V. 2004. sArsA 400 VuottA. näyttelyn KäsiKirjoitus. pirKAnmAAn mAAKuntAmuseon KulttuuriympäristöyKsiKön ArKistossA.

Adel, V. 2006. KAngAsAlA HuutijärVi HuutolA. KoeKAiVAus KiViKAutisellA AsuinpAiKAllA 2005. AlKuperäinen rAportti pirKAnmAAn mAAKuntAmuseon KulttuuriympäristöyKsiKön ArKistossA.

jussilA, t. 2007. KAngAsAlA. mAAseutuAlueiden yleisKAAVAAlueen muinAisjäännösinVentointi 2007. AlKuperäinen rAportti museoVirAston ArKeologiAn osAston ArKistossA.

KosKimies, m. 1968. KAngAsAlAn sArsAn KerAAmiset AsuinpAiKAt. pro grAdu tutKielmA suomen jA sKAndinAViAn ArKeologiAssA, Helsingin yliopiston ArKeologiAn oppiAineen ArKistossA.

KosKimies, m.1969. Kertomus KiViKAutisen AsuinpAiKAn KAiVAuKsestA KAngAsAlAn sArsAn AsuinpAiKKA-AlueellA 4.–27.7.1969. AlKuperäinen rAportti museoVirAston ArKeologiAn osAston ArKistossA.

KosKimies, m. 1970. KAngAsAlA, sArsA, lentolA. KoeKAiVAus lentolAn piHAmAAllA, KAngAsAlA sAHAlAHti tielinjAllA 4.–12.8.1971. AlKuperäinen rAportti museoVirAston ArKeologiAn osAston ArKistossA.

KosKimies, m. 1971. KAngAsAlA, sArsAn Alueen inVentointi. rAportti. AlKuperäinen rAportti museoVi-rAston ArKeologiAn osAston ArKistossA.

luHo, V. B. 1939. luettelo KAngAsAlAn pitäjän Kiinteistä muinAisjäännöKsistä. AlKuperäinen rAportti museoVirAston ArKeologiAn osAston ArKistossA.

luoto, K. 2006. KoeKAiVAus ponsAntien W-puolellA. AlKuperäinen rAportti pirKAnmAAn mAAKuntAmu-seon KulttuuriympäristöyKsiKön ArKistossA.

luoto, K. 2009. KAngAsAlA – sAHAlAHti. ArKeologinen inVentointi mAAKAAsuputKilinjAn suunnittelu-AlueellA. AlKuperäinen rAportti pirKAnmAAn mAAKuntAmuseon KulttuuriympäristöyKsiKön ArKistossA.

meinAnder, C. F. 1954. C. F. meinAnderin KAiVAuKset KAngAsAlAn sArsAn AsuinpAiKAllA 17.–29.5.1954. museoVirAston ArKeologiAn osAston ArKistossA.

nurminen, t. 1994. KAngAsAlAn inVentointi 1993. rAportti. AlKuperäinen rAportti pirKAnmAAn mAA-KuntAmuseon ArKistossA.

pälsi, s. 1923 (?). sArsAn KiViKAutiset AsuinpAiKAt KAngAsAllA. rAportti museoVirAston

ArKeologiAn osAston ArKistossA.

sArAsmo, e. 1956. KAngAsAlA, sArsA. ennAKKoselostus KAiVAuKsestA 20.7.1956.

26 27

Kirjallisuus

miettinen, m. 1993. KAngAsAlAn sArsA, esimerKKi pirKAnmAAn KeHityKsestä KiViKAudestA pronssiKAu-teen. – mAsunni. KirjoituKsiA tAmpereeltA jA pirKAnmAAltA, 1: näKöKulmiA pirKAnmAAn esiHistoriAAn. tAmpereen museot. ss. 25–41.

In May 2010, the Pirkanmaa Provincial Museum conducted an archaeological tri-

al excavations at a dwelling site dating back to the Stone Age and Early Metal Age near the Huutijärvi lake in Kangasala. Commis-sioned by Gasum Oy, the excavations were carried out because of a natural gas pipeline planned to run through the area from Lem-päälä to Sahalahti in Kangasala. Undertaken in compliance with the Antiquities Act, the

Trial Excavations of a Stone Age Dwelling Site in Sarsa near Huutijärvi

KIRSI LUOTO

investigation covered the 300m-long area of the pipeline. The purpose was to find out whether any archaeological sites exist in the area. A total of 26 trial squares were opened in the area, and finds dating to the Stone Age or Early Metal Age were recovered from nearly all of them. However, traces of a cultural layer were only discovered in the western and central parts of the area.

28 29

VADIM ADEL

Pirkanmaan maakuntamuseo suoritti elo - syyskuussa 2010 Pirkkalan kunnan tilauksesta arkeologiset koekaivaukset Pirkkalankylässä, Tursiannotkon moni-periodisella muinaisjäännösalueella. Tutkimukset liittyivät Anian Rantatien (maantien 3022) parantamissuunnitelmaan, jonka pääsisältönä on kevyen liikenteen väylän rakentaminen tien reunalle.

Tutkimusten kohteena olivat Tursiannotkon esihistoriallinen asuinpaikka ja samalla alueella sijainnut Pirkkalankylän historiallinen kylätontti. Koekaivausten tavoitteena oli selvittää kiinteän muinais-jäännöksen säilyneisyys tienreunan vieressä, muinaisjäännökseen kajoavien, tiesuunnitelmaan sisältyvien toimenpiteiden kohdissa. Koekaivausten perusteella oli tarkoitus arvioida jatkotutkimusten, esimerkiksi pelastuskaivausten tai arkeologisen valvonnan, tarve ja laajuus.

Koekaivaukset Pirkkalankylän muinaisella tonttimaalla

Kuva 1. Yleiskartta tutkimusalueesta. Punaisella on rajattu Tursiannotkon muinais-jäännösalue, vihreällä on merkitty koekaivausalue ja sinisellä rasteroinnilla Pirkkalankylän tonttimaa 1700-luvun karttojen mukaan. Piirt. V. Adel, pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa 840/MML/11

28 29

Tursiannotkon muinaisjäännösalue ja Pirkkalan varhaishistoriaa

Tursiannotkon muinaisjäännösalue sijaitsee 0,9 km Pirkkalan vanhasta kirkosta lounaa-

seen Anian rantatien molemmin puolin. Koh-de on Pyhäjärven Saviselän itärannalla, pienen Kotolahden koillispuolella. Alueen eteläosassa on notko, jossa virtaa Kotolahteen laskeva Juok-sianoja. Muinaisjäännösalueen laajuus on noin 600 x 400 m. Osa siitä on peltoa ja niittyä, osa omakotitalo- ja kesäasutuksen käytössä ja osa joutomaata.

Tursiannotkon alueelta on 1960-luvulta al-kaen saatu sekä kivi- että rautakautisia löytöjä. Lisäksi samalla alueella, sen keskiosassa, sijait-see Pirkkalankylän tonttimaa muutaman metrin korkuisen mäen laella. Muinaisjäännösalueen länsiosassa on kalliopohjainen mäki, jonka koil-lisreunalla on Hiidenmäki-niminen uhrilähde. Alueen kaakkoisreunalla sijaitsevat lisäksi mui-naisjäännöskohteet Juoksianoja 1 (rautakauti-nen asuinpaikka) ja Katajamäki (kivirakenne). Tursiannotkon-Pirkkalankylän muinaisjään-nösalueen lähiympäristössä sijaitsevat myös Sapalan Toivan rautakautiset röykkiöt, kivi-kautiset asuinpaikat Juoksianoja 2 ja 3, Kalmon kivikautinen löytöpaikka sekä Leuku ja Kalmo 2 –nimiset kiviaitakohteet historialliselta ajalta.

Pirkkala (Birkala) mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä vuonna 1374 pi-täjän nimenä. Samanniminen kylä mainitaan asiakirjoissa vuodesta 1442 alkaen. Koska ole-tetaan, että koko pitäjä on saanut nimensä kylän mukaan, Pirkkala-niminen kylä oli todennä-köisesti olemassa jo 1300-luvulla. Vuoden 1540 maakirjan mukaan Pirkkalan kylässä oli 17 taloa; se oli myös veroäyriluvultaan pitäjän suurin. Kylän suuri koko viittaa siihen, että se on yksi alueen vanhimmista kylistä. 1560-lu-vulla Pirkkalankylässä oli Suomen asutusluet-telon mukaan jo 19 taloa. Vuoden 1769 kartan mukaan kylässä oli 13 taloa, jotka sijaitsivat tiiviinä ryhmäkylänä tien molemmin puolin; yksi tontti oli Juoksianojan eteläpuolella, tien itäpuolella. Isonjaon seurauksena taloja siirtyi kylän vanhalta tonttimaalta niiden omien vil-

Kuva 2. Pirkkalan kylä ja kirkko vuoden 1770 pitäjän-kartassa (Daniel Hall). – Riksarkivet (Tukholma), Krigsarkivet, Finska handritade kartor, Pf 73, nr 1.

Kuva 3. Pirkkalankylä Daniel Hallin piirtämässä kartassa vuodelta 1769. - Maanmittauslaitoksen arkisto ( Jyväskylä).

jelysmaidensa keskelle.Seppo Suvannon mukaan sana ”pirkka” on

tarkoittanut kauppapaikkaa ja juontuu Ruotsin Birkan, Skandinavian tärkeimmän viikinkiai-

30 31

kaisen kauppakeskuksen nimestä. Oletetaan, että Pirkkalan kylän alue toimi kauppapaikkana rautakauden lopussa ja keskiajan alussa. Paikal-lisväestön tärkein vientiartikkeli oli turkis, jota saatiin sekä omista metsistä että ns. lapinveroina pirkkalaisten kauas pohjoiseen tekemiltä retkiltä.

Aiemmat löydöt ja tutkimukset

Ensimmäinen muinaislöytö, miekan väistin, saatiin Tursiannotkon alueelta v. 1964 maan-omistajan, Esko Prihdin löytämänä. Vuoden 1971 arkeologisessa inventoinnissa Pekka Miet-tinen ja Mirja Koskimies (Miettinen) löysivät Kotolahden koillisrannalta, Laukaan pellolta tuluspiitä. He epäilivät aluetta rautakautiseksi asuinpaikka-alueeksi. Vuonna 1992 Tuija-Liisa Soininen Pirkanmaan maakuntamuseosta suo-ritti alueella tarkastuksen, jonka tuloksena hän totesi paikan olevan rautakautinen/keskiaikai-nen asuinpaikka.

Mainittujen tutkimusten lisäksi Tursiannot-kon-Pirkkalankylän muinaisjäännösalueella on suoritettu useita arkeologisia tarkastuksia, in-ventointeja, koetutkimuksia sekä vesijohdon kaivutyön valvonta. Suuri osa alueelta tehdyistä esinelöydöistä on paikallisten asukkaiden mu-seoon toimittamia. Tursiannotkon alueelta on löydetty mm. harvinainen luinen lusikka, jonka läheisin vastine tunnetaan Ruotsin Birkasta ja

joka ajoittuu sen perusteella 900-luvulle. Alu-eelta on saatu irtolöytöinä myös muuta myö-häisrautakautista esineistöä.

Pirkkalankylän kylätontti määriteltiin kiinteäksi muinaisjäännökseksi Pirkanmaan maakuntamuseon ja Mikroliitti Oy:n teke-mässä Pirkanmaan historiallisen ajan mui-naisjäännösten inventoinnissa vuonna 2002. Kylätontin paikallistamisessa käytettiin silloin lähteenä ns. Kuninkaan kartastoa (1776-1805). Inventoinnissa tehty kylätontin rajaus oli kui-tenkin hyvin epätarkka, eikä maastossa tehty havaintoja muinaisjäännöksestä. Vuonna 2008 Pirkanmaan maakuntamuseo suoritti ensim-mäisen koetutkimuksen, joka liittyi tien 3022 itäpuolelle suunniteltuun kevyen liikenteen väy-lään. Hanna-Leena Salmisen johtama tutkimus tehtiin ottamalla kairausnäytteitä, joissa todet-tiin merkkejä rautakauden ja historiallisen ajan kulttuurikerroksista noin 80 metrin matkalla. Tästä olemme kertoneet julkaisumme nume-rossa 10. Salmisen artikkeli sisältää myös lisää tietoa alueen aikaisemmista tutkimuksista ja Pirkkalan historiasta.

Koekaivaukset 2010

Vuoden 2010 koetutkimukset keskittyivät Tursiannotkon-Pirkkalankylän muinaisjään-nösalueen keskiosaan, Anian Rantatien varrel-

Kuva 4. Yleiskuva kylätontista ja tutkimusalueesta koillisesta. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Vadim Adel

30 31

le. Tutkimusalueen kokonaispituus lounaasta koilliseen oli 325 m. Koekaivaukset toteutet-tiin kaivamalla 50 x 50 cm kokoisia koekuop-pia suunnitellun tienlevennyksen kohdalle tien luoteispuolelle sekä muihin tiesuunnitelman mukaisiin toimenpidekohtiin. Muutamassa koekuopassa pintakerros (10-20 cm) poistet-tiin kaivinkoneella. Varsinainen kaivaminen tehtiin lapioilla ja lastoilla 5-10 cm kerroksin. Kaivettu maa seulottiin. Kuopat pyrittiin kai-vamaan puhtaaseen pohjamaahan asti. Löydöt otettiin talteen kerroksittain. Kaikki kuopat do-kumentoitiin sanallisin kuvauksin ja osa myös valokuvaamalla sekä merkittiin kaivauksen poh-jakarttaan mittausten perusteella. Tarvittaessa piirrettiin tasokartat koekuopissa havaituista rakenteista. Kenttätyön päätteeksi koekuopat peitettiin kaivinkoneen avulla. Koekaivauksen mustavalkokuvat ja löydöt arkistoitiin ja luette-loitiin myöhemmin Museoviraston kokoelmiin. Digitaalikuvat tallennettiin Tampereen museoi-den Siiri–tietokantaan.

Suurin osa koekuopista sijoittui Pirkkalan-kylän historialliselle tonttimaalle, sen keski- ja koillisosaan, kylämäen laelle. Seppo Suvannon

mukaan alueella ovat vuonna 1544 sijainneet Kaipiaisten, Hallan ja Reippisten talojen tontit. Kaipiaisten (Kaipilan) asukkaista on arkistoläh-teissä mainintoja vuodesta 1510 ja kahdesta muusta talosta 1540-luvulta lähtien. Vuoteen 1910 mennessä Hallan ja Reippisten vanhat tontit olivat jo autioituneet, ja paikalla sijaitsi Sapalan puutarha. Myös osa Kaipiaisten van-hasta tontista oli käytössä puutarhana.

Koekaivausten yhteydessä kaivettiin yhteensä 19 koekuoppaa, joiden syvyys vaihteli riippuen kulttuuri- ja täyttömaakerrosten vahvuudesta. Kaikissa historiallisen kylätontin alueella ja sen koillispuolella sijainneissa koekuopissa (16 kpl), yhtä lukuunottamatta, todettiin arkeologisesti merkittäviä kulttuurikerroksia, jotka liittyvät keskiajan ja uuden ajan alun (1200-1700-luku-jen) kyläasutukseen sekä sisältävät myös jonkin verran esihistoriallista löytöaineistoa. Kerrokset olivat pintaosiltaan jossain määrin sekoittuneet myöhemmän, 1800-1900-lukujen maankäytön seurauksena.

Koekaivausten tuloksena voitiin todeta, et-tä tiesuunnitelma-alueella, vanhan kylätontin keski- ja koillisosassa pitää ennen rakennustöi-

Kuva 5. Nokista kulttuurikerrosta koekuopan profiilissa. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Vadim Adel.

32 33

31

den aloittamista suorittaa pelastuskaivaukset, joissa tutkitaan nyt löytyneet muinaiset kult-tuurikerrokset. Lisäksi joissakin kohdissa tie-suunnitelman toteuttaminen vaatii kaivutöiden arkeologista valvontaa.

Kulttuurikerroksia, rakenteita ja löytöjä

Arkeologisesti merkittäviksi tulkitut kerrostu-mat sijaitsivat 10-130 cm syvyydessä, riippuen nykyisestä maankäytöstä ja modernien pinta-kerrosten paksuudesta. Kulttuurikerrosten vah-vuus vaihteli 10-55 cm välillä, useimmiten se oli 20-40 cm. Suurimmassa osassa koekuopista kyseessä oli harmaa tai tummanharmaa, paikoin lähes musta, nokinen savi tai savimulta, joka si-sälsi palamatonta ja palanutta luuta, palanut-ta savea, tiiltä, savikuonaa, yksittäisiä rauta- ja pronssiesineitä tai niiden katkelmia, yksittäisiä tuluspiin kappaleita, kvartsi-iskoksia sekä niin sanottua rautakauden tyypin yleis- tai käyttö-keramiikkaa – siis myöhäisellä rautakaudella ja vielä keskiajan alussa yleisesti käytettyä talous-keramiikkaa, astioiden paloja. Kulttuurikerrok-set sisälsivät lisäksi hiiltä, lahonnutta puuta ja palaneita kiviä. Samanlaista löytöaineistoa tuli

yleensä myös alempana olleista vaaleammista savikerroksista, jotka muuttuivat puhtaaksi poh-jasaveksi. Joistakin koekuopista, edellä kuvatun kulttuurikerroksen yläosasta tuli myös vähän lasia, punasavikeramiikkaa ja fajanssia. Esihis-torialliselle ajalle ajoittuu todennäköisesti osa alueelta löytyneen rautakauden tyypin keramii-kan, palaneen saven ja palaneen luun kappaleista sekä kvartsi-iskokset.

Edellä kuvatut, oletettavasti häiriintymät-tömät keskiajan ja uuden ajan alun kerrokset sisälsivät vain vähän uudelle ajalle varmuudella ajoittuvia löytöjä (punasavikeramiikkaa, lasia, fajanssia). Sen sijaan rautakauden tyypin kera-miikkaa löytyi joka toisesta tällaista kulttuuri-kerrosta sisältävästä koekuopasta. Näyttää siltä, että keskiaikaiset asuinpaikkakerrostumat ovat säilyneet joissakin kylätontin tutkituista osista jopa paremmin, kuin 1500-1700-luvun kult-tuurikerrokset. Tämä ei ole kovin tavallista ny-kypäiville saakka asutuilla kylätonteilla. Jossain määrin yllättävää oli myös se, että kohtalaisen hyvin säilyneitä vanhoja kulttuurikerroksia oli säilynyt asfaltoidun ja melko vilkkaasti liiken-nöidyn tien reunalta, tieluiskan alta ja pellon rajalta. On mahdollista, että kulttuurikerros jatkuu jossain kohdissa jopa ajoradan alle. Ai-kaisemmin olemme löytäneet ja tutkineet hyvin säilyneitä rautakauden ja keskiajan muinaisjään-nöksiä vain nykyisten sorateiden alta, esimer-kiksi Sastamalan Tyrväänkylässä ja Lempäälän Aimalankankaalla.

Kuva 7. Kangaspuiden painona käytetyn reiällisen savi-kiekon katkelma. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo.

Kuva 6. Ns. rautakauden tyypin keramiikkaa. Kuva: Pir-kanmaan maakuntamuseo.

32 33

Edellä mainittuihin kulttuurikerroksiin liittyviä mahdollisia kiinteiden rakenteiden jäännöksiä havaittiin kolmessa koekuopassa. Yhdestä löytyi mahdollinen puurakenteen jäännös, toisesta kiveys tai kivirakenteen pur-kukerros ja kolmannesta mahdollinen perus-tus- tai muun kaivannon reuna. Jäännökset sijaitsivat 40-70 cm:n syvyydessä. Lisäksi kolmessa koekuopassa todettiin nuorempia, 1800-1900-luvuille ajoittuvia kivirakenteita.

