KOKKOLAN KAUPUNKI KIEPPI KOKKOLAN LUONNONTIETEELLINEN MUSEO VEIKKO SALKION LUONTOKOKOELMA VILJO NISSISEN MINERAALIKOKOELMA ARMAS JÄRVELÄN PERHOSKOKOELMA

TOIMINTAKERTOMUS 2013

2

1 HENKILÖSTÖ Paula Hyttinen, amanuenssi / kokoelmanhoitaja 1.1.–31.12.2013 Anna-Lisa Lindgren, vahtimestari, viikonloppuisin 1.1.–31.12.2013 Mari Mäenpää, museoassistentti 1.8.–31.12..2013 Zandra Fagernäs, kokoelma-avustaja 17.6.–16.8.2013 Michael Källström, aukipitäjä 1.7.–31.7.2013 Helena Hannila, kokoelma-assistentti 2.4.–31.5.2013 Marko Erkkilä, kokoelma-avustaja 1.1.–31.7.2013 Pohjonen, Merja, savipajan vetäjä, tuntityö 19.2.–31.5.3013 Misha Hyttinen, kokoelma-avustaja, tuntityö 1.11.–31.12.2013 Teresa Kupila, työssäoppija, JAMI 8.4.–14.6.2013 Luontotyöryhmä: Harri Hongell, puheenjohtaja ja Juhani Hannila, jäsen Kävijämäärät: 2011: 7005 kävijää; 2012: 6200 kävijää; 2013: 7488 kävijät ryhmät Aikuiset 2628 Lapset 1299 Ulkomaalaiset 202 Kerhot 93 Esikoulu ja pvkoti 498 30 Kouluryhmät 1321 78 Opiskelijaryhmät 471 35 Eläkeläisryhmät 435 12 Muut ryhmät 541 44 Yhteensä 7488 199

2 HALLINTO Luontokokoelma Kiepin kokoelmaohjesääntö hyväksyttiin 7.4.2009. Luontokokoelma Kieppi on kulttuuri- ja nuorisotoimen lautakunnan alainen tulosyksikkö. (Päätös kulttuuri – ja nuorisotoimenlautakunta 9.11.2004 § 159) Kokoelmanhoitaja vastaa luontokokoelma Kiepin toiminnasta ja kehittämisestä. Kokoelmanhoitajana toimii amanuenssi Paula Hyttinen. Hänen esimiehensä on sivistysjohtaja. Kokoelmanhoitajan tehtävänä on sivistysjohtajan päätöksen mukaan:

seurata Kiepin toimialaan kuuluvan luonnontieteellisen museo- ja näyttelytoiminnan kehitystä ja tehdä toimintaa koskevia kehittämisehdotuksia yhdessä luontotyöryhmän kanssa

3

osallistua talousarvion valmisteluun Kiepin osalta sekä seurata ja arvioida talousarvion toteutumista

vastata Kiepin näyttely- ja tutkimustoiminnasta

vastata Kiepin kokoelmien hoidosta

vastata Kiepin julkaisuista ja tiedotustoiminnasta

vastata ympäristökasvatuksesta ja asiakaspalvelusta sekä yhteistyöstä

toimia Kieppiä koskevien asioiden valmistelijana

hoitaa muut Kiepin toimintaa koskevat sivistysjohtajan määräämät tehtävät

raportoida Kiepin toiminnasta sivistysjohtajalle lautakunnalle tehtävän raportoinnin yhteydessä

Kokoelmanhoitaja hyväksyy Kiepin laskut. Hänen estyneenä ollessaan laskut hyväksyy sivistysjohtaja.

Luontotyöryhmä: Kokoelman hoitajalla on apunaan asiantuntijatyöryhmä; luontotyöryhmä, jonka jäsenet nimeää kulttuuri- ja nuorisotoimen lautakunta kokoelmanhoitajaa (aik. Veikko Salkiota) ja luontotyöryhmää kuultuaan. Työryhmä on kokoelmanhoitajan apuna luontokokoelman hoitoa, ylläpitoa ja kehittämistä koskevissa asioissa.

3 TILAT JA NIMI Kiepillä on omat toimitilat museokorttelissa: piha-alue, puuosa ja uudisrakennuksen näyttelytila, jossa kokoelmilla on omat erilliset näyttelytilansa Luontokokoelma Kiepin nimi muutettiin 15.5.2012( Kulttuuri- ja nuorisotoimen lautakunnan päätös § 48) seuraavasti: Kieppi, Kokkolan luonnontieteellinen museo. Kokoelmien nimet säilyvät ennallaan: Veikko Salkion luontokokoelma, Viljo Nissisen mineraalikokoelma sekä Armas Järvelän perhoskokoelma. Kieliversiot: Kieppi. Kokkolan luonnontieteellinen museo Kieppi. Karleby naturhistoriska museum Kieppi. Kokkola Museum of Natural History Veikko Salkion luontokokoelma Veikko Salkios naturaliesamling Veikko Salkio´s Natural History Collection Viljo Nissisen mineraalikokoelma Viljo Nissinens mineralsamling Viljo Nissinen´s Mineral Collection Armas Järvelän perhoskokoelma Armas Järveläs fjärilsamling

