archicad se 2013 -pikaopas - mad.fi · se2013.po - 2 po 2.1.2 työkalut työkalut jakautuvat...

12
PO SE2013.PO - 1 1 Miten liikkeelle? 1.1 Pikaoppaan tavoite Pikaopas on tarkoitettu ensimmäiseksi tutustumisretkeksi ArchiCADin ominaisuuksiin ja mahdollisuuksiin. Tässä vihkossa ohjelman toimintojen periaatteet ja elementtien käyttö tulevat tutuiksi, samoin tässä esitellään mallintamisen prosessi lyhyes- ti. Kunkin toiminnon tai työkalun tarkempi esittely tapahtuu muualla käsikirjassa. Lisäksi tämän vihkon lopussa on kooste ArchiCAD StartEdition 2013- ja ArchiCAD 16 -versioiden eroista. Muut paketin käsikirjavihot on toteutettu yhteisinä niin, että ne sisältävät myös osin ArchiCAD StartEdition 2013 -versiosta poik- keavat ArchiCAD 16 -ominaisuudet. Käytön kannalta ohjelmien erot löytyvät lähinnä edistyksellisimmistä, isommissa kohteissa hyödyllisemmistä ominaisuuksista. Kun perusperiaatteet ovat tulleet tutuiksi, eteenpäin pääsee käyttämällä ohjelmaa monipuolisesti ja kokeilemalla toimin- toja. Ohjelman soveltaminen kaikkiin suunnittelun ja mallin- tamisen tarpeisiin on kuitenkin laaja kokonaisuus, joka vaatii paneutumista ja ohjelman opiskelua. 1.2 Ohjelman aloittaminen ArchiCADin Asentaja tekee ikonit ArchiCADin käynnistystä var- ten Macin Dockiin ja Windowsin Käynnistä-valikkoon. Ohjelma käynnistyy myös ArchiCAD-kansiossa olevasta ohjelman ikonista. PO ArchiCAD SE 2013 -pikaopas 20.4.2013 ArchiCAD SE 2013 Oletusarvoisesti asentaja tekee kova- levylle Graphisoft-kansion, jonka sisällä on ArchiCAD ja sen tarvitsemat tiedostot. Macissa se sijaitsee Ohjelmat- eli Appli- cations-kansiossa ja Windowsissa Ohjelmatiedostot- eli Program files -kansiossa. 2 ArchiCADin käyttöliittymä Kuvassa ArchiCAD SE 2013:n työpöytä Macintosh-käyttöjärjestel- mässä, erona Windows-versioon ovat vasemman laidan ArchiCAD- ja Omena-valikot. 2.1 Ikkunat ja apuikkunat ArchiCADin käyttöliittymä muodostuu ikkunoista ja apuikkunoista, joita käyttäjä tarvittaessa siirtää ja muotoilee haluamallaan tavalla. Projekti mallinnetaan Pohja- ja 3D-ikkunoissa. 2.1.1 Pohja Pohja-ikkuna on ylhäältä näkyvä projektio suunnitelmasta. Suun- nitelman koko on periaatteessa ”rajoittamaton”, ja suunnittelu tehdään oikeilla mitoilla. Näkymän katselu eri mittakaavoissa tai työstäminen eri mittayksiköillä on mahdollista – oikea mal- lin koko säilyy. Näkymän mittakaavaa säädetään Pohja-ikkunan alareunasta tai Dokumentti-valikosta.

Upload: dinhmien

Post on 23-Mar-2019

259 views

Category:

Documents


1 download

TRANSCRIPT

Page 1: ArchiCAD SE 2013 -pikaopas - mad.fi · SE2013.PO - 2 PO 2.1.2 Työkalut Työkalut jakautuvat ryhmiin toimintojensa mu-kaisesti. Valintatyökaluilla, nuolella ja valinta-alueella valitaan

PO

SE2013.PO - 1

1 Miten liikkeelle?1.1 Pikaoppaan tavoite

Pikaopas on tarkoitettu ensimmäiseksi tutustumisretkeksi ArchiCADin ominaisuuksiin ja mahdollisuuksiin. Tässä vihkossa ohjelman toimintojen periaatteet ja elementtien käyttö tulevat tutuiksi, samoin tässä esitellään mallintamisen prosessi lyhyes-ti. Kunkin toiminnon tai työkalun tarkempi esittely tapahtuu muualla käsikirjassa. Lisäksi tämän vihkon lopussa on kooste ArchiCAD StartEdition 2013- ja ArchiCAD 16 -versioiden eroista. Muut paketin käsikirjavihot on toteutettu yhteisinä niin, että ne sisältävät myös osin ArchiCAD StartEdition 2013 -versiosta poik-keavat ArchiCAD 16 -ominaisuudet. Käytön kannalta ohjelmien erot löytyvät lähinnä edistyksellisimmistä, isommissa kohteissa hyödyllisemmistä ominaisuuksista.

Kun perusperiaatteet ovat tulleet tutuiksi, eteenpäin pääsee käyttämällä ohjelmaa monipuolisesti ja kokeilemalla toimin-toja. Ohjelman soveltaminen kaikkiin suunnittelun ja mallin-tamisen tarpeisiin on kuitenkin laaja kokonaisuus, joka vaatii paneutumista ja ohjelman opiskelua.

1.2 Ohjelman aloittaminenArchiCADin Asentaja tekee ikonit ArchiCADin käynnistystä var-ten Macin Dockiin ja Windowsin Käynnistä-valikkoon. Ohjelma käynnistyy myös ArchiCAD-kansiossa olevasta ohjelman ikonista.

POArchiCAD SE 2013 -pikaopas

20.4.2013 ArchiCAD SE 2013

Oletusarvoisesti asentaja tekee kova-levylle Graphisoft-kansion, jonka sisällä on ArchiCAD ja sen tarvitsemat tiedostot. Macissa se sijaitsee Ohjelmat- eli Appli-cations-kansiossa ja Windowsissa Ohjelmatiedostot- eli Program files -kansiossa.

2 ArchiCADin käyttöliittymä

Kuvassa ArchiCAD SE 2013:n työpöytä Macintosh-käyttöjärjestel-mässä, erona Windows-versioon ovat vasemman laidan ArchiCAD- ja Omena-valikot.

2.1 Ikkunat ja apuikkunatArchiCADin käyttöliittymä muodostuu ikkunoista ja apuikkunoista, joita käyttäjä tarvittaessa siirtää ja muotoilee haluamallaan tavalla. Projekti mallinnetaan Pohja- ja 3D-ikkunoissa.

2.1.1 PohjaPohja-ikkuna on ylhäältä näkyvä projektio suunnitelmasta. Suun-nitelman koko on periaatteessa ”rajoittamaton”, ja suunnittelu tehdään oikeilla mitoilla. Näkymän katselu eri mittakaavoissa tai työstäminen eri mittayksiköillä on mahdollista – oikea mal-lin koko säilyy. Näkymän mittakaavaa säädetään Pohja-ikkunan alareunasta tai Dokumentti-valikosta.