Tutkimusalueen koillisosaan, 1700-luvun karttoihin merkityn tonttimaan koillispuolel-le, pellonreunaan tehtiin kolme koekuoppaa. Niiden pohjaosissa, 25-90 cm:n syvyydessä, nykyisen kyntökerroksen tai historiallisen ajan asutuskerroksen alla todettiin vanhoiksi peltokerroksiksi tulkittuja, ruskeanharmaita savi- tai savimultakerroksia, joiden paksuus vaihteli 20-45 cm:n välillä. Väriltään ja koos-tumukseltaan ne eivät poikenneet olennaisesti modernista peltokerroksesta. Löytöinä niistä saatiin kuitenkin palanutta savea, palanutta ja palamatonta luuta, rautakauden tyypin ke-ramiikkaa, kuonaa, hiiltä, tiilimurskaa sekä metalliesineen katkelma ja kvartsi-iskos. Nä-mä löydöt viittaavat siihen, että myös näis-sä kohdissa, vanhoihin karttoihin merkityn

tonttimaan ulkopuolellakin on ennen pel-lonraivausta, keskiajalla ja esihistoriallisella ajalla, mahdollisesti ollut asutusta. Muinai-sille asuinpaikoille muodostuneita paksuja peltomultakerroksia, joissa voi kuitenkin vain harvoin erottaa vanhempia ja nuorempia osia, olemme aikaisemmin tavanneet esimerkiksi Ikaalisten Heittolassa ja Valkeakosken Loti-lan vanhalla kylätontilla.

Tutkimusalueen lounaisosasta ei löydetty ar-keologisesti merkittäviä kulttuurikerroksia tai rakenteita. Yhdessä Juoksianojan suun etelä-puolelle tehdyssä koekuopassa 1800-1900-lu-vuilla muodostuneet multakerrokset sisälsivät kuitenkin jonkin verran myös mahdollisesti vanhempaa uuden ajan löytöaineistoa: liitupii-pun katkelmia, lasia, palanutta savea, punasa-vikeramiikkaa.

Kaivauksissa saadut luulöydöt on tutkinut osteologi Hanna Kivikero. Hänen mukaansa Pirkkalankylän luuaineisto on todella hyvin säilynyt. Esimerkiksi viime vuosina paljon tutkituilla Espoon ja Vantaan keskiaikaisilla kylätonteilla luut ovat pääsääntöisesti huo-nommassa kunnossa, joten myös niiden infor-matiivisuus on pienempi. Näin ollen Pirkkalan luulöydöillä saattaa olla suuri tutkimuksellinen merkitys jopa koko Suomen mittakaavassa, mi-käli kaivaustutkimuksia jatketaan. Suurin osa tunnistetuista luista on naudasta, myös sikaa on aineistossa runsaasti. Muista kotieläimis-tä luuanalyysin raportissa mainitaan vuohi ja hevonen. Yksi kiinnostavimmista tutkimustu-loksista on se, että kotieläinten lisäksi löytö-jemme joukossa oli turkiseläinten luita – jänistä (muutama kappale), majavaa ja oravaa. Kaloista voitiin tunnistaa hauki, kuha, turska, siika ja särkikaloja. Nämä löydöt kertovat siitä merki-tyksestä, mikä on pyyntielinkeinoilla ja erän-käynnillä ollut Pirkkalankylän talonpoikien taloudelle keskiajalla.

Kuva 8. Rautaesineitä: hevosenkenkänaula ja mahdol-lisesti ongenkoukku. Kuva: Museoviraston konservoin-tilaitos/Mari Karjalainen.

Arkistolähteet ja kirjallisuus

Adel V. Tyrväänkylän keskiaikaa etsimässä. - PMA 9. Tampere 2008. S. 30–41.

Adel V. Löytöjä muinaiselta ”Pohjan portilta”. Arkeologinen inventointi Heitto-lan kylässä ja Vääräjoen rannoilla Ikaalisissa. - PMA 6. Tampere 2005. S. 14–25.

34 35

In 2010, the Pirkanmaa Provincial Mu-seum conducted archaeological trial

excavations in the multi-period area of Tur-siannotko in the municipality of Pirkkala. The historical village plot of the Pirkkala village in the area dates as far back as the Middle Ages. The investigation was con-ducted because of a plan to build a pathway

for non-motorised transport in the area. The trial excavations revealed cultural lay-ers that probably date back to the Middle Ages. Some of the items and structures may even date as far back as the Iron Age. The finds included well-preserved bones, which tell us about medieval livelihoods.

Trial Excavations in Village Plots in Pirkkalankylä

VADIM ADEL

Adel V., Pellinen H.-M. ja Poutiainen H. 2008. Arkeologisia tutkimuksia Lempäälän Aimalankankaalla. - PMA 9. Tampere 2008. S. 17–29.

Horsma-aho O. Historiaa Hiidentieltä. Pirkkalankylä. Pirkkalankylän kyläyhdistys 2008. 312 s.

Jussila T. Pirkanmaan historiallisen ajan muinaisjäännökset 2002. 1.

Maastoinventoinnin raportti. PMm ja Mikroliitti Oy, 2003. 106 s. – PMm, arkisto.

Kivikero H. Pirkkala Tursiannotko ja Pirkkalankylä. Osteologinen analyysi vuo-den 2010 aineistosta (KM 38577). Raportti 10.3.2011. PMm. - PMm, arkisto.

Salminen H.-L. Pirkkala. Pirkkalankylä. Arkeologinen koekairaus 2008. Raportti 26.9.2008. PMm. – PMm, arkisto.

Salminen H.-L. Kokeellinen kairaustutkimus Pirkkalankylässä. – PMA 10. Tampere 2009. S. 26–35.Soininen T.-L.. Pirkkala. Arkeologinen perusinventointi 1998. Raportti. Tampereen museot, maakunnallinen yksikkö. – PMm, arkisto.

Suomen asutus 1560-luvulla: kyläluettelot. Bebyggelsen i Finland på 1560-talet: byförteckningarna. Helsinki 1973.

Suvanto S. Keskiaika. - Satakunnan historia III. [Pori]: Satakunnan maakuntaliitto 1973. 471 s.

Suvanto S.. Talonpoikainen Tampere keskiajalta 1600-luvun puoliväliin. – Tampereen historia I. Tampereen kaupunki 1988. S. 161-313.

Suvanto S. Vanhan Satakunnan henkilötiedosto 1303-1571. – http://www.narc.fi/suvanto

Lyhenteet

PMA Pirkan maan alta. Arkeologisia tutkimuksia. Tampereen museot.

PMm Pirkanmaan maakuntamuseo (Tampere)

34 35

KALLE I. LUOTO

Pirkanmaan maakuntamuseo teki vuonna 2010 arkeologisen inventoinnin Ylöjärvellä Parkkuun Ylä- ja Alakosken alueella. Parkkuun kylä sijaitsee Pirkanmaan pohjoisosassa Näsijärven länsirannalla vajaa 50 km Tampereen pohjoispuolella entisen Kurun kunnan alueella. Nykyisin Kuru on osa Ylöjärven kaupunkia. Inventointi tehtiin Jakamajärvestä Näsijärveen laskevan Parkkuukosken myllypatojen kunnostushankkeen johdosta. Patolaitteiden korjauksen lisäksi myllyuomaan on suunniteltu rakennettavaksi kalatie. Arkeologisen inventoinnin tarkoitus oli selvittää, ovatko myllyjen arkeologisoituneet jäännökset muinaismuistolain tarkoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.

Vesi- ja ympäristöhallitus inventoi 1980-lu-vun lopussa Tampereen vesi- ja ympäris-

töpiirin alueella Kokemäenjoen ja Karvianjoen vesistössä säilyneet vanhat vesirakenteet. Inven-toinnissa selvitettiin kohteiden sijainti, raken-nusaika ja -materiaalit, laitteet sekä käyttö ja kunto. Inventoinnissa huomioitiin Parkkuun-kosken Ylinen ja Alinen mylly. Parkkuunkos-ken kulttuurimaisema on huomioitu arvokkaana kulttuuriympäristönä teoksissa ”Pirkanmaan maisema-alueet ja kulttuuriympäristöt” ja ”Pir-kanmaan kulttuurihistorialliset kohteet” . Myl-lyjen merkityksestä osaltaan kertoo myös alueen maankäyttöselvitys, jossa todetaan ”Parkkuun

myllyjen vaiheet ovat olleet moninaiset. Toivot-tavaa olisi, että kylälle tärkeät menneisyydestä kertovat symbolit pidettäisiin kunnossa jälkipol-ville.” Kohteet oli siis tunnistettu merkittäviksi oikeastaan jo ennen paikalla tehtyä arkeologista inventointia.

Parkkuukosken myllyt Ylöjärvellä

Kuva 1. Kartta kiinteiden muinaisjäännösten sijainnista. Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa 840/MML/11. Karttamerkinnät: Kalle I. Luoto. 1. Parkkuu Alamylly 2. Parkkuu Ylämylly 3. Olkitaipale (Welkilefwelä)

36 37

Ensimmäiset tiedot Parkkuun myllystä ovat 1500-luvulta

Parkkuun alue oli 1500-luvun alkuun saakka eräaluetta. Kosken läheisyydessä sijaitsevat eräsi-jat Olkitaival ja Vaakaniemi kuuluivat Pirkkalan kantakylille. Ensimmäiset vakituiset asukkaat asettuivat alueelle ilmeisesti 1500-luvun alus-sa. Alueen taloluku alkoi kasvaa 1700-luvulla, kun uusia taloja perustettiin ja vanhoja halot-tiin. Parkkuussa isojako suoritettiin 1791. Suuria muutoksia isojako ei aiheuttanut ja suurin osa taloista sai pitää tiluksensa entisillä paikoillaan. Asutuksen sijoittumiseen kosken rannalle on varmasti vaikuttanut mahdollisuus perustaa lä-histölle viljan jauhamista varten mylly. Parkkuun Alamylly lienee entisen Kurun vanhin myllyn-paikka. Myöhemmin koskeen rakennettiin myös Ylämylly.

Myös Parkkuukosken nimi on myllyhistori-

an kannalta kiinnostava, sillä sen lähtökohtana pidetään Parkusjärveä sekä parkka-sanaa, joka tarkoittaa myös pientä kosken mutkassa vettä kokoavaa ja ohjaavaa suisteetta eli risu- tai hir-siseinämää. Tätä sanaa käytettiin myöhemmin uittotukkien ohjaamisesta.

Parkkuun mylly oli mukana ensimmäisessä myllyveroluettelossa vuodelta 1585. Kyseessä on todennäköisimmin Parkkuunkosken alakoskes-sa sijaitseva mylly. Tiedetään, että vuonna 1648 Parkkuun myllyyn oli osakkuus mm. Olkitaipa-leen, Petäjälammin ja Myllärin tilojen asukkailla. Myöhemmin, vuonna 1805, Parkkuun Alamylly maksoi suurinta myllyveroa koko Ruoveden pi-täjässä. Vanhin mylly on todennäköisesti ollut yksikiviparinen jalkamylly, jossa jauhatus tapah-tui ainakin sen käytön loppuvaiheessa erityises-ti kotitarpeisiin. Vanha myllyrakennus sijaitsi paikallaan vielä 1900-luvun alkupuolella, mutta se on myöhemmin hävinnyt, samoin kuin useat

Kuva 2. Parkkuunkosken alakoskella sijainneen myllyn myllynkivet.Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Kalle I. Luoto.

36 37

muut koskessa sijainneet rakenteet. Vesisahan kosken länsirannalle perusti Eklöf vuonna 1854. Sahan toiminta päättyi 1800-luvun lopussa. Eräiden tietojen mukaan saha paloi, jonka jäl-keen paikalle rakennettiin uusi (nykyinen) saha 1910-luvulla. Sahan viereen perustettiin mylly vuonna 1906. Parkkuunkosken myllyssä toimi-vat mm. sähkögeneraattori, raami- ja kanttisaha, rehujauho- ja vehnämylly.

Historiallisten karttojen perusteella näyttää siltä, että myllyt ovat pysyneet samoilla paikoilla koko historiansa ajan. Parkkuun Alamylly voi-daan havaita vuonna 1791 laaditussa kartassa Näsijärven rannassa kosken itäpuolella. Myös Ylämylly on merkittynä suunnilleen samaan paikkaan nykyisen myllyrakennuksen kanssa. Olkitaipaleen Taipaleen talo on merkittynä Par-kuukosken itäpuolelle omalle tontilleen. Vuoden 1791/93 kartassa Alamylly sijaitsee Parkkuun-kosken itäpuolella Näsijärven rannassa samalla

paikalla kuin 1900-luvulla purettu ns. ”vanha lahkomylly” sijaitsi. Ylämylly sijaitsee samalla paikalla kuin nykyinen Ylisen Parkkuunkos-ken myllyrakennus. Myllyjen paikat näyttävät pysyneen samoina ainakin 1700-luvulta alka-en. Karttojen perusteella myllynpaikkojen lä-heisyydessä sijaitsee myös Olkitaipaleen kylän Tienarin talon paikka.

Alakosken myllyt ja tuotantolaitokset

Alamyllyn alueella sijaitsee nykyisin useita käytöstä jääneitä rakennuksia. Rakennukset sijaitsevat kosken länsirannalla, vanhempi myl-ly vuodelta 1906, saha (1910) ja yhteismylly (1935). Rakennusten lisäksi koskessa on tuo-tantolaitosten vesikanaviin ja ränneihin liitty-viä rakenteita. Sahan pihapiiriin 1930-luvulla on rakennettu myös asuinrakennus, rantasauna ja kuivaamorakennus. Nykyisin koskessa on pa-torakenteen lisäksi sahaan ja myllyyn liittyvä vesiruuhi. Edellä mainittujen rakenteiden li-säksi koskessa on ollut uittoruuhi, mikä purettu

Kuva 3. Ote Ylämyllyä vuonna 1878 kuvaavasta kartasta. Kartassa näkyy mylly nykyisellä paikallaan sekä uittoränni kartan vasemmassa eli länsireunassa.

Kuva 4. Parkkuun Alamyllyä vuonna 1884 kuvaava kartta Tampereen ELY-keskuksen arkistosta (Vesilaitokset, kotelo N:o 16).

38 39

viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. Kos-kessa ollut uittoruuhi näkyy vielä vuonna 2005 otetussa ilmakuvassa. Vanhasta lahkomyllystä kertoo kosken itärannalla avokallion pohjois-puolella Näsijärven rannassa oleva noin metrin korkuinen ja 3 x 2,5 m kokoinen lohkotuista ki-vistä koottu raunio. Kyseessä on todennäköisesti paikalla sijainneeseen myllyyn kuulunut kivipe-rustus. Suorakaiteen muotoisesta kivirakentees-ta on maanpinnalle näkyvissä viisi kivikerrosta. Tällä paikalla on sijainnut vanhimpiin karttoi-hin merkitty mylly. Kosken länsirannan saha ja mylly olivat käytössä 1980-luvulle asti. Nykyisin alue on yksityisomistuksessa kesäasuntona.

Ylämylly oli viiden talon lahkomylly

Parkkuunkosken ylinen mylly on nykyiselle

paikalleen merkittynä 1700-luvulla laaditussa kartassa. Ylämyllyn myllyoikeuden omistajia ovat vieläkin Kastari, Ristaniemi, Laurila, Tai-pale ja Tienari. Tienarin jakautumisen jälkeen kuudentena osallisena on Leijun tila. Nykyinen myllyrakennus on todennäköisesti rakennettu suunnilleen vuonna 1880. Laurilan maalla sijait-seva Ylämylly sai tullimyllyoikeudet 1870-lu-vun lopussa. Myllyn jauho- ja ryynikiveä pyöritti 1930-luvulla 23 hevosvoimainen turbiini. Myl-lyn generaattori tuotti myös sähköä lähitaloihin. Vuonna 1921 Ylämyllyltä vedettiin sähköt koko kylälle.

Uusi vaihe myllyhistoriassa alkoi, kun myllyn pato sortui vuonna 1988. Sortumisen seurauk-sena vesi alkoi tulvia pitkin rakennuksen hir-siseinää. Tämän jälkeen rakenteita on pyritty korjaamaan. Korjaustöihin liittyviä papereita

Kuva 5. Parkkuukosken Alamyllyn 1980-luvulla käytöstä jääneitä tuotantolaitoksia. Kuva: Pirkanmaan maakuntamu-seo/Kalle I. Luoto.

38 39

on mm. Tampereen ELY-keskuksen arkistossa, jossa Ylämyllyn padon korjaukseen on haettu lupaa vuonna 2008, koska pato oli rapautunut ja huonossa kunnossa. Lupahakemuksen yh-teydessä mainitaan, että betonivalu on jopa 70 vuotta vanhaa. Lisäksi mainitaan, että raken-

Kuva 6. Parkkuukosken Ylämyllyn myllyrakennus nykyasussaan. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/ Kalle I. Luoto.

Kuva 7. Parkkuukosken Ylämyllyssä on myllytoimin-taan liittyviä laitteita alkuperäisillä paikoillaan. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Kalle I. Luoto.

netta on korjailtu lankuilla ja irtokivillä ja että myllyn kivijalka on syöpynyt ohivirtauksen vai-kutuksesta niin paljon, että rakennus on vaarassa kaatua koskeen. Myllyrakennuksen sisätiloissa on myllyyn kuuluvia koneita ja laitteita.

Arkistolähteet

KAnsAllisArKisto, mAAnmittAusHAllituKsen uudistusArKisto (KA mmHA): H 65 11/1-12:Wirzenius j. C. (1791, isojAKo 1804): geometrisK CHArtA öFVer lörpys, myllAri, tienAri oCH ristAniemi, riHtenperA... (ruoVesi soCKen). HämeenlinnAn mAAKuntA-ArKisto: AnomusAKtit

HlmA, lääninKAnsliA 89/227 V.1877: KArtA öFVer mjölqVArnen i pArKKun yliKosKi Fors inom olKitAipAle By oCH Kuru KApell. AFFAttAd den 4.juni 1878. H. nordensWAn.HlmA, lääninKAnsliA 46/183 V. 1884: KArtA öFVer såg oCH qVArn Vid pArKunKosKi-Fors

uti Kuru KApell AF i.o.telén 1884.HlmA, lääninKAnsliA 7/36 V. 1905: AsemAKArttA AlisestA pArKunKosKestA Kurun

KAppelissA seKä eHdotetustA sAHAstA jA myllystä. tAmpereellA HeinäKuussA 1905. emil grAFFe.tAmpereen ely - KesKuKsen ArKisto:n:o 8, VesilAitoKset, Kotelo n:o 16: pArKunKosKi, Alinen, Kurun pitäjässä, VesilAitos.n:o 9, VesilAitoKset, Kotelo n:o 16: pArKunKosKi, ylinen, Kurun pitäjässä, VesilAitos.pirKAnmAAn ympäristöKesKus, pir-2002-y-528: jAKAmAjärVen VedenKorKeus, Kuru,pArKKuu, HAutA jouKo, 303 Kuru.

40 41

Kirjallisuus

joKipii, mAuno 1959. VAnHAn ruoVeden pitäjän HistoriA. eräKAudestA isoonViHAAn. teoKsessA: VAnHAn ruoVeden HistoriA i (1959). Kirj. söyrinKi niilo, Ville luHo & mAuno joKipii. VAnHAn-ruoVeden HistoriAtoimiKuntA.KoiVuniemi, r.: pAiKKA VerrAton jo 500 VuottA. Kurun sAnomAt 13/2006 (30.3.2006). KöyKKä s., sCHultz, t. & siirAlA, m. 1993. tAmpereen Vesi- jA ympäristöpiirin VAnHAt

VesirAKenteet, Vesimyllyt jA -sAHAt. Vesi jA ympäristöHAllituKsen monistesArjA nro 452. Vesi- jA ympäristöHAllitus, HelsinKi 1993.pirKAnmAAn KulttuuriHistoriAlliset KoHteet. pirKAnmAAn seutuKAAVoitus. julKAisu B 174 1990.pirKAnmAAn mAisemA-Alueet jA Kulttuuriympäristöt 2006. pirKAnmAAn liiton julKAisu B 97. tAmpere 2006.riiHiKosKi, urHo: pArKKuu muistoissAni. sAArijärVen oFFset oy 2007.VAnHAn ruoVeden HistoriA i. Kirj. söyrinKi niilo, Ville luHo & mAuno joKipii. VAnHAn-ruoVeden HistoriAtoimiKuntA 1959.

