YRITTÄJYYDENPARADOKSI

Karl-Erik Michelsen

Kustantaja: Taloustieto Oy

Kansi: Antti Eklund

Painopaikka: Yliopistopaino 2005

ISBN 951-628-430-2

www.eva.fiEVAn kotisivuilla raportteja, puheita ja

artikkeleita suomeksi ja englanniksi

ESIPUHE

Yrittäjyys on suomalaisen talous- ja elinkeinopolitiikan kestoaihe. Pää-ministeri Matti Vanhasen hallituksen ohjelmassa yrittäjyyden lisäämi-nen on yksi keskeinen tekijä 75 prosentin työllisyysastetavoitteen saa-vuttamiseksi vuoteen 2011 mennessä. Tämä tavoite voidaan parhaitensaavuttaa nostamalla yrittäjyysaktiviteettia ja kasvattamalla kasvuyritys-ten määrää. Kyse ei kuitenkaan ole ainoastaan työllisyydestä. Globaalita-lous tarjoaa Suomelle sekä uusia mahdollisuuksia että kiristyvää kilpai-lua. Myös kotikentällä tapahtuu. Julkisen sektorin roolin muutosta poh-ditaan. Pitäisikö sen ainoastaan rahoittaa julkiset palvelut, kuten ennen-kin, mutta luopua osittain sen roolista niiden tuottajana? Näihin haas-teisiin vastaaminen on mahdollista ainoastaan vireän ja uudistuvan yrit-täjyyden avulla.

Tässä raportissa professori Karl-Erik Michelsen esittelee suomalaisenyrittäjyyden paradoksin. Suomi komeilee toistuvasti kilpailukykymit-tareiden kärjessä. Eikä yrittäjyyden osaltakaan asioiden pitäisi olla huo-nosti. Suomessa on hyvin koulutettua työvoimaa ja tasa-arvo on toteu-tunut paremmin kuin muualla. Meillä on kehittynyt tutkimus- ja inno-vaatioympäristö, toimiva infrastruktuuri sekä julkiset yritysten rahoi-tus- ja neuvontajärjestelmät. Yritystoiminnan esteet ovat EU:n komissi-on ja OECD:n selvitysten mukaan eurooppalaista keskitasoa. Tästä kai-kesta huolimatta yrittäjyysaktiivisuus ja kasvuyritysten määrä ovat kan-sainvälisesti vertaillen suhteellisen alhaisella tasolla. Tähän ovat esteenäalhainen yrittäjyysmotivaatio, roolimallien puute, liiketoimintaosaami-sen puutteet, pienet kotimarkkinat, yrittäjyyteen ja työllistämiseen liit-tyvät riskit sekä epäonnistumisen pelko. Perinteisesti yrittämisen vähäi-syyttä on Suomessa selitetty myös rakenteellisin syin. Raaka-ainepoh-jamme hyödyntäminen on vaatinut suuria investointeja. Maatalousyh-teiskuntamme säilyi paljon pidempään kuin muualla ja omaleimaisellaidänkaupalla oli omat vaikutuksensa yritysrakenteeseen.

Michelsen korostaa, että suomalaisen yrittäjyyden ymmärtäminen vaa-tii sen sijoittamista aatehistorialliseen taustaan. Hänen mukaansa suo-malaista yhteiskuntaa leimaa jo 1800-luvun fennomaniasta juontavayhteen hiileen puhaltamisen traditio, joka yhä säätelee suomalaisten va-lintoja ja ratkaisuja sekä yhteiskunnallisen ja kulttuurisen keskustelun

sisältöä. Yhdessä tekemisen traditio on suomalaisten selkärangassa, ja seon monessa historian käänteessä osoittautunut valttikortiksi. Uudessatilanteessa sen varjopuoli, kollektiivisen yrittäjyyden systemaattinenpainottaminen yksityisen yritteliäisyyden sijaan voi kuitenkin osoittau-tua painolastiksi. Kenenkään edun mukainen ei ole yhteiskunta, jokaparadoksaalisella tavalla suosii työtä mutta hylkii yrittäjyyttä. Onnistu-nut yrittäjyyden edistäminen edellyttää tämän aatehistoriallisen erityis-piirteen tiedostamista ja käsittelemistä.

Haluamme kiittää professori Karl-Erik Michelseniä raikkaasta keskus-telunavauksesta. Hanketta on EVAssa tukenut ohjausryhmä, johon ovatkuuluneet toimitusjohtaja George Berner, tutkimuspäällikkö Ari Hyy-tinen, toimitusjohtaja Jussi Järventaus, pääjohtaja Asmo Kalpala, halli-tuksen puheenjohtaja Jalo Paananen, vuorineuvos Olli Reenpää sekätoimitusjohtaja Pekka Ylä-Anttila. Ohjausryhmän puheenjohtajana ontoiminut hallituksen puheenjohtaja Bertel Paulig. EVAn toimistossa ra-portista ovat vastanneet Ilkka Haavisto ja Martti Nyberg. Parhaat kii-tokset heille kaikille.

Helsingissä 8.11.2005

Risto E. J. Penttilä

LUKIJALLE

Yrittäjyys on kulttuuria.

Tämä raportti pohtii yrittäjyyttä Suomessa. Se on ongelmallinen kysy-mys, johon moni muukin on etsinyt vastauksia. Suomessa on yrittäjiä,mutta hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito ja kansantalouden kasvattami-nen vaativat tulevaisuudessa yrittäjyyden merkittävää lisäämistä.

Ongelmana on kuitenkin se, etteivät suomalaiset ole erityisen kiinnos-tuneita yrittäjyydestä. Työikäinen väestö valitsee mieluummin turvalli-sen ja vakaan palkkatyön kuin yrittäjänä toimimisen. Tämä mielipide eiole merkittävästi muuttunut, vaikka julkinen valta on keventänyt yri-tysveroa ja parantanut yrittäjien sosiaalista asemaa.

Yrittäjyys on elämäntapa ja henkilökohtainen valinta. Siihen vaikutta-vat monet tekijät, jotka kuitenkin kaikki ovat enemmän tai vähemmänriippuvaisia kulttuurista ja yhteiskunnan arvomaailmasta.

Tässä EVA-raportissa tarkastellaan historian näkökulmasta suomalaistakulttuuria, sen keskeisiä arvoja ja yrittäjyyttä. Suomalainen yhteiskuntaarvostaa erittäin paljon työtä ja ahkeruutta. Samoin suomalaiset suhtau-tuvat myönteisesti yrittäjiin. Mutta samat suomalaiset eivät kuitenkaanuskalla ottaa riskejä, joita tarvitaan yritystoiminnan käynnistämiseen.

Jotain on siten mennyt vikaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Muttamitä? Tähän kysymykseen ei luonnollisesti pystytä antamaan tyhjentä-vää vastausta suppeassa raportissa. Tässä esitetyt ajatukset onkin tarkoi-tettu ennen kaikkea avaamaan keskustelua asiasta ja innostamaan tutki-joita katsomaan yrittäjyyttä ja suomalaista yhteiskuntaa uudesta näkö-kulmasta. Raportin kirjoittaminen on nimittäin paljastanut, kuinka vä-hän Suomessa on tehty yhteiskunnallista ja kulttuurista tutkimustayrittäjyyden ja suomalaisen yhteiskunnan vuoropuhelusta. Meillä onkorkeatasoista taloustieteellistä tutkimusta yrittäjyydestä, mutta histori-antutkijoille ja sosiologeille yrittäjyys on lähes tuntematon käsite.

Tämä raportti ei ole tieteellinen tutkimus, vaan todellakin raportti, jon-ka pohjalta esitetyt mielipiteet ovat yksinomaan kirjoittajan. Olen kui-tenkin saanut erinomaisen arvokasta apua EVAn ohjausryhmältä, johonovat kuuluneet George Berner, Ari Hyytinen, Jussi Järventaus, AsmoKalpala, Jalo Paananen, Bertel Paulig (pj.), Olli Reenpää sekä Pekka

Ylä-Anttila. Samoin olen kiitollinen johtaja Risto E.J. Penttilälle sekäprojektipäälliköille Ilkka Haavistolle ja Martti Nybergille. He ovat an-taneet työn eri vaiheissa viisaita kommentteja.

Helsingissä 8.11.2005

Karl-Erik Michelsen

ESIPUHE

LUKIJALLE

1. JOHDANTO

2. FENNOMAANIEN PUOLUSTUSTAISTELU

3. KOLLEKTIIVISEN OMISTAMISEN PITKÄHISTORIA

4. MINNE YRITTÄJYYS KATOAA?

5. NYT ON AIKA!

6. SE ON ASENTEESTA KIINNI

LIITTEET

LÄHTEET

9

14

28

33

38

42

52

53

SISÄLLYS

9

1. JOHDANTOPikaisesti katsottuna Suomi on yrittäjyyden ihannemaa. Suomi on tois-tuvasti nostettu kansainvälisissä vertailussa maailman kilpailukykyisim-pien yhteiskuntien joukkoon. Suomessa ei yrittäjien tarvitse pelätä kor-ruptoituneita virkamiehiä tai järjestäytynyttä rikollisuutta ja Suomenyritysverotus on kansainvälisesti verrattuna inhimillisellä tasolla. PISA-tutkimusten perusteella Suomessa pitäisi myös olla tarjolla runsaastikorkeasti koulutettua työvoimaa.

Miksi Suomessa on kuitenkin vähemmän yrittäjiä ja vähemmän kasvu-hakuisia yrityksiä kuin vastaavissa läntisissä teollisuusmaissa? ToisaaltaSuomi ei myöskään ole pystynyt houkuttelemaan ulkomaisia inves-tointeja ja yritystoimintaa.

Suomalaisen yritystoiminnan paradokseja on pohdittu suuntaan ja toi-seen, mutta ratkaisu on edelleen löytymättä. Ihanteellinen maa, jossaasuu viisas ja ahkera kansa, ei syystä tai toisesta ole onnistunut muodos-tamaan yhteiskuntaa, joka olisi viihtyisä paikka yrittäjille. Ongelma eiole uusi, vaan sitä on pohdittu Suomessa ainakin yhtä kauan, kun Suomion ollut itsenäinen kansakunta. Yrittäjyyden edistäminen on kuulunutuseimpien itsenäisen Suomen hallitusten ohjelmiin ja yrittäjyyttä edis-tää myös nykyinen Matti Vanhasen johtama keskustan ja sosiaalidemo-kraattien vetämä hallituskoalitio. Valtiovalta on tehnyt paljon uudistuk-sia ja aloitteita yrittäjyyden edistämiseksi, mutta tuloksissa ei ole kehu-mista. Yrittäjyys ei ole merkittävästi lisääntynyt, eikä tulevaisuus lupaahyvää. Mielipidekyselyjen mukaan suurin osa suomalaisista kyllä arvos-taa yrittäjiä, mutta vain harva haluaa ryhtyä itse yrittäjäksi.

Miksi suomalaiset eivät halua ryhtyä yrittäjiksi? Julkisessa keskustelussaon annettu ongelmaan useita selityksiä. Tavallisin selittäjä on verotus.Suomessa yrittäjät joutuvat maksamaan suhteellisen matalan yritysve-ron lisäksi runsaasti muita veronluonteisia maksuja. Erityisen hankalanapidetään työnantajan sosiaali- ja eläkemaksuja, jotka nostavat yritystentyövoimakustannuksia. Kun yrittäjät lisäksi ovat muutenkin vastuussatyöntekijöistään, he harkitsevat tarkkaan uusien palkkaamista. Tämäpuolestaan aiheuttaa sen, etteivät yritykset työllistä riittävästi ja toisaal-ta yrittäjät joutuvat itse kantamaan kohtuuttoman työtaakan. Tämäpuolestaan vähentää entisestään palkansaajien halua ryhtyä yrittäjiksi.

10

Toinen yleinen selittäjä on yritystoimintaan liittyvä riski. Menestyväyritys tuottaa voittoa ja tuo vaurautta yrittäjälle, mutta kolikon toisellapuolella on epäonnistumisen riskit. Jos yritys menee konkurssiin, yrit-täjä menettää sijoitetun pääoman lisäksi usein myös melkoisen osanhenkilökohtaisesta omaisuudestaan. Suomalaisessa yhteiskunnassa kon-kurssiin sisältyy myös syviä sosiaalisia ulottuvuuksia.

Näiden selitysten lisäksi on koko joukko rakenteellisia selitysmalleja.Suomi oli lähes 1960-luvulle saakka pääosin pientilavaltainen maatalo-usyhteiskunta. Alkutuotanto tarjosi elannon sadoille tuhansille yksityi-sille maatalousyrittäjille, mutta jostain syystä siirtyminen agraarisestaSuomesta teolliseen Suomeen ei tuottanut uutta yrittäjäkuntaa, vaanpäinvastoin hyökyaallon työmarkkinoille. Sama ilmiö tapahtui tyhjen-tyvissä kyläyhteisöissä. Niiden pienyrittäjät eli kyläsepät, suutarit jakauppiaat jättivät yrityksensä ja siirtyivät palkkatyöhön.

Toinen selitysmalli korostaa Suomen kansantalouden ikuista päänvaivaaeli kroonista pääomapulaa. Suomi on ollut moneen läntiseen kilpailija-maahan verrattuna köyhä maa, jossa ei ole ollut tarjolla yritystoiminnanaloittamiseen tarvittavia pääomia. Tilanne on hieman parantunut, kunpääomamarkkinat ovat vapautuneet. Vaikka rahaa on nyt tarjolla entistäenemmän, Suomesta ei ole tullut ulkomaisten pääomasijoittajien suo-sikkikohdetta.

Kolmas selitys löytyy Suomen teollisuuden kapeasta rakenteesta sekäraaka-aineperustasta. Suomen teollisuuden tukijalkoina ovatkin olleetmetsävaroihin nojaava metsäteollisuus sekä lähinnä idänkaupan veto-avun varassa syntynyt metalliteollisuus. Nämä teollisuudenalat ovatsuosineet suuria ja pääomavaltaisia yrityksiä. Pienille ja keskisuurilleyrityksille on jäänyt tässä kuviossa lähinnä epäitsenäinen alihankkijanrooli. Toinen mahdollisuus on ollut kotimarkkinateollisuus, mutta esi-merkiksi kulutustavaratuotannossa pienet suomalaiset yritykset eivätole pärjänneet tullisuojista ja muista kilpailurajoituksista huolimattasuuremmille ulkomaalaisille yrityksille.

Mitä edellä esitetyt selitykset kertovat suomalaisesta yhteiskunnasta?Ainakin sen, ettei Suomi ole yrittäjäystävällinen yhteiskunta. Verotuk-sen päälle tulevat korkeat sosiaalimaksut vähentävät luonnollisesti ih-misten motivaatiota perustaa oma yritys. Samaa voidaan sanoa myös

11

suomalaisten suhtautumisesta konkursseihin ja epäonnistuneisiin yrittä-jiin. Jos yhteiskunnallinen mielipide ei tunne armoa epäonnistujia koh-taan, tuskin kovinkaan moni uskaltaa sijoittaa rahojaan yksityiseen yri-tystoimintaan.

Toisaalta selitykset myös osoittavat, ettei Suomi koskaan ole ollut yri-tysyhteiskunta. Agraariyhteiskunnassa tosin oli satoja tuhansia maatalo-usyrittäjiä, mutta 1960- ja 70-lukujen suuressa teollistamisaallossa yrit-täjät kadottivat otteensa maahan ja yrittäjyyteen. Heistä tuli palkansaa-jia ja virkamiehiä, ja melkoinen osa heistä jätti Suomen etsiäkseen pa-rempaa tulevaisuutta Ruotsin suurteollisuuden palveluksesta. Suomestatuli hyvinvointi-Suomi, jossa talousvastuun kantavat suuryritykset jajonka palveluista vastaa verovaroilla julkinen sektori.

Yrittäjien näkökulmasta katsottuna suomalainen yhteiskunta tarjoaa si-ten erinomaiset raamit yritystoiminnalle, mutta raamien sisältä puuttuuyrittämiselle välttämätön kulttuuri ja henki. Yrittäjäyhteiskunta ei kui-tenkaan synny käskemällä vaan pitkän historiallisen prosessin tuloksena,jossa yrittäjillä itsellään on keskeinen rooli. Yrittäminen on elämäntapaja usein jopa intohimo. Se sitoo yksilöä, mutta se antaa myös mahdolli-suuden toteuttaa omia ajatuksia ja unelmia. Yrittäjyyteen liittyy ainariskejä, jännitystä ja epävarmuutta. Yrittäjyysyhteiskunnissa arvostetaanoma-aloitteisuutta, luovuutta, yksilöllisyyttä sekä rohkeutta. Toisaaltayrittäjäyhteiskuntien turvaverkot ovat hatarammat, joten yksilöt joutu-vat kantamaan suuremman vastuun omasta ja yhteisön hyvinvoinnista.