4

Armas Järvelä´s Butterfly Collection

4 KOKOELMAT

4.1 VEIKKO SALKION LUONTOKOKOELMA Luontokokoelma Kieppi on valtakunnallisesti arvokas luonnonhistoriallinen kokoelma ja sillä on huomattava merkitys niin luonto- ja ympäristökasvatuksessa kuin matkailullisestikin. Kokoelma on Veikko Salkion (1912-2006) elämäntyönä syntynyt yhtenäinen kokonaisuus. Veikko Salkion tavoitteena oli herättää kiinnostus luontoon ja luonnonsuojeluun tuomalla palan luontoa esille kokoelmassaan, se olisi myös tulevien sukupolvien nähtävänä. Kiepin tehtävänä on tallentaa näytteitä ja havaintoja luonnosta, seurata alansa tutkimustoimintaa ja tiedottaa siitä sekä järjestää näyttelyitä. Kieppi tekee yhteistyötä eri toimialojen, koulujen, laitosten sekä alan harrastajien ja tutkijoiden kanssa. Toiminnan painopisteenä on kokoelman hallinnoiminen ja hoito sekä luonto- ja ympäristökasvatus. Lautakunnan päätöksen mukaan Kokkolan kaupungin omistama Veikko Salkion luontokokoelma Kieppi säilytetään yhtenäisenä siten, ettei siihen yhdistetä muiden täyttäjien töitä. (Kulttuuri-ja vapaa-ajan lautakunta 17.9.1997 § 31). Kaikki näytteet ja alustat ovat pääosin Veikko Salkion tekemiä. Kokoelma koostuu Veikko Salkion Kokkolan kaupungille lahjoittamasta luonnonhistoriallisesta kokoelmasta sekä hänen siihen tekemistään täydennyksistä. Lisäksi Luontokokoelmaan lahjoitetuista erillisistä luonnontieteellisistä kokoelmista ja näytteistä, jotka Veikko Salkio on siihen liittänyt. (Lahjakirja. § 1555/1980). Kaupunki osti Veikko Salkiolta sarvi-ja kallokokoelman sekä pyyntivälinekokoelman 7.11. 2000. ( KH 21.6.1999 §414). Veikko Salkion kokoelmat ovat jakaantuneet kolmeen osaan, Kokkolan kaupungin omistama Veikko Salkion luontokokoelma Kieppi, Veikko Salkion kokoelma sekä Rovaniemen kaupungin omistama kokoelma. Kiepissä sijaitseva Kokkolan kaupungin omistama kokoelma, joka jakaantuu seuraaviin osa-alueisiin:

Perinteinen metsästyskulttuuri

Sarvikokoelma

Pyyntivälineet

Suomalaiset nisäkkäät ja linnut

Kallot ja luut, sarvet

Pienoisdioraamat

Fossiilit ja erikoiset luonnonmuodostumat ja epäsäännöllisyydet

Ulkomaiset näytteet (voivat olla mitä hyvänsä edellä mainittuja ryhmiä)

Tieteellinen kokoelma

Arkistomateriaali, kirjallisuus

Linnunmunat

5

Veikko Salkion kokoelma Kokoelma liitettiin 6.11.2008 talletussopimuksella osaksi Luontokokoelma Kieppiä. Kokoelmaan kuuluu huomattavia fossiilinäytteitä sekä muita luontonäytteitä, luontokirjallisuutta ja arkistomateriaalia sekä pyyntivälineitä. Näytteet on luetteloitu ja kuvattu. Rovaniemen kaupungin omistama kokoelma Neuvottelut Rovaniemen kanssa ovat olleet keskeytyneinä vuosien 2009 - 2013 aikana.

4.1.1 NÄYTTELYT JA TYÖPAJAT

Veikko Salkion fossiilikokoelma: ”Vanhimmat elämän merkit”

Veikko Salkion elämäntyötä kuvaava perusnäyttely ja työhuone

Lintujen ja nisäkkäiden tunnistaminen Kiepissä

Talven selviytyjät

Veikko Salkion fossiilikokoelma, ”Vanhimmat elämän merkit”

Veikko Salkion fossiilikokoelma alkoi karttua toden teolla 1980-luvun alussa Huippuvuorten retkien (9) kautta. Silloisen luontomuseon, nykyisen Kiepin perustamisvuonna 1982 hän kirjoittaa: ”Palasimme leirille reput painavina löydöistämme. Kiinnostavimpia olivat muutama vuosikymmenmiljoona sitten eläneiden jalopuiden lehtikuviot, joissa ruodot, pienimmätkin, saattoi selvästi todeta kohokuvioina (kivissä).”

1980-luvun puolivälin jälkeen kokoelmaan alkoi tulla fossiilinäytteitä ympäri maailmaa. Kanadansuomalainen, laihialaissyntyinen Ray Rinta (s.1925) alkoi avustaa Veikkoa. Matkoiltaan kaikilta mantereilta hän lähetti näytteitä. Kanadan pakettien avaaminen oli aina suuri tapahtuma. Veikko vieraili Rayn perheen luona Kanadassa pari kertaa. Ray kuljetti Veikkoa laajalti asuntovaunullaan mm. eri fossiilikohteisiin sekä Kanadassa että myös Yhdysvaltojen puolella. Luontonäytteitä Veikolla kertyi näiltä kahdelta matkalta paljon. Matkoiltaan Veikko hankki myös fossiilikirjallisuutta. Fossiilikokoelman näytteet on nyt tunnistettu ja ajoitettu yhteistyössä Luonnontieteellisen keskusmuseon paleontologien kanssa. Anneli Uutela, Mikko Haaramo ja Pirkko Ukkonen ovat tehneet asiantuntevaa työtä. Yleisöllä on nyt mahdollisuus kurkistaa elämän merkkeihin miljoonien vuosien takaa. Fossiili on muinoin eläneen eläimen tai kasvin kivettynyt jäännös tai jälki. Alkuperäisen rakenteen aineet ovat korvautuneet ympäristöstä tulleilla mineraaleilla. Maa-ainesten alle hautautuneet kuoret, luut ja hampaat fossiloituvat helpommin. Fossiilien avulla saadaan tietoa elämän kehityksestä ja maapallon historiasta. Fossiileja tutkivaa tieteenalaa kutsutaan paleontologiaksi. Kiepin fossiilikokoelma on sijoitettu kolmeen vitriiniin ikämäärityksen mukaiseen järjestykseen. Prekambrisella maailmankaudella elämän kehitys oli hidasta, mutta maapallon olosuhteet muuttuivat koko ajan elämälle edullisempaan suuntaan. Vanhimmat näytteet ovat jopa yli tuhat miljoonaa vuotta vanha stromatoliitti ja

6

matomaisten eläinten jäljet. Molemmat näytteet ovat suomalaisia. Jo paleotsooisella maailmankaudella (500–355 miljoonaa vuotta sitten) merieläimistö oli hyvin monimuotoista. Tästä todisteena ovat trilobiittien, oikosarvien, sammaleläinten, kotiloiden, lonkerojalkaisten ja merililjojen fossiililöydöt. Kauden loppupuolella elämä nousi vedestä maalle, kehittyi ja monipuolistui. Mesotsooisella maailmankaudella (355–65 miljoonaa vuotta sitten) näyttämöä hallitsivat dinosaurukset. Kokoelmissa mielenkiintoa herättää mm. titanosauri-sauropodeihin kuuluvan dinosauruksen muna Kiinasta. Kenotsooisella maailmankaudella (65 Ma – 0) nisäkkäistä kehittyi hyvin monimuotoinen ryhmä. Kasvinsyöjistä näytteinä ovat esillä mm. mammutin olkavarren luu ja pedoista luolakarhun hampaita. Useimmat Kiepin kasvifossiileista ovat myös peräisin tältä kaudelta, esillä mm. lepän, koivun, pyökin ja lehmuksen lehtiä.