Elektroniset lähteet

digitAAliArKisto, mAAnmittAusHAllituKsen HistoriAllinen KArttA-ArKisto (KoKoelmA), pitäjänKArtAsto: Http://digi.nArC.Fi/digi/VieW.KA?Kuid=57798jyVäsKylän yliopiston julKAisuArKisto: Https://jyx.jyu.Fi/dspACe/niuKKAnen, mAriAnnA 2009: HistoriAllisen AjAn Kiinteät muinAisjäännöKset - tunnistAminen jA suojelu. Http://WWW.nBA.Fi/tiedostot/1430953F.pdF (1.12.2010)pArKKuu pAiKAllAAn, pArKKuun Kylän mAAnKäyttösuunnitelmA 2005: Http://WWW.pmKV.sCi.Fi/KylA-KyllA/pArKKuu_WeB.pdF (28.06.2010)pArKKuun HistoriAA: Http://WWW.pHpoint.Fi/ulriKAj/pArKKuu/History.Htm (22.09.2010)

Mills in the Parkkuunkoski Rapids in Ylöjärvi

KALLE I. LUOTO

In 2010, the Pirkanmaa Provincial Museum conducted an archaeological survey at the

Yläkoski and Alakoski rapids in Parkkuu, Ylöjärvi, to identify the archaeological value of the remains of mills in the area. The cultural landscape of Parkkuunkoski has previously been noted as a valuable cultural environment. The village of Parkkuu is located in Pirkan-maa on the western shore of the Näsijärvi lake, some 50 km north of Tampere. The survey was

carried out, because the mill dams need to be repaired, and a fish ladder is slated for the site. According to the list of mills, there was a mill in the rapids as early as 1585. Exploitation of the rapids has undergone several changes in the course of the past 400 years. Currently there are structures of different ages in the Parkkuunkos-ki landscape which are indicative of the utilisa-tion of water power.

40 41

KATJA VUORISTO

Pälkäneen rauniokirkolla tutkittiin vuonna 2010 Pälkäneen Pyhän Mikaelin kirkon ase-huoneen ympäristöä, koska asehuoneeseen oli suunniteltu katon rakentamista. Asehuo-neen perustuksia jouduttiin tukemaan ennen kattamistoimenpiteitä valamalla itä- ja länsiseinien alle tukianturat vuosina 1998 ja 2003 tehtyjen anturoiden viereen. Anturoiden rakentaminen edellytti, että asehuoneen sisä- ja ulkopuolelle piti tehdä kuopat, jotta raudoitus ja betonivalu saa-taisiin seinien alle. Rauniokirkon alue on muinaisjäännösaluetta ja paikalla tiedettiin jo ennestään olevan runsaasti eri-ikäisiä hautoja, minkä vuoksi alueella tehtiin ennen kunnostustöiden aloittamista arkeologiset kaivaukset. Asehuoneen itä- ja länsiseini-en viereen avattiin yhteensä neljä 1,5 x 2 m kokoista kaivausaluetta, jotka sijaitsi-vat vastakkain seinien molemmin puolin. Asehuoneeseen liittyvien tutkimusten lisäksi rauniokirkkoalueella selvitettiin alueella sijainneen kellotapulin paikkaa sekä hau-tausmaata ympäröineen vanhan kiviaidan sijaintia. Tutkimukset kestivät yhteensä runsaat kolme viikkoa.

Kirkon ympäristö ennen ja nyt

Pyhän Mikaelin kirkon raunio sijaitsee val-tatien 12 (Tampere-Lahti) itäpuolella Päl-

Varhaiskeskiaikaisesta kalmistosta Pyhän Mikaelin kirkon hautausmaaksi

käne- ja Mallasveden erottamalla kannaksella. Kirkko on heikosti erottuvalla kummulla laajan peltoaukean laidassa ja sen pohjois- ja itäpuolella kulkee Vanhankirkontie. Tie on vanha maantie ja se on kulkenut todennäköisesti kirkon itäpuolit-se viimeistään jo kirkon perustamisen aikoihin.Kirkon läheisyydestä tunnetaan useampia van-hoja kyliä, jotka ovat olleet jo rautakaudella asut-tuja. Rautakautiset asuinpaikat ovat sijainneet edelleenkin asuttujen Pappilan ja Onkkaalan kohdilla sekä Kuulialan lounaispuolisella pel-lolla ja Epaalasta hieman lounaaseen sijaitsevalla metsän reunustamalla peltoalueella. Kuulialan ja Epaalan historialliseen aikaan ajoittuvat kylä-tontit ovat sijainneet nykyisten tilojen paikoilla. Rauniokirkon läheisyydestä tunnetaan myös muutama kivikautinen asuinpaikka ja löytöpaik-ka sekä rautakautinen muinaisjäännösryhmä, jo-hon kuuluu mm. kiviröykkiöitä ja asuinpaikka.

Kirkon ympäristö on muuttunut huomatta-vasti vuonna 1604 tapahtuneen Kostianvirran puhkeamisen jälkeen. Ennen virran puhkeamis-ta Pälkänevesi sijaitsi huomattavasti lähempänä kirkkoa ja ainakin vielä 1500-luvulla matka ran-taan oli lyhimmillään vain noin 420 metriä, kun se nykyisin on lähimmillään 800 metrin päässä. Pälkäneveden pinnan on laskettu olleen 89–91 metriä merenpinnan yläpuolella ennen virran puhkeamista ja vedenpinnan laskun on arvioi-tu olleen eri laskentatavoista riippuen 3,5–4,5 metriä. Luonnonmullistus on aiheuttanut voi-makkaan tulvan, jonka on kerrottu vieneen mukanaan maantiesiltoja ja myllyjä. Vuoden 2010 tutkimusten perusteella näyttää siltä, että

42 43

Kostianvirran puhkeamisesta aiheutunut tul-va on ulottunut myös kivikirkolle saakka, sillä tutkituilla alueilla oli paikoin merkkejä veden lajittelemasta ja kerrostamasta maaperästä. On mahdollista, että myös 1600-lukua aikaisemmat kevät- ja syystulvat ovat ulottuneet kirkolle. Tä-mä on saattanut osaltaan vaikuttaa kirkon pe-rustusten heikkenemiseen.

Kalmistona ennen kirkon rakentamista

Pyhän Mikaelin kirkko on perustettu paikal-le, jossa on jo ennen kivikirkon rakentamista sijainnut kalmisto. Vuonna 2003 tutkituista haudoista vanhin on ajoitettu radiohiilimene-telmällä vuosiin 1210–1310. Myös kolmesta muusta haudasta on tehty radiohiiliajoitus. Näis-tä kaksi on ajoitettu 90 %:n varmuudella vuosiin

Kuva 1. Yleiskartta rauniokirkon alueesta. Karttaan on merkitty eri vuosi-en kaivausalueet sekä vanhan kirkko-maata ympäröineen kiviaidan sijainti. Kellotapuli on todennäköisesti sijainnut koekuopan B tienoilla alueen itäkulmas-sa. Kartan digitointi Anu Lempiäinen ja Katja Vuoristo.

1220–1310, viimeistään kuitenkin vuoteen 1430, ja yksi hauta on ajoi-tettu vuosiin 1410–1500. Lisäksi paikalta tunnetaan myös useita muita hautoja, jotka ulottuvat ki-vikirkon perustusten alle ja joiden hautaussuunta poikkeaa kirkon itä-länsisuuntaisten seinälinjojen suuntaisista hautauksista. Kaiva-uksissa on tullut esiin myös löytö-aineistoa, joka viittaa rautakauden lopulle sekä keskiajan alkupuolel-le. Esineistöön kuuluu tyypillisiä haudoista tavattuja löytöjä, kuten riipuksia, solkia sekä pukujen ko-risteena käytettyä pronssispiraalia. Keskiaikaisia kirkkoja tutkinut Markus Hiekkanen on olettanut kaivauksilta löytyneiden rahojen perusteella, että paikalla olisi ollut

ennen kivikirkkoa 1300-luvun jälkipuoliskol-la rakennettu kappelikirkko. Jo ennen alueella tehtyjä kaivauksia on oletettu, että rauniokirkon paikalla olisi sijainnut kappeli tai puukirkko vii-meistään Pälkäneen kappeliaikana 1400-luvun alussa.

Kirkosta rauniokirkoksi

Nykyinen kivikirkko rakennettiin 1400– 1500-lukujen taitteessa ja asehuone rakennet-tiin runkohuoneen ja sakariston valmistumisen jälkeen. Tähän viittaa se, että asehuone ei ole runkohuoneen kanssa samassa muurausliittees-sä. On esitetty, että asehuoneeseen suunnitellun 4- tai 8-jakoisen ristiholvauksen tekeminen jäi toteuttamatta. Sen sijaan sakaristoon rakennet-tiin 8-jakoinen ristiholvaus. Kirkkoon liittyvistä

30 m

42 43

muista rakenteista ensimmäinen maininta on vuoden 1642 inventaariluettelossa, jossa mai-nitaan kirkon kellotapuli. Se on luultavasti rakennettu 1650-luvun lopulla uudelleen ja 1700-luvulta on tietoja, että tapuli on rakennet-tu vielä kahteen kertaan. Vanhojen karttojen ja maalausten perusteella tapuli näyttäisi sijainneen kirkon itä- tai kaakkoispuolella kiinni aidassa. Vuonna 1692 kirkon sakaristoon tehtiin viini-kellari ja seuraavana vuonna kirkkoon rakennet-tiin pilarit.

1700-luvun alussa kirkko pääsi huonoon kun-toon, koska se joutui välittömästi Kostianvirran taistelun jälkeen vuonna 1713 venäläisten soti-laiden ryöstön kohteeksi. Kirkosta vietiin pait-si irtaimistoa, myös kirkkoaidan puuosat. Itse rakennus oli päässyt rappeutumaan pahoin jo isonvihan aikana ja 1700-luvun kuluessa kirkon seiniin alkoi ilmestyä halkeamia, joten muurauk-sia jouduttiin kunnostamaan useaan otteeseen. Pyhän Mikaelin kirkko alkoi jäädä 1700-luvulla ahtaaksi kasvaneelle seurakunnalle, minkä vuok-si alettiin suunnitella kirkon laajennusta. Osa itäpäädyn seinästä ehdittiin jo purkaa ja sen tukemiseksi muurattiin vielä kivipilarit, mutta rakennus oli edelleen niin huonossa kunnossa, että lopulta päädyttiin kokonaan uuden kirkon rakentamiseen. Uusi tiilikirkko valmistui Pälkä-neelle vuonna 1839, minkä jälkeen vanha kivi-kirkko pääsi raunioitumaan.

Vanhasta kivikirkosta oli otettu lehterit, kir-kon penkit, osa kellotapulin materiaalista sekä kiviaidan kivet uuden kirkon ja hautausmaan tarpeisiin. Loput kellotapulista myytiin huuto-kaupassa. Kirkon puulattia purettiin, jolloin sen alta paljastuivat ohuen maakerroksen peittämät haudat. Niitä jouduttiin peittämään useampaan otteeseen soralla. Autioituneeseen kirkkoon ja paljastuneisiin hautoihin alkoi kohdistua ilki-valtaa ja kirkko hautausmaineen pääsi rapistu-maan entisestään. Kun kirkon katto romahti vuonna 1890, ei arkeologinen toimisto pitänyt uuden katon rakentamista tarpeellisena, koska rakennus ei ollut muinaistieteellisesti niin mer-kittävä. Uuden kirkon valmistumisen jälkeen vanha kirkkorakennus toimi alkuun leikkaus- ja ruumishuoneena, mutta uusjaossa vuonna 1885

kirkko sekä sitä ympäröivä hautausmaa siirtyivät Anttilan rusthollin omistukseen, jolloin raken-nusta käytettiin heinäsuojana ja hautausmaata vasikkahakana ja sikolaitumena. Lopulta vuonna 1905 vanha kirkkomaa pakkolunastettiin takai-sin kirkolle. Rakennuksen arvostus oli kuitenkin noussut jo hieman tätä aikaisemmin ja kirkon kunnostustyöt olivat päässeet käyntiin jo muu-tamaa vuotta aikaisemmin. Alkuun restaurointi-töitä tehtiin kirkolla 20–30 vuoden välein, mutta niiden väli on lyhentynyt myöhemmin ja kor-jaus- sekä kunnostustyöt jatkuvat yhä edelleen.

Rauniokirkkoalueen aikaisemmat arkeologiset tutkimukset

Pyhän Mikaelin kirkon alueella on tehty ar-keologisia tutkimuksia useaan otteeseen. Tut-kimukset ovat liittyneet lähes poikkeuksetta rauniokirkon kunnostustoimenpiteisiin. Vuonna 1992 Timo Jussila kaivoi paikalla vedenpoisto-järjestelmiin liittyviä alueita. Samalla selvitettiin kirkon perustamistapaa sekä kirkon sisäpuolen täyttömaiden paksuuksia. Jussila oletti löytä-neensä kirkon kaakkoisnurkasta alttarin ja sivu-alttarin perustukset, sillä alueelta löytyi noin 30 cm:n syvyydestä noin 20 cm paksu savensekai-nen hiekkakerros, jossa oli tiilimurskaa, laastia ja kiviä. Todennäköisesti kyseessä oli kuitenkin purkukerros, sillä vastaavanlaisia kerroksia on havaittu myöhemmin myös muualla. Lisäksi itäpäädystä löytyi mahdollinen kivetty hauta-holvaus ja koilliskulmasta kiveys, joka tulkittiin tuolloin kaivoksi. Kyseessä on kuitenkin luulta-vasti ollut kirkon pilarin perustukset.

Vuonna 1998 Vadim Adel selvitti kirkon asehuoneen ja länsipäädyn perustuksien vah-vuuksia. Samalla tehtiin havaintoja seinäraken-teiden liikkuvuuteen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Kirkon länsipäädyssä oli havaittu jo aiemmin samana vuonna uusia vakavia halkea-mia, minkä vuoksi länsipäädyn tilaa selvitettiin koekaivausten avulla. Kaivauksissa todettiin, että kirkon perustukset olivat rakenteeltaan oletettua huonommat, minkä perusteella kirkko suljettiin vuonna 1999 yleisöltä. Tutkimuksissa todettiin kirkon runkohuoneen sisäpuolella hautaholvi

44 45

sekä puulattiakerrosta. Myös asehuoneen sisä-puolella havaittiin maatunut puukerros eli lattia, jonka alla oli arkullisia hautauksia. Lisäksi kirkon ulkopuolella todettiin olevan runsaasti hautoja.

Vuonna 2001 kaivaustöitä jatkettiin Esa Mik-kolan johdolla. Tutkimukset johtuivat kirkon länsipäädyn tukemistoimenpiteistä. Kaivaus-alueet tehtiin länsipäädyn oviaukon molemmil-le puolille sekä seinien sisä- että ulkopuolille. Toinen runkohuoneen sisäpuolelle tehdyistä alueista jouduttiin jättämään kesken kiviholva-uksen paljastumisen vuoksi. Muut kaivausalueet kaivettiin puhtaaseen pohjamaahan ja niistä saa-tujen havaintojen perusteella voitiin todeta, että alueelle oli haudattu vainajia jo ennen kivikirkon perustamista, sillä länsipäädyn alimmat haudat olivat leikkaantuneet kivikirkon perustamisen yhteydessä. Myös hautojen suunta poikkesi kir-kon aikaisista hautauksista.

Tutkimukset jatkuivat jälleen vuonna 2003 (Esa Mikkola ja Katja Vuoristo). Runkohuoneen länsipäädyssä laajennettiin vuonna 2001 kesken jätettyä aluetta, jolloin kivinen hautaholvi saatiin

tutkittua kokonaan. Lisäksi länsipäädyn seinän vieressä vielä kaivamatta olleet alueet tutkittiin kokonaan. Myös asehuoneessa tehtiin vahvistus-töihin liittyviä tutkimuksia. Asehuoneen etelä-päädyn sisä- ja ulkopuolet tutkittiin kokonaan ja vuonna 1998 kesken jätetyt koekuopat kaivettiin pohjaan saakka. Lisäksi sakariston pohjoispuo-lelle avattiin kaivausalue. Vuoden 2003 kaiva-uksissa saatiin lisää todisteita siitä, että kirkon alueelle oli haudattu vainajia jo ennen kivikirkon perustamista. Kirkon pohjoispuolelta ja asehuo-neen ulkopuolelta löydettiin rautakauden lopulle ja keskiajan alkuun ajoittuvaa esineistöä, kuten riipuksia, korvalusikka ja brakteaatteja eli keski-aikaisia rahoja. Lisäksi pohjoispuolen kaivaus-alueelta paljastui osittain tuhoutunut hauta, jossa oli rautakauden ja keskiajan taitteeseen ajoittuva veitsi vainajan vasemman lonkan päällä.

Vuonna 2007 Hannu Poutiainen teki rau-niokirkolla koekaivauksia, kun paikalla tehtiin kirkon itäpuolen maavallin tasoitustöitä. Tällöin vallin pohjoisosasta paljastui 60 cm:n levyinen kivistä muurattu rakenne, jota otettiin esille noin

Kuva 2. Yleiskuva tutkimusalueesta. Taustalla kaivetaan asehuoneen länsipuolen aluetta 14. Kuva: Katja Vuoristo/Museovirasto.

44 45

1,5 metrin pituinen pätkä.Arkeologisista tutkimuksista on tehty mak-

rofossiilianalyysejä vuosien 1998, 2001 ja 2003 kaivauksilta kerätyistä maanäytteistä. Analyysit on tehnyt Mia Lempiäinen. Haudoista otetuista maanäytteistä on selvitetty mahdollista hauta-usajankohtaa sekä mitä vainaja on syönyt ennen kuolemaansa. Vainajien vatsan kohdalta otetuista näytteistä on löytynyt lääkekasveina käytettyjen vadelmien, sianpuolukan ja myrkyllisen pelto-emäkin siemeniä. Lisäksi on löytynyt jauhosa-vikan sekä terttuseljapensaan marjojen siemeniä.

Rauniokirkon tutkimusten yhteydessä kaivettujen hautojen vainajista on tehty luu-analyysejä, joiden perusteella on voitu selvittää vainajien ikää, sukupuolta, pituutta sekä myös erilaisia tauteja, ravitsemusta ja mahdollisia kuolinsyitä. Vuoden 1992 kaivauksilta kerätyt hautojen täytemaista löytyneet luut on analy-soinut Petri Nykänen, ja Eeva-Kristiina Lahti on käynyt läpi opinnäytetyössään vuonna 2001 kaivettujen hautojen vainajia. Kati Salo tutkii vuoden 2003 kaivausten vainajia väitöskirjatyö-tänsä varten. Lisäksi hän on tehnyt vuoden 2010 kaivausten osteologisen analyysin.

Vuoden 2010 kaivaus

Asehuoneen perustusten viereen tehtiin neljä pienikokoista kaivausaluetta ja lisäksi tehtiin kaksi koekuoppaa kirkkomaan koillisreunaan. Yhteensä rauniokirkkoalueella tutkittiin noin 15 m2:n suuruinen alue. Aikaisempien tutki-musten perusteella hautoja osattiin jo odottaa asehuoneen seinien viereisiltä alueilta ja kai-vausalueilla todettiinkin merkkejä yhteensä 31 haudasta.