Suomalaisessa yrittäjyyskeskustelussa on toistuvasti tuotu esiin se tosi-asia, etteivät suomalaiset halua muuttaa nykyisen yhteiskunnan perusra-kenteita. Ja miksi haluaisivat? Tämä on suomalaisten maa, jota on raken-nettu hartaudella ja kovalla työllä lähes kahden vuosisadan ajan. Raken-nustyön keskus on koko ajan ollut valtio, joka Suomessa ulottaa otteen-sa yhteiskunnan kaikille tasoille. Tämä on ollut kansan yhteinen tahto jase on myös täysimääräisesti toteutunut. Kuten historian professori Pert-ti Haapala on todennut: ”Suomi oli jo 1800-luvulla valtiokeskeinenyhteiskunta niin taloudellisesti kuin ideologisesti. Tästä kertoo osaltaanvapaaehtoisen kansallistoiminnan suuri usko valtioon. Valtio oli avain-asemassa myös yhteiskunnallisissa kriiseissä, koska ne olivat nimen-omaan valtion kriisejä… Kun 1800-luvun viisaat, kansalliset ideologitkuten Topelius, idealisoivat valtion ja samaistivat sen kansakunnan sisäi-

12

seen henkiseen kehitykseen, 1900-luvun viisaat historiankirjoittajatovat idealisoineet valtion samaistamalla sen yhteiskuntaan.”1

Haapalan esittelemä Suomi ei ole historiallinen jäänne, vaan hyvinkinajanmukainen kuvaus 2000-luvun Suomesta. Suomessa valtio on edel-leen sekä ideologinen että taloudellinen voimatekijä, jonka päätöksetsäätelevät ihmisten elämää kehdosta hautaan. Valtiokeskeiset yhteiskun-nat ovat aina luonteeltaan kollektiivisia. Ne pyrkivät konsensukseen janiissä yhteisön edut asetetaan yksilön etujen ja oikeuksien edelle. Kol-lektiivinen voima on ollut tärkeä historian kriiseissä, sillä ilman yhteis-henkeä ja yhteistyötä Suomi ei olisi selvinnyt sodista ja jälleenrakenta-misesta. Kollektiivisuudesta tehdään kuitenkin helposti hyve, jonka alt-tarilla uhrataan yksilöllisyys ja siihen sisältyvä luovuuden voima. Tällai-sia merkkejä on havaittavissa myös 2000-luvun Suomesta. Julkisessakeskustelussa painottuvat ’tasa-’ alkuliitteellä varustetut käsitteet ja vas-taavasti ’eri-’ alkuliitteen käsitteisiin suhtaudutaan varauksellisen kiel-teisesti. Suomi onkin luonut itsestään kuvan erittäin tasa-arvoisena, tasa-veroisena ja tasapuolisena yhteiskuntana, jossa on vain vähän eriarvoi-suutta ja erilaisuutta.

Mutta miksi Suomen pitää olla kollektiivinen yhteiskunta? Onko val-tiokeskeisyydestä jotain erityistä hyötyä maailmassa, jossa kansallisvalti-oiden rajat ovat katoamassa ja jossa globaali talous sekä informaatioyh-teiskunta elävät omaa elämäänsä valtioiden määräysvallan ulkopuolella.Tätä asiaa on tarkasteltava historiallisesta perspektiivistä käsin, sillä kol-lektiivinen ajatus Suomen valtiosta yhteiskunnan synonyyminä on jolähes kaksi vuosisataa vanha. Se on siten ainoa valtiomuoto, jonka suo-malaiset tuntevat ja johon suomalaiset ovat kasvaneet. Suomessa on ol-lut vain yksi lyhyt vallankumousyritys, joka sekin tukahtui tunnetuinseurauksin vuoden 1918 keväällä. Nykyistä hyvinvointivaltiota kuva-taan usein sodan jälkeisen Suomen luomukseksi, mutta todellisuudessase on suora jatkumo aikaisemmista yhteiskunnista, joiden perusta luo-tiin 1800-luvun puolivälissä. Kansallisfilosofi J.V.Snellman korosti val-tiopäivillä vuonna 1863 pitämässään puheessa, kuinka teollisuuden jakaupan kehityksestä seuraa myös kasvava tietoisuus aineellisten intres-sien keskinäisestä riippuvuudesta ja siten niiden merkityksestä yleisinä,kansallisina intresseinä. Kapitalisteilla oli siten tärkeä rooli suomalaisenyhteiskunnan rakentajina, mutta heidän oli ymmärrettävä taloudellisten

13

intressien ja kansallisten tavoitteiden välinen suhde. Se oli yksisuuntai-nen tie, jossa kuljettiin kohti yhtenäistä ja sivistynyttä kansakuntaa ni-meltä Suomi.

Voiko Suomesta tulla yrittäjäystävällinen yhteiskunta? Vaisala-yhtiönedellinen pääjohtaja Yrjö Toivola esitti 1980-luvun lopulla, että Suomitarvitsee menestyäkseen ’100 uutta Vaisalaa’. Yli kymmenen vuotta onkulunut ja sadan tavoite on edelleen surullisen kaukana. Toisaalta Suomionnistui synnyttämään Nokian, jonka liikeidea ei ole sidoksissa maanraaka-ainevarantoihin vaan osaamiseen. Nämä ja monet muut esimerkitkertovat suomalaisten yksilöllisyydestä, luovuudesta ja rohkeudesta, jot-ka oikeassa kontekstissa saattavat jalostua menestykselliseksi liiketoi-minnaksi. Vastapainona on kuitenkin syvälle suomalaisten ajatusmaail-maan painunut epäluulo ja arkuus, jota pääministeri Matti Vanhanen ku-vasi Yrittäjälehden haastattelussa seuraavasti: ”Suomessa yrittäjyys kylläkoetaan yhteiskunnallisesti tärkeäksi ja hyödylliseksi asiaksi, kunhanvain joku toinen kantaa siihen liittyvän riskin ja vastuun. Palkkatyökoetaan usein arvostetummaksi, turvallisemmaksi ja taloudellisesti kan-nattavammaksi kuin yrittäjäriskin kantaminen. Nämä seikat liittyvätyrittäjyyden varsinaisiin esteisiin, riskeihin ja yhteiskunnalliseen arvos-tukseen. Syyt löytyvät syvältä yhteiskunnan ja talouden rakenteistasekä kulttuurisista asenteista ja arvostuksista. Käytännössä yrittäjäksiryhtyvä ihminen vertaa aina yrittäjäuran ja työsuhdeuran taloudellista jasosiaalista houkuttelevuutta. Suomessa yrittäjäksi ryhtymisen kannusti-mien ei yleisesti koeta olevan riittävän houkuttelevat. Emme ole kyl-liksi kyenneet ruokkimaan nälkää menestyä. Menestys ja sen halu nou-sevat aina yksilöistä, heidän halustaan, innostaan ja nälästään etsiä uuttaja menestyä.”2

14

2. FENNOMAANINENPUOLUSTUSTAISTELUPääministerin lausuntoa voidaan tulkita siten, että Suomessa on vakavaasenneongelma yrittäjyyttä kohtaan. Suomalaiset kyllä arvostavat yrit-täjiä, mutta eivät uskalla ryhtyä itse yrittäjiksi. Mistä tällainen asenne onperäisin? Eivätkö suomalaiset ole niittäneet mainetta maailmalla roh-keudellaan, ahkeruudellaan ja peräänantamattomalla sisulla?

Asenteet syntyvät pitkän historiallisen prosessin tuloksena, ja juuri siitäjohtuen ne vastustavat tehokkaasti muutoksia. Asenteisiin voidaan vai-kuttaa, mutta usein muutoksia ei saada aikaan edes kovalla asennekasva-tuksella. Ministeri Aatos Erkko kuvasikin omalla karulla tavallaan suo-malaisten asennoitumista yrittäjyyteen syksyllä 2005. Erkon mielestä,”hämmästyttävä yksimielisyys vallitsee siitä, että yrittäjyys on syntiä jayksityisyrittäjyys nostattaa kateutta”. 3

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen kokeili puolestaan asennekasvat-tajankykyjään syksyllä 2004 pitämässään puheessa. Kääriäisen mukaan,”jokaisen suomalaisen on voitava kokea Suomi omaksi isänmaakseensekä asia- että tunnesyillä. Eheys ei ole menettänyt merkitystään yh-teiskunnallisena tavoitteena. Perusteet puolustaa Suomea lisääntyvätvarmuudella, jos suomalainen omassa henkilökohtaisessa elämässäänkokee, että työn tekeminen, vastuuntuntoinen elämä, velvollisuuksientäyttäminen ja yrittäminen tuovat mukanaan henkilökohtaista menes-tymistä aineellisessakin mielessä. Nykyinen rakennelma hyvinvointiyh-teiskunnaksi sitä paitsi voi kestää vain sillä ehdolla, että yrittäjyys nouseeyhteiskunnan kehityksen toiseksi vauhtimoottoriksi. Maanpuolustus-tahto ja yrittäjyys ovat serkkuja keskenään.”4

Kääriäisen palopuhe ei ole tuottanut tulosta. Tilastokeskuksen työvoi-matutkimuksen mukaan Suomessa oli heinäkuussa 2005 lähes 2,9 mil-joonaa palkansaajaa. Yrittäjien ja yrittäjäperheiden jäseniä tilastokeskuslaski olevan noin 297 000. Toisin sanoen jokaista kymmentä palkansaa-jaa kohti on yksi yrittäjä. Tämä suhdeluku on aivan liian pieni, jottaSuomen kansantalous pysyisi kilpailukykyisenä myös tulevaisuudessa.Varovaisenkin laskelman mukaan Suomen on pelastettava nyt vaara-vyöhykkeessä olevat noin 40 000 sukupolvenvaihdosyritystä, minkä li-

15

säksi maahan tarvittaisiin vielä 50 000 uutta yritystä. Uusilta yrityksiltätoivotaan innovatiivisuutta ja dynaamista kasvua. Niiden on pystyttäväaktiivisesti kasvamaan ja valtaamaan uusia markkinoita, jotta Suomeensyntyy uusia työpaikkoja ja kansantalous pysyy kasvu-uralla.

Tällaiset toiveet kuulostavat lähinnä koomisilta suomalaisessa asenneil-mastossa. Ensinnäkin suomalaiset eivät uskalla perustaa yrityksiä ja vainharva yrittäjäksi haaveileva kuvittelee koskaan johtavansa dynaamistakasvuyritystä. Suurin osa uusista pienyrityksistä perustetaankin valtionstarttirahan turvin, joten niissäkin yhteiskunta auttaa yrittäjää pääse-mään ensimmäisen kynnyksen yli. Yhden tai kahden työntekijän yri-tykset ovat tärkeitä, mutta niistä vain harvasta tulee dynaaminen, kasvuahakeva yritys, jollaisia Suomen kansantalous erityisesti tarvitsee.

Mutta miksi suomalaiset suhtautuvat niin negatiivisesti omiin mahdol-lisuuksiin yrittäjänä? Kyselytutkimusten mukaan tärkein yksittäinensyy on pelko epäonnistumisesta. Oman yrityksen perustamiseen sisäl-tyy liian paljon taloudellisia ja sosiaalisia riskejä. Lisäksi oma yritysedellyttää täydellistä sitoutumista ja sitä kautta melkoista työtaakkaa.Yrittäjyyteen liitetyt negatiiviset asenteet korostavatkin yrittäjän elä-män epävarmuutta, jatkuvaa työntekoa sekä stressiä.

Mutta suomalaisilla on myös positiivisia asenteita yrittäjyyttä kohtaan.Kyselytutkimukseen vastanneet ihailevat yleensä yrittäjän vapautta jamahdollisuutta toteuttaa itseään ja omia unelmia. Parhaimmillaan yrit-täjyys voikin olla jopa elämäntapa, johon ulkopuolisilla ei ole mahdolli-suutta vaikuttaa.

Suomalaisten asennemaisema on tietysti syntynyt suomalaisen yhteis-kunnan mukana. Sitä voidaan kuvata yksinkertaisesti työn ja vielä tar-kemmin palkkatyön yhteiskunnaksi. Suomalaisilla palkkatyö on enem-män kuin pelkästään välttämätön toimeentulonlähde. Se on henkilö-kohtaisen menestymisen ja yhteiskunnallisen arvostuksen peruskivi. Tä-män tietävät ainakin kaikki ne, jotka ovat joutuneet työmarkkinoidenulkopuolelle. He menettävät toimeentulon lisäksi myös yhteyden yh-teiskunnan arkeen.

Yrittäjät ovat myös osa yhteiskuntaa, mutta heillä ei kuitenkin ole sa-manlaista asemaa suomalaisessa työkulttuurissa. Yrittäjien työtä ei sää-dellä työehtosopimuksilla, eikä yrittäjillä ole työmarkkinoilla palkan-saajiin verrattavia painostuskeinoja. Toisaalta yrittäjät eivät myöskään

16

voi jäädä ’työttömiksi’, koska he sijoittavat yritykseen omaa pääomaan-sa ja työtä jatkuu niin kauan kun liiketoiminta on kannattavaa.

Palkka- ja yrittäjätyön erot tulevat näkyviin vasta siinä vaiheessa, kunpalkansaajista pitäisi tehdä yrittäjiä. Ilman selkeää yhteiskunnallista jakulttuurista kontekstia yrittäjätyö tuntuu epävarmalta ja stressaavalta.Vaikka palkkatyö ei koskaan ole sataprosenttisen varmaa, työntekijänasema on kuitenkin Suomessa turvattu lainsäädännöllä ja työttömyys-turva tarjoaa kohtuullisen toimeentulon ja elintason. Yrittäjä sen sijaanelää oman onnensa varassa, ja pahan päivän varalta yhteiskunnalla ei oletarjota vastaavaa turvaverkkoa.

Toisaalta yrittäjyyteen liitetyt positiiviset arvot tulevat samalla tavallanäkyviin. Yrittäjien vapaus ja sitoutumattomuus näyttäytyvät kiehtovi-na palkkatyön turvallista harmautta vastaan. Samoin hyvin menestyväyrittäjä voi kasvattaa reilusti tulojaan, mikä on lähes mahdotonta tavalli-sessa palkkatyössä. Negatiiviset asenteet yrittäjän työtä kohtaan kuiten-kin vievät voiton positiivista. Jos suomalainen saa valita yrittäjyyden taipalkkatyön väliltä, suurin osa valitsee palkkatyön. Yleisin selittäjä onturvallisuus, jota arvostetaan enemmän kuin vapautta ja mahdollisuuttapäättää omasta työstä ja ajankäytöstä.

Turvallisuus on myös onnellisuuden perusedellytys. EVAn tekemässäselvityksessä suomalaiset haluavat turvatun perustoimeentulon, johonkuuluu kohtuullinen palkka, suhteellisen hyvä elintaso sekä selkeä yh-teiskunnallinen asema. Suomalaiset eivät tavoittele kohtuuttomuuksia,vaan onnellisen elämän edellytykset löytyvät yksinkertaisista asioista.Rahaa pidetään vähemmän tärkeänä kuin henkisesti rikasta elämää sekätasapainoista työn ja vapaa-ajan yhdistelmää. Nämä onnellisuuden eväättuntuvat lähes uskomattomilta, kun niitä verrataan suomalaisten arkiko-kemuksiin. Suomalaiset kuluttavat ahkerasti, viettävät aikaansa ostos-keskuksissa ja kuljettavat uskollisesti lottokupongin joka lauantai uuttaarvontaa varten. Vaatimattomuuden arvot tuntuvatkin toistavan enem-män vanhaa opittua liturgiaa kuin kuvaavan todellista suomalaista arki-elämää. Matti Klinge onkin todennut osuvasti tämän suomalaisen para-doksin. Klingen mukaan suomalainen elää Euroopan korkeimpiin kuu-luvan elintason todellisuudessa, mutta sydämessään hän tuntee itsensäyksinkertaiseksi ja syrjässä olevaksi ja köyhäksi.5

17

Yrittäjyyskeskustelun kannalta on tietysti tärkeää tietää, miksi suoma-laiset toistavat arvoja, joille ei löydy vastinetta tämän päivän yhteiskun-nasta. Eikö suomalainen yhteiskunta ole onnistunut uudistamaan arvo-jaan, vai vaatiiko yhteiskunnan järjestys perinteisten arvojen ylläpitoa?Miksi suomalainen haluaa olla vaatimaton ja yksinkertainen, vaikkaSuomi on yksi maailman kilpailukykyisimmistä ja vauraimmista mais-ta?

Yksinkertainen ja vaatimaton yhteiskunta sopii tietysti paremmin pal-kansaajille kuin yrittäjille. Palkansaajalle ovat tärkeimpiä palvelut sekäturvallinen toimeentulo, mutta yrittäjä tarvitsee ympärilleen dynaami-sen kulutusyhteiskunnan. Yrittäjän toimeentulo on luonnollisesti pa-rempi, jos yhteiskunnassa kannustetaan kulutukseen ja kulttuuri suosiitavaroiden ja palveluiden ostamista.

Suomalaisessa yhteiskunnassa tilanne on hyvin erikoinen. Tilastojenmukaan kulutus on jatkuvasti kasvanut, mutta kulutukselle ei vieläkäänlöydy yhteiskunnasta legitiimiä kulttuurista kontekstia. Tästä johtuenyrittäjät ja palkansaajat jäävät aina eri puolille yhteiskunnallista keskus-telua. Yrittäjät haluavat lisätä kulutusta, mutta samalla he leimautuvatyhteiskunnassa perinteisten arvojen vastustajiksi. Palkansaajat myös li-säävät kulutustaan, mutta yhteiskunnallisessa keskustelussa he tukeutu-vat edelleen perinteisiin arvoihin ja onnellisuuden määritelmään.

