144

ARTIKKELEITAK a n s a n t a l o u d e l l i n e n a i k a k a u s k i r j a – 9 8 . v s k . – 2 / 2 0 0 2

Taloustieteen teoria jakäytännön harhat1

Mikko PuhakkaProfessori

Oulun yliopisto

1. Johdanto

Makrotalousteorian perustaja John MaynardKeynes totesi:

”Taloustieteilijöiden ja filosofien ideat, olivatpane oikeita tai vääriä, ovat paljon vaikutusvaltai-sempia kuin yleisesti luullaan. Todellakin, maail-maa ei oikeastaan vie eteenpäin mikään muu.Käytännön miehet jotka kuvittelevat olevansavapaita mistään intellektuaalisista vaikutteista,ovat yleensä jonkin edesmenneen taloustieteili-jän ajatusten orjia.” (suomennos: M.P., Keynes,1936, s. 383)

Taloustieteen merkitys ns. käytännölle on tär-keä kysymys.2 Astuessani Oulun yliopiston ta-loustieteen vanhimpaan, jo vuonna 1959 perus-tettuun kansantalouden professorin virkaan,

haluan pohtia teorian ja ns. käytännön suhdet-ta. Minut on nimittäin oman, ja käsittääksenimyös tiedekunnan, käsityksen mukaan kutsut-tu tänne Ouluun nimenomaan vahvistamaantaloustieteen teorian osaamista, tutkimusta jaopetusta.

Tässä esityksessä kuvailen yhden yksinker-taisen talousteoreettisen mallin, jota omassatutkimustyössäni olen melko paljon käyttänyt.Siinä ei ole matematiikkaa eikä kysyntä- ja tar-jontakäyriä. Mielestäni tämä malli, tyylikkääs-tä yksinkertaisuudestaan huolimatta, on erit-täin hyödyllinen monen asian ymmärtämi-sessä.

Sitten esittelen kaksi käytännön tilannettatai esimerkkiä, joita molempia yhdistää se, ettäne ovat tärkeitä yhteiskunnan yleisen hyvin-voinnin kannalta, mutta joiden taloustieteelli-nen sisältö on aika laiha. Ja niissä väittämäniharhaisuus tulee selvästi esille. Lopuksi palaantakaisin alussa esittämääni ”elävän elämän”malliin ja näytän esimerkin asiasta, joka sillävoidaan selittää.

1 Hiukan muunneltu versio virkaanastujaisesitelmästä Ou-lun yliopistossa 26.4.2001.

2 Kysymys ei ole kovinkaan uusi. Samasta asiasta, talous-tieteen vaikutuksesta käytäntöön, oli huolissaan jo 110 vuot-ta sitten Journal of Political Economyn ensimmäinen pää-toimittaja J. Laurence Laughlin (1892) ensimmäisessä ko.aikakauskirjassa julkaistussa artikkelissa.

145

M i k k o P u h a k k a

2. Limittäisten sukupolvienmalli I

Limittäisten sukupolvien malli on yksinkertais-tettu kuvaus todellisuudesta. Siinä on kaksirealistista asiaa: ajan jatkuvuus ja ihmiselämänäärellisyys. Tämä malli on vähän niin kuin elä-mä itse; siinä on nuoruus ja vanhuus. Ja se onehkäpä sellainen rakennelma, ettei sitä heti tuleajatelleeksi, kun puhe kääntyy taloustieteenmalleihin. Teen oletuksen, että ihmiset tai ta-loudenpitäjät, kuten heitä ammattislangillam-

me kutsutaan, elävät kaksi periodia, nuoruu-den ja vanhuuden.

Toinen yksinkertaistus on, että ihmisillä onvain hyödykkeiden alkuvarantoja, esim. pienimetsätilkku, josta voi poimia mustikoita. Näi-tä hyödykkeitä ei valitettavasti voi varastoidakäytettäväksi seuraavana periodina. Tässä esi-merkissä on sellainen tilanne, että ainoastaannuorilla on oma maatilkku, josta he saavat it-selleen kymmenen yksikön verran kulutusta.Tämä on todellakin sellainen talous, jossa van-hojen tilanne on surkea.