Page 2: ArchiCAD SE 2013 -pikaopas - mad.fi · SE2013.PO - 2 PO 2.1.2 Työkalut Työkalut jakautuvat ryhmiin toimintojensa mu-kaisesti. Valintatyökaluilla, nuolella ja valinta-alueella valitaan

SE2013.PO - 2PO

2.1.2 TyökalutTyökalut jakautuvat ryhmiin toimintojensa mu-kaisesti. Valintatyökaluilla, nuolella ja valinta-alueella valitaan elementtejä muokattaviksi. Nuolityökalun seuralaispaletin kautta onnistuu suora muokkauskomentojen käyttö. Mallinta-minen tehdään suunnittelutyökaluilla, joita ovat seinä, ovi, ikkuna, pilari, palkki, laatta, porras, katto, kuori, kattoikkuna, muunne, objekti, vyö-hyke, pinta ja lamppu. Dokumenttityökalujen mittaviivoilla merkityt mitat kiinnittyvät mallin elementteihin, jolloin mitat päivittyvät auto-maattisesti, kun malliin tehdään muutoksia. Dokumenttityökalujen elementit näkyvät vain pohjassa ja muissa 2D-näkymissä. Viivoja, kaa-ria ja täytteitä käytetään lähinnä täydentävinä piirustuselementteinä. Lisää-kohtaan on koottu harvemmin käytettyjä työkaluja.

2.1.3 TiedotTiedot-apuikkunassa näkyvät valitun työkalun asetukset tai muokattavaksi valitun elemen-tin asetukset. Asetuksia muutetaan syöttämäl-lä uudet arvot oikeaan kohtaan tai avaamalla työkalun asetukset apuikkunan painikkeesta. Seuraavaksi apuikkunassa näkyvät tasoasetuk-siin siirtyminen ja tasojen valikko, sitten ele-mentin piirtotapa ja sen jälkeen korkeusasemat. Eri elementtien välillä on pieniä eroavaisuuksia. Apuikkunaa venytettäessä tai sen sisällä rullatta-essa saadaan näkyviin lisää asetuksia.

Kursorin sijainti annetaan näppäimistöllä painamalla kulloi-senkin koordinaatin kirjainta ja syöttämällä sen jälkeen nume-roarvo. Kentästä toiseen liikutaan joko koordinaatin kirjaimella tai sarkaimella. Syöttö kuitataan Enter-näppäimellä, joka vastaa hiiren vasemman painikkeen näpäytystä.

Apuikkunan (alla) vasemman laidan neljästä painikkeesta vaih-detaan käyttöorigon paikka, muutetaan koordinaatiston suunta, vaihdetaan valinta suoran ja muutetun koordinaatiston välillä ja kytketään päälle tarttuminen apuverkkoon tai pääverkkoon.

2.1.5 OhjaimetOhjaimet-apuikkunassa sijaitsevat piirtämisen aputoiminnot. Ohjaimet-ikkuna ei sisälly oletusarvoiseen työympäristöön, mut-ta se kytketään esiin valikoiden kohdasta Ikkunat – Apuikkunat. Vasemmassa reunassa olevalla painikkeella käytetään apuviivat päälle ja pois ja seuraavalla määritetään apulinja-asetukset. Sitä seuraavalla painikkeella luodaan apuviiva. Suhteellisella piirto-tavalla lukitaan piirtosuunta kohtisuoraan tai samansuuntaiseksi osoitetun elementin kanssa. Apulinjavaihtoehdoista valitaan kur-sorin hakulinja piirrettäessä lukitulla piirtosuunnalla. Seuraava painike aktivoi tai vapauttaa Unohda ryhmitys -komennon. Seu-raavana on taikasauvatoiminto. Sitten on apujaon säätö, jonka avulla rakenteen mitan osat ovat helposti etsittävissä. OK-painike vastaa Enter-näppäintä, ja Kumoa-painike keskeyttää komen-non tai piirron (näppäimistöllä Esc).

2.1.4 Koordinaatit ja koordinaatti-ikkunaKoordinaatit-apuikkunasta nähdään, millä kohdalla pohjassa kohdistinta liikutetaan. Paikan ilmoittavat koordinaatit x, y ja z. Lisäksi näkyy polaarikoordinaatti origon suhteen eli suunta a ja etäisyys r. Delta-painikkeesta koordinaattien vasemmalla puolella säädetään koordinaattien luku joko origosta tai piirron alkupis-teestä alkavaksi. Käytettävää mittayksikköä vaihdetaan valikos-ta kohdasta Vaihtoehdot – Projektin asetukset – Piirtoyksiköt. Koordinaatti-ikkuna ei sisälly oletusarvoiseen työympäristöön, mutta se on haluttaessa kytkettävissä esiin valikkorivin kohdasta Ikkunat – Apuikkunat. Työnaikaiseen mittaamiseen kannattaa käyttää painikepalkin mittanauhaa, jonka oikotie on kirjain M.

Koordinaatti-ikkuna (alla) tulee esiin piirron aikana, ja siihen voidaan syöttää lukuja suoraan, mikäli luku on tummennettu. Koordinaatti-ikkuna tulee esiin painamalla halutun koordinaatin alkukirjainta eli esimerkiksi a, r, x, y tai z.

2.1.6 Projektin sisältöProjekti-ikkunan Sisältö-väli-lehdellä näkyvät projektin kerrokset, leikkaukset, julki-sivut, detaljit ja 3D-näkymät sekä määrälaskennat. Niistä tallennetut näkymät löytyvät Projekti-ikkunan Näkymät-välilehdeltä. Näkymä saadaan esiin kaksoisosoittamalla tal-lennetun näkymän nimeä. Tällöin näkymä muuttuu tal-lennettujen tasojen, esitystavan ja zoomauksen mukaiseksi. Näkymät tuodaan tulostusta tai taittoa varten Planssit-välilehdelle.

Page 3: ArchiCAD SE 2013 -pikaopas - mad.fi · SE2013.PO - 2 PO 2.1.2 Työkalut Työkalut jakautuvat ryhmiin toimintojensa mu-kaisesti. Valintatyökaluilla, nuolella ja valinta-alueella valitaan

PO

SE2013.PO - 3

2.2 Valikot

2.2.1 Valikkojen yleiskuvaus

ArchiCADin komennot on sijoitettu valikoihin toimintojensa mu-kaan. Valikon nimi kertoo sisällöstä. Arkisto-valikossa sijaitsevat tallentamisen ja tulostamisen komennot. Muokkaus-valikosta löy-tyvät elementtien muun muassa seuraavat muokkauskomennot: siirto, peilaus, venytys, monistus. Näkymä-valikosta säädetään elementtien näkyminen, näytön esitystavat ja 3D-ikkunan ase-tukset. Suunnittelu liittyy mallinnettaviin suunnittelutyökaluiden elementteihin ja Dokumentti tulosteiden, renderointien ja mer-kintöjen sekä määrälaskelmien tekoon. Vaihtoehdoissa on yleisiä projektin ja ohjelman asetuksia. Ikkunoista hallitaan näytöllä olevia ikkunoita. Ohjeissa on hyödyllisiä linkkejä ohje- ja lisä-materiaaleihin.

2.2.2 NäppäinoikotietKomentojen syöttäminen onnistuu valikkojen lisäksi näppäin-oikoteitä käyttäen, mikä usein onkin kokeneen suunnittelijan toimintatapa. Oletusarvoiset näppäinoikotiet näkyvät valikkojen komentojen perässä. Yleisesti näppäinoikoteiden yhteydessä käy-tetään näppäinyhdistelmää (esim. Mac: Komento+kirjain, Win-dows: Ctrl+kirjain), mutta oikotie voi olla myös suora näppäimen painaminen. ArchiCADissä näppäinoikotiet ovat mukautettavissa käyttäjän omien toiveiden mukaisesti. Mukauttaminen ja oman Työympäristön tallentaminen tehdään kohdassa Vaihtoehdot – Työympäristö.