Asehuoneen länsipuoli (alue 14) poikkesi muista alueista, koska kuudesta haudasta ai-noastaan yksi ruumishauta näyttäisi ajoittuvan asehuonetta nuoremmaksi. Toinen asehuonetta nuorempi hauta on paikalla mahdollisesti tehty polttohautaus, joka sijaitsi asehuoneen perusta-misen yhteydessä syntyneen hiekkakerroksen päällä. Asehuoneen perustusten vieressä erottui pohjois-eteläsuuntainen suorakaiteen muotoi-nen hiiltyneen puun sekainen palokerros, jossa

oli runsaasti palanutta luuta. Luu näyttäisi ole-van peräisin yhdestä yksilöstä. Kyseessä saattaisi olla paikallaan poltettu arkkuhautaus.

Edellä mainittua asehuonetta nuorempaa ruumishautaa kaivettaessa on todennäköisesti tuhottu yksi rautakauden lopulle ajoittuva esi-neellinen naisen hauta, sillä haudan täytemaasta löytyi pronssinen soikea kupurasolki, ketjun-kantaja ja pronssispiraalikoristetta. Lisäksi löy-tyi myös kolme lasihelmeä. Muut asehuoneen länsipuolen haudat jatkuivat asehuoneen perus-tusten alle, eikä niiden arkku- tai muissa puu-rakenteissa ollut käytetty rautanauloja. Haudat olivat kahdessa kerroksessa ja ylemmät näistä olivat kirkon perustusten suuntaisia, kun taas alemmat olivat perustuksiin nähden vinossa. Ylemmissä haudoissa näyttäisi olleen jonkin-lainen ruuhimainen tai puutapeilla koottu ark-ku, mutta alimmissa haudoissa on sen sijaan ollut todennäköisesti puiset hautapaarit. Nämä ovat olleet arkkuja leveämpiä ja ainakin yhdessä haudassa oli havaittavissa kantokahvat päädyssä. Hautapaarit havaittiin myös asehuoneen sisä-puolen läntisemmän kaivausalueen (alue 15) alimmassa haudassa, joka jatkui asehuoneen perustusten alle. Myöskään siinä ei todettu rau-tanauloja. Puisia hautapaareja tunnetaan myös muista kalmistoista, mm. Hollolan Kirkkailan-mäeltä ja Mikkelin Tuukkalasta, jotka ajoittuvat rautakauden lopulle sekä varhaiskeskiaikaan.

Kuva 3. Alueen 15 haudassa 6 erottuu puiset kantokah-vat kuvan alareunassa. Hauta jatkuu kirkon perustusten alle. Kuva: Anu Lempiäinen/Museovirasto

46 47

Muut asehuoneen sisäpuolen haudat näyt-täisivät ajoittuvan asehuoneen perustamisen jälkeiseen aikaan. Hautoja oli useammassa ker-roksessa ja suurimmassa osassa oli melko hyvin säilyneet arkkurakenteet, joissa oli käytetty rau-tanauloja päädyissä. Asehuoneen itäisemmän kaivausalueen (alue 16) alimpien hautojen koh-dalla havaittiin vedenpinnan noususta johtuvaa maa-aineksen lajittumista. Kyseessä on toden-näköisesti tulva, joka on aiheutunut Kostian-virran puhkeamisesta 1600-luvun alussa. Nämä haudat ajoittuisivat siten 1500-luvun puolelle.

Asehuoneen itäpuolen kaivausalueelle (alue 17) osui eniten hautoja (11 kpl). Näistä osa oli lasten, kun taas muilla alueilla ei lasten hau-toja tavattu. Viisi haudoista jatkui asehuoneen perustusten alle ja yksi näistä jäi jalkaterän luita lukuun ottamatta kokonaan asehuoneen itäseinän alle. Vanhimmissa haudoissa ei ha-vaittu selkeitä merkkejä puuarkuista, kuten ei myöskään hieman näitä ylempänä sijainneessa miehen haudassa.

Alueen 14 lisäksi myös muilta kaivausalueita löydettiin palaneita ihmisenluita ja niiden pe-rusteella voidaan todeta, että kirkkomaalle on tehty myös polttohautauksia. Syitä siihen, miksi jotkut vainajat on poltettu, voidaan vain arvailla. Alueen 14 poltetun vainajan kohdalla huomiota kiinnittää mm. se, että hauta on hieman syr-jemmässä muista nuoremmista haudoista. Hau-dan alla on ainoastaan asehuonetta vanhempia hautoja, eikä sen päällekään ole tehty hauta-uksia. Kaikki muut palaneet ihmisenluut ovat löytyneet eri täytemaakerroksista, eikä vastaa-vanlaisia hiiltyneitä puukerroksia ole havaittu muualla. Nämä vainajat on saatettu polttaa jos-sain muualla, mistä ne on kuljetettu tuhkattuina omaan kirkkomaahan.

Asehuoneen ympäristön lisäksi kesän kenttä-töissä etsittiin kirkon kellotapulin paikkaa, jon-ka todettiin sijainneen melko todennäköisesti kirkon kaakkoispuolella, lähellä nykyisen aidan kulmausta, sillä paikalta löytyi koekuopasta tii-lensekainen purkukerros. Samalla kun selvitet-tiin kellotapulin sijaintia, todettiin kirkkomaalla myös vanhan kiviaidan jäännöksiä. Tästä saatiin havaintoja myös kirkkomaalla sijainneen info-

taulun siirtämisen yhteydessä. Lisäksi aitaa on otettu esille vuoden 2006 koekaivauksissa, joten sen jäännöksiä näyttäisi säilyneen hyvin kirkko-maan reunoilla.

Osteologinen analyysi

Osteologinen eli luuanalyysi pystyttiin teke-mään yhteensä 22 haudan vainajasta. Näistä viisi on tulkittu naisiksi tai mahdollisiksi nai-siksi ja seitsemän miehiksi tai mahdollisiksi miehiksi. Kymmenen yksilön sukupuolta ei pystytty määrittelemään. Pituusarvioiden mu-kaan miesten pituus on ollut 165–173 cm:n välillä ja naisten 155–160 cm eli vainajat ovat olleet pituudeltaan noin 10 cm lyhyempiä kuin mitä nykyväestön keskipituus on. Tosin pisin sukupuoleltaan määrittelemättömistä aikuisis-ta vainajista oli 180 cm.

Vainajista 18 oli aikuisia. Vuosien 18–44 ja 35–64 ikäryhmiin kuului kumpaankin neljä vainajaa ja vuosien 50–79 väliin sijoittui kol-me vainajaa. Muiden aikuisten vainajien ikää ei voitu määritellä tarkemmin. Lapsia ja nuoria vainajien joukossa oli vain neljä. Näistä nuo-

Kuva 4. Osteologi Kati Salo ja Anni-Helena Ruotsala ottavat talteen alueen 17 hautojen 18 ja 29 vainajien luita. Oikealla reunassa on miehen hauta ja alhaalla 2–3-vuotiaan lapsen hauta. Kuva: Katja Vuoristo/Museovirasto.

46 47

rin oli iältään 2–3-vuotias ja kaksi olivat iältään 5–14-vuotiaita. Vanhin nuorista vainajista oli iältään 10–24-vuotias.

Palaneissa luissa oli jäännöksiä vähintään nel-jästä eri yksilöstä. Kahdessa näistä oli naismaisia piirteitä. Luiden joukossa oli sekä nuorempien että vanhempien aikuisten luita.

Vainajien sairauksista yleisimpiä olivat erilai-set hammassairaudet, kuten hammasmätä, ham-maskivi ja ientulehduksesta johtuva leukaluun vetäytymä. Lisäksi nivelmuutokset olivat ylei-siä erityisesti vanhimmilla vainajilla ja kahden lapsen luustossa havaittiin synnynnäisiä epä-muodostumia. Näiden lisäksi yhdellä vainajalla näyttää olleen eläessään raudanpuuteanemia ja yhdellä ns. Chargotin nivel eli suurentunut ni-vel, joka on saattanut syntyä mm. syfiliittisen selkäydinkadon ja muiden hermostotautien sekä tuberkuloosin tai niveltulehduksen seurauksena. Yhdellä vainajalla esiintyi myös hyvänlaatuinen kasvain ja yhdellä paikallisia tulehduksia tai vammoja pohje- sääri- ja reisiluissa.

Löydöt

Suurin osa löydöistä on peräisin hautojen täy-temaasta, mutta muutamia löytöjä tuli myös haudoista. Vanhin esineellinen hauta oli alueella

14 eli asehuoneen länsipuolella. Haudasta löy-tyi rautainen veitsenterä tai sen katkelma. Ase-huoneen sisäpuolelta, haudasta 22, löytyi kaksi pronssinappia miesvainajan lantion kohdalta. Kyseessä saattaisivat olla takin alimman rivin tai housun napit. Stratigrafian perusteella hauta näyttäisi ajoittuvan 1500-luvun puolelle. Myös haudasta 4 tai sen täytemaasta löytyi pronssinap-pi. Kahdesta tutkitusta haudasta löytyi vainajien käärinliinoissa käytettyjä pronssineuloja, näistä toisen haudan neulat löytyivät pienen lapsen pään ympäriltä. Käärinliinojen käyttö alkoi yleis-tyä 1600-luvun lopulla ja 1700-luvulla vainajat verhottiin lähes poikkeuksetta laskostetuilla kankailla. Kädet ja pää sekä joskus myös naisten décolté-alue puettiin ja sommiteltiin muodin mukaisiksi. 1600-luvun alkupuolella vainajien pukeminen juhla-asuun oli vielä yleistä.

Vanhimmat vuoden 2010 kaivauksilta löyde-tyt esineet ajoittuvat rautakauden loppupuolelle, viikinki- ja ristiretkiaikaan, kuten vuoden 2003 tutkimustenkin vanhimmat löydöt. Suurin osa esineistä on löytynyt asehuoneen länsipuolen kaivausalueelta ja ne ovat todennäköisesti pe-räisin yhdestä tai kahdesta uudemman haudan kaivamisen yhteydessä rikotusta haudasta. Alu-eelta on löytynyt naisen hautaan viittaavia ko-ruja, kuten soikea kupurasolki sekä pronssinen

Kuva 5. Soikea kupurasolki ja ketjunkantaja löytyivät haudan 11 täytemaasta. Soljessa on nähtävissä hieman ornamentiikka-koristelua ja reunassa kapeat uurteet ja ketjunkantajassa erottuu heikosti spiraalikuviointia. Kuva on otettu ennen konservointia. Kuva: Katja Vuoristo.

48 49

ketjunkantaja ja vaatteiden koristeluun käytettyä pronssispiraalia. Pronssispiraalia on tullut myös asehuoneen itäpuolen kaivausalueelta. Lisäk-si asehuoneen länsipuolelta on löytynyt kaksi mahdollisesti rautakauteen ajoittuvaa prons-siesinettä, sileäpintainen sormus ja mahdollisesti vyön solkeen kuuluva osa tai hela.

Asehuoneen länsipuolen kaivausalueelta löy-detty pronssinen soikea kupurasolki on kool-taan suhteellisen pieni (58 x 49 x 3 mm) ja sen päät ovat melko terävät. Soljen reunoja kiertää kaksoisuurre ja sen pinnalla on osittain kulu-nutta ornamentiikka-aiheista koristelua. Soljen alapuolella on vielä hieman kangasta neulassa kiinni. Ketjunkantaja on tyypillinen länsisuo-malainen muoto, jonka päät ovat levymäiset ja koristeltu spiraalikuvioilla. Vastaavanlaisia on löytynyt mm. Tyrvään vanhalta kirkolta, No-kian Hakamäeltä, Kalvolan Pahnainmäeltä ja Mikkelin Tuukkalasta.

Edellä mainittujen löytöjen lisäksi kaivaus-alueilta saatiin talteen mm. luukahvainen veitsi, vihreitä ikkunalasinpaloja ja yksi sininen ikku-nalasinpala, tuluspiitä, liitupiipun katkelmia, metallinappeja, hakanen, lasiesineen katkelma ja kolme lasihelmeä. Helmet ovat erikokoisia ja ne ovat väriltään lähes valkoisia.

Yhteenveto

Kesän 2010 tutkimukset osoittivat, että kirkkoa vanhempi kalmisto on ollut melko laaja. Ai-kaisempien tutkimusten perusteella sen on jo todettu ulottuvan kirkon länsipäädyn kohdalle sekä sakastin pohjoispuolelle ja nyt saatiin var-mistus siitä, että myös asehuoneen ympäristös-sä on runsaasti kivikirkkoa edeltäviä hautoja. Jo vuoden 2003 kaivauksissa asehuoneen eteläsei-nän ulkopuolen kaivausalueilta löydettiin rullalle taivutettu hevosenkenkäsolki sekä S-brakteaatti, joka ajoittuu vuosiin 1370–1380. Nämä antoivat

aiheen olettaa, että myös asehuoneen ympäris-tössä voisi olla kirkkoa vanhempia hautoja, mutta niitä ei ollut kuitenkaan toistaiseksi tullut esiin. Vuoden 2010 kaivauksilta talteen otetut rauta-kauden loppupuolelle ajoittuvat löydöt viittaavat siihen, että asehuoneen länsipuolella olisi ollut myös rautakaudelle ajoittuva esineellinen hauta tai mahdollisesti kaksi hautaa. On myös mahdol-lista, että asehuoneen länsipuolen alin hauta, josta on veitsi, ajoittuu rautakaudelle. Joka tapauksessa se sekä muut haudat, joissa todettiin mahdolliset puupaarit, ajoittunevat viimeistään varhaiskeski-aikaan. Tähän viittaa myös se, että haudat ovat erisuuntaisia kuin kirkko ja muut haudat.

Eri vuosina tehtyjen kaivausten perusteella rauniokirkosta ja sitä ympäröivästä kirkkomaas-ta on saatu runsaasti uutta tietoa, huolimatta siitä, että tutkimusalueet ja -kysymykset ovat määräytyneet aina kirkon kunnossapitoa vaa-tivien toimenpiteiden mukaan. Myös paikalle haudattujen vainajien sairauksista, ijistä ja ruo-kavaliosta on saatu paljon tietoa ja lisää tietoa tullaan saamaan vielä myöhemminkin, sillä lui-den tutkiminen jatkuu edelleen röntgentutki-musten parissa.

Kokonaiskuvan saamiseksi rauniokirkosta ja sen ympäristöstä olisi jatkossa mielenkiintoista selvittää, kuinka laaja kirkkoa edeltävä kalmis-to on ollut sekä onko kirkon sakastissa säilynyt sinne 1600-luvun lopulla rakennetun viinikel-larin jäännöksiä. Myös kellotapulin aluetta olisi syytä tutkia laajemmin. Paikalla mahdollisesti sijainneesta puukirkosta tai -kappelista ei toden-näköisesti ole säilynyt juuri mitään rakenteita, sillä on luultavaa, että sen perustukset ovat ol-leet kivikirkon kohdalla ja kirkon sisälle kaive-tut hautakuopat ovat todennäköisesti tuhonneet sen jäännökset. Vanhimpien hautojen perusteella voidaan kuitenkin olettaa, että mahdollisen van-hemman kirkon seinälinjat ovat olleet hieman erisuuntaiset kuin kivikirkon.

Arkistolähteet

Adel, V. 1998. pälKäne, rAunioKirKKo. myöHäisKesKiAiKAisen KiViKirKon KoeKAiVAus. museoVirAston ArKisto.HAKAnpää, p. 2009. pälKäneen KesKiAiKAisen KirKon restAurointi- jA tutKimusHistoriA. museoVirAston ArKisto.

48 49

KATJA VUORISTO

An archaeological investigation was con-ducted in summer 2010 next to the

porch of the ruined church in Pälkäne, be-cause the porch was to be reinforced by cast-ing concrete support blocks under the walls. It was known there were graves at the site, and they needed to be investigated before support works could begin. The investiga-tion revealed many well-preserved graves in

From Early Medieval Cemetery to the Graveyard of the St Michael Church

several superimposed layers. Several burials older than the porch were discovered both inside and outside the porch. Objects were recovered from the west side of the porch which indicate a provenance from the Iron Age or Medieval period. In addition to in-vestigating the porch area, the locations of the old stone wall and the church steeple were determined.

jussilA, t. 1992. pälKäneen rAunioKirKon KoeKAiVAus 1992. miKroliitti oy. museoVirAston ArKisto.lAHti, e.-K. 2004. sHoW me your teetH And i Will tell you WHo you Are. d-uppsAts. tuKHolmAn yliopisto.miKKolA, e. 2002. pälKäneen rAunioKirKKo. myöHäisKesKiAiKAisen KiViKirKon länsipäädyn KAiVAus 13.–28.9.2001. museoVirAston ArKisto.miKKolA, e.jA Vuoristo, K.2004. pälKäneen rAunioKirKKo. myöHäisKesKiAiKAisen KiViKirKon KAiVAus 4.6.–4.7.2003 jA 8.9.–19.9.2003. museoVirAston ArKisto.sAlo, K. 2010. osteologinen AnAlyysi. pälKäne, rAunioKirKKo 2010, KAtjA Vuoristo. museoVirAston ArKisto.Vuoristo, K. 2010. pälKäne rAunioKirKKo. myöHäisKesKiAiKAisen KiViKirKon AseHuoneen KAiVAus 31.5.–18.6.2010 jA 21.–22.7.2010. museoVirAston ArKisto.

Kirjallisuus

HieKKAnen, m. 2007. suomen KesKiAjAn KiViKirKot. suomAlAisen KirjAllisuuden seurAn toimituKsiA 1117. HelsinKi.KAuppi, p. 2004. missä oli pälKäneVeden KirKKorAntA onKKAAlAssA VuonnA 1603. pälKäneen joulu 2004.KiViKosKi, e. 1951. suomen rAutAKAuden KuVAsto ii. porVoo.KouKKulA, t.1972. pälKäneen HistoriA 1500-luVultA 1800-luVulle. pälKäneen HistoriA i. VAmmAlA.KuuliAlA, W.-K. 1949. VAnHAA pälKänettä. riiHimäKi.nyKänen p. & nyKänen p. 1999: pään luitA pälKäneen VAnHAn KirKon KAiVAuKsestA 1992. muinAistutKijA 3/1999.pylKKänen, r. 1955. 1600-luVun KuolinpuKujA turun tuomioKirKKomuseossA. turun KAupungin HistoriAllinen museo, VuosijulKAisu 17–18.pälKäneen HistoriA i. VAmmAlA.Vuoristo, K. 2005. pälKäneen rAunioKirKKo rAutAKAutisten Kylien KesKellä. pirKAn mAAn AltA.ArKeologisiA tutKimuKsiA 6. tAmpereen museoiden julKAisujA 85. tAmpere.

50 51

JANNE RANTANEN

Pirkanmaan maakuntamuseo suoritti toukokuussa 2010 Ylöjärven kaupungin tilauksesta arkeologisen inventoinnin Ylöjärven Kirkonseudun osayleiskaavan muutosalueella. Inventoinnissa keskityttiin etsimään alueella mahdollisesti olevia historiallisen ajan muinaisjäännöksiä, joita ei alueelta ennestään tunnettu, sillä sitä ei ollut aikaisemmin tutkittu arkeologisesti.

Inventoitavan alueen pienestä koosta ja suhteellisen syrjäisestä sijainnista johtuen

päätettiin inventoida systemaattisesti yleensä vähemmälle huomiolle jäävät historialliset rajamerkit ja peltoviljelyn historiaan liittyvät mahdolliset muinaisjäännökset. Tutkimusalue rajautui idässä ja pohjoisessa Viljakkalantiehen, lännessä Tampere–Seinäjoki -rautatiehen, etelässä Kortesuon ja Haaviston asuinalueisiin. Inventoitavaa alaa kertyi täten vain alle kuusi neliökilometriä. Alue on pääosin metsäistä ja soista, rakentamatonta maastoa, lukuun ottamatta alueen kaakkoisosassa sijaitsevaa Hietasmäen pientaloaluetta ja joitakin peltotilkkuja. Alueella on kaksi järveä: Viisajärvi ja alueen keskiosassa sijaitseva lampi, Paha-Kauranen. Korkeudeltaan alue on noin 110–150 metriä merenpinnan yläpuolella.

