1

RATKES 4/2000

R A T K E S

RATKAISU- JA VOIMAVARAKESKEISTEN MENETELMIEN LEHTI 4 / 2000

JOSKUSMUUTOS ONNIIN NOPEAAETTEI SITÄHUOMAA ...

2

RATKES 4/2000

Päätoimittaja: Tapio Malinenpuh/fax: 019-668427

e-mail: tapio.malinen@porvoo.fi

Jäsenasiat, lehdentilaus jaosoitteen muutokset:Tilipiirtoos. Ratkes ry. PL 56 , 00101 Hkie-mail: yrjo.piirto@kolumbus.fitai fax 09 6872 1132Internetissä Ratkesinkotisivu: www.ratkes.fiRatkesin kotisivua ylläpitää:Päivittelijä Lasse Salmi

Jäsenmaksu+lehtiyksityiset:130 mk/vuosiyhdistykset/yritykset:200mk/vLehteä voi tilata liittymättäjäseneksi hintaan 200mk/v

Ilmestyy neljänä numerona v. 2001. Seuraava numero

1.3.2001

Lehteen tulevan materiaalinon oltava toimituksessa27.1.2001 mennessä.

Toimituksen osoite:Kajavatie 21, 06100, Porvoo.

N:o 4 / 2000 (17.12.2000) 6.vuosikerta

Julkaisija: RATKES - ratkaisu-ja voimavarasuuntautuneidenmenetelmien edistämisyhdis-tys (ry.)

Sisältö

ILMOITUSHINNAT:ensi vuoden ilmoitushintoja

tarkistetaan. Ota yhteysAapo Pääkköön, ks. yllä

ISSN 1456-7261

Toimitusneuvosto:Ben Furman, Lauri Heikkilä,Vesa Heiskanen, Leena Helle,Kristiina Lipponen,Antti Mattila.

Taitto: Timo Rytkönen e-mail: trytkone@nettilinja.fi p: 0400-885510 tai 09- 7773750

Taiteellinen suunnittelu&kansi:Kati Simonen

puh: 050-5723139

Ilmoituksista ota yhteys:Aapo Pääkkö

puh:050-3057476e-mail: aapo@avenet.fi

23 LUKIJALLE

4 MONIOTTELIJAN MAAILMASTA - Ratkes-lehti haastatteli Peter Sundmania

Pekka Väänänen

7 ILON KARTTATuula Laitinen

8 JA ALUSSA OLI UNELMA... - Ratkes-lehti vieraili SPR:n Helsingin Nuorten turvatalossa

Timo Rytkönen

14 � NYT VOIN JATKAA �: - Wittgenstein ja kommunikaatioJohn Shotter

24 AVARTAVAA SUUNNISTUSTA VANHEMMUUDEN MAASTOSSAVesa Heiskanen

28 ONNISTUNUT VUOROVAIKUTUS HOITOTYÖSSÄKatarina Sarvela

36 MARATONI VAI PIKAPYRÄHDYS? - kehittävä projekti päiväkodissa

Anneli Litovaara

40 PUHEENJOHTAJAN PALSTASira Niipola

41 MINÄ VASTAAN! - kolmiulotteinen kirjaesittely Pauliina Kivikko, Tiina Pakkanen ja Aapo Pääkkö

44 KYVYKKYYDEN DISKURSSI -kirjaesittely

Fride Hedman

46 KOLLEKTIIVISEN OPPIMISEN TIELLÄ - kirjaesittelyKari Tuominen

48 RATKESIN ALUEELLINEN TOIMINTA

3

RATKES 4/2000

3LukijallePäätoimittaja Tapio Malinen

On olemassa Elävää Puhetta jaKuollutta Puhetta.

Kuolleen Puheen tunnusmerk-kinä on vastavuoroinen mani-pulointi, kontrolli ja ennustetta-vuus. Se on kuluttamisen, pe-lottamisen, hyväksikäytön ja ma-nipuloinnin kieltä. Tällainen puheluo mielenhäirinnän kulttuuria,joka vieraannuttaa ja peittää ole-van näkyvistä erilaisin naamioinja peittein.

Elävä Puhe on merkitysten ver-kosto, jonka pääasiallisena sisäl-tönä on vastavuoroinen ymmär-rys, mahdollisuudet, jotka eivätvielä ole todellisia, mutta eivätmyöskään täysin kuvitteellisia jayhteistyö. Tällainen puhe on ak-tiivisesti osallistuvaa ja spon-taanisti improvisoitua. Sen ver-kostot synnyttävät psykologisentilan tasavertaiselle yhdessä-ololle. Se luo usein keskustelu-jen ekologian, jolle on tunnus-omaista virtaavuus, kontrolloi-mattomuus, avoimuus, improvi-saatio, osallisuus, moniäänisyysja ennustamattomuus.

Ratkaisukeskeinen työtapa syn-tyi, kun sen kehittäjät vuosikau-sia havainnoivat toimivia pu-

hetapoja ja keskustelivat jatku-vasti eri kliinisissä tilanteissa nii-den valintaperusteista. Käytäntö,teoria ja tutkimus ohjasivat,muuttivat ja vaikuttivat kokoajan toisiinsa: teoria oli elävääkäytäntöä ja käytäntö elävää teo-riaa.

Näennäisen pienet asiat voivatolla suuria: kun sormi hipaiseeihoa, elektroniverkkojen koske-tuspinnassa puhkeaa raju sähkö-myrsky. Elämämme epävarmuus-tilanteissa olemme vastuullisiasiitä, miten kielleistämme todel-lisuutemme. Riitta Nelimarkansanoin: jokainen uni voi myösolla karkaava mahdollisuus. Jo-kainen rajoite kiihoke. Jokainenmenetys voitto.

Kun kehitämme työtapaamme,mielestäni meidän on jatkuvastivarottava varmuuden harhaa.Usein luomme merkityksiä niinettä legitimoimme maailman-kuvamme ja teemmekin alkupe-räisestä, autenttisesta, muuttu-vasta pysyvän ja oikeaoppisen.

Samalla tavalla kun kala ei tie-dosta märkyyttään, me emme tie-dosta maailmankuvaamme, jokakuitenkin ohjaa havaintojamme,

ajatteluamme ja tekojamme.Kokemuksen konkretisointia,jonka ajatteleva mieli tekee, sa-notaan useissa viisausperinteis-sä tietämättömyydeksi. Tällöinsamaistumme usein näkemisem-me välineisiin. Ja samaistus-kohteemme, esim. työtapamme,alkaa vääjäämättä kontrolloidameitä. Epäilyn tie on vaarallinenja poikittainen. Se paljastaa kui-tenkin ne mahdollisuudet, joitavarmuus hiljaisuudellaan peittää.Tietämättömyys ei aina ole tie-don puutetta, vaan havaitsemisenja ajattelun vuoksi hämmentä-vistä tunteistamme syntynyttämielen epäselvyyttä.

Heideggerin mukaan maailmas-sa oleva ihminen on se avoimuus,jonka kautta oleva ilmenee, muttavain siinä määrin kuin ihminenitse on avoin olevalle. Elävä Puheei tuota tietoa hallitakseen maa-ilmaa, vaan muuttaakseen ihmis-tä.

Elämä voikin olla juhla-ateria,jonka ääressä monet ihmiset nä-kevät nälkää.

4

RATKES 4/2000

Millainen on työhistoriasiratkaisukeskeisyyden parissa?

Työskentelin v.1986 Helsinginsosiaaliviraston avioliitto- japerheneuvonnassa. Yhteisömmemuokkasi ratkaisukeskeisyyttäitselleen sopivaksi työtavaksi.Toin oman panokseni tähän mm.ajatuksilla ja toiminnoilla, joitaolin saanut PaloAlton MentalResearch Instituutin koulutuk-sesta.

Työtavan omaksumisen ja lisä-kouluttautumisen myötä aloin

MONIOTTELIJAN maailmasta

� Ratkes-lehti haastatteli Peter Sundmania

Kirjoittaja työskentelee SPR:nVantaan Nuorten Turvatalossasekä työnohjaajana ja koulut-tajana Frogleap Oy:ssä.

Pekka Väänänen

ATKES ry. luovutti15.6.2000 Suomen ensim-mäisen ratkaisukeskeisenpsykoterapian kouluttaja-sertifikaatin. Sertifikaat-tityöryhmän tarkan seulanläpäisi ensimmäisenä EB-TA:n isäntänäkin kesällätoiminut Peter Sundman.Onnea Peter! Kävin satei-sena marraskuun iltapäivä-nä juttelemassa hänenkanssaan, jotta lehtemmelukijat pääsisivät tutustu-maan tähän ratkesaktivis-tiin lähemmin.

R

5

RATKES 4/2000

saada myös työnohjauspyyntöjä.V.1990 aloitin konsulttiyrityksen,jossa työskentelin osapäiväisesti.Tällöin tein mm. kehittämis-suunnitelman Kyläsaaren ensi-suojaan. Pääsin siis miettimään,miten muutkin voisivat käyttääratkaisukeskeisiä juttuja. Tästäalkaen minua on seurannut myöskehittäjä-titteli.

Tieni johti siihen, että vuodesta1993 olen toiminut kokopäiväi-sesti yrityksessäni. -95 tein Hel-singin opetussosiaalikeskuksentoimesta tutkimuksen ratkaisu-keskeisyydestä sosiaalityössä.Vuonna 1997 liityin Eeri Part-nersiin. Tällöin aloitin uudelleenmyös asiakastyön. Tutkimus jakehittämistyö, koulutus, työnoh-jaus ja asiakastyö ovatkin työl-listäneet minua tiiviisti.

Koen itseni moni- tai kymmen-ottelijaksi, jolla on hyvä kokoajan olla jotakin uutta vireillä.

Kerro viime aikojen helmei-levästä työtilanteestasi

Jokin aika sitten olin työn-ohjaajana tilanteessa, jossa käsi-teltiin erään pakkohuostaanotontoteuttamista. Oli pohdittu jopapoliisin apua. Työohjauksen aika-na käsittelimme työtapoja huos-taanoton toteuttamiseksi. Kunvastikään työnohjasin samaa ryh-mää, kuulin että he olivat pysty-neet päättämään ja järjestämäänsijoitusasian niin, että kaikki hy-väksyivät ja ymmärsivät proses-sin. Edellisellä kerralla tehtysuunnitelma oli tehnyt tämänmahdolliseksi.

Mitä taitoja ja kykyjä käytittuossa tilanteessa?

Uskoin ja luotin työntekijöidenomiin kykyihin, viisauteen sekä

ammattitaitoon. Kuuntelin. Käy-tin pohdiskelevaa, tutkivaa otet-ta. Olin sinnikäs. Katsoin asiaatoisesta näkökulmasta. Luotinprosessiin.

Miksi valitsit juuri kertomasitapauksen?

Vaikka nyt vireillä olevat suun-nitelmat psykoterapiakoulutuk-siksi vievätkin paljon aikaani,haluan myös pitää sosiaalityönosana arkeani. Tilanne tuotti mie-lihyvää ja siinä tapahtui myös jon-kinlaista omien vanhojen mokienkorjausta. Olen ollut mukana vas-taavanlaisissa tilanteissa, jotka ei-vät sujuneet näin hyvin. Ratkaisu-keskeisyys on usein tällä tavallaupea juttu; siinä voi iloita työnsähedelmistä.

Kertooko vastauksesi Sinustajotain?

Kyllä kai minulla on meneilläänsuunnan etsintä. Pohdiskelennykyisin, millaista työtä haluaisintehdä ja missä.

Onko mielestäsi suomalaisessaratkaisukeisyydessä nähtävis-sä tällä hetkellä jotakin erityis-tä kehityslinjaa?

Tilanne on mielestäni seestei-nen.Verkosto- ja yhdyskunta-työtä tullaan tekemään yhä enem-män ratkaisukeskeisin keinoin,ehkä vähitellen yhteiskuntatyö-täkin. Sovellusala kasvaa kokoajan myös liikemaailmassa. Rat-kaisukeskeisiä menetelmiä on ol-lut siellä jo käytössä, mutta nyttyötavasta puhutaan jo nimel-läkin.

Ratkaisukeskeisyys on murtanutkäsityksen, jonka mukaan sosiaa-lisia ja psyykkisiä ongelmia rat-kaistaan pohtimalla menneisyyt-

tä. Työotteesta on tulossa, jolleinyt hovikelpoinen, niin ainakinkeittiökelpoinen.

Ratkaisukeskeisyyttä menetel-mänään käyttävät keskustelevatkoko ajan, mihin suuntaan työ-tapaa voisi kehittää ja mikä olisioikea tie. Mielestäni on hyvä,että keskustelua käydään. Yhtäoleellista on se, että yhtä oikeaavastausta ei ole. Keskustelu syn-nyttää uusia käsitteitä ja työtapakehittyy.

Miten näet oman roolisi tässäkehityksessä?

Osallistun mielelläni hyvienkoulutusten järjestämisiin. Näinehkä syntyy uusia ammattilaisia,jotka osaavat ratkaisukeskeisentyötavan. Olen myös mielellänimukana menetelmän tutkimises-sa. Toimin tällä hetkellä EBTA:npuitteissa ratkaisukeskeisyyttätutkivassa ryhmässä. Nyky-tilanteeseen voi tutustua EBTA:nkotisivuilla www.ebta.nu. Luon-nollisesti olen myös RATKES-kuvioissa muiden mukana uusi-en asioiden kokeilijana.

Olet nyt yhdistyksen virallises-ti hyväksymä ratkaisukes-keisen psykoterapian koulutta-ja. Mitä ajattelet saamastasisertifikaatista?

Sertifikaattiasia on hyvä juttu,koska se mahdollistaa hyviäkoulutuksia ja näin saadaan am-mattitaitoisia ihmisiä käyttämäänideoitaan. Muodolliset pätevyy-det sisältävät kuitenkin riskin,että ratkaisukeskeinen liike jäh-mettyy ja menettää avoimuuttaanja luomisvoimaansa. Jo tällä het-

5

6

RATKES 4/2000

kellä sitä uhrataan hieman.Millainen olisi hyvä tilanne tä-män asian suhteen?

Että meillä olisi itsenäisesti jakriittisesti ajattelevia, ääneen pu-huvia ammattilaisia. He olisivatvalmiita ottamaan vaikutteita jakeskustelemaan asioista. Tämätilanne on itse asiassa jo nyt lä-hes totta.

Millainen on ammatillinen tu-levaisuuden unelmasi?

Olisin mukana kolmessa tai nel-jässä psykoterapiakoulutuksessa.Toivon myös, että syntyisi hyviähankkeita, joiden myötä kehite-tään työtapoja, joissa palvelunsaajat ja tarjoajat toimisivat yh-teistyössä.

Peterin tavoittaa sähköpostitseosoitteesta:peter.sundman@eeri.com

RATKAISUKESKEINENHYPNOOSI -KOULUTUS

4. - 5.5. ja 18. - 19.5.2001

Kohderyhmä: sosiaali-, terapia-alan ja terveyden-huollon ammattilaiset sekä muut työssään

rentoutustaitoja tarvitsevat ammatti-ihmiset

Koulutuksen sisältö:

I päivä

Kontaktin luominenMilton H. Ericksonin kielimallitRatkaisukeskeinen lähestymistapaTranssin mallittaminen

II päivä

ItserentoutusHypnoosin perustekniikoitaMonitasoinen kommunikaatio

III päivä

NLP ja hypnoosiTranssin merkitKäytännön harjoittelua

IV päivä

Tarinan käyttöKäytännön harjoittelua

Kouluttajina toimivat:Pekka Aarninsalo LL, NLP-master,

Matti Alpola KM, NLP-trainerja Lauri Heikkilä FK, NLP-trainer

Koulutuksen hinta: 2000 mk+alv 22%

Koulutuksen koko max. 20 henkeäKoulutusaika on 9.00 - 16.30

Koulutettavilla suositellaan olevan esim. NLP-master-tutkinto tai yhden henkilön suositus kurssille.

Koulutus tapahtuu Helsingin keskustassa.

Matti Alpola p. 050 585 5123, alpola@saunalahti.fiTiedustelut ja ilmoittautuminen:

6

7

RATKES 4/2000

1. Ota A4-kokoinen paperi ja taita sen pitkä sivu kolmioksi. Revi tai leikkaa ylimää-räinen pois.

2. Taita edelleen pienemmäksi kolmioksi.3. Taita edelleen pienemmäksi kolmioksi.4. Aukaise paperi. Kuvittele paperin kuvaavan elämäsi kokonaisuutta ja kahdek-

san eri sektorin sen eri osa-alueita.5. Kirjoita jokaiseen kahdeksaan sektoriin yhden elämäsi osa-alueen nimi.6. Kirjoita sektorien keskipisteeseen kolme kirjainta: I, L ja O.7. Piirrä jokaiseen taitoksen kohtaan piste, joka kuvaa ilon tyytyväisyysarvoa esim.

asteikolla 1-10.8. Yhdistä pisteet viivalla, jolloin saat elämäsi ilon kartan.9. Mieti, minkä karttasi sektorin toivoisit olevan toisin ja mitä asioita tekemällä

saat tämän sektorin tavoittelemallesi tasolle. Näin saat pienin askelin ilonkarttasientistäkin suuremmaksi ja loistavammaksi.

10. Mieti, millainen ilonkartta olisi kaikkien toiveittesi täyttymys.11. Mitä pieniä askelia se sinulta edellyttäisi?

Voit elävöittää karttaasi väreillä, pienillä kuvilla, sanoilla, lauseilla tai millä tahansasinua innostavalla tavalla.

Pidä karttasi mukanasi ja silmäile sitä ainakin aamulla ja illalla, mielellään päivänkinaikana. Taitettuna se kulkee helposti mukanasi.

Tätä karttaa voit käyttää apuvälineenä minkä tahansa asian selventämisessä.Keskellä voi lukea esim. perhe, avioliitto, parisuhde, harrastukset, oma kehitys, terve-ys, kunto, koti tai jokin tunne tai arvo ; rakkaus, viha, suru, onni, pelko, vapaus, rauha.Keksi itse lisää ja selkeytä kartan avulla, mitä voisit tehdä toisin ko. asian hyväksielämässäsi.

Kartta auttaa sinua näkemään, että vaikka joku asia on huonosti niin samaan aikaanvoi olla jopa seitsemän ko. asiaan kuuluvaa kohtaa kohtalaisessa tai jopa hyvässäkunnossa.

Onnistumisen iloa karttasi kanssa ja innostusta ilon vir taan!

Kartan laatija on varkautelainen ilon opas.P. 0400-671351

Ilon kartta� jouluaskartelua Ratkes-lehden lukijoille

Tuula Laitinen

8

RATKES 4/2000

- Ratkes-lehti vieraili 10- vuotiaan SPR:n Helsingin nuorten turvatalossa

Ja alussa oli Unelma

Timo Rytkönen

“Meitä oli useita, joilla oli yhteinen unelma. Halusimme tehdä työtä nuortenparissa uudella, innostuneella ja rohkealla tavalla. Etsimme ratkaisuja kohtiuudenlaista lastensuojelua ja kriisityötä. Jotain kotona asumisen ja virallisenjärjestelmän välimaastoon. Unelmissamme oli talo, jonne olisi helppo tulla -vieläpä ihan vapaaehtoisesti. Talo, jonne voisi tulla, kun tarvitsi apua kriisei-hin tai joskus ihan vaan kattoa pään päälle.”

Yllä oleva sitaatti on turvatalon johtaja Merja Hakalan kirjoituksesta “Unelma toteu-tui”. Siinä hän kuvailee 10 vuoden takaisia ajatuksia, jolloin nuorten turvataloa oltiinperustamassa (SPR:n Helsingin nuorten turvatalon juhlajulkaisu “Arjesta unelmiin”. Toimit-taneet Ilja Hakala ja Sampsa Huttunen).

8

9

RATKES 4/2000

Mennessäni tutustumaan turvataloon mietin, mil-laiseen kriisipesäkkeeseen tai teho-osastolle oikeintulen. Ennakko-odotukseni eivät kuitenkaan täyt-tyneet. Vastassa ei ollut kiireisiä ja stressaantuneitatyöntekijöitä, nuorten huolien raskauttamia raata-jia, ei haistattelevia nuoria, ei yhtään keskisormenesittelijää, ei huutoa, rähinää, eikä kiireessäsäntäileviä ihmisiä. Eikä rokki soinut. Ilmapiiri olikodikkaan rauhallinen ja asiallinen. Muutama nuo-ri oli lähdössä ulos asioilleen ja kysyi jotaintyöntekijältä. Jokunen työntekijä oli aamukahvillakeittiössä, joku keskusteli puhelimessa kokous-ajasta viranomaisten kanssa. Vierailijana tunsin olo-ni heti kotoisaksi istuutuessani olohuoneeseen kes-kustelemaan turvatalon työntekijöiden kanssa. Pai-kalla olivat Raila Frondén, Mika Hämäläinen,Pekka Larkka , Anne-Maria Pitkänen, AapoPääkkö, Kimmo Tapiala ja Monna Suomi.

10-vuotiaalta oli heti kysyttävä, mitä ajatuksia olitaloa perustettaessa. “Ajatus, että tarjoaisimme vainnuorille ensiapua, yöpymispaikan ja muutamanneuvon ja ohjaisimme sitten eteenpäin, osoittautui

heti alussa toimimattomaksi. Oli tarvetta työsken-nellä välittömästi nuorten kanssa ja tarjotaintensiivisempää apua tässä ja nyt-tilanteissa. Li-säksi ideana oli luoda uutta, jotain jota ei vielä ol-lut olemassa”.

Työntekijät kokivat tärkeäksi reagoida ongelmiinjo niiden alkuvaiheessa. Lähdettiin luomaan nykyi-sin toimivaa mallia: nuoren kanssa tehdään yksilö-työtä turvatalolla, toimitaan välittäjänä hänen japerheen asioissa ja tehdään verkostotyötä eri vi-ranomaisten ja auttajatahojen kanssa.

Eri sidosryhmien kanssa alkoi kitkaton yhteistyöheti perustamisesta lähtien. “Hämmästelimme, mi-ten nopeasti esimerkiksi sairaaloista ohjattiin asi-akkaita ja alettiin pyytää apua. Talo löysi helpostipaikkansa kodin ja lastensuojelun välimaastossa januoret kokivat, että tänne oli helppo tulla ja täälläsai kaipaamansa apua. Tavoitteena oli toimia ripeäs-ti ja ennaltaehkäisevästi”.

“Nuoren ihmisen elämässä pieni väärinkäsityssaattaa muodostua ratkaisevaksi tulevaisuuden

Suomen Punaisen Ristin Helsingin nuorten turvatalo vietti 16.8.2000 10-vuotisjuhliaan Nynäsin kartanossa. Vieraiden kirjo kertoi tärkeän viestin turva-talon toiminnasta: kiinteitä yhteyksiä pidetään laajalle ja ansiota halutaan jakaaonnistuneesta työstä asiaan vaikuttaneiden kanssa.Juhlapuheessaan Ben Furman vaati tinkimättömään tyyliinsä kansallisen edunnimissä turvatalolaisilta vastausta kolmeen kysymykseen, jotka paljastaisivatheidän Salaisen Aseensa:

1) Jos pitää aloittaa jokin toiminta ja tarjota sille jotain mallia tai yhteistä ideolo-giaa, herättää se luonnollisesti vastustusta. Miten turvatalo on onnistunut tässämahdottomassa tehtävässä ja pystynyt luomaan yhteisen kielen, toiminta-aja-tuksen ja käytännön?2) Erilaisia innostuneita kokeiluja on aina tehty, mutta usein ne jäävät 2-3 vuo-den päiväperhoiksi. Mikä on salaisuutenne, kun vietätte jo 10-vuotisjuhlianne eliolette onnistuneet rakentamaan toimintaanne pitkäjänteisesti?3) Edelliseen liittyen: miten olette yhä, leipiintymisen sijaan, innostuneita ja olettekyenneet jakamaan samaa innostusta sidosryhmienne, yhteistyötahojenne kans-sa?

Ratkes-lehti vieraili SPR:n Helsingin nuorten turvatalossa tutkiakseen, mitä siel-lä oikein tehdään ja löytääkseen joitain vastauksia Salaisen Aseen arvoitukseen.

Työnäky

10

RATKES 4/2000

kannalta. Siksi pulmatilanteisiin on hyvä puuttuaheti” (Merja Hakala, “Arjesta unelmiin”).

Nuoret tulevat turvataloon monenlaisista tilanteis-ta. Usein syynä ovat erilaiset ristiriidat kotona. Avunsaamiseen voi riittää yksi puhelinsoitto, joku tar-vitsee intensiivisempää asiansa käsittelyä. “Kunnuori tulee taloomme, pyrimme olemaan joustavia;annamme hänelle aikaa miettiä ja toimimme tilan-teiden mukaan. Talossa voi kuitenkin olla enintäänn. kaksi viikkoa.”