3 Mallintaminen ja muokkaus3.1 Seinä-työkalu

Ennen seinän piirtämistä määritetään seinän ominaisuudet. Jos rakennetta, korkeutta tai

muita ominaisuuksia ei vielä tarkkaan tiedetä, siitä ei ole haittaa. Tehtyjen seinien ominaisuuksia on helppo muuttaa jälkeenpäin, kun suunnitelma on tarkentunut. Seinä-työkalun asetusikkuna avataan kuten jäljempänä kaikkien muidenkin työkalujen kak-soisosoittamalla työkalun ikonia työkalupaletissa tai osoittamalla kerran työkalun ikonia Tiedot-paletissa.

Page 4: ArchiCAD SE 2013 -pikaopas - mad.fi · SE2013.PO - 2 PO 2.1.2 Työkalut Työkalut jakautuvat ryhmiin toimintojensa mu-kaisesti. Valintatyökaluilla, nuolella ja valinta-alueella valitaan

SE2013.PO - 4PO

3.1.1 Seinän asetusten määrittäminen

Seinän oletusasetukset -keskusteluikkunassa määritetään piirret-tävän seinän asetukset. Ikkuna on jaettu avattaviin ja suljettaviin osioihin eri otsikoiden mukaisesti: Geometria ja sijoittuminen, Pohja ja leikkaus, 3D, Määrät ja selite sekä Tunnukset ja luokat. Näistä kolme ensimmäistä ovat auki kuvassa. Ikkunassa valitaan kaikki seinän ominaisuudet: kuinka seinä näkyy pohjassa, leikka-uksessa, 3D-kuvissa ja määrätiedoissa.

Geometria ja sijoittuminen -osiossa annetaan seinän korke-us, korkeusasema, piirre, seinätyyppi, seinän paksuus, selkäviiva ja sijoituskerros. Pohja ja leikkaus -osion Rakenne-alaosion Leikkaustäyte-kohdan oikeasta reunasta avautuvasta valikosta valitaan haluttu seinärakenne, täyte. Valikossa vasemmalla ovat vektori- ja kuviotäytteet, joita käytettäessä seinän paksuutta sääde-tään itse lukuarvolla. Oikealla ovat valmiiksi määritetyt rakenteet, joita käytettäessä seinän paksuutta ei säädetä keskusteluikkunas-sa, vaan paksuus määräytyy rakenteen mukaan. Seuraavana on Leikkauspinnat-välilehti, jossa säädetään leikkaustäytteiden ja -viivojen asetuksia. Käyttämällä rakenneasetuksia seinärakentees-sa käytetään rakennetyypille etukäteen annettuja viivoja ja kyniä.

Listassa alaspäin mentäessä on Reunaviivat-välilehti, jossa on ensin leikkaamattoman viivakynän valinta. Seuravaksi on yläpuo-lisen osan viivakynän valinta sekä seinän päätyviivan säätö.

3D-välilehdellä määritetään 3D-näkymissä näkyvät materiaa-lit. Materiaalit valitaan seinän eri pinnoille. 3D-materiaalilla ja sen nimellä ei ole mitään kytköstä seinärakenteeseen tai käytettyyn

kynään, vaan käyttäjällä on täysi vapaus määritellä ne haluamal-laan tavalla.

Määrät ja selite -välilehdellä määritetään, mistä tietokannois-ta seinän mahdollisia tarkempia määrätietoja haetaan. Täällä määritellään myös seinän vaikutus vyöhykkeisiin.

Tunnukset ja luokat -välilehdellä määritellään käyttäjän ID-tunniste eli se, joka on itse määriteltävissä, sekä sen kantavuus tai ei-kantavuus sekä onko se sijainniltaan sisä- vai ulkoseinä. Luokittelulla vaihdetaan työkalun oletuksen eli ArchiCAD-tyypin tilalle muu toiminnallisuus. Esimerkiksi jos laattatyökalulla on mallinnettu ala- eli sisäkatto, se luokitellaan sisäkatoksi. Archi-CADin täysversiossa käytössä oleva muutossuunnitteluominaisuus näkyy harmaana SE-versiossa.

Aivan alhaalta valitaan piirtotaso, jolle seinä piirretään. Tasojen käyttöön kannattaa totutella heti alusta alkaen. Piirtotasot luovat perustan mallin ja projektin hallinnalle. Myöhemmin tasoja on mahdollista lukita tai kätkeä eri piirustuksissa tai näkymissä ha-lutun tiedon esittämistä varten. Taso valitaan listasta osoittamalla.

Kun asetukset on tehty, osoitetaan OK-painiketta. Seuraava piir-rettävä seinä on asetusten mukainen. Kumoa-painikkeella työkalu sulkeutuu ja asetukset jäävät muuttamatta.

Seinä piirretään osoittamalla pohjaan ensin seinän alkupis-te ja sitten loppupiste. Näiden pisteiden väliä kutsutaan emävii-vaksi, jonka suhteen seinärakenne sijoittuu. Emäviiva on seinän jommassakummassa reunassa tai keskellä. Myös muu sijainti on mahdollinen, esimerkiksi tietyn rakennekerroksen reunan tai kes-kilinjan kohdalla.

3.1.2 Piirtotavan valintaSeinärakenteen sijaintia suhteessa emäviivaan muutetaan myös Tiedot-apuikkunasta. Muutos on mahdollista tehdä, vaikka piir-täminen olisi kesken. Piirtotapa määrää, miten seiniä piirretään: seinä kerrallaan, yhtäjaksoisesti, neljä seinää kerrallaan tai eri tavoin määritetysti kaarevia seiniä. Jotta ArchiCAD siistisi kahden seinän välisen liitoksen, tulee seinien emäviivojen kohdata. Emä-viivat eivät lopputuloksessa saa mennä ristiin tai jäädä kohtaa-matta, sillä muuten 3D-malli, mitoitus, laskenta ja simuloinnit ovat virheellisiä. Luonnosteluvaiheessa tämä ei välttämättä haittaa, mutta helpointa on opetella oikea mallinnustapa heti alussa. Tässä auttaa ArchiCADin älykäs osoitin eli kursori.

3.1.3 Osoittimen ilmeetOsoittaminen tarkoittaa osoittimen kohdistamista näytöllä ha-luttuun paikkaan ja hiiren napin painamista. Osoitin muuttaa muotoaan, kun se kohdistetaan mallissa tiettyihin tarkkoihin paik-koihin. Se muuttuu väkäseksi elementtien nurkka- ja tartuntapis-teissä. Seinän linjalla eli esimerkiksi reunaviivalla se muuttuu kol-misakaraiseksi tähdeksi eli mersuksi. Osoitin näyttää kohdat, joissa piirrettävä elementti on suorassa kulmassa tai leikkauspisteessä tai kun se kohtaa tangentin suuntaisesti kaarevan pinnan. Mitään erillistä komentoa ei tarvita suorien piirtokulmien ja tarkkojen pis-teiden määrittämiseen, sillä osoitin ilmaisee paikat tarkasti.