Veikko Salkion elämäntyötä kuvaava perusnäyttely ja työhuone Luontokokoelma Kiepissä avattiin 5.3.2008 lähtien kokoelman perustajan Veikko Salkion muistonäyttely ja tapahtuma Veikon retket. ”Istahda hetkeksi erätulille, kuuntele hiljaisuutta.” Veikko Salkion työ luonnonsuojelun hyväksi kesti läpi hänen elämänsä. Samoja arvoja halusimme kunnioittaa myös hänen muistonäyttelyssään, joka jatkuu nyt pysyvänä perusnäyttelyn osana. Veikko Salkion työhuoneessa voi tutustua mm. luontonäytteiden tekemiseen. Perusmuodosta rakentuu lintujen ja nisäkkäiden preparaatteja taiteilijan herkkyydellä ja luonnontuntijan näkemyksellä. Lintujen ja nisäkkäiden tunnistaminen Kiepissä Veikko Salkion luontokokoelmassa ovat edustettuina lähes kaikki Suomessa tavatut linnut ja nisäkkäät. Lapsille, koululaisille ja ikääntyneille on järjestetty opastettu mahdollisuus tunnistaa lintuja ulkonäön perusteella sekä ääntelystä ja laulusta. Tapahtumassa on ollut käytössä Suomen linnut-cd, josta näkyvät myös muuttolintujen muuttoreitit ja – ajat sekä pesintä –ja esiintymisalueet. Kevät-talvella tutustuimme paikkalintuihin, myöhemmin keväällä muuttolintuihin. Syksyllä jatkoimme isoilla muuttajilla. Ryhmät ovat varanneet opastuksia myös nisäkkäiden elämästä sekä luunäytteistä. Ryhmän koko n. 10 henkeä. Talven selviytyjät

Mietimme mitä linnut tekevät pimeänä talviyönä. Mistä ne löytävät ruokansa lyhyen valoisan aikana? Paleleeko? Missä ovat kaikki laululintumme? Huurteisessa metsässä voimme nähdä myös eläinten jälkiä. Miten eläimet selviytyvät talvesta. Kiepissä toimii torstai-iltaisin Lintukerho Viklo, jonka vetäjänä toimii Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys. Mukana toiminnassa on myös Kokkolan luontokoulu.

4.1.2. KOKOELMAN HOITO JA LUETTELOINTI

7

Veikko Salkion kouluttama eläintentäyttäjä Seija Jakobson on toiminut preparattorina tarvittaessa. Vuoden 3013 aikana hän on tarkistanut nisäkäsnäytteiden kunnon. Kiepin kokoelmat ovat pääosin diaarioitu ja luetteloitu ja tiedot on saatettu digitaaliseen muotoon. Tiedot on luetteloitu Luonnontieteellisen keskusmuseon ohjeiden mukaan. Luetteloinnin tarkistus jatkuu. Kiepillä, Kokkolan luonnontieteellisellä museolla, on kolme merkittävää kokoelmaa. Kokoelmien tietojen digitoimisen tavoitteena on kokoelmien tiedonhallinta sekä tietojen ja kuvien saatavuus GBIF:ssä sekä KDK-asiakasliittymän kautta. Linnut (kaikki) 538 näytettä, luettelointi tarkistettu ja siirretty Kotka-tiedonhallintajärjestelmään / Luomus sekä GBIF Nisäkkäät (kaikki)129 näytettä, luettelointi tarkistettu ja siirretty Kotka-tiedonhallintajärjestelmään / Luomus sekä GBIF Sarvet ja kallot, (kaikki) 642 näytettä luettelointi tarkistettu ja loput luetteloitu exceliin. Näytteet on myös kuvattu ja osa varastoitu. Luettelointi siirretty Kotkaan. Veikko Salkion deponointikokoelma, sarvet ja kallot (kaikki 881 näytettä) luettelointi tarkistettu ja luettelointi siirretty Kotkaan. Näytteet on kuvattu ja osa varastoitu. Mineraalit 1472 näytettä, luettelointi saatettu loppuun ja tiedot on siirretty Kotka-tiedonhallintajärjestelmään / Luomus Perhoset (näytteitä 30 000), Yksittäiset perhoset luetteloimatta. Perhoslajit kirjoitettu ryhmittäin: Päiväperhoset, kiitäjät ja kehrääjät, mittarit, yökköset

Veikko Salkion sarvikokoelman näytteiden luetteloinnin tarkistus on suoritettu hirvieläinten osalta, samoin nimilappujen ja infotekstien tekeminen on toteutettu. Onttosarvisten osalta työ jatkuu vuonna 2014. Veikko Salkion fossiilikokoelman esillä olevat näytteet on tunnistettu ja luetteloitu. Nimilaput on uusittu. Kokoelman esille pano on saatu valmiiksi Vuonna 2013 Luetteloitu Kiepin munakokoelmat 628 näytettä. Munat tarkisti Harri Hongell, jonka jälkeen ne liitettiin osaksi opetuskokoelmia. - Puulaatikko 2-osaisella lasikannella: 67 munaa. Alkuperä tuntematon.

