suomi tukee kestävää yritystoimintaa kehitysmaissa

2
Suomi tukee kestävää yritystoimintaa kehitysmaissa Suomen kehityspolitiikan päämäärä on äärim- mäisen köyhyyden poistaminen ja köyhyyden sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Köyhyyden vähentämiseen tarvitaan kestävää talouskas- vua ja työpaikkoja. Tämä on keskeistä kestävän kehityksen Agenda 2030:ssä − tavoitteiden saa- vuttaminen ei ole mahdollista ilman yksityisen sektorin mukanaoloa. Yksi Suomen kehityspolitiikan painopisteistä on kehitys- maiden omien talouksien vahvistaminen työpaikkojen, elinkeinojen ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Vastuullinen yri- tystoiminta auttaa kehittyviä talouksia kasvamaan ja moni- puolistumaan sekä keräämään rahoitusta omiin julkisiin investointeihinsa. Suomalaiset yritykset ovat tärkeitä kump- paneita kehitysyhteistyössä niin kansalaisyhteiskunnan kuin kehitysmaiden eri toimijoiden kanssa. Kehitysyhteistyö luo markkinoita, työtä ja yhteyksiä Kehitysmaat tarjoavat paljon mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Ulkoministeriö tukee kehitysyhteistyövaroin suo- malaisten yritysten kumppanuuksia ja liiketoimintamahdol- lisuuksia kehitysmaissa. Toiminnan tavoitteena on kumppa- nimaiden taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöön liittyvän kehityksen edistäminen. Kehitysvai- kutuksia ovat esimerkiksi lisääntyneet työpai- kat, uusiutuvan energian parempi saatavuus ja ympäristöteknologian kasvanut käyttö. Suomen kehitysyhteistyö on tuloksellista. Esimerkiksi 2015–2016 Suomen kehitysyhteistyön avulla kehitysmaihin on luotu noin 82 830 uutta suoraa työpaikkaa tai olemassa oleva työpaikka on säilynyt. Näistä 48 prosenttia on naisten työpaikkoja. yli 9 800 yritystä on perustettu tai olemassa olevaa yritystä on onnistunut jatkamaan toimintaansa. Näistä 43 prosenttia on naisten omistamia yrityksiä. yli 667 700 kotitaloutta on päässyt kahden alueellisen yhteistyöohjelman sekä korkotukiluottojen avulla energiahuollon piiriin. Käytettävissä olevia rahoitusinstrumentteja Suomalaisyritysten osallistu- mismahdollisuuksia kehitys- yhteistyöhön voidaan edistää muun muassa seuraavien yksi- tyisen sektorin kehitysrahoitus- instrumenttien kautta. Ulkoministeriö on osa Team Finland -yhteistyöverkostoa, jonka kautta näitä instrumentteja ja muita Team Finland -palveluita on tarjolla yrityksille. team.finland.fi Finnfund – pitkäaikaisia sijoituksia ja rahoitusta Finnfund on valtion enemmistöomis- teinen kehitysrahoitusyhtiö, joka tar- joaa pitkäaikaista riskirahoitusta kannattaviin ja kehitysvaikutuksia aikaan- saaviin hankkeisiin kehittyvillä markki- noilla ja Venäjällä. Sijoituksissa hyödynnetään suomalaista teknologiaa ja osaamista kestävän kehityksen mukaisesti. Finnfund voi sijoittaa kehitysmaayrityksiin, myöntää inves- tointilainoja ja välirahoitusta sekä sijoittaa kohdemaiden yritystoimintaan kansainvälisten rahastojen kautta. Huo- mattava osa Suomen ilmastorahoituksesta kanavoidaan Finnfundin kautta esimerkiksi uusiutuvaa energiantuotan- toa edistäviin hankkeisiin. Finnfund.fi Finnpartnership – tukea liikekumppanuuden alkuvaiheeseen Finnpartnership on ulkoministeri- ön rahoittama ohjelma, joka tukee suomalaisten ja kehitysmaiden yri- tysten ja muiden toimijoiden pitkä- aikaista kaupallista yhteistyötä. Se tarjoaa kehitysmaaliiketoimintaan liittyvää taloudellista tukea ja neuvontaa liikekumppanuushankkeiden suunnitte- lu- ja kehitysvaiheisiin sekä koulutukseen. Tukea ei myön- netä hankkeen investointeihin eikä vientihankkeisiin. Ohjel- maa hallinnoi tällä hetkellä Finnfund. finnpartnership.fi

Upload: ulkoministerioe-ministry-for-foreign-affairs-of-finland

Post on 21-Jan-2018

637 views

Category:

Government & Nonprofit


1 download

TRANSCRIPT

Page 1: Suomi tukee kestävää yritystoimintaa kehitysmaissa

Suomi tukee kestävää yritystoimintaa kehitysmaissa

Suomen kehityspolitiikan päämäärä on äärim-mäisen köyhyyden poistaminen ja köyhyyden sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Köyhyyden vähentämiseen tarvitaan kestävää talouskas-vua ja työpaikkoja. Tämä on keskeistä kestävän kehityksen Agenda 2030:ssä − tavoitteiden saa-vuttaminen ei ole mahdollista ilman yksityisen sektorin mukanaoloa.