3.1.4 Piirtosuunnan lukitseminenKäytettäessä suurta ja näkyvää verkkoa on vaaka- ja pystysuun-taisten seinien piirtäminen helppoa. Jos verkkoa ei haluta käyttää, suunnan lukitsemiseen on olemassa muita tapoja. Helpoin tapa on lukita piirtosuunta Vaihto-näppäimellä (Shift). Esimerkiksi vaa-kasuoraa seinää piirrettäessä osoitetaan ensin seinän alkupiste, sitten siirretään osoitinta haluttuun suuntaan ja painetaan Vaihto-näppäin alas, jolloin seinä lukkiutuu vaaka- tai pystysuuntaan.

Page 5: ArchiCAD SE 2013 -pikaopas - mad.fi · SE2013.PO - 2 PO 2.1.2 Työkalut Työkalut jakautuvat ryhmiin toimintojensa mu-kaisesti. Valintatyökaluilla, nuolella ja valinta-alueella valitaan

PO

SE2013.PO - 5

Nyt osoitinta liikuttamalla ja esimerkiksi näpäyttämällä viereistä seinää sen päätepisteessä määritetään seinän pituus. Vaihto-näp-päimellä lukkiutuvat suunnat määritetään valikoissa kohdassa Vaihtoehdot – Työympäristö – Piirtokulmat ja -tapa.

3.1.5 Peru ja piirtämisen keskeytysMallissa tehty komento ja elementtien luominen on mahdollista perua heti tekemisen jälkeen Muokkaus-valikon Peru-komennol-la. Oletusarvoisesti päästään 20 edellistä työvaihetta takaisinpäin. Teepäs-komennolla tehty komento saadaan perumisen jälkeen uudelleen takaisin. Peru-komento poistaa siis valmiin elementin tai siihen tehdyn muutoksen. Ohjaimissa oleva Kumoa-painike tai Esc-näppäin keskeyttää käynnissä olevan toimenpiteen.

HUOMAA Vaiheittaisen toiminnon ollessa kesken (esimerkiksi seinäsarjan piirtäminen) vaihettainen "peruminen" tehdään askel-palauttimella eli Backspace-näppäimellä.

3.1.6 Mieti uudestaanJoskus näytöltä jää puuttumaan viivoja tai elementit kuvautuvat väärin. Näyttö ei ole tällöin päivittynyt. Oikea näkymä saadaan valitsemalla Näkymä-valikon Päivitä-kohdasta Mieti uudestaan -komento. Usein pelkkä näkymän zoomaus korjaa tilanteen.

3.2 Ikkuna- ja Ovi-työkalu

3.2.1 Ikkunan ja oven määrittäminenIkkunat ja ovet ovat objekteja, jotka sijaitsevat projektin käytössä olevassa kirjastossa. Kirjastosta valitaan sopivan tyyppinen ikkuna tai ovi. Kaikissa objekteissa ei ole kaikkia kuviteltavissa olevia omi-naisuuksia, vaan erilaisille ikkunoille ja oville on omat objektinsa.

Ikkunan ja oven koko määritetään leveyden, korkeuden, ylä-reunan korkeusaseman ja ikkunapenkin mukaan (ovilla oletus = kerroksen 0). Objektikohtaiset parametrit ja säätömahdollisuudet on katsottava kunkin objektin kohdalla erikseen.

Objektissa on erikseen 2D- ja 3D-esitys.

3.2.2 Ikkunan ja oven sijoittaminenIkkuna ja ovi sijoitetaan aina seinään. Sijoitettaessa ohjelma tekee seinään ikkunan tai oven kokoisen aukon, jonka sisälle objektis-sa määritelty sisältö tulee. Ikkuna ja ovi sijoitetaan keskipisteen tai nurkan suhteen. Tämä valitaan Tiedot-paletista tai työkalun asetuksista. Sijoittaminen tehdään muutaman osoituksen sarjana: pisteen sijoitus, osoitus, kummalle puolelle pistettä elementti sijoi-

tetaan, ja kolmas osoitus, joka määrittää ikkunan ulkopuolen tai oven avautumissuunnan ja kätisyyden. Jos ikkuna tai ovi sijoite-taan aivan kahden seinän risteyskohdasta alkavaksi, ensimmäinen osoitus kertoo, kumpaan seinään elementti sijoitetaan.

Ikkunoihin ja oviin määritetään myös sisäänveto, joka on ob-jektin etäisyys seinän pinnasta seinän ulko- tai aukeamispuolelta laskettuna. Ohuilla väliseinillä sisäänveto on usein nolla, koska oven karmi ja seinä ovat samanpaksuiset.

3.3 Sijoitettujen elementtien valitseminen

3.3.1 Valinnan ja muokkauksen vaiheetArchiCADissä muutokset ja komennot vaikuttavat valittuihin elementteihin. Elementtejä valitaan ja muokataan seuraavasti:1. Valitaan elementti tai elementit, joita halutaan muuttaa tai

joihin halutaan kohdistaa toimenpiteitä.2. Avataan työkalu, jolla elementit on tehty, tai valitaan Muok-

kaus-valikosta haluttu komento, esimerkiksi Siirrä-komento.3. Tehdään muutos tai näytetään esimerkissä siirron alku- ja

loppupiste.4. Vapautetaan elementit valinnasta osoittamalla suunnitelman

tyhjää kohtaa tai painamalla kerran Esc.

3.3.2 Valitseminen osoittamallaTavallisin tapa valita elementti tai useampi on pitää vaihtonäppäin (Shift) alhaalla ja osoittaa haluttua tai haluttuja elementtejä kur-sorilla. Vaihtonäppäimen painaminen kytkee nuolityökalun väli-aikaisesti päälle ja kursorin ilme muuttuu. Valinnasta voi poistaa elementin osoittamalla sitä uudelleen. Valinnan merkiksi elemen-tin reuna- ja nurkkapisteisiin ilmestyvät mustat aktivointipisteet ja se esitetään korostettuna. Elementit vapautetaan valinnasta osoit-tamalla tyhjää kohtaa suunnitelmassa.

3.3.3 Valitseminen nuolityökalullaNuolityökalulla valitaan elementti suoraan osoittamalla sitä. Jos halutaan valita useampia elementtejä, pidetään vaihtonäppäin alhaalla.

VINKKI Valinta on aina mahdollista tehdä myös las-soamalla. Tällöin osoitetaan suorakulmainen valinta-alue kahdella osoituksella, jolloin alueella olevat ele-mentit aktivoituvat.

3.3.4 Valitse kaikkiMuokkaus-valikosta löytyy komento Valitse kaikki… Tällä ko-mennolla valitaan kaikki elementit sen mukaan, mikä työkalu sillä hetkellä on työkaluista valittuna. Nuoli-työkalun ollessa valittuna komennolla valitaan kaikki näkyvät elementit.