146

A R T I K K E L E I T A KAK 2 / 2002

Kuvattu tilanne, jossa taloudenpitäjän hyvin-vointi nuoruudessa on erinomainen, on tämänmarkkinatalouden tasapainoratkaisu eli talou-dessa havaittava asiain tila. Yksityinen talou-dellinen toimeliaisuus ei voi saada aikaan pa-rempaa ratkaisua (esim. kuluttaja haluaisi ku-luttaa molempina elinperiodeinaan), sillä ku-nakin periodina taloudelliseen aktiviteettiinosallistuvat henkilöt eivät voi käydä kauppaakeskenään. Miksi nuori antaisi mitään vanhal-le, koska seuraavalla periodilla he eivät enäätapaa? Miettiä voi, onko olemassa instituutio-ta, joka voisi tehdä tilanteen molempien kan-nalta paremmaksi nyt ja aina tulevaisuudessa.

3. Kiinteät kustannukset

Viime syksyn (syksy 2000) ja tämän kevään (ke-vät 2001) aikana olen osallistunut helsinkiläi-sen kollegani kanssa julkiseen keskusteluunkolmannen sukupolven matkapuhelinverkonlupien jakamisesta maassamme.3 Minusta teo-reettisesti suuntautuneen tutkijan on hyödyllis-tä ainakin joskus, ja ennen kaikkea tällaisessapienessä maassa, jossa ei ole liikaa ammattita-loustieteilijöitä, avata suunsa todellista talout-ta sivuavista asioista.

Vaikka on olemassa toisenlaisiakin mielipiteitä.Hänen kuultuaan saaneensa taloustieteen Nobe-lin palkinnon syksyllä 1983 yleisen tasapainonteoreetikolta, professori Gerard Debreu’ltä, udel-tiin, mitä mieltä hän on Yhdysvaltain taloudel-lisesta tilanteesta ja mitä tilanteelle pitäisi teh-dä. Hän vastasi kuivasti: ”I am not interested inmundane affairs.”4

Ja lupasinhan tänne Ouluun tultuani mm. Sa-nomia Oulun yliopistosta -lehden, Aktuumin

(Oulun yliopisto, 2000), sivuilla osallistuaenemmän julkiseen taloudesta ja talouspolitii-kasta käytävään keskusteluun, jotta ”harhainenhumpuuki” ei leviäisi liian laajalle.

En halua tässä yhteydessä puuttua kollega-ni kanssa avaamani keskustelun pääasiaan elikannattamamme huutokauppamekanismin jär-kevyyteen vaan otan esille yhden argumentin,järkeilyn, jota keskustelussa käytettiin.

Monet tahot, liikenne- ja viestintäministe-riö mukaan lukien, puolustivat Suomessa to-teutettua kolmannen sukupolven matkaviestin-tätaajuuksien jakotapaa hallinnollisella päätök-sellä eli ns. kauneuskilpailulla, väitteellä, ettäkorkeat huutokauppamaksut tulisivat myö-hemmin kuluttajien maksettaviksi korkeampi-na puheluiden ja muiden palveluiden hintoina.

Siis väite on, että kustannus, joka on kiin-teä eli tuotannon tasosta (siis puheluiden väli-tyksen volyymista) riippumaton tai uponnut(sikäli kuin lupia ei voida uudelleen kaupatakyseessä on uponnut kustannus, eli menot, joi-ta ei enää voida saada takaisin) vaikuttaa yri-tyksen perimään hintaan.

Yksi ensimmäisiä asioita yrityksistä, joita(kansan)taloustieteen peruskurssilla opetetaanon, että jos yritys haluaa toimia mahdollisim-man kannattavasti eli voittoa maksimoiden, seasettaa hintansa ja päättää tuottamastaan mää-rästä tavalla, joka ei riipu kiinteästä kustannuk-sesta. Kiinteä kustannus aiheutuu useasti pää-töksistä, jotka tehdään ennen kuin tuotannol-linen toiminta alkaa. Tässä vaiheessa yritys ar-vioi, kuinka suuret kiinteät kustannukset sillävoi olla ilman, että toiminnan kannattavuus

3 Viittaan kirjoituksiini yhdessä P. Haaparannan kanssa.Ks. esim. Haaparanta ja Puhakka (2000).

4 Minulla ei ole tarkkaa lähdettä tähän lausumaan. Se lie-nee Debreun haastattelusta, joka julkaistiin Nobelin palkin-non ilmoitusta seuraavana päivänä 18.10.1983 mm. Phila-delphia Inquirer -sanomalehdessä.