- Oranssi puulaatikko lasikannella: 84 munaa. Kokoelman on koonnut kokkolalainen

rautatievirkamies Jussi Voltti (1922–2008). Hänen linnunmunien keruuharrastus alkoi jo pikkupoikana Lapualla ja jatkui vuosikymmeniä. Voltilla oli Kokkolassa mökkimaastossa parhaimmillaan 240 linnunpönttöä, jotka hän oli itse rakentanut. Joukkoon mahtui pienimmistä tiaispöntöistä suuriin telkänpönttöihin.

- Valkoinen iso puulaatikko: 95 munaa, lisäksi mustarastaan pesä. Kokoelma on saatu Harri

Hongellilta 1980-luvun alussa. Kokoelman pohjana on 1964 Tapani Hyytiseltä ostettu

8

munakokoelma, joka oli kerätty pääosin Kortesjärven Pellisen ympäristössä 1960-luvun alussa. Mukana on myös 13 munaa Länsipuiston koulun kokoelmista.

- 2 puulaatikkoa, 19 lasikantista pahvirasiaa, 2 kannetonta pahvirasiaa: 203 munaa sekä 14

pesää. Länsipuiston koulun kokoelmista, alkuperä tuntematon. Kokoelman luovuttivat toukokuussa 2013 biologian opettajat Kaisu Kåla ja Liisa Hongell.

- Pieni pahvirasia: 9 munaa. Tuntematon mies toimitti Kieppiin.

- Puinen munalaatikko ja 3-osainen puinen laatikko: 155 munaa. Renlundin koululta

marraskuussa 2012 saatu. Yhteyshenkilönä toimi rehtori Aija Jaatinen Kokkolan lasten- ja nuorten kuvataidekoululta.

4.1.3. TIEDOTTAMINEN JA MARKKINOINTI Luontokokoelma tiedottaa tapahtumistaan tiedotustilaisuuksissa, tiedottein ja netissä. Kiepin nettisivuja on täydennetty vuoden aikana, tiedot esillä myös Museot.fi-sivuilla. Kieppi on mukana VisitKokkola -esitteessä ja Infomedian ulkomainoksessa. Esittelyluettelo on toteutettu ja sitä jaetaan kouluryhmille ja yhteistyökumppaneille ja asiakkaille ilmaiseksi. Vuoden 2013 aikana on lisäksi toteutettu Kiepin esite.

4.2 VILJO NISSISEN MINERAALIKOKOELMA Mineraalikokoelma ja luontokokoelma Kieppi yhdistettiin yhdeksi tulosyksiköksi suoraan kulttuuri- ja nuorisotoimenlautakunnan alaisuuteen kulttuuri- ja nuorisotoimenlautakunnan päätöksellä 15.4.2008 § 50. Päätöksen mukaan amanuenssi Paula Hyttinen toimii kokoelmien yhteisenä vastaavana kokoelmanhoitajana.

4.2.1 NÄYTTELYT JA TYÖPAJAT

Saven muisti, näyttely ja työpaja 5.2.-8.9.2013; Merja Pohjonen, keramiikkaa

Aineen kiertokulussa satojen miljoonien vuosien aikana vuoret ja kalliot rapautuvat hitaasti kiveksi, soraksi, hiekaksi ja saveksi. Savi on luonnossa esiintyvä maalaji, joka sisältää pääosin pölymäisen hienoksi (raekoko alle 0,002 mm) rapautuneita ja jauhautuneita mineraaleja (kivilajeja). Monet savilajit ovat plastisia ja niitä voidaan muovailla ja ne kovettuvat kuivuessaan ja poltettaessa. Kieppi, Kokkolan luonnontieteellinen museo järjestää yhteistyössä keraamikko Merja Pohjosen kanssa Saven muisti – näyttelyn ja työpajan, johon liittyy myös Merjan keramiikkanäyttely. Työpajassa tutustumme savimineraaleihin ja keramiikassa käytettäviin väriaineisiin Viljo Nissisen mineraalikokoelman näytteiden kautta. Mietimme mitä savi muistaa maapallon eri vaiheista? Mihin käytetään esimerkiksi bentoniittia? Voiko se pelastaa maailman? Lopuksi jokainen saa palan suomalaista punasavea, josta voi muotoilla mukaansa pienen luomuksen.

9

Tapahtuma sopii hyvin kaiken ikäisille lapsesta ikääntyviin. Suosittelemme tapahtuma myös kemian opiskelijoille: on hyödyllistä perehtyä alkuaineiden muodostamiin mineraaleihin ja maalajeihin. Kesto: n.1,5h tai sopimuksen mukaan Tapahtuma voidaan sovittaa eri ikäryhmille sopivaksi. Tapahtuma antaa tietoa mineraaleista ja tukee luonto- ja ympäristökasvatusta sekä itseilmaisua. Ryhmän koko n. 15 henkeä tai ryhmän/luokan koko. Varaukset: kokoelma-avustaja Marko Erkkilä 06 8289497; amanuenssi Paula Hyttinen 044 7809475 ajat sopimuksen mukaan. Vapaa pääsy. Tervetuloa. Savi Maankuoren yleisimpiä alkuaineita ovat happi(O) ja pii (Si). 90 – 95 % maankuoren mineraaleista on silikaatteja, hapen, piin ja yhden tai useamman (metallin) alkuaineen yhdisteitä. Kaikille silikaateille on yhteistä samanlainen perusrakenne (SiO4)4 – tetraedri, jotka voivat liittyä toisiinsa eri tavoin.. Kansalliskivemme graniitti koostuu kvartsista (SiO2), maasälvästä ja kiilteistä (esim. biotiitti, sarvivälke). Savet sisältävät silikaattimineraaleja. Maasälvän rapautuessa syntyvä kaoliniitti on tyypillinen savimineraali. Luonnon savet ja savituotteet koostuvat monista eri savimineraaleista ja sisältävät usein epäpuhtauksia, esim. kvartsia, dolomiittia. Punasavi Suomen punasavet ovat alkujaan jäätikkösyntyisiä ja ne ovat enimmäkseen hienontuneet ja lajittuneet rapautuneesta graniitista. Jääkautisten jäätikköjokien tuomasta lietteestä on muodostunut laajoja savikkoja Etelä-Suomen ja Pohjanmaan rannikkoalueille, silloisen meren pohjaan. Saveen on ajan kuluessa sekoittunut myös orgaanisia aineita. Verrattuna vulkaanisiin syntytapoihin punasavi on nuorta. Saven punainen väri johtuu raudasta ja sen yhdisteistä. Bentoniitti on luonnon savea, joka koostuu pääosin montmorilloniitista, savimineraalista. Bentoniitti on alkuperältään vulkaanista tuhkaa, josta se on syntynyt rapautumalla. Suomessa bentoniittia on vähän kallionraoissa. Bentoniitti imee paljon vettä. Sitä käytetään esim. kaatopaikkojen, kaivosten saostusaltaiden ja teiden eristeenä. Sitä on tutkittu myös ydinjätteen säilytyksen yhteydessä paisuvuutensa ansiosta. Se pidättää itseensä myös alkuaineita esim. uraania. Se on myös kissanhiekan osa ja kotiviinin kirkaste. Paakkuuntumisen estoaine E558. Sitä käytetään myös lääkesavena. Käytetään myös keraamisessa teollisuudessa. Happamat sulfaattimaat Litorinameren (n. 8000 vuotta sitten) muinainen liejusavipohja on maan kohotessa paljastunutta hyvää viljelymaata. Sulfidipitoisista savikerrostumista on syntynyt ympäristöongelma ojitusten ja rakentamisen kautta. Sulfidipitoiset savet ovat hapettuneet ja tuolloin on muodostunut happamia sulfaattimaita, jotka ovat happamoittaneet alueen pintavesiä. Veden ja rikkihapon liuos on liuottanut savista metalleja vesistöihin..