Page 6: ArchiCAD SE 2013 -pikaopas - mad.fi · SE2013.PO - 2 PO 2.1.2 Työkalut Työkalut jakautuvat ryhmiin toimintojensa mu-kaisesti. Valintatyökaluilla, nuolella ja valinta-alueella valitaan

SE2013.PO - 6PO

3.4 Sijoitetun elementin muuttaminen

3.4.1 Ominaisuuksien muuttaminenMuutokset tehdään aina valittuihin elementteihin. Tällöin on mahdollista valita suurestakin joukosta vain ne elementit, joihin halutaan kohdistaa toimenpiteitä. Kaikkiin elementteihin tehdään muutoksia samalla tavalla:1. Valitaan yksi tai useampi elementti, joihin halutaan tehdä

muutoksia (esimerkiksi seiniä).2. Avataan työkalupaletista työkalu, jolla elementit on luotu

(esimerkiksi Seinä-työkalu).3. Tehdään muutos (esimerkiksi vaihdetaan seinän rakennetyyp-

pi). Muutos koskee kaikkia valittuja kyseisen tyypin element-tejä ja pelkästään sitä arvoa, jota muutetaan. Jos valittuna on vaikkapa erikorkuisia seiniä, mutta ainoastaan rakennetyyppi muutetaan, pysyvät seinien korkeudet muuttumattomina.

4. Hyväksytään muutos osoittamalla OK-painiketta.

3.4.2 Elementin muokkausSijoitetun elementin muokkaustoimenpiteet valitaan Muokkaus-valikosta tai näppäinoikoteillä. Elementtejä siirretään tai venyte-tään hieman eri tavoin eri työkaluilla. Seinän, viivan ja objektin muokkaus muodostaa perustan, jossa muiden kohdalla esiintyy pieniä eroavaisuuksia.

Siirron vaiheet:1. Valitse siirrettävä elementti.2. Valitse valikosta Muokkaus – Siirrä (tai käytä näppäinoiko-

tietä).3. Osoita ensin siirron alku- ja sitten loppupiste. Poista valinta

osoittamalla tyhjää kohtaa tai painamalla ESC.

Venytyksen vaiheet:1. Valitse venytettävä elementti.2. Valitse valikosta Muokkaus – Venytä (tai käytä näppäinoiko-

tietä).3. Osoita ensin venytyksen lähtöpiste elementissä ja sitten lop-

pupiste. Huomaa, että venytyksen alku tulee osoittaa valitun elementin nurkasta ja seinillä emäviivan päästä. Poista valinta osoittamalla tyhjää kohtaa.

3.4.3 Ikkunan ja oven siirtäminenSiirron ja venytyksen alkupiste on usein jokin elementin nurkka-pisteistä. Venyttäminen on mahdollista vain nurkkapisteestä. Sei-nässä oleva aukko on mahdollista siirtää toiseen seinään samassa tasossa.

3.4.4 Laatan, katon, pinnan, täytteen ja vyöhykkeen muokkaus

Kaikki monikulmiotyyppiset elementit käyttäytyvät samalla tavalla. Esimerkiksi laattoja siirretään kuten seiniäkin, mutta niitä venyte-tään seuralaispaletin kautta. Näitä elementtejä ei erikseen komen-neta venymään. Laattaa muokattaessa kursorilla siirretään valitun laatan nurkkapiste toiseen paikkaan tai suurennetaan reunaa. Työstettävän elementin työkalun on suositeltavaa olla valittuna työkalupaletissa, eli laattaa muokattaessa valittuna on tyypillisesti Laatta-työkalu.

3.4.5 Selitteen, leikkauksen ja kameran muokkausNämä työkalut ovat muokkausominaisuuksiltaan edellisten se-koituksia. Esimerkiksi määritettyä leikkausviivaa on mahdollista siirtää Muokkaus – Siirrä -komennolla tai vain vetämällä valittua leikkausviivaa, kun Leikkaus-työkalu on valittuna. Leikkausta ve-nytetään vetämällä valitun viivan päästä. Selitteessä ja kamerassa

on muutama muokattava piste, joita siirretään suoraan kohdisti-mella osoittamalla työkalun ollessa aktiivinen.

3.5 Monikulmio-työkalutLaatta-, Katto-, Kuori-, Pinta- ja Vyöhyke-työkalut sekä 2D-työkaluista Täyte ovat monikulmioita. Piirrettäessä monikulmio-elementtiä jatkuvalla piirtotavalla nurkkien osoittaminen jatkuu kulmasta toiseen, kunnes on palattu lähtöpisteeseen ja näin suljettu elementti.

HUOMAA Monikulmioita syötettäessä myös toiseksi viimeisen pisteen kaksoisosoittaminen sulkee muodon.

3.5.1 Laatta-työkaluLaatalla mallinnetaan vaakasuoria monikulmiopintoja: välipoh-jia, alakattoja, parvekelaattoja ja kalusteiden pintoja. Työkalun asetuksissa määritetään laatan paksuus, korkeusasema ja materi-aalit. Piirrettäessä osoitetaan tarpeellinen määrä kulmia ja lopuksi osoitetaan lähtöpisteeseen.

Kun piirtotavaksi valitaan suorakulmainen piirto, laatta piirre-tään kahdella osoituksella.

HUOMAA Muokattaessa laatan paksuus kasvaa alaspäin ja ylä-pinta pysyy paikallaan.

3.5.2 Reikien tekeminenReikä muodostuu piirrettäessä valittuun laattaan. Reikiä tarvitaan esimerkiksi välipohjaan hormia varten tai porrasaukoksi.

Reiän tekemisen vaiheet:1. Mallinna laatta.2. Valitse laatta.3. Osoita laatan sisäpuolelle, jolloin ohjelma tietää, että nyt piir-

retään aukko. Osoita nurkkapisteet kuten laattaa piirrettäessä, mutta huomioi seuraavat ehdot:

•Aukossaonvähintäänkolmenurkkapistettä. •Älä tee reikää laatanulkopuolelle tai risteämäänitsensä

kanssa. Ohjelma hyväksyy virheellisen reiän, mutta sen käsit-tely voi aiheuttaa ongelmia 3D:ssä.

4. Kun aukko on tehty, valinta saadaan pois osoittamalla laatan ulkopuolelle.

5. Pelkän reiän saa valituksi ja siten siirrettyä tai poistettua, kun tehdään valinta sen reunalta.

Page 7: ArchiCAD SE 2013 -pikaopas - mad.fi · SE2013.PO - 2 PO 2.1.2 Työkalut Työkalut jakautuvat ryhmiin toimintojensa mu-kaisesti. Valintatyökaluilla, nuolella ja valinta-alueella valitaan

PO

SE2013.PO - 7

3.5.3 Katto-työkalu

Katto on ominaisuuksiltaan kuten joko kallistettu laatta tai ryh-mä niitä. Sille määritetään kulma, ja reunojen asento on erikseen säädettävissä. Yksittäinen kattolape piirretään osoittamalla ensin saranalinja, jonka kautta kattopinta kulkee, ja sitten piirtämällä pinnan monikulmio. Saranalinjan korkeusasema annetaan työka-lun asetusikkunassa.

Yksittäisen lappeen piirtäminen:1. Valitaan piirtotavaksi yksittäinen lape.2. Määritellään kahdella osoituksella pohjaan saranalinjan paik-

ka, joka on yleensä ulkoseinän kohdalla. Osoitin muuttuu ku-ten ikkunaa tai ovea sijoitettaessa.

3. Osoitetaan sille puolelle saranalinjaa, jonne katto nousee.4. Piirretään lappeen nurkkapisteet. Piirtäminen ja muokkaami-

nen tehdään samoin kuin Laatta-työkalulla.