Tämä ristiriita johtuu pitkälti suomalaisten kummallisesta suhtautumi-sesta rahaan. Suomalaisessa arvokeskustelussa raha ei ole pelkästäänvaihdon väline, vaan hyvän ja pahan rajapinta. Tässäkin keskustelussa to-dellisuus ja perinne iskevät yhteen. Todellisuudessa suomalaiset arvosta-vat rahaa ja enemmistö on sitä mieltä, että raha voi tehdä myös onnelli-seksi. Mutta vastassa on vahva perinne, jonka tunnuslauseena on ’raha eitee onnelliseksi’. Materian vaaroista varoittavat kirkko, koulut ja nykyi-sin myös perheterapeutit. Rahaa ja rikastumista pidetään edelleen aidonja yksinkertaisen suomalaisuuden vastakohtana. Vaikka suomalaiset tir-kistelevät ’Kauniiden ja Rohkeiden’ luxus-elämään ja jännittävät lotto-arvontaa, he kuitenkin viimekädessä ankkuroivat arvonsa perinteiseenvaatimattomuuteen.

Rahan, rikkauden ja kuluttamisen ongelmat kiteytyvät yhteen suoma-laisessa kulttuurikeskustelussa. Sen ydin on kateus. 1950-luvulla tehdynkansainvälisen vertailututkimuksen mukaan suomalaiset olivat maail-

18

man kateellisinta kansaa. Suomalaisten kateus on syvää ja sen kohteetvaihtelevat. Sosiaalipsykologian professori Liisa Kelttikangas-Järvisenmukaan, ”ongelmallisempia ja vaikeampia lähestyttäviä kateuden aihei-ta ovat aineettomat asiat, kuten toisen ihmisen onnellisuus tai hänestähuokuva tasapaino ja tyytyväisyys elämään, varsinkin jos nämä eivätedes selity ymmärrettävillä ulkoisilla seikoilla. Toisen ihmisen itseluot-tamus ja riippumattomuus voivat myös herättää katetutta. Tällaistenasioiden nostattamaa tunnetta on usein vaikea edes mieltää kateudeksi,koska kateudelle ei tunnu löytyvän mitään järjellistä syytä.”6

Suomalaisessa yhteiskunnassa näyttää siten olevan monta ’järjetöntä’ te-kijää, jotka aiheuttavat ristiriidan yrittäjien ja palkansaajien välille. Me-nestyvää yrittäjää kadehditaan ja joskus kateellisten katseiden kohteeksijoutuu kuka tahansa yrittäjä, joka on tyytyväinen itseensä ja valitse-maansa elämäntapaan. Palkansaajat haluavat turvallisuutta, mutta jostainsyystä turvallisuus ei näytä tuovan onnea. Toisaalta myös yhteiskunnanviralliset tahot suhtautuvat epäluuloisen kateellisesti rahaan ja rikastu-miseen. Työministeri Tarja Filatovin mielestä ”Suomi tarvitsee rikkaita,koska he kasvattavat yhteistä verokertymää. Yhteisyyttä rikkoo se,että osa maan rikkaimmista ilmoittaa palkkatuloikseen nolla markkaa.Arvostan kaikkia veronsa maksavia rikkaita. Suon heille rikkautensa olise onnella tai ansioilla hankittua, mutta nollatuloisista en voi sanoa sa-maa. Jos tulojaon tasauksen taakka asetetaan vain keskiluokan harteille,kylvetään verokapinan siemen itämään.”7

Mutta miksi suomalaiset eivät osaa suhtautua normaalisti rahaan, vau-rastumiseen, kuluttamiseen ja yrittäjiin? Miksi ne synnyttävät edelleenvahvoja tunteita, vaikka Suomi on korkean elintason ja kulutuksen yh-teiskunta? Kulttuuritutkija Seppo Knuutila tarjoaa yhden selityksen:”Myyttisen, autonomisen ja itsenäisen Suomen kertomusta läpäiseepuolustuksen ihanne, joka on tihentynyt osaksi mentaliteettiamme.Suomea puolustetaan ja Suomi puolustautuu edelleen, vaikka ei olisi-kaan täysin selvää, missä vihollinen piileksii. Vainoharhaisuus ja eristy-minen ovat puolustautumisen hyveen pimeitä puolia.”

Knuutila viittaa Suomen historiaan, josta löytyy pitkä aikasarja yhteis-kunnallista puolustusta. Kun Suomi syntyi 1800-luvun puolivälissä, sesyntyi juuri puolustuksellista tarkoitusta varten. Silloin uhka tuli Venä-jältä, jonka mahtava hallitsija oli niin halutessaan oikeutettu ottamaan

19

pois Suomen valtiollisen autonomian. Suomalaisten puolustus oli ide-ologista vastarintaa, jonka perusarvot kirjasi fennomaaninen kansanliike.Aatehistorian professori Pirkko Rommin mielestä fennomanian voimajohtui ideologian ehdottomuudesta. Se sulki pois suvaitsevaisuuden jakompromissiajattelun. Fennomaanisessa Suomessa ei sallittu vastustajiaeikä vastustavia mielipiteitä. Yhteisen isänmaan, kielen ja kulttuurinpuolustaminen oli niin tärkeä asia, ettei rikkureita yksinkertaisesti sie-detty. Heidät syrjäytettiin tai lähetettiin yksisuuntaisella lipulla Ruot-siin. Muutenkin kansakunnan fasadi pidettiin moitteettomassa kunnos-sa, ja kansallista ideologiaa kritisoivat julistettiin ’oman pesän likaajik-si’.8

Fennomaaninen Suomi kasvatti vähitellen yhtenäisen kansan, joka tiesioikean ja väärän. Sortokausien aikana suomalaiset asettuivat luokkara-joista riippumatta passiiviseen vastarintaan ja sama toistui neljä vuosi-kymmentä myöhemmin, kun Neuvostoliitto yritti valloittaa Suomen.Yhteistä puolustusta tarvittiin myös 1920- ja 30-luvuilla suomenruot-salaista talous- ja kulttuurieliittiä sekä radikalisoitunutta äärioikeistoavastaan. Toisen maailmansodan jälkeen Urho Kekkonen järjesti suoma-laisen yhteiskunnan puolustustaisteluun kylmän sodan ideologisia uhkiavastaan, ja samalla linjalla jatkoi vielä hänen jälkeensä Mauno Koivisto.

Hyvinvointivaltiota pidetään usein tuontitavarana, joka istutettiin suo-malaiseen maisemaan 1950- ja 60-luvuilla. Osa hyvinvointivaltion ra-kenteista onkin kopioitu Ruotsista, mutta ideologinen perusta on van-kasti kiinni fennomaanisessa Suomessa. Kuten Paavo Haavikko on to-dennut, ”valtio ei sodan ja sotakorvausten jälkeen vetäytynyt pois,poikkeuksellisiksi käsitettyjen aikojen väistyessä. Se oli tullut jäädäk-seen. Siitä oli tullut päähenkilö. Ei vain sodan aikana, vaan yhtä hyvinrauhan vuosina, koska taloudellinen taistelu on se keino, jolla eri valtiotnyt hakevat osaansa maailmassa.”9

Puolustukseen asettuneet yhteiskunnat ovat kulttuurisesti yhtenäisiä.Yksilölliset erot on karsittava pois, jotta kansakunnan voimat saadaankanavoitua yhteisten tavoitteiden taakse. Fennomaanisessa Suomessanäyttääkin olevan jatkuva huoli tulevaisuudesta. Vaikka kansakunta onselvinnyt vakavista kriiseistä, uusi uhka on jo odottamassa rajan takana.Suomalainen keskustelu nostaa aina esiin uusia riskejä ja uhkatekijöitä.Jos voimat hajotetaan, seurauksena on kriisi, jota ei enää ehkä hallita.

20

Suomi onkin historiansa aikana omaksunut erinomaisen tavan hallitariskejä. Uudistuksiin ei rynnätä suuna päänä, vaan ne ensin tutkitaan jasulautetaan hyvässä järjestyksessä jo olemassa olevaan järjestelmään.Tästä johtuen Suomessa on vain vähän todellisia omia innovaatioita.Sen sijaan, yhteiskuntakriitikko Kyösti Skyttää lainaten, ”kaikki sosiaa-liset, hallinnolliset, taloudelliset ja kulttuuriset uudistukset tulevat meil-le yleensä läntisestä naapurimaastamme sen jälkeen kun ne on siellä jototeutettu. Suomalainen teollisuus on suhtautunut hämmästyttävänpenseästi suomalaiseen tutkimukseen ja muotoiluun sekä suomalaisiininnovaatioihin, kaikkeen uudistusajatteluun mikä lähtee maan omistamiehistä ja naisista.”10

Riskien ja uhkien vastakohtana on turvallisuus. Suomalaiset ovatkinehkä maailman turvallisuushakuisinta kansaa, ja kaikki barometrit tois-tavat suomalaisten halua elää rauhassa ja erossa maailman pahuudesta.Korostunut turvallisuudentarve periytyy historian raskaista kokemuk-sista, mutta toisaalta voidaan myös kysyä, miksi raskaita kokemuksiatoistamalla vahvistetaan suomalaisten turvallisuushakuisuutta. Kyseessäon kaksisuuntainen ilmiö, joka vahvistaa itse itseään. Yhteiskunnallinenja kulttuurikeskustelu vyöryttää esiin jatkuvasti uusia uhkia, joiden tor-jumiseen tarvitaan yhteistyötä ja sitoutumista yhteisten tavoitteidentaakse. Se on puolestaan ainoa varma tae siitä, että elämä Suomessa onmyös tulevaisuudessa turvallista. Suomessa turvallisuutta haetaankinkoko yhteiskunnasta, joka määritelmän mukaan on sama kuin valtio.Näin valtion ideologia ja suomalaisten tarve tuntea turvallisuutta hit-sautuvat saumattomasti toisiinsa.

Yrittäjien kannalta fennomaaninen aatemaailma muodostaa hankalastikäsiteltävän haasteen. Fennomania asettaa yhteisön edun yksityisenedun yläpuolelle ja se vaatii yksilöä sopeutumaan yhteisen hyvän peri-aatteeseen ja yhteiskunnan sanelemaan linjaan. Vastalahjana yhteiskuntatoki tarjoaa yrittäjille turvallisen toimintaympäristön, erinomaisen tek-nisen infrastruktuurin ja korruptoimattoman hallinnon. Tämän kaksina-paisen järjestelmän sisällä kulkee kuitenkin pelon, turvattomuuden jaturvallisuuden aaltoliike. Yhteiskunnan tavoitteisiin sitoutuminen lisääyksilön turvallisuutta, mutta vähentää mahdollisuuksia toteuttaa itseäänja unelmiaan. Oman tien kulkijaa ihaillaan, mutta epäonnistuessaan hänjää yksin. Sama kohtalo on myös menestyvällä oman tien kulkijalla.Hän kohtaa kateutta ja ylimielistä ivaa.

21

Fennomaanisen Suomen kahtiajakautunut arvomaailma näyttäytyy yh-teiskunnallisena keskusteluna, jonka sisältöä on vaikea hahmottaa. Val-tiotieteen tohtori Kimmo Kevätsalo julisti syyskuussa 2005 Metalli-tekniikka-lehden kolumnissaan avoimesti palkkatyön erinomaisuutta:”Yrittäjyys ei siis kapitalismin kehittyessä lisäänny. Sen sijaan kasvaaniiden osuus, jotka vapaaehtoisesti tai pakosta ovat yrittäjämäisessä suh-teessa palkkatyöhönsä. Uuden aikakauden työelämän suhteita edustavatmenestyneet palkansaajat, kuten vielä tätä kirjoitettaessa Nokian pää-johtajana, tulevaisuudessa mm. Shellin hallituksen puheenjohtajana toi-miva Jorma Ollila tai ”pätkätyötä” pääministerinä tekevä Matti Vanha-nen. He eivät ole edenneet asemiinsa yrittäjinä, vaan vapaaehtoisestiyrittäjämäisesti toimineina palkkatyöläisinä.”11

Samaan aikaan entinen kansanedustaja Kirsi Piha pohti yrittäjän asemaasuomalaisessa yhteiskunnassa: ”Yrittäjyyden esteenä on kansallinenasenneongelma. Me olemme laiskanpulskeita, turvallisuushakuisia sosi-aaliturvaverkossa rimpuilevia pelkureita. Me arvostamme enemmänturvallisuutta kuin vapautta, enemmän helppoutta kuin vastuuta, enem-män vakautta kuin innovatiivisuutta. Sille, joka ottaa taakakseen yrittä-jyyden riskin, me annamme mielellämme lämmintä kättä - menesty-mismahdollisuuksien sijaan.”12

YRITTÄJÄT SUOMALAISENYHTEISKUNNAN LUOKKAKUVASSA?

Mikä on yrittäjien asema suomalaisessa yhteiskunnassa? Ovatko he hy-vinvointivaltion maksumiehiä vai täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä?Fennomaanisen ideologian mukaan kaikki suomalaiset ovat mukanayhteiskunnan rakennustyössä, jos he hyväksyvät yhteiset pelinsäännöt.Kuten edellä todettiin, suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen yhteinenhyvä nousee yksilön edun yläpuolelle.

Fennomania ei sinällään sulje pois yrittäjyyttä. Ongelmana on kuiten-kin yrittäjän asema yhteiskunnassa. Menestyäkseen yrittäjän on luotavaitselleen muista poikkeava profiili. Samoin yrittäjän on korostettavaomaa osaamistaan ja erikoislaatuisuuttaan. Vain näin yritys varmistaa sen,että sillä ylipäätään on mahdollisuus menestyä markkinakilpailussa. Yrit-täjät eivät siten voi olla täysin tasa-arvoisia ja tasaveroisia, vaan heidänon etsittävä erikoistumisen kautta itselleen menestymisen eväät.

22

Palkansaaja ei tarvitse vastaavia ominaisuuksia. Suomalaiset arvostavatrehellistä työtä, siis sellaista, jossa tulee hiki pintaan ja jonka tuloksia il-keää esitellä vanhemmille ja isovanhemmille. Palkansaajat ovat osa suo-malaista työkulttuuria, joka korostaa yksilön nöyryyttä ja uhrautuvai-suutta. Hyvät ja ahkerat työntekijät ovat olleet Suomen ehkä parhaitavientituotteita maailmalla. Suomalaiset lähtivät 1800-luvun lopulla ja1900-luvun alussa rakentamaan Pohjois-Amerikkaa ja 1960-luvullatäytimme Ruotsin teollisuuden työntekijävajauksen. Jos siirtolaistentyön yhteisarvo laskettaisiin yhteen, se ylittäisi todennäköisesti Suomenviennin arvon.

Palkkatyö on Suomessa valtion erityisessä suojeluksessa. Perustuslakiturvaa suomalaisten työpanoksen ja antaa jokaiselle mahdollisuudentehdä työtä. Suomessa on myös elinkeinovapaus, joka sallii yrittäjilletoimintavapauden. Perustuslaissa ei kuitenkaan aseteta yrittäjyyttä val-tion erityiseen suojeluun. Tämä pieni ero näkyy monella tavalla suoma-laisessa yhteiskunnassa. Työelämää tutkitaan, kehitetään ja edistetään yli-opistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Samoin palkkatyöllä on vahva perinne,jota vaalivat työväenyhdistykset ja -museot sekä muut työntekijöidenasemaa vaalivat instituutiot. Missä ovat vastaavat yrittäjyyttä tukevatkulttuuri-instituutiot?

Valittujen Palojen Taloustutkimus Oy:llä vuonna 2001 teettämän tut-kimuksen mukaan suomalaiset tekevät työtä saadakseen rahaa. Kyse-lyyn vastanneista peräti 86 prosenttia piti rahaa tärkeimpänä syynä työntekemiseen. Neljäsosa vastaajista puolestaan oli sitä mieltä, että työnte-ko haittasi vapaa-aikaa ja harrastuksia. Sama trendi näkyi myös työajassa,josta suurin osa halusi karsia pois melkoisen osan. Ylitöitä ei enää halutatehdä ja kaikki mahdolliset vapaat käytetään täysimääräisesti hyväksi.Suomalaiset ovat myös halukkaita siirtymään eläkkeelle jo ennen 60ikävuotta.13

Palkansaajien vaatimukset kuvaavat työkulttuurin muutosta suomalai-sessa yhteiskunnassa. Työ on tärkeää, mutta työlle ei enää haluta uhratakoko elämää. Jos työtä tehdään ahkerasti ja pitkään, sen vastineeksi ha-lutaan arvostusta ja taloudellisia etuja. Hyvinvointivaltion sisään onkinrakentunut kokonainen järjestelmä etujärjestöjä, jotka painostavat po-liittisia puolueita parantamaan palkansaajien asemaa yhteiskunnassa. Ky-seessä ei ole yksisuuntainen tie, vaan palkansaajien edut hyödyttävät

23

myös poliitikkoja. He saavat itselleen lisää valtaa parantamalla palkan-saajien sosiaalisia ja taloudellisia etuja.