147

M i k k o P u h a k k a

vaarantuu. Esimerkiksi taajuuksien huutokau-passa yritykset arvioivat huutoja tehdessäänluvilla aikaansaatavia tulevia tulojaan eli kuin-ka paljon ne pystyvät taajuusluvista huutokau-passa maksamaan.

Vaikuttaako esimerkiksi yrityksen vuokraa-man teollisuushallin vuokra, joka on joka ta-pauksessa, tapahtuipa markkinoilla mitä tahan-sa, maksettava, yrityksen hinnoitteluun? Entä-pä mitä tekevät kaksi rakennusfirmaa, jotkaomistavat viereiset tontit. Toinen on saanuttontin ennen kaavoitusta hyvin halvalla ja toi-nen on maksanut tontista kalliin hinnan kaa-voituksen jälkeen. Voiko kalliimman hinnanmaksanut firma myydä samanlaatuiset huoneis-tot kalliimmalla hinnalla kuin ”onnekkaampi”halvalla tontin haltuunsa saanut yritys? Tus-kinpa.

Mitä tulee vielä huutokauppatilanteeseen,niin eivätkö kolmannen sukupolven taajuuksiintehdyt investoinnit (siis huutokauppamaksut)olisi täysin riskittömät, jos ne voitaisiin koko-naan siirtää hintaan. Ja vaikka kolmannen su-kupolven verkkoja ei rakennettaisikaan, niineikö samalla logiikalla voisi väittää, että kalliithuutokauppamaksut voitaisiin siirtää jo ole-massa olevien palveluiden hintoihin.

Käydyssä keskustelussa samat tahothanväittivät yhtäaikaa, että huutokaupat ovat huo-no asia ja niiden maksut näkyisivät lopullisissakuluttajien maksamissa puheluiden hinnoissa.Niin, miksi tällöin pitäisi olla huolissaan huu-tokauppojen väitetyistä todella suurista nega-tiivisista vaikutuksista? Missä on väitteidenjohdonmukaisuus?

Toteaahan Pukkilakin Volter Kilven romaaninAlastalon salissa toisessa osassa: ”Mutta mitäsme menneitä pengomme ja mennäminuutti-sia! Mies on aina viisas, kun vaihtaa anturatto-miksi tallatut kenkärajat vereksiin varsisaappai-

siin ja viskaa varhemman tyhmyytensä myöhem-mässä sanassansa tunkiolle!” (Kilpi, 2000, II osa,s. 231)

Mennyt on mennyttä. Kiinteät ja/tai uponneetkustannukset eivät vaikuta hintoihin, jos yri-tykset pyrkivät toimimaan itselleen parhaallamahdollisella tavalla.

4. Julkisen vallan budjettirajoitus

Vuoden 2001 kevään aikana osallistuin toisenhelsinkiläisen kollegani kanssa julkiseen kes-kusteluun finanssipolitiikasta.5 Ennen kaikkeakommentoimme valtiovarainministeriön silloi-sia suunnitelmia valtion velan aikauralle vuo-teen 2010 asti.

Poliitikot puhuvat usein erilaisista projek-teista, ohjelmista ja ratkaisuista, joita he ha-luaisivat toteuttaa. Nämä ovat yleensä sellaisiasuunnitelmia, jotka halutaan rahoittaa verova-roilla eli meidän kaikkien yhteisillä varoilla.

Mielenkiintoista on, että tällaisessa yhtey-dessä puhutaan yleensä vain budjettirajoituk-sen toisesta puolesta eli menoista, ei toisestapuolesta eli tuloista. Ja tässä onkin asian ydin.Jokin uusi julkisen vallan toteuttama projektivoidaan rahoittaa joko hankkimalla valtiolle li-sää välittömiä tuloja eli korottamalla veroja nyt,vähentämällä vastaavasti muita menoja nyt taiottamalla uutta velkaa.