Harjakaton tekeminen monilapekattona:1. Valitaan piirtotavaksi monilapekatto ja piirteeksi suorakulmai-

nen harja.2. Osoitetaan saranalinjan vasen alanurkka esimerkiksi seinän

nurkkaan.3. Osoitetaan saranalinjan oikea ylänurkka esimerkiksi seinän

nurkkaan.

3.5.4 Seinien leikkaaminenSeinien yläreunan sovittaminen kattolappeen pintaan tehdään leikkaamalla seinä katolla. Katon lappeella on mahdollista leikata myös muita elementtejä. Seinän leikkaaminen:• Valitaan kaikki leikattavat seinät. Avattaessa Seinä-työkalun

asetukset ikkunan oikeassa yläreunassa näkyy valittujen seini-en määrä. Muulloin kohdassa lukee "Oletus".

• Muutetaan seinien korkeus niin, että ne varmasti menevät katosta läpi. Jos muokattavaksi on valittu erilaisia seiniä, vain muutettava parametri muuttuu – tässä tapauksessa seinän korkeus.

• MuokattavienseinienollessavalittunakäytetäänSuunnittelu-valikon Leikkaa katoilla -komentoa. Keskusteluikkunasta valitaan, kummalta puolelta kattoa seinät leikataan, ja lopuksi osoitetaan Leikkaa-painiketta. Ohjelma leikkaa yli menevän osan pois.

• Lopputulosonhetitarkistettavissa3D-näkymässä.Seinänleik-kaus on poistettavissa kultakin seinältä valitsemalla seinä ja poistamalla leikkaus Seinä-työkalun asetusikkunassa.

Monilapekattojen yhdistäminen seiniin tehdään toisella tavalla. Seinien korkeus nostetaan ja valitaan Suunnittelu-valikon Yhdis-tä-kohdan komento Rajaa elementit katolla. Vaihtoehtoisesti käy-tetään kuten kuvassa hiiren oikean painikkeen eli Kohde-valikon vastaavaa käskyä.

Page 8: ArchiCAD SE 2013 -pikaopas - mad.fi · SE2013.PO - 2 PO 2.1.2 Työkalut Työkalut jakautuvat ryhmiin toimintojensa mu-kaisesti. Valintatyökaluilla, nuolella ja valinta-alueella valitaan

SE2013.PO - 8PO

Rajaus poistetaan osoittamalla pientä ikonia, jolloin lista rajauksista tulee esiin, ja osoittamalla joko kaikkien rajauksien tai jonkun yksittäisen ruksia. Ikoni tulee esiin, kun valittuna on rajattu tai rajaava elementti.

3.6 Objekti ja lamppu

3.6.1 Objektin ja lampun käyttöObjektit ovat valmiita kolmiulotteisia suunnitteluelementtejä, vaikkapa kalusteita tai rakennusosia. Objekti voi olla myös kaksi-ulotteinen, jollaisia ovat piirustusmerkintöinä käytettävät objektit. Objektit sijaitsevat kirjastoissa. Projektin käytössä olevat kirjastot valitaan Arkisto-valikosta kohdasta Kirjastojenhallinta.

Valmiiden objektien lisäksi objekteja on mahdollista tehdä joko piirtämällä tai mallintamalla sisältö ArchiCADillä ja tallentamalla se objektiksi. Älykkäämmät objektit tehdään GDL-ohjelmoinnilla.GDL-objekteja ohjelmoimaan päästään Arkisto – Kirjastot ja objektit -valikon kautta (Uusi objekti ja/tai Avaa objekti).

Lamput toimivat samoin kuin muut objektit, mutta niissä on geometrian lisäksi valo-ominaisuus. Valon säädettäviä ominai-suuksia, jotka on ohjelmoitu lamppu-objektiin valmiiksi, ovat voimakkuus, kohdistuminen ja väri.

3.6.2 ParametritArchiCADin objektit ovat parametrisia, mikä tarkoittaa säädettä-vyyttä. Sama perusgeometria voi tuottaa suuren joukon erilaisia objekteja, kun mittoja ja ominaisuuksia muutetaan. Kaikilla ob-jekteilla olevia parametreja ovat leveys, pituus, korkeus ja korkeus-asema. Lisäparametrit ovat objektikohtaisia: toisilla objekteilla voi olla paljon eri variaatioita ja toisilla vähän.

3.6.3 Objektin sijoittaminenObjekti sijoitetaan pohjaan osoittamalla sen paikka. Työkalun ase-tuksissa valitun objektin 2D-esikatselukuvassa nähdään tartunta-pisteet rasteina. Sijoituspiste vaihdetaan toiseksi osoittamalla toista pistettä.

Vaihdon jälkeen sijoitus tapahtuu valitun pisteen kohdalta.

Tiedot-apuikkunan piirtotavoista valitaan sijoittamistapa. En-simmäinen sijoittaa objektin yhdellä osoituksella. Toisella tavalla sijoitettaessa ensimmäinen osoitus näyttää paikan ja toinen osoitus määrää asennon. Muilla tavoilla muutetaan lisäksi objektin kokoa, ne toimivat, mikäli se on objektille mahdollista.

4 Projektiot, näkymät ja kerrokset4.1 Leikkaus- ja Julkisivu-työkalutProjektin mallista on mahdollista tehdä leikkaus mistä tahansa kohdasta. Julkisivunäkymä saadaan sijoittamalla "leikkaus"-viiva rakennuksen ulkopuolelle.

Leikkaus-työkalulla piirretään pohjaan leikkausviiva. Viiva voi olla portaittainen. Viivan pisteiden syöttö lopetetaan kaksois-osoittamalla tai OK-painikkeella.

Piirtämisen vaiheet:1. Valitse Leikkaus-työkalu ja osoita leikkauksen ensimmäinen

piste.2. Osoita leikkauksen seuraava piste. Jos haluat murretun leik-

kausviivan, valitse piirtotavaksi porrastettu, niin saat uusia murtopisteitä ja polvia osoittamalla. Viivan pituus ja polven syvyys määritetään hiirtä siirtämällä tai koordinaatein.

3. Viimeisen pisteen kohdalla osoitetaan samaa pistettä uudelleen tai OK-painiketta Ohjaimet-apuikkunassa.

4. Osoita leikkauksen katselusuunta halutulle puolelle viivaa.5. Valmista viivaa on mahdollista siirtää tai venyttää.

Siirryttäessä Leikkaus-ikkunaan Ikkunat-valikon kautta piir-tää ohjelma leikkausviivan kohdalta projektion mallista. Leikkaus-ikkunassa näkyvien elementtien muokkaus on mahdollista, mutta uusien elementtien mallinnus ei ikkunassa onnistu.

4.2 3D-ikkuna3D-ikkunaan siirtyminen on mahdollista missä tahansa vaiheessa. Lisäksi 3D-ikkunassa työskentely, esimerkiksi elementtien siirtämi-nen ja sijoittelu, toimii samaan tapaan kuin pohjassa. Joissain tilanteissa voi muutosten teko malliin olla helpompaa 3D-näky-mässä kuin pohjassa.

3D-ikkunaan siirrytään Ikkunat-valikon 3D-ikkuna-komen-nolla tai 3D-malli-valikon kautta 3D-projektiosta, jolloin vali-taan haluttu katselusuunta ja projektiotyyppi eli perspektiivi tai aksonometria.