Ennen kenttätyötä tarkasteltiin aluetta ku-vaavia vanhoja karttoja, tärkeimpinä isojako-karttaa (1819–27) ja vuoden 1847 Ylöjärven

pitäjänkarttaa. Kartta-analyysin perusteella rajattiin maastossa tarkastettavat alueet ja pää-tettiin keskittyä tarkastamaan isojakokarttaan merkityt historialliset kylänrajamerkit sekä et-simään tutkimusalueen pohjoisosassa jo ainakin 1800-luvun alkupuolella viljeltyjen peltotilkku-jen yhteyteen mahdollisesti syntyneitä näkyviä jäänteitä. Tiloja tai rakennuksia ei historiallisiin karttoihin ollut merkitty, minkä perusteella alu-

Rajamerkkejä ja peltoröykkiöitä – arkeologinen inventointi Ylöjärven Kirkonseudulla

Kuva 1. Kartta tutkimusalueesta ja inventoiduista koh-teista. Piirtänyt J. Rantanen. Pohjakartta © Maanmit-tauslaitos, lupa 840/MML/11

50 51

5218

eella ei oletettavasti ole ollut tutkittavaan ajanjak-soon liittyvää pysyvää asutusta. Pintapoimintaan soveltuvia paikkoja ei tutkimusalueella ollut, eikä inventoinnissa kertynyt esinelöytöjä.

Rajamerkit kertovat maankäyttöoikeuksista

1800–luvun alun isojakokartan ja vuoden 1847 Ylöjärven pitäjänkartan mukaan alueella on ollut kolme rajamerkkiä, jotka kaikki on merkitty myös nykyiseen peruskarttaan; toisin sanoen ne ovat yhä käytössä. Nämä kolme käytiin inventoinnin aikana tarkastamassa ja dokumentoimassa maas-tossa. Rajamerkeistä kaksi on kylänrajamerkkejä, eli kahden tai useamman kylän maankäyttöoi-keuksien rajaamiseksi rakennettuja rajapyykkejä. Kolmas on kiinteistörajamerkki, joka osoittaa yksittäisten tilojen tilusten rajojen paikan. Mu-seoviraston julkaisemassa oppaassa Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu todetaan seuraavaa: ”Ikivanhat kylien, pitäjien ja maakuntien rajamerkit sekä vanho-jen valtakunnan rajojen pyykit ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä, vaikka ne olisivat edelleen voimassa olevalla rajalinjalla ja siinä mielessä edelleen ”käytössä”. Kiinteistörajojen pyykit eivät pääsääntöisesti ole kiinteitä muinaisjäännöksiä.” Ohjeistuksen perusteella kylänrajamerkit mää-ritettiin muinaisjäännöksiksi, kun taas kiinteis-törajamerkki ei saanut muinaisjäännösstatusta, mutta suositeltiin ottamaan huomioon kaavassa historiallisena muistomerkkinä. Kohteet sijait-sevat Keijärven, Kuusiston ja Ylöjärven kylien mailla.

Vuonna 1963 voimaan tulleen muinaismuis-tolain mukaan kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat mm. muinoin ihmisten tekemät ”röykkiöt, kivi-kehät ja muut kiveykset ja kivilatomukset” se-kä ”kivet ja kalliopinnat, joissa on muinaisilta ajoilta kirjoituksia, kuvia tai muita piirroksia tahi maalauksia, hiomauria tai muita hionnan tahi hakkuun jälkiä taikka uhrikuoppia”. Muinais-muistolain sanaa ”muinainen” ei kuitenkaan pidä käsittää liian yksioikoisesti, sillä kiinteille mui-naisjäännöksille ei laissa ole määritetty ikärajaa, toisin kuin maasta löytyville muinaisesineille, joille on annettu sadan vuoden ohjeellinen ikä-

raja. Näin ollen vanhat, historiallisia maarajoja merkkaavat rajamerkit voi perustellusti määrit-tää muinaisjäännöksiksi. Viimeistään keskiajalta peräisin oleva kylien sisäinen yhteisöllisyys on isojaon jälkeen alkanut hajota, mikä on aiheutta-nut kylien yhteismaiden ja niitä rajaavien, kivistä ladottujen rajamerkkien merkityksen vähittäi-sen katoamisen. Nykyiset rajapyykit eivät enää muodoltaan muistuta lainkaan vanhoja, kivistä ladottuja rajamerkkejä.

Viisajärven ja Hietasmäen historialliset ky-länrajamerkit eroavat toisistaan hieman muodol-taan. Viisajärven rannan tuntumassa, jyrkähkössä rinteessä sijaitseva rajamerkki koostuu noin puo-li metriä leveästä laakakivestä ja sen ympärille kasatuista lohkareista. Laakakiven pintaan on hakattu pieni pyöreä kuoppa, ja siitä eri suuntiin lähtevät linjat, jotka osoittavat rajan kulkusuun-taa. Muita hakkauksia tai merkintöjä ei ole ha-

Kuva 2. Tutkimusalue, ote vuoden 1909 venäläisestä topo-grafikartasta. Kansallisarkiston digitaaliarkisto.

52 53

vaittavissa. Nykyisellä Hietasmäen asuinalueella sijaitseva rajamerkki on muodoltaan perintei-sempi. Se on niin ikään lohkarekivistä kasattu kivilatomus, mutta sen keskellä on pitkulainen, vajaan metrin korkea ns. viisarikivi, jonka yhdelle sivulle on hakattu järjestysnumero 10. Suurim-man viisarikiven lisäksi rajamerkissä on kaksi pienempää viisarikiveä, jotka osoittavat rajan kulkusuuntia. Isojakokartassa Hietasmäen raja-merkki on nimetty ”Kaukalokangan kivipykiksi”, ja sen yhteydessä mainitaan järjestysnumero 102.

Hauska yksityiskohta on, että viereisen omakotitalon piha-aita on pystytetty osittain Hietasmäen rajamerkin päälle. Viisajärven ja Hietasmäen rajamerkit on pystytetty rajaamaan Kuusiston ja Keijärven kylien yhteismaita.

Ainoa inventoinnissa tarkastettu historial-linen kiinteistörajamerkki sijaitsee inventoin-tialueen pohjoisosassa, Työlänojan rannalla. Se on ulkomuodoltaan varsin samanlainen kuin Hietasmäen rajamerkki, siis lohkareista koottu pienehkö latomus, josta pilkistää kolme viisariki-veä. Työlänojan rajamerkissä ei ole havaittavissa

Kuva 4. Hietasmäen rajamerkki, ote isojakokartasta. Maanmittaushallituksen arkisto, Jyväskylä.

Kuva 3. Viisajärven rajamerkki. Kuva: Pirkanmaan maa-kuntamuseo/Janne Rantanen.

Kuva 5. Hietasmäen rajamerkki. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Janne Rantanen.

52 53

minkäänlaisia hakkauksia tai muita merkintöjä, mikä osaltaan kertoo sen vähäisemmästä statuk-sesta kylänrajamerkkeihin verrattuna.

Rajamerkit eivät ole vain mykkiä todisteita vanhoista rajankäynneistä, vaan ne kertovat yl-lättävän paljon paikallisesta maankäyttöhistori-asta. Vaikka inventoidulla alueella ei ilmeisesti ole ollut vanhaa asutusta, ei se silti ole ollut mer-kityksetöntä jättömaata. Läheisten kylien mo-nituiset intressit ovat koskeneet kyseistä aluetta, mistä johtuen viimeistään isojaon yhteydessä on suoritettu rajankäynti ja merkitty kylien maan-käyttöoikeuksia merkitsevät rajat maastoon. Var-haismodernin ajan suomalainen maalaisväestö on ollut lähes täysin omavaraista, ja ympäristön tarjoamien resurssien tehokas hyödyntäminen on ollut monelle elämisen ehto. Nykyisin pää-osin talousmetsää kasvavaa aluetta on luultavasti hyödynnetty monin tavoin, sieltä on epäilemättä haettu tarve- ja polttopuuta, kerätty marjoja, sie-niä, pettua ja muita luonnon antimia; ehkä met-sästetty riistaa ja jopa vähäisessä määrin pyydetty kalaa Viisajärvestä, niitetty heinää pienten jokien varsilla ja soilla olevilta ulkoniityiltä, metsämaita on käytetty laidunmaina. Koska Ylöjärvellä on kirjallisten lähteitten mukaan ollut pysyvää asu-tusta jo keskiajalla, ja mahdollisesti jo aiemmin, ovat riistakannat nähtävästi ajan myötä pienen-tyneet mitättömiksi rintamaitten äärellä.

Rajamerkkien sijainnista voi tehdä omat johtopäätöksensä. Viisajärven rannalle pysty-

tetty rajamerkki kertonee järven merkityksestä paikalliselle väestölle, Työlänojaa sivuava raja on ehkä siinä juuri arvokkaiden luonnonniittyjen vuoksi. Rajankäynnillä on jaettu resurssit kylien ja tilojen kesken. Toisaalta ennen isojaon yhte-ydessä alkanutta systemaattisempaa rajankäyn-tiä oli rajat yksinkertaisinta määrittää näkyvien maamerkkien, kuten jokien ja järvien avulla.

Viljelyröykkiöt – elinkeinohistoriallisia muinaisjäännöksiä

Työlänojan etelärannalla, tutkimusalueen poh-joisosassa, on isojakokartan ja vuoden 1847 pi-täjänkartan mukaan ollut kaksi pientä peltoa. Vuoden 1931 Suomen taloudellisessa kartassa ei peltoja enää näy, joten ne ovat jääneet pois käy-töstä vuosien 1847 ja 1931 välillä. Inventoinnin yhteydessä paikalta löytyi kaksi viljelyröykkiötä: yksi vanhan pellon keskeltä ja toinen sen ete-läreunasta. Peltoja raivattaessa maaperässä ol-leet suurehkot kivenlohkareet on kerätty pois pelloilta ja kasattu pois tieltä, tarkoituksena on ollut parantaa maaperän ominaisuuksia ja hel-pottaa maanmuokkausta. Suuremmat lohkareet (n. 1/2 – 1 m) on kasattu eteläisempään, noin kaksikymmentä metriä pitkään ja neljä metriä leveään, röykkiöön, kun taas pienemmät (n. 30 – 50 cm) pellon keskellä olevalle loivalle kum-pareelle. Nykyään paikalla kasvaa istutettua koivua. Museoviraston Historiallisen ajan kiin-

Kuva 6. Viisajärven rajamerkki, ote isojakokartasta. Maanmittaushallituksen arkisto, Jyväskylä.

Kuva 7. Suojasen tilan peltoja, ote isojakokartasta. Maan-mittaushallituksen arkisto, Jyväskylä.

54 55

teät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu –ohjeessa todetaan, että: ”…peltoviljelyyn liit-tyvät rakennelmat, joiden yhteys nykyviljelyyn on katkennut vähintään noin sata vuotta sitten (ohjeellinen ikäraja), ovat kiinteitä muinaisjään-nöksiä.” Myös Työlänojan vastakkaisella rannalla on vuoden 1847 pitäjänkartan mukaan ollut pie-ni peltokaistale, mutta sen yhteydestä ei löytynyt viljelystoimintaan liittyneitä kiinteitä jäänteitä.

Pellot ovat isojakokartan mukaan kuuluneet Ylöjärven kylän Suojasen kantatilalle. Ne on raivattu aivan Työlänojan varrelle, oletettavasti joenvarren tarjoaman ravinteikkaamman ja kos-teamman maaperän vuoksi. Kooltaan eivät pellot ole olleet arviolta hehtaaria suurempia. Ne ovat sijainniltaan varsin erikoisella paikalla, suhteel-lisen kaukana vanhoihin karttoihin merkityistä asuinalueista. Olisiko mahdollista, että paikalla on kuitenkin jossain vaiheessa ollut jonkinlainen asumus, ehkä torppa? Vai ovatko pellot sitten-kin Suojasen kantatilan raivaamia ulkopeltoja, moisioita? Leena Lehtinen mainitsee teokses-sa Karttojen kertomaa, että maattomien torpat merkittiin 1800-luvun isojakokarttoihin vaihte-levalla tarkkuudella. Kivenheiton päässä nykyi-sin sijaitseva Pajulan talo on merkitty jo vuoden 1930 Suomen taloudelliseen karttaan, joten se saattaa liittyä peltojen viljelemiseen. Pajulan talo on ilmeisesti rakennettu kuitenkin vasta vuoden 1909 jälkeen, koska sitä ei ole merkitty vuoden 1909 Senaatin karttaan. Martti Tyrkkö mainit-see teoksessaan Ylöjärven historiaa 1866–1965, että ”…kun 1700-luvun lopulta lähtien tuli lu-

valliseksi muodostaa maanvuokraajatalouksia eli torppia ja mäkitupia, etsiytyi tuo voimakkaasti lisääntyvä liikaväestö myös Ylöjärvellä noitten puolisen sadan kantatilan metsämaille ja pel-lonsyrjämaille torppiaan ja mökkejään niihin rakentelemaan ja elää retuuttamaan niin kuin parhaiten taisivat.” Isojaon suorittamisen aikaan (1819-27) ovat pellot kuuluneet Suojasen kan-tatilalle, muttei liene mahdotonta, että ne oli-sivat alun perin olleet maanvuokraajatalouden raivaamia ja viljelemiä. Arvoitus jääköön vielä vaille ratkaisua.

Yhteenveto inventoinnin tuloksista

Inventoinnissa löydettiin kolme uutta muinais-jäännöskohdetta: kaksi historiallista kylänraja-merkkiä ja viimeistään 1800-luvun alkupuolella raivattujen peltojen yhteyteen syntyneitä viljely-röykkiöitä. Lisäksi dokumentoitiin yksi tilusra-jamerkki, joka ei saanut muinaisjäännösstatusta. Inventointialueen koon ja sijainnin huomioon ottaen voi todeta, että löydettyjen muinaisjään-nösten määrä on suhteellisen hyvä. Hyvinkin pieneltä ja näennäisesti epäkiinnostavalta alu-eelta voi löytyä varsin mielenkiintoisia historial-lisia jäännöksiä, jotka kiinnostuneen tarkastelijan silmissä voivat kertoa yllättävän paljon entisajan ihmisten elämästä, elinkeinoista ja maankäytös-tä. Löydetyt muinaisjäännökset eivät ole vain mykkiä muistomerkkejä menneiltä ajoilta, vaan paloja historian palapelissä.

Arkistolähteet

Historialliset kartat:isojakokartta 1819-27. MaanMittauslaitoksen arkisto, Ylöjärvi 23: - i, k.Pitäjänkartasto, 212404 ia.* -/- - Ylöjärvi. kansallisarkiston digitaaliarkisto [HttP://digi.narc.fi/digi]Pitäjänkartasto 212306 ia.* -/- - Ylöjärvi. kansallisarkiston digitaaliarkisto [HttP://digi.narc.fi/digi]senaatin kartasto [Pirkkala] (XiX-XX 22-23). kansallisarkiston digitaaliarkisto

[HttP://digi.narc.fi/digi]suoMen taloudellinen kartta 1931. kansallisarkiston digitaaliarkisto [HttP://digi.narc.fi/digi]

54 55

562918

18

Kirjallisuus

jokiPii, M. 1974. satakunnan Historia iv. satakunnan talouseläMä uuden ajan alusta isoonviHaan. satakunnan Maakuntaliitto r.Y., 745 s.leHtinen, l. 2005. karttojen kertoMaa. vanHojen karttojen kautta MaiseMan Historiaan. YMPäristöMinisteriö, alueidenkäYtön osasto. 128 s.niukkanen, M. 2009. Historiallisen ajan Muinaisjäännökset. tunnistaMinen ja suojelu. Museoviraston rakennusHistorian osaston oPPaita ja oHjeita 3. 120 s.tYrkkö, M. 1967. Ylöjärven Historiaa 1866-1965. Ylöjärven kunta, 572 s.

Internet

muinAismuistolAKi 17.6.1963/295. Http://WWW.Finlex.Fi/Fi/lAKi/AjAntAsA/1963/19630295 (luettu 3.8.2011)

Boundary Markers and Field Cairns – Archaeological Survey at Kirkonseutu, Ylöjärvi

JANNE RANTANEN

In May 2010, the Pirkanmaa Provincial Museum conducted an archaeological sur-

vey of historical monuments in the Kirkon-seutu area in Ylöjärvi. Using 19th-century maps, three historical boundary markers and two field cairns were located and inspected and documented in situ. The boundary mark-

ers were erected in conjunction with 18th century land consolidation to indicate the boundaries of old village commons and in-dividual lands. The cairns are associated with small fields cleared in this area in the early 19th century at the latest. The discovered remains have implications concerning local economic history and land use.

56 57

KALLE I. LUOTO

Osana Parkanon keskustan osayleiskaava-alueen kaavoitustyötä FCG Oy laati kesällä 2010 selvityksen historiallisen ajan asutus-historiallisista muinaisjäännöskohteista. Erityisesti inventointi keskittyi kartta-ai-neiston perusteella etukäteen paikannettujen asutushistoriallisten kohteiden tarkasteluun.

Työn toteutus

Historiallisen asutuksen selvittämisen pe-rustana käytettiin historiallisia karttoja.

Karttamateriaalin lisäksi tarkasteltiin kaava-alueen kulttuuriympäristöselvityksen yhteydes-sä koottuja aineistoja, jotka analysoitiin ennen maastotöitä. Maastotöiden yhteydessä paikan-nettiin ja tarkastettiin kaava-alueella sijaitsevat muinaisjäännökseksi luokiteltavat historiallisen ajan asutushistorialliset kohteet.

Vanhoista kartoista pyrittiin paikantamaan erityisesti vanhoja Parkanon kylän talojen tont-timaita. Analyysissä käytettiin kansallisarkistossa säilytettäviä kartta-aineistoja sekä digitaaliarkis-ton kartta-aineistoja. Historialliset kartat asemoi-tiin nykykartan päälle, jonka perusteella tehtiin päätelmiä historiallisten tonttien sijainnista.

Kartta-analyysin perusteella paikannetut kohteet tarkastettiin maastossa. Tarkastuksella pyrittiin tarkentamaan muinaisjäännöksen si-jaintitietoja ja määrittämään sen säilyneisyyttä. Kartta-analyysin perusteella maastossa tarkas-tettiin asutushistoriallisten kohteiden lisäksi

myös isojakokartassa näkyvä myllynpaikka. Ai-kaisemmin tunnetuilla muinaisjäännöskohteilla ei tehty niiden luonnetta tai säilyneisyyttä tar-kentavaa tutkimusta. Maastotöiden yhteydessä kohteet paikannettiin GPS-laitteen sekä perus- ja osoitekartan tietojen perusteella.

Parkanon luonnonympäristö

Parkano sijaitsee Suomenselän vedenjakaja-alueella. Kallioperää peittää lähes kaikkialla moreeni. Keskustaajaman ympäristö on tasaista, mutta aivan keskustassa ja sen välittömässä lä-heisyydessä maaston korkeus vaihtelee runsaasti. Keskustan läheisyydessä virtaavan Viinikanjoen molemmilla puolilla maasto nousee selvästi, tosin itäpuolella loivemmin. Parkanon kirkko sijaitsee keskusta-alueen korkeimmalla koh-dalla. Yleiskaava-alueen keskiosassa on useita vesistöjä: Parkanojärven pohjoisosa, Viinikan-joki, Kairolampi, Riuttasjärvi ja Kirkkojärvi. Lähes kaikki keskustaajaman alueen vesistöjen ranta-alueet ovat joko peltoalueita tai rakennet-tuja. Pellot ovat keskittyneet etenkin Kirkko-järven ympäristöön. Parkanon kasvillisuudelle luonteenomainen piirre on karuus, joka johtuu kallio- ja maaperästä. Parkanon asutus sijaitsee alavien savi- ja hiesumaiden välissä kohoavalla moreeniharjanteella. Parkanon keskustaajaman asutus sijoittuu Kirkkojärven ja Viinikanjoen ympäristöön. Keskustan ulkopuolella asutus on hajanaisempaa. Alueen läpi kulkee kaksi suurta tietä, 3-tie ja Pori-Kuru -tie sekä junarata Tam-pereelta Seinäjoelle.