10

Lisää tietoa myöhemmin Kiepin sivuilla. Alla tekstit ruotsiksi. Hyvä lähdeteos savilajeihin ja väriaineisiin keramiikassa on Heikki Jylhä-Vuorion teos Keramiikan mineraalit. Lisäksi tietoa kallioperästä ja maalajeista löytyy Geologia.fi –sivuilta sekä happamista sulfaattimaista gtk.fi. Ensin ei ollut ja sitten oli. Alkuräjähdyksessä 13,6 miljardia vuotta sitten syntyivät aika, materia, energia. Alkuaineista syntyivät vety ja helium. Maailmankaikkeus alkoi laajeta ja laajeneminen jatkuu edelleen. Aurinkokuntamme ja sen osana kotiplaneettamme syntyivät 4,5 miljardia vuotta. Lisää alkuaineita syntyi tähdissä. Tällä hetkellä luonnosta on löydetty 92 alkuainetta ja lisää on tuotettu keinotekoisesti. Mineraalit koostuvat alkuaineiden muodostamista kemiallisista yhdisteistä. Mineraalit taas muodostavat eri kivilajeja maankuoressa. Kivilajien kiertokulkuun perehdymme Mineraalikokoelman näytteiden kautta. Olemme uudistaneet kivilajien esittelyn ja saaneet täydennystä Suomi-vitriiniin mineraaleihin yhteistyössä GTK:n kanssa Renlundin säätiön rahoituksella v. 2011.

TÄHTITAIVAS – tarina maailmankaikkeuden synnystä, työpaja ; Ursan tähtitiedenäyttely 12.9. - 29.12.2013

Mitkä tekijät mahdollistivat elämän synnyn juuri meidän planeetallamme? Tähtitaivas-työpajassa tutustumme tähtien syntyyn ja erityisesti planeettamme Maan rakenteeseen. Maa syntyi yhdessä muun aurinkokunnan kanssa n. 4,56 miljardia vuotta sitten suuren tähtienvälisen kaasupilven luhistuessa. Pilveen syntyi monia tiivistymiskeskuksia, joihin syntyi tähtiä. Oma Aurinkomme oli yksi niistä. Mineraalit koostuvat alkuaineista, jotka ovat syntyneet alkuräjähdyksessä sekä tähdissä. Mineraalikokoelman näytteiden kautta tutustumme planeettamme syväkiviin, niiden mineraaleihin sekä myös meteoriitteihin ja impaktikiviin. Miltä kulta tuntuu kädessä? Opettelemme tähtitaivaan kuvioita planisfäärin avulla. Marko Portinin sävellys Aigi vie meidät avaruuden jännittävään maailmaan. Ursan kiertävän näyttelyn 16-osainen kehystetty posterisarja muodostaa yhtenäisen aikajanan, joka kuvaa tähtitieteen kehitysvaiheita ja tulevaisuuden haasteita. Näyttelyyn liittyy myös Hubble-avaruusteleskoopin 15-vuotisjuhlan kunniaksi teetetty DVD, joka kertoo maailmankaikkeuden rakenteista ja tutkimuksesta. Kesto: n.1,5h tai sopimuksen mukaan Näyttely, oheistoimintoineen voidaan sovittaa eri ikäryhmille sopivaksi. Näyttely antaa tietoa tähtitieteestä ja mineraaleista, tukee luonto- ja ympäristökasvatusta sekä itseilmaisua. Ryhmän koko n. 15 henkeä tai ryhmän/luokan koko. Varaukset: toimisto 06 8289497; amanuenssi Paula Hyttinen 044 7809475 ajat sopimuksen mukaan. Vapaa pääsy. Tervetuloa.

11

Lisätietoja: http://www.ursa.fi ”Tähtitieteellisen tutkimuksen piiriin kuuluu aivan kaikki ilmakehän ulkopuolella oleva - Kuu, oma aurinkokuntamme, sen lähitähdet, oma galaksimme Linnunrata, sen naapurigalaksit ja koko universumin galaksipaljous. Aina 1600-luvulle saakka kaikki tähtitieteelliset havainnot piti tehdä paljain silmin. Kaukoputken keksimisen myötä saatettiin nähdä kauempana olevia ja himmeämpiä kohteita, ja maailmankuvamme mullistui. Maa ei ollutkaan maailmankaikkeuden keskipiste, vaan planeettamme kiersi Aurinkoa, joka on vain yksi monista tähdistä Linnunradan tähtimuodostelmassa.” kivilajien esittelyn ja saaneet täydennystä Suomi-vitriiniin mineraaleihin yhteistyössä GTK:n kanssa Renlundin säätiön rahoituksella v. 2011.