4.3 Kamera-työkaluPerspektiivinäkymien määrittäminen tarkasti tehdään sijoittamal-la pohjaan kameroita halutuilla asetuksilla. Kameran näkymä saadaan 3D-ikkunaan valitsemalla ensin kamera ja siirtymällä sitten 3D-ikkunaan. Kameran 2D-symboli ei näy tulosteissa, ja sen voi piilottaa Reitin esitystavoilla.

4.4 KerroksetKerros on rakentamisessa looginen käsite, joka määräytyy ra-kennuksen kerrostasojen mukaan. ArchiCADissä kerros luodaan yleensä siellä sijaisevan tyypillisen elementin korkuiseksi. Kun pystysuoraan siirryttäessä tarvitaan oma erillinen tulostettava pohjapiirustus, käytetään näkymäkohtaisesti säädettävää pohjan leikkauskorkeutta. Esimerkiksi perustukset tai lattian ja välipoh-jan rakenteet voivat hyvin sijaita samassa kerroksessa, mutta niitä leikataan eri piirustuksissa eri korkeudelta.

Page 9: ArchiCAD SE 2013 -pikaopas - mad.fi · SE2013.PO - 2 PO 2.1.2 Työkalut Työkalut jakautuvat ryhmiin toimintojensa mu-kaisesti. Valintatyökaluilla, nuolella ja valinta-alueella valitaan

PO

SE2013.PO - 9

4.4.1 Kerroksen luominenKerros luodaan valikkorivin kohdasta Suunnittelu – Kerros-asetukset lisäämällä uusi kerros valitun kerroksen ylle tai alle. Kerrostasojen korkoina on syytä käyttää oikeita mitattuja korkoja, koska mittatyökalu käyttää tässä syötettyjä arvoja.

Jos kerroksissa on elementtejä, jotka halutaan kopioda sellaisi-naan uusiin kerroksiin, toimi seuraavasti:1. Ota esiin kerros, josta elementit kopioidaan.2. Valitse elementit ja Muokkaus – Kopioi.3. Ota esiin kerros, johon elementit sijoitetaan.4. Valitse Muokkaus – Sijoita.

4.4.2 Kerrosten välillä liikkuminenKerrosten välillä liikutaan valikoiden kohdasta Suunnittelu – Ker-rosasetukset. Valikosta voi myös suoraan valita kerroksen, jonne siirrytään. Painikepalkissa on myös siirtymisen ikonit. Siirtyminen Projekti-ikkunan Sisältö-välilehden kautta on selkeää mihin tahansa kerrokseen tai näkymään.

5 Dokumentti-työkalut

Nämä työkalut näkyvät pohjassa ja muissa 2D-projektioissa, mutta ne eivät näy 3D-näkymässä. Ne ovat pääsääntöisesti piirus-tusta täydentäviä elementtejä, mutta Täyte-työkalua voi hyödyntää laskettavana elementtinä.

5.1 Teksti- ja Selite-työkalutPiirustusten tekstit tehdään näillä työkaluilla. Teksti-työkalulla teh-dään muotoiltua tekstiä. Selite-työkalussa on tekstin lisäksi nuoli, joka osoittaa selitettävää elementtiä. Selite on mahdollista liittää elementteihin automaattisena, jolloin esimerkiksi seinätyypin selit-teen sisältö määräytyy selitettävän seinän mukaan.

5.2 Täyte-työkaluTäytettä käytetään sekä piirustuksessa näkyvien tilojen värittämi-seen että rasterointiin. Rasterityyppi valitaan valikosta ja täytteelle annetaan lisäksi reunaviiva ja kuvion ja taustan värit.

Kun Näytä pinta-ala -kohta on aktivoitu, näyttää ohjelma pohjassa kyseisen täytteen pinta-alan.

5.3 Mitoitus-työkalut

5.3.1 MittaviivatMittaviivat piirretään osoittamalla mitoitettavista elementeistä kohtia, joihin mitta sidotaan. Mittaviivan syöttö lopetetaan kak-soisosoittamalla samassa kohdassa tai Ohjaimet-apuikkunan OK-painikkeella. Tämän jälkeen näytetään viivan sijainti. Mittaviivan piirtotavaksi valitaan ennen piirtämistä joko vaaka- tai pystysuun-tainen mittaviiva. Syötettäessä mittaviivaa, jonka suunta on vapaa, määräytyy mittaviivan suunta kahden ensimmäisen pisteen välisen suunnan mukaan.

5.3.2 KorkomerkintäKorkomerkintä antaa sijoitettaessa sen kerroksen koron, jossa parhaillaan ollaan. Jos merkki sijoitetaan Painikepalkin Paino- voima-ominaisuuden ollessa aktivoituna, määräytyy arvo sijoitus-kohdalla olevan elementin yläpinnan mukaan. Elementin korkeutta muutettaessa muuttuu myös näin sijoitetun merkin arvo.

5.4 Viiva- ja Kaari-työkalutViivat ja kaaret ovat ainoastaan kaksiulotteisia, eivätkä ne näy 3D-ikkunassa. Viivatyyppi ja käytetty kynä valitaan työkalun asetuksissa halutuksi ennen piirtämistä. Kaarien eri piirtotapoja valitaan seuralaisesta piirrettäessä jatkuvalla piirtotavalla tai Tiedot-apuikkunasta.

6 Laskenta

Koska ArchiCADillä suunnittelu, ”piirtäminen”, tehdään mallin-tamalla, tallentuu projektin tietokantaan määrätietojen lisäksi tietoa pinta-aloista ja tilavuuksista. Jos malli on tehty tarkasti, saadaan edellä mainituista tiedoista tarkat listat. Lisäksi määrien, pinta-alojen ja tilavuuksien käyttö viedään pidemmälle liittämällä elementteihin määrätietueita. Määrätietue sisältää nimikkeitä ja kuvauksia. Nimike on laskettava asia, vaikkapa pinta-alaan liittyvä tarvikemenekki tai hinta. Kuvaukset ovat rakentamiseen liittyvää tietoa, esimerkiksi ohjeita.

Luettelo voidaan tallentaa tekstitiedostona, jolloin sen siirtämi-nen esimerkiksi Excel-ohjelmaan on vaivatonta.

6.1 Peruslista ja luettelotYksinkertainen lista tehdään valitsemalla Dokumentti – Elementti- taulukot ja määräluettelot – Elementtitaulukot – Uusi tau-lukko, mikä luo listan mallissa olevista seinistä, niiden määristä ja mitoista. Tarkempi ohje elementtitaulukoista löytyy KM.HAR14-harjoituskirjan määrälaskentaharjoituksista. Määrätiedot ja lu-ettelot... -komennolla luodaan omia taulukoita, jotka sisältävät halutut elementit ja ne ominaisuudet, joihin laskennassa halutaan kiinnittää huomiota. Valmis luettelo valitaan tämän jälkeen lasket-tavaksi valikoiden kohdasta Dokumentti – Elementtitaulukot ja määräluettelot – Elementit – "oma luettelo". Taulukkoikkunas-ta tiedot tallentuvat edelleen muihin ohjelmiin Tallenna nimellä -komennolla.