Yrittäjillä ei ole vastaavia tuki-instituutioita suomalaisesta yhteiskun-nassa. He eivät halua rinnastua palkkatyöntekijöihin, koska yrittäjälleon tärkeää tehdä työtä itselleen ja omalle yritykselle. Tohtori Kari Ris-timäen tutkimuksen mukaan, yrittäjyys näyttäytyykin Suomessa lähin-nä sankarillisena työnteon muotona. Yrittäjät pitävät työtään haastavana,joka tarjoaa rajattomat mahdollisuudet. Yrittäjä voi rikastua työllään,mutta epäonnistuminen voi johtaa konkurssiin ja omaisuuden mene-tykseen. Kun yrittäjät puhuvat työstään, puhetta leimaavat ilmaisut va-paudesta tai sen puutteesta. Yrittäjän työ on kovaa ja siihen liittyy riske-jä ja vastuuta. Usein yrittäjät puhuvat työstä elämäntapana, johon saat-taa liittyä mukaan perhe ja suku. Yrittäjä onkin yleensä oman onnensaseppä.14

Yrittäjien ja palkansaajien kuvaukset työstä poikkeavat lähes täysin toi-sistaan. Siinä missä yrittäjä kokee työssään vapautta ja luovuutta, palkan-saaja tuskailee organisaation ja työyhteisön ongelmien kanssa. Samoinyrittäjälle pitkät työpäivät ovat vähemmän ongelmallisia, koska työnetu tulee suoraan yrittäjälle ja hänen perheelleen. Palkansaajille puoles-taan pitkät työpäivät merkitsevät uhrausta, jonka etu menee suureltaosin työnantajan eduksi. Palkansaajat elävätkin usein elämänsä suureltaosalta työpaikan ulkopuolella, kun yrittäjälle puolestaan yritys ja elämäovat yksi ja sama asia. Palkansaajien kertomuksesta nousee selvästi esiinturvallisuus, joka taas puuttuu yrittäjien kokemusmaailmasta.

Miksi palkansaajat ja yrittäjät eivät täydennä toisiaan suomalaisessa hy-vinvointivaltiossa? Siksi, että yrittäjillä ei ole hyvinvointiyhteiskunnassasamanlaista sosiaalista ja kulttuurista arvoa kuin palkansaajilla. Yrittäjyysei kiinnosta, koska sille ei löydy Suomesta selkeää kulttuurista konteks-tia. Yrittäjät joutuvatkin aina selittämään oman asemansa yhteiskunnas-sa, mikä on selkeä merkki ’toiseudesta’. Yrittäjät eivät siis ole palkansaa-jia, vaan jotain muuta. Vastaavasti palkansaajan ei tarvitse selittää omaaasemaansa. Hän voi olla virkamies, lääkäri, insinööri, ekonomi tai minkävaan ammattinimikkeen kantaja, jolla on Suomessa selvä yhteiskunnal-linen asema.

Mutta yrittäjien ei ole aina tarvinnut selittää asemaansa. Jos meillä olisikäytössä suomalaisen yhteiskunnan luokkakuva 100 vuoden takaa, siinä

24

olisivat yrittäjät komeasti kuvan eturivissä. Heidän vierellään olisivattodennäköisesti senaattorit ja kulttuurielämän edustajat. Kuvasta kui-tenkin puuttuisivat palkansaajat ja heidän etujärjestönsä edustajat.

Sata vuotta myöhemmin otettu luokkakuva poikkeaisi hämmästyttä-vän paljon edeltäjästään. Siinäkin olisi varmasti poliitikkoja hymyile-mässä kuvan keskellä, mutta yrittäjät olisivat kadonneet kuvasta. Hei-dän paikallaan olisivat todennäköisesti korkeat valtion virkamiehet,etujärjestöjen ja median edustajat sekä palkansaajat.

Miten näin on päässyt tapahtumaan? Missä vaiheessa yrittäjät on sysät-ty ulos yhteiskunnallisesta päätöksentekokoneistosta? Onko vallanvaih-dos suomalaisen hyvinvointivaltion saavutus vai menetys? Näitä kysy-myksiä ei juurikaan käsitellä 2000-luvun Suomessa, koska kysymys onasetettu väärin. Suomi on valinnut hyvinvointivaltion tien, eikä sen si-säiseen kehityslogiikkaan ole tarjolla vaihtoehtoja.

Hyvinvointiyhteiskunta on valtiojohtoinen järjestelmä, jonka talous pe-rustuu verovaroille. Ne kulkevat kuntien ja valtion kontrollin kautta ta-kaisin yhteiskuntaan hyvinvointipalveluina. Hyvinvointivaltiossa talou-dellisen ja poliittisen vallan välillä on vahva jännite, koska yhteiskun-nallista valtaa pitävät pystyvät myös määrittämään kerättävien resurssi-en suuruuden. Resurssien jako tapahtuu lakisääteisesti ja hallinnon ka-navia pitkin. Kuten tohtori Pertti Arajärvi on todennut, ”hyvinvoinnillaluodaan yksilöille, yrityksille ja koko yhteiskunnalle mahdollisuuksiakehittää olosuhteita kaikkien kannalta vapaammiksi, tasa-arvoisemmiksija oikeudenmukaisemmiksi. Lopputulos ratkaisee, ja kyse on eri teki-jöiden tasapainosta. Hyvinvoivat yhteiskunnat ovat myös taloudellisestimenestyneimpiä ja lähes kaikki taloudellisesti menestyneet yhteiskun-nat ovat hyvinvointiyhteiskuntia. Hyvinvointi on pitkäjänteinen me-nestystekijä.”15

Suomalaiset ovat erinomaisen tyytyväisiä hyvinvointiyhteiskuntaan javain murto-osa kansalaisista olisi halukas luopumaan nykyisestä järjes-telmästä. Oikeastaan kysymys on väärin asetettu, koska suomalaisilla eiole tiedossa relevanttia vaihtoehtoa hyvinvointivaltiolle. Suomalaisetovat kasvaneet kiinni hyvinvointivaltion demokraattisuuteen, tasa-ar-voon ja tasaveroisuuteen.

Suomalaisesta hyvinvointivaltiosta on tullut sadan vuoden aikana lähestäysin palkansaajien yhteiskunta. Yrittäjät olivat perustamassa suomalais-

25

ta hyvinvointivaltiota, mutta nyt he ovat jääneet pieneksi vähemmis-töksi, jonka ääni ei kuulu poliittisissa vaaleissa eikä etujärjestöjen neu-vottelupöydissä. Valtio on ottanut haltuunsa suuren osan yhteiskunnalli-sista toiminnoista, jotka ennen kuuluivat yrittäjille. Suomesta ovat ka-donneet yksityiset koulut ja yliopistot sekä suuri määrä muita sosiaali-ja kulttuurisektorin toimintoja. Ne ovat muuttuneet valtion ja kuntienomistamiksi instituutioiksi, joita rahoitetaan verotuloilla.

Vaikka palkansaajat ovat saaneet tehdä suomalaisesta yhteiskunnasta täs-mälleen sellaisen kuin tahtovat, he eivät silti ole onnellisia. Hyvinvoin-tivaltiosta ei olekaan tullut se unelmavaltio, josta 1960- ja 70-luvuillauneksittiin. Päinvastoin. Palkansaajat valittavat liian kovaa työtahtia, liianlyhyitä työsuhteita sekä tulosvastuuta. Poliitikoilta toivotaan ratkaisuja,jotka keventäisivät työtaakkaa, pidentäisivät lomia ja vapaa-aikaa sekätoisivat työpaikoille enemmän henkilökohtaista vapautta.

Mutta hyvinvointiyhteiskunnan poliittisella ohjauksella on omat rajan-sa. Lakeja ja asetuksia voidaan säätää, mutta niillä ei voida muuttaa hy-vinvointivaltion asemaa globaalin talouden maailmassa. Suomalaistenratkaisuista huolimatta työtahtia on lisättävä, jotta yhteiskunnan vero-kertymät kasvaisivat. Psykohistorioitsija Juha Siltalan toiveista huoli-matta historian pyörää ei voida kääntää takaisinpäin. Suomi oli suljettuja valtiokeskeinen yhteiskunta 1960- ja 70-luvuilla, mutta nyt rajatovat auki ja valtion säätelyvaraa rajoittaa ylikansallinen lainsäädäntö.Pääomat eivät ole enää laiskoja, eivätkä palkansaajat voi välttyä tulosoh-jauksen kurimukselta. Kuten ohjelmajohtaja Antti Hautamäki on to-dennut, ”hyvinvointivaltion tragiikka on pitkälle siinä, että sympatiantunteet ohjattiin valtion vallan ja koneiston kasvattamiseksi. Yhteiskun-nallinen moraali tuhoutui, yhteisöllisyys muuttui häikäilemättömäksioman edun tavoitteluksi, vapaus muuttui totalitarismiksi, demokratiamuuttui puoluevallaksi ja valtiokoneisto auktoriteetiksi.”16

Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen menee vieläkin pitem-mälle. Hän kirjoittaa: ”Ajatus siitä, että työpaikkojen luominen olisi yh-teiskunnan tai toisen ihmisen vastuulla on minulle vieras. Näen valtiontehtäväksi luoda puitteet. Yrityksillä on yhteiskuntavastuuta, mutta nii-den tehtävänä ei ole luoda elinikäisiä työpaikkoja. Yrittäjyys on vapaa-ehtoista eikä siihen ketään voida pakottaa. Voidaan vain luoda olosuh-teet, joissa yritystoimintaa syntyy ja säilyy. Yrittäjien ja yritysten vas-

26

tuulla on kuitenkin tehdä työsuhteiden luonne ja kesto mahdollisim-man ennakoiduksi. Tavallisen ihmisen turvatarve on aito. Enempää vas-tuuta yrityksille ei voi asettaa paitsi, että niiden tulee tehdä voittoa, kos-ka tappiota tekevä yritys kuolee. Kasvun takana ovat innovaatiot ja me-nestyminen kilpailussa markkinoista. Schumpeterilainen näkemys luo-vasta tuhosta sopii erityisen hyvin kuvaamaan sitä, missä puitteissa yri-tykset tänä päivänä kilpailevat. Niiden jääminen maahan globalisoitu-vassa maailmassa ratkaisee sen, säilyykö suomalainen hyvinvointivaltiovai ei. Valitettavasti tässä ei ole tippakaan liioittelua.”17

Mutta suomalaisen yhteiskunnan syviä kulttuurisia voimia ei pidä aliar-vioida. Hyvinvointivaltion rakentaminen jatkui aina 1980-luvun lopul-le saakka. Pitkän kehityskaaren aikana suomalaisten alitajuntaan juurru-tettiin arvoperusta, joka edelleen hallitsee suomalaisten mielenmaise-maa. Hyvinvointivaltio seisoo tukijaloilla, joihin on kirjoitettu fen-nomanian jalot periaatteet. Ne eivät sulje pois yrittäjyyttä, mutta neasettavat yrittäjyydelle jyrkät kansalliset ehdot. Yrittäjän on oltava en-nen kaikkea kollektiivisen hyvän tuottaja, hänellä on oltava vahva yh-teiskuntavastuu ja hänen on pystyttävä oman taloudellisen hyvinvoin-nin uhalla työllistää palkansaajia. Nämä vaatimukset ovat silottaneetyrittäjyyden pois hyvinvointivaltion kovimmasta ytimestä. Sinne ovatjääneet valtio, kunnat sekä suuret yritykset. Niidenkin mahdollisuudetkollektiivisen hyvän tuottamiseen ovat rajatut, mutta ainakin toistaisek-si julkinen sektori on pystynyt turvaamaan suomalaisen yhteiskunnanvakauden ja positiivisen kehityksen.

Mihin paikkaan yrittäjät voisivat sijoittua tulevaisuuden suomalaisessaluokkakuvassa? Hymyilisivätkö he poliitikkojen vieressä, vai saisivatkohe varamiespaikan takarivistä? Yhteiskunnallinen vallanjako on ainaideologinen kysymys, jossa nollasummapeliä pelataan kovilla panoksilla.Jos yrittäjille annetaan lisää yhteiskunnallista valtaa, kuka nykyisistä val-lanpitäjistä on valmis luopumaan omastaan? Jos yrittäjille puolestaan eiole luvassa valtaa, niin mikä kompensaatio olisi riittävä houkuttelemaanuusia yrittäjiä? Professori Vesa Routamaa suhtautuu pessimistisesti yrit-täjyyden aseman vahvistumiseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Hänkirjoittaa: ”Suomessa mikä tahansa välttämätön uudistus saadaan kaa-dettua alkuunsa parilla maagisella mantralla ’hyvinvointivaltio’ ja ’pe-ruspalvelut’, ikään kuin mikä tahansa muutos veisi niiltä pohjan. Tarttu-

27

malla lillukanvarsiin voidaan ajaa omia, usein kapeita poliittisia tavoittei-ta ja hämärryttää tosiasiat järjestelmän kokonaisuuden kustannuksella.Suomi onkin ainoa ns. kehittynyt läntinen valtio, jossa virallisena poli-tiikkana on pyrkimys kehittää työllisyyttä, ei sitä luovaa yrittäjyyttä.Seuraukset ovat nähtävissä työttömien määränä lisättynä muine oheis-ongelmineen.”18

Routamaan pessimismillä on vahvat perusteet. Yrittäjyyden ja suoma-laisen hyvinvointiyhteiskunnan vuoropuhelu on ollut vaikeaa eikä senäytä nopeasti helpottuvan. Yrittäjien hyväksyminen yhteiskunnan täy-sivaltaisiksi jäseniksi edellyttää perusteellisia muutoksia yhteiskunnanrakenteissa ja asenteissa. Tällä hetkellä poliittinen päätöksentekokoneis-to tarjoaa yrittäjille taloudellista ja henkistä tukea sekä koulutusta jakonsultointia. Samoin poliittinen eliitti lähettää signaaleja, joista voi ais-tia muutoksen välttämättömyyden. Yksi hyvä tarkistuspiste on hyvin-vointivaltion intohimoinen puolustaja, ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Kuusi vuotta sitten Tuomioja kirjoitti optimistisena: ”Jos hyvinvointi-valtio halutaan säilyttää, tulee sitä monin tavoin muuttaa ja kehittää ta-valla, joka turvaa sen rahoituksellisen kestävyyden, vähentää valtiokes-keisyyttä, hyväksyy myös yksityisen yritteliäisyyden palvelujen tarjoa-misessa, turvautuu nykyistä laajemmin kilpailuttamiseen ja suhtautuuaiempaa suvaitsevammin erilaisiin yksilöllisiin elämäntapavalintoihin.”19

Neljä vuotta myöhemmin Erkki Tuomiojan painotukset olivat jo pe-rinteisemmät. Uutispäivä Demarin kolumnissa hän totesi sekaomista-juuden olevan paras vaihtoehto suomalaiselle yhteiskunnalle. Tuomio-jan mielestä sosiaalidemokraattien oli syytä avoimesti liputtaa julkisenomistuksen puolesta. Suomessa voi toimia sopuisasti rinta rinnan val-tion ja kuntien omistamia yhtiöitä, pörssiyrityksiä, perheyrityksiä sekäpieniä- ja keskisuuria yhtiöitä. Sekaomistus luo turvallisen tasapainon,sillä ”yhden omistusmuodon varassa toimiva talous ajautuisi nopeastiongelmiin. Se koskee yhtä hyvin valtion omistusta kuin tilannetta, jossakaikkia yrityksiä johdettaisiin vain lyhyen tähtäyksen arvonnousujenperässä juoksevien pörssiyhtiöiden tapaan.”20

28

3. KOLLEKTIIVISENOMISTAMISEN PITKÄHISTORIA”Mene suureen taloon töihin. Saat varman leivän ja suuren talon edut”.Tämän kehotuksen ovat saaneet tuhannet suomalaiset pojat ja tytötvanhemmiltaan matkaevääksi itsenäiseen elämään suomalaisessa yhteis-kunnassa. Kehotukseen onkin sisältynyt suuri viisaus. Suomalaisessayhteiskunnassa pysyvät ja vakaat työpaikat ovat löytyneet yleensä suu-rista yrityksistä.

Suomen talousjärjestelmän yksi erityispiirre on sekaomistajuus eli yri-tysten omistus jakautuu useiden erilaisten instituutioiden kesken. Yksi-tyiset yritykset muodostavat lukumääräisesti selvän enemmistön, mut-ta toiminnan volyymiin suhteutettuna osuustoiminnalliset sekä valtionja kuntien omistamat yritykset leikkaavat huomattavan suuren viipa-leen Suomen talouden kokonaiskakusta. Vaikka EU-jäsenyyssopimus jatalouden globalisaatio ovat heikentäneet julkisen vallan roolia taloudenaktiivisena toimijana, Suomessa on edelleen suuryrityksiä, joissa valtioon merkittävä omistaja. Tällaisia ovat esimerkiksi Fortum, Kemira, Ou-tokumpu ja Sonera. Lähes yhtä suuria yrityksiä ovat myös osuustoi-minnalliset Metsäliitto, Osuuspankki ja Valio. Myös kuntasektorin siipi-en suojiin on kehittynyt merkittävää liiketoimintaa.

Sekaomistajuus on Suomessa enemmän välttämättömyys kuin talou-dellinen valinta. Suomi on ollut aina pääomaköyhä maa, joten teollistatoimintaa on ollut pakko tukea julkisella rahoituksella. Osuustoimintaon puolestaan kansalaisyhteiskunnan keino osallistua teolliseen tuotan-toon sekä kauppa- ja rahoitusmarkkinoille. Suomessa valtionyritykset jaosittain myös osuustoiminnalliset yritykset ovat muodostaneet ns. sini-valkoisen pääoman kovan ytimen. Ne tasapainottivat suomalaisen jaruotsalaisen pääoman välistä epäsuhtaa, joka periytyi jo autonomiaaedeltäviltä vuosisadoilta.