Yksi Suomen kehityspolitiikan painopisteistä on kehitys-maiden omien talouksien vahvistaminen työpaikkojen, elinkeinojen ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Vastuullinen yri-tystoiminta auttaa kehittyviä talouksia kasvamaan ja moni-puolistumaan sekä keräämään rahoitusta omiin julkisiin investointeihinsa. Suomalaiset yritykset ovat tärkeitä kump-paneita kehitysyhteistyössä niin kansalaisyhteiskunnan kuin kehitysmaiden eri toimijoiden kanssa.

Kehitysyhteistyö luo markkinoita, työtä ja yhteyksiäKehitysmaat tarjoavat paljon mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Ulkoministeriö tukee kehitysyhteistyövaroin suo-malaisten yritysten kumppanuuksia ja liiketoimintamahdol-lisuuksia kehitysmaissa. Toiminnan tavoitteena on kumppa-

nimaiden taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöön liittyvän kehityksen edistäminen. Kehitysvai-kutuksia ovat esimerkiksi lisääntyneet työpai-kat, uusiutuvan energian parempi saatavuus ja ympäristöteknologian kasvanut käyttö.

Suomen kehitysyhteistyö on tuloksellista. Esimerkiksi 2015–2016 Suomen kehitysyhteistyön avulla

● kehitysmaihin on luotu noin 82 830 uutta suoraa työpaikkaa tai olemassa oleva työpaikka on säilynyt. Näistä 48 prosenttia on naisten työpaikkoja.

● yli 9 800 yritystä on perustettu tai olemassa olevaa yritystä on onnistunut jatkamaan toimintaansa. Näistä 43 prosenttia on naisten omistamia yrityksiä.

● yli 667 700 kotitaloutta on päässyt kahden alueellisen yhteistyöohjelman sekä korkotukiluottojen avulla energiahuollon piiriin.

Käytettävissä olevia rahoitusinstrumenttejaSuomalaisyritysten osallistu-mismahdollisuuksia kehitys-yhteistyöhön voidaan edistää muun muassa seuraavien yksi-tyisen sektorin kehitysrahoitus- instrumenttien kautta. Ulkoministeriö on osa Team Finland -yhteistyöverkostoa, jonka kautta näitä instrumentteja ja muita Team Finland -palveluita on tarjolla yrityksille.

team.finland.fi

Finnfund – pitkäaikaisia sijoituksia ja rahoitusta Finnfund on valtion enemmistöomis-teinen kehitysrahoitusyhtiö, joka tar-joaa pitkäaikaista riskirahoitusta kannattaviin ja kehitysvaikutuksia aikaan-saaviin hankkeisiin kehittyvillä markki-noilla ja Venäjällä. Sijoituksissa hyödynnetään suomalaista teknologiaa ja osaamista kestävän kehityksen mukaisesti.

Finnfund voi sijoittaa kehitysmaayrityksiin, myöntää inves-tointilainoja ja välirahoitusta sekä sijoittaa kohdemaiden yritystoimintaan kansainvälisten rahastojen kautta. Huo-mattava osa Suomen ilmastorahoituksesta kanavoidaan Finnfundin kautta esimerkiksi uusiutuvaa energiantuotan-toa edistäviin hankkeisiin.