Page 10: ArchiCAD SE 2013 -pikaopas - mad.fi · SE2013.PO - 2 PO 2.1.2 Työkalut Työkalut jakautuvat ryhmiin toimintojensa mu-kaisesti. Valintatyökaluilla, nuolella ja valinta-alueella valitaan

SE2013.PO - 10PO

7 Tulostaminen

7.1 Tulostus-komentoMikä tahansa ArchiCADin auki oleva ikkuna on tulostettavissa suo-raan tietokoneen tai verkon tulostimella. Ikkunan sisältö on myös mahdollista tallentaa PDF-tiedostoksi. Tulostus-komento sijaitsee Arkisto-valikossa, ja kohdasta Arkisto – Arkin määrittely sääde-tään haluttu arkkikoko. Tulostettaviksi valitaan koko piirustus tai zoomattu näkymä. Tekstin käyttäytyminen tulostuksessa valitaan alkuperäisen piirtomittakaavan tai tulostusmittakaavan mukai-seksi. ArchiCAD tulostaa piirustukset halutussa mittakaavassa. Jos valittu arkki on pienempi kuin mittakaavan saavuttamiseksi tarvi-taan, tulostuu piirustus usealle arkille.

Planssit-välilehteä tarvitaan taittoon ja tulostamiseen viimeis-tään siinä vaiheessa, kun samalle tulostusarkille halutaan sijoittaa piirustuksia, joilla on eri mittakaava, tai jos sama piirustus sijoi-tetaan erilaisilla esitystapa- tai tasoasetuksilla eli eri näkyminä.

7.2 Kynät ja viivapaksuusViivapaksuudet on määritetty kullekin elementille piirtämisen ja mallintamisen yhteydessä. Niitä muokataan elementtien asetuk-sissa. Plansseilla kynäasetuksia on mahdollista muuttaa piirustus-kohtaisesti piirustusasetuksissa.

7.3 EsitystavatDokumentti – Esitystavat -kohdassa on tallennettuna muutamia oletusarvoisia esitystapoja tulostusta ja tallentamista varten. Esi-tystavoilla täydennetään tasojen mahdollisuuksia erilaisten piirus-tusten tuottamiseen.

7.4 Värien tulostuminenJos käytössä on väritulostin, ArchiCADissä valitut värit tulostuvat valinnan mukaan. Yleensä riittävään tarkkuuteen värien vastaa-vuudessa päästään oletusasetuksilla. Värien vastaavuus näytöllä ja tulostuksessa riippuu näytön ja tulostimen kalibroinnista ja tulos-tuksessa käytettävästä väriprofiilista.

8 ArchiCAD SE 2013 verrattuna ArchiCAD 16:een

ArchiCAD StartEdition 2013 on rajoitettu versio ArchiCAD 16:sta. Selvyydeksi kohdan 9 vertailutaulukko esittää erot ArchiCAD- versioiden välillä. Start Edition -versio on suunnattu ennen kaikkea pienille toimistoille, joiden yhteensopivuus-, mallinnus- ja tulos-tustarpeet eivät ole isoja toimistoja vastaavia. Tämän vuoksi sen toiminnot on optimoitu riittämään peruspiirustusten luomiseen pienistä kohteista.

Luetteloon ja taulukkoon sisältyviä ominaisuuksia lukuun ottamatta ArchiCAD 16:n ohjeet käyvät myös ArchiCAD SE 2013:n opiskeluun.

Antoisia hetkiä ArchiCADin parissa!

Page 11: ArchiCAD SE 2013 -pikaopas - mad.fi · SE2013.PO - 2 PO 2.1.2 Työkalut Työkalut jakautuvat ryhmiin toimintojensa mu-kaisesti. Valintatyökaluilla, nuolella ja valinta-alueella valitaan

PO

SE2013.PO - 11

SE 2013:n yhteensopivuusSE 2013 -versiolla tehdyt projektit (PLN) ja arkistot (PLA) avautuvat ArchiCAD 16 -ohjelmassa.ArchiCAD 8.1:n ja 9:n projektitiedostot (PLN ja PLA) sekä aiempien SE -versioiden tiedostot avautuvat SE 2013 -ohjelmassa.ArchiCAD SE 2013 tallentaa vain omaan tiedostomuotoon.ArchiCAD SE 2013 ei avaa eikä tallenna ArchiCAD 10/11/12/13/14/15/16- tai kokeiluversioiden tiedostoja.

SE 2013:n suojausArchiCAD SE 2013 toimii yksittäisillä suojausmoduuleilla, ei verkkolisenssejä.ArchiCAD SE 2013 käynnistyy DEMO-tilassa ilman suojausmoduulia.ArchiCAD SE 2013 käynnistyy ArchiCAD 16 CodeMeter -suojausmodulilla.Jos halutaan samanaikaisesti käyttää aiempaa suomalaista SE 2012 -versiota sekä SE 2013 -versiota, täytyy vanhempaan versioon asentaa korjauspäivitys. Vanhemman version päivitys löytyy osoitteesta www.graphisoft.com/support/se.ArchiCAD SE 2013 ei tue version 16 käyttämää CodeMeter Act -ohjelmistosuojausta.ArchiCAD SE 2013 ei tue lisenssin lainausta ArchiCAD 16 -verkkolisenssistä.

9 ArchiCAD-versioiden vertailutaulukko

Muistiinpanot

Toiminto/ominaisuus TyyppiAC 15 tai

aiempi AC 16AC

SE 2012AC

SE 2013Opiskelija-/kokeiluversion tiedostomuodon tuki Yhteistyö + + - -Moduulit eli Viitetiedostot Yhteistyö + + - -Julkaisija Yhteistyö + + - -PLN- PLA-, TPL-, MOD-tuonti täydestä ArchiCADistä Yhteistyö + + - -PMK-tiedostomuodon tuki Yhteistyö + + - -Projektin tarkastaja Yhteistyö + + - -Tiimityö Yhteistyö + + - -XREF-tasojen erottelu tasoluettelossa Yhteistyö + + - -XREF-käyttömahdollisuus Yhteistyö + + - -Verhorakenne Mallinnus + + - -64-bittisyys Windowsissa Suorituskyky + + - -Lisenssin lainaus Projektin organisointi + + - -LightWorks-renderointi Visualisointi + + - -Luonnosrenderointi Visualisointi + + - -Muutossuunnittelun työnkulku Muutossuunnittelu + + - -IFC-tiedostojen tuki Yhteistyö + + - +Ulkoiset piirustukset eli Piirustus-työkalulla tuonti Yhteistyö + + - +Kuori-työkalu Mallinnus + + - +Kaltevat (suorat ja kaarevat) seinät, pilarit, palkit Mallinnus + + - +Poikkileikkausten hallinta Mallinnus + + - +Poikkileikkaus: suorat ja kaarevat seinät, pilarit, palkit Mallinnus + + - +Muunne-työkalu Mallinnus - + - +BIMcomponents.com-objektipalvelu verkossa Kirjasto - + - +ArchiCAD 16 -GDL-kirjastojen tuki Kirjasto - + - +ArchiCAD 16:n uudet objektit Kirjasto - + - +ArchiCAD 16 -version laajennusten tuki Yhteistyö - + - +

Page 12: ArchiCAD SE 2013 -pikaopas - mad.fi · SE2013.PO - 2 PO 2.1.2 Työkalut Työkalut jakautuvat ryhmiin toimintojensa mu-kaisesti. Valintatyökaluilla, nuolella ja valinta-alueella valitaan

SE2013.PO - 12PO

Muistiinpanot