Kollektiivinen yrittäjyys ei kuitenkaan ole ollut itsestäänselvyys avoi-meen markkinatalouteen pyrkivässä Suomessa. Konsuli Axel Solitandervaroitti jo 1930-luvun lopulla osuustoiminnallisten ja valtionyhtiöiden

29

vaaroista. Solitanderin mielestä, ”sekä valtion että osuustoiminnan hal-lussa olevia varoja lisätään muka yksityisten kansalaisten hyödyksi,mutta samalla on jäänyt huomaamatta, että nämä pääomat jatkuvastiraskaana ja yhäti kasvavana taakkana painavat yksityisten kansalaistentoimintamahdollisuuksia kollektiivisen ja enemmän tai vähemmänisännättömän toiminnan hyväksi.”21

Mutta onko konsuli Solitander oikeassa? Ovatko valtionyritykset jaosuustoimintayritykset tukahduttaneet suomalaista yrittäjyyttä? Tämäon mielenkiintoinen kysymys, johon on vaikea löytää yksiselitteistävastausta. Kollektiiviset yritykset peilaavat hyvin suomalaisen yhteis-kunnan arvomaailmaa. Niissä on jaettu taloudellista vastuuta ja madal-lettu yrittämiseen liittyvää riskiä. Hädän hetkellä yhtiöt ovat saaneetvaltion tai kuntien kassasta lisää rahaa investointeihin tai tappioidenpeittämiseen.

Suomalaiset ovat tottuneet kollektiivisiin yrityksiin. Osuustoimintalii-ke onkin ollut selkeä menestys suomalaisessa yhteiskunnassa ja edelleenliikkeeseen kuuluu kymmeniä tuhansia jäseniä. Suomalaisia näyttäämiellyttävän myös kollektiivisten yritysten selvästi pienempi kilpailu.Valtionyhtiöt ovat sijoittuneet toimialoille, joissa on vain vähän koti-maista kilpailua, ja jos alalle tulee kansainvälinen kilpailija, julkinen valtaon voinut rajoittaa lainsäädännön avulla kilpailijan toimintaedellytyksiäSuomessa.

Toisaalta valtionyhtiöillä on ollut vaikeuksia löytää paikkaansa vapaassamarkkinataloudessa. Niitä on pidetty vähintäänkin valtiososialisminedustajina, joita ei oikeastaan pitäisi olla vapaasti toimivilla markkinoilla.Toisaalta valtionyrityksille on voitu sälyttää suurempi yhteiskuntavas-tuu. Helsingin Sanomien taloustoimittaja Lauri Helve ivailikin valtion-yhtiöiden roolia vuonna 1978 seuraavasti: ”Suomessa on valtionyhtiöi-tä, joita valtio nyt elättää. Kehitysalueiden yrityksiä, joiden tehtävänäon kehitysalueiden elättäminen. Alalajina ovat Pohjois-Suomen yrityk-set, joilla on oma tehtävänsä kilpailla tuosta noin 150 vuotta kasvavastaraaka-aineesta, pohjoisen petäjästä ja elättää Pohjois-Suomea. Neljänte-nä ovat loput yritykset, joiden tehtävänä on mm. elättää edellä mainit-tuja.”22

Voivatko valtio, kunta tai osuustoimintaliike olla todellisia yrittäjiä?Suomalaisten vastaus tähän kysymykseen on epäilemättä myönteinen.

30

Kollektiivinen yrittäjyys ei edellytä suurta henkilökohtaista riskiä, ei-vätkä kollektiivisesti omistetut yritykset joudu kohtaamaan samanlaisiahenkisiä paineita kuin puhtaasti yksityisessä omistuksessa olevat yrityk-set. Valtionyhtiöt ovatkin nauttineet Suomessa taloudellisesta turvalli-suudesta, jollaista yksityiset yritykset eivät edes parhaina päivinä voisaavuttaa. Osuustoimintaliikkeen yrityksillä on puolestaan ollut henki-nen ja moraalinen ulottuvuus, joka on kiinnittänyt ne syvälle suomalai-sen yhteiskunnan arvomaailmaan. Professori Charles Gidén määritti jovuonna 1912 osuustoiminnan suhteen vapaaseen markkinakilpailuun:”Osuustoiminta on myös kyennyt luomaan vapautta, tuonut elämäänrehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta, mitä ei kyennyt vapaa kilpailutuomaan. Kansan vähäväkiset laumat ovat sen kautta omille jaloilleenkohonneet ja itsenäisiksi tulleet. Ajatellaan esim. maalaiskassojamme,mitä ne muuta tekevät antaessaan luottoa pikkuviljelijöille ja käsityö-läisille, kuin varjelevat näitä joutumasta taloudellisesti voimakkaampiensyötäväksi. Lisää vapautta ne siis hankkivat. Ja entä sitten osuuskaupat!Ne ovat hävittäneet valheellisen reklaamin, tehneet mahdottomaksi ta-varain väärentämisen, väärien mittojen käyttämisen ja monet muutmuodot, joissa kuluttajaa on nyljetty.”23

Gidénin palopuhe sisältää juuri ne suomalaisen kulttuurin perusarvot,jotka löytyvät myös fennomaanisen kansanliikkeen ohjelmasta. Osuus-toiminta ei tähtää liikevoiton maksimointiin, vaan yritystoiminnalla onkannattavuuden lisäksi myös yksilöä ja yhteisöä jalostavia tavoitteita.Osuustoimintaan liittyy myös vahva sosiaalinen ja kulttuurinen ohjel-ma, jonka sisältö noudattaa lähes yksi yhteen kansallista ohjelmaa. Sitäeivät muuta kansainvälisen kapitalismin vaatimukset, koska osuustoi-minta perustuu aina paikallistason ihmisten tarpeisiin. Osuustoimintaon aina jostakin kotoisin ja se tunnustaa sekä maata että väriä. Osuustoi-mintaa johtavat henkilöt on valittu demokraattisesti ja heihin voi sentähden luottaa. Osuustoiminta peilaakin hyvin suomalaisen yhteiskun-nan tavoitteita tasa-arvosta ja demokratiasta.

Valtionyhtiöiltä löytyy samanlaiset sosiaaliset ja kulttuuriset tavoitteet.Ne edustavat sinivalkoista omistusta, ja niiden tehtävänä on huolehtia jalisätä veronmaksajien varallisuutta. Valtionyhtiöt jalostavat strategisestitärkeitä luonnonvaroja, joista saatu hyöty leviää koko kansan hyväksi.Nämä velvoitteet ovat luoneet valtionyrityksille ja niiden arvovaltaisillejohtajille haastavan toimintaympäristön. Valtionyhtiöiden johtajat ovat-

31

kin lähes poikkeuksetta intohimoisia ja karismaattisia patruunoita. Heovat johtaneet yrityksiään kuten yksityisen yrityksen omistajajohtajat.Valtio on nostanut lojaalit johtajansa vuorineuvosluokkaan, joka sijoit-tuu suomalaisen yhteiskunnan sisäisessä hierarkiassa huippuvirkamies-ten ja yksityisen yritysjohtajien välimaastoon. EuroparlamentaarikkoAnneli Jäätteenmäki kiteytti kollektiivisen yrittäjyyden ja suomalai-suuden suhteen seuraavasti: ”Valtionyhtiöt ovat olennainen osa sinival-koista omistajuutta. Ei ole yhdentekevää, minkä maan kansalaiset omis-tavat Suomessa toimivat yritykset. Kun harkitaan valtionyhtiöidenosakkeiden myymistä, täytyy myös hahmottaa sitä, millaisiin käsiin yh-tiöt siirtyvät. Omistamisella on väliä.”24

Kollektiivisesti ja yksityisesti omistetut yritykset tavoittelevat samaaasiaa eli yrityksen kasvua ja vaurastumista. Suomalaisessa yhteiskunnassayritysten kasvulle on kuitenkin aina asetettu kohtuullisuuden rajat.Kohtuutta ei määritetä rahassa, vaan se heijastuu kunkin ajan sosiaalisiaja kulttuurisia arvostuksia. Yrityksen on osoitettava julkisuuteen koh-tuullisuutta tai yritys menettää yhteiskunnallisen luottamuksen. Sentoimia aletaan tarkkailla ja sen johtajat joutuvat viranomaisten ja medi-an hampaisiin. Kohtuuttomia voittoja tavoitteleva yritys on epäilyttävä.Kuten EVAn Ilkka Haavisto on todennut, ”jos joku kuvittelee toista,hän putoaa korkealta ja kovaa.”25

Kollektiivinen ja yksityinen yritystoiminta on elänyt Suomessa rinnak-kain jo yli sadan vuoden ajan. Sen vuoksi onkin hämmästyttävää, ettäyhteiskunnallisessa keskustelussa ne asetetaan edelleen jollakin tavallavastakkain. Suomalaisen talouselämän vahvuus voi hyvinkin löytyä se-kaomistajuudesta, jonka kaikilla osapuolilla on yhteiskunnassa tunnus-tettu asema. Jos valtionyhtiöt ja osuustoiminnalliset yhtiöt saavat rikas-tua ja vaurastua, sama oikeus pitäisi sallia myös yksityisille yrityksille.Espoolainen tekniikan ja taloustieteen opiskelija Rasmus Ahvenniemipohtii nettisivullaan tätä kysymystä seuraavasti: ”Oikeudenmukaisuu-teen halutaan pyrkiä silläkin uhalla, että monet pätevimmistä suomalai-sista siirtyvät töihin ulkomaille alemman verotuksen piiriin. Suomessaei olisi yllättävää kuulla sanottavan tästä, että ’hyvä kun lähtivät, silläolisivat vain kasvattaneet tuloeroja, ja ei tänne ahneita ihmisiä kaivata-kaan’. Verotuksemme kannustaa ulkomaille lähtöön kaikista eniten niitä,jotka työnsä ja rahankäyttönsä kautta tuottaisivat eniten hyötyä kansan-taloudellemme, ja jotka myös toisivat eniten tuloja verottajalle. Verotus

32

kannustaa nimenomaan korkeimmin kouluttautuneita lähtemään ulko-maille henkinen pääoma mukanaan. Näin siitäkin huolimatta, että kou-lutus on maksettu verovaroin. Olisiko tähänkin syynä suomalainen ka-teus, joka pyrkii tasaamaan tuloerot hinnalla millä hyvänsä?”26

33

4. MINNE YRITTÄJYYSKATOAA?Suomalaiset ovat tunnollista ja ahkeraa kansaa. Suomalaiset ovat myösvalmiit tekemään kovasti töitä selkeän tavoitteen saavuttamiseksi. Suo-messa on pitkät talkooperinteet ja ’jos toimeen tartutaan, niin valmistatulee nopeasti ja tehokkaasti’.

Nämä sanonnat eivät ole syntyneet turhasta. Suomalaisessa perusluon-teessa on paljon yrittäjyyttä tukevia aineksia. Suomalaiset tekevät myösyksilöllisiä ratkaisuja ja uskovat itseensä. Tämän lisäksi Suomeen on ka-saantunut paljon osaamista, kokemusta ja tietoa. Menestyneet liikemie-het ovat osoitus siitä, että suomalaisilla on kykyä ja tahtoa vallata itsel-leen tilaa markkinoilla.

Yrittäjyys on siten sisäänrakennettu ominaisuus suomalaisuudessa. Tästäkertovat ne kymmenet tuhannet innokkaat lapset ja nuoret, jotka myy-vät kadulla Kevätpörriäisiä tai keksipaketteja. Aitoa yrittäjähenkeäedustavat myös luokkien järjestämät musiikkiesitykset, diskot ja urhei-lukilpailut. Niiden tuotolla koululaiset rahoittavat leirikouluja, joista osaon jopa maan rajojen ulkopuolelle. Suomalainen lapsi ja nuori oppii si-ten yrittämisen kautta ymmärtämään rahan arvon ja sen, että omilla ra-hoilla voi toteuttaa omia unelmia.

Nuorisobarometrin mukaan yrittäjyys kiinnostaa alle 25-vuotiaitanuoria. Tämä tulos on täysin linjassa kouluissa ja urheiluseuroissa tehtä-vän työn kanssa. Talkootyöt ja makkaranmyynti jalkapallo-ottelussa su-juvat hyvin sekä nuorilta että heidän vanhemmiltaan. Suurin osa suo-malaisesta kansalaisyhteiskunnasta toimiikin todellisuudessa vapaaehtoi-sen yrittäjyyden periaatteilla. Rahan hankinta on mielekästä, koska toi-minnalla on selkeät tavoitteet, eikä verottajan ahne koura tuppauduapajille.

Mutta minne yrittäjyys katoaa, kun Kevätpörriäisten myyjät siirtyvätyliopistoon tai korkeakouluihin? Miksi innokas talkootyöläinen siirtyymielenosoitusrivistöön, jossa haetaan suurempia sosiaalitukia ja opinto-rahaa? Miksi suomalainen nuori käyttää suuren osan päivästään hankki-malla sosiaaliavusteisia tukia, kuten asumistukea, matkatukea ja ateriatu-kea?

34

Suomalainen yhteiskunta on ylpeä siitä, että se tarjoaa nuorille ilmai-seksi tai ainakin melkein ilmaiseksi keskeiset yhteiskunnalliset palvelut.Tämä on kiistämättä hyvinvointiyhteiskunnan yksi suurimmista saavu-tuksista. Mutta mikä on kolikon toinen puoli? Hyvinvointiyhteiskun-nan palvelut muodostavat monimutkaisen byrokraattisen viidakon, jon-ka hallinta edellyttää erikoisosaamista. Nuoret opiskelijat ovatkin taita-vasti päässeet kiinni hyvinvointipalvelujen mystiseen maailmaan. Etujaosataan vaatia ja niiden käyttö on yleensä hyvin suunniteltua ja harkit-tua. Tästä on runsaasti kokemusta juuri palkkatyön ja opiskelun yhdis-tämisessä. Opiskelijat tekevät juuri sallitun määrän töitä ja täydentävättulojaan opintotuella ja muilla opiskeluun liittyvillä sosiaalieduilla.Tämä on tietysti lain kirjaimen mukaista toimintaa. Mutta miten sevaikuttaa opiskelijoiden itseymmärrykseen ja yrittäjyyteen?

Seuraukset ovat tuhoisia. Opiskeluaikana hankitut kokemukset hyvin-vointiyhteiskunnan turvajärjestelmästä etäännyttävät opiskelijat yritys-maailmaan sisältyvistä riskeistä. Tavallinen riviopiskelija ei nykyään us-kalla edes ottaa opintolainaa, koska yhteiskunta ei voi taata hänelle val-mistumisen jälkeen pysyvää ja hyväpalkkaista työsuhdetta. Kuinka täl-laiset opiskelijat uskaltaisivat edes ajatella oman yrityksen perustamista?

Toisaalta opiskelun aikana tehty palkkatyö sitouttaa opiskelijat työ-markkinoille. Usein juuri opiskeluaikainen työkokemus avaa tien en-simmäiseen työpaikkaan tai virkasuhteeseen. Vain harvat opiskelijat pää-sevät opintojensa aikana kosketukseen yrittäjyyden kanssa. Tästä onehkä surullisin esimerkki kaupallisen alan opiskelu, joka sekin näyttäävalmentavan nuoria yrittäjyyden sijasta palkkatyöhön. Kuten Helsinginkauppakorkeakoulun rehtori Eero Kasanen on todennut, Kauppakor-keakoulun opiskelijoista suurin osa hakeutuu valmistumisen jälkeenpalkkatyöhön. Tämä on opiskelijoiden mielestä rationaalinen ratkaisu,koska palkkatyöhön ei sisälly henkilökohtaista taloudellista riskiä ja hy-vin menestyvässä yrityksessä nuori maisteri voi nopeasti hankkia suh-teellisen hyvän toimeentulon.

Tärkeintä on kuitenkin asenne. Hyvinvointivaltion suojaverkoissa navi-goiva nuori ajautuu kauas yrittäjyydestä juuri siinä elämänvaiheessa,jolloin asenteet työtä ja yhteiskuntaa kohtaan ovat herkimmässä muok-kautumisvaiheessa. Asenteita on tämän jälkeen hyvin vaikea, tai jopamahdoton muuttaa. Kyselytutkimukset osoittavatkin selvästi, kuinkayrittäjyys on luonnollisinta niille nuorille, jotka ovat olleet henkilökoh-

35

taisesti kosketuksissa yrittäjiin. Tällaisia ovat luonnollisesti yrittäjäper-heiden lapset, mutta myös sellaiset nuoret, jotka ovat olleet töissä pie-nissä tai keskisuurissa yrityksissä.

Sen sijaan ne nuoret, joilla on kokemusta pelkästään palkkatyöstä, eivättunne yrittäjyyttä omakseen. Tämä on ymmärrettävä kokemus, silläpalkkatyö muodostaa oman erikoisen maailmansa, jota ohjaa monimut-kainen työlainsäädäntö sekä työmarkkinapolitiikka. Palkkatyön sisäistä-neille nuorille suomalainen yhteiskunta tarjoaa turvallisen ja selkeänelämänmallin, jolla on vahva yhteiskunnallinen hyväksyntä.