4.2.2 MINERAALIKOKOELMAN KEHITTÄMINEN

(Kokkolalainen keräilijä Viljo Nissinen (1914-2000) on luonut Kokkolassa Kiepissä sijaitsevan mineraalikokoelman. Hän on järjestänyt näytteet mineraalien koostumukseen perustuvan luokittelun mukaan. Hänelle on myös ollut tärkeää näytteiden kauneus, virheettömyys ja mineraalin erilaisuus löytöpaikasta johtuen. Hänen tavoitteenaan oli kerätä kaikki maailman mineraalit, kokoelmassa on tällä hetkellä n. 1400 mineraalia näytteillä. )

Yhdessä GTK:n asiantuntijoiden kanssa on laadittu suunnitelma opetusmateriaalin tekemiseksi ja tapahtumien toteuttamiseksi vuosille 2013-14. Asiantuntijapalvelut (suunnittelu ja sisällön tuottaminen) ostetaan GTK:lta. Rahoitus haetaan vuosittain tehtävän suunnitelman mukaan. Toteutus jakaantuu vuosille 2013-14. Olemme hakeneet rahoitusta Jalo-ja korukivinäyttelyn ja työpajan toteuttamiseen. Vuonna 2014 tulee kuluneeksi 100 vuotta Viljo Nissisen syntymästä ja 30 vuotta mineraalikokoelman perustamisesta. Mineraalikokoelman näytteiden nimilappujen tiedot on tarkistettu. Uusiin nimilappuihin tulee tiedot suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, lisäksi mineraalien kemiallinen kaava on esillä, samoin näytteen löytömaa ja mahdollinen kaivos. Nimilaput tulevat esille vuoden 2014 aikana.

4.2.3 MINERAALIKOKOELMAN TIEDOTTAMINEN JA MARKKINOINTI

Mineraalikokoelman näyttelyistä ja tapahtumista järjestetään tiedotustilaisuudet ja lähetetään tiedotteet. Internet-sivut Kiepin sivujen alla, samoin tiedotteet VisitKokkolassa ja Infomedian ulkomainoksessa. Kokoelmaluetteloa jaetaan ilmaiseksi asiakkaille. Esite on toteutettu vuoden 2013 aikana.

4.2.4 MUU TOIMINTA

12

Kiepissä toimiva Kokkolan kivikerho perustettiin 2.9.2010 yhteistyössä kokkolalaisten kiviharrastajien kanssa. Kivikerho kokoontuu jokaisen kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 18.00 Kiepissä. Aika muuttuu vuoden 2014 alusta torstaiksi klo 17.00. Kivikerhon tavoitteena on tutustuttaa kerholaiset Suomen ja erityisesti Keski-Pohjanmaan kiviin, kivilajeihin, mineralogiaan ja geologiaan. Samalla kiviharrastajat ja asiasta kiinnostuneet tutustuvat toisiinsa. Malmien etsintä, koru- ja jalokivien työstö, kivien käyttökohteet, kivikokoelmat, kiviretket kuuluvat myös ohjelmaan. 7.2.2013 Satu Hietala GTK: Kivinäytteiden käsittelyyn liittyvät vaarat. 7.3.2013 Geologi Peter Edén GTK: Happamat sulfaattimaat 5.9.2013 Geologi Olavi Kontoniemi GTK: Kivien tunnistaminen 12.10.2013 Kiviretki Kaustiselle, Alaveteliin ja Ullavaan 7.11.2013 Arto Kaustinen ja Aaro Paananen esittelevät löydöksiään 12.12.2013 Geologi Olavi Kontoniemi GTK: Kriittiset metallit

Voivatko kivet olla vaarallisia? Kokkolan kivikerhon illassa ensi torstaina 7.2. on aiheena kivinäytteiden turvallinen käsittely, josta kertoo Satu Hietala Geologian tutkimuskeskuksesta. Tästä ajankohtaisesta aiheesta on valmistunut GTK:n raportti: Kari A. Kinnunen, Kivi- ja mineraalinäytteiden kemiallinen ja fysikaalinen vaarallisuus. Selvitys on suunnattu alalla työskenteleville sekä kiviharrastajille. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita. ”Haittavaikutuksiltaan mineraalinäytteitä voi verrata kemikaaleihin. Euroopan uudessa kemikaalilainsäädännössä vaarallisten aineiden vähittäismyyntiin on annettu seikkaperäiset asetukset (Valtioneuvosto 2011). Näillä ohjeilla pyritään takaamaan aineiden turvallinen käyttö. EU edellyttää vaarallisiksi luokitelluista kemiallisista aineista käyttöturvallisuustiedotteita, joissa esitetään altistumisskenaariot nykytiedon valossa. Altistumisreittinä voivat olla hengitystiet, iho, limakalvot (kuten silmien ja suun limakalvot) ja ruuansulatuskanava. Tällaista vahinkoihin varautumista voi soveltaa myös mineraaleihin. Mineraalit voivat aiheuttaa terveysriskejä kolmella tavalla (McDonald 2006). Ensimmäiseksi eräät mineraalit voivat olla elimistölle kemiallisesti myrkyllisiä. Toiseksi eräiden mineraalien pöly voi vahingoittaa keuhkoja. Kolmanneksi radioaktiiviset mineraalit voivat aikaansaada soluihin säteilymuutoksia.”

4.3 ARMAS JÄRVELÄN PERHOSKOKOELMA Kokkolan kaupunki päätti ottaa vastaan Armas Järvelän perhoskokoelman 28.4.2003 § 242. Museotoimenjohtajan päätöksellä 8.8.2008 perhoskokoelma siirrettiin K.H.Renlundin museosta luontokokoelma Kieppiin, jossa se säilyy erillisenä, yhtenäisenä kokoelmana. (Kaarlo Armas Järvelä (1918–2002) oli syntyisin ”Kivikankhalta”, Kaustisen Varilan kylästä. Hänen mieluisimpia harrastuksiaan oli Suomen perhosten keräily ja tutkimus, joka alkoi systemaattisesti vuonna 1960. Järvelä liittyi Suomen Perhostutkijain seuraan (SPS). Järvelän

13

löytämiin perhosiin kuuluu muutamia harvinaisuuksia, joita on Suomessa tavattu vain pari kertaa.)