Turvatalossa tehdään ratkaisukeskeistä perhe- javerkostotyötä nuorta ja hänen perhettään kunni-oittaen. Perheen omat voimavarat yritetään löytääomaan käyttöön.

Ollessaan turvatalossa nuoren kanssa käydääntavoitekeskusteluja. Pohditaan yhdessä, mitä nuorihaluaa ja perheen kanssa järjestetään neuvotteluja.Tilanteesta riippuen ollaan yhteydessä myös eri vi-ranomaisiin ja tarpeen mukaan järjestetäänyhteisneuvotteluja, joissa asioita selvitetään. Myös

tarvittaessa eri perheenjäsenten kanssa voidaankeskustella erikseen. Työntekijöiden mielestä ontärkeää kuunnella kaikkia osapuolia.

Turvatalossa kysytään aina aluksi nuorelta, per-heenjäseniltä ja muilta yhteistyötahoilta: ”Kuinkavoimme olla avuksi?” Työntekijöillä ei ole valmii-ta vastauksia ja ratkaisuja; ne synnytetään yhteis-työssä nuoren ja hänen perheensä kanssa. Tällai-nen työtapa on osoittautunut tulokselliseksi: sepurkaa mahdollisia ennakkoasenteita ja tarvettapuolustautua. Työskentelyssä nousevat valokeilaantavoitteet ja ratkaisut, eivät ongelmat. Yhdessäluotuihin tavoitteisiin on helpompi sitoutua, jolloinvoi olettaa niiden ohjaavan tulevaisuudessakin te-kemistä.

Nuorten yleisin tavoite on päästä takaisin omaankotiin. Turvatalo pyrkii siihen, että nuori ja hänenperheensä saisivat eväikseen toimivia ratkaisuja,joita yhdessä luodaan. Ei niin että minä haluan taisinun pitää, vaan että me yhdessä voimme.

Turvatalon työntekijät pitävät työssään seuraaviaperiaatteita tärkeinä: inhimillisyys, asiakkaan japerheen oman kulttuurin kunnioittaminen sekä puo-lueettomuus.Miten nämä periaatteet näkyvät käytännössä?“Nuori tulee taloon “töihin”.Tänne ei tulla vain ole-maan. Me vaadimme heiltä aina tosi paljon. Vaati-malla osoitamme vastuuta ja välittämistä. Tämäedellyttää kuitenkin työotetta, joka lähtee raken-tavasta yhteistyöstä. Työntekijät eivät aseta tavoit-teita; sen tekevät nuori itse ja hänen perheensä.Meidän tavoitteemme on saada perhe neuvottele-maan ja luomaan omat tavoitteensa. Vanhemmiltaja nuorilta kysytään joka käänteessä “mitä nyt teh-dään?”, “voiko näin tehdä?”. Arvostava ja kysyvätyötapa vaikuttaa usein kaikkiin osapuoliin. Nuo-ren vanhemmat voivat esimerkiksi soittaa turva-talolle ja kysyä kotitilanteestaan: “Mitä nyt tehdään,voiko näin tehdä?” He alkavat vähitellen kysellänäin myös toisiltaan.

Avoimuudella on ratkaiseva merkitys hyvän vuo-rovaikutuksen syntymisessä. Asioita ei sovita ke-nenkään selän takana ja salaisuuksia ei luoda. Vas-tuu päätöksistä ja elämästä pyritään aina palautta-maan sinne minne se kuuluu: nuorelle ja hänen per-heelleen. Avoimmuus kasvattaa luottamusta. Per-

Me voimme

Avoimuus ja arvostavuus tarttuvat

11

RATKES 4/2000

he voi ehkä ensimmäistä kertaa pysähtyä mietti-mään, millaista elämää itse haluan ja miten haluam-me perheenä elää.

Kunnioittava ja arvostava työote näkyy myös käy-tännössä. “Kun tulin tänne töihin, hämmästyin kuin-ka normaalisti ja leppoisasti kaikki, niin nuoret kuintyöntekijät, puhuivat toisilleen. Aiemmissa työpai-koissa olin tottunut toisenlaiseen menoon.Täällä eikukaan huuda tai haistattele toiselle”.

Työntekijöiden mielestä puolueettomuus liittyyolennaisesti kunnioittavaan ja arvostavaan työ-otteeseen. Se ei merkitse välinpitämätömyyttä taitekemättämyyttä, vaan sitä että syyttelemättä etsi-tään ratkaisuja.

Keskitytään siihen, mikä on perheen yhteinen käsi-tys hyvästä vuorovaikutuksesta tai tavasta toimia.Kuunnellaan kaikkia osapuolia ja heidän tarinoitaan.Keskeistä on turvallisten toimintatapojen löytämi-nen ja sen pohtiminen, miten ne otetaan käyttöön.Puolueettomuuden periaate turvaa tärkeimmän ta-voitteen: asiat on selvitettävä, jotta päästään kaik-kien kannalta turvallisiin ratkaisuihin. Myös työn-tekijät miettivät aina, ovatko he vakuuttuneita nuo-ren turvallisuudesta hänen lähtiessään talosta jaovatko nuoren asettamat tavoitteet toteutuneet. Josasioista ollaan epävarmoja, työtä pitää jatkaa.

Turvatalon yksi mielenkiintoinen piirre on se, ettäillalla töissä on aina myös mukana vapaaehtois-työntekijöitä. He ovat eri ikäisiä ja erilaisissa am-mateissa työskenteleviä ihmisiä. Asetelmalla näh-dään olevan monia tärkeitä puolia. Heidän muka-naan talon henkeen tulee normaaliutta ja ko-dikkuutta. Kun työntekijä keskustelee nuoren kans-sa tavoitteista, voi vapaaehtoinen puolestaan ker-toa hänelle arkisissa tilanteissa omista nuoruudenkokemuksistaan.

Kokemuksia voidaan vertaille. “Usein nuorethämmästelevät, kun kuulevat, ettei vapaaehtoinensaa palkkaa työstään. ”Miksi sä sit tuut tänne? Etsä ookkaan täällä töissä? Onks tää niin tärkeetä?”Se tuo luonnollisella tavalla nuorelle käsityksen ti-lanteen ja asioidensa tärkeydestä ja luo nuorenitsenäiselle pohdinnalle tarvittavaa kaikupohjaa”.

Vapaaehtoiset tuovat taloon toimintavireyttä. Hei-dän kauttaan työyhteisö kysyy ja arvottaa jokaista,yksinkertaistakin tekemistä:miksi näin tehdään?Tämä estää urautumista ja näin nähdään paremminpientenkin asioiden arvo ja merkitys kokonaisuu-delle.

Mikä muu työyhteisössä pitää yllä intoa ja unel-maa? - kysymykseen tulee työntekijöiltä välittömästivastauksia. Ensinnäkin kaikki periaatteet koskevatkaikkia, ei ole erityisryhmiä. Toiseksi huolehditaanjatkuvasti, ettei talossa ole liikaa sääntöjä eikä pe-riaatteita. Lisäksi toimintaa määrittävien periaattei-den täytyy olla niin konkreettisia, että niistä voijohtaa käytännön toimia.

Keskinäinen luottamus on työntekijöille tärkeä asia:toisen tekemiseen voi ihan oikeasti luottaa. Myösperusajatuksesta, miksi ollaan juuri täällä töissä,keskustellaan säännöllisesti. Periaatteita pitää elä-vöittää, sillä ne tuovat työhön arvokkuutta ja luo-vat pidemmälle meneviä päämääriä.

Entä mikä työntekijöissä ylläpitää innostusta? Vas-taukseksi tulee vaikuttava ja kadehdittava lista asi-

Puoluettomuuden periaate

Unelman ja innon lähde

12

RATKES 4/2000

oita: “Täällä uskaltaa kokeilla…yksikään päivä eiole samanlainen (ei ole huonoja ja hyviä työnteki-jöitä, on joko toimiva tai vähemmän hyvin toimivayhteisö, johon jokainen voi ja johon jokaisella onvastuu vaikuttaa)… saa olla erilainen… kaikilla onhalu pitää yllä hyvää ilmapiiriä (sekään ei synny it-sestään)”. Mitä vielä? “ Talossa vallitseva ilmapiirilisää rohkeutta toimia, uskaltaa olla omimmillaanja kokeilla hullujakin juttuja”.

Lisäksi mainitaan ehkä se vaikuttavin tekijä, jonkahaastattelijakin on havainnut jo tullessaan turvata-loon: huumorin käyttö. Sen avulla vaikeistakin asi-oista voi puhua ilman loukkaamisen pelkoa. Se onmyös parasta työsuojelua kun käsitellään vaikeitaasioita.

Niille nuorille, joille ei ole mahdollista mennä ta-kaisin kotiin, pyritään järjestämään paras mahdol-linen paikka lastensuojelun palveluista. Helsinginturvatalolla on tukiasuntoja sellaisille itsenäistyvillenuorille, joilla ei ole mahdollisuutta päästä lasten-suojelun tukiasuntoihin eikä mennä takaisin kotiin.Tukiasuntoprojektin nimi on “Itsenäiseen asumi-seen”. Jokaisen asuntoon tulevan nuoren kanssatehdään yksilöllinen tuki- ja tulevaisuuden-suunnitelma. Nuorta tavataan säännöllisesti. Per-hettä tuetaan ylläpitämään vastuuta nuoresta tuki-asuntoon muuton aikana. Itsenäisyys ja itsenäinenelämä ei saa merkitä välittämisen loppumista per-

heen taholta. Vain lähipiirin välittämisen kautta ra-kentuu nuorelle todellinen itsenäisyys.

Tukiasunnoissa nuoret asuvat yhteisöllisesti. Yh-teisöstä nuoret saavat arvokasta vertaistukea jaoppivat taitoja huomioida toista ja sopia vaikeista-kin yhteisasumiseen liittyvistä asioista niin ettäkaikki voivat olla tyytyväisiä. Yhteisön toimivuu-teen kiinnitetään erityistä huomiota yhteisilläkokouksilla ja erilaisella yhteistoiminnalla. Syksyl-lä mm. mentiin yhdessä retkelle koskea laskemaan.

Haastattelun jälkeen mietin, mikä minuun teki ta-paamisessa suurimman vaikutuksen. Löydän vas-tauksen helposti: työntekijöiden luoma välitön jalämmintä huumoria täynnä oleva ilmapiiri. Ajatte-len jopa, että jos olisin itse nuori, olisi mukavaapäästä tähän turvataloon asiakkaaksi. Sittenryppyotsainen minä toteaa: ajattele vähän, nuorillaon ongelmia ja vaikeuksia, asiat solmussa, tuskaaja ahdistusta. Ne pitää ottaa vakavasti. Huumorinja vakavuuden välinen ristiriita mietityttää. Ehkäjuuri siitä löytyy Helsingin nuorten turvatalon hen-gen ydin: hyvä työtapa ja ilmapiiri voi houkutellaihmisiä selvittämään asioita. Useinhan ajattelemme,että ongelmat pakottavat tekoihin. ”Salainen ase”voikin olla se että luodaan tilanteita, joissa ratkai-sut houkuttelevat vakavasti tavoittelemaan jotakinuutta.

Välittäen omille siiville

Salaisuuden ratkaisu

Suomen Punaisen Ristin nuorten turvataloja on Helsingissä, Tampereella, Turussa, Vantaallaja 4.9.2000 aloitti turvatalo toimintansa myös Espoossa.

* Turvataloihin voivat hakeutua kaikki alle 19-vuotiaat nuoret, jotka tarvitsevatkriisitilanteissaan apua.

* Toiminta perustuu ratkaisukeskeiseen perhe- ja verkostotyöhön.

* Turvatalot päivystävät puhelimitse ympäri vuorokauden ja ovet ovatavoinna nuorille klo 17-10.

* Turvatalo tarjoaa paikan yöpyä tilapäisesti ja siellä autetaan nuorta selvittämään asioitaaneteenpäin yhteistyössä lähiverkoston kanssa. Monelle nuorelle se on ja on ollut tärkeäseisake pysähtyä miettimään asioitaan, levähtää ja aloittaa järjestämään elämäänsätavoitteellisemmin.

13

RATKES 4/2000

Aika: 13.2., 27.2., 13.3., 27.3., 10.4., 25.4., 8.5.01 klo 13-17.Paikka. Eeri Partners Lyhytterapiakeskus Runeberginkatu 15 A 6.Osallistujat: 7-8 henkilöä, jotka työssään voivat soveltaa opiskeltavia asioita.Kouluttajat: Matti Alpola KM, nlp-trainer

Antero Katajainen LL, nlp-master,Krisse Lipponen sos.psyk,Anneli Litovaara tth, työnohjaaja, nlp-trainer,Lauri Heikkilä FM, nlp-trainer,Peter Sundman sos.tt, kehittäjä.

Hinta: 2500 mk (sis alv 22%).

Ilmoittautumiset: Anneli Litovaara 0500 439457 tai Krisse Lipponen 040 5184858 15.01.01 mennessä.

Haluatko syventää taitojasi innostavan tiimin kanssaja saada samalla ideoita ja apua omaan työhösi?

Koulutuksemme toteutetaan opetuksellisena ryhmätyönohjauksena kevään 2001 aikana. Suuri osa koulutuksesta onsuoraa työnohjausta. Opiskelemme osallistujien ja keskuksemme asiakkaita / työtilanteita hoitaen ja analysoiden.Käytössäsi on koko osaamisemme asiakastyöstä, kouluttamisesta, työnohjauksesta, työyhteisöjen kehittämisestä jamuista kehittämishankkeista.

RATKAISUKESKEISTÄJATKOKOULUTUSTA

Runeberginkatu 15 A 6, 00100 Helsinki puh/fax 09 45418050, www.eeri.com

Matti Alpola p. 050 5855123 Anneli Litovaara p. 0500 439457Lauri Heikkilä p. 040 5415893 Riitta Huurros p. 050 5410065Antero Katajainen p. 0400 423821 Peter Sundman p. 0400 414747Krisse Lipponen p. 040 5184858

KEVÄÄLLÄ 2001

koulutuksen tavoitteena on antaa lisää työvälineitä työterveyshuollon asiakastyö-hön ja ammattilaisten oman jaksamisen ja toimintakyvyn kehittämiseen. Koulutustoteutuu kolmena kuuden päivän jaksona, ja oikeuttaa NLP Practitioner todistuk-seen. Osallistujamäärä enintään 20 henkilöä. Koulutuspäivät ovat arkipäiviä.

Kouluttaja: Anneli Litovaara, Tth, kouluttaja, NLP TrainerLisäksi muita kouluttajia

Hinta: 6600 mk+ ALV22%, josta laskutetaan 4400 mk +ALV22% kurssin alkaessa jaloput 3.jakson alkuun mennessä v.2002

Paikka: Helsingin keskustaTilaa esite! Ilmoittautuminen 31.12.2000 mennessä: e-mail:anneli.litovaara@sci.fi tai p. 0500- 439 457

Ratkaisukeskeinen NLP -koulutustyöterveyshuollon ammattilaisille

1. JAKSO 25-26.1., 2.3., 28.3., 26.4. ja 17.5. 20012. JAKSO 23-24.8., 7.9., 5.10. ja 15.-16.11. 20013. JAKSO keväällä 2002

KOULUTUSTA

14

RATKES 4/2000

Wittgenstein jakommunikaatio

” Ihmiset tietävät, mitä tekevät; usein he myös tietävät, miksi he tekevät, mitä tekevät;mutta eivät tiedä, mitä tekemisistä seuraa”

(Foucault , kirjassa Dreyfus ja Rabinow, 1986, s.187).

�NYT VOIN JATKAA�:

Aikuinen Wittgenstein

”Totuus ei synny eikä sitämyöskään löydäyksittäisen ihmisen päästä; se syntyy dialogisessavuorovaikutuksessaniiden ihmisten välille, jotka sitä etsivät” (Bahtin , 1984, s.110).

15

RATKES 4/2000

JOHN SHOTTERProfessori

Department of CommunicationUniversity of New HampshireDurham, NH 03824-3586U.S.A

Suomennos: TAPIO MALINENJohn Shotter

Wittgenstein-sitaatit Heikki Nymanin suomennoksista.

Kieli ja kommunikaatio ovat jok-seenkin kummallisia asioita: vaik-ka käytämme kieltä joka päivä jauseimmiten vältymme johtamas-ta toisiamme harhaan, emme siltipysty täsmällisesti selittämään,miten kieli toimii. Koemme kui-tenkin, että sen luonne tai olemusei ole meiltä kokonaan piilossa.Olemme tietoisia useista kielenolemusta kuvaavista vihjeistä,jotka odottavat vielä löytäjäänsä.Tästä johtuvat loppumattomattutkimushankkeemme. Ristirii-taa, joka liittyy kielenkäytönsujuvaan arkeen ja vaikeuteen il-maista sitä, mistä loppujen lopuk-si on kyse, kuvataan Augus-tinuksen kuuluisassa kirjoitukses-sa:

”Mikä siis on aika? Jos kukaanei kysy minulta, tiedän sen; joshaluan selittää sen kysyjälle,en tiedä sitä”.

Wittgenstein viittaa tähän sanon-taan luonnehtiessaan omia, todel-la kummallisia kielen ja kommu-nikaation tutkimuksiaan (huo-maat hetken päästä, miksi kutsun

niitä ”todella kummallisiksi”).Hän toteaa, ettei niiden tarkoi-tuksena ole ”jäljittää uusia tosi-seikkoja. Tutkimuksellemme onpikemminkin olennaista, ettäemme pyri oppimaan sen avullamitään uutta. Haluamme ym-märtää jotakin, mikä on joavoinna silmiemme edessä. Tätänimittäin emme näytä jossainmielessä ymmärtävän” (1953,no.89). Tämän vuoksi, hän jat-kaa ”emme saa esittää minkään-laista teoriaa. Tarkasteluis-samme ei saa olla mitään hy-poteettista. Kaikki selittäminenon poistettava ja pelkän kuvaa-misen on tultava sen sijaan”(1953, no.109). Hänen mieles-tään mielipiteittemme hypo-teettisuus merkitsee sitä, ettäviittaamme keksimiimme myyt-tisiin entiteetteihin - joita ei oleolemassa - koska emme kykenenäkemään sitä, mikä tosiasialli-sesti on silmiemme edessä eripuhetilanteissa.

Toisaalla hän huomauttaa omas-ta filosofiastaan, joka ”pelkäs-tään asettaa kaiken esiin, ei se-

litä mitään eikä tee mitään joh-topäätöksiä”: ”koska kaikki onavoinna esillä, ei ole mitäänselitettävää. Meitä ei näet kiin-nosta se, mikä on ehkä kätketty-nä” (1953, no.126). ”Miten lau-se pystyy esittämään jotakin?Etkö sitten tiedä? Sinulta ei olekätketty mitään” (1953, no.435).Häntä kiinnostaa toisin sanoentietynlainen välitön selkeys, jos-ta puuttuvat ”tuskalliset ristirii-taisuudet”, joiden vuoksi teem-me ”laittomia kysymyksiä” (niinkuin Hertz asian ilmaisee).”Minulle…selkeys, selvyys ovatarvoja sinänsä. Minua ei kiin-nosta rakentaminen niin paljonkuin se, että on selkeät näkemyk-set rakennusten perustuksista”sanoo Wittgenstein (1980, s.7e).

Se miksi hänen väitteensä ovatniin kummallisia – niin kummal-lisia etten odota sinun ymmärtä-vän minua tai jos ymmärrät, us-kovan minua tai jos uskot, pitä-vän sen seurauksista – johtuusiitä etteivät ne ainoastaan ky-seenalaista koko käsitystämmetiedon luonteesta, vaan paljasta-

16

RATKES 4/2000

16vat myös sen, että petämme jat-kuvasti itseämme. Tällä tarkoitansitä – ikään kuin ylläoleva ei joriittäisi esimakuna tästä kummal-lisuudesta – että koska ( hänenkaikkea muuta kuin käsittämätönväitteensä) ”mikään ei ole piilos-sa” ja ”kaikki on nähtävissä”, mi-tään teorioita ei tarvita vää-ristämään tosiasioita. Tähän hänlisää vielä seuraavat huomautuk-set: ”Mutta perustelemisella, to-disteiden oikeaksi osoittamisel-la on päätepisteensä. Pää-tepisteenä ei ole kuitenkaan se,että välittömästi oivallamme tie-tyt lauseet tosiksi, eikä siiseräänlainen näkeminen, vaanpäätepisteenä on toimintamme,joka on kielipelimme perustana”(1969, no.204). Lisäksi, hän jat-kaa ”sinun on pidettävä mieles-sä, että kielipeli…on jotainperustelematonta. Ei järkevää(tai järjetöntä). Se on tässä –kuten elämämme”(1969, no.559). Toisin sanoen puheemme”olioista sinänsä ”perustuu siihenvarmuuteen, joka meillä onpuhuessamme ja toimiessammekeskinäisissä suhteissamme.

Tämä ei ehkä ensi näkemältä vai-kutakaan oudolta. Olemmehanyksimielisiä siitä, että kaikkiaväitteitämme ja teorioitammeolevaisesta täytyy koetella käy-tännössä. Tämä ei kuitenkaanestä niitä, jotka ovat kiinnostu-neita kielen ja kommunikaationtutkimuksesta, puhumasta täysinteoreettisesti ja etsimästä totuut-ta käytännöllisten suhteittemme,inhimillisen historiamme ja lai-

tostemme tuolta puolen: erityisis-tä transsendenteista, metafyy-sisistä tai ”biologisista” to-dellisuuksista, jotka piilevätilmentymien takana sisäisissäkieliopeissa, säännöissä, käyttö-sopimuksissa jne. Mutta josWittgenstein on oikeassa ja mi-kään ei ole piilossa, niin kaikkinämä teoreettiset entiteetit tule-vat tosiasioiden jäljessä ja vääris-tävät jopa silmiemme edessä ole-van todellisuuden.

Meidän tarvitsee oivaltaa, ettäolemme epäonnistuneet näke-mään ”miten vaikeaa on huo-mata se, mikä on täysin silmiem-me edessä!” (1980, s.39). AvuksiWittgenstein tarjoaa yksinkertai-sesti tiettyjä puhetapoja, jotkakiinnittävät huomiomme ilmiöi-den välisiin yhteyksiin, joitaemme muuten näkisi. Näitä eri-tyisiä puhetapoja hän kutsuu”muistutuksiksi” (1953, no.127).Joskus ne ovat niin yksikertaisiaja lyhyitä kuin ”älä ajattele, kat-so!” (1953, no.66) (jos olet tot-tunut ajattelemaan, että kaikillapeleillä täytyy olla jotain yhteis-tä) tai niin kuin intialaisellamatemaatikolla on tapana sanoatodistelun ratkaisevalla hetkel-lä”Katso tätä!” (1953, no.144)

Miten meidän tulisi suhtautua täl-laisiin ”muistutuksiin”? Mistä nii-den on tarkoitus muistuttaa?Wittgensteinin viestiä on hyvinvaikea ymmärtää, vaikka kyse onfilosofista, joka korostaa selke-yttä. Hän ei näytä puhuvan mis-tään suoraan, eikä mikään olekiinteää tai lopullista. Hänelle onjopa vaikeaa ilmaista suoraanoma tarkoitusperänsä filosofina:”Mikä on päämääräsi filosofi-assa? hän kysyy itseltään, ”

Osoittaa kärpäselle ulospääsykärpäslasista” (1953, no.309).Itse hän ei argumentoi voimak-kaasti, tekee vain harvoja – josollenkaan – johtopäätöksiä, eikäesitä mitään teorioita tai malleja.Kuten olemme nähneet, hän soi-maa näitä lähestymistapoja: niis-sä on jotain ”illusorista”, joka vie”todellisuuden” tuolle puolenvääristäen sitä. Se mikä on sil-miemme edessä on kuin kär-päselle avoin pullon suu – josvain ”näkisimme” sen.

Haluan väittää että todellisuus,jonka näkemisessä epäonnis-tumme ja joka on päivittäin sil-miemme edessä, on eletyn elä-mämme käytännön todellisuus.Emme tiedä, miten näkisimmesen sellaisenaan, vääristelemättäsitä tai sanomatta jatkuvasti, ettäsen täytyy olla tietyn kaltainen.

Mutta jos haluamme oivaltaa tä-män ja sen miksi Wittgensteinpuhuu niin kuin puhuu, tarvit-semme eräänlaisen ”linssin”, jol-la voimme katsoa häntä, sekä tie-tyn ”hermeneuttisen” tavan, mil-lä voimme lukea hänen kirjoituk-siaan. Se voi löytyä seuraavan-laisista huomautuksista: ”Ym-märtäminen on sen tietämistä,miten jatkaa ja näin muodoin seon kyky: mutta ”ymmärrän” ja”voin jatkaa” ovat lauseita,merkkejä” (1980, I, no.875);”Kysymys on tietyistä olosuh-teista, jotka oikeuttavat minunsanomaan, että osaan jatkaa” tai”Filosofisella ongelmalla onkaava: ”En tiedä, miten jatkaa”(1953, no.154). Tässä hän käsit-telee käytännöllisesti asioita, joitame voisimme helposti kuvatateoreettisin termein. Miksi? Kos-ka hän haluaa välttää sitä, mitähän kutsuu ”ajattelun yleiseksisairaudeksi.” Tämän ”sairauden”vuoksi etsimme aina (ja löydäm-

Wittgensteinin maailma:”Nyt voin jatkaa”

17

RATKES 4/2000

me) sitä, mitä voisi nimittäämielentilaksi, josta tekommekumpuavat kuin säiliöstä ( 1965,s.143) . Ja juuri tätä – puhetta”oliosta”, jota emme eräässä mie-lessä voi osoittaa – hän haluaavälttää.