Ilmiötä voi hahmottaa fiktiivisen kertomuksen avulla. Tarinan päähen-kilöt suorittavat hyvillä arvosanoilla peruskoulun ja lukion. Sen jälkeenpalkkatyöhön siirtyvä esimerkkihenkilömme pitää pari välivuotta ja21-vuotiaana hän aloittaa seitsemän vuoden opiskelun.

Opiskelut käynnistyvät normaalilla tavalla ja toisena opiskeluvuonnaesimerkkihenkilömme tapaa tulevan puolisonsa. Hänen elämänuransaon ollut hyvin samanlainen. Kumpikin on käynyt lukion ja siirtynytsieltä yliopistoon. Tavoitteena on akateeminen loppututkintoa ja senjälkeen hyvä ja turvallinen työpaikka. Kumpikin nostaa opintorahaa,mutta opintolainaa ei uskalleta ottaa epävarman tulevaisuuden takia.Koska avustus ei riitä säädylliseen elintasoon, kumpikin tekee palkka-työtä opintojen ohella. Aluksi työt ovat pienimuotoista pätkätöitä, mut-ta opintojen loppuvaiheessa kumpikin saa työpaikan, joka on lähelläomaa erikoisalaa. Valmistuminen hieman myöhästyy, mutta kahdeksanopiskeluvuoden jälkeen molemmilla on kädessään maisterin paperit.

Valmistumisen jälkeen nuoret solmivat avioliiton. Vaimo saa vakituisenviran ministeriöstä, mutta mies joutuu kamppailemaan pätkätyöviida-kossa. Koska vakituinen virka takaa vaimolle vakituisen työsuhteen,perheeseen syntyy ensimmäinen lapsi. Sen jälkeen pari päättää ottaa 15vuoden asuntolainan. Lainarasitus helpottuu, kun myös aviomies saa va-kituisen työsuhteen. Elintaso nousee ja perheeseen syntyy toinen lapsi.Samalla kerrostalokaksio vaihdetaan rivitalohuoneistoon, jossa on mu-kavasti tilaa isommallekin perheelle. Lainaa otetaan lisää, mutta sen ris-kit eivät pelota. Kummallakin on nyt vakituinen työpaikka.

Tämä tarina voisi tapahtua missä tahansa 2000-luvun Suomessa. Suo-messa on lähes 200 000 korkeakouluopiskelijaa, joista suurimman osanelämäntarina kulkee edellä kuvatun esimerkin mukaista latua. Opiskeli-

36

jat opiskelevat, mutta suurin osa tekee opintojen ohessa myös töitä.Näin orientoidutaan palkkatyöhön, joka on luonnollisin uravaihtoehtovalmistumisen jälkeen. Palkkatyö luo mahdollisuudet elintason nosta-miseen, perheen perustamiseen ja säädylliseen elämään. Se tuo muka-naan myös sosiaalisen ja kulttuurisen kontekstin, joka on tuttu ja tur-vallinen suurimmalle osalle suomalaisista. Isät ja äidit ovat kulkeneet sa-man tien ja hyväksi havaittua väylää on turvallista purjehtia kohti elä-kepäiviä.

Palkkatyö on myös elämäntapa, jolla on selkeä oma kulttuurinsa ja sosi-aalinen viitekehys. Pitkä työura tuo lisää palkkaa ja yleensä myös haas-tavampia työtehtäviä. Akateemisen loppututkinnon suorittaneet pääty-vätkin jossain uravaiheessa johto- ja esimiestehtäviin.

Palkkatyö on valtion erityisessä suojeluksessa. Tämä näkyy monenlaisi-na etuina, jotka kuuluvat palkkatyön arkeen. Työntekijät syövät sään-nöllisesti hyvää ja terveellistä ruokaa yrityksen ja verottajan yhteisestisubventoimassa työpaikkaruokalassa. Heillä on myös käytössään terve-yshuolto, liikuntasetelit ja kulttuurinautintoihin pääsee työnantajanavustamilla kulttuuriseteleillä. Naispuoliset palkansaajat ovat puolestaanhyvin suojattuja äitiys- ja vanhempainloman aikana.

Kaikki tämä kuuluu hyvinvointi-Suomeen. Esimerkkihenkilömme tus-kin huomaavat kulkevansa turvallisessa maailmassa, jossa yhteiskunta onsilittänyt lähes kaikki eteen nousevat esteet. Palkansaajaksi kasvava suo-malainen syö jo päiväkodissa kaupungin maksamaa ruokaa, ja sama ruo-kalista on edessä myös peruskoulussa, lukoissa ja korkeakoulussa. Läheskolmenkymmenen työvuoden aikana esimerkkihenkilömme ei siisvälttämättä koskaan tapaa ravintola- tai kahvilayrittäjää, vaan hän nauttiiruokansa laitosruokalassa.

Miten tällaisten henkilöiden mielenmaisemaan saataisiin istutettua yrit-täjähenkeä? Tehtävä on lähestulkoon mahdoton, koska henkilöt eivätkoko elämänsä aikana ole nähneet tai kokeneet yrittäjän arkea. Palkka-työn viehätys ei siten perustu pelkästään palkkaan, vaan yhteiskunnalli-seen rakenteeseen, jonka sisällä palkkatyötä tekevät ihmiset elävät tur-vallisen ja onnellisen elämän. Vaikka palkkatyö saattaa olla tylsää ja har-maata, se kuitenkin näyttäytyy suurimmalle osalle suomalaisista ainoanamahdollisuutena. Ajatus yrittäjyydestä on vieras ja kaukainen, eikä tur-

37

valliseen työsuhteeseen tottunut ymmärrettävästi rohkene laittamaanitseään ja rahojaan alttiiksi riskeille.

Jatketaan fiktiota. Esimerkkiparimme saa uudet naapurit. Mies on peri-nyt isältään autokaupan ja vaimo on kauppatieteiden maisteri. Kumpi-kin tekee töitä yrityksessä. Työpäivät ovat pitkiä, mutta naapurit eivätvalita. Miehen äiti auttaa lastenhoidossa ja muutenkin perhe tuntuu pi-tävän yhtä. Vanha autokauppias antaa pojalleen hyviä neuvoja ja seniorinasiakasverkostot auttavat monella tavalla nuorta yrittäjää eteenpäin.Yrittäjän vaimo hallitsee itsenäisesti yrityksen markkinointia ja talous-hallintoa.

Eivätkä pitkät työpäivät mene hukkaan. Lasten syyslomalla matkuste-taan etelään ja hiihtolomaksi on varattu mökki Lapista. Rahaa on mu-kavasti, mutta naapurinperhe pitää matalaa profiilia. Pojan jalkapallo-joukkueen paitoihin annettiin mainos, ja pienellä avustuksella joukkuerahoitettiin pelaamaan Ruotsiin.

Voisiko yrittäjäperhe ryhtyä palkansaajaksi? Varmaan voisi, jos yritysmenisi nurin. Niin kauan kun yrityksessä on elämänvaloa, yrittäjät te-kevät työtä yhteisen unelman eteen. Yrittäjien vapaus tuntuu aiheutta-van kateutta naapurissa, mutta toisaalta yrittäjät tuntevat välillä kateuttapalkansaajanaapurien pitkistä kesälomista ja vuorotteluvapaista.

Nämä kaksi fiktiivistä esimerkkiä osoittavat, kuinka palkkatyö ja yrittä-jyys elävät Suomessa rinnakkain. Palkansaajilla ja yrittäjillä on kummal-lakin omat turva- ja yhteistyöverkostonsa, jotka eivät kohtaa tosiaan.Yrittäjät pitävät tiukasti toistensa puolta, ja vastaavasti palkansaajien tu-kena ovat vahvat työmarkkinajärjestöt.

Suomen haasteena onkin rakentaa yhteiskunta, jossa yrittäjyys ja palk-katyö ovat lujasti kiinni toisissaan. Raja-aidat on poistettava ja erityises-ti nuorille on luotava mahdollisuus liikkua yrittäjyyden ja palkkatyönvälillä vapaasti. Nyt aidat ovat korkealla ja niitä vahvistaa kulttuurinenja sosiaalinen turvaverkko.

38

5. NYT ON AIKA!Suomi ei ole enää entisensä. Ajat ovat muuttuneet ja muutos on ollutnopea ja voimakas. Syrjäinen ja eristynyt Suomi on avautunut ja integ-roitunut monin eri tavoin maailmaan. Konkreettisin uuden ajan ilmen-tymä on Suomen jäsenyys Euroopan unionissa. Sillä on ollut jo 10vuoden aikana suuri vaikutus Suomen talouteen, yhteiskuntaan ja kult-tuuriin. EU-jäsenyys on luonut Suomelle mahdollisuudet pääomien,työvoiman ja osaamisen vapaalle liikkumiselle, ja unionin alueella Suo-mi saa osallistua vapaasti taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen kil-pailuun.

Euroopan unioni on kuitenkin heikentänyt kansallisvaltioiden ja samal-la myös Suomen valtion asemaa. Poliittista valtaa on siirtynyt Brysse-liin, ja talouspolitiikassa Suomen valtiolla on entistä selvästi rajatummatmahdollisuudet vaikuttaa kehitykseen. Yhteinen valuutta on hävittänytkansallisia erityispiirteitä ja helpottanut yritysten toimintaa globaalintalouden kentällä. Integroituneen talouden toimijat eivät ole perintei-sesti monikansallisia yrityksiä vaan aidosti kansainvälisiä yrityksiä, joillaon tuotantoa, jakelua ja kauppaa eri puolilla maailmaa.

Miten Suomessa suhtaudutaan kaikille tärkeän valtion aseman heikke-nemiseen? Kyselytutkimusten mukaan EU:n kannatus Suomessa onpysynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana lähestulkoon ennallaan.Keskustelun painopisteet ovat kuitenkin muuttuneet. Suomalaiset ha-kevat edelleen Euroopasta turvallisuutta sekä taloudellista vakautta.Toisaalta valtion ja erityisesti hyvinvointivaltion aseman kehityksestävallitsee erilaisia näkemyksiä. Ylivoimainen enemmistö suomalaisistahaluaa säilyttää nykyisen hyvinvointivaltion ja mahdollisuuden vaikut-taa sen kehittymiseen. Samaan aikaan hyvinvointivaltion rakenteita ha-lutaan uudistaa siten, että myös tulevaisuudessa Suomella on mahdolli-suus ylläpitää tasa-arvoista yhteiskuntaa.

Suomen talous ja samalla myös suomalainen yhteiskunta ovat hyöty-neet globalisaatiosta. Suomen talous on nyt vahva ja yritykset ovat on-nistuneet valloittamaan maailmanmarkkinoita. Mutta kolikon toisellapuolella ovat globalisaation haasteet. Jo nyt merkittävä osa tuotannostaon siirtynyt tai siirtymässä halvemman kustannustason maihin. Tämä ai-heuttaa työttömyyttä ja mullistaa rajusti paikallistason elinolosuhteita.

39

Suomi on kansainvälisissä kilpailukykymittauksissa edelleen yksi maail-man johtavista maista, mutta kuinka hyvin Suomi pärjää tulevaisuudes-sa. Kansalliseen keskusteluun onkin hiipinyt 10 vuoden voimakkaankehityksen jälkeen epäileviä ääniä. Kestääkö Suomi kansainvälisen kil-pailun paineita myös jatkossa ja voisiko Suomi jotenkin vaikuttaa glo-baalin talouden ja informaatioyhteiskunnan kehitykseen?

Valtioneuvoston eduskunnalle keväällä 2005 antamassa selonteossa to-detaan seuraavaa: ”Globalisaatio lisää maailmanlaajuista kilpailua, muttasäännöt ja instituutiot voivat hillitä kilpailun vääristymiä. Säännöt ovatkeskeisessä asemassa pyrittäessä yleisemminkin minimoimaan globali-saation haittavaikutuksia. Ensi kädessä säännöstöjä luovat kansallisvalti-ot, jotka ovat kansainvälisessä kanssakäymisessä edustuksellisen demo-kratian ainoat toimijat. Perusvastuu kansalaistensa turvallisuudesta onvaltioilla, mutta kansainvälisen yhteistyön ja oikeusjärjestyksen vahvis-taminen eri aloilla luo paremmat edellytykset valtioille niiden perus-tehtävien hoidossa. Valtioiden rinnalla kansainväliset järjestöt ja muuttoimijatahot kuten yritykset luovat ”pehmeää säännöstöä”. Se voi jos-kus olla tehokkaampi ja nopeampi tapa edistää hyviä käytäntöjä kuinvaltioiden väliset sopimukset.”27

Globalisaatioselonteko kertoo kahden kulttuurin kohtaamisesta. Toi-saalta katoava kansallisvaltio hakee vielä otetta muuttuvaan todellisuu-teen ja perinteisiä rakenteita rikkovaan globalisaatioon. Samalla raporttikuitenkin jo raottaa verhoa uudelle maailmalle, joka on aidosti kansain-välinen ja monikulttuurinen. Sen kontrolloiminen ei ole enää kansallis-valtioiden tehtävä, vaan vastuu on muilla organisaatioilla.

Suomen kannalta kuitenkin keskeisen tärkeää on juuri valtion asemanuudelleen määrittely. Jos valtio häviää, mitä tulee sen tilalle? Tällaistakeskustelua ei Suomessa vielä ole käyty, koska suuri enemmistö haluaasäilyttää valtion. Valtiota edustavat hallitus, eduskunta ja virkakoneistotekevät kuitenkin kovaa vauhtia ratkaisuja, jotka pienentävät valtionroolia suomalaisessa yhteiskunnassa. Valtio on ’ulkoistanut’ monia Postinkaltaisia tehtäviä, jotka ovat perinteisesti kuuluneet valtion erityiseensuojeluun. Toisaalta valtiovalta on ilmoittanut julkisesti säästö- ja tehok-kuustavoitteista, jotka tulevat pudottamaan merkittävästi valtion palve-luksessa olevien henkilöiden määrää. Sama tehostamistarve koskeemyös kuntasektoria.

40

Tämä merkitsee työmarkkinoiden uusjakoa. Julkisen vallan työpaikatvähenevät ja samalla myös vapautuu julkisen vallan hallinnoimia palve-lu- ja tuotantosektoreita. Kuka ottaa nämä vapautuvat sektorit haltuun-sa?

Hallituksen yrittäjyysohjelma sekä hallitusohjelman sanamuodot tyr-kyttävät vapautuvia sektoreita yksityiselle yritystoiminnalle. Uusia toi-minta-alueita on ainakin sosiaali- ja terveyssektorilla sekä koulutuksessa.Toisaalta myös kulttuurisektorilta on avautumassa alueita, jotka voidaanhoitaa yksityisin voimin. Suomen kannalta kohtalon kysymys kuiten-kin on, löytyykö Suomesta yrittäjiä, jotka uskaltavat ottaa haasteen vas-taan.

Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa huolestuttavalta. Yrittäjien lukumäärä eiole kasvussa, vaikka markkinoilla on tilaa ja uusia alueita aukeaa yrittäji-en hyödynnettäväksi. Koska EU:n lainsäädäntö rajoittaa kansallista sää-telyä, tulevaisuuden Suomessa voi hyvinkin olla suuri joukko ulkomai-sia yrityksiä, jotka huolehtivat valtiolta ja kunnilta vapautuneista palve-lu- ja tuotantosektoreista. Tämä vaihtoehto voi hyvinkin olla mahdolli-nen sen jälkeen, kun EU:n kiistelty palveludirektiivi astuu voimaan.

Jos suomalaiset eivät uskalla ryhtyä yrittäjiksi, he luonnollisesti voivatsaada palkkatyötä ulkomaalaisten omistamista yrityksistä. Tämä mah-dollisuus tuo lisää työtä, mutta se ei ole se vaihtoehto, jota Suomen hal-litus ja elinkeinoelämä ovat toivoneet. Suomalainen palvelu- ja tavara-tuotanto sekä kulttuuriteollisuus on tarkoitus miehittää suomalaisillayrityksillä. Tämä vahvistaisi kansantaloutta ja samalla myös sosiaalista jakulttuurista kehitystä. Palvelusektorilla kansallisuudella on edelleensuuri merkitys, koska palvelujen tuottajalta edellytetään korkeaa am-mattitaitoa sekä kulttuurista ja sosiaalista osaamista.

Onko Suomella toivoa? Suomalaisten asennoituminen yrittäjyyteen eiole muuttunut, eikä muutoksen merkkejä ole juurikaan havaittavissa.Jos yrittäjät menettävät nyt tarjolla olevan tilaisuuden, uutta saa odottaapitkään. Jos avautuvat markkinat ja uudet toimintasektorit valuvat ul-komaalaisten yrittäjien käsiin, Suomen kansantalous jää nuolemaannäppejään.