4.3.1 PERHOSKOKOELMAN HOITO, LUETTELOINTI JA ESITTELY

Kokoelmaan kuuluu n. 30 000 näytettä. Perhosista on olemassa tiedot, tieteellinen nimi, löytöpaikka, päiväys, löytäjä. Varsinaista luetteloa ei ole. Kokoelmaa varten on hankittu 4 vitriiniä, joissa perhosia tullaan pitämään esillä teemoittain. Yökköset on valmisteltu esille pantavaksi tietoineen, mittareiden tietojen kirjoittaminen on vielä kesken. Kieppiin on ostettu perhoskirjallisuutta. Ensimmäiseksi esiteltiin 14.4.2009 lähtien Suomen päiväperhoset. Seuraavaksi esille on asetettu Suomen kiitäjät ja kehrääjät ja vuonna 2012 jälleen päiväperhoset.

1.4.2013- 28.2.014 Suomen yökköset

SUOMEN PERHOSET Lepidoptera (kreikka lepis, lepidos = suomu, petron = siipi) Mikä tekee perhosesta perhosen? Perhonen on hyönteinen. Perhosella on pää, kolmijakoinen keskiruumis ja 10-jakoinen takaruumis, jonka pari viimeistä jaoketta sisältävät sukuelimet. Keskiruumin jaokkeissa on kussakin raajapari eli kuusi jalkaa ja kahdessa takimmaisessa yleensä siipipari. Päässä on verkkosilmät ja usein myös pistesilmät niiden yläpuolella ja pari tuntosarvia niiden välissä. Koiraan tuntosarvien päätehtävä on aistia naaraan feromoni. Naaras valitsee sopivan ravintokasvin toukalle tuntosarviensa avulla. Perhosella on muodonvaihdos ja kehitysvaiheitten työnjako. Muna, toukka, kotelo ja aikuinen. Muna ja kotelo ovat lepo - ja muuntautumisvaiheita. Naaras munii yleensä satoja munia. Isomorsiusyökkönen jopa 1500 munaa. Toukka (pieni, keskikokoinen ja täysikasvuinen) syö ravintoa ja kerää usein vararavinnon myös aikuisvaihetta varten. Monet perhoset eivät syö aikuisena. Aikuisen perhosen tehtävä on lisääntyminen, levittäytyminen ja perintöaineksen uudelleenjärjestely. Perhonen on vaihtolämpöinen ja sillä on vedenpitävä iho, vahapeitteinen kutikula ja se voi sulkea ilma-aukkonsa. Perhonen pystyy yleensä lentämään. 90 % perhosista lentää yöllä, siksi yöperhosille on kehittynyt kuuloaisti lepakoiden varalle. Perhosen erottaa muista hyönteisistä siitä, että sillä on suomut, jotka peittävät siivet lomittaisesti ja antavat perhosille niiden ominaiset värit. Perhosella on yleensä myös pään alle rullalle menevä imutorvi, proboscis. Perhonen on yleensä kasvisyöjä, mutta se voi käydä imemässä myös selkärankaisten ulosteiden ja raatojen eritteitä. Perhonen elää hyvin monenlaisissa elinympäristöissä. Ensimmäiset perhoset alkoivat lennellä maapallolla liitukaudella n. 90 miljoona vuotta sitten. Suomessa monet perhosfaunamme piirteet johtuvat jääkaudesta. Jäätiköityminen 20 000 vuotta sitten hävitti perhoset alueeltamme ja kaikki

14

perholajimme ovat tulleet vähitellen viimeisen jäätiköitymisen jälkeen n. 10 000 vuoden kuluessa. Suomen lajistolle on tyypillistä, että täällä kohtaavat idästä ja etelästä tulleet lajit. Yökköset, heimot: Erebidae, Noctuidae Yökkösiä on Suomessa n. 420 lajia, maapallolla 35 000 lajia. Yökköset on suurin perhos- heimo. Yleensä paksuhkoja, himmeän värisiä yöperhosia, joiden siivissä on hienoja kuviointeja ja sävyjä. Nykyisin yökkösten heimo on jaettu kahdeksi alaheimoksi: Erebidae, Noctuidae. Tutkijat käyttävät perhosten systematiikassa DNA-tutkimusta ja lisää muutoksia on edelleen tulossa. Erebidae: Iltayökköset, Jäkäläyökköset, Kärsäyökköset, Ritariyökköset, Liuskayökköset, Nokkayökköset. Noctuidae: Metalliyökköset, Kiertoyökköset, Kiiltoyökköset, Kaapuyökköset, Pensasyökköset, Vaellusyökköset, Tarhayökköset, Maayökköset ja Munkkiyökköset. Yökkösten verkkosilmät ovat yleensä karvaiset. Ne saattavat olla tuntokarvoja, jotka ovat tärkeitä aistimaailman laajentajia yöllä. Yökkösillä tuntosarvien ero on usein vaikea huomata yökköskoiraan ja – naaraan välillä. Koiraan tuntosarven alapinta on usein ripsekäs mutta naaraan paljas. Yöperhosten siivet ovat usein kattolaskuisia ja esimerkiksi yökkösten siivissä on laskostuva vyöhyke ja niillä on myös kutikulan pienistä okasista kehittyneet pitolaikut, jotka pitävät siivet lepoasennossa kiinni. Siivet kätkevät lepäävän perhosen varsinkin päivällä. Yökkösnaaraat tuottavat feromoneja houkutellakseen paikalle parittelun haluisia koiraita. Jollillakin yökkösillä on takaruumiin toisessa jaokkeessa hajutupsut, joita koiras lehyttelee naaraan läheisyydessä tuottaakseen feromoneja parittelun onnistumiseksi. Koiraan feromonit ovat yleensä peräisin kasveista. Yökköset ovat voimakkaita lentäjiä, koska niiden ruumiin lämpötila on korkea. Paksuruumiisten perhosten lentolihakset vaativat 32-35 asteen lämpötilan. Siksi esim. yökköset tulevat mielellään imemään käyviä nesteitä saadakseen energiaa. Gammayökkönen väristelee siipiään myös syödessään. Varhaiskeväällä yöperhosten munien pitää kehittyä toukkavaiheeseen juuri oikeaan aikaan: lehdet ovat parasta toukille ja toukat varpulintujen poikasille. Koteloiden kuolleisuus on yleensä vähäisempää. Yökkösten toukat ovat usein polyfageja eli käyttävät useita ravintokasveja. Jotkut toukat syövät toisia toukkia kuten punakehnäyökkönen ja petoyökkönen. Yökkösillä on kuuloelimet (tympanaalielimet), joka sijaitsee keskiruumiin kolmannen jaokkeen takaosassa. Kuuloelimet ovat tärkeät yöperhosille, jotta ne voivat suojautua lepakoilta. Yöperhoset reagoivat uv-valoon. Se on tärkeä osa perhosen lentäessä pimeässä. Yöperhoset tulevat usein valolle. Päivällä lentävillä yöperhosilla on suojavärejä. Yöllä lentävillä ja päivällä lepäävillä perhosilla on tärkeää taustaan sulautuminen: harmaa seinä tai aita, jäkälä, kaarnat. Ritariyökköset ovat taitavia suojautumaan puun kaarnalle. Häirittyinä ne väläyttävät esiin värikkäät alasiipensä ja ovat valmiita lentoon. Rakoyökköset piiloutuvat koloihin ja rakoihin ja niiden lepoasento on hyvin kapea. Piiloyökköset talvehtivat aikuisina.