Tutkimuksissaan - vaikka on ou-toa sanoa näin - hän ei ole välttä-mättä kiinnostunut siitä, ”ym-märtävätkö” ihmiset toisiaan,ovatko he samaa mieltä, ”kom-munikoivatko” keskenään (so.lähettäen viestejä toisilleen),keksivätkö ulkoisten olosuhtei-den ”todellisen” luonteen, teke-vätkö välttämättä mitään, mikäon ihmisenä olemisen kannalta”perustavaa”. Hänen mielestäänkommunikaatiota - erityisenä,mutta ei vielä täysin selitettynäprosessina – ei voi pitää ihmise-nä olemisen kannalta minään pe-rustavaa laatua olevana asiana:”Ei: ”ilman kieltä emme voisiviestiä toistemme kanssa” – mut-ta kyllä: ilman kieltä emme voivaikuttaa muihin ihmisiin niin-ja-niin; emme voi rakentaa ka-tuja ja koneita jne” (1953,no.491). Hän on yksinkertaisestikiinnostunut siitä, että voimme”jatkaa” toistemme kanssa, ko-kea toisemme ”vastuullisiksi”.Hänelle riittää se, että reagoimmetai vastaamme toisillemme niinettä voimme jatkaa suhteitamme.Kommunikoiminen (so. viestienlähettäminen), toistemme ym-märtäminen, taitava keskustelujostain asiasta, ”irtautuminen”kielipelistä keskustelemaan syn-tyneistä ”kontakteista”; kaikkinämä kyvyt ovat tai voivat ollamyöhempää kehitystä. Wittgen-steinia siis kiinnostaa - niin kuinminä asian näen - tutkia niitä alunperin ruumiillisia vasteita ja re-aktioita, jotka yksinkertaisestitekevät mahdollisiksi toinen tois-temme ”käyttäytymistendens-

sien herkän seurannan” tai ”kä-sittämisen” ja ne käytännön olo-suhteet, joissa voimme ”jatkaa”toistemme kanssa. ”Sumu hälve-nee, kun tutkimme kielen ilmiöi-tä sen alkeellisista käyttötavois-ta, joista voimme saada selkeänyleiskuvan sanojen tarkoitukses-ta ja toiminnasta” (1953, no.5).Vaikka luulemme, että kom-munikoimme toistemme kanssamelko hyvin ja että tiedemiehinätehtävänämme on selvittää, mi-ten sen teemme, niin - toistanvielä - Wittgenstein ei oleta ol-lenkaan asian olevan näin. Hänväittää, että johdamme toisiam-me usein harhaan ja emme ym-märrä toinen toisiamme (Taylor,1992).

Hän on siis kiinnostunut löytä-mään sellaisia puhetapoja, joillavoimme välttää tällaiset se-kaannukset ja väärinymmär-rykset, mytologiat ja tyhjät teo-riat. ”Filosofia on taistelua sitävastaan, että kielemme väli-neet noituvat ymmärryksemme”

(1953, no.109). Tämä projektimielessään hän on kiinnostunutsiitä ruumiillistuneesta tiedosta,jota ilmennämme elämämmeenemmän tai vähemmän sään-nönmukaisissa sosiaalisissa toi-minnoissa. Hänen mukaansa näis-sä toiminnoissa, elämässämme jasen ympäristöissä ei ole löydet-tävissä yhtä ainoaa sääntöä.

[Huomautus 1: Jopa Tracta-tuksessa (1988[1922]) hän va-kuuttaa että ”ei ole mitään asi-oiden apriorista järjestystä”(T:5.634); että ”koko moderninmaailmankatsomuksen pohjanaon harha, että niin sanotutluonnonlait olisivat luonnon-ilmiöiden selityksiä” (T:6.371).Ja kirjassaan Filosofisia tutki-muksia hän kirjoittaa ”haluam-me luoda järjestyksen tietoommekielen käytöstä: järjestyksenmäärätarkoitusta varten, yhdenmonista mahdollisista järjes-tyksistä – ei yhtä nimenomaistajärjestystä” (FT: no.132), koskasellaista ei ole. Jos järjestyksiä

Wittgenstein lapsena

18

RATKES 4/2000

Spontaanin, harkitsemattoman, tulkitse-mattoman toimintamme monimutkaisuuspaljastuisi meille selvemmin, mikäli tut-kisimme joitain ruumiillisia, sosiaalisiaaktiviteetteja kuten esim. kädenpuristusta taitanssimista tai pallo- ja mailapelejä tai mi-ten sisustamme huoneemme yhdessä tois-ten kanssa.

on, ovat ne meidän itsemme luo-mia…]

Tapamme ”jatkaa” toistemmekanssa järkevällä tavalla onperusluontoinen seikka, sillä senjälkeen voimme saavuttaa kaikkimuut tärkeinä pitämämme asiat– mukaan lukien niiden teorioi-den rakentamisen, joiden avullaselitämme asioiden luonnetta.Mutta miten toimimme, miten”sosiaalisesti konstruoimme ” tai”kehitämme” erilaisia mahdolli-sia, puheeseen kietoutuneita ta-poja ”jatkaa” toistemme kans-sa…no, sitä joudumme itse ku-kin harjoittelemaan. Meidän eikuitenkaan tarvitse löytää jo ole-massa olevia ”sosiaalisten suhtei-

den lakeja”, jotka olisivat piilos-sa ja joille alistaisimme itsemme.”Kielen keksiminen voisi merki-tä täsmätarkoitusta palvelevankojeen keksimistä luonnonlakienperusteella (tai yhtäpitävästi nii-den kanssa); mutta sillä on myöstoinen mieli, joka on analoginensille, jossa puhumme pelin kek-simisestä” (1953, no.492). Jostämä on Wittgensteinin projekti– yritys suunnata katse arki-tilanteissamme sanojen ruumiilli-seen käyttöön– on meidän huo-mioitava muutama tärkeä seikkatässä toiminnassa.

Tämä jatkamistoiminta on sinäl-lään epävakaista ja häilyvää; seosoittaa niin sanoaksemme koh-ti ylenmääräisiä mahdollisuuksia;se on ”leikkisää” ja asianmukaistavalmistautumista pelien pelaami-seen (Shotter, 1973). Se näyttääluovan ”perustan” sekä täs-mällisimmille että epämääräisim-mille puhetavoillemme. Se vai-kuttaa olevan ehtymätön uusienmahdollisuuksien lähde ja kaikkiyritykset antaa sille lopullinen il-maisu näyttävät epäonnistuvan.Itse asiassa näin on oltavakin, sil-lä ”jatkaminen” ihmisten parissaon - kuten elämä itsekin - lopu-

ton prosessi. Teemme jatkuvastiasioita niin sanoakseni ”elämänvirrasta käsin”. Joten vaikkakehittäisimme tekemisistämmekaikenlaisia ”teorioita” – ”idea-listisia”, “materialistisia”, ”kon-struktionistisia”, ”realistisia”,”intentionalistisia” jne. – mikäänniistä ei milloinkaan selitä sitä,mitä itse asiassa teemme, kunyksinkertaisesti ”jatkamme” tois-temme kanssa. Jokainen tällainenteoria kehkeytyy, saa mielek-kyytensä ja sovellutuksensa so-siaalisen elämän jatkuvasta ”vir-rasta”. Näillä teorioilla ei kuiten-

kaan voida kuvata itse ”virtaa”.Joten yritys palauttaa tämä ruu-miillinen, keskinäisissä toimis-samme käyttämämme puhetapayksilön pään sisällä olevaksi ”tie-doksi” tai ”teoriaksi”, johtaa jokoloputtomiin tulkintoihin tai geo-metrisesti laajeneviin, yhteyksis-sään ilmeneviin yksityiskohtienkuvauksiin. Sillä tapamme käyt-tää sanoja, kun teemme mitäteemme, ovat ”lukemattomat”(1953, no.23). Ei ole olemassamitään yksittäistä, periaatteellis-ta tapaa, miten meidän pitäisipuhua. Se, miten kuvaamme sitä,mitä teemme kun olemme sanoinsuhteissa toinen toisiimme jaympäristöömme …se riippuumyös meistä. Joten vaikka loi-simme ”teorioita”, ”lakeja”, ”pe-riaatteita”, ”propositioita”, ”us-komuksia”, ”ideoita”, ”sääntöjä”,”sopimuksia” jne. ja uskoisimmetoimivamme näiden ”sisäisten”säännösten mukaisesti – ikäänkuin toimintamme riippuisi niis-tä – Wittgenstein väittäisi kuiten-kin, että puheemme merkitys syn-tyy olemassa olevista puhe-käytännöistä. Nämä käytännöteivät myöskään voi viitata mihin-kään sisäisiin ”olioihin”. Par-haimmillaan voisimme puhua ru-nollisesta toiminnasta, joka yhätiuudestaan vie huomiomme niihinpuhetilanteiden piirteisiin, joitaemme muuten huomaisi. ”Kunfilosofit käyttävät jotakin sanaa– ”tieto”, ”oleminen”, ”olio”,”minuus”, ”lause”, ”nimi” – jayrittävät käsittää asioiden ole-muksen, meidän on aina kysyt-tävä itseltämme: käytetäänkötätä sanaa sitten siinä kielessä,jossa sen kotipaikka on, todellakoskaan tällä tavalla? – Mepalautamme sanat niiden meta-fyysisestä käytöstä takaisin nii-den jokapäiväiseen käyttöta-paan” (1953, no.116). Meidänon tutkittava näiden abstraktien

Piirteitä jatkamistapojem-me perustasta

19

RATKES 4/2000

19

termien erilaisia, yksittäisiä jatosiasiallisia käyttötapoja eri käy-tännön tilanteissa.

Wittgenstein kiinnittää huomiom-me siihen laajuuteen ja voimaan,mikä arkielämämme itsestään sel-villä ”taustatoiminnoilla” on, kunruumiillisina olentoina reagoim-me ihmisiin ympärillämme. Nämätoiminnot ovat itsestäänselviä –me vain teemme niitä – sillä neovat kasvumme myötä omak-suttua sosiaalista elämää. Olenkutsunut niitä toisaalla ”yh-teistoiminnaksi” (Shotter, 1980,1984, 1993). Tässä yhteydessävoimme nimittää niitä toimin-noiksi, jotka kertovat, miten vas-taamme toisillemme, miten ”jat-kamme” toistemme kanssa. Neeivät synny sisäisistä tarpeis-tamme ja suunnitelmistamme,vaan siitä että joudumme sovit-tamaan tekemisemme olosuhtei-den mukaisesti. Niitä ei voi täy-dellisesti käsittää ja vaikka niidenaikana vaikutammekin koko ajantoisiimme, itse tekeminen onennustamatonta ja määritte-lemätöntä.

Näiden ”dialogisten” toiminta-tapojen luonne hämärtyy osaksisiksi, että tiedemiehinä ajattelem-me älyllisen toiminnan olevanikään kuin malli kaikesta ”nor-maalista” tekemisestä ja osaksisiksi että Wittgensteinkin tutkiiusein sitä, mikä näyttää ihmisenälylliseltä toiminnalta – esim.lukusarjojen jatkumista tai filo-sofien teoretisointia. Spontaanin,harkitsemattoman, tulkitse-mattoman toimintamme moni-mutkaisuus paljastuisi meille sel-vemmin, mikäli tutkisimme joi-tain ruumiillisia, sosiaalisiaaktiviteetteja kuten esim. käden-puristusta tai tanssimista tai pal-lo- ja mailapelejä tai mitensisustamme huoneemme yhdes-

sä toisten kanssa.

[Huomautus 2: Helen Keller(joka oli sekä sokea että kuuro-mykkä) puhuu siitä, miten hänkykeni tunnistamaan ihmisenkädenpuristuksesta parikin vuot-ta ensimmäisen tapaamisen jäl-keen.]

Puhun näistä asioista, sillä kes-keistä Wittgensteinin tutkimuk-sissa on havainto ”säännön seu-raamisesta”. Hänen mielestäänemme ainoastaan ”seuraa” sään-töä, vaan ”emme voi olla sano-matta jotakin” (1953, no.299)tietyissä tilanteissa. Kyseisillä”säännöillä” on outo voima: jois-sain tilanteissa ne voivat ”noitua”meidät. Wittgensteinin ajatuksia”säännöistä” ei ole kuitenkaanhelppoa seurata. Näyttää siltä,että joissain määrätyissä ”insti-tutionalisoiduissa” tilanteissaseuraamme kiinteää, ensisijaistasääntöä. Näissä tapauksissa tuoyleinen ”sääntö” ikään kuin”määrittää” ko. tekemisen. Jois-sain tilanteissa taas mitään kiin-teää, ensisijaista, ulkoista sään-töä ei ole. Sisäinen varmuus sii-tä, että tehdään oikein syntyy”spontaaneissa” arkipäivän het-kissä itse tekemisestä. Se onikään kuin jonkin vielä ilmai-semattoman käytännöllistä ym-märtämistä itse tekemisen aika-na.

Vaikka sanommekin noudatta-vamme sääntöjä, niin itse asiassasisäinen tieto, joka ohjaa toimin-taamme ko. tilanteissa ylittäähuimasti kaikki säännöt: ”Muttamiten jokin sääntö voi opettaaminulle, mitä minun on tehtävätässä kohdassa? Mitä ikinäteenkin, se voidaan yhdistää jon-kin tulkinnan avulla sääntöön –

Ei, meidän ei pitäisi sanoa näin,vaan: jokainen tulkinta on yh-dessä tulkittujen asioiden kans-sa ilmassa eikä voi antaa näillemitään tukea. Pelkät tulkinnateivät määrää merkitystä” (1953,no.198). ”Se, että joku uskooseuraavansa sääntöä, ei olesäännön seuraamista.” (1953,no. 202). Sillä…”säännön seu-raaminen on käytäntöä” (1953,no.202). Tekemisteni perus-teleminen ei riitä, sillä… ”pe-rusteeni loppuvat pian. Ja senjälkeen tulen toimimaan ilmanperusteita” (1953, no.211). ”Mi-ten voin seurata sääntöä? – el-lei tämä ole syitä koskeva kysy-mys, se on kysymys, joka koskeeoikeutusta, että toimin säännönmukaan tällä tavalla. Jos olentyhjentänyt perustelut, olenpäätynyt kovaan kalliopohjaanja lapioni taipuu taaksepäin.Olen taipuvainen silloin sano-maan: juuri näin toimin” (1953,no.219). Käytännössä asia onkaikessa yksinkertaisuudessaanjuuri näin. Sitä ei voi selittää senpitemmälle, paitsi turvautumallajälleen… käytäntöön.

Aiemmin mainituissa arkipäiväntilanteissa sisäinen, muuttuvatuntomme kertoo hetki hetkeltä,

Sääntöjen seuraaminen

20

RATKES 4/2000

20

olemmeko oikeilla jäljillä. Ikäänkuin itse tilanne vaikuttaisi kol-mantena osapuolena näyttämöl-lä, joka Bahtinin sanoin toimii”tapahtumien todistajana ja tuo-marina” (1986, S.137). Näissäyhteisissä, ”interaktiivisissa”hetkissä mukanaolijat tietävätikään kuin ruumiillisesti koke-neensa tilanteen toisten kanssa.”Sääntöjen” so. tilanteeseen si-sältyvien vaatimusten seuraami-nen ei ole tässä tapauksessa älyl-linen prosessi. Tosiaankin…”Säännöstä ei ole mitään hyö-tyä. Se ei selitä mitään, vaan setulee itse selitetyksi” (1981,no.302). Tässä yhteydessä tun-nemme usein kiusausta viitataihmisen sisäisiin, mystisiin pro-sesseihin esim. ”hän ymmärtääsäännön intuitiivisesti”. Muttayhtä hyvin voimme sanoa, että”hän tietää, miten jatkaa”; hän onoppinut tämän.

Toimimme implisiittisesti ikäänkuin tekomme liittyisivät tapaam-me olla maailmassa. Emme toi-mi tietyllä tavalla, koska meitä onkehotettu tekemään niin, vaankoska tekomme ovat sen meilleopettaneet. Tehtävänämme onsiis yrittää saattaa sanoiksi,kielellistää ilmaisematonta, ruu-miillista, joka tulee esille ta-voissamme ”jatkaa” toistemmekanssa.

Tarkoitukseni on ollut kiinnittäähuomiota niihin puhehetkiin, jol-loin voimme tavallisina ihmisinäosallistua oman todellisuutemmeluomiseen. Näillä hetkillä onmeille suuri merkitys, koska niis-sä syntyy omaa elämäämme.

Käsitellessämme sellaisia asiois-ta kuin ”puhe”, ”kieli”, ”ajatus”,”havainto”, ”yksilö”, ”minä”,”identiteetti”, ”valta”, ”yhteis-kunta” on hyvin helppoa ajatel-la, että ne ovat olemassa oleviaasioita ja kun teemme tutkimus-suunnitelmia, tietäisimme jo tark-kaan, mitä tutkimme. On vaikeakäsittää, että tämänkaltaiset ”oli-ot” eivät olisikaan ”tuolla ulko-na” maailmassa alkuperäisessä,naturalistisessa muodossaanodottamassa vain tutkimustam-me. Emme tule ajatelleeksi, ettäyhteys näihin ”olioihin” on mah-dollista vain ennaltasovitun, sisäi-sesti järjestyneen kielipelin puit-teissa. Ja että tämä peli on muo-toutunut etuoikeutetun ryhmän -meidän – arvojemme ja miel-tymystemme mukaisesti. Mieles-tämme etsimme vain yksinkertai-sesti totuutta. Emme ole tietoi-sia pyrkimyksestämme hallitamenetelmillämme tutkimuskoh-detta. Tästä peruspyrkimyksestäDescartes on sanonut : ”oikeallamenetelmällä voisimme ollaLuonnon valtiaita ja hallitsijoita”.

Vielä vähemmän tiedostammesitä, miten puheemme näistäentiteeteistä voi hyvän tieteisro-maanin tapaan luoda kuvitelmanniiden todellisuudesta. Meistä onepätavallista ajatella, että edellämainitut käsitteet ovat ”olemuk-seltaan kiistanalaisia käsitteitä”(Gallie, 1962), joilla on moniamahdollisia merkityksiä ja ettäniiden lopullinen mielekkyys syn-

tyy aina keskustelukäytännöissä.Arvostamme sitä, että työs-sämme ” meidän täytyisi katsoailmiöiden läpi. Tutkimuksemmeei kuitenkaan kohdistu ilmiöihin,vaan – kuten voisi sanoa – ilmi-öiden mahdollisuuksiin” (1953,no.90). Juuri tämä vastakkain-asettelu tekee Wittgensteinintyön niin merkittäväksi. Sillä jostutkimme puhekäytännöissä pii-leviä erilaisia mahdollisuuksia”jatkaa” toistemme kanssa, voim-me myös havaita, miten luommeniitä koko ajan lisää. Esimerkik-si kun miellämme ymmärtämisenkäytännölliseksi, sosiaaliseksi il-miöksi, joka kertoo ihmisille mi-ten ”jatkaa” toisten kanssa – eipäässä tapahtuvaksi sisäiseksiprosessiksi – ihmiset voivat ym-märtää toisiaan uudella tavalla.Tällaista ”epämääräistä” ja ”so-keaa” työskentelytapaa, jotaWittgenstein suosittelee, meidänon kuitenkin vaikea kuvitella jasietää. Mutta tuodessaan te-kemistemme sekavat yksityis-kohdat havaittavaksemme hänhaluaa muistuttaa, että kaikkiymmärtämiseemme liittyvä on joitse asiassa meille tuttua. ”Annasanojen käytön opettaa sinulleniiden merkitys” (1953, s.220e).

Meidän on jatkuvasti ”löydettä-vä” sanojen merkitykset joko nii-den uusista tai vanhoista käyttö-tavoista. Joskus näyttää siltä, ettätietyt käyttötavat olisivat kiinteitäja lopullisia. Tämän olemme itseaiheuttaneet ja juuri tässä toimiivalta ja politiikka. Mahdollisuu-det löytää vanhoille sanoille uu-sissa olosuhteissa tuoreita mer-kityksiä ovat kuitenkin loputto-mat. Kyse on kyvystämme ”tuo-da esiin” uutta elämää, uusia ih-misten välisiä ”maailmoja” ja ”ta-poja olla”. ”Pakkomielteemme”puhua teoreettisesti hämärtääkäytännössä dialogista puhetta.

Johtopäätöksiä

21

RATKES 4/2000

“... kun miellämme ymmärtämisen käytännölliseksi, sosiaaliseksi il-miöksi, joka kertoo ihmisille miten ”jatkaa” toisten kanssa – ei pääs-sä tapahtuvaksi sisäiseksi prosessiksi – ihmiset voivat ymmärtäätoisiaan uudella tavalla. Tällaista ”epämääräistä” ja ”sokeaa”työskentelytapaa, jota Wittgenstein suosittelee, meidän on kuitenkinvaikea kuvitella ja sietää.

Tässä puheessa luomme kuiten-kin ne ”todellisuudet”, joissayksilöidymme ja toimimme.Emme osaa vielä tutkia kaikkea,mitä tähän liittyy ja miten käytän-nössä avaisimme uutta ”tilaa”,uusia mahdollisuuksia olla inhi-millisiä. Tiedemiehinä meidän onopittava laajentamaan näkemys-tämme ihmissuhteista ja siitä mitäihmisille niissä tapahtuu, vaikkase merkitsisi vanhoista teorioistaluopumista. Vain näin voimmerakentaa todella dialogisen ”ti-lan”, jossa on mahdollista luodauusia merkityksiä ja osallistuamoniääniseen vuorovaikutuk-seen.

Haluan lopuksi viitata muutamiintämän dialogisen ”tilan” ominai-suuksiin, jotka mielestäni tekevätsen mahdolliseksi. Ne ovat seu-raavia:· ”Ihmisäänistä” tulee kielellisentoiminnan sanasto; ja toiminnanongelmat ovat sen ongelmia,jonka ääntä kuunnellaan.· Puhetavoissa ei ole kyse vainviattomista todellisuuden kuvai-luista; ne ovat hyvin kurinalaistendiskurssien tuotosta ja niillä onomat, eettis-poliittiset ja histori-alliset ulottuvuutensa. Vaikkaympäristömme pysyykin hetkihetkeltä suhteellisen muuttumat-tomana, niin subjektit (ja ob-jektit) eivät ole ontologisesti en-

sisijaisia suhteessa ihmisten kie-lellisiin toimintoihin.· Sanojen epävakainen merkitysei ilmene ”merkkien vapaanaleikkinä”, vaan ihmisäänieneettis-poliittisena vuorovai-kutuksena elämisen eri olosuh-teissa.· Epävakaisuuksista päätetäänkäytännössä. Ja juuri tämän”interaktiivisen hetken” – yhteis-toiminnan – epävarmuudessapunnitaan päätösten eettisyys.· ”Sisäinen ” elämämme ei muo-dostu valmiissa merkityssystee-missä, vaan heijastelee toimin-noissaan niitä samoja eettis-po-liittisia merkityksiä, jotka vaikut-tavat myös kanssakäymisessätoistemme kanssa.· Ajattelumme ilmenee olemuk-semme rajoilla, ei syvällä si-sällämme. Tapa, jolla olemmekanssakäymisissä (tosiasiallises-ti tai kuvitellusti) toistemmekanssa vaikuttaa siihen, mitenkoemme asemamme ihmissuh-teissa.· Psykologiset termit eivät viit-taa jo olemassaolevaan sisäiseentilaan, vaan kuten Mills (1940) onsanonut jo kauan sitten: ne ilmai-sevat tulevia, mahdollisia toimin-toja.· Äärimmäinen monologisuuskieltää tietoisuuden ulkopuo-leltaan; toisen minän, jolla onsamanlaiset oikeudet ja velvol-

lisuudet kuin sinullakin. Mo-nologissa (äärimuodossaan) toi-nen ihminen on vain tietoisuu-den kohde. Monologi on mykkätoisen ihmisen vasteelle, ei odo-ta sitä eikä tunnista siinä mitäänlopullista voimaa (Bahtin, 1984,s.292-93). Ammattieliitin tehtä-vänä menneisyydessä on ollutluoda tällaista monologia (Bau-man, 1987); nyt tehtävämme onmuuttumassa.· Autenttisen ihmiselämän kie-lellinen ilmenemismuoto onavoin dialogi. Elämä on perus-luonteeltaan dialogista. Eläämerkitsee samaa kuin osallistuadialogiin: tehdä kysymyksiä,tarkkailla, vastata, olla samaamieltä jne. Dialogissa ihminenosallistuu elämänsä kokonaisuu-teen: silmillään, huulillaan, kä-sillään, sielullaan, hengellään jakoko kehollaan ja teoillaan(Bahtin, 1984, s. 293).· Dialogisuus tuo mukanaanuuden tarkastelun kohteen (”in-teraktiivinen hetki”), uuden me-todin (Wittgensteinin metodihuomiomme suuntaamiseksi),uuden perustan (arjen keskus-telutodellisuudet) ja uuden poli-tiikan (ihmisäänien vuorovaiku-tus).