Valtion velka on kuitenkin joskus myöhem-min maksettava pois. Tämä voidaan tehdä ko-rottamalla veroja myöhemmin tai lainaamallalisää vanhan velan ja sen korkojen maksamisek-si. Tällä viimeksi mainitulla tavalla on olemas-sa rajansa. Tiedämmehän, että tällainen ”ket-jukirjeoperaatio” ei voi aina onnistua kovin

5 Viittaan kirjoitukseeni yhdessä V. Kanniaisen kanssa. Ks.Kanniainen ja Puhakka (2001).

148

A R T I K K E L E I T A KAK 2 / 2002

kauan aikaa.6 Eli myös valtion velka on vero.Mutta se on vero, joka on siirretty tuonnem-mas.

Olipa niiden silmälasien, joilla maailmaakatsomme, väri mikä tahansa, niin edellä ku-vattu julkisen vallan intertemporaalinen eli yliajan katsova budjettirajoitus sitoo meitä kaik-kia. Budjettirajoituksen takana ei ole mitääntalousteoreettista käsitystä. Se ei ole keynesi-läinen eikä monetaristinen, se ei ole vasemmis-tolainen, keskustalainen eikä oikeistolainen, sevaan on, tosiasia.

Tämän vuoksi vähin, mitä kansalaisinavoimme odottaa niiltä poliitikoilta, jotka suun-nittelevat uusia ohjelmia, on kannanotto siihen,miten heidän ehdotuksensa tulisi rahoittaa.Tulisiko veroja korottaa nyt vai myöhemmin?Ilmaisia lounaita ei ole olemassa.

Suomen valtion velka kasvoi rajusti 1990-luvulla. Se oli suurimmillaan yli 60 prosenttiasuhteessa bruttokansantuotteen arvoon. Kan-sainvälisessä vertailussa Suomen valtion velkaon tänään (kevät 2001) Luxemburgia lukuunottamatta EU-maiden matalin eli noin 40 %suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Valtiovarainministeriö asetti vuoden 2001alkupuolella finanssipoliittiseksi tavoitteeksivaltion velan lyhentämisen silloisesta 377 mil-jardista markasta 100–150 miljardin markantasolle vuoteen 2010 mennessä. Ohjelma tar-koittaa jopa yli 20 miljardin markan velan ly-hennystä vuodessa. Tätä perusteltiin mm. sil-lä, että vuoden 2010 jälkeen joudutaan otta-maan taas lisää velkaa, kun väestö ikääntyy jans. suuri ikäluokka jää eläkkeelle.

Mielenkiintoista on, että julkisen vallanbudjettirajoituksesta (sen aritmetiikasta) nimit-

täin seuraa, että kasvavassa taloudessa, jossakasvuvauhti on reaalikorkoa suurempi (kutentilanne vuoteen 2001 asti on Suomessa pitkänaikaa ollut), velan suhde kokonaistuotantoonautomaattisesti pienenee, vaikka velkaa ei ra-hallisesti lainkaan lyhennetä. Jos Suomen val-tio päättäisikin velan lyhennysohjelman sijastanoudattaa tasapainoisen budjetin politiikkaa(menot ilman korkoja ovat yhtä suuret kuintulot) seuraavina yhdeksänä vuotena, alentuisivaltion velka automaattisesti suhteessa koko-naistuotantoon, jos talouden kasvuvauhti olisitalouden reaalikorkoa suurempi.

Olen jonkin verran sympaattinen valtiova-rainministeriön ohjelmalle. On nimittäin niin,että valtiovarainministeri Niinistön ohjelmavoidaan tulkita ns. verojen tasausmallin mukai-seksi. Vaikka velkaohjelma on tämän mallinhengen mukainen, se poikkeaa siitä merkittä-västi seuraavassa mielessä: velkaohjelmalla fi-nanssipolitiikan tavoitteeksi on asetettu velkasinänsä, ei suinkaan verojen tasaus.

Velanlyhennysohjelma tarkoittaa seuraavankahdeksan vuoden aikana sitä, että valtion me-nojen on oltava pienemmät kuin ovat sen ve-rotulot.7 Olisi siksi myös ollut kohtuullistaodottaa, että ministeriö olisi esittänyt, mitä oh-jelma merkitsee valtion eri meno- ja tulokate-gorioille. Mitä menoja pienennetään ja/tai mitäveroja nostetaan?