Suomalaisten ongelmana voi olla se, että julkinen sektori ei aidostipäästä markkinoita vapautumaan. Erityisesti palvelujen tuotannossa val-tio ja kunnat haluavat asettaa korkeat vaatimukset yrittäjille. Kuten

41

Eero Heinäluoma on todennut, ”meidän on varmistettava, että myösmaamme rajojen ulkopuolelta tulevat palveluntarjoajat noudattavatsuomalaisia työehtoja sekä kuluttaja-, sähköturvallisuus- tai työturvalli-suusmääräyksiä. Suomalainen kuluttaja ei voi lähteä peräämään oikeuk-siaan puolalaisesta tai tšekkiläisestä oikeudesta. Siksi tarvitsemme reiluapalvelukauppaa turvaavan ja sosiaalista dumppausta estävän palveludi-rektiivin.”28

Pahimmassa tapauksessa markkinat eivät avaudu, vaan ne jäävät jonkin-laiseen välitilaan, johon valtio ja kunnat tarjoavat omia ratkaisujaan. Täl-lainen tilanne ei houkuttele sen enempää kotimaisia kuin ulkomaisiayrittäjiä. Toinen ratkaisu on luottamus siihen, että yrittäjät voivat tarjotasosiaali-, terveys- ja kulttuuripalveluja yhtä korkealla laatutasolla jaluottamuksella kuin julkinen sektori.

42

6. SE ON ASENTEESTAKIINNISuomalainen yrittäjyys on asenteesta kiinni. Tämän osoittavat kaikkitutkimukset ja selvitykset. Yrittäjyyteen liittyy riittävästi yhteiskunnal-lista arvostusta ja taloudellisia menestystekijöitä, mutta suomalaistenasenteet eivät tue yrittäjyyttä. Asenteet muuttuvat hitaasti, mutta ne ei-vät ole pysyviä.

Yrittäjyyteen voidaan kasvattaa, mutta ketään ei voida pakottaa yrittä-jyyteen. Suomeen tulleet maahanmuuttajat ovatkin hyvä esimerkki ns.pakkoyrittäjyydestä. Maahanmuuttajien mahdollisuudet palkkatyöhönovat vähäiset, joten huomattava osa päätyy perustamaan oman yrityk-sen, joka tarjoaa työtä lähinnä perheen ja suvun jäsenille. Suomalaistenkeskuudessa pakkoyrittäjyyttä on vähän, joskin yhä useammin yksityi-siin palvelu- ja sosiaaliyrityksiin saattaa liittyä pakkoyrittäjyyden piir-teitä.

Opetushallitus on ryhtynyt aktiivisesti kasvattamaan uutta sukupolveayrittäjyyteen. Peruskouluissa yrittäjyyskasvatus on osa opintosuunnitel-maa, ja yrittäjyys pitäisi sisällyttää läpäisyperiaatteella kaikkeen opetuk-seen. Yrittäjyyskasvatuksesta ei ole vielä saatavissa tarpeeksi paljon luo-tettavia kokemuksia, mutta tulevaisuuden kannalta koululaisten kasvat-taminen yrittäjyyteen on ehdoton edellytys asenteiden muutokselle.

Vaikka yrittäjyyskasvatuksella on sekä valtiovallan, elinkeinoelämänettä opetusviranomaisten täysi tuki, uuden oppiaineen sopeuttaminensuomalaiseen kouluun tuottaa melkoisia haasteita. Yrittäjyyden opetta-minen uusille sukupolville edellyttää luonnollisesti opettajaa, joka suh-tautuu myönteisesti yrittäjyyteen ja yksityiseen yritystoimintaan. Suo-malaisella opettajakoulutuksella on pitkät perinteet, joissa kuitenkinyrittäjyys ja siihen liittyvät ilmiöt ovat jääneet pahasti periferiaan. Suo-malaisen koulun sivistystehtävä on noudattanut varsin tunnollisesti fen-nomaanisen kansanliikkeen ihanteita, jotka tunnetusti eivät pidä yrittä-jyyttä yksilön ja yhteisön korkeimpana ihanteena.

Fennomaanien sivistysihanne on vallitseva edelleen suomalaisessa yh-teiskunnassa. Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Jukka Gustafsson to-

43

tesikin Tampereen yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan 30-vuo-tisjuhlapuheessa, kuinka ”oma sivistysajatteluni on kuitenkin lähempä-nä ns. espanjalaista sivistyskäsitystä, jossa yleissivistävän koulun tehtävänähdään kulttuurisena, ei taloudellisena eikä teknisenä. Historia, erityi-sesti oman maan historia ja yhteiskunnan tuntemus, kieli ja kielet, filo-sofia, musiikkia ja kuvataiteet katsotaan kasvatuksellisesti tärkeämmiksikuin tekniset taidot, joilla turvataan näköpiirissä oleva taloudellinen ra-kenne. Koulun kasvattava merkitys sivistysmielessä tähtää ihmistenkasvamiseen – ei työntekijöiden eikä taloudellisten yksiköiden kasvat-tamiseen. Massiivinen yrittäjyyskasvatus ei kuulu peruskouluun. Toisenasteen kohdalla tilanne jo muuttuu. Yleissivistävän koulun ensisijainenrooli on olla kodin rinnalla nimenomaan ihmiseksi kasvattava sivistys-koulu, ei ammattikoulu. Sivistyskoulun toimintakulttuuria ei voi mää-rittää yrittäjämäinen ajattelutapa.”29

Yrittäjyyden asennekasvatus onkin kokonaisvaltainen asia, jonka onnis-tuminen edellyttää kaikkien asianosaisten sitoutumista. Toisaalta yrittä-jyyskasvatusta ei saisi lopettaa lukioon, vaan sitä pitäisi opettaa myöskorkeakouluissa ja yliopistoissa. Kuten edellä todettiin, nuorten luontai-nen yrittäjyys katoaa opiskeluvaiheessa, joten yrittäjyys olisi tavalla taitoisella saatava mukaan korkeampaan opetukseen. Tämä edellyttää kui-tenkin myös yliopistoilta, professoreilta ja lehtoreilta myönteistä suh-tautumista yrittäjyyteen.

Yrittäjyyden asennekasvatukseen voidaan vaikuttaa tuomalla yrittäjyyslähelle suomalaisia. Yksi tällainen paikka on suomalainen yliopisto. Seon ollut 1800-luvulta lähtien fennomaanisen tieteenharjoituksen tyys-sija, jossa yrittäjyydellä ei ole ollut luonnollista paikkaa. Tätä rakenteel-lista tekijää on vahvistanut vielä 1960- ja 70-luvuilla toteutettu yliopis-tojen valtiollistaminen, joka vei akateemisilta yhteisöiltä pois taloudelli-sen autonomian. Suomessa yliopistot ovat valtion tilivirastoja, eikä niilläole siten mahdollisuutta perustaa omia yrityksiä tai harjoittaa yritystoi-mintaa.

Yliopistot olivatkin aina 1980-luvun puoliväliin saakka kaukana yri-tyksistä ja jopa tutkimusyhteistyö elinkeinoelämän kanssa todettiin tie-teellisesti kyseenalaiseksi. Tilanne on kuitenkin nopeasti muuttunut jatänä päivänä suomalaiset yliopistot ja korkeakoulut tekevät tiivistä yh-teistyötä kotimaisten ja ulkomaalaisten yritysten kanssa. Mutta siitä

44

huolimatta valtio ei ole myöntänyt yliopistoille taloudellista autonomi-aa. Yliopistot eivät siis voi esimerkiksi ammattikorkeakoulujen tavoinosallistua aktiivisina partnereina tiedon tuottamiseen markkinoille.

Suomi on julistautunut tietoyhteiskunnaksi, ja suomalainen informaa-tioteknologia on maailman huipputasoa. Toisaalta suomalaiset yliopistotovat panostaneet merkittäviä taloudellisia ja henkisiä resursseja tutki-mustoiminnan kehittämiseen. Globaalissa maailmassa tieto on yksi tär-keimmistä tuotannon tekijöistä ja tuotteistettuna tieteellinen tieto onjo merkittävä kauppatavara.

Suomalaiset yliopistot olisi päästettävä pian vapaiksi valtion kahleista.Yliopistoille olisi annettava täydellinen taloudellinen autonomia, jottane voisivat perustaa yhtiöitä ja rakentaa yliopistojen sisään tietoa tuotta-via ja markkinoivia yrityksiä. Jos tällainen ratkaisu saataisiin aikaan,koko akateeminen yhteisö saisi uuden alun. Raskaasta virkamiesperin-teestä päästäisiin irti ja se korvautuisi dynaamisella yrittäjyydellä. Yli-opistot kouluttavat jatkuvasti uusia huippututkijoita, joiden innovatiivi-nen panos voitaisiin tuotteistaa yliopistojen sisällä ja myydä maailman-markkinoille. Näin yliopistojen hallinnoimat yritykset saisivat rahaa,jolla taas voitaisiin käynnistää uusia tutkimushankkeita.

Yliopistot olisivat myös erittäin soveliaita paikkoja suomalaiselle yrittä-jyydelle. Niillä on vahva sosiaalinen status, ja perinteisesti yliopistossatehtävää työtä on arvostettu suomalaisessa yhteiskunnassa. Nuorille tut-kijoille ylipisto voisi tarjota turvallisen, mutta haastavan työympäristön,jossa yrittäjyys ja akateeminen elämä nivoutuisivat saumattomasti toi-siinsa. Tällainen uusi yliopisto olisi myös erinomainen esimerkki opis-kelijoille siitä, kuinka tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa yrittäjyys to-teutuisi perinteisten yhteiskunnallisten instituutioiden sisällä.

Suomessa koulutetaan vuosittain tuhansia maistereita, diplomi-insinöö-rejä, lääkäreitä ja eri alojen tohtoreita. Perinteisesti yliopistot ovat kou-luttaneet osaajia ympäröivän yhteiskunnan tarpeisiin. Nyt tämäkin ti-lanne on muuttumassa. Korkeinta osaamista tarvitaan tutkimus- ja ke-hityshankkeissa, joiden keskeinen toteuttamispaikka on yliopisto. Jottaosaaminen muuttuisi taloudelliseksi hyödyksi, yliopistojen olisi pystyt-tävä pitämään parhaat osaajansa ja maksamaan heille kilpailukykyistäpalkkaa. Tämä on mahdollista vain, jos yliopistot pystyvät ansaitsemaantutkimus- ja kehitystyöllä rahaa. Tämä puolestaan edellyttää yrittäjyy-

45

den tuomista yliopistojen sisään. Muutos on mittasuhteiltaan samaaluokkaa kuin 1800-luvun teollinen vallankumous, jolloin tuottava työsiirtyi pelloilta ja metsistä tehtaiden sisään. Nyt tehtaat matkaavat Kii-naan, ja kehittyneet länsimaat etsivät uusia tulolähteitä. Yliopistot ovattulevaisuuden tehtaita, joissa tuotetaan markkinakelpoista tietoa.

Mutta myös yliopistojen uudistaminen on asenteesta kiinni. Se vaatisiensinnäkin valtiolta radikaalia uutta näkemystä yliopistoista ja niidenasemasta yhteiskunnassa. Neljän vuosikymmenen ajan valtio on omis-tanut ja hallinnut yliopistoja ja korkeakouluja. Se on vaalinut pikkutar-kasti niiden rahankäyttöä ja -hankintaa, opetusta ja tutkimusta. Pienikinaskel kohti liberaalia yliopistojärjestelmää nostattaa syviä tuntoja jakuohuvia tunteita. Suomessa yliopistot ja korkeakoulut ilmentävätehkä enemmän kuin mitkään muut julkiset instituutiot hyvinvointival-tion perimmäisiä arvoja. Kaiken on oltava ilmaista ja julkisen vallankontrolloimaa. Tämän ajatuksen juuret ulottuvat syvälle fennomaani-seen Suomeen, jossa tiede ja sivistys kuuluivat valtion erityiseen suoje-lukseen. Suomen suurimman yliopiston päärakennus seisoo symboli-sesti poliittisen ja byrokraattisen valtiokeskuksen ytimessä. Sen muoto-kieli on identtinen valtioneuvoston päärakennuksen kanssa. Kuinka täl-lainen instituutio voisi olla kriittinen valtiota ja sen arvoja kohtaan?

Myös yliopistoihin tarvittaisiin rohkeita uudistajia, sellaisia henkilöitä,jotka uskaltaisivat uhmata vanhoissa taisteluhaudoissa uinuvia poliitik-koja, byrokraatteja sekä yliopistojen sisällä vaikuttavia vanhoillisia piire-jä. Yliopistojen pitäisi ottaa aloite omiin käsiinsä, koska vain siten nevoivat saada osaamispääomansa hyödynnettyä. Esimerkkejä on tarjollavaikka millä mitalla. Ei voi olla sattumaa, että maailman parhaat tiede-yliopistot ovat yksityisiä yliopistoja, joissa on vahva yrittäjyyshenki.Suomessa akateeminen eliitti kuitenkin pitää edelleen yrittäjyyttä tie-teellisen työn vastakohtana, pelottavana markkinataloutena, joka olisisuljettava pois yliopistoista.

Hyvä kuva yliopistojen asennoitumisesta yrittäjyyttä kohtaan on seu-raava kommentti, joka sisältyy opetusministeriön tekemään selvityk-seen yrittäjyydestä yliopistoissa: ”Kyllä yliopistossa voidaan opettaayrittäjyyttä, mutta emme me pysty tekemään yrittäjiä. Mielestäni tek-nillisessä korkeakoulussa ei ole edes viisasta yrittää niin laajoissa mitois-sa tehdä yrittäjiä. Paljon tärkeämpää on herättää tietoisuus siitä, että ne

46

tuotokset ja osaaminen mitä täällä teemme patentteina ja muina, niinne saattavat olla pohja yritystoiminnalle, jonka joku toinen tekee taijota yritykset hyödyntävät. Se on mielestäni keskeinen tehtävä meil-lä.”30

Opetusministeriön teettämä selvitys osoitti, kuinka yrittäjyys kaikestahuolimatta on tulossa osaksi suomalaista akateemista kulttuuria. Yrittä-jyyden tiellä on vielä lukuisia mentaalisia ja rakenteellisia esteitä, muttasuurin osa yliopistoista kuitenkin suhtautui ainakin periaatetasolla posi-tiivisesti yrittäjyyteen. Kuten selvitysnaiset totesivat, “koko yliopisto-kentässä olisi tärkeää oivaltaa yrittäjyys-ilmiön laajuus ja monitahoisuus.Tätä kautta nähtäisiin paremmin ne monet yhtymäpinnat, joita yliopis-tojen muiden toimintojen ja yrittäjyyden välillä on. Yrittäjyyttä ei tuleirrottaa ympäristöstään erilliseksi ilmiöksi, vaan se tulee nähdä laajem-min osana yliopistojen toimintaa. Yrittäjyyttä ei myöskään tule lokeroi-da tiettyyn erilliseen pakettiin, vaan se on monipuolisuudessaan esi-merkiksi kansainvälisyyteen verrattavissa oleva ilmiö, joka läpäisee yli-opiston laajasti.”31

LUOVUUDEN VOIMAT

Suomi tarvitsee tulevaisuudessa lähes 100 000 uutta yrittäjää. Noinpuolella näistä on mahdollisuus jatkaa sukupolvenvaihdoksen kautta joolemassa olevaa yritystä, mikäli sukupolvenvaihdoksista pidettäisiinhuolta. Mutta mitkä toimialat voisivat tarjota riittävän houkuttelevanhaasteen noin 50 000 täysin uudelle yrittäjälle? Perinteiset pienet pal-velualat, kuten parturit, suutarit, kahvilat ja baarit ovat edelleen säilyttä-neet vetovoimansa ja esimerkiksi starttirahalla käynnistetyistä yrityksis-tä enemmistö sijoittuu juuri perinteisille palvelualoille.

Mutta nuoria yrittäjiä kiinnostavat myös uudet alat. Kulttuuriteollisuustai laajemmin luova teollisuus on yksi nopeimmin laajentuvista aloistaläntisessä maailmassa. Siihen kuuluu muotoilua, viihdettä, kulttuuria, ur-heilua ja koulutusta, jotka voidaan tuotteistaa ja toimittaa markkinoille.Luova teollisuus on ollut erityisessä suosiossa Australiassa, Uudessa See-lannissa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Ruotsissa. Ne ovat panos-taneet kulttuurintuotannon olosuhteisiin, markkinointiin ja imagokam-panjoihin.

47

Luova teollisuus on tyypillistä globaalin talouden ja integroituvan maa-ilman teollisuutta. Se ei tunne kansallisuusrajoja, vaikka luova teollisuusonkin aina perimmältään sidoksissa kulttuuriin. Toisaalta luova teolli-suus hyödyntää uutta informaatioteknologiaa, joka pystyy välittämäänmusiikkikappaleen, kuvan tai elokuvan reaaliajassa tietoverkkojen kaut-ta miljoonille asiakkaille. Luova teollisuus edellyttää nimensä mukaises-ti luovuutta, mutta myös korkeatasoista johtamista sekä sosiaalisten jakulttuuristen rakenteiden tuntemusta.

Suomella on erinomaiset edellytykset nousta luovan teollisuuden huip-pumaaksi. Suomessa on voimakas ja omaperäinen kansallinen kulttuuri,jonka muotokieli ja ilmaisumuodot herättävät maailmalla aitoa mielen-kiintoa. Tämän lisäksi Suomessa on pitkät perinteet teollisessa muotoi-lussa ja suunnittelussa, ja näitä perinteitä hyödyntämällä suomalaisetyritykset voivat hyvinkin vallata suuria osuuksia maailmanmarkkinois-ta. Esimerkkejä on lukuisia, mutta ehkä Marimekon menneisyys ja ny-kyisyys riittävät kuvaamaan menestyneen kulttuurialan yrityksen elin-kaarta.