Nämä ovat muutamia välttämät-tömiä ehtoja, jos haluamme osal-listua tiedon diskursiiviseen ra-

22

RATKES 4/2000

Lähteet:

Bahtin, M.M. (1984) Problems of Dostoevsky´s Poetics. Minnieapolis: University of MinnesotaPress.Bahtin, M.M. (1986) Speech Genres and Other Late Essays. Austin, University of Texas Press.Bauman, Z. (1987) Intellectuals: Legislators or Interpreter. Oxford: Polity Press.Dreyfus, H.L. ja Rabinow, P. (1982) Michel Foucault: Beyond Structuralism and Hermeneutics.Sussex: Harvester Press.Mills, C.W. (1940/1975) Situated actions and vocabularies of motive. Kirjassa Brisset, D. JaEdgley, C. (toim.) Life as Theater: a Dramaturgical Sourcebook. Chicago: Aldine Publ. Company,1975.Shotter, J. (1973) Prolegomena to an understanding of play. J.Theory Soc.Behav., 3. 47-89.Shotter, J. (1980) Action, joint action and intentionality. Kirjassa Brenner, M. (toim.) The Structureof Action. Oxford Blackwell.Shotter, J. (1984) Sicial Accountability and Selfhood. Oxford: Blacwell.Shotter, J. (1993) Conversational Realities: Constructing Life through Language. London: Sage.Taylor, T.J. (1992) Mutual Misunderstanding and the Theorizing of Language and Interpretation:Durham and London: Duke University Press.Wittgenstein, L. (1953) Philosophical Investigations. Oxford: Blackwell.Wittgenstein, L. (1961/1922) Tractatus Logico-Philosophicus. London: Routlegde and Kegan.Wittgenstein, L. (1965) The Blue and the Brown Books. New York: Harper Torch Books.Wittgenstein, L. (1969) On Certainty. Oxford: Blackwell.Wittgenstein, L. (1980) Culture and Value. Oxford. Blackwell.

kentamiseen.

Olen edellä tarkastellut sanojenmuodollista puhekäytäntöä kes-kittymättä kieleen valmiina ”pu-huttujen sanojen systeeminä”.Huomioni on ollut niiden suhtei-den luonteessa, jotka näissäkäytännöissä syntyvät ihmistenvälille. Olen kuvannut myös nii-tä poliittisia vaikutuksia, jotkasyntyvät hetkellä, jolloin pääte-tään kontaktien muodoista janiistä mahdollisuuksista, joita neavaavat tai sulkevat. Jätämmeusein valmiissa puhekäytännöissähuomioimatta ne jännittävät,avoimet epävarmuuden hetket,jolloin syntyy uusia mahdolli-

suuksia. Tutkimme yleensä vainolemassa olevia vaihtoehtoja jasen voimme tehdä erillään muis-ta ihmisistä. Emme näin ollenosallistu siihen ihmisäänten vuo-rovaikutukseen, jossa päätetäänuusista käytännöistä ja mer-kityksistä. Näin meillä ei ole val-taa muuhun kuin valittamiseen.Mikäli haluamme aktiivisesti ollamukana elämänmuotojemme ra-kentamisessa, meidän täytyy a)paikallistaa ne hetket, jolloinomalla äänellämme on merkitys-tä moniäänisessä vuorovaikutuk-sessa b) kasvattaa tietoisuut-tamme tekojemme seuraamuksis-ta (Dreyfus ja Rabinov, 1982).Tällöin voimme puhetavoillamme

lisätä toimiemme dialogisuuttaunohtamatta ihmisiä ympäril-tämme.

Kirjoittaja työskentelee pro-fessorina New Hampshirenyliopiston kommunikaationlaitoksella.Hän on tällä het-kellä eräs keskeisimpiä sosi-aalisen konstruktuonisminteoreetikkoja.Kotisivu:http:/pubpages.unh.edu/~jde/Alkuperäislähde:http://massey.ac.nz/~Alock/virtual/wittgoon.htm

23

RATKES 4/2000

Koulutus on kolmivuotinen alkaen syyskuussa 2001 ja päättyen elokuussa 2003.Ilmoittautuminen 30.4 mennessä.

Pääkouluttajana on Suomen ainoa Ratkes ry:n hyväksymä ratkaisukeskeinenpsykoterapiakouluttaja Peter Sundman. Eerin asiantuntijoiden lisäksi muina

kouluttajina terapeutteja, tutkijoita ja taiteilijoita niin Suomesta kuin ulkomailta.

Koulutuksen jälkeen voi hakea psykoterapeutin ammattinimikettäTerveydenhuollon Oikeusturvakeskukselta.

Hinta 7 500.- /lukukausi, yhtensä 45 000.-

Tiedustelut ja esite Peter Sundmanilta sekä internetistä www.eeri.com

Runeberginkatu 15 A 6, 00100 Helsinki puh/fax 09 45418050, www.eeri.com

Matti Alpola p. 050 5855123 Anneli Litovaara p. 0500 439457Lauri Heikkilä p. 040 5415893 Riitta Huurros p. 050 5410065Antero Katajainen p. 0400 423821 Peter Sundman p. 0400 414747Krisse Lipponen p. 040 5184858

KOULUTUSTA

ERITYISTASON RATKAISUKESKEINENPSYKOTERAPIAKOULUTUS 2001-2003

TU T K I M U S - J A K O U L U T U S K E S K U S P A L M E N I A K O U L U T TA A

Uusia polkuja, uusia eväitä– ratkaisukeskeisten retkien jatkokurssi

22.1. – 6.3.2001 (6 lähiopetuspäivää) Helsingissä. Koulutus sopii asiakastyötä tekeville,joilla on perustiedot ratkaisukeskeisyydestä. Tavoitteena on syventää tietoja ja täydentää tai-toja käyttää ratkaisukeskeistä työmenetelmää. Hinta 4 100 mk. Ilmoittautuminen 22.12.2000mennessä.

Kannustava työnohjaus– menetelminä ratkaisu- ja voimavarakeskeinen lähestymistapa 3 ov

14.2 – 12.10.2001 Helsingissä, 7 lähiopetuspäivää ja välityöskentelyä. Koulutuksessapaneudutaan ratkaisukeskeiseen menetelmään työnohjauksen välineenä. Koulutus sopiityönohjaajille, konsulteille ja ohjaustaitoja työssään soveltaville kehittäjille ja esimiehille. Kou-lutuksen hinta 5 100 mk. Ilmoittautuminen 17.1.2001 mennesssä.Kysy lisää:Helsingin yliopiston Aikuiskoulutuskeskus,Tutkimus- ja koulutuskeskus Palmenia,Mari Juote p. (09) 191 23551,mari.juote@helsinki.fi,faksi 09-191 23692.

24

RATKES 4/2000

Vanhemmuuden roolikartan ovat luoneet Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymään kuuluvienHalikon ja Kaarinan lastenkotien henkilökunnat. Hekaipasivat arkeensa inhimillistä ja voimavaroihinpainottuvaa yhteistyövälinettä työskennellessäänvanhempien kanssa. Prosessia kehittivät lastenko-tien johtaja Marja-Liisa Helminen ja psykologiMari Iso-Heiniemi . Roolikartta muotoutui kuntyöyhteisöt pohtivat kehittämispäivillään moniker-roksista työtään J.L.Morenon rooliteorioihinperustuvien matriisien pohjalta. Heille selvisi, mis-sä rooleissa tai työtehtävissä he olivat hyviä ja mis-sä oli parantamisen varaa. Työskentelytapa oli miel-lyttävä ja selkeyttävä ja kritiikin kohteinakaan työn-tekijät eivät tunteneet itseään huonoiksi, vaan oi-valsivat monia asioita, joita eivät olleet aikaisem-min ajatelleet. Tämä oivalluksen mahdollisuus ha-luttiin antaa myös lastensuojelun asiakkaiden van-hemmille, jotta he kokisivat olevansa entistä vah-vemmin oman elämänsä ohjaajia. Kartan roolit löy-tyivät kun koko kuntayhtymän henkilökunta miettivanhemmuuden haasteita.

Vesa HeiskanenKirjoittaja työskentelee ohjaajana Suomen PunaisenRistin Nuorten turvatalossa Tampereella ja työyhteisö-kouluttajana yhteistyökeskus Posivisio Unitedissa.

Ratkaisukeskeisessä ajattelussa minuaviehättää erityisesti sen sallivuus. Jos jo-kin toimii, sen voi ottaa käyttöön riippu-matta oikeaoppisuuksista. Ns. van-hemmuuden roolikartasta on muotou-tunut vähitellen eräs tärkeä osa työ-kalupakkiini. Oma lähtökohtani ja in-nostukseni tätä menetelmää kohtaanajoittuu vuoden takaiseen tilanteeseen.Olin vaimoni kanssa eräässä haastatte-lussa ja meille esitettiin roolikartan poh-jalta seuraavat kysymykset: ”Missä kol-messa alaroolissa puolisosi on mielestä-si parhaimmillaan? Missä kolmessa ala-roolissa puolisollasi olisi mielestäsi kehit-tämisen varaa?” Lisäksi meidän tuli pe-rustella kantamme. Vartissa olimmevalottaneet ventovieraille ihmisille suurenosan parisuhteemme arkipäiväistä dyna-miikkaa. Nopeasti, luontevasti ja ehkäpämyös syvällisemmin kuin olimme alunpe-rin ajatelleetkaan. Mieleeni jäi erityisestise että opin itsestäni ja puolisostani jo-tain uutta, mikä jäi elämään. Siitäkin huo-limatta että kyseessä oli vain informatiivi-nen työhaastattelu.

Avartavaa

suunnistustavanhemmuudenmaastossa

25

RATKES 4/2000

”Vanhemmuuden roolikartan idea lähti siitä tar-peesta, että kun puhutaan vanhemmuudesta esi-merkiksi jossain neuvottelussa, niin puhutaanko mesiitä samoilla sanoilla ja tarkoitetaanko me silläylipäätään samoja asioita”, kertoo perhetyöntekijäTiina Karppinen Varsinais-Suomen lastensuojelu-kuntayhtymästä. ”Lastensuojelun kentälläkin onhyvin subjektiivisia käsityksiä siitä, mitä riittäväl-lä vanhemmuudella tarkoitetaan. Vanhemmuudenroolikartta pyrkii tuomaan keskusteluun tietytyleispätevät standardit. Roolikarttaa on aina kat-sottava suhteessa lapsen ikään, persoonaan ja ke-hitykseen, sillä puhumme aivan erilaisestavanhemmuuden roolikartasta, jos kyseessä on esi-merkiksi kehitysvammainen lapsi tai terve lapsi.Työntekijän ammattitaitoa on huomioida lapsennormaalit tarpeet ja tietää mitä erityistarpeita lap-sella voi olla vaikkapa lastensuojeluperheessä. Jamikä on se tilanne, missä lastensuojelutyöntekijänon reagoitava voimakkaasti,” Karppinen jatkaa.

Morenon rooliteoria, johon roolikartta pohjautuu,on menetelmä, jonka avulla tarkastellaan ihmisensisäisiä roolisuhteita. Moreno määritteli roolin yk-silön omaksumaksi toimintatavaksi tietyllä hetkel-lä tietyssä tilanteessa, mutta aina suhteessa toisiinihmisiin tai asioihin. Esimerkiksi naisen roolit äiti-nä, vaimona, sisarena tai työntekijänä ovat hyvinerilaisia rooleja. Lisäksi äidin roolissa nainen saat-taa käyttäytyä aivan eri tavoin kontekstista riippu-en; hän toimii eri tavalla kotona ja työssä. Jokaisel-la ihmisellä on käytössään useita rooleja ja niitä voiomaksua ja kehittää läpi elämän. Mitä enemmänrooleja ihmisellä on käytössään sitä joustavampihän ihmissuhteissaan on.

Kaikkia rooleja meillä ei ole valmiina, vaan ne ke-hittyvät suhteessa ja vuorovaikutuksessa toisiin ih-misiin. Jotkut saattavat jäädä puuttumaan, jotkutovat luontevassa käytössä ja jotkut muodostuvatylikehittyneiksi. Sopivasti kehittyneissä rooleissatoiminta on luontevaa ja roolia voi käyttää tahdon-alaisesti.

Ylikehittyneissä rooleissa toiminta on automaattistaja kaavoihin kangistunutta tai liiallista, eikä välttä-mättä tilanteen mukaista. Alikehittyneissä toimintaon ikään kuin harjoittelua ja tunteet nousevat täl-löin hallitsevaan osaan.

Perhekuntoutuksen työvälineenä roolikartta havain-nollistaa ne asiat, joissa odotetaan muutosta, jottalapsen kannalta välttämättömät tehtävät tulevathoidetuiksi. Rooleja tarkennetaan esimerkkien avul-la ja katsotaan, mitä eri tapahtumat lapsen arkielä-mässä tarkoittavat. Roolit ovat lastensuojelun tar-peen kannalta eriarvoisia. Tiettyjen roolien laimin-lyönneistä ei seuraa lastensuojelutoimia. Jotkutrooleista taas ovat sellaisia, että lapsi voi joutuahengenvaaraan, mikäli ko. vanhemman rooli on ali-kehittynyt. Joskus jokin vanhemmuuden rooleistaon ylikehittynyt, niin että se pikemmin jarruttaa kuinedistää lapsen kehitystä. Tällöin työntekijä voi an-taa myönteisesti palautetta voimavarojen run-saudesta, joita on oikeastaan yli tarpeen ja kysellä,

voisiko niitä kohdentaa sellaisen roolin harjoitte-luun, jossa vanhempi ei vielä ole niin hyvä.

Suurin osa ihmisistä haluaa olla hyviä vanhempia.He eivät vain aina tule ajatelleeksi kaikkia asioitalapsen kannalta. Usein epäsuotuisan toiminnan ta-kana on jokin alun perin hyvä tarkoitus, joka hie-man eri tavalla suunnattuna ei olisi lapselle haital-lista. Esimerkiksi rakastaminen ei näy ihmis-suhdeosaamisena, vaan ylikehittyneenä virikkeidenantamisena. On myös tärkeää löytää asioita, joistavanhempia voi kiittää, sillä lastensuojelulasten van-

Lähtökohtana morenolainenrooliteoria

Perhekuntoutuksesta

”Vanhemmuuden roolikartan idea lähti siitä tar-peesta, että kun puhutaan vanhemmuudesta esi-merkiksi jossain neuvottelussa, niin puhutaankome siitä samoilla sanoilla ja tarkoitetaanko me silläylipäätään samoja asioita”, kertoo perhetyöntekijäTiina Karppinen Varsinais-Suomen lasten-suojelukuntayhtymästä.

26

RATKES 4/2000

hemmilla on yleensä heikko omanarvontunto ja hepitävät helposti itseään kaikessa huonoina. Kartanavulla vanhemmat voivat havaita, että ongelmistahuolimatta jotkut roolit toimivat perheessä erin-omaisesti tai että monet asiat ovat hyvin.

”Usein käymme vanhempien kanssa roolikarttaaläpi siltä pohjalta että mitä nämä roolit heissäherättävät. Ei kysytä että ymmärrätkö vai etköymmärrä, vaan mitä tämä sana esimerkiksi sinul-le tarkoittaa”, sanoo Tiina Karppinen. ”Työs-kentelytapamme on jatkuvasti aktiivinen. Pyrim-me viestittämään vanhemmille, että heidän kan-nattaa tehdä lapsensa eteen asioita ja pitäävanhemmuudestaan kiinni. Ja toivommekin ettäroolikartta toimisi vanhemmuuden tukena.”

Kartan avulla voidaan myös muodostaa kokonais-kuva siitä, miten lapsille vanhemmuuden eri osa-alueet toteutuvat. Vanhemmat voivat keskustella,kuinka vanhemmuus toteutui omassa lapsuudenperheessä ja mikä on toisin, kun he ovat nyt itsevanhempia sekä millaista vanhemmuuden rooli-jakoa he parhaillaan toteuttavat. Myös lapset voi-vat arvioida, miten vanhemmuus on heidän koh-dallaan toteutunut. Esimerkiksi uusperheissä tailastensuojelulapsen elämässä voi olla useitakin eritoimijoita. Tällöin voi olla tarkoituksenmukaistamiettiä, mitkä vanhemmuuden osa-alueet ovat lap-selle juuri omien vanhempien toteuttamana tärkei-tä ja ainutlaatuisia.

Vanhemmuuden arviointiin ei ole ollut selkeää nor-mistoa tai käytäntöä, jonka myös asiakkaat tuntisi-vat ja hyväksyisivät. Kriisissä olevan ihmisen onusein vaikea hahmottaa hankalaan tilanteeseen liit-tyviä osatekijöitä. Visuaalinen roolikartta voi an-taa selkeämmän kuvan kokonaisuudesta kuin pelk-kä puhe. Sen pohjalta tehty selkeä ja avoin arviointi-menetelmä tuo turvaa sekä vanhemmille että viran-omaisille ja antaa tavoitteita perheen kanssa tehtä-välle työlle. Näin voidaan myös välttää ylhäältäpäintehty arviointi, joka yleensä vain lisää ihmisten toi-vottomuutta; vanhempien on helpompi ryhtyä yh-teistyöhön vastustuksen sijaan.

Arvioinnissa tarkastellaan, mitkä roolit van-hemmuudessa ovat ali-, sopivasti tai ylikehittyneitä.Sen jälkeen mietitään, miten alikehittyneen roolinmukaista käyttäytymistä voidaan lisätä tai yli-

kehittyneen mukaista vähentää. Roolikartan käsit-tely on usein hedelmällistä aloittaa konkreettisestatekemisestä, esimerkiksi ”mitä ruokaa laitoit tä-nään?” Näin yläkäsitteet eivät jää asiakkaillehämäriksi tai ulkokohtaiseksi virkamiesslangiksi.Mikäli työntekijän ja vanhempien näkemykset ovaterilaisia, muutosta vaativa rooli pilkotaan yleensäyksittäisiksi tapahtumiksi ja mietitään, miten nekäytännössä voisi toteuttaa. Konkreettiset esimer-kit auttavat vanhempia ymmärtämään, mitä työn-tekijä kysymyksillään tarkoittaa. Vanhemmuutta eiarvioida siksi, että vanhempi juo viinaa tai on ma-sentunut, vaan tarkoituksena on selvittää, mitenisänä ja äitinä oleminen toteutuu suhteessa lapseen.

”Vanhemmuuden roolikartta toimii erityisen hyvinviranomaiskeskusteluissa sosiaalityöntekijöidenkanssa ja aina silloin kun perheessä on jokin huo-li. Tai kun vanhemmille on epäselvää, mitä on riit-tävä vanhemmuus, miksi me teemme työtä heidänkanssaan ja miksi huostaanotto uhkaa. Silloin onhyvä kaivaa roolikartta esiin ja räväyttää että täs-sä! Sitten lähdetään yhdessä miettimään että täs-sä on se kokonaisvanhemmuus, mutta mitä se tei-dän lapsen kohdalla tarkoittaa ja sieltä haetaanheille tärkeät jutut ja auotaan se sosiaalityönteki-jöiden huoli perheelle. Siinä se toimii äärettömänhyvin. Asiat kyllä konkretisoituu perheelle”, ker-too Tiina Karppinen ja jatkaa: ”Myös meidän työn-tekijöiden päässä se jäsentää kokonaistilanteeneikä meidän tarvitse lähteä huolen yleiskaaokseen,vaan me voidaan pysyä asiassa ja keskustella ettäonko esitetty huoli aiheellinen. Että onko sitävanhemmuutta siellä ja miten se näkyy, vai näkyy-kö sitä?”

Vanhemmuuden roolikartta on joustava työväline,joka antaa tilaa erilaisille viitekehyksille jatyöotteille. Sitä voi perheiden kanssa käyttää esi-merkiksi seuraavalla tavalla.

Kartta annetaan vanhemmille kotiin ja isän ja äidinon arvioitava omien rooliensa senhetkisiä kehitys-asteita. Pääroolien arvio tapahtuu piirtämällä va-paalla kädellä sen kokoisia ympyröitä, joiksi van-hempi kehitysasteen kokee: mitä isompi ympyrä,sitä kehittyneempi rooli. Ympyrän sijainnilla voi-daan ilmaista miten läheinen, tuttu tai etäinen roolion. Alaroolien kehitysasteet merkitään plussilla jamiinuksilla seuraavasti: ++ = ylikehittynyt rooli, +

Vanhemmuuden arvioinnista

Käyttöohje

27

RATKES 4/2000

= sopivasti kehittynyt rooli, - = alikehittynyt roolija - = puuttuva rooli.

”Arvioinnin työkaluna roolikartta on meille työn-tekijöille ihan eri asia kuin vanhemmille, jotka senavulla miettivät vanhemmuuttaan”, huomioi TiinaKarppinen. ”Me työntekijät ei enää käytetä sitä +ja - systeemiä arviointivälineenä lainkaan, koskase ei riitä. Mutta vanhempien kanssa se on hyväaloitus. Nykyään me lähdetäänkin enemmänsanoittamaan sitä. Mulla on koko ajan blankkopaperi, johon me laitetaan päivämäärät ja millälailla sitä on käsitelty ja havainnot ja puutteet javoimavarat ja tätä kautta me haemme ne konkretiatsieltä perheestä ja katsotaan että onko se riittä-vää. Me ei käsitellä vain kerran sitä roolia, vaanpalataan siihen lukuisasti ja päivämäärät muut-tuu ja katsotaan kuinka se etenee. Ei me sitä kokoroolikarttaa käydä läpi, vaan keskitytään olennai-seen; lapsen iän, persoonan ja tarpeiden mukai-sesti. Kartta siis elää koko ajan.”

Aluksi kartan rooleista keskustellaan asiakkaanhaluamassa järjestyksessä. Tai häntä pyydetään ni-meämään 1-2 roolia, jotka toimivat hyvin ja 1-2roolia, jotka toimivat huonosti. Työntekijän vas-tuulla on myönteisen palautteen antaminen hyvintoimivista rooleista ja myös uusien näkökulmienesiintuominen. Hän ei voi olla vain myötäilevä, vaanmyös kyseenalaistava. Tärkeää on keskustellakonkreettisista asioista.

”Siinä paperissa itsessään ei ole mitään tunnetta.Se tunne tulee siihen siitä, onko joku van-hemmuuden osa heille arka paikka vai onko sevoimia antava vai onko se voimat vievä asia. Sil-loinhan siihen tulee ne tunteet. Paperi itsessäänherättää harvassa mitään”, sanoo Tiina Karppi-nen. ”Meidän työtapa on hyvin selkeä, avoin jaaktiivinen. Avoimmuus on luonut vanhemmille luot-tamusta ja helpotusta, ettei heidän asioitaanruodita pelkästään ammatillisissa kuppikunnissa.Näin heidän oma vastuu tilanteesta kasvaa. Li-säksi me voimme roolikartan avulla näyttää ettäsyntyykö se muutos siellä perheessä vai eikö syn-ny.”

Seuraavaksi keskitytään rooliin, jota olisi hyvä ke-hittää lapsien vuoksi. Siitä keskustellaan perinpoh-jaisesti ja sitä tarkennetaan esimerkkien avulla. Sit-ten laaditaan kehittämistehtävä, jonka avulla van-hempi voi harjoitella roolia, jota halutaan kehittää.

Lopuksi sovitaan kuinka tulevaisuudessa edistymis-tä arvioidaan.

”Vaikka roolikartan avulla löydetäänkin niitä on-gelma-alueita niin tärkeää on huomioida, ettävanhemmuudessa on aina myös toimivia osa-alu-eita” , toteaa Karppinen. ”Ja motivoida aikuisia te-kemään lapsilleen vanhemman roolista käsin tär-keitä asioita. Niiden kautta lähdetään hakemaansitä muutosta. Joskus on hyvä aloittaa hel-pommista asioista ja jatkaa sitten siitä.”