Finnfund.fi

Finnpartnership – tukea liikekumppanuuden alkuvaiheeseenFinnpartnership on ulkoministeri-ön rahoittama ohjelma, joka tukee suomalaisten ja kehitysmaiden yri-tysten ja muiden toimijoiden pitkä-aikaista kaupallista yhteistyötä. Se tarjoaa kehitysmaaliiketoimintaan liittyvää taloudellista tukea ja neuvontaa liikekumppanuushankkeiden suunnitte-lu- ja kehitysvaiheisiin sekä koulutukseen. Tukea ei myön-netä hankkeen investointeihin eikä vientihankkeisiin. Ohjel-maa hallinnoi tällä hetkellä Finnfund.

finnpartnership.fi

Page 2: Suomi tukee kestävää yritystoimintaa kehitysmaissa

http://formin.finland.fi/kehityspolitiikka

BEAM – Business with Impact

BEAM on ulkoministeriön ja Tekesin yhteinen kehitysinnovaatio-ohjelma vuosina 2015–2019. Se tukee suomalais-ten ja kehitysmaiden yritysten, tutkimuslaitosten ja järjestö-jen sekä muiden toimijoiden yhteisiä, hyvinvointia ja kestävää kehitystä edistäviä innovaatioita kehitysmaissa. BEAM tukee uusien tuotteiden, palveluiden, liiketoiminta- ja yhteistyö-muotojen ja sosiaalisten innovaatioiden kehittämistä, pilotoi-mista ja kaupallistamista. Ohjelma ei tue vientiä eikä perintei-siä liikekumppanuuksia. Tukea voi hakea hankkeisiin kaikissa kehitysmaissa paitsi Kiinassa. Ohjelmaa hallinnoi Tekes.

Vuosina 2015–2019 BEAM-ohjelmaa rahoitetaan kehitysyh-teistyömäärärahoista 12,5 miljoonalla eurolla.

tekes.fi/beam

Investointituki kehitysmaille – tukea kehitysmaiden julkisen sektorin investointeihin

Investointituki kehitysmaille -instrumentti tukee kehitys-maiden julkisen sektorin investointeja, jotka vahvistavat nii-den maan omaa kapasiteettia hyödyntämällä suomalaista teknologiaa ja osaamista.

Kehitysmaa vastaa suomalaista osaamista ja teknologiaa hyödyntävän investointihankkeen valmistelusta ja hankin-tapäätöksestä. Rahoituslaitos, jolla tulee olla Finnveran hyväksyntä, vastaa hankkeen investointilainan järjestämises-tä. Instrumentin kautta tuetaan investointihankkeen osto-hintaa ja korkoa niin, että kehitysmaan investoinnin kulut alenevat huomattavasti.

www.formin.finland.fi/investointituki

Muita rahoituskanaviaUlkoministeriö tukee kehitysmaiden yksityissektorin ja innovaatiotoiminnan kehitystä myös muun muassa Suomen valtion virastojen, opetusalan organisaatioiden, kansalais-

järjestöjen, Euroopan unionin sekä YK-järjestöjen ja kehi-tysrahoituslaitosten kautta. Suomi rahoittaa myös Pohjois-maista kehitysrahastoa (Nordic Development Fund, NDF), joka tukee kumppanuuksia ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen alalla.

Ulkoministeriöllä on lisäksi kahdenvälisiä ja alueellisia mää-räaikaisia hankkeita, jotka tukevat kehittyvien maiden kes-tävää talouskasvua ja yritystoimintaa. Näitä ovat esimerkik-si Itä- ja eteläisen Afrikan sekä Mekongin alueen energia- ja ympäristökumppanuudet (Energy and Environment Partner-ship, EEP) sekä Tansanian (Tanzanian Innovation Support Programme, TANZIS), Vietnamin (Innovation Partnership Program, IPP) ja eteläisen Afrikan innovaatiokumppanuu-det (Southern Africa Innovation Support Program, SAIS).

Kehittyvät markkinat -kasvuohjelma auttaa mukaan kansainvälisiin kehitysyhteistyöhankintoihin

YK-järjestöt, Maailmanpankkiryhmä, alueelliset kehi-tysrahoituslaitokset ja EU hankkivat vuosittain tuottei-ta ja palveluita yli 100 miljardin euron edestä käytettä-väksi kehitysyhteistyössä. Finpron johtaman Kehittyvät markkinat -kasvuohjelman tavoitteena on kasvattaa suo-malaisten yritysten osuutta kansainvälisten järjestöjen hankinnoista erityisesti Vietnamissa ja Saharan eteläpuo-lisessa Afrikassa. Ohjelma kasvattaa YK-järjestelmän tun-nettuutta ja madaltaa yritysten kynnystä tarjota palveluja ja tuotteita kansainvälisille järjestöille. Ohjelma tunnistaa liiketoimintamahdollisuuksia YK:n eri järjestöissä ja etsii sopivat suomalaisyritykset.

http://www.exportfinland.fi/kehittyvat-markkinat-kasvuohjelma

Opas suomalaisyrityksille kansainvälisten järjestöjen ja kehi-tysrahoituslaitosten julkisiin hankintoihin: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=49297

Lisätietoa yksityisen sektorin kumppanuudesta: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=49324