5. Limittäisten sukupolvienmalli II

Palaan takaisin alussa esittämääni malliin. Elimikä olisi järjestelmä, jolla voitaisiin parantaa

6 ”Ketjukirje”- tai Ponzi-operaatio saattaa joissakin tilan-teissa olla mahdollista, ks. esim. Blanchard ja Weil (2001).

7 Suunnitellusta velanlyhennysohjelmasta on sittemmin jou-duttu tinkimään, koska Suomen taloudellinen tilanne heik-keni merkittävästi vuoden 2001 toisella puoliskolla.

149

M i k k o P u h a k k a

itse asiassa kaikkien taloudenpitäjien hyvin-vointia. Yllä oleva kuvio antaa ratkaisuun viit-teen. Voitaisiinko nuorilta siirtää osa heidän al-kuvarannoistaan samalla periodilla eläville van-hoille?

Lopputulokseksi saadaan esimerkiksi vii-meisessä kuviossa esitetty allokaatio, jossa kaik-kien hyvinvointi kasvaa.

Mikä on instituutio tai järjestelmä, joka saatämän lopullisen allokaation tai hyödykkeidenjaon aikaan? Miten olisi sosiaaliturvajärjestel-mä, jossa verotetaan nuoria ja annetaan van-

hoille? Nuoret hyväksyvät tämän veron, koskaheitä kompensoidaan vastaavasti seuraavallaperiodilla, jolloin he ovat vanhoja.

6. Johtopäätös

Onko taloustieteen teorialla merkitystä käytän-nössä? Voidaanko sitä hyödyntää? Edes perus-opetuksemme opinkappaleet eivät näytä mene-vän läpi käytännön päätösten tasolle. Käytän-tö, jota yllä kahdella esimerkillä kuvasin, näyt-tää antavan lohduttoman kuvan tilanteesta.

150

A R T I K K E L E I T A KAK 2 / 2002

On helppo tuntea sympatiaa Chicagon yliopis-ton professorin Robert E. Lucas Jr:n, vuoden1995 nobelistin ja tärkeimmän viimeisten kol-menkymmenen vuoden aikana toimineen mak-roteoreetikon, mielipiteelle. Lehtimiehen ky-syessä Lucasilta, mitä hän tekisi, jos hänet va-littaisiin presidentin taloudellisten neuvonanta-jien neuvoston jäseneksi, hän vastasi: ”Eroaisin.”(Klamer, 1983, s. 54)

Ja tuntuu välillä jopa siltä, että Keynesin käy-tännön miehet ja poliitikot eivät edes ole ke-nenkään edesmenneen taloustieteilijän ajatus-

ten orjia, vaan heidän päätöksiään ei ohjaa ta-loustiede ollenkaan. "

Kirjallisuus

Blanchard, O. ja P. Weil (2001): Dynamic Efficien-cy, the Riskless Rate, and Debt Ponzi Games un-der Uncertainty. Advances in Macroeconomics:vol. 1: No. 2, Article 3. http://www.bepress.com/bejm/advances/vol1/iss2/art3

Haaparanta, P. ja M. Puhakka (2000): Ilmaisetumts-luvat suoraa yritystukea. Helsingin Sano-mat 14.9.2000.

151

M i k k o P u h a k k a

Kanniainen, V. ja M. Puhakka (2001): Mikä kiire onmaksaa pois valtion velka? Helsingin Sanomat2.5.2001.

Klamer, A. (1983): Conversations with Economists.Rowman & Allanheld. Totowa, N.J.

Keynes, J.M. (1936): The General Theory of Employ-ment, Interest and Money. Macmillan. St. Mar-tin’s Press. Edinburgh.

Kilpi, V. (2000): Alastalon salissa. Kuvaus saaristos-ta. 4. Painos. Otava. Keuruu.

Laughlin, J.L. (1892): The Study of Political Econ-omy in the United States. Journal of PoliticalEconomy 1, 1–19.

Oulun yliopisto (2000): Nimitykset. Aktuumi. Sano-mia Oulun yliopistosta 10, 42 (4/2000).