Muistan hyvin oman ensivaikutelmani van-hemmuuden roolikartasta. Tunnustan, ettei matriisiitsessään herättänyt juuri mielenkiintoa. Näytti sil-tä, että se ei antaisi paljoakaan tilaa luovuudelle.Alussa mainitsemani haastattelutilanne toi kuiten-kin esiin roolikartan selkeyden, mahdollisuudet jamoniulotteisuuden. Syntyi halu kokeilla ja sovel-taa. Huomasin perhetyössä miettiväni, millainenolisi suureen maailmaan itsenäistyvän nuorenselviytyjän roolikartta. Teimme roolikartan nuor-ten tukiasumisen yhteisölle yhteisten palaverienpohjaksi ja keskustelun herättäjäksi. Aiemminrajoittaviksi kokemani matriisit avasivatkin aivanuusia näkymiä. Vieläpä varsin lohdullisin tuloksin.Asiakkaathan meille loppujen lopuksi opettavat,mikä toimii ja mikä ei.

P.S. Vanhemmuuden roolikartta on imu-roitavissa Ratkes ry:n kotisivulta osoitteestawww.ratkes.fi

Loppukommentit

Lähteet:Helminen, M-L & Iso-Heiniemi M. (1999)Vanhemmuuden roolikartta, käyttäjän opas.Suomen kuntaliitto.Saarinen, E. (1999) Vanhemmuuden rooli-kartta: arvioinnin ja muutoksen väline. Sosi-aaliturva 19/99, 4-7.

27

28

RATKES 4/2000

Onnistunut vuorovaikutus hoitotyössä

Tämä artikkeli on kertomus niistäteorioista, joista olen löytänyt eni-ten apua vuorovaikutustaitoihinkäytännön työssä. Olen toiminutkuusi vuotta vastaavana ham-maslääkärinä yksityisellä hammas-lääkäriasemalla. Vastaanotollam-me käy päivittäin potilaita, jotka il-moittavat kärsivänsä hammas-hoitopelosta. Heidän hoitamisessatarvitaan hyvin toimivaa vuoro-vaikutussuhdetta. Vuorovaikutus-taitojeni kehittämiseen olen löytä-nyt apua lyhytterapeuttisista mene-telmistä, joiden viitekehyksenäovat systeemiajattelu, sosiaalinenkonstruktionismi ja fenomeno-logia.

Katarina Sarvela

28

Kirjoittaja onhammaslääkärija NLP-trainer.

29

RATKES 4/2000

Lääkärit taiteilevat jatkuvan ris-tiriidan keskellä. Toisaalta hoito-etiikka vaatii, että heidän olisiannettava mahdollisimman kor-kealaatuista hoitoa potilailleen,mikä usein edellyttäisi myös ai-kaa ja kuuntelemista. Samanai-kaisesti yhteiskuntamme vaatiisäästöjä ja tehokkuutta tai yksi-tyinen sektori mahdollisimmankorkeaa tuntilaskutusta. Lääkä-rit eivät todennäköisesti koskaankykene yhdistämään yhteisön jatoisaalta yksilöllisistä tarpeistalähteviä odotuksia. Parhaimmil-laan etiikka auttaa meitä ainoas-taan hallitsemaan tätä konfliktia.(Bloche, M. Gregg,1999)

Ihmisen hoitamisen, olkoon sit-ten kysymyksessä hammaslääkäritai mikä tahansa lääkäri, olisi ol-tava kokonaisvaltaista niin ettäyksilö huomioidaan osana sosi-aalista ympäristöään. Meidän oli-si hyvä opetella käyttämään

Vuorovaikutuskäytännön tasolla

koululääketieteen tarjoamienmetodien lisäksi myös onnistu-neen vuorovaikutuksen keinoja,jotta potilas kykenisi saavutta-maan terveystavoitteensa. Nykyi-sin hoitotoimenpiteemme koh-distuvat helposti vain laajempiensysteemisten ongelmien mukaan-tuomien seurausten peittelyyn, eitodellisiin ratkaisuihin. Sedaa-tiossa tai narkoosissa tehtyhammashoito on huono ratkaisupotilaan pelkoon. Kokemuksienimukaan empaattisessa, sallivassailmapiirissä, jossa potilas uskal-taa kohdata pelkonsa, onnistu-taan usein ratkaisemaan ham-masongelmien todelliset syyt.Sedaatio on oiva apuväline sil-loin, kun joudutaan tekemäänhenkisesti ja fyysisesti raskaitahoitotoimenpiteitä.

Minkälainen on sitten tämä”empaattinen, salliva ilmapiiri”?Onko se ehkä viime vuosikym-menellä ”löydettyä” tunneälyä?Ratkaisukeskeisessä ajatteluta-vassa puhutaan myös ”arvosta-

vasta silmästä”. Lääkärillä on ol-tava potilasta arvostava silmä elihänen on kyettävä hyväksymääntämä ehdoitta. Campell Burton(Thorne Brian ed. ym., 1998) te-kee eron ”empiirisen itsen” ja”essentiaalisen itsen” välillä.Voimme olla kunnioittamatta jahyväksymättä empiiristä itseä eliihmisen käyttäytymistä, muttasen sijaan voimme hyväksyäessentiaalisen itsen eli sen poten-tiaalin, mikä ihmisessä on. Tämäarvostava silmä on jotakin aivanmuuta, kuin Foucaultin arvot-tava silmä eli kliininen silmä, jon-ka avulla lääkäri mittaa poti-lastaan. (Nettleton Sarah, 1992).Tällä vallankäytön välineellä, jol-la lääkäri arvioi potilaan nor-maaliutta tai epänormaaliutta, onusein ihmistä mitätöivä vaikutus.

Ihmisen vuorovaikutus toteutuukahtena toisiinsa kietoutuneenavirtana: spontaanisena ja symbo-lisena kommunikaationa. (Buck,Ross., 1980). Spontaani vuoro-vaikutus painottuu lähinnä non-

30

RATKES 4/2000

30verbaaliseen, tahattomaan vies-tintään ja se vaikuttaa ihmisenmotivaatio- ja tunnetilaan. Tämälienee se kanava, jota pitkin ar-vostavan silmän viestit kulkevat.Asian oivaltaminen auttaa ym-märtämään, miksi arvostavan sil-män kehittäminen ei ole yksinker-tainen oppimistapahtuma. Seedellyttää lääkäriltä potilaankokonaishoitoa edistävien usko-musten ja arvojen sisäistämistä.Vuorovaikutuksen symbolinenvirta sisältää kielen muotoonpuetun tiedon, mutta se voi si-sältää myös tahdonalaisia liikkei-tä. Tämän virran ilmaisut voidaananalysoida loogisesti ja ne voi-daan vangita ääninauhalle tai vi-deolle.

Empatia edellyttää tunnetaitoja:ymmärtämystä potilaan näkökul-mista, taustasta, toiveista, pelois-ta ja huolista. Se on potilaanelämäntarinan kuuntelemista jaedellyttää käsitystä hänen kult-tuuri- ja sosiaalitaustasta esim.tavoista. Empatia on konstruktii-visesta näkökulmasta vuoro-vaikutustilanteeseen osallistuvienymmärtämystä siitä, että vastaan-

otolla kohtaavatkin kahden taiuseamman henkilön todellisuu-den kuvat. Se on tajua siitä, ettänäitä kuvia ei voi arvottaa ja to-distaa toistaan oikeammaksi.Empatia on erilaisuuden hyväk-symistä: onnistuneessa vuorovai-kutuksessa kykenemme ymmär-tämään pienen kappaleen toisenihmisen luomaa todellisuudenkuvaa.

Empatia on myös sen ymmärtä-mistä, että lauseen merkitykseenei vaikuta yksinomaan sanat janiiden sisällöt, vaan lopullisen il-maisullisen merkityksen määrääpuhujan intentio. (Searle, J.,1998). Meillä on omat mielem-me rakenteiden muodostamatmerkitykset sanoille, jotka ovaterilaisia eri yksilöiden välillä.Empaattisessa ympäristössäkuuntelija kykenee ymmärtä-mään toisen puheen tarkoituk-sen. Kun ihmisen intentio jääymmärtämättä, emme puhu vuo-rovaikutuksesta, vaan pikem-minkin vuorottaisesta lauseidenartikuloinnista. Liian usein poti-laat lähtevät vastaanotoiltammeniin ettemme ole ymmärtäneettoistemme tarkoituksia.

Systeemisestä näkökulmasta kat-soen onnistunut vuorovaikutuson lääkärin kykyä reagoida jous-tavasti potilaalta saamaansa vies-tiin. Hyvä vuorovaikutus on tai-toa auttaa häntä luomaan omaterveystavoitteensa ja pyrkimys-tä ohjata prosessia kohti tätäpäämäärää, ei yksinomaan lääke-tieteen, vaan myös vuorovaiku-tuksen keinoin. Viestimme mer-kitys on siinä palautteessa, jonkapotilaalta saamme.

Vuorovaikutuksen suhteen jou-dumme tyytymään samaan kuinterapioissa: yhtä oikeaa toimin-tamallia ei ole olemassa. Emme

ehkä koskaan löydä valmiitareseptejä, joiden mukaan voim-me toimia, vaan meidän on opit-tava elämään jatkuvassa tiedolli-sessa epävarmuudessa oikeidenvuorovaikutusmetodien suhteen.

Mielemme kykenee ainoastaanluomaan abstrakteja toiminta-strategioita vuorovaikutusti-lanteita varten. Mielestäni vuo-rovaikutustaidot kuuluvat sa-maan sarjaan kuin taiteelliset ky-vyt. Kirjan kirjoittaminen tästäaiheesta olisi vähän sama asiakuin kirjoittaisi kirjan siitä, mitenkaunis taulu tehdään.Yksilöllinenvuorovaikutustilanne on aina luo-vuutta vaativa hetki, johon tus-kin koskaan voidaan soveltaayhtä ainoaa teoriamallia. Tämävoi tehdä aiheen myös tietyllätavalla kiusalliseksi ja vaikeaksiammattikunnallemme – olemme-han tottuneet tosiasioihin perus-tuviin, usein hyvin lineaarisiintoimintamalleihin. Toisaaltakyetessämme onnistuneeseenvuorovaikutukseen potilait-temme kanssa, lisäämme useintyömme palkitsevuutta. Lopuk-si: empatia edellyttää lääkärinetiikan sisäistämisessä sellaistaarvohierarkiaa, jossa omat aineel-liset näkemykset eivät ole poti-laan etujen edellä.

Lauri Rauhala korostaa, ettäkustakin todellisuuden ilmiöstäolisi tehtävä ontologinen analyy-si eli selvitettävä sen perusluon-ne. Vasta tämän jälkeen on mah-dollista valita sopiva metodi ky-seisen asian tutkimiseen. Lääke-tieteessä vallitsevat menetelmätsoveltuvat erinomaisesti ihmisenorgaanisen puolen tutkimiseen.Kun tutkimuksen kohde liittyypsyykkisiin, henkisiin tai elä-mäntilanneilmiöihin, osoittautu-vat nämä metodit usein huonoik-si. Ihminen on luonnostaan tie-

31

RATKES 4/2000

31

toa luova järjestelmä. Tätä koko-naisuutta ei voida tyhjentävästitutkia vain luonnontieteellisinmenetelmin. Sellaisesta tieteelli-syydestä, joka perustuu pelkäs-tään analyyttiselle filosofialle, voihelposti tulla itseisarvo, joka voiosoittautua jopa kehityksen jar-ruksi.

Esittelen seuraavassa niitä vii-tekehyksiä, jotka ovat olleet omi-en johtopäätösteni taustalla.

Milton Ericksson (-1980), ame-rikkalainen psykiatri ja psykolo-gi, antoi lahjan vuorovaikutuksenymmärtämiselle paljastaessaankommunikaation moniulotteisuu-den ja syvyyden. Hän laajensihypnoosin rituaalista tietynlai-seksi kommunikoinniksi, jolloinsiitä tuli kahden ihmisen eri-tyislaatuinen vuorovaikutussuh-de (Haley J., 1973). Hänen mie-lestään se, mitä ihminen sanoo,on huomattavasti epäolennai-sempaa kuin se, miten hän sensanoo. Erickson korosti, että tie-dostamaton ongelma voidaan rat-kaista myös tiedostamattomasti.Hän jopa väitti, että erilaiset tul-kinnat potilaan sisäisestä dy-namiikasta saattavat olla esteenätodelliselle muutokselle. MiltonH. Erickson oli kielenkäytönmestari. Hänen hypnoosille olityypillistä hyväksyvä lähestymis-tapa. Erickson oli mestarillinennonverbaalisten viestin tulkitsijaja lähettäjä. Hänen terapia-menetelmiinsä kuuluivat meta-forat ja erilaiset tarinat, joidenavulla hän kykeni avaamaan asi-akkaiden ongelmiin uusia näkö-kulmia. (Haley Jay, 1996).

Milton Ericksonin elämäntyö

osoittanee, miten vaikeaa vuoro-vaikutustilannetta on redusoidavideonauhalle tai kasetille. Tek-nisillä apuvälineillä voimme ken-ties saada pintakosketuksen sii-hen, mitä ihmisten välisessä vuo-rovaikutuksessa itse asiassa ta-pahtuu. Osa viestejämme kulkeeaina tiedostamattomalta mieleltätiedostamattomalle. Vaikka kuin-ka perusteellisesti yrittäisimmeanalysoida vuorovaikutusta, jääsiitä aina osa näkymättömän to-dellisuuden mysteerioksi. Erilais-ten teorioiden avulla voimmepäästä lähemmäksi sen ratkaise-mista, mutta silti ajatuksemmeovat aina vain abstraktioita todel-lisuudesta. Todellisuutta emmevoi koskaan kokonaan tavoittaa,vaan päämäärämme on mahdol-lisimman hedelmällisten ja toimi-vien teorioiden löytäminen.Käyttökelpoisia teorioita vuoro-vaikutuksen analysoimiseen ovatmm. systeemiajattelu, sosiaalinenkonstruktionismi ja fenomenolo-gia.

Systeemissä yksittäistä ilmiöitäpidetään pikemminkin toisistaanriippuvien osien kokonaisuutenakuin erillisilmiöinä. Ajattelutapaperustuu siihen, että systeemikokonaisuutena on olemuksel-taan erilainen ja käyttäytyy eritavalla kuin systeemin yksittäisetosat. Systeemeille on tyypillistäkehämäisyys. Kiinalaisen lääke-tieteen ihmisnäkemys on sys-teeminen ja sellaisina voitaneepitää myös uusimpia terveys-käsityksiä. Hoitotieteen profes-sori Katie Eriksson käyttää se-manttista analyysiä ja määritteleeterveyden integroituneeksi tilak-si henkistä ja fyysistä hyvinvoin-tia. Terveys ei siis välttämättä

merkitse sairauden puuttumista(Eriksson, K. 1995).

Järvilehto kirjoittaa eliö-ympä-ristö-järjestelmä-teoriasta, jokamäärittelee elävän olion orga-nisoiduista ja yhteenkuuluvistasoluista ja kudoksista koos-tuvaksi järjestelmäksi. Ne liitty-vät tiettyihin ympäristön osiinmuodostaen näiden kanssa toimi-van järjestelmän. Käyttäytymi-nen tapahtuu tämän yhden jär-jestelmän puitteissa. Emootiot,esim. pelko, eivät siis ole yksilönsisäisiä ilmiöitä, sillä niitä ei oleolemassa ympäristöstä riippu-matta. Niitä voidaan pitää ikäänkuin eliö-ympäristö-järjestelmänuudelleenjärjestäytymistapah-tumina. Mikään kokemus ei oleyksinomaan ”sisäinen”, vaan sekattaa aina koko eliö-ympäristö-järjestelmän. Emootiot voidaanjakaa toiminnan integroitumi-seen (positiiviset tunteet) ja toi-minnan hajautumiseen (negatiivi-set tunteet) tähtääviin järjestel-män muutoksiin. Myönteistentulosten kautta järjestelmä moni-puolistuu, laajentuu ja muodos-tuu toimivammaksi yksiköksi.(Järvilehto T., 1994). Systee-

Milton Ericksson javuorovaikutuksenmonikerroksellisuus

Systeemiajattelu – ihmi-nen on aina osa suurem-paa kokonaisuutta

32

RATKES 4/2000

32misestä näkökulmasta esim.hammashoitopelko ei ole pelkäs-tään yksilön ongelma, vaan se onpotilas-hoitohenkilökunta-hoito-tapahtuma –systeemin ilmiö. Tä-hän ongelmaan voidaan hakearatkaisua myös muualta kuin po-tilaan sielusta.

Ihminen on osa perheen, kulttuu-rin, planeetan jne. muodostamiasisäkkäisiä ja limittäisiä kehiä.Yksilön ongelmia voidaan ratkoamuuttamalla systeemiä. Ihmisenmuutos on organisaatiomuutok-sen sivutuote (Beels C., ym.1973). Useat lyhytterapeuttisetnäkemykset perustuvat systeemi-ajatteluun. Mallin mukaan vuo-rovaikutuksessa ei ole epäonnis-tumisia, vaan pelkästään palau-tetta. Mikäli se ei ole toivotunsuuntaista, on mietittävä, minkä-laisella viestillä saisin haluamaanipalautetta. Ja jos jollakin mene-telmällä se ei ole toivotunlaista,tee jotain muuta.

Onnistunut kommunikointi onviestin vastaanottajan jousta-vuutta. Terapeuttisessa suhtees-sa on olennaista, että vuorovai-kutuksen tavoite on potilaan va-litsema ja hyväksymä. Mikäli seon ainoastaan lääkärin muo-toilema, voimme puhua mani-pulaatiosta.

Systeemisestä näkökulmasta on-nistunut vuorovaikutus merkit-see sitä, että kohtelemme työ-paikoillamme toisiamme arvos-tavasti. Kuinka voidaan luoda

miellyttävä ja kunnioittava ilma-piiri potilaillemme, mikäli työn-tekijät eivät tule toimeen keske-nään? Voimmeko edellyttää, ettähenkilökunta hymyilee vastaan-ottotiskin takana, silloin kun hevoivat organisaatiossaan huo-nosti? Lienee kyseenalaista,kykenemmekö luomaan onnis-tuneita vuorovaikutussuhteitasellaisessa työorganisaatiossa,jossa arvostetaan vain poti-lassuoritteita ja maksimoituakeskituntilaskutusta.

Konstruktivistit ajattelevat, ettämaailma rakennetaan mielessä.Heille mieli itsessään – eivätkävain mielen sisällöt – on sosiaali-sen vuorovaikutuksen tuotetta(Helkama, K. ym., 1999). To-tuutta ei ole olemassa; se raken-netaan. Kauneus on katsojan sil-missä. Havaitsija konstruoi to-dellisuuden kognitiivisen toimin-tansa tuloksena. Konstruktivis-mi suhtautuu hyvin epäillenontologiseen realismiin eli aja-tukseen että maailma muodostuupysyvistä, mielen ulkopuolellaolevista objekteista. Tietoa eipidetä objektiivisen todellisuudenpassiivisena heijastuksena, vaanpainotetaan tiedon toiminnallis-ta, dynaamista puolta – tietämis-tä konkreettisena prosessina pi-kemminkin kuin abstrakteinarakenteina (Hirvi, Jussi, 1998).

Yhteiskunta on ihmisen tuote jaihmiset ovat yhteiskunnan tuot-teita eli todellisuus on sosiaali-sesti rakennettu. Sosiaalisessakonstruktionismissa kieli ymmär-retään todellisuuden luojaksi,eikä vain peiliksi, joka sitä hei-jastaa. Lääketieteellisen kielen

avulla voimme muuttaa käsityk-siä sekä potilaasta, lääkäristä et-tä kärsimyksen merkityksestä.Samalla kun opitaan uusi kieli,rakennetaan myös uusi maailma.Esimerkiksi lääketieteessä käy-tetty riskin käsite on irtaantunutalkuperäisestä tilastotieteellises-tä yhteydestään ja muuttunutvähitellen ihmisten käsityksissäterveyskampanjoiden ja seu-lontojen myötä eräänlaiseksiolioksi ja tautien esiasteeksi.(Honkasalo, M-L, 2000).

Sosiaalisen konstruktionisminmukaan elämme keskellä ra-kentamiamme kertomuksia. Ym-märrämme itseämme sekä muitaihmisiä niiden kautta. Elämämmelaatu riippuu siitä, minkälaistatarinaa rakennamme. Siksi voim-mekin rakentaa rinnakkaisen ker-tomuksen, jonka avulla pääsem-me kenties helpommin kohti ta-voitteita. Tarinan muuttaminentapahtuu vastaamalla uusiin ky-symyksiin ja muuttamalla kerto-muksen painotuksia. Psykologi-set teoriat ovat eräänlaisia lins-sejä, joiden lävitse katsomme ti-lannettamme. Ne eivät absoluut-tisia totuuksia. (Hart B. 1995).

Narratiivinen lähestymistapa eliihmiselämän näkeminen ker-tomuksena perustuu konstruktii-viselle ajattelulle. Sen mukaankaikki teoriat ovat rajallisia ja neovat avoimia muutoksille. Toisinkuin teoriat, tarinat eivät pelkäämuutosta ja kilpailua. (Coste D,1989).

Narratiivinen työtapa auttaa hoi-tohenkilökuntaa yhdistämäänmäärällistä tietoa laadulliseen.Sen kautta ihmistä ja hänensairauskokemustaan voidaanymmärtää paremmin. Ihminen eiole yksinomaan tutkimuksenkohde, ”tapaus”, vaan persoonal-

Sosiaalinenkonstruktionismi – kielimuokkaa ja luo todelli-suutta

33

RATKES 4/2000

lisen ja yksilöllisen tiedon lähde.Esimerkiksi elämänlaatua ei voi-da mitata yksinomaan mää-rällisillä menetelmillä. Niillä eisaada esille vakavasti sairaan ih-misen elämään liittyviä laadulli-sia eroja. Sen sijaan narratiivisillamenetelmillä on mahdollista löy-tää ihmisten kertomuksista te-maattisia yhteneväisyyksiä. Tari-noiden avulla voidaan miettiä,miksi jotkut elävät vakavastasairaudestakin huolimatta onnel-lista elämää, kun taas toiset ei-vät moiseen kykene.

Konstruktiivisen näkemyksenmukaan tunteet, kuten pelko, ei-vät ole yksinomaan biologisia,vaan myös sosiaalisia konstruk-tioita. Emootiot improvisoidaansen mukaan, miten yksilö tulkit-see ympäristöään. Tunteista voi-daan puhua hetkellisinä so-siaalisina roolinottoina tai so-siaalisina syndroomina. Ihminenanalysoi ilmiöitä ti-lannekohtaisesti jatekee johtopäätöksiäsyy-seuraussuhteista.Tämän perusteellahän valitsee emotio-naalisen roolin, jolleantaa ”etiketin” eli ni-men (Putchik ym.,1980).

Edmund Husslerlin mukaantodelliset objektit ovat olemassatietoisuudesta riippumatta. Nemyös vaikuttavat havaitsijaan.

Subjektin ja objektin välillä onreaalisia suhteita ja objekti vai-kuttaa kausaalisesti aistielimiin.Puhtaan fenomenologian tehtä-vänä on selvittää kokemuksel-lisen tiedon edellytyksiä siinäosassa havaintotapahtumaa, jokaon riippuvainen tietoisuudestaja sen merkitysrakenteista. Kaik-ki tietomme todellisuudesta onvälitettyä. Määttänen käyttää kir-jassaan esimerkkinä omenapuuta.Koska taiteilijan, omenavarkaanja puutarhurin intressit ovat eri-laiset, muodostuu omenapuunolemus heille kullekin hiemanerilaiseksi (Määttänen P1995).Fenomenologia ei usko sub-jektista riippumattomaan objek-tiiviseen havainnointiin.

Ns. humanistinen psykologia,joka kehittyi eräänlaisena pro-testiliikkeenä 50-luvulla psy-kodynaamisen ja behavioristisennäkemyksen vastapainoksi, poh-

jautuu fenomenologiaan. Ihmi-sen perimmäisenä motivaationlähteenä on muutakin kuin ruu-an ja turvallisuuden haku sekäseksuaaliset tarpeet. Hän haluaakasvaa, kehittyä ja aktualisoitua(Gleitman, H, 1998).

Martin Heidegger määritteleeterveyden seuraavasti: ihminen

on terve, kun hän tuntee olonsakotoisaksi maailmassa. Sairasihminen sen sijaan tuntee itsensäkodittomaksi (Heidegger, M,1986). Mitä tapahtuisi, jos työm-me määriteltäisiin niin että tehtä-vänämme olisi auttaa potilastatuntemaan olonsa kotoisemmaksitässä maailmassa? Tämä on mie-lenkiintoinen ajatus perinteisessäkoululääketieteessä, jossa terve-ys määritellään vain sairaudenpuuttumiseksi.

Fenomenologiseen viitekehyk-seen rakentuvan humanistisenpsykologian vaikutusvaltaisimpiaedustajia on Carl Rogers. Hä-nen kehittämäänsä terapiamuo-toa kutsutaan ”asiakas- tai per-soonakeskeiseksi terapiaksi”.Carl Rogersin mukaan terapia onprosessi, jossa pyritään poista-maan ihmisen kasvua ja normaa-lia kehitystä häiritsevät esteet,jotta asiakkaasta voisi tulla

itseohjautuva ja itsenäinen.(Barresi, J., 1999).