Historiallisen ajan muinais-jäännöskohteita Parkanossa

56 57

Historiallisen ajan muinais-jäännöskohteita Parkanossa

Historia

Parkanosta tunnetaan hyvin vähän muinais-jäännöksiä eikä irtolöytöjäkään ole paljon. Kes-kustan alueen ainoa tunnettu esihistoriallinen asuinpaikka on sijainnut Urhon tilan mailla Tur-peuslammen itäpuolella. Asuinpaikka on tutkit-tu vuonna 1989. Irtolöytöjä alueelta tunnetaan muutamia. Kivikaudelle ajoittuvia löytöjä ovat Viinikanjoen Kairokoskesta löytynyt suippoha-marainen reikäkirves, Viinikan pellosta löytynyt vasarakirveen puolikas sekä Kanan mailta löyty-neet kivikirves ja taltan teräosa. Näiden lisäksi Urhon tilan mailta Viinikanjoen törmästä on löydetty kaksi pronssista rautakaudelle ajoittuvaa hevosenkenkäsolkea. Niistä toinen, ristiretkiai-kainen ristikoristeinen solki, on hukassa, mutta toinen on vielä tallella (KM 12056).

Parkanon alue oli pitkälle keskiajalle asti pää-osin asumatonta eräaluetta, jota hyödynsivät van-hojen asutusseutujen talot. Parkanon läpi vesistöjä pitkin on kulkenut pitkään käytössä ollut reitti Ylä-Satakunnasta Pohjanmaalle. Keskiajan lopul-la ja uuden ajan alkupuolella alueelle muodostui Parkanon kylä. Ensimmäinen Parkanon asutuk-sesta kertova maakirja on vuodelta 1540. Tämän mukaan Parkanossa oli yksi keskiaikainen kylä Parkano, johon kuului yhdeksän taloa. Tämä ei

ollut varsinainen kylä vaan laskennallinen yksikkö johon oli yhdistetty samalla suunnalla sijaitsevia taloja. Varsinaista ryhmäkylää talot eivät muodos-taneet. Kylän asutus keskittyi pääasiassa nyt selvi-tyksen kohteena olleen kaava-alueen eteläpuolella olevan Parkanojärven rannoille. Parkanon kylän asutus oli maakirjojen perusteella jakautunut Alaskylään, johon kuuluivat Parkanojärven län-sipuoliset talot, ja Yliskylään, johon kuuluivat itä-puolen talot sekä järven pohjoispuolella sijaitseva Kanan talo. Isojaossa kumpikin kylä muodosti jakokunnan. Parkanon 1500-luvulla mainituista taloista ainoastaan Kanan talo sijaitsi kesän 2010 selvitysalueella. Seuraavan vuosisadan lopulle ajoittuu alueelle perustettu Viinikan talo. Alueen taloluku kasvoi 1700-luvulla, jolloin perustettiin Vatunen, Kivelä, Rantala, Käenmäki ja Riuttas-korpi. Parkanossa kaksi kantataloa maksoi veronsa Turun akatemian ylläpitoon. Toinen näistä talois-ta oli Kanan talo.

Parkanon asutus oli harvaa, koska alue oli suurelta osin metsävaltaista erämaaseutua. Maa-talouteen sopivan maan rajallisuuden lisäksi maataloutta haittasivat myöhemmin histori-allisella ajalla metsä- ja uittotyöt, jotka vetivät työvoimaa maataloudesta. Maanomistuksessa kruunulla ja valtiolla oli merkittävä rooli aina 1900-luvun jälkipuoliskolle saakka. Parkanon

Kuva 1. Ote Kansallisarkistossa säilytettävästä Parkanoa 1800-luvun alussa kuvaavasta kartasta (Wirzenius) (A79 11/6-7). Kuvan keskellä Kanan talo, kuvan oikeassa laidassa Viinikan talon maat.

58 59

talot sijoittuivat Viinikanjoen rannalle raivatun viljelymaiseman reunalla kohoavan harjanteen reunalle. Kanan talo sijaitsee yhä nykyään samal-la paikalla kuin satoja vuosia sitten.

Kana ja muita vanhoja tiloja

Parkanon Kanan tila on Parkanon vanhinta, jo 1500-luvun maakirjoissa mainittua asutusta. Suomen asutuksen yleisluettelossa on vuoden 1540 kohdalla maininta Kanan talossa asuvasta Henrik-nimisestä henkilöstä. Tilan läheisyy-teen maanteiden risteyspaikan läheisyyteen ra-kennettiin 1800-luvun alussa kirkko ja paikalle muodostui myöhemmin nykyinen Parkanon keskusta. Kanasta erotettiin isojaossa vuonna 1802 Visurin ja Kivelän uudisasutukset.

Kanan tila sijaitsi nykyisen kirkonkylän alu-eella terveyskeskuksen pohjoispuolella, Parkanon kirkosta noin 600 m etelään. Tonttia ympäröivät pellot sen itä- ja eteläpuolella. Länsipuolella kul-kee Parkanontie, joka noudattelee vanhimmissa kartoissa näkyvää linjausta. Oletettavasti talo on sijainnut nykyisellä tontilla aina keskiajalta lähtien. Nykyisin tilan pihapiiriin kuuluu kolme asuinrakennusta, kivinavetta sekä vanhoja ta-lousrakennuksia. Tilan nykyiset omistajat ovat sukua suoraan alenevassa polvessa talon ensim-mäisille mainituille asukkaille. Tilalla osataan arvostaa menneisyyttä sekä pyritään pitämään

tila hyvinvoivana myös tuleville sukupolville. Nykyisin tilalla harjoitetaan mm. ratsastustalli-toimintaa. Erityistä arvoa Kanan tilalla on Par-kanon keskustan vanhimpana historiallisen ajan asuinpaikkana.

Toinen kaava-alueella sijaitseva asutushisto-riallisesti kiinnostava asuinpaikka on ennen suu-ria nälkävuosia 1600-luvulla perustettu Viinikan talo. Kartta-analyysin perusteella talon tontti-maa on sijainnut nykyisen Mäkiviinikankadun ja Puutarhakadun risteysalueen läheisyydessä, mahdollisesti risteyksen pohjois- ja kaakkois-puolella. Risteysalueen länsi- ja pohjoispuoliset alueilla on pientaloasutusta, kaakkoispuolella on rakentamaton tontti, jonka eteläpuolella on rivi-talo. Rakentamattoman tontin alueella voidaan nähdä kivirakenteita, mm. kiviaitoja ja muita raunioita, sekä rakentamisessa käytettyjä lohkot-tuja kiviä. Rakenteet keskittyvät tontin luoteis-osaan tontin kaakkoisosan ollessa entistä peltoa. Tontin keskellä on pohjois-etelä -suuntainen oja, joka rajaa peltoa ja asuinkäytössä ollutta tontin pohjoisosaa. Osa paikalla havaituista rakenteista saattaa kuulua 1600-luvun asutukseen. Nykyisin tontti on hoitamaton ja siellä kasvaa lehtipuita (mm. haapoja, pihlajia), katajaa sekä ruusuja, oh-dakkeita ja nokkosta.

Koskien myllyt

Myllyveroluettelossa vuodelta 1586 mainitaan Parkanossa sijaitsevan yksi vuoden ympäri jau-hava mylly. Tämä mylly maksoi veroa 5 markkaa vuodessa. Se mainitaan myös vuoden 1589 luet-telossa. Vuoden 1632 myllyluettelossa mylly on sijoitettu puromyllyjen luokkaan ja sen arvioi-daan voivan jauhaa 30 tynnyriä viljaa vuodessa. Vuonna 1695 mainitaan Parkanon myllyn lisäksi myös Kanan mylly. Ilmeisesti juuri Kanan mylly näkyy vuoden 1800 kartassa

Nykyisin Kanan kosken pohjoisrannalla oli asuinrakennuksia. Eteläranta oli lehtomaisen kasvillisuuden peittämä ja paikoittain vaikea-kulkuinen. Maastotarkastuksen yhteydessä ha-vaittiin koskessa ja kosken rannoilla erityyppisiä myllytoimintaan liittyviä rakenteita, kuten be-toni- ja kivirakenteita, pengerryksiä sekä kivisiä

Kuva 2. Kanan tila Parkanon keskustassa. Kuva: Kalle I. Luoto

58 59

ränni- ja muita uomarakenteita. Kosken raken-teet alkoivat kosken Parkanontien länsipuoli-sella osuudella ja jatkuivat aina Ruuhdenkadun pohjoispuoliselle alueelle. Pääosa inventoinnin yhteydessä havaituista myllyrakenteista keskittyi Pärteeninkujan, Ruuhenkadun ja Myllykadun väliselle alueelle. Erityisesti Myllykadun kaak-koispään kohdalla koskenrannan rakenteet vai-kuttivat selkeiltä. Nahkurinkujan rannat olivat asuinrakennusten pihapiiriä, ja niiden alueella ei tarkastusta tehty. Myöskään kosken pohjois-rantaa ei tarkastettu. Kosken rannalla on myös osin huonokuntoinen luontopolku, jolle pääsee mm. Pärteeninkujan päästä sekä Ruuhenkadun pohjoispäästä.

Toinen vanha Parkanon myllypaikka sijait-see Kairolammesta laskevan Viinikanjoen Yli-kosken rannalla lähellä siltaa. Nykyisin kosken etelärannalla on pystyssä Kairokosken hirsinen myllyrakennus, johon liittyy puinen vesikanava ja koneistoja. Rakennus on ehkä viimevuosisa-dan alkupuolelta. Kairokoskeen vesisaha on pe-rustettu vuonna 1837 ja vesimylly 1888. Sahoin ja myllyihin liittyviä jäänteitä on säilynyt lähinnä koskessa. Siellä voidaan nähdä kahden raken-nuksen kivijalat sekä lohkottuja kivipaaseja.

Inventoinnin tuloksia ja tulevaisuuden ajatuksia

Inventoinnin tarkoitus oli paikantaa kaavoitetta-valla alueella sijaitsevia aiemmin tuntemattomia historiallisen ajan asutushistoriallisia muinais-jäännöskohteita. Paikannetuista kohteista kaksi on asuinpaikkoja ja yksi myllynpaikka. Havai-tuista asutushistoriallisista kohteista Kanan tonttimaa on kokonaisuudessaan asuttu ja maa-talouskäytössä, kun taas nuoremman Viinikan tonttimaasta osa oli inventoinnin aikana autiona

ja osa uudisrakennusten peittämä. Kanan tilalla on harjoitettu saman suvun toimesta maanvilje-lystä jo satoja vuosia ja tilan pellot muodostavat-kin Parkanon keskustaan arvokkaan ja kauniin jokilaaksoon avautuvan maiseman. Asutus-historiallisten kohteiden lisäksi paikannettiin Pappilan Kanankoskessa sijainnut historialli-nen myllynpaikka, jonka läheisyydessä kulkee nykyisin luontopolku. Kosken rannoilla voidaan nähdä luontokohteiden lisäksi eri-ikäisiä myl-lytoiminnan jäännöksiä. Vanhan myllypaikan ja luontopolun yhdistäminen, kunnostaminen sekä opastuksen parantaminen voisi tuoda Parkanon keskustan läheisyyteen mukavan paikkakunnan historiasta ja luonnosta kertovan retkikohteen.

Kuva 3. Ote Viinikan tilaa kuvaavasta kartasta vuodel-ta 1798 (KA A 79 11/5). Tonttimaa kuvan ylälaidassa on merkitty kirjaimella a.

Arkistolähteet

KArtAt, KAnsAllisArKisto, mHA:iKAAlinen: A 19 2/4 (Wirzenius 1799)pArKAno, ViiniKKA: A 79 11/5 (p. Wirzenius 1796)pArKAno, KAnA: A 79 11/6-7 (p. Wirzenius 1797–1800/1802)

60 61

inVentointirAportit:sAArinen, r. 2002. pArKAnon KesKustAn ympäristö. ArKeologinen osAinVentointi. pirKAnmAAn mAAKuntAmuseo.rAutiAinen, p. 2004A. pArKAnon KesKustAAjAmA. KAAVA-Alueen inVentointi. KAAVAtAlo oy. rAutiAinen, p. 2004B. pArKAno ViiniKKA. KAAVA-Alueen inVentointi. KAAVAtAlo oy.rAutiAinen, p. 2005. ViiniKKA. muinAisjäännösinVentointi 2005. KAAVAtAlo KiVAteKno.

Kirjallisuus

Huurre, m. 1971. pArKAnon jA KiHniön esiHistoriAA. teoKsessA: rAntAtupA, H. (toim.), pArKAnon jA KiHniön KirjA. jyy:n KotiseutusArjA n:o 8. pArKAnon KuntA jA seurAKuntA. KiHniön KuntA jA seurAKuntA.jyVäsKylä.joKipii, m. 1971. pArKAnon jA KiHniön synty. seudun KeHitys ruotsin VAllAn AiKAnA. teoKsessA: rAntAtupA, H. (toim.), pArKAnon jA KiHniön KirjA. jyy:n KotiseutusArjA n:o 8. pArKAnon KuntA jA seurAKuntA. KiHniön KuntA jA seurAKuntA.jyVäsKylä.leHtinen, m., nurmi, p. & rämö, t. 1998. 3000 VuosimiljoonAA – suomen KAllioperä. suomen geologinen seurA.

Elektroniset lähteet

Kulttuuriympäristön rekisteriportaali: www.nba.fiSeppo Suvanto, Ylä-Satakunnan henkilötiedosto 1303-1571: http.//www.narc.fi/suvantoArkistolaitos: www.arkisto.fiDigitaaliarkisto: http://digi.narc.fi/digi/

Parkanon ratsastustalli: http://www.ratsastustalli.fi/

KALLE I. LUOTO

As part of the design of the partial master plan for the centre of Parkano, FCG Ltd. drew up in summer 2010 a report for locating previously unidentified settlement remains from the historical period in the planning area. Two of the identified sites were dwelling sites, one was a former millsite. Of the two dwelling sites, the village plot at the Kana farm is completely settled and in agricultural use, whereas part of the younger plot in Viinikka was abandoned at the time of the survey, and part was under new development. Mentioned already in 16th century land registers, the Kana farm is among the oldest settlements in Parkano and in the northern parts of Pirkanmaa. One feature which

makes it so valuable is that the farm has been run by the same family for hundreds of years. The fields of the farm comprise a dignified and beautiful landscape in the centre of Parkano that opens up towards the river valley. Additionally, a historic grist mill in the Kanankoski rapids was identified, dating probably back to the 17th century. The Kana farm and mill are a historic whole that has been preserved to this day, one whose establishment and development would merit closer study. Their location in the centre of Parkano also provides a good starting point for developing a historical tourist attraction, for example.

Some Historical Monuments in Parkano

60 61

Valtion vesihuollon rakennushanke on MML 13 §:n tarkoittama yleinen työhanke. Myös yksityisten kiinteistöjen muodostama vesihuoltohanke tulkitaan sellaiseksi, kun toimialue on laajahko ja hanke on yhdyskuntahuollon kannalta merkittävä. Vesihuoltohankkeessa tulee ottaa hyvissä ajoin selkoa siitä, saattaako se tulla koskemaan kiinteää muinaisjäännöstä (MML 13 §). Tämä voi edellyttää arkeologisia tutkimuksia kuten inventointia, koekai-vausta ja kaivutyön seurantaa. Pumppaamojen ja muiden maanpintaan näkyvien rakenteiden toteutuksessa tulee huolehtia kult-tuurimaiseman ja rakennetun ympäristön arvojen säilymisestä.

Osuuskunta rakentaa vesi- ja viemäri-verkoston runkolinjat, pumppaamot ja kaivot. Yksittäiset kiinteistöt vastaavat kiin-teistöliittymän putkiston ja kaivojen rakentamisesta tontillaan ja kustantavat rakentamisen.Putkistot rakennetaan kahden metrin syvyyteen kapeisiin linjoihin, samoin kaivojen ja pumppaamojen rakentami-sessa kajotaan merkittävästi maapoh-jaan ja tarvittaessa louhitaan/räjäytetään kallioainesta.Pumppaamot ja kaivot jäävät näkyviksi rakenteiksi ympäristöön.

Vesihuoltolaki (119/2001)Asetus talousvesien käsittelystä vesihuolto-laitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (542/2003) Laki vesihuollon tukemisesta (686/2004)

Kiukaita, keramiikkaa ja muuta arkeologista vesihuoltotyömailla

ULLA LÄHDESMÄKI

Vesihuoltorakentamisen taustaa

Julkisuudessa toistuvasti esillä ollut, usein mit-tavia rakennustoimia aiheuttava alueidenkäytön muoto on vesihuoltorakentaminen, jota säänte-lee vesihuoltolaki (119/2001). Vesihuollolla tar-koitetaan vedenhankintaa eli veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettä-väksi sekä viemäröintiä eli jäteveden, huleveden ja perustusten kuivatusveden poisjohtamista ja käsittelyä. Kunnat vastaavat alueensa vesihuollon yleisestä kehittämisestä ja lisäksi ne tekevät yli-kunnallista vesihuollon yhteistyötä ja alueellista yleissuunnittelua. Vesihuoltolain lisäksi haja-asutusalueiden talousvesien käsittelystä säädetään vuonna 2003 annetulla asetuksella (542/2003).

Vesihuoltolain mukaisia valvontaviranomaisia

ovat ELY-keskus, kunnan terveydensuojeluvi-ranomainen ja kunnan ympäristönsuojeluviran-omainen. Kiinteistön omistaja vastaa kiinteistönsä vesihuollosta sen mukaan kuin vesihuoltolaissa säädetään. Maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö myöntävät vuosittain tu-kea haja-asutusalueiden vesihuollon rakennus-hankkeisiin ja ELY-keskukset päättävät tuen kohdentamisesta.

Haja-asutusalueilla keskeisiä toimijoita ovat kiinteistöjen omistajien muodostamat vesi-osuuskunnat, joiden toimialana on rakentaa, ylläpitää ja hoitaa vesi- ja viemärilaitosta ja tarjota vesihuoltopalveluja. Vesiosuuskunnat ovat koko 2000-luvun asioineet kulttuuriym-päristöviranomaisen kanssa suunnitellessaan ja toteuttaessaan vesi- ja viemärilinjojen rakenta-mista Pirkanmaalla. Useita hankkeita on ollut vireillä vuosittain.

Säädös Vaikutukset ympäristöön Kulttuuriympäristöön liittyviä näkökohtia

Kiinteät muinaisjäännökset osuuskuntien hankkeissa

62 63

Asutushistoriallisesti rikkaalla Pirkanmaalla vesihuoltorakentaminen sijoittuu lähes väistä-mättä alueille, joista tunnetaan esihistorialli-sen ja historiallisen ajan muistoja tai jotka ovat puutteellisesti inventoituja ja potentiaalisia muinaisjäännösten löytymisalueita. Arkeologi-sen kulttuuriympäristön turvaaminen edellyttää tietoa siitä, onko hankealueella mahdollisesti muinaismuistolailla rauhoitettuja tai muutoin arvokkaita arkeologisia kohteita. Keskeinen kulttuuriympäristöviranomaisen maankäytön ohjausmuoto on lausunto, jossa informoidaan ja ohjeistetaan vesiosuuskuntaa muinaisjään-nösten huomioon ottamisessa. Vesihuollon suunnittelu ja toteutuksen valmistelu edellyt-tää lausunnon hankkimista muinaisjäännösten suojelusta vastaavalta kulttuuriympäristöviran-omaiselta (MML 13 §). Vesihuoltolausuntojen osuus kaikista Pirkanmaan maakuntamuseon antamista lausunnoista on ollut alle 10%:n suu-ruusluokkaa vuosittain valtaosan lausunnoista koskiessa erilaisia kaavoitushankkeita. Kaiken kaikkiaan vesihuoltorakentaminen on kuitenkin ollut 2000-luvulla asemakaavoituksen ja yleis-kaavoituksen lisäksi yleisin maankäyttömuoto, jossa maankäyttäjiä ohjattiin muinaisjäännöksiä koskevalla lausunnolla.