Luova teollisuus sopii hyvin myös suomalaiseen yhteiskuntaan, kult-tuuriin ja mentaaliseen maisemaan. Se korostaa yksilöllisyyttä, hyviäideoita ja omaperäisyyttä. Toisaalta luovat alat eivät vaadi suuria kiintei-tä sijoituksia, mutta tuotteiden markkinointiin ja imagomainontaan onvarattava runsaasti riskipääomaa. Suomalaiset ovat myös aina arvosta-neet taiteilijoita, ja kulttuurihenkilöillä on yhteiskunnassa korkea asema.Tämä koskee nykyisin yhtä hyvin nuoria kuin varttuneempiakin kult-tuuripersoonia.

Voisiko luova teollisuus tarjota yhden ratkaisun Suomen yrittäjyyson-gelmaan? Olisivatko nuoret innostuneita perustamaan yrityksiä, jos nesijoittuvat luovan teollisuuden alueelle? Vastaus on luonnollisesti myön-teinen. Jo pelkästään Idols-kilpailu houkutteli tuhansia osanottajia, javastaavia ilmiöitä on havaittu muissakin yhteyksissä. Luovat alat ovatluonnostaan kilpailtuja, joten niihin sisältyy suuria riskejä. Tämä ei kui-tenkaan vähennä yrittämistä, koska menestyminen tuo mukanaan julki-suuden. Menestys, rikastuminen ja kulttuurihenkilön vapaa elämän-muoto muodostavatkin yhtälön, joka houkuttelee puoleensa etenkinnuoria.

48

Mutta luova teollisuus kohtaa todennäköisesti Suomessa samat ongel-mat kuin muutkin tuotannonalat. Yrittäjiä ei sittenkään ole tarpeeksi,koska perimmältään kulttuuri ja yrittäjyys eivät sovi suomalaisessamielenmaisemassa samaan kuvaan. Kulttuurissa on edelleen vallalla voi-makas epäkaupallisuuden henki. Se sai alkunsa 1950- ja 60-luvuilla, jol-loin todelliseksi kulttuuriksi määritettiin vain se, jota ymmärsi ainoas-taan pieni valikoitu eliitti ja joka oli muodoltaan ja sisällöltään epäkau-pallista. Tämä ’korkea’ kulttuuri pääsi julkisen vallan suosioon, ja valtiosekä kunnat ottivat vastuulleen juuri korkeakulttuurin rahoituksen. Eripuolille Suomea syntyikin 1960-luvulta lähtien ’laitosteattereita’ sekävirkasuhteisiin perustuvia orkestereita. Korkeakulttuuria edustavat ku-vataitelijat, säveltäjät ja kirjailijat saivat viiden tai jopa 15 vuoden val-tion apurahat.

Samaan aikaan kansa rakastui viihdetaiteilijoihin ja urheilijoihin. He ei-vät kuitenkaan saaneet yhtä korkeaa sosiaalista arvostusta kuin korkea-kulttuurin edustajat. Tästä johtuen myös urheilijoiden ja viihdetaiteli-joiden taloudellista vaurautta pidettiin juuri merkkinä kaupallisuudestaja materiaalisten arvojen palvelemisesta. Tämä asenneilmasto piti Suo-mea hallussa 1980-luvulle saakka. Vasta sen jälkeen kulttuurin ja talous-elämän suhde on lämmennyt, ja nykyisin raja alkaa olla tyystin häipy-nyt. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että keskustelu aidosta kulttuu-rista ja rahasta olisi päättynyt. Päinvastoin kaikki suuret kulttuuritapah-tumat joutuvat pohtimaan kulttuurin ja talouden välistä suhdetta.

On vaikea sanoa, kuinka paljon kulttuurin yhteiskunnallinen määritel-mä rajoittaa luovan talouden kehitystä. Epäilemättä sillä on merkitystä,koska edelleen kulttuuritapahtumien järjestäjät pitävät matalaa profiiliaesimerkiksi tapahtumien sponsorien osalta. Rahaa ei haluta tuoda liiannäkyvästi kulttuuritapahtumien osaksi. Vastaavaa keskustelua on käytymyös urheilun osalta. Amatööri- ja ammattilaisurheilun rajankäynti oliarkipäiväistä vielä 1990-luvun alussa, mutta vasta nyt viimeksi kulu-neen 10 vuoden aikana urheilijoille on annettu mahdollisuus saada’työstään’ kohtuullinen korvaus.

49

HYVÄSTI FENNOMANIA

Tämän raportin eri osia yhdistävä punainen lanka on fennomania. Senlonkerot ovat kietoutuneet tuhansin yhteyksin suomalaisen yhteiskun-nan eri tasoille. Fennomania ei ole pelkästään ideologia, vaan pikem-minkin toimintanormisto, joka säätelee suomalaisten valintoja ja ratkai-suja sekä yhteiskunnallisen ja kulttuurisen keskustelun sisältöä. Fen-nomania antaa ohjeet säädylliselle elämälle Suomessa.

Fennomania on tehtävänsä tehnyt. Se on luonut raamit suomalaisuudel-le ja suomalaisten identiteetille. Fennomania on myös ollut tukipiste,johon suomalaisuus on voinut tukeutua hädän hetkellä. Mutta tarvit-semmeko fennomaanien sivistys- ja moraalioppeja? Suomi on kasvanutaikuiseksi ja nyt on aika vapautua vahoista käyttäytymissäännöistä.Suomalaiset yritykset ovat olleet maailmalla jo viimeiset neljä vuosi-kymmentä, ja vähitellen Suomi on avannut ovensa eurooppalaisuudelleja globaalille maailmalle. Se ei ole hävittänyt suomalaisten identiteettiä,vaan päinvastoin terävöittänyt ne piirteet, jotka suomalaisuudessa ovataitoja ja säilytettäviä.

Fennomanian hylkääminen olisi hyvä viesti yrittäjille. Pitkän historian-sa aikana fennomania on muuttunut oppijärjestelmäksi, joka rajoittaa jajopa estää yrittäjyyden toteutumisen Suomessa. Tämä ei tietysti ollutaidon fennomanian tarkoitus, mutta jokainen oppijärjestelmä on sidok-sissa aikaan ja ajassa tapahtuviin muutoksiin. Ei ole fennomanian syy,että siitä tuli valtiokeskeisen suomalaisuuden toimintamallisto.

Fennomanian hylkääminen ei tarkoita sitä, että Suomi ottaisi tai joutuisiottamaan vastaan uusliberalistisen toimintaohjeiston. Kuten yhteiskun-tatutkijat ovat osoittaneet, Suomessa ei ole koskaan ollut puhdasveristäliberalismia, joten uusliberalismilla pelottelu on lähinnä hätävarjelun lii-oittelua. Suomalaiset ovat järkeviä, yhteistyökykyisiä ja solidaarisia.Nämä fennomanian hyvät opit ovat juurtuneet syvälle suomalaiseen ar-vomaailmaan ja ne torjuvat tehokkaasti uusliberalismin houkutuksia.

Suomalainen hyvinvointivaltio voisi muuntua yrittäjäkeskeiseksi hyvinvoivaksi yhteiskunnaksi. Siinä valtion ja kuntien rooli olisi selvästi pie-nempi kuin nykyisessä järjestelmässä. Hyvinvointiyhteiskunnan palve-lu- ja tukiverkosto on ehdottomasti säilytettävä, mutta palvelujen tuot-taminen olisi annettava mahdollisimman laajasti yksityisten yritysten

50

tehtäväksi. Sama koskee myös uuden tiedon ja kulttuurin tuottamista.Nekin ovat tärkeä osa hyvin voivaa yhteiskuntaa, mutta tiedon ja kult-tuurin tuottajina voivat olla virkamiesten sijaan yksityiset yritykset.Pelko tätä muutosta kohtaan on syvä, koska virkamies on fennomaani-sen suomalaisuuden ruumiillistuma. Yrittäjä sen sijaan edustaa suomalai-suudessa jotain vierasta ja pelottavaa.

Fennomanian hautajaiset tuskin poistaisivat Suomesta kateutta ja sisä-siittoista kaunaa. Mutta toimintakoodin vapauttaminen voisi edistää in-novatiivisuutta ja uutta ajattelua. Nykyisessä Suomessa raha, rikastumi-nen, konkurssit ja vauraus ovat edelleen ongelmia, mutta kyseessä ei oleluonnonlaki, vaan opittu ajattelu.

Yritystoiminnassa raha on välttämätön vaihdannan väline, ja hyvin me-nestyvällä yrittäjällä täytyy olla oikeus vaurastua. Vastaavasti huonostimenestyvä yrittäjä todennäköisesti ajautuu konkurssiin. Suomalainenyhteiskunta on laatinut tarkat lait konkurssien varalle, eikä laki salli ko-vin helposti ’toista mahdollisuutta’. Epäonnistujat leimautuvat, ja yrittä-jälle tärkeä motivaatio haudataan routaiseen maahan.

Yhteiskunnallinen arvomaailma on erityisen tärkeä nuorille, jotka ovattulossa mukaan työmarkkinoille. He tekevät pitkälti yleisten arvostus-ten perusteella päätökset uravaihtoehdoista. Tällä hetkellä suomalainenyhteiskunta on jähmettynyt ja hämillään. Valtio ja kunnat ovat ilmoitta-neet suurista saneerauksista ja julkisen sektorin leikkauksista. Samaanaikaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ei kuitenkaan ole tuotu vaihto-ehtoisia elämänmalleja. Starttirahat ja yritysverotus ovat tärkeitä signaa-leja, mutta niiden tueksi tarvitaan voimakasta yhteiskunnallista arvokes-kustelua, jossa yrittäjyydelle luodaan yleisesti hyväksytty ja kannustavailmapiiri.

Vastuu tällaisen ilmapiirin luomisesta on viranomaisilla, medialla, äly-mystöllä ja kaikkien koulutustasojen opettajilla. Samalla tavalla kuinfennomania aikanaan iskostettiin suomalaisten mielenmaisemaan, sa-malla tavalla myös uusi yrittäjäystävällinen aatemaailma on tuotava yh-teisvastuullisesti suomalaisen yhteiskunnan toimintakoodiksi. Tämä eiedellytä uutta ’Topeliusta’ ja ’Maamme-kirjaa’, vaan monipuolista kes-kustelua, joka on kriittistä ja samalla myös itsekriittistä.

Yrittäjät voivat myös tehdä paljon oman asiansa edistämiseksi. Yrittä-jyys elämäntapana kiinnostaa nuoria, ja yrittäjyydessä on parhaimmil-

51

laan juuri sellaista dynaamista jännitystä, jota nuoret kaipaavat. Tällähetkellä yrittäjien julkisuuskuva painottuu liiaksi negatiivisiin viestei-hin. Yrittäjät näyttäytyvät julkisuudessa ryhmänä, joka valittaa valtionliian korkeaa verotusta ja sosiaalietujen puutetta. Yrittäjyyden ryhtiliik-keeseen voivat osallistua kaikki yrittäjät ja myös heidän etujärjestönsä.Yrittäjyyttä ei pidä peilata palkkatyöhön, vaan juuri päinvastoin koros-taa yrittäjyyden erilaisuutta. Postmodernissa maailmassa ei ole enääyhtä suurta tarinaa, vaan erilaisia elämänmalleja, jotka voivat elää hyväs-sä sovussa rinnakkain. Yrittäjyys on elämänvalinta ja sellaisena siitä pitäi-si olla aidosti ylpeä.

52

VIITTEET

1 Haapala 1992. 12.

2 Pääministeri Matti Vanhasen lausunto. Ks. Yrittäjä-lehti 6/2003.

3 Ministeri Aatos Erkon haastattelu, ks. Kaleva Plus 12.9.2005.

4 Ministeri Seppo Kääriäisen puhe Itä-Suomen lääninhallituksen koulutuspäivillä 2.9.2004.

5 Klinge 1982, 105.

6 Kelttikangas-Järvinen 2000, 66-67.

7 Filatov 2001.

8 Rommi 1964.

9 Haavikko 1978.

10 Skyttä 1977.

11 Kevätsalo 2005.

12 Piha 2004.

13 Mihin katosi työn ilo? Valitut Palat 1/2001.

14 Ristimäki 2004.

15 Arajärvi 2005.

16 Hautamäki 1993, 142.

17 Kanniainen 2003.

18 Routamaa 2004.

19 Tuomioja 1999.

20 Tuomioja 2003.

21 Solitander 1938.

22 Helveen lausunto, ks. Kleemola 1981, 189.

23 Gidén 1907.

24 Jäätteenmäki 2001.

25 Haavisto 2003.

26 Ahvenniemi 2003.

27 Globalisaation hallinta ja Suomi. Valtioneuvoston globalisaatioselvitys eduskunnalle 10.5.2005.

28 Heinäluoma 2005.

29 Gustafsson 2004.

30 Paasio, Nurmi, Heinonen 2005.

31 Sama.

53

LÄHTEET

Ahvenniemi 2003. Rasmus Ahvenniemi, Kateuden mentaliteetti 3.7.2003.

Arajärvi 2005; Pentti Arajärvi, Hyvinvointi sisäisen turvallisuuden ja kilpailukyvyn turvaajana. Semi-naariesitelmä 8.2.2005.

Filatov 2001; Tarja Filatov, Samassa liisterissä niin rikkaat kuin köyhätkin. Suomen Kuvalehti, tammi-kuu 2001.

Gidén 1907; Charles Gidénin esitelmä: Vapaa kilpailu ja osuustoiminta. Osuustoimintalehti, artikke-leita 1909-1997.

Globalisaation hallinta ja Suomi. Valtioneuvoston globalisaatioselvitys eduskunnalle 10.5.2005.

Gustafsson 2004; Jukka Gustafsson, Massiivinen yrittäjyyskasvatus ei sovi peruskouluun. Puhe Tampe-reen yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan 30-vuotisjuhlissa 10.12.2004.

Haapala 1992; Pertti Haapala, Johdanto. Pertti Haapala (toim.), Talous, valta ja valtio. Tutkimuksia auto-nomisesta Suomesta. Tampere 1992.

Haavikko 1978; Paavo Haavikko, Kansakunnan linja. Keuruu 1978.

Haavisto 2003; Ilkka Haavisto, Hyve, yrittäjyyden unohdettu suure. Yrittäjä 5/2003.

Hautamäki 1993; Antti Hautamäki, Hyvinvointivaltio ristiaallokossa. Helsinki 1993, 142.

Heinäluoma 2005; Eero Heinäluoma, Eurooppa ei ole pelkkää taloutta. HS/Verkkoliite 26.3.2005.

Jäätteenmäki 2001. Anneli Jäätteenmäki, Puhe Keskuskauppakamarin kevätkokouksessa 10.5.2001.

Kanniainen 2003; Vesa Kanniainen, Kannustavan sosiaaliturvan haaste. STM selvityksiä 5:2003.

Klinge 1982; Klinge Matti, Kaksi Suomea, Keuruu 1982.

Kelttikangas-Järvinen 2000; Liisa Kelttikangas-Järvinen, Tunne itsesi suomalainen. Juva 2000.

Kevätsalo 2005; Kimmo Keväsalo, Älä edes yritä. Kolumni Metallitekniikka- lehdessä 1.9.2005.

Kleemola 1981. Pertti Kleemola, Helsingin Sanomat. Sananvapauden monopoli. Keuruu 1981.

Mihin katosi työn ilo? Valitut Palat 1/2001.

Paasio, Nurmi, Heinonen 2005; Kaisu Paasio, Pia Nurmi, Jarna Heinonen, Yrittäjyys yliopistojentehtävänä. OPM, työryhmämuistiota ja selvityksiä 10/2005.

Piha 2004; Kirsi Piha, Kolumni yrittäjyydestä. Kolumni Talentum 22.4.2004.

Ristimäki 2004; Kari Ristimäki, Yrittäjäksi identifioituminen. Fenomenologis-hermeneuttinen tut-kimus nuorten yrittäjyyteen liittyvän identiteetin kasvusta. Vaasa 2004.

Rommi 1964; Pirkko Rommi, Yrjö-Koskisen linja. Lahti 1964.

Routamaa 2004: Vesa Routamaa, Hiilivaunu ohjaa veturia – Yrittäjyyspolitiikka sivuraiteilla. Yrittäjä-lehti 2/2004.

Skyttä 1977; Kyösti Skyttä, Onko maata armaampaa. Porvoo 1977.

Solitander 1938; Axel Solitander, Metsäteollisuus ja yleinen mielipide. Helsinki 1938.

Suomi tarvitsee 50 000 uutta yritystä. Ministeri Aatos Erkon haastattelu. Kaleva Plus 12.9.2005.

Tuomioja 1999; Erkki Tuomioja, Palvelut Suomen strategiassa. Kolumni Uutispäivä Demari22.11.1999.

Tuomioja 2003; Erkki Tuomioja, Sekaomistajuus on suomalainen vahvuus. Kolumni UutispäiväDemari 10.10.2003.

Yrittäjyyden vahvistaminen on kansallinen tehtävä. Pääministeri Matti Vanhasen haastattelu, Yrittäjä-lehti 6/2003.

Yrittäjyys on isänmaan asia. Ministeri Kääriäisen puhe Itä-Suomen lääninhallituksen koulutuspäivillä2.9.2004.