Kunnioittavassa ja turvallisessailmapiirissä asiakas pystyy suh-tautumaan itseensä, asenteisiinsa,tunteisiinsa, arvoihinsa ja ta-voitteisiinsa sellaisena kuin hänon. Hän havaitsee, että on mah-dollista luopua toisten ihmisten,ympäristön, menneisyyden olet-

SOSIAALISEN KONSTRUKTIONISMIN MUKAANELÄMME KESKELLÄ RAKENTAMIAMME KERTO-MUKSIA. YMMÄRRÄMME ITSEÄMME SEKÄ MUITAIHMISIÄ NIIDEN KAUTTA. ELÄMÄMME LAATU RIIP-PUU SIITÄ, MINKÄLAISTA TARINAA RAKENNAMME.SIKSI VOIMMEKIN RAKENTAA RINNAKKAISEN KER-TOMUKSEN, JONKA AVULLA PÄÄSEMME KENTIESHELPOMMIN KOHTI TAVOITTEITA.

Fenomenologia– ihminenkokevana subjektina

34

RATKES 4/2000

Lähteet:

Barresi J. (1999) On becominga Person, Philosophical Psycho-logy, 12.Beels, C. & Ferber, A. (1973)What family therapist do. Thebook of family therapy. HoughtonMifflin, Boston.Buck, R. (1980) The Commu-nication of Emotion, The GulfordPress.Bulger, R. (1999) JAMA, TheQuest for the Therapeutic Orga-nization.Coste D. (1989) Narrative asCommunication, University ofMinnesota Press.Eriksson K. & Bondas-Salo-nen, T. & Herbets, S. & Lind-holm, L. & Matilainen, D.( 1995)Den mångdimensionella hälsan

tamuksista ja keskittyä löytä-mään itseään nykyhetkessä. Te-rapia on silloin oppimisprosessi,jossa omaksutaan uusia tapojasuhtautua muihin ihmisiin, uusiakäyttäytymismalleja ja uusia ulot-tuvuuksia itsestä.(Rogers, C.,1965)

– verklighet och visioner.Gleitman H. & al. (1998)Psychology, W.W. Norton &Company Ltd.Haley J. (1997) Lyhytterapianlähteillä – Milton H. Erikcsonin te-rapeuttiset menetelmät, Mieli-kirjat.Haley J. www.ratkes.fi/artikkelit/milton htm.Hart B. (1995) Re-authoriningthe stories we work by: Situatingthe narrative approach in thepresence of the family of thera-pist. Australian and New ZealandJournal of Family Therapy, vol.16, no. 4.Heidegger, M. (1989) Sein undZeit. Tubingen: Max NiemeyerVerlag.Helkama K. & Myllyniemi , R.& Liebkind K. (1999 ) Johdatussosiaalipsykologiaan, Edita, Hel-sinki.Hirvi, J. ( 1998 ) Konstruktivismija kybernetiikka. Kohti ekologis-ta humanisimia. Essee/HelsinginYlioipisto.Honkasalo M-L. (2000 ) (toim.Iika Kangas) Miten sairaus ra-kentuu sosiaalisesti, Terveys-sosiologian suuntauksia, Gaude-amus, Jyväskylä.

Järvilehto T. (1994) Ihminen jaihmisen ympäristö, Prometheus.Määttänen P. (1995) Filosofia,johdatus peruskysymyksiin, Gau-deamus, Jyväskylä.Nettleton, S. ( 1992) Power,Pain and Dentistry, Open Univer-sity Press, Buckinham,Putchik & al. (Ed) (1980) Emo-tion, Theory, Research andExperience, San Diego Acade-mic Press.Parsons, T. (1999) Illness andthe role of physician: a socio-logical perspective, Talcott Par-sons Reader, Blackwell, Oxford.Rauhala, L. ( 1991) Humanisti-nen psykologia, Yliopistopaino.Rogers , C. (1965) Client-Cen-tered-Therapy, The RiversidePress.Smyth JS. (1990) A programmefor the treatment of severedental fear. Raport of threecases. Australian Dental Journal44 (4):275-8, Dec.Thorne, B. & al. (Ed.) ( 1998)Person-Centered Therapy, AEuropean Perspective, Sage.Searle J. (1998) Mind, Lan-guage and Society; Philosophyin the real world, Phoneix.

FROGLEAP OyPekka Väänänen

RATKAISUKESKEISTÄ TYÖNOHJAUSTA, TYÖYHTEISÖN KEHITTÄMISTÄJA KOULUTUSTA ARVOSTAVALLA ASENTEELLA.Ota yhteyttä, niin laadimme yhdessä juuri sinua tai työyhteisöäsi parhaitenpalvlevan kokonaisuuden ja pistämme prosessin liikkeelle.

GSM 040-524 3157 sähköposti: pekka.vaananen@dlc.fi.

FROGLEAP OyPekka VäänänenTyönohjaaja ja kouluttaja

35

RATKES 4/2000

Vuorovaikutustaitojen peruskurssi (pe 9.02 ja la 10.02.2001)

Kurssi on tarkoitettu kaikille terveys- ja sosiaalialan ammattilaisille.

1. Päivä

1) Onnistuneen vuorovaikutuksen filosofista ja tietoteoreettista taustaa : Mitäon systeemiajattelu, sumealogiikka, fenomenologia, sosiaalinen konstruktivismi jaeksistentiaalifilosofia. Mitä tarkoitetaan holistisella ihmiskäsityksellä? Osion tarkoi-tus on auttaa ymmärtämään viimeisen vuosisadan aikana lääketieteessä tapahtunut-ta ihmiskuvan muutosta.2) Onnistuneen vuorovaikutuksen takana oleva asenne ja olettamukset todelli-suudesta. Mitä tarkoittaa arvostava ja eettinen työskentely? Mitä on onnistunut vuo-rovaikutus systeemiajattelun näkökulmasta? Kuinka tehdä ihmisten välisestä erilai-suudesta organisaation voimavara? Mitä ovat loogiset tasot ja kuinka niitä voidaansoveltaa?3) Miten ihmisen tunteet vaikuttavat vuorovaikutukseen ? Miten esim. pelko taiintohimo sumentavat ihmisen rationaalisen ajattelukyvyn?

2. Päivä

Toisen päivän aikana keksitytään käytännönläheisiin vuorovaikutusharjoituksiin, joi-den avulla pyritään saamaan itse oivallusprosessi alkuun - muutos, jossa uutta tietoalähdetään soveltamaan käytäntöön.

NLP ja onnistunut vuorovaikutus (pe 09.03.2001)

Mitä on NLP? Tällä kurssilla tutustumme NLP:n keskeisiin periaatteisiin ja menetel-miin. Koulutus on johdanto NLP:n ajattelutapaan ja kurssi sisältää sekä käytännönperustietoa että harjoituksia.

NLP tarjoaa käytännöllistä tietoa ihmisen mahdollisuuksista, käyttäytymisestä ja vuo-rovaikutuksesta. Se kertoo, kuinka hyvä kontakti luodaan, kuinka vuorovaikutus saa-daan sujumaan hyvin, kuinka motivoidutaan myönteisesti, kuinka neuvotellaan on-nistuneesti jne. NLP on syntynyt tutkimalla ja soveltamalla ihmisten taitoja ja osaa-mista. Tässä käytännön läheisyydessä piilee sen verraton tehokkuus. Sen avulla omatvielä tiedostamattomat taidot tunnistetaan ja saadaan tehokkaaseen jokapäiväiseenkäyttöön.

Kouluttajana toimii vuorovaikutustutkija ja NLP-Trainer Katarina Sarvela.Kurssipaikkana Proffakeskus Keravalla: Santaniitynkatu 2.Tiedustelut Arto Ahvonen ja Katarina Sarvela puh. 09-2424660,kurssit@proffakeskus.com

järjestää …

KOULUTUSTA

36

RATKES 4/2000

36Anneli Litovaara

Maratoni vai pikapyrähdys?- kannustava kehittämisprojekti päiväkodissa

Eräässä päiväkodissa päätettiin aloit-taa kehittämisprojekti. Vaikka henkilö-kunta olikin varsin tyytyväinen ilmapii-riin ja yhteistyöhön, he halusivat edel-leen kehittää vuorovaikutustaan. Päi-väkoti oli joutunut laman takia kireällesäästökuurille, joka heijastui työhönmonin tavoin: kiire oli lisääntynyt, sijai-sia ei saatu ja kaikessa materiaalin käy-tössä piti jakaa niukkuutta. Henkilökun-ta koki vuorovaikutuksen hankaloitu-neen ja ilon vähentyneen työstä.

Projektin vetäjä (kehittäjä) suunnitteliyhdessä päiväkodin johtajan kanssaneljä tapaamista ja yhden seuranta-kokoontumisen muutaman kuukaudenpäähän. Tapaamisissa olisi mukanakoko päiväkodin henkilökunta. Ne pi-dettäisiin iltaisin töiden jälkeen parintunnin kestoisina.

Yhteinen tavoite - työ sujuu

Ensimmäinen tapaaminen kesti pitempään kuinmuut, noin puoli päivää. Kehittäjä piti lyhyen luen-non ratkaisukeskeisyydestä, vuorovaikutuksesta,yhteistyön kehittämisestä ja ongelmien selvittämi-sestä ratkaisukeskeisesti. Toiminnallisen harjoituk-sen avulla työryhmä tutki vuorovaikutusta ja yh-teistyötä. Tehtävänä oli rakentaa papereista siltakahden tuolin väliin. Ryhmät työskentelivät pape-reiden kimpussa tiiviisti kaksikymmentä minuuttia.Ahkeran toiminnan jälkeen sillat olivat komeastivalmiina. Oli opittu olemaan niin säästäväisiä, ettäpuhtaaseen, kehittäjän paikalle tuomaan paperi-pinoon oli vaikea tarttua ja alkaa työstää tehtävää.Päiväkodissa oli totuttu käyttämään vain kulunei-ta, osittain käytettyjä papereita. Ryhmistä tuntui

Kirjoittaja ontyöyhteisökehittäjä, kouluttajaja työnohjaaja.Eeri Partnersp. 0500 439 457www.eeri.com

37

RATKES 4/2000

tuhlaukselta rypistää uusia, käyttämättömiä arkke-ja!

Toimintaa tutkittiin yhdessä jälkeen päin kysellen,mikä onnistui, mikä auttoi, mitä voisi edelleen ke-hittää, mitä opittiin. Hyväksi havaittiin seuraavatasiat: ryhdyttiin heti hommiin, idea keksittiin no-peasti, kaikki osallistuivat ja yhtyivät ideaan. Jo-kainen – yhtä lukuunottamatta - oli varma, että jut-tu toimii, työ tekijäänsä neuvoo. Kysyttäessä, mitätyöyhteisö tekisi seuraavalla kerralla toisin ja mitävoisi kehittää, olivat vastaukset seuraavanlaisia:työryhmä suunnittelisi enemmän, lisää toisten kuun-telemista, kokeilua ja toisilta oppimista. Kun tavoiteon selvä ja yhteinen, työ sujuu. Mitä muuta opit-tiin? Oli hauskaa toimia yhdessä, porukalla teke-minen vähentää ja helpottaa omaa työtä, yhdessäon hyvä jakaa sekä onnistumisia että epäonnistu-misia!

Toisessa tapaamisessa kehittäjä pyysi kaikkia ker-tomaan, millainen työpaikka päiväkoti oli. Miksisinne kannattaisi tulla töihin, jos kehittäjä saisi siel-tä töitä? Lista houkuttelevista asioista oli pitkä:huippukivat työkaverit, työ lasten kanssa innosta-vaa ja palkitsevaa, hyvä ryhmähenki, toisten am-mattitaitoon voi luottaa, on tilaa olla oma itsensä,otetaan hienosti vastuuta, upeat puitteet, saa apuatoisilta ryhmiltä, löytyy joustavuutta, siisti työym-päristö, sopivan kokoinen työyhteisö, saa palautettatekemisistään, uusi työntekijä otetaan hienosti vas-taan.

Näin hienon ja monipuolisen listan kuullessaan ke-hittäjä kiinnostui tietämään, mikä tämän kaiken olitehnyt mahdolliseksi. Millainen henkilökunta saaaikaan näin hyvää työtä ja ilmapiiriä? Mitä kukintuo työyhteisöön? Tätä tutkittiin siten, että jokai-nen esitteli yhden työkaverinsa parhaat puolet. Li-säksi tarkennettiin tapaamisten tavoitteita. Alustalähtien oli sovittu, että aiheena olisi vuorovaiku-tuksen parantaminen. Pienryhmissä mietittiin, mil-laista vuorovaikutus tarkkaan ottaen on, kun setoimii hyvin ja auttaa työn sujumista. Seuraaviaasioita tuli esille: keskustellaan arkitasolla,toistenmielipidettä kunnioitetaan, opetellaan loukkaantu-misten purkukeinoja, ongelmat käännetääntavoitteiksi ja ne tuodaan nopeasti esille, johdon jatyöyhteisön välinen vuorovaikutus toimii. Lopuksikeskusteltiin siitä, miten tavoitteet toteutuessaan

näkyvät, kuuluvat ja tuntuvat arkipäivän työssä.

Kuukauden kuluttua tapasimme kolmannen kerran.Aluksi tutkimme, millaisia edistysaskelia oli tapah-tunut. Niitä löytyikin runsaasti, vaikka aikaa olikulunut vasta neljä viikkoa. Ilmapiiri oli avoimem-pi ja rennompi, asiat koettiin yhteisinä, apua tulipyytämättäkin, oli helpompi esittää mielipiteensä,tiukoissa tilanteissa oli ollut joustoa, toistenhuomioiminen oli lisääntynyt, ajateltiin koko taloaenemmän kuin vain omaa ryhmää, sai ottaa itsel-leen aikaa, ilmeet olivat rennompia. Keskustellentarkennettiin, miten asiat oli saatu aikaan. Kehittä-jä pyysi kertomaan arkipäivän työstä esimerkkejä.Tulevaisuuden visiota työstettiin ryhmissä, joissahyvää työnäkyä kuvattiin sekä piirroksin että sa-noin. Sanojen tuli ilmaista niitä taitoja ja kykyjä,joilla visio saadaan aikaan. Kehittäjä kertasi vuo-rovaikutuksen tärkeitä teemoja: tarkentavien ky-symysten esittämistä yleistysten sijaan, kysytäänsitä, mitä täsmällisesti ottaen tarkoitat puhuessasi,että ilmapiiri on meillä muuttunut tulkitsematta toi-sen kertomusta omista tarpeista käsin. Kysytäänavoimia kysymyksiä ja pyydetään tarkennuksia:kerro lisää asiasta.

Välitehtäväksi tuli seurata, havainnoida ja kirjatamuistiin myönteisiä merkkejä vuorovaikutuksenkehittymisestä ja palaverien sujumisesta. Jokainenkirjoitti lapulle, mihin erityisesti panostaa edisty-misen hyväksi. Lisäksi tehtiin vielä toiminnallinenharjoitus yhteistyöstä ja luottamuksesta. Palaut-teena tapaamisesta osallistujat sanoivat sen olleenrakentava ja luottamusta lisäävä.

Neljäs tapaaminen oli noin puolentoista kuukau-den kuluttua. Aluksi kerrattiin, mitä myönteistäkehitystä oli tapahtunut. Yhteistyön koettiin lisään-tyneen ryhmien aikuisten kesken. Tämä ilmeni esi-merkiksi niin, että aamuisin pidettiin katsaus ko-konaistilanteesta. Kartoitus auttoi ajattelemaanomaa ryhmäänsä laajemmin. Joustoa ja pyy-teettömyyttä sekä työhön sitoutumista oli ilmennyttyössä enemmän. Yhteisiä asioita puitiin enemmänyhdessä: ihmiset olivat rohkaistuneet sanomaanmielipiteensä muuallakin kuin pukuhuoneessa. Pu-huttiin myös vastoinkäymisiin varautumisesta ja sii-tä, miten tuoda esille asioiden jumiintuneisuus. Mitä

Toimivuuden tutkiminen

Edistyksen jäljitys

Miten varautua takaiskuihin?

38

RATKES 4/2000

kukin voi tehdä konkreettisesti? Henkilökunta jajohtaja kertoivat erikseen omista lupauksistaan. Jossupinaa ja kuppikuntia alkaa esiintyä, muistutetaan,että meillähän on PÄÄTÖS yhteistyöstä! Havain-tonsa vuorovaikutuksen jumiutumisesta voisi näyt-tää vaikka symbolisesti tuomalla näkyville keltai-sen ilmapallon, kissan tai jonkin muun hahmon.Näistä viestintätavoista ryhmät voisivat päättääkeskenään.

Seuraavaksi keskusteltiin hyvän palaverikäytännönperiaatteista. Mikä on vetäjän/muiden vastuu, mit-kä ovat aikarajat, miten tuoda esille omia havain-tojaan ja ideoitaan? Sitoutumista asioiden edistä-miseen tutkittiin kysymyksillä, mitä kukin olisi val-mis vielä tekemään hyvän yhteistyön ja sujuvanvuorovaikutuksen hyväksi? Jälleen henkilökunta jajohtaja kertoivat erikseen omista ideoistaan.

Palaute on tärkeä osa arjen sujumista ja työssäjaksamista. Kehittäjä piti aiheesta pienen alustuk-sen, jonka pohjalta keskusteltiin monipuolisesti.Puhuttiin mm. siitä, miten kukin haluaisi palautettaantaa ja saada. Tapaaminen päätettiin palaute-kierrokseen, jossa jokainen sai myönteistä palau-tetta työstään ja tavastaan toimia yhdessä.

Runsaan puolen vuoden kuluttua tavattiin jälleen.Lyhyen alkuverryttelyn jälkeen tutkittiin, mitenvuorovaikutus on hyvän alun jälkeen kehittynyt.Kehittäjä laati lattialle asteikon, jossa toisessa pääs-sä huonetta oli 0 (vuorovaikutus ei suju lainkaan)ja toisessa 10 (vuorovaikutus sujuu erinomaisesti).Kukin etsi asteikolta paikan, miten kokee vuoro-vaikutuksen tällä hetkellä. Kaikki sijoittuivat astei-kolla 7:n ja 9:n välille. Nyt kehittäjä halusi tietäätarkemmin, mitä annettu numero käytännössä mer-kitsee. Jokainen kertoi jonkin esimerkin: puhumi-nen on rennompaa kuin aiemmin, asioista puhutaanenemmän ääneen ja oikeassa paikassa, toisia aute-taan joustavasti yli ryhmärajojen.

Jatkotehtävänä harjoiteltiin arvostavaa haastattelua,johon liitettiin pienryhmän toiminnallinen laulu- jaleikkiesitys, joka kuvasi ryhmän parhaita puolia.Kaikki olivat innolla mukana. Haastattelu työssä-onnistumisista lumosi jotkut parit niin, että he ei-vät ehtineet kertoa kaikkea, mitä olisivat halunneet.Niin harvoin saa työssään kertoa onnistumisista.Esitykset olivat luovia, hauskoja ja ne kuvasivat

hyvin ryhmän joustavaa, leikkimielistä ja toisia tu-kevaa toimintaa.

Lopuksi keskusteltiin, mihin jatkossa olisi hyväpanostaa. Ryhmäläisten mielestä tulevaisuudessaolisi tärkeää käsitellä projekteihin liittyviä asioitaoikeassa paikassa, lyhyitä palavereja kiireen kes-kelläkin, havainnoida, mitä ympärillä tapahtuu.Puhuttaisiin työpaikalla, ei kotona, oltaisiin valmii-ta antamaan tilaa uudelle.

Mitä kehittämisprojekti antoi päiväkodin henkilö-kunnalle? Se soi mahdollisuuden puhua avoimestija turvallisesti tärkeistä asioista, muistutti yhdessäpuhumisen hyödyllisyydestä, rakensi mallia hyvällepalaverikäytännölle ja sille miten kehitettäviä asi-oita voi tuoda esille, näytti kaikkien kykenevän luo-vuuteen, lisäsi iloa arkeen ja vahvisti jo toimiviaasioita.

Kehittäjä kiitti projektin toteuttaneen päiväkodinhenkilökuntaa aidosta innostuksesta, myönteisestäpaneutumisesta ja iloisista toiminnallisista hetkis-tä! ”Talossa asustava Hyvä Henki viihtyy työyhtei-sössä, jossa se näkee päivittäin ihmisten kohtaa-van toisensa arvostavalla tavalla.”

Kehittämisestä oli kulunut muutamia kuukausia,kun kirjallinen raportti projektin kulusta valmistuija siihen osallistuneet saivat sen luettavakseen. Re-aktiot olivat monensuuntaisia. Osan mielestä työ-yhteisöstä sai sellaisen kuvan, ettei siellä ole ollen-kaan ongelmia, ja että tunnelma on kuin paratiisis-sa. Toisten mielestä oikeat ongelmat eivät ole esil-lä. Eräiden mukaan asiat olivat tapahtuneet sitenkuin kirjoituksessa oli kuvattu; ongelmat oli vainmuutettu tavoitteiksi. Vuorovaikutuksen kehittämi-seen ideoidut keinot oli koettu vaikeiksi toteuttaakäytännössä. Niistä tärkeimmäksi oli mainittu tapatehdä tarkentavia kysymyksiä. Kysyminen oli kui-tenkin tuntunut hankalalta.

Keskusteltuaan työyhteisönsä kanssa johtaja oli vie-lä katsonut omia muistiinpanojaan kehittämisti-laisuuksista ja löytänyt ongelmia, joita voisi jatkossamuuttaa tavoitteiksi. Kehittämistyössä pääpaino oliollut tavoitteissa ja kirjoitus toi esille edistymisenja onnistumisen tavoitteiden suunnassa.

Kehittäjä keskusteli päiväkodin johtajan kanssa

Arvostusta ja toimintaa Jälkipuintia

39

RATKES 4/2000

kommenteista. Oliko ongelmista puhuminen työ-yhteisössä niin tavallista, että edistys ja hyvät yri-tykset jäivät sittenkin vähemmälle huomiolle? Oli-ko niin, että arkipäivän työssä ongelmat olivat kyl-lä esillä, mutta tavoitteellinen ja tulevaisuuteensuuntautuva henki oli unohtunut? Miten tavoite-hengen voisi uudelleen puhaltaa toimimaan?

Kirjallinen esitys projektin kulusta toimi siis seu-rannan välineenä. Mitä päiväkodin henkilökunnanon hyvä tehdä jatkossa, jotta kehitys varmistuisi?Johtaja oli oli halukas korostamaan tavoitteitaenemmän. Palavereissa ja arkisissa työtilanteissa olihänen mielestään tärkeää osoittaa edistymistä jaonnistumisia. Niistähän ei yleensä spontaanisti pu-huta ja on tärkeää, että kokouksen puheenjohtajatuo esille myös hyvät asiat.

Kehittäjä ja päiväkodin johtaja totesivat vielä, ettätyöyhteisön kehittämistä suunniteltaessa on hyväpanostaa seurantaan ja toiminnan muutoksen tu-kemiseen. Tämä tarkoittaisi käytännössä suunnit-telua ja konkreettisia sopimuksia ryhmän kanssasiitä, miten kehitys käytännössä varmistetaan.

Mielestäni työyhteisön kehittämistä voidaan verra-ta minkä tahansa taidon kehittämiseen. Esimerkki-nä voi olla vaikkapa ryhmä kuntoilun harrastajia,jotka päättävät osallistua maratoniin. Tällaisella ryh-mällä voi olla monenlaisia haasteita: kunto ei ehkäole kaikilla kohdallaan, miten sovittaa harjoituksethenkilökohtaiseen aikatauluun, ryhmäläisten kes-kinäiset välit ja viestintä takertelevat ajoittain jne.Kun päätetään sitten kehittyä maratoonareiksi, ku-kaan ei tietenkään ajattele, että huippusuoritukseen,täyspitkään maratoniin, pystyttäisiin vain kuunte-lemalla pari luentoa ja käymällä muutamallaharjoituslenkillä.

Ryhmän tavoitevisio juoksusta Unelmamaassa saa-daan syntymään, kun ongelmat muutetaan tavoit-teiksi. Tehdään toimiva harjoitussuunnitelma, luo-daan sopimuksia, miten viestit kulkevat ja mitä itsekukin tekee ilmapiirin parantamiseksi jne. Kartoi-tetaan, mitä vielä halutaan juoksussa kehittää, mitäjo osataan, mitä tiedetään liikkumisesta ja sen vai-kutuksista lihaksiin, missä liikkumisen suhteen ol-laan hyviä ja missä ollaan aikaisemmin onnistuttu!

Sitten ryhdytään toteuttamaan suunnitelmia ja so-pimuksia. Harjoitellaan säännöllisesti yksin ja ryh-mässä sekä seurataan edistymistä jakamalla koke-muksia siitä, mikä innostaa jatkamaan. Keskustel-laan ryhmässä siitä, miten on jaksanut harjoitella,miten on voittanut kivut, miten on saanut aikatau-lunsa sopimaan, miten yhteispeli on alkanut sujua.Ryhmän valmentajalla on oiva mahdollisuus tukea,kannustaa ja ohjata jäseniä tavoitteen suuntaisestikeskustelemalla edistymisestä.