15

Yökkösten etusiipien kuvioinnin merkitys on selvittämättä, ehkä se on jäänne menneisyydestä: lepoasennossa kaksi rengasta (rengastäplät) ja kaksi munuaiskuviointia (munuaistäplät). Pelottavatko ne? Metalliyökkösillä on metallinkiiltoiset merkit siivissään, ne auttavat perhosta hävittämään hahmonsa: reikä voi tuoda esille myös kuihtuneisuutta. Metalliyökköset istuvat usein pää alaspäin ja tämä täydentää vaikutelmaa kuivasta lehdestä. Suomeen tulee usein vaeltavia perhosia, myös yökkösiä ilmavirtausten mukana. Jos gammayökkösen toukat elävät tiheässä, toukista tulee tummia ja aikuisista perhosista vaeltajia. Yökkösten toukat voivat olla kasvintuholaisia. Monet toukat elävät maassa ja tulevat öisin kasville syömään. ”Yökkösten munat, toukat ja kotelot Yökkösten munat ovat muodoltaan yleensä puolipallomaisia tai joskus pallomaisia. Niiden pintaa peittävät harjanteet, korkeammat pystysuoraan ja matalammat vaakasuoraan. Pintarakenteen perusteella on myös mahdollista tunnistaa monen lajin munat. Munat munitaan kullekin lajille ominaiseen tapaan joko yksitellen tai ryhmissä. Munintapaikan valitsee naaras yleensä läheltä ravintokasvia, mutta esimerkiksi hietayökkönen munii hiekkaan. Hiekan jyvät tarttuvat munaan, peittävät sen ja näin suojaavat munan sisällä kehittyvää toukkaa. Yökkösten toukat vaihtavat kasvaessaan nahkaa yleensä kuusi kertaa, jokut ryhmät jopa seitsemän kertaa. Koska nahka ei veny, pitää toukan kasvaessaan vaihtaa se uuteen. Kasvun aikana toukan ulkonäkö myös muuttuu ja harvoin täysikasvuinen toukka on saman näköinen kuin ensimmäisissä vaiheissa. Yökköstoukille tunnusomaista on juovakirjailu. Tavallisesti toukassa on selkäjuova, sivuselkäjuova, lisäsivujuova, sivujuova, tyvijuova ja vatsajuova. Näitten esiintyminen tai puuttuminen on hyvä ryhmätuntomerkki. Lisäksi toukissa on erilaisia täpläkuvioita, myös pohjaväri vaihtelee. Yökköstoukilla on normaalisti 13 sukasta takaruumiin jaokkeissa, keskiruumiin sukamäärä vaihtelee 12-15, mutta nk. karvaisten toukkien sukamäärä on suurempi. Toukkien sukastoa eli ketotaksiaa voi hyödyntää tunnistamisessa, kuten muitakin rakenteellisia ominaisuuksia. Esimerkiksi mittariperhosten toukista yökköset erottaa helposti vatsajalkojen lukumäärästä. Yökköstoukilla on peräjalkojen lisäksi 2-4 paria vatsajalkoja takaruumiissaan, kun taas mittareilla vain yksi pari (poikkeus tyttöperhoset). Kotelo on yökkösperhosten lepovaihe. Sen kesto vaihtelee n. viikosta kuukausiin. Monet lajit talvehtivat kotelossa, joskus jopa useita vuosia. Jokaisella lajilla on omanlaisensa kotelo, jonka voi tunnistaa pintarakenteesta. Tyypillistä yökköskoteloille on, että niissä voi yleensä erottaa pintarakenteesta imukärsän, keskiruumiin sääret ja siivet sekä takaruumiin viimeisen jaokkeen ulokkeen, cremasterin. Ennen koteloitumista toukka kehrää tulevan kotelon suojaksi kotelokopan, jonka tiiviys vaihtelee suuresti. Jotkut lajit tyytyvät sitomaan pari lehteä muutamalla langalla yhteen, toiset taas kutovat erittäin tiiviin ja vankan kopan. Monet maahan koteloituvat lajit tekevät vankan kotelokopan, kun taas puissa tai pensaissa koteloituvat luottavat lehtien suojaan. Myös kotelona talvehtivat lajit tarvitsevat kestävän kotelokopan. Teksti Matti Ahola”

16

Lähteet: Kauri Mikkola, Jussi Murtosaari, Kari Nissinen, Perhosten lumo, 2005. Kauri Mikkola, Ilkka Jalas, Yökköset 1-2. 1979. Matti Ahola, Kimmo Silvonen, Pohjoisen Euroopan yökkösten toukat.