Kun vesihuolto-osuuskunnan toiminta-alu-eelta tunnetaan kiinteitä muinaisjäännöksiä tai alueelta on tietoja, jotka viittaavat toistaiseksi pai-kantamattomiin muinaisjäännöksiin, selvitetään maankäyttäjän kanssa ennen rakentamisen to-teuttamista, tarvitaanko arkeologisia tutkimuksia vai siirretäänkö jotakin linjan osaa tai rakennetta.

Muinaisjäännösten huomioon ottamisen pääpe-riaatteet voidaan tiivistää seuraavasti:

Hankkeen toteuttaja ottaa yhteyttä museoviran-omaiseen ja hankkii asianmukaiset tiedot ennes-tään tunnetuista kiinteistä muinaisjäännöksistä.Museoviranomainen arvioi uuden inventoinnin tarpeen ja tarvittaessa edellyttää sen tekemistä, mikäli rakentaminen tapahtuu alueella, jonka muinaisjäännöstiedot ovat vanhoja tai puutteelli-sia tai joka on potentiaalista ennestään tuntemat-tomien jäännösten löytymisaluetta.Mikäli rakentamisalueella on muinaisjäännös, tehdään tavallisesti maastokatselmus raken-nettavan linjan siirtämismahdollisuuksien selvittämiseksi. Linjan siirtäminen on ensisijai-nen toimintatapa hankkeen koskiessa kiinteää muinaisjäännöstä.Jos alueella on sellainen muinaisjäännös, jonka maanalaista laajuutta ei tunneta tarkasti ja jolla ei esimerkiksi ole näkyviä maanpäällisiä merkkejä (kuten kivikautinen asuinpaikka), tehdään koe-tutkimus, mikäli linjan siirtäminen ei kuitenkaan olisi mahdollista. Koetutkimuksen tulos ratkaisee rakentamisen to-teutusmahdollisuuden ja tulevan linjan sijainnin, samoin mahdollisten pelastuskaivausten tarpeen.

Kun kiinteä muinaisjäännös sijaitsee rakennet-tavalla vesihuoltolinjalla tai sen välittömässä läheisyydessä, museoviranomainen neuvottelee suunnitelmasta ja arkeologisten tutkimusten tar-peesta. Menettely perustuu muinaismuistolakiin, joka rauhoittaa ilman eri päätöstä kaikki kiinteät muinaisjäännökset ja kieltää niihin kajoamisen (1 §). Kun suojelu- ja rakentamisintressit ovat ristiriidassa, ensisijainen menettely on siirtää ra-kentamista riittävän etäälle rauhoituskohteesta. Joissakin tapauksissa on voitu turvautua myös putkiston asentamiseen ns. suuntaporausmene-telmällä. Menetelmä sisältää kuitenkin jonkin verran riskejä, jotka voivat kohdistua muinais-jäännökseen. Siirtomahdollisuus ei aina tule kyseeseen ja silloin tarvitaan arkeologisia koe-tutkimuksia maanalaisen jäännöksen tarkkojen rajojen ja säilyneisyyden selvittämiseksi. Toteu-tusmahdollisuuden ja jatkotutkimusten tarpeen

350300250200150100500

2006 2007 2008 2009 2010

Kuva 1. Vesihuoltohankkeiden osuus Pirkanmaan maa-kuntamuseon antamissa, muinaisjäännöksiin kantaa ottaneissa lausunnoissa v. 2006-2010.

62 63

ratkaisevat koetutkimuksissa tehdyt havainnot ja löydöt. Koekaivauksen ohella käyttökelpoinen menetelmä on kaivutyön seurantatutkimus, jossa arkeologi havainnoi kaivutyön aikana avattavaa kaivantoa. Mikäli muinaisjäännökseen viittaavia löytöjä kuten esineitä, maa-aineksen muutoksia tai rakenteiden jäännöksiä tulee esille, työt py-säytetään löytöjen arvioimiseksi ja jatkotoimen-piteiden ratkaisemiseksi. Menettely perustuu jälleen muinaismuistolakiin (14 §). On mah-dollista, että löydöt estävät kaivutyön jatkamisen kyseisessä kohdassa ja rakentamista joudutaan siirtämään riittävän etäälle löytöpaikasta. Jois-sakin tapauksissa rakentamista saa jatkaa, kun löytö on tutkittu riittävästi eli tehdään pelas-tuskaivaus. Löytöjen arvioinnit ja rakentamista koskevat ratkaisut ovat aina tapauskohtaisia ja ratkaisun tekee museoviranomainen riittävien tutkimustietojen perusteella.

Kenttätutkimusten tuloksia

Pirkanmaalla on tehty vuodesta 2000 lähti-en useita arkeologisia tutkimuksia vesihuol-tohankkeiden johdosta. Kuvasta 2 ilmenevät Pirkanmaan maakuntamuseon tekemien vesi-huoltolinjojen tutkimusten osuus kaikista mu-seon vuosina 2006-2011 tekemistä, yleisiin ja suurehkoihin yksityisiin hankkeisiin liittyneis-tä kenttätutkimuksista. Vastaavia tutkimuksia maakunnan alueella on viime vuosina tehnyt ainakin Mikroliitti Oy. Vesihuoltotutkimus-ten osuus kaikista maakuntamuseon yleisiin ja suurehkoihin yksityisiin vesihuoltohankkei-siin liittyneistä kenttätutkimuksista oli vuosi-na 2007-2008 lähes puolet, muutoin osuus on vaihdellut vuosittain (13 – 27 %) ja vähentynyt vuosikymmenen lopulla. Näiden tutkimusten tilaajina olivat varsinkin vesiosuuskunnat mutta myös kuntien ja valtion vesihuoltorakennus-hankkeissa tehtiin arkeologisia selvityksiä.

Koska tarkemmin rajaamaton kiinteä mui-naisjäännös aiheuttaa usein seurantatutkimuk-sen tarpeen, valtaosa vesihuoltoon liittyvistäkin kenttätöistä on ollut koneellisen kaivutyön seu-rantaa. Sitä on voitu tarvita linjan osittaisesta siirtämisestä huolimatta joissakin paikoissa.

Seuranta on usein sopiva menetelmä myös ky-lätonttien yhteydessä. Koetutkimusten tarve on jonkin verran vähentynyt 2000-luvun lopul-le tultaessa. Pelastuskaivausten määrä on voitu pitää suhteellisen vähäisenä ja ne ovat koskeneet usein historiallisen ajan asuinpaikkoja.

Osuuskuntien rakennushankkeiden lisäk-si yksityiset kiinteistönomistajat rakennuttavat omia kiinteistölinjoja. Kun sellainen työ koskee kiinteää muinaisjäännöstä, maakuntamuseolla ja Museovirastolla on ollut mahdollisuus tehdä pienialaisia tarkastuksia tai seuranta- ja koetutki-muksia virkatyönä. Laajempia yksityisten tutki-muksia on mahdollista ohjata valtion ylläpitämän Museoviraston koekaivausryhmän ohjelmaan.

Valtaosa maakuntamuseon yleisiin ja suu-rehkoihin yksityisiin vesihuoltohankkeisiin liittyneistä kajoavista tutkimuksista on koske-nut historiallisen ajan asuinpaikkoja (kylätontit,

5

4

3

2

1

0 2006 2007 2008 2009 2010 2011

25

20

15

10

5

0 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Kuva 2. Vesihuoltohankkeiden määrä kaikista Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologisista tutkimuksista (15 §).

Kuva 3. Erilaisten kenttätutkimusten osuus Pirkanmaan maakuntamuseon vesihuoltoon liittyneissä tutkimuksis-sa v. 2006–2011 (kesäkuun loppuun mennessä).

Kaikki tutkimukset (15 §) niistä vesihuoltohankkeita

inventoinnitseuranta

koekaivauksetpelastuskaivaukset

64 65

kartanon- ja pappilanpaikat, 56 % tutkimuksis-ta). Vähäisempi määrä on tutkittu kivikauden asuinpaikkoja ja rautakautisia muinaisjään-nösalueita. Monivaiheisia ja eri tutkimustyyp-pejä käsittäviä selvityksiä on tehty Vesilahden Karholannokan rautakautisessa kalmistossa, Vammalan Kallialan rautakautisen röykkiökal-miston ja historiallisen kylätontin alueella, Vam-malan Tyrväänkylän ja Kaukolan rautakautisilla ja keskiaikaisilla muinaisjäännösalueilla, Kan-gasalan Sarsan kivi- ja varhaismetallikautisella asuinpaikkavyöhykkeellä, Sastamalan Vehmaan kylätontilla sekä Kangasalan Vääksyn historial-lisen ajan muinaisjäännösalueella.

Koe- ja pelastuskaivaukset ovat usein ra-joittuneet rakennettaviin maastonkohtiin eikä laajoja kokonaisuuksia ole yleensä voitu tutkia. Tulokset ovat silti tuoneet esille kiinnostavia tie-toja asutushistoriasta. Tutkittaessa Kangasalla vuonna 2008 vesijohdon runkolinjan johdosta Vääksynjoen ympäristöä pelastuskaivauksissa löydettiin rakenteiden jäännöksiä, joita kai-vauksia johtanut tutkija Kalle Luoto piti to-dennäköisinä liesikiveyksinä ja turpeen päälle tehdyn seinän perustuksena. Löytöjen ja radio-hiiliajoituksen perusteella on mahdollista, että joen rannassa sijainnut 1500-luvun lopulle tai 1600-luvun alkuun ajoittuva rakennus oli sauna tai riihi. Pelastuskaivauksen löytöihin kuluivat mm. kivisavikeramiikka, kolmijalkapadan kat-kelma, suuri määrä luiden kappaleita ja kuonaa sekä makrofossiilianalyysissa esille tullut virtaa-vassa vedessä eläneen sammaleläimen fossiloi-tunut jäänne.

Lempäälän Aimalankangas on pitkään tun-nettu moniperiodinen muinaisjäännösalue, josta saatiin uusia tietoja vuonna 2007-2008 tehdyissä seuranta- ja kaivaustutkimuksissa. Töitä johtivat eri kaivannoilla tutkijat Vadim Adel, Hanna-Maria Pellinen ja Hannu Poutiainen. Aimalas-sa sijaitsi keskiajalla ryhmäkylä, joka mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuon-na 1455. Kylässä oli vuonna 1540 10 taloa ja se oli nykyisen Pirkanmaan mittapuussa kookas. Alueen asutuksen juuret olivat rautakaudella ja sitä aikaisemminkin siellä asuttiin kivi- ja pronssikaudella. Vesihuoltolinjan rakentami-

Kuva 4. Runkolinjan kaivutyö Ikaalisissa Vatulan historiallisen kylänpaikan reunassa. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Kalle I. Luoto.

Kuva 5. Putkistoa ja täyttöhiekkaa Sastamalan Vehmaan kylätontin koekaivauksilla. Tonttimaa on va-hingoittunut jo aiemmin Tampereentien parannustöissä ja viereisen suulin perustustöissä. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Kalle I. Luoto.

Kuva 6. Lieden tutkimukset Lempäälän Aimalankan-kaan pelastuskaivauksissa. Kuva: Pirkanmaan maakun-tamuseo/Hannu Poutiainen.

64 65

sen johdosta tehdyissä tutkimuksissa löydettiin runsaasti pronssikauden, rautakauden ja varhais-historian asutuksen jäännöksiä, mm. kivettyjä liesiä (kuoppaliesi, nelikulmainen tulisija ja uu-nimainen tulisija), mahdollisesti rakennuksen seinän jäännös ja kulttuurimaaläikkä 1200-lu-vulta, tekstiilikeramiikkaa, talouskeramiikkaa rautakaudelta, pellinpala kupariastiasta, muita kuparilevyn palasia, palanutta tiivistesavea sekä eläimen luuta. Osa uunityypeistä tuli käyttöön rautakauden lopulla, ja keskiajalla niitä oli jo lu-kuisia. Hanna-Maria Pellinen on esittänyt, että kuparilevyt saattavat liittyä varhaiseen kuparise-päntyöhön ja paikalla olisi voinut olla asuinpai-

kan lisäksi jonkinlainen verstas. Sastamalassa, entisen Vammalan Tyrväänky-

lässä rakennettiin vuonna 2007 laaja vesihuol-toverkosto Illon vesiosuuskunnan työnä. Koska linjat sijoittuivat keskeisellä tavalla Kaukolan rautakautiselle röykkiöalueelle, hanke edel-lytti pitkää suunnittelua, museoviranomaisen ja osuuskunnan yhteisiä katselmuksia ja arke-ologisia kenttätutkimuksia, joita johti tutkija Vadim Adel. Alueella tiedettiin olevan useita rautakauden asutusmuistoja. Linjat sijoittivat lisäksi alueelle, jossa sijaitsi keskiaikainen Tyr-väänkylä, joka mainitaan asiakirjoissa vuodesta 1390 lähtien. Vuoden 1644 maakirjan mukaan kylään kuului yhdeksän taloa. Koska nykyiset asuin- ja talousrakennukset sijaitsevat histori-allisella kylätontilla ja rautakauden asutusmuis-tojen vieressä, kapeiden putkikaivantojen aloja jouduttiin linjamuutostenkin jälkeen tutkimaan sekä koe- että pelastuskaivauksin. Kylätontista löydettiin rakenteiden jäännöksiä ja kulttuuri-kerroksia sekä runsaasti esinelöytöjä ja luumate-riaalia. Löydöt käsittivät mm. 1400-1600-luvun kivillä vuoratun salaojan, 1700-luvun tulisijan, eri keramiikkatyyppejä rautakaudelta, palanutta luuta ja palanutta savea sekä historiallisen ajan punasavikeramiikkaa ja sisämaassa harvinais-ta 1300-luvun ns. proto-kivisavikeramiikkaa. Myös kivi- ja varhaismetallikauteen viittaavia esinelöytöjä tuli esille.

Toisaalla Sastamalassa tutkittiin vesihuolto-töiden johdosta historiallisen Vehmaan kylän tonttimaata vuonna 2009. Koe- ja pelastuskaiva-uksia sekä seurantatutkimuksia johtivat eri vai-heissa tutkijat Kalle Luoto, Kirsi Luoto ja Ulla Tupala. Tampereentien eteläpuolella tutkittiin mm. kylään kuuluneen talon paikan jäännök-siä, jotka ajoittuivat ainakin 1600-1700-luvulle. Lisäksi alueelta löydettiin rauenneen kiukaan jäännös, jonka hiilinäytteiden iäksi määriteltiin n. 1480-1650. Useiden liedenpohjien lisäksi pai-kalla oli mahdollista dokumentoida yli metrin vahvuista kulttuurimaakerrostumaa. Esineis-tössä oli mm. valko- ja punasavikeramiikkaa, luuta ja kuonaa sekä palaneessa rakennuksessa 1600-luvun lopun raha. Makrofossiileissa voitiin erottaa mm. hiiltynyt rukiin jyvä.

Kuva 8. Pirkkalan Partolan kylänpaikkaan oli kajottu luvattomasti runkoviemärin rakennusvaiheessa. Kallio-aineksen louhiminen ja kaivutyöt olivat rikkoneet asuin-paikkaa, jossa tehtiin tapahtuneen johdosta vielä pelas tuskaivaukset vuonna 2010. Tuoreen täyttöhiekan vieressä maaleikkauksessa on esillä kulttuurikerrosta, joka tässä tapauksessa osoittautui olevan nuorempaa historiallista perua. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Sami Raninen.

Kuva 7. Komea kivetty kuoppaliesi oli säilynyt Lempää-län Aimalantien pintakerrosten alla. Kuva: Pirkanmaan maakuntamuseo/Hannu Poutiainen.

-

66 67

Kirjallisuus

Adel, V. 2008. Tyrväänkylän keskiaikaa etsimässä. – Pirkan maan alta 9, Tampereen museoiden julkaisuja 105. Tampere 2008.

Adel, V., Pellinen, H.-M. Poutiainen, H. 2008. Arkeologisia tutkimuksia Lempäälän Aima-lankankaalla. Pirkan maan alta 9. – Tampereen museoiden julkaisuja 105. Tampere 2008.

Luoto, K. 2008. Arkeologisia tutkimuksia Kangasalan Vääksyn kartanon mailla. – Pirkan maan alta 10, Tampereen museoiden julkaisuja 106. Tampere 2009.

Luoto,K. 2010. Sastamalan Vehmaan historiallisen ajan kylätontin pelastuskaivaus. – Pirkan maan alta 11. Tampereen museoiden julkaisuja 112. Tampere 2010.

Pirkanmaan haja-asutuksen vesihuollon yleissuunnitelma 2001. Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan TE-keskus ja Pirkanmaan ympäristökeskus. 2001.

Elektroniset lähteet

Valtioneuvoston asetus talousvesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäri-verkostojen ulkopuolisilla alueilla (542/2003). – www.finlex.fi

Vesihuoltolaki 119/2001. – www.finlex.fi

Archaeological Investigations in Water Supply Projects in Sparsely Populated Areas in Pirkanmaa

ULLA LÄHDESMÄKI

Several archaeological investigations are carried out every year in the Pirkanmaa

province which are triggered by a current land use plan. The Water Management Act of 2001 and the Government Decree on Water Management Areas enforced in 2004 have significantly increased the amount of water management construction throughout the 2000s. Water management construction projects have regularly given work to archa-eologists in Pirkanmaa. Inventories, excava-tions and follow-up investigations carried out by the Pirkanmaa Provincial Museum in conjunction with water management pro-jects were quite common, particularly bet-ween 2006 and 2009, when they comprised up to one half of all field studies conducted by the museum under Section 15 of the An-tiquities Act. Taking archaeological cultural heritage into account in land use calls for guidance, which is often quite complex and case-specific.

Construction affects the locations of in-vestigated sites, which are often rather small. Some interesting results have been achieved, nevertheless. More than half of the antiqui-ties investigated in the 2000s are from the historical period. The dating is based on ra-diocarbon dating, and sites have also been analysed using historical maps and other li-terary documents. The results are interesting also because rural village settlements from the Middle Ages and the beginning of the modern period have hitherto been studied relatively little. Trial and salvage excavations have revealed parts of building foundations, different types of hearths, some rich cultu-ral layers and various types of ceramics. The most important investigations in recent yea-rs have been conducted in the village plots in Sastamala (Tyrväänkylä, Vehmaa), the multi-period settlement in Aimalankangas in Lempäälä, and the grounds of the Vääksy Manor in Kangasala.

66 67

KIRSI LUOTO

Kesällä 2010 Pirkanmaan maakuntamuseo teki historiallisen ajan kohteisiin keskittyvän arkeologisen täydennysinventoinnin Nurmi-Sorilan osayleiskaava-alueella. Nurmi-Sorilaa oli inventoitu joitakin vuosia aiemmin, mutta tuolloin ei historiallisen ajan kohteita oltu otettu inventoinnissa huomioon tavalla, jota Museoviraston Rakennushistorian osaston vuonna 2009 voimaan tulleet ohjeet vaativat. Siitä syystä päädyin inventoimaan Koillis-Tampereelle noin puolentoista viikon ajaksi. Tässä päiväkirjanomaisessa artikkelissa seurataan inventoijaa Nurmi-Sorilassa kesällä ja syksyllä 2010.

23.6.

Kuuma kesäkuun päivä. Tarkastuskohtee-na on Partolan keskiajalle palautuva ja

1500-luvun maakirjoissa mainittu kylätontti. Kohde sijaitsee Sorilanjoen ja Kantapartolantien varrella, noin kolme kilometrin päässä Aitolah-den kirkosta. Kylätontti on asutulla metsäisellä alueella rantatöyrään päällä, jota ympäröivät pienet peltotilkut. Maasto viettää jyrkästi kohti Sorilanjokea ja pohjoista.