Harjoittelemalla säännöllisesti, viisastumalla takais-kuista ja pitämällä tavoite esillä ryhmä osallistuuaikanaan suunnittelemalleen Unelmamaan marato-nille. Ja mitä sen jälkeen? Mihin kaikkeen juostumaratoni voikaan ryhmää innostaa?!

Kehittäjän muistilista:

* Työyhteisö on mysteerio (Peter Lang)

* Ongelmat ovat täyttymättömiä unelmia (Peter Lang)

* Unelmien tutkiminen avaa ratkaisuja

* Kehittämiseen liittyy sekä ongelmienkuuntelua että muutosvision (unelman)ja sen konkreettisten tavoitteidenselkiyttämistä

* Muutos vie aikaa!

* Selkeytä, mitä ongelmien muuttaminentavoitteiksi tarkoittaa

* Muutosaskeleet tehdään selkeästikonkreettisiksi

* Sovitaan, miten edistystä tavoitteidensuuntaan seurataan: kuka, mitä, missä,milloin?

* Sovitaan, miten edistymistäkannustetaan asettumaan taloksi.

* Johtaja valmentajan roolissa voi auttaaedistystä kotiutumaan!

Hyvän kehityksen varmistus

Maratonimetafora

40

RATKES 4/2000

PUHEENJOHTAJANPALSTA

RATKES-lehtijulistaakilpailun:

NYT ON AIKA JULISTAA CRITICUS-KILPAILU“MIKÄ MÄTTÄÄ RATKAISU- JA VOIMAVARAKESKEISYYDESSÄ?”

Saat luvan tutkiskella sisälläsi asuvaa luolaihmistä, Oivan ja Oikean Menetelmäntakana ärjyvää petoa (latinankieliseltä nimeltään Homo Criticus). Mitä se on ainahalunnut sanoa ratkaisu- jne. keskeisyydestä ja sen menetelmistä, mutta ei ole kos-kaan tohtinut tai saanut sanotuksi?

· Ärsyttääkö ajoittain posketon myönteisyys?· Sapettaako menetelmissä sisäsiisti sievistely?· Oletko havainnut tarvetta puhkua: “mutta kun tää mättää, eihän ihmisille näin puhuta!”?· Epäiletkö koskaan teoreettista epäselvyyttä tai pinnallisuutta?

Pistä rapa roiskumaan! Anna kerrankin laastin lentää ! Älä pihtaa purnaustasi!Päästä apina raivoamaan! Heitä sappikivesi ja osu! Tehkäämme kritiikkimmekinitse ja vielä paremmin kuin muut!

Julkaisemme vuodatuksesi, herjasi sensuroimatta seuraavissa lehdissä. Ja parasravanroiskutus palkitaan criticuksen cuksilla.

Odotamme mielesi ilmausta toimituksen osoitteeseen (ks. kansilehti).Joten: vapauta nauru ja pistä kerrankin Kriitikko kehiin. Tulee tilaa isoille, uusilleasioille!

P.S. Myös asiallinen kritiikki huomioidaan, muttei ole suotavaa, sillä “kaikki taideliioittelee ja ihmeet liihoittelee”.

Ratkes-lehden toimitus

Tekemisen ilo tarttuu. Innos-tus leviää ja energisoi. Yhteinenenergia on enemmän kuin ihmis-ten määrä. Tällaisin ajatuksin voikuvata tämän syksyn syysko-kouksen ja hallituksen suun-nittelupalaverin ilmapiiriä.

Toimintamme on ratkaisukeskeistä –elämänmakuista. Haemme ratkaisu-ja, jotka muuttavat muotoaan jamuovautuvat ajassa. Ratkaisupolut,vaihtoehdot löytyvät usein energiaaluovina mahdollisuuksina.

Suunnittelemme tällä hetkellä ME-GAKOULUTUSPÄIVIÄ. Kahdenpäivän koulutus- ja elämystapah-tuma toteutetaan picnik-periaatteel-la. Olemme iloisia kun jokaisella on

jotain tarjottavaa. Työryhmä LeenaHelle, Paula Romula ja Sira Niipolakäynnistävät suunnittelun, johon toi-vomme myös alueellista panosta.Tässä vaiheessa “tarinat kulkevatkuin laivat”.

Nettisivut kehittyvät edelleen LasseSalmen johdolla. Päivittelijän toiveon, että yhden miehen projektista tu-lee vähitellen koko yhdistyksen han-ke. Puheissa vilahti seuraavia asioi-ta: artikkelikirjasto, koulutusuutiset,palautejärjestelmä, maksullinenmarkkinointi, teemakuukaudet jne.

Ratkes-lehti muuntuu ensi vuonnaentistä enemmän poikkiterapeut-tiseen suuntaan. Yleislinjana onedelleen “korkeatasoinen arkisuus”,mutta lisäksi tullaan tutkimaan yk-sityisen ja yleisen vuorovaikutusta jaei-trendinmukaisia ilmiöitä.

Muuten: mitä kysyisit, jos saisit teh-dä vain yhden kysymyksen? Ky-

syisitkö vastausta menneeseen vaitulevaan? Kysyisitkö sellaista, mihinosaisit itse vastata? Usein ajatellaan,että kysyminen on helpompaa kuinvastaaminen. Itse ajattelen, että asiaon päinvastoin. Kysymys avaa javastaus sulkee. Mielipiteiden esittä-minen on uudistavan keskustelunenergia ja sen edellytys. Yllättäväkysymys voi avata ovia muistoi-hin ja intuitioon. Kysymyksistä soi-si muodostuvan isommankin aalto-liikkeen. Hyvä kysymys voi olla lah-ja.

Kiitos kaikille yhteistyökump-paneille tästä vuodesta. Olen kii-tollinen siitä tuesta, kannustuk-sesta ja innokkuudesta, joka tekitästä vuodesta ajan, jonka muis-tan ilolla.

Joulunlämpöä kaikille!

Sira Niipola

41

RATKES 4/2000

Kirjaesittelyt

Tapani Aholan ja Harri Hirvihuhdankirja ”Vääryydestä vastuuseen”kuvaa selkeästi ja havainnollisestiuutta vastuukasvatuksen menetel-mää, joka perustuu vanhoihin, hyvik-si havaittuihin ratkaisukeskeisiintoimintatapoihin selviteltäessä lastenja nuorten erilaisia pulmatilanteita.

Kirja esittää asiansa helposti omak-suttavassa muodossa ja toivonkintämän selkeyden houkuttelevan mah-dollisimman monia tutustumaan tä-hän käytännölliseen työkaluun. Toi-von sen myös rohkaisevan opettajiaja vanhempia ottamaan puheeksihankaliakin koulun ja kasvatuksenarjessa esille tulevia asioita.

Lapsille sattuu ja tapahtuu. Virhei-den tekeminen voi joko luoda ja vah-vistaa epäonnistujan tai häirikönidentiteettiä tai sitten se voi ollamyönteisesti vaikuttava oppimis-kokemus. Kirjan kuvaama arvosta-va vastuukasvatuksen malli on työ-

tapa, jolla isänä toivoisin omaa vää-rin toiminutta lastani tai häntä vää-rin kohdellutta toveria ohjattavanuudenlaiseen vastuulliseen toimin-taa.

Ongelmat elävät ja uusiintuvatkäyttämässämme kielessä. Aholanja Hirvihuhdan kirja esittää havain-nollisesti väittelyn ja dialogin, on-gelma- ja ratkaisukeskeisen puhe-tavan eroavuuksia sekä opastaa ra-kentavaan keskustelutapaan.

Mielestäni vastuukasvatus antaatoivoa etenkin vilkkaille ja toi-mintatarmoisille pojille, jotkasäheltävät, tekevät hölmöyksiä javoivat koulunkäynnissään joutuasivuraiteille. Parasta mahdollistaennaltaehkäisevää hyvinvointityötäon, kun asioiden selvittelyn yhtey-dessä epäonnistujasta ja väärin-tekijästä tulee vastuun portaitakiipeämällä oman elämänsä parem-min hallitseva sankari.

Vastuu lasten kasvatuksesta on en-nen kaikkea vanhemmilla ja kirjas-

sa painotetaankin yhteistyötä heidänkanssaan sekä annetaan tähän vink-kejä. Kokemukseni mukaan kuvatul-la reilulla, oikeudenmukaisella jaarvostavalla lähestymistavalla luo-daan myös toimivaa yhteistyötä nuo-ren ja perheen välille. Opettajien javanhempien välinen luottamus sekätoimiva yhteistyö helpottaa usein ai-kuisten kasvatus- ja opetustyötä.

Uskon että monet vaikeiltakin tuntu-vat asiat voivat selvitä kirjan esit-tämin keinoin ja haastavissa tilanteis-sa voi edelleen käyttää oppilas-huollon ammattilaisten osaamista.Mielestäni ”Vääryydestä vastuu-seen” on ymmärrettävä ja jäsentynytkokonaisuus, jolla on käyttöä myösratkaisukeskeisen työtavan perustei-den opetuksessa.

Ratkaisukeskeisyteen perehtynyt ala-asteikäisen pojan isä, vanhempain-yhdistyksen aktiivi joka työskenteleeSPR:n Nuorten Turvatalossa Helsin-gissä

Minä vastaan!-3-ulotteinenkirjaesittely

Ahola, T. & Hirvihuhta, H.(2000): Vääryydestä vastuuseen.Miten ohjata lapset ja nuoret otta-maan vastuu teoistaan. Opetus-hallitus.

Isän näkökulma

Aapo Pääkkö

42

RATKES 4/2000

Pohdiskelen lukemaani kirjasta”Vääryydestä vastuuseen” nuorenopettajan näkökulmasta. Aloit-taessani työni luokanopettajana kak-si vuotta sitten Porvoossa, Ilolankyläkoulussa huomasin hyvin nope-asti, että aika, jolloin huolehdin vainomista vastuistani ja vastuutto-muuksistani oli auttamattomastiohitse. Koulu ei ole vain harmo-nisuuden ja seesteisyyden tyyssijä –vaikka se sijaitsee maaseudulla javaikka sen nimi on Ilola.

Tunnustan (kuinka hyvin sanavalin-ta sopiikaan luterilaiseen moraali-käsitykseen!), että hyvin usein – var-sinkin pienempien oppilaiden koh-dalla – kun on tapahtunut jotakinvastuutonta, olen selvittänyt teonsyyt ja siihen johtaneet tapahtumatruohon juuria myöten. Tällöin työnipääpaino on ollut tehdyn rikkeenpenkomisessa ja toistamisessa, einiiinkään uusien toimintatapojensuunnittelemisessa ja näin esim. so-pimiseen on kiinnitety vähemmänhuomiota. Kirjan lukeminen antoi-kin sysäyksen muuttaa omaa toimin-taa ratkaisukeskeisempään suuntaan.

Veikkaan, että kouluissa on vastuunkuudesta portaasta askellettu enitenjuuri kolmella ensimmäisellä: myön-tämisen, ymmärtämisen, ja anteek-sipyynnön askelmilla. Oman toimin-nan muuttaminen tapahtuu kuitenkinvarmimmin silloin kun loputkin kol-me porrasta on kivuttu: hyvit-täminen, sitoutuminen ja vastuun-otto. Arvaan myös, että suurin osaopettajista ohjaa oppilaitaan päivit-täin kohti uutta identiteettiä. Ns.hankalien tapausten kanssa ei pelk-kä ”nollatoleranssi” riitä, vaan tar-vitaan myös kiitosta ja julkista ke-humista onnistumisten hetkellä.

Kirjan esittämät ratkaisukeskeisetmenetelmät rikkomusten selvittelys-sä vaikuttavat osittain näennäisen it-sestään selviltä, mutta ehdottomastikannattavilta ajatuksilta. Pahoin kui-tenkin pelkään, että suomalaisellaperuskoululla on vielä matkaa kult-

tuurinsa ja asenneilmastonsa todel-liseen muuttamiseen. Tuhmia poikiaistutetaan edelleen toisten tuhmienpoikien kanssa jälki-istunnossa jaodotetaan tuhmuuden häviävän sillätai kirjoittamalla vihkoon sata ker-taa ”En koskaan enää ole tuhma”.Jossain syvällä koulujen käytävilläpiilee uskomus siitä, ettei rikkeensovittaminen saa olla mielekästä, pu-humattakaan siitä että rikkeen so-vittajaa pitäisi kehua jostain.

Mutta: koulu muuttuu koko ajan –hitaasti ja varmasti! Ongelma-tilanteita selvitetään nykyisin ratkai-sukeskeisemmin kuin aikaisemmin.Mielestäni Aholan ja Hirvihuhdanesittämä toimintatapa on koulun ar-keen ihanteellinen ja sopiva. Tulevai-suudessa näkökulman muuttaminentehdystä virheestä ongelmatilantei-den onnistuneeseen ratkaisemiseenon varmasti paikallaan. Lopuksitoivon kuitenkin, että opettajien jaoppilashuoltohenkilöiden joukostalöytyy edelleen herkkyyttä ja silmääaistia ne tapaukset, joissa vas-tuuteen kasvattaminen on mahdoton-ta tai vaikeaa ellei ongelmia myöskartoiteta perusteellisesti ennen rat-kaisujen etsimistä.

LuokanopettajaIlolan ala-astePorvoo

Vääryydestä vastuuseen-kirjan kir-joittajien, sosiaalipsykologi, koulut-taja Tapani Aholan ja työyhteisö-konsultti, terapeutti Harri Hirvi-huhdan tarkoituksena on ollut siir-tää opettajien käyttöön tieto, jokaheille on kertynyt työskennellessäänlasten ja nuorten kanssa mm. erilai-sissa ristiriitatilanteissa. Monet opet-tajat kokevat itsensä keinottomiksija tarjolla olevat rangaistustavat

tehottomiksi esim. työrauhaan liitty-vien ongelmien edessä. Aholan jaHirvihuhdan esittelemä malli vas-tuunportaista tarjoaa erään vaihtoeh-don vastata nykykoulun ongelma-tilanteisiin. Esitelty järjestelmä pe-rustuu anteeksi pyytämiseen ja teonhyvittämiseen rangaistuksia jake-levan toiminnan sijasta. Mallin poh-jalta kasvattaja voi kehitellä omanversionsa vastuuseen ohjaamisesta.

Kirjassa esitellään termi vastuu-kasvatus, jolla tarkoitetaan kaikkeasitä toimintaa, jolla lapsia ja nuoriakasvatetaan ja ohjataan ottamaanvastuu omista asioistaan ja teois-taan. Teos käsittelee vastuuseen oh-jaamista lähinnä ala- ja yläasteenopettajien näkökulmasta ja keskittyyennen kaikkea siihen, kuinka yksit-täisen oppilaan kanssa voi työsken-nellä. Havainnollistavien käytännönesimerkkien sekä teorian lomassakirja tarjoilee hyödyllisiä vinkkejämyös yhteistyöhön vanhempienkanssa sekä vastuukasvatuksenluokka- ja koulutason sovelluksiin.Mielestäni teos on eräällä laillakäsikirjamainen. Ammattikirjal-lisuudesta löytyy harvoin näin suo-raan käytännön työhön sovelletta-vaa materiaalia. Mitään mullistavaakirja ei tarjoa, mutta se kirkastaa jatiivistää kuitenkin sellaisia toimin-tatapoja, joita esim. minä erityis-opettajana olen jo intuitiivisesti, jos-kin hajanaisesti käyttänyt. Kirjanluettuani moni asia tuntui löytävänpaikkansa.

Vastuukasvatuksen periaatteiden jataustanäkemysten nopean esittelynjälkeen kirja siirtyy käytännön toi-mintaan. Se antaa konkreetteja vink-kejä siitä, miten vääriin tekoihin voi-daan puuttua ja tilanteita selvitelläniin, että päästään varsinaiseen asi-aan: kiipeämään vastuun portaita.Monille opettajille ongelmallisten ti-lanteiden selvittely ei ole itsestäänselvä taito. Ajanpuutteen vuoksi onhelppo sortua nopeaan, autori-tääriseen, asiat puolitiehen jättäväänselvitykseen, joka ei auta vähentä-mään vastaavia tilanteita tulevaisuu-dessa. Ohjattaessa oppilasta kasva-maan vastuulliseksi, myös kasvattaja

Opettajan näkökulma

Pauliina Kivikko

Erityisopettajan näkökulma

43

RATKES 4/2000

joutuu tarkistamaan oman mo-raalikoodistonsa. Kirjoittajat oletta-vat, että opettajat omaavat luonnol-lisesti koulutuksensa ja työko-kemuksensa ansiosta mm. taidon rat-kaista ristiriidat oikeudenmukaises-ti, kääntää ongelmat tavoitteiksi,antaa arvostavaa kritiikkiä ja käyt-täytyä ylipäätään vastuullisesti.

Maailmaan mahtuu kuitenkin mo-nenlaisia opettajia; on vastuullisia javastuuttomia. Teoksen esittelemäkuusiportainen vastuun ottamiseenohjaava malli toimii hyvänä muisti-tukena äkillisissä tilanteissa. Se an-taa selkeän toimintarungon, johonturvautua tilanteissa, jotka käytän-nössä saattavat olla hyvinkin moni-mutkaisia.

Aholan ja Hirvihuhdan mukaan vää-rät teot johtuvat kehittymättömästävastuuntunnosta. Vastuuntunto ra-kentuu vain harvoilla luontevastinormaalin kehityksen lomassa, val-taosalle meistä se on opetettava jär-jestelmällisesti kädestä pitäen. Osal-le oppilaista peruskoulu on tähänvalitettavasti liian lyhyt ajanjakso.Vastuuseen kasvamisen prosessissaon tärkeää, että jokainen väärä tekokäsitellään perusteellisesti. Näin onmahdollista vapautua sekä syyllisyy-destä että saada kokemus oikeutuk-sen saamisesta. Näin avautuu mah-dollisuus myönteiseen kasvuun jaitsetunnon kohenemiseen. Kun oppi-laat tietävät, miten ongelmati-lanteissa toimitaan ja mitkä ovat pe-lisäännöt, on vastuunportaidennoudattaminenkin helpompaa. An-teeksi pyytäminen ja hyvittäminenkoetaan usein reilummaksi kuin ran-

gaistukset.

Vastuun portaita kiivettäessä ensim-mäinen askel on väärän teon myön-täminen. Vasta sen kautta tekijä voikunnolla ymmärtää tekonsa (toinenporras), sen seuraukset ja aiheutta-mansa vahingon. Jos teko kohdataanaidosti, on siirtyminen seuraavalleportaalle, anteeksipyyntöön, luon-nollista. Pelkkä anteeksipyyntö eikuitenkaan riitä, vaan väärä tekovaatii aina teon sovittamisen. Tämäneljäs porras toteutuu usein koulunkäytössä rangaistuksena tai sittenvahingon/kärsimyksen hyvittä-misenä toiselle osapuolelle. Seuraa-muksista vastaaminen on eräs elä-mänhallinnan taito. Sen opetteluaidoissa tilanteissa on varsin hyö-dyllistä.

Vastuun portaissa sovittamiseenkiinnitetään erityisen paljon huomio-ta. On oleellista, että seuraamus so-pii yhteen teon kanssa ja molemmatosapuolet ovat olleet mukana miet-timässä sopivaa sovitusta. Luonte-va jatko sovittamiselle on sitoutumi-nen muutokseen eli lupaus siitä, et-tei vastaavaa vääryyttä enää tapah-du. Lupaaminen saattaa kuitenkinhelposti liukua kevyeksi “joo-joo-jutusteluksi”. Kun keskusteluun lii-tetään suunnitelma siitä, millainensanktio seuraa, jos oppilas kaikestahuolimatta tekee uudestaan väärin,voi lupaus olla helpompi pitää. Ti-lanteen seuranta lupaamisen jälkeenja tehtyjen toimenpiteiden arviointion tärkeää. Onnistut vastuunotto ta-pahtuu, kun oppilas on pitänyt lu-pauksensa ja hoitanut hyvittämisetja anteeksipyynnöt kunnolla. Vas-

tuuntunnon kehittymistä ja samallaitsetunnon myönteistä vahvistamis-ta edistää oppilaan maineen palaut-taminen ja hänelle annettu mahdol-lisuus siirtää opittu toisillekin.

Onnistuneella vastuun ottamisellaon kiistämättä paljon myönteisiäseurauksia sekä yksilö-, ryhmä- ettäyhteisötasolla. Kirjoittajat ovat teh-neet näistä kirjan loppuun karkeanlistan, joka vaikuttaa ensialkuun lii-an hyvältä ollakseen totta. Ne tuntu-vat todellakin mahdollisilta saavut-taa. Aholan ja Hirvihuhdan vastuu-kasvatuksen mallia voidaan mieles-täni suoraan soveltaa koulun arkipäi-vän tilanteisiin. Tässä muodossavastuuseen kasvattamista eivät estäkiire eikä resurssipula. On kyse asen-teesta ja halusta sitoutua ongelma-tilanteiden haltuunottoon. Jokainenvoi löytää itselleen sopivan tyylintoteuttaa portaikkoa ja samalla lisä-tä oman työnsä hallintaa. Kokonaantoinen asia on, löytyykö opettajistahalua asennemuutokseen ja vanhois-ta perinteisistä malleista luopumi-seen.

Psykiatrian erikoislääkäri Ben Fur-man on laatinut Opetushallituksenverkkosivuille selkeän lyhennelmänvastuuseen ohjaamisen mallista. Voittutustua siihen internetosoitteessa:www.edu.fi/projektit/terveitsetunto

KM,Erityisopettaja,Linnajoen yläaste, Porvootiina.pakkanen@mail.porvoo.fiGSM: 050-3721569

Tiina Pakkanen

43

44

RATKES 4/2000

Kirjaesittelyt

Kaksi asiantuntijaa suuresta Tek-sasista on yhdistänyt voimansa kir-jassaan Competency-Based Coun-seling. Frank Thomas, Texas Wo-man´s Universityn perheterapianprofessori sekä kliininen työn-ohjaaja, on tämän lehden lukijoidenkeskuudessa tunnettu artikkelistaan“Mutual Admiration: FortifyingYour Competency-Based Supervi-sion Experience” (Ratkes 2/2000).Viime keväänä hän piti kahden päi-vän seminaarin, jolla oli huomiotaherättävä otsikko “Vaikuttava, val-loittava ohjaaminen: ratkaisukes-keisiä työnohjauksen menetelmiä”.

Seminaari järjestettiin yhteistyössäRatkesin ja Helsingin kesäyliopis-ton kanssa. Teoksen toinen kirjoit-taja, Jack Cockburn, on itselleni tun-tematon, mutta hänen ajatuksensatuntuvat tutuilta. Hän toimii tera-peuttina ja perheterapian tutkijanaDallasin PRIDEn psykologian lai-toksella.

Kirjoittajien mukaan sosiaalisentodellisuutemme määrittäjinä jamuodostajina toimivat kielemmesekä tapamme käyttää sanoja. Osal-listumme ihmisten elämään, tutus-tumme heidän käsityksiinsä siitä jakuuntelemme heidän ongelmiaan.

Tällöin keskustelujemme tehtäväk-si muodostuu kokemusten, ei tunne-tun todellisuuden, muuttaminen. Kir-joittajat kuvaavat, miten he vaikut-tavat tähän uuteen kokemiseen.Kokemuksille antamamme paino-arvohan ei ole vakio, vaan muuttuvaja jatkuvasti riippuvainen uudestainformaatiosta ja tulkinnoista. Tämäantaa keskusteluille myönteisen sä-vyn.

Sanat “competency-based” (kykene-vyyteen pohjautuva) niin kirjan ot-sikossa kuin myös työskentely-tavassa on lainattu australialaiseltaMichael Durantilta, jonka kanssaCockburn ja Thomas tekevät yhteis-

työtä. Alaotsikko “Asiakkaan vah-vuuksille rakentaminen” viittaa sa-nojen tarkoitukseen. Kirjoittajat ra-kentavat keskustelunsa asiakkai-densa resursseille, mahdollisuuksillesekä tulevaisuudensuuntauksille.

Tämä on heille tärkeämpää kuin ih-misten patologia, lapsuusajan trau-mat tai tiedostamattomat tunne-konfliktit. Lähtökohtana on kunni-oittava suhtautuminen ihmisenaktiiviminään sekä usko muutoksenmahdollisuuteen. Se voi tapahtuavähitellen, kun uudet toimintatavatavaavat uusia näkemyksiä.

“Competency-based” viittaa myössiihen, että asiakas on itse oman elä-mänsä asiantuntija. Painotus onterveessä ja tasapainoisessa suhtees-sa keskustelukumppaniin sen sijaan,että avuntarvitsija tulisi riippuvai-seksi auttajasta.