Omistaja ottaa minut ystävällisesti vastaan aamutuimaan ja tarjoaa kahvia. Hetken jutustel-tuamme ryhdyn tarkastamaan kylätontin aluet-ta. Edessä on hikinen päivä, sillä tavanomaisen tarkastuksen lisäksi aikeena on tehdä muutamia koekuoppia viereiselle pellolle suunnitellun uu-disrakennuksen kohdalle.

Tie, tontti ja taival – inventoijan matkassaTampereen Nurmi-Sorilassa

Kuva 1. Kartalle on rajattu Nurmi-Sorilan kesän 2010 in-ventointialue punaisella viivalla. Pohjakartta Tampereen kaupunkimittaus 2011/ lisäykset Kirsi Luoto 2011.

Tarkastus sujuu tavanomaisesti kunnes havaitsen varsinaisen asemoidun kylätontin alueen ulkopuolella jotakin mielenkiintoista: muinaisjäännösrajauksen ulkopuolella sijaitsee Sorilanjokeen viettävässä rinteessä pienehkön rakennuksen jäännös. Rakennuksen luoteiskul-massa on halkaisijaltaan noin 3 metriä oleva ja kasvillisuuden peittämä kumpare, josta kasvaa suuri kuusi. Kumpareen pinnalla oli nähtävissä joitakin kiviä sekä yksi lohkokivi. Kyseessä lie-nee kiukaan jäännös. Rakennuksen pohjois- ja itäseinämillä on heikosti havaittavat vallit, joi-den leveys on suurimmillaan 1,5 metriä. Raken-nuksenpohjan keskellä on havaittavissa heikko painauma tai kuopanne. Teen rakennuksen-pohjan pohjoiseen valliin koepiston, josta saan

68 69

löytöinä harmaan hiekan seasta tiilimurskaa ja tiilenpaloja.

Rakenteen läheisyydestä löytyy myös joitakin resenttejä kaivantoja, nuori peltoraunio ja van-hoja porraskiviä. Aamun viileys on kadonnut tyystin ja iltapäivän aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta. On aika siirtyä koekuopittamaan pel-toa. Mietin olisiko ollut viisaampaa tehdä työ aamulla, mutta nyt on liian myöhäistä valittaa. Siis koekuoppien kimppuun.

Kaivan koekuoppia savipellolle lopun ilta-päivää ja harmittelen, että otin mukaan juoma-vettä liian vähän. Koekuopista ei löydy mitään muinaisjäännökseen viittaavaa, ainoastaan pel-tokerroksesta joitakin resenttejä löytöjä. Kun koekuopat on kaivettu, ajan lähimmälle huolto-asemalle virkistäytymään… Partolan tarkastuk-sen jälkeen pääsen inventoimaan Nurmi-Sorilaa seuraavan kerran vasta elokuun lopussa.

31.8.Pitkästä aikaa Nurmi-Sorilassa! Syksy tekee jo tuloaan ja sää on sopivan vilpoisa. Päivän tarkas-tuskohteina ovat Tiikonniemen torpanpaikka, Laalahden yksinäistalon tontti sekä kaksi myl-lynpaikkaa.

Tiikonniemessä juttelen hetken omistajan kanssa, jonka jälkeen tarkastan torpanpaikan. Periaatteessa maakerroksen alla on voinut säily-äkin torppaan liittyviä kerrostumia, mutta jälki-työvaiheessa huomaan torpan olevan perustettu

vasta vuonna 1776, joten muinaisjäännökseksi sitä ei nykyisten Museoviraston ohjeiden mu-kaan lueta.

Torpanpaikan takana sijaitsee ensimmäinen tarkastettava myllynpaikka; siellä ei kuitenkaan ole havaittavissa myllyyn liittyviä rakenteita ku-ten ei Aitolahden kirkon vieressäkään olevan myllynpaikan kohdalla. Kävelen hetken hauta-usmaalla pitkin puron vartta etsien mahdollisia myllyyn liittyviä patorakenteita. Mitään ei löydy.

Laalahden kylässä tiedetään vuoden 1540 maakirjan mukaan olleen kaksi tilaa, joiden mo-lempien isännät olivat seppiä. Taloista toinen liitettiin Laalahden kantatilaan 1600-luvun al-kupuolella. Laalahti on myös entinen ratsumies-tila ja myöhemmin rustholli. Olof Rehnströmin vuonna 1764 laatimassa kartassa esiintyy Laa-lahdessa kolme rakennusta Hirviniemeen vie-vän tien pohjoispuolella. Tarkastettuani kohteen totean sen olevan osaksi tuhoutunut. Kylätontin itäosa on kuitenkin säilynyt ja osin käytössä he-voshakana.

Matkalla kotiin poikkean vielä ihailemassa kulttuurimaisemaa Sorilanjokilaaksossa. Ku-vassa 3 oleva tie näkyy 1700-luvun isojakokar-tassa, osa sen linjauksesta vain on muuttunut. Poikkean katsomaan metsään, josko vanhasta tielinjasta olisi jäljellä jotakin. Vain yhä käytös-sä oleva polku osoittaa maastossa historiallisen kulkureitin sijaintia.

Kuva 2. Vanha porraskivi Partolan kylätontilla. Kuva: Kirsi Luoto/Pirkanmaan maakuntamuseo

Kuva 3. Kulttuurimaisemaa Nurmi-Sorilassa. Kuva: Kirsi Luoto/Pirkanmaan maakuntamuseo

68 69

1.9.Sorilan kylätontti nököttää joen pohjoispuolel-la ja katselee alas rantaan. Tarkastelen vanhaa tielinjaa Sorilanjoen ylimenokohdassa. Vanha Messukylä – Ruovesi -tielinja kulkee etelästä pohjoiseen halki inventointialueen. Tie esiintyy ensimmäisen kerran kartalla 1600-luvulla. Tie kulkee Messukylän kirkolta Nurmin ja Sorilan kylien halki pohjoiseen seuraillen Näsijärven rantaa läpi Kämmenniemen ja Teiskon päätyen Ruoveden pitäjän rajalle. Tie on yhdistänyt kaksi pitäjää (Messukylä ja Ruovesi) ja sen varrelle syntyi myös Teiskon kappeli. Tie on kulkenut suurin piirtein samalla sijallaan aina 1960-lu-vulle saakka, jolloin Kaitavedentietä (tie 338) uudistettiin ja tielinjausta muutettiin paikoin jopa useita kymmeniä metrejä Nurmen ja So-rilan kylien alueella. Sorilanjoen tie on ylittänyt nykyisen tielinjan idempänä kohdassa, jossa se kulki vielä 1960-luvulla. Sorilan kylään vienees-tä tiestä on jäljellä nykyään peltotienä toimiva pätkä kylätontin eteläpuolella hevos- ja lehmi-hakojen välissä. Vanha tielinja on osin kiinteä muinaisjäännös.

Tarkastan Sorilan kylätontin eteläpuolisen pätkän omistajan luvalla ja kierrän vielä Sori-lanlammin toiselle rannalle tarkastelemaan So-rilasta Palonkylään vienyttä tielinjaa. Alue on lehmien laitumena. Yhden lehmän poikimis-aika on käsillä pian. Lupaan pitää silmäni auki ohi kulkiessani ja informoida hoitajaa, mikäli tarkastusretkelläni havaitsen ”jotain erityistä”. Lehmät seuraavat mielenkiinnolla tekemisiä-ni, uskaliain niistä tekee lähempää tuttavuutta. Kun se lähestyy ystävällisen, mutta hieman liian innokkaan oloisena, päätän sujahtaa sähköpai-menen alta läheiselle rantatöyräälle. Saan hienon kuvan Sorilan kylätontista Sorilanlammin ete-lärannalta, mutta muinaisjäännökseksi ei Palon-kylään vieneestä tielinjasta ole.

2.9.Tarkastuksen kohteena on vanha historiallinen Partolan, Sorilan ja Nurmen kylien myllynpaik-ka. Myllynpaikka on merkitty Partolan kylän isojakokarttaan. Nurmilla, Sorilalla ja Partolalla oli kullakin 1/3 osuutta Jokipohjan myllyyn, jo-

ka paloi, ja jonka ylempi kivi turmeltui vuonna 1674. Nurmelaiset korjasivat myllyn ja Sorilan kylä yhdessä Palon kanssa kustansi uuden kiven.

Saavuttuani tilalle, jonka mailla myllynpaikka sijaitsee, vaihdan muutaman sanan maanomista-jan kanssa, joka ystävällisesti neuvoo tien kartal-ta näyttämälleni paikalle. Myllynpaikka erottuu yhä selvästi maastosta otollisen topografisen luonteensa ja paikalla olevien jäännösten vuoksi. Myllyyn liittyvät ja näkyvissä olevat jäännökset, puron jyrkimpään kohtaan poikittain asetettu hirsi ja puron länsilaidan hirsinen tuki, lienevät verrattain nuoria, mahdollisesti 1800-luvulta. Paikalta on 1960-luvulla viety kuusi myllynki-veä, joista yksi sijaitsee tilan pihapiirissä.

Tarkastuksen päätteeksi vaihdan vielä muuta-man sanan maanomistajan kanssa, joka on kiin-nostunut tilansa historiasta. Juttelemme myös vanhasta hevosenkengästä, joka on löytynyt tilan mailta sekä hevosten kengittämisestä ylipäätään. Kuuntelen puolestani kiinnostuneena, mutta pi-an on aika jatkaa matkaa seuraavalle kohteelle.

Se on Peurantajärvestä laskevassa ojassa si-jaitseva mylly, joka esiintyy niin 1700-luvun isojakokartalla kuin 1800-luvun puolivälin pi-täjänkartallakin. Nykyään isojakokartan mukaan asemoidulla myllynpaikalla on topografialtaan myllynpaikaksi oivallinen, jyrkähkösti etelä-kaakkoon viettävä, kesäisin kuiva purouoma. Uomassa, joka lähempänä Palonkyläntietä haa-rautuu kahteen osaan, on muutamia tasaisempia

Kuva 4. Sorilan kylätontti kuvattuna eteläkaakosta. Kuva: Kirsi Luoto/Pirkanmaan maakuntamuseo

70 71

kohtia, jotka luonteeltaan sopisivat hyvin myl-lynrattaan paikaksi.

Yläjuoksulla, asemoidusta myllynpaikasta noin 15 metriä pohjoiskoilliseen on läntisem-män purouoman poikki ladottu kivistä noin puoli metriä korkea ja metrin levyinen patovalli. Tästä vielä noin 10-15 metrin päässä sijaitsee toinen kivinen patovalli, edellistä massiivisempi. Se kulkee koko purouoman poikki ollen korkeu-deltaan puolisen metriä ja leveydeltään metrin. Kohteen vieressä asuva ystävällinen rouva seuraa

tarkastuspuuhiani ja toivottaa lopuksi tervetul-leeksi takaisin, mikäli sattuisin olemaan ohikul-kumatkalla.

3.9.Sateinen aamu ja tarkastuskohteena Nurmin kylätontti. Sorilan kylätontin ohella alueen toi-nen tärkeä asutuskeskittymä uudella ajalla oli Näsijärven Juoponlahden rannalla oleva Nur-min kylä. Isojakokartan mukaan asemoidulla kylätontilla sijaitsee nykyään kolme tilaa.

Kylätontin länsiosassa minut otetaan ys-tävällisesti vastaan ja kutsutaan sisälle taloon juttelemaan. Saan arvokasta tietoa tilaan ja sen alueella myöhemmin havaitsemiini ilmiöihin liittyen. Kunpa aina olisi mahdollisuus jututtaa maanomistajia inventoinnin yhteydessä: nytkin olisi päärakennuksen länsipuolella sijaitsevien kivirakenteiden luonne jäänyt selvittämättä, ellei omistaja olisi itse tiennyt niiden olevan 1800-lu-vulla paikalla olleiden aittojen ja riihen jäänteitä. Aitoista oli jopa valokuvia.

Tarkastuksen yhteydessä löydän kuitenkin tilalta vielä röykkiöitä ja kiviaidan, joista maan-omistajallakaan ei ole tietoa. Sade tihenee ja ilma synkkenee. Valokuvaaminen käy työlääksi. Päätän pitää lounastauon ja ajan tukikohtaani huoltamolle syömään ja lämmittelemään.

7.9.Tarkastan aamupäivällä Juoponlahden pohjukan aluetta, mutten löydä mitään alueella kulkenee-seen vanhaa tielinjaan liittyvää. Ilma on kirkas ja enteilee taas vaihteeksi kuumaa päivää. Pelto-saarekkeesta löydän pienen rakennuksen, ehkä riihen jäänteet sekä nauriskuopan. Rakenteet lienevät nuorehkoja. Mukaan viemisinä paikalta lähtee pari tusinaa hirvikärpästä.

Iltapäivällä siirryn inventointialueen etelä-osaan etsimään vanhan Messukylä – Ruovesi –tielinjan arkeologisoituneita jäännöksiä. Alue, jolla voisi olla jotakin säilyneenä on metsää. Py-säköin auton lähelle erästä omakotitaloa ja käyn soittamassa ovikelloa kertoakseni kuka olen ja millä asioilla liikun. Talon omistajapariskunta koirineen ohjaa minut talon takana olevan kal-liokumpareen viereen, josta löytyy kuin löytyy-

Kuva 5. Vanha myllynkivi, joka on siirretty pihakoristeeksi läheiseltä myllynpaikalta. Kuva: Kirsi Luoto/Pirkanmaan maakuntamuseo

Kuva 6. Purouoman poikki kulkeva kivivalli on korkeu-deltaan puolisen metriä ja leveydeltään metrin. Kuva: Kirsi Luoto/Pirkanmaan maakuntamuseo

70 71

kin yhä vanhan tielinjan kohdalla kulkeva polku. Tielinjan vieressä on joitakin raivauskivi-

koita ja pari röykkiötä. Röykkiöt eivät vaikuta esihistoriallisilta ja niiden ympäristökin viittaisi ennemmin peltoraunioihin. Kirjaan epäilykseni ylös. Vasta jälkityövaiheessa selviää ilmakuvis-ta, että kyseinen alue on ollut viljelyksessä vielä 1900-luvun alkupuoliskolla. Siinä selitys röyk-kiöille.

Siirryn selvittämään Nurmin kylästä itään vienyttä tielinjaa. Alue on pääosin metsää, mut-ta joudun kulkemaan myös eräiden yksityisten tonttien kautta. Kohdassa, jossa joudun mene-mään aivan talon pihaan, päätän taas kohteliai-suuden vuoksi käydä ovella ilmoittautumassa. Ovea ei avata, mutta ikkunasta huutava mies-henkilö kysyy tekemisistäni. En meinaa kuulla mitään, sillä taustalla haukkuu koira raivoisasti. Kun kerron millä asialla olen, saan vastaukseksi vain kiukkuista huutoa. Päätän poistua paikalta ja toivotan miehelle hyvää päivänjatkoa. Toivon hartaasti, ettei koiraa päästetä ulos ennen kuin olen tarpeeksi kaukana. Tarkastan asemoidun tielinjan kohdan loppuun, mutta tiestä ei ole jäljellä enää mitään maan päälle havaittavaa. Palaan autolle päätäni raapien…hirvikärpäsiä jälleen!

Lopuksi

Nurmi-Sorilan historiallisen ajan muinaisjään-nösinventoinnissa tarkastettiin ja dokumentoi-

tiin yhteensä 26 kohdetta. Näistä 14 oli kiinteitä muinaisjäännöksiä ja loput niin kutsuttuja muita kohteita eli kohteita, joilla on kulttuurihisto-riallista arvoa, mutta jotka eivät täytä kiinteän muinaisjäännöksen määritelmää. Historiallisten teiden, tonttimaiden ja myllynpaikkojen doku-mentointi ja näiden kohteiden lähellä asuvien ihmisten kohtaaminen oli yksi mieleenpainu-vimmista kokemuksistani kenttäkaudella 2010.

Arkistolähteet

luoto, K. 2006 ArKeologinen inVentointi tAmpereen nurmi-sorilAn osAyleisKAAVA-AlueellA

touKoKuussA 2006. pirKAnmAAn mAAKuntAmuseon ArKisto.nummi u.- K., pAloKAngAs p., joKinen m. & Helsing B. 2007. AitolAHden KulttuuriympäristöinVentointi. osA i–iii. tAmpereen KAupungin yHdysKuntApAlVeluiden suunnittelupAlVelun moniste.

Kartatlilius, n. 1792. KArtA öFVer nurmis Bys ägor. isojAonKArttA jA jAKoKirjA. KAnsAllisArKisto, mAAnmittAuslAitoKsen uudistusArKisto. sig. H 51 1/ 2 13. reHnström, o. 1763. CHArtA öFVer pAlo Byens sKog oCH inägor. tilusKArttA jA AsiAKirjAt. KAnsAllisArKisto, mAAnmittAuslAitoKsen uudistusArKisto. sig. H 51 5/ 1 6.reHnström, o. 1764. CHArtA öFVer lAiAlAx rustHålls utägor. tilusKArttA jA selitys.KAnsAllisArKisto, mAAnmittAuslAitoKsen uudistusArKisto. sig. H 50 12/ 1 2.

Kuva 7. Vanhan Messukylä – Ruovesi tielinjan kohdalla kulkevaa polkua Nurmi-Sorilassa Kuva: Kirsi Luoto/Pirkanmaan maakuntamuseo

72 73

reHnström, o. 1764. CHArtA öFVer pArdolA Byens åKer, äng oCH utmArK. tilusKArttA jA AsiAKirjAt. KAnsAllisArKisto, mAAnmittAuslAitoKsen uudistusArKisto. sig. H 51 5/ 7 9.5reHnström, o. 1764. sorilA. KArttA jA AsiAKirjA. KAnsAllisArKisto, mAAnmittAuslAitoKsen uudistusArKisto. sig. H 51A 15/ 1 7.

Kirjallisuus

ArAjärVi, K. 1954. messuKylän, teisKon, AitolAHden HistoriA. tAmpere.jAAKolA, j. 2008. tAmpereen AitolAHden jA teisKon rAKennusKulttuuri. tAmpereen KAupunKi. KAupunKiympäristön KeHittäminen. tAmpere.suVAnto, s. 1988. tAlonpoiKAinen tAmpere KesKiAjAltA 1600- luVun puoliVäliin. – tAmpereen HistoriA i. tAmpere.

Sähköiset lähteet

sAtAKuntA (KAngAsAlA), pitäjänKArttA, digitoitu KArttA jyVäsKylän yliopiston julKAisuArKistossA, sig. KA mH 14 56m. – Https://jyx.jyu.Fi/dspACe/BitstreAm/HAndle/123456789/22216/mH%2014%20KAngAsAlA..%20jA%20lempAAlA.jpg.suomen AsutuKsen yleisluettelo. messuKylä. KAnsAllisArKiston digitAAliArKisto: Http://digi.nArC.Fi/digi/doseArCH.KA?o=11

KIRSI LUOTO

In summer 2010, the Pirkanmaa Provincial Museum conducted an additional

archaeological survey focusing on historical sites in the partial master plan area of Nurmi-Sorila (Luoto 2010). An inventory had been conducted in Nurmi-Sorila some years earlier, but at the time historical sites had not been included in the inventory in a way that would have complied with the instructions of the National Board of Antiquities, Department of Monuments

and Sites enforced in 2009. A total of 26 sites were inspected and documented in the inventory. Fourteen of the sites were ancient monuments, and while the rest had cultural and historical value, they do not satisfy the definition of a ancient monuments. Documenting the historical roads, lands and millsites in the area and encountering people living near the sites was one of the most memorable experiences for me in the 2010 field season.

On the Road with An Archaeologist in Nurmi-Sorila, Tampere

72 73