Auttava keskustelukumppani ei tar-

Kyvykkyydendiskurssi

Thomas, F. & Cockburn, J. (1998)Competency-Based Counseling.Building on Client Strengths.Fortress Press, Minneapolis.

45

RATKES 4/2000

45

vitse ulkokohtaista metodia, vaannöyrän kunnioitttavaa asennetta. Senkuvattuaan teoksen kirjoittajat siir-tyvät esittelemään “karttaa”, jokatoimii sekä tukena keskustelun ta-voitteita määriteltäessä että nopea-na apuna autettavalle ja auttajalle.

Seuraavassa jaksossa tuodaan tar-kemmin esiin “kartan” sisältö: kon-taktin luominen, hypoteesin raken-taminen, tulevaisuuteen suuntautu-vat kysymykset, poikkeukset, re-surssit ja voimavarat, kiinnostussekä tehtävien suunnittelu.

Tämä metodiikka ei ole uusi Rat-kesin lukijoille, mutta Cockburn jaThomas onnistuvat antamaan sillesyvemmän merkityksen, joka vaikut-taa hyvin raikkaalta. Kirjoittajat ha-vainnollistavat prosessia konkreetti-silla esimerkeillä omista keskus-teluistaan ja tekevät siitä tällä tavoinelävän.

Kirjan erityisyys tulee esiin siinä luo-vassa tavassa, jolla metodia elä-vöitetään. Teksti tarjoaa lukijalleenjatkuvasti uusia ajatuksia ja ahaa-elämyksiä. Metodin esittelyä seuraamielenkiintoinen jakso, jossa kuva-taan, miten sitä sovelletaan asiakkai-den vaikeissa ongelmatilanteis-sa.Työskentelytapa havainnollistuuselkeästi ja konkreettisesti.

Arvostan myös sitä, että kirjoittajatovat käyttäneet työvälinettään avio-liittoneuvonnassa, surutyössä, avio-liiton rikastuttamisessa (marriageenrichment), konfliktien ratkaisunharjoittelussa ja yhdistys- ja jär-jestötyössä. Näillä alueilla Cockburnja Thomas ilmaisevat luovuuttaan, jatyömenetelmä osoittautuu laajem-minkin soveltuvaksi. Uskon ettäSuomessa esimerkiksi seurakuntientyöntekijät saavat tässä tärkeän apu-keinon työhönsä.

Cockburn ja Thomas kuvaavatmyös, miten luottamuksen ja kunni-oituksen lähestymistapa on kehitty-nyt ns. lyhytterapian piirissä. Meillemonille ovat tuttuja nimet Don Jack-son, Henry Stack Sullivan, GregoryBateson, Milton Erikson, Jay Haley,

John Weakland, Virginia Satir, PaulWatzlawick ja Richard Fish. Tun-nemme myös heidän tapansa kysyä“mitä?” ja “miten?” eikä “miksi?”.Tässä yhteydessä kerrotaan ettämyös Steve de Shazer opiskeliMRI:ssä 1970-luvulla, sekä selvite-tään hänen näkemystensä saman-kaltaisuudet ja eroavaisuudet muihinverrattuna. Michael Durant, samoinkuin edellä mainitut asiantuntijatovat olleet tärkeitä suunnannäyttäjiätiellä, joka on johtanut asiakastakunnioittavaan työtapaan psykotera-piassa.

Kirjoittajien ihmiskäsitys ylittää pit-kälti Freudin heikon egon, joka saiaikaan toivottoman taistelun kaoot-tisten viettien ja yliminän välille.Cockburnin ja Thomasin lähtökoh-ta on aktiiviminä, jota tukemalla ih-misestä löytyy resursseja ja mahdol-lisuuksia. Näin voidaan kirjoittajienmukaan välttää syyllisen etsintää,vastuun pakenemista tai liiallistariippuvuutta asiantuntijoista taiterapeuteista.

Kirja ilmestyi sarjassa CreativePastoral Care and Counseling. Tä-män vuoksi olisin mielelläni halun-nut ajatuksille laajempaakin teolo-gista perustaa. Teoksen ajatus- jadiskurssikuvio on kuitenkin pääasi-allisesti psykologinen eikä teologi-nen. Kirjoittajien mukaan ihmisetlähestyvät kirkon työntekijöitä sa-moin ongelmin kuin psykologejakin.Tästä saattaa johtua se, että raja te-rapian ja kirkon tarjoaman ohjauk-sen välillä hämärtyy. “PastoralCounseling”, kirkon tarjoama oh-jaus, onkin kirjassa muuttunut rat-kaisukeskeiseksi diskurssiksi. Te-rapeutit voivat kokea olevansa yhtälailla tai enemmän kotonaan tässäkielenkäytössä kuin kirkon työnteki-jät. Kirjoittajien toiveikas asenneapua hakevia ihmisiä kohtaan onkuitenkin molemmille ryhmille mer-kittävä.

Fride HedmanTT, työyhteisöjen konsultti ja työn-ohjaaja

46

RATKES 4/2000

Kirjaesittelyt

Organisaation konsultointi voi ta-pahtua monella eri tavalla. Parhai-ten tunnettua on toimiminen asian-tuntijana. Tälle työtavalle tulee ainaolemaan tarvetta. Viime vuosien ai-kana asiantuntijan rooli näyttää kui-tenkin menettäneen merkitystään. Seei enää riitä, kun konsultit kohtaa-vat organisaatioissa todellisia ongel-mia. Usein syntyy vain lukematonmäärä asiantuntija-analyysejä ja suo-situksia, joita todellisuudessa ei kui-tenkaan käytetä. Organisaatioidenomat sisäiset konsultit ovat myös vä-hentäneet ulkopuolisten asiantunti-joiden osuutta.

Vaihtoehtoinen konsultointi perustuukommunikointiin, jossa työntekijätoimii prosessin käynnistäjänä, ka-talysaattorina, valmentajana jne.Tanskalaisten psykologien GitteHaslebon ja Kit Nielsenin kirjoitta-ma kirja käsittelee prosessikonsultinroolia ja työmenetelmiä. Kirjoittaji-en vahvuutena on heidän laaja käy-tännön kokemuksensa organisaa-tiopsykologeina. Taustansa ja teoria-osaamisensa perusteella he hallitse-vat systeemisen lähestymistavantyöskenneltäessä organisaatioidenkanssa.

Tämän näkemyksen mukaan organi-saatio muodostaa aina keskustelui-hin ja kanssakäymiseen perustuvanvuorovaikutusten verkoston. Lähes-tymistapa auttaa ymmärtämään mo-nimutkaisia kommunikaatiopro-sesseja ja hyödyntämään niitä joh-tamisen ja liiketoiminnan eri tilan-

teissa.

Nykyisin johtamisen ja organisaati-oiden kehittäminen vaatii entistäenemmän taitavia prosessikon-sultteja. Tämä työtapa edellyttääpsykologista näkemystä ja taitoja,jotka monelta johtamisen konsultiltapuuttuvat. Tanskalaisten tekijöidentavoitteena on yhdistää teoria jakäytäntö: he haluavat korostaa työn-tekijän oman oppimisprosessin tär-keyttä ja sisältöä. Mielestäni kirjoit-tavat saavuttavatkin tavoitteensa ku-vaamalla systeemisen lähestymista-van ja konsultoinnin periaatteita.

Yksi kirjan keskeisimmistä väit-tämistä on, että ”ongelma” ei oleongelma; pulmana on sen merkitysorganisaatiolle. Ongelmat ovat ainamyös yhteydessä organisaation ih-missuhteisiin. Pääideana on kon-sultoinnin ja oppimisen yhdistämi-nen. Työntekijä onnistuu kun oppi-minen on saatu käynnistymään sekäasiakasorganisaatiossa että kon-sultissa itsessään.

Oppimisprosessissa työntekijän onmyös jatkuvasti kehitettävä itseään.Tämä on ajatus, jota harvoin käsi-tellään organisaatioiden konsultaa-tiota käsittelevissä kirjoissa. Useinkonsultoinnit eivät opeta mitäänuutta.Valveutuneet yritykset ovatkinnykyisin luopuneet sisäisistä kon-sulteistaan, jotka eivät hallitse omaaoppimisprosessiaan eivätkä näinmyöskään saa aikaan muiden oppi-mista. Olen täysin samaa mieltä kir-

jan viimeisessä kappaleessa esitetynajatuksen kanssa: ”Tulevaisuudenjohtajien on oltava oppimis-proses-sien asiantuntijoita”.

Kirjan huomiota ansaitseva osakäsittelee henkilökohtaista ja kollek-tiivista oppimista. Se määrittelee jaselittää oppimisprosessin vaiheita jakuvaa konsultointia tien avaajanakollektiiviselle oppimisprosessille.Siinä eritellään konkreettisia, hyvinkuvattuja ja analysoituja erimerk-kitapauksia sekä yrityksistä ettäjulkishallinnosta.

Gitte Haslebo toteaa: ”Työssäni kon-sulttina olen usein hämmästynytnähdessäni, miten monia ja erilaisiatodellisuuksia ihmiset luovat sa-moista tilanteista ja miten ne vaikut-tavat eri tavalla heidän päätöksiinsäja toimintaansa. Jokainen pitää omaaversiotaan oikeana olettaen, ettämuut jakavat heidän näkemyk-sensä.”

Systems and Meaning on mielestä-ni korkeatasoinen kirja sekä kou-lutuksellisesti että asiantuntijuudes-saan. Se esittää lähestymistapansa jamenetelmänsä hyvin selkeästi. Teoskiinnostanee jokaista, joka toimiikonsulttina soveltaen joko systee-mistä tai muuta työotetta.

Toimitusjohtaja, liikkeenjohdon kon-sultti ja kouluttajaTurku

Haslebo, G. & Nielsen, K.S:(2000) Systems and Meaning.Consulting in Organizations.Karnac Books. London & NewYork. 188s.

Kollektiivisen oppimisen tiellä

Kari Tuominen

47

RATKES 4/2000

KOKOAVA (INTERAKTIIVINEN) NÄKEMYS ERI TERAPIASUUNTAUKSISTAsekä YHDEN ISTUNNON TERAPIA

8. - 9.3.2001Michael F. Hoyt on kouluttanut kansainvälisissä kohteissa monia ammatteja edustaviahoitotyöntekijöitä, jotka ovat halukkaita yhdistämään omiin kokemuksiinsa ja oivalluksiinsavoimaannuttamis ( empowering ) tekniikoita ja innovaatioita eri lyhytterapioiden alueelta.Professori Hoyt on sekä tiedemies että käytännön terapiatyöntekijä.

Hinta: 1000mk Perheterapia -yhdistyksen jäsenille 700 mkPaikka: Paasivuorentorni, Paasivuorenkatu 5 A, 00530 Helsinkiaika: 8.3 .2001 klo 10-18 9.3.2001 klo 9-12

Ilmoittautuminen: 12.2.2001 mennessä Perheterapiayhdistys, Anita Kumpulainene-mail: anita.kumpulainen@perheterapia.inet.fi fax: 02-235 3866osoite: Betaniankatu 3 D 21, 20810 TurkuLisätietoja koulutuksen sisällöstä: Jaakko Seikkula, puh: 014-602842 (Jyväskylän yli-opisto)Tai Ritva Saarelainen A-klinikkasäätiö, koulutustoimisto, puh: 09-6220290

SPR:n Vantaan Nuorten Turvatalo järjestää ratkaisukeskeiseen viitekehykseen perustuvan perhetyönkoulutuksen nuorten ja heidän perheittensä kanssa työskenteleville. Kahdeksanpäiväinen koulutusmuodostuu monipuolisista teoriaosuuksista ja käytännön harjoituksista. Koulutus antaa taitoja ja kykyätyöskennellä perhe- ja voimavarakeskeisesti, nuoren verkostoja hyödyntäen.

Jakso 1 26.2Aloituspäivä, tavoitteet, virittäytyminen, arvostava haastattelu (Pekka Väänänen, kouluttaja/työnoh-jaaja,NLP master)

27.2.-28.2.Perhe systeeminä, systeeminen ajattelu, metaforat, kontaktin luominen, unelmat voimavarana. (LauriHeikkilä FM, kouluttaja, NLP-trainer)

Jakso 2 19.-21.3.Ratkaisukeskeinen työtapa, narratiivisuus ja systeemiset interventiot.(Pekka Aarninsalo, lääkäri, tera-peutti NLP-master ja Teijo Kurki, vaativan erityistason perheterapeutti )

Jakso 3 24.- 25.4.Workshop. Harjoituksia edellisiin kokonaisuuksiin ja niistä nousseisiin kysymyksiin pohjautuen. Me-netelmien ja työtapojen oppimista yhdessä. Harjoitukset tapahtuvat aidoissa tai simuloiduissa asiakas-tilanteissa. (Pekka Väänänen)

Koulutus järjestetään SPR:n Vantaan Nuorten Turvatalossa , Vantaan Rekolassa. (K-juna Helsingistän. 20 min).Työskentelyaika päivittäin klo 9:00 – 16:30. Koulutuksen hinta on 3200 mk.Koulutukseen otetaan 24 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään26.1.2001 mennessä SPR:n Vantaan Nuorten Turvatalolle.Sähköpostilla:turvatalo.vantaa@redcross.fi Puhelimitse 09-871 4043 tai faxilla 09-871 4044.Tiedustelut: 040 – 524 3157 (Pekka Väänänen) tai sähköpostitse:pekka.vaananen@dlc.fi

Koulutuksen sisältö:

A-klinikka säätiö on kutsunut Suomen perheterapiayhdistys ry:n kanssa Suomeen professoriMICHAEL F. HOYT´n Kalifornian yliopistosta, San Fransiscosta pitämään seminaarin:

KOULUTUSTA

PERHE VOIMAVARANA- KOULUTUS SYSTEEMISEEN JA RATKAISUKESKEISEEN TYÖOTTEESEEN

KEVÄÄLLÄ 2001

48

RATKES 4/2000

ETELÄINEN KYMEENLAAKSO

Etelä-Kymeenlaakson Ratkes-ryhmä ko-koontuu perheyksikkö Topparoikan tiloissa.Saat tarkempaa tietoa ottamalla yhteyttäKari Lindberg iin p. 05-2347799.

ETELÄ-POHJANMAAN ALUE

Yhdyshenkilöt: Tommi Hautaniemi pt.06-4154182, fax:06-2165540,e-mail: tommi.hautaniemi@epshp.fi jaEsa Nordling pt: 06-4154183, fax: 2165540,e-mail: esa.nordling@epshp.fi.

HELSINGIN ALUE

Kevään toimintaa suunnitellaan! Ehdotuksia,ideoita vastaanotetaan. Yhdyshenkilöt: SiraNiipola p. 050-3566814 tai Timo Rytkönenpt: 0400-885510.

JOENSUUN ALUE

Joensuussa toimii voimavarakeskeinenosuuskunta Oivalogia. Yhdyshenkilö: ArtoKyllönen pk. 013-129997, pt. 013-2675719,e-mail: arto.kyllonen@jns.fi

JYVÄSKYLÄN- ÄÄNEKOSKEN SEUTU

Erkki Tourunen , p. 014-582426, e-mail:erkki.tourunen@pp.inet.fi

KOUVOLAN ALUE

Kirje tulee tammikuun aikana! Erja, Marko jaTaimi odottavat sen jälkeen yhteydenottojaja ideoita kevään ajalle. Mitä tehtäisiin yh-dessä? Yhdyshenkilöt:Erja Vanhala-Koivula & Marko Pönkä.Kuusaankosken Aluesairaala, Nuorisopsy-kiatrinen osasto p. 05-8402640

OULUN ALUE

Yhdyshenkilöt: Hilkka Keistinen , p. 0400-687857, e-mail: hilkka.keistinen@pp.inet.fija Tarja Vitikka, p. 08-8198386.

PORIN-RAUMAN SEUTU

Kun olet kiinnostunut ratkaisukeskeisestäyhteistoiminnasta ota yhteyttä! Teija Sainept. 02-8343384 tai fax 02-8343384, pk. 02-8226919.

PORVOO

Kokoontuminen 16.1.2001 klo.18.00Koulutustoimistossa, Rihkamakatu 4 A.Aiheena: Eestin Safari.Olli Jäppinen p. 040-7432704.

TAMPEREEN ALUE

Tämä on kutsu Sinulle, joka tunnet voima-varakeskeistä kutinaa ja olet kiinnostunutkokoamaan sekä tarvittaessa järjestämäänalueellista toimintaa Tampereen seudulla.Ota yhteyttä ja katsotaan, mitä mielenkiin-toista saamme yhdessä aikaan.Lasse Salmi p. 03-2110205, 0400-701442,e-mail: lasse.salmi@vip.fi.

Ratkesin alueellinen toimintaAlueelliset ryhmät tekevät itsenäistä työtä ratkaisukeskeisten työtapojen ylläpitämiseksi, tutkimiseksi jakehittämiseksi. Tällä palstalla ne voivat päivittää tietonsa. Kun haluat verkostoitua alueesi muihinvoimavarasuuntautuneisiin ihmisiin ota yhteyttä ja tule tilaisuuksiin!

48

49

RATKES 4/2000

TURUN ALUE

Toiminnasta saat tietoa Matti Tiusanenp.02-2776800, fax: 02-2776830, Ratkaisu-instituutti, Rauhankatu 4, Turku.

VANTAAN ALUE

Vantaalla suunnitellaan 2. Voimavarapäivää!Patrik Silfverberg, Tikkurilan A-klinikka,p. 09-83923415.

Tule kanssamme metsästämään ajatusten, ideoiden ja innostuksen suurriistaa! Kantamaankortesi kekoon, kokkaamaan tai kattamaan piknik-pöytää ja nauttimaan sen antimista.Eestissä tulemme kuulemaan Tosi Metsästäjien oppeja, sillä ohjelman sisällön luomme itse.

Tervetulleita ovat Ratkes ry:n alueryhmien ihmiset ja kaikki kiinnostuneet. Mukaan mahtuu 50ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Matkalla tapaat kiinnostavia alan ihmisiä Eestistä ja Suo-mesta.

Matkaevästystä: Voit tuoda piknik-pöytään puheenvuoron,alustuksen, kokonaisen workshopin,laulun tai jossakin muodossa esitetyn tarinan, uusia ratkaisukeskeisiä ajatuksia, harjoituksiatai innostavia työtapoja, NLP-tä, hypnoosia , uusia työmenetelmiä… jotain joka on innostanutSinua. Kyseessä voi olla pieni asia, jolla on Sinulle suuri merkitys tai iso ja lavea oivallus, jokaon osoittautunut toimivaksi.

Tarvitaan : esimerkiksi 12 noin 90 minuutin vapaamuotoista esitystä, jonka sinä tai ryhmäsiyhdessä olette luoneet omista tarveaineistanne tai lyhyempiä, pöytä on avoin...

Koska? Matkaamme Helsingistä Tallinnaan torstaina 28.6 ja palaamme Suomeen maanan-taina 2.7

Kustannukset : Jokainen maksaa oman matkansa, majoituksen sekä ruokailunsa itse ja osal-listuu ohjelmaan tuoden jotain kaikille jaettavaa. Matkaan tarvitaan lisäksi alkuasukasoppaita, sanomarummun soittajia, unelmien jäljittäjiä, kantajia, nuotiolaulun virittäjiä, noitatohtoreitaja riimukiven kirjoittajia, toteemieläimiä ja Sinua kertomaan päättymätöntä tarinaa.

Alustava ohjelma: Tulopäivänä ohjattu tutustuminen, Seuraavina päivinä workshopit , Kaksiyhteistä ilta-ohjelmaa nyyttikesteineen ja vapaata seurustelua, yhteinen lopetus.

Kun innostukseltasi pääset puhelimen ääreen, voit soittaa tarkempaa tietoa saadaksesi,ideoidaksesi asiaa edelleen tai ilmoittautua Safarille Ratkes ry:n apupojille Aapo Pääkköpuh: 050-3057476 tai Timo Rytkönen puh: 0400 885510 . Ensi vuoden helmikuussa il-mestyvästä Ratkes-lehdestä saat tarkempaa tietoa Safarista.

Ratkes-yhdistysLuotettavaa, ammattitaitoista ratkaisemista ja

voimavaraistamista jo vuodesta 1995 asti!

Innostuksen ja Jakamisen SAFARI - suuntana Eesti 28.6-2.7 2001 !

49UNOHTUMATON

EESTIN MATKA

50

RATKES 4/2000

1. Ratkes-lehti julkaisee ratkaisu- ja voi-mavarakeskeistä työtä käsitteleviä artikke-leita, selostuksia, katsauksia, keskustelu-puheenvuoroja, kirjallisuusesittelyjä, haas-tatteluja, koulutusselostuksia ja muuta ai-hepiiriin liittyvää aineistoa.

2. Käsikirjoitukset lähetetään osoitteella: Pää-toimittaja Tapio Malinen, Kajavatie 21,06100 Porvoo. Ne toimitetaan joko dis-ketillä (päällä selkeästi merkitty tekstin-käsittelyohjelman nimi) tai e-mailillatapio.malinen@porvoo.fi.

Toimitus varaa oikeuden editoida käsikir-joituksia niin että niistä tulisi tiiviitä jasujuvakielisiä. Käsikirjoituksia ei palauteta.Taittamisen helpottamiseksi: älä muokkaaja muotoile tekstiä sisennyksillä, liha-

voinneilla tai muilla erityistehosteilla.3. Artikkeleiden pituus saa olla korkeintaan 12

liuskaa, keskustelupuheenvuorojen ja kat-sausten 5 liuskaa ja kirjaesittelyjen 3 liuskaa.

4. Kaikkien kirjoitusten laatijoilta pyydetään seu-raavat tiedot: nimi, arvo, ammatti, työpaikkaja kirjeenvaihto-osoite ja puhelinnumero.

5. Kuviot ja taulukot otsikoidaan ja numeroidaan.Kirjoittajat voivat lähettää toimituksen käyt-töön tekstiinsä liittyviä valokuvia tai muutakuvamateriaalia.

6. Kirjallisuusviitteet tehdään englantilaisen tavanmukaan : Heiskanen, V. (1998) Lyhytterapianhyvin lyhyt jazzologia. Ratkes 3/98, 15-17. ;Riikonen, E. & Smith, G.(1998)Inspiraatio ja asiakastyö. Vastapaino.

HUOM! JOS HALUAT TIETOA RATKESISTA:

SIRA NIIPOLA (puhjoht.) p: 050 3566814

PEKKA VÄÄNÄNEN (vpj) p: 040 5243157

PAULA ROMULA (siht.) puh/fax:09-458 0122yleinen informaatio, tiedotus

Tilipiirto e-mail: yrjo.piirto@kolumbus.fijäsenrekisteri, jäseneksi liittymiset, osoitteenmuutokset,jäsenmaksut.

Jos saatte tietoonne kiinnostavia koulutuksia tai järjestätte itse niitä, ilmoittakaa niistä:Lasse Salmi p:0400-701442/ e-mail: lasse.salmi@vip.fi

panemme tiedon lehteen, mikäli lehti sopivasti ilmestyy tai internet-sivuillemme.

Käykää internetissä ja Ratkesin kotisivulla! Kotisivumme löytyy osoitteesta: www.ratkes.fiHuomio kaikki! Artikkeli-osastoon pääsy edellyttää käyttäjännimeä ja salasanaa.Käyttäjännimi-kohtaan kirjoita: ratkes. Salasanaksi: 1999.

OHJEITA KIRJOITTAJILLE

Hyvää Jouluaja Unelmia toteuttavaa

Uutta Vuotta 2001kaikille lukijoille ja jäsenille

toivottaa:RATKES ry:n hallitus

ja RATKES-lehden toimitus

51

RATKES 4/2000

Malminkatu 24 C00100 HelsinkiPuh. 09-6866 7422Fax 09-6866 7420

OSUUSKUNTA TOIVO

seikkailun ja suhdeälyn osaamiskeskus

Lyhytterapiaa ja inspiroivaa keskustelua

Työnohjausta ja koulutusta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille

Vuorovaikutusta parantavia toimintaryhmiä kouluille ja työyhteisöille

Sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä työllistymiseen liittyviä täsmähankkeita

Mikko Makkonen - YTM, tutkija, kouluttajaSinikka Kuosmanen - psykologi, varhaiskasvatuksen asiantuntijaHeli Koivuniemi - sosiaaliohjaaja, seikkailukouluttajaKari Saarinen - seikkailun ja toiminnan erikoisosaaja

Osuuskunta TOIVO

52

RATKES 4/2000 Helsinki 2000 Yliopistopaino

lehti-Press M

Irtonumero

25 mk

Ratkes!

Kaikille asiasta kiinnostuneille Järjestää tapaamisia jakoulutustilaisuuksiasekä julkaisee omaa lehteä

rakentavaavuorovaikutusta

Ratkaisu- ja voimavara-suuntautuneiden työmenetelmienkehittämisyhdistys

Työkaluja ihmissuhdetyöhön,terapiaan, koulutukseen,työyhteisöjen kehittämiseen